Hän pyysi heiltä vinkkejä liikenneteoista, joita voisi palkita. >> 6 Metsästys Hirvenmetsästys on paikoitellen vaikeuksissa susien vuoksi. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski kävi viime viikolla keskustelua kuhmolaisten nuorisovaltuutettujen kanssa. >> 5 Puntaroinnin paikka Liikenne: Asenteita kannattaa pohtia omaltakin kannalta. >> 9 Hakeperävaunu ojaan 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 9 4 4 Saat meiltä kaikki Tutustu palveluihimme osoitteessa metsatkuntoon.fi tai soita numeroon 029 7030 0110. >> 2 Tervaa armeijalle Kuhmon Kiva HT:n C-junnujoukkue pelasi tasapelin lauantaisessa ottelussa Ahmat/ Kärpät Akatemiaa vastaan. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 29. Hän aloitti Metsätkuntoon-tiimissä elokuussa ja palvelee asiakkaitamme puukaupoissa ja metsänhoitoasioissa. Arto toimii pääsääntöisesti Kuhmon alueella. >> 14 Hakerekan perävaunu kaatui Lentiirassa. >> 6-7 Taisteleva armeija tarvitsi tervaa. Arto on toiminut metsäalalla pian kolmenkymmenen vuoden ajan. Kuhmolainen Väinö Huotari oli polttamassa sitä vuonna 1942. Liikenne oli poikki osalla Lentiirantietä eilen useita tunteja. Ota rohkeasti yhteyttä! TEHHÄÄNKÖ PUUKAUPPOJA. Myönteinen huomioiminen on aina parempi kuin sakkojen saaminen, hän sanoo. C-joukkueessa pelaa kuhmolaisia, sotkamolaisia ja kostamuslaisia. LOKAKUUTA 2019 NRO 86 Talvinopeudet Osalle Kuhmon teistä tulee talvinopeudet tänään tai huomenna. >> 8-9 Pääkirjoitus: Keskustelu liikenteestä kulminoituu yhteisymmärryksen tavoitteluun siitä, että saman säännöt koskevat kaikkia. Timo Kyllönen
www.kuhmolainen.fi M einasi mennä kahvi väärään kurkkuun, kun luin viime perjantaina Iltalehden nettisivuilta Suomen nimilautakunnan tyrmäämistä ihmisten etunimistä. ja Kuhmon teollisussalueen kasvusta. Opetusneuvos Yrjö Kallinen on jo harmaahapsinen veteraani, jonka hengen avaruutta eivät 83 ikävuotta ole pystyneet lannistamaan tai haavoittamaan. Joillakin edelleen yleisillä etunimillä on pitkät perinteet kuten Eevalla, Kaisalla, Iidalla, Ellillä ja Elinalla ja Annalla. Organisaation valitsema viestintästrategia on viisas: se korostaa, että myönteinen huomiointi on aina parempi kuin rangaistus. Se on hieno toimiva tytönnimi, jolla ei ole mielestäni tarvitse tulkita yhteyttä Jaloviina -merkin kanssa ollenkaan. T eeriniemen tiekunta päätti sunnuntaina 26.10. Uudet nimet tervetulleita Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja E ri-ikäisten ja eri tavoin liikkuvien yhdessä muodostama liikenne on moniulotteinen kokonaisuus, jonka keskiössä on sujuvuus ja turvallisuus. Yksi taidokkaimmista nimenmuutoksista, joihin olen törmännyt Amerikassa on Mikkonen sukunimen vaihtumisen McKeeniksi. Vaikka näkyvää liikenneturvallisuustyötä tehdään paljon nuorten ikäryhmien keskuudessa, myönteinen palaute toiminee myös vanhempien tienkäyttäjien kohdalla. Tiekunnan tilejä tarkastamaan valittiin Markus Nurminen ja Eelis Juntunen. Jo aikaisemmin on ollut esillä, että ainakin Kanadassa asui sukunimeltään Kuhmo -nimisiä ihmisiä. Miltäpä tuntuisi, että valitaan yhdeksi nimeksi vanha tuttu ja nostetaan rinnalle torpedoitu ja sukunimeksi vanha kylännimi Kuhmosta: Iida Jalofina Kuhmoniemi. Miesten nimissä Lauri, Olli, Olavi, Matti, Erkki ja Antti ovat olleet suomalaisissa muodoissaan käytössä täällä ainakin 1600-luvulta lähtien. lokakuuta 2019 Vanha kysymys: Tuleeko alkavan talven pysyvä lumi Kuhmoon marraskuun aikana. Hän totesi irtouittojen olevan lähivuosina loppumassa, jolloin puutavarakuljetusten paine tulee entistä runsaammin kohdistumaan maanteille. Iästä riippumatta olennaista on huomata, että kaikki toimivat liikenteessä samojen sääntöjen mutta myös luonnonlakien alaisena. Uusi kysymys: Onko sinulla maito ruokajuomana ykkösvaihtoehto. Hoitokuntaan valittiin varsinaisiksi jäseniksi Jukka Komulainen ja Matti Komulainen ja sekä varalle Eelis Komulainen ja Niilo Peiponen. Alkion talossa pitämässään kokouksessa käyttää tiensä kunnostamiseen 2905 markkaa tulevana vuonna. Palstan kokosi toimittaja Antero Komulainen. Olisin ollut valmis hyväksymään tuon Jalofina -nimen. Kukahan noille Kuhmon järville, lammille ja muille paikoille on nimiä antanut jo 1500–1600-luvulla tai sitäkin aikaisemmin. Niiden ohjeiden mukaan jokainen, jolla on Suomessa asuinpaikka ja joka on merkitty täällä väestötietojärjestelmään, voi muuttaa Suomessa etuja sukunimensä. Kuhmolaisessa 30.10.1969 uutisoitiin muun muassa TVH:n pääjohtajan vierailusta, Teeriniemen tiekunnan kokouksesta. Tätä aihetta on sivuttu ja esitelty aikoinaan Kuhmossakin. % 33 67. Taannoin uusi Kainuuseen tullut maistraatin paikallisjohtaja kertoi esittäytymisluennollaan Kuhmon valtuustosalissa, että aikuisen ihmisen etunimen nimenvaihdossa uudeksi nimeksi ehdotettu Neuvostoliitto meni heillä hylkäykseen. Muita torpedoituja oli Kapteeni ja Mustavaris ja lista jatkui. Lisäksi Jalofina kantaa nimenä mielestäni erinomaisesti pienestä lapsesta vanhuuteen asti. Kuhmon kansalaisopiston syysjuhlasta. Lanan hankkimiseen varattiin 500 markkaa ja lumiauran hankkimiseen 250 markkaa. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. Liikenneturva on valtakunnallinen toimija, joka tekee näkyvän kampanjoinnin ohella runsaasti näkymätöntä neuvontaja valistustyötä. Organisaationa Liikenneturva toimii erittäin hyvässä saumassa, sillä se vaikuttaa niin liikkujien kuin myös lainsäätäjien ja -valvojien välissä pystyen vaikuttamaan joka suuntaan. Rakentava keskustelu avaa erilaisia näkökulmia Pääkirjoitus 29.10.2019 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi T VH:n pääjohtaja Martti Niskala ja rakennusneuvos Väinö Skogström seurueineen tutustuivat Kuhmon tieoloihin. Ei 33 prosenttia, 67 vastaajaa. Nimenmuutoksiin liittyvissä asioissa ensimmäisen asteen nimiviranomaisina toimivat maistraatit. 50 vuotta sitten Kunnan varaamalla teollisuusalueella ensimmäisenä yrittäjänä hirsirakennuksia veistävä Eino Malinen on saamassa seuraa, sillä liikennöitsijä Pekka Heikkinen rakentaa alueelle viidelle linja-autolle tarvittavaa tallia. Vastaukset: Kyllä 67 prosenttia, 139 vastaajaa. Sellaisia olivat esimerkiksi Jalofina, Perusinssi ja Sukka. K ansalaisopisto vietti syysjuhlaansa. Iltalehden jutussa olleiden ehdotettujen nimien lista oli yllättävän pitkä kaikkine erikoisuuksineen. Jälleen voitiin todeta opetusneuvos Yrjö Kallisen mielipiteiden olevan persoonallisia ja suvaitsevaisia, oli sitten kysymys yhdentyvästä maailmasta, nykynuorisosta, kehitysavusta, mistä tahansa ajallemme kuuluvasta aiheesta, tai myös ajattomista aiheista. Molempiin asioihin voivat vaikuttaa eniten tienkäyttäjät itse, joskin myös turvalliseksi suunnitelluilla liikenneympäristöillä sekä muilla siihen vaikuttavilla rakenteilla on tärkeä osa kokonaisuutta. Aika yllättävää, ettei Kuhmossa ole tullut vastaan ihmisiä sukunimellä Lammasjärvi, Lentua ja Änättijärvi. A Jalofina kantaisi nimenä mielestäni hyvin vauvasta vanhuuteen. Kokouksessa johti puhetta Toivo Komulainen ja sihteerinä toimi Reino Kilponen. Kunnanjohtaja Tauno Rautiainen alusti tiedotustilaisuuden kertomalla, että Kuhmossa on yleisiä teitä 833 kilometriä eli 56 metriä jokaista asukasta kohden. Yhteensä 206. Kuhmossa se on toiminut osana liikenneturvallisuustyöryhmää ja osallistunut keskusteluun niin rakenteellisista kuin asenteellisista liikenneturvallisuusasioista
Koirat eivät ole suojassa myöskään asutusten läheisyydessä, koska sudet on totutettu kasvattamoilla ihmisten hajuihin. Tehdyn jutun mukaan palkintoraati oli kehunut erityisesti taustalla olevaa tarinaa. Voimme vain kuvitella, kuinka suurta petomäärää näiden avulla ruokitaan. Otettujen raajamittojen perusteella suurimpien karhujen pitäisi olla huomattavasti kevyempiä kyetäkseen luonnonmukaiseen ravinnonhankintaan. •Röntgenlääkäri Anita Hiltunen ma 4.11. Kysy myös päivystyksestä Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Kun vielä saataisiin tuotteisiin selkeästi näkyviin, että Suomessa tuotettu. Kaikkikirurgisettaudit,pkl-toimenpiteet,luomenpoistot,tuki-ja liikuntaelinsairaudet,urheiluvammat,tapaturmat,eläkeasiat, työkyvynarvioinnit,ajokortti-ja asetodistukset. Kotimaassa tuotettu saa minun puolesta olla hintavampaa. Ultraäänitutkimukset. Nämä petokasvattamot ylläpitävät ylisuurta petokantaa Kuhmossa. Yhtä vakavaa on, että kiusaamista tapahtuu jo ennen kouluikää ja kouluajan jälkeen työelämässä. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Susipopulaatio ja lauman reviiri syntyvät luonnollisesti ravintopaikan eli näiden haaskojen ympärille. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 3 ” Ehdottomasti hyvä juttu, rohkeutta on kyllä tarvittu noihin investonteihin. Tiistaina 29. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Toimimme juuri niin kuin kirjoittaja tekstissään toi itse ilmi. Yliopiston almanakka vuonna 2019, kesäaika alkaa 31. Ilmari Lehtovaara Luontokuvan toinen tarina MIELIPIDE Suomi on EU:n puheenjohtaja maa. Tilanteesta kärsivät eniten paikalliset ihmiset, mökkiläiset ja lomalaiset. Perusopetuksen kiusaamisen vastainen malli on kirjattu opetussuunnitelmaan. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Olisin myös valmis maksamaan hieman enemmän lähiruuasta ja kotimaisuudestakin. Koulun hyvinä yhteistyötahoina toimivat omilla resursseillaan perheneuvola, lastensuojelu ja poliisi. Kesäaika päättyy 27. Fysiatrian erikoislääkäritutkiituki-jaliikuntaelinsairauksia,kutenselän, niskanjaniveltenoireitajakiputiloja.Fysiatriarvioijadiagnosoi myöshermostollisiinjamuihin sairauksiinliittyväätoimintakyvyn alentumista,sekäsenhoitoaja kuntoutustarvetta. Valitettavasti ongelma kulminoituu usein sinne, missä kaikki lasten ja nuorten ikäluokat kohtaavat toisensa. Koulussa opetamme eri oppiaineiden kautta tietoja ja taitoja, mutta nykyisin koulun arjessa korostuvat myös kasvatukselliset asiat kuten yhteistoiminta, toisten kunnioittaminen yksilöinä ja suvaitsevaisuus, terveen itsetunnon kasvattaminen ja kokonaisvaltainen vastuullinen elämä. •Fysiatrianerikoislääkäri Eija Ahoniemi ke 13.11. Maaseudun palvelut, tienhoitojen huononnukset ja uudet susidirektiivit eivät helpota elämää, näissä asioissa mentiin huonompaan suuntaan kun Suomi liittyi ”eurostoliittoon”. EU ei saanut mitään aikaiseksi Brasilian viidakko palojen suhteen(jotka oli sytytty tahallaan) sanottiin vain että seurataan tilannetta, Turkin hyökkäilyt ja EU jälleen kuin ”paperitiikeri”. Positiivisia uutisiakin toki on esim. SyKE VUoKAtti •Yleislääketieteen,keuhkosairauksienjaallergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 29.10. Kuluvan kouluvuoden alkupuolella olemme käsitelleet näitä asioita yhteisissä koulun tilaisuuksissa, huoltajatapaamisissa ja yhteistyöverkostoissa. Koko kouluajan keskiössä on lapsi ja nuori. Yksinkertaisin ratkaisu on petojen ruokinnan täydellinen kieltäminen. Tällöin saavutetaan luonnonmukainen tilanne, jossa petoja on se määrä kuin mitä on metsissä luonnollista ruokaa. Reviirejä syntyy luonnollisesti eniten sinne missä on ruokintapaikkoja. TeksTariT MIELIPIDE Vastaus Seppo Piiraisen Kuhmolaisessa (8.10.2019) esittämään kysymykseen koulukiusaamisesta. Samaisessa lehdessä oli juttu suden tappamasta koirasta sekä metsästysseurueesta, joka ei voi metsästää susilaumojen vuoksi. Tiloja ajettiin Tämä tästä EU:sta surutta alas. Te, näiden suurpetojen aktiiviset ruokkijat, olette vastuussa ylisuuren petokannan syntymisestä Kuhmoon ja samalla myös tapetuista kotieläimistä. Tässä työssä perheitä tukevat omalla toiminta-alueellaan lastenneuvola, varhaiskasvatus ja koulu. Kuhmon maaseudun osalta kun uusia navettoja on rakennettu. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kuhmossa on luvallisia haaskoja yhteensä 48 eläinlääkäri-ilmoituksen mukaan. •Fysioterapeutti Markku Vikström to 14.11. Erityisesti näiden reviireiden reuna-alueilla metsästyskoirilla on suuri riski tulla tapetuksi, koska sudet vartioivat reviirejään ja kokevat koirat kilpailijoikseen. Tämän osoittaa myös Ilpo Kojolan ja Mari Tikkusen (2019) uusi tutkimus. Lehtikirjoituksessa Seppo Piirainen tuo esille koulukiusaamisen, ja hän kuvaa monipuolisesti sen syitä sekä ilmenemismuotoja ja antaa myös ohjeita koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Ei tarvitse vaivaantua vaativaan ja luonnonmukaiseen ravinnon hankintaan. Yleislääketieteenpotilaat,sekäajokorttitodistukset. Luonnonmukaisen saalistuskäyttäytyminen taantuu ja erityisesti sudet saalistavat myös kotieläimiä ja koiria. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kirjoita napakasti. Kiusaaminen on laajempi ja monisyisempi yhteiskunnallinen ongelma kuin vain koulussa tapahtuva ilmiö. Ostaisin vain ja ainoastaan kotimaista. Työ kiusaamisen ehkäisemiseksi aloitetaan jo varhaislapsuudessa. Ykkösaamulähetyksessä (19.10.2019) opetusministeri Li Andersson kertoi, että hän haluaa kaikki eduskuntapuolueet mukaan valmistelemaan valtakunnallista toimenpideohjelmaa koulukiusaamisen torjumiseksi. Lisäksi tässä globalisaation vouhotuksen keskellä minulle merkitsee tosi paljon myös, että meillä on perinteistä kotimaista maaseutuyrittämistä sukupolvien ketjussa.” ” Loisteliasta toimintaa. Petokasvattamojen pedot ovat tottuneet ihmisen hajuun, eivätkä karta saalistusta myöskään asutusten läheisyydessä. ”Läheltä piti”tilanteiden määrä on lisääntynyt erityisesti petokasvattamoiden läheisyydessä. Itselleni tuo tarina kuulosti oudolta, kun se piirretään Kuhmon maisemiin. Tästä hyvä esimerkki on Kuhmolaisen julkaisema Tukesin raportti. •Naistentautienjasynnytysopin erik.lääkäri Hanna Lintu pe 1.11. Niin kauan kuin on petokasvattamoja, niin kauan myös itäisen Kuhmon metsästäjät saavat varautua koiramenetyksiin. Mm.vatsa,niveletjakilpirauhanen. Koulun oppilashuollossa ja koulun kaikkien toimijoiden osalta tehdään viikoittain ennaltaehkäisevää ja väistämättä myös tapahtumia selvittävää työtä. Tarkkoja tietoja asiasta ei ole. Käytännössä jokaisen metsästysreissu koiran kanssa voi olla viimeinen. Kuva oli teknisesti hieno. Voittanut luontokuva kertoo siis myös hyvin toisenlaisen ja irvikuvallisen tarinan. Annas olla kun pienen jäsenmaan kansalaisten elämää kiristetään etenkin maaseudun niin tahtoa riittää. Tämän toisen tarinan vuoksi en äänestäisi vuoden luontokuvaa, pöllö-kuvaa kyllä. Alaraajatutkimuksetja tukipohjalliset. Piirainen toteaa kirjoituksessaan aivan oikein, että koulu tukee kodin kasvatustyötä. lokakuuta, sunnuntai. Kirjoituksia ei palauteta. Nyt erityisesti ylisuuri susipopulaatio on saanut ja saa osan metsästäjistä toimimaan omatoimisesti. Luvallisten paikkojen lisäksi on todennäköisesti olemassa niin sanottuja epävirallisia ruokintapaikkoja, joiden määrästä ole tietoa. Yhteistyöterveisin Ari Innilä sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marjut Kyllönen yläkoulun rehtori Seppo Vilén alakoulun rehtori Vastaus Seppo Piiraiselle MIELIPIDE Tiistaina 22. • MRi-kuvaukset (magneettirekka) la 9.11. Onnittelut voittajalle. Tämän ratkaisun avulla vältettäisiin myös konfliktit metsästäjien kanssa. Palkitussa kuvassa petokasvattamolla, joiksi nimitän petojen ruokintapaikkoja, ylen syötetty karhu yrittää hätistää korppia ruokapaikaltaan. Mm.gynekologiset tutkimukset(ultra),ajokorttitodistuksetsekäterveystodistukset. maaliskuuta, sunnuntai. www.kuhmolainen.fi. Petokasvattamot ovat saaneet aikaan myös itäisen Kuhmo hirvikannan ja metsäpeurakannan romahtamisen huolimatta siitä, että osa hirviluvista jaetaan jo nyt suurpedoille. Onhan se eettisesti tuotettu ja laivaamiset kaukomaista kun jää pois, niin ilmastoteko sellaisenaan.” Keskustelua navettainvestoinneista www.kuhmolainen.fi Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Ruokintapaikka on karhulle tuttu, sinne on helppo tallustella lähimetsissä tapahtuvan köllöttelyn jälkeen. Lääkäreiden vastaanottopäivät Koulukatu20,Kuhmo,p.(08)6521533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Laboratoriokokeet ajanvarauksella. •Kirurgi Esko Ripaoja pe 22.11. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Koulu toivoo varmasti yhtä kovasti kiusattujen ja heidän perheidensä kanssa, että kiusaaminen saataisiin kitkettyä kokonaan pois myös kouluyhteisöistä. Meiltä laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. Jouko Miettinen •Yleislääkäri Henri Lempinen ti 29.10. Pedot ovat tulleet riippuvaiseksi keinotekoisesta ruokinnasta. päivänä lokakuuta Kuhmolaisessa oli juttu vuoden luontokuvasta ja sen voittajasta. Ei vain löydy merkintää ”talviaika”. Kuvalla voi olla monta tarinaa ja tässä lyhyessä jutussa kerron niistä yhden. Pyrimme avoimeen ja vastuulliseen vuorovaikutukseen huoltajien kanssa. Tästä kertovat yhden yön aikana kuvauspaikoilla säännöllisesti ruokailevien petojen lukumäärät. Talviaika. Tähän kokonaisongelmaan keinoja pohditaan myös ministeriötasolla. Monet luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä ammutut karhut ovat olleet ylen syötettyjä
He pitävät ääntä, jonka tarkoitus on saada saalis liikkeelle kohti paikkaa, jossa passissa olevat metsästäjät ovat aseiden kanssa vastassa. Ketjumetsästys perustuu metsästäjistä muodostettuun ketjuun, joka jäsenet etenevät metsässä tietyn etäisyyden päästä toisistaan. rassa harjoitettiin joskus ketjumetsästystä. Niihin on helpompi järjestää passit ja ajaa metsiköt läpi jopa vähemmälläkin väkimäärällä, jolloin hirvet tulevat sieltä esiin. Suomen Metsästäjäliitto järjesti ketjumetsästyksen Sotkamossa lokakuun aikana. Jokaisella seitsemällä lupa-alueella voidaan metsästää yksi ilves. Ei se passaa ollenkaan Kuhmon maisemiin. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. Väkeä ketjumetsästykseen tarvitaan mahdollisimman paljon, sillä pienellä porukalla se ei onnistu. Kuhmoon se ei ole paras mahdollinen metsästysmuoto. Etelä-Suomeen metsästystapa sopii, ja siellä sitä Olavi Pääkkösen mukaan myös käytetään. Molemmilla alueilla voidaan metsästää yksi ilves. Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä osallistui kutsutilaisuuteen ajonaisena. Olavi Pääkkönen Toiminnanohjaaja Kuhmon Riistanhoitoyhdistys Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Suomen riistakeskus on myöntänyt kannanhoidollisia poikkeuslupia seitsemän ilveksen metsästykseen Kainuuseen poronhoitoalueen ulkopuolelle. Ilvesten metsästyskausi alkaa joulukuun alussa. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Kainuussa elelee nyt noin 65 – 80 aikuista ilvestä. Simeniuksen mukaan Etelä-Suomessa ketjumetsästyksen käyttäminen on huomattavasti Kainuuta helpompaa, sillä maisema on siellä huomattavasti rikkonaisempaa. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Kainuun ilveskanta näyttäisi pysyneen edellisen vuoden tasolla. Koirattoman ketjumetsästyksen saattaisi äkkinäinen ajatella sopivaksi juuri Kuhmoon susien takia. – Passiketjujen välimatka miehestä mieheen ei saa olla kuin korkeintaan parikymmentä metriä. Sitten saatetaan pitää tauko, jon. Lupa-alueet ovat Kuhmo, Sotkamo, Paltamo, Ristijärvi, Kajaanin riistanhoitoyhdistyksen alue, Vuolijoen riistanhoitoyhdistyksen alue ja Puolangalla poronhoitoalueen ulkopuolinen alue. Tälle metsästysvuodelle myönnetty poikkeuslupamäärä mahdollistaa ilvesten määrän hienoisen kasvun, arvioi riistakeskus. Edellisenä metsästysvuonna riistakeskus ei myöntänyt kannanhoidollisia poikkeuslupia Kainuun poronhoitoalueella. – Ääntähän siinä käytetään kovastikin. – Ajolinja asetetaan ja se lähtee liikkeelle tiettyyn kelloaikaan, kertoo Määttä. Kuhmoon tuli kaatolupa yhdelle ilvekselle Ilvesjahti alkaa joulukuun alussa. – Meidän seurassa se oli semmoinen perinne, että kerran syksyssä tehtiin niin, kun sattui semmoiset ilmat, että piti kävellä lämpimänä pysyäkseen. Lupa-alueet ovat Suomussalmi ja Hyrynsalmi-Puolangan poronhoitoalueen puoleinen alue. – Metsäalueet ovat kompaktimpia. lokakuuta 2019 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi – Sitä taitaa olla aika vähän Kuhmossa, toteaa toiminnanohjaaja Olavi Pääkkönen Kuhmon riistanhoitoyhdistyksestä. Näin asia ei kuitenkaan Olavi Pääkkösen mukaan ole. Parisenkymmentä vuotta sitten Pääkkösen omassa metsästysseuKetjumetsästys ei sovellu Kuhmoon Ketjumetsästyksellä tarkoitetaan metsästystä, jossa koiran sijasta käytetään metsästäjistä muodostettuja ajoketjuja. Eila KilpEläinEn Ketjumetsästys soveltuu Etelä-Suomeen, jossa pellot tekevät metsäympäristöstä rikkonaisempaa ja metsät ovat ”kompaktimpia”. Ketjumetsästyksessä käytetyt ajolinjat ja passipaikat oli suunniteltu etukäteen. Elokuussa Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidolliset poikkeusluvat kahden ilveksen metsästämiseen Kainuun poronhoitoalueella lokakuun alussa alkavalle metsästyskaudelle. Mukana oli myös Metsästäjäliiton omaa väkeä. Siinä suhteessa se ei ole ihan paras mahdollinen metsästysmuoto Kainuussa. – Se on ihan eri juttu Etelä-Suomessa, jossa on kapeat metsävyöhykkeet ja pellot ovat kahta puolta. Siellä se toimii. Sieltä saattaa oikealta ja vasemmalta (eläin) mennä hyvin herkästi ketjusta ohi. Lupia myönnettiin paljon vähemmän kuin niitä haettiin. A Ääntähän siinä käytetään kovastikin. Suomen Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius toteaa myös Kainuussa olevan laajat metsät ketjumetsästyksen kannalta. Olavi Pääkkösen mukaan täytyy olla erikoinen tilanne, jos ketjumetsästystä käytettäisiin Kainuussa. Riistakeskus myönsi lupia vähemmän kuin haettiin, koska Kainuun ilveskanta on pienentynyt. Lupahakemuksia riistakeskus sai kuusi ja niissä haettiin lupaa yhteensä 26 ilveksen pyyntiin. – Jos mitään ei saada, ajolinja menee loppuun asti ja passi puretaan. – Onnistuakseen siihen tarvittaisiin aika paljon henkilöstöä ajamaan. Isossa metsässä hirvillä sitä vastoin on paljon tilaa mennä ajoketjusta läpi, jos miesten väli on kovin suuri. Koirametsästyksen käyttöön Kuhmossa on selkeä syy. Jos saalista tulee, niin passipaikalta ilmoitetaan, että hirvi on saatu. Kyseessä oli liiton vuosittainen, eri puolilla Suomea järjestettävä kutsuvierasjahti sidosryhmille. Viime talvena kannanhoidollisilla poikkeusluvilla metsästettiin viisi ilvestä Kainuussa. – Jos ajatellaan maisemia täällä Kuhmossa. Minimäärää Olavi Pääkkösen mukaan on vaikea sanoa
Ei ole aivan pieni määrä ihmisiä, joiden elämään susitilanne tämän kautta vaikuttaa. Näin ollen kenelläkään ei ole mitään tietoa, missä sudet liikkuvat. Koskitalkkari Juhani Kyllösen henkilökohtaisen näkemyksen mukaan Kuhmossa ei ole suurta tai välitöntä tarvetta Vapaa-ajankalastajien hankkeelle. Jari Kähkönen Itäkuhmolaiset hirviseurat ovat tehneet päätöksiä jahdin pysäyttämisestä. Mikä ihme siinä voi maksaa. ArkisTo / rAiner vihriälä ka jälkeen kootaan uudet ajolinjat. Tilanne on Jari Kähkösen mukaan kestämätön sekä seurojen että kyläyhteisöjen kannalta. – En ymmärrä sitä, että nykypäivänä päivitykset tulevat vuorokausisotalla myöhässä. Haukitehtaat olisivat alueita, jotka on kunnostettu sopiviksi hauen kutualueiksi. – Haukien lisääntymismenestyksen parantaminen on tärkeää, koska lisääntymisalueiden pinta-ala on pienentynyt ja niiden soveltuvuus lisääntymiseen on heikentynyt ihmistoiminnan myötä, kerrotaan vapaaajankalastajista. Tilanne johtuu Kähkösen mukaan sekä susien liian suuresta määrästä että paikannuspalvelun epätarkkuudesta. Tiistaina 29. A Hirviseurat voivat olla kylillä ainoita isompia ja tiiviitä yhteisöjä ja sitä kautta ihmisiä kokoavia harrastuksia. On harmi, jos ne häviävät susihomman takia. – Kuhmon vesissä on hyvä ja elinvoimainen haukikanta, eikä siihen kohdistuva kalastuspaine ole vesistöjen kokoon ja poikastuottoon nähden kovin suuri. Jatkosta ei ole tietoa. Se johtuu siitä, että pantapäivitykset laahavat jopa 2–3 vuorokautta jäljessä. ArkisTo/ rAijA suopAjärvi Ketjumetsästys soveltuu Etelä-Suomeen, jossa pellot tekevät metsäympäristöstä rikkonaisempaa ja metsät ovat ”kompaktimpia”. – Meillä tulee Kajaanista saakka metsästäjiä, ja jos aamunuotiolla päätetään, että ei voida metsästää, se ei lämmitä ketään. Kyllösen mukaan lisääntyvän kalastusmatkailun myötä haukeenkin tulee kohdistumaan enemmän pyyntipainetta myös Kuhmossa, minkä vuoksi haukikannan elinvoimaisena säilymistä pitää seurata. – Kyllä sitä on varmasti keihäsajoista asti käytetty. Vapaa-ajankalastajien mukaan niiden avulla olisi mahdollista vahvistaa paikallista elinkeinotoimintaa sekä tarjota uudenlainen virkistäytymisja oppimisympäristö kunnan asukkaille ja oppilaille. Viiveet johtuvat pääosin pannan, satelliitin ja Riistahavainnot.fi-palvelun välisistä tietoliikenneongelmista. Palveluntarjoaja selvittää syitä ja pyrkii korjaamaan vian mahdollisimman pian, sivustolla kerrotaan. Susien pantaseurantatietoja välittävä riistahavainnot.fi on Luonnonvarakeskuksen palvelu. – En tiedä, milloin seuraavan kerran mennään maastoon. Katkokset ilmenevät sijaintitietojen päivittymisten myöhästymisinä. – Tilanne on mennyt ihan mahdottomaksi, ja tällä hetkellä hirvenmetsästys on käytännössä kokonaan seisauksissa, jotta voimme suojella hyviä hirvikoiriamme. Riistahavainnot.fi-palvelussa on ollut häiriöitä, jonka vuoksi pantasusien sijainnista ei ole ollut tietoa. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö haastaa kunnat ja kaupungit pohtimaan ”haukitehtaan” perustamista kunnan alueelle. Metsästysryhmät ovat käyttäneet ketjumetsästystä Teemu Simeniuksen mukaan ammoisista ajoista saakka. – Yleensä siinä kuullaan, missä ajolinja on menossa ja pyritään pitämään tahti yhteneväisenä. Hauen merkitys ravintokalana on Juhani Kyllösen mukaan kasvussa. Järjestelmää korjattiin lauantaina, jolloin susien sijaintitiedot eivät välittyneet palveluun. – Hauki kuuluu luonnonvaraisena petokalana vesistöömme, ja sen merkitys Kuhmonkin vesien selvästi rehevöityessä lisääntyy sanoo Kyllönen. Monin paikoin suurhaukikannat ovat huvenneet suuresta pyyntipaineen takia, esimerkiksi Särkisalosta. Maaselän Mahtimiehet metsästää hirviä Lentiirajärven ja Lentuan välisellä alueella. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 5 Ketjumetsästys ei sovellu Kuhmoon Hirvenmetsästys on pysähdyksissä Maaselän kylällä Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Maaselän Mahtimiesten metsästyksenjohtaja Jari Kähkönen sanoo, että susitilanne on karannut Itä-Kuhmossa käsistä. Koska viimeiset päivitykset kertoivat susien olevan keskellä Maaselän kylää, Mahtimiehet tekivät viikolla päätöksen, että viikonloppuna ei metsästetä lainkaan. Kyllönen myös muistuttaa, että hanke kohdistaa päähuomionsa kosteikkojen muuttamiseksi hauen lisääntymiselle suotuisaksi alueeksi, joita Kuhmossa on vähän, jos ollenkaan. – Ne voivat olla kylillä ainoita isompia ja tiiviitä yhteisöjä ja sitä kautta ihmisiä kokoavia harrastuksia. Sivustolla on kerrottu toistuvista häiriöistä viime aikoina, ja Luke tiedotti perjantaina ratkovansa parhaillaan ongelmaa. Kähkönen muistuttaa, että niin Mahtimiehet kuin monet muutkin hirviseurat on perustettu aikoinaan kylien yhteisiksi. Koiramiehet ovat alkaneet puhua jo nyt, että alkavat etsiä seuroja muualta. Kähkönen huomauttaa, että vaikka päivitykset tulisivatkin ajallaan, pantaseuranta ei silti anna takeita koirien turvallisuudesta. – Paikannuksilla, jotka tehtiin aikanaan palvelemaan metsästäjiä susien varomiseksi, ei ole enää mitään merkitystä. Järjestelmää korjattiin lauantaina. ArkisTo / jArno hilTunen. Ketjussa kävellessä pidetään ääntä joko huutamalla tai soittamalla muun muassa räikkää tai perinteistä torvea. – Jos päivitys annetaan kuuden tunnin päästä havainnosta ja seurannan tarkkuus näytetään viiden kilometrin laatikossa, se ei ole mikään suojaetäisyys koirille. Metsässä täytyy pystyä kulkemaan suurin piirtein samaa vauhtia. Ajolla voi Määtän mukaan olla mittaa monta kilometriä ja ketju hyvinkin pitkä sen mukaan, paljonko siinä on ihmisiä mukana. Miten olisi ”haukitehdas”. Hän sanoo, että susitutkimukseen on perätty luottamusta, mutta seurannan heikkous ei ainakaan paranna sitä. – Tuskinpa ainakaan kaatolupia saa, hän arvelee. – Pannoitettujen susien sijaintitietojen päivittymisessä Riistahavainnot.fi-palveluun on tällä hetkellä ajoittaisia katkoksia. Jari Kähkönen löytää susitilanteen ratkaisemiseen vain kaksi vaihtoehtoa: joko riittävästä tappolupia tai siirtoistutuksia muualle Suomeen. – Olisiko hankkeen idea sovellettavissa jossakin ”suljetussa” vesistössä tai jopa kalankasvattamossa tai luonnonravintolammessa, hän kysyy
He sanoivat, että kännykän käyttämistä liikenteessä näkyy myös Kuhmossa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tiedotti, että liikennemerkkien vaihto aloitetaan tiistaina 29. Hän perusteli kantaansa sanomalla, että jos kortti lähtisi automaattisesti jonkin ikävuoden jälkeen, se tarkoittaisi näiden ihmisten elämänhallinnan menettämistä. Tämän takia näitä alueita on myönnetty hyvin vähän. A Kiittävä ja palkitseva huomioiminen on aina parempi kuin sakkojen kirjoittaminen. – Kahteen asiaan keskittyminen ei onnistu. Keskeinen niistä on kasvamiseen liittyvä eli aivojen otsalohkon kehittymisen ”hitaus”: kun kehittyminen jatkuu jopa 24 ikävuoteen saakka, nuoren aivot eivät ole tässä mielessä valmiit suoriutumaan kaikista tehtävistä. Nuorisovaltuutettu Sini Kemppainen toi esiin havaintonsa siitä, että liikenteessä voi olla henkilöitä, joiden havainnointikyky ei ole ajan tasalla. Se on hyvä asia, sillä liikkumisen vapaus täytyy olla samalla tavalla vanhoilla kuin nuorillakin. – Suomessa on koko ajan enemmän ja enemmän iäkkäitä ihmisiä myös liikenteessä. – Voi tulla haasteita, joista kaikki nuoret eivät selviä. Talvirajoituksilla on myös huomattava merkitys hirvionnettomuuksien määrän vähentämiseen Alennettujen nopeusrajoitusten arvioidaan vähentävän 15 prosenttia henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia ja 29 prosenttia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. – Onpa kysymys nappikuulokkeet korvilla ajamisesta, kännykkään puhumisesta tai viestin kirjoittamisesta, siihen käytetty aivotoiminta on aina pois liikenteen hallinnan ajattelemisesta, Kalmakoski sanoi keskiviikkona Kuhmon nuorisovaltuuston kokouksessa vieraillessaan. päivänä lokakuuta. Kainuun osuus tästä on 600 kilometriä. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Talvija pimeän ajan nopeusrajoitukset talvikaudella 2019–20 otetaan käyttöön koko maassa viikolla 44. Eero Kalmakoski tekee Liikenneturvan puolesta työtä myös kuntien kanssa ja on ollut vaikuttamassa Kuhmossa muun muassa meneillään olevaan kampanjaan, jossa nuoria palkitaan hyvästä liikennevalokäyttäytymisestä. – Jos teille tulee mieleen myönteisiä asioita, hyviä liikennetekoja, jotka ansaitsevat palkinnon, kertokaa niistä. Talvinopeusrajoituksia alkaa tulla tänään tiistaina Väylä KarTTaKesKus Kuhmon alueellakin muutokset näkyvät sinisellä merkityillä osuuksilla Pohjoispuolentiellä, Nurmestiellä, Lentiirantiellä ja Kostamustiellä.. Kalmakoski ennakoi, että kun älylaitteet yleistyvät koko ajan, niiden liikennekäytöstä tulee maailmanlaajuinen ongelma. – Tämä yhdistettynä kokemuksen puutteeseen voi johtaa siihen, että ei yksinkertaisesti pysty ennakoimaan esimerkiksi sitä, että tietyllä nopeudella auto ei enää taitu mutkaan, vaan fysiikan lait vievät sen ulos tieltä. – Työlle on tarvetta, sillä tilastojen mukaan nuorten ikäryhmä on muihin ikäryhmiin verrattuna yliedustettuna onnettomuustilastoissa. Kiittävä ja palkitseva huomioiminen on aina parempi kuin sakkojen kirjoittaminen, Eero Kalmakoski sanoi nuorisovaltuutetuille. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan alueella on tulevalla talvikaudella yhteensä 180 kilometriä alennettua 70 km/h nopeusrajoitusta kapeilla ja suhteellisen paljon raskasta liikennettä välittävillä maanteillä, joilla on myös tienvarsiasutuksesta johtuvaa kevyttä liikennettä. päivänä lokakuuta. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. lokakuuta 2019 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski herättelee kaikkia tienkäyttäjiä tunnistamaan ja tunnustamaan rajoitteet, joita ihminen ei pysty kiertämään vaikka niin haluaisikin. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella rajoitukset asetetaan Väyläviraston ohjeen mukaisessa laajuudessa viimeistään keskiviikkona 30. Tytöillä kehittyminen on Kalmakosken mukaan hieman poikia nopeampaa. Liikenneturvan viesti nuorille on, että he voivat osallistua ja vaikuttaa, vaikka kaikki hankkeet eivät menekään läpi. Talvija pimeän ajan nopeusrajoituksilla on selkeät vaikutukset mm. Kainuussa näitä teitä on 250 kilometriä.. Eli jos temppuilu tällaisella alueella ei ole valvottua ja sattuu jotakin, eteen tulee aina kysymys siitä, kenen vastuulla toiminta on. Sanonnalle ”pojat ovat poikia” on siis oikea, neurologinen syynsä, mutta se ei silti saisi näkyä liikenteessä. Eero Kalmakoski korosti, että nuoret ovat yksi Liikenneturvan tärkeimmistä kohderyhmistä perustellusta syystä. – Yleensä niissä tulee vaikeuksia vastuukysymysten kanssa. Eero Kalmakoski sanoi, että tätä havaintoa on hyvä pohtia. Keskittymiskykyä ei voi jakaa kahteen Liikenneturvan Eero Kalmakoski: nuoret ovat yksi Liikenneturvan pääkohderyhmistä, jotta nämä olisivat turvassa liikenteessä. onnettomuuksien vähenemiseen Tutkimusten mukaan talvirajoitusten alaisilla maanteillä henkilövahinko-onnettomuudet vähenevät, liikenteen melu ja päällysteen kuluminen vähentyvät, samoin pakokaasupäästöt. Tämä yksinkertainen luonnonlaki ei Kalmakosken mukaan jousta lainkaan. Tätä tehdään sen vuoksi, että nuoret olisivat turvassa liikenteessä, Eero Kalmakoski perusteli. Hän kiitteli nuoria aktiivisuudesta erillisen mopoilualueen järjestämiseksi Kuhmoon ja kertoi, että vastaavia on yritetty saada muuallekin maahan. Kuhmolaiset nuorisovaltuutetut tunnistivat Kalmakosken esittämän ongelman. Miksi nuoret sitten näkyvät tilastollisena piikkinä, johtuu hänen mukaansa useista eri tekijöistä. Kalmakoski sanoi, että kun tähän lisätään mahdollisesti kavereiden yllytystä, päihteiden käyttöä autossa ja niiden tarjoamista kuljettajallekin, on tiedossa ongelmia. Tähän ei ole patenttiratkaisua. Maanteille jää talviajaksi 700 kilometriä 100 km/h nopeusrajoituksia. Eero Kalmakoski Liikenteessä huomio on joko kännykässä tai liikenteessä, ei yhtä aikaa molemmissa, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski. Kainuun alueella näitä rajoituksia ei ole käytössä. – Kysymys onkin, miten seulotaan ne kuljettajat, joilla ikä tai sairaus heikentää turvallisen liikkumisen mahdollisuuksia. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin jää talviajan 100 km/h tieosuuksia noin 700 kilometriä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 100 km/h nopeusrajoitus alenee 80 km/h:ssa 1 740 tiekilometrillä talvikauden ajaksi. Aivomme eivät pysty käsittelemään kahta asiaa kerrallaan, vaan aina vuorotellen
Lammasjärven rantaosayleiskaavaehdotusta esitetään laitettavaksi nähtäville. Kaavaehdotukseen on tehty vähäisiä tarkistuksia palautteen perusteella. Kuhmon nuorisovaltuutetuille liikenneturvallisuustyöstä puhuneen Kalmakosken tärkein viesti oli sen korostaminen, että nuoret, teistä välitetään. Piirikokouksen mielestä sote-palveluissa ja kuntarakenteessa olisi käynnistettävä väestörakenteen muutoksen, nykyisen koulutusvajeen ja työvoimatarpeen vaatimat muutokset. Maksut: (euroa per kuutiometri, alv 24 prosenttia): umpisäiliöliete: 5,02; saostuskaivoliete: 9,28; ylijäämämaat: 1,24; Lumi: 0,48. Piirihallitus 2020: Päivi Fonselius Kajaanista, Petja Korkkonen Kajaanista, Juha Kortelainen Hyrynsalmelta, Aki Räisänen Kajaanista, Noora Kyllönen Kajaanista, Taina Matero Suomussalmelta, Jari-Pekka Pyykkönen Paltamosta, Anja Peura Puolangalta, Kirsi Virtanen Kuhmosta ja Pertti Väyrynen Vaalasta. arKisTo / marTTi HuusKo. Lukion ruotsin oppitunnit pidetään kirjaston käsikirjastossa eli takaosan avoimessa tilassa. Pikkuisen ääntä voi syntyä, mutta Hyvönen toteaa, että sama on puolin ja toisin. Oppitunnit ja kirjaston muu käyttö ovat sopeutuneet toisiinsa hyvin. Myös jätteenkäsittelymaksuista päättää tekninen lautakunta. Kuhmon yhteislukion kursseja on pidetty rakennuksen sisäilmatilanteen vuoksi muun muassa kirjastossa. Meillä voi olla iästä riippumatta vaikea hyväksyä omalla kohdallamme sitä, että vaikka pystyisimmekin fyysisesti ratin kääntämiseen ja kaasun polkemiseen, jossakin vaiheessa muut seikat tekevät meistä kuljettajia, joiden riski joutua onnettomuuteen nousee hyväksyttävän rajan yläpuolelle. Sisäilman laadun koettua kohentumista ja sen merkitystä vaikea arvioida. Lisäksi selvitetään luonnon ja maisemien kannalta erityiset alueet ja pyritään ohjaamaan maankäyttöä olemassa olevia ranta-asemakaavoja laajemmin. Päiväsaikaan käsikirjastolla on vähemmän käyttöä, sillä yhdistysten ja seurojen luennot pidetään pääsääntöisesti lltaisin. tammikuuta 2020. Kokemukset kirjastosta väistötilana ovat myönteisiä. Sen pohjana voisi toimia uusi maakuntaohjelma ja parhaillaan valmisteltava Silta-sopimus. Kirjastolle tämänkaltaiset tilojen lainat eivät ole tavattomia, sillä siellä on kokoontunut muun muassa eräitä kansalaisopiston ryhmiä. Lukio hyödyntää kirjaston lisäksi myös lukiorakennuksen musiikkisiipeä, salia ja yläkoulua. Lisäksi alueella on runsaasti saaria, joista osa on hyvin suuria. Tilaa käsikirjastossa on maksimissaan 30 ihmiselle, eikä sitä ole tarvinnut muokata mitenkään lukion tarpeita varten. Tiistaina 29. Nousua vesija jätevesimaksuihin Tekninen lautakunta päätti Kuhmon vesihuoltolaitoksen liittymis-, perus-, käyttöja palvelumaksuista alkaen 1. Tavoitteena on vastata alueelle kohdistuvaan rakentamispaineeseen, edistää järven virkistyskäyttöä sekä selvittää alueella sijaitsevat suojelualueet ja kohteet. Joskus joku asiakas on Hyvösen mukaan kysynyt, mitä perällä tapahtuu, mutta ei kielteisessä mielessä, vaan ihan uteliaisuuttaan. Kainuun Vasemmisto esitti maakunnan kaikkien poliittisten puolueiden, valtion paikallisviranomaisten ja yritysjohdon Korpilampi-tyyppistä kokousta tavoitteena yhteisen Kainuun kehittämissopimuksen solmiminen. Kiitos erinomaisesta työstä, Liikenneturva. Havaittuun muutokseen on saattanut vaikuttaa lämmön lisääminen ja ilmanvaihtoon tehdyt säädöt. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 7 Keskittymiskykyä ei voi jakaa kahteen Lukion tunteja on pidetty kirjastossa Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmon kirjastossa on pidetty lukion ruotsin kielen kurssia kolmena päivänä viikossa. Sitä kirjaston asiakas voi käyttää, vaikka käsikirjastossa olisikin ryhmä. Timo Kyllönen Liikenteessä huomio on joko kännykässä tai liikenteessä, ei yhtä aikaa molemmissa, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski. Muun muassa kirjastossa on kokeeksi ruotsin ryhmä. Syyskuussa 2016 Kuhmon kaupunginvaltuusto siirsi vesihuoltolaitoksen liittymis-, perus-, käyttöja palvelumaksuista päättämisen ja teknisen lautakunnalle. – Oikeastaan vain tiloissa olevat voivat sen sanoa, ja jokainen henkilö reagoi sisäilman vaihteluihin omalla tavallaan. Lukion sisäilmassa on koettu tapahtuneen parantumista. Ajoneuvojen siirto: (euroa per siirto, alv 24 prosenttia): sisältäen varastoinnin 279,00 ja ilman varastointia 229,40. – Jos kirjastosta haluaa kurssimateriaaleja, niin ne ovat helposti saatavissa. Timo Kyllönen Kommentti: Lisää arvostavaa keskustelua A Voi tulla haasteita, joista kaikki nuoret eivät selviä. Lautakunta päätti myös kaupungin uusista jätteenkäsittelymaksuista ensi vuoden alusta lähtien. Myös hyppytunteja on mukava pitää täällä, Hyvönen arvioi. – Meidän näkökulmasta kirjasto sopii siihen hyvin, sanoo Vilén. Tällä hetkellä on käynnissä selvitysja suunnittelutyöt missä tiloissa lukio tulee tulevaisuudessa toimimaan ja millaisia korjaustai muutostöitä tämä aiheuttaa. Varajäsenet: Saara Karjalainen Kajaanista, Antero Kyllönen Kajaanista, Raili Myllylä Kajaanista ja Päivi Soldatkin Paltamosta. – Vanha kotitaloussiipi on myös purettu, ja sillä on mahdollisesti ollut vaikutusta. Ruotsin ryhmä on kirjastolla koeluontoisesti. Alueella on rantakaavat mukaan lukien noin 120 kilometriä rantaviivaa. Lukion rehtorin Eila Vilénin mukaan yläkoulun puolella on käytössä kolme eri tilaa. Kuluttajan vuotuinen perusja kulutusmaksu nousee keskimäärin yhteensä 4,6 prosenttia nykyisistä hinnoista. Kuhmon lukion sisäilmatilanteessa näyttää Eila Vilénin mukaan tapahtuneen muutosta parempaan päin. – Sittenhän meillä on soten ikäihmisten neuvontapiste joka toinen maanantai, kertoo kirjastotoimenjohtaja Taina Hyvönen. Toinen varapuheenjohtaja on Leena Manner Suomussalmelta. Piirijärjestö teki valinnat syyskokouksessaan Kajaanissa. Hän rinnasti oivallisella tavalla myös nuoruuteen ja vanhuuteen liittyvät, liikenteessä toimimista rajoittavat asiat. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Miikka Kortelainen Kajaanista. Mikäli kirjasto osoittautuu lukion tarpeisiin sopivaksi, niin jatkoakin on ehkä luvassa. Lammasjärven kaavaa esitetään nähtäville Liikenneturva näyttää ainakin yhteyspäällikkönsä Eero Kalmakosken kasvoilla erinomaista ja aivan liian harvinaista esimerkkiä siitä, kuinka vaikeista asioista voi keskustella ilman vastakkainasettelua. Toistaiseksi kokemukset tuntien pitämisestä kirjastossa ovatkin olleet myönteisiä. – Minulle on tullut ilmoituksia, että joissakin kohti sisäilma on olennaisesti parantunut, sanoo Vilén. Taina Hyvösen mukaan ne parhaimmillaan jopa täydentävät toisiaan. Rantaosayleiskaavan luonnos on laadittu Lammasjärven ranta-alueelle jatkamaan suoraan keskustaajaman osayleiskaavoitettua aluetta. Eero Kalmakoski Lukion oppitunteja on pidetty väistötiloissa. Taina Hyvönen tietää, että muissakin kirjastoissa on ollut vastaavia tilapäisiä ratkaisuja. Kirsi Virtanen jatkaa Kainuun Vasemmiston hallituksessa Sotkamolainen alueluottamusmies Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston puheenjohtajana 2020. Tekninen lautakunta esitti asiaa kaupunginhallitukselle torstaina. Nuorilla näitä seikkoja ovat kehittymiseen ja kasvamiseen liittyvät asiat, vanhemmilla iän tai sairauksien mukanaan tuomat asiat. Rakennustarkastaja ja tilapalvelupäällikkö Harri Piirainen Kuhmon kaupungilta kertoo, että sisäilma yleensä paranee, kun lämmityskausi alkaa. Tähän viittaavat ihmisten kokemukset. Käsikirjaston kirjat ovat lainattavien puolella, eikä siellä ole kuin kirjallisuuden lähteitä ja kotiseutukokoelma
Hakualueena ovat talvisota, jatkosota ja Lapin sota tai ne kaikki yhdessä. Antero Komulainen antero.komulainen@@slpmedia.fi Puolustusvoimien SA-kuva-arkistossa on nähtävissä noin 160 000 sodan ajan valokuvaa ja lisäksi siellä on filmiarkistosta kopioituja puolustusvoimien katsauksia. Kuvan tunnistuksesta voi soittaa Antero Komulaiselle numeroon 0505662493 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen antero.komulainen@slpmedia.fi. – Hän tunsi tervanpolttajia ja oli näistä puhunut lotille. Sa-kuva.fi-arkiston jatkosodan valokuvista löytyy 15.12.1941 kuva kuhmolaisten kotirintaman miesten tervehdyskäynnistä rintamalla 15. Sa-kuvat.fi arkiston valokuva, jonka kuvateksti kertoo, että kuhmolaisia kotirintaman miehiä tervehdyskäynnillä rintamalla. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. Hänen kanssaan on ilmeisti Appelgen-niminen mies. Hän on Ari Huotarin puolison, Kati Sarvelan, 95-vuotias täti, joka oli tuolloin radistilottana Tiiksjärvellä. Valokuvat ovat Väinö Huotarin kuolinpesän hallussa. Huotari oli ollut vuonna 1987 kesätöissä Tönölän leirintäalueella leirintäaluetyöntekijänä. Rukajärvi ja Ontojoki 15. vänrikki Erkki MusTonEn A Joukossa oli myös kuhmolaisia uittotyömailta otettuja kuvia.. He olivat sitten käyneet katsomassa haudanpolttoa. – Toisaalta lentokentän sijaintihan oli vihollisen lentäjillä muutenkin tiedossa, ja lentokentällä oli myös oma ilmatorjunta, joten tervanpolton häirintä ilmasta ei olisi ollut helppoa, arvelee Ari Huotari. Kuvan vierailun aikaan jatkosotaa on käyty vajaat puoli vuotta. lokakuuta 2019 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Sota-aikana armeija tarvitsi tervaa, kuten muukin yhteiskunta. Kotirintaman miehiä Rukajärvellä 1941 Kesällä 1942 joukko kuhmolaisia sotilaita komennettiin tervanpolttoon Rukajärven suunnalla. Väinö Huotarista oli aluksi tuntunut oudolta tehdä tervahauta sotilaslentokentän läheisyyteen, ja hän kertoi, että tervahaudan palaessa neuvostokoneita oli käynyt lähettyvillä. Siihen aikaan siellä poltettiin myös tervaa näytöksissä. Kuvia oli reilut 100, eivätkä ne kaikki olleet sota-ajalta. – Väinö-isäni oli alikersanttina kai komennettu jonkinlaiseksi ryhmän esimieheksi, koska hän ainakin yhdessä kuvassa näyttää olevan kertomassa tervanpoltosta paikalle tulleille upseereille, kertoo Ari Huotari kuvista. Haatajankylällä asuva kuhmolainen eläkeläinen Seppo Komulainen on oheisesta sa-kuvasta tunnistanut Aarne Kontion, Lauri Korteniemen, kapteeni Matti Ryynäsen ja Emil Rechardtin. 12 1941. Kuhmolaisia sotilaita Rukajärven suunnalla oli jatkosodan aikana runsaasti. Tervanpolttotaitoisia kuhmolaisia sotilaita oli komennettu yksiköistään hoitamaan haudan laittaminen, tervasten latominen ja haudan polttaminen. – Joukossa oli myös kuhmolaisia uittotyömailta otettuja kuvia. Osa valokuvista oli ollut irrallaan ja osa albumissa. Väinö Huotarin, kuhmolaisen Ari Huotarin isän, jäämistössä on valokuvia, jotka kertovat tervanpoltosta Rukajärven suunnalla, Tiiksjärven lentokentällä kesältä 1942. päivänä joulukuuta 1941. Ari Huotari ei tiedä tarkkaan, millainen kokemus hänen isällään oli tervahaudan poltamisesta siviilissä, mutta tietoa tällä ainakin näytti asiasta olevan. Armeija tarvitsi tervaa – kuhmolaiset polttivat sitä Tässä Väinö Huotari (vasemmalla) laskee tervaa. Ainakin yksi sellainen ihminen on elossa, joka on käynyt kyseisen tervahaudan polttamista katsomassakin. Tervahaudan sytytyspäivänä Huotarilla sattui olemaan vapaa ilta ja hän meni isänsä kanssa seuramaan toimitusta. Eläkeläinen Seppo Komulainen on tunnistanut kuvasta Kuhmon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aarne Kontion (vas.), Kuhmon nimismies Lauri Korteniemien, kapteeni Matti Ryynäsen ja Kuhmon seurakunnan kirkkoherra Emil Rechardtin. Tervaa kului muun muassa suksiin, veneisiin ja reenjalaksiin. Väinö Huotari oli lähtöisin Saunajärveltä Selkäniemestä ja myöhemmin hän oli asustustilan isäntä Kuumun Järvelässä. Ari Huotari oli käynyt isänsä kuvia läpi vuonna 1987. Yksi henkilö kuvan oikeassa laidassa mustakauluksinen takki yllään on tunnistamatta. Tunnistaako joku hänet. Tunnistamaton mies on oikealla, takissaan musta kaulus. Huotari oli numeroinut kuvat ja kirjannut muistiin tiedot kuvista numeroittain isänsä kertoman mukaan. Lottien majoituspaikan “talonmiehenä” oli tuolloin toiminut kuhmolainen vanhempi mies, joka oli sukujaan Tervo
Kun ihmiset näkivät, että paikalla oli ihminen, joka ikänsä puolesta ainakin näytti siltä, että olisi ollut paneuntunut tervahaudan polttamiseen, tulivat jotkut juttusille. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi järjestää 29. Kilpailuun osallistujat valmistavat kolme eri tango-laulua. Hänen kanssaan on ilmeisti Appelgen-niminen mies. Sarjan on luonut Davis Guggenheim, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa Oscarin arvoisesti ohjattu ilmastonmuutosdokumentti Epämiellyttävä totuus (2006). Jaksot sisältävät monia kiinnostavia kertomuksia niin miehen nuoruudesta ja tärkeimmistä ihmissuhteista kuin Microsoftinkin alkuajoista. Kolmannessa osassa keskitytään taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Maailmanparannusprojektien ohella dokumentti käsittelee myös Bill Gatesin henkilöhistoriaa sekä tietenkin Microsoftin tarinaa. Ohjaaja Guggenheim haastattelee sarjan aikana paitsi Bill Gatesia itseään, myös hänen työtovereitaan, sisariaan ja vaimoaan. Kilpailu on osa Kuhmon Römppää. Jokaisessa osassa otetaan syyniin yksi tällainen kehityskohde, jonka tarina käydään jakson aikana läpi. Esimerkiksi nimenomaan tietokoneohjelmistojen historiasta kiinnostuneille sarjan anti jää väkisinkin harmillisen laihaksi. Onnettomuuden jälkeen ja noston aikana liikenne oli poikki. Kaiken kaikkiaan Koodi Bill Gatesin mieleen on hyvin mielenkiintoinen ja monipuolinen katsaus päähenkilönsä elämään ja tekoihin. Myös puhelinnumeroon 050 430 7458 voi tiedoista ilmoittaa. marraskuuta pidettävissä alkukarsinnoissa osallistujat laulavat yhden tangon, ja loppukilpailuun 3.11. Karsintojen aikataulut on julkaistu kaupungin internetsivuilla. Koodi Bill Gatesin mieleen keskittyy yllättävän paljon Gatesin hyväntekeväisyystyöhön ja siihen liittyviin kunnianhimoisiin tutkimusja kehitysprojekteihin. Sisäilma-asioiden hoito toimii monessa kunnassa Vartiuksesta Kuhmoon päin matkalla olleen hakerekan perävaunu kaatui ojaan eolen maanantaina noin kello 12. Tie oli onnettomuuden aikaan liukas. Pääpalkinto on 400 euroa molemmissa sarjoissa. Paikka sijaitsee Änättijärven Ristiselän ja Lentiira-järven välisellä kannaksella. Valokuvat ovat Väinö Huotarin kuolinpesän hallussa. saeed adyani Striiminurkka – Kyllä se isä siitä tervahaudan sytyttämisestä ihan asiantuntevan oloisesti tuntui jollekin niistä nuoremmista miehistä kertovan. Miinuksena mainittakoon monitahoisuuden kääntöpuoli eli paikoittainen pinnallisuus. Kainuun Tangolaulun Taitokisat kaikille tangolaulun taitajille ensi viikonloppuna. Erityisesti Melinda Gates, joka on paitsi Billin elämänkumppani, myös Bill ja Melinda Gatesin säätiön toinen perustaja ja puheenjohtaja, on tärkeässä osassa myös dokumenttisarjassa. Tangolaulun Taitokisoissa mukana 30 laulajaa Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Sisäilma-asioiden hoito toimii parhaiten kunnissa, joissa on luotu selkeät toimintamallit sisäilma-asioille ja ne on huomioitu kunnan strategiassa. mukaan valitut esittävät kaksi tangoa. Onnettomuuspaikka oli Lentiirantiellä Lintuniementien kohdalla. Syyskuun 20. Sen lisäksi että sarja toimii yleissivistävänä tietopakettina Bill Gatesin urasta ja saavutuksista, sen katsottuaan saa myös hieman paremman kuvan ihmisestä tekojen takana. 2. Viime vuonna Tangolaulun Taitokisojen miesten sarjan voitti Martti Laitinen Jämsänkoskelta ja naisten sarjan Kaija Pietilä Sastamalasta. Väinö HuoTarin kuolinpesä Koodi Bill Gatesin mieleen on kevyt, sivistävä dokkari Tietokonenero, maailman menestyneimmän ohjelmistofirman ja suurimman hyväntekeväisyysjärjestön perustaja sekä maailman rikkain ihminen lähes kahtenakymmenenä vuotena. Kyselyn perusteella noin 70 prosenttia kunnista on laatinut kirjallisen ohjeen, jossa on kuvattu sisäilmaongelmien käsittelyprosessi sekä määritelty toimijoiden roolit ja vastuut. Kilpailua säestää maineikas Römppäorkesteri molempina päivinä. Valtteri Väyrynen Elokuvaintoilija-blogin ylläpitäjä Bill Gates (vas.), Davis Guggenheim kuvattuna Gatesissa kertovassa dokumenttisarjassa. Kyseessä on uudenlainen ydinreaktori, jonka vakuutetaan olevan nykyisiä reaktoreita turvallisempi ja joka käyttää polttoaineenaan köyhdytettyä uraania eli uraanin rikastamisesta syntyvää sivutuotetta. Kuntien arvion mukaan merkittäviä sisäilmaongelmia esiintyy 5–18 prosentissa rakennusten kokonaisneliömäärästä. Eniten ongelmia on ollut peruskouluissa ja lukioissa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 9 Armeija tarvitsi tervaa – kuhmolaiset polttivat sitä Tässä Väinö Huotari (vasemmalla) laskee tervaa. Kotona oireillaan vähemmän kuin työpaikalla. Kilpailuun on ilmoittautunut 30 laulajaa, ja siinä on sarja miehille ja naisille. Tähän Gatesilla on kiistanalainen ratkaisu, jonka toteutumista ovat haitanneet niin Fukushiman ydinonnettomuus kuin presidentti Donald Trumpin Kiinan-politiikkakin. Tiedot voi lähettää osoitteeseen jarno.hiltunen@ slpmedia.fi tai paikallislehti Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Suomen Kuntaliiton laatimasta SisäNyt-selvityksestä, jossa tarkastellaan sisäilman laatua sekä siihen liitettyjä terveyshaittoja yksityisissä ja julkisissa rakennuksissa, Suomessa ja Ruotsissa. Tiistaina 29. Maanantaina kello 14.20 arvioitiin, että perävaunun nosto kestää 2-3 tuntia. päivänä julkaistu Koodi Bill Gatesin mieleen on kolmiosainen katsaus multimiljardöörin elämään, uraan ja ajatteluun. Karsintojen ensimmäisinä esiintyvät kilpailun kuhmolaiset osanottajat Aarre Karppanen ja Elina Tielinen. Tunnistatko kuvissa olevia henkilöitä. Onkin syytä korostaa, että kun jaksojen aikana ”Bill Gates tekee sitä ja tätä”, on mukana aina myös Melinda sekä lukuisia yhteistyökumppaneita, joiden työtä rahoitetaan säätiön varoilla. Tätä kaikkea on tuoreen Netflix-dokumenttisarjan päähenkilö, yhdysvaltalainen suurmies Bill Gates. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Kiertotie oli järjestetty Vartiuksentien ja Käntisalmentie kautta Hakeperävaunu ojaan Lentiirantiellä. Toisen jakson missio ei sekään ole vaatimaton: Gates haluaa hävittää polion lopullisesti maailmankartalta, ja niinpä hän satsaa strategiseen rokotusoperaatioon Nigeriassa, mistä tautia ei ole vielä saatu täysin kitkettyä. Kehittämistarpeita löytyy muun muassa korjauskohteiden priorisoinnista ja viestinnästä. – Isä kertoi siinä senkin, että hän on polttanut tervaa Rukajärvelläkin ja että jossakin vaiheessa oli alkanut vähän huolettaakin, kun oli kuulunut ylimääräistä lentokoneen ääntä. Ensimmäisessä osassa Gates ottaa tavoitteekseen vähentää kehitysmaiden ripulista johtuvaa lapsikuolleisuutta ja alkaa suunnitella vedenpuhdistamoa, joka toimii ilman ulkoista energiaa tai vettä, sekä wc:tä, joka ei tarvitse lainkaan viemäröintiä
Ensi kesänä hänellä on muun muassa kesäteatterija lavakeikkoja. lokakuuta 2019 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt tangoja iskelmälaulaja Eino Grön saapuu juhlakiertueellaan Kuhmoon marraskuun alussa. – Liikunta on jatkunut säännöllisenä. Tango kasvatti Grönin suosiota ja häntä pidetään nykyään yhtenä merkittävämmistä tangolaulajista . Eli tosi iso pakkaus on tulossa, tutkintovastaava Tapani Komulainen KAO:n konservatoriolta sanoo. Hänen kanssaan esiintyy myös tangokuningatar Susanna Heikki, joka juontaa konsertin ja laulaa omia laulujaan. – Osahan ei ole sitä hirveän paljon kuunnellut. Jo koulussa hänen musikaalisuutensa oli pantu merkille. Nyt se saapuu Kuhmoon. Grön on esiintynyt Kuhmossa muun muassa Kamarimusiikissa, jossa hän oli laulanut tangoa argentiinalaisten muusikoiden kanssa. – Nuoret intoutuivat järjestämään omia tanssejaan 1960-luvun lopulla. Muuta: Grönillä on lisäksi USA:n kansalaisuus Lähde: Wikipedia Kuhmo-taloon marraskuussa saapuvalla kiertueella kuullaan Eino Grönin listahittejä. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Abba lukeutuu kaikkien aikojen merkittävimpiin pop-yhteisiin. Se kasvatti nuoren laulajan itsetuntoa niin, että hän uskaltautui 1957 syksyllä Toivo Kärjen kilpailuun ja voitti. – Minulla tulee semmoinen 100 keikkaa vuodessa. Syntyi tammikuussa 1939 ja aloitti laulu-uransa 1957. Nyt maineikkaan ruotsalaisbändin musiikkia on mahdollisuus kuulla Lentua-salin lavalta, kun Kainuun ammattiopiston konservatorion väki herättää hitit eloon syksyn suurkonsertissaan. Levy-yhtiöt hakivat innokkaasti Eino Grönin 80-vuotisjuhlakiertue tuo laulajan Kuhmoon. Gröniltä ilmestyi sitten oma single. Sitten olen käynyt myös Floridassa, hän sanoo. Opettaja melkein määräsi laulamaan. – Tangoa tuli sitten joka tuutista ja joka levyfirma levytti sitä. Tuolloin italialaisen musiikin aalto oli rantautunut Suomeen ja Grön oli laulanut Maliziusella-nimisien kappaleen, jonka Laila Kinnunen oli puolestaan tehnyt Scandialle. Ennen oltiin kaikki yhdessä siellä. Keväällä 1958 Grön levytti ensimmäisen levyn, jonka jälkeen hän osallistui Suomen iskelmälaulumestaruuskilpailuihin Helsingissä. Kuitenkin Abba on sen verran iso bändi ja maailmanlaajuisesti sen levyjä on myyty 400 miljoona, niin siellä on paljon kappaleita, jotka ovat kestäneet. Nuorena hän oli jopa maan kärkipainijoita. Teemoina ovat olleet muun muassa Queen, Juice ja Ultra Bra. Eino Grön keikkailee ahkerasti Eino grön . – Olen tähän päivään saakka levyttänyt. Grön oli jo ehtinyt kokeilla bändien kanssa, kun hän 15-vuotiaana voitti Satakunnan teinien yksinlaulukilpailun. Alkoi suorastaan tangokuume. – Se lähti ihan kouluajoilta. Tanssilavat pursusivat väkeä. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. klo 19. Rock toi uusia tuulia. Konservatorio on aikaisempina vuosina vieraillut lähialueella, kuten Iisalmessa, Ylivieskassa ja KuHmossa. Toivo Kärki oli vetänyt hänet sivuun ja kehottanut poikkeamaan Fazerilla. – Siitä se lähti. Thank You for the Music – Abba-tribute Kuhmo-talossa keskiviikkona 30.10. kao uusia ääniä 1950 – 1960-luvun vaihteessa ja tango löi vahvasti läpi. Grön oli totellut. KAO:n konservatorio tuo Abban hitit Kuhmoon Eino Grön Abba-tribuutti on vetänyt väkeä Kaukametsään. . Luvassa on reilun kahden tunnin tykitys Abban suosituimpia kappaleita. Eino Grönin 80-vuotisjuhlakonsertti Kuhmo-talossa 9.11. Voitti Syksyn sävelen 1997 ja sai Iskelmä-Finlandian 2007 . Grön keikkailee edelleenkin paljon. Isojen tanssipaikkojen tauoilla kuultiin rautalankabändejä. Kuhmoonkin saapuva kiertue käy kaiken kaikkiaan yli 20 paikkakunnalla. Luvassa ovat kaikki Grönin listahitit, eikä niitä ihan vähän olekaan. Biiseihin lukeutuvat muun muassa Voulez-Vous, Dancing Queen ja Thank You for the Music. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen, että 80-vuotiaan artistin kunto on hyvä. . Hän voitti siellä kaikki sarjat: kotimaisen ja ulkomaisen ja niiden lisäksi vielä yleisöäänestyksenkin. Kelo on Grönille myös tuttu esiintymispaikka vuosien varrelta. . Konservatorion 16-henkinen yhtye esittää Abban tunnetuimpia kappaleita Thank You for the Music -tribuutissaan Kuhmossa keskiviikkona. Väki vähän kaikkosi urheilutaloilta, kun nuoret lähtivät omiin tansseihinsa. Nykynuoretkin tuntevat suosituimpia Abban kappaleita. . Meillä taitaa settilistassa olla 20 biisiä. Halukin oli tietysti kova. Ensimmäinen levy 1958 ja läpimurto 1959 laululla Liian paljon rahaa . Twisti oli suosittu tanssi 1960-luvun alussa, ja myös Eino Grön lauloi sitä. Se merkitsee noin 1000 katsojaa. – Bändiltähän sitä repertuaaria löytyy vaikka kuinka paljon. Uransa Grön aloitti 1950-luvun lopussa. – Tehtiin neljän vuoden sopimus. Kuntoilu on verissä Eino Grönillä. Moni tuttu tanssilava on nyt kadonnut ja toiminta keskittynyt muutamille suuremmille. Sitä on myös laulukunto. Kaksi asiaa jäi hänelle erityisesti mieleen: majoittuminen yksityisasuntoon ja Lentua-sali, jonka upeus jopa yllätti rajan pintaan saapuneen laulajakonkarin. Bändissä on seitsemän laulajaa ja yhdeksän muuta muusikkoa. klo 18.. Abba-tribuuttia konservatorio on esittänyt Kajaanin Kaukametsässä kahteen otteeseen, ja molemmilla kerroilla täysille saleille. Konserttien suosioon on Tapani Komulaisen mukaan syynä hyvä laatu, näyttävä toteutus ja tuttu sisältö
klo 18 ALFA-kurssi alkaa Ikolan pappilassa. . . 08-652 0421, kainuun.matka@akyllonen.fi, www.akyllonen.fi JÄLKIJOULUT TALLINNASSA 4 – 6.1.2020 Ilmoittautumiset ja tiedustelut 255 € / hlö •Tallinnan Joulutori vielä avoinna • Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka juhlitte kanssani 70-vuotispäivääni! Kiitos kaikille Kivan toimintaa tukeneille. Lentiira: 21. Pelikerho Oppimiskeskuksen liikuntasalissa (Piilolantie 47) torstaisin 1.-3. Käynti srk-keskuksen sisäpihan kautta. klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). klo 15.30 seurakuntakeskuksen salissa. Kaikki asiasta kiinnostuneet ja edellisessä kokoontumisessa mukana olleet tervetuloa. Klo 18 ’Sanaa, säveliä ja todistuksia Jumalan voimasta’ – tilaisuus seurakuntakeskuksessa. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakeskuksessa kirkkokahvit ja tietoa Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamisesta. Ti 29.10. . ”Elämässä on paljon pieniä hetkiä, jotka vain jäävät mieleen. Alustus aiheesta “minä ja ihmissuhteet”, keskustelua iltapalan äärellä. ...ja paljon muuta Puotimme sijaitsee osoitteessa Kainuuntie 94, Kuhmo Olemme avoinna 1.-30.11. mennessä diakoni Anne Maliselta puh. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s: Suutari, k: Gogolev, Löytäjät-kuoro avustaa). Kuoronjohtaja Dmitrii Gogolev. Kuoronjohtaja Mauri Kuula. Kuorot: Kirkkokuoron harjoitukset siunauskappelissa ke 30.10. Valikoimassa mm. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa. Lapsi-, perheja pyhäkoulutyö: Perhekerho kokoontuu ti 29.10. Ke 6.11. klo 9.30-11 Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. . Ti 5.11. klo 16.45 seurakuntakeskuksen salissa. 044 738 4300 tai kuhmo.seurakunta@evl.fi. 010 665 9012, ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa www.kuhmolainen.fi. Tilaisuudessa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen Kuhmon seurakunnasta poisnukkuneiden sekä Kuhmossa siunattujen muiden ev. luokkalaisille klo 15 ja 4.-7. Juhlajumalanpalvelus kirkon remontin jälkeen, Gideonien kirkkopyhä. Kirkkokahvit. Niin monta pientä tähtöstä kuin taivaan kansi kantaa, niin monta onnentoivotusta tahdomme sulle antaa. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla. Pyhäinpäivä 2.11. (08) 655 1711 info@hotellikainuu.com www.hotellikainuu.com Pe 1.11. Kuoronjohtaja Martti Väisänen. . klo 18.00 Erikoistarjous! 2 henkeä 50 eurolla KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 29.10. ma-pe klo 10-17, la klo 10-14 Joulupuoti Tervetuloa! . seurakuntien jäsenten nimet ja jokaiselle sytytetään kynttilä. Käynti srk-keskuksen sisäpihalta. Päiväkerhot 3-5 -vuotiaille. . Löytäjät-kuoron harjoitukset srkkeskuksen salissa torstaisin klo 16. Kuhmon Hanka-Martat) Puuhapisteitä, hartaus, yhdessäoloa. klo 17 perheiden ilta Ikolan pappilassa. Virsikuoron harjoitukset ma 4.11. Kerhossa tehdään pieniä retkiä, tutustutaan luontoon ja opetellaan monenlaisia asioita. To 31.10. 21. Klo 17 Kohtaamisen ilta Ikolan pappilassa. ja ilm. Varhaisnuoret: Eräja taitokerho srk-keskuksen Siivellä 3.-6. . . Hoidon kesto hiusten pituudesta riippuen n. Pyhäkoulu kokoontuu sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikana seurakuntakeskuksessa. Laulua ja rukousta. Ke 30.10. Klo 12.30 ehtoollishartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Lisät. Klo 10-12 peittopiiri seurakuntasalissa. Alussa ruokailu (järj. 040 764 5726 Avoinna ma-pe klo 9 – 17 65 € Tervetuloa Formosa hiuspohjan ja hiusten hemmottelu/ tehohoitoon. p. sunnuntai helluntaista 3.11. Anne Pääkkönen p.044 738 4308. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa. . klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l+s: Suutari, k: Gogolev, Ketterät-kuoro ja Virsikuoro avustavat). . klo 15.30 (huom. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi. lut. Klo 9.30-11 perhekerho kokoontuu Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. Vapaa pääsy. Lasten Halloween-bileet 0-8v klo 17-18.30 9-12v klo 19-20.30 Karkkikioski, karkkijuomia, disco, onnenpyörä… Parhaat halloweenpukeutujat palkitaan! Tapahtumaa sponsoroimassa: Hyvärisen Leipomo Oy, K-Supermarket, Huoltamo Kuksa Oy, Salon MammaMia, Moda Pajakka, Sormulan Puoti, Eskobar, Kesport, Pääkkönen & Piirainen Oy, Instrumentarium, Kuhmon Putkityö Oy, K-Market Heikura, S-Market Kainuuntie, S-Market Koulukatu, R-Kioski, Sivutar, Kuhmolainen Sisäänpääsymaksu 2€, jokainen osallistuu arvontaan! Huoltajat/aikuiset veloituksetta. Ma 4.11. Hotelli Kainuuntie 84, p. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla. Jumalanpalveluksessa luetaan vuoden aikana Lentiirassa siunattujen sekä luettavaksi sovittujen vainajien nimet ja sytytetään kynttilät. Kauneimpien joululaulujen ajankohta lähestyy! Varaa oman kyläsi joululaulutilaisuus 8.11. – 4.11.! Eino Grönin juhlakiertue Kuhmo-talossa 9.11. Ruokailun vuoksi ilm. Klo 19 pyhäinpäivän iltatilaisuus Kuhmon kirkossa. Kuhmon Hanka-Martat) Puuhapisteitä, hartaus, yhdessäoloa. Klo 9.30-11 perhekerho kokoontuu Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. Kiihtelysvaaran Majatalokuoro esiintyy. Tiistaina 29. Hinta p. Klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. Sis. paikka) ja ke 6.11. –luokkalaisille klo 18 torstaisin. Vapaa pääsy. Täti ja mummo Joonas 4 v. Koulukatu 14, p. klo 15.30 Ikolan pappilassa suunnittelutapaaminen jouluvaelluksesta, joka järjestetään pappilan pihapiirissä viikolla 50. ja Matias 8 v. Klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu srk-keskuksen Lähetyssopessa. (Hakulinen, Gogolev, Kirkkokuoro avustaa). Ekologiset tuotteet. klo 12 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Gogolev). Petri Nuotio ja Vesa Jääskeläinen Marttyyrien Ääni –järjestöstä kertovat vainotun seurakunnan kuulumisia maailmalta. Kuollut: Jorma Heikki Ensio Heikkinen 73 v. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. luokkalaisille klo 16. Lapsille omaa ohjelmaa. Kerhossa pelataan jalkapalloa ilman kenkiä. Ne ovat haaveiden retkiä arjen harmaiden askarten viereen.” Eero Väisänen Liput myynnissä vain Kuhmo-talossa 29.10. sunnuntai helluntaista 3.11. ma-pe klo 10-17 1.12.-31.12. Ke 30.10. bussimatkat, laivamatkat, hotelli Viru 2-hh., aamiaiset Koulukatu 12, Kuhmo, puh. klo 17 perheiden ilta Ikolan pappilassa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 11 Joulupuodistamme löydät käsitöitä laidasta laitaan itselle tai lahjaksi. kortteja, villasukkia, lapasia, räpikkäitä, hunajaa, puuja betonituotteita, keramiikkaa, kynttilöitä, saippuaa... Klo 14.30 hartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa. -luokkalaisille klo 17.30 tiistaisin ja 7.-9. 1,5 h. ja 5.11. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä Päivän Tunnussana 2020 – kirjaa hintaan 7 €/kpl. Alussa ruokailu (järj
040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Kampaamot Iivantiira Kekkostie 5050 puh. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. kunnossapito . 0400 673 079, betoniasema p. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 P. 040 754 4282 Mustikkatie 18 Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. 050 545 3115 Työsuoritukset TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 040 752 1311 /Markku Sapsoperäntie 159, Sotkamo Hierontapalvelu Erja Kaukola Kainuuntie 101 P. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 044 299 1121 Kainuutie 91 (Kahvila Retron yhteydessä) Minna 0500 160 029 Ainola 044 745 2250 Koulukatu 14 Sannan Ompelimo Paikalla to-pe klo 10-14 tai soita ja varaa Kainuuntie 94, takaovi p. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KoULUtettU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi Kukkakaupat ` Kuljetusliikkeet v • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kiinteistönvälitykset Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 010 328 4861 • Kirjanpidot • Palkanlaskenta • Neuvonta • Maaja metsätalouslaskenta • Veroilmoitukset Myös perusjalkahoidot. Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla . asennus p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄteKULJetUKSet Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi KONETYÖ HAVERINEN p. 0400 296 261 . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Metsänhoitopalvelut Työsuoritukset Yleiset palvelut AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • määräaikaishuollot • ilmastointihuollot • tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • automaattivaihteiston huuhtelut • renkaat • hitsaustyöt Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. 045 246 3800 Vienantie 33, p. hAveRinen p. 0400 202 833 p. Huotari p. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 20, Kuhmo, puh. lokakuuta 2019 12 Taksit KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm Täältä mainoksesi huomataan! Ota yhteyttä P. Kiinteistönvälitys . 040 764 5726 avoinna ma-pe 9-17 Koulukatu 6, 88900 Kuhmo, p. Sähköasennukset . (08) 655 0621 KOdINKONEET ja KOdINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • DNA-liittymät • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Metsänhoitopalvelut sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 050 315 5849 Tässä paikka sinun mainoksellesi. 040 531 2449 P. 050 316 0748 maanrakennus, maa-ainestoimitukset, lumityöt konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri Perinteiset HÖYLÄHIRSIRAKENNUKSET Sapson Puu M. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut . 050 315 5849 Paikallista Palvelua Erikoishoitolat ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. 08 653 0410, korjaamo p. 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi Ompelupalvelut Jalkahoidot Rajakatu 36, p. • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. Huolto ja korjaus Hammasteknikot/-lääkärit Autokorjaamot Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. 040 4161 710 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 044 209 9508 Kodin • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. taimikonhoitoa . LAttioiden hionnAt sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Rakennuspalvelut www.hemppa.fi, p. 0400 295 966, 040 5185 829 SÄhKöASennUS M. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM tUULiLASin KoRJAUKSet • GTS TURVAMERKINNÄT Timo p. KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h m o t a l o p. OTA YHTEYTTÄ Kainuuntie 126 (ala kerta) 88900 Kuhmo. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 08 655 0167 kainuuntie 117, 88900 kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy sähköalan ammattilainen. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. varaa myyntipaikkoja, myös provisiomyyntipaikkoja . +385 449 789 566 (Raija) www.care4u.fi tai info@care4u.fi Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Puh. 040 841 1558. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi tarjoaa Sinulle ”yhden luukun palvelua”, tarvitsetpa siivousta, puiden kaatoa, rakentamista tai sen suunnittelua. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Kainuuntie 88, p. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. 0400 125 587 Petri p. Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. Roivainen p. Lääkäri/sairaanhoitoja terveyspalvelut metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Puutavaraliikkeet Puusepänkatu 16, p. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Parturi-kampaamo Kuhmon P. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. klo 9.00. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. HUOLTO :: MYYNTI TIETOKONEET :: OHEISLAITTEET DNA liittymät :: Puhelimet Tracker-koiratutkat Hammasteknikot/-lääkärit Koulukatu 14 p. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • siivousja kotityöt • hoivatyöt • lumija puutarhatyöt • sekatyöt P. 0400 889 672 Myös Hierojat RISTO HAVERINEN Puh. tulosta säännöt ja hintalaput METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. Lämpöpumppujen asennus . 045 624 3373 . Myynnissä polttopuurankaa Kainuuntie 88, Kuhmo p. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkärit ATK-palvelut Asianajajat Fysioterapiapalvelut Koulukatu 10 p. Soita puh. Kauppaja arviokirjojen laadinta
040 841 1558. 045 246 3800 Vienantie 33, p. 040 531 2449 P. Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. Roivainen p. 050 315 5849 Tässä paikka sinun mainoksellesi. 0400 889 672 Myös Hierojat RISTO HAVERINEN Puh. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 040 4161 710 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 050 545 3115 Työsuoritukset TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Rakennuspalvelut www.hemppa.fi, p. kunnossapito . Puh. klo 9.00. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Kainuuntie 88, p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KoULUtettU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy sähköalan ammattilainen. 0400 296 261 . Kauppaja arviokirjojen laadinta . Myynnissä polttopuurankaa Kainuuntie 88, Kuhmo p. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM tUULiLASin KoRJAUKSet • GTS TURVAMERKINNÄT Timo p. HUOLTO :: MYYNTI TIETOKONEET :: OHEISLAITTEET DNA liittymät :: Puhelimet Tracker-koiratutkat Hammasteknikot/-lääkärit Koulukatu 14 p. asennus p. Tiistaina 29. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . LAttioiden hionnAt sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. Sähköasennukset . 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI p. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Kampaamot Iivantiira Kekkostie 5050 puh. klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. Lämpöpumppujen asennus . Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 P. 040 764 5726 avoinna ma-pe 9-17 Koulukatu 6, 88900 Kuhmo, p. Kiinteistönvälitys . pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄteKULJetUKSet Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Huolto ja korjaus Hammasteknikot/-lääkärit Autokorjaamot Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 010 328 4861 • Kirjanpidot • Palkanlaskenta • Neuvonta • Maaja metsätalouslaskenta • Veroilmoitukset Myös perusjalkahoidot. 040 752 1311 /Markku Sapsoperäntie 159, Sotkamo Hierontapalvelu Erja Kaukola Kainuuntie 101 P. 08 655 0167 kainuuntie 117, 88900 kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 08 653 0410, korjaamo p. 044 209 9508 Kodin • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. OTA YHTEYTTÄ Kainuuntie 126 (ala kerta) 88900 Kuhmo. hAveRinen p. 040 754 4282 Mustikkatie 18 Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi Kukkakaupat ` Kuljetusliikkeet v • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 045 624 3373 . • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 20, Kuhmo, puh. 0400 295 966, 040 5185 829 SÄhKöASennUS M. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 13 Taksit KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm Täältä mainoksesi huomataan! Ota yhteyttä P. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • siivousja kotityöt • hoivatyöt • lumija puutarhatyöt • sekatyöt P. 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Parturi-kampaamo Kuhmon P. 050 315 5849 Paikallista Palvelua Erikoishoitolat ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi KONETYÖ HAVERINEN p. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . Lääkäri/sairaanhoitoja terveyspalvelut metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Puutavaraliikkeet Puusepänkatu 16, p. +385 449 789 566 (Raija) www.care4u.fi tai info@care4u.fi Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. tulosta säännöt ja hintalaput METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 0400 202 833 p. 050 316 0748 maanrakennus, maa-ainestoimitukset, lumityöt konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri Perinteiset HÖYLÄHIRSIRAKENNUKSET Sapson Puu M. Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla . 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi Ompelupalvelut Jalkahoidot Rajakatu 36, p. 0400 673 079, betoniasema p. 044 299 1121 Kainuutie 91 (Kahvila Retron yhteydessä) Minna 0500 160 029 Ainola 044 745 2250 Koulukatu 14 Sannan Ompelimo Paikalla to-pe klo 10-14 tai soita ja varaa Kainuuntie 94, takaovi p. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut . (08) 655 0621 KOdINKONEET ja KOdINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • DNA-liittymät • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Metsänhoitopalvelut sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi tarjoaa Sinulle ”yhden luukun palvelua”, tarvitsetpa siivousta, puiden kaatoa, rakentamista tai sen suunnittelua. Soita puh. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 125 587 Petri p. Huotari p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • määräaikaishuollot • ilmastointihuollot • tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • automaattivaihteiston huuhtelut • renkaat • hitsaustyöt Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. varaa myyntipaikkoja, myös provisiomyyntipaikkoja . taimikonhoitoa . 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkärit ATK-palvelut Asianajajat Fysioterapiapalvelut Koulukatu 10 p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Metsänhoitopalvelut Työsuoritukset Yleiset palvelut AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h m o t a l o p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kiinteistönvälitykset Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito
– Me ei ainakaan ole väärä ratkaisua tehty, kun on Sotkamosta tultu Kuhmoon. Matias Väisäsellä on menossa neljäs tai viides kausi. Ihan uusia pelaajia joukkueessa ei ole ollenkaan, vaan kaikki ovat olleet mukana jo viime vuonna. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kiva HT:n C-junioreiden jääkiekkojoukkue on pantu kasaan kuhmolaisista, sotkamolaisista ja kostamukselaisista 15 – 16-vuotiaista nuorista. Kärkipaikkaa pitää OS Salamat Ak 15 pisteellään ja toisena on Lämärit/Etpo 14 pisteellä. C-joukkueen vahvuutena on periksiantamattomuus. Maalivahti Roni Kaipainen 21 torjuntaa tuloksia Kuhmon Selkäyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous 7.11.2019 klo 19 Tarinatuvalla, Rajakatu 52. Joululehti pe 20.12. Lauantaina Kuhmon jäähallissa C-joukkueella oli vastassaan Ahmat/Kärpät Akatemia. Kokouksessa mukana kenttäpäällikkö Markku Karjalainen MTK Pohjois-Suomesta ja toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Klemetti MHY-Kainuusta. lokakuuta 2019 C-nuorten Suomi-sarja karsinta, lohko 4 26. – Koviahan ne pojat ovat yrittämään ja kaikkensa jäällä antavat. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. Joukkue pelaa tällä hetkellä Suomi-sarjan karsintaa. Suomen Jääkiekkoliiton sarjataulukon mukaan joukkue on nyt kolmantena 11 pisteellä. Osalla on pisimmillään jo 10 – 11 vuoden jääkiekkohistoria takanaan ja osa on aloittanut myöhemmin. – Viime vuonna oli pakko lyödä hynttyitä yhteen, muutenhan ei olisi kumpikaan saatu joukkuetta. Tervetuloa! Johtokunta Eine Kotamaa, p. Siitä ei jää kiinni. 10. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Se on parasta, mitä meille on jääkiekossa tapahtunut. Nyt meillä on ihan hyvän kokoinen joukkue. 2019, Kuhmo Kiva HT-Ahmat/Kärpät AK 3-3 Kuhmon pistemiehet: Leevi Heikkinen 1+0, Antti Väisänen 1+0, Antti Huotari 1+0, Miikka Tervo 0+1. – Ollaan tilastoissa suunnilleen puolenvälin kieppeillä, Heikkinen sanoo. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSET MTK-Kuhmo ry SYYSKOKOUS keskiviikkona 6.11.2019 klo 10 kaupungintalolla valtuustosalissa. Pelaajat ovat 15 – 16-vuotiaita, jossa iässä elämään alkaa jo tulla monia muitakin asioita, mutta Heikkisen mukaan pojat ovat kulkeneet hatunnoston arvoisesti harjoituksissa ja peleissä. – Kaikki ovat kaikkien kavereita ja kaikkien kanssa jutellaan, hän sanoo. Valmentaja Ilpo Heikkisen mukaan ratkaisu oli onnistunut, sillä joukkueella on riittänyt pelaajia ja muutenkin käytäntö on osoittanut toimivuutensa. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Valitse Sinulle sopivat julkaisupäivät kalenterista ja ota yhteyttä! MARRASKUU vko 44 45 46 47 48 S 3 10 17 24 1 T 5 12 19 26 K 6 13 20 27 L 2 9 16 23 30 M 4 11 18 25 T 7 14 21 28 JOULUKUU vko 49 50 51 52 53 S 8 15 22 29 M 2 9 16 23 30 K 4 11 18 25 L 7 14 21 28 kAHDEN mainoksen sarja -10 % kolmEN mainoksen sarja -20 % viiDEN tai useamman mainoksen sarja NEljäN mainoksen sarja -30 % -40 % Joulubonus T 5 12 19 26 T 3 10 17 24 31 P 1 8 15 22 29 P 6 13 20 27 Mainostajan Tonttuposti pe 22.11. Ottelu päättyi tasapeliin luvuin 3-3. – Muussa tapauksessa ehkä johonkin höntsäporukkaan. Hänen mukaansa joukkueessa vallitsee hyvä henki. www.kuhmolainen.fi. Kahvitarjoilu klo 9.45 alkaen. Sotkamon ja Kuhmon joukkueiden yhdistäminen takasi C-joukkueen olemassaolon. Valmentaja Ilpo Heikkinen sanoo, että Sotkamosta on kuusi pelaajaa ja Kostamuksesta neljä. Väisäsestä jääkiekko hyvä harrastus ja hän jatkaisi mielellään pelaamista C-joukkueen jälkeen – Jos Kuhmossa vain on joukkue. Joukkueiden yhdistäminen takasi C-junioreiden jatkon Kuhmon KivaHT:n C-juniorijoukkue pelaa Suomi-sarjan karsintaa. Jarno HilTunen C-joukkueen riveissä pelaavalla kuhmolaisella 9-luokkalaisella Matias Väisäsellä on neljäs tai viides kausi jääkiekon parissa. Ilman Sotkamon ja Kuhmon joukkueiden yhdistämistä kummallaan ei olisi nyt porukaa
Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. 198€ (hinnat sis. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Maanvuokraajat, jäsenet ja kylä läiset perheineen lämpimästi tervetuloa! Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. lehteen . Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 Mediamyynti: ....................... Ruokailu ennen kokousta. www.kuhmolainen.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki PÄIVYRI Tänään on tiistai 29. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset Rakennusliiton Kainuun rakentajaveteraanit. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... Digiym. ti 29.10. klo 9-11. Tervetuloa! Tykkitalkoot Jyrkänkoskella to 31.10. Martin Esslin Vieksin Erä ry kutsuu maanomistajat, kyläläiset ja seuran jäsenet perheineen hirVikEitollE la 2.11.2019 alk. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Rauhallista pyhäinpäivää! Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ Ilmoitusvaraukset ja aineistot to 31.10. Rivi 1,80 € + alv SEURAT SEURAT • p. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. sähköpostit ....... Tervetuloa! L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,90/kg • Jauheliha 7,90/kg • Savuluut 7,90/kg MYYNTIAUTO KUHMON TORI pe 1.11. lokakuuta 2019 Aurinko nousee kello 07.34 ja laskee kello 15.56 Nimipäiviään viettävät: Ti: Alfred, Urmas Ke: Eila To: Arttu, Arto, Artturi Pe: Pyry, Lyly La: Topi, Topias Su: Terho Ma: Hertta Ti: Reima Aidon nerouden merkki on se, ettei menestyskään pysty sitä turmelemaan. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ SAVUKASSLER MAALAISKINKKU SOPPATYKISSÄ KEITETTYÄ KEITTOA www.kuhmolainen.fi. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Tervetuloa! HERKKUKASSI 20 € sis. 132€ 6 kk maksuvälillä ............ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 LT 2018 ................................ Syys kokous to 14.11.2019 klo 12.00 Vanhakerho, Kauppa katu 40, 87100 Kajaani. Ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. 48€ Vuosikerta .................... Tiistaina 29. 72€ 4 kk maksuvälillä ............ alv 24 %). Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-PE KLO 09-17 LA KLO 10-15 KEITTOLOUNAS 6€ puh. 4557 kpl Kustantaja: ........................... 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ klo 8 – 11 JOKA TOINeN PeRJANTAI LAAKAMÄeN KOTILIHA Kari 050 441 4656 Kutsumme maanvuokraajat, kyläläiset, mökkiläiset ja seuran jäsenet perheineen hirvikeitolle lauantaina 2.11.2019 klo 12 – 15, osoite Kekkostie 825. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 9.00 14.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. 044 332 5330. neuvontaa Tarinatuvalla ke 30.10. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä muut esille tu levat asiat, liiton edustaja mahdollises ti mukana. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. klo 14 Erärantaan, Konapintie 110. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. 050 307 5439 puh. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Ajokortti on välttämätön. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Tervetuloa! timoniemen Metsästäjät ry Härmänkylän Metsästysseuran hirvikeittO tarjolla toimintakeskuksessa la 2.11. Kuhmon Invalidit ry. Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. klo 14 mennessä. Ei laskutuslisää. Tarjolla makkaraa ja kahvia. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. klo 8.45 alkaen. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi ILMESTYY POIKKEAVASTI torstaina 31.10. klo 13-15
Humpan alkeiskurssi 1415.20 ja humpan variaatioita jatkokurssilla 15.40-17.00. Ortodoksinen vigilia, Kuhmon ortodoksinen kirkko pe 1.11. Sammon siivet -näyttely. 9 90 2 paria Nastakengät Icebug Moss3 BUGrip 99 90 (165,-) Puma Light/ Active Down jacket jr 49 90 (95,-). McKinley villapohjasukat 19 90 (30,-/35,-) NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA ALKAEN keskiviikko 30.10. klo 9.30. 12.8.–31.10. Kuhmon OmaisOiva kahvila, Tarinatupa, Rajakatu 52, 4.11. Kahvitarjoilu. klo 10–19, 31.10. klo 18. Matka Kultakauteen -luento, Kuhmon kaupunginkirjasto ma 4.11. klo 23. Ortodoksinen vedenpyhitys, liturgia ja ristisaatto, Kuhmon ortodoksinen kirkko, Koulukatu 47, la 2.11. klo 13. Tuotteita ja esitteitä. klo 12.30–14. Bernina KONEMYYNTI E. Karhu Kainuun luonnossa. KivaLentis nujersi vieraskentällä Joen Jujun B1-joukkueen suoraan kolmessa erässä lukemin 0–3 (20–25, 14–25, 10–25). 11.10.–27.12. Novellikoukku kokoontuminen, Kuhmon kaupunginkirjasto to 31.10. Alle 25-vuotiaat ilmaiseksi alkeiskurssille. klo 17. Etsitkö töitä Kuhmosta. pe klo 19. Singer . Päivälämpötila n. lokakuuta 2019 Husqvarna . 0500 681 316 Esittelyauto Kuhmon torilla PE 1.11. klo 15– 16.30. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 29. Kainuun Tangolaulun Taitokisa, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, la 2.11. Järjestäjä Kuhmon Kehitysmaakauppayhdistys ry. klo 17. klo 15. Kuhmon luontokeskus Petola, Lentiirantie 342. Paavo Enroth kertoo kirjastaan ja taiteilijoiden yhteyksistä Kuhmoon. 010 665 9012, ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa Puma Vikky / smash V2 mid fur jr Lasten vuorelliset tennarit hintamyrsk y iskee! 30.10.– 4.11 tiistain varaslähtö Kari Traa Rothe beanie 12 90 29 90 (60,-) 69 90 (129,-) Adidas Tango training pants aikuisten lasten 39 90 29 90 Mckinley Valley AQX jr Lasten vedenpitävä talvikenkä 39 90 Puma Essential Hoody tai Logo Hoody Jr Lasten pään yli vedettävä huppari kengurutaskulla. Kehitysmaakaupan myyjäiset, kaupungin kirjasto, Pajakkakatu 2, 30.10. Pfaff . klo 18. klo 19. Kiva-Lentis pääsi jälleen voiton makuun TapahTumaT KUHMO Baaripähkinä-pubivisa, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, 6.9.–15.11. Reilun Kaupan näyttely. Lisää tarjouksia myymälässä! Avoinna: ma – pe 9.30-18, la 2.11. Jujun B1 on hävinnyt alkukauden kaikki kolme otteluaan ja on sarjajumbona. LeeWings, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, 2.11. Voitto oli Kiva-Lentikselle toinen peräkkäinen. Naisille myös plus-mitoitus. klo 15, su 3.11. Opettajana Teija Karppinen. KAINULAINEN p. 21.10.–1.11 Menot Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr ?4 ?4 ?4 ?4 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?4°C 2 ?2°C 3 ?5°C 1 ?4°C 3 Utö +7,6 °C Utsjoki ?23,2 °C Kohtalaista luoteistuulta.Vaihtelevaa pilvisyyttä, hyvin vähäiset lumikuurot mahdollisia. Täysin Leevi and the Leavingsin musiikkiin erikoistunut yhtye. ma–pe klo 9–16. Lasten Halloween-bileet, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, 1.11. Kokoontumisessa kuunnellaan novelleja ja tehdään käsitöitä lahjoitettavaksi. 21.10.– 1.11. Loppuviikon tarjoukset torstain lehdessä. klo 14–17. saakka tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Paritanssikurssi, Hyvinvointi Sampo, Väinämöinen 2, 3.11. Kao Konservatorion opiskelijoiden konsertti. Aiheena Voimaa jaksaa arkea, asiantuntijavierailijana Kuhmon mielenterveyspalvelut. ?5 astetta. Thank you for the music Abba tribute, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, 30.10. 0–8 v klo 17-18.30 ja 9–12 v klo 19–20.30. klo 10–16. 11-15 kuhmo Halti Averi warm set Naisten tai miesten kevyt vanullinen ulkoilupuku. Kuhmon kaupunginkirjasto, . Kauden voittotilinsä joukkue avasi reilut pari viikkoa sitten kaadettuaan Joen Jujun. ma–pe klo 12–18. Iltamaesityksiä, väliaikapuhvetti ja tanssit. Tarjoukset voimassa maanantaihin 4.11. Kiva-Lentis on viiden joukkueen lohkossa kolmantena. NäyTTelyT KUHMO Juminkeko, Kontionkatu 25. Villipeurassa Juha Hurme & Tuomenmarjat: Elämän ihmeellisyys -iltamat, Kuhmon Työnväentalo, Rajakatu 56, 30.10. Ompelukoneja saumurimarkkinat HUOLTO – kaikki merkit Kuhmon Kiva-Lentis jatkoi vahvoja peliesityksiään lentopallon naisten Kakkossarjassa sunnuntaina. Rekrymessut Kuhmon yhteislukiolla, Kuhmon yhteislukio, Piilolantie 40, pe 1.11. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?6°C 1 ?5°C 2 ?4°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 2 2 ?1 ?7 1 ?3 ?4 ?6 ?1 ?3 1 1 5 3 ?5 4 ?1 4 ?3 ?2 2 1 5 1 1 ?1 ?5 ?4 1 ?3 ?5 ?1 ?2 1 1 ?1 ?2 ?1 ?1 ?6 ?9 ?11 9 8 10 8 www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa! p. Haluaisitko opiskella ylioppilaaksi tai ammattiin Kuhmossa?