Kuvassa uittomiehiä siirtelemässä puita kaplastuksilta pitäen Kuhmossa vuonna 1923-1924. >> 8-9 Ei vain pelkkää elinkeinoa 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 2 3 2 Giulia Kosmopoliitti: Italialaiselle Giulia Santellille Suomi on toinen kotimaa. Erityisesti luontokohteet ovat olleet suosittuja. Taidot siirtyivät vanhoilta nuorille. Mauno Kilponen oli nuorena miehenä uittomiehen hommissa. >> 4-5 Matkalla kotimaassa Uittomiesten porukoissa näki ja kuuli jos jonkinlaista. >> 2 Kontio Kontion koulun “uudelle puolelle” haetaan purkulupaa. >> 5 Kotimaan matkailu on tämän kesän hitti. >> 6-7. Kaikki alkoi lukioaikana metallimusiikista. Sitä ennen se oli merkittävä kappale paikallista elämänmuotoa. Kainuun kouluverkkoa odottaa karsiminen, mutta kuinka kova, sen näyttää vasta aika. >> 5 Kouluverkko tarkastelussa Tukinuitto päättyi Kuhmossa kesällä 1972. ELOKUUTA 2020 NRO 63 Pääkirjoitus Koulun aloittava ottaa ensimmäisiä askeleita kohti itsenäistymistä. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 7
luokan jälkeen, kun oppilas siirtyy yläkouluun, ja toinen isompi, kun perusopetus jää lopullisesti taakse ja nuori siirtyy toisen asteen opintoihin. Yöunet ovat jääneet tosissaan vähiin, mutta tunnelma torilla on ollut iloinen. Nationalismi voi nykymaailmassa hyvin, mistä kertoo Turkin kokemus rajojensa ”ahtaudesta” ja haikailevat viittaukset jo ajat sitten mailleen menneen Osmanien imperiumin rajoihin. ... Nationalismin heijastuksia Kolumni Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Meillä oli oma kieli, oma kulttuuri, oma identiteetti – oma ääni kansakuntien orkesterissa. Viime vuonna mustikasta maksettiin pian alkukaudesta Kuhmossa 7–7,50 markkaa. Se ei ole sitä aikuisen kohdalla, eikä se saa sitä olla lapsenkaan kyseessä ollessa. Kaikki poissulkeminen ei ole kuitenkaan räikeää ja dramaattista. Tiistaina 7. Kiihkoilun tie on jo nähty, jos vähänkin tuntee historian varoituksia. Poliittisena oppina nationalismilla on ollut Ranskan vallankumouksen jälkeen huomattava vaikutus maailmaan – ja rajoihin, joiden edestä on myös ihmisveri vuotanut toisen ihmisen takia. Palstan kokosi Niko Kemppainen. Poimijat ovat voittopuolisesti samaa mieltä siitä, että mustikka ei ole vielä oikein poimittavissa. M ustikkakauppa käynnistyy hiljalleen Kuhmossa. Ensimmäistä kertaa koulutielle lähtevillä oppilailla alkaa elämässään täysin uusi jakso. Kenties netissä äärioikeistolaista sanomaa näppäimistöltään eetteriin oksentava kiihkoilija, Hitler ja Mussolini, Unkarin Viktor Orbán. Valkoisessa Suomessa nationalismi sai äärimuotonsa muun muassa Akateemisessa Karjala-Seurassa, lapuanliikkeessä ja kyydityksissä. Ne saisivat kypsyä vielä noin kaksi viikkoa. Isänmaallinen voi kuitenkin olla ilman poissulkevuutta ja hyökkäävyyttä toisia kansakuntia tai oman kansakunnan sisäisiä vähemmistöjä vastaan. Ensimmäiset mustikkakaupat välittäjät tekivät viime viikon lopussa. Demokratiaa ja ihmisoikeuksia halveksivat ”kansallismieliset” opit ovat vaarallisia aatteita. Joskus kaikki ei mene niin kuin pitäisi ja lapsi joutuu kiusaamisen uhriksi. Kenenkähän turvallisuus siinä parani, ei ainakaan jalankulkijoiden. Liberaalissa muodossaan sen rajat voivat olla laajat ja sallivat, mutta fasistisessa kehyksessä ahtaat ja poissulkevat. K amarimusiikin aikaisista torimyyjistä aktiivisimmat kokoontuivat yhteiseen palaveriin kertomaan tunnoistaan ja arvioimaan mennyttä. M itä sinulle tulee mieleen sanasta nationalismi. Aika on myös uusien ihmissuhteiden solmimisen aikaa, jolloin ihmissuhdetaidot hioutuvat. elokuuta 2020 Vuokatissa Ely-keskus ratkaisi asian erikoisella tavalla. Kurssi antaa yleiset valmiudet toimistoja muussa käytössä olevien ohjelmien hienouksiin. Torimyyjillä oli tilinpäätös kamarimusiikkifestivaalin jälkimainingeissa. Väli Sotkamo-Vuokatti on Kainuun vilkkain tieosuus ja nopeusrajoitus 60 km/h. Joskus joku vain syrjäytetään joukosta, eikä häntä oteta mukaan kaveriporukoihin. Turistien kanssa on syntynyt monta mukavaa juttutuokiota ja on ollut virkistävää tavata erilaisia ihmisiä. Kaikilla oppilailla on käytössään henkilökohtainen mikrotietokone opiskelun aikana. Vai jotakin muuta. Lönnrotin askeleissa Kuhmossakin versoi eräs suomalaisen itseymmärryksen siemen, kun Kalevala antoi myyttisen muinaisuuden nuorelle kansakunnalle. Kainuussa satoa huonontavat savipuolet marjat, joita kehittyi huonon sään ja runsaiden sateiden johdosta. Kun Suomessa elettiin sortokausien värittämää suuriruhtinaskunnan loppuaikaa, auttoi kansallisuusaate vastustamaan suuren valtakunnan voimaa yhtenäistämispyrkimyksiä vastaan. Opetusta annetaan MSDOS-käyttöjärjestelmän perusteista ja toisella kurssilla opetetaan WPtekstinkäsittelyohjelman käyttöä. Sulo Seilonen niittää vanhaan malliin viikatteella.. Myös ajatus Suomesta kansakuntana muiden joukossa kasvoi ja voimistui. Nationalismin kaikkia tulkintoja läpäisee isänmaallisuuden käsite. elokuuta vuonna 1990 ilmestyneessä Kuhmolaisessa kerrottiin muun muassa ATKkurssista ja mustikkakaupan alkamisesta. Ratkaisu oli, että suojatie, joka ylitti kyseisen tien, poistettiin viime kesänä. Emme olleet vanhoja sivistyskansoja huonompia. 30 vuotta sitten Metsähallitus vaali perinteitä ja teki heinää seipäälle keskellä kaupunkia. Nationalismilla on monet kasvot, sillä sen avulla voi perustella milloin mitäkin. Koulu on paitsi oppimista, myös askeleita itsenäisyyteen Pääkirjoitus 7.8.2020 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 0400 456848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi K uhmon ammatillinen kurssikeskus järjestää elokuun aikana kaksi tietotekniikan kurssia. – Raskasta, mutta antoisaa, huokailivat kalakukkojen ja rönttösten leipojat ja myyjät. Pitkään jatkuessaan kiusaaminen saattaa horjuttaa lapsen itsetuntoa ja jättää psyykkisen jäljen koko loppuelämäksi. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. Venäjän keisarikunnan osana Suomi oli elänyt siihen saakka hyvää aikaa autonomisena alueena, jolloin kulttuuri ja talous harppoivat eteenpäin. Kaikki eivät aio ostaa marjoja vielä tällä viikollakaan. Erityisesti se lämmittää, että myyjiä on kiitelty siitä, että torilta sai ostaa aitoja, kuhmolaisia tuotteita. Toisen ihmisen koskemattomuuden loukkaaminen ei ole koskaan vähäpätöinen asia. Epätasainen sato vaikuttaa myös marjan ostoon. Eräänlainen välietappi siihen on luvassa 6. A Nationanalismi voi nykymaailmassa hyvin. Keskustelua nopeusrajoitusten alentamisesta www.kuhmolainen.fi Suuret metsät on muisto vain, vedet kylläkin näyttävät sinisiltä. Lapselle ja nuorelle nämä siirtymät merkitsevät elinpiirin asteittaista laajenemista ja itsenäisyyden opettelua. K uhmonkin teille ilmestyy kohta puoliin pieniä reppuselkäisiä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Työvälineinä olivat viikate, hanko ja harava. Oikeusvaltioja demokratiakehityksessä takapakkia ottaneiden Puolan ja Unkarin nykyjohto vannoo nationalististen arvojen nimeen. Autoilijoiden kannattaa ottaa liikenteessä huomioon ensikertaa koulutielle lähtevät lapset, jotka ovat ehkä ensimmäistä kertaa elämässään pidempää matkaa liikkumassa itsenäisesti
Aamu ja ilta uinneista lammasjärvessä, ruukin rannassa olisin voinut vaikka maksaa, jos joku vaan olis älynny maksua pyytää, sillä niin hienolta ne tuntuivat. Kun vaikkapa nuohooja käy meillä aina piippuja putsaamassa, niin kahvit tarjotaan joka kerta. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Eräässä kodissa vierailin ensimmäistä kertaa ja pyydettiin taas käymään, kun tullaan Kuhmoon. Ne historian hetket, toivon niin, säilyvät seuraaville sukupolville. Voimassa TO-LA 6.-8.8. Kun sieltä Kuhmosta aikoinaan lähdin, niin se henkinen perintö, jonka vanhemmiltani reppuuni sain, on ollut kovaa valuuttaa, kun olen tätä pyörivää palloa kaukana Kuhmosta tallannut. Aina se ei ole onnistunut. 330 g. Vaikka meillä vaimoni kanssa ei ollutkaan lipereitä kaulassa, niin silti meitä monessa paikassa pidettiin, kuin piispaa pappilassa. Minun mieltäni on lämmittänyt poikani, joka on syntynyt ja ikänsä asunut Tampereella. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kun tein aikoinaan uskonratkaisun ja olen sen myötä katsellut elämää ikuisuuden näkökulmasta, niin olen havainnut, että vaikka Kuhmo ei ole mikään metropoli, niin on siellä siitä edestä arvoja, joita arvostan korkealle. Äitini piti aina huolen siitä, että meillä tarjottiin aina vieraille kahvit ja käntyt. 10 litraa lakkoja. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa 9 95 kg 29 95 kg 1 00 kpl suoMi suoMi 99 kg 5 99 kg Voimassa TO-LA 6.-8.8. Minä tiedän, että aina, kun me siellä käymme, meillä on loma vaihde päällä. Näin opin lukitsemaan aina asuntoni oven, jota toimenpidettä ei meillä Kuhmossa tarvinnut tehdä. Se on minulle selvä osoitus siitä että siellä kainuulainen vieraanvaraisuus elää ja voi hyvin. Se on kotona opittu tapa, joka on seurannut minua kaikki nämä vuodet. Olen yrittänyt vaalia niitä perinteitä, missä kulloinkin olen asunut. Perjantaina 7. Tiedän senkin, että arkea emme siellä ole kohdanneet. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Hän tahtoo taas palata sinne kun tilaisuus koittaa.Olen iloinen siitä, että hänkin arvostaa Kuhmolaista luontoa ja sen kauneutta. Näin oletan koska eräs kaverini otti minut mukaan lakkasuolle, jossa noita jaloja marjoja ei tarvinnut haeskella. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Tein myös havainnon, että se kuuluisa kainuulainen kateus on kuollut ja hiljaisuudessa haudattu. Ilkka-Pohjalainen lehdestä täällä saimme lukea, että Kuhmon kaupunginjohtajalla, Tytti Määtällä, on pakkasessa n. Olen elänyt niissä hetkissä voimakkaasti mukana, kun olen filmimejäni kärsivällisesti valmistanut. elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Pöytä laitettiin aina koreaksi, missä vaan kävimme. Piti vaan katsella että mihin astuu, ettei tallaa niitä jalkoihinsa. Kun Ruotsiin muutin, niin en aina pitänyt asuntoni ovea lukossa! Pian jouduin huomaamaan, että kaveriporukassani on tyyppejä, joilla ei ollut kykyä erottaa, mikä on toisen omaa ja mikä on toisen omaisuutta. Hyvältä tuntui myös se, kun laiturilla saattoi aivan tuntemattomien kanssa heittää juttua. Olisin kuitenkin halukas kohtaamaan senkin haasteet. Vuosi sitten vaelsin hänen kanssaan Huuhkaja Ajatuksia Kuhmosta lammen jylhissä maisemissa. Olen ylpeä siitä että olen saanut tallentaa filmilleni kappaleen kuhmon ja kotikyläni, Ristelin historiaa. Voi että käy kateeksi, mutta minähän asunkin Eteläpohjanmaalla. Ilman korttia2,25-2,65 kpl (11,25-13,95/kg) Ilman korttia 2,69 pk 5 kpl -11-24% plussa-kortilla -62% plussa-kortilla Parhaat Saarioinen KaaliKääryleet tUOre rUODOtON SiiKaFilee Suomi, säävaraus kesäkurPitsA suomi suoMi ulkokrYsAnteeMi 19 cm, Belgia 1 00 kpl ingman MAustetut kerMAJäätelÖt 1 l ei laktoosittomat, smoothie, vanilja eikä Muumi rajoitus 3 pkt/talous fazer sininen MAitosuklAAleVY sekä MAkuJA tuMMAsuklAAleVYt 190-200 g (10,00-10,53/kg) 10 00 5 kpl K-ruokamestarin Grillatut brOileriN KOipireiDet Suomi raakapaino n. Reijo Malinen Karijoki Superhelpot ArkiruoAt Atria Perhetilan kAnAn sisäfileet 450-600 g (8,32-11,09/kg) TARJOUKSET VOIMASSA to-su 6.-9.8. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Minulta on kysytty, että olisinko valmis muuttamaan Kuhmoon takaisin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Voimassa TO-LA 6.-8.8. Se on harvinaista herkkua täällä ruuhkasuomessa. Kirjoita napakasti. ELLEI TOISIN MAINITA PALVELEMME: MA-LA 7-21, SU 10-21 torikatu 24, kuHMo, p. MIELIPIDE Oli mukava taas tänä kesänä siellä Kuhmossa, entisessä kotipitäjässä, käydä. Kirjoituksia ei palauteta
Hotelli Kainuun toimitusjohtaja Suvi Koistinen kertoo, että kotimaista matkailijaa on ollut todella hyvin liikenteessä koko heinäkuun ajan. – Silloin lähti susi koiraa kohti ja minä huusin kurkku suorana koiraa nimeltä ja läksin kohti koiraa juoksemaan, silloin susikin lähti talon etupihalle päin ja koira perässä. – Monet tekevät matkaa Lappiin, pysähtyvät välillä tässä meillä ja jatkavat matkaa pohjoiseen. – Toivotaan että kulttuurielämäkin laajemmin avautuisi, niin kuin se onkin nyt elokuun osalta avautunut. Jarno Hiltunen. On ollut majoittujia, työmiehiä, vapaa-ajanmatkustajia, pariskuntia, perheitä. – Ympäri Suomen on ollut matkailijoita, Pohjanmaalta paljon moottoripyöräilijöitä. Marja Kyllönen havaitsi myös suden Konttipolulla, kun hän oli tarkkailemassa pihassa irti ollutta Nitakoiraa. Se lähti menemään pensasta ja eläintä kohti. Rusanen toteaa, että luontokohteiden lisäksi myös museoissa käynti on kasvanut valtavasti tänä kesänä. – Se on kaikkein positiivisinta, että kaikille riittää töitä ja saimme hienon henkilökuntamme takaisin töihin. Hiljaisen kevään jälkeen Koistinen oli iloinen siitä, että Hotelli Kainuun koko henkilökunta pystyi palaamaan työpaikalleen. Matkailijoita on saapunut Hotelli Kalevalaan Suomen joka kolkasta, varsinkin Pohjanmaalta ja EteläSuomesta. Se näkyy myös paikallisten yrittäjien liiketoiminnassa. Sitten on ollut länsirannikolta sellaisia, jotka tulevat käymään Itä-Suomessa. – Ulkomaalaisia on selkeästi vähemmän normaalitilanteeseen verrattuna. Kotimaanmatkailun suosio näkyy Kuhmossakin Idän Taiga ry:n puheenjohtaja Sari Rusasen mukaan luontokohteet ovat tämän kesän ykköskohteita etenkin niiden turvallisuuden ansiosta. elokuuta 2020 Jarno Hiltunen Taajama-alueella, Keitaalassa on tehty näköhavainto sudesta torstaina. Kyllönen sanoo, että isokokoinen eläin ei ollut reagoinut mitenkään lasten ”mekkalaan”, jota oli kuulunut muiltakin pihoilta. Voisi sanoa, että Etelä-Suomesta oikeastaan on aika kattavasti ollut asiakkaita. On paljon asioita kysymysmerkillä, miten ryhmävarausten kanssa käy. Idän Taiga ry:n puheenjohtaja Sari Rusanen toteaa, että luontokohteet ovat olleet matkailun ykköskohteet tänä kesänä koko valtakunnan tasolla. Kello oli ollut 10. Matkailijat piipahtelevat myös pieniin paikkoihinkin. Ihan laidasta laitaan, kertoo Hotelli Kalevalan vastaanottopäällikkö Jaana Malinen. – Nyt on ollut oikeastaan ensimmäinen viikko, milloin ennakkovaraajat ovat vähemmällä, mutta satunnaisia majoittujia tulee joka ilta. Ulkomaalaiset käyvät yleensä karhukojuvierailulla tai ovat kiertoajelulla Suomessa. Ulkomaalaisia majoittujia on ollut yksittäisiä, muun muassa saksalaisia, hollantilaisia ja islantilaisia. – Kotimaiset matkailijat ovat vielä elokuun liikenteessä. Mutta saadaanko syksylle normaalia kulttuurielämäkautta, niin senhän näyttää se, miten korona jatkaa tästä kulkuaan. Eläin oli seisonut jähmettyneenä, kunnes koira oli huomannut sen ja ryhtynyt haukkumaan. Se on niin merkittävä kaikkine oheismyynteineen. – Mukavasti ovat suomalaiset olleet liikkeellä. Sudesta on tehty havainto Keitaalassa Konttipolulla. Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtajana toimiva Rusanen kokee, että ihmisillä on myös festivaali-ikävä. Matkailuautoja ja turisteja on ollut liikkeellä hyvin. – Kotimaanmatkailijat käyvät luontokohteissa, koska luonnossa on turvallisinta tällä hetkellä olla ja Suomihan on täynnä ihania luontokohteita. Pääkkösen mukaan kyseessä oli ollut iso ja vaaleankellertävä eläin, joka oli pitänyt häntää alhaalla. – Olisin kyllä kuvannut (suden) mutta säikähdin kyllä niin valtavasti kun oli niin suuri ja pelkäsin koiran puolesta ja pieni hoitolapsi myös pihassa. Koistisen mukaan Kuhmon Kamarimusiikin peruuntumisella on ollut tuntuva merkitys myynnissä. Keitaalassa näköhavaintoja sudesta Niko Kemppainen Kotimaan matkailu on kukoistanut tänä kesänä vallitsevasta tilanteesta johtuen. Kun Marja Kyllönen ilmoitti havainnostaan, oli hän jo toinen ilmoittaja. Olemme iloisia siitä, että he pysähtyvät täällä ja ihastelevat tätä paikkaa. –Poliisit kävivät myös täällä katsiomassa. Koistinen toteaa, että paikoitellen huoneita olisi mennyt enemmän, kuin mistä on myydä. Matkailusesongin käynnistyttyä hotelli on ajoittain ollut lähes täynnä. – Toivotaan, että ei tule pahempaa tuon koronan kanssa ja ihmiset saisivat vapaasti matkustella. Kyllönen sai kuitenkin Nitan palaamaan luokseen, eikä hän enää nähnyt pihassa ollutta eläintä. – Ilmoittaja sanoi, että taatusti susi, sanoo riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Olavi Pääkkönen. Mutta positiivisesti suhtaudutaan ja odotetaan syksyä. Tavallisena kesänä kamarimusiikkifestivaalin kävijät viettävät pitkiäkin aikoja Kuhmossa. Hotelli Kalevalan kevät oli hiljainen huhtikuusta kesäkuun puoleenväliin, vain muutama huone oli käytössä. Normaalina kesänä Hotelli Kalevalassa käy paljon ulkomaalaisia matkailijoita, mutta nyt heitä on ollut Malisen mukaan ihan muutamia. Ulkomaalaisia matkailijoita sen sijaan on ollut selvästi niukemmin. Ihmettelevät, että tällainenkin paikka löytyy, Malinen naurahtaa. – Siinä niin kuin hetkessä eletään ja otetaan majoitus matkan varrelta, mikä on uutta. Kuva on Siniseltä polulta. Havainto sudesta oli tehty Shellin takana, ja se oli jatkanut matkaansa tien yli. Hotelli Kainuun syksy näyttää tällä hetkellä olosuhteisiin nähden hyvältä. Motoristeja on ollut paljon liikkeellä tänä kesänä. – Sen takana, viinimarjapuskan vieressä oli (susi) kyyristyneessä asennossa, oli niin kuin et nyt hyökkään. Tilanteen hän arvioi kestäneen noin viisi minuuttia. Myös Hotelli Kainuussa on yöpynyt matkailijoita, jotka pysähtyvät Kuhmossa matkalla pohjoiseen. – Elokuun alku näyttää nyt vähän rauhalliselta, mutta toivotaan, että se vielä piristyisi ja jatkuisi. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. Suomalaiset ryhmät ovat olleet erittäin varovaisia. – Vaikka kotimaan matkailijoita on ollut hyvin, niin ei se riitä paikkaamaan Kamarimusiikin jättämää aukkoa. – 10.15. Rusasen mukaan paljon matkustaessaan lähialueja kotimaanmatkailijat eivät välttämättä tee ennakkovarauksia yöpymispaikkaa etsiessään. Myös kuhmolaisissa hotelleissa on huomattu kotimaanmatkailijoiden runsaus heinäkuun aikana. Monet pysähtyvät Kuhmossa matkalla pohjoiseen ja erityisesti luontokohteet ovat kotimaanmatkailijoiden suosiossa korona-aikana. Havainnosta tuli ilmoitus Kuhmon riistanhoitoyhdistykselle. – Katukuvahan on ollut äärimmäisen vilkas
– En ota ollenkaan kantaa sen puolesta, onko se hyvä vai ei hyvä. . Valmiiksi työ tulisi Juntusen mukaan ensi vuoden kesäkuun puolivälin tienoilla. . . Oppilaiden vähentyessä koulujen säilymistä voivat avittaa uudet digitaaliset oppimisympäristöt. Vähennys vuodesta 2018 vuoteen 2040: 40,1 % (koko maa -22,8 %). Laskelmien osoittama kehityssuunta on sinällään selvä: peruskouluverkko harvenee ja keskimääräinen koulukoko kasvaa. Laskelma 1: vuonna 2040 Kainuussa 13 koulua, vähennys 60,6 % (koko maa -45,8 %). . Jos rajuin ennuste (laskelma 1) toteutuu, koulujen määrä vähenee yli 60 prosenttia ja vuonna 2040 on jäljellä enää 13 opinahjoa. Toinen laskelma ennakoi, että koulujen määrän vähenemistä pyritään hillitsemään erilaisilla toimilla joko kansallisesti tai alueellisesti. – Kun valitukset olivat hallinto-oikeuden käsittelyssä, päätöstä ei tehty. – Silloin törmätään siihen, että laissa on sanottu, paljonko kuljetuksiin saa kulua aikaa. . Koko maan kouluverkko kutistuu lähes 46 prosenttia. elokuuta saakka. Hänen mielestään siirtyminen suurempiin yksiköihin on periaatteellisella tasolla mahdollista sellaisissa kunnissa, joissa välimatkat ovat lyhyemmät. – Jos ei mene pikkasen ensi vuoden puolellekin. . Selvityksen mukaan Kainuussa oli 33 koulua vuonna 2018. Purku-urakoitsijan päättää kaupunginhallitus. Tämänhetkisillä syntyvyysluvuilla ja -ennusteilla kouluverkon harveneminen näyttää vääjäämättömältä, mutta 13 koulun Kainuu tuntuu utopistiselta, kun pelkästään Kajaanissa on sen verran kouluyksikköjä. Koko maan vastaavat luvut asettuvat 336 oppilaaseen ja reiluun 42 prosenttiin. Siihen vaikuttavat monet arvoitukselliset asiat. Jarno Hiltunen Kuhmon kaupungin tilapalvelut hakee purkulupaa Kontion koulun niin sanotulle uudelle puolelle. Rakennuksen paikka täytetään hiekalla ja ruokamullalla. Juntunen arvioi, että tieto saattaa tulla vuodenvaihteessa. Tuleeko alueen elinja vetovoimaa tukevia korkeakoulupoliittisia ratkaisuja. Maan koulukanta kutistuu 23 prosentilla. Peruskouluverkon harveneminen kytkeytyy tiiviisti opetuksen saavutettavuuteen, koulukuljetuksiin ja kuntien taloustilanteen kehitykseen. Lopuksi toteutetaan viherrakentaminen. Perjantaina 7. Ennusteen perusteena on koulujen keskimääräisen koon kehitys vuosina 2000–2018. Mitä. Siinä valitusaikaa on 21 vuorokautta. Tylyimpään tulevaisuuteen ei uskota. Laskelman mukaan Kainuun kouluista katoaa lähes 55 prosenttia, ja vuonna 2040 on toiminnassa 15 koulua. . Tilastokeskuksen mukaan Kainuussa oli tuolloin 6 793 peruskoululaista. – Missä lapsia on vähemmän, niin sielläkin täytyy pystyä järjestämään koulu ja opetus hyvin. Juntunen sanoo purun olleen kuulutuksella jo kolme vuotta sitten. Esimerkiksi peruskoulutonta kuntaa on hankala kuvitella. . . Museoviraston lausunnon jälkeen ely-keskus tekee harkinnan siitä, että suojellaanko vanha puoli vai ei. – Toistaiseksi siihen pannaan heinikko. Nyt se tehtiin uudestaan. Oppilaitoksen keskimääräinen koko kasvaa samaan aikaan 202 oppilaasta 315 oppilaaseen, jolloin kasvua kertyy lähes 56 prosenttia. Näin ennustaa peruskouluverkkoa koskeva Opetushallituksen selvitys, joka tarkastelee peruskoulujen määrän ja koon kehitystä kolmen eri laskelman avulla. Purkaminen vaikuttaa myös liikennejärjestelyihin etenkin betoniosien ollessa vuorossa. . Jarno Hiltunen arkisto/Jarno Hiltunen. Vuonna 2000 keskimääräinen koulukohtainen oppilasmäärä oli Kainuussa 133, mutta 2018 vastaava luku oli 202 oppilasta. . Vuoden 2018 oppilasmäärä on laskettu kertomalla keskimääräinen koulukohtainen oppilasmäärä koulujen määrällä. Opetusneuvos Kari Nyyssölä pitää tällä hetkellä todennäköisimpänä toisen laskelman toteutumista. Kolmas laskelma lähtee olettamuksesta, että koulujen keskimääräinen oppilaskoko pysyy vuoden 2018 tasolla. Vanhan puolen osalta tehdään rakennushistoriallista selvitystä, joka toimitetaan aikanaan Kainuun elykeskukselle. Lupaa haetaan, koska kiinteistö ei palvele alkuperäistä käyttötarkoitusta ja on tyhjillään. elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 5 Kouluista katoaa jopa yli puolet Hannu Mustonen Jarno Hiltunen Kainuun kouluverkko kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä. Koulun purku alkanee syyskuun alussa Kontion koulun niin sanottu uusi puoli on rakennettu 1974 ja on 24 vuotta vieressä olevaa valkoista kivikoulua nuorempi. Kasvaako etätyön ja väljemmän asumisen arvostus pysyvästi. Kajaanin sivistysjohtaja Mikko Saari on samoilla linjoilla. – Sen jälkeen olisi tarkoitus päästä purkamaan, sanoo tekninen johtaja Jari Juntunen. Koko maan kouluista katoaa lähes 37 prosenttia. Alueen jatkokäytöstä ei ole vielä tietoa ja sitä suunnitellaan. Laskelmassa oletetaan, että koulujen keskimääräinen koko jatkaa kehittymistä aiemman kaltaisesti vuoteen 2040 asti, minkä jälkeen luvut on suhteutettu väestöennusteen oppilasmääriin. Ennustaminen on hankalaa. . Opetushallituksen koululaskelmia . . Rajuimman ennusteen mukaan Kainuussa toimii vuonna 2040 vain 13 koulua. Tällöin Kainuussa toimii vuonna 2040 vielä 20 koulua eli vähennys jää vajaaseen 40 prosenttiin. . Laskelma 3: vuonna 2040 Kainuussa 20 koulua, vähennys 39,4 % (koko maa -22,8 %). Näkyykö se Kainuussa kansan pysymisenä ja lisää kansaa tuovana muuttoliikkeenä. Näillä näkyminen hetki olisi syyskuun alussa. Laskelma 2: vuonna 2040 Kainuussa 15 koulua, vähennys 54,5 % (koko maa -36,7 %). Rajoja asettavat koulutuksellisen yhdenvertaisuuden ja kohtuullisen koulumatkan vaatimukset. Vuonna 2000 Kainuussa oli 76 peruskoulua, mutta vuoteen 2018 mennessä niistä oli kadonnut 43 eli 56,6 prosenttia. Ensin toteutetaan sisäja asbestipurut. Kainuun oppilasmäärät: 6 681 vuonna 2018, 4 678 vuonna 2030, 4 175 vuonna 2035 ja 3 999 vuonna 2040. Hän toteaa välimatkojenkin olevan sellaiset, että jos oppilaita asuu kauimmaisissa perukoissa, on kouluverkkoa vaikea ryhtyä karsimaan. Koulun purkamiseen liittyvät työt kestävät ensi kesään asti. Kuhmon sivistystoimenjohtaja Eila Vilén ei näe kouluverkon supistamista vaihtoehtona Kuhmossa. Kyseisiin tontteihin rajoittuvilla naapureilla on mahdollisuus tehdä huomautuksia 18. . Kuhmossa kouluverkon supistaminen ”ei ole vaihtoehto”, jos perukoissa vain on koululaisia
Giulia löysi Suomen metallimusiikista A Kieli kuulosti niin hyvältä ja oli haastavaa. On helpompi lukea italiaksi, mutta on minulla myös suomenkielisiä kirjoja. Nyt Erasmus-harjoittelu on päättynyt, mutta työt Juminkeossa jatkuvat joulukuuhun asti. Työ alkaa ensi viikolla ja sen valmistumisen aika-arvio on pari viikkoa. Tällä hetkellä on menossa pohjatyöt. Lukiossa Santelli oli tutustunut suomalaisiin metallibändeihin, kuten Finntrolliin, Korpiklaaniin, Sonata Arcticaan ja HIM:iin. Vaikka maailmaa reissannut Santelli on tottunut asumaan isoissa kaupungeissa, on hän kotoisin Campiglia d´Orciasta, pienestä Keski-Italiassa sijaitsevasta kylästä, jossa on vain 800 asukasta. Hänen opettajallaan oli ollut yhteyksiä Kuhmoon ja tämä oli suositellut Juminkekoa Santellille. Santelli puhuu hyvin suomea, mutta se on silti vieras kieli. Muutto toiseen maahan ja kulttuuriin on iso askel ja erityisesti Santellia mietityttävät omat vanhemmat, sillä hän on ainoa lapsi. Kädet kannattaa pestä aina kun mahdollista, Määttä muistuttaa. Se, että Giulia Santelli on Kuhmossa, ei ole sattumaa, sillä Suomi kiinnostaa häntä. Nyt hän asuu Suomessa ja työskentelee Juminkeossa. – Olin kaksi kertaa Jyväskylässä vaihto-oppilaana ja osallistuin suomen kielen kursseille. Giulia Santelli nauraa, sillä Italiassa hän kaipaa Suomea ja Suomessa Italiaa. Vähitellen hän kiinnostui myös suomen kielestä ja historiasta. Suomalainen elämäntapa, ajatusmaailma ja ruokakulttuuri ovat erilaiset italialaisiin verrattuna. Työmaapäällikkö Samuli Markkanen kertoo, että Vetkontiellä perkataan ojat auki koko matkalta. Aluksi suomalaisten hiljaisuus saattoi vaivata Giuliaa. Kouluissa sekä ruokaja siivouspalveluissa varaudutaan koulujen aloittamiseen suositusten mukaisesti. Käsien peseminen ja käsidesin käyttö ja turvavälit ovat tärkeä keino estää sairastumista ja epidemian leviämistä. Kerran, alkuvaiheessa, hän oli ollut poikaystävänsä kanssa automatkalla. – Toivomme myös, että asiantunKaupunki seuraa koronatilannetta A Huonokuntoisimmat osuudet muutetaan soratieksi.. Myöhemmin hän lähti Suomeen Erasmus-ohjelman kautta. Santelli opiskeli Bolognan yliopiston maisteriohjelmassa Suomen kirjallisuutta. Tiukempien koronarajoitusten aikana hän joutui tekemään etätöitä. Santellista Kuhmo on kokoonsa nähden eläväinen kaupunki. Kun sekoitusjyrsintä on tehty, ajetaan tuoretta mursketta päälle. – Mitä sitten tapahtuu, kun he vanhenevat, enkä minä ole siellä. Ensin hän ryhtyi opiskelemaan suomen kieltä itsenäisesti ja kuunteli laulujen sanoja pyrkien ymmärtämään niiden sisältöä. – Huonokuntoisimmat osuudet muutetaan soratieksi. Santellin puheessa vilahtelevat Paasilinna, Hotakainen, Lindstedt ja Oksanen. – Kieli kuulosti niin hyvältä ja oli haastavaa. Parhaillaan hän on kääntämässä italiaksi Marko Raassinan Kalevala-sarjakuvaa. elokuuta 2020 Jarno Hiltunen Giulia Santellin tehtäviin Juminkeossa kuuluu muun muassa käännösten tekeminen ja opastukset. Kuhmo on osoittautunut yllättävän miellyttäväksi paikkakunnaksi, eikä hänen opettajansa ollut lainkaan liioitellut. Poikaystävä ei ollut puhunut mitään. Kaupunki tiedottaa tarkemmin lastenja nuorten vanhemmille sekä opiskelijoille Wilman kautta sekä julkaisee tiedotteen netissä. Ojituksia ja teiden kunnostuksia Työosuudella nopeusrajoitusta lasketaan 50 kilometriin tunnissa. Pekintiellä jyrsitään paikoitellen huonoon kuntoon mennyt sirotepinta, jossa ei Markkasen mukaan ole enää paikattavaakaan. Opintojensa jälkeen Santelli työskenteli jonkin aikaa Saksassa, mutta hänellä oli muita suunnitelmia. Kuhmon kaupunki tiedottaa, että katujen asfaltointityöt ovat käynnistyneet taajama-alueella. – Kaupungin toimitiloissa on käsidesit, joita tulee käyttää vähintään tiloihin saapuessa ja tiloista poistuttaessa. Ojitusta tehdään kahden kilometrin pätkissä, ja nopeusrajoitusta Vetkontiellä lasketaan 50 kilometriin tunnissa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. Työt vaikuttavat liikenteeseen Metsokujalla, Tervapolulla ja Hankarannantiellä. – Mietin, että häntä vaivaa jokin, Giulia Santelli työskentelee Juminkeossa, jossa hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa opastaminen. Kuhmoon hän saapui helmikuun alussa Erasmus-ohjelman kautta. Työ alkaa kaapelien paikkojen merkitsemisellä ensi viikolla. Kaupungin suositus on, että tilaisuuksissa tervehditään edelleen muutoin kuin kättelemällä tai halaamalla. Valmistuttuaan Giulia Santelli muutti Suomeen ja hän suunnittelee tulevaisuutta maassa. Hyväkuntoinen osuus tien alkupäässä Kekkostien suunnalta sekä Pekintien lenkin peräpäässä jätetään. – Uskon, että tämä on aika tavallista ihmisille, jotka asuvat monessa paikassa. – Myös varhaiskasvatuksessa huomioidaan koronaohjeistus, kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoo. Kuukauden päivät siinä menee. Heidän tuotantoaan on käännetty italiaksikin. – Työ aloitetaan Hukkajärventien puolelta, ja palataan Saunajärventieltä takaisin. Pääsin maisteriohjelmaan. Monet yhtyeet lauloivat suomeksi ja sanoitukset kertoivat Kalevalasta ja mytologiasta. Italialainen Giulia Santelli löysi ensin suomalaisen metallimusiikin, sitten kielen ja kirjallisuuden. – Tiesin, että Bolognassa voi opiskella suomen kirjallisuutta ja finnougrilaista filologiaa. Kuhmolainen Kuhmon kaupungin varautumisen johtoryhmä kokoontuu tänään perjantaina käymään koronatilannetta läpi. Lopputyönään Santelli tutki Veikko Huovisen Puukansan tarinaa. Santellin vanhemmat ovat kuitenkin vielä nuoria, eikä asiaa kannata surra nyt. – Katsotaan tilannetta sitten myöhemmin. Kotona en oikein jaksa keskittyä ja miettiä suomeksi. Niko Kemppainen Destia Oy aloittaa Kuhmossa ensi viikolla kaksi tietyötä. Hänen poikaystävänsä on myös suomalainen. Asfalttipinnan veto alkaa viikolla 33. – Siinä minä pohdin ihmisen ja luonnon suhdetta. – Töissä puhun koko ajan suomea
elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 7 Giulia Santelli työskentelee Juminkeossa, jossa hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa opastaminen. Oetker RISTORANTE PIZZAT 216-390g (Ei gluteenittomat) Ilman korttia 2,89/pkt voim. Näin voimme varmistaa tapaamisen turvallisuuden riittävän tilavilla tiloilla. Santelli kertoo käyneensä myös marjassa. Pohjois-Italiassa metsiä on enemmän. On erittäin tärkeää, että hengitystieoireiset hakeutuvat viivytyksettä testattavaksi. Testeihin kannattaa mennä heti, jos hengitystieoireita ilmenee Mikäli kaupungin työntekijällä, oppilaalla, opiskelijalla, päivähoidon asiakkaalla tai kaupungin muihin toimintoihin osallistujalla on hengitystieoireita, pitää koronavirusinfektio olla poissuljettu ennen työhön, kouluun, päivähoitoon tai muihin toimintoihin saapumista. Metsästä Santellille tulee mieleen shamanistinen näkökulma. – Siinä metsä on sekä positiivinen että negatiivinen paikka. Harrastuksia: matkustaminen, lukeminen, liikunta, maalaaminen, piirtäminen. Testitulos saadaan tyypillisesti alle vuorokaudessa, Määttä muistuttaa. Lapissa Santelli on käynyt yksin viikon vaelluksella. . . – Minnekään ei ole kiire. – Ne vaikuttavat tosi vaikeilta. Testausajan saa niin ikään soittamalla edellä mainittuun puhelinnumeroon.. Syntynyt 1993. k.heikura@kuhmo.net Koulukatu 22, Kuhmo, p. Osa työntekijöistä tekee lisäksi välillä etätyötä, Määttä kertoo. Kainuun sote -kuntayhtymän toimipisteissä suoritettava covid-19 -koronavirustestaus on potilaalle tartuntatautilain nojalla maksuton. Hän aikoo kuitenkin jatkaa. . Tiukempien koronarajoitusten aikana hän joutui tekemään etätöitä. Ennen kuin Santelli lähti Suomeen, oli hän pyytänyt mummoaan opettamaan pastan tekoa. Pelkäsin pimeyttä, karhuja ja käärmeitä. Kainuun soten näytteenotto Kajaanin alueella tapahtuu KAKS:in pandemiavastaanotolla ja muissa kunnissa terveysasemilla. Erityisesti hiilellä tekeminen on Santellille mieleen, mutta hän on kokeillut myös vesivärejä. Kahvitellen Giulia Santelli . – En edes tiennyt, että poimuri on olemassa. Kuitenkin hän kaipaa myös italialaisia makuja ja merikalaa. – Se on kuin satumetsä. Kuhmossa hän haluaisi osallistua maalauskurssille, mutta se vaatisi aikataulullisia muutoksia. Kasvot ovat hänen mieliaiheensa. Yksin nukkuminen erämaassa oli myös jännittävää. Kotoisin Italiasta, Campiglia d´Orcian kylästä. Metsä on myös rentoutumisen paikka. 08 655 0095 H E I K U R A 12 90 5 00 69 1 99 Lihatiskiltä Naudan SISÄPAISTI Pirkka VESIMELONI 6 90 Leikkeletiskistä Atria Gotler MAKKARA kg 4 50 Plussakortilla HK SININEN LENKKI 300-580g 2pkt 7 90 Nivan Tuore KIRJOLOHI kg kg 2pkt kg Keräilyja kotiinkuljetus ma-pe. asti tijatapaamiseen varataan aika. Santelli harrastaa myös maalaamista. Piti kokeilla ja tehdä asioita itse metsässä. Siellä on paljon harjuja, joilla kasvaa metsää, mutta ympäröivissä laaksoissa metsiä ei ole. Suomalaiseen ruokaan Santelli sanoo jo tottuneensa, ja hän pitää muun muassa pororiistaja lohiruuista. Sitä varten hän oli ostanut kumisaappaat ja poimurin, jollainen oli hänelle uusi tuttavuus. – Joo, mä kokeilin vain kerran, en voi sanoa, että osaisin tehdä kotitekoista pastaa, hän nauraa. – Tarvitsin sitä. Perjantaina 7. Hengitystieinfektio-oireisen pitää olla yhteydessä puhelimitse omaan terveysasemaan tai numeroon 116 117 päästäkseen näytteenottoon. En osaa kuitenkaan tehdä pastaa. . Yleensä kerran vuodessa Santelli lähtee myös matkalle jonnekin päin maailmaa. 23.8. – Kun olin pieni, me aina maalasimme, piirsimme tai askartelimme. – En nukkunut hyvin. . Santellin lapsuuden koti sijaitsee Keski-Italiassa. Vastakohta arkiselle, missä voi vain olla ja hengittää. Kainuun keskussairaalassa oleva Drive In -testauspaikka mahdollistaa testauksen ulkotiloissa, mikä on riskittömämpää sekä testaajien että testattavan kannalta. Hän on matkustellut paljon Euroopassa. Työskentelee Juminkeossa vuoden loppuun saakka. – Yleensä teen itse pizzaa. Suomalainen metsä näyttää Santellista pehmeältä, koska siellä on paljon sammalta ja jäkälää. – Testaus järjestelyt mahdollistavat nykyisellään tartuntojen toteamisen viivytyksettä. Santellia ei miellytä Suomessa yleinen humalahakuinen juominen, toisin kuin suomalaisten rehellisyys. Myös hänen mummonsa ja äitinsä ovat maalanneet. En ihmisiä, koska siellä ei ollut muita. Kuhmossa Santelli ryhtyi harrastamaan jumppaa ryhmässä, mutta se keskeytyi koronan takia. Siellä on heinäpeltoja ja viinitarhoja. – Haluaisin oppia maalaamaan paremmin. Italiassa metsän pohja on erilainen. Soita tai lähetä sähköpostia k.heikura@kuhmo.net Maksun voi myös suorittaa kuljettajalle pankkikortilla Palvelemme: ma-la 7 – 21 su 10 – 21 TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU kpl (6,63/kg) PE Hyvärisen OHRARIEVÄ 300g Plussakortilla Dr. Jarno Hiltunen koska Italiassa puhutaan koko ajan. . Ostin kuitenkin vahingossa lasten poimurin, naurahtaa hän.
Vonkamiehenä vuonna 1955 Kilponen oli laittamassa Mustinjokea kuntoon tukinuittoa varten. -73 syksyllä vakinaistivat minutkin sitten. – Siinä oli talvella lähelle 50 miestä. tikkeli: kaksi ankkuria (koukkua) ja ketjun sisältävä pikakiinnike, joka lyötiin tukkien päähän liittimeksi . Olin kuudentoista ikäinen silloin. . rannankeruu: rannalle nousseiden uittopuiden keräily . . elokuuta 2020 Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. – Tikkelillä laitettiin tukit kiinni toisiinsa. Tulvavesi kun oli, niin piti puu saada sen matkassa kuljetettua. Silloin alkoivat savotat, jotka kestivät yleensä maaliskuun loppupuolelle. Metsähallituksen töissä oli kuitenkin suhteellisen paljon töitä, pöllintekoa varsinkin. Tukkijätkien aikakausi loppui Kuhmossa kesällä 1972. Sille kohdalle laitettiin ohjeet, että eivät leviä ympäri mehtiä ne puut. – 1954 olin ensi kerran tuossa Niskajoen vastuulla. Vuonna 1969 oli Kellojärven reitin viimeinen uitto. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. Siinä kuitenkin piti vettä nostaa. Olisiko siinä ollut puoli kilometriä semmoista suvantoa, jossa veden virtaama ei ollut iso. . – En tiedä paljonko niitä vonkamiehiä loppuunsa oli kaikkineen siinä uitossa. Parhaimmillaan 50-luvun lopulla uitot työllistivät Kuhmossa yli 500 henkilöä. Se lähti Iivantiirajärvestä Lentualle, Lammasjärvelle ja Ontoseen. Jos alusta lähtien uittohommissa oli, niin siinä yleensä kesti juhannukseen ja joskus heinäkuulle asti, että saatiin kaikki puutavara Ontojärveen. – Siinä tehtiin niin pitkää päivää kuin vähänkin jaksettiin. Uitot työllistivät miehiä sekä naisia, nuoria ja vanhoja. Teemalehtenämme tiistaina 18.8. – Kappale kuhmolaista elämänmuotoa irtouiton mukana menneisyyteen. 050 438 0786 Ylä-Kainuu Titta Toivanen, p. Suma meni yleensä viikossa läpi. Ja mahdollisimman joutuin, totta kai. Kilponen toteaa, että sota-ajan jäljestä uittomiehen tuntipalkka oli Uittosanastoa . Äiti meni navetalle, tuli sieltä ja alkoi pauhata että minkälainen herra täällä on uittoherrana kun tuommonen hyvä ilma on ulkona ja järvellä ja ettekä jo lähde töihin! Kyllähän ukot hyppäsivät ja lähtivät, Maija nauraa. tammi: pato . Uittohommat olivat vahvasti läsnä kuhmolaisten elämässä. kaplastus: joen varteen tehty tavallisesti kolmen tukin levyinen pitkä työsilta, jonka päällä voitiin seisoa ja joka samalla ohjasi puita . – Nuorin poika oli kolmevuotias, niin sehän piti aina ottaa matkaan. Ukoille paistoin munkitkin aina päiväkahville, Maija muistelee. – Meitä oli kaksi poikosta ja kaksi aikamiestä, jotka yhdistivät aina lautan siinä. ohjepuomi: paikalleen kiinnitetty uittopuita tarkoitettua väylää pitkin ohjaava puomi . Joen niskassa oli tammi, ja meni maantie sillan yli, niin siinäkin oli tammi. Joulukuun puolella järvissä jäät kantoivat ja lunta oli sen verran, että pystyi ajamaan. . vonkamies: kosken tai muun vaikeauittoisen paikan kohdalla vartiossa oleva uittomies Lähde: Matti Salo: Savottalaisten ja uittomiesten Kuhmo (1989). Mauno Kilposen vaimo, Maija, oli kokkina matkassa. Niskajoen vastuulla Kilponen oli ikään kuin kipparipoikana, huolehtien puomien kiinnilaittamisesta. – Tietysti monen kohdalla saattoi olla, että työt loppuivat siihen. Mustin kämppä sijaitsi Mustinjärven yläpäässä. . – Sillankorva oli paikka. Toisessa päässä hevosmiehet, toisessa päässä tekomiehiä. . KOKO KAINUU KERRALLA HALTUUN lukijaa neljällä lehdellä KATTAVAA | VAIVATONTA | TEHOKASTA | EDULLISTA Ota heti yhteyttä myyjääsi! Kuhmolainen Eine Kotamaa, p. . Tekee joki melkoisen mutkan siinä. Kaikki puutavara, mitä täältä yläjuoksulta tuli, meni sitä kautta Ontoseen. ruuhka: koskeen kiinni tarttuneista puittopuista muodostunut kasa . – Siinä oli jonkun aikaa, viikko– kaksi luppoa ja sitten alkoivat tukkipuiden parkkuut. Tukinuitto oli kappale kuhmolaista elämänmuotoa Maija ja Mauno Kilposelle on jäänyt hyvin mieleen tukinuiton aikakausi. Melkein joka mutkassa ja toistensa näkyvissähän niitä oli. Minäkin olin siinä ihan Ontojoelle asti, Sen jälkeen ne menivät nähtävästi vielä Ontosesta nippuuittona eteenpäin, Kilponen kertoo. 050 315 5849 Sotkamo-lehti Miia Väisänen, p. Mustinjoen varrella oli uittoaikana myös kokkeja muonittamassa uittomiehiä. . Kesällä 1972 Kuhmolaisessa tukkijätkien sukupuutosta uutisoitiin kaihoisasti: Kehitystä vaiko ”kehitystä”. Kerrankin oli viikon verran meillä matkassa. parkata: kuoria puuta . – Se oli viimeinen uitto Kuhmon reitillä. . suma: suuri määrä uittopuita . . – Rannankeruuporukka tuli syömään, ja äiti laittoi niille puolisen. Yöt nukuttiin teltassa tai uittokämKuhmon reitin viimeisestä irtouitosta tulee parin vuoden sisään kuluneeksi 50 vuotta. Ennen kuin lumet sulivat, joelle vedettiin laitospuita vesistön muokkaamiseksi uittoa varten. Kymmenkunta miestä jäi ettonelle pirtin lattialle. 050 438 2831 Kainuun Sanomat Teemu Moilanen, p. – Uittoyhtiöllä oltiin töissä, niin joka yö saatiin kuitenkin se kuusi tuntia nukuttua, siinä ei tarvinnut ympäri vuorokausia valvoa, Mauno lisää. . pillä sekä seudun taloissa. Se oli pienoinen lottovoitto, kun oli työnsaanti turvattu. vastuu: paikka, jossa uittopuut laskevat jokea tai puroa myöten järveen . Sen jälkeen kun jäät lähti järvestä, niin alkoi joen laittaminen. Keväällä 1960 Kilponen oli uittoyhtiön töissä Vieksinjoella. Se oli osa heidän elämäänsä nuoresta asti. Mustinjärvestä puut uitettiin Mustinlahdelle, joka on jo Kellojärveä. Maijalle on jäänyt mieleen 50-luvun alusta eräs uittoporukka. 050 65 343 60.000 Varaa ti 11.8.mennessä! ERÄ JA RETKEILY Niko Kemppainen Ylä-Vieksillä asuva Mauno Kilponen oli aikoinaan tukinuittohommissa. Siellä oli myös uittokämppä, johon majoituttiin. Sillä keinoin suma ei päässyt ruuhkaamaan. 040 751 1749 Kainuun Sanomat Saija Utriainen, p. luppo: uiton odottelu
Vaikka unet saattoivat vonkamiehellä jäädä vähäisiksi, Kilposta ei tympäissyt työnteko koskaan. Sakissahan on aina mukava olla, Kilponen toteaa. Jos joutui olemaan pyhän aikana, niin sittenhän sitä tulikin. Jahti ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa Hanhissa ja vesilinnuissa on rauhoitettuja lajeja, joita ei saa metsästää. Kokeneet vanhat uittomiehet, kuten Vierimäen Kusti ja Rysälän Aakusti, saattoivat nuorempiaan opettaessa innostua työnteosta siihen malliin, että poikosille jäi katseluoppilaan virka. Ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta ukot vanhalta muistilta vähäsen aina pukkasivat puuta, istuivat ja tarinoivat. Lupamäärä pienentyi hieman useimmilla riistakeskusalueilla, eniten Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. Peltojen ulkopuolella merija kanadanhanhien metsästys alkaa samaan aikaan muiden vesilintujen kanssa 20. Katsottiin ja naurettiin, että siinä on varmasti kaksi vanhaa tukkijätkää, Kilponen naureskelee. Kyyhkyä metsästetään runsaasti koko Euroopassa ja Suomessakin se on runsaslukuisin saalislaji. – Uittohommissa ei työ kaikistellen ollut raskasta. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty. Merihanhi on perinteisesti rannikon laji ja vasta levittäytymässä järviin, siksi se rauhoitettu sisämaassa ja metsästystä rannikolla rajoitetaan. Niko kemPPaiNeN melko mitätön. Töiden lomassa vitsinja leikinlaskuunkin riitti aikaa. Kuhmoon myönnettiin 276 kaatolupaa, mikä on 73 lupaa viimevuotista enemmän. Hirvikanta on pienentynyt viime vuosina, mutta hieman alle puolella hirvitalousalueista hirvikanta on edelleen tavoitetasoa tiheämpi. – Kahdeksankintoista tuntia tuli vuorokautta kohti työtä. Suomessa vuosittainen sepelkyyhkysaalis on suurimmillaan yli 250 000 lintua. Vieksinjoen Umuotoinen mutka oli hankala, ja vain tyynellä ilmalla puu kulki joessa. – Sepelkyyhkyn ja kanadanhanhen kannat ovat runsaat ja kestävät hyvin metsästystä, riistasuunnittelija Jörgen Hermansson Suomen riistakeskukselta kertoo. Joskus joku saattoi tuskailla, niin vanhat ukot sanoivat, että työ ei tapa ihmistä. Perjantaina 7. elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 9 Tukinuitto oli kappale kuhmolaista elämänmuotoa Vaikka jokien, purojen ja järvien rannoilta ovat uittomiesten äänet jo kauan sitten vaienneet, Ylä-Vieksillä Niskajoen vanhassa uittorännissä vesi virtaa yhä kohisten. Mutta kun päivälle tuli pituutta, näkyi se myös tilipussissa. Kahdeksan tunnin jälkeen tuli prosenttitunteja. Suomen riistakeskuksen sivuilta löytyy tietoa metsästysajoista ja metsästyskieltoalueista. Muutokset lupamäärissä peilaavat alueen hirvikannan kokoa ja kehitystä. Samalla alkaa hanhien peltometsästys: merihanhen rannikolla ja kanadanhanhen koko maassa, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta. – Kun kerran tuulee vastaan, niin ei sitä väkisin silloin saa. Viime syksylle kaatolupia oli Kainuussa 1 797, tulevalle syksylle lupia on 2 319. Saattoi olla sitten tuntikausia että pölkky juoksee joessa eikä mitään kummempaa, sen kun seurasi vain. Hirvien pyyntiluvat kasvoivat eniten Kainuussa 500:n korotus. Koko maassa syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 47 691 hirven, 63 260 valkohäntäpeuran, 339 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa. Kun tyyntyi ilmat, niin puu kyllä kulki. elokuuta. elokuuta. Verotussuunnittelulla pyritään mitoittamaan tarvittavaa pyyntilupamäärää, mutta lupia voidaan myöntää enintään hakijoiden hakema määrä. Kun oltiin puronvarressa, niin sehän piti huolehtia että jos ruuhkaa rupesi tulemaan, niin hyvin äkäisesti piti purkaa, jotta se ei siihen kasaudu mahdottomasti. Vierimäen Kusti ja Rysälän Aakusti istuivat kaplastuksella sillan yläpuolella. Luonnonvarakeskuksen tuottamien arvioiden mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin 8,5 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 87 200 hirveä. Kilponen muistelee, että 1960 keväällä ja kesällä joudettiin välillä puolitoistakin vuorokautta ihan makailemaan, kävelemään ja katselemaan maisemia. – Ainahan se kotiolot voittaa, Maija naurahtaa perään. – Jos ajatellaan, niin ne miehethän olivat ikänsä raskasta työtä raataneita. Viime syksyn metsästyksessä saatiin saaliiksi koko maassa 52 300 hirveä ja pyyntiluvista käytettiin noin 80 prosenttia. Hirven pyyntilupamäärä kasvoi eniten Kainuussa. Metsästyksellä pyritään säätelemään hirvikantaa tavoitteeksi asetetulle tasolle. Sepelkyyhkyn metsästys alkaa 10. Riistakeskuksen mukaan runsaat sepelkyyhkykannat sekä helpot metsästysjärjestelyt ovat nostaneet sepelkyyhkyn metsästäjien suosikiksi. Hirven pyyntilupamäärä säilyi lähellä viime vuoden lukuja lupamäärän pienentyessä kaikkiaan noin viisi prosenttia. Uittosakissa näkyi monenmoista miestä. Jotta ei välttämätä iso se palkka, mutta hyvin innoissaan kaikki menivät keväällä. Metsästyskausi alkaa kyyhkyillä ja peltohanhilla Päivi Bisi Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat
Ps. Pyristele irti synnistä, äläkä leiki sillä. lehdessä. elokuuta 2020 V iime sunnuntain kirkollinen pyhä erotteli jyviä akanoista, ja totuutta valheesta. Ari Rosila Kuhmo / Lahti Kesän viileä kosketus ShutterStock A Onko mikään muu tuote maailmassa sellainen, että se luo pelkän puhutun sanan perusteella uutta?. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. Jonkin matkaa lipuessa järven lähes rikkumatonta selkää tekee mieleni kastaa käteni tuohon pehmeän viileään syliin, voi sitä tunnetta kun kuuma kämmen uppoaa siihen, en malttaisi nostaa kättä kuumalle airolle takaisin ja jatkaa soutua kohti auringonkilossa kylpevää järvenselkää. Kaikki tämä samalla kertaa! Juha Tapion kirjoittaman konfirmaatiolaulun sanoin meissä on sekä valo, että yö – pyrkimys hyvään ja perisynnin vaikutus. Se on kuin kaunista taloa hiekalle rakentaisi, romahdusvaara on konkreettinen. Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Talothan ovat asumista ja käyttöä varten! Talo kalliolla ja toinen hiekalla! Hartaus Timo Suutari Kirjoittaja on Kuhmon ev. Kuhmolaisen kanta-asiakas! Muista käyttää 10 € ilmoitusetusi. Airot painuvat veden pintaan ja saavat aikaan kauniin jäljen merkiksi soutajan tekemästä tiestä kohti kaukaista vastarantaa jossa odottaa hieno matala hiekka väsynyttä ja kuumissaan olevaa soutajaa. 7: 24-29) Jeesuksen sanat toisaalla olivat kovia: hakkaa kätesi irti, jos se vie pahantekoon. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Yhteenvetona voisi olla, että älkää vesittäkö Jumalan käskyjä, sillä taivaassa on vain puhtautta. Ellei, niin mitä ihmettä tyhjällä talolla siinä tehdään. Raamattu luo kuulijan sydämessä uudenlaista todellisuutta. Mielessään hän pulahtaa sinne ja kokee kuuman kesän parhaimmat hetket joista talven kylminä ja pimeinä päivinä haaveili, oi kunpa se kesä tulisi nopeasti ja pääsisi tänne järvelle. Tekstit kehottavat luottamaan jo ammoin annettuihin ohjeisiin. Tiina Meikäläinen Ahonlaita 1, Kuhmo Helteinen päivä ja tuuleton järvenselkä, siinä sen tumma vesi odottaa soutajaansa. Mutta nyt se tarvitaan, jotta paljastuu missä perisynti hallitsee ja missä tarvitaan uudistumista ja toipumista. Vesitetty ja muuteltu totuus on erittäin vaarallista. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. seurakunnan kirkkoherra. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka. (Matt. Työnnän veneen hiljaa kohti rannan ruovikkoista reunaa ja astun tuhdolle ja tartun airoihin jotka työnnän veteen. Jospa viikon tekstit antaisivat arvoa sille asialle, että Raamatussa on eläviä sanoja ja elämän tuovia sanoja. Onko mikään muu tuote maailmassa sellainen, että se luo pelkän puhutun sanan perusteella uutta. No nyt se onnen hetki on tässä ja nyt, ei tämän parempaa ole. Ellei ihmisessä olisi pimeää puolta, sitä ei tarvittaisi. Voi tätä hiljaisuutta ja rauhaa mikä täällä vallitsee, ei kuulu kuin tiirojen kirkas huutelu tuolla kaukana saaren kupeessa. Siksi juuri tarvitaan Jumalan Sanaa eli Raamattua. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Soita tai lähetä ilmoituksesi sähköpostilla pe 21.8. 2020 Tervetuloa juhlimaan! Ylioppilas ja ammattiin valmistuva! Kutsu sukulaiset, ystävät ja naapurit juhlimaan Julkaisemme kahvikutsusi ti 25.8. klo 14 mennessä. Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. ”Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Kuhmon uusi terveysasema, voisiko se olla Kontion vanha koulu. Sana on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka – se sekä haavoittaa ja paljastaa, että myös hoitaa ja parantaa. Muutamalla vedolla irtaudun rannan matalasta ja saavutan syvän veden, jossa veneen kyntämä jälki jättää tyyneen pintaan hienoisen vanan. lut. Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Voi tätä kesäistä nautintoa täällä kauniissa Kainuussa. Ilmoituksen koko 1x31 pmm Hinta 25 € Tervetuloa kahville la 29.8
Lisätiedot ja ilm. klo 18.00. Perjantaina 7. Mukana karhunveiston mestaruudesta on kamppailemassa myös kuhmolainen Esko Heikura. klo 15.30, la 8.8. ITE-taiteen juhlavuoden kunniaksi kilpailun tämänvuotinen teema Vapaa tyyli – Freestyle innostaa veistäjiä kokeiluihin ja kekseliäisyyteen. Mahtuu ajamaan 90 cm:n portista. Jusa Pulkkinen Kauppisenniementie 125 Sydämelliset onnittelut 7.8.20 50-vuotiaalle Vesankaan! :lla äiti ja sisarukset P.S. klo 13 k 7 1h 7min liPut 8 € EDEN Ulla Heikkilän elokuva aikuistumisesta, vapaudesta ja suurista tunteista. Perhekerho kokoontuu tiistaisin klo 9.30-11 Piilolan kerhotilassa, Karhunpolku 2 N. Ilomantsin Karhufestivaalille Heikura osallistunut ennekin, ja 2014 sieltä sieltä tuli plakkariin maailmanmestaruus. klo 9–15 TERVETULOA YO-JUHLIINI la 15.8.2020 klo 15 alkaen. Kotiväki P. 13:00 Ruokajakelu, ei hartautta. Hyvärilän Nuorisoja matkailuk eskus Nurmes 7.–9.8.202 Harrastusajoneuvoja Harrastusajoneuvoja Rompemyyntitapahtuma Rompemyyntitapahtuma Aukioloajat pe 7.8. Laulattajana Keijo Piirainen. Tervetuloa! Käteismaksu! Myös pankkikortti toimii! Rajakatu 56 p. Tervetuloa! Kainuuntie 91 puh. klo 15-18 Piilolan kerhotilassa. klo 9–18 su 9.8. Tilaisuudet myös Facessa Kuhmon Vapaaseurakunta ryhmässä. klo 18 Rukousilta. klo 12–18 la 8.8. Anne Pääkkönen p. Anne Pääkkönen p. Postista arvioidaan, että pakettiliiketoiminta on muuttunut pysyvästi, ja merkittävä osa kuluttajaostoksista siirtynee pysyvästi verkkoon. Anne Pääkkönen p. (Käynti takaoven kautta) Su 9.8. Koronavirus kiihdytti entisestään Postin kirjemäärän jyrkkää laskua. ”Nyt ei mennä metsään, kun ukki 7 ja täyttää ja yhä nuorelta näyttää” Paljon onnea 70 vuotiaalle T. Lapsiparkki ke 12.8. Pe 7.8. Heikura on harrastanut moottorisahaveistoa kymmenisen vuotta, mutta veistänyt hän on lähes koko ikänsä. Kainuussa elokuussa Aaro Turunen 0400 251 666 Tehokas kone. Tämä vaikutti Postin talouteen negatiivisesti, ja Posti aloitti sopeutustoimet välittömästi. Koronan seurauksena pakettimäärät ovat kasvaneet merkittävästi, millä oli positiivinen vaikutus Postin tulokseen. klo 15-18. 11:00 Jumalanpalvelus Tervetuloa tilaisuuksiin! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta Su 16.8. 2 ½-6-vuotiaiden lasten päiväkerhoihin ilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla (linkki löytyy etusivulla). Puuhakerho 6-10-vuotiaille alkaa 18.8. Pysy pinnalla! .... klo 18 k16 1 h 30 min liput 10€ PEKKA TÖPÖHÄNTÄ la 8.8. Klo 16 KOULUUN LÄHTEVIEN SIUNAAMINEN Kuhmon kirkossa. Osoitteellisten kirjeiden määrä väheni Suomessa ennätykselliset 24 prosenttia toisella vuosineljänneksellä. Karhufestivaali järjestetään Ilomantsissa 13.–15.8.2020. Yleisöksi pääsee enintään tuhat katsojaa. Nyt jo eläkkeellä oleva Heikura on tehnyt työkseen sekä metsurin että puusepän töitä. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Pihakantojen jyrsintää ammattitaidolla edullisesti. Kyösti Erkinkorpi Ke 12.8. Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Gogolev). elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 11 Lisätietoja: www.kuhmonmobilistit.fi Liput 8 eur, alle 12 v ilmaiseksi. kokoontumispäivä muuttuu perjantaiksi ja seuraava lapsiparkki (Perjantaiparkki) on 28.8. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net La 8.8. klo 14, ti 11.8. 044 738 4308. klo 15 , Su 9.8. Huom. p. sunnuntai helluntaista 9.8. Huom. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta 10. Tiistai 11.8. 050 523 2044 www.pajakkakino.fi RATTIRAIVO Pe 7.8 klo 18, la 8.8 klo 19, Su 9.8 klo 18, ke 12. klo 15, ti 11.8. Kerhoryhmät ovat 2 ½-3 v. Kerho alkaa viikolla 33. Tervetuloa! Pe 7.8. Reaaliaikaisia tunnelmia ja kurkistuksia kulissien taakse pääsee seuraamaan tapahtuman kotisivulta www.karhufestivaali.fi löytyvien linkkien kautta. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. 11:00 Jumalanpalvelus, Henry ja Anu Seilosen seurakunnan palvelutehtävään siunaaminen Ti 11.8. Klo 13 HARTAUSHETKI Kuhmoniemen vanhan kirkon muistomerkillä. 044 738 4308. 044 738 4308. Hän on saavuttanut useita suomenmestaruuksia moottorisahaveistossa. Mittelöä voi tulla seuramaan paikan päälle Ilomantsin Kansallistalon metsikköön ja Karhuareenalle tai sitä voi seurata nettilähetyksen välityksellä. Kirjeiden määrä väheni kiihtyvästi Yhteislauluilta Lepikon pihamaalla, Katajalahdentie 80 ma 10.8. klo 17, Su 9.8. klo 18 k 7 1h 33min liPut 10 € Ilomantsilainen Karhufestivaali kokoaa pian yhteen 25 puunveistäjää eri puolilta Suomea, myös Kainuusta. 044 500 1705 Pihakantojen jyrsintä Kainuussa vk 37 ammattitaidolla, edullisesti. 010 665 9012, ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa www.kuhmolainen.fi. Klo 14 PÄIHDEKUNTOUTUJIEN RAAMATTUPIIRI Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A. ja 4-6 v. ja ilm. uutta! Kerhoon voi ilmoittaa jo 2 ½-vuotiaan lapsen. Lisätied. Lisätied. klo 18 Evankeliumin ilta. Esko Heikura kamppailee karhunveiston mestaruudesta Eläinaiheet ovat Esko Heikuralle mieluisia, erityisesti karhut ja linnut
11.55–12.05 Se tyyli. 17.25–20.00 YLE FEM. 08.20 Aktivismin aika. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.42 Velvet colección (7). 17.10–17.50 Luontoretkellä. 18.10 Casualty (12). 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 09.00–09.50 Casualty (12). 13.20 Eränkävijät. 20.00 Elossa 24h. 00.55–02.30 Madventures I (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.25 Arkkitehdin kotona. 00.00–00.45 Bates Motel (16). 09.35 Emmerdale (7). 06.53 Kaapo (S). 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 22.20 Päivän sää. NELONEN 05.00 Astral-TV. 16.25 Tehdään historiaa. 18.00 Yle Uutiset. 22.35 Maria Wern: Onnenkaappaaja (16). 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 17.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 20.30 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.55–13.25 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: 007 – Älä kieltäydy kahdesti (12). 16.50 Novosti Yle. 08.50 Professori Balthazar (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 21.00 Amazing Race. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 10.00–19.00 Jopet-show (S). 12.00–16.51 YLE TEEMA. 10.00 Uusi päivä (S). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 06.00 Rusty Rivets (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.00 Kuollut mies katoaa (12). 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 07.37 Tilda ja hänen ystävänsä. 12.20 Kotiin takaisin (12). 18.00 BUU-klubben. 09.00 Neljän tähden talkoot. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Frendit (S). 15.55 Hauskat kotivideot. 12.30 Salatut elämät (S). 21.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 16.00 Putous. 19.22–19.45 Siskonpeti : Ero (7). 13.35 Laulu sisällissodasta (12). Lande. 10.25 Aktivismin aika. 15.00 Nuori MacGyver (12). 13.00 Simpsonit (7). 12.15 Kotiin takaisin (12). 10.50 Beatles forever: When I’m sixtyfour. 07.18 Kallen keittiö (S). 20.30 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 11.30 Eläinsairaala (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Stadi vs. 21.54 Urheiluruutu. 16.55 Suurmestari. 18.50 Elokuva: Autot 3 (S). 23.05 Subleffa: T2 Trainspotting (16). 21.35 Perjantai-dokkari: 30 kilometriä päivässä. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 18.10 Casualty (12). 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). 15.25 Karjalan kunnailla (7). 09.30 Eränkävijät. 18.20 8 minuuttia. 21.00 Subleffa: Hölmö, hullu, rakkaus. 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 01.25 Ulosottomiehet. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.18 Kettu ja Jänö (S). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 20.30 Simpsonit (7). 09.30 Eränkävijät. 22.05 Rakkaus ja laki (12). 14.35 Best of Posse. 20.58 Keno ja Synttärit. 03.25 Tuttu Juttu Show. 09.55 Athleticus. 02.35 Ulosottomiehet. 09.54 Harri & Bip. 09.00 Neljän tähden talkoot. MTV3 08.00 44 Cats. 17.10 Maria ja kesäpuhujat. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 22.45 Shetlandsaarten murhat (12). 10.30 Veljesten keittiössä. 09.20 Kaikki porukan puolesta. 09.05–09.53 Joanna Lumleyn Kreikka. 11.00 Efter Nio 2017. 19.25 Tulosruutu. 22.20 Päivän sää. 13.05 Tarinanmetsästäjät (12). 19.20 Urheilun tähtihetkiä. 19.45 Näin Norjassa: Lintubongarit. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 11.00 LIVE: Onnenarpa. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 00.35 Hamilton (12). 07.00 Hatchimals (S). 08.29 Otso ja sopulit (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 16.00 Myytinmurtajat. 09.00 Kadonneet perijät. 13.30–14.53 My Generation – Michael Caine. 09.55 Kaikki porukan puolesta. 06.25 Uutisaamu. 20.00 Stadi vs. 07.38 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 08.22 Aappo ja Tööt (S). 09.00 Neljän tähden talkoot. 20.00 Nile Rodgers: mestarin menestysvinkit. 16.55 Onnenarpa. 21.05 Tukalat paikat (12). 19.00 Poliisit 2019 (S). 20.00–20.52 Näytön paikka (12). 22.50 Kino: Oi! Mikä ihana sota! KESKIVIIKKO 12.8. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Velvet colección (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 12.20 Eloonjääneet. 09.00 Hauskat kotivideot. 08.25 Angry Birds Blues (7). 13.48 Eränkävijät. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 07.50 Pusse (S). 21.00 Historia: Kennedyn viimeinen puhe. 18.00 Amazing Race. YLE TEEMA & FEM 08.03–12.00 YLE FEM. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 07.55 LEGO City Adventures (7). 07.04 Poppelikumpu (S). 18.20 8 minuuttia. 22.20 Päivän sää. 18.00 Ulosottomiehet. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Kotoisa. 08.01 Tarinoita puumajasta (S). KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. 06.00 Rusty Rivets (S). 20.30 Yle Uutiset. 20.00–20.54 Miksi tanssimme. 06.59 Ruskea pikkukarhu (S). 03.30 Myytinmurtajat. 00.30 Subleffa: Hölmö, hullu, rakkaus. 18.25 Emmerdale. 12.00 Emmerdale. 15.00 Koko Suomi leipoo. Lande. 06.50 Bing (S). 23.00 Elokuva: Lupaus (12). 09.00 Patu-koira (7). 16.55 #Laulakesä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.8. Louisin tarina. 06.53 Astroset (S). 12.00 Suomen kaunein koti. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 19.00 Madventures Suomi (12). 08.47 Sukkahittimittari. 18.25 Emmerdale. 19.30 Syyttäjä (12). 10.30 Ranen museo. 20.50 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit. 12.00–15.00 Neljät häät Amerikassa. 16.50 Novosti Yle. 22.15 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 10.05 Suomen kaunein koti. 12.15 Tobias leipoo maailmalla. 08.00 Uutisaamu. 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.00 Myytinmurtajat. 19.43–19.54 Sportliv. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 18.00 Ulosottomiehet. 18.20 8 minuuttia. 22.35 Formulasirkus. 17.10 Kotiin takaisin (12). 07.55 LEGO City Adventures (7). 20.37 Kynsin hampain (S). 08.50 Syntynyt vuonna 2010. 07.00 Hatchimals (S). 16.30 Uusi päivä (S). 07.00 Hatchimals (S). 08.23 Karvinen (7). 19.10 Tulosruutu. 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). MTV3 06.15 Aamusää. 19.00 Poliisit 2019 (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 10.00 Hauskat kotivideot. Perjantai. 17.30 Salatut elämät (7). 23.50–00.30 Bates Motel (16). 18.20 8 minuuttia. 00.00 Rantabaari (7). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.30–19.00 Rantabaari (12). 09.55 Elämä käännekohdassa. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.50 Rantabaari (12). 07.55 LEGO City Adventures (S). 18.00 Ulosottomiehet. 19.00 Frendit (S). 14.55 Eläinsairaala (S). 09.35 Emmerdale. 10.45 Muisti: Kibbutsin hedelmät. 12.00 Baletin harvat ja valitut. 19.30 Onnela (S). 23.40–00.35 Timanttinen keikka. 15.00 Nuori MacGyver (12). 21.00 Subleffa: Hei kliffaa hei! (7). 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.23–08.47 Villit futarit (7). 01.00 Madventures I (S). 12.00 Arvo Pärtin keskus Laulasmaalla. 08.45 Robottijunat (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 01.00 Burgerimies. 16.30 Uusi päivä (S). 08.20 Alvin ja pikkuoravat. 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 01.55 Top Gear. 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 Kotoisa. 07.00 Hatchimals (S). 11.00 Toivomus. 21.00 Tuttu Juttu Show. 06.50 Bing (S). 21.55 Yle Uutiset. 04.10–05.05 Grand Designs Australia. 09.00 Neljän tähden illallinen. 22.35 ESPN dokumentti: Sepp Blatterin nousu ja tuho. MAANANTAI 10.8. 09.00 Pahuksen paratiisi. 15.00 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 14.25 UEFA Champions League: Huippuhetket. 06.55 Ylen aamu. 08.40 Viidakon veijarit (7). 19.00 Siskonpeti : Rakkaus (7). 07.41 Näin tehdään. 09.30 Neljän tähden talkoot. 10.00 Jumalanpalvelus. 22.50 Top of the Lake: China Girl (12). 07.45 LEGO Ninjago (7). YLE TV1 06.25 Laika, Lada, Marx ja mä. 12.00 Historian siivillä. 08.30 Superapulaiset. 22.00 Kino: Mutafukaz (16). SUB 06.30 Chuggington (S). 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 23.20 The Graham Norton Show. 16.40 RSO Musiikkitalossa. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.30 Luontomatkalla. 00.01 Kynsin hampain (S). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 11.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 14.00 Suomen surkein kuski. 21.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 19.30 Salatut elämät (S). 20.00 Kaappaus keittiössä. 01.00 Ulosottomiehet. 23.40 Pitääkö olla huolissaan?. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.00 Koko Suomi leipoo. 00.15–02.16 Kino: Séraphine (7). SUB 06.30 Chuggington (S). 22.25 Tulosruutu. 18.30 Paras treeni. 10.05 Yökylässä Maria Veitola. 15.50 Remppa vai muutto Vancouver. 07.30 Pikin eläimet (S). 02.40 48 tuntia rikoksesta (12). 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 07.45 LEGO Ninjago (7). 00.50 Stadi vs Lande. 00.30 Hotel Swan Helsinki (12). 18.00 Huvila & Huussi. 15.40 Karjalan kunnailla (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Pahuksen paratiisi. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 22.00 Yle Uutiset. TIISTAI 11.8. 19.50 Se tyyli. 11.39 Filip ja Mona (7). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 07.45 LEGO Ninjago (7). 21.45 Iskelmätarinoita. 12.58 Johdanto Pärtin 3. 13.00 Remontilla rahoiksi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.00 Simpsonit (S). 22.25 Exit (16). 15.55 A-studio. YLE TV1 07.20 Keskiyön aurinko. 00.30 Madventures I (S). 11.30 Kesämökkiunelmia. 20.00 Selviytyjät. 08.21 Galaxi. 15.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.30 Jopet-show (S). 07.08 Oiva (S). 00.35 Pukumiehet (7). 12.15 Hyvän karman sairaala (12). 06.00 Rusty Rivets (S). 22.30 Syysprinssi (12). 13.00 Tanskalainen maajussi. 09.15 Karvinen (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 22.20 Päivän sää. 08.15 Leo (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 21.00 Kiehtova maailma: Määränpäänä Intia. 21.00 Elokuva: Octopussy – mustekala (16). 19.09 Filip ja Mona (7). 06.00 Rusty Rivets (S). 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 12.20 Kandit. 11.00–12.00 Selviytyjät. 13.55 Himohamstraajat. 08.21 Galaxi. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 23.20 Subleffa: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12). 18.30 Eränkävijät. YLE TV1 06.25 Tarinanmetsästäjät (12). 08.20 Julkkis lapsenvahtina. 17.05 Näin rakennetaan luksusauto. 14.50 Remppa vai muutto Vancouver. 19.25 Tulosruutu. 09.30 Neljän tähden talkoot. 13.05–14.18 Voi veljet, mikä päivä! (S). 08.30 Angry Birds Blues (S). 16.55 Onnenarpa. 23.05 Elokuva: Rocky IV (16). 08.30 Angry Birds Blues (S). 08.22 Urheiluhullut (S). 21.50 Christine Keelerin tapaus (12). MTV3 06.15 Aamusää. 11.00 Yle Alueuutiset. 19.00 Frendit (S). 13.00 Remontilla rahoiksi. 10.00 Jenni tapaa romaneja. 09.30 Eränkävijät. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 Jamien parhaat kasvisruoat. 10.00 Kyläsairaala (12). 13.10–14.15 Tervetuloa aamukahville (S). 22.35 F1 Extra. 22.55 Hävyttömät (12). 07.00 Hatchimals (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 23.30–00.10 Bates Motel (16). 11.00 Formula 1: Iso-Britannian osakilpailu. 16.00 Älä kokeile tätä kotona. 19.20 Päivän sää. 18.30 Elämä käännekohdassa. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.00 Grand Designs Australia. 22.50 Varjojen maa (16). 08.03 Askarrellaan. 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Ruotsin lihavimmat koirat. 17.00 Hauskat kotivideot. 06.55 Ylen aamu. 07.45 LEGO Ninjago (7). 07.50 Ninni ja Nestori (S). 09.00 Galaxi. 23.40–01.15 Kino Klassikko: Miehuusvuodet (12). 19.00–21.00 Frendit (S). 16.30 Putous. 14.30 Luonto taiteen lähteenä. Törmäävien mannerlaattojen luomat ja tulivuorten hallitsemat saaret elävät jatkuvassa muutoksessa. 19.20 Päivän sää. 23.55–00.25 Superaivot. 07.50 Killen kimppakyyti (S). 09.00–09.50 Casualty (12). 12.15 Riistametsällä. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.05 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 22.15 Perienglantilainen skandaali (12). 23.40 Simpsonit (7). 20.15 Kynsin hampain (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 18.25 Emmerdale (7). 07.44 Simo (S). 12.00–14.00 Simpsonit (7). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.00 Simpsonit (7). 15.50 A-studio. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 22.25 Tulosruutu. 00.30 Amazing Race. 18.15 Pohjolan luonto. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.35 Bakugan: Battle Planet. Yle TV1 klo 18.45. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 17.25 Toivomus. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 07.09 Tete ja Mama (S). 21.50 Yle Uutiset. 07.52 Franklin ja ystävät (S). 21.00 Uskollinen puutarhuri (12). 14.00 Suomen surkein kuski. 10.00–11.55 Uusi päivä (S). 06.55 Ylen aamu. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 23.05 Epäilyksen siemen (12). 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 00.40 Poliisit 2019 (S). 12.00 Emmerdale (7). 06.52 Tiketi Tok (S). 11.30 Järjestyksenvalvojat (12). 21.55 Maata meren alla (S). 12.30 Salatut elämät (S). 17.30 Salatut elämät (7). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 15.00–15.57 Isä Matteon tutkimuksia (12). 22.45 Elokuva: Vares – Sheriffi (16). 17.25–20.00 YLE FEM. 17.25–00.07 YLE FEM. 19.00–21.00 Frendit (S). 23.50–00.20 Uusi Kino: Eläimen kuva (S). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 11.00 Avoimena. 09.00 Neljän tähden talkoot. 15.00 Nuori MacGyver (12). 22.40 Manon (12). 07.29 Keppihevostalli. 16.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 18.30 Kadonneet perijät. 20.30 Yle Uutiset. YLE TV1 06.25 Kandit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Elokuva: 007 – Erittäin salainen (16). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Euroopan koronaloki: vyöry ja vastarinta. 01.05 Myytinmurtajat. 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 08.15 Nuori Robin Hood (7). 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 15.30 Suurmestari. 21.05 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). YLE TEEMA & FEM 08.50–12.00 YLE FEM. 17.00 First Dates UK. 11.05 Yle Alueuutiset. 19.00–19.50 Karjalan kunnailla. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.00 Perheonnea. 20.30 Yle Uutiset. 08.20 Chaplin (S). 00.30 ESPN dokumentti: Rodman. 22.35–00.15 Walking on Water. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.55 Paras treeni. 22.25 Tulosruutu. 15.15 Koskaan ei ole liian myöhäistä. 13.05 Miksi tanssimme?. 16.25 Tehdään historiaa. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 10.05 Villa Hintikka. 13.00 Remontilla rahoiksi. 19.00–19.55 Eroja ja avioeroja (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Efter Nio 2017. 21.45 Murha Sandhamnissa (12). 07.03 Musarullaa!. 17.00 Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin (12). 21.06 Kino: Polkupyörävaras (S). 13.30 Simpsonit (7). 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 09.00 Neljän tähden illallinen. 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S). 17.00 First Dates UK. 21.05 A-studio. 21.40 8 minuuttia. 08.15 Nuori Robin Hood (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 23.35 Poliisit 2019 (S). 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 18.10 Casualty (12). 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 00.55 Tilt Esports (S). 13.00 Tanskalainen maajussi. 22.25 Tulosruutu. 15.55 Laika, Lada, Marx ja mä. 09.30 Neljän tähden talkoot. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Simpsonit (7). 01.30 Madventures I (7). 07.46 Nipa ja Pete (S). 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. 22.20 Päivän sää. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 16.10 Romu-Mattila ja kaunis nainen (S). 23.05 Miksi olen niin ruma?. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). (12). 11.00 Pisara. 12.30 Salatut elämät (S). 08.00 Yle Uutiset. 06.25 Uutisaamu. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 08.12 Ville ja Lousku vauhdissa. 12.00 Eläinten ystävät. 19.25 Tulosruutu. 16.25 Tehdään historiaa. 00.05 Hamilton (12). 18.17 Sukkahittimittari. 19.30 Salatut elämät (7). 20.30 Egenland. LAUANTAI 8.8. 08.38 Patu-koira (7). 20.00 Näin rakennetaan luksusauto. 14.00 Grand Designs Australia. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale. 18.30 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. 13.25 First Dates Suomi. 09.28 Villi tulevaisuus (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.25 Tulosruutu. 18.30 Eränkävijät. 15.00 Ylen aamun parhaat. 06.55 Ylen aamu. YLE TV1 06.25 Ellan matkassa. 22.45 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2. SUB 06.40–08.00 Simpsonit (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 11.00–12.00 Ensitreffit alttarilla. 08.25 Pertti ja Purtti (7). 12.00 Emmerdale. 22.30–00.07 THF – Tempelhofin lentoasema (S). 17.25 Eräelämää. 22.04 Urheiluruutu. 02.10 Madventures I (7). 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 19.55 Suuret tunteet (7). 06.50 Bing (S). 22.00 Yle Uutiset. 20.00–01.10 YLE TEEMA. 20.30 Simpsonit (12). 18.00 Marikin hassut seikkailut (7). 04.20–05.15 Sinulle on postia. 09.00 Superior Donuts (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 11.25 Eläinsairaala (7). 22.40 Kylä josta lapset katoavat (12). 09.05–09.43 Luontoretkellä. 03.15 Remontilla rahoiksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.20 Päivän sää. 08.25 Angry Birds Blues (S). 13.00 Elokuva: Arthur ja Minimoit (7). 11.15 Dokumenttiprojekti: Takaisin vapauteen (S). 07.00 Hatchimals (S). 19.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 20.30 Yle Uutiset. 07.37 Sasu (S). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Elokuva: Rocky V (16). 18.00 BUU-klubben. 13.30 Luontomatkalla. 07.05 Albi Lumiukko (S). 13.00 Tanskalainen maajussi. 07.00 Pipsa Possu (S). MTV3 06.15 Aamusää. 20.30 Yle Uutiset. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (S). 13.30 Luontomatkalla. 16.00 Fort Boyard Suomi. 09.50 Beatles forever: When I’m sixtyfour. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.8. 11.30 Faija hoitaa (S). 20.00 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan (12). 06.50 Bing (S). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. SUB 06.30 Chuggington (S). 12.00 Kino: Taskurahat (12). 18.00 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 17.07 Kotiin takaisin (12). 02.25 Rikospaikka. 10.50 8 minuuttia. 15.00 Nuori MacGyver (12). 08.50 Professori Balthazar (S). 12.45 Uusi Kino: Kotimatka (12). 09.24 Mahti-Mopsi (7). 12.00 Emmerdale (7). 18.07 Palomies Sam (S). 18.25 Emmerdale. 19.44 Ajankuvia Tukholmasta. 08.59 Galaxi. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 14.30–15.30 Ruoka tekee onnelliseksi. 03.10 Rantabaari (7). 17.10 Kotiin takaisin (12). 11.00–12.00 Koko Suomi leipoo. 08.50 Professori Balthazar (S). 17.30 Salatut elämät (S). 10.00 Uusi päivä (S). 18.26 Aarne Alligaattorin musiikkiseikkailu. 21.00 Aution saaren elokuvat. – 13.8. 20.30 Järjestyksenvalvojat (12). 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Puuha-Pete (S). 02.20 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 09.56 Tipu Touhukas (S). 08.03 Minä, Hugo Käld. TV VIIKKO 7. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 18.30 Eränkävijät. 08.04 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 21.00 Häiriötekijä (12). 16.30 Vaiheessa: Töölön tähti. 18.00 BUU-klubben. 08.25 Jenni tapaa romaneja. 09.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 15.55 Tanskan aarteenmetsästäjät. 08.22 Galaxi. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 14.20 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (S). 22.15 Viikon sää. 09.55 Yle Uutiset. 17.30 Salatut elämät (S). 02.10 Rantabaari (12). 09.35 Emmerdale. TORSTAI 13.8. 17.10 Kotiin takaisin (12). 16.30 Sub.doc: Mies joka sai kädet. 10.50 8 minuuttia. 19.00 Seitsemän uutiset. 13.00 Orjuus nyt. 09.30 Simpsonit (7). 15.00 Ylen aamun parhaat. 22.35 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 12.00 Lofoottien kalamestari. 15.55 Neljät häät Amerikassa. 06.50 Bing (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 21.00 Elokuva: Beck: Korppikotka (16). 18.00 BUU-klubben. 08.15 Leo (S). 15.55 Antiikkikaksintaistelu. 06.25 Uutisaamu. 02.55 Simpsonit (7). 15.00–15.57 Isä Matteon tutkimuksia (12). 13.05–14.20 Laivaston monnit maissa (S). 14.00 Grand Designs Australia. 17.55 Jyskälä – 70 vuotta rallin historiaa. 08.15 Nuori Robin Hood (S). 06.55 Uutisaamu. 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Elokuva: Beck: Japanilainen maalaus (16). 22.35 Formula 1 kooste: IsoBritannian osakilpailu 2. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.30 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 21.50 Antarktis – ikuisen jään seikkailu. 23.15–00.00 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). 14.00 Suomen surkein kuski. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.25 Farmi Suomi. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 19.20 Päivän sää. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.00 Subleffa: Harry Potter ja liekehtivä pikari (12). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 19.00 Frendit (S). 18.10 Casualty (12). 19.00 Poliisit 2019 (S). 07.30 LEGO Friends (S). 20.00–20.50 Sam Neillin Tyyni valtameri. 19.00–19.55 Prisma: Sammen pelastus. 13.04 Arvo Pärtin kolmas sinfonia. 12.50 Eränkävijät. 09.50 Maria ja kesäpuhujat. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 21.55 Council of Dads (7). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Hercule Poirot: Kurpitsajuhla (12). 16.00 Myytinmurtajat. 20.55 Urheiluruutu. 10.54 Suuret tunteet (7). 09.00 Superior Donuts (7). 01.25 Kauneuden hinta. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 09.00 Farmi Suomi. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 21.00 Allsång på Skansen. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.20 8 minuuttia. 23.15–00.15 YleXPop 2020: Olavi Uusivirta. 18.00 Huvila & Huussi. 08.35 Belle ja Sebastian (7). 07.37 Mauno (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 02.55 Rikospaikka. 10.50 8 minuuttia. 17.00 Yle Uutiset. 15.30 Suurmestari. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 18.00 Ulosottomiehet. 20.00 Ellan matkassa: EteläItalia. 01.30 Ulosottomiehet. 22.00 Kymmenen uutiset. YLE TV1 06.25 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 14.30–15.30 Lofoottien kalamestari. 10.00–11.55 Uusi päivä (S). 17.55 Top Gear. 10.30 Egenland. 12.00 Jäämeri 30 päivässä. 09.00 Unelmakoti. 07.15 Olivia (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 08.05 Avara luonto. 06.00 Rusty Rivets (S). 21.59 Urheiluruutu. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 07.35 Popi Kissa (S). 20.00 Rantabaari (7). 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 07.55 LEGO City Adventures (7). 07.19 Vilkki Ankka (S). 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 12.15 Pisara. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 23.40 Suomen huutokauppakeisari. 19.25 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 17.00 Yle Uutiset. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00–17.17 YLE TEEMA. 13.55 Himohamstraajat. 08.17 Ryhmä Hau (S). 20.00–00.15 YLE TEEMA. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 23.00 El Chapo. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.32 Petteri Kaniini (S). 01.30 Hävyttömät (12). 21.00 Kino: Kala nimeltä Wanda (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.19 Inui (S). 01.10 Madventures Suomi (12). 13.00 Remontilla rahoiksi. 00.30 Kaappaus keittiössä. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.45–00.30 Bates Motel (16). 11.00–12.00 Kotoisa. 08.50 Muumilaakson tarinoita. 03.30–04.18 American Horror Story: Cult (16). 19.00–19.48 Karjalan kunnailla (7). 07.53 Stella ja Sami (S). 14.10 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat. 11.05 Jumalanpalvelus. 14.30 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (7). 15.30 Petra rakastaa itseään. sinfoniaan. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Egenlandin matkakohteet. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 10.00 Uusi päivä (S). 15.00 Eräelämää. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 22.25 Tulosruutu. 12.58 Baletin harvat ja valitut. 11.55 Neljät häät Amerikassa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Remppa vai muutto Vancouver. 10.35 Line ja matka kehoihin. 16.25 Tehdään historiaa. 13.00 Simpsonit (7). 14.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Historia: Kennedyn viimeinen puhe. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 16.05 Pieni talo preerialla (12). 07.25 Petran poppoo (S). 17.00 Suomalainen menestysresepti. 00.00 Madventures Suomi (12). 13.55 Himohamstraajat. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 19.00 Elokuva: Big Hero 6 (7). 00.20–00.45 Kynsin hampain (S). 21.00 Kino Klassikko: Lain vartija (12). 08.50 Eräelämää. 13.30 Mitä tänään syötäisiin. 08.49 Inui (S). 15.45–16.25 Team Bachstad Karibialla. 11.30 Petra rakastaa itseään. 23.35 Suurmestari. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 21.00 Herrasmiehiä & Gangstereita (12). 22.45 Elokuva: Wallander: Haamu (16). 18.00 Poliisit 2019 (7). 13.31 UEFA Champions League: Huippuhetket. 08.24–08.47 Lassie (7). 20.00–02.16 YLE TEEMA. 12.50–14.10 Toimettomat (7). 10.00 Kyläsairaala (12). 18.30 Saanko luvan?. 19.30 Formula 1 Paalupaikka. 19.20 F1 Extra. 17.25–19.55 YLE FEM. 20.00 Rantabaari (12). 09.00 Superior Donuts (S). 06.52 Kuu ja minä (S). 13.45 Leonard Bernsteinin muistokonsertti. 17.00 First Dates UK. 22.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.30 Simpsonit (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.50 Neljät häät Amerikassa. 07.45 LEGO Ninjago (7). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Historia: Simone Veil (12). 20.00 Simpsonit (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 17.10–17.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 21.00 Subleffa: Tup-akka-lakko (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 19.40 Vera Stanhope tutkii (12). elokuuta 2020 AVARA LUONTO: Saarten monet kasvot lauantaina 8.8. 07.30 LEGO Ninjago (7). 12.15 Kotiin takaisin (12). 15.40–17.17 Kesäkonsertti Schönbrunnista (2017). 20.50 Urheiluruutu. 14.15 Euroopan koronaloki: vyöry ja vastarinta. 14.40 Tanssi tai kuole. 10.05 Kauneuden hinta. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 23.05 Bullets (16). 07.57 Ryhmä Hau (S). 20.30 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan (12). 21.00 Subleffa: Tyttö sinä olet tähti (12). 19.00–19.23 Siskonpeti : Ihmisluonto (7). 15.30 Karjalan kunnailla (7). 10.00 Kyläsairaala (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.08 Late Lammas (S). 14.55 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 08.42 Onneli ja Anneli. 09.31 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset (7). 18.00 Superapulaiset. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 18.10 Urheiluruutu. 15.30 Yökylässä Maria Veitola. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 18.30 Eränkävijät. 21.00 Epäilyksen siemen (12). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 13.00 Tanskalainen maajussi. 10.00 Uusi päivä (S). 16.55 Onnenarpa. 19.44–19.55 Suzannen vieraana. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00–09.50 Casualty (12). 08.05–08.51 Historia: Hannibalin Alppien ylitys. 08.11 Galaxi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.8. 13.35 Tanssi tai kuole. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.10 Subleffa: Harry Potter ja viisasten kivi (12). 16.15 Karjalan kunnailla (7). 15.25 Myytinmurtajat. MATT HAMILTON. 19.44 Näin Norjassa. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 08.40 Viidakon veijarit (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.8. NELONEN 05.00 Astral-TV. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 15.00 Koko Suomi leipoo. 08.30 Roskasta ruoaksi. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.48 Velvet colección (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Unelmakoti. 23.10 Rantabaari (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00–16.30 Salatut elämät (S). 11.00 Kaappaus keittiössä. 14.05 Eränkävijät. 18.30 Iskelmätarinoita. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 08.55 Tilt Esports (S). 13.55 Himohamstraajat. 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 04.30–05.25 Yökylässä Maria Veitola. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 07.00 Uutisaamu. 20.00 Agatha Christie: Bertramin hotellissa (12). 16.00 Myytinmurtajat. 13.55 Himohamstraajat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.55 Rakkaus ja laki (12). 13.00 Tanskalainen maajussi. 21.50 Koiranpentujen ensihetket. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.8. 18.00 Ylen yleisurheilukesä: Paavo Nurmi games. 17.00 Yle Uutiset. 08.05 Oktonautit (S). 21.01 Murha Sandhamnissa (12). 16.50 Novosti Yle. 12.00 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2. 13.10–14.25 Vuokrasulhanen (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.45 Mardalsfossen. MTV3 06.45 Aamusää. 15.00–15.59 Isä Matteon tutkimuksia (12). 08.30 Pikku Prinssi (S). 21.54 Urheiluruutu. 11.00 Kesämökkiunelmia. 18.00 Yle Uutiset. 07.45 LEGO City Adventures (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 12.15 Kotiin takaisin (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 08.25 Muumilaakson tarinoita. 14.00 Suomen surkein kuski. 07.05 Simpsonit (7). 06.53 Hirviökoulu (S). 15.00 Supernanny Suomi. Tuli. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 07.30 LEGO Ninjago (7). 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 06.53 Jääkarhu Otto (S). 18.10 Urheiluruutu. 14.30 Eläinten ystävät. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 07.55 LEGO City Adventures (7). 20.00 Rantabaari (12). 08.37 Palomies Sam (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. 10.00 Farmi Suomi. 22.05 Kimppakämppä (12). 10.59 Irtiotto oravanpyörästä. 12.30 Salatut elämät (7). 16.30 Rakettitiedettä. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 14.33 Eränkävijät. 21.00 Subleffa: Harry Potter ja Azkabanin vanki (12). 06.52 Kim ja Kai (S). 17.00 Yle Uutiset. 17.25 Almost never (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.35 Pikku Prinssi (S). 18.45 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 15.50 Myytinmurtajat. 10.00 Hauskat kotivideot. 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 07.00 Hatchimals (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.56 BUU-arvoituksia (S). 19.00 Aktivismin aika. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 21.00 Elokuva: Beck: Asianajaja (12). 18.30 Eränkävijät. 11.30 Egenland. 19.30 Jyskälä – 70 vuotta rallin historiaa. 10.00 Koiralle koti. 16.30 Uusi päivä (S). 10.50 8 minuuttia. 21.00 Subleffa: T2 Trainspotting (16). 10.00 Kyläsairaala (12). 01.40 Madventures I (7). 06.50 Bing (S). 15.40 Karjalan kunnailla (7). 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. SUB 06.30 Chuggington (S). 22.25 Tulosruutu. 22.04 Urheiluruutu. 13.08 Iskelmäketju (S). 10.00 Unelmakoti. 16.05–16.51 Pieni talo preerialla (12). 19.00 Stadi vs Lande. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00–20.52 Velvet colección (7). 20.00 Simpsonit (7). 19.25 Tulosruutu. Kaakkois-Aasiassa on enemmän aktiivisia tulivuoria kuin missään muualla ja saaria syntyy ja häviää tänäkin päivänä. 22.20 Päivän sää. 16.15 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 01.55 Myytinmurtajat. 20.00–20.52 Velvet colección (7). 22.50 Ulkolinja: Unelmana USA. 23.50–00.35 Äiti, olen poika. 16.30 Amazing Race. 11.50 Muisti: Kutsumus. 13.00 Simpsonit (7). 14.00 Bauhausin maailma. 23.40 Narcos: Mexico. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. Osa 1/3. 18.30 Irtiotto oravanpyörästä. 10.30 Kimpassa. 14.50 First Dates Suomi. 11.35–12.05 RSO Musiikkitalossa. 07.45 LEGO City Adventures (7). 07.35–08.00 Simpsonit (S). 11.29 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 Karjalan kunnailla (7). 14.30 Tilt Esports (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 14.45 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 10.00 Kyläsairaala (12). 22.30 Murha Sandhamnissa (12). 00.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 11.00 Faija hoitaa (S). 08.01 Siiri ja Krokotiili (S). 08.37 Jarin ja Karin kesäloma (S). 13.50 Remppa vai muutto Vancouver. 12.30 Paavo Pesusieni (S). 07.10 Martta puhuu (S). 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 15.05 Hengen asein. 21.00 Koukussa (16). 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 01.50 Madventures I (7). elokuuta 2020 12 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 6. 20.00 Toivomus. 06.50 Bing (S). 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 08.07 Mimosa ja Lennu (S). (7). 10.00 Jaksa paremmin. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 10.05 Iskelmä-Suomi: Perutaan häät. 09.10 Vikke Viikinki (S). 14.00 Kotoisa. 07.05 Disney esittää (S). 01.30 Ulosottomiehet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Ulosottomiehet. 18.15 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 11.55 Näytön paikka (12). 11.00 Arkkitehdin kotona. 10.00 Hauskat kotivideot. 13.30 Luontomatkalla. 21.00 A-studio. 18.30 Unelmakoti. 17.03 Yle Uutiset alueeltasi. 17.08 Kotiin takaisin (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 08.08 Kummituskoulu Spooky’s (7). 13.30 Luontomatkalla. 11.50 Kulutustavaratarkastajat. 20.00 Suurmestari. MTV3 06.15 Aamusää. 09.00 Superior Donuts (S). elokuuta 2020 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 6. 09.30 Eränkävijät. 10.50 8 minuuttia. 14.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 17.25 Roskasta ruoaksi. 22.10 Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa. 23.35 Ex-Onnelliset (12). YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 07.48 Ota koppi!. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.01 Näin meillä (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.20 Simpsonit (7). 13.00 Duudsonit: Päällikkö (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 06.55 Ylen aamu. 19.00–19.46 Joanna Lumleyn Kreikka. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 08.46–08.48 Athleticus. 10.00 Tiettömän taipaleen takana. 20.45 Urheiluruutu. 09.00 Simpsonit (7). 01.35 Sub.doc: Vapaat sielut – Spirits of St. (7). 10.30 Kesämökkiunelmia. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 20.58 Keno ja Synttärit. 06.25 Uutisaamu. 16.30 Kingi. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 20.55 Urheiluruutu. 07.56 Ässäluokka (S). 00.10 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Elokuva: Beck: Tyttö maakellarissa (12). 09.35 Emmerdale (7). PERJANTAI 7.8. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 03.40–05.00 Astral-TV. 12.15 Kotiin takaisin (12). 16.00 Putous. 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 19.30 Salatut elämät (S). 14.00 Jamien parhaat kasvisruoat. 09.35 Emmerdale. 19.15 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 15.55 Hauskat kotivideot. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.50 Novosti Yle. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 19.45 Aseentekijä. 09.00–09.50 Casualty (12). 09.20 Vikke Viikinki (S). SUNNUNTAI 9.8. 21.50 The Graham Norton Show. 16.30 Uusi päivä (S). 18.25 Emmerdale. 07.29 Kaisa ja Olli (S). 21.00 Michael McIntyre’s Big Show. 01.50 Burgerimies. 00.05–00.20 Yksittäistapaus: Let Her Speak (S). 09.30 Neljän tähden talkoot. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00–23.46 YLE FEM. 16.00 Fort Boyard Suomi. 18.00 Huvila & Huussi. 15.55 Hauskat kotivideot. 17.00 Yle Uutiset. 23.15–23.46 Exit (16). 23.30–01.10 Kino: Columbus (S). 16.55 Onnenarpa. 02.40 Rantabaari (7). 20.00–01.10 YLE TEEMA. 01.00 Madventures I (7). 20.00 Ihanaa elämää Espanjassa. SUB 06.30 Chuggington (S). 20.00–20.50 Velvet colección (7). 22.35 F1 Extra. 08.23 Athleticus. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (12). 19.30 Salatut elämät (S). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.30 Unelmakoti. 09.35 Winx-klubi (7). 22.35 Pukumiehet (7). 09.49 Lentoon!. 19.30 Salatut elämät (S). 16.55 Onnenarpa. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.20 Päivän sää. SUB 06.40 Simpsonit (7). 23.40–00.10 Lassen karaokeilta. 08.40 Viidakon veijarit (S). 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.30 Eränkävijät. 17.30 Salatut elämät (S). 15.00–15.30 Kulutustavaratarkastajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00–11.45 Tobias leipoo maailmalla. 08.22 Galaxi. 08.35 Bakugan: Battle Planet. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Jyväskylän e-rallitapahtuma
23.05 Elokuva: Rocky IV (16). 17.08 Kotiin takaisin (12). 17.03 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Rantabaari (12). MTV3 06.15 Aamusää. 23.40 Simpsonit (7). 19.45 Näin Norjassa: Lintubongarit. 11.00–11.45 Tobias leipoo maailmalla. YLE TV1 06.25 Tarinanmetsästäjät (12). 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. 13.30 Luontomatkalla. 17.05 Näin rakennetaan luksusauto. 10.05 Iskelmä-Suomi: Perutaan häät. 08.24–08.47 Lassie (7). Lande. 07.30 Pikin eläimet (S). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 17.30 Salatut elämät (S). 22.25 Exit (16). 08.35 Pikku Prinssi (S). 13.00 Tanskalainen maajussi. 12.00 Historian siivillä. 08.20 Julkkis lapsenvahtina. 14.30–15.30 Lofoottien kalamestari. 16.15 Karjalan kunnailla (7). 14.55 Eläinsairaala (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.08 Oiva (S). 19.00–19.55 Eroja ja avioeroja (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 09.55 Yle Uutiset. 20.37 Kynsin hampain (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). SUB 06.30 Chuggington (S). 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Suomen surkein kuski. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 19.40 Vera Stanhope tutkii (12). 17.30 Salatut elämät (S). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 15.30 Yökylässä Maria Veitola. 19.45 Mardalsfossen. 12.00 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2. 21.00 Subleffa: Hei kliffaa hei! (7). 20.00–02.16 YLE TEEMA. 02.35 Ulosottomiehet. 20.30 Egenland. 20.00 Rantabaari (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. Yle TV1 klo 18.45. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.28 Villi tulevaisuus (7). 16.50 Novosti Yle. 23.40–01.15 Kino Klassikko: Miehuusvuodet (12). 13.30 Simpsonit (7). 15.00 Supernanny Suomi. 16.50 Novosti Yle. 11.50 Kulutustavaratarkastajat. 21.00 Kotoisa. 21.00 Subleffa: Tup-akka-lakko (7). 08.05 Nuori Robin Hood (7). SUNNUNTAI 9.8. 16.10 Romu-Mattila ja kaunis nainen (S). 23.00 El Chapo. 22.15 Perienglantilainen skandaali (12). 18.25 Emmerdale. 15.00 Ylen aamun parhaat. 20.00 Kaappaus keittiössä. 16.25 Tehdään historiaa. 19.00 Historia: Simone Veil (12). 09.05–09.43 Luontoretkellä. 06.50 Bing (S). 16.30 Uusi päivä (S). 21.00 Elokuva: Beck: Japanilainen maalaus (16). 19.45 Aseentekijä. 10.00 Unelmakoti. 16.00 Myytinmurtajat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.25 Myytinmurtajat. 19.30 Salatut elämät (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (12). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 19.00 Frendit (S). 12.50 Eränkävijät. 21.00 Kotoisa. TIISTAI 11.8. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 10.30 Kesämökkiunelmia. 15.00 Nuori MacGyver (12). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 09.00 Galaxi. 16.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 09.00 Superior Donuts (7). 13.00 Tanskalainen maajussi. 13.05 Miksi tanssimme?. 23.20 Subleffa: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12). 13.00 Simpsonit (7). 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 14.00 Grand Designs Australia. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 07.45 LEGO Ninjago (7). 12.15 Riistametsällä. 13.00 Tanskalainen maajussi. 15.00 Ylen aamun parhaat. 14.30 Ruotsin lihavimmat koirat. 10.50 Beatles forever: When I’m sixtyfour. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 14.10 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.30 Salatut elämät (S). 14.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.50 Professori Balthazar (S). 20.55 Urheiluruutu. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 21.00 Amazing Race. 20.00 Suurmestari. 12.15 Kotiin takaisin (12). 20.55 Urheiluruutu. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 17.00 First Dates UK. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 15.45–16.25 Team Bachstad Karibialla. 00.30 Subleffa: Hölmö, hullu, rakkaus. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 20.00–01.10 YLE TEEMA. 08.25 Jenni tapaa romaneja. 11.00–12.00 Selviytyjät. Perjantaina 7. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Fort Boyard Suomi. 07.45 LEGO City Adventures (7). 22.04 Urheiluruutu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 08.10 Puuha-Pete (S). 18.00 Yle Uutiset. 11.30 Kesämökkiunelmia. 15.55 Tanskan aarteenmetsästäjät. 07.05 Albi Lumiukko (S). 15.55 Hauskat kotivideot. 16.25 Tehdään historiaa. 19.00 Jyväskylän e-rallitapahtuma. 11.00–12.00 Kotoisa. 20.30 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan (12). 09.49 Lentoon!. 22.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 23.15–00.15 YleXPop 2020: Olavi Uusivirta. 10.50 8 minuuttia. 07.45 LEGO Ninjago (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Superior Donuts (S). 00.40 Poliisit 2019 (S). 10.00 Jenni tapaa romaneja. 10.00 Kyläsairaala (12). 14.00 Bauhausin maailma. 17.10 Kotiin takaisin (12). 06.50 Bing (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.04 Poppelikumpu (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 06.53 Hirviökoulu (S). 12.00 Emmerdale (7). 15.55 Hauskat kotivideot. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 07.46 Nipa ja Pete (S). YLE TV1 06.25 Ellan matkassa. 15.55 Laika, Lada, Marx ja mä. 18.00 Yle Uutiset. 09.00–09.50 Casualty (12). 21.45 Iskelmätarinoita. 21.00 Uskollinen puutarhuri (12). 19.00 Aktivismin aika. 13.35 Tanssi tai kuole. MTV3 06.45 Aamusää. 22.25 Tulosruutu. 11.00 Efter Nio 2017. 18.00 Ulosottomiehet. 11.55–13.25 Simpsonit (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 10.00 Jaksa paremmin. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.8. 09.55 Elämä käännekohdassa. 20.00 Selviytyjät. 06.00 Rusty Rivets (S). 09.50 Beatles forever: When I’m sixtyfour. 11.30 Faija hoitaa (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 09.00 Neljän tähden talkoot. 18.00 Amazing Race. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 09.31 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset (7). SUB 06.30 Chuggington (S). 08.25 Pertti ja Purtti (7). 18.30 Saanko luvan?. 06.50 Bing (S). 07.15 Olivia (S). 01.35 Sub.doc: Vapaat sielut – Spirits of St. 11.39 Filip ja Mona (7). 07.05 Disney esittää (S). 20.30 Simpsonit (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 10.50 8 minuuttia. 22.05 Kimppakämppä (12). 13.30 Mitä tänään syötäisiin. 22.55 Hävyttömät (12). 17.00 Yle Uutiset. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 18.30 Eränkävijät. 20.00 Rantabaari (7). 11.00 Arkkitehdin kotona. 19.30 Syyttäjä (12). YLE TV1 06.25 Laika, Lada, Marx ja mä. 07.38 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). Lande. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 08.20 Aktivismin aika. 17.00 Yle Uutiset. 14.40 Tanssi tai kuole. 16.50 Novosti Yle. 08.37 Palomies Sam (S). 09.30 Neljän tähden talkoot. (7). 07.44 Simo (S). 15.00–15.57 Isä Matteon tutkimuksia (12). 16.00 Myytinmurtajat. 22.50 Kino: Oi! Mikä ihana sota! KESKIVIIKKO 12.8. 09.00–09.50 Casualty (12). NELONEN 05.00 Astral-TV. 08.20 Alvin ja pikkuoravat. 08.25 Angry Birds Blues (7). 18.00 BUU-klubben. 20.55 Urheiluruutu. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 00.00–00.45 Bates Motel (16). 16.55 Onnenarpa. 02.25 Rikospaikka. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 03.25 Tuttu Juttu Show. 23.55–00.25 Superaivot. 18.20 8 minuuttia. 18.30 Eränkävijät. 16.30 Sub.doc: Mies joka sai kädet. 08.40 Viidakon veijarit (S). 18.30 Eränkävijät. 08.21 Galaxi. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). 22.30 Syysprinssi (12). 09.00 Neljän tähden talkoot. 18.10 Casualty (12). 18.10 Urheiluruutu. 07.45 LEGO City Adventures (7). 07.00 Hatchimals (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 19.22–19.45 Siskonpeti : Ero (7). 13.05–14.20 Laivaston monnit maissa (S). 23.50–00.30 Bates Motel (16). 08.35 Belle ja Sebastian (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.45 Murha Sandhamnissa (12). 08.55 Tilt Esports (S). 22.05 Rakkaus ja laki (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 14.33 Eränkävijät. 17.25 Toivomus. 17.10 Kotiin takaisin (12). 00.30 ESPN dokumentti: Rodman. 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä. 13.55 Himohamstraajat. 09.30 Neljän tähden talkoot. 00.20–00.45 Kynsin hampain (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 04.20–05.15 Sinulle on postia. 18.50 Elokuva: Autot 3 (S). 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 20.00 Simpsonit (7). 10.50 8 minuuttia. 23.35 Ex-Onnelliset (12). 08.50 Muumilaakson tarinoita. 13.10–14.15 Tervetuloa aamukahville (S). 10.00 Kyläsairaala (12). 18.00 Poliisit 2019 (7). 19.25 Tulosruutu. 13.30 Luontomatkalla. 07.55 LEGO City Adventures (7). 12.00–14.00 Simpsonit (7). 06.53 Astroset (S). 20.00–20.54 Miksi tanssimme. 21.00 Kiehtova maailma: Määränpäänä Intia. 08.21 Galaxi. 22.10 Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa. 10.00 Tiettömän taipaleen takana. 07.55 LEGO City Adventures (S). 16.15 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 22.35 ESPN dokumentti: Sepp Blatterin nousu ja tuho. 11.05 Jumalanpalvelus. 19.30 Jyskälä – 70 vuotta rallin historiaa. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.00 Myytinmurtajat. 11.05 Yle Alueuutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.55 Hauskat kotivideot. 08.05 Avara luonto. 13.00 Tanskalainen maajussi. 15.00 Ylen aamun parhaat. 06.52 Kim ja Kai (S). 22.35 Maria Wern: Onnenkaappaaja (16). 07.00 Pipsa Possu (S). 19.20 Päivän sää. 03.15 Remontilla rahoiksi. 15.30 Petra rakastaa itseään. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.10 Casualty (12). 20.00–00.15 YLE TEEMA. 18.30 Irtiotto oravanpyörästä. 09.00 Hauskat kotivideot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 17.00 First Dates UK. 00.30 Amazing Race. 21.00 Aution saaren elokuvat. 14.00–16.30 Salatut elämät (S). 21.00 Epäilyksen siemen (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 08.22 Urheiluhullut (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 18.00 BUU-klubben. MTV3 06.15 Aamusää. 11.30 Petra rakastaa itseään. 13.30 Luontomatkalla. 15.00 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (7). 02.55 Simpsonit (7). 19.30 Salatut elämät (S). 17.25 Arkkitehdin kotona. 12.15 Kotiin takaisin (12). 13.04 Arvo Pärtin kolmas sinfonia. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 01.25 Ulosottomiehet. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 08.37 Jarin ja Karin kesäloma (S). 12.15 Kotiin takaisin (12). 17.25 Roskasta ruoaksi. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 13.55 Himohamstraajat. 13.55 Himohamstraajat. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 12.15 Hyvän karman sairaala (12). YLE TV1 07.20 Keskiyön aurinko. 10.00 Jumalanpalvelus. 17.00 Yle Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 22.35 Formulasirkus. 21.05 A-studio. 21.55 Council of Dads (7). SUB 06.40 Simpsonit (7). 12.15 Tobias leipoo maailmalla. 12.45 Uusi Kino: Kotimatka (12). 16.25 Tehdään historiaa. 15.00 Ylen aamun parhaat. 21.00 Elokuva: Beck: Asianajaja (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 18.30 Eränkävijät. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.22 Galaxi. 02.10 Madventures I (7). 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.00 Ulosottomiehet. 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 08.15 Nuori Robin Hood (7). 18.00 Marikin hassut seikkailut (7). Louisin tarina. 22.25 Tulosruutu. 14.20 Pitääkö olla huolissaan klassikko. Perjantai. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 22.20 Päivän sää. 23.40 Pitääkö olla huolissaan?. 23.00 Kuollut mies katoaa (12). 19.00 Elokuva: Big Hero 6 (7). 13.48 Eränkävijät. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Poliisit 2019 (S). 10.05 Villa Hintikka. 21.54 Urheiluruutu. 08.23 Karvinen (7). 15.15 Koskaan ei ole liian myöhäistä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Toivomus. SUB 06.30 Chuggington (S). 07.55 LEGO City Adventures (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.40 Viidakon veijarit (7). 14.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 10.00 Uusi päivä (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.50 Maria ja kesäpuhujat. 21.00 Subleffa: Tyttö sinä olet tähti (12). 19.00 Poliisit 2019 (S). 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.00 Velvet colección (7). 23.50–00.20 Uusi Kino: Eläimen kuva (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 12.20 Kotiin takaisin (12). 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). 00.50 Stadi vs Lande. 02.55 Rikospaikka. 08.01 Tarinoita puumajasta (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Yle Uutiset. 11.50 Muisti: Kutsumus. 20.58 Keno ja Synttärit. 07.56 Ässäluokka (S). 22.35 F1 Extra. 11.55 Näytön paikka (12). 12.48 Velvet colección (7). 18.19 Inui (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 07.50 Ninni ja Nestori (S). 12.30 Salatut elämät (S). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 10.00 Uusi päivä (S). 21.00 Häiriötekijä (12). 22.20 Päivän sää. 06.55 Ylen aamu. 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 18.00 Remppa vai muutto Vancouver. 16.55 Suurmestari. 20.00 Näin rakennetaan luksusauto. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 00.35 Pukumiehet (7). 07.00 Hatchimals (S). 07.41 Näin tehdään. 20.30 Järjestyksenvalvojat (12). 08.30 Superapulaiset. SUB 06.30 Chuggington (S). 14.30 Eläinten ystävät. 13.00 Duudsonit: Päällikkö (S). 18.00 Yle Uutiset. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 23.05 Subleffa: T2 Trainspotting (16). 20.30 Yle Uutiset. 08.30 Mimmi Lehmä ja Varis (S). sinfoniaan. 07.30 LEGO Ninjago (7). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.25 Eräelämää. 00.20 Simpsonit (7). 21.00 Allsång på Skansen. 09.30 Eränkävijät. 21.50 Yle Uutiset. 20.15 Kynsin hampain (S). 00.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 13.00 Elokuva: Arthur ja Minimoit (7). 01.30 Hävyttömät (12). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 14.05 Eränkävijät. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.30 Salatut elämät (7). 14.00 Kotoisa. 04.30–05.25 Yökylässä Maria Veitola. 18.25 Emmerdale. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.45 Urheiluruutu. 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.30 Kimpassa. 16.00 Putous. 09.30 Eränkävijät. 09.05–09.53 Joanna Lumleyn Kreikka. 12.00 Kino: Taskurahat (12). 19.50 Se tyyli. 07.18 Kallen keittiö (S). 20.00 Ihanaa elämää Espanjassa. 17.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 16.30 Vaiheessa: Töölön tähti. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Avoimena. 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.40 Paavo Pesusieni (7). MTV3 06.15 Aamusää. 10.45 Muisti: Kibbutsin hedelmät. 09.54 Harri & Bip. 16.00 Fort Boyard Suomi. 11.30 Eläinsairaala (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 00.55 Tilt Esports (S). 20.30 Simpsonit (7). 18.30 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. 23.45–00.30 Bates Motel (16). 13.31 UEFA Champions League: Huippuhetket. 19.30 Formula 1 Paalupaikka. 15.00–15.59 Isä Matteon tutkimuksia (12). MTV3 08.00 44 Cats. 23.05 Miksi olen niin ruma?. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 16.30 Uusi päivä (S). 13.45 Leonard Bernsteinin muistokonsertti. 03.40–05.00 Astral-TV. 18.26 Aarne Alligaattorin musiikkiseikkailu. 12.20 Kandit. 20.00–20.50 Velvet colección (7). 08.22 Aappo ja Tööt (S). 14.00 Grand Designs Australia. 12.00 Eläinten ystävät. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 Suomalainen menestysresepti. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.30 Iskelmätarinoita. 11.55–12.05 Se tyyli. 20.30 Jopet-show (S). 12.00 Lofoottien kalamestari. 08.08 Kummituskoulu Spooky’s (7). 00.30 Kaappaus keittiössä. SUB 06.30 Chuggington (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.00 Remontilla rahoiksi. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 09.00–09.50 Casualty (12). 01.10 Madventures Suomi (12). 16.50 Novosti Yle. 17.25 Almost never (S). 00.30 Hotel Swan Helsinki (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 21.50 Koiranpentujen ensihetket. 11.00 Efter Nio 2017. 22.50 Varjojen maa (16). 06.00 Rusty Rivets (S). 01.00 Ulosottomiehet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 23.35 Poliisit 2019 (S). 17.10 Maria ja kesäpuhujat. 16.40 RSO Musiikkitalossa. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Elokuva: 007 – Älä kieltäydy kahdesti (12). 09.00 Kadonneet perijät. 07.35–08.00 Simpsonit (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.01 Näin meillä (7). 23.05 Bullets (16). 08.30 Roskasta ruoaksi. 17.00 Yle Uutiset. 13.05–14.18 Voi veljet, mikä päivä! (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 04.10–05.05 Grand Designs Australia. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 21.55 Maata meren alla (S). 13.30–14.53 My Generation – Michael Caine. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 10.00–11.55 Uusi päivä (S). 19.00–19.48 Karjalan kunnailla (7). 16.05–16.51 Pieni talo preerialla (12). 14.00 Suomen surkein kuski. 19.00 Seitsemän uutiset. NELONEN 05.00 Astral-TV. 20.00–20.50 Sam Neillin Tyyni valtameri. 19.00 Hercule Poirot: Kurpitsajuhla (12). 20.30 Simpsonit (7). 08.15 Nuori Robin Hood (S). 14.50 First Dates Suomi. 12.00–15.00 Neljät häät Amerikassa. 03.30 Myytinmurtajat. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.35 Pukumiehet (7). 19.20 Päivän sää. 15.00 Nuori MacGyver (12). 19.25 Tulosruutu. 18.07 Palomies Sam (S). 17.30 Salatut elämät (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.17 Ryhmä Hau (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 06.55 Uutisaamu. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.20 Chaplin (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 07.00 Hatchimals (S). 13.20 Eränkävijät. 10.25 Aktivismin aika. 08.56 BUU-arvoituksia (S). 02.20 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 16.25 Tehdään historiaa. 21.01 Murha Sandhamnissa (12). 08.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Hauskat kotivideot. 09.30 Neljän tähden talkoot. 15.50 Myytinmurtajat. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.49 Inui (S). 08.50 Eräelämää. 10.00–19.00 Jopet-show (S). 07.19 Vilkki Ankka (S). 11.29 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). 22.25 Tulosruutu. 19.20 Päivän sää. 01.50 Madventures I (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.58 Johdanto Pärtin 3. 08.05–08.51 Historia: Hannibalin Alppien ylitys. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00–20.52 Velvet colección (7). 15.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 07.55 LEGO City Adventures (7). 19.25 Tulosruutu. 12.00 Jäämeri 30 päivässä. 19.00–19.55 Prisma: Sammen pelastus. 09.00 Simpsonit (7). 09.56 Tipu Touhukas (S). 11.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 10.00 Uusi päivä (S). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 19.00 Siskonpeti : Rakkaus (7). 20.00–01.10 YLE TEEMA. 12.50 Neljät häät Amerikassa. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Koko Suomi leipoo. 07.25 Petran poppoo (S). 18.10 Casualty (12). 14.00 Grand Designs Australia. 10.54 Suuret tunteet (7). 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 23.10 Subleffa: Harry Potter ja viisasten kivi (12). 08.42 Onneli ja Anneli. PERJANTAI 7.8. 13.00 Remontilla rahoiksi. 10.30 Egenland. 19.00–19.23 Siskonpeti : Ihmisluonto (7). 21.00 Subleffa: Harry Potter ja liekehtivä pikari (12). 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 09.00 Pahuksen paratiisi. 00.00 Rantabaari (7). 11.55 Neljät häät Amerikassa. 21.00 Subleffa: Hölmö, hullu, rakkaus. 01.25 Kauneuden hinta. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Yle Uutiset. 08.46–08.48 Athleticus. 22.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.04 Urheiluruutu. Törmäävien mannerlaattojen luomat ja tulivuorten hallitsemat saaret elävät jatkuvassa muutoksessa. 23.15–00.00 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). 21.50 Christine Keelerin tapaus (12). 08.23–08.47 Villit futarit (7). 21.00 Subleffa: T2 Trainspotting (16). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 22.45 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 15.00 Koko Suomi leipoo. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 12.00 Suomen kaunein koti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.25 First Dates Suomi. 10.00–11.55 Uusi päivä (S). 10.00 Uusi päivä (S). 16.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 07.37 Sasu (S). 23.40–00.35 Timanttinen keikka. 13.00 Tanskalainen maajussi. – 13.8. 18.00 Huvila & Huussi. 20.30 Yle Uutiset. 22.45 Elokuva: Vares – Sheriffi (16). 07.50 Pusse (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 19.00 Frendit (S). 09.20 Vikke Viikinki (S). 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S). 15.40–17.17 Kesäkonsertti Schönbrunnista (2017). 18.25 Emmerdale. 06.50 Bing (S). 18.30 Eränkävijät. 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). 21.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 19.00–21.00 Frendit (S). 20.50 Urheiluruutu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.8. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 16.55 Onnenarpa. MTV3 06.15 Aamusää. 18.45 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 02.40 48 tuntia rikoksesta (12). 09.08 Late Lammas (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 02.40 Rantabaari (7). 00.30 Madventures I (S). 14.30 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 16.55 Onnenarpa. 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00–12.00 Koko Suomi leipoo. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. 01.05 Myytinmurtajat. YLE TV1 06.25 Kandit. SUB 06.40–08.00 Simpsonit (7). 01.40 Madventures I (7). 09.35 Emmerdale. 18.00 Superapulaiset. 21.40 8 minuuttia. 19.00–19.50 Karjalan kunnailla. 10.00 Hauskat kotivideot. 06.55 Ylen aamu. 12.58 Baletin harvat ja valitut. 19.15 Tulosruutu. 12.30 Paavo Pesusieni (S). 14.15 Euroopan koronaloki: vyöry ja vastarinta. 12.30 Salatut elämät (7). 22.35 Formula 1 kooste: IsoBritannian osakilpailu 2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.55 LEGO City Adventures (7). 07.00 Hatchimals (S). 07.00 Uutisaamu. 19.25 Tulosruutu. 21.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 15.25 Karjalan kunnailla (7). 06.55 Ylen aamu. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.30 Putous. 10.00 Hauskat kotivideot. elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 13 PSM-sivuvaihto // Torstaina 6. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. 08.25 Angry Birds Blues (S). 08.35 Bakugan: Battle Planet. 09.35 Emmerdale. 21.05 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). 08.55 Paras treeni. 09.55 Athleticus. 07.48 Ota koppi!. 15.55 Antiikkikaksintaistelu. 09.35 Winx-klubi (7). 13.35 Laulu sisällissodasta (12). YLE TEEMA & FEM 08.50–12.00 YLE FEM. 18.25 Emmerdale. 17.25–20.00 YLE FEM. 23.40–00.25 Bates Motel (16). 01.00 Madventures I (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 13.00 Simpsonit (S). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 08.30 Pikku Prinssi (S). 06.55 Ylen aamu. 07.10 Martta puhuu (S). 11.30 Egenland. 21.00 Michael McIntyre’s Big Show. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.8. 23.20 The Graham Norton Show. (7). 07.53 Stella ja Sami (S). 17.00 Yle Uutiset. 13.55 Himohamstraajat. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 15.40 Karjalan kunnailla (7). 10.50 8 minuuttia. 06.53 Kaapo (S). 19.20 Päivän sää. 10.30 Ranen museo. 22.50 Top of the Lake: China Girl (12). 07.57 Ryhmä Hau (S). 10.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 14.35 Best of Posse. 21.00 Tuttu Juttu Show. 10.05 Kauneuden hinta. 17.25–20.00 YLE FEM. 12.15 Pisara. LAUANTAI 8.8. 14.55 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 13.30 Luontomatkalla. 21.00 Historia: Kennedyn viimeinen puhe. 01.55 Myytinmurtajat. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 21.00 A-studio. 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 17.10 Kotiin takaisin (12). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.00 Pahuksen paratiisi. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.04 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 22.20 Päivän sää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.35 F1 Extra. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 01.50 Burgerimies. 13.30 Luontomatkalla. 19.30 Salatut elämät (S). 07.45 LEGO Ninjago (7). 07.18 Kettu ja Jänö (S). 08.50 Syntynyt vuonna 2010. 23.40 Narcos: Mexico. 15.30 Karjalan kunnailla (7). 21.00 Karjalan kunnailla (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 19.25 Tulosruutu. 09.30 Eränkävijät. 20.00 Stadi vs. 18.10 Casualty (12). 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 08.50 Professori Balthazar (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Onnenarpa. 22.35–00.15 Walking on Water. 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 19.44 Ajankuvia Tukholmasta. 10.05 Suomen kaunein koti. 12.00 Jamien parhaat kasvisruoat. 07.52 Franklin ja ystävät (S). 17.07 Kotiin takaisin (12). 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 18.20 8 minuuttia. 14.00 Suomen surkein kuski. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.30 Salatut elämät (S). 20.00 Stadi vs. 06.52 Tiketi Tok (S). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 08.00 Uutisaamu. 16.50 Novosti Yle. 07.30 LEGO Ninjago (7). 03.10 Rantabaari (7). 22.30–00.07 THF – Tempelhofin lentoasema (S). 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Kyläsairaala (12). YLE TV1 06.25 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 22.20 Päivän sää. 18.00 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 13.08 Iskelmäketju (S). 11.00 Kesämökkiunelmia. 06.25 Uutisaamu. 19.00 Stadi vs Lande. 07.37 Tilda ja hänen ystävänsä. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 16.30 Kingi. 09.30 Eränkävijät. 08.29 Otso ja sopulit (7). 17.10–17.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 15.30 Suurmestari. 06.59 Ruskea pikkukarhu (S). 15.55 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan (12). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 18.00 Ulosottomiehet. 11.00 Formula 1: Iso-Britannian osakilpailu. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.05 Oktonautit (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 14.45 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 22.40 Manon (12). 23.50 Rantabaari (12). 20.30 Simpsonit (12). 07.00 Hatchimals (S). 18.00 Ylen yleisurheilukesä: Paavo Nurmi games. 20.00–20.52 Näytön paikka (12). 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.15 Karvinen (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.00 Hatchimals (S). 20.00 Agatha Christie: Bertramin hotellissa (12). 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 19.00 Poliisit 2019 (7). 08.25 Muumilaakson tarinoita. 23.50–00.35 Äiti, olen poika. 08.38 Patu-koira (7). 15.05 Hengen asein. 16.30 Amazing Race. 08.50 Professori Balthazar (S). 19.00 Madventures Suomi (12). 12.00 Arvo Pärtin keskus Laulasmaalla. 23.00 Euroopan koronaloki: vyöry ja vastarinta. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00–12.00 Ensitreffit alttarilla. 17.00 Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin (12). 19.00 Frendit (S). 12.00 Emmerdale. 08.11 Galaxi. 19.20 F1 Extra. 09.35 Emmerdale. 09.10 Vikke Viikinki (S). 19.09 Filip ja Mona (7). 07.03 Musarullaa!. 10.05 Yökylässä Maria Veitola. 09.00 Unelmakoti. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30 Onnela (S). 17.00 Egenlandin matkakohteet. 18.20 8 minuuttia. 13.55 Himohamstraajat. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (S). 09.00 Farmi Suomi. 17.00 First Dates UK. 09.55 Kaikki porukan puolesta. 15.00–15.30 Kulutustavaratarkastajat. 22.25 Tulosruutu. 21.50 Yle Uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 18.30 Paras treeni. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.20 Päivän sää. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Elokuva: Beck: Tyttö maakellarissa (12). 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 10.00 Farmi Suomi. 08.03 Minä, Hugo Käld. 21.54 Urheiluruutu. 20.50 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 11.30 Järjestyksenvalvojat (12). 23.40 Suomen huutokauppakeisari. 19.55 Suuret tunteet (7). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Historia: Kennedyn viimeinen puhe. 08.22 Galaxi. 17.00–17.20 Määränpäänä Santiago de Compostela. 08.07 Mimosa ja Lennu (S). 00.01 Kynsin hampain (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 17.55 Jyskälä – 70 vuotta rallin historiaa. 12.00 Emmerdale (7). 12.00–17.17 YLE TEEMA. 18.15 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 14.30–15.30 Ruoka tekee onnelliseksi. 00.00 Madventures Suomi (12). YLE TEEMA & FEM 08.03–12.00 YLE FEM. 16.55 Onnenarpa. 12.00 Emmerdale. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Remontilla rahoiksi. 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 23.05 Epäilyksen siemen (12). 19.00–21.00 Frendit (S). 07.30 LEGO Friends (S). 07.32 Petteri Kaniini (S). 21.55 Yle Uutiset. 09.20 Kaikki porukan puolesta. 08.15 Leo (S). 10.30 Veljesten keittiössä. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 20.00 Ellan matkassa: EteläItalia. 10.50 8 minuuttia. 23.00 Elokuva: Rocky V (16). 15.00 Nuori MacGyver (12). 07.50 Killen kimppakyyti (S). 15.55 A-studio. 14.30 Unelmakoti. 23.35 Suurmestari. 22.40 Kylä josta lapset katoavat (12). 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 14.00 Jamien parhaat kasvisruoat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.8. 06.25 Uutisaamu. 21.05 Tukalat paikat (12). 15.00 Eräelämää. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 01.30 Madventures I (7). 09.00 Yle Uutiset. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 12.00 Unelmakoti. Kaakkois-Aasiassa on enemmän aktiivisia tulivuoria kuin missään muualla ja saaria syntyy ja häviää tänäkin päivänä. 07.09 Tete ja Mama (S). 12.00 Baletin harvat ja valitut. 21.00 Kino: Kala nimeltä Wanda (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 21.00 Koukussa (16). 10.00 Kyläsairaala (12). 22.00 Kino: Mutafukaz (16). 21.50 The Graham Norton Show. 16.30 Uusi päivä (S). 11.35–12.05 RSO Musiikkitalossa. 21.00 Elokuva: 007 – Erittäin salainen (16). 06.50 Bing (S). 14.25 UEFA Champions League: Huippuhetket. 13.50 Remppa vai muutto Vancouver. 08.35 Bakugan: Battle Planet. 15.00 Koko Suomi leipoo. NELONEN 05.00 Astral-TV. 08.30 Angry Birds Blues (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.15 Kotiin takaisin (12). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 15.25 Farmi Suomi. 22.20 Päivän sää. 08.03 Askarrellaan. 00.55–02.30 Madventures I (7). 09.24 Mahti-Mopsi (7). 17.25–00.07 YLE FEM. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (S). 22.35 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 19.20 Urheilun tähtihetkiä. 09.00 Patu-koira (7). 03.30–04.18 American Horror Story: Cult (16). 09.30 Eränkävijät. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 16.00 Myytinmurtajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Putous. 17.00–23.46 YLE FEM. 19.30 Salatut elämät (S). 20.00–20.52 Velvet colección (7). 07.37 Mauno (S). 18.00 Yle Uutiset. 13.05 Tarinanmetsästäjät (12). 10.35 Line ja matka kehoihin. 19.00–19.46 Joanna Lumleyn Kreikka. 12.50–14.10 Toimettomat (7). 07.35 Popi Kissa (S). 20.30 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 21.00 Herrasmiehiä & Gangstereita (12). 00.05–00.20 Yksittäistapaus: Let Her Speak (S). 07.45 LEGO Ninjago (7). 11.00 Faija hoitaa (S). 18.00 BUU-klubben. 16.30 Rakettitiedettä. 21.00 Subleffa: Harry Potter ja Azkabanin vanki (12). 17.25–19.55 YLE FEM. 09.30 Simpsonit (7). Tuli. 11.25 Eläinsairaala (7). 18.17 Sukkahittimittari. (12). 23.10 Rantabaari (12). 16.05 Pieni talo preerialla (12). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 06.00 Rusty Rivets (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 07.29 Keppihevostalli. 18.20 8 minuuttia. 10.59 Irtiotto oravanpyörästä. 01.00 Burgerimies. 14.30 Tilt Esports (S). 18.00 Ulosottomiehet. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Elämä käännekohdassa. 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 09.30 Neljän tähden talkoot. 09.35 Emmerdale (7). 18.25 Emmerdale (7). 06.00 Rusty Rivets (S). 06.50 Bing (S). 06.52 Kuu ja minä (S). 11.00 Pisara. 21.00 Elokuva: Beck: Korppikotka (16). 16.50 Novosti Yle. 00.05 Hamilton (12). 13.00 Orjuus nyt. 01.00 Madventures I (7). 00.15–02.16 Kino: Séraphine (7). 11.00 Perheonnea. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.06 Kino: Polkupyörävaras (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 07.29 Kaisa ja Olli (S). 23.15–23.46 Exit (16). 11.00 Kaappaus keittiössä. 16.00 Älä kokeile tätä kotona. 13.00 Simpsonit (7). 11.15 Dokumenttiprojekti: Takaisin vapauteen (S). 16.30 Uusi päivä (S). 09.00 Neljän tähden talkoot. 10.00 Kyläsairaala (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 18.15 Pohjolan luonto. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 20.00 Simpsonit (7). 08.47 Sukkahittimittari. 08.59 Galaxi. 09.00 Superior Donuts (S). 23.30–00.10 Bates Motel (16). 09.00 Neljän tähden talkoot. 12.00 Emmerdale. 15.30 Suurmestari. 15.00–15.57 Isä Matteon tutkimuksia (12). 13.00 Remontilla rahoiksi. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 22.15 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 06.53 Jääkarhu Otto (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 15.40 Karjalan kunnailla (7). 07.45 LEGO Ninjago (7). 08.15 Leo (S). 18.20 8 minuuttia. 19.43–19.54 Sportliv. 08.40 Viidakon veijarit (S). 18.00 Ulosottomiehet. 18.10 Urheiluruutu. 18.00 Huvila & Huussi. 08.12 Ville ja Lousku vauhdissa. 16.05 Sydänlääkärin syöksykierre (12). elokuuta 2020 AVARA LUONTO: Saarten monet kasvot lauantaina 8.8. elokuuta 2020 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 6. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 01.30 Ulosottomiehet. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Superior Donuts (S). 08.45 Robottijunat (S). 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 06.55 Ylen aamu. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). MAANANTAI 10.8. 19.25 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 18.30 Kadonneet perijät. 21.50 Antarktis – ikuisen jään seikkailu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.8. 00.10 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 BUU-klubben. 13.00 Simpsonit (7). 14.30 Luonto taiteen lähteenä. 06.50 Bing (S). 22.25 Tulosruutu. 12.20 Eloonjääneet. 16.55 #Laulakesä. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.50 Remppa vai muutto Vancouver. 22.15 Viikon sää. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 06.25 Uutisaamu. 17.55 Top Gear. TV VIIKKO 7. 01.30 Ulosottomiehet. 12.00–16.51 YLE TEEMA. 08.23 Athleticus. 02.10 Rantabaari (12). 23.40–00.10 Lassen karaokeilta. 19.44 Näin Norjassa. 18.00 Yle Uutiset. MATT HAMILTON. 22.45 Shetlandsaarten murhat (12). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Nile Rodgers: mestarin menestysvinkit. 08.01 Siiri ja Krokotiili (S). 23.00 Elokuva: Lupaus (12). 21.59 Urheiluruutu. 22.30 Murha Sandhamnissa (12). 18.00 Yle Uutiset. 20.55 Rakkaus ja laki (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Elokuva: Octopussy – mustekala (16). 07.00 Hatchimals (S). 13.42 Velvet colección (7). 19.44–19.55 Suzannen vieraana. 17.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 15.50 A-studio. 14.50 Remppa vai muutto Vancouver. 13.10–14.25 Vuokrasulhanen (S). 13.00 Simpsonit (7). 09.35 Emmerdale (7). 08.30 Angry Birds Blues (S). 16.05–16.52 Pieni talo preerialla (12). 19.30 Salatut elämät (S). 23.30–01.10 Kino: Columbus (S). Osa 1/3. 21.35 Perjantai-dokkari: 30 kilometriä päivässä. 17.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.10–17.50 Luontoretkellä. 18.00 Huvila & Huussi. 06.00 Rusty Rivets (S). 01.55 Top Gear. 14.00 Suomen surkein kuski. 11.00 Toivomus. 06.25 Uutisaamu. 22.20 Päivän sää. 08.15 Nuori Robin Hood (S). 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Unelmakoti. 20.00 Elossa 24h. 19.00 Frendit (S). 17.30–19.00 Rantabaari (12). 10.00 Koiralle koti. TORSTAI 13.8. 07.05 Simpsonit (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 21.00 Kino Klassikko: Lain vartija (12). 00.35 Hamilton (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.50 Ulkolinja: Unelmana USA. 22.25 Tulosruutu. 22.45 Elokuva: Wallander: Haamu (16)
Kajaanissa myytävänä päätyrivitalokaksio. Se aito/oikea! 050 3833 330. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 0500 397 975. 050 522 2835. Vapaa 16.8. Haetaan grillikahvioon työntekijää iltaja viikonloppuvuoroihin. 0440 544 712. P. Heti vapaa. P. 040 508 9367. P. Vuokra 495€+v+s. P. Polkupyörä Kuhmosta. Tarjoa kaikenkuntoisia. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Hautauspaketit alkaen 390 e . Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. P. Katsastettu 6/20. Kysy Et pety! 040 551 5335. 044 062 6329. 10/kuorma. Myös isommat erät. Käytetty Kastor-puukiuas vesisäiliöllä 50€. 040 576 4578. Hinta max 1000 €. 040 513 2633 Kuhmo, Oili p. Kaikenlaista Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. Soutu/ moottorivene. P. 040 717 7261 Omakotitalo Kajaanissa. Monenlaista kalaa. Sotkamo, Tipas. Puh. 0400 281 991, (08) 712 150. Myydään asuntovaunu Solifer 500L -84, kuivassa säilytetty. 464 tkm. 045 269 2595, posti@loytopaikka.fi, www.loytopaikka.fi. P. Vuokrataan Otanmäestä kt kolmio 4.krs, 74m2, 2x wc . P. Vapaa 1.9.alk. Vakityössä käyvä, savuton pariskunta + 2 kilttiä koiraa. P. 044 562 3926 www.pasinpilke.fi YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN. Hp. Kaikki pakettiautot + epäkuntoiset autot ja kaikki asuntovaunut. Hieno rivitalon päätykaksio Vaalassa. Kysy 0500 374 187. LÖYTÖPAIKKA, puh. P. vapautuva yksiö Kajaanin keskustassa hissitalosta. Stihl moottorija raivaussahat, metsurin tarvikkeet, ajoja ruohonleikkurit, painepesurit. 0440 624171, 041 702536 tai Lamminkatu 85. P. Saariselkä 22-29.8 loma-asunto. 050 589 2116. Ostetaan 100 kpl vanhoja purku/punatiiliä (ei reikä). 0400 120 350. P. P. Myös kattopesut ja -maalaukset. 040 416 6570 Yksiö Savonkadulla 27 m². 3 h+k+s+pesuh. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Kaiken kokoiset käy, tarjoa! Soita tai txt p. Myös unien tulk. Vuokra 390€ + Vesi 18€ / hlö. 044 552 6332. raimo.sirvio@elisanet.fi Androidja peruskassakoneet. Soita p. 2-sylint. Huom!!! Kainuun edullisimmat kattoremontit. n. Halutaan vuokrata mahd. Sari 0700 84 444, ota talteen. Materiaalija valmistusvirhetakuu 210 v. P. P. 22 e/ pm. Ei tupakointia. P. Lohtajalla rt-huoneisto 3 h+k+s 76 m2 + lämmin autotalli. Yht.otot p. Ei katsastettu. Havainnot puh: 0407330858. P. P. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Asuntoauto vuokrattavana. P. Kuivaa homeetonta 33 cm koivupilkettä 45e/heittom³ Paltaniemeltä. 600,Suomussalmella. 044 995 4649. tarj. Kirjat, äänilevyt, matot, kellot, astiat, maljakot, huonekalut, polkupyörät, korut, työkalut ja koneet, ym. Koivupilkettä 30 ja 50 cm, 4,5 m3 irtokuorma toimitettuna Kni-Sot, 250e. Siisti 2h+kk+s 43 m² rt Vuolijoella. P. KADONNUT pieni pitkäkarvainen kissa Hyrynsalmen Oravivaaralla. pian 2-3h+k(s) Nakertaja-HetteenmäkiKarolineburg alueelta. 045 673 6990. P. Myös lisäeristykset. Soita 0445400558. 040 934 3417. Kajaanissa. P. 0400 450 692. Vuokr. P. P. 044 314 1433. 20.9. 045 884 0710 Sotkamo Hirsilatokehikko pihaliiteriksi 4.5 x 4.5 + terassi 2m. Vuokravakuus 1kk:n vuokra. P. Selvänäkijä 0700-1-7131 Life 2,21 min+pvm, luotettava, yli 30 v. Varaosa& Huoltopalvelu p. Vanhat rakennukset 1 ha tontilla Kuluntalahdessa, lähellä ravirata. Venetraileri Majava 750, lehtijouset ja iskarit. P. Romut ja romuautot ym. KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Tervetuloa kalaostoksille! Arabian astiastoa, antiikkija ruokailupöytä ja paljon muuta tavaraa. 0400 168 083. Kerrostalokaksio 54 m² Hoikankankaalla. Uimarantaan 100 m, hyvä kesäpaikka tunnin päässä Kajaanista. Ei seksilinja. kok. P. Varustettu saunalla. Kulj. K AJAANIN HAUTAUSPALVELU RISTIJAR V E N HAUTAUSPALVELU paivystys puh. 58800 e. 050 551 5023. Kajaanilaista työvoimaa. Aikaisempi kokemus eduksi, muttei välttämätön. 1.9. Uusi klapisirkkeli 2.6 KW, terä 505 x 3.6 x 30mm. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. 044 327 7482 myynti@konttorikeskus.com www.konttorikeskus.com Kajaanin keskustassa 2 h+k+parveke 51 m2. 040 867 3517 Kalaa Torstai perjantai 6 7.8.2020 Kajaanin torilla klo 9 alk. 0500 719 182. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. 10,50€ Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. elokuuta 2020 14 Koti-Kajaani | Keskiviikko 5.8.2020 || 25 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Toyota Carina E, vm -95. Okt isolla tontilla (miel. Aina maksuton arviokäynti. 24” Jopo nyt 350,-. Mäkeläinen Oy. 044 344 6262. P. 050 379 9561. Isommista eristä maksetaan. H. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Tmi Erkki Järvinen 040 522 6324. Rivitalokaksio Kontiomäestä. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. järvenrannalta) Kajaanista. Puh. 050 550 1371. Ostetaan Metalliromujen ja autojen nouto. Haku ja maksu käteisellä. 041 712 6536. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. P. Pensasaidanleikkaukset. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Sadevesikourut, savupiipunhormin putkitukset, piipun pellitykset/sadehatut, tikkaat, lumiesteet, kulkutasot. Romutodistus. 040 582 2760. alkaen. 040 869 8813 Yksiö Ämmänsaaren keskustassa. Vuokralle tarjotaan Vuokrataan tai myydään siisti kerrostalokaksio 55 m2 Otanmäessä Veteraanitiellä. Sopii esim. 0400 178 985. 050 597 4716 Pieni ok-talo/rt-kaksio Kajaanista (EI keskustasta) 1.9. krs 3 h + k P. P. Vuokrattavana Kajaanin ydinkeskustassa hissitalon 4. P. 08 629792 www.kajaaninhautauspalvelu.fi Tervamaali suojaa hirsitalot, mökit, saunat, aitat, kodat, kaikki puurakenteet! 100% suoja hometta, lahoa vastaan! Peittää pilkut, pisteet! Kuivaa nopeasti! 3/5/10/20/30 L rahtivapaasti! Neuvonta ja tilaus 050 3833 330. opiskelijoille. 050 592 0455. Myynti, huolto, ohj. 040 594 1163. Myytävänä Kuivaa ja homeetonta koivupilkettä 45e/heittokuutio + 10e kuljetus. P. 0400 586 055. Kajaanissa. Halutaan vuokrata Yksiö Kajaanissa, n. Luotettava auttaja/ennustaja. 040 5191 424/Tuija Honda Monkey, Suzuki PV50 tai vastaava mopo. Varma vuokra! 040 418 7641 / 046 966 6603 Kajaanin keskustassa yksiö 27 m2. 044 571 3332. 044 579 5690. P. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Remontoitu asunto. Kuusamo 4-11.9 loma-asunto. 044 209 6842. 0400 419 837. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. lämmin autotalli 17,5 m² Teppanassa, nosto-ovi + sähköt, vap. Crossipyörä 80-125 cc. 044 978 4936. P. T. P. Myös OP-rahoituksella. Kuntotarkastus tehty 7/2020. 40 m2. 044 324 4211. 050 521 7990. Tmi konttorikeskus Väisänen p. Suihku alakerrassa. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Tied. Ota uusi suunta elämääsi. Perämoottori Suzuki 2t. 040 720 6990. 2000 kg. Kalastustarvikkeet, onkimadot, Weke katiskat. 040 547 0567. 050 592 6257 Mökki lammen rannalla Kuhmossa. Kaikenlaista Myytävänä Vuokralle tarjotaan KOHISTEN PALAVAA KOIVUA kotiovelle toimitettuna. Ostetaan metsätila 5-30 ha. P. Ok-talo/mummonmökki maksimissaan 25 km Kajaanista vanhemmalle pariskunnalle. P. Vapautuu 1.9. Ostetaan metsäpalsta Kajaanista. 040 531 0351. Luottotiedot tarkastetaan. Pian vapaa. koivurankaa, h. 040 411 548 Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. 0400 673 933. Koulumatkat sujuu uudella Helkama & Merida polkupyörällä. P. Käytettyjä ja huollettuja perämoottoreita 4-20 hv. P. 040 584 9029 Puolikuivaa 5 m. 040 513 5897. ja tarvikkeet. 0400 450106. OSTETAAN kuolinpesät, irtaimistot, konkurssipesät ja muut tavaraerät. 045 279 4884 Traktori 80 90 -luvulta, toimiva
lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. elokuuta 2020 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset Voit myös soittaa p. 2014. Hakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen maisemaohjaaja@kuhmontyovire.fi 14.8.2020 klo 14.00 mennessä. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi Vartiuksen Vasama ry:n KESÄKOKOUS Kajovassa pe 14.8.2020 klo 18.00. Omat tiedot osoitteenmuutos www.kuhmolainen.fi. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 050 549 9388 Vähän ajettu (28 000 km) Peugeot 2008 , vm. Elokuvaesitys klo 18.00. Tied. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... p. Lisätietoja antavat yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juhana Juntunen puh. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ sähköpostit ....... 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Puheenjohtaja Myydään tarjousten perusteella tai annetaan vuokralle parvekkeellinen yksiö Kuhmon keskustasta. Voit esittää palkkatoiveen. Työ alkaa mahdollisimman pian ja kestää 31.12.2020 saakka. 0400 878 570 ja toiminnanohjaajan sijainen Keijo Mikkonen puh. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... 045 122 2897. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Kahvitarjoilu. Myydään PÖRSSI • p. Johtokunta RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Jauhelihakastike, peruna, kartanovihannes, tuoresa laatti, karviaiskiisseli Ti: Broileriperunalaatikko, romanescovihannes, tuoresalaatti, puolukkakiisseli Ke: Isoo Antin kalakeitto, tuorekurkku, mustikka-vadelmakiisseli To: Kasvispyörykät, peruna, aurinkokasvis, kreikkalainen salaatti, rusina-persikkakeitto Pe: Lihamakaronilaatikko, parsakaali-keltainen porkkana, tuoresalaatti, maitokiisseli+hillo La: Kaalikääryle, kastike, peruna, pitopöydänkasvis, puolukkahillo, rahkavaahto Su: Uunilohi, tillikastike, perunasose, kruunusekoitus, mustikkajogurtti KOuLuRuOKA Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Jauhelihakastike, peruna, jäävuorisuikale, kurkkukuutio, tomaattikuutio Ti: Broiskis lasagnette, kiinankaali, paprikakuutio, parsakaalirouhe Ke: Isoo Antin kalakeitto, sämpylä, tuorekurkku To: Kasvispyörykät, peruna, kermaviilikastike, kreikkalainen salaatti Pe: Liha-makaronilaatikko, porkkanaraaste, tuorekurkkusuikale Muutokset mahdollisia Rajan Ruutiukot ry kesäkokous ti 18.8.2020 klo 17.00 Pajakkakinossa. KOKOUKSET * Liput 16 € * Naisten valtaa * Mahtavat maisemat * * Lipunmyynti alkaa klo 19.30 * * HUOM! Karaokea ei ole elokuun tansseissa * Reeta & Lumo nuoRekasta ja Reipasta menoa lauantaina 8.8. 040 500 8939. Tervetuloa myös maanomistajat. Arvostamme hakijalta yhdistyskokemusta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun ottamiseen sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. alv 24 %). Perjantaina 7. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 204€ (hinnat sis. VIRTANEN AJAN SÄVEL Kuhmon Työvire ry hakee määräaikaista työhönvalmentajaa / ohjaajaa Tehtävänäsi on toimia Tahko-hallilla lähiesimiehenä ja työllistettyjen työvalmentajana sekä huolehtia Vesitornin kirpputorin operatiivisesta johtamisesta ja hallinnoinnista. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 Mediamyynti: ....................... asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 10.00. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ P. klo 20-01 tanssiorkesteri komiat Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com Katso elokuun ohjelmisto: www.napis.fi SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Saunajärven Erämiehet ry KESÄKOKOUS Hakunkankaan kodalla la 15.8. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. Käsitellään kesäkokousja hirvenmetsästysasiat. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ Sihteeri Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ 50€ Vuosikerta .................... arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... Pitkänsalon Metsästäjät ry Sääntömääräinen keSäkokouS pidetään su 23.8.2020 klo 18.00 Sortolassa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 010 665 9012 tai laitaa sähköpostilla asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi . Seilosen Metsästäjät ry:n keSäkokouS pe 14.8.2020 klo 18 laavulla. Pekka Lassila 0400 456 848 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Esillä kesäkokoukselle kuuluvat asiat
Runsaita pintaesiintymiä havaittiin neljällä havaintopaikalla, eikä erittäin runsaita havaintoja tehty yhdelläkään järvellä. Aikuisurheilijoille avoimet piirin kilpailut Järvillä sinileväesiintymät ovat edelleen vähentyneet edellisiin viikkoihin verrattuna. mennessä kajaaninurheilijat@gmail. T8: 1) Jenna Heikkinen 3.68, 2. Ennakkoilmoittautuminen 12.8. Pe 4.9.2020 klo 17 – 23 Kuhmon Taiteiden YÖ tähti Kuhmo-talon aulassa myyntija esittelypöytiä klo 17 – 19. P11: 1. Kajaani Kuhmo Sotkamo +15°C 2 +15°C 1 +16°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 25 26 26 23 26 24 26 22 24 26 23 24 21 25 24 17 24 20 25 18 21 23 23 24 18 23 20 17 21 18 20 18 15 19 16 22 25 25 22 22 23 21 22 20 5 5 5 9 ma – pe 9.30 – 18, la 9.30 – 14 Haglöfs Siljan Erittäin vahvasta Bluesignhyväksytystä kankaasta tehty monikäyttöinen päiväreppu. Ohjelmassa mm. Kolme parasta palkitaan mitalein joka lajissa ja sarjassa. Kuula M75: 1) Pentti Kiiveri 11.87. M45: 1) Joni Heikura 10.34. T5: 1) Amanda Laitila 12.8. Pituus P11: 1) Aapo Heikura 348 T8: 1) Jenna Heikkinen 270, 2) Aino Heikura 210 T5: 1) Amanda Laitila 135. Tarjolla myös pop-up kirppispaikkoja ulkona (omat pöydät). Ota yhteyttä hilkka.komulainen@kuhmo.fi p. 050 315 5849 Kulttuuritoimi Löydä sinäkin oma tähtihetkesi ja tule mukaan tekemään yhteistä tapahtumaa. Päivälämpötila 20...22 astetta. Paikoin jokunen iltapäiväkuuro. Valoa Virrassa -näytös ja yhteislaulu ”Tämä taivas, tämä maa” Pajakkakosken rannalla klo 22.00. 044 725 5451. Aikataulun laatimisen vuoksi järjestäjä toivoo ilmoittautumista etukäteen, mutta myös kilpailupaikalla voi ilmoittautua molempina päivinä klo 17 alkaen. ovat 200 m, 800 m, 5000 m, 400/300/200 m aj, korkeus, pituus, kuula ja moukari. Aino Heikura 2.51. Lajit keskiviikkona 19.8. Hieman sinilevää havaittiin 28 havaintopaikassa. 1x42 mm 35 € + alv 1x65 mm 50 € + alv 2x42 mm 63 € + alv 2x65 mm 78 € + alv 2x88 mm 91 € + alv 2x111 mm 116 € + alv Varaa mainospaikkasi viimeistään pe 28.8.! eine.kotamaa@slpmedia.fi puh. Avoimen kilpailun sarjat ovat viiden vuoden välein alkaen N/M 30 vuotta. ovat 100 m, 400 m, 1500 m, 10000 m, 110/100/80 m aj, 3000/2000 m ej, seiväs, 3-loikka, kiekko ja keihäs. Avoimet aikuisurheilijoiden Kainuun piirin mestaruuskilpailut järjestetään Kajaanissa 18. Sinilevää vain vähän Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +21 +22 +22 +22 2 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +24°C 1 +25°C 4 +18°C 6 +15°C 5 Kemiönsaari +22,5 °C Virrat +5,1 °C Heikkoa tuulta. Maksu silloin hieman suurempi. Järviwikin seurantakartan mukaan Kuhmossa Haatajanjärvessä ja IsossaSintiössä on hieman sinilevää. 39 90 (69,90) Nike Sportswear päiväreppu 24 90 Puma päiväreppu 12 90 (20,-) Nike Renew Run lasten juoksukengät 69 90 (76,90) Adidas Daily II päiväreppu 19 90 Herschel Classic backpack 22Lpäiväreppu 39 90 Pro Touch Oz 1.0 lasten monikäyttöiset juoksukengät 29 90 (39,90). Kilpailu alkaa kello 18 ja sen järjestää Kajaanin Urheilijat Vimpelinlaakson kentällä. Vaihtelevapilvisen aurinkoista. elokuuta 2020 Tuloksia TAITEIDEN YÖ 2018 Taiteiden yön teema-aukeama ohjelmineen ti 1.9. elokuuta. 044 7255 396 Kivakisat 3.8.2020, tulokset 40m T8: 1) Jenna Heikkinen 7.3, 2) Aino Heikura 8.6. com. 16 KUHMOLAINEN – Perjantaina 7. T3: 1) Juulia Heikkinen 13.2. T3: 1) Juulia Heikkinen 124. – 19. Mainokset tarjoushinnoin. M65: 1) Jouko Räsänen 8.73. Varaukset leila.mansikkamaki@kuhmo.fi p. Aapo Heikura 5.95. Suurimmassa osassa maata sinilevää on havaittu keskimääräistä vähemmän. Lajit tiistaina 18.8