>> 4 Pääkirjoitus: Ehkä viattomien lasten päivän merkitystä voisi nykyajassa korostaa. JOULUKUUTA 2022 NRO 102 Työnsyrjään nuorena 100 vuotta: Väinö Karppinen on kotoisin Rastinkylän Koiravaaran pirtistä. Työnteko piti opetella jo nuorena. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € KESKIVIIKKO 28. Erityisesti ICTja elektroniikkaklusterin liikevaihto kasvoi hyvin alkuvuoden aikana. >> 5 Timo Suutari irtisanoutui Kainuun liitto kertoo, että Kainuun kärkitoimialat tahkoavat hyvää tulosta. >> 2 Vastikään syntymäpäiviään viettänyt Väinö Karppinen kuvattuna huoneessaan Hyvinvointi Sammossa. >> 8 Suhdannenäkyvät hyvät JARNO HILTUNEN 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Antti 044 751 2101 Mervi 044 751 2103 toimisto@aateli.fi Palvelemme Sinua paikkakuntalaisin työvoimin remontti-, kalusteja lasiasioissa. Valiokuntamalli on hyvä Kainuun toimialoilla menee hyvin. Hän nauttii muun muassa laulamisesta ja osaa monia hengellisiä lauluja ja virsiä. Taantuman merkkejä on ilmassa, mutta hyvä työllisyytilanne näyttää heikentävän taantuman voimaa. Kuhmossa vahva ala on puuteollisuus. Ollaan yhteydessä! TAKSIKYYDIT KELAKYYDIT Taksi Markku Komulainen 044-332 5855. Juhana Juntunen ja Maija Inget avaavat valiokuntamallia Kuhmon päätöksenteossa. Kuhmon seurakunnan kirkkoherra Timo Suutari on irtisanoutunut virastaan
Suomessa on tällä hetkellä Ukrainan pakolaisia, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa, ehkä menettäneet läheisiään tai nähneet hirveitä asioita ennen pakoon pääsyään. Lapsia elää sodan ja julmuuksien keskellä. Juhlapäivän historia liittyy vahvasti kristinuskoon ja sitä vietetään betlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Raamatun mukaan surmautti. Voisiko joulun jälkeen nostaa enemmän esille päivän, jona näitä lapsia muistetaan ja autetaan. joulukuuta 2022 Vanha kysymys: Kuulutko johonkin urheiluseuraan. Leipomisessa usein on tärkeää noudattaa ohjeita melko tarkkaan ja juustokakussa on monta vaihetta, jotka on tehtävä oikealla tavalla ja oikeassa järjestyksessä, jotta lopputulos onnistuu. Päivälämpötila n. Juhlapäivä ei nykyisin ole pyhä, mutta se on kalentereihin merkitty. Lupasin leipoa joulupöytää juustokakun. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?7°C 4 ?9°C 2 ?7°C 3 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?6 1 ?5 ?11 ?1 ?12 ?2 ?12 ?12 ?7 ?8 2 3 3 ?3 3 ?1 3 ?2 ?2 1 ?3 3 2 5 2 4 1 1 1 1 1 3 ?4 ?4 ?3 ?6 ?7 ?5 ?9 ?11 4 8 6 5. Useimmille joulu on kuitenkin antanut pienen hengähdystauon. Ehkä viattomien lasten päivän merkitystä voisi nykyajassa korostaa. Ehkä se onkin hyvä siirtymäriitti kiireisen työviikon jälkeen joulun viettoon, kun keskittyy ohjeeseen, lukee sen vaihe vaiheelta ja tekee ohjeen mukaan. Suomalaiset ovat olleet valmiita auttamaan hädässä olevia ukrainalaisia, mutta apua tarvitaan edelleen. On yllättävän koukuttavaa jäädä etsimään oikeaa puuttuvaa palaa jostakin kokonaisuudesta, tai pähkäillä, mihin erikoisen värinen pala kuuluu. Käy vastaamassa! www.kuhmolainen.fi J oulun pyhät on vietetty, mutta uuden vuoden vastaanotto on vielä edessä. Näinköhän meidän joulupöydästä löytyy ensikin vuonna juustokakku ja lahjapaketista palapeli. Juustokakku onnistui niin hyvin, että sitä toivottiin kotona vielä lisää. Toinen ajatuksia arjesta yllättävän hyvin irrottava asia on palapelit. Meillä ei ole yleensä suuremmin niitä harrastettu, mutta muutamana viime jouluna on pöydälle levitetty yksi tai joskus toinenkin tuhannen palan peli. Moni lomailee nämä välipäivät, mutta yhtä lailla monelle se ei ole mahdollista. ?5 astetta. Vaikka täysin en työasioista voinut tänä jouluna irrottautua, niin kyllä onnistuin ne sulkemaan pois silloin, kun keskityin johonkin muuhun, olipa se sitten perheen kanssa yhteistä aikaa tai kakun leivontaa. On hienoa, että Kuhmon seurakunta sai hiippakunnalta tunnustuksen antamastaan avusta. Enimmäkseen pilvistä ja monin paikoin lumisadetta. Joulun jälkeen hetki viattomille lapsille Pääkirjoitus 28.12.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi % 18 83 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr ?4 ?5 ?5 ?4 4 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina ?10°C 2 ?4°C 5 +0°C 7 ?0°C 5 Märket +2,5 °C Parikkala ?15,2 °C Heikkoa tai kohtalaista lounaaseen kääntyvää tuulta. Kun keskittyy johonkin itselle hieman oudompaan asiaan, saa ajatukset helpommin irti arjen kiireistä. Uusia jouluperinteitä Kolumni Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja. A Toinen ajatuksia arjesta yllättävän hyvin irrottava asia on palapelit. En ole kovin ahkera leipuri, mutta joskus se on kivaa. Itse ainakin huomasin ajattelevani, että jouluna saa istahtaa nojatuoliin ja lukea kirjaa miettimättä pyykin pesua tai muuta kodinhoitoa. Lapsille on saattanut olla oma vähän pienempi peli. T änään vietetään viattomien lasten päivää. Vaikka joulu ei ole juuri viikonloppua pidempi, on siinä jotakin erilaista kuin tavallisessa viikonlopussa. Pyrkimyksenä on tehdä kakku, jonka kehtaa viedä joulupöytään kaikkien nähtäväksi. Kustaa Vilkunan mukaan Tapanin jälkeen vietettiin niin sanottuja pikkupyhiä; niin pyhiä, ettei arkitöihin ryhdytä, mutta ei niin pyhiä, että kirkossa tarvitsi käydä. Kyllä 17% 36 vastausta Ei 83% 177 vastausta Yhteensä: 213 vastausta Uusi kysymys: Annatko uudenvuoden lupauksen. Yhä on maailmassa suuri joukko viattomia lapsia, jotka joutuvat väkivallan tai riiston kohteiksi. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Juustokakkuja olen tehnyt muutamia kertoja ja yleensä ne ovat onnistuneet. Oli siis aikaa hauskanpitoon. Ruuat on valmisteltu viimeistään aattona ja muutama päivä menee jouluruokia lämmittäen. Näköjään jouluun voi syntyä uusiakin perinteitä. Ehkä senkin tarkoitus on vapautua arjen kiireistä. Sodan jatkuessa asia ei ole niin paljon esillä ja siihen tottuu, mutta liiaksi ei saa tottua ja unohtaa
Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Se vaatii myös yhteistyötä, sitoutumista, läsnäoloa, avointa kommunikaatiota ja saavutettavuutta. Osallistuvaa uutta vuotta kaikille! Jarkko Piirainen Kirjoittaja on Kuhmon kaupungin viestinnän asiantuntija ja hankekoordinaattori Osallisuus on tunne PUHEENVUORO. ja 31.1. _______________________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi to 9.2. 9 viikkoa • ti klo 10-12 suljettu ryhmä • max 10 hlöä Riippuvaisten ryhmä aloittaa maanantaina 9.1.2023. Su 1.1. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Raimo Ronkainen, suomenajokoirapuuhastelija Entisen koulun rantaraitti Osallisuus ja sen vahvistaminen mainitaan varmasti jokaisen suomalaisen kunnan strategiassa. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU VARAA AIKA INFLUENSSAROKOTUKSEEN. Muutosta ilmassa -verkkokurssit alkavat jälleen! Klo 18.30 Tapio Salomaan taikashow, liput 5 €, (sis. Infoa ensi kesän suunnistusviikon talkootehtävistä, tule kysymään lisää ja ilmoittaudu mukaan tekemään yhdessä tapahtumaa. Vapaa pääsy. Mutta kun purkaa erilaisten määritelmien lankakerää, päätyy aina tämän kirjoituksen otsikon mukaiseen toteamukseen. Haluamme mieluummin haistella ja katsella luontoa kuin nuuskia pakokaasuja. Toisaalta Hankarannalta rakennettiin komiat kevyenliikenteenväylät kaupungille. rokoteaineen ja hoitajan palkkion. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 18.1. Mikähän tällaisen raitin tarkoitus lienee, kun sitä ei viitsitä pitää kävelykunnossa. MRI-KUVAUKSET ma 9.1. Ja hyvä niin, sen verran tärkeästä asiasta on kyse. Valot valaisevat raitilla UMPIHANKEA! Jotkut sinnikkäät kävelijät koettavat jotostaa kusiaisen polkua. _______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ti 10.1. _______________________________________________ KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen pe 13.1. Tämän tunnekokemuksen tärkeys kirkastuu entisestään, kun miettii osallisuuden vastapoolina olevia, lamauttavia osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Yksi keskeinen avaintekijä tässä kokonaisuudessa on monipuoliset vuorovaikutuksen mahdollisuudet. Se vaatii aikaa ja taloudellisia resursseja kehittää toimintaa. Hommeli jäi puolitiehen. Koordinoin parhaillaan Kuhmossa käynnissä olevaa, ympäristöministeriön osarahoittamaa Kestävä kehitys elämään arjen teoissa -kokeiluhanketta, jossa pyritään syventämään entisestään tätä yhteistyön perinnettä. Yksi lähiajan osallistumisen paikka on 4. vaates.). ja tiistaisin 17.1., 24.1. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. 9 viikkoa • ma & to klo 10-12 suljettu ryhmä • max 10 hlöä Ryhmässä hyödynnetään tunneja tietoisuustaitoja sekä vertaistukea. ja pe 20.1. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Henri Lempinen ti 3.1. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Ettäs tämä täältä Hankarannalta. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä to 5.1. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 23 €. Meidän kaupunkiorganisaation työntekijöiden tehtävänä on kehittää sellaisia osallistumisen tapoja, jotka koetaan mieluisiksi, helpoiksi ja saavutettaviksi osallistumisen kanaviksi. ja 31.1. MIELIPIDE Toistamiseen taasen sama ilmiö. Ensi vuonna Kuhmon kaupunki on mukana Kestävän kehityksen budjetointi -hankkeessa, jossa Kuhmon osalta teemana on osallistava budjetointi. Tule kysymään lisää ja ilmoita oma majoituskohteesi välitykseen. Näitä mahdollisuuksia Kuhmon kaupunki on mukana kehittämässä ja lisäämässä. Tätä lähdetään pilotoimaan nuorisotyön parissa. Myös Kuhmon Raati jatkaa kokoontumistaan suurten, koko kaupungin tulevaisuutta koskevien teemojen yhteydessä. Raitissa olisi paljonkin kehitettävää. _______________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. Talkoolaisten infotilaisuus 18.1.2023 klo 18.30 Kuhmon kirjastolla. Lokakuussa järjestimme hankkeen parissa yhdessä nuorisotoimen kanssa Vaikuta! -teemapäivät 7.-8.-luokkalaisille kuhmolaisnuorille, jotka kokoontuivat kaupungintalolle pelaamisen ja leikkimielisen kisailun merkeissä kertomaan mielipiteitään esimerkiksi yhdenvertaisuuden toteutumisesta Kuhmossa. Osallisuuden tunne on hyvin keskeinen meidän jokaisen hyvinvoinnin kannalta. ja ti 10.1. Keskiviikkona 28. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola to 12.1. Kulkijoiden määrä sulan aikaan on huomattava. Tästä taasen puuttuvat valopylväät. Mutta osallisuuden täysipainoisesti mahdollistava yhteisö ei synny itsestään. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen to 5.1. klo 18.00 Musiikkikamari 64° – Uudenvuoden konsertti, Lauri Sallinen ja Paavali Jumppanen. Liput 20/23 €. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Kuhmo | Koulukatu 20 Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Klo 21.00 Kaupunginjohtajan puhe, jonka jälkeen ilotulitus. Klo 19.30-20.45 Villasukkadisco kaikenikäisille. Voidaan aina puhua siitä, kuinka osallisuus on esimerkiksi yksilön kiinnittymistä yhteisöön, mukanaoloa kunnallisesti tärkeissä päätöksentekoprosesseissa ja osansa saamista yhteiskunnan tarjoamista resursseista. Tavoitteena on käsitellä riippuvuusongelman tuottamia haasteita sekä löytää itselleen sopivia keinoja toipua. _______________________________________________ RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 4.1. Järj. ENMG-tutkimukset vain lähetteellä. Hinta 40,00€ sis. Päivien aikana nuorilta saatiin paljon arvokkaita ideoita ja mielipiteitä. Osallisuus on kaikkea tuota, ja niin paljon muutakin. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Työtä tehdään esimerkiksi kaupungin oman henkilöstön osallisuustyön osaamista lisäämällä ja erilaisten osallistumistapojen toimivuutta testaamalla. Tervetuloa keskustelemaan ja vaikuttamaan, tapahtuman paikka ja tarkempi aika ilmoitetaan heti alkuvuodesta. Kirjoita napakasti. Solitude Music Uuden vuoden vastaanotto Lämpimästi tervetuloa! Kuhmo-talo la 31.12. Vain kirurgiset asiakkaat. _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen tiistaisin 3.1., 10.1., 17.1., 24.1. Kuhmossa on luotu monin eri tavoin vahvaa yhteistyön kulttuuria jo kauan. Kirjoituksia ei palauteta. Liput 10 €. Myös ilman lähetettä. LABORATORIO AVOINNA ti 3.1. Mutta mitä osallisuus oikeastaan on. Klo 21.15 Kahvila Juttuan karaoketanssit. Vahva osallisuus ja aktiivinen yhdessä tekeminen tukevat tietysti myös koko kunnan elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Ryhmät ovat osallistujille maksuttomia! Lisätiedot ja ilmoittautumiset 0400 428 318 piia.sumupuu@toimiva.fi Kärsitkö riippuvuudesta tai onko läheisesi päihderiippuvainen. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! _______________________________________________ KIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Esko Ripaoja to 29.12. _____________________________________________________ Läheisten ryhmä aloittaa tiistaina 10.1.2023. _______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ma 9.1. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kävelijöiden on muistettava varata taskulamput pimeän aikaan, ettei kävele pahki hautausmaan aitaan. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. _______________________________________________ KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen ti 24.1. helmikuuta järjestettävä kaikille avoin suurpetokeskustelutilaisuus, jossa haetaan toisia arvostavassa vuorovaikutuksessa yhteistä näkemystä suurpetoihin liittyviin kysymyksiin. YKSITYISTEN MAJOITUSKOHTEIDEN ILMOITTAMINEN JA TALKOOINFOA! KYSY LISÄÄ: Minna Rönkkö | majoitus@rastiviikko.fi | 044-5123517 PAIKKA: Kuhmon Peurojen toimisto Kainuuntie 88, Kuhmo, alapiha Seuran edustaja paikalla Kuhmon Peurojen toimistolla perjantaina 30.12.2022 klo 15-18. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset; poislukien ajoterveyttä koskevat laajennetut lääkärinlausunnot. Osallisuuden perustana on tunne, joka syntyy johonkin kuulumisen ja mukanaolon kokemuksista
– Sitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut täällä. Aloite meni läpi kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Vanhusja vammaisneuvoston tarkoitus on Maija Ingetin mukaan herättänyt jonkin verran kysymyksiä kuntalaisissa. – Oma merkityksensä on tapahtumillakin, mutta se ei ole neuvoston tärkeintä toimintaa. Seurakunnan diakoniatyö pyysi syksyllä 2021 nuorisovaltuustoa ottamaan kantaa siihen, miten yhteisvastuukeräyksen oman seurakunnan osuus käytetään. Seurakunnan nuorisotyö halusi keskustella nuorisovaltuuston kanssa, mikä on valtuuston toive esiintyjän suhteen, mutta asia siirrettiin seuraavaan kokoukseen, missä annetaan ehdotus esiintyjästä. Näin edustus on mahdollisimman laaja ja pienet valtuustoryhmät pääsevät vuorollaan mukaan valiokuntiin. joulukuuta 2022 Mari Heikura Edellinen valtuusto hyväksyi noin 1,5 vuotta sitten uuden hallintomallin, jolloin Kuhmon kaupungin päätöksenteossa siirryttiin lautakunnista valiokuntiin. Jaostolla ei ole päätösvaltaa, mutta siellä ovat edustettuina kaikki valiokunnat ja pienemmät päätöksentekoelimet. Joulukuun kokouksessa nuorisovaltuusto käsitteli lisäksi Vaikuta! -teemapäivän tuloksia. Totta kai aloite käy hallituksen kautta ja se valmistellaan, mutta se on pakko käsitellä valtuustossa, Juntunen kertoo. Pitkään valtuutettuna toiminut vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Inget on kokenut vetovoimaja tulevaisuusjaoston hyvänä ja muutenkin hän pitää valiokuntamallia toimivana. . Nuorisovaltuusto, ei päätösvaltaa, aloiteoikeus valtuustolle . Maaseudun neuvottelukunta on käyttänyt tätä mahdollisuutta kerran esittäessään, että yleishyödyllisten yhdistysten kiinteistöveroprosentti olisi ensi vuonna nolla. Näille toimielimille tuli muutoksen myötä oikeus tehdä suoraan aloitteita kaupunginvaltuustolle. . . Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen teemana oli Koronapandemiasta kärsivien lasten ja nuorten auttaminen niin Suomessa kuin maailmallakin. Esteettömyyskartoituksen myötä neuvosto on saanut paljon yhteydenottoja, joissa toivotaan tilojen kartoitusta esteettömyyden näkökulmasta. . Viestinnän asiantuntija Jarkko Piirainen esitteli yhden työpajan tuloksia. Hyvinvointija sivistysvaliokunta . . ARKISTO / JARNO HILTUNEN. Moni odottaa neuvoston järjestävän erilaisia tapahtumia, mutta hallintojohtaja Juntunen toteaa, että neuvosto on vaikuttamistoimielin, jonka tärkein tarkoitus on tuoda vanhusten ja vammaisten ääni kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Kaupunginhallitus . Valiokuntia on kaksi; hyvinvointija sivistysvaliokunta sekä elinvoimavaliokunta. Vetovoimaja tulevaisuusjaosto; valiokuntien yhteinen toimielin, ei päätösvaltaa . Vanhusja vammaisneuvosto, ei päätösvaltaa, aloiteoikeus valtuustolle . . Hallintojohtaja Juhana Juntunen ja vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Inget ovat tyytyväisiä uuteen valiokuntamalliin. Lisäksi on useita pienempiä vaikuttamistoimielimiä, joiden toiminta niin ikään muuttui hallintouudistuksen myötä. Hallintojohtaja Juhana Juntusen mukaan muutos on onnistunut ja uusi malli vaikuttaa hyvältä. LYHYESTI Päätöksenteko Kuhmossa . Elinvoimavaliokunta . Kotimaassa 20 prosenttia ohjataan Lasten ja nuorten keskukselle ja 20 prosenttia jää keräävälle seurakunnalle ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön sekä diakonia-avustuksiin. Suurimmat muutokset liittyvät muun muassa siihen, että valiokunnassa esittelijöitä voi olla useita, lisäksi valiokuntien jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Kuhmon diakoniatyön johtokunta päättää omaan seurakuntaan jäävän osuuden käytöstä, joka on viime vuosina ollut noin 2000–2500 euroa. Inget kertoo, että he käyvät esittelemässä neuvoston toimintaa muun Valiokuntamalli lisää keskustelua Pienten vaikuttamistoimielinten merkitys kasvoi, kun ne saivat aloiteoikeuden suoraan kaupunginvaltuustolle. Neuvoston tulee ottaa tasavertaisuus huomioon kaikessa toiminnassa ja Inget huomauttaa, että tapahtumatkin pitäisi järjestää niin, että kaikilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus niihin osallistua. Juntusen mukaan yksi syy uudelle mallille oli se, että moni valtuutettu koki pääsevänsä liian myöhään vaikuttamaan päätettäviin asioihin. Lisäksi Kuhmossa toimii maaseudun neuvottelukunta ja mökkiläistoimikunta. päivänä Kuhmon seurakunnan diakoniatyön lausuntopyyntöä. Juntusen mukaan kyse ei ole kaupungin kannalta suuresta euromäärästä, mutta (kylä)yhdistyksille sillä on suuri merkitys. Kampanjassa on nostettu esiin erityisesti noin 15–19-vuotiaita nuoria, joista monet ovat kokeneet haasteita ja kärsineet yksinäisyydestä, ahdistuneisuudesta ja toivottomuudesta koronan aikana etäopiskelun ja eristäytymisen vuoksi. Päätöksiä Kuhmossa tekee ja valmistelee valtuustolle kaksi valiokuntaa sekä kaupunginhallitus. Yhdenvertaisuus ja esteettömyys ovat tärkeitä asioita, joita vanhusja vammaisneuvosto edistää. Keväällä oli esteettömyyskartoitus ja nyt keväällä on uusi. Valiokunnat mahdollistavat lautakuntia enemmän keskustelua ja päätöksiä ei ole Juntusen mukaan pakko viedä heti päätöksenteon asteelle. . Muiden työpajojen tuloksia käsitellään seuraavissa kokouksissa. Mökkiläistoimikunta, ei päätösvaltaa Mari Heikura Nuorisovaltuusto käsitteli kokouksessaan joulukuun 7. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaan avun kautta. Valiokunnissa vastuuta on jaettu, ja Juntunen kertoo, että puolessa välissä kautta tapahtuu muutoksia jäsenissä. . Kaupunginvaltuusto . Erityisesti tukea halutaan ohjata mielen hyvinvointia edistäjiin tekijöihin. – Tämä paisuu kuin pullataikina. Maaseudun neuvottelukunta, ei päätösvaltaa, aloiteoikeus valtuustolle . . Nuoret ehdottavat esiintyjää Nuorisovaltuusto kokoontuu säännöllisesti joka kuukausi. Valiokuntien yhteinen vetovoimaja tulevaisuusjaosto on lisäksi toimielin, jossa keskustelua käydään ennen päätöksentekoa. Nuorisovaltuusto esitti, että keräyksen kohteena voisi olla nuorille suunnattu ulkoilmatapahtuma, jossa yhtenä ohjelman osana on esiintyjä. Vanhusja vammaisneuvosto on lakisääteinen toimielin, samoin nuorisovaltuusto
Tuomiokapituli on pyytänyt Kuhmon kirkkovaltuustolta lausuntoa 31. joulukuuta tehty kenttäkatselmus. Nyt kohteena oli erityisesti Kalevalakylän leirintäalueen tontin myyminen, komean rantatörmän kehittäminen ja lomamökkien rakentaminen. päivänä joulukuuta 2017. Uudesta sopimuksesta kuitenkin äänestettiin kaupunginhallituksessa ja myös kaupunginvaltuustossa. Hankkeen tavoitteena oli käynnistää merkittäviä rakennusinvestointeja Kainuussa, erityisesti niillä alueilla, joilla on investointivalmiita kohteita tarjolla. Kolme vuotta kului. Sopimusta piti jatkaa, päivittää ja muokata tammikuussa 2021. tammikuuta 2023 mennessä kirkkoherran viran julistamisesta haettavaksi. Kaupunginhallitus päätti viisi vuotta sitten myös, että Steven Shortille jää etuosto-oikeus Pohjolan talon alueeseen ja Kalevala-hotellin vieressä koillispuolella sijaitsevaan alueeseen. Aktiivisesti toimivat myös nuorisovaltuusto ja mökkiläistoimikunta. Valtuuston joulukuussa 2017 hyväksymä kauppahinta oli 10 000 euroa ja kauppakirjaan tuli rakentamisehtoja ja kohteen kehittämisehtoja. Näiden rakennusten kustannusarvio oli 5,5, miljoonaa ja jouluun 2018 mennessä piti olla 10 ensimmäistä loma-asuntoa valmiina. 64 North portofilio -hankkeen budjetti oli lähes 400 000 euroa. Kirkkoherra Timo Suutari irtisanoutunut. Vuoden 2017 alussa Kainuun maakuntahallituksen kokouksen esityslistalla todettiin, että vuodesta 2008 on tehty systemaattisesti investointien aktivointia. Falco Regen Oy teki lokakuussa 2021 rakennuslupahakemuksen Kalevalan alueelle 40 yksikerroksisesta vapaa-ajan asunnosta. Hän totesi, että kymmenen vuoden aikana asiaan on käytetty hyvin paljon aikaa, vaivaa ja kontakteja. Tuolloin kylpylärakennus on poistettu yhtiön suunnitelmista ja yhtiö kokosi edelleen hankkeen rahoituspakettia. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 Leirintäalueen myynnistä 5 vuotta Antero Komulainen Joulukuussa 2017 Kuhmon kaupunginvaltuusto hyväksyi Kalevalakylän leirintäalueen tontin myymisen brittisijoittaja Steven Shortille. Siihen mennessä Kalevalakylän alueen 28 vuotta kestäneellä taipaleella taloudellisesti kannattavat vuodet olivat olleet harvinaisia. Tapaamisia ja neuvotteluja oli. Varsinainen Kalevalakylän aluekin oli käynyt vaaralliseksi satunnaisille kulkijoille vanhoine monttuansoineen ja laukeamisvaarassa olivat myös keveimmät rakenteet. Kuhmossa kaupasta oltiin toiveikkaita. Myyntipäätösten aikaan 2017 Kalevalan leirintäalueelle rakennettavaksi kaavaillun matkailukeskuksen työnimi oli Kalevala Resort. Myydyn alueen koko oli noin 5,2 hehtaaria ja se muodostui kahdesta tilasta Tönölästä ja Tönölä III:sta. Kauppauutisia lukiessa muistissa oli vielä Kalevala Spiritin tapahtumarikkaat vuodet Kuhmossa Kalevalan alueella. Päätöksen taustalla on tässä kuussa 8. Toisena tavoitteena hankkeessa on ylläpitää Kainuussa Invest in Kainuu -palvelu, jotta Kainuun investointimahdollisuuksilla olisi jatkuva näkyvyys ulkomaisille sijoittajille. Tuolloin Kuhmon kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki myöntää Falco Regenille Tönölänharjun rakentamisvelvoitteeseen kahden vuoden lisämääräajan 10.4.2023 saakka. PS:n koko ryhmä oli vastaesityksen takana äänestyksessä ja se sai sille tukijoita SDP:n ryhmästä. joulukuuta. Mökkiläistoimikunnan aktiivisuuden myötä taas kaupunki on päättänyt perustaa mökkiläisrekisterin. Valiokuntamalli lisää keskustelua MARI HEIKURA Jarno Hiltunen Kuhmon seurakunnan kirkkoherra Timo Suutari on irtisanoutunut. Miko Pironetti työskentelee nyt kajaanilaisen WPL Group Oy:n toimitusjohtajana ja yrityksen nettisivujen mukaan Carl Wideman työskentelee siinä johtajana ja rahoitusalan asiantuntijana. Kun esitys Kalevalakylän leirintäalueen myymisestä britti-investorille oli käsitelty Kuhmon kaupunginhallituksessa vuonna 2017, niin silloinen Kuhmon kehitysjohtaja Tapani Kiisknen kommentoi heti paikallislehti Kuhmolaiselle, että kauppa on Kainuun Edun hallinnoiman 64 North portofilio -hankkeessa tehdyn työn tulos. Vastaehdotuksena oli Perussuomalaisten valtuustoryhmän esitys, ettei kaupunki myönnä rakentamisvelvoitteeseen lisämääräaikaa Falco Regenille. – Kyllähän mökkiläiset ovat iso voimavara Kuhmossa. Kun kaupungin ja investorin kauppa lopulta tuli julki loppuvuodesta 2017, niin Kuhmossa oltiin siis jälleen toiveikkaita. Lausuntoa pyydetään siitä, että julistetaanko kirkkoherran virka haettavaksi ja millaisia erityisiä tarpeita kirkkoherran virassa on. Nyt piti katsoa tilanteen kehittymistä edelleen ja antaa aikaa Ralco Regen Oy:lle vielä vajaat kaksi vuotta. muassa vanhusten päivätoiminnassa ja eri järjestöissä. Ensivaihe koskee 25 huvilaa Kalevalan leirinnän sijaintipaikalla järven rannalla. Näin mökkiläisille saadaan lähetettyä sähköinen uutiskirje. Hankkeen käynnistyttyä sen kärjessä työskenteli Kajaanissa Carl Wideman kontakteja hankkimassa. He eivät Juntusen mukaan kysele, mitä kaupunki heille voisi tarjota, vaan pikemminkin sitä, mitä annettavaa heillä olisi Kuhmolle. Juntunen kertoo, että Vaikuta! -päivä järjestettiin nuorisovaltuuston aloitteesta. helmikuuta 2023. Kalevala Spirit oli ehtinyt myydä leirintäalueen pieniä mökkejä metsästysseuroille ja muille tarvitsijoille. Kaupunginhallitus päätti purkusopimusneuvottelujen käynnistämisestä keskiviikkona 21.12. Silloinen kaupunginjohtaja Eila Valtanen oli lopettelemassa työtään Kuhmossa vuoden 2017 lopussa ja virka-aikaa oli jäljellä noin puoli kuukautta. Kaupungin osalta päätöksessä todetaan, että kaikkia purkavan ehdon tavoitteita ei ole ostajan puolelta täytetty 30.11.2022 mennessä ja katselmuksen perusteella rakennustyöt eivät tontilla ole alkaneet. Siihen osallistuvat Kuhmon kaupungin ja Falco Regenin edustajat. Välivaiheessa Kalevalan alueelle oli esitelty sellaistakin luonnosta, jossa mökkien lisäksi Kalevalan suunnalle ajateltiin jopa golfkenttää – ei 18 reikäistä, mutta kuitenkin. Valtuusto hyväksyi sen äänin 25 8. Hänen viimeinen virassaolopäivänsä on 28. Nyt joulun alla 2022 Kuhmon kaupunginhallitus päätti ohjeistaa viranhaltijoita neuvottelemaan kiinteistökaupan purkusopimuksesta ostajan, Falco Regenin, kanssa. Perustetun Falco Regen Oy:n toimesta kaivinkonetta ei ilmestynyt alueelle, vaikka sitä seurailtiin kesä ja vuosi toisensa jälkeen. Päätettävänä olleen 64 North portofilio -hankkeen työpaketti kakkoseen kuului Kuhmon tarjoama investointikohde/kohteet. Näihin on vuosiin ovat mahtuneet myös maailmanlaajuiset koronavuodet, Ison-Britannian ero EU:sta 1.1.2021 ja Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen Ukrainassa helmikuusta 2022 alkaen. Kesällähän sen näkee ihan katukuvassa, kun mökkiläisiä on enemmän täällä. Alunperin britti-investori Steven Short aikoi rakentaa sen vuosina 2018–2020 Kalevalan leirintäalueen tontille 25 loma-asuntoa, huoltorakennukset sekä hyvinvointikeskuksen, johon sisältyi sauna ja hoitotolat. Asiaan kiinnitti huomiota valtuustoaloitteella Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Siitä aloitteesta vauhdittui rakennusten, muun muassa Pohjolan talon, takaisinosto Kalevala Spiritiltä. Välittömässä vaalissa äänioikeutettuja ovat 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet, jotka on merkitty jäseniksi vähintään 70 päivää ennen vaalia. Keskiviikkona 28. Nuorisovaltuusto kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa. Esityslistan tekstin mukaan Invest in Kainuu -palvelua oli vuosien aikana kehitetty ja juurrutettu kattamaan Kainuun keskeisimmät toimialat. Yhtiön kotipaikka on Kuhmo. Kun kaupunki oli saanut rakennukset takaisin, se alkoi korjata keskeisten rakennusten, kuten tanssipaikka Kelon ja Väinölän vuotavia kattoja ja lisäksi vuosien mittaan on siivottu ja kunnostettu Kalevalakylän aluetta turvallisemmaksi. Rakennustyöt eivät ole alkaneet Kalevalan leirintäalueen tontilla. Kuhmon kaupunginjohtajaksi oli tullut vuoden 2018 alusta Tytti Määttä. Mikäli mahdollinen kirkkoherran vaali toimitetaan välillisenä vaalina, kirkkovaltuuston on tehtävä siitä perusteltu pyyntö tuomiokapitulille. Steven Shortilla, hänen edustajillaan ja Kuhmon kaupungilla on kulunut joulukuuhin 2022 mennessä kaikkiaan yli viisi vuotta sopimusja kauppakirjaneuvotteluihin, uusien ehtojen neuvotteluihin, rakentamisvelvoitteeseen kahden vuoden lisämääräajan sopimiseen, tapaamisiin, rakennuslupiin, katselmuksiin ja tavoitteiden toteutumisen läpikäynteihin. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on käsitellyt kirkkoherra Suutarin irtisanoutumisen 15. Lopulta Kuhmon kaupunki ja Kalevala Spirit sopivat kaupan purkamisesta. Päätöksestä on jo kulunut viisi vuotta, sillä se tehtiin 19. Noin kahden viime vuoden aikana Falco Regenin edustajana Kuhmon kaupunkiin päin on toiminut Miko Pironetti Kajaanista, monesti yhdessä britti-investori Steven Shortin kanssa. Lausunnossa on mainittava, työskenteleekö kirkkoherra lasten ja nuorten parissa. Kahden viikon takaiseen katselmukseen liittyen Falco Regen on omasta puolestaan tuonut esille, että se on edelleen sitoutunut hankkeen toteuttamiseen. Lisäksi noihin aikoihin asti Kuhmon Infopisteen iso valkovihreä kuutio sijaitsi vielä Pohjolan talon sivurakennuksen katolla. Valtuuston enemmistön voimin hyväksyttiin Falco Regenin ja Kuhmon kaupungin välinen kiinteistökaupan sopimus koskien rakentamisvelvoitteen jatkohakemusta. Yhteistyö järjestöihin on Ingetin mukaan muutenkin tiivistä, sillä järjestöillä on edustajat vanhusja vammaisneuvoston kokouksissa. Sen toimintaa ohjaa kuljetussuunnittelija Antti Komulainen. Juntusen mukaan Kuhmon mökkiläiset haluavat olla kehittämässä Kuhmoa. Timo Suutari lähti opintovapaalle vuoden 2021 syksyllä ja kirkkoherran viransijaisena on siitä saakka toiminut seurakuntapastori Riikka Pääkkönen. Välillisessä vaalissa äänioikeutettuja ovat kirkkovaltuuston jäsenet. Entisen leirintäalueen ja Kalevalakylän rakennukset olivat päätyneet takaisin kaupungin omistukseen kauppakirjalla elokuussa 2014
Kansakoulun lisäksi Karppinen oli käynyt viikkokoulua, jossa opetettiin Raamattua ja katekismusta. Oli vuoden 1943 heinäkuu, kun Karppiseen osui kranaatinheittimen sirpaleita. Hän oli käyttänyt pikakivääriä ja myöhemmin konepistoolia. Harvemmin kaverina oli joku vieras, mutta kavereita piisasi silti, kun sisarusparvi oli niin taaja. Karppinen määrättiin kuljettamaan polkupyörän avulla miinoista haavoittuneita. Kajaanilainen komppanianpäällikkö Matti Jaatinen oli innokas urheilumies ja hän oli ryhtynyt valmentamaan Karppista. Hänen mieliaineitaan koulussa olivat voimistelu ja ”lukupuoli”. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Sotkamo Silverin liikevaihto ja kannattavuus paranivat loka–marraskuussa heikon kolmannen vuosineljänneksen jälkeen. Suunnitelluilla anneilla haetaan käyttöpääoman vahvistamista sekä rahoitusta varmistamaan investointikyvykkyys kaivoksen kehittämiseen, Jalasto arvioi tiedotteessa. A Kun isänmaa oli kysymyksessä, sitä ahneesti oli mukana.. Karppinen jaksoi kuitenkin itse kävellä noin 300 – 400 metrin päässä olleelle joukkosidontapaikalle. Perheeseen kuului isän lisäksi yhdeksän sisarusta. Kahden sodan veteraani täytti 100 vuotta Joulukuussa 100 vuotta täyttänyt Väinö Karppinen on kotoisin Rastinkylältä. Karppinen oli ollut Kemijokivarressa, kun saksalaiset räjäyttivät Rovaniemen siltoja. JUHA NEUVONEN Jarno Hiltunen Väinö Karppisen luona Hyvinvointi Sammon huoneessa on keinutuoli ja sen päällä Sotainvalidien Veljesliiton miekkatunnuksella varustettu huopa. Mikko Jalasto arvioi sähkön korkean hinnan hankaloittavan yhtiön talvea. Normaalin elämänmenon katkaisi Neuvostoliiton hyökkäys marraskuussa 1939. Hänen mukaansa nykyisen louhintasuunnitelman pohjalta ensi vuonna hopean keskipitoisuus tulee nousemaan mahdollistaen merkittävästi paremman kannattavuustason. Sitten häneltä meni taju kahdeksi vuorokaudeksi. Siihen on merkitty numero 100 syntymäpäivän kunniaksi. Kahden kuukauden liikevaihto oli yhtä suuri kuin koko edellisen vuosineljänneksen liikevaihto. – Leipä on omassa maassa kasvanut, hän totesi. Lapsuuteen 1920 – 1930-luvun taitteessa kuuluivat leikit ulkona. Suomalaiset olivat olleet noin kilometrin päässä. Jalaston mukaan toimenpiteet, joita yhtiö on syksyn aikana tehnyt, ovat oikeita. Kahden sodan veteraani osallistui jatkosotaan ja Lapin sotaan. Kevättalvella 1944 hän oli Viipurissa osallistuen linnoitustöihin. – Ainahan niitä oli joku vasikkakin. Väinö Karppinen on kotoisin Koiravaaran pirtistä Rastilta. Kun puna-armeijan suurhyökkäys kannaksella alkoi, oli Karppinen mukana torjumassa sitä. Karppisen sota ei kuitenkaan päättynyt, vaan hän osallistui myös Lapin sotaan. Se oli ollut ”tosi sotaa”. Myös kaksi muuta miestä haavoittui samasta kranaatista. Perheen äiti oli kuollut, kun Väinö oli ollut vasta parivuotias, eikä hän muista tätä. – Kun isänmaa oli kysymyksessä, sitä ahneesti oli mukana. Myös metsästys ja kalastus kuuluivat rauhalliseen elämänkiertoon Rastinkylällä. joulukuuta 2022 Hanna Kauppinen Sotkamo Silver suunnittelee uusia, enintään 20 miljoonan euron osakeanteja rahoitusasemansa vahvistamiseksi, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan keskiviikkona. – Jo ennenkin vähän halkoa tehtiin. Jatkosodan sytyttyä Väinö Karppinen oli varttunut nuoreksi mieheksi ja hänet määrättiin koulutettavaksi ja sitten rintamalle. Hän syntyi 12. Näiden lisäksi syötteen hopeapitoisuuden kasvu, erityisesti marraskuun osalta, vaikutti positiivisesti tuotantoon. Yhtiön liikevaihto oli loka–marraskuulta 66 miljoonaa Ruotsin kruunua eli vajaat 6 miljoonaa euroa. joulukuuta 1922, jolloin itsenäisen Suomen aikaa oli eletty viisi vuotta. Hän toimi muun muassa pataljoonan komentajan lähettinä. Elämäntyönsä Karppinen teki alkuun maaja metsätaloudessa. Sota oli koukkaamista sivustoista sekä pyörien ja kaluston siirtelyä metsiä pitkin. Perheellä oli joitakin lehmiä, hevonen ja lampaita. He olivat käyneet yhdessä lenkillä. Esimerkiksi investoinnit tutkimusja tuotantokairausohjelmiin ovat välttämättömiä kaivoksen toiminta-ajan ja kustannustehokkuuden parantamiselle. Karppinen oli hyväkuntoinen, ja asemasodan aikana hän menestyi yksikköjen välisissä maastoja ampumajuoksukilpailuissa. Koiravaaralla Karppinen kykeni auttelemaan jo heinätöissäkin, vaikka oli saanut 12 sirpaletta ympäri kehoaan. Lapsia oli ollut 10, mutta yksi oli kuollut. Miinoja sai varoa ja moni niihin astuikin. Sotkamo Silverin konsernijohtaja Mikko Jalasto kertoo tiedotteessa, että marraskuussa yhtiö louhi uusilta, alemmilta tasoilta ensimmäisiä malmeja, jolloin hopean keskipitoisuus oli noin 15 prosenttia kuluneen vuoden keskiarvoa korkeampi. Hopean hinnan nousu siivitti Sotkamo Silveriä Sotkamo Silverin hopeakaivos on hyötynyt hopean kohonneesta hinnasta. Sairaalassa hän joutui olemaan kaksi viikkoa, jonka jälkeen hän pääsi kotilomalle. Jääkäriprikaati oli siirretty junakuljetuksella Ouluun ja sieltä se oli siirtynyt edelleen pohjoiseen. Niitä oli monenlaisia, kuten hippa. Yksi sirpaleista osui Karppisen kaulaan, mikä oli koitua hänen kohtalokseen. – Hopean hinnan nousu auttaa yhtiötä lähikuukausien aikana, mutta käyttöpääoman vahvistamiselle on välitön tarve. Marraskuussa 1944 hänet kotiutettiin. Kun Karppinen täytti 10, piti opetella työntekoa. Hopean hinnan nousu sekä alhaisemman sähkön hinnan jaksot paransivat kannattavuutta loka–marraskuussa
Ylösajovaiheen jälkeen talteenottolaitoksen arvioidaan toimivan täydellä kapasiteetilla vuoteen 2026 mennessä. Hurjapäisen Eliinan ja nuoren Jorman kanssa Karunka ja valkoiset kääntävät taistelun lopulta edukseen, kuvataan elokuvan tapahtumat tiiviisti finna.fi -sivustolla. Kajaanilainen teatteri Pohjola tiedotti ilmoituksessaan 14.2.1922 Kainuun Sanomissa, että Sotapolulla-elokuva on erityisen mielenkiintoinen ja tämä filmi on näytelty Kajaanissa ja sen ympäristössä, siis tuttua sekä maisemiin että näyttelijöihin nähden. Elokuva pyöri Kajaanissa ensin neljä päivää ja 19.2. Koskenlaskuosuus sitä edeltävine kuvineen alkaa 34. Teuvo Pakkala on kirjoittanut erityisesti romaaneja ja novelleja, näytelmiä ja suomentanut teoksia. TERRAFAME Lentuankoski elokuvaan 1921 Antero Komulainen Kuhmoniemen pitäjässä sijaitsevalla Lentuankoskella kuvattiin elokuvaa jo vuonna 1921. (Kuva SKS:n kustantamasta teoksesta Teuvo Pakkala Kirjeet 1882 1925) FINNA.FI JARNO HILTUNEN Kahden sodan veteraani täytti 100 vuotta Väinö Karppinen on täyttänyt 100 vuotta. Kahden sodan veteraani osallistui jatkosotaan ja Lapin sotaan. se oli nähtävänä markkinayleisöä varten. Elokuvan tapahtumien kulussa koskea laskee Eliina, reipas ja hurjapäinen tyttö ylioppilas Pentin kanssa. Uutisia löytyy myös elokuvan tekovaiheesta Kainuusta vuodelta 1921. Pariskunta muutti Kuhmon kirkonkylälle ja Väinö työskenteli rakennuksilla eläkkeelle jäämiseensä asti Perheeseen syntyi neljä lasta: kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. V. . Sitä kuvattiin kesällä ja syksyllä 1921. Enemmän huomiota ja myötämieltä löytyi maaseutulehdistä, todetaan lehdistöarvioissa. – Sissipäällikkö Karunka ”Valkoinen Piru” ja kapinallisten kauhu, aiheuttaa tuhoa vihollisjoukoissa, kunnes joutuu vangiksi. Valtion kirjallisuuspalkintoja Pakkala sai vuosina 1895, 1902, 1905. Jutun tekoon ovat osallistuneet myös Väinö Karppisen lapset. Oululaissyntyinen Pakkala oli perustanut tuotantoyhtiöksi Finn Film osakeyhtiön ja tämä yhtiö toimi vain tänä Sotapolulla-elokuvan tekemisen ajan. Sotapolulla-mykkäelokuvaa on kuvattu eri puolilla Kainuuta. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Pekka Lassila Monimetalliyhtiö Terrafame aikoo käynnistää uraanin talteenoton kesään 2024 mielessä, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Syntynyt 12.12.1922 Koiravaaran talossa Rastilla . . Finna.fi-sivustolle on koottu runsaasti tietoa elokuvasta sekä sisältöarvio ja poimintoja elokuvan saamista lehdistöarvioista. Leino (pormestari Urho Jänisvaara), Hannes Seppänen (Pentti, ylioppilas) Oskari Oka, joka näyttelee kapinallisten päällikköä, toimi Kajaanin teatterin johtajana 1920-luvulla. Hän saa apua kapinallisten Naissoturilta, joka rakkautensa tähden luopuu aatteestaan ja hengestään. Sotapolulla -elokuvan tarina on kuvitteellinen ja se sijoittuu Suomen sisällissotaan 1918. Energianlähteenä ydinenergia on vakaata, Terrafame Oy:n toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen toteaa tiedotteessa. Toiminnan käynnistyttyä talteenotto työllistää noin 40 henkilöä. Joulukuussa 100 vuotta täyttänyt Väinö Karppinen on kotoisin Rastinkylältä. Sotapolulla-elokuva löytyy sivustolta hakusanaparilla: Sotapolulla Lentuankoski Sotapolulla -elokuva ehti olla kadoksissa pitkän aikaa, kunnes sen kopio löydettiin erään kuopiolaisen liikkeen sementtivarastosta vuonna 1958. Lentuankoskelta elokuvassa on vain koskenlaskuosuus, muut kuvauspaikat ovat Kajaanin kaupunki, Paltaniemi, Mieslahti, Oulunjärven rannat, Sotkamossa Ontojoki sekä lisäksi Mikkeli. Finna.fi on hakupalvelu, jota kautta voi löytää satojen kotimaisten toimijoiden aineistot samasta paikasta. Terrafamen mukaan tuotantoprosessi mahdollistaa malmissa pieninä pitoisuuksina olevan luonnonuraanin hyödyntämisen sivutuotteena. Teuvo Pakkala toimi Sotapolullaelokuvassa ohjaajana, käsikirjoittajana ja lavastajana. Luonnossa liikkuminen on ollut mieluista pikkupojasta asti: metsästys, kalastus ja marjastus kuuluivat mielipuuhiin . Kanttori Kalle Humalajärven aikana hän lauloi myös kirkkokuorossa. – Pääkaupungin lehdet eivät tuhlanneet palstatilaa Teuvo Pakkalan yritykselle. Sotapolulla -elokuvan tekijöitä: Jorma Vaajakallio (vas.), Lisi Carén, Teuvo Pakkala ja Erkki Pakkala. Uraanin talteenotto kasvattaa Terrafamen liikevaihtoa tuotantolaitoksen ylösajovaiheen jälkeen vuositasolla uraanin nykyiseen markkinahintaan perustuen arviolta noin 25 miljoonaa euroa, mikä on joitakin prosentteja Terrafamen arvioidusta liikevaihdosta tulevina vuosina. Monien hengellisten laulujen ja virsien sanat ja sävelet ovat edelleen kirkkaana muistissa . Laulaminen on ollut Väinölle tärkeää aina. Kajaanissa Pohjolassa se nähtiin 14.2.1922. Lähteet: finna.fi, mykkaelokuvat. Käsikirjoituksessa he laskevat Käpykosken, jota kohtausta kuvattiin Lentuankoskella. Se on kirjailijana tunnetun Teuvo Pakkalan (1862 1925) yhtiön tuottama mykkä seikkailuja sotaelokuva. – Terrafamesta tulee talteenoton käynnistämisen myötä suomalainen uraanin tuottaja, ja olemme näin rakentamassa myös eurooppalaista energiaomavaraisuutta. Tuotantolaitoksen toimiessa täydellä kapasiteetilla uraanin tuotanto tulee olemaan noin 200 tonnia vuodessa. Ensi-iltakierros jatkui helmikuun alussa Jyväskylässä. A Enemmän huomiota ja myötämieltä löytyi maaseutulehdistä.. com, wikipedia.fi, Kansalliskirjaston sanomalehtiarkisto. Väinö voikin kysäistä: ”Onhan Jeesus mukana?” Kesällä maatalossa riitti työtä, mutta talvella Karppinen kävi savotassa Jonkerissa ja keväällä uitossa. . Keskiviikkona 28. Naimisiin Väinö meni 1952 Anna Piiraisen kanssa, joka myös oli kotoisin Rastin kylältä. Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi jo lapsuudessa ja myöhemmällä iällä Raamatun lukeminen oli yhä tärkeämpää . Elokuvan ensi-ilta oli 30.1.1922 Helsingissä ja kutsuvierasnäytäntö oli järjestetty siellä jo joulupäivänä 1921. Elokuva on noin 52 minuuttia pitkä ja finna.fi -sivustolla se on maksutta katsottavissa. Terrafamen luonnonuraanin hyödyntäminen energiantuotannossa tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista, sillä ydinvoimasta ei tuotantoprosessissa aiheudu hiilidioksidipäästöjä. . Terrafame on käynnistänyt työt tehtaan saattamiseksi käyttövalmiuteen. Henkilökohtainen usko Jumalaan on ollut kantavana voimana läpi elämän. Teuvo Pakkala tunnetaan parhaiten erittäin suositun Tukkijoella-laulunäytelmän käsikirjoittajana. Elokuvan keskeisimmissä rooleissa näyttelee elokuva-alalla tuntemattomaksi jääneet Yrjö Hirviseppä, oikealta nimeltään Mikael Vasunta (sissipäällikkö Karunka, ”Valkoinen Piru”), Lisi Carén (Eliina, nuori perijätär), Jorma Vaajakallio (Jorma Aira, Eliinan serkku), Solveig Wohlström (Vappu Aira, Eliinan serkku), Lilli Carén (naissoturi, kapinallisia), Oskari Oka (Jäykkä, kapinallisten päällikkö / Kuuro-Paavo, kala-ukko), Bertel Nordenstreng ( komissaari Jurtta) J. . Oikealla tunnistamaton henkilö. FAKTA Väinö Karppinen . Yhtiön tehdasalueella on uraanin talteenottolaitos. Keinutuolin selkänojalla näkyy Sotainvalidien Veljesliiton huopa. minuutin alusta. Terrafame käynnistämässä uraanin talteenottoa Uraanituotantoa on tarkoitus jatkaa muiden metallien tuotannon yhteydessä koko toiminta-ajan, joka on vähintään seuraavat 30 vuotta. Talteen otettu uraani toimitetaan Terrafamelta ulkomaille jatkojalostettavaksi, minkä jälkeen se käytetään ydinenergian tuotannossa. Siellä tallennettiin koskenlaskua mykkäelokuvaan Sotapolulla (1921). Valmistelutyöt edellyttävät yhteensä noin 20 miljoonan euron investointeja. Yhtiö on toteuttanut talteenottoon liittyvän teknis-taloudellisen selvitystyön ja on päättänyt sen perusteella aloittaa valmistelut uraanin talteenottoa varten
Tehyn tiedotteen mukaan sovintoratkaisun myötä ensihoidon työntekijöille maksetaan samansuuruinen henkilökohtainen lisä maaliskuun 2021 ja joulukuun 2022 väliseltä ajalta. Taantuman ei ennakoida olevan kuitenkaan niin syvä hyvän työllisyyskehityksen ansiosta kuin aiemmin arveltiin. Kainuun kärkitoimialat tahkoavat hyvää tulosta Kuhmossa tärkeä toimiala on puuteollisuus. Tehy kertoo tiedotteessaan, että palkansaajajärjestöt ovat vaatineet palkkaeroja korjattavaksi takautuvasti toukokuulta 2017 asti. Matkailijoiden yöpymiset ovat vähentyneet kesäkuusta eteenpäin. Energian ja tavaroiden hintojen odotetaan laskevan vuonna 2023, myös inflaatio hidastuu. Kärkitoimialaklustereiden liikevaihdot kasvoivat vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan kaikilla toimialoilla metalliklusteria lukuun ottamatta. Metalliala on saanut uusia tilauksia mm. Kainuussa työllisyysaste vuoden 2021 lopussa oli 69,3 prosenttia. Toukokuun 2017 ja helmikuun 202i väliseltä ajalta heille maksetaan tehtäväkohtaisen palkan ero. JARNO HILTUNEN. Välillisillä vaikutuksilla tarkoitetaan sellaisia palkanosia, jotka lasketaan tehtäväkohtaisesta palkasta tai henkilökohtaisista lisistä, kuten työaikakorvaukset, lomarahat tai tehtäväkohtaisesta palkasta laskettava työkokemuslisä. Matkailuklusterissa liikevaihdon ja henkilöstömäärän suhdanteet olivat koko vuoden 2022 elo-syyskuulle saakka kasvussa, mutta kasvuluvut olivat kuitenkin kesäkuukausina maltillisempia verrattuna alkuvuoteen. Biotalouden henkilöstömäärä laski ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2,7 prosenttia sekä metsäja puutalouden 2,6 prosenttia. Kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi vuoden 2022 tammi-kesäkuussa 13,5 prosenttia ja henkilöstömäärä 3,1 prosenttia. JUHA NEUVONEN/ARKISTO Kuhmolainen Suhdannekehitys on jatkunut Kainuussa varsin positiivisena pessimistisistä ennakko-odotuksista huolimatta. Lievä taantuma on kuitenkin edessä ja näkymät ovat epävarmat. Toisen kvartaalin eli huhti-kesäkuun kasvu oli 94,8 prosenttia. Talous on kasvanut vahvasti syksyyn saakka ja työllisyystilanne on ollut erinomainen. Biotaloudessa puutuoteteollisuus (erityisesti sahat) on kasvanut Kainuussa vahvasti, mutta voimakas kustannusten nousu on tuonut myös kannattavuusongelmia. Ensihoitajat saavat palkkoja takautuvasti Kainuun ensihoitajien palkkakiistaan on löydetty sopu. Suomen työllisyysaste on ennätyskorkealla; 74,7 prosenttia. Tämä lisä on ollut noin 600 euroa kuukaudessa. Henkilöstömäärät kasvoivat Kainuun kärkitoimialaklustereiden vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaikilla toimialoilla metsäja puuklusteria ja biotaloutta lukuun ottamatta. Kuhmossa toiminut clt-komponenteista puukerrostaloja rakentanut Elementti Sampo Oy ajautui keväällä 2022 konkurssiin. Syksyyn saakka talouskehitys on ollut pääosin positiivista: tilauskannat täyttyivät, palveluiden kysyntä, yksityinen kulutus ja tuotanto jatkoivat kasvuaan, avoimia työpaikkoja on ollut ennätysmäärin ja työllisyysaste on noussut. Sovinnon seurauksena ensihoitajille maksetaan palkkoja takautuvasti kaikkiaan noin 5,1 miljoonaa euroa. joulukuuta 2022 8 PUHEENAIHEET Enna Poutiainen Kainuun sote ja palkansaajajärjestöt Tehy, Super ja SPAL ovat päässeet sovintoon Kainuun ensihoitajien palkkakiistassa. raitiovaunujen valmistuksessa ja on kasvattanut henkilöstömääräänsä huhti-syyskuun aikana 2022. Muun muassa pelialalla ja televiestinnässä on ollut kovaa kasvua. Korkeampaa palkkaa saaneen tehtäväkohtainen palkka on maaliskuusta 2021 alkaen korjattu vastaamaan muiden samaa työtä tekevien perustason ensihoitajien tehtäväkohtaista palkkaa. Samalla yhtiö siirtyi metallien jalostusketjussa eteenpäin erikoiskemikaalien tuottajaksi. Yrittäjäkyselyiden ja barometrien mukaan yrittäjien odotukset ovat olleet hyvinkin pessimistisiä, mutta tilastot näyttävät toisin. Tehyn mukaan Kainuun sote maksaa lisäksi ensihoidon työntekijöille vuoden 2023 ensimmäisestä päivästä alkaen erikseen sovitun henkilökohtaisen lisän. ICTja elektroniikkaklusterin liikevaihto kasvoi yli 71 prosenttia – Suhdannekehitys on jatkunut Kainuussa positiivisena, eivätkä pelot taantumasta ainakaan vielä näy tilastoissa, kertoo erityisasiantuntija Henna Sormunen Kainuun liitosta. Kesällä 2021 käynnistyneen Terrafamen akkukemikaalitehtaan myötä yhtiö laajensi kemianteollisuuteen. Suhdannekehitys on jatkunut Kainuussa varsin positiivisena. Lentotauolla, ulkomaisten kohteiden kasvaneella kysynnällä ja inflaatiolla oli negatiivista vaikutusta Kainuun matkailijamääriin. Kaivannaistoiminnan liikevaihdon kasvu oli 30,8 prosenttia, energiaklusterin 25,8 prosenttia, elintarvikeklusterin 24,9 prosenttia, matkailuklusterin 19,7 prosenttia, biotalouden 18,1 prosenttia sekä metsäja puuklusterin 10,6 prosenttia. Kuntayhtymän hallitus hyväksyi sovintoratkaisun kokouksessaan. ICT ja elektroniikkaklusterin henkilöstömäärä kasvoi 10,3 prosenttia, matkailuklusterin 10,1 prosenttia, energiaklusterin 5,8 prosenttia, kaivannaistoiminnan 5,7 prosenttia, metalliklusterin 1,9 prosenttia ja elintarvikeklusterin 1,0 prosenttia. Kainuun kärkitoimialojen suhdanteet jatkoivat kasvuaan vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, kertoo Kainuun liitto tiedotteessaan. Odotukset ovat pessimistisempiä mitä tilastot näyttävät, Kainuun liiton arvion mukaan lievä taantuma on edessä. Woodpolis Kantolan alueella on puutuoteteollisuutta yhteen kokoava toimija. Metalliklusterin liikevaihto laski 12,8 prosenttia vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Kärkitoimialoilla Kainuussa on poikkeuksellisen kovia kasvulukuja. – Yksittäinen työntekijä voi saada parhaimmillaan kymmeniätuhansia euroja, toteaa asiasta neuvottelemassa ollut juristi Hanna Huotari Tehyn tiedotteessa. Palkkakiistan taustalla oli se, että Kainuussa eräälle perustason ensihoitajalle oli maksettu korkeampaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin muille perustason ensihoitajille tai vaativampaa tehtävää tekeville hoitotason ensihoitajille. ICTja elektroniikkaklusterin liikevaihto kasvoi huimat 71,4 prosenttia tammi-kesäkuussa 2022. Kainuun liiton mukaan erinomainen työllisyystilanne taklaa ainakin nyt taantumaa. Kainuun kaivannaistoiminnan liikevaihto on edelleen jatkanut kasvuaan. Maailman tilanteen epävarmuus ja pitkittyvän Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset näkyvät eri toimialoilla pessimistisinä tunnelmina vahvasta työvoiman kysynnästä huolimatta. Ennusteiden mukaan vahva talouskasvu hiipuu kuitenkin lieväksi taantumaksi. Takautuvasti maksetuissa palkoissa otetaan huomioon myös korot ja välilliset vaikutukset. KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Kainuun kuntien suhdanteet ovat myös olleet kasvussa. Komponenttipulaa helpottamaan toimintoja on siirretty maailmalta Kainuuseen. Sen ylittävä osa on muutettu henkilökohtaiseksi lisäksi
4 Sote ja pelastuslaitos yhdessä .................6 Lue lehdestä Huolenpitoa itsestä ja muista Rohkea uudistuminen Osaaminen, työkyky, hyvinvointi Yhdessä, ihmiseltä ihmiselle Kestävä tehokkuus. #vahvemmatyhdessä Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti joulukuu 2022 Hyvinvointialue aloittaa 1.1.2023 .............3 Näin tavoitat palvelut .....................................
Kainuulaisten osallisuutta ja omaa panosta voimavarojen vahvistamiseksi on lisättävä. Siirtymä tehdään saumattomasti, joten Kainuussa uudistuksen välittömät vaikutukset näy asukkaille. Hyvinvointialueen palvelut Kainuussa Kainuun hyvinvointialueen palvelut jakaantuvat viiteen toimialueeseen. tammikuuta alkaen hyvinvointialue.kainuu.fi. Lupauksemme ”huolenpitoa itsestä ja muista” kuuluu kaikille! Sosiaalija terveydenhuollon ja pelastuspalveluiden yhdistyminen on Kainuussa konkreettisempaa kuin monessa maakunnassa. Terveyden ja sairaudenhoidon palvelut on suurin toimialue. Tuotannon hallintoja tukipalveluilla varmistetaan, että varsinainen palvelutoiminta on sujuvaa, palkat maksetaan ajallaan ja materiaalit ovat ajallaan oikeassa paikassa. Jatkossa ne toimivat yhä tiiviimmin yhdessä, samassa organisaatiossa. Ikäihmisten palvelut koostuvat kotihoidosta ja ympärivuorokautisista asumispalveluista koko Kainuussa. Samat tutut ammattilaiset jatkavat tutuissa toimipisteissä, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä muutoksen takia mitään. Hyvinvointialue on kunnista ja valtiosta erillinen julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Suomessa on jatkossa yhteensä 21 hyvinvointialuetta, joista yksi on Kainuussa. Näitä tukevat myös toimialueeseen liitettävä Akuutti kotisairaala ja tilannekeskus, jolla vastataan kotona tapahtuvan hoidon tarpeisiin maakunnan alueella. Se vastaa lakisääteisten järjestämisja valvontatehtävien lisäksi kehittämisja innovaatiotoiminnasta, hankinnoista, viestinnästä, laatutyöstä ja toiminnan prosessien sekä palveluneuvonnasta ja ikäihmisten ostopalveluiden ohjauksesta. Kuntoutuspalvelut, mielenterveysja päihdepalvelut, lasten ja perheiden terveyspalvelut sekä kaikki diagnostiset ja hoidolliset tukipalvelut ovat myös osa toimialuetta. Kunnat vastaavat jatkossakin muun muassa päivähoidosta, opetuksesta, liikunnasta ja kulttuurista. Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointialuejohtaja PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI RISTIJÄRVI PALTAMO KAJAANI SOTKAMO KUHMO Hyvinvointialueet ovat vastuussa sosiaalija terveyspalveluista sekä pelastustoimesta 1.1.2023 alkaen. Tavoitteena on turvata toimivat palvelut, kaventaa terveysja hyvinvointieroja sekä turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti samalla, kun kustannusten kasvua yritetään hillitä. Sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen yhdistyminen on lähihistoriamme suurin julkinen rakennemuutos. Tämä tarkoittaa erityisesti keskittymistä todetusti vaikuttaviin toimiin, jotta palvelukuormitus vähenisi nopeammin kuin sairastavuus ja hyvinvointivajeet sitä lisäävät. Myös keskeiset tavoitteet on asetettu ja niiden eteen lupaamme tehdä töitä kaikin tavoin. Pula ammattitaitoisesta työvoimasta on nousemassa rahoituksen tiukkuuden rinnalle suurimmaksi haasteeksi. Yksin emme pärjää. Akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut on uusi kokonaisuus, joka yhdistää aiemmat Kainuun pelastuslaitoksen palvelut ja soten ensihoidon, keskussairaalan päivystyksen sekä tehoja valvontaosaston. Hyvinvointialueen toiminnasta on säädetty sitä koskevissa laeissa. Meidän on myös lisättävä yhteistyötä sekä hyvinvointialueen sisällä kuin kumppaniemme kanssa. Vuosibudjetti on noin 400 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on yhteensä yli 4000. Hyvinvointialueen on oltava hyvä työnantaja, jossa työntekijät viihtyvät. Mukana ovat myös kuntouttava päivätoiminta. Olemme monella tapaa uuden alussa. Peruspalveluita on pystyttävä uudistamaan, ja perinteisten lähipalveluiden rinnalle on tuotava niin digitaalisia kuin liikkuvia palvelumuotoja. Tätä varten Kainuussakin on tehty suuri määrä valmistelutyötä henkilöstön, tilojen, sopimusten siirtämiseksi ja uuden organisaation perustamiseksi. Kiitos luottamushenkilöt, työntekijät ja asukkaat kaikesta osallistumisestanne! Koko Suomi on taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, jossa ikääntyvän väestön palvelutarve kasvaa, mutta verotulot vähenevät. Sosiaalija perhepalvelut sisältää lapsiperheiden, vammaisten ja aikuisten sosiaalityön ja perheneuvolatoiminnan. 2. Toiminta tulipaloissa ja onnettomuuksissa hoituvat kuten aiemminkin, mutta yhteistyö päivystävän akuutin hoidon kanssa tiivistyy jatkossa, sekä palveluissa että hallinnossa. Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena on: • turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille • parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta • kaventaa hyvinvointija terveyseroja • turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti • vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin • hillitä kustannusten kasvua Mistä on kyse. Johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi on tehtävä nopeita ja kestäviä parannuksia. Se on hyvä esimerkki uudenlaisesta yhteistoiminnasta. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 2 Hyvä kainuulainen! Kainuun hyvinvointialue -lehti 2/2022 Julkaisija: Kainuun hyvinvointialue Päätoimittaja: Terho Pekkala Kuvat: Kainuun hyvinvointialue Taitto: Hilla Group Oyj, Kajaani Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy Työmme yhteisellä hyvinvointialueella on alkamassa. Myös asumisen, ja päiväaikaisen ja kuntouttavan palvelut sekä perheiden kotona asumista tukevat ja opiskeluhuollon toiminnot ovat osa kokonaisuutta. Näistä vastaavat talousja henkilöstöpalvelut, sihteerija asiakirjahallinto, tietohallintoja tekniset palvelut, materiaalija kuljetuspalvelut ja ravinto, puhtaanapitoja tekstiilipalvelut. Palvelujärjestelmämme on muututtava, jotta voimme ylläpitää hyvinvointia ja turvallisuutta. Kainuun hyvinvointialue yhdistää Kainuun soten ja Kainuun pelastuslaitoksen sekä Puolangan kunnan sote-toiminnot yhdeksi organisaatioksi. Toimialueiden lisäksi organisaatioon kuuluu hyvinvointialueen johdon tukena toimiva pieni järjestämisen tuen yksikkö. twitter.com/kainuunhva @kainuunhyvinvointialue @kainuun_hyvinvointialue 3 Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 Kainuun hyvinvointialue aloittaa 1.1.2023 Uudet hyvinvointialueet ottavat kunnilta vastaan sosiaalija terveydenhuollon ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuun vuoden vaihtuessa. Muutoksia tapahtuu hallinnollisessa rakenteessa ja johtamisessa, mutta aikaa myöten myös palveluissa. Kainuun terveysasemat, sosiaalitoimen palvelut, kotihoito, keskussairaala, ensihoito ja paloasemat sekä kaikki muut palvelumme ovat käytettävissäsi aiempaan tapaan! Hyvinvointialueuudistuksen käytännön vaikutukset Kainuussa ovat muuta maata pienempiä, koska meillä soteja pelastuspalvelut ovat olleet maakunnallisia jo pitkään. Se kattaa kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastaanottoja osastohoidon palvelut niin terveysasemilla kuin keskussairaalassakin. Noin 4000 työntekijäämme työskentelee pääosin asiakaspalveluissa tai niitä välittömästi tukevissa tehtävissä, kuten kuljetustai teknisissä palveluissa. Haluamme, että meillä saa inhimillistä ja hyvää palvelua kaikissa tilanteissa
Se vastaa lakisääteisten järjestämisja valvontatehtävien lisäksi kehittämisja innovaatiotoiminnasta, hankinnoista, viestinnästä, laatutyöstä ja toiminnan prosessien sekä palveluneuvonnasta ja ikäihmisten ostopalveluiden ohjauksesta. Hyvinvointialueen palvelut Kainuussa Kainuun hyvinvointialueen palvelut jakaantuvat viiteen toimialueeseen. Kainuun terveysasemat, sosiaalitoimen palvelut, kotihoito, keskussairaala, ensihoito ja paloasemat sekä kaikki muut palvelumme ovat käytettävissäsi aiempaan tapaan! Hyvinvointialueuudistuksen käytännön vaikutukset Kainuussa ovat muuta maata pienempiä, koska meillä soteja pelastuspalvelut ovat olleet maakunnallisia jo pitkään. Kuntoutuspalvelut, mielenterveysja päihdepalvelut, lasten ja perheiden terveyspalvelut sekä kaikki diagnostiset ja hoidolliset tukipalvelut ovat myös osa toimialuetta. Se kattaa kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastaanottoja osastohoidon palvelut niin terveysasemilla kuin keskussairaalassakin. Toimialueiden lisäksi organisaatioon kuuluu hyvinvointialueen johdon tukena toimiva pieni järjestämisen tuen yksikkö. Jatkossa ne toimivat yhä tiiviimmin yhdessä, samassa organisaatiossa. Myös asumisen, ja päiväaikaisen ja kuntouttavan palvelut sekä perheiden kotona asumista tukevat ja opiskeluhuollon toiminnot ovat osa kokonaisuutta. 3 Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 Kainuun hyvinvointialue aloittaa 1.1.2023 Uudet hyvinvointialueet ottavat kunnilta vastaan sosiaalija terveydenhuollon ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuun vuoden vaihtuessa. Ikäihmisten palvelut koostuvat kotihoidosta ja ympärivuorokautisista asumispalveluista koko Kainuussa. tammikuuta alkaen hyvinvointialue.kainuu.fi. Tuotannon hallintoja tukipalveluilla varmistetaan, että varsinainen palvelutoiminta on sujuvaa, palkat maksetaan ajallaan ja materiaalit ovat ajallaan oikeassa paikassa. Noin 4000 työntekijäämme työskentelee pääosin asiakaspalveluissa tai niitä välittömästi tukevissa tehtävissä, kuten kuljetustai teknisissä palveluissa. Siirtymä tehdään saumattomasti, joten Kainuussa uudistuksen välittömät vaikutukset näy asukkaille. Sosiaalija perhepalvelut sisältää lapsiperheiden, vammaisten ja aikuisten sosiaalityön ja perheneuvolatoiminnan. Akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut on uusi kokonaisuus, joka yhdistää aiemmat Kainuun pelastuslaitoksen palvelut ja soten ensihoidon, keskussairaalan päivystyksen sekä tehoja valvontaosaston. Tavoitteena on turvata toimivat palvelut, kaventaa terveysja hyvinvointieroja sekä turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti samalla, kun kustannusten kasvua yritetään hillitä. Muutoksia tapahtuu hallinnollisessa rakenteessa ja johtamisessa, mutta aikaa myöten myös palveluissa. Näistä vastaavat talousja henkilöstöpalvelut, sihteerija asiakirjahallinto, tietohallintoja tekniset palvelut, materiaalija kuljetuspalvelut ja ravinto, puhtaanapitoja tekstiilipalvelut. Terveyden ja sairaudenhoidon palvelut on suurin toimialue. Näitä tukevat myös toimialueeseen liitettävä Akuutti kotisairaala ja tilannekeskus, jolla vastataan kotona tapahtuvan hoidon tarpeisiin maakunnan alueella. Samat tutut ammattilaiset jatkavat tutuissa toimipisteissä, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä muutoksen takia mitään. Mukana ovat myös kuntouttava päivätoiminta. 2
Kevään 2022 aikana uutena palveluna avautuu verkkosivuilla myös chatbot, jonka avulla voi asioida monissa kysymyksissä. Numerosta saa myös neuvoja äkillisen sairauden tai tapaturman hoidossa. tammikuuta alkaen myös hyvinvointialue.kainuu.fi. ”Jos osaa kirjautua pankkiin, osaa kirjautua Omasoteenkin, se on helppoa”, jatkaa Katri. Omasoten käyttö edellyttää kirjautumista verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Jos potilaalla on jo oma nimetty yhteyshenkilö, häneen voi ottaa suoraan yhteyttä. Päivystyspalveluihin ja kiireelliseen hoitoon hakeutuminen Kiireettömät terveyspalvelut Asiointia helposti Omasoten kautta NÄIN HAET PÄIVYSTYKSEEN Kainuun keskussairaalan päivystys. Onnettomuusja hätätilanteessa soita aina hätänumeroon 112. Soita nimetylle yhteyshenkilölle. Sen käyttö säästää myös aikaa, kun ei tarvitse odottaa takaisinsoittoa, vaan ajan terveysasemalle ja laboratorioon voi varata suoraan sieltä.” Katri kertoo. Kainuun hyvinvointialueen verkkosivujen yhteystiedoista löytyy myös Asiointija palvelutiedot 2023 -opas, joka sisältää yleisimmät yhteystiedot, mm. Kiireettömiin terveyspalveluihin on mahdollista hakeutua sähköisesti kirjautumalla Omasote-palveluun, jonka kautta tapahtuvaan yhteydenottoon vastataan mahdollisimman pian. ”Olen saanut myös lääkäripalvelua Omasoten kautta vain kuvan avulla käymättä ollenkaan paikan päällä. Soita hätänumeroon 112 henkeä uhkaavissa tilanteissa. Samasta osoitteesta löytyvät myös asiointilomakkeet: koulutuspyyntölomake, tulentekoilmoitus sekä ilmoitus palovaarasta tai muusta onnettomuusriskistä. Kainuun hyvinvointialueen tarjoama hyvinvoinnin ja terveyden palvelukanava Omasote on tuttu muutaman vuoden eläkkeellä olleelle kajaanilaiselle Katrille. Poliklinikoilla ja muissa yksiköissä on käytössä takaisinsoittonumerot, joihin soittamalla voi asioida kiireettömissä asioissa. tammikuuta alkaen osoitteesta hyvinvointialue.kainuu.fi. Laboratoriotuloksista ja saapuneista viesteistä on mahdollista saada myös heräte sähköpostilla tai tekstiviestillä. palvelunumeroihin ja hoitoja hoivayksiköihin. Kainuun kuntien terveysasemien, Kainuun keskussairaalan yleislääketieteen poliklinikan (yle-poliklinikka) sekä erikoissairaanhoidon poliklinikoiden yhteystiedot löytyvät 2. Toki tarvittaessa olen päässyt myös vastaanotolle, jos vaiva on sitä vaatinut”, kertoo Katri tyytyväisenä saamiinsa Omasote-palveluihin. Ensiaputilanteessa voi hakeutua myös Kuhmon, Sotkamon ja Suomussalmen terveysasemille. ”Omasotessa lähetettyihin viesteihin olen aina saanut vastauksen samana, tai viimeistään seuraavana päivänä. Soita päivystysnumeroon 116 117 aina ennen päivystyskäyntiä tai jos tarvitset neuvoa äkillisessä sairastumisessa tai tapaturmassa. Käyttöönotto oli varsin helppoa”, Katri kehuu. kova rintakipu, hengitysvaikeus, tajuttomuus tai vakava vammautuminen), soita hätänumeroon 112. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 4 Näin tavoitat palvelut Aina ennen päivystykseen hakeutumista tulee ottaa yhteyttä soittamalla päivystysapuun numeroon 116 117. Kainuun pelastuslaitoksen yhteystiedot löydät osoitteesta kainuunpelastuslaitos.fi ja 2. ”Olen käyttänyt Omasotea alusta, vuodesta 2014 saakka, sain kanavasta tietoa sairaanhoitajalta ja tutustuin palveluun heti. Myös vastaanotolle verkon kautta Omasote saakin kiitosta juuri nopeudestaan ja siitä, ettei välttämättä tarvitse edes lähteä vastaanotolle jonottamaan. Mikäli on kyseessä henkeä uhkaava hätätilanne (esim. ----------------------Ellei sinulla ole nimettyä yhteyshenkilöä, soita takaisinsoittonumeroon.. Kainuun keskussairaalan päivystys palvelee vuoden kaikkina päivinä kellon ympäri. Omasotessa voi lähettää viestejä suoraan terveydenhuollon eri ihmisille ja laboratoriotulokset näkyvät Omasotessa lähes samanaikaisesti kuin ammattilaisilla. Puhelinvaihde ja sotepalvelujen neuvonta palvelee virka-aikana numerossa 08 61 561. NÄIN HAET TERVEYSPALVELUIHIN Kuntien terveysasemat Kajaanissa KAKS yleislääketieteenpoliklinikka (ylepoli) KAKS:n erikoissairaanhoidon poliklinikat omasote.kainuu.fi Puhelimella Ammattilainen vastaa sinulle mahdollisimman pian. Päivystävä sairaanhoitaja antaa puhelimitse jatko-ohjeet tai arvion vastaanottoajasta, mikäli tilanne edellyttää vastaanottokäyntiä
Tietoturvasyistä tutkimuspyynnöistä neuvotaan vain yleisellä tasolla eikä tutkimustuloksia anneta puhelimitse. Vuoden vaihteessa Kainuun soten ja pelastuslaitoksen Facebook -sivut, Instagramja Twitter-tilit sekä YouTube -kanavat siirtyvät uuden hyvinvointialueen käyttöön. Aiheita ovat esimerkiksi onnettomuuksien ennaltaehkäisy, kodin paloturvallisuus, liikenneturvallisuus ja kotitalouksien varautuminen häiriöja poikkeusoloihin. Laboratoriopalvelut jatkuvat ennallaan myös vuodenvaihteen jälkeen. Numerosta 08 2377 8911 laboratorion asiakkaat voivat kysyä laboratoriopalveluihin liittyen, esimerkiksi tietoa näytteenottoon valmistautumisesta. Kanavilla ei anneta asiakaskohtaista palveluneuvontaa. Kainuulaiset saavat omat labratuloksensa jo tuttuun tapaan kirjautumalla Kainuun Omasoteen. Sosiaalisessa mediassa asioidessa ei tule myöskään antaa henkilötietoja tai muita tietosuojan piiriin kuuluvia tietoja. Tammikuun alusta alkaen NordLab tuottaa koko pohjoisen Suomen laboratoriopalvelut. Teemme tutuksi myös pelastuslaitoksen arkea kuvin ja videoin. NordLab palvelee päivittäin Kajaanissa, Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella. Kehittäminen näkyy NordLabin toimitusjohtaja Anne Piikiven mukaan asioinnissa esimerkiksi siten, että tulevina vuosina näytteenotossa voi käydä missä tahansa NordLabin toimipisteessä. Palveluja kehitetään jatkuvasti yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Numerossa palvellaan maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Voit varata ajan näytteenottoon verkkosivulta www.nordlab.fi tai puhelimitse numerosta 020 619 8019. Nordlab – jokaisen kainuulaisen laboratorio Laboratorion ajanvaraus nordlab.fi tai puhelimitse 020 619 8019 Labrabotti netissä tai asiakasneuvonta 08 2377 8911 auttaa kysymyksissäsi! Laboratoriotulokset kirjautumalla Omasote.kainuu.fi. Puhelinneuvonta antaa yleisluontoista neuvontaa näytteenottoihin valmistautumisesta, itsemaksavien asiakkaiden hintatietoihin liittyvissä kysymyksissä ja peruu tarvittaessa aikoja. Tämän lisäksi NordLabin laboratoriopalvelua on tarjolla yhdestä kolmeen kertaan viikossa Hyrynsalmella, Paltamossa, Ristijärvellä ja Vuolijoella. Uudistus tapahtuu portaittain, mutta sen kokonaan toteuduttua valinnanvaraa riittää: NordLabin toiminta-alue kattaa maantieteellisesti noin puolet Suomesta aina Keski-Pohjanmaalta Ylä-Lappiin saakka. Palvelunumeroista apua Tietoa laboratoriopalvelusta saa vuorokauden ympäri osoitteessa www.nordlab.fi. ”Kainuulainen voisi siis jatkossa käydä näytteenotossa myös Kainuun ulkopuolella. Julkaisemme esimerkiksi tiedotteita, teemapäivien ja tapahtumien julkaisuja sekä eri yksiköiden kuulumisia. 5 Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 Seuraa Kainuun hyvinvointialuetta somessa Kainuun hyvinvointialue on hyvin esillä sosiaalisessa mediassa. Vuorovaikutteisuutta ja nopeaa tiedonsaantia tarjolla Kainuun hyvinvointialueen somekanavat tarjoavat yleistä ja ajankohtaista tietoa monipuolisista aiheista. Verkkosivulla palvelee myös LabraBotti. Tule mukaan! Pelastuslaitoksen some on osa turvallisuusviestintää Kainuun pelastuslaitos toteuttaa sille säädettyä turvallisuusviestinnän tehtävää myös sosiaalisessa mediassa. NordLab avasi marraskuussa kaksi uutta palvelunumeroa: toinen laboratoriossa asioiville ja toinen terveydenhuollon ammattilaisille. Somepalveluillamme on kaikkiaan yli 20 000 seuraajaa. Sometileillämme saa kysyä ja kommentoida – edistämme osaltamme avoimuutta ja hyvää keskustelukulttuuria ja olemme mukana myös #hyvinsanottu -hankkeessa. Meillä on alueella noin 80 NordLabin toimipistettä”, kertoo Piikivi. Tervetuloa NordLabin näytteenottoon
Pelastuslaitos toteuttaa myös esimerkiksi työpaikkojen tai muiden ryhmien alkusammutuskoulutuksia sekä teollisuuspalokunnille suunnattuja koulutuspalveluita. Kainuun pelastuslaitos jatkaa työtään turvallisuuden ylläpidossa ja kehittämisessä osana hyvinvointialuetta. Eikä kannata unohtaa myöskään vanhaa kunnon naapuriapua. – Valmiutta kaikissa tilanteissa Tutustu varautumisohjeisiin 72tuntia.fi. väestönsuojeluun tarvittavan henkilöstön varaaminen ja kouluttaminen sekä johtamis-, valvontaja hälytysjärjestelmien ylläpitäminen. Pelastusja sammutustehtäviä vahinkojen torjuntaa ja rajoittamista Pelastustoimintaan kuuluu ensisijaisesti vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen sekä tulipalojen sammuttaminen. Lisäksi väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen ja vahinkojen rajoittaminen ovat tärkeä osa tehtäviä. Yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa varaudutaan tarvittaessa myös väestön siirtämiseen ja muihin valmiuslain edellyttämiin toimenpiteisiin. Laajoissa häiriötilanteissa kansalaisten omatoiminen varautuminen ja toimintakyky on ratkaisevaa yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 6 Vaarojen hallitsijat Kainuun pelastuslaitos vastaa alueellaan lakisääteisistä tehtävistään eli onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta ja varautumisesta. Tutut Vaarojen hallitsijat palvelevat ympäri Kainuuta vuorokauden jokaisena tuntina. Turvallisuusviestintää tehdään erityisesti sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa. Paloasemaverkosto ja ympärivuorokautinen toimintavalmius ovat turvallisuuden lähipalveluita. Häiriötilanteissa viranomaistoimien lisäksi suuri merkitys on kotitalouksien omatoimisella varautumisella. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyä toteutetaan muun muassa palotarkastuksien ja turvallisuusviestinnän avulla. Alueella on kymmenen paloasemaa, joista osalla on vakinaista henkilöstöä ja osa toimii sopimuspalokuntien voimin. Tärkeää on tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti useita vuorokausia häiriötilanteen sattuessa, esimerkiksi sähkön ja vedenjakelun katketessa. Nämä ovat keskeinen osa sisäisen turvallisuuden toimialaa, jolla turvataan yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. ”Pelastustoimi yhdistyy akuuttihoidon kanssa yhteiseksi toimialueeksi. Hyvinvointialueen palvelukseen siirtyy 100 vakinaisen työntekijän lisäksi sopimuspalokunnista noin 90 henkilöä. Kotoa tulee löytyä ruokaa, vettä ja lääkkeitä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi. Väestönsuojelua ja varautumista Kainuun pelastuslaitos on varautunut toimimaan niin häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Tuen tarjoaminen helpottaa myös viranomaisia, kun kansalaiset osallistuvat huolenpitoon lähimmäisistä. Koulutuksien kautta lisätään ihmisten turvallisuustietoisuutta ja -osaamista. Ratkaisu on valtakunnallisestikin merkittävä avaus, joka auttaa tiivistämään jatkuvassa valmiudessa olevien soteja pelastustoimintojen yhteistyötä”, korostaa Kainuun pelastusjohtaja Anssi Parviainen. Varautumiseen sisältyviä tehtäviä ovat mm. Tavoitteena on oppia tunnistamaan vaaroja, ehkäisemään onnettomuuksia ja toimimaan onnettomuustilanteissa
Niiden tulee näkyä kaikessa toiminnassa, joka päivä. Strategia on suunnitelman runko, jolla selviydymme myös jatkossa. 7 Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 Huolenpitoa itsestä ja muista Kainuun hyvinvointialueen strategia 2022–2025 Millaiset tavoitteet Kainuun hyvinvointialueella on ja miten kainuulaiset vastasivat kysyttäessä hyvinvointialueen tarkoitusta ja tulevaisuutta. olemme vetoja pitovoimainen työnantaja, jonka toimintaa ohjaavat inhimilliset arvot. Työhyvinvointi ja henkilöstöstä huolehtiminen korostuvat hyvinvointialueen strategiassa. Tulevaisuudessa haluamme, että kainuulaiset voivat olla tyytyväisiä sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluihin. Se nojaa selkeisiin arvoihin ja yksinkertaiseen palvelulupaukseen: Huolenpitoa, itsestä ja muista. Henkilöstölle tärkeitä ovat erityisesti hyvä johtaminen, tukeva työyhteisö ja työehdot. Kainuun hyvinvointialueen arvot ohjaavat työtämme. Teemme yhdessä ihmiseltä ihmiselle Hyvää asiakaspalvelua, ammattitaitoa ja inhimillisyyttä Kainuulaisten osallisuuden ja voimavarojen korostamista Omatoimista, ennakoivaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä Peruspalveluiden vahvistamista, pelastustoimi mukana 2. Toimimme kestävän tehokkaasti Haasteisiin vastaamista ja uudistumiskykyä Talouden tasapainottamista ja tiedolla johtamista Toimeenpanokykyä ja yhteistyön tekemistä Vaikuttavuuden ja tulosten korostamista 3. Kainuun hyvinvointialueen strategia 2022–2025. Tiukka talous, vähenevä väestö, pula ammattilaisista – siinä ovat suurimmat kysymyksemme lähivuosille. ”Hyvinvointialue on alueen asukkaita varten, jotta kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja turvallinen olo. – sanapilvessä korostuvat sanat vastausten yleisyyden mukaan. Arvoista loistaa VALO: Vastuullisuus, Avoimuus, Luotettavuus ja Oikeudenmukaisuus. Että apua saa, jos tarvitsee.” Noin seitsemänsataa kainuulaista asukasta ja saman verran hyvinvointialueen tulevia työntekijöitä osallistui tulevaisuuden suunnitteluun osana strategiaprosessiamme. tasapainoinen talous turvaa itsenäisen hyvinvointialueemme toiminnan Tämän saavuttaaksemme keskeiset valintamme ovat: 1. Kainuulaisten vastauksissa korostuvat sujuvat ja monipuoliset palvelut, ikäihmisten hoito sekä lääkäriin pääsy. Johdamme osaamista, työkykyä ja hyvinvointia Arvostavan ja valmentavan kulttuurin rakentamista Kannusteiden ja etujen kehittämistä Jatkuvaa parantamista Henkilöstön saatavuuden turvaamista ”Millainen on Kainuun hyvinvointialue 2026 – kun se hyvä olisi. Uudistamme rohkeasti Digitaalisten palvelujen kehittämistä asiakaslähtöisesti Arkityön ketterää uudistamista Muutosvalmiuksien vahvistamista Tiedon hyödyntämistä ja avoimuutta 4. olemme harkitun rohkea uudistamistoimissaan ja kekseliäs sekä joustava palveluiden järjestäjä ja toteuttaja. Tehtävämme on tuottaa terveyttä, turvaa ja hyvinvointia Kainuussa. ”Kun henkilöstö voi hyvin, niin he jaksavat palvella ja hoitaa hyvin.” Miten Kainuu vastaa tulevaisuuden haasteisiin
pelastustoimen ja ensihoidon palvelutasopäätöksistä sekä varautumiseen liittyvistä käsittelyistä. Toiminta on valmiina alkamaan tammikuun alussa. Valtuusto valitsee myös muiden toimielinten jäsenet ja määrittelee niille tarkemmat tehtävät. Niitä myös me kainuulaiset päätöksentekijät joudumme tiiviisti ratkomaan” summaa Anne Lukkari. Aluehallituksen alaisena toimii kaksi jaostoa. Hallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta, joista käytännön tasolla vastaa hyvinvointialuejohtaja omine alaisineen. Ensimmäinen valtuustokausi kestää vuoteen 2025 asti. ”Itseäni on ilahduttanut hallituksen hyvä yhteishenki. Aikaa on toivottavasti jatkossa enemmän asiakokonaisuuksien valmisteluun. Hienoa on huomata erityisesti työntekijöiden ja kainuulaisten halu olla mukana uuden rakentamisessa”, pohtii Anne Lukkari. Tarkastuslautakunta vastaa lakisääteisistä tehtävistä hallinnon ja talouden tarkastukseen liittyen. Samoin aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari toimii Kuhmon kaupunginhallituksen puheenjohtajana, joten julkinen päätöksenteko on molemmille tuttua. Millaiset ovat tunnelmat ensimmäisistä kuukausista. Kainuulaisten valitsemat luottamushenkilöt päättävät hyvinvointialueen asioista. Niiden tehtävänä on tuoda kohderyhmiensä ääni kuuluviin hyvinvointialueen toiminnassa ja päätöksenteossa. Hallintoja palvelurakenne on vahvistettu, keskeiset viranhaltijat valittu sekä vuoden 2023 talousja toimintasuunnitelma hyväksytty. Valtuusto linjaa, hallitus toimeenpanee ja viranhaltijat toteuttavat Aluevaltuuston tehtävä on strateginen eli suurista linjoista päättäminen. Puheenjohtajan tehtävät eivät eroa kunnan toimielimistä. Viranhaltijat ja työntekijät toteuttavat päätöksentekijöiden linjaukset ja huolehtivat päivittäisen toiminnan sujuvuudesta. asiakasta koskevat toimielimelle kuuluvat yksilöpäätökset tai muutoksenhakuratkaisut. Menee toki oma aikansa ennen kuin syntyy toimijoiden yhteistä toimintakulttuuria” toteavat Lukkari ja Huotari. Aineistoon perehtyminen vaatii aikaa ja edellyttää myös toimivaa yhteyttä viranhaltijoihin, jotta päätösesitykset ovat huolella laadittuja. Puheenjohtajilla riittää töitä Aluevaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari Sotkamosta johtaa myös kotikuntansa valtuustoa. Hyvinvointija yhdyspintalautakunta valmistelee ja kehittää osallisuuteen sekä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen liittyviä asioita ja yhteistyötä. Aluehallitukseen kuuluu 11 jäsentä poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Hyvinvointialueen lakisääteiset vaikuttamistoimielimet ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Haastavana kumpikin kokee asioiden laajuuden ja runsauden. ”Asialistoilla on paljon päätettävää ja kokoukset ovat pitkiä. Yksilöjaosto tekee mm. Uskon, että tämä helpottaa hankalissakin tilanteissa”, kommentoi Heikki Huotari. Turvallisuusjaosto valmistelee ja vastaa mm. ”Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä. Tulevaisuuslautakunta ohjaa myös tutkimusja kehittämistoimintaa. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | joulukuu 2022 8 Viime tammikuun aluevaaleissa kainuulaiset valitsivat 59 aluevaltuutettua. Tulevaisuuslautakunta osallistuu strategian ja palvelustrategian valmisteluun sekä siihen liittyen talouden ja toiminnan ennakointiin ja seurantaan. ”Vaikeimpia asioita koko maassa ovat tietysti työvoimaan sekä talouteen liittyvät kysymykset. Aluevaalilautakunnan tehtävänä on vahvistaa aluevaalien ehdokasasettelu ja vaalitulos. He muodostavat poliittisen luottamushenkilöhallinnon, joka päättää sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista ja rahoituksen käytöstä. Aluevaltuusto ja -hallitus ovat tehneet organisaation käynnistämiseen liittyviä ratkaisuja keväästä alkaen
Taikatemppujen jälkeen kaikenkokoiset ja -ikäiset villasukat pääsevät tanssin menoon, kun kahvila Kahvila Juttuassa alkaa Villasukkadisco, johon on vapaa pääsy. Kuhmon konsertti onkin yksi hänen harvoista esiintymisistään Suomessa tänä vuonna. Taiteilijavieraana kuullaan muun muassa Kuhmon Kamarimusiikissa lukuisia kertoja vieraillutta pianisti Paavali Jumppasta. Kuhmon perinteisesti upean ilotulituksen tunnelmaa tukee musiikki ja näihin Kuhmon kaupungin osuus aattoillan ohjelmasta päättyy. Peter Sculthorpen säveltämä Songs of Sea and Sky klarinetille ja pianolle. Viola Tuorejuustot 200 g (10,00/kg) Yksittäin 2,35/kpl (11,75/kg) 4 00 Rajoitettu erä 2 pkt 2 pss 2 pss Voim. Estrella Herkku Chips tai Manhattan -perunalastut 275 g (7,27/kg) Yksittäin 2,79/kpl (10,15/kg) 4 00 4 00 Voim. Rainbow Ranskalaiset patongit 2 kpl/pkt 300 g (2,83/kg) 85 Voim. Sonaattien lisäksi Brahms kirjoitti viimeisinä sävellyksinään muutamia lauluja sekä pieniä, äärimmäisen kauniita pianokappaleita. Pääsylippu Tapio Salomaan estraditaikaesitykseen sisältää myös narikkamaksun. HILLAGROUP-ARKISTO. Le Coq Gold olut 6 X 0,33L 4.7% tlk 1,98 l (3,73/l) (sis. 117. – Kauniit ja lämminsävyiset klarinettisonaatit ovat täynnä eletyn elämän onnea ja nostalgiaa. 7,38 + pantit 0,90) 8 28 Antero Komulainen Kuhmon kaupunki kutsuu kaikenikäiset kuhmolaiset ja Kuhmon ystävät Kuhmo-talolle vaihtamaan vanha vuosi uuteen vuoteen 2023. Forssan Perunasalaatti 400 g (4,48/kg) 1 79 Voim. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 17 Tuhansia reseptejä yhteishyvä.fi on ruokaa 2 pss 2 pss 2 PKT Voim. 28.–31.12. Ilotulituksen jälkeen Kahvila Juttuassa järjestetään karaoketanssit, minne ikäraja on K-18 ja tansseihin on pääsymaksu. Kuhmo-talossa kello 18.30 koko perheen estraditaikaesityksellä. Snellman Kunnon nakkimakkarat 350-400 g (6,23–7,11/kg) 2 49 Rajoitettu erä Hinta voim. Uudenvuodenaaton illan ohjelma alkaa lauantaina 31.12. 28.–31.12. Uudenvuodenpäivänä 1.1.2023 Paavali Jumppanen, piano ja Lauri Sallinen, klarinetti tuovat Brahmsin Uudenvuoden konsertissa – Songs of the Sea and Sky kuulijoille Johannes Brahmsin värikylläisiä klassikoita ja merelliset terveiset Australiasta, säveltäjänä Peter Sculthorpe. Kotimaista Peruna Siikli 1 kg 89 Voim. Taikurina Tapio Salomaa. – Vuonna 1890 jo kypsässä iässä ollut Johannes Brahms oli jo päättänyt lopettaa säveltämisen, mutta kuultuaan klarinetisti Richard Mühlfeldin pehmeää ja värikylläistä soittoa hän pyörsi tämän päätöksen ja halusi säveltää Mühlfeldille muun muassa klarinettitrion ja klarinettikvinteton. Säveltäjän viimeisiksi suuriksi teoksiksi jäivät kaksi sonaattia klarinetille ja pianolle (f-molli ja Esduuri, op. Uudenvuodenaaton illan ohjelma alkaa Kuhmo-talossa kello 18.30 koko perheen estraditaikaesityksellä. Perinteinen uudenvuodenpäivän konsertti Kuhmo-talossa on tänä vuonna osa klarinetisti Lauri Sallisen alulle panemaa Musiikkikamari 64 -konserttisarjaa. Konsertin järjestää Solitude Music. Kaupunginjohtaja Tytti Määttä pitää uudenvuodenpuheensa ulkona Kuhmo-talon luona kello 21. Taikuri Tapio Salomaa tekee hämmästyttäviä taikatemppuja ja höystää niitä hauskoilla jutuillaan. Ingman Creamy, Solero, Kingis tai Lipsi (ei Creamy laktoosittomat) 850-900 ml (3,28-3,47/l) 2 95 Rajoitettu erä Rajoitettu erä Voim. 28.12.–1.1. A. Brahmsin klassikkojen vastapainona konsertissa kuullaan terveiset Paavali Jumppasen musiikkia tämänhetkisestä asuinmaasta Australiasta. 120), jotka hän sävelsi puhtaasti omasta halusta ja luomisen tarpeestaan, todetaan konsertin esittelyssä. 13.9.2022 alk. Jumppanen kuuluu Suomen arvostetuimpiin pianotaiteilijoihin, joka työskentelee tällä hetkellä Australian National Academyn of Musicin taiteellisena johtajana. Keskiviikkona 28. 28.-31.12. Tapio Salomaa on voittanut Näyttämötaikuuden SM-kilpailut vuonna 2001 ja viime vuosina esiintynyt muun muassa Talent Suomi-kilpailussa kahtena vuotena ja muissakin televisio-ohjelmissa. Konsertissa kuullaan näistä rakastetut Intermezzot pianolle op. 28.–31.12. Kuhmon kaupungin järjestämä ohjelma painottuu iltaan. 28.–31.12. 28.–31.12. Uudenvuodenaatto alkaa taikuudella Vuonna 2023 Uudenvuodenpäivän konsertissa Johannes Brahmsin värikylläisiä klassikoita ja merelliset terveiset Australiasta. 28.–31.12. Malaco Aakkoset makeispussit 280-340 g (5,88–7,14/kg) Yksittäin 2,59/kpl (7,62-9,25) Voim. Puheen jälkeen alkaa ilotulitus. Konsertti alkaa kello 18 Kuhmo-talon Lentua-salissa, siihen on pääsymaksu
Lauri Sallinen ja Paavali Jumppanen tuovat Brahmsit viimeiset sävellykset vuoden ensimmäisen konsertin teemaksi. Tilaisuuksien on tarkoitus olla rentoja ja niissä voi vapaasti kysyä ja tuoda esille kantojaan. Musiikkikamari 64° – Uudenvuoden konsertti, su 18.00, Kuhmo-talo. Viimeisimmästä kurssista on aikaa kolme vuotta. Kaupan toteutuminen tulee tapahtumaan kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen, arviolta tammikuussa 2023. Kauppa vahvistaa Pfeiferin asemaa yhtenä Euroopan johtavista puunjalostusyrityksistä ja valmistelee sitä vastaamaan kansainväliseen kilpailuun. Alfa-kurssi etsijöille, vasta uskoon tulleille ja siitä vieraantuneille Alfa-kurssi kokoontuu Ikolan pappilassa ja siihen kuuluu pitempi, perjantai-illasta lauantai-iltaan kestävä tapaaminen. Sen vuosittainen sahatavaratuotanto on 700,000 kuutiota ja tuoteportfolioon sisältyy myös höylätty puu, painekyllästetty puu, liimapuu ja lastut sekä sahanpuru. Pölkky on ollut perustamisestaan, vuodesta 1968 alkaen Virranniemen perheen omistuksessa. Kainuussa Pölkky Oy:n ostoalue ulottui Kuhmoon, erityisesti Kuhmon länsiosaan. Uudenvuodenpäivän kyykkä MUUT Kuhmon uudenvuoden vastaanotto, la 18.30, Kuhmo-talo. URHEILU JA LIIKUNTA Kainuun Rastiviikon 2.-7.7.2023 (Kuhmo) talkooinfoa sekä yksityisten majoituskohteiden ilmoittaminen, pe 15.00, Kainuuntie 88. Aiemmin Keski-Euroopassa toimineelle Pfeiferille yrityskauppa merkitsee strategisesti yhtenäistä kehitystä kohti Pohjois-Eurooppaa. Kahvila Juttuan karaoketanssit. Klo 21 kaupunginjohtajan puhe ja ilotulitus. Untold Arctic WarsVaietut arktiset sodat -näyttely toisen maailmansodan arktisista tapahtumista. Pölkky on hyvin hoidettu perheyritys, jolla on osaava henkilöstö ja johto, ainutlaatuinen sijainti Pohjois-Suomen metsien äärellä sekä arvokas markkina-asema. Tule käymään! Uudenvuodenpäivän Kyykkä, su 14.00, Kuhmon tori. joulukuuta 2022 ELOKUVAT Kuhmon Pajakkakino: Kiljuset! (S), ke 16.00 / to 18.00, Pajakkakino. Kyseessä on kattava ja ”käytännöllinen johdatus kristinuskon perustotuuksiin”. Pölkky Oy myytiin Pfeifer Holdingille. Tapio Salomaan taikashow (lippu 5 €). Pölkyn brändi, johto ja toiminnot jatkavat ennallaan. Tämä merkitsee kiinnostavalle markkinalle astumisen lisäksi uuden, korkealaatuisen pohjoisen puun hankintalähteen avautumista. Lopulta Pölkky oli vaihtoehdoista paras. Alfa-kurssit syntyivät 1980-luvulla Englannin anglikaanikirkossa ja sieltä ne levisivät laajalti eri puolille maailmaa ja eri kirkkokuntiin. joulukuuta. Osana Pfeifer Groupia, Pölkky Oy tulee jatkamaan suunnitellusti investointiohjelmaansa vuosina 2022– 2024. – Minulle ja perheelleni yrityskauppa merkitsee yrityksen kehittymispotentiaalin vahvistumista, mahdollistaen Pölkylle kannattavan kasvun jatkumisen. 1 t 23 min Kuhmon Pajakkakino: Emily (12), to 15.30, Pajakkakino. Sopimuksen myötä Pfeiferin johtokolmikko vahvistaa jatkavansa Pölkyn mittavien investointiprojektien ja toimintojen kehittämistä sekä laajentavansa Pfeifer Groupin asemaa vahvana toimijana globaaleilla sahatavaramarkkinoilla. Osapuolet tiedottivat, että Pölkyn brändi tulee säilymään aktiivisena Pfeifer Groupiin yhdistymisen jälkeen. Seurakunta kuuntelee myös seurakuntalaisia aikuistyössä. Ennustettu liikevaihto kasvaa 1,4 miljardiin euroon vuonna 2023. Tämä varmistaa yhtiön toimitusvarmuuden pitkässä juoksussa. Pääkkönen kuvaili Alfa-kurssia ”jatkorippikoulutyyppiseksi” työskentelyksi. Kuhmon kaupungin omistamassa Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia. Ajatuksena on myös kutsua kurssille tietty ikäryhmä joko kirjeellä tai kortilla. Kaupan myötä Pfeifer Groupin henkilöstömäärä nousee noin 2600 työntekijään neljässä maassa. Yrityskauppa ei tule vaikuttamaan Pölkyn henkilöstöön, asiakkaisiin tai yhteistyökumppanuuksiin. – Olemme innoissamme mahdollisuuksista, mitä kauppa tuo tullessaan. Joulukalenteri, ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / la 10.00 / ma 10.00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Ennen joulua kalenterin luukuista paljastetaan säännöllisesti pieniä taideteoksia Untold Arctic Wars – Vaietut arktiset sodat – diginäyttely, ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00 / ma 9.00, Väinämöinen 7. JARNO HILTUNEN A Yritämme järjestää tilanteita mahdollisimman paljon ihmisten omista toiveista. Holdingin johto kävi perusteellisesti läpi analyysiprosessissaan kaikki ostovaihtoehdot muutaman viime vuoden ajalta. Myös yrityksen johto tulee jatkamaan Petteri Virranniemen jatkaessa toimitusjohtajana, kun taas yrityksen hallitus järjestetään uudelleen. Pölkky on Pohjois-Suomen suurin perheomisteinen puunjalostusyritys. Eräs tällainen tapa on 10 kokoontumiskertaa sisältävä Alfa-kurssi. Kurssiin sisältyy myös viikonloppu Vuokatinrannan kurssikeskuksessa. Kainuun Rastiviikon 2.7.7.2023 Kuhmo (Jämäsvaara) talkootehtävien infoa ja yksityisten majoituskohteiden ilmoittaminen välitettäväksi. kirkkoherra Kuhmolainen Itävaltalainen Pfeifer Holding GmbH on allekirjoittanut sopimuksen puunjalostusyritys Pölkky Oy:n ostosta. tammikuuta 2023 ja se kokoontuu kerran viikossa sunnuntai-iltaisin. Olen luottavainen, että voimme luoda uusia synergioita ja kasvattaa markkinapotentiaalia, näkee Petteri Virraniemi tilanteen. Kaikenikäisten villasukkadisco (vapaa pääsy). Pölkky on Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja työllistäen 420 henkilöä, ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa. kirkkoherra Riikka Pääkkönen kirkkovaltuuston kokouksessa 13. Talvisotamuseo, ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00 / ma 9.00, Väinämöinen 11. Ensisijaisesti se on tarkoitettu etsijöille, seurakunnasta vieraantuneille ja vasta uskoon tulleille. Kuhmon uudenvuoden juhlinta alkaa taianomaisesti Tapio Salomaan esityksellä. Kuhmon kansalaisopiston erityismaalausryhmien tekemä joulukalenteri. – Yritämme järjestää tilanteita mahdollisimman paljon ihmisten omista toiveista. Alfa-kursseja on järjestetty Kuhmossa kolmesti aiemmin. – Missiovuoden jatkotyöskentely lähtee käyntiin heti alkuvuodesta, kertoi Kuhmon seurakunnan vs. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Juminkeon ”Vepsän vuoden” kunniaksi pidetään Vepsään liittyvästä materiaalista koostettu näyttely. Myös Pölkky Oy:n toimitusjohtaja Petteri Virranniemi painottaa ratkaisun hyötyjä. Taikuriesitys, la 18.30, Kuhmotalo. Kiljuset!-elokuva kertoo hyväsydämisestä ja tunnetusti hyvin äänekkäästä perheestä, joka pitää yhtä vaikka mitä tapahtuisi. 2 t 10 min KULTTUURI Silmät ja korvat avoinna Vepsänmaalla -näyttely, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / ma 12.00, Juminkeko. Pölkyn viennin osuus on yli 70 prosenttia ja se vie tuotteitaan 35 maahan, mikä tekee yrityksestä merkittävän toimijan kansainvälisellä sahatavaramarkkinalla. Tapahtumien Kuhmo Jarno Hiltunen Kuhmon seurakunnan aikuistyön ensi vuotta virittää Alfa-kurssi. EMILY kertoo yhden kaikkien aikojen tunnetuimman kirjailijan, Emily Brontën, kuvitteellisen elämäntarinan. Toimintasuunnitelmassa työikäisiä kuvataan seurakunnan toiminnan kannalta ”kriittiseksi jäsenryhmäksi” ja tarkoitus on rakentaa uusia tapoja heidän kohtaamisekseen. Kaksituntiseen kokoontumiseen sisältyy alustus illan aiheesta, iltapala ja keskustelua pienryhmissä pohjustukseen liittyvistä kysymyksistä. Kurssi alkaa 15. Riikka Pääkkönen Vs. Sahat ja tuotantolaitokset sijaitsevat Kuusamossa (pääkonttori), Taivalkoskella, Kajaanissa, Kitkalla ja Oulussa. Pfeifer Holdingin kolmihenkiseen johtoon kuuluu toimitusjohtaja Michael Pfeifer, tekninen johtaja Clemens Pfeifer ja talousjohtaja Ewald Franzoi. Pölkky Oy tiedotti kaupasta nettisivuillaan viime torstaina. Tämän vuoksi Pölkky tukee täydellisesti kasvustrategiaamme, sanoo Pfeifer Holding GmbH:n toimitusjohtaja Michael Pfeifer
alk. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Tauno Harinen juontaa. HEIDI RÄTY Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kuhmo 16.1. klo 9 15 Uudenvuodenpäivä 1.1.2023 suljettu p. Diakoniatyö Lähiötuvan raamattupiiri klo 1415.30 torstaisin alkaen 12.1. Vapaa pääsy. Pelija leikkikerho 4-6 -luokkalaisille klo 16-17 torstaisin 12.1. (08) 655 0001 Kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta. Loppiainen 6.1. – Tilanteeseen on vienyt jatkokasvatustilojen lopettaminen, investointitauko naudanlihantuotantorakentamisessa ja merkittävästi kohonneet kustannukset, kerrotaan ProAgrian kannanotossa. klo 8-9 rukouspiiri Lähetyssopessa (käynti seurakuntakeskuksen sisäpihan kautta). Tiloilla on kasvatuspaikat sille eläinmäärälle, mitä tarvitaan karjan uudistamiseen. Varhaisnuoret ja nuoret Erätaitokerho 3-6 -luokkalaisille klo 17.30-19 tiistaisin, 10.1. Ke 11.1. Tuupalan puukoulun salissa. Klo 1415.30 Lähiötuvan raamattupiiri Lähiötuvalla, os. alk. 1.sunnuntai loppiaisesta 8.1. Omat tiedot osoitteenmuutos. alk. Kerätään kolehti Ukrainan sodan uhreille. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s: Antola, k: Lohi). Diakoniatyö kiittää kaikkia joulukeräykseen lahjoittaneita yksityisiä henkilöitä ja yhdistyksiä, kuten LC Kuhmo/Kuhmoniemi, LC Kuhmo/ Helenat, sekä LC Kuhmoniemi/Ladyt. Tilat, rehut ja työvoima eivät riitä ylimääräisten vasikoiden kasvattamiseen. Pelija leikkikerho 1-3 -luokkalaisille klo 16-17 keskiviikkoisin 11.1. ProAgria vetoaa kannanotossaan kaikkiin alan toimijoihin vastuullisen ratkaisun löytämiseksi. – Tarvitaan yhteistyötä ja aloitteita omassa verkostossa, kylässä ja lähipiirissä, kuka voisi ottaa vasikoita kasvatukseen maitoja eläintiloilta tai löytää jollekin toiselle tiloja vuokrattavaksi. Kerho on maksuton. klo 8-9 rukouspiiri Lähetyssopessa (käynti seurakuntakeskuksen sisäpihan kautta). p. Hyvää Uutta Vuotta! KUHMO Seurakunnan toimitiloissa noudatetaan viranomaisten antamia yleisiä hygieniaohjeita. Vasikkakarsinoiden pinta-alavaatimukset muuttuvat. Karhunpolku 3 A. Lisäksi viranomaisia rohkaistaan miettimään ratkaisuja ensi vuoden tukiehtoihin esimerkiksi hyvinvointikorvauksiin ja siihen, miten ne vaikuttavat tiloilla, kun pinta-ala vaatimukset kasvavat ja palkkio poistuu. Maaseudulla on tyhjentyneitä ja tyhjentymässä olevia navetoita ja osaavia eläintenhoitajia. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Antola, s: Hakulinen, k: Lohi). ProAgrian mukaan eläintiloilla jaksaminen on jo äärirajoilla nykyisten eläinmäärienkin hoitamisessa. Mukana Ape Nieminen ja Heikon ihmisen lauluryhmä. Lisäresurssien saaminen ei ole ratkaisu, koska kustannukset ovat nousseet ja tukijärjestelmä muuttuu. Ari Lohi improvisoi uruilla laulettavien virsien pohjalta. Keskiviikkona 28. alk. Palvelemme Lauantai 31.12. MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kuhmo 10.1. seurakuntakeskuksella, Siivellä. Kasvatuspaikkoja ensi vuonna vähentävät uudet eläinten hyvinvointikorvauksen tiukentuneet ehdot. To 12.1. Jumalanpalvelukset ja toiminta La 31.12. To 5.1. klo 11.30-16 kirkkoherranvirasto ja seurakunnan kaikki toimistot ovat suljettu työntekijöiden koulutustilaisuuden vuoksi. seurakuntakeskuksella, Kellarilla. 010 665 7200 asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa 79 % suomalaisista lukee uutismedioita viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä. klo 19.30-20.30 Uudenvuoden rukouskonsertti Kuhmon kirkossa. Klo 18 toivevirsi-ilta Kuhmon kirkossa. Kerho on maksuton. ProAgria: Kaikille syntyneille vasikoille ei ole kotia Voit myös soittaa p. Tuupalan puukoulun salissa. 010 665 7200 tai laitaa sähköpostilla asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi . Aivan mahtava monitoimikerho klo 17.30-18.30 tiistaisin, 10.1. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 19 KUHMO, Koulukatu 14 AJANVARAUS 010 312010* pihlajalinna.fi PEKKA TIURA Fysiatrian erikoislääkäri Kuhmo 9.1. Uudenvuodenpäivä 1.1.2023 klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l+s: Antola, k: Gogolev). Vasikoita syntyy, mutta välitys ei pysty siirtämään vasikoita jatkokasvatukseen samalla aikataululla, mihin on totuttu. Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/mainostajalle Maitoja emolehmätilojen vasikkaruuhka on aiheuttanut syksystä saakka huolta. Vasikkaruuhka on ProAgrian mukaan aiheuttanut kestämättömän tilanteen maitoja emolehmätiloilla. Sisäänkäynti sisäpihan puolella. Ma 9.1. Kerho on maksuton. Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Karhunpolku 3 A. Lähiötuvalla, os. Epävarmassa ajassa vasikkaruuhkan ratkaiseminen vaatii keskusteluja tilojen välillä
050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 0400 889 672 Myös M eillä käy nyt. KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . joulukuuta 2022 20 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . 040 350 3121, Koulukatu 13-15 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 p. Lä hd e: KM T 20 22 Koulukatu 10 p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut Myös perusjalkahoidot. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Kauppaja arviokirjojen laadinta . Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 044 554 4850 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Koulukatu 9, Kuhmo, p. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 08 655 0167 Lääkäripalvelut Rajakatu 36, p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. Kiinteistönvälitys . 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. 050 315 5849 Paikallista ja parasta palvelua! Varaa oma mainospaikkasi p. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 08 653 0410, korjaamo p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS ma–pe 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Minna 0500 160 029 Koulukatu 14 hillagroup.fi/mainostajalle KMT 2022 mukaan yli puolet lukijoistamme tutustuu mainostajamme verkkosivuun. NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. hillagroup.fi/mainostajalle Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 8–16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Sudenpolku 18, p. 0400 125 587 Petri p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. varaa myyntipaikkoja . 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p
ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS ma–pe 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Minna 0500 160 029 Koulukatu 14 hillagroup.fi/mainostajalle KMT 2022 mukaan yli puolet lukijoistamme tutustuu mainostajamme verkkosivuun. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 8–16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 0400 125 587 Petri p. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. 08 653 0410, korjaamo p. 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p. 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut Myös perusjalkahoidot. Kiinteistönvälitys . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 050 315 5849 Paikallista ja parasta palvelua! Varaa oma mainospaikkasi p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Keskiviikkona 28. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. varaa myyntipaikkoja . pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 044 554 4850 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . 040 350 3121, Koulukatu 13-15 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 p. Koulukatu 9, Kuhmo, p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. hillagroup.fi/mainostajalle Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. 0400 889 672 Myös M eillä käy nyt. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 21 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . Lä hd e: KM T 20 22 Koulukatu 10 p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Sudenpolku 18, p. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 08 655 0167 Lääkäripalvelut Rajakatu 36, p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu
Pääsarjadebyyttinsä hän teki kaudella 2017–2018. Viimeksi Arttu Heikkinen kävi jäällä syksyllä 2022 Kiva HT:n miesten Suomen cupin otteluissa. Arttu Heikkinen työskenteli täysiä työviikkoja Espanjan koillisrannikolla lämpimässä Torreviejassa koko loppuvuoden. Viime kaudella Arttu Heikkinen oli mukana kymmenessä Kiva HT:n sarjaottelussa ja teki niissä keskimäärin 1,8 tehopistettä ottelua kohti. – Torreviejassa harrastin liikuntaa ja urheilin. Arttu on palannut Espanjasta Kiva HT:n miehistöön hyökkääjäksi palaava 190-senttinen Arttu Heikkinen sanoi joulun alla, että Espanjassa hän alkoi kaivata jo kunnollista suomalaista talvea. Arttu Heikkinen on kuulunut Kiva HT:n II divisioonajoukkueen rosteriin koko kauden. Runkosarjassa jäljellä ovat vierasottelut Oulun suunnalla Limingan Kiekkoa ja oululaista Laser HT:Tä vastaan, jotka tietysti sopivat Heikkiselle hyvin. 23-vuotias Klemetti on tehnyt KalPan kanssa kaksi seuraavaa kautta kattavan jatkosopimuksen. Nyt Heikkinen palauttelee harjoituksissa jäätuntumaa ja pelaa kauden ensimmäisen sarjaottelun Kiva HT:n riveissä 7. Tällä kaudella liukasliikkeinen ja taitava laitahyökkääjä on pelannut 25 Liigaottelua ja kerännyt tehopisteet 3+8=11. Kiva HT:n miehet pelasivat pari vahvaa otteluja vuoden 2022 päätteeksi. Kuhmossa käyn jäällä todennäköisesti seuraavan kerran tiistain harjoituksissa. päivänä tammikuuta. Kauden ensimmäisen sarjapelin hän pelaa Kuhmossa 7. Kiva HT:n valmentaja Timo Vornanen ja joukkueeseen palaava Arttu Heikkinen ovat viestitelleet jo keskenään. Unelmani on voittaa Suomen mestaruus täällä, Klemetti kertoi. Hän pystyy parhaimmillaan nostamaan koko ketjunsa tasoa, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoi seuran nettisivuilla. A-maajoukkueessa Klemetti teki ensiesiintymisensä kaudella 2020– 2021, kun hän pelasi Leijonien mukana Euro Hockey Tourin turnauksessa Ruotsissa. päivänä tammikuuta, jolloin Kiva HT:lle tulee Kuhmoon vastustajaksi Tornion IHC. Hän pelasi syksyllä Suomen cupin otteluissa. Hyökkääjä Arttu Heikkinen, 29, on palannut Espanjasta Suomeen ja rauhoittui loman viettoon Kuhmossa mökillä keskellä talvisia hiljaisia maisemia. Heikkinen näytti taitonsa pelinrakentajana, syöttäjänä ja teki siinä ohessa kahdeksan maalia. Kyseessä on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan kaikkia rooleja. – Tulin Kuopioon ja KalPaan jo nuorena poikana, joten Kuopio on minulle kuin koti. – Olemme erittäin tyytyväisiä, että ”Allu” haluaa jatkaa uraansa Kuopiossa. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. Nyt hän palasi Suomeen, työskentelee 2–3 päivää viikossa ja opiskelee Oulun Ammattikorkeakoulussa liiketaloutta. Seurasin sieltä Kiva HT:n ottelutuloksia sarjassa. ARKISTO. – Saattaa olla, että kaikissa Kiva HT:n kotipeleissä en pelaa, kun työ on Oulussa, ennakoi Heikkinen. Aleksi Klemetti jatkaa KalPassa kaksi seuraavaa kautta Aleksi Klemetti (edessä) jatkaa pelejään KalPan riveissä. Myös Klemetti on tyytyväinen jatkosopimukseen. joulukuuta 2022 Antero Komulainen Kiva HT:n miestenjääkiekkojoukkue saa ensi vuoden peleihin tutun, mielenkiintoisen vahvistuksen rivistöönsä. Sen jälkeen Klemetille on kertynyt yhteensä 249 Liigan runkosarjaottelua tehoin 48+71=119. ANTERO KOMULAINEN / ARKISTO Teemu Määttä Kuhmon Kiva HT:n kasvatti Aleksi Klemetti jatkaa jääkiekkouraansa Kuopion KalPan Liiga-joukkueen riveissä. Heikkinen tulee Kiva HT:lle vahvistukseksi alkuvuodeksi 2023 hyvään saumaan. Klemetti on edustanut KalPaa koko tähänastisen Liiga-uransa. Vuoden 2023 ottelut Kiva HT:llä on enimmäkseen kotihallissa Kuhmon jäähallissa, missä pelataan miesten seitsemästä ottelusta viisi. Lämmintä oli ja aurinko paistoi! Espanjassa en päässyt jäälle luistelemaan. Viime kaudella Klemetti nakutteli 57:ssä runkosarjaottelussa pisteet 15+20=35. – Kyllä Espanjassa aloin kaivata jo tätä kunnon talvea, totesi Arttu tyytyväisenä mökiltä lumisten maisemien keskeltä
alv 24 %). Lynx 5900 P. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 58,67€ Vuosikerta .................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Hinnat: yksityisille (sis. 040 7511749 ..................................................... Kuhmossa Jämäsvaaralla järjestetään KRV 2023 2.–7.7.2023. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Esim. Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. joulukuuta 2022 Aurinko nousee kello 9.55 ja laskee kello 14.03 Nimipäiviään viettävät: Ke: Piia, Viattomien lasten päivä To: Rauha Pe: Taavi, Taavetti, Daavid La: Silvo, Sylvester Su: Uudenvuodenpäivä Ma: Aapeli Ti: Elmeri, Elmo, Elmer Ensin asia tutkitaan, sitten vasta selkään hutkitaan Suomen kansan sananlasku Kerro mielipiteesi! Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. Toimistolle on sisäänkäynti Kainuuntie 88:n kerrostalon takapihalta. 164€ 6 kk maksuvälillä ............ Paikalla on kilpailunjohtaja Eija Juntunen ja ehkä muitakin. ANTERO KOMULAINEN / ARKISTO. Kirjoita viestin alkuun: Tekstari, sitten viesti. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Lähetä tekstari numeroon 044 332 5320. VIRTANEN AJAN SÄVEL 23 .12 . Kuhmoon saapuvat suunnistajat ja tukijoukot ovat jo aloittaneet majoitusvarauksien tekemisen Kuhmosta.´ Kainuun Rastiviikko on vuosittain eri Kainuun paikkakunnilla järjestettävä kansainvälinen suunnistustapahtuma ja Suomen suurin suunnistusviikko. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT PÄIVYRI Tänään on keskiviikko 28. tiistaisin klo 9-11 ja 12-15 Puhelinpalvelu p. KRV:n mukaan suunnistusviikolle osallistuu kaikentasoisia ja -ikäisiä suunnistajia eli vasta-alkajia, iltarastikävijöitä, kokeneempia kuntosuunnistajia, kilpasuunnistajia sekä aivan maailman terävimmän kärjen huippusuunnistajia KRV 2023:n toimistolla tavataan majoittajia ja talkoolaisia perjantaina KRV 2023:n järjestäjät tapaavat erityisesti majoituksen tarjoajia ja talkoolaiseksi ilmoittautuvia KRV:n toimistolla joka kuukauden viimeisenä perjantaina. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Toimistolla on KRV 2023:n kilpailunjohtaja Eija Juntunen vastaanottamassa yksityisten majoituskohteiden ilmoittautumisia välitykseen ja kertomassa kävijöille talkootehtävien infoa kolmen tunnin ajan kello 15–18. 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna ................. sähköpostit ....... 24 € . Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Ostetaan Vanha työkelkka ja parireki. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. 16 € , 6-7 riv. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Kuhmolainen Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. 12 € , 4-5 riv. O LL EE N RI ST IK O N RA TK A IS U V V R A H A S T A A R I V A K K A O M A H A U S K O A L A I N P O J A N T I E D O N H A L U I S O T A T A S E K O R I T N T A I K A S O R A R T V N A M U L A A T U E T U O S A J A L K A A S T U A U T R A U S E A H U P A I N E N A T O M I A L U S L T A H T O T I L A S I M O T S I I L I T A J U S A A T I N A T A E N S I N E T A A N I K E S I Ä T O K I K N L K O N K A L O T K E S Ä N T U L O U T A M I A N I T A A L A N I R A K A N U T S A T A L U K U N I K I T A A U T U A A T L O O T K I D U T U S I S A T K U O R O M U N A T A R D M V A A R I K A S A T H I T I T O S U M A T J A K U T K I M O N O A T A S A N M A D O T F E T A K I P U R H U H U T P E T E R K U O V I T R A J A T O N V A A S I T K R O O L I I H O T P A K I T A K A S I A L T U H U T U T J A K A A N A K I T V A L A A T O S T E R I H A U K A T A A P U R I K L A A N I M A S S I T S U P O T T A A S I T K A A T R U I S H A U T U I T T O R A J A P A A L U A K A L V A R L E I M A A O L O I K K I A A P A S S I N I S S I T A L L I T N A P A T A I S O M E T S Ä V A L T I O T I L O T O N K I T E E T A V A T A O T T A A A S I O I N T I Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Tapaamiset ovat toistaiseksi aina kuukauden viimeisenä perjantaina ja joulukuun viimeinen perjantai on tällä viikolla ylihuomenna 30.12. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. joulukuuta 2022 – KUHMOLAINEN 23 SARJAKUVAT B. 040-7326790 PÖRSSI • p. Kerrostalo sijaitsee Kainuuntien ja Könninmäentien risteyksessä. Keskiviikkona 28. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. alv 24%) 1-3 riv. 88€ 4 kk maksuvälillä ....... 20 € , 8 riv. 010 665 7200 • www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset • asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Antero Komulainen Kainuun Rastiviikko 2023:n järjestäjät tapaavat erityisesti majoituksen tarjoajia ja talkoolaiseksi ilmoittautuvia KRV:n toimistolla. 240€ (hinnat sis. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun
fi/ m ai no st aj al le Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@hillagroup.fi TAVOITA K AINUUN JA KOILLISMA AN LUKIJAT Vapaa-aika ja matkustaminen -mainosliite julkaistaan viikolla 4/2023 Toimitpa paikallisesti, kotimaassa tai kansainvälisesti, mainosta nyt tässä laajalevikkisessä mainosliitteessä monikanavaisesti. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 tiina.inget-luikku@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kokonaistavoittavuus yhteensä huikeat 118 000 * KMT/2022 * Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. ma-pe 9:30-18, la 9:30-14 (31.12. Mainosliite julkaistaan Kainuun Sanomien, Kuusamon Seudun, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun liitteenä sekä painettuna että digilehdissä. Uudenvuodenaatto 9:30-16) su suljettu 22,6,85,3,Muista suojalasit Fanfaari ”Paukut viuhkana taivaalle” 20 laukausta Terminaattori ”Hasta la vista, baby” 81 laukausta Gold mine ”Todella pitkä kesto” 49 laukausta Sound of silence ”Hiljainen rakettilajitelma” 4 kappaletta Ilmavoimat ”Kaksitoista tehorakettia” 12 kappaletta Pyhä jyssäys ”Kunnon moukari” 25 laukausta Magnum Thunder King 3 rasiaa ”Klassikko” Yksittäin 3,95€ Illan Kruunu ”Kruunaa aattoillan” 81 laukausta Ässä ysi ”Peruspata uuteen vuoteen” 9 laukausta Dragon balls ”Hiljainen ja näyttävä” 200 laukausta McKinley Helena tai Ian laskettelutakki Miesten ja naisten malli Halti Lynx Mid DX Spikenastakengät Miesten ja naisten mallit 89 90 (129,-) HUIPPUMERKKIEN JOPA -50% ALE 24 50 40,135,40,13,34 50 10,Paukkuboxi ”Mainio lajitelmapakkaus” 36 kappaletta 17 50 99 90 (149,-) 99 90 (179,-) McKinley Didi tai Dina lasketteluhousut Miesten ja naisten malli 69 90 (99,90) McKinley Eva tai Eddie lasten lasketteluhousut 49 90 (69,90) 139 50 (279,-) Halti Tahko laskettelutakki Miesten ja naisten malli Halti Rinne lasketteluhousut Miesten ja naisten malli McKinley Emmet tai Glenni lasten toppatakki 69 90 (89,90) Halti masseli tai cades toppahanskat Aikuisille ja lapsille 19 90 (39,90). joulukuuta 2022 hi lla gr ou p. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 2105 € 254x180 (puoli sivua) 1075 € 99x365 859 € 150x180 733 € 99x180 595 € 150x88 448 € 99x88 315 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannerit sis. 24 KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 28. 50 000 mainosnäyttöä/4 vk Digikokosivu 170 € (1 vrk/lehti) Paraati 450 € Jättiboksi 300 € Boksi 300 € Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja lähetä materiaalit viimeistään ti 17.1