Antero KomulAinen. Kuhmon kesään kuuluu muitakin iloisia yritysuutisia. Koulukatu 14, Kuhmo, p. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 6. 050 302 7029 Kiinteiden kalusteiden lisäksi nyt valikoimassa myös huonekaluja! Kahvitarjoilu klo 10-17, lapsille popcorneja! Metsähallituksen harjoittelijalle Aleksi Aarniolle monet kohteet valtion metsistä Kuhmon ja Sotkamon alueelta tulevat tutummaksi tämän kesän aikana. Etsiä saa, mutta löydön kaivamiseen pitää olla lupa hankittuna ennakkoon.>> 6-7 Kainuun Rastiviikko 2018 päättyy tänään Kajaanissa. >> 4-5 Pääkirjoitus: Kuhmon katukuvaan on luvassa sekä kesävieraita että uusia yrityksiä. Hän tarkastaa ensisijaisesti alue-ekologisin perustein metsälakikohteita ja myös PEFC-sertifikaatin edellytykttämät asiat. >> 2 Uusi ravintola avataan pian Metallinpaljastimen käyttö valtion mailla jokamiehenoikeuksin antaa mahdollisuuksia, mutta tuo myös velvoitteita. >> 10 Yökylässä Kaupunki kutsuu pehmoeläimet kylään kaupungintalolle. >> 14 Kupelaisia KRV 2018:lla 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 8 2 7 Tervetuloa uusitun myymälämme avajaisiin tänään 6.7.2018 klo 10-17. Peuroista osallistuu ssinne paljon suunnistajia. Tämä kairaus paljasti, että koealan vanha mänty oli noin 150 vuotta vanha. Yli 300 pientä metsälakikohdetta syynätään Kuhmossa tänä kesänä. Puun kasvun alkamisen aikoihin Kuhmossa oli eletty kovia nälkävuosia. HEINÄKUUTA 2018 NRO 54 Uutta neuvontaa Tanja Toivonen neuvoo eläinten hyvinvointiin liittyen. >> 8 Koeala kertoo paljon Tarkastuksia: Alue-ekologia ja sertifikaatti ratkaisevat. >> 4-5 Josie Ahtonen perustaa ravintolan
Ennen viereisen kuvan ottoa elettiin hetkiä ennen suurta viestinjuoksua, johon osallistui kaksi tyttöjen ja neljä poikien joukkuetta. Silti – ilman sen kummempaa setä neuvoo -äänenpainoa – pidän lasten ja nuorten harjoittamaa kemiallista sodankäyntiä unihiekan heittäjää vastaan vähintäänkin arveluttavana. Kesävieraat ovat saapuneet, ja lomalaisilla on aikaa kokeilla uusia palveluja. Nukku-Matti, uhka vai mahdollisuus. Näin sen pitää mennäkin, sanoohan vanha sananparsikin, että yrittänyttä ei laiteta – siis yrittäminen kannattaa aina. Keskustelua tyhjistä liiketiloista O nhan muuten outo juttu, miten todennäköisesti kaikille lapsille jossakin vaiheessa vihollinen numero yksi eli Nukku-Matti muuttuu aikuisiällä useimmille mitä toivotuimmaksi vieraaksi. Samassa Yleisradion jutussa kerrotaan, että energiajuomien liiallinen käyttö voi johtaa huonovointisuuteen, oksenteluun tai rytmihäiriöihin. Uskon että talkoohenkeä löytyy ja ylläpitokustannukset hoidetaan. Nuorisovaltuustoa kaupunginhallitus evästi maininnalla, että on mahdollista perustaa kampanja, jossa haastetaan kuhmolaisia toimijoita rajaamaan energiajuomien myynti yli 15-vuotiaille. 40 vuotta sitten. Suomessa energiajuomista aiheutuneita kuolemantapauksia ei ole raportoitu, mutta ulkomailta tunnetaan lukuisia tapauksia. heinäkuuta 2018 ”Näin on käynyt, kun katselin kuvia vaaramaisemista. Jos ja kun kampanja toteutuu, kauppiaiden myönteinen suhtautuminen siihen on enemmän kuin toivottavaa. Aikuiset kantavat vastuun omista virkistäytymistavoistaan, olivatpa ne mitä hyvänsä. Jokainen kyllä ennättää hankkia kofeiiniriippuvuuden myös vanhemmalla iällä. Näinhän se menee, että lapset ja aikuiset katsovat maailmaa eri vinkkelistä, ja hyvä niin. Uudet ideat täyttämään katukuvaa Pääkirjoitus 6.7.2018 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Tällainen kuva otettiin alle 10-vuotiaille suunnatulla leirillä Kosken leirikeskuksessa vuonna 1978. Myönteiset yritysuutiset ovat osoitus rohkeudesta ja kertovat uskosta paikkakunnan elinvoimaan. Ei ole nähdäkseni keneltäkään pois, jos aikuiset ovat tukemassa lasten ja nuorten elämänhallintataitojen opiskelua myös tällä tavalla: Unta palloon siinä vaiheessa, kun on sen aika. Kesäkuun lopussa järjestetty viisipäiväinen leiri huipentui leirikilpailuihin, joissa 6.7.1978 päivätyn Kuhmolaisen mukaan ”kilpailtiin tikanheiton, pituushypyn, kuulan työnnön ja sadan metrin juoksun jaloissa lajeissa”. Leirin nuorin osallistuja oli kuusivuotias, vanhin lähenteli 11 vuoden ikää. A Unta palloon siinä vaiheessa, kun on sen aika. Mitä suurempi osa kuhmolaisten käyttämästä rahasta saadaan pyörimään paikkakunnalla, sen paremmat mahdollisuudet on myönteisen kierteen syntymiseen. Lasten kohdalla meillä on yhteinen vastuu tarjota terveellinen ja turvallinen kasvuympäristö. Esitys sujahti kaupunginhallitukselta nuorisovaltuustolle tämän viikon kokouksessa. Todelliset tuhot ovat ilmeisesti kaksinkertaiset nyt viranomaisten arvioon verrattuna. Palveluja ei tietenkään tarvia vain kesäkaudella, vaan jatkuvasti. ryhmät voisivat kokoontua. Palstan kokosivat Antero Komulainen ja Anne Salminen. Vilkas asiakasvirta tuottaa niin vanhoille kuin uusillekin yrittäjille myös palautetta, toiveita ja ehdotuksia toiminnan kehittämisestä. Nythän energiajuomien suosituksia suurempi käyttö liittyy juuri haluun valvoa pidempään. Jospa myönteisille yritysuutisille saataisiin myös jatkoa niiltä toimialoilta, joiden tarjonta on tällä hetkellä alimitoitettu suhteessa tarpeeseen. Aiheelliseen huoleen ovat havahtuneet Kuhmossa vanhempien ohella myös viranomaiset, joiden huoli on nyt puettu esitykseksi energiajuomien myynnin rajoittamisesta. Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja U utta piristystä Kuhmon katukuvaan kaivanneesta Kuhmon mökkiläistoimikunnan yleiskokouksesta ei ennättänyt kulua viikkoakaan, kun toiveeseen saatiin jo ensimmäiset vastaukset (Kuhmolainen, tämä numero). Nukkumaanmenoaika muuttuu niin ikään ihmisoikeuksia loukkaavasta uhkauksesta työikäisten etäiseksi haaveeksi: kunpa joka ilta pääsisi nukkumaan ilman rästiin jääviä kotitöitä. Kesä on Kuhmossa mitä otollisin aika uusille yrittäjille ja myös entisten toimintojen laajentamiselle. Sitten kun uni lopulta tulee, sitä riittäisi niin pitkään, että seuraava aamu pitää aloittaa uudella energiajuomalla (yle.fi 18.1.2018). Vahinkojen arviointi taitaa mennä ensi lumille ja korjuukalustosta on selvää pulaa.” Keskustelua tykkylumituhoista www.kuhmolainen.fi Keskustassa voisi olla huoneisto, jossa erilaiset yhdistykset ym. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 6
Hyvärisen Leipomon konsulentti Maanantaina 9.7. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Iiris Kalliola Loistava ötökkä Ylemmässä kuvassa kiiltomatonaaras kuutamolla, alemmassa kuvassa naarasta vaatimattomampi koiras. Kaesan Kotileipomon konsulentti Herkkutori palvelee torstaisin ja perjantaisin klo 9.00-17.00, TERVETULOA! Tavallista paremmasta ruokakaupasta VARHAISKAALI 19 95 kg SUOMI kg (4,38 €/kg) 99 5 00 1 75 HK KABANOSSI Original GRILLIMAKKARA 400 g 3 ps (4,76-5,13) ilman korttia 2,35-2,55€/ps (6,71-7,85€/kg) Fazer Tutti Frutti ja Remix MAKEISPUSSIT 325-350 g SUOMI pkt ERä Atriamestari Ismo Perälä lauantaina klo 10-16, Tervetuloa! ps/kpl 1 00 KURKKU 1 59 kg SUOMI -29-34% Plussa-kortilla K-ruokamestarin NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT VARHAISPERUNA 1 kg SIPULINIPPU p. Suomessa kiiltomatojen aktiivinen lisääntymiskausi ajoittuu keskikesän öihin. Siinä on tutkittu muun muassa kiiltomadon lisääntymistä, valon luonnetta ja miten eri tavoin loistavat naaraat suhtautuvat toisiinsa. Öinen valaistus haittaa monien eläinten elämää. Kirjoita napakasti. Kiiltomatojen esiintymisen pohjoisraja kulkee maassamme noin Raahe-Kajaani-Kuhmo linjalla. Vaikka kiiltomatonaaraat loistavat myös valosaasteessa, koiraat eivät välttämättä löydä niitä. Aikaansa seuraava. Kirjoita alkuun KUH ASIA ja sitten viesti. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Tutkimusryhmä selvittää myös valosaasteen vaikutuksia kiiltomatoihin. Naaraiden vihreä valo on kuin majakka, jota kohti suunnistamalla koiras löytää parittelukumppanin. Ensimmäinen väitöskirja valmistuu tämän vuoden syksyllä. ELLEI TOISIN MAINITA Torstaina 5.7. Monet ovat havainneet loistavia kiiltomatoja myös elokuun pimeinä iltoina. Kiiltomatotoukat puolestaan ovat petoja, ne syövät kotiloita. Naaraiden koko ja loisteen kirkkaus vaihtelevat. Tutkimuksissa on selvinnyt, että mitä kauemmin naaras joutuu hehkumaan ilman hedelmöitystä, sitä vähemmän se pystyy tuottamaan munia. Tämä lisääntymiskauden ulkopuolinen kiiltomatojen aktiivisuus on kuitenkin huonosti tunnettu ja kiiltomatotutkijat kaipaavat lisätietoa kaikista kiiltomatohavainnoista. Kuhmolaisessa Janne Viljamaan teräviä huomioita, tässä ajassa me elämme, surulla todettava, että totta on. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. NÄKÖKULMA Kiiltomato on salaperäinen kovakuoriainen. Niiden kautta voi myös ilmoittaa ja kertoa omista kiiltomatohavainnoista. Perjantaina 6. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. TeksTariT Lähetä tekstari numeroon 17192. Lisätietoa kiiltomadoista ja niiden tutkimuksesta saa kiiltomatotutkimusryhmän Facebook-sivuilta ja ötökkäakatemia.fi -nettisivuilta. – 8.7. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Myös toukat hehkuvat, mutta ne varoittavat vihreällä valollaan petoja pahasta mausta. Yleensä luonnossa naaras valitsee puolison ja koiras koreilee, mutta kiiltomadolla tilanne on päinvastoin: lentokyvytön naaras houkuttaa lentävän koiraan luokseen valollaan. Professori Arja Kaitalan johtama tutkijatiimi Oulun ja Helsingin yliopistoista selvittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa kiiltomatojen elämää. Tämä voi johtaa populaatioiden pienenemiseen ja lopulta häviämiseen. Kiiltomatoaikuinen ei syö lainkaan ja jokainen elinpäivä ja yö kuluttavat energiaa. PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. Vähentämällä ulkovalaistusta puutarhoissa ja mökkipihoilla annamme kesän pienille valopilkuille mahdollisuuden loistaa myös tulevaisuudessa. Gautier Baudry Matti NuMMeliN Pakko kommentoida 3.7. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 5. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Kirjoituksia ei palauteta. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Sitä ja työmaalle jääneitä rakennustarvikkeita ja muuta urakkaan liittyvää on nyt toukokuussa ja kesäkuussa sitten yritetty selvitellä. Hän onnitteli ja sanoi haluavansa auttaa, Ahtonen kertoo. heinäkuuta 2018 Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kuhmon heinäkuuta valaisevat positiiviset yritysuutiset. Anne SAlminen Kuhmon kaupunginhallitus antoi Kuhmon kaupungin suostumuksen Kuhmossa Karhunpolku 5:ssä sijaitsevan kerrostalon purkamiseen. Piilolankankaan kerrostaloalueen valmistuminen purki Kuhmon vuokra-asuntojonoa paljon. Eräänä päivänä Ahtosen rukoillessa asiasta Raamatusta sattui esiin jae, jossa kehotettiin pyytämään, jotta voisi saada haluamansa. Josie Ahtonen perustaa aasialaisruokaa tarjoavan ravintolan entisen Ekotorin tiloihin eli osoitteeseen Kainuuntie 93. Osallistuimme kaikkiin kolmeen huutokauppakierrokseen. Mirja sanoi, että hän auttaa silti. Oma ravintola on Ahtosen lapsuudenunelman täyttymys. päivänä kesäkuuta koolle jälkikokoukset, jossa oli läsnä kaupungin edustajia ja Kuhmon kaupungin asianajaja. Kerrostalon purkaminen hyväksyttiin Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Tuupalan koulun ruokalan pääurakoijan Peruspaasi Oy:n korvausvaatimus pääurakan irtisanomisesta on yhtiön alustavan ilmoituksen mukaan 300 000 euron luokkaa. Kuopiosta Kuhmoon muuttaneen Erja Kaukolan mukana muutti Kaukolan yritys. Peruspaasi Oy:n hallituksen jäsen ja yhtiön työmaataa urakkavaiheessa johtanut Heikki Hartikainen viestitti Kuhmolaiselle, että yhtiön edustajat eivät tulleet kesäkuun 13. Vielä 70-luvun puolella oli yleistä, että silloisen kirkonkylän omakotitalojen vinttihuoneissa oli vuokralaisia asumassa. Toistaiseksi hän ei niin tee, mutta tulevaisuus näyttää, tuleeko asiaan muutosta. Nyt lopultakin on perustettu yritys, Josiella Oy, jonka nimissä Ahtonen on aloittelemassa toimintaa. Aivan tyhjästä ei tarvitse aloittaa, sillä kuhmolaiset ovat saaneet jo maistaa Ahtosen valmistamaa ruokaa Sormulan puodissa ja useissa myyjäisissä. Peruspaasi Oy vaatii Kuhmolta 300 000 euroa. päiväksi 2018, jota varten Kuhmo ei kuitenkaan valmistellut Peruspaasi Oy:n pyynnöstä huolimatta osaltaan siten, että olisi ollut mahdollisuutta saavuttaa sopua asiassa, mihin tilaaja jälkikokouksella tähtäsi. – Mirja on todella hyväsydäminen. Ruokalaremontti oli jo silloin paljon myöhässä, sillä Tuupalan koulun ruokalasalin remontin alkuperäinen valmistumisaikataulu oli syyskuun 2017 puolivälissä. Nyt Ahtosen pitkäaikainen haave toteutuu. Tällä kertaa asia lähtivät pikkuhiljaa etenemään. Voitimme niistä kaksi, mutta silti kiinteistön kauppa ei toteutunut, Ahtonen kertoo. Kaupunki kutsui viimeksi 13. Suomessa asumiensa vuosien aikana suunnitelmissa oli ensin liikkuva keittiö, joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Palautteen perusteella hyvin. Kaupunki jatkoi pääurakkaa irtisanomisen jälkeen omana työnä ja sai kohteen ruokalaksi vuodenvaihteeseen mennessä. Filippiiniläislähtöinen Ahtonen muutti unelmansa toteuttaakseen ensin Malesiaan ja sieltä Hong Kongiin. Kaupunki on pidättänyt alkuperäisen suunnitelman urakkasummasta toistasataatuhatta euroa. Vuoden 2017 alussa mieheni huomasi Kuhmolaisessa jutun Ekotorin kiinteistön myynnistä ja totesi, että tuossahan sinulle olisi ravintolapaikka valmiina. päivän jälkikokoukseen, koska siinä ei näyttänyt olevan mahdollisuutta saavuttaa sopua asiassa. Toteutus osoittautui kuitenkin vaikeaksi, Ahtonen sanoo. Sanoin, että minähän olen tuleva kilpailija. Ehtona purkuluvalle on vuokrataloyhtiön omistajan suostumus purkamiseen, jonka Kuhmon kaupunginhallitus myönsi yksimielisesti eilisessä kokouksessa. Erja Kaukola tarjoaa hierontaa ja vyöhyketerapiaa. – Kun olin työharjoittelussa, kerroin puodin omistaja Mirja Haatajalle, että aion perustaa ravintolan. – Mieheni osti minulle kuormaauton liikkuvaa ravintolaa varten. Kaukola tarjoaa intialaista päänhierontaa, klassista hierontaa, kuumakivihierontaa sekä vyöhyketerapiaa. Entisen kirpputorin liiketilaan tulee on suunnitteilla pop up-myyntitoimintaa tai tilavuokrausta. Buffetruokaa tarjoavan ravintolan avajaisia on tarkoitus viettää 14. Hakkarainen viestitti myös, että Kuhmo oli kutsunut yhtiön jälkikokoukseen toukokuulle ja kesäkuun 13. Energiajuomat pysyy käsittelyssä Kuhmossa mietitään energiajuomien myynnin rajoittamista alaikäisille esimerkiksi kampanjan avulla. Kuhmon kaupunki purki Tuupalan ruokalan pääurakkasopimuksen helsinkiläisen pääurakoitsijan Peruspaasi Oy:n kanssa loka-marraskuussa 2017. – Määrittelen aukioloajat myöhemmin. Tuupalan koulun ruokalaremontin pääurakan viime vuotiseen irtisanominen johti Peruspaasi Oy:n osalta haastehakemuksen tekemiseen viime helmikuussa. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Katsotaan, millaista tarvetta ja kysyntää on, Kuhmon heinäkuuhun kuuluu iloisia yritysuutisia Josie Ahtonen perustaa ravintolan. Purettavaksi suunniteltu talonumero neljä on rakennettu vuonna 1975 avaralainalla ja purkaminen vaatii Asumisen Rahoitusja Kehittämiskeskus ARAn purkuluvan. Ahtonen pyysi miestään ottamaan asian uudestaan esille. Kaukolalta on kysytty, että ottaako hän asiakkaita vastaan lauantaisin. Tarkoitus oli kerätä ja säästää rahaa kahvilaa varten. Asia etenee seuraavaksi perustettavalle Kuhmon nuorisovaltuustolle, joka tekee asiasta esityksen kaupunginhallitukselle. Ravintolaja keittiötila sijaitsee liikekiinteistön takana Könninmäentien puolella, paloasemaa vastapäätä. – Sopivan kiinteistön löytäminen ja hankinta on ollut melko pitkä ja kivinen tie. Kun kerrostalo rakennettiin, Kuhmossa oli kova asuntopula. Voi olla, että tulevaisuudessa teen lauantait töitä ja pidän maanantait vapaana. Sitten elämä johdatti Suomeen aviomiehen mukana. Villa Vetreän tiloissa eli osoitteessa Kainuuntie 101 sijaitseva liike avautuu maanantaina. heinäkuuta, mikäli kaikki laitteet ja tarvikkeet saapuvat ajoissa. Hän myös ehdotti, että kokeillaan, miten aasialainen ruoka uppoaa kuhmolaisiin. Ahtonen kokee saaneensa ravintolan perustamiseen apua korkeammalta taholta – sillä kaikki ei ole sujunut mutkattomasti
Hallituksen tavoitteena on, että koko maassa ensimmäiset maakuntavaalit voitaisiin pitää toukokuussa 2019. Koulutukseltaan Kaukola on alun perin suurtalouskokki. – Päädyin hierojakouluun. Anne SAlminen Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kesäkuun lopussa toimintansa lopettaneen Koivupuun yrittäjä Sanna Kiiveri-Haverinen vaihtoi yrittämisensä toimialan siihen, missä asiakkaita on jatkuvasti riittänyt: ompelimopalveluihin. Tällöin lakien tulisi olla voimassa noin puolta vuotta ennen. Koulutukseltaan Kiiveri-Haverinen on pukuompelija ja tradenomi. Ideat kehittyvät työn edetessä. Nyt tavoiteltava ajankohta on toukokuu 2019. Ahtosen vanhin tytär tulee auttamaan äitiään kesätöikseen. Asiakkaat alkoivat kysellä Kaukolalta, että eikö hänen kannattaisi tarjota myös hierontapalveluja. Kotikäyntejä Kaukola ei tee. Muihin aikataulun vaatimiin muutoksiin hallitus palaa tarkemmin elokuussa 2018. Maakuntavaalit siirrettiin toukokuuhun 2019 Maakuntavaalien ajankohtaa on siirretty. kesäkuuta eduskunnassa pääministerin ilmoituksen maakuntasekä sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen voimaantulon siirtymisestä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi keskiviikkona 27. Samoin hallitus on myös päättänyt turvata koko uudistuksen tarvitseman lisärahoituksen vuodelle 2020. Tämänhetkinen arvio on, että lisärahoitustarve on noin 200 miljoonan euroa, mutta tarkka summa tarkentuu budjettiriiheen mennessä. – Tykkään ihmisläheisestä työstä, Kaukola kertoo. Parasta hierojan ammatissa ovat Kaukolan mukaan asiakkaat. – Sellaiset elementit kuin luonto ja rauha ovat minulle hirveän tärkeitä. Valmistelurahoitusta tarvitaan lisää. Sannan ompelimo -nimisessä yrityksessään Kiiveri-Haverinen tekee esimerkiksi korjausompelupalveluita sekä mittatilaustöitä. Maakuntaja sosiaalija terveydenhuollon uudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaalija terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus, tuodaan mukaan valinnanvapaus sekä siirretään maakunnille uusia tehtäviä. Välillä oli jopa kahden viikon jonot, Kiiveri-Haverinen kertoo. – Nyt työn alla on esimerkiksi villakangastakki, jonka asiakas halusi enemmän muodinmukaiseksi. Kaukola piti yritystään 17 vuotta Riistavedellä ja Kuopiossa. Alun perin pari aikoi muuttaa Kuopioon, mutta se ei tuntunut oikealta ratkaisulta. – Vyöhyketerapia oli tuonut minulle itselleni apua allergian oireisiin, joten kiinnostuin siitä kovasti, Kaukola kertoo. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Maakuntavaalien ajankohtaa on siirretty Suomessa yli kymmenen kuukauden päähän toukokuuhun 2019. Uudistuksen myötä palveluja pystytään johtamaan paremmin alueellisesti tasapainoisena kokonaisuutena. Myös esteettisiä muutoksia tehdään. Kirjat ja lahjatavarat ompelimoksi Yrittäjä Sanna Kiiveri-Haverinen nauttii eniten ompelutöistä, joissa hän pääsee hyödyntämään luovuuttaan. Yrittäjän kokemuksen mukaan kuhmolaiset yleensä korjaavat tai korjauttavat vaatteensa mieluummin kuin heittävät ne pois. Omiin ja perheensä juhlavaatteisiin hän esimerkiksi harvoin käyttää kaavoja. Valinnanvapauden aloittaminen siirtyy. Ompelimo sijaitsee samassa rakennuksessa kuin edellinen yritys eli osoitteessa Koulukatu 9. – Jos meitä siunataan, meidän pitää jakaa sitä eteenpäin. Niin se vain on, Ahtonen sanoo. Elokuusta lähtien liikkeessä on säännölliset aukioloajat, joista Kiiveri-Haverinen tiedottaa myöhemmin. Kuhmoon Kaukolan toi rakkaus. Josie Ahtonen työskentelee aluksi yksin, mutta jos asiakkaita riittää, hän haluaa palkata työntekijän. Viihdyn Kuhmossa todella hyvin, Kaukola kertoo. – Nahkaompelukonetta minulla ei tällä hetkellä ole, joten paksua nahkaa en pysty ompelemaan. Kulku ompelimoon tapahtuu rakennuksen takaa. – Lyhennän housunlahkeita, teen vetoketjunvaihtoja, ompelen juhlavaatteita ja vaikka verhoja, KiiveriHaverinen sanoo. – Tein Koivupuun aikanakin jatkuvasti ompelutöitä sivutyönä. vuotensa yrittäjänä. Kamarimusiikin aikana KiiveriHaverinen aikoo myydä Koivupuun myymättömiä kirjoja uuden liikkeen tiloissa. – Jos esimerkiksi ehjässä ja muuten hyväkuntoisessa takissa on vetoketju rikki, kyllä se usein halutaan korjata, Kiiveri Haverinen sanoo. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 5 Kaukola sanoo. Heinäkuun ajan palvelut pitää varata puhelimitse. Sanna Kiiveri-Haverinen Anne SAlminen – Olen jo ihan kotiutunut Kuhmoon ja sopeutunut maisemiin hyvin, Erja Kaukola kertoo. Kun hän joutui jättämään alan voimakkaan allergian takia, hän lähti erikoistumaan vyöhyketerapiaan. Kaukola päätti, että kyllä kannattaisi. Perjantaina 6. Yrityksen perustin vuonna 2001, Kaukola kertoo ja laskee, että marraskuun ensimmäisenä päivänä alkaa hänen 18. Ennen tätä ilmoitusta uudistuksen oli tarkoitus tulla täysimääräisesti voimaan 1.1.2020 alkaen. ArkiSto/mArjAttA kurvinen. A Välillä oli jopa kahden viikon jonot. Maakuntien aloittamisen ajankohtaa on hallituksen päätösten seurauksena siirrettävä vuoden 2021 alkuun. Maakunnan tehtäviksi siirtyvät muu muassa pelastustoimi ja valtion aluehallinnolta työllisyysja elinkeinopalveluja
Kannattaa huomioida turvallisuusyistä, että Kuhmossa Saunajärventien varressa on edelleen kylttejä, joissa varoitetaan räjähtämättömistä ammuksista maastossa. Muinaisjäännösten ja muiden kulttuuriperintökohteiden osalta lupa tarvitaan myös Museovirastolta. Alle satavuotias löytöesine, jonka omistajaa ei tunneta, on löytötavara. Ensimmäinen alue-ekologinen kierros tehtiin 1990-luvulla, eikä kohteita kartoitettu silloin metsälakikohteina samoilla periaatteilla kuin nyt. Luvan myöntämisedellytys on, että toiminnasta ei ole haittaa kulttuuriperinnölle, lajeille, elinympäristöille, suojelualueen hoidolle ja muulle käytölle. Niistä 1 500 tarkastetaan tänä kesänä. Sen omistajuus ratkeaa muinaismuistolain mukaan ja asiaa hoitaa Museovirasto. Muinaismuistolain mukaisilla muinaisjäännösalueilla ei saa alle 200 metrin etäisyydellä kohteista kaivella maata, ei myöskään muilla kulttuuriperintökohteilla, entisillä sotatoimialueilla eikä taistelupaikoilla. Lisäksi on tullut palautetta virkistysrakenteista sekä kannanottoja liittyen muun muassa Vienan reittiin sekä Syväjärven särkkiin, Heikki Juntunen sanoo. Hyrynsalmi-Ristijärvi-Kajaani-akselilla ei läheskään niin paljoa. Lisätietoja metallinpaljastusetsinnän ohjeistuksesta saa hakemalla tietoa Metsähallituksen ja Museoviraston sivustoilta: www.metsa.fi ja www.museovirasto.fi Metallinpaljastimen kanssa on velvoitteita. Kun kaikki kohteet on tarkastettu, niistä laaditaan tilasto, jonka tulokset julkistetaan syksyllä. Esille nousi myös sotahistoriaan liittyviä kohteita, jotka eivät ole olleet Metsähallituksella tiedossa. heinäkuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Metsähallituksella on käynnissä hanke alue-ekologisen verkoston ajantasaistamiseen Kainuun alueella. – Tällaisia kohteita kartoitamme, sillä niitä puuttuu järjestelmistämme. Kesäkuun loppuun asti kuntalaisille avoinna olleen kyselyn kautta tuli yhteensä 280 esitystä kohteista ympäri Kainuuta. – Suunnittelijat ovat talven aikana valinneet tarkistettavat kohteet paikallistuntemuksen sekä ilmakuvien perusteella. Heikki Juntunen projektipäällikkö, Metsähallitus Metsähallituksen harjoittelija, opiskelija Aleksi Aarnio tarkastamassa kohteita valtion mailla Jyrkän ja Jämäksen kylien rajamailla. Näiltä kohteilta ei saa kerätä mitään esineitä pois. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Metallinpaljastimen käyttö on sallittua jokamiehenoikeuksien puitteissa. Luonnonsuojelualueilla tällainen lupa voidaan myöntää vain tieteellisiin tarkoituksiin. Suomussalmen lisäksi paljon kohteita oli myös Kuhmossa ja Puolangalla. Pääosa tarkastattavista alueista sijaitsee Kuhmon itäja eteläosissa, mutta kohteita on myös Sotkamon puolella. Kohteet käydään tarkastamassa syksyllä. Suostumus on pyydettävä vähintään kaksi viikkoa etukäteen lähettämällä sähköposti Metsähallituksen kirjaamoon. Kohteet ovat sellaisia, joita emme ole ennestään tienneet, hankkeen projektipäällikkö Heikki Juntunen Metsähallituksesta kertoo. Muinaismuistolain ja löytötavaralain tarkoittamat esineet eivät ole löytäjän tai maanomistajan omaisuutta. Luonnonsuojelualueilla on huomioitava suojelualueen liikkumisrajoitukset. Metsälakikohteita on koko Kainuun alueella tarkistettu nyt noin kolmasosa. – Kainuun kunnista Suomussalmella on yli 400 tarkistettavaa paikkaa. Kuhmon rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen totesi, että valvonnan yhteydessä näillä alueilla havaittuun luvattomaan kaivamiseen puututaan varmasti. A Suunnittelijat ovat talven aikana valinneet tarkistettavat kohteet paikallistuntemuksen sekä ilmakuvien perusteella. Sotaromukin voi myös sisältää räjähteitä, joten sitä ei oman turvallisuuden vuoksikaan kannata tonkia. Metsähallitus neuvoo, että etsijän on etukäteen tarkistettava alueen tiedossa olevat muinaisjäännökset ja muut kulttuuriperintökohteet. Kohteita tarkastavat Metsähallituksen omat suunnittelijat ja Kuhmossa sekä Suomussalmella työskentelevät harjoittelijat. Yli satavuotias löytöesine, jonka omistajaa ei tunneta, on irtain muinaisesine. Mikäli alueella ei ole liikkumisrajoituksia, alueella voi liikkua metallinpaljastimen kanssa jokamiehenoikeuksien mukaisesti. Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Metsähallitus muistuttaa metalliesineiden etsijäharrastajille, että sen hallinnoimilla valtion mailla saa käyttää metallinilmaisinta jokamiehenoikeudella osoittamaan metalliesineiden sijainteja, mutta ennen kuin lapio uppoaa maahan, pitää kaivajalla olla maanomistajan lupa. Muinaismuistolain mukaisilla muinaisjäännöskohteilla toiminta edellyttää myös Museoviraston lupaa. Museoviraston julkaisemista oppaista saa myös tietoa siitä, kuinka harrastajat voivat olla avuksi vielä maan kätköissä olevan historiamme selvittämisessä. Sen omistajuus ratkeaa löytötavaralain mukaan ja asiaa hoitaa poliisiviranomainen. Maaperän kaivamista edellyttävään metallin etsimiseen valtion mailla vaaditaan kuitenkin Metsähallituksen antama suostumus tai lupa. Metsälakikohteiden tarkastus käynnissä Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston ajantasaistamishankkeessa on koko Kainuun alueelta löytynyt yhteensä 20 000 mahdollista metsälakikohdetta. Viestissä on mainittava pyytäjän nimi ja yhteystiedot, kohdealue ja etsinnän tarkoitus. Maaperän kaivaminen ei ole sallittua ilman tutkimuslupaa. Koko Kainuun alueelta on kartta-aineistoista poimimalla löytynyt yhteensä 20 000 mahdollista metsälakikohdetta, joista noin 1 500 tarkastetaan tämän kesän aikana. Kartoitettavia kohteita Kainuun alueella ovat muun muassa soiden metsäsaarekkeet, pienet lammet, lähteet, vähäpuustoiset suot, kalliot, jyrkänteet ja hietikot. – Kohteissa oli paljon sellaisia, jotka olivat jo ennestään meillä tiedossa. Tarkoituksena on päivittää vuosina 1996–2000 laadittujen alue-ekologisen suunnitelmien tietoja
lentiiran kyläyhdistys ry Tiedustelut Mauri 044 2940 940 H E I K U R A Yhteistyössä mukana: Metsälakikohteiden tarkastus käynnissä Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Metsähallituksen harjoittelija, metsätieteitä opiskeleva Aleksi Aarnio tekee kenttätyötä valtioin metsissä pääasiassa Kuhmon alueella ja tarkastaa ensisijaisesti alue-ekologisin perustein metsälakikohteita. Samalla hän tarkastaa alueet, ovatko ne Metsähallituksen PEFC-sertifikaatin mukaiset. klo 12 LASTEN PIHAOLYMPIALAISET. 6 eur/lapsi. Jos kaikkien osalta ehdot täyttyvät, niin silloin se on metsälain mukainen alue-ekologinen kohde, muutoin yleensä ei. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 7 KYLÄJUHLA LENTIIRASSA LA 14.7.2018 perinteinen KOKO PERHEEN Kylätalon pihapiirissä ja läheisellä pellolla. klo 14.30 MM-seivästyksen palkintojen jako ja ARVONTA. 040 751 3187. Linja-autokuLjetus! lähtö Kuhmon linja-autoasemalta klo 10.20. EsiTTElyT: mobilistit, rajavartiosto ja pelastuslaitos. UUTTA! lasten sarja 8-12-vuotiaille seivästys pieniin seipäisiin. Joukkuekilpailu: 3 hlö/joukkue. Arpojen myynti tapahtumassa klo 14 saakka. Hän tekee tarkastusmatkoja myös Kuhmon länsiosiin sekä Sotkamon puolelle. Kun kyse on räjähteestä maassa, niin se voi olla sodanaikainen, ja siksi virittynyt sekä vaarallinen. Osallistumismaksu 2 eur/lapsi. Mauri Väisänen. Löytöpaikka pitää merkitä muistiin ja merkitä havaittavaksi varoitukseksi muillekin. Toripöydillä ja kirpputorilla monenlaista katseltavaa ja ostettavaa! Myyntipaikkoja on vielä vapaana. palvilihakeittoa, grillimakkaroita, kahvia ja lettuja, munkkeja ja pullaa, . Kesän alussa alkanut tarkastustyö kestää Aarniolla syyskuulle asti. Paluu tapahtuman jälkeen. Kainuun prikaatin raivaajaupseeri, yliluutnantti Janne Aittamaa kertoi, että maastossa olevat sotaesineistö ja sen osat ovat lähtökohtaisesti puolustusvoimien omaisuutta riipumatta niiden alkuperämaasta. Aleksi Aarnio liikkuu Kuhmossa enimmäkseen itäja eteläosissa, missä on erityisen paljon valtion maita. Räjähdettä ei pidä missään tapauksessa siirtää – kotiin, autoon, säilytykseen tai yhtään minnekään. ”Makita”-akkukone setti (arvo 800 eur) ja Jopo-pyörä. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 8 90 2 00 79 kg 2 pkt (0,56 rl) 6 90 3 50 4 50 6 90 Lihatiskiltä Atria Possun ulkofile extra Atria Gotler mAkkArA Wilhelm GrillimAkkArAt 320-400 g kg kg 2 pkt (4,38-5,47 kg) 2 90 ps (12,08 kg) pkt Lihatiskiltä nAudAn kulmAPAisti inGmAn vaniljakermajäätelö 1 l ei laktoositon vArHAisPerunA 1 kg Kkortilla serla tAlousPyyHe 4 rl, desing Kkortilla Kkortilla ps (0,79 kg) (1,00 l) yksitt. . klo 13 HEINÄNSEIVÄSTYKSEN MM-KISAT HANURISTIPOIKIEN TAHDITTAMINA. Myytävänä . Antero KomulAinen Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmo on Suomen viidenneksi pommitetuin paikkakunta erityisesti talvisodan 1939-40 jäljiltä. rönttösiä ja kukkoja, mehua ja jäätelöä ym. ym. Sodan aikaisia räjähteitä tehty taas vaarattomaksi PE Hyvärisen Herkkuvoirinkilä 240 g/8 kpl koulukatu 22, kuhmo, p. ja ilman korttia 1,25 pkt 2 pkt 2 39 laktoositon voimassa 2.7.-1.8.2018 yksittäin ja ilman korttia 1,99 pkt voimassa 2.7.-1.8.2018 voimassa 2.7.-1.8.2018 5 60 serla Hellä WC-PAPeri 8 rl 2 pkt (0,35 rl). Sen jälkeen räjähteestä pitää soittaa pian poliisille tai vaihtoehtoisesti hätänumeroon 112. Aarnio selosti työstään selkeästi, että kohteissa koealojen avulla ja muulla arvioinnilla tarkastetaan puuston ikä ja löytyykö yli 200 vuotta vanhoja puita, selvitetään vanhojen koealan avulla kantojen määrä hehtaaria kohtia, lahopuun määrä, metsän erirakenteisuus ja puulajit sekä lehtipuun määrä. Jos ammuksen löytää maastosta tai vaikka yllättäen omalta tontilta, niin siihen ei pidä koskea eikä sitä pidä liikutella. Pääosa tarkastattavista alueista sijaitsee Kuhmon itäja eteläosissa, mutta kohteita on myös Sotkamon puolella. n. VANHOJEN POsTiKORTTiEN KERTOMAA Mirja lepistön opastamana. Aarnion tähän mennessä tarkastamissa Kuhmon alueella reilun kuukauden aikana noin 45 prosentista kohteista on löytynyt aloja, jotka ovat arvioinnissa täyttäneet alueekologiset ehdot tai ne on pitänyt merkitä säästettäviksi PEFC-sertifikaatin ehtojen kautta. 2 eur/pyöräytys ja palkinto! Wauto, pyörien päällä liikkuva nuorten kohtaamispaikka tulee!! Tule sinäkin! Koko päivän ohjelmaa ja elämyksiä vauvasta vaariin! arpajaiset Palkintoina mm. Varaukset Eija puh. ONNENPyÖRÄ lAPsillE JA lAPsENMiElisillE. KARAOKEEN johdattelee kaikki innokkaat laulajat sotkamon Karaokeklubi. Henkilökilpailusarjat: naiset ja miehet, 10 eur/hlö. Kuhmossa tarkastustyötä eniten itäja eteläosissa Metsähallituksen harjoittelija, opiskelija Aleksi Aarnio tarkastamassa kohteita valtion mailla Jyrkän ja Jämäksen kylien rajamailla. Vaarallisten räjähteiden vuoksi Kainuun prikaatin raivaajat ovat käyneet Kuhmossa töissä tänä keväänä 2018 jo neljä kertaa. Viime tiistaina hän kävi aamupäivällä tarkastamassa kaksi ei kohdetta Jämäksen ja Jyrkän kylien rajamailla Tervonniementien tuntumassa. Kaikissa sarjoissa kolme parasta palkitaan! KilPAilUiHiN ilMOiTTAUTUMisET klo 11 alkaen kylätalon pihassa. Menopaluu 10 eur/aikuinen, lapset ilmaiseksi. . klo 11 AVAUSSANAT pj. Siellä hän näki kohteista aika nopeasti, ettei oikeastaan mikään ehto täyty ja sen vahvisti myös koealalla hänen suorittamat mittaukset ja laskennat. Jokaiselle osallistujalle palkinto ja kunniakirja. . Räjähtämättömät ammukset ja muu vastaava materiaali on vaarallista. Osallistumismaksu 30 eur. Perjantaina 6. . MUsiiKisTA vastaa sOlENZARA; Kuhmon oma orkesteri, joka tahdittaa yleisön vaikka PiHATANssEiHiN
Mestarietsivä Sherlock Gnomes pe ja ma kello 18.00 la ja su 16.00 Ocean´s 8 pe 20.00 la, su ja ti 18.00 Pajakkakinossa toimintaseikkailu ja puutarhatonttuja Uudessa animaatiossa Sherlock Gnomes selvittää kadonneiden puutarhatonttujen mysteerin. Paramount Pictures. Näin oppimisesta tehdään hauskaa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Jeesus ei tullut piinaamaan, vaan vapauttamaan. Jos uskomme, että Jumala tarjoaa iankaikkista elämää ja on olemukseltaan rakkaus ja että kaikki hyvä tulee Häneltä, niin miksi olisi taivastie tehty mahdollisimman hankalaksi. Debbie Ocean (Bullock) kokoaa ”asiantuntijakonnajoukon” ja pyrkii ryöstämään vuosittäisen muotitapahtuman Metgaalan tungosta hyväksi käyttäen kuuluisan näyttelijättären, Daphne Klugerin (Hathaway) 150 miljoonan dollarin arvoiset timantit. Ei ole syytä halveksia luomakuntaa luottaen vain siihen, että kyllä Luoja kaiken lopulta hoitaa parhain päin, uudet taivaat ja uudet maat. Miltä mahtaa siis tänään tuo löytö kuulostaa uhkakuvien keskellä. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Jatkuvan luomisen periaatteen mukaan Luoja tekee uutta. Luojan käsissä on luomakunta. Ei uskonelämäkään voi olla vain luopumuksen ajalla synkistelyä, pelkoa, painetta ja vahtaamista. Ihminen saa iloita olleessaan tämän jatkuvan ihmeen keskellä. Kasvun ihme, jota todistamme kukoistusta, kasvua ja satoa ihmetellessämme kertoo jatkuvasta luomisesta. Pehmolelujen yökyläily on yhteistä hauskaa lapsille ja vanhemmille. – Pehmolelujen selviytymisestä tai koti-ikävästä ei kannata olla huolissaan. Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoo, että idea tempaukseen syntyi kesälomavierailulla Savonlinnassa. Pehmolelut ovat saaneet muutaman vuoden aikana yökyläillä kirjastoissa ympäri Suomen. Ihmisessä itsessään on toinen uudistumisen ihme. Elämän murtuvaisuus on voinut viedä uskon hyvään Jumalaan, samalla meitä kutsutaan luottamaan, että uutta hyvää on tapahtuu koko ajan ja sitä on vielä edessäkin. Pehmolelut saavat viettää kaupungintalolla kaksi yötä maanantaista 16. Tytti Määttä huomauttaa, että tämä tempaus on myös mahdollisuus oppia: – Pehmojen yökyläilyn kautta lapset oppivat, mitä kaupungintalolla tehdään ja miten kaupungin asioita hoidetaan. Luontokin meille opettaa, että tuntuu hyvältä kun aurinko paistaa ja on leppoisa ilma. kesäkuuta. Niinpä kutsumme kaikki pehmolelut kaupungintalolle, kertoo Määttä. Ne pääsevät Kuhmon kaupungin työntekijöiden mukana kaikkialle, ja pehmoista huolehditaan tarkoin, kaupunki tiedottaa. Siellä pehmolelut saivat yökyläillä Olavinlinnassa lauantaista sunnuntaihin 9.–10. Solut uudistuvat, ihminen on jatkuvasti rakenteilla. Lapset antavat tärkeimpänsä kaupungintalon työntekijöiden vastuulle, ja yhteinen odotus voi alkaa. heinäkuuta keskiviikkoon 18. Nyt saa armon aurinko hoitaa, parantaa ja luoda uutta. heinäkuuta. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunki kutsuu kaikki pehmolelut yökylään Kuhmon kaupungintalolle. Se ei ole lupa väärään löysäilyyn. Uudessa, puutarhatonttujen maailmaan sijoittuvassa animaatiossa mestarietsivä Sherlock Gnomes ratkaisee kadonneiden puutarhatonttujen mysteerin. Uutta hyvää on odotettavissa. Se selviää, kun Kuhmon kaupungin sosiaalisessa mediassa julkaistaan video keskiviikkona 18. – Siitä keksin, että meilläkin voisi pitää pehmojen yökyläilyn. Rauhaa, iloa ja turvallista mieltä kesään! A Jeesus ei tullut piinaamaan, vaan vapauttamaan." Kaikki uudeksi Hartaus Jaakko Kupiainen Kirjoittaja on Kuhmon evankelisluterilaisen seurakunnan seurakuntapastori. Pehmolelujen vierailu nähdään kaupungissa mahdollisuutena: sitä kautta lapset oppivat, miten kaupungin asioita hoidetaan. Oman pehmolelun voi bongata videosta Kuhmon kaupungin sosiaalisesta mediasta. Mystikon tie on nykyajan ihmiselle jotain äärimmäisen etäistä. heinäkuuta. Nallet yökylään kaupungintalolle Skottikirjailija ja lääkäri Arthur Conan Doylen kehittelemä kuvitteellinen salapoliisihahmo Sherlock Holmes on apulaisensa Watsonin kanssa pian sadan vuoden ajan ratkaissut erilaisia rikoksia. – Kaupungintalon yökyläily Kuhmossa lienee ensimmäinen laatuaan, kaupungista arvioidaan. Vakuutusyhtiökin kiinnostuu asiasta. Mukaan on annettava pehmon nimi, omistajan nimi ja hoitoohjeet. Kaikki uudeksi on mahtava lupaus uupumuksen yllättäessä ja toivottomuuden keskellä ja myös niillä elämän näköalapaikoilla kun tavoitteet on saavutettu. Toisenlaisia mysteereitä ratkaistaan Gary Rossin ohjaamassa, Sandra Bullockin, Cate Blanchettin ja Anne Hathawayn tähdittämässä toimintaseikkailussa Ocean´s 8. Mutta mitä pehmolelut kaupungintalolla oikein touhuavat. heinäkuuta 2018 J uliana Norwichlainen, keskiajan mystikko vakuutti: kaikki kääntyy hyväksi. John Stevensonin ohjaamassa tarinassa suomanaisen äänen antavat Reino Nordin, Markus Bäckman, Mikko Leppilampi, Pamela Tola ja Tommi Haapaniemi. Pehmon voi tuoda ja hakea kotiin kaupungintalon aukioloaikoina kello 8–15. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi
18:00 Sanan ja rukouksen ilta. klo 9-14 l. Perjantaina 6. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta 7. 0400 678 989 Tule tekemään ihania löytöjä! Cafe Syväjärvi 29.7. Huomaa näytäntöajat! Tervetuloa! Käteismaksu! Pe ja ma 18.00 La ja su 16.00 -K7/48€ 1h 27min Pe 20.00, la, su ja ti 18.00 -K7/410€ 1h 50min P. Ma 9.7. Klo 18 ILTAHARTAUS siunauskappelissa. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 6. Pe 17.8. Juha Tapio ja Tuure Kilpeläinen. 11:00 Jumalanpalvelus. 19:00 Kontion koulun pihalla YHTEISLAULUILTA. Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko avoinna 25.6. MENOT -PALSTA kertoo. joka päivä klo 12-18. klo 18 lähetysilta. Lämmin kiitos osanotosta. Su 15.7. Pirjo Li & Armas Palm. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s: Kupiainen, k: Gogolev). ja 21.7. 040 734 6797 Kunkin osakilpailun jälkeen jaetaan muistopalkinnot. Klo 18 ILTAMESSU Iivantiiran seurakuntakodilla (l+s: Suutari, k: Martti Väisänen). Klo 10 MESSU Lentiiran kirkossa (l+s: Maire Komulainen, k: Tauno Harinen). Mukana Jaakko Sopanen ym. Tiedustelut 040 761 8165. Lauletaan kauneimpia hengellisiä lauluja. klo 18.30 Kuhmo-talo Kulttuuritoimi Vapaa pääsy Tervetuloa! H Liput 16 € H Maksuvälineinä käyvät kulttuurija liikuntasetelit H H Karaoke H Elävää musiikkia tauotta H Mahtavat maisemat H H Naisten valtaa H B-oikeudet H Lipunmyynti alkaa klo 19.30 H Huom! Pe 17.8. Keskiviikko 11.7. – Klo 17:00 Hyvän sanoma ilta. Ti 10.7. Jouni Rossi. Tuoreet munkit kaikkina aukiolopäivinä! Tervetuloa kauniisiin Syväjärven maisemiin. vierailee Kuhmossa 9.7.31.7. Poika pieni, tomera, vanhenet vuodella, tuomme sulle lahjoja, toivottelemme onnea. Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa JOKA TIISTAI. 9:00 Aamurukous. Ke 11.7. – 10.7. klo 18 Laula kanssamme -tilaisuus Ikolan Pappilassa. 044 500 1705 2018 Kesämuusikot soittavat lapsille ja nuorille Ma 9.7. – Klo 17:30 Radio Kajaus, Hyvän sanoman hetki, toim. klo 20.00-01.00 Rakkaamme Retriika (Riika) Kinnunen * 8.12.1921 Kuhmo † 3.6.2018 Kaks Lämmöllä muistaen sisko perheineen sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu. Tangokuningas Reeta & Lumo Teemu Roivainen & Energia Linja-autojen aikataulut, esiintyjien esittelyt, kuvat ja videot tansseista www.napis.fi. Koulukatu 9 (entinen Koivupuu) P. Tangoa ja tunnelmaa heinätansseissa la 7.7. 11:00 Jumalanpalvelus. Myös jäätelötötteröt! ark klo 9-17, la 14.7. klo 18.00 Kolmen osakilpailun Kesällä 2018 yleisurheilukentällä Kisoissa paikalla MLL:n KAHVIO! LASTEN YLEISURHEILUCUP Yhteistyössä kisoja järjestämässä Kuhmon Kiva Su 8.7. Kirkastussunnuntai 15.7. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 9 La 7.7. 5.8. Olemme myös Facebookissa. Kiitos kaikille Riikaa hoitaneille. klo 18.00 III osakilpailu to 26.7. saakka ke-to klo 14-19 pe-su klo 12-19 Pohjoispuolentie 1940, Kuhmo l. Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Kasvisnakkikeitto, juusto, tomaatti, ruispuolukkapuuro Ti: Sitruunainen broilerikastike, peruna, syyssadonvihannes, tuoresalaatti, ruusunmarjakiisseli Ke: Kirjolohikiusaus, paola, punajuuri-porkkana-omenasalaatti, mustikkakiisseli To: lihapyörykkä, ruskea kastike, perunat, porkkanaviipale, tuoresalaatti, vadelmarahka Pe: palapaisti, peruna, isot juureskuutiot, kiinankaali-persikkakesäkurpitsasalaatti, sekamarjakeitto La: lihakeitto, suolakurkku, mustaherukkavispipuuro Su: Riistalihakäristys, perunasose, puutarhurinkasvis, kerroskiisseli KOuLuRuOKA Työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Kasvisnakkikeitto, tuorejuusto, klementiini Ti: Sitruunainen broilerikastike, peruna, mustaherukkahillo, tuoresalaatti Ke: Kirjolohikiusaus, punajuuri-omena-porkkanasalaatti To: lihapyörykkä, ruskea kastike, perunat, tuoresalaatti Pe: Ohrasuurimopuuro, lauantaimakkara, sekamarjakeitto Muutokset mahdollisia 9.7. Kolmen osakilpailun jälkeen jaetaan sarjojen voittajille Kuhmolainen Yleis-urheilucupin pokaalit. Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l+s: Suutari, k: Kilponen). liput ovelta 35 €. Liput ennakkoon www.lippu.fi. Kuhmolaisia käsitöitä ja Kuhmo-postikortteja Käsityöpuoti Apila Kainuuntie 94 Kuhmon 4H-yhdistys, p. Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään. sunnuntai helluntaista 8.7. Klo 10 MESSU Lentiiran kirkossa (l+s: Kerttu Immonen, k: Tauno Harinen). Paljon onnea 4-vuotiaalle Onnille!! :lla äiti, iskä, Niko ja Topi Rajakatu 56 p. Tanssien aikana Napiksen lipunmyynnistä 30 €. Tervetuloa! Kainuuntie 91 puh. Ke 11.7. Toimita menovinkkisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi (mainitse viestin otsikossa Menot-palsta).. Kirkkokahvit ja kuulumisia Saksan holokausmiuhrien parissa tehtävästä työstä ja Palestiinan alueen kristittyjen elämästä (Katharine Rudolph ym.). www.kuhmolainen.fi Mitä tapahtuu. Grillimakkaraa ja kahvit. II osakilpailu ma 9.7
Kunnioitusta herättävä kookas koira on alunperin jalostettu armeijan ja rajavalvonnan työkoiraksi. . – Vaikka ilmoitusten perusteella puutummekin epäkohtiin, roolimme on ennen kaikkea opastava ja ennaltaehkäisevä, Toivonen korostaa. Timo Kyllönen. Oikeus hyvään oloon, terveyteen ja toimintakykyyn. Eläinsuojeluneuvoja Tanja Toivonen pyrkii puuttumaan eläintenpidon epäkohtiin. Tanja Toivonen kertoo, että jonkin verran on myös perättömiä ilmoituksia, joiden taustalla on jokin muu naapureiden välinen kiista. – Lemmikkiä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta, vaan pitää perehtyä siihen, mitä ollaan ottamassa. SEY:n tavoitteena on, että eläinten hyvinvoinnin peruspilareina ovat seuraavat kolme oikeutta: . Toivosen mukaan SEY:n neuvojat otetaan paikkaan kuin paikkaan hyvin vastaan. Tärkeää on myös miettiä, onko perheessä koira-allergiaa, sillä se on monesti peruste lemmikistä luopumiseen. . Lähde: sey.fi Tanja Toivosen Zami-koira on rodultaan ceskoslovensky vlciak. – Eläinten elinolot käydään läpi, ja jos niissä näyttää olevan ongelmia, koitetaan miettiä ratkaisuja. Toivosella on oma kennelnimi, Wolves Silence, ja jollakin aikavälillä hänen suunnitelmissaan on myös teettää koirilla pentuja. – Monesti koirien haukkumistapauksissa voi olla kysymys koiran kokemasta eroahdistuksesta, josta päiväksi kotoa poistuva omistaja ei ole välttämättä edes tietoinen, kun kukaan ei ole aikaisemmin sanonut mitään. Kevään aikana SEY:n eläinsuojeluneuvojan koulutuksen käynyt Toivonen sanoo, että vaikka yleiskuva on myönteinen, Kainuun pitkistä välimatkoista ja harvasta asutuksesta voi seurata se, etteivät kaikki epäkohdat eläintenpidossa tule edes esiin. Tietoa pitää etsiä, kysellä kokemuksia eri kasvattajilta ja pohtia myös sitä, miten lemmikki pysyy mukana omistajan muuttuvissa elämäntilanteissa, Toivonen neuvoo. Tällaisissa tapauksissa eläinsuojeluneuvoja voi neuvoa ongelman ratkaisemisessa, kuten vaikka lisävirikkeiden keksimisessä. Kainuussa toimii Toivosen lisäksi myös kaksi muuta eläinsuojeluneuvojaa. . Tanja Toivonen kertoo, että neuvojat menevät ilmoitettuun kohteeseen ilman ennakkovaroitusta, mutta ei syyttävä sormi pystyssä vaan ohjaavalla asenteella. Eläinten hyvinvointiin liittyvistä huolenaiheista voi tehdä ilmoituksen eläintensuojeluneuvojalle kuka tahansa. – Eläintensuojeluneuvojia sitoo ehdoton salassapito kaikissa jutuissa, eli ilmoituksen tekijä ei tule julki missään vaiheessa, eivätkä myöskään kohteen tiedot paitsi viranomaiselle, jos tarve vaatii. Leipätyökseen Kuhmoa maatalouslomittajana kiertävällä Tanja Toivosella on itsellään melkoinen katras lemmikkejä: hänellä on kahdeksan ceskoslovensky vlciak -koiraa, kaksi lämminveristä hevosta ja yksi poni. . Vapaaehtoista neuvontaa eläinten hyvinvoinnista Fakta Eläinten oikeudet . Oikeus hyvään kohteluun sekä positiivisiin tuntemuksiin ja kokemuksiin. . Yksi tyypillinen eläinsuojeluneuvojalle tuleva tapaus on, kun joku valittaa naapurissa liikaa haukkuvasta tai hänen mielestään liian paljon häkissä pidettävästä koirasta tai vapaana vaeltavista kissoista. . Tähän on Toivosen mukaan vain yksi lääke: harkitseminen. heinäkuuta 2018 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi – Kotija lemmikkieläinten pito on Kuhmossa ja koko Kainuun alueella pääosin hyvällä mallilla, arvioi Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liiton (SEY) vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Tanja Toivonen. – Tottakai eläimenomistajan ensireaktio voi olla jännittynyt ja jopa säikähtänyt, jos hänen eläimestään on tehty ilmoitus, mutta yleensä asia halutaan selvittää. Alunperin suden ja saksanpaimenkoiran risteytyksestä Tshekkoslovakiassa alkunsa saanut ceskoslovensky vlciak -rotu on kuitenkin sen verran erilainen, että pennuille sopivien kotien löytäminen vaatii työtä, eikä pentujen teettäminen ole siksi vielä ajankohtaista. . Kuhmon ohella myös Nurmeksen ja Valtimon alueilla toimiva Tanja Toivonen kertoo, että samalla kun muun muassa lemmikkikoirien määrä kasvaa, yleistyvät myös niiden pitoon liittyvät ongelmat. Meillä ei ole valtuuksia antaa määräyksiä, joten jos kysymyksessä on selkeä rikkomus, asia siirtyy valvontaeläinlääkärille ja tarvittaessa poliisille. – Erityisesti joidenkin rotujen kohdalla tulevat muotivillitykset saattavat johtaa siihen, ettei lemmikin ottamista ajatella pidemmälle, ja sitten nettipalstat pursuavat kodinvaihtajia mitä erilaisimmista syistä. Lisätietoja tanja.toivonen@outlook.com ja 0401955342. . 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Sellainen reaktio, jossa omistaja ei halua ottaa neuvojaa vastaan, kertoo tietysti jo siitä, että kaikki ei ehkä ole kunnossa. Oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja sen mahdollistavaan elinympäristöön
Saunallinen rivitalokaksio Suomussalmen kirkonkylällä, Öljylampunkuja 4. 044 533 8353. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 11 20 Koti-Kajaani | Keskiviikko 4.7.2018 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. KAKSIO KUHMON KESKUSTASSA Hyväkuntoinen 2h+avok+kph+sauna+vh, 46,5 m², 1.krs. 044 970 7171 / T. Nouto. Sotkamossa. P. 1 Ha tontti. 050 361 9903. P. 0400 586 055. 046 966 5508. 046 545 3132. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. 66 v. Weke katiskat, Lindeman verkot, Suomi veneet, Suzuki perämoottorit. Hyväkuntoinen. 045 630 2581. pian. Sari 0700 84 444, ota talteen. tlk nimim. 0400 488 330. 77000€ P. Kompostoiva kuivakäymälä ja muuta tavaraa Kuhmossa. klo 10-18. P. leskinainen etsii kaveria 64-75 v. Jätä viesti p. P. Mansikkaa varattavissa ilt. 050 346 3635. 0400 120 481, hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Nettihuutokaupalla Kuhmossa VARASTOJA yhdellä kaupalla 9 kpl www.huutokaupat.com/949600 Remontoitu kerrostalokaksio 56m² Sotkamon keskustassa. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. 0400 120 350. Lisätietoja: Ulla 050 528 2920, Inga 045 126 7727. ja su 22.7. Tiedustelut 040 5108730. BMW 316 -93, aj. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Halutaan vuokrata Pohjolankatu 16 hyväkuntoiset 1h+kk 30m² 500€/kk ja 2h+kk 42m² 600€/kk +sähkö. 040 842 5347. miehestä. 223 tkm, siisti, hyväkuntoinen, 2 renkaat. 044 970 4332. 050 303 0460. Ota uusi suunta elämääsi. 3-ov. Vuokra 790e/kk + v + s. P. Vapaa. 0400 683 722. Brown-yleiskone ja vesikanisteri 20l hanalla, lähes uudet. Kylmälaukku mukaan Androidja perus kassakoneet. Uusi, kaunis rivitalokolmio 55,8 m2, Puistolassa. P. Heti vapaa! Hp. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. p. Tied. P. 040 582 2760 soita klo 17-19. P. 1963 syntyneet entiset ja nykyiset suomussalmelaiset! Tulkaa TAPAAMISEEN KahvilaRavintola Seurahuoneelle Ämmänsaareen la 14.7. Nyt mahtava 4 vuoden takuu. 48m2, 3 krs. P. 2000 kg. P. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. P. P. Halutaan vuokrata Ristijärveltä omakotitalo tai maatila. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kangaspuut, tukevat, käsint., pirtaleveys 120 cm. Järvenranta omakotitalo 2011, maalämpö 130 m ja kesämökki 70 m, takka ja leivinuuni, sähköt, rantasauna, aitta, 2 liiteriä. P. Hp. ja su 8.7. K a j a a n i n k e s k u s t a s s a K T 2h+k+parveke 51 m2. Myydään halvalla tarpeettomana. Tule tekemään löytöjä: ruokailuryhmiä, sohvia, mattoja, astioita yms. Juo juustoleipäkahvit. Suomussalmi. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Mäkeläinen Oy. Tyynyjä, laukkuja, koristemunia, keramiikkaa, vaappuja ym. naista tositarkoituksella. 2001, 1,6 bensa. Ei seksilinja. Meillä on myös koiria ja kissoja. Kaikenlaista Hirsimökki Kalliolammen rannalla, 15 km Kuhmon keskustasta. Valiovanhemmista. klo 9-17, Lohitie 19, Hyrynsalmi. Puh. Kuhmosta ok-talo tai rivitaloasunto 10 km säteellä keskustasta mahd. Metalliromua. Myydään tai vuokrataan talviasuttava kesämökki. 0400 965 705 Hossa. Tarjoa. 040 513 2633 Kuhmo Volvo V40, vm 2001, kats. klo 11-14. Mukana ovat myös 6 ja 12 mm terät. p: 044-9784936 Voimaa autoon/pakettiautoon. n. 044 241 3489 Myytävänä Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. 040 538 8447. Järven läheisyydessä. Hinta 450€ . Reipas leskimies etsii kivaa, liikunnallista 65-70-v. 044 982 5407. Yamaha CS50 mopo -08. 044 327 7482. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l Hautauspaketit alkaen 590 e . Miel.alueelta palokangas lehtikangas variskangas. Kalaa Kajaanin torilla torstai lauantai 5 -7.7.2018 klo 9 alk. ”Odotan yhteydenottoasi” Huomio kaikki v. P. Kysy, et pety! 040 551 5335 Olen kuuskymppinen, savuton, raitis, kunnollinen mies. 040 731 2621. Htai p-auto, as.vaunu/auto, käteisellä. Stihl sahat, raivurit, trimmerit, painepesurit, puhaltimet, pensasleikkurit. 044 500 7779. P. alkaen. Suzuki PV rekisterissä tai oltava paperit kunnossa, myös varaosat. Puh. Puh. P. 050 589 2116. Kotimaista alpakanvillaa edullisesti 40 e/kg. Käteismaksu. Puh. Käy ja kukkuu! Sijaitsee Hyrynsalmella. Hevoskuljetusvaunu Värmlandsvagnen -03. Olethan hyvätapainen, hellä, luotettava. 0400 241 330. Hinta 200 €. Rt 3h+k+s+erill.wc, at. H. 5.500 €. Hintapyyntö 6.000 €. Karppinen. 041 367 2855. Soita 0445400558. Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Tarjoukset ja yhteydenotot AA Hannu Karhu, Koulukatu 5, 88900 Kuhmo, p. Kajaanilaista työvoimaa. Manu / 0509111280 Soutuvene, pieni perämoottori, venetraileri, Mersu DSL peltoautoksi. P. Takuutyönä. Myydään Volkswagen Vento 2.0 GL, -94, peltoautoksi tai varaosiksi. Vast. Vast. 044 0401 421. Ford Transit -92 2,0 bensa, automaatti, pitkä, puolikorkea, 6-hengen, Primuksen kaasulämmitys, Münsterlandin sohvat, joista saa 2-3 vuodepaikkaa. Heti vapaa, p. 0400 281 991, (08) 712 150. Dreeverin urospentuja s. P. Hissi ja parveke. Hintapyyntö 20000 € tai tee tarjous. 045 858 3608. Puh. Tmi konttorikeskus Väisänen puh. Omakotitalo Paltamon keskustassa, Pyykuja 3, isotontti 1800 m2, hp 19 te. Maksupäätteet integroituna Casio ja Qmp kassakoneisiin. 040 561 4077. Traktorin oiken puoleinen olkaakseli ja vääntiö tai koko etuakseli. Tervetuloa! Lisätietoja Marja p. Hinta 590e + vesim. Puh. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi Kesäsiivous! Viking ruohonleikkurit suoraan tai vaihtaen. Kalastukseen kelat, siimat ja muut pientarvikkeet. Nuf?eld DM4. Etsin 57 64vuotiasta naista kaikkeen hyvään yhdessäoloon ja tekemiseen. 044 028 0009. 360000e. Useita värejä. Varaosa& Huoltopalvelu p. P. 040 529 2092. P. P. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Katso lisätietoja ja kuvat www.MyyJaOsta.com/1801011. 0400 747 122. 040 671 2232. Kuljetus tarvittaessa. Heti vapaa. 044 273 2995. 040 5751 502. P. P. klo 18.00! Autotallikirppis Vuottolahdentie 897, Vuottolahti la 7.7. Taatusti Kainuun edullisimmat remontit. Perjantaina 6. Ostetaan Romut ja romuautot ym. Vähän käytetty puuvannesaha Bernardo HBS 320, jossa työvalo ja valurautapöytä. Tule katsomaan, Mirja Kyllönen paistaa juustoleipää oikealla tulella. 045 139 6620. 044 594 9893 Ylipellon marjatila Puolanka Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50 cm. Myynti tai vaihto koivurankaan. P. P. 82 te. Asuntoauto vuokrattavana Vuokatissa. Vanhoja rahoja, myös juhlarahat. 044 344 6262. 040 757 4788. Sorminiittokone. 044 254 8353. Helkama & Merida polkupyörät. P. P. Myynti, huolto ja ohjelmointi. Vuokralle tarjotaan Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. Tarjolla edullisesti kaikenlaista kodin tavaraa ja harrastevälineitä. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. 040 743 3044. 0400 316 311. P. 1.500 €/tarjous. Kajaanin keskustassa. Mahdollista myös vuokrata 650e/ kk + sähkö + vesi. klo 10-18 sekä la 21.7. Paltamo Saviranta. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Kuolinpesä myy kiinteistön 290-40540-2 os. Tarjoa rohkeasti! P. 17.00 jälkeen P. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI PopUp-kauppa Pesiölinnassa Suomussalmella, Asematie 22, 30.6.–8.7.18. Uusi puusorvi. Hyvää kaveria vailla. 044 294 5871 Pensasaidanleikkaukset ja pihapuunkaadot puh. Ostetaan edullinen asuntovaunu. Lemmikkinä kissa. Nautit luonnosta ja Lapin/Norjan matkailusta. 0400 168 083. Myös unien tulk. P. 0400 385 715, 040 576 4578. Voimailulaitteita, soutu ja polku. 19.6.18. 4-veto Suzuki Grand Vitara , vm. tlk nimim. Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . H. Myös kattojen maalaus/pinnoitukset. P. Parvekkeellinen yksiö Rajalähiöstä. 58 000€. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Otetaan vastaan tai ostetaan vanhoja (80-90-luku ja vanhemmat) tietokoneja videopelejä sekä tietokoneisiin ja konsoleihin liittyvää tavaraa sekä laitteita. 046 557 6690 niin soitan sinulle. Auto ollut minulla 20 v. 050 369 6444. 300e. 044 280 8121. Keskusta Kni 2h+k+ph+parveke. Keittiöt remontoitu. Säteisporakone Bernardo RBM 780 t 230V, hinta 280€. Lemmikit ja tupakointi ei sallittu. Lisää palvelusta osoittteessa: http://www.tori.?/vi/6947190.htm Juustoleivän paistoa torilla Sotkamossa la 7.7. 050 379 7053 Suomussalmi. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Kt 2h + k +s + parveke 61,5 m2. Kajaanista kolmio pienelle perheelle 1.9. 9,90€ Myytävänä Kaikenlaista Kaikenlaista Halutaan vuokrata. Myytävänä remontoitu rivitalokaksio 65m² Sotkamossa makkosenmäellä. 050 551 5023. Tervetuloa! Tyhjennyskirppis 9.-14.7. Katto-, ikkunaja oviremontit. Kt 3h+k+p (iso) / Kt 4h+k+p. Myös myytävänä. P. kat.terassi, iso piha. Tarjoa! Yht.otot: 044 280 7010 Asuntoyhtiön kirjanpidot ja kiinteistönhoito. Puh. T. Minulla on tarjota sinulle koti kuuluisan matkailualueen keskeltä eteläisellä poronhoitoalueella. Koivuklapeja 30 / 50 cm, myös kuljetus. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. P. Puh. P. Hp. Puh 0400 120 387. Kajaanissa työt aloittava mies vailla yksiötä. Heti vapaa! Hp. Ilen Kalusteet Oy. Tarjoa. 045 841 0605. Kiinteistön pa on 2,9090 ha ja kiinteistöllä on vanha talo ja ulkorakennus. Asuntoauto. Avoinna joka päivä klo 12–18. Yksiö 28 m2, Kasakankujalta (Kajaani). Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Luotettava auttaja/ennustaja. 5.5.2018. 31m², 450 €/ kk + sähkö. Lieksantie 21, 88900 Kuhmo ja kiinteistöllä olevan sähköliittymän
(S). 13.00 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. 18.15–18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Australia. 19.05 Urheiluruutu. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 23.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 16.05 Myytinmurtajat. 13.30 Sarekin puistonvartija. 22.30 Yle Uutiset. 01.50 Napamiehet (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 16.00 Uusi Päivä (S). 13.55 Napakymppi. 13.55 Fantomas (7). 18.25 Tänk om (S). 18.11 Inui (S). MTV3 06.30 Aamusää. 01.25 Arrow (16). 17.25–00.54 YLE FEM. 10.50 Päivän kasvo. 19.00 Ninja Warrior. 19.00 Kriminalisti (12). 14.55 Vain elämää. 10.00 Jumalanpalvelus. 12.40 Elämä käännekohdassa. 20.00 Napakymppi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Simpsonit (7). 11.05 Yle alueuutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.45 Bonusperhe (12). LAUANTAI 7.7. 16.05 Leijonan luola USA. 07.00 Rusty Rivets (S). 07.05 Angry Birds Blues (S). 05.10–05.40 Rikospaikka. 09.00–09.51 Casualty (12). 14.55 Hauskat kotivideot. 21.00 Kohteessa: Venäjä. 23.05 Arrow (16). 07.40 Sonic Boom (7). 11.00 Yle alueuutiset. 21.00 Yle Live: Ruisrock 2018. 13.00 Gladiaattorit. 10.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.00 Scorpion (12). 18.00 Ex-Onnelliset (12). 11.00 Tulevaisuuden tekniikkaa. 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). SUB 06.10 Lastenohjelmaa. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 09.00 Minun totuuteni. 15.55 Onnenarpa. 00.35 Arman Pohjantähden alla (S). 09.21 Pippuriparrat. 12.00 Emmerdale (7). 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Minä osaan! (S). 13.00 Gladiaattorit. 12.40 Kummeli (7). KESKIVIIKKO 11.7. 18.10 Urheiluruutu. 10.05 Historia: Viikinkien jäljillä. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 14.25 Kummeli (7). SUB 09.00 Poikamiesboksi (7). Bremer – autoromantikko. 18.13 Kaverini Tuuve (S). 01.25 Nuori MacGyver (12). 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 16.20 Uusi Päivä (S). 22.00 Villi kortti. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 20.30 Simpsonit (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 16.55 Pikku Kakkonen. 02.00 Tyrant (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 Gladiaattorit. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 01.40 Rekkakuskit jäällä (7). 19.50 Pilanpäiten. 21.00 Radalla. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 19.50 SM-viikko: Drifting. 15.00 Remonttipiiskuri. 09.00 Yle Uutiset. 12.00–16.49 YLE TEEMA. 17.00 Leijonan luola USA. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 19.10 Tulosruutu. 03.40 Last Man on Earth (7). 17.00 Kenen kotona?. 10.30 Salatut elämät (7). 10.00 Unelmien puutarhat. 09.55 Yle Uutiset. 01.00 Grillit huurussa (S). 06.40 LEGO City (S). 17.00 Punk’d Suomi. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 19.39 Sportnytt. 12.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 15.10–15.40 Elossa 24h. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 22.55 Happy Valley, varjojen laakso (16). 22.25 Tulosruutu. 17.05 Elokuva: Hei, me lennetään! (12). 18.00 MasterChef Suomi. 21.00 Stadi vs. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.00 Line ja matka kehoihin (12). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 05.00–05.45 Ensitreffit alttarilla Australia. 23.00 Pallon ympäri. 13.00 Leila kokkaa maalla. 08.59 Galaxi. 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa. 16.30 Salatut elämät (S). Lande. 11.00 Yle alueuutiset. 19.25 Tulosruutu. 01.50 Aurinkorannan tähtöset (7). 10.30 Salatut elämät (S). 15.00 Yle Uutiset. 03.55 Ninja Warrior. 16.00 Simpsonit (7). 11.00 Salatut elämät (S). 09.00 Suomen hauskin tavis (S). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 16.30 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: Beck: Japanilainen maalaus (16). 19.10 SM-viikko: Trialpyöräily. 15.00 Uusi Päivä (S). 09.30 Talot huokuvat historiaa. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 09.26 Otso ja sopulit (7). 15.00 Yle Uutiset. 02.25 Alasti-klubi. 17.00 Mökkireissu. 09.30 Chaplin (S). 08.05–08.55 Avara luonto: Villi Patagonia. 12.00 MasterChef Suomi. 11.00 Pisara. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Pallon ympäri. 17.10 Doc Martin (7). 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 20.00 Elossa 24h. (S). 16.10–17.20 RSO Musiikkitalossa. 20.00–20.55 La Señora (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 23.00 Deutschland 83 (16). 18.14 Kulmikkaat kaverit (S). YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 13.30–14.20 Casualty (12). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 18.25 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 03.25 Hurjat sääilmiöt. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 20.30 Yle Uutiset. PERJANTAI 6.7. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 19.30 Luottomies (12). 22.00–00.54 Ängelby (12). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 20.00 Luottomies (12). 02.55 Ninja Warrior. 12.55 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.00 MasterChef Suomi. 02.30 Australian rajalla. 21.05 Kotikatsomo: Härmä (16). 00.10–01.45 Tannbach, vartioitu kylä (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Yle Uutiset. 07.00 Kung Fu Panda (7). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 11.00 Elämää Philadelphiassa (7). 19.00 Ninja Warrior. 13.30 Remontilla rahoiksi. 06.50 Angry Birds Blues (S). 00.55 Top Gear. 12.40 Elämä käännekohdassa. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 04.30–05.25 Hurjat sääilmiöt. 17.10 Vintiöt Total Remix (S). 03.00 Ex on the Beach Ruotsi. 04.35 Middle (S). 09.30 Pokka pitää (S). 14.05 La Señora (12). 12.00 Bodo – kabareekuningas (12). 18.30 Pokka pitää (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 08.28 Jack (7). 20.00–00.17 YLE TEEMA. 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (S). 12.00–16.50 YLE TEEMA. 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Kaunis elämä. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 22.45 Elokuva: Wallander: Kaipaus (16). 12.35 Burgerimies. 19.00 Tiedemakasiini. 07.25 Kung Fu Panda (7). 09.25 Peter Pan (7). 21.10 Kino: The Double – kaksoisolento (12). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). Tarina käynnistyy, kun Ben Gatesin (Nicolas Cage) esi-isää epäillään osalliseksi Abraham Lincolnin salamurhaan. 22.35 Isänmaan puolesta (16). 15.50 A-studio. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00–11.15 Luolateoreetikot (7). 23.35–00.35 Ennen kuolemaa (16). 13.40 Faruza (S). 20.00 Sub.doc: Maradona 86. 19.20 Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 18.30 Marren julkkiskampaamo. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 08.20 Sonic Boom (S). 18.42 ZombieLars (12). KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. 02.30 Hurjat sääilmiöt. 20.00 Simpsonit (7). 07.00 Rusty Rivets (S). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12). 22.35 Top Gear. 17.10 Doc Martin (7). 18.55 Top Gear. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Top Gear. 13.55 Napakymppi. 10.00 Doc Martin (7). 12.30 Mutsi (S). 08.18 Syrhämä (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä F1/E2 – H1/G2. 16.00 Huvila & Huussi. 01.05–01.45 Odyssey (16). 16.45 Elokuva: Odottamaton ehdotus (S). 20.00 Bumtsibum. 16.00 Huvila & Huussi. 02.50 Viikingit (16). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.30 Salatut elämät (S). 18.00 Samassa liemessä. 01.15–05.00 ESL One Köln. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 02.40 Grillit huurussa (S). 00.55 Sub.doc: Maradona 86. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. (S). 14.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 19.20 Päivän sää. 23.40 Kupla. 23.15–00.05 Yle Live: EBBA Awards 2018. 20.55 Urheiluruutu. 22.50 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 21.25 Kino: Tytöt (7). 12.30–13.20 Casualty (12). 12.00–12.54 Villiä hurjempi Mel Brooks. 19.00 Ikuisesti nuori. 17.00 Mestareiden mestari. 08.30 Alva (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.50 A-studio. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.50 Urheiluruutu. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 22.15 Savuava ase (16). 10.30 Leila kokkaa maalla. 22.45 #Subleffa: Yksin kotona (7). 11.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 04.15 NCIS: New Orleans (12). 08.05–08.49 Puutarhan pelastajat. 22.30 Yle Uutiset. 00.05 Top Gear. 00.10 Rankat duunit. 19.20 Päivän sää. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 17.55–00.00 YLE FEM. 16.05 Mestareiden mestari. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Formula 1: Iso-Britannian osakilpailu. 22.35 Say What. 22.35 F1 Extra. 06.50 Angry Birds Blues (S). 07.00 Kung Fu Panda (7). 21.30 Elokuva: Pohjolan Pariisi (7). 14.50–15.15 Kummeli (7). 01.10 Arman Pohjantähden alla (7). MTV3 06.30 Aamusää. 06.55 Huomenta Suomi. 18.25 Emmerdale (12). 16.50 Novosti Yle. SUB 06.15 Lastenohjelmaa.a (S). 09.05 Mona Vampyyri (S). 20.35 Unelma mestaruudesta. 09.05 Avara luonto: Majavien valtakunta. 11.00–12.00 Illallinen äidille. 20.30 Minun totuuteni. 15.50–16.45 Prisma: Lemmikkien villi sydän. 06.50 Angry Birds Blues (S). 17.00 Salatut elämät (7). 00.36 Aallonmurtaja (12). 12.40–13.10 Elämä käännekohdassa. 04.10 Middle (S). 10.50 Päivän kasvo. 16.00 Simpsonit (7). 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). 20.00 La Señora (12). 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuron veli (S). 23.10 Ennen kuolemaa (16). 18.30 Elämä käännekohdassa. 02.45 Rysän päällä. 21.05 Näytön paikka (7). 18.30 Simpsonit (7). (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.45 Leijonan luola USA. 21.00 Allsång på Skansen. 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 20.00 Kesäksi kotiin. 09.12 Kirjajuttuja. 18.30 Unelmakoti. 18.55 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 04.40–05.00 Astral-TV. 08.20 Galaxi. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 21.00 Kino Klassikko: Parade (S). 13.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee (S). 19.00 Jenni tapaa romaneja. 16.50 Novosti Yle. 22.00 Kupla. 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 12.30 Mutsi (S). 09.57 Keltapaita (S). 23.45–00.15 Kesäksi kotiin. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.29 Steffi (7). 20.30 Simpsonit (12). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. 12.00 Kotiseutu (7). 08.25 Sonic Boom (7). 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18.30 Pokka pitää (S). 12.20 Syötävät sävelet: Madame Bénédictine. 18.00 Yle Uutiset. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 16.20 Vihreämpi elämä. 10.00 Doc Martin (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 01.30 Salvation (12). 19.00 Puutarhan pelastajat. 07.25 Kung Fu Panda (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. 21.55 Urheiluruutu. 14.55 Fantomas (7). 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 23.00 Yle Uutiset. 23.26–01.05 Kummeli V (12). 15.55 Onnenarpa. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 22.25 Tulosruutu. 08.35 Sonic Boom (7). 10.30 Leila kokkaa maalla. 19.45 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 20.00 Remonttipiiskuri. 11.00 Uusi päivä (S). 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (12). 21.55 Urheiluruutu. 19.45 Eläinten ystävät. Tutkimuksissa paljastuu joukko maailman tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. 22.35 Myytinmurtajat. 18.25 Emmerdale (12). 13.20 Mä oksalla ylimmällä (S). 09.20 Viidakon veijarit (S). 06.50 Angry Birds Blues (7). 08.59 Galaxi. MTV3 06.30 Aamusää. 14.35 Selviytyjät. 20.55 Urheiluruutu. 09.14 Koiruli ja Kaija (S). 09.59 Veljeni Leirikunkku (7). 09.30 Pokka pitää (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. ELOKUVA: National Treasure: Salaisuuksien kirja maanantaina 9.7.2018 klo 21.00. 17.10 Doc Martin (7). 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 08.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. –12.7. 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (12). 23.30 Pukumiehet (7). 17.00 Salatut elämät (S). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.00 Salatut elämät (S). 09.56 Tipu Touhukas (S). 17.00 Yle Uutiset. 01.25 Sub.doc: Rauha ja murha. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 12.00–16.48 YLE TEEMA. 08.05 Sonic Boom (S). 17.00 Yle Uutiset. 08.10 Rusty Rivets (S). 15.05 Pisara. 16.25 Yleisurheilun nuorten U20 MM. (S). 04.50–05.40 Ensitreffit alttarilla Australia. 01.50 Sub.doc: Lapseni on apina. 10.30 Jaksa paremmin. 16.00 Myytinmurtajat. 03.20 NCIS: New Orleans (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 19.00–19.40 Vuoroin vieraissa (7). 12.30 Mutsi (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.00 SM-viikko: Rantavesipallo. ROBERT ZUCKERMAN. 15.20 Latela. heinäkuuta 2018 TV VIIKKO 6. 12.35 Ratsastuksen maailma. 07.50 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 16.00 Simpsonit (7). 11.15–11.20 Kioski LIFE. 17.10 Doc Martin (7). 09.30 Pokka pitää (S). heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 5. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.40 112 (7). 10.30 Kaikkea kaupan. 10.00 Maailman parhaat hupivideot. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 21.00 Elokuva: Top Gun – lentäjistä parhaat (12). 18.00 Yle Uutiset. 11.55 Uusi päivä (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Aallon harjalla. 21.00 #Subleffa: Independence Day – maailmojen sota (12). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 03.05 Tyrant (16). 13.00 Leila kokkaa maalla. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seitsemän Uutiset. 02.25 Arrow (16). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 22.15 Viikon sää. 22.00 SuomiLOVE. TORSTAI 12.7. 07.25 Kung Fu Panda (7). 18.00 Heikoin lenkki. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 09.48 Kammokatu (7). 17.00 Leijonan luola USA. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 06.55 Ylen Aamu-tv. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 13.00 Gladiaattorit. 09.30 Emmerdale (12). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Vain elämää. 14.00 Scorpion (12). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 14.05 Gösta ”Göde” Sundqvist. 09.30 Emmerdale (12). 08.24 Galaxi. 08.40 Tallitytöt. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 18.20 Päivän kasvo. 19.39 Sportnytt. 09.15 Bon (S). 19.10 Tulosruutu. 03.40 Leijonan luola (S). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 06.55 Huomenta Suomi. SUB 06.15 Lastenohjelmaa. 23.55–00.17 RäpID: G-funk. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.55 Ylen Aamu-tv. 20.00 Simpsonit (7). 14.00 Scorpion (12). 08.25 Lassie (7). 12.00 Barbara Hannigan: luovuuden lähteillä. 23.55 Tuubi. 16.55 Pikku Kakkonen. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.50 Exiä rannalla (7). 17.00 Kauhukeittiö. 15.00 Olimme valaanpyytäjiä. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). 14.15 #Subleffa: Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). 18.25 Emmerdale (12). 11.30 Jenni tapaa romaneja. 06.45 Myyrä ja Panda (S). 21.35 Tannbach, vartioitu kylä (16). 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.20 Päivän sää. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 14.00 Pilanpäiten. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 09.30 Emmerdale (7). 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.15 SM-viikko. 02.40 Napamiehet (7). 12.00 Emmerdale (7). 15.55 Avara luonto: Villi Patagonia. 02.20 Aurinkorannan tähtöset (S). 15.10 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 19.00–19.55 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). MAANANTAI 9.7. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.15 Elokuva: Ocean’s Eleven – korkeat panokset (12). SUB 06.15 Lastenohjelmaa. 20.55 Urheiluruutu. 11.30–14.35 Lippu rakkauteen. 10.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 11.00 Uusi päivä (S). 04.05 Ninja Warrior. 15.40 Treffit (S). 01.35 Rekkakuskit jäällä (7). 20.00 Heikoin lenkki. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 22.00 Vaimo takaisin (7). 21.00 #Subleffa: Yksin kotona (7). 16.20 Aarteenetsijät. 22.35 Top Gear. 11.00 Rantahotelli (S). 01.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 10.00 Doc Martin (7). 19.00–19.55 Historia: Holokaustin pakotunneli (12). 16.30 Salatut elämät (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 19.40 SM-viikko: Roller Derby. 12.30 Mutsi (S). 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Tanskalainen maajussi. 09.15 Riistametsällä. 16.30 Simpsonit (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.10 Suomen surkein kuski. 21.02 Lola ylösalaisin (12). 15.55 Onnenarpa. 12.51 Barbara Hannigan: myöhäisillan konsertti. 15.05 Leijonan luola USA. 00.15 Katastrofin anatomia (12). 11.28 Uusi päivä (S). 04.40–05.27 Lemmen viemää (7). 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 17.30 Salatut elämät (7). 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 22.40 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). (S). 10.00 Salatut elämät (7). 20.00–20.55 Gauguin – paratiisi horisontin takana. 16.15 Myytinmurtajat. 17.00 Yle Uutiset. 23.35 Katastrofin anatomia (12). 10.00 Elämä käännekohdassa. 21.00 #Subleffa: Winter’s Bone (12). 04.10–05.05 I Love You. 02.10 Napamiehet (7). 16.30 Salatut elämät (7). 08.41 Lulu ja lehmä (7). 20.55 Urheiluruutu. 15.00 SM-viikko: Kortteliajo. 17.00 Salatut elämät (7). 02.20 Crazy Ex-Girlfriend (S). 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 18.00 Yle Uutiset. 01.45 Arrow (16). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 18.25 Emmerdale (7). 15.48 Latela. 08.05 Sonic Boom (7). 21.30–22.25 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa + epilogi (12). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.50 Yle Uutiset. 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 00.00 Kupla. 23.05–00.00 Outlander – Matkantekijä (16). (S). 08.20 Sonic Boom (7). 11.00 MasterChef Suomi. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 11.30 –14.00Simpsonit (7). 07.00 Rusty Rivets (S). 20.00 Simpsonit (7). 20.00 Aarteenetsijät. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). TIISTAI 10.7. 11.05 Jumalanpalvelus. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.50–18.05 Katto (S). 02.05 Olipa kerran elämä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 20.00 Elokuva: Varasto (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 10.30 Leila kokkaa maalla. 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 20.30 Yle Uutiset. 06.55 Ylen Aamu-tv. 13.00 Leila kokkaa maalla. 03.05 Ulosottomiehet. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 19.50 Rantahotelli (S). 17.00 Kauhukeittiö. 14.45 Arkistokuvia: Kuusi runoilijaa (S). 18.30 Simpsonit (7). 17.15 Uusi Päivä (S). 15.45 Leijonan luola USA. 03.10 Australian rajalla. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.40 Arrow (16). 23.20–00.45 Paholaisen torvi: saksofonin tarina. 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.55 Heikoin lenkki. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.30 Casualty (12). 13.35 Kummeli (7). 23.35 Vares – Huhtikuun tytöt (16). 14.30 SM-viikko: Kahvakuula. 14.35 Maailman parhaat hupivideot. 21.30 Luottomies (12). 08.27 Merten syvyyksissä (7). 16.30 Simpsonit (7). YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Aallon harjalla. 20.00 La Señora (12). 18.30 Pokka pitää (S). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 13.10–14.25 Opri (S). 16.55 Pikku Kakkonen. 00.55 Punk’d Suomi. 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 18.30 Simpsonit (7). 12.00 Remontilla rahoiksi. 15.30 Remonttipiiskuri. (S). 20.00–00.10 YLE TEEMA. 15.55–16.49 Isä Matteon tutkimuksia (12). 14.20 Tanskan viimeinen miinakenttä. 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Leijonan luola USA. 20.00 Suomi on suomalainen. 06.55 Huomenta Suomi. 11.00–12.00 Illallinen äidille. 12.50 Kai L. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.01 Näin meillä (7). 15.55 Onnenarpa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.11 Pikku Roy (S). 16.30 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.00–00.30 YLE TEEMA. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18.15 Stugor. MTV3 06.30 Aamusää. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. 13.55 Kahlitsematon renessanssi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 11.00 Leo juhlii maailmalla. 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.50 Päivän kasvo. 17.55–19.56 YLE FEM. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 05.05–05.30 Mutsi (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 12.30 Täydellinen kesä (S). 16.00 Simpsonit (7). 14.00 Latela. 17.00 Salatut elämät (7). MTV3 06.30 Aamusää. 21.00 #Subleffa: Professori Uuno D.G. 14.55 Heikoin lenkki. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 18.00 Yle Uutiset. 01.35 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 09.30 Emmerdale (7). 14.27 Latela. 13.00 Gladiaattorit. 17.55–19.54 YLE FEM. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 21.00 Amazing Race. 16.00 Huvila & Huussi. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 19.30 Älä jäädy. 20.30 Perintö (12). 17.30 Salatut elämät (7). 09.13 Karvinen (7). 17.25 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. 19.10 SM-viikko: BMX Big Air. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.23 Korkeasaaren eläinlapset (S). 13.15–14.47 Kovanaama (7). 16.55 Pikku Kakkonen. 13.00 SM-viikko: Maahockey. 16.30 Salatut elämät (7). 20.58 Keno ja Synttärit. SUNNUNTAI 8.7. 01.10 Zoo (16). 17.00 Professor Green: Vaaralliset koirat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.12–17.20 La Señora (12). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 11.35 Dokumenttiprojekti: Anteeksiantamaton (12). 23.40 Rouva Ministeri (7). 13.30 Remontilla rahoiksi. 09.20 Viidakon veijarit (S). 21.00 A-studio. 15.05 Helsinki: Lyhyt elokuva Helsingistä (S). 14.35 Lintuvuorella. 13.10 Elokuva: Pokémon Heroes: Latios & Latias (7). 13.30 Järjen jättiläinen. 09.00 Yle Uutiset. 23.40 Radalla. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 22.50–00.20 Bad Luck Love (16). 15.55–16.48 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.00 Yle Uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18.20 Päivän kasvo. 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 09.30 Pokka pitää (S). 19.35 Ryhmä Pullman (12). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 18.20 Päivän kasvo. 14.45 Viimeinen tango (S). 07.00 Angry Birds Blues (S). 06.55 Huomenta Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.35 Formula 1 kooste: IsoBritannian osakilpailu. 13.10 Sarjakuvaelämää. 08.27 Galaxi. 18.10 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset. 17.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.45 Avara luonto: Villi Patagonia. 10.00 Tiedemakasiini. 20.30 Simpsonit (7). 14.35 Olipa kerran elämä. 10.50 Päivän kasvo. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Ninja Warrior. 19.00 Ninja Warrior. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 21.00 Selviytyjät. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 12.35 Euroopan ulkoraja Nigeriin?. 09.42 ZombieLars (12). 19.15 Yle Live: Ruisrock 2018. 17.30 Salatut elämät (S). 20.00 Paholaisen torvi: saksofonin tarina. 08.10 Sonic Boom (7). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 14.30 Vuosirenkaita. 08.28 Pertti ja Purtti (7). 12.08–12.30 Kioski Show. 11.28 Uusi päivä (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 12.10 Avara luonto: Myyttinen Kongo. 08.15 Galaxi. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Emmerdale (12). 09.20 Tiettömän taipaleen takana. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 22.45 Myytinmurtajat. 09.05 Mona Vampyyri (S). 20.00 Burgerimies. 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 15.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Huvila & Huussi. 13.05 Latela. 23.15 SM-viikko. 17.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 07.40 Sonic Boom (7). YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 22.25 Tulosruutu. 22.20 Päivän sää. 10.30 Leila kokkaa maalla. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 20.30 Sub.doc: Rauha ja murha. 09.20 Viidakon veijarit (S). 06.55 Huomenta Suomi. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 20.00 Heikoin lenkki. 12.00 Salatut elämät (S). 14.35 Kummeli (7). 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). 19.49 Anjan matkassa. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 07.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Chaplin (S). 19.20 Top Gear. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 11.00 Yle Uutiset. 14.55 Vain elämää. 12.00 Emmerdale (12). 21.00 Elokuva: National Treasure: Salaisuuksien kirja (12). 20.30 Simpsonit (7). 01.40 Kupla. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 16.00 Upeat skandikodit. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.35 F1 Extra. 23.35–00.30 Villiä hurjempi Mel Brooks. 17.00 Remonttipiiskuri. 18.00 Alva (S). 19.45 Eläinten ystävät. 19.00–20.50 Kohta 18 (12). 00.55 Illallinen äidille. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 14.00 Pilanpäiten. 08.10 Rusty Rivets (S). 20.15 FIFAn jalkapallon MM 2018: Ensimmäinen välierä. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 19.20 Päivän sää. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 12.00–16.48 YLE TEEMA. 17.30 Salatut elämät (7). 19.30 Älä jäädy. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 03.35 Rikoksista pahin (12). 11.00–12.00 Illallinen äidille. 17.25 Tanskalainen maajussi. 02.00 Ninja Warrior. 20.42 Tätä on vanhemmuus. 18.25 Emmerdale (7). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (7). 19.30 Onnela (S). 10.50 Päivän kasvo. 08.24 Galaxi. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 23.15–00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 09.00 Ystäväni Marlon (7). (S). 18.20 Päivän kasvo. 18.21 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 09.20 Viidakon veijarit (S). 19.15 Formula 1 Paalupaikka. 17.08 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 22.25 Juhliva saari (S). 20.00 Vain elämää. 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 14.35 Tinan matkassa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.00 Siskot. 12.00 Pientä pilaa. 12.49–13.20 Uusi päivä (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Elokuva: Ocean’s Twelve (S). 19.40 Luottomies (12). 17.10 Doc Martin (7). 19.20 F1 Extra. 23.30–00.10 Raja jota ei ylitetä (16). 09.30 Emmerdale (12). 20.45 Urheiluruutu. But I Lied. 21.00 #Subleffa: Robin Hood – varkaiden ruhtinas (16). 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 19.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 13.30 Remontilla rahoiksi. 02.20 Napamiehet (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). 09.05 Kasvokkain. 20.00 Simpsonit (7). (S). 08.50 Näin Norjassa. 18.00 Me kolme (S). 23.50 Kupla. 19.25 Tulosruutu. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 11.00 Yle alueuutiset. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 23.50 Sub.doc: Elämäni Peukaloisena. 18.30 Perilliset (12). 00.35 Sääntö-Suomi. 13.00 Leila kokkaa maalla. 18.19 Maatalon elämää (S). 18.00 Leijonan luola USA. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 15.35 Amazing Race. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 23.15–00.10 Ulkolinja: Turistit pysykää poissa. 12.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.15 SM-viikko: Jousiammunta. 11.00 Remonttipiiskuri. 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 09.08 Kesäleiri (7). 17.55–19.54 YLE FEM. 14.35 Unelmarempat. 15.50–16.48 Isä Matteon tutkimuksia (12). 22.20 Päivän sää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 11.00 Leijonan luola (S). 00.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 23.00 RäpID: Trap. 20.00 Pallon ympäri (7). 11.47 Käsityötaidetta Tanskasta. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.28 Uusi Päivä (S). 00.55 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 08.16 Tipu Touhukas (S). 22.55–00.10 Ornette: Made in America. 09.18 Minä ja ritarini (7). 11.30–14.00 Simpsonit (7). 18.18 Mitä ihmettä. 16.45 SM-viikko: Ultimate. 03.50–05.00 Astral-TV. 17.45 SM-viikko: Kanoottipoolo. 15.00 Yle Uutiset. 13.25 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (S). 22.00 Huuto syvyydestä (12). 15.00 Latela. 09.35 Kuninkaallinen akatemia (S). 11.30 Veljeni Leirikunkku (7). 13.30 Lofoottien kalamestari. 22.05 Ulkolinja: Vihreätä kultaa. 22.35 Prisma: Lemmikkien villi sydän. 14.00 Fantomas (7). 01.50 Top Gear. 13.35 Historia: Täydellinen rikos. 10.00 Hauskat kotivideot. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.55 Pikku Kakkonen. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 14.00 Uusi Päivä (S). 13.32 Latela. 16.30 Simpsonit (7). 04.35–05.16 Lemmen viemää (7). 19.25 Tulosruutu. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Starring – Taina Elg. 04.35–05.20 Ensitreffit alttarilla Australia. 18.00 BUU-perjantai. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.10–17.50 Vuoroin vieraissa (7). 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 23.00 Kerrostalojen prinsessat. 18.30 Steffi (7). 20.00 Simpsonit (7). 18.07 Lalla ja Mix (S). 21.40 Luottomies (12). 02.35 Australian rajalla. 10.00 Unelmakoti. 17.55–19.54 YLE FEM. 15.00 Yle Uutiset. 15.45 SM-viikko: Kriketti. 08.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.57 Keltapaita (S). 16.50 Novosti Yle. 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä E1/F2 – G1/H2. 22.25 Tulosruutu. 11.25 Riistametsällä. 16.30 Salatut elämät (S). 23.30 Yle Uutiset. 23.50 Sub.doc: Lapseni on apina. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.35 Päivä Ruotsissa. 17.00 Leijonan luola USA. 03.00 Game Night. 08.50 Line ja matka kehoihin (12). 14.42 Leevi and the Leavings. 18.00 Heikoin lenkki. 14.30 Toisenlaiset frendit. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 19.00 Yle Uutiset. 02.50 Anthony Bourdain maailmalla. 21.00 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud. 09.20 Viidakon veijarit (S). 16.20 Kesäksi kotiin. 20.15 FIFAn jalkapallon MM 2018: Toinen välierä. 01.05 Ina <3 porno (16). 13.25 Kulta-aika (S). 18.30 Simpsonit (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 18.09 Jontti tulee kylään. 02.55 Ninja Warrior. 13.55 Suomen hauskin tavis (S). 21.00 Kaappaus keittiössä. 20.30 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. 15.30 SM-viikko: Taekwondo. 22.25 Tulosruutu. 14.05 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 11.30 Salatut elämät (S). 18.10 Casualty (12). 18.00 Paavo Pesusieni (7). Turhapuro (7). 02.40 Rikoksista pahin (12). 18.55 3 huipun haaste. 02.20 Hurjat sääilmiöt. 14.30 Toisenlaiset frendit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Doc Martin (7). 20.00 Kotoisa. 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). 00.30 Alasti-klubi. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 21.50 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 18.30 Simpsonit (7). 08.50 Näin Norjassa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.15 Vintiöt Total Remix (S). 02.00 Australian rajalla. 11.00–12.00 Illallinen äidille. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. 03.15 Hurjat sääilmiöt. 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 03.40 Ninja Warrior. 10.00 Iloa puutarhasta. 07.05 Angry Birds Blues (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.48 Uusi Päivä (S). 22.05 ESL One Köln. 23.10 Yle Uutiset. 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 22.20 Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 00.40 Isänmaan puolesta (16). 11.05 Kesäksi kotiin. 08.53 Lulun luontoseikkailut (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.25 Sonic Boom (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.15 La Señora (12). 19.50 Luottomies (12). 17.55 Mökkireissu. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 10.00 Doc Martin (7). 01.15–05.00 ESL One Köln. 17.00 Leijonan luola USA. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 10.00 Leila kokkaa maalla. 16.50 Novosti Yle. 00.35 Rikospaikka. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 23.15–00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 15.25 Uusi Päivä (S). 21.05 Poldark (12). 15.30 Arktiset vedet. 12.22 Uusi päivä (S). 22.20 Tulosruutu. 20.00–00.05 YLE TEEMA. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.15 Kupla. 17.50 Putous. 15.50 Suomi on suomalainen. 22.45 Elokuva: Kaappaus merellä (16). 11.00 Blondit!. 08.21 Tenavat (7). 12.10 Hauskat kotivideot. 18.30 Pokka pitää (S). heinäkuuta 2018 PSM-sivuvaihto // Torstaina 5. 08.10 Rusty Rivets (S). 08.55 Paavo Pesusieni (7). 23.31–00.00 Kerrostalojen prinsessat. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 00.55 Teknavi. 19.00 Ninja Warrior. Gates päättää puhdistaa sukunsa maineen ja lähtee seikkailulle, joka kuljettaa hänet Pariisiin, Lontooseen ja jälleen takaisin Yhdysvaltoihin. 11.00 Yle alueuutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Pokka pitää (S). 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 23.55 Suomen surkein kuski. 18.30 Blondit!. 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä A1/B2 – C1/D2. 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä B1/A2 – D1/C2. 12.00 Kino Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 15.05 Exiä rannalla (7). 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 22.35–00.40 Kotikatsomo: Härmä (16). 11.30 Ikuisesti nuori. 13.00–13.55 Historia: Kuuban tarina. 18.20 Päivän kasvo. 08.25 Urheiluhullut (S). 21.05 A-studio. 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 10.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 19.25 Tulosruutu. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro (7). 22.20 Päivän sää. 15.55 Onnenarpa. 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 20.00 Suomen paras palomies. 06.50 Angry Birds Blues (S). 10.30 Leila kokkaa maalla. 15.05 SuomiLOVE. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. SUB 09.00 Lastenohjelmaa (S). 19.00 Napakymppi. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 14.00 Scorpion (12). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.00 Kino: Muukalaisten paratiisi (S). 14.00 Scorpion (12). SUB 06.10 Lastenohjelmaa (S). 13.10 Orpopojan valssi (S). 11.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 19.55 3 huipun haaste. 22.20 Päivän sää. 12.30 Mutsi (S). 09.30 Pokka pitää (S). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 21.00 Junamatka Eurooppaan. 03.15 Last Man on Earth (7). 07.25 Sonic Boom (7). 12.00 Emmerdale (12). 18.00 Kasper ja Petra (S). 20.00 Hauskat kotivideot. YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 15.28 Latela. 07.00 Angry Birds Blues (7)
ROBERT ZUCKERMAN. 22.45 Myytinmurtajat. 11.00 Pisara. 14.00 Scorpion (12). 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro (7). 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12). 03.05 Tyrant (16). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 21.00 A-studio. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.30 SM-viikko: Kahvakuula. 16.00 Uusi Päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 07.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 16.00 Simpsonit (7). 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 04.10–05.05 I Love You. 09.29 Steffi (7). YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 19.10 Tulosruutu. 16.00 Simpsonit (7). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 11.00 Yle Uutiset. 08.30 Alva (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 16.35 Päivä Ruotsissa. 19.00 Jenni tapaa romaneja. 15.48 Latela. 20.00 Burgerimies. 11.00 Yle alueuutiset. 16.12–17.20 La Señora (12). 18.00 MasterChef Suomi. 23.31–00.00 Kerrostalojen prinsessat. 10.00 Leila kokkaa maalla. 09.30 Emmerdale (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Gladiaattorit. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 08.27 Merten syvyyksissä (7). 23.40 Radalla. 04.15 NCIS: New Orleans (12). 20.00 Simpsonit (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 18.10 Urheiluruutu. 09.30 Pokka pitää (S). 07.00 Kung Fu Panda (7). 02.05 Olipa kerran elämä. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.30 Mutsi (S). 07.00 Angry Birds Blues (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 11.00 Blondit!. 03.00 Game Night. 23.45–00.15 Kesäksi kotiin. 07.50 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 14.45 Arkistokuvia: Kuusi runoilijaa (S). 12.40 Elämä käännekohdassa. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 00.35 Rikospaikka. 21.00 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud. 18.20 Päivän kasvo. 17.30 Salatut elämät (7). 14.35 Maailman parhaat hupivideot. 16.30 Simpsonit (7). 11.30 Salatut elämät (S). 18.30 Simpsonit (7). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 06.55 Ylen Aamu-tv. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. MTV3 06.30 Aamusää. 13.25 Kulta-aika (S). 13.00 Gladiaattorit. 08.53 Lulun luontoseikkailut (S). 10.00 Doc Martin (7). 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 17.30 Salatut elämät (7). 20.55 Urheiluruutu. 01.50 Exiä rannalla (7). 12.00 Pientä pilaa. 20.58 Keno ja Synttärit. SUB 06.15 Lastenohjelmaa. 13.30 Remontilla rahoiksi. 17.00 Salatut elämät (7). 10.50 Päivän kasvo. 08.20 Sonic Boom (S). 22.50–00.20 Bad Luck Love (16). 06.50 Angry Birds Blues (7). YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 12.00 Barbara Hannigan: luovuuden lähteillä. 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 19.00 Puutarhan pelastajat. 09.15 Riistametsällä. 20.00 Sub.doc: Maradona 86. 19.45 Eläinten ystävät. Bremer – autoromantikko. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.20 Päivän sää. YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 00.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 08.28 Jack (7). 18.15 SM-viikko: Jousiammunta. 14.42 Leevi and the Leavings. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 21.02 Lola ylösalaisin (12). 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (S). 01.50 Aurinkorannan tähtöset (7). 14.25 Kummeli (7). 22.55 Happy Valley, varjojen laakso (16). SUB 06.15 Lastenohjelmaa. 23.35 Vares – Huhtikuun tytöt (16). 17.00 Kauhukeittiö. 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (12). 13.32 Latela. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 23.15 SM-viikko. 17.10 Vintiöt Total Remix (S). 18.30 Perilliset (12). 15.50–16.48 Isä Matteon tutkimuksia (12). 12.30 Mutsi (S). 07.40 Sonic Boom (7). 23.00 Yle Uutiset. 08.28 Pertti ja Purtti (7). 19.10 Tulosruutu. 16.20 Kesäksi kotiin. 03.40 Leijonan luola (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.30 Salatut elämät (S). 20.00 Suomi on suomalainen. 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 18.07 Lalla ja Mix (S). 02.40 Rikoksista pahin (12). 19.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 13.00 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. 17.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 17.45 SM-viikko: Kanoottipoolo. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.30 Simpsonit (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00–09.51 Casualty (12). 08.55 Paavo Pesusieni (7). 21.00 Kohteessa: Venäjä. 16.15 Myytinmurtajat. 10.30 Leila kokkaa maalla. 19.25 Tulosruutu. 14.28 Uusi Päivä (S). 09.08 Kesäleiri (7). 19.00 Ninja Warrior. 15.50 A-studio. 21.00 Kino Klassikko: Parade (S). 22.50 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 16.00 Simpsonit (7). (S). 23.10 Yle Uutiset. 01.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 17.00 Leijonan luola USA. 17.55–19.54 YLE FEM. 20.55 Urheiluruutu. 21.30 Elokuva: Pohjolan Pariisi (7). 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 18.00 Heikoin lenkki. 15.15 La Señora (12). 14.00 Pilanpäiten. 13.40 Faruza (S). 16.50 Novosti Yle. SUB 09.00 Lastenohjelmaa (S). 13.30 Lofoottien kalamestari. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.30 Sub.doc: Rauha ja murha. 18.25 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.30 Simpsonit (7). 09.30 Emmerdale (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.15 Uusi Päivä (S). 04.35 Middle (S). 16.50 Novosti Yle. 22.30 Yle Uutiset. 08.50 Line ja matka kehoihin (12). 20.15 FIFAn jalkapallon MM 2018: Ensimmäinen välierä. LAUANTAI 7.7. 09.55 Yle Uutiset. 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä F1/E2 – H1/G2. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 01.15–05.00 ESL One Köln. 03.10 Australian rajalla. 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuron veli (S). 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 00.30 Alasti-klubi. YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 15.55 Onnenarpa. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. 20.00 Bumtsibum. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 12.00 Emmerdale (7). 13.10–14.25 Opri (S). 04.40–05.00 Astral-TV. 15.50–16.45 Prisma: Lemmikkien villi sydän. 02.20 Crazy Ex-Girlfriend (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 07.25 Sonic Boom (7). 22.00 Kupla. 10.30 Salatut elämät (S). 22.20 Päivän sää. 14.20 Tanskan viimeinen miinakenttä. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 15.00 Uusi Päivä (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.28 Uusi päivä (S). 12.35 Ratsastuksen maailma. 19.40 Luottomies (12). 02.00 Australian rajalla. 21.30–22.25 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa + epilogi (12). 20.00–00.10 YLE TEEMA. 19.00 Kriminalisti (12). 15.00 Yle Uutiset. 13.30 Sarekin puistonvartija. 12.00–12.54 Villiä hurjempi Mel Brooks. 09.20 Viidakon veijarit (S). 14.35 Kummeli (7). 09.25 Peter Pan (7). 22.35–00.40 Kotikatsomo: Härmä (16). 06.40 LEGO City (S). 23.15–00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 13.15–14.47 Kovanaama (7). 19.00 Vain elämää. 21.00 #Subleffa: Professori Uuno D.G. 21.00 Elokuva: Top Gun – lentäjistä parhaat (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Vaimo takaisin (7). 21.00 Elokuva: National Treasure: Salaisuuksien kirja (12). 03.25 Hurjat sääilmiöt. 23.00 Line ja matka kehoihin (12). 16.55 Pikku Kakkonen. 19.55 3 huipun haaste. 23.15–00.10 Ulkolinja: Turistit pysykää poissa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Pokka pitää (S). 16.50 Novosti Yle. 09.30 Pokka pitää (S). 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 13.30 Remontilla rahoiksi. 06.55 Ylen Aamu-tv. 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 09.00 Minun totuuteni. 00.35 Sääntö-Suomi. 15.05 Pisara. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.10–15.40 Elossa 24h. 17.00 Salatut elämät (S). 13.10 Sarjakuvaelämää. 16.00 Upeat skandikodit. 13.55 Fantomas (7). 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 02.20 Hurjat sääilmiöt. 18.10 Urheiluruutu. 23.00 Deutschland 83 (16). 13.30 Remontilla rahoiksi. 08.24 Galaxi. 18.30 Simpsonit (7). 11.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Top Gear. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 16.00 Pallon ympäri. 14.55 Heikoin lenkki. 14.05 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Pikku Kakkonen. 16.30 Salatut elämät (7). 09.20 Viidakon veijarit (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 10.00 Salatut elämät (7). 09.59 Veljeni Leirikunkku (7). 10.00 Hauskat kotivideot. 09.00 Yle Uutiset. 11.00–12.00 Illallinen äidille. 09.05 Kasvokkain. 09.48 Kammokatu (7). 14.45 Viimeinen tango (S). 18.30 Unelmakoti. 17.00 Yle Uutiset. 12.10 Avara luonto: Myyttinen Kongo. (S). 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 14.35 Olipa kerran elämä. 12.00 Emmerdale (12). 22.35 Formula 1 kooste: IsoBritannian osakilpailu. 21.00 #Subleffa: Independence Day – maailmojen sota (12). 19.00 Ikuisesti nuori. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.30 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. –12.7. 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 22.20 Päivän sää. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 19.10 SM-viikko: Trialpyöräily. 17.10 Doc Martin (7). 15.40 Treffit (S). 23.00 RäpID: Trap. 23.26–01.05 Kummeli V (12). 11.00–12.00 Illallinen äidille. 22.05 Ulkolinja: Vihreätä kultaa. 08.40 Tallitytöt. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 14.55 Vain elämää. 12.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 02.50 Anthony Bourdain maailmalla. 14.00 Scorpion (12). 16.20 Uusi Päivä (S). 06.55 Huomenta Suomi. 15.00 Remonttipiiskuri. 14.50–15.15 Kummeli (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 02.40 Grillit huurussa (S). 18.00 Kasper ja Petra (S). 10.30 Leila kokkaa maalla. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Luottomies (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Simpsonit (7). 16.00 Huvila & Huussi. 18.20 Päivän kasvo. 08.10 Sonic Boom (7). 02.55 Ninja Warrior. 15.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä E1/F2 – G1/H2. 18.25 Emmerdale (12). 22.35 Myytinmurtajat. 01.35 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). heinäkuuta 2018 TV VIIKKO 6. (S). 11.00 MasterChef Suomi. 11.00 Formula 1: Iso-Britannian osakilpailu. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.35 Amazing Race. 15.28 Latela. 15.00 Yle Uutiset. SUB 06.10 Lastenohjelmaa (S). 16.05 Mestareiden mestari. 08.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 13.10 Elokuva: Pokémon Heroes: Latios & Latias (7). 12.30 Mutsi (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 00.15 Katastrofin anatomia (12). 18.00 Minä osaan! (S). 15.30 Remonttipiiskuri. 11.05 Kesäksi kotiin. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 07.25 Sonic Boom (7). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 14.15 #Subleffa: Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). 20.00 Luottomies (12). 20.30 Simpsonit (7). 04.05 Ninja Warrior. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 19.50 Luottomies (12). 12.22 Uusi päivä (S). MTV3 06.30 Aamusää. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 16.00 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 06.55 Ylen Aamu-tv. 18.00 Ex-Onnelliset (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.40 Kupla. 17.25–00.54 YLE FEM. 03.00 Ex on the Beach Ruotsi. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset. 07.00 Rusty Rivets (S). 11.00 Rantahotelli (S). 13.00 Leila kokkaa maalla. 09.20 Viidakon veijarit (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 11.00 Tulevaisuuden tekniikkaa. 03.20 NCIS: New Orleans (12). 17.10 Doc Martin (7). 11.00 Yle Uutiset. 21.00 #Subleffa: Robin Hood – varkaiden ruhtinas (16). 15.00 Latela. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.25 Tulosruutu. 09.00 Hauskat kotivideot. 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). 19.40 SM-viikko: Roller Derby. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.55 Urheiluruutu. 16.30 Salatut elämät (7). 13.20 Mä oksalla ylimmällä (S). 12.40 Kummeli (7). 01.45 Arrow (16). 23.15 SM-viikko. 06.50 Angry Birds Blues (S). 17.10 Doc Martin (7). 16.30 Salatut elämät (S). 16.50 Novosti Yle. 05.00–05.45 Ensitreffit alttarilla Australia. 20.00 Aarteenetsijät. 15.00 SM-viikko: Rantavesipallo. 08.05 Sonic Boom (S). 14.05 La Señora (12). 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 19.00–19.40 Vuoroin vieraissa (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.00 Pilanpäiten. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.45 Leijonan luola USA. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 00.55 Top Gear. 11.05 Yle alueuutiset. 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 23.40 Rouva Ministeri (7). 13.55 Suomen hauskin tavis (S). 20.30 Simpsonit (S). 20.35 Unelma mestaruudesta. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 18.21 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 09.18 Minä ja ritarini (7). MTV3 06.30 Aamusää. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.42 ZombieLars (12). 18.55 3 huipun haaste. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 15.00 Yle Uutiset. 17.55–19.54 YLE FEM. SUB 09.00 Poikamiesboksi (7). 13.05 Latela. 20.00–00.17 YLE TEEMA. 12.30–13.20 Casualty (12). 07.25 Kung Fu Panda (7). 20.00 Simpsonit (7). 07.00 Angry Birds Blues (7). 21.00 Allsång på Skansen. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 20.00–00.30 YLE TEEMA. 19.39 Sportnytt. MTV3 06.30 Aamusää. 22.35 Top Gear. 17.50 Putous. 12.00 Kotiseutu (7). 19.00 Ninja Warrior. 18.30 Pokka pitää (S). 17.00 Yle Uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.05 Näytön paikka (7). 16.05 Myytinmurtajat. 18.30 Pokka pitää (S). 15.55–16.49 Isä Matteon tutkimuksia (12). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Fantomas (7). 08.20 Sonic Boom (7). 20.30 Yle Uutiset. 10.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.49 Anjan matkassa. 10.00 Unelmakoti. 19.30 Onnela (S). 15.50 A-studio. 07.00 Kung Fu Panda (7). 18.30 Simpsonit (7). 09.56 Tipu Touhukas (S). 14.27 Latela. 12.35 Burgerimies. 15.55 Onnenarpa. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). Tutkimuksissa paljastuu joukko maailman tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. 19.00–19.55 Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus. 19.30 Älä jäädy. 18.00 Heikoin lenkki. 11.00 Yle alueuutiset. 19.20 Päivän sää. 16.00 Simpsonit (7). 09.20 Tiettömän taipaleen takana. 14.00 Uusi Päivä (S). 08.41 Lulu ja lehmä (7). 11.30 –14.00Simpsonit (7). 11.30 Veljeni Leirikunkku (7). 19.00–19.55 Historia: Holokaustin pakotunneli (12). 18.25 Emmerdale (12). 20.00 Suomen paras palomies. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.10 Zoo (16). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Simpsonit (7). 13.55 Napakymppi. 22.20 Päivän sää. 09.30 Pokka pitää (S). 20.30 Perintö (12). 16.10–17.20 RSO Musiikkitalossa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.15 Stugor. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 20.00 Heikoin lenkki. 17.00 Leijonan luola USA. 14.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 10.50 Päivän kasvo. 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (7). 14.55 Heikoin lenkki. 08.10 Rusty Rivets (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30–14.20 Casualty (12). 20.00 Simpsonit (7). 21.00 Amazing Race. 15.30 Casualty (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.15 FIFAn jalkapallon MM 2018: Toinen välierä. 08.25 Lassie (7). 21.00 Stadi vs. 00.35 Arman Pohjantähden alla (S). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 19.20 Päivän sää. 20.00–00.05 YLE TEEMA. 11.55 Uusi päivä (S). 16.50 Novosti Yle. 13.55 Napakymppi. 08.10 Rusty Rivets (S). 15.30 SM-viikko: Taekwondo. 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 23.35 Katastrofin anatomia (12). 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). 10.30 Leila kokkaa maalla. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 Leijonan luola USA. 23.10 Suomen surkein kuski. 10.30 Salatut elämät (7). 09.15 Bon (S). 22.25 Tulosruutu. 22.30 Yle Uutiset. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 20.00 La Señora (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.35 Dokumenttiprojekti: Anteeksiantamaton (12). 13.00 Gladiaattorit. 09.30 Emmerdale (7). 09.01 Näin meillä (7). 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.00 Tiedemakasiini. (S). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 18.57 Keltapaita (S). 15.20 Latela. 23.30 Yle Uutiset. 18.30 Pokka pitää (S). 18.30 Pokka pitää (S). 02.20 Aurinkorannan tähtöset (S). 07.00 Rusty Rivets (S). 23.05 Arrow (16). 12.30 RSO Musiikkitalossa. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 20.55 Urheiluruutu. 17.25 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.10 Rusty Rivets (S). 12.00 Emmerdale (12). 11.00 Tanskalainen maajussi. 20.00 Pallon ympäri (7). YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Aallon harjalla. 19.20 Top Gear. 12.00 MasterChef Suomi. 17.30 Salatut elämät (S). 17.00 Kauhukeittiö. 11.47 Käsityötaidetta Tanskasta. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (7). 09.30 Emmerdale (12). 23.15 Elokuva: Ocean’s Eleven – korkeat panokset (12). 12.30 Mutsi (S). 18.25 Emmerdale (12). 21.10 Kino: The Double – kaksoisolento (12). 19.00 Ninja Warrior. 17.55–00.00 YLE FEM. 06.55 Huomenta Suomi. 22.35 F1 Extra. 18.11 Pikku Roy (S). 03.15 Last Man on Earth (7). 15.25 Uusi Päivä (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.55 Hauskat kotivideot. 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 18.10 Casualty (12). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 18.30 Blondit!. 23.30 Pukumiehet (7). 09.00 Suomen hauskin tavis (S). 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 16.30 Simpsonit (7). 09.14 Koiruli ja Kaija (S). 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 00.55 Teknavi. 08.24 Galaxi. 11.00 Yle alueuutiset. 12.30 Täydellinen kesä (S). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 08.05–08.55 Avara luonto: Villi Patagonia. 22.35 Say What. 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 10.00 Jumalanpalvelus. 20.00 Remonttipiiskuri. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 23.15 Kupla. 12.00 Kino: Muukalaisten paratiisi (S). 22.15 Savuava ase (16). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 10.05 Historia: Viikinkien jäljillä. 17.45 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 18.00 Samassa liemessä. 06.50 Angry Birds Blues (S). 08.50 Näin Norjassa. 20.00 Paholaisen torvi: saksofonin tarina. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 09.26 Otso ja sopulit (7). 22.35 F1 Extra. 13.00 Gladiaattorit. 06.55 Huomenta Suomi. 02.55 Ninja Warrior. 21.00 Kaappaus keittiössä. 00.55 Punk’d Suomi. 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (12). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 16.55 Pikku Kakkonen. heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 5. 04.50–05.40 Ensitreffit alttarilla Australia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.50 Suomi on suomalainen. 22.25 Tulosruutu. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 11.25 Riistametsällä. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 19.20 Päivän sää. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.55 Huomenta Suomi. 04.35–05.20 Ensitreffit alttarilla Australia. 12.35 Euroopan ulkoraja Nigeriin?. 15.05 Helsinki: Lyhyt elokuva Helsingistä (S). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.30 Toisenlaiset frendit. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 22.55–00.10 Ornette: Made in America. 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa. 21.05 A-studio. Tarina käynnistyy, kun Ben Gatesin (Nicolas Cage) esi-isää epäillään osalliseksi Abraham Lincolnin salamurhaan. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). (S). Perjantaina 6. 14.35 Selviytyjät. 23.00 Kerrostalojen prinsessat. 09.05 Mona Vampyyri (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 18.30 Marren julkkiskampaamo. 08.21 Tenavat (7). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.25 Tulosruutu. 12.50 Kai L. 20.30 Yle Uutiset. 18.23 Korkeasaaren eläinlapset (S). 09.13 Karvinen (7). 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 15.05 Exiä rannalla (7). 09.30 Chaplin (S). 18.19 Maatalon elämää (S). 03.35 Rikoksista pahin (12). 01.10 Arman Pohjantähden alla (7). 09.30 Pokka pitää (S). 08.27 Galaxi. 13.00 Leila kokkaa maalla. 09.12 Kirjajuttuja. 11.00–12.00 Illallinen äidille. 12.00 Kino Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit (12). 20.30 Yle Uutiset. 13.00 Leila kokkaa maalla. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Vain elämää. 22.35 Top Gear. 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa. 13.10 Orpopojan valssi (S). 23.50 Sub.doc: Lapseni on apina. 16.00 Huvila & Huussi. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Ystäväni Marlon (7). 17.00 Leijonan luola USA. 17.25 Tanskalainen maajussi. 11.00 Remonttipiiskuri. 22.20 Tulosruutu. 02.25 Alasti-klubi. 22.45 Elokuva: Wallander: Kaipaus (16). KESKIVIIKKO 11.7. 04.40–05.27 Lemmen viemää (7). 20.30 Simpsonit (12). 00.40 Arrow (16). 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 11.00 Yle alueuutiset. 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 21.35 Tannbach, vartioitu kylä (16). 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 19.45 Eläinten ystävät. 02.25 Arrow (16). 02.45 Rysän päällä. 13.00 Leila kokkaa maalla. 18.25 Tänk om (S). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 #Subleffa: Winter’s Bone (12). 19.15 Yle Live: Ruisrock 2018. 08.59 Galaxi. 08.05–08.49 Puutarhan pelastajat. 15.55 Onnenarpa. 16.45 Elokuva: Odottamaton ehdotus (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.35 Prisma: Lemmikkien villi sydän. 18.00 Me kolme (S). 12.55 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.35 Historia: Täydellinen rikos. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.18 Syrhämä (7). 17.00 Mökkireissu. 10.00 Tiedemakasiini. 21.00 Selviytyjät. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 3 – syntiset (12). 16.30 Salatut elämät (7). 02.50 Viikingit (16). 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.40 112 (7). 12.51 Barbara Hannigan: myöhäisillan konsertti. 18.30 Simpsonit (7). 16.25 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 08.50 Näin Norjassa. 01.30 Salvation (12). 21.00 Elokuva: Beck: Japanilainen maalaus (16). 18.25 Emmerdale (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 23.55 Suomen surkein kuski. 01.25 Arrow (16). 16.48 Uusi Päivä (S). 16.20 Aarteenetsijät. 00.55 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Elämä käännekohdassa. 10.30 Jaksa paremmin. 11.00 Uusi päivä (S). 00.55 Illallinen äidille. 22.00–00.54 Ängelby (12). 17.00 Mestareiden mestari. 17.00 Salatut elämät (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 19.25 Tulosruutu. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 01.50 Top Gear. 22.05 ESL One Köln. 17.50–18.05 Katto (S). 14.00 Scorpion (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 17.05 Elokuva: Hei, me lennetään! (12). 01.40 Rekkakuskit jäällä (7). 18.45 Bonusperhe (12). 17.25–20.00 YLE FEM. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 17.55–19.54 YLE FEM. 21.30 Luottomies (12). 09.30 Chaplin (S). 17.00 Yle Uutiset. 22.40 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 20.00 Hauskat kotivideot. 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 17.55–19.56 YLE FEM. 14.30 Vuosirenkaita. 13.25 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (S). 22.00 SuomiLOVE. 06.50 Angry Birds Blues (S). 03.15 Hurjat sääilmiöt. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. SUB 06.10 Lastenohjelmaa. 17.00 Leijonan luola USA. 15.45 SM-viikko: Kriketti. 19.50 Pilanpäiten. 14.45 Leijonan luola USA. 20.55 Urheiluruutu. 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 12.00–16.48 YLE TEEMA. 10.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 23.50 Kupla. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 11.00 Leijonan luola (S). 20.45 Urheiluruutu. 18.20 Päivän kasvo. 06.55 Ylen Aamu-tv. 10.00 Doc Martin (7). 17.10 Doc Martin (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 10.00 Doc Martin (7). 07.25 Kung Fu Panda (7). 19.00 Ninja Warrior. 18.30 Steffi (7). 21.00 Elokuva: Ocean’s Twelve (S). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 18.00 MasterChef Suomi. 02.40 Napamiehet (7). 19.25 Tulosruutu. ELOKUVA: National Treasure: Salaisuuksien kirja maanantaina 9.7.2018 klo 21.00. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 07.05 Angry Birds Blues (S). 00.36 Aallonmurtaja (12). 00.10–01.45 Tannbach, vartioitu kylä (16). 14.35 Lintuvuorella. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 09.57 Keltapaita (S). 15.00 Yle Uutiset. MAANANTAI 9.7. 18.00 Alva (S). (S). 09.20 Viidakon veijarit (S). 20.00–20.55 Gauguin – paratiisi horisontin takana. 22.25 Tulosruutu. 15.05 Leijonan luola USA. 10.00 Doc Martin (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.55 Paavo Pesusieni (7). 15.00 Olimme valaanpyytäjiä. 16.45 SM-viikko: Ultimate. 02.30 Australian rajalla. 18.09 Jontti tulee kylään. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 00.40 Isänmaan puolesta (16). 17.00 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 04.30–05.25 Hurjat sääilmiöt. 04.10 Middle (S). 10.50 Päivän kasvo. 15.55 Onnenarpa. 14.00 Latela. 12.00 Salatut elämät (S). 21.05 Kotikatsomo: Härmä (16). 03.55 Ninja Warrior. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 05.10–05.40 Rikospaikka. 21.05 Poldark (12). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Tinan matkassa. 13.00 Siskot. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.45 Avara luonto: Villi Patagonia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.50 Napamiehet (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.39 Sportnytt. 12.00–16.49 YLE TEEMA. 17.00 Salatut elämät (S). 01.05–01.45 Odyssey (16). (S). 08.55 Paavo Pesusieni (7). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 11.28 Uusi päivä (S). 15.00 Yle Uutiset. 08.59 Galaxi. TORSTAI 12.7. 20.00 Simpsonit (7). 23.55–00.17 RäpID: G-funk. 12.00 Emmerdale (12). 16.20 Vihreämpi elämä. 09.21 Pippuriparrat. 01.05 Ina <3 porno (16). 01.15–05.00 ESL One Köln. 23.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Junamatka Eurooppaan. Turhapuro (7). 16.00 Huvila & Huussi. 11.30 Ikuisesti nuori. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 23.55 Tuubi. 17.00 Kenen kotona?. But I Lied. 16.30 Simpsonit (7). 03.50–05.00 Astral-TV. 19.50 Rantahotelli (S). 06.55 Huomenta Suomi. 12.49–13.20 Uusi päivä (S). 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Aallon harjalla. 02.30 Hurjat sääilmiöt. 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 00.00 Kupla. 22.00 Villi kortti. 18.00 BUU-perjantai. 07.00 Rusty Rivets (S). 19.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 16.55 Pikku Kakkonen. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 16.30 Salatut elämät (S). 00.55 Sub.doc: Maradona 86. 11.00 Elämää Philadelphiassa (7). 15.55 Onnenarpa. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.00–16.48 YLE TEEMA. 10.50 Päivän kasvo. 13.00–13.55 Historia: Kuuban tarina. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 09.05 Avara luonto: Majavien valtakunta. 09.30 Emmerdale (12). 08.35 Sonic Boom (7). 12.00–16.50 YLE TEEMA. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.08–12.30 Kioski Show. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.40–13.10 Elämä käännekohdassa. Lande. 14.55 Vain elämää. 17.00 Leijonan luola USA. 23.00 Pallon ympäri. 12.30 FIFAn jalkapallon MM 2018. 14.55 Fantomas (7). SUB 06.15 Lastenohjelmaa.a (S). 10.30 Leila kokkaa maalla. 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä B1/A2 – D1/C2. 23.05–00.00 Outlander – Matkantekijä (16). 17.00 Salatut elämät (7). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 02.00 Tyrant (16). 09.20 Viidakon veijarit (S). 16.05 Leijonan luola USA. 19.50 SM-viikko: Drifting. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.00 Elämä käännekohdassa. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Huuto syvyydestä (12). 10.00 Yle Uutiset. 11.30–14.35 Lippu rakkauteen. 18.55 Top Gear. 20.00 Elokuva: Varasto (12). 20.00–20.55 La Señora (12). 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 12.30 Mutsi (S). 02.00 Ninja Warrior. 16.00 Myytinmurtajat. 22.25 Juhliva saari (S). 09.35 Kuninkaallinen akatemia (S). 19.00 Ninja Warrior. 23.10 Ennen kuolemaa (16). 13.45 Starring – Taina Elg. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 22.45 #Subleffa: Yksin kotona (7). 15.00 Yle Uutiset. (S). 12.20 Syötävät sävelet: Madame Bénédictine. 04.35–05.16 Lemmen viemää (7). 09.05 Mona Vampyyri (S). 13.55 Kahlitsematon renessanssi. 01.50 Sub.doc: Lapseni on apina. 08.20 Galaxi. 15.05 SuomiLOVE. 10.30 Kaikkea kaupan. 08.25 Urheiluhullut (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 23.35–00.35 Ennen kuolemaa (16). 01.40 Kupla. 22.15 Viikon sää. 11.00 Leo juhlii maailmalla. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 20.30 Yle Uutiset. 00.10 Rankat duunit. TIISTAI 10.7. 07.25 Kung Fu Panda (7). (S). 21.25 Kino: Tytöt (7). 08.50 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 20.00 Heikoin lenkki. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 01.25 Sub.doc: Rauha ja murha. 02.10 Napamiehet (7). 17.10–17.50 Vuoroin vieraissa (7). 09.42 ZombieLars (12). 06.50 Angry Birds Blues (S). 15.00 SM-viikko: Kortteliajo. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti. 10.30 Leila kokkaa maalla. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. SUNNUNTAI 8.7. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona (7). 11.30 Jenni tapaa romaneja. 19.20 F1 Extra. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Uusi päivä (S). 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Puolivälierä A1/B2 – C1/D2. 16.55 Pikku Kakkonen. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 19.00–20.50 Kohta 18 (12). 08.55 Paavo Pesusieni (7). 18.14 Kulmikkaat kaverit (S). 00.05 Top Gear. 10.00 Iloa puutarhasta. YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 15.55–16.48 Isä Matteon tutkimuksia (12). 20.00 La Señora (12). 12.40 Elämä käännekohdassa. 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 12.00 Emmerdale (7). 01.00 Grillit huurussa (S). 13.30 Järjen jättiläinen. 02.20 Napamiehet (S). 22.35 Isänmaan puolesta (16). 11.00–11.15 Luolateoreetikot (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.20 Päivän kasvo. 19.20 Päivän sää. 16.00 Huvila & Huussi. 03.40 Last Man on Earth (7). 17.55 Mökkireissu. 18.13 Kaverini Tuuve (S). 23.30–00.10 Raja jota ei ylitetä (16). 20.00 Elossa 24h. 08.15 Galaxi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.10 SM-viikko: BMX Big Air. 13.30 Remontilla rahoiksi. 12.00 Remontilla rahoiksi. 23.15–00.15 FIFAn jalkapallon MM 2018. 08.25 Sonic Boom (7). 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.00 Scorpion (12). 11.15–11.20 Kioski LIFE. 14.05 Gösta ”Göde” Sundqvist. 21.40 Luottomies (12). 15.10 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 19.30 Älä jäädy. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.00 Napakymppi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.35 Rekkakuskit jäällä (7). 16.50 Novosti Yle. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.15–18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Australia. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 23.35–00.30 Villiä hurjempi Mel Brooks. 18.55 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 07.05 Angry Birds Blues (S). 03.05 Ulosottomiehet. PERJANTAI 6.7. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 23.20–00.45 Paholaisen torvi: saksofonin tarina. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 03.40 Ninja Warrior. 12.10 Hauskat kotivideot. 11.00 Salatut elämät (S). 21.50 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.18 Mitä ihmettä. 10.00 Unelmien puutarhat. 20.00 Napakymppi. 20.30 Minun totuuteni. 17.00 Professor Green: Vaaralliset koirat. 13.00 SM-viikko: Maahockey. Gates päättää puhdistaa sukunsa maineen ja lähtee seikkailulle, joka kuljettaa hänet Pariisiin, Lontooseen ja jälleen takaisin Yhdysvaltoihin. 08.16 Tipu Touhukas (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 13.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 17.10 Doc Martin (7). 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 09.20 Yleisurheilun nuorten U20 MM. 22.25 Tulosruutu. 18.20 Päivän kasvo. 20.00 Kotoisa. 14.00 Kaunis elämä. 13.35 Kummeli (7). 10.00 Maailman parhaat hupivideot. 14.30 Toisenlaiset frendit. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 15.55 Avara luonto: Villi Patagonia. 11.05 Jumalanpalvelus. 17.00 Remonttipiiskuri. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.05 Urheiluruutu. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 19.45 SuomiAreena – kesän kuumimmat keskustelut. 21.00 Radalla. 10.50 Päivän kasvo. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 19.35 Ryhmä Pullman (12). 01.25 Nuori MacGyver (12). 19.15 Formula 1 Paalupaikka. 12.00 Bodo – kabareekuningas (12). 02.35 Australian rajalla. 13.00 Gladiaattorit. MTV3 06.30 Aamusää. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 22.45 Elokuva: Kaappaus merellä (16). 20.30 Simpsonit (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.11 Inui (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN PSM-sivuvaihto // Torstaina 5. 17.30 Salatut elämät (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Punk’d Suomi. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 08.05 Sonic Boom (7). 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 10.00 Doc Martin (7). 20.30 Simpsonit (7). 05.05–05.30 Mutsi (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 21.50 Yle Uutiset. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.00–12.00 Illallinen äidille. 15.30 Arktiset vedet. 14.00 Scorpion (12). 20.42 Tätä on vanhemmuus. 14.35 Unelmarempat. 17.08 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 22.25 Tulosruutu. 20.00 Kesäksi kotiin. 23.15–00.05 Yle Live: EBBA Awards 2018. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 22.20 Päivän sää. 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2018. 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 17.15 Vintiöt Total Remix (S). (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.30 Simpsonit (7). 09.30 Pokka pitää (S). 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 21.00 Yle Live: Ruisrock 2018. 18.25 Emmerdale (7). 23.50 Sub.doc: Elämäni Peukaloisena. 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 07.40 Sonic Boom (7)
Sää oli ensimmäistä kertaa sateinen tämän kesän KRV:llä Kajaanissa. 48,00€ Kampanjatunnus 18MK3 KESÄKAVERI 3 kuukaudeksi 25€ Norm. heinäkuuta Hotelli Kalevalaan Kuhmossa. Eniten kupelaisia on mennyt mukaan miesten pitkille matkoille sarjassa H60AL. Kilpailualue on Jormualla. Kilpailuun osallistutaan tekstiviestillä. KuPe:n suunnistusteltoilla oli tunnelma eilen Kajaanissa päivän mukainen. H70-sarjassa Kauko Kilpeläinen voitti avauspäivän osakilpailun ja oli toisessa toinen viikon puolivälissä. Eliittisarjoissa H21E:n yhteiskilpailua johti Tampereen Pyrinnön ruotsalainen Johan Runesson ja naisten D21E:tä lähes kahdeksan minuutin erolla Paimion Rastin latvialainen suunnistaja Inga Dambe. asti kotimaan talouksiin, joihin ei nyt tule Kuhmolaista. Osallistu! 15€ Norm. Viimeinen suunnistuspäivä kovinpien sarjojen takaa-ajoineen on tänään perjantaina. KRV 2018 alkoi viime sunnuntaina ja jatkui eilen torstaina. 1963 syntyneiden kohtauspaikka, jossa tapaamisesta on tiedotettu jo pitkin vuotta. D16E 4,9 + 4,9 km: 10.) Pääkkönen Nea 2.01,46 33.) Triipponen Vanni 4.46,59 H21A 9,5 + 9,7 km: 9.) Juntunen Jukka-Pekka 3.13,50 H21B 6,2 + 5,9 km: 2.) Kilpeläinen Matti 2.37,36 H60AL 4,0 + 3,9 km: 7.) Immonen Pentti 1.50:55, 16.) Manninen Pentti 2.12,59, 17.) Innilä Ari 2.15,31 H65A 5,0 + 5,1 km: 31.) Pääkkönen Ari 2.30,30 H70AL 3,6 + 3,6 km: 2.) Kilpeläinen Kauko 1.30,16 H12TR 2,3 + 2,3 km: 15.) Kinnunen Eeli 1.07,45 , 22.) Triipponen Vetja 1.36,13 D35A 5,7 + 5,9 km: 14.) Vanhala Annastiina 3.23,59 D50B 3,2 + 3,4 km: 3.) Kyllönen Marjut 1.42,55 D60A 3,2 + 3,5 km: 18.) Juntunen Eija 2.04,25 H18E 7,5 + 7,4 km: 15.) Malinen Hannu 2.31,34 Mukana myös Kinnunen Linda, Huotari Arto, Pääkkönen Mikko sekä kuntosuunnistajia. KÄTEVÄSTI VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/ lomatarjous TILAA KUHMOLAINEN! 10 Tarjous on voimassa 31.7. Ikäluokalla on oma Facebook-ryhmä Kuhmon Klaani /v. Hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Ilmoittautumista toivotaan 13.7. Siihen osallistui noin 60 henkilöä. Kupe:sta hyvin suunnistajia Kainuun Rastiviikolla KRV 2018 Kajaani tilanne kahden osakilpailun jälkeen. mennessä Hotelli Kalevalaan. Eilinen oli ensimmäinen sateinen ja hieman tuulinenkin päivä. 32,00€ Kampanjatunnus 18MK2 KESÄKAVERI 2 kuukaudeksi TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti “KUH TILAA kampanjatunnus, nimi, osoite, sähköpostiosoite” numeroon 13234. Hinta 0,90€. Kuntosarjalaiset huomioituna määrä nousee huomattavasti suuremmaksi. heinäkuuta 2018 Kivakisat 2. Matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa on ONNENNUMEROSI! Seuraa kesäkisaa Kuhmolaisesta ajalla 10.– 28.7. Ohjelmassa omakustanteinen ruokailu juomineen, vapaata seurustelua, musiikkia ja tarvittaessa puheita. Suunnistusviikon viimeinen kilpailupäivä on tänään perjantaina. SOITA PUH. Klaani -63 kokoontuminen 21.7.2018 kello 16 alkaen Hotelli Kalevalassa. Pääpalkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken 30.7. Linda Kinnunen tuloksia. tuloksia KRV 2018 on käynnissä Kajaanissa. Edellinen tapaaminen toteutui 5 vuotta sitten. 18,66€ Kampanjatunnus 18MK1 KESÄKAVERI 5 viikoksi 35€ Norm. KuPen Jukka-Pekka Juntunen on sarjassa H21A puolivälin yhteistuloksissa yhdeksäntenä ja Matti Kilpeläinen H21 B:ssä toinen kahden osakilpailun jälkeen. heinäkuuta tulokset Kuula P4v 2.0kg 1) Jare Heikkinen 2,55 T11v 2.0kg 1) Jenniina Heikkinen 4,96 P13v 1) Joona Hirvilahti VeVe 7,10 T12v 2,5kg 1) Moona Heikkinen 7,07 T13v 2,5kg 1) Hilma Heikkinen 6,26 M21 7.0kg 1) Eetu Suutari 11,21 M50 6.0kg 1) Pekka Suutari 11,08 M70 5kg 1) Vaito Kääriäinen 11,27 2) Pentti Kiiveri 7,10 Keihäs P13 400g 1) Joona Hirvilahti VeVe 30,67 M21 800g 1) Eetu Suutari 45,54 M50 700g 1) Pekka Suutari 32,66 M70 500g 1) Pentti Kiiveri 27,70 Kuhmolainen – uutisia läheltäsi! LOMA LOTTO Osallistu Kuhmolaisen kesäkisaan Lomalottoon! Arvomme upeita viikkoja päiväpalkintoja. Klaani -63 kokoontuu Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kaikkiaan 18 Kuhmon Peurojen suunnistajaa osallistui kilpasarjoissa Kainuun Rastiviikolle Kajaanissa sen alkupuolikkaan kahdelle ensimmäiselle suunnistuspäivälle. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. 010 665 9012 Arkisin klo 8–16. Vuonna 1963 Kuhmossa syntynyt ikäluokka kokoontuu 55-vuotistapaamiseen lauantaina 21
Lähtö klo 9.00 linja-autoasemalta. klo 20 alkaen. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset Kuhmolainen Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Jäsenille matka maksuton. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kyläkirjaa vielä saatavilla! Tervetuloa! Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Yrityksille (+ alv 24%): 2-3 riv. alv 24 %). 08 652 0771. ALV 10 %) Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 192€ (hinnat sis. 59 ensimmäistä sopii matkalle. VIRTANEN AJAN SÄVEL Vesantalolla tanssit la 7.7. Tervetuloa. 22, 20 ls, 25 m, tähtäysasento vapaa, niskatukinauhan käyttö sallitaan. Perjantaina 6. 69€ 4 kk maksuvälillä ............ Tervetuloa! Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. 7,90 € , 4-5 riv. 18,50 € . Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kivääri pysty: 20 ls, 100 m, kal. 040 836 6274. Kuhmon Eläkeläiset ry. l Rivi 1,80 € + alv SEURAT SEURAT Kuhmon mobilistit. 29 € . 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ 33.000 km, Koukku, kahdet renk., virheetön. Puh. 11,20 € , 6-7 riv. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa!. Esla potkurollaattori, jalankulkijan tuki. alv 24%) 1-3 riv. Hinnat: yksityisille (sis. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. 126€ 6 kk maksuvälillä ............ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. sähköpostit ....... 15,20 € , 8 riv. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Pistoolija kiväärikilpailu Tulikankaan radalla ke 18.7. Salmessa. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSET Perinteinen Jonkerin KYLÄPÄIVÄ koululla 8.7.2018 klo 12. mennessä p. Makkaran paistopäivä lauantaina 7.7. Pistooli: kal. Ilmoittautumiset Matka-Kyllönen 27.7. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Soita p. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 4549 kpl Kustantaja: ........................... Tied. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. www.kuhmolainen.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Myydään PÖRSSI • p. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 LT 2017 ................................ 46€ Vuosikerta .................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. ja tähtäin vapaa. NissaN QashQai, uudempi kori, 2015/ 2014, aj. 20 € , 4-5 riv. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ klo 17.30. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kyllöset paikalla aamusta iltaan, Kostamustie 4945. 050 560 8715. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Ei laskutuslisää. Katso: vesantalo Facebook Pääkkösen sukuseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous lauantaina 21.7.2018 klo 15.00 vesantalolla Ylävieksillä. Teatterimatka Taivalkosken kesäteatteriin su 5.8. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Opastus Hyrynsalmen tieltä. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ........................
Alkukesästä Wauto on liikkunut pitkin Kuhmon taajamaa ja kesätapahtumissa. heinäkuuta klo 10 Kuhmon urheilukentällä. klo 13.30 Lauvuksen urheilukenttä ja klo 16 Niemisen kylätalo 18.7. heinäkuuta kello 10 alkaen. Ohjelmaa on kaiken ikäisille ja tapahtumiin on vapaa pääsy. Kosken niska ja niskan suvanto on varattu kokonaan lasten kalastukseen kello 10–12. klo 15 Lentuan koulu 11.7. Kello 10 alkaa Junnujen Koskihässäkkä, jolloin alle 15-vuotiaat pääsevät kalastamaan Kuhmon Perhokalastajat Ry:n opastuksella. Molemmat talkoot ovat osa Elävää Kainuu Leader Kuhmon koskien kartoitusja kunnostushanketta. – Soutu-uistelukisassa on pieni osallistumismaksu. pe 6.7. Sen jälkeen kalat vapautetaan takaisin veteen. Soutu-uistelukisan palkintojenjako kello 17.15 päättää Kalahässäkän. Kuhmon turnaus on kesän kolmas. Luonnonvaraisen taimenen kanta on koko maassa heikko ja sen elvyttämiseksi tehdään talkoina ja erilaisina hankkeina kunnostusprojekteja, joissa luonnonvaraisen taimenen kutualueita ennallistetaan ja rakennetaan uudelleen. Wautosta löytää nuorisopalveluiden, Kuhmon 4H:n, sosiaalitoimen, evankelisluterilaisen seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia aikuisia. Hässäkkä alkaa lauantaina kello 9 Kuhmon kirjastolta. . – Wautossa on vieraillutkin nyt jo yli 150 eri nuorta ja vanhempiakin on käynyt kaffella, Kyllönen kertoo. Kisakohteet on ennakkoon valittu kahdeksalta eri koskelta, joille kisaajat viedään oppaan johdolla. Arkisto/MinnA kähkönen ma-pe 9-17, la 9-13 Kainuuntie 78, p. Wauto pysähtyy kylillä kylätaloilla ja tärkeimmillä kokoontumispaikoilla. Fakta . Wauto on renkailla liikkuva nuorisotila. Tavoitteena on löytää itäisen Kuhmon koskista alkuperäistä taimenkantaa vapavälineillä. Kyllönen toivottaa kaikki tervetulleeksi liikkuvaan nuorisotilaan. Kunnostustalkoisiin lähdetään Kuhmon kirjaston pihasta. – Perjantaibilikset ovat vakiintuneet toimintaamme, biliksillä kiertelemme Kuhmon taajaman alueella. heinäkuuta 2018 Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Wauton perukkaparkit ovat nyt tiedossa. Päähuomio on kuhmolaisella koskiluonnolla ja virtavesien uhanalaisilla lajeilla, kuten esimerkiksi taimenella. klo 11 Ylävieksi Vesantalo Wauto kiertää perukoissa Kainuun nappulaja valioliigaturnaus pelataan Kuhmon urheilukentällä huomenna lauantaina 7. Kuja ry pitää huomisessa turnauksessa kanttiinia, jossa on myytävänä muun muassa munkkeja, vohveleita ja makkaraa. Autossa kulkee mukana pelejä ja pelivälineitä. Kalahässäkkä pidetään neljättä kertaa. elokuuta ja Suomussalmella 25. klo 15 Iivantiiran vanhakoulu ja klo 17 Timonniemen vanhakoulu 4.8. Kisa päättyy kello 23, minkä jälkeen halukkaille tarjotaan yhdessäoloa nuotiolla, saunomista ja lisää kalastusta Haukelan Erän majalla. Kaksi aiempaa turnausta on pelattu Kajaanissa toukokuussa ja Sotkamossa kesäkuussa. Talkoissa ovat mukana Kuhmon kaupunki, Metsähallitus ja Kainuun Etu. Nappulaja valioliigaturnaus lauantaina Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon kalahässäkkä pidetään tänä viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin. Junnujen hässäkän jälkeen tapahtumista pidetään yhteenveto ja kello 13–16 Pajakan alasuvannossa pidetään soutu-uistelukisa. Kajaani Kuhmo Sotkamo +9°C 3 +11°C 3 +11°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 20 22 21 18 22 19 21 21 18 19 19 23 18 21 18 16 20 20 18 16 16 17 17 22 19 21 19 23 20 23 19 23 20 20 19 19 19 22 17 20 21 21 22 17 6 7 9 4. klo 15 Ylävieksin vanhakoulu ja klo 17 Hietaperan koulu (Rantasauna on kuumana) 12.7. Koskitalkoisiin osallistuvat saavat ilmaisen ämpärin ja lounaan. Koskiin ja puroihin levitettiin lähes kaksi ja puoli rekkakuormallista kutusoraa. Runsasta pilvisyyttä. 7. Tänä vuonna materiaalia on varattu enemmän ja käytössä on aiempaa enemmän konevoimaa. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +21 +21 +21 +19 5 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +17°C 3 +16°C 4 +18°C 4 +21°C 4 Ivalo +24,2 °C Saana +4,2 °C Kohtalaista pohjoistuulta. . Saaliiksi saatujen haukien syönnökset tutkitaan Itä-Suomen yliopiston toimesta, Kyllönen kertoo. – Talkoisiin voivat osallistua kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kaloista, kalastuksesta, koskiluonnosta tai luonnosta yleensä. – Ei kun kättä pystyyn, kun Wauton näkee liikkeellä ja parkissa ollessa olette erittäin tervetulleita mukaan toimintaan! Wauto perukassa: 10. Päätösturnaus pelataan syyskuun 16. Wauto on perillä ainakin puolitoista tuntia per kylä. elokuuta. Vastaaviin talkoisiin osallistui viime vuonna 75 henkeä ja muutamassa tunnissa saatiin paljon aikaan. 16 KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Kisa on tiettävästi ensimmäinen Catch & Photo & Release -kilpailu Suomessa (suomeksi siis: nappaa, kuvaa ja vapauta). Kaikille talkoolaisille tarjotaan ilmainen ämpäri ja talkoolounas, koskitalonmies ja Kuhmon koskien kartoitusja kunnostushankkeen projektityöntekijä Juhani Kyllönen sanoo. Mukana ovat myös WWF ja Kesko poistamassa kahta vaelluskalojen nousuestettä tierummuista. Ikärajaa osallistumiseen ei ole. päivä Kajaanissa. – Toiminta on suunnattu 7–29 -vuotiaille nuorille, mutta kaikenikäiset ovat erittäin tervetulleita tutustumaan toimintaamme, vapaaajanohjaaja Teija Kyllönen kertoo. Lauantai-iltana järjestetään toiset talkoot kilpailun muodossa, kun osallistujat kokoontuvat kuhmolaisen taimenen metsästys -kisaan. Päivälämpötila 20 astetta tai vähän yli. Sunnuntaina Kalahässäkkä palaa Pajakkajoelle Kuhmon keskustan tuntumaan. Wauton perukkapäivien alkamisajat ovat viitteellisiä. Ohjelmaa on koskikisoista saunaan ja junnujen kisaan. Kalahässäkän päätapahtumana ovat Suomen suurimmat koskenkunnostustalkoot lauantaina kello 9 alkaen. Talkoot ovat myös loistavaa yhdessäoloa ja mahdollisuus jatkaa talkooperinnettä, Kyllönen luettelee. 040 765 1090 Tervetuloa! RIEKER-PÄIVÄT naisten, miesten ja lasten KEnGÄT iso kesäale jatkuu nyt laatukengät halvalla Tarjouskorista 10 – 29 € kengät ja asusteet – 30 % – 40 % – 50 % janita ® alk. Nappulaja valioliigaturnaus 7. Nyt pääsee taas kalahässäköimään Tapahtumassa keskitytään kuhmolaisen koskiluonnon ennallistamiseen ja tiedonjakamiseen. – Runsaasti käsipareja tarvitaan pienkohteisiin ja konekohteisiin viimeistelemään työn jälkeä. Tapahtumassa on myös arpajaiset. Pelit jatkuvat Paltamossa Tervalammen urheilukentällä 11. Paikoin sadekuuroja. Wauton liikkeitä pääsee helpoiten seuraamaan instagramista Wautokuhmo, snapissa wauto-ilves tai puhelimitse 0503232939, josta Wautoa voi myös kutsua eri paikoihin. Saalis dokumentoidaan mittaamalla taimenen pituus ja ottamalla kalasta valokuva.
Kuhmo-talo kulttuurin kotina 25 vuotta kuva: Pekka agarth Kuhmo-talo kulttuurin kotina 25 vuotta
Toivottavasti osaamme musiikkiopistossa välittää tämän toimintakulttuurin oppilaillemme. Taloa arvostetaan ja siitä pidetään huolta. Kuhmo-talon tehtävänä on olla paikallisen ja myös alueellisen kulttuuritoiminnan moottori. Kuhmon musiikkiopisto on ollut päävuokralaisena Kuhmo-talossa sen perustamisesta asti. Läsnä oli myös silloin valtionvarainministeri Erkki Liikanen. Kuhmo-talosta on muodostunut ja muodostuu jatkossakin olennainen osa asukkaidemme muistoja. Puhun tietysti teistä, Kuhmo-talon äänija valomiehet Kari, Elmeri ja Ilkka. Eivät pelkät seinät kuitenkaan mistään talosta hyvää tee. Monet opettajistamme on juurruttanut Kuhmoon juuri mahdollisuus työskennellä tällaisessa ympäristössä. Elisa Kerola, Kuhmon musiikkiopiston rehtori H H uhmo on paikka johon täytyy haluta. Taloon pitää olla hyvä tulla ja siellä pitää olla hyvä olla. Rakentamisessa ei unohdettu myöskään muita taiteenlajeja eikä muuta toimintaa. Kiitän musiikkiopiston puolesta Kuhmo-talon henkilökuntaa hienosti sujuneesta yhteistyöstä. Kun sitä hoidetaan yhtä hyvin kuin siitä on huolta pidetty ensimmäiset 25 vuotta, se kestää varmasti Matti-Jussi Pollarin lupaamat 400 vuotta. Eivätkä usko, jos seuraavana päivänä sanotaan, että musiikki tuli liian kovaa. Luin mielenkiinnolla Seppo Kimasen ”Kimasen lento” teosta (2013) tätä kirjoitusta varten. Kimanen kertoo, että kokouksessa ihmeteltiin avoimesti, tarvitaanko Kuhmossa kulttuuritalo kahden viikon tapahtumaa varten. Kuhmo-talo rakennettiin sekä meidän kuhmolaisten omia toimintoja varten että mahdollistamaan yhteistyön alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tuohon toimintatapaan kuuluu taiteen arvostaminen, korkean laadun tavoittelu, yhdessä tekeminen, avuliaisuus ja eläminen luonnon ympäröimänä. Kyselijöiden mukaan pelkkä teltta riittäisi. Kauan eläköön Kuhmo-talo! Kauan soikoon talon fanfaari! Sari Rusanen Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja e hymyilevät, kun ovet avataan. Kuhmo-talo on olennainen osa Kuhmoa ja Kuhmon mainetta. Toivon, että luovuutta, korkeaa tasoa ja iloa ruokkiva yhteistyömme jatkuu menestyksekkäästi myös tulevaisuudessa. Sali oli suunniteltu monitoimitilaksi, jonka akustiikkaa pystyisi säätelemään käyttötarkoituksen mukaan”, Kimanen kirjoittaa. Tänne ei eksy vahingossa. Niin teatteria, tanssia, erilaisia näyttelyitä kuin erilaisia perhetapahtumia on voinut talossa järjestää. Toimintakulttuuria muovaavat viralliset ja epäviralliset käytännöt, toimintaja käyttäytymismallit sekä arvot, periaatteet ja kriteerit. Se palvelee niin kuhmolaisia kuin täällä vierailevia ja matkailevia. ”Taloa ei tehty pelkästään Kamarimusiikille, vaan siitä oli tuleva ympärivuotinen olohuone kaikille kuhmolaisille. Kuhmolaisuudessa yhdistyvät elävinä persoonina nämä elementit. Tästä on pitänyt huolta erinomainen henkilökunta kaikissa käänteissä. sitten Toimittaja Mikko Nortela Mainosmyynti Eine Kotamaa Taitto Kuhmolainen Paino Suomalainen Lehtipaino Painosmäärä 5000 kpl Digilehti www.kuhmolainen.fi Kuhmo-talo kulttuurin kotina 25 vuotta juhlajulkaisu Kansikuva Pekka Agarth Lentua-sali 25 v. Se antaa lapsillemme ja nuorillemme ensiluokkaisen näyttämön esiintyä yhdessä ja kasvaa ihmisenä. Kuhmo-talo 25 v. Kuhmolaiseksi ei tarvitse syntyä; Kuhmoon voi rakastua ja ottaa omakseen jonkun palan kuhmolaisuudesta. Siksi Kuhmossa onkin jotain erityistä. Olette painonne arvosta kultaa. He seisovat tyynesti valopöydän ääressä vääntelemässä nappuloitaan. He tulostavat vauhdilla lisää ohjelmia silloin, kun tulostit niitä etukäteen taas liian vähän. Heidän kilpailuviettinsä herää, kun Valon Odotukseen pyydetään “ihan vähän jotain kivaa ulkovalaistusta”. 2 enkisen kasvun keskus, kuhmolaisen kulttuurin koti, kuhmolaisten yhteinen olohuone – rakkaalla lapsella, niin kuin meidän Kuhmo-talollamme, on monta nimeä. Kuhmon Kamarimusiikki sai ainutlaatuiset puitteet, oma musiikkiopisto koki syntymän. Teidän ansiostanne tämä talo on sellainen paikka kuin se nyt on. sitten Toimittaja Mikko Nortela Mainosmyynti Eine Kotamaa Taitto Kuhmolainen Paino Suomalainen Lehtipaino Painosmäärä 5000 kpl Digilehti www.kuhmolainen.fi. Se jos joku on asia, jota ei rahassa voi mitata! Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä Kuhmo-talo on merkittävä osa Kuhmoa ja sen mainetta K Meidän aikamme maamerkki Musiikkiopiston tervehdys Kuhmo-talolle Kuhmo-talo kulttuurin kotina 25 vuotta juhlajulkaisu Kansikuva Pekka Agarth Lentua-sali 25 v. Se toimii Kamarimuusikin käyntikorttina ja on lunastanut odotukset. Tulevalta 25 vuodelta on lupa odottaa myös paljon. Täällä on Kalevalaisen kansanperinteen koti, puurakentamisen sydän, kamarimusiikin kehto ja villin luonnon piilopaikka. Hänen kertomansa mukaan ratkaisevan tärkeä tapaaminen pidettiin eduskunnan valtionvarainvaliokunnan sivistysjaoston kanssa 24.10.1989. Kuhmo-talosta on muodostunut juuri sitä, mitä sillä tavoiteltiin. Kokemukseni on, että Kuhmon hengen toimintatapojen mukaan toimimiseen ohjataan osin tietoisesti ja mallia näyttämällä ja osin vaivihkaa omaa arkista työtä tekemällä. Kiitos nykyinen väki – Mikko, Leila, Kari, Anja, Elmeri ja Ilkka – vähän aikaa sitten pois jääneet Matti-Jussi ja Veikko sekä monet muut vuosien varrella töissä olleet! Te olette rakentaneet Kuhmo-talolle sen hyvän ilmapiirin, johon meidän kaikkien käyttäjien ja vieraiden on aina ilo tulla. Kuhmo-talo on meidän aikakautemme pysyvä maamerkki. Tietoisesti tai tiedostamatta siinä toteutuu paikallinen toimintatapa, jolle on annettu hieno nimi: Kuhmon henki. Kimanen kuvaa Kuhmo-talon alkuvaiheiden etenemistä hyvin tarkkaan
Kyllähän ihmisten silmät pyöristyivät, kun ovet ensimmäisen kerran avattiin, muistelee Piipponen. Pe 7.9. klo 17.30 Oi ihana Panama -lastennäytelmä Neljännesvuosisadan yhteistyöstä kiittäen Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry ja Pro Kuhmo Oy 7.9. Silloin kurssilaiset saattoivat loikoilla salin reunoilla ja jopa nukahdella siellä konserttien aikana, naureskelee Tigerstedt. MUSTALAISRUHTINATAR-OPERETTI Neljännesvuosisadan yhteistyöstä kiittäen Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry ja Pro Kuhmo Oy Neljännesvuosisadan jälkeen on hyvä kysellä paikallisilta kulttuuriaktiiveilta, miten Kuhmo-talo on paikkakuntaa muuttanut. OLLI MUSTONEN, PIANO 15.9. Eikä täällä olisi musiikkiopistoakaan, kaupunki olisi todella paljon köyhempi, julistaa myös Piipponen. Ei pelkkää Kamarimusiikkia Kuhmo-taloa vastustettiin aikoinaan kohtalaisesti, mutta se on osoittautunut koko kaupungin taloksi. 3 7.9. Ohjelmassa sirkusesitys, nuorten konsertti, taidetta ja paljon muuta. Ajaton ja Rajaton taiteiden yö 2018. Avajaiskonsertissa osa yleisöstä oli niin tälläytynyt, että hommasin pian sukulaisen nimellä kolmannenkin paikan, vähän kauempaa hajuvesien ytimestä, muistelee Tigerstedt. Kuhmo-talo ei ollut kaupungin ensimmäinen uusi sali rouvien aikana, sillä molemmat muistavat Kontion koulun uuden puolen herättämän riemun. Ohjelmassa sirkusesitys, nuorten konsertti, taidetta ja paljon muuta. ANNA HANSKI 10.11. Kahvipöytään saatiin Tuisu Tigerstedt ja Mirkku Piipponen. klo 17.30 Oi ihana Panama -lastennäytelmä Viime vuoden kesämuusikoita. ANNA HANSKI 10.11. Yksi vanha Kamarimusiikin vieras on kai jättänyt juhlat talon ”hienouden” takia, mutta muita on tullut tilalle, muistelee Piipponen. ANSSI KELA 10.10. Ma 30.7. Kuhmon nimikkotuolit olivat ensimmäisiä kertoja Suomessa, kun yleisöltä kerättiin rahaa tällä tavoin. Molemmat ovat oikein tyytyväisiä siihen, että varsinkin talven aikana ohjelmistossa on paljon muuta kuin klassista musiikkia. LAURA VOUTILAINEN 22.11. Suuri osa kuhmolaisista ei tietysti kamarimusiikkia kuuntele. LAURA VOUTILAINEN 22.11. TAPANI KANSA 6.10. Vuosien saatossa mieleen ovat jääneet esimerkiksi monet Topi Mikkolan ohjaamat isot teatteriteokset, esimerkiksi Jääkärin morsian, ja Jarmo Kokkosen johdolla tehty Carl Orffin Carmina Burana. HELSINGIN POLIISISOITTOKUNTA SOLISTEINAAN SOILE ISOKOSKI & JORMA HYNNINEN 12.10. Tuolimyyntiä hoidettiin alussa läheisessä kaupassa, josta minäkin ostin kaksi paikkaa. Minä en ole ihan varma, olinko ensimmäisenä päivänä paikalla. Ei ehkä konserteissa, mutta muuten, arvelee Tigerstedt. klo 18.30 Suomi Soi lapsille ja nuorille. Irtopenkkejä kannettiin sisään väkimäärän rajoittaneiden poliisien kääntäessä kohteliaasti selkänsä tilanteelle, mutta vain yksi asiakas taisi vaatia rahojaan takaisin. Molemmilla naisilla on myös omat paikat salissa, vaikka eivät niillä aina istukaan. Pe 7.9. EINI 1.11. Ostajina on niin yksityisiä kuin yrityksiäkin ja tuoleja myydään vieläkin halukkaille. KATRI HELENA 25.10. TAPANI KANSA 6.10. Kaikkeen ei ehdi eikä ihan kaikki kiinnostakaan, mutta monipuolisuus on todella tärkeää. Sen ansiosta Kuhmo-talosta on tullut meille oikea henkisen latautumisen keskus, hehkuttaa Tigerstedt. OLLI MUSTONEN, PIANO 15.9. MUSTALAISRUHTINATAR-OPERETTI. DANNY 25.11. KATRI HELENA 25.10. YÖ 9.11. Erityispalveluita tuolikauppaan ei nykyään kuulu, mutta ensimmäiset 10 vuotta ostajat kutsuttiin omille paikoilleen vuosittain pidetyissä konserteissa. ANSSI KELA 10.10. klo 18.30 Suomi Soi lapsille ja nuorille. Alussa talossa ei ollut numeroituja paikkoja ja kerran sali myytiin pahasti yli. SAARA AALTO 27.10. IIVANAINEN & KURKELA 19.10. Aktiiviset harrastajat pitävät talon ohjelman aina kotona esillä, jotta muistavat myös Kuhmon musiikkiopiston ilmaiset oppilaskonsertit. Sitä ennenhän konsertteja oli paljon esimerkiksi Kansalaiskoulun salissa. Se oli silloin hieno sali, josta kamarimusiikin piirissä iloittiin kovasti, muistelee Piipponen. SAARA AALTO 27.10. Vastustuksesta huolimatta kaikki ovat tainneet käydä talossa. Täytyy sanoa, että ilman tätä taloa olisin varmaan lähtenyt Kuhmosta. Kuhmon kaupunki onnittelee 25-vuotiasta Kuhmo-taloa! Kuhmon kulttuuritoimi onnittelee lämpimästi yhteistyökumppaniaan! Kulttuuritoimen järjestämiä lähiajan tapahtumia Kuhmo-talolla: Ma 9.7. klo 18.30 Suomi soi -maakuntalaulujen yhteislaulukonsertti. EINI 1.11. Täällä on ollut varaa, mistä valita, iloitsee Tigerstedt, jonka voi jatkossakin nähdä useimmissa Kuhmo-talon tilaisuuksissa. Ajaton ja Rajaton taiteiden yö 2018. ARJA KORISEVA 3.11. Mutta alusta asti kuitenkin, tuumaa Tigerstedt. klo 18.30 Suomi soi -maakuntalaulujen yhteislaulukonsertti. IIVANAINEN & KURKELA 19.10. Kuhmo-talo 25 v. Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynnistä vastanneelle ja Kuhmon Musiikkiyhdistyksessä lähes alusta asti toimineelle Piipposelle talo on tullut tutuksi monella tapaa, myös muutaman kömmähdyksen kautta. Henkisen latautumisen keskus Kuhmo-talon vakiokävijät kiittelevät myös sitä ohjelmistoa, joka ei heitä itseään kiinnosta Tuisu Tigerstedt ja Mirkku Piipponen. YÖ 9.11. DANNY 25.11. Kuhmon kaupunki onnittelee 25-vuotiasta Kuhmo-taloa! Kuhmon kulttuuritoimi onnittelee lämpimästi yhteistyökumppaniaan! Kulttuuritoimen järjestämiä lähiajan tapahtumia Kuhmo-talolla: Ma 9.7. Ti 25.9. Ti 25.9. HELSINGIN POLIISISOITTOKUNTA SOLISTEINAAN SOILE ISOKOSKI & JORMA HYNNINEN 12.10. Täytyy siis olla muutakin tarjontaa, eikä sitä muuta olisi Kuhmossa ilman tätä taloa, selittää myös Piipponen. ARJA KORISEVA 3.11. Talossa tavataan tutut talvella ja Kamarimusiikkitutut kesällä. Seppo Kimanen taisi aikoinaan vähän kiristääkin kaupunkia, mutta eihän Kamarimusiikki olisi nykyiseen tasoonsa ilman Kuhmo-taloa kasvanut. Ma 30.7
Pankin yläkerrassa Kuhmossa olisi pian alkamassa kokous, jossa perustettaisiin Kuhmon palvelukeskus -niminen kiinteistöosakeyhtiö rakennuttamaan kolmikerroksista asuinja liiketaloa. Paikalle suunniteltiin asuinja liiketaloa. – Täpärällä se oli, Tikkanen sanoo. Tontti pelastetaan kaupungille Huhtikuun 15. Kaupunginjohtajan omapäisestä menettelystä kiinteistöyhtiön osakemerkinnässä oli tehty tutkintapyyntö, ja Tikkanen käskettiin kuulusteltavaksi heti seuraavana aamuna. ”Liiketalon rakentaminen Lammasjärven rantaan pilaisi koko rauhallisen rantamiljöön”, Kimanen sanoi haastattelussa. Oli keskiviikko, huhtikuun 15 päivä vuonna 1987, ja sinä päivänä ratkaistiin Kuhmo-talon ja ehkä koko Kuhmon Kamarimusiikin tulevaisuus. Hankkeen kannalta etuna oli yllättäen Kuhmon suuri työttömyys, sillä Kuhmo sai sen vuoksi erityisaseman. Perikunta ei suostunut myymään, vaikka tarjousta korotettiin, ja lopulta tontti päätyi enemmän tarjonneelle rakennusliike Palmbergille. Festivaalin tulevaisuus oli vaakalaudalla, joten Tikkasen oli parasta ajaa takaisin Kuhmoon mahdollisimman nopeasti. Työmaakokous Pajakka-salissa.. ”Oli sattumaa, että sain tiedon yhtiön perustamisesta, ja että pääsin kokoukseen merkitsemään enemmistön.” Ratkaiseva lupaus Talohanke eteni elokuussa 1989 ratkaisevasti, kun kaupunki perusti Kiinteistöyhtiö Kuhmon Kulttuuritalo Oy:n, jonka osakkaina olivat Kuhmon kaupunki, Kamarimusiikin kannatusyhdistys ja Kuhmon muTäpärällä se oli Kuhmo-talo 25 v. Se oli perikunnan omistuksessa, ja Tikkanen oli tehnyt kaupungin nimissä ostotarjouksen. Soittaja oli poliisi. ”Tiesin kyllä, että minulla oli valtuutus olla yhtiökokousedustajana ja perustaa yhtiö. Rakennuspaikka varmistuu ”Jollain tavalla tietysti rasitti, kun oli syyteharkinta päällä, mutta sen ei annettu vaikuttaa”, Veikko Tikkanen sanoo. Alkoi tutkinta ja asia eteni lääninsyyttäjälle ja syyteharkintaan. Seppo Kimanen ilmoitti Tikkaselle heti suunnitelmasta kuultuaan, että se tietäisi Kamarimusiikin loppua. suunnitelmat olivat edenneet niin pitkälle, että kiinteistöyhtiötä oltiin jo perustamassa. Tiesin, että Kuhmolla oli sen vuoden budjetissa miljoona markkaa varattuna yhtiöiden perustamiseen.” Lopulta lääninsyyttäjä totesikin, että menettelyssä ei ollut mitään moittimista, ja Tikkanen vapautui syyteharkinnasta. Tikkanen ei keksinyt muuta mahdollisuutta kuin merkitä Kuhmon kaupungille, Kamarimusiikin kannatusyhdistykselle ja Kuhmon musiikkiyhdistykselle osakkeita niin paljon, että niillä saatiin perustettavaan kiinteistöyhtiöön enemmistö. Kulttuuritalolle olisi mahdollista saada valtion rahoitusta, mutta ensin tarvittiin tontti. Kuhmon kulttuuritalohanke oli lähtenyt etenemään. Vasile Pantir ja Arto Tarkkonen harjakaisissa. Nyt kulttuuritalolla oli ihanteellinen tontti. Ja enemmistö taas voisi tarvittaessa päättää talon käyttötarkoituksen muuttamisesta. Sitä eivät kaikki katsoneet hyvällä, olihan kulttuuritalo herättänyt vastustustakin. Seppo Kimanen ja kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen olivat löytäneet läheltä Kontion koulua sopivan tontin. Hän ehti kokoukseen, mutta mitä hän voisi tehdä. 4 Silloin Veikko Tikkaselle tuli kiire. Hän oli Kajaanissa neuvottelemassa kaupunginjohtajan kanssa, kun kesken kaiken tuli puhelu Säästöpankin silloiselta johtajalta. Ongelmana oli vain se, että Tikkanen ei ollut kertonut asiasta kunnan päättäjille. Sen olisi pakko olla kauniilla paikalla, sillä auringonlaskuista Lammasjärveen oli tullut erottamaton osa Kuhmon henkeä. Kun Veikko Tikkanen vietti syntymäpäiviään syyskuussa, puhelin soi. Oliko Tikkanen ylittänyt valtuutensa
6.30–21, la 7–21, su 8–21 Neste Kuhmo onnittelee 25-vuotiasta Kuhmo-taloa! siikkiyhdistys. Jaosto saatiin kuitenkin vakuuttumaan siitä, ettei taloa tehty pelkästään Kamarimusiikille, vaan siitä oli tulossa ympärivuotinen olohuone kaikille kuhmolaisille. Ratkaisevan tärkeä rahoituksen kannalta oli tapaaminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistysjaoston kanssa 24.10.1989. Matti Ahde oli saatu mukaan ajamaan kulttuuritaloa, ja siitä eivät kaikki pitäneet. ”Kuhmon kolmenkymmenenkolmen prosentin työttömyys ei ollutkaan enää niin ainutlaatuista”, Matti Ahde muistelee. JUHLAMATKA 4.-10.2. Uhkia aiheutti vielä politiikka. 020 7189 850, www.nestekuhmo.fi Avoinna ark. Kuhmo-talo 25 v. ”Siinä vaiheessa kun alettiin lähtestyä kriittistä hetkeä, että piti rahaakin laittaa, harrastajilta tuli hyvin voimakkaita vetoomuksia, että Kuhmossa tarvitaan kulttuuritaloa”, Veikko Tikkanen sanoo. Avajaiset. alkanut vaikuttaa kaikkialla Suomessa ja työttömiä alkoi kaikkialla olla joukoittain. Veikko Tikkasen mukaan tilanne meni tässä vaiheessa todella täpäräksi: ”Kuokka pantiin maahan 21.11. Oli koettu täpäriä tilanteita, mutta Kuhmo oli saamassa kulttuuritalonsa ja Kuhmon Kamarimusiikki kauan kaivatun kansainvälisen luokan salin. 9 pv 1165€ sis. Tilausajot 08 652 0421 Koulukatu 12, Kuhmo kainuun.matka@akyllonen.fi 30v. 9 pv 1165€ sis. Neste Kuhmo Kainuuntie 129, 88900 Kuhmo Puh. ”Jos läheltä löytyi niin hyvä arkkitehti, miksi järjestää kilpailu”, Kimanen kysyy muistelmissaan. seuramatkat kainuun.matka@akyllonen.fi www.kainuunmatkatoimisto.fi Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. juna-, bussija laivaliput, hotellit . ryhmämatkat . täysihoidon, hoidot, laivamatkat, lääk.tarkastuksen, kuljetukset, sekä juhlaillallisen ja ohjelman. Ilmastoidut bussit, 10-56 paikkaa . Ilmastoidut bussit, 10-56 paikkaa . Hanketta oli esitelty valtiovallalle jo siinä vaiheessa, kun suunnitelmat vielä puuttuivat. ja joulukuussa Kuhmon työttömyysaste ei enää ylittänytkään riittävästi maan keskiarvoa.”Työt oli aloitettu viime hetkellä. Tilaa tai hae MatkaOpas! Ja Tulppaanimatkalle! + monia muita upeita matkoja! Hollanti 18.-26.4. 550.000 euroa Lentua-salissa 668 paikkaa Pajakka-salissa 99 paikkaa Talon fanfaarin on säveltänyt Aulis Sallinen Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. Kun tilannetta arvioitiin, tultiin siihen tulokseen, että aloittaminen piti saada marraskuulle, joulukuussa ehdot eivät ehkä enää täyttyisi. mahtava matkatuotanto myynnissä. Nyt rakennushanketta kohtasikin yllättävä uhka: Kuhmossa ei pian olisi tarpeeksi työttömyyttä. Ahde edusti väärää puoluetta, se oli sitä politiikkaa.. Nouda tai tilaa matkaesite. 08 652 0421 Fax 08 652 0428 . Kyllönen Oy:n ja Kattilinjojen tilausbusseilla kaikkialle . 08 652 0421 Fax 08 652 0428 . Pro Kuhmo ja säätiö tulivat mukaan 2, 4 miljoonalla ja yli miljoona saatiin vielä myymällä salista nimikkotuoleja. 29.980 m 2 , 3.645 m 3 Rakennuskulut n. 020 7189 850, www.nestekuhmo.fi Avoinna ark. Veikko Tikkanen muistaa, miten tilaisuuden jälkeen keskustan Tytti IsohookanaAsunmaa tuli moittimaan: ?Hän tuli käytävällä sanomaan, että kuule Veikko, sinä seurustelet väärien ihmisten kanssa. Hankkeen ympärille aiemmin perustettu Palvelutalo Oy oli saanut kielteistä julkisuutta syyteharkinnan takia, joten tarvittiin uusi yhtiö. Juhani Koivisto Teksti perustuu ensi vuonna ilmestyvään Kuhmon Kamarimusiikin historiaan. lentoliput, kotija ulkomaanmatkat . Kuntalaisten kääntämisessä hankkeen taakse auttoi se, että suunnitteluvaiheessa kuunneltiin kuhmolaisten harrastajien ja järjestöjen odotuksia ja tarpeita. 250 yleisötapahtumaa vuodessa Talon pinta-ala n. ”Täällä kävi siihen aikaan paljon korkea-arvoisia valtiovallan edustajia, esimerkiksi Kalevi Sorsa, Matti Ahde ja opetusministerit”, Tikkanen muistaa. Erityisrahoituksen perusteena oli nimittäin se, että Kuhmon työttömyysaste ylittäisi 50 prosentilla valtakunnan keskimääräisen työttömyyden. Bussija pakettimatkat kotija ulkomaille . Venäjän viisumit . Lähde mukaan PÄRNUUN 439€ alk. Kuhmo-talo Rakennettu 21.11.1991 – 15.7.1993 Arkkitehti Matti Heikkinen (Uki Arkkitehdit Oy) Akustikko Alpo Halme Osakkaat Kuhmon kaupunki, Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistys ry ja Kuhmon Musiikkiyhdistys ry Kävijöitä tähän mennessä noin 2.100.100, tilaisuuksia tähän mennessä noin 20.200, n. Lähde mukaan PÄRNUUN 439€ alk. Bussimatkat A. 11 miljoonaa euroa, vuotuiset kulut n. 5 Neste Kuhmo Kainuuntie 129, 88900 Kuhmo Puh. Niitä ei pysäyttäisi enää mikään. 6.30–21, la 7–21, su 8–21 Neste Kuhmo onnittelee 25-vuotiasta Kuhmo-taloa!. Bussimatkat A. Venäjän viisumit . juna-, bussija laivaliput, hotellit . ryhmämatkat . Historiallisen jyrkkä lama oli kuitenkin Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. lentoliput, kotija ulkomaanmatkat . Bussija pakettimatkat kotija ulkomaille . Kyllönen Oy:n ja Kattilinjojen tilausbusseilla kaikkialle . Seppo Kimanen muistelee, että kokouksessa ihmeteltiin avoimesti, tarvittiinko Kuhmossa kokonainen talo kahden viikon tapahtuman vuoksi. (08) 655 0256 Fax 08 625 0428 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi . JUHLAMATKA 4.-10.2. Aloittamisella oli kiire Valtion budjetissa oli nyt ilmoitettu kokonaismäärärahaksi vuosille 1990 . Nouda tai tilaa matkaesite. Tilaa tai hae MatkaOpas! Ja Tulppaanimatkalle! + monia muita upeita matkoja! Hollanti 18.-26.4. Kuhmon kaupunginvaltuusto teki marraskuussa 1991 päätöksen omasta 11 miljoonan rahoitusosuudestaan. mahtava matkatuotanto myynnissä. täysihoidon, hoidot, laivamatkat, lääk.tarkastuksen, kuljetukset, sekä juhlaillallisen ja ohjelman. Tilausajot 08 652 0421 Koulukatu 12, Kuhmo kainuun.matka@akyllonen.fi 30v. 1993 20 miljoonaa markkaa. (08) 655 0256 Fax 08 625 0428 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi . Kuhmon kaupunginvaltuusto teki marraskuussa 1991 päätöksen omasta 11 miljoonan rahoitusosuudestaan. ”Maaperä alkoi jo uhkaavasti routia ja pelkäsimme tosissamme, että vuosien työ valuisi hukkaan”, Seppo Kimanen kertoo muistelmissaan. Loppurahoituksen järjestämisessä auttoi Kuhmon ennätyksellisen korkea työttömyysaste, sillä työministeriön kautta saatiin järjestettyä 15 miljoonaa työllisyysmäärärahoja. seuramatkat kainuun.matka@akyllonen.fi www.kainuunmatkatoimisto.fi Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. Arkkitehtikilpailuun ei ollut aikaa, vaan arkkitehdiksi valittiin Uki Arkkitehdit Oy:n Matti Heikkinen, jonka Ouluun suunnittelemasta Madetoja-salista Kimanen oli pitänyt
Koko Kuhmon talo Kuhmossa on ehkä jopa vähän erikoista se, miten vahvasti kaupunkilaiset tukevat kamarimusiikkia ja Kuhmo-taloa – nekin, joille klassinen musiikki jää vieraaksi. Kuhmo-talo rakennettiin juuri oikeaan aikaan. Eikä vain ylläpitää, vaan talo on pidetty toimivana niin sisältöjen kuin tekniikankin suhteen, todistaa Nortela. Ehkä talolla olisi voinut olla aktiivisempikin rooli uusien ideoiden esittäjänä. 6 yksyllä Kuhmo-talossa ei nähty vallankaappausta, mutta jonkinmoinen vaihdos nyt kuitenkin. Taloa alusta asti johtanut Matti-Jussi Pollari jäi eläkkeelle 24 vuoden palveluksen jälkeen ja tilalle astui Mikko Nortela. Kaupungin verokertymäkin kaunistuisi yöpyjistä ja lounastajista. Seuraavat 25 vuotta. Tarvitaan aktiiveja, jotka keräävät oman seuransa tai muun viiteryhmän ihmiset Kuhmoon. Joka tapauksessa menestyminen vaatii, että talon tekniikka ja palvelut ovat jatkossakin maan huippua. Niiden takia myös esiintyjät haluavat taloon tulla. Väestöltään pienenevällä paikkakunnalla tarvitaan uusia ratkaisuja, jotta talosta ei tule veronmaksajille taakka vaan se on jatkossakin ilo. Mutta omistajiemme eli Kuhmon kaupungin ja Kamarimusiikin taustayhdistysten maksuilla vuokrat ja sitä kautta lippujen hinnat pysyvät kohtalaisina, Nortela kertoo. Entistä ja nykyistä johtajaa vähän harmittaa, että esimerkiksi talon kokouskäyttö jää julkisuudelta vähän piiloon. Talohan ei itse järjestä esiintyjiä paikalle, me tarjoamme tilat. Talo todistaa siitä, että Kuhmon kaupungissa on ollut oikeaa kulttuuritahtoa. On halutta rakentaa ja ylläpitää kulttuuritaloa, mikä on loistava lähtökohta, suitsuttaa Pollari. Eipä ole moitittu myöskään Turun seudun tulijaa Kuhmoon asettumisesta. Toki lisää kaivataan, etenkin väkeä muualta maasta kerääville suurille kokouksille olisi tilausta. Kukaan ei ihmetellyt, että hittoako tulet sieltä Helsingistä tänne palkkaa keräämään. Talon yhtiösopimus on tässä kohtaa aika sitova, eli omalla riskillä ei tapahtumia tuoteta. Toisaalta toimintamalli on ollut hyvä ja turvallinen, sillä on saatu vastineita osakkaiden rahoille, tuumaa Pollari. Tällainen ei ole kaikkialla mahdollista, toteaa myös Nortela Tietysti kaivataan myös niiden mielipidettä, jotka eivät koe taloa yhteiseksi olohuoneekseen. Siirros on tapahtunut mukavassa yhteistyössä, joten vuoropuhelusta ei synny kahnausta. Nokakkain S. Voi olla, että myös ohjelmapolitiikassa tarvitaan uusia lähestymistapoja, pohtii Nortela puolestaan. Talossa tehdään edelleen paljon talkoilla, toki niin että tuloista osa jää esimerkiksi narikkaa hoitavalle Puhallinmusiikin ystäville. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että Kuhmon Kamarimusiikki ja Kuhmotalo ovat vahvoja brändejä, joita ilman Kuhmon maine olisi jotain aivan muuta kuin nykyään. Ilman Kuhmo-taloa nimekkäitä esiintyjiä olisi enää mahdoton saada tänne, toteaa Pollari. Tosin mikään ohjelmisto ja mitkään hinnat eivät saa liikkeelle niitä, joita asia ei yksinkertaisesti kiinnosta. Käytännön järjestelyistä ei kannata huolehtia, talon laitteet ja palvelut venyvät kyllä niihin monen mielestä hankaliin yksityiskohtiin, rohkaisee Pollari. Pollari toteaa, että hän on työssään keskittynyt tukemaan muiden ideoita ja olemaan taustavaikuttajana monessa. Kuhmolaisten kannatus näkyy talon toiminnassa, mutta ehkä me emme näe kaikkia kuhmolaisia, pohdiskelee Pollari. Jatkossa on yhä tärkeämpää saada kävijöitä myös Kuhmon ulkopuolelta. Kuhmo-talo 25 v. Tähän uskottiin, ja usko oli vahvana ilmassa. Monipuolinen ja laadukas kulttuuritarjonta ovat edelleen se tärkein asia, mutta myös muuhun kuin perinteiseen kulttuurituotantoon on panostettava, pohtii Nortela. Silloin -90-luvulla kiertueet lakkasivat koluamasta nuorisotaloja ja voimistelusaleja
Konserttikäyntini oli viimeksi kevyen musiikin konsertti. Meeri Larikka, Kuhmo Tänä kesänä olen käynyt Musiikkijuhla Sommelossa ja lisäksi kesämuusikoiden kahvikonserteissa. Tero Kähkönen, Kuhmo Olen työskennellyt siellä ovimiehenä, Kuhmon Kamarimusiikissa ainakin viitenä kesänä. Sinällään melko hiljainen alkukesän Kuhmokin on tuonut myönteisiä elämyksiä. Tulee sellainen olo, että tänne täytyy päästä asiakkaanakin. Ainolan ominta alaa on suomenkielinen pop, mutta Kamarimusiikkiin tekisi mieli tutustua. Sellainen on Alina Ainola, jonka pesti Kesämuusikoiden ohjaajana päättyi 29.6. Yleisön joukossa olin viimeksi yo-lakkiaisjuhlassa 2018. Kuhmo-talo 25 v. Olen ihan ensimmäistä kertaa Kuhmossa ja nyt on tosi haikea olo lopettaa ohjaajana. Lisäksi olen käynyt musiikkijutuissa jonkun kerran. Itsehän en tiennyt afrikkalaisesta musiikista mitään, mutta on ollut upeaa ottaa haltuun eri lajeja nopeasti. Erika Kehusmaa, Tyrnävä Kävin lapsena katsomassa muun muassa taikuri Simo Aallon Jokeri Pokeri Box-esityksen Lentua-salissa ja Kahvila Juttuassa olen käynyt useita kertoja. SUOMEN KULTTUURITALOT Yrittämisessä mukana. Täällä on tosi yhteisöllinen meininki Juhani Laakso, Kuhmo Osallistuin ulkokuhmolaisten kokouksiin, kun niitä oli. 7 Yrittämisessä mukana Kuhmotaloa onnitellen upeasta 25-vuotisesta urasta. On tosi yhteisöllinen meininki, jossa voisi viihtyä ilman ison kaupungin sykettäkin. Olen kuullut siitä todella paljon, tuntuu että se on täällä kaikkien yhteinen juttu. Tulee sellainen olo, että täällä kaikki tervehtivät toisiaan ja ovat tosi ystävällisiä. Eetu Ohtonen, Kuhmo Viimeksi olen käynyt kamarimusiikkikonsertissa. Missä tilaisuuksissa olet käynyt kuhMo-talossa. Veera Huotari, Kuhmo Olen käynyt konserteissa ja esiintynyt Lentua-salin lavalla tanssijana ja soittajana. Kolmen viikon pestin aikana on käyty läpi klassista musiikkia, kansanmusiikkia, Haloo Helsinkiä, elokuvasäveliä, liedejä ja uusimpana afrikkalaista musiikkia. Kainuussa & Vienan Karjalassa MUSIIKKIJUHLA SOMMELO SOMMELO www.sommelo.net www.runolaulu.fi Juminkeon väki Myö t äi s i ä t uuli a! Paikallislehti www.kuhmolainen.fi Onnittelut Kuhmo-talolle! Huippukuvaajia maailmalta, luonto elokuvia, näyttelyitä, workshoppeja ja Anssi Tikanmäen orkesterin Maisemakuvia Suomesta www.kuusamonature photo.fi Tervetuloa Kuusamon ruskaan ja Nature Photo -festivaalille 6.-9.9.2018! Markku Teiramaa Kuhmotaloa onnitellen upeasta 25-vuotisesta urasta. SUOMEN KULTTUURITALOT Onnittelut Kuhmo-talolle! Huippukuvaajia maailmalta, luonto elokuvia, näyttelyitä, workshoppeja ja Anssi Tikanmäen orkesterin Maisemakuvia Suomesta www.kuusamonature photo.fi Tervetuloa Kuusamon ruskaan ja Nature Photo -festivaalille 6.-9.9.2018! Markku Teiramaa Paikallislehti www.kuhmolainen.fi Juminkeon väki Myö t äi s i ä t uuli a! Kainuussa & Vienan Karjalassa MUSIIKKIJUHLA SOMMELO SOMMELO www.sommelo.net www.runolaulu.fi Kuhmon Kesämuusikot on työllistänyt osaa nuorista jo kymmenkunta kertaa, mutta tuttujen kasvojen sijaan on välillä hyvä kysyä tunnelmia aivan uusilta henkilöiltä. Tuntuu, että eilen aloitettiin. Olisi upeaa kokea se musiikki mutta myös kaupungin vilkkaus ja ihmismäärä. Koululuokkien yhteisissä tilaisuuksissa olen käynyt katsomassa muun muassa Wanhojen tanssit. Itse taloon Kesämuusikot tutustuvat vähän kyökin kautta, eikä suuren salin akustiikka esimerkiksi ole vielä Ainolalle tuttu. Yleensä käyn erityisesti kamarimusiikkikonserteissa. Tämä on mainio juttu, joka tuo kaikki Juttuaan kerran päivässä. Talohan on upealla paikalla kauniissa luonnossa ja sali näyttää mahtavalta. Kesämuusikkotoiminta saa Ainolalta pelkkää ylistystä, ja hänen tuttavansa ovat jutusta kuultuaan halunneet vastaavaa muuallekin
maaliskuisen tapahtuman järjestää Pro Kuhmo Oy ja sen musiikista huolehtii Kuhmon Kamarimusiikki. 18.00 Lasse Hoikka ja Souvarit * 40 € Ti 25.9. 19.00 CLUB FOR FIVE – Jouluna 2018 * Liput 42 € Pe 14.12. 19.00 Viimeinen ilta Dannyn seurassa * Liput alk. Alkuvuosina musiikkileiriläisenä ahmien Kamarimusiikin lukemattomat konsertit parvekkeen portailla istuen, sitten liki kahdenkymmenen kesän ajan esiintyjänä ja lopulta myös talvisin ja syksyisin erilaisissa levytysprojekteissa. 19.00 Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis * Liput alk. Joutsentanssi on uusin tapahtuma Kuhmo-talon historiassa – toivomme elokuun alussa meille kahden esityksen voimin tulevalle festivaalille monia yhteisiä vuosia. 33,50/36 € Ke 14.11. Kuhmo-talo 25 v. Onpa jokin tiukka vaihto joskus harjoiteltu edellisenä yönä sekuntikellon kanssa. Jousikvartettikattaus pitää hetkessä muuttaa soolopianoesitykseksi ja siitä monikymmenpäisen orkesterin esiintymispaikaksi. 18.00 Yksin Sinun * Liput 15 € Pe 23.11. 8 Kuhmo-talo on perustettu pitkälti Kuhmon KamarimusiiKin tarpeisiin ja avattu juuri juhlien alla, joten vuoden tapahtumakierron esittely on syytä aloittaa siitä. Lentua-sali on minulle sittenkin tutuin – ja rakkain – pianon äärestä koettuna. Halusin kymmenkunta vuotta sitten leLavalla ja lavan takana vyttää Beethovenin 32 pianosonaattia ja Kuhmo-talo valikoitui levytyspaikaksi helposti. Kuhmon KevätpuhalluKsen historia on aavistuksen Kuhmo-taloa vanhempi, ensimmäistä kertaa tämä Kuhmon puhallinorkesterin ja Kuhmon musiikkiopiston tapahtuma järjestettiin toukokuussa 1993. 18.00 Kuhmo-talon toivotut Kuhmo-talon 25-vuotisjuhlakonsertti * 15/20 € Pe 21.9. Ajaton ja Rajaton taiteiden yö La 15.9. Kuhmon Römppä on Kuhmon kulttuuritoimen järjestämä marraskuinen tapahtuma, jonka kenties näkyvin osa on Kuhmotalossa pidettävä Kainuun tangolaulun taitokisa. 19.00 CLUB FOR FIVE – Jouluna 2018 * Liput 42 € Pe 14.12. hilpeä heinäKuu on järjestetty kuhmolaisten toimijoiden yhteistyönä jo vuodesta 2007. Osa yleisöstä ei tiedä, että salissa tehdään taidetta ympäri vuoden. Vuosia lavajärjestäjien balettia ihailtuani letkautin: ”ensi vuonna tulen festivaalille roudariksi.” En arvannut, että heittoni todella johti päivän mittaiseen pestiin lavamiehenä useana seuraavana kesänä. Tapahtuman järjestää Pro Sommelo ry. Katsomon valot sammuvat, puheensorina laantuu, katossa tuikehtivat Otava-kuviot ja yksinäinen Pohjantähteä matkiva spotti – on alkamassa konsertti Lentua-salissa. Lasten Kuhmo -nimelläkin tunnettu tapahtuma kestää nykyään jo lähes kaksi kuukautta. Kiitos Kuhmo-talo! Paavali Jumppanen Kuhmo-talon tapahtumia kuva: Juuso Westerlund, kuhmon kamarimusiikki La 7.9. Ajaton ja Rajaton taiteiden yö La 15.9. 19.00 Viimeinen ilta Dannyn seurassa * Liput alk. Kuhmon talvi on Kuhmon Kamarimusiikin, musiikkijuhla sommelon, Juminkeon, luontokeskus petolan ja Kuhmon kaupungin kulttuuritoimen kanssa järjestettävä kulttuurijuhla tammikuun alussa. Kuhmo-talo, Lammasjärven rauhoittava läheisyys ja kuhmolaisten sydämellinen tuttavallisuus synnyttivät muiston, jota kannan kaikkialle mielessäni. 18.00 Yksin Sinun * Liput 15 € Pe 23.11. kesää. Kuhmon Kesämuusikoiden historia ulottuu peräti vuoteen 1994. ihminen Ja Kosmos on vuodesta 1996 järjestetty monitieteellinen ja taiteellinen keskustelutilaisuus. * 34,50 € La 10.11. 18.00 Lasse Hoikka ja Souvarit * 40 € Ti 25.9. 34,50 € Kuhmo-talon syksyn ohjelmistoa: La 7.9. 19.00 Golden ABBA Show * Liput 25/32/35 € Ti 11.12. Lentua-salin lava on Kamarimusiikin roudarikunnan pääareena, jossa tehdään festivaalipäivän aikana satoja siirtoja. 33,50/36 € Ke 14.11. Itselläni on ollut onni hääräillä Kuhmo-talossa sen ensi päivistä asti. 19.00 Unto Monosta muistellen * 27 € La 2.11. Kuhmon musiikkiopiston ja Kuhmotalon toimesta Kahvila Juttuassa kuullaan kesäheinäkuussa ilmainen kahvikonsertti sunnuntaista perjantaihin klo 14, minkä lisäksi Kesämuusikot vierailevat muissa kohteissa. 19.00 Golden ABBA Show * Liput 25/32/35 € Ti 11.12. Sadat esitykset talon nyt jo kunnioitettavan iän saavuttaneella Steinway-flyygelillä ovat iskostaneet sormiini ja korviini puisen salikaunottaren tunnun ja soinnin. 17.30 Oi ihana Panama * 10 € La 20.10. KansanmusiiKKiJuhla sommelo on järjestetty Kuhmo-talossa ja muualla Kainuun ja vienan Karjalan alueella vuodesta 2006 alkaen. 34,50 € Kuhmo-talon syksyn ohjelmistoa:. 19.00 Samuli Edelmann 50 v. Nuottitelineiden, urkuharmonin ja bassojakkaroiden pitää osua sentin tarkkuudella oikeisiin kohtiin, jotta konsertit voivat soljua jouhevasti. Tapahtumaa on vietetty vuodesta 2008. Vietimme tuotantotiimimme kanssa kahden vuoden aikana salissa ja sen takahuoneisiin rakennetussa äänitarkkaamossa unohtumattomat kahdeksan viikkoa, joiden aikana heittäydyimme muun maailman unohtaen Beethovenin musiikin yksityiskohtien hiomiseen. 19.00 Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis * Liput alk. 18.00 Kuhmo-talon toivotut Kuhmo-talon 25-vuotisjuhlakonsertti * 15/20 € Pe 21.9. 19.00 Samuli Edelmann 50 v. 17.30 Oi ihana Panama * 10 € La 20.10. * 34,50 € La 10.11. Kamarimusiikkia soitetaan talossa nyt 26. Kuhmotalon yleisö on tottunut kohtaamaan salissa taianomaisen atmosfäärin ja se saapuukin sinne joka kesä tuhatmäärin sekä läheltä että usein jopa toiselta puolelta maapalloa. 19.00 Unto Monosta muistellen * 27 € La 2.11