Apua ja auttajia löytyy. >>4-5 Pääkirjoitus: Pienten lasten tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. >> 22 Apua on tarjolla Lähiötupa: Kenenkään ei pidä jäädä yksin silloin, kun elämässä on menossa vaikea vaihe. Timo Kyllonen. >> 2 Osa palveluista valuu Ouluun Yksinäisyydestä kärsitään kaikissa ikäryhmissä. HELMIKUUTA 2017 NRO 11 III divisioona Kiva HT hävisi helmikuun avausottelun kotihallissa. He kohtaavat yksinäisyyttä viikoittain. >> 6-7 Jussi Tolonen puhui elinvoimaisen Kainuun puolesta demareiden tilaisuudessa. Yhteisvastuukeräys auttaa uhreja. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 7. >>4-5 Ihmiskauppaa on vaikea havaita, mutta sitä on kaikkialla. >> 9-16 Pääsiäismunia mosaiikista 1810-luvun Kuhmossa elettiin kirkkokapinan aikaa. Sen toteutuminen on vanhemmista kiinni. >> 18 Repivä kirkkokapina 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 7 6 Spartak Kajaani ry:n hankevastaava Mikko Leskinen on istunut kaltereiden väärällä puolella ja auttaa tällä kokemuksellaan tuomiota istuvia sekä heidän läheisiään. Tylsää se on, hän sanoo. Tämä ja monta muuta asiaa selviää Kuhmolaisen välissä olevasta teemaliitteestä, jossa on tällä kertaa aiheena opiskelu. >> 22 SM-hiihdot Juho Mikkonen joutui keskeyttämään 15 kilometrillä. Leskinen lähettää nuorille terveisiä, että laitoselämässä ei ole mitään siistiä eikä jännittävää. Seurakunnan diakoniatyöntekijät Anne Malinen ja Ritva Eskelinen kertovat kuhmolaisesta yksinäisyydestä. >> 24 Ihmiskauppaa vastaan Millaisia mahtavatkaan olla mosaiikista tehdyt pääsiäismunat. Sunnuntaina nähdyssä musiikkidraamassa Jaakko Huotarin vaimoa näytteli Outi Pollari
Yhteensä 17 peuraa käsittänyt lauma oli liikkeellä Koskenmäellä Ojasuon läheisyydessä Hyrynsalmentien varressa. Palstan kokosi Jarno Hiltunen 30 vuotta sitten. Autoista peurat eivät välittäneet, mutta pyöräilijän ilmestyminen sai ne pakosalle. Leskinen kertoo ihannoineensa väkivaltaa sekä pitäneensä rikollisia tekoja jännittävinä asioina. Myönteisille esimerkeille on aina tilaa. Leskisen avoin ja selittelemätön kerronta voi olla juuri se ratkaiseva asia, joka pysäyttää vastaavan tien alussa olevan nuoren. Wells romaanissaan kuvaili. Spartakin tekemälle ennaltaehkäisevälle nuorisotyölle on syytä nostaa hattua kahdestakin syystä. Määrä muodostuu kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä rasittavammasta aktiivisuudesta. Tuntimäärä ei ole lapsen kannalta ongelma, sillä lapsi liikkuu luonnostaan kun siihen vain on mahdollisuus. Sillä on nimittäin kunnia toimia kurkistusaukkona historiaan, menneiden vuosien Kuhmoon. Mitä pidempään niitä joutuu etsimään, sitä kauempaa ne löytyvät. R okin todetaan olevan rajaton riemu kuhmolaisen jutussa. On selvää, että vastuu kolmen tunnin liikkumisesta on jaettava kodin ja varhaiskasvatuksen kesken. Vuosanka on uuden kannan muodostumisen ydinaluetta. Kyse kun ei ole vain sanomalehtien jakelusta, vaan myös linja-auton kulkemisesta. Tavoite on haaste aikuisille, sillä liikuntaan täytyy antaa mahdollisuus, aikaa ja riittävästi virikkeitä. Se on tavallaan kuin aikakone, jonka H.G. Toiseksi Mikko Leskisen kaltaiset kokemusasiantuntijat ovat todella uskottavia ja mieleenpainuvia puhujia. Vielä harvemmalla on kykyä tai edes mahdollisuutta ohjata omat kokemuksensa toisten ihmisten auttamiseksi. Lopulta raja tuli vastaan ja väärät mielikuvat särkyivät. Mitä myöhempään ajankohtaan niiden löytyminen venyy, sitä kovemmin ne lopulta kolahtavat. Ajatuskulku on tuttu mistä tahansa kasvatusalan kirjallisuudesta sekä lastenpsykiatrien kolumneista: lapsi tarvitsee rajat. Missä ne rajat ovat. Ensinnäkin on todelle esimerkillistä, että kahden maailman välissä tasapainoilevat nuoret – miksei vanhemmatkin – saavat tukea ponnisteluihinsa. Ei: 31 % eli 81 vastausta. P ostilinjojen lakkauttaminen huolestuttaa Kuhmolaisen Elämän menoa -kolumnistia. Omalta kouluajalta muistan elävästi Olavi Sydänmaanlakan kouluvierailun. Nyt, vuosia myöhemmin, Leskinen pahoittelee sitä, ettei hän kaveriporukkansa kanssa jäänyt kiinni tekosistaan: heille syntyi väärä mielikuva siitä, että täällä voi tehdä mitä tahansa. helmikuuta 2017 Vanha kysymys: Tiedätkö, onko rokotesuojasi kunnossa. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Kuhmolaisessa 6. Leskinen kertoo tässä lehdessä, kuinka peruskouluikäisenä alkaneet varkaudet, väkivalta sekä päihteet johtivat kerta kerralta aina vähän pidemmälle. Toimittaja totesi, että “allekirjoittaneella oli semmoinen olo kuin lihapullalla, joka on tippumassa hajuveteen”. Kyseessä oli uuden kannan ydinjoukko, joka oli siirtynyt Lentualta länteen. A Lopulta ne kuitenkin löytyvät kaikille, kuten Leskinen todistaa. Kyllä: 69 % eli 184 vastausta. Ilmoituksessa sen tosin väitettiin olevan rahaton, mutta sillä viitattiin pääsymaksuttomuuteen nuorisotalolla järjestetyssä Freebirds-yhtyeen konsertissa: “Pantse lupasi olla pöntöissä, Julle lauloi, Janne kepitti, Timppa bassoili ja Tipi hoiti kirveen ja kosketukset”. Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja V iime syksynä julkaistut uudet suositukset alle 8-vuotiaiden lasten liikunnasta asettavat riman korkealle sekä vanhemmille että varhaiskasvattajille: lasten tulisi liikkua nykytiedon mukaan vähintään kolme tuntia päivässä. Lopulta ne kuitenkin löytyvät kaikille, kuten Leskinen omakohtaisesti todistaa. helmikuuta 1987 kerrotaan muun muassa postilinjojen lakkauttamisesta ja Rokin riemusta. Yksi Helajärven neuvo on ylitse muiden: vanhempien kannattaa näyttää itse esimerkkiä liikkumisesta. Liikunnan tarve vähenee hieman lapsen iän myötä, mutta sitäkin nopeammin vähenee lasten omatoiminen liikkuminen. Tämä palsta on pieni, mutta ei suinkaan vaatimaton. Aluksi niitä etsitään kodin seinien sisäpuolelta, seuraavaksi tarhasta, koulusta ja lopulta muusta yhteiskunnasta. Etenkin vanhempien koululaisten liikunnan määrästä ollaan yleisesti huolestuneita. Onneksi pallo kuitenkin löytyi, kun toimittaja pääsi juttusille bändin jäsenten kanssa. Uusi kysymys: Onko yksinäisyys sinulle ongelma. Mehiläisen urheilulääkäri Harri Helajärvi vinkkaa, että liikuttamisen konstit eivät ole monimutkaisia: liikkumisen on oltava hauskaa, lajien oltava lapselle sopivia ja liikuntaa on oltava pitkin päivää. Hän kertoi oman tarinansa jengitaustasta, siihen liittyvistä lieveilmiöistä sekä siitä, miten ponnisti takaisin pinnalle. Eivä herrat Helsingissä ymmärrä. Lapset liikkumaan vanhempien kannustamana Pääkirjoitus 7.2.2017 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 69 31 K oskenmäellä nähtiin peuralauma. Nyt Leskinen työskentelee Spartak Kajaani ry:ssä nuorisosekä vankilaja laitostyössä. www.kuhmolainen.fi T orstaina Karhunpolun Lähiötuvalla kuultu kajaanilaisen Mikko Leskisen elämäntarina pysäyttää. Sittemmin Sydänmaanlakka on puhunut lukemattomille nuorille ja on uskoakseni vaikuttanut monen nuoren elämän suuntaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan lopulta ole vain heidän oma asiansa. Muutoin ne olivat syöneet ja makoilleet ihan rauhassa. Sillä tavalla hänellä oli “pallo hukassa” nuorisotalolle saapuessaan. Tämän kohderyhmän kanssa hän on rajapinnassa, josta vain harvalla on vastaavaa omakohtaista kokemusta. “Jollekin tämä linja-auto on kirkkoauto, toinen käy sillä atimassa, kolmas palaa riijuulta.” Toisin sanoen se on elintärkeä henkireikä maaseudulla, vaikka ei siihen joka ikisenä päivänä tarpeeksi nousijoita riittäisikään. Ruutuaikaa Helajärvi kehottaa rajoittamaan, sillä runsaskaan liikunta ei pelasta päivää, jos sen vastapainoksi tuijotetaan vain ruutuja
Tiedotamme muutoksesta ja sen tarkemmasta ajankohdasta lehdessämme. Irma Heikkinen Ei pyrstötiainen harvinainen ole. Harvinaisia pyrstötiaisia olen nähnyt useana syksynä, viime syksynä viimeksi omassa pihassa ja mökillä Kuumussa. Onko se syypää siihen pakolaisuuteen. Sovelluksemme vaihtuu uudeksi lähiaikoina. Silloiset tieinsinöörit eivät tienneet että silloin tehtyjen teiden runkoluujudet eivät kestä tämän päivän rekkojen kokonaispainoja kun on siirrytty 76 tonnisiin ja isompiinkin rekkoihin silloisten 60 tonnisten jälkeen. F I MEDIA Apple, iPhone ja iPad ovat Apple Inc.:in rekisteröityjä tavaramerkkejä. Erikoislääkärin lähetteellä. Tilaajana pääset Kaistalle automaattisesti omilla tilaajatunnuksillasi. Kun katselen televisiota, näen kuinka huonoissa oloissa ja asunnoissa nämä pakolaiset joutuvat olemaan ja asumaan. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoittajalla oli huoli pakolaisongelmasta. Uuden MediaKaista-sovelluksen ansiosta Kainuun Sanomien, Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuun sisällöstä voi nauttia älypuhelimella ja tabletilla ajasta ja paikasta riippumatta. Tietokoneellasi luet digilehteä aivan kuin ennenkin. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9017. • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström pe 10.2. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Monasti parvissa jossa on myös muun lajin tiaisia joukossa hyppimässä puiden oksilla. Netistä kuultuani laulun totesin kultarinnaksi ja näköhavaintoja oli useampana päivänä. Kirjoita napakasti. Valtio ei enää ole tiestöjen peruskorjaaja eikä rahoittaja kun Suomi liittyi EU:hun. kupuolella. Ymmärrys minulla käy vähiin – onko Syyrian sisällissota syy pääasiassa. ja ma 20.3. Esityksen kasaaminen harjoituskuntoon ja itse harjoittaminen on vaatinut monia hiljaisia ja äänekkäitä tunteja. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Timo Klemetiltä hyvä kirjoitus susiasiassa! Juuri niin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 19.2. ja todellakin jollekkin taitaa olla hyväkin bisnes!! Lopettakaa jo se urputus pakolaisten ottamisesta Kuhmoon! Suurin osa asukkaista EI halua niitä tänne! Kuhmo on puhunut! Lämpimät kiitokset Kuhmon terveysasemalle päivystykseen Tanjalle ja lääkärille. MediaKaista yhdistää paperisen lehden entistäkin tuhdimpaan sisältöön, videoihin ja ajantasalla olevaan menoinfoon. Jouko Miettinen Ennen EU:ta Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Koulukatu 10 Kuhmo, p. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Ultraäänitutkimukset. • Gynekologi Eeva Kajalo to 16.3. Entäs meidän EU. Ihanaa kevättä RH Kuhmolainen palkittiin hiljattain sanomalehtien liiton järjestämässä paikallislehtien kilpailussa. Miksi niitä tulee pilvin pimein joka Euroopan maahan. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola su 5.3., ma 6.3., su 19.3. Toivottavasti palaat loppuvuodesta. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 19.2. Kuhmon kaupunginvaltuusto ei liene pitänyt ainakaan vielä kiirettä pakolaisten otosta Kuhmoon, vaikka se lienee tiedossa, että valtio kustantaa pakolaisten majoituksen ja heille kuuluvat tarpeet. Kiitos! Tauno Harinen Kiitos kapinasta! Uutisille tulee uusi Kaista! Seuraa Kuhmolaista! Oletko digilehtemme lukija. Se on suuri kysymysmerkki. Ymmärrän sen. Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kiitos todella upeasta Kirkkokapina-musiikkinäytelmästä! Jaana Jauhonen MIELIPIDE Suomella oli varaa rakentaa uusi päällystetty tieverkosto vanhan tilalle moottoriteineen kuusikymmentäluvulta yhdeksänkymmnetä luvun alkuun. Mitä näille sanoo vapaa liikkuvuus. App Store on Apple Inc.:in palvelumerkki. Aikeena oli jopa muuttaa” pikitiet ” sorapäällysteisiksi mutta nyky autot on suunniteltu ja tehty asfalttiteille ei sorateille. Monen repliikin ja laulun sanat jäivät nyt arvailujen varaan. Tiistaina 7. M E D I A K A I S T A . Sain avun 20 min sisällä soitosta pieneen mutta kivuliaaseen vaivaan. Siellä on kaikki hyvä saatavilla. Ensikuulemalta kokonaisarviota on hankalaa tehdä, mutta teksti ja musiikki olivat hyvin sopusoinnussa keskenään. Susien määrää aliarvioidaan, salaillaan ja valehdellaan ja koetetaan vääntää jälkiäkin muun elukan jäleksi. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Se ei olekaan ihan yksinkertaista. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen pe 10.2. Viime kesän yllätys oli kun kultarinta lauloi pihapuissa kesäkuun alTeksTariT Lähetä tekstari numeroon 17192. Luulisi, että he enemminkin haluavat olla keskustassa. W W W . Mutta miksi pakolaisia tulee niistä maista, joissa ei ole varsinaista sotaa. Toini Juntunen Kalliojoki, Kuhmo Kommentti pakolaisista MIELIPIDE Iso kiitos Kuhmon mieslaulajille Kirkkokapinan esityksestä Kuhmon kirkossa. Ihmetellä täytyy, mikä sai kansainvaelluksen aikaan. Marjatta, olet hyvä toimittaja. MediaKaista on ladattavissa veloituksetta iPhonelle tai iPadille App Storesta ja Android-puhelimelle tai -tabletille Google Play Kaupasta. Joissakin asunnoissa voi olla homeongelma. Runsaslukuinen kuulijakunta toivoo uusintaesitystä Paikkana Kuhmon kirkko oli nyt oikea, mutta kuuluvuuden puolesta Kuhmo-talo olisi parempi paikka uusinnalle. Terhi Tulenheimo. Mm. Olen nähnyt useasti niitä tontillani. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Android ja Google Play ovat Google Inc:n tavaramerkkejä. Ymmärtäisin, että Kuhmon kaupunki ei sijoittaisi pakolaisia tällaisiin tiloihin. Lääkäripalvelu Vuokatti, Snowpolis • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen to 23.2. MIELIPIDE Kuhmolaisessa 31.1.2017 julkaistiin mielipidekirjoitus pakolaisten ottamisesta Kuhmoon. Sekö synnyttää alistetun kansanosan mieleen utopistisia ajatuksia paremman elämän toivosta. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Jos Kuhmoon otettaisiin loppujen lopuksi pakolaisia, niin luulisin, että tuskin heitä voisi ottaa perukoihin. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Kirkkokapina liittyi paikalliseen historiaan. Mm. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Kirurgi Esko Ripaoja to 9.2. Eikö Suomen valtio ole silti meidän yhteinen rahapaja. Kirjoita alkuun KUH ASIA ja sitten viesti. Sekö, että noita miljonäärejä on riittänyt iät ajat jokaisessa maassa. Palvelu oli ripsakkaa, ystävällistä ja tosi joustavaa
Ihmiset saattavat asua vuosikausia kerrostalossakin tuntematta naapureitaan. Ihmiset viihtyvät omissa lokeroissaan ja pelkäävät ehkä astuvansa toisen reviirille tai olevansa liian uteliaita. Vaaliohjelmaa on työstetty puolueen ohjelmarungon perusteella, mutta Kilpeläisen mukaan siitä tehdään Kuhmon näköinen. – Semmoista luontaista kuulumisten kysymistä ei oikein harrasteta, komppaa Ritva Eskelinen. Tällä hetkellä ehdokkaita oli Kilpeläisen mukaan “yli puolikymmentä” ja tavoitteena on säilyttää paikkaluku nykyisessä viidessä. Minusta on aika surullista, että ei ole kenen kanssa jutella. helmikuuta 2017 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Omalla karulla tavallaan yksinäisyydestä todistaa myös ihmisen viho viimeinen matka. . Paikallisista teemoista hän toteaa, että kaikilla kuhmolaisilla pitäisi olla mahdollisimman hyvä elää ja Kuhmon olisi oltava mahdollisimman elinvoimainen paikkakunta. . . Anne Malinen puhuu yleisestä asennemuutoksesta. Se on ensimmäinen, toteaa Kuhmon Sos.Dem. Fakta Seurakunta tukee myös yksinäistä . – Kyllähän sitä tavoitellaan tietenkin mahdollisimman montaa paikaa, Kilpeläinen toteaa. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi – Saada mahdollisimman paljon ehdokkaita. Lähinnä henkistä, hengellistä ja sosiaalista apua, ei kotihoidollisia tehtäviä, jotka muu sektori hoitaa. Jarno HilTunen. – Meille on hirveän tärkeä arvo, että Kainuu säilyy itsenäisenä maaValtuutettu Kari Nikulainen puhui Kuhmon torilla järjestetyssä demaritapahtumassa lauantaina. Paljon on näitä kahdenkymmenen hengen hautajaisia pienempiä. Kuhmossa hautajaisiin tarvitaan melkein kerran kuukaudessa kantajia muualta käsin, koska maahanpanijaisissa ei ole tarpeeksi vainajan sukulaisia tai ystäviä. Vanhusväestöllä liikuntakyvyn heikentyminen saattaa ehkäistä kodin ulkopuolelle pääsyä. Ne ovat ehkä ääritilanteita tämmöiset, että yksinäisyys näkyy ihan fyysisenä, mutta kyllä se aiheuttaa arkuutta, pelokkuutta, eristäytymistä ja katkeruuttakin – yksinäisyys syö ihmisen sydäntä ja koko olemusta. Ihmiset keskittyvät nykyään aikaisempaa enemmän omiin asioihinsa, vaikka välittämisen kulttuuri ehkä elääkin maaseudulla vielä voimakkaampana kuin kaupungeissa. omaishoitajille, mielenterveyskuntoutujille, päihdeongelmaisille ja ikäihmisille järjestetään kerhoja ja virkistystapahtumia ym. . Tulevassa kuntavaalissa valtuustoihin äänestettävät valtuutetut ovat Kilpeläisen mukaan isojen asioiden edessä. – Tietysti ikäihmiset ovat suurin asiakaskunta, jonka me kohtaamme, mutta kohtaamme myös nuoria aikuisia. Kirkkoherra Timo Suutarin mukaan se kertoo melko pienistä suvuista, mutta myös siitä, että läheskään kaikkia mahdollisia sukulaisia ei kutsuta hautajaisiin. Vertaisryhmiä: mm. Yksihuoltajaperheissä näkyy myös yksinäisyyttä, jonka lisäksi saatetaan kamppailla toimeentulon ja kodin asioiden kanssa niin, että voi jo puhua syrjäytymisestä. He saattavat muun muassa olettaa olevansa häiriöksi. Ihmisten kontakit pienenevät vanhuudessa ja hautajaisetkin pienenevät. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. – Olen monelle kerrostalossa ja rivitalossa asuvalle ikäihmiselle sanonut, että kutsukaa toisianne päiväkahville, keittäkää se kalasoppa joku kerta ja kutsukaa naapurit ja vuorotelkaa vähän tai tilatkaa joku lehti yhdessä, että tulisi sitä kontaktia, huomauttaa Eskelinen. lukemassa, laulamassa, ulkoiluutamassa sekä käyttämässä kirkossa ja konserteissa. Ehdokkainen hankinta vauhdissa – Sitä ei tiedä, mitä maakuntaja sote-uudistus tuo. Hautajaiset ilman läheisiä Kuhmossa on lähes kuukausittain hautajaisia, joissa arkunkantajat tulevat muualta, koska saattajia ei ole tarpeeksi. – Tapaan ihmisiä, jotka sanovat, että sinä olet pitkästä aikaa ihminen, jonka kanssa minä juttelen, kertoo Kuhmon seurakunnan diakoniatyöntekijä Ritva Eskelinen. Se saattaa olla sille ihmiselle kuukauteen ensimmäinen, joka kysyy jotakin, Eskelinen miettii. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kilpeläinen puolueen tavoitteista lähenevissä kuntavaaleissa. – Ei pidä unohtaa myöskään huonompiosaisia, ikäihmisiä ja vammaisia. Mitkä ovat kuntien tehtävät, mikä on rahamäärä ja miten tämä lähtee liikkeelle. Lähimmäispalvelutoiminta: Kolmattakymentä vapaaehtoista, jotka käyvät yksinasuvien luona mm. . Kantajien puute heijastaa myös yksinäisyyttä. Kauan yksin olleelta ihmiseltä saattaa melkein äänikin hävitä. Diakoniatyöntekijät tekevät myös kotikäyntejä. Työssään seurakunnan diakonityöntekijät Ritva Eskelinen ja Anne Malinen kohtaavat yksinäisyyttä viikoittain. Yksinäisyyttä on eri ikäryhmissä ja sen syyt ovat moninaiset. Kilpeläisen mukaan Kuhmon edestä on tehtävä myös edunvalvontatyötä. Tilanne kertoo yksinäisyydestä. Esimerkiksi avustusasioiden yhteydessä voi tulla esille, että ystäväpiiri on mahdottoman pieni tai sitten sairaudet estävät lähtemisen kodin seinien sisältä, kertoo Eskelinen. Kuhmon torilla järjestetyssä Kuhmon demareiden tilaisuudessa puhunut Kainuun Demareiden puheenjohtaja Jussi Tolonen kertoi sosialidemokraattien uskovan elinvoimaiseen ja kilpailukykyiseen Kainuuseen. Ystävätkin voivat olla huonokuntoisia tai siirtyneet tuonilmaisiin ja lapset asuvat kaukana. – Sitä rupeaa puhumaan hiljaisesti. – Paljonko se meiltä vaatisi, jos kysyisi naapurin mummilta, miten sinun päiväsi on mennyt. – Jos ihminen on tekemisissä toisten kanssa, todennäköisesti hautajaisiin luonnostaan tulee väkeä. Olosuhteiden lisäksi myös ihmisen luonne vaikuttaa tilanteiden muotoutumiseen: sosiaaliset saattavat olla monessakin mukana, mutta toiset ovat vetäytyvämpiä. Kuitenkin ihmiset empivät kohdata toisiaan
Täällä ei oikeastaan ole tapahtumia, joissa ihmiset voisivat vain keskenään jutella ja tutustua. Venäläisten matkustajien osuus itärajan kokonaisliikenteestä nousi. Ulkopuolisen pääsy noihin lokeroihin voi olla vaikeaa. Leimautumisen pelko voi nostaa nuorten osallistumiskynnystä. – Monesti on kuultu, että seuraavat vaalit ovat viimeiset vaalit, kuntavaalit, ja meille tulee yksi yhtenäinen Kainuu. A Kannustaisin ihmisiä olemaan rohkeampia: heittäytymään tilanteisiin. Suomalaisten rajanylitysten määrä väheni 208 000:sta 169 000:een (-18 %), kun taas venäläisten määrä kasvoi 441 000:sta 540 000:een (+23 %). – Monilla ei ole enää perhettä paikkakunnalla tai sitä ei ole ollenkaan. Yksinäisten kokoontumisen järjestämiseen innosti Yleltä tullut dokumentti. Vanhempaa väkeä oli kuitenkin paikalla. Se oli noin 74 prosenttia, kun se viime vuonna oli noin 66 prosenttia. A Semmoista luontaista kuulumisten kysymistä ei oikein harrasteta. Tapahtumien järjestäminen on itselle luontaista, joten siitä idea helposta tavasta lähestyä ihmisiä.. – Usko tulevaisuuteen pitää pitää yllä. Tässä kohtaa taitaa olla tarinan paikka, toivoakseni valaisevan sellaisen: Kerran olin seuralaiseni kanssa junassa matkalla Helsinkiin. Anne Malinen Kuhmon seurakunta Diakonityöntekijä kuntana. Ei pidä myöskään lannistua, mikäli ensimmäisellä yrittämällä ei synny keskustelua niin toisella, kertaa tilanne voi olla jo täysin erilainen. Venäläisten rajanylityksissä lisäystä Kommentti Nykyään ihmiset elävät omissa pienissä ekologisissa lokeroissaan, minimaailmoissaan, jotka he täyttävät tarkasti valitsemillaan harrastuksilla ja ystäväpiirillä. Se onnistui niin hyvin, että suunnitelmissa on uusi todennäköisesti jo helmikuun aikana. Kokoontumisessa keskusteltiin myös yksinäisyyden syistä. Nikulainen puhui myös varhaiskavatuksen ja koulutuksen puolesta. Jollakin asemalla hyttiimme tuppasi ylimääräinen matkustaja. – Kannustaisin ihmisiä olemaan rohkeampia: heittäytymään tilanteisiin, laittamaan itsensä likoon ja olemaan avoin. Uusi tapahtuma on jo suunnitteilla. Tapahtuma oli suunnattu kaikenikäisille ihmisille. Tammikuussa Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti yhteensä 42 361 henkilöä, joka on prosentin viime vuoden tammikuuta vähemmän. On ihmisiä, jotka eivät edes halua seuraa ja viihtyvät erakkoina, ja heillä on siihen täysi oikeus. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Vartiuksen kansainvälisellä rajanylityspaikalla rajanylittäjien määrä kohosi viime vuoden tammikuusta 2,7 prosenttia. Tiistaina 7. Ei kannata odottaa, että joku muu tekee sen, sillä ei varmasti tee. Osa palveluista on Tolosen mukaan valumassa kohti Oulua. Niin kuin on huomattu, sinne on Vaala jo siirtynyt. ArkisTo sAnnAmAri rATilAinen Yksinäisyyttä on eri ikäryhmissä ja sen syyt ovat moninaiset. – Kun olen itse tosi sosiaalinen, niin mietin, että tämä on asia, johon minä voisin vaikuttaa. No, aluksi ajattelin, että mitä tuokin tänne tuli ja siinä sitten istuttiin tuppisuina toisiamme mulkoillen pari aseman väliä. Talkoitakaan ei ole samalla tavalla kuin ennen vanhaan, jolloin ihmiset tapasivat ikään kuin luonnostaan. Lopulta minä tai seurailseni murahti: “Minne olet matkalla?” Sen jälkeen jutusta ei tullut loppua kuin vasta Pasilassa, jossa kolmas matkustaja jäi kyydistä. Olimme allergiahytissä, jossa oli neljä paikkaa. Kati Pöllänen – Vanhempi väki saattaa vain olla aavistuksen rohkeampaa lähtemään tuommoisiin tapahtumiin. Vaikka kuinka pelkäisi pettymyksiä – joita epäilemättä tulee – kannattaa yksinäisen silti mennä ihmisten luokse, olipa se sitten jokin vertaistukiryhmä, harrasteporukka tai some-ympäristö. Nuoret arastelivat saapua joulukuiseen yksinäisten tapahtumaan. Tilanteet ovat niin moninaiset, että yksiselitteistä ratkaisua yksinäisyyden purkamiseen tuskin on. Suomalaisia ylitti rajan 15,2 prosenttia viimevuotista vähemmän, kun sitä vastoin venäläisten määrässä oli lisäystä 20,3 prosenttia edelliseen tammikuuhun. Vartiuksessa nähtiin myös vieraita Baltiasta. ArkisTo / Veli-JukkA musTAJärVi Yksinäisille suunnitteilla uusi tapaaminen Kuhmoon. Pöllänen uskoo silti Kuhmosta löytyvän kaikenlaista yksinäisyyttä. Pölläsen mukaan yksinäisen kannattaisi olla kuitenkin aktiivinen ja hakeutua ihmisten pariin, jolloin muodostuu mahdollisuus sosiaalisten tilanteiden syntymiselle. Harjoittelun kesto oli kaksi viikkoa. Minä en tähän usko. Tolosen mukaan ely-keskusten ammattilaisia ja päätösvaltaa on mennyt tiepuolellakin Ouluun. He tutustuivat myös rajavalvonnan toteutukseen Kainuun rajavartiostossa. Viisi Erasmus+ -projektiin kuuluvaa Liettuan Rajavartiokoulun oppilasta oli työharjoittelussa Vartiuksen kansainvälisellä rajanylityspaikalla. Edellisvuoden tammikuuhun verrattuna suomalaisten rajanylittäjien määrä vähentyi noin 17 prosenttia, kun taas venäläisten matkustajien määrä kasvoi noin 18 prosenttia. Sitä ei liitetä minnekään isoon Ouluun, Oulun seutupiiriin. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 5 Nuoret saattavat pelätä leimautumista Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmolainen Kati Pöllänen oli muutaman ystävänsä kanssa järjestämässä yksinäisille suunnattua tapahtumaa joulukuussa. Kainuun pitäminen elivoimaisena ja laadukkaana paikkana vaatii Tolosen mukaan valintoja ja joskus myös uhrauksiakin. Hän totesi muun muassa Kainuussa olevan elämää vielä 2022 jälkeenkin. Paikalle saapui kuitenkin vanhempaa väkeä. Valtakunnan itärajan yli matkusti yhteensä noin 734 000 rajanylittäjää tammikuussa 2017. Suomalaisten osuus itärajan kokonaisliikenteestä oli noin 23 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli noin 31 prosenttia. Montako Kajaaninja Oulun-reissua siinä voisi tehdä. Tarinan opetus väittää, että aloite on tärkeä. Minä uskon kaikkiin elinvoimaisiin kuntiin ja haluan, että täällä pidetään niin sanotusti valot päällä. – Matka ja aika olisivat tulleet ratkaiseviksi. Kari Nikulainen totesi lauantaina muun muassa, että liikenneverkkoa pitää kylläkin korjata, mutta ei niillä ehdoilla kuin liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on esittänyt. – Se on käynyt jo ely-keskuksen tietyissä tehtävissä aiemmin. Rajanylitysten määrä kasvoi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 10 prosenttia. Rajanylittäjiä oli nyt tammikuussa 33 390, kun heitä viime vuonna samaan aikaan oli 32 520. Rahoitusta ei ole juurikaan Kainuuseen saatu, vaan se on mennyt lähinnä Oulun ympäristöön. Monella ei vain ole ketään läheisiä. Se näkyy täällä Kuhmossakin, niin kuin muuallakin Kainuussa. Kaikille yksinäisyys ei kuitenkaan ole ongelma
– Mikko Leskisen esimerkki antaa valoa, että ihminen voi selviytyä tosi vaikeistakin lähtökohdista. Toivon tämän tuovan uskoa, että vaikka elämä olisi huonolla mallilla niin Lähiötuvalle kannattaa tulla hakemaan vertaistukea ja kavereita. Yhteensä perjantaiaamuna Heikuran pitämällä mitalla oli lunta 64 senttiä. – Yhdeksäsluokkalaisten kohdalla Spartakin työn tarkoituksena on kuitenkin herätellä heitä, torstaina Karhunpolun Lähiötuvassa vieraillut Leskinen sanoo. Mikko Leskinen Kajaanin Spartakista vieraili Karhunpolun Lähiötuvalla torstaina. Hankkeiden vaikutuksella arvioidaan syntyvän uutta liikevaihtoa 300 miljoonaa euroa ja uutta vientiä 190 miljoonaa euroa. luokalla lääkkeisiin. Leskinen kertoo väkivallan olleen hänelle aina ongelma jopa siinä määrin, että hän ihannoi sitä. Kainuuseen avustuksia myönnettiin 8,8 miljoonan euron edestä, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. helmikuuta 2017 Ely-keskus rahoitti yritysten kasvua Pohjois-Suomessa kaikkiaan noin 39 miljoonan euron summalla vuonna 2016. Alue käsittää Kainuun lisäksi myös Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin. helmikuuta mennessä lunta oli sadellut siihen malliin, että mittauspaikalla maata peitti 91 senttiä paksu hanki. Alkoholi alkoi maistua pojille, joten sitä varastettiin omaan käyttöön. Kainuu sai enemmän rahoitusta Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Spartak Kajaani ry ryhtyy tukemaan Kajaaniin opiskelemaan siirtyviä nuoria uudessa elämäntilanteessa ja elinympäristössä. Luulin voivani elää kahta elämää päällekkäin, Mikko Leskinen sanoo. – Ohjataan sitten ihmisiä eteenKukaan ei selviä yksinään Karhunpolun Lähiötuvalle rakennetaan kynnyksetöntä toimintaa, josta jokainen saisi vertaistukea arkeen. Häntä huonoille teille veti jo lapsuudessa herännyt tunne siitä, että rikollinen elämä on jännittävää. Vuodesta 1985 tehtyjen mittausten mukaan ennätys oli 1993, jolloin 3. Puolen vuoden kuluttua tuomion istumisesta hän oli taas sisällä rikollismaailmassa. Mikko Leskiselle on omakohtainen kokemus siitä, minkä maailman nuoret voivat pahimmillaan kohdata. Kouluviikot olivat tasaisia, kun taas viikonloppuina hankittiin rahaa huumeisiin muun muassa mökkimurroilla. Karhunpolun Lähiötupa toimii samalla asialla kuin Spartak. Pohjois-Suomessa Rahoituksella mahdollistetaan noin 123 miljoonan euron investointija kehittämishankkeiden toteutus sekä myötävaikutetaan arviolta tuhannen uuden työpaikan ja 19 uuden yrityksen syntymiseen. – Amfetamiinin vuoksi pystyin valvomaan yöt ja olemaan koulussa päivät. Kuviossa näkyy Kainuun kuntiin vuona 2016 myönnetty yritysrahoitus. Viisi kuukautta ehdotonta pahoinpitelystä oli kuitenkin ex-vangin mielestä liian lyhyt tuomio. Härmänkylällä asuvan Pentti Heikuran mittausten mukaan uutta lunta oli satanut 15 senttiä entisen lisäksi. Niitä myytiin aikuisille ja ostettiin rahoilla karkkia. Viime vuonna samana päivänä lunta oli vain 47 senttiä. Spartakin toimenkuvaan kuuluu päihdeja rikostaustaisten henkilöiden auttaminen, että he pääsevät kiinni tavalliseen elämään joko vankilatai päihdejakson jälkeen. Samaan tapaan toimii myös Kajaanin Spartak. Kuntakohtaisesti tarkasteltuna Sotkamo sai suurimman rahoitusosuuden 3,5 miljoonan potilla kaivosalan ja matkailun hankkeiden ansiosta. Hän sanoo, että Spartak voisi toimia Kajaaniin muuttavien nuorten tukiverkostona. ”Isot pojat” sanoivat, mitä pitää varastaa, ja Leskinen kavereineen toteutti toiveet. Tuikka kertoo, että tuvan toiminnasta suunnitellaan mahdollisimman monialaista. Lähiötuvan tarkoituksena on lisätä hyvinvointia alueelle ja olla kynnyksetön paikka ihmisille, joille on vaikeata lähteä muualle. Kuhmoon myönnettiin yritysrahoitusta yhdeksän prosenttia eli 0,8 miljoonaan eruroa. Rahoituksesta 76 prosenttia kohdistui Kajaanin seutukuntaan. Hieman myöhemmin alkoholi vaihtui huumekokeiluihin sekä 9. Myöhemmin alettiin rikkoa autoja ja myöhemmin varastella niistä kaikkea. Lunta satoi 15 senttiä Perjantaiaamu 3. – Heillä ei ole välttämättä mitään tukiverkostoa, joten Spartak voisi olla tukemassa heitä muun muassa tekemällä 9.-luokkalaille päihdevalistuspakettia, Spartakin Välke-hankevastaava Mikko Leskinen kertoo ja lisää yhdistyksen olevan hakemassa suunnitelmalleen hanketta ja rahoitusta. Kolmen pojan porukassa liikkunut Leskinen sanoo, että heidän maailmankuvansa vääristyi alusta alkaen, kun he eivät jääneet kiinni. Kierre katkesi vasta myöhempien tuomioiden myötä, ja viimeisten kuuden vuoden ajan Leskinen on työskennellyt yhtäjaksoisesti Spartakille. Yritysten kehittämispalveluista tehtiin yhteensä 347 päätöstä, joista 188 kohdistui Pohjois-Pohjanmaalle, 111 Lappiin ja 48 Kainuuseen. Tuli semmoinen tunne, että vitsi, pääsen poliisiakin karkuun, Leskinen muistelee. – Valitettavasti emme jääneet mistään kiinni. Kajaanista lähtöisin oleva Mikko Leskinen sai ensimmäisen tuomionsa 20-vuotiaana. helmikuuta valkeni lumisena koko Kuhmossa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. – Rikollisessa maailmassa joko joutuu väkivallan kohteeksi tai käyttää sitä. Lähde: ely-keskus.. Saapuneiden kehittämisavustushakemusten määrä pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. – Lapsena se alkoi kaljan varastelemisena. – Kukaan meistä ei selviä yksinään, vaan etenkin vaikeissa elämäntilanteissa tarvitsemme toisiamme, Kainuun soten sosiaalityöntekijä Anne Tuikka sanoo
. päin, jos he eivät saa apua Lähiötuvalta. Kainuun Edun omistavat Kainuun kahdeksan kuntaa ja Vaalan kunta, joka tätä nykyä kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. . Tekee ennaltaehkäisevää nuorisotyötä Kajaanissa ja yhteistyön kautta myös muissa Kainuun kunnissa. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 7 Tule keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja vaaliteemoista. – Hankkeiden takia kiertää 300 000–350 000 euroa ulos kassasta kuukaudessa. . Mikä Välke-hanke . Suomussalmelta on mukana niin ikään 68 yritystä 753 000 euron hankkeissa, Puolangalla 65 yritystä 673 000 euron hankkeissa ja Paltamossa 38 yritystä liki puolen miljoonan euron hankkeissa. Hankkeiden takia kiertää 300 000 – 350 000 euroa ulos kassasta kuukaudessa.. Kainuun Edulla on toimitusjohtaja Antti Toivasen mukaan tällä hetkellä meneillään hankkeita yli 9 miljoonan edestä. Yhdistys on saanut yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa työllistettyä entisiä vankeja pysyviin työsuhteisiin, tehnyt heidän kanssaan taideja kulttuuriprojekteja sekä opastanut ihmisiä arkirytmiin työpajatoiminnan kautta. Yksityistä rahoitusta oli 1,3 miljoonaa ja Kainuun Etu Oy:n rahoitusta noin 0,9 miljoonaa euroa. Väliaikaisen rahoituksen tarpeen taustalla on kehittämisyhtiön omistajakuntien päätös puolittaa Kainuun Etu Oy:lle maksettava perusrahoitus. 044 332 5320 l Myyntineuvottelija Eine Kotamaa eine.kotamaa@ slpmedia.fi p. . Tänä päivänä jokainen tarvitsee toistaan, varsinkin heikommassa asemassa oleville ihmisille se on tärkeää. Päätoimittaja Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi p. Lähiötupa sai maanantaina oman tupaemännän, Merja Väisäsen. Sotkamoon on saatu rahoitusta 1,2 miljoonaa euroa hankkeisiin, joissa on ollut mukana 113 yritystä. 044 554 4850 Hyödynnä pEittojaKElut: tiistaina 28.3. Kunnat ovat nyt luonnostelleet väliaikaisrahoituksesta sopimusta, jonka mukaan väliaikaisrahoituksen enimmäismäärä olisi tänä vuonna 400 000 euroa ja 200 000 euroa sekä vuonna 2018 että 2019. Osa rahoista kiertää nopeastikin takaisin, mutta eri rahoitusinstrumenteissa saattaa olla jopa puolen vuoden rahoitusviive, Toivanen sanoo. . . – Ei sekään ole oikein, koska kyse on kuitenkin julkisesta yhteisöstä, Toivanen katsoo. Yhdistys järjestää lisäksi vertaistukiryhmiä sekä pitää leirejä perheellisille vangeille. Hankkeiden yhteisbudjetti on 9,3 miljoonaa euroa. Auttaa suorittamaan yhdyskuntapalvelua, valvottua koevapautta sekä integroi entisiä vankeja yhteiskuntaan. Väliaikaisrahoituksen vuosittainen jakautuminen kuntien kesken perustuu kuntien edellisen vuoden asukaslukumäärään. . . Kaksivuotisen Välke-hankkeen aikana on suoritettu tähän mennessä 662 tuntia yhdyskuntapalvelua, joka vastaa yhtä montaa vankilavuorokautta. . Lähde: Välke-esite Mikä Spartak . Ammattitaitoisten kokemusasiantuntijoiden avulla autetaan osapuolia viestimään toistensa kanssa, sillä vuorovaikutus kahdesta eri maailmasta tulevien välillä voi olla vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Julkaisi vasta Ensi venkula -oppaan, joka on lyhytkurssi vangeille, heidän läheisilleen ja eri toimijoille. Toiminta jakautuu varhaiskasvatukseen, nuorisotyöhön ja urheiluun. Kajaanin välityömarkkinoiden kehittämishanke (Välke), joka toimii siltana kahden eri maailman välissä: sen tavoitteena on auttaa elontiellä kompastuneita takaisin yhteiskunnan kyytiin. Kainuun Edun hankkeisiin osallistuu vuodenvaihteessa laaditun yhteenvedon mukaan kaikkiaan 823 kainuulaisyritystä. Laajat yhteistyöverkostot eri puolilla Suomea. Kuntavaalit su 9.4. Mikko Leskinen Kajaanin Spartakista vieraili Karhunpolun Lähiötuvalla torstaina. Kunnilta väliaikaisrahoitusta Kainuun Edulle Kassa on tiukilla, kun perusrahoitus pieneni. Ennakkoäänestys 29.3.-4.4. . klo 12-18 Kuntavaaliehdokas! Parhaat mainospaikat myydään nyt,tule kuulemaan vinkit ja tarjoukset! Voit myös varata ajan, tule silloin kun sinulle parhaiten sopii. . . . Kuhmolaisista yrityksistä 68 on mukana Edun hankkeissa, joiden budjetti on 857 000 euroa. . . Perusrahoitus laski tämän vuoden alussa 400 000 euroon. Tuikka kehuu seurakunnan halukkuutta olla mukana Karhunpolun lähiön elämässä. Kokemusasiantuntijatyön tavoitteena on karsia turha glamour päihdeja laitoselämästä. Hän kertoo itsekin monta kertaa taanneensa yhtiölle otettuja lainoja, kun kassa on huvennut ja laittaneensa omia kiinteistöjään lainojen vakuudeksi. Timo Kyllonen Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@kainuunsanomat.fi Kainuulaiskunnat joutuvat nyt väliaikaisesti rahoittamaan maakunnallista elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiötä Kainuun Etua, jotta laaja hankekanta saadaan pyöritettyä. Hän sanoo, että Spartak voisi toimia Kajaaniin muuttavien nuorten tukiverkostona. ja perjantaina 7.4. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osuus kokonaisrahoituksesta oli suurin: noin 3,7 miljoonaa euroa. Kuntarahoitus on niin paljon pienempi, että haasteellista tämä on, Toivanen huomauttaa. Suurin siivu koko hankerahoituksesta on tullut Kajaaniin, 4,5 miljoonaa euroa. . – Ihana kirkkoherra Timo Suutari sekä Kerttu Pääkkönen ovat pitäneet viimeisinä vuosina raamattupiiria lähiötuvalla, ja siellä on hirveän paljon väkeä. ti 14.2. Tervetuloa Kuhmolaisen konttorille ehdokkaiden ystävänpäivä-kahville. Tiistaina 7. . Vaalikuvan hinta 20 € Tai sovi aika studiokuvaukseen p. Arvostan ihan äärettömän paljon tätä yhteistyötä, Tuikka kiittelee. – Kun rahaa tulee vähemmän, kassa hupenee. – Meidän pitää jalkautua ja olla ihmisten parissa tekemässä työtämme. . Hyrynsalmella 30 yritystä on osallistunut hankkeisiin, joihin on saatu reilut 300 000 euroa, Vaalassa 24 yritystä on mukana noin 250 000 euron hankkeissa ja Ristijärvellä 19 yritystä on mukana hankkeissa, joiden budjetti on 180 000 euroa. Kehittämishankkeiden omarahoitus toteutuu etupainotteisesti, kun taas niiden aluekehitysja ohjelmarahoituksen maksatus yhtiölle toteutuu takapainotteisesti, usein vasta hankkeiden päättymisen jälkeen. 050 315 5849 Mahdollisuus vaaliKuvauKsEEn Kuhmolaisen konttorilla ti 14.2. klo 12-18. Anne Tuikka sanoo, että Lähiötuvan kaltainen toiminta on tulevaisuuden sosiaalityötä. Tulevista toiminnoista tiedotetaan lisää tilojen kunnostamisen jälkeen. Edun hankkeisiin Kajaanissa osallistuu liki 400 yritystä
Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Ajokortti on välttämätön. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa.. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Tartu siis rauhallisin mielin paperiin, selaimeen tai kännykkään ja lue sanomalehtiä. 044 332 5330. helmikuuta 2017 LEHDEN OMA LOGO Kuka kuiskuttaa uutiset korvaasi. Sanomalehtien tehtävänä on tarjota välineestä riippumatta luotettavaa tietoa, analysoida asioita, oikaista huhuja sekä koota tiedon palaset osaksi kokonaisuutta. 8 KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Erityisesti netissä kannattaa toisenkin kerran vilkaista, kuka uutisen allekirjoittaa
Hänen äitinsä osaa venäjää ja puolaa, mikä kannustaa myös poikaa eri kielien opiskeluun. Hän kommunikoi muun muassa saksalaisten turistien kanssa englanniksi ja toivoo, että pääsee ensi kesänäkin kommunikoimaan matkustajien kanssa. – Haluaisin oppia vielä enemmän, miten englanniksi opastetaan. Jo 6. Peleissä on usein chat, jossa jokainen pelaaja puhuu omalla tavallaan, Anttonen sanoo. Peleissä on usein chat, jossa jokainen pelaaja puhuu omalla tavallaan. Matti Puhakan mukaan nuoret ovat motivoituneita opiskelemaan myös ruotsia. Ruukinkankaan koulun saksan, englannin ja ruotsin opettaja Matti Puhakka sanoo, että englanti sujuu lähes kaikilta oppilailta, sillä sitä nuoret kuulevat elokuvista, musiikissa ja konsolisekä tietokonepeleistä. Hän toivoo, että kielten tunneilla olisi enemmän puhumista ja kielen kuuntelua, jotta kielen osaaminen olisi luontevaa. – Vieraita kieliä lukee koko ajan netistä ja Facebookista. 15-vuotias Miro Matero on käyttänyt ruotsia ja englantia matkustaessaan ulkomailla ja pelatessaan konsolitai tietokonepelejä. Kesätyöskentely onnistui englanniksi A Vieraita kieliä lukee koko ajan netistä ja Facebookista. OPISKELU Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: OPISKELU TEEma www.kuhmolainen.fi Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi 15-vuotias Anni Juntunen oli viime kesänä töissä Hiljaisen Kansan Niittykahvilassa ja siellä hänen kielitaitonsa oli todellisessa testissä. Iekko anttonen Hanna Laukkanen Matti Puhakka opettaa saksaa, englantia ja ruotsia Ruukinkankaan koululla Suomussalmella.. luokalla oppilaiden kanssa avataan ja murretaan kieliin ja eri kulttuureihin liittyviä stereotypioita, jolloin nuorten ennakkoluulot kieliä kohtaan vähenevät. Lisää kielten opiskelusta teeman sivulla 17. Suomen kieltenopettajien liiton tekemän kyselyn mukaan kieliä kannatta opiskella koulussa. Iekko Anttonen haluaisi opiskella venäjää, jos mene lukioon yläkoulun jälkeen. Jos Niittykahvilassa turisteilla oli vaikeita kysymyksiä, vakituiset työntekijät tulivat auttamaan, Ruukinkankaan koulua käyvä Juntunen sanoo. – Nykyään kielten opiskelussa painotetaan vuorovaikutusta ja puhumista eikä niinkään sitä, menevätkö kaikki jutut täsmälleen oikein, Matero sanoo. Anttonen kokee kehittyvänsä kielten opiskelussa koko ajan
Kaikki, mitä tarjotaan, aiotaan ottaa vastaan. . . Heikki Nilkku painotti, että kurssilaiset laittoivat omat rahansa likoon hankinnoissa, ja sijoituksesta onnistui. Ystävystyin kahden slovakialaisen, neljän saksalaisen, kahden yhdysvaltalaisen ja yhden australialaisen opiskelijan kanssa. Kesto virallisesti seitsemän viikkoa, mutta tosiasiassa jopa puolitoista vuotta. Pitkäjännitteisyys on myös opiskelijoiden mieleen, sillä rahaa tienataan omaksi hyväksi eli tarkoituksena on tehdä retki ulkomaille, mahdollisimman kauas. Kahvitus tapahtui konsertin väliajalla, noin 20 minuutin aikana. . – Riskillä mentiin, ja riski kannatti, Nilkku totesi. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. Tilanne muuttui, kun tapasin opiskelukaverini. Perheeni ja ystäväni olivat kaukana Suomessa, espanjalainen asuntoni oli yltä päältä homeessa, enkä osannut matkustaa edes yliopistolle. YrittäjYYskurssi . Rahaa on tienattu ja tienataan. Kurssilaiset ovat muun muassa pyörittäneet kokonaisvaltaisesti SuPSin jääkiekko-otteluita, pitäneet suurkirppistä, pitäneet narikkaa osuuspankin juhlassa ja ehkä vaativin tehtävä oli järjestää Radion sinfoniaorkesterin konsertin lipunmyynti, kahvitus ja narikkapalvelu liikuntahallissa. Kustantaja: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Yleisöä oli Suomussalmen oloihin runsaasti – yli 500 henkeä. Lukion yrittäjäkurssilaiset kokoontuivat palautepalaveriin kunnantalolle, jossa he keskustelivat kunnan kulttuurituottaja Joni Kinnusen (takana vas.) kanssa RSO:n konsertin järjestelyistä. Yhdellä henkilöllä olisi liikaa paineita, jos kaikesta täytyisi vastata itse. Kurssia käydään muiden kurssien ohessa. Itku kurkussa soitin iltaisin kotiin ja pelkäsin saavani homeesta keuhkotaudin. Osuuspankin juhlasta oli opittu, että narikkalippuja täytyy saada lisää. Makeat tuotteet menivät parhaiten kaupaksi. Vaihtoon lähtö oli elämäni paras päätös. 10 OPISKELU KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Yrittäjyyskurssia varten on varattu lukion opetusohjelmassa seitsemän viikkoa, mutta Heikki Nilkun mukaan Suomussalmella siihen on käytetty jopa puolitoista vuotta. 044 332 5320. 050 438 0972. Kinnusen vieressä lehtori Heikki Nilkku. Nyt ei ongelmaa ollut. Mukana oli myös kurssin vetäjä lehtori, Heikki Nilkku. Joni Kinnunen oli tyytyväinen, kun käytännön järjestelyt siirtyivät näin toisten harteille. Suomi täyttää sata vuotta, Suomussalmen kunta 150 vuotta ja lisäksi vietetään juhlaviikkoa Hossan kansallispuiston kunniaksi kesäkuussa. Heikki Nilkun mukaan Suomussalmen lukiosta on tulossa kummiAntoisa yrittäjyyskurssi Lukion oppilaille vastuunkantamista ja onnistumisen iloa. Toiminta eurooppalaiselle koulutusyhteistyölle laadituissa strategisissa puitteissa. Narikkamaksu oli vapaaehtoinen, mutta se tuotti yllättävän hyvin. Vähällä ajalla oli koetettava myydä mahdollisimman paljon. Tällä järjestelyllä taattiin se, etteivät jonot muodostuneet liian pitkiksi. Opin kouluaineiden lisäksi itsenäisyyttä, sanomaan slovakiaksi tärkeitä lauseita, espanjalaisen ruuan laittoa, millainen ihminen olen ja selviämään hankalistakin tilanteista kunnialla. Mikään ei loppunut kesken, eikä toisaalta jäänyt paljoakaan käsiin. Vaihdon aikana ymmärsin itsestä huolehtimisen tärkeyden ja vastuullisuuden muun muassa rahan käytössä. Karkean arvion mukaan noin kaksi kolmasosaa yleisöstä käytti kahvion palveluita. Opiskellessani Tampereen yliopistossa päätin lähteä vaihtoon Espanjaan, Santiago de Compostelan yliopistoon. Taloudellisesti vaihtoaika oli elämäni huolettominta aikaa, koska elämiskustannukset Espanjassa olivat puolet pienemmät kuin Suomessa. Kahviopisteitä oli eri puolilla liikuntahallia. Oppilaat onnistuivat hyvin. . Nykyiset yrittäjyyskurssilaiset hoitaneet muun muassa Suomussalmen Palloseuran jääkiekko-otteluiden järjestämisen, kahvittaneet RSO:n konsertin yli 500 vierasta ja hoitaneet tilaisuuksien vaatesäilytyksen. Heikki Nilkku huomautti, että Kuubasta on haaveiltu, mutta voihan olla, että loppupelissä on tyydyttävä hieman lähempänä sijaitsevaan matkakohteeseen. . Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päätoimittaja Juha Honkala, p. helmikuuta 2017 Juhani Mustonen juhani.mustonen@slpmedia.fi Suomussalmen lukion kakkosluokalla meneillään oleva yrittäjyyskurssi on ehtinyt olla monessa mukana kuluneen lukuvuoden aikana. Yrittäjyyskurssilaiset tapasivat kunnan kulttuurituottaja Joni Kinnusen viimeksi mainitun tapahtuman jälkipalaverissa. Kunnan kulttuurituottaja kehotti nuoria olemaan aktiivisina myöhemminkin tänä vuonna, onhan kysymyksessä juhlavuosi. . Kun vaihtoni oli kulunut loppuun, surin kaksi viikkoa sitä, että en voinut jäädä Espanjaan pidemmäksi aikaa tai loppuelämäkseni. . Kahdessa viikossa meistä muodostui erottamaton tiimi, Erasmus-perhe, joka vietti kaiken vapaa-ajan yhdessä. . Narikkajono veti nopeasti ja tehokkaasti. Kun paljon tapahtuu, tarvitaan tekijöitä. Suomussalmen lukiossa. Kun tammikuussa saavuin uuteen kotikuntaani Pohjois-Espanjaan, tuntui että olin tehnyt elämäni huonoimman päätöksen lähtemällä pois kotimaastani. 045 114 7370. Opin, että vaikka on asunut koko elämänsä eri valtiossa ja maanosassa, voi silti oppia tuntemaan ihmisen läpikotaisin. Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Vaihto oli elämäni paras päätös Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Päätoimittaja Timo Kyllönen, p. . Tehtävä oli haastava. Suunnitelmissa retki kauas ulkomaille. Matkustimme Barcelonaan Backstreet Boysin keikalla, puhuimme jatkuvasti espanjaa, autoimme kaveria kun hän sairastui ja lohdutimme sydänsuruissa
Öljyhampun viljelystä ja jalostuksesta liiketoimintaa 1.3. sekä ryhmä 8, 4.4. 044 7974581, sari.laukkanen@kao.fi www.kao.fi/lyhytkoulutukset KANTRI-INNO -hankkeen lyhytkoulutukset maaseutuyrittäjille Luomuperuskurssi 13.2.-28.3. Tervetuloa paikallisesti palvelevaan myymälään! Kajaani Pohjolankatu 20 • Iisalmi Pohjolankatu 5 Asiakaspalvelu 0800 39 1234 Ajankohtaiset liittymät ja laitetarjoukset löydät osoitteesta: www.kaisanet.fi/ lukio Hossan kansallispuistolle. Green Care tuotteistaminen ja liiketoimintaosaaminen, syksy -17 Villiyrtti POP UP -ravintola Sami Tallbergin johdolla Impilinnassa 8.6.2017, työpaja ruoka-alan ammattilaisille, sekä Villiruokalounas ja –päivällinen Lisätietoja: Riitta Turpeinen, 044 294 4514, riitta.turpeinen@kao.fi Koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisesti osoitteessa www.kao.fi/lyhytkoulutukset Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen kutakin kurssia. Matkaohjelma julkaistaan www.kao.fi/kantriinno sivuilla kevään aikana! KANTRI & Co -hankkeen koulutukset Ayurvedan perusteet – Ayurvedahoitaja 10 pv alkaen 14.-17.2. Biodynaamisen viljelyn perusteet 6.4. Virheistä otetaan oppia ja opitaan myös toisilta ja tekemällä itse. Opintomatka maatilakokoluokan biokaasulaitoksiin 22.-23.2. Viljelyssä tyrni, aronia, saskatoon 16.5. Tulossa! Opintomatka EU:n ulkopuolelle (Japani, Argentiina tai USA) teemalla maidonja lihantuotanto. Lyhytkoulutuslistaus päivittyy viikoittain, tutustu tarjontaamme ja tule mukaan! KAISA Oikeat eväät opiskeluun! Opiskelun ja vapaa-ajankin saa rullaamaan makoisasti, kun kaista ei lopu kesken. Green Care tuotteistaminen ja liiketoimintaosaaminen, syksy -17 Villiyrtti POP UP -ravintola Sami Tallbergin johdolla Impilinnassa 8.6.2017, työpaja ruoka-alan ammattilaisille, sekä Villiruokalounas ja –päivällinen Lisätietoja: Riitta Turpeinen, 044 294 4514, riitta.turpeinen@kao.fi Koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisesti osoitteessa www.kao.fi/lyhytkoulutukset Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen kutakin kurssia. 044 7974581, sari.laukkanen@kao.fi www.kao.fi/lyhytkoulutukset KANTRI-INNO -hankkeen lyhytkoulutukset maaseutuyrittäjille Luomuperuskurssi 13.2.-28.3. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 11 KAISA Oikeat eväät opiskeluun! Opiskelun ja vapaa-ajankin saa rullaamaan makoisasti, kun kaista ei lopu kesken. sekä ryhmä 8, 4.4. ja 9.3. Yrittäjäkurssilaisia nähdään muun muassa Hallan hiihdossa 25. Biodynaamisen viljelyn perusteet 6.4. Kinnusen vieressä lehtori Heikki Nilkku. Eläinten käsittely vaikeissa tilanteissa (nauta/hevonen) 29.-31.3. Yrittäjyyskurssilla opiskelu on epämuodollista. Homeopatia kasvinviljelyssä ja tuholaisten torjunnassa 9.-10.5. Homeopatia kasvinviljelyssä ja tuholaisten torjunnassa 9.-10.5. Green Care perusteet, verkkokurssi sekä 16.5., 6.6., 15.8. Siinäkin mielessä lukion yrittäjyyskurssin mukana oleminen juhlaviikon tapahtumissa olisi paikallaan. Maatilan sukupolvenvaihdos –pienryhmä ryhmä 7, 2.3. maaliskuuta. ja 28.8. Mesimarjan viljelyn perusteita, verkkokurssi 29.-31.5. Öljyhampun viljelystä ja jalostuksesta liiketoimintaa 1.3. Vihannesten tunneliviljely ja muita alan uusia tuulia 20.4. Mesimarjan viljelyn perusteita, verkkokurssi 29.-31.5. Lumirakentamisen työpajat vk 8 2017 Kiinalaisen lääketieteen perusteet alkaen 22.-23.4. Lyhytkoulutuslistaus päivittyy viikoittain, tutustu tarjontaamme ja tule mukaan!. ja 11.4. Luomuvalkuaisen tuotanto 3.4. Lumirakentamisen työpajat vk 8 2017 Kiinalaisen lääketieteen perusteet alkaen 22.-23.4. Mesimarjan viljelyn pellonpiennarpäivä 1.6. 19,90/kk KAISA OPISKELIJALIITTYMÄ Surffaa verkkosi maksiminopeudella, jopa 300M! Palvelun toimitus Kaisanetin kiinteän verkon alueella. ja 11.4. ja 28.8. Ajankohtaiset mehiläishoitotyöt 20.3. Luomuvalkuaisen tuotanto 3.4. Opintomatka maatilakokoluokan biokaasulaitoksiin 22.-23.2. Ajankohtaiset mehiläishoitotyöt 20.3. Yrittäjyyskurssilla opitaan kunnioittamaan yrittäjyyttä, sillä uusia yrittäjiä tarvitaan. Yritysyhteistyökumppaneiden ja aitojen asiakastilanteiden lisääminen oppimisessa sekä henkilökohtaisen taloudellisen vastuunoton oppiminen osana yrittäjyyden oppimista kuuluvat yrittäjyyskurssilla omaksuttaviin asioihin. Raivaussahakurssi naisille 13.5. Juhani MusTonen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin KANTRI-INNO –hanke, projektipäällikkö Sari Laukkanen, p. (yht. Viljelyssä tyrni, aronia, saskatoon 16.5. Tulossa! Opintomatka EU:n ulkopuolelle (Japani, Argentiina tai USA) teemalla maidonja lihantuotanto. Tiistaina 7. Yrittäjäkurssilaiset toimivat ohjaajina. Muita tärkeitä asioita ovat muun muassa omien mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntäminen, vuorovaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja sosiaalisuuden oppiminen. Sivuilta löytyvät myös tarkemmat koulutuspäivien ohjelmat sekä koulutusten hinnat. 19,90/kk KAISA OPISKELIJALIITTYMÄ Surffaa verkkosi maksiminopeudella, jopa 300M! Palvelun toimitus Kaisanetin kiinteän verkon alueella. Sivuilta löytyvät myös tarkemmat koulutuspäivien ohjelmat sekä koulutusten hinnat. Tervetuloa paikallisesti palvelevaan myymälään! Kajaani Pohjolankatu 20 • Iisalmi Pohjolankatu 5 Asiakaspalvelu 0800 39 1234 Ajankohtaiset liittymät ja laitetarjoukset löydät osoitteesta: www.kaisanet.fi/ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin KANTRI-INNO –hanke, projektipäällikkö Sari Laukkanen, p. Unelmien liikuntavuositeeman innoittamana järjestetään koko perheen Seikkailuja temppurata liikuntahallilla kuutena sunnuntaina kevään aikana. Green Care perusteet, verkkokurssi sekä 16.5., 6.6., 15.8. Metsästä arvotuotteita, opintomatka Kuhmoon 20.6. Matkaohjelma julkaistaan www.kao.fi/kantriinno sivuilla kevään aikana! KANTRI & Co -hankkeen koulutukset Ayurvedan perusteet – Ayurvedahoitaja 10 pv alkaen 14.-17.2. Vihannesten tunneliviljely ja muita alan uusia tuulia 20.4. Mesimarjan viljelyn pellonpiennarpäivä 1.6. (yht. 7 pv, kasvinviljelypäivät 13.-14.2., 20.-21.2., 27.2., eläinpäivät 27.-28.3.) Lypsykarjan terveys ja ensiapu 16.2. 7 pv, kasvinviljelypäivät 13.-14.2., 20.-21.2., 27.2., eläinpäivät 27.-28.3.) Lypsykarjan terveys ja ensiapu 16.2. Eläinten käsittely vaikeissa tilanteissa (nauta/hevonen) 29.-31.3. ja 9.3. Raivaussahakurssi naisille 13.5. Lukion yrittäjäkurssilaiset kokoontuivat palautepalaveriin kunnantalolle, jossa he keskustelivat kunnan kulttuurituottaja Joni Kinnusen (takana vas.) kanssa RSO:n konsertin järjestelyistä. Metsästä arvotuotteita, opintomatka Kuhmoon 20.6. Maatilan sukupolvenvaihdos –pienryhmä ryhmä 7, 2.3
Kurssin vetäjä, kuvataiteilija Urho Kähkönen kertoo, että ihan ensimmäiseksi kurssilla valetaan betonista muotin avulla kananmunan muotoinen, mutta sitä isompi, noin 30-sentin kokoinen aihio. Osallistujat tekevät kurssin aikana myös pienen projektitehtävän, jonka aikana kukin voi miettiä omaa urapolkuaan kokeneiden ihmisten ohjauksessa. – Ne voivat olla hyvinkin yksiväMosaiikkia ja pääsiäismunia Kansalaisopistossa on kurssi poikineen. Esimerkiksi Espanjassa on maurien jälkeen jääneitä, hyvin koristeellisia rakennuksia. Kuhmolaista osaamista täydentää sotkamolainen elokuvatuottaja, toimitusjohtaja Miika J. Yrittäminen on vaihtoehto yhä useammalle Kuhmolaiset nuoret perehtyivät johtamiseen syksyllä 2014 Paloniemen leirikeskuksessa. A Ne voivat olla hyvinkin yksivärisiä tai niissä voi olla jokin pelkistetty kuva. – Se on hirveän hieno. Itse kukin voi tehdä sellaisen kuvan kuin haluaa, mutta kurssi kestää vain viikonlopun yli, joten aika asettaa tietyt rajat luovuuden pirskahtelulle. Osallistujat saavat opinnoista valinnaisen kurssin. Puhujina on useita liike-elämässä ja muissa johtotehtävissä ansioituneita henkilöitä, joista monet ovat Kuhmon yhteislukion kasvatteja. Minullakin nämä ovat ihan jämäpaloja. MarTTi Huusko. – Yleensäkin ottaen arabeilla on ollut hyvin pitkällä tuo mosaiikkijuttu. – Minä olen esimerkiksi tehnyt pöytiä vanhoista kahvikupeista, joita olen laittanut palasiksi. Kuhmon yhteislukiossa lokaja marraskuussa 2017 järjestettävä yrittäjyyskurssi tarjoaa aiheesta monipuolisen tietopaketin käytännönläheisellä tavalla. – Kesällä sen voi laittaa vaikka perennapenkkiin tai tolpan päähän, tai mitä vaan, sanoo Kähkönen. Barcelonan Park Güell mosaiikkeineen teki aikoinaan Kähköseen ison vaikutuksen. 12 OPISKELU KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Ohjelmassa on myös vakuuttavan esiintymisen ja palaverien pitämisen harjoittelua sekä työelämän pelisääntöihin tutustumista. Rotaryklubi järjesti vastaavan koulutuksen vuonna 2014, ja kokemukset siitä olivat hyvät. Kuvassa olevasta kaakelilaatoilla päällystetystä betonipallosta näkee minkätyyppisiä töitä kurssilla tehdään. Kurssi päättyy 17.–18. Kursilla mosaiikit kiinnitetään kananmunan muotoiseen aihioon. Norvanto. Käytännössä katsoen siinä pystyy tekemään saman, minkä pensselillä. Itse olen juuri Barcelonassa hurahtanut mosaiikkiin. – Jos haluaa jotakin tiettyä väriä tai muuta vastaavaa, niin välttämättä minulla ei ole sitä tarjota. lokakuuta. Kurssi alkaa 6. Urho Kähkönen kertoo netistä löytyvän monenlaisia esimerkkejä, muun muassa ikoniaiheita. Vaikka kurssilla ei ehtisikään paneutua kovin aikaa kysyviin suunnitelmiin, niin kunnianhimoaan voi toteuttaa opitun valossa kotonakin, jolloin voi myös hankkia mieleisiään mosaiikkeja. Metsäntuottajat edustaa Kuhmo oy:tä sahatavaran vientimarkkinoilla. Vaikka Urho Kähkösellä on kurssille varattuna kaakelinpalasia, kannattaa kuitenkin tarkistaa, löytyykö kotoa joutavia kaakeleita. Kurssille tulee muun muassa taloustieteiden tohtori Juha Kilponen, joka työskentelee Suomen Pankin ennustepäällikkönä. marraskuuta Lentuvilla. Kurssilta saa tietoa yrittämisestä, henkilöstön johtamisesta sekä tiimija projektityöstä. Kurssin järjestämisestä vastaa Kuhmon Rotaryklubi. Näin pääsiäisen lähestyessä voi käydä oppimassa, kuinka pääsiäismunia tehdään mosaiikeista. Betonista valetun munan voi jättää ulos talveksikin, mutta seisovassa vedessä lilluttamista kannattaa välttää, sillä siellä kaakelilaatat saattavat irrota. Siihen, kuinka suuritöisiä mosaiikkeja ryhtyy kotona tekemään, vaikuttaa oma viitseliäisyys. Saatavana on myös lasimosaiikkia, ja tokihan on mahdollista käyttää myös vanhaa lasia. Seuraavan päivänä päästäänkin sitten kokoamaan laattapalasista halutunlaisia kuviota munan pintaan. Kaakelin palasia voi kiinnittää myös styroksisen munan päälle, mutta betoniaihio kestää säätä. Opinnot jatkuvat 3. Munamuotti jää oppilaalle. Mosaiikilla on pitkä historia esimerkiksi Välimeren maissa ja arabimaissa, kuten Marokossa ja Tunisiassa. Materiaali on silloin tietenkin muhkuraisempaa. marraskuuta pidettävässä tapaamisessa, jolloin aiheena on projektitehtävien valmistelu. Urho Kähkönen Entistä useampi nuori miettii, olisiko työ itsenäisenä yrittäjänä hyvä mahdollisuus toteuttaa itseään ja unelmiaan. Puhujaksi on jo lupautunut myös Metsäntuottajat oy:n Sales manager myyntipäällikkö Heikki Kähkönen. Seuraava opetusjakso on 13.–14. Osa opetuksesta on lukion tiloissa, mutta ajatuksia avarretaan myös koulun seinien ulkopuolella, Lentuan rannan upeissa maisemissa Lentuvilla. helmikuuta 2017 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Sotkamon kansalaisopiston kurssille Kuhmossa kannattaa kaivella komeroiden ja kaappien kätköistä kaikki vanhat seinäkaakelit, sillä niitä murskaamalla saadaan kappaleita, jotka voidaan kiinnittää mosaiikiksi pääsiäismuna-aihion päälle. Kurssi on osanottajille maksuton. risiä tai niissä voi olla jokin pelkistetty kuva. Nuoresta iästään huolimatta Norvanto on jo ennättänyt saada elokuva-alan Jussi-palkinnon. Maalisja huhtikuun taitteeseen sijoittuvalla kurssilla tehtävät pääsiäismunat sopivat myös ympärivuotiseen ulkokäyttöön, joten niiden esilläpitoa ei tarvitse rajoittaa vain pääsiäisen aikaan. Mukana oli myös rotareita. lokakuuta 2017 pidettävällä infolla
15.7.2016 opintopolku.fi pkky.fi/erillishaku Vapaita opiskelupaikkoja myös jatkavissa ryhmissä, kysy suoraan oppilaitoksesta! MEILLÄ VOIT ASUA ILMAISEKSI OPISKELIJAASUNTOLASSA JA OPPILAITOS JÄRJESTÄÄ VIIKOTTAISEN YHTEISKULJETUKSEN ! LISÄTIETOJA: rauno.peura@pkky.fi 050 358 7680 YHTEISHAKU 21.2. 15.7.2016 opintopolku.fi pkky.fi/erillishaku Vapaita opiskelupaikkoja myös jatkavissa ryhmissä, kysy suoraan oppilaitoksesta! MEILLÄ VOIT ASUA ILMAISEKSI OPISKELIJAASUNTOLASSA JA OPPILAITOS JÄRJESTÄÄ VIIKOTTAISEN YHTEISKULJETUKSEN ! LISÄTIETOJA: rauno.peura@pkky.fi 050 358 7680 YHTEISHAKU 21.2. – 14.3.2017 opintopolku.fi ERILLISHAKU 21.2. Henkisen lisäksi pitää muistaa myös ruumista. LISÄTIETOJA: rauno.peura@pkky.fi, 050 358 7680 Nurmeksenkatu 11, 75500 Nurmes, www.pkky.fi/amon TULE OPISKELEMAAN NURMEKSEEN SYKSYLLÄ 2017 ALKAVAT KOULUTUKSET • Koneistaja | Levyseppähitsaaja Koneja tuotantotekniikan perustutkinto • Ajoneuvoasentaja Autoalan perustutkinto • Lähihoitaja Sosiaalija terveysalan perustutkinto • Talonrakentaja Rakennusalan perustutkinto • Merkonomi Liiketalouden perustutkinto • Kokki Hotelli-, ravintolaja catering-alan perustutkinto HUOM! KOULUTUSPAIKKOJA MYÖS JATKAVISSA RYHMISSÄ Voit myös päivittää ja monipuolistaa osaamistasi suorittamalla yksittäisiä tutkinnon osia tai suorittaa loppuun kesken jääneet opinnot. Keskusteluun ilmoittautuneet keskustelevat Suomen tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja etsivät ratkaisua tuleville sukupolville: millaista on hyvä elämä tulevaisuuden Suomessa ja Kainuussa yhteiskunnallisten muutosten keskellä. – 31.3.2017 aikaisemmin ammatillisen tutkinnon suorittaneille pkky.fi/erillishaku Oppilaitoksessa on ilmainen asuntola. – Toiveet käydään läpi ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan. Hyvinvointiteemaan liittyy myös Sotkamossa järjestettävä työhyvinvointiin, tiimityöhön ja työssäjaksamiseen liittyvä luento Riittääkö mikään. Hän kehottaakin ottamaan yhteyttä. Kansalaisopistolta onkin toivottu erilaisia ruokakursseja. – 31.3.2017 aikaisemmin ammatillisen tutkinnon suorittaneille pkky.fi/erillishaku Oppilaitoksessa on ilmainen asuntola. Suomen askeleet -kansalaiskeskustelu Kajaani Kaukametsä Leihu-sali to 23.2. TERVETULOA. LISÄTIETOJA: rauno.peura@pkky.fi, 050 358 7680 Nurmeksenkatu 11, 75500 Nurmes, www.pkky.fi/amon TULE OPISKELEMAAN NURMEKSEEN SYKSYLLÄ 2017 ALKAVAT KOULUTUKSET • Koneistaja | Levyseppähitsaaja Koneja tuotantotekniikan perustutkinto • Ajoneuvoasentaja Autoalan perustutkinto • Lähihoitaja Sosiaalija terveysalan perustutkinto • Talonrakentaja Rakennusalan perustutkinto • Merkonomi Liiketalouden perustutkinto • Kokki Hotelli-, ravintolaja catering-alan perustutkinto HUOM! KOULUTUSPAIKKOJA MYÖS JATKAVISSA RYHMISSÄ Voit myös päivittää ja monipuolistaa osaamistasi suorittamalla yksittäisiä tutkinnon osia tai suorittaa loppuun kesken jääneet opinnot. Keskusteluun ilmoittautuneet keskustelevat Suomen tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja etsivät ratkaisua tuleville sukupolville: millaista on hyvä elämä tulevaisuuden Suomessa ja Kainuussa yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Kuhmossa voi mennä vaikka raakaruokakurssille, ja se saattaa toteutua myös Sotkamossa. klo 13-16 Lisäksi pohditaan, kuinka tasataan mahdollista eriarvoisuutta ja rakennetaan siltoja erilaisten ihmisryhmien välille. – Monelta taholta tulee se jaksamisen ajatus. Suunnitteilla on myös italialaisen ruoan kurssi, joka toteutetaan osittain myös kielikurssina. – 14.3.2017 opintopolku.fi ERILLISHAKU 21.2. klo 13-16 Lisäksi pohditaan, kuinka tasataan mahdollista eriarvoisuutta ja rakennetaan siltoja erilaisten ihmisryhmien välille. Suomen askeleet -kansalaiskeskustelu Kajaani Kaukametsä Leihu-sali to 23.2. – Sitä ei ole vielä Kuhmossa, mutta voimme sitä kysellä ensi vuodelle, jos kurssia halutaan. Kannattaa nimenomaan toivoa! Urho KähKönen alennus -10% -50% Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 Sisustajankauppa Oksanen Torikatu 6, 88600 Sotkamo P. – 14.3.2017 KYMPPI 23.5. – 14.3.2017 KYMPPI 23.5. Keskustelun teemoihin johdattelee Kajaanin kaupungin sivistysjohtaja Mikko Saari. Keskustelut käydään ohjatusti pienryhmissä pöytäkunnittain. Ihmiset ovat siksi kiinnostuneita omasta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Keskustelut käydään ohjatusti pienryhmissä pöytäkunnittain. – 25.7.2017 HAKU OSOITTEESSA: Hyvinvointia opistosta Sotkamon kansalaisopistosta löytyy muun muassa hyvinvointiin liittyvällä teemalla monenmoisia kursseja. Kuhmon suunnasta kuljetukset su ja pe. Kansalaisopisto tekee suunnittelua koko ajan. Tiistaina 7. OTA YHTEYS SUORAAN OPPILAITOKSEEEN! Kansalaiskeskusteluun toivotaan eri-ikäisiä, ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. – Opiskelijoilta on tullut toivetta meditaatiosta ja sitä on laitettu molempiin toimipisteisiin, Kuhmoon ja Sotkamoon, kertoo kansalaisopiston rehtori Merja Ojalammi. TERVETULOA. Sotkamossa on muun muassa menossa äijäkokkikurssi, ja se on Ojalammin mukaan ollut niin suosittu, että toinenkin ryhmä on perustettu. – 25.7.2017 HAKU OSOITTEESSA: Kansalaiskeskusteluun toivotaan eri-ikäisiä, ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Ilmoittautumiset Kaukametsän opiston toimistoon, 08 6155 2936 (ma klo 9 – 17 ja ti – ke klo 9 – 15) tai internetissä https://opistopalvelut.fi/kaukametsa/index.php KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU LUKIO JA LAPSIJA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 21.2. Kuhmon suunnasta kuljetukset su ja pe. Keskustelun teemoihin johdattelee Kajaanin kaupungin sivistysjohtaja Mikko Saari. Ilmoittautumiset Kaukametsän opiston toimistoon, 08 6155 2936 (ma klo 9 – 17 ja ti – ke klo 9 – 15) tai internetissä https://opistopalvelut.fi/kaukametsa/index.php. 08 666 0110 www.oksasenliike.com KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU LUKIO JA LAPSIJA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 21.2. Meditaatiota esimerkiksi on molemmissa toimipisteissä. Työelämä on kiireistä ja vaativaa, ja oma haasteensa voi olla työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessakin. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 13 NYT AMMATILLISTA KOULUTUSTA MYÖS KUHMOSSA! Sähköasentaja (haku Nurmeksen koulutukseen) Merkonomi (monimuotoisesti verkossa, edellyttää omaa nettiyhteyttä) NURMEKSESSA: Koneistaja/Levyseppähitsaaja Ajoneuvoasentaja Talonrakentaja Merkonomi Kokki Nurmeksenkatu 11, 75500 Nurmes www.pkky.fi/amon KOULUTUSTARJONTA 2016 LISÄHAKU VAPAIKSI JÄÄNEILLE PAIKOILLE 17.6. Sitä on suunniteltu myöhemmälle keväälle viikonloppukurssina. Ihmiset haluavat monella tapaa miettiä omaa hyvinvointiaan. OTA YHTEYS SUORAAN OPPILAITOKSEEEN! alennus -10% -50% Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 Sisustajankauppa Oksanen Torikatu 6, 88600 Sotkamo P. Hyvinvointiaihe on suosittu. 08 666 0110 www.oksasenliike.com NYT AMMATILLISTA KOULUTUSTA MYÖS KUHMOSSA! Sähköasentaja (haku Nurmeksen koulutukseen) Merkonomi (monimuotoisesti verkossa, edellyttää omaa nettiyhteyttä) NURMEKSESSA: Koneistaja/Levyseppähitsaaja Ajoneuvoasentaja Talonrakentaja Merkonomi Kokki Nurmeksenkatu 11, 75500 Nurmes www.pkky.fi/amon KOULUTUSTARJONTA 2016 LISÄHAKU VAPAIKSI JÄÄNEILLE PAIKOILLE 17.6. Juhlavuoden teemalla on mahdollista myös toivoa kursseja. Ojalammi kertoo, että kursseja on mahdollista aloittaa pitkin vuotta. Suomi 100 -teemalla taas on luento Sotkamo ja Kainuu 100 vuotta sitten
”Nyt kurssittamistamme ihmisistä muutama prosentti on saanut aiemmin jonkinlaisen tietoturvakoulutuksen”, Hämäläinen laskee. nea Bruun Iina Korhonen, Sotkamo: Kaikki esiintymiset, missä on saanut olla mukana. Sitten prosessi alkaa alusta virolaisten kanssa ja niin edelleen, Hämäläinen kuvaa. 14 OPISKELU KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. A Jo keskisuuressa yrityksessä on iso riski, että joku mainitsee sinut netissä. Epäilys on kuitenkin eri asia kuin todistaminen. Kaikkein huonoin valinta salasanaksi on mikä tahansa englanninkielinen sana. Huonoja valintoja sen sijaan ovat ihmisten nimet. Suomalaista slangisanakirjaa ei löydy” Aina mikään ei riitä. Välillä ei ollut hauskaa, kun joutui jälki-istuntoon. Asiallinen, tiedostava käytös kannattaa, vaikka omilla tileillään ei mitään itse salaisena pitämäänsä säilyttäisikään. pöljä, 2. Apu tällaiseen tilanteeseen saattaa löytyä oman, henkilökohtaisen elämän ja työelämän mahdollisimman perusteellisesta erottamisesta. Kun Suomen ulkoministeriötä vakoillaan netissä, voidaan esittää vahvoja arvauksia siitä, mikä taho vakoilun takana saattaa olla. Hakkerille saatetaan maksaa vaikka 10 senttiä per hakkeroitu, todellinen salasana. KYSYTTIIN Aleksei Ovchinnikov, Suomussalmi: Kavereiden kanssa pelleily on hauskaa. helmikuuta 2017 Teematuotanto toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Peruskäyttäjille suunnattua tietoturvakoulutusta ei ole juurikaan saatavilla Suomessa. Nyt suositus on 16 merkkiä, sisältäen isoja ja pieniä merkkejä, numeroita sekä erikoismerkkejä. – Jos hyökkäys tehdään vaikka Etelä-Amerikasta, järjestelmä kierrättää sen ensin Ruotsiin, sitten Kazakstaniin, sieltä Viroon, sitten Venäjälle ja lopuksi Suomeen. – Sitä kuulee ihmisten usein puhuvan, että eihän minun asiani nyt ketään kiinnosta. Siitä alkaa verkostosi ja tietojesi selvittäminen. Opettaja luetteli riviä, että 1. Siinä tavallinen netinkäyttäjä on oikeassa, että hänen sähköpostitilinsä ei tosiaankaan kiinnosta ketään. Murtomiesten käytettävissä olevan tekniikan kehittyminen näkyy laadukkaalle salasanalle asetettujen vaatimusten jatkuvana kovenemisena. Osa ohjelmistoista toimii kokeilemalla kaikkia siihen syötettyjä, todellisia salasanoja, osa laskee todellisten salasanojen perusteella todennäköisyyksiä, Hämäläinen avaa. Vaikeasti purettava salasana on vain osa turvallista läsnäoloa netissä. Arviolta muutamalla prosentilla yritysten henkilökunnasta on jonkinlainen tietoturvakurssi suoritettuna. Esimerkiksi Facebookille ei kannata kertoa työpaikkaansa, vaikka palvelu sitä kovin kyseleekin. Kun todelliseen lähdemaahan lopulta päästään, ei rikoksen selvittämiseksi tarpeellisia tietoja yleensä enää ole saatavilla. Jo pelkkä salasanasi sen sijaan voi olla hakkerille arvokas. Tarkoitus on kasvattaa sitä merkkiavaruutta, josta murtautuja joutuu keksimään oikean yhdistelmän. Luokka nauroi ja ensin iloisesti ilmassa nurkkaan! anTero komulainen Kalle Juntunen, Kuhmo: Mukavat opettajat jäivät mieleen vieksin koululla ja ja supistetussa kansakoulussa Iivantiiran Ahkovaaralla.. Aika usealle tulee siinä kohtaa mieleen, että kannattaako sittenkään. Tältä arvaamiselta suojautumiseksi kannattaa suosia esimerkiksi slangitai murre-ilmaisuja, Hämäläinen neuvoo. Merkin esiintyminen vain skandinaavisessa näppäimistössä aiheuttaa sen, että merkki ei ole useimpien salasanan murtamista yrittävien tahojen käytettävissä. Salasanasi saattaa päätyä 100 miljoonaa salasanaa käsittävälle listalle, jonka voi ostaa netistä valmiina 50– 100 eurolla. Usein salasanoja purkavat ohjelmistot, jotka eivät yleensä taivu sellaiseen, koodauksensa tasosta riippuen, Hämäläinen kertoo. Tien turvallisempaan tietokoneen käyttöön voi aloittaa vaikka entistä vahvemmasta salasanasta. mari Heikura Tiina Rimpiläinen, Sotkamo: Naamiaiset, varsinkin yhdet, kun kaverin kanssapukeuduttiin vauvoiksi, se ole meistä loistava idea ja hauskaa oli myös pukujen suunnittelu. Suurten hyökkäysten tekijät piiloutuvat vaikean todistettavuuden sekä ajan taakse. Vaikka itse tekisit kaiken oikein, läheisesi tuskin tekevät. Tähän suomalaiset näppäimistöt antavat hyvän lähtökohdan, sillä näppäimistöltämme löytyvä ruotsalainen o on maailman turvallisin salasanamerkki. – Kaapattuja tilejä taas voidaan hyödyntää aggressiivisessa markkinoinnissa vaikka halpojen Ray-Bankopioiden tyrkyttämiseen, mutta myös murtoja isossa mittakaavassa tekevät tahot ostavat tietoja syöttääkseen ne salasanoja murtavaan ohjelmistoon. 10 vuotta sitten neuvottiin keksimään 8 merkin salasanoja, viisi vuotta sitten suositus nousi 16 merkkiin. Sieltä löytyvät myös suomalaiset nimet ja englannin sekä hyvin todennäköisesti myös suomen ja ruotsin sanakirjat. pöljä. Varsinkin suuremmissa työpaikoissa tämä erottaminen ei ole mahdollista. Siitä alkaa verkostosi ja tietojesi selvittäminen. Kuvitelma siitä, että oma sähköpostitili tai muu netin käyttö ei kiinnostaisi, on siis nimenomaan kuvitelmaa. Vastaan siihen, että voitko lähettää minulle viimeisen kuukauden selaushistoriasi. – Samoin kuin murto-ohjelmaan voidaan syöttää olemassa olevia salasanoja, siihen syötetään myös kokonaisia sanakirjoja. Jos esimerkiksi tiedetään, että salasanassa on K ja O, ohjelma saattaa arvata salasanaksi koiraa. mari Heikura anTero komulainen Toivo Haverinen, Kuhmo: 50-luvulla meitä oli 4 pikkupoikaa. Lopuksi osoitin opettajaa, että 5. Tavaraa löytyi paljon. pöljä jne. Suomen viranomaisista näyttää, että hyökkäys tuli Venäjältä. nea Bruun Mirkka Eskelinen, Suomussalmi: Paras koulumuistoni oli kun pääsin kouluun. Tietoturvakoulutus lapsenkengissä työpaikoilla Tietokoneen peruskäyttäjille tarjolla oleva turvallisuuskoulutus on pienimuotoista, Leo Hämäläinen tietoturvakoulutusta järjestävästä Alertumista kertoo. Hämäläinen kertoo 4–5 vuoden takaisesta, opiskeluaikaisesta kokemuksestaan, jossa oppilaitos yritti yhteistyössä energia-alan yhtiön kanssa selvittää, mitä tietoa yhtiön avainhenkilöistä oli löydettävissä netistä. Ruotsalaisen o:n lisääminen kaikkiin salasanoihisi nyt heti saattaa siis pelastaa kansainvälisen rikollisuuden uhriksi joutumiselta. Yksi veteraanijuhla jäi erityisesti, mieleen, mutta se ei ollu niin mukava. Kestää kolme kuukautta selvittää, että hyökkäys tulikin Venäjälle Virosta. – Ääkköset ja vastaavat saa tehtyä helposti myös ulkomaisilla näppäimistöillä, mutta ruotsalaisen o:n kirjoittaminen vaatii muulla kuin skandinäppäimistöllä ansikoodin, joka on kolmetai nelinumeroinen merkistö. – Jo keskisuuressa yrityksessä on iso riski, että joku mainitsee sinut netissä. Henkilökohtainen elämä ja työelämä kannattaa erottaa toisistaan. Tyypillisesti sadan miljoonan salasanan listat on luotu hakkeroimalla joitain suuria some-sivustoja kuten Linkedin joitain vuosia sitten. Molempiin piiloihin päästään linkittämällä hyökkäys usean valtion kautta. TeemaTuoTanTo Mikä on paras koulumuistosi. Kotimaiselta, harrastelijan tekemältä murrolta se ei suojaa. Näin saatuja salasanoja käytetään sähköpostitilien kaappaamiseen. – Murto-ohjelma pyrkii ennustamaan salasanaa löytyneistä merkeistä. Ääkköset sen sijaan eivät ole erityisen turvallisia, tietoturvakouluttaja Leo Hämäläinen Alertum oy:stä kertoo. Johtoa ja it-tukea kyllä koulutetaan, mutta tavalliset työntekijät saavat mellastaa työpaikan koneiden kanssa kuin pellossa. – Toimitusjohtajan isovanhempien Facebook-sivuilta löytyi tietoa esimerkiksi toimitusjohtajan kodista ja kesämökistä, tieto että kummassakaan kohteessa ei ollut murtohälytystä sekä tieto siitä, milloin toimitusjohtaja perheineen lomailee ulkomailla, Hämäläinen luettelee
Meille on helppo tulla. Monien mielestä kielitaito on myös keskeinen työelämätaito. Projektit ja opintomatkat kotimaahan ja ulkomaille 7. Kysely: Kieliä kannattaa opiskella Varsinkin englannin kielen opiskelu koetaan tärkeäksi. Pätevä henkilöstö 6. Aktiivinen oppilaskunta 8. Ulkomaille Halutessasi voit sisällyttää opintoihisi opiskelua tai työssäoppimista ulkomailla. Suomussalmen kunta antaa omaksi tietokoneen kaikille uusille lukion opiskelijoille 9. Aktiivinen oppilaskunta 8. Aloitimme tekniikan alojen koulutukset uusissa tiloissa Kuhmonkadulla tammikuussa 2016. Ammattiopisto Lieksan asuntolatoiminnat ovat Pieliskodit Oy:n omistamissa kerrostalo-osakkeissa Lieksan Partalanmäellä, 300 metrin päässä oppilaitoksesta. Tällaiseen päätelmään SUKOL eli Suomen kieltenopettajien liitto päätyi kyseltyään opetusalan Educa-tapahtumassa mielipiteitä kieltenopetuksesta. Meillä on viihtyisät oppimisympäristöt, pienet opetusryhmät sekä ilmainen, hyvätasoinen ja nykyaikainen asuntola. Lisätietoja: www.pkky.fi/amo/lieksa 0500 578 490/ Jari Jolkkonen jari.jolkkonen@pkky.fi Vapaita opiskelupaikkoja myös jatkavissa ryhmissä. Kyselyyn vastasi 261 kävijää ja heistä 245 oli sitä mieltä, että englannin opetus on tarpeen. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN S IJOITA OSAAMISEEN , SIJOITA TULEVAISUUTEEN ! Yhdeksän hyvää syytä opiskella Suomussalmen lukiossa: 1. Hieman alle 200 vastaajaa oli sitä mieltä, että saksan, ranskan ja espanjan opettaminen on tarpeen. Asunnot ovat kaksioita ja kolmioita, jotka on peruskorjattu muutamia vuosia sitten. Moderni opetusteknologia 5. Melkein 65 prosenttia kyselyyn vastaajista oli sitä mieltä, että koulussa tuli luettua kieliä liian vähän ja enemmänkin olisi voinut opiskella. Asunnot on peruskalustettu. ...tai vaikka heti jatkaviin ryhmiimme. Meillä pääosassa ovat opiskelijat, joita oppilaitoksessamme on noin 300. Pätevä henkilöstö 6. Opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden huomiointi opintosuunnitelmissa 3. Moderni opetusteknologia 5. Mitä kieliä sitten tulisi opettaa. Aloitimme tekniikan alojen koulutukset uusissa tiloissa Kuhmonkadulla tammikuussa 2016. ...tai vaikka heti jatkaviin ryhmiimme. 70 prosenttia halusi korostaa kielitaidon mukanaan tuomia ajattelun taitoja. Koulussa kannattaa opiskella kieliä. Meillä on viihtyisät oppimisympäristöt, pienet opetusryhmät sekä ilmainen, hyvätasoinen ja nykyaikainen asuntola. Sanoma oli kieltenopettajien liiton mukaan selvä ja yksiselitteinen: koulussa kannattaa opiskella kieliä. Meille on helppo tulla. Kielitaitoon kuuluu kielioppia ja tekstejä. 27 prosenttia opiskelisi yhtä paljon kuin omana kouluaikanaan. Meillä on OHSAS 18001 Työterveysja työturvallisuussertifikaatti. Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa HAE MEILLE Kevään yhteishaussa tai erillishaussa 21.2.-14.3.2017 merkonomi lähihoitaja kokki asentaja, kunnossapito prosessinhoitaja sähköasentaja automaatioasentaja talonrakentaja Meillä pääosassa ovat opiskelijat, joita oppilaitoksessamme on noin 300. Lisätietoja: www.pkky.fi/amo/lieksa 0500 578 490/ Jari Jolkkonen jari.jolkkonen@pkky.fi Vapaita opiskelupaikkoja myös jatkavissa ryhmissä. Viihtyisä oppimisympäristö 4. Laaja kurssitarjonta ja monipuolinen kielivalikoima 2. ArkisTo/Päivi Pääkkö S IJOITA OSAAMISEEN , SIJOITA TULEVAISUUTEEN ! Yhdeksän hyvää syytä opiskella Suomussalmen lukiossa: 1. LIEKSASSA HAE MEILLE VALITSE OPISKELUPAIKKASI MEILTÄ • • • • • • • • Olemme erinomainen väylä työelämään ja ammattikorkeakouluopintoihin Olemme Kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos. Opiskelija-asunnot pitkämatkalaisille, joilla on vaikeuksia käydä lukiota kotoa käsin Tietoa, valmiuksia, reilut eväät elämään ja jatko-opintoihin! Tule mukaan! Yhteishaku Suomussalmen lukioon 21.2.-14.3.2017 Mietitkö, missä jatkat opiskelua peruskoulun tai lukion jälkeen. Ammattiopisto Lieksan asuntolatoiminnat ovat Pieliskodit Oy:n omistamissa kerrostalo-osakkeissa Lieksan Partalanmäellä, 300 metrin päässä oppilaitoksesta. Kyselyyn vastaajat ovat siis sitä mieltä, että kieliä pitää tarjota ja opiskella monipuolisesti. Asunnot on peruskalustettu.. Meillä on viihtyisät ja nykyaikaset oppimisympäristöt, sekä pienet opetusryhmät. Meillä pääosassa ovat opiskelijat, joita oppilaitoksessamme on noin 300. Meillä on viihtyisät ja nykyaikaset oppimisympäristöt, sekä pienet opetusryhmät. Mietitkö alan vaihtoa. Asunnot ovat kaksioita ja kolmioita, jotka on peruskorjattu muutamia vuosia sitten. Täytä hakulomake netissä: peruskoulun ja lukion suorittaneet: www.opintopolku.fi ammatillisen tutkinnon suorittaneet: www.pkky.fi/erillishaku Vaikka kaksi tutkintoa Voit suorittaa ammattiopintojesi rinnalla myös ylioppilastutkinnon. Tähtäin korkealle Kaikki tutkintoon johtavat koulutuksemme antavat mahdollisuuden jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Opetusalan Educa-tapahtuma järjestettiin Helsingissä tammikuun lopussa. Vastaajien mukaan kielitaito on monilukutaitoa, tiimityötaitoja, yleissivistystä, kohtaamisia ja itseluottamuksen kehittämistä. Mietitkö alan vaihtoa. Tiistaina 7. Laaja kurssitarjonta ja monipuolinen kielivalikoima 2. Suomussalmen kunta antaa omaksi tietokoneen kaikille uusille lukion opiskelijoille 9. Opiskelija-asunnot pitkämatkalaisille, joilla on vaikeuksia käydä lukiota kotoa käsin Tietoa, valmiuksia, reilut eväät elämään ja jatko-opintoihin! Tule mukaan! Yhteishaku Suomussalmen lukioon 21.2.-14.3.2017 Mietitkö, missä jatkat opiskelua peruskoulun tai lukion jälkeen. Käytännöllisesti Käytännönläheisiin opintoihin kuuluu runsaasti työssäoppimista yrityksissä kotimaassa tai ulkomailla. Ulkomaille Halutessasi voit sisällyttää opintoihisi opiskelua tai työssäoppimista ulkomailla. Viihtyisä oppimisympäristö 4. Meille on helppo tulla. Meille on helppo tulla. LIEKSASSA HAE MEILLE VALITSE OPISKELUPAIKKASI MEILTÄ • • • • • • • • Olemme erinomainen väylä työelämään ja ammattikorkeakouluopintoihin Olemme Kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos. Käytännöllisesti Käytännönläheisiin opintoihin kuuluu runsaasti työssäoppimista yrityksissä kotimaassa tai ulkomailla. Opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden huomiointi opintosuunnitelmissa 3. Projektit ja opintomatkat kotimaahan ja ulkomaille 7. Meillä on OHSAS 18001 Työterveysja työturvallisuussertifikaatti. Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa HAE MEILLE Kevään yhteishaussa tai erillishaussa 21.2.-14.3.2017 merkonomi lähihoitaja kokki asentaja, kunnossapito prosessinhoitaja sähköasentaja automaatioasentaja talonrakentaja Meillä pääosassa ovat opiskelijat, joita oppilaitoksessamme on noin 300. 92 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kielitaito on myös kulttuuritaitoja ja viestintää. 230 vastaajaa nosti esiin ruotsin ja 210 venäjän. Täytä hakulomake netissä: peruskoulun ja lukion suorittaneet: www.opintopolku.fi ammatillisen tutkinnon suorittaneet: www.pkky.fi/erillishaku Vaikka kaksi tutkintoa Voit suorittaa ammattiopintojesi rinnalla myös ylioppilastutkinnon. Tähtäin korkealle Kaikki tutkintoon johtavat koulutuksemme antavat mahdollisuuden jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa
Yhteishaku lukioihin 21.2.–14.3.2017 Sotkamon lukio Yleislinja Urheilulinja. Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen on 21.2. Yhteishaku lukioihin 21.2.–14.3.2017 Sotkamon lukio Yleislinja Urheilulinja UUTTA! Kaksi tutkintoa kerralla! UUTTA! Tulevassa yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen voivat hakea perusopetuksen tänä keväänä tai perusopetuksen aiemmin päättäneet, joilla ei ole aiemmin suoritettua toisen asteen tutkintoa. Lukion suorittaneet voivat hakea yhteishaussa ammatillisen peruskoulutuksen ylioppilaskiintiöpaikoille sekä aikuiskoulutukseen. Hakuajan päätyttyä hakijat kutsutaan mahdollisiin soveltuvuuskokeisiin ja haastatteluihin. Kainuun ammattiopisto kutsuu hakijat pääsykokeeseen kirjeitse, mikäli ne haetussa koulutuksessa järjestetään. Kainuussa on mahdollista päästä myös urheilupainotteiseen ammatilliseen tai lukiokoulutukseen. helmikuuta 2017 Osa tarinaasi. 14.3.2017. Yhteishaku ja haku ammatilliseen aikuiskoulutukseen alkavat UUTTA! Kaksi tutkintoa kerralla! UUTTA! Osa tarinaasi. Hakijoille, joilla on jo jokin ammatillinen tutkinto ja jotka haluavat vaihtaa alaa tai ammattia, hakureittinä on haku suoraan oppilaitokseen aikuiskoulutushaun kautta. Pääsykoepäivät löytyvät KAO:n kotisivuilta www.kao.fi Aikuiskoulutuksen perustutkintokoulutukseen sekä ammattija erikoisammattitutkintoihin hakuaika alkaa 21.2.2017. Haku osoitteessa www.opintopolku.fi. Hakijat hakevat opiskelupaikkaa Kainuun ammattiopistosta tai Kajaanin lukiosta yhteishaun kautta ja lisäksi urheiluakatemiavalmennukseen. Myös tiettyihin nuorten koulutuksiin on aiemman tutkinnon suorittaneilla mahdollista hakea erillishaussa. Tämän lisäksi hakijan on täytettävä myös erillinen urheilijatietolomake. 16 OPISKELU KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Hakijoille järjestetään lajikohtainen pääsykoe huhti-toukokuussa
Mukana on muun muassa Visit Finlandin Matka-messuilla palkitsema Suomen TOP20 -luokkaan kuuluva Kuhmon Kamarimusiikin Culture and Music in Finland -tuote. Se järjestää maailman parhaimpien orkestereiden vierailuja Souliin, tukee nuoria korealaisia muusikoita soitinlainoin ja stipendein sekä omistaa muun muassa neljä omaa konserttisalia. Kamarimusiikki vierailee Etelä-Korean Kumhossa A Vihdoinkin toisiaan nimeltään muistuttavat toimijat Kumho ja Kuhmo saadaan yhteen. 010 665 9012 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Kumho Asiana Cultural Foundation on arvostettu eteläkorealainen kulttuuritoimija. + 16,69 snt/min. avatuin lahja! SOITA TILAUKSESI puh. helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN LÄHETÄ numeroon 13234 TEKSTIVIESTI KUH TILAA tunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Tilaustiedot osoitteessa www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu. Konsertit ovat osa Wild Taigan, Kuhmo-Suomussalmi -alueen, Aasiaan kohdistuvaa matkailuhanketta Kuhmon Kamarimusiikki ja Wild Taiga ovat olleet mukana kehittämässä yhteistyössä Visit Finlandin kanssa mm. Ilahduta lehtilahjalla pitkään! Anna ystävällesi Näin tilaat Kuhmolaisen helposti Kuhmon Kamarimusiikki soi EteläKoreassa Soulissa yhteistyössä Kumho Asiana Cultural Foundationin kanssa. Kerrothan lahjasta sen saajalle. Kuhmolaisen Ystävänpäivätarjous 25 € Tunnus 17YST2 2 kk norm. 30,40€ 49 € Tunnus 17YST4 4 kk norm. Vastaanotolla festivaalin taiteellinen johtaja Mendelssohn kertoo kesän Kuhmon festivaalista sekä tulevista Soulin konserteista. Nopeasti VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/ystava Tarjous on voimassa 16.2.2017 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Kuhmon Kamarimusiikin edustajina Etelä-Koreaan matkaavat taiteellisen johtajan lisäksi viulistit Antti Tikkanen ja Priya Mitchell. Sibeliuksen ajoilta -konsertissa kuullaan muun muassa Finlandia ja Valse triste. vastaanoton, jonne suurlähettiläs Eero Suominen on kutsunut korealaisia yhteistyökumppaneita, mediaa ja matkanjärjestäjiä. kulttuurija luontopainotteisia stopover-tuotteita, joilla saadaan Finnairin suorilla lennoilla Eurooppaan tulevat viettämään aikaa myös Kainuussa. Suomen Soulin suurlähetystö järjestää konsertteja edeltävä iltana 8.2. Hinta 0,90 €. Niiden suunnittelusta on vastannut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn. Tiistaina 7. 60,80€ Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itselle! Ystävänpäivän Ystävänpäivän Lehti ystävälle, lahja Sinulle! Saat tilaajalahjaksi ”Onni 2017” -vuosikalenterin. Konserttien kautta rakennetaan niin musiikillisia kuin matkailullisiakin yhteyksiä. Yhteistyökonsertteja on neljä 9.?11. Mendelssohn on nimennyt konsertit kesän Kuhmon mallin mukaan, tarjolla ovat konsertit Sibeliuksen ajoilta 9.2., Yö Pariisissa 10.2., Tuttuja barokin ajalta ja Wieniläisiä tähtihetkiä 11.2. Suurlähettiläs Suominen tuo esille Suomi 100 -juhlinnan sekä Wild Taigan alueen tuotteineen. Kätevästi SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi Mainitse viestissäsi tunnus. Kumhon taiteilijoista mukana ovat viulistit Jehye Lee ja Jiyoung Lim, alttoviulisti Hanna Lee, sellistit Min Ji Kim ja Jung Ran Lee, kontrabasisti Jung Su Lee, pianistit Da Sol Kim ja Yekwon Sunwoo sekä harpisti Jee Young Park. Yhteistyökonsertit järjestetään Kumho Art Hallissa . Sari Rusanen Kuhmon Kamarimusiikki Toiminnanjohtaja STefan Bremer KamarimuSiiKKi Viulisti Antti Tikkanen on mukana Kumhon hengessä.. Konserteissa esiintyy sekä Kuhmon että Kumhon taiteilijoita. helmikuuta. Erityisesti ensimmäisellä konsertilla juhlistetaan Suomen 100-vuotisjuhlaa, yhteistyö on saanut valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -tunnuksen. salissa, joka on tehty erityisesti kamarimusiikin esittämiseen. Korealaisia kannustetaan myös osallistumaan käynnissä olevaan European Best Destination -kilpailuun Wild Taigan puolesta. – Vihdoinkin toisiaan nimeltään muistuttavat toimijat Kumho ja Kuhmo saadaan yhteen ja vieläpä samassa kamarimusiikin genressä, iloitsee Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen
Tutustuin Eppu Normaalin musiikkiin, kun se alkoi ensimmäisen kerran tulla nuorisolehtilöissä. Kaikki 1970ja 1980-luvun bändit ovat siellä sydämen syövereissä kulkeneet matkassa koko elämän. Käräjille Sotkamoon haastettiin kaikkiaan 227 kuhmolaista, minkä vuoksi Kekkonen tutkielmassaan kutsui Kuhmon kirkkokapinaa maamme suurimmaksi rikosjutuksi. Kirkkokapina-näytelmä nosti esiin palan dramaattista paikallishistoriaa. E ira Piipponen, Kuhmo: Minä olen punkajan kasvatti ja Eppu Normaali on minun nuoruuden ajan musiikkia. K ari Piirainen, Kuhmo: Ihan tuolta 1980-luvulta asti olen kuunnellut. helmikuuta 2017 Terhi Tulenheimo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Yhteisvastuupäivänä sai Kuhmon kirkossa ensiesityksensä kuhmolaissyntyisen Unto Heikuran näytelmä Kirkkokapina (1997). Lentua-sali oli jo hyvissä ajoin ennen konserttipäivää täyteen varattu ja peruutuspaikkojen varalta oli jono. On sielläkin hyviä, mutta ne ensimmäiset no ei nyt ihan se punkvaihe. – Ihmeen vähän näistä historian vaiheista kansa puhuu. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Unto Heikuran käsikirjoitus pohjautuu presidentti Urho Kekkosen tutkielmaan Kuhmoniemen talonpoikain kapina 1810-luvulla (1927). Vastoin laillisen esivallan määräystä olivat isännät alkaneet pystyttää kirkkoa entisille sijoilleen Kuhmoniemeen, vaikka käsky kävi rakentaa se Markkolanmäkeen. Esityksestä hän löysi paljonkin hyvää. Teksti ja kuvat: Jarno Hiltunen Eppu Normaali keräsi fanit Kuhmo-talolle Konsertti Terhi Tulenheimo. Musiikkidraama valotti osuvasti 200-vuotiaan kotikirkkomme historian alkuhämärää. Eero Juntunen toi nyt unohdetun teoksen päivänvaloon, mikä merkitsee kirjailijalle paljon. Arviolta 300 kuhmolaista oli saapunut seuraamaan musiikkidraamaa. – Oi miksi näin korkea muuri on välillä ihmisten, lauloi Jaakon vaimoa Johanna Huotaria esittänyt Outi Pollari soolossaan. Keikka oli silloin muistaakseni keskellä viikkoa. Sanoitukset ovat tosi hyviä. Erinäisten yhteensattumien vuoksi Heikuran näytelmää ei ollut koskaan aikaisemmin esitetty. V irpi Heikkinen, Sotkamo: Se on nuoruudesta asti ollut suosikki. En hirveän paljon kuuntele yhtyettä, mutta kun se sattui Kuhmossa olemaan, niin tulin katsomaan sitä. Esille nousi kirkon karkeasti käyttämä maallinen valta, joka on sotinut rajusti kansan oikeustajua vastaan. Hänen kotinsa sijaitsee aivan lähellä vanhan kirkon paikkaa. A rto Hirvilahti, Kuhmo: Livenä kuulin yhtyettä, kun se kävi ekan kerran täällä kuhmossa. Moni ei tiedä koko asiasta enää mitään. Tilannetta seuraa taustalla nimismies Johan Cajan (Markku Klemetti). Eppu Normaali on niin kuin Popeda, sitä on paljon kuullut radiosta. Kuitenkin vihaa on muodostunut, mikä osaltaan kantaa näihin päiviin asti kuhmolaisten ja sotkamolaisten väleissä, pohti Kärnä. Kersantti Elias Pfaleria esittänyt Auvo Kärnä hämmästeli, miten nopeasti näinkin dramaattiset tapahtumat painuvat unholaan. Talonpojat Jaakko Huotari (Matti-Jussi Pollari) ja Erkki Komulainen (Erkki Piirainen) tuomittiin pääsyyllisinä kuolemaan, koska he olivat nostattaneet kapinahenkeä kuhmoniemeläisten keskuudessa uuden kirkon rakennushankkeessa. Neljä vuotta he ehtivät kärsiä vankeudessa odottaen tuomionsa toimeenpanoa. Jarmo Kokkosen johtama mieskuoro toimi näytelmässä juonen rakentajana, ja kuorolaisten lisäksi nimirooleissa nähtiin monia muita tuttuja kuhmolaisia. Kapina johti kuolemantuomioon Sutelan isäntä Erkki Komulainen (Erkki Piirainen) heristelee nyrkkiä tuomari Flanderille (Tom Sandström). Varsinkin 70ja 80-lukujen kappaleet ovat ykkössuosikkeja, ei ehkä tämä nykypäivä. Jaana Sandström oli yleisön joukossa jännittämässä miehensä Tom Sandströmin tiukkaa roolisuoritusta tuomari Flanderina. Hän myös lausui näin kiitoksensa kaikille suurprojektiin osallistuneille, joiden ansiosta sai kokea huippuhetken 50-vuotisella kirjailijanurallaan. En ole ennen nähnyt yhtyettä elävänä. Sieltä se on lähtenyt kumpumaan. Sen ohjasi Eero Juntunen, jonka käsialaa on myös näytelmän musiikki. Kuolemaantuomitut lopulta armahdettiin. Monilla Kuhmo-talolle saapuneelle Eput on tuttu jo nuoruuden päiviltä saakka. Eppu Normaalin Kosketuksessa -kiertue saapui lauantai-iltana Kuhmo-talolle. Jännittävä paikallishistoria on monilta päässyt jo unohtumaan. Kelolla oli esiintymässä 1978, 79 tai 80, milloinka se nyt oli. Kuhmolainen kysyi faneilta, mitä yhtye ja sen musiikki merkitsevät heille. Tahroja paperilla on minulle se biisi Epuilta. Yhtyeellä on hyviä biisejä ja suomalaisia lyriikoita. – Tämä on minulle kuin Finlandia-palkinto, iloitsi Heikura viestissään, jonka välitti kirkkoherra Timo Suutari. Tässä muutamia vastauksia. – Esitys oli koskettava, ja roolisuoritukset yllättävän hyviä, hän tiivisti tunnelmansa. Tässä voi helposti nähdä yhtymäkohtia tähänkin päivään, kuten mieskuoron kuopus Tuomas Kettunen huomautti. Alkuperäinen kuhmoniemeläinen Leena Pulkkinen kertoi tuntevansa historian sitä vastoin hyvin
Huom. Lisätietoja: p. 45min). klo 18-20 srkkeskuksen salissa. Yksinäinen ihminen kokee itsensä usein näkymättömäksi ja tuntee, ettei kuulu yhteisöön, sanoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret alaranta. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). Kolehti sotalasten hyväksi. klo 10 messu Iivantiiran kirkossa (l+s: Kupiainen, k: Martti Väisänen, Iivantiiran lauluryhmä avustaa ). Tiedot selviävät Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Yli 90 prosenttia uskoo, että yksinäisyyttä voidaan vähentää sillä, että jutellaan kanssaihmisille tai huomioidaan heitä muuten. klo 16 srk-keskuksen salissa. Kuhmossa. Pelikerho 3.-6. Se saa tuntemaan ulkopuolisuutta, tyhjyyttä tai se voi ilmetä fyysisenä kipuna. Ti 14.2. Toivottavat Kuhmon ukki sekä Kajaanin mummi ja ukki. Oma messu sopii myös perheille (kesto n. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. Lisätietoja puh 044 738 4312. 044 738 4312. – Tutkimustuloksemme antavat lisänäyttöä sille, että unihäiriöitä voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota työtehtävien vaativuuteen ja hallittavuuteen sekä oikeudenmukaiseen kohteluun työpaikalla, kertoo erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen Työterveyslaitokselta. • Meiltä myös fysioterApiApAlvelut (ft senja Huotari) lahjakortit ystävänpäiväksi Muistathan KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 7.2. – Avun tarjoaminen ja muutaman sanan vaihtaminen ovat pieniä tekoja, joita kuka vain voi tehdä, Alaranta muistuttaa. retki Avalanche-rinnetapahtumaan Siilinjärvelle. Ke 15.2. klo 10 Kuhmon kirkon keittiössä. Lisätietoja p. Yksinelävät ovat hieman muita aloitteellisempia. Palo I-rippikoululeiriläisten opetuspäivä Kuhmon kirkossa. ei kokoontumista ti 14.2. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srk-keskuksen sisäpihan kautta. Ke 8.2. Roman Vashuck, Yaroslav Malko, Alina Malko, King’s Kids. Pelikerho 1.-2.-luokkalaisille KAO:n salissa torstaisin klo 16.3017.30. Kaikki halukkaat voivat tulla mukaan osallistumaan jumalanpalveluksen valmistamiseen klo 16. Tiistaina 7. Naiset ovat miehiä aktiivisempia. Lentiira: Perhekerho kokoontuu Lentiiran kirkossa/srk-talolla tiistaisin klo 1011.30. Musiikkia ja uutisia Ukrainasta. Ei ennakkoilmoittautumista. Virsikuoron harjoitukset ma 13.2. Mukana on myös rippikoululaisia. Lähtö 9.30 srk-keskukselta, paluu n. klo 12.30 ehtoollishartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srk-keskuksen sisäpihan kautta). p. Kastettu: Oskari Pekka Ilmari Pääkkönen. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi otetaan vastaan elintarvikelahjoituksia, mm. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi laboratoriokokeita ilman lähetettä! Seuraa meitä Facebookissa! • Ajokorttitodistus 79 € • GynekoloGi MArikA kAbelin vastaanotto 15.2.2017 (myös ultrat). Yksinäisyyteen johtaa muun muassa läheisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden sekä sosiaalisten verkostojen puute. Lisätietoa: p. Noin 70 prosenttia juttelee vieraille ihmisille tai tarjoaa apuaan viikoittain tai useammin. luokkalaisille kokoontuu tiistaisin klo 17 srk-keskuksen kerhotila Siivellä. Illan ohjelmassa opetusta, musiikkia, kilpailuja, nukketeatteria ja hauskoja toimintapisteitä. Tutkimuksessa seurattiin lähes 25 000 kunta-alan työntekijää vuosina 2000–2012. Avustajina ovat isoskoulutukseen osallistuvat ja mukana on myös rippikoululaisia. Pyhäkoulu PyhäPyhis su 12.2. To 9.2. Arvaat kai äiti sinä sen ett’ sua koskaan unohoittaa voisi en Sinä Äitini Kultainen. Klo 17 oma messu kaikenikäisille Kuhmon kirkossa. luokkalaisille kokoontuu perjantaisin klo 17-18 srkkeskuksen kerhotila Siivellä. – Esimiesten koulutus, erityisesti työntekijöiden tasapuolisen ja reilun kohtelun osalta, sekä töiden uudelleen organisointi voivat olla keinoja, joilla työstressiä voidaan vähentää ja edistää johtamisen oikeudenmukaisuutta työpaikoilla, ehdottaa akatemiatutkija, dosentti tea Lallukka Työterveyslaitokselta. Huom! Kellonaika ja päivä! Klo 19 ‘Auta Ukrainan lasta’ hyväntekeväisyyskonsertti Kuhmon kirkossa. Ma 13.2. klo 18. Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa, käynti srk-keskuksen sisäpihan kautta. Lapsija perhetyö: Perhekerhot kokoontuvat: Piilolan srk-kodilla (Karhunpolku 2 N) tiistaisin klo 9.30-11 ja Lentiiran kirkossa/srk-talolla tiistaisin klo 1011.30. klo 17.30 srk-keskuksen salissa. Nyyttäri-pisteeseen voi tuoda pientä naposteltavaa. klo 17.15 srk-keskuksen salissa. Yhteydenotot yv-keräyspäällikkö Anne Maliseen, puh. Kerhossa pelataan sählyä ja muita pelejä. Donkkis Big Night -toimintailtaan ti 14.2. Tutkimus paljastaa, että henkilöillä, joilla ei lähtötilanteessa ollut unihäiriöitä tai työongelmia, unihäiriöt lisääntyivät kun työstressi (32 %) ja epäoikeudenmukainen johtaminen (15 %) lisääntyivät. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! Täysien kymmenien syntymäpäiväonnittelut 8.2.2017 Rakkaalle Äidille ja Mummillemme! Tiedäthän sinä äiti sen, että susta kovasti iloitsen, olet mulle tärkeä ihminen. La 25.2. Kolmasosa juttelee tai tarjoutuu avuksi tuntemattomille vain kerran kuukaudessa tai harvemmin. Klo 12 Siionin Kannel -lauluseurat Luomarannoilla, Piilolantie 12 as 5, mukana Tauno Harinen. Unihäiriöt ovat yleisiä työikäisessä väestössä, jopa 30 prosenttia aikuisista kärsii unettomuudesta vähintään kolmena yönä viikossa. klo 10 Kuhmon kirkossa. sunnuntai ennen paastonaikaa 12.2. Varhaisnuorisotyö: Erä/taitokerho 1. Jopa noin 65 prosenttia suomalaisista kokee, että Suomessa ei oteta riittävästi kontaktia vieraisiin ihmisiin. Unen laatuun voivat vaikuttaa monet tekijät, kuten työolot. klo 14.15 hartaushetki Lepokynnään salissa, Virkatie 2. ”On ilo ilo olla yhdessä” Ystävänpäivän tapahtuma ti 14.2. Vapaa pääsy! Nuorisotyö: Su 12.2. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). Alaranta pitää ryhmää melko isona. mennessä srk:n nettisivujen kautta. Suomalaiset kuitenkin pitävät vieraiden ihmisten huomioon ottamista tärkeänä. 044 738 4302. Tutkimus tarjoaa luotettavaa tietoa työolojen ja unihäiriöiden välisistä syy-seuraussuhteista. Erä/taitokerho 2.-3. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Gogolev). 17.2. Ei-toivottu yksinäisyys on ahdistavaa. Gideonien kirkkopyhä. klo 10.15 tuolijumppa srkkeskuksen eteisaulassa. Kansanlähetyksen talvipäivät “Se Sana seisoo vahvana” la-su 18.-19.2. Erä/taitokerho 4.-6.-luokkalaisille kokoontuu klo 17 maanantaisin srk-keskuksen kerhotila Siivellä. Koulukatu 20, 88900 Kuhmo, p. Kirkkokuoron harjoitukset to 9.2. Kerhossa pelataan sisäjalkapalloa. 044 738 4315. klo 18-20 srk-keskuksessa tarvitaan isosia mukaan avustamaan. klo 10.15 tuolijumppa srkkeskuksen eteisaulassa. Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 Kuhmon srk-keskuksessa. Ei ennakkoilmoittautumista. Avustajina ovat isoskoulutukseen osallistuvat. 3. Pitkittyessään yksinäisyys aiheuttaa terveyshaittoja, kuten sydänja verisuonisairauksia. Lisätietoja Riikalta p. Jos työongelmat vähenivät ensimmäisen ja toisen kyselyn välissä, vähensi se unihäiriöiden esiintymistä kolmannessa seurannassa (22 % työstressi ja 17 % epäoikeudenmukaisuus). helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 19 OTSOLLE Järvenpäähän lämpimät onnittelut ja halaukset, kun täytät 7 vuotta 9.2.2017. Donkkis Big Night -toimintailta varhaisnuorille ti 14.2. Paljon Onnea Äiti ja Mummi! Rakkaudella Venla, Viola, Erika, Mia, Valtteri ja Ukki Arviot suomalaisten arkuudesta ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin saattavat pitää paikkaansa. Illan päätteeksi arvotaan osallistujien kesken palkintoja. 3. Lisätietoja puh 044 738 4312. Ohjelmaa, vapaaehtoinen kahviraha ja arpajaiset Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Kts. Unihäiriöt voivat edelleen heikentää niin työkykyä kuin yleistä terveydentilaa. Kerhossa opetellaan uusia asioita ja kädentaitoja sekä tehdään pieniä retkiä ja tutustutaan luontoon. lisätietoa ja ilm. perunaa, juureksia ja tuoreita leivonnaisia myyjäispöydälle sekä arpajaisvoittoja, lahjakortteja ym. Srk tarjoaa bussikyydin ja pienen retkievään, muun osallistuja itse. Kuollut: Toini Esteri Kyllönen 89 v. Työstressi ja johtamisen epäoikeudenmukaisuus puolestaan lisäävät unihäiriöitä. sunnuntai ennen paastonaikaa 12.2. 044 738 4312. Unihäiriöitä voi vähentää hyvillä työoloilla. enemmän kontaktia uusiin ihmisiin Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan paremmalla johtamisella ja hyvillä työoloilla voidaan vähentää unihäiriöitä ja parantaa työkykyä. – Tutkimusten mukaan yksinäiseksi itsensä tuntevalle pelkästään huomatuksi tuleminen on merkityksellinen kokemus. Kerhossa opetellaan uusia asioita ja kädentaitoja sekä tehdään pieniä retkiä ja tutustutaan luontoon. Työongelmien vähenemistä seurattiin niillä, jotka ensimmäisessä kyselyssä raportoivat unihäiriöitä sekä työstressiä tai johtamisen epäoikeudenmukaisuutta. Klo 10 ’On ilo ilo olla yhdessä’ -Ystävänpäivän tapahtuma Kuhmon kirkossa. Omat sählyvälineet/varusteet mukaan. Yksinäisyys on vaikeaa kokijalleen mutta lisäksi se on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Enemmistö ihmisistä haluaisi, että Suomessa otettaisiin enemmän kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Kuorot: Löytäjät-kuoron harjoitukset to 9.2. klo 14 alk. 044 738 4312. Tule valmistelemaan klo 17.30 srkkeskuksen saliin. Messu valmistellaan yhdessä klo 16 alkaen. Jo aiemmin on tutkittu, että suomalaisista joka viides kokee toisinaan olevansa yksinäinen. Klo 17 oma messu Kuhmon kirkossa. luokkalaisille KAO:n liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 16-17
18.00 Gladiaattorit. 00.59 Strike Back (16). 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.50 Eläinsairaala (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.04 Ludovic (S). 22.00 Inhimillinen tekijä. 16.00–16.21 Kimmo (7). 23.29 Strike Back (16). 21.00 Elokuva: Twilight – Houkutus (12). 00.00 Sleepy Hollow (16). 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 23.45– 23.57 Yle FOLK: Minulla on tarina. 07.29 Askarrellaan. 15.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 22.20 Päivän sää. 09.30 Puoli seitsemän. Integraatiopyrkimyksistä huolimatta Tanskan koraanikouluissa opetetaan ankaraa sharialakia. 21.50 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 18.00 Jääkiekon EHT: RUS – FIN. Yle TV1 09.02.2017 klo 22.00. 20.30 Kummeli (7). 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12). Yle TV1 05.55 Akuutti. MTV3 10.02.2017 klo 22.35 Apinoiden planeetan synty (12) USA 2011 Mukaansatempaava tieteisdraama paljastaa, kuinka Apinoiden planeetta -saaga alkoi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 17.00 Pikku Kakkonen. 02.00 60 Days In. 22.45 Kotikatsomo: Presidentti (12). 17.20 Hauskat kotivideot. 08.50 Eläinsairaala (7). 16.15 Onnenarpa. 23.10 Yle Uutiset. 22.40 Rikospaikka. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 09.30 Puoli seitsemän. 03.35 Matkaoppaat. 21.00 Sohvaperunat. 12.00–12.28 Uusi mahdollisuus. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 06.05 Bubble Guppies (S). 21.00 A-studio. 17.20 Tuhansien niksien maa. 00.35 Tyrant (16). 06.25 Ylen Aamu-tv. 21.00 Sub.doc: Maailman taitavimmat kissat. 07.17 Ystäväkirja. 18.00 Emmerdale (7). 16.20 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 17.00 Pikku Kakkonen. 02.00 60 Days In. 20.30 Yle Uutiset. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.35 Peter Nyman. 20.58 Keno. 08.50 Holby Cityn sairaala (12). 08.30 Tenavat (7). 00.20–01.10 Eliittisotilaiden salaisuudet. 08.40 Snoukkaa!. 01.10 Yökylässä Maria Veitola. 17.10 Viidakkoperhe (7). 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 23.10 Rysän päällä. 16.00 Salatut elämät (S). 02.00 Rajavalvojat (S). 08.18 Angry Birds Stella (S). Fatma ja Mohammed kuvasivat salaa moskeijoissa. 07.19 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 12.10 Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 22.00–22.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 22.40 Yle Uutiset. 11.21 Yle Uutiset Häme. 18.00 Alppihiihdon MM. 07.45 Sonic Boom (7). 09.35 Emmerdale (7). 06.30 Lazy Town (S). 19.30 Poikamiesboksi. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S). 15.15 Matkaoppaat. 10.30 Vietnamin monet maut. 09.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 19.00 Hurjat rakkauskilot (S). 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 20.00 Elokuva: Häpy endkö. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 19.30 Lajinsa viimeinen. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 The Voice of Finland. 10.30 Maalaiselämää. 10.35 Lääkärit. 21.05 A-studio. 20.30 Simpsonit (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.00 112 (7). 12.10 Yle Oddasat. 07.07 Laura (S). 16.00 Salatut elämät (S). 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 11.30– 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 18.30 Puoli seitsemän. 19.20 Päivän sää. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.00 Ilmojen kunkut (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.2. 08.29 Galaxi. 19.00 Miehen puolikkaat (7). 07.10 Tashi (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.46 Jussin matkat (S). 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 17.50 The Voice of Finland. 08.50 Näin Norjassa. 23.30 Villi kortti. 10.30–11.24 Hartain toive: lapsi. 12.14 Oddasat. 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. 20.00 Uusi Päivä (S). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.55 HS-uutiset ja sää. 10.05 Emmerdale (7). 08.10 Angry Birds Toons (S). 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 11.21 Yle Uutiset Häme. 20.00 Menneisyyden metsästäjät. 03.00–04.00 Supernatural (16). 13.15 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 08.10 Angry Birds Toons (S). 16.30 Olipa kerran elämä. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 04.00–05.00 Astral-TV. 18.25 Emmerdale (7). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 22.45 Strike Back (16). 07.45 Sonic Boom (7). 16.50 Leijonan luola USA. 11.00 Nuorisourheilu puntarissa. 23.10 Myytinmurtajat. 08.24 Jenni (7). 12.10 Yle Oddasat. 16.30 Kokkisota. 08.10 Angry Birds Toons (S). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 21.50 Yle Uutiset. 07.55 Sonic Boom (7). 22.00 Diili. 12.50 Alppihiihdon MM: Miesten Super G. 06.55 Tashi (7). 13.30 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 19.30 Salatut elämät (7). 08.20 Angry Birds Stella (S). 15.30–15.53 Pasila 2.5 – The SpinOff (7). 00.00 Leijonan luola USA. 15.30 Perhe pelissä (7). 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S). 21.00 Noin viikon uutiset. 08.50 Eläinsairaala (S). 10.50 Onnenarpa. 04.30– 05.00 Astral-TV. 09.35 Emmerdale (7). 16.00 Salatut elämät (7). 12.03 Yle Uutiset Lappi. Nelonen Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 08.02.2017 klo 02:35 Gasthaus Lohja on saanut uudet kokemattomat mutta innokkaat omistajat. 21.00 Kauhukeittiö. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 BiisiBattle. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 23.15 Southcliffen tragedia (16). 19.25 MTV Sport Uutiset. 01.55 Bull (7). 07.09 Hermanni Hiiri (S). 06.05 Bubble Guppies (S). 20.30 Yle Uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 07.30 Pikku Kakkosen posti. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 15.45 Matkaoppaat. 19.30 BiisiBattle. 21.55 Urheiluruutu. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.05 Bubble Guppies (S). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 MOT : Uhka tekonurmen alla. 06.25 Ylen Aamu-tv. 00.00–00.05 Yle FOLK: Tarinoita Sierra Leonesta. 01.35 Billions (7). MTV3 06.00 Aamusää. 18.20 Tuhansien niksien maa. 23.15 Bull (7). Yle TV1 05.55 Prisma Studio. 03.10–04.10 Arrow (16). Kävi ilmi, että naisiin kohdistuva väkivalta ja moniavioisuus ovat hyväksyttäviä. 08.18 Galaxi. 06.00 Bumba (S). 13.15–14.22 Taape tähtenä (S). 00.10 Pitääkö olla huolissaan?. 07.00 Puput (S). 19.30 Kandit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.30 Ikimuistoinen: Romantiikan Helmiä. 09.20 Neljän tähden talkoot. 01.15 Zoo (12). 13.40 Talvistudio. 15.15 Suomen Tulli. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 20.30 Rillit huurussa (7). 11.30 Vuosi Pohjoiskalotilla. 11.30 Unelmakoti. 06.55 Tashi (7). 14.00 Muodin huipulle. helmikuuta 2017 TV l TIISTAI 7.2. 16.30 Uusi Päivä (S). MTV3 06.00 Aamusää. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.59 Maltti ja Valtti (S). 08.26 Miika (7). 13.40 Yle FOLK dokumentti: Kahvin ehdoilla. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 04.05–05.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). Perinteikäs majatalo on toiminut sammutetuin lyhdyin useamman vuoden ajan ja uusilla omistajilla on kädet täynnä työtä nostaa toimintaa entiseen loistoonsa. TV l KESKIVIIKKO 8.2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.10 Tashi (7). 22.30 Jääkiekon EHT: CZE – SWE. 02.35 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 13.50 Alppihiihdon MM: Naisten alppiyhdistetty. 19.30 Faija hoitaa (S). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 00.14 Strike Back (16). 13.15 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta. 20.58 Keno. 14.00 Uusi Päivä (S). 02.30–03.00 Girls (16). 18.00 Yle Uutiset. 15.15 Yle Oddasat. 19.00 Hauskat kotivideot. 22.00 30 päivän ihmiskoe. 16.20 Leijonan luola USA. Sub 09.30 Salatut elämät (S). 12.00 Talvistudio. 22.00 Elokuva: Operaatio Valkyrie (12). 22.00 Son of Rambow (7). 00.00 NCIS Rikostutkijat (12). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 15.00 Peter Nyman. 09.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 15.45 Suomen Tulli. Miia ja Anssi lähtevät pudottamaan painoaan alun perin Anssin vuoksi. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 19.30 Salatut elämät (S). 03.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 18.00 Alppihiihdon MM: Miesten Super G. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 19.20 Päivän sää. 08.20 Angry Birds Stella (S). 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). 10.05 Emmerdale (7). 20.55 Urheiluruutu. 07.36 Riku ja Rami. 21.05 Perjantai. 23.00 NCIS Rikostutkijat. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 17.00 Myytinmurtajat. 08.50 Näin Norjassa. 17.00 Yle Uutiset. 03.00 Matkaoppaat. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.2. 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). 19.00 Miehen puolikkaat (S). 21.05 A-studio: Talk. 19.00–20.20 Charles Dickensin ihmemaa (12). 12.14 Oddasat. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 20.00 Simpsonit (7). 17.10 Viidakkoperhe (7). 12.30 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus. 14.15 Talvistudio. 06.52 Nelli ja Iiro (S). 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 12.50 Alppihiihdon MM: Naisten Super G. 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. Lääkettä testataan simpansseihin, joiden älykkyys nousee sen sivuvaikutuksena huimasti. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 21.55 Urheiluruutu. 19.30 Salatut elämät (S). 23.35 Yle FOLK: Maastamuuttajat. 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 03.00 Julkkisselviytyjät (7). 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.00 Selviytyjät. 08.50 Eläinsairaala (7). 23.00 112 (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.55 Sonic Boom (7). 21.00 Syke (12). 02.10 Pukumiehet (S). 14.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 16.50 Leijonan luola USA. 22.00 Exiä rannalla UK. 07.34 Timppa (S). 08.18 Angry Birds Stella (S). 06.30 Lazy Town (S). 10.50 Onnenarpa. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 02.10– 03.10 Arrow (16).. 02.00 Haapasalo ja kaverit (S). 02.15–03.15 Arrow (16). Tutkija Will Rodman työskentelee biokemian yrityksessä, joka kehittää lääkettä Alzheimerin tautiin. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.30 Kädettömät kokit. 19.20 Päivän sää. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 07.46 Ystäväni Ronja. 19.30 Salatut elämät (7). Erosta kosintaan. Sub 09.30 Salatut elämät (7). 13.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 06.25 Ylen Aamu-tv. 12.15 Pikaluistelun MM. Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa. 17.55 Emmerdale (7). 22.20 Päivän sää. Sub 09.30 Salatut elämät (7). 08.25 Kung Fu Panda (7). 09.20 Neljän tähden talkoot. 06.25 Huomenta Suomi. 10.50 Alppihiihdon MM: Naisten alppiyhdistetty. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.15–14.21 Taas tyttö kadoksissa (7). 21.00 Erikoisliikemiehet. 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 10.35 Lääkärit. 22.25 MTV Sport Uutiset. 10.50 Onnenarpa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 02.30 Rajavalvojat (S). 23.30 Liiga: Illan parhaat. 09.20 Neljän tähden talkoot. 23.05 MTV Sport: CHL Extra. 22.25 MTV Sport Uutiset. 14.40 Pikaluistelun MM. 23.35 Elokuva: Eagle Eye (12). 15.40 Villi kortti. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). 07.35–08.00 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 06.30 Lazy Town (S). 07.35 Humps (S). 07.57 Totta vai taikaa. 08.25 Kung Fu Panda (7). 22.20 Päivän sää. 14.30–15.17 Syke (12). 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 Kokkisota. 17.15 Pikku Kakkonen. 10.15 Kadonneet pojat (7). 09.20 Neljän tähden talkoot. TV l PERJANTAI 10.2. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Yle Uutiset. 07.55 Sonic Boom (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 15.15 Märät säpikkäät (12). 16.30 Uusi Päivä (S). 17.55 Emmerdale (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. 14.30 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia. 19.25 MTV Sport Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.25 Emmerdale (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Muodin huipulle. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.35 Lääkärit. 09.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Jamie Oliver. 20.58 Keno. 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Muodin huipulle. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.00–19.22 Rachel Khoo. 09.35 Emmerdale (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Leijonan luola USA. 10.05 Emmerdale (7). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 03.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 01.35 Suomen Tulli. 14.30 Talvistudio. 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S). Sub 09.30 Salatut elämät (S). 12.30 Talvistudio. 03.00–04.00 Supernatural (16). 23.40 Yle Uutiset. 16.00 Selviytyjät. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.00 Poliisit – kotihälytys (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.25 Kung Fu Panda (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. 10.00 Tuntematon Norja. 22.55 Miehitetty (12). 16.00 Salatut elämät (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00 Kettu (12). 16.45 Onnenarpa. 19.00 Leijonan luola USA. 17.55 Emmerdale (7). 21.50 Yle Uutiset. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00 Miehen puolikkaat (S). 20.00 Hurjat rakkauskilot (S). 00.10 Rysän päällä. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.30 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.00 Yle Uutiset. 01.00 Gladiaattorit. 11.21 Yle Uutiset Häme. 10.05 Emmerdale (7). 06.05 Bubble Guppies (S). 07.45 Sonic Boom (7). 07.10 Tashi (7). 02.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 19.20 Päivän sää. 09.30 Puoli seitsemän. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 15.30 Ampumahiihdon MM: Sekaviesti. 07.53 Muista laulaa. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Simpsonit (7). 14.15 Matkaoppaat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Gladiaattorit. 18.25 Emmerdale (7). 16.55 Novosti Yle. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.05 Yle News. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.34 Petrin tiikeritarinat (S). 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 06.25 Ylen Aamu-tv. 20 TELEVISIO KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. 10.45 Talvistudio. 15.05 Yle News. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.2. 03.00 Matkaoppaat. 14.00 Muodin huipulle. 17.10 Viidakkoperhe (7). 16.00 Selviytyjät. 15.00 Ihmemies MacGyver (S). 01.00 Gladiaattorit. 18.00 Yle Uutiset. 10.35 Lääkärit. 13.30 MOT. 23.00 Poliisit (S). 10.00– 10.47 Viidakkoperhe (7). 16.00 Selviytyjät. 10.50 Onnenarpa. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.56 Me Peltiset (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.00 Empire (12). 07.21 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Olipa kerran elämä. 13.10–13.35 Kadonneet pojat (7). 00.00 Supernatural (16). 07.24 Babar ja Badun seikkailut (S). 13.30 Koiralle koti. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 06.30 Lazy Town (S). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.58 Martta puhuu (S). 20.00 Julkkisselviytyjät. 23.05 Ulkolinja: Turkki – pelon valtakunta. 17.00 Sekoilevat idiootit (12). 14.30 Suomen kaunein koti. 08.10 Angry Birds Toons (S). 13.15–14.52 Rakkaus alkaa aamuyöstä (12). 14.30 Löytäjät. 15.30 Fresh Off the Boat. 18.00 Yle Uutiset. 22.35 Elokuva: Apinoiden planeetan synty (12). 13.45 Neljän tähden talkoot. 06.55 Tashi (7). 14.15 Matkaoppaat. 01.10 Arrow (12). 11.21 Yle Uutiset Häme. 19.00–19.50 Prisma: Yellowstonen mysteeri. 20.00 Muisti: Loikkari. 02.55–03.55 Arrow (16). 07.51 Milli ja Molli (S). 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Pian ihmiset eivät pysty enää hallitsemaan älyllisesti kehittyneitä eläimiä. 14.00 Koiralle koti. 01.00 Gladiaattorit. 08.37 Nokkelikot (7). 20.55 Urheiluruutu. 19.00 SuomiLOVE. 15.45 Suomen Tulli. 21.00 Valkyrien. 17.00 Myytinmurtajat. 15.05 Yle News. 07.45 Sonic Boom (S). 00.15 NCIS: New Orleans (12). 12.14 Oddasat. 15.20 Talvistudio. 20.00 Simpsonit (7). 08.25 Galaxi. 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.15 Onnenarpa. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 09.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 23.30 Poliisit (S). 14.45 Sirkuselämää. 20.30 Yle Uutiset. 17.00 Myytinmurtajat. 07.44 Sasu (S). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 19.00–19.43 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus. 06.25 Huomenta Suomi. 06.55 Tashi (7). 17.50 The Voice of Finland. 15.55 A-studio. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Yle Uutiset. 01.00 NCIS Rikostutkijat (12). 08.25 Kung Fu Panda (7). 15.15 Yle Oddasat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.53 Samsam (S). 20.00 Prisma Studio. 07.59 Töötti ja Pulteri (S). 20.30 Yle Uutiset. 08.23 Galaxi. 12.40 Talvistudio. 16.45 Onnenarpa. 16.20 Julkkisselviytyjät (7). 14.00 Valtiopäivien avauskeskustelu. 00.30 Liiga: Illan parhaat. 02.35–03.35 Arrow (16). 08.03 Touhukkaat (S). 23.55 Kallista kipua (12). 21.00 Villi kortti. 18.00 Gladiaattorit. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.15 Talvistudio. 22.35 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 22.00 Kioski. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.30 Suomen ihanimmat häät. 18.30 Puoli seitsemän. 15.30 Middle (S). 21.30 Poldark (12). 10.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. 15.30 Ampumahiihdon MM: Naisten pikamatka. 17.10–17.54 Viidakkoperhe (7). 20.58 Keno. 21.25 Kimmo (7). 08.37 Joraavat juurikkaat (S). 20.00 The Voice of Finland. 07.10 Tashi (7). 11.00 Vietnamin monet maut. Yle TV1 05.55 Kaikuja tuonpuoleisesta. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 07.55 Sonic Boom (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.25–00.10 Strike Back (16). 22.00 Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa. 18.30 Salibandyliiga: Oilers – Nokian KrP. 20.00 Simpsonit (7). 13.45 Neljän tähden talkoot. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.2. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 01.44 Strike Back (16). 03.00–04.00 Supernatural (12). 12.00 Hymy Pyllyyn. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Mike Tyson: Tyly totuus. 11.30 Nuorisourheilu puntarissa. 06.00 Bumba (S). 15.15 Yle Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 17.50 Heikki Paasonen Show. Nelonen 06.00 Bumba (S). 00.55 Kokkisota. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. Nelonen 06.00 Bumba (S). 08.50 Näin Norjassa. 01.00 Suomen Tulli. 20.00 Sinulle on postia. 21.55 Urheiluruutu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.25 Emmerdale (7). 07.43 Lauri kilpaauto (S). 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 21.00 Nuori MacGyver. 15.00 Yle Uutiset. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 08.19 Syrhämä (7). 06.52–06.59 Hei Taavi (S). TV l TORSTAI 9.2. 09.50 Kadonneet pojat (7). 21.00 Heikki Paasonen Show. 12.10 Yle Oddasat. 19.25 MTV Sport Uutiset. 07.18 Kotikisat. 16.30 Sinulle on postia. 20.00 Uusi Päivä (S). 00.35 Haapasalo ja kaverit. Nelonen Hurjat rakkauskilot 07.02.2017 klo 20.00. 13.45 Neljän tähden talkoot. 17.30 Putous. 07.22 Nelli ja Noora (S). 20.30 Kioski. 02.00 Limitless (12). 14.15–14.25 Talvistudio. 23.30 Prisma. 00.05–00.35 Puoli seitsemän. 13.45 Huvila & Huussi. 07.09 Tie tähtiin (S). 16.25 Luontohetki. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 06.25 Huomenta Suomi. MTV3 06.00 Aamusää. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.55 A-studio: Talk. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 3 (7). 07.35–08.00 Huomenta Suomi: Omat rahat. 15.00 Talvistudio. 20.00 Simpsonit (7). 19.25 MTV Sport Uutiset. 14.45 Matkaoppaat. 22.20 Päivän sää
09.35–10.00 Paavo Pesusieni (7). 07.50 Sonic Boom (7). ma – pe klo 10 – 16, la klo 9 –15. 19.00 Yle Uutiset. Greg Heffleyn kouluvuosi alkaa kesäloman jälkeen jännittävissä merkeissä, kun hän kiinnostuu naapurustoon muuttaneesta tytöstä. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 07.47 Killi ja Kiki (S). Tanssii Tähtien Kanssa juhlakausi starttaa! Uudet tähtioppilaat treenaavat askelmerkkejään ensimmäisen suoran lähetyksen aloitusnumeron videokuvauksissa. 21.25 Keno. 18.15–18.39 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 07.55 Kung Fu Panda (7). 10.05 Emmerdale (7). 22.30 Valkyrien (12). 15.00 Gladiaattorit. 11.10 Talvistudio. 09.35 Emmerdale (7). 03.15 Rajavalvojat (S). 11.00 Salatut elämät (S). 16.30 Talvistudio. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (7). 12.15 Talvistudio. 20.30 Simpsonit (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.10 112 (7). 11.30 Salatut elämät (7). 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 09.05 Inhimillinen tekijä. 09.00 Yle Uutiset. Juminkeko, Kontionkatu 25. 07.54 Viiru ja Pesonen (S). 07.47 Pikku perunat (S). 15.15 Yle Oddasat. ArkisTo / AnTero komulAinen reissä Urho Kähkösen ohjaamana. 18.5. klo 18. – 28.2. 22.30 Märät säpikkäät (12). (7). Kuvassa Ansku ja Kasmir. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 13.30 Last Man on Earth (S). 22.05–23.59 Lainahöyhenissä (S). 15.58 Uusi Päivä (S). 14.15 Matkaoppaat. 18.00 Yle Uutiset. 10.30 Jaksa paremmin. MTV3 08.05 Ella Elefantti (S). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 12.08 Yle Uutiset Lappi. Suomalainen hakkeri Lauri Love perheineen käy oikeustaistelua luovutuksesta USA:han, jossa häntä uhkaa elinkautinen. 08.32 Onneli ja Anneli. 22.00 Kymmenen Uutiset. klo 18. Aki Kaurismäen uusin, humaani draama suomalaisen kauppamatkustajan (Sakari Kuosmanen) ja syyrialaispakolaisen (Sherwan Haji) kohtaloista. 21.55 Urheiluruutu. 08.25 Lego Ninjago (7). Taidenäyttely Talvista Valoa. 11.30 Suomen Tulli. 18.25 HS-uutiset ja sää. 09.34 Neljä ja puoli kaverusta (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 20.00 Myytinmurtajat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.55 Ravintola X. 19.10 MTV Sport Uutiset. 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten takaa-ajo. 16.00 Selviytyjät. 08.18 Angry Birds Stella (S). 07.45 Kung Fu Panda (7). Tiistaina 7. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.36 Samu ja Salla (S). 08.10 Angry Birds Toons (S). 18.25 Emmerdale (7). 20.55 Urheiluruutu. 22.35 Elokuva: Wallander: Pappi (12). 11.30 Miehen puolikkaat (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.30 Akuutti. 19.25 MTV Sport Uutiset. 15.15 Akuutti. 09.00 Viidakon veijarit (S). TV l SUNNUNTAI 12.2. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 12.00 Miehen puolikkaat (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.30 Uusi Päivä (S). 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Vaimot vaihtoon USA. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 06.25 My Little Pony (S). 00.50 American Horror Story: Hotel (16). 20.00 MOT. 17.00 Exiä rannalla UK. 20.30 Yle Uutiset. ma – ke, pe klo 10 – 19, to klo 10 – 16, la klo 10 – 15. 12.30 Salatut elämät (7). 01.55 Limitless (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. 13.00 Tyhjätaskut (S). 11.00 Tuhansien niksien maa. Sub 11.00 Rillit huurussa (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.10 Tashi (7). 17.00 Yle Uutiset. 19.00–19.23 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). ma – ;pe klo 12 – 18. 19.30 Putous. 04.35–05.00 Astral-TV. 18.00 Gladiaattorit. 17.10 Inhimillinen tekijä. 08.09 Niksi-Nella (S). 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 12.00 Kokkisota. 21.49 Game of Thrones (16). 04.00–05.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 06.50 Pikku Kakkonen. 10.05 Ykkösaamu. 16.05 Arto Nyberg. 11.00 Yle Uutiset. 23.30 Isänmaan puolesta (12). 14.05 Prisma: Yellowstonen mysteeri. 08.08 Dinojuna (S). 15.30 Ampumahiihdon MM: Miesten pikamatka. 10.35 Lääkärit. 22.05 Girls (16). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 4.1. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.50 American Horror Story: Hotel (16). 19.10 Uutisextra. 22.20 Päivän sää. 10.45 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 12.50 Jääkiekon EHT: FIN – CZE. 10.40 Syke (12). 15.00 Gladiaattorit. 16:00, 12.02. 18.55 HS-uutiset ja sää. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 11.00 Pilanpäiten. 07.35 Sonic Boom (7). Kuhmolainen Kalevala. 21.00 #Subleffa: Mafiaveljet (16). 12.00 Simpsonit (7). 21.50 Yle Uutiset. 00.25 Rikospaikka. 13.00 Suomen kaunein koti. 12.30 Hymy Pyllyyn. 15.25 Heikki Paasonen Show. Nelonen 06.00 Tashi (7). 13.35 Historia: Egyptin pyhät eläimet. 21.00– 21.45 Eliittisotilaiden salaisuudet. 08.19 Late Lammas (S). 06.53 Hyrräpäät (S). 10.00–10.45 Viidakkoperhe (7). MTV3 06.00 Aamusää. 09.22 Karvinen (7). 21.30 Elokuva: RED (12). 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 00.30 Ensimmäisen asteen murha (16). HD. 11.45 Perjantai. 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12). 10.45 Näin Norjassa. 12.30 Suomen Tulli. 21.30 Elokuva: The Girl with the Dragon Tattoo (16). 19.00 The Voice of Finland. 12.30 Pikaluistelun MM. 12.35– 13.58 Dokumenttiprojekti: Kuun metsän Kaisa (7). 12.00 Tosi tarina: Haapalan pojat, USA. 16.45 Onnenarpa. 15.10 Pisara. 14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 01.00 Suomen Tulli. 13.30 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 08.15 Angry Birds Toons (S). 20.00 Uusi Päivä (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 01.50 Arrow (16). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 15.00 Pomo piilossa. 20.58 Keno. 17.10–17.54 Viidakkoperhe (7). 08.35 Lego Ninjago (7). 11.15 Muisti: Loikkari. 08.50 Holby Cityn sairaala (12). 14.00 Jääkiekon EHT: RUS – CZE. 14.00 Olipa kerran elämä. 16.00 Pomo piilossa. 17.00 Sub.doc: Maailman taitavimmat kissat. 10.40 Talvistudio. 20.30 Yle Uutiset. 19.30–19.53 Märät säpikkäät (12). 03.35 Hottikset 2.0 (S). 08.20 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 19.20 Päivän sää. 13.25 Suomen Tulli. 14.00 Gladiaattorit. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. (S). 18:00, 13.02. 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Yle TV2 04.00 Uutisikkkuna. 01.10 Gladiaattorit. 18:00. 13.50 Alppihiihdon MM: Miesten alppiyhdistetty. 00.35 Suomen kaunein koti. 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. 21.05 Muistin vanki (12). 06.10 Tashi (7). 10.30 Matkaoppaat. 07.51 Franklin ja ystävät (S). 15.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Ylen aamu-tv. 09.35 Lassie (7). 15.00 Yle Uutiset. MTV3 11.02.2017 klo 13.00 / Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee (7). 11.26 Yle Uutiset Häme. 010 665 9017. 09.00 Matkaoppaat. 14.25 Leijonan luola USA. 08.23 Angry Birds Stella (S). 12.40 Talvistudio. 19.00 Leijonan luola USA. 18.01 Taikuuden tuolla puolen. 20.15 Mittatilaustyönä. 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 13.05 Menneisyyden metsästäjät. 20.30–20.52 Kimmo (7). 09.30 Matkaoppaat. 08.20 Angry Birds Toons (S). 10.00 Liiga. 09.00 Viidakon veijarit (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 08.20 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 00.00 Leijonan luola USA. 22.35–22.40 Yle Uutiset. 21.00 A-studio. NäyTTElyT KUHMO Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. 16.50 Novosti Yle. 01.30 Pahan jäljillä (16). Nelonen 05.00 Astral-TV. 21.30 Dokumenttiprojekti: Citizen Love. 21.30 Solsidan (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.45 Poliisit – kotihälytys (7). 07.59 Satuja Soitosta. 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S). 02.15 Poliisit (S). 23.45 Musta Barbaari. 18.00 Alppihiihdon MM: Miesten alppiyhdistetty. 18.10 Urheiluruutu. Kuhmon Kuvataideyhdistyksen Talvista valoa -näyttely. 16:00, 11.02. 09.01 Galaxi Play. 21.50 Yle Uutiset. 10.00 Lentävät koirat. TapahTumaT KUHMO Lainan Päivän tapahtumat, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 8.2. 11.00 Huvila & Huussi. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 15.15 Haapasalo ja kaverit (S). 15.15 Talvistudio. 09.00 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 13.15 Suomalainen nostalgia: Nuori luotsi (7). TV l MAANANTAI 13.2. 15.00 Erilaiset perheet. Grape productions / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Muisti: Loikkari. 07.00 Tashi (7). 22.37 Game of Thrones (16). 18.30 Avara luonto: Saalistajat. 23.33 Game of Thrones (16). 21.00 Game of Thrones (16). 19.00 Kauhukeittiö. Osat töistä tehty taidepiiMenot Talvista valoa -näyttelyyn voi tutustua kirjastossa. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Kaikki vastaan 1. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.10 Pilanpäiten. 07.45 Sonic Boom (7). 17.55 The Voice of Finland. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 16.50 Jääkiekon EHT: SWE – FIN. 09.10 Daltonit (7). – 10.3. 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Vapaa pääsy. 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.50 Eläinpotilaiden pelastaja. 12.19 Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Tanssii Tähtien Kanssa. (Diary of a Wimpy Kid: Rodrick Rules, USA 2012) Amerikkalaisen teinikirjasarjan toiseen osaan perustuva koko perheen elokuva. 02.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.2. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi.. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Piilokamera. 07.48 Kasper ja Liisa (S). 18.45 Arto Nyberg. 19.20 MTV Sport Extra. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.00 Galaxi. Elokuva LEGO BATMAN ELOKUVA -K7/41h 45min, 10.02. 16.01 Diili. 19.00 Posse. 23.25 Incorporated – pimeyden verkko. Mukana humussa on uudistunut tuomaristo ja juontajakolmikko. 12.30 Simpsonit (7). 19.30 Salatut elämät (7). 06.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.22 Råtta Booris (S). 12.20 Hiihdon Ski Classics. 01.45 Poliisit (S). 22.15 Viikon sää. 06.10 K3 (S). 12.50 Alppihiihdon MM: Naisten syöksylasku. 16.30 Yökylässä Maria Veitola. 11.05 Kihniö. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 14.30 Ikimuistoinen: Georg Malmsten. 02.55–03.25 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 02.10–03.10 60 Days In. 22.00 Elokuva: Kate Reddy – täydellä teholla yötä päivää (S). 00.55 Scorpion (12). 06.05 Bubble Guppies (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.20 Nigellan helpot herkut. 12.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 13.00 Valmennuskoulu. Milloin aktivismi on rikollisuutta. 21.25 Keno. 17.25 Putous. 14.00 Gladiaattorit. 21.00 Haapasalo ja kaverit (S). Sub 09.30 Salatut elämät (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 22.20 MTV Sport Uutiset. 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). 19.20 MTV Sport Uutiset. 21.00 1001 Rikua. klo 10, 8.2. 08.00 Sonic Boom (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 11.2. 07.10 Sonic Boom (7). 08.46 Petteri Kaniini (S). 01.35–04.00 Uutisikkkuna. 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 21.15 SuomiLOVE. 20.15 Noin viikon uutiset. 22.45–00.10 Phil Spector, syytön vai syyllinen. 09.21 Tipu Touhukas (S). 17.05 Yleisurheilun hallimaaottelu. 16:00, 14.02. 07.05 Mitä ihmettä. 08.47 Fluugalaiset (S). 19.20–20.24 Grantchester (12). 20.30 1001 Rikua. 06.45 My Little Pony (7). 17.50 Julkkisselviytyjät (7). 22.40 Ykkösaamu. 20.40 Kimmo (7). 23.50 Elokuva: Valtion vihollinen (12). 02.45 Rajavalvojat (S). 13.15 Noin viikon uutiset. 00.10 Empire (12). 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 20.30 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 09.10 Daltonit (7). MTV3 08.05 Ella Elefantti (S). 13.30 Simpsonit (12). 12.15 Yle Oddasat. 19.30 Jääkiekon EHT: SWE – RUS. 10.30 Salatut elämät (7). 15.45 Seniori työssä. 19.00 Historia: Nasser, modernin Egyptin isä. 11.00 Pisara. 07.30 Sonic Boom (7). 10.50 Onnenarpa. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 00.00–00.45 Bates Motel (16). 19.10 Matkapassi: Japani 2. 16.00 Downton Abbey (12). 21.00 #Subleffa: Kolme kuningasta (16). 20.00 Suomen kaunein koti. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Tiedustelut, p. 02.35 Stand Up! (S). 01.35 Mustamaalattu (12). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 23.20–00.10 Newsroom (12). 00.25 Vampyyrien sukua (16). helmikuuta 2017 – KUHMOLAINEN 21 TV l LAUANTAI 11.2. 13.45 Neljän tähden talkoot. 11.20 Ampumahiihdon MM: Naisten takaa-ajo. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 Nuori MacGyver (12). SOTKAMO K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. 20.45 Urheiluruutu. 06.30 Lazy Town (S). 15.05 Yle News. 11.35 Pikaluistelun MM. 18:00. 15.05 Yle News. 17.00 Yle Uutiset. 16.20 Julkkisselviytyjät (7). 18:00, 12.02. 10.00–10.54 Paluu koillisväylälle (S). 11.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.05–08.53 Dokumentti: Perintönä köyhyys. 10.40 Talvistudio. 13.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 18.10 Urheiluruutu. 08.50 HS Lasten uutiset. 15.10–16.41 Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus (12). 18:00, 11.02. Sub 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 21.55 Urheiluruutu. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.00 Matkaoppaat. 09.26 Tenavat (7). 15.20 Talvistudio. 1.2. 20.00–20.47 Syke (12). 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 20.30 BiisiBattle. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Myytinmurtajat. 06.00 K3 (S). 15.30 Mutsi (S). 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 17.20 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.00 Salatut elämät (7). 22.15 Vera Stanhope tutkii (12). 08.35 Oktonautit (S). 07.10 Ryhmä Hau (S). 08.30 Kung Fu Panda (7). 12.00 Salatut elämät (S). Esillä 24 työtä. 22.25 MTV Sport Uutiset. 09.00 Hauskat kotivideot. 07.35–08.00 Huomenta Suomi: Talouden viikko. 08.15 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 08.03 Sanni Sateenkaari (S). 08.18 Galaxi. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 12.2. 02.50–03.50 Arrow (16). 21.00 Ota rahat ja juokse. 08.26 Lohikäärmeratsastajat (7). ElokuvaT KUHMO Toivon tuolla puolen -K12/91h 38min, 7.2. 22.10 Päivän sää. 09.30 Menneisyyden metsästäjät. 02.35– 03.35 Arrow (16). 22.35 Rizzoli & Isles (12). 02.30–03.30 Pomo piilossa. 13.40 Talvistudio. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.15 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. Yle TV1 13.02.2017 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Citizen Love. Kuvassa Lauri Love. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.kuhmolainen.fi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.01 Unelmien koulukuva. SHADES DARKER -K16/131h 58min,10.02. 15.30 Talvistudio. 09.00 Galaxi. 00.30 Game of Thrones (16). 11.30 Talvistudio. 12.15 Talvistudio. 10.50 Alppihiihdon MM: Miesten alppiyhdistetty. 19.00 Miehen puolikkaat (S). 16.26–16.54 Uusi Päivä (S). 10.00–10.30 Uusi Päivä (S). 15.45 Huvila & Huussi. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.50 Novosti Yle. 15.05 Yle News. 09.55 Yle Uutiset. 22.55–00.20 Mike Tyson: Tyly totuus. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 21.00 #Subleffa: Niilin jalokivi (12). 12.40 Kotkan poikii ilman siipii (S). 15.00 Yle Uutiset. 23.45–01.15 Hercule Poirot: Kurpitsajuhla (12). 16.50 Hurjat rakkauskilot (S). 13.00 Elokuva: Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee (7). 03.00 Matkaoppaat. 01.25 Posse. Nelonen 06.00 Bumba (S). 20.00 Simpsonit (7). 16.25 Kaikki vastaan 1. 07.20 Sonic Boom (7). 17.55 Emmerdale (7). 09.50 Matkapassi: Japani 2. 03.30 Matkaoppaat. Voittaako rakkaus, oikeus vai byrokratia. 18.00 Yle Uutiset. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. 02.55–03.55 Arrow (16). 14.30 Katovuosia ja voivuoria. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. – 31.5. 14.10 Hurjat rakkauskilot (S). 21.50 Southcliffen tragedia (16). 08.28 Angry Birds Stella (S). 13.00 Simpsonit (7). MTV3 12.02.2017 klo 19.30 / Tanssii Tähtien Kanssa..Kausi 10, 1/11. 10.00 Luontoretkellä: Karhua katsomassa
– Ihan hyvää hiihtoa se oli, mutta välineet pitäisi pystyä pitämään ehjinä. SM-kilpailut järjestetään maalishuhtikuun vaihteessa. – Vedin suomeksi sanottuna naamalleni. Naisten sprintissä nähtiin ykkössijalla kainuulaisväriä, kun Kainuun Hiihtoseuraa edustanut Anne Kyllönen otti sprinttihiihdon SM-kultaa. Juho Mikkosella tähtäin kevään SM-kisoissa. Miesten sprinttivoittoon hiihti Jämin Jänteen Ristomatti Hakola. Tämän jälkeen vierasjoukkue kontrolloi peliä sekä kiekollisena että kiekottomana jättäen kotijoukkueen vaaralliset tilanteet olemattomiin. Maalissa iiro Kinnunen 33 torjuntaa. Tähän loukkaantumiseen näytti päättyneen myös kotijoukkueen lupaavasti alkanut pelillinen loppukiri. Matkan voitti Vuokatti Ski Team Kainuun Sami Jauhojärvi. Ottelun lopputuloksen 2-5 vierasjoukkueen Tomi Reijonen viimeisteli ajassa 42.41. Toisen erän alku oli pelillisesti kotijoukkueelta sekavaa. – Sitä kohti pitää treenata, Mikkonen sanoo. Tällä kertaa maalinteossa onnistui Antti Komulainen. Ensimmäinen erä alkoikin Niittulan ja Kiva HT:n kannalta erinomaisesti. Välineitä ei särkynyt, mutta ei siitä sen kaatumisen jälkeen tullut enää mitään. Seuraavan kerran Kiva HT tavoittelee kolmea pistettä 12.2., jolloin kuhmolaisilla on mahdollisuus revanssiin. . Ottelun kolmas erä oli enemmän tai vähemmän pelailua. Runkosarjassa otteluita Kivalla on jäljellä 3. Vierasjoukkue käytti tämän hyödykseen, iskien heti erän alkuun kaksi osumaa. Hiihtelijät: 1) Markku Heikkinen 1066 2) risto Piirainen 1040 3) Martti Juntunen 1038 4) Kari Grunström 1036 5) Timo aidanpää 1022 6) Pauli Kähkönen 920 7) Tapio lipsonen 872. Jouduin minuutin keräilemään itseäni. Playoffeihin selviää lohkon kuusi parasta joukkuetta. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Tästä ei kotijoukkue enää toipunut. Edellisenä päivänä perjantaina Mikkonen oli ollut seitsemäs sprintissä. Kiva HT ehti olla johdossa erän puoliväliin saakka, kunnes polvijärveläiset tasoittivat ottelun Joni Tuonosen ylivoimamaalilla. 5.2 KK-81 KuKi HT 2-13 Pisteet: Konsta Piirainen 4+4, eetu Pulkkinen 5+2, aapo Pikkarainen 2+2, eetu Saarinen 1+2, Tuomas Kyllönen 0+2, Tuomas immonen 0+2, Juuso Pappila 1+0, Herkko Pääkkönen, Miikka Tervo, Valtteri Määttä ja Heikki Pulkkinen 0+1. Kontiolahdella Mikkonen aikoo osallistua perinteiseen 30 kilometrin maastohiihtoon. Maalissa iiro Kinnunen 29 torjuntaa. Aikalisän jälkeen kotijoukkue pääsi jälleen peliin mukaan tekemällä kavennusosuman ajassa 27.02. Kiva HT säilyi häviöstä huolimatta sarjataulukossa sijalla 5. helmikuuta 2017 Tuloksia Mikko Piirainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon Kiva HT hävisi lauantaina pelatun helmikuun avausottelunsa Polvijärven Urheilijoille. Heti loukkaantumisen jälkeen Polvijärven Urheilijat siirtyivät 2-4 johtoon. Hirvenhiihdon Kuhmo cupin 3 osakilpailun tulokset: M: 1) Timo Piirainen 1114 2) Jouni niskanen 989 3) ossi Kilpeläinen 972. Toisen maalin syntyessä ajassa 22.35, käytti kotijoukkue Kiva HT aikalisänsä. Pelikellon näyttäessä aikaa 4.30 Niittula näytti nuoremmilleen esimerkkiä, karkaamalla alivoiman päätteeksi läpiajoon ja lyömällä digitaaliin kotijoukkueen avausmaalin. Tuolloin samat joukkueet kohtaavat toisensa Polvijärvellä. Kotijoukkue pelasi ensimmäisen erän ryhdikkäästi, luoden riittävän määrän hyviä maalipaikkoja. Ottelu tarjosi katsojilleen runsaasti laukauksia, torjuntoja sekä tuttuun ”kolmosdivarityyliin” dramatiikkaa. Rangaistukset: Kiva HT 6min, PoU 4min KuKi HT:n D1-joukkueen ottelutuloksia 4.2 KuKi HT Sukika 8-6 Pisteet: eetu Pulkkinen 4+2, Konsta Piirainen 2+3, eetu Saarinen 1+2, Miikka Tervo 1+0, Heikki Pulkkinen ja Tuomas immonen 0+1. Polvijärvi otti pisteet Kuhmosta Kiva HT:n miehet järjestävät säpäkkää toimintaa Polvijärven Urheijoiden maalilla. Kiva HT:n pistemiehet: Teemu Malinen 0+2, Heikki Niittula 1+0, Antti Komulainen 1+0, , Sergey Barbashin 0+1, Jari Komulainen 0+1. . Joukkueen kapteenin loukkaantuminen, sekä pelin organisoimattomuus aiheuttanevat harmaita hiuksia valmennusjohdolle loppukevään pistejahdissa. Jarno HilTunen FakTa Ottelun tilastot . Tähtäin on nyt kevään SM-kilpailuissa. . Paluun tehneen Niittulan peliesitykset olivat kotijoukkueen harvoja ilonaiheita lauantai-illan jääkiekkoväännössä. Ottelussa nähtiin myös odotettu comeback, sillä ikinuori 53-vuotias Heikki Niittula pelasi ensimmäisen ottelunsa Kiva HT:n paidassa kuluvalla kaudella. SM-hiihtojen miesten sprintissä perjantaina Mikkonen oli seitsemäs ja lauantaina miesten 15 kilometrillä hän joutui keskeyttämään, sillä hän kaatui laskussa. Välierässä oli Mikkoselta katkennut sauva, josta aiheutui harmia. Polvijärven Urheilijat saivat mukaansa ansaitsemansa, tärkeät kolme pistettä, nousten sarjataulukossa kärkeen. M70: 1) raimo Partanen 1108 2) Kalervo Väisänen 1072 3) eero lohtaja 1030 4) Matti P Korhonen 928 5) Voitto Haverinen 843 . M: 60) 1 Kauko Heikkinen 1134 2) Matti o Korhonen 1079 3) rainer Horsma 1077 4) osmo nevalainen 1076 5) Toivo Haverinen 1076 6) Jari Gröndahl 1050 7) Mauri nevalainen 1044 8) reijo Schroderus 1042 9) Jorma Heikkinen 1039 10) Pekka Timonen 998 11) Tapani Piirainen 908. Kun ei saanut omaa, mieleisen mittaista sauvaa, niin tulos oli sen mukainen siinä välierässä. Vaikka maalivahtien torjunnat (Kiva HT 17, PoU 6) ensimmäisen erän jälkeen näyttäisivätkin vierasjoukkueen hallinneen ottelua, tilastot eivät kerro tässä tapauksessa koko totuutta. Toisen erän puolessa välissä kotiyleisö joutui kokemaan kauhun hetkiä, sillä joukkueen kapteeni Jussi Heikkinen talutettiin jalkavaivaisena pois jäältä. Palkittu pelaaja Konsta Piirainen. . – Siinä joutui parikin kertaa sauvan vaihtamaan. Maalivahtien torjunnat: Kiva HT: Mikko Gröhn 44, PoU: Riku Kummunmäki 35 . Syötöt tähän maaliin tarjoilivat Teemu Malinen sekä Sergei Barbashin. M80 1) Veikko Hakkarainen 938. Jokainen piste tulee olemaan tärkeä III-divisioonan SavoKarjala-lohkon tasaisessa keskikastissa. Keuruulla viikonloppuna järjestetyissä SM-hiihdoissa Juho Mikkosta vaivasi epäonni. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmo-Skin hiihtäjä Juho Mikkonen ei ole menossa Lahdessa helmimaaliskuun vaihteessa järjestettäviin MM-kisoihin. Jotenkin ei perjantain jälkeen ollut enää kauheata fiilistä sen kaatumisen jälkeen jatkaa. Kiva HT hävisi Polvijärven Urheilijoille numeroin 2-5 jääkiekkoottelussa Kuhmon jäähallissa lauantaina
Syyt Lentiiran ravien järjestämisestä luopumiseen löytyvät haasteellisista jääja lumiolosuhteista. klo 17 alk. Korpilinnassa. Hajakokoja kesäja talvirenkaita tosi edullisesti! Varastossa olevat talVirenkaat poistohinnoin. klo 9.15-12. www.kuhmolainen.fi Osoite: .................................. alv 24 %). kierrätyksen ja asennuksen. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Tulos kuitenkin jää vähäiseksi. Täyslihasäilyke 5 prk 20 €. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset PÖRSSI OMakOtitalO tai rivitalO Kuhmosta. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kuivaa kOivupilkettä 50 cm, hinta 40 €/heittokuutio. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. sähköpostit ....... Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 .......................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen vapaalla Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. – Talkootyötä jouduttaisiin tekemään paljon. PÄIVYRI Tänään on tiistai 7. Pekka Heikkisen leiPäauto uunituoreiden leipien ja leivonnaisten kanssa P. maaliskuuta. Jääraveihin on ollut viime vuosina vaikeaa saada riittävää määrää hevosia. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ..................... Pienissä lähdöissä ei synny kunnon kilpailua. Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa JOKA TIISTAI. MENOT -PALSTA kertoo. Kuhmon taajamaan ja lähialueelle ilmainen kuljetus. Halutaan vuokrata Myydään Kuhmolainen Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. (Kesärenkaat saapuu) Sis. 17,50 € . Dwight L. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ (Hinnat sis. Etuselkä, kylki 5,50 kg. Paikallisravit Kuhmon Hevosystäväinseura kuitenkin järjestää. 5,90 € , 4-5 riv. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ..................... huhtikuuta eli lankalauantai ja paikka Kajaanin ravirata Kuluntalahdessa. Suomussalmen ravipäivä on 18. 43,60€ Vuosikerta ............... 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. joka 2. Yksityisille: 1-3 riv. (Hintoihin lisätään alv 24%) • p. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... 27 € . 4906 kpl Kustantaja: ........................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa! www.kuhmolainen.fi Mitä tapahtuu. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kuhmon Hevosystäväinseura ei järjestä tänä vuonna perinteisiä jääraveja Lentiirassa. 18 € , 4-5 riv. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. sarjakuvat SUPERMUKULA B. 050 441 4656. 044 363 6446 Kuhmon torilla ke 8.2. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kuhmon torilla klo 8 – 11. P. 010 665 9012, asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Tilattu lehti luetaan!. Ruokailu. Moody PS. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja Liiton jäsenmaksukysely. Toimita menovinkkisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi (mainitse viestin otsikossa Menot-palsta). – Kuuluisaa Topin Sisua ei käynnistetä, eikä muutenkaan toimeen ryhdytä, Kuhmon Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Jaakko Kyllönen kertoi. 050 309 2699/Pertti Ohtonen. Kuhmo LT 2015 ................................ Myös huolloista. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSET Neste Kuhmo puh. 020 718 9850 Kainuuntie 129, www.nestekuhmo.fi Tervetuloa rengaskaupoille Kuhmon Vianorille Esim. perjantai LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................ MYYNTIAUTO pe 10.2. helmikuuta 2017 Aurinko nousee kello 08.23 ja laskee kello 16.10 Nimipäiviään viettävät: Ti: Riku, Rikhard Ke: Laina To: Raija, Raisa Pe: Elina, Eila, Ellen La: Iisa, Isabella Su: Elma Ma: Sulo Ti: Tino, Voitto, Valentin Luonne on sitä mitä olet pimeässä. Ajankohta on 15. 8,20 € , 6-7 riv. 182,40€ (hinnat sis. Kuhmon Reserviläiset ry Kevätkokous to 16.2. 65,40€ 4 kk maksuvälillä ....... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Lapa 5,90 kg. 175/70x13 175/65x14 195/65 x15 sarja 239,sarja 259,sarja 299,Plussaa ostoksista ad-erämaksulla maksuaikaa jopa 1 vuosi. PS. Lentiirassa ei ajeta jääraveja p. tiistai, perjantai Levikkialue: .......................... arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... 12,20 € , 8 riv. Tervetuloa! Kuhmon Kalevalaiset Naiset ry Vuosikokous kaupunginkirjastolla torstaina 16.2.2017 klo 16. Myös Suomussalmella, Kuivassalmen harjoitusraviradalla järjestetään paikallisravit. alv 24%) Yrityksille: 2-3 riv. Jauheliha 6,90 kg. Laakamäen kotiLiha Kari p. 117,60€ 6 kk maksuvälillä ....... 044 294 4212. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ P
Yhdessä ihmiskaupan torjuntaan Kuhmolaiset Yhteisvastuu 2017-keräyksen vapaaehtoisia infossa, jossa esiteltiin keräyskohteet. alv. 24 KUHMOLAINEN – Tiistaina 7. Kuhmossa keräyspäällikkönä toimiva diakoni Anne Malinen Kuhmon seurakunnasta piti kerääjille selkeän esitelmän siitä, mitä ihmiskauppa tarkoittaa. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Mistä ystävä ilahtuisi. Esim. Vuosi sitten Kuhmossa saatiin Yhteisvastuukeräyksessä kokoon noin 14 000 euroa ja samaa tasoa pidetään mahdollisena nytkin. Mukavasta kahvihetkestä, kortista, lämpimistä villasukista tai muista mukavista asioista... Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Yhteisvastuukeräys 2017 alkoi sunnuntaina. alv. Verrattain selkeää, kevyttä pakkaslunta voi sadella. Keräysvaroin muun muassa kehitetään tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä, vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja, tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen sekä mahdollisuus tulkin käyttöön. Kajaani Kuhmo Sotkamo +1°C 3 +1°C 3 +1°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?4 ?5 ?11 ?15 ?6 ?8 ?10 ?13 ?10 ?10 ?12 ?8 ?4 ?6 ?10 ?17 ?8 ?14 ?10 ?16 ?8 ?11 ?11 ?10 ?7 ?4 ?9 ?12 ?5 ?11 ?5 ?10 ?9 ?5 ?7 ?6 ?13 ?12 ?16 ?16 ?13 ?11 ?10 ?11 9 4 6 4. Yrittäjä! Julkaisemme Kuhmolaisessa ystävänpäiväilmoitukset PUOLEEN HINTAAN tai KAKSI YHDEN HINNALLA pe 10.2. 24%) Eine Kotamaa p. Suomessa autetaan yhteisvastuuvaroilla ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Monika-Naiset liitto ry:n, Pakolaisneuvonta ry:n, Pro-tukipiste ry:n ja Rikosuhripäivystyksen kanssa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti keräyksen avauspuheen viime sunnuntaina. Kuhmossa taajamassa lähtee liikkeelle noin 10 kerääjää ja perukan kylillä yksittäisiä kerääjiä, mutta kaikille kyliille kerääjiä ei enää Kuhmossa saada. Sukat neulotaan erilaisissa sinivalkoisissa väreissä. ja ti 14.2. Kuhmolaisille yhteisvastuun vapaaehtoisille kerääjille järjestettiin info ja siinä oli paikalla 20 vapaaehtoista viime perjantaina. 24%) 1 x 65 63 € (sis. Kuhmossa vauvasukkien paikalliskeskus lankatietoineen on Villa vetreä Kainuuntie 103. helmikuuta 2017 Ystävänpäivä 14.2. 24%) 2 x 65 99 € (sis. Lisäksi keräyslippaita on eri yrityksissä noin 10 eri kohteessa Kuhmossa. Pakkasta iltapäivällä 10...15 astetta. Keräyskampanja tiedottaa, että ihmiskauppaa ja siihen rinnastettavaa hyväksikäyttöä pidetään yhtenä tämän hetken suurimmista ihmisoikeushaasteista. alv. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vauvasukkatarve kainuussa tänä vuonna syntyville, hieman yli 700 sukkaparia, täyttyy helmikuussa ihan näinä päivinä, mutta sukkia neulotaan lisää. 1 x 42 44 € (sis. Se voi olla työperäistä valtavan pitkine työaikoineen, seksuaalista hyväksikäyttöä, pakottamista rikolliseen toimintaan, elinkauppaa tai ihmisarvoa alentaviin olosuhteisiin pakottamista. Talkoissa hääri 7 naista. Kuhmon maaja kotitalousnaiset kokoontuivat vauvasukkatalkoisiin kirjastolla viime sunnuntaina. Valmiit todella pienet sukat sidotaan toisiinsa ja mukaan laitetaan materiaalitiedot ja pesuohjeet. Ihmisten liikkuvuuden lisääntymisen myötä myös ihmiskaupan riskit ovat kasvaneet ja avuntarve suuri. AnTero KomulAinen Kainuussa on jo neulottu yli 600 vauvasukkaparia. Satoja vauvasukkia Kainuuseen Vauvasukkien värit ovat sinisiä ja Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Olga Kukkonen ?14 ?14 ?13 ?14 3 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?11°C 2 ?11°C 1 ?11°C 2 ?8°C 3 Heikkoa tai kohtalaista lännenpuoleista tuulta. Suomessa keräysvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja. 24%) 2 x 42 79 € (sis. Ihmiskauppaa on vaikea havaita, mutta se on läsnä kaikkialla. Jordaniassa avustustyön painopisteenä on työllistymistä tukeva koulutus, harrastusmahdollisuudet ja psykososiaalinen tuki noin 12?30-vuotiaille leireillä ja paikallisissa yhteisöissä asuville Syyrian pakolaisille. Jordaniassa tuetaan yhteisvastuuvaroin Syyriasta sotaa paenneiden nuorten koulutusta ja toimeentuloa, mikä ennaltaehkäisee altistumista ihmiskaupalle ja muulle hyväksikäytölle. alv. Kainuun maaja kotitalousnaiset ja monet muutkin neulojat aikovat tehdä neulontatalkoita koko vuoden. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Ystävyys on yhdessä kuljettua matkaa jota ei yksin voi, eikä haluakaan jatkaa