044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com Eeva Aarimaa Kaskitie 2 P. >>4 Kiva HT pääsi jatkoon Pekka Huttu-Hiltunen oli mukana tilaisuudessa, jossa keskusteltiin laajasti kulttuurista. Enää hän ei keikkaile. Kuvassa Laura Suontausta ja Vilma Mykkänen veistävät lumesta Lauran Usva-koiraa. 050 355 4218 TUULA PURANEN. MAALISKUUTA 2024 NRO 19 90 vuotta: Veikko Määttä on monelle kuhmolaiselle tuttu haitarinsoittaja. >>10 Usva-koira lumesta Talvipyrähdyksessä oli kaikenikäisille ulkoilijoille jotakin. Nyt keskityttiin kulttuuriin. Kiva HT eteni välieriin, kun TIHC hävisi kuhmolaisjoukkueelle 4-1. Pääkirjoitus: kulttuuri vahvistaa hyvinvointia ja on siksi tärkeä osa elämää ja yhteiskuntaa. >>2 Raha oli kielletty aihe Kainuulaiset saivat äänensä kuuluviin valtakunnallisen kulttuurivision hahmottelussa. Ensi viikonloppuna vastassa on Et-Po Ylitorniolta. Raha ja sen puute oli kielletty puheenaihe. Sitä tutkitaan tällä hetkellä Kainuussa. >>6 Itseoppinut soittaja Veikko Määttä soittaa Metsäkukkia. >>7 Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. >>8 Luonto ja ikäihminen Millainen on luonnon ja ikäihmisen suhde. >>14 Eläimet Hygienia on syytä ottaa huomioon eläinten talviruokinnassa. Myös kylmälaitehuollot. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 5. Varmasti aina halpa hinta! P
Näkyvimmin Kuhmoa vie maailmalle Kuhmon kamarimusiikkifestivaali. Kuhmossakin on Koulukadulla palveluntuottajia kuin entisvanhaan nakkikioskeja. Kuhmon kulttuuri-imagonkin voikin katsoa syntyneen kamarimusiikista, ellei sitten mennä historiassa vielä kauemmas ja nähdä alkukipinänä Kalevalaa. Ei kilpailtaisi lääkäreistä, vaan lääkärit kilpailisivat keskenään. Sairaalat saisivat toimia yliopistollisten keskussairaalojen alaisuudessa ja etälääketieteen kaikkia keinoja käytettäisiin tehokkaasti. Kun lääkäri tuntisi koko pesueen vauvasta vaariin, tietäisi elämänolot ja -tavat, terveysongelmat havaittaisiin ajoissa. Lääkärit ja hoitajat vannovat valan, lupaavat hoitaa ihmisen terveeksi. Alun perin työterveyshuollon tarkoitus oli ehkäistä ennalta, ei hoitaa sairauksia. Terveydenhuollon tietojärjestelmät kaipaavat rajapintaremonttia. Kuhmo on hyvä paikka kulttuuripolitiikan kiertueelle Pääkirjoitus 5.3.2024 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.2024 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -3 -1 -0 -0 -3 +0 +1 +2 +3 +0 +2 +3 -1 -1 -3 -5 -2 -1 -1 -1 -1 -3 +2 +2 2 3 4 8 4 3 1 4 Helsinki Ti 2 Joensuu Jyväskylä 2 Kajaani 1 Kemi -1 Lahti 2 Oulu -1 Pori 3 Rovaniemi -1 Tampere 2 Turku 3 Vaasa 2 Ke -2 -2 -2 -2 -0 -1 -0 -0 -1 3 -0 To -2 1 -3 -3 -0 -3 -1 -3 -2 -1 -3 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes +1 +1 +2 +1 -2 -2 -1 -1 +1 +1 +1 +2 2 1 2 Ennuste laadittu 4.3. Joka tapauksessa kulttuuri vahvistaa hyvinvointia ja on siksi tärkeä osa elämää ja yhteiskuntaa, nauttipa siitä sitten yksin levysoittimen tai kirjan äärellä tai yhdessä muiden kanssa suuressa tapahtumassa. Tietosuoja tuntuu liioitellulta, sillä tiedon kulku on ongelma eikä liian hyvät tiedot ihmisen terveydentilasta ja lääkityksistä. Ehkä sen huomaisi selvimmin siinä tilanteessa, jos kulttuuri vietäisiin meiltä pois. Omat terveystietoni saa vaikka huutaa torin laidalla, että varmasti onnettomuuden, sydärin tai aivoverenvuodon sattuessa ensihoitajat tietävät mitä perussairauksia poden. Raha voisi seurata asiakasta niin, että asiakas etsisi itse mieluisen omalääkärin ja yhteiskunta osallistuisi sopivaksi arvioidulla rahoituksella. Se tulee tekemään kipeää, sillä kenestä meistä on sanomaan, että pienen vauvan hoitoon ei saa käyttää kolmea miljoonaa euroa tai koomaan vaipunutta ei kannata pitää hengissä. Ihmisille, jotka eivät elä kulttuurista, tai muuten ole vahvasti sen kanssa tekemisissä, kulttuuri voi tuntua joltakin kaukaiselta ja vieraalta. Keskustelua taitoja taideaineiden tilojen rakennushankkeesta 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi T erveydenhuollosta maalasin edellisessä pakinassa niin synkän kuvan, että koen velvollisuudeksi yrittää ratkoa kipeitä ongelmia suorituskyvyltään vaatimattomilla blondin aivoillani. Jättäisin terveydenhuollon tiukemmin ammattilaisten käsiin. Ei tietenkään. Kulttuuripoliittisen selonteon aluetilaisuuden järjestäminen Kuhmossa onkin hyvä päätös. Ei tarvitse olla tuntea olevansa kulttuuri-ihminen tai osata jotakin erityistä voidakseen nauttia jostakin osasta kulttuurin laajaa kirjoa. Miksi tietoni eivät siirry automaattisesti eteenpäin. Joudumme kokemaan aiempaa rankempaa palvelujen priorisointia. 10.02. Ammattilaisten mukaan paras hoitosuhde on pysyvä suhde. ” Ammattilaisten mukaan paras hoitosuhde on pysyvä suhde.” Terveydenhuollosta, osa 2 Kolumni Eila Valtanen Kirjoittaja on timoniemeläinen metsänhoitaja. Resursseja ei ehkä käytetä nyt oikein. Kyllä ruohonjuuritasolta vielä leikattavaa löytyy.” Keskustelua hyvinvointialueen säästöistä www.kuhmolainen.fi Kun oppilaat yleisesti vähenee, niin luulisi löytyvän tilat taitoja taideaineille jo olemassa olevista kouluista. maaliskuuta 2024 ”Mutta säästöjä ei haeta johtajien palkoista eikä päättäjien palkkioista. Vaikka et kävisi konsertissa Kuhmo-talossa, niin ehkä kuuntelet musiikkia radiosta tai luet hyvää kirjaa. Järjestelyasia. Asiakas, romuskan jälkitautia tai verenpaineen nousua poteva ihminen voisi itse valita lääkärinsä ja pysyvän hoitosuhteen. Joka tapauksessa Kuhmon kamarimusiikki on tänä päivänä Kuhmon kulttuurin vahva kivijalka, jonka ympärille on kasvanut paljon muutakin kulttuuria. Joitakin asiakassegmenttejä kuten esimerkiksi työterveyden asiakkaita hoidetaan ehkä yli tarpeen. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Pallo pitäisi kuitenkin potkaista parempaan suuntaan. Tuskin lopullista vastausta voi paketoida. K uhmo on luonut itsestään vahvaa mielikuvaa kulttuurikaupungista, eikä suotta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kulttuurin käsite on varsin laaja ja kulttuurin merkitys ihmisille suuri. Lähes kaikkialla läntisen demokratian piirissä lääkärit ovat ammatinharjoittajia, harvoin viranhaltijoita
Välipalolla saisi ravintotasapinon paremmaksi. Koulun lakkauttamisella voi tosiaan olla vaikutuksia myös kylän muihin palveluihin, sillä koulun puuttumisella voidaan perustella vaikkapa tien alhaisempaa kunnossapitoa. Myös ilman lähetettä! LABORATORIO AVOINNA ARKISIN Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 5.3., ke 6.3., pe 8.3., ma 11.3. Selvityksessä ei kuitenkaan huomioida mahdollisen muuttoliikkeen vaikutuksia. Maaseutupolitiikan Hyvän elämän varmistaminen maaseutualueilla -verkoston erityisasiantuntijat ovat tarvittaessa käytettävissä maaseutuvaikutusten arvioinnin toteuttamisessa. Hietaperän kyläkoulun lakkautuksesta. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Kylläpäs päättäjinä olevia ”perukan poikia” viedään kuin litran mittaa kun hallintojohtajan ansioluettelossa täytyy olla kavallus ansiona!! Kiitos ristikoista, toivottavasti on useamminkin! Ehkä joku sudokukin! TEKSTARIT Tekstareita voi lähettää numeroon 044 332 5320. Kuka istuu seurauksien vaikutuksien takana. Kiinnitimme huomion myös selvityksen yhteydessä tehtyyn lapsivaikutusten arviointiin. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Monipuolisesta selvityksestä puuttui alueellisten vaikutusten arviointi, jonka kautta saataisiin tärkeää tietoa siitä, miten koulujen lakkautus vaikuttaa pitkällä tähtäimellä Lentuan ja Hietaperän kylien elinvoimaan kuten lapsiperheiden kokemaan hyvinvointiin, kyläyhteisöihin, yritystoimintaan, kylien muihin palveluihin, infrastruktuuriin jne. Kun työryhmä asettelee palikoita, niin siitä näyttää puuttuvan lasten vanhempien, huoltajien palikat. Tämä tuo läheltä piti -tilanteita liikenteeseen. Kouluverkon osalta on syytä arvioida, mihin oletetut säästöt perustuvat, tuleeko säästöjä pitkällä tähtäimellä, millaisia kustannuksia ne aiheuttavat toisaalla, ja miten ne osuvat maaseudulla asuviin ja koulukuljetuksen piirissä oleviin lapsiin ja nuoriin. Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Selvitys painottuu vahvasti ennusteeseen oppilasmäärän vähenemisestä ja tämän vaikutuksiin tarvittavista resursseista koskien muun muassa opetushenkilökuntaa, koulukyytejä ja opetustiloja. ja pe 15.3. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen perjantaina 15.3. Koulukyytien osalta on huomioitu niiden kasvavat kustannukset, mutta lasten pidentynyt koulumatka-aika ja sen vaikutukset esimerkiksi lasten jaksamiseen ja harrastusmahdollisuuksiin ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Lasten oppiminen ja yhteisöllisyyden luominen sekä turvallisuuden saaminen pitäisi olla yhteinen tavoite, jota kyläkoulumme tarjoaa. Päivän pituus on eskari-kolmosille sietämätön. En vielä usko, että koululaisten turvallisin paikka on monta tuntia rattaiden päällä, kun teiden kunto on huono ja vilkasta raskasta liikenne riittää kapeilla hoitoa kaipaavilla tieosuuksilla. Siksi päätösten vaikutuksiin maaseutualueilla tulisi kiinnittää erityistä huomiota. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ma 18.3. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. Ei välttämättä mitään loppuun ajateltua hyvää, mutta tässä eurojen vauhdittamalla sokeudella unohdetaan lapset ja nuoret. Olipa kouluverkkopäätös Kuhmossa mikä hyvänsä, on se ainakin yhteisen arviointiprosessin kautta sosiaalisesti hyväksyttävämpi. Pika-aikataulutuksella tässä yhteydessä ei liene päätöksentekijät ajan hermolla, mitä seurauksia päätöksellä on. MIELIPIDE Kuhmossa toteutetussa kouluverkkoselvityksessä ovat vastakkain kylmät tosiasiat ja inhimilliset tekijät kuten YLE hyvin kiteyttää jutussaan 22.2.2024. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus@kuhmolainen.fi. Kokeilkaapa tuollaista päivää, jotka näyttävät olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Maaseutualueet eroavat taajama-alueista mm. Yleislääketieteen ja oman erikoisalan potilaat, todistukset. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Kyläkoulujen kuulemistilaisuuksissa ei selvinnyt mikä euromääräinen säästö tulee esim. Koululla on erityistä osaamista, esimerkiksi tietotekniikan osaaminen porukalla tuo iloa, tai uudet kerhotoiminnat kuten kalakerho, jossa itse tehdyn kalapakin sisältö tuo harrastuksille lisäarvoa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Hienoa, että se on tehty, mutta tähän kaipasimme kyselyn lisäksi osallistavampia menetelmiä. Ystävällisin terveisin, Eeva Kyllönen, 6-vuotiaan, 11-vuotiaiden kaksosten ja 13-vuotiaan yläastelaisen mummi Kouluhässäkkää Pikkukoululainen odottaa koulutaksia ensimmäisenä kouluaamuna. KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Jenni Tahkola pe 19.4. Korona-ajan tuomilla jälkimainingeilla ollaan valtakunnallisesti korjaamassa lasten ja nuorten pahoinvointia ja muistutetaan siitä. ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, LIIKUNTATIETEIDEN MAISTERI, Imke Höfling perjantaina 15.3. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU Kuhmo | Koulukatu 20 Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. Täyttä elämää metsät ja kulttuuri?. Huomasin, ettei kaupunki strategia muistuta päättäjiä lasten ja nuorten hyvinvoinnin esille nostamista. Jokin näissä asioissa ei täsmää, kyllä pilotti-hanke olisi perustettava, että päästäisiin monien yhteen sovitettavien asioiden juurille. ENMG-tutkimukset vain lähetteellä. väestörakenteen, pitkien etäisyyksien ja heikompien palvelujen osalta. Lapsi lähtee kotoa 7.20, jolloin aamiainen ei maistu, hän tulee koulusta 14.15 ja on nälkäinen sekä kalpea, kun kouluruoka on ollut jotain outoa. Tarja Lukkari, Kajaanin ammattikorkeakoulu Mari Kattilakoski, Itä-Suomen yliopisto Maaseutupolitiikan Hyvän elämän varmistaminen maaseutualueilla eli HYMY-verkoston erityisasiantuntijat Lsätietoa maaseutuvaikutusten arvioinnista https://www. Parempi arvioida päätösten vaikutukset ennakkoon kuin katua ja korjata jälkikäteen. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Näin saataisiin tarkempaa tietoa kouluverkkopäätösten pohjaksi ja saataisiin kylmien tosiasioiden lisäksi näkyviin myös inhimilliset ja vaikeammin mitattavissa olevat tekijät. MRI-KUVAUKSET; Magneettirekka Vuokatissa tiistaina 19.3. maaseutupolitiikka.fi/ paatoksenteontueksi/tietoa/mva Lisätietoa kyläkouluista: https:// www.maaseutupolitiikka.fi/ paatoksenteontueksi/tietoa/ lahikoulut-2 Maaseutuvaikutusten arviointi tueksi Kuhmon kouluverkkoa koskeviin päätöksiin ” Arviointi voitaisiin toteuttaa molemmilla kylillä siten, että kyläläiset ja Kuhmon kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöt osallistuisivat ennalta valmisteltuihin maaseutuvaikutusten arviointitilaisuuksiin.” MIELIPIDE Mitä kiireellä saadaan aikaan. Yleislääketieteen potilaat ja todistukset. Kuljetusmenojen piikki nousee, mutta kiinteistöjen menot jäävät useiksi vuosiksi kaupungin menoihin ja unohtuiko noin tehokkaalta työryhmältä suunnitelmat uudelle erinäköiselle toiminnalle kiinteistölle ja alueelle. Arviointi voitaisiin toteuttaa molemmilla kylillä siten, että kyläläiset ja Kuhmon kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöt osallistuisivat ennalta valmisteltuihin maaseutuvaikutusten arviointitilaisuuksiin. Tilastoihin pohjautuva selvitys kertoo karua kieltä lasten määrän ja siten myös koulujen oppilasmäärän vähenemisestä koko Kuhmossa, ei pelkästään Hietaperässä ja Lentualla. Lasta retuutetaan kaikki mutkat kuoppaisilla sorateillä ja huonosti aurattuja teitä kilometreittäin. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi tiistaina 19.3. Esimerkiksi, kun lapsi jää kerhotoimintaan, musiikkiharrastukseen tai jääkiekkoon, onko kämppää, jossa sovitellaan aikatauluja ennen kotimatkaa. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus@kuhmolainen.fi. YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen tiistaisin 12.3., 26.3. Yleislääketieteen potilaat, todistukset. Kuljetukset taas vaatisivat ammattitaitoisen palvelua tuottavan näkökulman. Oman erikoisalan potilaat. KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, Samuli Kemppainen tiistaina 2.4. Maaseutuvaikutusten arviointi eli MVA on osallistava menetelmä, jonka avulla voidaan selvittää ennakkoon päätösten lyhyemmän ja pidemmän välin vaikutuksia. Tiistaina 5. Myös ruuan erikoismaut on heitettävä Master-keittiöihin. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoita napakasti. Alta löydät tulevat vastaanottomme ja laboratorion aukioloajat.. LABORATORIO AVOINNA ARKISIN Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ke 6.3., pe 8.3., ma 11.3. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vuokatti | Kidekuja 2, 3
– Vuodesta 1968 olemassa olleet taidetoimikunnat ovat lakkaamassa parin vuoden kuluttua. Tumma tukka on suotavaa, mutta myös mielenkiintoinen ulkonäkö otetaan huomioon, jos se on sopiva kohtauksiin, hakuilmoituksessa kuvaillaan. Ehdotan, että alueelliset taidetoimikunnat siirretään hyvinvointialueiden alaisiksi, jolloin kytkös Helsinkiin katkeaisi, ja olisi oikeasti alueellista. Käsityöläisiä pitäisi tukea. – Muotoilijat saavat hakea apurajoja, mutta käsityöläiset eivät. Se ei ole tilinpäätös, vaan tiekartta tulevaisuuteen, sparrasi tiedeja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) tilaisuuden osallistujia videotervehdyksessään. Arkistokuva The Creeps -elokuvan kuvauksista. Ensimmäinen aluetilaisuus pidettiin torstaina Kuhmo-talossa. Haun avasi viime viikolla suomalainen roolituspalvelu BBG Casting. Kuhmolaisen Runonlaulu-akatemian johtaja Pekka Huttu-Hiltunen on havainnut tasa-arvon puutetta Itäja Länsi-Suomen välillä. Niiranen-Hisatomi kertoi yrittävänsä olla enemmän kulttuurin kuluttaja kuin tekijä ja tukevansa sillä tavoin paikallista kulttuuria. Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen muistutti kommenttipuheenvuorossaan, että elämä vaatii taidetta ja kertoi lyhyesti, miten kamarimusiikki sai alkunsa 50 vuotta sitten. – Vain Lapissa se on vahvempi. maaliskuuta 2024 Tuula Puranen Kainuulaiset saivat ensimmäisenä äänensä kuuluviin valtakunnan kulttuurivision suunnittelussa. Avustajia haetaan ensisijaisesti Sotkamosta tai lähialueelta. Meille sanotaan vain, että avustus on harkinnanvaraista. Tällä hetkellä elokuvasta ei anneta muita tietoja. Varsinaista yleisökeskustelua alusti Kuhmossa paneeli, johon osallistuivat Kainuun liiton aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kajaanista, Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha, kuvataiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi Kajaanista ja lukiolainen Linda Kinnunen Kuhmosta. Jokainen paikkakunta, jokainen yhteisö ja jokainen meistä kantaa oman, ainutlaatuisen käsityksensä kulttuurista. Meidän Sommelo (kansanmusiikkijuhla) saa Taikelta avustusta 15 000 euroa, kun taas samanlainen tapahtuma Länsi-Suomessa saa 50 000. – Etsimme urheilullisia ja vahvoja miehiä, jotka pystyvät kantamaan raskasta varustusta ja jotka olisivat uskottavia romanialaisina sotilaina sodassa. Aluetilaisuuksissa halutaan kuulla eri yhteiskunnan sektoreita edustavien ihmisten ajatuksia taiteen ja kulttuurin nykytilasta ja tulevaisuudesta. Konkreettisen idean esitti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan puheenjohtaja Reijo Valta. Tarvitsemme vision. Kulttuurivisiota ei kudota kasaan Helsingin salongeissa, vaan valmistelua jalkautetaan myös maakuntiin. Mutta voimme osaltamme luoda positiivista mielikuvaa paikkakunnasta ja saada parhaat asiantuntijat viihtymään täällä. Niko Kemppainen Tummaveriköillä miehillä on mahdollisuus päätyä valkokankaalle romanialaissotilaiden rooleihin. Epookkielokuvan kuvauksiin haetaan avustajia Kainuussa Lumista Kainuuta hyödynnetään jälleen elokuvan miljöönä. Kainuussa kuvataan maaliskuun lopulla taistelukohtaus, johon haetaan noin 18–45-vuotiaita miehiä taustanäyttelijöiksi esittämään 1800-luvun romanialaisia sotilaita. Koemme myös, että kulttuuritapahtumia tukiessamme annamme niissä käyville työntekijöillemme hyvinvointia. Täällä paikallinen ja korkea kulttuuri limittyvät, esimerkiksi Kuhmossa kamarimusiikin aikaan. On tärkeää tunnistaa ja arvostaa piirteitä, jotka tekevät kulttuuristamme rikkaan ja monipuolisen. Kuhmoon saapui nelisenkymmentä kulttuurin ammattilaista tai muuten aiheesta kiinnostunutta. Moni muukin kuhmolainen kulttuuritapahtuma on kestänyt vuosikymmeniä. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. JOHANNES PULKKINEN. – Teemme bisnes to bisnes -kauppaa, eli toimimme yritysten kanssa, eikä siihen hyötyjä saada. Sotkamon ja Kajaanin alueella kuvataan keväällä 2024 muutamia lumikohtauksia eurooppalaista epookkielokuvaa varten. – Itä-Suomea ei arvosteta. Hän kritisoi Taiken apurahajärjestelmää, joka ei hänen mukaansa tue monimuotoisuutta. Suvikumpu tiedusteli Kuhmo Oy:n Ruhalta, mikä hyötyä yritys saa sponsoroidessaan kuhmolaista kulttuuria. Selonteon pääsihteeri Liisa Suvikumpu johdatti puhetta ja sai panelisteista tunnissa irti paljon. maaliskuuta saakka. Se vaatii samanhenkisiä ihmisiä. Aihe on tässä yhteydessä turha, rahoista päättävät poliitikot, eikä sitä tarvitse huomioida visioinnissa. – Kuhmossa on hyvä kulttuuripössis. Valtioneuvosto tarvitsee kansalaisilta apua voidakseen antaa tämän vuoden syyskaudella eduskunnalle kauaskantoisen kulttuuripoliittisen selonteon. – Suomalaisen kulttuurin voima on sen monimuotoisuudessa. Alueilla on koettu, että Helsinki rajoittaa meitä. Muusikot saavat hakea, mutta soitinrakentajat eivät. Kaikki eivät aina edes sisällöstä niin välitä, mutta haluavat olla mukana tekemässä tapahtumaa. Rooliin vaaditaan englanniksi tehty esittelyvideo. Yleisö osallistui lopussa keskusteluun. Toiminnassa on ollut jatkuvasti jännite. Loput viisi ovat Inarissa, Jyväskylässä, Vaasassa ja Lappeenrannassa. Opetus-ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskus (Taike) järjestävät kevään aikana kuusi aluetilaisuutta, joissa keskustellaan taiteesta ja kulttuurista – mutta ei rahoituksesta. Hakuaikaa on torstaihin 8. Minna Komulainen kertoi tutkimukseen perustuen, että Kainuussa on äärimäisen vahva paikalliskulttuuri. Kulttuuripolitiikan kiertue alkoi Kuhmosta Raha ja sen puute oli tällä kertaa kielletty puheenaihe – nyt keskityttiin pelkästään kulttuuriin
Lisäksi on tulossa esityksiä toimenpiteistä, jotka parantavat tuloksellisuutta pitemmällä aikavälillä. Biostimulantit ovat kasvin kasvua edistäviä bioperäisiä valmisteita, jotka vahvistavat kasvien stressin sietoa ja voivat auttaa kasvien ravinteiden otossa. On tunnustettu, että tämä luonnonsuojelun suuri voitto on kirjallisuuden ansiota, Rönkkö totesi. Mikä estää kuluttamasta taidetta ja kulttuuria. Tiistaina 5. Ennaltaehkäisevän yhteistyön vahvistaminen ” Irtisanomisia tai lomautuksia hyvinvointialue ei suunnittele.” Kasvukauden sääolosuhteet vaikuttavat paljon kasvinsuojelun tarpeeseen. Siitä oltiin yhtä mieltä, että ihminen tarvitsee kulttuuria voidakseen hyvin. Hän löysi joutsenia, kuvasi ne ja kirjoitti kirjan. Sen tarkoituksena on tuottaa kunnianhimoinen tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa Suomen taideja kulttuuripolitiikan pitkäjänteisen, yli vaalikausien ulottuvan kehittämisen. Yhteistoiminta-alueen mahdollisuuksien edistäminen . Vielä ei kuitenkaan olla tilanteessa, jossa biologiset valmisteet voisivat korvata täysin kemiallisen kasvinsuojelun käyttötarvetta sadon turvaamiseksi, etenkään kovissa rikka-, tautitai tuholaispaineissa, kerrotaan ProAgria Keskusten Liitosta. Valokuvaaja ja vapaaksi kirjailijaksi heittäytynyt Yrjö Kokko ajatteli, että nyt on oikea aika ikuistaa nämä viimeiset parit ja kertoa lintujen tarina. Järjestämissuunnitelman toimenpiteet ovat yksi keino alijäämäisen talouden tasapainottamisessa. Palveluverkon ja palvelutapojen uudistaminen . Valtionvarainministeriön laskelmat perustuvat kuitenkin vähäiseen, alle 1,5 prosentin menokasvuun, joten sopeutustarve säilyy voimakkaana. Neljä vuotta myöhemmin hän kirjoitti toisen kirjan, Ne tulevat takaisin, jatkaen tarinaa. Esimerkiksi kuivina kesinä kasvinsuojeluaineiden käyttötarve on vähäinen. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 5 Kulttuuripolitiikan kiertue alkoi Kuhmosta Kulttuuripoliittisen selonteon pääsihteeri Liisa Suvikumpu johdatteli keskustelua. Meneillään on myös on avoin tuloksellisuushaaste, jossa henkilöstön toivotaan esittävän konkreettisia ehdotuksia. Kumppanuustoimijoiden kanssa puolestaan etsitään toimenpiteitä kainuulaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä omatoimisuuden ja osallisuuden tukemiseen. Panelisteina olivat aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kainuun liitosta (vas.), Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha, kuvataiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi Kajaanista ja lukiolainen Linda Kinnunen Kuhmosta. Aluekeskusteluissa halutaan vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Mikä saisi sinut kokeilemaan jotain uutta kulttuurin kentällä; tekijänä, kokijana, yhteistyökumppanina, tutkijana, rahoittajana tai poliitikkona. Yksi kehityskohde on Kainuun keskussairaalan johtamisen ja tuottavuuden kehittäminen. euroa, mutta aluevaltuusto hyväksyi tavoitteeksi -25 miljoonaa. Kuivuus näkyy kasvinsuojeluaineiden käytössä. Järjestämissuunnitelmaan sisältyy muun muassa terveyskeskussairaaloiden muuttaminen arviointija kuntoutusyksiköiksi. Tämä näkyy Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin ylläpitämästä myyntitilastosta, jossa vuoden 2018 jälkeen kasvinsuojeluaineiden myyntimäärät ovat olleet selkeästi pienemmät kuin esimerkiksi vuosien 2010-2015 aikana. Kainuun hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarviossa alijäämäksi esitettiin -26,9 milj. Lisäksi säästöjä haetaan toimitiloihin liittyvistä ratkaisuista, jotka pienentäisivät käyttömenoja. Ne liittyvät hyvinvointialueen palvelujen järjestämissuunnitelman toimeenpanoon, joka hyväksyttiin aluehallituksessa ja -valtuustossa viime keväänä. Hyvinvointialue valmistelee 2 miljoonan euron säästöjä Marjatta Kurvinen Kainuun aluehallitus saa huhtikuussa käsittelyynsä ehdotuksen, jonka avulla hyvinvointialue tavoittelee kahden miljoonan euron säästöt. Ja että kulttuurilla on voimaa. Kulttuuripoliitinen selonteko . Irtisanomisia tai lomautuksia hyvinvointialue ei suunnittele. Pidemmällä aikavälillä vaikuttavia säästökeinoja ovat painopisteen siirtäminen ehkäiseviin ja perustason palveluihin. Näitä hyvinvointialue toteuttaa sekä järjestöjen että vanhusja vammaisneuvostojen ja nuorisovaltuuston kautta. Oman henkilöstön saatavuuden ja ostopalvelutoiminnan tasapainottaminen sekä henkilöstön muutostuen vahvistaminen ja hyvinvoinnin tukeminen . Muutos on lähtenyt liikkeelle Kuhmosta. Suuntaus on biologisten torjuntavalmisteiden kehittämiseen, mutta tarjonta on vielä vähäistä markkinoilla. Henkilöstöön liittyvissä säästötoimissa käytetään ensisijaisesti hyväksi luonnollista poistumaa, kuten eläköitymistä. . Taiken johtaja Kaisa Rönkkö kertoi esimerkin, miten kirja voi saada aikaan mahtavia. Erilaisia biostimulanttivalmisteita on tullut markkinoille runsaasti. Lisäksi aiotaan tehostaa prosesseja sekä panostaa henkilöstön saatavuuteen ja hyvinvointiin. Muutaman vuoden aikana kasvinsuojelun kenttä on muuttunut paljon, mikä näkyy muun muassa siinä, että valmisteita jää pois ja entistä vähemmän tulee uusia kasvinsuojeluaineita käyttöön. INKA HURSKAINEN Luottamuselinten päätettäväksi säästöt etenevät huhtikuussa. FAKTA Kehitysohjelmat . Kainuun keskussairaalan johtamisen ja tuottavuuden kehittäminen . Organisaatiorakenteen, johtamisen ja hallintoprosessien selkiyttäminen . 1950 julkaistu Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu saavutti suuren suosion. MISTÄ ON KYSE. Hyvinvointialueiden valtionrahoitusta on lähivuosina tavoitteena korjata, joka tuonee alueille kaivattua vetoapua. – 1940-luvun lopulla Suomessa oli 11 paria laulujoutsenia. TUULA PURANEN Minusta niitä alueita, joissa on vähemmän väkeä, pitäisi tukea enemmän. Aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa kehitysohjelmia. Kulttuuripoliittisen selonteon laatiminen sisältyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Millaiset muutostrendit tulevat vaikuttamaan taiteen sisältöihin, tekemiseen ja kuluttamiseen. Tänä päivänä meillä on noin 11 000 joutsenparia Suomessa. Yhteensä alijäämää vuosilta 2023-2024 ennustetaan kertyvän noin 45 miljoonaa, jotka tulee lain mukaan kattaa kahden seuraavan vuoden kuluessa. Kehitysohjelmien valmistelussa on mukana myös henkilöstön edustajia
Siellä ne levyt on tallessa, entisessä talossa. Musiikki tuli Veikko Määtän elämään hänen ollessaan parikymppinen nuorukainen. Sieltä jäin eläkkeelle. Minä soitin siinä bassokitaraa. Osakaskunta aikoo parantaa ja kunnostaa poikastuotantoalueita Korpisalmi I -osakaskunta teki henkilövalintoja ja päätti toiminnastaan Korpisalmi I -osakaskunta hallinnoi vesialueita Kuhmossa Lammasjärvellä, Lentuankoskilla ja Lentualla.. Minulla oli oma pienkonekorjaamo monta vuotta niin sanotussa Nokelan pikkupirtissä. Määttä on säestänyt tanssikeikoilla monia kuhmolaisia laulajia, esimerkiksi Leila Kinnusta ja Jukka Ruokolaista. Kuhmon eläkeläiset ry julkaisi vuonna 2020 laulukirjan, jossa on Veikko Määtän sävellyksiä ja sanoituksia 50 vuoden ajalta. – Tietysti nuottikorva on oltava. Vaatimaton Määttä ei myönnä olevansa erityisen lahjakas, vaikka on oppinut omin päin soittamaan monia soittimia ja tekemään musiikkia. Perheen Matti-isä oli kaatunut. Osakaskunta hoitaa kalakantoja istutuksin ja kutupaikkojen kunnostuksilla. – Isä oli suurimman osan talvisodasta suutarina Kajaanissa, kunnes joutui täydennysmiehenä Saunajärven tappeluun. – Jollain keikoilla malliksi käytiin. Siihen kuului kuusi miestä, kaikki kuhmolaisia. päivä 1934. Kotiinpalumatkasta Määttä muistaa sen, miten hevosen vetämällä reellä ajettiin pitkin Lammasjärven jäätä. Armeijassa käyttivät minut polkupyörämekaanikoksi, se oli hyödyllistä. Ihan talvisodan viimeisinä päivinä hän kaatui. Osakaskunta aikoo osallistua hankkeen kautta Kuhmon kalavesien kehittämiseen. Huomenna 90 vuotta täyttävä Määttä ei enää käy keikoilla, paitsi yhdellä. Sanoituksia lauluihin ovat tehneet myös monet muut kuhmolaiset. Nyt laukussa on viisirivinen, monesko lie, hän kertoo. Talvisodan ollessa jo lähes ohi tuotiin evakkotaloon musertava ilmoitus. Järvitaimen istutetaan rasvaevä leikattuna. Pelkästään koskikalastuslupia saa Hotelli Kainuusta ja Antti Vanniselta. Määttä on paitsi itseoppinut soittaja, myös säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja. Elämä perukassa soljui tasaisesti maata viljellen ja karjaa hoitaen, kunnes marraskuun 30. Mahdollisuuksien mukaan istutuksia hoidetaan myös mätirasiaistutuksina. – Olin silloin sotaväessä ja ostin yheltä siviiliin lähtijältä kaksirivisen haitarin. Istutuskalana käytetään järvitaimenta sekä pienikokoisena että isompana. – Kännykkälupina myydään kuuden tunnin ja vuorokauden lupia, todetaan osakaskunnan tiedotteessa. Sitten aloin sitä näpelehtimään ja opettelemaan. Nuoruudessa esimerkiksi meillä oli semmoinen orkesteri kuin Aikamiespojat. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Joka keskiviikko hän säestää harmonikallaan Kuhmon Eläkeläisten laulupiirin laulajia Tarinatuvalla puolentoista tunnin ajan. Alanko oli talon nimi, semmoinen maalaistalo se oli. Luvat voi ostaa myös kännykällä. Nykyisen asumisMuusikon ura alkoi kaksirivisestä haitarista Huomenna 90 vuotta täyttävä Veikko Määttä ei enää keikkaile, mutta käy joka viikko säestämässä eläkeläisten laulupiirissä. Istutusta järvivesille koordinoidaan Kuhmon kalatalousalueen kanssa. – Siitä mentiin vähitellen eteenpäin. Vapaa-ajalla musiikki oli pääosassa. Sain silloin lempinimen seppä. maaliskuuta 2024 Tuula Puranen Veikko Määttä soittimineen on ollut kuhmolaisille tuttu näky esiintymislavoilta vuosikymmenten ajan. Onko Määtälle nuottikorvan lisäksi suotu itselleenkin laulunlahjaa. Korjasin moottorisahoja, mopoja ja polkupyöriä. Määttä syntyi Hirvelän kylällä Lammasperässä maaliskuun 6. Kuhaa aiotaan istuttaa Keltasenvaaran-Teeriniemen-Sylväjänsalmen suunnalle. Musiikki on koko ajan pysynyt Määtän elämässä vain hyvänä harrastuksena, leivän ruokapöytään hän hankki muilla tavoin. Määttä on Sirkka-vaimonsa kanssa muuttanut hiljattain pois omakotitalosta. Kalavesien hoidossa ja istutuksessa tehdään yhteistyötä Kalevalan Taimen ry:n ja muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. – Me jouduttiin evakkoon Nivalaan. Korpisalmi I hallinnoi vesialueita Kuhmossa Lammasjärvellä, Lentuankoskilla ja Lentualla. Sen jälkeen olin kaikenlaisissa hommissa, viimeiseksi olin Nivan kylällä kalalaitoksella yhdeksän vuotta. Kalastuksenvalvojiksi osakaskunnan kokous valitsi Timo Mäkisalo, Petri Kyllönen ja Jari Piirainen. Kotitalo oli säilynyt onneksi vahingoittumattomana. – Tein metsätöitä nuorempana. Ja tässä sitä ollaan. – Kyllä minä pystyn määkimään jollakin tavalla. Kalastuslupia myyvät Pääkkönen & Piirainen Oy, Kesport Piipponen Kuhmo ja Lentuankosken leirintäalue. Muutamalle levyllekin laulelin. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän. Kuhmolaiset pakenivat sodan jaloista Suomen sisäosiin, myös Määtät. päivä 1939 syttyi talvisota. Hyvä kohtelu siellä oli, ei jäänyt mieleen mitään ikävää. 90 VUOTTA ” Armeijassa käyttivät minut polkupyörämekaanikoksi, se oli hyödyllistä.” Jarno Hiltunen Korpisalmi I -hoitokunnan puheenjohtajaksi sääntömääräisessä kokouksessa valittiin Unto Komulainen, varapuheenjohtajaksi Jorma Komulainen ja sihteeriksi Juha Ahtonen
– Ikääntyneitä tutkitaan aika paljon. Luvanvalvontaa suoritetaan erityisesti alamittojen, saalisrajoitusten ja rauhoitusaikojen osalta. Kuhmolaisen verkkosivuilla www. Samaan tutkimukseen haastatellaan ikäihmisiä myös Suomen lounaissaaristossa ja Lapissa. Se tehdään yhdessä harvaan asutuilla alueilla elävien senioreiden kanssa heidän omissa kodeissaan. Korpisalmi I:n esitettä jaetaan luvanmyyntipisteissä. Pelkkiä pirtissä kahvin äärellä keskusteluja ne eivät ole. Hankkeessa on Rinteen lisäksi mukana neljä tutkijaa. Tiistaina 5. – Jos ikääntyy suhteessa esimerkiksi vesistöön tai metsiin, niin voi ajatella, että ikääntyminen tapahtuu yhdessä niiden kanssa. Nyt tutkimme aihetta aistietnografian avulla. Kun lumet sulavat, ihmisten elinympäristökin laajenee. Tutkimukset perustuvat haastatteluihin ei kaavamaisen kysymyssapluunan toteuttamiseen. He tuntevat, että saavat sieltä hyvinvointia. Se on metallia piikkejä myöten ja piikit kaksi kertaa niin pitkät kuin tavallisissa. Määtän tekemä ei ole kuin etäistä sukua kaupasta saataville muovisille ja lyhytpiikkisille kapistuksille. Kalojen rauhoitusajat ovat lain mukaisia: taimen syysmarraskuussa ja harjus huhti-toukokuussa.. Kainuussa maa on vuodesta ison osan lumen peitossa, joka sekin vaikuttaa ihmisen ja luonnon suhteeseen. Luvanvalvonnassa tehdään yhteistyötä Kuhmon kalastusalueen kanssa. Eino Huotari (Veli-Matti Triipponen) . toukokuuta 2024 kello 12. Lisäksi jotkut kasvattavat yhä esimerkiksi porkkanaa ja perunaa, vaikka se ei rahallisesti olisikaan enää välttämätöntä. Tarkoitus on myös pitää infotaulut ajan tasalla. Ihminen voi kokea, että ikääntyminen ei tapahdu vain hänessä. Kauppa kävisi varmasti vieläkin, mutta enää askarointiin ei ole tiloja. Dosentin havaintojen mukaan ikääntyvillä on vastavuoroinen suhde luontoon. – Luonnosta saadaan edelleenkin hyötyjä, kuten marjoja ja sieniä. – Tutkimme asiaa ihmisten arjen sekä kokemusten kautta ja tuotamme analyysejä hankkimistamme materiaaleista. Tarkoitus on selvittää järviruo’on leikkaamiseen soveltuvia laitteita. Ajattelimme laajentaa sitä heidän ympäristöön ja siihen, että mikä on hyvä ikääntyminen. Ihmiset kokevat, että heillä on jonkinlainen velvollisuus huolehtia ympäristöstä. – Projektin tarkoituksena on, että jokainen tutkija haastattelee noin 6-7 henkilöä eri vuodenaikoina. Rinteen vastuulla on Kainuu, josta paikkakunnaksi valikoitui Suomussalmi. Rinteen ensimmäinen haastattelukierros sisälsi muutamia kohtaamisia, joissa ikäihmiset pääsivät ääneen. Jenni Rinne tutkii yläkainuulaisten ikäihmisten suhdetta luontoon. – Itse koen siten, että meidän sosiaalisten suhteiden verkostoon kuuluu paljon muitakin kuin vain ihmiset. Pystymme silloin videon kautta katsomaan, miltä ikäihmisen ympäristö tarinointihetkellä näyttää. Juha Ahtonen (Pekka Piirainen) . Se, miten luonto on mukana ikäihmisen arjessa ja millä tavalla se on ollut aikaisemmin osa heidän elämäänsä. Unto Komulainen (Antero Komulainen) koskialueella. – Olen huomannut haastatteluissa, että monella vaikuttaa olevan luonnon kanssa huoltosuhde. Jorma Komulainen (Kyösti Komulainen) . – Teemme myös videoituja haastatteluja, jossa kävellessä ja jutellessa kuvataan ympäristöä. Kaikki mitä tein on myyty, omatkin kappaleet piti lopulta myydä. JUHANI ESKOLA Oulun yliopiston antropologian laitoksella työskentelevän etnologian dosentin Jenni Rinteen havaintojen mukaan ikääntyvillä on vastavuoroinen suhde luontoon. . Tarpeettomana entisessä talossa on muun muassa kaksi uudenveroista urkusoitinta, haitari riittää Määtälle soittopeliksi. Täällä myös pimeys vaikuttaa siihen, voidaanko lähteä metsään. Aistietnografiassa keskeistä on yhdessä oleminen ja liikkuminen. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 7 muodon huono puoli on se, ettei varastotilaa ole läheskään samalla tavalla. Haastattelumenetelmiä on monenlaisia. Samalla luonto antaa takaisin ihmisille. Veikko Määttä on tunnettu myös kädentuotteistaan. TUULA PURANEN Luonnon ja ikäihmisten suhdetta tutkitaan Kainuussa Juhani Eskola – Ikääntyminen nähdään luonnon ja ihmisten kudelmana. ” Jos ikääntyy suhteessa esimerkiksi vesistöön tai metsiin, niin voi ajatella, että ikääntyminen tapahtuu yhdessä niiden kanssa.” KORPISALMI I Hoitokunta 2024 . Voimme tiedon hankkimisen jälkeen osallistua monenlaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aiheesta ikääntyminen. Niilo Huotari (Esko Komulainen) . Jokainen marjastaja tietää, että hyvä poimuri on kuin paras ystävä. – Hyvässä marikossa sillä sai äkkiä sankon täyteen. Seppo Komulainen (Pertti Komulainen) . – 25. Luonto antaa, mutta sille myös annetaan. – Juuri tällä hetkelle ajattelen, että projektimme nimi voisi olla lumen kanssa ikääntyminen. kuhmolainen.fi voit katsoa videon, jossa Veikko Määttä soittaa haitaria. Koskikalastuksen rauhoitusaika on 1. Hän teki pitkään myyntiin katiskoita ja marjanpoimureita, joista tuli erittäin haluttuja. Näin toteaa Oulun yliopiston antropologian laitoksella työskentelevä etnologian dosentti Jenni Rinne, joka vieraili helmikuussa suomussalmelaisten ikäihmisten luona kuuntelemassa, millainen heidän ja luonnon vuorovaikutussuhde on. – Tutkimuksemme lähtökohtana on, että hetkelliseen aistikokemukseen ja liikkeeseen sekoittuvat aina myös menneet muistellut sekä tulevaisuuden kuvitellut liikkeet. Kokouksessa osakaskunta päätti pyydysyksikkömaksuista ja kalastusmaksuista. Luonnolla on edelleen tärkeä rooli myös ikäihmisten ruokalautasella. Jäsen (Varajäsen) . Lumi on talvella iso elementti, metsään ei tahdo päästä muuten kuin moottorikelkalla. Rinne on vakuuttunut siitä, että luonnolla on iso merkitys ihmisten elämään
Reiteissä oli valinnanvaraa. Lapsiperheet viihtyivät Kalevalan hiihtokeskuksessa järjestetyssä ulkoilmatapahtumassa. TUULA PURANEN Arttu Malinen, 7, kokeili läskipyörää. Veikko aikoi osallistua Leijonahiihtoon ja lämmitteli hiihtoon laskemalla suurinta tarjolla ollutta mäkeä. Kuhmon Lumiajot on järjestetty vuodesta 2016 poislukien yksi koronavuosi. Alkuviikosta lauantaille luvassa oli pehmeämpää keliä, mutta se ei onneksi toteutunut. Sini Kyllönen oli käynyt aamulla jo itsekseen hiihtolenkillä nauttimassa äidin laatuaikaa. Tavallisilla pertsasuksilla pystyi menemään minne vain, järven jäälle ja metsään, ei tarvinnut latupohjaa tai kelkkauraa. Järjestäjänä toimii hotelli Kalevala ja kelkkatiimi yhteistyökumppaneinaan muun muassa Kuhmon kaupunki. Kyllönen käy töissä Kuhmon keskustassa, mutta asuinpaikka pysyy Lentiirassa. Hän oli lähtenyt innolla mukaan kuultuaan äidiltä, että luvassa on hänen herkkuaan eli makkaraa. Lauralla on myös kaverisuunnitelmia. Lomalla hän näkee kavereita, herkuttelee irtokarkeilla ja käy Superparkissa Vuokatissa. Olen viihtynyt täällä ja perukassa nimenomaan. Lumenveistopaikalle oli etukäteen tiivistetty isoja lumikuutioita, joita sai vapaasti käydä veistämässä. Talvipyrähdys aloitti hiihtoloman rennosti Sini Kyllönen tuli lastensa Veikon ja Elsan kanssa Lentiirasta nauttimaan Talvipyrähdyksestä. TUIJA TOIVANEN Lentiiran piirakkapuodilla oli lauantaina vielä tavallista enemmänkin vilinää, kun se oli eräs Lumiajojen etapeista. – Menen kaverille yöksi, heillä on seitsemän koiraa. Reitin ulkopuolella on märkää, mutta se ei menoa ehkä haittaa, arvioi kaupungin tapahtumatuottaja Hannu Lehtonen. Putkesta tulossa oleva Veikka Malinen asuu Siikalahden kylällä. Säiden haltija suosi, sillä taivaalta ei satanut mitään, ja lämpötila oli ihanteellinen pikkupakkanen. – Keli oli ihan hyvä, yöllä oli ollut pakkasta ja reitti kovettui. Olen kotoisin Heinolasta, tulin Kuhmoon miehen perässä. – Mieheni sanoi aikoinaan että perukassa ollaan ja perukassa pysytään. Koko perheen ulkoilutapahtuma, Leijonahiihdot ja moottorikelkkatapahtuma Lumiajot kokosivat alueelle kuhmolaisia lapsiperheitä ja hiihtolomailevia turisteja sankoin joukoin. Sport-reitti ulottui Lentiiran piirakkapuodille, noin 170 kilometriä. Tekemistä riitti kaikenikäisille. Hän viettää elämänsä ensimmäistä hiihtolomaa koulusta. Se on 11 kuukautta vanha ajokoira, hyvä metsästämään, Laura kertoi. Sini Kyllönen oli saapunut paikalle lastensa Veikon ja Elsan kanssa, perheen kolmas lapsi oli lähtenyt isän kanssa pilkille. TUULA PURANEN. Elsa viihtyi perheen pienimmille tehdyllä ”agilityradalla”. Järjestämässä olivat yhteistyössä Kuhmon 4H, Kuhmo Ski, Kuhmon Kiva, LC Kuhmo, Kuhmon seurakunta ja Kuhmon kaupunki, joten tekemistä riitti kaikille. Lauantaina ajettiin myös koko perheen kelkkatapahtuma Kuhmon Lumiajot. Extreme on haastavin: siihen sisältyy niin sanottu itälenkki valtakunnanrajan läheisyydessä. maaliskuuta 2024 Tuula Puranen Kalevalan hiihtokeskuksen ympäristössä oli lauantaina suuren talvipyrähdyksen tuntua. Lyhyin oli noin 70 kilometrin perhereitti, joka suuntautui Kalevalasta Romuvaaran freeride-alueelle. Hän aikoi osallistua Leijonahiihtoihin ja mukana oli sukset, Vilmalla luistimet. Tönölänlammen jäälle oli tehty luistinrata, jota hän aikoi kokeilla. Vain auringonpaiste puuttui. – Tästä tulee meidän Usva. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. – Hyvä että tällaisia ulkoilutapahtumia järjestetään ja isommalla porukalla, on paljon tekemistä. – Keli oli mainio ja hanki kantoi. Hiihtolomalla hän menee ainakin kaverille yöksi ja heppaleirille Sotkamoon. Luokkakaverit Laura Suontausta, 9, ja Vilma Mykkänen, 10, ahkeroivat yhdessä yhden kuution kimpussa. Siellä sielu lepää. Perhe asuu Lentiirassa, jossa sielläkin on hyvät ulkoilumahdollisuudet
Kajaanissa: Komiaho, Laajankangas, Lehtikangas, Lohtaja ja Raatikeskus. Tiistaina 5. Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa 1.–31.3.24 Katso resepti yhteishyvä.fi tuotteet nyt meillä. pantit 0,90 (30 pv alin hinta 5,79) 399 Atria Vuolufileet 200 g (14,95/kg) 299 Saarioinen Ruukku 300 g (8,30/kg) 249 Snellman Maatiaispossun fileeviipaleet 300 g (12,97/kg) 389 Kotimaista Kanan jauheliha 400 g (6,98/kg) 279 Oululainen Reissumies eväsleipä 130–160 g (15,56-19,15/kg) 249 3 kaveria Jäätelöpakkaus 500 ml/400 g (9,98/l) (30 pv alin hinta 6,89–7,35) 499 Arla Luonto+ jogurtti 1 kg 199 Porokylän Kartanon 100 % kaura 460 g (4,33/kg) 199 Banaani Costa Rica 129 Omena Italia 199 kg kg. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 9 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa 1.–31.1.24 HINTAedut Maaliskuun Hyrynsalmi, Kuhmo (Kainuuntie ja Koulukatu), Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vuokatti. Katso resepti yhteishyvä.fi Edullista arkiruokaa Valio Maustettu rahka 200 g (7,45/kg) 149 Hartwall Novelle Plus 6 x 0,33 l 1,98 l (1,56/l) sis
Lintulaudan tuntumaan voi tulla vierailemaan monia erilaisia eläimiä. Ruokintapaikan hygieniasta on syytä huolehtia poistamalla kasoihin pilaantumaan jäävä ylimääräinen ruoka ja eläinten ulosteet viimeistään keväällä. Riistanruokinnasta aiheutuvat mahdolliset haitat kannattaa miettiä tarkoin ja pyrkiä löytämään vähentäviä ratkaisuja. Ruokinnalla autetaan myös riistaeläimiä selviämään talven yli. – Virus ei ole tähän mennessä tarttunut erityisen herkästi pikkulintuihin, mutta virus muuntautuu jatkuvasti ja erityisesti, jos alueelta tai omalta pihalta löytyy kuolleita lintuja, on niiden suhteen noudatettava varovaisuutta ja tarvittaessa oltava yhteydessä viranomaisiin (iso määrä kuolleita on noin 10 pikkulintua). – Liian voimakas ruokinta, esimerkiksi runsas viljaruokinta voi häiritä niiden aineenvaihduntaa ja lisää juomaveden tarvetta, mitä talvella on luonnosta vaikea saada. Maahan ruokaa ei tulisi laittaa, koska silloin se helpommin houkuttelee haittaeläimiä kuten hiiriä ja rottia. Yleisimmin ruokintaa järjestetään pienille hirvieläimille sekä jäniksille. Tällöin ruokintapaikalle on ilmestynyt muun muassa kesykyyhkyjä isompi määrä. Kuiva heinä ja kuivatut lehdet voisivat olla sopivia, Rauatmaa sanoo. – Kauriiden ruokintapaikan sijoittamista kaava-alueelle kannattaa ehkä välttää, koska eläimistä voi olla haittaa liikenteelle ja liikenteestä eläimille, Rauatmaa sanoo. – Tällaisessa tapauksessa on ohjeistettu ruokkijaa toimimaan siten, että haittalinnut saadaan poistumaan, Parikka sanoo. Eläimille annettava ruoka pitäisi olla mahdollisimman lähellä niiden luontaista ravintoa. NOORA LIMNELL sääntyneet valtakunnallisesti sen jälkeen, kun haittaeläinten kemiallinen torjunta muuttui luvanvaraiseksi eli yksittäinen kansalainen ei voi ostaa torjunta-ainetta omaan käyttöön vaan torjunta tulee antaa ammattilaisen tehtäväksi tarvittaessa. Pääsääntö on, että jos syksyllä aloittaa jonkin ruokinnan, niin sitä pitäisi siteen jatkaa talven yli, koska eläimet ovat tottuneet saamaan ruokaa siltä paikalta. – Salmonellariskin vuoksi on syytä huolehtia käsihygieniasta ruokinnan yhteydessä. Monille tulokaslajeille talvinen ruokinta on lähes elinehto, mutta myös useat alkuperäiseen lajistoon kuuluvat riistaeläimet hyötyvät metsästäjien harjoittamasta ruokinnasta. ” Luonnonvaraisten eläinten ruokinnasta on hyvä hoksata, että sitä tehdään lähinnä omaksi iloksi.” Aila Rauatmaa. Eläinten talviruokinnassa otettava huomioon hygienia Pikkulintujen ruokintapaikalle voi tulla vierailemaan monia erilaisia lintuja sekä eläimiä. Salmonella on varsin yleinen taudinaiheuttaja luonnoneläimissä ja se voi tarttua myös lemmikkeihin ja ihmisiin. Mitään ruokaa ei tule antaa ylettömän paljon. Kauriit ja jänikset syövät luonnossa lehtiä, pieniä oksia, korsirehua ja pieniä siemeniä. Kainuun ympäristöterveyspalveluiden terveystarkastaja Päivi Parikka kertoo, että haittaeläimiin liittyvät ilmoitukset lintujen ruokintapaiakoilla ovat yleensä tilanteita, joissa ruokkiminen tapahtuu maahan. Siileissä salmonellaa esiintyy erityisen paljon, Rauatmaa sanoo. Joitain lintuinfluenssatapauksia tavattiin viime kesän ja syksyn aikana myös muissa luonnonvaraisissa eläimissä, kuten ketuissa. maaliskuuta 2024 Noora Limnell Monella on tällä hetkellä omassa pihapiirissä lintujen ruokintapaikka. – Tiedossa on, että rotat ovat li” Pitkään jatkuneella ja runsaalla ruokinnalla voidaan aiheuttaa paikallisesti ylisuuria populaatioita.” Aila Rauatmaa Luonnonvaraisten eläinten ruokinnasta ei saisi syntyä esimerkiksi hygieniahaittaa tai haittaa naapureille. – Luonnonvaraisten eläinten ruokinnasta on hyvä hoksata, että sitä tehdään lähinnä omaksi iloksi, Kainuun ympäristöterveyspalveluiden valvontaeläinlääkäri Aila Rauatmaa toteaa. Myös peltokanalintujen ruokinta on suosittua. Luonnonvaraisten eläinten ruokinnasta ei saisi syntyä esimerkiksi hygieniahaittaa tai haittaa naapureille. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Lintuinfluenssavirus on viime vuosina tappanut suuria määriä luonnonvaraisia lintuja ympäri Eurooppaa. – Kaava-alueella voi omalla pihalla ruokkia pikkulintuja, vaikka sellaiselta lintulaudalta, mihin linnut eivät mahdu sisään eivätkä sotke ruokaa ulosteillaan, Rauatmaa sanoo. Esimerkiksi väärin sijoitettu hirven nuolukivi voi ohjata hirvieläimiä kulkemaan vilkasliikenteisten teiden yli tai saada ne käyttämään ravinnokseen läheistä taimikkoa tai tuotantokäytössä olevaa peltoa. – Toki esimerkiksi omakotialueella linnut käyttävät sujuvasti lähialueiden ruokintapaikkoja, jos yksi onkin tyhjä. Tiedotusvälineiden uutisointia on hyvä seurata ja toimia niissä annettujen ohjeiden mukaan. Ruokinnalla autetaan myös riistaeläimiä selviämään talven yli. – Aina on myös hyvä muistaa, että pitkään jatkuneella ja runsaalla ruokinnalla voidaan aiheuttaa paikallisesti ylisuuria populaatioita, mistä taas voi olla haittaa. Kevään koittaessa virusta kulkeutuu muuttolintujen mukana oletettavasti jälleen Suomeenkin. Koko Kainuun osalta ei terveysvalvontaan ole tullut enemmälti tietoa sellaisesta rottaongelmasta, mikä pääkaupunkiseudulla on esiintynyt. Toki mekaanisia loukkuja voi edelleen jokainen hankkia omaan käyttöön havaitessaan jälkiä hiiristä tai rotista, Parikka kertoo. Kaiken ruoan tulee olla hyvälaatuista, eikä pilaantunutta ruokaa tai lihaa saa antaa
Tyttökerho yläkouluikäisille klo 15-17 keskiviikkoisin seurakuntakeskuksen Siivellä. Mehua & keksiä ja kilpailuja to 7.3. Etsitkö itsellesi vapaaehtoistehtävää seurakunnasta. Klo 14.30 hartaushetki Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Huom. Hyvärilän rippikouluryhmän opetuspäivä. 15.3. mennessä tämän linkin kautta tai Katri Konttiselle. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Antola, k: Gogolev, Löytäjät-kuoro avustaa). Yhteisvastuukeräys 2024. Pe 15.3. Klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Veli-Matti Sallinen, k: Gogolev). La 9.3. Konfirmaatiomessu la 9.3. Alustaa Aune Mikkonen, jonka jälkeen keskustelua ryhmissä. Järj. Päivän aikana raamattumietiskelyä, rukousta, yhteislaulua, iltaehtoollinen, pääsiäismunan maalausta ym. klo 10-18 Tule levähtämään, tule hiljentymään. paastonajan sunnuntai 10.3. Ilmoittautuminen iltaan 12.3. klo 13.30 hartaushetki Pallotuvalla. Klo 16 Ikolan pappilassa Raamattu elämään -opetussarja. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 11 Mari Heikura Kuhmon Yhdistystoiminnan kehittämishanke järjestää Kuhmo-talossa yhdistysten illan kaikille yhdistystoimijoille. Kuva toissakesäisestä tukkilaistapahtumasta Pajakkakoskelta. Mukana Aune Mikkonen (sielunhoito ja rippi). Voit katsoa jumalanpalveluksia ym. Klo 14 Lähiötuvan raamattupiiri kokoontuu Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A, alakerta. mennessä marja-leena.suutari@evl.fi / 044 738 4317. Videotervehdyksiä Ukrainasta/Anne Malinen, Timo Suutari, musiikissa Ape Nieminen ja Heikon ihmisen lauluryhmä. klo 12 seurakuntasalissa. Tarjolla lounas hintaan 2 €/perhe. klo 11 talvisodan päättymisen hartaushetki ja seppeleenlasku sankariristillä Hankaniemen hautausmaalla. yhteistyössä MLL Kuhmon yhdistys, seurakunnan lapsija perhetyö. Tänä vuonna keräys auttaa yksinäisiä, syrjäytyneitä tai kriisin kohdanneita nuoria Suomessa ja maailmalla. klo 18 Kansanlähetyksen seurat Kuhmon kirkossa. Keräyslupa RA/2020/639. klo 10 peittopiiri seurakuntakeskuksen salissa. Vapaa pääsy. Klo 16 Ikolan pappilassa Raamattu elämään -opetussarja. Klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa. Perheiden Pesäkolo keskiviikkoisin klo 9.30-11 seurakunnan kerhotila Karhunpesässä, Karhunpolku 2 N. Ti 5.3. Diakoniatyö Lähimmäispalvelun vapaaehtoisten kokoontuminen ti 12.3. Voit lahjoittaa oman seurakuntasi Yhteisvastuukeräykseen seuraavin keinoin: MobilePay 15403. paikka! To 14.3. Ilm. klo 11 Kuhmon kirkossa. Käytä viitenumeroa 306238. Kesän tapahtumia illan aikana esittelee kaupungin tapahtumatuottaja Hannu Lehtonen ja rahoituksesta kertoo Elävä Kainuu Leaderin Eeva-Liisa Kemppainen. Järjestää Lentiiran kyläyhdistys. Diakoni Anne Malinen mukana. Koriskerho yläkouluikäisille klo 16-17 tiistaisin Tuupalan puukoulun salissa. klo 11 konfirmaatiomessu (l+s: Kitunen, k: Gogolev) Kuhmon kirkossa. seurakuntatilaisuuksia seurakunnan youtube-kanavalla. Löydät linkin lahjoituksen antamiseen myös seurakunnan verkkosivujen kautta www.kuhmonseurakunta.fi Kuorot Kirkkokuoro ja Löytäjät-kuoro eivät kokoonnu viikolla 10. Vapaa pääsy. La 23.3. Donkkis Big Night -toiminnallinen ilta alakoululaisille ke 13.3. To 7.3. Klo 14 seurakuntakeskuksen salissa Auta Ukrainaa -tilaisuus. Lähtö klo 9 seurakuntakeskuksen parkkipaikalta. Maanpuolustusnaiset avustavat jumalanpalveluksessa. klo 17-19 seurakuntasalissa. Kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. Ma 11.3. Yhdistysten illassa tutustutaan hankkeeseen ja kuullaan kesän tapahtumista Yhdistysten illassa kuullaan tietoa muun muassa kesän tapahtumista. Kirkkokahvien jälkeen Siioninvirsiseurat, mukana Yrjö Sorvari. Klo 14 Lähiötuvan raamattupiiri kokoontuu Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A, alakerta. Tule tekemään avusta totta tule mukaan Yhteisvastuuseen. Marian ilmestyspäivä 17.3. Illan ohjelmaan kuuluu kahvittelun lisäksi Kuhmon Yhdistystoiminnan kehittämishankkeen esittelyä, tietoa kesän tapahtumista sekä yhdistysten rahoitusmahdollisuuksista ja vapaata keskustelua. Ke 13.3. Tilisiirtona Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI162089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28. Pääsiäisenajan retriitti Lentiiran kirkossa. Netissä yhteisvastuu.fi/ kuhmo. klo 13-15 Tuupalan koulun pihalla Tuleluo-autolla. klo 12 kaikenikäisten kokoontumispaikka Lentiiran kylätalolla. Klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntasalissa. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). Ruoka, kahvi ja askartelumateriaalimaksu 15 €/hlö. Illan aiheena on Kristinuskon ihmistä ja kulttuuria muuttava voima. Tiistaina 5. Kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. 4. Kimppakyydit henkilöautoilla. Lähiötuvan raamattupiiri torstaisin klo 14 Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A, alakerta. Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Sopessa, sisäänkäynti seurakuntakeskuksen sisäpihan puolelta. Yhteistyössä 4H:n kanssa. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Lohi). Kuhmon kirkon striimauslaitteisto toimii jälleen. Käy tutustumassa Vapaaehtoispankkiin! Löydät linkin seurakunnan verkkosivuilta www.kuhmonseurakunta.fi. Lapset ja perheet Pyhäkoulu kokoontuu kirkon keittiössä sunnuntaisin saarnan aikana. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). Varhaisnuoret ja nuoret Koululaisten lomaviikolla 10 eivät kerhot kokoonnu. Talvirippikoulun opetuspäivä pe 8.3. Kuollut Juha Lauri Antero Mikkonen 71 v., Manta Hanna Piirainen 79 v., Aija Marjaana Turrek 74 v.. Illan aiheena on Miksi tarvitaan uskontunnustuksia. klo 9seurakuntakeskuksen salissa, jonka jälkeen konfirmaatioharjoitus kirkossa. Ti 12.3. Yhdistysten ilta järjestetään 15.3.2024 klo 16 alkaen. Illan päätteeksi yhdistysten iltaan osallistuneet pääsevät Ilja Tepon konserttiin Laulu, nauru ja ystävyys. – Yhdistysten illassa on tarkoitus avata keskustelua yhteistyöstä yhdistysten kanssa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Katri Konttinen. Suunnitellaan ”tarinatupamaista” toimintaa yhdessä. Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhä. Yhdistysten kehittämishankkeessa on tavoitteena muun muassa kartoittaa sekä ottaa käyttöön yhteisiä tiloja yhdistystoimijoille, käynnistää Kuhmon yhteinen talkoolaispankki sekä kuntakummitoiminta. Alustaa Riikka Pääkkönen, jonka jälkeen keskustelua ryhmissä
Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HO HOIIITO TO TO SOPPI P. 15 vuoden kokemuksella ––– VESIYSI ––– 0400251097 PuhdasTuli palvelee. Fysioterapiapalvelut Minna 0500 160 029 Koulukatu 14 Koulukatu 10 p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. PUUNKORJUU HANKINTANA JA PYSTYKAUPALLA, MYÖS ENERGIAPUUKOHTEET . maaliskuuta 2024 12 Autokorjaamot 050 438 0786 Erikoishoitolat Hammasteknikot ja -lääkärit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. Kauppaja arviokirjojen laadinta . Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Kierrätys ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. Kiinteistönvälitys . varaa myyntipaikkoja . 044 554 4850 Puusepänkatu 16, p. 08 653 0410, korjaamo p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO. tulosta säännöt ja hintalaput Jalkahoidot Rajakatu 36, p. 044 235 4268 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PITOPALVELU PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 https://pitoevas-ky.webnode.fi/ Parturi-kampaamot p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . 050 373 7895 Kainuuntie 91 Asianajajat Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Myös perusjalkahoidot. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. MYYNNISSÄ POLTTOPUURANKAA Kuljetuspalvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Hierojat Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Kiinteistönvälitys . 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 0400 296 261 Puutavaraliikkeet Sähköistykset Työsuoritukset Yleiset palvelut AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 044 972 3228 Koulukatu 14, 88900 Kuhmo Nuohouspalvelut LVI-työt etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! Lääkäripalvelut Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l ERISTEET l YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen: Palvelemme ma-pe 8.00-16.00, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi LOUNAS ma–pe 10.30–13.00 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Käyttövesikaivojen suurtehopesut, korjaustyöt ja desinfioinnit. Kainuuntie 92, KUHMO Puh
ti klo 11, Piilolantie 47. Kotimainen komediaelokuva Huijarit. Musiikki ja konsertit Teflon Brothers, 9.3. ke klo 17, Kuhmon kaupunginkirjasto. Auki arkipäivinä. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 1939, 2.1. Taidekortteja valmistetaan 1500 kappaleen painos ja niitä annetaan oppilaitoksen valmistujaisjuhlassa vuosina 2024-2027, kunnes painos loppuu. Ohjus, 7.3. Vanhoista valokuvista koottu näyttely, valokuvat suurennettu ja painettu pahveille. ti klo 10 / 12.3. Lisätiedot ja ilmoittautuminen puh 040 835 1660. Kuhmon pienoismalli v. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Työsuoritukset Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Kirjallisuus ja sanataide Satutuokiot, 12.3. Tule päivätansseille 7.3. ma klo 10-19 / ti klo 10-19 / ke klo 10-19 / to klo 10-16 / pe klo 10-16 / la klo 10-15, Kuhmon kaupunginkirjasto. Teflon Brothers keikalla pe 8.3. Taideteos voi olla aiemmin valmistunut tai tätä hakua varten toteutettu. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. ti klo 18 / 6.3. ti klo 13.30, Piilolantie 47. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Kainuun ammattiopisto etsii taideteosta. Hakuaika on 1.31.3.2024. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis. Dyyni: Osa kaksi, 5.3. Tiistaina 5. Tuokioita on kaksi päivässä, aamulla klo 10 ja illalla klo 17:30. to klo 17.30, Rajakatu 56. POIKA JA HAIKARA on Oscarpalkitun Hayao Miyazakin ensimmäinen pitkä elokuva kymmeneen vuoteen. Tuula Puranen Kainuun ammattiopisto KAO on julistanut taideteoshaun, jolla etsitää teosta painettavaksi valmistuville opiskelijoille lahjaksi annettavaan korttiin. Palkkioksi KAO maksaa taiteilijalle käyttökorvausta 300 euroa, tai taideteos lunastetaan osaksi Kainuun ammattiopiston taidekokoelmaa. Kun muisti muuttuu Kuhmo, 12.3. to klo 15, Rajakatu 56. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Teoksen teeman tulee sopia käyttötarkoitukseensa eli lahjaksi ammattiin valmistuvalle, kertoo KAO tiedotteessa. Yhteinen ryhmä muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen. Lisätietoja osallistumisesta löytyy KAOn nettisivulta osoiteesta kao.fi./tiedotteet. to klo 23, Kainuuntie 84. Mukaan mahtuu pelaamaan!. Kulttuuri Huijarit 5.3. Hotelli Kainuuseen. 15.3. Dyyni saaga jatkuu palkitun elokuvantekijä Denis Villeneuven aloittaessa seuraavan luvun Frank Herbertin maineikkaasta romaanista Dyyni, tähtiluokan kansainvälisen näyttelijäkaartin kanssa. Valintaraati tekee valinnan teoksesta 12.4. Taideteoksesta toteutetaan Kainuun ammattiopistossa laadukas painotuote, jonka koko on noin 15x21 senttiä. Ensimmäiset kortit luovutetaan valmistuville opiskelijoille 31.5. Ohjus on kotimainen draamaelokuva. Satutuokiot lapsille tiistaisin kerran kuussa. Taideteos voi olla esimerkiksi grafiikkaa, valokuva tai maalaus. Kirjastossa kokoontuu lautapelin pelaajia keskiviikkoisin kaksi kertaa kuussa. 010 219 5600 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Hankintatapauksessa taiteilija hinnoittelee teoksen itse ja valintaraati tekee päätöksen teoksen hankinnasta. Virrentakojat-näyttely, 12.1. Kuvia on niin tervan poltosta kuin tervan kuljetuksesta Ouluun. ti klo 17.30, Kuhmon kaupunginkirjasto. ke klo 18, Rajakatu 56. 27.3. Tanssi Päivätanssit, 7.3. Vapaa pääsy. Käynti Kainuuntien puolelta. maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 13 Työsuoritukset Rakennuspalvelut Tilitoimistot P. Neurotreeni ryhmä on suunnattu kainuulaisille henkilöille, joilla on neurologinen sairaus jonka muistiongelmat tai muu kognitiiviset oireet vaikuttavat arjessa selviytymiseen. ti klo 16 / 7.3. ke klo 15, Rajakatu 56. mennessä. ma klo 9-16 / ti klo 9-16 / ke klo 9-16 / to klo 9-16 / pe klo 9-16, Kainuuntie 126. 31.12. ma klo 12-18 / ti klo 12-18 / ke klo 12-18 / to klo 12-18 / pe klo 12-18, Kontionkatu 25. Muut Lautapeli-ilta, 6.3. vietettävissä valmistujaisjuhlissa tänä vuonna. Poika ja haikara, 6.3. Hotelli Kainuussa. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. la klo 9.30, Kainuuntie 84. Juminkeon talvinäyttelynä on Ukko Alatalon näyttely suomalais-ugrilaisesta perinne-elämästä. Neurotreeni-tapaaminen, 12.3. TAPAHTUMIEN KUHMO SAMI KUOKKANEN ELOKUVAYHTIÖ KOMEETTA Ohjus-elokuvassa nähdään muiden muassa Oona Airola. Museot ja näyttelyt Tervan tie -valokuvanäyttely, 3.2
– Viime talvena kun me oltiin hiihtokisoissa, jokainen sai lauantaipussin. Iina Glad 1,51, 2. Ensimmäinen maali syntyi alivoimalla. Mutta iloisin mielin sinne lähdetään ja mestaruus on tavoitteena. Maria Jukarainen 3.17, 5. Veikko Kyllönen 1,42, 7. Kaari Vaalavuo 4,13, 2. Palkinnot tekevät hiihtokilpailuista hauskan, vaikka mukavaa hiihto Martasta on muutenkin. Edellispäivän pelireissu Torniossa oli tiennyt istumista linja-autossa noin 800 kilometriä, mutta torniolaisilla reissuamista oli takana vielä enemmän, kun he olivat käyneet kuhmossa jo perjantaina. maaliskuuta 2024 Tuula Puranen Martta Airila, 6, ei ole ensimmäistä kertaa hiihtokilpailuissa ja tietää, mikä on vauhdin lisäksi tärkeää. Sofia Jukarainen 4,29, 2. – Eilen kurmuuttivat meitä ylivoimalla ja me nyt sitten räpättiin alivoimalla maali. – Tule, meidän pitää harjoitella ohittamista! Ystävänsä Maria Jukaraisen, 7, kanssa Martta kiertää pikavauhtia Kalevalan hiihtokeskuksen latukierroksen ennen Leijonahiihtojen alkamista lauantaina. Amanda Ahtonen 2,08, 2. Välierissä meillä ei ole kotietua ja Ylitorniolle tulee aika pitkä matka. Saatiin vähän opiskeltua Torniosta lisää lauantaina ja tiedettiin heidän heikot paikat, hän kommentoi. ” Saatiin vähän opiskeltua Torniosta lisää lauantaina ja tiedettiin heidän heikot paikat. Seela Haavisto 1,52, 3. Arvi Pääkkönen 5.51. Sunnuntaina jäälle luisteli voitontahtoinen Kiva. Kotiyleisön kannustamana keltanutut pelasi huippupelin. Martta Airila 2.27, 3. P 9-10v 900 m: 1. Kuvassa Juho Lukkari on käynyt maalinteossa. Välierät pelataan ensi perjantaina, lauantaina ja tarvittaessa sunnuntaina. – Saan varmaan samanlaisen mitalin. Akseli Vaalavuo 3,52. Nyt kävi paremmin. Kivan valmentaja Timo Vornanen oli tyytyväinen. Sarja oli katkolla seuraavana päivänä Torniossa, mutta isännät onnistuivat trillerimäisessä ottelussa paremmin ja voittivat 5-4 (2-0, 0-2, 3-2). T 7-8v 600 m: 1. Hän arveli, että palkintona voisi olla karkkia. Pihla Haavisto 5,20, 3. Se on se tärkein juttu, pohti Vornanen. Iina Pikkarainen 5,12. Venla Rautiainen 3,27. Onni Airila 1,48. P 11-12v 900 m: 1. T 9-10v 900 m: 1. Kiva kairasi voiton myös perjantain kotipelissä numeroin 5-3 (2-1, 1-1, 2-1). Kolmivuotias Onni osallistui Leijonahiihtoihin hymyssä suin Onni Airila, 3, oli yhtä hymyä Kuhmon Leijonahiihdoissa, vaikka joutui hiihtämään pari vuotta vanhempien sarjassa. Emma Niiranen 3,38. Kiva HT eteni loistopelillä välieriin Kiva HT joutui pelaamaan TIHC:tä vastaan kolme kertaa. Jatkoon pääsee kahdella voitolla. P 5-6v 300 m: 1. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Kovia pelejä on edessä ja pitää elää hetkessä. TUULA PURANEN. TUULA PURANEN Tuula Puranen Kiva HT lunasti viikonloppuna paikan jääkiekon II divisioonan pohjoisen lohkon pudotuspelien välieriin eli neljän parhaan joukkoon. Martta osallistui Leijonahiihtoihin viime vuonna Vuokatissa. – Se on ihan sama kuka sieltä tulee. Veronika Barbashina 2.02. Timo Vornanen Valmentaja Kiva HT Seuraava pudotuspelivastustaja on viime kauden mestari Et-Po 72 Ylitorniolta. Johannes Vaalavuo 2,06. Katsomossa torniolainen yhden miehen rumpuryhmä piti kovaa meteliä, mutta se ei auttanut. Leo Limnell 1,13, 2. T 11-12v 900 m: 1. Vastustaja räppäsi kolme ylivoimamaalia. P 7-8v 600 m: 1. T13v 900 m: 1. Kalle Pääkkönen 1,34, 6. Tasaviisikoilla peli oli ihan ok, kommentoi lauantain ottelua Kiva HT:n valmentaja Timo Vornanen. Suoraan kahdella voitolla tiensä välieriin selvittivät Laser HT Oulunsalosta ja Nivala Cowboys. Sitten meillä oli kaappi täynnä lauantaipusseja! Leijonahiihdot 2.3.2024, tulokset: T 5-6v 300 m: 1. Eemeli Eskelinen 1,2, 4. Hilla Haavisto 2,42, 4. Kolme ottelua joutui pelaamaan Kiva HT:n lisäksi Et-Po. Kuopiosta Airilan perheen luokse Sotkamon Vuokattiin hiihtolomallaan kylään tullut Maria on kilpailijana ensikertalainen, mutta hiihtäjänä kokenus. Tämän kauden runkosarjassa Et-Po voitti molemmat keskinäiset ottelut. Ohittamista harjoittelevien tyttöjen kintereillä pysyttelee Martan pikkuveli Onni Airila, 3, joka nuoresta iästään huolimatta on myös jo kilpaillut aiemmin. – Alusta asti oltiin tosi hyvin pelin sisällä ja päällä. Kiva lähetti sunnuntain loistopelissä Tornion IHC:n kesälomalle voittamalla sen Kiva-areenalla lukemin 4-1 (1-0, 1-0, 2-1). Se on ihan realismia, pitää vain vielä vähän parantaa peliä. Enni Ohtonen 8,38. Välierissä Kivan vastustajaksi tulee runkosarjasijoitusten perusteella Et-Po Ylitorniolta, joka on viime kauden mestari. Kasper Kilpeläinen 1,24, 5. Lauantaina alivoimapelaaminen ei Kiva HT:ltä onnistunut. Roope MalinenTuomela 1,14, 3. – Erikoistilanteet ratkaisivat pelin. Yleisöä jäähallille oli saapunut tuvan täydeltä, lähes 300 henkeä
Arpajaiset. VIRTANEN Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Sisältöjohtaja ....................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. HERKKUKASSI 20 € sis. Voit luottaa lukemaasi: kuhmolainen.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Asiakaspalvelu: .................... Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ Asialistalla mm esitys yhdistyksen purkamisen aloittamisesta. Poliisi muistuttaa, että omia pankkitunnuksia ei tule kertoa kenellekään ulkopuoliselle puhelimessa, tekstiviestillä, pikaviestisovelluksessa tai sähköpostilla. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. Näissä uhreilta on saatu tai yritetty saada merkittäviä summia rahaa tai uhrille on aiheutettu muutoin taloudellisia menetyksiä. Pankin verkkopalveluihin on kirjauduttava aina käyttämällä pankin omaa mobiilisovellusta tai pankin omia verkkosivuja. POLIISIN VINKIT Toimi näin, jos annoit tietojasi . maaliskuuta 2024 – KUHMOLAINEN 15 SARJAKUVA B. Myöskään epämääräisen tekstiviestin tai sähköpostin linkkejä ei tule avata. Hallitus Lammasperän metsästäjät ry Sääntömääräinen vuosikokous ravintola Eskobarissa lauantaina 16.3. asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi | 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: ............... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa poliisi.fi/ asiointi tai millä tahansa poliisiasemalla. Tervetuloa! Hallitus Marjut Lehto Poliisin tietoon tulee erilaisia huijauksia ja huijausten yrityksiä. Poliisista ohjeistetaan, että pankin verkkosivuille ei kannata mennä hakukoneen kautta, sähköpostin tai tekstiviestin sisältämän linkin kautta. Tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. klo 10.00. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori: .............................. asiakaspalvelu@hillagroup.fi aineistot@hillagroup.fi toimitus@kuhmolainen.fi Henk.koht. lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ....................... tiistai: aineistot perjantaina klo 10 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 12 Kainuun pörssi: aineistot maanantaina klo 14 Kustantaja: ........................... Kesätyöhaku on avoinna 31.3.2024 asti kaikille 15-17 -vuotiaille nuorille. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi Palvelukseen halutaan Seuratoiminta Tuemme nuorten työllistymistä tarjoamalla kesäduunia OP:n piikkiin paikallisissa yhdistyksissä. klo 12.00. 040 7511749 mainostajalle.hillagroup.fi Julkaisupäivät: ..................... Tutustu: op.fi/kesaduuni Haussa kesäduuni. . . Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Puhelinpalvelu 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Tiistaina 5. Mikäli saa kenen tahansa nimissä lähetetyn, huijaukseksi epäilemänsä sähköpostin tai tekstiviestin, tulee se poistaa liitteitä avaamatta. Jos olet jo vastannut viestiin ja antanut henkilötai pankkitietojasi, ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi. Tervetuloa kokoukseen. Sisällöstä vastaavat paikalliset huippuammattilaiset. Hyvinvointi Sammossa. Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) Tietosuojalauseke: hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Inka Partanen Päätoimittaja........................ Eläkeliiton Kuhmon yhdistys Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään to 21.3.2024 klo 9.30 Tarinatuvalla, osoitteessa Rajakatu 52, Kuhmo. herkullisia Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 9.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! Kuhmon Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS tiistaina 19.3.2024. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Epämääräisen tekstiviestin tai sähköpostin linkkejä ei kannata avata Mikäli saa kenen tahansa nimissä lähetetyn, huijaukseksi epäilemänsä sähköpostin tai tekstiviestin, tulee se poistaa liitteitä avaamatta. Valepoliisien ja monien muiden huijareiden tavoitteena on saada haltuun uhrin verkkopankkitunnukset. Jos et saa yhteyttä omaan pankkiisi, niin soita hätäkeskukseen 112. . sähköpostit ......
heinäkuuta Kuhmossa. 2013–2014 1500 m Kaikki osallistujat palkitaan osallistumispalkinnoilla, kolme parasta sarjastaan saa Hippo kulta-, hopeatai pronssimitalin. Tapahtumapaikka paljastetaan myöhemmin. Tulevan kesän Rastiviikko kiinnostaa – odotettavissa 4500 suunnistajan tapahtuma Kainuun Rastiviikko kiinnostaa suunnistajia. Tapahtumaan voi ilmoittautua ennakolla sähköpostilla osoitteeseen juha-antti.heikkinen@partio. fi tai täällä. Tämän hetken ilmoittautumismääristä arvioiden tulevan kesän Rastiviikosta tulee noin 4500 suunnistajan viikko. 2015–2016 1000 m . Sinulle. Omat sarjat tytöille ja pojille syntymävuosittain . Liuhan mukaan kuntosuunnistajat ilmoittautuvat vasta aivan viimeisten ilmoittautumisportaiden yhteydessä toukokuun lopussa ja suurin osa vasta paikan päällä itse tapahtumassa. 050 438 0786 miia.väisänen@hillagroup.fi Ilmoittautuminen viimeistään su 17.3.2024 klo 16 mennessä osoitteessa www.lyyti.in/Hippohiihdot_6584 Ei jälki-ilmoittautumisia. Tapahtumassa mukana Hille Hippo! Kilpailunumerot kisapaikalta ennen hiihtojen alkua. maaliskuuta 2024 KYSY TARJOUS JUURI TEILLE RÄÄTÄLÖIDYSTÄ, MONIKANAVAISESTA MARKKINOINTIRATKAISUSTA MYYJÄLTÄSI: LIIKENNE -mainosliitteen 28.3.2024 Kauttani näkyvyydet printtimedioihimme, ulkomainostauluihimme ja verkkosivuillemme! hillagroup.fi Liikenne ja varsinkin sen lähestyvä, uusi sesonki puhuttavat juuri nyt. HOTELLI KAINUU, KUHMO HANKIKORRI-kalastustapahtuma Kuhmossa 12.–13.4. ja nuor. Kainuun Rastiviikko on keräämässä kovaa suunnistajamäärää. Kuva: Kuhmolaisen arkisto Pekka Pajala Kajaanin Joutenlammella kesä-heinäkuun vaihteessa järjestettävä 56. www.hotellikainuu.com Liput 25€ sis.narikan Tuula Puranen Kuhmon Sinisissä 1990ja 00-luvuilla partiossa johtajina olleiden ”luokkakokous” järjestetään lauantaina 27. – Tämä tarkoittaa sitä, että yleisö ja huoltojoukot mukaan lukien paikan päälle Kajaanin Joutenlammelle saapuu noin 6500 henkilöä viettämään suunnistusja lomaviikkoa, Liuha kertoo. – Koko tapahtuman osallistujamäärää ennakoitaessa kilpasarjojen osallistujamäärällä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka iso koko tapahtuman osallistujamäärä lopulta on, kertoo Kainuun Rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha yli 14 vuoden kokemuksella. Mukaan saavat tulla myös muut partiohenkiset henkilöt. (hinnat sis.alv:n) Kisajärjestelyt Kuhmo-Ski ry T ervetuloa kisailemaan koko perheen voimin! -hiihdot NÄHDÄÄN LADULLA! Tiistaina 19.3.2024 klo 18 Kalevalan hiihtokeskuksessa Kainuuntie 84, p. Palkintojen jako kilpailun päätyttyä. Mehuja makkaratarjoilu! Kisajärjestelyt Kuhmo-Ski ry. +358 (0) 655 1711 www.hotellikainuu.com Hotelli TEFLON BROTHERS TEFLON BROTHERS PE 8.3. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/ puhelu + 0,17 €/ min. Vuoden 2013 KRV keräsi yhteensä 9166 suunnistajaa. Hiihtotyyli vapaa. -hiihdot T orstaina 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Kalevalan hiihtokeskuksessa Ilmoittautumiset osuuspankkiin puh. Oma paikallislehtesi: kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. – Kilpasarjojen osallistujamäärä on kuitenkin erittäin merkittävästi korreloinut sen kanssa, että paljonko kuntosuunnistajia tapahtumaan osallistuu, Liuha taustoittaa. Tämän vuoden esiintyjänä DANNY la 13.4. 2019–2020 synt. Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Mukaan saavat tulla myös muut partiohenkiset henkilöt. Rastiviikon kilpasarjoihin on nyt ilmoittautunut 1608 suunnistajaa. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Helmikuun ilmoittautumisportaalla määrä on suurin sitten Vuokatin MM-kisojen yhteydessä järjestetyn Rastiviikon. 200 m . Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi: kuhmolainen.fi. 010 255 0523 tai kuhmo@op.. 2017–2018 500 m . Julkaisemme markkinoinnin tueksi Miia Väisänen p. • 2011-2012 + nuoremmat 200 m tasainen • 2009-2010 500 m tasainen • 2007-2008 1000 m vaihteleva • 2005-2006 1500 m vaihteleva Myös Henri-Hippo on tapahtumassa mukana! Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/ puhelu + 0,07 € min. Ohjelmassa on makkaran ja letun paistamista sekä vanhojen asioiden kaivelua, tiedotteessa kerrotaan. Kuhmon Sinisten partiojohtajien ”luokkakokous” järjestetään ensi kesänä Partiolaisten Kainuun piirin juhlakulkue 1985. – Ensi kesän tapahtumasta tulee todennäköisesti yksi KRV-historian suurimmista, iloitsee kilpailunjohtaja Jarmo Kämäräinen. Paikalle toivotaan kaikkia tuolloin Kuhmon Sinisissä toimineita henkilöitä perheineen. ti 29.3.2016 mennessä. Hiihtotyyli vapaa. Sarjat syntymävuosittain tytöille ja pojille omat sarjat. Kaikille hiihtäjille osallistumispalkinto. Kilpailunumerot kisapaikalta ennen hiihtojen alkua