>>6 Kesä ja muusikot! Ensimmäisessä kahvikonsertissaan kesämuusikot intoutuivat lopuksi jammailemaan. B 1223 Autoon 050 432 9243 Antero Heikkinen JARNO HILTUNEN. >>8 Ukrainaan lähdössä avustusta A. KESÄKUUTA 2023 NRO 46 Kesän merkki: Kesämuusikot luovat esityksensä kiihkeällä tempolla. Mukana lähtee muutakin avustustavaraa. Kuvassa hänen lisäkseen Andrea Wahl ja Urpo Piirainen. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 9. >>6 Pitopalvelu Täyteja voileipäkakut Tmi Susanna Kyllönen 050 342 2896 Kela Taksi Kainuu 0800 02189 Mainitse auton num. Kauko Huotari kertoo pakastimensa olevan täynnä marjoja. Moni lisää vauhtia. Pääkirjoitus: Eläkkeelle jääminen ei välttämättä tarkoita hiljaisen vaihteen kääntämistä elämässä. >> 10 Ammattina seikkailija Saksalainen Jonas Deichmann saapui Kuhmoon laskemaan Pajakkakosken kelluntapuvun avulla. Kauko Huotari tuntee edulliset reseptit. >> 5 Miten pärjäät, eläkeläinen. Hintojen nousu näkyy monen eläkeläisen ostoskassissa. >>2 Sotekeskus eteni Hyvinvointialue esittää Kuhmon kaupungille kaavoituspäätöksen tekemistä sotekeskuksen sijoittamisesta keskustaan. Tekeminen avaa toisenlaisen näkökulman musiikin esittämiseen. Kyllönen Oy lahjoitti kaksi linjaautoa Ukrainan armeijalle. >>4 Vapapäivä Lapset ja nuoret pääsevät kalastamaan lauantaina
Viikon kesäkuva 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K yllähän minä tiedän, että saatan olla katseita kääntävä näky. Toimittajan hommissa tulee tavattua jatkuvasti ihmisiä ja keskusteltua heidän kanssaan. Parhaillaan kaupungilla on myös menossa kysely tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta Kuhmossa. K äsitykset ikääntymisestä ovat muuttuneet. Kuhmossa tähän suuntaan on mentykin. Sitran mukaan suomalaiset eläkeläiset ovat koulutetumpia ja terveempiä maailmassa. 12.02. Sen takia Kuhmoon muutettuani yllätyinkin, kun jokainen ohikulkija tuntui kääntävän katseensa ja katsovan pitkään perään. Puhutaan jopa 65-74-vuotiaiden myöhäiskeski-iästä. On luonnollista, että he haluavat myös säilyttää tunnun elämänhallinasta. Mutta samaan aikaan iltalenkillä tai kauppareissulla ympärillä joidenkin ihmisten tuijotus luo päinvastaisen tunteen. Teiden varsilta löytyy näinä päivinä paljon villiä kauneutta. Tervetuloa Kuhmoon. Jokainen työaikana tapaamani henkilö on ollut oikein ystävällinen, ja jokainen haastateltava, joka on hoksannut minun olevan ulkopaikkakuntalainen, on toivottanut minut tervetulleeksi. Enää ei edes puhuta vanhuksista vaan ikäihmisistä. ” Onko pienellä kaupungilla varaa luoda nuorille itsestään vähemmän houkuttelevaa kuvaa. Ikäihmiset haluavat olla oman elämänsä kapteeneja Pääkirjoitus 9.6.2023 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +7 +6 10 13 +8 11 11 13 15 13 17 17 13 13 17 18 13 15 15 17 17 14 20 18 3 3 4 5 4 6 1 2 Helsinki Pe 17 Joensuu 12 Jyväskylä 14 Kajaani 11 Kemi 13 Lahti 16 Oulu 13 Pori 17 Rovaniemi 12 Tampere 16 Turku 18 Vaasa 15 La 17 13 16 14 15 18 16 20 16 18 19 17 Su 18 19 21 20 18 22 22 20 20 22 21 21 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes 10 10 11 12 15 15 15 15 20 20 20 20 4 2 4 Ennuste laadittu 8.6. Aivan kuin muutama autokin olisi hidastanut ohi mennessään. Ikäihmisten palveluja kehitettäessä on syytä kuunnella myös heitä itseään. Nykyihminen haluaa elää täyttä elämää myös eläkkeellä nauttien kaikesta siitä, mitä maailma ihmiselle tarjoaa, ja tähän ei perinteinen kuva vanhuuteen vetäytyvästä yksilöstä enää sovi. “Mikä pilveä polttava kaupunkilaishippi se tuo on?”Kiinnostus ympäristön tapahtumia ja ihmisiä kohtaan on täysin luontaista, mutta ympäristöä voi havainnoida muutenkin. Enää eläkkeelle jääminen ei välttämättä tarkoita elämän hiljenemistä, vaan monella elämä siitä vastaa alkaakin. Se näkyy vastuun ottamisena omasta elämästä ja halusta päättää omista palveluistaan. Sen merkkinä puutarhat viheriöivät ja kukkivat, mutta kukkaloiston ei tarvitse olla aina ”hoidettua”. Niiden muutaman viikon, jolloin olen Kuhmossa asunut, aikana onkin minulla herännyt kysymys: onko pienellä kaupungilla, jonka väkiluku vähenee koko ajan, varaa luoda nuorille itsestään vielä vähemmän houkuttelevaa kuvaa kyyläämisellä. kesäkuuta 2023 Elämme kesän kukkeinta aikaa. Erityisesti näin Pride-kuukautena ihmisten erilaisuuden kyttääminen on todella valitettavaa. Tietenkään aivan jokaista vastaantulijaa ei voi syyttää tiirailijaksi. Vaikka tuijottaminen ei periaatteessa aiheutakaan minulle suoraan mitään pahaa, niin ajan myötä se alkaa ärsyttämään. Kuin poikkeavat piirteet siivilöitäisiin kokonaisuudesta, joka olen minä, ja arvotettaisiin. On kuitenkin syytä muistaa, että moni eläkeläinen on myös vähävarainen ja joutuu tarkoin miettimään rahankäyttönsä. Mutta jokin verran olen saanut tottua tarkkailun kohteena olemiseen. Kuhmon kaupunki on viime aikoina kiinnittänyt huomiota enemmän myös kuntalaisten osallistamiseen. Käsitteistössä tapahtuneet muutokset heijastelevat suhtautumistapojen muutoksia. Siinä missä minua tuijottelu ärsyttää, ei-binäärinen cis-normatiivisuuteen sopimattomasti pukeutuva nuori voi kokea sen uhkaavaksi. Suurissa kaupungeissa asuneena ei minuun hirveämmin ole kiinnitetty huomiota uutena asukkaana, kuten ei keneenkään muuhunkaan. Lähestulkoon täysin mustiin pukeutunut nuori mies yli hartioiden menevillä hiuksilla, farkuista roikkuvilla ketjuilla ja Jyväskylän yliopiston kassilla kaupan kasvisruokahyllyllä voi pienellä paikkakunnalla uutena näkynä herättää huomiota. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. Kolumni Miro Hietala Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen kesätoimittaja
Laadukkaasti Laadukkaasti Edullisesti Edullisesti Ammattitaidolla Ammattitaidolla – KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta LA 10.6.2023: Klo 10–11.30 Kajaanin Tori Klo 12.00–13.30 Vuokatti K-Supermarket Klo 13.40–15.10 Sotkamon tori Klo 15.55–17.25 Kuhmon tori SU 11.6.2023: Klo 10–11.30 Paltamo K-Market Klo 12.15–13.45 Puolanka K-market Klo 14.25–15.55 Hyrynsalmi K-market Klo 16.25–17.25 Suomussalmen tori Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA platinaa, palladiumia, kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, postimerkkejä, vinyylilevyjä ja rihkamaa yms. kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 3 YRITYKSET JA YRITTÄJÄT ILMOITA PALVELUISTASI YLI 4000 KISAVIERAALLE! KAINUUN RASTIVIIKON KÄSIOHJELMASSA ILMOITTAMALLA TAVOITAT KISAVIERAAT TEHOKKAASTI! HINNAT: 1 sivu: 600 € | 1/2 sivu: 300 € | 1/4 sivu: 150 € | 1/8 sivu: 75 € VARAA 12.6. k.heikura@kuhmo.net Koulukatu 22, p. 33 59 59 kpl (14,96) Hyvärisen herkkuvoirinkilä 240g PE PE Akonlahden jääsalaatti 100 g Palvelemme: ma-la 7-21 su 10-21 Kysy lisää: Etunimi Sukunimi 040 123 4567 sähköposti@hillagroup.fi hillagroup.fi/mainostajalle hillagroup.fi/mainostajalle * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan Hilla Groupin medioista saa aiheen vierailla ilmoittajan nettisivuilla 38 – 61 % lukijoista. Tehokas kone. jukka.liuha@rastiviikko.fi, 044-7679533 Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37, ke 13.9. 08 655 0095 H E I K U R A 66 90 90 88 90 90 66 90 90 kg kg kg TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU. Perjantaina 9. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. MENNESSÄ: TALKOOINFO KE 14.6.2023 KLO 18.30 Kaesan kahvilassa (Kainuuntie 87) Tule kuulemaan ajankohtaisia asioita KRV2023-tapahtumasta. Ohjelmassa kahvit, tapahtumainfoa ja viimeisimmät infot talkootehtävistä. 11 49 49 11 00 00 2pkt 99 00 00 Leikkeletiskistä Atria gotler makkara Possun ulkofilee Lihatiskiltä possun kassler Plussakortilla juhla mokka kahvi 1erä/talous kpl 12 12 90 90 2 ps Sipulinippu Suomi Keräily ja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-ruoka.fi Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen. Käsiohjelman digiversio julkaistaan ma 26.6. Kantojen jyrsintä. ja printtipainosta jaetaan pe 30.6.2023 alkaen Kainuun Rastiviikolla. alkaen Ammattitaidolla, edullisesti. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Aaro Turunen Aaro Turunen 0400 251 666 0400 251 666 Tehokas kone. * LUKIJOISTAMME TUTUSTUU MAINOSTAJAMME VERKKOSIVUUN PUOLET YLI. KAINU U KAINU U vko 23-24 vko 23-24 Kantojen jyrsintä
Käyhkön mukaan kotihoitoa järjestetään myös kuvapuhelinpalvelun kautta, jolla ikääntynyt voi saada videoyhteyden läheisiinsä. Hän itse syö paljon kaurapuuroa. Tosin hintojen nousun myötä lohen ostaminen on jäänyt vähemmälle. Kyllösen mukaan myös vanhusneuvosto järjesti kansalaisopiston kautta vastaavaa koulutusta, jota Kuhmon seurakunta rahoitti. Mistä löydettäisiin vapaaehtoiset käymään yksinäisten ihmisten luona. – Meillä kasvaa marja-aroniapensaita, ja ne tuottaa aika hyvin. Perunoita hän ei sen sijaan keitä isossa erässä, vaan valmistaa ne mikroaaltouunissa. Kainuun hyvinvointialueen ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Kaisa-Mari Käyhkö kertoo sähköpostitse, että ikäihmisille on tarjolla asiakasohjaajien apua tietotekniikan kanssa sekä kotikäynneillä että puhelimitse. Kokoliha on kuitenkin ravitsevampaa ja täyttää paremmin. Silti joistakin ainesosista hänkin on joutunut luopumaan. – Haukea minä etupäässä ostan, kertoo Huotari. Marjojen lisäksi Huotari ostaa myös kalaa tuttavilta. Lihansyönti ei Huotarilla kuitenkaan ole vähentynyt makkaran välttelyn myötä. Hän kertoo syövänsä normaalia kotiruokaa: kaurapuuroa, perunoita ja ruisleipää. Huotari sanoo käyneensä myös Miro Hietala Sekä eläkeliitto että Kainuun hyvinvointialue kertovat Kuhmossa olevan laajasti tukipalveluita ikääntyneille. Osallistujia oli noin 20. Huotari tekee paljon ruokaa kerralla ja säilöö sen. Hän ostaa myös kalaa, jos kaupassa vain on tuoretta. Huotari julkaisi keväällä muutamia kertoja halpoja reseptejä sosiaalisen median palvelu Facebookissa olevaan kuhmolaisten Kuhmo-ryhmään. Käyhkön mukaan Kainuun hyvinvointialueen työntekijät tekevät ennalta ehkäisevää työtä yksinäisyyden torjuntaan. Marjoja Huotari syö silti päivittäin. – Niistä tulee vähän erilaisia, mutta kyllä niitä syö. – Makkaran syöntiä olen yrittänyt välttää. – Tiedän kyllä, että eläketulot on tosi pieniä. S-ryhmän kaupoissa elomarraskuussa vuonna 2022 hedelmien ja vihannesten myynti laski kaksi prosenttia alkuvuodesta. Varsinkin leikkele on aika kallista. Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ry:n puheenjohtaja Eila Kyllönen arvioi samoin. Ikääntyneiden voimaanuttavassa torstaissa 1.6. Pienet eläkkeet näkyvät lautasilla Kauko Huotari syö kaiken mitä tekee ja ostaa marjoja sukulaisilta. Huotari arvelee, että myös muilla eläkeläisillä on taloudellisia haasteita. ARKISTO / JUKKA LEHOJÄRVI. Kyllönen kertoo Kuhmon eläkeliiton järjestävän paljon toimintaa kuten viikottaista kerhotoimintaa, mutta yksinäiset eläkeläiset eivät lähde tai pääse tapahtumiin. Hänen mukaansa olisi tarve vapaaehtoistyölle, joka tavoittaa nämä ihmiset. – Kyllä minulla on tänä aikana kokolihan käyttö lisääntynyt, kun se on korvannut makkaran. Ei pieneläkeläinen kykene ravintolassa syömään, Huotari toteaa. Kauko Huotarin mukaan eläkeläisillä on taloudellisesti vaikeaa, ja se näkyy myös ruokaostoksissa. Yksinäiset eivät välttämättä lähde tai pääse esimerkiksi Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin. – Asiakasohjaajat kysyvät palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä ikääntyneen omaa kokemusta yksinäisyydestä ja yleensä myös läheinenkin kommentoi asiaa. – Tämä ikäluokka vanhenee ja tarvitsee melkein itse tukea eikä nuorempia tule lisää. Myös ikäihmisten yksinäisyys nousi esiin. – Ikäihmisillä kun ei ole näitä laitteita, Kyllönen toteaa. Mikrolla Huotari myös lämmittää kahvia. Kuhmossakin on paljon ihmisiä, jotka joutuvat tarkkaan katsomaan, ostavatko he lääkkeitä vai ruokaa, Kyllönen kertoo. Kurssi lopetettiin osallistujien vähyyden vuoksi. osallistujat kertoivat, että Kuhmoon tarvittaisiin tukipalveluita tietotekniikan ja yksinäisyyden kanssa tuskaileville eläkeläisille. Myös Kuhmossa eläkeläisten on pitänyt miettiä talouttaan. Hän keittää aamulla pannullisen ja lämmittää juodessaan kupin mikrossa. Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ry:n puheenjohtaja Eila Kyllönen muistelee, että heidän yhdistyksensä järjesti muutamia vuosia sitten digikoulutusta, jossa käsiteltiin esimerkiksi Kelan nettisivuja. Kainuun hyvinvointialueen ja Kuhmon eläkeliiton mukaan palveluita kuitenkin löytyy. Myös sukulaisten ja tuttavien kautta saa marjoja kohtuuhintaan, hän selittää. Makkaran lisäksi myös vihannesten syönti on Huotarilla vähentynyt hintojen noustua, eikä hän ole ainoa. Hintojen nousu on vienyt joitakin ainesosia pois Huotarin lautaselta. – Jos tekee vaikka karjalanpaistia, niin teen kattilallisen kerralla ja sitten jaan rasioihin sekä laitan pakkaseen, kertoo Huotari. Apua yksinäisyyteen ja internetin käyttöön Yksinäisyys on monen ikäihmisen elämässä. ” Kuhmossakin on paljon ihmisiä, jotka joutuvat tarkkaan katsomaan, ostavatko he ruokaa vai lääkkeitä.” – Kyllä varmasti saman ikäisillä on samanlaisia ongelmia. – Se lähti kun ihmiset laittoivat Facebookiin ruokiaan, niin sitten päätin julkaista mitä minä itse syön, Huotari kertoo. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. Yksi näistä eläkeläisistä on Kauko Huotari. Kyllösen mukaan tarpeellisempaa olisikin tarjota paikka, jossa voi ohjatusti käyttää tietokonetta. kesäkuuta 2023 Miro Hietala Eläkeläisten taloudellinen pärjääminen on ollut keskustelunaiheena Ukrainan sodan aiheuttaman hintojen nousun ja vaalikevään myötä
Yhteisöllistä asumista yksin hakemassa ruoka-apua. Sotekeskuksen rakennushanke toteuttamisesta vastaisi tehtävään valittava sijoittaja, jolta hyvinvointialue vuokraisi tarvittavat toimitilat. Esimerkiksi Kuhmossa asuu 3 000 yli 65-vuotiasta. Hän itse syö paljon kaurapuuroa. – Tämä aihe on ollut jollakin tavalla tabu. – Tilasuunnittelun lähtökohtana on modulaarinen rakennus, jolla mahdollistetaan joustavat ja muunneltavat ratkaisut, kertoo hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg. Vieressä on myös useita päivittäispalveluita. kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 5 Pienet eläkkeet näkyvät lautasilla Kauko Huotarin mukaan eläkeläisillä on taloudellisesti vaikeaa, ja se näkyy myös ruokaostoksissa. – Näin tämä nykyisin on, kun hinnat on nousseet, toteaa Huotari. Sosiaalija terveyspalveluiden muuttuessa hyvinvointialueelle asiaa on tarkasteltu uudelleen ja päädytty siihen, että toimitilainvestointeja ei kaikilta osin ole välttämättömiä toteuttaa itse. Hänen mukaansa Kuhmon Kaupungin kanssa käydyissä alustavissa keskusteluissa on löytynyt yhteinen näkemys. Tulevaisuudessa ei ole tarkoitus rakentaa enää ryhmäkoteja, vaan pieniä kokonaisia asuntoja. Myös sijaintia on tarkasteltu asian yhteydessä uudelleen. – Kun jaettiin EU:n ruokakasseja niin minä kävin hakemassa niitä. Rakentajat kertovat saaneensa saneeraamiseen esimerkiksi liikuntaesteettömyysja hissiavustuksia. Kuhmon asunnoissa täyttöaste on rakentajien mukaan 98 99 prosenttia. Äänestystä asiassa ei tarvittu. – Soten vastaanottopalveluiden ja aiemman tk-sairaalan korvaavan arviointija kuntoutusyksikön lisäksi samaan yhteyteen voidaan rakentaa esimerkiksi erityyppisiä asumisratkaisuja, kertoo Jukka Lindberg. Kuhmon kaupunginvaltuusto päätti sotekeskuksen paikaksi entisen sijainnin Lammasjärven rannalla 20. Kuhmon terveysaseman uudistamista on käsitelty viime vuosina kaupungin omana rakentamisena. Ka jaa nin asuk kais ta lä hes 25 prosenttia on yli 65-vuo tiai ta. Kotipalvelut muutetaan kotihoidoksi, eli myös kotona voidaan lääkitä ihmistä. Tämä on hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman mukaista. – Myös asiointiliikennettä ja esteettömyyttä ajatellen alue tarjoaa eri mahdollisuuksia. Lindberg kritisoi hoitajamitoitusta nykyisillä määritelmillä ja toivoo asiaan joustoa. Tutkija Katariina Välikangas nostaa esimerkiksi vanhusystävällisestä asumisesta Kajaanin Sammonkaaren ensimmäisessä kerroksessa toimivan ruokakaupan. Toimintatavoissa on siirrytty laitosmuotoisesta hoivasta asumispohjaiseen hoivaan. – Tavoitetila on, että jokaisen oven takana oma koti keittiöineen, Lindberg sanoo. Huotari näkee hyvinvointialueen, kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyön ikäihmisten asumisjärjestelyissä mahdollisuutena. Mutta en läheskään joka kerta, Huotari kertoo. kesäkuuta 2022. MIRO HIETALA Jarno Hiltunen Kainuun hyvinvointialue esittää Kuhmon kaupungille, että se laatii kaavoituspäätöksen uuden sotekeskuksen sijoittamisesta keskustaan, kerrotaan hyvinvointialueen tiedotteessa. Siellä se on lähellä lähellä muitakin palveluja. Rakentajat kritisoivat luvitusta ja ennen kaikkea niiden kalliutta: pelkkä lupien hakeminen maksaa Kuhmossa 9 000 euroa. Kuhmon uusi sotekeskus eteni esitetään kaavoituspäätöstä Enna Poutiainen Ikäihmisille suunnatuissa asumisratkaisuissa tärkeää ovat sijainti, palvelut, saavutettavuus ja valinnanvapaus. Näistä myös Kuhmon vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtajan kautta on saatu myönteistä palautetta. Tilat mahdollistavat paitsi yksilöllisempää asumista, myös tilojen muokattavuutta. – Kaupunginhallitukselle esitetään periaatepäätöstä sotekeskuksen osalta, jotta tontin osalta voidaan tehdä kaavoitusta koskeva päätös, sanoo vt. Jos kauppa on ikäihmisen asunnosta “rollaattorimatkan päässä”, voi asuminen omassa kodissa kestää Välikankaan mukaan useamman vuoden pidempään. Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg nostaa esille ajatuksen, että aikoinaan Suomeen rakennettiin mahdollisesti liikaa ryhmäkoteja. Suomen kuntien keskimääräinen prosenttiluku on noin 23. Välikangas hahmottelee tutkimuksessaan, että ikäihmiset muuttaisivat lähemmäksi palveluita kuntakeskuksiin osaomistamiinsa asuntoihin. Akuuttihoito keskitetään keskussairaalaan ja vuodeosastojen orientaatiota muokataan arviointija kuntoutusyksiköiden suuntaan, liikkuvaan sairaanhoitoon ja kotihoitoon. kaupunginjohtaja Juhana Juntunen. Hyvinvointialueen, kiinteistönvuokrausyhtiö Kajaanin Pietari ry:n, Kajaanin vanhusneuvoston ja eläkeläiset ry:n edustajista koostuva seminaari pohti ikäihmisten asumisen tulevaisuutta. Nykyään Huotari ei hae ruoka-apua, mutta näkee ne tarpeellisiksi. Hyvinvointialueen järjestämissuunnitelmaan on kirjattu,että hoivaa siirretään pois vuodeosastoilta. Kainuun ikäih mi set tar vit se vat toi mi via asun to ja ja asui nym pä ristö jä seu raa vik si 20–40 vuo dek si pär jä täk seen ar jes sa. Paneelissa olleiden kuhmolaisten rakentajien mukaan vanhan saneeraaminen voi olla halvempaa kuin uuden rakentaminen. Ei ole kauhean paljon keskusteltu siitä, missä aiot viettää eläkevuotesi, hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari pohti seminaarissa. Kainuun hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg kertoo, että sotepalveluita uudistetaan ja myös toimitilakonsepteja muutetaan vastaamaan paremmin nykypäivän tarpeita. Hänen mukaansa hyvinvointialueen ehdotus sijainnista on perusteltu – Samalle kampusalueelle halutaan saada myös ikäihmisille soveltuvia asumisratkaisuja. – Koulukadun varrelle sijoittuva monitoimikampus, jossa on sote-vastaanottoja sekä kuntoutus-, hoitoja hoivapalveluja on varsin keskeisellä paikalla, toteaa Juntunen. Lisärakentamiselle olisi siis tarvetta. Näkemyksen mukaan soveltuva sijainti uudelle terveysasemalle ja sitä tukeville toiminnoille on keskustassa. – Aluehallituksen linjauksen mukaisesti toimenpiteet aloitetaan Kuhmosta, sillä nykyisen terveysaseman kunto edellyttää kiireellisiä toimia, Lindberg sanoo. Kai nuun kun nis sa ikäih mis ten pro sent tio suus asukas lu vus ta on noin 30 prosenttia. Kainuun hyvinvointialueen esityksessä sotekeskusta esitetään linjaautoaseman läheisyyteen. Kuhmon kaupunginhallitus käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan. – Hoitajienmäärä pitäisi olla sidoksissa asukkaiden hoidon tarpeeseen. Hän kävi myös Kuhmon työttömien yhdistys ry:n järjestämässä ruoka-avussa ennen yhdistyksen lakkauttamista vuonna 2016. Perjantaina 9. Kuhmon sotekeskus sijoitettaisiin esityksen mukaan linja-autoaseman läheisyyteen. Kuhmon vanha terveysasema on Jukka Lindbergin mukaan niin huonossa kunnossa, että se on toimenpidelistan kärjessä.
Ensimmäinen lähetys lähtee kesäkuun 9. Lisäksi he vierailevat hoivakoAvara kenttä musiikillisille kokeiluille Kuhmon kesämuusikkojen kausi alkoi näyttävästi keskiviikkona. Mukana on myös ulkokuhmolaisia sekä sotkamolaisia ja kuopiolaisia. Kesämuusikoiden ensimmäisessä kahvikonsertissa Kahvila Juttuassa kuultiin muun muassa Abbaa ja Tina Turnerille omistettu kappale. Muuta onnea tässä ei ole, toteaa Suutari. Kesämuusikot järjestävät myös iltamat 4. Tämän jälkeen bussi ajetaan Varsovaan, Puolaan, jonka kautta avustus päätyy Ukrainan armeijalle. Kuhmosta kaksi bussia Ukrainaan ” Se onni tässä tilanteessa on, että saatiin avustus tähän ajankohtaan.” Janne Suutari Puheenjohtaja Pohjois-Suomen Ukraina Seura ry. Kesämuusikoilla on myös perukkakeikkoja tiedossa. Uusia kesämuusikoita tuosta luvusta on 11. Taitavaa ja innostunutta, tuli mieleen kuuntelijana. Musiikkijuhla Sommelon lähestyessä kesämuusikot nyökännevät myös kansanmusiikin suuntaan. Ukraina ja Venäjä syyttävät räjähdyksestä toisiaan. Luovutuksesta ei voi kertoa paljoa, mutta Suutarin mukaan lahjoituksia vastaanottamassa on “ukrainalaisia päälliköitä”. Kesämuusikoiden riviin on löytänyt 34 nuorta, mikä on historiallisen suuri määrä. kesäkuuta 2023 Jarno Hiltunen – Se on ennätys, sanoo toinen kesämuuskoiden ohjaajista, Sara Pollari. Kyllönen Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kyllönen ajaa pikkubussin ja noin 70 laatikollista tavaroita Tallinnaan, jossa kuski vaihtuu virolaiseen. – Se onkin samalla kauden päätöskonsertti. Keskiviikon kahvikonsertissa kuultiin muun muassa Abbaa ja kappale edesmenneen Tina Turnerin muistolle. päivä. Kesämuusikoiden kausi alkoi keskiviikkona Kahvila Juttuassa. Juuso Palsio soittaa bassoa kesämuusikoissa ja on ollut mukana toiminnassa kuudetta vuotta. – Teemme yhdessä sitä, mitä kesämuusikot haluavat, Pollari selvittää. Tulva on peittänyt kokonaisia kyliä. He esiintyvät kesäkuun loppuun saakka maanantaista perjantaihin. Jokainen uusi kahvikonsertti tuo siihen valoa vähän lisää. Yritys on aiemmin ollut kolme kertaa evakuoimassa ukrainalaisia. A. Palsiolla on ehtinyt olla jo useampi ohjaaja. Sara Pollari ja Veera Isotalo vastaavat kesämuusikoiden ohjauksesta. Tuolloin Ukrainaan lähetetään suurempi linja-auto, jolla saadaan kuljetettua evakuointitiimi ja viisitai kuusisataa laatikollista tarvikkeita. Nähdäänpä Kuhmon kesämuusikoita Sotkamossa ja Hyrynsalmellakin. Ajatuksen tasolla käydään pedagogisia suuntia läpi. – Se onni tässä tilanteessa on, että saatiin avustus tähän ajankohtaan. Toinen lasti lähtee Kainuun rastiviikkojen jälkeen heinäkuussa. ” Se on toisenlainen näkökulma musiikin tekemiseen.” Sara Pollari Kesämuusikoiden ohjaaja Miro Hietala Samalla viedään myös runsaasti tavaroita. Avustusrahtien luovutus tapahtuu Lvivissä. Avustusta oli suunniteltu Suutarin mukaan jo pitkään, mutta Kahovkan padon räjähdys potki operaatioon vauhtia. Uuden konsertin suunnittelu alkaa kutakuinkin heti, sillä ensimmäinen on juuri saatu kunnialla niin sanotusti pakettiin. – Kalenteri varmasti täydentyy. Kesämuusikoiden kausi ei ole valmiiksi suunniteltu, vaan se muotoutuu vähitellen. – Me ohjaajina emme suunnittele etukäteen muuta, kuin tämän ensimmäisen konsertin. – Sitten on varmaan paljon poppia, rockmusaa ja jazzia klasariakin (klassista) on luvassa. Lisäksi ohjaajat tuovat oman mausteensa soppaan. heinäkuuta. Hänen mukaansa luovutuksessa on mahdollisesti paikalla myös ukrainalaisia televisiokameroita. Hänen mukaansa toiminta vaihtelee radikaalisti sen mukaan, keitä kulloinkin on kesämuusikkoina. Pohjois-Suomen Ukraina Seura ry:n puheenjohtaja Janne Suutari kertoo Pohjois-Suomen Ukraina Seuran tukeneen ukrainalaisia eri tavoin jo vuoden ajan. Lopuksi kesämuusikot innostuivat jammailemaankin, ja yleisö palkitsi heidät taputuksilla. Esiintymisissä oli mukana myös ihastuttavaa heittäytymistä. – Kauden mittaan selviää, minkälaisista palikoista se koostuu. Jokainen kausi on lopulta muusikkojensa näköinen kokonaisuus. Siellä soitetaan parhaita paloja juuri alkaneelta kaudelta, joten iltamien ohjelma on vielä hämärän peitossa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. – Sen voin luvata, että genrejä on laidasta laitaan, sanoo Sara Pollari. Kyllönen Oy ja Pohjois-Suomen Ukraina Seura ry lähettävät kaksi linja-autoa Ukrainan armeijalle Hersoniin. Varhain tiistaiaamuna Hersonin alueella Ukrainassa tuhoutunut Kahovkan pato on aiheuttanut suuren tulvan Dneprjoen alajuoksulle. A. – Ainakin Lentiirassa on keikka. Kuhmolainen linja-autoyritys A. Kyllönen Oy:n lahjoittamista linja-autoista toinen on pikkubussi ja toinen suurempi linja-auto. He ovat sodan sytyttyä lähettäneet jo yhdeksän avustuslastia Ukrainaan ja tehneet neljä evakointireissua, joilla on saatu pelastettua noin 200 naista ja lasta Kainuuseen. Nuorten ystävät ry lahjoittaa suuren osan tarvikkeista. Bussien mukana lähtee myös runsaasti avustustarvikkeita kuten lastenvaatteita. – Kesämuusikkous on tekijälähtöistä
ERIK MARTENSSON / SCANPIX Kuhmossa asuva säveltäjä Outi Tarkiainen ehti tuntea Kaija Saariahon usean vuoden ajan. Vahtera kokee tärkeäksi tuoda esille taontakulttuuria ja käsityöläisten valmistamaa teknisesti laadukasta taidetta. Sara Pollari on kuudetta kesää ohjaamassa kesämuusikoita. – Tuntuu vähän laiskalta sanoa, kaikkea. Outi Tarkiainen muistelee edesmennyttä kollegaansa säveltäjä Kaija Saariahoa Kaija Saariaho vastaanottaa palkinnon Ruotsin kuninkaalta Carl Gustaf Polar Music Prize -juhlassa vuonna 2013. Taiteilija on mukana tilaisuudessa, johon yleisöllä on vapaa pääsy. Säveltämistyönsä lisäksi hän on kahden lapsen äiti, joten hän on onnistunut yhdistämään äitiyden ja kansainvälisen uran. Näyttely on avoinna syyskuun loppupuolelle asti. Kirsi Vahtera on halunnut tallentaa teoksiin palasia oman sukunsa naisten tarinoista, katoavan sukupolven arjesta ja arvomaailmasta. Hänen mielestään kesämuusikkous täydentää loistavasti sitä, mitä musiikkiopisto tekee ympäri vuoden. Eri vuosina kesämuusikkoudessa ovat korostuneet eri asiat parhaimpina. Tykkään: funk, rock jazz, tämmöinen. Tuolloin hän tajusi, että kukaan nainen ei ollut koskaan aiemmin katsonut hänen teoksiaan. Juminkeon näyttelyn avajaiset ovat sunnuntaina 11. Tarkiainen on valittu vuonna 2021 Business and Professional Women Finlandin (BPW Finland) toimesta Vuoden naiseksi. Ehkä enemmän kädestä suuhun, kun musiikkiopistossa vuoden aikana kappaleita valmistellaan ja esitetään rauhassa. Kalevala ja suomalainen mytologia ovat muodostuneet vuosien saatossa yhä merkittävämmiksi osiksi Vahteran työtä. JARNO HILTUNEN Enna Poutiainen Kuhmossa asuva säveltäjä Outi Tarkiainen vastasi sähköpostilla kysymykseen perjantaina edesmenneen säveltäjä Kaija Saariahon perinnöstä ja Saariahoon liittyvistä muistoista: ”Kaija Saariaho oli eräs aikamme merkittävimmistä säveltäjistä. Vuonna 2021 Tarkiainen kertoi vierailleensa Saariahon Pariisin kodissa ja näyttäneensä hänelle partituurejaan. Sitä ennen hän ollut itse kesämuusikko seitsemänä kesänä. BPW Finland totesi valinnan perusteluissa, että Tarkiainen on yksi sukupolvensa kiinnostavimpia ja lupaavimpia säveltäjiä. Hän pohtii, kuinka ratkaisevaa kesämuusikkous mahtoi olla hänen opiskeluvalinnalleen. Kalevalan ohessa näyttelyn teemoja ovat naiseus ja tasa-arvo. Palsio soittaa ja pitää monenlaisesta musiikista. Kesämuusikot koko ajan esittävät ja tekevät esitettäväksi kappaleita nopealla tempolla. Kuvassa Tuonettaren kruunu.. – Alkuvuosina näin oikeasti, mitä on muusikon toiminta, ja opin uuteen rytmiin Sitten se, että pääsi kehittymään ja tekemään erilaisia asioita. – Nyt on 13. Aihepiiri on Vahteralle merkityksellinen, sillä hän on aiemmin toiminut yhteistyössä Naisten linjan kanssa taidetta lahjoittaneena tahona, mutta myös Neidonvaaja-korusarjan kautta erilaisissa kampanjoissa. Kaija jatkoi taiteilijana uuden tutkimista ja raivasi tuntemattomia polkuja aivan viimeisiin kuukausiinsa saakka. Neidonvaaja-korusarja Voimanaiset -kampanja valittiin yhdeksi tasa-arvoteoksi Suomen Naisjärjestöjen tasa-arvotekoja-hankkeessa. Sain tuntea Kaijan useiden vuosien ajan ja pidimme yhteyttä säännöllisesti. kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 7 deissa musiikillisen tervehdyksen kera. Lahtelainen Vahtera hyödyntää työssään raudan olemusta ja vahvaa luonnetta ilmaisun välineenä. Kyseessä on näkyvin huomionosoitus, jonka säveltäjä voi Suomen orkesterikentältä saada. Kesämuusikkoutta voi tarkastella enemmän myös yhteissoittonäkökulmasta. Nykyään olen tykännyt myös jostain räpistä. Verkossa kuvia ja videolla poimintoja ensimmäisestä konsertista. Hän työskentelee pääosin perinteisin taontamenetelmin sekä käyttää myös moderneja metallintyöstömenetelmiä. Perjantaina 9. – Se on toisenlainen näkökulma musiikin tekemiseen. Hän rikkoi elämässään monia lasikattoja naisena ja pääsi asemaan, johon hänellä ei ollut valmista mallia. kesä tässä hommassa. Hänen musiikkinsa oli läpikotaisin originellia – heti teosten ensi tahdeista kuuli hänen kädenjälkensä, sillä hänen musiikillinen presenssinsä oli poikkeuksellisen vahva. Pollari uskoo, että ainakin se siivitti häntä siihen suuntaan. Tilaustöiden ohella taiteilija pyrkii keskittymään luovaan työskentelyyn raudan ja metalliveistosten rouhealla äänellä. Saariahoa pidettiin ympäri maailmaa uranuurtajana, “feminiinisenä äänenä, jota meillä ei ollut aikaisemmin”. Muistan hänet älykkäänä, lämpimänä ja poikkeuksellisen herkkävaistoisena ihmisenä, joka auliisti auttoi nuorempia kollegoitaan eteenpäin. “ Kaija jatkoi taiteilijana uuden tutkimista ja raivasi tuntemattomia polkuja aivan viimeisiin kuukausiinsa saakka.“ Outi Tarkiainen Säveltäjä Seppämestari ja muotoilija Kirsi Vahteran Kultaakin kalliimmat tyttäret -näyttely täyttää Kuhmon Juminkeon metalliveistoksilla ja koruilla kesän ajaksi. Vaalin kohtaamisiamme ja yhteydenpitoamme yksityisinä muistoina sydämessäni aina ja uskon, että hänen musiikkinsa ja nerokkuutensa tulee valaisemaan vielä useita sukupolvia meidän jälkeemme.“ Kuhmossa asuva säveltäjä Outi Tarkiainen on eräs tämän kevään Radion sinfoniaorkesterin RSO:n konserttikauden teemasäveltäjistä. Palkintopuheessaan hän puolusti voimakkaasti tasa-arvoa. Kultaakin kalliimmat tyttäret -näyttelyn teoksissa taiteilija pyrkii tuomaan esiin naiseuden eri rooleja ja Kalevalan tarustoa taotun raudan kautta. Kesämuusikkous merkitsee Pollarille vapaata kenttää kokeiluille. – Nyt tuntuu, että parasta on kokeilla juttuja, joita tulee mieleen. Hänen teosluettelonsa on mittava ja monipuolinen, aina sooloteoksista kamariorkesteriteoksiin, orkesteriteoksiin ja oopperoihin. Kesämuusikoiden lisäksi kesätanssijat esiintyvät eri tilaisuuksissa. Sara Pollari on pian valmistumassa musiikkikasvatuksen osastolta Sibelius Akatemiasta. kesäkuuta kello 15. Kokemus oli Tarkiaisen mukaan pysäyttävä ja sai tajuamaan alan miesvaltaisuuden. Kesämuusikkona Palsio odottaa pääsevänsä kokeilemaan kaikkea sitä, mitä on vuoden aikana “taskuunsa napannut”. Säveltäjyyden lisäksi Tarkiaista ja Saariahoa yhdistää naiseus miehisellä alalla. Teokset olivat läpikotaisin punnittuja ja hän etsi väsymättä tasapainoa materiaalin ja muodon välillä. Heillä on myös yhteiskeikkoja kesämuusikoiden kanssa. Näyttely: seppämestarin metalliveistoksia Kalevala ja suomalainen mytologia ovat muodostuneet vuosien saatossa yhä merkittävämmiksi osiksi Kirsi Vahteran työtä. Sepän työ on hänelle monipuolinen ja perinteinen elämäntapa
Seuraavan lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 23 mennessä tulleet viestit ovat mukana viikkoarvonnassa. Ensimmäisillä kerroilla Piirainen oli mukana, mutta myöhemmin saksalaiset uskaltautuivat laskemaan ilman ohjaustakin. Ammatiltaan extreme-urheilija, seikkailija, motivaatiopuhuja ja kirjailija. – Ei, se on hauskaa! Ja hieman hengästyttävää, seikkailija toteaa hymyillen. Jonas Deichmann . 22 www.kuhmolainen.fi Numerot voimassa 16.6.2023 saakka Miro Hietala Kaksi oransseissa puvuissa olevaa ihmistä ajelehtii Kuhmon Pajakkakosken kuohuissa. Hänen suunnitelmansa on uida saarelta toiselle ja juosta saarten läpi. Ammattiseikkailija laski Pajakkakosken Koskikellunta oli kokeneelle extreme-urheilija Jonas Deichmannille uutta. . Koskessa kelluu saksalainen seikkailija Jonas Deichmann ja hänen seuralaisensa Andrea Wahl. Suomen ja Kainuun kauneus ja rauha ovat hurmanneet saksalaiset. Deichmann ja Wahl kertovat myös rakastavansa Kainuun luontoa ja etäisyyttä kaikesta. – Ja Suomessa olet aina ajoissa, koska täällä ei ole ruuhkaa, hän naurahtaa. Julkaissut matkoistaan kolme dokumenttielokuvaa, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2022. Lisätietoa: www.hillagroup.fi/kevatkisa. Yritys järjestää kesäisin pääosin melontaretkiä, mutta tarjoaa mahdollisuuksia myös koskikelluntaan. Kun suunnitelman sanoo kuulostavan hengästyttävältä, Deichmann vain naurahtaa. Mieleen heillä oli jäänyt kohtaamiset porojen ja karhujen kanssa. Koskikellunta on kokeneelle extreme-urheilijallekin täysin uutta. Iltapäivällä saksalaiset aikovat vielä lähteä pyöräilemään tai patikoimaan, ja seuraavana pävänä he suuntaavat Pieliselle seikkailemaan. kesäkuuta 2023 ! Näin osallistut kisaan Kun matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin joku onnennumeroista, lähetä tekstiviesti: KISA (väli) KN (väli) nimesi ja osoitteesi numeroon 17191 Esim. – Ensin olin hieman peloissani, mutta sitten rentouduin, koska luotin tovereihini. Syntynyt vuonna 1987 Saksan Stuttgartissa. Pääpalkinnot: 400 € arvoinen lahjakortti Halpahallin verkokauppaan, vuoden lehtitilaus ja vuoden kahvit arvotaan kaikkien kisaan osallistuneiden kesken. . Kun henkilöt ajautuvat kosken kovimmasta osasta tasaisempaan veteen, nostetaan heidät moottoriveneeseen. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. Kun ajoimme Kuhmoon, näimme vain tyhjiä teitä ja metsää, kertoo Deichmann. Tekstiviestin hinta 1,10 €. Voitot postitetaan voittajille ja heidän nimensä julkaistaan lehdessä kisan päätyttyä. MIRO HIETALA. Kyseessä ei ole onnettomuus, vaan Visit Finlandin suunnitelma Suomen mainostamiseksi. Tehnyt 7 maailmanennätystä. Kevätkisassa viikoilla 21-23 on mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia kevään iloksi. Verkossa: katso video, miten Deichmannilta käy Pajakkakosken lasku. Palvelu toimii operaattoreilla, joissa ei ole palvelunumeroestoa. Se oli hauskaa, iloitsee Wahl. Sitten vain pidät tasapainosi, kertoo Deichmann. Suomea Deichmann on tullut kiertämään Business Finlandin matkustukseen keskittyvän yksikön Visit Finlandin kutsumana. Täällä ihmisillä on erilainen konsepti ajasta. Viesti tulee lähettää numerosta, jonka KAKSI VIIMEISTÄ numeroa ovat samat kuin jokin viikon onnennumeroista. KUKA. 995€ sähkö ä kesää n! 1 KK LEH DET TILAA HH.fi 52 56 30 38 14 18 75 65 43 46 49 80 77 4 54 28 71 3 42 50 59 64 82 95 16 92 34 57 79 44 Onnennumerot vk. – Söimme mahtavaa aamiasta järvellä ja nukuimme puussa olevassa teltassa, kertoo Wahl. Arvonta: Viikoilla 21-23 arvotaan osallistujien kesken viikkopalkintoja. Saksalaiset ovat päässeet Pajakkakosken kuohuihin kuhmolaisen EräPiiran yrittäjän Urpo Piiraisen ohjauksessa. . Kokemus oli niin hauska, että Deichmann innostui laskemaan kosken neljä kertaa. Kirjoittanut 4 kirjaa, joista viimeisin ilmestyi maaliskuussa 2023. kisa kn Tiina Tilaaja, Kotikatu 2, 87100 Kajaani Kisaan voivat osallistua lehden tilaajat lähettämällä tekstiviestin. – Suomi on niin kaunis ja hiljainen. Hän seikkailee luonnossa ja tekee pitkänmatkanjuoksemisen ennätyksiä, ja elättää itsensä pitämällä puheita sekä kirjoittamalla kirjoja. Wahl kertoo ihmisten neuvoneen heitä olemaan Suomessa hiljaa sekä rauhoittumaan ja nauttimaan. . M a t k a n s a p ä ä t t e e k s i Deichmann aikoo vielä uintijuosta Turusta Ahvenanmaalle. Matkaa uintijuoksulle tulisi noin 200 kilometriä. – Saksassa ja Sveitsissä ihmisillä on aina tarkka aikataulu. NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! KEVÄTKISA 400 € lahjakortti HalpaHallin verkkokauppaan www.halpahalli.fi PÄÄPALKINNOT Lehtitilaus vuodeksi Vuoden kahvit 400 € Lahjakortti VIIKKOPALKINTOINA 1 ja 2 kk:n lehtitilauksia Fazerin Patukkaboxeja Hilla tuotteita ja muita mukavia yllätyspalkintoja Arvo yli 50€ (1495€) e52 e-city sähköpyörä 28" www.halpahalli.fi Yllättävästi eNemmän arkeen. Deichmann kuvailee olevansa seikkailijan ja urheilijan välillä. Hossassa Deichmann ja Wahl meloivat kanootilla ja patikoivat. Ennen Kuhmoa saksalaiset viettivät maanantain Hossan kansallispuistossa Suomussalmella. Kokemus kuitenkin oli niin hauska, että Deichmann innostui laskemaan Pajakkakosken neljästi. Koskikellunta oli kokeneelle seikkailijallekin aivan uusi kokemus. Se on todella mukavaa, kertoo Deichmann. Viimeisinpänä ennätyksenä oli ensimmäinen ihminen, joka suoritti triatlonin maailman ympäri. Deichmann aikoo vielä uintijuosta Turusta Ahvenanmaalle. – Se oli mahtavaa! Siihen tottuu, kun on vedessä
Eero, Osuuskaupan Bonustilittäjä ” ”. kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN JOKA KUUN 10. Perjantaina 9. päivä siirrän yli 520 000 euroa Osuuskauppa Maakunnan asiakasomistajien tileille. ON OMISTAJAN TILIPÄIVÄ L ATA A SE Googl Playsta Moikka! Joka kuun 10. Käy kurkkaamassa S-mobiilista, paljonko Bonuksia sulle tupsahti
”Mitä te teitte?” ”Me luettiin Isä meidän -rukous yhteen ääneen.” Rippikouluopetuksesta oli omaksuttu jotakin hyvin oleellista, ei vain tiedon tasolla, vaan käytännössä toimivaa. Maatalouden tuotantokustannukset ovat nousseet rajusti Ukrainan sodan myötä. – Tapahtumaan voi hyvin tulla, vaikkei kalastamisesta olisi minkäänlaista aiempaa kokemusta. Kysyin: ”Pelottiko?” ”Pelotti”, vastasivat pojat. Mikäli ne kristinopin ydinkohdat ovat jääneet vain aikanaan opetelluiksi tiedoiksi, kaiva ne esiin muistilokeroistasi tai Katekismuksestasi. – Paikoittain kylvöt ovat jo hyvinkin valmiina. Kokonaiskävijämäärä oli kuitenkin tätä suurempi, sillä moni saapui perheensä kanssa. ” Vapapäivä-tapahtumalla on myös oma, vuonna 2020 lanseerattu nimikkouistin.” Elina Karjalainen Tuotantokustannukset ovat kasvaneet monilta osin huolimatta siitä, että polttoaineen hinta on hieman laskenut. Paikalla on Suomen Vapaa-ajankalastajien ohjaajia, jotka neuvovat kalastamisessa. Tapahtuman järjestää Metsähallitus yhdessä Suomen Vapaa-ajankalastajien kanssa. Monelle rippikouluopetukset ovat olleet elämän kantavana voimana. Ohjaajat kyllä auttavat tarvittaessa Vapapäivä kutsuu jälleen lapsia ja nuoria narraukseen Vapapäivän uistimien saa vain osallistumalla päivään. Välipyhäksi oppilaat pääsivät koteihinsa. – Uistinta ei myydä kaupoissa, vaan sen voi saada omakseen osallistumalla opastettuun Vapapäivä-tapahtumaan, kerrotaan Metsähalltiuksen tiedotteessa. Lauantai-iltana iltalaulujen jälkeen oli luokan taululle yllättäen heijastunut ikkunasta tuleva leveähkö valojuova. Pohjoisin tapahtuma järjestetään Luostolla, Sodankylässä, ja eteläisin Teijon kansallispuistossa Salossa. Tukea on voinut hakea Valtiokonttorista kesäkuun alusta lähtien. Kaksiviikkoinen leiri pidettiin eräällä syrjäkylän koululla. Vesiviljelijöille tukea myönnetään sähkökustannuksiin. Entäpä uskontunnustus ja rukoukset. Yhteensä tapahtuma vetää noin 1000 nuorta kalastajaa eväniekkoja narramaan. Moni voi todeta: ilman uskoa ei olisi elämän kiemuroissa selvitty. Puolikymmentä poikaa joutui kyytien puutteessa jäämään leirille. Jeesus on voittanut kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Opastetuilla kohteilla kalastaminen on maksutonta kaikille alle 18-vuotiaille kello 10–15. Jarno Hiltunen Metsähallituksen kalastukohteissa on jälleen se aika vuodesta, jolloin lapset ja nuoret pääsevät ilmaiseksi kalalle. Koulu oli järven rannalla, ja mitään inhimillistä valonlähdettä ei tuona sateisena iltana ulkona ollut. Esimerkiksi Kuhmon pohjoisosissa saatetaan kuitenkin vielä odotella maan kuivumista. Kyselin, olivatko he pohdiskelleet leirillä opetettuja asioita. Mitä sinä muistat omasta rippikoulustasi. Seuraavana iltana jututin poikia. Päivän aikana saaliiksi tuli 25 kirjolohta. Miten ne käskyt kuuluvat. Vapapäivä järjestetään Syväjärvellä ensi lauantaina MATTI KULJU SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAT Vapapäivän meininkiä Syväjärvellä viime kesänä. Vapapäivä-tapahtumalla on myös oma, vuonna 2020 lanseerattu nimikkouistin, jota valmistaa Kuusamon Uistin. Tuen hakuaika päättyy heinäkuun lopussa. Vapapäivän kohteita on yli 30 Sodankylästä Saloon, ja myös Kuhmon Syväjärvi sisältyy tähän lukuun. Lauantai oli kylmä ja tihkusateinen. Luulenpa, että nuo pojat muistavat kokemuksensa läpi elämän: rukous vei pelon, ja oli turvallista käydä nukkumaan. Kevätkylvöt etenevät Kainuussa Kustannustuen tarkoitus on auttaa lannoitteiden ja sähkön kallistumisen aiheuttamaan tuotantokustannusten nousuun. Risti ei ole vain taululle piirtyneiden paholaisen kasvojen himmentäjä. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. Mikä se olikaan se elämän kallein asia, jota rippikoulussa korostettiin. Ammattimainen maanviljelijä voi hakea tukea sekä lannoitteiden sekä sähkön kustannuksiin. Opastettuja Vapapäivä-tapahtumia järjestetään 12 kohteella. Määräaikaisen maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuen tarkoitus on auttaa lannoitteiden ja sähkön kallistumisen aiheuttamaan tuotantokustannusten nousuun. kesäkuuta 2023 K auan sitten olin opettajana kotiseurakuntani rippikoululeirillä. Pojat olivat pelästyneet, mutta rohkein oli tarttunut märkään sieneen ja hujauttanut sillä tuota kuvaa. Yksi poika tokaisi: ”On tässä mietitty, on tässä koettu sellaista…” Kun sitten utelin, mitä he ovat kokeneet, pojat kertoivat. Mieti, mitä ne voisivat sinulle tänä päivänä antaa. Risti on kristitylle voiton merkki. Maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuki on osa EU:n tilapäistä Ukraina-puitetukiohjelmaa. Asiantuntija Meeri Partanen ProAgriasta kertoo, että Kainuussa kylvöt ovat yleisesti ottaen hieman myöhässä. Pirun kuvan päälle tuli märkä risti, joka näkyi jonkin aikaa. Viime vuonna Syväjärvellä kävi yhteensä 112 lasta ja nuorta. Vesiviljely tarkoittaa tässä yhteydessä kalojen ja simpukoiden sekä muiden vesieliöiden kasvatusta ja viljelyä. JUHANI ESKOLA. Isosten kanssa pidimme poikien luokassa iltahartauden ja jätimme pojat nukkumaan. Taululle heijastuvaan valoon olivat piirtyneet pirun kasvot. Muita ohjelman mahdollisia tukia ovat esimerkiksi polttoainetuki sekä maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöverotuki. Ristin sanoman suojassa me olemme todellisen voittajan, Jeesuksen joukoissa! ” Rukous vei pelon, ja oli turvallista käydä nukkumaan.” Risti ja paholaisen kasvot Hartaus Aune Mikkonen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva lehtori
kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 11 RUOKALISTAT Kiitos muistamisesta Ida SUOMI SOI 2023 Ma 12.6. Tapahtumassa myös jaetaan tietoa kaatumisten ennaltaehkäisemisestä. Kaupunki toteuttaa myös kyselyn, jossa selvitetään kuhmolaisten näkemyksiä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta Kuhmossa. Klo 18 ILTAHARTAUS siunauskappelissa. Lisätiedot ja ilm. Näillä kohteilla ei ole opastusta tai järjestettyä ohjelmaa, mutta kalastaa saa maksutta koko vuorokauden. Klo 12 Heikki Haverisen SYNTYMÄPÄIVÄSEURAT, osoitteessa Kaurontie 5, vanhalla puolen. p. alkuun, kalatalousasiantuntija Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajista sanoo. klo 11.00 Jumalanpalvelus. LC Kuhmo/Helenat P. Samalla Kuhmo haluaa selvittää kaupunkilaisten kokemuksia Kuhmon kaupungin palveluista ja siitä, miten niitä pitäisi kehittää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalta katsoen. Perjantaina 9. Yöleiri alkaa 14.6. Kysely on auki 30. Puhuja vieraana Heikki Huttunen. Kainuun Hyvinvointialueen järjestämässä Pysytään pystyssä! ohjaustuokiossa opetellaan jalkojen voimaa ja tasapainoa kehittäviä harjoituksia. ARKISTO 7 TERO TALVIO Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänä. Pihapelejä, pientä välipalaa ja yhdessäoloa. klo 12-16 seurakuntakeskuksen Siivellä (sisäänkäynti terveysaseman puolelta). Ohjelmassa vieheiden tekoa, veneilyä, pelejä, leikkejä, uimista, saunomista, ruokailua ja kävelyretki Syväjärvelle. Lahja lähetystyölle. Klo 8-9 RUKOUSPIIRI kokoontuu Lähetyssopessa. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Lauantai 10.6. Vapapäivä kutsuu jälleen lapsia ja nuoria narraukseen MATTI KULJU SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAT Vapapäivän meininkiä Syväjärvellä viime kesänä. Jarno Hiltunen Kuhmon kaupunki valmistelee tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. klo 15. Kuhmon kaupunki kysyy tasa-arvon toteutumisesta Jarno Hiltunen Kaatumisia voi ehkäistä säännöllisillä lihaskuntoja tasapainoharjoitteilla. klo 12.30 Hartaushetki ja ruokajakelu. Torstai 15.6. Lämpimästi tervetuloa! Vapaa pääsy. Hietaperän koululla. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 11.6. Keskiviikko 14.6. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Antola, k: Gogolev). Su 18.6. Tervetuloa tilaisuuksiin!. klo 10 11. Omatoimikohteilla myös huoltaja voi kalastaa ilmaiseksi, sillä hän toimii alaikäisen oppaana. Opastettujen kohteiden lisäksi lauantaina voi kalastaa 21 omatoimikohteella. Pysytään pystyssä! -voimaja tasapainotuokio Kuhmon terveysaseman pihassa tiistaina 13.6. Jukka Haverinen Lämmin kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni Juliaana KMT 2022 mukaan jopa 57 % on kiinnostunut lehdessä olevista mainoksista. Kuhmossa opetetaan kaatumisen ehkäisyä ikä-ihmisille Harjoitusten tarkoitus on ehkäistä tahattomia pyllähtämisiä. kesäkuuta saakka. Kyselyyn voi vastata joko internetissä Kuhmon kaupungin verkkosivuilla tai paperisella lomakkeella kaupungintalon infopisteessä ja kirjastolla. Tuokioita on järjestetty Kajaanissa ja nyt sellainen on tulossa myös Kuhmoon. hillagroup.fi/mainostajalle Lähde: KMT 2022 HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. klo 18.00 Rukousilta Pe 16.6. sunnuntai helluntai 11.6. klo 11.00 Jumalanpalvelus Ti 13.6. kesäkuuta. 044 738 4308, anne.paakkonen@evl.fi. KESÄTOIMINTAA KOULUIKÄISILLE ti-to 6.6.-27.7. klo 16 ja päättyy 15.6. Klo 13 SANAJUMALANPALVELUS Kirveskansan kirkon muistomerkillä Lentiraassa (l+s: Antola, k: Lohi). Klo 11 PÄIVÄRIPPIKOULURYHMÄN KONFIRMAATIOMESSU Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Lohi). KESÄYÖ 7-12-vuotiaille tytöille ja pojille 14.-15.6. Päiväkodit Ma: makkarakeitto, Edam-juusto, klementiini Ti: broileriperunalaatikko, porkkanaraaste-kurkkusuikale Ke: palapaisti, peruna,, kiinankaali-persikka-kurkkusalaatti To: lihapyörykkä, perunasose, kaali-kesäkurpitsa-mangokurpitsapalat Pe: kirjolohikiusaus, punajuurisuikale-raejuusto Kotihoitoateriat Ma: makkarakeitto, juusto, tuorekurkku, hedelmämannapuuro Ti: broileriperunalaatikko, kahden kaalin sekoitus, tuoresalaatti, ruusunmarjakiisseli Ke: palapaisti, peruna, kartanonvihannes, kiinankaali-persikka-kurkkusalaatti, mousse To: lihapyörykkä, ruskea kastike, perunasose, porkkanaviipale, tuoresalaatti, vadelmarahka Pe: kirjolohikiusaus, kruunusekoitus, punajuuri-raejuusto, mustaherukkavispipuuro La: possunlihakeitto, suolakurkku, ruismarjapuuro Su: silakkapyörykkä, tillikastike, perunasose, kerroskiisseli Kiitämme ikäihmisten tapahtuman 1.6.-23 yhteistyökumppaneita ja Kuhmon Kaupunkia tapahtuman järjestelyistä sekä kaikkia tapahtumaan osallistuneita. Kainuun hyvinvointialueen mukaan joka kolmas 65 vuotta täyttänyt ja joka toinen 80 vuotta täyttänyt kaatuu vuosittain. Yöleiri on maksuton. Kyselyn tuloksia hyödynnetään myös tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma teossa. 2. Voimaja tasapainoharjoituksiin voi tutustua Kuhmon terveysaseman pihapiirissä 13. Järj. Huomioi eri aika. klo 19.00 Kahvila Juttua, Kuhmo-talo The HeaterGood ol´countryrock band Countrya kesäiltaan. kulttuuritoimi
17.25 Uutiset. 19.20 Päivän sää. 09.27 Voihan Poni (7). 13.55 Jarkko ja kuuro Amerikka. 21.00 Elokuva: Casino Royale (16). 15.00 Vintiöt (7). 21.00 Efter Nio. 17.04 Päivän sää. 18.00 Eränkävijät. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 19.00 Seitsemän uutiset. 02.35 NCIS Los Angeles (12). 20.25 Erik Bruun – vielä yksi työ. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Frendit (S). 21.00 Paul Auster ja unelma demokratiasta. 11.30 Simpsonit (7). 09.41 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 22.50 Subleffa: Kick-Ass (16). 08.55 Efter Nio. 12.00 Koko Suomi leipoo. 15.35 Poromiehen silmin. 03.35–04.35 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 16.00 Simpsonit (7). 18.18 Alvan maailma (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.55–16.32 A-studio. 12.00 Koko Suomi leipoo. 10.00 Jaksa paremmin. 18.30 Emmerdale (S). 17.05 Historian toinen puoli. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 16.00 Simpsonit (7). 03.15–04.15 Kova laki (12). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.00 Suurmestari. 11.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 08.10 Palomies Sami (S). 11.00 Simpsonit (7). 13.45 Eedenistä pohjoiseen (S). 13.20 Kuuletko hiljaisuutta?. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 08.00 Professori Balthazar (S). 14.00 Täydellinen kesä (7). 17.30 LEGO Masters Suomi. 20.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 23.35 Pitääkö olla huolissaan?. 13.50 Tanskalainen maajussi. 12.00–12.40 Tiettömän taipaleen takana. 23.45–00.05 Ei naurata (7). 20.10 Puutarhakausi. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.30 Salatut elämät. 03.00 Kyllä nolottaa (7). 17.25 Strömsön talkoot. 21.05 Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (S). 19.30 Salatut elämät. 12.00 Moderni perhe (S). 12.00 Moderni perhe (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Salaisuuksia (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 15.30 Poliisikoira Rex (12). 16.00 Studio Pääskysaari. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 15.17 Matkamiehet Brydon ja Coogan Kreikassa (S). 00.30 Olet mitä syöt. 18.00 Simpsonit (7). 20.45–20.54 Sodankylän parhaat. 14.45 Tehdas (7). 14.55 Juurien kesä: Keikalla Vilma Jää. 14.45 Villimpi maailma. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 01.35 Eloonjääneet (16). 03.40–04.40 Poliisit 2021 (7). 18.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 08.21 Galaxi. 10.00 Kummeli (7). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 14.25–14.55 Uusi Kino: Valonsieppaaja (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.34 Pesästä lentoon. 22.00 Kino: Kello 5 iltapäivällä (S). 22.35 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 22.06 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.00 Puutarhan pelastajat. 12.00 Kandit. 19.25 Tulosruutu. 15.05–15.30 Siskonpeti (7). 14.55 100 Places to Be. 10.55 Kummeli (7). ELOKUVA: Bohemian Rhapsody, sunnuntaina 11.6. 21.00 Snackmasters Suomi. 12.30 Salatut elämät. 02.30 Simpsonit (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.55 Keno ja Synttärit. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 18.17 Babylonin tuoli (7). 20.45 Urheiluruutu. 16.00 Kaiken maailman ennätykset. 02.35 Ruotsin surkein kuski. 19.20 Päivän sää. 18.13 Saukkopoika Sven (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 04.00 Panttilainaamo. 06.25 Huomenta Suomi. 13.20 Ruokanörtit. 02.40 Poliisit 2021 (7). 14.35 Tehdas (7). 21.50 Reinikainen (7). 10.00 Emmerdale (12). 09.00 Remppa vai muutto UK. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. YLE TV1 07.00 Helene selvittää. 20.00 Elokuva: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 21.00 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 11.00 Simpsonit (7). 11.50 Yle Oddasat. 16.30 Vintiöt (7). 22.50 Valmiina taisteluun (7). 23.35 Hillo (12). 19.00 UEFAn EURO 2024 -karsintojen makasiini. 22.45 Ulkolinja: Argentiina – rahaton maailmanmestari. 23.10–00.05 Scandinavian Music Group (Ruisrock 2018). 02.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 21.45 The Corporate Coup D’État (12). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 09.30 Täydellinen kesä (7). 08.25 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 18.30 Egenlandin matkakohteet. 18.20 8 minuuttia. 12.00 Kuin kaikki muut. 18.00 Päivän sää. 17.35 Elokuva: Hobitti – Odottamaton matka (12). 00.35 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 13.35 Ilmakuvien Suomi. 12.00 Papisto. MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 17.25 Uutiset. 10.00 Farmi Suomi. 11.30 Diili. 16.58 Uutiset. 09.00 Remppa vai muutto. 16.00 Grillimestarit. 15.55 Rikkaat ja rahattomat. 18.00 Eränkävijät. 23.40 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 17.25 Uutiset. 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 23.35 Joonas Nordman Show. 11.55 Pisara. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 11.00 Baywatch (12). 17.00 Panttilainaamo. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.40 Villimpi maailma. 23.50–00.15 Pulkkinen (S). 10.45 Rattikärpäset. 08.00 Professori Balthazar (S). 01.50 Madventures Suomi (12). 20.00 Elokuva: Venom (12). 14.45 Villimpi maailma. 16.45 Yle Oddasat. 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). 03.25 Unelma-asunto auringon alta. 19.30 Täydellinen kesä (S). 01.10 Ruotsin surkein kuski. 14.30 Muisti: Loikkari. 23.35 Sininen enkeli (12). 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12). 00.40 Elämää Philadelphiassa (12). 23.35 Lapsuus ilman rajoja. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 09.55 Elämän tarkoitus. 23.50 Suurmestari Ruotsi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.25 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 10.23 Sportliv. 20.00 Frendit (S). 18.45–19.36 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Vaiheikas vuosi 1973. 12.20 Paluu luontoon. 10.15 Latela. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 22.15–00.20 Härmä (16). 11.54 Oddasat. 09.00 Bob’s Burgers (7). 19.00 Frendit (S). 21.05 Blue Lights – Belfastin poliisit (12). 15.00 Annen herkulliset leivonnaiset. 08.24 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 22.15 Ulkolinja: Turkki, kurdit ja Isis (12). 16.58 Uutiset. 18.00 Simpsonit (7). 18.30 Kuvapläjäys. 20.00 Kolme naista (12). 17.00 Snackmasters Suomi. 23.50 Suurmestari Ruotsi. 20.00–00.06 YLE TEEMA. 15.00 Täydellinen kesä (7). 21.40 007 Skyfall (12). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 17.04 Päivän sää. 11.43 Marren julkkiskampaamo. 23.10–00.00 Yle Live: Wimme & Rinne. 16.25 Kserkseen katseen alla (S). 22.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.30 Viiden jälkeen. 09.53 Mitä jos. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 23.10–00.00 Strike Back (16). MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 17.25 Uutiset. 18.45 Suomi-Filmin tarina. 09.52 Råtta Booris (S). 18.30 Suomi Soi. 17.00 Grillimestarit. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 21.55 Juurien kesä: Musiikkimatka Kreikkaan. 18.00 Simpsonit (7). 15.00 Super-Jahti. 15.50 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 02.05 Eloonjääneet (16). 15.00 Gran Hotel (12). 01.05 Unelma-asunto auringon alta. 16.03 Eränkävijät. 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 10.57 Kummeli (7). 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 17.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 18.12 Nälkäiset nallet (S). 20.55 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 22.20 Päivän sää. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). MTV SUB 06.30 Teletapit (S). 08.23 Galaxi. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 00.10 Subleffa: Kummeli: Kultakuume (12). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 08.28 Salainen museo (S). 20.00 Ensimmäinen vuosi. KESKIVIIKKO 14.6. 19.20 Strömsöstä poimittua. Kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. 14.00 Sydänmailla (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.15 Biljardin EM: 9-pallon finaali. 14.25 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 21.00 Historia: William Randolph Hearst. 17.05 Viiden jälkeen. 21.00 Sininen enkeli (12). 02.55 Madventures Suomi (S). 20.00–00.41 YLE TEEMA. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 10.45 Rattikärpäset. 20.45 Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin (12). 19.45 Midsomerin murhat (12). 22.40–23.24 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. MTV3 06.15 Aamusää. 15.00 Rantabaari (7). 12.55 Valitut Palat Collection. 10.15 Latela. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.55–00.20 Hillo (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 08.55 Huomenta Suomi. 04.00–04.55 Nuori MacGyver (12). 12.00 Small Axe (12). 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker. 13.55 Remppa vai muutto UK. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 17.25 Antiikkimakasiini. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Historia: Iranin panttivankikriisi (12). 11.04 Pelastuslaitos apuun!. 23.40 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 06.25 Huomenta Suomi. 13.00 Suurmestari UK. 20.00 Riistametsällä. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.00 Eränkävijät. 11.24 Kummeli (7). MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 10.00 Mestarileipurit. 17.55 Uutiset. 11.30 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: Venom (12). 01.30 NCIS Los Angeles (12). 20.45 YleX Otto. 14.55 Tormisin unohdettujen kansojen jäljillä. 02.10 Suurmestari UK. 09.30 Täydellinen kesä (S). 21.45 Kristuksen morsian (12). 12.00 Moderni perhe (S). 10.30 Jaksa paremmin. 12.00 MasterChef Australia. 02.30 Koko Suomi leipoo. 20.00 Frendit (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 23.55 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 13.35 Perhe röntgenkuvassa (12). 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Panttilainaamo. 21.05 Turvetta ja timantteja (7). 16.58 Uutiset. 06.40 Muumien maailma (S). 02.05 Snackmasters Suomi. 10.45–11.00 YleX Otto. 22.35 Love Island Suomi. 15.00 Gran Hotel (12). 12.30 Simpsonit (7). 12.35 Poromiehen silmin. 14.30 MTV Uutiset Live. 02.55 NCIS Los Angeles (12). 21.54 Urheiluruutu. 19.25 Tulosruutu. 11.05 Työuran jatkajat. 14.00 Sydänmailla (12). 16.25 Veljo Tormis, myrskyssä ja tuulessa (7). 13.00 MasterChef Australia. 19.39 Sportnytt. 17.55 Uutiset. 16.35 Onnenarpa. 17.20 Syyllinen (7). 13.20 Rantasuon raatajat (7). 22.02 Urheiluruutu. 08.05 Prisma: Aivojen arvoitus. 18.00 Muumilaakso (7). 14.45 Villimpi maailma. MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 09.00 Bob’s Burgers (S). 15.50 Prisma: Aivojen arvoitus. 22.20 Päivän sää. 12.00 Maajussille morsian maailmalla. 15.25 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 08.50 Muumilaakso (7). 13.55 Remppa vai muutto. 11.30 Simpsonit (7). 13.30 Tanskalainen maajussi. 12.40 Pelastuslaitos apuun!. 09.00 Hauskat kotivideot. 22.15 Viikon sää. 14.20 Enemmän elokuvasta: Ilta Andrén kanssa. 09.05–09.55 Avara luonto: Merten ihmeet. 14.10 Sodankylän parhaat. 10.00 Suorinta reittiä (S). 10.00 Emmerdale (12). 20.00–00.55 YLE TEEMA. 11.55 Strömsöstä poimittua. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.50 Sportliv. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 14.30 Remppa vai muutto. 12.55 Valitut Palat Collection. 02.45 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Diili. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 12.00–12.21 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.22 Keskiajalla keksittyä (7). 12.50 Dos vidas – Kaksi elämää (12). 22.35 Love Island Suomi. 19.30 Salatut elämät. 09.39 Swang (7). YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 10.33 Kolme isää. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.20 Riistametsällä. 03.05 Forensic Files (12). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 02.25 Olet mitä syöt. 13.25 Luovia suhteita. 15.00 Gran Hotel (12). 18.50 Lentopallon Kultainen liiga, SVK – FIN. 06.50 Lastenohjelmaa. 14.30 MTV Uutiset Live. 17.55 Uutiset. YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 18.00 Päivän sää. 01.35 Hautalehto: Kylmä syli (12). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 20.45–20.55 Sodankylän parhaat. 15.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 18.00 Päivän sää. 17.00–23.55 YLE FEM. 15.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 15.35 Kuningattaren kuolema. 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. (S). 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 12.00 Koko Suomi leipoo. 08.00 Puutarhan pelastajat. 15.30 Poliisikoira Rex (12). 17.00 Mestarileipurit. 07.45 Denver (S). 16.35 Muumilaakso (7). 04.45–05.40 Unelma-asunto auringon alta. 01.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 08.50 Muumilaakso (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 12.55 Valitut Palat Collection. 21.45 Uinnin SM. 13.55 Remppa vai muutto UK. 12.00 Koko Suomi leipoo. 22.35 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 12.30 Simpsonit (7). 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 14.10 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 21.30 Maryam (7). 08.05 Superapulaiset. 03.35 Rantabaari (7). 03.00 Kyllä nolottaa (7). 12.55 Perhe röntgenkuvassa (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 21.58 Yle Uutiset 21.45. 19.30 Salatut elämät. 04.00 Panttilainaamo. 16.35 Muumilaakso (7). 12.30–12.45 Minun maisemani. 15.00 Rantabaari (12). 13.30 Tanskalainen maajussi. MTV3 06.15 Aamusää. 09.00 Yle Uutiset 9.00. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 17.30 Viiden jälkeen. 20.45 Sodankylän parhaat. 12.30 Phil Lynott – kun olen poissa (12). 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 05.00–05.25 Panttilainaamo. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.30 Frendit (S). 21.00 Subleffa: Kummeli: Kultakuume (12). 16.00 Salatut elämät. 09.50 Tanskan aarteenmetsästäjät. 08.50 Perjantai-dokkari: Näin saat naisia. 16.20 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 21.35 Perjantai-dokkari: 50 vuotta pilvessä. 09.12 Kärpästen Harri (7). 11.00 8 minuuttia. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 14.45 Kandit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 13.01 Samalla rahalla. 08.00 Suurmestari UK. 21.00 Kieltolaki: Uho. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 13.30 Tanskalainen maajussi. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 20.10 Kesäillan valssi. 12.31 Salatut elämät. 20.00 Ihmeiden äärellä (12). 22.25 Tulosruutu. 16.15–18.40 Jalkapallon kansallinen liiga, HJK – TPS. 14.30 Täydellinen kesä (S). 09.30 Kolme isää. 22.35 Juurien kesä: Mist sä tuut?. 16.40 Historian toinen puoli. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.10 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Grillimestarit. 22.25 Tulosruutu. 20.00 Kolme naista (12). 23.00 Oddasat. 20.00 Frendit (S). 14.55 100 Places to Be. 11.00 Simpsonit (7). 10.27 Kummeli (7). 08.16 Haukku ja Poku (7). 08.10 Horseland – heppajengi (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 13.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 15.00 Gran Hotel (12). 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 08.55 Huomenta Suomi. 01.45 Poliisit 2021 (7). 22.25 Tulosruutu. 18.45 MasterChef Australia. 21.00 Maajussille morsian maailmalla. 13.00 Grillimestarit. 07.45 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 15.25 Turvetta ja timantteja (7). 16.45 Yle Oddasat. 18.30 Hauras elämä. 22.00 Ron Jeremy: Pornokuninkaan tuho (16). 19.39 Sportnytt. MAANANTAI 12.6. 18.10 Urheiluruutu. 17.00 Elokuva: Itse ilkimys (7). 16.50 Novosti Yle. 02.30 Suurmestari UK. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.00 Remppa vai muutto UK. 00.10 Love Island Suomi. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.25 Diili. 09.10 Antiikkimakasiini. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 11.00 8 minuuttia. 22.35 Love Island Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 07.45 Denver (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.10 Tehdas (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 19.00 Unelmien vuodet (12). 17.55 Uutiset. 14.50 Sodankylän parhaat. 13.15 Ratkaisun päivät (12). 10.40 Vatsani ja minä. 21.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Leijonan luola USA. 14.55 Unelma Oy: Elämän mittainen tehtävä. 10.45 Rattikärpäset. 04.35–05.30 Aarrepaja UK. 08.00 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. 14.00 Sydänmailla (12). 18.00 Ruotsin surkein kuski. 02.00 Koko Suomi leipoo. 17.30 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 19.55 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 02.50 Kova laki (12). 15.50 Avara luonto: Merten ihmeet. 15.00 Gran Hotel (12). 08.40 Vatsani ja minä. 20.00 Kotoisa. 16.30 MM-rallin huippuhetket. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 16.30 Hauskat kotivideot. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Paavo Nurmi Games 2023. 09.07 Eka & Helmi (7). 22.05 You and Me (12). 16.45 Yle Oddasat. 11.10 Studiokirkko. 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.20 8 minuuttia. 19.25 Tulosruutu. 09.19 Eksynyt Ozissa (7). 22.50 Lotto ja Jokeri. 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Täydellinen kesä (7). 09.50 Omaksi itsekseen. 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 13.00 Salatut elämät (12). 19.00 Kalastajat. 11.00 Baywatch (12). 08.50 Kauneudella on hintansa (7). 19.00 Suurmestari UK. 20.55 Urheiluruutu. 19.54–20.05 Luottomies 3 (7). 08.15 Galaxi. 02.55 Aarrepaja UK. 18.55 MasterChef Australia. 21.00 Kesäillan valssi. 19.00 Frendit (S). 21.55 Elvis & Onerva (12). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 10.30 Suomi Soi. 13.30 Tanskalainen maajussi. 18.27 Koiruuksia (S). 12.45 RSO Musiikkitalossa. kesäkuuta 2023 TV-VIIKKO // A13 A12 // TV-VIIKKO Kainuun Sanomat // Torstaina 8. 18.30 Mahdoton maa. 10.00 Søren Vesterin puutarha. 20.00–20.55 Taiteilijoiden mielimaisemat. 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.00 Suurmestari UK. 10.00 Kummeli (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 00.35 Tshernobyl – 35 vuotta tuhosta. 18.30 Emmerdale (S). 23.20 Esittelyssä: Kotka 10. 19.00 Suurmestari UK. 11.54–12.25 Kummeli (7). 23.15 Oddasat. 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä. 17.05 Viiden jälkeen. 21.00 Suuri timanttiryöstö. 16.50 Novosti Yle. 16.50 Novosti Yle. 16.00 Salatut elämät. – 15.6. 23.15 Tiistaina kuolen (16). 22.55 Juurien kesä: Mist sä tuut?. 10.45 Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (S). 16.35 Muumilaakso (7). 16.25 Onnenarpa. 18.00 Katto-Kassinen (S). 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 16.35 Muumilaakso (7). 14.50 Matkamiehet Brydon ja Coogan Kreikassa (S). 12.00 Quinte & Sens: elementtien sinfonia. 23.11 Hillo (12). 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. MTV Sub klo 21.00. 14.20 Sydänmailla (12). 18.55 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Baywatch (12). 00.10 Forensic Files (12). 03.55–04.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 13.00 Suurmestari UK. 09.00 Hauskat kotivideot. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 20.45 Urheiluruutu. YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 21.00 Subleffa: Spy – vakoojan asussa (16). 07.55 Iloa puutarhasta. 23.05–00.00 Toinen raide (16). 08.00 Puutarhan pelastajat. 03.50 Aarrepaja UK. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 23.25 Subleffa: Häjyt (16). 09.00 Galaxi. 08.20 Ihanampi elämä. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.35 Keno ja Synttärit. 21.05 A-studio. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 16.45 Yle Oddasat. 01.55 Koko Suomi leipoo. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 10.00 Emmerdale (S). 19.00 Kolme isää. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 20.00–00.58 YLE TEEMA. 22.50 Hillo (12). 15.35 Eränkävijät. 22.20 Päivän sää. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 21.15 Tulosruutu. YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 05.20–05.45 Panttilainaamo. 18.12 Pehmomonsteri (S). 08.40 Yksineläjä Severin. 21.45 Vigil – kuolema syvyyksissä (16). 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.24 Lassie (7). 19.30 Salatut elämät. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 22.55 UCL Finaali: Manchester City – Inter. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 09.00 Bob’s Burgers (S). 08.00 Yle Uutiset 8.00. 02.20 Unelma-asunto auringon alta. 04.15–05.10 Aarrepaja UK. 20.00 Kolme naista (12). 01.25 Kenen kotona?. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 08.52 Riistametsällä. 14.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.20–19.53 YLE FEM. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.10 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat. 17.20 Diili. 17.30 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 19.30 Reinikainen (S). KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. 01.05 Maajussille morsian maailmalla. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 02.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 09.00 Tulevaisuuden unelmaasunnot. 20.00 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 08.20 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 06.25 Huomenta Suomi. 09.30 Täydellinen kesä (S). 16.55 Onnenarpa. 21.50 Tom Walker. 17.55 Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 11.00 8 minuuttia. 04.20–05.16 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.30–00.25 Freud – tappajan mieli (16). 11.32 Hemmalive. 23.15–00.10 Kesämökin myymisestä. 10.30–11.00 Yksineläjä Severin. 10.15 Latela. 03.50–04.50 4D: Shokeeraavat vartalot (12). 12.00 Eedenistä pohjoiseen (S). 23.00–00.55 Phil Lynott – kun olen poissa (12). 10.00 Emmerdale (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 00.30 Samalla rahalla. 19.36 Kalassa!. 17.25–19.53 YLE FEM. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Ylen aamun parhaat. 11.00 Mahdoton maa. 13.30 Olet mitä syöt. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.50 Muumilaakso (7). 19.25 Tulosruutu. 18.30 Emmerdale (S). 15.55–16.31 A-studio. 03.30–04.25 Suurmestari UK. 20.00–00.00 YLE TEEMA. 12.30–17.25 YLE TEEMA. 11.03 Spotlight. 08.26 Näin meillä (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 LEGO Masters Suomi. 11.30 Simpsonit (7). 16.50 Novosti Yle. 19.00 Hotelli Portofino (12). 18.24 Koira nimeltä Ib (S). 08.15 Tiedehemmot. 23.45 NCIS Los Angeles (12). 21.50 Sodankylän parhaat. 12.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 22.00 ZERV – Tilinteon aika (12). 17.05 Historian toinen puoli. 11.44 Salaisuuksia (7). 11.30 YleX Otto. 15.55 Kesämökin myymisestä. 16.45 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 02.10 Eloonjääneet (16). 15.30 Simpsonit (S). 20.00 Kolme naista (12). 08.50 Muumilaakso (7). 13.00 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 19.00–19.55 Prisma: Aivojen arvoitus. 12.30 Salatut elämät. 09.23 Siivekkäät (7). 17.30 LEGO Masters Suomi. 20.00 Samalla rahalla. 21.00 A-studio. 22.00 Downshiftaajat (12). 18.20 8 minuuttia. 02.55–03.50 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 00.45 Poliisit 2021 (7). 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). 11.00 Simpsonit (7). 17.04 Päivän sää. 20.45–20.55 Sodankylän parhaat. 11.00 Ihmeiden äärellä (12). 19.45 Luottomies 2 (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 11.00 Baywatch (12). 15.30 LEGO Masters Suomi. 08.10 Palomies Sami (S). 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.04 Päivän sää. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 15.00 Rantabaari (12). 20.00 Unelma-asunto Espanjassa. 15.00 Kotoisa. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.55 Subleffa: Ratkaisun hetket (16). 21.49 Yle Uutiset 21.45. 18.16 Sukkahittimittari. 22.35 Love Island Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 LEGO Masters Suomi. 06.50 Lastenohjelmaa. 02.20 Suurmestari Ruotsi. 22.50–00.06 Tottumiskysymys (12).. 18.00 Päivän sää. 02.30 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 21.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 21.57 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.35–00.00 Minä (7). 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 12.10 Merkkien salat. 13.00 LEGO Masters Suomi. 23.20–00.58 Poly Styrene: I Am a Cliché (12). 12.00 Simpsonit (7). 18.30 Elämän tarkoitus. MTV3 06.15 Aamusää. 22.25 Tulosruutu. 14.55 Ylen aamun parhaat. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 18.15 Strömsön talkoot. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.10 Tulosruutu. 20.00 Amazing Race. 22.25 Elokuva: Gladiaattori (16). TORSTAI 15.6. 13.00 Elokuva: Panda eksyksissä (7). 11.30 Simpsonit (7). 11.40 Yle Oddasat. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7). 21.00 Sodankylän parhaat. 14.55 Suorinta reittiä (S). 09.05 Rakkaudesta puutarhaan. 03.05 Ulosottomiehet. 09.15 Rikshalla halki Intian. 14.40 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 15.00 Rantabaari (7). 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 01.25 Koko Suomi leipoo. 16.25 Milanon naisten paratiisi (7). 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 11.10 Yle Alueuutiset. 01.10 Simpsonit (7). 22.00 Levottomat sydämet (7). 03.40 Olet mitä syöt. YLE TV1 07.00–07.45 Tuntematon perillinen Norja. 19.10 Uutisextra. 08.50 Muumilaakso (7). 23.30–00.05 Millenniaalimonologit. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 13.15–14.20 Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (S). kesäkuuta 2023 12 Kainuun Sanomat // Torstaina 8. 13.55 Remppa vai muutto UK. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25–19.53 YLE FEM. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 23.40–23.47 Uusi Kino: To do (7). 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Kino: Nuori viha (12). 17.00 Samalla rahalla. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 17.25 Uutiset. 15.45–16.14 Kekkonen. 21.00 Unelma-asunto Espanjassa. 12.40 Pisara. 10.05–10.51 Historia: Lontoon pommitukset (12). 23.55 Jalkapallostudio. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 18.00 Raksajengi (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 23.15 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Suorinta reittiä (S). 21.05 Kino Klassikko: Tähtikirkas yö (16). 19.00 Ruotsin surkein kuski. 11.00 Baywatch (12). SUNNUNTAI 11.6. 17.30 Vintiöt (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.40 Forensic Files (12). 16.30 Panttilainaamo. MTV3 06.15 Aamusää. 22.50 Oddasat. 20.00 Frendit (S). 03.25 Suurmestari UK. 15.50 Superpesis, Lapuan Virkiä – SMJ. 17.05 Viiden jälkeen. 20.00 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.35 Elokuva: Sivulliset uhrit (16). 08.00 Superapulaiset. 17.30 Panttilainaamo. 14.30 MTV Uutiset Live. 01.30 Koko Suomi leipoo. 11.20 Yle alueuutiset. 01.15 Simpsonit (7). 11.00 Efter Nio. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 20.00 Stadi vs. 09.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 09.00 Remppa vai muutto UK. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 09.15 Rikshalla halki Intian. 11.45 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 22.50 Oddasat. 15.10 Suorinta reittiä (S). 09.00 Remppa vai muutto UK. 18.24 Kujeilevat eläimet (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 100 Places to Be. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 14.50 Pilanpäiten. 14.10 Historia: William Randolph Hearst. 17.05 Viiden jälkeen. 21.55 UCL Finaali: Manchester City – Inter. 16.30 Poliisikoira Rex (12). 19.00 Leijonan luola USA. 15.00 Ruoan alkulähteillä. 22.40 Minun musiikkini. 21.00 Kesäillan valssi. 08.23 Galaxi. 23.50–00.33 Sisällä: Lasten turvallisuus ja pedofilia – osa 1. 21.00 Subleffa: Bohemian Rhapsody (S). kesäkuuta 2023 TV VIIKKO 9. 17.45 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 15.00 Maajussille morsian maailmalla. 15.30 Vintiöt (7). 18.00 Simpsonit (7). 15.30 Anann herkulliset leivonnaiset. 16.58 Uutiset. 12.00 Simpsonit (12). 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 22.20 Päivän sää. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. YLE TEEMA & FEM 07.55–11.00 YLE FEM. 21.10 Päivän sää. 17.15 Onnenarpa. 11.00 Simpsonit (7). 22.50 Sub.doc: Syytettynä poikansa murhasta: Steven Clarkin tapaus (7). 14.30 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 10.30 Elämän tarkoitus. 18.10 Kiri ja Lolo (S). 11.40 Yle Oddasat. 13.15 Onni etsii asuntoa (S). 21.00 Subleffa: Abyss – Syvyys (16). 17.00 Fleksaajat. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 18.30 Emmerdale (12). 01.55 Suomen huutokauppakeisari. 21.25 Jalkapallostudio. 17.25–00.33 YLE FEM. 03.30–04.30 Suomen huutokauppakeisari. 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 16.00 Fleksaajat. 18.00 Päivän sää. 18.50 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.00 Subleffa: Iso kiltti jätti (7). 07.45 Mansikka Marja (S). 08.35 Nuoret ja luonto. 19.20 Tulosruutu. 22.45 Esittelyssä: Kotka 10. 16.50 Novosti Yle. 10.15 Latela. 16.00 Salatut elämät. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 21.00 Suurmestari. 08.00 Puutarhan pelastajat. 12.00 Kolme naista (12). 14.45 Uroot (S). 13.30 Olet mitä syöt. 20.00 Miljoona roskapussia. 00.20 Elokuva: Jack Reacher – Tappajan jäljillä (16). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 09.00 Paavo Pesusieni (7). YLE TV2 06.50 Alueuutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 18.24 Kujeilevat eläimet (S). 21.00 Subleffa: Vares – Huhtikuun tytöt (16). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 01.35 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 17.10 Egenlandin matkakohteet: Helene Schjerfbeckin Tammisaari. 19.20 Urheiluextra. 17.30 Viiden jälkeen. 08.40 Lulu ja lehmä (7). 15.35 Majavien valtakunta. 23.40–23.55 Stunttijengi (12). 08.36 Hilda Hokkus (7). 18.18 Karamatti ja Sarvipää (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Suurmestari UK. 08.30 Muumilaakson tarinoita (7). 18.30 Fleksaajat. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.25 Tulosruutu. 09.30 Täydellinen kesä (S). 04.30–04.55 Panttilainaamo. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.25 Huomenta Suomi. 08.10 Dronix (7). 13.55 Remppa vai muutto UK. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 23.05–00.00 Syntinen (16). 14.30 Täydellinen kesä (S). 04.30–04.55 Panttilainaamo. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.30 Vintiöt (7). 18.20 8 minuuttia. 11.00 8 minuuttia. 18.55 MasterChef Australia. 20.00 Kekkonen. 16.20 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 16.30 Simpsonit (7). 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 17.30 Viiden jälkeen. 14.30 MTV Uutiset Live. 18.30 Simpsonit (7). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 16.58 Uutiset. 13.15 Vihdoinkin hääyö (7). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 18.45 Rakasta mua (12). 20.00 Mestarileipurit. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 19.00–19.54 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.45 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.00 Puutarhan pelastajat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.30 MTV Uutiset Live. 20.55 Urheiluruutu. 21.49 Urheiluruutu. 10.28 Kummeli (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.10 Poliisikoira Rex (12). 15.30 Ulosottomiehet. 17.30 Viiden jälkeen. 18.22 Melkein kuusivuotias (S). 22.35 Love Island Suomi. 19.20 Päivän sää. 23.35 LEGO Masters Suomi. 18.45–19.25 Pelastuslaitos apuun!. 11.00 Simpsonit (7). 20.30 Frendit (S). 08.30 Ponipulmia. 08.24 Avaruuden aarteet (7). 22.20 Keno ja Synttärit. 15.45 Talot huokuvat historiaa. 20.00 Suomi Soi. 23.20 Elokuva: Hurjapäät: Tokio Drift (12). 14.00 Snackmasters Suomi. 17.25 Muumipapan urotyöt – erään nuoren muumin seikkailut (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 13.15 Kovat miehet (7). 00.55 NCIS Los Angeles (12). 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 14.20 Uusi Kino: Valonsieppaaja (S). 10.00 Suorinta reittiä (S). Lande. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 21.05 Downshiftaajat (12). 11.10 Yle Alueuutiset. 12.40 Näin Norjassa. 01.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 23.50 NCIS Los Angeles (12). 12.30 Panttilainaamo. 16.00 Suorinta reittiä (S). 09.01 Late Lammas (S). 18.13 Ruso ja rihmalat (S). 23.40–00.41 Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin (12). 23.25 Oddasat. 13.30 Olet mitä syöt. 17.25 Omaksi itsekseen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 16.40 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 23.00 Suomi koomikoiden silmin. 03.45–04.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.20 Päivän sää. 20.55 Urheiluruutu. 14.00 Sydänmailla (12). 21.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 21.00 Subleffa: The Transporter – Välittäjä (16). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 04.25 Rantabaari (12). 00.40 Elokuva: Koskinen: Suurta pahaa (16). 18.00 Lentopallon Kultainen liiga, FIN – CZE. 19.00 Turvetta ja timantteja (7). 09.00 Galaxi. 10.45 Soramonttuprinsessat. 09.40 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 03.50–04.45 Unelma-asunto auringon alta. 06.40 Muumien maailma (S). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 19.55 Spotlight. 15.15 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 15.35 Eränkävijät. 22.20 Päivän sää. 17.10 Kaikenkarvaiset ystäväni (12). 22.00 Peribrittiläinen skandaali (12). 22.20 Biljardin EM: 9-pallon joukkuefinaali. 10.00 Emmerdale (S). 12.00 Moderni perhe (S). 12.55 Valitut Palat Collection. 21.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 10.00 Studiokirkko. 16.35 Muumilaakso (7). 10.15 Latela. 21.00 Elokuva: 007 – Kuolema saa odottaa (16). 13.00 Salatut elämät (S). 21.45–00.22 Yle Live: Mestarit. LAUANTAI 10.6. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 17.05 Historian toinen puoli. 18.20 8 minuuttia. 20.55 Urheiluruutu. 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 12.00 Unelma-asunto Espanjassa. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 12.00 Moderni perhe (S). 04.00–04.55 Nuori MacGyver (12). 03.55–04.55 Suomen huutokauppakeisari. 12.00 Koko Suomi leipoo. 12.55 Valitut Palat Collection. 13.25 MasterChef Australia. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 14.30 Muisti: Atomimiehet. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.23 Galaxi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.35 Snackmasters Suomi. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 15.40 Elokuva: Kätyrit (7). 10.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 14.15 Elävät puut. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Onnenarpa. 11.00 Simpsonit (7). 14.50 Ylen aamun parhaat. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.04 Päivän sää. 09.30 Täydellinen kesä (S). 22.00 Elokuva: 007 – Quantum of Solace (16). 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 15.00 Rantabaari (7). 19.25 Tulosruutu. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 20.00 Amazing Race. 18.19 Seis! (S). PERJANTAI 9.6. TIISTAI 13.6. 18.30 Emmerdale (S). 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 09.01 Näin meillä (7). 16.45 Yle Oddasat. 01.40 Pitääkö olla huolissaan?. 19.00 Suurmestari UK. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 00.15 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 19.20 Päivän sää. 16.00 Salatut elämät (S)
17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Salatut elämät. 02.30 Simpsonit (12). 22.00 Levottomat sydämet (7). 19.10 Tulosruutu. 01.10 Simpsonit (7). 23.40–23.47 Uusi Kino: To do (7). 14.20 Uusi Kino: Valonsieppaaja (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 16.00 Salatut elämät (S). 15.00 Gran Hotel (12). 11.04 Pelastuslaitos apuun!. 17.25–19.53 YLE FEM. 19.20 Päivän sää. 21.49 Urheiluruutu. 15.55 Rikkaat ja rahattomat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 23.50–00.15 Pulkkinen (S). 13.30 Tanskalainen maajussi. 21.00 Sodankylän parhaat. 23.55 Jalkapallostudio. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.55 Unelma Oy: Elämän mittainen tehtävä. 08.26 Näin meillä (7). 12.00 Small Axe (12). 19.55 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). YLE TEEMA & FEM 07.55–11.00 YLE FEM. 16.30 Poliisikoira Rex (12). 14.30 MTV Uutiset Live. 21.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 16.50 Novosti Yle. 23.35 Pitääkö olla huolissaan?. 13.55 Remppa vai muutto UK. 19.00 Leijonan luola USA. 15.00 Vintiöt (7). 18.30 Mahdoton maa. 16.45 Yle Oddasat. 21.54 Urheiluruutu. 10.15 Latela. 14.30 Remppa vai muutto. 19.00 Leijonan luola USA. 11.00 8 minuuttia. 17.05 Viiden jälkeen. 20.45 Urheiluruutu. 22.55 Juurien kesä: Mist sä tuut?. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.40 Villimpi maailma. 18.00 Päivän sää. 21.00 Suuri timanttiryöstö. 19.00 Seitsemän uutiset. 21.45 Yle Uutiset 21.45. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.30 Diili. 23.30–00.25 Freud – tappajan mieli (16). 20.00–20.55 Taiteilijoiden mielimaisemat. 17.25 Uutiset. 02.35 Ruotsin surkein kuski. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 04.00–04.55 Nuori MacGyver (12). 01.05 Maajussille morsian maailmalla. 15.30 LEGO Masters Suomi. 17.30 Panttilainaamo. 12.00 Moderni perhe (S). 08.00 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. 17.05 Viiden jälkeen. 15.00 Rantabaari (7). 12.00 Kolme naista (12). 19.20 Urheiluextra. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Subleffa: Spy – vakoojan asussa (16). 23.35 LEGO Masters Suomi. 16.45 Yle Oddasat. 14.00 Sydänmailla (12). 08.35 Paavo Pesusieni (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.05 Historian toinen puoli. 23.55 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 17.25 Uutiset. 17.20–19.53 YLE FEM. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 22.50 Oddasat. 18.45 Suomi-Filmin tarina. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.50 Suurmestari Ruotsi. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.05–15.30 Siskonpeti (7). 20.00 Ensimmäinen vuosi. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 22.25 Tulosruutu. 15.50 Prisma: Aivojen arvoitus. KESKIVIIKKO 14.6. 22.50 Oddasat. 16.00 Grillimestarit. 09.00 Bob’s Burgers (S). 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 12.55 Valitut Palat Collection. 09.00 Remppa vai muutto. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 19.00 Seitsemän uutiset. 04.30–04.55 Panttilainaamo. 15.30 Poliisikoira Rex (12). 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 16.35 Muumilaakso (7). 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.10 Palomies Sami (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7). 16.58 Uutiset. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 17.05 Historian toinen puoli. 19.00 Ruotsin surkein kuski. 09.30 Täydellinen kesä (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 09.41 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 05.00–05.25 Panttilainaamo. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.45 Rattikärpäset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.55 Huomenta Suomi. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 04.00 Panttilainaamo. 21.00 Historia: William Randolph Hearst. 10.00 Emmerdale (S). MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 15.25 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 14.30 MTV Uutiset Live. 14.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 17.25–20.00 YLE FEM. 11.00 8 minuuttia. Kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. 14.30 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 08.20 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 11.40 Yle Oddasat. 21.00 Kino: Nuori viha (12). MTV3 06.15 Aamusää. 15.00 Rantabaari (12). 08.30 Muumilaakson tarinoita (7). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 14.30 Täydellinen kesä (S). 18.00 Eränkävijät. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 03.15–04.15 Kova laki (12). 20.00 Frendit (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 17.55 Uutiset. 11.00 8 minuuttia. 01.35 Eloonjääneet (16). 20.00 Kekkonen. 22.20 Keno ja Synttärit. 08.21 Galaxi. 19.00 Historia: Iranin panttivankikriisi (12). 17.55 Uutiset. 10.15 Latela. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.45 Urheiluruutu. 17.00 Samalla rahalla. 00.30 Samalla rahalla. 14.45 Villimpi maailma. 21.00 Maajussille morsian maailmalla. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 17.04 Päivän sää. 20.00 Elokuva: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 22.35 Love Island Suomi. 11.00 Baywatch (12). 09.19 Eksynyt Ozissa (7). YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 22.50 Sub.doc: Syytettynä poikansa murhasta: Steven Clarkin tapaus (7). 19.00 Kalastajat. 08.00 Suurmestari UK. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 02.20 Suurmestari Ruotsi. 02.00 Koko Suomi leipoo. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 19.00 Frendit (S). 07.45 Denver (S). 09.01 Näin meillä (7). 21.00 Subleffa: Vares – Huhtikuun tytöt (16). 23.20 Esittelyssä: Kotka 10. 23.20 Elokuva: Hurjapäät: Tokio Drift (12). 17.10 Egenlandin matkakohteet: Helene Schjerfbeckin Tammisaari. 02.05 Snackmasters Suomi. 23.00–00.55 Phil Lynott – kun olen poissa (12). 08.10 Dronix (7). 03.30–04.30 Suomen huutokauppakeisari. 14.55 100 Places to Be. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 22.00 Downshiftaajat (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.30 Viiden jälkeen. 09.40 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 16.00 Studio Pääskysaari. 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Ihmeiden äärellä (12). 18.00 Päivän sää. 16.58 Uutiset. 15.50 Avara luonto: Merten ihmeet. 02.20 Unelma-asunto auringon alta. 21.30 Maryam (7). 16.00 Kaiken maailman ennätykset. 22.00 Kymmenen uutiset. 18.30 Emmerdale (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 23.40–23.55 Stunttijengi (12). 17.25 Omaksi itsekseen. 17.30 Viiden jälkeen. 15.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 23.00 Suomi koomikoiden silmin. 11.30 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.35 Eränkävijät. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 15.10 Suorinta reittiä (S). 22.15 Viikon sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.45 Uroot (S). 09.00 Yle Uutiset 9.00. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 20.00 Kolme naista (12). PERJANTAI 9.6. 17.30 LEGO Masters Suomi. 11.10 Yle Alueuutiset. 14.20 Enemmän elokuvasta: Ilta Andrén kanssa. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 12.30 Panttilainaamo. 23.10–00.05 Scandinavian Music Group (Ruisrock 2018). 22.35 Juurien kesä: Mist sä tuut?. 19.30 Täydellinen kesä (S). 20.00 Kolme naista (12). 00.45 Poliisit 2021 (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.05 Prisma: Aivojen arvoitus. 14.50 Matkamiehet Brydon ja Coogan Kreikassa (S). 17.25 Uutiset. YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 19.10 Uutisextra. 11.00 Simpsonit (7). 19.25 Tulosruutu. 10.20 Riistametsällä. 15.30 Anann herkulliset leivonnaiset. 19.30 Salatut elämät. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 00.10 Forensic Files (12). 08.50 Kauneudella on hintansa (7). 13.15 Vihdoinkin hääyö (7). TIISTAI 13.6. 22.25 Tulosruutu. 01.40 Pitääkö olla huolissaan?. 02.55 Aarrepaja UK. 17.00 Yle Uutiset 17.00. MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 09.00 Galaxi. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 14.15 Elävät puut. 12.00 Koko Suomi leipoo. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 20.00 Kolme naista (12). 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 08.00 Puutarhan pelastajat. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 21.05 Blue Lights – Belfastin poliisit (12). 13.30 Olet mitä syöt. 14.45 Kandit. 09.00 Remppa vai muutto UK. 16.25 Onnenarpa. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 04.45–05.40 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.25 Elokuva: Gladiaattori (16). 16.50 Novosti Yle. 23.35 Elokuva: Sivulliset uhrit (16). 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 11.00 Simpsonit (7). 19.20 Strömsöstä poimittua. 02.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 12.00 Koko Suomi leipoo. 16.50 Novosti Yle. 12.00–12.21 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 17.55 Uutiset. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 21.00 Subleffa: Iso kiltti jätti (7). 18.55 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 21.00 Subleffa: Bohemian Rhapsody (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 02.40 Poliisit 2021 (7). 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker. 11.30 YleX Otto. 14.00 Täydellinen kesä (7). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 04.00 Panttilainaamo. 16.50 Novosti Yle. 15.00 Rantabaari (12). 23.05–00.00 Syntinen (16). 20.00–00.00 YLE TEEMA. 03.30–04.25 Suurmestari UK. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 02.55 Madventures Suomi (S). 23.10–00.00 Yle Live: Wimme & Rinne. 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Yle Uutiset 8.00. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 11.00 Simpsonit (7). 18.10 Kiri ja Lolo (S). 09.52 Råtta Booris (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.45–20.55 Sodankylän parhaat. 13.15 Kovat miehet (7). 21.00 Diili. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 19.00 Turvetta ja timantteja (7). 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 05.20–05.45 Panttilainaamo. 10.05–10.51 Historia: Lontoon pommitukset (12). 12.00 Unelma-asunto Espanjassa. 18.45 MasterChef Australia. 18.20 8 minuuttia. 19.25 Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Mestarileipurit. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.30 Salatut elämät. 00.40 Elokuva: Koskinen: Suurta pahaa (16). 23.30–00.05 Millenniaalimonologit. MTV3 06.15 Aamusää. 03.40 Olet mitä syöt. 13.35 Ilmakuvien Suomi. 17.00 Mestarileipurit. 09.05 Rakkaudesta puutarhaan. 22.00 Ron Jeremy: Pornokuninkaan tuho (16). 12.00 Moderni perhe (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.04 Päivän sää. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. 17.05 Historian toinen puoli. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 10.15 Latela. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 20.55 Urheiluruutu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 22.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 22.00 Peribrittiläinen skandaali (12). 09.00 Paavo Pesusieni (7). 11.00 Simpsonit (7). 09.00 Remppa vai muutto UK. 08.00 Suurmestari UK. 11.30 Simpsonit (7). 21.00 Elokuva: Venom (12). Lande. 03.05 Forensic Files (12). 17.55 Uutiset. 12.50 Dos vidas – Kaksi elämää (12). 19.30 Reinikainen (S). 10.45–11.00 YleX Otto. 08.05 Superapulaiset. 08.50 Perjantai-dokkari: Näin saat naisia. 06.25 Huomenta Suomi. 01.30 NCIS Los Angeles (12). 21.00 Elokuva: Casino Royale (16). 16.58 Uutiset. 15.00 Gran Hotel (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 00.40 Elämää Philadelphiassa (12). 22.05 You and Me (12). 08.55 Efter Nio. 17.30 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 11.05 Työuran jatkajat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Vaiheikas vuosi 1973. 20.00 Miljoona roskapussia. 18.30 Hauras elämä. 08.00 Professori Balthazar (S). 00.35 Tshernobyl – 35 vuotta tuhosta. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 00.35 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 22.40–23.24 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 12.00 Kandit. kesäkuuta 2023 TV-VIIKKO // A13 A12 // TV-VIIKKO Kainuun Sanomat // Torstaina 8. 13.20 Kuuletko hiljaisuutta?. 14.35 Tehdas (7). 11.24 Kummeli (7). 11.10 Yle Alueuutiset. 09.23 Siivekkäät (7). YLE TV1 07.00 Helene selvittää. 01.35 Hautalehto: Kylmä syli (12). 06.40 Muumien maailma (S). 15.35 Poromiehen silmin. 23.25 Subleffa: Häjyt (16). 08.35 Paavo Pesusieni (7). 01.25 Kenen kotona?. 18.30 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää. 14.25–14.55 Uusi Kino: Valonsieppaaja (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 17.25–00.33 YLE FEM. 17.25–19.53 YLE FEM. 12.30 Salatut elämät. 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 18.45–19.36 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta. 18.24 Kujeilevat eläimet (S). 16.45 Yle Oddasat. 20.00 Kolme naista (12). 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 22.35 Love Island Suomi. 14.30 MTV Uutiset Live. 14.10 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 23.15 Tiistaina kuolen (16). 10.00 Emmerdale (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.55 UCL Finaali: Manchester City – Inter. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 04.20–05.16 Poliisit UK: Ajojahti (12). 04.30–04.55 Panttilainaamo. 17.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 13.30 Tanskalainen maajussi. 20.00 Samalla rahalla. 08.10 Palomies Sami (S). 18.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 10.30 Suomi Soi. 15.00 Gran Hotel (12). 20.45 YleX Otto. 17.25 Diili. 03.00 Kyllä nolottaa (7). 23.50–00.33 Sisällä: Lasten turvallisuus ja pedofilia – osa 1. 21.00 Subleffa: The Transporter – Välittäjä (16). 16.25 Veljo Tormis, myrskyssä ja tuulessa (7). 21.00 Unelma-asunto Espanjassa. Perjantaina 9. 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 22.35 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 18.50 Lentopallon Kultainen liiga, SVK – FIN. 16.35 Muumilaakso (7). 11.30 Simpsonit (7). 09.00 Paavo Pesusieni (7). 10.00 Emmerdale (12). 19.30 LEGO Masters Suomi. 09.30 Täydellinen kesä (S). 20.00 Frendit (S). 21.00 Efter Nio. 12.00 Quinte & Sens: elementtien sinfonia. 17.20 Diili. 14.45 Tehdas (7). 08.36 Hilda Hokkus (7). 22.15 Ulkolinja: Turkki, kurdit ja Isis (12). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). (S). 22.35 Love Island Suomi. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 03.50–04.45 Unelma-asunto auringon alta. 15.55 Kesämökin myymisestä. 14.25 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.40 Forensic Files (12). 01.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 08.23 Galaxi. 08.24 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Moderni perhe (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Fleksaajat. 19.39 Sportnytt. 15.30 Ulosottomiehet. 08.23 Galaxi. 19.00 Suurmestari UK. 15.00 Ruoan alkulähteillä. 15.00 Super-Jahti. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.57 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 03.45–04.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 11.00 Simpsonit (7). 03.35–04.35 Suomen huutokauppakeisari. 17.55 Uutiset. 00.55 NCIS Los Angeles (12). 15.30 Poliisikoira Rex (12). 22.00 Elokuva: 007 – Quantum of Solace (16). 10.45 Soramonttuprinsessat. 22.55 UCL Finaali: Manchester City – Inter. 14.00 Sydänmailla (12). 06.25 Huomenta Suomi. 21.00 Kesäillan valssi. 23.45–00.05 Ei naurata (7). 20.45–20.54 Sodankylän parhaat. 22.20 Päivän sää. MTV SUB 06.30 Muumien maailma (S). 20.00 Kotoisa. 10.30–11.00 Yksineläjä Severin. 13.30 Tanskalainen maajussi. 17.00 Panttilainaamo. 08.55 Huomenta Suomi. 02.35 NCIS Los Angeles (12). 14.50 Sodankylän parhaat. 02.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 08.40 Yksineläjä Severin. 18.00 Eränkävijät. 07.45 Denver (S). 01.55 Koko Suomi leipoo. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 17.25 Muumipapan urotyöt – erään nuoren muumin seikkailut (S). 20.45 Sodankylän parhaat. 09.30 Täydellinen kesä (S). 12.30 Salatut elämät. 15.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 15.00 Gran Hotel (12). 13.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Viiden jälkeen. 11.30 Simpsonit (7). 17.30 Vintiöt (7). 16.30 Simpsonit (7). 15.55–16.31 A-studio. 22.00 Kymmenen uutiset. 09.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 07.45 Mansikka Marja (S). 08.52 Riistametsällä. 21.35 Perjantai-dokkari: 50 vuotta pilvessä. 23.40–00.41 Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin (12). 23.25 Oddasat. 13.55 Remppa vai muutto. 10.00 Kummeli (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 21.00 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 13.00 Elokuva: Panda eksyksissä (7). 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 21.45–00.22 Yle Live: Mestarit. 14.30 Muisti: Atomimiehet. 13.55 Jarkko ja kuuro Amerikka. 03.40–04.40 Poliisit 2021 (7). 10.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 08.28 Salainen museo (S). 21.55 Elvis & Onerva (12). 08.35 Paavo Pesusieni (7). 15.00 Kotoisa. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 13.00 Suurmestari UK. 18.00 Raksajengi (S). 20.00 Frendit (S). 13.00 Grillimestarit. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.00 Suurmestari. 18.30 Kuvapläjäys. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 14.55 Juurien kesä: Keikalla Vilma Jää. 15.45–16.14 Kekkonen. 23.05–00.00 Toinen raide (16). 10.00 Suorinta reittiä (S). 13.55 Remppa vai muutto UK. 09.12 Kärpästen Harri (7). 12.35 Poromiehen silmin. 16.15–18.40 Jalkapallon kansallinen liiga, HJK – TPS. 16.30 Panttilainaamo. 11.55 Strömsöstä poimittua. 17.30 Viiden jälkeen. 20.00 Elokuva: Venom (12). 13.00 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 13.25 Luovia suhteita. 16.00 Salatut elämät. 19.25 Tulosruutu. 13.00 Salatut elämät (S). 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). 12.55 Valitut Palat Collection. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 11.00 LIVE: Onnenarpa. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.25 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä. 14.30 MTV Uutiset Live. 09.27 Voihan Poni (7). 08.50 Muumilaakso (7). 21.10 Tehdas (7). 19.00 Hotelli Portofino (12). 16.50 Novosti Yle. YLE TV2 06.50 Alueuutiset. 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 15.00 100 Places to Be. 09.15 Rikshalla halki Intian. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 18.20 8 minuuttia. 18.45–19.25 Pelastuslaitos apuun!. 21.05 Kino Klassikko: Tähtikirkas yö (16). 21.55 Juurien kesä: Musiikkimatka Kreikkaan. 08.23 Galaxi. 13.50 Tanskalainen maajussi. 13.20 Rantasuon raatajat (7). 08.25 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 15.50 Superpesis, Lapuan Virkiä – SMJ. 12.20 Paluu luontoon. 22.50 Lotto ja Jokeri. 16.03 Eränkävijät. 23.15–00.10 Kesämökin myymisestä. 01.30 Koko Suomi leipoo. 12.30 Simpsonit (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 09.30 Täydellinen kesä (7). 10.45 Rattikärpäset. 11.00 Baywatch (12). 10.00 Suorinta reittiä (S). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 16.10 Poliisikoira Rex (12). 00.35 Snackmasters Suomi. 02.55–03.50 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 20.55 Urheiluruutu. 19.50 Sportliv. 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). 11.00 Baywatch (12). 08.50 Muumilaakso (7). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 18.30 Egenlandin matkakohteet. 08.34 Pesästä lentoon. 16.25 Kserkseen katseen alla (S). 13.15–14.20 Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (S). 21.49 Urheiluruutu. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.27 Koiruuksia (S). 20.00–00.55 YLE TEEMA. 11.40 Yle Oddasat. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 18.12 Nälkäiset nallet (S). kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 13 Kainuun Sanomat // Torstaina 8. 16.00 Simpsonit (7). 19.20 Tulosruutu. 10.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 08.00 Professori Balthazar (S). 22.00 ZERV – Tilinteon aika (12). 23.20–00.58 Poly Styrene: I Am a Cliché (12). 18.00 Päivän sää. 12.00 Kuin kaikki muut. 22.55 Subleffa: Ratkaisun hetket (16). 16.00 Suorinta reittiä (S). 23.15 Laittomien autojen takavarikoijat. 11.03 Spotlight. 19.30 Frendit (S). 02.25 Olet mitä syöt. 15.40 Elokuva: Kätyrit (7). 18.00 Simpsonit (7). 02.55 NCIS Los Angeles (12). 18.00 Simpsonit (7). 12.55 Perhe röntgenkuvassa (12). 13.00 Suurmestari UK. 17.45 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 21.50 Reinikainen (7). 18.00 Eränkävijät. 10.00 Mestarileipurit. 12.30–12.45 Minun maisemani. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.20 8 minuuttia. 12.00 Papisto. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 MasterChef Australia. 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 06.50 Lastenohjelmaa. 21.15 Tulosruutu. 23.45 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 Love Island Suomi. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 16.35 Muumilaakso (7). 11.15 Arctic Air – rakkautta ilmassa (12). 18.17 Babylonin tuoli (7). 02.50 Kova laki (12). 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.50 Novosti Yle. 16.40 Historian toinen puoli. 15.00 Täydellinen kesä (7). 21.00 Kymmenen uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.33 Kolme isää. 18.00 Päivän sää. 16.00 Fleksaajat. 15.00 Annen herkulliset leivonnaiset. 08.24 Lassie (7). 12.55 Valitut Palat Collection. 18.18 Alvan maailma (S). 17.04 Päivän sää. 09.39 Swang (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 18.30 Elämän tarkoitus. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 11.54 Oddasat. 18.22 Melkein kuusivuotias (S). 15.25 Turvetta ja timantteja (7). 23.10–00.00 Strike Back (16). 14.55 Tormisin unohdettujen kansojen jäljillä. 19.00 Unelmien vuodet (12). 01.15 Simpsonit (7). 22.20 Biljardin EM: 9-pallon joukkuefinaali. 21.05 A-studio. 09.50 Tanskan aarteenmetsästäjät. 21.05 Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Panttilainaamo. 08.15 Tiedehemmot. 21.40 007 Skyfall (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 15.17 Matkamiehet Brydon ja Coogan Kreikassa (S). 17.25 Strömsön talkoot. 02.30 Koko Suomi leipoo. 21.45 Kristuksen morsian (12). 18.10 Urheiluruutu. 13.15 Ratkaisun päivät (12). 07.55 Iloa puutarhasta. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 18.30 Emmerdale (S). 12.30–17.25 YLE TEEMA. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 11.00 Efter Nio. 11.43 Marren julkkiskampaamo. 22.45 Esittelyssä: Kotka 10. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 02.10 Eloonjääneet (16). 22.20 Päivän sää. 14.50 Ylen aamun parhaat. 13.00 Salatut elämät (12). 17.20 Syyllinen (7). 18.19 Seis! (S). 12.10 Merkkien salat. 01.45 Poliisit 2021 (7). 22.50 Valmiina taisteluun (7). 10.23 Sportliv. 02.05 Eloonjääneet (16). 18.50 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 08.30 Ponipulmia. 10.15 Latela. 20.45 Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin (12). 06.25 Huomenta Suomi. 18.12 Pehmomonsteri (S). 14.00 Täydellinen kesä (7). 10.30 Jaksa paremmin. 13.20 Ruokanörtit. 13.15 Onni etsii asuntoa (S). 04.25 Rantabaari (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 15.00 Maajussille morsian maailmalla. 22.50–00.06 Tottumiskysymys (12).. 19.00–19.55 Prisma: Aivojen arvoitus. 19.00–19.54 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 19.00 Frendit (S). 08.35 Nuoret ja luonto. ELOKUVA: Bohemian Rhapsody, sunnuntaina 11.6. 21.05 Turvetta ja timantteja (7). 18.15 Biljardin EM: 9-pallon finaali. 18.00 Suurmestari. YLE TV2 04.00 Uutisikkkuna. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 04.35–05.30 Aarrepaja UK. 18.30 Salaisuuksia (7). 20.00–00.58 YLE TEEMA. 08.00 Puutarhan pelastajat. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 09.30 Täydellinen kesä (S). MTV Sub klo 21.00. 12.30 Salatut elämät. 18.30 Suomi Soi. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.00 Moderni perhe (S). 19.00 Kolme isää. 10.28 Kummeli (7). 11.00 Baywatch (12). 02.30 Arman ja viimeinen ristiretki (16). MTV3 06.15 Aamusää. 08.22 Keskiajalla keksittyä (7). 15.45 Talot huokuvat historiaa. 22.20 Päivän sää. 09.53 Mitä jos. 08.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Riistametsällä. 08.50 Muumilaakso (7). 21.49 Yle Uutiset 21.45. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.55–00.20 Hillo (12). 18.13 Ruso ja rihmalat (S). 23.35 Lapsuus ilman rajoja. 20.00 Ihmeiden äärellä (12). 08.00 Puutarhan pelastajat. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 08.00 Superapulaiset. 12.00 Koko Suomi leipoo. 17.10 Kaikenkarvaiset ystäväni (12). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 17.30 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 15.00 Rantabaari (7). 10.55 Kummeli (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 20.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. YLE TV1 07.00–07.45 Tuntematon perillinen Norja. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.15 Onnenarpa. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 11.20 Yle alueuutiset. 09.10 Antiikkimakasiini. 15.30 Simpsonit (S). 16.40 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 08.20 Ihanampi elämä. 15.30 Vintiöt (7). 11.50 Yle Oddasat. 12.40 Pisara. 18.00 Päivän sää. 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä. 17.00 Elokuva: Itse ilkimys (7). 16.30 Hauskat kotivideot. 18.24 Koira nimeltä Ib (S). 14.45 Villimpi maailma. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 03.20 Poliisit UK: Ajojahti (12). MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 17.30 LEGO Masters Suomi. 08.16 Haukku ja Poku (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 21.25 Jalkapallostudio. 16.00 Simpsonit (7). 01.35 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 02.10 Suurmestari UK. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 12.31 Salatut elämät. 20.00 Amazing Race. 21.10 Päivän sää. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 03.00 Kyllä nolottaa (7). 23.15 Oddasat. 10.00 Farmi Suomi. 18.45 Rakasta mua (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 17.04 Päivän sää. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 13.35 Perhe röntgenkuvassa (12). 22.35 Suomen kaunein koti: Kesämökit. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. MTV3 06.15 Aamusää. 17.25–19.53 YLE FEM. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 22.00 Kino: Kello 5 iltapäivällä (S). 09.00 Remppa vai muutto UK. 16.55 Onnenarpa. 23.40 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 13.00 MasterChef Australia. 18.00 Simpsonit (7). YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 03.25 Unelma-asunto auringon alta. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Snackmasters Suomi. 16.35 Muumilaakso (7). 21.00 Kesäillan valssi. 19.45 Midsomerin murhat (12). 00.30 Olet mitä syöt. 16.30 Vintiöt (7). 21.00 Kieltolaki: Uho. 12.00 Koko Suomi leipoo. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.10 Kesäillan valssi. 14.00 Snackmasters Suomi. 09.00 Galaxi. 14.50 Pilanpäiten. 17.00 Snackmasters Suomi. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 09.30 Unelmakoti Sisiliassa. 12.00 Koko Suomi leipoo. 18.00 Katto-Kassinen (S). 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00 Suomi Soi. 23.35–00.00 Minä (7). 11.00 Simpsonit (7). 23.35 Joonas Nordman Show. 15.35 Eränkävijät. 14.20 Sydänmailla (12). 10.00 Emmerdale (S). 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 14.30 Muisti: Loikkari. 17.00–23.55 YLE FEM. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.50 Subleffa: Kick-Ass (16). 12.00–12.40 Tiettömän taipaleen takana. 20.00 Unelma-asunto Espanjassa. 08.24 Avaruuden aarteet (7). 17.25 Antiikkimakasiini. 09.05–09.55 Avara luonto: Merten ihmeet. 17.04 Päivän sää. 14.30 MTV Uutiset Live. 12.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 19.36 Kalassa!. 03.05 Ulosottomiehet. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. SUNNUNTAI 11.6. 11.44 Salaisuuksia (7). 19.25 Tulosruutu. 17.25 Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Studiokirkko. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 21.35 Keno ja Synttärit. 18.00 Lentopallon Kultainen liiga, FIN – CZE. 18.00 Muumilaakso (7). 11.45 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 18.24 Kujeilevat eläimet (S). 13.01 Samalla rahalla. 21.00 Subleffa: Abyss – Syvyys (16). 16.55 Onnenarpa. 14.45 Villimpi maailma. 19.00 Suurmestari UK. – 15.6. 01.25 Koko Suomi leipoo. 18.00 Paavo Nurmi Games 2023. 09.07 Eka & Helmi (7). 15.30 LEGO Masters Suomi. 18.20 8 minuuttia. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 06.25 Huomenta Suomi. 03.55–04.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 14.55 Suorinta reittiä (S). 15.50 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 04.00–04.55 Nuori MacGyver (12). 22.25 Tulosruutu. 00.20 Elokuva: Jack Reacher – Tappajan jäljillä (16). 18.30 Emmerdale (S). 09.00 Tulevaisuuden unelmaasunnot. 06.40 Muumien maailma (S). 13.45 Eedenistä pohjoiseen (S). 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 10.40 Vatsani ja minä. 13.25 MasterChef Australia. 22.06 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Seitsemän uutiset. 01.50 Madventures Suomi (12). 13.55 Remppa vai muutto UK. 13.30 Tanskalainen maajussi. 17.30 Viiden jälkeen. 20.10 Puutarhakausi. 08.50 Muumilaakso (7). 19.54–20.05 Luottomies 3 (7). 22.25 Tulosruutu. 12.40 Näin Norjassa. 22.40 Minun musiikkini. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 08.10 Horseland – heppajengi (S). 03.25 Suurmestari UK. 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 11.00 Baywatch (12). 14.10 Historia: William Randolph Hearst. 20.00 Amazing Race. 12.30 Simpsonit (7). 12.45 RSO Musiikkitalossa. 22.50 Hillo (12). 10.00 Suorinta reittiä (S). 22.20 Päivän sää. 10.45 Rattikärpäset. 16.58 Uutiset. MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 21.50 Sodankylän parhaat. 14.55 100 Places to Be. 03.50 Aarrepaja UK. 16.35 Muumilaakso (7). 16.58 Uutiset. 14.55 Ylen aamun parhaat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Fleksaajat. 23.40 Tulossa: Los Angelesin kuningas (7). 10.00 Kummeli (7). 19.39 Sportnytt. 20.25 Erik Bruun – vielä yksi työ. 02.30 Suurmestari UK. 09.15 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 16.20 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 22.45 Ulkolinja: Argentiina – rahaton maailmanmestari. 18.00 Ruotsin surkein kuski. 11.55 Pisara. 16.45 Yle Oddasat. 17.05 Viiden jälkeen. MTV SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 12.00 Eedenistä pohjoiseen (S). 20.00–00.06 YLE TEEMA. 00.10 Love Island Suomi. 04.15–05.10 Aarrepaja UK. 19.00 Suurmestari UK. 08.50 Muumilaakso (7). 18.20 8 minuuttia. 18.10 Urheiluruutu. 09.15 Rikshalla halki Intian. 10.27 Kummeli (7). 16.35 Onnenarpa. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 01.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 18.13 Saukkopoika Sven (S). 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 17.25 Uutiset. 14.40 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 20.00 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. 08.15 Galaxi. 23.50 NCIS Los Angeles (12). 18.30 Emmerdale (12). 14.10 Sodankylän parhaat. 19.20 Päivän sää. 16.45 Burgerimiehet PohjoisAmerikassa. 10.45 Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (S). 21.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 20.30 Frendit (S). 15.15 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 21.50 Tom Walker. 19.30 Salatut elämät. 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 03.35 Rantabaari (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 16.50 Novosti Yle. 19.00 UEFAn EURO 2024 -karsintojen makasiini. 11.10 Studiokirkko. 19.00 Suurmestari UK. 21.00 A-studio. 06.50 Lastenohjelmaa. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 20.55 Urheiluruutu. 15.55–16.32 A-studio. 10.00 Jaksa paremmin. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 11.10 Yle Alueuutiset 11.40 Yle Oddasat. 10.57 Kummeli (7). 15.35 Kuningattaren kuolema. 16.45 Yle Oddasat. 08.00 Puutarhan pelastajat. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 17.05 Viiden jälkeen. MTV SUB 06.30 Teletapit (S). 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 10.30 Elämän tarkoitus. 09.00 Bob’s Burgers (S). 18.30 Emmerdale (S). 23.45 NCIS Los Angeles (12). 23.11 Hillo (12). 14.00 Sydänmailla (12). 01.55 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Remppa vai muutto UK. 23.35 Hillo (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.00 Simpsonit (7). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 12.00 Simpsonit (12). 22.15–00.20 Härmä (16). 22.00 Kymmenen uutiset. 12.30 Phil Lynott – kun olen poissa (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Emmerdale (S). 20.00 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 11.30 Simpsonit (7). 16.30 MM-rallin huippuhetket. TORSTAI 15.6. 10.15 Latela. 12.00 Maajussille morsian maailmalla. 22.25 Tulosruutu. 23.35 Sininen enkeli (12). kesäkuuta 2023 TV VIIKKO 9. 17.35 Elokuva: Hobitti – Odottamaton matka (12). 21.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 22.02 Urheiluruutu. 20.00 Frendit (S). 13.30 Olet mitä syöt. 21.00 Elokuva: 007 – Kuolema saa odottaa (16). 11.00 Simpsonit (7). 15.35 Majavien valtakunta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Bob’s Burgers (7). 21.00 Sininen enkeli (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 13.55 Remppa vai muutto UK. 09.55 Elämän tarkoitus. 15.30 Vintiöt (7). 03.50–04.50 4D: Shokeeraavat vartalot (12). 14.00 Sydänmailla (12). 18.16 Sukkahittimittari. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). MAANANTAI 12.6. 14.30 Täydellinen kesä (S). 03.55–04.55 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Stadi vs. 10.00 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 21.45 Vigil – kuolema syvyyksissä (16). 21.45 Uinnin SM. 21.05 Downshiftaajat (12). 18.00 Simpsonit (7). 08.40 Vatsani ja minä. 12.40 Pelastuslaitos apuun!. 11.00 Mahdoton maa. 23.50 Suurmestari Ruotsi. 12.50 Pelastuslaitos apuun!. 17.05 Viiden jälkeen. 00.10 Subleffa: Kummeli: Kultakuume (12). 19.00 Seitsemän uutiset. YLE TV1 06.55 Ylen aamu. 19.55 Spotlight. 21.58 Yle Uutiset 21.45. 21.00 Paul Auster ja unelma demokratiasta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Frendit (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 08.40 Lulu ja lehmä (7). 11.00 8 minuuttia. 11.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 12.00 Moderni perhe (S). 01.10 Ruotsin surkein kuski. 21.00 Subleffa: Kummeli: Kultakuume (12). 15.00 Rantabaari (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 09.30 Kolme isää. 16.20 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 15.00 Gran Hotel (12). 18.55 MasterChef Australia. 19.00 Seitsemän uutiset. 23.00 Oddasat. 09.01 Late Lammas (S). 02.45 Suomen huutokauppakeisari. 16.25 Milanon naisten paratiisi (7). 01.05 Unelma-asunto auringon alta. 11.54–12.25 Kummeli (7). 06.50 Lastenohjelmaa. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 19.20 Päivän sää. 22.35 Love Island Suomi. 19.30 Grillimestarit. 21.55 Keno ja Synttärit. 17.00 Grillimestarit. 18.18 Karamatti ja Sarvipää (S). 07.45 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 09.50 Omaksi itsekseen. 19.45 Luottomies 2 (7). 21.45 The Corporate Coup D’État (12). 08.20 Ikku-Pikku Ritari (S). 19.30 Salatut elämät. 20.00–00.41 YLE TEEMA. 00.15 Veikkausliiga – Oletko valmis?. 16.00 Salatut elämät. 10.00 Søren Vesterin puutarha. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 12.50 Pelastuslaitos apuun!. LAUANTAI 10.6. 18.15 Strömsön talkoot. 19.20 Päivän sää. 13.00 LEGO Masters Suomi. 18.55 MasterChef Australia. 13.30 Olet mitä syöt. 11.32 Hemmalive. 20.45–20.55 Sodankylän parhaat. 20.00 Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä
Keskiviikkoisin Kajaanissa. KIINTEISTÖTYÖT – KYSY ROHKEASTI! JAPA 315+ ROAD KLAPIKONE joka toimii omalla sähköstartilla varustetulla bensiinimoottorilla. Puh. Ennakkotilaukset 0400 283728/Esko Myydään tontti ja talo kalusteineen ja varusteineen siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat. Puh 0400965705 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET SEPPO KERÄNEN Hyrynsalmi 0400 381 976 Kahden käden perhokalastus setti. Yhteydenotot: 0503799561 Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Tarjotaan vuokralle Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. puh. Soita meille, niin teemme tarjouksen. 0405511849 Soutuveneet ja muoviosat kuntoon. 044 095 8297 OSTETAAN TRAKTOREITA HUOM! KAIKENKUNTOISIA JA MYÖS MAANRAKENNUSKONEITA 0405076406 Ostetaan omakotitalo 30 km säteellä Kajaanista. klo 9-14. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ford Transit 150 vm 97 pitkä aj. Auton perässä vedettävä ja helposti liikuteltavissa. 050 3253473 Pilkekone Palax Kombi. VARAOSA& HUOLTOPALVELU p. Esla potkuja kävelypyörät. Puh. 0500 291 635 Vuokrataan rivitalokolmio 77m² Tipasojalla. 0409346665 Oletko viikkotyötä tekevä, vailla asuntoa Kajaanissa. 044 597 4781 Koivupilkettä 33-40 cm, tarvittaessa kuljetus. MH, TPK, KHH, PH, S. 14 KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. Lindeman Vaasan verkot, uistimet, siimat, kalastuspuukot. alkaen.130€vrk.kuljetus tarvittaessa P.0400-120350 Vuokrataan ämmänsaaren keskustassa KT asunto 83 m², 3 h + keittiö, sauna ja parveke. Kysy Et Pety! 040 551 5335 kodille.fi Kainuun Konevuokraamo Vuokrattavana kaivinkoneet 1-25 tn, pyöräkoneet 4-12 tn ym. Sahasoi Oy puh. Käteismaksu/tilisiirto. Toimii sähköllä tai traktorilla. hyväkuntoista 11/2-kerroksista omakotitaloa Kuhmon keskustasta. T. 050 307 2861 Myydään vanha hirsikehikko. Arvometallit ynnä muuta romua. 040 5247951 Myydään Tammiston Puun PUUCEE -paketti pulpetti kattoinen, ESPOO -KÄYMÄLÄ 1.6 m², korotus palat mukana. Myös kuolinpesät. P. Pihat, imeytyskentät, mökin pohjat ym. puh. 0400 571028 KUHMOSSA Kalustettu iso yksiö Hot.kainuun vieressä Hetivapaa Kuhmossa lasitettu parveke yksiö heti vapaa Kts Tori.fi 0400 239 200 tuomo@ohtonen.fi Nuorekas seniorimies etsii luotettavaa kumppania. Soveltuu auton ja tavaran kuljetukseen. 0400 399 582 Ostetaan Etsimme ostettavaksi vanhaa suht. maantiivistäjät. 130€/vrk Kysy tarjous! Kainuun alueella ja lähikunnissa. P. Printtimainonnan huomioarvo on keskimäärin 72 %. Myös tonttia tai metsäpalstaa voi tarjota. Puh. Kajaanilaista työvoimaa. Lisätiedot: 0400 640 924/Karjalainen Toimisto/ liiketila 36 m², pienvarastoja 2 m², 3 m² Pikku-Ketussa. 220, 2 penkkiä Sotkamossa 120€. Noudettavissa Kuhmosta. 0500890550 Vuokrataan omakotitalo n. 040 727 3316 Kajaani HOIDAMME METSÄT, PIHAPUUT, KANNOT, HALOT, KATOT, MÖKIT YM. WhatsApp numeroon 00 49 157 73426057. Vapa 10 jalkaa, Kela Klassikko Hardy Ducherss perhokela,pohja siimalla.Uutta vastaavat.p 0440326960 Pentin Kaivurityö, 4,5 tn:n kumitelakaivurilla. 040 513 2633 Kuhmo, Aira p. Puh. Vienantie 22, Kuhmo. SUZUKI perämoottori kesäkampanja alkoi. 0440 295650 minikaivurit 2 ja 3.5t h. Hyväkuntoinen asuntovaunu tai asuntoauto. 0400488330 Yksityiskäytöstä lyhyt-matala tai "pikku"paku, hinta max. Tarvittaessa kuljetus. tlk. Puh 046 8929040 Kuolinpesät, irtaimistot, muuttotyhjennykset, myös pienet erät. Mäkeläinen Oy. Alkuperäinen paketti. 0505341049 Hakki 2500 nosturi + teliperäkärry + ojakauha, traktorin päällysrenkaat 14,9-28. 0400 120 350 Vuokrataan peräkärry kantavuus 2000 kg. Hyvä tekn., mutta hitsattavaa, sekä lyhyt Transit 100. Puh. 0500386872 Pihapuiden kaato, kantojyrsinnät, puiden ja oksien ajo traktorityönä. 041 580 5184 Tmi: Henry Jäävuori Ostetaan mökki tai talo Suomussalmen pohjoisosasta. nimim "autoileva" Annetaan vanhoja ikkunoita poikineen. esim. Soita ja kysy lisää. Tontin koko väh 2 ha. 2× renk.toiset uudet kitkat. Minimitilaus 3kg. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Kajaani + lähialue. 0400 120 350 Lyhytaikaiseen vuokraukseen kävelyetäisyydeltä Sotkamon kirkonkylästä ja Vuokatin Urheiluopistosta RT 2h+k+s 61m²+ oleskelupiha. Puh. KORPIVENE.fi Tarjotaan vuokralle Kantojyrsin. 70m². 04 08362177. 029 7031 9900 teemu.makelainen@sahasoi.fi mika.makelainen@sahasoi.fi Hautauspaketit alkaen 390 €. 0500284700. Yhteydenotot: 0503799561 Vuokrataan rivitalokolmio 77m² Tipasojalla. kesäkuuta 2023 Myydään Myytävänä Kaikenlaista Kaikenlaista Myydään tai vuokrataan lukion lähellä Keskuskadulla Sotkamossa valoisa ja siisti 1h+kk+s 35,5m² iso lasitettu parveke. Helppo käyttää. Jako to 8.6.2023 klo 17 jälk. P. 0503621413 klo 16.00 jälkeen Autoja/Romuautoja. 1. Suoraan kalastajalta tuoretta kuhafilettä, n.500g pakkauksissa 24€/kg. Vuokra 295€/kk, sisältää veden ja sähkön. Sotkamon keskustasta 6km. 8 k€. 044 038 1245 Konttitie 4, 88300 Paltamo Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Suomussalmi, Kuhmo, Sotkamo l Jäteastiatyhjennykset l Jätekaivojen tyhjennykset l Viemäripäivystys 24/7 l Vaihtolavatyöt l Romun keräys/osto l Puutarhamultaa, nouto/ toimitus 040 848 5872 UUTTA! Kauttamme PORAKAIVOJEN PESUT -Kuljetus Oy Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Kajaani. Puh: 0503005472 Löytyisikö ASUNTOVAUNUA VUOKRALLE Lentiiraan mökille juhannukseksi kahdelle siistille alle 10v lapselle nukkumapaikaksi. 050 5611555. YH DEL L Ä ILMO ITUKS ELL A TA V OITA T KOKO KAIN UU N Tiesitkö. Puh. Se julkaistaan keskiviikkoisin Koti-Kajaanissa, torstaisin Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa sekä perjantaisin Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Tervetuloa kalan ostoon Kalastajan Kalakojulle! Laser purjevene. Puh. 70e/vrk. P. 040-5819916 Tuoretta ja savustettua kalaa myynnissä Kajaanin Kauppatorilla perjantaina ja lauantaina 9.-10.6. Myös OP-rahoituksella. Puh 040 7585790 Etsitään kotia Perhe etsii hyväkuntoista, tilavaa (4mh) okt vuokralle max 20km Kuhmon keskustasta. Kysy lisää puh. Vast. 12,50€ Kainuun Pörssissä tavoitat kätevästi koko Kainuun. 0405310351 Myydään 1.kerroksesta 2h+k+s 54 m², Kuhmon ydinkeskusta. Kahden käden perhokalastus setti. HUOM! Kainuun edullisimmat Kattoremontit ja kattopinnoitukset, 10 vuoden takuutyönä. Helkama polkupyörät. Soita p: 044-9784936 Stihl moottorisahat & raivurit, akkusahat, painepesurit, hakkurit, sahatarvikkeet. STIHL RT 5097 ja RT 4097 SX ajoleikkurit, myös vaihtaen. 0400 168 083. Asianmukaiset paperityöt hoidetaan (Romutodistus). p. P. 240 t. puusta pihapöytä pit. Rakentajalle sähkötyökaluja. p. Suomussalmi, puh. P. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Vapa 10 jalkaa, Kela Klassikko Hardy Ducherss perhokela,pohja siimalla.Uutta vastaavat.p 0440326960 Traktori Case 695 neliveto vm.-91 puh.0407619533 Pihakeinu 2-puoleinen, katettu, kestopuinen 120€. P. fi/ m ai no st aj al le. P. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Selvänäkijä 0700 1 7131 30 v kok ennustaja 2,21+mvmpl17esp Unet Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. Vapaa 24 neliön edullinen yläkerran kämppä. 040 358 5301 Myytävänä tuoretta koivuklapia tehtynä mottina. Kalastusvälineitä laaja valikoima mm. Halutaan vuokrata Suomussalmella vuokrataan saunallinen rivitaloyksiö Siikarannassa. Puh. Lähde: Kärkimedia Paneeli 2005-2019 (RAM) Kärkimedia lukijayhteisö 2020 (Digitalist) hi lla gr ou p
Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. 252€ (hinnat sis. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... alv 24 %). * Naisten valtaa * Karaoke * Näköalaterassi * Liput 20 € * Lipunmyynti alkaa klo 19.30 * Ravintolasta ja kahvilasta juotavaa sekä pientä purtavaa * Linja-autolla edullisesti Sotkamosta ja Vuokatista * Tähti-illassa 8.7. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi Kainuussa kestävät kukat ja hyötykasvit Kainuussa kestävät kukat ja hyötykasvit kannattaa ostaa paikalliselta puutarhalta! kannattaa ostaa paikalliselta puutarhalta! 10 10 €€ 3 kpl Niin kauan kuin riittää Päivän tarjoukset julkaistaan facebookissa ja instagramissa PÄIVÄN TARJOUS LA 10.6. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. kaikki sarjat Tervetuloa Kuhmon sotaveteraanien kevätkauden päättäjäiset tiistaina 13.6. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. SEURAT TOIMIVAT www.kuhmolainen.fi www.kuhmolainen.fi Kuhmon tärkeimmät puheenaiheet aina käden ulottuvilla. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Kuhmon kaupunki hakee osaajia Seuraavat työpaikat ovat haettavissa: • liikunnan päätoiminen tuntiopettaja • palvelusihteeri • hankepäällikkö • viestintäja matkailukoordinaattori • maanmittausinsinööri Katso tarkemmat hakuilmoitukset ja hakuajat osoitteessa Kuntarekry.fi hakusanalla Kuhmon kaupunki. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT Kokouksia Katerman VI osakaskunnan vuosikokous ma 19.6.2023 klo.18.00 Pääskylässä os. Päivän hintaan! p. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja nähtävillä 3.7.2023 Määtässä. klo 11.00 Ikolan pappilassa, Hyryntie 26. 044 2314 252, 0400 892 414 www.utacon.fi Maksu nopeasti tilillenne! UTACON Oy Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja nähtävillä 3.7.2023 Määtässä. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. sähköpostit ....... 10 10 €€ Myös säänkestävät ja runsaskukkaiset mätäspetuniat. Kivakisat 12.6 klo 18. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori: .............................. Kiellot ja kyselyt rekisteri-selosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Jarkko Honkanen Jarkko Honkanen & Taiga & Taiga Jonna Ortju Jonna Ortju & Namu & Namu tanssittamassa ja viihdyttämässä Kesäkauden vauhdikkaat Kesäkauden vauhdikkaat avajaiset avajaiset la 10.6. Jakokunnan vuosikokous. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... klo 20-01 OSTETAAN JA NOUDETAAN Isoja ja pieniä eriä: Rautaromut, autonromut, kuparit, messingit ym. 176€ 6 kk maksuvälillä ............ Kokouksen jälkeen pidetään samaisessa paikassa Katerman 6. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. Inka Partanen Päätoimittaja........................ Perjantaina 9. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. Voimassa vain lauantaina. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Sihteeri Kuhmon Kiva. 88€ 4 kk maksuvälillä ....... Tervetuloa! Kimppakyytitiedustelut Reijo Inget, puh. Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Seuraavat tanssit juhannusaattona pe 23.6. Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään maapalstan myynti ja jakokunnan lakkauttaminen. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 040 7511749 ..................................................... Ilmottaudu 20.6.23 mennessä Matka Kyllöselle puh.08 6520771. Puhelinpalvelu p. www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa!. Ilmoitukset ja tilaukset 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 5 osakilp. 58,67€ Vuosikerta .................... VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Sisältöjohtaja ....................... Hirvenjuoksun Kuhmo cup alkaa 11.6 klo 17.00 kilpa s.+kävely. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Lähde matkalle Vaasa-Skellefteå-Tornio 26.-29.8.23. Liput ennakkoon www.tiketti.fi, Pajakan myymälöistä Sotkamosta, Kajaanista, Kuhmosta ja Suomussalmelta sekä tanssien aikana Naapurinvaaran Huvikeskuksesta. 8 kpl PETUNIAT Tähtisilmät ja punaiset marketat SoulSpace Finland Oy HAUKIPERÄN PUUTARHA AVOINNA: ma-pe 9-18, la 9-15, su suljettu Juntusrannantie 30 a, Suomussalmi | puutarha@soulspace.fi | 040 5059 223 Perennat alk. Juha Tapio. 040 831 3198. Selkäniementie 197. kesäkuuta 2023 – KUHMOLAINEN 15 SARJAKUVAT B. 33 €€ Kuhmon Senioriopettajat ry. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Pituus, 40, 60, 100, keihäs
Tarjolla on lettukahveja ja lautapelejä. Oppaana toimii kylän ympäristöluotsi. Laitureita rakennetaan Pajakkajoella Suvannon laiturille, Suvannon laavulle, Kirjaston rantaan, Maakunnanrantaan, Uitonrantaan, Kalevalan rantaan ja Käntisalmelle Lentiirassa. Tapahtumapäivän järjestävät paikalliset yhdistykset, kylät, Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, Leader-ryhmät ja kyläaktiivit. Nivalla siivotaan kylänraittia kello 10 torilta aloittaen. Vaarankylällä Paltamossa kyläpäivä vie reilun kahden kilometrin kierrokselle hyvinvointipolulle. Piirakkapuoti löytyy osoitteesta Lentiirantie 4255. Pohjavaaralla Sotkamossa avataan Nuaskylän nuorisoseuran kesäkausi Avoimet kylät -päivänä kello 12-14 Päivärinteen seuratalolla. – Nykyiset virkistylaiturit korvataan kanoottilaitureilla, sanoo kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäck Kuhmon kaupungilta. JARNO HILTUNEN Tiesitkö. Siivoustalkoisiin tulee ottaa omat välineet mukaan. Tarjolla on myös poniajelua. Avoimet kylät -päivän yhteistyökumppanina on Suomen Yrittäjäopiston Kyläkauppa 2.0 -hanke. Laiturilta voi nousta suoraan kanoottiin. Kuhmossa Avoimet kylät -päivää vietetään Nivalla ja Lentiirassa. Myös Nakertajan koulun pihalla on myyntipisteitä sekä makkaraja rokkabaari. Nakertaja-Hetteenmäessä järjestetään pihakirppis 30 myyjän voimin lauantaina kello 10-14. Jarno Hiltunen Kuhmon kaupunki tekee useita melontalaitureita eri kohteisiin kesän aikana. Lentiirassa on lauantaina avoinna kahvila ja piirakkapuoti kello 9-13. Kierros alkaa lauantaina kello 10 osoitteesta Halmetmäentie 2 a Paltamo. Melontalaituri on laituri, jossa laiturin sisällä aukko, johon pääsee kanootilla. Nivalla siivotaan kylänraitti ja Lentiirassa ajellaan ponilla Avoimet kylät -tapahtuma Paltamossa Vaarankylällä kesäkuussa 2021. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle. – Siitä pääse myös liukumalla pois. Yleisö voi tutustua kylätaloon esittelykierroksilla kello 10 ja 12. Avoimet kylät -päivän tapahtumia voi tutkailla tapahtumakartalta avoimetkylat.fi -sivustolta. Uhlbäck kertoo, että laiturit valmistuvat tämän kesän nimiin. 16 KUHMOLAINEN – Perjantaina 9. TUOMAS JUNTUNEN Valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä järjestetään yhdeksättä kertaa. Näissä paikoissa on entuudestaankin laiturit ja rantayhteydet. Paltaniemen kirkkoon voi tutustua kello 12 alkaen. Yhdeksättä kertaa järjestettävän Suomen suurimman kylätapahtuman tarkoituksena on lisätä kylämatkailua ja esitellä kylien toimintaa. Kylätalolla on pihakirppis, ja museoaitta on avoinna. Paltaniemen kylätalolla Avoimet kylät -päivää vietetään kesäkauden avauksella kello 10-14. Kyläyhdistys kannustaa kiertämään pihakirppiksiä koko alueella pyöräillen, kävellen tai autolla. kesäkuuta 2023 LÖYDÄT OHJEET • Hilla-tilin luontiin ja kirjautumiseen • lukuoikeuden jakamiseen samassa taloudessa asuville perheenjäsenille • uutissovelluksen lataamiseen VOIT TEHDÄ • tilauksen • jakelunkeskeytyksen • tilapäisen tai pysyvän osoitteenmuutoksen • salasanasi päivityksen SAAT TIETOA • maksutavoista • tilausehdoista VOIT JÄTTÄÄ LUKIJAILMOITUKSIA JA ANTAA PALAUTETTA Asiakaspalvelusivustollamme asiakaspalvelu.hillagroup.fi Sivustolla myös: Usein kysytyt kysymykset ja ongelmatilanteet vastauksineen Tiina Suutari Valtakunnallista Avoimet kylät -päivää vietetään lauantaina Kainuussa monin tapahtumin. Tuumaustaukoa talkoolaiset viettävät Kaarneenkoskella kello 13. Kesällä valmistuu useita melontalaitureita Maakunnanrannan venelaituri on uusittu tänä keväänä
Kahvilakulttuuri kukoistaa. 2-3 Majoitu mukavasti matkustajakodissa. 30 KESÄ KUHMO 2023 Kuhmon matkailulehti. s. s. 4-5 Sommelo soi suuremmin. s
– Minulle tämä on kolmas tai neljäs kerta (Retrossa), sanoo Pekka Paananen lisäten olevansa Keravalta käymässä. Vanhan pihlajan -kesäkahvilaa Kuusamonkylällä pitää kuvataiteilija Urho Kähkönen . Talven perusporukalla emme mitenkään selviäisi kesästä. Esimerkiksi Kamarimusiikkifestivaalin konsertit vaikuttavat huomattavasti aukioloaikoihin ja palveluiden ajoitukseen. – Aukioloajat jatkuvat jo kesäFAKTA Kuhmolaisia kahviloita . Tunnelma Retrossa on rento, eikä täällä turhia nipoteta. Kuhmo on ensimmäisenä paikkakuntana Suomessa suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Kahvilakulttuuria Kuhmosta löytyy hämmästyttävän paljon, ja kesäinen ilta kahvilan terassilla onnistuu mainiosti. Kattovalaisimina toimivat sinkkiämpärit, jotka ovat kuin tehdyt pienen maaseutukaupungin kahvilaan. Kesäisin kahvilaelämä vilkastuu, mikä näkyy muun muassa tuotevalikoimien kasvamisena, terasseina ja persoonallisten kesäkahviloiden pulpahtamisena sinne ja tänne. Ikolan Pappila-Café, kesäkahvila pappilassa . Kahvila Juttua palvelee Kuhmotalon tilaisuuksien yhteydessä . Suomalais-ugrilaisuus näkyy Kuhmossa läpi vuoden, ja se kuuluu myös muun muassa Kamarimusiikin ohjelmassa. Nyt näyteikkunassa on nähtävillä suomalaiseen moottoriurheiluun liittyvää esineistöä ja valokuvia. Ulkona on viileää, mutta aurinkoista. – Olen täällä vain pyörähtämässä. Vilkkaasta kesästä kannattaa nauttia osallistumalla tapahtumiin ja käyttämällä hyväksi kuhmolaisten yritysten palveluja. ” Loikkaa siis avoimin mielin Kuhmon kesään, löydä parhaat palat itsellesi ja nauti niistä.” Tapahtumien superkesä Pääkirjoitus Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja. Superin kesästä tekevät tavalliseen kesään verrattuna Kainuun Rastiviikko, joka järjestetään Kuhmossa, ja tavallista laajempi Sommelo, joka on suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtuma. Seurueeseen kuuluvan Jukka Paanasen mielestä hyvän tunnelman syntymiseen tarvitaan ennen kaikkea hyviä ystäviä, ja heitä ympäriltä löytyikin. Aikaisemmin, kun olin, niin pihalla oli muikunpaistoa. Marja Härkönen pitää kuhmolaisista kahviloista. Kolmihenkinen seurue astelee Retroon. Kaesalla kesään on valmistauduttu jo hyvissä ajoin seuraamalla Kuhmon tapahtumien järjestelyjä ja aikatauluja. Päätoimittaja Mari Heikura, 040 754 3579 Kansikuva Mari Heikura Painosmäärä 20 000 kpl Mediamyynti Miia Väisänen, 050 438 0786 Taitto Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO Kustantaja Hilla Group Oyj Painopaikka Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Jakelu Kuhmolaisen tilaajille lehden välissä, Kuhmolaisen konttorissa, Kuhmolaisissa yrityksissä ja kesätapahtumissa, Kuhmon, Kajaanin, Sotkamon, Vuokatin, Suomussalmen, Lieksan, Kuusamon ja Nurmeksen matkailuinfoissa. Tämä on hyvä paikka. Seinässä, pianon yläpuolella näkyy kirjoitus, joka kertoo Christianon Cremona-kvartetista käyneen kahvilassa soittamassa viulua. Meloja voi nauttia suurista selistä tai pienistä joista. Vesiurheilun ystäville mahdollisuuksia Kuhmosta löytyy myös. On perjantai-iltapäivä. Terassi on aidattu vanhoilla kärrynpyörillä ja harmaita heinäseipäitäkin löytyy. Täällä on helevetin hyvät pizzat! City-kulttuuria tyylikkäällä maaseutumaisella silauksella henkii Kaesan kahvila. Kuhmon keskustassa on kaksi lähekkäistä, mutta tunnelmaltaan hyvin omalaatuista ja erilaista kahvilaa, jotka ehdottomasti kahvilaelämän ystävien kannattaa käydä kokemassa. Kuhmo täyttyy tänä kesänä niin kansanmusiikin, suunnistuksen kuin kamarimusiikinkin ystävistä. – Sesonkiaika yli kaksinkertaistaa kahvilan kuukausiliikevaihdon muuhun vuoteen verrattuna. Joillekin kahvilassa käynti voi olla ainoita sosiaalisia hetkiä päivässä. Lentiiran kyläyhdistyksen piirrakkapuoti . Toimitusjohtaja Marianne Huusko kertoo, että kahvilaan tullaan ostosten lisäksi myös viettämään aikaa, ja siksi tunnelmalla on suuri merkitys. – Käyn täällä, Kaesassa ja Peurassa myöskin. He suorittavat tilauksen tiskillä, jossa Mirja Lahtinen palvelee heitä. Luettavissa verkkolehtenä vapaasti www.kuhmolainen.fi KESÄ 2023. – Kuhmon kahvilakulttuuri on viime vuosina mennyt vauhdilla eteenpäin, ja mahtavinta siinä on se, ettei se ole jäänyt pienen piirin toiminnaksi, vaan palveluita käyttävät laajasti kaikenlaiset ihmiset. Sekaan mahtuvat hyvin myös muut matkailijat, joita Kuhmon luonto ja kulttuuri kiinnostavat, sotahistoriaa, kalastusta ja metsästystä unohtamatta. Persoonallisen kahvilan näyteikkunaa koristavat vanhat kupariset kahvipannut ja seiniä kahvimyllyt. Kokeneet suosittelevat Lentua pohjoisosan “saaristoa”, missä taukopaikalta toiselle on lyhyt matka ja saaret suojaavat tuulelta. Hän on myös tulokas Kuhmossa, muuttanut tänne Kajaanista viime joulukuussa, ja on tyytyväinen ratkaisuunsa. M usiikkijuhla Sommelo, Kainuun Rastiviikko, Kuhmon Kamarimusiikki, Fly In, Kuhmon mobilistien Harrasteajoneuvoja rompemyyntitapahtuma, tukkilaistapahtuma, kyläjuhlat. Kahvila Retro on kuhmolaisen kahvilamaailmaan uusin tulokas. Nimensä mukaisesti kahvilan interiöörissä henkii peloton retroasenne. Toivottavasti tämä lehti auttaa sinua siinä, olitpa sitten retkeilijä, suunnistaja, kulttuurin ystävä, tapahtuman talkoolainen, Kuhmon mökkiläinen tai vakituinen asukas. Keskustassa on kaksi hyvin erilaista kahvilaa: Kaesan kahvila ja Kahvila Retro. – Osa asiakkaistamme on jo niin tuttuja, että huolestumme, jos heitä ei muutamaan päivään näy. Kabinetin puolelta löytyy yllättäen vanha rukki. Vauhdin hurmaa tarjoaa Jongunjoki ja pienempiäkin jokireittejä Kuhmossa on. Lisäksi kahvia saa erinäisistä muista lounaspaikoista, hotellien kahviloista ja huoltoasemilta Aki Kaurismäen henkeä ja silaus maalaisromantiikkaa Kuhmon kahvilamaailma on monipuolistunut. Kaesan kahvilassa kesän vilkas sesonki alkaa perinteisesti koulujen loputtua, vaikka tänä vuonna Marianne Huuskon mukaan myös toukokuu on ollut mukavasti vilkas. He tilaavat olutta ja pizzaa. Jukka Paananen muutti Kuhmoon neljä vuotta sitten, eikä aio lähteä pois. ” Väittäisin, että monellakaan samankokoisella paikkakunnalla ei ole yhtä aktiivista kahvilakulttuuria kuin Kuhmossa.” Mirja Lahtinen palvelee Jukka Paanasta, Pekka Paanasta ja Marja Härköstä Kahvila Retrossa. Kuhmon kesää 2023 voi hyvällä syyllä pitää tapahtumien superkesänä. Sehän oli ihan tosi hyvä! Jukka Paananen sanoo harvoin käyvänsä muilla paikkakunnilla, joten hirveästi ei tule kahviloitakaan koluttua, mutta hänellä on vissi mielipide siitä, millainen on hyvä kahvila: oleellista on rento tunnelma, ilman turhaa jäykkäniskaisuutta. Tämä kahvila voisi olla suoraan Aki Kaurismäen elokuvasta. – Pienen paikkakunnan etuja on, että monesti kahville sattuu tuttuja, vaikkei tapaamista olisi ennakkoon sovitukaan. – Mielestäni Kuhmossa oli tarve Retro-tyyppiselle kahvilalle jossa voi nauttia mukavassa ympäristössä vaikkapa lasillisen viiniä tai olutta sekä hyvin suosituksi tulleen katkarapuleivän, kertoo Mirja Lahtinen. Jos vilske ja vilinä alkavat tuntua liialta, aina voi sukeltaa ikimetsien katveeseen Elimyssalolle tai rauhaisaan suomaisemaan vaikkapa TeeriLososuolle. Ne häivähtävät viehättävästi menneelle kuitenkin modernilla tavalla. Kamarimusiikin henki välittyy myös täällä. Loikkaa siis avoimin mielin Kuhmon kesään, löydä parhaat palat itsellesi ja nauti niistä. Sen yhteydessä on myös leipomo, joten herkkujen tuoreus on taattu. – Täällä on mukava olla. 2 KESÄ-KUHMO Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi – Kuhmon kahvilakulttuuri on varsinkin kesäiseen aikaan kehittymässä parempaan suuuntaan, uskoo Kahvila Retron yrittäjä Mirja Lahtinen. Samaa mieltä on Kaesan kahvilan toimitusjohtaja Marianne Huusko. Eri ikäisiä kesätyöntekijöitä rekrytoimme parisenkymmentä. Cafe Amati Kamarimusiikkikeskuksessa toimii Kamarimusiikkifestivaalin ajan . – Pitäisi löytää semmoinen, jossa käy hieno nainen pitsihansikkaissa, juo kahvia, niin kuin Wienissä, ja minä meen sinne, juon olutta, ja me ollaan ystäviä keskenään
Jos kysyntää on, voi Polvinen tarjouksen juhlista antaa, mutta pääpaino tulee hänen mukaansa olemaan kahvilatoiminnassa. Kamarimusiikin henki välittyy myös täällä. Työkseen Huotari tekee nostolaitetarkastuksia. Kuitenkin teen töitä Kainuun, Pohjois-Suomen ja Pohjois-Karjalan alueella. – Väittäisin, että monellakaan samankokoisella paikkakunnalla ei ole yhtä aktiivista kahvilakulttuuria kuin Kuhmossa. MARI HEIKURA – Varmaan joka kerta tulee tässä (Kaesan kahvilassa) käytyä. Nyt hän pääsee toteuttamaan yhden unelmistaan avaamalla kesäkahvilan vanhaan pappilaan. Kotoisin hän on Katerman kylältä ja sanoo aina asuneensa samassa talossa. – Sitten koululaiset alkavat päästä koulusta ja viimeiseksi tulevat työikäiset ihmiset. Talvet hän työskentelee kotitalousopettajana, joten ruuan parissa hän toimii ammattinsakin puolesta. Hän asuu Kuopiossa, mutta on saapunut Kuhmoon konsertoimaan yhdessä klarinetisti Lauri Sallisen kanssa. Sandåsille Kuhmo on tuttu paikka. – Kun olen työreissulla, aina eivät ole eväät matkassa. – Odotan mukavaa ja rentoa kesää. Retron isolta televisioruudulta voi seurata vaikka jääkiekkoa. – Kahvia menee pannutolkulla päivittäin, kertoo Huusko. Kahvilakulttuurin luomiseen paikkakunnalla ei riitä vain kahvila, vaan Marianne Huuskon mukaan siihen tarvitaan myös aktiivinen asiakaskunta. Viereisessä pöydässä käydään keskustelua, jonka sirpaleita kimpoilee meidän pöytäämme. Yleensä eläkeläiset ja työmiehet käyvät aamusta. Perhejuhlia pappilaan on varattu kesäksi muutamia. Kesäkahvila pappilamiljöössä Mirja Lahtinen palvelee Jukka Paanasta, Pekka Paanasta ja Marja Härköstä Kahvila Retrossa. Kesällä jäätelö lukeutuu kahviloiden suosikkiherkkujen joukkoon. – Olisiko tämä vähän tämmöinen Kuhmon olohuone. On vilkas päivä Kaesan kahvilassa, ja herkkuja pursuavan palvelutiskin äärellä tilausta tekee Pentti Huotari työvaatteissaan. Avukseen Polvinen saa muutaman kesätyösetelillä työskentelevän kuhmolaisnuoren. – Melkein, naurahtaa Pulkkinen. Pingviini-jäätelöt. Aki Kaurismäen henkeä ja silaus maalaisromantiikkaa Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Intohimoinen leipoja Anna-Maija Polvinen avaa kesäkahvilan Ikolan pappilaan, joka tarjoaa tyylikkään ja viihtyisän miljöön nauttia päiväkahvit kera suolaisten tai makeiden herkkujen. Kamarimusiikissa Kuhmo herää eloon ja se näkyy myös kahviloissa. Hän ei kaipaa kuitenkaan virheetöntä englannin lausuntaa työntekijöiltä, kunhan yrittää. Kasesan kahvilassa hän tilaa yleensä kahvin ja leivonnaisen taukonsa aikana. Onneksi seuraavalla kerralla voi kokeilla jotakin muuta. Kamarimusiikin taitelijanakin hän muistelee käyneensä täällä puolenkymmentä kertaa. JARNO HILTUNEN. Esihenkilönä Kaesan kahvilassa toimiva Iida-Maija Pulkkinen sanoo asiakkaiden olevan työn suola. Seinässä, pianon yläpuolella näkyy kirjoitus, joka kertoo Christianon Cremona-kvartetista käyneen kahvilassa soittamassa viulua. – Pizzat, pikkusuolaiset, kahvit ja kahvileivät. Lisäksi meiltä voi varata kabinettia erilaisiin tilaisuuksiin, kokouksiin, merkkipäiviin ynnä muihin, sanoo Lahtinen. Vastausta ei tarvinnut edes miettiä. Bandoneontaiteilija Henrik Sandås tilaa kahvin, limsan ja leivonnaisen. – Kun tuonkin tiskin ohi kävelee, aina tulee paha mieli, kun olisi voinut tuonkin ottaa tai tuon... Kaesan kahvilan kaiuttimisissa soi vaimea musiikki. Kahviloissa tulee käytyä muuallakin. Festivaalitaitelijana oleminen on tarjonnut Sandåsille ainoalaatuisia kokemuksia. Tämä tuntuu raikkaalta, hän kuvailee kahvilan tunnelmaa. Seuraavaksi tulevat lapsiperheet. Perinteiset tuotteet, kuten ruisleipä, riisipiirakat ja kalakukot ovat kestosuosikkeja mukaan ostettaviksi. Tuleeko siis koko maailma kesällä Kaesan kahvilaan. Kahvilat ovat Sandåsista oivallisia kohtauspaikkoja. Ikolan pappilan ohi ajaessaan hän on usein ihaillut kaunista rakennusta. Retrossa kesä-, heinäja elokuu ovat vilkkaimpia, ja varsinkin Kamarimusiikin kaksiviikkoinen. Polviselle leipominen on intohimo ja hän viihtyy ihmisten parissa. Pappilasta Polvinen on vuokrannut salit ja keittiön. Huotarin mielestä hyvässä kahvilassa on vaihtoehtoja, mutta voiko niitä olla liikaa, jolloin tulee valinnan vaikeus. Kotiinviemisiksi Kaesasta voi ostaa monenlaista maistuvaa, vaikka teetä. Pääroolissa kahvilassa ovat kahvileivät ja virvokkeet, mutta Polvinen on ajatellut, että Kuhmon Kamarimusiikin ajan tarjolla voisi olla myös salaattibuffet. 3 KESÄ-KUHMO kuun alussa ja pitenevät vielä heinäkuussa, ja Neljä Kaesaa tarjoaa lounasta myös lauantaisin sekä brunssia sunnuntaisin. – Gelatojen ja sorbettien menekki kasvaa heti, kun lämpötila nousee, ja huippusesonkina jäätelökone onkin toiminnassa joka päivä. JARNO HILTUNEN Ikolan pappilan perinteinen tunnelma tarjoaa mahdollisuuden mukavaan kahvihetkeen Anna-Maija Polvisen taikoessa herkkuja asiakkaille. – Vähintään yhtenä päivänä viikossa. Turisteja tulee ympäri Suomea, ympäri Eurooppaa, oikeastaan ympäri maapalloa. Anna-Maija Polvisen Ikolan Pappila-Café palvelee asiakkaita kesän vilkkaimman kauden ajan. Ikolan Pappila-Café palvelee 10.6.–31.7.2023. Pihaan on valmistunut kevään aikana pergola, josta voi ihailla maisemaa Pajakkajoelle, mutta etupihan puutarhatyöt jatkuvat läpi kesän. Huoltoasemien kahvilat ovat yleensä samaa sarjaa, mutta käyn kiertelemässä myös pienempiä, persoonallisia kahviloita. Vuonna 2019 Polvinen piti pop up -kahvilaa Pohjolan talolla heinäkuun ajan ja sai siitä hyvää palautetta asiakkailta. Toivon, että ihmiset tulisivat katsomaan pappilaa ja sen ympäristöä sekä samalla nauttisivat kahvit maukkaiden leivonnaisten kera, Polvinen maalailee tulevaa kesää hieman ennen kuin kahvila avaa ovensa. Keasan kahvilassa Kainuun Rönttöset ovat edelleen suosikkituote, jota Marianne Huuskon mukaan haetaan pitemmänkin matkan päästä. Hän toteaa, ettei matka keskustasta ole pitkä ja sopii vaikka päiväkävelyllä kahvilla piipahtamiseen. – Se alkaa heti kesäkuun alusta ja hiljenee elokuun lopulle. Hän on Kaesan kahvilan vakioasiakas, kun sattuu Kuhmossa töiden merkeissä olemaan. Iida-Maija Pulkkinen toimii Kaesan kahvilassa esihenkilönä. Kesällä kahvilassa tarvitaan myös englannin kielen taitoa talvea enemmän. Rakennuksessa toimii myös seurakunnan toimistoja. Kaesan espressokoneen Sandås uskoo tekevän hyvän säväyksen etenkin Euroopasta päin tuleviin vieraisiin. Eihän asiakkaillekaan englanti ole kotikieli. Vanha arvokas rakennus, jonka ikkunoista avautuu maisema Pajakkajoelle on tulevana kesänä avoin kaikille kesäkahvilan asiakkaille. – Tässä on tuulahdus nuorta energiaa. – Rallienglanti paras englanti, olen aina sanonut näin
Neljä vuotta uudella kotipaikkakunnalla on hurahtanut nopeasti, kun on paljon monenlaista tekemistä. Neljä vuotta sitten Mikko Sarkkinen vaihtoi alaa opettajasta matkustajakodin isännäksi, eikä ole katunut valintaansa. Koetan auttaa heitä löytämään paikkoja ja keksimään tekemistä. Yhdistyksen puuhamiehenä toimii Keijo Ahtonen. Kotoisin hän on Pyhäjärveltä, mutta asui pitkään Raahessa, kunnes muutti perheineen Kuhmoon neljä vuotta sitten. Matkakotia isännöi nykyisin Mikko Sarkkinen. Toisaalta on kuhmolaislähtöisiä vakioasiakkaita, jotka käyvät kotiseudullaan melko säännöllisesti. Luontokuvaajia on paljon, ammattilaisia ja alan innokkaita harrastajia. – Aina kun minulla on aikaa, toimin oppaana vieraillemme. Koetan auttaa heitä löytämään paikkoja ja keksimään tekemistä.” ” Nykyajan karelianismi voi olla esimerkiksi sitä, että moottoripyöräporukka ajelee itärajaa.”. Sarkkinen kuvailee olevansa tätä nykyä sekatyömies. Erityisesti syksyisin ja keväisin iso osa majoittujista on työn vuoksi liikkuvia ihmisiä. Alkuvuosina myynnissä on ollut jopa sata vuodepaikkaa, kun nykyään yhteensä neljääntoista huoneeseen majoitetaan enimmillään parikymmentä henkeä. Sekä Mikko Huovinen että Keijo Ahtonen ovat Uljaskan jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa, joten paikan nimi ei ole tuulesta temmattu. Onpa Kiepissä nähty ohikulkumatkalla seikkailijoita, jotka kävelevät Suomen päästä päähän. Matkakodin isännän tehtävien lisäksi on vanhassa talossa aina pientä remonttihommaa, ja sitä riittää myös Iivantiirasta hankitulla maatilalla, jota hän kunnostaa majoituskäyttöön. Talvikuukausina on hiljaista. Ranskalaista pyöräilijää esimerkiksi käytin talvisotapaikoilla, kertoo Sarkkinen. Esimerkiksi Kuhmo Oy:n laajennuksella työskenteleviä ihmisiä majoittuu Kiepissä merkittävässä määrin. Itse talo on yli 70 vuotta vanha, ja sen matkustajasiipi on rakennettu Kuhmon Kamarimusiikin myötä kasvaneeseen majoitustilojen tarpeeseen. Nimi Uljaska on perua Rimmin Uljaskana tunnetulta Eljas Ahtoselta, joka oli kuulu tietäjä ja parantaja Kuhmon vienalaiselta Rimmin kylältä. Silloin hänelle tarjoutui tilaisuus ”hypätä oravanpyörästä” tehtyään pitkän uran alakoulun opettajana. Pyöräilijöitä käy paljon kesäisin ja syksyisin. Osaltaan ratkaisuun vaikuttivat puolison kainuulaiset juuret sekä tämän uusi työpaikka Kuhmon terveyskeskuksessa. No hän se juuri onkin, sillä GallenKallela löysi ukon mallikseen kuuluisaan teokseensa häämatkallaan, etsiessään Kuhmosta inspiraatiota Kalevalan kuvitukseen. – Minä olen semmoinen ihminen, että keksin aina tekemistä, jos ei sitä muuten ole. Houkuttelivatpa miestä Kuhmoon myös mainiot metsästysmaat. Työ matkustajakodissa on äärettömän kausiluontoista. Parasta työssä matkakodin isäntänä on Sarkkisen mukaan oma vapaus ja ihmisten kohtaaminen. Meillä on ollut mahtava valikoima erilaisia persoonia, joita on saanut tavata vuosien mittaan. Matkakotia pyörittää maankuulun Rimmin Uljaskan jälkeläinen Keijo Ahtonen. Filmiryhmät pitävät matkakotia välietappinaan matkalla itärajan kuvauspaikoille. – Kyllä tässä työssä tapaa värikkäitä ja mukavia ihmisiä. Eräskin belgialaispoika retkeili päivittäin, harrasti innokkaasti valokuvausta ja yöpyi välillä luonnon helmassa, mutta Kieppiä hän piti tukikohtanaan. Sveitsiläinen pariskunta polki Kuhmoon erikoisella tandem-pyörällään, jossa rouvalle oli varattu nojatuolin mallinen istuin, ja peräkärryssä matkusti pikku koira. Työ ja harrastus tuppaavat sekoittumaan monipuolisissa hommissa, joihin kuuluvat myös metsätyöt Iivantiirassa. Lentuan rannalla Lapinsalmen talossa oleillut pariskunta lähetti saMatkakoti Uljaskasta karelianismin tyyssija Keijo Ahtosen mukaan keittiötiloissa on esillä Akseli Gallen-Kallelan luonnoksia Rimmin Uljaskasta ja Matokankaan Rennestä, joka toimi oppaana taiteilijan matkaseurueelle, sekä Minna Seilosen eläinaiheisia maalauksia. Se on ehkä tämän työn hienoin anti! Majoittujia Kiepissä on ollut Vietnamista, Australiasta, USA:sta ja Japanista asti. Tulee otettua projekteja. Kaikkihan me Rimmin Uljaskan tiedämme, hän on kuin ilmetty Väinämöinen Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykissä vuodelta 1891. Turistisesonki keskittyy ajanjaksolle juhannuksesta heinäkuun loppuun, johon sisälMajoitusta kodikkaassa Kiepissä Matkakodin monitoimimies Mikko Sarkkinen auttaa vieraitaan löytämään paikkoja ja tekemistä Kuhmossa. TERHI TULENHEIMO Terhi Tulenheimo toimitus.kuhmolainen@hillagroup.fi Matkakoti Kiepillä on takanaan puoli vuosisataa kirjavaa historiaa, jonka aikana nimi ja omistajat ovat vaihtuneet ja rakennusta on remontoitu useaan otteeseen. Maalauksen Aino on Mary, Akselin vastavihitty vaimo. 4 KESÄ-KUHMO Terhi Tulenheimo toimitus.kuhmolainen@hillagroup.fi Paikallisten keskuudessa aikoinaan Impilinnaksi kutsuttu matkustajakoti rakennettiin vuonna 1967. Uljaskaksi paikan nimesivät uudet omistajat Mikko ja Terttu Huovinen vuonna 1999, ja samaa nimeä se kantaa edelleen, kun Kuhmon karelianismiperinteen tuki ry osti matkakodin heiltä keväällä 2022. He majoittuivat teltassa Kiepin pihassa, ihastuivat Kamarimusiikkiin ja kuvasivat dronella esittelyvideoita matkablogiinsa. Luontokuvaus Kuhmossa on valtavan suosittua. Monet tulevat tekemään pieniä vaelluksia Kuhmoon. ” Aina kun minulla on aikaa, toimin oppaana vieraillemme
– Kyllä se hienointa on, kun syysaamuna pääsee koiran kanssa metsään. Yksiö ja kaksio sopivat mainiosti perheille. Kenties myös Vorna, pahamaineinen rosvo rajan takaa, josta Uljaska runon lauloi. Koulutukseltaan mies on koneinsinööri, mutta vaihtoi hiljakkoin kulttuurialalle ja tekee päivätyönsä viestintäja hankevastaavana Juminkeossa. 050 536 8336, 0440 258 551 VARAA ENNAKKOON! Löydät meidät MYYNTIKOJU TORILLA Herukkaa, karviaista, vadelmaa MIRO HIETALA. Samainen Uljaska oli nuoruudessaan toiminut oppaana itselleen Elias Lönnrotille tämän kiertäessä vienalaiskylissä runonkeruumatkoillaan. 0400 371 599 Avoinna arkisin klo 9.30 18.00, la 9.30 14.00 Tervetuloa! K Kuhmolaista uhmolaista POLKA POLKA-MANSIKKAA HEIKKILÄN TILA Ylä-Vieksi, Niemenkyläntie 116 P. Juminkeon vaihtuvien näyttelyiden järjestäjät majoittuvat mielellään Uljaskassa, ja kesällä nähdään erityisesti kamarimusiikkivieraita. Keijo Ahtosen mukaan Mary ja Akseli tulevat saamaan omat huoneensa, samoin kreivi Louis Sparre, joka matkasi nuorenparin mukana, ja tietenkin Uljaska. Nyt onkin oikeastaan superkesä tulossa. Kuhmon karelianismiperinteen tukiyhdistyksen nimissä on tarkoitus kehittää matkakoti Uljaskasta nykyajan karelianismin tukikohtaa. Vaikka työ matkakodissa on sesonkiaikaan sitovaa, voi omalle piilopirtille vetäytyä iltaisin. – Semmoinen kuukauden rysäys, ja suurin osa turismista on siinä. Tällä hetkellä ei Kuhmossa ole vetonaulaa, joka saisi ihmisiä liikkumaan Kuhmon suuntaan vuoden pimeimpään aikaan. Metsästyskaudella paikka on oiva tukikohta. Talvisaikaan majoittujat ovat monesti työmiehiä. Matkakodin kolmeentoista huoneeseen ja kahteen asuntoon sopii majoittumaan kolmisenkymmentä henkeä. – Nykyajan karelianismi voi olla esimerkiksi sitä, että moottoripyöräporukka ajelee itärajaa. 044 735 4979 nan Rimmin kylälle, eikä aikaakaan, kun Uljaska ilmestyi tiettömien taipaleiden takaa Lapinsalmeen. Uljaskaa voidaankin pitää yhtenä kaikkien aikojen tunnetuimmista kuhmolaisista. Jos jotakin Sarkkinen saisi yrittäjänä toivoa, niin tapahtumia Kuhmoon talvikaudellakin. 5 KESÄ-KUHMO Tmi Mari Komulainen koulutettu eläintenhoitaja, trimmaaja ja hieroja 040 736 0797 peurakankaankennel@gmail.com peurakankaan.blogspot.com Koirien hieronta ja trimmaus, tilapäishoito klo 06-20: 1,17 € / puhelu (muina aikoina +0,25 €) + 0,68 € / min + pvm / mpm Se paikallinen ja luotettava KELA-kyydit numerosta 0800 933 99 (0 € / puhelu) Pennitie 15, 88900 Kuhmo KATSASTUSPALVELUT nopeasti ja joustavasti Kuhmossa! Avoinna ma – pe 8.00 – 16.00 P. – On ilo nähdä, miten tyytyväisiä vieraat ovat Kuhmon henkeen ja rauhalliseen elämäntapaan! tyvät Sommelo, Kamarimusiikki ja tänä vuonna myös Rastiviikko. Motoristiteema on suunnitteilla yhteen huoneeseen, kertoo Ahtonen, motoristi itsekin. Loppu on taidehistoriaa. Rauhaisaan paikkaan pienen järven rannalle on Sarkkinen laittanut perheelleen saunamökin. Karelianismia halutaan tuoda esille sisustuksella, ja huoneita remontoidaan eri teemoilla. Saa olla ihan itsekseen ja samoilla metsässä! ” Semmoinen kuukauden rysäys, ja suurin osa turismista on siinä. Nyt onkin oikeastaan superkesä tulossa.” ” On ilo nähdä, miten tyytyväisiä vieraat ovat Kuhmon henkeen ja rauhalliseen elämäntapaan!” Muotiliike Päivikki Kainuuntie 94 Puh
Polton kestoon vaikutti haudan koko. Se on paljon. Polttaminen saattoi kestää pari päivää tai kauemmin. Kuhmossa olet mustan kullan lähteillä Tervansoutajat pitämässä taukoa Pajakkakosken niskassa, Ikolan pappilan rannassa kesällä 1920. Viime vuosisadan alussa Kainuu oli Suomen viimeinen tervanpolttoalue ja Kuhmo tärkein tervantuottaja maakunnassa. Tervatynnyreiden lisäksi veneissä näkyy matkalaisten arkkuihin ja leileihin pakattuja eväitä ja veneiden varustusta. 6 KESÄ-KUHMO Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Kuhmo tuotti 1900-luvun vaihteessa tervaa 12 000 tynnyriä, joka vastasi 15 prosenttia maamme koko tuotantomäärästä. Soutajat olivat pelastautuneet veneen päälle, mutta aina haverissa ei oltu näin onnekkaita: tervansoutajia on myös hukkunut. Matkan aluksi tynnyrit lastattiin puisiin veneisiin, jotka kuljettaisivat ne noin 300 kilometrin päähän Ouluun. Tervan matka Ouluun oli pitkä ja raskas, joskus vaarallinenkin. Missä olisikaan ollut esimerkiksi brittiläisen imperiumin laivasto ilman tätä jaloa männystä saatua nestettä. Lukemattomat ovat ne tervahaudat, jotka vuosisatojen saatossa ovat tervaa tulisesta sydämestään syösseet. Joskus matkustajahöyry auttoi. Joku saattoi yrittää lahjoakin laskumiehiä jonon ohi päästäkseen. Kukaan ei toivonut myrskyä matkalle, mutta liian tyynikään ei ollut hyvä, koska tervaveneisiin oli mahdollista pystyttää pieni masto ja nostaa siihen purje. Tervahaudan poltosta vastasi lotnikka, hautamestari, ja hän oli arvostettu ammattimies. Veneet oli kiinnitetty laivan perään kahdessa jonossa. Tervan kysyntä oli kova, koska maailman laivastot olivat tuolloin puuta, ja terva oli erinomainen kyllästys ja lahonsuoja-aine. Keskikesä oli parasta aikaa tervansoudulle. Isoimpiin koskiin ei ollut kenellä tahansa asiaa, ja sitä varten lähitaloissa oli erityisiä valan tehneitä laskumiehiä. Isosta tervahaudasta saatiin jopa toistasataa tynnyrillistä tervaa. Tervan tie ei suinkaan päättynyt Ouluun, vaikka se olikin talonpoikaisen tervansoudun päätepiste. Ja kuinka ollakaan, tuuli nousi, mutta valitettavasti se vei veneen väärälle reitille ja Antti joutui soutamaan takaisin. Historia on läsnä Kuhmon metsissä ja saarissa. Se säästi lihasvoimaa ja antoi nopeutta. Säätä saatettiin yrittää parannella magialla. Yleensä tervaspuiksi valittiin mänty, jonka koloaminen suoritettiin hyvissä ajoin ennen polttovaihetta. Suotuisissa olosuhteissa ja pienen purjeen vauhdittaessa matka saattoi joutua viikossakin. Tervantuotannon huippuvuosi oli 1900, jolloin talonpojat rahtasivat Kuhmosta 1,6 miljoona litraa mustaa kultaa Oulun tervaporvareille. Pulkkisen Heikki Tuliniemestä on muistellut, kuinka Ontojärvellä voimakas puhuri oli yhtäkkiä tarttunut täydessä lastissa olleeseen veneeseen ja kaatanut sen. Koko tuon matkan vene ja terva liikkuivat lihasvoimalla, ellei sitten tuuli ollut apuna. Matkan vaikeutta lisäsivät kosket. Valoa riitti ja kelit olivat todennäköisimmin hyviä. Tervan tie alkoi metsästä, jossa isäntä kolosi tervaspuiksi valitut rungot, eli puut kuorittiin erityisen koloamisraudan avulla. Talonpojan sammoksikin sanottu terva oli maamme ensimmäinen vientituote. Uudet tynnyrit oli tarkastanut ja merkinnyt erityinen valan tehnyt “ruunali”. – Tuule perkele tuon eistä!, oli Antti manata pärskäyttänyt. Tervahaudan polttamiseen liittyi myös kansanomaista magiaa, jolla pyrittiin varmistumaan työn onnistumisesta. ” Kiveksen rosvot ryöstivät saalikseen muun muassa tervaveneiden lasteja.” Tervaperinne elää Kuhmossa. ANTERO KOMULAINEN. Tervahaudan juureen asti turvepeittoa ei kuitenkaan ulotettu, koska siellä oli ohuempia syttöjä, joista tervahauta sytytettiin. Tuuli saattoi olla kuitenkin vaarallinen. Terva laskettiin vakiokokoisiin tervatynnyreihin, jotka kukin vetivät 125 litraa mustaa kultaa. Vuonna 1889 ylös kirjatun tiedon mukaan höyrylaiva Elias hinasi Nuasjärvellä kohti Sotkamoa yli kymmentä Oulusta palaamassa ollutta tervavenettä. Vaalassa saattoi muodostua parhaimpina aikoina jopa ruuhkia, kun veneet odottivat vuoroaan. Tervahautaa rakennettaessa särökset ladottiin järjestelmällisesti ympyrän muotoon ja lopuksi kumpumainen tervahauta peitettiin turpeella palamisen hallitsemiseksi. Ei tarvitse kauankaan kuhmolaisissa metsissä samota, kun törmää vanhaan, jo romahtaneeseen tervahaudan pohjaan. Tervahauta palaa kesäyössä Sylväjän kylällä. Helpolla ei leipä kainuulaisesta metsästä raatajan pöytään tullut. Oululaiset kauppahuoneet lastasivat tynnyrit purjelaivoihin ja siitä kuhmolaisen mustan kullan matka jatkui kaikkialle maailmaan. Kerran sattui, että Harakkavaaran Antti oli kyllästynyt velttona roikkuvaan purjeeseen, ja hän oli pannut pennin airon päälle ja singonnut sen selkänsä taakse. Kun tuli oli kunnolla tarttunut, vuorattiin myös tervahaudan juuri turpeella. Paltamo oli tervankuljetukseen suunniteltu pitkä ja kapea vene. Edestakaiseen matkaan tervansoutajan oli syytä varata aikaa ainakin pari viikkoa, mutta huonolla säällä saattoi aikaa kulua enemmänkin. Tervahauta poltettiin yleensä kesä-heinäkuun vaihteessa ja se oli tarkkuutta vaativaa työtä. Työ oli likaista, savuista ja raskasta. Epärehellistä peliä ehkäistiin numeroimalla veneet saapumisjärjestyksessä. Ennen kuin tervatynnyri oli Perämeren rannalla, Tervahovissa, vaati se paljon työtä, vaivaa ja hikeä. Säällä oli suuri vaikutus polton onnistumiseen. Ainoat järkevät kuljetusreitit olivat vesireittejä, joten terva liikkui järviä ja jokia pitkin määränpäähänsä. Se oli ketterä ja nopea. Nämä ammattimiehet tunsivat vedenalaiset kivet ja kuohuvan kosken tavat ja taitavasti ohjasivat veneet vahingoittumattomina vaaranpaikkojen ohitse
Sieltä tervaa vietiin muun muassa Ruotsiin Venäjälle, Englantiin ja Hollantiin, mutta myös kauemmaksi, esimerkiksi Rio de Janeiroon. Katovuosina ruisjauhot olivat kysytty tuontitavara. Oulu tarjosi moninaisia houkutuksia vastahankituille rahoille. Tervarahoilla eivät juurikaan tervanpolttajaisännät rikastuneet, toisin kuin oululaiset kauppahuoneet, jotka veivät heidän työnsä hedelmät ulkomaille. Ihmettelemistä oli vaikka tuolloin Pohjolan pisimmässä rautiesillassa. Myrskyssä se on paha paikka täyteen lastatulle tervaveneelle. Tervapoltolle ei ollut paljoa vaihtoehtoja, jos talonpoika mieli päästä lisäansioille. Kuitenkin 1800-luvun puoliväliin saakka tervarahat olivat tervanpolttajan ainoat merkittävimmät tulot käteisenä. 2023 FACEBOOK.COM/SOMMELO Kuhmossa olet mustan kullan lähteillä Ihmiset eivät olleet aina siistejä tuolloinkaan. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 12:00 Seminaari: Kveenit ja metsäsuomalaiset Kuhmo-talo, Pajakka-sali 14:00 Kahvikonsertti: Kuhmon kesämuusikot Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Anna-Kaisa Liedes & Maria Kalaniemi Juminkeko 12/8€ 19:00 Katarina Barruk & orkesteri Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Sommelon klubi: Kveeni Suomi Band & ystävät Kaesan kotileipomon kahvila 12/8€ Torstai 29.6. Kun vesillä oli paljon liikennettä, saattoivat rannat olla “paskan vallassa”, kuten Esko Immonen suorasukaisesti huomioi Tervanpolttoajan muistelmissaan. Sieltä sai myös kaikkea tarpeellista, kuten vaatteita, kankaita, terästä, tupakkaa, sokeria, alkoholia, kahvia... Juttu perustuu Kuhmolaisessa 2009 julkaistuun sarjaan Tervan tarina I-V. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 10:00 Satunäytelmä: Kolme puuta kolme poikaa Juminkeko 12:00 Seminaari: Runolaulajat ry Kuhmo-talo, Pajakka-sali 14:00 Kahvikonsertti: Kuhmon kesämuusikot Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Maria Kalaniemi: Musiikillisia maisemakuvia Juminkeko 12/8€ 17:30 Konsertti: Eva Väljaots Kuhmo-talo, Pajakka-sali 12/8€ 19:00 Tallari & Pauliina Syrjälä Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Piot Hotelli Kalevala 20/16€ Perjantai 30.6. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 12:00 Minä & Sisko Hengellistä kansanmusiikkia meiltä ja maailmalta Kuhmon kirkko Fes??va??i?????m. Pinta-alaa sillä on melkein 900 neliökilometriä ja se on eräs maamme suurimpia järviä. Niin sanotut Kiveksen rosvot ryöstivät saalikseen muun muassa tervaveneiden lasteja. Tervasta maksettava hinta myös vaihteli vuosittain. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 10:00 Satunäytelmä: Kolme puuta kolme poikaa Juminkeko 12:00 Seminaari: Karjalaiset kieli ja kulttuuri Kuhmo-talo, Pajakka-sali 14:00 Kahvikonsertti: Kuhmon kesämuusikot Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Hanna Ryynänen Juminkeko 12/8€ 17:30 Timoi Munne: Unis da Mierol Kuhmo-talo, Pajakka-sali 12/8€ 19:00 Suõmmkar Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Sommelon klubi Kaesan kotileipomon kahvila 12/8€ Lauantai 1.7. Erkki sai tynnyristään 12 markkaa, mutta kauppahuone tilitti hänelle 25 markkaa. Ensi kertaa tervansoudussa ollut nuorukainen saattoi katsella silmät pyöreinä, sillä Tervahovissa oli samanaikaisesti tuhansia tynnyreitä tervaa varastossa. Paluu kotiin ei ollut helppo sekään. Sanonta velassa kuin tervansoutaja pohjautuu todellisuuteen. Vene kiinnittyi ensin pitkään ja leveään laituriin, minkä jälkeen käsikäyttöiset nosturit nostivat tynnyrit laiturille. Oulun-soudulle merkitsi kuoliniskua rautatien tulo Kajaaniin 1904. 2.7.2023 Kainuussa Osta liput: lippu.fi tai suoraan Kuhmo-talolta! Maanantai 26.6. Veneet piti vetää koskipaikkojen ohi erityisiä vetomöljiä pitkin. Kauppahuoneet suosivat velkatalousjärjestelmää, jossa kauppiaat antoivat tervanpolttajille luottoa ja tavaroita tulevia tervatoimituksia vastaan. 7 KESÄ-KUHMO SOMMELO.NET MUSIIKKIJUHLA / ETHNO MUSIC FESTIVAL s ommelo 26.6. Todella pahoista kohdissa piti vene nostaa kärryille ja viedä kosken ohi hevosvedolla. Velkakaupan avulla tervaporvarit takasivat säännölliset tervakuljetukset itselleen samoilta talonpojilta. Tervakaupan vähenemiseen vaikutti moni syy, muun muassa metallirunkoisten laivojen läpilyönti merenkulussa sekä maaja metsätaloudessa tapahtuneet muutokset. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 10:00 Seminaari: Sukukielten ja -kansojen tulevaisuus Kuhmo-talo, Pajakka-sali 12:00 Keiketys ja ystävät Kuhmo-talo, Lentua-sali 12/8€ 14:00 Kansainvälisen kantelekurssin päätöskonsertti Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Näppärikurssin päätöskonsertti Kuhmo-talo, Lentua-sali 5€ / Perhelippu 10€ 19:00 AR-GOD ja Anna Makeev Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Sommelon klubi Kaesan kotileipomon kahvila 12/8€ Sunnuntai 2.7. Kesällä Oulujoella näki tervaveneen jos toisenkin. EMIL RECHARDT /KUHMON MUSEO. 9:00 Torikahvit Kuhmon tori 12:00 Seminaari: Suomalaisugrilaisten kielten ja kansojen tilanne Venäjällä Kuhmo-talo, Pajakka-sali 14:00 Kahvikonsertti: Kuhmon kesämuusikot Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Amanda Kauranne & Emmi Kuittinen: Käy keralla kantajaini Juminkeko 12/8€ 19:00 Solju Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Runolauluklubi Kaesan kotileipomon kahvila 12/8€ Keskiviikko 28.6. Matkan palkkio odotti tervansoutajaa Oulussa, joka 1800-luvulla oli Suomen tervakaupan keskus. Katerman Siikalahden isäntä Erkki Komulainen vei Ouluun tynnyrin tervaa lokakuussa 1855 myyden sen Bergbomin kauppahuoneelle. Ne hän sai sitouduttuaan toimittamaan kauppahuoneelle 80 tynnyriä tervaa. Oulu oli elämys itsessään Kainuun perukasta saapuneille. Ämmänkosken ohituksen jälkeen avautui edessä kohta Oulujärvi, jota ei turhaan Kajaanin mereksi kutsuta. Toppilansalmessa sijaitsi Tervahovi, jossa tervaveneiden lastit purettiin. Oletettavasti viimeinen tervavene matkasi Oulujokea vuonna1927, mutta Kuhmosta soudettiin tervaa Kajaaniin vielä 1930-luvun alussa, vaikka tuolloin terva kulki jo kuorma-autoillakin. Myös Oulun Tervahovi oli palanut 1901. Jos tervanpoltto ei onnistunutkaan tai muusta syystä isäntä ei kyennyt toimittamaan luvattua määrää tervaa, hän velkaantui ja saattoi menettää talonsakin. Ne viilettivät vinhaa vauhtia joko jokea alas tai niitä sauvottiin läpi kosken kuohujen. 10:00 Avajaiset Kuhmon tori 12:00 Seminaari: Kulttuurimatkailun mahdollisuudet Kuhmo-talo, Pajakka-sali 14:00 Kahvikonsertti Kuhmon kesämuusikot Kuhmo-talo, Juttua-kahvila 16:00 Rällä: Kansanmusiikkia Pohjanmaalta Juminkeko 12/8€ 17:30 Taidenäyttelyn avajaiset Kuhmo-talo 18:00 Suomi soi -yhteislaulutilaisuus Kuhmo-talo 19:00 Siaudela Birzain kulttuuri-keskuksen folkloreyhtye Kuhmo-talo, Lentua-sali 22/18€ 21:00 Sommelon klubi Kaesan kotileipomon kahvila 12/8€ Tiistai 27.6. Liikkuipa Oulujärvellä “merirosvojakin”, mutta 1860-luvun jälkeen heistä ei enää harmia koitunut
Eräreissuillaan Kettunen sanoo pitävänsä kompassia mukanaan. Hän muistuttaa, että maastossa liikkuessa metsästyksen lisäksi suuren merkityksen tuo luontokokemus. Kylän asutus on sijoittunut jossain määrin nauhamaisesti risteyksestä erityisesti etelään ja länteen sekä pienemmille pistoteille. Metsähallitus esittelee Jämäsvaaraa, että sinne houkuttelevat vanhat metsät, kallioiset rinteet, pienet vesistöt ja suoalueet. Lauvuksen Metsästäjistä valvonnan järjestelyihin osallistuva Petri Pikkarainen asuu kylällä. Alueella on myös seurateltat. Lauvus tunnetaan yhtenä Kuhmon eteläisimmistä kylistä, jonka eteläraja ulottuu Nurmeksen rajaan. Rasti ja Lauvus tekevät tärkeää yhteistyötä Rastiviikolla Rastin Erän puheenjohtaja Jorma Kettunen (vas.) ja Lauvuksen Metsästäjien Petri Pikkarainen valmistelivat KRV2023 kilpailukeskuksen aluevalvontaa jo toukokuussa. Kilpailukeskus sijaitsee ohjeistettua ajoreittiä ajettaessa noin 28 kilometriä Kuhmon taajamasta etelään ositteessa Jämäsjärventie 1042. Lisäksi valvotaan, ettei alueella liiku ylimääräisiä kulkijoita. Hän toteaa, että Lauvukselta ei ole pitkä matka Nurmeksen pohjoisosien retkeilyreiteille. Risteyksen luona on kylän urheilukenttä. Kainuun Rastiviikko 2023 Jämäsvaaralla Kuhmossa on saanut kylän miehiä ja naisia tärkeisiin tehtäviin tapahtuman aikana. Talkoisiin osallistuvilla kahden kylän metsästysseuroilla on yhteiskäytössä ampumarata, jonka alueelle Rastiviikon kilpailukeskus kesällä laajenee. Valvontapaikka on kummallekin melkein kotimaisemissa. Kainuun Rastiviikon kilpailualueen reuna ulottuu melko lähelle Pikkaraisen kotitaloa. ANTERO KOMULAINEN. Jämäsvaaran kiinnostavia erikoispiirteitä ovat silmiä hivelevät maisemat, vanhat metsät, kallioiset rinteet, pienet vesistöt ja suoalueet. Kilpailukeskus sijaitsee Lauvuksen kylän alueella. Jämäsvaaran silmiä hivelevät maisemat on helppo tavoittaa, sillä alue sijaitsee vain noin 20 km päässä Kuhmon keskustasta. Jämäsvaaran vanhat metsäalueet ovat myöhemmin syksyllä suosittua metsäkanalintujen metsästysaluetta esimerkiksi suomenpystykorvien kanssa metsäkanalintuja metsästäville kyläläisille ja muille kuhmolaisille. Hänelle näin vahva osallistuminen Kainuun Rastiviikon järjestelyihin on toinen kerta. Jämäsvaaralla Suomen huiput ovat suunnistaneet ennenkin ja vuonna 2018 Kainuun Rastiviikko järjestettiin Rastin kylän itälaidalla Mieronvaaralla. Kettunen on kirjoittanut yhden tapahtumiltaan Kuhmoon sijoittuvan eräkirjan ja kokoaa pikkuhiljaa historiaromaania, jonka tapahtumien kulku rakentuu myös todellisiin tapahtumiin aina 1700-luvulta alkaen. Tehtävän tärkeys ja laitteiden toiminnan varmistaminen ja alueen valvonta tuo lisää kiinnostusta tehtävään, jossa talkoolaisilla on vuoroja yötä päivää pitempään kuin suunnistusviikko kestää. Kylältä lähtevät maantieyhteydet Kuhmoon, Lieksaan ja Nurmekseen. Maasto Lauvuksella on vaihtelevaa ja katvealueita löytyy. Kylän keskeinen paikka on Nurmestien ja Lieksantien risteys, jonka lähellä toimi ennen myös kyläkoulu. Tapahtuman ajaksi Kuhmoon saapuu tuhansia suunnistajia ja heidän perheenjäseniään. Kylää halkova Nurmestie, kantatie 75, on Kuhmolle tärkeä sisääntuloväylä ja rahtiliikenteen osuus koko liikenteestä on merkittävä molempiin suuntiin. Pikkarainen tarjoaa myös metsästysopastuksia kotikylällään. Kylää halkoo sama Nurmestie kuin Lauvuksellakin. Siellä sijaitsevat myös entinen koulu ja vieressä lähistöllä entinen kaupparakennus. Rastin Erän puheenjohtaja Jorma Kettunen johtaa Kainuun Rastiviikon valvontajärjestelyjä kilpailukeskuksessa. 8 KESÄ-KUHMO Antero Komulainen antero.komulainen@hillagroup.fi Suunnistusviikko järjestetään 2.– 7.7.2023 ja pääjärjestäjät ovat Kuhmon Peurat ja KRV-organisaatio. Maastossa Pikkarainen pitää digilaitteiden lisäsi repussaan karttaa ja kompassia. Rastin kylä on naapurikylä Lauvuksen kylän pohjoispuolella. Koko Jämäsvaaran alue on 27 neliökilometrin laajuinen. Kahden kylän metsästysseurojen Rastin Erän ja Lauvuksen Metsästäjien talkoolaiset huolehtivat kilpailukeskuksen valvonnasta jo se rakentamisvaiheessa, tapahtuman aikana sekä välipäivinä yötä päivää. Kilpailukeskuksen generaattorien ja kylmälaitteiden pitää toimia ympäri vuorokauden. Kylän metsämaastoissa on hyvät metsästysmahdollisuudet. Lauvuksen kylä on rauhallista metsäistä maaseutua, jonka keskus on Lauvuksentien ja Nurmestien risteyksessä. Sen vuoksi ampumarata on poissa käytöstä ja käyttökiellossa 19.6.–9.7.2023
PAIKALLISUUS JA PIENTUOTTAJAT OVAT MEILLE ERITYISEN TÄRKEITÄ PALVELEMME: MA-LA 7-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa. Vinkkaa meille, jos suosikkituotteesi puuttuu hyllystämme. Lentiiran Lomakylä Petäjäniementie 121, 88930 Lentiira www.lentiira.com TIEDUSTELUT + 358 44 72 88 930 sales@lentiira.com Olemme varanneet Sinulle laajan valikoiman lähija pientuottajien tuotteita. PAIKALLISUUS JA PIENTUOTTAJAT OVAT MEILLE ERITYISEN TÄRKEITÄ PALVELEMME: MA-LA 7-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. 9 KESÄ-KUHMO LUMOUDU LUONNOSTA Lentiiran Lomakylässä Palvelumme matkailijalle Mökkimajoitus ja leirintä Parhaat hinnat netistä: lentiira.com Savusauna lämpimänä Vuokrattavissa myös illanviettoihin Kahvila palvelee arkisin Lounasta ja illallista ennakkotilauksesta UUTUUS! Idän sydän puoti Luontokuvat, tervatuotteet ja muut matkamuistot! Avoinna vastaanoton aukiollessa. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa Tervetuloa K-SUPERMARKET KUHMOON Olemme varanneet Sinulle laajan valikoiman lähija pientuottajien tuotteita. Vinkkaa meille, jos suosikkituotteesi puuttuu hyllystämme
• Luontoja kulttuuriarvojen korostaminen on yhteistä kaikille Wild Taigan toimijoille. Lentiiran Lomakylässä tai Lentuankosken leirintäalueella. Budjettimatkaaja voi suunnata Matkustajakoti Uljaskaan. Sukella historiaan ja kulttuuriin M eiltä löytyy myös paljon kulttuurielämyksiä. Oletko koskaan nähnyt karhua omassa elinympäristössään. Sammuta nälkäsi puhtailla luonnonantimilla Ruokaa on turha kiikuttaa pöytään maailman toiselta puolen, kun Tapion ja Ahdin aitat löytyvät käytännössä takapihalta. Pohjois-Karjalan puolelta löydät hurmaavat majatalot Puukarin Pysäkin ja Pihlajapuun. 10 KESÄ-KUHMO Kesäloman vietto kotimaassa on yksi parhaita vastuullisuustekoja. Suomussalmella voit kokeilla tehdä omaa musiikkiasi kauniilla luontopaikalla. Täältä et löydä suuria ketjuhotelleja, vaan pieniä perheyrityksiä. Koe erämaa kiireettömästi Laajoissa metsissämme saavat niin eläimet kuin ihmisetkin vaeltaa rauhassa. Samalta suunnalta itärajan tuntumasta löydät myös kuvausja katseluretkiä tarjoavan Arolan tilan. • Yritykset sijaitsevat pääosin Kuhmossa ja Suomussalmella. Kuhmossa pääset majoittumaan metsän keskellä mm. Erikoisin katseluelämys löytyy Hossan Karhuilta – siellä on mahdollista katsella karhua saunasta käsin! Martinselkosen Eräkeskus taas tunnetaan karhunpentujen runsaasta määrästä. Matkusta vastuullisesti itäisessä Kainuussa • Wild Taiga yhdistää yli 50 hyvin erilaista kulttuuri-, luontoja matkailutoimijaa. Kuhmossa vuokravälineitä tarjoavat EräPiira ja Kalevalan juhlatakomo. Entisajan arkielämään pääset tutustumaan Tuupalan talomuseossa. Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen uusia elämyksiä – täällä Suomessakin on mahdollista kokea erilaisia kulttuureja ja elämäntyylejä, kun suuntaat oikeaan paikkaan. • Mukana on toimijoita myös muualta Kainuusta, Pohjois-Karjalasta ja Taivalkoskelta. Maistele esimerkiksi Kuhmossa Kaesan herkkupuodin aitoja Kainuun rönttösiä, Suomussalmen Kultaisen Kukon kehuttua lounaspöytää tai Hiljaisen Kansan Niittytupa-ravintolan herkkuja, joiden aineksista mahdollisimman moni kerätään suoraan viereiseltä niityltä. Täällä kannattaa perehtyä myös Kalevalaan – ollaanhan täällä sen syntysijoilla! Juminkeon kulttuurikeskuksen näyttelyistä opit paljon Kalevalasta ja Vienan Karjalasta. Sotahistoriasta kiinnostunut matkaaja suuntaa Kuhmon Talvisotamuseoon ja taistelupaikoille. Niistä syntyy niin perinteisiä kuin modernejakin herkkuja. Wild Taiga -alue on mainio kohde vastuulliselle matkaajalle, tästä jutusta voit lukea, miksi. Metsistämme saat parhaat terveyshyödyt, kun liikut niissä lihasvoimin. Villiyrtit, marjat, sienet, kala ja riista ovat vahvasti läsnä alueen ruokakulttuurissa. Hossassa kannattaa majoittua mökissä aivan kansallispuistojen reittien tuntumassa – mökkejä vuokraavat Camping Hossan lumo, Hossan retkeilykeskus sekä Loma-Hossa. Hossan kansallispuisto tarjoilee mahdollisuuksia monenlaiseen ulkoiluun, kuten pyöräilyyn, melontaan ja patikointiin. Kuhmon keskustassa sinua taas palvelee Hotelli Kainuu, jonka kainuulainen aamiainen on kerännyt paljon kiitoksia. Vartiuksen kylällä sijaitsevassa Uljaskan Pirtissä pääset tutustumaan vienankarjalaiseen elämäntyyliin. Täällä se onnistuu, turvallisesti kuvauskojusta käsin. Ulkoiluvälineitä voit vuokrata Hossassa luontokeskukselta tai Camping Hossan Lumosta. Soiva metsä on mielenkiintoinen kohde koko perheelle, aivan keskustan kupeessa! Majoitu paikallisissa perheyrityksissä Wild Taigan autenttisuus näkyy myös majapaikoissa. Löydä omat suosikkisi: www.wildtaiga.fi #visitwildtaiga #arcticlakeland Karhun näkeminen omassa elinympäristössään on unohtumaton kokemus Hiljaisen Kansan Niittytupa-ravintolan lounas on sekä maukas että vastuullinen. Paltamossa on tarjolla erikoista luksusmajoitusta: Kivesvaaran päällä sijaitsevat Jättiläisenmaan linnunpönttöhuoneistot hurmaavat näköalallaan. Taivalkoskella voit majoittua Saijan Lomakartanossa tai Kylmäluoman retkeilykeskuksessa. Jos haluat nautiskella majapaikassasi myös hyvästä ruoasta, suuntaa Hotelli Kalevalaan, joka sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Suomussalmen puolella sotamatkailijan kannattaa majoittua Arolassa – siellä pääset kuulemaan tarinoita sekä tutustumaan lähialueen sotamuistomerkkeihin. Suurin osa majapaikoistamme sijaitsee luonnon helmassa. Suomussalmen keskustan Matkustajakoti Kuutamo on mainio vaihtoehto budjettimatkaajalle. Kuhmossa Boreal Wildlife Centre, Wildlife Safaris Finland ja Taiga Spirit tarjoavat perinteisiä kuvauskojuja, Bear Centressä voit valita myös luksus-karhunkatselumökin. Erityisesti Kuhmo tunnetaan vahvasta kulttuurielämästään; kesäkuussa kaupungin valtaa Sommelo-kansanmusiikkifestivaali, heinäkuussa taas nautiskellaan Kuhmon Kamarimusiikista. Kuhmossa puolestaan voit meloa ja vaeltaa Ystävyyden puiston kohteissa
044 581 3133 Italialaiset pehmytjäätelöt Tötteröjäätelöt , mm. 0401817570/toimisto p. Viiksimontie 2991, Kuhmo. 040 776 3068 juha.malinen@kunttapiha.fi www.kunttapiha.fi Kuntan nostoon sopivat puustoltaan harvahkot mäntykankaat, joissa on hyvä puolukka-mustikkavarvikko. 0400 219 197 www.erapiira.fi, p. Meillä voit järjestää kokoukset ja pitopalvelutilaisuudet! Soita ja varaa, Mirja p. Kuntta nostetaan ennen hakkuuta. vohvelit. i Suolaiset ja makeat kahvileivät • Autojen pesut KEITTOLOUNAS ARKISIN 10.30-14.30 Avoinna: ark. Leipurintie 22, Kuhmo, puh Leipurintie 22, Kuhmo, puh. 0401817570/toimisto tai 0400 284 069/Kari tai 0400 284 069/Kari PETOELÄMYKSET PÄIVITTÄIN PETOELÄMYKSET PÄIVITTÄIN VIIKSIMOSSA! VIIKSIMOSSA! Viiksimo.fi. (08) 655 7700 . 6–1 Shell Kuhmo Kainuuntie 122 puh. 6–20, la 7–17, su 8–16 Myymälämme löydät Sotkamosta, Kajaanista, Kuhmosta ja Suomussalmelta. HELKAMA polkupyörät MA–PE 8.00–17.00 •• HUOLTO HUOLTO •• TARVIKKEET TARVIKKEET •• VARAOSAT VARAOSAT METSÄJA METSÄJA PUUTARHAKONEET PUUTARHAKONEET SUZUKI ja TOHATSU SUZUKI ja TOHATSU perämoottorit perämoottorit urpo.piirainen@gmail.com urpo.piirainen@gmail.com www.erapiira.fi, p. tervajäätelöt Jäätelökioski TORILLA Suosittu katkarapuleipä 7,90 Kainuuntie 91 p. (08) 655 7700 www.hyvarisenleipomo.com leipomo@hyvarisenleipomo.com www.hyvarisenleipomo.com leipomo@hyvarisenleipomo.com Myymälä avoinna ma-pe 7.30 – 14.00 Kaikkea hyvää Kaikkea hyvää Maistuvat herkut leipoo Kahvin kanssa maistuvat suolaiset ja makeat kahvileivät, mm. 11 KESÄ-KUHMO AA MU PU UR O AR K. OSTAMME METSÄNOSTAMME METSÄNPOHJAKUNTTAA! POHJAKUNTTAA! Karhu, ahma, kotkat ja susi Karhu, ahma, kotkat ja susi mukavista kojuista mukavista kojuista Mahdollisuus omaan kojuun Mahdollisuus omaan kojuun Varaa paikkasi: Varaa paikkasi: info@viiksimo.fi, info@viiksimo.fi, p. Viiksimo.fi. 0400 219 197 Kuhmo Kuhmo OPASTETUT MELONTARETKET OPASTETUT MELONTARETKET JA KANOOTTIEN JA KANOOTTIEN VUOKRAUS VUOKRAUS. 08 620 411, shell.kuhmo@ykkospysakki. Palvelemme myös verkossa! Osoitteet ja ajantasaiset aukioloajat osoitteessa pajakka.. 044 581 3133 Katso aukiolot A-oikeudet! Ota yhteyttä Juha Malinen p. Viiksimontie 2991, Kuhmo. Metsäomistajalle maksetaan korvaus nostetun kunttamäärän mukaan
Täyttä elämää Kuhmossa – Kestävä kehitys elämään arjen teoissa -kokeiluhankkeessa on kehitetty yhdessä kestävyyttä vahvistavaa vuorovaikutteista ja osallistumaan kutsuvaa työtä. Vuoden 2023 Fly in järjestetään 07.-09.07. kerran Kainuun Rastiviikon jälkeen 9.?22. ja päätapahtumapäivä on lauantai 8.7. Kesäisessä Kuhmossa on hyvät ravintolaja kahvilapalvelut, joita kannattaa hyödyntää. Myös monia muita pienempiä tapahtumia järjestetään Kuhmossa runsaasti tulevana kesänä. Kuhmon Kamarimusiikin vieraat todella näkyvät Kuhmon katukuvassa heinäkuussa. Sommelo myös aloittaa kesän suuret tapahtumat Kuhmossa. Haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi Kuhmoon ja Kuhmon tapahtumiin. kaupunginjohtaja Terveisiä täältä Kuhmon kaupungintalolta!. Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki kuuluu myös Kuhmon Kamarimusiikissa kesän ohjelmassa. Teemaan liittyviä tapahtumia on ympäri vuoden. Kesän teemana on Juuret ja siivet. Uusia mökkejä mahtuu Kuhmoon hyvin ja jos loma-asunto Kuhmoon on mielessä, kannattaa olla yhteydessä Kuhmon kaupunkiin. Kannattaa ehdottomasti poiketa kaupungin keskustan kaupoissa, ruokapaikoissa ja kahviloissa. Kesällä 2023 Kuhmossa järjestetään jo 15. Kalevala on sekä kiinteä osa kuhmolaista menneisyyttä että elävää perinnettä nykyaikana. Kesäkahviloita on avoinna myös haja-asutusalueella, jota Kuhmossa kutsutaan perukaksi. Jo pelkästään Kuhmon taajamassa ja sen tuntumassa riittää nähtävää ja koettavaa. Toimikunta on yksi kaupungin vaikuttamistoimielimistä, sillä on oikeus suoraan tehdä aloitteita kaupunginvaltuustolle ja sen puheenjohtaja on mukana vetovoimaja tulevaisuusjaostossa. Tapahtuma on tänä vuonna myös Suomen ilmailuliiton Experimental-kesäpäivä. Kuhmon Kamarimusiikki soi 53. Ensimmäisenä Suomessa Kuhmo tuli valituksi suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2023. Kuhmon kaupungin tavoitteena on saada Kalevalan alueesta Kuhmon matkailun keskus, entinen leirintäalue on palautunut takaisin kaupungin omistukseen. Mitään tapahtumaa ei voida järjestää ilman vapaaehtoisia ja talkoolaisia, joten suuri kiitos kaikkien tapahtumien vapaaehtoisille talkoolaisille ja tapahtumien järjestäjille. Koettavaa ja nähtävää Kuhmossa todella riittää! Juhana Juntunen vt. Mökkitonttitarjontaa on siis runsaasti Kuhmossa. heinäkuuta. Kuhmo-talo, kirjasto, Tuupalan museo, Talvisotamuseo sekä Juminkeko ovat näkemisen arvoisia kohteita. Jämäsvaaran silmiä hivelevät maisemat on helppo tavoittaa, sillä alue sijaitsee vain noin 20 km päässä Kuhmon keskustasta. Kainuun 55. Patikoinnille ja maastopyöräilylle on erinomaiset puitteet. Uudet matkailijoita ja Kuhmon vierailijoita palvelevat visitkuhmo.fi -nettisivut on otettu aivan hiljattain käyttöön. Luontokeskus Petola on avoinna heinäkuussa ja Kalevalan alueen vieressä sijaitseva Harakkasaari on lähellä sijaitseva luonnonsuojelualue. Matkailijat, Kuhmon vieraat ja kesämökkiläiset ovat tärkeitä Kuhmolle. Kansanmusiikkijuhla Sommelo on juhlavuoden päätapahtuma 26.6.–2.7. 12 KESÄ-KUHMO KUHMON TAPAHTUMIEN määrä on jälleen ilahduttavan runsas kuluvana kesänä. Rastiviikko järjestetään heti Sommelon jälkeen heinäkuun alussa Kuhmon Jämäsvaarassa. Fly in -tapahtuma. Hankkeessa on tehty kaupungin kestävyystyötä ja sen taloudellisia hyötyjä näkyväksi. Älä siis ihmettele, jos kuhmolainen käyttää sanaa ”perukka” – se on kuhmolainen murresana. Keskustan palvelut ovat lähellä Rastiviikon vieraita tapahtuman aikana. Liikuntakeskuksen ja Kalevalan alueen yhdistävä retkeilyreitti on rakentumassa ja jatkossa Kalevalan alueelta pääsee kulkemaan tennareissa kuivin jaloin mm. Osallisuutta on Kuhmossa haluttu kehittää ja toivottavasti myös mökkiläisten osallistamisessa on onnistuttu. Kuhmon mökkiläisten yleiskokous on tarkoitus pitää kesäkauden lopulla lauantaina 12.8.2023 Jyrkänkosken tukikohdassa klo 12, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tapahtuma tuo merkittävän määrän ostovoimaa Kuhmoon. Rönttönen ja tervajäätelö ovat kuhmolaisia erikoisuuksia. UKK-reitille liikuntakeskuksesta. Kuhmo on tunnettu myös kirjallisuuskaupunkina, valittiinhan kaupunki osaksi UNESCO:n Luovien kaupunkien verkostoa. Kuhmon kaupunki perusti noin 10 vuotta sitten Kuhmon mökkiläistoimikunnan, jonka tavoitteena on edistää mökkiläisten viihtymistä Kuhmossa
Näistä aiheista lapset ja nuoret saavat vielä tehdä lopullisen äänestyksen kesän aikana. Myös itse kokoukset ovat kaikille avoimia, Piirainen kertoo. Hänen mukaansa lasten ideoiden keräämisen lisäksi tällaisilla puuhapajoilla on hyvin tärkeä merkitys siinä, että ne opettavat leikin keinoin lapsille osallistumista, vaikuttamista ja ennen kaikkea unelmoimista. – Näin saamme tehtyä myös Kuhmon kyliä sekä kyläyhdistysten tekemää erinomaista työtä tutuksi, hän toteaa. Vaikuttamiseen ja unelmointiin oppimista Puuhapajoissa lapset piirsivät tulevaisuuden Kuhmon ilmoitustaululle terveisensä kaupungin päättäjille siitä, mitä kaupunkiin tarvitaan, jotta täällä olisi vieläkin mukavampi asua. Etualalla vt. 13 KESÄ-KUHMO REILUN VUODEN AJAN kestäneessä kokeiluhankkeessa kehitettiin Kuhmon kestävää kehitystä vahvistavaa vuorovaikutteista ja osallistumaan kutsuvaa työtä. Vaara-kollektiivin teatteri-ilmaisun ohjaaja sekä tanssi-liiketerapeuttisten menetelmien ohjaaja vetivät lapsille toiminnallisia puuhatunteja, joissa kerättiin tanssin, piirtämisen ja leikin yhteydessä lapsilta ideoita Kuhmon kehittämiseksi. Alkuvuodesta on jo kyselyllä kartoitettu 7-29-vuotiaiden toiveita ja mielipiteitä siitä, kuinka budjetin voisi heidän mielestään parhaiten käyttää. Kuhmon kaupunki on varannut vuoden 2023 budjettiin 10 000 euroa lasten ja nuorten ideoiden toteuttamiseksi. Kesämuusikkokausi ja kesätanssijoiden kausi on nuorille paitsi kesätyö, myös merkittävä mahdollisuus saada kokemusta muusikon tai tanssijan työstä. Ennen kokousta juodaan paikallisen kyläyhdistyksen tarjoamat kyläkahvit, joille kuka tahansa on tervetullut keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, kertomaan mahdollisista epäkohdista ja ideoimaan uutta. Vastausten perusteella kaupungin luottamushenkilöt valitsevat yhdessä nuorisovaltuuston kanssa aiheet, jotka olisi mahdollista toteuttaa. Ympäristöministeriön osarahoittamassa ”Täyttä elämää Kuhmossa – Kestävä kehitys elämään arjen teoissa” -hankkeessa järjestettiin useita keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia, joiden toteutuksessa ja viestinnässä kokeiltiin uusia tapoja innostaa ihmisiä mukaan osallistumaan ja ideoimaan yhdessä parempaa Kuhmoa. Yksi esimerkki osallisuustyöstä lasten parissa on kuhmolaisille ykkösja kakkosluokkaisille järjestetyt osallistuvan budjetoinnin puuhapajat, jotka toteutettiin yhteistyössä kajaanilaisen Vaara-kollektiivin kanssa. Monille kahvikonsertti on kesäpäivän mieluisa virkistyshetki, ja se sovitellaan päivän aikatauluun jopa useamman kerran viikossa. Paikalliset ihmiset ovat ilahduttavan paljon löytäneet tiensä kahvikonsertteihin. – Lasten mielestä Kuhmoon tarvittaisiin ainakin koirahoitola, karkkitehdas, graffitiseinä, pupu-puisto sekä hassuttelua ja prinsessoja, Piirainen listaa. ILMOITUSLIITE Kyläkahveja ja lasten puuhapajoja – Kuhmossa kehitetään kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia Huhtikuun kyläkahvit Vartiuksessa. Voit tilata kesämuusikot myös keikalle kesäjuhliisi. – Ohjelmassa oli muun muassa elävän kuvan muodostaminen, jossa jokainen lapsi sai vuorollaan esittää sitä aihetta tai asiaa, joka Kuhmossa on tällä hetkellä parasta, ja mitä Kuhmosta vielä puuttuu, Piirainen kertoo. Osallistavan budjetoinnin puuhapajoja Kuhmon kokeiluhanke oli osa Kestävä kaupunki -ohjelmaa, jonka pääteemat ovat vähähiilisyys, terveellisyys sekä älykkäät ja sosiaalisesti kestävät kaupungit. Kuvassa viime vuoden kesätanssijat.. Piiraisen mukaan paikallislehti Kuhmolainen on ollut usein mukana uutisoimassa kyläkahveista ja tilaisuuksista viestitään aktiivisesti kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Yhteydenotot ja lisätiedot: 044 7255441 Kuhmon kestävän kehityksen kesätanssijat hakevat aiheita koreografioihin kestävän kehityksen teemoista, yhteisöllisyydestä ja luonnosta. Matalan kynnyksen keskustelumahdollisuuksia tarjoavat kyläkahvit jatkuvat myös kokeiluhankkeen jälkeen ja keskustelukonseptilla on ollut myös vaikuttavuutta, sillä kaupungin tämän vuoden talousarvioon on kirjattu kahveilla esiinnousseita kehittämiskohteita. Kuhmon kesätanssijat hakevat aiheita koreografioihin kestävän kehityksen teemoista. Kiitos yleisölle, jotka tulette kannustamaan kesämuusikoita ja kesätanssijoita! Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kokouksissa on ollut keskustelujen virittäjinä esimerkiksi viranhaltijoiden ajankohtaiskatsauksia sekä asiantuntijoiden alustuksia paikallisiin ja ajankohtaisiin teemoihin kuten rajaja kyläturvallisuuteen, haja-asutusalueiden palveluihin ja saavutettavuuteen liittyen. Kesätanssijat esiintyvät muun muassa hoivakodeissa. – Kaikille on tarjottava yhdenvertainen mahdollisuus osallistua, myös lapsille ja nuorille, hankekoordinaattori Jarkko Piirainen sanoo. Hankekoordinaattori, kaupungin viestinnän asiantuntija Jarkko Piiraisen mukaan hankkeen parissa on kehitetty ja testattu esimerkiksi Kyläkahvit-konseptia, jossa kaupunginjohtaja ja kuntapäättäjiä jalkautuu maaseudun neuvottelukunnan kokouksien yhteydessä noin kerran kuussa Kuhmon kyliin. Samalla on tehty kaupungin monia hyviä, jo olemassa olevia käytäntöjä näkyväksi. kaupunginjohtaja Juhana Juntunen. Tervetuloa kesämuusikot ja -tanssijat! Kesämuusikoita voi kuulla kahvikonserteissa arkipäivisin maanantaista perjantaihin Kuhmo-talon kahvila Juttuassa klo 14. Kesämuusikot keksittiin alun perin palvelemaan kesäturisteja, jotka vierailevat Kuhmossa. Kuhmossa hanke painottui sosiaalisen kestävyyden osalta lapsiin ja nuorin, joiden osallisuuden kokemusta haluttiin parantaa. Kajaanilainen Vaara-kollektiivi toteutti kuhmolaislapsille osallistuvan budjetoinnin puuhapajat
Mielenkiintoisia sotahistoriallisia kohteita Kuhmon rintamalla taisteltiin läpi talvisodan. ILMOITUSLIITE KUHMON OMALEIMAISES. Autolla pääsee kohteen vieressä olevalle P-paikalle. Hankkeessa on selvitetty Kuhmon matkailun kehittämisen ja Kalevalan alueen käytön tahtotilaa kaupungin päättäjien, alueen toimijoiden ja matkailuyrittäjien yhteisissä työpajoissa. Kesällä saareen pääsee veneellä tai lyhyen matkaa kahlaamalla, kuivana kesänä jopa kävellen kuivin jaloin. Toukokuun aikana alueen kehittämisen visiota on tarkennettu työryhmätyönä teematyöpajoissa. Aikuiset 5 €, lapset 4-12 v., 3 €, perhelippu 13 €. suomalaisten käyttämä 37 millimetrin Bofors-panssarintorjuntatykki ja muuta kalustoa. Näyttely pohjautuu saman nimiseen YLE:llä ja kansainvälisillä kanavilla nähtävään TV-sarjaan. Vuonna 1994 avatussa museossa aiheina ovat muun muassa evakko, kirkonkylän kohtalo, rintamaja lääkintähuolto sekä itse taistelut ja sodan jälkeinen aika. Erillisessä hankkeessa selvitetään alueen energiaratkaisut muun muassa uusiutuvien energioiden käytön osalta koko Kalevalankankaan kiinteistömassa huomioiden. Väinämöinen 11. puolustusaseman rakenteita. Museossa käy museokortti. Kalevalankankaasta voidaan luoda Kuhmon matkailun elämyksellinen ”lippulaiva”, jonka houkuttelemana matkailijat saapuisivat Kuhmoon, Lehtonen kertoo. Lisätietoa kohteista ja aukioloajat: visitkuhmo.fi Kuusi kesäistä käyntikohdetta Kalevalankankaalla sijaitsee tällä hetkellä esimerkiksi Hotelli Kalevala. Nurmestie 919. Visiona on keskus, jossa esitellään Kuhmon matkailun eri teemoja, opastetaan matkailijaa, järjestetään tapahtumia, ja josta vieraat voidaan ohjata myös muihin alueen matkakohteisiin. Jyrkänkoskella on entistetty panssariesteitä, ampumahautoja ym. Vapaa pääsy. Kuhmossa on noin 250 kilometriä retkeilyreitistöjä, joilla on hyvä samoilla sinisiä ajatuksia etsien. Kalevalankankaalla sijaitseva, huhtikuussa 2018 Falco Regen Oy:lle kaupattu Tönölän leirintäalueen määräala on palautunut takaisin Kuhmon kaupungin omistukseen. Parkkipaikalta lähimmälle laavulle on matkaa vain noin 1,5 km. Pappilan parkkipaikalta lähtevä Pajakkakosken Vetomöljän reitti on pääosin esteetön ja osittain vaativa esteetön reitti. JYRKÄNKOSKEN PUOLUSTUSASEMA Jyrkänkosken puolustusasemassa Puna-armeijan 54. Alueen myynti ja markkinointi aluesuunnitelmaan ja siitä tehtyyn visualisointiin pohjautuen alkaa kevään 2024 aikana ja alueen rakentaminen kesällä 2024, Horttanainen avaa aikataulua. Väinämöinen 4. TALVISOTAMUSEO Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia Kuhmossa. Kalevalankankaan läheisyydessä sijaitsee myös Harakkasaaren luonnonsuojelualue, joka on koko perheen monipuolinen retkikohde. Kuhmossa voi kokea myös koskien kuohut ja järvien selät meloen pitkin historiallista tervareittiä. Kaupungin taholta alueen käyttöä matkailussa on selvitetty ”Kalevalankankaan kehittäminen kalevalaisuuden ja sotamatkailun näkökulmista” -hankkeessa. PAJAKKAKOSKI Pajakkakoski on Kainuun suurin vapaana virtaava koski Kuhmon keskustan tuntumassa. Näyttely koostuu kosketusnäytöille kootuista kartta-animaatioita sisältävistä kokonaisuuksista. Vapaa pääsy. VAIETUT ARKTISET SODAT -DIGITAALINEN NÄYTTELY Kuhmoon on avattu kesällä 2022 ensimmäisenä Suomessa Vaietut arktiset sodat -näyttely, joka tarjoaa ennennäkemätöntä materiaalia historiasta kiinnostuneille. SA luonnossa on tilaa pysähtyä ja hiljentyä kuulemaan, kuinka puut puhuvat. Saari on luonnonsuojelualue, jonka harjut houkuttelevat kävelyretkille ja hiekkarannat kutsuvat kesäpäivän viettoon. SININEN POLKU Helppokulkuinen reitti puikkelehtii läpi harjumaisemien, kangasmännikköjen sekä kuusikkoisten sekametsien. HARAKKASAARI Noin viiden kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitseva Harakkasaari on monipuolinen koko perheen retkikohde. Kaupungin ja Falco Regenin allekirjoittama kauppakirja alueesta purettiin yhteisymmärryksessä tämän vuoden huhtikuussa. Koski on helposti saavutettava ja kaiken tasoisille kalastajille sopiva virkistyskalastuskohde. Lisäksi nähtävillä on lyhytelokuva. Kuhmoon on avattu kesällä 2022 ensimmäisenä Suomessa Vaietut arktiset sodat -näyttely. Kesällä hankkeessa kartoitetaan jatkotoimenpiteitä ja tehdään suunnitelma alueen infran rakentamiseksi, uuden rakentamisen suunnitelma sekä myyntija markkinointisuunnitelma. Vuoristodivisioonan eteneminen pysäytettiin joulukuussa 1939. Museossa on esillä runsaasti kuvamateriaalia esimerkiksi kuhmolaisten siviilien evakuoinnista sekä sotilaiden arjesta keskellä talvisotaa. Alueella sijaitsee tällä hetkellä esimerkiksi Kuhmon talvisotamuseo, Vaietut arktiset sodat -diginäyttely, Metsähallituksen luontokeskus Petola, Hotelli Kalevala ja Pohjolan talo. Seuraavat kolme luontokohdetta ovat hyviä koko perheen retkikohteita, joissa voi vierailla pikaisella piknikillä tai viettää kokonaisen kesäpäivän. Tänä päivänä sota-ajan tapahtumista ja tapahtumapaikoista on Kuhmossa saatavilla runsaasti tietoa, ja maastossa on useita muistomerkkejä ja vanhoja taistelupaikkoja. Hänen mukaansa matkailulla voidaan nostaa Kuhmon imagoa ja myös toimialaan liittyvää yritystoimintaa halutaan lisätä. 14 KESÄ-KUHMO Kalevalan alueesta suunnitellaan Kuhmon matkailun keskusta Noin neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitsevasta Kalevalankankaasta halutaan kehittää Kuhmon matkailun keskus. – Työpajojen ja haastattelujen tuloksista näkee, että matkailua pidetään tärkeänä toimialana Kuhmon elinkeinokentässä, hankkeen projektipäällikkö Hannu Lehtonen toteaa. Kuhmossa on noin 250 kilometriä retkeilyreitistöjä, joilla on hyvä samoilla sinisiä ajatuksia etsien.. Jo tälle lyhyelle matkalle osuu järvien ja lampien reunustamat upeat kuvaukselliset harjumaisemat. Kesäisin on avoinna Talvisotatukikohta, jossa on nähtävissä mm. Kuhmon elinkeinopäällikkö Pekka Horttanaisen mukaan tavoitteena on aloittaa tulevana syksynä jatkohanke, jonka puitteissa alueesta tehdään kokonaisvaltainen aluesuunnitelma ja siitä visualisointi syksyn kuluessa
Sisäänpääsy kirjastokortilla ja pin-koodilla. Jaossa on esitteitä Kuhmosta ja Kuhmon naapurikunnista. 044 725 5393 www.kuhmo.fi/tuupalanmuseo Aukioloajat: 16.5.-31.8.: ma-pe klo 10-16. 044 725 5393 www.kuhmo.fi/uimahalli Uimahalli on suljettu 7.7. Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen, 044 725 522 (lomalla 24.7.-13.8.) Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, 044 081 9996 (lomalla 22.6.-31.7.2023) Tekninen johtaja Jari Juntunen, 044 725 5254 (lomalla 3.-23.7.) Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen, 044 725 5304 Kaupunginhallituksen pj. Omatoimiajat: ma-pe klo 7–10 ja 19–21, to-pe klo 7–10 ja 16–21, la ja su 7–18. KAUPUNGINKIRJASTO Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo p. Voit käyttää myös kaupungin henkilöstön kahvion mikroa ja vedenkeitintä. TALVISOTAMUSEO Väinämöinen 11, 88900 Kuhmo p. maaseutusihteeri Janne Ylijoki, 044 7255 280 TAPAHTUMAJA KULTTUURIPALVELUT Kirjastoja kulttuuripäällikkö Hanne Heikkinen, 040 156 3640 Tapahtumatuottaja Hilkka Komulainen, 044 725 5396 TYÖLLISTYISITKÖ YRITTÄJÄNÄ. – 31.8. suljettu) La Suljettu Su 2.7. – 30.6. 044 7255 389 www.kuhmo.fi/kirjasto Aukioloajat: ma-ke klo 10-19, to-pe klo 10-16, la suljettu. ma – pe 9 – 15 1.7. Matkailuinfo tarjoaa tietoja Kuhmon nähtävyyksistä, käyntikohteista, tapahtumista, aktiviteeteista ja palveluista. Lisäksi parhaillaan on käynnissä selvitys, jonka perusteella kaupungin kotisivuille listataan tilat, joita voidaan tarjota kesäaikaan etätyöntekijöiden käyttöön. 044 725 5398 www.kuhmo.fi/talvisotamuseo Aukioloajat: 1.1. – 16.8.2023 Tutustu ajankohtaisiin aukioloaikoihin, hinnastoon ja koronasuosituksiin kaupungin verkkosivuilla. Modernin ja viihtyisän etätyötilan molemmissa työpisteissä on sähkösäätöiset pöydät. Aukioloajat 1.5. Myös Iivantiiran kylätalolta, vajaan 50 kilometrin päästä Kuhmon keskustasta, löytyy sähköpöydällinen etätyötila kylä yhdistyksen tarjoaman verkon kera. 15 KESÄ-KUHMO ILMOITUSLIITE KAUPUNGIN JOHTORYHMÄ Vt. La 15.7. 3 €, perhelippu 13 € Museokortti käy. -22.6. Myös tulostaminen onnistuu infon kautta. 044 7255 307 matkailu@kuhmo.fi visitkuhmo.fi Avoinna kirjaston aukioloaikoina ma-ke: klo 10–19, to-pe: klo 10–16. Tilassa on myös suuri näyttö, jota voi hyödyntää esimerkiksi palaverin pitämisessä. www.yrittajat.fi/ kainuun-yrittajat SEURAA REKRYSIVUJA www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/ kuhmo ja rekrykainuu.fi ASUMINEN JA TONTTITARJONTA Kiinteistö Oy Kuhmon Terva-asunnot (vuokra-asunnot) Pasi Tervo, 044 725 5490 kuhmontervaasunnot.fi www.kuhmo.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen-ja-tontit www.kuhmonrantatontit.fi Kuhmon kaupungin info: 08 615 5521, www.kuhmo.fi Kesän aukioloajat MATKAILUINFO Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2 p. – 31.12. ma – pe 9 – 15 Opastuskierroksia ei järjestetä toistaiseksi! Hinnasto: Aikuiset 5 €, lapset, 4-12 v. Vapaa pääsy. suljettu vko 26 ja 27 Ma 13 – 19 Ti 13 – 19 Ke 11 – 17 To 13 – 19 Pe 11 -17 (Pe 7.7. TALOLLA on varattavissa kaksi maksutonta etätyöpistettä. Tervetuloa etätöihin Kuhmoon! KUHMON KAUPUNGIN. Työpisteiden yhteydessä on erilliset näytöt ja käytössäsi on kaupungintalon langaton verkko. Heikki Huotari, 044 332 9089 ELINKEINOPALVELUT Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen, 044 725 5304 Yritysneuvoja Kari Malinen, 044 725 5301 KASVUN JA OPPIMISEN PALVELUALUE Sivistystoimenjohtaja, lukion rehtori Eila Vilén, 044 081 9996 Tuupalan yhtenäiskoulun rehtori (luokat 1-9) Marjut Kyllönen, 044 710 5124 Varhaiskasvatuksen johtaja Niina Kähkönen, 044 725 5317 Musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola, 044 725 5440 Nuorisopalveluvastaava Ritva Juntunen, 044 725 5246 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Tilapalvelupäällikkö -rakennustarkastaja Harri Piirainen, 044 725 5257 Rakennustarkastaja -ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, 044 725 5256 Maanmittausinsinööri (kaupungin tonttien myynti/vuokraus, poikkeamisluvat ja kaavat) Mika Hakkarainen, 044 725 5258 Kunnossapitopäällikkö (kadut, ulkoliikuntapaikat) Tero Uhlbäck, 044 725 5263 Hyvinvointiaktivaattori, Viestintäassistentti (liikuntapalvelut) Riikka Kähkönen, 044 725 5423 MAASEUTUPALVELUT Vs. Voit varata etätyöpisteen tai koko rennon yhteisöllisen etätyötilan kaupungin verkkokaupasta. 25.6. ma – su 9 – 16 1.9. TUUPALAN MUSEO Tervatie 1, 88900 Kuhmo p. Etätyötilassa on työpisteiden lisäksi rento oleilualue säkkituoleineen ideointiin ja rennompaan työskentelyyn. kirjasto auki 10-15. Lue lisää ja varaa tilat käyttöösi: www.kuhmo.fi/tyo-ja-yrittaminen/etatyotilat-kuhmossa @kuhmonkaupunki @visitkuhmo @kuhmonkaupunki @visitkuhmo @kuhmonkaupunki UIMAHALLI Kuntokatu 1, 88900 Kuhmo p. Kaupungintalon etätyötila sijaitsee kaupungin keskustassa, joten keskustan muut palvelut, kuten lounasravintolat, ovat kävelyetäisyydellä. Ma-Pe 13-19 La-Su suljettu 23. 14 – 20
??????. . ??????. Kamarimusiikkikeskus I Chamber Music Centre I ????. ?????. Kalevalan maastoreitti pyöräily, juoksu, kävely I Kalevala Cross-Country Route for cycling, running and walking I ??????. ????. ??????????, ???. Haataja-Häkkilän pyöräily-, juoksukävelyreitti I Haataja-Häkkilä Village Route for cycling, running and walking I ??????. Jätteiden lajitteluasema I Waste sorting station I ??????. ?????. 38. 5. ???????. 7. ?????????. 52. Paloasema I Fire station I ???????. ?. ????????. . ?????. Ruukinrannan uimaranta I Ruukinranta beach I ???. Linja-autoasema I Bus station I ?????????. ?????. ??. 47. ???????????. Mammankaivon frisbeegolfrata ja kuntoportaat I Mammankaivo disc golf course and fitness stairs I ???. «???????????» 48. ????????. 36. Unskin Ura kuntopolku I Unskin Ura training track I ?????????. ??. ???????. «??????????» 31. ???????. ???. Kuhmon Alakierre ry Tenniskenttä I Tennis court I ????????. Kuhmon Kamarimusiikin toimisto I Kuhmo Chamber Music Festival office I ???. «????????» 11. 12. Poliisi I Police I ??????????. Paja kkak atu To rik atu Ra jak atu Pii lol an tie Me tsä ka tu Pi ilo po lku Me tsä ka tu Ra jak atu To rik atu Ka inu un tie Ko nti on ka tu Ka inu un tie Hyry ntie Paju kuja Yritys kuja Miilu tie Miilup olku Tuo hiku ja Terv asku ja Tap piku ja Terva tie Lakkatie Saarikoske ntie Mäntytie Karpalotie Karpa lotie Juolu kkaku ja Puolu kkatie Mustik katie La kk at ie Jau rak uja Jau rap olku Jau rak atu Jauratie Kuusitie Ju ol uk ka ku ja HalsitieH als iku ja Lakk atie Huoltok uja Korke amäe ntie Riihim äentie Konsta npolku Pitkos polku Konttip olku Kinttup olku Hu olt oti e Ka inu un tie Ko rke am äe nti e Opi ntie Vas ank uja Kuntoka tu Rehto rinkuja Kir kk oti e Vien antie Mark kula nkuja Könn inm äenti e Tap ionk atu Kou luka tu Urhe iluka tu Käp ykatu Vir ka tie Puis toka tu puis to Sepän Puistokuja Sudenp olku Se pä nk atu Oravap olku Karhun polku Karhunpolk u Peuranp olku Pi ilo po lku Pi ilo ku ja Pu isto ka tu Te ere np olk u Su de np olk u Ah m atie Ahmatie Urheilukatu Talaskuja Vienantie Evakkotie Raplatie Leväla hdentie Koirisärkäntie Särkänharju M ets äp irtti Ly lyk uja Ka pp elik uja Le vä lah de nti e Annankuja Hanka ranna ntie Ruuk intie Uit on tie Kainuun tie Hankarannantie Kannintie Koulukatu Le nt iir an tie Vip us en va rsi Va ara ntie Väin ämö inen eit no vi T Pallo kuja Mäk ikatu Miilukuja Koskitie Hyryntie Pajanie mentie Pennitie Valimontie Leipurintie Pe nn itie Kaar natie Hakatie Ha ka tie Sormu lantie Suvan totie Suv anto tie Ka nto lan ku ja Sa mm on tak oja nk atu Kivikatu Puusepänkatu Akonko skentie Koppeloku ja Rieko npolku Me tso ku ja Ko pp elo kuja Rie kon polk u Hy ryn tie Pyy kuja Pyy kuja Ans akuj a Pyy kuja Paularin ne Ko ppe lok uja Ko tir inn e Kotila akso eit so kk eK Terv apolk u La m m as järv en tie Haatajan tie Piil ola ntie M ar tin po lku M uu tto lin nu ntie Ka sk itie Metsäku ja Sa ha ra nn an tie Kalle lanKi ul uk ka tie puisto kuja Ak on po u ka ma Hukkajä rventie Kuhmoniem entie Ke lta se nv aa ra ntie Kullervont aiv al Petr anp olku Lentiira nvirs ta 2 75 26 51 72 48 42 3 45 28 36 23 39 32 23 26 23 18 22 16 13B 2 1 2 1 2 1 2 1 19 9 11 7 1 3 7 12 10 4 6 2 1 5 2 6 1 3 2 6 1 1 2 1 1 2 2 1 24 23 2 12 59 41 36 23 7 1 4 14 20 37 42 47 50 51 39 1 13 12 2 28 22 67 66 40 37 9 1 14 18 16 2 1 21 11 20 32 38 5 8 1 4 9 18 2 16 35 43 2 4 3 4 339 21 3 9 1 5 8 2 18 14 17 5 7 4 3 14 17 13 1 11 126 5 1 4 36 2 6 2 7 1 10 9 3 118 15 1 2 14 6 1 2 23 24 117 108 93 90 32 10 11 18 9 11 2 40 59 78 85 38 43 46 43 60 69 22 32 53 1820 34 10 9 19 4 16 18 26 28 36 38 56 5 2 6 11 10 26 8 12 15 2 12 3 7 2 8 1 17 26 19 29 32 41 27 14 20 1 7 32 26 32 29 35 58 66 39 23 15 10 14 18 4 17 3 30 12 21 24 14 12 27 2 8 12 8 4 17 18 49 9 12 11 36 6 2 18 4 12 3 15 32 20 31 45 34 22 9 17 1 7 2 20 49 36 46 19 7 5 16 31 10 6 4 21 18 22 20 41 26 17 21 40 51 47 29 23 1 102 80 59 75 18 8 25 1 11 1 15 8 2 2 1 18 26 11 4 6 1 5 31 13 15 8 10 12 3 1 4 8 3 18 14 2 8 16 01 17 3 27 38 18 44 11 1 2 22 34 13 19 3 25 32 2 1 34 6 3 10 2 28 20 54 57 37 36 56 25 13 7 5 21 8 3 3 514 2 3 19 3 151 7 25 2 10 16 12 18 36 5 1 6 2 6 1 63 8 7 4 1 17 2 5 1 7 6 8 2 66 70 7 18 11 8 6 4 133 2 8 17 8 1 11 12 7 9 20 22 4 38 24 2 2 3 45 42 6 3 5 7 4 6 14 7a 1 7f 2 1 5 6 10 9 14 100 26 1 5 7 13 20 25 42 2 20 15 1 2 1 19 13 24 23 33 30 1 2 33 16 28 49 23 8 1 24 13 8 1 17 19 16 11 1 2 12 1 2 1 3 1 7 2 4 11 14 7 1 2 8 8 18 10 15 9 21 27 8 2 10 16 21 24 31 28 49 40 59 50 29 39 31 20 2 3 30 9 10 17 4 1 7 36 42 6 20 2 5 2 5 1 1 7 2 2 8 7 39 24 3 Ka jaa ni 100 km Nu rm es 80 km Lie ksa 110 km So tka mo 60 km Suo mus salm i 120 km Pajakkajoki Akonkoski Lammasjärvi Kanninlampi Lammasjärvi Haatajanjärvi Ainonlampi Hamppulampi Jaurakkajärvi KALEVALA KANNINLAMPI LEVÄLAHTI HANKARANTA KONTIO PIILOLA KEITAALA JAURAKKO SAARIKOSKI KORKEAMÄKI SUVANTO PAJAKKA SORMULA WOODPOLIS AKONLAHTI 912 76 900 19266 9121 19267 19269 Kuhmon kaupungin karttapalvelu www.kuhmo. ?????????. ?. ??????????. «???????????» 21. A B C D E F X G Hotelli Kalevala Hotelli Kainuu Matkustajakoti Uljaska Matkakoti Kieppi Hyvinvointi Sampo Villa Betulla Kalevala Camping, välinevuokraamo tulipaikka 25 E Kirmaa Kuhmon keskustassa I Kuhmo Centre Running Route I ??????????. Tori I Marketplace I ???????. Pajakkakoski, virkistysja kalastusalue I Pajakkakoski rapids, recreational fishing zone I ????. ?????. «?????. ?????. Kontion leikkikenttä I Playground at Kontio School I ??????. «?????» 18. 3. Taksiasema I Taxi stand I ??????. ??????????. fi/yritykset/ www.kuhmo.fi/ kartat/ 1 4 3 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 52 19 20 21 22 23 24 26 27 28 29 29 31 32 33 53 34 35 44 36 37 43 38 39 40 41 42 Nähtävyydet, käyntikohteet, yleiset palvelut I Sights, places of interest, public services I ????????????????????. ???????. ??????. ???. ????. Peikkovuoren leikkikenttä I Peikkovuori playground I ??????. Avain, pelivuorot ja vuokra Huoltamo Kuksasta p. ?????. . ?????????. ?. ??. Koirapuisto I Dog park I ???. ????????. ???????????. Esimerkkireittejä Liiku keskustassa ja lähiympäristössä kävellen, juosten ja pyöräillen. . 19. . ????. ?????????????. ???????. ????????????. . ????. Kirkko ja kirkkopuisto I Lutheran church and church park I ??????. . ?????. ????. ???????. Talvisotamuseo I Winter War Museum I ????. ??. ????????. ???. . ?. ?????. Hotelli Kalevala, Museoviraston suojelema rakennus I Hotel Kalevala, protected building by The Finnish National Board of Antiquities I ????????. 5 2 7 30 30 48 46 47 45 51 49 G 50 A B D C Majoitus I Accommodation I ????????. Kirjasto, matkailuinfo I Town library, tourist information I ??????????, ?????????. . «??????????» 53. ?????. ???????. 29. ????. ????????. . ???. ????. Terveysasema I Health centre I ??????????. ???????. «????» 42. ???????. Kuhmo-talo I Kuhmo Arts Centre I ????. 15. Kalevalan leikkikenttä I Kalevala playground I ??????. Seurakuntakeskus I Church hall I ?????????. 28. 16. Kalevalan vierasvenelaituri I Kalevala landing stage I ???????. ??????????. ????????, ?????????. «????????» 40. 6. 37. . ???????. ???????. ????. Luontokeskus Petola I Petola visitor centre I ?????-????. Tuupalan museo I Tuupala Museum I ????????????. ?. ???????. 020 7189850 F X X X X X. ??????. Helluntaiseurakunnan temppeli I Pentecostal Temple I ???. ???. ????» 41. Uusi hautausmaa I New cemetery I ????. ????. ???????????. Pajakkakino elokuvateatteri I Pajakkakino Cinema I ????????. ?????, ?????????-??????. Paikallislehti Kuhmolaisen toimitus I Kuhmolainen editorial office (local newspaper) I ???????. ???????????, ???. Ortodoksinen kirkko I Orthodox church I ???????????. 34. Hankaniemen hautausmaa, sankarihaudat I Hankaniemi cemetery, soldiers’ graves I ???????. ??????????, ???. ?. Kalevalan liikuntakeskus ja Karavaaniparkki I Kalevala sports centre and caravan park I ?????????. 25. ??. A. «??????» 44. ????. 24. vierasvenelaituri ja vetoluiska I landing stage and ramp I ?????. ???????. . ??????. 10. Jäähalli I Ice rink I ??????. ??????. ??????????. «????????» 46. Pohjolan talo I Pohjolan talo feast house I ??????. . ???????. ??. 32. ?. 23. 8. 51. ??????????. ??????. . 45. 26. ?. 13. . «????????» 39. ?????. ???» 17. 50. . ???????. ??????. ???????. 14. ?????. 16 KESÄ-KUHMO 1. Maakunnanrannan leikkikenttä I Maakunnanranta playground I ??????. ??????. 35. ?????????. ??????????. Oppimiskeskus I Educational centre I ??????. ???????. ??????-??????. Eläinlääkäri I Veterinarian I ???????????. «?????. 27. Juminkeko I Juminkeko I ????. ?. ?????. ?????. Harakkasaaren virkistysalue I Harakkasaari island recreation area I ?????. Kansanmusiikkijuhla Sommelon toimisto I Sommelo Folk Music Festival office I ???. ???????, ?????????-??????. Hepokankaan kuntopolku I Hepokangas training track I ?????????. ???????. ???????. ???» 30. ??????????, ???. ?????. ?????. Annanniemen vierasvenesatama I Guest harbour I ???????. ???????. Petopolku, patikkapolku I Petopolku, hiking route I ??????. Kelo tanssipaikka I Kelo dance hall I ???????????. Tuupalan puukoulu, lähiliikunta-alue I Tuupala Wooden School, sports playground I ?????????. 49. ???????. 22. Kuhmoniemen kulttuurireitti pyöräily, juoksu, kävely I Kuhmoniemi Cultural Landscape Route for cycling, running and walking I ??????. «?????-????» 2. . Kalevalan frisbeegolfrata I Kalevala disc golf course I ???. Rantareitti I Shoreline walkway route I ????????. . ???. ???????. ????. ??. . ????????. 4. 33. ?????????. Uimahalli I Public swimming pool I ???????????. ??????. Mäkikadun leikkikenttä I Mäkikatu playground I ??????. ?????. Woodpolis puurakentamispalvelut I Woodpolis timber construction services I ?????. ????????????, ???. Vanhan kirkon muistomerkki I Monument of the Old Church I ???????. ??. Ikolan pappila I Ikola parsonage I ??????. ?????. ??????????. ????. ??????. ????. Posti I Post I ????. ????. ?????????. ??????. ????. ?. 20. 9. Rantaraitti I Lakeside walk I ?????????. «????????» . ????????. ?????. «???????. ??????????, ???????. ?????. ??????. ??????. Urheilukeskus, lähiliikunta-alue I Sports centre, sports playground I ?????????. Kaupungintalon neuvonta I Town hall information desk I ?????????. ????????????????????. . ?????. ??????. ?????????????. Lintumetsän polku I “Bird Forest” path I ???????. ???????. 43. ????????????. ?????. ?????
?. Kalevalan frisbeegolfrata I Kalevala disc golf course I ???. Kaupungintalon neuvonta I Town hall information desk I ?????????. 35. ???????. ????» 41. «??????????» 31. Juminkeko I Juminkeko I ????. ?????????????. ??????????. ????????, ?????????. Mammankaivon frisbeegolfrata ja kuntoportaat I Mammankaivo disc golf course and fitness stairs I ???. Eläinlääkäri I Veterinarian I ???????????. Kuhmoniemen kulttuurireitti pyöräily, juoksu, kävely I Kuhmoniemi Cultural Landscape Route for cycling, running and walking I ??????. ????. «????????» 40. ?????. 43. ???????. ?????. «????????» 11. ??. Kelo tanssipaikka I Kelo dance hall I ???????????. Paikallislehti Kuhmolaisen toimitus I Kuhmolainen editorial office (local newspaper) I ???????. ?????. ??????????. ???. . ????. 47. Rantareitti I Shoreline walkway route I ????????. ?????????. Paloasema I Fire station I ???????. Kalevalan maastoreitti pyöräily, juoksu, kävely I Kalevala Cross-Country Route for cycling, running and walking I ??????. ??. ?????. ????????. 29. «?????. ?????. ??????. ???????????. 9. ?. ??????????. ??????. . 49. 6. . ?????. Hepokankaan kuntopolku I Hepokangas training track I ?????????. Maakunnanrannan leikkikenttä I Maakunnanranta playground I ??????. 17 KESÄ-KUHMO 1. «???????????» 48. ??. ??????. Peikkovuoren leikkikenttä I Peikkovuori playground I ??????. Taksiasema I Taxi stand I ??????. ????. ?????. ???????. ???????. «???????. ?. 19. ???????. 51. ????????. Uusi hautausmaa I New cemetery I ????. ???. . «?????. ?????. 20. ???????. ?????. 37. ???????. ????????. . Lintumetsän polku I “Bird Forest” path I ???????. 14. «????????» 39. Seurakuntakeskus I Church hall I ?????????. Kamarimusiikkikeskus I Chamber Music Centre I ????. . ????????. ?????. . ????????. Hotelli Kalevala, Museoviraston suojelema rakennus I Hotel Kalevala, protected building by The Finnish National Board of Antiquities I ????????. 5 2 7 30 30 48 46 47 45 51 49 G 50 A B D C Majoitus I Accommodation I ????????. ?????. ?????????. 10. Ruukinrannan uimaranta I Ruukinranta beach I ???. ??????. . ?????. ???. ????. A. . . ???????. ??????. 23. Jätteiden lajitteluasema I Waste sorting station I ??????. ?????. Koirapuisto I Dog park I ???. Kuhmo-talo I Kuhmo Arts Centre I ????. ?????. ???????. ???????. ??????. Poliisi I Police I ??????????. Vanhan kirkon muistomerkki I Monument of the Old Church I ???????. Kalevalan leikkikenttä I Kalevala playground I ??????. ??????????, ???. Posti I Post I ????. ???????. Kontion leikkikenttä I Playground at Kontio School I ??????. ?????. 28. 27. 52. Petopolku, patikkapolku I Petopolku, hiking route I ??????. ?????????. 22. ?. ??????????, ???. . ???????. ??????. ???????????. Oppimiskeskus I Educational centre I ??????. ???????????. 7. . ??????????. ????????. Avain, pelivuorot ja vuokra Huoltamo Kuksasta p. 3. ??. Kalevalan vierasvenelaituri I Kalevala landing stage I ???????. ?. ????. Kalevalan liikuntakeskus ja Karavaaniparkki I Kalevala sports centre and caravan park I ?????????. ?????????. 34. Talvisotamuseo I Winter War Museum I ????. ?. ?????????. «?????-????» 2. ??. ?. ??????. Linja-autoasema I Bus station I ?????????. «???????????» 21. ???????. 5. «????????» . Hankaniemen hautausmaa, sankarihaudat I Hankaniemi cemetery, soldiers’ graves I ???????. Kansanmusiikkijuhla Sommelon toimisto I Sommelo Folk Music Festival office I ???. ???. ???????. 32. ?????. ?. «????????» 46. ???????. ?????. Pajakkakoski, virkistysja kalastusalue I Pajakkakoski rapids, recreational fishing zone I ????. ??????. 16. Ortodoksinen kirkko I Orthodox church I ???????????. ????. Helluntaiseurakunnan temppeli I Pentecostal Temple I ???. 13. . ?????????. «??????????» 53. ????. . Haataja-Häkkilän pyöräily-, juoksukävelyreitti I Haataja-Häkkilä Village Route for cycling, running and walking I ??????. ????. ???????. A B C D E F X G Hotelli Kalevala Hotelli Kainuu Matkustajakoti Uljaska Matkakoti Kieppi Hyvinvointi Sampo Villa Betulla Kalevala Camping, välinevuokraamo tulipaikka 25 E Kirmaa Kuhmon keskustassa I Kuhmo Centre Running Route I ??????????. ??????. ?????. Tori I Marketplace I ???????. 45. 25. Esimerkkireittejä Liiku keskustassa ja lähiympäristössä kävellen, juosten ja pyöräillen. «?????» 18. ????. ???» 17. 33. Woodpolis puurakentamispalvelut I Woodpolis timber construction services I ?????. Mäkikadun leikkikenttä I Mäkikatu playground I ??????. ??????. . Rantaraitti I Lakeside walk I ?????????. ?. ?????, ?????????-??????. Kuhmon Kamarimusiikin toimisto I Kuhmo Chamber Music Festival office I ???. ??. ???. ??????. Pajakkakino elokuvateatteri I Pajakkakino Cinema I ????????. ????????????. ??????. ?????. Jäähalli I Ice rink I ??????. ??????????. Harakkasaaren virkistysalue I Harakkasaari island recreation area I ?????. 8. ??. ????. ??????????. ??????????, ???. ????. Urheilukeskus, lähiliikunta-alue I Sports centre, sports playground I ?????????. ???????. ????. vierasvenelaituri ja vetoluiska I landing stage and ramp I ?????. Uimahalli I Public swimming pool I ???????????. ???????. ????. . ?????. 50. 26. ???????. 020 7189850 F X X X X X. ??????????, ???????. Annanniemen vierasvenesatama I Guest harbour I ???????. ?. ????????. Ikolan pappila I Ikola parsonage I ??????. . ???????, ?????????-??????. «??????» 44. 4. 12. ?????. fi/yritykset/ www.kuhmo.fi/ kartat/ 1 4 3 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 52 19 20 21 22 23 24 26 27 28 29 29 31 32 33 53 34 35 44 36 37 43 38 39 40 41 42 Nähtävyydet, käyntikohteet, yleiset palvelut I Sights, places of interest, public services I ????????????????????. ??. ??????. . ????. 38. . ?????. ????????????????????. Terveysasema I Health centre I ??????????. ???. Kirkko ja kirkkopuisto I Lutheran church and church park I ??????. 15. 24. Kuhmon Alakierre ry Tenniskenttä I Tennis court I ????????. Pohjolan talo I Pohjolan talo feast house I ??????. ???????. ????????????. ????????????, ???. Tuupalan museo I Tuupala Museum I ????????????. ???????. ??????. Unskin Ura kuntopolku I Unskin Ura training track I ?????????. 36. Luontokeskus Petola I Petola visitor centre I ?????-????. Tuupalan puukoulu, lähiliikunta-alue I Tuupala Wooden School, sports playground I ?????????. ???????. ?????????????. . ???????????, ???. ??????????. ??????-??????. ?????. «????» 42. Kirjasto, matkailuinfo I Town library, tourist information I ??????????, ?????????. ????. Paja kkak atu To rik atu Ra jak atu Pii lol an tie Me tsä ka tu Pi ilo po lku Me tsä ka tu Ra jak atu To rik atu Ka inu un tie Ko nti on ka tu Ka inu un tie Hyry ntie Paju kuja Yritys kuja Miilu tie Miilup olku Tuo hiku ja Terv asku ja Tap piku ja Terva tie Lakkatie Saarikoske ntie Mäntytie Karpalotie Karpa lotie Juolu kkaku ja Puolu kkatie Mustik katie La kk at ie Jau rak uja Jau rap olku Jau rak atu Jauratie Kuusitie Ju ol uk ka ku ja HalsitieH als iku ja Lakk atie Huoltok uja Korke amäe ntie Riihim äentie Konsta npolku Pitkos polku Konttip olku Kinttup olku Hu olt oti e Ka inu un tie Ko rke am äe nti e Opi ntie Vas ank uja Kuntoka tu Rehto rinkuja Kir kk oti e Vien antie Mark kula nkuja Könn inm äenti e Tap ionk atu Kou luka tu Urhe iluka tu Käp ykatu Vir ka tie Puis toka tu puis to Sepän Puistokuja Sudenp olku Se pä nk atu Oravap olku Karhun polku Karhunpolk u Peuranp olku Pi ilo po lku Pi ilo ku ja Pu isto ka tu Te ere np olk u Su de np olk u Ah m atie Ahmatie Urheilukatu Talaskuja Vienantie Evakkotie Raplatie Leväla hdentie Koirisärkäntie Särkänharju M ets äp irtti Ly lyk uja Ka pp elik uja Le vä lah de nti e Annankuja Hanka ranna ntie Ruuk intie Uit on tie Kainuun tie Hankarannantie Kannintie Koulukatu Le nt iir an tie Vip us en va rsi Va ara ntie Väin ämö inen eit no vi T Pallo kuja Mäk ikatu Miilukuja Koskitie Hyryntie Pajanie mentie Pennitie Valimontie Leipurintie Pe nn itie Kaar natie Hakatie Ha ka tie Sormu lantie Suvan totie Suv anto tie Ka nto lan ku ja Sa mm on tak oja nk atu Kivikatu Puusepänkatu Akonko skentie Koppeloku ja Rieko npolku Me tso ku ja Ko pp elo kuja Rie kon polk u Hy ryn tie Pyy kuja Pyy kuja Ans akuj a Pyy kuja Paularin ne Ko ppe lok uja Ko tir inn e Kotila akso eit so kk eK Terv apolk u La m m as järv en tie Haatajan tie Piil ola ntie M ar tin po lku M uu tto lin nu ntie Ka sk itie Metsäku ja Sa ha ra nn an tie Kalle lanKi ul uk ka tie puisto kuja Ak on po u ka ma Hukkajä rventie Kuhmoniem entie Ke lta se nv aa ra ntie Kullervont aiv al Petr anp olku Lentiira nvirs ta 2 75 26 51 72 48 42 3 45 28 36 23 39 32 23 26 23 18 22 16 13B 2 1 2 1 2 1 2 1 19 9 11 7 1 3 7 12 10 4 6 2 1 5 2 6 1 3 2 6 1 1 2 1 1 2 2 1 24 23 2 12 59 41 36 23 7 1 4 14 20 37 42 47 50 51 39 1 13 12 2 28 22 67 66 40 37 9 1 14 18 16 2 1 21 11 20 32 38 5 8 1 4 9 18 2 16 35 43 2 4 3 4 339 21 3 9 1 5 8 2 18 14 17 5 7 4 3 14 17 13 1 11 126 5 1 4 36 2 6 2 7 1 10 9 3 118 15 1 2 14 6 1 2 23 24 117 108 93 90 32 10 11 18 9 11 2 40 59 78 85 38 43 46 43 60 69 22 32 53 1820 34 10 9 19 4 16 18 26 28 36 38 56 5 2 6 11 10 26 8 12 15 2 12 3 7 2 8 1 17 26 19 29 32 41 27 14 20 1 7 32 26 32 29 35 58 66 39 23 15 10 14 18 4 17 3 30 12 21 24 14 12 27 2 8 12 8 4 17 18 49 9 12 11 36 6 2 18 4 12 3 15 32 20 31 45 34 22 9 17 1 7 2 20 49 36 46 19 7 5 16 31 10 6 4 21 18 22 20 41 26 17 21 40 51 47 29 23 1 102 80 59 75 18 8 25 1 11 1 15 8 2 2 1 18 26 11 4 6 1 5 31 13 15 8 10 12 3 1 4 8 3 18 14 2 8 16 01 17 3 27 38 18 44 11 1 2 22 34 13 19 3 25 32 2 1 34 6 3 10 2 28 20 54 57 37 36 56 25 13 7 5 21 8 3 3 514 2 3 19 3 151 7 25 2 10 16 12 18 36 5 1 6 2 6 1 63 8 7 4 1 17 2 5 1 7 6 8 2 66 70 7 18 11 8 6 4 133 2 8 17 8 1 11 12 7 9 20 22 4 38 24 2 2 3 45 42 6 3 5 7 4 6 14 7a 1 7f 2 1 5 6 10 9 14 100 26 1 5 7 13 20 25 42 2 20 15 1 2 1 19 13 24 23 33 30 1 2 33 16 28 49 23 8 1 24 13 8 1 17 19 16 11 1 2 12 1 2 1 3 1 7 2 4 11 14 7 1 2 8 8 18 10 15 9 21 27 8 2 10 16 21 24 31 28 49 40 59 50 29 39 31 20 2 3 30 9 10 17 4 1 7 36 42 6 20 2 5 2 5 1 1 7 2 2 8 7 39 24 3 Ka jaa ni 100 km Nu rm es 80 km Lie ksa 110 km So tka mo 60 km Suo mus salm i 120 km Pajakkajoki Akonkoski Lammasjärvi Kanninlampi Lammasjärvi Haatajanjärvi Ainonlampi Hamppulampi Jaurakkajärvi KALEVALA KANNINLAMPI LEVÄLAHTI HANKARANTA KONTIO PIILOLA KEITAALA JAURAKKO SAARIKOSKI KORKEAMÄKI SUVANTO PAJAKKA SORMULA WOODPOLIS AKONLAHTI 912 76 900 19266 9121 19267 19269 Kuhmon kaupungin karttapalvelu www.kuhmo. ???» 30. ???????
Molemmissa on omat etunsa. MARI HEIKURA. Kuhmon Melojien puheenjohtaja Pekka Karppanen viihtyy parhaiten kanootissa retkeillen järvellä, jossa pääsee puikkelehtimaan saarten väleissä. Voitte mennä 100 metrin välillä, käydä välillä rupattelemassa ja hajaantua taas, Haverinen toteaa. Tavarat kulkevat helposti mukana, eikä tarvitse kantaa niitä. – Virtaava vesi on tietysti vielä helpompaa. Hänellä käy matkatoimistojen kautta melojia, jotka viettävät pariviikkoisen kesälomansa kanootissa eri puolilla maailmaa. Hyvien materiaalien hintojen lasku on yksi syy lajin suosion kasvuun. Karppanen pitää melonnan sosiaalisesta puolesta ja melomisesta yhdessä kaverin kanssa, kun taas Haverinen mieluummin päättää suunnan ja vauhdin itse omassa kajakissaan. – Kajakissa on se kiva, ettei tarvitse olla kaverin kanssa. Toki aivan viime aikoina hintojen nousu kaikessa on ollut hurjaa. Piiraisen mukaan lajista kiinnostuneen kannattaa käydä ensin kurssi ja sitten viettää paljon aikaa vesillä. Melonta on monipuolinen laji, jossa pääsee lähelle vesiluontoa ja liikkumaan hiljaa aivan veden pinnan tuntumassa. Kiinnostus melontaa kohtaa on Piiraisen mukaan kasvanut koko ajan, kun hän on alalla toiminut. Se on Piiraisen mukaan vain kokeneiden melojien hommaa ja siksi aluksi kannattaakin valita suojaisia reittejä. Lentiirantieltä Isojoen sillalta Lentualle lähtevä pääsee saarten suojaan. Aloittelijalle Piirainen suosittelee Kuhmon kohteista Lentuan pohjoisosaa, samaa, missä Karppanen ja Haverinenkin viihtyvät. Esimerkiksi Kiekinreitti on Piiraisen mukaan mukava, mutta siellä on huonosti taukopaikkoja. Piirainen toteaakin, että vettä riittää keväällä paljon ja myöhemmin kesällä voi lähteä hieman alempaa, kun tieverkosta on kattava. Vauhdikkaasti koskissa tai rauhassa järvellä Kuhmon Melojien puheenjohtaja Pekka Karppanen viihtyy kanootissa parhaiten järvillä retkeillen. Lentuan pohjoisosan “saaristo” on molemmille yksi Kuhmon suosikeista. Sanna Haverinen hyppäsi ensimmäisen kerran kanoottiin eräopaskurssilla noin 20 vuotta sitten. Aavojen selkien melominen kovassa tuulessa on vaikeaa ja rankkaa. – Se oli hauskaa. Siitä lähtien hän on harrastanut melontaa säännöllisesti, vaikka joku vuosi on välillä voinut jäädä vähemmälle. Kuhmon jokireitit ovat latvajokia, joissa ei säännöstely vaikuta. Hän on harrastanut melontaan puolenkymmentä vuotta, jolloin lähti Urpo Piiraisen melontakurssille poikansa ehdotuksesta. Melojat järjestävät kesän mittaan myös joitakin yhteisiä retkiä ja WatsApp-ryhmästä voi saada nopeallakin varoitusajalla itselleen melontakaverin. Ei tarvitse tehdä niin paljon töitä, eikä ole kelistä riippuvaista, hän jatkaa. Suojaisat lahdet tai jokimaisema ei ole niin tuulinen paikka kuin suuret selät, Karppanen toteaa. Tokihan virtareitti vaatii kyydin takaisin, ympyräreitti ei silloin ole mahdollinen. – Siellä on suhteellisen lyhyet välimatkat taukopaikalta toiselle. Kanoottien vuokrausta ja valmiita retkiä Kuhmossa tarjoaa muun muassa EräPiira. Melonnassa Karppasta viehättää lajin monipuolisuus ja liikkumisen helppous. Haverinen meloo kajakilla, kun taas Karppanen valitsee alleen mieluummin inkkari-tyylin kanootin. 18 KESÄ-KUHMO Mari Heikura Kanootti antaa uudenlaisen näkökulman lähiluontoon tai harrastus voi viedä aivan uusiin maisemiin. Yrittäjä Urpo Piirainen kertoo, että enimmäkseen häneltä kysytään kanootteja vuokralle omatoimiseen retkeilyyn. Kurssilta saa perusteet haltuun ja kokemus kasvaa melontakilometrien myötä. – Ihmisillä on rahaa matkustella ja kokeilla kaikenlaista. Kuhmon Melojien jäseneksi pääsee Karppasen mukana helposti ja yhdistyksen kalusto on jäsenten käytettävissä. Jongunjoen kosketkin he ovat kokeilleet sekä suurten järvien selät, mutta rauhallinen järvi tai joki on enemmän heidän mieleensä. Turvallisuus on tärkeää ottaa huomioon vesillä liikkuessa. Seurakaveri Sanna Haverinen valitsee kulkuvälineeksi mieluummin kajakin, mutta samanlainen ympäristö miellyttää myös häntä. Sinne opastan suurimman osan, jotka kysyvät, minne voisi järvelle lähteä Kuhmossa melomaan. Varsinkin keväällä tai syksyllä kylmän veden aikaan on muistettava, ettei pitkän matkan uiminen onnistu
Meiltä löytyy myös panssarilasit, suojakuoret ja muut tarvikkeet. 19 KESÄ-KUHMO Koulukatu 13-15 Henry 044-332 9016 Ari 040-574 6997 ma-pe 9.00-16.30 TIETOKONEHUOLLOSTA APUA hidasteleville tietokoneille, viruksien poistot, F-secure ohjelmistot UUDET TIETOKONEET JA OHEISLAITTEET Varastossa iso erä käytettyjä yritystietokoneita hinnat alk. Aurinkosähköä mökille PANEELIT, AKUT ym. Samsung, Motorola, Ulefone, Oukitel älypuhelimet. MENNESSÄ TAI PAIKAN PÄÄLLÄ #RASTIVIIKKO #KAINUUNRASTIVIIKKO #KRV2023 #KAINUUTRAIL #KAINUUTRAIL2023 KILPAILUKESKUKSEN PALVELUITA: Laaja valikoima frisbeegolfkiekkoja 499,499,ma-pe 9:30-18, la 9:30-14 su suljettu Vuokraamme polkupyöriä Sporttiseen menoon oman kylän urheilukaupasta. 490€ 449€ 189€ 450€ KOKO PERHEEN SUUNNISTUSJA AKTIIVILOMA KUHMON JÄMÄSVAARAN HUIKEISSA MAASTOISSA JA MAISEMISSA! KOE HOSSAN POLKUPARATIISI! KUNTOSUUNNISTUS | PERHESUUNNISTUS | MUKSULA | RASTIRALLI-SEIKKAILU | RAVINTOLA | KAHVILA | GRILLI | PÄIVÄN KEITTO | HERKKUPISTE | JÄÄTELÖ | PEHMIS | METRILAKUT | SUIHKUT JA VESSAT | KRV-KAUPPA | URHEILUTARVIKEKAUPAT | KAINUU MTBO WEEK 2.-7.7.2023 Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikolla myös kuntosarjat! NÄE JULMA-ÖLKKY! 1.7.2023 ILMOITTAUDU 19.6.2023 MENNESSÄ! WWW.KAINUUTRAIL.FI Kuntosuunnistukseen ja perhesuunnistukseen voi tulla suoraan paikan päälle ilmoittautumaan tai hyödyntää ennakkoilmoittautumisen alehinnat WWW.RASTIVIIKKO.FI ILMOITTAUDU 12.6. 199€ Windows 11 käyttökuntoon asennettuna ja 12kk takuu puhelinja nettiliittymät Kysy tarjous! mm. Puhelimet ja tarvikkeet Burrel S12 HD+SMS NITEforce Concept 4G LTE 189€ Riistaja valvontakamerat 199€ Samsung UE43BU8505 43” 4K SMART-TV Finlux 32” LED Televisiot Lisäksi laadukkaat Reolink, Dahua valvontakamerat ja tallentimet kotiin ja yrityksiin. TARVIKKEET myös asennettuna, kysy tarjous Arilta! AKKUTARJOUS Powerxon AGM Deep Cycle 250Ah norm. Doro ja Nokia peruspuhelimet
Myynnissä koivuhalkoja 1000/1500 litran säkeissä. 044 989 0699 Kainuuntie 108, p. ?????????. 044 015 41 79 lentiiran@terva.. . 050 355 4218 PUUTAVARAMYYMÄLÄT Timber yards I ??????. 040 823 1516 ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 08 655 0174 www.rusasenkulma.. TAKSIKYYDIT TAKSIKYYDIT KELAKYYDIT KELAKYYDIT Taksi Markku Komulainen 044-332 5855 HIEROJAT Massage therapists I ?????. Kainuuntie 87, 9.30–17 +358 (0) 40 569 0096 I Kiinteistönvälitys I Kauppaja arviokirjojen laadinta I Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. INTUITIIVINEN INTUITIIVINEN ENERGIAHOITO ENERGIAHOITO Elvyttää ja rentouttaa. ?????????????. info@4u2.. PALVELUHAKEMISTO SERVICE DIRECTORY ????????. Salmelan Salmelan Mökit Mökit * 5 km Kuhmon keskustasta www.salmelanmokit.. 044 581 3133 Seurustelukahvila Seurustelukahvila Kokousja Kokousja pitopalvelu pitopalvelu A-oikeudet A-oikeudet Hyryntie 26 . n tarkastukset ja huollot Koulukatu 9 P. 6520 533 HUONEKALUT, VALAISIMET, VERHOT, SISUSTUSKANKAAT MA-PE 9-17, LA SULJETTU KALUSTELIIKKEET Furniture shops I ????????. Kainuuntie 122, p. ???????. t.. ???????, ??????. +358 (0) 500 281 321 www.care4u.. ja amma. klo 14 KIEKINKOSKEN LOMAMÖKIT Ari Huotari ari.huotari@kiekinkoski.. 050 353 0399 LEIPOMOT Bakeries I ??????. . PIENKONEET ja HUOLTO Garden and forest machinery and maintenance I ??????. ????. LIIKENNÖINTI Transport services I ???????????. ???????????????. , +358 (0)44 294 4400 Juhlat ja kokoukset Tiimi-, tykyja virkistyspäivät mm. t.. Perinteiset tervajalosteet Tilaukset: Topi Heikkinen puh. info@hotellikalevala.. Puh. 044 980 8104 p. ??????. vesieristys-, maalausja tapetointityöt Kotitalousvähennys! 045 695 9749 Muista! @kk laatoitus RAKENNUSPALVELUT Building services I ???????????. ?????. +358 (0) 400 384 927 REMONTIT laadukkaas. ????. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Könninmäentie 6, p. ?????. ?????????, ??????????. ????????????. 044 72 88 930 sales@lentiira.com, lentiira.com Petäjäniementie 121, 88930 Lentiira Lentiiran Lomakylä Mökit leirintä savusauna Lentiirantie 4255 Edullista ja viihtyisää majoitusta Lentiiran kyläyhdistys ry www.lentiira.net p. Linjaliikennettä • tilausajoa/ ryhmämatkoja www.akyllonen.. 044 581 3133 Kainuuntie 91, p. PALVELUHAKEMISTO SERVICE DIRECTORY ????????. ????????. ??????????. KAHVIKONSERTIT Ma-Pe 7.-30.6. ????????. PITOPALVELUT Catering services I ?????. G G kortit ja lahjatavarat G G askarteluja toimistotarvikkeet G G lelut G G kosmetiikka G G lasten vaatteet Meiltä Meiltä Tervetuloa tutustumaan! Tervetuloa tutustumaan! Mäntyrannantie 41, www.tulijarventuvat. puh. Kuhmon Väri Ky Kainuuntie 79 p. Myös kylmälaitehuollot. . ??????. ekukka.. ?????. ?. fb/salmelakuhmo +358 (0)40 767 1814 Mukavuuksilla varustettuja tunnelmallisia HIRSIMÖKKEJÄ METSÄSTYSMAHDOLLISUUS MYÖS OMILLA MAILLA Lentuanjärven rannalla, Pekintie 1803 +358 (0) 400 620 594 kaarlo.kilponen@gmail.com www.kuhmonet. KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. ???????. +358-40-179 8600 www.sommelo.net Kainuuntie 80, p. ??????. ?????. ????????. varaa myyntipaikkoja . ?????. MAJOITUS Accommodation I ????????. ??????. Sommelo 27.6 2.7.2022 Kainuuntie 99 p. +358 (0) 500 281 321 Veijo KORTTIja REKRYKOULUTUKSIA KULTTUURIPALVELUT Cultural venues I ???????. tulosta säännöt ja hintalaput KOULUTUSPALVELUT Educational services I ?????. ???. etoa: www.4u2.. KUHMON APTEEKKI on auki seuraavasti: ma pe 9 17, la 9 15 p. . KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 OMPELUPALVELUT Dressmakers and sewing services I ??????. 0.33 l juoman Kainuuntie 91, p. VIDEOKLINIKKA KY • Samsung takuuhuolto • Elektroniikkahuolto • A-antenniurakointi • DigitaPRO-valtuutus Olli Salminen +358 (0) 500 286 222 Huoltotie 9 videoklinikka@kuhmo.net www.videoklinikka.net Kainuuntie 117, +358 (0) 653 0410 7.30 – 17.00 www.varikkosuora.. , www.terva.. KELLOja KORULIIKKEET Watch and jewelery shops I ???????. 044 250 8513 Tarjoamme METSÄPALVELUA istutuksista päätehakkuisiin ja kaikkea siltä väliltä. Rajakatu 36, +358 (0) 45 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. ?????????. KK Laatoitus Laatoitus-, märkätilojen sertif. 040 568 7703 Koulukatu 14, ma – pe 10 – 17 K A L U S T E KIANTA KEITTIÖT p. ???????. 044 332 9016 • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät ma-pe klo 9.00-16.30 HYVINVOINTIPALVELUT Wellness services I ??????????????. Ulla Korhonen 050 4320166 JALKAHOITOLAT Nail salons I ?????????. Koulukatu 13-15 SOITA JA TILAA +358 (0) 8 650 276 Ma – su 11 – 21 LOUNAS ark. KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. . 050 523 2044 www.pajakkakino.. 7-17, la 9-13 URHEILUja ERÄTARVIKEKAUPAT Sports and hunting equipment I ?????????. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.. NUOHOUSPALVELUT Chimney cleaning services I ???????????. . METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. . , siis. /lentuvat LENTUVAT K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu juttuakahvila. ???????. ?????. PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAT Grocery shops I ????????????????. . Koulukatu 13-15, p. Koulukatu 1 +358 (0) 8 6155 5451 kuhmotalo.. +358 (0) 655 1711 info@hotellikainuu.com www.hotellikainuu.com Hotelli Väinämöinen 9 88900 Kuhmo +358 (0) 8 655 4100 www.hotellikalevala.. kengät ja asusteet Kainuuntie 78 +358 (0) 765 1090 9.30-17, 9.30-14 Ylä-Vieksi, Kelloniementie 345 http://www.nettimokki.com/ kuhmo/4585 +358 (0) 400 240 161 Merja Pääkkönen LAHJA-, SISUSTUS-, TEKSTIILITUOTTEET Gifts and home furnishings textiles I ???????, ???????. www.pykala.net Kekkostie 1381, Kuhmo +358 400 507951, +358 400 273 671 puh. PUUTARHAMYYMÄLÄT Gardening goods I ??????. ????????. p. Koulukatu 9 ma-pe 9-16.30 0440 889 226/myymälä, 044 533 8353/Ossi ossinkodinkonehuolto@gmail.com KUKKAKAUPAT Florists I ???????. ????. www.ap-remon. 040 934 6665 info@ap-remon. Kainuuntie 95, +358 (0) 400 383 575 www.pyorajapienkone.. ????. ?????. ??. Puusepänkatu 16 +358 (0) 40 537 2930 www.puuhanski.com PUUN OSTO Timber purchasers i ?????????. +358 (0) 8 632 800 www.kuhmo.eu 044 2944 134 www.luottopuu.fi PANKIT Banks I ????. ?????????. ??????. Palvelen jälleen loppukesällä.. retket, safarit, kotaruokailut Cafe Torillan käsintehdyt burgerit Matkaparkin ja Kalevala Camping respa POHJOLAN TALO Pizzat, taskut, kebabit www.kuhmonpizzeria.. Sammu. ????. +358 (0)8 655 0001 Majoitu mukavasti Majoitu mukavasti Kuhmon keskustassa Kuhmon keskustassa Kainuuntie 84, p. LEIPÄPUOTI 7.30 – 14.00 Leipurintie 22, +358 (0) 8 655 7700 Kuhmon Raskaskone Oy Pennitie 15 | 88900 Kuhmo www.kuhmonraskaskone.. KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. Jalat hoidetaan ruusuöljyllä. , info@care4u.. ??????????????. ???????. (08) 652 0411 ark. 044 594 2757 info@tulijarventuvat. Koulukatu 1 0400 202 833 kahvila.juttua@kuhmotalo. KIRPPUTORIT Flea markets I ???????. ????????. Torikatu 24, ma-la 7-21, su 10-21 +358 (0) 40 829 8890 Koulukatu 22, +358 (0) 8 655 0095 ma – la 7 – 21, su 10 – 21 juuso.ainasoja@k-market.com H E I K U R A PERINNETUOTTEET Traditional local products I ???????????. Lisä. ?????????. 045 841 1630 KALEVALA CAMPING KALEVALA CAMPING Caravan, teltta, aitta, sauna, välinevuokraus mm. ????????. PuhdasTuli on tauolla Mikon olkapääleikkauksen vuoksi. . KIINTEISTÖNVÄLITYS ja ISÄNNÖINTI Real estate agents and property management I ??????????. Eeva Aarimaa Kaskitie 2 P. ?????. ?????. MAJOITUS Accommodation I ????????. ?????????. www.villabetulla.fi villa.betulla113@gmail.com Puh. . Ma-pe klo 11-15 Menu löytyy Könninmäentie 6 Josiella Väinämöinen 14, Pohjolan talo, cafetorilla.. 6 – 20, la 7 – 20, su 7.30 – 20 Shell Kuhmo 16 Matkahuollon pakettipalvelut Kainuuntie 122 + 358 (0) 652 0411 korjaamo +358 (0) 44 367 7444 6-20, 7-20, 7.30-20 +358 (0) 40 184 8770 Kainuuntie 84, www.eskobar.. . Kainuuntie 85, +358 (0)8 651 445 ma–pe 9.30–18 la 9.30–14 P. . Kainuuntie 88, +358 (0)8 652 0127 www.kukka-emilia.net kukka-emilia@hotmail.. ?????. METSÄNHOITOPALVELUT Forest management services I ?????. ??????. KENGÄT ja LAUKUT Footwear and Bags I ????. . 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . ITC-PALVELUT ITC services I ?????. Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. ????????. s. ????. 045 255 2955 MÖKKIPALVELUT cottage caretaker services I ???????????. 040 776 0588 Ahmatie 32, 88900 Kuhmo KODINKONELIIKKEET Home appliance stores I ???????. ?????????. ???????. taidolla Aki Pääkkönen p. ???????????. Palvelut asumiseen ja rakentamiseen. ??????. KUHMO-TALO Rajakatu 56 p. klo 11 – 14, sis. ??????. maastopyörät Väinämöinen 13, Kuhmo p. 0400 296 261 URHEILUHIEROJA Jussi Heikkinen Klassinenja urheiluhieronta p. 050 375 0704 ASIAN FUUSIORAVINTOLA NOUTOPÖYTÄ LOUNAS Kaikki ruoat kuuluvat hintaan. Nevalaisen Puutarhan Nevalaisen Puutarhan TAIMIMYYMÄLÄ TAIMIMYYMÄLÄ Kainuuntie 104 Kainuuntie 104 RAUTAja RAKENNUSTARVIKELIIKKEET Ironmonger and builders’ merchants I ???????. AUTONHUOLTO ja KATSASTUS Car repairs and motor vehicle inspection I ?????. ELEKTRONIIKKA-HUOLTO Electronics service HUOLTOASEMAT Petrol stations I ??. TULIJÄRVEN TULIJÄRVEN TUVAT TUVAT Majoitu mukavasti Pykälässä, lomatai työmatkalla. APTEEKIT Pharmacies I ?????. ?????????. ????????. Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. +358 (0)8 655 0137 ark
?????????. +358 (0)8 655 0137 ark. ???????????. ????????. ELEKTRONIIKKA-HUOLTO Electronics service HUOLTOASEMAT Petrol stations I ??. 044 581 3133 Seurustelukahvila Seurustelukahvila Kokousja Kokousja pitopalvelu pitopalvelu A-oikeudet A-oikeudet Hyryntie 26 . Jalat hoidetaan ruusuöljyllä. PITOPALVELUT Catering services I ?????. ????. Lisä. 044 72 88 930 sales@lentiira.com, lentiira.com Petäjäniementie 121, 88930 Lentiira Lentiiran Lomakylä Mökit leirintä savusauna Lentiirantie 4255 Edullista ja viihtyisää majoitusta Lentiiran kyläyhdistys ry www.lentiira.net p. ????. Linjaliikennettä • tilausajoa/ ryhmämatkoja www.akyllonen.. ???????. ekukka.. . ?????????. 050 523 2044 www.pajakkakino.. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Könninmäentie 6, p. . . NUOHOUSPALVELUT Chimney cleaning services I ???????????. ????????. Myös kylmälaitehuollot. ?????????. 0400 296 261 URHEILUHIEROJA Jussi Heikkinen Klassinenja urheiluhieronta p. 045 841 1630 KALEVALA CAMPING KALEVALA CAMPING Caravan, teltta, aitta, sauna, välinevuokraus mm. ?????. G G kortit ja lahjatavarat G G askarteluja toimistotarvikkeet G G lelut G G kosmetiikka G G lasten vaatteet Meiltä Meiltä Tervetuloa tutustumaan! Tervetuloa tutustumaan! Mäntyrannantie 41, www.tulijarventuvat. MAJOITUS Accommodation I ????????. 040 568 7703 Koulukatu 14, ma – pe 10 – 17 K A L U S T E KIANTA KEITTIÖT p. . KK Laatoitus Laatoitus-, märkätilojen sertif. Kainuuntie 87, 9.30–17 +358 (0) 40 569 0096 I Kiinteistönvälitys I Kauppaja arviokirjojen laadinta I Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. KUHMON APTEEKKI on auki seuraavasti: ma pe 9 17, la 9 15 p. 044 989 0699 Kainuuntie 108, p. www.pykala.net Kekkostie 1381, Kuhmo +358 400 507951, +358 400 273 671 puh. ?????????. info@hotellikalevala.. PIENKONEET ja HUOLTO Garden and forest machinery and maintenance I ??????. ??????. Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. ????????. , www.terva.. TAKSIKYYDIT TAKSIKYYDIT KELAKYYDIT KELAKYYDIT Taksi Markku Komulainen 044-332 5855 HIEROJAT Massage therapists I ?????. 044 332 9016 • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät ma-pe klo 9.00-16.30 HYVINVOINTIPALVELUT Wellness services I ??????????????. t.. ?????. PALVELUHAKEMISTO SERVICE DIRECTORY ????????. 044 250 8513 Tarjoamme METSÄPALVELUA istutuksista päätehakkuisiin ja kaikkea siltä väliltä. Salmelan Salmelan Mökit Mökit * 5 km Kuhmon keskustasta www.salmelanmokit.. . +358 (0) 400 384 927 REMONTIT laadukkaas. Palvelen jälleen loppukesällä.. KAHVIKONSERTIT Ma-Pe 7.-30.6. . ??????. ?????. ????. 6 – 20, la 7 – 20, su 7.30 – 20 Shell Kuhmo 16 Matkahuollon pakettipalvelut Kainuuntie 122 + 358 (0) 652 0411 korjaamo +358 (0) 44 367 7444 6-20, 7-20, 7.30-20 +358 (0) 40 184 8770 Kainuuntie 84, www.eskobar.. INTUITIIVINEN INTUITIIVINEN ENERGIAHOITO ENERGIAHOITO Elvyttää ja rentouttaa. 040 823 1516 ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . +358-40-179 8600 www.sommelo.net Kainuuntie 80, p. ??. ??????. 044 594 2757 info@tulijarventuvat. ?????????. . 045 213 2920 anita@anitamikkonen.. Palvelut asumiseen ja rakentamiseen. ?????????. +358 (0) 500 281 321 www.care4u.. Puh. Koulukatu 13-15, p. ???????. 050 355 4218 PUUTAVARAMYYMÄLÄT Timber yards I ??????. t.. +358 (0) 8 632 800 www.kuhmo.eu 044 2944 134 www.luottopuu.fi PANKIT Banks I ????. ja amma. Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. VIDEOKLINIKKA KY • Samsung takuuhuolto • Elektroniikkahuolto • A-antenniurakointi • DigitaPRO-valtuutus Olli Salminen +358 (0) 500 286 222 Huoltotie 9 videoklinikka@kuhmo.net www.videoklinikka.net Kainuuntie 117, +358 (0) 653 0410 7.30 – 17.00 www.varikkosuora.. PUUTARHAMYYMÄLÄT Gardening goods I ??????. Myynnissä koivuhalkoja 1000/1500 litran säkeissä. Koulukatu 1 +358 (0) 8 6155 5451 kuhmotalo.. +358 (0)8 655 0001 Majoitu mukavasti Majoitu mukavasti Kuhmon keskustassa Kuhmon keskustassa Kainuuntie 84, p. ITC-PALVELUT ITC services I ?????. ????????. 050 375 0704 ASIAN FUUSIORAVINTOLA NOUTOPÖYTÄ LOUNAS Kaikki ruoat kuuluvat hintaan. klo 14 KIEKINKOSKEN LOMAMÖKIT Ari Huotari ari.huotari@kiekinkoski.. . KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. ??????????????. fb/salmelakuhmo +358 (0)40 767 1814 Mukavuuksilla varustettuja tunnelmallisia HIRSIMÖKKEJÄ METSÄSTYSMAHDOLLISUUS MYÖS OMILLA MAILLA Lentuanjärven rannalla, Pekintie 1803 +358 (0) 400 620 594 kaarlo.kilponen@gmail.com www.kuhmonet. ??????. ??????. . ??????. ?????. ?????. Koulukatu 13-15 SOITA JA TILAA +358 (0) 8 650 276 Ma – su 11 – 21 LOUNAS ark. /lentuvat LENTUVAT K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu juttuakahvila. info@4u2.. ????????. APTEEKIT Pharmacies I ?????. ????????. 0.33 l juoman Kainuuntie 91, p. LEIPÄPUOTI 7.30 – 14.00 Leipurintie 22, +358 (0) 8 655 7700 Kuhmon Raskaskone Oy Pennitie 15 | 88900 Kuhmo www.kuhmonraskaskone.. , info@care4u.. , +358 (0)44 294 4400 Juhlat ja kokoukset Tiimi-, tykyja virkistyspäivät mm. taidolla Aki Pääkkönen p. 08 655 0174 www.rusasenkulma.. +358 (0) 655 1711 info@hotellikainuu.com www.hotellikainuu.com Hotelli Väinämöinen 9 88900 Kuhmo +358 (0) 8 655 4100 www.hotellikalevala.. KELLOja KORULIIKKEET Watch and jewelery shops I ???????. Kainuuntie 122, p. Ulla Korhonen 050 4320166 JALKAHOITOLAT Nail salons I ?????????. Torikatu 24, ma-la 7-21, su 10-21 +358 (0) 40 829 8890 Koulukatu 22, +358 (0) 8 655 0095 ma – la 7 – 21, su 10 – 21 juuso.ainasoja@k-market.com H E I K U R A PERINNETUOTTEET Traditional local products I ???????????. , siis. Rajakatu 36, +358 (0) 45 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. Sammu. . 044 015 41 79 lentiiran@terva.. Kainuuntie 88, +358 (0)8 652 0127 www.kukka-emilia.net kukka-emilia@hotmail.. ???????, ??????. ??????. (08) 652 0411 ark. 6520 533 HUONEKALUT, VALAISIMET, VERHOT, SISUSTUSKANKAAT MA-PE 9-17, LA SULJETTU KALUSTELIIKKEET Furniture shops I ????????. vesieristys-, maalausja tapetointityöt Kotitalousvähennys! 045 695 9749 Muista! @kk laatoitus RAKENNUSPALVELUT Building services I ???????????. ???. Kuhmon Väri Ky Kainuuntie 79 p. www.ap-remon. varaa myyntipaikkoja . 045 255 2955 MÖKKIPALVELUT cottage caretaker services I ???????????. 044 581 3133 Kainuuntie 91, p. www.villabetulla.fi villa.betulla113@gmail.com Puh. ?????????. ?????. 7-17, la 9-13 URHEILUja ERÄTARVIKEKAUPAT Sports and hunting equipment I ?????????. p. puh. METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. Kainuuntie 95, +358 (0) 400 383 575 www.pyorajapienkone.. KENGÄT ja LAUKUT Footwear and Bags I ????. . Sommelo 27.6 2.7.2022 Kainuuntie 99 p. . KIINTEISTÖNVÄLITYS ja ISÄNNÖINTI Real estate agents and property management I ??????????. klo 11 – 14, sis. ??????. ?. ????????. Kainuuntie 85, +358 (0)8 651 445 ma–pe 9.30–18 la 9.30–14 P. ?????. Puusepänkatu 16 +358 (0) 40 537 2930 www.puuhanski.com PUUN OSTO Timber purchasers i ?????????. ????????. Nevalaisen Puutarhan Nevalaisen Puutarhan TAIMIMYYMÄLÄ TAIMIMYYMÄLÄ Kainuuntie 104 Kainuuntie 104 RAUTAja RAKENNUSTARVIKELIIKKEET Ironmonger and builders’ merchants I ???????. PALVELUHAKEMISTO SERVICE DIRECTORY ????????. maastopyörät Väinämöinen 13, Kuhmo p. 050 353 0399 LEIPOMOT Bakeries I ??????. MAJOITUS Accommodation I ????????. KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. s. ?????????????. KAHVILAT, GRILLIT, LOUNASRAVINTOLAT, PIZZERIAT Cafes, grillrooms and lunch restaurants I ????, ?????-????, ????????. 040 934 6665 info@ap-remon. ???????. TULIJÄRVEN TULIJÄRVEN TUVAT TUVAT Majoitu mukavasti Pykälässä, lomatai työmatkalla. METSÄNHOITOPALVELUT Forest management services I ?????. ?????. n tarkastukset ja huollot Koulukatu 9 P. Koulukatu 9 ma-pe 9-16.30 0440 889 226/myymälä, 044 533 8353/Ossi ossinkodinkonehuolto@gmail.com KUKKAKAUPAT Florists I ???????. ????. ????. Ma-pe klo 11-15 Menu löytyy Könninmäentie 6 Josiella Väinämöinen 14, Pohjolan talo, cafetorilla.. KUHMO-TALO Rajakatu 56 p. ?????. retket, safarit, kotaruokailut Cafe Torillan käsintehdyt burgerit Matkaparkin ja Kalevala Camping respa POHJOLAN TALO Pizzat, taskut, kebabit www.kuhmonpizzeria.. +358 (0) 500 281 321 Veijo KORTTIja REKRYKOULUTUKSIA KULTTUURIPALVELUT Cultural venues I ???????. ???????. Koulukatu 1 0400 202 833 kahvila.juttua@kuhmotalo. etoa: www.4u2.. AUTONHUOLTO ja KATSASTUS Car repairs and motor vehicle inspection I ?????. ???????. KIRPPUTORIT Flea markets I ???????. Eeva Aarimaa Kaskitie 2 P. PuhdasTuli on tauolla Mikon olkapääleikkauksen vuoksi. ???????????????. . Perinteiset tervajalosteet Tilaukset: Topi Heikkinen puh. kengät ja asusteet Kainuuntie 78 +358 (0) 765 1090 9.30-17, 9.30-14 Ylä-Vieksi, Kelloniementie 345 http://www.nettimokki.com/ kuhmo/4585 +358 (0) 400 240 161 Merja Pääkkönen LAHJA-, SISUSTUS-, TEKSTIILITUOTTEET Gifts and home furnishings textiles I ???????, ???????. ?????. 040 776 0588 Ahmatie 32, 88900 Kuhmo KODINKONELIIKKEET Home appliance stores I ???????. PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAT Grocery shops I ????????????????. ??????????. KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 OMPELUPALVELUT Dressmakers and sewing services I ??????. ?????????, ??????????. ????????????. ???????. 044 980 8104 p. tulosta säännöt ja hintalaput KOULUTUSPALVELUT Educational services I ?????. ????. LIIKENNÖINTI Transport services I ???????????
voimakkaisiin ihoreaktioihin voi kokeilla myös antihistamiinitabletteja, sen voi ottaa myös etukäteen, jo ennen mökkireissua . – Talven yli mökkeilleet lääkkeet eivät ole enää käyttökelpoisia, jos lämmitys on ollut poissa päältä. Vanhentuneet, väärinsäilytetyt ja tarpeettomat lääkkeet on aina palautettava apteekkiin. Helisten painottaa, että mökkeilijän on syytä jo lomakauden alussa varautua tiettyihin vaivoihin, kuten sormeen menneeseen tikkuun, hyttysenpuremiin ja rakoille päässeisiin kantapäihin. hieman isompia haavataitoksia ja sideharsorullia . Mutta suhteellisesti ajateltuna ne ajat eivät sittenkään ole niin kovin kaukana. Kun vertaan itseeni, hänelle Suomen sotahistoria on jo kaukaista, melkein satavuotiasta historiaa. Kainuussa sijaitsevat ainoat rajan tälle puolelle jääneet paikkakunnat, joilla toisen maailmansodan suurtaisteluita käytiin. – Näin ne eivät joudu vääriin käsiin, eivätkä päädy luontoon ja aiheuta haittoja eläimille ja ympäristölle, Pasi Helisten tähdentää apteekin tiedotteessa. kutiseviin hyttysenpistoihin joko kortisonivoidetta tai ihoa viilentävää geeliä . kipuja kuumelääkkeet sekä desinfiointiaineet ja peruslaastarit . Niin, Kuhmossa kulttuuri on yhä elävää, eikä lepää pelkästään kunniakkaiden mutta kohtalokkaiden muistojen varassa. Martti Rönkkö viime kesänä ongella pojanpoikansa kanssa. Helisten muistuttaa, että lapsiperheen mökkiapteekkiin kuuluu myös lääkehiili. 0400 507 951/040 531 4351 Suorat puhelinnumerot asiantuntijoillemme: Henkilöasiakasrahoitus: Tervo Ulla rahoituspäällikkö 010 255 0546 Haverinen Heidi rahoitusneuvoja 010 255 0529 Heikkinen Katja rahoitusneuvoja 010 255 0533 Kokkola Timo rahoitusneuvoja 010 255 0530 Koistinen Suvi rahoitusneuvoja 010 255 0532 Varallisuudenhoito ja päivittäispalvelut: Pääkkönen Salla asiakkuuspäällikkö 010 255 0539 Kyllönen Anne sijoitusneuvoja 010 255 0526 Heikkinen Anu asiakasneuvoja 010 255 0531 Heikkinen Kirsi asiakasneuvoja 010 255 0527 Yritysasiakkaat sekä maaja metsätalousasiat: Malinen Anne yritysrahoituspäällikkö 010 255 0543 Kampman Helena yritysneuvoja 010 255 0545 Hallintoasiat: Pulkkinen Martti toimitusjohtaja 010 255 0522 Komulainen Susanna hallintopäällikkö 010 255 0524 Palvelemme ajanvarauksella ma-pe klo 9-16, kassapalvelut avoinna ma, ke ja pe klo 9-12. jos mökillä ei ole pakastinta, venähdysten varalle kannattaa hankkia kertakäyttöinen itsestään viilenevä kylmäpakkaus . Kiinteä lääkekaappi ei Helisten mukaan ole pelkästään kesäaikaan käytössä olevalle mökille paras vaihtoehto. Tietysti vaikutuksensa on ollut alituisella ”Punaarmeija pysähtyi tähän, pysähdy sinäkin” -sloganin hokemisella paikkaa ohitettaessa, mutta kyllä kuusivuotias ymmärtää jo, että tässä paikassa on jotain erityistä, koska se on haluttu säilyttää. 22 KESÄ-KUHMO Kuten varmasti useimmat Kuhmon kesämökkiläiset, itsekin olen tutustunut täkäläiseen sotahistoriaan autenttisilla tapahtumapaikoilla jo heti ensimmäisten mökkikesien yhteydessä. Festivaalihan on voimansa tunnossa, kun se valittiin vastikään Euroopan parhaiden musiikkifestivaalien listalle. Martti Rönkkö Poroniemen mökkiläinen, mökkiläistoimikunnan puheenjohtaja Taasko talvisotaa. Varaudu pieniin ja isompiinkin haavereihin: . väline punkkien irrottamiseen MÖKKILÄISELTÄ Kekkostie 1381, 88900 Kuhmo Puh. Hankin kesämökkitontin Kuhmosta vuonna 1984 eli juuri silloin kun yleinen kiinnostus sotia kohtaan alkoi maassamme taas kasvaa. Mutta onpa Kuhmo tarjonnut iloisempia ja kevyempiä kokemuksiakin. Yhtä pitkä perinne kuin taistelupaikkojen kiertäminen on ollut Kuhmon Kamarimusiikkiin osallistuminen. Pienestä pitäen mökillä käynyt pojanpoika totesi nyt ensimmäistä kertaa, että tänä kesänä pitää pysähtyä Jyrkänkoskella. – Aurinkovoidetta tyypillisesti tullaan hakemaan sen ensimmäisen mökkiviikonlopun jälkeen, kun näytetään jo ihan katkaravulta. Hän kehottaa mökkeilijää varautumaan niin pieniin kuin hieman isompiinkin haavereihin. Kesämökiltä on hyvä löytyä perusvalikoima lääkkeitä ja ensiaputarvikkeita, aivan kuten kotoakin. Eräs tuote unohtuu toistuvasti mökkeilijän lääkekaapista FAKTA Muistlista mökkeilijän lääkekaapin varustukseen . Talvisotakierros tehtiinkin useampaan kertaan, mikä välillä synnytti myös tiettyä taisteluväsymystä. Sodan jäljet näkyivät omassa nuoruudessani selvemmin kuin nykyään jo umpeen sammaloituneet juoksuhaudat Kilpelänkankaalla. Siksi tämän päivän lapsillekin on hyvä kertoa ja osoittaa, että näitä seutuja on ennenkin pidetty puolustamisen arvoisina. Ja ymmärrys ja tietous on lisääntynyt ja kasvanut sitä mukaa kun näihin asioihin on historiankirjoituksen ja tapahtumapaikkojen kautta tutustunut. Lisäksi lääkevalikoimassa on muistettava kaikkien mökkeilijöiden tarpeet, esimerkiksi tulehduskipulääkkeet eivät sovellu jokaiselle, ja lapsille on aina hyvä olla oma kipulääkkeensä. – Perheen pienimpiä varten kannattaa lisäksi varata nesteytysjuomaa helteen tai ripulin varalta. Uusien polvien kulttuurikasvatus alkaa tänä kesänä senkin osalta lastenkonsertin muodossa. Tervetuloa asioimaan uudet ja nykyiset asiakkaat!. tarvikkeet painesiteen tekoon isomman verenvuodon tyrehdyttämiseksi . Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Kuhmon apteekin proviisori Pasi Helisten kertoo, että kesämökkeilijöiltä unohtuu toistuvasti eräs tietty tuote: aurinkovoide. nyrjähdyksien varalle ideaaliside, marjastajien ja patikoitsijoiden kannattaa pitää ideaalisidettä mukana repussa . Sodan jälkeen syntyneenä toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ovat tietysti lähellä omaa elämääni. Kylmän ohella ilman kosteus pilaa lääkkeitä. Kuhmossa 1990-luvulla taistelupaikkoja entisöitiin ja Talvisotamuseo avattiin juuri, kun oma jälkikasvuni oli siinä iässä, että nämä asiat alkoivat kiinnostaa
Höyrystyvien hyönteismyrkkyjen tehoaineet ovat vaarallisia etenkin vesieliöille ja pölyttäjähyönteisille. 08 653 0410 Korjaamo p. 7-17, LA 9-13, Kainuuntie 79, Kuhmo, p. Maankäyttöpäällikkö Arto Vilen muistuttaa, että kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuutta. Metsähallitus oheistaa olemaan käyttämättä niitä retkeillessä. Vaikka autioja varaustuvat tai muut suojelualueilla olevat rakennukset kuuluvat periaatteessa sallitun käytön piiriin, toivoo Metsähallitus, että myrkkyjä ei niidenkään pihapiireissä käytetä. – Tavanomaisten iholle levitettävien tai suihkutettavien hyönteiskarkotteiden käyttö on sallittua myös suojelualueilla. Niiden käyttöä kannattaa välttää myös kanssaretkeilijöiden takia. 23 KESÄ-KUHMO Taasko talvisotaa. Retkeilijä, älä käytä höyrystyviä hyönteismyrkkyjä Autiotupienkaan pihapiirissä ei suositella höyrystyvien hyönteismyrkkyjen käyttöä, vaikka se periaatteessa on sallittu. Metsähallitus muistuttaa tiedotteessaan, että kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden taukopaikat ja laavut ovat rakenteita, eivät rakennuksia, minkä takia käyttö on niiden läheisyydessä kiellettyä. Höyrystyvät hyönteismyrkyt ovat vaarallisia luonnolle. Niitä ei saa käyttää poluilla, reiteillä, eikä taukoja tulentekopaikoilla tai laavuilla. Turvallisuusja kemikaaliviraston (Tukes) ohjeistuksen mukaan höyrystyviä hyönteismyrkkyjä saa käyttää vain rakennusten välittömässä pihapiirissä, kuten kuisteilla ja terasseilla. – Nämä rakennukset sijaitsevat keskellä suojeltua luontoa ja usein lähellä vesistöjä. Toivomme todella, että ihmiset noudattaisivat hyönteismyrkkyjen käyttöohjeita, Vilen Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo. 2023 Tervetuloa! Lisätiedot www.kuhmonmobilistit.fi KUHMON MOBILISTIEN JÄRJESTÄMÄ HHAARRRRAASSTTUUSSAAJJOONNEEUUVVOO-JJAA RROOM MPPEEM MYYYYNNTTIITTAAPPAAHHTTUUM MAA. Sallittua on vain Tukesin hyväksymien valmisteiden käyttö. (08) 655 0137 PANU + TALOMAALI 9 l VINHA 11,7 l VIRTASEN 4 ÖLJYN MAALI 9 l WOODEX PUUÖLJY 2,7 l 36 36 60 60 149,149,valkoinen 112 112 90 90 valkoinen 114 114 90 90 valkoinen VUOKRATAAN: • Minibussi 1+8hlö • Pakettiautoja • Henkilöautoja • Paljukärry • Erilairia peräkärryjä • Venetraileri ja autotraileri • Huollot • Korjaukset • Tuulilasin vaihdot • Vetokoukut AVOINNA: ma-pe klo 7.00-16.15 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo Myymälä p. – Höyrystyvät hyönteismyrkyt puolestaan sisältävät tehoainetta, joka on luokiteltu erittäin myrkylliseksi vesieliöille. Martti Rönkkö viime kesänä ongella pojanpoikansa kanssa. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi www.varikkosuora.fi Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Höyrystyvien hyönteismyrkkyjen käyttö on lähes täysin kiellettyä kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla. MARTTI RÖNKKÖ PALVELEMME ARK. JARNO HILTUNEN KUHMO, urheilukeskus 14.-16.7
Vangitsevia tarinoita, musiikkia ja kiehtovia sattumuksia suoraan kulttuurikaupungin sydämestä. klo 13 Tuupalan alakoulu Lastenkonsertti Maukan ja Väykän tarinakonsertti. Torstai 13.7. Basso Matti Salminen yhdessä taiturimaisten muusikkojen kanssa tarinoi ja laulaa urastaan ja elämästään. Lauantai 22.7. klo 17 Tuupalan alakoulu Näyttelijä Hanna Vahtikarin ja muusikko Marzi Nymanin Kuin raivo äiti on kipeän hauska ja rehellinen näyttämöteos äitiydestä: kaiken voittavasta rakkaudesta, padotusta aggressiosta ja arjen hillittömyydestä. klo 11 Kuhmo-talo Konsertissa kuullaan Charlotte Brayn Ungrievable Lives jousikvartetille -teoksen Suomen ensiesitys sekä mm. 040 169 6509. Lauantai 15.7. Tarjolla on 60 konserttia ja 20 oheistapahtumaa. Perjantai 21.7. klo 15 Kuhmo-talo Musiikkidraama Laura Maddalena yhdistää kahden eri aikakausilla eläneen ospelade-tytön tarinat yhdistämällä historian ja musiikin. klo 18 Kuhmo-talo Uranaisia-konsertissa kuullaan vahvojen naisten musiikkia ja myös yksi festivaalin kiinnostavista tilausteoksista, Outi Tarkiaisen Judith Shakespearen tappio. Lauantai 22.7. Sunnuntai 16.7. klo 20.15 Kuhmo-talo Akustista kansanmusiikkia ja runolaulua yhdistävä konsertti on sukellus karjalaisuuteen, joikuun ja runolauluun. Kaikki 80 tilaisuutta, taiteilijaesittelyt, lipunmyyntitiedot ja paljon muuta lisätietoa löydät kotisivuilta kuhmofestival.fi. 24 KESÄ-KUHMO Kuhmon Kamarimusiikki – koe nämä! Kuhmon Kamarimusiikki soi tänä kesänä teemalla Juuret ja siivet. Kysy lisää: Kuhmon Kamarimusiikki, puh. Orpokodeilla oli tärkeä rooli myös suurten maestrojen taustalla. Tähän alla olemme koonneet Sinulle yhdeksän vinkkiä kesän erikoiskonserteista. Luvassa on paitsi Salmisen lempiaarioita, myös nuoruuden iskelmiä. klo 21 Kuhmo-talo Iiro Rantalan kamarimusiikkisarja Veneziana on riemastuttava kattaus Venetsian taidehistoriaan. Nähdään konserteissa! Sunnuntai 9.7. Maanantai 17.7. Mahlerin Rückert-lauluja ja Somewhere-musikaalista West Side Story. MAINOS Lauantai 15.7. Konsertissa esiintyvät Vilma Jää sekä runolauluyhtye Jäine. klo 19.15 Kuhmo-talo Matti ”Esa Pasa” Salminen, basson paluu juurille. klo 18 Kuhmo-talo Yksi kesän monista kohokohdista on koskettava Trapped Butterfly, Sampo Kasuriselta tilatun kamarioopperan kantaesitys. Ihastuttava tarinallinen lastenkonsertti Maukka ja Väykkä vie yleisön kissan ja koiran ystävyyden maailmaan.
Sokos hotelli Torni Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi KUHMO – SOTKAMO – KAJAANI – SOTKAMO – KUHMO Lähdöt Kuhmosta Lähdöt Kajaanista 5.50 M – P 7.45 .....M – P 7.25 M – P 10.50 ....M – P 10.00 M – P 12.35 ....M – P 12.30 M – P, L, SS 12.35 ....M – P 15.30 M – P 14.50 ....SS 18.20 M – P, SS 15.10 ....M – P ......... Hotelli Tervis 580 580 € € alk. 315 315 €€ RUSKAMATKA YLLÄKSELLE 17.–22.9. +358 655 0256 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi wwww.matka-kyllonen.fi puh./tel. 17.50 ....M – P, L ......... – 30.7.2023 Liput 3 € /käteinen Kuhmon Härmänkylä, Kostamustie 1406, p. 08 6155 5451, kuhmo.talo@kuhmo.fi www.kuhmotalo.fi 30 vuotta kulttuurin kotina. 20.50 ...M – P, S KUHMO – NURMES – KUHMO Lähdöt Kuhmosta Lähdöt Nurmeksesta 14.15 .P, SS 15.30 ..... / faksi 0207 940 665 ari-pekka.mustonen@kuhmonikkuna.com Rovakatu 13 96100 ROVANIEMI puh. 475 475 € € Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi 220 220 €€ PÄRNU 8.–14.10. NIEMELÄN TILAN makoisat mansikat Eeva 040 838 7419 Jukka 044 561 2227 Niemenkyläntie 165 Ylä-Vieksi Tasangon kotimuseo AVOINNA 25.6. Aki Nieminen 0400 901 943 MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS Max 4500 €/ kotitalous Kuhmon Ikkuna Oy Sammontakojankatu 8, 88900 Kuhmo p. Kauppa Kainuuntie 94 VUODESTA 1988 PYYDÄ MAKSUTON TARJOUS ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveittesi mukaisesti. +358 8 652 0771. KAIKKI KODIN PINTAREMONTIT, mm. 990 €) Kuvauskoju 1 5 9 € Tilaukset 040 5469008 ari.saaski@wbb.fi bearcentre.fi Aki Pääkkönen 040 934 6665, apremontit@gmail.com Ota yhteyttä! Haaveiletko uudesta ilmeestä kotiisi. / faksi 0207 940 660 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTIKONTTORIT Järvihaantie 16 01800 KLAUKKALA puh. Hotelli Ylläskaltio Hotelli Tallink Spa & Conference KÄSITYÖMESSUMATKA TAMPEREELLE 18.-19.11. laatoitukset, maalaukset, tapetoinnit, asennukset ym. P, SS Juhannusaattona ja päivänä ei linjaliikennettä ! KESÄLINJAT KESÄLINJAT aikataulut 5.6 – 9.8.2023 aikataulut 5.6 – 9.8.2023 www.akyllonen.fi / akyllonen@kuhmo.net / kattilinjat@sotkamo.net Kuhmo Sotkamo akyllonen@kuhmo.net www.kyllonen.fi puh./tel. hausport.fi hausport.fi Verkkokauppa ja varastomyynti Pajukuja 2 B4, 88900 Kuhmo p. P, SS 18.00 .P, SS 20.30 ..... 0400 994 503 • www.kuhmonikkuna.com PUUJA PUUALUMIINI-IKKUNAT LAATUA MITTOJEN MUKAAN KAIKKEEN RAKENTAMISEEN kerrostalot omakotitalot loma-asunnot saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Kantolan Teollisuusalue 88900 KUHMO puh. 044 982 6575 Avoinna: ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan www.m-ekuva.net Koulukatu 8, Kuhmo p. 08 652 0771 Hyppää kyytiin! Hyppää kyytiin! TALLINNA 2.-4.12. 08 655 0256 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi Koulukatu 12, 88900 KUHMO p. Tutustu Kainuun suurimman kulttuuritalon vilkkaan syksyn tapahtumiin nettisivuillamme. 25 KESÄ-KUHMO desantra www.sanninco.fi www.desantra.fi SANNINCO DESIGNSHOP • puukorut • Kuhmo-tuotteet • Ville Heikkinen valokuvatuotteet Kaikki tuotteemme ovat Suomessa valmistettuja. 044 554 4850 Passikuvat, digikuvat ja kuvasuurennokset Valokuvaukset studiossa ja miljöössä Kehystyspalvelu Kuhmo-paidat l l l l • Ilmastoidut bussit • Bussija pakettimatkat kotija ulkomaille • Tilausajot • Juna-, bussija laivaliput, hotellit • Venäjän viisumit • ryhmäja seuramatkat Koulukatu 12, 88900 KUHMO p. 16.15 ....M – P ......... / faksi 0207 940 664 jari.haste@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi • rivitalot • omakotitalot • loma-asunnot • saneerauskohteet PÄÄKONTTORI Sammontakojankatu 8 88900 KUHMO puh. 040 720 5837 facebook.com/Tasangon-Kotimuseo • Kalastusluvat • Aseetja tarvikkeet • Kuhmossa käsin paulotetut kalaverkot • Hyvä valikoima uistimia • Onkimatoja l Polkupyörien vuokrausta Tervetuloa! www.matka-kyllonen.fi matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo p. 0400 901 943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com KARHUN KATSELURETKET Iltaretki 99 € Luksusmökki 495 € (norm. 08 652 0421 www.kainuunmatkatoimisto.fi Kuhmo-talo Kuhmo-talo p. 0400 994 503 kuhmonikkuna@kuhmonikkuna.com MYYNTI Aki Nieminen, puh. Kuhmo-talo on toiminut kesäisen Kuhmon päänäyttämönä jo 30 vuoden ajan
Puheenjohtaja Juhani Korhonen kertoo, että näitä niin sanottuja piikkilangan kiristäjiä on tavoitellaan tapahtumaan useita. – Hän on asentanut hyvin paljon avioniikkaa eli radioita ja erilaisia mittareita, kertoo Hyvönen. TIMO HYVÖNEN Viime keäsänä Pajakkakoskella nähty tukkilaistapahtuma tekee paluun. Ohjelmaa tehdessään Tikkanen ja Pensola löysivät monia kamarimusiikin säveltäjiä, joiden inspiraation lähteenä on ollut kansanmusiikki suomalais-ugrilaisella alueella. Leiri sopii järjestäjien mukaan 8–100-vuotaille, joten ikä ei ainakaan koidu esteeksi perinnetaitojen ottamiselle haltuun niin vedessä kuin maallakin. Täysin oman ohjelman tekeminen on Pensolan ja Tikkasen mukaan intensiivinen, mutta inspiroiva työ. – Niitä meidänkin täytyy uskaltaa levitellä tässä uudessa tilanteessa, Pensola jatkaa. Pensola kertoo, että teema oli yhden viimekesäisen konsertin nimi, joka jäi mieleen kuplimaan. Ohjelmassa on muun muassa ilmailun ja lentokonetekniikan esittelyä sekä lentoretki iltanuotiotakaan unohtamatta. Tapahtumassa kuullaan myös esitys “Avioniikan arkeologiasta” eli yleisimmistä asennusvirheistä. Pikku-Valmetteja Mobilistien tapahtumassa Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Kuhmo Fly In -ilmailutapahtuma on ehtinyt 15 vuoden ikään. Jälleen kerran nähdään tukkilaisja työnäytöksiä, joukkuesoutukisa, unohtamatta Kuhmon tervantuoksuista perinettä, josta on luvassa esittelyä. Noin vuosi sitten Jyväskylässä sattui lento-onnettomuus, jossa monille ilmailijoille tuttu ilmailunharrastaja menehtyi. Pensolan mukaan Kuhmon nimeäminen suomalais-ugrilaiseksi pääkaupungiksi sopi hyvin heidän suunnittelemaansa juuret ja siivet teemaan. heinäkuuta Pajakkakosken lisäksi Kalevalan alueella. alkaen kello 10. Eikä lapsiakaan ole unohdettu. Tähti-iltaan lippuja ennakkoon tiketti.fi sekä Moda Pajakan myymälästä Kuhmosta. Vinkojen maailmaan tutustuttaa Pentti Lahti, joka kertoo, miten Ilmavoimien koneen on saanut rekisteröityä siviilirekisteriin, mikä Hyvösen mukaan voi olla “taiteilua”. Rakenteilla on monia lentokoneita ja valmistuneista toivotaan mahdollisimman monta näytille myös Kuhmoon ja rakentamispalkintoa tavoittelemaan. Eräs mielenkiintoinen osa ohjelmaa ovat Hyvösen mukaan Ilmavoimien harjouituskoneet, Valmet Vinkat. Fly Inin päätapahtuma on lauantaina 8. Ulkoilmatapahtuman järjestäjät ovat sään armoilla ja Korhonen toivoo poutaista viikonloppua heinäkuun puoliväliin. Tuolloin tukkilaisten SM-kisat palasivat Kuhmoon, sillä kilpailut järjestettiin täällä ensimmäistä kertaa vuosikymmenten tauon jälkeen. Fly Inissä tutustutaan siviiliin päässeisiin Ilmavoimien harjoituskoneisiin Vinkoihin Kuhmon Saarikosken kentällä nähdään myös aito Vinka. Suomalais-ugrilaisuus näkyy tänä kesänä myös Kuhmon Kamarimusiikissa. Kuhmon Kamarimusiikki on saanut vastaavia tunnustuksia myös aiemmin. Kuhmon Kamarimusiikki on joukossa mukana ainoana suomalaisena festivaalina. Muuten 5060 hengen talkooporukka koostuu omista jäsenistä, Korhonen kertoo. Roolin muutos taiteilijasta taiteelliseksi johtajaksi on heidän mukaansa näkynyt oikeastaan yllättävän vähän. Myös myyjät ovat jo kyselleet myyntipaikkoja, mutta sateen sattuessa osa heistäkin peruu tulonsa viime hetkellä. Kuhmo Fly In Saarikosken kentällä 7. Toinen iloisesti yllättävä asia oli se, ettei uusi rooli tai titteli tuonut suurta muutosta siihen, että kollegat pysyivät edelleen kollegoina. Ohjelmassa on runsaasti ilmailuun ja koneisiin liittyvää asiaa. Sekä myyjiä että vieraita on usein paljon myös Kuhmon ulkopuolelta. Kuhmon urheilukentällä järjestettävä tapahtuma kiinnostaa niin autoharrastajia, vanhan tavaran keräilijöitä kuin muitakin kesätapahtumien kävijöitä. Harrastusajoneuvoja rompemyyntitapahtuma Kuhmon urheilukentällä 14.-16.7. – Se alkoi hyvin kuvastaa sitä, minkä äärellä ollaan, Pensola toteaa. Tanssinhaluiset voivat lisäksi käydä pyörähtelemässä tukkilaistansseissa. klo 20–02 Juhannusaattona Juhannusaattona TÄHTI-ILTA Juha Tapio la 8.7. – Nehän jäivät nyt eläkkeelle. Järjestäjät lupaavat monipuolista ohjelmaa. 26 KESÄ-KUHMO Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Taiteellisille johtajille Minna Pensolalle ja Antti Tikkaselle tämä kesä on erityinen, sillä Kuhmon Kamarimusiikin ohjelma on ensimmäista kertaa kokonaan heidän tekemänsä. Timo Hyvönen, Suomen Ilmailuliiton puheenjohtaja, kertoo, että Experimental-päivään kutsutaan ihmisiä, jotka rakentelevat harrastuksekseen lentokoneita. BBC Music Magazine on listannut Classical Music -sivustolle 29 Euroopan parasta klassisen musiikin festivaalia. – Armeijalla on omanlaiset sääntönsä verrattuna siviilimaailmaan. Fly In alkaa hiljakseen jo perjantaina 7. Tavoitteena on ehkäistä vastaavia onnettomuuksia jatkossa. Ennakkolippuja myös juhannusaaton tansseihin tiketti.fi Osta liput ennakkoon! Kuhmon Mobilistien perinteisen Harrastusajoneuvoja rompemyyntitapahtuman teemana on tänä vuonna pikku-Valmetit eli Valmet 15 ja 20. Tänä vuonna Mobilistit ovat saaneet lipunmyyntiin talkoolaisiksi Kuhmon lentopallotytöt ja Korhonen on tyytyväinen, että nuoria on järjestelyissä mukana. Kuhmon Tukkilaistapahtuma järjestetään 28.–30. klo 20–01 • Kake Randelin & Company • Armi Tenkula & Afrikan Tähti • Helminauha 8.7. STEFAN BREMER Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Kake Randelin Kake Randelin & Company & Company pe 23.6. 9.7. Eläkkeelle jäänyt onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen käy läpi onnettomuustutkinnan tuloksia. Hei, me tulemme taas! Tukkilaiset palaavat Kuhmoon. Tällä erää ei SM-kisoja järjestetä, kuten mutta viime vuonna. Kamarimusiikki soi Kuhmossa tänä kesänä teemalla juuret ja siivet Kuhmon Kamarimusiikin taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen. Tikkanen toteaa, että esiintyminen jännittää aivan yhtä paljon ja muusikon työ on lavalla samaa kuin ennenkin. heinäkuuta nuorison ilmailuleirillä. heinäkuuta. Pensola kertoo, että ennakkoodotusten vastaisesti viime kesän festivaali oli yllättävän rento. Perinteisistä tukkilaistaidoista kiinnostuneet voivat opetella näitä taitoja tukkilaisleirillä. Samaan aikaan kun ollaan tekemisissä perinteisen instituution kanssa, jolla on pitkät juuret, täytyy perspektiivin olla laaja ja eteenpäin pääsyyn tarvitaan siivet. Hyvällä säällä tyypillisesti tapahtuma on kerännyt kävijöitä 3000-3500. Viime vuoden heinäkuussa tapahtuman koskenlaskua oli seuraamassa yli tuhatpäinen yleisö. Kuhmon Kamarimusiikki on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu festivaali. Kuhmo on saavuttanut hyvän maineen Experimental-päivien järjestämisessä, sillä tapahtuma on ollut täällä jo monta kertaa, ja Hyvönen uskoo, että se voi olla täällä jatkossakin. Tapahtuma on myös Suomen Ilmailuliiton Experimental-kesäpäivä. Aiheeseen johdattaa Jarmo Hakala, joka on kokenut lentokonemekaanikko
ja la 5.8. Liput 15 € 55. Kuhmon musiikkiopiston kesämuusikoiden iltamat. Huom. klo 10.00, Väinämöinen 11. Kilpailuun pitää ilmoittautua paikan päällä viimeistään klo 12 ja kaikki kuvat tulee toimittaa viimeistään seuraavana aamuna klo 9. LUENNOT SOMMELO SEMINAARI , ma 26.6. Lisät. Kuhmo Fly In on myös Ilmailuliiton experimental-kesäpäivä! Nähtävänä on kymmeniä erilaisia ilma-aluksia, esityksiä, lennätystä ja hyvä puhvetti. klo 18.00, Kuhmo-talo. Museossa voi tutustua evakoitavien siviilien sekä suomalaisten ja neuvostoliittolaisten sotilaiden arkeen. Vapaapääsy. Näyttelyssä on myynnissä kortteja ja taideteoksia. HELENA MALISEN TAIDENÄYTTELY , ajalla 1.7. Illassa kuulemme menevää ja rytmikästä countryrock -musiikkia. Kilpailu alkaa klo 8 ja loppuu seuraavana aamuna klo 8. VIEKSIN PERUKKAROKKI , la 15.7. Su 11.6. Kuhmon urheilukeskuksessa lasten sarjat T/P 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 14, 17pituus 40 m, 60 m , 100 m. klo 12.00 / ke 28.6. klo 9.00, Kuhmon tori. Tervetuloa mukaan! ASKARTELUJA LEIKKITUOKIO , pe 14.7. klo 09.45, Kuhmon Kelo. klo 11.00, Juminkeko. klo 10.00 / ma 31.7. Tarjolla on runsaasti tietoa myös metsäpeurasta. Kivakisat Kuhmon urheilukeskuksessa. Lähde mukaan Lasse Hoikka jaamp; Souvarit 45 vuotta -juhlakiertueelle, jossa kuulija kuljetetaan ”Pariisista Lappiin”. TELTTASAUNA RUUKILLA to 8.6. KAVHIKONSERTTI , ma 26.6. JOUKAHAISEN NAPAKYMPPI -SEIKKAILURATA , la 8.7. Untold Arctic WarsVaietut arktiset sodat -näyttely toisen maailmansodan arktisista tapahtumista. Valittavana kilpasarjat ja avoimet sarjat (kuntosuunnistus). Käynti Kainuuntien puolelta. Tutustu Tuupalan päärakennukseen illan pimetessä. klo 10.00, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre. klo 10.00, Jämäsjärventie 1042. SOMMELO AVAJAISET , ma 26.6. klo 10.00, Tervatie 1. Ohjelma vaihtelee päivittäin. 041 444 4713.Järj. klo 12.00 / pe 30.6. Reittti yhtenä Haatajan kylän lenkkinä. klo 12.00 / la 1.7. LASSE HOIKKA JAAMP; SOUVARIT 45V.-JUHLAKONSERTTI , pe 10.11. klo 10.00, Kuhmon lentokenttä. Esiintyjinä mm. klo 10.00 / ke 12.7. klo 10.00 / ma 17.7. Lasten satunäytelmä vienalaisen sadun pohjalta.Kesän satunäytelmässämme vanhan ukon kolme jo aikuista poikaa lähtevät etsimään morsianta itselleen. klo 10.00 / ma 24.7. KUHMON KIVAKISAT , maanantaisin 12.6., 26.6., 3.7., 24.7. Kuhmon luontokeskus Petola on Suomen suurpetojen koti ja ikkuna kainuulaiseen luontoon. RAUHAN RAJAMAILLA -KONSERTTITAPAHTUMA , pe 4.8. Saamme myös maistiaisia Siaudela -kansanmusiikkiyhtyeen musiikista. Horttanainen kunniaksi. klo 10.00, Tervatie 1. 1939 , ajalla 2.1. klo 14.00, Kahvila Juttua. Perjantain torikahveilla esiintyy SuõmmkarVapaa pääsy SOMMELO: TORIKAHVIT , la 1.7. Sommelon torstain torikahveilla esiintyy Tallarin kvartettiVapaa pääsy SOMMELO: TORIKAHVIT , pe 30.6. Lähtö Kuhmon Juminkeosta. SIAUDELA, Folklore Ensemble od the Birzai Cultural Centre, LiettuaVapaa pääs SOMMELO: TORIKAHVIT , ke 28.6. klo 18.30, Kuhmo-talo. klo 17.00, Kuhmon kaupunki. klo 10.00, Tervatie 1. Vapaa pääsy... TELTTASAUNA ROUKONPURON uimarannalla, Hietaperässä ma 17.7. Valokuvien lisäksi näyttelyssä on äänimaisema Vienasta ja Vuokkiniemen naisten kuvaama videoteos. Ennakko ilmoittautuminen 17.6. klo 11.00, Juminkeko. Kuhmon seurakunnan kirkkoherra Riikka Pääkkösen virkaanasettaminen su 13.8. KESÄTOIMINTAA KOULUIKÄISILLE seurakuntakeskuksen siivessä klo 12–16 ti-to ajalla 6.6.–27.7. IIVANTIIRAN SEURAKUNTAKODILLA (Juttuantie 2370) 1 kerran kuukaudessa klo 17. HILPEÄ HEINÄKUU , ti 4.7. klo 14.00 / to 29.6. klo 9.00, Kuhmon tori. Pihapelejä, pientä välipalaa ja yhdessäoloa. Kainuun hengelliset juhannusjuhlat 24.-25.6., messu la ja su klo 10. Kilpailussa jokaiselle tunnille annetaan uusi aihe josta tulisi ottaa aihetta kuvastava valokuva. klo 17.30 alkaen Kuhmon kirkossa ja ympäristössä. 40 m, 60 m, 100 m, pituus. klo 10 KULTTUURI MARIA MÄEN ”MUAMON LAULU” -NÄYTTELY , ajalla 20.3. PERINNELEIKKEJÄ , pe 7.7. URHEILU JA LIIKUNTA KUHMON TANSSILEIRI 16.18.6.2023 , pe 16.6. – 4.8. Sommelon lauantain torikahveilla esiintyjänä ARGODVapaa pääsy SOMMELO: TORIKAHVIT , su 2.7. Kaikille Eeron kilpailussa pokaali muistoksi. klo 16.00, Vienan Portti Oy. Kuvasuunnistus. LISÄÄ SAIKKUA, KIITOS! , pe 6.10. Esiintyjänä Hanna Hirvonen jaamp; Onnenpotku. Tapahtumien Kuhmo. Klo 18.00-19.00 opetellaan foksia. Sisäänkäynti terveysaseman puoleiselta ovelta. Olavi Virran ikivihreitä lauluja Kyösti Mäkimattilan ja Leif Lindemanin tulkitsemina. Auki arkipäivinä. klo 18.00, Ylä-Vieksin kyläyhdistys ry. klo 9.00, Kuhmon tori. MUUT THE HEATER GOOD OL´ COUNTRY ROCK BAND COUNTRYA KESÄILTAAN. klo 11.00, Juminkeko. klo 12–16, mahdollisuus tulla myös pelailemaan erilaisia pihapelejä ja oleilemaan yhdessä. klo 14.00 / ti 27.6. Opettajina Juhani ja Maija Kuosmanen, Anssi Kirkonpelto, Kimmo ja Marika Lasanen. KUHMON KESÄMUUSIKOT , ajalla 7.6. Huom. Eri huoneissa esitellään eri teemoja. Iltarukouksen pitää Riikka Pääkkönen. Suomi Soi saa esiintyjäksi vierailevan The Heater -bändin Suomussalmelta. 0400 174668. ja elokuun maanantait klo 18.00, Martinpolku 4. Lisätietoja Eero Väisänen p. Mahdollisuus tulla pelailemaan pelejä ja oleilemaan yhdessä. puh: 044 738 4312 FOTOMARATON 24H 1.-2.8. KAINUUN RASTIVIIKKO , su 2.7. klo 12.00 / ti 27.6. Valokuvaaja Maria Mäen valokuvanäyttely. klo 11.00 / la 22.7. Liput 10 €. klo 10.00, Niemenkyläntie 165. , ma 12.6. klo 10.00 / ke 19.7. Illalla esiintyvät Sami Kukka, Mikko Perkoila ja Paleface. Torikahveilla esiintyy Kveeni Suomi BandVapaa pääsy SOMMELO: TORIKAHVIT , to 29.6. Kahdeksan eri rataa sekä rastireitti perheille/lapsille TANSSIT KUHMON KELOLLA 16.7.2023 , su 16.7. klo 19.00, Kuhmo-talo. 5-10 vuotiaat lapset leikkimään. Taiteiden Taikayö tarjoaa jälleen eri toimijoiden rakentamaa yllätyksellistä ohjelmaa syyskuun hämärtyvässä illassa. Joukahaisen napakymppi -seikkailurata kutsuu lapsia seikkailuihin. KOLME PUUTA KOLME POIKAA -SATUNÄYTELMÄ , ke 5.7. Rakennuksessa on sähkövalo vain joissakin huoneissa, joten hämärässä voit miettiä miten elettiin ennen. Maanantai 26.6.2023 Klo 10:00 | Kuhmon tori Perinteiseen tapaan Sommelon avajaisissa on useampia kansanmusiikkiyhtyeitä. LAULAJA OLAVI VIRTA , ke 8.11. KUHMON HÖLKKÄ 10 KM , la 22.7. TAITEIDEN YÖ / MUSEOYÖ , pe 1.9. Tanssit Kuhmon Kelolla 17.6.2023 klo 20-01. Helena Malisen maalaamia akvarelleja ja akryylitöitä. mennessä. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Sommelo seminaarit Kuhmo-talon Pajakka-salissa päivittäin maanantaista 26.6. klo 14.00 / pe 30.6. Kuhmon musiikkiopiston kesämuusikot tunnelmoivat kesäisissä sävelmissä. All Stars Band ja Onion Soup laulusolistinaan Kati Terävä.. 19.– 20.7. Askarteluja leikkituokio 5-10-vuotiaille lapsille. Helenan päivää vietetään vuosittain Tuupalan talon emännän Helena Kainulainen o.s. KUHMON PIENOISMALLI V. klo 10.00, Juminkeko. Fotomaraton on tarkoitettu kouluikäisille nuorille. Lisää Saikkua, kiitos! on huippusuositun Saikkua, kiitos! -trilogian toinen osa. Runon ja suven päivä KUHMO FLY IN 2023 SUOMEN ILMAILULIITON EXPERIMENTAL-KESÄPÄIVÄ , la 8.7. Vapaa pääsy. klo 9.30, Juminkeko. Esityspaikka: Kuhmo-talon takana kenttäalueella. 27 KESÄ-KUHMO LASTEN MENOT LASTEN KESÄPÄIVÄ , su 18.6. Kuhmon Kiva EERON PYTTYKISAT , ma 17.7. klo 19.00, Kuhmotalo. BUSSIRETKI VIENALAISIIN KYLIIN , su 17.9. LENTIIRAN KIRKOSSA klo 10 heinäkuussa sunnuntaisin. TELTTASAUNA SÄÄSKENNIEMESSÄ , Änättijärven rannalla ti 18.7. Kuhmon kesämuusikoiden kahvikonsertti Kahvila Juttuassa SUOMI SOI MUSIIKKIJUHLA SOMMELO ESITTÄYTYY , ma 26.6. klo 11.00 / to 6.7. Arpajaiset. klo 13.00 / ti 4.7. klo 9.00, Kuhmon tori. TIEKIRKKO: Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko ovat avoinna klo 12–18 maanantaista-perjantaihin ajalla 26.6. AARTEEN ETSINTÄ LAPSILLE , ti 18.7. – 29.7.: ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / la 10.00, Lentiirantie 342. kepparit, hevosenkengänheitto, käpylehmät, hyppynaru, saippuakuplien puhaltaminen jne. klo 13 Lentiiran Kirveskansan kirkon muistomerkillä. klo 11.00, Juminkeko. EINO LEINON PÄIVÄ , to 6.7. klo 20.00, Väinämöinen 6. Ilmoittautuminen ja maksu käteisellä 10 euroa klo 11.00 mennessä. – 21.7.: ma 11.00 / ti 11.00 / ke 11.00 / to 11.00 / pe 11.00 / la 11.00 / su 11.00, Kuhmon kuvataideyhdistys ry. Pihaleikkejä mm. klo 11.00, Juminkeko. klo 10.00 / ti 25.7. Koko perheen suunnistustapahtuma. – 4.7.: ma 8.00 / ti 8.00 / ke 8.00 / to 8.00 / pe 8.00, Kuhmo-talo. Kuvasuunnistus. klo 18.00, Väinämöinen 6. Muskariopena Ulla-Sisko Jauhiainen. TUUPALAN MUSEO , ajalla 15.5. Kuhmon Tanssileiri 16-18.6. SOMMELO: TORIKAHVIT , ti 27.6. klo 12-15. klo 14.00 / ke 28.6. RÄLLÄ: KANSANMUSIIKKIA POHJOIS-POHJANMAALTA , ma 26.6. klo 10.00 / ti 18.7. klo 12-15. – 31.7.: ma 7.00 / ti 7.00 / ke 7.00 / to 7.00 / pe 7.00 / la 7.00, Kaesan Kotileipomo Oy. 9.6.: ma 12.00 / ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00, Juminkeko. Juminkeko ja Vienan reitti ry yhdessä järjestävät Karelianismiseminaarin. klo 09.45 / su 18.6. -LEIRI 2004 ja 2005 syntyneille nuorille. perjantaihin 20.6. Tanssit klo 19.0023.30. HILPEÄ HEINÄKUU , ma 3.7. klo 12.00, Martinpolku 4. TANSSIT KUHMON KELOLLA 17.6.2023 , la 17.6. klo 08.00, Juminkeko (kulttuurikeskus). 15. HELENAN PÄIVÄ , ma 31.7. Juminkeossa etsitään aarretta, Sammon sirpaleita. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy. klo 14.00, Koulukatu 1. klo 12–16, mahdollisuus tulla myös pelailemaan erilaisia pihapelejä ja oleilemaan yhdessä. klo 16.15 / la 17.6. klo 19.00, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre. Tanssiorkesteri Rosette, solistina Virpi Piippo ja Hanna Hirvonen. Onkimista, luonnonkukkien tunnistusta, mehiläisten hoitoa, heppahalusta, nukkenäyttely, pönttöbongaus, mahdollisuus uida, ilmainen keittolounas. klo 11.00 / pe 7.7. – 30.6.: ma 14.00 / ti 14.00 / ke 14.00 / to 14.00 / pe 14.00, Kuhmo-talo. 31.12.: ma 09.00 / ti 09.00 / ke 09.00 / to 09.00 / pe 09.00, Kainuuntie 126. kolmella eri salilla Kalevalankankaalla. Seurakunta järjestää lasten Hilpeä heinäkuu tapahtumiin liittyen kappelilla muskarihetken, joka on erityisesti suunnattu lapsille ja perheille. klo 9.30 / su 17.9. Torikahvit tilaisuudessa esiintyy Sommelon muusikoitaVapaa pääsy KETTU JA KORPPI PIENOISNÄYTELMÄ , su 2.7. ULOS LEIKKIMÄN , la 1.7. klo 10.00, Kuhmon tori. Museoseikkailu. Tervetuloa Juminkekoon leikkimään!Ohjelmassa on monenlaisia leikkejä ohjaajan johdolla. klo 18 siunauskappelissa Kesäillan kappelimuskari. TELTTASAUNA RUUKILLA ke 7.6. Tutustumisretki Kuivajärven, Hietajärven ja Rimmin vienalaiskyliin. MUISTATKO SILLOIN. klo 17.00, Väinämöinen 11. klo 17.00, Tervatie 1. Tarkempi ohjelma hieman myöhemmin. SUOMI SOI KESÄMUUSIKOT MUSIOIVAT KESÄISTÄ FIILISTÄ , ma 19.6. KESÄNÄYTTELY 2023 , ajalla 10.7. klo 16.00, Vaihtuva tila. Lapset evakossa. Juminkeossa leikitään perinneleikkejä.Tervetuloa kaikki n. Teatteri Tien ohjelmistossa Aisopoksen opettavaiset eläintarinat: Kettu ja korppi. Ohjelma on tarkoitettu 5-10-vuotiaille lapsille. KARELIANISMI-SEMINAARI , la 16.9. Kilpailu on joukkuelaji 2-4 henkilöä. KUHMON LUONTOKESKUS PETOLA , ajalla 4.7. Leirillä muistellaan omaa rippikoulua ja opitaan samalla jotain uutta mitä rippikoulussa saattoi jäädä opettamatta, sekä nautitaan yhdessä tehdystä ruuasta, iltaohjelmasta ja toistemme seurasta. Kuhmolaislähtöisten muusikoiden konsertti. SEURAKUNNASSA JUMALANPALVELUKSET: Kuhmon kirkossa klo 10 sunnuntaisin. klo 12 ja lauantaina 1.7. Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Jorma Kyllönen p. klo 9.00, Kuhmon tori. klo 10, piispa Jari Jolkkonen. klo 12.00 / to 29.6. ke 5.7. VOIMAELÄIN MINNA SEILOSEN TAIDENÄYTTELY , ajalla 2.6. Illan ohjelmassa Musiikkijuhla Sommelo 2023 esittäytyy, sekä yhteislaulua.. klo 10.00 / ma 10.7. klo 9.00, Kuhmon tori. TAITEIDEN YÖ / MUSEOYÖ , pe 1.9. PERHEIDEN KESÄISET RASTIT ja kirkkohetki to 8.6. Kuhmon Kesämuusikoiden legendaariset kahvikonsertit arkisin. Tämä näyttely on Seilosen taiteilijauran 10-vuotisjuhlanäyttely. klo 18.00, Martinpolku 4. klo 10.00 / ti 11.7. Vapaa pääsy. TAITEIDEN TAIKAYÖ , pe 1.9. ILTAHARTAUS KLO 18 ALKAEN siunauskappelissa keskiviikkoisin ajalla 7.6.–2.8. – 30.6.: ma 9.00 / ti 9.00 / ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00, Väinämöinen 7. Konfirmaatiomessu klo 11 la 10.6. klo 19.00, Kuhmo-talo. klo 18.00, Kuhmo-talo. – 31.8.: ma 10.00 / ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00, Tuupalan museo. ”Rauhan rajamailla” -tapahtuma, jossa ohjattua tekemistä lapsille ja aikuisille. Mahdollisuus tulla pelailemaan pelejä ja oleilemaan yhdessä. SUOMI SOI KESÄMUUSIKOIDEN ILTAMAT , ti 4.7. Kuhmon kuvataideyhdistyksen jäsenien yhteinen perinteinen taidenäyttely. UNTOLD ARCTIC WARS – VAIETUT ARKTISET SODAT – DIGINÄYTTELY , ajalla 1.9
Pienen melontaretken ja uimisen jälkeen saattoi nauttia pelkästä elossa olemisen ilosta ensin mahdollisen äkäisissä löylyissä ja sitten porealtaan lempeän veden tuudituksessa. Se onnistui aivan Kuhmon keskustan tuntumassa. Saunaan liittyykin rikasta uskomusja magiaperinnettä. Sauna oli myös tila, jossa suoritettiin lemmenkylvetys, jos nainen oli jäänyt lemmettömäksi. Kun saunaterapiahoito päättyi kuistille yrttijalkakylpyyn, pyyhkeeseen ja vilttiin kiedottuna, kädessä lämmin kuppi luonnonyrttiteetä, oli olo raukea ja rentoutunut. Jos on kiire, niin sähkösaunan saa lämpimäksi tunnissa. Kalevalassa sanotaan... Lentiiran lomakylän vastaanotossa työskentelevä Maritta Hämäläinen kertoo, että kesän mittaan savusauna lämpiää likipitäen joka päivä. Hän ropsautteli tottuneesti pitkin toimittajan selkää koivu-katajaja pihlajavastalla. Saattoipa se olla jopa ensimmäinen kerta savusaunan löylyissäkin. Sauna on alku ja loppu. Luonnonvaloa tulee pienestä lasiruudusta oven vierestä. Saunottajana toimi yrittäjä Tanja Pyykkönen. Me sitä vastoin kokosimme uimisen jälkeen kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme Hotelli Kalevalan Wellness-osastolta varattuun yksityissaunaan. Itse yhdistin vaimoni kanssa eräänä juhannuksena reippaan kanoottiretkeilyn, uimisen luonnonjärvessä ja saunan. – He ovat sanoneet, että on ollut mahtavaa, Savusauna kuuluu suomalaisen kulttuurin ytimeen, ja ulkomaalaiselle se saattaa olla kokemuksena ainoalaatuinen. – Paljon on tullut luonnossa vietettyä aikaa nuotiolla, ja sinnekin savun aromi kuuluu. Tällaiset pikku nautinnot kuuluvat mielestäni kauniiseen elämään. Pian retkemme jälkeen Lehtosaaren sauna muutettiin jatkuvalämmitteiseksi, mutta edelleen se tarjoaa löylyt Lentualla liikkuville retkeilijöille ja kalastajille. Tuotteissa käytetään paikallisia yrttejä ja hoitoturvetta. Myös Kuumulaiseen saunaterapiahoitoon kuuluu tärkeänä osana vastominen. Eritoten ulkomaalaisille savusauna on hyvin erilainen kokemus. Löylyt olivat sopivan ärmäkät, ja välillä kun juoksi riisumaan talviturkin viileään järveen, ja takaisin saunaan, johan veri rupesi kiertämään. Kuumu sijaitsee yli 70 kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, ja siellä järven rannalla on Kalevala Experiencen sauna. Oli elokuu 2016. Selkä pestiin Kuutar-turvesaippualla. Häneltä itseltään löytyy sekä puuettä sähkösauna. Sen verran soutaminen Lehtosaareen vastatuulessa otti koville, että sauna teki todella poikaa ponnistelemaan joutuneille kirjoitustyöläisen lihaksille. Luonnonkauniille paikalle pystytetyllä tulentekopaikalla ryhmä naisia kippisteli tyylikkäästi kesämekoissaan kuohuviinilaseilla. Yritys tarjoaa majoitusta ja erilaisia hoitoja. Sisällä on lämmintä, sillä kookas kiuas on lämmitetty hyväksi. JARNO HILTUNEN JARNO HILTUNEN Tanja Pyykkönen on koulutettu perinnehoitaja, saunaterapeutti ja luonnonvaratuottaja.. Tein vaimoni kanssa parin yön retken Lentualle soutuveneellä. Hän pitää sen pehmeästä löylystä ja savun aromista. Vaikka jotkut Hämäläisen mukaan vierastavat savua, niin pääsääntöisesti sauna on ollut myönteinen elämys. Silloin Lehtosaaressa oli autiotuvan vieressä vielä savusauna, ja lämmitin savunsaunan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hän lämmittää saunan ainakin kerran viikossa, monesti kaksikin kertaa. Siellä on savusauna ja kylpijä jo odottelemassa. – Se on rentoutumispaikka. – Yleensä se tulee saunoista, joissa on isokiviset kiukaat. Toisin sanoen kuljen maanmittaustoimituksilla. Se on kaiken alku ja loppu, sanoo Tanja Pyykkönen. Ripaukseen saunamystiikkaa on sopivaa päättää tämä kuhmolainen saunaseikkailu. Saunassa tuoksuu savu ja siellä on pimeää. – Saunassa on ihmiset pesty, sinne on synnytty ja on siellä asuttukin. Saunakokemuksen täydentää saunasta ja vilpolasta avautuva näkymä, jossa mieli lepää. Saunominen on Leskiselle tärkeää. Lentua on tuulisella säällä kunnioitusta herättävä, ja nyt se oli sellainen. Kun löylyä heittää, kuuluu kivistä äkäinen sihahdus. “Jo nyt saunan saustuttelin, lämmitin kylyn utuisen, hauoin vastat valmihiksi, lempivastat liehautin. Pimeys ei ole epäystävällistä, vaan kutsuvaa. Kuhmossa tätä kaikkea voi kokea monenlaisissa saunoissa, jotka ovat tarjolla rentoutumista kaipaavalle matkustavaiselle tai paikalliselle. Ja nyt lupaamaani saunamuistoon, joka on eräs mukavimmista. Saunassa on hoidettu suruja, siellä on rentouduttu ja sieltä on etsitty terveyttä. Päättyisipä jokainen työpäivä näin lokoisasti. Sauna on ollut aina osa ihmisen elämänkaarta. Jotenkin tuntuu, että iän myötä lihaksetkin tykkäävät enemmän. Ensimmäisen yön yövyimme Lentuan leirintäalueella. – Minä käyn maastossa pyykkejä sinne pätkimässä. Kuva muodosti riemastuttava kontrastin: ripaus kaupunkilaistapoja keskellä luonnonsuojelualuetta. Saunamestari Kilta ry julkaisi hiljattain suomalaisen saunan tunnusmerkistön, joihin kuuluu muun muassa vasta. Sauna on elämää. Se herättää myös mystisyyteen viittaavia mielleyhtymiä. Kansanuskomuksissa sauna oli pyhä. Yhtä maailmankaikkeuden kanssa Pasi Leskinen nauttii Lentiiran lomakylän savusaunan pehmeistä löylyistä. On viileää, vaikka on jo kesäkuun alku. Päätin kokeilla saunaterapiahoitoa työpäivän päätteeksi. 28 KESÄ-KUHMO Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Saunakulttuuria edistävän Saunamestari Killan mukaan suomalaista saunomistapaa kuvaa vapaamuotoisuus, rentous, tasa-arvoisuus, omatoimisuus, meditatiivisuus ja yhteisöllisyys. Sitten on vasta rakennettu talo. Taustalla avautui maisema Lammasjärvelle. Meloimme Harakkasaareen, joka on saanut nimensä saaren pitkäpyrstöistä lintua muistuttavan muodon mukaan, ja rannat sijaitsevat “siipien” kainaloissa. Vanhemmiten Leskinen on alkanut pitää saunoista, jotka antavat leppeät löylyt. Savusaunassa on jotakin hyvin luontaista ja aitoa. Lisäksi siihen sisältyy keholle tehtävä yrttikuorinta ja turvesavinaamio kasvoille. Työpäivän päätteeksi Leskinen oli päättänyt mennä rentoutumaan savusaunaan. Se syventää saunomisen tunnelmaa sekä puhdistaa ja tehostaa lämmön vaikutusta. ja näin se meni Kuumussakin. Sotkamolainen Pasi Leskinen on työmatkalla ja yöpyy Lentiiran Lomakylässä Kuhmossa. Saunoihin liittyviä muistoja on enemmänkin ja erääseen tiettyyn palaamme vielä tässä jutussa, mutta nyt lähdemme Lentiiraan. “Näin soivat kiukaan mustat urut”, nousee jostakin alitajunnan syvyydestä löylyinen mietelause pintaan. Tutustumisen arvoisia saunoja olisi varmasti enemmänkin, mutta ne jäävät toiseen kertaan. Kuhmoniemellä sanottiin vielä 1931, että saunan haltijaksi tuli henkilö, joka ensimmäisenä sytytti tulen saunanuuniin. Kylve, veikko, kyllältäsi, vala vettä vallaltasi, pese pääsi pellaviksi, silmäsi lumisiruiksi!“ ... Savusauna on luonnollisesti sellainen. Kuhmolaisen verkkosivuilla jtun yhteydessä on video, jossa toimittaja testaa saunaterapiahoitoa. – Savusauna on paikka, jonne hyvin mielelläni menen, Leskinen sanoo. Puusauna vaatii pari tuntia. Kanootilla pääsi aivan hotellin eteen
KIINNOSTUITKO. * Kati &Ave Undressed Pop facebook.com/UndressedPop * Onion Soup, solistina Kati Terävä Liput 10 € Kahvila ja grilli Järj. Vieksin Perukkarokki Vieksin Perukkarokki Vesan talolla la 15.7.2023 klo 18 Vesan talolla la 15.7.2023 klo 18 Hyrynsalmentie 1520, Kuhmo Esiintyjinä mm. KYSY LISÄÄ TORNATORIN ASIANTUNTIJALTA MYY METSÄSI VASTUULLISELLE METSÄOSAAJALLE 1 VUOKRAA METSÄSI JA SAAT KUUKAUSITTAISTA VUOKRATULOA 2 LUE LISÄÄ: tornator.?/metsatilojen-osto LUE LISÄÄ: tornator.?/metsatilojen-vuokraus JUHA TURUNEN Puh. 040 822 8413 juha.turunen@tornator.. 29 KESÄ-KUHMO Ajankohtaiset tapahtumat Tapahtumien Kainuu -kalenterissa. Ylä-Vieksin kyläyhdistys www.vieksi.fi puh. www.tapahtumienkainuu.fi TEKEMISTÄ TEKEMISTÄ JA NÄKEMISTÄ JA NÄKEMISTÄ KAINUUSSA KAINUUSSA UNELMIEN RANTATONTIT LUE LISÄÄ: tornator.?/rantatonttien-myynti Myynnissä yli 500 rantatonttia pienien ja suurien vesistöjen äärellä ANNA MEIDÄN HUOLEHTIA METSÄSTÄSI www.tornator.. 044 294 6228 Taidokasta rockia paikassa, jollaisia ei enää ole!
Erikoisuutena on tänä kesänä järjestettävät suuret iltamat. EEVA KYLLÖNEN. Hänellä itsellään on kolme mehiläispesää. Juhlavuoden päätapahtuma on kansanmusiikkifestivaali Sommelo. Huttu-Hiltunen kertoo, että Unkarista, Kuhmon ystävyyskaupunki Oroszlánysta tulee nuoriso-orkesteri, joka osallistuu myös näppärikurssille. Kuhmo sopii kulttuuripääkaupungin paikkakunnaksi hyvin, koska täällä elää vahva metsäja luontosuhde sekä lauluperinteet, todetaan juhlavuoden ohjelmassa. Koska vieraita ei voida kutsua Venäjältä, on mukana Huttu-Hiltusen mukaan vieraita erityisesti pohjoismaista, Virosta, Unkarista ja Liettuasta, muun muassa. Toiminnalliseen päivään ovat tervetulleita omat muksut siinä missä mummotettavat, ukitettavat ja kaverinkin lapset. BOTOND VEREB-DÉR Suomalais-ugrilaisuudessa on kyse kielisukulaisuudesta eli kansoista, jotka puhuvat suomalaisugrilaisia kieliä. – Nyt koetetaan lapsien ympärillä tapahtuvaa, ei niinkään aikuisten. Ylä-Vieksin kyläyhdistys päätti järjestää päivän nimenomaan lapsille, koska lasten tapahtumat tuntuvat aina olevan kaukana. Ulkoilmatapahtumalla tehdään yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa ja osoitetaan, että kulttuurimatkailun kehittämistä halutaan todella edistää, Huttu-Hiltunen kertoo. Ne on helppo tunnistaa sukulaiskieliksi. Tyhjän pesän avulla hän kertoo, millaista porukkaa pesissä oikein asustaakaan. Ensimmäisen kerran valinta kohdistui Suomeen. Mehiläispesälle mennessä pitääkin olla kunnolla varustautunut. Eikä sitä ilman ruokaa jaksa, vaikka kuinka olisi mielenkiintoista ja jännää tekemistä, joten paikan päällä voi myös nauttia ilmaisen keittolounaan. Joukossa on myös hyvin pieniä kieliryhmiä, joita uhkaa katoaminen, ja jotkut kieliryhmät ovat valitettavasti jo kadonneet. Lisäksi 4H tulee kertomaan luonnonkukista, ja tarkoituksena on tehdä luontoretki niemeen. Maksuttoman Lasten kesäpäivän järjestää Ylä-Vieksin kyläyhdistys sunnuntaina 18. Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunkivuotta Kuhmossa koordinoi Runolaulu-Akatemia. Kansainvälisiä vieraita on tänä vuonna Sommelossa tavallista enemmän, ja kansainvälisyys onkin aina ollut tärkeä osa tapahtumaa. Ylä-Vieksin kyläyhdistyksen Eeva Kyllösellä on itsellään kolme mehiläispesää. Yhteensä suomalais-ugrilaisia kieliä lasketaan olevan 26, mutta määrittelytapa kielen ja murteen välillä voi vaihdella, jolloin luku voi olla jossakin yhteydessä erilainen. Kulttuuripääkaupunkivuoden yhtenä tarkoituksena on tuoda esille ja tukea erityisesti pieniä kieliryhmiä. kesäkuuta. Eeva Kyllönen sanoo, että Lasten kesäpäivässä halutaan näyttää myös luontoa. ja jatkuu koko viikon aina sunnuntaihin asti. Paikalla on kaksi ratsua. Tapahtumassa esitellään suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja. Löytyypä paikanpäältä myös mehiläistietopiste. – Katsotaan löytyykö jäätelöäkin. Hänellä on asiaankuuluvat “mehiläisvaatteet” eli suojavaatteet päällä. Vaikka toki tapahtumiin pääsee liikkumaan taajamaankin. 30 KESÄ-KUHMO Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Kuhmo on suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki 2023. Osa näistä kielistä on lähellä toisiaan, kuten viro ja suomi, tai suomi ja karjala. Kuhmo sijaitsee itämerensuomalaisen kielialueen keskellä. Kaikki suomalais-ugrilaiset kielet, eivät kuitenkaan kuulosta samanlaisilta, mutta ovat siitä huolimatta sukulaiskieliä. Suomalaiset ovat toiseksi suurin ryhmä. Suomalais-ugrilaisten kielten ryhmässä unkari on suurin kieliryhmä, jonka puhujia on noin puolet kaikista suomalais-ugrilaisten kielten puhujista. kesäkuuta kello 10 15 osoitteessa Niemenkyläntie 165 Ylä-Vieksi. Tapahtumaa tuottavan Pro Sommelo ry:n puheenjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen kertoo, että kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtumana oleminen on tänä vuonna Sommelon erityistehtävä. Sommelo on suomalais-ugrilaisen juhlavuoden päätapahtuma Unkarilainen ART-Essence -ryhmä saapuu Sommeloon. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Lapsille on luvassa perukkapäivä Ylä-Vieksin Niemelässä. Se näkyy aikaisempaa laajempana ja monipuolisempana tapahtumana. Ne pidetään Huttu-Hiltusen mukaan torstaina 29.6. Leirin päätteeksi on tanssinäytös, johon osallistuu myös ryhmä unkarilaisia tanssijoita. Hotelli Kalevalan ympäristössä, rannassa sekä rannan ja hotellin välisessä maastossa. Ylä-Vieksillä keksittiin lapsille oma tapahtuma Eeva Kyllönen kertoo mehiläisten elämästä. Voi olla, ettei kielten puhujia ole kuin muutamia kymmeniä. Sommelon yhteydessä on tuttuun tapaan tanssileiri, jonka järjestämisestä vastaa Keiketys. Kello 13 onkin sitten vuorossa keppariesterata, jonka järjestää Vuokatin Ratsastajat. Ohjelma on monipuolinen: ongintaa, heppahalausta, nukkenäyttely, pönttöbongausta ja uintia. Tapahtuma alkaa jo maanantaina 26.6. Kielitieteilijät ovat todenneet suomalais-ugrilaisten kielten kuuluvat samaan kieliryhmään. Suomalais-ugrilaisuus on kielten sukulaisuutta. – Kerron, että niissä ei saa olla pienintäkään reikää, sillä mehiläinen etsii sen ja käy nenänpäähän pistämässä. Siellä nimittäin järjestetään Lasten kesäpäivä 18