KESÄKUUTA 2013
NRO 51
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
JARNO HILTUNEN
Haave
toteen
Työttömillä
kiperä kokous
Kahvitellen:
Anni Polvinen
perusti kesäkahvilan >> 16
Työttömien yhdistyksen
kokouksessa oli kaksi
leiriä, erotetun johtajan
puolesta ja vastaan. pe 7 . >> 4
WWW.KUHMOLAINEN.FI
Kauppa 2
Aug. Nyt alueella kulkee uusikin polunpätkä, jonka Niemisen kyläyhdistys on alueelle
merkinnyt. >> 4
PERJANTAI 28. 13
Terassi-laatta
Roccia antrasit
30 x 30 cm
1990
m2
Auttaa.. Vettä voi käydä ihastelemassa KokkamoKylmäjärvi Natura-alueella kulkevalta UKKreitiltä. Kauppa 1
Huhut Siwan
sulkemisesta
ovat ennenaikaisia. 17, la 9 . >> 8-9
Anni Polviselle Lentuankoski on tuttu paikka.
VÄRISILMÄSTÄ KESÄÄN!
Peitto
Panu+
Peittävä suoja puulle,
myös hirrelle.
saatavana myös
18 litran säästö-astioissa.
valkea
9 l (7,32/l)
6590
valkea
9 l (9,43/l)
8490
Kainuuntie 79
655 0137
PALVELEMME ma . Korhosen
kiinteistöistä
ratkaisuja lomien
jälkeen. >> 4
Kuhmon asutus
on vanhempaa
kuin tiedettiin
Kuhmossa on asuttu jo
7000-6600 eKr. >> 10
Iso-Valkeisen vesi on hämmästyttävän kirkasta
Pyöräilin ohi niiden kauniina kukkaketona leiskuvien pattien, jotka sijaitsevat kevyen liikenteen väylän
molemmin puolin Sepänkadun ja Metsäkadun välissä.
Siinäpä kaunista ketokasvillisuutta, mutta voi! Käärme
on luikerrellut tähänkin paratiisiin. En tiedä, onko se enää
mahdollista. LC Kuhmo / Helenat avusti.
www.kuhmolainen.fi
?Kuhmon tilinpäätös on
alijäämäinen ja valoja poltetaan
kaduilla keskikesällä,
säästämisestä ei ole tietoakaan,
rahaahan on millä mällätä. Olen nähnyt tämän ennenkin.
Tarkistin juttuarkistosta. Kun on hyvät mausteet varsinkin lohi on hyvää.
Sinikka
Soikkeli
Kuhmo
Tykkään kalasta. Varmaan
juhlavalaistus päällä
kun Kajaani ja Sotkamo ostivat E.ON:in
sähköosakkeet pois.
Keskustelua valoisalla
palavista katuvaloista
Kuhmolaisen internetsivulla
Gallup: Millä tavalla mieluiten valmistat kalan ruoaksi?
Savustamalla. Jos
päälle kuitenkin on mahdollista tulla jopa 6-numeroisiksi
nousevia käräjälaskuja, ollaan varmasti ongelmissa.
Työttömien yhdistyksen tiistaisessa kokouksessa vedottiin sovun synnyttämisen puolesta. siis ihan kaikki . KUHMOLAINEN Perjantaina 28. Nyttemmin
konkurssi on rauennut varojen puutteeseen.?
Sen yhdistyksen toiminta loppui siihen, ja juuri siinä piileekin tarinan opetus.
Kuhmossa on kyse paljon tärkeämmästä ja isommasta
A
Toivottavasti
yhdistys selviää tästä
kriisistä.?
asiasta kuin Mäntässä aikanaan, jossa yhdistys työllisti yhtäaikaisesti vain 3 . Muikut ovat pieniä ja helppoja tehdä eikä niitä tarvitse ruotia. Eikä kasvi edes kuulu Suomen
luonnonvaraiseen kasvillisuuteen vaan on karannut puutarhoista. Meillä
on rannalla savustuspönttö. Olen kirjoittanut 5.5.2006 ilmestyneeseen KMV-lehteen
jutun, jonka otsikkona oli ?Vankeus uhkaa
Mäntän Seudun Työttömien entistä puheenjohtajaa?. Nyt lupiinintorjuntatalkoot käyntiin!
Kanervakodin, Jämäskodin, Siikalahtikodin, Koppelokodin ja Tipaskodin asukkaat viettivät mukavia hetkiä Syväjärvellä keskiviikkona. Savustettu on hyvää.
Otto
Kukkasjärvi
Kuhmo. Alueella näytti kukkivan lupiini, ja sehän on sellainen kasvi, että vallan saatuaan
se tukahduttaa kaikki muut. En tiedä, miten valmistettuna... Toivottavasti on.
Kirjoitan tätä nyt tietämättä ollenkaan, mitä on tapahtunut ja kuka on syyllistynyt mihinkin vai onko mihinkään.
Tilanne on äärimmäisen harmillinen joka tapauksessa.
Ja nyt asiaan, joka ei ole vakavuudessaan ollenkaan edellistä tasoa. Valot
kaduilla on palaneet harva se
ilta ja koko juhannusviikon,
kaupungin päättäjät ja valoista
huolehtijat kulkevat laput
silmillä. Kävin ihan seuraamassa
käräjäoikeuden istuntoa sitä juttua varten.
Jutun loppu on surullinen: ?Mäntän Seudun Työttömien
yhdistystä haettiin joulukuussa konkurssiin. Täällä yli 40 hengen työpaikka on kiinni siitä, että työttömien yhdistys selviää tästä
kriisistä.
Jos kyse on vähäpätöisistä asioista tai henkilökemiasta,
olisi nyt siis tehtävä kaikki . Kalat on helppo laittaa siihen ritilän päälle.
Kirsi
Määttä
Kuhmo
En kyllä osaa sanoa... kesäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 28.6.2013
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja.
JARNO HILTUNEN
Nyt sitten
varovasti
T
ässä on vähän sellainen déjà vu -tunnelma. 5 henkilöä. Paikalla oli noin 50 henkeä. Tapoja on niin paljon.
Savustettuna, graavattuna ja miten vain.
Tuore kala käy miten vain.
Jarmo
Väisänen
Kuhmo
Graavattuna hyvää, uunissa hyvää, grillattuna hyvää... Virkistysiltapäivään kuului ainakin hanurinsoittoa ja makkaranpaistoa. pienistä säästöistä tulee
isoja!?
Noista palavista katuvaloista. Tilojen
hankinnan ja remontoinnin aiheuttamasta, ehkä tilapäisestä kassakriisistä olisi varmastikin mahdollista selvitä. että ehkä
kalliiksi tulevilta käräjäreissuilta säästyttäisiin
Lehtomainen ympäristö, kaunis
peltoaukea, niityt ja Rytila-
mmen rannan kasvillisuus
ovat epätyypillisen reheviä
kuhmolaisittain. Jospa puunhakkaaja
kirveen kohottaessaan kuulisi vanhasta puusta satumaisen äänen ja säästäisi metsikön.
Marja-Stiina Suihko
Kirjoittaja on
vihreiden kaupunginvaltuutettu
Uusi
lannoitevuosi
alkanut.
Tilaa lannoitteet
KILPAILUKYKYISEEN
HINTAAN.
Samaz-,
Tempo- ja Fellaniittokoneet ja
karhottimet
EDULLISESTI,
2 V. Ympäristön
arvojen säilymiselle olisi tärkeää niittäminen ja säännöllinen puuston harventaminen.?. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi.
Ei vielä kirvestä
Kämärään
MIELIPIDE Kaupunginval-
tuusto teki viime kokouksessaan päätöksen Kämärän
maakaupasta hieman alkuperäisestä pienennetyllä rajauksella. Kirjoita viestin alkuun
KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoituksia ei palauteta. Ritva Kuha 040 533 4437 / tanssiys@gmail.com
Iltaisin myös joogatunnit
klo 18-20 (erillismaksu)
Samaan aikaan lasten ja
nuorten tanssikurssi kts.
www.kuhmotanssi.net
Kirjoittaja toivoo, ettei Kämärän vanhaa metsikköä hakattaisi.
pullisesti. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Xxx
xxxxx xxx, xxxx xx.
Xxxxxx xx xxxxxx
xxxxx, xxxx xx
xxxxxxx. TAKUULLA.
Palvelemme
Ma-Pe 8-16
Tervetuloa reiluille kaupoille!. Kyse ei voi olla
mistään merkittävästä taloudellisesta arvosta: pala märkää rantaryteikköä ja pöytäliinan kokoinen metsäpläntti. kesäkuuta 2013 KUHMOLAINEN
3
Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kämärän
ympäristö on vanhaa kulttuuriympäristöä --. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Xxxx xx
xxxxxxx xxxxxxxx.
Etunimi Sukunimi
nen. Kaupungilla ja maanostajalla olisi vielä mahdollisuus harkita suunniteltujen
toimien välttämättömyyttä ja
jättää tämä maisema tuhoamatta. Kämärän
vanha metsikkö olisi tällai-
Xxxxxx xx xxxxxx
xxxxx, xxx xxx. Kirjoita napakasti. On murheellista,
jos viimeinenkin muisto tästä
aikoinaan Kuhmon suurimmasta ja mallikkaasta tilasta
sekä erittäin paljon nykyistä
karummista ajoista häviää lo-
Aikuisten tanssikurssi
8.-11.7.2013 Kuhmossa
Kurssilla tutustutaan maa, vesi, tuli, ilma ja tila elementteihin mielikuvien ja liikeimprovisaation keinoin.
Ei edellytä aiempaa tanssikokemusta.
MARJA-STIINA SUIHKO
Opettaja: Tanssiopettaja, tanssitaiteilija, joogaopettaja: Annika Sarvela
Hinta: 95,00 ?
Ilm. Perjantaina 28. Vaikka
keskustelu on käyty ja nuijalla kopautettu, moottorisahoja ei ole käynnistetty, joten
haluan vielä pulista ja vedota
niihin, joilla on ratkaisu käsissään. Eikä kaiken muuttaminen pelloksi.
Vuonna 1916 Kämärän
maille perustettu kunnalliskoti on Kuhmossa kulttuurihistoriallinen käsite, jonka
historiasta kertoo enää pieni,
vanhojen puiden muodostama metsikkö ja sen edessä
oleva muistotaulu. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Nuotiopaikka säilyy,
mikä on hieno juttu. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9017. Köyhälläkin kunnalla pitäisi olla varaa omaa historiaansa kunnioittavaan eleeseen ja harvinaisten maisema-arvojen säilyttämiseen.
Kainuulaisessa maisemassa ei ole tervahautojen ja
pyyntikuoppien lisäksi paljoa entisaikojen elämästä
kertovia kohteita. Valmistelussa on sivuutettu kaksi merkittävää
seikkaa ja kaksi pientä erityiskohdetta: Kangaslahden
kosteikko ja vanhan kunnalliskodin pihapiirin puut.
Kosteikko on osa jo osittain rauhoitettua, Kuhmossa
harvinaista raitaesiintymää,
jonka harvinaisuudet IsoKupsusen rannassakin olisi
ollut syytä inventoida tarkemmin.
Kainuun ymparistökeskus
(Raportit 2006) toteaa, että
?Kämärän entisen vanhainkodin paikka on ympäristöarvoiltaan erikoinen. Kunnalliskoti toimi 70-luvulle asti
vähävaraisen väestön elatusja hoitopaikkana sekä työ- ja
ojennuslaitoksena niille, joiden oli työllään korvattava
yhteiskunnalle saamansa
huolenpito. Kämärällä on erittäin suuri maisemallinen merkitys
Jos tavaraa jää, se myydään muilla tavoin.
Siwan sulkeminen
ei ole todennäköistä
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Suomen Lähikauppa Oy käy
yt-neuvotteluja Kuhmon Siwan henkilökunnan kanssa.
Neuvotteluissa selvitetään
kulurakennetta ja säästömahdollisuuksia sekä selvitetään erilaisia mahdollisuuksia kaupan jatkamiseksi.
Kainuun Sanomat uutisoi
torstaina myymälän olevan
lopettamisuhan alla.
. Mutta kyllä niitä varmasti on tulossa. Hän
Kiinteistöistä
odotetaan tarjouksia
Hanna-Mari Hiltunen
hanna-mari.hiltunen@almamedia.fi
Konkurssihallinto ei ole vielä
saanut tarjouksia Aug. Kokouspaikan ovella
jokaisen sisälle pyrkivän jäsenkortti tarkistettiin, ja Kyllönen käännytettiin pois.
Seija Kyllösen puolta kokouksessa pitivät Anneli
Karjalainen, joka oli vasta
samana päivänä hakenut yhdistyksen jäsenkortin, sekä
yhdistyksen hallituksen varajäsen Keijo Aaltonen. Valot vaihdetaan uusiin kesän
aikana syksyyn mennessä.
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kuhmon Työttömien yhdistyksen tiistainen kokous aiheuttanee vielä jälkimaininkeja, sillä jo kokouksen aikana ennakoitiin, että kokouksen tapahtumia käsitellään
vielä oikeudessa.
Käräjille lienee menossa
myös toiminnanjohtaja Seija
Kyllösen työsuhteen purkaminen.
Kyllöstä ei päästetty kokoukseen, koska yhdistyksen
hallitus oli erottanut hänet
myös yhdistyksen jäsenyydestä. Maksettavaksi tuli yhteensä 480 euroa. Nuori mies oli lyönyt toista poikaa yhteensä
kolme kertaa nyrkillä ja aiheuttanut tälle ruhjeita kasvojen alueelle.
Sakkoja
kahdesta
rikoksesta
Kuhmolaismies tuomittiin
Kainuun käräjäoikeudessa
petoksesta ja pahoinpitelystä
80 päiväsakkoon. Meillä on jo hyvä verkos-
to Kuhmossa, Osuuskauppa
Maakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Tuikka sanoo.
Keskon Pohjois-Suomen
aluejohtaja Jari Saarinen sanoo, ettei Keskolla ole uutisoitavaa asian suhteen.
Kiinteistöjen myynnille ei
ole takarajaa. Mies oli nostanut Kelan
koulutusta varten maksamaa
työmarkkinatukea liikaa yhteensä noin 1600 euron verran.
Mies oli syyllistynyt myös
pahoinpitelyyn lyömällä toista miestä nyrkillä kasvoihin
yhden kerran niin, että tämä
menetti tajuntansa ja hänen
silmänsä mustui.
Unskin valot
vaihdetaan
Unskin uralta on poistettu sitä valaisseet, huonoon kuntoon menneet katuvalot. Nainen oli törmännyt pyörään ja
pyörä oli vaurioitunut.
Oikeusjuttuja
tulossa
Työttömät: Kuhmon
Työttömien yhdistyksen
kokouksessa käytiin
kipakkaa sananvaihtoa.
Nuorukaiset Asioita ei kuitenkaan
viety äänestykseen, joten
tuomiolle
ne jäivät nykyiselleen.
rötöksistä
Vuonna 1988 syntynyt kuhmolaismies tuomittiin Kainuun käräjäoikeudessa laittomasta uhkauksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Mies oli pitänyt kuhmolaisessa yksityisasunnossa veistä
asunnossa olleen naisen kaulalla niin, että naisella oli perusteltua syytä pelätä turvallisuutensa olevan vaarassa.
Vuonna 1995 syntynyt
kuhmolaismies tuomittiin
käräjäoikeudessa pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon.
Maksettavaa kertyi yhteensä
180 euroa. Naisen
kuljettama auto oli ajautunut
kohti polkupyörällä liikkunutta 14-vuotiasta poikaa, joka oli joutunut hyppäämään
sivuun pyöränsä päältä. Tällä hetkellä myymälän
lopettaminen ei näytä ollenkaan todennäköiseltä, Suo-
men Lähikaupan Savo-Kainuun alueen myyntipäällikkö
Lassi Haatainen sanoo.
Kuhmon tilanne muuttui
Haataisen mukaan täysin,
kun Aug. Koska
hallitus ei vielä ollut hyväksynyt Karjalaisen jäsenyyttä,
otti Keijo Aaltonen kokouksessa nimiinsä Karjalaisen
esitykset.
Karjalainen syytti yhdistyksen hallitusta lainvastaisuuksista, kun se oli purkanut Kyllösen työsuhteen ja
erottanut yhden hallituksen
jäsenen ja nostanut hänen tilalleen varajäsenen.
Karjalainen ja Aaltonen
ehdottivat, että kokous äänestää, nauttiiko yhdistyksen
hallitus enää jäsenistön luottamusta.
He esittivät myös Kyllösen
työsuhteen palauttamista.
Kokouksen puheenjohtaja
Johannes Karppinen ei vienyt esityksiä äänestykseen ja
perusteli päätöstään keskeneräisellä poliisitutkinnalla.
. Korhosen Kuhmon ruokamarketista ja Kuhmon rauta-maatalouskaupan kiinteistöstä.
. Tarjoukset eivät ole sellaisia, että niiden perusteella
alettaisiin kauppoja tekemään, Jarmo Makkonen kertoo.
Kuhmon ruokakauppa on
käytännössä myyty tyhjäksi,
poikkeuksena myymäläkalusto.
Loppuunmyynti Kajaanin
rautakaupassa päättyi viikko
ennen juhannusta. Korhonen lopetti
toimintansa. Korhonen Oy:n Ka-
Raija Korhonen oli sihteeri ja Johannes Karppinen puheenjohtaja työttömien yhdistyksen kokouksessa.
jaanin liikekiinteistöstä on
tehty tarjous, samoin Kuhmon Jaurakon varastoalueesta kiinteistöineen.
. Nyt Suomen Lähikauppa seuraa Kuhmon
markkinatilannetta ja liikkeen toiminta jatkuu ennallaan toistaiseksi, kuten tähänkin asti.
Yt-neuvottelun taustalla
on kiristynyt kilpailutilanne.
Neuvottelujen kuluessa selvitetään kaikki vaihtoehdot.
Kuhmon Siwan toiminnan. Liikkeeseen jäi jonkin verran tavaraa, jotka myydään toisin keinoin syksyn aikana.
Kuhmon rautakaupan loppuunmyynti päättyy perjantaina. Velkojat kokoontuvat lomakauden jälkeen, jolloin tehtäneen ratkaisut aikataulun osalta.
Kiinnitysten haltijoita ovat
Keskon eri yhtiöt, Kainuun
Osuuspankki, Kuhmon
Osuuspankki ja Finvera Oyj.
Aug. kesäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Törkeä rattijuopumus
toi ehdollista
Kuhmolainen keski-ikäinen
nainen tuomittiin Kainuun
käräjäoikeudessa törkeästä
rattijuopumuksesta 85 päivän ehdolliseen vankeuteen
ja kahdeksan kuukauden ajokieltoon. Lisäksi nainen tuomittiin 60 päiväsakkoon.
Maksettavaksi tuli yhteensä
360 euroa.
Nainen oli kuljettanut
henkilöautoa päihtyneenä
Kuhmon keskustassa. KUHMOLAINEN Perjantaina 28. Kaikissa kohteissa on ollut varsin hyvin
kiinnostusta, konkurssipesän pesänhoitaja, asianhoitaja Jarmo Makkonen sanoo.
Osuuskauppa Maakunta ei
aio jättää tarjousta.
. Ei sitä täällä päätetä, kuka on syyllinen ja kuka syytön, vetosi myös yhdistyksen
puheenjohtaja Tuula Ohtonen.
Ohtonen vakuutti, että yhdistyksen nykyinen hallitus
edesauttaa toiminnallaan yhdistyksen toimintaa
Yhdistyksen vuosibudjetti on
1,5 miljoonaa euroa. Kuhmon Työttömien yhdistyksen hallitus purki vastikään
toiminnanohjaaja Seija Kyllösen työsopimuksen. kesäkuuta 2013 KUHMOLAINEN
5
FAKTA
. Myös Aaltonen varoitti, että irtisanominen voi tulla yhdistykselle
kalliiksi.
Kokouksen asialistalla oli
myös yhdistyksen tilinpäätöksen käsittely, mutta tilintarkastajien lausuntoa ei vielä ollut käytettävissä ja asian
käsittely siirtyi.
Pirkka COSTARICA
2 pkt/1 erä/tal.
00
4
(4,00 kg)
Siwan toimintaa tukevat kaupassa olevat postipalvelut.
olennainen osa ovat Postin
palvelut.
. Sääntöjen mukaan hallituksella on oikeus
erottaa yhdistyksestä henkilö, joka toiminnallaan aiheuttaa yhdistykselle tuntuvaa
haittaa.
Kyseenalaiseksi kokouksessa asetettiin myös se, olisiko hallituksella ollut oikeutta erottaa yhtä jäsentään itse.
Tuula Ohtonen perusteli jäsenen erottamista luottamuspulalla.
. Jos se ei
onnistu, hän vie irtisanomisensa käräjille. Työntekijöitä on nyt yli 40.
. Perjantaina 28. Ne eivät kuitenkaan yksin tuo koko toimintaa kannattavaksi vaan asiakkaita
luonnollisesti tarvitaan myös
kaupan puolelle, Haatainen
kertoo.
Siwassa on töissä viisi
henkilöä.
Kainuun vaikein työttömyystilanne oli toukokuun
lopussa edelleen Kuhmossa,
jossa työttömyysaste sinnitteli 17,6 prosentissa.
Tilanne oli kuitenkin parempi kuin vielä huhtikuun
lopussa, jolloin työttömyysaste oli Kuhmossa 19,8 prosenttia.
Työttömiä oli toukokuun
lopussa Kuhmossa 690, kun
huhtikuun lopussa työttömänä oli vielä 773 henkilöä.
Tilanne on silti edelleen
huonompi kuin vuosi sitten.
Taloussokeri
10 kg/tal.
Pirkka
Edam
Camping
grillimakkarat
095
1 kg
99
3
1 kg
149
pkt
Työterveys purkaa
alihankinnat
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kainuun työterveys -liikelaitos on irtisanonut alihankintasopimukset, joiden nojalla
se tuottaa palveluita Kuhmossa myös yksityisille työterveyspalveluita tarjoaville
yrityksille.
Syynä irtisanomiselle on
lääkäripula, joka koettelee
Kainuussa muiden toimintojen tavoin myös työterveyshuoltoa.
Kainuun työterveys -liikelaitos on valmis solmimaan
sopimuksia suoraan niiden
työnantajien kanssa, jotka
nyt jäävät ilman työterveys-
palveluja Kuhmossa.
Työnantajan on lain mukaan tarjottava työntekijöilleen työterveyshuolto.
Kainuun työterveys pystyy
tarjoamaan suorille sopimusasiakkailleen ensisijaisesti lakisääteisiä työterveyspalveluja eli esimerkiksi työhön
liittyviä terveystarkastuksia
ja työpaikkaselvityksiä sekä
selvittämään työhön liittyviä
altistuksia.
Kainuun työterveys -liikelaitos on osa Kainuun sotekuntayhtymää.
%$!! $
% #
( !
%%! & !
. Yhdistys pyörittää muun
muassa kirpputori Ekotoria,
kahvila/ruokala Vänkäriä, torikahvilaa sekä jätteiden vastaanottoa Jaurakossa ja Pajakkakadulla.
myös valitteli kokousväelle,
ettei hän tutkinnan ollessa
kesken voi kertoa tilanteesta
tarkemmin.
Tuula Ohtonen puolusti johtamansa hallituksen toimintaa.
MARJATTA KURVINEN
Kuhmon
työttömyys
helpottuu
Kokouksessa tutkittiin sekä yhdistyksen sääntöjä että
yhdistyslakia. Perusteluksi kerrottiin epärehellisyys.
Hallitus erotti samalla yhden
hallituksen jäsenen.
. Tässä on paljon aineksia
isoihin oikeudenkäynteihin,
jotka voivat tulla yhdistykselle todella kalliiksi, varoitti kokousväkeä Keijo Aaltonen,
joka on ammatiltaan lakimies.
Anneli Karjalaisen mukaan Seija Kyllönen olisi valmis palaamaan takaisin toiminnanjohtajaksi
MARJATTA KURVINEN
(
21. 655 0095 Su
12 .
" "" !
" " !"
# !"
% " # " $ % $ ! ! %%
%$!! $ $ %
" # " !
Nauta-sika
JAUHELIHA
59
6
kg
(6,59 kg)
Possun
KASSLER
89
6
kg
(6,89 kg)
Possun
ULKOFILE
90
7
kg
(7,90 kg)
Pirkka
olut
24-pack
2184
279
400
CocaCola
2x1,5 l
Fazerin
Sininen
suklaa
1-pack
2 kpl
PALVELEMME:
Pe ja la 8.30 . 21
Koulukatu 22, p
kesäkuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
5
Broilerpihvit ja maissiriisiä
(4 annosta)
Suomalainen
35
2 rkl öljyä
Maissiriisi
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
2 dl pitkäjyväistä riisiä
400 g tomaattimurskaa
4 dl kanalientä
200 g pakastemaissia
3 rkl hienonnettua persiljaa
Rainbow
Broilerin ohut leikkeet
430?500 g (12,44?10,70/kg)
Voimassa to-su
Voimassa to-su
Voimassa S-Etukortilla 27.?30.6.
Suomalainen
3
39
0
Atria
Jauheliha 9,5%
kevyt
nautaa-sikaa
400 g (8,48/kg)
99
1
HK
Lihapyörykät
360 g (2,75/kg)
69
Atria Hiillos
Grillimakkarat
400 g (4,23/kg)
0
99
/kg
Rainbow
Makea ananas
Costa Rica, 1-lk
1
99
Rainbow
Kahvi
Suodatin- tai
pannujauhatus
500 g (3,98/kg)
2
29
Arla Apetina
Salaattijuustokuutiot
200 g (11,45/kg)
0
5
Etusi 31 %
99
99
1
/kg
Rainbow
Hunajameloni
Espanja, 1-lk
Rainbow
Porsaan
ulkofileepihvi
800 g (7,49/kg)
alkuperämaa Saksa
Ilman S-Etukorttia 8,69 (10,86/kg)
35
1
Vaasan
Viipaleet
500?535 g
(2,52?2,70/kg)
Etusi 24 %
85
Rainbow
Kananmunat
10 kpl
580 g (3,19/kg)
2
99
Pulla-Pirtti
Maukas
kierrepitko
450 g (6,64/kg)
Ilman S-Etukorttia 3,95 (8,78/kg)
Etusi 16 %
1
99
Rainbow
Tuutit 6 kpl/pkt
416 g (4,78/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,39 (5,75/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21.. KUHMOLAINEN Perjantaina 28