Pyydämme anteeksi toimintatapojamme, Mäkelä sanoo.
Teurastamosta syntynyt kohu on parantanut Mäkelän mukaan aktiivisuutta työpaikalla.
Eläinlääkäri on paikalla totuttuun tapaan valvomassa työprosessia.
Oikeutta eläimille on kertonut julkisuuteen, että Paimion
teurastamon toiminnasta olisi
tehty uusi video. Perinteitä vaalivan juhlan musiikista vastaa
Turun VPK:n soittokunta ja
puheita pitävät myös aluepelastuslautakunnan puheenjohtaja Pia Lindell, sekä pelastusjohtaja Jari Sainio.
Nasevat
Peimari Unitedin Mika Louhola (vas.), Diogo Nobre, Hugo Henriques, Andre Miranda, Olli Dahl, Milla Latvala ja Maija Dahl vastaanottivat Grassroots-palkinnon Helsingissä torstaina.
Palloliitto palkitsi Peimari
Unitedin ja Haltian perheen
Palloliiton Captain´s Ball juhla toi mainetta ja kunniaa Peimariin,
kun viisivuotias Peimari United palkittiin Grassroots-palkinnolla.
Paimiolaisittain hyvää mieltä kasvatti myös Kirsi ja Sami Haltian
urheilijaperheen huomioiminen Kaijan kannu- palkinnolla.
URHEILU 12-13
s.6
Onko todella niin, että koulutuslautakunta on Paimiossa päättänyt aikaistaa
syyslomaa viikosta 42 viikkoon 41?
Miksi näin. Juhlassa puhe
kuullaan ministeri Petteri Orpolta, joka saapuu vihkimään
paloasemaa. Seudullisesti yhteinen
syyslomaviikko olisi mielestäni perheiden etu.
Sisustus teemana
lisäjakelulehdessä pe 6.11.
Ilmoitukset lehteen
viimeistään 4.11. Olemme keskittyneet nyt teurastukseen.
Orpo vihkii perjantaina
Piikkiön paloaseman
PIIKKIÖ
Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja Piikkiön VPK järjestävät
uuden paloaseman vihkiäisjuhlat tulevana perjantaina 6.
marraskuuta. vuosikerta
Paimio | Sauvo | Kaarina
2?
Irtonumero
TIISTAINA 3.11.2015
JUSSI ESKOLA
TÄNÄÄN
12°C
3 m/s
Paimion
teurastamossa
on palattu arkeen
PAIMIO
Ina Virtanen
Paimion Teurastamon laatupäällikkö Matti Mäkelän mukaan teurastamoon ei olla oltu
yhteydessä vielä lainkaan Eviran tai rikostutkinnan osalta.
Myöskään mahdollisia eläinsuojelupäätöksiä ei ole tehty
tapahtuneen tiimoilta.
??Ei täällä ole käynyt kukaan. Tästä Matti
Mäkelällä ei ole tietoa.
??Voi olla, että heillä on
sellainen, mutta en tiedä sen
enempää. NRO 86.
99. Teimme kyllä muutoksia
ja kehittämistä, jotka aloitettiin heti kun mahdolliset epäkohdat tulivat tietoon. Uudet
ohjeistukset annettiin muun
muassa sähköpiiskan käytöstä ja tainnutusprosessia on
myös täsmennetty. klo 16.
Raija
02-5888 653
Maija
02-5888 652
192 kpl ammattityökaluja. Klo 9-13 p. 7.00?18.00, la 9.00?14.00 Asematie 2 Paimio p. 02-473 2690 . 473 2602
www.cafeasta.fi
HALLIPÄIVÄ
Turun K-maataloudessa
Tervetuloa nettohintakaupoille!
a
Torstain
5k.lo191-17.
ASENNUSHyödynnä
NÄYTÖS
To 5.11. klo 10-15
Mm. 0400-532 698
www.tiimi-ikkuna.fi
www.tiimi-ikkuna.fi
NYT!
kattokaltevuus 15
18.830,
(alv 0%) + rahti
Tapahtumassa
mukana
myös
HYÖDYNNÄ SAMALLA ETU NOPEALLE PÄÄTTÄJÄLLE!
Päättämällä väh. 18.000,- alv 0% arvoisen työkonekaupan 20.11.2015 mennessä!
Saat kaupan päälle Bahcon työkaluvaunun.
Sis. 020 7999 700
www.k-maatalous.fi
K-MAATALOUS. 20380 Turku . Kalevantie 245)
Leipomo-Konditoria
Katusuunnitelmaehdotukset ovat julkisesti nähtävillä 03.-16.11.2015 välisenä aikana
molemmat päivät mukaan lukien kaupungin
teknisellä virastolla virka-aikana, osoitteessa
Vistantie 18.
Ikkunoiden ja ovien asennusviikot
paikkakunnalla:
?Kirkkahasti
paremmat
HENKILÖAUTOJEN
?Kirkkahasti paremmat
Tiimi-ikkunat?
Tiimi-ikkunat?
TALvIRENKAIDEN
Palvelemme aikavarauksin
ark. klo 10-17
KAMPANJAETU!
Eva
Esko Syrjänen
TilaajaVELOITUKRauta-Alhonkuja 15,
SETON
suunnit21530
Paimio
telukäynti.
Paikalla Jari Tuomainen
ja Markku Koistinen
Sekä muina aikoina sopimuksen mukaan.
varaukset Tmi: J.Tuominen
Hirviöntie 9 A, 21555 Taatila
(Ent. Arvo 1000,- (sis alv.)
Hinnat ovat voimassa 31.12.2015 asti. suussasulavaa nokipalvia, kokolihamakkarat
sekä luomutuotteita
www.pajuniemi.fi
SUURI VUODEVAATTEIDEN JA TEKSTIILIEN mARKKINAT
KOIRIEN RAAKA- alk.
RAVINNON MYYNTI 2,10
kg
Paimiossa, Peipposen liiketalossa (vanha R-kioski)
2 täkkiä+2 tyynyä
35?
2 kpl tyynyjä
10?
Pussilakana+tyynyliina-setti 20?
Petauspatjoja eri kokoja alk. ja 4x50?
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ)
0400 433 505
Varhaisjakelun muut kunnat
Lounais-Suomen Tietojakelu
(02) 269 3434
arkisin klo 6.00-16.30,
viikonloppuisin klo 7.00-12.00
-kortilla
PalveluPiSTeeSTäMMe
SuoMalaiSTa:
KirJan HINTA
hinta 6/6/3/2
7/6/3/3 ??
KIRJAN
Vitosbingo
Vitosbingo
Sunnuntai
veHnäjauHo
2 kg
HK
uunilenKKi
400 g
MANSIKKA
Snellman
Kunnon naKKi
Viljontie 6, Sauvo, puh. p. Lisätietoa saat myyjiltämme.
RAUTIA K-MAATALOUS ORIKETO
Vanha Tampereentie 184 . klo 17.30-21.30
la-su klo 12.00-21.00
HÄN ON SEN ARVOINEN
Ajankohtaista tietoa ja tarjouksia Tuhti-teräshalleista,
Pomo-puuelementtihalleista sekä M&T Farm?s
-pressuhalleista. Klo 9-18, To 5.11. klo 18.30
4x100. 02-4730840
Av. www.biostara.fi
5,90/
kg
To 5.11. 0400-610454
Kuulutus
Ympäristölautakunta suorittaa rakennusjärjestyksen 3.2 §:n nojalla maankäyttö- ja rakennuslain 166 - 167 §:iin liittyvän ympäristökatselmuksen kaupungin alueella viikolla
46 kiinteistöjen ja niiden ympäristön kunnon
sekä siisteyden toteamiseksi.
MUISTATHAN ISÄÄ
HERKULLISELLA
LÄHIKONDITORIAN
TÄYTEKAKULLA!
PAIMION YMPÄRIstÖlAutAKuNtA
www.tanniset.com
kotileipomo@tanniset.com
P. 20?
Muotoutuva terveystyyny
49?
Muotoon ommeltu lakana alk.16?
Paksu toppapusakka
25?
0400 - 846 838
Fleecepaita
15?
Naisten neuleet
20?
Naisten paidat
15?
Sukat
5pr/10?
Lasten täkki + tyyny 25?
Kalevantie 2, Preitilä
(Paimion Autohuolto) Puh. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21 400 g
1,29/
0,99/
1,99/
ps
pkt
Olli Ilmasti
2500
1+8 henkilöä + invavarusteet + paarit
Tiistaisin
PALVIAUTO
Lauantaisin
Piikkiön Paakari Lounastuvan
edessä klo 11.30-13.00
S-Market Paimio klo 14.00-17.00
Jahtiliuska 3 ?
0400 - 447 477
olli.ilmasti@gmail.com
pkt
Sauvon S-Marketin
parkkipaikalla 14.11.
ja 28.11. Suunnittelijat paikalla.
Paras
Esim.
Weckman WS14
o
Pomo varastohalli
14,2 x 26,8 x 4,6
talvieht
10 x 20,8 x 4,55
19.120,
(alv 0%) + rahti
Mietaa valitsi parhaat
Tiimi-ikkunat ja ovet
Edustajamme alueellasi
Edustajamme alueellasi
Jari Tuomainen
0400 240 845
Ville Sorsa puh. 044-202 3870
Markku Koistinen 0400 670 397
Kimmo Uoti puh. 0400-122616
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Katamme
lounaspöydän
arkisin klo 11-13
Ark. 477 6500
Paimiontie 452, PAIMIO
I sÄNPÄIVÄKsI
K
k
ArJA
KKA 8 pl
ome LANPIIrA kpl yHteeNsÄ
N
6
UNe ALeIVos
Voimassa
LmAtorttU
to-la
PIPA
rI 250 g
c AN
A P ee 3 0 0 g
23,-
AVoINNA mA-Pe 7-17, LA 9-14
KUULUTUS
Tekninen lautakunta on kokouksessaan
29.10.2015 hyväksynyt Puranpojantien asemakaava-alueen Spurilan-, Puranpojan-, Erikin-,
Margaretan- ja Jönsintien katusuunnitelmaehdotukset MRA 43 §:n mukaisesti nähtäville
asettamista varten.
Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaehdotusta vastaan on jätettävä kirjallisena tekniselle lautakunnalle, osoite Pl 50 21531 Paimio,
nähtävilläoloaikana.
Paimiossa 30.10.2015
TeKninen LaUTaKUnTa
Ikkunoiden ja ovien asennusviikot paikkakunnalla:
KAUSIvAIHDON
ALKAESSA
Puh. Puh. Klo 9-18, Pe 6.11.
Klo 9-18 ja la 7.11. 2
KUNNALLISLEHTI tiistaina 3.11.2015
BIO STARA
HUOMENNA KESKIVIIKKONA
KaSSleRPaiSTi
PäiväNäytös 13.00: KÄTILÖ
AfterSchool 15.20: NAPIS 2
Pussitie 4 . 040-709 3273
MyöS eRikoiStyyNyjä!
Ke 4.11
/ 1.12. tiistaina 3.11.2015
Edullisesti alkuviikkoon
100
Kariniemen
-42 %
Kananpojan
fileesuikaleet ja
HK Rypsiporsaan
fileesuikaleet
Veikkauspisteestä
Kulta Katriina
kahvi & munkki
Tuore
kokonainen
kirjolohi
Ruotsi
Tarjous voimassa niin kauan kuin kalaa riittää
2
Kananmunat
4,99
30 kpl (2,27 kg)
Ilman korttia tai yksittäin
3,49 rs (11,63-13,96 kg)
PÄIVÄMATKAT
torilla
HOTELLIMATKAT
10.11. 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
MYYTÄVÄNÄ
KOKOUKSIA
KAUNIS HIRSIMÖKKI 40m²
Alakerta 20m²+parvi 20m².
Kaikki kantavat rakenteet.
Varaa Heti!
5.490?.
P. /
5.-6.12. 02 5888 652
Raija Kirveskari
p. / 19.-20.12.
alk. 55 ?/hlö
Paimion torilla keskiviikkona klo 13.30-14.30
TALLINNA
Hotellit Viru/Euroopa / My City / Vana Wiru
alk. Isänpäivä ja Martin Markkinat
/ 21-22.11. Mainos puri niin hyvin, että
puhaltimia on tilattu myyntiin lisää jo kolme kertaa.
Mitä myyt?
Miten palvelet?
Ota yhteyttä
Maija Aro
p. / 28.-29.11. 473 2142
Palvelemme 9-17, (9-13)
www.sportia.fi
SANTALA
(IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus). / 5.12.
7-8.11. 050-320 2222
Myös muina aikoina:
040 580 7343
w w w.v i s t a m a t ka t . lehtipuhallinta. 0400 120 003 / Jaakkola
pkt
Etu K-Plussa-kortilla
2,49
Ilman korttia 3,85 kpl (7,70-8,56 kg)
Hinnat voimassa ti-ke 3.-4.11.,
ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
kg
-35 %
Kermajuustot
450-500 g
(4,98-5,53 kg)
rs
4,99
Kurjessuo
250-300 g (6,67-8,00 kg),
ei pintamaustetut
4?
3
KUNNALLISLEHTI
kpl
Jokipellontie 2, puh. / 12.-13.12. 010 2921150
ark. / 15.12.
Lauantai: 28.11. 279 ?/hlö
Siikli, Nikola, Annabell,
Van Gogh, Pito, Kulta, ym.
Porkkanat, sipulit, lantut.
Ahvenanmaan omenaa,
punaista puolukkaa, karpaloita.
Puh. f i
Paimion osasto
hallituksen seuraava
kokous
to 19.11.2015 klo 18.00 ja
klo 19.00 Paimion osaston
sääntömääräinen syyskokous,
osoitteessa: osaston tilat, Sähköyhtiöntie 2, Olkkari, Paimio.
Tervetuloa!
Rautia Vistan Kaupan kaup?HIENOSTI
TOIMI!?
piaat Terhi ja Kalle Sievänen
laittoivat paikallislehteen ilmoituksen, jossa asiakkaille
tarjottiin mm. Suomalaisista 45 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi,
kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia.
VISTANTIE 12, PAIMIO
PUH. 02 5888 653
ti, ke, to, pe, la (3.-7.11.)
Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä ylivoimaisesti mieluisimpana mainosvälineenä. 135 ?/hlö
JOULUMATKA 23.-26.12.
hotellit Viru,Euroopa,Wana Viru!
Toimistomme avoinna ma?pe klo 9?16
VARAA HETI!
02 477 5600
PERUNAA
alk
Yölläkin on ollut ongelmia.
. Ne tarjoavat elämää pitkittävän, halvan ja helpon tavan nauttia säästä, liikunnasta ja ystävistä.
Vuorohoitosäännöt
muuttuivat Paimiossa
PAIMIO Koulutuslautakunta
muutti Paimiossa vuorohoidon periaatteita, sillä Aluehallintovirasto ei hyväksynyt
Paimion aiempia käytäntöjä.
Paimiossa ei aiemmin
saanut vuorohoitoa jouluna (24.?26.12), pääsiäisenä
(pitkästäperjantaista toiseen
pääsiäispäivään) eikä juhannuksena (juhannusaatosta juhannussunnuntaihin), koska
tarve on ollut tähän mennes-
sä lähes olematonta.
Uuden käytännön mukaan
vuorohoitoa järjestetään juhlapyhinä tarpeen mukaan,
omana tai ostopalveluna.
Henkilökunnan kehittämisja suunnittelupäivinä hoito
järjestetään päiväaikana Paimion muissa päivähoitoyksiköissä ja muina kellonaikoina
erillisillä järjestelyillä.
Uudet periaatteet otetaan
käyttöön heti.
Kuka haastoi käräjille?
KAARINA Tiistain Kunnallislehdessä uutisoitiin Niina Virranheimon saamasta
kunnianloukkaus-tuomiosta.
Kuvatekstissä kerrottiin, että
Aso haastoi hänet oikeuteen.
Todellisuudessa asia osoittautui monimutkaisemmaksi.
Aso ei itse asiassa haastanut Virranheimoa oikeuteen,
vaan haasteen teki yleinen
syyttäjä. Toisin sanoen joko ikäviä tilanteita on kokonaisuuden kannalta ollut vain
vähän tai yhteystiedot ovat niin
vaikeasti saatavissa, että valittajat eivät ole tienneet, keneen
ottaa yhteyttä.
. Vaikka olenkin vanha ja tavaroita oli paljon, jouduin kävelemään kotiin.
Terho ei ole ainoa, jolle taksin saaminen on tuottanut pulmia. Tilauspuhelut myös nauhoitetaan, ja niitäkin voidaan
tutkia jälkeenpäin. Ja ilmaiseksi. Turusta asti auto ei lähde,
asiakaskin jo kyllästyisi odottamaan. Kunnallislehteen on tullut
muitakin yhteydenottoja vastaavista tilanteista.
Sen sijaan taksiautoilijat Paimiossa ovat eri mieltä. Vastaus on samankaltainen kuin oma suhteeni suklaan syömiseen. Mikäli yleinen syyttäjä ei olisi nähnyt perusteita syytteen
nostamiseksi, Aso olisi voinut
myös itse haastaa Virranheimon oikeuteen.
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Tilasin taksin,
missä se on?
Paimiolaiset valittavat taksien
puutteesta . Aina ongelmia ei ole.
Paimiossa on tällä hetkellä 15 voimassaolevaa taksilupaa. Minut saa
aika herkästi kiinni myös virka-ajan ulkopuolella.
Suojanen kertoo, että jos
kaikki paimiolaiset taksit ovat
koululaisajossa, tietokannasta
etsitään lähintä muuta vapaata autoa.
. Asiakkaalla on mahdollisuus soittaa taksiin suoraan:
Kyse on taksiautoilijoiden keskinäisestä kilpailusta, ja yleenMARIA KESTI
sä takisyrittäjät yrittävät hankkia vakituisia asiakassuhteita.
Tätä valinnanmahdollisuutta ei ole, mikäli taksikyyti on
esimerkiksi Kelan tai kunnan
maksama.
Kun Terho palaa Kroatiasta kotiin, taksi on odottamassa
sovittuna aikana ja kaikki sujuu hyvin. Autoilijat ovat esittäneet VarsinaisSuomen ELY-keskukselle, että taksilupia vähennettäisiin
yhdellä.
Valitukset
taksitarkastajalle
Ikävät kokemukset eivät ole
päässeet sen enempää Lounais-Suomen Taxidata Oy:n
kuin taksilupia valvovan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen korviin. Tuulikki Terho on lähdössä Kroatiaan. Lopulta otamme polkupyörät, lastaamme tavarat niiden selkään ja ajamme bussipysäkille, Terho päivittelee.
Vastaavia tapauksia on sattunut hänelle ennenkin: tavallista taksia ei keskellä päivää
Paimiossa niin vain saa. Samalla lihasvoima
kasvaa, kehon rasvapitoisuus vähenee, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ja kolesteroliarvot paranevat. silti taksilupia
aiotaan vähentää
PAIMIO
Maria Kesti
Lokakuinen arki-iltapäivä Paimiossa, kello käy yhtä. Taksivälityskeskuksessa puhuttiin aika
epämääräisesti, ja lopulta kävi
ilmi, että yksikään taksi ei pääse. Minä välitän tiedot
eteenpäin, ja kaikki tapaukset
tutkitaan, Suojanen kertoo.
. Lakimies Meeri Niinisalo Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta toteaa, että ratkaisu
on asianmukainen.
. Heijastinliivi, toppatakki, kävelysauvat ja puhelin handsfreehen kytkettynä ovat ratkaisu valitusvirteen. Media on pullollaan tarinoita ja artikkeleita liikunnan terveysvaikutuksista niin mieleen kuin kehoon. Vaikka näitä asioita toistetaan
vuosi toisensa jälkeen, silti edelleen meistä liikkuu terveellisessä määrin vain murto-osa.
Urheiluharrastuksen aloittamiseen saatta joillakin
olla korkea kipukynnys. Varusteet ja kallis harjoittelumaksu eivät sovi kukkarolle. Sen sijaan Aso oli
tehnyt poliisille tutkintapyynnön Virranheimon toimista.
Ason tutkintapyynnön
pohjalta poliisi teki esitutkinnan, ja yleinen syyttäjä
haastoi sen perusteella Virranheimon oikeuteen. Sen sijaan lietolaisia
ja salolaisia takseja voi tulla.
Jos autoilija kuittaa ajon jär-
. Ehdottomasti pitää saada meille tieto, jos tällaisia tilanteita on ollut. Välityskeskuksesta vastataan, että kaikki taksit ovat koululaisajossa
ja kyyti on mahdollista saada
vasta kello 16 jälkeen.
. Taksi luvattiin, mutta
se ei tullut paikalle. Tärkeää olisi
kertoa, milloin ja minä päivänä
taksi jätti tulematta, jotta päästään käsiksi siihen, mitä on tapahtunut. Tämän lehden sivuillakin kerrotaan liikunnan ilosta ja myös siitä,
millaisiin saavutuksiin se voi johtaa - Peimari United valittiin vuoden Grassroots -seuraksi ja Haltian perhe sai
Kaijan Kannun. Liikkeelle lähtemisessä on kyse juurikin siitä: lähtemisestä ja aloittamisesta.
UKK-instituutin tutkimusten mukaan säännöllinen
ja reipas noin 40 minuutin kävely viisi kertaa viikossa
3-4 kuukauden ajan parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa 10 prosentilla. Mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän sitä tekee myös mieli.
Jo yhden reippaan kävelylenkin jälkeen työpäivän stressi
on kadonnut ja suupielet nousevat ylöspäin.
Tekosyitä kotona pysymiseen on helppo keksiä. Olen asunut Paimiossa 30 vuotta, ja viimeisen viiden vuoden aikana taks
jestelmästä mutta hylkää sen,
taksikeskus hyllyttää kuljettajan määräajaksi.
Viime vuosien ongelma
Terho kertoo, että nykyään
hän soittaa mieluiten suoraan
taksiautoilijoille eikä keskukseen. Enimmäismäärä on 16.
Taksilupien määrästä päätetään ELY-keskuksessa marraskuussa.
Mistä taksi
PAIMIO, SAUVO, KAARINA
Maria Kesti
Usein takseja käyttävät tietävät, että kahdessa vierekkäisessä kunnassa voi olla eri puhelinnumero, mistä taksi tilataan.
Kokemattomille taksinkäyttäjille tilanne voi tulla karvaana
yllätyksenä.
Googlaamalla internetistä
hakusanoilla ?taksi. Katsoin läpi kaikki Paimion kaupunginkin numerot, mutta niissä ei
ollut mitään takseista, Terho
harmittelee.
Paimiossa oikea osoite olisi ollut Lounais-Suomen Taxidatan taksitarkastaja Matti Suojanen.
. saa esiin tukun linkkejä, joista pääsee ti-. Tulin matkalta Kanarialta
kolmen aikaan yöllä, ja seisoin
Nesteen asemalla lumihangessa kovassa pakkasessa kassien
kanssa. Molemmat palkinnon saaneet tekevät
työtä rakkaudesta urheiluun.
Mistä himo liikuntaan sitten syntyy. Siis kävelemällä. On
pimeä, kylmä, liukasta, paikat särkevät, tai ei ole lenkkiseuraa. Hän yrittää tilata taksin,
joka kuljettaisi hänet ja matkatavarat puolentoista kilometrin
verran Nesteen asemalle bussipysäkille.
Taksia hän ei saa. tai ?taksi puhelinnumero. Olisin valittanut, jos olisin tiennyt, minne. 4
KUNNALLISLEHTI tiistaina 3.11.2015
UUTIS TIISTAI
PÄÄKIRJOITUS
INA VIRTANEN
ina.virtanen@kunnallislehti.fi
Halpa henkivakuutus
Liikunnan tärkeyden tietää jokainen sisimmässään. Uusien ihmistenkin kohtaaminen voi jännittää.
Kävelylenkit eivät kuitenkaan kuormita ihmistä kummallakaan tavalla
Tapahtumahetkellä tien pinnassa oli havaittavissa mustaa jäätä. Paimion taksitolpalla ei kello 13 aikaan arkipäivänä
näy yhden yhtäkään taksia. vuosi,
kun kirkollisveroa maksetaan
Turussa ja Kaarinassa yhden
prosentin mukaan. Helsingistä.
Pahimmillaan toiveikas kuski
saattaa ajaa Helsingistä saakka kuvitellen palaavansa matkustaja kyydissä takaisin pääkaupunkiseudulle, vaikka todellisuudessa asiakas halusikin
kyydin Paimion sisällä.
Matkalta palaava voi pyytää sukulaista tilaamaan hänen puolestaan taksin bussiasemalta kotiin, mutta sukulainen
saattaa soittaa matkustajan
kannalta aivan väärään nu-
meroon. Kyllä pitäisi päivisin olla Paimiossa ainakin yksi taksi, joka ei aja koululaisajoja, 77-vuotias Tuulikki Terho miettii.
MARIA KESTI
MARIA KESTI
Kun tilaat taksin:
??Paimiossa ja Kaarinassa: soita Lounais-Suomen Taxidataan,
(02) 10041
??Sauvossa: soita suoraan takseihin. Tummiin pukeutuneet varkaat pakenivat juosten
kohti Kaarinantietä, eikä heitä enää sen jälkeen tavoitettu.
Veneliikkeen pihalla olleista veneistä oli ehditty jo irrottaa yksi perämoottori ja kaksi moottorin vetolaitetta. Tämän päätti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto.
Vuosi 2016 on 70. Kaikilla
paikkakunnilla Valopilkku ei
ole käytössä, ainakaan vielä.
Sauvossa on 7 taksilupaa,
enimmäismäärän verran. Kirkollisverotuloja
kertyi viime vuonna 25 miljoonaa euroa ja yhteisöveroa 5,5
miljoonaa euroa. Yhteystietoja löytyy Kunnallislehdestä, numerotiedustelusta ja Sauvon Palveluoppaasta
Kun taksi jättää tulematta tai syntyy muita ongelmia:
??Paimiossa: soita taksitarkastaja Matti Suojanen, 050 074
0015. Sauvossa ei
edes ole enää omaa taksiase-
Markkinointi- ja viestintäjohtaja Raimo Rytö sekä yritysmyyntipäällikkö Taina Lindgren LähiTapiolasta ojensivat sammutuspeitteen Aune Tuomiselle.
maa, vaan taksin saa soittamalla suoraan taksiyrittäjille.
Sauvolaisten taksien yhteystiedot löytyvät kattavasti vain
perinteisestä mediasta, Kunnallislehden Parhaan Palvelun
Paikat -aukeamalta.
. Laitteet oli
siirretty lähelle metalliaitaa,
johon oli tehty reikä.
SRK-Yhtymän veroprosentti
edelleen yksi
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tuloveroprosentti on ensi vuonnakin vain yhden prosentin verran Turussa
ja Kaarinassa. Nainen ei loukkaantunut, mutta hänet vietiin päivystykseen
tarkastettavaksi.
Kirismäentiellä pihaan pysäköidyn kuorma-auton tankista
varastettiin noin 400 litraa dieseliä 28.-29.10 välisenä aikana.
Viikonloppuna vartija keskeytti kaksi varasta ryöstöpuuhissa Autoilijankadulla olevan
veneliikkeen pihalla lauantain
ja sunnuntaina välisenä yönä
kello 02:51. Palotarkastaja kertoi, että kaikissa asunnoissa pitää
tällaiset olla, mutta säätiö on
voittoa tavoittelematon yhteisö eikä meillä ole suuria varo-
ja. Info on hajallaan, toteaa lakimies Meeri Niinisalo
Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.
. Alan on itsensä reagoitava
tähän ja mietittävä, miten korjaavat asiaa.
Pulmaa on valtakunnallisesti
yritetty ratkoa Valopilkku-sovelluksella, joka ladataan puhelimeen ja jota käytettäessä ei tarvitse tietää, mihin numeroon pitää soittaa. Sama kirkollisveroprosentti on käytössä myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän jäsenmäärä on
146 800. Sen sijaan iltaisin paikalla voi odotella
lähes kymmenen taksia.
Ehtookontuun saatiin
sammutuspeitot
edes tilataan?
laamaan kyydin . Jos häntä ei tavoita, reklamaation voi tehdä tilausvälitykseen, (02) 10041
??Kaarinassa: soita taksitarkastaja Juha Mäkelä tai Pasi Rantanen, 040 537 0883 ja 040 018 66 98
??Sauvossa: soita suoraan takseihin
Missä on taksi. Sauvon takseihin soitettu puhelu tuo Nesteen asemalle sauvolaisen taksin, joka
ei ilahdu siitä, että paluumatka ei suuntaudukaan takaisin
Sauvoon.
Paimio ja Kaarina kuuluvat molemmat Lounais-Suomen Taxidata Oy:n alueeseen,
jolloin ongelmia ei juuri synny, mutta esimerkiksi Sauvo
ja Parainen eivät kuulu tämän
keskuksen piiriin. Otin yhteyttä LähiTapiolaan, ja siellä innostuttiin ajatuksesta, kertoo Leena Järvi,
säätiön puheenjohtaja.
. Kirkon yhteiskunnalliset
tehtävät, kuten hautaustoimi,
väestökirjanpito ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito korvataan jatkossa seurakunnille valtion talousarviosta
maksettavalla rahoituksella.
sia on usein ollut vaikea saada. Verotuloilla
on katettu toiminnasta 65 - 75
prosenttia vuodesta riippuen.
Koska yleinen taloudellinen
tilanne heikkenee, seurakuntayhtymässä etsitään vastauksia heikkeneviin talousnäkymiin ja jäsenmäärän vähentymiseen.
Ensi vuonna seurakuntien
yhteisövero-osuudesta luovutaan. tiistaina 3.11.2015 KUNNALLISLEHTI
Aurinko
nousee
7.57
Aurinko
laskee
5
16.27
MARIA KESTI
Kaarinassa autokolari
ja rötöksiä
KAARINA
Helsingin suuntaan ajaneen
nuoren naiskuljettajan auto
suistui tieltä valtatie 1:llä 28.10
kello yhden aikaan iltapäivällä.
Naisen auto oli alkanut heittelehtiä noin kilometri Kaaritien liittymän jälkeen ja lopulta
suistunut tien oikealla puolella
ollutta kalliota päin. Lahjoitus sopii hyvin paikallisen vakuutusyhtiön alueelliseen yhteiskuntavastuuseen,
kommentoi markkinointi- ja
viestintäjohtaja Raimo Rytö
LähiTapiolasta.
Ehtookonnun rivitaloissa
asuu vanhuksia, joista suurin osa on kotihoidon piirissä.
Huoltomies asentaa peitteet
seinälle tällä viikolla.. Myös
Sauvon autoilijat ovat esittäneet, että kunnan taksilupien määrää vähennettäisiin
yhdellä.
PAIMIO
Maria Kesti
Paimion Palvelukeskussäätiön omistamiin Ehtookonnun
senioriasuntoihin saatiin viime viikolla sammutuspeitteet.
LähiTapiola lahjoitti peitteen
jokaiseen asuntoon, yhteensä
31 kappaletta.
Lapsen kykyyn suhtautua joustavasti itseään kohtaan vaikuttaa hänen näkemänsä esimerkit. Iltamyöhällä vanhempi aloitti
urakkansa turhautumisesta vapisevin käsin, ja hän
tiesi jo aloittaessaan että kirjojen kansiin tulee jäämään ärsyttäviä ryppyjä ja kuplia. Sen teemana on tänä vuonna lapsen oikeus
kasvatukseen.
Lapsella on oikeus vastuulliseen ja epätäydelliseen vanhempaan, joka päällystää ryppyisiä koulukirjoja ja hymyilee sille lämpimästi.
Nina Mellenius
Kirjoittaja toimii kehittämispäällikkönä MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä. Pisimmän maissin oli onnistunut kasvattamaan Venla Tammisto, jonka kasvi oli
155,5 senttimetriä pitkä. Toimenne ärsyttää ja aiheuttaa
vaaratilanteita.
Se joka aamuinen
keskisormi
Heijastin on todellakin halpa henkivakuutus, myös
lemmikillesi!
On pimeää
Kauhistuttaa ihan, miten
nuoret päästelevät pyörillään Vistan mäkeä alas. Itseään kohtaan
tuntema myötätunto pitää sisällään vanhemman
kyvyn pohtia oman käyttäytymisensä vaikutuksia
myös lapseen. Uutisissa kasvatuksen asiantuntijat kertoivat, että vanhempien
ja koulun välinen kumppanuus suojaa parhaiten
lapsen kehitystä.
Sitten koitti se hetki aamulla, kun vanhempi luovutti öisen urakkansa lapselleen. Hänen kehityksensä kannalta merkittävää oli nähdä miten aikuinen
voi suhtautua omaan epätäydellisyyteensä. Tekstit voi toimittaa sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi tai
postitse.
ylsi 155,5 senttiin
SAUVO
Ina Virtanen
Sauvon alakoulun oppilailla oli mahdollisuus osallistua keväällä Järvenkyla Oy:n sekä Paimio-Sauvon 4Hyhdistyksen maissinkasvatuskisaan.
Siemenet, kasvualustan ja palkinnot
lahjoitti Järvenkyla Oy.
Sauvon silloisen kuudennen luokan
oppilaat osallistuivat kisaan. Armollisuus omaa suoriutumistaan
kohtaan on vastuullista, kypsää ja rakastavaa van-
hemmuutta. Toimitus pidättää itsellään oikeuden tiivistää ja otsikoida tekstejä.
Nimimerkin taakse voi jättäytyä,
mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden on oltava toimituksen
tiedossa. Jos
vähänkin tätä seutua tuntematon autoilija on tulossa
Meijeritieltä, ja kääntymässä risteykseen niin todella
usein näkee vaaratilanteita.
Vauhtinuori,
et ole terästä!
Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi ?
nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen
ajankohtaisiin aiheisiin. Hän laittoi päällimmäiseksi sen onnistuneimman suorituksensa
liimaisen muovin venyttämisestä kirjan ympärille.
Aamuun mennessä vanhempi löysi lapselleen saatesanoiksi jo melko neutraalin ilmaisun järkyttä-
välle jokasyksyiselle epäonnistumisen kokemukselleen. Toiselle sijalle
pääsi Silja Lehtisen maissi 148 senttimetrin korkeudella. Voit
myös tekstata numeroon 050
439 0009.
Jasmin Kirves, Elli Ernvall, Silja Lehtinen,Venla Tammisto ja Ilona Seppälä maissinkasvatuskilpailun palkintojenjaossa.
ULLA PEURA
MIELIPITEESI
MaissinkasvatusON ARVOKAS kisan voittomaissi
Kirjoita paikallisesti koskettavasta
asiasta ja mielellään omalla nimellä. Suomessa vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää
20.11. 6
KUNNALLISLEHTI tiistaina 3.11.2015
MIELIPIDE
Postitse: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio
Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
ULLA PEURA
NASEVAT
Onko todella niin, että koulutuslautakunta on Paimiossa päättänyt aikaistaa syyslomaa viikosta 42 viikkoon
41. Miksi näin. Vuorotellen otetaan harppauksia taidoissa ja
kompastutaan jo tutuissa asioissa. Palkintojenjako maissien kasvattajille järjestettiin 30.10.
Tämän näköiset maissit ottivat mittaa toisistaan
Sauvon kuudesluokkalaisten maissinkasvatuskilpailussa.
KOLUMNI
Ryppyjä lapsen koulukirjojen kansissa?
Lasten koulut alkoivat reilut kaksi kuukautta sitten, ja syksy toi vanhemmille taas tullessaan sen
päivän, kun lapsi ja Wilma muistuttivat vaativaan
sävyyn vanhempia päällystämään lapsen koulukirjat kontaktimuovilla. Kolmatta sijaa piti
Elli Ernvallin 131,7 senttinen kasvusto. Moittiiko vanhempi itseään, syyttääkö koulua mahdottomasta tehtävästä vai ohittaako hän koko asian?
Vanhemman arkeen kuuluu unohdukset, väärinymmärrykset, myöhästymiset ja syyllisyys. Vanhemman mielessä saattoi jopa käydä
tuleva opettajan myötätuntoinen katse oppilaansa
ryppyisiin kirjankansiin.
Mitä teki lapsi tuona aamuna. Se miten
vanhempi suhtautuu näihin, on olennaisempaa kuin
se kuinka paljon näitä tapahtuu. Seudullisesti
yhteinen syyslomaviikko olisi mielestäni perheiden etu.
Yhtenäisen
lapsiperheen puolesta
Onkohan Moision kaavaalueelle perustetulle yksityiselle motocross-radalle haettu ympäristölupaa?
Kiva, että lapsille ostetaan
?leluja?, muttä täällä asuu
muitakin!
Öhnys
Sauvolaiset voisivat opetella ryhmittymään Teboilin
risteyksessä!
Ongelmia lähinnä oikeaan
laitaan ryhmittyvien suoraan menijöiden kanssa. Lapset ovat yllättävän myötätuntoisia meidän vanhempien sähläyksiä kohtaan.
Lapsuuteen kuuluu vasta asioiden harjoittelu
KUNNALLISLEHTI
LUKIJAN
toimitus@kunnallislehti.fi
kuva
7
Nasevat: www.kuntsari.fi . Entiset hallituksen jäsenet
Sirpa Ojanen, Sirkka Järvelä, Barbro Ulmanen, Sinikka
Virtanen, Kaj Anderson, Jukka Mäkilä ja Pentti Tuominen
jatkavat edelleen.
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pilvistä
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+11°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
Torstai
07:13
07:59
16:24
17:11
Perjantai
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+8°C Aurinko laskee
2 m/s Pimeys alkaa
Salon seutu liittyy Vaski-järjestelmään ja samaan aikaan kirjastojärjestelmiä päivitetään. Teatterit ja matkat
Tiistai
Keskiviikko
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
07:11
07:57
16:27
17:13
Sauvo
3
Selkeää
+11
ovat ohjelmassa monta kertaa
vuodessa. Myös verkkokirjasto on pois käytöstä.
Muutoksen ansiosta kirjastojen tarjonta monipuolistuu ja
asiointi helpottuu.
Järjestelmän päivitys koskee kaikkiaan 52:ta kirjastoa
ja 7:ää kirjastoautoa alueella.
KUUKAUDEN KUVA
Varsinais-Suomen maakuntakirjastona Turun kaupunginkirjasto toimii Vaski-kirjastojen veturina.
Salon liittymisen jälkeen
Vaski-alue kattaa lähes 90 %
koko maakunnan väestöstä.
Vaski-kirjastojen kokoelmat
ovat kaikkien asiakkaiden käytössä. On huomioitava yksilölliset palvelutarpeet ja palvelujen saatavuus.
Ikäihmiset ovat oman elämänsä ja palveluidensa parhaita asiantuntijoita. Niinpä
heitä edustavien kansalaisjärjestöjen osallisuus on varmistettava uudistuksen eri vaiheissa. nasevat
toimitus@kunnallislehti.fi
Laajeneminen sulkee
Vaski-kirjastot
hetkeksi
KAARINA, PAIMIO, SAUVO
Varsinaissuomalainen kirjastoyhteistyö laajenee marraskuussa, kun Salon kaupunki
liittyy Vaskikirjastoihin. Lainat
voi palauttaa maksutta mihin
tahansa Vaski-kirjastoon riippumatta siitä, mistä ne on lainattu tai minkä kirjaston kokoelmiin ne kuuluvat. runsaan salaattipöydän, leipä,
vesi + kotikalja sekä kahvi
8 40
TEBOIL-Säteri Paimio
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20. alkaen,
enintään 30.11. Sosiaalipalveluilla tue-
Sää 3.11. . saakka.
Piikkiön Yhteispalvelupiste on suljettuna 16.11.?20.11.
Muutostöiden aikana kirjastoissa ei voi lainata, uusia eikä
varata aineistoa. Lainaajat, käyttösäännöt ja toimintakäytännöt ovat kaikilla Vaski-kirjastoilla yhteiset.
MARIA KESTI
Paimion Kamerakerhon marraskuun kuvan on ottanut Werlasta Reijo Juusti.
Ihmistä ei saa unohtaa
sote-uudistuksessa
Eläkeliiton Varsinais-Suomen
piirin syyskokous painotti julkilausumassaan, että sote- uudistuksessa eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa on huomioitava
ihmislähtöisyys. Paimion, Sauvon ja Kaarinan pääkirjastot, Littoisten kirjasto
ja Piikkiön kirjasto ovat sen
vuoksi suljettuina 16.?23.11.
ja samalla kirjastojärjestelmää
päivitetään. Julkisuudessa
on keskitytty liikaa sote-alueiden määrään ja rahoitukseen,
ja varjoon ovat jääneet ihmisten tarpeet ja odotukset.
Arkkiatri Risto Pelkosen
johtaman Kokeneet ja Viisaatasiantuntijaryhmän raportin
teeseissä edellytetään, että palvelujärjestelmää ja ikäihmisten
palvelutarpeita on tarkasteltava kokonaisuutena. Eläkeliiton VarsinaisSuomen piiri edellyttää myös,
että sote- uudistuksessa huomioidaan sosiaalipalvelut tasavertaisesti terveyspalveluiden
ohessa. Samalla
kirjastokortilla voi asioida kaikissa Vaski-kirjastoissa. Verkkokirjasto on
poissa käytöstä 16.11. Toimintasuunnitelman mukaan yhdistyksen jäsenhankintaa tehostetaan.
Paikallisosastoa johtaa edelleen Leena Järvi. 7.11.
Tänään
+11
+12
Turku
Paimio
Kaarina
taan ikäihmisten itsenäisenäistä selviytymistä ja ihmisarvoista kotona asumista.
Eläkeliiton Paimion yhdistys ry kiinnitti syyskokouksessa huomiota samoihin asioihin.
Eläkeliiton Paimion yhdistys
pohjaa arvonsa inhimillisyydelle, oikeudenmukaisuudelle,
tasa-arvolle ja yhteis- ja yhteiskuntavastuulle.
Ensi vuonna yhdistyksen toiminnassa pidetään edelleen virettä yllä ja uusiakin kerhoja
perustetaan. Hallitukseen
uutena jäsenä valittiin Seija
Kivimäen tilalle Tuire Haataja. Paikalliskirjastoissa se tietää hetkellistä palvelukatkosta.
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+8°C Aurinko laskee
2 m/s Pimeys alkaa
07:15
08:02
16:21
17:08
Lauantai
07:18
08:05
16:19
17:06
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+10°C Aurinko laskee
5 m/s Pimeys alkaa
07:20
08:07
16:16
17:04
ArkilounAs
Buffet klo 10-15
Sis. Varattu aineisto kuljetetaan varausmaksun hinnalla
siihen Vaski-kirjastoon, mistä se halutaan noutaa
Kaikki riippuu
aika paljon siitä, miten systeemi lähtee toimimaan.
??Kun nettisivut alkavat toimia, sieltä voi katsoa, kuuluuko palvelun toimitusalueeseen.
Jos tilauksia alkaa tulla paljon,
hoitaa kuljetusliike ne tulevaisuudessa, Mondolin jatkaa.
Marko Mondolin kertoo antaneensa verkkoruokakaupasta esitteitä muun muassa vanhusten- ja kodinhoidon puolelle Kaarinassa.
??Kodinhoitaja voi tehdä tilauksen esimerkiksi vanhuksen
puolesta. Yleisempää on kuitenkin ollut, että sadepäivänä on
haluttu vaihtaa liput johonkin
myöhäisempään näytökseen,
hän sanoi.
?
Katettua
katsomoa
on toivottu
vuosi vuodelta
enemmän.
Kaarina myy
kolme ok-tonttia
ale-hintaan
KAARINA
Kaarinan kaupunginhallitus
päätti tiistaina kaavoitus- ja
rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti, että kolmen
myynnissä olevan omakotitontin kohdalla tehdään hinnantarkistus.
Tontit sijaitsevat Valotiellä,
Kirismäessä ja Moskalassa.
Valotien tontista kaupunki
pyytää nyt 57?700 euroa. Kirismäessä
neliöhintaa päätettiin laskea
tontin suuren koon johdosta.
Alennusprosentti on siellä 21,7.
Moskalassa vapaana oleva
omakotitontti myydään nyt
hintaan 39?800 euroa. Jos perheessä on puolestaan paljon pieniä lapsia, eikä autoa käytössä, on palvelu
hyödyksi. Uusi hinta on samalla tasolla lähellä sijaitsevien Kukkolankadun tonttien kanssa. Saattaa olla, että
myös talkootyö kelpaa . Huopakate varmistaa, että Joonas Simolinin
suunnittelema katto on sadesäälläkin riittävän hiljainen.
Jotta vesi ei tulisi katolta hallitsemattomasti alas, varustetaan katon etureuna kaksiosaisella rännisysteemillä.
Viime lauantaina Paimion Museomäellä sijaitsevalla kesäteatterialueella oli kattotalkoissa puolentusinaa teatterilaista.
Anton Simolin ja Jukka Varho
työstivät pilaritartuntojen pe-
Paimion kesäteatteriyhdistyksen Anniina Vesalainen (vas.), Merita Seppälä ja Sari Kuosmanen kertovat, että yleisöpalautteissa katettua
katsomoa on toivottu vuosi vuodelta enemmän.
rustusraudoituksia, jotta valutöihin päästään suunnitellussa aikataulussa. Viihtyvyyden säällä
kuin säällä takaa ensi näytäntökaudeksi valmistuva sadekatos, jonka antura- ja pilarivalut ovat alkamassa aivan näinä päivinä.
Kesäteatterin 361-paikkainen katsomo saa ylleen pinta-alaltaan 350 neliömetrin
suuruisen katon, joten sateelta pysyttäneen suojassa myös
etummaisilla penkkiriveillä. Erikseen on
sovittava, jos haluaa maksaa
käteisellä, Mondolin kertoo.
Suunnitteilla laaja
toimitusalue
Kauppias Marko Mondolin
mukaan ruoan verkkokaupassa mukana olevia postipiirejä
on melko paljon.
??En osaa ihan suoraan sanoa, kuinka laajalle alueelle
tuotteita kuljetetaan, mutta
kymmenen kilometrin säteelle
ainakin helposti ja tarvittaessa kauemmas. Kun kattoa ei
ole ollut, ja säät ovat olleet epävakaisia, on tullut peruutuksiakin. Asiakas voi näin
ollen tilata haluamansa tuotteet verkkoruokakaupasta ja
ne toimitetaan hänen kotiovelleen. Toimitamme tuotteita myös yrityksille.
Ei vielä Paimiossa
Kaarinan aloittaessa ruoan
verkkokaupan, ei esimerkiksi
Paimion K-Supermarket ole
vielä lähtenyt mukaan samaan.
??Tällä hetkellä meillä ei ole
sille vielä kysyntää. 8
KUNNALLISLEHTI tiistaina 3.11.2015
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Katettu katsomo takaa viihtyvyyden
Paimiossa katsotaan ensi kesänä Niskavuoren Hetaa kuivin kampauksin
PAIMIO
Perttu Hemminki
Paimion kesäteatterissa katsotaan ensi kesänä Niskavuoren
Hetaa hyvillä mielin ja kuivin
kampauksin, vaikka vähän satelisikin. Anton Simolin.
Ei katto silti etuosastaankaan maata liippaa: alimmillaankin se tulee olemaan 8,5
metrin korkeudessa.
Katon kantavat tukirakenteet tulevat olemaan terästä.
Toinen keskeinen materiaali
on liimapuu. ainakin joiltakin osin . Valotiellä alennusprosentti on niinkin
suuri kuin 27,9.
Piikkiön Kirismäessä sijaitsevan tontin uusi hinta
on 54?000 euroa. Valuhommat on päätetty tehdä ennen
talven tuloa.
??Aikataulu on tämä, koska katsomo halutaan saada
kokonaan valmiiksi ennen kesän 2016 ensi-iltaa. Alennusperusteena on niin sanotun kirveenvarsitontin hankalasti hyödynnettävä muoto. Verkkokaupasta voi tilata lähes kaikkia kaupan tuotteita, tupakka- ja alkoholituotteita lukuun ottamatta.
??Aamupäivällä voi tilata iltapäivällä tulevan toimituksen.
Jos haluaa tuotteet kotiinsa
puolestaan aamupäivän aikana, tulee ne olla tilattu jo edel-
lisenä päivänä, K-Market Kaarina Centerin kauppias Marko
Mondolin kertoo.
Ostokset maksetaan korttimaksulla.
??Kuljetusten yhteydessä
meillä on kannettava korttipääte mukana. Menemme
perinteisellä linjalla toistaiseksi
eteenpäin, mutta pidämme korvat höröllä, miten kysyntä alueella palveluun kasvaa, Paimion K-supermarketin kauppias
Terhi Wiren kertoo.
on 84?000 euroa.
Kesäteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Anniina Vesalainen ja rahastonhoitaja Sari Kuosmanen kertoivat, että
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolta
on saatu hankkeeseen mukava 75?000 euron suuruinen rahasumma. Ratkaisusta
on sekin hyöty, että katsomon
takaa paistavan auringon varjo ei muodostu liian suureksi,
sanoo kattohankkeen ?rakennusvastaava. Maa voi
olla huhtikuulle saakka roudassa, ja ennen kuin routa sulaa, ei valu onnistu, Anton Simolin totesi.
Paimion kesäteatterin kattohankkeen kustannusarvio
Anton Simolin (vas.) ja Jukka
Varho tekemässä perustusraudoituksien pilaritartuntoja
muutama viikko sitten aloitetulla kattotyömaalla.
K-Market Kaarina Center
aloittaa ruoan verkkokaupan
KAARINA
Ina Virtanen
K-Market Kaarina Center avaa
ruokatarvikkeiden verkkokaupan tällä seudulla 4. marraskuuta alkaen. Varsinkin, kun katto tulee
olemaan katsomon etuosassa alempana kuin takarivien
kohdalla.
Katto tulee olemaan näyttämölle päin laskeva, kuten varsinainen katsomokin.
??Tällainen katto suojaa sa-
teelta varsin hyvin. teatterin
omarahoitusosuudeksi.
Teatterisihteeri Merita Sep-
pälä totesi, että katettu katsomo tulee tarpeeseen.
??Sitä on toivottu vuosi vuodelta enemmän. Se tuloutuu Paimioon Varsin Hyvä -avustuksena.
??Oman rahoitusosuutensa
kesäteatteri kattaa muun muassa Katos ois kiva -yleisötilaisuuksien lipputuloilla ja puffetti-varoilla. Moskalan
tontin hintaa on alennettu 14,4
prosentin verran.
Jokainen edellä mainituista tonteista voidaan luovuttaa
myös vuokraamalla.
Ensimmäinen postikortti
julkaistaan heti vuodenvaihteen jälkeen.
Tällä sivulla on esimakua
siitä, minkälaista paikallishistoriallista kuvamateriaalia
Kunnallislehdessä tulee vuoden 2016 aikana olemaan.
Arvistolla yli 600
kortin kokoelma
Suomen ja Varsinais-Suomen
maakunnan lähihistoriasta
kiinnostunut Jussi Arvisto on
kerännyt postikortteja parikymmentä vuotta. Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla ruotsin puhuminen oli Sauvossa
ja Karunassa huomattavasti
yleisempää kuin nykypäivän
Sauvossa.
??On parempi, että kortissa
on tekstiä. Joissakin
korteissa on lisäksi pitkä teksti.
Sauvo-aiheisissa korteissa on yllättävän usein ruotsin
kieltä. Mahdollisesti 40-luvun loppua tai 50-luvun
alkua. Ne ovat enimmäkseen
painettuja, mutta mukana on
myös valokuvaamojen aikoinaan vedostamia ja myymiä
kortteja.
Kaikkia Paimio- ja Sauvoaiheisia postikortteja Arvistolla ei suinkaan ole hallussaan.
Uusien löytäminen on sitä vaikeampaa, mitä pitemmälle keräilyharrastus etenee.
Helsingin suuntaan matkaava juna lähestyy Sauvon asemaa tässä luultavasti yli sata vuotta sitten lähetetyssä postikortissa. Maitokuski on juuri lähdössä reissulleen.
Arvisto laski keräämiensä
postikorttien määrän viime viikolla. KUNNALLISLEHTI
9
Kunnallislehdessä ensi vuonna
52 paikallishistoriallista postikorttia
Kortit lainassa sauvolaisen Jussi Arviston ja turkulaisen Soile Ratsulan kokoelmista
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Perttu Hemminki
Sauvolaisella Jussi Arvistolla on hallussaan mielenkiintoinen aarre: satojen vanhojen Paimio- ja Sauvo-aiheisten
postikorttien kokoelma.
Turkulainen Soile Ratsula
on puolestaan kerännyt laajan
kokoelman hienoja Piikkiö-aiheisia kortteja.
Arvokkaiden kokoelmien
vanhimmat postikortit ovat
hyvän matkaa yli satavuotiaita, uusimmat viime vuosikymmeniltä.
Kunnallislehti täyttää ensi vuonna täydet sata vuotta
ja julkaisee siihen liittyen joka viikko yhden postikortin
Arviston ja Ratsulan laajoista kokoelmista.
Juhlavuoden aikana lehdessä tulee siis olemaan yhteensä 52 Paimio-, Sauvo- ja Piikkiö-aiheista kuvallista korttia. Kortti on aina arvokkaampi, kun se on kulkenut, Arvisto sanoo.
?
Välillä pidän
keräilyssä taukoa,
mutta sitten
taas innostun,
kun joku uusi
mielenkiintoinen
kortti osuu
kohdalle.
??Keräilyni ei ole niin vakavaa ja määrätietoista, että pyrkisin lähellekään kaikenkattavaa kokoelmaa, hän kertoo.
Divareista,
nettikaupoista
Hadvalantie Piikkiön nykyisen ydinkeskustan paikkeilla. Kortin lähettäjä on
merkinnyt kuvaan ?meidän koulun?, joka lienee ?Jokelan Emäntä y. Kyseistä postikorttia on painettu ainakin jo vuonna 1904. m. koulu?.
toisilta keräilijöiltä.
Monissa korteissa on postileima ja päivämäärä. Kuvassa Piikkiön Talouskaupan kiinteistö,
josta sai myös Esson polttoainetta.Vuosiluku tuntematon. Kortteja on noin kuusisataa. Muut kuvat ovat sauvolaisen Jussi Arviston
kokoelmista.. Tämän sivun vasemmassa alalaidassa oleva Piikkiö-kuva
on Soilen kansiosta. Nykyisin paikalla on uudenaikaisia liikerakennuksia.
Korttinsa Arvisto on hankkinut muun muassa divareista,
nettikaupoista, antiikkimessuilta, isoilta kirpputoreilta ja
Piikkiöstä kotoisin oleva, mutta jo pitkään Turussa asunut Soile
Ratsula on kerännyt useiden vuosien ajan Piikkiö-aiheisia postikortteja. Hän aloitti
keräilyn Sauvo-aiheisista korteista ja otti myöhemmin rinnalle Paimion.
Vuonna 1905 rakennettu Sauvon meijeri lähes yhtä vanhassa postikorttikuvassa
Sisältää:
After shave 100 ml
+ deo spray 150 ml
4
Facebook.com/talousporssi
95
/kpl
2
50
/kpl
VAIHTORULLAT 2 KPL 5,95
13
95
PAIMIO:
PAIMIO:
Jokipellontie 2, Jokipellontie 2,
puh. 10 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 3.11.2015
lle
100 ensimäise
E
KAUPAN PÄEÄHLTLI
L
Novita
NYT MYÖS
arvo 5,90
4 kerää
10,-
Novita
Tuomas
SUKKALANKA
100 g
PAIMIOSSA!
RAIVAUSSAHA 52 cc
2 kpl
2 kpl
Phalaenopsis
ORKIDEA
Yksittäin 5,95
10,-
RUUKKURUUSU
Yksittäin 2,95
Ilona
SUODATINPUSSI
1x4
200 kpl
5,-
149,-
2 kpl
5,-
ERÄ
Hammar
Plast
TUOTTEITA
Yksittäin 3,-
Ilona
ARKKILEIVINPAPERI
20 kpl/pkt
1
2 pkt
2,-
50
/pkt
Jääkristalli
LED-20
SILUETTI
ikkunaan
3
95
ATSALEA
1
95
TULILATVA
/kpl
/kpl
Jääkristalli
LED-20
SISÄVALOSARJA
. pak.)
5,Tavaraa on reilut mutta rajoitetut erät.
JM LAHJAPAKKAUS miesten
X-Black tai Billioner
. 2 x AA paristo
(ei sis. paristokäyttöinen
2 kpl
6,-
015
Vuoden 2 ALLI!
UUTUUSM
KAUPAN PÄÄNLLSEA!
PIENKONEBE
2-tahti,
mukavuusvaljaat,
raivausterä,
vesakkoterä,
siimapää,
vuoden takuu
5
95
Yksittäin 3,95
30-LED
NAUHA 1 m
Jääkristalli 40-LED
sisä- ja ulkokäyttöön
. 044-0589706
Avoinna:
Avoinna: ark. 9-20, la 9-16
Tarjoukset voimassa 10.11.2015 asti
tai niin kauan kuin varatut erät riittää.
talousporssi.fi. 044-0589706puh. koot 58-64
. 9-20,
la 9-16 ark. koot 41-46
8
95
Jääkristalli
7-LED KYNTTELIKKÖ
7
95
. 29,95
19
95
Paristokäyttöinen
JALKARASPI
. eri värejä
. lämmin valkoinen
tai multicolor
Urban
BOXERIT
3 pr/lahjapakkaus
2 kpl
5
95
4
95
7
95
Yksittäin 4,95
KENGÄNPOHJALLISET
AAMUTOSSUT
. paristokäyttöinen
. norm. Punainen, valkoinen tai puunväri
Black Horse
Isoille miehille
KERRASTO
. Paljon eri värejä
SATIINIBOXERIT
PRINTTI
9-20, la 9-16
Tarjoukset voimassa 10.11.2015 asti
tai niin kauan kuin varatut erät riittää.
talousporssi.fi. Työntönopeus 47 cm/sek.
. 1,8 mm teräs
HIIRENKARKOITIN
pistorasiaan
11
9
80
95
/kannu
(2,36/l)
13
1,8 m
95
3m
. Ehkäisee kovettumia
. Kirjo tai
Ultra
6
1
45
/plo
13
95
3
95
Crystal
VALOPETROLI
5L
LOHKOLÄMMITIMENJOHTO
5m
14
SEINÄTELINE
taulutelevisiolle
95
. puun
halk. pinkki tai
vihreä
3
95
45 kpl erä!
40 kpl erä!
Carman
AUTON
SISÄTILANLÄMMITIN
500/1000 W
12
95
/kpl
Electro GEAR
PAKKASVAHTI
200 W
14
95
Tavaraa on reilut mutta rajoitetut erät.
ÄSSÄ
T Y YLIKEKTÄISSA!
PAK
GEELISUKAT HITTITUOTE
HDMI JOHTO
KUULOKKEET
mikrofonilla
2
95
SUOLAKIVISAIPPUA
225 g
SAUNAHARJA
puuvarrella
1,-
50
/pkt
2
25
13
95
Facebook.com/talousporssi
Pro1Tools
Diesel
RAKENNUSLÄMMITIN
30 kW
. Pese ja käytä uudelleen
5,95
7,95
Orthex
NOKKAMUKI
Gillette Blue II
10 kpl VARSITERIÄ
JUOMALASI 2 kpl
ENSILUSIKKA 2 kpl
Panda
SUKLAALEVY
145 g
2 kpl
3,- 9
95
Smart Store
LAATIKKO
+ KANSI Classic 45
5,5,3,-
. 1,5 kW / 230V . 044-0589706
Avoinna: ark. liha- tai siipikarjalajitelma kastikessa
2,193/kg
11
BF Welldone
TIKUT
15 g
3 kpl
2 pkt
5,-
1,-
Berner
Tummeli
HOITOVOIDE
410 g
2
50
Havi TUIKKU
50 kpl
. Mitat 1280 x 300 x 620 mm . sisäänrakennettu
termostaatti
13
95
UUTUUS!
Smart Store
SÄNGYNALUSLAATIKKO
Classic 46 2-os. Hoitaa haljenneita
kantapäitä
. Max. 50 kg
. KANSI
6 X nopeampiinen
kuin perinte halkomakone
hydraulinen
299,-
Timco 7-T / 50 cm
PIKAHALKOMAKONE jaloilla
450,-
. Turvallinen kahden käden ajo
. 50 cm . paino 62 kg
PAIMIO:
Jokipellontie 2,
puh. tiistaina 3.11.2015 KUNNALLISLEHTI
TALIPALLOSANKO
Hau-Hau
TÄYSLIHAHERKUT
100 g
. puunpit. Kosteuttaa ja
pehmentää jalat
. max. Max. äänitaso 83 dB(A) . ylikuumenemissuoja
. 24 l tankki
. valkoinen
Serto
PYYKINPESUJAUHE
1,5 kg
5
Frina
SAUNASIENI
Kotimainen
WC-KLOORI
1L
Klaro
HANKAUSJAUHE
500 g
99
. 32?-60?
. Työntövoima 7 tonnia
. 30 cm . 15,96
8
95
. 50 kpl
talipalloja
7
Whiskas
SIMPLY BRAISED
12x85 g/pkt
95
4 pkt
/sanko
Norm
Koitamme seurana kehitellä jatkuvasti uutta ja erilaista
toimintaa alueen jalkapalloiluun ja liikkumiseen. 12 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 3.11.2015
www.kuntsari.fi |
kuntsari
JAN SUNDMAN
Vuoden Grassroots-seuraksi valittu Peimari United on kasvanut viidessä vuodessa varteenotettavaksi jalkapalloseuraksi. Tällä hetkellä Unitediin kuuluu noin 150 jalkapallon harrastajaa.
Peimari United on vuoden Grassroots-seura
Valintakriteereinä muun muassa seuran panostus olosuhteisiin ja yhteistyö paikallisten koulujen sekä
Kaarinan SOS-lapsikylän kanssa.
SAUVO
Jan Sundman
Kolme portugalilaista ammattivalmentajaa, kasvava juniorimäärä ja mittavat panostukset paikallisten olosuhteiden
kehittämiseksi. Myös Peimari-Liiga keräsi kiitosta yhdessä netti-tv:n ja seuralehden kanssa.
??Palkinto on kertaalleen aiemmin osunut Turun piiriin: vuonna 2010 Paraisille Pargas IF:ään.
JAN SUNDMAN
Hakkispaana seuraava
kehityskohde
Dahl piti avauspuheen Peimari Unitedin kauden päätöstilaisuudessa lauantaina Sauvon
Peimari-Areenalla. Aiemmilla voittajilla on kuitenkin aika paljon
pidemmät perinteet kuin meillä, miettii seuran puheenjohtaja Olli Dahl.
. Uskon,
että erilaisuutemme tavalliseen suomalaiseen jalkapallotoimintaan verrattuna aletaan huomaamaan yhä paremmin myös muualla Suomessa,
Dahl miettii.
Tällä hetkellä Peimari Unitedissa liikkuu noin 150 jalkapallon harrastajaa. Areena osoitti monimuotoisuutensa lauantaisessa Unitedin päätösjuhlassa, jossa perinteisten
puheiden ja palkitsimisien lisäksi nähtiin muun muassa
leikkimieliset jalkapalloviestija rangaistuskuljetuskilpailut.
. Näiden lisäksi yhteistyötä niin paikallisten
koulujen kuin esimerkiksi Kaarinan SOS-lapsikylän kanssa.
Viime torstaina Palloliiton
Captain?s Ball -gaalassa julkaistu jalkapalloseura Peimari
Unitedin valinta vuoden Grassroots-seuraksi yllätti seuran
puuhahenkilöt ja nosti nuoren
seuran samalla kovaan kastiin.
Turun alueen seuroista tunnustuksen on aiemmin saanut
ainoastaan Pargas IF vuonna 2010.
. Vuonna 2017
olisi sitten katsomon ja muiden oheistilojen vuoro. Paimiossa olosuhteet ovat mainios-
sa kunnossa, mutta haluamme,
että niin olisi myös Sauvossa.
Areena osoitti
monimuotoisuutensa
Yksi Peimari Unitedin viime
vuosien suurhankkeista on ollut jalkapallo- ja kuntoilukeskus Peimari-Areenan rakentaminen yhdessä paikallisten
yrittäjien, Sauvon kunnan ja
talkooihmisten tuella. Tunnustuksesta on varmasti paljon apua seuran tunnettavuuden parantamiseksi.
Tämä on osoitus hyvästä työstä, jota olemme viime vuosina
paikallisen jalkapallon kehittämiseksi tehneet, hän jatkoi.
von jalkapallokenttä Hakkispaana yhdessä kunnan ja paikallisten yrittäjien ja talkooihmisten kanssa.
Ajatuksena on, että kaudella
2018 Sauvossa pelattaisiin jalkapalloa uusitulla keinonurmikentällä, jossa olisi lisäksi monisatapaikkainen katettu katsomo oheistiloineen.
. Projekti on kaksiosainen.
Toivomme, että ensi vuoden
aikana keinonurmialusta saataisiin uusittua. Puheessaan
hän kävi läpi seuran menestyksekästä mennyttä vuotta, mutta suuntasi samalla katsetta jo
tulevaan. Seuran tavoitteena
on uudistaa seuraavaksi Sau-
Peimarin kauden päätöstilaisuudessa nähtiin tavallisten palkitsemisten ja puheiden lisäksi myös pienpelejä, joita seuran juniorit esittelivät Peimari-Areenalle saapuneille
vanhemmille ja tuttaville.. Kyllä se on iso ja yllättävä
tunnustus, varsinkin kun ottaa
huomioon, että Peimari United
täyttää vuoden vaihteessa vasta viisi vuotta. Dahlin mukaan määrä kasvaa noin 20?30
nuorella vuosittain.
Mikä Grassroot-seura?
??Vuosittain jaettava tunnustus sellaiselle seuralle, joka on
omalla toiminnallaan edistänyt huomattavasti paikallisen
jalkapalloilun kehitystä.
??Grassroots-seuroja palkitaan kaikissa Euroopan jalkapalloyhdistyksen alaisissa maissa. Pelkästään Suomessa tunnustuksesta kilpailee noin tuhat seuraa.
??Peimari Unitedin valintakriteereinä mainittiin muun muassa seuran vahva panostus olosuhteiden kehittämiseen ja valmeennuksen sekä yhteistyö paikallisten koulujen ja Kaarinan
SOS-lapsikylän kanssa
Rockets tuli kuitenkin rinnalle ja toisessa erässä niukasti ohi. Tehopisteiden valossa parhaiten onnistuivat ykkösketjun Ossipek-
MIKÄ OSUMA!
SITKEÄÄ VÄÄNTÖÄ.
ka Lehtonen (1+1) ja Markus
Ahlman (0+2).
Ottelun lopputuloksen kannalta ratkaisevassa roolissa oli
Loimaan kakkoskenttä, jonka laitahyökkääjä Miska Niemi taituroi kiekon peräti neljästi Hakan maalin perukoille.
Voitto-osuman latoi kuitenkin
Rocketsin ykköskentän keskushyökkääjä Teemu Korvenpää.
SOITA VINKKI!
P. Pyrimme tekemään asiat seurana mahdollisimman hyvin ja niin, että niin
tyttö- kuin poikajuniorit tulisivat jatkossakin mielellään Hakaan harrastamaan.
Urheiluhullu suku
Haltiat päätyivät paimiolaiseen jalkapallomaailmaan tu-
tun kaavan kautta, askel askeleelta. Sandra pelaa Hakan B-tytöissä ja ohjaa seuran perhefutista sekä ritari- ja prinsessafutista. Emme me mieti välttämättä sitä, miten korkealla tasolla naisjoukkueet pelaavat
vaan sitä, että miten laadukasta toiminta on. Siinä kohtaa, kun saimme
tiedon palkinnosta, sitä oikeastaan vasta pysähtyi ajattelemaan, mitä kaikkea olemme
jalkapallon parissa ehtineet
tekemään. On sitä aika paljon
tullut nähtyä ja koettua, Sami miettii.
Kaijan Kannu
??Kaijan kannu -palkinto
myönnetään tunnustuksena merkittävästä työstä
suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon edistämiseksi.
??Palloliiton antama tunnustus voidaan myöntää
henkilölle, yhteisölle, ryhmälle tai hankkeelle.
??Palkintoehdokkaita arvioitaessa kiinnitetään huomiota toiminnan pitkäjänteisyyteen, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen.
Hakalle Loimaalla
maalin tappio
Rockets-Haka 6-5 (3-3, 1-0, 2-2)
Paimion Hakan jääkiekkojoukkue oli perjantaina Loimaalla pisteissä kiinni ottelun
58. Päätöserässä
kumpikin joukkue teki kaksi maalia Hakan ollessa koko
erän hienokseltaan altavastaajan asemassa.
Hakan maaleista vastasivat Sami-Pekka Martikainen, Mikko Rantolahti, Martti
Kuusvuori, Ossipekka Lehtonen ja Joonas Lassila. 025888651
Ossipekka Lehtonen johtaa lohkon pistepörssiä 15 maalilla ja 10
syötöllä. Stina (vas.) pelaa Hakan naisten edustusjoukkueessa ja valmentaa C-tyttöjä. Toisaalta, Haltiat ovat vuosien varrella oppineet myös yhdistämään
harrastukset ja yhdessäolon.
. Todellinen jalkapalloperhe, joka liikkuu Turun alueen kentillä ristiin rastiin lähes
päivittäin. KUNNALLISLEHTI
13
Haltiat pokkasivat Kaijan Kannun
Tunnustus pysäytti hektisen perheen miettimään.
JAN SUNDMAN
PAIMIO
Jan Sundman
Paimion Hakan puheenjohtaja, kolme pelaajaa Hakan naisja tyttöjoukkueissa ja TPS:n
naisten liigajoukkueen päävalmentaja. Myös perheen vanhin tytär Riia on pelannut Hakan väreissä
nappulaliigaa.
vasti mukana jokapäiväisessä arjessa, että perheen elämänrytmi on aika hyvin ehtinyt mukautua siihen jo, Sami
hymyilee.
Laatu ennen kaikkea
Kaijan Kannu on ennen kaikkea tunnustus tyttö- ja naisjalkapalloilun kehittämisestä Paimion Hakassa. minuutilla saakka, mutta
sitten tapahtui se, mitä kamppailun laukaus- ja torjuntalukemat hieman enteilivät: kotijoukkue Rockets ampui voittomaalin Hakan sinnikkäistä
vastusteluista huolimatta.
Paimiolle niukka 6-5 -tappio ottelussa, jossa Haka oli
ensimmäisessä erässä pariinkin otteeseen kahden maalin
johdossa. Perheen vanhin tytär
Riia aloitti pelit 2000-luvun
alussa Oinilan nappulaliigajoukkueessa, jonka valmentajaksi Sami lupautui. Kirsi on monivuotinen Hakan puheenjohtaja. Voisi sanoa, että koko suku
on aika urheiluhullua, joten se
on kai aika luonnollista jatkumoa, Kirsi naurahtaa.
Kaijan Kannu tuli perheelle yllätyksenä, mutta pisti miettimään.
. Silloin kyllä on sitten usein
taas jotain piirin kokouksia tai
muuta, Hakan puheenjohtaja
Kirsi Haltia jatkaa.
Kun vanhempien lisäksi
neljästä tyttärestä kaksi pelaa
yhä aktiivisesti jalkapalloa ja
vanhin tytär Stina pelaamisen
ohella myös valmentaa, on ymmärrettävää, että yhteinen aika jää helposti vähiin. Arkistokuva lokakuulta.
TOIMITUS@
KUNNALLISLEHTI.FI. Jalkapallo on niin vah-
Kaijan Kannulla palkittu Haltian perhe on tuttu näky Soikalla. Sami on aiemmin valmentanut Hakan
tyttöjunioreita, mutta luotsaa nykyisin TPS:n naisten liigajoukkuetta. Iisa on pelannut pitkään Hakassa, mutta pitää nyt taukoa jalkapallosta loukkaantumisen takia. Nyt puhutaan tietysti paimiolaisesta Haltian
perheestä.
Kaijan Kannulla torstai-iltana Palloliiton Captain?s Ball
-palkintogaalassa palkittu perhe pyrkii jalkapalloelämän keskellä viettämään aikaa myös
muuten kuin kentällä tai sen
laidalla.
. Silloin ollaan perheen
kanssa yhdessä ja tehdään jotain muuta, TPS:n naisten liigajoukkuetta valmentava Sami Haltia kertoo.
. Jos esimerkiksi yhdellä perheenjäsenellä on peli, voimme
mennä muut katsomaan sitä
ja viettää sillä tavoin yhdessä
aikaa. Seuraavaksi pelivuoron sai T95-joukkueessa pari vuotta nuorempi
Stina. Keskiviikkoilta on sellainen, jonka olemme aina pyrkineet pitämään jalkapallosta
vapaana. Kyllä täällä eväät on sel-
laiseen 2.?3.-divisioonatasoon.
Junioreita on paljon ja tekeminen on muutenkin laadukasta,
hän kehuu.
Samalla Kirsi Haltia muistuttaa, että menestyksen sijaan tärkein tavoite on tekemisen laatu ja mielekkyys.
. 2000-luvulla
tyttöpelaajien määrä seurassa
on noussut vuosi vuodelta, ja
tällä hetkellä seuran jalkapalloilijoista jo noin puolet on tyttöjä tai naisia.
Huipputasolla naisia valmentava Sami Haltia näkee,
että Hakalla on eväät nousta
myös naisten edustusjalkapalloilussa korkeammalle tasolle.
. Kirsi puolestaan lupautui tällä kertaa joukkueenjohtajaksi.
Muutaman vuoden päästä
perhe huomasi, että illat kuluivat enemmän tai vähemmän
varsinais-suomalaisilla jalkapallokentillä.
on merkitty asemakaavassa
pihakaduiksi.
Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa täydennysrakentaminen ja uudistaa
olemassa olevaa asemakaavaa.
Puostan alueen asemakaava on
osin teknisesti vanhentunut.
Suunnittelualue on enimmäkseen yksityisessä omistuksessa.
Mitä oppiaineita ja kursseja akatemialinja koskee. Näin päätti koulutuslautakunta.
Työajat ovat samat sekä peruskoulussa että lukiossa. Onko joka aineessa omat, erilaiset
ryhmänsä eli miten huomioidaan esimerkiksi se, että oppilas on lahjakas kielissä, mutta
ei välttämättä matemaattisissa
aineissa. Vuoden 2016 joululoma tulee päättymään varsin aikaisin: koulu alkaa jo
2.1.2017. Aihekuva lakkiaisista viime keväältä.
Työryhmä oli huolissaan eriarvoisuuden lisääntymisestä ja
sen vaikutuksesta ?tavallisen?
linjan opiskelijoiden opiskelu-
motivaatioon. Näin Puostan alueelle
voi edellä mainittujen tonttien
lisäksi muodostua vielä noin 15
omakotitonttia.
Kaavamuutoksen ja uusien
Hyvien oppilaiden ?akatemialinja?
saattaa lisätä eriarvoisuutta
Erillislinjan perustaminen siirtyy ainakin vuodella
KAARINA
Perttu Hemminki
Niin sanottujen hyvien oppilaiden erillislinjaa ei perusteta Kaarinan lukioon ainakaan
vielä ensi vuonna. Mitä resursseja akatemialinja vaatii. elokuuta 2016.
Toteutuuko tasa-arvo?
Kaarinan lukion opettajakunta
muodosti opettajankokouksessaan syyskuun lopulla työryhmän pohtimaan opinnoissaan
hyvin menestyvien oppilaiden
erillislinjaa. Niiden toteuttaminen
edellyttää uuden kadun rakentamista.
Uudet tontit sijoittuvat pääasiassa Puostantien päähän,
jonne on tarkoitus rakentaa
uusi Haavikuja-niminen katuyhteys.
Lisäksi joillakin Puostan
suurilla tonteilla rakennusoikeus on määritelty niin, että
niiden alueelle on mahdollista
muodostaa uusi tontti lohko-
malla. Kesälomalle päästään 3.6.2017. Teiden varsilla sijaitsevat omakotialueet ovat väljiä
ja viihtyisiä.
Puostan alueelle on osoitettu kymmenen uutta omakotitonttia. Lisäksi luvassa on
yksi koulukohtainen lauantaityöpäivä.
Esiopetus noudattaa samaa
työjärjestystä, mutta itsenäisyyspäivää edeltävä maanantai 5.12.2016 on esikoulussa
vapaa. Hiihtoloma on 20.?
26.2.2017. Suunnittelualue sijaitsee Helsingintien,
Puostantien ja Piikkiönjoen
rajaamalla kaistaleella, jonka etelä- ja lounaisosat ovat
lähellä Piikkiönlahden Natura-aluetta.
Muutama uusi
katuyhteys
?
Alueelle
saattaa
lähivuosina tulla
50?80 uutta
asukasta.
Tällä hetkellä alueella on
noin 50 rakennettua omakotitaloa sekä 7 rivitalorakennusta.
Asukkaita alueella on hieman
yli kaksisataa. Työryhmässä oli
myös oppilaiden edustajia.
Kaarinan lukioon kaavailtu erityislinja voidaan perustaa aikaisintaan lukukaudella 2017-18. Sittemmin on todettu,
ettei aloitusajankohta ole välttämättä paras mahdollinen,
koska lukion opetussuunnitelmatyö on juuri käynnistynyt, ja uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1. 14 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 3.11.2015
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Piikkiön Puostaan uusia teitä ja tontteja
Asemakaavan muutos julkisesti nähtäville
PERTTU HEMMINKI
KAARINA
Perttu Hemminki
Kaarinan kaupunginhallitus
päätti tiistaina, että Piikkiön Puostan alueen asemakaavan muutos asetetaan julkisesti nähtäville. Työryhmä katsoi, että kaikilla opiskelijoilla
tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet opintoihin.
Työryhmän työskentelyn jälkeen ilmassa on vielä muun
muassa seuraavia avoimia kysymyksiä:
Suunnittelualueen katuverkosto käsittää alueen sisäiset kadut, Verkkotien, Puostantien,
Onkitien sekä muutamia muita pieniä katuosuuksia. Kaarinan
sivistyslautakunta suhtautuu
erillislinjaan myönteisesti, mutta katsoo, että asiassa on vielä paljon avoimia kysymyksiä.
Näillä näkymin aikaisin
mahdollinen ajankohta ?akatemialinjan. Eskarilaisten lukuvuosi päättyy jo toukokuun viimeiseen päivään.. Rysäkuja, Katiskakuja, Onkipolku, Pallokuja, Puotikuja ja Nysäkuja
. Miten estetään polarisaatio eli miten ylläpidetään yleislinjan opiskelijoiden ja opettajien motivaatio
korkealla?
Lisäksi pohdittiin sitä, että
jos linjaa joudutaan tavoitellun ryhmäkoon saavuttamiseksi täydentämään alemman
keskiarvon oppilailla, niin katoaako linjan alkuperäinen toiminta-ajatus.
PAIMIO Ensi syksynä Paimiossa käydään koulua 16.8.?
20.12.2016. perustamiselle
on lukuvuoden 2017?18 alku. Alustavana ajatuksena on
ollut, että Kaarinan lukioon
perustetaan jo syksyllä 2016
omalla yhteishakukooilla oleva erillislinja, jonka aloituskeskiarvon alarajaksi asetetaan
8,50 ja aloituspaikkamääräk-
tonttien vaikutuksesta alueelle saattaa lähivuosina tulla 50?
80 uutta asukasta.
Koulujen
työajoista
päätettiin
Paimiossa
MARIA KESTI
si 28. Haavikujan lisäksi uutena katuyhteytenä esitetään Puostantien ja
Verkkotien yhdistämistä alueen lounaisosassa Vapapolkunimisen kadun avulla.
Kyseisen katuvarauksen tarkoituksena on parantaa alueen
huolto- ja kunnossapitoliikenteen edellytyksiä sekä toisaalta turvata esimerkiksi hälytysajoneuvojen pääsy alueelle
mahdollisten häiriötilanteiden
sattuessa.
Kaavamuutosehdotuksessa
on suurempien katujen ohella
kuusi pientä päättyvää katua,
joissa on lähinnä tonttiliikennettä muutamalle asunnolle.
Nämä kadut . Syysloma pidetään 10.?16.2016, eli
se on tuttuun tapaan viikon
mittainen. Nykyisessä asemakaavassa on joitakin rakentamattomia rakennuspaikkoja,
joiden avulla alueen rakennetta
on mahdollista tiivistää.
Kaavamuutosehdotuksessa
Piikkiönjoen suuntainen Verkkotie on toinen Puostan alueen nykyisistä pääkaduista. Mikäli nähtävilläolon aikana ei ilmene
merkittäviä muutostarpeita,
hyväksyttäneen kaavamuutos
kaupunginvaltuustossa talven
kuluessa.
Kaavamuutoksen kohteena
oleva alue on väljästi rakennettua hieman vanhempaa pientaloaluetta Piikkiön keskustan eteläpuolella
Joulunäytelmäharjoitukset alkavat.
ONNEA ONNEA
Mimi Lehdonvirta
1 vuotta 30.10.2015
PAIMIO
klo 13 ja lauluryhmä klo 15 Tillintuvalla. kokous klo 11.30 ja kerho klo 12.
Pontela.
Uudenvuodenaaton
Sointu-konsertti Turun konserttisalissa klo 19, Lea Laven, Erkki
Liikanen, Aulis Kotaviita ja Sointu-orkesteri, kuljetus. Voit tulla
Kunnallislehden
konttori
milloin
vain ja ilmoittaudu
paion avoinna
ma-pe 9.00-12.00
kalla
valmentajalle
(Esko Nieminen).
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Lehtitehdas, Salo 2015
paimion
rasti
Ke 4.11 klo 17 nuorten yhteislenkki Ankkalammen saunalta.
To 5.11. Matkat:
Marja-Liisa 040 729 3909.
15
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 19, 21530 PAIMIO
* Sähköpostiosoite on pakollinen tieto digilehteä tilatessa. Mukana piirin
edustaja. Jatkossa
siis perhekahvilat keskiviikkoisin
klo 10-12 (Touhutupa), torstaisin
kahvila yhteistyössä srk:n kanssa
klo 9.30-12 ja perjantaisin Vauvaklubi klo 10-12.
Ruokolinnan-Korvenalan kyläläisten jouluinen, niin lasten kuin aikuistenkin teatterimatka Turkuun 5.12 (mainokset jaettu jo
aikaisemmin) Nyt mahdollista
päästä retkelle bussilla ja kyytiin
ihan kodin läheltä. ?Huru- Ukot. Pe
6.11. klo. 16.00)
Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk:
Etusivu 2,14 /pmm
Tekstissä 1,23 /pmm
Takasivu 1,12 /pmm
Muualla 1,12 /pmm
4-väri
0,23 /pmm
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
Nyt kannattaa tutustua!
toimittaja
Ina
Virtanen
(02) 588 8657
Rakkaamme
kokous to 5.11. tiistaina 3.11.2015 KUNNALLISLEHTI
YHDISTYKSET
Karunan 4H-kerho to 5.11 klo
18-19.30 Nuorisotalolla. Katsellaan tilannetta uudestaan jos kysyntää tällaiselle toiminnalle ilmenee. Bocciaa Pontelassa pe 6.11 klo 11-15 ja
ma 9.11 klo 12.30-15.
Eikö sinulle vielä tule
Kunnallislehteä?
päätoimittaja
Taina
Tukia
(02) 588 8651
050 62476
2 kk määräaikainen tilaus
16 ?
norm. Päälle sisäliikuntaan
sopiva asu ja mielellään nappulatossut, mutta lenkkareillakin
päätoimittaja
Taina
Tukia
(02) 588 8651
050 62476
toimittaja
Perttu
Hemminki
(02) 588 8655
Simo
Kolehmainen
050 4366615
myös juomapullo. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00
Aineiston jättöajat:
tiistain lehteen perjantaina
klo 12 mennessä
ja perjantain lehteen keskiviikkona
klo 12 mennessä.
Seurapalstailmoitukset:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
lehden ilmestymistä edeltävänä
päivänä klo 11 mennessä.
Sopimus 5007561
00003 VASTAUSLÄHETYS
Postinumero:
Sähköposti*:
PAIMIO
Peimari
united
S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo;
S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio;
Ixia tuliaiskioski, Paimio
Postitoimipaikka:
Puhelinnumero:
URHEILUSEURAT
Tilaa netissä:
Tilaajapalvelu:
Täytä allaoleva kuponki,
(SSS konsernin paikallislehdet)
www.tilaajapalvelija.fi/
ja tiputa postiin.
tilaukset@kunnallislehti.fi
myyntijohtaja,
tutustu
p. Treenaamme sisätiloissa Peimari-Areenan nurmella Sauvossa aina tiistaisin
klo 18-19. Www.elakeliitto.fi/paimio.
Aikuisten olohuone kokoontuu ke
4.11. Paperilehden tarjous koskee vain
uusia kotimaan tilauksia. Hinnat voimassa
rajoitetun ajan.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 19, 21530 PAIMIO
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 9.00-12.00
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Lehtitehdas, Salo 2015. Koputtele, jos tulet myöhässä. Uudenkaupungin
teatterivierailu Vistan Kinossa ti
10.11 klo 13. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00
www.tilaajapalvelija.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Henkilöasiakkaiden
ilmoittajapalvelu:
maija.aro@kunnallislehti.fi
p. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00
2,00 ?
toimittaja
Ina
Virtanen
(02) 588 8657
toimituksen
avustajat:
Jaana Pakarinen
Jan Sundman
Anni Himberg
Varhaisjakelun muut kunnat
Lounais-Suomen Tietojakelu
(02) 269 3434
arkisin klo 6.00-16.30,
viikonloppuisin klo 7.00-12.00
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
(02) 588 8653
myyntijohtaja,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
toimitusjohtaja
Jaakko Ketonen
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
Henkilöasiakkaiden
ilmoittajapalvelu:
maija.aro@kunnallislehti.fi
p. Betonitöiden teko jatkuu. 8.00 . Se on tällä kylällä harvinaista. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00
paikallislehdet
toimitusjohtaja
Lähiosoite:
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie
19, 21530
pääsee
alkuun,
ota PAIMIO
mukaan
S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo;
S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio;
Ixia tuliaiskioski, Paimio
Irtonumerohinta
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
haluan tutustua Kunnallislehteen
Nimi:
Hautajaiset 7.11.2015 klo 10.00 Paimion kirkossa.
Muistokahvit siunauksen jälkeen Saijan luona, Inkeriäistentie 17.
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen
nuorelle tilattavaa lehteä.)
digilehdetIlmoita jakeluhäiriöstä:
7?
Kipu ja kärsimys on poissa
Lapset perheineen
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen
nuorelle tilattavaa lehteä.)
KAARINA (PIIKKIÖ)
1 kk hinnallaPAIMIO,
0400 433 505
Soita tilaajapalveluumme:
02 770 2626
Kyllä kiitos,
Tilaushinta 1.1.2015 alk:
Kestotilaus / 12 kk
85,00 ?
12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 ?
6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 ?
Opiskelijatilaus
51,25 ?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
myynti,
asiakaspalvelu
Maija
Aro
(02) 588 8652
(ark. Yhdistyksen kerho/kokous Pontelassa to 5.11 klo 12. Toimitamme tunnukset sähköpostilla.
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 9.00-12.00
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Lehtitehdas, Salo 2015
Yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Syntymäpäiväkahvit Kaarinan kirkolla ke 11.11.2015 klo 10.
Myös hallituksen kokous.
09.1947
* 18.
14.10.2015
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys. Pukuhuoneisiin mennään ovesta B2. Muistathan ilmoittautua 8.11. klo 18 Peimarin Rastien karttailta Rastituvalla.
Kahvitarjoilu.
Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk:
Etusivu 2,14 /pmm
Tekstissä 1,23 /pmm
Takasivu 1,12 /pmm
Muualla 1,12 /pmm
4-väri
0,23 /pmm
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
Tilaushinta 1.1.2015 alk:
Kestotilaus / 12 kk
85,00 ?
12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 ?
6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 ?
Opiskelijatilaus
51,25 ?
Irtonumerohinta
2,00 ?
toimittaja
Maria
Kesti
(02) 588 8656
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
seurapalstat@kunnallislehti.fi
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
myynti,
asiakaspalvelu
Maija
Aro
(02) 588 8652
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
seurapalstat@kunnallislehti.fi
Aineiston jättöajat:
tiistain lehteen perjantaina
klo 12 mennessä
ja perjantain lehteen keskiviikkona
klo 12 mennessä.
Kunnallislehti
maksaa
postimaksun
Seurapalstailmoitukset:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
lehden ilmestymistä edeltävänä
päivänä klo 11 mennessä.
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ)
0400 433 505
Varhaisjakelun muut kunnat
Lounais-Suomen Tietojakelu
(02) 269 3434
arkisin klo 6.00-16.30,
viikonloppuisin klo 7.00-12.00
Tilaajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet)
tilaukset@kunnallislehti.fi
p. Kerho ma 09.11 klo 13, aiheena
?Ikääntyvä kuljettaja. (paperilehti)Jaakko Ketonen
2 kk digilehdet 1 kk sivunvalmistus
hinnalla 7,00 ?
Tervetuloa Paimiolaiset vuosina 2009 ja 2010 syntyneet tytöt
ja pojat hauskaan futisharrastukseen. MSL:n
luento.
Piikkiön Eläkeläiset: Ke 4.11.bocciaa ja laulajat klo 12 sekä tanssijat klo 13.30 Pontelaan. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo
20.15-22. Paloasemalla klo 18.
Matkoilla, ei vastaanottoa.
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry.
Koripalloa miehille ja naisille
Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22.
Pukuhuoneisiin mennään ovesta
B2. MSL:n luento. näytelmän merkeissä. klo 12 Nuorisotalo Pontelassa, Pontelanmäki 5.
Piirin edustaja mukana. Sinitaivas ?konserttiin kuljetus: Klo 17.50 paloasema-kirkko-Hadvala; klo 18.15 Itäharjun
Prisma. Teatteriesitys
on kaikille avoin myös ei jäsenille.
Kuntosali to 12.11 klo 13:30 koulukeskuksessa. mennessä, myös
Fb-sivuilla mahdollista.
KAARINA
Paimion VPK:n naisosaston moniottelu-ilta ti 3.11. Ke 11.11. Koputtele, jos tulet myöhässä.
Eläkeliiton Paimion yhdistys ry.
Kuntosali to 5.11 klo 13:30. Ota mukaasi servettejä, joissa mieluisa kuva, jonka haluat kiinnittää työhön. Tervetuloa viettämään aikaa ja juttelemaan aikuisten kesken.
MLL Paimion perhetalo Hattarassa järjestetty maanantain iltapäiväkahvila sulkee ovensa toistaiseksi vähäisen kävijämäärän
vuoksi. 29 ?
toimittaja
Maria
Kesti
(02) 588 8656
toimituksen
avustajat:
2 kk
Jaana Pakarinen
Jan Sundman
Anni Himberg
toimittaja
Perttu
Hemminki
(02) 588 8655
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
(02) 588 8653
Sari
Kuusinen
040 5390 969
2 kk ajan vain 16,00 . Boccia ma 16.11
Eläkeliiton Piikkiön yhdistyksen
Seija Riitta
Elo
Kaarinan-Piikkiön Sotaveteraanit. klo 14-16, Vistan Kinon kokoushuoneessa. To 12.11. Liikeopisto Nieminen. bocciaa ja askartelua klo 12 sekä tanssijat klo
13.30 Pontelaan
Maaliruisku on osunut tällä kaudella jo seitsemän kertaa.
sa olisi tehty kymmenen maalia
yhdessä erässä. Ei ainakaan ihan heti tule
mieleen, koska 2. Leiskun
jälkeen Ruoska kohtaa Samppalinnan palloiluhallissa AFC
Campuksen 19. Edulliset käyttöLämmin hyTTi
kustannukset. 40.9 cm³, 1.8 kW, 4.4 kg
HUSQVARNA
RAIVAUSTERä
SCARlETT 22T
ARVO
1 275 ?
u u t u u s!
isälle turvallisuut ta
metsätöihin!
495 e
. vAIHTOSAHA HyvITyS
VÄLIrAhA
345e
10e
Sh. Helpolla voitto
ei irronnut, sillä ratkaisua haettiin lopulta 9?9-tasatuloksen
jälkeen jatkoajalta.
Jatkoajan sankariksi kipusivat lopulta Ruoska-maalilla ykkösvahti Kim Hartmania
tuurannut Jussi Poikkimäki ja
ratkaisun iskenyt Toni Lindell.
. SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300
. - 7.11.2015.
TURKU
Katsastus
www.plus.fi
Kalle Perkonoja (kesk.) kipusi Masku-ottelun kahdella osumallaan Ruoskan sisäisen maalipörssin
kärkeen. Jos olemme hieman vajaamiehisenä haastaneet niin Pitun kuin FBC Turunkin, pärjäämme parhaalla
kokoonpanollamme varmasti
muitakin kärkiryhmiä vastaan.
Nuoret täyttäneet
saappaat
Masku-voiton myötä Ruoskan
sisäisen pistepörssin kärjessä
on jälleen tuttu kolmikko Toni Lindell?Kalle Perkonoja?Ja-
RAISIO
Vähäheikkiläntie 55 Tammimäenkatu 8
20810 Turku
20320 Turku
Puh. Tuttujen nimien takaa Lehtonen haluaa
kuitenkin nostaa esiin myös
alkukaudesta loistaneen Jasse Laaksosen (6+0) ja nuorisokaartista läpimurtoa tekevän, vasta 16-vuotiaan Aleksi Kantolan.
. Myös ykkösketju sai nyt
viimeistään kunnolla hanat
auki, kiitteli valmentaja Juha
Lehtonen.
Ottelu Maskussa oli monessa mielessä poikkeuksellinen. Leveyttä
on nyt enemmän kuin viime
kaudella, Lehtonen iloitsee.
Ruoskan ja Leiskun välinen ottelu pelataan SB-Areenalla Turussa 14. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pitäisi pistepussin olla
joulutauolla aika paljon pulleampi kuin nyt.
Husqvarna metsäPäIvät
kaarinassa ke 4.11.
salossa
tO 5.11.
somerolla Pe 6.11.
PaIkalla metsäalan ammattIlaIsIa: metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija, Husqvarna-edustaja mika Jokimäki,
kranman-tukkivaunu simon nygård (joka paikkakunnalla), arboristin puunkaatonäytös ke kaarinassa klo 11, ultratecperävaunut timo ruokolainen ja BIOJaCk-energiapuukoura nummek Oy (salossa), Polaris Fredrik elfving (somerolla)
VOITTAJAN VÄLINEET!
HUSQVARNA 445
HUSQVARNA-TERäPAkETTI
45,7 cm , 2,1 kW, 4,9 kg
3
Alkuperäinen Husqvarna,
2 ketjua ja terälevy.
325, 1,3/1,5 mm, 13?
tarjous!
399e
Norm. Kokonaismaalimäärä 19
on harvinaisuus, mutta ensimmäisessä erässä ladotut kymmenen maalia lähes poikkeuksellinen määrä.
. 22 e
Paikkakunnilla
vain esittelypäivänä
e r ä!
Monitoimiraivurin mukana
siimapää, vesakko- ja
raivausterät suojineen
15990,-
Sh. 700 e
Polaris RZR 570 EFI CABIN
4X4 EUT
Sh. Heidän ykköskenttänsä
on varmasti sarjan parhaita,
mutta toisaalta meillä on nyt
kolme ratkaisuvoimaista vit-
Tappioputki poikki
Voitto oli Ruoskalle erityisen
tärkeä, sillä alla oli kaksi peräkkäistä tappiota porilaiselle FBT Pitulle ja FBC Turulle.
. 820 e
HUSQVARNA
TECHNICAl
TURVAHoUSUT
199e
Kevyt ja tehokas yleissaha.
Ainutlaatuinen X-Torq®-moottori
vähentää merkittävästi haitallisia
päästöjä ja polttoaineenkulutusta. 16 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 3.11.2015
Ruoska karkeloi Maskussa
KATSASTUSTARJOUS!
19
Henkilö- tai pakettiauton katsastus
p p uU S !
i
u
h ISU
TILA
JAN SUNDMAN
TURKU
Jan Sundman
Ruoska majailee tyylikkäästi sarjassa toisena, kun ensimmäinen neljännes salibandyn 2.
divisioonasta on takana. marraskuuta.
. KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500. Mutta siitä petrattiin loppua kohden.
teä tästä seuraaviin peleihin,
jos alla olisi jo kolme peräkkäistä tappiota. 16 e
Koko perheen kulkuneuvo
+ tk.
ympärivuotiseen käyttöön. Poikkimäki sai mahdollisuuden ja piti meidät lopun
torjunnoillaan pelissä mukana. pikakiinnitteinen Lock&Ride tuulilasi
. 49 e
HUSQVARNA
käSINE
ClASSIC lIGHT
e r ä!
9e
Sh. Aleksi teki sekä Maskua
että FBC:tä vastaan tehot 1+1.
Ne ovat aika kovia lukemia
tuollaisiin peleihin noin nuorelta kaverilta. 029 001 8300 Puh. 9-17
la 9-14
www.facebook.com/pluskatsastus
ni Kumpulainen. Leisku-pelin jälkeen loppuohjelma on paperilla hieman alkua kevyempi. Olisi se aika eri tilanne läh-
jaa kasassa. Kaarina
7990,-
HUOLTO- JA VARAOSAPALVELU
. 9-17,
Avoinna ark. Ei vuosikatsastuksia.
kaupan päälle (arvo 3950 e)!
Saa ajaa tiellä - 15 v./T-ajokortti
SPORTSMAN 570 EFI FOREST 4X4 EUT
kRANMANN
1700 4WD
METSäVAUNU
1 kpl
Pakettihinta
9990,-
. Kahden tappion jatkoksi paimiolaisjoukkue palasi voittokantaan keskiviikkona SBS Maskun vieraana. Somero . 029 001 8330
Avoinna ark. kahva- ja peukalonlämmitin
9 490 ?
+tk
Polaris
Traktorimönkijät
Alk.
Sis. pikakiinnitteinen Lock&Ride Glacier Pro
152 cm puskulevysarja
. 150 e
ETUSI
Norm. Täytyy olla tyytyväinen siihen, miten nuoret kaverit ovat paikanneet kokeeneempien poissaoloja. Tärkeä voitto
ja erittäin tärkeät kaksi pistettä, Lehtonen kiitteli.
Seuraavaksi Ruoska kohtaa kotikentällään sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvan Loimaan Leiskun.
. divisioonas-
*
* Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70?,
katsastuksen kokonaishinta 21,70. toimituskulut (sh. 299 e
HUSQVARNA
koMBIkANNU
29e
Sh. 69 e
699e
Norm. SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400
. 10.990 e + tk.)
TO Salossa esittelyssä Biojack energiapuukoura
Varsinaissuomalainen perheyritys
. Salo . marraskuuta kello 18.30 alkaen. + päästömittaukset.
HUOM! Tarjous voimassa 29.10. 495 e
HUSQVARNA 543 XP G
®
- Kevyt tehokas ja helposti hallittava
ammattisaha
- 43,1 cm3, 2,2 kW
- terälevy 33-45 cm, 4,5 kg
630e
NYT
LÄMMIN
KYLMÄN
HINNALLA!
39e
us
vaihtotarjo
HUSQVARNA 440
HUSQVARNA
345 FR
. Se ensimmäinen erä oli muutenkin molemmilta joukkueilta aika hasardia
puolustamista