Laatikosta kurkistaa voittajatiimi eli Riina Pääkkönen (vas.), Leila Jokelainen ja Jyri Pääkkönen.
Voittajat Kuhmosta
Taitaja9: Tuupalan koulun joukkue Kainuusta jatkoon >> 10
Rajavartiosto aloittaa ensivastetoiminnan Kuhmon pohjoisosissa, jolloin toiminta-alue ulottuu Suomussalmellekin. MARRASKUUTA 2012
Demokratia
Joukko kyliä on
tehnyt aloitteen
lähidemokratiakokeilusta. >>7
NRO 96
PERUSTETTU 1959
ANTERO KOMULAINEN
IRTONUMERO 2 e
Ei tullut
kansallispuistoa
Kuhmo ja koko Kainuu jäi
ilman kansallispuistoa.
Asiasta myös pääkirjoituksessa. Toiminta alkaa 2013.
Kuvassa menossa harjoitus, jossa ensivasteyksikkö siirtää katolta pudonneen loukkaantuneen ulkoa pakkasesta sisälle. >> 11
Näyttää pahalta
muttei ole
Kiva HT:lle
kova vahvistus
Jaurakon jätealueen alapuolella on pahannäköinen ja -hajuinen, mutta
vaaraton lätäkkö. >> 6 - 7
Äänikirjasta
myös elämyksiä
Sinikka Soikkelille kirjoissa on oltava ajatusta. >> 2 ja 5
Kuhmon A-tiimin nuorten voitto Taitaja9:n Kainuun paikalliskilpailussa ilahdutti joukkueen yhtenä valmentajana toiminutta teknisen työn opettajaa
Mika Kähköstä. >> 24. Säästöt
Työntekijöitä
ei paljon naurata kaupungin
säästöaikeet. >> 4
Jääkiekkoilija Ville Komulainen tulee pelaamaan
Kiva HT:n III-divisioonan
joukkueeseen. >>4
WWW.KUHMOLAINEN.FI
PERJANTAI 30
Renkaiden vaihto onnistuu.
Sain Patroliinkin vaihdetuksi. Luonnollisesti biologit tekevät edelleen tutkimuksiaan, mutta aikaisempaan tapaan.
Paikallisille matkailualan yrittäjille ympäristöministeriön linjaus tuo toimintaan selkeyttä, mutta havitellun kansallispuiston tuoma markkinoinnillinen lisäarvon on menetetty. Luultavasti linnunpöntön tekokin onnistuisi.
Outi
Haverinen
Kuhmo
Makkaratikku, kyllä. hiihtolatuja,
joiden ylläpito maksaa ja joista
ei veloiteta maksua käyttäjiltä.
Kirjasto ja kansalaisopisto jäätävä,
koska siellä on aina
jokaiselle jotain.
Ottakaa järki
käteen ja karsikaa
kaikki turha pois.
Keskustelua Kuhmon kaupungin
säästökeinoista
Gallup: Pärjäisitkö Taitaja9-kisan tehtävissä?
Makkaratikkua en saa tehtyä, jos se takoa
pitää. Renkaiden vaihto ei onnistu. Koska asia ilmeisesti kiinnostaa muitakin
käytännöllisesti ajattelevia, niin kerrottakoon, että Topi
pyyhkii pölyt itse pulloistaan säännöllisin välein, vaikka
huushollissa käykin siivooja. On
ollut mielenkiintoisia juttukeikkoja yllin kyllin.
Yksi mielenkiintoisimmista oli käynti Topi Mikkolan luona. Yritän parantaa tapani.
Toinen ongelma on tervehtiminen. Kansallispuistona alueet olisivat
varmasti olleet entistä kiinnostavampi kohde
luonnosta kiinnostuneille ja liikkuville suomalaisille sekä kansainvälisillekin vieraille.
Erilaisia rajoituksia vastustaneet ja pelänneetkin voivat nyt huokaista helpotuksesta.
Kuhmossa suojelualueilla elämä jatkuu entisellään tuttujen rajoitusten puitteissa. Toisaalta on
runsaasti esim. Ei taida onnistua
linnunpöntön tekokaan.
Sinikka
Luokkanen
Kuhmo
Makkaratikku onnistuu, jos on malli vieressä. Saattaa käydä ja todennäköisesti myös on käynyt niin, että en hoksaa kaikkia
vastaantulevia, jo tapaamiani ihmisiä enkä siis tervehdi.
Siinäkään ei ole kyse mistään ylimielisyydestä, ainoastaan hajamielisyydestä ja siitä, että uudella paikkakunnalla
tulee niin paljon uusia tuttavuuksia, ettei muisti riitä.
Mutta edelleenkin on ollut mukavaa täällä Kuhmossa. Linnunpöntönkin olen tehnyt.
Kerttu
Hirvonen
Kuhmo
Makkaratikku, kyllä kai. Eivätkä pullot tosiaankaan olleet pölyisiä.
P
arhaillaan käynnissä oleva uusien kansallispuistoalueiden valitseminen pudotti jo ensimmäisellä kierroksella pois esille nostetun Kuhmon kansallispuiston.
Ministeriön jäljelle jättämät puistovaihtoehdot ovat aivan muuta kuin Kuhmossa tarjolla
olleet alue. Tietokoneen näppäimiä en onnistuisi palauttamaan paikalleen. Lautasliinat
saan taiteltua. marraskuuta 2012
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 30.11.2012
Marjatta Kurvinen
Päätoimittaja Martti Huusko
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja.
Voi, huonoja
tapoja, voi!
Kuhmon kansallispuistoalue
ei innostanut ministeriötä
T
e kuhmolaiset olette lyöneet minut ällikällä monta kertaa.
Ikäiseni ja jopa minua vanhemmat ihmiset ovat teititelleet minua.
Periaatteessa teitittely on tietysti hyvä
tapa ennen sinunkauppojen tekoa, mutta
minä olen jo oppinut tavasta pitkälti pois.
Edellisessä työpaikassa ei juttukeikoilla ihmisiä juuri enää
teititelty ja se tuntui uskoakseni kaikista luontevalta.
Nyt olen taas yllättäen sen saman ongelman edessä. Selvästi vanhempia
A
Miten vastata, jos joku
teitittelee, enkä sitä
halua??
periaatteessa kai pitäisi teititellä, mutta tulenkohan edes sitä tehneeksi.
Toivottavasti en ole sinuttelullani ketään loukannut. Lautasliinat saan taiteltua. Keitä teititellä. Lautasliinoja
osaan entisenä tarjoilijana taitella vaikka
minkälaisia. Siksi Metsähallituksen sekä muiden
alan toimijoiden pitäisi laittaa nyt iso markkinointipyörä pyörimään kotimaan myynnissä.
www.kuhmolainen.fi
Mietittävä, mitä palveluja esim.
liikuntatoimessa tässä
taloustilanteessa pidetään
yllä. Huomio kiinnittyi ikkunaan, jossa jo muutama viikko sitten paloi jouluvalot.
Laitoin asian mieleeni mielenkiintoisena juttuaiheena, ja
kun asia tuli toimituksessa puheeksi, arvasivat kollegat, että kyse on Topin ikkunasta.
Soitin Topille ja hän suostui oikopäätä jutuntekoon.
Jutun julkaisemisen jälkeen kahvipöytäkeskustelussa
alettiin aprikoida, mitenkähän Topi saa pidetyksi pullonsa
pölyttöminä. On vähän alan kokemustakin siitä.
Linnunpöntön saan tehdyksi.
Esko
Niskanen
Kuhmo. Ei
ole ainakaan ollut tarkoitus. Joistakin liikuntatapahtumista maksetaan
käyttövuoroista, kuten
jäähallivuoroista tai uimahallin
käytöstä. Renkaiden vaihto onnistuu hyvin.
Lautasliinojen taittelukin onnistuu erittäin
hyvin. Tietokoneen näppäimiä en onnistuisi saamaan oikeille paikoilleen. Se juttu lähti syntymään siten, että vieraideni kanssa
kävelimme Kuhmon rantaraittia. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. Miten vastata, jos joku teitittelee minua, enkä
todellakaan sitä halua?
Itse en teitittele nuorempia tai noin samanikäisiä ihmisiä
edes ensimmäisellä tapaamiskerralla. Näppäinten asettelu voisi tehdä tiukkaa. Renkaiden vaihto onnistuu, sillä olen
saanut autoalan koulutuksen. Tietokoneen näppäinten asettelu ei
ehkä onnistuisi. Pohjoinen vuoristoalue, suo, Keski-Suomen järvialue ja rannikon kalliorannat
innostivat ympäristöministeriötä enemmän
kuin Kuhmon vanhat metsät, harjut ja järvialueet.
Tietyllä tavalla kuhmolaisten on oltava pettyneitä siitä, ettei taiga-alueen läntisimpien
alueiden ja vedenjakajan lähelle latvavesille
syntynyttä vanhojen metsien ja sen erityispiirteiden merkitystä haluttu nostaa enem-
män esille
Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Hän ei ollut tietoinen Kuhmossa sijaitsevasta Hiidenportin kansallispuistosta.
Vastasin hänelle, että
meillä on jo Hiidenportin
kansallispuisto ja Ulvinsalon
luonnonpuisto sekä Elimyssalon luonnonsuojelualue.
LUKIJAKUVA
Raimo Piirainen
kansanedustaja (sd)
Kajaani
MIELIPIDE Kuhmossa on
jo yksi kansallispuisto joka
on Hiidenportti. Kirjoita viestin alkuun
KUH ASIA ja sen jälkeen
viestisi.
Arla Natura
KERMAJUUSTO
1 kg (4,99 kg)
ei pidempään kypsytetty 900 g
rajoitus: 2 kpl/talous
RUODOTON
ERÄ
Tuore
LOHIFILEE
vacum, Norja
rajoitus 2 pkt/talous
7
99
kg
4
99
-33 %
kpl
-16 %
Ilman korttia 5,95 kpl (5,95 kg)
Korpela suussasulava
JOULUKINKKU
Conference
PÄÄRYNÄ
459
500 g (9,18 kg)
149
Voimassa to-la 29.11.-1.12.
Hollanti
Ilman korttia 11,95 kg
kg
KONSULENTIT:
Pe 30.11. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Lisää tietoa
saa netistä.
Uuden kansallispuiston
kannattaja soitti kysyen kan-
Jouko Miettinen
PS
Palvelemme sunnuntaisin klo 12-21. Tervetuloa.
Tietäiskö joku kuhmolaisista, mistä tilaisuudesta kuva on. Kuva lienee otettu jonkin koulutuksen päättäjäisissä tai valmistujaisissa joskus 1910-luvun alussa. Tärkeänä tavoitteena
pitää olla, että kaikki jo sovitut liikennehankkeet saadaan käynnistettyä.
Kuhmon
Hiidenportti
neen luottamuspulan Tervalaa kohtaan. Niitä
voi lähettää julkaistavaksi sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi
Kirjoita
mielipide
Mielipiteitä voi Kuhmolai-
seen lähettää joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus.
kuhmolainen@almamedia.fi
tai kirjeitse osoitteeseen Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo.
Lyhyitä mielipiteitä voi lähettää myös tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
17192. Kuhmossa vielä pysyy roti näissä
piiperryshommissa.
Kuhmossa ei ole mitään
erityisen hienoja/ainutlaatuisia luontokohteita.
Siinäkin mielessä Kuhmo
on väliinputoaja - valitettavasti. 7 . Taitaa ministeriön
päätös olla perusteltu.
tilanteesta ja toimivat sen
mukaisesti.
Oikeiden asioiden puolesta pitää ja kannattaa taistella.
Pohjimmiltaan olemme todistamassa nyt kulttuurin
muutosta, jossa voimakastahtoinen liikenneministeri
on laittanut oman arvovaltansa peliin muuttaakseen
toimintatapoja tahoilla, jotka
eivät kunnioita kansanvaltaa. 21
-19 %
Ilman korttia 4,19 kpl (25,39 kg)
Lisää hyviä
jouluisia tarjouksia
ensi viikolla!. Kirjoituksia ei palauteta. Osoite on
Lentiirantie 342. Perjantaina 30. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9017. 1 kg)
200 g (8,95
Ilman
Plussa-korttia 2,05/prk
(10,25 kg)
Snellman
NAUDAN SISÄ- ja
PAAHTOPAISTI
-16 %
Ilman korttia 5,49 pkt (10,98 kg)
Heimon Gourmet
JOULULIMPPU
500 g viipaloitu
(3,38 kg)
pkt
kpl
-13 %
Ilman korttia 2,19 rs (5,48-6,26 kg)
JOULUPUKKI vierailee pe 30.11.
klo 10-12 ja 14-16
Tarjoukset voimassa pe-su 30.11. Tervalalla on täytynyt olla tiedossa, että liikennehankkeiden on sovittava hallituksen kehykseen. Tämä
tarkoittaa sitä, että liikenneministeriä, ministeriryhmää,
hallitusta, liikennevaliokuntaa ja eduskuntaa on johdettu asiassa harhaan. Muista henkilöistä ei ole tietoa. rutina.
Hieno homma. Veljekset Kalle ja Esko Heinonen olivat ilmeisesti Kuhmon Lammasperältä tai Korpisalmelta. . Annan
täyden tukeni ja arvostuksen
Merjan rohkeudelle haastaa
virkakoneisto ja sitä tukevat
poliittiset tahot, jotka näkevät hyötyvänsä syntyneestä
taani uudelle kansallispuistohankkeelle. Kuhmoon ei
tarvita kansallispuistoa,
jopa vihreä ympäristöministerikin sen myöntää.:)
Nyt loppu SML:n ja muiden ?erämiesten. 010 538 0111,
ark. 18,
su 12 . Asiaa tiedustelee Sukuseura Heinoin-Heinonen ry:n puolesta yhdistyksen sihteeri
Marja Liisa Varonen, mlvaronen@gmail.com, 050 3662072.
Sukuseura on kiitollinen, jos joku tunnistaa ja tietää jotain näistä Heinosen veljeksistä.
Kuhmolainen julkaisee uusia ja vanhoja lukijoiden kuvia. Kirjoita napakasti. Ikävä kyllä rapatessa
roiskuu ja tämän on saanut
Merja tuntea nahoissaan.
Mutta kunnioittavalla ja vakaalla tavalla liikenneministerimme on pysynyt linjassaan ja oikonut virheellisiä
käsityksiä, joita tapahtumaketjuun on liitetty.
Liikennepolitiikka ja rahoituskehykset on saatava
yhtenäistettyä, siksi liikenneviraston laskelmia käydään nyt läpi hallituksessa,
jolloin päätökset mahdollisesta lisärahoituksesta tehdään ensi kevään kehysriihessä. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
3
Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 1,5 kg
kg
-10 %
Ilman korttia 3,19 pkt (21,27 kg)
Voimassa to-la 29.11.-1.12.
Saarioinen
Arla Castello
189
prk
339
LAATIKOT
JUUSTOT
peruna-, lanttu- ja porkkana
350-400 g (4,73-5,40 kg)
-12%
-35 %
Herrgård, Präst ja Havarti
165 g (20,55 kg)
rs
Ilman korttia 7,79 kg
K-Supermarket mukana
Kuhmon joulunavauksessa:
Tervetuloa glögille ja tortulle
klo 17 ?19!
HK takuumurea
GRAAVI- ja KYLMÄSAVUKIRJOLOHIFILEESIIVUT
69
79
99
Valio maustetut
Kivikylän tiinusualattu
RAHKAT
PORSSA NISK A
kg
n. 21, la 7 . Sosialidemokraattisen
eduskuntaryhmän liikennevaliokuntavastaavana olen
ollut mukana valmistelemassa ja hyväksymässä olemassa
olevat liikennepoliittiset linjaukset, jotka ovat sittemmin
osoittautuneet erilaisiksi, joita liikenneviraston entinen
pääjohtaja Juhani Tervala oli
valmistellut.
Ymmärrän täysin synty-
VERKOSTA NOSTETTU
www.kuhmolainen.fi
Järki voitti. 2.12.
Torikatu 24,
p. Tervalan lista ei
sovi siihen rahoituskehykseen, minkä hallitus oli päättänyt ja eduskunta hyväksynyt. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi.
Arvostusta kansanvallalle
MIELIPIDE Arvostamani
kollega ja liikenneministeri
Merja Kyllönen on nostanut
rohkeasti esille tärkeän teeman. 1 kg, palapakattu, Suomi
kg
-31 %
Ilman korttia 18,90 kg
Fazerin
MAKEISRASIAT
320-350 g (10,94-10,00 kg) Yksitellen ja ilman
Plussa-korttia 4,19/rs (13,09-11,97 kg)
2
99
400 g (7,48 kg)
10
rs
Ilman korttia 4,25 rs (10,63 kg)
50
3
rs
-29 %
-16%
kg
285
2590
150 g (19,00 kg) vacum
pkt
ps
NAUDAN SISÄFILEE
kokonaisena n. Hyvärisen Leipomo
Ma 3.12. Porokylän Leipomo
1
1
4
Pullapirtin
HK takuumurea
12
NAUDAN
PAISTIJAUHELIHA
90
n. Kirjoita viestin alkuun
KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Onko päätösvalta virkakoneistolla vai kansan valitsemalla poliittisella järjestelmällä
Takana tänään viimeistä työpäiväänsä kaupungin palveluksessa oleva Rainer Ah
MARJATTA KURVINEN
neen Kuhmon ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarisen mukaan kuitenkaan ole
ihan sitä, miltä se ensikatsomalta näyttää.
Saarisen mukaan kyseessä
on rautapitoinen vesi, jonka
mangaani on saostunut veden pohjaan rautasakaksi ja
alkanut haista.
Kansan kielellä puhutaan
ruosteisesta vedestä, jota on
alueella Saarisenkin arvion
mukaan nyt poikkeuksellisen
paljon.
Maa on nyt märkä eikä ime
Näyttää ja haisee pahalta, mutta on Risto Saarisen mukaan vaaratonta luonnontuotetta.
pintavesiä, joka on nyt poikkeuksellisen korkealla. Ei päästä puoliväliin asti,
Valtanen arvioi.
Peruspalvelut pystytään
ensi vuonnakin järjestämään,
lapset hoitamaan ja koulut
pyörittämään, vakuuttaa Valtanen.
Suurimmat muutokset
koskevat rakenteita ja uusien
palvelujen tuottamistapoja.
Myös joitakin investointikohteita lykätään tuonnemmaksi.
. Kyseessä on luonnon
oma prosessi.. Rautapitoinen vesi näyttää juuri siltä kuin siellä nyt
näyttää ja kerää ruosteenruskeaa kanahkaa pohjaan, Saarinen kertoo.
Saarinen kiersi alueen ympäri eikä havainnut, että
kompostointialueelta valuisi
likavettä järven suuntaan.
Hän ei katsonut tarpeelliseksi ottaa alueelta vesinäytteitä, eikä pidä rautapitoisten
vesien valumista järveen järven vedenlaadun kannalta
ongelmallisena.
. Siivooja Tarja Heikkinen (vas.) kertoi, että työp
mautuksia vastustetaan. Nipistämme sieltä täältä,
Yt-neuvottelut henkilöstön
kanssa säästöjen löytämisestä käynnistyivät keskiviikkona.
Neuvottelut olivat niihin
JHL:n pääluottamusmiehen
ominaisuudessa osallistuneen Reino Valjakan mukaan lähinnä tunnustelua.
. Vaihtoehdot ovat aika
vähissä.
Lomarahoista luopumisesta tai vaihtamisesta vapaaksi eivät neuvottelupöytään osallistuvat ammattiliittojen edustajat voi edes tehdä
paikallisia sopimuksia, vapaaehtoisille virkavapaille
jääjiä ei löytyne tarpeeksi eikä eläköitymisestä saada riittäviä säästöjä, joten ainoaksi
vaihtoehdoksi ovat jäämässä
lomautukset.
On laskettu, että tavoiteltu
säästö tarkoittaisi jokaiselle
kaupungin työntekijälle 2,5
viikon mittaista lomautusta.
. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. marraskuuta 2012
4 PUHEENAIHEET
Säästöjen
etsintä
alkoi
Säästöt: Kaupungin ytryhmä aloitti tunnustelut
henkilöstösäästöistä, joita
haetaan myös esimerkiksi
avustuksista
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
esimerkiksi lopetamme joitakin avustuksia.
Kuhmon kaupunginhallitus
jatkoi tiistaina säästökohteiden etsimistä.
Kaupunginjohtaja Eila
Valtanen rauhoittelee, ettei
tulossa ole mitään isoja liukumiinoja tai äkkipysäyksiä.
Säästökohteita etsittäessä
on myös törmätty esteisiin.
Esimerkiksi elinkeinopuolella on sopimuksia, joita ei voi
katkaista kesken sopimuskauden.
Myös sivistystoimialan on
ollut vaikea löytää kaupunginhallituksen edellyttämää
660 000 euroa säästöjä eikä
säästötavoitetta luultavasti
saavuteta.
. Samassa pöydässä kokousta aloittelivat myös keskuskeittiöllä työskentelvä Eeva Vilmi, kaupunginvarikolla työs
Valjakka ja perhepäivähoitaja Anneli Väisänen (edessä). Siitä tulee taas sitten
probleemi, miten hommat
hoidetaan, että esimerkiksi
lapset saavat lomautusten aikanakin ruokaa, Valjakka
miettii.
Ruostevesi säikäytti
UKK-reitin kulkijat
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Jaurakkajärveen valuu jätevedeltä haisevaa ja punaiseksi värjäytynyttä vettä juuri Jaurakon jätteidenkäsittelyalueen kohdalla.
Vesi on peittänyt osin
myös UKK-reitin pitkospuut
ja herättänyt alueella liikkuvien kiinnostuksen. Sen
vuoksi ruosteista vettä on nyt
notkelmassa hyvin laajalla
alueella ja sitä valuu myös
järveen.
. Näyttää
aivan siltä, että Jaurakon jätealueelta valuu runsain
määrin likavettä suoraan järveen.
Tilanne ei paikalla käy-
Ammattiliitto Kuhmon JHL:n kokouksessa kaupungin säästöaikeet nousivat keskusteluun
Paikallisten
ja Metsähallituksen kannattaisi pyrkiä siihen, etteivät
kyseiset suojelualueet rajautuisi jyrkästi esimerkiksi uudistushakkuisiin.
Kuhmon suojelualueverkostoa tulee myös kehittää
. -tyyppistä toimintaa eikä myöskään laajamittaista metsästysmatkailua. Uudistushakkuuta on 7 hehtaarin ja 14
pienaukon verran.
Hakkuiden on arvioitu
päättyvän marraskuun loppuun mennessä.
Metsähallitus toivoo, että
alueen virkistyskäyttäjät
huomioisivat käynnissä olevat hakkuut turvallisuuden
kannalta. Sellainen ei kansainvälisen kansallispuistomääritelmän mukaan ole mahdollista, ja siitä
ministeriö halusi myös pitää
nyt tiukasti kiinni.
Sama edellytys koitui
myös Vaara-Kainuuseen ehdotetun kansallispuiston esteeksi.
Hossan hankkeen puolestaan tyrehdytti se, että kansallispuistossa ei voi olla ?istuta ja kalasta. 652 0127
90E
r????????ê??????ê
w4???ê{H???4
Puistokatu 15
P. Tämä suunnitelma olisi
siirtämässä jopa 20 prosenttia kaupungin työntekijöistä
erillisen yhtiön palvelukseen,
Hekkala laskee.
Hekkala aprikoi, ohjattaisiinko yhtiön palvelukseen
siirtyvien työpanosta myös
yksityisten, esimerkiksi Kuhmo Oy:n, palveluihin.
JHL:n väki on kuullut, ettei yhtiöittämistä viedäkään
kaupunginvaltuuston päätettäväksi vielä tänä vuonna.
JHL valmistautuu nyt lobbaamaan uusia kaupunginvaltuutettuja, jotta yhtiöittämissuunnitelmia ei laitettaisi
täytäntöön.
kuut pohjautuvat Jämäksen
alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan, joka valmistui
vuonna 2007.
Suunnitelmaa on tehty yhteistyössä paikallisten ihmisten kanssa.
Mäntykankaalla tehdään
18 hehtaarin alueella harvennushakkuita. Kansallispuistohanketta selviteltiin Kuhmossa laajapohjaisessa työryhmässä, mutta
varsinaisen aloitteen puiston
perustamisesta tekivät retkeilykirjailija Jouni Laaksonen ja
kaupunginvaltuutettu Erkki
Mäntymäki (vihr.sit.)
Lehtevät tortut
saat paistamalla
laktoosittomia
tähti- tai
joulutorttuja.
Muista myös
torttutaikinat,
raakapakastepiirakat
ja -rönttöset.
Myymälä avoinna ma-pe 7.30-14
Leipurintie 22, Kuhmo, Puh. (08) 655 7700
www.hyvarisenleipomo.com
leipomo@hyvarisenleipomo.com
Palveleva lahjakauppa kahdessa kerroksessa
Palvelemme myös su 12-16.
edelleen Ystävyyden puiston
suomalaisena puistoparina.
Tästä niinsanotusta Kalevala-puistosta onkin erillinen
asetus valmisteilla.
Uusien kansallispuistojen
määrä haluttiin ministeriössä
rajata varsin pieneksi myös
siksi, ettei hallitusohjelmassa
ei ole ollenkaan mainintaa
uusista kansallispuistoista.
Ympäristöministeri Ville
Niinistö vie ehdotetuista liki
20 aloitteesta vain 4 jatkovalmisteluun.
Jatkovalmisteluun menevät Käsivarren Suurtunturien, Olvassuon, Konneveden
ja Salon Teijon alueen kansallispuistohankkeet. 655 0095 Su
12 . Lisäksi toivotaan,
ettei hakkuiden ollessa käynnissä alueella olisi ulkoilijoita
koneiden läheisyydessä.
Kansallispuistohanke kariutui
FAKTA
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Ympäristöministeriö ei valinnut Kuhmon kansallispuistohanketta tässä vaiheessa
edistettävien hankkeiden
joukkoon.
Esteeksi nousi ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flanderin mukaan pääasiassa se,
että esitetty uusi kansallispuisto olisi koostunut useasta erillisestä alueesta. Se
tarkoittaisi palkan alennusta
ja loman lyhentymistä.
Taustatukea yhdistys saa
JHL:n toimitsija Heikki
Hekkalalta Kajaanista.
Hänen mielestään kunnan
yhtiöittäessä toimintojaan
siirtyy samalla kunnallista
päätösvaltaa kaupunginvaltuutettujen ulottumattomiin.
. 044 060 7741
Nauta-sika
JAUHELIHA
Possun
KASSLER
Maustettu
GRILLIKYLKI
Luuton possun
KINKKU
59
6
89
6
98
4
89
6
kg
(6,59 kg)
Kuhmolainen
siika
Erä
Tuore
norjalainen
lohi?le
Coca-Cola
1,5 l
550
kg
99
7
99
2
kg
2-pack
kg
(6,89 kg)
kg
(4,98 kg)
kg
(6,89 kg)
Pirkka olut
(2,39 l) 24-pack
2256
1190
Olvi olut
(2,68 l) 12-pack
PALVELEMME:
Ma-la 8.30 . Kaupunginvaltuuston käsittelyyn talousarvio etenee 18.
joulukuuta.
. Kaupungin ensi vuoden talousarviosta uhkasi tulla 3,5
miljoonaa euroa alijäämäinen.
Alijäämää pyritään nyt erilaisin säästöin pienentämään
1 . Näiden toimintojen säilyttämistä Suomussalmen
kunta piti tärkeänä Hossassa
mahdollisen kansallispuiston perustamisen jälkeenkin.
Ministeriö antoi kuitenkin
suosituksia Kuhmon kansallispuistoksi ehdotetun alueen kehittämisestä.
Ministeriö suosittelee, että
puistoon kaavailtujen osaalueiden kytkeytyneisyyttä
parannetaan osana Vihreän
vyöhykkeen ekologisen toimintakyvyn vahvistamista.
Tämä tarkoittaa Flanderin
mukaan sitä, että alueiden
välillä olisi hyvä käsitellä
metsiä niin, että eliölajiston
liikkuminen alueelta toiselle
olisi mahdollista. 2 miljoonalla.
. Kaikki
alueet sijaitsevat valtion
mailla.
Kuhmon hanketta edistänyt retkeilykirjailija Jouni
Laaksonen löytää prosessista myönteistäkin, vaikka aloite ei edennytkään:
Hanketta Kuhmossa valmistelleessa laajapohjaisessa
työryhmässä vaihdettiin näkemyksiä kansallispuistosta,
suojeluasioista ja metsästyksestä. Ymmärrys lisääntyi
puolin ja toisin, ja lähentymistäkin oli ainakin Laaksosen mukaan ajoittain havaittavissa.
Kuhmon hieno luonto ja
luontomatkailumahdollisuudet saivat myös valtakunnallista näkyvyyttä.
Laadukkaat, kehittävät, turvalliset merkkilelut
ja pelit meiltä tarj.hinnoin alle Lelukirja hintojen.
Stiga JÄÄKIEKKOPELIT,
KELKAT ja PULKAT
Emek-tukki00
rekka tarjous
49
Joulukortit alkaen
020
Jouluterveiset
Kuhmosta -tekstillä
100
Muumipehmot
Löytöjä
ALE pöydältä
Ostaessasi 20 ?:n arvoisen
seurapelin, SAAT TOISEN
KAUPAN PÄÄLLE!
Tervetuloa tutustumaan
laajaan valikoimaan
Asiantuntevaa palvelua
Runsaasti lahjavinkkejä
koko perheen iloksi!
Kauniit joulukukkaset, kimput, asetelmat,
sisustus- ja lahjatavarat, lahjakortit
Minna Immosen uudet joulukortit.
t!
Vuoden 2013 taidekalenterit saapunee
Lahjojen illassa 4.12. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
5
MARJATTA KURVINEN
FAKTA
. 21. Maariansärkät, Elimyssalo, Ulvinsalo sekä mahdollisesti myös Jämäsvaara.
. 21
Koulukatu 22, p. Kaupungin ensi vuoden talousarviota käsitellään kaupunginhallituksessa jälleen 4.
joulukuuta.
. klo 17-20
Hieroja Riitta Haverinen esittelee
LUOMUYRTTITILAN
HOITOTUOTTEITA sekä
maistattaa YRTTITEETÄ.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.
suljettu.
Palvelemme 3.-24.12.
myös sunnuntaisin.
Olen myymässä
lahjakortteja lahjojen
illassa ti 4.12.
Neljässä Kaesassa.
LAHJAKORTIT
3 x puolihieronta
Arvontaa ja tuotepalkintoja!
Kainuuntie 88, p. Kuhmon kansallispuistoon
piti sisältyä Ystävyyden puiston alue eli Lentua, Juortanansalo-Lapinsuo, Iso-Palonen . Perjantaina 30. Yt-neuvottelut henkilöstön
kanssa jatkuvat ensi vuoden
puolelle.
JHL yhtiöaikeita
vastaan
paikalla käydyissä keskusteluissa loskentelevä pääluottamusmies Reino
honen.
Jämäksen
hakkuut
käynnissä
Metsähallitus hakkaa Jämäksen alueen metsiä Mäntykankaalla kuluvana syksynä.
Alue sijaitsee Kuhmon taajaman läheisyydessä pari kilometriä keskustasta Sotkamon suuntaan.
. Metsien käsittely on
suunniteltu erityisen huolellisesti, sillä kyseessä on maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta tärkeä alue,
kertoo tiimiesimies Jussi
Moilanen Metsähallituksesta.
Nyt käynnissä olevat hak-
Kuhmon JHL:n yhdistys vastustaa kaupungin suunnitelmia kiinteistöpalvelujen yhtiöittämisestä.
Ammattijärjestön jäseniä
pelottaa, ettei yhtiön palvelukseen siirrettäviä työntekijöitä enää koskisikaan kunnallinen työehtosopimus
Ratkaisun tehtävään
osallistumisesta tekee rajavartioston kenttäjohtaja Kajaanissa.
Uusi ensivasteyksikkö lähtee hätäkeskuksen välittämiin ensivastetehtäviin eli
hätäilmoitus tehdään yleiseen hätänumeroon 112. Normaalisti ensivasteeseen lähtee yksi partioauto, ja
kaksi koulutettua partiomiestä . Kuntavaalit löi kuntademokratiaa korville, kuvaa
Pihlaja.
Lisäksi kansalaisten luottamus yhteiskunnan toimivuutta kohtaan kaipaa vahvistusta, sillä seitsemässä
kunnassa kymmenestä kuntalaiset kokevat ennemmin
epäluottamusta kuin luottamusta kuntansa päätöksentekoa kohtaan.
Luottamus on huomattava
edellytys pätevälle ja tehokkaalle yhteiskunnalliselle toiminalle. Sitä voi petrata yhteistoiminnan kautta.
Kuntaliitosten myötä syntyy entistä suurempia ja erilaisempia kuntia, joissa on
entistä vähemmän luottamushenkilöitä.
. Toiminta-alueena VartiusLentiira-Härmänkylä Kuhmossa ja Ala-Vuokki Suomussalmella
. Aloittaa vuonna 2013
. Myös kunnan sisäiset alueelliset erot
kasvavat.
Pihlaja on huolissaan pienistä ja paikallisista asioista,
jotka kuntalaisille ovat tärkeitä. Tuo uusi
JARNO HILTUNEN
tua ja vaikuttaa kunnassaan
omaa lähiympäristöään ja
palvelujaan koskeviin asioihin muutenkin kuin edustuksellisen demokratian
kautta.
Kukoistaakseen kansalaisyhteiskunta muun muassa edellyttää lähi- ja paikallisyhteisöjen vahvistamista.
Vain siten ne toimivat ja ottavat vastuuta.
Kysymys kuntalaisten
osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on Ritva
Pihlajan mielestä juuri nyt
Ensivasteyksikön ryhmän harjoittelivat myös kolareista ja sairauskohtauksista seuranneita tilanteita.
Ritva Pihlaja kertoi lähidemokratian haasteista ja mahdollisuuksista kyläseminaarissa Kuhmon kaupungintalolla.
erityisen tärkeä, sillä äänestysinto kunnallisvaaleissa on
heikko.
. Vartiuksen rajaliikenne
yltää tänä vuonna noin
500 000:een. Vanhe
tehtävissä ja potilaana Hannu Määttä.
ANTERO KOMULAINEN
koulutettu ensiauttajatasoiseen hoitoon. Ensivasteyksikön partio on hoitotilanteessa Virve-verkon
puhelimilla yhteydessä paikalle tulossa olevaan ambulanssiin, joka voi välittää saamiaan ohjeita ensiauttajille
myös lääkäriltä.
Suunnittelu-upseeri Mikko Kauppila Kainuun rajavartioston esikunnasta kertoo, että ensivasteyksiköllä
arvioidaan olevan 50?70 tehtävää vuodessa eli lähtöjä voi
olla kesmimäärin yksi viikossa. marraskuuta 2012
6 PUHEENAIHEET
Lisää turvaa
PohjoisKuhmoon
Vartiuksesta: Rajavartiosto aloittaa
2013 ensivastetoiminnan Kuhmon
pohjoisosissa, ja toiminta-alue ulottuu
myös Suomussalmen puolelle
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Kainuun rajavartiosto osallistuu ensivastetoimintaan
Kuhmon pohjoisosissa ja
Suomussalmen Ala-Vuokin
alueella vuoden 2013 lähtien.
Kuhmossa toiminta-alue
ulottuu Vartius-Lentiira-Härmänkylä -alueelle.
Rajavartiosto aloittaa ensivastepalvelun yhdellä yksiköllä Vartiuksen rajavartioasemalta. Sen seurauksena
kiireellisen ensiavun saanti
näillä Kuhmon ja Suomussalmen syrjäisemmillä alueilla
nopeutuu. Täällä
Vartiuksessakin ollaan jumalan selän takana 70 kilometrin päässä Kuhmosta. Se ohentaa edustuksellista demokratiaa, Pihlaja
huomioi.
Valtuusto- ja muut luottamuspaikat vähenevät, ja se
heijastuu myös yksittäisten
luottamushenkilöiden työhön, kun kunnan hallinnossa
ja päätöksenteossa käsiteltävät asiat kasvavat. Vuoden vilkkain liikennekuukausi, tammikuu, on tulossa ja kaikkina
kuukausina on liikennettä
paljon.
Ensivasteyksikkö voi käydä tarvittaessa asianmukaisesta kutsusta myös Venäjän
puolella Lyttan rajanylityspaikan alueella. Hätäilmoitus tehdään yleiseen hätänumeroon 112
. Koulutuksesta
vastaa Ensihoitokeskus, joka
toimii osana Kainuun maa-
Lähidemokratia
kasvattaa luottamusta
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
. Ensivasteyksikkö lähtee ensivastetehtäviin rajatuvallisuustehtävien
salliessa.
Vartiuksen kylällä ja muualla Pohjois-Kuhmossa ja
myös Syomussalmen osissa
tieto ensivasteyksikön aloittamisesta on mieluinen.
. Hyvähän se on. Ne uhkaavat jäädä suurissa kunnissa hoitamatta.
Alueellisilla toimielimillä
on paljon mahdollisuuksia
Pitkään toimineilla aluelau-. Näillä alueilla ensivasteen saapumisajat Kuhmosta, Suomussalmelta tai
muualta ovat yli 40 minuuttia. Lähidemokratia kiinnostaa
nykyään valtavan paljon, selvittää erityisasiantuntija ja
tutkija Ritva Pihlaja. Kahden viikon koulutus oli tällä
viikolla loppuvaiheessa, ja
vaativia ensivasteen ryhmäharjoituksia vietiin läpi ulkona napakassa pakkasessa tällä viikolla.
Rajavartioston partiomiesten yksikkö ei korvaa Ensihoitokeskuksen ensivasteyksikköä, vaan partiomiehet on
Ensivasteyksikkön ryhmä harjoittelemassa, jossa katolta pudonnutta loukkaantunutta hoidetaan. Tämä yhteistyö noudattaa rajavaltuutettujen sopimusta.
Ensivastetoimintaan koulutetaan yhteensä 19 rajavartiomiestä. Jos lähidemokratiaa halutaan kehittää, edellyttää se kuntien
toimintatapojen uudelleen
tarkastelua.
. 19 rajavartiomiestä koulutettiin pelastusalanliiton
SPEK:n kussiohjelman mukaisesti
kunta -kuntayhtymää. Ambulanssillakin menee helposti
tunti tänne tullessa. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. Päätöksenteon dynamiikka muuttuu: sovitaan,
mistä asioista päättää valtuusto ja mistä kylät.
Ydinkysymyksenä on, miten kuntalaiset voivat osallis-
FAKTA
Vartiuksen ensivasteyksikkö
. Kainuun rajavartiosto sopi
ensivastetoiminnasta Kainuun
maakunta -kuntayhtymän Ensihoitokeskuksen kanssa.
. Pelastustehtäviä arvioidaan
tulevan vuosittain 50?70
. tarpeen mukaan
koulutettua henkilökuntaa
voi lähteä tehtävään useampikin
Uudenlaisten toimintatapojen keksiminen on kuntien ja etenkin
kentän tehtävä. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
7
emmat rajavartiomiehet Juho Narkaus (vas.) ja Mika Karhunen hoito-
A
?Ambulanssillakin menee
helposti tunti
tänne tullessa.?
Pekka Pöllänen
Raja-Kontin yrittäjäosakas
takunnilla on tärkeä rooli alueidensa kehittäjinä. Allekirjoittaneet ovat vakuuttuneita, että Kuhmossa kannattaa aloittaa vastaavanlaisen
mallin kokeilu sitä paikallisiin olosuhteisin soveltaen.
Kokeilualueeksi aloitteessa esitetään alustavasti kahdeksan kylän kokonaisuutta:
Hietaperän, Ala-Vieksin,
Juonnon, Ylä-Vieksin, Vuosangan, Härmän, Kuusamon
ja Iivantiiran kyliä.
Aloitteen mukaan seudulla on jo entuudestaan kylien
välistä tiivistä ja vakiintunutta yhteistyötä.Palveluista
Kuhmon kaupungille lankeamassa oleva kustannustaakka on aloitteen mukaan kasvamassa. Ilman hyviä työntekijöitä
yritys ei voi pärjätä.
Hyvärisen Leipomossa kehitetään parhaillaan uusia
tuotteita. Toimielinten elinkaari on usein
lyhyt ja kehittäminen lyhytjänteistä.
Subsidiariteetti-periaate,
eli läheisyysperiaate, merkitsee näkökulman kääntämistä
ympäri: yksilöön, perheeseen
ja lähiyhteisöihin. Ne huomioivat kuntalaisille tärkeitä
?pieniä asioita?.
. Myös elinkeinojen
toimintaedellytykset huolettavat.
Kyläyhdistykset ovat tutustuneet Rovaniemen Yläkemijoen kyläalueen aluelautakunnan toimintaan. Perjantaina 30. Se on myös
MARTTI HUUSKO
Kylille lähidemokratiaa
Joukko Kuhmon kyliä on
tehnyt aloitteen kaupunginhallitukselle aluelautakuntakokeilun käynnistämiseksi
Kuhmossa. Ne
ovat kanava rekrytoida uusia
päättäjiä ja monipuolistaa ihmisten tapoja osallistua. Yhteiskuntaa ei rakenneta vain järjestelmän ylätasosta ja sen
lähtökohdista käsin.
. Allekirjoittaneet
ovat vakuuttuneita, että siirtämällä päätöksentekoa ja
sen edellytyksenä olevia voimavaroja kylille, tulisi kokonaiskustannuksiin säästöä.
Samalla kylien palvelutason
katsotaan nousevan merkittävästi ja ennaltaehkäisevän
toiminnan tehostuvan.
Kyläyhdistykset esittävät,
että kaupunginhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin kokeilun
käynnistämiseksi viimeistään vuoden 2014 alusta lähtien. Kainuun
aluekilpailun voittaja palkit-
paikallisilta toimielimiltä lausuntoa tai ottaa niitä mukaan. Sen
tyyppistä toimintaa Suomessa on syntynyt vähän.
tiin kunniakirjalla ja 1 500 euron rahapalkinnolla.
Kolmannen polven leipomoyrittäjänä Mikko Heikkinen täyttää kirkkaasti palkinnon vaatimukset, enintään
35 vuoden iän ja vähintään
kolme vuotta jatkuneen toiminnan yrittäjänä.
Leipomoyrittäjänä Heikkinen aloitti vuonna 2006.
Palkittu Mikko Heikkinen
kuvasi tilannetta leipomoalalla juuri nyt laskusuhdanteen aikana haastavaksi. Palkinnon luovuttivat Pekka Ojalehto ja Jari Kanerva.
Kainuun Nuori
Yrittäjä 2012
Palkittu: Mikko
Heikkinen,
Hyvärisen
Leipomo Oy
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Hyvärisen Leipomon toimitusjohtajana ja yrittäjänä
kuuden vuoden ajan toiminut Mikko Heikkinen palkittiin keskiviikkona Kainuun Vuoden 2012 Nuori
Yrittäjä -palkinnolla. Myös tehtävät ja roolit voivat olla epäselvät. Kunnissa ei myöskään aina muisteta pyytää
Hyvärisen Leipomon toimitusjohtaja Mikko Heikkinen palkittiin syyskokouksessa Kainuun vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnolla. Lautakunta vastaa tietyistä palveluista alueella. Samalla eriarvoisuus syrjäseutujen ja kaupunkikeskustan välillä lisääntyy. Kilpailun rahapalkinnot jakaa Yksityisyrittäjäin Säätiö. Se, että asukkaille annetaan budjettivaltaa, on pohtimisen paikka.
Akilleen kantapäiksi suomalaisessa lähidemokratiassa Ritva Pihlaja listaa muun
muassa sen, että alueelliset
toimielimet ja kuntaorganisaatio toimivat toisistaan irrallaan.
. Paikalliset ihmiset ottavat aluelautakunnissa aktiivisesti vastuuta, toteaa Pihlaja.
Paikallisten toimielinten
mahdollisuuksiin kuuluu
myös eri sektoreiden välinen
konkreettinen yhteistyö. Allekirjoittaneet ovat huolissaan kylien palveluiden saatavuuden
kehittymisestä huonompaan
suuntaan. Korhonen
Oy, Martti Huusko Kuhmolainen, Matti Komulainen Kuhmon Rakennussauma Oy,
Pentti Salmela Huoltamo K ja
P Salmela ja Kari Sorjonen
Peura-Trans Oy.
Vuoden 2013 hallituksessa
jatkavat Esa Haverinen Kuhmon Puupalvelu Oy, Mikko
Heikkinen Hyvärisen Leipomo Oy, Marita Huotari Nordea Kuhmo, Ari Innilä Kuntosali SYKE Plus, Kirsi Kela
Kuhmolainen ja Outi Pollari
Käännös- ja tulkkauspalvelu
Outi Pollari.
Varaa aika!
TONTTUKUVAUS
Sisältää 15 korttia.
I
zwå
q
b
ANTERO KOMULAINEN
vq
o q
b mw fmv o l v w b l b
Koulukatu 8. Asukkaat eivät pääse
ajoissa vaikuttamaan asioiden valmisteluun ja suunnitteluun. Vahvassa aluelautakunnassa
asukkailla on todellista valtaa
omaa aluettaan koskevassa
päätöksenteossa.
Aluelautakunnan tehtävistä ja toimintaperiaatteista
sovitaan paikallisesti, yhteistyössä kunnan ja alueen
asukkaiden kanssa. Kilpailu alalla on kovaa.
Kiitosta hän antoi Hyvärisen Leipomon henkilökunnalle.
. Tätä
ennen Kainuun rajavartiosto
on tehnyt viranomaisyhteistyötä pelastuslaitoksen kanssa muun muassa rajan läheisyydessä sattuneissa tieliikenneonnettomuuksissa, tulipaloissa ja ihmisten pelastamisessa maastossa.
joonan euron budjetilla alueensa tärkeimmistä peruspalveluista ja kehittämisestä.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto päätti kuluvan vuoden huhtikuussa perustaa
aluelautakunnan jokaiselle
palvelualueelle.
Aluelautakunta kattaa nimensä mukaisesti tietyn rajatun alueen kunnasta. Samoin tavoitteena
on laajentaa nykyistä markki-
na-aluetta.
Puheenjohtajaksi Kuhmon
Yrittäjille valittiin edelleen
Jari Kanerva.
Hallitukseen valittiin kaudelle 2013-14 - Hannu Gröhn
Kuhmon AA-Puu Oy, Pekka
Heikkinen Aug. Alueellinen toimintatapa on usein ristiriidassa kunnan johtamiskäytäntöjen
kanssa. Ne
mahdollistavat paikallisen
vastuunoton myös vaikeissa
päätöksissä.
Esimerkkinä Pihlaja käyttää Yläkemijoen aluelautakuntaa, joka on Rovaniemen
kaupungin tilaajalautakunta.
Se on toiminut jo 20 vuotta.
Lautakunta päättää 2,1 mil-
yksikkö on hyvä ajatus, totesi
yrittäjä Pekka Pöllänen Raja-Kontissa.
Kainuun maakunta -kuntayhtymä ja Kainuun rajavartiosto sopivat ensivastetoimintaan osallistumisesta
vuoden 2012 syksyllä. Luottamus
kuntalaisten kykyyn hoitaa
asioita korostuu, sillä vastuu
motivoi vaikuttamaan.
. Toiminta vaatii mahdollisimman pitkälle vietyä kuntalaisten osallistumista. Kyläyhdistykset
korostavat maaseudun merkitystä koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Aloitteen allekirjoittajat
ovat Ylä-Vieksin kyläyhdistys, Härmän kyläyhdistys,
Kuusamonkylän kyläyhdistys, Hietaperän kyläyhdistys,
Iivantiiran kyläyhdistys ja
Vuosangan kylätoimikunta.
kehittäjä ja tekijä
pantit 0,60
1
79
Saarioinen
Maksalaatikko
400 g (4,48/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,19 (5,48/kg)
Etusi 15 %
6
79
/kg
Atria
Porsaan
ulkofileepala
n. 1 kg
1
39
1
Sunnuntai
Vehnäjauho
2 kg (0,60/kg)
1
19
Marli
Glögijuoma
1 l/prk
Suomalainen
Risella
Puuroriisi
1 kg/pss
Etusi 18 %
Hinta voimassa
3.10.2012 alk.
19
Ilman S-Etukorttia
k
i 2,09
7
98
Koff
Jouluolut 6-pack
1,98 l (3,73/kg)
sis. marraskuuta 2012
Voimassa S-Etukortilla 29.11.?2.12.
Etusi 18%
3
49
Pulla-Pirtti
S-Pankin palveluneuvoja
Kainuuntien S-marketissa
perjantaina 30.
.11. 1,5 kg/pkt
Ilman S-Etukorttia 7,99/kg
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 24 h.
Palvelemme arkisin 8?21 , lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?21
Koulukatu lauantaisin 8?21. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. klo 10?17
Glögitarjoilu
kummassakin
S-marketissa klo 9?19
Vaaleat piparit
500 g (6,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 4,29 (8,58/kg)
Voimassa to-su
2
Lähituottaja
49
Parkinniemen
Puutarhan
Kirsikkatomaatti
250 g (9,96/kg)
1
Voimassa to-su
59
/kg
Conference
Päärynä
Hollanti, 1-lk
Voimassa
i
S
S-Etukortilla 29.11.?2.12.
4
Etusi 14 %
55
1
79
Antell
Joulutorttu luumu
4 kpl/180 g
(25,28/kg)
Valio
Marjakeitot
1 kg/prk
7
Suomalainen
99
/kg
Rainbow
Kypsä
pikkukinkku
8
Suomalainen
90
/kg
Rainbow
Kalkkunan
fileerulla
n
marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
9
KOKO PERHEEN ILOINEN
.
1
1
.
0
3
a
n
i
a
t
n
perja
0
3
.
7
1
o
l
k
a
l
l
i
r
o
t
Tervetulotoivotus, Jari Kanerva
Ison kuusen valot sytytetään
Joulupukki saapuu paloautolla
King?s Kids lapsikuoro laulaa
Joulupukilla on asiaa
Vuoden Kuhmolaisen palkitseminen
ja kiitospuhe
Joulupukki kerää lasten kirjeet
Myytävänä makkaraa ja mehua
Otathan mukaan tonttulakin!
Torilla JOULUPUKIN
KIRJELAATIKKO ja
PIPARITARJOILU!
!
a
o
l
u
t
e
v
r
Te
M U OT I
EISA
Hotelli
KAINUUNTIE 99
P. 652 1790
r????????ê??????ê
w4???ê{H???4
SEKATAVARAKAUPPA
RAUTAKAUPPA
LEHTO KY
KUHMON
APTEEKKI
KPS-PALVELUT. Perjantaina 30
Voitto tuli ihan puun takaa. Se avulla sairauspäivärahalla olleita on
pyritty nostamaan takaisin
työelämään.
Kansaneläkelaki astui voimaan 1937. Otanmäen Btiimi sai palkintonsa, sen jälkeen Otanmäen A-tiimi. Kyllähän siinä jo virkosi. Alkoi jo tuntua, ettei omalla
joukkueella ole mitään mahdollisuuksia. Ei ollut
edes tylsää istua tuntia autossa, kun Kuhmosta lähti mukaan toinenkin joukkue. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. Tytöt eivät osaa sahata
suoraan! Tiimityöskentelymme oli kuitenkin hyvää, naureskeli Jyri Pääkkönen.
MARTTI HUUSKO
lalla pitää olla konttorit maaseutukeskuksissa, korosti
Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiirin johtaja Mia Piirainen.
Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri on maantieteellisesti Suomen laajin. Kaikki olivat uneliaita, koska herätys
oli aikainen. Kuitenkin kohta kuului, että kilpailussa ensimmäiselle sijalle pääsi Kuhmon A-tiimi. Ensimmäiseksi aloitettiin kilpailussa kolmanneksi tulleista. marraskuuta 2012
10 ELÄMÄNMENO
Taitajat löytyivät Tuupalasta
ANTTI KÄRKKÄINEN
Taitokisa:
Tuupalan
koulun
voittajajoukkue
jatkaa
PohjoisSuomen
aluekisaan
Leila Jokelainen
toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi
Taitaja 9 -paikalliskilpailun
voitto tuli Kuhmon tiimi
A:lle, jossa touhusivat Riina
Pääkkönen, Jyri Pääkkönen ja Leila Jokelainen
Tuupalan koulun 9 D:ltä. Luulimme, että kilpailun
taso on kovempi, tuumi Riina
Pääkkönen.
. Mukana oli kaikkiaan 21 joukkuetta Kainuun alueelta. Olemme saaneet hyvää
palautetta uudesta palvelumuodosta. Kajaanissa juotiin aamukahvit huoltoasemalla. Kolme tuntia harjoittelua on kuitenkin lyhyt aika.
Tulee arvoa omallekin työlle
sekä hyvää motivaatiota ja
mainosta Kuhmolle.
Myös kuvaamataidon
opettaja Arja Polvinen ja kotitalouden opettaja Marja
Pulkkinen olivat samalla tavalla mukana joukkueiden
valmentamisessa.
Kaikin puolin mukava
reissu ja voittokin tuntuu kivalta takataskussa.
Kirjoittaja Leila Jokelainen on
työskennellyt tämän viikon
tet-harjoittelijana paikallislehti
Kuhmolaisen toimituksessa ja
hän kuului myös kilpailun
voittaneeseen joukkueeseen.
Tärkeänä Kelan tehtävänä
pääjohtaja Liisa Hyssälä piti
nuorten kuntouttamista. Tuolloin miesten
keski-ikä oli 53 vuotta ja naisten 59 vuotta.
Parhaillaan mietitään
omaishoidontuen ja toimeentulotuen antamista Kelan hoitoon.
Tänään Kuhmon Kelan
toimistossa on kahvitarjoilu
asiakkaille kello 9-16.. 75
not julkisen liikenteen palve- vuotta toiminut Kela kehittää samalla asiakaspalveluitaan nylut merkitsevät sitä, että Ke- kyaikaisella tavalla.
Joukkueita valmensi Tuupalan koululla puu-, ja sähkötehtäviin Mika Kähkönen.
Hän oli ylpeä joukkueesta.
. Paikalliskilpailupäivä järjestettiin
Kajaanissa viime keskiviikkona.
Varhain aamulla kello 6.15
Tuupalan koulun yhdeksäsluokkalaiset oppilaat seisoskelivat koulun parkkipaikalla
odottamassa autoa, joka lähtee kohti Kajaania. Silloin eläkkeen
piiriin kuuluivat 65 vuotta
täyttäneet. Palkintona oli kukkia,
kunniakirja, akkukäyttöinen
Bosch-porakone sekä tietysti
pääsy Pohjois-Suomen kisoihin Haukiputaalle.
. Onneksi meitä
ohjasi tutorit, jotka itse opiskelevat Kajaanin ammattiopistossa ja tiesivät, mikä
rasti on missäkin.
Ensimmäinen tehtävä meni varmasti suurella osalla
kilpailijoista ohi kuin itsestään. Hyviä kokemuksia Kainuussa,
erityisesti Kajaanissa ja Sotkamossa on saatu myös Kyky-hankkeesta. Siihen kuuluivat Antti Vimpari, Elina Heikkinen ja Tuomas Jauhonen 9A:lta.
Kisapaikalla alkoi pikkuhiljaa tajuta, mitä on tapah-
Kuhmon A-tiimin Riina Pääkkönen (vas.), Leila Jokelainen ja Jyri Pääkkönen tekivät kilpailussa nopeasti makkaratikun, jolla tiimi sai kilpailussa hyvät pisteet.
tumassa. Pitkät etäisyydet ja huo- Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä pitää tärkeänä lähipalveluita. Ei sitä oikein siinä vaiheessa tajunnut, että kilpailu
on jo alkanut.
Päivän edetessä rasteilla
oli jo tullut tehtyä kaikenlaista: Vihkontaittelu, tietokoneen näppäinten asettelu ja
Kela haluaa toimia
lähellä ihmisiä
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Jo 75 vuotta toiminut Kela,
aikaisemmin Kansaneläkelaitos, turvaa pääjohtaja Liisa
Hyssälän mukaan ihmisten
toimeentuloa ja selviytymistä
elämän kaikissa tilanteissa.
Kajaanissa tiistaina juhlan
merkeissä vieraillut pääjohtaja Hyssälä näki Kelalla olevan juuri Kainuussa erittäin
suuren merkityksen.
. Sen ansiosta asiakkaat voivat sopia ennakkoon puhelinpalvelusta, jonka kautta he voivat hoitaa esimerkiksi eläke- tai kuntoutusetuisuuksiaan sellaisen
virkailijan kanssa, joka on jo
ennakkoon valmistautunut
asian käsittelyyn, selvitti Mia
Piirainen.
taa heitä mahdollisuuksien
mukaan takaisin työelämään, muistutti pääjohtaja.
Asiakkaita Kela haluaa palvella mahdollisimman hyvin.
Kuhmossa tänä vuonna
vieraillut pääjohtaja piti positiivisena sitä, että kuhmolaiset haluavat käydä lähellä toimistossa hoitamassa asioitaan.
Kainuun pitkät etäisyydet
ovat haaste myös Kelalle.
. Kela on kahva elämään,
haluamme auttaa heikossa
asemassa olevia ja kuntout-
makkaratikun tekeminen oli
jo Kuhmon A-tiimillä suoritettuna.
Kolmen rastin jälkeen alkoi kahvitauko, jolloin kaikki
kilpailijat saivat pullaa ja mehua.
Päivä jatkui vielä linnunpöntön rakentamisella, renkaanvaihdolla ja lautasliinojen taittelulla.
Kisapäivään kuului myös
ruokailu.
. Koko joukkue
käveli hämmentyneenä salin
etuosaan noutamaan palkintonsa. Kaikki jännittivät jo vähän tulevaa päivää.
Matka taittui vallan väsyneissä merkeissä ammattiopiston järjestämässä autossa. Ruoka oli hyvää ja vaihtoehtoja oli paljon, totesivat
myös Kuhmon tiimi A:n kisaajat Jyri Pääkkönen ja Riina Pääkkönen.
Palkintojen jako lähestyi ja
kaikki miettivät, kuka sen
voittaisi. Ihmisiä oli paljon,
eikä oikein tiennyt minne pitäisi mennä. Siksi
käyttöön on otettu uutena loka-marraskuun aikana ajanvarauspalvelu.
Ensikonserttia väritti osittain unenomaisuus.
Gradun tutkimusten aikana
hän liikkui tarinoiden ja käsitteiden maailmassa, josta
avautui portti hiljaisuuteen.
Seilonen eteni kohti hiljaisuutta, missä sanat ja käsitteet loppuvat ja jatkuva ajatusten virta katkeaa.
Nainen, jolla oli
linnun sielu
kin pätkän, jos siinä on hyviä
sanontoja.
Soikkeli kiinnittää paljon
huomiota sanojen valintaan.
Finlandia-ehdokkaiden
Seiloselle taide on ollut
portti vapauteen ja määritelmien ulkopuolelle, missä tärkeintä on yhteys omaan sisimpään ja luovuuteen.
. 4 vuotta sitten. Kun lukee kirjan, niin siitä pitää saada itselleenkin jotakin.
Tällä hetkellä Soikkelilla on
menossa Mika Waltarin historiallinen romaani Johannes
Angelos. Pöydällä hänellä on odottamassa Sofi
Oksasen Kun kyyhkyset katosivat.
Soikkeli ei pidä nykysuuntauksesta, jossa kirjailijat ja
elokuvantekijät korostavat
A
Kirjassa pitää
olla ajatusta.
Sinikka Soikkeli
Sinikka Soikkeli ei pidä rälläämisen ja juopottelun korostamisesta.
henkilöidensä juomista ja
muuta rälläämistä.
. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
ELÄMÄNMENO 11
Kotimaiset
klassikot
viehättävät
JARNO HILTUNEN
Sinikka Soikkeli on innokas kirjojen
ystävä. Se sijoittuu Konstantinopolin kohtalonhetkiin
1400-luvun puolivälissä, kun
sulttaani Mehmed II piirittää
bysanttilaista kaupunkia.
Waltarin kyky luoda uskottavia historiallisia ympäristöjä herättää Soikkelissa arvostusta.
Sitä ennen levyllä oli Väinö
Linnan Tuntematon sotilas,
vaikka Soikkeli ei sotakirjojen ystäväksi tunnustaudukaan.
. Hän arvelee, että
erilaiset kilpailut ja palkinnot
auttavat ihmisiä valitsemaan
joulumyyntimarkkinoilla.
ni, toteaa Seilonen.
Seilonen kuvailee taiteellista matkaansa kevään 2011
ensikonsertista sopraanona
ja opiskelijana gradun viimeistelyssä Sibelius-Akatemian Musiikkikasvatuksen
osastolle. Kuvataiteessa värit, vaikutelmat ja muodot, jotka
häikäisevät meidät visuaalisesti, saavat meidät tarttumaan hetkeen ja unohtamaan ajan. päivästä alkaen. Linna ei ole sillä tavalla
lempikirjailijoitani, pidän
enemmän vanhemmista kirjailijoista. Lisää saisi olla, Soikkeli
toteaa.
Lukemista Soikkeli pitää
parempana kuin kirjojen
kuuntelemista.
Sinikka Soikkeli, Eila Kyllönen ja Aila Ahtonen lukivat kahviossa. Määtän kahviossa.
On kulunut 25 vuotta ensimmäisen leijonien naisklubin perustamisesta, ja sen
kunniaksi myös LC Kuhmo /
Helenat järjesti julkisen lukutilaisuuden. Riikka Pulkkisen tuotanto on Soikkelille
tuttua uusinta teosta lukuun
ottamatta. Niissä ei myllerretä sillä
tavalla.
Äänikirjoihin soikkeli siirtyi 3 . Paikalle oli tullut
kolme järjestön jäsentä. Kirja on konkreettisempi
kuin levy. Perjantaina 30. Jo luettuun kohtaan on helppo palata, eikä
tarvitse nappuloita painella.
Jälkeen päin voi katsoa jon-
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Kuhmolaislähtöinen Minna
Seilonen avaa taidenäyttelyn
Helsingissä. Hän osallistui helenoiden lukutempaukseen.
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
On sunnuntai ja joukko miehiä kuuntelee keskittyneenä,
kun Aila Ahtonen lukee ääneen kirjaa Autohuolto ja
Tarvike K. Näyttelyn nimi
on Nainen, jolla oli linnun
sielu. Ahtosen lisäksi Eila Kyllönen ja
Sinikka Soikkeli.
Sinikka Soikkeli on kotimaisen kirjallisuuden ystävä,
mutta myös ulkomaalaiset
menevät. Katja Ketun Kätilö kiinnostaisi. 2012?2.1.2013.. Nyt kuuntelen
äänikirjoja, koska lukeminen
rasittaa silmiä. ja I. Oopperaa hän
on laulanut Savonlinnan
oopperajuhlissa, viulistina
hän on soittanut muun muassa Sinfonietta Lentuassa ja
kansanmuusikkona soittanut
ja laulanut eri kokoonpanoissa tai yksin muun muassa
Musiikkijuhla Sommelossa.
Minna Seilonen on myös
kuntosalivalmentaja, jonka
vahvuusaluetta on tanssitaide.
. Luen monenlaista, mutta ihan hömpästä
en välitä.
Kirjassa pitää olla ajatusta
mukana.
. Miehet kuuntelevat.
. Kirjoja Soikkeli ei
kuitenkaan lue, hän kuuntelee niitä.
. Ahkerana kirjojen ystävänä Soikkeli
on jo lukenut Kuhmon kirjaston äänikirjavalikoimat kertaalleen läpi.
. Vuosien matkanteon jälkeen sain vihdoinkin tämänkin unelmani - taidenäyttely-
Riikinkukko on Minna Seilosen vuonna 2011 maalaama taulu ja
yksi huomenna Helsingissä avattavan näyttelyn töistä.
valintaa Sinikka Soikkeli on
seurannut. Kuuntelimme sitä yhtä
aikaa.
Erityisesti vanhemmat kotimaiset klassikot ovat Soikkelin mieleen, kuten Aleksis
Kivi, Juhani Aho, Maiju Lassila ja Ilmari Kianto.
Soikkeli lukee myös nykykirjallisuutta. Vain siten taide
voi pysäyttää ja täyttää katsojan merkityksellisen kokemuksen vangitsevalla riemulla, pohtii Seilonen.
Puolitoista vuotta Seilosen
elämää ja taidetta ovat valaisseet herääminen, tietoisuuden voimistuminen sekä kehollisuus.
Nainen, jolla oli linnun sielu
-taidenäyttely
1.12.2012?17.1.2013
Helsingissä Kääntöpaikassa,
osoite Intiankatu 1. Hän lainaa niitä kirjastosta. Se on esillä Kääntöpaikassa Intiankatu 1:ssä joulukuun 1. Tuntematon sotilas oli enemmän mieheni valinta. Olen aikaisemmin ollut
kova lukija. Näyttely
suljettu 20.12. Saattaa se tietysti olla
ikäkysymyskin, hän jatkaa.
Vanhemmassa kirjallisuudessa sellaiset asiat on tuotu
esille siistimmin.
. Välillä näyttelypaikka on suljettuna joulun ja uudenvuoden aikaan.
Aika monet kuhmolaiset
tuntevat Minna Seilosen jo
oopperalaulajana, viulistina,
kansanmuusikkona ja musiikinopettajana. Vaikka ainahan semmoista on ollut.
Palautetut kupongit ovat mukana
äänestyksessä. mennessä. Töitä on riittänyt ja olen
pystynyt elättämään itseni,
hän summaa kokemuksia.
Lisäksi hän on pystynyt
tarjoamaan vakituista osa-aikatyötä useammalle, ja kesäisin apuna on ollut oma perhe.
Tukea käynnistysvaiheeseen on tullut kahvilan entiseltä yrittäjältä. marraskuuta 2012
12 ELÄMÄNMENO
Elämänmuutos kannatti
MARJATTA KURVINEN
Kokemus: Varovainen
rohkaistui ja onnistui
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kahvila Juttuan yrittäjä Anna Haverinen-Klemetti
opetti 20 vuotta ammattioppilaitoksella tarjoilijoita ja
kokkeja.
Työ nuorten kanssa oli
haastavaa ja Anna alkoi miettiä muutoksen mahdollisuutta.
Hän kävi yrittäjäkurssin ja
varovaisena ihmisenä kypsytteli muutosta monen vuoden ajan. Äänestäneiden kesken arvomme lahjakortteja
kilpailussa mukana oleviin liikkeisiin.
6.
1.
in
2.
8.
3.
Mielestäni kaune
näyteikkuna tai
somistus on
7.
9.
4.
10.
5.
11.
numero:
KIRJEPOSTIMERKKI
Äänestäjän nimi
Lähiosoite
Kainuuntie 103
Postinro
Postitoimipaikka
88900 Kuhmo
Puhelin
M U OT I
EISA
Kuhmon
4H-yhdistys. Ne onnistuivat
hyvin, ja nyt 7. Hyvää yhteistyötä on ollut myös monien muiden kuhmolaisten
yrittäjien kanssa.
Pääosa kahvilan asiakkaista on Kuhmo-talon konserttiym. Palauta kuponki Kuhmolaisen konttoriin
pe 14.12. Työ on vaihtelevaa, ja henkisesti
helpompaa kuin opetustyö.
dollisuus järjestää esimerkiksi syntymäpäiviä tai muita
perhejuhlia.
Keväällä tiloissa järjestet-
tiin tanssit. kävijöitä.
Konserttiyleisön palvelu
väliajoilla on yksi haasteen
paikka, josta Kahvila Juttua
on asiakaspalautteen mukaan selvinnyt hyvin. Sitä niin helposti jumiutuu eikä uskalla lähteä, hän
sanoo.
Kahvila Juttuan yrittäjänä
Haverinen-Klemetti on nyt
ollut runsaan vuoden.
. Kun hänelle sitten
tarjottiin mahdollisuutta yrittäjyyttä Kuhmo-talon kahvilaa, hän otti haasteen vastaan.
Eikä ole katunut.
Yrittäjyys on osoittautunut henkisesti helpommaksi
kuin opetustyö, mutta fyysisesti raskaammaksi.
Anna Haverinen-Klemetti
rohkaisee nyt muitakin.
. joulukuuta on
tulossa toiset, tällä kertaa
pikkujoulutanssit.
Jouluinen näyteikkuna ja
12
0
.2
2
.1
14
.2
.1
4
u
il
a
p
il
sk
tu
is
som
Äänestä mielestäsi kauneinta näyteikkunaa tai somistusta
oheisella kupongilla. Jonot
ovat liikkuneet sukkelasti.
Lisäksi kahvila palvelee talon muitakin, esimerkiksi seminaariasiakkaita.
Kahvilassa on myös mah-
Kuhmo-talon Kahvila Juttuan yrittäjäksi ryhtyminen kannatti, arvioi Anna Haverinen-Klemetti. KUHMOLAINEN Perjantaina 30
k: Tauno
Harinen, suntio: Mauno Kuvaja.
Ehtoollisavustajat: Terttu Kyllönen ja Rauha Määttä.
Klo 15 lasten joulukirkko Kuhmon
kirkossa.
Klo 19 kauneimmat joululaulut
Kuhmon kirkossa.
Tiistai 18.12.
Klo 11 päihdeongelmaisten jouluateria srk-keskuksen salissa.
Torstai 20.12.
Klo 15 joululaulut ja joulupuuro
Ruokala Maikissa.
Klo 19 joulukonsertti Kuhmon
kirkossa. adventtisunnuntai 16.12.
Klo 10 messu Kuhmon kirkossa,
s+l: Veli-Matti Sallinen. Klo 13 alk.
joulupuuro ja kauneimmat joululaulut.
4. Annastiina Tahkola ja
Joose Vähäsöyrinki, laulu, Aki
Tyni, urut. Suunnatkaamme katseemme siis kohti
Betlehemiä ja annetaan joulun tähden valaista neonvaloja
kirkkaammin!
Nuusa Parkkinen,
seurakuntapastori
Adventtipuuro
perjantaina 30.11. adventtisunnuntai 23.12.
Klo 18 kauneimmat joululaulut
Lentiiran kirkossa.
Jouluaatto 24.12.
Klo 15 aattohartaus Lentiiran
hautausmaalla.
Joulupäivä 25.12.
Klo 8 sanajumalanpalvelus Lentiiran kirkossa.
Klo 10 sanajumalanpalvelus Iivantiiran srk-kodilla.. Kristuksen kirkkaus valaisee meitä
pimeimpänäkin vuodenaikana
ja muistuttaa meitä kestävien,
oikeasti arvokkaiden ja pysyvien arvojen merkityksestä elämässämme. Vojmvllbsj!po!ljslpowbsujkb!fmj!tvoujp-!kpolb!ufiuåwjjo
bjlpjobbo!lvvmvj!ljslpttb!ovllvwjfo!ifsåuuånjofo/
Kuhmon seurakunnan tiedotuslehti 4/2012
Jouluntähti
on ehdoton
K
Adventin ja
joulunajan
tapahtumia
Kuva: Hannele Puhakka.
atulamput syttyvät yhä aikaisemmin ja aikaisemmin,
elämme pimeintä vuodenaikaa. Löytäjät-kuoro
avustaa.
Jouluaatto 24.12.
Klo 13 ja klo 15 aattohartaus siunauskappelissa.
Klo 16 aattohartaus Kuhmon kirkossa.
Klo 23 jouluyön messu Kuhmon
kirkossa.
Joulupäivä 25.12.
Klo 9 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa. joulun.
Me puunaamme kotiamme,
kiiruhdamme, ajattelemme, et-
tei joulu synny ilman ostoshysteriaa, täydellisten piparientuoksua, viikkojen etukäteissuunnittelua ja näin ollen myös
ilman viikkoja kestäviä stressijaksoja. adventtisunnuntai 23.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
Kuhmon kirkossa. adventtisunnuntai 9.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
Kuhmon kirkossa. Ohjelma 10 seurakunnan musiikkityön hyväksi.
4. 12.30 adventtipuuro
lähetystyön hyväksi srk-keskuksn
salissa. Kahvit päärakennuksessa ja iltasauna. Me saimme
katsella hänen kirkkauttaan -?. Klo 12.30 pastori Kupiaisen
luento: ?Mitä on adventti?. Tarjolla ohraryyni/riisipuro, luumu/marjakeitto, kinkkuvoileipä, juomat sekä torttukahvit
(7 ). Toki se voi olla
myös hieman piparintuoksuinen.
Ilman viikkojen valmisteluja,
ilman suunnattomia lahjaröykkiöitäkin me saamme ja ennen
kaikkea voimme paistatella
joulun kirkkaudessa. adventtisunnuntai 2.12.
Klo 12 messu Lentiiran kirkossa.
Kirkkokahvit, jonka jälkeen Gideonien tilaisuus.
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus Lentiiran kirkossa. Pintapuolisesti ehkä keinovalojen loistoa, kimallepäällysteisiä joulukoristeita, muovikuusia, lukemattomia punasävyisiä
mainoksia, jotka houkuttelevat meitä ostamaan kaiken sen
kirkuvan tavarapaljouden tehdäksemme itsellemme, puolisollemme, lapsillemme tai ystävillemme ?todellisen. adventtisunnuntai 2.12.
Klo 10 messu Kuhmon kirkossa.
Kirkkokuoro, Kamarikuoro ja
Mieskuoro avustavat.
Maanantai 3.12.
Klo 18 miesten adventti-ilta Paloniemessä. Mieskuoro laulaa kanttori Tynin johdolla. klo 10.30 . Heikon ihmisen lauluryhmä avustaa.
Klo 18 kauneimmat joululaulut
Kuhmon kirkossa.
Keskiviikko 12.12.
Klo 9.30 kaikille avoimet lasten
joululaulelot Kuhmon kirkossa.
Klo 19 kuorojen joulukonsertti
Kuhmon kirkossa. Tässä on myös armollinen
viesti meille joulunviettäjille.
Jumala tuli ihmisten keskelle,
heidän arkensa, heidän keskeneräisyytensä, heidän tavallisen elämänsä keskelle.
Vaatimaton talli sai olla Vapahtajan synnyinpaikkana.
Siinä on oivallinen esimerkki
erityisesti meidän aikamme ihmisille. Lämmön ja vilpittömän
rakkauden kautta me luomme
joulua ympärillemme, emme
materian kautta. Pimeys ei ole kuitenkaan
ikuista pimeyttä, vaan me tiedämme kokemuksestamme,
että pimeydenkin selkä taittuu
ennemmin tai myöhemmin, ja
valo alkaa herätellä niin meitä
kuin ympäröivää luontoa. Kun me kohtaamme läheiset ihmiset Kristuksen mielellä, joulun mielellä, rakkauden mielellä, me
viemme sanomaa eteenpäin ja
elämme joulua todeksi. -itsenäisyyspäivän aaton isänmaallinen
musiikki-ilta Kuhmon kirkossa.
Mukana Miesten laulukööri.
Marko Tolmunen duo, Heikon ihmisen lauluryhmä, Kings Kids.
Kolehti Kajaanin keskussairaalan
lastenosaston lasten virkistykseen. Iivantiiran laulupiiri avustaa. Jaakko Kupiaisen luento
Mitä on adventti?
Klo 13 siioninvirsiseurat
Myytävänä Talvikynttilät-lehteä sekä ruokaa astioihin
Kuhmon srk / lähetystyö
Herättäjä-Yhdistyksen Kuhmon osasto
KUHMO:
Perjantai 30.11.
Klo 9.30 lasten adventtikirkko
Kuhmon kirkossa.
Klo 10.30 . Kolehti seurakunnan musiikkityölle.
3. Kirkkokuoro avustaa.
Tapaninpäivä 26.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa.
1. Pimeyden keskellä me alamme
pian valmistautua valon juhlaan, jouluun.
Mitä me näemme edessämme,
kun ajattelemme joulua. sunnuntai joulusta 30.12.
Klo 10 messu Kuhmon kirkossa.
Maanantai 31.12.
Klo 20 uudenvuoden aaton vastaanotto Kuhmon kirkossa. Matka jatkuu klo
18 alkavaan Kuhmo Rukoilee ?iltaan Vapaaseurakunnan tiloissa.
Lauantai 8.12.
Klo 10-13 lähetyksen joulumyyjäiset srk-keskuksen salissa. Maanpuolustusnaiset keräävät kolehdin. Väliaika/kahvitauko.
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
Kuhmon kirkossa. Mitä kovemmin yritämme taistella jouluahdistusta
vastaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä olemme jo
kietoneet itsemme siihen kainaloitamme myöten.
Joulun sanoma, kuten koko
kristinuskon sanoma, on hyvin
yksinkertainen. Mukana Kings Kids, Jaakko Kupiainen, Heikon ihmisen lauluryhmä
Uudenvuodenpäivä 1.1.2013
Klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa.
Loppiainen 6.1.
Klo 10 messu Kuhmon kirkossa.
Klo 15 Siioninvirsiseurat Ikolan
pappilassa.
LENTIIRA:
1. Lähetyslounas: perunat, lihakastike,
porkkana- ja lanttulaatikkoa, salaatit, leivät, juomat, torttukahvit!
Sukkia ja lapasia! Leivonnaisia!
Jouluisia laatikoita! Arvontaa!
2. Evankelista Johannes tiivistää sen kauniisti:
?Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Puheenvuoro
aiheesta adventti ja Raamattu.
Yhteislähtö srk-keskuksesta klo
17.30.
Keskiviikko 5.12.
Klo 18 ?Suomi 95 vuotta. Seppeleenlasku sankarihaudoille, jossa puhuu Mauno Kuvaja
ja Mieskuoro laulaa.
Perjantai 7.12.
Klo 17 adventtikulkue lähtee linjaautoaseman edestä. 12.30 srk-keskuksessa
Tarjolla:
ohraryyni/riisipuuro
luumu/marjakeitto
kinkkuvoileipä, juomat
torttukahvit
Aterian hinta 7 E
Klo 12.30 past. Jumalanpalveluksen jälkeen joulupuuro ja lähetysmyyjäiset.
3. Lauletaan
adventin lauluja. adventtisunnuntai 16.12.
Klo 12 messu Iivantiiran srk-kodilla, k: Martti Väisänen. ja klo
13 siioninvirsiseurat.
1
Nämä kohdat
korvautuvat virsilaululla, mitä onkin sitten
tuossa tilanteessa puolestaan mahdollista
käyttää aiempaa monipuolisemmin. Immanuel-musiikkinäytelmä esitetään klo 18
Nurmeksen kirkon ympäristössä. klo 19.00 Konsertti kirkossa. Vaikuttamme positiivisella tavalla seurakuntamme alueeltamme löytyvään yksinäisyyden ja syrjäytymisen kokemiseen sekä pidämme esillä evankeliumin sanomaa ja hengellistä ohjausta ja opastusta.
4. Kolehti seurakunnan musiikkityölle.
Torstai 20.12. sekä 11.12. Käytännössä
tämä merkitsee sitä, että synnintunnustuksen jälkeinen Herra armahda -osio sekä kunnian laulaminen jäävät pois. Aiemmin on kirkossa eletty kolmen vuoden teemakautta otsikolla 'Pyhä'.
Rukous on luontevaa jatkota tälle teemalle.
Se on kristityn keskustelua Jumalan kanssa
sekä hengellisen elämän luonteva ilmaisumuoto. Alkavana toimikautena
hengellisen elämän rakentuminen ja syventyminen saavat luontevan paikkansa seurakunnan elämässä.
Siunaan itseni
ristinmerkillä.
Pyhä
Suomen
evankelis-luterilaiset
seurakunna t
evl.fi/pyhä
Pieniä muutoksia
jumalanpalvelukseen
Uusi kirkkovuosi tuo mukanaan pienen
muutoksen seurakunnan jumalanpalveluksissa: Sanajumalanpalvelus siirtyy nykyisen
kirkkokäsikirjan mukaiseksi. klo 18.30 ja kirkkokahvit. Perjantaina 30. lapset ilmaiseksi.
Ilmoittautumiset 20.12. Tule mukaan leipomaan, paistamaan, neulomaan ja askartelemaan lähetyksen hyväksi!
Ota yhteyttä: lähetys- ja aikuistyönsihteeri
marja-leena.suutari@evl.fi / 044 738 4317
Annastiina Tahkola.
Lähetyksen
joulumyyjäiset
Joose
Vähäsöyrinki.
srk-keskuksen salissa
lauantaina 8.12. klo 10 . Rukouksen maailman avautuminen vaatii kristityltä opettelun mieltä,
malttia, aikaa ja kärsivällisyyttä, tähän teemavuosi antaa mahdollisuuden. Matkan
hinta 5 E/aikuinen . klo 10
Klo 10-11
Joulujuhla Lentua-salissa
klo 11-13
Joulupuuro ja kahvit
klo 12.30
Joululaulut Lentua-salissa
Tervetuloa!
Hyvä Vapahtaja meitä tulevan vuoden
suunnitelmassa ja toiminnassa ohjatkoon.
Timo Suutari, kirkkoherra
Oheisia joulun rukouskortteja on saatavana kirkossa ja srk-keskuksessa.
Lähetyksen esirukouspiiri
kokoontuu Lähetyssopessa klo 9 . Lähetystyö on jo perustanut omat
rukouspiirinsä. klo 19.00
Kuorojen joulukonsertti kirkossa. Odotan
sitä täydellistä rauhaa, jossa kerran
hallitset. Rukoilen äitien
ja isien puolesta. Nuoriin on vedonnut erityisesti Taize-tyyppinen rukousmietiskelyyn keskittyvä hengellisyys. 4 E
ja alle kouluikäiset ilmaiseksi
Kahvi ja torttu 2,50 E
Sukkia ja lapasia!
Leivonnaisia; rönttösiä, leipää!
Jouluisia laatikoita!
Lanttu- ja porkkanasosetta
myytävänä omiin astioihin.
Arvontaa!
Tervetuloa!. 8 E, lapset 7-12 v. Aikuiset ovat kokoontuneet rukoilemaan ajankohtaisten asioiden
puolesta rukousilloissa, seuroissa ja tapahtumissa. Ehtoollisjumalanpalvelus ei muutu miltään kohdin.
Jatkamme alkaneena kirkkovuotena jo aiemmin hyväksi havaituilla Kuhmon seurakunnan perustavoitteilla:
1. Rukous teemaan voi kuulua myös Lentiiran kirkkokeskuksen vahvistuminen rukouksen ja hiljaisuuden toimitilana. Vapaa
pääsy, ohjelma 10 E musiikkityölle
Retki IMMANUEL-musiikkinäytelmään
Perinteinen joulunäytelmä Nurmeksessa su 23.12. Ohjaus Topi Mikkola.
Lähtö Kuhmon linja-autoasemalta klo 16.30. Rukous kuuluu oleellisesti jumalanpalvelukseen, mikä toimintamuotona on
Kuhmon seurakunnassa ihmisille keskeistä
ja sen olemusta tulee aina vahvistaa.
Kolmantena, Hengen adventtina
muistan Johannes Kastajaa, joka
valmisti tietä Sinulle. 10
tiistaisin 4.12. 13
Jouluisia säveliä Kuhmon kirkossa
Keskiviikko 12.12. ja vuodenvaihteen
jälkeen piiri jatkuu 8.1.2013.
Kiinnostaako vapaaehtoistyö. Rukoilen lasten
puolesta. Annastiina Tahkola ja Joose Vähäsöyrinki,
laulu, Aki Tyni, urut. Vahvistamme maallikkojäsenten asemaa
ja toimintaa.
3. marraskuuta 2012
14
Uusi kirkkovuosi ?
uusi kutsu yhteyteen
ja toimintaan
Kohta on joulu!
Ensimmäisenä,
Nöyrtymisen adventtina
tervehdin Sinua hoosianna-huudoilla.
Huudoissani on kaipausta: Herra,
auta meitä! Huudossani on riemua:
Kuningas tulee!
Toisena, Kunnian adventtina
sydämeni kaipaa levollisuutta. Niidenkin, joita
vielä odotetaan.
Aattona odotan, yöllä valvon,
aamulla herään uuteen aikaan.
Nyt on joulu!
Yhteinen rukous
Rukous-teemaa voidaan hyödyntää niin
päiväkerho-, rippikoulu- kuin aikuistyön
aloilla. Anna rauhasi olla läsnä jo
kaipauksessani ja odotuksessani.
K
uhmon seurakunnan vuodelle 2013 erityisteemaksi on
esitetty aihetta ?Rukous?. Olemme seurakunta, joka on elävä ja
toimiva kristillinen seurakunta.
2. Iltavesper kirkossa n. mennessä Matka-Kyllönen (08) 652 0771.
Lähetyslounas:
perunat, lihakastike
porkkana- ja lanttulaatikkoa
salaatit, leivät, juomat
torttukahvit
Aterian hinta:
Aik. Kouluttamme työntekijöitä ja seurakuntalaisia kohtaamaan aikakauden haasteita
yhdessä yhteistyötahojen kanssa.
Joulujuhla
eri
toimintaryhmille
Seurakunnan perhetyön,
diakoniatyön, aikuis- ja
musiikkityön tai lähetystyön kerhoihin ja toimintaryhmiin osallistuneille
YHTEINEN JOULUJUHLA
Kuhmo-talossa
pe 14.12. Anna minun
luottaa Sinuun kuin hän.
Vahvista sydämessäni uskoa Sinuun.
Neljäntenä, Pyhänä adventtina
ihmettelen äitiäsi, joka otti vastaan
suuren tehtävän
Lapsia pyydetään saapumaan kirkon pääsisäänkäynnin takaosaan klo
14.45, että ennätämme pukea
kaikki halukkaat kuvaelman
esiintyjät. klo 19.00
su 16.12. Kerhotoiminta
jatkuu normaalisti viikolla 2,
7.1.2013 alkaen.
L Pyhäkoulutoiminta alkaa viikolla 3, su 20.1.2013.
L Alkuvuoden 2013 perhekirkkohetkistä ilmoitellaan kuhmolaisessa tammikuun aikana.
L
J
eesus meidän Herramme kiitämme ja ylistämme Sinua! Muistelemme ensimmäisen Joulun ihmeellisiä
tapahtumia. joulukeräys)
Lisätietoja: Kuhmon seurakunta/Vienan Karjalan työ,
p. klo 12 Ys
srk-keskuksen salissa
Joulukeräys Vienan Karjalaan
Keräykseen voi osallistua rahalahjoituksella. Lapset ovat myös kulkueessa mukana.
L Päiväkerhon kokoontumiset
päättyvät viikolla 49.
L
Joulujuhlia vietetään to
13.12.2012.
L Lapsi- ja perhetyö on lomalla
21.12.12 . klo 17.30 päiväkerholaisten joulujuhla srk-keskuksessa, tilaisuus alkaa kahvilla, juhla alkaa klo 18
L Pe 14.12. Tuo sydämiimme ja koteihimme oikea joulu, sen ilo ja
rauha. 6.1.13. 044 738 4301.. Merkitse
viitenumeroksi 5270 (mm. marraskuuta 2012
15
Joulurukous
Lapsi- ja perhetyön toimintaa
Pe 30.11. klo 9.30
Kuhmon kirkkoon!
ahtumia:
Diakoniatyön tapten
jouluateria srk-
ngelmais
ti 18.12. Rahalahjoitukset osoitetaan Kuhmon seurakunnan Vienan
Karjalan työn tilille FI89 10583000102247. Muistamme tähden, joka loisti pienen tallin yllä. kerhot eivät kokoonnu
L Ke 12.12. Joulupuuro.
klo 9.30 kehitysvammaisten
joululaulut, Kuhmon kirkko
klo 10.30 Tornikamarin kauneimmat
joululaulut Tarinatuvalla
klo 18.30 Timoniemen koulu,
koulun joulujuhlan yhteydessä
klo 15.00 Niemiskylän kylätalo,
Niemiskyläntie 1096
r???????ê???????ê??????ê???ê?H?ê??????4ê
????????H??4êq??????????
Lasten
adventtikirkkoon
pe 30.11. Kiitos, että
synnyit Vapahtajaksemme. alk. klo 11 päihdeo
keskuksen salissa
-keskuksen
eläkeläisten kerho srk
L ke 16.1. klo 12 nä
sen salissa
-keskuksen
eläkeläisten kerho srk
L ke 13.2. klo 12
salissa
kahvit koihdeongelmaisten aamu
L to 21.2. klo 10 perhekerhojen
ja pyhäkoulujen joulujuhla Kuhmo-talolla
L Su 16.12. Kiitos, että olet todellinen tänäkin
Jouluna. Tämä kaikki on kaunista ja ihmeellistä. Päiväkerholaisia kutsutaan esiintymään jouluevankeliumiin. Tule itse luoksemme! Kiitos, että kuulet meitä!
Rauhaisaa Joulua! Siunausta ja varjelusta
tulevaan vuoteen 2013!
Anna Liisa Hakulinen, kappalainen
Kauneimmat
joululaulut 2012
Kuhmon kirkko:
Iivantiiran srk-koti:
Lentiiran kirkko:
2.12.
3.12.
5.12.
6.12.
9.12.
10.12.
11.12.
14.12.
15.12.
16.12.
17.12.
19.12.
23.12.
TERVETULOA
Pieni lapsi nukkuu seimen oljilla,
äiti seimen luona vaalii vauvaansa.
Isä mietteissään hiljaa hymyilee,
tallin yllä tähti säteilee.
Rientäkää, rientäkää Jeesus-lapsen luokse,
joulun maailmaan.
Jeesus-lapsen luona, joulun sanoma aukeaa.
Siunaa Jeesus joulumme.
su 9.12. klo 9.30 kaikille avoimet lasten joululaulelot, Kuhmon kirkko
L To 13.12. klo 12 läh
salissa
minen srk-keskuksen
it kongelmaisten aamukahv
eo
ihd
pä
9
L to 24.1. messu klo 12.00, joulupuuro
ja kauneimmat joululaulut klo 13.00
su 23.12. Muistamme kedon lampaat ja paimenet
ja enkelit, jotka äkkiä ilmestyivät pimeälle yötaivaalle. Perjantaina 30. klo
koushuoneessa
srk-keskukkövammaisten kerho
L ti 29.1. klo 15 lasten joulukirkko, Kuhmon kirkko. klo 9.30 Lasten adventtikirkko, Kuhmon kirkko
L
Pe 7.12. klo 18.00
klo 14.00 Vepsä-Ahovaara, Hanna Liuskilla, Lehtoniementie 60
klo 14.00 Rahajärvi, Kähkösellä, Tammistontie 156
klo 18.00 Hietaperä, Pääkkösellä, Näätäniementie 287
klo 18.30 Kalliojoki, Viiksimon rajavartioasema, Viiksimontie 2991
klo 16.00 Haukela-Kiekinkoski Koistisella, Lutjantie 100
klo 15.00 Tervasalmi, Murtosalo,
Vepsäntie 71
klo 16.00 Niva-talo, Nivatalontie 33
klo 18.30 Kuusamonkylän koulu,
Kuusamojärventie 50
klo 18.30 Lauvus, Haverisella,
Lehmivaarantie 78
klo 17.00 Vieksi, Koskenmäen
asuntola, Hyrynsalmentie 1675
klo 18.00 Rastinkylä, Koistila,
Lapinvaarantie 7
klo 18.30 Kuumu, Hiltula,
Liekinvaaarantie 537
klo 16.00 Saunajärvi,
Hakunkankaankota
klo 14.00 Härmänkylä, toimintakeskus,
Vesiläntie 11. klo 18.00 ja su 16.12. Muistamme Marian, joka piti sinua sylissään ja Joosefin ja itämaan
tietäjät. Päiväkerholaiset esittävät kirkossa
joulukuvaelman. klo 12
lissa
4 lounas yhteisvasL su 3.2. klo 12
salissa
kokoontuimmäispalveluryhmän
L ti 22.1. klo 11?1
uksen salissa
tuun hyväksi srk-kesk
liu
5 kujaiset
L su 10.2. klo 11?1
srk-keskuksella
tävänpäivätilaisuus
L to 14.2. klo 9 pä
koushuoneessa
L
en tapahtumia:
Yhteisvastuukeräyks
skuksen saYV-infotilaisuus srk-ke
L pe 1.2
Sankarihaudalle siirrytään marssirivistönä. 1299 E+ retkipaketti n. 13.1.
Perjantai 11.1.
Klo 18 musiikki-ilta Kuhmon kirkossa, mukana
mm. Katkis-iltoihin on vapaa pääsy!
RIPPIKOULUT 2013
Aloitussunnuntai
Lauantai
Kirkossa
Leiripäivä
Paloniemi
Kappelivierailu
Leiri
Konfirmaatio
Hiihtoloma +
Päivärippikoulu
9.12.
12.1.
9.2.
22.2.
3. ja 17.2. 9.6.
16.6.
Paloniemi +
Päivärippikoulu
17.2.
23.2.
27.4.
17.5.
13. 2013
Lehtimajanjuhlan jälkeinen aika Israelissa kutsuu:
Matkareitti Tel Aviv, Haifa, Tiberias (4 yötä), Jeriko, Betlehem, Jerusalem (4 yötä). 16. 9.3.
17.3.
Ranska/ Taizé
13.1.
26.1.
6.4.
3.5.
2. ja
23.5.
Katkis on toimintailta 1.-6.luokkalaisille. Marko Tolmunen duo,
Heikon ihmisen lauluryhmä, Kings Kids.
Väliaika/kahvitauko
Kolehti Kajaanin keskussairaalan
lastenosaston lasten virkistykseen.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET
Kuhmossa 6.12.2012
Klo 8.00 Kynttilöiden sytyttäminen sankarihaudalle,
kirkkopuistoon ja partisaaniuhrien muistomerkille
Klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa, saarna: Jaakko
Kupiainen, liturgia: Anna Liisa Hakulinen, kanttori Aki Tyni. Parikanniemen Raamattupäivä srkkeskuksessa
Klo 10 raamattutunti ?Uskon vesillä. . klo 12 . 19.6.
30.6.
Leiri
Kuhmon seurakunta lahjoittaa tänä vuonna
joulutervehdyksiin varaamansa rahat
JOULUKERÄYKSEEN VIENAN KARJALAAN
Toivotamme kaikille
Rauhallista
Adventinaikaa ja Joulua
sekä Siunausta
Uudelle Vuodelle 2013!
Ensi vuonna matkalle?
Israelin ryhmämatka
Kirkkotie 6-8, 88900 KUHMO
Puh. Markku Liukkonen
Klo 11 raamattutunti ?Ainoa anteeksantamus?. Pekka Maaranen
Klo 11.45 ruokailu
Klo 12.30 päiväseurat
Sunnuntai 13.1.
Jumalanpalvelukset klo 10 Kuhmon kirkko ja
klo 12 Iivantiiran srk-koti.
***
Karmel-yhdistyksen Israel-päivä srk-keskuksessa
lauantaina 19.1. Heikon ihmisen lauluryhmä, Kings Kids,
Pekka Maaranen, Markku Liukkonen,
Timo Suutari, rukouspalvelua..
Lauantai 12.1. Perjantaina 30. marraskuuta 2012
16
?Suomi 95 vuotta?
ITSENÄISYYSPÄIVÄN AATON
ISÄNMAALLINEN MUSIIKKI-ILTA
keskiviikkona 5.12. klo
15 seurakuntasalissa.
Tervetuloa myös valmistelemaan messua! Välipalaa klo 13.30, valmistelu alkaa
n. Sankarihaudalla puheen pitää Mauno Kuvaja ja Mieskuoro laulaa.
Klo 11.30 Kahvitilaisuus Kahvila Juttuassa.
Klo 12.30 Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla Lentua-salissa. Juhlapuhujana kirkkoherra Timo Suutari, lasten ja nuorten ohjelmaa.
Klo 18.00 Itsenäisyyspäivän juhlavalaistus kodeissa, virastoissa,
laitoksissa ja kauppaliikkeissä.
Kesän 2012 rippikoulun ja nuorten ryhmäläisiä menossa Taizén kyläkirkkoon. Kuva: Virve Heikkinen.
Nuoren seurakunnan toimintaa
J
oulukuun
Gospelmessu on su 9.12. . (08) 617 2371
Fax (08) 614 1954
Sähköposti:
kuhmo.seurakunta@evl.fi
etunimi.sukunimi@evl.fi
Kotisivu:
www.kuhmonseurakunta.fi
29.9. klo 15 seurakun-
tasalissa.
Nuorten joulujuhla pe 14.12.
klo 18 Kellarilla.
Ensi vuonna Donkkis illat muuttuvat Katkis-illoiksi!
Paikka ja aika pysyvät samana,
eli torstaisin klo 18-20 seurakuntasalissa. Mieskuoro laulaa.
Seppeltenlasku kirkkopuistoon ja seppelepartio partisaaniuhrien
muistomerkille. Erityisvierailuja: Kristillinen medialähetys Jerusalem,
SLS + Jad Hasmona
Perushinta ph. . Kolehdin keräävät Kuhmon Maanpuolustusnaiset. . klo 14. . Messun jälkeen myös
kirkkokahvit.
Alkuvuoden gospelmessut:
13.1. Illan ohjelma sisältää opetusta, laulua, nukketeatteria, toimintapisteitä ja pelejä, sekä nyyttärit, johon voi
tuoda pientä naposteltavaa. Kuhmossa
Klo 10 jumalanpalvelus Kuhmon kirkossa, saarna Tuomo Ruuttunen, Jumalanpalveluksen jälkeen srk-keskuksessa kirkkokahvi, siioninvirsiseurat sekä Herättäjä-Yhdistyksen Kuhmon paikallisosaston vuosikokous
Toisenlainen Lahja on
ekologinen ja eettinen lahja
Toisenlainen Lahja on lahjoitus,
jolla voi ilahduttaa lähimmäistään kotimaassa ja samalla taata
kehitysmaiden ihmisille esimerkiksi riittävän ruuan, puhtaan
veden tai toimeentulon Kirkon
Ulkomaanavun työn kautta.
Jokaisesta lahjasta saa sähköisen tai perinteisen postikortin,
jossa kerrotaan lahjan merkityksestä kehitysmaiden ihmisille.
Postikortteja on saatavana myös
seurakuntakeskuksesta.
Lisätietoa ja vinkkejä lahjavaihtoehdoista ja lahjoituksesta
löytyy Kirkon ulkomaanavun
www-sivuilta osoitteesta toisenlainenlahja.fi.
Anna tänä jouluna ystävälle,
äidille ja vaikkapa työkaverille
lahja, joka auttaa kehitysmaissa
asti. Kevään Katkikset
ovat 17.1., 21.2., 21.3., 25.4. Toisenlainen lahja on yrityksille eettinen vaihtoehto yhteistyökumppaneiden ym. Illan päätteeksi arvotaan osallistujien kesken palkintoja. klo 18 Kuhmon kirkossa.
Mukana Miesten laulukööri. 6.10. Erja Kalpio, Anne Partanen
***
Herättäjä-Yhdistyksen päivä su 27.1. 250 E
Ilmoittautuminen: Timo Suutari 044 738 4301
Oppaana arkeologi, Pyhän maan tuntija Ariel Livson
Tammikuun 2013 tilaisuuksia:
Parikanniemisäätiön Raamattupäivät 11. muistamiseen myös näin jouluna.
Perjantaina 30. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
pohjoisesta ja etelästä
54. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. marraskuuta 2012
18 ELÄMÄNMENO
Dolinin
?hiihtoprikaati?
tilapäisosasto
Tavoite: Luelahdessa motissa olevien
joukkojen pelastaminen
Kolmesta hiihtopataljoonasta hätäisesti helmikuun alussa muodostettu eversti Dolinin ?hiihtoprikaatin. Käytettiin Suomussalmella ja
Raatteen tiellä hyvin pelannutta hyökkäysmallia. 1.2.
hyökkäykseen rajapylväs 666
alueelta liittyi 34. ja
18. Osasto ei pystynyt
täyttämään tehtävänsä ja tuhoutui melkein kokonaan
muutamassa päivässä.
Alkutilanne
Suomalaiset hyökkäsivät
29.1. Päätä suojasi lämmin
huppu ja käsiä rukkaset.
Aseena oli Tokarevin kehittämä itselataava kivääri
(SVT), joka mahdollisti sarjatulen.
Ryhmäaseena olivat
50-milliset kranaatinheittimet, Maksim-konekiväärit ja
tilanteesta riippuen Degtjarjevin hyvämaineinen
?Emma?-pikakivääri.
Vaikeissa oloissa Tokarevin kivääri toimi epävarmasti
ja se korvattiin jatkossa karabiineilla ja tavallisilla sotilaskivääreillä.
Tokarev osoittautui epävarmaksi.. Koulutus kesti vain kymmenen viisitoista päivää.
Helmikuuhun 1939 mennessä muodostettiin 77 erillistä hiihtopataljoonaa ja 28
hiihtoeskadroonaa.
Hiihtopataljoonan miesvahvuus vaihteli seitsemästäsadasta miehestä noin tuhanteen mieheen.
Eskadroonan vahvuus
vastasi jalkaväkikomppaniaa,
noin 150 - 250 miestä. JR:n osastot. Taustana
oli 44. Siilasvuon esikunnan arviovirhe oli vakava. Tien
katkettua oli ensin tuhottava
heikoimmat varuskunnat Luelahdessa, jossa oli vain kaksi
jalkaväkikomppaniaa ja
huolto-osastot, ja sen jälkeen
kaikki muut Saunajärven ja
Löytövaaran välillä olleet
motit. Divisioonan lyöminen
Raatteen tiellä. Neuvostoliiton puolustusministeriö (kansankomissariaatti) määräsi tuona päivänä muodostettavaksi lyhyessä ajassa vapaaehtoisista
hiihto-osastoja, jotka kykenisivät toimimaan vihollisen
selustassa ja sivustoilla.
Hiihtojoukkoihin hakeutuivat lähinnä hiihtotaitoiset
nuoret opiskelijat ja työläiset,
joista huomattava osa urheilijoita.
Ampumataito ja sotakoulutus jäivät vähäisiksi. Armeijan esikuntapäällikkö
Dmitri Niki?ovin johtoon Repolan Operatiivinen Ryhmä.
Ryhmä muodosti uuden taisteluosaston. Divisioonan joukot olivat
A
Dolinin kaaduttua jatkohyökkäystä johtivat
ylemmille esikunnille tuntemattomat upseerit.
valmistautuneet pitkäaikaiseen puolustukseen. Luelahden
motissa olleet joukot oli pelastettava hinnalla millä tahansa. ukrainalainen divisioona oli helppo nakki, koska se ei pystynyt
taistelemaan talvioloissa.
Valioyhtymänä. Divisioonan
esikuntaosastot. Armeijakunnan tykistörykmentin komentaja majuri Ko?eurov
Neuvostoliiton hiihtojoukkojen osasto etenemässä talvisessa maastossa.
VENÄJÄN ARKISTOT
Hiihtojoukot tauolla ja laittamassa varusteita kuntoon.
Neuvostoliittolaiset hiihtopataljoonat talvisodassa
VENÄJÄN ARKISTOT
Puna-armeijassa joukkojen
hiihtotaito oli hyvin alhainen
vuoteen 1939 mennessä, lukuun ottamatta NeuvostoKarjalassa majailleita 54. AE käski muodostaa 54.
Divisioonan komentajan
apulaisen, majuri Kutuzovin
komentoon tilapäisosaston,
johon kuuluivat kaksi hiihtopataljoonaa (3. 51. Tieto 44. Muut jäivät toistaiseksi koulutettaviksi selus-
taan.
Hiihtomiesten univormu
koostui paksusta kankaasta,
jonka toinen puoli oli valkoinen ja toinen sinisestä flanellista. Puolustukselle sopiville kukkuloille
ja kummuille rakennettiin
katettuja tulipesäkkeitä ja
juoksuhautoja. Hjalmar
Siilasvuo ei keksinyt uutta
hyökkäysmenetelmää. Raatteen
tiellä viikossa lyöty 44. HiihtoP)
ja 11. Etumaastot
raivattiin, murrostettiin ja
miinoitettiin. nimellä
tunnettu tilapäisosasto lähti
rajapylväs 666 alueelta hiihtämään kohti Saunajärveä.
Tehtävänä oli liittyä motitettuun ja uhatuimmassa tilanteessa olleeseen varuskuntaan, jonka runkona olivat
huolto- ja 54. Divisioonan ainoalle
huoltotielle. 54 Divisioona oli sen sijaan kova vastus Raatteen helposta voitosta sokeutuneelle Siilasvuon
esikunnalle. Divisioonan
miehistö oli hiihtotaitoinen,
ja suomalaisten liikkeitä seurattiin tehokkaalla tiedustelulla. osasto hyökkäsi Löytövaaraan tien suunnassa ja
sen pohjoispuolella. Tie oli
katkaistava mahdollisimman
lähellä valtakunnanrajaa estämään apujoukkojen tuloa
motitetuille joukoille. Divisioonaa.
Sotadoktriinin mukaan sotaa oli käytävä kesällä - suurta sotaa, ei pientä.
Todellisuuteen maan johto heräsi vasta 24.joulukuuta
1939. Niiden
avustavat hyökkäykset itään,
Luelahden mottiin oli estettävä.
Suunnitelma tuntui hyvältä. Pioneeripataljoona.
30.1. Divisioonan johdon teloituksesta
levisi, ja Raatteen katastrofista otettiin vakavasti opiksi.
54. Lentokoneet pudottivat
kyllä riittävästi ampumatarvikkeita, mutta ei muonaa.
Ensimmäiset avustavat
hyökkäykset
9. Tämä pataljoona
eksyi matkalla, ja syntyneessä taistelussa Kutuzovin
osasto kärsi vakavat tappiot,
myös komentaja kaatui.
2.2. Seuravana vuorossa
olivat Hotakan, Rastin ja Sivakana alueilla motitetut 118.
ja 337. 77:stä
pataljoonasta 54 kuljetettiin
rintamalle helmikuun alkuun
mennessä. Samana päivänä
tie katkaistiinkin. ja 17. Hiihtopataljoona. muodostettiin 9
9. Ei pidä paikkaansa. 1
VALOKUVAKEHYS
NEULETUNIKA
3. Dolinin osasto keskittyi rajapylväs 666 alueelle
8. helmikuuta mennessä
noin 240 taisteluista selvinnyttä miestä palasi omalle
puolelle, joista suurin osa
Kiekinkosken alueelta. Myös minulta voi kysyä,
jos on epäselvyyksiä, Heikkinen jatkaa.
Kuhmoon on myönnetty
viisi ilveksen pyyntilupaa:
Länsi-Kuhmoon neljä ja
muualle yksi.
. 14
TERVETULOA
MUISTILUOTSI
-toiminnan esittelyyn
KUHMOON ti 4.12.2012 klo 10 . miehistä
kaatui tai katosi taisteluissa.
Nämä tappioluvut olivat prosentuaalisesti talvisodan
suurimmat.
Ilveksen
metsästys
alkaa
Heikkinen pyytää myös
malttia metsästyksen alkuun, jotta kaikki kiinnostuneet ehtivät mukaan.
. Eksymisen
ohella syynä olivat Dolinin
osaston heikot suoritukset.
Tilanteesta huolestunut 9.
AE lähetti alueelle tiedustelemaan lentokoneet ja rajajoukkojen partiot. helmikuuta eteläisen ryhmän osalta. Noin
160 km pitkä erämaamarssi
pakotti jättämään osan vaatteita ja huolto jäi tosi vähäiseksi, kun kiire oli kova.
Muona tuotiin lentokoneilla
ja pudotettiin rajapylväs 666
alueelle. Epäselvissä
asioissa voi kysyä myös lupien
haltijalta Keijo Heikkiseltä:
044 395 6008.
VALMISTUNUT
Johanna Heikkinen on valmistunut tilasisustusartesaaniksi ja ylioppilaaksi Kajaanin lukiosta ja KAO:sta.
JOULUN AVAJAISTARJOUKSET
Ravistettava
KÄSIPAINO
5?
yös
Avoinna m in
is
ta
n
u
n
n
su
6
klo 12 . Koetetaan keskittää jahti
isoihin ja yksinäisiin yksilöihin.
Luvat ja ohjeet löytyvät Pääkkönen
& Piirainen -liikkeestä. 18, la 10 . Nykyisin
kansanmusiikki ei kuitenkaan täällä ole näkyvillä.
Kainuussa on jäljellä myös
runolauluperinnettä, joka on
koko suomalaisen kulttuurin
perusta.
. Arviolta noin yhdeksänkymmentä prosenttia
?hiihtoprikaatin. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
19
VENÄJÄN ARKISTOT
hyökkäyspäivänä. Puna-armeijan
henkilökohtaisten sotilasarvojen käyttöönoton yhteydessä vuonna 1936 hän yleni
majuriksi. Jatkossa
suurin osa miehistä kaatui
Vetkon ja Kesselin taisteluissa. Jatkohyökkäysta johtivat siten ylimmille esikunnille tuntemattomat upseerit.
Lisäksi radioyhteys osastoon
katkesi jo ensimmäisenä
21. 5?
kellolla
ym.
Pun. 12,
Seurakuntakeskus, Kirkkotie 6-8
Aivoterveys- ja muistiluento sekä Vertaisja KaVeRi-vapaaehtoistoiminnan esittelyä.
Paikalla MUISTILUOTSI-asiantuntija ja tukikeskus
Kainuun toimijat Kainuun Muistiyhdistyksestä.
Tapahtuman alussa kahvitarjoilu!
Lisätietoa tapahtumasta Lea Torvinen, p. Ko?eurovin
osasto hyökkäsi tuloksetta
Löytövaaraan kärsien noin
120 miehen tappiot.
Dolinin tilapäisosaston
hyökkäys
9. Moskovan jalkaväkikoulun kadettina hän
osallistui sotatoimiin Karjalan nousun aikana, talvella
1921 -1922. Hän oli mukana Kronstadtin kapinan kukistamisoperaatiossa. Sotien välisenä aikana hän palveli enimmäkseen tykistössä. Vihollinen ei ampunut
lentokoneita.
Myöhemmin selvisi, että
Dolin kaatui hyökkäyksen
alussa. Niistä 9. Hanketoiminta vaatisi kuitenkin omaa
pääomaa pesämunaksi, joten
jatkohankkeelle ei ole ryhdytty hakemaan rahoitusta.
Yhdistys piti vuosikokouksensa vastikään Kuhmossa.
Puheenjohtajana jatkaa
Pekka Huttu-Hiltunen Kuhmosta ja muina hallituksen
jäseninä Sari Karikko, Ahti
Kyllönen ja Minna Seilonen
Kuhmosta, Eero Määttä Kajaanista, Olli Pautola ja Teuvo Piirainen Sotkamosta,
Janne Seppänen Suomussalmelta ja Mikko Syrjänen
Paltamosta.
ELOKUVIA
Lemmenlomalla: Keskiikäistä pariskuntaa esittävät,
Oscar-palkitut näyttelijät Meryl Streep ja Tommy Lee Jones lähtevät avioliittoleirille
elvyttämään väljähtymään
päässyttä 30-vuotista parisuhdettaan.
Monitasoisen draamakomedian on ohjannut David
Frankel.
Twilight: Aamunkoi osa
2: Twilight- saagasarjan päättävä Twilight: Aamunkoi osa
2 esitetään vielä kerran lauantain iltapäivänäytöksenä.
Pajakkakinossa: Lemmenlomalla pe
- ma joka päivä klo 18. Hiihtosekaosastoon kuului neljä hiihtoeskadroonaa. ja Nurmijärven suunnalla taistelleen 529. ja pysäytettiin 14. Nämä joukot eksyivät ja
saapuivat Kuusijärvelle Saunajärven sijasta. Ensi vuonna tilaisuuksia on joka kuukausi ja
mahdollisesti lisäksi myös
koulukiertue.
Kuhmossa yhdistys on
7RUQLRVVD ²
mukana järjestämässä myös
Musiikkijuhla Sommeloa.
Toimintansa aluksi yhdistys veti läpi myös EU-rahoitteisen kansanmusiikin kehittämishankkeen. Ei kiireellä ammuta niitä
ilveksiä.
Ilveksen metsästys alkaa
huomenna lauantaina. Hänet määrättiin Leningradin sotilaspiirin 67. Täältä on kerätty melkein enemmän kansanmusiikkia kuin
mistään muualta. helmikuuta, ja hyökkäykseen siirryttiin ilman sanottavaa lepoa.
Rintamalla jo ollut 34.
Hiihtopataljoonaa täydennettiin vasta saapuneella täydennyspataljoonalla. Suksilla varustetut kevyet lentokoneet laskeutuivat
järville, kun miehet antoivat
merkkejä. 040 520 7642.
Professori Juri Kilin
Järj. pe 9 . Dolin
yleni everstiksi 29. Siihen kuuluivat Hiihtosekaosasto, Autokorjaamokomppania, 17. Lentäjät
raportoivat Kälkäsen pohjoisrannalla käydystä taistelusta. Twilight:
aamunkoi osa 2 la klo 15.
+DNX PHQQHVVl
.RKGHU\KPlQl RQ YDORNXYDXNVHQ WDL PXXQ
YLHVWLQQlQ SDULVVD W\|VNHQWHOHYlW KHQNLO|W MRWND
KDOXDYDW Wl\GHQWll MD ODDMHQWDD RVDDPLVWDDQ
+XRPLRLPPH P\|V PXXW KDNLMDW MRWND
WDUYLWVHYDW W\|VVllQ YDORNXYDXVRVDDPLVWD
.RXOXWXV RQ PDKGROOLVWD VXRULWWDD W\|Q RKHVVD
+DNHPLQHQ
+HOL 6SULQJDUH RSLQWRVLKWHHUL SXK
/LVlWLHWRMD NRXOXWXNVHQ VLVlOO|VWl
$UWR /LLWL NRXOXWWDMD SXK
-DDNNR +HLNNLOl NRXOXWWDMD SXK
HPDLO HWXQLPL VXNXQLPL#ODSSLD À
ZZZ ODSSLD À DR
YDW ODSSLD À. AE:n mukaan Dolinin
prikaati ?tuhoutui maineetta?.
Eversti Dolin
Vuonna 1901 Moskovassa
syntynyt Vjat?eslav Dolin
osallistui Venäjän sisällissotaan. Lupien haltija Keijo Heikkinen
kertoo, että luvat ja ohjeet
löytyvät Pääkkönen & Piirainen -liikkeestä.
. JR:n päävoimat.
Kaikki joukot mukaan lukien
hyökkäykseen siirtyi noin
5500 miestä.
Hyökkäys käynnistettiin
11. Kainuun
Muistiyhdistys
Petroskoin valtionyliopiston
Pohjois-Euroopan tutkimuslaitoksen
johtaja
Talvisotaseminaari
Kuhmo-talossa 30.11.2012
kello 10-15.
9DORNXYDDMDQ DPPDWWLWXWNLQWR
Kansanmusiikkia
koko Kainuuseen
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kainuun kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja
Pekka Huttu-Hiltunen tyrmää käsityksen, että Kainuussa kansanmusiikkia olisi
harrastettu vähän verrattuna
esimerkiksi Pohjanmaahan.
. ja 13. Dolinin
käytössä oli myöskin kaksi
rajajoukkojen komppaniaa.
Etelästä hyökkäisivät hiihtoosasto ?T?ernievski. lokakuuta
1939.
Dolinin osaston
tappiot
johti osastoa. Hiihtopataljoonat olivat tuoreita
joukkoja, ja tulivat rintamalle
Vuokkiniemen kautta. ja 3.
Hiihtopataljoonien rippeet
sekä tykistöryhmän tilapäiskomppania. Huonoon itsetuntoon ei
ole Kainuussa syytä, HuttuHiltunen sanoo.
Kolme vuotta sitten perustettu Kainuun kansanmusiikkiyhdistys pyrkii muuttamaan käsitystä ja vie kansanmusiikkikonsertteja ja -koulutusta kaikkiin Kainuun
kuntiin. 5.2. +
musta, xs-xl
SEKATAVARAKAUPPA
KOULUKATU 9, 88900 KUHMO
Avoinna ma . helmikuuta organisoimaan uuden hyökkäyksen. 50
miestä evakuoitiin lentokoneilla. Divisioonan tykistön
komentajaksi vuonna 1937.
Hän oli tässä tehtävässä 18.
elokuuhun 1939 asti ja siirtyi
sitten 47. Armeijan sotaneuvosto
määräsi 11. Myös osaston komissaari ja esikuntapäällikkö
haavoittuivat samassa kahakassa. Armeijakunnan tykistön komentajaksi. Perjantaina 30. Muutama upseeri ja mies selvisi
Luelahden mottiin, ja n. Pohjoisesta hyökkäisi
eversti Dolinin osasto, joka
koostui kolmesta hiihtopataljoonasta
adventtisunnuntaina ?Kuninkaasi tulee kunniassa.. ?He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteita, ja Jeesus
istuutui aasin selkään. Ei ole tässä toista ilman toista.
Samoja Raamatun kohtia luetaan 1. 62:11. 2012
Huumorintajuisen ja anteliaan isän muistolle
Isäni Martti syntyi syksyisenä lokakuun päivänä Elsalle
ja Antille 69 vuotta sitten
toisena kaksospojista.
Elettiin sotavuosia ja kun
kaksosveli Kaarlo sairastui
leikkauksen jälkeiseen haavakuumeeseen eikä antibioottia ollut siviileille saatavissa, menehtyi hän vähän
ennen joulua vain kahden
kuukauden ikäisenä.
Martti osoitti anteliaisuutensa ja hyvän tahtoisuutensa jo lapsena. Jeesus tuli ensin salattuna kuninkaana ihmiseksi
maan päälle. marraskuuta.
Ansiomerkin saivat seuraavat kuhmolaiset kuntayhtymän työntekijät:
Vanhuspalvelupäällikkö
Martti Ryynänen oli henkeen
ja vereen yrittäjä.
jäisi itselläni tekemättä.
Martti oli eloisa, antelias ja
hänellä oli lennokas mielikuvitus. adventtisunnuntaina
ja palmusunnuntaina ennen pääsiäistä. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levitti-
A
Ei ole toista ilman
toista, muuten työ
jäisi vajaaksi. ?Katso kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.?
Vielä Jes. Entisistä jäsenistä jatkaa hallituksessa puheenjoh-
Viimeisinä kuukausina
hän luki paljon ?enkelikirjoja?
ja uskon asiat kiinnostivat
häntä,
Aivan kuin hän olisi aavistanut loppunsa lähestyvän.
Isän lähtö tuli liian pian.
Olisimme halunneet vielä
pitää hänet luonamme.
Isän jalat alkoivat pettää,
mutta henkinen vireys oli
vahva.
Hänen huumorintajunsa
auttoi häntä jaksamaan ja hänen tarinoitaan ei voinut
useinkaan nauramatta kuunnella.
Muistan aina isän nauravat silmät ja hänen tarinansa,
joita hän kertoi jo lapsesta asti iltateen äärellä.
Toivon isä, että sinun kivut
ovat hävinneet ja että olet onnellinen.
Ehkä seuraat elämäämme
lähempää kuin arvaammekaan.
Yhteisiin vuosiin mahtui
paljon iloa, mutta myös surun varjoja, mutta kaikki on
anteeksi annettu. Lukihäriö teki
koulunkäynnin vaikeaksi ja
D: t ja T:t menivät iloisesti sekaisin vielä aikuisiässäkin,
mutta se ei tahtia hidastanut
eikä lannistanut isääni.
Martti aloitti työuransa
maansiirtokoneiden parissa.
Kun lamavuodet tulivat Suomeen ja työttömyys syveni,
alkoi siirtolaisuus Suomesta
ulkomaille. 1. Kerran hän tulee toisen kerran kunniassa ja
kaikkien silmät saavat nähdä hänet. Sanoin, että
aikaa jää puoli tuntia, ennen kun
alkaa salivuoro. adventtisunnuntaina ?Kuninkaasi tulee nöyränä.?
Mutta 2. Yläkoulua
käyvän tyttäreni vastaus oli: ?Paitsi jos aikoo penkoa koko vaatekaapin, eikä ole mitään päälle
pantavaa.?
Kerran joillakin ihmisillä oli tarpeeksi päälle pantavaa ja
myös pois pantavaa. ?Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on
omikseen hankkinut.?
Joskus luennoitsija kysyi: ?Kuka on maailman syntisin
ihminen?. Kenestä sanotaan, että hänet tehtiin synniksi tai
käärmeeksi, jonka päälle heitettiin kaikkien ihmisten synnit. Hänen ruisleipänsä ja lohikukkonsa olivat vertaansa
vailla ja nuorena seurustellessaan Maijan kanssa hurmasi hän tämän itse neulomallaan merimieskauluksisella villapaidalla - teko, joka
30 vuoden
palvelusta
ansiomerkit
Kainuun maakunta -kuntayhtymän työntekijät ovat
s a a n e e t a n s i o m e r k ke j ä
30-vuotisesta palveluksesta.
Ansiomerkkijuhla pidettiin
maanantaina 26. Yleensä kuninkaat vaativat työtä ja veroja, mutta tästä kuninkaasta oli ennustettu
Mat. Ja kuten
kuolinvuoteellasi totesin:
kunnes jälleen kohtaamme.
Mervi Piirainen
Kirjoittaja on vainajan tytär
taja Samuli Leinosen lisäksi
Mirja Pyykkönen Suomussalmelta.
Maa- ja kotitalousnaisten
piirijohtokuntaan nimettiin
uudeksi jäseneksi Kaija Väisänen Puolangalta. marraskuuta 2012
20 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Jouko Malinen
toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi
Kirjoittaja on sahatyöntekijä Kuhmosta
Kummallinen
Kuningas
M
uutama viikko sitten ajelimme illalla Kajaanista kotiin. Kun
hän sai lahjaksi puuauton,
sahasi hän sen kahteen
osaan, jotta nuorempi velikin
olisi saanut osansa.
Tästähän oli selkäsauna
tietenkin seurauksena.
Sisaruksia Martti sai yli
kymmenen, joista osa kuoli
jo vauvana, kuten siihen aikaan oli tavallista.
Vanhimpana poikana
Martti joutui kantamaan vastuuta kotitöistä ja nuoremmista sisaruksista Elsa äidin
ollessa synnytysreissuilla.
Tämä näkyi isän myöhemmässä elämässä taitona leipoa. Eikö Jeesuksesta, sijaisesta?
Adventti tarkoittaa Herran tulemista. Muut piirijohtokunnan jäsenet ovat
puheenjohtaja Tarja Tervo
Sotkamosta, Taina Pulkkinen Kuhmosta, Ritva Karppinen Suomussalmelta, Liisa
Heikkinen Hyrynsalmelta,
Hilkka Heikkinen Ristijärveltä, Helena Leinonen Paltamosta, Sisko-Liisa Rusanen
Vaalasta ja Merja Karjalainen
Kajaanista.
PÄIVYRI
PE 30.11.
Aurinko nousee: 9.18
Aurinko laskee: 14.23
Nimipäivät: Antti, Antero, Atte
LA 1.12.
Aurinko nousee: 9.20
Aurinko laskee: 14.21
Nimipäivät: Oskari
SU 2.12.
Aurinko nousee: 9.23
Aurinko laskee: 14.19
Nimipäivät: Meri, Vellamo
MA 3.12.
Aurinko nousee: 9.26
Aurinko laskee: 14.17
Nimipäivät: Airi, Aira
www.kuhmolainen.fi. 21:5. Joulu ei hyödytä ilman ristiä ja pääsiäistä.
Ei tässäkään ole toista ilman toista, muuten työ jäisi vajaaksi.
KOTIHOITOATERIAT
Ma: Merimiespihvi, syyssadon
kasvis, kaali- kesäkurpitsa- mandariinisalaatti, karpalo-vadelmakiisseli
Ti: Uunimakkara, perunasose,
kastike, kruunusekoitus, porkkana-ananassalaatti, mustaherukkakookoskiisseli
Ke: Karjalanpaisti, perunat,
porkkanalaatikko, jäävuoricantaloupe-kurkkusalaatti, hedelmäsalaatti
To: Uunilohi, kermaperunat,
tillikastike, kesähelmisekoitus,
täytekakkupala
Pe: Tahitilainen broilerikastike,
peruna, parsakaali-keltainenporkkana, amerikansalaatti-tomaattimaissisalaatti, appelsiini-ananaskiisseli
La: Lihakeitto, juusto, sekahedelmäkiisseli
Su: Pikkupihvi, porkkanat, perunasose, rahkavaahto
KOULURUOKA
Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti
Ma: Merimiespihvi, kaali-kurkkumandariinisalaatti
Ti: Uunimakkara, perunasose,
porkkana-ananassalaatti
Ke: Karjalanpaisti, perunat
porkkanalaatikko, jäävuoricantaloupe- kurkku-salaatti,
jäätelö
Muutokset
mahdollisia
Kuollut: Martti Ryynänen 1943 . Isäni Martin ahkeruudesta kertoo se, että hän sai
eräälläkin työmaalla saman
päivän aikana kolme palkankorotusta.
Koti-ikävä ja oman isän
sairastuminen saivat aikaan
päätöksen muuttaa takaisin
koti-Suomeen.
Isä jatkoi työtään maansiirtokoneiden parissa aluksi
työntekijänä ja lopulta perusti oman yrityksensä.
Hän työskenteli monissa
eri tehtävissä aina Kostamuksen rakentamisesta metsien auraukseen.
Hän ei jäänyt paikoilleen.
Kun yksi ovi sulkeutui, avasi
hän uuden oven.
Eikä hän arastellut siirtyä
aivan uusiin tehtäviin aina
turvesoilta laskettelurinteisiin. Hänen kouluaineensa
olivat niin mukaansa
tempaavia,että hän joutui lähes aina lukemaan niitä luokan edessä, mikä oli hänelle
kauhistus. 21:7-8. ?
vät tielle niitä.?
Ei ihme, jos kansa oli innoissaan. Isäni rohkeutta
kuvastaa se, että hän pakkasi
tavaransa ja pienen perheen-
Anna-Riitta Airaksinen, terveydenhoitaja Silja Haikonen, sairaanhoitaja Leila
Heikkinen, perushoitaja Tuija Heikkinen, hammashoitaja
Leila Huotari, terveyskeskusavustaja Pirjo Hurskainen,
kanslisti Laila Karjalainen,
sairaanhoitaja Anna-Liisa
Kilpeläinen, vastaava hoitaja
Rauni Lipponen, sairaanhoitaja Seija Lukkarinen, kodinhoitaja Anne Piirainen, hammashoitaja Marketta Piirainen, suuhygienisti Ulla Poukkanen ja hoitoapulainen
Pirkko Vilmi.
sä ja päätti muuttaa täysin
kielitaidottomana maailman toiselle laidalle Australiaan.
Siellä hän työskenteli rakennuksilla, kuten lähes
kaikki silloin sinne muuttaneet. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. Kirkkovuosi alkaa adventista ja loppuu tuomiosunnuntaihin eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntaihin. Siitä kertoo Mat. Mutta ehditään ja
eihän siinä kauan mene, kun vaihtaa urheiluvaatteet ylle. Unohtamatta Kuhmo
Oy:tä, jossa isä työskenteli
viimeiset työvuotensa.
Vaikka isäni oli henkeen ja
vereen yrittäjä, kannusti hän
meitä lapsia opiskelemaan.
Martti luki itsekin mielellään ja oli elokuvien ystävä.
ProAgria
valitsi
hallituksen
ProAgria Kainuu ry valitsi
edustajakokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Samuli Leinosen Vaalasta.
Uusina hallituksen jäseninä aloittavat ensi vuoden
alusta Anssi Sirviö Sotkamosta, Ilkka Määttä Kuhmosta ja Tarja Tervo Sotkamosta
klo 18
la 15.12. 15.
Viikkoon kuuluu myös
joulukorttiaskartelua joululaulujen soidessa tiistaina.
Saarikosken koululla oli
yhteislaulutilaisuus torstaina. adventtisunnuntai 2.12.
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa, s: Suutari, l: Hakulinen, k: Tyni. Kirkkokuoro, Kamarikuoro ja Mieskuoro
avustavat.
Klo 12 MESSU Lentiiran kirkossa, s: Parkkinen,
l: Kupiainen, k: Puhakka. Yhteislähtö
klo 17.30 srk-keskuksesta.
Tiistai 4.12.
Klo 9 . alkaen klo 12
Esko Haverinen
Joutenlammentie 89 C,
Kajaani
La 8.12. klo 14 alkaen
Miia Haverinen
Tervonniementie 202
stylisti-astisaani/yo
Käsityömyymälä
Apilassa, www.apilapuoti.?
Avoinna ma-pe 9 . 10 LÄHETYKSEN ESIRUKOUSPIIRI
Lähetyssopessa! Huom! Uusi aika! Kahvit lähetykselle.
Keskiviikko 5.12.
Klo 18 itsenäisyyspäivän aaton KIRKKOILTA Kuhmon kirkossa, Heikon ihmisen lauluryhmä, Kings Kids.
PYHÄKOULU su 2.12. klo 18
su 9.12. Perjantaina 30. 30 ?, www.kuhmotalo.?
Järjestäjä: DragonWhite Oy
b
Ilahduta ystävääsi
onnittelulla Kuhmolaisessa
TEATTERI
Soita p. klo 17 Ehtoopalvelus.
Su 2.12. klo 18
la 1.12. klo 10 alk. Näin valtuustoihin valituiksi tulleet naiset
eivät ylikuormittuisi liikaa
tehtävillä, joihin heitä nimetään tasa-arvokiintiön mukaisesti.
Kokous teki myös kannanoton, että yhteiskunnalliset
päätökset on arvioitava lasten ja perheiden kannalta.
Syyskokous valitsi piirin
puheenjohtajaksi edelleen
Helena Aaltosen Sotkamosta ja varapuheenjohtajaksi
Eila Jokelainen-Keräsen
Suomussalmelta.
Kuhmosta johtokunnan
varsinaiseksi jäseneksi valittiin Liisa Malinen ja varajäseneksi Elvi Pulkkinen.
KAJAANIN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
Kuhmon kirkko
www.ort.?/kajaani
HELLUNTAISEURAKUNTA
Rakkaamme
Meille rakas puoliso, isä, ukki ja veli
Martti Juhani
RYYNÄNEN
Reino Ensio
KOISTINEN
* 14.10.1943 Kuhmo
20.10.2012 Kainuun keskussairaala
* 20.12.1944 Kuhmon Peltolassa
22.10.2012 KAKS:ssa
Käy enkeli vierelläs taivaan rantaan,
on kulkusi kevytttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistot kauniit vie eteenpäin meitä,
vaik. klo 18 Sanan ja
rukouksen ilta.
Ke 5.12. . klo 18
su 2.12. klo 15
pe 7.12. Kehitysvammaisten viikko on on 1. klo 11 Ehtoollisjuhla. klo 18 Kuhmo
Rukoilee -ilta Vapaaseurakunnassa.
Kainuun Keskustanaisten
johtokunta kannustaa naisvaltuutettuja pyrkimään
kunnallisten luottamuspaikkojen puheenjohtajistoihin.
Keskustanaisten Kainuun
piirin syyskokous täydensi
aloitetta kehottamalla valitsemaan luottamushenkilöpaikoille myös ehdokkaana
olleita naisia. henkilöltä.
Tervetuloa
valmistujaiskahville
To 6.12. Kupiaisen luento Mitä on adventti ja klo
13 alk. Tarjolla ohraryyni/riisipuro, luumu/
marjakeitto, kinkkuvoileipä, juomat sekä torttukahvit.
Aterian hinta 7 ?.
Klo 12.30 past. Kirkkokahvit, jonka jälkeen Gideonien tilaisuus.
Maanantai 3.12.
Klo 18 MIESTEN ADVENTTI-ILTA
Paloniemessä. ma joka päivä 18.00
-S- Liput 8. 040 734 6797. klo 10 Liturgia.
Naisia
puheenjohtajiksi
Su 2.12. 17, aattoina 9 . klo 10 Liturgia.
La 8.12. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
WWW.TEATTERIRETIKKA.NET
ONNITTELUJA
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
LASTENPALSTA
www.pajakkakino.net
Elokuvat 30.11. . Herättäjä-Yhdistyksen Kuhmon osasto.
1. Kahvit päärakennuksessa ja iltasauna.
Puheenvuoro aiheesta Adventti ja raamattu. Lapsille pyhäkoulu.
Ti 4.12. 7.
joulukuuta.
Saarikosken koululla on
keskiviikkoon 5. Marraskuussa oli myös
askartelutalkoot Naisten
messuille.
La 1.12. 14 TerveKoulukatu 9, puh. 040 5127 301. klo 18
Lippuvaraukset ja tiedustelut:
p. Näyttelyyn voi käydä tutustumassa
maanantaista perjantaihin
kello 9 . silmät on täynnä kyyneleitä.
Syvästi kaivaten
Terttu
Jaana, Tapani, Inka, Arto ja Juha
Tiina
Markus, Hanna ja Aada
Mikko ja Suvi
siskot ja veli perh.
ym. Lippu 12 ?.
Yli 25 hengen ryhmille lipun
hinta on 10 . joulukuuta
saakka taidenäyttely. Kesto 1h 40min
La 15.00
Kuva: M-E Kuva
Rakkaamme on siunattu hiljaisuudessa
läheisten ja ystävien saattamana 23.11.2012.
Lämmin kiitos kaikille osanotostanne suureen suruumme.
Kuhmolaista kädentaitoa
VIHITTYJÄ
Merja Huotari ja Mikko
Pikkarainen vihitty 10.11.12
Kuhmon kirkossa.
Et palannut niin kuin toivomme oli,
et tullut luoksemme enää.
Vaikka aika suruumme lohtua tois,
ei tyhjyyttä koskaan se poistaa vois.
Paljon Onnea ja iloa
50-vuotispäivän
johdosta
Maaritille
T. klo 18
la 8.12. Kuhmon kirkossa ja klo 12 Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N.. 12.30 ADVENTTIPUURO
srk-keskuksessa. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
21
Kehitysvammaisten
viikko nyt
Sydämellinen
kiitos
muistamisesta.
Aune Määttä
Valtakunnallinen kehitysvammaisten viikko näkyy
myös Kuhmossa teemalla Aina on oikea ikä. 3.12.
Pe . tuloa!
K h
Kuhmo-talo
6.12.2012
klo 19.00
Liput: alk. äiti ja isä,
Ari, Rauni, Keijo perh.
Paljon Onnea
10 vuotta täyttävälle
rakkaalle
Aino-Marialle!
Onnea ja enkeleitä
elämääsi toivottaa
äiti, isä ja Anna-Helmi
Tulevaa:
Robin
Painajainen merellä
Tervetuloa elokuviin!
Kuhmon seurakunta
Puh. klo 18 Äijäpiiri,
mukana nuoret miehet.
Pe 7.12. klo 13
klo 15
pe 14.12. (08) 617 2371 L www.kuhmonseurakunta.?
Kirkkotie 6-8
Perjantai 30.11.
Klo 9.30 LASTEN ADVENTTIKIRKKO
Kuhmon kirkossa.
Klo 10.30 . siioninvirsiseurat.
Myytävänä Talvikynttilät-lehteä (5 ?) sekä ruokaa astioihin.
Järj. klo 17 Ehtoopalvelus.
Su 9.12. sukulaiset ja ystävät
Kiittäen ja syvästi kaivaten
Maija
Mervi ja Juha perheineen
Pasi ja Anna-Maria perheineen
Ulla ja Tomi perheineen
Ilkka
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu 24.11.2012 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos kaikille meitä surussamme muistaneille
ja Marttia hoitaneille.
Rajakatu 5
Tervetuloa!
www.kuhmonhelluntaisrk.net
Hyvät vanhemmat ja isovanhemmat
sekä Kontion koulun entinen
henkilökunta
Tervetuloa Kontion koulun
itsenäisyyspäivän juhlaan
Kuhmo-talon Lentua-saliin
keskiviikkona 5.12.2012 klo 11.15.
Terveisin Kontion koulun väki
TEATTERI RETIKAN PIKKUJOULUESITYS
pe 30.11
(08) 652 0924
Hierojia
ATK-palveluja
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Myymälä 653 0065
Huolto
044 553 0064
avoinna ma-pe 9.00 . 040 354 7244
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Kainuuntie 88 (takapiha)
p. (08) 622 977,
045 7731 6800
www.salonmammamia.?
Tuomo Piirainen
HyväHoiva
Päivi Komulainen
Kinttupolku 19 A p. 045 133 6238
Mieluummin kotikäyntejä.
p. 17, la sop. 045 874 1077
Jalkahoidot
Hieronnat
L Kuppaukset
L
Vienantie 33,
p. 0500 160 029
Parturi-kampaamo Kuhmon
Kuhmon
Hierontapiste
s
s
s
s
s
s
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
Koulutettu hieroja
Heikki Huotari p. 040 561 4898
Parturi-kampaamo
Koulutettu kuppari
t???
r4??H???
Kuljetusliikkeitä
Hyvän ilman kampaamo
JÄTEKULJETUKSET
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
Kainuuntie 88
P. mukaan.
Koulukatu 13, Kuhmo
Anneli Haaksila
p. (08) 652 0438, 0400 453 349
Hakemisto
myös verkossa!
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
www.kuhmolainen.?
r????????ê??????ê
w4???ê{H???4
s*ÊTESÊILIÚIDENMYYNTI
s*ÊTESÊILIÚIDENTYHJENNYKSET
s3AKO HIEKKAKAIVOJEN
tyhjennykset
s6IEMÊRIENAVAUKSET. 17.00
Parturi-kampaamo
Koulukatu 5
p. 044 219 3226
Ma-pe 9 . 040 722 3909
PARTURI-KAMPAAMO
öljyt
Jalkahoitoja
M
Koulukatu 13-15,
88900 Kuhmo
Puh. (08) 655 0167
HOI
HO
ITO
SOPPI
Koulukatu 8
(Käynti Rajakadun puolelta)
RISTO HAVERINEN
Kainuuntie 86
Puh. (08) 652 0020
p. 652 0202
Juolukkakuja 2, Kuhmo
Parturi-kampaamo
p. 044 353 1007
Hiushuone Tuulia
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Kainuuntie 88
0440 505 805
p. marraskuuta 2012
Hae tuotteita tai
palveluita:
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
HAE
E
Esim. 040 849 1569
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. 044 297 6069
puh. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Elämäsi kuntoon.
sFysioterapia
(myös lähetteellä)
sLymfaterapia
sHieronnat
s*ALKAHOIDOT
sSuolahuone
sPäivä- ja yöparkki
Puh. KUHMOLAINEN Perjantaina 30. 044 332 9089
()%2/*!
Klassi?a ja rytmilli?ä
HIERONTAA
Kontiokatu 17 B 16, 88900 Kuhmo
p. Kampaamo
Nauti paikallisesta palvelusus
sta: www.kuhmolainen ?
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
§
J Eläinlääkäreitä
Asianajajia
Asianajotoimisto
HANNU KARHU
Koulukatu 5,
p. 0400 120 481
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Anita 040 754 4282
Timo Kyllönen
MAIJA IMMONEN
Kainuuntie 88, Kuhmo
Kainuuntie 88,
HTTP PERSONAL lMNET l
ELAINLAAKARI SS
p
sulatukset ja pesut
s+ATUJEN
655 1651
Sini
puh. (08) 652 0055
6ÊINÊMÚINEN
Mäkikatu 10, p. 044 275 0084
M
Autohuoltoja
KUHMO p. Varaosat p. 040 595 8501
Forum II krs.
Teija
p. 044 332 5853
Asiantuntevaa palvelua
jalkahoidot M para?inihoito
vyöhyketerapeuttinen
jalkojen hieronta
Jalkasalonki
p. 652 1455,
040 567 6842
heikkinen.satu@suomi24.fi
Torikatu 9, KUHMO
Kainuuntie 88,
II krs.
Erikoishoitoloita
Koulukatu 14, 2. ammattitaidolla
KOULUTETTU
- määräaikais- ja muut huollot
- ilmastointilaitehuollot
- ohjauskulmien säätö
- tarvikeosat nopeasti
- alueen ajanmukaisin rengasliike
@ Kukkakauppoja
puh. (08) 655 0187
045 126 4000
y?????
o????????
Fysioterapiapalveluja
INTERFLORA
L
Koulutettu hieroja
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. PIHOJENYM PESUT
ja kastelut
s3IIRTOLAVAT
M3,
vuokraukset ja tyhjennykset
s!$2
KULJETUKSET
s!RKISTOJENTUHOUKSET
s3IIRRETTÊVÊTWC T KPL
Koulukatu 8
p. 050 328 2020. 617 8270
PARTURI-KAMPAAMO
Parturi-kampaamo
21 v. 044 299 1121
Koulutettu hieroja, hermoratahieroja
p. krs
Myös kotikäynnit.
www.pksintukka.com
Koulukatu 14
p. 617 820 . 0400 293 411
Muutakin kuin karhunpalveluksia...
30 vuoden kokemuksella.
Palvelun tuottavat:
G
O
L
D
W
E
L
L
Mar-Leen
Hiukset
Iivantiira
Kekkostie 5050
puh. 086 550 196
www.nopanauto.?
p. 044 060 7741
Pätevä palveluhakemisto
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
*ÊTEPAKKAAJA
AUTO
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
WWW JATEYHTYMA l
Kiinteistöpalveluja
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
www.kpkuhmo.?
L kiinteistönvälitys L isännöinti L kiinteistönhuolto
L siivous L kirjanpito L julkinen kaupanvahvistus
L kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
Juha Ahtonen LKV P. 0400 296 261
Kaikkiin automerkkeihin
Mustikkatie 18
Kaija Romppanen
Hakatie 4
Kainuuntie 88, Kuhmo
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
www.kuhmolainen.?
Kainuuntie 85, 88900 KUHMO
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. Kampaamo
Nauti paikallisesta palvelusus
sta: www.kuhmolainen ?
Puistokatu 15
P. (08) 652 0127
p. 050 530 1335
Hae tuotteita tai
palveluita:
HAE
E
Esim. 050 373 7895
Kotileipomoja
Parturi-kampaamo
Huoltotie 11, Kuhmo
LAITTEET - HUOLTO - TARVIKKEET LAAJAKAISTA- JA PUHELINLIITTYMÄT
Pätevä palveluhakemisto
Kampaamoja
Hammasteknikoita
p. 040 764 5726
Joustavat aukioloajat.
Kainuuntie 99
Parturi-kampaamo
Paula Kyllönen p
Perjantaina 30. marraskuuta 2012 KUHMOLAINEN
LVI-alan erikoisliikkeitä
Lakiasiaintoimistoja
Lakiasiaintoimisto
Keijo Aaltonen
Tilitoimistoja
Meiltä myös
työvaatteet:
KUHMON
+AINUUNTIE
+UHMO
P
Lääkäreitä
+OULUKATU
+UHMO
P
FAX
www.kuhmonputkityo.?
L
t PUTKIASENNUKSET
4IMO P
t SÄHKÖASENNUKSET (ARRI P
t KYLMÄLAITEHUOLTO 4APANI P
KPS-PALVELUT
RAHTISAHAUSTA
LASKENTAPALVELUT OY
p. 655 0621
(ANKARANNATIE