0500 431 760 @tmikakkuulla Koulukatu 13-15, p. Taustalla näkyy Koskenmäen koulun asuntolarakennus. Ajokortti on välttämätön. >> 4-5 Itsenäisyyspäivässä puhuttiin veteraaneista ja välittämisestä. Tuupalan koululla lippu nousi perjantaina. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. 050 315 5849 ONKO TÄMÄ SINUN MAINOSPAIKKASI. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. 044 332 5330. KaKut tilauKsesta p. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. >> 6 Kulkuyhteydet oltava kunnossa Koskenmäen koulun uusi isäntä on Tuomo Kettunen. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Hyvät kulkuyhteydet houkuttelevat osaavia ihmisiä. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € KESKIVIIKKO 8. JOULUKUUTA 2021 NRO 97 Maittavaa ruokaa! Kotitalous: Kotitaloustunnilta taitoja itsenäiseen elämään. 044 332 9016 • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät ma-pe klo 9.00-16.30. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Hän on ostanut koulun ja suunnittelee keittiöremonttia. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Kettusen periaatteena on, että jos jotakin aikoo tehdä, sitä ei kannata jättää huomiseksi. >> 4 Pääkirjoitus: Toisista huolehtiminen on noussut aikaisempaa tärkeämmäksi asiaksi, eikä itsekkyydellä voiteta pandemiaa. Sodan muisto ja välittäminen Tuomo Kettusella on joka-aamuisena savottana puiden pilkkominen. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Kainuun saavutettavuus on alueen elinehto. >> 2 Kahdeksasluokkalainen Kerttu Haverinen teki ruokaa MTK:n kampanjan lahjoittamista tarvikkeista torstaina. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. >> 10 Koululle uusi omistaja JARNO HILTUNEN 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 2 1 4 9 SOITA p
joulukuuta 2021 Vanha kysymys: Oletko jonkin yhdistyksen jäsen. Näin voimme huolehtia sekä itsestämme että toisista ja samalla estämme pandemian leviämisen. A Kuka tietää Kuhmon matkailun yöpymismäärät vuodelta 2020. Ojalammi vaikuttaa Kuhmossakin kansalaisopiston kautta. Julkisella puolella viestintä on hieman karannut käsistä avoimen tiedottamisen ohi niin kaupungilla kuin valtiollakin. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?3°C 2 ?4°C 3 ?3°C 3 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?10 ?6 ?11 ?17 ?9 ?17 ?13 ?16 ?17 ?15 ?14 ?7 ?10 ?5 ?10 ?15 ?7 ?15 ?9 ?15 ?15 ?12 ?14 ?5 ?5 ?2 ?6 ?11 ?4 ?12 ?6 ?15 ?14 ?8 ?12 ?2 ?15 ?17 ?15 ?17 ?18 ?12 ?18 ?25 7 2 7 5. Sosiaalisen elämän merkitys saa aivan uudenlaiset mittasuhteet. Tämän vuoden palkintotorttukahvit aion tarjota myös tekninen johtaja Jari Juntuselle, jolta kyllä tietoa tulee, kun hänet tavoittaa. www.kuhmolainen.fi V apaa-ajasta, katuremonteista ja rakentamisestakin tiedottaminen tuntuu olevan Kuhmossa helppoa. Kuhmossa on puhuttu matkailun kehittämisestä jopa 60 vuotta. Viestintä ei kata tiedottamista Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja I tsenäisyyspäivän juhlassa korostui toisista huolehtimisen teema. Sotkamon joulunavaus oli paljon vakavampi ja totisempi kuin Kuhmossa. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Koululaisille lisäkuukausi on melko rankka juttu. Arvostan sanaa tiedottaminen. Suorapuheisuus on mielestäni etu tiedottamisessa. Olemme saaneet Kainuussa nauttia jo melko normaalista elämästä. Pekka oli tapahtuman huipennus. Se oli varmaan kolme kertaa pitempi kuin Kuhmon kaupunginjohtajien puheet ovat olleet uudenvuodenaattoina Kuhmossa. Toisista huolehtiminen on noussut aikaisempaa tärkeämmäksi asiaksi monen elämässä, eikä itsekkyydellä voiteta pandemiaa. Nyt viimeistään on aika palauttaa ohjeet mieleen Pääkirjoitus 8.12.2021 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.2021 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 55 3 42 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr ?15 ?15 ?18 ?20 2 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina ?16°C 2 ?18°C 2 ?16°C 3 ?14°C 4 Bogskär ?4,9 °C Muonio ?35,2 °C Heikkoa tuulta. Kuka tietää Kuhmon matkailuun liittyvät tuoreet vuotuiset yöpymismäärät vuodelta 2020. Ensi vuoden tavoite on rikkoa miljoonan yöpymisen raja. Koronatilanteen jälleen huonontuessa on hyvä muistaa jo tutuiksi tulleet ohjeet; pidetään etäisyyttä, käytetään maskeja, pysytään oireisena kotona ja otetaan rokotteet. Kun meidät on välillä pakotettu eroon läheisistämme, alkaa sukulaisia, ystäviä ja yhdessä oloa todella arvostaa. Nuorille itsenäisyys merkitsee turvallisuutta ja tasa-arvoa. Päivälämpötila ?13...?18 astetta. Monen turvallisuudentunne on saanut kolauksen, kun koronavirus ja sen monet muunnokset leviävät ympäri maapalloa. Kävin viikonloppuna matkailemassa Sotkamossa. Vähiten korona pääsee meihin vaikuttamaan, jos voimme ennalta ehkäistä sen laajaa leviämistä. Sotkamon sivistystoimenjohtaja Merja Ojalammi piti puheen ja varoitti heti alkuun, että nyt tulee pitkä puhe. Siellä on siis keskimäärin 3000 matkailuyöpymistä joka yö ja tänä vuonna arviolta 820 000 yöpyjää koronasta huolimatta. Molemmat ovat tärkeitä asioita, joita saatamme pitää helposti itsestään selvyytenä. Jos pitäisi valita vuoden tiedottaja Kuhmon kaupungin organisaatiosta, niin nimeäisin useamman: kaupungin kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäckin ja latumestari Juha Kolehmaisen ja koko liikuntapaikkojen kunnostajajoukon. Merja hyvä – älä pidä noin pitkää puhetta ikinä Kuhmossa. Paikoin heikkoa lumisadetta. Ei päästetä tilannetta pahenemaan, jos se suinkin on meistä kiinni. Koronapandemia on haastanut molempia arvoja. Kyllä 55 % 119 vastausta En ole 42 % 92 vastausta En, mutta käytän yhdistyksen palveluja 3 % 6 vastausta Yhteensä 217 vastausta Uusi kysymys: Tuodaanko kotiinne jouluksi aito joulukuusi. Pienellä torilla loisti kauniisti koristeltu pitkä kuusi. Kiitos varoituksesta. Puolipilvistä tai pilvistä. Sotkamoon saavuin perjantai-iltana juuri paikalliseen kunnan järjestämään joulunavaukseen. Kuhmossa asuva tangokuningas Pekka Mikkola lauloi aivan upeasti Sotkamon torilla noin 10 asteen pakkasessa ja säesti lauluaan kosketinsoittimella. Viestintä mediaan päin on muuttunut sellaiseksi, että esimerkiksi Kuhmossa sivistystoimen puolelta viestitellään monista seikkailijoista ja uusista tulijoista, mutta ei siitä, että Tuupalan koulun remontti menee kuukauden pitkäksi – lieneekö viestitty vielä siitä perheiden kesken Wilmassakaan. Kysyn siksi, että tiedettäisiin, miltä tasolta ollaan näinä aikoina lähdössä kehittämään
Amatin festivaalituotteiden kauppa ja joulutorttukahvila avoinna klo 9 14. Virkistyskäytön lisäksi on huomioitava herkästi kuluva hiekkamaa ja järvien hiekkarannat alueellisesti uhanalaisena luontotyyppinä. METSÄTONTUN RETKET PIENTEN LASTEN ILOINEN TONTTUKULKUE KE 8.12.2021 KLO 9.30 – 11 Tervetuloa mukaan päiväkotien, eskarin ja kotihoidon lapset sekä yleisö! Klo 9.30 Iloinen tonttukulkue lähtee Matias-tontun johdolla Kontion kentältä ja etenee Kontionkatua pitkin. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME, SOITA 044 332 5320 toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu.. Tonttupysäkki 2 Juminkeko. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. klo 17.00 KUHMO-TALOLLE JUTTUA KAHVILAAN keskustelemaan ja kyselemään maailman menosta. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. Käsikirurgian erikoislääkäri Tuomo Korhonen ma 13.12. Tonttupysäkki 1 Maakunnan rannan leikkikentän vieressä. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Syväjärvi on kävijämäärällä mitattuna tärkeimpiä luontokohteitamme ja Roukonpurontien päässä on suosittu pitkä luonnonhiekkaranta, joka on Kuhmon parhaita uintipaikkoja. Ohjelmaa Juminkeon väeltä. Kidekuja 2, 3. Kyse on erityiskohteesta, jollaisista ei pitäisi tavoitella hakkuutuloja. ja 10.1. Tonttupysäkki 3 Kamarimusiikkikeskus Amati. Laboratoriotutkimukset arkisin lähetteellä tai ilman! Laboratorio avoinna to 9.12. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Mielestämme tällainen metsänhoidon muoto ei sovellu kyseiselle kohteelle. Neurologian erikoislääkäriksi erikoistuva Perttu-Pekka Piirainen ke 8.12. MIELIPIDE Metsähallitus on ilmoittanut toteuttavansa harvennushakkuita Hietaperässä Syväjärven virkistysalueen ja Roukonpuron uimarannan läheisyydessä. Ohjelmaa Lions Club Helenat. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Arno Talvisara ti 22.2. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Harvennushakkuu on metsätalouden toimenpide, jolla metsikköä valmistetaan myöhemmin toteutettavaan pääteeli avohakkuuseen. Myös ilman lähetettä. Eräs vaihtoehto voisi olla, että Kuhmon kaupunki osoittaisi Metsähallitukselle vaihtomaapalstan, jossa tämä voisi suorittaa vastaavat hakkuut. Oletko uutisen lähteillä. MRI-kuvaukset (magneettirekka) la 11.12. Alue on Kuhmon mittakaavassa erittäin aktiivisessa virkistyskäytössä. PUNAINEN LAKKI PÄÄHÄN JA MENOKSI! KUHMON KAUPUNKI Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. ja 26.1. Vain kirurgiset asiakkaat. ja su 2.1. KAHVITARJOILU VASTAANOTTOPÄIVÄT VASTAANOTTOPÄIVÄT Nettiajanvaraus medika.fi Koulukatu 20, Kuhmo Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi Palvelemme myös etänä – puhelinja nettiajanvaraus. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen maanantaisin 13.12. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä keskiviikkoisin 12.1. Lentua-Seuran hallitus Antti Sallinen, puheenjohtaja Syväjärven ja Roukonpuron hakkuut TERVETULOA Kuhmon vasemmisto TÄNÄÄN KE 8.12. Kirjoituksia ei palauteta. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Jos sen täytyy ylipäätään olla puuntuotannon piirissä, voisi jatkuvapeitteinen, eri-ikäisrakenteisuuteen perustuva metsänhoito tulla kyseeseen. Klarinetisti Lauri Sallinen esiintyy klo 12. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Menossa mukana Kaverikoirat ja Kuhmon koiraharrastajat . Kainuuntie 103, p. Tuupalan koulun oppilaiden ohjaamia leikkejä. ja ti 14.12. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset Ajokorttitodistukset: tavallinen 80,00 €, laajennettu 90,00 €. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella. Ajokortti on välttämätön. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. klo 11-13 Kamarimusiikkikeskus Amatin piha-alueelle, Kontiokatu 22. Haluaisitko antaa toimitukseen juttuvinkin. Haluamme ilmaista asiaan liittyvän huolemme, jonka varmasti moni muukin alueella viihtyvä jakaa: miten hakkuut vaikuttavat alueen luontoon, virkistyskäyttöarvoon ja maisemaan. 010 665 9012, asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Tule juttelemaan päätoimittaja Mari Heikuran kanssa. Nyt on Metsähallituksella erityinen näytön paikka, miten se hoitaa yhteistä omaisuuttamme kestävällä tavalla. Miten vältetään mielipahan aiheuttaminen kuhmolaisille ja vieraillemme ja mainehaitan aiheuttaminen Metsähallitukselle itselleen. Ehdotamme suunnitelmien täytäntöönpanon keskeyttämistä ja asian rauhallista uudelleenharkintaa ennen kuin mitään peruuttamatonta ehtii tapahtua. Tervetuloa lehden tilaajat, asiakkaat ja yhteistyökumppanit Kuhmolaisen tarjoamalle tunnelmalliselle jouluglögille keskiviikkona 8.12. Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi ma 20.12. Paikallislehti Kuhmolainen tarjoaa mehut ja piparit. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. ja 21.12. 044 332 5330. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! Yleislääkäri, sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola tiistaisin 14.12. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Klo 10.45 päiväkotilasten linja-autokuljetukset lähtevät kirkon parkkipaikalta. Kirjoita napakasti. Keskiviikkona 8. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 16.12. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 20 €. Sekin tosin muuttaa maisemaa, mutta tulevaisuutta ajatellen sillä välttäisi avohakkuun. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä
Viime viikolla tartuntaryppäitä todettiin Hyrynsalmella, Suomussalmella ja Puolangalla. Hän totesi mielenterveysongelmien kasvaneen Suomessa aikuisten ja etenkin nuorten keskuudessa. Osataanko me arvostaa itsenäisyyttämme. – Valtaosa Kainuun tapauksista liittyy kuitenkin tällä hetkellä viruksen leviämiseen tiiviissä tehdasyhteisössä. – Kuluneen lähes kahden vuoden aikana olemme eriytyneet toistamme ennen näkemättömällä tavalla – koska on ollut pakko, sanoi vs. Hän nosti esiin luonnon, jota pitäisi varjella, ja suomalaisen kulttuurin. – Meidän täytyy pystyä pitämään vielä parempaa huolta heikossa asemassa olevista ihmistä. – Edelleen alueen epidemiatilanne on rauhallinen muuhun maahan verrattuna, mutta oletettu kehitys huonompaan tapahtui varsin nopeasti, luonnehtii Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen. Kajaanissa Kätönlahden koululla ja Kuurnan päiväkodissa on aloitettu viikko poikkeusjärjestelyin koronatartuntojen vuoksi. Koronatestiin tulee hakeutua erityisesti mikäli tietää altistuneensa, on rokottamaton tai yhteen kertaan rokotettu tai oireet ovat erityisen voimakkaita. Aukioloajat pyydetään tarkistamaan Kainuun soten verkkosivuilta (sote.kainuu.fi/ koronainfo). Positiivisen koronatestituloksen saanut määrätään tartuntatautilain mukaiseen eristykseen. Oletettavasti tähän menee vielä useita viikkoja. – Löydämmekö yhdessä jotakin kynttilöiden sytyttämiseen verrattavia, yhtä konkreettisia eleitä, joilla osoitamme, että meillä on yhteinen päämäärä: yhteisen hyvän rakentaminen kaikkien kotiseudullamme asuvien ja laajemmin kaikkien suomalaisten parhaaksi. Moisiovaaran koulu ja Hyrynsalmen yhtenäiskoulu ovat varotoimena olleet etäopetuksessa viime perjantain sekä tällä viikolla maanantaina ja tiistain. Pääkkösen mukaan toisella tavalla ajatteleviin rakennetaan yhteyttä kunnioittavasti keskustellen ja toisiamme kuunnellen. – Vastauksena sain turvallisuuden ja tasa-arvon. Rokotukset tiskiryhmiin kuuluville 5 11 -vuotiaille lapsille käynnistyvät, kun lapsille tarkoitettuja rokotevalmisteita saadaan maahan. Koronarokote on tehokas suoja vakavaa koronatautia vastaan, jonka lisäksi rokote vähentää merkittävästi viruksen leviämistä, vaikka ei poistakaan tartuntoja. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Koronatilanne huononee Kainuussa nopeasti. Me ei teitä veljiä ja siskoja jätetä, totesi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari veteraaneihin viitaten. Tällä kertaa Tuupalan yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaiset valmistavat MTK:n Kokkaa kotimaista -kampanjasta lahjoituksena saaEväitä elämän mittaiselle matkalle Koulun kotitalousopetus antaa nuorille arjesta selviämisen välineitä mukavan yhdessä tekemisen lisäksi. Hyväntuulinen hyörinä on täydessä vauhdissa työpisteissä, ja nuorten äänet kuuluvat käytävälle asti. Juhlaa vietettiin myös musiikkija tanssiesityksin Kuhmo-talolla. Kaikilla ihmisillä on oikeus harjoittaa kulttuuriaan itsenäisessä Suomessa. Sama periaate toimii Huotarin mukaan tänäkin päivänä. Kasvomaskien käyttö, hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen ja lähikontaktien rajoittaminen on edelleen tärkeää epidemian pahentumisen välttämiseksi. Hän pitää ruoanlaitosta ja leipomisesta. Suurin rypäs on todettu Kajaanissa Transtechin Otanmäen tehtaalla. joulukuuta 2021 Jarno Hiltunen Oppimiskeskuksen keittiötiloissa on juuri alkanut kotitalousopetus. Hän totesi, että jokaisella ihmisryhmällä on tärkeä paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Jarno Hiltunen – Niin kuin heillä oli tunnuslauseena rintamalla, veljeä ei jätetä, se sama tunnuslause täytyy toteutua myös tänä päivänä. Itsenäisyyden merkitystä pohti myös nuoren puheen pitänyt opiskelijakunnan puheenjohtaja Liida Lesonen. – Meidän kaikkien tulee olla ylpeä Suomestamme. Hän oli tiedustellut itsenäisyyden merkitystä kuhmolaisilta nuorilta. Yksittäisten perheja lähipiirissä todettujen tartuntojen lisäksi viime viikon koulualtistumiset viittaavat samaan kehitykseen kuin muualla Suomessa eli rokottamattomien lasten ja nuorten tartunnat ovat kasvussa. Puheessaan Lesonen muun muassa halusi kiittää sisukkaasti taistelleita sotaveteraaneja ja kotirintamalla Suomea rakentaneita naisia ja nuoria. Tervehdyspuheessaan hän totesi, että joudumme pohtimaan, kuinka uutta yhteisöllisyyttä rakennetaan eriytymisajanjakson jälkeen. kirkkoherra Riikka Pääkkönen. Kaikilla on vapaus sekä mahdollisuus tehdä ja olla mitä haluaa. Kuhmossa oli alkuviikkoon mennessä todettu muutaman positiivinen tulos. Kolmas koronarokote on tarjolla kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Oletettavasti tapausmäärät vielä kasvavat jatkotestauksen myötä, toteaa Käsmä-Ronkainen. Mari Heikura Viikolla 48 Kainuussa todettiin 57 koronatartuntaa, joten edelliseen viikkoon verrattuna määrä on kolminkertaistunut. Suomi ei saa unohtaa veteraanien tekoja, hän totesi. Kuhmon kaupunki kehotti kuntalaisia käyttämään maskeja ja myös Kuhmon lukiossa ja yläkoulussa on maskisuositus ennen joululomalle siirtymistä. Ajanvaraus tehdään Omasoteverkkopalvelun kautta. – Emme saa unohtaa vähemmistökulttuureita, kuten romaneja, saamelaisia ja karjalaisia. Vietämme meidän kaikkien yhteistä itsenäisyyspäivää. Kainuun sote muistuttaa, että hengitystietai vatsaoireisena (nuha, yskä, kurkkukipu, ripuli) tulee jäädä kotiin sairastamaan. Meidän tulee ottaa vastuunkantovuoro ja viedä Suomea kohti muuttuvaa tulevaisuutta. MTK lahjoitti raaka-aineita koululle osana kampanjaansa. Pidetään huolta toisistamme Itsenäisyyspäivän juhlapuheissa korostui toisistamme välittämisen henki. Huotari pohti juhlapuheessaan itsenäisyyden merkitystä. – Mitä itsenäisyys tarkoittaa nykypäivän Kuhmossa ja Suomessa. Juhlapuheen piti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari Lentua-salissa maanantaina. Myös virukselle altistuneet täyden rokotussarjan saaneet voidaan määrätä karanteeniin, vaikka lähtökohtaisesti näin ei aina olekaan tarvetta. Huotarin mielestä jokaisen tehtävänä on välittää itsenäisen Suomen arvoja sekä vaalia rauhaa ja vapautta. Ja tähän tuo sama tunnuslause toimii kaikista parhaiten. Edeltävien polvien sitkeyttä tarvitaan edelleen. Suomen hän totesi olevan turvallinen ja tasa-arvoinen maa. Taustalla työskentelee Viivi Piirainen. – Mielestäni tasa-arvo on asia, jota voimme edelleen kehittää, mutta ilman meidän itsenäisyyttämme se ei olisi itsestään selvyys. Kotitalousopettaja Pirjo Kyllönen ohjasi kotitaloustuntia Oppimiskeskuksella torstaina. Kainuun soten rokotuspisteissä Kajaanissa, Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella on mahdollisuus saada rokotus ajanvarauksella tai ilman
Hannu Keränen, Ristijärvi. MTK:n ruokakasvatusmalli kahdeksasluokkalaisille. Myös kotimaisia perinneruokia käydään läpi. Esa Rautiainen, Kajaani; ylik. Ristejä on katkottu, haudoilla olleita lyhtyjä heitelty ympäristöön ja sankarihaudoilla kaadettu kynttilöitä. – Vähän kaikkea. Mallin tavoitteena on mm. kertoa suomalaisesta alkutuotannosta konkreettisella tavalla. Seppo Härkönen, Melalahti; ylik. Heikki Ohtamaa, Kajaani ja alik. Asko Tolonen, Sotkamo; kapt. Ja mikä olisi hyvää ja ravitsevaa ruokaa tärkeämpää, kun nuori ottaa ensimmäisiä askeleita itsenäiseen elämään. Kainuun vapaaehtoisen maanpuolustuksen ansioristi perustettiin Suomen juhlavuonna 2017. Markku Koivumäki, Suomussalmi kk.; alik. Helli Hyytiäinen, Kuhmo; maj. . . Taustalla työskentelee Viivi Piirainen. Hopeinen ansiomitali: Rva. Hilja Maria Mikkonen, Kuhmo, rva. – Kun ollaan tehty yhdessä ja syöty yhdessä samassa pöydässä. Mika Kilpeläinen, Sotkamo ja Seppo Sipola, Kuhmo. Pronssinen ansiomitali: Ltn. Pentti Sorjonen, Kuhmo. Kotitalousopettaja Pirjo Kyllönen kertoo, että vihkosta löytyy reseptit muun muassa punajuuriohrattoon ja marinoidusta punakaalista tehtävään salaattiin sekä possukasviswokkiin. Opit ovat päätyneet myös vapaaajan käyttöön. Ansiomerkkejä kainuulaisille Reserviläisliiton kultainen, hopeinen ja pronssinen ansiomitali. Asko Keski-Nisula, Suomussalmi; sissi Sami Föhr, Vuolijoki ja sissi Ilmo Pulkkinen, Kuhmo. Jyrki Pesonen, Kajaani; ylik. JARNO HILTUNEN duista tarvikkeista aterian. . Lahja Johanna Malinen, Kuhmo; korp. Heikki Tuura, Vuolijoki. Hän pitää ruoanlaitosta ja leipomisesta. Vuonna 2020 myönnetyt Kainuun vapaaehtoisen maanpuolustuksen ansioristit: Maj. Veijo Heikkinen, Kuhmo. RESERVILÄISLIITTO Jarno Hiltunen Hankaniemen hautausmaalla on tehty ilkivaltaa. Ansioristi: Kers. Kultainen ansiomitali: Ylik. kirkkoherra Riikka Pääkkönen ja kiinteistötyöntekijä Arto Tampio kertovat, että Kuhmon seurakunta tekee asiasta rikosilmoituksen poliisille. Kahdeksannella luokalla luvassa on jo enemmän itsenäistä suunnittelua. Yhdeksännellä luokalla tulevat kansainväliset ruoat. Auvo Kärnä, Kuhmo; maj. Martti Romppainen, Ristijärvi; kapt. Kotitaloustunneista ovat mieleen jääneet ”erikoisemmat kerrat”. . Kari Antikainen, Paltamo ja jääk. – Enpä ole ikinä maistanut, tuumasi Haverinen. Pääraaka-aineita tänä vuonna ovat kasvikset, possun liha ja marjat. Vuonna 2021 myönnetyt Kainuun vapaaehtoisen maanpuolustuksen ansioristit: Rva. Ruokia on nyt valmistettu Kuhmon MTK-yhdistyksen tarvikelahjoituksen mukana tulleen ohjekirjasen, Kokkaa kotimaista reseptien mukaan. Kotitalousopettaja Pirjo Kyllönen ohjasi kotitaloustuntia Oppimiskeskuksella torstaina. JARNO HILTUNEN. Erkki Piipponen, Sotkamo; kers. Tämän tyyppinen ilkivalta kuhmolaisella hautausmaalla on ollut harvinaista. Kotitaloudessa opetetaan Kyllösen sanoin arjesta selviämistä. Kyllösen havaintojen mukaan kotitalous kiinnostaa myös nuoria. joulukuuta. . Kyllönen kertoo, että MTK:n kampanjassa muun muassa tehdään kotimaisia raaka-aineita tunnetuksi. Keskiviikkona 8. Toivo Seppänen, Paltamo; ylik. Yrjö Sorvari, Sotkamo; vääp. Markku Koivumäki, Suomussalmi ja ylik. Kyllösen mukaan nuorten suosikkiruoka on makaroni eri muodoissaan. . Työn alla tytöillä oli torstaina jogurttivaahto, kauramurot ja karkkiporkkanat. Seppo Väisänen, Paltamo; kers. Sankariristin takana olevalta taaimmaiselta riviltä oli kaadettu kaikki kynttilät. – Jokaisen 8. Sen vahvistavat Kerttu Haverinen ja Viivi Piirainen. Silloin opetellaan muun muassa erikoisruokavalioita, jolloin oppilaat saavat suunnitella valitsemaansa erikoisruokavalioon ruokalistan. Edellisestä kerrasta on Tampion mukaan toistakymmentä vuotta. Timo Toivonen, Paltamo; vääp. Vs. Kainuun Prikaatin ylentämisja palkitsemistilaisuudessa luovutettiin perjantaina 3. . Kuhmon MTK-yhdistyksen lahjoittamien ruokakorien antimista valmistettiin ruokaa Tuupalan yhtenäiskoulussa. Kauko Korhonen, Otanmäki; ylik. – Kun oppilaat lähtevä opiskelemaan muualle, he osaavat valmistaa itselleen ruokaa. Kokkaa kotimaista -kampanjan mahdollistaa MTK-Säätiö. . . Kotona hän kertoo tehneensä muun muassa kakkuja ja keksejä. Ikivaltaa Kuhmon hautausmaalla Ilkivallantekijä on muun muassa potkinut sankarihaudoille asetettuja kynttilöitä nurin. Kotitaloudessa on tytöistä hyvää se, että siellä oppii tekemään erilaisia ruokia ja saa sitten syödäkin ruoat. Piiraisellekin kyseinen ruokalaji oli uusi tuttavuus, mutta leipominen joka tapauksessa oli mieluista puuhaa hänelle. Jorma Hujanen, Linnantaus ja korp. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 5 Eväitä elämän mittaiselle matkalle FAKTA Kokkaa kotimaista . Samalla malli herättelee kokeilemaan ruoan valmistamista, tutustuttaa oppilaat suomalaiseen ruokaan ja tuottajiin sekä kotimaiseen ruokakulttuuriin. Homma näyttää olevan mieluista nuorille. . Reserviläisliiton myöntämät ansiomitalit luovutetiin Kainuun Reserviläispiirin 60-vuotisjuhlien yhteydessä Kainuun Opistolla sunnuntaina 5. Seitsemäsluokkalaisille kotitaloudessa opetetaan ensin perusasiat. Niihin kuuluvat muun muassa taikinat, kalan, lihan ja kasvisten käsittely, keittäminen ja paistaminen sekä työvälineiden käyttö ja hoito. joulukuuta vuosina 2020 ja 2021 myönnetyt ansioristit. Etenkin Piirainen sanoo tekevänsä paljon ruokaa. . luokan ryhmän kanssa tehdään kaikki nämä ruoat, joita ohjeissa on, hän kertoo. – He saavat tuntuman siihen, miten erilaisia ruokia tehdään
Kainuun ulkopuolelle ulottuvassa henkilöliikenteessä on tapahtunut suuria muutoksia sekä raide-, lentoettä linja-autoliikenteessä. Jokainen spekulaatio tai luotu uhkakuva voi vaikuttaa yritysten ja ihmisten sijoittumispäätöksiin sekä aiheuttaa myös muuttoliikettä pois alueelta, Pohjois-Suomen liikenne 2021 -hankkeen projektipäällikkö Rauno Kurtti sanoo. Erityisesti kansainvälisten matkailijoiden palaaminen Kainuuseen edellyttää nopeita ja joustavia liikenneyhteyksiä. Kainuun saavutettavuutta ja Kainuun kytkeytymistä kansainvälisiin liikennekäytäviin edistetään usean hankkeen voimin. Myös tieja rautatieverkoston sekä lentoyhteyksien kehittäminen Barentsin alueella ovat tärkeitä. Mistä asiakkaat tunnistavat oikean asentajan, Kajaven käytönjohtaja Marko Manninen. Asentajat myös kertovat keitä ovat ja millä asioilla liikkuvat, kertoo Manninen. Yhdessä suunnitellen saadaan luotua tehokkaita ja toimivia liikenneyhteyksiä. Lisäksi heillä on henkilökortti näkyvillä. Nämä liittyvät myös tiiviisti toisiinsa. DAT operoi Kajaanista ainakin kesään 2022 asti. Tie voisi valmistua vuoteen 2031 mennessä. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Jukka Keränen Sähköverkkoyhtiö Kajave varoittaa mahdollisista valeasentajista. Koulutetun ja ammattitaitoisen henkilöstön saaminen ja viihtyminen alueella vaativat hyvät liikenneyhteydet. Kajaven asennuksia tekevät verkkopalveluyhtiön yhteistyökumppanit Enerke ja Eltel. Siksi esimerkiksi lentoyhteyksien turvaaminen Kajaanin ja Helsingin välillä on yksi Kainuun liiton keskeisistä edunvalvontatehtävistä. Suomesta hankkeessa ovat mukana Väylävirasto ja Itä-Lapin kuntayhtymä. Helikopterit ja pienlentokoneet käyttävät pääasiassa näkölentosääntöjä (VFR) ja voivat operoida valvomattomilta kentiltä, joilla ei ole mittarilähestymislaitteita. Kainuussa pidetään tärkeänä lentoyhteyden turvaamista Kajaanista Helsinkiin. Asentajilla ei ole Kajaven henkilökorttia, vaan oman yhtiönsä henkilökortti, esimerkiksi Kuhmon alueella mittaritöitä tekee Enerke Oy. JARMO KONTIAINEN/ARKISTO na Petrova kertoo, että yhteys lyhentäisi automatkaa noin 500 kilometrillä 705 kilometriin ja toisi ajallisesti kahdeksan tunnin säästön. Kuhmossa asuvien koteihin on joulukuun alkupäivinä pyrkinyt kävijöitä, jotka esiintyvät Kajaven nimissä. – Koulutetun ja ammattitaitoisen henkilöstön saaminen ja viihtyminen alueella vaativat hyvät liikenneyhteydet. Kuhmossa liikkeellä valeasentajia Valeasentajat ovat tutkineet pistorasioita. Projektipäällikkö TatiaKainuun saavutettavuutta työstetään monella rintamalla Yhteyksien muualle Suomeen tulee olla sujuvat. Pitkien etäisyyksien Suomessa nopeat ja luotettavat liikenneyhteydet ovat toimialoille elinehto. Hankkeessa on selvitetty muun muassa ympärivuotista tieyhteyttä Venäjän Arkangelista Vartiukseen Kuhmoon. Pohjois-Suomen liikenne 2021 -hanke perustettiin seuraamaan liikenneyhteyksien palautumista ja kehittymistä loppuvuoden 2021 aikana. Niitä esiteltiin Kainuun liiton järjestämässä webinaarissa torstaina. joulukuuta 2021 Sirkku Rautio Kainuun aluetalouden kehittymisellä on kaksi pullonkaulaa: työvoiman saatavuus ja saavutettavuus. Osaavaa työvoimaa ei houkuttele maakunta, josta on hankala kulkea muualle Suomeen ja maailmalle. – Investointien toteutuminen, työpaikkojen lisääntyminen ja säilyminen, alueiden kehittyminen ja ihmisten viihtyminen tarvitsevat sujuvat liikenneyhteydet, todetaan Pohjois-Suomen liikenne 2021 -hankkeen esittelyssä. Hankkeessa vahvistetaan yhteistyötä, jotta eri liikennemuodot liittyisivät tehokkaammin toisiinsa. Nykyään ongelmana on, että Suomen ja Venäjän välinen pohjoisin VFRlennoille sallittu rajanylityskohta on Savonlinnan korkeudella. Selvityksen alla ovat lisäksi kaupallisen helikopterija pienlentokoneliikenteen mahdollisuudet Pohjois-Suomen ja Venäjän välillä. NABL eli Northern Axis – Barents Link -hankkeessa tavoitteena ovat paremmat itä–länsi-suuntaiset liikennekäytävät ja sujuva rajanylitys Suomen ja Venäjän välillä. Yleensä autoista löytyy myös Kajaven logolla varustettu kyltti, josta näkyy, että urakoitsija on Kajaven töissä. Jos asiakkaan luona käy henkilöitä epämääräisissä asioissa, asiakas voi varmistaa asiaa Kajaven asiakaspalvelusta ja olla oman harkintansa mukaan yhteydessä poliisiin. – Älä päästä tuntematonta henkilöä sisään, jos tarkastusaikaa ei ole sovittu etukäteen, eikä henkilöillä ole yhtiön virallista henkilökorttia, neuvoo Manninen. Hyvä saavutettavuus tukee trendiä, jossa työn tekeminen ei ole enää paikkasidonnaista. Korjausja tarkastuskäynneistä pyritään sopimaan asiakkaan kanssa erikseen ennen toimenpidettä. – Asentajamme liikkuvat urakointiyhtiön logoin varustetulla autolla ja he käyttävät urakointiyhtiön logoilla varustettuja työvaatteita. NABL tutkii myös mahdollisuukA Pitkien etäisyyksien Suomessa nopeat ja luotettavat liikenneyhteydet ovat kaikille toimialoille elinehto.. Kajaven asiakaspalvelu on saanut aiheesta parikin ilmoitusta, että kävijät ovat kyselleet henkilökorttia ja tutkineet pistorasioita. Maakuntajohtaja Pentti Malisen mukaan matka-ajan Kajaanista pääkaupunkiin tulee olla alle kolme tuntia. Venäjältä muun muassa Arkangelin alueen tiehallinto, Norjasta Tromssan yliopisto ja Ruotsista Luulajan yliopisto. Vuoroja on vähennetty, reittejä lakkautettu ja käytössä olevaa kalustoa vähennetty
Hyvinvointialuelainsäädännön myötä hyvinvointialueille tulee lakisääteiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, joka usein ehkäisee ongelmia ennalta. Sillä on paikkansa, mutta Keränen painottaa, että pitää tarkasti katsoa asiakkaan tilannetta. Hankkeen tavoitteena on edistää liiketoimintaa Karjalan tasavallan ja Oulun, Raahen sekä Kainuun välillä lisäämällä pk-yritysten, kaupan ja logistiikka-alan tietämystä ja osaamista Venäjän ja Suomen rajan ylittävästä kaupasta ja kuljetuksista. Kohteina ovat logistiikka-alan yritykset ja heidän palvelujaan käyttävät yritykset. Silloin elämän edellytysten ja ilmapiirin on oltava kunnossa. Tilannekuvan ylläpitäminen ja seuranta lentoraideja bussiliikenteen osalta. Hänen mukaansa sellainen tilanne ei ole tarkoituksenmukainen, jossa Kainuuseen ei voi lähettää lääkäriharjoittelijoita, koska he eivät kohtaa tarpeeksi potilaita. Niistä hän nostaa esiin muun muassa Kuhmon puuklusterin. Hanke tähtää itä–länsisuuntaisen liikennekäytävän ja rajat ylittävän liikkuvuuden kehittämiseen Barentsin euroarktisella alueella. Hän tarkoittaa painopisteen muuttamista sotessa enemmän ennaltaehkäisyn suuntaan. Keränen on ollut kohta puolitoista vuotta Kainuun sote-valtuuston jäsen, ja hän tietää, että helppoja ratkaisuja ei ole. Kainuun sotessa on Keräsen mukaan pitkälti keskitytty lakisääteisten palveluiden järjestämiseen, mikä usein tarkoittaa korjaavia ja kalliita toimenpiteitä. Kirjassa on vahva aluepoliittinen näkökulma. sia lisätä maantieja rautatiehenkilöliikennettä Vartius–Lyttä-rajanylityspaikan kautta. Vaihtoehtoisen polttoaineen ja sähköisen liikkuvuuden edistäminen, taloudellisen toiminnan hiilijalanjäljen pienentäminen. . JUHA NEUVONEN/ARKISTO JUKKA KERÄNEN/ARKISTO. Kainuussa on Keräsen mielestä paljon mahdollisuuksia. – Nythän politiikka on ollut monelta osin aika keskittävää. Hyvinvointialuelaissa sanotaan, että hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa. Aluevaltuustot valitaan neljän vuoden välein ja jatkossa äänestys tapahtuu yhtä aikaa kuntavaalien kanssa. Kainuussa on jo pitkään totuttu järjestelemään palveluja maakunnallisesti, ja nyt siihen tulee pelastustoimi mukaan. Kun on tarpeen, on lääkäri voitava tavata henkilökohtaisesti. . Keskiviikkona 8. Nykyinen matkustajaliikenteen potentiaali on todettu liian pieneksi säännöllistä henkilöliikennettä varten. Keräsen mukaan ajatusmallin muutos on kuitenkin tärkeä. Keskustelu on tärkeää, koska valtion toimenpiteet ohjaavat vahvasti aluerakennetta. Jukka Keränen Vaikka tammikuun aluevaalit painavat päälle, niin Kainuun puolueet päättivät torstaina piirien edustajien kokouksessa rauhoittaa joulun vaalityöltä. ”Soten painopistettä ennaltaehkäisyyn” Jarno Hiltunen Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Silja Keräsen mukaan aluevaltuustoissa toteutuu todellinen demokratia, koska jäsenet niihin valitaan suoralla vaalilla. – Millaista aluetta me luodaan. . . Keränen toivoo herättävänsä keskustelua valtakunnan tasolla siitä, mikä on toivottava aluerakenne. Kuhmon vihreät järjesti tilaisuuden Eskobarissa sunnuntaina. Tilausliikenteelle voi olla mahdollisuuksia. Sote-kulut tuskin pienenevät tulevaisuudessakaan. Alueilla pitää olla myös hyvä elää. tammikuuta sekä osallistuvat Kainuun Vaten kuntakierrokselle tammikuussa. . . Logoka-hanke kehittää logistiikkaa Oulun, Raahen, Kainuun ja Karjalan tasavallan välillä. – Minun ja kainuulaisten vihreiden mielestä se, että me ollaan Kainuussa yksi alue, on äärimmäisen tärkeää, hän jatkaa. Keskittymisen vähentämiseen vaikuttaa Keräsen mukaan myös se, mitä me itse teemme. JARNO HILTUNEN Vihreiden Silja Keränen haluaa sotessa enemmän huomiota ennaltaehkäisyn puolelle. Vaalirauhassa ovat mukana keskusta, perussuomalaiset, vasemmisto, kokoomus, sosialidemokraatit, vihreät ja kristillisdemokraatit. NABL (Northern Axis – Barents Link). . Pohjois-Suomen liikenne 2021. BRTL (Barents Region Transport and Logistics). Häneltä on ilmestynyt kirja, jossa pohditaan monilta kanteilta maakuntien kehittämistä ja elinvoimaisina pitämistä. . Sote uudistuksen pitäisi kuitenkin hidastaa kulujen kasvua. LOGOKA. Kainuu vastaa myös Pohjois-Pohjanmaan haasteeseen äänestysaktiivisuudesta ja järjestävät puolueiden yhteisen vaalitempauksen Kajaanissa varsinaista vaalipäivää edeltävänä lauantaina 22. e-Mopoli (Electro MObility as driver to support POLicy Instruments for sustainable mobility). Toiminta edunvalvontaan liittyvissä asioissa. Tilaisuuden alussa mukana olivat kuvassa olevien aluevaaliehdokkaiden, kajaanilaisen Silja Keräsen (oik.) ja Pekka Huttu-Hiltusen( toinen vas.) lisäksi Sakari Kukko ja Mari Mäntylä. Kainuun saavutettavuutta ja Kainuun kytkeytymistä kansainvälisiin liikennekäytäviin on edistetty viidessä hankkeessa. Hanke esimerkiksi kerää ja jakaa tietoa Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan alueiden välisistä kuljetuksista, kuljetusmahdollisuuksista ja -reiteistä. Toimintatuesta ja sen määrästä päättää hyvinvointialueen valtuusto. Kainuussa on viime aikoina puhuttanut lääkäreiden etävastaanotto. Haluan, että nämä meidän alueet nähdään tulevaisuuden alueina. – Se on taloudellisesti ja inhimillisesti äärimmäisen järkevää. Parannetaan aluekehityspolitiikkojen ja -ohjelmien täytäntöönpanoa. . . – Meillä ei kipuilua ehkä ole niin paljon. Kaikkien puolueiden edustajat päättivät yhdessä perussuomalaisia lukuun ottamatta esittää, että tulevan hyvinvointialueen valtuustoryhmille maksettaisiin lain mukaista toimintatukea muun muassa luottamushenkilöiden koulutukseen, mutta vaalityöhön tukea ei voisi käyttää. Silja Keräseltä on ilmestynyt kirja Missä syrjä sijaitsee: Kun kaupunki ei ole kaikki. Hankkeessa sovitaan, miten Barentsin alueen yhteistä strategiatasoista liikenneasiakirjaa toteutetaan käytännössä yhteistyöalueella. Sen sijaan perussuomalaisten Kainuun piiri ei hyväksy hyvinvointialueen kautta aluevaltuustoryhmille maksettavaa tukea. – Haastava tilanne meillä on kaikin tavoin. – Väestö ikääntyy ja tämän myötä kulut kasvavat. Perussuomalaisten mielestä tulevat valtionosuudet tulee käyttää kainuulaisten sosiaalija terveyshoitomenoihin ja pelastuspalveluihin. Siinä hän pohtii millaista on 2020-luvun elinvoimapolitiikka ja miten maakuntia kannattaisi kehittää. Kainuussa puolueilla jouluksi vaalirauha Tammikuussa järjestetään ensimmäiset aluevaalit. – Haluan että täälläkin on hyvän elämän edellytyksiä. Tuki olisi sama jokaista valtuutettua kohden, se myönnettäisiin vain hakemuksesta ja rahojen käytöstä tulisi tehdä vuosittain selvitys, jotta järjestelmä on avoin ja valvottavissa. . Perussuomalaiset muistuttaa, että puolueet saavat jo puoluetukea, josta myös piiritoimintaan on lain mukaan jyvitettävä oma osuutensa. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 7 Kainuun saavutettavuutta työstetään monella rintamalla HANKKEET Viisi hanketta käynnissä . Hän kysyy, onko väestön keskittyminen isoihin kaupunkeihin hyvä tulevaisuuden kuva
050 315 5849 aineistot@slpmedia.fi Hintaan lisätään alv 24% 2x65 168 € 1x65 108 € (pohja 2) Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2022! (pohja 4) 2x42 136 € (pohja 1) 1x42 76 € YRITTÄJÄ! MUISTA JOULUTERVEHDYS JA KIITOS! (pohja 3) Kiitos asiakkaat ja yhteistyöku mppanit! Iloista Joulua ja Onnellista vuotta 2022! 2x88 195 € Joulutervehdykset julkaistaan Kuhmolaisen joululehdessä ti 21.12. Toinen viesteissä usein ilmenevä asia on tavaton kiire, että jotakin pahaa tapahtuu, ellei asianomainen toimi nopeasti. Jos puhelimeen tulee viesti, jossa viestitään voimakkaita tunteita, on Kerolan mukaan syytä epäillä, että ne on laitettu siihen viestiin tarkoituksella. – Hälytyskellojen pitää soida aina, kun tulee viesti, joka ei vastaa viestin lähettäjän kanssa käytävää normaalia keskustelua, muistuttaa yritysturvapäällikkö Erkki Kerola. Viestin yhteydessä näkyi lähisukulaisen nimi ja kuva, ja tästä syystä huijatuksi tullut ei osannut epäillä viestin aitoutta.Ensin huijaaja pyysi viestin vastaanottajaa tallentamaan lähettäjän uuden puhelinnumeron. Huijausviestit tulivat kainuulaiselle naiselle maanantaina ja raha siirtyi huijarin tilille samana päivänä. Petoksen avulla tehdyistä maksuista on mahdollista tehdä palautuspyyntö, mutta mikäli huijaritaho on ehtinyt siirtää varat eteenpäin tai nostaa ne käteiseksi, varoja ei voi palauttaa. Jos toiselle ei voi soittaa, täytyy käyttää jotain toista viestivälinettä, esimerkiksi sähköpostia, Kerola opastaa. Niissä pyritään herättämään esimerkiksi huolta, pelkoa ja ahdistusta. Huijaustapaus on siirtynyt poliisin tutkittavaksi. Varaa ilmoituksesi pe 10.12. Aina pienessäkin epäilyssä täytyy soittaa viestin lähettäjälle. Yritysturvajohtaja Erkki Kerola neuvoo, kuinka huijausyrityksen voi tunnistaa. mennessä. Käytettävissä myös muita kuvia. Valitettavasti petostelijat ovat varautuneita palautuspyyntöihin ja siirtävät varoja nopeasti eteenpäin, Multanen kertoo. Kerolan mukaan viestin saajan kannattaa kokeilla soittaa rahaa pyytävän lapsen tai kaverin numeroon, vaikka viestissä tämä kertoo pudottaneensa puhelimensa ”mereen” ja siksi numero on vaihtunut. A Varsinkaan korkeintaan muutamien tuhansien eurojen jutuissa virka-apua ei saa ulkomailta. Tuhansia euroja huijarille Herätyskellojen täytyy soida, jos saat viestin, jossa sinua pyydetään laittamaan rahaa todella nopeasti. Kerolan mukaan on yleistä, että esimerkiksi perheiden sisällä siirretään rahaa vanhemmilta lapsille, mutta jos pyydettävät summat muuttuvat yhtäkkiä selvästi normaalia suuremmiksi, on syytä epäillä, että asiat eivät ole siten kuin niiden pitäisi. Hätäviestit saatuaan huijauksen kohteena ollut nainen yritti soittaa vasta tallentamaansa uuteen puhelinnumeroon. Huijausviestit perustuvat Kerolan mukaan tunteisiin. Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2022! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2022! 1x31 54 €. Huijaus eteni siten, että nainen sai WhatsAppin kautta viestin, jonka lähettäjä tekeytyi hänen lähisukulaisekseen. Kainuun Sanomat on haastatellut huijatuksi tulleen lähiomaista nimettömänä asian arkaluonteisuuden takia. WhatsApp-palvelun lisäksi huijausviestejä liikkuu myös perinteisten tekstiviestien välityksellä. Yritysturvapäällikkö Erkki Kerolan mukaan aina pitää pystyä joko soittamaan tai varmistamaan viestin aitous esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Hän muistuttaa, että jos se tilinumero, jolle rahaa pyydetään lähettämään, ei ole läheisen aiemmin käyttämä tili, sen aitous täytyy tarkistaa. – Täytyy myös muistaa, että harvoin rahan lähettämisellä on niin kova kiire, ettei asiasta ehdi keskustella toisen kanssa. Tekstiviestihuijauksissa huijaritaho voi tekeytyä esimerkiksi viranomaistahon, yrityksen tai pankin edustajaksi. Rikosylikomisario Seppo Leinonen Oulun poliisilaitokselta kertoo, että usein huijausten tekijät ovat ulkomaalaisia ja rahat päätyvät ulkomaisille pankkitileille, josta ne joko nostetaan saman tien tai siirretään edelleen toiselle tilille. Nordean petosviestinnän vastaavan asiantuntijan Annukka Multasen mukaan tilisiirtojen peruutukselle ei ole olemassa varoaikaa. Puhelut eivät menneet läpi, mutta koska viestien sävy oli hätäinen, hän päätyi lähettämään pyydetyn rahasumman. Sen jälkeen vastaanottaja alkoi saada hätäviestejä, joissa pyydettiin lähettämään kiireesti rahaa viestin lähettäjän uudelle tilinumerolle. Kerola muistuttaa myös, että jos on erehtynyt lähettämään rahaa ja alkaa epäillä huijausta, niin aina pitää ottaa yhteys pankkiin ja sitten poliisiin tai kyberturvakeskukseen. Samalla viesteissä kerrottiin, ettei viestin lähettäjä voi soittaa, koska häntä uhataan. – Mitä nopeammin tilisiirron palautuspyyntö saadaan lähetettyä, sitä paremmat mahdollisuudet on saada varat palautettua. Kuvituskuva, joka ei liity jutun tapaukseen Kainuulainen nainen joutui muutama viikko sitten WhatsApphuijauksen uhriksi. – Varsinkaan korkeintaan muutamien tuhansien eurojen jutuissa virka-apua ei saa ulkomailta. Vaikka tekijät olisivatkin kotimaisia, rahat ovat yleensä hävinneet tililtä ennen kuin niihin päästään käsiksi, eikä niitä saada koskaan takaisin. Eine Kotamaa, p. joulukuuta 2021 Miika Manninen Kainuulaiselta naiselta huijattiin muutama viikko sitten tuhansia euroja rahaa WhatsApp-viestipalvelun avulla. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Kymmenien tuhansien jutuissa se voi olla mahdollista, mutta valitettavasti tulokset ovat niissäkin huonoja, sillä yleensä rahoja ei enää ole siinä vaiheessa, kun kansainvälinen prosessi on pyörähtänyt, hän lisää
. fi:n ja Omakannan nimissä on liikkunut huijausviestejä, joilla kalastellaan henkilöja pankkitunnustietoja. Haastatteluiden kokonaiskesto on noin 400 tuntia. 2. . . Instrumentarium Kuhmo Kainuuntie 87, p. . . Valikoima vaihtelee myymälöittäin. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 9 OSTA LASIT, SAAT TOISET € Näöntarkas tus lasien ostajalle € Uusien silmälasien ostajalle toiset samanhintaiset silmälasit kaupan päälle itselle tai kaverille. 4. 3. Viranomaiset, julkisen hallinnon verkkopalvelut ja pankit eivät koskaan kysele käyttäjätunnuksiasi tai salasanaasi viestitse tai sähköpostitse. Mikäli olet luovuttanut pankkitunnuksesi tai korttitietosi ulkopuoliselle, palvelusi täytyy sulkea mahdollisimman pian. . Jokaisen kannattaa hänen mukaansa pitää myös omien puhelimiensa ja tietokoneidensa päivitykset ajan tasalla, jolloin niiden tietoturva pysyy ajan tasalla. Mikäli saat tutulta ihmiseltä WhatsApp-viestin, joka epäilyttää edes vähän, ota yhteyttä lähettäjään hänen sinulle aiemmin tuttuun puhelinnumeroon tai sähköpostitse. 8. Erkki Kerola muistuttaa, että aidot viranomaiset tai kansalaisten julkisen hallinnon verkkopalvelut eivät koskaan pyydä kansalaisia vahvistamaan tietoja tekstiviestin avulla. 9. Näissä viesteissä viestin lähettäjä voi esimerkiksi pyytää viestin vastaanottajaa vahvistamaan joitakin tietoja viestissä olevan linkin kautta. . Esimerkiksi sosiaalisen median tilit ovat herkkiä tietojen kalastelulle. Pakettitilattavat Oakley-, RayBan RXtai Uvex Sports -aurinkolasit lisämaksusta. Ei voi yhdistää muihin silmälasitarjouksiin, eikä pakettitai sopimushintoihin. Aurinkolaseihin polarisointi ja peilipinta lisämaksusta. Vaihtoehtoisesti voit valita toiseksi pariksi aurinkolasit voimakkuuksilla vastaavilla ominaisuuksilla kuin silmälasit. . Ne sisältävät henkilökohtaisia kokemuksia ja tarinoita talvi-, jatkoja Lapin sodan tapahtumista. Ylipäänsä sosiaaliseen mediaan kannattaa laittaa mahdollisimman vähän omia tietoja – mitä vähemmän, sen parempi, Kerola suosittelee. Kertojina ovat eri aselajien miehet, virolaiset vapaaehtoiset eli Suomen Pojat, suomalaisessa SS-vapaaehtoisjoukoissa palvelleet, lotat, sotilaskotisisaret ja sotilaspojat. Mikäli huomaat joutuneesi huijatuksi, ole välittömästi yhteydessä pankkiisi ja poliisiin. Tänä syksynä esimerkiksi Suomi. Keskiviikkona 8. Hän kehottaa jokaista sosiaalisen median palveluiden käyttäjää myös asettamaan omille tileilleen palvelun asetuksista kaksivaiheisen tunnistautumisen, jolloin esimerkiksi tilin kaappaaminen vaikeutuu. Mainospalveluidemme avulla tavoitat kaikki äänestysikäiset! Ota yhteyttä jo nyt, niin suunnitellaan Sinulle toimiva kampanja! Eine Kotamaa Puh. – Tästä syystä suosittelen ihmisiä asettamaan estoja sosiaalisen median tileille, etteivät ne näy kaikille. Projekti videoaineiston arkistoimiseksi sekä julkaisemiseksi verkkopalveluna käynnistyi vuonna 2021 Kansallisarkistossa ja Aalto-yliopistossa, ja sen rahoittajana oli Tammenlehvän Perinneliitto. Rajoita sosiaalisen median julkisuuttasi ja laita omille sometileillesi mieluiten mahdollisimman vähän omia henkilökohtaisia tietojasi. Ole varovainen ja nopea . 6. 7. Palvelun innovaationa on mahdollisuus hakea erilaisilla hakuehdoilla videoiden sisällä olevia tekstikohtia. Pidä huolta, että mobiililaitteittesi ja tietokoneesi päivitykset ovat ajan tasalla. . Kansallisarkisto kehittää projektin yhteydessä omia valmiuksiaan digitaalisessa muodossa olevien av-aineistojen sähköiseen säilyttämiseen Ainutlaatuista haastatteluaineistoa JUHA NEUVONEN. . 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. Mikäli sinulta pyydetään yllättäen suuri summa rahaa tai vastaavasti sinulle tarjotaan suuri summa rahaa tai muuta liian hyvältä kuulostavaa, kyseessä voi olla huijaus. . . Videon katselukokemusta rikastetaan tarjoamalla käyttäjälle siihen liittyviä lisätietoja, esimerkiksi karttoja sekä linkkejä henkilöitä ja joukko-osastoja koskeviin lisätietoihin Sotasampo-palvelussa. . 040 569 0096 MITÄ TEHDÄ. 5. . Vaalipäivä 23.1.2022 Ennakkoäänestys 12.–18.1.2022 Kysy meiltä edullinen vaalitarjous! Sotamuistosampo-portaali julkaisee 200 veteraanihaastattelua, 400 tuntia ainutlaatuista videomateriaalia, 200 erilaista tarinaa elämästä Suomessa ennen sotia, sotien aikana ja sotien jälkeen. . 1. Ihmisten tietojen kalastelu verkossa on lisääntynyt ja muuttunut teknologian avulla nopeammaksi ja järjestelmällisemmäksi. . Veteraanihaastattelut on taltioitu vuosina 2007–2009 Tammenlehvän Perinneliiton ja Suomen Sotaveteraaniliiton haastatteluprojektissa. . Kyseisiä linkkejä ei kuitenkaan pidä mennä klikkaamaan, koska jo pelkästään se voi riittää vahingon tapahtumiseen. Jos sinua hoputetaan toimimaan kiireellisesti tai viestissä herätetään suuria tunteita, sinulla on syytä epäillä huijausta. Älä klikkaa viesteissä olevia linkkejä, ellet pysty täysin varmistumaan, että ne tulevat siltä lähettäjältä, jonka nimissä ne ovat. Tarjous voimassa 9.1.2022 asti
Sitten kuuluu huikkaus vähän matkan päästä asuntolan luota: Tuomo Kettunen on pilkkomassa klapeja halkoliiterillä. Kettusta ei nukuttanut, joten hän päätti lähteä uimaan. Eräällä seinällä on puolapuut ja katosta riippuu renkaita. . Kun puita on tarpeeksi, vetää hän ne ruskealla ahkiolla koulurakennuksen eteen, jossa odottaa valmiina kaksi isoa säkkiä. Nykyinen koulurakennus asuntoloineen rakennettiin Hiijenkosken Myllyniemelle 1936. Mirjami Haverinen: Kuhmon koululaitos 1884 – 1984. Se tapahtuu lähellä ”Suomen päälakea”, Vätsärin erämaassa, paikassa josta Kirakkajärvelle oli vain parikymmentä kilometriä. – Ajattelen minä, mikä meteli ja mekkala ja naurun remakka täällä on ennen ollut, Kettunen sanoo. Koskenmäen koulu valmistui 1936, jolloin siellä oli toista sataa oppilasta. . Kettunen on vaeltanut vuosikymmeniä Lapin erämaissa, mutta ei ole koskaan nähnyt vielä karhua täysin luonnollisessa ympäristössään. Silloin hän päätti oppia purjehtimaan ja lentämään. Hänelle muistuu mieleen tapahtuma Cairnsin kaupungista Australiasta. . – Siellä on lähes 900 patsasta monissa eri valmiusasteissa. Olemme koulun liikuntatilassa. . Kouluriita: 1970-luvun alussa Vuosangan kansakoulun johtokunta esitti koulupiirien yhdistämistä siten, että koulu toimisi Vuosangassa. Pääsiäissaari kuuluu mielenkiintoisimpiin paikkoihin, joihin hän on tutustunut. . Vähän matkan päässä oli valtava kivilouhikko, jossa kulkeminen oli vaikeaa. . . Katselukojuun Kettunen olisi toki voinut mennä, mutta se ei ole hänestä sama asia. Koulu aloitti elokuussa Lapinniemen tilalta saadussa rakennuksessa. Jos hän vielä johonkin suuntaa, niin Siperiaan ja Alaskaan. Tuoreita. Kettunen ei halua jättää asioita huomiseksi Koskenmäen koulun ostaneella Tuomo Kettusella on periaate, että asioita ei kannata jättää huomiseksi. Jotenkin kyllä rekisteröin isoYlä-Vieksillä Tuomo Kettusen aamurutiineihin kuuluu halkojen hakkaaminen. Jo vuosia sitten hän on tehnyt tämän, ja paljon muuta. Kettunen kertoo käyneensä yli 50 valtiossa ja kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämantereella. Ihan oli tuoreet jäljet. Nuorena hän oli lukenut muun muassa James Cookin matkoista sekä Jack Londonin ja Hemingwayn kirjoja. Myös maapallo piti kiertää ja rakentaa tietyn tyyppinen talo. Koskenmäen koulusta hän oli kuullut tuttavaltaan. Nyt koulu toimi parin vuoden ajan kahdessa paikassa, kunnes Koskenmäen koulu päätettiin peruskorjata. Ylä-Vieksin kansakoulun johtokunta kokoontui 1. – Kukkulan päälle noustiin. Oppilaskuljetukset otetaan käyttöön 1964 ja asuntolan toiminta loppuu. . – Palmukujalla katselin vain ylös siellä lenteleviä vallan suuria lepakoita. Kerran karhun näkemiseen oli kuitenkin hyvät mahdollisuudet. Hän oli ajatellut muuttavansa pieneen asuntoon lähelle merta. Hurjimpia ovat ne, jotka ovat siellä vuoren rinteessä makuuasennossa. . Jätin tarjouksen ja kauppa hyväksyttiin. Piti etsiä uutta asuntoa, mutta mikään nähty ei miellyttänyt. Koulutoiminta Koskenmäellä lakkasi 1990-luvun lopulla. Lähde. . – Miltä tuntuu miehestä, kun karhu on 20 metrin päässä, hän pohtii. – Eikä mikään täällä vastustanut. Hän tyhjentää ahkion sisällön niihin. Koulun pihassa on lumen peittämä auto. . – Nyt minulla on tässä 350 neliötä. Koskenmäen koulun johtokunta halusi koulun Koskenmäelle, mutta kouluhallitus päätti paikaksi Vuosangan. . Kuljemme entisen koulurakennuksen huoneissa. . Koulupiirin koulupaikka oli Koskenmäellä vuodesta 1973 lähtien. Karhu ei ollut kaukana. Jotkut vanhemmat naulasivat opettajan luokan ovenkin kiinni. Vuonna 1948 Koskenmäellä alkoi koululakko opettajan huonon viranhoidon ja käytöksen takia. Merikin on kaukana. Sinne oli karhu repinyt talvipesän itselleen. kerran maaliskuussa 1927. Kettunen heitti jo rinkan selästään mennäkseen lähemmäs, mutta retkikumppani oli toppuutellut. Intohimokseen Kettunen kertoo fysiikan ja avaruuden, mutta yhtälailla sitä voisi olla moni muukin asia. Kettusen aamu alkaa aamukahvilla ja puiden hakemisella. FAKTA Koskenmäen koulu . Hän toteaa, että jos ei kaikkien tekemiensä reissujen jälkeen pysy Koskenmäellä elossa, saa menehtyäkin. Entisen talonsa Etelä-Suomessa Kettunen oli pannut myyntiin, ja hän oli ajatellut, että se kestää vuoden tai pari. Vuosangasta tuli oma koulupiirinsä 1950-luvulla. Puolapuut ovat sen näköiset, että niihin voisi vaikka heti kiivetä. Muutama kuukausi sitten Kettunen ei tiennyt, että olisi nyt kuhmolaisen koulun omistaja. – Siellä oli ihan verisiä poron jalkoja, muutama poron pää ja muita poron osia. Katto on korkealla, kuten ennen vanhaan on ollut tapana. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. – Mutta sitten kävikin niin, että se meni muutamassa päivässä. joulukuuta 2021 Jarno Hiltunen Koskenmäen koulu vaikuttaa hiljaiselta ja rauhalliselta. Silloin ne jäävät vain haaveiksi
– Eihän sitä tarvitse olla kuin muutama, joille voi soittaa. Välillä roskien joukosta oli näkynyt ruokaa etsivä delfiinejä ja valaan ilmasuihkupuhalluksia. Se on se kammottavin tilanne, kun viedään ajokortti pois ja joutuu toisten käänneltäväksi ja hoivattavaksi. Terveys on kuitenkin tärkeää. JARNO HILTUNEN ja tauluja kujan sivulla. – Pikkuhiljaa rupean sitä tekemään. – Eihän minusta tiedä, olenko minä vuoden päästä täällä. Hän toteaa, että jos ei kaikkien tekemiensä reissujen jälkeen pysy Koskenmäellä elossa, saa menehtyäkin. Tauluissa oli kuvattu krokotiili kita avoinna. – Jää kurjuutensa päälle makaamaan tai muuten toimettomaksi. – Silloin aina pystyy itsestään huolehtimaan. Töikseen Kettunen on muun muassa rakentanut öljynporauslauttoja ja laivoja, kuten jäänmurtajia, kaapelialuksia ja loistoristeilijöitä. Kettunen viihtyy perukan koululla. Kettusen mielestä kaikki muu saa ympäriltä mennä, kunhan terveys vain säilyy. Rannalla hän oli jo ehtinyt riisuutua, kun taulut palasivat mieleen. Kun tällaisen rakennuksen ostaa, pitää sitä kyetä pitämään kunnossakin. Perukan koulussa asumista Kettunen kuvailee sanalla ”juhlallinen”. – Yksinäisyys ei minua pelota. Tuomo Kettunen on syntynyt Kemissä ja täyttää kohta 72 vuotta.. Jos jotakin pitää pelätä, niin ihmistä. Hän on työskennellyt myös rakennuskohteilla maapuolella ja toimihenkilönä. Kettunen kertoo käyneensä yli 50 valtiossa ja kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämantereella. Keskiviikkona 8. Jos hän vielä johonkin suuntaa, niin Siperiaan ja Alaskaan. Kohtaloon Kettunen ei usko, sillä ihminen tekee valintoja. Pimeys ei pelota. Nyt Kettunen suunnittelee keittiöremonttia Koskenmäen koululle. Pahinta hänestä on se, kun ihminen luovuttaa. – Minulla on ollut pienestä pitäen, että ei ole ehtinyt tekemään kuin pikku osan siitä, mitä on halunnut. – Palasin takaisin katsomaan. Kettunen itse kierrättää erikseen jopa teepussin niitit. Muuta hän ei ole vielä suunnitellut. Metsä ei pelota. Liikuntasalissa ovat renkaat ja puolapuut paikoillaan muistuttamassa koulun ajoista. Seuraavana päivänä hän meni krokotiilifarmille. Kettunen harjoittaa kierrätystä ja on siinä tarkka. Erämaat eivät pelota. Hän ei halua raahata mukanaan myöskään turhia tuttavuuksia. – Karhut ja sudet tuntuivat myöhemmin kaukaisilta, Kettunen sanoo. Minä voin olla Havannassa tai muualla. Koko elämänsä Kettunen on halunnut oppia ja tehdä asioita. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 11 Ylä-Vieksillä Tuomo Kettusen aamurutiineihin kuuluu halkojen hakkaaminen. Mikään ei siellä vastustanut, kun hän teki kaupat. – Se tuntui epätodelliselta, hän toteaa. Hän oli ollut 1990-luvulla purjehtimassa Atlantilla, kun oli tullut alueille, joilla oli ollut silmänkantamattomiin muovipusseja. Kettunen viittaa Vladimir Vysotskiin ja hänen tunnettuun lauluunsa, Ystävän lauluun. Siellä oli muun muassa kuusi metriä pitkä lajin edustaja, jonka hartioiden leveys oli noin metri. Hän miettii mahdollisuutta kesäkahvilan perustamiseen tiloihin
Alun perin Koppasesta piti tulla reilusti isompi Koppa, joka olisi sisältänyt muun muassa 50 hengen konserttisalin kaupungissa kesäisin pidettävän kansanmusiikkijuhla Sommelon käyttöön. Silloin pärjään ja voin löytää, miten päästään eteenpäin, 76-vuotias Markku Nieminen sanoo viedessään peremmälle Koppasen sisätiloihin. Talosta löytyy Vienan Karjalasta ja Kainuun vienalaiskylistä saatua muistitietoa, runolauluja ja muita lauluja, jotka on kerätty yli 40 vuoden aikana. Niemisen mukaan Kuusen kirjasto on ainutlaatuinen: se sisältää niin tutkijan lukemaa kaunokirjallisuutta kuin tieteellisiä teoksia 1700-luvulta lähtien, joiden sivuilta löytyy Kuusen omakätisiä merkintöjä. Arkistoja kirjastotilojen lisäksi Koppaseen siirtyy Juminkeon työntekijöitä, kuten kaksi arkistotyöntekijää ja toiminnanjohtaja. – Se on aika mahtava määrä. Itseään jääräpäiseksi luonnehtiva pariskunta löysi 1990-luvulla Suomesta oikeat ihmiset uskomaan ideoihinsa niin opetusministeriöstä kuin Kalevalaseurasta ja Kansanrunousarkistostakin. Meillä on enemmän Vienassa äänitettyä materiaalia kuin esimerkiksi SKS:n kansanrunousarkistossa, hän havainnollistaa. Myös katto on erilainen kuin päärakennuksessa: puolukkakanervikon sijaan Koppasen päältä löytyy aurinkopaneeleja. Kuusi oli kuullut Juminkeosta radiosta ennen kuin se oli edes valmis ja ajatellut, että tällaista laitosta pitää tukea. Koko katto on aurinkopaneelia, Nieminen sanoo. Vienankarjalaisen runonlaulajan Ontrei Malisen kanteleen kopan muotoon tehdyn rakennuksen halutaan toimivan referenssikohteena aivan kuten laajalti huomiota saaneen Tuupalan puukoulunkin. Suunnitelma kariutui hankkeen kalleuteen: Koppa olisi tullut maksamaan useita miljoonia, kun Koppanen valmistui paikalleen reilulla miljoonalla eurolla. Se osoittaa, että meidän on pitänyt tehdä jotain, Nieminen sanoo muttei halua avata tarkemmin, miten rakennusprojekti lopulta rahoitettiin. Heidän vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan saamansa muistitieto ulottui 1800-luvun puolelle. Viime keväänä alkaneen urakan tuloksena paikalle on noussut kuin pikkusisarus vuonna 1999 valmistuneelle Juminkeolle: arkistokäyttöön tuleva lähes 300 neliömetrin kokoinen puutalo, joka odottaa vielä pintaansa aaltoilevaa, auringonvalossa elävää metalliverhoa. Saimme materiaalia, jota ei enää nykyään pysty saamaan. Kun Juminkeon arkisto on Niemisen mukaan ollut vuosia epäasiallisissa oloissa Juminkeon alakerrassa, nyt se saadaan nykyaikaisiin tiloihin, joissa lämpötila ja ilmanvaihto saadaan säädettyä optimaalisiksi. 12 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. – Rupesin selvittelemään, että mikä se sellainen kirjallisuuskaupunki on, ja juuri silloin sattui olemaan, että seuraavana vuonna oli Koppanen kohosi kirjallisuuskaupunki Kuhmoon Unescon kirjallisuuskaupungin Kuhmon uskotaan houkuttelevan tulevaisuudessa Kainuuseen kansainvälisiä kulttuurimatkailijoita. Nieminen kiinnostui kaupunkien verkostosta Skotlannissa sijaitsevan Edinburghin, Unescon ensimmäisen kirjallisuuskaupungin kautta, jonka kanssa kainuulaiset kulttuuritoimijat ovat tehneet yhteistyötä kansainvälisessä Spot-lit-kirjallisuushankkeessa. Jos Kuusen kirjasto on uniikki, niin sitä on myös muu Koppaseen tallentuva aineisto. Nyt sanoimme arkkitehdeille, että muuttakaa niin, että talo tehdään CLT-levystä. Lisäksi sinne on varattu työskentelytiloja tutkijoille. – Emme tienneet siitä mitään, mutta sitten Kuusen lapset ilmoittivat hänen sanoneen, että kirjasto pitää antaa Juminkeolle. – Kun on joku ongelma tai hankala tilanne, joka vaatii ratkaisua, silloin olen oikein elementissäni. – Ehdimme paikalle silloin, kun laulajia oli vielä kymmeniä. Oman paikkansa tiloista löytää viimeinkin muun muassa kansanrunoudentutkija, akateemikko Matti Kuusen tieteellinen kirjasto, jonka vuonna 1998 menehtynyt Kuusi päätti lahjoittaa Juminkeolle jo ennen kuolemaansa. Tuleepa tiloihin myös yhden työntekijän ylläpitämä Unesco-toimisto, sillä Kuhmo on ollut kahden vuoden ajan Unescon kirjallisuuskaupunki. – Koppaseen yhteiskunta ei ole osallistunut kopeekallakaan, mutta silti tämä on tässä. Juminkeon uuteen laajennusosaan tulee paikallinen Unesco-toimisto, josta pidetään yhteyttä maailman muihin kirjallisuuskaupunkeihin.. – Hänen kirjastonsa on tutkijalle aarreaitta. Hakuprosessin aikaan koko maailmastakaan ei löytynyt kuin kolmisenkymmentä kirjallisuuskaupunkia, joista kolme oli Pohjoismaissa. Se, että Koppasen syntyyn on keksitty keinot, ei historian valossa yllätä: onnistuihan Nieminen luomaan aikoinaan myös Juminkeon tyhjästä vaimonsa Sirpa Niemisen kanssa. Ne ihmiset, joita haastattelimme 80-luvulla, olivat kahdeksankymppisiä. – Kun Koppasesta tehtiin esisuunnitelma, silloin Kuhmossa ei vielä ollut ollenkaan pitkälle jalostettua mekaanista puunjalostusteollisuutta. Kuusi piti sitä kotonaan, jossa hän työskenteli, Nieminen sanoo ja kertoo Kuusen lahjoituksen tulleen Juminkeolle aikanaan isona yllätyksenä. Se kätkee sisälleen työja arkistotiloja, eikä tule olemaan näyttelytoimintaan panostavan Juminkeon tapaan avoinna yleisölle. Katja Mabrouk Jos jotakin haluaa, silloin pitää olla sitkeä eikä antaa periksi. Nieminen kuvailee Koppasta Juminkeon järjeksi ja sydämeksi. joulukuuta 2021 Markku Nieminen, Olga Zaitseva ja Sirpa Nieminen Koppasen kirjastossa, josta puuttuvat vielä kirjat. Ja tuntuvathan mahdollisuudet kieltämättä aika vähäisiltä, kun ajattelee, että Suomessa oli aiemmin vain yksi Unescon luovien kaupunkien verkostoon kuuluva kaupunki, designkaupungin statuksen saanut Helsinki. Näiden sanojen voimaan ei voi olla uskomatta, kun seisoo kalevalaisuuden monitoimimiehen Markku Niemisen kanssa Koppasen, Juminkeon viereen nousseen komean puurakennuksen edustalla Kuhmon keskustassa. – Idea on, että tämä on nollaenergiatalo maalämmöllä. Kalevalaista kulttuuriperinnettä vaaliva Juminkeko, jonka säätiön puheenjohtaja Nieminen on, hankki tontin laajennusosaa varten jo vuonna 2006, mutta suunnitelmien muututtua moneen otteeseen projekti toteutui vasta tänä vuonna. Arkistomme on siinä mielessä ainutlaatuinen, että aineistoa mitä meillä on, ei ole missään muualla. Kuhmo saa Koppasen myötä uuden kohteen paikallisen puuosaamisen esittelyyn. Statuksen saaminen vuonna 2019 on jälleen yksi osoitus Markku Niemisen luotosta asiaansa: hänen lisäkseen kukaan muu niin Juminkeosta, Kuhmon kaupungilta kuin valtakunnallisista kirjallisuustoimijoistakaan ei uskonut, että Kuhmon olisi mahdollista saada moinen kunnia. Nieminen itse nauhoitti ensimmäisen runolaulun ja sadun Vienassa vuonna 1980, minkä jälkeen materiaalia on saatu talteen kaikkiaan nelisentuhatta tuntia
– Useampi Unesco-status tulee herättämään kiinnostusta edelleen, Nieminen sanoo. Lisäksi Joutsentanssi-nykytanssifestivaali on ottanut Kalevalan pysyväksi teemakseen Unesco-statuksen jälkeen. Saimme myönteisen vastauksen edellytyksellä, että tekisimme itse hakemuksen. Palveluita tahdotaan tarjota varsinkin lapsiperheille heidän omalla kielellään: esimerkiksi Kalevalan sisällöstä kertova multimediaohjelma on jo kuultavissa 14 eri kielellä. Siitä puolet tuli katetuksi Elävä Kainuu Leader-toimintaryhmän ja Työja elinkeinoministeriön tuella ja loput olivat säätiön rahoitusta sekä talkootyötä, jossa oli kyläläisiä mukana. RuKoppanen kohosi kirjallisuuskaupunki Kuhmoon Unescon kirjallisuuskaupungin Kuhmon uskotaan houkuttelevan tulevaisuudessa Kainuuseen kansainvälisiä kulttuurimatkailijoita. Toimintakertomuksessa todetaan, että myyntihinta oli moninkertainen ostohintaan nähden. Muut eepokset ovat niin muinaisia, ettei niiden taustoista tiedetä mitään. Nieminen ei pidä mahdottomana sitäkään, että Kalevala näkyisi jatkossa Kuhmon Kamarimusiikissa. Juminkeko-säätiö toimii muun muassa Suomen opetusja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä Karjalan tasavallan suuntaan ja se toimii valtakunnallisena lastenkulttuurikeskuksena kulttuuriperinnön alalla. Sitä voidaan hyödyntää myös muissa Kainuun kunnissa, hän visioi. – Jokainen kirjallisuuskaupunki tuo verkostoon erillisen joukon resursseja, mikä lisää muiden kaupunkien monimuotoisuutta ja voimaa, Kenyon kertoo sähköpostitse. Otto Nieminen on Juminkekosäätiön hallituksen puheenjohtajan Markku Niemisen ja Juminkeon aikaisemman pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Sirpa Niemisen poika. – Toimijajoukko on hyvin suuri, pystymme palvelemaan tässä monella tavalla. – Nainen sattui tulemaan meille yksiin näyttelynavajaisiin ja oli tyytyväinen, kun näki, millaista toimintaa tällaisessa arkkitehtuurikohteessa on, Nieminen kertoo. Vuosi 2020 oli sen ensimmäinen toimintavuosi. Koppanen on valmistumisvaiheessa Juminkeon viereen Kainuuntien ja Markkulankujan risteykseen. Status on kaupunkivetoinen, joten esitimme Kuhmon kaupungille, että lähdetään hakemaan tähän. Monipuolisuus näkyy Juminkeossa: vaikka siellä pidetään vuosittain 4–5 Kalevalaan ja vienalaiseen kulttuuriin pohjautuvaa näyttelyä, aiheen parissa työskentelevien taiteilijoiden löytäminen ei ole tuottanut kansainvälisestikään ongelmia. Juminkeko-säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Nieminen kuuluu myös toisen säätiön hallintoon, joka on Sirpa ja Markku Niemisen rahasto. – Se on varmasti sellaista, mitä ei missään muussa kirjallisuuskaupungissa ole, Markku Nieminen toteaa. Arkkitehtuurista kiinnostuneista turisteista kaupungissa on jo kokemusta. Kaikki eivät statusta saa. Toimitusjohtajana on Olga Zaytseva, joka on myös Juminkeon toiminnanjohtaja. Vepsäläinen Zaitseva tuli Kuhmoon vuonna 2013 luomaan kulttuurikeskusverkostoa Karjalan tasavaltaan ja jäi Kainuuseen. – Kirjallisuuskaupunkitoiminta ei rajoitu pelkästään Kuhmoon vaan koko Kainuu on siinä mukana. Sitä tuovat Markku Niemisen mukaan yhtä lailla esiin kansanmusiikkifestivaali Sommelo, Kuhmon Kalevalaiset Naiset ry sekä Wild Taiga -matkailuverkosto, joka on jo järjestänyt Kalevala-teemaisia koematkoja. Markku Nieminen toimii sen puheenjohtajana. Juminkeon uuteen laajennusosaan tulee paikallinen Unesco-toimisto, josta pidetään yhteyttä maailman muihin kirjallisuuskaupunkeihin. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 120 000 euroa. Sinnikkyys kuitenkin kannatti: Nieminen oli toissa syksynä junassa matkalla Helsinkiin Juminkeon toiminnanjohtajan Olga Zaitsevan kanssa, kun sai puhelun, että hakemus meni läpi. Hän on luonnollisesti aivan varma siitä, että hakemus tulee menemään läpi. Vuonna 2020 Juminkeko-säätiö käytti Koppanen hankkeen suunnitteluvaiheen toteuttamiseen Otto Niemisen lahjoituksesta 65217,80 euroa. Myynnin perusteluna on, että lähelle perustetun kalliolouhoksen ja murskaamon aiheuttaman melun vuoksi taiteilijatalon käyttäjille ei olisi voinut tarjota luvattua hiljaisuutta. Selvästikään ei uskottu, että status olisi mahdollista saada. Säätiön toiminnan keskeisin tarkoitus on Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen, kulttuurivaihto Karjalan tasavallan kanssa ja Kalevalaan liittyvissä asioissa eri puolille maailmaa. Rahaston tarkoituksena on tukea Kalevalaan liittyvää kulttuuriperinnettä toimimalla Juminkeko-säätiön tukisäätiönä eli tukea sen perusja hanketoimintaa taloudellisesti. Monimiljonääri toimi Juminkeko-säätiön ja Koppasen tukena. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 13 Markku Nieminen, Olga Zaitseva ja Sirpa Nieminen Koppasen kirjastossa, josta puuttuvat vielä kirjat. Hänestä teoksen viehätys piilee sen monipuolisuudessa: se on paitsi laulettua runoutta myös maailmankirjallisuutta ja kuvataidetta. Keskiviikkona 8. – Kyllä se oli yllätys minulle, mutta Markulle ei, naurahtaa Zaitseva, jonka mukaan status on ennen kaikkea osoitus pitkäaikaisesta työstä. Juminkeko-säätiön hallintoon kuuluvat puheenjohtaja Markku Niemisen lisäksi professori Pekka Laaksonen, elokuvaohjaaja Lasse Naukkarinen, kansanperinteen tutkija Eila Stepanova, arkeologian dosentti Pirjo Uino, tutkija-muusikko Taito Hoffrén. Suurin saneerauskohde oli koulun lämmitysjärjestelmän muuttaminen sähköstä maalämmöksi. – Tosiasia on se, että ellei täällä olisi tehty monen kymmenen vuoden aikana niin kovaa työtä, mitään statusta ei olisi missään vaiheessa saatu. Vuonna 2018 Otto Niemisen verotettavat tulot olivat 22,1 miljoonaan euroa ja silloin hän sijoittui koko Suomen verotettavien tulojen listalla kahdeksanneksi. Spotlit-kirjallisuushankkeen kautta kainuulaiset kulttuuritoimijat ovat tulleet tutuiksi ja heidät on helppo saada mukaan toimintaan. Juminkeko-säätiön toimintakertomuksessa todetaan, että säätiön lähipiiriin kuuluvan puheenjohtajan pojan kanssa tehtiin kiinteistökauppa 2020. Kuhmon oma Unesco-koordinaattori on Koppasesta käsin yhteydessä sekä Pariisin Unesco-toimistoon että eri puolilla maailmaa toimiviin muihin kirjallisuuskaupunkeihin. Kauppakirjan allekirjoitus jäi vuoden 2021 puolelle. Juminkeko-säätiö osti koulurakennuksen 100 eurolla Kuhmon kaupungilta ja vuokrasi ympäriltä noin hehtaarin määräalan. JUSSI POHJAVIRTA nolaulu on ollut koko ajan elävää perinnettä. Antero Komulainen Juminkeko-säätiön Koppanen rakennusinvestoinnin ja Juminkekosäätiön tukemisen takaa löytyy monimiljönääri Otto Aleksis Niemisen rahallista tukea. – Se näkyy kirjallisuuskaupungeissakin, että ei muualla ole sellaisia eepoksia kuin meillä on. Olga Zaitsevan mukaan kaupungit tekevät erilaisia aloitteita paikallisen kirjallisuuden nostamisesta esille ja ilmoittavat niistä toisilleen. Mielestäni se on merkki siitä, että meillä on kaikki kunnossa. Kun koronapandemia hellittää, kirjallisuuskaupunkiin tuleville halutaan tarjota Kalevalaa eri muodoissa. Näin tosiaan on, vahvistaa Unescon kirjallisuuskaupunkiverkostoa koordinoiva John Kenyon Iowa Citystä, Yhdysvalloista. Sinisukan tiloissa on tehty runsaasti korjauksia. Otto Niemisen nimi nousi valtakunnallisesti muidenkin kuin tietokonepeliväen tietoisuuteen vuoden 2019 valtakunnallisissa verotiedoissa. – Se oli kuin ristikuulustelu, jossa katsottiin, ovatko nämä tosissaan ja haluavatko varmasti lähteä tähän, Nieminen kuvailee. Myös Koppanen on heidän käsialaansa. Vuoden lopussa rahasto oli tehnyt sijoituksia yli 1,1 miljoonalla eurolla ja salkun markkina-arvo oli vuoden 2020 lopussa yli 137 000 euroa suurempi. Kaupungin lisäksi hakemukseen tarvittiin suositus kahdelta valtakunnalliselta kirjallisuusorganisaatiolta sekä paikalliselta Suomi– Unesco-toimikunnalta. Kuhmo jätti hänen mukaansa hakemuksen, jossa korostettiin Kalevalaa ja kaupungin kirjallista perintöä, niiden sijaa Kuhmon historiassa sekä suunnitelmia, jotka toteutettaisiin, jos kaupunki nimettäisiin Unescon kirjallisuuskaupungiksi. Rahaston perusti 5.4.2020 Otto Nieminen, joka toimii sen varapuheenjohtajana. Tulossa on myös julkaisuja: Lönnrotin toiminnasta Kainuussa tulee kirja suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja italiaksi. Tämä on työtä Kainuun elinvoimaisena pitämiseksi. Kun esimerkiksi venäläinen Uljanovskin kaupunki keräsi kaikilta kirjallisuuskaupungeilta teosnäytteitä paikallisten ihmisten tutustuttavaksi, Kuhmosta sinne lähti venäjänkielinen pätkä Kalevalaa. Juminkeko sai taakseen SKS:n, Suomen Kirjailijaliiton ja Unescotoimikunnan, vaikkeivät nekään Niemisen mukaan uskoneet, että hakemus tuottaisi tulosta. Juminkeossa vierailee vuosittain 7 000–10 000 ihmistä. – Meillä on tavoitteena, että kaikki mitä teemme, on aina vähintään neljällä kielellä, Zaitseva toteaa. Esimerkiksi kerran Kuhmoon tuli Australiasta nuori nainen, joka kiersi maailmalla katsomassa Juminkeon suunnitelleiden arkkitehtien Mikko Heikkisen ja Markku Komosen piirtämiä rakennuksia. Otto Nieminen on menestyneen Small Giant Gamesin yksi perustajajäsen ja yhtiöstä pääosa myytiin vuonna 2018 yhdysvaltalaiselle Zyngalle 490 miljoonalla eurolla ja lopulta koko kaupan arvo nousi vieläkin suuremmaksi. Juminkeko-säätiö hallinnoi vielä vuoteen 2028 saakka kyläläisten käyttöön tarkoitettuja harrastustiloja. haku tulossa. Kalevalasta tiedetään jokaisen säkeen alkuperäkin, mistä kylästä se on. Hakemusta, joka perustui ajatukselle Kuhmosta Kalevalan kotina, valmisteltiin Juminkeossa puolen vuoden ajan, sillä se vaati paljon paperityötä. Juminkekolaisilla on vahva usko siihen, että tulevaisuudessa Kuhmoon saapuu eri puolilta maailmaa Unescon luovan verkoston kaupunkeja kiertäviä kulttuurimatkailijoita. Kalevalaan liittyvä toiminta ei rajoitu Kuhmossa Juminkekoon. Säätiön sihteerinä toimii Olga Zaytseva. Kalevalan esilletuontiin Juminkeossa riittää Niemisen mukaan edelleen kekseliäisyyttä, vaikka työtä sen parissa on takana vuosikymmeniä. Ympäri maailmaa on jo kiirinyt tieto myös Kuhmon kirjastossa järjestettävistä Novellikoukku-tapaamisista, joissa virkataan ja luetaan kirjallisuutta. Sinisukka-kiinteistö eli entinen Timoniemen koulu on myyty. Rahaston toimintakertomuksen mukaan Juminkeko-säätiö ei pyytänyt rahastolta tukea sen toimintaan vuonna 2020, vaan sellainen pyyntö tuli tammikuussa 2021. Zaitsevan mukaan suunnitelmissa on kasvattaa Juminkeko-tuotteiden määrää niin, että kävijät voisivat tutustua paikkaan omatoimisesti, mikäli opas on kiinni toisen ryhmän kanssa. Kalevalaan liittyy myös Juminkeon seuraava tavoite: se koettaa ajaa eepoksen ja runolaulun Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon yhteistyössä Kalevalaseuran, Kalevalaisten naisten liiton, SKS:n ja Runolaulu-akatemian kanssa
Lopuksi kuultiinkin unimusiikkia Aina-karhulle. Komedia elokuvatuottaja Maxista, joka elokuvansa flopattua jää velkaa mafiapomolle. Tervetuloa! Reumayhdistyksen syyskokous 10.12.21 klo 12:30 Tarinatuvalla. Näyttely sisältää Viena-aiheisia maalauksia, installaation, ääniteoksen ja Tuolla puolen -elokuvan (12+), Musiikkiopiston tanssinäytös, pe 18:30, Kuhmo-talo. Walt Disney Animation Studiosin elokuva ENCANTO kertoo erikoislaatuisesta Madrigalin perheestä, joka elää piilossa Kolumbian vuorilla taianomaisessa talossa. Sitä soittivat kanteleilla Minna Seilonen, Emmi Pikkarainen, Inkeri Karppanen ja Elisa Kerola. Kuhmon Pajakkakino: Encanto (7), pe 15:30 / la 14:00 / su 14:00. Kerola ilahtui myös siitä, miten Kuhmo-talon äänija valomiehet lähtivät innolla toteuttamaan ajatusta. Ajatus taidenäyttelystä ja sen avajaisista oli Kerolan. Kulkueeseen voivat osallistua kaikki päiväkotien, eskarin, päivähoidon ja kotihoidon lapset. KUVAT: MARI HEIKURA Koululaiset tutustuivat taidenäyttelyyn, josta löytyi heidän itsensä tekemiä teoksia. Kerola kopioi idean, mutta teki sen Kuhmoon sopivaksi. Näyttelyn aiheena on ”Minun hyvä elämäni Kuhmossa”. Syntyi hieno kokonaisuus, josta Kerola totesi, että harvalla paikkakunnalla sellaiseen on mahdollisuuksia. Velhot, Elisa Kerola ja Eero Juntunen, ottivat esille viisi avainta, yhden kerrallaan. klo 10-12. Terveyspiste SPR Kuhmo, Kirkkotie 20, tiistaina 14.12. Kuhmo-talo tarjoaa hienot puitteet monenlaiseen. Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden. Kuhmon Pajakkakino: Sorjonen: The Comeback Trail (12), pe 18:00 / la 17:00 / ma 18:30. St Petersburg Festival Ballet Joutsenlampi, la 14:00, Kuhmo-talo. Esityksen käsikirjoitus on hänen käsialaansa ja se sopi hyvin taidenäyttelyn teemaan. Kuhmolaisten puhallinorkestereiden joululaulelot. Eero-velho totesi, että nämä ovat avaimia, joilla aukeavat kaikki lukot. Kuhmon Pajakkakino: Tunturin Tarina (S), ti 18:00. Avaimet olivat sellaisia, jotka löytyvät jokaiselta meiltä: kuuntelemisen, kunnioittamisen, kysymisen, kiinnostumisen ja kannustamisen avain. Bilebändi Jussi jaamp; Sankarit keikkaohjelmistossa on luvassa suomalaisia ja ulkomaisia pop-/rockhittejä vuosikymmenten varrelta!Liput 10€ (sis. Kulttuuri Kuhmo Talvisotamuseo, ti 09:00 / ke 09:00 / to 09:00 / pe 09:00 / ma 09:00, Väinämöinen 11. narikan) Kansalaisopiston maalausryhmien joulunäyttely, ti 08:00 / ke 08:00 / to 08:00 / pe 08:00 / la 08:00 / su 08:00 / ma 08:00, Kainuuntie 87. viim. Pienille lapsille on ihan oma tapahtuma Metsätontun retket. 8.12.21 p. 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. 0445063607. Kokouksen jälkeen joulupuuro ja torttukahvi (5 e). Eräänä päivänä hän törmää sattumalta Phileakseen, holtittomaan ja ahneeseen sammakkoon. Tuonpuoleinen, ti 12:00 / ke 12:00 / to 12:00 / pe 12:00 / ma 12:00, Juminkeko. joulukuuta 2021 Mari Heikura Osa Kuhmon peruskoulun oppilaista on osallistunut kuvaamataidon tunneilla taidenäyttelyn tekoon. Hän kertoi, että taustalla oli pohdinta siitä, kuinka perusopetus ja musiikkiopisto voisivat tehdä enemmän yhteistyötä. Laulamme yhdessä joululauluja torttukahvien kera. Idean vuorovaikutusvelhoista hän on saanut Tukholman suomalaisesta koulusta. Lasten menot Kuhmo Metsätontun retket Iloinen tonttukulkue, ke 09:30, Koulukatu 1. Valon odotus, su 16:00, Kuhmotalo. Passepartout on tieteistä kiinnostunut silkkiapina, joka haaveilee urasta tutkimusmatkailijana. Elokuvat Kuhmo Kuhmon Pajakkakino: Maailman Ympäri 80 Päivässä, ti 16:00. Näyttely on esillä Kuhmo-talon aulassa ja perjantaina taiteilijat itse pääsivät viettämään pienimuotoisia avajaisia ja tutustumaan näyttelyyn. Kerolalla on haaveena, että näyttelystä ja sen avajaisista tulisi Kuhmossa perinne. Näyttelyn ajatuksena on tuoda esille lasten ja nuorten elämää ja erityisesti sitä, mistä he Kuhmossa saavat hyvää mieltä. Hiljenny joulun t u n n e l m a a n T u u p a l a n museolla!Vapaa pääsy! Muut Kuhmo Jussi jaamp; Sankarit, la 21:00, Hotelli Kainuu Oy. Minun hyvä elämäni, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / la 10:00 / su 10:00 / ma 10:00, Kuhmo-talo. Avainten etsimisen välissä kuultiin kitaramusiikkia Matleena Määtän soittamana. Vapaaehtoinen kannatusmaksu. Avaimet saatiin laskeutumaan katosta ja valoilla sekä äänillä luotiin onnistuneesti velhotunnelmaa. Taiteilijat itse saivat nauttia musiikillisesta pikkuesityksestä ennen näyttelyyn tutustumista Velhomaiset avajaiset taidenäyttelylle Eero Juntunen oli toinen vuorovaikutusvelhoista. Suursuosioon myös Suomessa noussut St Petersburg Festival Ballet tuo kiertueellaan joulukuun alussa Suomeen rakastetuimman teoksensa Joutsenlampi. Tervetuloa! Tapahtumien Kuhmo. Vapaa pääsy, hae paikkalippusi ennakkoon. Kuhmon perusopetuksen ja Kuhmon musiikkiopiston näyttely Hiljenny joulun tunnelmaan, ma 09:00, Tervatie 1. Kuvaamataidon opettajat lähtivät heti mukaan ideaan ja he valitsivat luokat, jotka näyttelyn tekemiseen osallistuivat. Kuhmon musiikkiopiston ensimmäinen tanssinäytös. Vuorovaikutusvelhot ilmestyivät Lentua-salin lavalle, missä odotti jo kolme kanteleen soittajaa ja yksi kitaristi. Ilm. Kannustamisen avaimen kohdalla Elisa-velho totesi haluavansa kannustaa Aina-karhun talviunille. Ryhmä kerrallaan koululaiset pääsivät tutustumaan näyttelyyn esityksen jälkeen. Henkensä ollessa uhattuna Max ryhtyy tuottamaan uutta elokuvaa
klo 12 näkövammaisten joulukahvit seurakuntakeskuksen salissa. Puuhakerho 6-10 -vuotiaille (ti klo 15-17). Klo 18.30 kauneimmat joululaulut Saunajärvellä, Komulaisella, Leppirinteentie 80. 40 ruokailijaa/ateria. Klo 18 kauneimmat joululaulut Timoniemellä, Sinisukassa, Nuottarannantie 13. Lämmin kiitos muistamisesta. Pekka Tiura Fysiatrian erikoislääkäri • Krooniset kivut, niska-, selkä-, ja nivelvaivat Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Kuhmo: 10.12. Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen Lähetyssopessa. Hyvinvointi syntyy lähellä Hyvinvointi syntyy lähellä www.kuhmolainen.fi. Kaikkiin kerhoihin on vapaa pääsy. Klo 14.30 hartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä hengellisiä kortteja, surunvalitteluadresseja ja Päivän tunnussana –kirjasta ja joulukortteja. Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Ti 14.12. Kuollut: Väinö Eemeli Heikkinen 80 v., Kari Juhani Kortelainen 67 v., Marja Tuulikki Kortelainen 63 v., Maila Augusta Mähönen 81 v., Aarne Ilmari Pulkkinen 97 v. Seurakuntakeskuksen ulko-ovet ovat avoinna ma-pe klo 9-11.30 ja 12.30-14. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Gogolev, Löytäjät kuoro avustaa). klo 12 eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksen salissa. To 9.12. klo 18 Kansanlähetyksen jouluseurat Kuhmon kirkossa, Jorma Karjalainen ja Jaana Raesalmi, kahvitarjoilu. Lisätietoja p. Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse ja yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. Sisäänkäynti srk-keskuksen sisäpihan puolelta, 1. klo 12 eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksen salissa. Tuo lahjoituksesi 10.12. Ke 15.12. KUHMO Kokoonnumme kirkkoon jumalanpalveluksiin ja tilaisuuksiin turvavälejä noudattaen ja käsihygieniasta huolehtien. 08 617 2371 (vaihde). ovi vasemmalla, ulkoraput. klo 12 näkövammaisten joulukahvit seurakuntakeskuksen salissa. Klo 18.30 kauneimmat joululaulut Lauvuksella, entisellä Lauvuksen kaupalla, Nurmestie 2725. Jumalanpalvelukset ja toiminta Ke 8.12. mennessä kirkkoherranvirastoon/ diakoniatoimistoon klo 9-11.30 ja 12.30-14. klo 12 lähimmäispalvelun vapaaehtoisten kokoontuminen seurakuntakeskuksen salissa. Ma 13.12. To 9.12. On suru, kaipaus suunnaton mutta tiedämme sun hyvä olla nyt on. klo 12 lähimmäispalvelun vapaaehtoisten kokoontuminen seurakuntakeskuksen salissa. Ti 21.12. Lisätietoja p. Klo 14 kauneimmat joululaulut Kuhmon kirkossa. Varhaisnuoret ja nuoret Striimauskerho 15-99 vuotta täyttäneille kokoontuu sunnuntaisin klo 12 jumalanpalveluksen jälkeen Kuhmon kirkossa. Asioi terveenä ja käytä oman harkintasi mukaan tarvittaessa kasvomaskia. Perhekerho Piilolan kerhohuoneella tiistaisin klo 9.30-11. Keskiviikkona 8. Ilm. Diakoniatyö Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. To 16.12. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. 044 738 4308. Ti 14.12. mennessä Piia Ärväs, p. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai p. Yleislääketieteen erikoislääkäri. Pelija leikkikerho Tuupalan puukoulun salissa keskiviikkoisin 1-3-luokkalaisille klo 16-17 ja 4-6 – luokkalaisille klo 17-18. 044 738 4312. Diakoniatyön joulukeräykseen voit lahjoittaa kauppojen (pyydämme suosimaan lahjakorttia, jossa alkoholija tupakkatuotteet on rajattu ostojen ulkopuolelle) tai paikallisten yrittäjien palveluiden lahjakortteja, jotka diakoniatyöntekijät toimittavat tarvitseville. mennessä kirkkoherranvirastoon/ diakoniatoimistoon klo 9-11.30 ja 12.30-14. Pika-arpajaiset ja kahvila. 044 738 4312. Ke 15.12. Kastettu: Väinö Vihtori Piirainen. Myytävänä joulukortteja, villasukkia, Päivän tunnussana -kirjasia, kuivakakkuja ym. Tuo lahjoituksesi 10.12. Ilm. Perukan kylätoimikuntien jäsenet! Joululehtiä voi hakea jaettavaksi diakoniatoimistosta. Ota yhteyttä: p. Käytä oman harkintasi mukaan tarvittaessa kasvomaskia. 3. klo 15 kauneimmat joululaulut Niemisessä, Niemisen kylätalolla, Niemiskyläntie 1096. Kuorot: Löytäjät-kuoron harjoitukset torstaisin klo 16 seurakuntakeskuksen salissa. klo 14 “Lähiötuvan raamattupiiri” kokoontuu seurakuntakeskuksen Kellarissa, käynti takapihalta. 044 738 4314, anu.haverinen@evl.fi. leivonnaisia sekä Kehitysmaakaupan tuotteita, kahvikasseja, ym. klo 10-14 joulumyyjäiset srk-keskuksen Kellarissa. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 15 Rakkaamme Väinö Eemeli HEIKKINEN * 24.7.1941 Kuhmo † 12.11.2021 Kuhmo Rakkaudella kaivaten puoliso lapset perheineen sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Niin yllättäen lähdit sä pois emme sua vielä antaneet ois. Pe 10.12. Ke 8.12. mennessä p. Lapsiparkki (2 vuotiaasta alkaen) joka toinen perjantai klo 15-18. Kuhmo: 8.12., 13.12., 29.12. adventtisunnuntai 12.12. Eräja taitokerho 3-6 lk srk-keskuksen Siivellä tiistaisin klo 17.30. Klo 18 työikäisten naisten raamattuja keskustelupiiri Piilolan seurakuntakodilla. ti 14.12. Klo 18 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksen salissa. Lisätietoa p. Puhelimitse voi sopia kirkollisista toimituksista, asioida kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa sekä tilata haudanhoitosopimuksen. 040 147 8669. Striimauskerho 15-99 vuotta täyttäneille kokoontuu sunnuntaisin klo 12 jumalanpalveluksen jälkeen Kuhmon kirkossa, lisätietoja p. Airi Mäkinen •Ajokorttitodistukset, lapset, gynekologiset asiat, kokonaisvaltainen sairauksien hoito Laboratorionäytteenotto lähetteellä tai ilman! Kuhmo: 17.12. Lentiira Diakoniatyön joulukeräykseen voit lahjoittaa kauppojen (pyydämme suosimaan lahjakorttia, jossa alkoholija tupakkatuotteet on rajattu ostojen ulkopuolelle) tai paikallisten yrittäjien palveluiden lahjakortteja, jotka diakoniatyöntekijät toimittavat tarvitseville. Seurakuntakeskuksen ulko-oven edessä on postilaatikko, mihin myös voi jättää yhteydenottopyynnön työntekijälle, esirukouspyynnön tms. Lapset ja perheet Kerhot kokoontuvat: Päiväkerhot 2,5-5 –vuotiaille. viestin. vähävaraisten ja yksinäisten jouluateria klo 12 ja klo 14 seurakuntakeskuksen salissa. 044 738 4312. La 11.12. Tuotto lähetystyön hyväksi. Löhöilta 12-17-vuotiaille srk-keskuksen Kellarissa torstaisin klo 1820. Klo 18 kauneimmat joululaulut Nivalla, Nivan kylätalolla, Nivatalontie 33. klo 13 omaishoitajien pikkujoulu yhdessä OmaisOivan kanssa Kaesan Kahvilan yläkerrassa. to 9.12
2 x 42 mm mainos palveluhakemistossa maksaa yrityksellesi vain 168€ + alv / kk (4 julkaisukertaa/kk) Palveluhakemisto voisi olla sinunkin mainospaikkasi! Sami p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Sudenpolku 18, p. 044 554 4850 Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet www.hemppa.fi, p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo RISTO HAVERINEN Puh. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Työsuoritukset P. Kauppaja arviokirjojen laadinta . www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 08 653 0410, korjaamo p. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Oy Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi • Nuohous • Muuraus • WarmaUunin ja NunnaUunin valtuutettu myynti ja asennus • Ilmastoinnin puhdistukset • Pihapuunkaadot Mikko p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Koulukatu 13-15 88900 KUHMO Puh. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 045 625 8986 ROKULI HAMMAS OY ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi KONETYÖ HAVERINEN p. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. 0400 673 079, betoniasema p. Kiinteistönvälitys . joulukuuta 2021 16 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Kiinteistönvälitys Paikallista ja parasta palvelua! Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 0400 296 261 Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. 050 315 5849 Puusepänkatu 16, p. Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. Yleiset palvelut Metsien kuntovalmentajat palveluksessasi metsatkuntoon.fi | 029 7030 0110 Puukauppa Metsäkiinteistövälitys Metsänhoito Metsän omistusjärjestelyt Pihapuunkaadot Metsäteiden rakentaminen • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Tiesitkö, että esim. KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. 0400 125 587 Petri p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Siiri Paikallista ja parasta palvelua! . Myynnissä POLTTOPUURANKAA Koulutettu hieroja Riitta Vartiuksen kylätalo p. Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 040 838 6010 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 050 315 5849 050 315 5849 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. varaa myyntipaikkoja . 050 316 0748 Maanrakennus, maa-ainestoimitukset, KIVENMURSKAUS konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 040 552 50 63 joonas.komulainen@srjk.fi Luotettavaa ja laadukasta rakennuspalvelua Kuhmossa Rakennussuunnittelu ja rakennuslupakuvat Rakennesuunnittelu Hirsija CLT-tuotannonsuunnittelu Hirsija CLT-rakennusten toimitukset sekä urakointi Kodin remontit (kylpyhuoneet, saunat, keittiöt, yms.) Vastaava työnjohtaminen Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Koulukatu 10 p. 08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Varaa oma mainospaikkasi p. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 044 235 4268. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen Koulukatu 9 P. 044 209 9508 sisustusasennusaho.fi Kodin Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. +358 (0) 449 789 566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p
08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi KONETYÖ HAVERINEN p. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Siiri Paikallista ja parasta palvelua! . 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Sudenpolku 18, p. Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen Koulukatu 9 P. 040 552 50 63 joonas.komulainen@srjk.fi Luotettavaa ja laadukasta rakennuspalvelua Kuhmossa Rakennussuunnittelu ja rakennuslupakuvat Rakennesuunnittelu Hirsija CLT-tuotannonsuunnittelu Hirsija CLT-rakennusten toimitukset sekä urakointi Kodin remontit (kylpyhuoneet, saunat, keittiöt, yms.) Vastaava työnjohtaminen Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. 045 625 8986 ROKULI HAMMAS OY ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 0400 673 079, betoniasema p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 08 653 0410, korjaamo p. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Työsuoritukset P. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. varaa myyntipaikkoja . 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 050 316 0748 Maanrakennus, maa-ainestoimitukset, KIVENMURSKAUS konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 0400 296 261 Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Oy Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Keskiviikkona 8. 040 838 6010 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut p. +358 (0) 449 789 566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Koulukatu 10 p. 0400 125 587 Petri p. Myynnissä POLTTOPUURANKAA Koulutettu hieroja Riitta Vartiuksen kylätalo p. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo RISTO HAVERINEN Puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 2 x 42 mm mainos palveluhakemistossa maksaa yrityksellesi vain 168€ + alv / kk (4 julkaisukertaa/kk) Palveluhakemisto voisi olla sinunkin mainospaikkasi! Sami p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Koulukatu 13-15 88900 KUHMO Puh. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 209 9508 sisustusasennusaho.fi Kodin Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 044 554 4850 Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet www.hemppa.fi, p. 050 315 5849 Puusepänkatu 16, p. Yleiset palvelut Metsien kuntovalmentajat palveluksessasi metsatkuntoon.fi | 029 7030 0110 Puukauppa Metsäkiinteistövälitys Metsänhoito Metsän omistusjärjestelyt Pihapuunkaadot Metsäteiden rakentaminen • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 050 315 5849 050 315 5849 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Varaa oma mainospaikkasi p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 17 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Kiinteistönvälitys Paikallista ja parasta palvelua! Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Tiesitkö, että esim. 044 235 4268. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi • Nuohous • Muuraus • WarmaUunin ja NunnaUunin valtuutettu myynti ja asennus • Ilmastoinnin puhdistukset • Pihapuunkaadot Mikko p. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. Kiinteistönvälitys . 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.
Toisessa erässä nähtiinkin sitten enemmän maaleja. . Heidän mukaansa syyskausi on nyt onnistuneesti takana ja tyttöjen kehitys yksilöinä sekä joukkueena on ollut huimaa. 010 665 9012 Ma pe klo 9.00 15.00 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. – Semmoisessa tilanteessa pitäisi päästä nopeasti lähtemään hyökkäyksiin. Seuraavaksi vastustajakseen Kiva HT saa PJK:n Pyhäjoelta. OuMi 8 1-15 1 jaa, missä tytöt pääsevät pelaamaan kovempia pelejä uusia vastustajia vastaan. Aivan erän alussa Vuokatti Team Sportin Petri Lampela tasoitti, ja pian tämän jälkeen sotkamolaisjoukkue meni myös johtoon, kun Otto Ohmeroluoma pääsi maalintekoon. – Nyt vastustaja vei maalilla pisteet pois, valmentaja Ahtonen totesi. . E-tyttöjen valmentajat Mia Wiippola ja Valtteri Kehusmaa toteavat, että tiikerisarjassa saa pelata ns. . Kiva HT ei yltänyt parhaimpaansa Kiva HT ja Vuokatti Team Sport kohtasivat II divisioonan ottelussa Kuhmossa lauantaina. VTS: Olli-Veikko Leinonen 0+2, Petri Lampela: 1+0, Otto Ohmeroluoma 1+0, Mikko Tauriainen 1+0, Kim Talman 0+1, Lasse Kettunen 0+1. Kiva HT menetti kiekkokontrollin: kiekot pomppivat ja syöttöjen laatu oli huono. Kotijoukkue hävisi täpärästi 2-3. Joukkue O E P . Pistemiehet: Kiva HT: Arttu Heikkinen 2+0, Miko Kilpeläinen 0+2, Tommi Klemetti 0+1, Konsta Vihonen 0+1. – Sarjan muut joukkueet pelaavat kyseisellä tavalla koppipalloa mutta me olemme tyttöjen kanssa alusta alkaen harjoitelleet ja pelanneet kolmen kosketuksen peliä. VTS:n Eeli Leppänen: 8 + 13 + 17 = 38 Tilanne Kiva HT:n maalilla Kuhmon jäähallissa lauantaina. . . Maalivahtina Oskari Huotari. . . . Se riitti ratkaisuun, sillä kolmannessa erässä ei maaleja nähty, vaikka kotijoukkue kovasti tasoitukseen pyrkikin. . . TILASTOA Kiva HT VTS . joulukuuta 2021 VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/tilaustarjous Tarjous on voimassa kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. . KIVA 8 14-2 14 . Ottelu oli kuitenkin tiukka, vaikka omalle tasolleen Kiva HT ei tällä kertaa yltänytkään. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Ensimmäinen erä Kuhmon jäähallissa päättyi kuitenkin Kiva HT:n hyväksi 1-0, kun Arttu Heikkinen teki ottelun avausmaalin, joka jäi samalla erän ainokaiseksi. jatkolohko 2 . Syöttäjinä olivat Tommi Klemetti ja Miko Kilpeläinen. toisen kosketuksen koppipallopeliä. 54€) Kampanjatunnus 21K3 Saat kaiken tämän: * Kuhmolaisen kotiin kannettuna * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen Joulutarjous! Jarno Hiltunen – Oikeastaan koko peli oli meiltä huono hyvän pelin jälkeen viime viikolla, totesi valmentaja Juha Ahtonen lauantaisen ottelun jälkeen. 39€ 3 kuukautta Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itsellesi! (norm. . Kevätkausi joukkueella on tarkoitus pelata jo aluesarKivan E-tytöt turnausvoittoon Oulussa TIIKERISARJA . 18 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Maalivahdit: Kiva HT:n Oskari Huotari: 10 + 9 + 11 = 30. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Otteluissa Kiva-Lentiksen tytöt pelasivat rohkeasti kolmen kosketuksen peliä ja tyttöjen pelaaminen sai kehuja myös vastustajien valmentajilta. Tilausehdot osoitteessa www.slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. Lopputulos: 2-3 . Ottelu pelataan Kuhmon jäähallissa 12. Tulevaisuudessa ikä ja sarjaluokkien noustessa on helpompi tyttöjen pelata kun ei tarvitse erikseen opetella pois koppipallosta, valmentajat kertovat. Ottelutulokset: OuMi-Kiva 0-2(18-25, 13-25), Kiva-IiV Tulifrendit 2-0(25-23, 25-14), Kiva-Kisko Punainen 2-0(25-15, 25-11), Kempele Kipinät-Kiva 1-1(25-22, 21-25).. . . Sitten sotkamolaiset saivat kaksiminuuttisen rangaistuksen estämisestä, ja Kiva HT:n Arttu Heikkinen teki ylivoimamaalin. joulukuuta. Kisko 8 5-11 5 . Ottelu Vuokatti Team Sportia (VTS) vastaan oli sekavaa, mutta Ahtosen mukaan viimeisessä erässä kotijoukkue pääsi jo vähän mukaankin otteluun. Sotkamolaiset olivatkin tulleet kovasti päälle kuhmolaispäädyssä. Erät: 1-0, 1-3 ja 0-0 . Hinta 0,90 €. Joukkue lähti turnaukseen sarjan kärkipaikalta ja onnistui hienosti sujuneiden pelien myötä voittamaan turnauksen sekä lohkonsa E-junioreiden tiikerisarjassa. Loppuun tuli aikalisä, ja Kiva HT veti maalivahtinsa ulos, mutta ottelu päättyi silti VTS:n voittoon luvuin 2-3. JARNO HILTUNEN Kiva-Lentiksen E-tyttöjen joukkue pelasi syyskauden viimeisen turnauksen Oulussa 4.12.2021. Kempele 8 13-3 13 . – Se pelaa tosi aktiivista peliä. IiV 8 7-9 7 . Tasatilanteeseen olisi kuitenkin ollut mahdollisuus päästä. VTS:ää Ahtonen kuvaa yrittäväksi joukkueeksi. Tilanne oli 2-2, mutta erätauolle lähdettiin silti VTS:n johdolla, sillä Mikko Tauriainen teki maalin erän loppupuolella. Se oli Heikkisen toinen maali ottelussa, ja syöttäjinä toimivat Konsta Vihonen ja toistamiseen Miko Kilpeläinen. + 16,69 snt/min
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään su 12.12.21 p. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. joulukuuta 2021 Aurinko nousee kello 09.37 ja laskee kello 14.10 Nimipäiviään viettävät: Ke: Kyllikki, Kylli, Jean Sibeliuksen päivä, suomalisen musiikin päivä To: Anne, Anna, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka, Annu Pe: Jutta La: Daniel, Tatu, Taneli, Daniela Su: Tuovi Ma: Seija Ti: Jouko Ylpeä saa olla muttei ilkeä. KELLO 10.00 SOTKAMON TYÖVÄENTALO KAHVITARJOILU M AI NO KS EN M AK SA JA : KA IN UU N VA SE M M IS TO RY. Ajokortti on välttämätön. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. U13AA Kuhmo 4.12.2021 Kiva HT/ VTS RJK/PJK 3-6 Kiva HT/VTS:n pisteet: Juuso Piirainen 1+1, Milo Kyllönen 0+2, Anniina Heikkinen 1+0, Leevi Mikkonen 1+0. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 15.00 (lounas 1 (lounas 10.00 13.30) puh. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Toimittaja Noora Limnell 050 310 6535 Konttori avoinna: ................. 216€ (hinnat sis. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 044 332 5330. joulukuuta 2021 – KUHMOLAINEN 19 SARJAKUVAT B. 044 932 7140 TORSTAINA 9.12. tekstiviestillä Maaritille p. TULOKSIA www.kuhmolainen.fi Rivi 1,90 € + alv SEURAT SEURAT Kuhmon Selkäyhdistyksen jouluruokailu Pohjolan talossa to 16.12.21 klo 17. mennessä valokuvan koristelemastasi piparkakusta tai piparkakkutalosta otsikolla Kaunein piparkakku osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Lehden toimitus valitsee kummastakin sarjasta palkittavat tekijät. sähköpostit ....... Tervetuloa! • p. KELLO 10.00 KUHMON TORI MAKKARATARJOILU LAUANTAINA 11.12. 78€ 4 kk maksuvälillä ............ POIMI JOULUMARJATARJOUKSET TULE TAPAAMAAN ALUEVAALIEHDOKKAITA PERJANTAINA 10.12. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Maalissa Miklas Kurkinen, 40 torjuntaa. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... Palkintona kassillinen jouluherkkuja. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT HERKKUKASSI 20 € sis. Maalissa Miklas Kurkinen, 19 torjuntaa. Laadukasta karpaloa ja puolukkaa litroittain sekä ämpäreittäin; suolasieniä, tyrnimarjaa, Lobo-talviomenaa (myös laatikoittain), tarjoushintaan Lapin lakkaa ja lakkahilloa, hirvi-, poroja muikkupurkkeja, hirvenlihaa, saunavastoja. Kerho tarjoaa lounaan jäsenilleen, avecin omavastuu 10 e . Osallistu Kuhmolaisen jouluiseen -KILPAILUUN! Sarja 1 Kaunein piparkakku Sarja 2 Kaunein piparkakkutalo Kainuuntie 103 88900 Kuhmo Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 0787-5312 (painettu) ISSN: .................................... Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: .................................... Puh. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 2021 klo 11.30 Neljässä Kaesassa. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 010 665 9012 • asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. 144€ 6 kk maksuvälillä ............ 050 523 2044 tai 050 330 5916. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. U13AA Haapajärvi 5.12.2021 Kiilat sininen Kiva HT/VTS 3-7 Kiva HT/VTS:n pisteet: Juuso Piirainen 2+3, Leevi Mikkonen 3+0, Milo Kyllönen 1+2, Aapo Heikura 1+1, Onni Leinonen 0+1, Henri Heikkinen 0+1. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ U13AA Haapajärvi 5.12.2021 Kiva HT/ VTS Kiilat sininen 6-6 Kiva HT/VTS:n pisteet: Milo Kyllönen 2+1, Juuso Piirainen 2+0, Aapo Heikura 0+2, Leevi Mikkonen 1+0, Lenni Kemppainen 1+0, Onni Leinonen 0+1. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ alv 24 %). Suomen kansan sananlasku Kiva HT:n ja Vuokatti Team Sportin yhteisjoukkueen tuloksia. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Keskiviikkona 8. Tervetuloa! Hallitus PIPARKAKKU Osallistut kilpailuun lähettämällä ke 15.12. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ PÄIVYRI Tänään on keskiviikko 8. Kuhmon torilla klo 9–12 Mansikkaa, mustikkaa ja mustaherukkaa: 25 € / 2,5 kg pussi (pakaste), 40 € / 2 kpl 2,5 kg pussia (pakaste), 90 € / 5 kpl 2,5 kg pussia (pakaste). Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ilmoittaudu viimeistään 14.12. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. Omavastuu jäsen 15 , ei jäsen 20 . lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 52€ Vuosikerta .................... ma-pe klo 9-11 ja 12-14, puhelinpalvelu klo 9-15 Sähköpostit: ......................... 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MUISTA JOULUKINKKU TILAUS WWW.KIVIKYLAN.FI TAI SOITA 050 307 5439 Kuhmon Moottoripyöräkerho ry Yhteinen joululounas pe 17.12. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. www.kuhmolainen.fi Tervetuloa koronaturvallisille jouluostoksille. 040 571 0810. Maalissa Eemeli Hakkarainen, 25 torjuntaa. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa
Kouluissa jääturvallisuuteen voi perehtyä SUH:n Vesija jääturvallisuus tutuksi -oppimateriaalin kautta: www.vesiturvallisuus.fi marraskuussa 103 ihmistä. SUH:n ennakkotilastojen mukaan marraskuussa 3 ihmistä on jo hukkunut jäihin ja läheltä piti -tilanteita on sattunut kymmenittäin. Pakkaa vaihtovaatetta vesitiiviisti reppuun ja pidä kännykkä ulottuvilla. Marraskuun hukkumiskuolemista tapahtui kolme Etelä-Suomessa, kaksi Pohjois-Suomessa ja kaksi Lapin alueella. Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 senttiä paksuisen jääkannen ja autoilla tulisi liikkua ainoastaan merkityillä jääteillä. Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä. Ikäviltä uutisilta ei vältytty joulukuun alussakaan, kun mediassa uutisoitiin kahdesta jäihin hukkuneesta Pohjois-Savossa. . Suomessa on tammi-marraskuun aikana hukkunut 148 ihmistä. . . Kolme hukkumista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, kolme vesiliikenteen yhteydessä ja yksi uidessa. Kaveri on paras turvavaruste, liikuit sitten tutulla lähijäällä tai vieraalla alueella. Repun sivutaskuun kiinnitetyllä heittoliinalla tai köydellä voi tarvittaessa auttaa toista. Vaihtelevat sääolosuhteet, heikko jään tuntemus sekä olemattomat turvavarusteet luo otolliset olosuhteet vaaratilanteiden syntymiselle. Kannattaa kertoa lähimmäisille, mihin on menossa. Jään on oltava riittävän paksu, jotta se kantaa. Jään kestävyys lasketaan aina virheettömän teräsjään mukaan. Viime vuonna marraskuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 2 ihmistä ja tammiPakkaspäivät houkuttelevat ihmisiä heikoille jäille Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista 10–30 jäihin vajoamisen seurauksena. Sisävesien jäätilanteesta löytyy tietoa Suomen ympäristökeskuksen ja merialueen jäätilanteesta Ilmatieteen laitoksen sivuilta. . . Kuivapuku on usein jäällä liikkuvalle hyvä hankinta. Tosiasia on, ettei pakkassäät tai kalenteri kerro jään kantavuudesta. Jäänaskalit kuuluvat jäällä kaulalle roikkumaan. joulukuuta 2021 Kuhmolainen Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan marraskuussa hukkui 7 ihmistä. Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja. Lue lisää vaaranpaikoista. . 20 KUHMOLAINEN – Keskiviikkona 8. Metallipäisellä jääsauvalla voit kulkiessa kokeilla jään kestävyyttä ja pillillä hälyttää apua. Selvitä jäätilanne. Jään kestävyys lasketaan aina virheettömän teräsjään mukaan. SUH painottaa, että turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Varustaudu vajoamisen varalle. ARKISTO / NOORA LIMNELL Jään on oltava riittävän paksu, jotta se kantaa. Jään kantokyvystä kertoo virheetön teräsjää. . . . . Vanha mantra – järki jäällä, toimii edelleen. Lumikertymät toimivat jään päällä eristeenä ja hidastavat jäiden paksuuskasvua sekä piilottavat silmälle näkyvät vaaranpaikat. Kuluneen vuoden hukkumisista 38 on tapahtunut uidessa, 37 vesiliikenteen yhteydessä, 15 jäihin vajoamisen seurauksena, viisi veteen putoamisen yhteydessä, kaksi laitesukelluksen yhteydessä, yksi ulkomailla ja 50 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.. Tiedosta vaaranpaikat. Toinen voi hälyttää apua, vaikkei osaisi hätätilanteessa pelastaa. Jäälle lähtöä on erityisesti Eteläja Keski-Suomessa vielä syytä harkita tarkkaan. . . Teräsjäätä tulee olla vähintään 5 cm, mielellään 10 cm, jotta se kestäisi yksin kulkevan aikuisen ihmisen. Teräsjää on lujaa yhtenäistä jäätä, joka syntyy suoraan vedestä. Teräsjää on lujaa yhtenäistä jäätä, joka syntyy suoraan vedestä. Vesistöt jäätyvät Suomessa eri tahtiin, ja paikallisestikin jäätilanne voi vaihdella. FAKTA Turvallisen jäällä liikkujan muistilista . Sitä pitäisi olla vähintään 5–10 cm yksin kulkevan aikuisen alla. Kansalaishavaintoja voi lisäksi katsoa Järviwikistä. . Alkaneen jäätalven pakkaspäivät houkuttelevat ihmisiä heikoille jäille. Ohjeita jäistä pelastautumiseen ja pelastamiseen löytyy SUH:n sivuilta