Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. Ajokortti on välttämätön. www.metsakontio.fi Puh: 044 524 8716 PUUKAUPPA METSÄSUUNNITELMA Kela Taksi Kainuu 0800 02189 Mainitse auton num. >> 4 Konkurssin luvut tiedossa JARNO HILTUNEN 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 SOITA p. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. >> 4 Elementti Sammon konkurssipesän varat ovat noin 740 000 euroa ja velat noin 6,27 miljoonaa euroa. Tekstiilien kierrätys alkoi Kainuun kriisikeskuksesta saa ammatillista keskustelutukea erilaisiin elämänkriiseihin ja haasteisiin. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. klo 19 Liput: www.musiikkiteatteri.fi kajaani-info lippupisteen lippukaupat r-kioskit. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. >> 6-7 Kierrätykseen kelpaavat myös rikkinäiset puhtaat tekstiilit. >> 2 Ville Heikkinen ja Kuhmon Sammon Takojan kumautus. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. 044 332 5330. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen ja tapahtumatuottaja Hilkka Komulainen seuraavat heilautusta. SYYSKUUTA 2022 NRO 71 Ville puki siniviitan Sammon Takoja: Ville Heikkinen kohotettiin Kuhmon Sammon Takojaksi Taiteiden Taikayössä. Valinnan perusteluissa Heikkisen todettiin tuovan valokuvissaan upeasti esille kuhmolaista moni-ilmeistä luontoa ja sen eläimistöä. B1223 Autoon 050 432 9243 Antero Heikkinen VIIDESTOISTA YÖ M USIKAALI J UICESTA kaukametsä Pe 14.10. >> 4 Pääkirjoitus: Euroopassa käytävä sota on nostanut maanpuolustuksen merkityksen aivan uudelle tasolle. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Paikka on Vesitornin kirppis. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. 050 315 5849 ONKO TÄMÄ SINUN MAINOSPAIKKASI. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 6. Keskustelutukea saa kasvotusten, puhelimitse tai etäyhteydellä. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo
Paholaisen kirkon etsintä Kolumni Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Lähetä kuva itse kasvattamastasi kasviksesta. Virkistäydyttyäni lähdin etsimään Menninkäisen kiveä. Täällä oli tosiaankin yksin, kuin muita ihmisiä ei olisikaan. V eteraanityö on siirtymässä hyvää vauhtia kohti perinnetyötä. % 47 53. Se näkyi jo kaukaa kultaisena ketjuna. Siellä maisemat olivat vaihtelevia: näkyi harmaita kallioita ja luotoja, joiden välistä pujahtaa. En nyt tarkoita Satanic Templeä USA:ssa, vaan Lentuan Vitikkosaaressa sijaitsevaa isoa lohkaretta. A Halusin nähdä Lentuan Rivieran järveltä päin. Onko kasvihuoneessasi jokin erikoinen kasvi. Suuri koko tai hauska muoto ovat hyviä lähtökohtia, mutta hienolla kuvallakin voi menestyä tässä kilpailussa. Äänestys järjestetään Kuhmolaisen verkkosivuilla ENITEN ÄÄNIÄ SAANUT KUVA PALKITAAN. Lopullisen voittajan kilpailussa valitsevat lukijat. Perinneyhdistykset haluavat keskittyä nuorisotoimintaan, jotta perimätietoa Suomen sodista saadaan siirrettyä uusille sukupolville. Voit myös kertoa muuta erikoista kasvikseen liittyvää tai millä kylällä se on viljelty. Paluumatkalle lähdin toista reittiä. syyskuuta 2022 Vanha kysymsy: Viljeletkö omia kasviksia. Jonkin aikaa metsässä kuljettuani löysinkin kallion ja paljon kiviäkin, mutta yksikään ei ollut etsimäni. Divisioonan perinneyhdistyksen nuorisoja perinnepäivät on yksi tärkeä tapa tuoda esiin maamme historiaa, päiviä vietettiin Sotkamossa viime viikon lopussa. Olin päättänyt mennä Vitikkosaareen pohjoispuolelta, mikä oli onnistunut ratkaisu. Jos tiedät, missä Menninkäisen kivi sijaitsee, niin vinkin voi laittaa yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. En 53 % 95 vastausta Kyllä 47 % 83 vastausta Yhteensä: 178 vastausta Uusi kysymys: Pidätkö syksystä. Historian tuntemisesta voivat nuoret saada merkityksellisyyttä tähän epävarmuuden aikaan. Totesin, että Paholaisen kirkkoa ei voi yksin löytää näin isosta saaresta, ellei joku tiedä kertoa sen sijaintia. Helpommin sanottu kuin tehty. Rauhan ajassa on saatu elää pitkään ja sotiemme veteraaneja ei ole enää paljon. Minulla oli karttamerkki, jonka halusin tarkistaa. Kaikkien kuvan lähettäneiden ja äänestäneiden kesken arvotaan pieniä yllätyspalkintoja. Tuntemalla historian voi ymmärtää tätä päivää ja toisaalta suunnitella paremmin tulevaa. Nykyisessä nopean tiedon ja sosiaalisen median ajassa on erityisen tärkeää, että tutkittujen faktatietojen asema säilyy, eikä historiaa kirjoiteta uudelleen. Valitettavasti ainakin tuolloin vaunun vetoköydet olivat sen verran huonossa kunnossa, että olisi pitänyt ottaa oma köysi mukaan. Se näytti kalliota Vitikossa. Kun olin salmesta edettyäni ohittanut Kivisalmensaaren, edessä erottui Vitikkosaaren ja Kotasaaren välissä oleva noin 500-metrinen hiekkaranta. Tämä oli eräs syy tulla tätä kautta, sillä halusin nähdä ”Lentuan Rivieran” järveltä päin, ja se kannatti. Käy vastaamassa! www.kuhmolainen.fi K un paikalla on niinkin mieltä kiehtova nimi kuin Paholaisen kirkko tai Menninkäisen kivi, täytyyhän siellä käydä. Yhtäkkiä ajatus tuntui jopa pelottavalta. Menin Lentualle Huuhkajanlammelta, jonne kanootin sai kiskotietä pitkin Markenniementieltä. KUVAA SYKSYN SATOA JA OSALLISTU KILPAILUUN hillagroup.fi/mainostajalle OSALLISTU Syksyn satoa -kilpailuun. Kuten kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Sotkamossa totesi, emme liittyneet Natoon siksi, että oli pakko vaan siksi, että se oli järkevää. Puolueettomuuspolitiikka jäi historiaan ja päätös Natoon liittymisestä tehtiin nopeasti. Oletko kasvattanut jättimäisen kurpitsan tai hauskan muotoisen porkkanan. Reitti ei ollut yhtä mielenkiintoinen kuin aikaisempi, lyhyempi kylläkin. Valitettavasti saaren nimeä lukuun ottamatta tarkempia sijaintitietoja ei pikku jutussa anneta. Perinnetyössä siirretään tietoa uusille sukupolville Pääkirjoitus 6.9.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2021) mukaan Hilla Group Oyj:n sanomalehdistä saa tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 78-99 % lukijoista. Tyydytäänpähän vain toteamaan, että kiven löytäminen voi olla vaikean takana. Kannoin kanootin vetotaivalta pitkin saaren toiselle puolelle ja otin suunnan kiskotielle. Siitä on kuva vuoden 1960 Kuhmolaisessa, jolloin maanviljelijä Eino Niskanen poseerasi kiven päällä. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. 14. Rantauduttuani en malttanut olla kuoriutumatta hikisistä vaatteistani ja pulahtamasta viileään veteen. Sen ottaa vastaan kiitollinen toimittaja. Kesällä lähdin etsimään kyseistä kiveä. Kutsuvia pieniä hiekkarantojakin näkyi, mutta niillä ei ollut aikaa pistäytyä. Euroopassa käytävä sota on nostanut maanpuolustuksen merkityksen aivan uudelle tasolle. Tiedon on tärkeää säilyä. Rannalla näkynyt kesämökki tosin karsi pois erämaan tunnelmaa. Pahinta on se, että historiaa muutellaan, milloin kenenkin tarkoitusten mukaisesti. Kilpailukuvia julkaistaan lehdessä syksyn aikana Lähetä kuva 10.10 mennessä Kuhmolaisen toimitukseen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Liitä mukaan nimi ja puhelinnumero sekä kasviksen koko, jos se on poikkeuksellisen suuri
ARKISTO / JUKKA KERÄNEN Valtakunnallinen Koulurauhan julistus 2022. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. _______________________________________________ Meiltä myös oireettoman henkilön KORONATESTIT JA TODISTUKSET esim. Hyvä Kuhmo! TEKSTARIT Maakuntien liitot haluavat, että alueellinen saavutettavauus taataan myös Itäja Pohjois-Suomessa, muun muassa lentoliikenteen ylläpidolla. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Mansetista kotimaiset TARJOUSHINTAAN! PATJAT Kainuuntie 108, p. _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen tiistaisin 6.9. TEN-T-verkon (EU:n liikennejärjestelmä) toteutuksen eteneminen tulee varmistaa ja Itäja PohjoisSuomi kytkeä myös Pohjois-Ruotsin ja -Norjan liikenneverkkoon. _______________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Energiapolitiikka, turvallisuuskysymykset ja ihmisten elintottumukset ja tarpeet puhuttavat kaikkialla. ja ke 21.9. Ei vaan ole. / faksi 0207 940 665 ari-pekka.mustonen@kuhmonikkuna.com Rovakatu 13 96100 ROVANIEMI puh. ja ke 21.9. työvoiman kohtaantohaasteisiin julkisen ja yksityisen sektorin työvoimaja osaamistarpeet ymmärtäen. Alueittaiset luonnonvarat ja niiden hyödyntämiseen perustuvat vahvuudet tulee myös huomioida yleisesti ympäristö -ja metsäpolitiikassa. Sujuvien matkaketjujen aikaansaamiseksi tulee investoida muun muassa sähkölentoliikenteen kehittämiseen ja uusien teknologioiden mahdollisuuksiin. krs LÄÄKÄRIPALVELU. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. 0400 901 943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com Sammontakojankatu 8, 88900 KUHMO KANNANOTTO Tulevan hallitusohjelman tulee pohjautua realistiseen tilannearvioon koko Suomen muuttuneista kehitystekijöistä. Oleellista on varmistaa koulutuksen rahoituksen riittävyys, tukea oppilaitosten kansainvälistymistä ja vetovoimaa sekä vahvistaa alueilla toteutettavaa osaajakoulutusta. Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä olisi hyvä olla. Näin pitäisi olla myös Kuhmossa. Seuraavan hallituksen tulee huolehtia harvaan asuttujen ja syrjäisten seutujen sekä raja-alueiden erityisasemasta. 0400 901 943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com PUUJA PUUALUMIINI-IKKUNAT LAATUA MITTOJEN MUKAAN MYYNTI Aki Nieminen, p. Kansallisen ja alueellisen liikkumavapauden turvaaminen on oleellista huoltovarmuuden ylläpidossa. Maakuntajohtaja, Pohjois-Savo Satu Sikanen Maakuntajohtaja, Etelä-Karjala Itäja Pohjois-Suomen maakuntien liitot: Hallitusohjelmassa huomioitava alueidemme geopoliittinen erityisasema Paluumuuttajan näkökulmasta Kuhmossa moni asia on toisin paremmin kuin ”suuressa maailmassa”. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. / faksi 0207 940 665 ari-pekka.mustonen@kuhmonikkuna.com Rovakatu 13 96100 ROVANIEMI puh. Valtion aluehallinnon aito läsnäolo, toimivalta, kehitystehtävät ja alueellinen kumppanuus maakuntien liittojen ja hyvinvointialueiden kanssa tulee säilyttää. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Lisäksi EU-tason päätöksiä ja Suomen tekemiä sopimuksia on noudettava huomioiden alueiden kehityserot. Itäja Pohjois-Suomen erityisasema on huomioitava sekä EU:ssa että kansallisesti. Savon rataa ja Karjalan rataa kehitetään osana Itärata-kokonaisuutta. Kirjoituksia ei palauteta. Alueellinen saavutettavuus on taattava liikenneinfrasta huolehtimalla. Hallitusohjelmassa tulee myös huomioida erilaiset ratkaisut ja kokeilut ns. Työperäisen maahanmuuton sujuvoittamisen tulee näkyä myös tulevan hallitusohjelman prioriteeteissä. LABORATORIO Avoinna ke 7.9., ti 13.9., ke 14.9., to 15.9., ma 19.9. _______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ti 20.9 Yleislääketieteen potilaat, todistukset sekä psyykkisten sairauksien potilaat. Osaava työvoima on v armistettava alueellisin ratkaisuin ja työperäistä maahanmuuttoa virtaviivaistamalla. _______________________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi to 15.9. / faksi 0207 940 664 jari.haste@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi • rivitalot • omakotitalot • loma-asunnot • saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Sammontakojankatu 8 88900 KUHMO puh. ja 24.9. Tämä kokonaisuus vaatii tietoliikenneyhteyksien sekä perinteisen liikenneinfrastruktuurin (lento-, tieja raideliikenne, satamat) ylläpitoa ja kehittämistä koko maassa sekä ennakkoluulotonta, uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä. Tämän lisäksi hallitusohjelmassakin on huomioitava alueellisten energiainvestointien vahvistaminen, energiaintensiivisen teollisuuden tarpeiden turvaaminen sekä vihreän sähkön saatavuus koko Itäja PohjoisSuomen alueella. Myös sähkönsiirron turvaaminen ja hajautetun energiantuotannon edistäminen ovat oleellisia toimenpiteitä jo lähitulevaisuudessa. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Myös lukiolaisen koulukyytiasiaan etsittiin yhdessä ratkaisua. Onko selkäsi kipeä. ja pe 30.9. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset. Erityistä huomioita ansaitsee vihreän siirtymän mahdollistavien investointien vauhdittaminen. Kansallisen työja koulutusperäisen maahanmuuton ohjelman toteutus tulisi varmistaa maamme eri alueiden erityispiirteet ja tarpeet huomioiden. Vain kirurgiset asiakkaat. Energiantuotannossa huoltovarmuuden vahvistamista ja energian riittävyyttä tulee tukea erilaisin lyhyen aikavälin täsmätoimenpitein. Meiltä saat uudet energiatehokkaat ikkunat ennen talven saapumista syksyn toimituksiin. _______________________________________________ KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen pe 9.9. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Tulevassa hallitusohjelmassa tulee ehdottomasti varmistaa ja parantaa Itäja Pohjois-Suomen alueiden saavutettavuutta. _______________________________________________ ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 8.9. Muuttunut maailmantilanne velvoittaa myös tarkastelemaan uudelleen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman 2021–2032 kriteereitä ja perusteita erityisesti vientikuljetusten, huoltovarmuuden, sotilaallisen liikkuvuuden ja suurhankkeiden investointien näkökulmasta. Edelleen on huomioitava ne realiteetit, jotka pohjoinen ilmasto, pisin EU:n ulkoraja ja pitkät etäisyydet tuovat mukanaan. 0400 901 943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com Energian hinta nousee, mutta pysyykö pakkanen ulkona ja lämpö sisällä. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Kuhmo | Koulukatu 20 Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Maakuntien saavutettavuudessa tulee toteutua kolmen tunnin saavutettavuustavoite pääkaupunkiin. Yli 16-vuotiaat ortopediset potilaat. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola to 8.9., pe 9.9. Pyritään ehkäisemään kiusaamista ja yksin jäämistä sekä vahvistamaan oppilaan kokemusta kouluyhteisön tärkeänä ja hyväksyttynä jäsenenä. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 7.9. Huolehtimalla Itäja Pohjois-Suomen turvallisuudesta, taloudesta ja saavutettavuudesta vahvistaa valtiovalta maamme huoltovarmuutta ja vapauttaa alueemme kehityspotentiaalin. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. / faksi 0207 940 664 jari.haste@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • kerrostalot • rivitalot • omakotitalot • loma-asunnot • saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Sammontakojankatu 8 88900 KUHMO puh. Tiistaina 6. Opettajat voisivat puuttua, eikä todeta, ettei meidän koulussa kiusata. _______________________________________________ KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen pe 22.9. Tämän tulee näkyä muun muassa hallituksen liikenneja turvallisuuspoliittisissa linjauksissa ja päätöksenteossa. _______________________________________________ RÖNTGENLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ma 12.9. Tämän toteuttamiseksi tulee turvata Itäja Pohjois-Suomen saavutettavuus, osaava työvoima ja investoinnit. Maailma elää suurinta murroksen aikaan sitten toisen maailmansodan. ja 27.9. PUUJA PUUALUMIINI-IKKUNAT LAATUA MITTOJEN MUKAAN KAIKKEEN RAKENTAMISEEN kerrostalot omakotitalot loma-asunnot saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Kantolan Teollisuusalue 88900 KUHMO puh. Esteet ja kannusteet tulee arvioida perusteellisesti ja prosessia virtaviivaistaa muun muassa lupaprosessien yksinkertaistamisella, viranomaisten välisen yhteistyön sujuvoittamisella sekä muutoksenhakuprosessien nopeuttamisella. Huoltovarmuus ja energiariittävyys saadaan vihreitä investointeja toteuttamalla. 6520 533 ma-pe klo 9-17 PUUJA PUUALUMIINI-IKKUNAT LAATUA MITTOJEN MUKAAN PUUJA PUUALUMIINI-IKKUNAT LAATUA MITTOJEN MUKAAN KAIKKEEN RAKENTAMISEEN kerrostalot omakotitalot loma-asunnot saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Kantolan Teollisuusalue 88900 KUHMO puh. / faksi 0207 940 660 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTIKONTTORIT Järvihaantie 16 01800 KLAUKKALA puh. Lapseni tulee itkien koulusta kotiin kertoen, ettei ole kavereita ja kiusataan. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRI Merja Ruha ti 6.9., ti 13.9., ke 14.9., ma 19.9. ja pe 16.9. Itäja Pohjois-Suomen kohtaamat haasteet ovat tässä viitekehyksessä vakavat, ja esimerkiksi Venäjän Ukrainaan suunnatun hyökkäyssodan heijastusvaikutukset alueilla uhkaavat koko Suomen talouskehitystä. MRI-KUVAUKSET Magneettirekka lauantaisin 10.9. / faksi 0207 940 660 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTIKONTTORIT Järvihaantie 16 01800 KLAUKKALA puh. 0400 994 503 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTI Aki Nieminen, puh. Vähäliikenteisten väylien arvoketjut tulee ottaa huomioon Traficomin analyysimallissa. Yleislääketieteen potilaat, todistukset, rasitus-EKG tutkimukset. Myös ilman lähetettä. Täällä pidetään huolta ja aidosti välitetään. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 23 €. Tuli olo, että tätä ei olisi muualla tapahtunut. Koulutetun työvoiman saatavuutta edistävät alueelliset ratkaisut on toteutettava ensi tilassa. Kirjoita napakasti. 0400 994 503 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTI Aki Nieminen, puh. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Vuokatissa 2.9.2022 Jyrki Kaiponen Maakuntajohtaja, Keski-Pohjanmaa Pauli Harju Maakuntajohtaja, Pohjois-Pohjanmaa Markus Hirvonen Maakuntajohtaja, Pohjois-Karjala Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja, Etelä-Savo Mika Riipi Maakuntajohtaja, Lappi Pentti Malinen Maakuntajohtaja, Kainuu Satu Vehreävesa Va. Ohjelmassa on huomioitava erityisesti turvallisuus, huoltovarmuus ja alueellisesti tasapainoinen talouskehitys. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 13.9
Konkurssipesän pesänhoitajajana toimii asianajaja Antti Latola Oulusta Asianajotoimisto Norra Oy:stä. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. www.kainuunkriisikeskus.fi Antero Komulainen Elementti Sampo Oy:n konkurssipesän varat ovat noin 740 000 ja velat noin 6 270 000 euroa. Elementti Sampo Oy:n konkurssipesän velat 6,27 miljoonaa euroa Elementti Sampo valmisti Kantolan teollisuusalueella tilaelementtejä useisiin puukerrostaloihin eri puolille Suomea. . – Kriisikeskuksella on ymmärrys, että Kuhmossa pystytään soten palveluista hyvin vastaamaan kuhmolaisten kriisiasiakkaiden avunpyynnön tarpeisiin, selvittää Niinimaa. Konkurssipesä on maksanut vuokransa toimintansa ajalta eli noin viideltä kuukaudelta. Kriisikeskukseen suurin asiakasryhmä tulee parija perhesuhdekriisien takia. Hän kertoi, että yhtiö velkaantui viimeisenä toimintavuotenaan todella paljon. 2021. Keskustelutukea saa myös Kuhmossa kasvotusten, puhelimitse tai etänä videon välityksellä. – Voihan yhtenä syynä olla sekin, ettei kriisikeskuksen olemassa olosta ja siitä milloin sinne voi hakeutua tiedetä tarpeeksi hyvin, Niinimaa sanoo. Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2015. – Moni tulee ahdistuksen vuoksi, Seppänen sanoo. Yhteyttä voi ottaa myös nimettömänä . Kuva syyskuulta 2019. Yritys valmisti massiivipuisia tilaelementtejä Kantolan teollisuusalueella Kuhmossa. Kriisikeskuksella käyntejä oli 147, yhteydenottoja puhelimella 165 ja videoyhteydellä 68 . 4. Elementti Sampo Oy:n konkurssi alkoi 8. Kriisityöntekijä Mari Niinimaan työsarka on Ylä-Kainuun kunnissa. pidettävään velkojainkokoukseen. Tuki on maksutonta eikä lähetettä tarvita . . Suurimmat velkojat ovat Verohallinto, Finnvera Oyj, Oy CrossLam Kuhmo Ltd, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Elo, Parmarine Oy ja Kuhmon Osuuspankki. Kuhmon kaupungilla on valvottavia konkurssisaatavia hieman yli 25000 euroa. – Jos meille ohjautuu opiskelijoiKuhmosta tukea pahaan oloon Kainuun kriisikeskuksesta saa ammatillista keskustelutukea erilaisiin elämänkriiseihin ja haasteisiin. Kuhmon Yrityssammon vuokrasaatavat ovat syntyneet aikaisemmalta ajalta eli yhtiön toiminnan ajalta. Sitä ennen se oli yrityssaneerauksessa, joka tuli vireille 20.12. syyskuuta 2022 Jarno Hiltunen – Kriisikeskus tarjoaa matalankynnyksen ennalta ehkäisevää keskustelutukea, kertoo toiminnasta kriisityöntekijä Sanna Seppänen. Vuonna 2022 tammi-kesäkuun aikana käyntejä oli 381 ja asiakkuuksia yhteensä 149 . Asiakkaat ottavat yhteyttä usein yksin tai pariskuntana, vain muutamat perheinä. ANTERO KOMULAINE/ARKISTO. Lisäksi kaupunkikonserniin kuuluvalla Kuhmon Yrityssampo Oy:llä on vuokrasaatavia enemmän kuin Kuhmon kaupungin saatavat ovat. FAKTA Kainuun kriisikeskus . – Myös Puolangalla ja Kajaanissa, hän jatkaa. 2022. Suhteellisen paljon asiakkaissa on myös nuoria, 18 – 29-vuotiaita. Kriisityöntekijät Mari Niinimaa ja Sanna Seppänen olivat käymässä Kuhmossa viime viikolla. . Internetsivut. Konkurssin alettua tuotanto pysähtyi ja yrityksellä oli siihen aikaan listoillaan noin 50 työntekijää. . – Naisten on ehkä luontevampaa hakeutua keskustelutuen äärelle. Tilastojen mukaan kriisikeskuksen asiakkuuksissa korostuu naisten määrä. Naisia on noin 2/3 asiakkaista, Niinimaa sanoo. Kriisikeskuksen asiakkaat ovat pääosin kantasuomalaisia, kajaanilaisia ja työelämässä olevia tai eläkeläisiä. . . . . Asiakkaat ottavat yhteyttä useimmiten yksin tai pariskuntana, vain muutamat perheinä. . Hänen mukaansa nuorten yhteydenotoissa eivät niinkään näy opiskeluun liittyvät haasteet kuin ahdistuneisuus. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina 6.9. Tarjoaa ammatillista keskustelutukea haastavassa elämäntilanteessa tai kriisissä . Sanna Seppänen käy Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa. Keskustelutukea saatavana myös Kriisipuhelimesta 09 2525 0111 ympäri vuorokauden . Keskustelutukea voi saada kasvotusten Kuhmossa, puhelimitse sekä videovälitteisesti . – Sellainen mielikuva minulla on, että nuoria on käynyt vastaanotolla enemmän, kertoo Sanna Seppänen. Ajanvaraus klo 9 – 13 toimiston numerosta 0447826030 . Tänä vuonna Kuhmo on merkitty kotikunnaksi kahdelle asiakkaalle. Kriisikeskuksen tuki on lyhytkestoista ja asiakastapaamisia on 1 – 5 kertaa asiakasta kohden. Kaupungille on saapunut valvontakuulutus ja kutsu 28.9. Sillä oli toimistoja muita tiloja käytössään erillisen kiinteistöyhtiön omistaman teollisuushallin vieressä Kuhmon Terva-asuntojen kiinteistössä. Myös välimatka kasvotusten tapahtuviin tapaamisiin Kainuun kriisikeskukselle Kajaaniin on pitkä, jollei asiakas jostakin syystä halua, että kriisityöntekijä tulee paikkakunnalle
Silverin mukaan voimakkaasti kohonneet energian ja tarveaineiden hinnat ja samanaikainen metallien hintojen lasku sekä näihin liittyvä suuri epävarmuus ja vaihtelu edellyttävät toimenpiteitä tuotannon kannattavuuden ja toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. Kiinteistönomistajien kanssa käydyissä neuvotteluissa tilan kauppahinnaksi on sovittu 1800 euroa. Tarve keskustelutuelle on Sanna Seppäsen mukaan suuri. Kuidut erotellaan koneellisesti. Ukrainalaisille on suunnitteilla oma ryhmä syksyn mittaan. – Alusvaatteita, sukkia ja sukkahousuja ei oteta. Määrään sisältyy muun muassa peittoja ynnä muuta vastaavaa. Videovälitteinen keskustelutuki oli käytössä jo ennen koronaa, mutta Seppäsen mukaan siihen opittiin kunnolla vasta pandemian seurauksena. Kierrätykseen kelpaavat tietenkin myös hyväkuntoiset tekstiilit, ja ne jäävät kirppikselle myyntiin. Kaivosyhtiö Sotkamo Silver Oy käynnistää yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut sopeuttaakseen toimintansa vallitsevaan yleiseen talousja markkinatilanteeseen, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan. – Se lähti toimimaan aika hyvin, ja siitä ovat asiakkaatkin pitäneet. Kriisikeskuksella toimii ryhmiä, kuten ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä itsemurhan kautta lapsensa menettäneiden vanhemmille, naisten ja miesten eroryhmä sekä nuoren tai aikuisen lapsensa menettäneiden ryhmä. Neuvontatilaisuudessa Vesitornin kirppiksellä tulikin vastaan muutoin puhdas paita, jossa oli pieni tahra. Kiinteistökaupalla halutaan säilyttää liikuntareitin yhteys Tekstiilien kierrätys alkoi Kuhmossa Jarno Hiltunen Vesitornin kirppikselle voi tuoda kierrätykseen menevät tekstiilinsä. – Siellä erotellaan sellulloosapohjaiset kuidut, tekokuidut, villa ja sekalaiset kuidut, luettelee Koskela. Inkeri Hyvärinen seuraa vieressä. JARNO HILTUNEN ta, he voivat käydä muutaman kerran ja opiskelijat ohjataan tarpeen heille kuuluvan palvelun piiriin. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 KUHMON KAUOUNKI Kriisityöntekijät Mari Niinimaa ja Sanna Seppänen olivat käymässä Kuhmossa viime viikolla. Poistotekstiilien määrästä Kainuussa ei ole vielä lukua. syyskuuta. Eikä myöskään likaisia tekstiilejä. Tekstiilien kierrätystä oli pilotoitu huhtikuussa Ristijärvellä, ja Kajaanissa se alkoi kesäkuun alussa. Sekajätettä Kainuussa tulee 13 miljoonaa kiloa, jolloin tekstiilien osuus olisi 1,3 miljoonaa kiloa vuodessa. Siellä ne lajitellaan myytäväksi ja eteenpäin lähetettäviksi. Nyt tuli Kuhmon vuoro. Kuitenkin on laskettu, että suomalainen poistaa 13 kiloa tekstiilejä vuodessa. Kajaanista kuorma viedään Turkuun laadun tarkkailuun ja sieltä Paimioon, jossa uusiokäyttöön menevät tekstiilit hajotetaan. Kiinteistö sijaitsee Urheilukeskus-Kalevala -reitillä ja sen pinta-ala 0,4 hehtaaria. Joku kysyi, että voiko tahran leikata pois, mikä kävi päinsä. Ekokympin neuvoja ja ympäristökasvattaja Anu Koskela vieraili kirpputorilla torstaina ja kertoi tekstiilien lajittelun periaatteista. Kiinteistö menee osittain Kalevalaan vievän liikuntareitin päälle. Kosteus on pahasta, sillä tekstiilit homehtuvat helposti. Alkulajittelu kannattaa suorittaa jo kotona kaappien siivouksen yhteydessä ja poistaa joukosta tekstiilit, joita ei voida ottaa Vesitornin kirppikselle. Tekstiili saa kuitenkin olla rikkinäinen. Materiaalista voidaan valmistaa myös seinäja akustiikkalevyjä. Anu Koskela (oik) näyttää Vesitornin Kirppiksellä, miten tekstiilejä lajitellaan myyntiin, uusiokäyttöön ja polttoon meneviin. Sekajätteen koostumustutkimuksessa Kainuussa havaittiin jätteessä olevan 10 prosenttia tekstiilejä. Ukrainan sota on näkynyt sillä tavalla, että Kajaanissa kriisikeskukselle on tullut ukrainalaisia asiakkaita. Toki vaatteitaan kannattaa käyttää mahdollisimman pitkään, jotta tekstiilijätteen määrä pysyisi mahdollisimman pienenä alunperinkin. Kuljetukseen päätyvät tekstiilit viedään ensiksi Kajaaniin. Tekstiilien kierrätys aloitetaan kaikissa Kainuun kunnissa. Kaupunginhallituksen esittelytekstissä todetaan kiinteistön hankkimisen olevan tarkoituksenmukaista reittiyhteyden säilyttämiseksi. Silverillä alkaa yt-neuvottelut. – Aina ensimmäisenä on uudelleenkäyttö. Jarno Hiltunen Kuhmon kaupunki on ostamassa kiinteistöä säilyttääkseen liikuntareitin reittiyhteyden. Työn yhteydessä kyseisen kiinteistön omistajat olivat tarjonneet tilaa kaupungin ostettavaksi. Asia nousi esille, kun kaupunki tarkisti ja ajantasaisti käytössä olevien ulkoilureittien sopimuksia. Entringin kierrätyskeskuksessa tekstiilit lajitellaan vielä materiaalien mukaan. Tiistaina 6. Näin käsitellyistä kuiduista pystyään tekemään uuttaa lankaa. Sitten on uusiokäyttö ja vasta viimeisenä poltto. Muutosneuvottelujen piirissä on yhtiön koko henkilöstö, noin 50 henkilöä. Rikkinäiset tekstiilit viedään Paimioon jatkokäsittelyyn. Päätöksen ostosta kaupunginhallitus tekee kokouksessaan 6. Aikaisemmin myyntiin kelpaamattomat tekstiilit on viety sekajätteeseen, mutta kierrätystä tehostamalla sekajätteen määrää halutaan leikata. Kierrätykseen tuotavien vaateiden pitää olla myös kuivia. JARNO HILTUNEN Kierrätykseen kelpaavat myös Rikkinäiset tekstiilit
Myös Kuhmon sankarihautausmaalle lähetettiin havuseppele. Siellä sijaitsivat aikoinaan satama ja Tervahovi, jonne kuhmolaiset ja kainuulaiset tervansoutajat tervalastinsa toivat. – Esimerkiksi sosiaalinen media toimii epävarmuuden, päämäärättömyyden, ilmiöiden levittäjänä. Puolueettomuuspolitiikka edellytti sotilaallista liittoutumattomuutta, mutta olisiko se riittänyt edelleen. – Suomen puolustus ja sen resurssit ovat edelleen suomalaisten päättäjien vastuulla. – Se oli siis tervansoutajien määränpää, sanoo puheenjohtaja Elsi Salovaara Oulun Seudun Kainuulaisten yhdistyksestä tiedotteessaan. 2000-luvun alun jälkeen on hankittu vain Nato-yhteensopivaa kalustoa. – Ne eivät esiinny moraalisesti ja kulttuurisesti vaan ehkä enemmänkin ulkoisesti. Honkamaa: ”Natoon liittyminen oli järkevää” A Suomen puolustus ja sen resurssit ovat edelleen suomalaisten päättäjien vastuulla. – Nuorisosta löytyvät edelleen ne miehet ja naiset, jotka tarpeen tullen täyttävät tehtävänsä kaikissa tilanteissa, Honkamaa sanoi. Puheenvuorossaan Salovaara toi esiin yhdistyksen vuosikymmeniä kestäneen varainkeruun, jotta yhteinen unelma tervansoutajien kunniaksi teetetystä muistomerkistä toteutuisi. – Työ, opiskelu, liikunta ja harrastukset ovat investointi itseen ja epävarmuuden jälkeiseen aikaan. Meille annettavasta avusta ja meiltä lähtevästä avusta päättävät suomalaiset päättäjät, kansanedustajat, hallitus ja tasavallan presidentti. 6 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. Määttä esitti, että nuoria tulisi tukea etsimään merkityksellisyyttä ja tekemään valintojaan sen kautta. Tervansoutajia kunnioittavan teoksen sijaintipaikka oli itseoikeutetusti Toppilanranta. Oulun Seudun Kainuulaiset luovuttaa Tervan tiet -teoksen osaksi Oulun kaupungin kokoelmia. Emme siis liittyneet Natoon siksi, että oli pakko, vaan siksi, että se oli järkevää, Honkamaa perusteli. syyskuuta 2022 Jarno Hiltunen Tervan tiet -teos paljastettiin Oulussa Toppilansalmen rannassa lauantaina. – Sotilaallista maanpuolustusta ajatellen muutos (tähän hetkeen) on ollut valtava. On muodikasta pukeutua niin ja noloa toimia näin. Suomen puolustusjärjestelmä painottuu olosuhteiden pakosta maavoimiin. Ennen kahvitilaisuuteen siirtymistä moni yleisöstä kävi tutustumassa lähemmin kivistä muodostettuun teokseen. Yksi perinnepäivien tärkeä tehtävä on ylläpitää kansakunnan muistia ja antaa oppia ja vertailupohjaa tämän päivän tapahtumiin, Kilpeläinen sanoi. Ouluun nousi tervansoutajien muistomerkki Pekka Lassila Valitettavasti sotilaalliselle puolustukselle on Euroopassakin edelleen tarvetta, kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa sanoi 14. Olen kokenut, että löydän historiasta ja perinteistä tietynlaista henkistä varmuutta tähän hetkeen. Kun mieli askartelee siinä, miten tulevina aikoina selvitään, unohtuu keskittyä siihen, mitä tekee juuri nyt. Sen metalliosissa saattoi nähdä vesireitin, jota pitkin tervaa soudettiin Kainuun jokien latvavesiltä Ouluun. Muistomerkin paljastamistilaisuus sai runsaasti huomiota. Vaikka sodan ajan vahvuutta pienennettiin 750 000 sotilaasta 280000 sotilaaseen, joukkoja, aseistusta, johtamisjärjestelmiä, kalustoa ja taktiikkaa kehitettiin. 14. Paikalle oli saapunut lähes parisataa henkeä seuraamaan tilaisuutta. – Historian tunteminen on tärkeää. – Tähän tapahtumaan toivomme saavamme mukaan myös muita järjestöjä ja alueen toimijoita, Salovaara kannusti. Sakari Honkamaa Kenraaliluutnantti Neljästä kainuulaisesta luonnonkivestä muodostuva teos paljastettiin lauantaina Oulussa paikalla, jossa Tervahovi oli sijainnut. Kilpeläinen samoin kuin Honkamaa korostivat perinnetyön merkitystä ja suuntaamista nuorille. divisioonan nuorisoja perinnepäivien pääjuhlassa lauantaina Sotkamon lukion salissa. Oikea ja väärä ovat nuorten maailmassa muuttaneet muotoaan, nuoren puheenvuoron pitänyt vuokattilainen kadettiylikersantti Jesse Määttä sanoi. 1990-luvulla Suomi liittyi Euroopan unioniin ja Naton rauhakumppanuusohjelmaan. divisioonan nuorisoja perinnepäivien tapahtumiin osallistui perjantaina yli 1000 henkeä, Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoi tervehdyksessään. Oliko pakko liittyä Natoon, Honkamaa kysyi. Juhlava tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Nälkämaan lauluun. Epävarmoina aikoina tämä korostuu, Määttä sanoi. Jos syntyisi kriisitilanne, maavoimien johto ja koko maan puolustus olisi suomalaisten omissa käsissä, Honkamaa selvitti. Määttä puhui epävarmuuden leimaamasta ajasta, missä arki ja keskittymisen painopisteet ovat muuttuneet. Muistomerkki on yhdistyksen teettämä ja se on kuvanveistäjä Mikko Tapion käsialaa. – Kaikki ylimääräiset pennoset on laitettu kasvamaan korkoa, ja yhdistys on teettänyt hankkeen tueksi myös tavallisten kainuulaisten muisteluksia sisältäneen Pihkassa Kainuuseen -kirjan sekä Kerran tervattu ja No van! -teksteillä varustettuja paitoja. Emme liittyneet Natoon siksi, että oli pakko, vaan siksi, että se oli järkevää, kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa perusteli. MATTI KYLLÖNEN. 14. – Kriisitilanteessakin Suomen puolustusta johdetaan lähtökohtaisesti Suomesta yhteistä tiedustelutietoa ja tilannekuvaa hyödyntäen. – Suomen puolustus oli Natoon liittymispäätöstä tehtäessä hyvässä ja uskottavassa kunnossa. Kylmän sodan jälkeen Suomi säilytti, toisin kuin moni muu maa, yleisen asevelvollisuuden ja kehitti omaa kansallista puolustusjärjestelmää. Natolla ei Honkamaan mukaan ole sanavaltaa jäsenmaiden maanpuolustuksen järjestelyihin kuten yleiseen asevelvollisuuteen tai alueelliseen puolustusjärjestelmään. Suomi on kulkenut kylmän sodan vuosien läpi puolueettomuuspolitiikkaa noudattaen ja sotilaallisesti liittoutumattomana. Puolustusmenojen taso tulisi suosituksen mukaan olla kaksi prosenttia bruttokanantuotteesta. – Omassa mielessäni perinteet näyttelevät tärkeää osaa siinä. Divisioonan nuorisoja perinnepäivät olivat viikonloppuna Sotkamossa. Oulun Seudun Kainuulaisten suunnitelmissa on teoksen ympärille sijoittuva jokakesäinen tapahtuma, jossa terva tuoksuu ja musiikki soi
Vartiuksen rajanylityspaikka on auki kello 8 – 19 viikon jokaisena päivänä. Keskussairaala on menestynyt työvoiman rekrytoinneissa kohtalaisen hyvin, mutta senkään vetovoima ei aina riitä. 2019 elokuussa heitä oli 5 032. Kuhmon terveysasemalla on avoinna kolme lääkärin vakanssia, joihin ei tällä hetkellä ole viranhaltijaa. Mitoitus on jo kiristynyt, minkä päälle ensi vuoden askel merkitsisi lisää rekrytointiongelmia. Lähinnä meillä on tosi pitkiä työsuhteita ja yleensä jäädään pois siinä vaiheessa, kun eläköidytään. – Sen pitää olla valtakunnallinen palkkaratkaisu, hän tähdentää palkkakysymykseen. Rajavartiosto osallistui elokuussa 5 harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto ennustaa, että sote palaa lomien loputtua kutakuinkin viime kevään ja talven tilanteeseen. Sitä vastoin lääkärivakansseja Kuhmon terveysasemalla on avoinna kolme. Ylityöja vuoronvaihtokiellon kanssa on jo tarpeeksi tekemistä, sillä se tarkoittaa henkilöstön siirtelyä yksiköstä toiseen toiminnan turvaamiseksi. Myöskään alan koulutuspaikkojen lisääminen ei suo suoraviivaista ratkaisua. Heinäkuun lopussa laskettu vaje koostui pääasiassa lyhytaikaisista sijaisista, mutta aukkoja oli myös vakituisessa vahvuudessa. Kainuun sote käyttää jo useita keinoja työntekijöiden saamiseksi, mutta Ahopellon mukaan ne eivät ratkaise perusongelmaa. Valtion erillisrahoituksen turvin on tuettu maatalousyrittäjien jaksamista haasteellisissa tilanteissa projektityöntekijöiden antaman kokonaisvaltaisen tuen ja ostopalvelusitoumusten avulla. Tätä merkityksellistä työtä tulee jatkaa ja toivottavasti saamme pysyvän rahoituksen varmistettua vuoden 2024 jälkeen, toteaa Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari. Useassa kunnassa on sitkaasti tehtäviä, joita ei saada täytettyä. Silloin matkustajia oli 41 698. Rajavartiosto suoritti metsästyksen valvontaa elokuussa yhteistyössä Poliisin ja Metsähallituksen kanssa. – Kun ikäluokat pienevät, koulutukseen hakijoita on vähemmän. Näillä näkymin tilanne helpottuu lomakauden loputtua, mutta etenkin hoitajapula pitää sotea pinteessä. Välitä viljelijästä -toimintamalli sisältää myös maatalousyrittäjien jaksamisen tueksi tehtävän sidosryhmien verkostotyön. Suomessa on liian vähän nuoria, hän kiteyttää. Vartiuksen rajanylityspaikan kautta matkusti 9 602 ihmistä, kun vuoden 2019 elokuussa matkustajia oli 36 666. – Jatkorahoituksen turvin jatkamme tätä kokonaisvaltaista auttamistyötä maatalousyrittäjien tueksi ympäri Suomen. Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti elokuussa 10 011 henkilöä, mikä oli noin 76 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2019 elokuussa. Kainuun sotesta eläköityy keskimäärin 60–80 työntekijää vuodessa. Kuusamon ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa on rajoitettu 29. Sairaanhoitajahaku ei herättänyt tarpeeksi vastakaikua, ei myöskään lähihoitajahaku. Emme liittyneet Natoon siksi, että oli pakko, vaan siksi, että se oli järkevää, kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa perusteli. Syksyn aikana on tarkoitus avata yleislääketieteen osastosiipi, mutta nyt näyttää siltä, että kaikkia tarjolla olevia tehtäviä ei saada täytettyä. Laajalla Välitä viljelijästä -verkostolla on voitu entistä paremmin varmistaa yrittäjille varhaisen tuen perille meno. Valvonnan tuloksena ei havaittu merkittäviä puutteita metsästyssäännösten noudattamisessa. Se on isompi kuin useimpien Kainuun kuntien vastaanotot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela käynnisti vuonna 2017 maatalousyrittäjien jaksamisen tukemiseksi Välitä viljelijästä -projektin. Kanuussa sote kärsii hoitajapulasta. Ahopellon mukaan kyse oli lähinnä yksittäisistä lyhytaikaispaikoista, joita oli käytännössä kaikissa kunnissa. Haasteista huolimatta Ahopelto sanoo, että hoitotakuu toteutuu hoitotakuun piirissä olevissa ympärivuorokautisissa yksiköissä. Se tarkoittaa, että tilanne paranee kesään verrattuna, mutta sote kärsii hoitajapulasta ja jonkin verran myös muun henkilöstön vajauksesta. Vaikka Kainuun sote kärsii hoitajapulasta, on Kuhmossa hoitajatilanne hyvä Mela käynnisti vuonna 2017 maatalousyrittäjien jaksamisen tukemiseksi Välitä viljelijästä -projektin. Ahopelto ei näe ratkaisua siinä, että Kainuun sote ryhtyisi kilpailemaan muiden alueiden kanssa kuukausija vuosiansioiden ekstrakorotuksilla. Aikaisemmin Kainuussa valmistui lähihoitajia yli sata vuosittain, nyt enää noin puolet. Elokuussa Kainuun rajavartioston alueella paljastui 18 rikosta tai rikkomusta. Ahopelto toivoo hoitajamitoituksen ensi vuoden kiristyksen lykkäämistä, sillä eläköityvien paikkaaminen on jo erittäin kova ja haasteellinen tehtävä. Kuhmossa useimpia sijaisuuksia voidaan laittaa peräkkäin. Välitä viljelijästä -toiminnalle jatkoa Jarno Hiltunen Hannu Mustonen Kuhmon terveyskeskussairaalassa ja vastaanotolla hoitajatilanne on kuitenkin hyvä. Ahopelto toivoo hartaasti, etteivät Superin ja Tehyn lakkovaroitukset laajene Kainuuseen saakka. KUVAT: PEKKA LASSILA. Lääkäripalveluja on Kuhmoon hankittu myös yhteistyössä muiden kuntien viranhaltijoista ja ostopalveluna. Ne liittyivät pelastustoimintaan, ensivastetoimintaan ja maastopalon torjuntaan. Tiistaina 6. Kaikki alueet kärsivät henkilöstöpulasta ja edessä olisi päättymätön palkkakilpajuoksu. Kuusamon rajanylityspaikan kautta kulki 409 matkustajaa. Tällä hetkellä niihin ei ole viranhaltijaa. – Koulutuksen lisääminen olisi yksi keino, mutta jos ei ole hakijoita koulutukseen. Viikonloppuvastaanotto Kuhmon terveysasemalle on järjestetty ostopalveluna. Kainuun soten henkilöstövahvuudesta puuttui heinäkuun lopussa kaikkiaan 143 työntekijää. Väkivajeen vuoksi asiakaspaikkoja oli kesällä poissa pelistä normaaleja suvisulkuja enemmän. lokakuuta saakka liikenteen vähäisyyden takia. Rajaliikenne on asettunut noin 2 300 ylitykseen viikossa korona rajoitusten poistuttua rajaliikenteestä Venäjän vastaiselta rajalta heinäkuussa. Sijaisuuksien ja osa-aikaisuuksien täyttäminen pysyy oleellisena ongelmana varsinkin ikäihmisten palveluissa, mutta helppoa ei ole myöskään vakituisten rekrytointi. Havuseppeleet lähetettiin Kuhmon, Iisalmen, Ylä-Savon ja Lieksan sankarihautausmaille sekä kenraali Raappanan haudalle Joensuuhun. – Meillä oli jo keväällä ylityöja vuoronvaihtokielto. – Meillä ei ole tällaista havaittu. Rajaliikenne vain neljännes aiemmasta Kainuun rajanylityspaikoilla liikenne on rauhallista ja vain neljännes koronaa edeltävän ajasta. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Maatalousyrittäjien jaksamisen tukemiseksi käynnistetty Välitä viljelijästä -toiminnan jatkuminen varmistui. Tällöin sijaisille tulee pidempi työjakso esimerkiksi vuosilomien ajaksi, mikä ei ole mahdollista pienemmissä yksiköissä. – Varmaan kymmeniä joka tapauksessa, Ahopelto arvioi henkilöstön kasvatustarvetta. Teemme parhaamme viljelijöiden tukemiseksi ja turvaamme näin osaltamme kotimaista huoltovarmuutta. Silloin jouduttiin seuraamaan joka päivä henkilöstötilannetta kaikissa yksiköissä, Ahopelto kertoo. Sijaisten saamista Kuhmossa helpottaa terveysaseman koko. Ahopellon mukaan Kainuussa ei ole havaittu hoitajien irtisanoutumispiikkiä eikä sellaista, että hoitajat hakisivat Valviralta joko ammatinharjoittamisoikeuden tai nimikkeenkäyttöoikeuden poistamista tai rajoittamista. – Täyttämättä olevia vakansseja, joissa ei olisi edes sijaista, ei ole, sanoo Kainuun sote -kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto. Vaje vaivasi etenkin lähija sairaanhoitajia ja toiminnoista raskaimmin ikäihmisten palveluja, joissa puutetta oli noin 80 käsiparin verran. Valtion budjettiriihessä hanke sai kaksi miljoonaa euroa vuoden 2024 loppuun asti. – Alueellisten projektityöntekijöiden tekemä työ ja ostopalvelusitoumuksilla saatu apu on ollut tutkimusten mukaan hyvin vaikuttavaa, kertoo Melan johtaja Päivi Wallin
Kontion koulun luona oli myös mahdollisuus tehdä itsensä tutuksi uusien harrastusmahdollisuuksien kanssa. – Uusi käytäntö on, että kaikki finalistit toimivat yhdessä tiiminä toinen toisiaan tukien ja osallistuvat erilaisiin kaupungin edustamistehtäviin, Rusanen kertoi. Muut finalistit olivat Kaesan Kotileipomo Oy:n yrittäjät Marianne ja Henriikka Huusko yhdessä sekä Juminkeko-säätiön toiminnanjohtaja Olga Zaitseva. elokuuta. Viimeajat Ville Heikkinen on seurannut ja kuvannut lapinpöllöjä ja kertoi nähneensä ne viimeisen kerran 17. Juhlavassa tilaisuudessa Kahvila Juttuassa Sammon Takojan siniviitta puettiin iivantiiralaisen luontokuvaajan Ville Heikkisen harteille. Aloittaminen on toki eri asia, mutta lavatanssi kiinnosti Immosta, vaikka hän totesikin, että sen aika ei ehkä ole nyt. Laulua, harrastuksia ja tarinointia Luontokuvaaja Ville Heikkinen on Kuhmon Sammon Takoja. Immonen oli kuitenkin aloittelemassa uintia yhdessä tyttärensä kanssa. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. Kun myyräkannat ovat nousussa, voi toivoa pöllöjäkin olevan talvella kuvattavaksi. syyskuuta 2022 Jarno Hiltunen Kuhmon taiteiden taikayön kohokohtiin lukeutui Kuhmon Sammon Takojan nimeäminen eli kohottamisseremonia. Kaikissa Sammon Takoja -ehdokkaissa täyttyivät ne arvot, joita Kuhmon Sammon Takojalta odotetaan. Kahdeksanjäseninen asiantuntijaraati valitsi kolme Sammon Takoja -ehdokasta neuvoa-antavaan yleisöäänestykseen. Yleisöääniä annettiin yhteensä 420, joista Ville Heikkinen sai 51 prosenttia. – Kaikissa heissä ruumiillistuu laadukas työnjälki, hyvän jakaminen, ennakkoluulottomattomat ratkaisut, myönteinen ja yhteisöllinen asenne, ylpeys osaamisesta, taitojen ylläpidosta ja siirrosta tuleville sukupolville sekä toimiminen vastuullisesti, totesi asiantuntijaraadin puheenjohtaja, Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen. Hän sai myös puisen vasaran, jolla pamautti kolmesti kuhmolaiseen puupölkkyyn, niin että koko kahvila kumahti. – Talvihan on mieluisin vuodenaika minulle: lyhyt päivä, valo on Elisa Immonen oli tullut katsomaan perheensä kanssa tyttärensä tanssia ja kertoi, että uusi harrastuskin voisi periaatteessa kiinnostaa. Taiteiden Taikayössä oli myös paljon muuta koettavaa, muun muassa harrastusmahdollisuuksiin saattoi tutustua Kontion kentällä.. Käyntejä Taiteiden taikayössä oli yhteentä 2 134. Myös he saivat muistamisen. Kentällä oli myös erilaisia pelejä ja leikkejä sekä esittelykojuja. Syksyyn kuuluu talviruokintojen aloittelua
Perinnettä oli tarjolla kirjastossakin, jossa saattoi lainata ”elävän kirjan”. Kuhmon Kivan tanssija temppukoulun tytöt tanssivat teltassa Kontion ruohokentällä. Irmeli Aalto kertoi perinteestä kirjastolla. Kuoro esitti parhaillaan vigiliapalveluksen osia. KUVAT: JARNO HILTUNEN Minna Pääkkönen ja Kaisa Pääkkönen kellotapulissa tutkailemassa lattialla ollutta ristiä. Luonto oli monessa lasten piirroksessa läsnä. Varsinaiseksi vetonaulaksi taiteiden yössä osoittautui Juminkeon uuden arkistorakennuksen, Koppasen, avoimet ovet. Lisäksi vilkkaan tapahtumakesän jälkeen halutaan, että tapahtumia on tarjolla myös muina aikoina. Kotilainaksi ei kuitenkaan, sillä tarinoita kuunneltiin kirjastossa. Miltä uusi Kuhmon merkkirakennus näyttää sisältä kiinnosti monia, muun muassa mökkikuhmolaista Liisa Piiraista. Eräs näkyvimmistä nimikaiverruksista oli huolella terällä seinään raaputettu, mutta työ näyttää jääneen kesken. Aiheena oli Kuhmo.. Silloin illat jo hämärtyvät ja valoteokset pääsevät oikeuksiinsa. Loppu: ”önen” oli avuliaasti lisätty myöhemmin lyijykynällä, vaikka tyylillisesti lisäys jättikin hieman toivomisen varaa. Nurmeksen ortodoksinen kirkkokuoro esiintyi Karjalan valistajien kirkossa perjantaina. Sitä ihmettelimme yhdessä Minna Pääkkösen ja Kaisa Pääkkösen kanssa. Hirren ruskehtavassa pinnassa nimittäin luki ”Heikki Pääkk”. Hän voisi kertoa vaikka juhlaperinteestä ja pukeutumisen muutoksista. Miksi tapahtumaa ei voisi yhdistää venetsialaisiin. – Upean näköinen, ja kuulin, että (kansanrunoudentutkija) Matti Kuusen kirjasto on tuotu tänne. Luterilaisessa kirkossa saattoi tutustua 1862 valmistuneeseen kellotapuliin. Mukana oli ehtoopalvelukseen ja aamupalveluksen kuuluvia veisuja. Mukaan otetaan uusiakin lapsia. Paperisen kirjan kanssa se on vaikeampaa. Viena Laaksonen piirsi kuitenkin omaa kotia. Kentällä oli myös erilaisia pelejä ja leikkejä sekä esittelykojuja. Kapeita portaita pitkin pääsi pieneen huoneeseen, jossa kiinnostusta herätti sinne varastoitu risti, joka oli sen näköinen, kuin olisi joskus koristanut pyhätön huippua. Se on ansainnut kivan rakennuksen, totesi Piirainen Vantaalta. –Se on yksi tärkeimmistä paikoista, perusteli kahdeksanvuotias Viena. Kontion koulun luona oli myös mahdollisuus tehdä itsensä tutuksi uusien harrastusmahdollisuuksien kanssa. Tiistaina 6. Ne toimitetaan kuoroa johtaneen kanttori Tiina Sormusen kertoman mukaan usein illalla ”yhtenä pötkönä”. miellyttävä, ja sitten on nämä vähät lajit, jotka pärjäävät talvessa. Viena Laaksonen piirsi kirjastolla. Tapahtumassa riitti myös taiteita eri muodoissaan, pyhyyttäkään unohtamatta. Kuhmo-talolla esimerkiksi avattiin Juha Kettusen taidenäyttely ja Kuhmon Karjalan valistajien kirkossa kuultiin Nurmeksen ortodoksista kirkkokuoroa. Kirjastossa oli myös Kuhmo-seura pitämässä Meidän Kuhmo -piirustustyöpajaa. Kuhmon illassa taas yleisöä veti M:n eli Minja Kosken maallisempi konsertti Lumous kvartetin kanssa. Piirustukset on allekirjoittanut Helsingin empire-ilmeestä tunnettu Carl Engel, joka toimi tuolloin intendentin konttorin esimiehenä ja johtava arkkitehti suuriruhtinaanmaassa. Taiteiden Taikayössä riitti katsottavaa ja kuunneltavaa. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 9 Elisa Immonen oli tullut katsomaan perheensä kanssa tyttärensä tanssia ja kertoi, että uusi harrastuskin voisi periaatteessa kiinnostaa. Ensin mainittu myös toivoi, että taiteiden yö olisi aikaisemmin, elokuussa. – Tämä on aina silloin, kun on kylmää ja sataa vettä. Käyntejä Taiteiden taikayössä oli yhteentä 2 134. Aloittaminen on toki eri asia, mutta lavatanssi kiinnosti Immosta, vaikka hän totesikin, että sen aika ei ehkä ole nyt. Immonen oli kuitenkin aloittelemassa uintia yhdessä tyttärensä kanssa. Jämäkän oloisista hirsistä tehdyistä seinistä saattoi tutkia menneiden sukupolvien jättämiä jälkiä olemassaolostaan. Jos kaiken aikoi kokea, oli hyvä, että välillä pääsi haukkaamaan murua rinnan alle palanpainikkeineen, jota onneksi oli tarjolla useammassakin paikassa. Myöhemmin asiaa kysyttyäni tapahtumatuottaja Hilkka Komulaiselta, kertoi, että taiteiden yö on perinteisesti haluttu sijoittaa syyskuun alkuun. – Mökkiviikonloput on vietetty ja marjoja poimittu. Hänen kiinnostustaan perinteeseen pohjustaa Vienan Karjalan Jyskyjärveltä lähtöisin oleva isoisä. – Kaikkea uutta pitää kokeilla, selvitti Irmeli Aalto, joka vastasi perinnepuolesta elävässä kirjastossa. Elävän kirjan hyvä puoli on, että hänen kanssaan voi jutella. Kun paikalle saapui, liturginen laulu kantautui ulos asti kirkon avonaisista ovista
Kuntakohtaiset metsästysajat voi tarkistaa ennen pyyntiä riista.fisivulta. Sota varjosti elämää monin tavoin. Ole hänelle armollinen ja anna iankaikkinen elämä. Hän valmistui teologian maisteriksi Helsingistä 1957 ja vihittiin papiksi seuraavana vuonna Kuopiossa. Pyykannan pitkäaikainen kehitys on ollut eteläisessä Suomessa pääosin vakaata, mutta kaakkoisessa ja pohjoisessa Suomessa lievästi laskevaa. Sihvonen piti ItäSuomen puolta. Vaimo Anna-Liisa eli Matin rinnalla vuodesta 1959, siis 63 vuotta. – Metsäkanalintujen pesinnät ovat onnistuneet valtaosassa maata hyvin ja lintukantojen pitkäaikainen kehitys on ollut pääasiassa vakaata, erikoissuunnittelija Matti Kervinen Suomen riistakeskuksesta kertoo. Siinä käydään läpi metsästysaikojen määrittämistä, kuluvan kauden metsästysajat sekä metsästyksessä huomioitavia turvallisuusasioita. Koulutussivusto Riistainfossa on julkaistu uusi Vastuullisen metsäkanalinnustajan sivusto.. ARKISTO / SEPPO KÄMÄRÄINEN Kuhmolainen Metsäkanalintujen metsästys alkaa lauantaina 10. Uskollinen Herra ja Vapahtaja, sinä olet lunastanut hänet pyhällä ja kalliilla verelläsi. Matin sairaalamatka kesti viikon. Kaikki loukkaantuivat, mutta säilyivät elossa. Metson, teeren ja pyyn metsästysaika on syksyllä valtaosassa maata kaksi tai kolme kuukautta. Tämä joukko ja lukemattomat muut Itä-Suomessa jäävät kaipaamaan ystävää ja hengellistä matkakumppania. Pitkästä elämänkokemuksesta syntyi teos Pieni kirja kärsimyksestä (Kirjapaja 1996). 17.00 – 17.45 metsästäjille verkossa Kohti sujuvaa metsäkanalinnustusta -tietoiskun. ja valtaosassa muuta Lappia, Koillismaalla ja Kainuun pohjoisosissa 10.9.– 31.10. Hän oli siten Karjalan evakkoja. Sihvonen julkaisi sekä hartauskirjoja että tutkimuksia erityisesti luovutetun Karjalan kirkollisesta elämästä. Jatkosotaa paennut perhe asettui Leivonmäen, Haapaveden ja Korpilahden kautta lopulta Iittiin. Hän vaikutti ratkaisevasti esimerkiksi teologikoulutukVahva julistaja ja nöyrä sielunpaimen – Matti Sihvosen muistolle 3.8.1932 – 29.8.2022 Piispa Matti Sihvonen oli myös Kuhmossa tunnettu pappi. Matti Sihvonen valittiin Kuopion hiippakunnan piispaksi 1984. Suomen riistakeskus tarjoaa ennen kauden alkua 7. Vain viikkoa aiemmin hänen 90-vuotisjuhlaa vietettiin suurella joukolla omaisten, ystävien ja seurakuntaväen kanssa Alavan kirkossa juhlamessussa, jossa Sihvonen itse saarnasi. Kotiseudun menetys ja oman pojan kuolema toivat kärsimyksen omakohtaiseksi. ARKISTO / TOIVO KERÄNEN sen saamiseksi Joensuuhun. Kuopion hiippakunta muistaa häntä lämmöllä ja rukoilee hänen puolestaan: ”Armon ja lohdutuksen Jumala. Virka kuuluu niihin harvoihin, joihin edellytetään tohtorin tutkintoa. Vie hänet sisälle Jumalan kirkkauteen ja pyhiesi joukkoon nimesi tähden.” Jari Jolkkonen Kuopion hiippakunnan piispa kuun ottamatta. Lahjoita palvelijallesi Matti Sihvoselle iäinen rauhasi rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Samana vuonna hänet valittiin pappien jatkokoulutuksesta vastaavan Kirkon Koulutuskeskuksen johtajaksi. Sihvonen toimi Kuhmossa nuorisopappina ja myöhemmin Hankasalmen kirkkoherrana ja Joensuun Pielisensuun seurakunnan kappalaisena hoitaen välillä myös uskonnonopettajan tehtäviä. syyskuuta kello. Julkaisutoiminta jatkui loppuun saakka. Metsäkanalinnustajille on tarjolla uutta koulutusta verkossa. Matti Sihvonen syntyi 3.8.1932 Sortavalan maalaiskunnassa. Metsoja teerikantojen pitkäaikainen kehitys on ollut lähes koko maassa vakaata tai nousevaa. Vielä 88-vuotiaana hän julkaisi hartauskirjan Päivä kerrallaan (Herättäjä 2021). Riekkokanta on pienentynyt merkittävästi viime vuosikymmenten aikana Ylä-Lappia lukuun ottamatta. Tämä poikkeuksellisen syvällinen hartauskirja jäi hänen viimeisekseen. Siinä tehtävässä hän palveli hiippakuntaa ja itäsuomalaisia ihmisiä tunnollisesti 12 vuoden ajan. Väitöskirja saksalaisen teologin Wilhelm Löhen kirkkokäsityksestä kypsyi vähitellen, aamuyön tunteina papin työn ohessa Joensuussa Pielisensuun pappilassa. Piispa Matti Sihvonen palveli uskollisesti puolison ja papin kutsumuksissaan aina kuolemaansa saakka. Koirasmetson ja -teeren talvipyynti on sallittua keskisestä Suomesta ylöspäin olevilla alueilla tammikuussa muutamia poikkeuksia luMetsäkanalintujen metsästys alkaa Riekkokanta on pienentynyt merkittävästi. Hänen aikanaan vihittiin ensimmäiset naispapit hiippakuntaan. 82-vuotiaana hän julkaisi ortodoksien ja luterilaisten suhteita Raja-Karjalassa 1917 – 1940 käsittelevän tutkimuksen Rinnakkain rajalla (Ilias 2014). syyskuuta 2022 KUOLLUT Kuopion hiippakunnan emerituspiispa, teologian tohtori Matti Sihvonen kuoli 29.8.2022 Kuopiossa. Vahvan saksan kielen taitonsa ansioista hän hoiti kirkon suhteita Länsija ItäSaksaan. Matti Sihvonen kertoi löytäneensä neljän muun pojan kanssa metsästä käsikranaatin, jonka vaaroja ymmärtämättömät pikkupojat räjäyttivät. Anna ikuisen valosi loistaa hänelle. Vaikka metsästysajat ovat monilla alueilla pitkät, metsästyksessä on huomioitava alueen lintutilanne ja muistettava maltillinen saalismäärä, muistuttaa Suomen riistakeskus. Riekon metsästys on sallittu YläLapin kunnissa 10.9.–31.3. Hänet muistetaan väkevänä julistajana, sielunhoitajana ja surevien lohduttajana. Matti Sihvosen hengelliset juuret olivat luterilaisessa kansankirkollisuudessa, ja myös Itä-Suomen rukoilevaisuus oli hänelle tuttua. Jatkosodan aikana perhe palasi Sortavalaan. syyskuuta. He viettivät yhdessä Matin 90-vuotisjuhlaa heille rakkaaksi tulleessa Alavan kirkossa 21.8.2022 yhdessä lasten, lastenlasten, sukulaisten, ystävien ja seurakuntaväen kanssa. Nopeaksi oppijaksi osoittautunut Matti kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta 1952. Teologian tohtoriksi hän väitteli 1980. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 6
Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Klo 18 toivevirsi-ilta Kuhmon kirkossa. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. www.kuhmolainen.fi Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. ja to 15.9. Diakoniatyö: Lähiötuvan raamattupiiri kokoontuu to 8.9. Ti 13.9. Kun alkutervehdykset oli tehty, niin Matti esitti meille poikasille sormikoukun vetoa, johon suostuttiin. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Silloin Matti otti viikatteen käteensä ja niitti monta pitkää juovaa, ja liippasi vuorostaan viikatteen teräväksi. Oli parhaillaan heinäntekoaika menossa. Pe 9.9. Ari Lohi improvisoi uruilla laulettavien virsien pohjalta, Tauno Harinen juontaa. Ma 12.9. Pekka Tiura Fysiatrian erikoislääkäri • Krooniset kivut, niska-, selkäja nivelvaivat Kuhmo: 15.9. Donkkis Big Night alakoululaisille tarkoitettu toiminnallinen ilta ke 7.9. klo 17-19 Donkkis Big Night alakoululaisille tarkoitettu toiminnallinen ilta seurakuntakeskuksen salissa. klo 17-19 seurakuntakeskuksen salissa. 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Suomussalmi Titta Toivanen p. Tiesitkö. Donkkis Big Night on tavaramerkki, jonka omistaa Suomen Ev.lut. Illassa on kolme eri osiota. Ota yhteyttä: p. sunnuntai helluntaista 11.9. Toimintapisteistä rukouspiste ja raamattuvisa järjestetään joka kerta). Kysy lisää Marja-Leena Suutari p. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. 044 738 4317. Kiitos myös ehdokkaat Henriikka ja Marianne Huusko sekä Olga Zaitseva. klo 14 seurakuntakeskuksen Kellarilla, sisäänkäynti sisäpihalta. klo 13 ehtoollishartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Kansanlähetys. Illan maskotteina esiintyvät Donkki-lehdestä tutut Saku ja Ruut sekä mahdollisuuksien mukaan myös Donkki-aasi maskotti. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! MEDIAMYYNTI hillagroup.fi/mediamyynti Kuhmo Eine Kotamaa p. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Kauko Huotari Kirkonmieskin osasi niittää Tervetuloa kuuntelemaan Juhani Tauriaisen esitelmää KUHMOLAISKYLIEN KIRVESKANSAN ELÄMÄÄ 1600ja 1700-LUVUILLA Kuhmon kirjastoon la 10.9.2022 klo 13 Kuhmon Kotiseutuyhdistys ry KUHMO Seurakunnan toimitiloissa noudatetaan viranomaisten antamia yleisiä hygieniaohjeita. Matti otti heinätukon käsiinsä ja sanoi: Niittykukkasen elämä on lyhyt – niin kuin meidän maallisten ihmistenkin. Laboratorio palvelee lähetteellä tai ilman!. Yllättäen pihaamme tuli Matti Sihvonen ja Elsa Tikkanen ohikulkumatkallaan. Iltoja järjestetään eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisseurakuntien ja vapaaehtoisten kanssa. Lisätietoa voi kysyä puutarhuri Arja Pulkkiselta p. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. 14. klo 8-9 kaikille avoin aamurukouspiiri seurakuntakeskuksen Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). Ke 7.9. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. 044 738 4317. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! YRITTÄJÄ, TULE MUKAAN! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Isä liippasi viikatteen ja asettui tauolle. 050 315 5849 eine.kotamaa@hillagroup.fi Sotkamo Miia Väisänen p. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. YRITTÄJÄ, TULE MUKAAN! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa – mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Omasta maasta! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Isä niitti ja me poikaset yritimme olla haravien kanssa mukana. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Seurakunta suorittaa Kuhmon uuden hautausmaan osastolla 17 pensasaidanteiden alasleikkauksen viikosta 36 alkaen. Donkkis Big Night -illan rakenne on kolmiosainen: 1. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Yhteydenotot marja-leena.suutari@evl.fi, p. 044 738 4325. Klo 14.30 hartaushetki Lepokynnään salissa. Ke 14.9. Klo 14 ehtoollishartaus Pallotuvalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. To 8.9. Onnea ja menestystä luontokuvaaja Ville Heikkinen Kuhmon Sammon Takoja 2022. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Kirja: Lohduksi toisillemme. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Toimintaosuus (erilaista toimintaa ja yhteinen iltapala/välipala/nyyttärit. 044 738 4312. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Tarvittaessa voit tuoda yhteydenottopyynnön seurakuntakeskuksen pääovella sijaitsevaan postilaatikkoon. Me poikaset vähän ihmeteltiin, kun kirkonmieskin osaa niittää. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Teema paikallislehdissä Ylä-Kainuu, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen Lokakuu (viikot 40-41) YRITTÄJÄ, TULE MUKAAN! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Haudanhaltijoita pyydetään poistamaan hautakivien ympäriltä koriste-esineet, lyhdyt jalkoineen ja muut irtaimet esineet vaurioiden välttämiseksi ja työn sujuvoittamiseksi. Tiistaina 6. Lähetyssihteerin työpäiviä ovat torstai ja perjantai. 3. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Loppuohjelmassa rukoillaan ja lauletaan sekä arvotaan Raamattu. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@ hillagroup.fi Kajaani Toni Heikkonen p. Klo 14 Lähiötuvan raamattupiiri seurakuntakeskuksen Kellarilla, sisäänkäynti sisäpihalta. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. 044 738 4317. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Niinhän siinä kävi, että tasapeli tuli kaikkien kohdalla. Illassa on kolme eri osiota. Tuli vaan mieleen, että kun me tämän päivän maalliset ihmisetkin osaisimme ”liipata” ajatuksemme sydämiimme niin, että tulisimme ystäviemme ja naapuriemme kanssa hyvin toimeen. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Lohi). 044 738 4314, anu.haverinen@evl.fi. Kuollut: Jukka Kalervo Klemetti 69 v. Kuhmo: 28.7. Klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri seurakuntakeskuksen Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai p. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. alkuohjelma (raamattuopetusta, rukousta, lauluja sekä Saku ja Ruut muppet-nuket, toimintaosuus (erilaista toimintaa ja yhteinen iltapala/ välipala/nyyttärit ja loppuohjelmassa rukoillaan ja lauletaan sekä arvotaan Raamattu. klo 13.30 hartaushetki Pallotuvalla. 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Kajaani Sanna Kiiveri-Haverinen p. Kaikki kerhot ovat maksuttomia ja kokoontuvat: -Erätaitokerho 3-6 -luokkalaisille tiistaisin klo 17.30-19 seurakuntakeskuksella, Kellarilla. klo 12 seurakuntakeskuksen salissa lähimmäispalvelun vapaaehtoisten kokoontuminen. 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kuhmolainen Kauko Huotari muistelee Matti Sihvosta hänen Kuhmon aikoinaan. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. alkuohjelma (raamattuopetusta, rukousta, lauluja sekä Saku ja Ruut muppet-nukeilla esitettävän vuoropuhelu). Jumalanpalvelukset ja toiminta Ti 6.9. Kysy lisätietoa Simo Pulkkiselta p. Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. 2. hillagroup.fi/mainostajalle Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Heidi Räty Kuhmo: 7.9. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! YRITTÄJÄ, TULE MUKAAN! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Elettiin Niemiskylän perukassa pitkospuiden ja kinttupolkujen takana. klo 18 Kansanlähetyksen seurat Kuhmon kirkossa, alussa kahvitarjoilu, mukana Pirjo Heikkinen, Joonas Suomela ja Jaana Raesalmi. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Varhaisnuoret Syksyn kerhotoiminta on alkanut. Kuhmolaisen arvonnassa tuotekassin voitti Tuija Kyllönen Lämmin kiitos Taiteiden Taikayön tekijät ja yleisö! Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. Kysy lisää Marja-Leena Suutari p. Ehkä sitten olisi maailma ehkä vähän parempi. Arvonnassa voittivat Arto Erosen veistämän puukarhun Eine Lundberg ja Arja Leinonen. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Monikanavainen mainoksesi yhdellä hinnalla kolmen lehden lukijoille: LEHTIMAINOS BANNERI/MAINOSNÄYTÖT HINTA 99x88 mm 300x250px/80 000 499 € € 150x180 mm 300x250 px/80 000 925 € 254x180 mm 980x400 px/60 000 1293 € € Hintoihin lisätään arvonlisävero 24%. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 11 Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. -Pelija leikkikerho Tuupalan puukoulun salissa 1-3 –luokkalaisille keskiviikkoisin klo 16-17 ja 4-6 -luokkalaisille torstaisin klo 16-17
044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. 044 554 4850 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Sudenpolku 18, p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Koulukatu 10 p. 040 350 3121, Koulukatu 13-15 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 7.30–16.30 ja la 8–12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Lakipalvelut Varatuomari Eeva Haavisto Perhejuristisi elämän eri vaiheissa 050 383 4710 www.avustin.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Tiesitkö. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0400 125 587 Petri p. Kiinteistönvälitys . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 050 315 5849 Paikallista ja parasta palvelua! Varaa oma mainospaikkasi p. 0400 889 672 Myös Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. syyskuuta 2022 12 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. varaa myyntipaikkoja . (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut Myös perusjalkahoidot. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 08 653 0410, korjaamo p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. hillagroup.fi/mainostajalle Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 08 655 0167 Lääkäripalvelut Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Rajakatu 36, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. Kauppaja arviokirjojen laadinta
Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Tiistaina 6. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. Kiinteistönvälitys . 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 050 315 5849 Paikallista ja parasta palvelua! Varaa oma mainospaikkasi p. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 13 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p. 0400 889 672 Myös Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut Myös perusjalkahoidot. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 7.30–16.30 ja la 8–12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Lakipalvelut Varatuomari Eeva Haavisto Perhejuristisi elämän eri vaiheissa 050 383 4710 www.avustin.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Tiesitkö. 08 653 0410, korjaamo p. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 350 3121, Koulukatu 13-15 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849. 08 655 0167 Lääkäripalvelut Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Rajakatu 36, p. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. hillagroup.fi/mainostajalle Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Koulukatu 10 p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Sudenpolku 18, p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Kauppaja arviokirjojen laadinta . varaa myyntipaikkoja . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 0400 125 587 Petri p. 044 554 4850 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu
Talkoissa oli mukana Stora Enson Metsän toimihenkilöitä sekä väkeä Iivantiiran kalastuskunnasta, Kuhmon Perhokalastajilta ja Kalevalan Taimenesta. Siinä näkyi selvästi ei-niin-pienikään levike, joka oli suorassa linjassa rotkon kanssa, ja sieltähän polku löytyi. Tässä ympäristössä ei tuntuisi ihmeeltäkään, jos jostakin kiven välistä kurkistaisi pieni menninkäinen. Jyrkimmän osan pohja on harmaiden kivien peittämä, mutta ympärillä kirkkaina loistavat värit ovat uskomattomat ainakin syksyllä: vihreän ja keltaisen eri sävyt luovat satumaisen tunnelman. Jarno Hiltunen Kaarneenkoskella talkooporukka kunnosti haravoimalla olemassa olevia kutupaikkoja ja loi uusia. Perille tullaan lähes yllättäen: ensin puiden siimeksessä hahmottuu kiviä ja yhtäkkiä huomaakin seisovansa itse Hiidenkirkon reunalle. Onneksi käytettävissä oli mainioksi matkakumppaniksi osoittautunut Retkipaikkakirja, jossa ohjeistettiin metsätien varrella olevalle ”pienelle levikkeelle”. – Uhanalaisten vaelluskalojen lisäksi vapaana virtaavia vesiä kaipaavat muun muassa uhanalaiset vesihyönteiset, sammaleet, jokiravut ja simpukat. Pimeimmistä raoista voi kesälläkin löytää muistoja talvesta, mutta nyt jäätä ei näkynyt. Stora Enso, Tornator ja WWF Suomi ovat aloittaneet lisäksi kolme vuotta kestävän Metsäpurojen puolesta -yhteistyön. STORA ENSO. Koski-elinympäristön kunnostaminen todettiin erinomaiseksi vapaaehtoistyön muodoksi. Luontoäidin omassa temppelissä Hyrynsalmen Hiidenkirkon satumaisia värejä elokuussa. – Kukin toimihenkilö saa käyttää työaikaansa vapaaehtoistyöhön kahdeksan tuntia työvuoden aikana. Ihmiset ovat ennen mielellään antaneet erikoisista kallioja kivimuodostelmista kunnian uskomusolennoille, kuten jättiläisille, hiidelle tai pirulle, mutta Hiidenkirkon taiteilija on todellisuudessa ollut jääkausi. Virtavesien kunnostaminen on myös osa Stora Enso Metsän monimuotoisuusohjelmaa. Asiatiedot: Retkipaikka, Karttakeskus 2021, toimi. Noin puolikilometriä pitkä reitti vie läpi havumetsän ja ohi suoalueen. Hyrynsalmen Hiidenkirkko ei ole yhtä mahtava kuin Hiidenportin kansallispuiston iso rotko, mutta parhaimmillaan kallioseinät ovat jylhiä ja kauneudessa se on omaa luokkaansa. Hyrynsalmen Hiidenkirkossa vallitsi ihmeellinen rauha, tai olisi vallinnut, joss lähellä työhellyt metsäkone ei olisi muistuttanut ihmisen ainaisesta taloudellisesta toimeliaisuudesta. Perille osautuu, kunhan ensin selvittää, mistä metsäpolku alkaa. Torstain aikana koskeen tehtiin noin 10 uutta kutupaikkaa. Sinne pääsee useistakin paikoista, ja jopa polkua myöten, mutta rotkon pohjalla on oikea pirunpellollinen kivenlohmoja, joten jalansijansa paikka kannattaa miettiä tarkoin. Teitä pitkin matkaa Hiidenkirkolle kertyy 100 kilometriä, mutta Kainuussa olen oppinut, että täällä se ei ole matka eikä mikään. Kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi saapunut luonnon omaan temppeliin, ja omituinen haikeus valtasi mielen, kun tuli aika lähteä sieltä pois. Kaarneenkoskeen kymmenkunta uutta kutupaikkaa Stora Enson Kuhmon metsäasiantuntija Pekka Haverinen tekemässä uutta kutualuetta Kaarneenkosken sillan alle. Stora Enso Metsä oli luvannut hankkeeseen reilun kymmenen hengen työpanoksen ja osallistui myös kutusoran hankintakustannuksiin. Kunnostustoimilla pyritään mahdollistamaan vaelluskalojen, lähinnä luonnontilaisen taimenen, lisääntyminen Kuhmon Kaarneenkoskella. – Talkoopäivän aikana koko porukalla oli hyvä henki päällä ja kaikki olivat `täysillä mukana´, Sahlman sanoi tiedotteessaan. Ja itse asiassa kallioseinämissä voi olla hahmottavinaan ihmiskasvoja. Samalla virtavesien paremmasta tilasta hyötyvät useat metsälajit. Melko lailla alas johtavan polun vierestä alkaa kallio kohota jyrkästi, ja kahden harmaan seinämän välistä piirtyy sininen taivas ja kauempana kasvavia mäntyjä. Tervasalmentiellä on ohjaava viitta, mutta sitten kulkija saa itse pähkäillä, mistä perille pääsee. Rotkon ovat pehmeämpään ainekseen uurtaneet jääkauden sulamisvedet. 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. JARNO HILTUNEN A Pimeimmistä raoista voi kesälläkin löytää muistoja talvesta. Se oli helppo löytää, kun otti avuksi GoogleMapsin. Jos retkeily hiideporteilla polttelee enemmänkin, ei kannata unohtaa Kuhmon omiakaan kohteita: Jonkerinsalon ja Jongunjoen hiidenportteja. Kunnostustalkoita Kaarneenkoskella ohjasi Iivantiiran Kalastuskunta. Sammal on viehättävästi peittänyt lohkareita. Talkoopäivä oli onnistunut Stora Enson ostopäällikkö Joel Sahlman mukaan. syyskuuta 2022 Jarno Hiltunen Kainuussa on upeita retkikohteita, joille voi suunnistaa sykyisen reippailun merkeissä. Vaikuttava on noin 350 metriä pitkä rotko ylhäältäkin tarkasteltuna, mutta ehdottomasti kannattaa käydä sen pohjalla. Niitä kasvaa myös katselijan yläpuolella rinteen päällä. Antti Huttunen ja Touko Kauppinen Vajaan 100 kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitsee Hyrynsalmen Hiidenkirkko. Ihmisellä on kyky nauttia estetiikasta, ja rotko on antoisa myös tässä mielessä. Yrityksestä kerrotaan yrityksen kannustavan henkilöstöään vapaaehtoistyön tekemiseen
www.kuhmolainen.fi HERKKUKASSI 20 € sis. klo 12-14 Rasti, Petäjälammentie 60. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... Opastus Nurmestien risteyksestä. Piirinmestariksi haukkui kuhmolaisten Jussi ja Suvi Klemetin suomenpystykorvanarttu Golden Grouse Halti. Lasten aikoja Omasote ajanvarauksella • vko 38 ei rokotuksia SUOMUSSALMI, terveysasema, ilman ajanvarausta • 13.9. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. klo 9-15.30 RISTIJÄRVI, neuvola, vain ajanvarauksella • vko 36 ei rokotuksia • 13.9. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MAALAISKINKKU MYYNTIAUTOISSA MUKANA KAALIKÄÄRYLEET JA SOPPATYKKI PALVIKEITTOA www.kuhmolainen.fi. Leena Hirvonen Kustantaja: ........................... Mahdollisuus myös saunomiseen ja uimiseen. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. Aloitamme syyskauden kokoontumalla kiltailtaan keskiviikkona 7.9. Perinteiset RUSKATREFFIT järjestetään Kattivankkurissa, Veikontie 12, VUOKATTI, 23.-25.9.2022. Haastava sää laski tulostasoa. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. syyskuuta 2022 Aurinko nousee kello 5.58 ja laskee kello 20.00 Nimipäiviään viettävät: Ti: Asko, Felix Ke: Miro, Milo, Arho, Arhippa To: Taimi Pe: Vertti, Isto, Eevert La: Kalevi, Kaleva Su: Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Ma: Vilja, Valma Ti: Orvo Rohkea rokan syö Suomen kansan sananlasku Kuhmon Sos.dem.Työväenyhdistys ry:n järjesti rantaongintakisan Kontionkoulun rannassa 2. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tulokset: Miehet: Pöllänen Esko 4044 g, Haverinen Urpo 2278 g, Kyllönen Antero 2181 g, Kyllönen Onni 1523 g, Toivanen Veijo 84 g, Ristiniemi Jari yksi nyky. 240€ (hinnat sis. klo 8-12.00 • 28.9. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Sisältöjohtaja: ..................... klo 9–15.00 • 13.9. Ilmoittautumiset Hannulle (040 590 7462) 7.9. tiistaisin klo 9-11 ja 12-15 Puhelinpalvelu p. Saunan jälkeen pidetään johtokunnan kokous. klo 8.30-15.30 KUHMO, Oppimiskeskus (Piilolantie 47), ilman ajanvarausta • vko 36 ei rokotuksia • 13.9. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. syyskuuta 2022 – KUHMOLAINEN 15 Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kilpailuun osallistui 12 suomenpystykorvaa ja yksi pohjanpystykorva. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. kello 18 Hyvinvointi Sampoon. sähköpostit ....... Lasten aikoja Omasote ajanvarauksella • vko 38 ei rokotuksia PALTAMO, neuvola, vain ajanvarauksella • 8.9. klo 12.30–15.30 • vko 38 ei rokotuksia SOTKAMO, terveysasema, ilman ajanvarausta • vko 36 ei rokotuksia • 13.9. Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Ajo-ohjeet Kainuuntie 88, alapiha. SF-CARAVAN KAINUU RY. asti. 88€ 4 kk maksuvälillä ....... Nuortensarjassa ei ollut osanottajia. 58,67€ Vuosikerta .................... Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. Tervetuloa! KAINUUN KORONAROKOTUKSET THL:n 1.9.22 julkaisseen tiedotteen mukainen uusi tehosterokotteita koskeva ohjeistus ei ole vielä voimassa. Tulokset (kahdesta päivästä parempi): 1) Spn Golden Grouse Halti , Jussi ja Suvi Klemetti Kuhmo, 86 pist, 2) Spn Pihkahousun Roosakaroliina, Pekka Puurunen Suomussalmi, 81 pist, 3) Spu Junttilan Sisu, Kimmo ja Aino Karjalainen Kajaani, 73 pist, 4) Spn Kekkeruusin Vicky, Matti Heikkinen Kajaani, 71 pist, 5) Spn Tolkan Elsa, Juhani Hautala Kajaani, 64 pist, 6) Spu Tunturivaaran Kamu, Kauko Juntunen Kajaani, 59 pist, 7) Spn Tolkan Hitin-Hani, Pirjo Appelgren Kuhmo, 59 pist, 8) Spu Peurakankaan Faktahomma, Antero Kyllönen Kuhmo, 59 pist, 9) Ppn Rinkkavaaran Taika, Jarmo Tolonen ja Juho Kyllönen Suomussalmi, 54 pist, 10) Spn Tolkan HitinElli, Tapani Piirainen Kuhmo, 40 pist, 11) Spn Virkku, Jarmo Kyllönen Suomussalmi, 34 pist, 12) Spn Kultakurkun Vili, Kauko Kilpeläinen Kuhmo, 22 pist, 13) Spu Rieskamaan Kössi, Tapani Piirainen Kuhmo, 6 pist Kolme parasta suomenpystykorvaa jatkaa Pohjois-Suomen karsintaan, jossa kilpaillaan pääsystä suomenpystykorvien linnunhaukun suomenmestaruuskilpailuun. kello 12 mennessä. Naiset: Heikkinen Seija 402 g, Ristiniemi Elvi 271 g, Lappalainen Sylvi 144 g, Koistinen Liisa 18 g. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 040 7511749 ..................................................... Varsinkin lauantain sade ja kova tuuli piti linnut piilossa. Kainuussa koronarokotukset jatkuvat toistaiseksi alla olevan aiemman ohjeistuksen mukaisesti. HYRYNSALMI, terveysasema, ilman ajanvarausta • 14.9. Tervetuloa! Hallitus ja Huvitoimikunta Kauden viimeiset Peurarastit su 11.9. klo 8.30-15.30 • 12.–15.9. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna ................. Rastit voi kiertää omatoimisesti su 18.9. Neljäs rokoteannos, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta: • 60 vuotta täyttäneille • 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt • 18–59 -vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville Viidettä rokoteannosta suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Rantaongintakisan tulokset KOKOUKSET 8 E /1 kg , 15 E /2 kg, 20 E /3 kg Tuoretta isoa Pyhäjärven MUIKKUA torilla perjantaina 9.9. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 10.00 16.00 ((LOUNAS KELLO 10.00 13.30) puh. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. alv 24 %). Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Linnunhaukun Kainuun piirinmestaruus Kuhmoon Piirinmestari Taika ja Jussi Klemetti. Tervetuloa! Kainuun kennelpiirin linnunhaukun mestaruudesta kilpailtiin Suomussalmella 3.-4.9. Rokotukset saa pääsääntöisesti ilman ajanvarausta, ajanvarausmahdollisuudesta ilmoitetaan erikseen kunnan kohdalla. klo 9-15.00 sote.kainuu.fi SEURAT SEURAT KR:n Kilta Kuhmon osasto. Kuhmon Peurat tarjoaa mehua ja nuotiomakkaraa. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Esimerkiksi, jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta. 164€ 6 kk maksuvälillä ............ klo 12.30-15.45 • vko 37 ei rokotuksia • 22.9. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. klo 9.00–11.00 ja 12–15.30 • 13.9. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT PÄIVYRI Tänään on tiistai 6. klo 8-12.00 KAJAANI, Kaukametsän opisto (Koskikatu 4B), ilman ajanvarausta • 7.–8.9. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Tiistaina 6. klo 9-15.00 • 20.9. KUHMO 14.30 15.00 Kuhmon Reserviläiset ry Syyskokous ti 20.9.2022 klo 12 alkaen Korpilinnassa. 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... syyskuuta. Hallituksen kokous klo 11
Runsasta pilvisyyttä ja paikoin vesisateita, iltaa kohti pilvipeite rakoilee. Täystakuu 5 vuotta. Kuhmon Pajakkakino: Suon Villi Laulu (12), pe 17.00 / la 13.30 / su 18.30, Pajakkakino. Juha Kettusen retrospektiivi, ti 08.00 / ke 08.00 / to 08.00 / pe 08.00 / ma 08.00, Kuhmo-talo. Karelore on Kalevalaan ja suomalais-ugrilaisten kansojen muihin myytteihin perustuva Juminkeossa esitettävä animaatiokokonaisuus. Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! Rajoitettu erä! Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195 € OSTETAAN OMPELUJA SAUMAUSKONEITA! HUOLTO: KAIKKI MERKIT MAANANTAINA 31.5. Syysriehassa mm. Kuhmon Pajakkakino: Mielensäpahoittaja Eskorttia Etsimässä (7), pe 15.00 / la 18.00 / su 16.00. Untold Arctic Wars – Vaietut arktiset sodat – diginäyttely, ti 09.00 / ke 09.00 / to 09.00 / pe 09.00 / ma 09.00, Väinämöinen 7. Untold Arctic WarsVaietut arktiset sodat -näyttely toisen maailmansodan arktisista tapahtumista. Täystakuu 5 vuotta. Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 -kertaista farkkua ja ohutta silkkiä. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 6. Antero Komulainen kertoo, miten Kuhmo on esillä kirjoissa ja kirjallisuudessa. Ompelukoneja saumurimarkkinat HUOLTO – kaikki merkit LUENNOT Historialuento, la 13.00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! HUOLTO: KAIKKI MERKIT! Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 -kertaista farkkua ja ohutta silkkiä. Pfaff . JARNO HILTUNEN Quelevala: Ihmeiden aika, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / ma 12.00, Juminkeko. Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 -kertaista farkkua ja ohutta silkkiä. Juhani Tauriainen kertoo Kuhmolaiskylien kirveskansan elämästä 1600 ja 1700-luvuilla, järjestäjänä Kuhmon Kotiseutuyhdistys. 0400883121 HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! Meiltä myös helppokäyttöiset KOULUKONEET kouluja kotikäyttöön. 0400 883 121 HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! OSTETAAN OMPELUja SAUMAUSKONEITA 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa OSTETAAN OMPELUJA SAUMAUSKONEITA! VUODEN 2021 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa VUODEN 2020 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI BERNINA • BERNELLA • PFAFF • JANOME • SINGER • HUSQVARNA • ROYAL • JUKI • EVA Järj. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Anna Latvala +9 +10 +9 +9 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +7°C 3 +8°C 2 +9°C 2 +10°C 3 Kirkkonummi +16,0 °C Vihti ?1,9 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. Syyskuun kerhopäivä: vieraana Raimo Reinikainen Aihe: Kasvukipuja, sanoin ja sävelin. Pekkalan Ompelukone p. syyskuuta 2022 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa • BERNINA • BERNELLA • PFAF • JANOME • SINGER • HUSQVARNA • ROYAL • JUKI • EVA 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa OSTETAAN OMPELUJA SAUMAUSKONEITA! VUODEN 2021 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI 30 vuotta luotettavaa ompelukonekauppaa toisessa polvessa VUODEN 2020 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI BERNINA • BERNELLA • PFAFF • JANOME • SINGER • HUSQVARNA • ROYAL • JUKI • EVA Järj. Karelore: Spirits of Fire, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / ma 12.00, Juminkeko. Mahdollisuus terveydenhoitajan vastaanottoon. Kuhmon Pajakkakino: Veden Vartija (12), ke 16.00, Pajakkakino. Kuhmon kaupungin omistamassa Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia. Kahvitarjoilu. Päivälämpötila 7...10 astetta. Tapahtumien Kuhmo Kuhmo-talolla on Juha Kettusen retrospektiivinen taidenäyttely. Kajaani Kuhmo Sotkamo +13°C 3 +13°C 2 +14°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 10 12 10 8 12 11 10 9 8 9 9 12 11 12 10 11 11 10 11 10 8 9 9 12 12 12 12 12 12 11 12 11 10 10 10 12 15 16 11 12 12 8 10 7 9 10 8 9. Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! Rajoitettu erä! Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195 € OSTETAAN OMPELUJA SAUMAUSKONEITA! HUOLTO: KAIKKI MERKIT MAANANTAINA 31.5. KAINULAINEN p. Täystakuu 5 vuotta. Suon villi laulu kertoo Kyasta, hylätystä tytöstä, joka varttui aikuisuuteen Pohjois-Carolinan vaarallisilla suoalueilla. Mukana 4H:n Tule luo -auto. Tule pelaamaan lautapelejä! Kuhmon AVH-kerho Tarinatuvalla, to 13.00, Rajakatu 52. klo 10–12, Kirkkotie 20. Kuhmon luontokeskus Petola on Suomen suurpetojen koti ja ikkuna kainuulaiseen luontoon. Bernina KONEMYYNTI E. Pekkalan Ompelukone p. Uljaskan Pirtissä on paikallisten ikonitaiteilijoiden, Helena Kinnusen ja Leila Huotarin tekemiä kauniita ikoneita. Juha Kettusen taidenäyttely Kuhmotalon aulassa, avoinna talon aukioloaikoina Kuhmon luontokeskus Petola, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / ma 10.00, Kuhmon luontokeskus Petola. Talvisotamuseo, ti 09.00 / ke 09.00 / to 09.00 / pe 09.00 / ma 09.00, Väinämöinen 11. 0500 681 316 Esittelyauto Kuhmon torilla PE 9.9. Singer . Einari Paakkasen lämmin dokumenttielokuva on kertomus suomalaisista, jotka paljastavat sielunsa laulaessaan, niin ilossa kuin surussa. Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! HUOLTO: KAIKKI MERKIT! Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 -kertaista farkkua ja ohutta silkkiä. Hietaperän koulun syysrieha, ma 17.30, Pohjoispuolentie 2091. 0400883121 HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! Meiltä myös helppokäyttöiset KOULUKONEET kouluja kotikäyttöön. Täystakuu 5 vuotta. Puhdas vesi on loppumassa maailmasta, ja vallassa oleva sotilashallinto kontrolloi niukkoja vesivaroja tiukalla otteella. talutusratsastusta lapsille, Nerf-tarkkuusammuntaa, onnenpyörä, kirpputori, arpajaiset ja kahvio. Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195:Rajoitettu erä! HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! KE 7.9.2022 ko 11-17 KUHMON TYÖVÄENTALO, Rajakatu 56 Järj. Mielensäpahoittaja eskorttia etsimässä on lämminhenkinen elokuva sukupolvien kohtaamisesta vuosien jälkeen. ELOKUVAT Kuhmon Pajakkakino: Top Gun: Maverick (12), ti 18.00, Pajakkakino. Kuhmon Pajakkakino: Karaokeparatiisi (S), pe 19.30 / la 16.00 / su 14.00 / ma 18.30, Pajakkakino. Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195:Rajoitettu erä! HYVITÄMME VANHOISTA KONEISTA RIITTÄVÄSTI! VUODEN 2022 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI Husqvarna . Ikoneita on myös myytävänä. Pekkalan Ompelukone p. SPR:n terveyspiste, ti 13.9. KULTTUURI Ikoninäyttely, la 12.00 / su 12.00, Kostamustie 5645. Avajaiset olivat Kuhmon Taiteiden taikayön yhteydessä. KLO 11–17 LIEKSASSA KULMALLA, PIELISENTIE 44 Meiltä myös helppokäyttöiset KOULUKONEET kouluja kotikäyttöön. KLO 11–17 LIEKSASSA KULMALLA, PIELISENTIE 44 Meiltä myös helppokäyttöiset KOULUKONEET kouluja kotikäyttöön. Menneisyyden haamujen piinaama hävittäjälentäjä Maverick joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa vaativassa tehtävässä. MUUT Lautapeli-ilta, ke 17.00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Jumikeon pihamaalla on esillä kansainvälisen taiteilijaparin Antía Sanchezin ja Hannes Aleksin massiivinen puuja keramiikkaveistos Ihmeiden aika
. Liitteessä kerrotaan niin ihmisten metsäsuhteista kuin metsäautoteiden käytöstä ja sopivan klapikoneen löytämisestä. . . Elsa Lankiselle (kuvassa) metsä on turvan ja rauhan paikka. • METSÄÄN B1–8. Joillekin metsä on työpaikka, joillekin tulonlähde ja joillekin koti. TEEMA Kainuun Sanomat Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Kuhmolainen Metsään JUSSI POHJAVIRTA Metsällä monia merkityksiä
SYKSYN SAVOTOILLE Mc Culloch CS 35 MÖKKISAHA Gardena PIENKONEET -20 % MA – PE 8 – 17, LA 9 – 13 POLKUPYÖRÄT ovh VARASTOSSA OLEVAT 435 369 € MS 201 C-M Kaupanpäälle 2 TERÄKETJUA! 75 € -40 % 699 € Kuhmolainen // Tiistaina 6. Työssään Lankista kiinnostaa suomalaisten metsäyhteys, koska siinä on iso ristiriita. Lankinen myös sienestää, marjastaa ja kerää yrttejä. syyskuuta 2022 Päätoimittaja, Leena Hirvonen, p. KYÖSTI KARTTUNEN suunnittelee illan suunnistustapahtumaa Kajaanin Hoikankankaalla. Ja mukana oli aina hyvät eväät. Olemme myös mustasukkaisia metsistämme. Luonnonmukaiset metsät ovat hänestä erityisen hienoja, ja lisäksi vaikkapa monimuotoinen geologia ilahduttaa. Metsä on suomalaisen talouden tukipilari. Veljekset ovat laajentaneet metsiään pikkuhiljaa, aina kun sopivia kohteita on tullut myyntiin. He tekevät mielellään metsätöitä. Hän sanoo kärsivänsä metsäikävästä. Yksi kohde on suojelualue ihan virallisestikin. 010 665 7219 toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kauppakatu 10–12, 89600 Suomussalmi Kustantaja: SLP Kustannus Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy PIHAPUUN KAADOT, MYRSKYTYÖTUHORAIVAUKSET, YM. Metsä on heille pitkäaikainen sijoitus. Nykyisin metsissä kuluu paljon vapaa-aikaa muutenkin kuin suunnistaessa. Siihen lähtivät naapuritkin mukaan, ja yhteistyön tuloksena saatiin suojeluun hieno puronvarsimetsä. n o is ä s t e m n e n i o v r a ä k n i M . MIKKO VIITANEN ja Ville Wittenberg suojellussa jokivarsimetsässään Puolangan Aittokylällä. syyskuuta 2022 METSÄÄN // B3 B2 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Hän leikki auringon lämmittämissä sulissa laikuissa, kostean sammalen tuoksussa. Veljekset koettavat pitää talousmetsissäkin aina pyyn näkökulman mielessään. VELJESTEN lapsuuden kesät kuluivat suvun kesämökillä Vaalassa. Kun metsässä lepäilee ja antaa aistien ja kehon elpyä, alkavat myös ajatukset virrata vapaasti. Metsä on nykyisin hänelle myös surun paikka. Nykyään retkiseurana on myös jälkikasvu, lapsi on kulkenut mukana retkillä vauvasta asti. Sellainen, jossa metsän kerrokset näkyvät. Laji vei pikkupojan heti mukaanaan. 045 639 7657 www.kainuunkonekorjaamo.fi Mari Pihlajaniemi • Metsällä on monia merkityksiä, ja siksi metsiin on myös erilaisia näkökulmia. Tällä hetkellä Lankinen työstää metsiin liittyvän trilogian kolmatta osaa. –?Viidenkymmenen vuoden päästä tullaan kiittelemään enemmän sitä, että on jätetty, kuin sitä, että on otettu, he sanovat. Hän kaipaa sellaisia laajoja metsiä, joita vielä pari vuosisataa sitten oli. Teollisuutta, työpaikkoja, elintasoa ja sivistystä. Syksyisin marjastus ja sienestys on tärkeää. Perinnön ja pyyn näkökulmasta Veljekset Ville Wittenberg ja Mikko Viitanen sanovat olevansa pitkän ketjun yksi lenkki. Metsään liittyvät keskustelut ovat usein täynnä väkeviä vastakkainasetteluja. KAMERASTA tuli Karttusen metsäkaveri kymmenisen vuotta sitten. Lähistöllä oli harjumetsää ja suota, ja vähän kauempana kallioita ja kalliolampia. Silloin hän halusi mennä tiettyyn paikkaan vaaran etelärinteelle, sinne missä maa paljastuu ensimmäisenä. Meillä kaikilla on jonkinlainen suhde metsään. Se velvoittaa tulevia sukupolviakin. syyskuuta 2022. a n a k i a n e d o u v n e n e m m y k n a v a a r u e s y y tt i h e k o tt o u t n e ti m ä t n E . Jälkikasvu on ollut mukana metsässä pienestä pitäen. Isä vei hänet suunnistuskerhoon, kun hän oli alle kymmenvuotias. Marjareissuistakaan ei jäänyt traumoja, sillä metsään ei pakotettu, siellä sai vaan olla. Hyvä suunnistusmetsä on sellainen, jossa on mukavaa korkeusvaihtelua. 010 665 7316 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Päätoimittaja, Sirkku Rautio, p. Joillekin se on työpaikka tai harrastuspaikka, toisille tulonlähde, kolmansille henkinen tai ihan fyysinenkin koti. Terveyden tähden Suunnistaja Kyösti Karttunen valmistelee illan kuntorasteja Kajaanin Hoikankankaalla. Hän on retkeillyt koko ikänsä, ja yhä edelleen telttailemaan pitää päästä säännöllisesti. Leikit suuntautuivat aina metsään tai järvelle. Siellä vaan oltiin. Enemmän ollaan mustasukkaisia siitä omasta lähimetsästä. Jossa kaikki puusukupolvet ovat läsnä, aina pienistä taimista vanhoihin puihin ja hiljalleen lahoaviin maapuihin asti. Sen jälkeen häntä ovat viehättäneet metsissä etenkin monenlaiset visuaaliset yksityiskohdat. a s t e m p o a s s e e tt i o s o e m m a u l e v l a p e li e k o K The Forest gives! Traktoreiden ja maatalouskoneiden huolto ja korjaus Saarikoskentie 491, Kuhmo Puh. Sieltä on peräisin voimakas yhteys metsään. Tätä perintöä veljekset siirtävät nyt myös tuleville sukupolville. Vaimon kanssa he keräävät talteen syksyn saaliin aina kun vain suinkin ehtivät. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Korona-aikana hän kulki läpi lähiseudun patikointimaastot, ja toisinaan reissut ovat suuntautuneet kauemmaksikin. HÄNELLE RAKKAIN metsä on kuusivaltainen vaarametsä. Maapallon väestömäärän kasvaessa arvostus koskematonta luontoa kohtaan lisääntyy. ä is k ö t ä ä p a i v e k s o k is a tt u u si ll a r a v n ä ä m e k e t a u n is a a tt u a a j n o v r a is e t u u si a m o ä s t e m o o t r e k ä s t e M P O . Metsä on geeneissämme, tunteissamme, tavoissamme, taloudessamme ja lautasellamme. Sellainen metsä asettaa ihmisen mittakaavaan. Jollekin se on jopa kaikkia näitä. Metsissä kuluu muutenkin vapaaaikaa: polkujuoksemalla, lintuharrastuksen parissa, nuorena partiossakin. Mitä metsistä ajattelee metsänomistaja, taiteilija tai urheilija. Metsien hyödyntämisestä on syntynyt valtavasti kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Metsä on talouden tukipilari KOLUMNI Sirkku Rautio @hillagroup.fi Metsän merkitys Suomelle ja suomalaisille on niin suuri, että tuskin pystymme sitä edes kokonaan käsittämään. Myös sopiva valo on tärkeää. Puiden kasvaessa lapset näkevät konkreettisesti oman työnsä jäljen, sillä jokainen taimi on käsin istutettu. Koko porukka oli äskettäin Puolangalla heinäämässä taimia. –?Monella on vahva metsäyhteys. Sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Metsä on myös yksittäisen kotitalouden tärkeä lisäpönkkä. Metsä kuuluu suomalaiseen maisemaan ja kuvastoon. Kevät oli erityinen aika, se hetki, kun lumi alkoi sulaa. Moni tuttu retkikohde on kadonnut, ja siksi Lankinen on havahtunut tekemään myös vapaaehtoistyötä luonnonsuojeluliitossa. Harva meistä katsoo metsää ainoastaan yksien linssien läpi. Metsä on työssä tärkeä, sillä se on paitsi aihe, myös luovuuden lähde. Se on kuin oma, vaikka olisikin valtionmaata. Vaihtelevassa maastossa ylös alas mennessä tulee käytettyä koko kehoa, päästä varpaisiin asti. Mutta sitten kun tätä maisemaa katsoo, niin meidän metsäinen sielunmaisemamme on raivattu, ojitettu ja muokattu, hän sanoo. Siksi he jättävät koskemattomia kohtia enemmän kuin säännöt velvoittavat. p. t e d u u si ll o d h a m . 010 665 7262 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi Kauppakatu 11, 87100 Kajaani Päätoimittaja, Mari Heikura, p. Kaipaa, vaikka ei ole koskaan sellaisessa saanutkaan elää. –?Yhteiskunnassa ei ole tilaa käsitellä sitä surua, hän toteaa. . Se on turvan ja rauhan paikka. Kyllä Kainuun vaaramaisematkin suunnistajalle kelpaavat. Metsä on osa meitä. Menneitä, nykyisiä ja tulevia metsäsuhteita . Metsätalous saa ympäristöaktivistien kuvailemana suorastaan paholaismaisen hahmon, kun taas maidenkäyttöään puolustavat metsänomistajat lähettäisivät hakkuita vastustavat tahot raketilla Kuuhun. Esiäitien ketjun, sillä äidin suku on Puolangan Aittokylältä ja siellä ovat myös veljesten metsät. Sellaisia löytyy esimerkiksi Lounais-Suomesta paljon, ja siellä Karttunenkin käy toisinaan kilpailemassa. –?Kolmasosa pinta-alasta on sellaista, että olemme päättäneet ettei siihen kosketa, he kertovat. Reaktiot ovat vahvoja, koska metsä on meille niin tärkeä. Tila metsäikävälle On ollut etuoikeus kasvaa Kainuun vaaroilla lähellä oikeaa luonnonmetsää, sanoo teatterintekijä Elsa Lankinen. Leikittiin ja tehtiin majoja. Metsä oli maalaistalossa luonnollinen elementti, niin luonnollinen, että ei sitä sen enempää ajateltu. Luulen, että kesämökkien lähiympäristöstä poimijoiden matkaan lähteneistä marjoista suurin osa olisi todellisuudessa jäänyt poimimatta. Rasti ei löydy, jos pää ei pelaa. METSURITYÖT. Uusia metsiä he katsovat ensin siltä kantilta, mitä kohteita siellä kannattaisi säästää. Karttunen on maatalon kasvatti Outokummusta, ja sieltä metsäharrastuskin on peräisin. Istutukset, taimikonhoito ja harvennukset sujuvat omin voimin. Monipuolisuus tuo mukanaan sopivaa haastetta. Pyy viihtyy monipuolisessa ja varttuneessa metsässä. JANI@KAINUUNMETSURIPALVELU.FI www.kainuunmetsuripalvelu.fi is ä s t e m o k t e n n u T . Karttusen lenkit suuntautuvat lähes aina metsään, silloinkin kun mukana ei ole suunnistuskarttaa. 010 665 7414 Tuottaja, Päivi Bisi, p. Suunnistus perustuu pitkälti korkeuskäyriin, ja siksi lajin harrastajaa innostavat maastot, jossa on erilaisia pinnanmuotoja. Itse poimitut sienet ja marjat tarkoittavat pienempää kauppalaskua. Lapsuuden metsät olivat Sotkamossa, Vuokatin vaarajonon vaaroilla. Aluksi siinä houkuttivat kaverit ja yleinen uteliaisuus, nykyisin terveyden ylläpito on tärkeä motiivi. 010 665 7272 toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Päätoimittaja, Pekka Lassila, p. Vasta sen jälkeen tulevat taloudelliset seikat. On aina mukavaa, jos löytyy jotain erilaista silmille. –?Vaimoni on Suomen toiseksi paras sienestäjä, hän ilmoittaa. –?Köllötän paljon metsässä, hän sanoo. 0400 308 998 | matti.malinen@finnraiva.fi KOKIN VEITSI Hyvin leikkaava monipuolinen kodin, mökkiläisen ja ammattilaisen keittiötyökalu KATSO ESITTELYVIDEOT www.finnraiva.fi /kokinveitsi SUOSITTU LIIKEJA MERKKIPÄIVÄLAH JA JUSSI POHJAVIRTA KAJAANIN PÖLLYVAARA on Elsa Lankiselle tärkeä lähimetsä, sillä siellä ovat läsnä kaikki puusukupolvet. Fysiikan lisäksi koetukselle joutuvat aivot. Sen huomasi esimerkiksi YläKainuu-lehden tekemästä gallupista, jossa suomussalmelaiset kertoivat hyödyntävänsä useita luonnon antimia ruokapöydässään. –?Tässä on yksi minun metsäsuhteistani, hän sanoo. Miksi muuten kukaan olisi näreissään ulkomaalaisista marjanpoimijoista. . VILLE WITTENBERGVILLE WITTENBERG JUSSI POHJAVIRTA Suunnistus on Karttusen mukaan maailman paras yksilöurheilulaji
Maapallon väestömäärän kasvaessa arvostus koskematonta luontoa kohtaan lisääntyy. Kyllä Kainuun vaaramaisematkin suunnistajalle kelpaavat. KYÖSTI KARTTUNEN suunnittelee illan suunnistustapahtumaa Kajaanin Hoikankankaalla. ä is k ö t ä ä p a i v e k s o k is a tt u u si ll a r a v n ä ä m e k e t a u n is a a tt u a a j n o v r a is e t u u si a m o ä s t e m o o t r e k ä s t e M P O . –?Vaimoni on Suomen toiseksi paras sienestäjä, hän ilmoittaa. Istutukset, taimikonhoito ja harvennukset sujuvat omin voimin. Se on turvan ja rauhan paikka. Silloin hän halusi mennä tiettyyn paikkaan vaaran etelärinteelle, sinne missä maa paljastuu ensimmäisenä. KAMERASTA tuli Karttusen metsäkaveri kymmenisen vuotta sitten. Se on kuin oma, vaikka olisikin valtionmaata. t e d u u si ll o d h a m . Tällä hetkellä Lankinen työstää metsiin liittyvän trilogian kolmatta osaa. Korona-aikana hän kulki läpi lähiseudun patikointimaastot, ja toisinaan reissut ovat suuntautuneet kauemmaksikin. Reaktiot ovat vahvoja, koska metsä on meille niin tärkeä. Sellainen, jossa metsän kerrokset näkyvät. 010 665 7219 toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kauppakatu 10–12, 89600 Suomussalmi Kustantaja: SLP Kustannus Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy PIHAPUUN KAADOT, MYRSKYTYÖTUHORAIVAUKSET, YM. Hyvä suunnistusmetsä on sellainen, jossa on mukavaa korkeusvaihtelua. n o is ä s t e m n e n i o v r a ä k n i M . Yksi kohde on suojelualue ihan virallisestikin. Marjareissuistakaan ei jäänyt traumoja, sillä metsään ei pakotettu, siellä sai vaan olla. Aluksi siinä houkuttivat kaverit ja yleinen uteliaisuus, nykyisin terveyden ylläpito on tärkeä motiivi. Kevät oli erityinen aika, se hetki, kun lumi alkoi sulaa. Terveyden tähden Suunnistaja Kyösti Karttunen valmistelee illan kuntorasteja Kajaanin Hoikankankaalla. Fysiikan lisäksi koetukselle joutuvat aivot. SYKSYN SAVOTOILLE Mc Culloch CS 35 MÖKKISAHA Gardena PIENKONEET -20 % MA – PE 8 – 17, LA 9 – 13 POLKUPYÖRÄT ovh VARASTOSSA OLEVAT 435 369 € MS 201 C-M Kaupanpäälle 2 TERÄKETJUA! 75 € -40 % 699 € Kuhmolainen // Tiistaina 6. Siellä vaan oltiin. Metsä on geeneissämme, tunteissamme, tavoissamme, taloudessamme ja lautasellamme. Myös sopiva valo on tärkeää. Perinnön ja pyyn näkökulmasta Veljekset Ville Wittenberg ja Mikko Viitanen sanovat olevansa pitkän ketjun yksi lenkki. Monipuolisuus tuo mukanaan sopivaa haastetta. 0400 308 998 | matti.malinen@finnraiva.fi KOKIN VEITSI Hyvin leikkaava monipuolinen kodin, mökkiläisen ja ammattilaisen keittiötyökalu KATSO ESITTELYVIDEOT www.finnraiva.fi /kokinveitsi SUOSITTU LIIKEJA MERKKIPÄIVÄLAH JA JUSSI POHJAVIRTA KAJAANIN PÖLLYVAARA on Elsa Lankiselle tärkeä lähimetsä, sillä siellä ovat läsnä kaikki puusukupolvet. VILLE WITTENBERGVILLE WITTENBERG JUSSI POHJAVIRTA Suunnistus on Karttusen mukaan maailman paras yksilöurheilulaji. Mitä metsistä ajattelee metsänomistaja, taiteilija tai urheilija. Metsien hyödyntämisestä on syntynyt valtavasti kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. On aina mukavaa, jos löytyy jotain erilaista silmille. Vaihtelevassa maastossa ylös alas mennessä tulee käytettyä koko kehoa, päästä varpaisiin asti. Metsä on heille pitkäaikainen sijoitus. Sen jälkeen häntä ovat viehättäneet metsissä etenkin monenlaiset visuaaliset yksityiskohdat. –?Viidenkymmenen vuoden päästä tullaan kiittelemään enemmän sitä, että on jätetty, kuin sitä, että on otettu, he sanovat. Metsä on talouden tukipilari KOLUMNI Sirkku Rautio @hillagroup.fi Metsän merkitys Suomelle ja suomalaisille on niin suuri, että tuskin pystymme sitä edes kokonaan käsittämään. Vasta sen jälkeen tulevat taloudelliset seikat. Jälkikasvu on ollut mukana metsässä pienestä pitäen. Uusia metsiä he katsovat ensin siltä kantilta, mitä kohteita siellä kannattaisi säästää. Karttunen on maatalon kasvatti Outokummusta, ja sieltä metsäharrastuskin on peräisin. Hän on retkeillyt koko ikänsä, ja yhä edelleen telttailemaan pitää päästä säännöllisesti. 010 665 7316 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo Päätoimittaja, Sirkku Rautio, p. Luulen, että kesämökkien lähiympäristöstä poimijoiden matkaan lähteneistä marjoista suurin osa olisi todellisuudessa jäänyt poimimatta. p. syyskuuta 2022 METSÄÄN // B3 B2 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. HÄNELLE RAKKAIN metsä on kuusivaltainen vaarametsä. VELJESTEN lapsuuden kesät kuluivat suvun kesämökillä Vaalassa. Teollisuutta, työpaikkoja, elintasoa ja sivistystä. Enemmän ollaan mustasukkaisia siitä omasta lähimetsästä. Lapsuuden metsät olivat Sotkamossa, Vuokatin vaarajonon vaaroilla. a n a k i a n e d o u v n e n e m m y k n a v a a r u e s y y tt i h e k o tt o u t n e ti m ä t n E . Miksi muuten kukaan olisi näreissään ulkomaalaisista marjanpoimijoista. Nykyisin metsissä kuluu paljon vapaa-aikaa muutenkin kuin suunnistaessa. Veljekset koettavat pitää talousmetsissäkin aina pyyn näkökulman mielessään. Tätä perintöä veljekset siirtävät nyt myös tuleville sukupolville. Leikit suuntautuivat aina metsään tai järvelle. . Tila metsäikävälle On ollut etuoikeus kasvaa Kainuun vaaroilla lähellä oikeaa luonnonmetsää, sanoo teatterintekijä Elsa Lankinen. Työssään Lankista kiinnostaa suomalaisten metsäyhteys, koska siinä on iso ristiriita. –?Tässä on yksi minun metsäsuhteistani, hän sanoo. Jossa kaikki puusukupolvet ovat läsnä, aina pienistä taimista vanhoihin puihin ja hiljalleen lahoaviin maapuihin asti. Metsätalous saa ympäristöaktivistien kuvailemana suorastaan paholaismaisen hahmon, kun taas maidenkäyttöään puolustavat metsänomistajat lähettäisivät hakkuita vastustavat tahot raketilla Kuuhun. 010 665 7414 Tuottaja, Päivi Bisi, p. Moni tuttu retkikohde on kadonnut, ja siksi Lankinen on havahtunut tekemään myös vapaaehtoistyötä luonnonsuojeluliitossa. Hän leikki auringon lämmittämissä sulissa laikuissa, kostean sammalen tuoksussa. Metsään liittyvät keskustelut ovat usein täynnä väkeviä vastakkainasetteluja. Suunnistus perustuu pitkälti korkeuskäyriin, ja siksi lajin harrastajaa innostavat maastot, jossa on erilaisia pinnanmuotoja. –?Köllötän paljon metsässä, hän sanoo. Karttusen lenkit suuntautuvat lähes aina metsään, silloinkin kun mukana ei ole suunnistuskarttaa. –?Monella on vahva metsäyhteys. Metsä oli maalaistalossa luonnollinen elementti, niin luonnollinen, että ei sitä sen enempää ajateltu. Metsä on myös yksittäisen kotitalouden tärkeä lisäpönkkä. Se velvoittaa tulevia sukupolviakin. Siihen lähtivät naapuritkin mukaan, ja yhteistyön tuloksena saatiin suojeluun hieno puronvarsimetsä. Kun metsässä lepäilee ja antaa aistien ja kehon elpyä, alkavat myös ajatukset virrata vapaasti. Jollekin se on jopa kaikkia näitä. Menneitä, nykyisiä ja tulevia metsäsuhteita . Metsä on nykyisin hänelle myös surun paikka. Luonnonmukaiset metsät ovat hänestä erityisen hienoja, ja lisäksi vaikkapa monimuotoinen geologia ilahduttaa. Sekä isossa että pienessä mittakaavassa. 045 639 7657 www.kainuunkonekorjaamo.fi Mari Pihlajaniemi • Metsällä on monia merkityksiä, ja siksi metsiin on myös erilaisia näkökulmia. Ja mukana oli aina hyvät eväät. Sen huomasi esimerkiksi YläKainuu-lehden tekemästä gallupista, jossa suomussalmelaiset kertoivat hyödyntävänsä useita luonnon antimia ruokapöydässään. Laji vei pikkupojan heti mukaanaan. He tekevät mielellään metsätöitä. JANI@KAINUUNMETSURIPALVELU.FI www.kainuunmetsuripalvelu.fi is ä s t e m o k t e n n u T . Sellaisia löytyy esimerkiksi Lounais-Suomesta paljon, ja siellä Karttunenkin käy toisinaan kilpailemassa. –?Kolmasosa pinta-alasta on sellaista, että olemme päättäneet ettei siihen kosketa, he kertovat. . MIKKO VIITANEN ja Ville Wittenberg suojellussa jokivarsimetsässään Puolangan Aittokylällä. Sellainen metsä asettaa ihmisen mittakaavaan. Sieltä on peräisin voimakas yhteys metsään. Vaimon kanssa he keräävät talteen syksyn saaliin aina kun vain suinkin ehtivät. Esiäitien ketjun, sillä äidin suku on Puolangan Aittokylältä ja siellä ovat myös veljesten metsät. Meillä kaikilla on jonkinlainen suhde metsään. METSURITYÖT. Syksyisin marjastus ja sienestys on tärkeää. Metsä kuuluu suomalaiseen maisemaan ja kuvastoon. Siksi he jättävät koskemattomia kohtia enemmän kuin säännöt velvoittavat. Koko porukka oli äskettäin Puolangalla heinäämässä taimia. syyskuuta 2022. Metsissä kuluu muutenkin vapaaaikaa: polkujuoksemalla, lintuharrastuksen parissa, nuorena partiossakin. 010 665 7272 toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Päätoimittaja, Pekka Lassila, p. Kaipaa, vaikka ei ole koskaan sellaisessa saanutkaan elää. Pyy viihtyy monipuolisessa ja varttuneessa metsässä. a s t e m p o a s s e e tt i o s o e m m a u l e v l a p e li e k o K The Forest gives! Traktoreiden ja maatalouskoneiden huolto ja korjaus Saarikoskentie 491, Kuhmo Puh. Metsä on osa meitä. Itse poimitut sienet ja marjat tarkoittavat pienempää kauppalaskua. Olemme myös mustasukkaisia metsistämme. Lankinen myös sienestää, marjastaa ja kerää yrttejä. Hän kaipaa sellaisia laajoja metsiä, joita vielä pari vuosisataa sitten oli. –?Yhteiskunnassa ei ole tilaa käsitellä sitä surua, hän toteaa. Veljekset ovat laajentaneet metsiään pikkuhiljaa, aina kun sopivia kohteita on tullut myyntiin. Metsä on suomalaisen talouden tukipilari. Mutta sitten kun tätä maisemaa katsoo, niin meidän metsäinen sielunmaisemamme on raivattu, ojitettu ja muokattu, hän sanoo. Puiden kasvaessa lapset näkevät konkreettisesti oman työnsä jäljen, sillä jokainen taimi on käsin istutettu. Rasti ei löydy, jos pää ei pelaa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Leikittiin ja tehtiin majoja. Hän sanoo kärsivänsä metsäikävästä. Isä vei hänet suunnistuskerhoon, kun hän oli alle kymmenvuotias. Joillekin se on työpaikka tai harrastuspaikka, toisille tulonlähde, kolmansille henkinen tai ihan fyysinenkin koti. Harva meistä katsoo metsää ainoastaan yksien linssien läpi. 010 665 7262 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi Kauppakatu 11, 87100 Kajaani Päätoimittaja, Mari Heikura, p. syyskuuta 2022 Päätoimittaja, Leena Hirvonen, p. Metsä on työssä tärkeä, sillä se on paitsi aihe, myös luovuuden lähde. Nykyään retkiseurana on myös jälkikasvu, lapsi on kulkenut mukana retkillä vauvasta asti. Lähistöllä oli harjumetsää ja suota, ja vähän kauempana kallioita ja kalliolampia
Sellaisen voi myös vuokrata. Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkipuuta oli hakattu kuusi prosenttia enemmän ja kuitupuuta yhdeksän prosenttia vähemmän. Ne ovat myös turvallisia, sillä kone halkaisee puut työntämällä. Kainuussa vuokralle tarjotaan esimerkiksi henkilöauton perässä paikasta toiseen siirrettäviä klapikoneita. METSÄAUTOTEILLÄ ei pidä ajaa kelirikkoaikana tai silloin, kun tie on pehmentynyt runsaiden sateiden takia. Leveän tien reunaan voi myös jättää auton, jos on varma, että siitä mahtuu iso ajoneuvo ohi. Ajoituksella on väliä • Kasvavan puun kosteus on 40?60 prosenttia. Edullisinta on tarttua kirveeseen, mutta äkkinäiseltä voi loppua kunto ennen kuin puupino on käsitelty. Mikäli valtio tai kunta on tukenut yksityistien perusparannusta, ulkopuolista liikennettä ei saa kieltä tiellä 10 vuoteen. Ennen kaupoille lähtöä tulee käydä läpi ainakin seuraavat asiat: koneen kuljetustarve ja säilytyspaikka, käsiteltävän puun koko, käytettävä voimanlähde, käytön määrä ja tarvittavat lisävarusteet. 0500 137 012 Harri Tegelberg Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala Puh. Sirkkelikoneissa kuluu vähemmän öljyä, sillä terää ei tarvitse voidella. Tukkipuun hakkuumäärä oli yhtä suuri kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin ja kuitupuun kaksi prosenttia pienempi. Se on kannattavaa etenkin, jos polttopuita tehdään kerran vuodessa tai harvemmin. Teroittaminen ja teräketjun vaihtaminen on helppoa. Työtä helpottamaan on tarjolla erilaisia klapija halkomakoneita. Moilasen mukaan Metsähallitus huoltaa vilkkaasti liikennöityjä metsäautoteitä vähintään kerran vuodessa. Metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja valtion metsien hakkuumäärä taas oli 0,7 miljoonaa kuutiota eli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten Tammi-heinäkuussa teollisuuspuuta hakattiin 33,9 miljoonaa kuutiota, mikä oli viisi prosenttia vuodentakaista ja kolme prosenttia edeltävän viiden vuoden keskiarvoa pienempi. Tämän lisäksi Metsähallitus on osakkaana noin 3?300 metsätiekilometrissä. MITEN. Jos halkaistaan paksuja puita, tulee terän olla iso. Saat metsäomaisuudestasi parhaan mahdollisen tuoton Kainuuntie 78 88900 Kuhmo www.kuhmo.eu Jukka Pulkkinen Kuhmo, Nurmes ja Lieksa Puh. Jos kunta on myöntänyt kunnossapitoavustusta, ulkopuolista liikennettä ei saa kieltää tuen saantivuoden aikana. Voitelussa voi käyttää biohajoavia voiteluaineita. Mustikka väheni voimakkaasti 1950-luvulta 1990-luvulle metsien tiheytymisen, avohakkuiden ja maanmuokkauksen takia, kertoo professori Raisa Mäkipää Luken tiedotteessa. Niitä on sekä sähkökäyttöisiä että polttomoottorilla varustettuja. • Pienimmillään nestemäärä on heinä-elokuussa. Valtion omistamat ja Metsähallituksen ylläpitämät metsäautotiet ovat yksityisten kulkijoiden käytössä maksutta. • Klapien kuivuminen on tehokkainta keväällä ja alkukesästä. Ne sisältävät kaiken polttopuiden teossa tarvittavan ja ovat helppokäyttöisiä. –?Lähtökohta yksityisteille on se, että ne on tarkoitettu teiden osakkaiden käyttöön, Pisto kertoo. • Ilman pitää vaihtua myös puiden alapuolella. Pyörivässä terässä on pitkä teroitusväli. Piston mukaan yksityisillä teillä luvallisesti kulkevien täytyy muistaa myös se, että mikäli tienkäytöstä aiheutuu vaurioita tielle, vaurion aiheuttaja on korvallisuusvelvollinen tien haltijalle, esimerkiksi tieosuuskunnalle. Lisäksi ne ovat kompaktimman kokoisia sirkkelikoneisiin verrattuna. syyskuuta 2022 METSÄÄN // B5 B4 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. KETJUSAHALLA varustettu klapikone selviää järeämmästäkin puusta. Lisäksi ne ovat kovaäänisempiä verrattuna ketjusahaan. Klapikoneen voi myös vuokrata. Valtion metsäautoteillä ei sovi hurjastella ”Ne on suunniteltu enintään 30 kilometrin tuntinopeuksille.” JUSSI MOILANEN tiimiesimies, Metsähallitus Pentti Heikkinen 0413103750 (tiet ja ojitukset) pentti.heikkinen@luottopuu.fi • Teiden perusparannukset • Ojasuunnitelmat • Tiesuunnitelmat • Tiekuntapalvelut www.luottopuu.fi Mikko Mikkonen 0442944134 mikko.mikkonen@luottopuu.fi • Harvennusja päätehakkuukohteille on hyvä kysyntä ja hintataso • Leimikoita ostetaan nyt syksyn ja talven korjuuseen LUOTTOPUULTA NYT MYÖS OJITUSJA TIEPALVELUT Tiekuntapalvelut ilmoitus Luottopuu.indd 1 1.9.2022 17.36 SIRKKU RAUTIO METSÄHALLITUKSELLA on Kainuussa metsäautoteitä yhteensä 6 500 kilometriä. Sirkkelikone vaatii enemmän tilaa pyörivän teränsä takia. Metsäautoteille ajavan pitää periaatteessa selvittää etukäteen, onko tiellä sallittua ajaa. Yksityisillä teillä käyttöoikeus täytyy varmistaa. Yksityisen kulkijan on myös muistettava, että metsäautotiet ovat lähtökohtaisesti raskaan liikenteen käyttöä varten. Vähennys koskee etenkin yksityismetsissä tehtyjä hakkuita. –?Metsähallituksen metsäautoteitä ei ole tehty koville nopeuksille, vaan ne on suunniteltu enintään 30 kilometrin tuntinopeuksille. Hakki Pilke -klapikonevalmistajan sivuilla kerrotaan, että pyöröteräkone on parhaimmillaan, kun terä on terävä. Metsähallituksen tiimiesimies Jussi Moilanen muistuttaa kuitenkin muutamista asioista, jotka yksityisten kulkijoiden on syytä muistaa. LUKIJAN KUVA RIITTA MÄKELÄINEN • Heinäkuussa puuta hakattiin teollisuuden käyttöön 3,2 miljoonaa kuutiometriä, kertovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreet tilastot. Marjastamaan, sienestämään tai metsästämään menevän on pysäköitävä auto siten, että raskas ajoneuvo pääsee siitä ohi. Mustikka menestyy entistä paremmin • Etelä-Suomessa kesällä 2021 tehdyn metsäja suokasvillisuuden inventoinnin perusteella joidenkin yleisten metsäkasvilajien, kuten mustikan ja metsäkerrossammalen, väheneminen on pysähtynyt ja lajit ovat jopa runsastuneet, Luke kertoo. Pienten polttopuumäärien tekemiseen riittävät hyvin moottorisaha ja halkaisukone. Koko maan kattavan Operaatio Mustikka -inventoinnin tulokset valmistuvat ensi vuonna. Heinäkuun hakkuista oli tukkipuuta 1,3 ja kuitupuuta 1,9 miljoonaa kuutiometriä. Metsähallituksella on Kainuussa omia metsäautoteitä yhteensä 6?500 kilometriä. Kunnossapito tarkoittaa käytännössä lanaamista, höyläämistä ja uuden pintamateriaalin ajamista tielle. Pilkkeiden oikominen hidastaa työtä. Yksityismetsissä hakkuut vähenivät, yhtiöillä ja valtiolla kasvoivat Kuhmolainen // Tiistaina 6. Metsäkeskuksen erityisasiantuntija Timo Pisto kertoo, että Kainuun teistä noin 20?000 kilometriä on yksityisten hallussa ja näistä noin 10?000 kilometriä luetaan metsäautoteiksi. Kuvan tie on Suomussalmella. Metsäautotiet voivat olla mutkaisia, mäkisiä ja kapeita. Taloudellinen lämmittäjä valmistaa polttopuunsa itse, joko omista tai ostopuista. PYÖRÖTERÄLLÄ varustettujen klapikoneiden vahvuuksia ovat nopeus ja huoltovapaus. Ketjukoneissa terä pyörii vain sahauksen aikana. • Ulkokuivatuksessa on mahdollista päästä lähelle 20 % kosteutta. • Pitkään kuivuneen klapin kosteus voi olla jopa alle 15 %. SUURI OSA Kainuun metsäautoteistä on yhtiöiden tai yksityisten hallinnassa. Lähde: energiaa.pks.fi Klapikone on tehokas apuri: Huomioi nämä asiat laitteen valinnassa Halkaisukone helpottaa urakkaa, mutta suurien puumäärien käsittelyyn tarvitaan järeämpi laite. Urille painunut tie aiheuttaa hankaluuksia tien muulle käytölle ja aiheuttaa tien ylläpitäjälle lisäkustannuksia. Terän tylsyessä ongelmaksi voi muodostua se, että terä alkaa heittää pilkkeen väärään asentoon. Vertailuaineistot ovat 1980ja 1990-luvuilta samoilta koealoilta. Myy puuta meille, niin korjaamme sen talteen tarkasti, vastuullisesti ja luontoa säästäen. Yhtiömme on pitänyt huolta kainuulaisten metsien tulevaisuudesta jo vuodesta 1955. Nykyaikaiset sirkkelikoneet ovat turvallisia, koska ne on suojattu EU:n asettamien turvallisuusvaatimusten mukaan. Tällöin myös polttopuunteossa syntyvä sahanpuru on öljytöntä. Kosteus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Klapikoneet katkaisevat ja halkaisevat puut valmiiksi polttopuiksi, jotka kuljetushihna vie kasaan tai säkkiin. Ne ovat hiljaisempia sirkkelikoneisiin verrattuna. 0500 202 325 Miika Manninen • Syksyn jahtikausi saa taas maastopukuiset ihmiset liikkeelle metsäautoteille. Autoilijan on siis sovitettava nopeus sellaiseksi, että hän pystyy pysäyttämään auton yllättäen vastaan tulevan jalankulkijan, toisen auton tai tiellä olevan muun esteen takia. • Klapit jatkavat kuivumistaan vuosia, joten ne kannattaa varastoida ilmavasti. Puruun tulevan öljyn määrä on nykyaikaisissa koneissa pieni automaattisen ketjunvoitelun ansiosta. KETJUSAHALLA varustetut klapikoneet ovat helppoja huoltaa, sillä niissä on samanlaiset laipat ja teräketjut kuin moottorisahassa. Yksityiset voivat liikkua Metsähallituksen hallinnoimilla metsäautoteillä maksutta. Omiin tarpeisiin parhaiten sopivan koneen löytäminen vaatii hieman ajatustyötä. Näiden teiden yksityinen käyttö ei ole yksinkertainen asia. Ketjusahakoneet ovat parhaimmillaan, kun puun paksuus vaihtelee paljon. Hydrauliset koneet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin perinteinen kirves. Halotut klapit tulisi tuolloin olla tuulisessa paikassa auringonpaisteessa. Sirkku Rautio • Polttopuun kysyntä kasvaa kohisten sähkönhinnan kivutessa kohti uusia ennätyksiä. MARKKINOILLA on myös henkilöauton perässä vedettäviä klapikoneita. Pieniä mutta tehokkaita halkaisukoneita saa hankittua melko edullisesti. Hakkuumäärä oli Luken mukaan viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja prosentin vähemmän kuin edellisen viiden vuoden aikana keskimäärin. Yksityismetsistä hakattiin teollisuuspuuta 2,5 miljoonaa kuutiometriä eli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. –?Teillä on kohtaamispaikkoja, jotka sopivat pysähtymiseen. Metsähallituksen selvityksen mukaan yli 80 prosenttia metsäautoteiden käytöstä koostuukin muusta kuin metsätalouskäytöstä. Enää takkaa tai uunia ei lämmitetä tunnelman vuoksi, vaan etusijalla on lämpöenergian tuottaminen ja sähkön säästäminen. syyskuuta 2022 Myy puuta vastuulliselle kainuulaiselle sahalle. Tällöin kuitenkin säännölliseen liikenteeseen tarvitaan lupa ja siitä voidaan määrätä käyttömaksu. syyskuuta 2022. Mikäli autoilija huomaa, että ajaminen jättää tiehen painaumajälkiä, tiellä ei pidä ajaa. 050 300 7756 Matti Mikitänjärvi Hyrynsalmi ja Suomussalmi Puh. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Klapikonevalmistaja Palaxin mukaan ketjusahalla saa suuremman katkaisupaksuuden saman kokoluokan kovametalliteräisiin koneisiin verrattuna
syyskuuta 2022 METSÄÄN // B5 B4 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. –?Lähtökohta yksityisteille on se, että ne on tarkoitettu teiden osakkaiden käyttöön, Pisto kertoo. Klapikoneet katkaisevat ja halkaisevat puut valmiiksi polttopuiksi, jotka kuljetushihna vie kasaan tai säkkiin. Lähde: energiaa.pks.fi Klapikone on tehokas apuri: Huomioi nämä asiat laitteen valinnassa Halkaisukone helpottaa urakkaa, mutta suurien puumäärien käsittelyyn tarvitaan järeämpi laite. • Klapit jatkavat kuivumistaan vuosia, joten ne kannattaa varastoida ilmavasti. Kosteus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Metsähallituksella on Kainuussa omia metsäautoteitä yhteensä 6?500 kilometriä. Metsähallituksen tiimiesimies Jussi Moilanen muistuttaa kuitenkin muutamista asioista, jotka yksityisten kulkijoiden on syytä muistaa. Ne ovat myös turvallisia, sillä kone halkaisee puut työntämällä. Työtä helpottamaan on tarjolla erilaisia klapija halkomakoneita. Piston mukaan yksityisillä teillä luvallisesti kulkevien täytyy muistaa myös se, että mikäli tienkäytöstä aiheutuu vaurioita tielle, vaurion aiheuttaja on korvallisuusvelvollinen tien haltijalle, esimerkiksi tieosuuskunnalle. Näiden teiden yksityinen käyttö ei ole yksinkertainen asia. Hakki Pilke -klapikonevalmistajan sivuilla kerrotaan, että pyöröteräkone on parhaimmillaan, kun terä on terävä. • Ilman pitää vaihtua myös puiden alapuolella. Mikäli valtio tai kunta on tukenut yksityistien perusparannusta, ulkopuolista liikennettä ei saa kieltä tiellä 10 vuoteen. Mustikka väheni voimakkaasti 1950-luvulta 1990-luvulle metsien tiheytymisen, avohakkuiden ja maanmuokkauksen takia, kertoo professori Raisa Mäkipää Luken tiedotteessa. • Ulkokuivatuksessa on mahdollista päästä lähelle 20 % kosteutta. 0500 137 012 Harri Tegelberg Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala Puh. Pieniä mutta tehokkaita halkaisukoneita saa hankittua melko edullisesti. Yksityisen kulkijan on myös muistettava, että metsäautotiet ovat lähtökohtaisesti raskaan liikenteen käyttöä varten. Teroittaminen ja teräketjun vaihtaminen on helppoa. SUURI OSA Kainuun metsäautoteistä on yhtiöiden tai yksityisten hallinnassa. Tällöin myös polttopuunteossa syntyvä sahanpuru on öljytöntä. Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkipuuta oli hakattu kuusi prosenttia enemmän ja kuitupuuta yhdeksän prosenttia vähemmän. Sirkku Rautio • Polttopuun kysyntä kasvaa kohisten sähkönhinnan kivutessa kohti uusia ennätyksiä. KETJUSAHALLA varustetut klapikoneet ovat helppoja huoltaa, sillä niissä on samanlaiset laipat ja teräketjut kuin moottorisahassa. Moilasen mukaan Metsähallitus huoltaa vilkkaasti liikennöityjä metsäautoteitä vähintään kerran vuodessa. Lisäksi ne ovat kovaäänisempiä verrattuna ketjusahaan. Pienten polttopuumäärien tekemiseen riittävät hyvin moottorisaha ja halkaisukone. Voitelussa voi käyttää biohajoavia voiteluaineita. • Pienimmillään nestemäärä on heinä-elokuussa. Sirkkelikoneissa kuluu vähemmän öljyä, sillä terää ei tarvitse voidella. 0500 202 325 Miika Manninen • Syksyn jahtikausi saa taas maastopukuiset ihmiset liikkeelle metsäautoteille. Enää takkaa tai uunia ei lämmitetä tunnelman vuoksi, vaan etusijalla on lämpöenergian tuottaminen ja sähkön säästäminen. Hakkuumäärä oli Luken mukaan viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja prosentin vähemmän kuin edellisen viiden vuoden aikana keskimäärin. Saat metsäomaisuudestasi parhaan mahdollisen tuoton Kainuuntie 78 88900 Kuhmo www.kuhmo.eu Jukka Pulkkinen Kuhmo, Nurmes ja Lieksa Puh. Vähennys koskee etenkin yksityismetsissä tehtyjä hakkuita. –?Teillä on kohtaamispaikkoja, jotka sopivat pysähtymiseen. Pilkkeiden oikominen hidastaa työtä. Edullisinta on tarttua kirveeseen, mutta äkkinäiseltä voi loppua kunto ennen kuin puupino on käsitelty. –?Metsähallituksen metsäautoteitä ei ole tehty koville nopeuksille, vaan ne on suunniteltu enintään 30 kilometrin tuntinopeuksille. Metsäautoteille ajavan pitää periaatteessa selvittää etukäteen, onko tiellä sallittua ajaa. KETJUSAHALLA varustettu klapikone selviää järeämmästäkin puusta. PYÖRÖTERÄLLÄ varustettujen klapikoneiden vahvuuksia ovat nopeus ja huoltovapaus. Lisäksi ne ovat kompaktimman kokoisia sirkkelikoneisiin verrattuna. Tämän lisäksi Metsähallitus on osakkaana noin 3?300 metsätiekilometrissä. Ennen kaupoille lähtöä tulee käydä läpi ainakin seuraavat asiat: koneen kuljetustarve ja säilytyspaikka, käsiteltävän puun koko, käytettävä voimanlähde, käytön määrä ja tarvittavat lisävarusteet. Taloudellinen lämmittäjä valmistaa polttopuunsa itse, joko omista tai ostopuista. Metsäautotiet voivat olla mutkaisia, mäkisiä ja kapeita. Sirkkelikone vaatii enemmän tilaa pyörivän teränsä takia. Kunnossapito tarkoittaa käytännössä lanaamista, höyläämistä ja uuden pintamateriaalin ajamista tielle. syyskuuta 2022. • Pitkään kuivuneen klapin kosteus voi olla jopa alle 15 %. Autoilijan on siis sovitettava nopeus sellaiseksi, että hän pystyy pysäyttämään auton yllättäen vastaan tulevan jalankulkijan, toisen auton tai tiellä olevan muun esteen takia. Ketjukoneissa terä pyörii vain sahauksen aikana. Urille painunut tie aiheuttaa hankaluuksia tien muulle käytölle ja aiheuttaa tien ylläpitäjälle lisäkustannuksia. Pyörivässä terässä on pitkä teroitusväli. Puruun tulevan öljyn määrä on nykyaikaisissa koneissa pieni automaattisen ketjunvoitelun ansiosta. Mustikka menestyy entistä paremmin • Etelä-Suomessa kesällä 2021 tehdyn metsäja suokasvillisuuden inventoinnin perusteella joidenkin yleisten metsäkasvilajien, kuten mustikan ja metsäkerrossammalen, väheneminen on pysähtynyt ja lajit ovat jopa runsastuneet, Luke kertoo. Niitä on sekä sähkökäyttöisiä että polttomoottorilla varustettuja. Heinäkuun hakkuista oli tukkipuuta 1,3 ja kuitupuuta 1,9 miljoonaa kuutiometriä. Jos halkaistaan paksuja puita, tulee terän olla iso. Klapikoneen voi myös vuokrata. Marjastamaan, sienestämään tai metsästämään menevän on pysäköitävä auto siten, että raskas ajoneuvo pääsee siitä ohi. • Klapien kuivuminen on tehokkainta keväällä ja alkukesästä. Ne ovat hiljaisempia sirkkelikoneisiin verrattuna. Myy puuta meille, niin korjaamme sen talteen tarkasti, vastuullisesti ja luontoa säästäen. Terän tylsyessä ongelmaksi voi muodostua se, että terä alkaa heittää pilkkeen väärään asentoon. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Sellaisen voi myös vuokrata. Ketjusahakoneet ovat parhaimmillaan, kun puun paksuus vaihtelee paljon. 050 300 7756 Matti Mikitänjärvi Hyrynsalmi ja Suomussalmi Puh. Yksityiset voivat liikkua Metsähallituksen hallinnoimilla metsäautoteillä maksutta. Metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja valtion metsien hakkuumäärä taas oli 0,7 miljoonaa kuutiota eli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten Tammi-heinäkuussa teollisuuspuuta hakattiin 33,9 miljoonaa kuutiota, mikä oli viisi prosenttia vuodentakaista ja kolme prosenttia edeltävän viiden vuoden keskiarvoa pienempi. MARKKINOILLA on myös henkilöauton perässä vedettäviä klapikoneita. MITEN. Ne sisältävät kaiken polttopuiden teossa tarvittavan ja ovat helppokäyttöisiä. Klapikonevalmistaja Palaxin mukaan ketjusahalla saa suuremman katkaisupaksuuden saman kokoluokan kovametalliteräisiin koneisiin verrattuna. Tällöin kuitenkin säännölliseen liikenteeseen tarvitaan lupa ja siitä voidaan määrätä käyttömaksu. Kainuussa vuokralle tarjotaan esimerkiksi henkilöauton perässä paikasta toiseen siirrettäviä klapikoneita. Yksityismetsistä hakattiin teollisuuspuuta 2,5 miljoonaa kuutiometriä eli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Nykyaikaiset sirkkelikoneet ovat turvallisia, koska ne on suojattu EU:n asettamien turvallisuusvaatimusten mukaan. Yksityismetsissä hakkuut vähenivät, yhtiöillä ja valtiolla kasvoivat Kuhmolainen // Tiistaina 6. Yksityisillä teillä käyttöoikeus täytyy varmistaa. syyskuuta 2022 Myy puuta vastuulliselle kainuulaiselle sahalle. METSÄAUTOTEILLÄ ei pidä ajaa kelirikkoaikana tai silloin, kun tie on pehmentynyt runsaiden sateiden takia. LUKIJAN KUVA RIITTA MÄKELÄINEN • Heinäkuussa puuta hakattiin teollisuuden käyttöön 3,2 miljoonaa kuutiometriä, kertovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreet tilastot. Vertailuaineistot ovat 1980ja 1990-luvuilta samoilta koealoilta. Metsäkeskuksen erityisasiantuntija Timo Pisto kertoo, että Kainuun teistä noin 20?000 kilometriä on yksityisten hallussa ja näistä noin 10?000 kilometriä luetaan metsäautoteiksi. Kuvan tie on Suomussalmella. Se on kannattavaa etenkin, jos polttopuita tehdään kerran vuodessa tai harvemmin. Metsähallituksen selvityksen mukaan yli 80 prosenttia metsäautoteiden käytöstä koostuukin muusta kuin metsätalouskäytöstä. Ajoituksella on väliä • Kasvavan puun kosteus on 40?60 prosenttia. Tukkipuun hakkuumäärä oli yhtä suuri kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin ja kuitupuun kaksi prosenttia pienempi. Leveän tien reunaan voi myös jättää auton, jos on varma, että siitä mahtuu iso ajoneuvo ohi. Hydrauliset koneet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin perinteinen kirves. Jos kunta on myöntänyt kunnossapitoavustusta, ulkopuolista liikennettä ei saa kieltää tuen saantivuoden aikana. Mikäli autoilija huomaa, että ajaminen jättää tiehen painaumajälkiä, tiellä ei pidä ajaa. Valtion metsäautoteillä ei sovi hurjastella ”Ne on suunniteltu enintään 30 kilometrin tuntinopeuksille.” JUSSI MOILANEN tiimiesimies, Metsähallitus Pentti Heikkinen 0413103750 (tiet ja ojitukset) pentti.heikkinen@luottopuu.fi • Teiden perusparannukset • Ojasuunnitelmat • Tiesuunnitelmat • Tiekuntapalvelut www.luottopuu.fi Mikko Mikkonen 0442944134 mikko.mikkonen@luottopuu.fi • Harvennusja päätehakkuukohteille on hyvä kysyntä ja hintataso • Leimikoita ostetaan nyt syksyn ja talven korjuuseen LUOTTOPUULTA NYT MYÖS OJITUSJA TIEPALVELUT Tiekuntapalvelut ilmoitus Luottopuu.indd 1 1.9.2022 17.36 SIRKKU RAUTIO METSÄHALLITUKSELLA on Kainuussa metsäautoteitä yhteensä 6 500 kilometriä. Yhtiömme on pitänyt huolta kainuulaisten metsien tulevaisuudesta jo vuodesta 1955. Omiin tarpeisiin parhaiten sopivan koneen löytäminen vaatii hieman ajatustyötä. Koko maan kattavan Operaatio Mustikka -inventoinnin tulokset valmistuvat ensi vuonna. Halotut klapit tulisi tuolloin olla tuulisessa paikassa auringonpaisteessa. Valtion omistamat ja Metsähallituksen ylläpitämät metsäautotiet ovat yksityisten kulkijoiden käytössä maksutta
Yritän siis löytää kasveja vähän kauempaa polusta. Kyseessä oli tasalatvainen havupuu, jonka päälle metsänhaltijan osuus jätettiin. Kansanuskossa viljelty ala ja talon pihapiiri kuuluivat ihmisen valtakuntaan. Sen verran hiekkamaa antaa periksi, että saan nyhdettyä esiin jälkiruokakupposen ainekset. syyskuuta 2022. Sitä kautta pääsi yhteyteen metsänhaltijan kanssa, kun muurahaiskekoon ensin uhrasi hopeaa, viinaa tai vertaan. Tunnen itseni hyvin huonoksi keräilijäksi. • Luonnonsuojelualueilta ja kansallispuistoista saa kerätä marjoja ja sieniä, mutta ei muita kasveja. Suuntaan siis Kajaanin Pirunvaaralle. Eikä horsmaakaan pidä aliarvioida. Tällöin metsästäjä saattoi asetella antinsa tapionpöydän muodostamalle alttarille. Kansanuskossa maailma jäsentyi tämänja tuonpuoleiseen maailmaan. Metsässä saattoi tavata haltijan tai joutua nurinkurin maailmaan MARIA KARUVUORI SUOMALAISEN PAKURIN KYSYNTÄ ON KASVUSSA Metsänomistaja, ryhdy pakurin tuottajaksi! PAREMPAA TUOTTOA KOIVUSTA! Tilaa ilmainen tuottoarvio metsällesi www.kaapaforest.fi info@kaapaforest.fi +358 50 357 3635 Kuhmolainen // Tiistaina 6. Paahdan ohjeen mukaan juuret pannulla. KOTONA paistelen tatit leivän päälle. Metsäpeitossa ei ollut kyse tavanomaisesta eksymisestä, vaan totaalisesta joutumisesta maanalaiseen maailmaan, josta oli vaikea osautua pois. Uno Harvan mukaan muurahaiskeolla on alun perin ollut yhteys nimenomaan maahisiin, joiden ilmenemismuoto muurahaiset olivat. Kainuussa esimerkiksi Tapion kannolla – kanto, jossa kasvoi puunversoja – uhrattiin vastapoikineen lehmän juustoa. Tai oikeammin: siitä tulee vain harvojen herkkua. Testasimme, millaisen lounaskattauksen saa nyt kasattua lähimetsästä. Kuivattuna ja pussitettuna tavallisilla kasveilla on nimittäin hintaa. Pian alkaa onneksi vaikuttaa siltä, että ihan pelkän horsman syöntiin ei tarvitse tyytyä. Annan niille kuitenkin vielä mahdollisuuden, keitän niitä vedessä kauan ja siivilöin lopuksi nesteen. . On aika maistaa. Koirankakka. • Metsissä kasvava kultapiisku on erinomainen rohdoskasvi, joka kukkii juuri nyt. • Juuret kerätään, kun kasvin kasvukausi ohi. Sinne saattoi päätyä ihminen tai kotieläin, jos epähuomiossa joutui esimerkiksi hiiden jäljille. Unohdin lapion, joten joudun kaivelemaan juuria sormineni. Sen takana alkoi metsä, se kuului metsänhaltijalle. Myöhemmin kristinusko teki hiidestä epäilyttävän henkiolennon ”pahiksen”. Korvessa asui ”metsän väki”. . Kannattaa siis mennä metsään itse. Kerään silti jonkin verran tuoreimman näköisiä lehtiä. Siltä varalta että muuta ei löydy. Mordvalaisten mukaan ruohikossa metsän emuu on ruohonkorren pituinen. Täällä on vain yksi ongelma. Tässä tapauksessa käsityksenä oli taudin synty maasta. Metsänhaltijalta pyydettiin saalisonnea: Kostu, korpi, mielly metsä, taivu, ainonen Tapio, minun pyyntöpäivinäni, Minun saalisaikoinani! METSÄSTÄJÄN kuului uhrata ”esikoiset” eli osa ensimmäisestä saalistaan metsähaltijalle. syyskuuta 2022 Mari Pihlajaniemi • Yksi tunti. Sitten vietiin ruumislauta karjatielle ja yli sidottiin punaisella langalla kolme puunlatvaa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Lopuksi on voikukkien vuoro. Jospa siis ennakoisi, ja opettelisi juomaan voikukkakahvia. Koska aikaa on vähän, ei kannata lähteä kovin kauaksi. Kauempana kankaalla nököttää muutama tomera punikkitatti. Nyt kannattaa kerätä esimerkiksi nokkosen ja piharatamon siemeniä. Vaivan synty, lähtöpaikka, on oleellinen kansanomaisessa parannuksessa. Olen kysynyt etukäteen vinkkejä keruutuotetarkastaja Eija Marjomaalta, joka neuvoi metsänreunojen sekä metsien ja peltojen raja-alueiden olevan parhaita paikkoja löytää syötäviä kasveja. Tulevana talvena voisi säästää energiaa ja rahaa, hytistä kylmässä talossa villasukat jalassa hörppien oikean mokan tilalta itse kerätyistä voikukanjuurista keitettyä korviketta. syyskuuta 2022 METSÄÄN // B7 B6 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. METSISTÄ löytyy marjojen ja sienten lisäksi monenlaista muutakin syötävää. Maahiset asuivat maan alla ja aiheuttivat ihmisille ongelmia. SITTEN silmiini osuu suuria voikukanlehtiä. Tunti on kulunut, ja kasassa on kolme punikkitattia, hieman horsmaa, siankärsämöä, jokusia poimulehtiä, vähän mustikkaa ja puolukkaa. • Erilaisia villiyrttejä voi käyttää viljeltyjen yrttien ja salaattien tapaan esimerkiksi salaateissa, smoothieissa, pestossa ja kastikkeissa. HORSMA on hyvää syötävää, mutta nyt sen aika alkaa olla jo ohi. . VOIKUKAN juuria voi käyttää muun muassa kahvin korvikkeen valmistukseen. Sienten ja marjojen lisäksi syksy on hyvää aikaa kerätä kasvien juuria ja siemeniä. Sen kuluessa pitäisi löytää lähimetsästä riittävästi mahantäytettä lounaaksi. Juoma on yllättävän hyvää. Varastoksi talven varalle . Lähteet: Mauri Mönkkönen: Karhujen ja kalmosaarten mailta, Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko, Martti Haavio: Suomalainen mytologia, Taivaannaulan nettisivut. Syksy on hyvää aikaa esimerkiksi monien siemenien ja juurien keräämiseen. Vastaiskuna metsänpeitolle oli nyt metsä sidottu. Joskus kansanuskomukset saavat eroottisenkin luonteen. Hiisinimityksellä on monia merkityksiä, mutta pyhiä paikkoja, kuten lehtoja, ovat itämerensuomalaiset kansat kutsuneet sillä nimellä. Tällöin ei harjoitettu vain periaatteellista kohteliaisuutta personoitua luontoa kohtaan, vaan nimenomaan haluttiin taata saalisonni jatkossakin, sillä metsän väkeä ei ollut hyvä loukata ja vihastuttaa. Senpä vuoksi esimerkiksi Vienan Karjalassa ”lapsen kasvoihin ’heittäytynyttä’ tautia” parannettiin painelemalla kasvoja muurahaisilla. Ei se kahvia muistuta, mutta paahteinen vivahde on miellyttävä. • Siankärsämön kukat ovat mainio hieman pippurinen mauste, joka sopii muun muassa liharuokiin. Myytit ja uskomukset antoivat selityksen ympäröivälle maailmalle ja kokemuksille, kun muuta tietoa ei ole ollut. Siispä tuumasta toimeen ja kaivamaan voikukanjuuria ylös. Kuurinmaalta, Latviasta, on tieto pyhässä lehdossa toteutetusta metsästysrituaalista. Siinä tosin hieman huijaan, ja kaivan pakastimesta mukaan myös viimevuotisia mustikoita. Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että kahvi loppuu maailmasta. Kansanrunoissa metsänhaltija saattaa esiintyä myös naispuolisena, sillä kansanuskoa ei ollut johdonmukainen uskomusjärjestelmä, vaan rikas joukko keskenään ristiriitaisiakin uskomuksia, loitsuja ja maagisia toimintatapoja, jotka piti ottaa arjen toimissa huomioon. METSÄNHALTIJA, Tapiolan isäntä, oli ruumiillisesti ihmisen kaltainen, mutta haltijan kokon saattoi vaihdella sen mukaan, millaisessa ympäristössä hän liikkui. Eläinten ja kasvien lisäksi metsää kansoittivat erilaiset uskomusolennot, jotka piti ottaa huomioon, jos ihminen halusi menestyä elinkeinoissaan. Metsä oli myös kammottava toiseuden paikka, ja jos ei pitänyt varaansa, saattoi joutua metsänpeittoon. Se on mainio mauste etenkin liharuokiin. • Jokamiehenoikeuksien turvin ei saa poimia puiden lehtiä tai muitakaan puun osia. Eläimillä, kasveilla, paikoilla, metsällä ja vedellä oli kaikilla omat haltijansa. Esimerkiksi kuivatun siankärsämön kilohinta on yli 300 euroa. Vähän matkan päässä näkyy puska valkeakukkaista siankärsämöä. Ei niistä luvatun kaltaisia kauniin kullanruskeita tule, ne näyttävät lähinnä kärähtäneen kirjavilta. Ihan suosittujen lenkkireittien pientareilta ei syötävää pidä keräillä, vaan kannattaa mennä vähintään talutushihnan mitan verran polulta syrjään. Kyllä näistä kevyen lounaan kasaa. SYÖTÄVÄT KASVIT Vinkkejä syysmetsään • Siementen keruuaika on syksyllä. Sieltä ihminen sai ruokaa ja raaka-aineet rakennuksiin ja tarvekaluihin, polttopuut talveksi. Mutta jos neidon näki takaa päin, paljastui, että hän oli kuin vanhan kuusen sammaloitunut ja kaarnainen kylki. Voikukan juurista saa kuulemma paahdettuna hyvää kahvinkorviketta. JUSSI POHJAVIRTA JUSSI POHJAVIRTA Jarno Hiltunen • Kun me käyskentelemme metsässä, ajattelemme kenties luonnon itseisarvoa, sen kauneutta, virkistäytymistä – tai kaadetusta metsästä saatavaa tuottoa –, mutta jos menemme ajassa taaksepäin 1800-luvulle tai paljon kauemmas, käsitykset metsästä ovat erilaiset kuin meidän tieteellisenä aikanamme. Metsänhaltija on käsitetty puun kokoiseksi. Kristillisen ajan aines on niissä myös sekoittunut vanhempaan. Horsmasta, poimulehdistä ja marjoista teen smoothien. Hiisissä on uhrattu, parannettu ja rukoiltu. Mikäli karjaa joutui metsänpeittoon, tiedettiin Kuhmossa iskeä kirves kadonneen lehmän parteen kiinni. MUURAHAISKEKO oli metsänlinna. Tämä menee jatkoon! KASVIEN KERÄILY voi tuntua pieneltä puuhastelulta, mutta kun selailee internetin kauppapaikkoja, saattaa yllättyä. Hyviä syötäviä juuria on esimerkiksi voikukalla ja takiaisella. Läntisessä Suomessa tunnetaan Metsäneito, joka edestä muistuttaa kaunista naista, ja joka saattoi tanssia iltanuotiollaan istuvalle miehelle. Vanha kansa suhtautui kunnioittavasti tavallisuudesta poikkeaviin luonnonmuodostelmiin, joita voivat olla muun muassa kivet, kalliot, puut ja maastokohdat. • Kasvustosta kannattaa ottaa vain noin kolmannes ja jättää loppu kasvamaan. METSÄ KUULUI Tapiolle, joka jakoi aitoistaan ihmiselle, jos hän vain pysytteli väleissä metsänhaltijan kanssa. Sinne saatettiin myös antaa anti ensisaaliista. Metsä oli entisajan ihmiselle tärkeä, suorastaan elinehto. Elementit tuli, maa, vesi ja ilma olivat tärkeä osa maailmankuvaa. Pientareilla ja metsien laidoilla rehottavasta rentun ruususta saa pulittaa kuivattuna ja kahdenkymmenen gramman pussiin pakattuna paikoin reilusti yli kuusi euroa pussilta
Lopuksi on voikukkien vuoro. Sen takana alkoi metsä, se kuului metsänhaltijalle. Kansanuskossa viljelty ala ja talon pihapiiri kuuluivat ihmisen valtakuntaan. Pientareilla ja metsien laidoilla rehottavasta rentun ruususta saa pulittaa kuivattuna ja kahdenkymmenen gramman pussiin pakattuna paikoin reilusti yli kuusi euroa pussilta. Hiisissä on uhrattu, parannettu ja rukoiltu. Syksy on hyvää aikaa esimerkiksi monien siemenien ja juurien keräämiseen. • Jokamiehenoikeuksien turvin ei saa poimia puiden lehtiä tai muitakaan puun osia. KOTONA paistelen tatit leivän päälle. Tai oikeammin: siitä tulee vain harvojen herkkua. METSISTÄ löytyy marjojen ja sienten lisäksi monenlaista muutakin syötävää. Ei se kahvia muistuta, mutta paahteinen vivahde on miellyttävä. Annan niille kuitenkin vielä mahdollisuuden, keitän niitä vedessä kauan ja siivilöin lopuksi nesteen. Tämä menee jatkoon! KASVIEN KERÄILY voi tuntua pieneltä puuhastelulta, mutta kun selailee internetin kauppapaikkoja, saattaa yllättyä. Vanha kansa suhtautui kunnioittavasti tavallisuudesta poikkeaviin luonnonmuodostelmiin, joita voivat olla muun muassa kivet, kalliot, puut ja maastokohdat. Metsä oli entisajan ihmiselle tärkeä, suorastaan elinehto. Voikukan juurista saa kuulemma paahdettuna hyvää kahvinkorviketta. Juoma on yllättävän hyvää. Hiisinimityksellä on monia merkityksiä, mutta pyhiä paikkoja, kuten lehtoja, ovat itämerensuomalaiset kansat kutsuneet sillä nimellä. METSÄ KUULUI Tapiolle, joka jakoi aitoistaan ihmiselle, jos hän vain pysytteli väleissä metsänhaltijan kanssa. Esimerkiksi kuivatun siankärsämön kilohinta on yli 300 euroa. SITTEN silmiini osuu suuria voikukanlehtiä. Sieltä ihminen sai ruokaa ja raaka-aineet rakennuksiin ja tarvekaluihin, polttopuut talveksi. Kyllä näistä kevyen lounaan kasaa. MUURAHAISKEKO oli metsänlinna. Yritän siis löytää kasveja vähän kauempaa polusta. Siispä tuumasta toimeen ja kaivamaan voikukanjuuria ylös. Eläinten ja kasvien lisäksi metsää kansoittivat erilaiset uskomusolennot, jotka piti ottaa huomioon, jos ihminen halusi menestyä elinkeinoissaan. Siltä varalta että muuta ei löydy. Korvessa asui ”metsän väki”. Läntisessä Suomessa tunnetaan Metsäneito, joka edestä muistuttaa kaunista naista, ja joka saattoi tanssia iltanuotiollaan istuvalle miehelle. Täällä on vain yksi ongelma. Tällöin metsästäjä saattoi asetella antinsa tapionpöydän muodostamalle alttarille. Horsmasta, poimulehdistä ja marjoista teen smoothien. Nyt kannattaa kerätä esimerkiksi nokkosen ja piharatamon siemeniä. Koska aikaa on vähän, ei kannata lähteä kovin kauaksi. Sitä kautta pääsi yhteyteen metsänhaltijan kanssa, kun muurahaiskekoon ensin uhrasi hopeaa, viinaa tai vertaan. Koirankakka. syyskuuta 2022 METSÄÄN // B7 B6 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Metsässä saattoi tavata haltijan tai joutua nurinkurin maailmaan MARIA KARUVUORI SUOMALAISEN PAKURIN KYSYNTÄ ON KASVUSSA Metsänomistaja, ryhdy pakurin tuottajaksi! PAREMPAA TUOTTOA KOIVUSTA! Tilaa ilmainen tuottoarvio metsällesi www.kaapaforest.fi info@kaapaforest.fi +358 50 357 3635 Kuhmolainen // Tiistaina 6. Jospa siis ennakoisi, ja opettelisi juomaan voikukkakahvia. Pian alkaa onneksi vaikuttaa siltä, että ihan pelkän horsman syöntiin ei tarvitse tyytyä. Sitten vietiin ruumislauta karjatielle ja yli sidottiin punaisella langalla kolme puunlatvaa. Mordvalaisten mukaan ruohikossa metsän emuu on ruohonkorren pituinen. HORSMA on hyvää syötävää, mutta nyt sen aika alkaa olla jo ohi. Sinne saattoi päätyä ihminen tai kotieläin, jos epähuomiossa joutui esimerkiksi hiiden jäljille. Paahdan ohjeen mukaan juuret pannulla. • Luonnonsuojelualueilta ja kansallispuistoista saa kerätä marjoja ja sieniä, mutta ei muita kasveja. Metsä oli myös kammottava toiseuden paikka, ja jos ei pitänyt varaansa, saattoi joutua metsänpeittoon. Ei niistä luvatun kaltaisia kauniin kullanruskeita tule, ne näyttävät lähinnä kärähtäneen kirjavilta. syyskuuta 2022 Mari Pihlajaniemi • Yksi tunti. Vähän matkan päässä näkyy puska valkeakukkaista siankärsämöä. . Kansanrunoissa metsänhaltija saattaa esiintyä myös naispuolisena, sillä kansanuskoa ei ollut johdonmukainen uskomusjärjestelmä, vaan rikas joukko keskenään ristiriitaisiakin uskomuksia, loitsuja ja maagisia toimintatapoja, jotka piti ottaa arjen toimissa huomioon. Sienten ja marjojen lisäksi syksy on hyvää aikaa kerätä kasvien juuria ja siemeniä. Mikäli karjaa joutui metsänpeittoon, tiedettiin Kuhmossa iskeä kirves kadonneen lehmän parteen kiinni. Tässä tapauksessa käsityksenä oli taudin synty maasta. Ihan suosittujen lenkkireittien pientareilta ei syötävää pidä keräillä, vaan kannattaa mennä vähintään talutushihnan mitan verran polulta syrjään. Metsänhaltija on käsitetty puun kokoiseksi. On aika maistaa. • Juuret kerätään, kun kasvin kasvukausi ohi. Olen kysynyt etukäteen vinkkejä keruutuotetarkastaja Eija Marjomaalta, joka neuvoi metsänreunojen sekä metsien ja peltojen raja-alueiden olevan parhaita paikkoja löytää syötäviä kasveja. Metsäpeitossa ei ollut kyse tavanomaisesta eksymisestä, vaan totaalisesta joutumisesta maanalaiseen maailmaan, josta oli vaikea osautua pois. Suuntaan siis Kajaanin Pirunvaaralle. Mutta jos neidon näki takaa päin, paljastui, että hän oli kuin vanhan kuusen sammaloitunut ja kaarnainen kylki. Kauempana kankaalla nököttää muutama tomera punikkitatti. Tällöin ei harjoitettu vain periaatteellista kohteliaisuutta personoitua luontoa kohtaan, vaan nimenomaan haluttiin taata saalisonni jatkossakin, sillä metsän väkeä ei ollut hyvä loukata ja vihastuttaa. Tunti on kulunut, ja kasassa on kolme punikkitattia, hieman horsmaa, siankärsämöä, jokusia poimulehtiä, vähän mustikkaa ja puolukkaa. Eikä horsmaakaan pidä aliarvioida. Vaivan synty, lähtöpaikka, on oleellinen kansanomaisessa parannuksessa. Kerään silti jonkin verran tuoreimman näköisiä lehtiä. • Kasvustosta kannattaa ottaa vain noin kolmannes ja jättää loppu kasvamaan. Elementit tuli, maa, vesi ja ilma olivat tärkeä osa maailmankuvaa. Kuurinmaalta, Latviasta, on tieto pyhässä lehdossa toteutetusta metsästysrituaalista. SYÖTÄVÄT KASVIT Vinkkejä syysmetsään • Siementen keruuaika on syksyllä. . Vastaiskuna metsänpeitolle oli nyt metsä sidottu. VOIKUKAN juuria voi käyttää muun muassa kahvin korvikkeen valmistukseen. Senpä vuoksi esimerkiksi Vienan Karjalassa ”lapsen kasvoihin ’heittäytynyttä’ tautia” parannettiin painelemalla kasvoja muurahaisilla. • Metsissä kasvava kultapiisku on erinomainen rohdoskasvi, joka kukkii juuri nyt. • Siankärsämön kukat ovat mainio hieman pippurinen mauste, joka sopii muun muassa liharuokiin. Tunnen itseni hyvin huonoksi keräilijäksi. Kannattaa siis mennä metsään itse. Siinä tosin hieman huijaan, ja kaivan pakastimesta mukaan myös viimevuotisia mustikoita. Kuivattuna ja pussitettuna tavallisilla kasveilla on nimittäin hintaa. Lähteet: Mauri Mönkkönen: Karhujen ja kalmosaarten mailta, Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko, Martti Haavio: Suomalainen mytologia, Taivaannaulan nettisivut. Testasimme, millaisen lounaskattauksen saa nyt kasattua lähimetsästä. Sen kuluessa pitäisi löytää lähimetsästä riittävästi mahantäytettä lounaaksi. . Kainuussa esimerkiksi Tapion kannolla – kanto, jossa kasvoi puunversoja – uhrattiin vastapoikineen lehmän juustoa. Myytit ja uskomukset antoivat selityksen ympäröivälle maailmalle ja kokemuksille, kun muuta tietoa ei ole ollut. JUSSI POHJAVIRTA JUSSI POHJAVIRTA Jarno Hiltunen • Kun me käyskentelemme metsässä, ajattelemme kenties luonnon itseisarvoa, sen kauneutta, virkistäytymistä – tai kaadetusta metsästä saatavaa tuottoa –, mutta jos menemme ajassa taaksepäin 1800-luvulle tai paljon kauemmas, käsitykset metsästä ovat erilaiset kuin meidän tieteellisenä aikanamme. Maahiset asuivat maan alla ja aiheuttivat ihmisille ongelmia. Kansanuskossa maailma jäsentyi tämänja tuonpuoleiseen maailmaan. Kristillisen ajan aines on niissä myös sekoittunut vanhempaan. Uno Harvan mukaan muurahaiskeolla on alun perin ollut yhteys nimenomaan maahisiin, joiden ilmenemismuoto muurahaiset olivat. METSÄNHALTIJA, Tapiolan isäntä, oli ruumiillisesti ihmisen kaltainen, mutta haltijan kokon saattoi vaihdella sen mukaan, millaisessa ympäristössä hän liikkui. Varastoksi talven varalle . Metsänhaltijalta pyydettiin saalisonnea: Kostu, korpi, mielly metsä, taivu, ainonen Tapio, minun pyyntöpäivinäni, Minun saalisaikoinani! METSÄSTÄJÄN kuului uhrata ”esikoiset” eli osa ensimmäisestä saalistaan metsähaltijalle. Tulevana talvena voisi säästää energiaa ja rahaa, hytistä kylmässä talossa villasukat jalassa hörppien oikean mokan tilalta itse kerätyistä voikukanjuurista keitettyä korviketta. Myöhemmin kristinusko teki hiidestä epäilyttävän henkiolennon ”pahiksen”. Se on mainio mauste etenkin liharuokiin. syyskuuta 2022. Kyseessä oli tasalatvainen havupuu, jonka päälle metsänhaltijan osuus jätettiin. Sen verran hiekkamaa antaa periksi, että saan nyhdettyä esiin jälkiruokakupposen ainekset. • Erilaisia villiyrttejä voi käyttää viljeltyjen yrttien ja salaattien tapaan esimerkiksi salaateissa, smoothieissa, pestossa ja kastikkeissa. Eläimillä, kasveilla, paikoilla, metsällä ja vedellä oli kaikilla omat haltijansa. Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että kahvi loppuu maailmasta. Joskus kansanuskomukset saavat eroottisenkin luonteen. Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Unohdin lapion, joten joudun kaivelemaan juuria sormineni. Hyviä syötäviä juuria on esimerkiksi voikukalla ja takiaisella. Sinne saatettiin myös antaa anti ensisaaliista
Puunmyyntisuunnitelmat, puunkorjuupalvelu, metsänhoitotyöt, tieasiat, tila-arviot, kiinteistönvälitys etc. 044 524 8716 vesa.vaisanen@metsakontio.fi SOTKAMO Kainuuntie 3 Puh. Lisäansiota metsän luonnontuotteista Uutuuskirja kertoo, että männynpihkaa kannattaa kerätä, jos siitä saa 40 euroa kilolta. syyskuuta 2022 Pohjoisen puulle on hyvä kysyntä Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas on valmistuessaan pohjoisen pallonpuoliskon tehokkain puuta jalostava laitos. Ota yhteyttä mhy.fi/kainuu tai mhy.fi/sotkamo Tutustu OmaMetsään ja ota käyttöön, metsäomaisuuden hallinta ei voisi enää helpompaa olla: omametsa.mhy.fi Mhy Kainuu Mhy Sotkamo www.metsakontio.fi KUHMO Kainuuntie 86 Puh. Lue lisää www.metsagroup.com/puunhankinta Antti Heikkinen 050 590 7287 Kajaani (pohjoinen), Koutaniemi, Vuoreslahti, Paltamo (länsi) Anni Väisänen 040 487 8506 Ristijärvi, Paltamo (itä) Perttu Juntunen 040 355 3655 Kajaani (etelä), Vuolijoki Joni Juntunen 050 573 2774 Kuhmo (pohjoinen) Eero Saraja 040 511 8277 Kuhmo (etelä) Jere Heikkinen 040 670 7109 Sotkamo (etelä), Valtimo Jukka Kemppainen 050 029 5125 Suomussalmi Paavo Sutinen 040 554 4535 Puolanka Jarno Karppinen 050 029 5124 Hyrynsalmi Yrjö Heikkilä 040 168 3890 Sotkamo 1.10. Pihapiirin kuusista valutusta olisi helppo kokeilla, Karvonen kertoo kustantajan tiedotteessa. Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen! Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu lähes 100 000 suomalaista metsänomistajaa. Kirja kertoo metsien erikoisluonnontuotteista, kuten kuusenkerkistä, koivunmahlasta, leikkohavuista, pakurista ja pihkasta. Kirjan on kirjoittanut Riina Karvonen ja kustantanut Tapio. Kirjan kirjoittaja, metsätieteen opiskelija Riina Karvonen asuu Espoossa, mutta hänellä on Kainuussa mökkimetsä, joka hänen mukaansa sopisi pienimuotoiseen tuotantoon. Kirja antaa käytännön ohjeita kerääjille sekä tarjoaa esimerkkilaskelmia keräämisen kannattavuudesta ja tietoa luonnontuotteiden käytöstä. Kasvavien puunhankintamäärien ja uuden Kajaanin hankintapiirin organisoinnin johdosta meitä on nyt enemmän! Saat meiltä kattavat puukaupan sekä metsänja luonnonhoidon palvelut kestävään metsänhoitoon. B8 // METSÄÄN Kainuun Sanomat // Tiistaina 6. Luonnontuotteet ovat kysyttyjä, mutta tukkujärjestelmää ei ole. syyskuuta 2022. Kerääjät ja ostajat eivät kohtaa, jolloin raaka-aineiden saatavuudessa on puutteita. Realismia kirja ei kuitenkaan ohita. 044 524 8717 heikki.vaisanen@metsakontio.fi PUUKAUPPA METSÄSUUNNITELMA TILA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Marjatta Kurvinen • Mahlalitrasta pitäisi saada liki euro litralta, jotta valutus olisi kannattavaa. –?Esimerkiksi pihkan valuttaminen voisi olla kiinnostava kokeilu, koska sitä voi tehdä muutamasta puusta. MARI HEIKURA / ARKISTO Kuhmolainen // Tiistaina 6. Männynpihkasta taas pitäisi saada 40 euroa kilolta ja kuusenpihkasta kaksi kertaa enemmän, jotta myös valutuksen laatutappiot tulisivat kuitatuiksi metsänomistajalle. Muun muassa tällaista tietoa löytyy uutuuskirjasta Kuusenkerkistä koivunmahlaan – Lisäansioita omasta metsästä. alkaen Aidosti metsänomistajan asialla Mhy.fi Metsässä hyvä Kaikki metsänomistajan palvelut paikallisesti ja ammattitaidolla. Suomen metsäteollisuuden historian suurimmalla investoinnilla on positiivinen vaikutus puun kysyntään. KOIVUUN tulee mahlankeruusta pieni värivika, mutta se ei haittaa, jos puu myydään kuitupuuksi