Hyvinvointivaltio kriisissä työttömän rankka arki Julkinen sektori oikeiston mörkönä Mathias rosenlundin terveiset köyhyydestä outi Heiskanen soile yli-Mäyry Jarkko Martikainen 2 –20 1 5 irt onu M er o 9,60 eur oa 43. vuosikert a
läHetysoHJeet Lähetä aineistosi joko sähköpostitse rtf-muotoisena liitetiedostona (sarjakuvat jpg-, tifftai pdf-muodossa) osoitteeseen arvostelupalvelu@kulttuurivihkot.fi tai tavallisessa postissa osoitteeseen: Kulttuurivihkot / arvostelupalvelu Kaasutehtaankatu 1 / 12 00540 Helsinki Voit halutessasi saatekirjeessä mainita, millaisista asioista erityisesti toivoisit palautetta. kulttuurivihkojen arvostelupalveluun voit lähettää asiantuntijoiden arvioitavaksi mitä tahansa kaunokirjallisia tai tietokirjallisia tekstejä, journalistisia juttuja tai sarjakuvia. tarkeMpia tietoJa: www.kulttuurivihkot.fi/lehti/arvostelupalvelu Hyvä kirJoittaMisen HarrastaJa! Aineiston LAAjuus 1–30 liuskaa 31–70 liuskaa 71–140 liuskaa 141–200 liuskaa 201–300 liuskaa 301–400 liuskaa HintA 73 € 95 € 117 € 139 € 161 € 183 € arvostelupalvelun Hinnasto. Muistathan liittää mukaan yhteystietosi. Hintoihin sisältyy arvonlisävero, 24 %. Lasku toimitetaan heti aineiston saavuttua, ja aineistoa ryhdytään käsittelemään, kun lasku on maksettu. saat lähettämästäsi aineistosta palautteen, jossa arvioidaan sen hyviä ja huonoja ominaisuuksia sekä annetaan ohjeita tekstin muokkaamiseen ja kirjoittajana kehittymiseen. Yli 400 liuskan käsikirjoitukset sopimuksen mukaan. Pyrimme antamaan palautteen mahdollisimman nopeasti, mutta 2–3 kuukauden odotukseen kannattaa varautua
30 tässä nuMeRossa näin käy Puolueilta kulttuuRiPolitiikka, s.46. 40 ”Ärtymys siitä, että julkinen sektori siirtää osan kansantulosta pois yksityiseen voitontavoitteluun perustuvasta omistuksesta ja liiketoiminnasta.” Päivi uljas julkisen sektoRin vastaisten hyökkäysten syistä. iso Paha julkinen sektoRi, s. 3 ”Jos sinun on välttämättä kärsittävä täällä meidän keskuudessamme, kärsisit edes siististi ja huomaamattomasti.” Mathias Rosenlund, s
kolMas rangaistus on ympäristön ja yhteiskunnan asennoituminen. On juostava luukulta luukulle ja totuttava olemaan viranomaisten silmissä jatkuvasti epäilyksenalainen, potentiaalinen tukien väärinkäyttäjä, saadakseen toimeentulon, jolla juuri ja juuri pystyy elämään. Keskeisin niistä on työn ja toimeentulon puute itsessään. Elvytys taantuman aikana – nyt jopa negatiivisella korolla saatavalla lainalla – ehkäisisi pitemmän päälle myös velkaantumista. Tosiasiassa esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavat yleensä hakevat töitä työttömyytensä alusta alkaen aktiivisesti, joten sen keston lyhentäminen merkitsisi vain entistä useamman putoamista pelkän peruspäivärahan varaan. Työnantajat ovat aina pelotelleet työvoimapulalla, mutta tuskin koskaan se on noussut yhtä vakavaksi kansantaloudelliseksi ongelmaksi kuin työttömyys. Tarkoitan työttömiä. Väärinkäsitykset, kyseenalaiset laintulkinnat ja moninaiset muut syyt johtavat vähänkin erikoisemmissa tilanteissa helposti tukien saannin viivästymiseen tai epäämiseen. Esimerkiksi pelkkä selvityspyyntö katkaisee työttömyyskorvauksen, vaikka mitään rikkomusta ei olisi tapahtunut. Työttömien kannalta tilanne ei näytä hyvältä. Työttömien syyllistäminen on tavallista jokapäiväisessä talouspoliittisessa keskustelussa, vaikka se puetaankin sellaisiin vaatimuksiin kuin ”vastikkeellinen sosiaaliturva” tai ”työttömyysturvan kannustavuuden lisääminen”. Esimerkiksi valtion velkaantuminen näyttää huolettavan porvaripuolueita ja mediaa työttömyyttä enemmän, vaikka juuri työttömyydestä aiheutuvat kustannukset ja verotulojen menetykset ovat keskeinen syy velkaantumiseen. Tosin harva muukaan asia politiikassa siihen perustuu. Kaikkihan työttömyyttä haluavat torjua, mutta tärkein prioriteetti se ei nykypolitiikassa ole. Kuvaavaa on sekin, että toimittajien on vaikea löytää haastateltaviksi työttömiä, jotka haluaisivat esiintyä omilla nimillään ja kasvoillaan. Töihin kannustaminen ei muutenkaan auta, jos työpaikkoja ei ole. Individualistisia selitysmalleja suosivana aikanamme vikaa ei nähdä yhteiskunnallisissa rakenteissa, vaan ihmisissä, jotka tippuvat näiden rakenteiden ulkopuolelle. Karenssi voi napsahtaa, jos työhönottaja lausuu väärän todistuksen työnhakijan työhalukkuudesta tai jos nollatuntisopimuksella työskentelevä sanoutuu irti työstään, koska hänelle ei tarjota riittävästi työtunteja. Toinen rangaistus on byrokratia ja kontrolli, jonka kanssa työtön joutuu jatkuvasti painimaan. 4 suoMessa on noin 350 000 syyttömänä tuomittua. Työttömiä kohdellaan pohjasakkana, koska he eivät ole pärjänneet siinä jatkuvassa kilpailussa, jota nykyinen kapitalismi paljolti on. oletus työttömien työhaluttomuudesta on käsittämättömän yleinen, vaikkei se perustu mihinkään tutkimusnäyttöön. Harva tietää, miten heikko on työttömän oikeusturva. Ajoittain se yltyy eräänlaiseksi vihapuheeksi asti, esimerkiksi kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja vertaa työttömiä rikkaruohoihin. ”Ihminen, joka on aina tehnyt työtä ja saanut palkkaa, ei voi ymmärtää työttömän tilannetta”, toteaa myös haastattelemamme ”David” työttömän arkea käsittelevässä artikkelissa (sivut 38–39). Pitkään jatkuessaan se invalidisoi monen psyykkisesti ja sosiaalisesti. Heidät on tuomittu ilman omaa syytään ainakin kolmenlaiseen rangaistukseen. PääkiRjoitus elias kRohn. Samoin oppi siitä, että suurenkin työttömyyden oloissa olisi vain lisättävä työvoiman tarjontaa mahdollisen tulevan työvoimapulan torjumiseksi, on todellisuudelle vieras. syyttöminä tuomitut Työttömiä kohdellaan pohjasakkana, koska he eivät ole pärjänneet kilpailussa. Niin kova on työttömän häpeä ja leimautumisen pelko silloinkin, kun sadattuhannet muut jakavat saman taakan. Edes taantuman aikana moni parempiosainen ei käsitä työttömyyden olevan yhteiskunnallinen ilmiö
hullunkurinen perhe 22 Outi Heiskasen kanssa ei aika käy pitkäksi. Kulttuurivihkot tutustui Helsingin työttömien yhdistykseen, joka tuo valoa monen työttömän arkeen. Kyösti Rantasalon essee. ta id e valokuvia 70 Tiina Eronen k aun o kiR j a lli s u u s voimalaitos 75 ja muita tarinoita Jari Huhtala 4 PääkiRjoitus 6 200 sanaa 10 aitioPaikka 12 levynuRkka 13 äänen sävyt 14 kotikino 18 koluMni: avelin 69 koluMni: BeRgeR 78 kiRjat 82 koluMni: soikkeli a R t ikke li t unelma joka särkyi 16 Talvivaaran miehet -dokumentti kertoo surullisenkuuluisan kaivoksen tarinaa etenkin työntekijöiden näkökulmasta. näin käy puolueilta 46 kulttuuripolitiikka Eri puolueiden linjaukset muistuttavat yllättävän paljon toisiaan. Rakentaa vai purkaa. vasemmiston kovat naiset 43 Hyvinvointivaltio musertuu. turun kirjastoverkko kuihtuu 50 Martin kulttuuriolohuone paikkaa lakkautettuja lähikirjastoja. t ee M a : h y v in vo in t i va lt i o iso paha julkinen sektori 30 Mantraa julkisen sektorin paisumisesta on hoettu viimeiset pari vuosikymmentä. Maallistuneet nerot 26 Usein juuri marginaalista nousee täysin ohjaksista vapaita tekijöitä, joiden näkemisen kirkkaus on ainutlaatuista, sanoo muusikko Jarkko Martikainen. kirjoittaminen vapauttaa 40 väärästä velasta ”Välillä ajattelen, olenko jostain syystä tuomittu tähän”, sanoo omaa köyhyyttään Vaskivuorentie 20 -romaanissaan kuvaava Mathias Rosenlund. 36 ”Hyvinvointivaltio on edelleen vahva, mutta se on heikkenemässä koko ajan”, varoittaa Hyvinvointivaltion vaalijat -yhdistystä vetävä tutkija Juha Nurmela. taide on silta 19 ihmisen sisältä ulos Soile Yli-Mäyryn taiteellisen työn lähtökohtana on ihmisyys ja ihmisen vieraantumista luonnosta. kapitalismi anti-ideologiana 66 Elämmekö markkinastalinismissa. Pieni kriisi piristää 34 Demokraattista liikkumatilaa talouspolitiikassa on kavennettu ja valtiovarainministeriön rooli on vahvistunut, sanoo tutkija Ville Yliaska. Li Andersson ja Kaija Kiessling kertovat, miten sen voisi pelastaa. työttömän arki on raskasta 38 Työttömyys uuvuttaa. Riippumaton taide – 58 vallankumouksen puolesta! Trotski ymmärsi kulttuurista ja taiteista enemmän kuin moni muu vallankumousjohtaja, kirjoittaa Christer Pursiainen. 2—2015 70 22. M at ka l la länsi-euroopan ytimessä 53 Belgiassa, tai ainakin Brysselissä, on moni käynyt, mutta harva tietää maasta paljoa. Hannu Niklanderin matkaessee. Kritiikkiä esitettiin kuitenkin jo 1950-luvulla
26 kirjoitti tähän lehteen trotskista ja kulttuurista. s. mielellään hiljaista työtä tekevälle. s. eva-liisa Raekallio Turkulainen vasemmistoaktiivi, jonka mielestä lähikirjastoja pitää olla paljon ja niissä pitää olla henkilökuntaa. Heti vapaina. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyn materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Päivi uljas Historiantutkija, FT, väitellyt suomalaisen hyvinvointivaltion synnystä vuonna 2012 tutkimuksella Hyvinvointivaltion läpimurto. alv 10 %). 30. s. vuosikerta julkaisija Domirola Oy päätoimittaja Elias Krohn – politiikka, filosofia, mielipide, 200 sanaa toimituspäällikkö , kehitys Ari Lahdenmäki toimitussihteerit Katja Nissinen – yhteiskunta, tiede, Tampere, Kirsi Vanhamaa – kirjallisuus, kirja-arviot, teatteri, elokuvat, Riikka Ylitalo – kaunokirjalliset tekstit tuottaja Juha Säijälä – teemasihteeri, populaarikulttuuri, musiikki ulkoasu Ulla Eronen toimittajat Kukka-Maria Ahokas, Aleksi Ahtola – historia, Johan Alén, Jouni Avelin – Turku, Riia Colliander, Maarit Haataja, Eero J. Kuuden numeron kestotilaus 43 €, vuoden määräaikainen 51 € (sis. 58 kirjoitti tähän lehteen puheenvuoron kapitalismista anti-ideologiana. mediakortti www.kulttuurivihkot.fi kirjoitusten lähettäminen Toimitus ottaa sitoumuksetta vastaan lehdessä julkaistavaa materiaalia. Hyllyja varastotilaa niukasti. Kulttuurivihkoihin kertyvä aineisto luovutetaan vanhennuttuaan Kansan Arkistoon tallennettavaksi. Vuokra 80 euroa kuukaudessa. Studiossa keskustellaan ainakin ulkopolitiikasta, taloudesta ja kulttuurista. Tulosten jännittämisen ohessa lähetyksessä keskustellaan vaaleihin liittyvistä teemoista vaihtuvien vieraiden kanssa. 6 kulttuurivihkot 43. Pursiaisen moniin kirjoihin lukeutuu ensimmäinen suomenkielinen Trotski-elämäkerta (Trotski, Gummerus 2011), joka oli myös Tieto-Finlandia-ehdokkaana. ilmoitushinnat Koko sivu: 739 €, puoli sivua 474 € sekä arvonlisävero 24 %. issn -l 0356-3367 issn 0356-3367 (painettu lehti ) issn 2242-6736 (verkkojulkaisu) kansi Ulla Eronen 2 s ana a täMän nuMeRon tekijöitä satu laatikainen Kustannustoimittaja ja vapaa kirjoittaja, jota kiehtovat ihmiset sanojen ja tekojen takana. kirjapaino ktmp Ykkös-Offset, Singsby. Aiheiden tarjoaminen onnistuu parhaiten ottamalla yhteyttä toimitussihteeriin. s. Saamme myös kenttätoimittajiemme raportteja Helsingin poliittisen illan tuoksinoista. kulttuurivihkojen studio valvoo eduskuntavaalit Jo perinteeksi muodostunut Kulttuurivihkojen vaalistudio lähetetään jälleen eduskuntavaalien iltana suorana videona verkkolehdessä kulttuurivihkot.fi. työpisteitä vuokrataan Vuokrataan kaksi työpöytää Helsingin Suvilahdessa Kulttuurivihkojen toimitilassa (Kaasutehtaankatu 1, rakennus 7). Hirvenoja – elokuva, Janne Hukka, Mari Lukkari, Niko Peltonen, Tomi Toivio toimituksen yhteystiedot www.kulttuurivihkot.fi (09) 4114 5369 (vastaaja) Kaasutehtaankatu 1/12, 00540 HKI. on kiinnostunut meemeistä eli ns. 1933). Opiskellut Turun ja Tampereen yliopistossa. 50 vertaa tässä lehdessä keskustelua hyvinvointivaltiosta ja julkisista menoista 1950-luvulla ja nyt. www.kulttuurivihkot.fi oikaisu Kulttuurivihkojen numerossa 6/2014 esko laaksosen aforismien yhteydessä kerrottiin virheellisesti, että antologia Tiheiden ajatusten kirja olisi Suomen aforismiyhdistyksen toimittama. Lähetä tilaus tai tieto osoitteenmuutoksesta toimituksen osoitteeseen kirjeitse tai sähköpostitse: tilaus@kulttuurivihkot.fi tai käyttäen tilauspalvelua osoitteessa www.kulttuurivihkot.fi. 66 kirjoitti turun kirjastotilanteesta. haastatteli tähän lehteen muusikko jarkko Martikaista. Työskennellyt aiemmin yli 30 vuotta Suomen Elintarviketyöläisten liitossa ja toiminut erilaisissa kansalaisliikkeissä. Kiinnostuksesta voi ilmoittaa sähköpostitse Elias Krohnille: etunimi.sukunimi@kulttuurivihkot.fi kyösti Rantasalo Eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja (s. s. Myös musiikkiohjelmaa on luvassa. etunimi.sukunimi @kulttuurivihkot.fi osoitteenmuutokset ja tilaukset Kultuurivihkot ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. kulttuurigeeneistä anonyymeinä vallan lähteinä. kello 19 ja jatkuu kello 23:een saakka. Vieraiksi ovat tätä kirjoitettaessa lupautuneet tuoreen Nato hampaankolossa -kirjan kirjoittaja Raimo Pesonen sekä Pieni veronkierto-opas -kirjan tehnyt sarjakuvataiteilija hanna arvela . Samassa yhtenäisessä tilassa on myös muita vuokralaisia. Sopivia freelancerille, apurahatutkijalle, kirjailijalle tms. Christer Pursiainen Yhteiskunnallisen turvallisuuden professori Tromssan yliopistossa Norjassa. Artikkelin oli kuvittanut taru happonen . Antologian on toimittanut sami Feiring . Tekstit vain rtf eli Rich Text Format -tiedostomuodossa sähköpostitse toimitussihteerille tai lehden osoitteeseen (tuloste ja mahdollinen levyke). Ohjelmatiedot päivittyvät verkkosivulla – kannattaa pysyä kanavalla! Suora lähetys alkaa vaali-iltana sunnuntaina 19.4. Numerossa 1/2015 Tropiikin kasvot -artikkelista oli jäänyt pois kuvittajan nimi
Yhdistyksen jäsenet lähettävät ja antavat niitä ehdokkaille. Tällä hetkellä sopimuksen on allekirjoittanut 156 jäsenvaltiota ja 133 valtiota on ratifioinut sen. Me itse -yhdistys on kehitysvammaisten henkilöiden valtakunnallinen uraa uurtava järjestö. Aivan täysin tämä käsitys ei ole silti lyönyt läpi maamme lääkärikunnassakaan, silläplastikkakirurgian professori, kokoomuksen entinen kansanedustaja sirpa asko-seljavaara hämmästeli viime vuonna Facebook-tilillään seuraavasti: ”Kohta esitetään kehitysvammaisia tai synnynnäisiä epäuodostumia viihdeohjelmassa.” Asenneilmastossa on kuitenkin tapahtunut muutos: vammaisten ja vammattomien lasten ja nuorten kohtaamiset päiväkodeissa, kouluissa ja vapaa-aikana ovat muuttaneet asenteita positiivisemmiksi. 7 kehitysvaMMaisille palveluja tarjoavan Lyhty-yhdistyksen taidetyöpajalla viitisen vuotta sitten perustettu Pertti Kurikan Nimipäivien huikea voitto Uuden Musiikin Kilpailussa, jonka voittaja pääsee edustamaan Suomea Itävaltaan Eurovision laulukilpailuun, on nostanut keskusteluun seikan, jonka Kulttuurivihkot toi esiin jo neljä vuotta sitten: Suomi ei ole vieläkään ratifioinut allekirjoittamaansa YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista. siMo vehMas on kuvannut vammaistutkimuksen historiaa teoksessaan Vammaisuus (2005). Myös eettiset kysymykset ovat tulleet yhä enenevässä määrin vammaistutkimuksen kentälle muun muassa sikiöseulontojen myötä. Tutkimukselta puuttuu institutionalisoitunut asema ja riittävä, pysyvä rahoitus. Me tarvitsemme tukea, mutta emme holhousta. Raportista käy ilmi, että tutkimustieto on pirstaleista, eikä kaikki tutkimus täytä tieteellisen tiedon kriteereitä. ”Me tarvitsemme tukea, mutta emme holhousta.” Pertti Kurikan Nimipäivät valloitti yleisöä jo Provinssirockissa vuonna 2013. Myös paradigma on muuttunut – vammaisuutta on ryhdytty käsittelemään sosiaalisesta näkökulmasta. Vammaisuuden käsite on muuttunut viime vuosikymmenten aikana huimasti. Kuva: Cecil / Wikipedia.. Yhdistys painottaa sitä, että muut ihmiset ovat hoitaneet asioita liian kauan kehitysvammaisten henkilöiden puolesta: ”Meidän täytyy oppia itse hoitamaan asioitamme. Suomi ei ole niiden joukossa. Stereotypiat ja vammaisten lokeroiminen ”kohteiksi” vallitsevat silti edelleen vaikka kehitysvammaiset katsotaankin jo euroviisuihinkin sopivaksi. juha säijälä objektista osallisuuteen asenteet vaMMaisia kohtaan ovat vihdoin Muuttuneet PositiiviseMMiksi, Mutta tekeMistä Riittää edelleen. Meillä on oikeus elämään, vapauteen, onnen tavoitteluun ja yhdenvertaiseen kohteluun muiden ihmisten joukossa. Suomi allekirjoitti YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista heti sen astuttua voimaan vuonna 2007. Meidän täytyy saada myös tietoa ymmärrettävällä kielellä. Keskeinen ihmisoikeus on tulla ymmärretyksi. Tuen saaminen ei voi perustua kuntien määrärahoihin vaan meidän tarpeisiimme.” Yhdistys ottaa myös postikorttikampanjalla osaa huhtikuisiin eduskuntavaaleihin. Nämä seikat osoittavat vammaistutkimuksen marginaalisen aseman myös tiedemaailmassa. Korteissa mainittuja vaatimuksia ovat samat mistä Pertti Kurikan Nimipäivät on laulanut jo viisi vuotta: ”Älä kiusaa”, ”Laitos ei ole koti”, ”Työstä palkkaa” ja ”Minulla ei ole hintaa”. ilka haarni on tehnyt vammaisten henkilöiden hyvinvointia ja elinoloja koskevan raportin vuonna 2006. Lainsäädäntö on vasta muuttumassa – valitettavan hitaasti. Vammaisia ihmisiä ei enää nähdä objekteina tai hyväntekeväisyyden, lääkehoidon ja sosiaaliturvan kohteina vaan oikeuksien haltijoina ja subjekteina. Poliittisuus sekä sitoutuminen vammaisten etujen ajamiseen, heidän ihmisoikeuksiinsa ja syrjinnän poistamiseen ovat voimakkaasti esillä vammaistutkimuksessa. Useat meistä tarvitsevat tukea tullakseen ymmärretyksi. Palvelujärjestelmän rinnalle tarvitaan kokonaisvaltaista ihmisoikeudellista ja yhteiskunnallista ajattelua
koululaiset ovat eneRgiseMPiä, ja Myös Paikalliset tuottajat hyötyvät. Hallintopääkaupungissa La Pazissa alkanut kokeilu laajenee koko maahan. Tuotantoon osallistuu sekä osuuskuntia että yksityisiä yrityksiä. yli kolMannes La Pazin 765 000 asukkaasta on köyhiä, joten koulussa tarjottu ruoka on perheille helpotus. Bolivia on nyt kouluruokailun järjestämisessä Latinalaisen Amerikan kolmanneksi paras maa Brasilian ja Paraguayn jälkeen, arvioi YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO. uusi laki kieltää teollisesti valMistetut eineet ja vaatii suosiMaan Paikallisia andien Ruokakasveja. Patukat tahtovat loppua kesken, koska jotkut ottavat enemmän kuin yhden, kertoo koulunjohtaja Marcela Fernández. Oppilaiden mieleen ovat erityisesti välipalat, joilla tarjotaan tuoremehua ja lähiseudulla kasvavasta kaakaosta valmistetulla suklaalla päällystettyjä energiapatukoita. Tarjolla on myös maitoa ja jugurttia, joihin lisätään tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. ”Hyödynnämme Andien alueen perinteisiä raaka-aineita, kuten proteiinipitoista amarantoa, härkäpapujauhoa ja kvinoaa”, kertoo kouluruokahankkeen vetäjä jorge gómez . Boliviassa hyväksyttiin viime vuoden lopulla laki kouluruokailusta. Kvinoapeltoa Boliviassa La Pazin piirikunnassa. Vuoteen 2013 mennessä hanke oli laajentunut kattamaan kaksi miljoonaa koululaista ympäri Boliviaa. Niiden nostaminen kunniaan kouluruokailussa on lisännyt kasvien viljelyä myös kotipuutarhoissa. Liikunnanopettaja hugo Quito iloitsee siitä, että oppilaat ovat aiempaa energisempiä. Kuva: Michael Hermann / www.cropsforthefuture.org Bolivian Faktat • Sisämaavaltio Etelä-Amerikassa • Asukkaita 10,7 miljoonaa • Kansallisen köyhyysrajan alla 45,0 % • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 91,2 % • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 113/187 (Lähde: YK). 8 LA PAz (INTER PRESS SERVICE) Bolivialaiset koululaiset ovat aiempaa terveempiä ja jaksavat opiskella paremmin, kun he saavat aamiaiseksi ja välipalaksi kvinoaa ja muita perinteisiä Andien ruokakasveja. Maissista ja muista jauhoista tehtyyn leipään voidaan laittaa kananmunaa ja manteleita. Paikallisten raaka-aineiden kysynnän kasvu on lisännyt reippaasti ruokakasvien ja hedelmien viljelyä La Pazin hallintoalueella, johon kuuluu niin korkeaa vuoristoa kuin tropiikkiakin. Kouluruoka tyydyttää neljänneksen koululaisten ravinnontarpeesta. ”Toivomme hedelmiä joka keskiviikko”, huutavat oppilaat, kun heiltä kysytään, miten koulun välipalatarjoilua voisi parantaa. Mallia antavat perinteiset eväät, joita vuoriston asukkaat valmistivat pitkille matkoille. La Pazin alueella on tarjottu kouluruokaa vuodesta 2000. FRanz Chávez 2 s a n a a lähiruoka vahvistaa Bolivian koululaisia Bolivia on kehityksen käRkijoukkoa julkisen kouluRuokailun jäRjestäMisessä. Taustalla Titicaca-järvi. Amaranto ja kvinoa olivat inkojen ja muiden Andien alkuperäisten asukkaiden perusravintoa. Se kieltää geenimuunnellut ja teollisesti valmistetut eineet ja suosii perinteisiä ja paikallisia lajikkeita. koululaisten anemia väheni 30 prosenttia ruokakokeilun kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana, osoitti San Andrésin yliopiston ja Pelastakaa lapset -järjestön selvitys. Kouluruoka tyydyttää neljänneksen koululaisten ravinnontarpeesta
11 Bit studios kuvailee peliään: ”Sodan aikana ei ole hyviä ja huonoja ratkaisuja. Vaikka pelin esikuvasta, Sarajevon piirityksestä, on jo aikaa, peli tuo yhtä hyvin mieleen esimerkiksi juuri nyt sodan jakaman ja piiritetyn Aleppon kaupungin Syyrian sisällissodan jaloissa. Voimakkaan ahdistavan ja tylsän pelikokemuksen takia pelin käynnistäminen ei houkuta: asiat piiritetyssä kaupungissa ovat jo pielessä, eivätkä ne siitä pelaamalla paremmiksi muutu. Kaikesta huolimatta This War of Mine on kuitenkin yksi viime vuoden tärkeimmistä peleistä, sillä se on tärkeä osa orastavaa pelimaailman muutosta kohti yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden käsittelyä. Pelintekijät ovat hakeneet teokseensa inspiraatiota Sarajevon piirityksestä 90-luvulta. Hahmosi jaksavat sinnitellä ehkä vielä pari päivää, ehkä viikon, elleivät satu katoilla vaanivien tarkka-ampujien luotien tielle. Pelin kärki on pelien maailman keskeisen teeman, sodankäynnin, tarkastelun kääntäminen päälaelleen. Hahmot eivät kommunikoi toisilleen kuin kannustaessaan ja lohduttaessaan selviytymistä varten, tarjotessaan toisilleen ruokaa tai lääkkeitä ja tapellessaan. Vaikka This War of Mine kertoo sodasta, itse sota on pelikokemuksessa taka-alalla. Hahmoilla on henkilökohtainen etiikkansa, joka elää pelin tapahtumien mukana.. Hahmoilla on kaikilla henkilökohtainen etiikkansa, joka elää pelin tapahtumien mukana. This War of Mine käsittelee sodan seurausten kannalta keskeisintä kysymystä sodan inhimillisestä hinnasta, jonka sotapelien genre järjestelmällisesti jättää ulos käsittelynsä piiristä. Ryhmän hahmoja vaivaavat jatkuva nälkä, sairaudet ja unenpuute saavat otteensa pelaajasta, joka turtuu epätoivoiseen tunnelmaan. Päivät lomittuvat samankaltaisuudessaan toisiinsa, ja pelaajan ajantaju katoaa, kun hän ohjaa siviiliryhmää, joka päivisin suorittaa askareitaan talossaan suojassa kaupungilla riehuvilta taisteluilta ja yön turvin keräilee polttopuita, ruokaa ja muita selviytymiselle välttämättömiä tarpeita. Hahmoilla on kaikilla omat tarinansa, mutta niiden irrallisuus pelimekaniikasta jättää hahmot yksilöinä etäisiksi pelaajalle. This War of Minen vahvin ja samalla haastavin puoli on siinä, kuinka se onnistuu käsittelemään sodan jaloissa sinnittelyn kokemusta. Herää kysymys, onko siitä kaksi päivää, kun kapinallisten asemiehet kävivät ovella kovistelemassa kadonneesta avustuslähetyksestä, vai tapahtuiko se jo viikko sitten. Esimerkiksi lääkkeiden varastaminen sairaalasta sairaan ystävän pelastamiseksi ajaa hahmon vähintään eettiseen pohdintaan teon oikeutuksesta ja pahimmillaan masennukseen. Sodan jaloissa kukkii kuitenkin myös solidaarisuus ja naapuriapu: naapuruston asukkaat saattavat yllättää sinut lahjoittamalla sinulle vihanneskorin tai yhtä hyvin pyytää apuasi talkoisiin suojapaikkojensa vahvistamiseksi. 9 loPPuvuodesta 2014 julkaistu 11 bit studiosin peli This War of Mine asettaa pelaajan ohjaamaan pientä ryhmää siviilejä, jotka yrittävät selvitä sotaa käyvässä kaupungissa. saMuli lähteenaho This War of Mine, 11 bit studios, 2014 2 s a n a a sodan jaloissa this WaR oF Mine on täRkeä osa oRastavaa PeliMaailMan Muutosta kohti yhteiskunnallisesti MeRkittävien aiheiden käsittelyä. Pelin ihmiskuva jää valitettavan kapeaksi, kun kaikki paino on vain selviytymisen keskeisyydessä. Väkivalta on läsnä ennemmin implisiittisenä kuin eksplisiittisenä, taustalta kuuluvissa laukauksissa, kaupungin raunioissa hahmoasi kivääri ojossa hätistelevässä sotilaassa ja kaupungin sairaalassa lojuvien potilaiden määrässä. Huomisen ateria on kiven alla ja pakkasen iskiessä ainoa keino talon lämmittämiseksi on kirjahyllyn tyhjentäminen takkaan. On vain selviytyminen.” Pelin moraaliuniversumi ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Peli on myös ahdistava. Peli on tavattoman tylsä
aaRne Pelkosen ja juho alakärpän konsertti hugo Wolfin lied-sävellyksistä Metropoliassa edusti nuoren suomalaisten lied-musisoinnin huippua. Juho Alakärppä, Piano . Ennemmin hän vaeltaa huolettomasti, kuten muusikko (Der Musikant) tai fantasioi nuorista naisista. Madetojan säveltäjätemperamentissa oli jotakin hyvin suomalaiskansallista, mutta samaan aikaan jotakin käsittämättömän ”etelämaalaista”, etten sanoisi eksoottista, tietenkin äärimmäisen positiivisessa mielessä. Tällaisessako lamassa on korkeatasoisen taidelaulun seuraaminen Suomessa. Rita dahl a iti o p a ik k a naPakyMPPi Musik aaliksi Aika harvoin saa nähdäkseen musikaalia, jota voi varauksetta suositella kaikenikäisille. Erityismaininnan hyvästä parodiasta saavat näytelmän sosiaaliviraston täti, joka ei tanssimalla eikä huutamalla saa Peppiä ymmärtämään huostaanoton tarvetta, ja häntä auttavat kaksi tanssivaa poliisia Juppe ja Jeppe, jotka pelästyvät monen muun lailla Pepin voimannäytettä. Mitä enempää voi liediltä enää odottaa. Rooleissa Anna-Riikka Rajanen / Maija Koivisto, Petrus Kähkönen, Raili Raitala, Panu Vauhkonen, Ursula Salo, Kirsi Karlenius, Kaisa Torkkel, Sari Haapamäki, Iikka Forss, Tuukka Leppänen, Sauli Suonpää, Helena Haaranen, Sofia Hilli, Juha Jokela, Ilkka Kokkonen, Unto Nuora, Inka Tiitinen. Metropolian konserttisali Helsingissä 23.2. Fussreise) iskee kättä fantasioinninhalun kanssa. Tällä saralla ei ole tekemisestä puutetta. anna-Riikka Rajanen Pepin roolissa on aivan vastustamattoman anarkistinen ja energinen ja muut nuoret näyttelijät uhkuvat samaa vitaalia energiaa. Rita dahl ii/vi eichendorff-, goetheja Mörike-lieder; Madetoja. Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu on sellainen. leevi Madetoja tunnetaan tulisesta ja mustasukkaisesta suhteestaan runoilija l. onervaan, jonka suhde eino leinoon säilyi läpi hänen elämänsä, mutta hänen musiikkinsa on jäänyt turhaan henkilöhistorian varjoon. Pelkosen tulkinnat olivat erittäin ilmeikkäitä, ja hän fraseerasi äärimmäisen upeasti paloitellen fraasit ilmaisullisesti erittäin pieniin mikro-osiin. 10 ai ti o P ai k k a astRid lindgRenin tekstin pohjalta staffan götestamin dramatisoima Peppi Pitkätossu on ennen kaikkea upean musiikin juhlaa ja vapautuneen fyysisen näyttelijätyön riemua yhdistettynä erittäin näyttävään lavastukseen. K uv a: Mir k a K le em ola. astrid lindgren: Peppi Pitkätossu suoMennos Liisa Ryömä, dRaMatisointi Staffan Götestam, ohjaus Milko Lehto, Musiikki Georg Riedel ja Jan Johansson, koReogRaFia Jyrki Karttunen, lavastus Markus Tsokkinen. Wolfin Eichendorff-laulut kertovat karkeasti yleistäen monesti maskuliinisesta, huolettomasta vaeltajatyypistä, joka on saanut kyllikseen opiskeluista ja yhteiskunnan ihmisparalle asettamista elämännormatiivisista vaatimuksista. Pelkonen ja Alakärppä ovat perustaneet yhdessä Metropolian opettajien kanssa Lied-akatemian, joka aloitti toimintansa alkuvuonna 2015 mestarikurssilla tavoitteenaan elvyttää kuihtunutta lied-kulttuuria ja -opetusta Suomessa. Kahdeksan vuoden harjoittelu on hionut Pelkosesta ja Alakärpästä taiturillisen kamarimusiikkiduon. Mörike-lauluissa eli myös maskuliininen uho ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva vaeltajamentaliteetti (mm. Saksan ääntämys oli hyvin eleganttia ja selvää, ja hän eli laulujen roolihahmojen kohtalot tai tunteet aidosti. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Aarne Pelkonen, BaRitoni . Mango aaltonen vastaa soitosta, näyttelijät näyttelijöille tyypillisestä laulamisesta (no, kukaan ei odotakaan oopperaa) ja ruotsalaiskaksikko georg Riedel ja jan johansson monigenreä edustavan musiikin sävellyksestä: jazzia, kabareeta, rock´n roll -rytmejä, ripaus bossanovaa, musikaalia, fuusiota, aivan kaikkea on ahdettu erinomaiseen musiikkiin, joka vetoaa niin lapsiin kuin aikuisiin. Siksi olikin noloa, että paikalle oli eksynyt vain kourallinen väkeä. Hugo Wolfin liedit ja Madetojan kansallinen melankolia sopivat hyvin yhteen. Huvikumpu, Pepin isän merirosvolaiva ja sirkus ovat saaneet värejä pihtailemattoman toteutuksen lavasteina, ja myös sirkuksen hahmojen pukusuunnittelussa lavastajat ovat saaneet käyttää mielikuvitustaan aivan vapaasti. lähes täydellistä liediä. Alakärpän pianismi oli dynaamista, soinnikasta ja kaukana ”säestyksestä”. Wolfin laulujen väliin Madetojan kansallista melankoliaa, luontoimpressionismia ja saksalaisen ekspressionistisen symboliikkaa (kuu, yö jne.) sisältävät laulut sopivat erittäin hyvin
Jokainen katsoja löytää esityksestä varmasti jotakin samaistuttavaa. PoRnon uhRit aRjessa Jotain toista -näytelmä kuvaa epäaitoa seksuaalisuutta. Kuva: Pate Pesonius.. Lesbokulttuurin omia rooleja edustaa näytelmän ainoa butch, parisuhteessa oleva rekkahahmo (elena leeve), jonka edessä sanna-kaisa Palo yltyy improvisaatiolta tuntuvaan liioittelevaan kerjäämiseen ja vonkaamiseen väliin lattialla ryömien, toisinaan lavalla hyppien, saamatta mitään vastakaikua. Toki ohjaajan intentiona saattoi olla tämänkin aktin tekeminen pornoa muistuttavaksi epäaidoksi kuvaksi, joka ainakin itselleni sai aikaan vain kiusaannuttavan voyeristisen tunteen. Näytelmässä on runsaasti metateatterillisuutta tai metanarratiivisuutta. Ohjaaja, joka luo esitystä oman identiteettinsä muotoutumisesta, myös antaa käskyjä miesnäyttelijälleen (tommi korpela) rikkoa sukupuolen esittämisen perinteet ja siirtyä naisen sijasta etulavalle runkkaamaan. Jotain toista -näytelmän hahmoilla on vaikeuksia muodostaa läheisiä ihmissuhteita. Rita dahl Q-teatteri: jotain toista teksti ja ohjaus Milja Sarkola, dRaMatuRgit Heini Junkkaala ja Henriikka Himma, lavastus Riitta Röpelinen, äänisuunnittelu ja Musiikki Kasperi Laine. Seksittömyyttä ei näytelmässä nähdä lainkaan yhtenä vaihtoehtona, tosin kyse on ohjaajan omasta identiteettihistoriasta ja sen muotoutumisesta. Kysymys näyttelijöiden omasta sukupuoli-identiteetistä ei ole tässä mielessä ollenkaan irrelevantti. Kuvassa Elina Leeve ja Lotta Kaihua, taustalla Tommi Korpela. Myös sovinistinen mieheyden malli voi siirtyä naiselle, kuten Kuninkaan rempseästi näyttelijöitään iskevä hahmo paikoin osoitti. Olennaiseksi nousee kysymys läheisten ihmissuhteiden, tai pelkkien seksisuhteiden, muodostamisen vaikeudesta ja oman seksuaalisen identiteetin löytämisestä. Panemisen ja naimisen kuvat lavalla ja loppuun sijoittuva yksi varsinainen akti tai pikemminkin aktin simulaatio osoitti sen, miten vaikeaa erityisesti naisten välistä seksiä on lavalla kuvata uskottavasti. Mitään yllätyksellisyyttä ei tarinaan pääse syntymään Korpelan kieltäydyttyä kunniasta. 11 Milja saRkolan Jotain toista -ohjauksesa Q-teatterissa käsitellään päähenkilönä toimivan yksinhuoltajaäidin, ohjaajan (iida kuningas) ja hänen kumppaninsa (emmi Parviainen) parisuhteen kriisiä hänen identiteettinsä muutosten kautta takaumittain suhdehistoriaa toistamalla. ai ti o P ai k k a Myös sovinistinen mieheyden malli voi siirtyä naiselle. Rooleissa Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Iida Kuningas, Elena Leeve, Sanna-Kaisa Palo ja Emmi Parviainen. Ensivaikutelma on, että tämä tuo hyvin esille sen, miten paljon ihmiset toteuttavat seksuaalisuuttaan muun muassa pornoja mediateollisuuden meille välittämien naista esineellistävien esitysten (representaatioiden) kautta unohtaen oman ja toisen halun ja kuinka tämä esityksellisyys voi jatkua lähes keski-ikään asti
Kaikki palaset ovat Via Liminalis -ep:llä sinällään kohdallaan, mutta esikuvien varjoista ei ole osattu repeytyä vielä riittävästi irti. Andersson on yli 22-vuotisen uransa aikana ollut synkän ambientin keskeisiä nimiä, eikä tämä levy missään tapauksessa heikennä sitä. Duon laahaavan nariseva tyyli yhdistyy nyt hyvään, hitaaseen rytmiin ja juuri sopivan utuisaan koneisuuten, niin että syntyy surumielistä ja haikeaa mutta kaunista musiikkia. Pieniä merkkejä siitä onkin jo seassa, kun sävyihin sekoittuu martial industrial -elementtejä. Pastissi on toisaalta niin taitavasti tehty, että heti kun yhtye ottaa muutamankin askeleen omaan suuntaansa, sillä voi olla varsinkin goottisuunnalla huomattava huomioarvo. Tuloksena on jotakin aivan muuta kuin osiensa summa – jotakin joka ei ole välttämättä perinteisessä mielessä ”parempaa”, mutta silti hyvää, ja ainakin vahvasti erilaista. Pitkän tauon jälkeen aktivoitunut Coph Nia osoittaa, että artisti on yhä aivan yhtä kovassa vedossa kuin edellisen täyden albumin ilmestyessä, kahdeksan vuotta sitten. Lobotomobil on retrolla tavalla freesi, voisi sanoa. Monissa kappaleista on vanhan pelimusiikin tuntua, mutta se omalla tavallaan sopii mainiosti kuvioon. j. 12 haRvoin tulee palattua arvosteluissa aivan samojen nimien ääreen, mutta joskus on tehtävä poikkeuksia. Hitusen kliseinen, toki, myös, mutta sillä samalla tavalla joka saa kauhuelokuvien fanin haluamaan isää kauhuelokuvia. kotiMainen Scorpio Doctrine tarjoilee apokalyptista folkia, erittäin vahvasti menneiden vuosien Ordo Rosarius Equilibrion hengessä. Lashtal Lace on synkän tyylikästä puhelaulua, yhdistettynä toimiviin martial industrial -henkisiin taustoihin. Tahti on edellisiä albumeita nopeampi, eikä mukana ole yhtäkään ambient-raitaa, mistä seuraa hyvin tehokas tunnelma. Ja varsinkin lopussaan levy kyllä yltää huikean intensiivisyyteen. tuoMas haRviainen haastavan k aunista Tarjolla on taas tasokasta marginaalista synkkyyttä. Kun nykytarjonta pysyy tällä tasolla, ei marginaalisen synkkyyden ystävällä ole todellakaan valittamista. Rasp-projektin Radiate Power Words on luotu niin, että yleisö pääsi paikalle, kun sen kappaleet sävellettiin yhtenä klubi-iltana, ja sitten ne esitettiin kolmessa konsertissa. Siitä huolimatta Rasp on omalla tavallaan erittäin kiehtova: molempien soittajien tyylissä on paljon samaa, niin että instrumentit kietoutuvat yhteen ja tekstit tukevat kokonaisuutta. Se on hetkittäin kaunis, mutta ennen kaikkea painostava. Esimerkiksi ruotsalainen Raison d’être on tuoreella livelevyllään ja Suomen esiintymisellään lopultakin osoittanut voivansa olla myös erittäin tehokas lavalla. Hän on nimittäin tällä kertaa päätynyt tekemään kokeellista teosta yhdessä sellisti jo Quailin kanssa. Mukaan mahtuu myös uran tyylien halki leikkaava helmi, jo ainakin 5 vuotta live-seteissä kuultu The Shadow Weaver, jossa on niin alun heleää sakraaliutta kuin vahvimman luomiskauden autiota kolinaakin. Varsinkin Lobotomobilin avausraita, Finistère (Check-in) on huomattavan tarttuva. Suomesta on käytännössä puuttunut kokonaan hyvä tämän neofolkin alagenren bändi näyttämästä tietä muille. WindoW Blinds on puolestaan lopultakin saanut aiemmin hiukan vielä hajanaiset palasensa loksahtamaan kohdalleen. Valhalla-festivaalilla huhtikuussa 2014 taltioitu Feasting in Valhalla on läpileikkaus Peter anderssonin tuoreimmasta konserttimateriaalista, muutamien viimeisimpien vuosien varrelta. Mikael aldénin äänessä ja lausunnassa on hämmentävän paljon voimaa, huokuen sekä auktoriteettia että hitusen niljakkuutta. Levylle on taltioitu esityskerroista viimeinen. le v y nu rk k a Coph nia: lashtal lace (Raubbau) cophnia.bandcamp.com www.raubbau.org Raison d’être: Feasting in valhalla (Yantra Atmostpheres) raison-detre.info Rasp: Radiate Power Words (Redroom) www.matthowden.com scorpio doctrine: via liminalis (Pavitra Kunta Productions) pavitrakunta.org Window Blinds: lobotomobil (Ski Star Productions) windowblinds.bandcamp.com l e v y nu R k k a. Yhtäkään selkeää hittiä ei myöskään ole tällä kertaa mukana, mutta I Shall Be No More ja Pete shelley -cover Homosapien kyllä pääsevät lähelle. Nyt sellainen selvästikin on löytynyt. Tätä levyä on odotettu pitkään – ja todella kannattikin odottaa. Albumi on rehellisesti sanoen hyvin haastava: se on monotonisempi kuin suurin osa kummankaan artistin soolotuotannosta, eivätkä heidän vahvuutensa pääse sillä täysiin oikeuksiinsa. toinen palaamisen arvoinen nimi on viulisti Matt howden . Se tanssii korniuden rajamailla, mutta ei astu yli
Leinosen hieman tragikoominen isi-hahmo esitellään albumin päättävässä nimikappaleessa: hän roudaa lapsia paikasta toiseen, painaa päivää töissä, katselee illalla kuuta kiikareilla, ellei sitten ole keikalla. Tämä ei tietenkään ole yllättävää: poikkeustilanteet jaksottavat elämää, niihin liittyvät tunnemyrskyt vetoavat taiteilijoiden draamantajuun. Parasta aikaa -biisissä isä ihailee nimenomaan lastaan, joka kasvaa ja osaa koko ajan enemmän: arkipäiväinen, mutta aina ainutkertainen ihme. Esimerkiksi romanttisen rakkauden ja pariutumisriittien ylikorostuminen on tunnettu asia; samoin eroista ja särkyneistä sydämistä lauletaan paljon. ä ä n en s ä v y t. Syntyi Isi-niminen albumi, joka räväyttää epäseksikkääksi koetun aihepiirinsä kuulijan silmille jo nimellään. Sana herättää monessa parikymppisessä epäilemättä kauhua: se edustaa jotakin harmitonta, sovinnaista ja kädenlämpöistä, vaarallisen vastakohtaa. Erityisen vaikutuksen häneen teki haastattelujen mukaan sarjan toinen, lapsiperheen arkea kuvaava osa. gaea Records, 2015 ä ä nen s ä v y t suMennet tu aRki Ville Leinosen Isi räväyttää epäseksikkääksi koetun aihepiirinsä kuulijan silmille. Mutta nyt Leinonen on siis ”isi”. Lopputuloksena populaarimusiikissa ja vähän kaikissa muissakin taiteissa voi nähdä arjen kokoisen tyhjiön, jota koetetaan täyttää melko harvoin. leinonen on edelleen myös romantikko, joka viihtyy fantasioissaan. Eipä moni ehkä ole tajunnutkaan, että sen täyttämiselle voisi olla kysyntää. Jos tämä tuntuu vähän pessimistiseltä kuvalta perheen kahlehtivuudesta, on avauskappale Vuokko Liisa Mirjam häpeilemättömän kirkasotsainen ylistyslaulu arjen supersankarille, joka voisi kai yhtä hyvin olla kertojan puoliso kuin tytärkin. Isi on merkittävä kunnianpalautus perhe-elämälle kiinnostavien ja yllätyksellisten laulujen aiheena. Hyvin leinosmaisessa Pikku kakkoseen -laulussa hän vielä vihjaa, ettei seksikään ole elämästä mihinkään kadonnut, vaikka ehkä onkin muuttanut luonnettaan. niko Peltonen ville leinonen: isi. Laulu on Isin knausgårdilaisin: muitakin näkökulmia perhe-elämään on tarjolla. Niinpä Sammallaavulla tuntuu palaavan perheeksi kehittyneen parisuhteen alkuaikoihin, jolloin oli vain kaksi ihmistä kuhertelemassa kesäyössä. ”Isiä” tuskin kukaan haluaisi kahden hengen jatkoille opiskelijasoluunsa. Toimittaja laura Friman kirjoitti Imagen maaliskuun numeron kolumnissaan siitä, miten Leinonen tuolloin oli haaveiden iskelmäprinssi, joka johdatti nuoret naiset aikuisen seksuaalisuuden maailmaan. Knausgårdin pariin päätyi myös tamperelainen lauluntekijä ville leinonen etsiessään uutta innoitusta pitkän harhailukauden jälkeen. Heidän edessään väikkyy vapaus, johon he melkein uskaltavat tarttua. Norjalaiskirjailija karl ove knausgård tajusi: hänen itsetilityksestä, inhorealismista ja banaalien jokapäiväisyyksien kuvauksesta vaikuttavaksi kokonaistaideteokseksi jalostettu Taisteluni-sarjansa on noussut maailmanmenestykseksi. Leinonen on edelleen myös romantikko, joka viihtyy fantasioissaan. Leinonen ei lopulta ole mikään Knausgård: hän ei aseta arkea armottoman tarkan valokeilan alle, vaan sumentaa sen unelmiksi, läikähtäviksi tunnetiloiksi, ohikiitävyydessään tärkeiksi hetkiksi. Leinonen oli romanttinen, runollinen ja vähän härski: tähän klassiseen yhdistelmään hänen vetovoimansa perustui. 13 PoPulaaRiMusiikilla on tapana kohdella elämän eri osa-alueita epätasa-arvoisesti. Tietylle 2000-luvun alussa nuoruuttaan eläneelle sukupolvelle Ville Leinonen on tässä mielessä keskeinen hahmo. Inspiraatio löytyi läheltä. Tasainen arki, ehkä aivan erityisesti vanhemmuus ja perhearki, ovat väheksytymmässä asemassa laulunaiheina. Populaarimusiikinhan on 50-luvulta asti ajateltu olevan nimenomaan nuorten touhua. Leinonen itsekin oli edellisen omia lauluja sisältäneen levynsä jälkeen perheellistynyt, päätynyt pienten lasten isäksi. Nyt, kun tuon ajan teinit ovat jo elämänsä illassa, tämä perusoletus tuntuu tietenkin varsin absurdilta. Kaiketi nuorilla kuitenkin on keskimääräistä enemmän aikaa ja intoa kuluttaa musiikkia ja käyttää sitä yhtä hyvin pariutumisen kuin oman maailmankuvan muodostamisen avittajana. Jo määritelmänkin mukaan elämään sisältyy kuitenkin enemmän arkea kuin poikkeustilanteita. Kenkäpurolaulu taas esittää perheen yksikkönä, joka auttaa sekä nostamaan ”hyvän tuulen purjeisiin” että hankkiutumaan eroon murheista. Levyn nimessä onkin melkoinen annos itseironiaa
Näyttelijät alittavat oman tasonsa ja huumori on osoittelevaa. Ura käsikirjoittajana ja ohjaajana jatkui vielä television puolella 1964?1969. Pekuri apureineen paljastuu, ja Ohukaisen ja Paksukaisen Merimiehiä ja maakrapuja (1936) suoraan lainaten heidän jalkansa valetaan sementtiin, kunnes seuraa viime hetken pelastus. Tarkas löysi uuden kotinsa Mauno Mäkelän Fennada-Filmistä, jolle hän kauppasi käsikirjoituksensa Kulkureitten kuningas. Syksyllä 1950 Tarkas (1923?1976) ja Matti kassila nikkaroivat Suomen Filmiteollisuudelle Radio tekee murron (1951) käsikirjoituksen, ja siihen loppui Tarkaksen ura Suomi-Filmissä. Hataraa rakennetta piti koossa miten kuten se henkilökunnan ammattitaito, joka oli hioutunut kymmenien vuosien saatossa. Tarkas kuoli sydänkohtaukseen 52-vuotiaana Espanjan Deniassa 7.10.1976. Konnat vapauttavat Pekurin, joka joutuu näyttämään kyntensä kassakaappien ammattimiehenä. Roland af hällström ohjasi sen nimellä Kuningas kulkureitten (1953). Parivaljakon ja kuvaaja osmo harkimon perustama Junior-Filmi Oy onnistui vielä kasaamaan jatko-osankin Radio tulee hulluksi (1952), kaksi lyhytelokuvaa, erik Blombergin Valkoisen peuran (1952) ja Tarkaksen esikoisohjauksen Yö on pitkä (1952). esko töyrin kuvaus ja valaistus sen sijaan ovat huippuluokkaa. Pahaksi onneksi Tarkaksen titteli ekonomi oli otettu aivan vakavissaan, mutta rahankäyttö oli holtitonta ja laskut jäivät maksamatta. k o tik in o Yksi leffa oli työn alla ja toinen jo tuloillaan, ehkä kolmaskin. Tekijöitä tarvittiin. jouni avelin keveyt tä vaill a ilMavuut ta Aarne Tarkas teki elokuvia kuin liukuhihnalta. Parinkymmenen vuoden aikana hän tehtaili 33 pitkää elokuvaa Fennadalle, Suomen Filmiteollisuudelle ja viimeisen Suomi-Filmille (1966). Tarkaksen ohjauksissa oli keveyttä muttei ilmavuutta. Yksi leffa oli työn alla ja toinen jo tuloillaan, ehkä kolmaskin. Junior-Filmi asetettiin konkurssiin tammikuussa 1953. Aikanaan yllättävän suopeat arvostelut keränneestä tekeleestä on vaikea löytää toimivia elementtejä. RikoskoMediasta Kovanaama (1954) Tarkaksen ohjaajanura alkoi toden teolla. Lähtö oli kuitenkin lentävä, ja elokuva sekä arvosteluettä yleisömenestys. Kovanaama. Draamaa, jännityskomediaa, iskelmäelokuvaa, sotilasfarsseja, fantasiaa, seurapiirikomediaa, viihdettä moneen suuntaan – kaikki kävi joskaan ei aina sujunut. k o tik in o. Ekonomi aarne saastamoinen oli muuttanut nimensä vuonna 1947 Tarkakseksi – hänen tyttärensä mukaan edgar Rice Burroughsin Mars-romaanien Tars Tarkaksen innoittamana – ja pestattu Suomi-Filmiin mainospäälliköksi sekä sittemmin myös yhtiön UutisAitan toimitussihteeriksi. Käänteisiin sotkeutuu salainen ja hirvittävän tuhovoiman omaava räjähdysaine sekä liuta perinteisiä konnia. Kuvaustahti oli rankka, usein 45?50 kuvaa päivässä. Rikoskomedia Kovanaama ja sen mukaelma Paksunahka ovat kuvaavia esimerkkejä ohjaajan tyylistä. Tarkaksen Inke-vaimon isä tyko Reinikka , pankkimies ja ministeri, järjesti hänelle paikan Risto orkon firmassa – Reinikan KOP oli Suomi-Filmin tärkein luotottaja. Kovanaamassa lehtimies Esko Pekuri (lasse Pöysti) metsästää elämänsä ensimmäistä isoa skuuppia ja hakeutuu vankilaan oikeiden jermujen joukkoon esittäen amerikansuomalaista tiirikkataituria. 14 kun vuonna 1950 Suomen valkokankailla nähtiin 15 kotimaista ensi-iltaa, vuonna 1952 niitä oli 30. Kuvauksissa kaikki kelpasi, jälkituotantoon hän ei ihmeemmin osallistunut. Paksunahkassa (1958) salapoliisin hommista innostunut pankkivirkailija Albert Tuppura (hannes häyrinen ) saa potkut ja joutuu ratkomaan oikeaa rikosta. neljä vuotta myöhemmin Tarkas leipoi samalta pohjalta uuden mukaelman – omien ideoiden kierrätys ja parafraasit olivat tyypillistä Tarkasta
käsikiRjoitus : Aarne ja Inke Tarkas. YLE ja VLMedia 2015. lavastus : Kai Lappalainen. käsikiRjoitus : Aarne Tarkas. kuvaus : Esko Töyri. Paksunahka.. 15 k o tik in o aarne tarkas: kovanaama (1954). kuvaus : Esko Töyri. lavastus : Lauri Elo. leikkaus : Ossi Skurnik. Pääosissa : Lasse Pöysti, Pentti Viljanen, Sirkka-Liisa Wilén, Toivo Mäkelä. 92 min. 91 min. aarne tarkas: Paksunahka (1958). YLE ja VLMedia 2015. Pääosissa : Hannes Häyrinen, Heidi Krohn, Santeri Karilo, Uljas Kandolin, Heikki Savolainen. Musiikki : Kalevi Hartti. leikkaus : Nils Holm. Musiikki : Kalevi Hartti
Myöhemmin samana vuonna sattuneen kuolemantapauksen sekä tekoaltaiden vuotojen myötä paikalle ilmaantui useita kameraryhmiä. Tämän lisäksi altaissa oli vuoden 2012 aikana kaksi suurta vuotoa. Suomen valtio on jo tähän mennessä upottanut huomattavan summan rahaa Talvivaaran kaivoksen tukemiseen. Talvivaaran alamäessä oli sattumallakin sijansa. Alueen melko runsaista malmivaroista saataisiin erotettua bioliuottamalla arvometalleja, kuten nikkeliä, sinkkiä ja kuparia. Sen sijaan siitä tuli surullisen kuuluisa ja toivottavasti varoittava esimerkki rahanahneudesta sekä piittaamattomuudesta ympäristöä kohtaan. Yksi niistä oli Markku heikkisen ohjaama, etukäteen runsaasti mielenkiintoa herättänyt Talvivaaran miehet, jonka kahdesta näytöksestä ensimmäinen järjestettiin perinteikkäässä Savoy-teatterissa. Pekka Perä kohotettiin medioissa sateentekijäksi ja bisnesneroksi. Ongelmien vuoksi osa sijoittajista kaikkosi, ja tuloksena oli yhtiön kassakriisi. Menetelmää mainostettiin etukäteen taloudellisesti huomattavan kannattavana ja lisäksi ympäristöystävällisenä. Ylen Dokumenttiprojektissa se esitetään ennakkotietojen mukaan vielä kuluvan kevään aikana. Taloudellisia tappioita pienentääkseen yhtiö laski osin puhdistamatonta, sulfaattipitoista vettä luontoon, mistä on seurannut esimerkiksi järvien rehevöitymistä. TYöLÄISEN OSA Markku Heikkinen alkoi valmistella Talvivaara-dokumenttiaan keväällä 2012, jolloin median kiinnostus oli vielä melko vähäistä. Vuoden 2011 aikana julkisuuteen alkoi tihkua tietoja tuotantoprosessin ongelmista, joista sisäpiiriläiset olivat tosin tienneet jo aiemmin. Kaikki tämä huomioiden Talvivaaran on arvioitu aiheuttaneen 2000-luvun suurimman ympäristökatastrofin Suomessa. 16 helsingin DocPoint-festivaaleilla nähtiin tammikuun viimeisellä viikolla lukuisia kotimaisten dokumenttielokuvien ensi-iltoja. Pari ensimmäistä toimintavuottaan Talvivaara oli koko Kainuun ylpeydenaihe. KAINUUN YLPEYDESTÄ MURHEENKRYYNIKSI Etelä-Kainuussa sijaitsevaan Sotkamon kuntaan rakennetusta Talvivaaran metallikaivoksesta oli tarkoitus tulla kotimaisen teollisuuden uusi menestystarina. Paikallisten ihmisten kannalta tärkeintä oli, että kaivos toi uutta eloa pitkään työttömyydestä kärsineelle alueelle. Heikkisen tarkoituksena oli alkujaan tehdä tieteiselokuvamainen reportaasi. Elokuvateattereihin Talvivaaran miehet tuli helmikuun lopulla. Ilmeisesti yhtiön konseptia pidetään niin arvokkaana, että toiminta pidetään käynnissä kustannuksista ja ympäristötuhoista riippumatta. Nopea rahantulo oli sumentanut monien ajattelun, ja turvallisuusmääräyksiä laiminlyötiin turhan optimististen tuotantosuunnitelmien nimissä. Poikkeuksellisen suuret sademäärät hidastuttivat metallien liukenemista tekoaltaissa. Talvivaaran kaivos aloitti toimintansa vuonna 2008, ja sen alkutaival vaikutti erittäinkin lupaavalta. Talvivaaran kaivosyhtiö oli sen perustajan ja pitkäaikaisen toimitusjohtajan Pekka Perän kuningasidea. Pörssiyhtiö on kuitenkin jatkanut kaivostoimintaa. Sijoittajat keräsivät suuria voittoja yrityksen listautuessa Lontoon ja Helsingin pörsseihin. Pahin tapahtui, kun vuonna 2012 yhtiön työntekijä kuoli hengitettyään vaarallisen määrän rikkivetyä. Siiunelma joka särkyi Markku Heikkinen ohjasi ruohonjuuritason dokumenttielokuvan Talvivaaran kaivosyhtiön vaikeuksista. Viimeisimpien uutisten mukaan Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä oltaisiin myymässä brittiläiselle sijoitusyhtiölle. Toki Talvivaaran täydellinen alasajo toisi pitkät jonot lähialueiden työvoimatoimistoihin. Kaiken summana Talvivaara Sotkamo Oy ajautui yrityssaneerauksen kautta konkurssiin vuoden 2014 lopulla. teksti eero hirvenoja
Joidenkin talvivaaralaisten lapsia on kiusattu koulussa, koska isä tai äiti on yhtiön palkkalistoilla. Puheenvuoron saavat etenkin muutamat kameran eteen uskaltautuneet Talvivaaran työntekijät. Rauni Mollberg kuvasi aihetta elokuvassaan Ystävät, toverit (1990), jossa nikkelikaivosten itsevaltaista johtaja Jurmalaa näytteli virolainen Mikk Mikiver. Tällä paljon käytetyllä lauseenparrella on sinällään helppo sanoutua irti kaikesta moraalisestakin vastuusta, oli työpaikka mikä hyvänsä, vaikka asetehdas tai keskitysleiri. Näkökulman rajauksesta huolimatta Talvivaaran miehet vaikuttaa hieman jäsentymättömältä. Heikkisen elokuvassa muutamat alaiset luonnehtivat Perää melko pottumaiseksi mieheksi, jonka johtamistapa ei ole ollut kaikkein kannustavin. Maamme itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä merkittävä rahasampo muutamille suomalaisille olivat Petsamon nikkelikaivokset, kunnes toisen maailmansodan jälkeen alue jouduttiin luovuttamaan itänaapurille. Talvivaaran ongelmien kasaannuttua alkoi yhtiössä keskinäisen syyttelyn kierre, eikä kukaan haluaisi kantaa vastuuta. Yhtiön aiheuttamilla ympäristöhaitoilla on kuitenkin vaikutusta ties kuinka monta sukupolvea eteenpäin. Joskus vuosien kuluttua selviää, joutuuko joku asiasta edesvastuuseen. Talvivaaran miehissä kuullaan esimerkiksi, kuinka vakinaiset työntekijät syyttävät tekoaltaiden rakennusvirheistä ulkopuolisia aliurakoitsijoita. HERRA JA YLHÄISYYS Pohjois-Suomen luonnonvaroilla on ennenkin pyritty rikastumaan. Elokuvassa seurataan sekä paikallisten ihmisten että muualta tulleiden luonnonsuojelijoiden perustamien kansanliikkeiden edesottamuksia. Talvivaaran toimet ovat johtaneet Kainuussa ennennäkemättömään kansalaisaktivismin aaltoon.. Talvivaaran kyseenalaisista toimista ja kehnosta julkisuusarvosta huolimatta vain harvat sen työntekijöistä ovat ottaneet lopputilin vapaaehtoisesti. Aiemmin työpaikastaan ylpeät miehet välttelevät nyt mieluiten puhumasta aiheesta ulkopuolisille. Monilla onkin perhe elätettävänä, tai ainakin asuntolaina maksamatta. Talvivaaran miehissä nähdään etenkin keski-iän ylittäneitä ukkoja kertomassa kovaan ääneen asiantuntijoille, kuinka hommat olisi pitänyt hoitaa. ”Minähän olen täällä vain töissä”, kuullaan elokuvassa eräänkin Talvivaaran työmiehen sanovan. Iso bisnes ja ympäristöarvojen kunnioittaminen eivät yleensä kulje käsi kädessä. Yleisradion tukemat kotimaiset dokumenttielokuvat kun ovat nykyään vain harvoin huomattavasti yli tunnin pituisia. Paljon mielenkiintoista aineistoa onkin elokuvassa mahdutettu vain noin 70 minuuttiin. 17 nä tapauksessa lopputulos olisi saattanut muistuttaa Suomeen suunnitellusta ydinjätteen loppusijoituspaikasta kertovaa dokumenttielokuvaa Onkalo – Säteilevä hauta (2010), ellei peräti andrei tarkovskin Stalkeria (1979). Elokuvan kestoon ovat todennäköisesti vaikuttaneet ulkopuoliset rajoitukset. Talvivaaran toimet ovat johtaneet Kainuussa ennennäkemättömään kansalaisaktivismin aaltoon. Joka tapauksessa elokuva tuo tervetulleen vastapainon paljolti taloudellisiin seikkoihin keskittyneelle uutisoinnille. Talvivaaran miehet vaatii katsojalta jonkin verran ennakkotietoa aiheesta, sillä siinä ei mitenkään juurta jaksain selvitetä koko ongelmavyyhteä. Luultavasti kuitenkin useimmilla Talvivaaran työntekijöillä on ollut alusta asti jonkinlainen käsitys siitä, ettei yhtiön toiminta ole ekologisesti täysin kestävää. Jonkin verran tähän toimintaan tuntuu liittyvän jälkiviisautta. Perä on vastannut häneen kohdistettuihin syytöksiin muistuttamalla Talvivaaran kaivoksen lisänneen Kainuussa työllisyyttä ja sitä kautta kasvattaneen valtion verotuloja. Talvivaaran väärinkäytöksiin liittyvät oikeustoimet ovat vasta aluillaan. Hän tosin vilahtaa pariin kertaan kuvissa antamassa ympäripyöreitä lausuntoja lehdistötilaisuuksissa. Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka talousasioita korostetaan ekologisten arvojen kustannuksella. Tiettyjä yhtäläisyyksiä fiktiivisen Jurmalan hahmon ja Talvivaaran ykkösmiehen Pekka Perän väliltä on löydettävissä. Lopulta näkökulmaksi muotoutui eräänlainen mikrohistoriallinen lähestymistapa. Kuten saattoi olettaa, Talvivaaran miesten tekijät eivät saaneet Perältä kommentteja elokuvaansa
Vain toisille nauretaan. Reaktio kertoo, että historia on jäykkää, muodollista ja juhlallista. Siihen von Bagh ei saanut vastausta. Mutta miksi nauru. Nauru on muodollista ja etäisyyteen sitovaa. Jää vain klassikolle naurava joukko, joka ei osaa selittää reaktiotaan. Miksi nauru. Siitä keveys, vaikka väkisin painamalla. Ja juuri nämä seikat ovat vanhastaan taanneet etäisyyden. Outo ei kutsu tutustumaan. Peter von Bagh näytti teatterikoulun ykköskurssille jean Renoirin Suuren illuusion (1937). Yhteistä hauskaa ei ole. Suuren illuusion tapakulttuuri ja kieli olivat kuulemma ”outoja”. Kun kyynisestä naurusta on tullut reaktiivista tapakulttuuria, se itse on muuttunut normatiiviseksi ja jäykäksi. joka nauruaan säästää, se isäänsä vihaa a VELIN Jouni Avelin on uusturkulainen ilonpilaaja ja naurettava tosikko.. Reaktio. Ja kaikki tämä esitetään empaattisessa valossa. toisaalta, tauti ei ole mitenkään erityisesti suomalaisten yksityisomaisuutta. Sitten pihalla paistetaan makkaraa ja pelataan futista. Tässä tapauksessa maksumiehenä on historia. Se ei taasen voi olla vakavaa, sillä tällöin se olisi naurettavaa. Esimerkiksi lukas Moodyssonin Kimpassa (2000) on masentava kertomus, jossa radikaalit ainekset – lesbot ja kommarit – karkotetaan yhteisöstä ja korvataan syrjäytyneillä heteroilla. Kalliomäki hämmästelee uuden suomalaisen elokuvan sinnikästä tapaa pettää itsensä. 18 18 seuRaa makaaberi episodi. Ja juuri tästä alueesta on tullut naurettava. Reaktio. Historiallisen syvyyden kadotessa uuden polven elokuvat jäävät ohuiksi. Nauru erottaa sukupolvia toisistaan. Ruotsalaiseksi halajava vadelmavenemies mussuttaa karjalanpiirakkaa Kauppatorilla. Entä mikä vaikutus tällä on nykyelokuvaan. Ne turvaavat yksityisen, ihmisten väliin jäävän yhteisen alueen, johon ei tarvitse sitoa omaa persoonaansa. Ja tässä saattaa piillä vastaus kysymykseen, jonka Petteri kalliomäki esittää Filmihullussa (1/2015). Naurua alusta loppuun. Ja niillä on aina hintansa. Ja tulevaisuuden myötä katoaa utopia. Jää vain klassikolle naurava joukko, joka ei osaa selittää reaktiotaan. Mitä hänelle tapahtui. Se kutsuu nauramaan. etäisyys siis pysyy, keinot vaihtuvat. Vain se, mikä koetaan välittömästi ja henkilökohtaisesti, on olemassa. Siten kaikki sukupolville yhteinen on vakavaa eli… naurettavaa. Aivan. Tai sitten kaikki hukkuvat mutalammikkoon. Lopuksi koepallo: milloin näimme kotimaisen uutuusleffan, jonka haluaisimme nähdä uudelleen. Historian myötä katoaa tulevaisuus. Harras. Sovinnaisuus on siis se primus motor, jonka voimin kaikki ryntäily ja melskaaminen voidaan sallia, sillä niiden ainoa johdonmukainen tulos on ryntäilystä ja melskaamisesta luopuminen eli sovinnaisuus. Kuinka rajua riuhtomista ja toiveikasta kipuilua se tarjoaakaan, kaiken vesittää antikliimaksi: päähenkilöt luopuvat haaveistaan, rauhoittuvat lehmän tasolle, solmivat porvarillisen liiton, ajatuskuplaan ilmestyvät punainen mökki, kaksi lasta, kultainen noutaja ja grillijuhlat takapihalla. Sama leffa vankilan asukeille
Burning Stone, öljy, 2014.. 19 taide on silta ihmisen sisältä ulos Dreamash, öljy, 2014
”On onnekasta, mikäli taiteilija löytää ilmaisuvälineensä. Kuortaneen Mäyrynkylässä syntyneen Yli-Mäyryn molemmat vanhemmat olivat kuuroja. Vuodesta 2006 alkaen hän on tehnyt myös lasiveistoksia Venetsian Muranossa. Yli-Mäyry sanoo, että hänen työnsä ovat hänen parhaat agenttinsa maailmalla. Melko pian hän saattoi kuitenkin luopua sivutoimestaan. Tieteen tekeminen tarjosi Yli-Mäyrylle myös väylän ulos taiteellisesta umpikujasta. Omasta vammaisuudestaan huolimatta isäni opetti minulle, että asennevamma on vammoista pahin. Saavuttuaan Wieniin hän löysikin itselleen työpaikan Allgemeine Krankenhaus -sairaalan toimistosta. Opin häneltä suhtautumaan toisiin ihmisiin avoimesti ilman ennakkoluuloja. 20 soile yli-MäyRyn tie taiteilijaksi on ollut epätavallinen. Kerroin siellä, että olen menossa Wieniin töihin”, muistelee Yli-Mäyry. Jokaiseen työhön sisältyy umpikuja, mutta jokainen vaikea hetki pitää sisällään myös jonkin uuden alkua. Lapsuudenkokemukset jättivät taiteilijaan lähtemättömän jäljen ja hänestä kasvoi vähemmistöihin kohdistuvan vallankäytön ja mielivallan herkkä havainnoitsija. Kuortaneen Taidehallin ja kesäateljeen lisäksi hänellä on myös Taidelinna Orimattilassa. Hän kertoo itsekin vielä kompuroineensa muutama vuosi sitten. Vapaa taiteilija on silti omalla tavallaan yhteiskunnan marginaalissa ja yksittäisen taiteilijan asema sopimusosapuolena voi olla heikko. SADONKORJUU Yli-Mäyry on luonut oman polkunsa ja onnistunut urallaan hyvin. ETSIMISIÄ JA LöYTöJÄ ”Olin taiteeni kanssa umpikujassa koko 1980-luvun. Sen seurauksena hän päätyi lähtemään yksin maailmalle 15-vuotiaana. Paluu Saksasta Suomeen muodostui käännekohdaksi taiteilijan uralla. teksti eija pohjansaari teokset soile yli-mäyry valokuva aatto tahvonen. Saksalainen taideopetus oli pedanttisuudessaan Yli-Mäyryn mielestä lähes sotilaallista. ”Tämä on ollut merkillinen polku lähtökohtani huomioon ottaen”, sanoo taiteilija. Yli-Mäyry on julkaissut omaelämäkerrallisen teoksen Palava tuhka (Gummerus 2002), jossa hän kertoo kasvustaan vapaaksi taiteilijaksi. Alun perin ruotsalaisen gallerian kautta solmittu yhteys Japaniin vuonna 1989 avasi ovia myös muualle Aasiaan. ”Valtiotieteellisestä muodostui minulle elämänmittainen luovuuskurssi”, Yli-Mäyry sanoo. Tuleva taiteilija päätti ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähteä opiskelemaan Stuttgartin Taideakatemiaan, josta oli lyhyt matka myös Ranskan ja Italian kulttuurikaupunkeihin. Uransa alussa hän hankki itselleen myös viittomakielen opettajan pätevyyden siltä varalta, että ei taiteilijana onnistu saamaan riittävää toimeentuloa. MAALAAMAAN MAAILMALLE Kipinä maalaamiseen syttyi, kun Yli-Mäyry näki kuvan eräästä oskar kokoschkan työstä. Matkan aikana syntyi kontakti keräilijään, joka oli nähnyt hänen töitään São Paulossa ja osti niitä lopulta niin monta, että pankkilainan saattoi maksaa pois. Olin Suomen taidekentässä fyysisesti ja henkisesti aivan yksin”, Yli-Mäyry kertoo. Nollauduin taiteilijana täydellisesti. ”Olen syntynyt vähemmistökulttuuriin. Tein sen ilman valtion ja kunnan apua. ”On mysteeri, miksi juuri minä tulen taiteellani toimeen. Myöhemmin hän teki myös väitöskirjan, jonka aiheena oli esteettinen kokemus eri kulttuureissa. Hän toimii silti joskus vieläkin viittomakielen tulkkina esimerkiksi oikeudenkäynneissä. Vapaa-aikanaan hän kierteli katsomassa taidetta ja oppi samalla saksan kielen. Hänen kohdallaan on usein ollut kysymys sattumalta syntyneistä kontakteista, jotka ovat johtaneet näyttelyihin uusissa maissa ja kaupungeissa. Moni jää matkan varrelle, koska ei pysty löytämään omaa ilmaisuvälinettään, joka alistuisi taiteilijan tahtoon”, Yli-Mäyry pohtii. Perheen kotikielenä oli viittomakieli. ”Juuri siksi päädyin vuonna 2003 rakennuttamaan Taidehallin ja kesäateljeen syntymäkylääni Mäyryyn Kuortaneelle. ”Minulla on edelleenkin sellainen tunne, että minulla on taskussa menolippu. Olen elävä esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista myös silloin, kun lähtee puhtaalta pöydältä”, Yli-Mäyry kertoo. Hänet tunnetaan värikkäistä palettiveitsellä tehdyistä töistä, jotka ovat kiertäneet näyttelyissä Tokiosta São Pauloon, Pekingiin ja Roomaan. Se on auttanut liikkuessani töideni kanssa maailmalla erilaisissa kulttuureissa”, Yli-Mäyry pohtii. Klassisesta taidekoulutuksesta muodostui osaamiselle vahva kivijalka. Hyvin se on kantanut, olen matkustanut yli 30 maassa”, Yli-Mäyry sanoo. Yli-Mäyry Kuvataiteilija ja valtiotieteen tohtori Soile Yli-Mäyry on pitänyt yli 300 näyttelyä 30 eri maassa. Vaatii rajusti työtä harjaannuttaa kättä kertomaan se, mitä taiteilija haluaa. ”Erilainen lapsuus kasvatti minusta taiteilijan”, hän kertoo. Hän matkusti laivalla ja junalla Saksan kautta Wieniin näkemään lisää ihailemansa taiteilijan töitä. Yli-Mäyryn mielestä vapaan taiteilijan asema rinnastuu yrittäjyyteen. ”Elämä on kuitenkin riskin arvoinen”, sanoo Yli-Mäyry. Vanhemmillani oli varaa pelkkään menolippuun, jota varten piti ensin ottaa pankista vekseli. Tutkimuksen lopputuloksena oli, että esteettinen kokemus yhdistää ihmisiä yli kulttuurien ja uskontojen rajojen. Menestys on silti pysynyt hänelle arvoituksena. ”En pitänyt itseäni rohkeana, olin vain kiinnostunut taiteesta. Yli-Mäyry pitää itseään onnekkaana, koska on löytänyt oman ilmaisuvälineensä ja pystyy elättämään itsensä työllään. Uusi polku taiteilijana aukesi, kun ilmaisuvälineeksi löytyi palettiveitsi. Menestys on vähän niin kuin sairaus siinä mielessä, että se voi tulla kenelle vain”, taiteilija hymähtää. TAISTELUJA JA VOITTOJA Viime vuonna uutisoitiin, kuinka Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri perui Yli-Mäyryn toimeksiannon tehdä muotokuva sairaanhoitopiirin hallituksen pitkäaikaisesta puheenjohtajasta jukka vihriälästä. Muistot jäivät kuvina taiteilijan verkkokalvoille ja saivat myöhemmin visuaalisen ilmiasun hänen maalauksissaan. Myös taiteilija joutuu ottamaan taloudellisia riskejä, hänen on oltava rohkea ja valmis tekemään paljon työtä. Hän haki vastapainoksi opiskelemaan Helsingin valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja päätyi tekemään lisensiaattityön sosiologisista näkökulmista joseph Beuysin taiteeseen. Kerran taiteilija otti pankkilainan päästäkseen tekemään pitkän kiertomatkan Eteläja Väli-Amerikkaan. Yli-Mäyrystä tuli muotokuvamaalari, ja hän aloitti myös näyttelytoiminnan Stuttgartissa
Syynä on elämän mysteeri. Tulossa on toinenkin kirja, joka on jatkoa Palavalle tuhkalle. Näille kamaripojille ja -tytöille netistä on muodostunut persoonallisuuden jatke. Mielivalta kohdistuu usein juuri eri syistä yhteiskunnan marginaalissa oleviin, mutta sen edessä ei pidä antaa periksi”, Yli-Mäyry painottaa. 21 oli kuitenkin jo ehtinyt aloittaa työn tekemisen ja siirtänyt sen tieltä muita töitä, joten hän vei jutun markkinaoikeuteen. ”Siitä tulee todella vaikuttava ja aion pitää sitä esillä omassa tulevassa museossani”, hän kertoo. Työtä on paljon. Avajaisten yhteydessä julkistetaan gallerian tuottama taidekirja, jonka on kirjoittanut tunnettu newyorkilainen taidehistorioitsija edward lucie-smith. Oikeusprosessi on edelleen kesken eikä Yli-Mäyry halua puhua siitä enempää. Mutta mitä lopulta tapahtuu, jos elämä jää ikään kuin nurkan taakse?” pohtii Yli-Mäyry. Muotokuvan hän aikoo kuitenkin tehdä valmiiksi. ”Nuoriso elää osittain virtuaalimaailmassa. Yli-Mäyry kertoo myös etsivänsä sopivaa sijoituspaikkaa tulevalle museolleen. Taiteilijana voi joutua todella ihmeellisiin tilanteisiin, joissa joutuu huolehtimaan itse itsestään. ”Ihmisen sisälle kätkeytyy niin paljon tärkeää kokemusta, joka valuu hiekkaan tai hautaan. Kehityskulku huolestuttaa Yli-Mäyryä. Sitä kohti mennään”, Yli-Mäyry vastaa. Yhteys salattuun löytyy taiteiden avulla. ”Minulla on edelleenkin sellainen tunne, että minulla on taskussa menolippu.” Oleellisinta on kaivaa, naarmuttaa ja viiltää värejä riittävän kauan, Soile Yli-Mäyry kuvailee. Kaiken digitalisoitumisen tuoman hyvän vastapainona on lisääntyvä sosiaalinen vammaisuus ja yhä nopeampi etääntyminen luonnosta. DIGITALISOITUMISEN NURJA PUOLI Yli-Mäyryn taiteellisen työn lähtökohtana on ihmisyys ja ihmisen vieraantumista luonnosta. Hänelle taide on silta ihmisen sisäpuolelta ulospäin ja sen kautta voi saada esiin sellaista tietoa, joka ei ole hakukoneiden löydettävissä. Viime aikoina hän on miettinyt erityisesti digitalisoitumisen tuomia muutoksia ihmisten välisiin suhteisiin. Esimerkiksi Tokiossa on nuoria, jotka eivät enää juuri poistu kotoaan. Yli-Mäyry luonnehtii itseään ”uteliaaksi urbaaniksi”, jota kiinnostavat kontrastit ja eksyksissä olo. Osa on jo vienyt ihmissuhteensakin pääasiallisesti sinne. IHMISEN SISIN NÄKYVIIN ”Koko abstraktin käsite menee uusiksi, kun kaupunkimaisemasta tulee se tavallinen ympäristö ja luonnosta puolestaan abstraktio”, taiteilija pohtii. ”Haluan myös toimia esimerkkinä muille taiteilijoille siitä, että kannattaa pitää puoliaan. K uv a y llä : M uu ra tt u k irj e. ”Minulta on usein kysytty, mikä ajaa eroon sosiaalisesta ympäristöstä ja vain tekemään töitä. ”Toisaalta se on tuonut ihmisiä yhteen tavalla, josta ei ennen olisi voinut edes uneksia, mutta toisaalta se on tehnyt meistä entistä yksinäisempiä”, hän miettii. Tällä hetkellä Yli-Mäyryn taiteen teemana on muurattu kirje, jonka avulla hän pyrkii tekemään ihmisen sisäistä maailmaa näkyväksi. On syntynyt eräänlainen globaali yksinäisyys. Tällä hetkellä taiteilija on keskittynyt tuleviin näyttelyihinsä, joista seuraava on maaliskuussa New Yorkissa. Ihmisen sisin on syvempi kuin mikään valtameri ”, Yli-Mäyry toteaa. Hän näkeekin kuvataiteilijan työn eräänlaisena visuaalisena arkeologiana, jossa ydin tulee esiin vasta kun kaivaa, naarmuttaa ja viiltää värejä riittävän kauan
teksti juha karikoski kuvat tommi ekholm. 22 outi heiskanen hullunkurinen perhe Käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Karikoski kertoo anekdootein yhteistyöstään taiteilija, akateemikko Outi Heiskasen kanssa
Outi nauraa ja sanoo: ”En varmasti tee.” Kun seuraavalla kerralla Lallukassa tavataan, Outi (kesken pasianssin) pyytää minua ottamaan vetolaatikosta jonkin tyhjän pahvin. Kuvasimme Outista kertovaa elokuvaa Ripustus Turussa joulukuussa 2013. En, mutta äänittäjä Piippo sanoo (Outilla on langaton mikki rinnuksissaan): ”Taiteilija on kassalla maksamassa kuittivihkoaan.” Outi on iloinen, kuittivihko saatu ja alkaa opastaa, miten takaisin museolle ajetaan – niillä ohjeilla olisimme olleet Grönlannissa. Elokuva kertoo Outin näkökulmasta, miten tällainen laajamittainen näyttely syntyy – akateemikon näkökulma on laaja. Syksyllä 2012 avovaimoni sanoo: ”Outi on telkkarissa”, ja jatkaa: ”Sinä et ole vieläkään hakenut sitä akateemikon tekemää työtä.” Soitan Outille, ja hän sanoo: ”Tule käymään täällä Lallukassa.” ”Milloin?” ”Nyt, heti!” Menen, meillä on mukavaa, ja kohta on kasassa 100 tuntia kulttuurihistoriallista äänimateriaalia. Meitä on moneksi. Sanon taiteilijalle: ”Odota hetki – kirjakauppa on tuossa kadun toisella puolella, mutta elokuvaaja olli varjan pitää saada kamera käyntiin”. ”MINÄ EN OLE KUVITTAJA, HUVITTAJA KYLLÄ” Olen tuntenut Outin 1980-luvulta lähtien, kiitos ravintola Kosmoksen. Tulen takaisin ja taiteilija pelaa pasianssia – riemastuu, läpi meni. Paitsi että Outin ohjeilla olisimme olleet Tiibetissä, pyhän Kailas-vuoren huipulla. Wäinö Aaltosen museo oli lattiasta kattoon, kerros kerrokselta täynnä Outin töitä – grafiikkaa, maalauksia, installaatioita, yhteistöitä janne laineen kanssa. Näin saa alkunsa Hilkka-kirja Outin kanssa. Olli saa kameran toimimaan, mutta siinä vaiheessa Outi on ylittänyt jo vilkasliikenteisen kadun ja painellut sisälle kirjakauppaan. Mentiin kerran jos toisenkin kaveripiirin kanssa jatkoille Outin ateljeehen. 23 outi heiskanen, 77, on hullunkurinen perhe. ”Sinä tuot minulle hyvää onnea.” Kiitän ja kysyn: ”Mikä toi on?” ”Mikä?” ”No toi noin.” ”Ai se, siinä olet sinä Hilkan etutassujen välissä – kelpaako?” Teos on värikylläinen, liikuttavan hieno. Olli kysyy, oletko löytänyt Outin. Ja lisää on luvassa – Outista kertova monologinäytelmä Elämä on ihahaa, taiteilijaromaani Syntynyt elämään ja Outin tuntien paljon muuta. Siinä ohessa myös taidegraafikko, akateemikko, filosofian kunniatohtori, Suomen Leijonan ritarikunnan jäsen, äiti, opettaja, kannustaja, osallistuvainen, sosiaalinen, suvaitsevainen, sivistynyt, performanssien ja installaatioiden tekijä, räppäri-maalari, omien riimittelemistensä laulujen tulkitsija, tellustelija, hyvä ystävä, ja ennen kaikkea kova tyttö pelaamaan korttia ja täyttämään loputtomasti sudokuja. Outin kanssa on kiva tehdä töitä, ei käy aika pitkäksi tai ainakaan pitkästyttäväksi. Jonnekin se jäi Outin työtilaan, mutta kyseessä oli mestariteos – vaikka minä siinä mallina olinkin. ”Tule käymään täällä Lallukassa. Outeja on vain yksi. Outi istuutuu etupenkille, navigaattoria ei tarvita – Outi tietää minne mennä. Suomalaisten pikajuoksijoiden kannattaisi käydä akateemikko Outi Heiskasen oheisopissa, ehtisivät nopeammin maaliin. Me perässä, juosten. Nyt, heti!”. Kirjakauppa ei ole suuren suuri, sokkeloinen kyllä. Kesken kaiken Outi sanoo, että hänen pitää saada kuittivihko – mennään kirjakauppaan. Sanon Outille, että haluan kirjoittaa koirista kertovan kuvakirjan, jonka nimeksi tulee Hilkka – tee sinä kuvat. Outi piirsi minusta kuvan, vähän liian hienon – onneksi se katosi jonnekin nopsaan, ei minulta. Otan ja annan sen Outille ja lähden itse ulos viinilasin kanssa tupakalle
24
Molemmat toiveet ovat toteutuneet. Nyt se on avoinna kaikille työpajoineen, näyttelyineen, performansseineen, puutarhajuhlineen, musiikkeineen ja oleiluineen. Outin tytär Metti nordin toimii Oheistaidekodin emäntänä, piikanaan äitinsä Outi Heiskanen (nyt kun Lallukan taiteilijakoti meni remonttiin), ja sehän akateemikolle passaa. Elämä on joskus, onneksi, ihahaa! ”Jokaisen inhimillinen velvollisuus on osallistuminen, vaikka risuja keräämällä.”. Outi on nähnyt Kailas-vuoren ja hankkinut Vehmaalta talon, joka on sekä hänen eläinlääkäri-isänsä lapsuudenkoti että hänen oma lapsuudenkotinsa. Ja Outi nauttii, kun saa olla Vehmaalla. Metti vaalii äitinsä henkistä perintöä – sen mukaan jokaisen inhimillinen velvollisuus on osallistuminen, vaikka risuja keräämällä. Sadan metrin päässä on grillikioski, josta voi käydä ostamassa rapsutusarpoja. 25 OHEISTAIDEKOTI Jokaisella meillä on haave, Outilla kaksi: Kailas-vuori ja Oheistaidekoti Vehmaalla
26 Vieläkö kansakunnan kaapin päällä on paikkansa ikoneiksi muotoiltaville neroyksilöille. teksti satu laatikainen kuvat olli häkkinen Maallistuneet nerot. Entä millaisesta taiteesta kiitetty taiteilija ammentaa. Onko arkistuneesta neroudesta enää hengennostatukseen
Hän ei ehtinyt ”palata ihmiseksi”, niin kuin vaikkapa david Bowie , jonka Ziggy Stardust oli viedä mennessään mutta joka lopulta pääsi takaisin maan pinnalle. Vaikka nerot koskettelevat käsin jotain universaalia, nousee usein juuri marginaalista, valtateiden ojanpenkoilta ja sivupoluilta, täysin ohjaksista vapaita tekijöitä, joiden näkemisen kirkkaus on ainutlaatuista. Harva osaa sanoa, missä määrin se vähä, mitä miehestä tiedettiin, oli totta. Mukana on koko elämän kirjo, sillä Sundqvistilla on myötäelämisen kyky”, Martikainen jatkaa. Itsensä äärimmilleen ajaminen jalostuu parhaassa tapauksessa lopputulokseksi, jossa on kuultavissa väsymättömyys, periksiantamattomuus ja vision täydellistyminen”, Martikainen luonnehtii. Hyvin usein hän on ilmaissut jotain, mikä on aiheuttanut reaktion: miten se kehtaa. Itsekin lahjakkaan, omaäänisen ilmaisijan mantteliin puettu muusikko on nimenomaan sitä mieltä, että myös arkinen taipuu nerouden luomispohjaksi. Neroiksi tullaan erilaisia teitä myöten, ja kyllä neroutta tietoisesti tuotetaankin. Gösta Sundqvist pystyy kuvaamaan lauluissaan kaikenlaista elämää, myös rujoutta. Korkealta on tultu matalalle. Ne ovat lauluja, joissa ei kiitetä, ei syytetä. Samat ikuisuuden kysymykset hiertävät toki tässä kohden kaikkeutta elävää ihmistäkin, mutta järkevä, kunnollinen tämä päivämme on uudenlainen alusta luoda uutta, metsästää mysteeriä. Tuskin pidempään jatkunut elämä ja yhä uudet työt olisivat Sundqvistin magiaa himmentäneet, mutta kuva voisi olla toisenlainen. Lopputulos on joka tapauksessa hyvin erityinen. ”Ehkä Sundqvistkin on myytti. Sundqvistin työssä ei ole moraliteetteja.” ”Se, mitä ja millä kaikilla tavoin Sundqvist laulaa ja millaisia tarinoita hän on tehnyt, vertautuu tolstoin , tšehovin tai vasili Šukšinin töihin. ”Turkka on hämmästyttäviä perspektiivejä löytävä toisinnäkijä. ”Ei nerous pelkästään ylevään liity. Sellainen ei välttämättä ylen määrin ymmärtäjiä löydä, mutta herättelijöiksi heistä on. NEROUDEN TILAT Neroja on rakennettu nimenomaan yksilöä korostavissa länsimaisissa yhteiskunnissa, ja useimmiten se neroyksilö on sattunut olemaan mies. ”Itse ihailen syvälle sukeltajia, sellaisia kuin Turkka tai Risto ylihärsilä , joka tuoreinta levyä tehdessään ajoi itseään kohti matemaattista scifilevyä mutta joutui lopulta myöntämään, ettei se onnistu. Romanttinen nero nimenomaan loi, se ei kopioinut tai analysoinut tekemisiään. Hän antaa äänen lähes kaikille, hänen luomansa hahmot ovat elävästä elämästä mutta kuulijalle jätetään silti pääteltävää. Pirstaleinen nykymaailma ei tunnu kaipaavan myyttisiin mittoihin kasvatettavia poikkeusyksilöitä. Sellaista nerokas taide parhaimmillaan on. Hiljalleen hahmottuvia ilmiöitä, joiden totuudellisuudesta kukaan ei voi olla varma. Nerous tarvitsee tekijänsä – ja näkijänsä. Hän oli eksentrinen, epätavallinen, ja hänellä oli halu luoda kokonaistaideteos, jonka osa hän itse oli.” Se, että Sundqvist kuoli varhain, jätti hänet salaperäisyyden peittoon. Termiin on ladattu eri aikoina erilaisia vivahteita, se on ollut vallankäytön väline, kansakuntien muovailuvahaa, ylentämisen ja alentamisen aikaansaava työkalu. Siitä kyvystä syntyy erityistä rohkeutta ja erityistä herkkyyttä, ja se onnistuu tavoittamaan maailmasta sen, minkä tavan tallaajat kokevat vain aavistuksenomaisena intuitiona. Muusikko jarkko Martikainen innostuu pohtimaan nerouden määritelmiä, neron muotokuvaa ja nykypäivän erityisiä henkilöitä. 27 neRoudesta on puhuttu yli kahdentuhannen vuoden ajan. Samaan aikaan kun säteily nerojen ympäriltä on hiipunut, on menty sitä kohti, että merkitystä on ennen. Martikaiselle jouko turkka edustaa vailla vertaansa olevaa lapsenomaisuutta ja puhtautta. Taiteiden piirissä yksilöllinen nero heräsi hehkuunsa 1800-luvun loppupuolella, jolloin taide muovasi erityisasemaansa ja omia sääntöjään noudattavat taiteilijanerot uhmasivat arkista järjestystä luoden teoksia, jotka kuorrutettiin lähes uskonnollisella hehkulla. Ylevä on välillä raskastakin. TOISIN NÄKEVÄT SYVÄLLE SUKELTAJAT Nerot ovat myyttejä, rakennelmia. Tiedetään, että hän rakasti tarinoita. Osa pitää omaehtoisia tekijöitä suvereeneina, toiset taas irti päässeinä kylähulluina” Siinä missä Sundqvist rakensi omaa julkikuvaansa tietoisesti ja kontrolloiden, ovat ristiriitaisen Turkan ympärille rakentuneet käsitykset pitkälle muiden luomia, ulkoapäin annettuja. Sen on Martikaiselle osoittanut ennen muita muusikko gösta sundqvist , jonka töitä hän jäsenteli luotsaamassaan YLE Puheen ohjelmasarjassakin
Kun nykyajan neroyksilö käy maitokaupassa, Seiska-lehti huutaa sitä huomisen otsikoissaan. Hän oli siinä asemassa, jossa ei ole mahdollista tehdä enää pieniä asioita – että lopulta oli helpompi olla tekemättä.” ”Taiteilija voi jäädä myös kansallisiin mittoihin venytetyn identiteettinsä vangiksi. Heidän rinnalla on hyvä tavoitella tähtiä, määritellä suuntaviivoja. ”Sibelius oli esimerkki siitä, kuinka muun maailman odotukset kasvoivat tekijässään suoranaiseksi kauhuksi, miten siunauksellinen kyvykkyys muuttui kiroukseksi. Martikainen ottaa esimerkiksi laulujen tekemisen. Tässä ajassa suomalaisessa yhteiskunnassa ei juuri rakenneta sibeliuksia tai vaikkapa mannerheimeja, juuri nyt niitä ei kai tarvita. Taiteilijaneroja ajaa takaa mysteerin kiehtovuus – se oli kipinä satoja vuosia sitten ja se on kipinä edelleen. Muusikko etsi kansallissäveltäjästä ihmisen kokoisen miehen ja sen tuloksena löysi Sanasinfonia-antologiaan kirjoittamassaan novellissa Sibeliuksen juuttuneena vessan ikkunaan. Mielenrauhan takia Sibeliuksen oli pantava kahdeksannen sinfonian irtolehtiset palamaan. Martikainen jää pohtimaan, kuka nyt nostettaisiin massoja puhuttelevalle sibeliaaniselle kansakunnan jalustalle. Valtatie ei johda uusiin ajatuksiin, mutta tiettömällä tiellä kulkeminen vaatii kanttia.” Onko sillä lopulta merkitystä, kuka jää eloon, historiankirjoihin. Säveltäjä kohotettiin neroksi jo elinaikanaan, mutta neroudenkin sädekehä himmenee: säveltäjän työ arkistui, ja ennen pitkää Sibelius pyyhki otsaltaan luomisen tuskan kirvoittamia hikikarpaloita samaan aikaan kun kansa pidätti henkeään ja odotti uusia mestariteoksia. Sibelius edustaa Martikaiselle sitä nerouden tiivistymää, jossa minuus on jo riippuvainen työstä. Muun muassa Bob dylan ja leonard Cohen edustavat Martikaiselle niitä, jotka ovat oivaltaneet siitä jotain muita enemmän. Martikainen on neronsa löytänyt. ”Tässä vaiheessa uraa itselläni ei ehkä ole enää esikuvia, vaan nautin nimenomaan lahjakkaiden taiteilijoiden tuotoksista. Työteliäällä nerolla on sitkeät perslihakset, sillä jyvät erottelee akanoista se, joka haluaa tavoitella tähtiä ja viitsii määritellä päämääriä. ”Kysymyshän on siitä, mitä tekijä vaatii itseltään, ei siitä, mitä tämä haluaa tarjota yleisölle. Huikeus kestää aikaa joka tapauksessa.” VARJOJEN VIETÄVÄNÄ Maailmaan uutta luovat poikkeusyksilöt ovat nyt arkipäiväisiä, helposti lähestyttäviä kanssakulkijoita, jotka keittelevät lapsilleen aamupuuroa. ”Ei enää oikeastaan ole joukkoja kokoavia kansan hengennostattajia, henkilöitä tai teoksia Täällä Pohjantähden alla tai Tuntemattoman sotilaan lailla. ”Mutta sen lisäksi heidänkin jalustanaan on se rockmaailmassa normaalia kovempi työ, jonka he ovat tehneet. Martikainenkin naurahtaa. Ovatko nerot vain ideaaliseen ”meihin” uskovien kansakuntien rakennusharkkoja. Cheek . Ylevä on välillä raskastakin. Ne ovat minulle hengenruokaa, haasteita kuiskuttelijoilta, jotka uhoavat: poikaparka, et pysty tähän.” ”Ei nerous pelkästään ylevään liity. Kun yhtenäiskulttuuri on nyt muutenkin murenemassa, eikö pääasia ole, että yksilöt löytävät toisensa, että jokaiselle löytyy se omin ylimaallisen tulkki. Ajat ja asiat muuttuvat, niin sen tuleekin olla, se ei ole keneltäkään pois. ”. 28 kaikkea äänellä, joka jää soimaan. Sibelius yritti epätoivoisesti vaalia päänsisäisiä ääniä suurta sävellystä varten ja hiljentää luomisympäristöään, kotiaan. Ei se kuitenkaan pelkkää työmiehen päiväkirjaa ole”, mies miettii. Se on hänelle varjon tavoittelua, pyrkimystä määrittää jotain, joka on kohta toisaalla. Myös esimerkiksi tove jansson yritti kääntää katsetta muumeista siinä kuitenkaan onnistumatta”, Jarkko muistuttaa. Jarkko Martikainen itse tutki hiljattain historiamme ehkä erityisintä ja nostetuinta henkilöä, juhlavuottaan viettävää jean sibeliusta . Nerouden takana harvemmin on kari tapio -mentaliteettia, halua palvella yleisöä
Eniten sitä tarvitsevat köyhät – siksi että se ei ole köyhäinapua. 30 iso paha julkinen sektori 34 Pieni kriisi piristää 36 Rakentaa vai purkaa. no, vaikkapa leikkaukseen. Jos sitä leikataan, sinunkin voi olla vaikeampi päästä... Toisten mielestä sen parasta puolustamista on sen purkaminen. Mikä se on. 29 hyvinvointivaltio Sitä on vaikea puolustaa, koska kaikki muutkin puolustavat sitä. 38 työttömän arki on raskasta 40 kirjoittaminen vapauttaa väärästä velasta 43 vasemmiston kovat naiset 46 näin käy puolueilta kulttuuripolitiikka 50 turun kirjastoverkko kuihtuu
30 Vauraan maan rikkaassa kunnassa lautakuntien jäsenet vievät vanhuksilta leipäpalan, ”koska siihen ei ole varaa”.
Valtiovarainministeri aarre simonen esitteli valtion tuloja menoarvioesitystä vuodelle 1957 arvostellen, että Suomen kansa on kuin hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa.5 Helsingin Sanomat valitti kerta toisensa jälkeen kuinka hallitusten ja eduskunnan olisi jo aika herätä huomamaan, että valtio elää yli varojensa.6 Teurastuskomiteat, eli valtiontalouden supistamiskomiteat istuivat vuosi toisensa jälkeen tekemässä kymmenien miljardien markkojen leikkausehdotuksia, joista suuri osa myös toteutettiin.7 Kesällä 1957 valtionvarainministeri Martti Miettunen esitteli eduskunnalle uutta säästöohjelmaa ja selvitti jo tehtyjä valtiontalouden säästötoimenpiteitä: ”esimerkkinä jo suoritettujen talouspoliittisten toimenpiteiden suuruusluokasta voi mainita, että jos näillä ohjelmilla yhteensä toteutetut tulonlisäykset olisi peritty yksistään tuloverona yksityisiltä henkilöiltä, olisi tulovero pitänyt korottaa kaksinkertaiseksi, ennen kuin olisi päästy samaan tuottoon”.8 SOSIAALIAVUSTUSTEN RAPAUTTAVA LUONNE Aikakauden kirjoituksille oli tyypillistä, että sosiaalietuuksien pelättiin heikentävän niiden saajien moraalia. Ehkä absurdein esimerkki tällaisesta oli 15.3.1957, kun Suomen valtio julisti itsensä maksukyvyttömäksi, vaikka valtion talous oli kyseisenä vuonna ylijäämäinen.4 Budjettivaroista suuri osa kulki erillisiin rahastoihin, jonka takia kansanedustajat joutuivat ikään kuin pakon edessä tekemään säästöpäätöksiä. teksti päivi uljas kuva kansan arkisto. Salaista tulonsiirtoa hiipivän sosialismin hyväksi.”3 SUPISTUSTEN VÄLTTÄMÄTTöMYYS 1950-luvulla Maalaisliiton, SDP:n ja SKDL:n yhteinen kannatus oli suuri ja oikeistolla oli vaikeuksia ajaa tahtoaan läpi eduskunnassa. Tähän sisältyy selvästi pyrkimys eri yhteiskuntaryhmien tulojen ja varallisuuden tasaamiseen verotuksen avulla. Säästötoimenpiteitä vaadittiin silloinkin, kun valtiontalous oli ylijäämäinen. 31 ”ikivanha varmaan ja samalla uus, se on luokkataistelu”, lauloivat Akateemisen Sosialistiseuran nuoret 1970-luvulla tunnettua iskelmää uudella kertosäkeellä. Jokaiseen ratkaisuun sisältyy eturistiriitoja: keneltä kerätään, kuinka paljon kerätään, kenelle tai mihin annetaan ja kuinka paljon. Julkisen sektorin laajentuminen on herättänyt suurta pahennusta oikeiston keskuudessa lähes koko 1900-luvun ajan ja herättää edelleen 2000-luvulla. Tavoitteena oli palata vanhaan sotia edeltävään tilanteeseen, niin kutsuttuun yövartijavaltioon, kaventaa valtion taloudellista toimialaa ja leikata sosiaaliturvaa.1 Asiaa edistettiin valtavalla propagandavyöryllä, seminaareilla ja julkilausumilla. HS:n artikkeleissa kuvattiin, kuinka yksityiset asiantuntijat ja kansalaiset ovat huolestuneita siitä, oliko silloisilla avustusja tukitoimenpiteillä kielteistä vaikutusta ihmisyksilöiden oma-aloitteisuudelle ja toimintavalmiudelle.9 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vuodelta 1954 pidettiin valitettavana, että hallitusvalta kohdistaa huomionsa vain niiden kansalaisten olojen kohentamiseen ja toimeentulon parantamiseen, joilta ”itseltään puuttuu halu ponnistella eteenpäin”.10 Sosiaaliturvan taso arvioitiin liian korkeaksi ja otaksuttiin, että elintason noustessa tulee sosiaalimenoja alentaa. Vuoden 1958 talousarviota Helsingin Sanomat arvioi mm. Sillä tavoin on loitonnuttu verotuksen alkuperäisestä tarkoituksesta, joka oli valtionhallinnon välittömien kustannusten peittämiseen tarvittavien varojen hankinta.” (Helsingin Sanomat 11.2.1956, pääkirjoitus.) Kun kolmen suuren hallitus oli kaatunut vuonna 1948 ja sotakorvaukset saatu maksettua vuonna 1952, alkoi maassamme raju kampanja. Koulutukseen, kulttuuriin, terveydenhuoltoon ja sosiaalimenoihin kohdistuneet tulot ja leikkaukset ovat urbanisoituneen yhteiskunnan toiminnalle aivan ratkaisevan tärkeitä asioita ja määrittävät kaikkien kansalaisten elämänlaatua. otsikolla ”Talousarvio esityksen todelliset kasvot. Enemmän tai vähemmän keinotekoisilla rakennelmilla luotiin mielikuva siitä, että valtio oli konkurssin partaalla ja menoja oli pakko säästää. Toisaalta nähtiin, ettei yhteiskunta tule koskaan rikastumaan niin paljoa, että valtionvelat kyettäisiin maksaiso paha julkinen sektori Julkisen sektorin paisumista arvosteltiin jo 1950-luvulla. HIIPIVÄÄ SOSIALISMIA ”Pyritään eräiden ryhmien kannettavaksi sälyttämään menoja, jotka aiheutuvat toisten ryhmien suosimisesta. Helsingin Sanomien valtiontalouden supistamista vaatineita kirjoituksia oli esimerkiksi vuonna 1956 noin sata ja 1957 vielä enemmän.2 Kasvava valtion toimeliaisuus nähtiin lukuisissa artikkeleissa sosialismina, jossa yrittäjiltä ja pankeilta vietiin niille kuuluvaa omaisuutta ja päätäntävaltaa. Yhteiskunnallista taistelua eduista käydään, kun yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitut edustajat jakavat veroina kerättyä osuutta kansantulosta hallituksessa, eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa
32 maan, vaikka ne olivat kansainvälisesti tarkastellen pieniä. Rahapulan taustalla ovat oikeistolaisen talousdeterminismin paineessa kymmenissä eri hallinnonelinten päätöksissä rakennetut pakot, yrityksille myönnetyt verohelpotukset, veroprogression muutokset, kuntien valtionosuuksien leikkaukset, tehtävien siirto valtiolta kunnille sekä valtion ja Helsingin raamipäätökset, joista moniin vasemmistokin on sitoutunut ja sitoutettu. Into Kustannus Oy, Helsinki 2012. Suuri ilo on ollut havaita, että sekä vanhemmat että nuoremmat kansantaloustieteilijät ovat alkaneet voimalla kyseenalaistaa uusliberalismin doktriineja ja esittää parempia vaihtoehtoja. susan george ja monet muut USA:n vasemmistolaiset tutkijat ovat arvioineet, että rikkaat aloittivat luokkataistelun ja ovat jo voittamassa sen USA:ssa. 1 Heikkinen-Tiihonen 2006 ja Häggman 2006. 8 Vp 1957 II, ptk. ––”14 Supistusten ja leikkausten linja johti kuitenkin Suomessa protestivaaleihin, SKDL:sta tuli maan suurin puolue ja eduskuntaan itsenäisyyden ajan ensimmäinen vasemmistoenemmistö kesällä 1958. –– Kaiken lisäksi kahden viime vuoden heikko tulos on syntynyt aikana, jolloin kansainväliset suhdanteet ovat lähes koko ajan suosineet ulkomaankauppaamme”. 2 Uljas 2012. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tammikuussa 1958 arvosteltiin tilannetta, mutta syntyneiden ongelmien hoitoon vaadittiin edelleen samoja lääkkeitä: ”Kun kokonaistuotantomme ennen vuotta 1956 lisääntyi noin kuudella prosentilla vuodessa ja vuonna 1956 yleislakosta huolimattakin kolme prosenttia, niin viime vuonna tuotanto ei lisääntynyt lainkaan. 7 Heikkinen & Tiihonen, 2010, 349 ja 546–551. Itse näen muutamia myönteisiä asioita, jotka viittaavat toisen suuntaiseen kehitykseen. Valtiovarainministeriön historia 2. 15 Helsingin Sanomat 9.3.1959, Veronmaksajien Keskusliiton toimesta suoritettu laskelma vuosista 1950–1957.. Lehti päätyi kuitenkin toteamaan, että valtiontalouden jatkuva kasvu on pysäytettävä. Samoin on ilahduttanut se, että vasemmistopuolueiden nuorisoaktiivit ovat lähteneet liikkeelle suojelemaan hyvinvointivaltiotaan, jolla on myös kansalaisten enemmistön tuki. Helsingin Sanomat 15.4.1958 pääkirjoitus, Helsingin Sanomat 4.4.1960. Meidän maamme on tutkimuksissa rankattu erääksi maailman parhaaksi yhteiskunnaksi, ja selityksenä asialle on esitetty tasa-arvoista luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa, hyvinvointivaltiota. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2006. 7.8.1957, 1489–1501. 10 Helsingin Sanomat 25.10.1954 pääkirjoitus. 13 Helsingin Sanomat 30.1.1960 s.18. 11. Helsinkiläinen lautakunnan jäsen kokee voimattomuutta rahapulan edessä, ja niinpä vanhusten ateriasta vähennetään leipä, levite ja maito. 5 Vp. LÄHTEET Valtiopäivien pöytäkirjat liitteineen vuosilta 1956–1957. 12 Helsingin Sanomat 19.2.1957 s. 11 Esim. 4 Esim. ”Tämäkään tuskin riittää, vaan valtiontaloutta pitäisi supistaa, koska vain verotusta alentamalla saadaan säästäminen kasvamaan ja siten luotua edellytyksiä tarpeellisille sijoituksille. 14 Helsingin Sanomat 4.1.1958 pääkirjoitus. Pienviljelyhegemonian rapautumisen, kansalaisliikehdinnän ja poliittisen murroksen keskinäiset suhteet suomalaisessa yhteiskunnassa 1950-luvun loppuvuosina. Valtiovarainministeri Simonen arvioi helmikuussa 1957, ettei Suomi voi muodostaa erillistä saareketta, jossa talouspoliittiset lait eivät pätisi.12 Vasemmiston vaalivoiton jälkeen tätä ajattelua kritisoitiin ja professori Mikko tamminen totesi puheessaan Kansantaloudellisen yhdistyksen vuosikokouksessa vuonna 1960, että ”yleisesti esiintyy myös ns. Uljas 2012, 140–143. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1055:2. Taloudellinen ja poliittinen eliitti on aiempien aikojen tapaan onnistunut asettamaan demokraattisesti valitut päättäjät pakon eteen – kun ei ole rahaa, on pakko supistaa ja leikata. Siitä alkoi käänne ja ristiriitainen kehitys kohti hyvinvointivaltion rakentamista. sosiaalista metafysiikkaa, joka ilmenee siten, että talouspoliittisten toimenpiteiden päämääräksi ilmoitetaan jokin tarkemmin määrittelemätön ’kokonaisuuden etu’”.13 LEIKKAUSTEN JA SUPISTUSTEN ONGELMIA RATKOTTIIN UUSILLA LEIKKAUKSILLA Edellä kuvatut rajut valtiontalouden säästötoimet synnyttivät työttömyyttä, köyhyyttä ja tyytymättömyyttä. –– Valtion liikelaitoksiin ja yleensä valtion tuloa tuottavaan omaisuuteen tapahtuneet sijoitukset on meillä rahoitettu verovaroin eikä niin kuin Ruotsissa ja useissa muissa maissa pääasiassa lainoilla, joiden korot ja kuoletukset voidaan aikanaan maksaa sijoitusten tuotosta ––”15 IKIVANHA VARMAAN JA SAMALLA UUS 1990-luvun alusta voimistuneen julkisen sektorin vastaisen hyökkäyksen perusajatus on edelleen sama kuin 1950-luvulla: ärtymys siitä, että julkinen sektori siirtää osan kansantulosta pois yksityiseen voitontavoitteluun perustuvasta omistuksesta ja liiketoiminnasta. 9 Helsingin Sanomat 31.8.1956. Edita Prima Oy, Helsinki 2009 Uljas, Päivi: Hyvinvointivaltion synty. Häggman, Kai: Metsän tasavalta. Onko tämä tapahtumassa myös Suomessa. Helsingin Sanomat 11.2.1957 pääkirjoitus, Helsingin Sanomat 17.8.1957 pääkirjoitus. 6 Esim. 3 Helsingin Sanomat 13.10.1957 s.11. Suomalainen metsäteollisuus politiikan ja markkinoiden ristiaallokossa 1920-1939. Kyseinen budjettipolitiikkakin otettiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vuonna 1959 itsekriittiseen tarkasteluun: ”Meillähän on harjoitettu erittäin ankaraa budjettipolitiikkaa siinä mielessä, että kaikki valtion menot on pyritty kattamaan veroilla tai muilla veroluonteisilla tuloilla. 1956 II, 14.9.1956, 121–122. Valtiovarainministeriö. Tämän poliittisilla päätöksillä rakennetun ketjun surkeana lopputuloksena vauraan maan rikkaassa kunnassa lautakuntien jäsenet vievät vanhuksilta leipäpalan, ”koska siihen ei ole varaa”. Myös Uljas 2012, 180–182. Heikkinen, Sakari – Seppo, Tiihonen: Kriisin selvittäjä. Lehtikirjoituksissa toisteltiin ennustusta, että tulevaisuus vääjäämättä pakottaisi päättäjät talouden supistuksiin ja sosiaalimenojen leikkauksiin.11 KANSANTALOUSTIETEEN METAFYSIIKKAA Oikeistolaista suppean valtiotalouden ja leikkausten linjaa pidettiin myös luonnonlakina, jonka rikkomisesta tulisi automaattisesti seuraamaan kova rangaistus
33 Suomen valtio julisti itsensä maksukyvyttömäksi, vaikka valtion talous oli ylijäämäinen.
Alettiin pohtia, miten tilannetta voitaisiin parantaa. teksti anna ruohonen kuvitus samuli saarinen Pieni kriisi piristää. Vastausta ei 500 tutkimuksen avulla saatu. Julkinen sektori on yhä monen mielestä liian suuri. Taloudellisten kriisien aikana leikkausja tehostamisvaatimukset yltyvät. Kunnissa henkilöstömäärä on osin noussut takaisin, mutta kasvutrendi katkaistiin. KILPAILUTTAMINEN VAIN PELASTUSRENGAS 1970-luvulla hallinnoksi käsitettiin koko julkinen sektori, myös esimerkiksi terveydenhuolto ja koulutus. ”Valtionosuuksien muutos saatiin vietyä läpi vasta 1990-luvun alun laman aikana. ”Uusvasemmiston ja uusoikeiston retoriikka oli tuolloin hyvin samankaltaista, myös 60-lukulainen uusvasemmisto kritisoi valtiota”, huomauttaa Yliaska. Kuulostaa siltä, että samaa keskustelua on käyty yli 30 vuotta. ”Osittain usko kilpailun voimaan oli niin suuri”, selittää historioitsija Ville Yliaska. Yliaskan mukaan uudistukset eivät olisi olleet mahdollisia ilman itäblokin romahJulkinen sektori on ollut Suomessa muutosten kourissa jo vuosikymmeniä. Kuitenkin jo 1980-luvulla Suomessa tehtiin tutkimuksia, joissa todettiin, ettei suomalaista julkista sektoria voida sanoa tehottomaksi. Byrokratian vastainen puhe oli voimakasta. Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle (Into Kustannus, 2014). Kilpailutukseen liittyy riskejä, eikä kunnilla ole siihen mallia. Potilaiden maksuosuus terveydenhuollossa on 1980-lukuun verrattuna kuitenkin kasvanut. 34 1970-luvun öljykriisin ja laman seurauksena Suomessa syntyi keskustelua siitä, että julkinen sektori on liian iso. Kuntien terveydenhuollon tuottaminen avattiin ensi kerran yksityisille jo vuonna 1985, lopullisesti vuonna 1992. Yliaska tarkastelee tätä uuden julkishallinnon (New Public Management) leviämistä Suomeen 1970-luvulta 1990-luvulle väitöskirjassaan Tehokkuuden toiveuni. Yksi ajatus oli, että julkisen sektorin toimintaa voitaisiin tehostaa kilpailuttamalla ja yksityisen sektorin uusilla johtamismalleilla. Julkisen sektorin täytyy toimia mahdollisimman paljon yksityisen sektorin tavoin, simuloida markkinoita ja keskittyä tuloksiin. Tehostamista, tulostavoitteita, kilpailuttamista, uskoa yksityisen sektorin paremmuuteen. Valtiovarainministeriön (VM) budjettiosaston tavoitteena oli jo 1970–1980-luvun taitteessa saada budjettivaltaa omiin käsiinsä. Yliaska tutkii väitöskirjassaan sitä, miten uudistuksia on silti voitu pitää niin pitkään käynnissä. Edelleen väitellään siitä, pelastivatko leikkaukset Suomen kuilusta vai pahensivatko ne tarpeettomasti lamaa. TAUSTALLA ITÄBLOKIN ROMAHDUS Miten 1970-luvulta alkaneita uudistuksia sitten on saatu näin pitkään läpi, jos tutkimukset eivät osoittaneet niitä toimiviksi. Johtamista alettiin pitää vaativana omana alanaan. Tavallaan kilpailuttaminen ja tulosjohtaminen olivat vain kunnille heitetty pelastusrengas.” Henkilöstöä vähennettiin viimeistään 1990-luvun laman seurauksena sekä valtionhallinnosta että kunnista. Työntekijäjohtajia pidettiin yhtenä syynä tehottomuuteen, ja heitä alettiin korvata ”manageri-johtajilla”. Yliaskan tutkimuksen lähtökohtana on vuonna 2010 ilmestynyt metatutkimus, jossa yritettiin selvittää, onko taloudellinen tehokkuus todella parantunut uudistusten myötä. Sillä ei kuitenkaan ollut juuri vaikutusta keskusteluun. Siksi kaikki kunnat eivät ole toteuttaneet kilpailutuksia. New Public Management on 1990-luvulla kehitetty käsite, joka pitää sisällään kilpailuttamisen, julkisen sektorin tulosja laatujohtamisen ja uudet budjettimallit. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset viimeisteltiin 1990-luvulla. Yksityisen sektorin toimintamallit ovat lyöneet siellä vahvasti läpi, vaikka tutkimusnäyttöä niiden tehokkuudesta ei ole saatu
Yliaska korostaa hallintotieteilijöiden roolia muutoksessa: he saivat sen avulla luotua itselleen työpaikkoja. Rahaa piti irrottaa kunnista, joiden väitettiin itsekkyyttään tuhlaavan varojaan. Sen seurauksena julkisen sektorin toimintatavat leimattiin muinaisjäänteiksi ja ajateltiin, että kilpailu on itsestäänselvästi hyvästä. Laatu on voinut heikentyä. Kymmenet työryhmät toistensa perään ovat taistelleet hyvinvointivaltion käsitteistä ja mittareista 1970-luvulta saakka. Aikaisemmin valtionhallinnossa oli työskennellyt lähinnä juristeja. LUOTETTAVAN TIEDON SAAMINEN VAIKEAA Julkisen sektorin tehokkuutta on Yliaskan mukaan vaikea yksiselitteisesti tutkia, sillä laadun määrittäminen on hankalaa. Yksi hallintotieteilijöiden ideoista oli julkisen valinnan teoria: julkisen sektorin työntekijät ovat itsekkäitä ja tavoittelevat lähinnä oman palkkansa kasvattamista. Nykyisin eduskunta tekee edelleen uudistuksia, mutta ei voi samaan tapaan taata rahoitusta.” ”Kriisiaikana julkisesta sektorista aina kamppaillaan. Myös paremmin toimeentulevat ihmiset pitävät hyvinvointivaltiota oikeudenmukaisena.” Suomen järjestelmä sisältää Yliaskan mukaan edelleen piirteitä, jotka liitetään hyvinvointivaltioon, mutta se on erilainen kuin ennen: ”Muodonmuutokset on tehty demokraattisessa prosessissa, ja kompromissit ovat estäneet radikaaleimpien uudistusten toteuttamisen. Asenteet vaikuttavat, eikä keskustelu kohtaa”, selittää Yliaska. ”Kyse ei ollut todellisesta kilpailusta, vaan kvasimarkkinoista. ”Julkiseen sektoriin liittyy niin paljon poliittisia intohimoja, että puolesta–vastaan-argumentointi käydään omissa piireissä. Monet ongelmat liittyvät siihen, että markkinoiden simulointi on niin vaikeaa.” 1970–1980-luvun vaihteessa ajateltiin, että valtion pitäisi sijoittaa enemmän rahaa tutkimukseen ja kehitystoimintaan, varsinkin elektroniikkateollisuuden tukemiseen. Aikaisemmin ajateltiin, että kun on demokraattisesti päätetty tehdä esimerkiksi sosiaalipoliittinen uudistus, taataan kunnille samalla rahoitus. Tulosjohtamiseen suhtaudutaan sitä kriittisemmin, mitä lähempää lattiatasoa kysytään. VM on kiristänyt otettaan julkisista varoista. Teknisissä asioissa laskeminen ja laadun määrittäminen on helpompaa, mutta esimerkiksi sairaanhoidossa vaikuttavuus voi näkyä vasta kymmenen vuoden päästä. ”Mitä ihmisläheisempää työtä tehdään, sitä epäselvempiä tuloksia on tarjolla”, huomauttaa Yliaska. Ei myöskään tiedetä, miten paljon itse kilpailuttamiseen menee rahaa. Valtiovarainministeriössä todettiin 1990-luvun laman aikana, että ’Pieni kriisi silloin tällöin tekee hallinnon kehittämiselle vähän terää’.” ”Demokraattista liikkumatilaa on vähennetty.”. 35 tamista. Voidaan kuitenkin sanoa, että demokraattista liikkumatilaa on näiden vuosikymmenten aikana vähennetty. ”Kyselytutkimuksissakin aina todetaan, että suomalaiset tukevat hyvinvointivaltiota ja haluavat pitää siitä kiinni. Lisäksi siihen liittyy mittariongelma: tuotetaan sitä, mitä pystytään mittaamaan, kun taas mahdollisesti tärkeät mutta vaikeasti mitattavat asiat jäävät paitsioon. Työntekijät eivät pidä sen ”kyttäyspiirteistä”, esimerkiksi työajanseurantajärjestelmistä. Säästöt voivat johtua tehostamisesta tai siitä, että palkkoja on laskettu
36
Myöskään vasemmisto ja vihreät eivät 2000-luvun alussa taistelleet riittävästi hyvinvointivaltion puolesta: ”Helsingin valtuutetut olivat kuin kaupunginhallituksen etäispäätteitä, jotka viestittivät samaa sanomaa: ’on pakko säästää’.” HYVA perustettiinkin vuonna 2006 vastavoimaksi hyvinvointivaltiota uhkaavalle kehitykselle, tuomaan keskusteluun toista näkemystä. Tulonsiirrot ovat tapahtuneet palkkatuloista pääomatuloihin, ja se on myös tietoista politiikkaa. Ei yksityisen hammaslääkärin tuolissa ole sen enemmän oikeassa kuin julkisen palvelun hammaslääkärin tuolissakaan.” Nurmela huomauttaa, että kansalaiset eivät ”äänestä jaloillaan”, niin kuin usein väitetään, ja tätä kautta paranna palveluita. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Yksityistäminen muuttaa apua tarvitsevan roolin: on eri asia mennä kunnalliseen terveyskeskukseen sen ”omistajana”. Nurmela korostaakin, että tutkimuksien mukaan selvä enemmistö suomalaisista puoluekannasta riippumatta haluaa säilyttää hyvinvointivaltion. Hyvinvointivaltio on edelleen vahva, mutta se on heikkenemässä koko ajan. Yksityiset koulut voittavat hinnalla, eivät laadulla – palkat ovat koulujen suurin kustannuserä. ”Hyvinvointivaltion alasajon todellinen ”oikeisto väittää hyvin voimakkaasti, että hyvinvointivaltio on vanhanaikainen ja siitä pitäisi päästä eroon. Parantamalla toimeentulotukea niistä päästäisiin eroon. Koulutuksen tai terveydenhuollon ”asiakkuus” ei Nurmelan mukaan ole hyvä asia: ”Eihän asiakas ole aina oikeassa. YKSITYISTÄMINEN EI PARANNA LAATUA ”Jotkut sanovat, että hyvinvointivaltiota ei enää ole. Osakkeenomistajien pitäisi tulla mukaan näihin talkoisiin: voitot joko käytettäisiin investointeihin tai niitä saisi verottaa. Keinona hyvinvointivaltion vaalimiseksi Nurmela pitää verotusta: ”Veronkierto ja veroparatiisit pitäisi pikimmiten saada suljettua. Silti se on edennyt 1990-luvun lopulta lähtien ”kuin juna”. Talouspoliittisella eliitillä on valtava veroallergia. Etuuksia ei ole parannettu, joten niiden saajien tilanne on suhteessa muiden hyvinvointiin heikentynyt”, Nurmela huomauttaa. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen syövät koko ajan hyvinvointivaltion pohjaa, vaikka yksityistämisen taloudellisista hyödyistä yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta ei ole pitävää näyttöä. Kriittisiä ääniäkin on saatu julkisuuteen ”jopa Ylen tv-ohjelmiin”. Ruotsissa opettajat saavatkin huonompaa palkkaa yksityisissä kuin julkisissa kouluissa. 37 uhka ei silti ole häipynyt mihinkään. Lisäksi HYVA yrittää nostaa keskusteluun onnellisuuden ja tyytyväisyyden käsitettä pelkän BKT :n mittaamisen sijaan. Esimerkiksi mainonnalla on suuri merkitys yksityisiä palveluita valittaessa. Vielä viitisen vuotta sitten ihmiset eivät uskaltaneet puolustaa hyvinvointivaltiota, he pelkäsivät leimautuvansa vanhanaikaisiksi”, kertoo Hyvinvointivaltion vaalijat ry:n eli HYVA n puheenjohtaja, tutkija juha nurmela . Sitähän olisi samassa veneessä oleminen, pitäisi olla tosissaan.” paranna laatua. teksti anna ruohonen kuvitus pauliina nykänen Rakentaa vai purkaa. Koko ajan sanotaan, että verojen yläraja on saavutettu.” ”EK:n porukka puhuu talkoista. Tässä Sosiaalifoorumi-liikkeen ja nuorten tutkijoiden – heikki Patomäen , lauri holapan , Jussi Ahokkaan ja teppo eskelisen – merkitys on Nurmelan mukaan suuri. Päättäjät eivät kuuntele tutkijoita. Jos taas menee yksityislääkärille voucherin kanssa, menee sinne asiakkaana, ikään kuin olisi ostamassa muropakettia. Hyvän kehä on pysähtynyt, mikä on huolestuttava asia.” ”Hyvinvointivaltio on ollut olemassa vasta 50 vuotta, eikä se ole osoittanut mitään vanhenemisen merkkejä. Se on puolueista ja puoluepolitiikasta riippumaton järjestö. Esimerkiksi Ruotsissa on yksityistetty erityisesti koulutusta ja vanhustenhoitoa, ja rahasta iso osa menee kansainvälisille yrityksille. OSAKKEENOMISTAJAT MUKAAN “TALKOISIIN” Nurmelan mielestäni kaikkein häpeällisintä tämän päivän hyvinvointi-Suomessa ovat leipäjonot, jotka ovat ihmisten nöyryyttämistä. Yksityistämisen hyödyistä ei ole näyttöä, mutta silti se on edennyt kuin juna.. Yksityistäminen ei Nurmelan mukaan Hyvinvointivaltio ei ole osoittanut vanhenemisen merkkejä, mutta monet haluavat siitä eroon ideologisista syistä, toteaa Hyvinvointivaltion vaalijat -yhdistystä vetävä tutkija Juha Nurmela. Verotuksen rakennehan on muuttunut 1990-luvulta alkaen. Muropaketti on kuitenkin eri asia kuin terveys. Entiselleen pitäisi palauttaa sekä verotusaste että se, ketä verotetaan. HYVA välittää tietoa hyvinvointivaltiota puoltavista tutkimustuloksista: hyvinvointivaltio on toimiva, hyvä ja tehokas ihmisten yhteisen toiminnan muoto. Koulutus ja opetus ovat sen sijaan toistaiseksi hyvällä tasolla, niitä ei ole vielä lähdetty yksityistämään. HYVA n pääasiallinen toimintamuoto ovat erilaiset seminaarit, joita se järjestää osin yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Ideologisesti monet haluaisivat kuitenkin päästä hyvinvointivaltiosta eroon esimerkiksi palveluita yksityistämällä”, Nurmela huomauttaa. Nurmela iloitsee, että puhe hyvinvointivaltiosta ei ole enää yhtä yksipuolista kuin aiemmin, tilanne ja tietoisuus ovat parantuneet viimeisten kolmen–neljän vuoden takaisiin aikoihin verrattuna
38 ChRisteR käy kahviryhmässä joka torstai ja nyt myös maanantaisin viikkotapaamisissa, koska niissä on vaalipaneeleja. Christerin mielestä on elintärkeää, että on paikka, jossa työttömät voivat käydä ja toivoo, että tällaisina aikoina paikkoja olisi enemmänkin. ”Päädyin tänne saman tien kun jäin työttömäksi 1990-luvulla. Se oli tavallaan pehmeämpi lasku todellisuuteen, kun työelämästä yhtäkkiä joutui pois. teksti noora kauppila kuvitus hanna valle. Myös david näkee HeTyn tärkeänä osana työttömän arkea, koska hänelle yhdistyöttömän arki on raskasta Helsingin työttömien yhdistyksessä HeTy ry:ssä kokoontuu torstaisin kahviryhmä, jonka vakiokalustoa ovat eläkkeellä olevat kannattajajäsenet Pekka, Seppo, Reino, Reijo ja Christer. Hän huomauttaa kuitenkin, että useimmat hakeutuvat HeTyyn kursseille ja harvat tulevat vain istuskelemaan. Silloin HeTyllä oli Tennispalatsissa suuremmat tilat. Paikalla on myös kurssilaisia ja HeTyn työntekijä David Lee. HeTyllä pääsi osallistumaan kursseille; jos jää kotiin, niin voi menettää pelin”, Christer kertoo
Sitten menin töihin vain johonkin paikkaan, joka oli niin vastenmielinen. Toisaalta Reino huomauttaa, että toimiessaan seitsemän vuotta osa-aikaisena siivoojana, eläminen oli todella tiukkaa. Pyrkimyksenä on löytää kaikille työtai opiskelupaikka tai seuraava kokeilupaikka hankejakson jälkeen. Kurssit ovat pääsääntöisesti viikon mittaisia ja niihin kuuluu kolme oppituntia päivässä. Pitäisikö olla pakotteita vai porkkanoita. KARU TODELLISUUS ”Usein törmää sellaiseen ajatteluun, että töitä kyllä löytyy, jos niitä haluaa tehdä. Yhdistyksessä hän on päässyt käyttämään tietojaan ja taitojaan, vaikka ei ole enää työllistynyt alalle. Esimerkiksi työelämä ei enää järjesty niin, että ihmiset ovat kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa töissä. Työllistämiseen liittyviä sopimuksia tehdään noin 120 vuodessa, mikä tarkoittaa, että 10 kuntouttavassa työtoiminnassa, 40-50 työkokeiluissa, 40-50 työssäoppimisjaksoilla ja 20-30 palkkatukitöissä. Yhdistyksen tilat sijaitsevat Nokiankadulla Vallilassa. Kursseilla pääsee täydentämään osaamistaan; tarjolla on alan ammattilaisten vetämiä edullisia atkja kielikursseja. seppo huomauttaa, kuinka erilaiselta maailma näyttää; miten hänen nuoruudessaan sai töitä mistä tahansa. Jos saakin työpaikan, niin väsymyksestä toipuminen saattaa kestää pitkään. Työttömän todellisuuteen kuuluu vahvasti myös tunne kontrollista: esimerkiksi mahdollisesta tarjotusta työpaikasta ei voi kieltäytyä. HeTy on puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta ottaa tiukasti kantaa työllisyyskysymyksissä. David avaa HeTyn kaltaisten yhdistysten merkitystä kertomalla, kuinka tärkeää on saada toteuttaa itseään. 39 sortunut, koska olin niin kyllästynyt työttömyyteen ja tiesin, että jään taas työttömäksi ja koko juttu alkaa alusta. Elämä on vaikeaa tässä tilanteessa, Suomessa pitää olla tulo jostain.” Keskustelumme siirtyy työelämän murrokseen ja siihen, kuinka vanha ajatusmalli työelämästä ei enää toimi. Jäsenmaksu on 6 euroa vuodessa. Vapaille markkinoille on vaikea päästä töihin. Tämän takia työaikana voi käydä kursseja ja tehdä työhakemuksia. työttömyysputkeen ja sitä kautta eläkkeelle. Kerran viikossa järjestetään retkiä eri kohteisiin. HENKISTÄ TUKEA, KURSSEJA JA MAHDOLLISUUKSIA Pekka painottaa sitä, että HeTy ei ole mikään työttömyystoimisto. Hän lisää, kuinka esimerkiksi matkustamisen realiteetit ovat usein rajoittavia; hänen mielestään pitäisi ehdottomasti olla enemmän alennuksia työttömille. Suomessa on useita kymmeniä työttömien yhdistyksiä ja ne toimivat yhteistyössä Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ry:n kanssa. Yhdistys tarjoaa henkistä tukea ja neuvontaa. Voidaankin olettaa, että työttömyys ei vain ole enää lyhyt välitila työelämässä, vaan sitä sen saa kokea yhä useampi koulutukseen ja taustaan katsomatta. Useimmat ihmiset ovat päätyneet HeTylle puskaradion tai työvoimatoimiston kautta. Reijo tuo keskusteluun tärkeän näkökulman työttömän psyykkisestä olotilasta ja korostaa, miten tärkeää olisi saada ihmiset irti passivoitumisesta ja ajattelun jumiutumisesta ja tekemään esimerkiksi ruohonjuuritason yritystoimintaa. HeTyn puheenjohtaja Maija Makkonen kertoo, että kurssilaisia on noin 400 vuodessa ja monet heistä käyvät useammilla kursseilla samanaikaisesti. Keskustelussamme nousee esiin huoli nuoremmasta sukupolvesta. David arvelee, että monet työttömät eivät tiedä yhdistyksen olemassaolosta. ”Tänne tulee aika paljon porukkaa, joilla ei ole mitään mahdollisuutta työmarkkinoille, vuodet ovat täynnä. Varsinkin nuoret puuttuvat toiminnasta. Silloin unohtaa, että työn pitäisi olla myös mielekästä: ”Kaksi kertaa olen tyksen olemassaolo täytti työelämästä poisjoutumisen tyhjiön. Esimerkiksi matka Espoosta meno-paluu maksaa kahdeksan euroa; se on työttömälle iso raha. Hän korostaa, että tilanne on myös fyysisesti raskas; jos tilanne jatkuu monta vuotta, ihmiseen iskee perusteellinen väsymys. Itse hän oli kartta-alan mainostoimittaja, jolta loppuivat työt alan digitalisoitumisen myötä. He päätyvät helsingin työttöMät hety Ry Yhdistys perustettiin 6.5.1993. Hän kertoo, kuinka on 1990-luvun laman jälkeen tehnyt pätkätöitä ja kuinka uuvuttavaa se on, kun koskaan ei voi suunnitella mitään suurempaa eikä rahaa pysty säästämään. Reijo toteaa, että tulevaisuudessa 40 prosenttia ammateista häviää, joten suuret muutokset ovat edessä. HeTyn tiloissa voi ruokailla ja kahvitella edullisesti. Kunpa nuoret saisivat töitä – tässä joutaa jo istuskelemaan”, Christer jatkaa. Työttömien neuvontatyö ja työllistymisen edistäminen on aina ollut oleellinen osa HeTyn toimintaa. Hän löysi ilmoituksen yhdistyksen toiminnasta 1990-luvun laman aikana Pasilan kirjastosta. lisätietoja: www.hety.fi ja www.tvy.fi ”usein törmää sellaiseen ajatteluun, että töitä kyllä löytyy, jos niitä haluaa tehdä.”. Ihminen, joka on aina tehnyt työtä ja saanut palkkaa, ei voi ymmärtää työttömän tilannetta”, David toteaa. David toteaakin, että työttömänä on jatkuvasti ikään kuin valvovan silmän alla. Pohdimme nykyistä menoa; kuinka nuoret jäävät kotiin pelaamaan tietokonepelejä ja masentuvat. Se on yksi Suomen suurimmista työttömien yhdistyksistä
40 kirjoittaminen vapauttaa väärästä velasta Mathias Rosenlund kirjoitti omaelämäkerrallisen esikoisteoksensa köyhyydestä nyky-Suomessa. Kulttuurivihkojen haastattelussa hän kertoo, miksi taloudellisesti epävarma kirjailijan ammatti on hänelle kamppailua köyhyyttä vastaan. teksti tuulikki poutiainen kuvat katri lassila
Rauhallinen olemus viestii siitä, että viha on ollut rakentavaa: ”Pitkään häpesin köyhyyttäni ja sitä, etten päässyt siitä eroon. Sitä, mitä tapahtuu silmien edessä, on vaikeampi romantisoida. ”Tässä tarvitaan psykiatria”, Rosenlund nyökkää. ”Kaikki eivät halua edes myöntää, että Suomessa on satojatuhansia köyhiä.” Rosenlund vertaa yhteiskuntaa suureen peiliin, johon hän aina törmää. Peili vääristää käsitystä itsestä: ”Köyhä on epäonnistunut. saa liikkua vapaasti. ”Jos sinun on välttämättä kärsittävä täällä meidän keskuudessamme, kärsisit edes siististi ja huomaamattomasti”, kirjassa luonnehditaan köyhille ja sairaille esitettyä vaikenemisen vaatimusta. Sana ”skuld”, jota suomenruotsalainen Rosenlund käyttää, tarkoittaa molempia. ”Lukijan on mahdollista romantisoida Nälkävuosi kauniina kuvauksena entisaikojen rankkuudesta”, Rosenlund toteaa. Opiskelin, tein usein kahta tai kolmea duunia samaan aikaan ja hoidin lapsia ja kotia. Ikinä Josef K. Lopulta vihastuin, että niin pitkään olin hävennyt. Jossakin vaiheessa klikkasi: olen köyhä vaikka teen hemmetisti töitä. Hänellä on ollut tosi vaikea tausta lapsena ja nuorena, eikä hän ole ikinä päässyt työelämään kunnolla kiinni. ”Välillä, siis heikkoina hetkinä, ajattelen, olenko jostain syystä tuomittu tähän – että kannan syyllisyyttä jostain, en vain tiedä mistä, ja sen takia olen joutunut tähän köyhyyteen. 41 ”Minusta tuntuu, että lapsuuteni pitää minua vankinaan. Rosenlundin versiossa hulluus pelastaa. ei löydä vastausta siihen, kuka häntä syyttää ja mistä.” ”Vaikeaa ei ole rahapula, vaan tunne siitä, etten pysty valitsemaan omaa elämääni.”. Silti hän on yksi vahvimpia ihmisiä, keitä tiedän. ”Oli hieman merkillistä kuvata kaikkia niitä mielentiloja ja tunteita, joita suhteelliseen köyhyyteen liittyy, julkaista kirja ja sitten tajuta, etteivät ihmiset ymmärrä mistä puhun. Ja sen vihan kautta pääsin kirjoittamiseen kiinni.” Alun sitaatti on Rosenlundin omaelämäkerrallisesta esikoisteoksesta Vaskivuorentie 20 (Schildts & Söderströms 2013, alkuperäisteos Kopparbergsvägen 20). Hän on kärsinyt niin paljon paskaa, ja on silti vielä elossa, jaksaa elää arjessa ja miettiä tulevaa.” SAIRAUDESTA UUSIA NÄKEMYKSIÄ ”I’ve seen the best minds of my generation be saved by madness.” Rosenlundin twitter-profiilin motto on muunnelma beat-kirjailija allen ginsbergin omaelämäkerrallisesta runosta Huuto. Pidätyksestä huolimatta Josef K. Käynnissä on rajanylitys uupumuksesta ja köyhyydestä oikeuteen määritellä omat kokemuksensa – oikeuteen omistaa oma elämänsä.1 ”Vaskivuorentien kirjoittaminen oli vihainen prosessi”, Rosenlund kertoo. Miksi minun pitäisi hävetä sitä. Kirjan julkaisemisen jälkeen Rosenlund joutui kuitenkin toistamiseen oikeuttamaan kokemuksensa. Kuva näyttää köyhän osattomana: muilla on, hänellä ei. Kirjoitan Vaskivuorentiessä silloisesta puolisostani, joka on kamppaillut psyykkisiä sairauksia vastaan. Sen sijaan, että pyrkisi osoittamaan syyttömyytensä, Josef K. Mutta niillä ihmisillä, joita olen oppinut tuntemaan ja jotka ovat kärsineet vaikeista psyykkisistä sairauksista, on kiinnostava tapa ajatella elämää ja lähestyä muita ihmisiä. Kirjoitus murtaa köyhyyden henkisenä tilana, sillä lause lauseelta etenevä kerronta luo jatkuvuutta vastavoimaksi arjen epäjatkuvuudelle. Tunnistan sen puolen itsessänikin: minullakin on vaikeita ja rankkoja kokemuksia, joita olen pystynyt käsittelemään ja muuttamaan joksikin merkitykselliseksi.” Ongelma on siinä, ettei apua ja tukea välttämättä saa: ”Tutkimusten mukaan mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan. Vaikka kirjan aiheena on suhteellinen köyhyys nyky-Suomessa, ennalta määrättyä kohtaloa se ei Rosenlundin mukaan kuvaa. Ginsbergin runossa hulluus on tuhonnut hänen sukupolvensa parhaat mielet. Se on mielipuolinen ajatus. Kuin tilauksesta, huomautan. Päähenkilö, Josef K., pidätetään rikoksesta, mutta hänelle ei kerrota mistä. Yksistään sitaatti johtaa harhaan. Peili särkyy, kun Rosenlund jatkaa ajatusta: ”Kuvani vahvuudesta on ihan erilainen. Kun tietää, mitä se hänelle tarkoittaa, häntä ei tohtisi keskeyttää. Silti me leikkaamme niiden hoitoon käytettäviä varoja koko ajan. Resurssien leikkaus ohjaa sulkemaan silmät ja tukahduttamaan kyyneleet. ”Minä niin tunnistan sen eksistentiaalisen velkaantumisen tunteen, joka Josef K:lla on Oikeusjutussa.” Hetken päästä Rosenlund tajuaa tarkoittaneensa velkaantumisen sijasta syyllisyyttä. VELKAANTUMISEN TAI SYYLLISYYDEN TUNNE Köyhyyden kokemusta miettiessään Rosenlund kertoo palaavansa toistuvasti Franz kafkan Oikeusjuttuun. Perityn heikon itseluottamuksen kuvaaminen on protestihuuto, osoitus itsekunnioituksesta. Sairaus ei tuhoa ihmisenä tai yksilönä, vaan se voi parhaassa tapauksessa johtaa uudenlaisiin näkemyksiin siitä, mitä ihmiselämä on. Andersson on Hulluuden historia -radio-ohjelmassa todennut, että hyvällä psykiatrilla on toinen silmä auki, toinen kyynelissä. Rosenlund onkin kiinnittänyt huomiota sosiaalisia ongelmia ajankohtaisesti kuvaavan kirjallisuuden vähyyteen. Ikään kuin menneisyys aina sanelisi tulevaisuuteni, eikä olisi mitään tapaa katkaista yhteyttä lapsuuteni köyhyyden ja aikuiselämäni välillä.” Mathias Rosenlund istuu olutravintola Kaislan ikkunapöydän ääressä kirjoittamassa. Mutta tunnistan sen. Rosenlund painottaa, ettei kyse kuitenkaan ensisijaisesti ole tavarasta, vaan yhteiskuntaan kiinnittymisestä ja mahdollisuudesta hallita oman elämänsä suuntaa. Vaikka monet ovat kirjan kautta ymmärtäneet köyhyyden mekanismia, sitä miten vaikeaa köyhyydestä on päästä pois ja mikä siihen johtaa, ovat toiset halunneet viedä minulta oikeuden määrittää itseni ja sen, mistä elämässäni on ollut kyse.” YHTEISKUNTA ON VÄÄRISTÄVÄ PEILI Vaskivuorentie on rikkonut tabun. En haluaisi kuitenkaan romantisoida tätä, vaikka huomaan, että ajatusta voisi niin tulkita. Se on mielipuolista.” Rosenlund huomaa vasemmistopolitiikassa vaikuttaneen psykiatri Claes anderssonin tarpovan pitkin Vuorikatua. lähtee selvittämään rikostaan. Esimerkiksi aki ollikaisen pienoisromaani Nälkävuosi käsittelee 1800-luvun suurta nälänhätää ja väestökatastrofia Suomessa. Myös psyykkisesti sairas on epäonnistunut: hän ei ole tarpeeksi vahva pärjätäkseen.” Haastattelussa tapahtuu sama kuin Vaskivuorentiessä. ”Elämä ei lopu siihen, että kärsii madnessistä, niin kuin Ginsberg sanoisi
Hän kertoo taloudellisen kamppailunsa jatkuvan edelleen. Ihminen ei ole yksiselitteinen. Mutta siinä on logiikka, sivistyksen logiikka. Myös Vaskivuorentiessä palataan toistuvasti samoihin vaikeuksiin ja samoihin tunteisiin. Kirjoittaminen on rikkautta, vaikka se ei yhteiskunnallisessa kontekstissa aina ole arvokasta. ”Toistoa, toistoa, toistoa…”, Rosenlund kertoo kirjaa moititun. Saattaa olla, että olen sitten köyhä kymmenen vuotta lisää, mutta se nyt vaan on niin, ettei suhteellisessa köyhyydessä vaikeaa ole rahapula. Sitä vastaan yrittää taistella, mutta sille ei pysty tekemään mitään, ja taas huomaa olevansa samassa köyhyyden tilassa. Rosenlundille vapaus yhdistyy kirjoittamiseen solidaarisena prosessina, muista huolehtimisena. Köyhyys itsessään on itseään toistavaa.” Camus näki ihmisen perimmäisen vapauden kivenpyörittäjän valinnassa lähteä työntämään kivi jyrkänteen huipulle yhä uudelleen. Rosenlundin seuraava teos ilmestyy syksyllä ja kertoo mielenterveysongelmista ja sivistyksen voimaannuttavuudesta. Vaskivuorentie on osa köyhyyden vastaista kamppailua.” Rosenlund mainitsee lukeneensa jean-Paul sartrea lukiossa. Tämä sivistyksen ajatus on häviämässä, ja se häviää kokonaan uusliberalistisessa ajattelussa.” Sivistys on keino palauttaa itsensä takaisin itselleen ja kiinnittyä yhteiskuntaan. Kuulostaa mahtipontiselta, mutta kyse on humanistisesta logiikasta. Siten ei ole sattumaa, että häntä kuunnellessa tulee mieleen eksistentialismi, vapauden filosofia. ”Om jag inte berättar, förlorar jag” – jos en kirjoita, häviän, on tatuoitu Rosenlundin oikeaan sääreen. Pohdintaa Rosenlundin kirjasta myös Tuulikki Poutiaisen blogissa: www.kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/sivuikkuna 1) Rosenlundin esitelmä Creative mornings -tilaisuudessa: http://creativemornings.com/talks/mathias-rosenlund/2 Om jag inte berättar, förlorar jag – Jos en kirjoita, häviän. Hän on huolissaan sivistyksen häviämisestä hyvinvointivaltion murentamisen myötä. Tatuointi Rosenlundin oikeassa sääressä muistuttaa, miksi on valittava kirjoittaminen.. Mutta vaikka olisin miten uupunut, haluan tatuoinnilla muistuttaa itseäni siitä, mitä toivon vielä saavuttavani kirjallisuuden kautta. Tarkoitan kirjoittamisprosessia.” Vaskivuorentien kirjoittaminen sulki sisäänsä sekä musertumista köyhyyden painon alle että hypyn tuon musertumisen yli: ”Subjektina ja yksilönä sisällän näitä ristiriitoja. Kun ruotsalainen hyvinvointivaltio syntyi, Ruotsissa vallitsi kansansivistyksen aate, joka mahdollisti sen, että työntekijät osallistuivat yhteiskunnan rakentamiseen ihan eri tavalla kuin tänään. Toistorakenne ei ole sattumaa: ”Köyhyyshän on sitä, että palaa aina samaan tilaan. Rosenlundilla on Sisyfoksen kivensä köyhyydessä. Se antaa tunteen omasta arvosta. Sekin on valtava ristiriita, että kirjoitan köyhyydestä – eihän se välttämättä tuo tuloja. ”Koska elän sellaista elämää kuin elän, ajattelen välillä, että vitut kirjallisuudesta. Ja nyt en tarkoita sitä, että haluan kirjoittaa kaksikymmentä kirjaa. Sisyfos on tuomittu työntämään kivenjärkälettä jyrkänteen harjalle, josta se aina vierii takaisin alas. Yksilönä minulle on tärkeää, että pystyn muokkaamaan elämäni ristiriidoista jotain kaunista. Vaskivuorentiessä Rosenlund kirjoittaa: ”Minun luokkani on kirjailijain luokka.” Ja koska kirjoittaminen on Rosenlundille todistamista, valitessaan itsensä hän valitsee myös muut. 42 VAPAA KUIN KIVENPYöRITTÄJÄ Eksistentialistikirjailija albert Camus on verrannut elämän absurdiutta Sisyfoksen myyttiin. Vaikeaa on toivottomuus ja tunne siitä, etten pysty valitsemaan omaa elämääni, suuntaa, johon elämäni työnnetään – vaan minut nimenomaan työnnetään.” SIVISTYS KIINNITTÄÄ YHTEISKUNTAAN Kirjoittamisen avulla Rosenlund on – Camus’ta mukaillen – Sisyfoksen kiveään voimakkaampi: ”Yritän puuttua kirjoittamisen kautta toivottomuuden tilaan, jossa olen elänyt. ”Jos otetaan nyt Ruotsi esimerkiksi
Mitä nämä nykyvasemmiston kovat naiset ajattelevat hyvinvointivaltiosta – vai voidaanko siitä puhuakaan enää. Silloin laskettiin olevan 370 000 köyhää, nyt heitä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan 700 000. Hänen mukaansa sosioekonominen asema vaikuttaa niin kansalaisten terveyteen kuin myös kuolleisuuteen. ”Tässä mielessä Suomi on hyvinvointivaltio. 43 ”köyhien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1995. Perusturvan taso on kuitenkin riittämätön kohtuullisen vähimmäiskulutuksen ylläpitämiseen, ja järjestelmän monimutkaisuuden takia liian moni jää ilman heilvasemmiston kovat naiset Suomen kommunistisen puolueen konkari, eläkkeellä oleva työfysioterapeutti Kaija Kiessling haastaa edelleen vaaleissa loppumattomalla energiallaan oikeistoa. Toinen turkulainen, nopeasti Vasemmistoliiton seuratuimmaksi poliitikoksi noussut Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson jaksaa hänkin sitkeästi käydä porvarin kimppuun joka rintamalla. Pelkästään eläkeläisistä alle EU:n köyhyysrajan on pitkälti yli 100 000 vanhusta, ja suunta pahenee jatkuvien eläkeleikkausten vuoksi”, kaija kiessling muistuttaa eikä ihmettele sitä, että leipäjonot kasvavat. li anderssonin mielestä kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä on todellisuutta myös Pohjoismaissa, mutta täällä on kuitenkin säilytetty myös hyvinvointivaltioon kuuluvia piirteitä ja rakenteita, kuten maksuton julkinen koulutus, laajat hyvinvointipalvelut ja suhteellisen kattava sosiaaliturva. teksti juha säijälä kuvat pia jalkanen ”Vasemmiston ongelma on uskottavuuden puute talouspolitiikassa.” Li Andersson
Anderssonin mukaan leikkauspolitiikka heikentää naisten asemaa. Tämän lisäksi on panostettava entistä voimakkaammin ruohonjuuritason työhön, ihmisten rinnalla olemiseen arkipäiväisissä taisteluissa”, Andersson vaatii. ”Samalla yhtiöt. 44 le kuuluvaa taloudellista turvaa. Tässä mielessä Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio.” Kiesslingin mukaan taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta on pikaisesti korjattava. Ja myös varustelumenojen karsimisella.” ”Suomella on ilmeisesti varaa menettää 5–7 miljardia euroa vuodessa veronkierron seurauksena, Suomella on ilmeisesti ollut varaa alentaa yhteisöveroa melkein miljardin verran. ”Neljä viidesosaa kuntien työntekijöistä on naisia, joista moni tekee fyysisesti ja psyykkisesti raskasta työtä suhteellisen pienellä palkalla. ”Seuraavassa muutama asia, joilla se voidan turvata: säädetään pääomaverot eurooppalaiselle tasolle, palautetaan satojen miljoonien yhteisöverot valtiolle, palautetaan rikkaille taannoin suotu varallisuusvero. Kun käsipareja on vähemmän, tämä lisää tietenkin töissä olevien kuormitusta ja kiirettä. Oikeiston puolelta kuullaan usein sanottavan, että Suomella ei olisi enää varaa hyvinvointivaltioon. Myös palveluiden riittämätön rahoitus on johtanut tilanteeseen, jossa erot eliniän odotteessa ovat merkittäviä köyhien ja rikkaiden välillä ja perheiden huono-osaisuus on periytyvää. Leikkaamalla julkista sektoria häviää tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja pitkässä juoksussa. ”’Julkinen sektori on naisen paras turva ja tuki’ oli viime vaaleissa oma tunnukseni. Suomella on ilmeisesti ollut varaa keventää työnantajavelvoitteita yli neljän miljardin edestä viime vuosina ja Suomella on ilmeisesti ollut varaa harjoittaa leikkauspolitiikkaa joka kasvattaa työttömyyttä”, listaa Andersson ja vastaa: ”Kuten nämäkin esimerkit osoittavat, on kyse puhtaasti poliittisesta arvovalinnasta.” LEIKKAUKSET KOHDISTUVAT NAISIIN Siitä, miten julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen muuttavat hyvinvointivaltiota, Kaija Kiessling nostaa esiin harvoin esitetyn faktan. Pienellä eläkkeellä, päivärahoilla, opintorahalla, nollatuntisopimuksilla elävät, pientää palkkaa saavat pätkätyöläiset – kaikille heille perusturva on myönnettävä yhdeltä luukulta.” Kyse on hänen mukaansa täsmätoimesta, ei kaikille maksettavasta tulosta. Oikeisto ajaa niin palveluiden, sosiaaliturvan, kuin koulutuksenkin osalta eriytettyä mallia, jossa hyväosaisille luodaan erilaiset järjestelmät kuin vähätuloisille, joita ‘kuitenkin on autettava myös’. ”Keskeistä on myös poliittisesti edistää esimerkiksi hyvinvointivaltion näkökulmasta keskeistä universalismin periaatetta, joka nojautuu ajatukseen kaikille yhteisistä palveluista ja etuuksista. Jos puolue kilpailee porvarillisin tai mitäänsanomattomin tunnuksin porvarien kilpakentillä, jää aina toiseksi.” Siksi hänen mukaansa tarvitaankin muutama sellainen vahva kärkitavoite, joista löytyisi yhteinen nimittäjä puolueille demareista vasemmalle. Kaija Kiessling vastaa: ”Puolueilla pitää olla sellaiset periaatteelliset tavoitteet ja käytännön politiikka, jonka työväestö ja muu vähävarainen väestönosa voisi kokea oikeasti ja rehellisesti omakseen, ei vain ‘vaalihöpinänä’. ”Se olisi yksi mahdollisuus niin sanotuille työväenpuolueille löytää kannattajansa – vaikka puolueet silti niiden erilaisten tavoitteidensa ja tunnustensa osalta jatkaisivatkin kukin omilla tunnuksillaan.” Li Anderssonin mukaan yksi keskeinen tapa on haastaa oikeistoa talouspolitiikan isoista linjavalinnoista, kuten esimerkiksi leikkauspolitiikan jatkamisesta suhteessa elvyttävän talouspolitiikan tekoon. Tänä päivänä vasemmisto on heikko ja altavastaajan asemassa. Hyvin hoidettu päivähoito ja vanhustenhuolto mahdollistavat naisten työssäolon. Taustalla oli taatusti tavoite avata väylä ulkoistukselle ja yksityistämiselle. ”Perusturva on myös ratkaisuna kustannuksiltaan pienempi kuin kaikille osoitettava, huomattavasti pienempi perustulo.” Andersson puolustaisi hyvinvointivaltiota tekemällä politiikkaa niin edustuksellisten rakenteiden sisällä kuin niiden ulkopuolella julkisten palveluiden riittävän rahoituksen turvaamiseksi sekä perusturvan tason korottamiseksi ja järjestelmän selkeyttämiseksi. Mitä ehdokkaat miettivät tästä. ”Sen lisäksi palveluiden ulkoistaminen yleensä nostaa hintoja pitkällä tähtäimellä, jonka lisäksi erityisesti sosiaalija terveydenhuollon alalla toimivat suuryritykset harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, joka tehokkaasti pienentää valtion verotuottoja.” Julkisen sektorin leikkaaminen vaikuttaa sukupuolten tasa-arvoon, koska sillä on paljon naisvaltaisia aloja. Niin kauan kuin yksityinen pääoma saa vallata maaperää, vesivarantoja, öljyä miten haluaa, ja usein edes veroja maksamatta maahan, mistä luonnonvarat riistetään, tie on huono”, Kiessling näkee. Naisten työttömyys vaikuttaa viime kädessä myös eläkekertymään, joten naisten eläkekään tuskin on enää jatkossa edes 80 prosenttia miesten eläke-eurosta”, Kiessling muistuttaa. Tukitaan lainsäädännössä ne porsaanreiät, joilla kierretään veronmaksua laillisesti ja myös laittomasti. Tällainen köyhäinapuun pohjautuva ajattelu on täysin ristiriidassa hyvinvointivaltion perusajatuksen kanssa”, Andersson painottaa. ”Kaikkein köyhimmässä asemassa oleville on taattava verottomana 1 200 euron perusturva, johon ovat oikeutettuja kaikki, joiden tulot jäävät alle tämän EU:n köyhyysrajan. Juristit huomauttivat siitä useita kertoja, mutta politikot halusivat sen mukaan. Miten sitten hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja kehittäminen voidaan sovittaa yhteen niukkenevien ja hinnaltaan kallistuvien luonnonvarojen kanssa. ”Vasemmiston ongelma on uskottavuuden puute talouspolitiikassa, jonka takia esitykset muun muassa perusturvan ja palveluiden parantamisesta nähdään mahdottomina käytännössä toteuttaa. Miten yhteiskunnallinen aloite voitaisiin saada takaisin vasemmistolle ja työväestölle. Kun kuntien rahoitusta vähennetään, johtaa tämä pyrkimykseen palveluiden tehostamiseen, joka käytännössä tarkoittaa henkilöstöresursseista säästämistä. Tämän Kiessling torppaa heti kättelyssä. ” Aikanaan EU-säädöstöä kilpailutuksen osalta käännettäessä ja sovitettaessa maamme lainsäädäntöön ei julkisen sektorin osuutta olisi tarvinnut laittaa kilpailutettavien listalle, sillä ne olivat niin sanotussa B-liitteessä. Tämän lisäksi naiset ovat myös hyvinvointipalveluiden yksi iso käyttäjäryhmä, esimerkiksi päivähoitoon kohdistuvat säästöpaineet vaikuttavat siten myös naisiin käyttäjinä.” TALOUDEN KASVUPAKOSTA IRTAUDUTTAVA Hyvinvointivaltio on syntynyt pitkälti vasemmiston, kansalaisliikkeiden ja ammattiyhdistysliikkeen kamppailun tuloksena. Muualla EU-maissa näin ei tehty – vain Suomessa ja Ruotsissa – ja molemmista tiedetään, miten ylikansalliset pörssiyritykset käärivät voittoja taskuunsa ja vievät ne veroparatiiseihin.” ”Ulkoistaminen ja yksityistäminen vievät päätäntäja vaikutusvaltaa pois demokraattisesti valituilta päättäjiltä ja heikentävät siten kansanvaltaista järjestelmäämme”, muistuttaa Li Andersson. ”Jos verotuksen rooli pannaan kuntoon, ei tarvitse riistää luonnonvaroja, vaan ottaa pääomat käyttöön sieltä, mihin ne on kätketty
LUOKKAEROT ALAS Kulttuuripalvelut ja -laitokset ovat osa hyvinvointivaltiota. Sen sijaan oleellista on kaiken vaurauden ja varallisuuden jakaminen toisin. ”Investoinnit uuteen kasvuun olisi kuitenkin keskeistä kohdentaa ekologisesti kestäviin kohteisiin, kuten esimerkiksi raideliikenteeseen, uusiutuvaan energiaan, cleantechiin ja rakennusten korjamiseen. ”Kulttuurin tiedetään tutkitusti tuottavan ihmiselle hyvinvointia – olipa kyse kirjallisuudesta, kuvataiteesta, musiikista, teatterista tai mistä tahansa. Kulutuksen sijaan tuottavuus on kohdennettava vapaa-ajan lisäämiseen”, Andersson visioi. Andersson kertoo olevansa punavihreä sosialisti, Kiessling kommunisti. ”Ei kai loputtomaan talouskasvuun voida tulevaisuutta rakentaa. Hänen mielestä varsinkin pienituloisille tulisi järjestää edullisia kulttuurirannekkeita tai -kortteja, jolloin myös vähävaraiset ihmiset voisivat päästä osallisiksi tarjonnasta. Hyvinvointivaltio on siten aikoinaan ollut hyödyllinen väline luokka-erojen vähentämiseen, joskin tämä kehityssuunta viimeisten vuosikymmenten aikana valitettavasti on ollut päinvastainen.” Artikkeliin kysyttiin haastateltavaksi myös SDP:n edustajaa, mutta aikatauluongelmien vuoksi haastattelua ei saatu. Andersson jatkaa: ”Hyvinvointivaltio on ollut yksi hyvä väline työn lisäarvon kohdentamiseksi työntekijöiden ja kansalaisten hyväksi kattavien yhteisten palveluiden ja riittävän palkkatason kautta. Nykyisessä tilanteessa, jossa ollaan lamassa, jonka seuraukset erityisesti pienituloiset tavalliset ihmiset saavat kantaa, on kuitenkin keskeistä saada uutta kasvua aikaiseksi, jotta lama ei pahene tästä”, Andersson huomauttaa. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on kasvupakosta irtaantuminen uudistuksilla, kuten työajan lyhentäminen ja perustulo. 45 tuhoavat usein myös alkuperäiskansojen elinmahdollisuuksia, mikä vie näiden osalta hyvinvointia alas.” ”Kapitalistinen järjestelmä pohjautuu jatkuvaan talouskasvun pakkoon. Li Anderssoninkin mukaan kulttuuri ja taide ovat aivan oleellinen osa hyvinvointivaltiota. Myös Suomessa”, Kiessling miettii. Näin, olipa kyse aktiivisesta tekemisestä tai seuraamisesta”, Kaija Kiessling vastaa. ”Taiteilijoiden toimeentulon takaamiseksi tarvitaan edelleen kattava apurahajärjestelmä, jonka lisäksi myös kulttuurilaitosten toimintaedellytyksistä on huolehdittava.” Minkä sortin sosialisteiksi ehdokkaat itsensä määrittelevät. ”Sosialismia rakennettaessa tullaan vaiheeseen, jossa hyvinvointi ja toimeentulo on ihmisten kesken yhdenvertaista ja tasapuolista: kullekin tarpeidensa mukaan. ”Taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta on pikaisesti korjattava.” Kaija Kiessling. Se on hyvinvointia, johon ei kapitalistisessa tuotantojärjestelmässä koskaan ylletä, koska siinä tuotantosuhteissa oleellista on työn ja pääoman välinen ristiriita”, Kiessling vastaa. Hänen mukaansa taiteen rahoitusta on syytä parantaa nykyisestä, jos taiteilijoiden edellytyksiä tehdä taiteellista työtä halutaan parantaa. Jos nyt yksi prosentti maailman väestöstä omistaa valtaosan varallisuudesta maapallolla, voitaisiin kasvun sijan nykyiset vauraudet jakaa niin, että hyvinvointi ulottuisi kaikille kansankerroksille kaikissa maanosissa. Miten niitä tulisi kehittää. Täten koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme on ristiriidassa luonnonvarojen kestävän käytön kanssa
Myös prosenttiperiaatetta pidetään yhteneväisesti positiivisena tavoitteena. teksti maarit haataja kuvitus ulla donner. näin käy puolueilta kulttuuripolitiikka Puolueet kaipaavat kulttuuriin parempaa saavutettavuutta sekä kulttuuritoimijoiden toimintaedellytysten turvaamista. Haastavampiin linjauksiin, kuten Guggenheim-projektin tilanteeseen, on toki helpointa jättää kommentoimatta. Kyselyymme vastasivat SDP:n, Vasemmistoliiton, SKP:n, RKP:n ja kokoomuksen edustajat
Kokoomuksesta kerrotaan, että seuraavia ajatuksia voi pitää puolueessa esillä olevista kulttuuriohjelman tavoitteista tärkeimpinä: ”Ensimmäiseksi kuntien talouden kriisiytyminen on merkittävä uhka kulttuuripalveluille. Valtionosuuksien turvaaminen, uusien rakenteiden luominen, yhteistyön lisääminen kuntien kesken sekä kiertuetoiminnan tukeminen ovat keskeisiä työkaluja kulttuuripalvelujen turvaamisessa koko Suomen alueella. Tässä tärkeitä ovat olleet muun muassa tälle vuodelle tuplautunut lainauskorvaus ja uudistettu hyvitysmaksujärjestelmä.” Käsitetaiteilija, Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtaja, Euroopan vasemmiston hallituksen ja kulttuuripoliittisen työryhmän jäsen sekä Helsingin kaupungin kulttuurija kirjastolautakunnan jäsen juha-Pekka väisänen muistuttaa kulttuurin tärkeydestä myös vähemmistöille. Kolmanneksi yksityishenkilöiden taideorganisaatiolle tekemien lahjoitusten verovähennysoikeuden vaikutuksista tulee tehdä selvitys tulevalla vaalikaudella.” Vasemmistoliiton kansanedustaja silvia Modig pitää puolueensa ohjelmassa tärkeänä myös lasten taideopetusta. Kolmanneksi Viitanen vastaa: ”Tarvitsemme taidetta ja taiteilijoita. Kysymys on vähemmistöjen oikeudesta omaan kulttuuriin, jälkeen ja dialogiin. Tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä niin, että hallinnon sijaan resurssit käytetään yhä enemmän itse tekemiseen ja toimintaan”. KANSANTERVEYDEN EDISTÄJÄ Wallin pitää kulttuuria tärkeänä myös terveyden kannalta. Tarvitaan lisätoimia toimeentulon parantamiseksi. ”Kulttuurin roolia hyvinvointia ja kansanterveyttä edistävänä voimana on vahvistettava, kulttuurin julkinen rahoitus turvattava, kulttuurin saavutettavuus kaksikielisessä maassa turvattava kaikille.” Kokoomuksen (KOK) kulttuuriohjelma on työn alla. ”Kulttuuri on enemmän kuin kymppikerroksen bileet ja vaikeasti avautuva käsitetaide. Eli kulttuurin resurssit on turvattava. Keskeistä on varmistaa kulttuurityöntekijöiden työn tekemisen perusteita, oikeuksia ja työn tekemisen olosuhteita.” Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja (RKP) ja entinen kulttuuriministeri stefan Wallin kertoo, ettei RKP:llä ole puolueena suoranaisia kantoja kaikkiin esitettyihin kysymyksiin, joten hän vastaa omissa nimissään. Suomen Sosialidemokraattisen puolueen (SDP) istuvan kulttuurija asuntoministerin Pia viitasen mielestä on ensinnäkin tärkeää, että kulttuuri kuuluu kaikille. 47 kulttuuRivihkot kysyi, mitkä ovat kunkin puolueen kulttuuriohjelman kolme tärkeintä tavoitetta. Kulttuurin myönteisiin hyvinvointivaikutuksiin päästään parhaiten silloin, kun palvelut ovat suomalaisten saavutettavissa ja ihmisillä on mahdollisuuksia myös osallistua ja tehdä itse.” “Toiseksi on säilytettävä monipuolinen ja vahva pohja taloudellisesti vaikeinakin aikoina. ”SDP:n keskeisin kulttuuripoliittinen tavoite on se, että kulttuurin harrastaminen ei saa olla kiinni varallisuudesta tai asuinpaikasta. Toiseksi taiteilijoiden yrittäjyyden tukeminen on kokoomukselle tärkeää. “Kulttuurin harrastaminen ei saa olla kiinni varallisuudesta tai asuinpaikasta.” – PIA VIITANEN
Miksi siihen ei löydy samoja panostuksia kuin Guggenheim-projektiin?” Kokoomus ei ota puolueena Guggenheimiin tässä vaiheessa kantaa: ”Guggenheim-projekti on vielä kesken ja sen tarkemmasta toteutusmallista, mukaanlukien rahoitus, ei ole vielä tarkkaa tietoa.” Myöskään Ruotsalaisella kansanpuolueella ”Taiteilijoiden sosiaalija eläketurvaa on parannettava.” – SILVIA MODIG. Perustulo takaisi kaikille itsensätyöllistäjille paremmat mahdollisuudet toimeentuloon.” PROSENTTIPERIAATE SAA TUKEA Stefan Wallin pitää kannatettavana prosenttiperiaatetta eli sitä, että julkista rakennusta tai aluetta suunniteltaessa rakennuskustannuksista noin yksi prosentti varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen. Nykyiset 0,69 prosenttia kaupungin kokonaisbudjetista (KULKE), jotka käytetään kulttuuriin, on nostettava reilusti ylöspäin, tuplattava, vastaamaan sivistysvaltion, kaupunkilaisten ja eurooppalaisen pääkaupungin tarpeita.” Silvia Modigin mukaan Guggenheimia ei tule rahoittaa kulttuurin määrärahoista. ”Projekti on tervetullut, mikäli sille löydetään yksityinen rahoitus. Meidän kansainvälisestikin tunnetut ja menestyneet taiteilijat ja kulttuurityöntekijät voivat asianmukaisilla resursseilla ja mahdollisuuksilla tehdä maailmanluokan taidetta ja kulttuuria myös Helsingissä”, Väisänen näkee ja muistuttaa, ettei kulttuurin ja taiteen kehittämiseen tarvita ulkomaista bisnestä. Guggenheimia ei Väisäsen mukaan saa rakentaa Helsinkiin kaupunkilaisten verorahoilla, sopimuksella jossa helsinkiläiset maksaisivat ulkomaisen bisneksen riskit ja hankekulut. Suomalaista kuvataidetta voidaan edistää ja verkostoida kansainvälisesti muutenkin. Kokoomuksen mielestä prosenttitaiteen periaate on erinomainen keino kulttuurin ja taiteen tekijöiden tukemiseen: ”Uusien velvoitteiden säätämistä kunnille pitää välttää, mutta periaatteen levittämistä kuntien ja kaupunkien rakentamiseen tulee vahvistaa vapaaehtoisuuden pohjalta.” Myös SDP kannattaa prosenttiperiaatteen toteuttamista. Guggenheim ei hänen mukaansa myöskään edusta sellaista taiteen ja kulttuurin uusinta knowhow’ta, johon kannattaisi sijoittaa kaupungin tai valtion rahoja. ”Olisi kerrassaan älytöntä maksaa kansainvälisen vanhan kulttuuribisneksen innovaatiosta. 48 ”Taiteilijoiden sosiaalija eläketurvaa on parannettava. ”Helsingissä on syytä alkaa resursoida enemmän taiteeseen ja kulttuuriin. ”Prosenttiperiaatetaiteen piiriin pitää myös ottaa aikataide, jolloin yhteisöllisempi osallistuminen ja ei materiaaliin sidottu ajattelu laajenisi.” VASEMMISTO EI RAHOITTAISI GUGGENHEIMIA Juha-Pekka Väisäsen mukaan Guggenheim on taiteelle ja kulttuurille yhtä tärkeä hanke kuin McDonald´s suomalaiselle ruokakulttuurille. Helsingin kannalta kyseessä on ennemmän matkailuun ja turismiin liittyvä hanke kuin kulttuuriin. Jokaiselle lapselle pitää taata pääsy, hänen niin halutessaan, taiteen perusopetuksen piiriin: kuvataidekouluihin, konservatorioihin ja muihin taideoppilaitoksiin. Vasemmistoliittokin kannattaa Silvia Modigin mukaan prosenttiperiaatetta ”lämpimästi”. ”Olen kulttuuriministerinä vastikään nimittänyt työryhmän, jonka tehtävänä on tehostaa prosenttiperiaatteen toteuttamista”, Pia Viitanen kertoo. SKP:n Juha-Pekka Väisäsen mukaan prosenttiperiaatte pitää ulottaa kaikkeen rakentamiseen ja sen lisäksi myös sosiaalija terveyspalvelujen suurempiin hankkeisiin. Helsinkiläiset taitelijat ja kulttuurityöntekijät osaavat hyvin ammattinsa ja työnsä
Siksi kulttuurin rahoitus on turvattava. 49 ei ole virallista kantaa asiaan. Esimerkiksi kyseiset panssarivaunuhankinnat pelkästään tarkoittaisivat tällöin lähes 50 prosentin lisäystä taiteen ja kulttuurin budjettiin.. Jatkossakin on nähtävä kulttuurin merkitys niin valtion kuin kuntienkin päätöksenteossa niin, että varmistamme kulttuurin monipuolisen ja laajan tarjonnan koko maassa.” Kokoomus peräänkuuluttaa kulttuuripolitiikkaan lisää dynamiikkaa. Pia Viitanen ei kannata Guggenheimhankkeen rahoittamista valtion varoin. Pia Viitasen mielestä myöskään ei vaikeina aikoinakaan saa tehdä lyhytnäköisiä säästöjä. ”Neljän kulttuuriministerivuoden, 2007– 11, jälkeen on ehkä hieman vaikeaa nimetä yhtä epäkohtaa. ”Päätöksenteon virastokeskeisyydestä pitää siirtyä toimintaan, jossa kansalaiset ja eri sidosryhmät, esimerkiksi agentit, galleristit, sponsorit, ovat myös mukana päätöksenteossa.” Vasemmistoliiton Silvia Modig muistuttaa, että taidetta ja kulttuuria ei ole ilman tekijöitä. Epäkohta on kai sekin, että kulttuuripolitiikan merkitys vaikeina aikoina helposti jää talouspolitiikan jalkoihin”, toteaa Stefan Wallin. Kulttuuriväen sosiaalija eläketurva on nostettava työelämän yleiselle tasolle.” ”Kulttuuripolitiikan suurin ongelma Suomessa on asennevamma, joka pitää kulttuurija taidemäärärahat kehitysmaatasolla”, painottaa myös Juha-Pekka Väisänen ja jatkaa: ”Tänään Suomessa valtion kokonaisbudjetista taiteeseen ja kulttuuriin käytetään vain 0,8 %. Tälle vuodelle kulttuurin rahoitus onnistuttiin varmistamaan eikä leikkauksia tullut. ”Mutta puolueen vuonna 1908 perustama Svenska kulturfonden, jota johdan, oli mukana rahoittamassa arkkitehtuurikilpailua, josta tuli maamme suurin kautta aikojen”, kertoo Stefan Wallin. Voidaan lopettaa esimerkiksi tarpeettomat militarisoitumista lisäävät asehankinnat ja siirtää näin vapautuvat miljoonat taiteen ja kulttuurin talousarvioon. Esimerkki panssarivaunuista kertoo siitä, että meillä Suomessa on kyllä rahaa, mutta kulttuurisesta asennevammasta ja kehitysmaatason kulttuuripolitiikasta johtuen huonot kulttuuripoliitikot ja epäonnistuneet kulttuuriministerit eivät ole osanneet kanavoida rahaa taiteeseen ja kulttuuriin.” Hyvää Väisäsen mukaan tilanteessa on se, että kulttuurin ja taiteen epäkohtia voidaan korjata ilman, että valtion kokonaisbudjettia joudutaan radikaalisti kasvattamaan. ”Taiteilijoille, kulttuurityöläisille ja luovien alojen ammattilaisille on maksettava työstään elämiseen riittävä toimeentulo. Samaan aikaan ostetaan kuitenkin esimerkiksi vanhoja panssarivaunuja 200 miljoonalla heräteostosten tavoin Suomen armeijalle. ”On ymmärrettävä kulttuurin merkitys paitsi itseisarvollisesti myös työpaikkojen luojana ja hyvinvoinnin edistäjänä. KOKOOMUS: SPONSORITKIN PÄÄTöKSENTEKOON Mikä on Suomen nykyisen kulttuuripolitiikan suurin epäkohta
Kirjastot ovat olleet rauhoittumisen paikkoja, joissa on voinut keskittyä lukemiseen ja lukea on voinut muutakin kuin ”Miten kehittää parhaat bisnesideat” -opasta. Lahjoituksia tulee koko ajan kaupungin kirjastojen poistoista ja yksityisiltä ihmisiltä. Kulttuuriyhdistys Ida ry:n ylläpitämä Martin Kulttuuriolohuone perustettiin Martin kaupunginosaan vuonna 2010 jatkamaan lakkautetun Martin kirjaston perintöä Turussa. Argumentaation kursseilla oli selvästi tullut istuttua. Ylioppilaskunnan omistussuhde kirjastoon nähtiin ongelmana; sitä ei nähty ylioppilaskunnan ydintoimintana. Yhdistys ylläpitää 164 neliömetrin suuruista Martin Kulttuuriolohuonetta, johon kuuluu muun muassa toimiva kirjasto ja taidegalleria sekä kahvila. Tämä oli kuitenkin edistystä aiemmista, joissa manattiin sitä, ettei kirjastoa käytetä tarpeeksi. Ida ry. Kirjastojen sivistyksen ja kulttuurin vaalimistehtävää ei nähdä enää suomalaisessa yhteiskunnassa arvokkaana, tai sitten kirjastojen olemassaolo oikeutetaan tekemällä niistä yrityshautomoita. Tämän kirjoittaja järjesti aloitteestaan TYYn kirjaston kurssikirjoja, kaunokirjallisuutta ja muita kirjoja turvaan Marttiin. elvytettiin keväällä 2009 Martin ja Mikaelin sivukirjastojen sulkemisen jälkeen. Oksanen on koulutukseltaan sosiologi ja kulttuurituottaja, ja hänellä on mittava kokemus kulttuurialaltuRun kiRjastoveRkko kuihtuu Martin Kulttuuriolohuone paikkaa kaupungin lakkauttamaa lähikirjastoa ja pitää kiinni kirjastokulttuurin perinteistä. Kyse on arvovalinnoista. Kirjastoa vastustaneet ryhmät saivat ylivoiman edustajistoon viime edustajistovaaleissa, joten tulos ei ollut yllätys. Turun osalta keskustelu kaupungin köyhyydestä saa oikeat mittasuhteet, kun muistaa esimerkiksi sen, miten Turun kaupunki hassaa satojatuhansia euroja kiinteistöjen korjausrakentamiseen. Vuonna 1994 yhdistyksen nimi muutettiin virallisesti Kulttuuriyhdistys Ida ry:ksi. Uusin ja siis tulosta tuottanut kirjaston kampeaminen tuotti kiinnostavia argumentteja. Kirjastot ovat vaikeuksissa, ja viime syksynä kohuttiin Turun koulujen ja päiväkotien sulkemisesta. Kannattaa muistaa, että Aalto-yliopisto on elinkeinoelämän vahvasti rahoittama. Kirjastoa vastustaneista mielipiteistä saa käsityksen, mihin TYYn kirjaston lakkauttamishalu perustui. Asiaa tutkittaessa ilmeni, että juuri kirjastoa voimakkaimmin alas ajaneiden edustajistoryhmien edustamien tiedekuntien opiskelijat käyttivät sitä miltei eniten. Urakoiden budjetit ylittyvät jatkuvasti ja se, mitä esimerkiksi uhanalaisten kirjastojen ja päiväkotien säilyttäminen kustantaa, on tuosta summasta vain pieni osa. Se perustettiin 10.2.1928 tohtori Arne Tarénin kuolinpesältä saadun kirjalahjoituksen hyödyntämiseksi. YLIOPPILASKUNTA: KIRJASTO EI YDINTOIMINTO Kirjasto sai runsaasti vahvistuksia taas loppuvuodesta 2014, kun Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) lakkautetun kirjaston kirjoja saatiin olohuoneen kirjastoon. Kulttuuriyhdistys Idan aktiivi, yhdistyksen sihteeri Riikka Oksanen tuntee kirjastoja kulttuurialan monipuolisesti. Kuulemme jatkuvasti, ettei kirjastojen ja päiväkotien ylläpitämiseen riitä rahaa. te ks ti e v a -l iis a R a ek al l io. Se ylläpitää Martin Kulttuuriolohuonetta, joka pitää kiinni myös kirjastokulttuurista kaupungin lakkauttaessa kirjastojaan. Taustalla on kuntien valtionosuuksien leikkaaminen. Se vaalii ja säilyttää kulttuuria vaikeassa tilanteessa. Kirjasto suljettiin lokakuun 2014 lopussa TYYn edustajiston päätöksellä. Kurssikirjat ovat tärkeä apu opiskelijoille tilanteessa, jossa yliopiston kurssikirjastojen saatavuus on heikko. Kulttuuriolohuoneen kirjasto perustettiin Martin kirjastosta ja muista lähikirjastoista jääneillä poistokirjoilla, ja se on vuosien varrella kasvanut Turun lakkautettujen kirjastojen kirjalahjoituksilla. KULTTUURIOLOHUONEESSA VOI RAUHOITTUA Tällaisessa tilanteessa entistäkin tärkeämpää on kriittisyys ja vaihtoehtojen etsiminen sekä ennen muuta halu toimia. Se heijastaa suhtautumista kirjastoon yleensäkin ja osaltaan tämä ajattelu voi olla yhteiskunnassa vallitsevan kirjastojen alasajon taustalla. Lopulta päädyttiin sulkemaan vain joitakin päiväkoteja. 50 julkisten, verovaroilla ylläpidettävien palvelujen tilanne ei Turussa ole kehuttava. Vääntöä asiasta on käyty vuosia. Esimerkiksi Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie on todennut kirjastoja puolustaessaan, että ne ”toimivat ikään kuin yrityshautomoina, joita aloittelevat yrittäjät käyttävät”. KIRJASTON PERUSTEHTÄVÄ KATEISSA Kirjastoa vastustaneiden ryhmien pointti siitä, ettei kirjasto ole yliopiston ylioppilaskunnan ydintoimintaa, sietää lähempää tarkastelua. Kirjastoista ollaan nykyään kehittämässä aktiivista elämäntapaa ihannoivia elämyspuistoja. Yhdistys on perustettu alkujaan vuonna 1974 nimellä Turun Työväen kirjastoyhdistys. Kirjaston kokoelmia ylläpidettiin TYYn oman rahoituksen ja ulkopuolisten kirjalahjoitusten turvin. TYYn kirjasto oli Suomen ainoa ylioppilaskunnan omistama julkinen kirjasto. Kulttuuriyhdistys Ida ry on arvonsa valinnut. Kirjasto ei siis aivan ehtinyt täyttää 87 vuotta
Kirjastojen tilanne on todella vaikea ja kirjastotyöntekijät on unohdettu.. Tällä hetkellä hän työskentelee kirjastossa. 51 ta Turussa. ” Martin Kulttuuriolohuone pyrkii jatkamaan Martin lakkautetun kirjaston perintöä. ”Kaikilla ei ole varaa mennä bussilla keskustan kirjastoon. Miten he pääsevät kirjastoon?” Perinteitä kunnioittava ilmapiiri on ensimmäisiä asioita, jonka huomaa astuessaan sisään Martin Kulttuuriolohuoneelle. ”Turku vietti kulttuuripääkaupunkivuotta näyttävästi neljä vuotta sitten, ja Turun pääkirjasto on suosittu ja toimiva paikka. Jatkuvaa aktiivisuutta ihannoivassa yhteiskunnassa sellaiset paikat ovat yhä harvemmassa. Siellä voi rauhoittua maailman melskeiltä. ”Me yritämme ylläpitää paikkaa, jossa kirjaston perustehtävä on voimissaan, ja koko toimintamme perustuu sen kunnioittamiseen. Hän haluaa kattavan ja toimivan, julkisin varoin ylläpidettävän kirjastoverkon takaisin Turkuun. Pääkirjaston toimivuutta joudutaan turvaamaan lähikirjastojen kustannuksella, ellei leikkaamista lopeteta. Miten käy kirjastotyöntekijöiden, kun työpaikat lähtevät?” Oksanen pohtii. Oksasen mukaan kirjastojen tilanne on todella vaikea ja kirjastotyöntekijät on unohdettu. Oksanen kertoo, että olohuoneen aktiivit ovat tiedostaneet tämän
52 YMPÄRISTÖKRIISI ON RATKAISTAVA JOHDONMUKAISTA KEHITYSPOLITIIKKAA ASUMISEN HINTA ALAS YRJÖ HAKANEN Helsingin kaupunginvaltuutettu www.yrjohakanen.fi www.facebook.com/ yrjo.hakanen twitter.com/YrjoHakanen yrjo.hakanen@skp.fi 115 JO RIITTÄÄ LEIKKAAMINEN, SUUNTA REILUSTI VASEMMALLE ASUKKAIDEN ÄÄNI VALTUUSTOSTA KUULUMAAN MYÖS EDUSKUNTAAN LISÄÄ HYVINVOINTIA # L E I K K A U S E I @koivulaakso #33 kulttuuri on sielun leipää rakennusinsinööri ylitarkastaja kaupunginvaltuutettu vaasa 26 auRinkoa eduskuntaan luottamus, yhteisöllisyys, turvallisuus auRi niskanen Pohjois-Pohjanmaa 144 www.melodioso.net ehdokkaasi@melodioso.net anneli lehto eduskuntaan eduskuntavaalit 19.4.2015 ennakkoäänestys 8.-14.4.
länsi-euroopan ytimessä Nykysuomalaisen sosiaalinen merkitsijä on, jos saa istahtaa jonkun muun maksamana Brysseliin lähtevään lentokoneeseen. teksti ja kuvat hannu niklander. Minulle näin on käynyt useasti, mutta yhä on huipulle matkaa, koska istuimet ovat aina olleet halvemmassa luokassa
ludwig van Beethoven puolestaan tarttui Egmontiin, mutta ei saanut siitä irti montaa numeroa. Keistä koostui De Bande van Nijvel eli Les Tueurs fous du Brabant wallon. Väliin se putoaakin, kun pohjoisnaapurina on jokseenkin samankokoinen, mutta suositumpi Alankomaat. Siellä vaihdan junasta raitiovaunuun. Kierrän Gare du Midin/Zuidstationin kautta arkisessa kahvilassa poiketen ja jatkan Avenue STALINGRAD Laania kohti keskustaa. Valtakieli on luonteva aloituskieli, kerjäläiset kerjäävät ranskaksi, ja vaikka heillä olisi vierellään pahvilappu, siinä lukee vain J’ai faim, ei lue Ik heb honger. Eteläpuoli, tuleva Belgia, siirtyi Itävallalle. Se sai dominoivan aseman Belgian itsenäistyessä. Näky tuntuu vieraalta, muttei uhkaavalta. Kannattaa vilkaista ylöspäin, siellä kiitää joukko nopeita vihreitä papukaijoja. Don Carlos innoitti giuseppe verdiä säveltämään yhden parhaista oopperoistaan. 1982–85 Belgiaa järkyttivät Brabantin tappajat, terrori-iskut, joissa asiakkaita ammuttiin ravintoloissa ja valintamyymälöissä. Alankomaiden rajat ovat vaihdelleet, vielä 1500-luvulla kokonaisuus kuului Espanjalle, sitten pohjoisosa itsenäistyi voimakkaimman maakunnan Hollannin johdolla. Joitain tyttöjä onnistuttiin vapauttamaan. Erityisen sopivaa matkalukemista on johan Wolfgang von goethen Egmont. Teokset tarkastelevat Alankomaiden vapaussotaa eri paikoista, Egmont Brysselistä ja Don Carlos El Escorialista. Niitä on jo Hampurissa, pian Kööpenhaminassa, sitten Turussa. Kauluskaijasta (Psittacula krameri) on tullut läntisessä Euroopassa yhä tavallisempi puistolintu. Tintti-sarjakuvat luonut nimimerkki hergé (georges Prosper Remi ) syntyi Brysselin lähellä Etterbeekissä. Sen sisällä sijaitsee kaksikielinen Bryssel. Vai oliko kyseessä pyrkimys destabilisoida yhteiskunta, luoda edellytykset autoritääriselle kaappaukselle ja pitää hajoava Belgia koossa. Tämä on paradoksaalista. Brysselissä on hollanninkielisiin kohdistettu positiivista diskriminaatiota, jota voi vähemmistösuojaksi kutsua. Kohtalon ivaa oli, että Puccini lopulta kuoli juuri Brysselissä vuonna 1924 leikkauskomplikaatioihin. L’argent parle français, muisteli ikämies nuoruuttaan. Näin siis raitiovaunussa ja julkisessa tiedoksipanossa. Chaussée IXELLES / ELSENE Steenweg, kertoo katukilpi. Nyt pää kylmänä kävelen kapeaa ja vilkasta katua. Tapaus mobilisoi 20.10.2006 yli 250 000 valkoisiin pukeutunutta hallituskriittistä mielenosoittajaa, tästä oli vähällä tulla Euroopan lähihistorian ensimmäinen värivallankumous. Leppeässä meri-ilmastossa ei ihmettele, että rehevin maakunta Flanderi oli joskus Pohjois-Italian ohella Euroopan vaurainta tienoota. Belgia sijaitsee Länsi-Euroopassa keskeisellä paikalla Saksan, Ranskan, Luxemburgin ja Britannian välissä. Tämä on vastapaino pohjoisaseman kulmien slummille sekä kolonialistien pompöösille ja EU:n öykkärimäiselle arkkitehtuurille. Egmont on mukava lukea samoihin aikoihin Friedrich von schillerin Don Carlos -näytelmän kanssa. BRUSSEL/BRUxELLES Brysseliin saavutaan Zaventemin lentokentälle, hollanninkieliselle alueelle. Näillä kulmin tapaa hyvin säilynyttä, jopa lämminhenkistä Brysseliä. Hän koki tavallisen brysseliläisen tarinan hollanninkielisestä pojasta ranskankieliseksi vanhaksi herraksi. Huomio kiinnittyy värikkääseen väkeen, josta ani harva on syntynyt Brysselissä tai Brabantin maakunnassa tai Belgian kuningaskunnassa tai ylipäätänsä Euroopassa. Se kertoo eteläisten Alankomaiden feodaalisesta kansallissankarista, joka Espanjan käskynhaltijan valtuuksien ylityksiä vastustettuaan joutuu mestatuksi. Toinen jokseenkin yhtä suuri kieli on eteläisen vallooniväestön ranska. Oliko takana järjestäytynyt rikollisuus, joka rankaisi suojelumaksupinnareita karkottamalla näiden liikkeistä asiakkaita. Maahanmuuttovastaiset puolueet saavat Belgia ei ole yleisen haaveilun tai romantisoinnin kohde.. Belgiaa on pidetty byrokratian ja tehottomuuden maana. Kun katselee patriisitalojen kiipeiltäväntukevia ulkokoristeita ja puistojen jykeviä puita, tulee vahva déjà vu -elämys. Se on saanut saman ohi katsellun roolin kuin Itä-Euroopassa on ollut Romanialla; se ei ole yleisen haaveilun tai romantisoinnin kohde. 54 Belgia on Länsi-Euroopan unohdettu maa. Vähitellen on hollannin merkitys palannut ranskan rinnalle. Isovanhemmat ovat olleet Belgian alamaisia, mikäli ovat syntyneet Kongossa tai Ruandassa. Mitä muuta taidetta liittyy Brysseliin. Oliko takana santarmilaitos (Gendarmerie/Rijkswacht), ja olivatko terroriteot osa myöhemmin paljastunutta Naton Gladio-kampanjaa. Yksityissektori on yhtä ongelmallinen kuin muuallakin ja pitkälti ranskankielinen. Tämä on Tintin maisemaa. Maan historiallinen kieli on hollanti eli nederlands eli flaami, sama kuin Alankomaiden kuningaskunnassa. Asiaa ei helpottanut, että surmateoista vangittu Marc dutroux onnistui joksikin aikaa karkaamaan. Hergé jatkoi siitä, mihin jules verne jäi. Kukaan ei ilmoittautunut tekijäksi. Uloskäyntioven päällä lukee SORTIE – UITGANG ja toisen oven päällä lukeekin UITGANG – SORTIE. * PaRtuRi laskutti coupe normalista 7 euroa. Oopperoista ainakin erich korngoldin Die tote Stadt ja Richard Wagnerin Lohengrin sekä giacomo Puccinin tuntemattomin teos Edgar. Tintti on kaikkein tinteimmillään kirjojen alussa ja lopussa, kun seikkailuun vasta valmistaudutaan tai kun siitä taas kotona toivutaan. Brysselin puistojen uusi perusääni on terävä linnunkirskahdus, jonka oppii nopeasti tunnistamaan. Nykyään maa jakautuu neljään kielialueeseen, pohjoisen flaamilaiseen hollanninkieliseen, etelän vallooniseen ranskankieliseen, kaksikieliseen Brysseliin sekä itärajan saksankieliseen alueeseen. Se tuli esiin pedofiiliskandaalissa, kun poliisi ei pystynyt pelastamaan kaikkia kaapattuja pikkutyttöjä. Siis niin kuin Helsingissä tai Turussa ruotsi aivan oikeasti olisi täysin tasaveroinen suomen kanssa. Hergé loi seesteisen, optimistisen maailman, jossa luottamus järkeen, oikeuteen ja tieteeseen on korkealla. Moni alankomaalaisena tunnettu merkkihenkilö on nykykatsannossa belgialainen. Kaksikielisyys on tasa-arvoisempaa kuin Suomessa, jossa käytetään ensin paikallista enemmistökieltä. Ammoin täysin hollanninkielinen Bryssel on yhä näkyvämmin ja etenkin kuuluvammin ranskankielinen. Näytelmissä on jopa samoja henkilöitä. Hollanti sai haltuunsa Belgian, joka puolestaan itsenäistyi hiukan myöhemmin. Hänen sarjakuvansa ovat kiehtovaa ajan ja tekniikan kuvitusta ja maantiede hallittua. Spekulaatioita riittää
Alaoikealla: Australiasta asti tultiin kaatumaan Euroopan sisällissodassa.. 55 Edellinen aukeama: Junailijan työvuoro on päättynyt Valloniassa. Yläoikealla: Luipardman eli leopardimies kuvastelee kolonialistisia näkemyksiä Kongosta. Tämä aukeama, ylhäällä: Belgian lippuja Brysselin sotamuseossa. Keskellä: Flanderin lippu Schelde-joen rannalla. Alavasemmalla: Rudolf-eno päätyi Flanderin saksalaiselle sotilashautuumaalle
Afrikkalaiset maahanmuuttajat yleensä osaavat ranskaa jo valmiiksi ja harvoin opettelevat hollantia. Kaupungin kasvaessa hollanninkieliset jäävät suhteessa pienemmäksi ryhmäksi. Ovatko suomenkieliset heikkonäköisiä. Eikä suotta, minulla on kahden tähden hotellissani kylpyamme! Ennen minua kylpeneitä on leegio, Spa tarjosi puolidiplomaattisen tilan, jossa jo 1700-luvulla niin dignitäärit kuin intellektuellit ja seikkailijat pystyivät viivähtämään periaatteessa tuntemattomina, mainittakoon kustaa iii ja giacomo girolamo Casanova . Vaurauden huomaa kerjäläisten lisääntymisestä, näkymän uuseksotisoitumisesta. Aukio on komeiden 1700-luvun ranskalaisen tykkitulen tuhoamien tilalle jälleenrakennettujen renessanssirakennusten reunustama. Täällä tehtiin sekin browninki, jolla schauman ampui Borbrikovin . Kahvilassa otan Dame blanchen. Se ei estänyt Ranskaa, Britanniaa ja Belgiaa käymästä Euroopan ulkopuolella siirtomaasotia, nyttemmin ja laajemmalla sotijajoukolla uuskolonialistisia sotia. Kun valuuttakurssit eivät enää jousta, pitää työntekijöiden joustaa. Ja tässä aukeaa GRANDE PLACE / GROOTE MARKT . Se rupeaa olemaan uhattuna, ei vähiten euroon siirtymisen myötä. Euroopan unionia on ylistetty rauhanprojektiksi. Kerjäläisyys on kansallisvaltion rapautumisen ohella osa Euroopan jälleenkeskiaikaistumista. Vallonia on selvästi se osapuoli, joka tahtoisi pitää kiinni Belgian yhtenäisyydestä. Valkoinen rouva koostuu vaniljajäätelöstä, jonka lisäksi tuodaan purnukallinen kuumaa ja tuhtia suklaakastiketta. Vastaavaa suojaa suomenruotsille ei ole muualla kuin Ahvenanmaalla. Miksi muukalaisvastaisuus on erityisen vahvaa flaamien keskuudessa. Ilmiö on yleismaailmallinen: siirtolaisuus suosii enemmistöä, Sveitsissä, Kanadassa, Venäjällä, Suomessa. Flaamilaiskaupungit ovat likellä toisiaan, välissä on tasaista kosteanvihreää niittyä mustavalkoisine lehmineen ja jykevine, karvakavioisine hevosineen. Vastaavasti tuskin kukaan Norlantiin muuttanut syyrialainen tahtoo integroitua Ruotsiin suomen, saamen tai meänkielen avulla. Ympäristö on kemiallisen puhtaasti ranskankielistä, hollantia ei näy eikä kuulu. Hiilija teräsunioni syntyi luontevasti Belgian ympärille; jos jokin on Euroopan unionin alkukoti, niin Belgia, hyvänä kakkosena Luxemburg. Riittävästi junassa istuttuani tulen paikkakunnalle nimeltä Spa. Alueen väelle ei ole suotu samaa autonomiaa kuin Flanderille, Vallonialle ja Brys. He itse olivat kauan sorrettu väestönosa, joskin nyt varakkaampi. Edelleen Valloniaa, mutta ei enää ranskankielistä. Niiden kannattajat sanovat, etteivät ole kutsuneet murjaaneja Belgiaan. Keskeinen osa maisemaa on Fabrique Nationale des Armes, Herstalin kaupunginosan asetehdas. Eupenin alue siirtyi voittomaana Belgialle ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Lehväisen vehreässä maisemassa matalien vuorten ja solisevien purojen keskellä oleva elegantti kauppala on antanut nimensä kylpyläseudun käsitteelle. Spassa on vaivatonta ja kohtuuhintaista. Jälkimmäinen sota on vaikuttanut useampiin, molemmat joihinkin, mutta selkeitä edellisen maailmansodan maita ovat Belgia, Ranska, Italia, Itävalta, Turkki ja Irlanti. Eron näkee univormuista, likakaivonkansista, postilaatikoista, kaikesta mikä on yksiselitteisen maakohtaista. Eurooppalaiseen omahyväisyyteen kuuluu riemuita, kun kaikista maailman maista juuri Saksa ja Ranska eivät satu sotimaan keskenään. VLAANDEREN Mechelen, Antwerpen, Gent, Brugge, Leeuwen. Siihen voi vastata, etteivät kongolaisetkaan aikanaan pyytäneet belgialaisia Kongoon. Tilanne on kuin Keski-Uudellamaalla: asutusta on tiheässä, mutta silti mahtuu väliin kilometrikaupalla aivan ilmeistä maaseutua. Rupeaa olemaan brueghelliläisesti kumpuilevaa matalaa vuoristoa. Mantereella vähäkin ruotsinvoittoisuus hivuttautuu kaksikielisyydeksi ja se vähitellen yksikieliseksi suomalaisuudeksi. Rauhanprojekti on ulkoistanut väkivallan. Osat ovat vaihtuneet. Siis yksi suomenkielinen lisää prosenttilukuja muuttamaan. Ranskaa tapaa Flanderissa vähän. Kahviloita, ravintoloita, suklaamuseo – ja lihakauppiaiden killan talo, jossa karl Marx ja Friedrich engels vuonna 1848 viimeistelivät Kommunistisen manifestinsa. Belgiassa on ollut varsin kehittynyt sosiaaliturva. Sokkeloiden kautta tulen yhä äveriäämpään keskustaan. Tuulimyllyperinne jatkuu tuulivoimaloissa, niiden pyörivät siivet antavat laakeaan maisemaan ainoan dynaamisen piirteen. Vai koska olette kuulleet Suomen pääkaupunkiin asettuneen maahanmuuttajan opettelevan ensisijaisesti ruotsia. Selailen paikallislehtiä. Klubi ei vain piristä, se piggar myös upp. Rasismi tuskin loppuu pelkkään paheksumiseen. Euroopassa näkyy jako ensimmäisen ja toisen maailmansodan maihin. Usein näkee flaamilaisten lipun, mustan pystyleijonan keltaisella pohjalla. Eritoten se näkyy Valloniassa ja siellä Liègessä (Luik). Ranskankielisten vallonien tunnus on punainen kukko keltaisella pohjalla. Matkaan junalla Ardennien vuoriston suuntaan. Silloin kun näkee, on kuin katselisi vanhoja kuvia Suomesta. DEUTSCHES SPRACHGEBIET Paikkakunnan nimi on Eupen. On liian helppoa sanoa, että onpas teillä typerät huolet! Poliittinen korrektius on syntynyt heikommassa asemassa olevien puolustamiseksi, mutta myös heikot voivat vaihtua. 56 nostetta. Kaikki kerjäläiset esittävät asiansa en français. Brysseliä lukuun ottamatta maassa ei käytännössä ole kaksikielisiä alueita. Kauniita kävelyreittejä ja katukylteissä ranskan ohella pohjoisinta romaanista kieltä vallonia, jota ei pidä sekoittaa kaikkien vallonien osaamaan ranskaan. Molemmat sanojat ovat oikeassa. Brysselissä he ovat yhä enemmän kielivähemmistö. Niitä, joissa ei yksin ihmetytä talon päätyyn maalattu tupakkamainos, vaan myös sen kaksikielisyys. Liège on historiallinen linnoituskaupunki, jossa on erikoista, kolhoa funkkisarkkitehtuuria, hiilenpölyä ja harmautta. Jälkimmäinen maailmansota meni jotenkin puoli huomaamatta, ensimmäinen oli se suuri sota, La grande guerre, De groote oorlog. Joka ikinen asia on nur auf deutsch. Se on aikanaan varjellut hollannin kielen säilymisen rahan tukeman ja kansainvälisesti vahvan ranskan ylivoimalta. Kun nämä kansanryhmien värit musta-keltainen ja puna-keltainen yhdistettiin, syntyi Belgian trikolori: musta, keltainen ja punainen. VALLONIE 1800-luvulla Belgiasta kehkeytyi Euroopan teollistunein maa. Soisi valkoisen alaluokan saavan muitakin ymmärtäjiä kuin fasistit. Entä jos moni valkoihoinen belgialainen todella tuntee itsensä yksinäiseksi jäätyään synnyinkatunsa varrella ainoaksi valkoiseksi. Oikeastaan tämä on luonteva paikka, keskellä niin Flanderin rikkauksia kuin nyky-EU:n rahavirtoja. Kaikkialla Belgiassa kohtaa ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä. Kestää aikansa huomata, etten ole Saksassa. Rasismin vastustajat toimivat ajattelemattomasti, jos kuittaavat rasistiset tunteet pelkkänä tyhmyytenä. Miksi suomalaisessa pakkauksessa VADELMAMEHU lukee isommilla kirjaimilla kuin Hallonsaft
Heitä tulee riittämään, ja se nostattaa vastarintaa. Olen Euroopan unionin kovassa ytimessä, tänne Suomen herrat tahtoivat mukaan vaikuttamaan. Mitä tapahtuisi Eupenin alueen kanssa. 57 selille, mutta selkeä kielellinen ja kulttuurillinen yhteisönsä se kyllä on. Se on historiallisesti osa Flanderia, mutta kieleltään yhä ranskalaisempi. Kokoushuoneista ei juuri näe Brysselin puistoihin. Se lähtisi omaksi hollanninkieliseksi valtiokseen, tuskin osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Tietenkään ei tavallisilta brysseliläisiltä kysytty, tahtovatko he kotikulmistaan suurvallan mahtikeskuksen. Sen pitäisi kohdistua ylikansallisten pankkien eliittiin – muukalaisia hekin. Vuosia sitten kävin erään kirjallisuustapahtuman yhteydessä Belgradissa Jugoslavian kommunistisen puolueen päämajassa. Jos tarvitaan, tuodaan Saksasta tai katsellaan Vallonian ranskankielisiä maisemia. Tietysti on muistettava, että ensimmäistä maailmansotaa käytiin muuallakin, merkittäviä ovat Tannenbergin taistelu Saksan ja Venäjän välillä, Isonzon taistelu Italian ja Itävallan kesken sekä Gallipoliin taistelu Turkin ja Britannian välillä. Sen nimestä on tullut ensimmäisen maailmansodan länsirintaman käsitteitä Sommen ja Vimyn ohella. Tämä on Tintin maisemaa.. Saksalainen Oberleutnant Max immelman saavutti paljon ilmavoittoja, kunnes itse putosi 2 500 metristä. Vai olisiko se tulevaisuudessa Euroopan unionin suoranaista territoriota – ellei jopa liittovaltion alku. Kanadalainen sotilaslääkäri john McCrae kirjoitti runon In Flander Fields, jossa kuvataan sotilaiden kohtaloa unikkoja punaisenaan kukkivilla kedoilla. Osa julkisista rakennuksista pystytettiin uudestaan. Kuka sen saisi – vai kuka sen joutuisi ottamaan. Tosin arvelen, että Vatikaani säilyy pidempään kuin EU. Tulee vahva déjà vu -elämys. Viha kohdistuu vääriin ulkomaalaisiin: pakolaisiin ja kerjäläisiin. Täällä kuoli erittäin runsaasti sotilaita, ei niinkään taistelukaasuihin saati hyökkäysvaunujen alle, vaan puolustautuessaan vihollistykistön ammusten sirpaleisiin ja hyökätessään puolustautujien konekiväärituleen. Ilma-ase ei ensimmäisessä maailmansodassa ollut kovin pitkälle kehittynyt, ja sillä varustautuminen oli sattumanvaraista. Usein kaatuneet ovat tulleet kaukaa loppuaan kohtaamaan, heille etäisen asian tähden. Esimerkiksi Yhdysvalloilla oli pienemmät ilmavoimat kuin Belgialla. Astelen historiallisesta keskustasta ylämäkeä kolonialistiseen keskustaan, ja siitä on loogisesti vähäinen matka uuskolonialistiseen keskustaan. Suurin tuho saatiin aikaan tykkitulella. Turvatarkastuksen jälkeen pääsee EU:n valtakeskukseen. Toki kovin pieni markkina-alue, kuvallisia seinäkalentereita ei löydy. Jos kysymään ruvetaan, niin mitä näille virastoille ja palatseille kuuluu sitten, kun EU on hajonnut. Mitä minä rupeaisin vaikuttamaan, kun täällä kerran olen. Toisessa maailmansodassa surujuhlaan olisi pudotettu pommi. Vallonia on mutkallisempi tapaus: liittyisikö Ranskaan vai todennäköisemmin jäisi Tynkä-Belgiaksi. Edes EU:n selkeästi suurinta kieltä saksaa ei julkipanossa juuri käytetä. Mahdollisuudet tuntuvat vähäisiltä, eivät edes valheellisen teoreettisilta, kuten jokamiestä koskevan niin sanotun amerikkalaisen unelman kohdalla. EU:N KOVA YDIN Mitä Brysselille tapahtuu, jos Belgia hajoaa. Tuulessa suorina hulmuavat siniset tähtikehäliput ja mahtipontinen arkkitehtuuri luovat albertspeeriläisen tunnelman. Flanderin kentät ovat täynnä sotilashautuumaita: belgialaisten, brittien, saksalaisten, ranskalaisten. Eikö juuri nurkkapatriotismi ole aidointa ruohonjuuritason isänmaallisuutta. Tämän oivaltaminen on vaikeaa niin kauan, kun iso osa vasemmistoa näkee EU:ssa jotakin myönteistä, asettuu EU:n takuumiehiksi saaden EU:n jopa näyttämään vasemmistolaiselta unelmalta. Kun spekuloidaan Belgian hajoamisella, helpoin osa on Flanderi. Niitä ei sopisi muuttaa – samalla kun kunnanrajoja muutellaan kuinka sattuu. Sotilashautajaisten yli lensi englantilaiskone, josta heitettiin hautuumaalle seppele. Esimerkiksi pakolaisten majoittamiseen nämä ovat aika epäkäytännöllisiä. Ieperissä ensimmäinen maailmansota on turistoitu. Moniaalla Euroopassa tunnetaan oikeutettua vihaa EU:n toimia kohtaan. Niistä on tullut suuren sodan uhrausten symboli. Siellä meno oli paljon rennompaa. Brittiperäinen piirre on vetoaminen punaisiin unikkoihin. SUUREN SODAN NÄYTTÄMö Ieper, ranskalaisittain Ypres, sijaitsee Länsi-Flanderissa liki Ranskan rajaa. Tosiasiassa monikielisyys on lähinnä seremoniallista, englanti ja ranska vallitsevat. Valtakunnanrajat ovat pyhiä ja herättävät suunnattomia intohimoja. Tästä on viime vuosilta kokemusta Suomessakin. Jatkaisiko se Vallonian eli Tynkä-Belgian ainoana kielivähemmistönä, palaisiko Saksalle, liittyisikö eteläiseen naapuriin Luxemburgiin vai muodostaisi oman mikrovaltionsa. Kahvi on hyvää ja kupeista voi päätellä, missä EU:n ekspansiovaiheessa ne on tilattu: vanhimmissa kupeissa Euroopan Unioni lukee harvemmilla kielillä kuin uusissa. Entä jos ajattelisimme, että on melko samantekevää, kuuluuko Suomi Ruotsiin, Venäjään, Norjaan tai Viroon, kunhan vain Siuntiota ei liitetä Lohjaan eikä Espoota Helsinkiin. Tapahtumapaikkana on Belgia, kieli on englanti ja runo noudattaa perinteistä ranskalaista mittaa. Brittihautuumaiden erityispiirre ovat pienoisliput, myös Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin. Belgian ja Saksan kaatuneet vaikuttavat kotoperäisemmältä väeltä, ranskalaisilla hautuumailla on myös muslimihautoja – puhumattakaan mustan Afrikan pojista, jotka tuotiin gallialaista synnyinmaataan varjelemaan. Runo sävellettiin. Vain ilmavoimissa nähtiin hohtoa. Aiheesta kertoo hyvä sotamuseo. Suurin osa sodasta oli kurassa värjöttelemistä, myös upseerien enemmistön kohdalla. Se tekisi EU:sta Vatikaanin kaltaisen toimijan: pieni maaalue, mutta suuri vaikutus. Euroopan unionin sijainti on lisännyt Belgian ja Brysselin painoarvoa, nostanut hintatasoa ja aiheuttanut kaavoitusja liikenneongelmia. Toimisiko Bryssel itsenäisenä mikrovaltiona. Runo on luettavissa myös Kanadan kymmenen dollarin setelistä, ja punaisista paperiunikoista on tullut brittisotaveteraanien symboli. Matkamuistokauppoja riittää, tavaraa kaasunaamareista vanhoihin Etelä-Afrikan lippuihin. Ieper kärsi pahoin
Toisaalta se ei voi olla myöskään yhteiskunnasta riippumatonta tai välinpitämätöntä. 58 Riippumaton taide – vallankumouksen puolesta! Lev Trotski ymmärsi kulttuuria ja taiteita syvällisemmin kuin Marx, Engels tai Lenin. Hän korosti, että taiteella on omat kehityslakinsa ja taiteellinen luomistyö tapahtuu pitkälti alitajuisesti. Siksi sitä ei voi lähestyä samoin kuin politiikkaa. teksti christer pursiainen
Kutakin taidealuetta piti vieläpä tarkastella sen omilla ehdoilla, kirjallisuutta kirjallisuutena, kuvataidetta kuvataiteena, sillä nämä olivat aivan erityisiä ihmistoiminnan alueita. Rubensin tauluja katsoessaan hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka hyvinsyöneitä taiteilijan hahmot olivat. Vuoden 1929 jälkeen maanpaossa hän alkoi myös esittää olevansa vladimir leninin seuraaja, vaikka olikin aina Leninin eläessä vetänyt omaa linjaansa ja piti itseään tätä etevämpänä. Trotski oli eri maata. Kun Trotski tällä tavoin puolusti klassista kirjallisuutta, monet olivat haltioissaan. Mutta kirjallisuus oli Trotskia lähinnä. ”Sitä paitsi minulla oli oma maailmanvallankumoukseni”, Trotski kuvaa tuolloista asennettaan kulttuuriin. Danten teoksen taiteellinen arvo oli säilynyt vuosisatoja, sillä vaikka se oli kirjoitettu italialaisen keskiaikaisen kaupunkivaltion puitteissa, siinä oli eräitä ihmisille kaikkina aikoina yleisiä ja tärkeitä teemoja, erityisesti kuoleman olemus. Oppi-isiltään Trotski ei kuitenkaan pystynyt ammentamaan paljoakaan, mitä tuli marxilaisuuden suhtautumiseen kulttuuriin. Trotskin omaelämäkerralliset tekstit ja monet journalistiset artikkelit ovat silti usein myös hienoa kirjallisuutta millä mittapuulla tahansa. KULTTUURIHERÄTYS PARIISISSA Poliittisen teorian alalla Trotski uskoi olevansa karl Marxin ja Friedrich engelsin paras oppilas. Mutta eivät kaikki, etenkään Proletkultin. Aikuisen Trotskin ajattelu oli kytketty marxilaisuuteen, ja niinpä hän oli kulttuurin harrastuksessaankin marxilainen. Vuosien 1922 ja 1923 kesät Trotski käytti kirjoittaakseen pääteoksensa aiheesta eli kirjan Kirjallisuus ja vallankumous. Trotski ajatteli, että taidetta pitää lähestyä taiteena. Niinpä Jumalaisen näytelmän aikaansaama taiteellinen kokemus lukijassa ei johtunut siitä, että Dante edusti firenzeläistä pikkuporvaristoa, vaan kokemus syntyi siitä huolimatta. Ja vielä vähemmän Lenin. Vasta Natalian vaikutuksesta Trotski ryhtyi vastoin omaa luontoaan hiljalleen ymmärtämään taidetta ja politiikan ulkopuolisia elämänalueita. Tietysti Sorbonnen yliopiston taidehistorian opiskelija kuljetti Trotskia myös Louvressa, muissa museoissa ja näyttelyissä. Tämä tapahtui Pariisissa, johon 22-vuotias Bronstein saapui pakomatkalla suoraan Siperian karkotuksesta, jätettyään sinne ensimmäisen vaimonsa ja kaksi vauvaikäsitä tyttölasta. Mikään syvällinen taiteellinen ilmaisu ei koskaan tavoittanut Leninin sielua. Sen sijaan marxilaisuus, joka ikään kuin luonnonlain kaltaisena ennusti sosialismin väistämätöntä tuloa teollistumisen seurauksena, kapitalismia seuraavana kehitysvaiheena, imi Trotskin jo nuorena mukaansa. Kustantaja, kuten hyvän kustantajan kuuluukin, vaati näet kolmanneksen lyhennystä tekstiin. Kaunokirjallisuuden alueella Trotskin yritykset ovat tosin harvassa. Danten runoelmasta tehtäisiin pelkkä historiallinen asiakirja. Mutta hänelle ei riittänyt narodnikkien laimean radikaali toiminta, joka tarkoitti käytännössä vastahakoisten talonpoikien valistamista sosialismin hyödyistä. Tämä ei aivan pidä paikkaansa. KLASSIKOT PROLETAARIN KIRJAHYLLYYN Trotski oli nuoruudessaan narodnikki. Trotski vastusti vaistomaisesti Pariisia kaiken porvarillisen kulttuurin ilmentymänä, mukaan lukien sen museoissa oleva taide sekä sen puistoihin ja aukioille pystytetyt patsaat. Rakastuminen tapahtui mahdollisesti ensi silmäyksellä, kuten jotkut Trotskin elämäkerturit sen haluavat nähdä. Tai ehkä se tapahtui vasta muutaman päivän kuluttua, kuten Natalia sen muistaa, katsellen Baudelairen hautapaasia Montparnassen hautausmaalla. Muistelmissaan Trotski väittääkin olevansa taipumuksiltaan pikemmin kirjailija kuin poliitikko. Hän sai kipinän vasta natalia sedovalta. 59 kun julkaisin poliittisen elämäkerran Trotski (Gummerus 2011), joissakin arvosteluissa huomautettiin, että olin laiminlyönyt Trotskin toiminnan kulttuurin alalla. Nämä piirteet olivat Trotskin mukaan kyseisessä teoksessa saaneet niin lavean ilmaisumuodon, että teos ylitti oman aikakautensa ahtaat rajat. Samanikäinen Natalia oli venäläisten salaseuralaisten paikallinen aktivisti, joka auttoi pakolaisia asuntoasioissa. Tämä on eri asia kuin sen tarkasteleminen taiteena. * lev trotski , alias Bronstein, oli kulttuurin saralla laaja-alainen toimija ja ajattelija. Nataliasta tuli Trotskin elinikäinen kumppani. Näitä luokkakriteereitä tuli Trotskin mielestä kuitenkin käyttää taiteellisesti eli sopusoinnussa taiteen erityisten ominaisuuksien kanssa. Joskaan Trotskin oma kynä ei yltänyt fiktioon, hän kunnostautui kaunokirjallisuuden ja yleensä taiteiden kriitikkona. Trotski arvosteli erityisesti vallankumouksen jälkeen syntynyttä Proletkult-liikettä, joka lähestulkoon kielsi aiemman kulttuurin saavutukset. Taidetta Jumalaisesta näytelmästä tekee se, että runoelma kykeni koskettamaan lukijan tunteita ja aisteja. Trotskin oma laaja tuotanto lähinnä poliittisena tietoja pamflettikirjailijana on tunnettu. Hän tarkasteli taidetta ja kirjallisuutta yhteiskunnan kehitysvaiheita vasten, joita puolestaan säätelivät tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden yhteen kietoutuneet kehitysvaiheet. Trotskia pidetään yleisesti juuri kirjallisten harrastustensa vuoksi kulttuurisesti valistuneena, mitä hän olikin. Samoihin aikoihin hän julkaisi kirjan Taide ja vallankumous, joka ei kokoelmateoksena yllä edellisen tasolle. Pois jätettyä aineistoa Trotskin ja kulttuurin suhteesta käytin juhlaesitelmässä, jonka esitin Historian Ystäväin Liiton vuosijuhlassa Helsingissä 17.11.2012. Mutta Trotski irtisanoutui vulgaarimarxilaisista tulkinnoista, joissa taide heijastaisi suoraan taloudellista perustaa tai johtavan yhteiskuntaluokan etuja. Hän oli kuitenkin marxilaisissa rajoissa joustava, kaukana niistä sosialistisen realismin puoluetoimitsijoista, jotka myöhemmin josif stalinin valtakaudella tulivat määrittelemään Neuvostoliiton taidetta ja kulttuuripolitiikkaa. Olisi silti väärin kutsua Trotskia vapaamieliseksi tai suvaitsevaiseksi. On silti totta, että iso osa tästä ja muistakin aihepiiristä karsiutui pois kirjan viimeistelyssä. Tosin Trotskin kiinnostus kulttuuriin oli melko myöhäsyntyistä. Ei ole tietenkään kiellettyä, Trotski huomautti, tarkastella Jumalaista näytelmää kulttuurihistoriallisena asiakirjana tai esineenä. Trotskille tämä olisi ollut samaa kuin olisi repäisty kyseinen teos irti taiteen piiristä, ei nähtäisi siinä sitä, mikä tekee siitä taidetta. Muuan tämän liikkeen edustaja oli esittänyt, että dante alighierin Jumalainen näytelmä 1300-luvun alusta oli arvokas yksinomaan siksi, että se ilmaisi tietyn luokan psykologiaa tiettynä aikakautena. Käsillä oleva essee on vain hieman muokattu versio tästä esitelmästä. Trotskin suurimpia harrastuksia varsinaisen poliittisen elämäntyön ulkopuolella olivat metsästys, kaktusten kerääminen sekä kanien hoito – mutta etenkin kirjallisuus. Jos Engels omasi tiettyä taipumusta taiteiden ja kirjallisuuden ymmärtämiseen, Marx ei ollut näistä asioista kiinnostunut. Taiteessakin olisi toki luokkakriteereitä. Dante, joka oli aikansa tuote, oli samalla, Trotski sanoi, taiteellisessa mielessä nero
Marxilaisesta näkökulmasta porvarillinen yhteiskunta hajotti ihmissuhteet atomeiksi; ihmisen päämääräksi tuli henkilökohtainen vapautus. Esimerkiksi vladimir nabokov mainitsi myöhemmin teoksen eräänä 1900-luvun parhaana ja täydellisimpänä kirjana. ”Todellisuudessa kaikki nykykirjallisuus on vain tämän teeman laajentumia.” VENÄLÄISEN MODERNISMIN RAPPIO Trotskin kirjallisuuskritiikin lähtökohta oli maailmankirjallisuus. Tarkemmat analyysinsä ja esimerkkinsä hän otti kuitenkin venäläisestä kirjallisuudesta. Mitä tulee hieman myöhempään vallankumousta edeltäneeseen kirjallisuuteen, Trotskin aikalaiskirjailijoihin, hän rohkeni olla arvosteluissaan itsevarmemmin pistävä. Trotski sen sijaan salli itsensä kirjoittavan, että Belyin sanallinen leikittely ei johtanut mihinkään. Bolševikit perivät aiemmasta kulttuurista useita kirjallisuusja taidesuuntauksia. Trotski mainitsi eräässä puhetilaisuudessa retorisesti, että eihän kukaan voinut kieltää, etteivätkö William shakespearen tai lordi george gordon Byronin tekstit jotenkin puhuttelisi jokaisen sielua. ”Aihe riitti vuosisatoja”, Trotski analysoi. Vaan se että tämän valkokaartilaisen seuratessa joudun selitvenäläistä klassista kirjallisuutta. Salista huudettiin takaisin: ”Kyllä ne pian lakkaavat puhuttelemasta!” Trotski vastasi tähän: ”En tiedä kuinka pian, joskin epäilemättä tulee joskus aika, jolloin ihmiset lähestyvät Shakespearen ja Byronin teoksia samoin kuin me lähestymme useimpia keskiaikaisia runoilijoita, eli tieteellis-historiallisen analyysin näkökulmasta. Tämän kuuluisin työ on romaani Peterburg, kirja jonka on sanottu ennakoivan joycelaista modernismia. ”Belyin rytmikäs proosa on kauheata”, Trotski kirjoitti. 60 tämään taiteen aakkosia puolueen lehden toimittajalle, joka muka kirjoittaa artikkeleita taiteesta.” Marxilainen lähtökohta salli Trotskin silti analysoida taidetta ja kirjallisuutta myös yhteiskuntansa ilmentäjänä. Trotski arvosti kannattajat. Se keskittyi viljelemään tekniikkaansa, ilmentämään individualismia, symbolismia ja mystiikkaa. Niitä piti paremminkin suositella työläisille. Ytimeltään hän oli realisti ja hengeltään konservatiivi; häneltä oli vallankumouksen myötä maa kadonnut jalkojen alta, ja hän oli siksi epätoivoinen. Kuten länsimainen ajattelu yleensä, marxismi näki valistuksen ja siihen uskonnon alueella liittyneen uskonpuhdistuksen henkisenä murroskautena, joka heijasti porvarillisen luokan ja sen mukana yksilökeskeisen ajattelun ja moraalin nousemista valtaan. Trotskille huomautettiin usein, että miten bolševikilla saattoi olla sama maku kuin valkokaartilaisilla. Belyin synti oli, että hänellä ei ollut hajuakaan vallankumouksellisuudesta. ”Jos jokin saa minut häpeämään”, Trotski vastasi, ”ei se, että löydän itseni näissä kiistoissa näennäisesti samasta veneestä jonkin valkokaartilaisen kanssa, joka ymmärtää taidetta. Rappeutuneisuuden paras edustaja Trotskille oli symbolistirunoilija ja rytmin mestari andrei Belyi. Mutta pikemmin uskon kumminkin tulevan ajan, jolloin ihmiset lakkaavat etsimästä Marxin Pääomasta ohjeita omalle käytännölliselle toiminnalleen ja Pääomasta tulee pelkkä historiallinen asiakirja yhdessä puolueohjelmamme kanssa.” Toistaiseksi, Trotski jatkoi, ei ollut vielä syytä pistää Shakespearea, Byronia tai aleksander Puškinia arkistoon. Sama ajattelutapa heijastui taiteessa, niin Shakespearen näytelmissä kuin johan Wolfgang von goethen Faustissa. Juuri 1900-luvun alun venäläinen kirjallisuusvaihe oli Trotskin mukaan rappeutunutta. Tosin hän saattoi arvostella esimerkiksi anton tšehovia ”passiivisesta realismista”. ”Belyin lauseet eivät tottele sisäistä mittaa, vaan ulkoista, joka alukTrotski väitti olevansa taipumuksiltaan pikemmin kirjailija kuin poliitikko.. Trotski lausui, että tässä kulttuurissa ihminen asetti itsensä keskiöön
Tämä tunnetaan paitsi niin sanotusta maalaisrunoudestaan myös lyhyestä kohuavioliitosta kuulun amerikkalaisen tanssijattaren isabella duncanin kanssa. aleksander Blok on yksi niistä runoilijoista, jotka Trotski kytki hengeltään myötäilijöihin. Trotskille futuristit – joihin hän kirjallisuudessa luki vladimir MajakovsTrotski, muralistitaiteilija Diego Rivera ja surrealistisen liikkeen perustaja André Breton keskustelevat taiteen olemuksesta vuonna 1938 Meksikossa.. VALLANKUMOUKSEN NARRIT Venäläisen kuolevan porvarillisen taiteen ja Trotskin kaipaaman vielä syntymättömän vallankumouksellisen, uuden taiteen, välimaastoon oli kasvanut sellainen taiteenala, joka oli läheisemmässä yhteydessä lokakuun vallankumoukseen. Ei ylipäänsä ole mitään ’puhdasta’ taidetta”, Trotski julisti. Blokin erotti muista myötäilijöistä jo se, että hän oli sukupolven vanhempi näitä ja tehnyt uransa pääosin ennen vallankumousta. Blokin runo Kaksitoista oli siitä huolimatta, Trotski kirjoitti, ”aikakautemme tärkein teos” ja se ”elää ikuisesti”. Vaikka esimerkiksi jotkut Jeseninin runoista, Trotski kirjoitti, ”eivät ole niin kamalia”, Jesenin oli auttamattomasti juurtunut talonpoikaisestetiikkaan. Kaksitoista bolševikkisotilasta, aivan kuten kaksitoista apostolia, marssivat Blokin rytmittäminä läpi vallankumouksellisen Pietarin. Kaikkein jyrkimmin Trotski tuomitsi niin sanotun formalismin. Futurismi tuli Venäjälle paljon ennen vallankumousta heijastamaan taiteessa modernia, teknologiaa, edistystä. Blok ei missään nimessä ollut yksi bolševikeista, Trotski väitti, ”mutta hän astui meitä kohti”. Kaksitoista ei edustanut Trotskille vallankumouksen runoutta, vaan ”joutsenlaulua individualistiselle taiteelle, joka astui vallankumouksen puolelle”. He eivät silti edustaneet vallankumouksen taidetta. 61 si vaikuttaa vain tarpeettomalta ja myöhemmin alkaa väsyttää ja lopulta myrkyttää olemassaolon. Aavistus, että lause päättyy rytmisesti, on äärimmäisen ärsyttävää, aivan kuten unettomana odottaisi ikkunan toistuvaa kitinää.” Symbolisti Belyi pyrki löytämään sanoista, kuten pythagoralaiset numeroista, jonkin erityisen salaisen merkityksen. Tämä puute ilmeni eri kirjoittajilla eri tavoin, mutta koko koulukunta edusti ”vallankumouksen narreja” ja ”myöhästyneitä slavofiileja”, jotka rajoittivat vallankumouksen talonpoikaismaan kapinaksi. Lisäksi Blok kuoli vuonna 1921. Tämä taidesuunta oli kiinnostunut taiteen muodosta; se näki taiteen puhtaana, pelkkänä taiteena. Tämän suuntauksen edustajia Trotski kutsui myötäilijöiksi. Blok, toisin kuin monet hänen aiemmat runoilijaystävänsä ja tukijansa, hyväksyi vallankumouksen, ainakin osittain, vaikka turvallisuuspoliisi Tšeka ei jättänytkään häntä rauhaan. Siksi Belyi ajautui umpikujaan sanojensa kanssa. Kukin ryhmän jäsenistä oli Trotskin mukaan joutunut kosketuksiin vallankumouksen kanssa, mutta yksikään heistä ei ymmärtänyt sitä kokonaisuudessaan. Blokin runo Kaksitoista vuodelta 1918 muodostui vallankumouksen ylistykseksi. ”Olisi typerää kuvitella”, Trotski huomautti formalisteista, ”että taide voisi olla riippumaton tai välinpitämätön yhteiskunnasta, sen valtarakenteista ja jännitteistä. Nykyisin kuuluisin niistä, jotka Trotski lukee tähän ryhmään, on runoilija sergei jesenin. Trotski piti Blokia arvossa, vaikka tuomitsi tämän symbolismin ja mystisismin. Myötäilijöiden katse ei pysähtynyt työläiseen, vaan vilkuili toiveikkaasti tämän olan yli talonpoikaan. Kommunistinen aate oli heille vieras. Sekä tätä ryhmää että sen jäseniä erikseen oli hänen mukaansa näet mahdotonta ajatella ilman vallankumousta. FUTURISMIN LUPAUS Kaikkein näkyvin ja suosituin taiteen koulukunta Neuvosto-Venäjällä 1920-luvun alussa oli futurismi. Mutta Blokia hän käsitteli erillisenä tapauksena, päätä ylempänä muita venäläisiä runoilijoita; ehkä vain Puškinista seuraavana
Tämä oli eritoten merkityksellistä, koska kukaan ei voinut kieltää futurismin saavutuksia taiteen alueella, erityisesti runoudessa. Säkeet edesauttoivat vallankumousta, mutta eivät tuoneet mitään lisäarvoa kirjallisuuteen. Sellaiset porvarillisen kirjallisuuden tekopyhät teemat, kuten pyyteetön ystävyys, lähimmäisenrakkaus ja myötätunto, muuttuisivat Trotskin mukaan puhtaiksi ja aidoiksi vasta sosialistisessa kirjallisuudessa. Paljon vaikeampaa oli rakentaa uudelleen ihmisen koko sisäinen, alitajuntainen kokemusmaailma ja löytää tälle taiteellinen ilmaisumuoto. Hän ei nostanutkaan Proletkultin koulukuntaa jalustalle, vaan päinvastoin tyrmäsi sen. ”Ei siksi, että taiteellinen luomistyö olisi uskonnollinen riitti tai jotakin mystillistä, kuten joku täällä ironisesti sanoi. ”Tietenkään nuori futuristi”, Trotski pilkkasi, ”ei mennyt tehtaisiin tai kaivoksiin, vaan piti suurta ääntä kahviloissa, löi nyrkkiä korokkeella, puki yllensä keltaisen puseron, maalasi poskensa ja nosti nyrkkinsä arkaillen koholle.” Mutta venäläisen futurismin erikoisuus oli, Trotski sanoi, että vallankumous puhkesi ennen kuin futurismi pääsi eroon lapsentaudeistaan, ennen kuin siitä tuli virallista ja harmitonta tunnustettua taidetta. Erityisesti venäläinen futurismi kypsyi silti ajallisesti rinnan vallankumouksen kanssa. Tämä itsetietoisuus löytyisi taiteen ja yhteiskunnallisen kehitysvaiheen suhteesta. Uusi taide ei ollut, Trotski julisti 1920-luvun puolivälissä, vielä löytänyt itsetietoisuuttaan. Taide ei tulisi kärsimään virikkeiden puutteesta. Majakovskin esimerkki vaikutti suoraan tai epäsuorasti yli suuntausten ja koulukuntien, erityisesti Proletkultin työläisrunoudessa. Looginen ymmärtäminen oli yksi asia. Taide tulisi Trotskin kaavassa kehittymään kahdessa vaiheessa. Majakovski käsitteli kieltä mestarillisesti täysin omien lakiensa mukaan. Taistelu olisi täysin ideologista. Väittely teorioiden ja hypoteesien välillä ei kuolisi. Samalla uusi, vasta syntyvä vallankumouksellinen taide ja kirjallisuus eivät voisi olla ilmaisematta vallankumouksellisen. Mutta Trotski julisti, että vaikka ihmiset olisivat osapuolia näissä väittelyissä, he eivät olisi enää luokkansa edustajia; kilpailua eivät leimaisi ahneet luokkaedut. Se ei olisi tylsän tasaista ja kiihkotonta elämää, jota vastaavasti taide kuvastaisi. Tuleva sosialistinen kirjallisuus ilmentäisi tätä solidaarisuutta. Vaan koska sillä on omat kehityslakinsa, ja ennen kaikkea koska taiteellinen luomistyö tapahtuu pitkälti alitajuisesti – hitaammin, tyhjäkäynnillä, vähemmän hallitusti ja ohjatusti, juuri koska se on alitajuista.” Sanan laajassa merkityksessä vallankumouksellinen taide oli Trotskille realismia, sillä se ei voinut nojautua mystiikkaan kuten uskontoon. SIIRTYMÄKAUSI Sosialistiseen taiteeseen oli vielä pitkä matka. Mutta tuo runous oli poliittinen ilmiö pikemminkin kuin kirjallinen. Ne olivat sinänsä kulttuurihistorian näkökulmasta tärkeitä, koska ne ilmaisivat työväenluokan vallankumouksellista heräämistä. Majakovski omaksui vallankumouksen ja imi sen sykkeen, mutta ei silti luopunut aiemmasta porvarillisesta sankarillisesta individualismista. Taiteellinen luovuus laahasi oman luontonsa mukaisesti yhteiskuntasuhteiden perässä; se kompuroi jäljessä kainalosauvoilla verrattuna luokkatietoisuuteen, politiikkaan ja talouteen. Ei, sosialismissa yksinomaan luokkavastakohtaisuudet häviäisivät ja tähän vastakkainasetteluun perustuvat kiistat poistuisivat. Tämä ei Trotskin mukaan millään muotoa tarkoittaisi sitä, etteikö tällainen kamppailu olisi dramaattista ja intohimoista. Se olisi realistinen, aktiivinen, äärimmäisen kollektivistinen ja täynnä rajatonta luovaa uskoa tulevaisuuteen. Hänellä on oma rakennelmansa, oma mielikuvituksensa, oma rytminsä ja poljentansa.” Futurismi ei silti Trotskin katsannossa hylännyt yhteiskunnallista juurtaan, porvarillista boheemisuutta. ”Taidetta ei voi lähestyä samoin kuin politiikkaa”, Trotski mainitsi eräässä kokouksessa. Ensimmäiseksi hän julkaisi ne, joissa hän arvioi myötäilijöitä, futuristeja ja muita avantgardistisia koulukuntia. Se, että Trotski luokitteli nämä koulukunnat suuntauksiksi, jotka eivät olleet aidosti vallankumouksen kirjallisuutta, otettiin ylistysten kera vastaan Proletkultin kirjailijoiden ja toimitsijoiden piirissä. Trotski kirjoitti kirjansa Kirjallisuus ja vallankumous eri osat ensin pitkinä artikkeleina Pravdaan. Sekin näytti vasta ensimmäisiä viitteitä tulemisestaan. Niinpä vallankumous kohtasi futurismin, joka oli yhä kapinallinen ja vastusti vanhoja arvoja. UUSI TAIDE. Tämä tilanne ajoi futurismin vallankumouksen syliin. Trotskin mielestä tilanne ei silti ollut toivoton. Erilaisten taiteellisten suuntausten toiminta kilpailevien hankkeiden ympärillä jatkuisi. Sosialistinen yhteiskuntakaan ei silti tarkoittanut kaikkien ristiriitojen häviämistä. Mutta kun Trotski julkaisi loppuosan kirjastaan, ylistys vaihtui pian pettymykseksi. Työväenluokalla ei ollut mitään perinteitä kulttuurin alueella; ei se voinut tehdä pesäeroa Puškiniin! Ylipäänsä futuristeilla ei ollut mainittavaa uutta sanomaa, he keskittyivät ainoastaan vanhan kieltämiseen. Ongelma ei ollut siinä, että futuristi kielsi vanhan intelligentsijan perinteen, vaan siinä että se ei ollut osa vallankumouksellista perinnettä. Majakovski tuli tätä oikopolkua pitkin vallankumouksen luo. Mutta samalla se merkitsi, että futurismin sanoman mielettömyys tuli ilmeiseksi, jos sitä tarjottiin työväenluokalle. Luokattoman yhteiskunnan perusta oli solidaarisuus. Vasta yhteiskunnan muuttumisen myötä, sosialismin kehittymisen myötä, syntyisi aito sosialistinen taide. 62 kin – olivat avantgardismistaan huolimatta pohjimmiltaan syntyisin porvarillisen taiteen pyörteistä. Se, että työläinen kirjoitti runoja, ei tehnyt niistä vallankumouksellista kirjallisuutta. Tämä uusi taide olisi ristiriidassa pessimistisen epäilyn ja henkisen romahduksen kanssa. Uusi taide olisi ensin vallankumouksellisen siirtymäkauden taidetta, joka muotoutui proletaarisen diktatuurin olosuhteissa. Futurismilla oli mahdollisuus uudesti syntymiseen, aitoon liittymiseen vallankumouksen osaksi ja ”uuden taiteen” luomiseen. Trotski mainitsi esimerkkinä säkeet, joita työläiset sepittivät julistaakseen työväenjuhlaa vappua. Tämä moite ei estänyt Trotskia myöntämästä, että Majakovski oli suunnaton runoilijalahjakkuus, jolla oli kyky kääntää moneen kertaan nähdyt asiat siten, että ne näyttivät uusilta. Vasta sosialismi päinvastoin vapauttaisi ihmisen yksilöllisyyden ja luovuuden luokkasitoutuneisuuden kahleista. Monet Majakovskin ”kuvat, fraasit ja ilmaisut ovat astuneet kirjallisuuteen ja pysyvät siellä pitkän ajan, jos eivät jopa ikuisesti. Kaikki tavoittelisivat yhteistä menestystä, vaikka olisivatkin eri mieltä. Tosin tämä boheemisuus heijastui vanhan perinteen hylkäämisenä. Kaikkien tuli tämä myöntää, pitivät he siitä tai eivät, Trotski ylisti. Futurismin kiinnostus kieleen sinänsä, Trotski myönsi, oli erityisen tärkeä, uutta muotoa luova tekijä kirjallisuudessa. Siksi sitä oli Trotskin mukaan edeltävä vallankumouksellinen taide, siirtymäkauden kulttuuri
Tähän kuuluivat myös siirtymävaiheen yhteiskunnan kouristukset. Tämä ympäristö ravitsi hänen luomistyönsä alitajuisia virtauksia. Tämä psykologinen yhdysside puolestaan juontui yhteiskunnallisista suhteista. Vaikka tietty yhtymäkohta taiteen, politiikan, tekniikan ja talouden välillä oli olemassa, sen jälkeen kun taidesuuntaus, taiteilija tai kirjailija oli asetettu ehdottoman valinnan eteen, vallankumouksen puolesta tai sitä vastaan, taiteelle tuli antaa täysi vapaus itsemääräämisen omalla alueellaan. Taideteosta on ensi kädessä arvioitava sen omien lakien, taiteen lakien mukaan.” Mutta hän jatkoi lausumalla, että marxismi voisi yksin selittää sen, miksi ja miten tietty suuntaus taiteessa palautuu tietyn ajanjakson historiaan; toisin sanoen, mikä aiheutti kyseiselle taiteelliselle muodolle yhteiskunnallisen kysynnän. Mutta vaikkakin taide ja kirjallisuus olivat itsenäisiä, taiteilija tai kirjailija, joka luo teoksen, ja katsoja tai lukija, joka kokee sen, eivät olleet irrallaan toisistaan. Trotski tosin rajoitti tätä suhteellista suvaitsevaisuutta. Kukaan ei aikonut määrätä runoilijalle aiheita, Trotski kuitenkin huomautti. Ollakseen juurtunut vallankumoukseen, taiteen piti silti ymmärtää asettaa vallankumouksellisen luokan taistelu, sanalla sanoen proletariaatti, keskipisteeseen. Aristokratialla tai porvaristolla ei ollut taiteilijoidensa kanssa ristiriitaa päivittäisessä elämässä. Trotski totesi, että tämän luokan oli toistaiseksi pakko kuluttaa parhaat voimansa poliittisessa taistelussa, talouden uudelleen rakentamisessa, perustavien kulttuuritarpeiden tyydyttämisessä, lukutaidon puolesta taistelussa, taistelussa kurjuutta ja syfilistä vastaan. Jokainen kirjoittakoon mitä ajattelee. Taide syntyy luokan ja sen taiteilijan jatkuvassa jokapäiväisessä kulttuurisessa ja ideologisessa keskinäissuhteessa. Hän asetti erityisesti vallassa ollessaan taiteelle poliittiset rajat: puolue ei voisi sallia taiteen vihamielistä poliittista käyttöä vallankumousta vastaan. Marxilainen käsitys taiteen riippuvuudesta yhteiskunnallisista valtasuhteista ja ristiriidoista ei silti Trotskin mukaan tarkoittanut puolueen halua sanella taiteelle sen tehtäviä ja muotoja yksityiskohdissaan. Mutta itse taiteen kehittyminen, sen taistelu uusien ilmaisukeinojen puolesta, ei ollut puolueen tehtävä eikä myöskään sen murhe. Puolueen ei pitänyt määrätä ketään suorittamaan taiteen valvontatehtävää. Kutakin taidealuetta piti tarkastella sen omilla ehdoilla.. 63 ajan perusvirettä. ”On aivan totta”, Trotski sanoi, ”että marxismin perusteella ei voi aina päättää, pitääkö jokin taideteos hyväksyä tai hylätä. Mutta Neuvosto-Venäjän proletariaatti ei pystyisi tarjoamaan samanlaista jalostunutta kulttuuriympäristöä ja hengenravintoa oman luokkansa taiteen kukoistukselle. Taiteen ei tietenkään pitänyt kuvata vain savupiippua tai vastustaa pääomaa, Trotski selvensi. ”Ei siksi että valtio velvoittaa tähän, vaan siksi että se on historian vaatimus.” Taide tai kirjallisuus ei voinut ohittaa tai paeta tätä tehtävää. Porvarillinen taiteilija eli yhä porvarillisessa ympäristössä, hengitti porvarillisten salonkien ilmaa ja imi siitä inspiraationsa. Heidän oli pakko erottua oman luokkansa ympäristöstä, hengitettävä samaa ilmaa kuin ”myötäilijät”. Edes työläiskirjailijat, Trotski väitti, jotka omistautuivat taiteelliselle työlle, eivät näissä alikehittyneissä oloissa löytäneet yhteyttä oman luokkansa kanssa. PUU EI KASVA TARHAPAVUSTA Trotski määritteli vallankumouksellisen taiteen yleisen tehtävän siten, että taiteen on heijastettava proletariaatin yhteiskunnallista vallankumoustehtävää. Taiteen on annettava vallankumoukselle taiteellinen muoto. Puolueen politiikka taiteessa siirtymäkauden aikana tuli olla auttaa erilaisia ryhmiä ja koulukuntia tulemaan vallankumouksen puolelle, ymmärtämään oikein sen historiallinen tarkoitus
Trotskin vastaus oli, että uuteen taiteeseen ei ollut oikotietä. Sellaiset perusasiat, kuten ”lukutaidon kasvattaminen, koulutus, erityiskurssit työläisille, elokuva, päivittäisen elämän uudelleen järjestely, kulttuurillisen tason edistäminen” – ne olivat Trotskin mukaan avaimet vallankumouksellisen taiteen ja kirjallisuuden synnylle. Trotski tarjosi jo vuonna 1924 ratkaisuksi proletariaatin kulttuurin yleisen tason nostamista. Trotski kommentoi sosialistista realismia 1930-luvulla. ARKI ON KULTTUURIA! Trotski kirjoitti 1920-luvun alussa paljon työläisen työstä, arkipäivän ongelmista, kansankulttuurista, oikeudenmukaisuudesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Se oli ainoastaan heijastus stalinilaisesta henkilöpalvonnasta. Historia, Trotski muistutti, ”ei anna mitään ilmaiseksi”. Ei se näin mene. Sosialistisen realismin tehtävä sen sijaan oli rajoittua piirtämään Stalinin ikonia tai muovaamaan vorošilovin hevosta, Trotski irvaili. Poliittinen kumous tuli Venäjällä helposti; sitäkin vaikeampaa venäläiselle työläiselle oli kulttuurinen vallankumous, sosialistinen rakennustyö. Vain ylimielisen, kyvyttömän ja totalitaarisesta vallasta myrkyttyneen byrokraatin päähän oli Trotskin mukaan saattanut tulla tällainen pyrkimys. Trotski esittäytyi näistä asioista puhuessaan yhtä aikaa diktaattorina, kansakoulunopettajana ja feministinä. Luulette, että kun olette istuttaneet tarhapavun kukkaruukkuun, voitte kasvattaa proletaarisen kirjallisuuden puun. ”Olisi typerää kuvitella, että taide voisi olla riippumaton tai välinpitämätön yhteiskunnasta.”. Mainittakoon, että jälkimmäinen oppi otettiin käyttöön vasta Trotskin jo asuessa maanpaossa. Juuri tästä johtui Trotskin mielestä se helppous, jolla venäläinen työväenluokka heitti porvaristonsa syrjään. Todella vallankumouksellinen puolue ei kyennyt eikä haluaisi ottaa itselleen tehtäväksi johtaa ja vielä vähemmän komentaa taidetta, ei ennen valtaantuloa eikä sen jälkeen. Hän julkaisi kirjankin nimeltä Arkielämän ongelmat. ”Haluatte puolueemme siunaavan virallisesti pienen taiteellisen tehtaanne proletariaatin nimissä. Aitoa proletaarikirjallisuutta, uutta vallankumouksellista taidetta ei luotaisi kirjallisuudesta innostuneiden työläisten opintokerhoissa. Neuvostoliiton Kirjailijaliitto hyväksyi sosialistisen realismin vuonna 1934 ja siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Länsieurooppalainen työläinen oli kyennyt porvarillisen järjestelmän puitteissa kehittämään kulttuuria itsessään. Vasta kun tämän luokan kulttuuritaso oli tarpeeksi korkea, se synnyttäisi itsessään taiteilijaja kirjailijapolven – sellaisen, joka oli aidossa yhteydessä proletariaattiin ja joka saisi siitä ravintonsa. 64 Niinpä Trotski näki 1920-luvun alussa, että Proletkultin työläiskirjailijoista ei syntynyt mitään uutta taidetta, vaan he edustivat vain yhtä kirjallisuussuuntausta muiden joukossa. Se oli hänen mukaansa jonkun puoluetoimitsijan keksimä eikä ollut sen paremmin proletaarinen kuin marxilainenkaan. Se ei olisi Proletkult mutta ei liioin stalinilainen sosialistinen realismi. Sen sijaan venäläinen porvaristo ei koskaan pystynyt antamaan työväenluokalle mitään. Trotskin mielestä perusongelma oli, että vallankumouksen tehnyt venäläinen työläinen oli kulttuurissa alemmalla tasolla kuin länsieurooppalainen. VOROšILOVIN HEVONEN Mikä sitten olisi Trotskin näkökulmasta tie eteenpäin. Taide, kuten tiedekin, Trotski sanoi, ei yksinomaan välttäisi ohjeita vaan sen olemus oli olla sietämättä niitä. Ei mikään puu kasva tarhapavusta”. Taiteellisella luomistyöllä oli omat lakinsa jopa silloin, kun se tietoisesti palveli yhteiskunnallista liikettä. Tästä syystä länsieurooppalainen työväenluokka monesti vaistomaisesti puolusti kapitalistista vapautta ja demokratiaa
Näin, ja ainoastaan näin, oli mahdollista tietoisesti muuttaa myös moraalia. Kummankin osuus on helposti tunnistettavissa, mikäli tuntee jommankumman kirjoitustyylin ja ajatukset. Elokuva näyttäytyi Trotskille patenttiratkaisulta. Katsokaa Riveran freskoja.” Näissä freskoissa ei ole ainoastaan passiivisen estetiikan kohde maalattuna, vaan niissä ilmenee ”luokkataistelun elävä osa”. Julistus oli lähtölaukaus Bretonin johtamalle stalinismin vastaiselle kulttuuripoliittiselle liikkeelle, joka toisti Trotskin jo 1920-luvun alussa muotoileman taidekäsityksen. ”Tässä on työkalu joka meidän on varmistettava maksaa mitä maksaa”, hän kirjoitti. Se julkaistiin Bretonin ja Riveran nimissä, vaikka jälkimmäisellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Niinpä hän vihjaisi yhteisestä julistuksesta, jolla tällainen liike käynnistettäisiin. Kun hän Kazakstanin, Turkin, Ranskan ja Norjan karkotusvaiheiden jälkeen sai muralistimaalari diego Riveran ansiosta turvapaikan Meksikossa 1937, juuri tuttavuus Diegon ja hänen taidemaalarivaimonsa Frida kahlon kanssa, näiden ympärillä kiehuva taiteilijaelämä, toivat kulttuurin jälleen kiinteämmäksi osaksi Trotskin elämänpiiriä. Sitä seuraavassa artikkelissa aiheena on täsmällisyys. Bretonin osuus sekoitti tähän trotskilaiseen vastaiskuun kuitenkin samalla surrealismin aineksia. Hänen aikansa kului tiiviimmin politiikan kentällä. Tästä johtui jännite, joka syntyi perinteen ja uusien aatteiden välille. Breton lupaili vastahakoisesti tehdä ensimmäisen version. Aidon marxilaisesti Trotski etsi tämän ristiriidan ydintä talouden alueelta. Valmiista julistuksesta noin vajaa puolet oli Trotskin käsialaa, loput Bretonin. Kulttuuria harrastettiin Trotskien, Riveran, Kahlon ja Bretonien yhteisillä piknikeillä ja retkillä lähikaupunkeihin. Vain tällaisiin asioihin puuttumalla, Trotski julisti, venäläinen kulttuuri ja moraali kohottautuvat hiljalleen vallankumouksen tasolle. Tulos oli varsin kummallinen. Voi olla että Trotskin tietty edistyksellinen maine kulttuurin saralla palautuu osaltaan tähän yhteyteen. Lokakuun vallankumous oli Riverassa, pikemminkin kuin Neuvostoliitossa, löytänyt suurimman tulkitsijansa. RISTIRIITAINEN JULISTUS Trotski ei juuri tehnyt kulttuuripolitiikkaa 1920-luvun alun jälkeen, vaikka kirjoittikin silloin tällöin kirja-arvosteluja. Toisessa artikkelissaan Trotski saarnasi koulumestarimaisesti kiroamista ja huonoa kielenkäyttöä vastaan. Trotskin taka-ajatuksena oli saada Breton puolelleen perustamaan trotskilaista taiteilijoiden ja kirjailijoiden liittoa, joka vastaisi sosialistisen realismin haasteeseen. Haluatteko nähdä minkälaista on vallankumouksellinen taide. Niiden yleinen sävy oli, että Trotski luennoi muille. ”Haluatteko omin silmin nähdä yhteiskunnallisen vallankumouksen salaiset lähteet. Miten sitten täyttää vapaa-aika. Se oli tavalliselle työläiselle helposti omaksuttava viihdyke, ja siihen saattoi liittää propagandistisia aineksia. Vasta silloin uusi sosialistinen taide ja kirjallisuus saisi mahdollisuuden itää, kasvaa ja kukoistaa. Tämä 42-vuotias kirjailija, taidekriitikko ja lehtimies oli vuoden 1924 manifestillaan perustanut surrealistisen liikkeen. Mutta he ”eivät olleet yrittäneet järkiperäistää taloutta, joka on jäänyt sokean kilpailun uhriksi.” Trotski ei pystynyt edes osittain näkemään markkinatalouden ”näkymätöntä kättä” itsesäätelevänä järkiperäisyyden mekanismina, vaan uskoi suunnittelun kaikkivoipaisuuteen. Itse hän kirjoitti lähinnä poliittisia pamfletteja ajankohtaisista asioista, vahvasti väritettyjä historiateoksia Venäjän vallankumouksesta, joiden henki oli korostaa Stalinin pettäneen vallankumouksen, sekä muistelmanomaisia teoksia, joissa hän esitti itsensä leninismin ainoana oikeaoppisena perillisenä. ”Juoppo aviomies ja uskonnollinen vaimo” edustivat Trotskille perinteistä venäläistä kulttuuria ja moraalia. Mikä ratkaisuksi. Tanssin ja tanssijoiden sijasta kaikki ihmiset liikkuisivat harmonisesti, taulujen sijasta joka talo olisi maalattu taideteokseksi. Parisivuinen kirjoitus sai nimekseen Manifesti: Kohti vapaata vallankumouksellista taidetta. Keskitetystä taloussuunnittelusta ei seuraisi Trotskin mukaan pelkästään talouspoliittisia ja taloudellisia muutoksia. Poliittinen muutos oli tapahtunut, mutta venäläinen moraali oli yhä juurtunut menneisyyteen. 65 Mutta vaikka Venäjä oli valmis sosialistiseen vallankumoukseen, se ei ollut valmis kommunismiin. Trotski näkee Riveran taiteen vastaavan parhaiten hänen kuvaansa sosialistisesta taiteesta. Seuraavaksi hän pohti teitittelyä ja sinuttelua puna-armeijassa. Trotskin teesi oli, että kommunistisessa yhteiskunnassa ei ole enää taidetta, elämä itse muuttuisi taiteeksi. Kommunistinen teoria oli Trotskin vuonna 1923 esittämän arvion mukaan ”muutaman kymmenen vuotta meidän jokapäiväistä venäläistä todellisuutta edellä – joillakin alueilla jopa vuosisadan edellä”. Trotskin katse siinsi nyt jo sosialismin ylitse kohti kommunistisen yhteiskunnan kulttuuria. Julistuksen iskulauseet olivat näet yhtä ristiriitaisia kuin Trotski itsekin: ”Riippumaton taide – vallankumouksen puolesta! Vallankumous – taiteen täydellisen vapautumisen puolesta!”. Trotski saarnasi, että sekä votka että kirkko joutivat romukoppaan. Samalla juuri lokakuun vallankumous on Riverassa saanut esille tämän taiteen syvimmän olemuksen ja tavallaan saanut tämän nousemaan perinteisen taiteen yläpuolelle, tehnyt sen syvemmäksi ja leveämmäksi. Yksi Trotskin lyhyistä kirjoituksista on otsikoitu Votka, kirkko ja elokuva. Tilaisuus palata kulttuuripolitiikan tekoon tuli, kun ranskalainen andré Breton saapui taiteilijavaimoineen Meksikoon huhtikuussa 1938 Diegon ja Fridan vieraaksi. Oli aloitettava pohjalta, arkipäivän elämästä ja tavoista. Matka siihen, että juuri venäläinen proletariaatti ryntäisi suunnittelutalouden oloissakaan rakentamaan uutta kollektiivista kulttuuria, luomaan uutta taidetta tai kirjallisuutta, oli kuitenkin ylen pitkä. Perinteinen tietoisuus, joka nojasi uskontoon ja uskomuksiin, ja uusi tietoisuus, jota ohjaisi järki, olivat ristiriidassa. Katsokaa Riveran freskoja. Kaikkein edistyksellisemmätkin porvarilliset ajattelijat olivat hänen mukaansa tyytyneet ajamaan järjen ja rationaalisuuden kasvattamista yhtäältä teknologian alueella, turvautumalla luonnontieteisiin, keksintöihin ja koneisiin, ja toisaalta politiikan alueella parlamentaarisen demokratian muodossa
Suuri illuusio alkoi menettää vetovoimaansa siitä hruštšovin vuonna 1965 NKP:n puoluekongressissa pitämästä puheesta, jossa hän myönsi neuvostojärjestelmän virheet. Se on kyvyttömyyttä ottaa etäisyyttä omansta elämäntilanteesta, irtautua sellaisesta hedonismista, jossa tär. Kanavan käyttö on jäänyt vähäiseksi, koska siitä ei tehty riittävän syvää ja turvallista nykyaikaisille rahtilaivoille. Voisi puhua vertaamisen ja mittaamisen pakkomielteestä. Hän antoi vainoharhaisuutensa sen kollektiivisen yliminän käyttöön, jota slavoj Žižek nimittää suureksi Toiseksi. 66 e ss e e Kapitalismi antiideologiana Järjestelmää, jossa etusijalla ovat näytöt, saavutusten representaatiot, eivätkä itse tulokset, voi kirjailija Mark Fisherin mukaan nimittää markkinastalinistiseksi. Fisher siteeraa Žižekiä: ”ihmiset eivät enää usko ideologiseen totuuteen – – Mutta perustasolla ideologia ei ole illuusio, joka naamioi todellisen asiantilan, vaan (tiedostamaton) kuvitelma, joka sellaisenaan strukturoi meidän todellisuutemme.” Jäljelle jää kyynisyys. Kun tuomme kaupan kassalle oman uhrilahjamme, niin tämä arkinen rituaali antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme. Neuvostoaikana siellä kulkikin pääsiassa toimittajilla lastattuja matkailualuksia. Hän viittaa joka kesä hänen kotimaassaan kerran vuodessa käynnistyvään keskusteluun koulujen oppimistulosten huononemisesta. Vaihtoehtoa ei ole. Stalinin Neuvostoliitossa kansa ei voinut olla tietämättä vankileirien saaristosta. Totaalikapitalismin kielioppi tuntee vain komparatiivin ja superlatiivin. Puhe pani alulle reaalisosialismin perustan murenemisen, vaikka järjestelmä pysyi pystyssä vielä 25 pysähtyneisyyden vuotta. Fisher kuvaa kapitalismin anti-ideologiana, sanattomana sopimuksena. Karjalan tietosanakirja toteaa: ”kanavaa pidetään edelleenkin ainutlaatuisena”. teksti kyösti rantasalo vienanMeRen ja Äänisen yhdistävä, 227 kilometriä pitkä kanava rakennettiin vankityövoimalla, ja se valmistui 1933. Se säilyttää tehonsa vain niin kauan, kuin se ei tiedä kaikkea. Vielä mahdottomampaa tietämättömyys olisi ollut puolueen nomenklatuuralle, joka toimi järjestelmän moottorina. Kanavan uoma kaivettiin pääasiassa lapiolla 22 kuukaudessa arviolta 200 000 vangin voimin. Hyvin moniulotteiset ilmiöt kvantifioidaan, ilmaistaan vertailukelpoisina numeroina. Koska se ei perustu keskusjohtoiseen suunnitelmatalouteen, se ei myöskään tarvitse ylhäältä johdettua propagandakoneistoa. Jos puoletkaan suhdetoimintaan uhratusta vaivannäöstä olisi käytetty itse työn vaatimiin resursseihin, niin hankkeesta Bermanin mukaan olisi voinut tulla aito tragedia. Tosin Margaret thatcherin käyttämä vaihtoehdottomuuden retoriikka näytteli keskeistä osaa, kun Englannin poliittinen työväenliike nujerrettiin 1980-luvulla. Tiedotusvälineiden edustajien tehtävänä oli kirjoittaa näkemästään sosialistisen työn ylistystä. Se kai valitettavasti pitää paikkansa. Tieteelle ja taiteille se on merkinnyt sen autonomian menetystä, joka niille on kuulunut valistusajan perintönä. Nyt siitä tuli ”karkea farssi, jossa todellisia ihmisiä kuoli valetapahtumassa”. Pienessä, mutta pippurisessa kirjassaan Fisher ei esitä reaalikapitalismia reaalisosialismin peilikuvana. Ainoa joka ei tiennyt oli suuri Toinen. Kun mitään ideologiaa ei enää tunnusteta, järjestelmä sulattaa itseensä antikapitalistiset liikkeet tiettyyn rajaan asti ja muuttaa ne pommeiksi, joista sytyttimet on poistettu. Thatcherilainen vaihtoehdottomuuden ideologia heijastuu Fisherin mukaan brittiläisissä opiskelijoissa ajattelun kyvyttömyytenä (reflective impotence). Se on eräänlainen kollektiivinen fiktio, aineeton liima, joka pitää yhteisön koossa. Meillähän on tämä koulutuspoliittinen pakkomielle nimeltä Pisa. Se on yhtä hyvin koulutuspolitiikan kuin terveydenja sosiaalihuollon taustalla. Se, mikä jää sulattamatta, on terrorismia. Mark Fisher referoi kirjassaan Capitalist realism (Zero Books 2009) projektista kirjoittanutta Marshall Bermania, joka pitää hanketta stalinin suuruudenhulluna spektaakkelina. Suomalaisen lehtiartikkelin otsikon mukaan kanavaprojektissa kuoli yksi vanki jokaisella metrillä. Fisher käyttää termiä liiketalousontologia. Itse asiassa Stalin oli vain toimeenpanija. jäRjestelMää, jossa etusijalla ovat näytöt, saavutusten representaatiot, eivätkä itse tulokset, voi Fisherin mukaan nimittää markkinastalinistiseksi
Mutta jos tämä olisi koko totuus, meillä ei olisi esimerkiksi SOK:ta, Tradekaa, Valiota eikä osuuspankkeja, eikä väinö tanner olisi pystynyt rakentamaan Elantona tunnettua imperiumiaan. Tavaroiden ja palvelujen hintoihin vaikuttavat aina myös tuotantokustannukset, mutta rahan hinnassa, koroissa, niitä ei ole. Meilläkin on neloskanavalla pyörinyt brittiläinen realitysarja Supernanny. Mutta ne opiskelijaryhmät, joiden opettamisesta Fisherillä on kokemusta, ovat kiinni jonkinlaisessa kollektiivisessa supernännissä. Välittömän nautinnon ulkopuolella ei ole mitään. Ajattelun typistymisellä on vastineensa masennuksessa, jota National Health Service löytää yhä nuoremmista ikäluokista. Myönteinen imago on tarpeen varsinkin kilpailtaessa työmarkkinoilla ”huippuosaajista”. Vanhatestamentillinen Laki on menettänyt perustansa kastraatiossa, ja tuloksena on isätön paternalismi. Parhaillaan käynnissä oleva terrorismin vastainen sota on aivan uuden tyyppinen maailmansota, omituinen poliisija sotatoimien yhdistelmä. Vuonna 2005 järjestettiin eri puolille maailmaa ulottuva rock-konserttien sarja Live 8, jolla pyrittiin painostamaan G8-maita antamaan anteeksi kehitysmaiden velat ja lisäämään kehitysapua. Patologisointi sulkee pois mahdollisuuden nähdä asian poliittisuutta: ”Yksityistämällä nämä ongelmat – käsittelemällä niitä kuin ne olisivat pelkästään tietyn neurologisen epätasapainon ja/tai perhetaustan aiheuttamia – suljetaan pois se mahdollisuus, että kysymys olisi järjestelmään kuuluvista sosiaalisista syysuhteista.” englannin depression tarkoittaa sekä masennusta että talouslamaa. 67 Totaalikapitalismin kielioppi tuntee vain komparatiivin ja superlatiivin. Ja se alistuu naamioitumalla sellaisten mitäänsanomattomien kylttien kuin Prisma tai E-market alle mieluummin kuin esiintymällä vaihtoehtona.. Koomaan vaipuneita kansantalouksia yritetään epätoivoisesti elvyttää niiden saamiseksi takaisin kasvu-uralle. Slavoj Žižek analysoi kapitalismia Freudin individualistisen ihmiskäsityksen avulla. Sotavuosien koettelemukset kestettiin tietoisina siitä, että sota joskus loppuu ja palataan ”vanhaan hyvään aikaan” (jota ei koskaan ollut). Ekonomistit kiikaroivat yötä päivää markkinoita siinä toivossa, että jostain ilmaantuisi edes pientä orastusta. Se ehkä investoi ympäristön huoltoon yli lakisääteisen minimin, mutta tekee sen vain parantaakseen julkikuvaansa. Teko ei ole paha, koska isä tuomitsee sen, vaan isä sanoo, että teon suorittaminen on vahingoksi, on epäterveellistä. Ne kaikki perustuvat osuustoiminnalliseen yrittämiseen, ja Wikipedian mukaan ”osuuskunnan tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla.” Eri asia sitten on, että kapitalismi määrää myös osuustoiminnan säännöt ja rajaehdot. Siinä jo Frost esittää eräänlaista lastenhoidon remonttireiskaa, joka tulee lapsityrannien näännyttämien vanhempien avuksi ja omalla temppuvalikoimallaan ratkaisee perheen lastenkasvatusongelmat. Tai ainakin siivoaa ne maton alle. Vuoden 2008 pankkikriisi, globaalin pyramidihuijauksen kaatuminen veronmaksajien niskaan, ei mitenkään ole muuttanut rahavallan ja kansanvallan keskinäistä suhdetta. Puhdasoppisen liikeyritysontologian mukaan yrityksellä ei pidä olla muita tavoitteita kuin siihen sijoitetun pääoman kasvattaminen. keintä on olla joka hetki kytköksissä johonkin nautintojen virtaan. Fisherin mukaan ne kuuluvat kapitalismin universumiin eräänlaisena karnevalistisena taustakohinana. Žižekin mukaan syntiinlankeeemuskertomus dramatisoi isäfunktion kumoamisen. Marxilainen supernanny ei tyytyisi vain rajojen asettamiseen ja toimimiseen lasten etujen hyväksi silloin, kun he itse eivät sitä ymmärrä. Hän myös ylittäisi rajoja, ottaisi riskejä ja antaisi heille mahdollisuuden kokea jotain uutta ja odottamatonta. Jumala ei tuomitse Aatamia siitä, että tämä uhmaa kieltoa, vaan koska omena myrkyttää hänet. Markkinataloutta ylläpitää maanis-depressiivinen oireyhtymä, jota nykyisin sanotaan kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Kysyntä ja tarjonta eivät koskaan voi olla tasapainossa. Tämä osuu täydellisesti yhteen kapitalismin ei-moraalisen tunteiden manipuloinnin (affective engineering) kanssa. Tällaiset spektaakkelit kokoavat yhteen niitä, joiden mielestä köyhyys pitäisi kieltää lailla. Se jatkuu, kunnes viimeinenkin terroristiksi epäilty on eliminoitu. Kysynnän kasvu nostaa hintoja, hintojen nousu lisää tarjontaa, ja tarjonnan kasvu kääntää hinnat laskuun. Siksi pääomamarkkinat välttämättä synnyttävät yhä uusia kuplia, jotka ennen pitkää puhkeavat. Hän turvautuu myös Baruch spinozaan (1632–1677) ja tämän tulkintaan Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomuksesta
Käytännössä useimmat puhelimet on suljettu, ja jos jokin puhelin hälyttää, niin virkailija ei ehdi, jaksa tai viitsi vastata kuin joskus yön tunteina saadakseen vähän viihdykettä. Meillä historian professori Markku kuisma on kirjassaan Yksinkertaisuuden ylistys (Siltala 2013) arvostellut korkeakouluihin pesiytynyttä byrokratiaa. Hänellä on aikaa saada syvällisiä oivalluksia. esko seppänen, joka europarlamentaarikkona liikkui kuin kotonaan ”Festung Europassa”, byrokratian eurooppalaisessa päämajassa Brysselissä, kertoi Helsingin Sanomien kolumnissaan 17.11.2013, miten mahdotonta hänellä rivikansalaisena oli saada puheyhteyttä suomalaiseen virkakoneistoon. Mutta byrokratian ja demokratian välillä vallitsee päättymätön valtataistelu, eikä Fisherin mukaan kapitalismi ole missään muussa epäonnistunut niin pahasti kuin byrokratian purkamisessa. Reaalikapitalismi pyrkii hajautettuun byrokratiaan, jossa jokainen työntekijä viime kädessä itse valvoo ja arvioi oman työnsä tuloksia. Ja Saarikivi tietää, ettei ole ainoa, jolla mitta on tullut täyteen: ”Monet tuntemistani lahjakkaista tutkijoista ovat vapaaehtoisesti syrjässä yliopistosta. Mutta samalla meidät saadaan unohtamaan se kolkko tosiasia, että ilmastonmuutos etenee kaiken aikaa ja että homo sapiensin voimat eivät riitä itse aiheuttamansa muutoksen pysäyttämiseen. Linnassa ei ole keskusvaihdetta, vaan kaikkien alimman tason virkailijoiden puhelimet soivat, kun joku yrittää ulkopuolelta saada yhteyttä. Meidät on ohjelmoitu lajittelemaan kotitaloustalousjätteet yhä tarkemmin, kuljettamaan rikki menneet kodinkoneet ja ogelmajätteet oikeaan osoitteeseen, eikä tätä kukaan järkevästi ajatteleva vastusta. Mutta näin on vain teoriassa. Britannian korkeakoulumaailmassa byrokraattinen myllytys vaatii Fisherin mukaan sen uhreilta kyynistä kaksinaamaisuutta. Ja sitä mukaa kuin usko yksityistämisen hyötyihin leviää kaikille elämänaloille, näiden ihmiselämän perimmäisten reunaehtojen huomioon ottaminen jää entistä pahemmin taka-alalle. Seppänen halusi tietää, onko yrityksillä oikeus veloittaa asiakkaita puhelimessa jonottamisesta. Fisher esittää tästä hätkähdyttäviä esimerkkejä Britannian korkeakulumaailmasta. 68 edustuksellinen demokratia tarvitsee virkakoneiston, joka valmistelee ja toteuttaa päätökset. sokrates kuunteli daimonia, omantuntonsa ääntä ja oli omien sanojensa mukaan sen takia mahdoton hoitamaan julkista virkaa. Hän tarkoittaa käsitteellä kaikkia niitä järjestelmiä, jotka luonnossa tekevät näkymätöntä työtä ihmisen hyväksi: veden kiertojärjestelmää, yhteyttämistä jolla kasvikunta huolehtii eläinkunnan hapentarpeesta, mehiläisten ja muiden hyönteisten harjoittamasta kukkakasvien pölyttämistä, kastematojen ja pieneliöiden tuottamia ravinteita. Vastuun pakoilun kääntöpuoli on vastuullistaminen. FisheR toteaa, että kafka romaanissaan Linna kuvasi ennalta täsmällisesti modernin hajautetun byrokratian rakenteen. Turhautuneen Seppäsen olisi helppo yhtyä Kafkan ironiaan: ”Kenelläpä olisi oikeus soitella sinne pienten yksityisten huoltensa takia kesken mitä tärkeimpiä ja aina kiitävän nopeasti suoritettavia töitä?” Patologisointi sulkee pois mahdollisuuden nähdä masennuksen poliittisuutta.. Toinen julkaisee tutkimuksiaan blogissa tiedejulkaisujen asemesta.” Paavo haavikolla on aforismi: ”Älkää parantako maailmaa, se on jo tarpeeksi huono.” Aforismia muuntaen voisi sanoa: Älkää purkako byrokratiaa, sitä on jo tarpeeksi. Hän soitti kuluttajaneuvontaan, josta kehotettiin soittamaan Viestintävirastoon, josta kehotettiin soittamaan kuluttajavirastoon, josta kehotettiin soittamaan Viestintävirastoon. Byrokraatin varmin tuntomerkki on se, ettei häntä kärsi puhutella. Kaikki yritykset vain kasvattavat uusia virkavallan lonkeroita. Esimerkkinä tästä Fisher mainitsee kierrätyksen. Ironista on, että vastuun pakoilu, joka on kapitalismissa yhtä hyödyllinen taitolaji kuin sosialismissa, on nykyisessä järjestelmässä ehkä helpompaa. Näitä järjestelmiä säätelevät monimutkaiset keskinäiset riippuvuussuhteet, joita ymmärretään vielä melko puutteellisesti. Kolumnissaan (HS 8.9.2014) kielentutkija janne saarikivi jätti jäähyväiset työhuoneelleen Helsingin yliopistossa kyllästyneenä kaikkeen siihen, mitä professorinviran hoito nykyisin vaatii ja millä ei ole mitään tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa. Yksi kirjoittaa kotona apurahalla tai työttömyyskorvauksella. ville lähde puhuu kirjassaan Niukkuuden maailmassa (niin & näin 2013) ympäristön yhteishyvästä
Yhteyksiä katkesi, mutta samalla syntyi ryhmiä, jotka pyrkivät yhteistyöhön yli rajojen. Emigranttielämän maineikkaita kuvaajia olivat nadežda ”teffi” Butšinskaja, nina Berberova ja irina odojevtseva. Niissä nähtiin proletaarivallankumous voimavarojen vapautumisena ja mahdollisuuksien lähteenä. Mutta ilman keskeistä osuutta kansakunnan itsetajunnassa venäläinen kirjallisuus ei olisi mitä se on. Tilanne eri maissa vaihteli olosuhteiden ja suhdanteiden, kuten suursodan uhan ja lopulta sen syttymisen vuoksi, samoin kirjailijoiden kannanotot. Maailmansodan ja vallankumouksen yhteydessä muutti pari miljoonaa venäläistä maasta. Yli 80 vuotta ja kuusi sukupolvea kattava kokeilu on pitkälti vielä tutkimaton alue venäläistä sivilisaatiota ja kulttuuria. kirjailijoita maanpaossa ja matkoilla BERGER Martti Berger on helsinkiläinen kustantaja, kääntäjä ja kulttuurin monitoimimies. emigranttikirjallisuus on melkoinen ilmiö, tyypillisimmillään ristiriitainen. Mutta kirjallisuuskriitikot etsivät selkeyttä ja päätyvät sumuun; tekevät rajuja pyöristyksiä ja törmäävät suohon – sellaista on sattunut niin lännessä kuin idässä. Venäjäksi kategoria on rajoiltaan joustavampi. Voidaan olettaa, että hän tuskin olisi kotioloissa saanut mestariteostaan valmiiksi. Muita keskeisiä tekijöitä olivat vladislav hodashevitš, georgi ivanov ja georgi adamovitš. Kirjailijoiden kohtaloista löytyy myös räikeitä tapauksia, joissa tekijän nerokkuutta ei ole ollenkaan ymmärretty, mikä kielii maailmanlaajuisesta ilmiöstä: valtaapitävien sivistyksen pinnallisuudesta. Entä oliko ulkomailla toimiminen venäläisemigranttien tapauksessa laadun tae. Hän kirjoittaa tällä palstalla Venäjään liittyvistä aiheista.. vuosisadalla ollut runsaasti tekemässä luovaa työtä ulkomailla ja heistä suurin osa on matkustanut omasta tahdostaan. savitski, n. Yhteyksiä katkesi, mutta samalla löytyi ryhmiä, jotka pyrkivät yhteistyöhön yli rajojen. Neuvostoliiton kirjailijapiirejä lähestyivät ”euraasialaiset” (P. Kirjailijat keskittyivät muutamiin pääkaupunkeihin 20-luvulla, varsinkin Berliiniin ja Prahaan, mutta myös Riikaan, Kairoon, Buenos Airesiin ja Shanghaihin; myöhemmin erityisesti New Yorkiin. Monille ulkomailla työskentely merkitsee vahvaa työvirettä ja inspiroivaa näkökulmaa. Karkotettuja ja lähteneitä huippukirjailijoita oli suhteellisen pieni joukko, vajaa tusina; samoin niitä, joiden traaginen kohtalo tai syrjäytyminen muodostui tunnusmerkiksi, josta oli helppo tehdä yleistyksiä. Toisen maailmansodan aikoihin ja kylmän sodan alussa 50-luvulla muuttivat mm. Pariisista muodostui kuitenkin sotaan saakka venäläisen emigranttikirjallisuuden tärkein keskus lehtineen, kirjapainoineen ja kirjallisine salonkeineen, kuten symbolistien zinaida gippiuksen ja dmitri Merežkovskin ”Vihreä lamppu”. Neuvostokirjailijoiden ja intellektuellien elämäntyö ulkomailla on ollut tapauksena harvinainen, kun suuri joukko sivistyksen kantajia, vaikuttajia ja yleisöä on joutunut elämään ja toimimaan oloissa, joita ei tavallisin keinoin voi luoda. sinkevitš ja elegin, ja 60-, 70ja 80-luvuilla solženitsyn, vasili aksjonov, sergei dovlatov, sinjavski ja Brodski karkotettiin tai joutuivat lähtemään. Vai syntyikö vain pieni joukko kirkkaita tähtiä horisonttiin. Esimerkkinä hapuilusta on ontuva nimitys ”emigranttikirjallisuus” venäjän termistä zarubežnaja russkaja literatura (venäläinen ulkomaan kirjallisuus). Venäläiskirjailijoita on 20. trubetskoi) ja ”tienviittojen vaihtajat”. Kylmän sodan mediakäytäntö oli, kuten vieläkin on, valita rooliin sopiva sijaiskärsijä. Kun kirjailijoita erotellaan, nostetaan vedenjakajaksi milloin Lokakuun vallankumous, milloin rajojen sulkeutuminen 30-luvulla ja maailmansota. Kritiikin ongelmat ovat usein keinotekoisia ja metodilähtöisiä; kirjallisen kentän kansainvälisyys ja laajuus, jatkuva muotoaan ja sisältöään muunteleva ja itseään ruokkiva prosessi on ollut hankala kuvattava. Sensijaan gorki, andrei Belyi, aleksei tolstoi, ehrenburg, tsvetajeva, vladimir vysotski kirjoittivat ja julkaisivat ulkomailla ja palailivat aikanaan. Kirjallisuuden historiassa venäläinen ns. Kirjailijat Bunin, Balmont, nabokov, zamjatin kuuluivat niihin. 69 Maineikkain maanpakolaiskirjailija, dante alighieri, kirjoitti Divina Commedian Firenzestä karkotettuna
71 ta id e
72 ta id e Tiina Eronen valokuvia 2014–2015
Opinnäytetyössään hän tutkii ihmislajia: sen ahneutta ja sitä seuraavaa tuhoa, järjettömältä tuntuvan käytöksen psykologiaa sekä tämän kaiken vaikutusta ympäristöön.. 74 tiina eRonen on Lahden Taideja Muotoiluinstituutista pian valmistuva valokuvaaja, joka on kiinnostunut ihmisen käyttäytymisestä, mielensisäisistä ristiriidoista sekä ihmisen suhteesta luontoon
Suurikokoinen enkeli seisoi siipiään lekutellen verissään makaavan kuljettajan vieressä ja pureskeli kynsiään. Jari Huhtala jaRi huhtala on runoileva ja kirjaileva luonnontieteilijä. Autokilpailu ei minua kiinnostanut. Voimalaitos oli lähellä, piiput kohosivat korkealle utuun. Kohta se hyppäsikin kadulle ja katosi ihmisvilinään. Palomiehet heittivät tikkailta autojen suojaksi patjoja ja ruiskuttivat vettä. Lähdin sen perään, mutta ihmisjoukossa puikkelehtiminen oli mahdotonta. Kaksi autoa oli juuri ajanut kolarin. Pääsin etenemään vain lyhyen matkaa ja vaatteisiini ehti jo tarttua rasvaa, ketsuppia ja hattaratahroja. Kun vihdoin näin kissan, muuan tyttö oli ottanut sen syliinsä ja soperteli sille jotain. Sisällä ei näkynyt ketään. 75 k a u n o ki R ja lli s u u s Voimalaitos hänen kuoltuaan kaikki jotenkin muuttui. Oli syntymässä romuröykkiö, autoja tuli koko ajaa lisää ja ne törmäilivät edellisiin autoihin. Joku oli töhrinyt spray-maalilla ikkunaan sanan ”Compton”. ”Tykkäätsä tästä”, tyttö kysyi. Kiipesimme rautatikkaita ritilätasanteelle, jonka päässä oli ovi. Hallin ulkoseinässä oli lattiasta kattoon ulottuvia kapeita ikkunoita, joista näkyi punaisena laskeva aurinko. Hän oli ottanut kopioita veljen avaimista ja sanoi, että voisimme mennä voimalaitokseen, jos halusin. Kissa mulkaisi minua ähäkutti-ilmein. Seurasin tyttöä. Turbiinien ääni ei ollut mitään jylinää, vaan vienoa ujellusta. Pääsimme kuitenkin rakennuksen varjoon ja nopeasti tyttö löysi oven, jonka avasi yhdellä avaimistaan. Sitten se käänsi selkänsä. Hänen alapään karvoituksensa oli tuuhea kuin ponin harja. Olin yksin, taskussani oli vain kissanpoikanen, jonka olin pelastanut hänen asunnostaan. Hän avasi sen ja luikahdimme sisään pieneen huoneeseen. Huoneen etäisimmässä nurkassa oli vaatteisiin puettuja, ihmisen kokoisia nukkeja. Nimet olivat poikien ja tyttöjen nimiä. Lattialla oli hujan hajan kirjoja. Lattialla oli nuhruinen patja, johon hän kävi kontalleen, pyllisti syvään ja kähisi minuun katsomatta, päätään sivulle kääntäen ”No?”. Jokaisen vieressä oli kyltti, jossa oli turbiinin nimi ja alla pitkä numerosarja. Turbiinit hehkuivat turkoosinvärisinä. Kattilasalin venttiileistä kohosi höyryä. Suuri neutralointiallas katkusi kitkerästi. Hän oli selvästi käynyt täällä ennenkin. Tyttö laski kissan lattialle ja rupesi keimaillen riisumaan vaatteitaan. ”Se on mun”, hän valehteli. Hän oli hyvin laiha, kylkiluut paistoivat läpi. Se kynsi ja potki ja yritti kiivetä taskusta ulos. Sieltä oli näkymä turbiinihalliin. Enää ei tuntunut hurmaavalta seistä kadun varrella seuraamassa kaupungin poikki kiitäviä kilpa-autoja. En vastannut mitään. Hän kääntyi minuun päin ja pani sormen suunsa eteen, joka kai tarkoitti, että piti olla hiljaa. Kipsimöykyt näyttivät mustuneilta ruumiilta. Ne makasivat rivissä, käsivarret sivuillaan, silmät rävähtämättä auki, kuin maailmanloppua odottaen. Hänen tarinansa kertovat todellisuudesta, tuosta menneisyyden oudosta valoilmiöstä.. Menin hänen luokseen ja aloin silittää kissaa. Kiipesimme aidan yli, vaikka pelkäsin koko ajan, että vartija huomaisi meidät. Hän oli humalassa, hento luikku, narkkarin näköinen. Lattia vavahteli hiljaa. Tyttö sanoi, että hän asui veljensä luona, joka oli töissä voimalaitoksella
Koirien hankkimiseksi pitäisi ottaa yhteys Piruun. Olin muistellut Enkkua. Enkku oli tullut uskoon ennen kuolemaansa. Sen voisi manata esiin polttamalla perheraamatun. k a u n o ki R ja lli s u u s. Joku hyypiö seisoi vieressä, kun se nosti jurrissa fyrkkaa automaatilta, ja varasti kortin. Saakohan se tästä bonuksia, mietin. Tai mistähän saisi verikoiria. Enkun hautajaisissa oli pappina joku vitun hihhuli. Limanuljaska juoksisi mutkitellen karkuun metsäpolkua, vihreäsilmäiset koirat perässä. Sen jälkeen se on sitten irtisanominen ilman pakettia”. 76 Irtisanominen liManuljaska ilmestyi ovelle koputtamatta. ”En tiedä”, vastasin. Kusipäitä, jotka nauravat pomojen vitseille ja käyvät värikuulasodissa. Piru ilmestyisi savun seasta, palkaksi se vaatisi jonkun ruumiinosani, mutta se oli halpa hinta. Enkku oli sen jälkeen vapisevana anellut duunikaverilta pari tonnia lainaa, että saisi velkasotkut selvitetyksi. Se ehti kuolla, ennen kuin kaveri sai rahansa takaisin. Kauppias oli sen jälkeen heti kovasti huutaen lyyhistynyt maahan ja kuollut. Se ei ollut tippaakaan hermostunut, vaan täysin rauhallinen, kuin oikeutettua tehtävää suorittamassa. Jeesus oli mennyt puotiin ja kuiskannut jotain kauppiaan korvaan. Roikkuapa hirressä keväisen niityn laidassa, kun tuuli vienosti puhaltaa ja keinuttaa ruumista kuin kuivunutta ruohoa. Johtoryhmän pomot kokoontuisivat irtisanomisten jälkeen yläkerran pyöreään neukkariin, riisuisivat vaatteensa ja tanssisivat mulkut tanassa katrillin. Se jätkä dokasi itsensä hengiltä. Se sanoi, ettei Enkulla ollut hätää, kun se oli uudesti syntyneenä pelastettu. Sen löysi laborantti, joka meni sen himaan katsomaan, miksei se ollut tullut töihin. Viimeisinä aikoina sen pankkitililtä vietiin kaikki rahat. Enkulta petti pumppu. Se höpötti kännissä jostakin Jeesukseen liittyvästä tarinasta, joka oli jätetty Raamatusta pois. Ne raatelisivat sen käskystäni kuin kuuliaiset palvelijat. Se makasi sängyllä valkeana kuin lakana ja näytti kuolleelta enkeliltä. Jeesus häipyi paikalta opetuslapset perässään. Limanuljaska lähti. Se sanoi ilmeenkään värähtämättä: ”Sulla ei ole paikkaa uudessa organisaatiossa”. Käänsin katseeni Limanuljaskaan päin. Keitähän tänne jää, mietin. ”No, senhän sä ainakin tiedät, että hakuaika menee umpeen juhannuksena. Havahduin mietteistä. Häpeän tunne kuumotti kaulalla ja poskissa. ”Milloin sä aiot hakea pakettia?”, se kysyi kireällä äänellä
Viittasin kyyneleet poskillani yöjuoksuilta palaavalle nuorukaiselle suurenmoista näkyä, mutta hän vain mulkaisi minua kulmakarvojaan kohotellen. Tuuli humisi rauhoittavasti ja vei levottomat ajatukset mennessään. Hän muistutti edesmennyttä Joonas-vaaria! Muistelin hymyssä suin, kuinka vanha Joonas tallusteli paljain jaloin kesäaamuina talon pihalla, talkkunaista suutaan mässytellen. Kirjeen kävi takavarikoimassa pari siviilipukuista tarkastajaa, viestin sisällöstä kertonut poliisi katosi. Aamuyöllä taivaalle kipusi planeettoja: Jupiter ja sen puhuva sisar, huntujen Venus. Niin hiljaa hän oli tullut, ettei talon koira häntä huomannut, vaan nukkui umpiunessa koppinsa edessä. Joka-aamuinen härmästä märkien verkkojen kantaminen kirkkoveneisiin, usvaisen maiseman yllä lentelevät tervapääskyt ja turpearintaisten piikojen kikatus ometoissa heidän lypsäessään vahvaa rasvaista maitoa maailmankaikkeuteen iskivät tajuuni kuin sorainen piki. Erityisesti lehtipuiden reunustamat kujanteet miellyttivät minua. 77 Muistoja tuo aika kalastajakylässä painoi minuun lähtemättömät merkkinsä. Kävin pyöräilemässä kuutamoisilla teillä, joiden pientareilla varjot hiippailivat kuin haamut. Hän katseli hymyssä suin ympärilleen, kuin tuntisi paikan ja olisi täällä joskus asunut. Kuori sisälsi paperin, joka oli täynnä outoja merkkejä. Kun Aurinko valaisi hetkeksi lierihatun varjostamat kasvot, hätkähdin. Yö viileni vähitellen ja maisema peittyi usvaan. Monen vuoden päästä kerrottiin samaisen poliisin nähdyn kaukaisessa rajakylässä; hän toimi siellä leipurina. Heräsin myöhään päivällä, kun Auringon porotus teki olon tukalaksi. Hän viuhtoi raihnaisilla käsivarsillaan ilmaa kuin kaatumaisillaan ja sopotti hampaattomalla suulla jotakin, jota ei voinut ymmärtää: ”näkkälä-näkkälä-näkkälä…” Erottuaan mummista Joonas muutti yhteen nuoren Gilberton kanssa. Pihaan oli ilmestynyt outo kulkija. Valvoin monina kuulakkaina öinä. Laskelmien mukaan Maa oli räjähdyksessä syntyneessä hiukkaspurkauksessa tuhoutunut, joten nykyinen elämä ei voinut olla todellista. Silmänkantamattomiin ulottuvat viljapellot leimusivat elosalamain valaisemina, tähkät huojuivat tuulessa ja kuiskuttelivat toisilleen. Iltaisin ulapalta kantautui itkuinen virrenyninä ja jättiläismäisten airojen narina ja kolahdukset. Irti repeytyneessä kädessä oli rypistynyt kirjekuori, vailla osoitetta. Puut lauloivat hiljaisia hymnejä, joita linnut kuuntelivat mielellään. Laskeuduin satulasta äreänä, mitään puhumatta, ja painuin vintille nukkumaan. Hän oli purrut kielensä poikki. Palasin takaisin vasta aamulla. Sitten Gilberto kuoli, hänet löydettiin junaraiteilta makaamasta. Ne kerääntyivät parviksi puiden oksille, jotka taipuivat niiden painosta. k a u n o ki R ja lli s u u s. Ne ovat tensoreita, sanoi poliisi. Lysähdin vanhaan riippumattoon ja vedin peiton korvilleni. Matemaattisten kaavojen oheen oli vapisevalla käsialalla kirjoitettu viesti, jossa kerrottiin menneisyydessä räjähtäneestä tähdestä. Mutta viimeiset elonsa päivät Joonas-vaari soitteli huuliharppua pellonlaidassa, kiikutti pojanpoikaansa, pikkuista Jarlia, sylissään ja tuijotti kuolanroikale suupielessä lihaksikkaita nuorukaisia, jotka sortseissaan, yläruumis paljaana kyykkivät pellolla mansikoita poimimassa. Usva liikehti valtavina kuutioina, jotka liukuivat ääneti toistensa ohi, kuin niillä olisi pelattu jotakin peliä. Pihalla oli hiljaista; luonto torkkui iltapäivän auringossa. Innostuin kerran ajamaan niin kauas, että jouduin vieraille seuduille
Alus rakennettiin Siuronkosken vesivoimalassa Nokialla, ja se teki neitsytmatkansa Siuron Kulovedellä. Jakelu: Palladium-kirjat. Vaikka mukana on tiukkaakin asiaa, lukijakin tuntee käsittelevänsä sitä kuin olisi seilaamassa merellä. Sen kolmen puuhamiehen lähtökohtana on ollut hahmottaa Itämeren heikkoa ekologista tilaa, ei vain luonnontieteelliseltä vaan ennen kaikkea yhteiskunnalliselta kannalta. 78 juha Mehtäläinen, tommi taipale ja teemu takatalo: Pelastusalus silakka 80 tuulikki Poutiainen: ei maan päällä eikä taivaassa 80 arundhati Roy: Capitalism. Eikä siihen sopinut mikään ”meluisa, bensalta ja pakokaasulta haiseva moottorivene”. Tästä on Tammilehdon mukaan Itämeren saastumisessakin kysymys. Silakka on kahdeksan metriä pitkä ja lähes viisi metriä leveä katamaraanirunkoinen purjealus. Silakka-työryhmä. Pelastusalus silakka on sekä kirja, alus että projekti. Vastuuseen ympäristöstä kytkeytyy myös ki rj a -a rv io t Yhteisvauraus pitäisi sisällyttää osaksi talousajattelua. Silakalle kutsuttiin useita asiantuntijoita ja aktivisteja alustamaan ja keskustelemaan. Kun nykyisin luonnonsuojelua usein pidetään liian kalliina, laajennetun talouskäsityksen mukaan meillä päinvastoin ei olisi varaa tuhota luontoa ja sen tarjoamaa yhteisvaurautta. täMän ajatuksen kanssa sopii hyvin yhteen talouden käsitteen laajentaminen, josta puolestaan puhuu tutkija olli tammilehto . Keskeisenä lähtökohtana näyttäytyy se, mitä ympäristöfilosofi yrjö haila Silakalla esittää: ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuus. 78 Juha Mehtäläinen, Tommi Taipale ja Teemu Takatalo (toim.) (2013): Pelastusalus Silakka. Tunnelma välittyy mainiosti. Tekijät halusivat tehdä veneensä itse, ja myös veneenteko oli itsessään osa samaa projektia ja seikkailua. Itämeren aalloille alus laskettiin Taivassalossa elokuussa 2010. Mutta tätä hahmottamista ei haluttu tehdä kokoussaleissa tai kirjoituspöytien ääressä, vaan – tietenkin – merellä. 198 sivua. Maston korkeus on 13 metriä. Luonto ei ole jotain ulkopuolista eikä se vain elätä meitä, vaan sekin on riippuvainen meistä. Rakennusmateriaaleiksi kerättiin romurautaa, hylkypuuta, tyhjiä öljytynnyreitä ja paloletkua. Välineiksi riitti halpa hitsauslaite, pylväsporakone sekä kasa pultteja, muttereita, hitsauspuikkoja, kierretankoa ja köyttä. Kirja koostuu pääosin näistä keskusteluista ja upeista, näyttävistä valokuvista. Sen jälkeen alkoi purjehtiminen – ja yhteinen pohdinta. a ghost story 81 hannu salama: hakemisen riemu Silakalla pohdittiin elämänmuotomme kriisiä. Tammilehdon mukaan yhteisvauraus – niin ihmisten tekemä kuin luonnossakin oleva – pitäisi sisällyttää osaksi talousajattelua. Yhteisvaurautta ovat esimerkiksi juuri meret, yhteiset metsät ja laitumet, auringon valo ja lämpö – kaikki mistä voimme ainakin vielä toistaiseksi maksutta nauttia
Silakka on jatkanut seilaamistaan myös kirjan ilmestymisen jälkeen. Esimerkiksi toisen maailmansodan evakoille ja sodasta palanneille annettiin taloja etäältä toisistaan ja vältettiin taajamien muodostumista, joista radikalismi voisi syntyä tai vahvistua. Kysymykset, kuten ”minkä takia eletään, miksi kuollaan tai synnytään?” auttavat rakentamaan elämäntapaa myös aineellisesti kestävämmäksi. Energiakysymyksiin perehtynyt filosofi tere vadén toteaa, että kylmän empiirisesti ajatellen länsimaisella elämänmuodollaan ei ole yhtään näyttöä sellaisesta elämänmuodosta, jota voitaisiin pitää vuosisataisessa perspektiivissä kestävänä. Länsimaisen kulttuurin aineellisen tuhoavuuden toinen puoli on Vadénin mukaan se, ettei ole vastauksia elämän merkitystä koskeviin kysymyksiin. Viime vuonna se herätti huomiota Mäntän kuvataideviikoilla. elias kRohn Myös veneenteko oli osa samaa projektia ja seikkailua.. 79 k iR jat vastuu toisista ja yhteisöllisyys. Sittemmin alus lahjoitettiin Tampereen Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon aktiiveille, ja ensi kesänä sillä purjehditaan luultavasti Pyhäjärven maisemissa. Hän näkee tällaisen, viime kädessä vapaaehtoisen ja ihmisten omaan innostukseen perustuvan elämänmuodon, vaihtoehtona kulutuskulttuurille. Mäntästä tehtiin purjehdusretki Virroille asti. kiRjaan sisältyy DVD-levyllä elokuva, johon on tallennettu purjehdusretken tunnelmia ja näkymiä sekä alustajien pohdintoja. Kun yhteisöllisyyttä pystytään tällä tavalla torjumaan, sitä pystytään vastaavasti myös kehittämään, Vaara esittää. Siksi materiaalinen puoli ylikorostuu. Alkuperäiskansoilla tällaista näyttöä on. Suomessa oli itsenäistymisen aikoihin laajale levinnyt sosialistinen aate torpparien ja työväestön keskuudessa. Paikallisen kulttuurin itsenäisyys ja yhteisöllisyys nähdään (valtaapitävien taholla) potentiaalisena vaarana, väittää pitkän linjan ympäristöaktiivi kai vaara . Uudella asutuspolitiikalla tätä pyrittiin hajottamaan
Remmiäkö tässä pitää alkaa käyttää! Jos olen oikealla puolella, minä säästyn, mutta oikealla puolella ei ole mitään minua. Lakkoilevien työläisten joukkomurhat Tatan tehtailla, armeijan toimeenpanemat 50 000 ihmisen sulkeminen keskitysleireille ja 350 000 ihmisen pakkosiirrot eteläosissa maolaississien kanssa käytävien konfliktien myötä ovat karmeaa luettavaa. Verso. Näin kirja ei sorru liberaaliin, miellyttävään noVälitiloissa Tuulikki Poutiainen (2014): Ei maan päällä eikä taivaassa . He riippuvat toisissaan pysyäkseen pinnalla, mutta tuntuvat vajoavan yhdessä vain pahemmin upoksiin. Yksi sukupolvi siirtää traumansa seuraavalle. 225 sivua. Ilmapiiri on kenties toiveikkaampi kuin koskaan aiemmin. Erityisesti Irenen äidin ääni kaikuu ensin tapahtumien taustalla haamuna ja vahvistuu lopulta eläväksi. Selvää on ainakin, että jotain on hajonnut sekä näiden ihmisten nykyisyydessä että historiassa. On vain isänsä perässä juokseva totteleva kiltti hätä (s. Tätä taustaa vasten on kuitenkin hyvä katsoa jälleen kortin toinen puoli: kapitalismi voi paremmin kuin koskaan, ja tämän dokumentoi loistavasti arundhati Roy uutuudessaan Capitalism. sanni PuRhonen Ihmiset riippuvat toisissaan pysyäkseen pinnalla, mutta tuntuvat vajoavan yhdessä vain pahemmin upoksiin. ”Samuelin silmistä voi vetää esiin katiskat huolia täynnä” (s.12) tai ”Ukkosta täynnä oleva tuhkakuppi on taittanut alleen horsman varren” (s. Kokonaisuudessa ei ole kovin perinteistä tarinaa, josta ottaa kiinni. 39). Kirjoittajan kiinnostava ääni erottuu silti omakseen ensiriveiltä asti. 160).” Toisinaan tällainen tyyli uuvuttaa ja saattaa vieraannuttaa osan lukijoista. Myös kertomuksen maailma on melko synkkä. Irenellä on torikammo ja masennus. Roy vyöryttää joukon kauhistuttavia faktoja aina sadoistatuhansista itsemurhan tehneistä viljelijöistä alkaen ja päätyen kuvailemaan maailman suurimman demokratian poliisivaltiota muistuttavia olosuhteita. Kenties on väistämätöntä, että ihmismielen aiheekseen ottavasta kirjasta jää ajatuksiin keskeneräisyyden vaikutelma. Aivan kokonaista kuvaa tästä teoksesta ei aina hahmotu. Sanojen tulvassa erottuu tunnistettavia hetkiä. Vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin.. Tuntuu, että vähempikin hengästynyt vakuuttelu riittäisi. 125 sivua. A Ghost Story. Royn teksti herättää myös suurta surua: vaikka ihmisten pahuuden tähden itkeminen on kovin pateettista, niin nähdäkseni Royn kirjan kohdalla se on pelkästään aiheellista. Kapitalismin hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sen parissa elävien ihmisten hyvinvointia, vaan suoranaista painajaista, kuten Royn kuvailema Intian esimerkki osoittaa. Hulluutta ei voi paeta. Vuoroin sirpaleisten, vuoroin pitkien virkkeiden avulla kuvataan mielen järkkymistä ja sen syitä, jotka tuntuvat palautuvan lapsuuteen: ”Minua ei ole. Kirjan nimi, Kummitusjuttu, ei voisi olla osuvampi. Jos en tottele vaan menen väärän puolelle, minut tuhotaan, minusta kirjaimellisesti hakataan remmillä sellaiset väärät asiat. Jos kirjalle jaksaa muodon ja aiheiden raskaudesta huolimatta antaa tilaisuuden, siinä on myös paljon kiinnostavaa ja yllättäviä, surrealistisia kuvia. Varsinkin luontoon, väreihin, valoon ja varjoon liittyvä kuvasto toistuu. He kantavat toistensa pimeyttä ja jakavat unensa, painajaisensa. Royn proosallinen tyyli lähentelee stephen kingiä tai Patricia highsmithiä. Tämän verran siitä pystyy varmasti sanomaan. Kertojien äänet ja hahmot sekoittuvat, näkökulmat risteilevät ja yhdistyvät, ajatukset kiertävät kehää. Roy vaikuttaa oppineisuudellaan. Ihmisetkään eivät pysy rajoissaan. Kustannusosakeyhtiö Hai. Ennemminkin kerronta pyrkii tavoittamaan ajattelun rytmiä ja sattumanvaraisuutta. Kokonaisuutta voi olla työläs seurata. Minä en itseäni itselleni ikinä saa, eikä sitä paitsi ole mitään minua. Heitä ei ole kokonaisina persoonina. Vaikeita asioita lähestyvä teos on monella tapaa vaikeasti lähestyttävä. sosialistisen Syrizan vaalivoitto Kreikassa on mullistanut Euroopan poliittisen kentän. Tällaisissa kohdissa ahdistus tulee iholle osuvasti ja tehokkaasti. tuulikki Poutiaisen esikoisromaani Ei maan päällä eikä taivaassa (2014) kertoo Irenestä ja Samuelista, kahdesta henkilöstä, hajanaisista ajatuksista, menneestä ja tulevasta. Ei muuta kuin järjestys, jossa seisoo oikea ja väärä. Aikoinaan Joutavuuksien jumala -romaanillaan debytoinut Roy ei ole pitkiin aikoihin enää kirjoittanut proosaa, mutta proosallinen ote on säilynyt. Samuel katoaa milloin kotiinsa peiton alle, milloin nippusiteisiin suljetulle osastolle. Pieni opus pitää sisällään kokonaisen valtameren epäoikeudenmukaisuutta ja siitä nousevaa raivoa. Kirja on myös tiukasti sidottu marxilaiseen teoriaperinteeseen, joka kulkee sujuvasti mukana ilman päälle liimattua vaikutelmaa. 80 k iR jat Painajaisen anatomia Arundhati Roy (2014): Capitalism. Teksti leviää väliin laajalle, palautuakseen taas ahdistavan pieneen tilaan. A Ghost Story. Dialogia ei juuri käytetä
Suomi olisi tylsä ja paikalleen jämähtänyt maa, jos julkisen keskustelun määrittäisivät tuomas enbuske, yrjö Rautio ja Matti apunen. Roy toteaa osuvasti, että lasitalossa istuva saa heittää kiven – sievistelyn aika on ohitse. Postmoderniin suomalaiseen julkisuuteen kuuluu, että kaikenlaista saa sanoa, mutta siitä ei välttämättä seuraa mitään. joRMa Mäntylä. hannu salama arvioi Hakemisen riemussa omia tekemisiään. Kun ikää on kohta 80, ihminen alkaa arvioida omaa elämäänsä. Kun tänä päivänä lukee Juhannustanssien sensuroimattoman version, ihmettelee mikä tässä on niin ihmeellistä ja loukkaavaa, että Salama sai oikeudessa tuomion jumalanpilkasta 1966. Samalla piirtyy kuva toisinajattelijan yksinäisyydestä ”yhdellä äänellä” puhuvassa Suomessa. eeRo suoRsa Toisinajattelija yksiäänisessä Suomessa Hannu Salama (2014): Hakemisen riemu. Piireihin pääsisi mukaan, ja monet portit avautuisivat, jos puhuisi Euroopan unionin kanssa yhdellä äänellä. Juhannustanssit (1964) askarruttaa edelleen Salamaa. Toinen 1960-luvun kohuttu teos oli harro koskisen Sikaperhe-installaatio. Ja se on hyvä, sillä toisinajattelijoita tarvitaan. ihMisen ikääntyessä tulee väistämättä halu katsoa taaksepäin. Marxin toteamus, jonka mukaan työväenluokka on aina hyökkäyksen kohteena, on Royn mukaan varoittavan ajankohtainen: tehtaita suljetaan, ja pienituloiset usutetaan toisiaan vastaan, kuten kristityt, hindut ja muslimitkin. Otava. Se on vähintään yhtä rämäkkä kuin Juhannustanssien kuuluisa ja sensuurin kouriin joutunut kohta. 81 k iR jat jatuolissa veisattavaan Madventures-tyyliseen itkuvirteen, vaan Roy osoittaa Marxiin tukeutuen tilanteen kehittymisen historiallisen materialismin hengessä. Hakemisen riemu kertoo myös, miten raskas on toisinajattelijan kohtalo konsensus-Suomessa. Kaunokirjallisuuden näkökulmasta mietin, mihin genreen sijoittaisin Hakemisen riemun. Avioero on jäänyt vaivaamaan Harri Salmista. Harri Salmisen teologinen pohdiskelu on postmodernia uskonnon kokemista, kun Hannu Salaman Juhannustanssit oli modernin ajan alun uskontokritiikkiä. Oikeastaan Hakemisen riemu on omaelämäkerrallinen. Roy painottaa, että riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta koskevissa kysymyksissä pasifismilla ei ole sijaa – vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin, eikä Roy epäröi ottaa kantaa maolaississien puolesta. Sitä myönnytystä ei tipu. Salama on varmaan oikeassa sanoessaan, että Suomen seisahtuminen ja paikoillaan polkeminen johtuu yhdellä äänellä puhumiseen sisältyvästä alamaisuusasenteesta. Se tietää ajautumista marginaaliin. Se oli uudelleen esillä 2002 Kiasmassa, mutta ei saanut enää aikaan mitään kohua. Siitä huolimatta, että 125 sivuun mahtuu kokonainen painajaisen – kapitalismin – anatomia, Roy lupaa myös toivoa. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi vielä pitkään aikaan – luokkaretki lähiöstä linnaan itsenäisyyspäivänä on tästä aiheellinen esimerkki suomalaisessa kontekstissa. Hetkelliset nautinnot ovat sittenkin eri asia kuin aito rakkaus. Harri Salmisen teologiset pohdinnat kertovat samalla, miten esteettinen kokeminen on muuttunut 50 vuodessa. Hannu Salaman Hakemisen riemu hahmottaa, miten Suomi on siirtynyt modernista postmoderniin. Roy toteaa, että kapitalismin suhteen epäröimisen aika on ohi – markkinat pitää pysäyttää. 205 sivua. Tuliko sittenkin sanottua liian kovaa uskonnosta. He ovat demokraattisen yhteiskunnan voimavara, kehityksen ehto ja edellytys, eivät rasite tai haitta. Ja rakkaus on lopulta ainoa keino, jolla voi yrittää taistella kuolemaa vastaan. Harri Salminen ryhtyy teologiksi ja kehittelee uutta raamatun tulkintaa. Salaman lisäksi sen ovat kokeneet esko seppänen, Paavo väyrynen, Markus Mustajärvi, jyrki yrttiaho, esko-juhani tennilä, ari ojapelto... Koko maailmassa ei ole havaittu samanlaista lakkoaaltoa kuin tällä hetkellä, ja talouskasvun heikkeneminen valmistelee tilannetta positiivisempaan suuntaan. Edes taivaalliset sotajoukot eivät vaivautuneet vastahyökkäykseen. Hän ei ole koskaan mukautunut valtavirtaan. Salaman alter ego Harri Salminen miettii ajoittain yksinäisyyttään. Poliittisesti Salama on aina ollut toisinajattelija. Roy kirjoittaa ihmisoikeuksien ongelmasta – kapitalismissa kamppailu epäoikeudenmukaisuudesta on korvautunut ihmisoikeuksista hurskastelemisella, jolloin kokonaisvaltaisesta tasa-arvosta ei voida edes unelmoida keskityttäessä pelkkiin pieniin yksityiskohtiin. Kirjassa on myös erittäin purevaa kritiikkiä pasifismia ja Intiassa edelleen vallitsevaa Mohandas gandhin ajattelua vastaan. Teos liikkuu usealla tasolla, mutta niitä yhdistää Harri Salmisen retrospektiivinen omien tekemisten tarkastelu
umberto econ romaanissa Ruusun nimi (1980) upea kirjasto korvaamattomine aarteineen roihahtaa liekkeihin. Cabellin valtavassa teossarjassa Storisende Edition (1901–1929) kuvataan kuulemma kirjakokoelmaa, jonka lukeminen kestää ihmiselämän, ja osoittautuu lopulta yhtä hyödyttömäksi kuin ehkä teossarjakin. Kirjatiedon haurautta ja Alexandrian kirjaston varoittavaa esimerkkiä on kuvattu myös kaunokirjallisuudessa. Kirjasto muistuttaa sitä yksinäistä, äänettömälle lukemiselle omistautunutta maagista tilaa, jossa lukija uppoutuu kirjansa maailmaan kuin helläsorminen rakastaja. Kirjoiksi kerätyn ihmistiedon kauneuteen on aina liitetty katoamisen uhka, koko kirjallisen kulttuurin hauraus poliitikkojen marssiessa sen ylitse kaikessa lyhytnäköisyydessään. Kirjasto on kuin aivokoppa, josta mysteerin on hyvä alkaa – ja jonne salapoliisi lopuksi kokoaa epäillyt paljastaakseen kuka on murhaaja. Kirjasto on itsessään maaginen tila, kynnyspaikka, jossa uuden tiedon saavuttaminen merkitsee myös tuskaa ja surua. james B. Samanlainen on asenne jack vancen romaanissa Iltaruskon maa (1950). kiRjastolle olennaista indeksointia, tiedon järjestämistä, on niin ikään kommentoitu fiktiossa. Se näyttää ulospäin rajalliselta, mutta sisältä paljastuu plastisesti mukautuva merkitysten tila. Tekstien labyrintissä suunnistaminen on suuri taito, mutta instituutiot ennemmin tuhoavat tekstinsä kuin päästävät käsiksi niiden salaisuuksiin. Tällaisen kirjaston hoitajana ovat Umberto Eco ja gene Wolfe esitelleet sokean hoitajan, joka sopii paitsi täydellisen kirjaston turhauttaviin käyttötarkoituksiin myös tribuutiksi sokeutuneelle Borgesille. Kirjaston myyttiä ei seuraa siis pelkästään Alexandrian katku, vaan myös Baabelin tornin tutina. Harry Potter -kirjat (1997–2007) välittivät nuorelle lukijakunnalle sinänsä kannustavan mielikuvan, että kirjastotieto on arvokkainta tietämystä. Juuri siksi se herättää kunnioittavaa kauhua poliitikoissa, jotka haluaisivat nähdä kirjaston vain ulkoa päin, villien ajatusten vankilana. kuten esimerkeistä käy ilmi, jokainen kirjasto sisältää paradoksin. Siinä nuoret sankarit etsivät ”Ihmiskirjastosta” neuvoa seksihaluja edustavan demonin hävittämiseen. Se ei ole yksinomaan Alexandrian kokoelman kammottavaa perintöä. 82 kuuluisien kirjastojen mainetta seuraa savuntuoksu. Pienet jumalat, 1992) tai Mervyn Peaken tapaan kulttuurikritiikkinä (Titus Groan, 1946). Kirjoiksi kerätyn tiedon näennäinen hyödyttömyys on tarjonnut tilaisuuden korostaa tällaisen kulttuuriperinnön tragikoomisuutta, vaikkapa terry Pratchettin tapaan lajiparodiana (esim. Jokainen kirjasto on virtuaalinen tila. Talon kuraattori ei pysty auttamaan, sillä kirjastolla ei ole enää toimivaa indeksiä, jonka avulla voisi valita hyödyllisen tiedon etsijän tarpeiden perusteella. kirjastoksi järjestetyn tiedon kauneus s OIKKELI Markku Soikkeli on tamperelainen kriitikko ja kirjailija.. Toisaalta Potter-kirjojen asenne tähän tietämykseen on yhtä mekanistinen ja välillinen kuin muussakin viihteessä. Kyse ei ole pilkasta kirjallisen tiedon hyödyttömyyttä kohtaan, vaan ironiasta postmodernin kulttuurin suuntaan. Econ romaanissa kirkko tuhoaa kovanahkaisen vihollisensa, aristoteleen huumorin oppikirjan. 1990-luvun fiktiossa nostettiin arvoon maaginen koulukirjasto. Kirjat ovat yhtä yksilöllisiä kuin ihmiset: ne ovat syntyneet mielikuvituksen hekumassa, mutta niitä yritetään luokitella näennäisesti yhdenmukaiseen järjestykseen. MaRkku soikkeli Kirjasto näyttää ulospäin rajalliselta, mutta sisältä paljastuu plastisesti mukautuva merkitysten tila. Nuorille uskotellaan, että tieto siirtyy kirjasta lukijalle automaattisesti, ilman, että se edellyttää lukijalta minkäänlaista tulkinnallista viitekehystä tai luetun ymmärtämistä muiden ihmisten keralla. jorge luis Borgesin ajatusleikki Baabelin kirjastosta, joka sisältäisi kaikki mahdolliset kirjat (kirjainpermutaatiot teoksen mittaisina), on muodostunut moderniksi esikuvaksi kuvitteelliselle kirjastolle
Jouko Aaltonen Anna-Riitta Minkkinen Kiti Neuvonen Poliittinen suomiräp Haastattelussa myös Suomeen paennut tšetšenialainen laulaja ja näyttelijä Liza Umarova. Hinta on 51 €. aloitan edullisen kestotilauksen ja saan kuusi seuraavaa numeroa 43 eurolla.. Tilaus jatkuu kestotilauksena tarjouskauden jälkeen. ILMESTYY NoIN 22.6. Kulttuurivihkot Domirola oy Vastauslähetys Tunnus 5011437 00003 Helsinki kulttuurivihkot maksaa postimaksun nimi oSoiTe PoSTinumero ja -ToimiPaikka PuHelin Tai SäHköPoSTi allekirjoiTuS Tilaukset myös sähköpostitse: tilaus@kulttuurivihkot.fi Tilaan 3 seuraavaa numeroa (6 kk lehdet) vain 16,90 euroa. Teen määräaikaisen tilauksen vuodeksi eteenpäin. 3–2014 Seur a avaSSa numeroSSa j a p alj o n m u u t a! T YÖVÄENMUSIIKKI Työttömien ja pätkätyöläisten musiikki
tilaukset@kansanuutiset.fi p. “Näkökulmia, joita ei muualla ole.“ “Artikkelit auttavat ymmärtämään maailman tapahtumia.” “Monipuolinen, ei ainoastaan politiikkaa.“ “Avarakatseinen.“. 09 7596 0208 www.kansanuutiset.fi/solidaarisuustilaus SOLIDAA RISUUS TILAUS Tilaamalla Kansan Uutisten Viikkolehden voit tukea työpajojen järjestämistä Länsi-Saharan nuorille. Kansan Uutiset lahjoittaa jokaisesta solidaarisuustilauksesta 10 % Kansainvälisen Solidaarisuustyön hankkeeseen