>> 8-9
Pakko vain
sopeutua
Venäjän pakotteet ja
viljeliätukien maksatusaikatauluun kaavaillut
muutokset iskevät maatalouteen. LOKAKUUTA 2014
Uutuuskirjoja
Kuhmolaiset
kirjailijat ovat
taas olleet
ahkerina. >>10
NRO 87
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
MARJATTA KURVINEN
Valokuvaajat Taisto Niskanen ja Klaus von Matt kävivät tutustumassa Antti Leinosen metsäpeuranäyttelyyn heti tuoreeltaan tiistaina, kun se oli ensimmäistä kertaa yleisön nähtävänä.
Metsäpeurojen innoittamat
Seminaari: Kuhmoon kokoontui Suomen ja Venäjän paras metsäpeuratieto. Tilojen on
sopeutettava maksuvalmiuttaan. >> 5
Pääkirjoitus: Nykyaikainen Sammon ryöstö vei matkailulta vetonaulan. 6 414880 126257
14044
WWW.KUHMOLAINEN.FI
Uudet tuulet
Uusi toimitusjohtaja joutui
käynnistämään
yt-neuvottelut. >> 2. >> 6
Kauppiasta
odotellessa
Kirsi Pulkkinen ja Anne
Heikkinen palvelevat
asiakkaita Kuhmon
R-kioskissa. >>4
TORSTAI 30. He ovat
nyt kioskiketjun
palveluksessa. Kioskiin
haetaan edelleen
kauppiasyrittäjää
Luotan kuitenkin, että kun Kuhmossa ollaan,
niin peurajutut uppoavat.
A
Rajan yli liikkuu
myös tieto eivätkä
vain peurat.?
Kuhmossa liikkuessani painan aina jarrut pohjaan ja kaivan kameran esiin, kun näen metsäpeuran. On meillä yleensä
vietetty halloweeniakin. Näin
toteaa Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni
Huovinen, joka kertoo, että
metsästysmatkailijat jättävät
tulematta susipelon vuoksi.
Sitäkin on mietittävä, voidaanko ajokokeita järjestää.
2
3
Pienehkön lukion etuja:
usein pienet opetusryhmät ja tarpeeksi
läppäreitä. lokakuuta 2014
Yle Kainuu
Gallup: Vietätkö pyhäinpäivää vai halloweenia?
En kumpaakaan. Mutta joo, olen jo saanut metsäpeuroja kuviin ihan metsästäkin.
Onhan se metsäpeura paljon kivempi elukka kuin hirvi,
joka säntäilee yleensä hulluna pakoon ihmisen nähtyään.
Peura kyllä pitää sekin etäisyyttä, mutta jää sitten usein
kauempaa katsomaan. Olemme
täällä Kuhmossa Suomen Raamattuopiston
missiomusalinjan kiertueella. Se kertoi toiminnan alkaessa hakevansa muutamassa vuodessa 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja kansainvälistä toimintaa.
Kasvutavoitteet jäivät polkemaan paikalleen ja yhtiön liikevaihto on polkenut paikallaan eli vuoden 2006 tasolla reilussa 1,5 miljoonassa eurossa.
Kalevala Spiritin hallinnassa olleet Kalevalakylän rakennukset ovat puolestaan rapistuneet. Kuhmon matkailulta ja muilta alan yrityksiltä on
viety tärkeä vetonaula.
Muut mediat
1
Kainuulaiset matkailuyrittäjät menettävät paljon,
kun metsästysmatkailijoita ei
tule maakuntaan siinä määrin
kuin aikaisemmin. Heillä kun on nopeammat kelkatkin
käytössään kuin virkakunnalla.
Mukavaa on ollut tätä nyt jutunaiheita tarjonnutta hanketta seuratessa, että tätä nykyä rajan yli liikkuu myös tieto
eivätkä vain peurat. Ja onhan se kivemmannäköinenkin
elukka kuin matalajalkainen poro.
Suomalaisella metsäpeuralla arvioidaan olevan kohtuullisen valoisa tulevaisuus. KUHMOLAINEN Torstaina 30. Mennään varmastikin viikonloppuna messuun ja esiinnymme lauantaina varkkarileirillä. En puhu nyt asiantuntemuksestani vaan pelkästä innostuksesta, josta te lukijaparatkin vähän väliä joudutte
kärsimään. Toimintaa voisi kuvata nykyaikaiseksi Sammon ryöstöksi. Toisille peuroista oli tullut
ihan työ, toisille rakas mielenkiinnon
kohde.
Sen enempää metsäpeuratietoa ei yhden katon alle olisi kerralla ollut varmastikaan edes mahdollista saada.
Itsekin alan kohta kuulua samaan peuranpuremien joukkoon. lokakuuta
2014
Tänään ei lausuttu
Pielisjärven kaupungin
syntysanoja. Pojat sitä työmaalla vähän naureskelevat, että taasko peltopeuroja kuvasit. Niiden kunnostamiseen kaupunki joutuu käyttämään runsaasti varoja.
Kuhmon ja Kalevala Spiritin yhteistyön loppunäytös huipentui, kun yhtiö solmi yhteistyösopimuksen Bomban ja Pielisen-Karjalan
alueen kanssa. Siitä pitivät huolen Valtimon ja Nurmeksen
kunnanvaltuustot: jyrkkä ei
kajahti kummassakin salissa.
Lieksa sen sijaan liputti
ennakoidusti yhdistymisen ja
Pielisjärven puolesta.
Yle Pohjois-Karjala 27. Kannan lasku on viimeisten tietojen mukaan pysähtynyt, mutta silmällä sitä elukkaa on yhä
pidettävä. Valtakunnallisesti tunnetun leirintäalueen ympärille
kehittyi 1980-luvun lopulla hotelli ja valtakunnallisen kilpailun myötä Kalevalakylä,
kansallisen perinteen kehto.
Kun kaupunki vuonna 2006 luopui Kalevalakylän pyörittämisestä myyntiin toiminta
vuonna 2001 perustetulle Kalevala Spiritille.
Yhtiöllä oli kovat tavoitteet. Sotkamolaisyhtiö siirtää vetävimmät, Kuhmossa kehitetyt ja testatut tuotteet naapurikaupunkiin. Ei ole
suunniteltu mitään ohjelmaa. Tänään
tutustumisvuorossa #quizlet.
Kuhmon yhteislukio Twitterissä 29. Kaupunki
on panostanut Kalevalan alueelle miljoonia ja miljoonia euroa. Tutkijatkin ovat tutustuneet toisiinsa
ja venäläistutkija Konstantinista kuuluu suomalaiskollegoiden puheissa tulleen jo Konsta.
K
uhmossa on rakennettu neljännesvuosisadan ajan matkailua
ja alan tuotteita Kalevalan perinteeseen nojaten. Pihan haravointia
yritin tänään, mutta tuuli vaan levitteli lehtiä.
Ehkä pitää vielä haravoida.
Jukka
Komulainen
Kuhmo
Ei vietetä erityisesti kumpaakaan. Pelaan jääkiekkoa Kuhmon
Kiva HT:n D2-joukkueessa ja meillä on lauantaina kotipeli. Salametsästäjä karkaa siellä helposti valvojilta. Eläkeläinen kun olen, niin pyhinä ollaan kotona. Jääkiekkoharkkoja meillä on kolme kertaa viikossa.
Eetu
Pulkkinen
Kuhmo
Haudalle käydään viemässä kynttilöitä, kuten
edellisvuosinakin, ja tänä vuonna menemme
lasten kanssa lauantai-iltana myös kirkkoon,
jossa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet
ja sytytetään heille kynttilät. On koristeltu teeman
mukaisesti ja ostettu halloween-karkkeja.
Sirpa
Pääkkönen
Kuhmo
Ei ole tullut vietetyksi kumpaakaan. Maanantaina
meidän bändillä on konsertti Vuokatinrannassa.
Niina
Tuovinen
Helsinki ja
Elias Lammi
Kauniainen. lokakuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 30.10.2014
Marjatta Kurvinen
Päätoimittaja Martti Huusko
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja.
Peuran
purema
Sammon ryöstö
nykyaikaiseen tapaan
K
uhmo-talossa oli tiistaina koolla peuranpuremia eli ihmisiä, jotka enemmän tai
vähemmän olivat innostuneita metsäpeuroista. Luvassa on asiasta lisätietoa ihan lähiaikoina.
Jos suomalaiset kuitenkin vielä kerran päästävät metsäpeuran häviämään, ei voi enää odottaa, että se palaa rajan
takaa, sillä siellä tilanne on nyt huonompi kuin Suomessa.
Toki asiaan kiinnitetään sielläkin huomiota, mutta suuressa maassa on paljon muutakin silmälläpidettävää ja erämaat Venäjän Karjalassa suuria
Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. lokakuuta 2014 KUHMOLAINEN
Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.?, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.?.
Käyttäkää omia
palveluja!
MIELIPIDE Käyttäkää ihmiset näitä niin sanottuja kivijalkamyymälöitä, jotka vielä toimivat Kuhmossa.
Niissä sinua palvellaan
kasvotusten. Tämä
on sekä ympäristö-, talousettä turvallisuusteko. Bensakäyttöisen
auton muuntaminen kaasuautoksi maksaa pari tuhatta
euroa. 21
Koulukatu 22, p. 2pkt/tal.
Atria
broilerin
fileeleikkeet
650-800g 2,22 kg
HK viljaporsaan
ulkofilee n. pnt 0,40
-33%
Etu K-Plussa-kortilla
Karjalanpaisti
800 g 7,48 kg
Atria
gotlermakkara
tanko 1kg
3
TÖLKKIÄ
RS
Flora
Ruoka
2,5dl
myös
laktoositon
ja Flora Kuohu
2,66 l
ERÄ
KPL
Ilman K-Plussa-korttia ja yks. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9017. Kirjoituksia ei palauteta. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. klo 12-18
sikään Kuhmon perukan
kouluistakaan ei ole palanut.
Kun uusi liimalevytehdas
valmistuu, se tulee työllistämään Kuhmo Oy:n lisäksi
muitakin.
Uusi koulu olisi myös mainosta Kuhmon osaamisesta.
KG
Jouko Miettinen
Peruskuhmolainen
Kainuusta biokaasu-maakunta
MIELIPIDE Kotimaista,
litraa bensiiniä. Samalla työllistetään
paikallisia työntekijöitä ja yrityksiä, jotka työllistävät.
Uusi koulu on järkevää rakentaa puusta, koska puustahan Kuhmo tunnetaan ja se
on hyvä työllistäjä.
Jos paloturvallisuus huolettaa, niin voi se betonirakennuskin syttyä tuleen. Kun
kaasuseoksesta puhdistetaan
hiilidioksidi pois, sitä voidaan käyttää esimerkiksi autojen polttoaineena.
Tavallisen auton voi
muuntaa toimimaan myös
biokaasulla. Yk-
Hyvää kekriä
kaikille!
Palvelemme
perjantaina 31.10. Esimerkiksi yksi 75
litran kaasusäiliö vastaa 18
Possun
ULKOFILE
Naudan
SISÄPAISTI
90
9
kg
(9,90 kg)
Nauta-sika
JAUHELIHA
kg
(5,99 kg)
Tuore
LOHIFILEE (Norja)
Erä
90
4
kg
(4,90 kg)
Fazerin
MAITOSUKLAA
99
5
189
99
6
kg
(6,99 kg)
Siinäpä oiva energianlähde
varavoimaksi ja kulutushuippuihin, sekä laitosten läheisten rakennusten lämmitysmuodoksi.
Siis, tehdään Kainuusta
biokaasu-maakunta. klo 8-21
lauantaina 1.11. Lisäksi öljyriippuvuuden
vähentäminen parantaa
huoltovarmuutta. 21
Pe
8.30 . Biokaasu on
metaania, eli käytännössä samaa ainetta kuin maakaasu.
Sitä tuotetaan hapettomissa
olosuhteissa mädättämällä
biomassaa. 0,99/ tlk (3,96 l)
PALVELEMME:
To
8.30 . Autoilun päästöt ovat biokaasuautoissa pienemmät. 2kg/tal.
Paikallistuote!
Hyvärisen
Hyväkäs
ruisleipä 500g
4,98 kg
KPL
ERÄ!
Tuore Norjan
lohifilee
Vakuumipakattu
KG
Raj. Nykyisillä
kaasun hinnoilla muunnos
maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa, riippuen toki
ajokilometreistä ja auton tyypistä.
Biokaasua voidaan tuottaa lähes kaikesta biomassasta: biojätteestä, lietteestä,
nurmesta, puustakin. 21
SULJETTU
La
12 . Sillä ajaa pari
sataa kilometriä, jonka jälkeen sitten bensalla tarvittaessa pidempään. Tällä
tavoin Kainuuseen saataisiin
kattava biokaasu-verkosto,
jolloin biokaasun tankkaaminen onnistuisi ympäri maakuntaa. pantin 0,40
Etu K-Plussa-kortilla
Rajoitus
5pl/tal.
PKT
PKT
PL
Yksittäin 0,59/pkt (2,36 kg)
Ilman K-Plussa-korttia 2,29/pl (1,26 l) sis. 0207 343 950, palvelemme to- to 8-21, la suljettu, su 12-18.. Muutoksen jälkeen
auto toimii sekä kaasulla että
bensalla vaihtaen polttoainelähdettä automaattisesti.
Kaasusäiliöt asennetaan tavaratilaan, joten se pienenee
hieman. 655 0095 Su
Valion
konsulentti
valmistaa
Valio Crea
ruokakermalla
herkkuja
MA 3.11.
KUHMO
Tavallista parempi Ruok ak auppa
Nämä
tarjoukset
voimassa
TO-PE
30.-31.10.
ellei toisin
mainita.
Torikatu 24, puh. Suljettu
sunnuntaina 2.11. Toisaalta kaasun siirtäminenkään ei ole mahdotonta, siirretäänhän sitä nykyään Siperiasta Saksaankin.
Liikennekäytön lisäksi
biokaasua voidaan käyttää
myös lämmittämiseen, miksei sähköntuotantoonkin.
uusiutuvaa, monikäyttöistä,
paikallista ja ympäristöystävällistä energiaa. 1,5kg
699
maustamaton tai
rypsiporsaan
pintamaustettu n.800g
KG
Saaristomeren
lämmin- ja kylmäsavukirjolohifileet n.800g
RS
Ilman K-Plussa-korttia 8,95/ rs (11,18-13,77 kg)
099 199
299 099 149
599 499 2,1495
Valio
normaalisuolainen
voi 500g 3,98 kg
Miniluumutomaatti
250g 3,96 kg
KG
Graavi- tai
kylmäsavukirjolohifileesiivu 150g 19,93 kg
RS
PKT
-35%
Parsakaali
250g/ 2 kpl
Fanta ja Sprite
1,5L virvoitusjuomat 0,73 l,
1,98 kg
sis. Tekstiviestit: Lähetä viesti
numeroon 17192. kun ostat vaikkapa pesukoneen, ilmalämpöpumpun, tietokoneen tai
auton, niin saat heti tietoa
paikan päällä ja huolto toi-
mii. Mädätyksessä
syntyy metaania ja hiilidioksidia kiinteän ravinnepitoisen aineksen lisäksi. Yhteiskuntamme ei olisi niin haavoittuva mahdollisille öljyn hinnannousulle tai tuontirajoituksille.
Silja Keränen
Diplomi-insinööri
Kansanedustajaehdokas (vihr.)
Kajaani
Atria
uunilenkki
99
0
400 g
Costarica
500 g
500
Pirkka olut
24-pack
2399
Cocacola
1,5 l
299
996
2-pack
2 pkt
Cool grapeSunnuntai
lonkero 6-pack
VEHNÄJAUHOT
129
2 kg
200g
99595
24949
69999
69999
HK takuumurea
naudan sisätai paahtopaisti
Raj. Tällä
vuotuisella viidellä ja puolella
miljardilla eurolla on jo aikamoinen työllistävä vaikutuskin. Biokaasulaitoksia voi rakentaa
raaka-aineiden lähelle: maatiloille, jätekeskukseen, jätevedenpuhdistamoille. Käyttämällä paikallista polttoainetta, raha jää maakuntaan.
Suomi ostaa öljyä 15 miljoonalla eurolla, joka päivä. Torstaina 30. Kirjoita napakasti. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa
toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä
Yt-neuvottelut saadaan
käytyä vuoden loppuun mennessä. Vajaan neljän vuoden aikana veteraanikuntoutuksen
osuus on laskenut 93 prosentista 65 prosenttiin. Kulut kuitenkin kertyvät jo nyt. Nyt Kalevala Spirit siirtää joulutuotteen
Bomballe Nurmekseen.
Nurmekseen.
Jukolan Osuuskauppa rakentaa Break Sokos Hotel
Bombaan vahvaa, elämyksellistä konseptia, jolla se tavoittelee kotimaisten matkailijoiden lisäksi eritoten kansainvälisiä asiakkaita.
. Tulevina
vuosina tammenlehväsukupolven määrä laskee kiihtyvällä vauhdilla.
A
Uudistuminen
on välttämätöntä.
Kalevalan Kuntoutuskoti muuttuu ajan vaatimusten mukaisesti. Viestinnässä hyödynnetään kansalliseepoksen voimaa ja tarinoita siirtäen kaikki tekeminen tähän aikaan ja
paikkaan, kertoo Virtanen.
Esimerkiksi hän nostaa
Pohjolan Pidot, joita Kalevala
Spirit testasi Kuhmossa toimiessaan.
Kuhmossa kehitetty, suosittu joulutuote, Joulun Satu
-elämysretki siirtyy Kalevala
Spiritin toimesta Bomballe
Joulupukki Kalevalakylän maisemissa vuonna 2006. Sanomaa Bomban mainiosta lomamaailmasta viedään kuukauden kuluttua
Leipzigiin, jonka joulutorilla
olemme vahvasti Kalevala
Spiritin mukana, toteaa puolestaan Hotelli Bomban uusi
johtaja Sara Suvinen.. Säätiö tarvitsee
siksi lainarahaa ajalle ennen
loppumaksatuksen saantia
hallintoviranomaiselta.
Säätiö ottaa itse kannettavakseen sen riskin, ettei se
saa kaikkia hankkeen kuluja
täysimääräisenä loppumaksatuksessa.
Hoidon
korvauksiin
muutoksia
Hallitus esittää muutoksia
hammashoidon Kela-korvauksiin.
Tammikuun alusta 2015
alkaen suun ja hampaiden
tutkimuksesta saisi sairausvakuutuslain mukaista korvausta joka toinen kalenterivuosi.
Samalla yksityisestä hammashoidosta maksettavat
korvaukset pienenisivät noin
neljänneksellä.
Myös Kelan korvaamien
matkojen omavastuuosuuksiin esitetään muutoksia.
Kela korvaa yksityisen
hammaslääkärin ja suuhygienistin palkkioista enintään
vahvistetun korvaustaksan
määrän.
Lakiesityksen mukaan
hammaslääkärin tekemästä
suun ja hampaiden tutkimuksesta saisi jatkossa korvausta joka toinen vuosi.
Korvaus voitaisiin kuitenkin edelleen maksaa joka
vuosi, jos tiheämpi tutkiminen olisi potilaan terveydentilan vuoksi tarpeellista.
Työtä
uuden
puolesta
Kalevalan Kuntoutuskoti: Veteraanien
kuntoutus hiipuu.
Palveluille haetaan uusia
asiakkaita.
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Toimintaansa 2000-luvulla
määrätietoisesti kehittänyt
Kalevalan Kuntoutuskoti valmistautuu suureen muutokseen. lokakuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Juminkeko
sai lainan
takauksen
Kainuun maakuntahallitus
on myöntänyt Juminkekosäätiölle takauksen sen
290 000 euron lainalle.
Säätiö toteuttaa parhaillaan kahta Karjala ENPI-ohjelmasta rahoitettua hanketta, jotka ovat jo loppusuoralla
mutta joiden maksatukset
säätiö saa hallintoviranomaiselta vasta hankkeiden päätyttyä. Onneksi olemme pystyneet saamaan uusia asiakkaita Kelan kuntoutuksen kautta. Tämän vuoden alussa
myös tytäryhtiömme Kalevalan Työterveys laajentaa palveluitamme uuden kysynnän
mukaisesti, selvittää Jussi
Komulainen.
Komulainen on tyytyväi-
Kuntoutuskoti tarjoaa kuhmolaisille esimerkiksi mahdollisuuden saunoa ja käydä uimassa.
KUHMOLAINEN, ARKISTO
Kalevala Spirit siirtyy
Nurmeksen Bomballe
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Vuodesta 2006 lähtien Kuhmossa Kalevalan alueella toiminut Kalevala Spirit Oy siirtyy toimimaan Nurmeksen
Bomballe.
Yhtiö kertoi keskiviikkona,
että Kalevala Spirit on tehnyt
yhteismarkkinointisopimuksen Nurmeksessa toimivan
Bomban ja Pielisen-Karjalan
alueen kanssa.
Toimitusjohtaja Akke Virtasen mukaan yhteistyö rakentuu suomaisuuden yti-
miin, Kalevalan mytologian
ja karjalaisuuden parhaiden
osien varaan.
. KUHMOLAINEN Torstaina 30. Toimitusjohtaja Jussi Komulaisen muka
MARTTI HUUSKO
Jussi Komulainen
Toimitusjohtaja
. Kalevala Spiritin 15 vuoden operointi Keski-Euroopassa mahdollistaa hyppäämisen liikkuvaan junaan, kuvailee asiaa toimitusjohtaja
Raija Rantanen Jukolan
Osuuskaupasta.
. Ensi vuonna, kun kuntoutuskotisäätiö täyttää 1.
helmikuuta 25 vuotta, voimme sopeutuksen jälkeen lähteä tekemään työtä henkilökunnan kanssa uusin, yhteisin tavoitteiden.
Tällä vuosikymmenellä
vanhojen perusasiakkaiden,
veteraanien ja lottien kuntoutustoiminta on nopeasti
vähentynyt.
. Sotaveteraanisukupolven kuntoutustoiminnan vähitellen päättyessä kuntoutuskeskuksen on haettava
uusia muotoja.
Kuntoutuskotisäätiön toimitusjohtaja Jussi Komulainen kertoo, että lokakuun
puolivälissä käynnistyivät ytneuvottelut, joiden tavoitteena on hioa toimintaa ja organisaatiota uusien olosuhteiden mukaiseksi.
Haasteena
on 20 pitkäaikaishoitopaikan
täyttäminen.
Kun veteraanien kuntoutus muutaman vuoden kuluttua täysin päättyy, on Kalevalan Kuntoutuskodilla oltava
hyvät suunnitelmat, joiden
avulla henkilökunnan ammattitaito, upeat mutta suurista asutuskeskuksista
etäällä sijaitsevat toimitilat
voidaan mahdollisimman
hyvin hyödyntää.
. Torstaina 30. Asiakaspaikkoja yhteensä
58.
. Kahdessa vuodessa
olemme investoineet R-kioskeihin 18 miljoonaa euroa, Rkioskin Suomen toimitusjohtaja Johannes Sangnes sanoo.
Kun Reitan osti R-kioskit
vuonna 2012, työllistivät ne
Kuhmon kaupunginvaltuutetut olivat tiistaina äärimmäisen yksimielisiä, joten he pääsivät pakkaamaan laukkunsa nopeasti.
Keskustelua ei virinnyt yhdestäkään kokouksen päätösasiasta.
Kuhmon R-kioskin työntekijä Kirsi Pulkkinen, toimitusjohtaja
Johannes Sangnes, kioskiesimies Anne Heikkinen, aluepäällikkö Jari Lehtosaari ja myymäläneuvoja Sari Savola ryhmittäytyivät kuvaan Kuhmon R-kioskilla.
Sangnes vieraili tiistaina
Kainuussa ja tutustui myös
Kuhmon R-kioskiin.
. Hoito- ja hoivapalveluina pitkäaikaishoitoa, lyhytaikaishoitoa, vuokrahuoneita sekä kotisairaanhoitopalveluita.
. Aloittanut toimintansa
1.2.1990, jolloin otti vastaan
ensimmäiset asiakkaansa.
. Tavoitteena on, että
uusi nimi on käytössä jo 1.
helmikuuta, jolloin kuntoutuskoti viettää 25-vuotisjuhlaansa.
Entisillä
veroprosenteilla
Kokous: Kuhmon valtuutetut eivät
keskustelleet päätösasioista
HANNU MUSTONEN
Hannu Mustonen
hannu.mustonen@almamedia.?
Kuhmon kaupunginvaltuusto vahvisti ensi vuodelle entiset veroprosentit, minkä
myötä kuhmolaisten tuloveroprosenttina pysyy 21,5.
Prosenttien säilyttämiselle
antaa pohjaa se, että kuluvan
vuoden tulos on asettumassa
merkittävästi paremmaksi
kuin talousarvio ennakoi.
Sen myötä alijäämä on kutistumassa merkittävästi. Jos palveluilla on kysyntää, toimimme Kuhmossa
jatkossakin, Sangnes lupasi.
Kioskin tuloskunnosta
Sangnes sanoo, että se on ok.
verran, jotta onko kaupunki
miettinyt samassa lukiorakennuksessa toimivien ilmaaseampujien korvaustiloja.
Keskustelun paikka ei ollut
kuitenkaan tontinluovutuksen yhteydessä.
. Henkilökuntaa noin 50, pääosin naisia.
. Tammikuusta 2014 lähtien
toiminut tytäryhtiönä Kalevalan työterveyshuolto, jolla sopimus noin 50 yrityksen kanssa työterveyspalveluiden järjestämisestä.
. Arvio yhteisöverokertymästä on 2,6 miljoonaan euroa.
Potti kasvaa 9,5 prosenttia.
. Maakunnan alueen R-kioskiketju on takavuosista selvästi harventunut. Alijäämää oli viime vuoden tilinpäätöksen taseessa 3,2
miljoonaa euroa.
Ennusteen mukaan kaupungilla on ensi vuonna
mahdollisuus päästä lievästi
positiiviseen tulokseen ilman
tuloveroprosentin korottamista.
Kiinteistöverot kertyvät
entisillä prosenteilla, joista
yleinen prosentti on 0,98, vakituisten asuinrakennusten
0,54, muiden asuinrakennusten 1,08, rakentamattomien rakennuspaikkojen 2,0
ja voimalaitosten 2,85.
Veroprosentit eivät irrottaneet valtuutetuista ensimmäistäkään puheenvuoroa.
Valtuusto hyväksyi keskustelematta myös muut päätösasiat.
Kokous olisikin ollut ohi
noin kymmenessä minuutissa, ellei istuntoa olisi venyttänyt esitelmä, joka evästi puukoulun rakentamista pohtivia kuhmolaisia puurakentamisen perusasioista ja näkymistä.
Kaupunki lahjoittaa Kuhmon Mobilistit ry:lle lähes
10 000 neliön määräalan, joka sijaitsee Sormulan alueel-
Yrittäjän haku
R-kioskille jatkuu
Jorma Moilanen,
Marjatta Kurvinen
toimitus.kuhmolainen@almamedia.?
R-kioskiketju jatkaa yrittäjän
etsimistä Kuhmon R-kioskille. Liikevaihto tänä vuonna noin
kaksi miljoonaa euroa.
aan veteraanikuntoutuksen osuus yhtiön toiminnassa laskee nopeasti.
nen kuntoutuskeskuksen
puolesta, että asiantuntevan
ja osaavan henkilöstön ansiosta se on pärjännyt Kelan
kilpailutuksissa.
Toiminta jakautuu Kalevalan Kuntoutuskodissa kuntoutukseen ja pitkäaikaishoitoon.
Toimitusjohtaja Komulaisen mukaan 30 paikkaa käsittävä kuntoutustoiminta on
edelleen vilkasta. Haku on kestänyt jo jonkin
aikaa, mutta toivoa ei ole menetetty.
Yrittäjyys ei Lehtosaaren
mielestä erityisemmin kainuulaisia kiinnosta.
. Syyskuussa
lisää sai 61 perhettä.
Valtuusto siunasi myös
kaukolämmön energiamaksut ensi vuodelle.
Toki Kuhmon yksikkö voisi
olla tuloksellisempikin.
Sangnes on vieraillut Suomessa jo yli 400 R-kioskissa.
Hän haluaa tutustua kioskeihin, koska siellä tapahtuvat
tärkeimmät asiat. Nyt lokakuussa alkavan nimikilpailun tulos pitäisi olla selvillä vuodenvaihteessa. Panostamme tulevaisuudessa yhä enemmän työikäisten työkyvyn ylläpitämiseen. Ärrää ei
ole Kainuussa enää läheskään joka pitäjässä.
Aluepäällikkö Jari Lehtosaari ja
myymäläneuvoja Sari Savola ovat
Kuhmon kioskilla ke 5.11. Kuntoutuspalvelut: fysioterapia, avokuntoutus ja toimintaterapia.
. Potti kasvaa 5,5 prosenttia.
. Tämä toiminta on jo
käynnistynyt ja olemme saa-
neet siitä hyviä kokemuksia,
selvittää Komulainen.
Hän pitää omaa kokemustaan sopivan uudistustilanteessa.
. Ennakkotiedon mukaan kuluvalta vuodelta kertyy kunnallisveroa 24,8 miljoonaa euroa. Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2004 Mikkelistä ja olen työskennellyt
kuntoutuskodilla ensi viisi
vuotta fysioterapeuttia, sitten kolme vuotta kuntoutusosaston esimiehenä ja toukokuusta lähtien toimitusjohtajana.
Uuteen tehtäväänsä Komulainen on hakenut valmiuksia suorittamalla johtamisen erikoisammattitutkinnon.
Uudistuva Kalevalan Kuntoutuskoti hakee myös uutta
nimeä. Ennen omistajanvaihdosta 60 prosenttia
kioskeista oli ketjun vetämiä.
aloitusmaksulla kauppias saa
käyttöönsä valmiin liiketilan.
Mahdollisista investoinneista vastaa ketju.
R-kioskiketju on siirtynyt
suomalaisen Sanoma-konsernin omistuksesta norjalaiselle Reitangruppenille.
. Kuhmon kaupunginvaltuusto vahvisti ensi vuodelle entisen tuloveroprosentin, joka on
21,5 %
. Jos ampumaharrastus
loppuu, meille käy tulevaisuudessa köpelösti, Nikulainen näki.
Kaupunki maksaa edelleen
ensi vuonna kotihoidontuen
kuntalisää.
Ehtoihin kuuluu, että perheessä on alle 3-vuotias lapsi,
perheelle ei makseta vanhempainpäivärahaa ja kaikkia tuettavia lapsia hoitaa
vanhempi itse.
Kuluvalle vuodelle kuntalisää on budjetoitu reilut
200 000 euroa. Tarjoaa myös työterveys- ja
hyvinvointipalveluita.
. klo 10-13,
tarjoavat kahvia ja kertovat R-kioskin
kauppiasmallista.. lokakuuta 2014 KUHMOLAINEN
5
MARTTI HUUSKO
INFO
Kalevalan
Kuntoutuskotisäätiö
. Kyseessä on vastalahja siitä, että kaupunki saa Mobilisteilta entisen lukiorakennuksen, joka on tarkoitus purkaa
pois uuden alakoulun tieltä.
Kari Nikulainen (sd) kysäisi asian yhteydessä sen
Suomessa 2 600 henkilöä.
Nyt työpaikkoja on noin sata
enemmän. Sangnes muistuttaa, ettei kehityksen suunta
ole ollut itsestäänselvyys nykyisinä aikoina.
Norjalaisomistuksessa
suomalainen R-kioski on nopeasti muuttunut aiempaa
kauppiasvetoisemmaksi.
627:sta R-kioskista 450:ssä
on jo kauppias. Ensi vuoden kunnallisverokertymäksi arvioidaan 24,5
miljoonaa euroa ja yhteisöverokertymäksi 2,6 miljoonaa
euroa.
la. Kainuussa työttömyysprosentti on korkea, mutta
yrittäjäksi haluavia on vähän,
hän harmittelee.
R-kioskeilla 6 000 euron
MIKÄ?
. Hänen ketjulle piirtämässään organisaatiokaaviossakin ylimpänä
ovat asiakkaat ja sitä seuraavana on asiakkaita palveleva
henkilökunta.
Kainuussa R-kioskeja on
8
Kainuussa päivitystyötä
tekivät Kainuun Sotaorvot,
Kaatuneitten Omaisten Liiton Kuhmon osasto ja sotaorvot.
Kuhmossa merkki ja siihen liittyvä kunnianosoituskirja luovutettiin tiistaina
seurakuntakeskuksessa 34
henkilölle.
Talvi- ja jatkosodassa jäi
orvoksi 50 000 lasta, heistä
asui Kuhmossa 204.
Suuri joukko kuhmolaisia sotaorpoja sai tiistaina valtion kunnianosoituksena sotaorpomerkin.
Luovutustilaisuudessa
Kaatuneitten Omaisten Liiton Kuhmon osaston puheenjohtaja Irma Merentie
totesi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Kaatuneitten Omaisten Liiton
edustajat ovat useaan otteeseen vedonneet siihen, että
sotaorvot tunnustettaisiin ja
he saisivat tunnuksen veteraanien tavoin.
Merentie valitteli sitä, ettei
merkki ja siihen liittyvä kunnianosoitus takaa sotaorvoille tukea esimerkiksi kuntoutukseen.
. Yhdistyksen mukaan vastapakotteiden vahinkoja olisi kompensoitava EU-tasolta suoraan
viljelijöille, koska päätös pakotteistakin on tehty siellä.
Myöskään maat ja tuotantosuunnat eivät saisi joutua eriarvoisesti kohdelluksi.
Maatalous: Liki 40
prosenttia maataloustukien maksatuksista on
siirtymässä seuraavan
vuoden puolelle ja myös
syksyllä 2015 maksettavat
erät siirtyvät parilla
kuukaudella
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
. lokakuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Ei totu,
mutta oppii
luovimaan
JARNO HILTUNEN
vuonna varsinaisesti tulosta.
Venäjän pakotteet tuntuvat
elintarviketaloudessa.
. Ongelmaa ei saa
kaataa viljelijöiden niskaan.
Edellytämme, että virasto
korjaa aikataulunsa, toteaa
MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Harri Peltola
Kuhmossa järjestetyssä tie-
dotustilaisuudessa ennen
MTK:n syyskokousta.
Hän on sitä mieltä, että ainakin valtiovarainministeriöstä voi löytyä ymmärrystä,
koska tilanne vaikuttaa myös
julkiseen talouteen.
. 2016 lähtien
. Tämän takaamiseksi liitto joutuu tekemään vielä
monta matkaa sosiaaliministeriöön Irma Merentie sanoi
seurakuntakeskuksen juhlasalin täyttäneelle yleisölle.. Viranomaisten on kyettävä maksamaan maksunsa aikataulussa. Maksuaikatauluihin tulossa
muutoksia vuosista
2015 . Maatiloilla ei varmasti
ole paljon puskurirahastoja,
vaikka kuinka olisi säästänyt,
totesi puolestaan Eija Komulainen.
Jatkuvien maataloutta
koskevien muutosten mukanaan tuomaan epävakauteen
ei Komulaisen mukaan totu.
. Siitä on seurannut tuottajahintojen alennuksia.
. Vuokramaiden omistajien kanssa kannattaa neuvotella mahdollisuudesta siirtää maksuaikatauluja.
Myös investointeja kannattaa nyt miettiä tarkasti.
. Se on katastro. maatiloille,
luonnehtii MTK-Kuhmon
Riitta Kähkönen viljelijätukien maksatusten siirtymistä
myöhemmälle.
Kähkönen on odottanut
tukia syyskuun alussa. Lähde: Maaseutuvirasto
Tarja Bäckman kertoi maatalouden ajankohtaisista asioista kaupungintalolla keskiviikkona.
MTK-Pohjois-Suomen syyskokouskierros alkoi Kuhmosta.
misen vaatima aika sekä tukitarkastusten lisääntyminen
yhdistettynä valtionhallinnon henkilöstön vähennystavoitteisiin.
. KUHMOLAINEN Torstaina 30. Tiet ja niiden kunto ovat sen yhtenä teemana.
. Tilanteen pitkittymisestä ensi vuoteen on pieni pelko, Peltola jatkaa.
Valion tämänhetkisten
päätösten mukainen kuuden
sentin hinnan alennus maitolitralta aiheuttaa tuottajayhdistyksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
alueella noin 25 miljoonan
euron menetykset maataloudelle.
Suomen lisäbudjettiin varatut 20 miljoonaa euroa ovat
MTK-Pohjois-Suomen mukaan oikeansuuntainen askel, mutta kokonaisuutta ajatellen riittämätön. Jos tiet jätetään hoitamatta, millä saadaan puut
metsästä, maito ja liha kulkemaan, ihmettelee Peltola.
MARTTI HUUSKO
Sotaorvoille vihdoin
kunnianosoitus
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Valtiovalta on vihdoin, lähes
75 vuotta talvisodan syttymisestä ja 70 vuotta jatkosodan
päättymisestä muistanut
Suomen itsenäisyyden taanneissa sodissa kaatuneiden
lapsia. Maksatusaikataulun siirtäminen heijastuu kuntien ja
valtion verotuloihin. Mutta oppii luovimaan.
Maaseutuvirastosta muutoksen perusteluksi on kerrottu muun muassa uuden
tukijärjestelmän edellyttämien tietojärjestelmien rakenta-
FAKTA
Viljelijätuet
. Heille valtiovalta on
myöntänyt kunnianosoituksen ja sotaorpomerkin.
Tunnus jaetaan kaikille, jotka kuuluvat Kaatuneitten
Omaisten Liiton ylläpitämään sotaorporekisteriin.
Alkuvuoden aikana paikalliset yhdistykset keräsivät
tietoja ja päivittivät rekisteriä. Muutokset koskevat EU:n
suoria tukia, kansallisia tukia
ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisia tukia
. Harva maatila tekee ensi
Uudenlainen, vahvemmalla
metsänomistajien mukanaololla vahvistettu Maa- ja
metsätaloustuottajien keskusliitto aloittaa vuoden 2015
alussa.
Järjestöuudistusta Tarja
Bäckman luonnehtii historialliseksi. Nyt
hänen on yritettävä neuvotella pankin kanssa mahdollisuudesta siirtää lainan lyhennykset uusien aikataulujen
mukaisiksi.
. Miltei kaikki Suomen metsänhoitoyhdistykset
ovat hakeneet MTK:n jäsenyyttä.
Tarja Bäckmanin mukaan
MTK edustaa nyt entistä selkeämmin kaikkia maanomistajia Suomessa.
Tilaisuudessa nostettiin
esille myös MTK:n kymmenkohtainen eduskuntavaaliohjelma. Myös veroennakoissa tilanne on huomioitava.
. Se vaikuttaa muun muassa maatalouden tarvikekauppaan ja
-teollisuuteen, sanoo MTKPohjois-Suomen toiminnan-
johtaja Tarja Bäckman.
Pohjois-Pohjanmaalla ja
Kainuussa seuraavalle vuodelle siirtyvien tukimaksatusten määrä on noin 76 miljoonaa euroa MTK:n tämänhetkisten tietojen mukaan
Maatilojen maksuvalmiutta koetellaan ensi vuonna
muutenkin tuotteiden hinnanlaskun ja uuden tukijärjestelmän sisältämän tukien
määrän laskun takia.
Maatilojen ei auta nyt
Bäckmanin mukaan kuin
mahdollisuuksiensa mukaan
sopeuttaa maksuvalmiuttaan
ja neuvotella pankkien kanssa lainoistaan. Näillä korkeuksilla se
koskee erityisesti maitoa, toteaa Harri Peltola Kuhmossa.
Ukrainan kriisin takia Venäjälle asetetut pakotteet ja
Venäjän vastapakotteet tarkoittavat Venäjän viennin
sulkeutumista. Täysin kohtuuton tilanne
1,5 kg
/kg
Conference
Päärynä
1-lk, Hollanti
Rainbow
Hot dog
100 g (9,50/kg)
Paulig
Juhla mokka
suodatinjauhatus
500 g (7,38/kg)
14
89
1
79
1
80
22
90
/kg
Rainbow
Savukirjolohifilee
n. 700 g
Ämmän Leipä
Perheleipä
siivutettu
530 g (3,57/kg)
Myllyn Paras
Torttutaikina levyjä
1 kg
Karhu
III-olut 20 x 0,33 l
6,6 l (3,00/l)
sis. pantin 0,40
/kg
Satsuma
1-lk, Espanja
Castello
Valko- tai
sinihomejuusto
150 g (13,27/kg)
Nestlé
Aino laktoositon jäätelö
480 ml (9,35/l)
6
89
0
95
0
69
3
Suomalainen
89
/kg
Snellman
Porsaan ulkofilee
n. Torstaina 30. lokakuuta 2014 KUHMOLAINEN
ossa!
k
r
e
v
ukset
Ilmoit
i
f
.
a
t
n
u
Maak
12
Suomalainen
90
/kg
Atria
Naudan takuumurea
sisäpaisti
n. suljettu, sunnuntaisin 12?18
Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu su 12?21. pantit 3,00
Myyntihinta voimassa 2.1.2014 alkaen.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaina 1.11. 1 kg
10
99
0
99
1
49
4
19
99
/kg
Hartwall
Jaffa appelsiini tai
Jaffa appelsiini light
1,5 l (0,53/l)
sis
Se
kiertää lähinnä metsäpeuraalueella esimerkiksi kirjastoissa ja muissa näyttelytiloissa.
Näyttely kuvaa peuran
vuodenkiertoa. Myöhästyin keloamisesta kaksi päivää, hän kertoo ja
arvelee, että voi käydä niin,
ettei hän koskaan pääsekään
tätä lyhytkestoista tilannetta
kuvaamaan.
Uuden kirjan teko metsä-
Antti Leinosen peurakuvanäyttely puretaan jo tänään pois
Kuhmo-talon aulasta.
peurasta kangastelee Leinosen mielessä, vaikka hänen
kuviensa varaan on jo tehty
parikin metsäpeurateosta.
Vuonna 2011 Leinonen lupasi kuviaan Lauri Kontron
kirjoittamaan metsäpeurakirjaan.
Hän kuvitteli, että kuvia
menisi kirjaan vain muutamia, mutta kirjasta tulikin
pitkälle Leinosen kuviin perustuva kuvakirja. Hänellä oli
tietty yksilö, jota hän muutaman muun henkilön avustamana seurasi.
. Kuvia meni
hukkaan.
Mielessä siintää nyt oma
kirja metsäpeuroista. Hän aloitti peurojen kuvauksen jo muutamia
vuosia ennen kuin muutti
Kuhmoon.
Välillä hän keskittyi suurpetoihin, joiden kuvauksen hän
on nyt jättänyt, mutta peurojen kuvaaminen jatkuu. Miksi?
. Keski-Karjalassa Segezhan, Mujejärven ja Karhumäen alueella eli Suomen
Pohjois-Karjalan ja Kuhmon
korkeudella elää isolla alueella harvakseltaan enää arviolta 550 metsäpeuraa.
Esimerkiksi Kostamuksen
luonnonsuojelualueelta ei
löydetty yhtään peuraa. En tiedä itsekään, hän
sanoo.
Hän täydentää, että vuosi-
kymmenten aikana kerätystä
aineistosta puuttuu edelleen
joitakin kuva-aiheita. Ei hyvältä näytä, totesi
Venäjän Karjalan metsäpeurakannasta elinkykyanalyysin tehnyt tutkija Antti
Paasivaara Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta
(RKTL).
Analyysin mukaan peurakanta on jo 20 . Mitä tummempi vihreä, sitä enemmän metsäpeuroja. Kuvat ovat
peräisin useamman vuosikymmenen ajalta, varhaisimmat vuodelta 1986 ja viimeisin viime talvelta.
Liki kaikki kuvat on otettu
Kuhmossa, pari talvilaitumilta Sotkamon puolelta.. Esimerkiksi tänä kesänä hän tavoitteli kuvaa, jossa hirvas
keloo sarviaan. Se olisi
Leinosen kannalta omaehtoisempi ja kertoisi hänen omista kokemuksistaan metsäpeurojen kanssa.
Leinosen metsäpeurakuvis-
ta on suomalais-venäläinen
metsäpeurahanke tilannut
20 kuvaa käsittävän valokuvanäyttelyn, joka oli tällä viikolla muutaman päivän ajan
esillä Kuhmo-talolla ja puretaan jo tänään torstaina pois
toisen näyttelyn tieltä.
Näyttely tulee kuitenkin
vielä takaisin Kuhmoon. Venäjän
puolella metsäpeurakanta on
vähentynyt ja kanta pirstaloitunut.
. Näin, jos vähenemistä ei saada pysähtymään.
Näin ollen Suomen metsäpeurojen merkitys koko kannan elinkyvyn kannalta on
aiemmin tiedettyä suurempi.
A
Salametsästystä on
vaikea torjua
suuren pintaalan ja
valvojien
vähyyden
takia.?
Danila Panchenko
venäläinen metsäpeuratutkija
Suomen metsäpeurakannan elinkykyä arvioidaan
vuonna 2012 alkaneessa
hankkeessa, josta saadaan
tuloksia ensi vuonna. Varsinkin Kuhmon k
suosituksia ministeriölle
Suomen metsäpeurakannan
hoitamisesta.
Lentolaskentojen sekä
muiden selvitysten perusteella Venäjän Karjalassa arvioidaan nyt olevan
2 300 . KUHMOLAINEN Torstaina 30. lokakuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Karjalan
puolelta
ei liikene
peuroja
Metsäpeura: Venäjän
Karjalassa peuroja on niin
vähän, että Suomen on
tultava toimeen omillaan
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Suomi ei näytä enää tulevaisuudessa saavan metsäpeurakantaansa täydennystä
Venäjän Karjalasta. Sen
sijaan siellä oli äskettäin Suomesta tulleita poroja.
Lentolaskenta ja sen perusteella tehty kanta-arvio
voitiin toteuttaa suomalaisvenäläisen, Karelia ENPI -ra-
MARJATTA KURVINEN
Innostus peuroihin
jatkuu edelleen
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Antti Leinonen on kuvannut
metsäpeuroja 80-luvun alusta lähtien. 2 400 metsäpeuraa.
Vasojen osuus oli viime kevättalven laskennoissa 20
prosenttia.
1980-luvun lopulla kanta
arvioitiin 7 000 yksilöksi.
Peuroista suurin osa eli
runsaat 1 800 eläintä elää Vienan Kemin ja Kalevalan lä-
Metsäpeuratutkijat rajan kahta puolta Antti Paasivaara ja
Konstantin Tirronen.
histöllä suurten järvien alueella. Se harmittaa nyt Leinosta. 30 vuodessa
ajautumassa sille rajalle, että
kanta on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Hankkeen lopuksi RKTL antaa
Kartat kuvaavat metsäpeurojen vähentymistä Venäjän puolella
?. ????. (08) 652 0127
s???????
Kiitos
lasiakkai ?. .
?. d??????. Nyt on
siirrytty menetelmään, jossa
helikopteri ajaa peurat nukutusnuolien ulottuville. ????????????????
d?????????.
?????????. ???. ????
??. Hän kertoi Aimo Tervamäen asiaa kysyttyä, että Venäjän Karjalassa susia on aika
vähän.
Laumat ovat etäällä toisistaan ja elävät talvisin lähellä
taajamia.
Taajamien liepeille susia
houkuttelevat irtokoirat, joista sudet ovat saaneet helpommin ruokaa itselleen
kuin metsissä asuvista hirvistä tai peuroista.
Metsäpeuralaskennoissa
kierreltiin alueita etelästä Segezhasta Vienan Kemiin, Kalevalaan ja Kostamukseen
saakka.
Kukka-Emilia avoinna la 1.11. <h>D/ E s Z/
?.
<????. ?. ?????
lemme! . Suomalais-venäläinen metsäpeurahanke päättyy tänä
vuonna. klo 11 . ??. Uskoisin, että menetelmä on peuroillekin parempi.
Peuroja on jo saapunut Tipakselle. 15
Valmistamme kauniit
JÄKÄLÄ/HAVUSEPPELEET
ja KIMPUT haudoille.
Valikoimissamme myös laadukkaat hautalyhdyt sekä kynttilät.
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14
stä
Itsepalvelupistee a
jok
t
ilä
ntt
ky
ja
t
ka
ku
kka
päivä klo 20.00 saa
Kainuuntie 88,
puh. ?????
KW/^< >/: dzPd ??. ?????????. Ennen vuodenvaihdetta pyritään Venäjän Karjalassa
vielä merkitsemään lähetinpannoilla 3 peuravaadinta.
. ????
AVARA JA ARMOLLINEN KIRKKO
Valitsijayhdistyksen tavoitteena on avara, tasa-arvoinen ja armollinen
seurakunta, joka keskittyy kirkon perustehtäviin.
Niitä ovat hengellinen työ, kristillinen kasvatus ja diakonia.
KOTISEURAKUNNAN
PUOLESTA
Irja
Matero
luokanopettaja
30
Mirja
Piipponen
luokanopettaja
32
Terttu
Määttä
kanslisti
31
Jorma
Piirainen
johtaja
33
39
40
siivooja
sähköasentaja,
eläkeläinen
Helena Piirainen Matti Ryynänen
z Haluamme,
41
Antti Sallinen
?loso?an maisteri,
perheen isä
42
Veli-Matti
Sallinen
43
44
Eira Salmensuo- Kirsi Virtanen
perhepäivähoitaja
Heikkinen
rovasti, eläkeläinen tradenomi
että kaikki jäsenet lapsista vanhuksiin voisivat kokea
seurakunnan tutuksi ja turvalliseksi yhteisöksi.
z Kirkko tuntee vastuunsa koko ihmiskunnasta.
z Omalla toiminnallaan seurakunta varjelee ympäristöä
ja huolehtii myös luomakunnan tulevaisuudesta.
z Kirkollista toimintaa kehitetään seurakunnan jäsenten toiveita kuunnellen.
z Puolustamme kaikkien kirkon jäsenten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.. ?????????. Kuva on otettu siellä viime talvena.
Metsäpeurat
vaeltavat
Metsäpeurojen syysvaellus
on parhaillaan hyvässä vauhdissa ja ensimmäiset peurat
ovat jo Sotkamossa.
. ????????. ?????.
???. ?.
?????????.
W????????. . ??. Lisäksi hanke on teettänyt
Powerpoint-esityksen sekä
kuhmolaisilla luontokuvaaja
Kari Kemppaisella metsäpeuravideon ja luontokuvaaja
Antti Leinosella valokuvanäyttelyn.
Kommentti
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
korkeudella ja etelämpänä kanta on vähentynyt roimasti.
hoitteisen metsäpeurahankkeen ansiosta.
Laskentatuloksia esiteltiin
tiistaina Kuhmossa pidetyssä
metsäpeuraseminaarissa,
jossa kävi myös ilmi yksi
merkittävä syy Venäjän Karjalan metsäpeurakannan häviämiseen, salametsästys.
Sitä yritetään torjua. Lisäksi voi
tulla jopa vankeusrangaistus.
Metsäpeurakannan auttami-
seksi suunnitellaan myös uusia suojelualueita sekä mahdollisia rajoituksia moottorikelkkojen käyttöön ja saarissa leiriytymiseen.
Rotupuhtaudesta ei Venäjän Karjalassa kanneta huolta, koska poroja ei Venäjällä
tätä nykyä hoideta lähelläkään metsäpeurojen elinalueita.
Vastikään valmistuneiden
tutkimusten mukaan Karjalan peuran monimuotoisuus
on suurempi kuin Suomen
peuroilla.
Venäläinen tutkija Konstantin Tirronen kertoi seminaarissa, että venäläistutkijat
ajoivat moottorikelkoilla
kiinni 3 metsäpeuraa, jotka
vietiin Moskovan eläintarhaan. Kaksi vaadinta kuoli
pian ja kuolinsyyksi todettiin
krooninen keuhkotauti.
Tirrosen mukaan eläimet
sairastuivat, kun ne pakenivat moottorikelkkoja henkensä edestä.
Suomessa metsäpeuroja
pannoitettiin vuosikaudet
moottorikelkoista. ??. ??????
??. Ainakin isommat laumat ovat tulleet sieltä jo pois.
RKTL aikoo syksyn kuluessa vielä pannoittaa peuroja.
Tavoitteena on, että pannoitukset saataisiin tehdyksi
Kuhmon puolella Metsähallituksen mailla, joilla RKTL:n
on helpompi operoida.
Esimerkiksi Tipaksella
pannoitus ei enää onnistu,
koska siellä on jo paljon pirstaleisempi maanomistus ja
lupien saanti maanomistajilta olisi hankalaa. Jos salametsästäjä jää Venäjällä
kiinni, hänelle määrätään
Suomen rahassa 3 000 euron
suuruinen sakko. ?????. DhKdK/>h s >K/dh<^ dd ?
W E E h
<???????. ?
?????. Torstaina 30. .
???. Lisäksi nähtiin ahman jälkiä ja vain kerran susilauman jäljet.
Kuhmon metsäpeuraseminaarissa lentolaskennoista
kertonut Petroskoin yliopis-
ton tutkija Konstantin Tirronen paljasti olevansa
enemmänkin suurpetotutkija. Vuoden loppuun mennessä
avautuu laaja tietopaketti metsäpeurasta osoitteessa www.
suomenpeura.?.
. lokakuuta 2014 KUHMOLAINEN
9
MARJATTA KURVINEN
MARJATTA KURVINEN
Karjalan
sudet syövät
irtokoiria
FAKTA
. . ^zEdd Z/s//<<K
>???????????.
<h
h D E
D?????>???. Itäisimmät laumat lienevät Timoniemen tietämillä
eikä peuroja enää tiettävästi
juurikaan ole itäisessä Kuhmossa. Peurat ovat nyt hyvin levällään, kertoo Arto Juntunen Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksesta RKTL.
Ensimmäiset peurat ovat
jo perillä talvehtimisalueillaan Sotkamon Sumsalla ja
Tipaksella.
Laumoja on kuitenkin vielä Kuhmonkin puolella esimerkiksi Kellojärven seutuvilla. Nyt RKTL
pystyy tekemään pannoituksia Metsähallituksen lisäksi
lähinnä UPM:n mailla.
Metsäpeuraseminaarissa käsiteltiin lyhyesti myös suurpetokantoja sillä alueella,
missä metsäpeuralaskentoja
tehtiin.
7000 kilometrin pituisten
laskentalentojen tuloksena
oli vain yksi näköhavainto
ahmasta. ??
???
???
?
???????????????????
<???????
Hänen
suunnitelmansa on tavata
isänsä tekemällä tästä sotaveteraanista haastattelu ja
tutkimustyötä.
Oikeaa isäänsä etsivä mies
päättää lähestyä kartanoa
Jälkikäteen katsellen tuntuvat myös pahalta takavuosina tehdyt metsien auraukset. Sitä hän ei kuitenkaan
ymmärrä, että nyt tuo Suomen metsistä saatu raha sijoitetaan ulkomaisiin tehtaisiin ja työpaikkoihin.
simmäisen kerran tästä äitinsä kirjeestä.
Perheettömän Vilhelmin
lähin ihminen on Martti, jonka kanssa hänellä on suhde.
Se ei ole kirjan juonen ainoa
yllätys, kun tarina etenee siihen vaiheeseen, jolloin Vilhelm aloittaa matkansa biologisen isänsä luokse. Käki kukkuu ja siellä on kevät. Kirja vuodessa, parhaana
kaksi.
väärällä nimellä, ja onnistuu
haastattelutyössään niin, että
pääsee jatkossakin käymään
kartanossa.
Vilhelm meinaa päästä
myös hengestään, kun työ
kartanossa ja sen ympäristössä laajenee yksityisetsivän
työksi ja vakoiluksi. Siellä jo lehtii puu. Me uskomme pyhäin yhteyden.
ANTERO KOMULAINEN
Eräkirja:
Väisäsen
uutuudessa
painopisteenä
entisajan
hirvenpyynti
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Martti Väisäseltä on ilmestynyt uusi eräkirja Ikimetsien
kruunupäät.
Kirja liikkuu otsikkonsa
mukaisesti paljolti hirvenmetsästyksen parissa kirveen
koskemattomilla saloilla.
. Kun olimme perheeni kanssa lähetystyössä KaukoIdässä, niin mekin usein ikävöimme pohjoista isänmaatamme. Hän halusi hyvästellä kaikki läheiset ihmiset. Sellaisia me ihmiset olemme.
Pyhäinpäivän Raamatun sanan opetus on kuitenkin, että kristityn kaipauksen tulisi suuntautua myös eteenpäin.
Kaikki me olemme kuolemaan tuomittuja niin kuin Dostojevskin kirjassa kuvattu mies, jolle annettiin viisi minuuttia
aikaa. Jahtiin lähdettiin silti
useimmiten usean hengen
voimin, mutta ei sentään nykyisenkaltaisilla käskynjaoilla järjestäytyneillä porukoilla.
. Kaipasimme lunta ja kesällä muistelimme Suomen
suven valoisia iltoja.
Ei ole outoa, jos kaipauksemme suuntautuu menneeseen. Sitten viimei-
A
Kaipauksen tulisi
suuntautua myös
eteenpäin.?
sen minuutin hän halusi vielä kerran katsella ympärilleen ja
ihailla luontoa ja maailmaa.
Dostojevskin teoksessa kuolemaan tuomitun ikävä ja
kaipaus kohdistui vain ja ainoastaan pian päättyvään elämään.
Lapsuuteni kotiseudulla Somerolla asui evakkoina Suomeen muuttaneita karjalaisia. Elämä päättyy, mutta kuitenkin kaikesta huolimatta kristityn tulevaisuus on valoisa. Myös uusi eräkirja on
suunnitteilla.
Alkuun päästyään Väisänen on ollut tuottelias kirjailija. Joskus
saalista taas tuli tuplasti odotettuun nähden.
Tämä on Väisäsen kymmenes eräkirja. Sen jälkeen teidät ammutaan.?
Miehen mielessä nuo elämän viimeiset minuutit tuntuivat äärettömältä arvokkailta. Sitten
hän varasi kaksi minuuttia ajatellakseen viimeisen kerran
itseään ja muistellakseen elämänsä vaiheet. Muiden tuomittujen tavoin hänet sidottiin. Usein he ikävöivät Karjalan
kunnaita. On tarvittu rahaa. lokakuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Sitä oikeata metästystä
Veli-Matti Sallinen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva rovasti ja vuosina
1985-1998 Kuhmon seurakunnan kappalainen.
Pyhäin
yhteys
D
ostojevskin romaanissa Idiootti kerrotaan eräästä kuolemaantuomitusta. KUHMOLAINEN Torstaina 30. Nyttemmin hakkuujälki on onneksi siistiytynyt.
Kirjassa metsästetään hirven lisäksi karhua, lintuja ja
turkiseläimiä sekä yövytään
vanhoilla savottasaunoilla,
niittylaavuilla ja rakotulilla.
Näin Väisänen antaa nykymetsästäjälle välähdyksen
entisajan metsästyksestä.
Kirja kertoo realistisesti
myös sen, että joskus saaliina
oli vain kokemuksia. Hän jakoi
ajan kolmeen osaan.
Hän varasi ensin kaksi minuuttia ystäviensä ajattelemiseen. Lisäksi hän
on kirjoittanut yhden savotta- ja yhden sotakirjan, jolle
hän parhaillaan kirjoittaa jatkoa. Hän
oli 27-vuotias nuori mies, terve ja voimakas. Ylösnoussut
Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja pimeyden turmiovallat.
Kristukseen luottaen me odotamme tulevan maailman
elämää. Sotilaitten komentaja ilmoitti,
teloitettaville: ?Saatte vielä viisi minuuttia aikaa. Meiltä kaikilta aika kuluu loppuun - ennemmin tai
myöhemmin.
?Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia.. Yksi kirjan tarinoista kertookin kompastelusta niillä
kaikkein karmeimmilla aurausalueilla. Hän teki suunnitelman, kuinka käyttäisi elämänsä viimeiset viisi minuuttia. Lähdettiin aamulla reppu selässä ja saatettiin olla
useampi päivä.
Ennen jahtiin lähtöä oli
odoteltu sopivia säitä, etsiskelty jälkiä ja käyty hirvien
kiimapaikoilla.
Väisänen kaipaa kotiseutunsa ikimetsiä mutta ymmärtää, että metsiä on hakattu tarpeeseen. Se oli sitä oikeata metästystä, sanoo Väisänen.
Kirjan tarinat sijoittuvat 50
vuoden taakse, jolloin Väisäsen jahtimaat Jonkerin, Mujejärven ja Lieksan erämaissa
olivat tosiaankin pitkälti kirveenkoskemattomia.
Tuolloin yksi henkilö saattoi saada luvan hirvenkaatoon. Tulevaisuus on Kristuksen. Vilhelmillä on väärä nimi, mutta
moni muukaan asia tutkintakohteessa ei ole niin kuin pitäisi.
Seppo Kämäräiseltä
romaani Tungettelija
Kuhmolaiselta kirjailija Seppo Kämäräiseltä on ilmestynyt tänä syksynä romaani
Tungettelija.
Kirjan on kustantanut
Nordbooks.
Tungettelijan päähenkilö
Vilhelm Saarela löytää äitinsä
kuoleman jälkeen kirjeen,
jossa äiti paljastaa, ettei perheen isä ollutkaan Vilhelm
Saarelan isä.
Äiti muistaa pojan oikean
isän, sukukartanon isännän
Mats Adlecruxin, mutta Vilhelm saa tiedon hänestä en-
Martti Väisänen julkaisee kirjan vuodessa, parhaassa kaksi.
Tungettelijan kannessa käenpoika lähestyy kartanonherraa.
Aikaisemmin Kämäräinen
on kirjoittanut talvisotaan
liittyviä kirjoja.
Viime vuonna häneltä ilmestyi Nordbooksin kustantamana kahden koirasihmisen seikkailuista Suomen suvessa kertova Tarkastaja
Brygner Brysselistä.
7$1*2.81,1.$$//,6(7 0$5,$ 7<<67(5 7((08 52,9$,1(1
+(,', 3$.$5,1(1 .<?67, 0?.,0$77,/$ /(,) /,1'(0$1 MD
LOWRMHQ LV£QW£ 0$5.2 0$818.6(/$ VHN£ )$17$6,$ RUNHVWHUL
72 .8+02 .8+02 7$/2 NOR
/LSXW DON P\\QWLSDLNNRMHQ SDOY PDNVXW
.XKPR WDORQ WVWRVWD
S
ZZZ NXKPRWDOR IL MD ZZZ OLSSXWRLPLVWR IL
/LSSXMD P\¶V RYHOWD
ZZZ DXUDYLLKGH IL VLQLWDLYDV
Se palvelee noin
250 helluntaiseurakuntaa
Suomessa kouluttamalla niihin työntekijöitä ja valmentaen seurakuntalaisia vapaaehtoistyöhön.
Opistolla voi valmentautua myös kansainvälisiin lähetys- ja kehitysyhteistyötehtäviin. krs
M U OT I
EISA
-35%
Tervetuloa!
Koulukatu 7, 88900 KUHMO, p. 13.00 Hartaushetki,
ruokailu ja ruokajakelu.
Onnea nyt ja aina
yksivuotiaalle
KAJAANIN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
?
Iso Kirja -kansanopiston
opiskelijat tarjoavat sunnuntaina 2. klo 11 . Iso Kirja ry:n johtaja
Marko Halttunen, joka
myös puhuu Kuhmon tapahtumassa.
Iso Kirja -opisto sijaitsee
Keuruulla. 1 h 56 min
Tervetuloa elokuviin!
ONNITTELUJA
www.ort.?/kajaani
,VlOOH /$+-$.2577,
-$/.$+2,7221
± YDDWLYLHQ
YDHOOXVWHQ MDORLOOH
Tutustu monipuoliseen tarjontaan
www.jalkasalonkihyvahoiva.com
Myös koti- ja laitoskäynnit
Jalkasalonki
HyväHoiva
Päivi Komulainen
Kinttupolku 19 A p. Ota yhteyttä 3.11. 010 665 9017
ilmoitukset.kuhmolainen@
almamedia.fi
Kainuuntie 89, p. Iso Kirja on myös
konferenssikeskus, jossa järjestetään muun muassa suuria kesätapahtumia.
ONNITTELUJA
Leikkaa talteen
Iso Kirja
vierailee
Kuhmossa
Tule ja kysy!
Muistathan helpot kotikäynnit!
p. 14.00
Onnittelut 12 v. 17
A J A N VA R A U S TA ! Klo 9
Myös jatkossa aina perjantaisin.
Koulukatu 14, 2. klo 10 Liturgia ja
vedenpyhitys.
Leikkaa talteen
La 1.11. .XKPR
Utajärvelle!!
T. www.kuhmonseurakunta.fi
Kirkkotie 6-8
Pyhäinpäivä 1.11.
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l:Kupiainen, s: Hakulinen, k: Gogolev).
Klo 19 ILTAKIRKKO Kuhmon kirkossa (Suutari, Lohi).
Tilaisuudessa luetaan viime Pyhäinpäivän
jälkeen Kuhmon seurakunnasta poisnukkuneiden sekä Kuhmossa siunattujen ja haudattujen
muiden ev.lut. klo 17, ja siihen
on vapaa pääsy.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Rajakatu 5
Kuhmon kirkko
Tervetuloa!
www.kuhmonhelluntaisrk.net
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
?????z??~
iloiselle ja touhukkaalle!
Toivoo mummi ja ukki
www.pajakkakino.net
Elokuvat 31.10.-4.11.
+XRPDD Ql\WlQW|DMDW
Pe ja ma 18.00, la 14.00
Seikkailuensi-ilta!
LOMASANKARIT
-K7/4-
8?
1 h 26 min
Pe 20.00, la ja ti 18.00
Hyytävä trilleri!
ANNABELLE
-K16/13-
9?
1 h 39 min
La ja su 16.00
Vuoden suosituin
7lVVl QXRUL W\WW| KlQ RQ
Q\W MR YLLGHQ ODSVHQ
PXPPX RQ
5DNNDDW V\QW\PlSlLYl
RQQLWWHOXW lLGLOOH
PXPPXOOH MD DQRSLOOH
OOD -XNND -DDQD MD 0LNNR
7LLQD MD 7LPR 0DULD 3HNND
(YHOLLQD MD 3DXOLLQD
MIELENSÄPAHOITTAJA
-S-
10?
1 h 43 min
AIKUISTEN POIKA
9?
1 h 34 min
Su 18.00
Hirtehinen trilleri
LUMIAURAMIES
-K16/13- 9. Omainen saa
messun jälkeen ottaa kynttilän mukaansa.
Pyhäkoulu kokoontuu su 2.11. Katso ennakkoäänestyspaikat ja ?ajat kotiin
postitetusta vaalikirjeestä ja www.kuhmonseurakunta.fi.. täyttävälle
Tiinalle
isälle
3.11.2014!
lapset perheineen
(HUR 7DSLR
.<//g1(1
.XKPR
. mennessä puh.
044 738 4317 tai marja-leena.suutari@evl.fi.
Su 9.11. 17, la suljettu, pyhäinpäivä
Kuhmon seurakunta
Puh. 044 275 0084/Sini
p. klo 17 Suuriehtoopalvelus.
La 1.11. klo 9.00 . 18.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Pe 7.11. 044 972 3228/Tarja
Haluatko pitää kodissasi/kylälläsi Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden. 17.00 Ison Kirjan
vierailu: Uskoa elämään!
Opiston musiikkiryhmä ja
Ison Kirjan johtaja Marko
Halttunen.
Ti 4.11. Torstaina 30. Kiertueella noin 40 opiskelijan mukana on muun
muassa. 044 300 8915
Su 14.00
Toiveuusinta
-K12/9-
Karjalanvalistajien
kirkon praasniekka
Pe 31.10. jumalanpalveluksen aikana kirkon keittiössä.
UUTTA MEILTÄ!
PARTURI-KAMPAAMO
6LQXW NRKWDVLQ SlLYlQl NHYlLVHQ
HOLQ NDQVVDVL NDXQHLPPDQ UDNNDXGHQ
2OLW RQQHQL KDDYHHQL PXOOH
VLNVL NLLWRNVHQL NDXQHLPPDW
VDQRQ UDNNDDQL VXOOH
6LQXD LNXLVHVWL UDNDVWDHQ
SXROLVRVL $LQR
JARI KINNUNEN
KUHMON APTEEKKI PALVELEE
60 v. (08) 617 2371 . 045 874 1077
Hierontaa
Puolihieronta........
Kokohieronta........
30?
50?
Aikoja myös viikonlopulle!
Isälle lahjakortit!
Lääkäripalvelun tiloissa,
Koulukatu 10
Kuntohoitaja/hieroja
Hyödynnä näkyvyytesi
myös verkossamme
Kysy edullinen
tarjouksemme!
p. onnittelut
5DNNDDPPH
p. klo 12.00 . Menu: sianlihakastike, perunat, lanttulaatikko, porkkanaraaste, vihersalaatti, leivät, juomat,
karpalokiisseli, kakkukahvit.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu pe 31.10.
saakka. pe 9 . klo 16.00 alkaen kirjastossa
Kirjailija Seppo Kämäräinen kertoo ja myy
uutuuskirjaansa
781*(77(/,-$
Tervetuloa!
KULTTUURITOIMI
0HLWl UDNDVWL V\GlQ MDORPSL NXOWDD
,NXLVHVWL PXLVWDHQ
-XNND
7DQMD MD -XKD 0DWWL
6HQMD 6R¿D MD 5LNX
.DQVVDPPH NDLSDDPDDQ MlLYlW
VLVNRW MD YHOMHW
VXNXODLVHW W\|NDYHULW MD \VWlYlW
5DNNDDPPH RQ VLXQDWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
.LLWlPPH RVDQRWRVWD
KAHVITARJOILU TÄNÄÄN!!
35 vuotta
vaatekauppaa,
sen kunniaksi
torstaina
ja perjantaina
kaikista ostoista
alennusta
a
L e ik k a u k s e t h u o m e n n
IL M A N
. sunnuntai helluntaista 2.11.
Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa
(l+s: Kupiainen, k: Gogolev).
Klo 12 MESSU Lentiiran kirkossa (l+s: Suutari, k: Lohi)
Messussa luetaan viime vuoden aikana
Lentiirassa siunattujen nimet ja sytytetään heidän muistokseen kynttilä. seurakuntien jäsenten nimet ja
jokaiselle sytytetään kynttilä.
21. 18.00
Pyhäinpäivänä 1.11. 11.00 Ehtoollisjuhla.
Su 2.11. Hannu-ukki Kuhmosta ja
kummitäti ja serkut Kuopiosta.
Pe 7.11. 13 isänpäivälounas srk-keskuksessa
lähetystyön hyväksi. (08) 655 0001
Perjantaina 31.10. (08) 655 0930
Palvelemme ma . lokakuuta 2014 KUHMOLAINEN
11
Kuhmon tapahtuma, jonka teema on
Uskoa elämään, järjestetään
Rajakatu 5:ssä 2.11. marraskuuta hengellistä musiikkia ja henkilökohtaisia todistuspuheenvuoroja
sisältävän tapahtuman.
Kuhmon helluntaiseurakunnan järjestämän tilaisuuden ohjelmasta vastaavat
Isossa Kirjassa ensimmäistä
ja toista vuotta opiskelevat
opiskelijat.
Tilaisuus on osa ?Kainuun
kierrosta?, jonka aikana opiskelijat vierailevat kahtena
ryhmänä kuudessa seurakunnassa eri puolilla Kainuuta. suljettu
Sunnuntaina 2.11
????
??????????????????
Koulukatu 10 Kuhmo,
puh. ??. 044 299 1121
Kainuuntie 88
p. ???. siivous . 044 332 5853
Fysioterapiapalveluja
Asiantuntevaa palvelua
p. ???????????????????
???????????????????
p. 0400 202 833
Puusepänliikkeitä
LVI-alan erikoisliikkeitä
p. 0400 889 672,
www.aijanhammas.fi
Puistokatu 12
Kainuuntie 88 (takapiha)
p. Kukkakauppoja. ?????. ???. 010 423 3109
Avoinna ma, ke, to 7 . 655 2121, 040 506 2121
Rajakatu 52, p. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min.
Matkapuh. krs
Myös kotikäynnit.
Parturi-kampaamo
Kainuuntie 88,
II krs.
Koulukatu 14
Tuomo Piirainen
<???????. ?????????????
y
<??. Eläinlääkäreitä
KUHMON
TIETOKONEHUOLTO
y Huolto-
ja tukipalvelu
y Tietokone- ja
oheislaitemyynti
Avoinna arkisin
klo 9.00 .
??. <???. (08) 652 0924
puh. ????????????????
W??. 655 0621
?
Jalkasalonki
Kiinteistöpalveluja
. 040 595 8501
Myös kotikäynnit
KEMIALLINEN JA
VESIPESULA
Kotileipomoja
Katso edulliset hintamme
www.liaton.?
Pajukuja 4
p. ?. (08) 652 0020
Koulukatu 14
P. kirjanpito . kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
?
Juha Ahtonen LKV P. 044 297 6069
.XKPRQ
+LHURQWDSLVWH
Kainuuntie 99
Koulutettu hieroja,
hermoratahieroja
Paula Kyllönen
p. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
Koulutettu hieroja
TATIANA
TAMPIO
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Mäkikatu 10, p. isännöinti . 086 550 196
p. 044 275 0084/Sini
044 972 3228/Tarja
. ammattitaidolla
Koulukatu 14, 2. Katujen, pihojen ym. Jätesäiliöiden myynti
. Sako/hiekkakaivojen
tyhjennykset
. Siirrettävät wc:t 4 kpl
Hiushuone Tuulia
0440 505 805
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
Jätepakkaaja-auto
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
www.jateyhtyma.fi
Optikoita
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
Hyvän ilman kampaamo
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Vienantie 33,
p. (08) 655 0167
Kainuuntie 86
Puh. 0400 293 411
Huoltotie 11, Kuhmo
http://personal.fimnet.fi/
elainlaakari/ss
Puh. KUHMOLAINEN Torstaina 30. Jätesäiliöiden tyhjennykset
. lokakuuta 2014
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Hierojia
Y Kuljetusliikkeitä
Kampaamoja
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
JÄTEKULJETUKSET
Parturi-kampaamo
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
MAIJA IMMONEN
Kainuuntie 88,
puh. ?????????????
y
s??????????. 045 105 7989
Kainuuntie 88, Kuhmo
Ajanvaraukset
p. 044 332 9016
Erikoishoitoloita
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. 040 561 4898
Ota
yhteyttä ja
varaa paikka
ilmoituksellesi!
p. 040 722 3909
23 v. jalkojenhieronta
. silikoniorteesi
Lääkäreitä
?
HyväHoiva
Päivi Komulainen
lähihoitaja, jalkahoidon at suorit.
Kinttupolku 19 A p.
????. 655 1651
Parturi-kampaamo
KOULUTETTU
PARTURI-KAMPAAMO
ATK-palveluja
RISTO HAVERINEN
+LGDVWHOHHNR WLHWRNRQHHVL"
DSXD 3& KXROORVWDPPH
9LUXVWHQ KDLWWDRKMHOPLHQ SRLVWR
+XROWR MD YDUDRVDW NDLNNLLQ PHUNNHLKLQ
8XGHW WLHWRNRQHHW MD RKHLVODLWWHHW
.DLQXXQ
7LHWRPLNUR 2\
0\\PlOl
+XROWR
.DLQXXQWLH 0D 3H
. 010 665 9017
Parturi-kampaamo
Iivantiira
Kekkostie 5050
puh. 652 1455,
040 567 6842
Hammaslääkäreitä
p. ADR-kuljetukset
. Viemärien avaukset,
sulatukset ja pesut
. 16.30,
Huoltotie 9
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
p. kiinteistönhuolto
. kynsienoikaisu
. 61,20?/kk
+alv
INTERFLORA
Kukka- ja
Hautauspalvelut
Kukkakeskus
p. (08) 652 0055
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. Siirtolavat 8 - 15 m3,
vuokraukset ja tyhjennykset
. 044 353 1007
Parturi-kampaamo Kuhmon
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. 0400 296 261
Kaija Romppanen
Hakatie 4
p. ??. 050 373 7895
Myös perusjalkahoidot.
HOIITO
HO
SOPPI
Koulukatu 8
/DDMDNDLVWDOLLWW\PlW
3XKHOLQOLLWW\PlW
3XKHOLPHW MD WDUYLNNHHW
?
?
?
?
?
?
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Kainuuntie 88, Kuhmo
Hammasteknikoita
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Timo Kyllönen
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. 040 764 5726
Anita 040 754 4282
Joustavat aukioloajat.
Mustikkatie 18
Pitopalveluja
p. 0400 336 310
Jalkahoitoja
jalkahoidot .
W??. 15
Parturi-kampaamo
Lankapuh. (08) 652 0127
kukka-emilia@hotmail.fi
Hinnat
alk. 050 328 2020
Meiltä myös
työvaatteet:
Kainuuntie 101,
Kuhmo
www.kuhmonputkityo.fi
^???. W????????
:??????????????. 0500 160 029
Koulukatu 5
p. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
Maija Kyllönen
Virkatie 2 (Lepokynnäs)
P. parafiinihoito
vyöh.ter. 040 516 6983
K A H V I L A
JUTTUA
Annan Pitopalvelu
K U H M O - TA L O
p. ??. 040 569 0096
Koulutettu hieroja
Riitta
Haverinen
Pesuloita
Koulukatu 8
p. ???. pesut
ja kastelut
. ????
D??. 045 874 1077
www.jalkasalonkihyvahoiva.com
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
www.kpkuhmo.?
kiinteistönvälitys . julkinen kaupanvahvistus
. Arkistojen tuhoukset
Kuhmon Musiikkiopisto. 046 613 9887.
KOIVU- JA SEKAPILKETTÄ.
P. Ohjaus Juulia Tapola. klo 19.00 Pajakka-sali
JOKAISELLE JOTAKIN. taimikoista harventaen,
sähkölinjoilta, ensiharvennuksesta ym. klo 15.00
KAINUUN TANGOLAULUN TAITOKISAT -finaali.
Kilpailua säestää Kuhmon Römppäorkesteri. 040 767 3982.
ARIENS lumilingot alk. P.
040 750 9318.
Kaikenlaista
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. P. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. P. Kotitalousvähennys. klo 18.00
KUHMOLAISEN TANSSIN 10-vuotisjuhlanäytös. . P. Kainuun Kansanpelimannit & Kulttuuritoimi.
Ennakkomyynti Kuhmo-talon toimisto puh. KRUUNUPÄÄ, SISSI.
VICTORINOX veitset. Ei seksilinja.
SÄHKÖTYÖT ja PIENET REMONTIT edullisesti. 995,-.
STHIL sahat & raivurit, myös
vaihtaen. . 79,-. Kontion koulu & Kuhmon
kaupungin kulttuuritoimi.
Pe 14.11.
VÄÄRINPÄIN MAA. Esiintyjät Hannele Partanen &
Bändi. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . 040 733
9153.
HALLI- ja VARASTOTILAA Sotkamossa Kainuuntien varressa.
P. MARTTIINI puukot, mm. 0400 571 028.
KAKSIO Sotkamossa 2h+k+s
62 m2. Puusuksien aikakaudella Järvinen
kulki kehityksen kärjessä keveytensä ja hyvän hiihdettävyytensä ansiosta. Saatavilla myös vuodet 2011, 2012,
2013. Kahvitellaan uusissa
tiloissa. 0400 281 991, 08 712 150.
HOMEKOIRA nopea ja siisti tapa
paikallistaa homevauriot. 33,
50, 60 cm. Liput
15/10?.
Tanssi-illan näyttely esillä Kuhmo-talon aulassa 10. 0500 284 615.
KOIVU-KLAPI kuiva, I-laatu. 0400 239
200 tai googleta ?Karavaanarit
Ontojärvi?.
Vuokatissa saunallinen KAKSIO,
2h+k+s, 650 ?/kk. 040 581 9916 Kuhmo.
SOLFER ARTIC 540DL -87 keskusl, sähköp. Myös muovisuksikaudella Juha Mieto,
Helena Takalo, Kari Härkönen ja kumppanit menestyivät Järvisillä todella hyvin,
Kirvesniemi sanoo.
Järvisen uuden malliston
tuotteet on kehitetty Suomessa koko kansan talviurheiluun sopiviksi.
Mallisto sopii sekä hiihdon aktiiviharrastajille että
satunnaisille kuntoilijoille.
Kaikille avoin nimikilpailu!
Kalevalan kuntoutuskoti täyttää 25 v. Liput
5 ?. Kaikenkuntoiset,
myös verovikaiset. 040 513 2633.
JOULUKUUSIA
pystymetsään
esim. 044
333 1207 tai 046 538 4491.
Vuokralle tarjotaan
Kuhmossa kalustettu OMAKOTITALO 4h+k+s+rantasauna Ontojärven rannalla. Vain Kuhmossa esityksessä
livenä 8 hengen ortodoksinen kuoro.
Ti 4.11. klo 16.00 Pajakka-sali
JOS VÄLITÄN -konsertti. (toimitus postitse + 6 ?).
KIINTEISTÖJEN LUMITYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. klo 19.00
Kajaanin kaupunginteatterin vierailu. Kähkönen
p. 10 ?. klo 19.00
Hyvässä ja pahassa YÖ-YHTYEEN konsertti. Järj. Vap. Uuden nimen tulisi
ilmentää monipuolisia palvelujamme.
Julkistamme kaikille avoimen nimikilpailun! Keksi meille uusi
nimi ja postita ehdotuksesi meille yhteystietojesi kera.
Kuoreen merkintä nimikilpailu. 040 877 9257.
Opel Omega V6 vm. Nouto, maksu käteisellä. Älä suotta jonota, tilaa ja hae liput etukäteen.
Tervetuloa!
Kulttuuritoimi
. klo 15.00
KAINUUN TANGOLAULUN TAITOKISAT -karsinta.
Kilpailua säestää Kuhmon Römppäorkesteri. Solistit Kansallisoopperasta Ritva-Liisa Korhonen, Ari Alamikkotervo ja Riku
Pelo ja pianosäestyksestä vastaava Ilmari Räikkönen. Klo 9.15 Rajakadun salilla, klo 10.30 Saarikosken
Kuusenkuiskeessa. (sis. vaatteita. Voit osallistua myös sähköpostitse tai palauttamalla ehdotuksesi Kalevalan kuntoutuskodin neuvontaan. klo 18.00 Pajakka-sali
KAINUUN KANSANPELIMANNIEN konsertti. Tervetuloa!
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Verkkoon/lehteen: . 010 665 9017
?
?
Oikeutta Eläkeläisille
tapaaminen Tarinatuvalla,
Rajakatu 52, ti 4.11.2014
klo 11. Lämpöeristetty KOIRANKOPPI uusi.
P. P. alkaen
kello 17. 23.11.
Su 23.11. P.
0400 808 856.
Toyota HENKILÖ- ja PAKETTIAUTOT Hiace (vm. 0400 546 105.
OMAKOTITALO
Hyrynsalmen
taajama-alueelta. Liput 18/12 ?.
Ma 3.11. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. P. helmikuussa 2015.
Palvelumme ovat laajentuneet vuosien aikana ja haluamme sen näkyvän nimessämme. Kilpailuaika 31.12.2014 asti. 0800 393 950.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. Esittäjänä kajaanilainen uusi vapaa
ammattiteatteri. P. 040 716 9012.
Ostetaan
OK-TALO
Ämmänsaaressa.
ASUNTOVAUNU, kats.vapaa. Vapaa
pääsy.
La 22.11. Leo Tolstoi ANNA
KARENINA. Julkistamme
uuden nimen 31.1.2015 avoimien ovien päivässämme!
Onnea kilpailuun ja tervetuloa
avoimien ovien
Nimikilpailun
lkintona
päivään 31.1.2015!
voittajalle pa
SIHOITO3 vrk:n TÄY DELLE
LOMA KAH ELUHEMMOTT N!
E
HOITOINE
me muita
Lisäksi arvom ja!
Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo
hyviä palkinto
www.kalevalankk.fi
kalevalan.kuntoutuskoti@kalevalankk.fi
www.kuhmolainen.fi
6(85$7
Rivi 1,20 . Metsäyh. P. 044 272
8997 Pasi.
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. Soita 015 446 200 tai 050 564
2393/Leena.
Ota uusi suunta elämääsi. 044
266 1632, www.homettako.fi
AUTOASENNUSTYÖT/AUTOJEN
RENKAAT. Juminkeko ja Runolaulu-Akatemia.
Ma 17.11. klo 11.30 ANNA KARENINA koululaisnäytös.
To 6.11. P. Liput 15/10 ?. 0400 201 424.
Tule, tee löytöjä LELUKKEEN
KIRPPUTORILTA. 045 130 8680.
PYÖRÖPAALIHEINÄÄ 2014 sadosta, kuljetus sopimuksen mukaan! P. Teatteri Telakan vierailu: PETROSKOI la 15.11. Kuhmon Kamarikuoro &
Kuhmon Mieslaulajat. + alv
Laskutuslisä 5,13 ?
Puh. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00
Myydään
Myydään
Lentiiran
kesätapahtumassa
2014 kuvattuja DVD-LEVYJÄ. 16.11.
ISON KARHUN KANTAPÄILLÄ. kahvit)
La 1. Esitys on suunnattu 2 . 0400 188
960.
Ostetaan METSÄTILA erämaasta kämpän rakennusmahdollisuudella vesistön ääreltä. P. 0400 168 083.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. p. Liput 10 ?.
Järj. Liput 15 . hyvä ja siisti, h.
2390 ?, vaihdossa ehkä jotain.
P. Sari 0700 84 444,
ota talteen. Sen seurauksena Järviset eivät menneet
kieroon kuten yhdestä puusta tehdyt sukset. Metsästys/kalastuskäyttöön.
Vast. Järvinen on erittäin merkittävä suksimerkki maastohiihdon historiassa. 0400 184 802 keskiviikkoon mennessä. Kuhmon Kuvataideyhdistyksen
TAIDENÄYTTELY. P. P. Ti-su 10-24,
1,99?/min. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Tangokuninkaallisten konsertti. P. Päivähoitotoimisto & Kulttuuritoimi.
14. klo 13.00.
La 1.11. Esityksen kesto 35 min. klo 19.00
KAAMOKSEN KAATAJAISET. Kesto
35 min. KUHMOLAINEN Torstaina 30. klo 18.00
Jukka Linkola: HÖLMÖLÄISOOPPERA. MUCKBOOT saappaat alk. Liput 33 ?.
Su 9.11. Järj. Järj. -95 KORJAUSKÄSIKIRJA. 044 260 7794.
ENNUSTAN tulevaa korteista
vuosien kokemuksella. Henkan Paja Tmi Suomussalmi. klo 18.00.
Järj. Sähköpostilla . 60
min. Pohjoisten kansojen
tarinoihin keskittyvä kulttuuritapahtuma, tällä kertaa osana
Römppää! Musiikkia, teatteria, luentoja, näyttely.
Mm. ?ã???Ñ????
?«?£¥ ª?¢¥¢¢?
Pe 31.10. Järj. Leluke,
Koulukatu 9, Kuhmo.
185/14C NASTARENKAAT, 1
talvi ajettu VW vanteilla. lokakuuta 2014
14 URHEILU&LIIKUNTA
Järvinen tekee paluun
Suomen hiihtoladuille
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
Millä suksillä Juha Iisakki
Mieto hiihtikään parhaat
vuotensa. Avajaiset 1.11. (08) 741 550.
OSSIN
KODINKONEHUOLTO.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. Uusia eriä leluja, palapelejä, luistimia, kenkiä,
sukkia ym. 7 ?, 90 min. Huomioi poikkeava
alkamisaika! Ilmoittautumiset
osallistumisesta Matti Haloselle p. Vapaa pääsy.
Ma 10.11. klo 11.30 Kuhmo-talolle.
Kaikki mukaan!
KR Killan Kuhmon
osaston marraskuun
kiltailta Kalevalan Kuntoutuskodilla to 6.11. Tervetuloa!
Senioriopettajat.
Mennään katsomaan
Kajaanin kaupunginteatterin Anna Kareninaa ti
4.11. klo 19.00
SINITAIVAS . P. Kontion koulun
4 ja 5 luokat. (08) 6155 5451,
(08) 6155 5450. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. 6-vuotiaille. krs, remontoitu asunto. THERMOS termospullot. (08) 741 068
Ämmänsaaressa Kiannonkadulla 3 H+K 75 m2, 1. 28.11. . Liput 41 ?.
Auraviihde.
La 8.11. Järvinen
valmisti ensimmäisten joukossa sälesuksia eli kokosi
rungon osista. Liput 10 ?.
Su 2.11. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. 84-05), Corolla, Hilux yms. 1.11.14 lähtien. jyrki.kaukonen@fimnet.fi
Ostetaan
Kaikenlaista
METALLI, maatalousromua, kattilat, akut, kuparia, kaapelit ja
autonromut, traktorit, asuntovaunut/autot, myös epäk. 041 470 7717.
Osta KIRJALAHJA ISÄLLE! Sotkamon Työväentalo - torpasta
taloksi Osmo Polviselta, puh.
0400 234 505, hinta 30 . HUOLTOPALVELU, kaikki merkit.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. 044 533 8353.
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. P. Järvisillä tietysti.
Järvinen on monien mielessä
synonyymi suomalaiselle
hiihtoharrastukselle.
Nyt Järvisen sukset palaavat laduille yli kahden vuosikymmenen mittaisen tauon
jälkeen.
Uuden malliston Optigrippitopohjasukset valmistetaan Kiteen suksitehtaalla.
Järvisen sukset, sauvat ja
monot sekä hiihtotekstiilit
tulevat myyntiin viikolla 45.
Kokkolan Halpa-Halli Oy
vauhditti Järvisen tuotannon
uudelleen käynnistämistä.
KSF Sport Oy:n toimitusjohtajan Harri Kirvesniemen mukaan Järvisen tuotemerkin paluuta oli mietitty
Kiteen suksitehtaallakin pariin otteeseen, mutta lopullisen kimmokkeen antoi Halpa-Hallin tekemä aloite.
Kirvesniemi kiittää myös
Tuomo ja Matti Järvisen
myötämielistä suhtautumista siihen, että Järvisen tuotemerkki saa mahdollisuuden
uuteen nousuun.
????. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?