Onko opiskelu täällä erilaista kysyi piispa Mäkinen saatuaan tiiviin tietopaketin oppilaiden ?ihmeluokasta?. Näitä palveluja
ovat jäteneuvonta, vaarallisen
jätteen vastaanotto ja käsittely, hyötyjätteen vastaanotto ja
käsittely, jäteasemien palvelut,
jäterekisterin ylläpitäminen ja
jätelautakunnan toiminta.
. Yhteistyöjoukkueissa
pelaajat pysyvät oman
seuransa jäseninä, toteaa Hakan
johtokunta
asiasta antamassaan
tiedotteessa.
Yhteistyösopimuksen myötä
Paimion Hakasta on siirtynyt
kolme juniorijoukkuetta Peimari Unitediin sekä pelaajineen
että joukkueenjohtoineen. Valmistelussa on ollut 16,26 euron perusmaksu vakituisille asunnoille ja 12,20 euron maksu vapaaajan asunnoille. Perjantaina 5.10.2012
Paimio-Sauvo-Kaarina
NRO 77.
97. Hakan puheenjohtaja Kirsi Haltia
katsoo, että suuntaus oli Hakan
kannalta huolestuttava.
. Myös samanaikaisopetus onnistuu ja itse tila on ääniympäristöltään erittäin rauhallinen, suorastaan hiljainen, mikä
tukee keskittymiskykyä.
. Ja
ylimääräinen meluhan voi myös
väsyttää, tuumi piispakin.
Piispa Kari Mäkinen istahti uuteen oppimisympäristöön apulaisrehtori Anu Kaasalaisen viereen.Ysiluokkalaisten kanssa keskusteltiin rennosti piirissä siitä, miten menee.
Vasemmalla piispan vieressä Sanni, Taija, Sara-Tuuli ja Linnea. Tuolien kolinat ja hälinät
ovat jääneet pois, se on hyvä
keskittymiskyvyn kannalta. Laskutuksessa
hintoihin lisätään arvonlisävero.
Perusmaksulla on tarkoitus
kattaa jätelaissa kuntien vastuulle määrättyihin palveluihin
liittyviä kuluja. . Sopimus on velvoittanut Hakan ja AC Sauvon siirtämään junioripelaajansa 12-vuoden iässä
Peimari Unitediin.
. Mutta yhteistyösopimusta
parempi toimintamalli on ikäluokkien yhteisjoukkueet, Haltia summaa.
?Yhteistyösopimusta parempi
toimintamalli on
ikäluokkien yhteisjoukkueet.?
Jätehuoltoon kaavaillaan perusmaksua
Rouskis Oy:n toimialueella ollaan ottamassa käyttöön jätehuollon perusmaksu ensi vuoden alusta lukien. Lue lisää sivulta 6.
Paimion Haka irtautuu
Peimari United -sopimuksesta
PAIMIO-SAUVO
Perttu Hemminki
Paimion Haka on irtisanonut
Peimari United -yhteistyösopimuksen. Piispalle ja seurueelle esiteltiin
yläkoulun modernia oppimisympäristöä ja samalla yhdeksäsluokkalaisilla oli tilaisuus
kuulostella piispan aivoituksista työstä olennaisia asioita.
. Päätöstä maksun käyttöönotosta odotetaan lokakuun lopulla.
Taksaluonnos, suunnitellut
maksut ja kuvaus perusmaksutulon suunnitellusta käyttämisestä ovat nähtävillä kuntien virastoissa ja nettisivuilla 1. Perusmaksuun osallistuisivat kaikki, joille lakisääteiset palvelut ovat suunnattu,
myös ne, jotka tällä hetkellä
ovat niin sanottuja vapaamat-
kustajia tai vastoin jätehuoltomääräyksiä hävittävät jätteensä
muutoin kuin toimittamalla niitä jätteenkuljetukseen, jätehuoltoasiamies Satu Ojala sanoo.
Perusmaksutaksan asettaa
jätelautakunta, jonka käsittelyssä perusmaksu parhaillaan
on. Lausunnot tulee
osoittaa jätelautakunnalle, PL
77 24101 Salo tai jatelautakunta@salo.fi 8.10.2012 mennessä.
Paimio ja Sauvo kuuluvat
Rouskis Oy:n omistajakuntiin.
www.kuntsari.fi. Hakan johtokunta
perustelee päätöstä sillä, että
sopimus oli Hakan kannalta
liian sitova, eikä vienyt jalkapallon harrastamista Paimiossa eteenpäin.
Sopimuksen perusajatuksena
on ollut taata jalkapallon harrastamismahdollisuus kolmen seuran, Paimion Hakan, Peimari
Unitedin ja AC Sauvon pelaajille. Haka pitää parempana toimintamallina yhteistyöjoukkueiden perustamista. Maksu koskisi kaikkia jätelautakunnan
toimialueen asuinkiinteistöjä ja
vapaa-ajan kiinteistöjä. vuosikerta
www.kuntsari.fi
irtonumero 1,70 e
Piispa aloitti Piikkiössä ?opintomatkalla?
TAINA TUKIA
PIIKKIÖ
Taina Tukia
Piikkiön seurakunnan piispantarkastuksen julkisempi osuus
alkoi torstaiaamuna piispa Kari Mäkisen ?opintomatkalla?
Piikkiön yhtenäiskoululle. Suomen
Palloliiton säännöt sallivat yhteistyöjoukkueet tilanteissa, jolloin pelaajia ei ole yhdessä seurassa riittävästi muodostamaan
ikäkausijoukkueita. Se ei ole
Hakan haluama tulevaisuus,
Haltia sanoo.
Haltian ja
Hakan johtokunnan mukaan Haka tekee
edelleen mielellään yhteistyötä
Peimari Unitedin ja AC Sauvon kanssa.
. Mikäli olisimme jatkaneet
yhteistyösopimuksen edellyttämällä tavalla, Hakalla ei muutaman vuoden kuluttua olisi
ollut enää lainkaan aikuisten
jalkapallojoukkuetta. 8.10.
välisenajan. Kulut katetaan nykyään
jätteenkäsittelymaksussa, joka
veloitetaan jätteenkuljettajilta
jäteasemalla.
?Perusmaksu tekisi jätemaksut läpinäkyvimmiksi, kun asiakas näkee, mikä osuus on lakisääteistä palvelua ja mikä
tuotetun jätteen aiheuttamaa
kulua. Perusmaksun on myös
tarkoitus hillitä jätteenkäsittelymaksun korotuspainetta, kun
kaikkia kuluja ei tarvitsisi kattaa yhdeltä luukulta tulevalla
tulolla. -asetelmia, ja vapauttanut
opettajan liikkumaan ja työskentelemään vaikka keskellä
luokkaa. Kouluavustaja Marko Kupilainen
esitteli vieraille miten tietoteknisesti älykäs luokkatila on uudistanut ja värittänyt opetusta, ja
poistanut tiettyjä vanhoja ?opettaja edessä, oppilaat pulpeteissa. Tälläkin hetkellä kyseessä
olevat palvelut ovat olemassa,
eivätkä ne nytkään ilmaiseksi
pyöri
14 m² lasitettu viherhuone, tilava ulkovarasto ja autokatospaikka. klo 18.30
Muonamestareiden tiloihin, Koristontie 1
Laulun lomassa ajankohtaista asiaa. K12 9?
PUHDISTUS Su 16.30 Suurelokuva Oksasen kirjan mukaan. Pesutilat laatoitettu. Hinta sisältää
bussikuljetuksen, musikaalilipun, lounaan
ravintola Aino ja Ilmarissa Tampereella sekä
väliaikakahvin pullan kera teatterilla.
Mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta.
Sitova ilmoittautuminen viimeistään pe 12.10.2012
sähköpostilla: arto.aakula@op.. Sovi etukäteen!
TÄNÄÄN 5.10.
MELODIE & THE OTTERS
Akustisesti esiintyvä trio! Setissä mm.
Toto, CCR, Haloo Helsinki, Bon Jovi,
Alanis Morrissette, Hurts...
LA 6.10.
Tämä poppoo soittaa räyhäkkäimmät
rock-coverit ja pompittavimmat poppisbiisit! Parhaat oktoberfest-henkiset palkitaan!
5.-7.10.
Sauvontie 9, 02-475 3200
Jouni Pärssinen
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20
Talousasiantuntija Paimion valtuustoon
www.jouniparssi.com
On kotiin tulon aika.
Olemme koulutuksessa 5.10. ESITT.SOP.
MUK ./TL
*SAUVO, KERROSTALOASUNTO, 1 H+KK
/ 33,5 m² (319400) Sauvontie 43 Sauvon
kirkon vieressä 1972 rakennetun talon II
krs. OP-Pohjolasta.
Juhlapuhuja psykologi Pirkko Lahti ?Hyvän elämän lähtökohdat?
Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla 12.30 alkaen (Liedon säästöpankki tarjoaa)
Puheenvuoroja: vanhusneuvoston puheenjohtaja,
sosiaali-ja terveysjohtaja, Paimion srk
Musiikkia ja viihteellistä ohjelmaa: Tuolijooga, eläkkeesaajien
kuoro, nuorten musiikkiesitys sekä taiteilija Raili Mikkonen.
*PIIKKIÖ, Uusitalontie 14 RT-ASUNTO 3
H+K+S / 77,5 m² (924985) Hyvässä kunnossa oleva, kaunis ja viihtyisä rt-asunto
v. Rauhalliset paiha-alueet talon
molemmin puolin. / Tarj. 33.500 . Velaton
HP. pantin 0.40,JAUHELIHA
PIRKKA
POSSUN
KERMAJUUSTO
/kpl
ULKOFILE
/kg 1
kg
PALANA
7,90
7,90
1,99
5,49
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. 040-9350668
VESIKOURU OV Oy
Teollisuuskuja 15, Lieto
Itse noutaen. klo 10?13
Piikkiön S-marketin edustalla
Ehdokaslistamme numerot 69 . Asunnossa tilava parveke ja reilunkokokoinen vaatehuone. /TL
Puh. K16 9?
Toivotamme yhteistyökumppanimme, hanketoimijat sekä muut
maaseudun kehittämisestä kiinnostuneet tervetulleiksi tilaisuuteemme torstaina 11.10.2012 klo 13 Sukselan kyläkoululle Paimioon.
Lisätietoja www.varsinhyva.fi
Ilmoittautumiset: eeva.mettala-willberg@lieto.fi, p. ESITT. alv.)
Vihreä toritapahtuma
SAUVO LAUANTAI 6.10. Oma
sauna, 4 m² ulkovarasto ja autokatospaikka. Hoitovastike 209,25 e/kk
VELATON HP. Kahvitarjoilu!
KANKAANRANNAN
PUUTARHA
VASTAANOTETAAN (EI PE-LA)
SUPPILOVAHVEROITA, MUSTIA TORVISIENIÄ JA
KANTTARELLEJA PÄIVÄN HINTAAN!
KANKAANRANNAN PUUTARHA
Sauvontie 1, SAUVO puh. Lähtö Kinon parkkipaikalta klo 8:30 ja
paluu samaan paikkaan n klo 18:00.
Etua elämään. ESITT.SU. Asunnossa ei ole välitöntä
remontintarvetta. SU. 37.500 . klo 10-13 Kaarinan torilla
la 27.10. Plyyshi-käytävämatot ym.
Vistantie 8, 21530 Paimio
Puh. 473 1101
Av. narikan)
Mikko Lindberg
Maatilayrittäjä, Agronomi
mikko.lindberg@paimio.fi
On kotiin tulon aika.
22
to 25.10. (sis. 3,5 % / velaton hinta, Min. Edullista asumista. Pesutilat laatoitettu. 07.10. 1845 . krs. Velaton HP. SU. 07.10 klo
14.00-14.30 /TL
*SAUVO, RIVITALOKAKSIO 2 H+K+S+
AUTOKATOS / 57,5 m² (917853) Hyväkuntoinen ja ehjä rt-päätyasunto. 149.000 ?. 07.10.
klo 16.15-16.45 / TL
*PAIMIO, RIVITALOASUNTO 4 H+K+S /
100 m² (925518) Tikantie 8 H 15 Arvostetulla asuntoalueella Paimion Kriivarissa
tilava ja valoisa päätyasunto, jossa poikkeuksellisen laajat piha-alueet ja oma asumisrauha. SOP.MUK./TL
*PAIMIO, KERROSTALOASUNTO 2 H+K
/ 57,0 m² (912244) Katajatie 2 K Siistikuntoinen ja hyvin pidetty KT-asunto YläVistan puistomaisessa ympäristössä. Edullista asumista, talot lämpiävät
maalämmöllä ja ilmanvaihto tehokkaalla
lämmön talteenotolla, Hoitovastike 116
?/kk (sis.myös lämmityksen) Velaton HP.
138.000 ?/TARJ. Lasitettu
parveke. tai puhelimella 010
257 6143. MUKAAN,
ESITT. 62.500 ?./
TARJ.MUKAAN, ESITT.SOP. 02-4730840
Av. Hoitovastike vain 250 ?/kk. Pesuhuone/Wc-tila saneerattu 2007. 1991 rakennetussa talossa, jossa jokaiseen asuntoon liittyy autokatospaikka ja
lämminvarasto. LA
SEX FACTOR, JACKIE?S LAND
TERVETULOA KAARINAN
VASEMMISTON VAALIKARAOKEEN
ke 10.10. 2011 valmistunut, upea ja hyvin
www.etuovi.com
Välityspalkkiomme Max. 040 580 8868
VARES - PIMEYDEN TANGO La-Ke 19.00 Suomen ENSI-ILTA! K12 9?
URHEA (3D, dub) Su 14.30 Disney-uutuus! Pyynnöistä vielä kerran! K4/7 10?
perjantaina 5.10.2012
RÄYSTÄSKOURUT
Saumattomat 30 cm rainasta
(kanttiset ja puolipyöreät)
rakennuspaikalle toimitettuna.
Puh. klo 11 . Kiirehdi. II. 4702660
050 5222117 / Tarmo Lindeman
*SAUVO, RIVITALOKAKSIO 2 H+K+S / 050 320 7866 / Sinikka Virtanen
64,5 m² (922057) Myllymäentie 4 Uutta
Kohteet nähtävillä :
vast. ESITT. klo 16ENSI VIIKOLLA: 13.10. 2
nro 77
www.kuntsari.fi
Olemme myös Facebookissa!
Maaseudun kehittämisyhdistys ja Leader-toimintaryhmä
VARSIN
HYVÄ ry
viettää 15-vuotisjuhlaa
TIE POHJOISEEN La 16.30 Suurmenestys vielä kerran! Kiirehdi. Velaton HP. 13
Ehdokkaitamme voit
tavata myös:
Uudelleen Paimion valtuustoon
Maksaja: Mikko Lindberg
POIMARIN
YBERFEST
PIIA KOLIMA &
TOIMITUSJOHTAJAT
TEBOIL-Kemiöntie
Kaupunginjohtaja emeritus
Maksaja: Jouni Pärssinen
Liput 5. v. 9-17, la 9-15, su 11-14
Tykkää meistä facebookissa
Kaarinan torilla tarjolla hernerokkaa
to 18.10. ESITT. 88
www.kaarinanvasemmistoliitto.net
Vanhustenviikon tapahtuma Ma 8.10.2012
klo 13-15.30 Paimiosali, kaupungintalo
?YHDESSÄ VAHVEMPIA?
Seuraavat
kurssimme
23.8.
ja
6.9.
Seuraavat
kurssimme
9.10.
ja
23.10.
Lounais-Suomen Osuuspankin Elohopeakerhon
Teatterimatka 15.11.2012
LIZ, musikaali ?lmitähden intohimoisesta
elämästä, Tampereen Työväen Teatterissa.
Pääosissa Maria Lund ja Sinikka Sokka.
Musikaali seuraa Lizin kiehtovaa, tarunhohtoista elämää Hollywoodin kulta-ajasta aina
tälle vuosituhannelle asti.
Matkan hinta 70 euroa/hlö. Hoitovastike 247,25 ?/
kk. KLO 11-15
Poniratsastusta, ongintaa, hiustenleikkuu
non-stop ja paljon muuta kivaa.
Paikalla Sauvon Vihreät ehdokkaat
37 Mirkku, 38 Sanna ja 39 Teemu.
Ilmoituksen maksoi Peimarin Vihreät ry.
Palvelua, avoimuutta ja ympäristötekoja!
MATTOPESULA PAIMIOSSA
Matot,
petarit, täkit,
päiväpeitot sekä
työhaalarit ym?
Kuljetuspalvelu
Suoritamme myös laakavesipesua. käyttövesi- ja lämpöputkisto uusittu). Esim. 4732350, 050-409 3201
Avoinna: ma-pe 10-17
Peimarin
mattopesu
PALVELUPISTEESTÄMME
-kortilla
SUOMALAISTA:
HARTWALL
NAUDAN
/plo
JAFFAT
PAISTI/kg 1.5 L, sis. 169.000 . klo
15.00-15.40/ TL
rakennettu rt- koti Sauvon kirkonkylässä.
Asuntoon kuuluu n. MUK. Heti
vapaana. 69.000 ?/TARJ. (sis. Velaton HP. Velaton HP. Autokatos ja tilava ulkovarasto. SOPIMUKSESTA / TL
*SAUVO, RIVITALOASUNTO 1 H+KK+S/
37,5 m² (913398) Kirveskalliontie 11 B 8
Asuntoon kuuluu lisäksi autokatospaikka
ja ulkovarasto. Isot remontit
on jo tehty ( mm. 2012
Palvelemme
jälleen ma 8.10.
klo 8.30 alk.
29
Liput 6 (sis. narikan)
SU 7.10.
Jaskan ?MUSAVISA. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21. ark
7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
Palvelurakenteet
kuntoon
Paimion Kokoomuksen ehdokkaat tunnistat tapahtumissa sinisestä takista. 010 2921150
ark. 0400-525 186 / Mikkonen
2
75
KPL
-50 %
2
4
Lisätiedot ja esittely puh. 041-7769543
Herkkuto
g (5
alou
520- 650 , rajoitu s: 2 rs /t
marinoitu
SYYSKOKOUS
OSTETAAN
Erä!
en
OJAN
K ANANP IK ALEET
ja
amaton
U
S
FILEE ,37- 6,71 kg ) maust
s
Markku Määttänen
takaisin Paimion valtuustoon.
markku.maattanen@saunalahti.fi
On kotiin tulon aika.
26
PALVIAUTO
Lauantaisin Paimion tori 9-12
K-Market Mansikka, Sauvo 13-15
Mm. perjantaina 5.10.2012
ILOISET UUTISET
nro 77
3
www.kuntsari.fi
K-supermarketista viikonloppuun
PERJANTAINA
PALVIMESTARI KONSULENTTI
HERKKUTORILLA
Ellalla, Emmillä ja Sinillä on
kullakin 1 pikkuveli, kun
Miialle ja Tomille
syntyi 2.10.2012
potra poika.
Onnesta edelleen mykkyrällä:
Mummi ja Vaari
KOKOUKSIA
Piikkiön Kansalliset
Seniorit ry:n
sääntömääräinen
Kariniem
Tervetuloa. 0400- 525 186 / Mikkonen
299
Karhu
1 l (1,05 l)
400-500 g (6,15-7,69 kg) ei luomu
rajoitus: 2 erää/talous
6x0,5 l (9,22 l)
sis. n. suussasulavaa nokipalvia, kokolihamakkarat
sekä luomutuotteita
www.pajuniemi.fi. tai niin kauan kuin tavaraa riittää
- 10 %
12
99
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%
Jokipellontie 2, puh. Tule keskustelemaan siitä
millaisen Paimion Sinä haluat:
La 6.10 Paimion torilla
Su 7.10 Paimion jäähallilla PaiHan kotipelissä
Ma 8.10 Liikuntatapahtuma urheilukentällä klo 17.30 - 19
Pe 12.10 K-Supermarketilla klo 15 - 19
La 13.10 K-Supermarketilla klo 9 - 16
La 20.10 Paimion torilla
La 20.10 Paimion Puhtaimmat Poliitikot
liikennevaloissa klo 14 . pantit 0,90
III-OLUT
JUUSTOT
4 kpl/280 g (4,63 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
59
2
KPL
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,59 pkt (9,25 kg)
TARJOUSTAKUU
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,99 pkt (13,29 kg)
Valio Oltermanni
6
15
6
PACK
-50 %
Ilman korttia ja yksittäin 6,15 kpl (12,30-15,38 kg)
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
Hinnat voimassa pe-su 5.-7.10. 18
La 27.10 Paimion torikeskus klo 9 -16
Maksaja: Markku Määttänen
LIIKE-JA KAUPPATILAA yht. Hallitus
myös epäkuntoiset
tarjoa muitakin
paketti- ja lava-autoja
2
TORILLA
VUOKRATTAVANA
12
Suom
-53 %
-14,40 kg)
2
59
PKT
-50 %
kg
Valio Polar
Atria
300-350 g (6,70-7,82 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
225 g (6,64 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
PKT
-50 %
KERROSTALOASUNTOJA
PAIMIOSSA:
1h + kk 30 m2
2h + k 63 m2
3h + k 75,5 m2
4h + k 94 m2
Lisätiedot ja esittely
puh. 900 m2
(mahdollisuus jakaa tiloihin)
Paimion keskustassa, Meijeritie 5 (Metkahinta).
PKT
-50 %
TOIVOA ON, SILLÄ EHDOKKAITA LÖYTYI!
VUOKRATTAVANA
2
69
Ilman korttia ja yksittäin 4,69 kpl (13,40-16,63 kg)
GRAHAMLIHAPIIRAKKA
2
35
Ilman korttia ja yksittäin 2,35 rs (4,70 kg)
1
MEETVURSTI
JUUSTOT
Saarioinen
500 g (2,35 kg) Espanja
2
kg
Erä!
95
HISAVULO L AT
A
P
E
E
IL
F
400 g (2,19 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
Ilman korttia ja yksittäin 1,75 pkt (4,38 kg)
TUMMAT RYPÄLEET
RS
kalan
14
95
UUNILENKKI
Ilman korttia ja yksittäin 1,59 ps (5,30 kg)
2
Huskon
rilta
Atria
2 kpl/300 g (2,65 kg)
Hollanti
1
Herkkuto
YHDEN HINNALLA K-SUPERMARKETISTA
PAPRIKA
PS
SAUVON TORILLA
Tänään pe 9-13
Paimion torilla lauantaina
Nokian kumisaappaita, Kävelykenkiä, Aamutossuja ym.
Klapikoreja ja juuriluutia.
rs
rilta
N
PORSA A Y T LEIKKEET
ITET
LEIV
i
rs (11,52
korttia 7,49
2
Ilman
Ostetaan kaikki
Toyotat käteisellä
KM-KENKÄAUTO
3
49
ti 16.10.2012
klo 12.00 Pontelassa.
puh
Toisaalta on sääli, että asiasta päättää vanha, väistyvä valtuusto. Ahneudella ei siis
mitään rajaa! Sain tänään tietää Fortumin vikapalvelusta, että tämän alueen muuntajasta olivat ?suojaukset rikkoontuneet. Se saattaa olla huomattava etu, etenkin, jos siihen
nivoutuu vankka kuntalain tuntemus.
Paimion kaupunginvaltuusto päätti
syyskuussa antaa konsultin tehtäväksi selvittää Paimion kaupungintalo-kirjaston ja lukiokiinteistön mahdollisen
myynnin edellytykset ja vaikutukset
kaupungin talouteen. 78 taloutta ilman sähköä, myös Salossa ja Pöytyällä on sähköttömiä talouksia. 473 2602
www.cafeasta.fi. Ilmeisesti
se oli tyhjä kun mitään otuksia ei enää ollut ympärillä. (?). Sähköt menivät pois
ennen kymmentä ja tulivat takaisin vasta vähän ennen klo
13. Soitin uudestaan 118-puhelin palveluun,
jolloin sain tietää heidän kauttaan, että kartassa on
Fortumin sivuilla Sauvosta mm. Paniikki ehti kuitenkin iskeä, mistä sähköt kun kohta on tulossa pitopalvelu ym. Tiedustele jäähallin toimistosta tuntomerkkejä vastaan.
Avaimet hukassa?
Taas noottia mopoautoilijalle! Oli sydän hypätä kurkkuun kun mopoautoilija ajoi väärällä kaistalla, eli tuli
paikkakuntansa asioista ymmärtämättä, että kyseessä on vaativa tehtävä. Samalla konsult-
suoraa nokka kohti minua. Paikka jossa järjestin juhlia, ei ole paikka jonne voi kytkeä aggregaattia, sekin kävi ilmi ajan kuluessa.
Mutta se mikä oli pahinta oli, ettei mistään: ei netistä,
ei uutisista radiosta, eikä mistään käynyt ilmi että missä
on vika, ja mikä on sähkökatkon kesto?
Fortumin sivuilla oli tänään (1.10.2012), edelleen tieto vain seuraavasta: 24.9.2012 Ylimarkussa, Närpiössä ja Pirttikylässä sähkökatko maanantaiaamuna! Siinä
kakki eikä mitään tietoa vieläkään mistä johtui moinen?
Soitin Fortumiin lauantaina, vastaajana ainoastaan automaatti, joka kehoitti näppäilemään postinumeron ja
Lauantai
Paimio
Kaarina
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
07:03
07:46
18:47
19:29
Selkeää
Turku
Pilvistä
+9
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+10°C Aurinko laskee
2 m/s Pimeys alkaa
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+10°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
kuuntelemaan tiedotetta!
Syytä ei kerrottu, eihän se automaatti osaa sellaista!
Ei siis edelleenkään ihmistä, joka vastaisi mistä johtunee moinen. Ja melko harvalla on.
Moni haluaa kiihkeästi
valtuustoon päättämään
koti-
Nasevat
Paimiota vaivaa kissaviha, mutta
kaikki sadat koirat saavat elää kuin
pellossa. Tapanin myrskystä ei siis edelleenkään
Fortum ole oppinut mitään!
Fortumin entinen asiakas
PARASTA OMENASTA
Sunnuntai
Maanantai
Sauvo
8
PERTTU HEMMINKI
Oltiin mustikkametsässä ja huomasimme tämän oudon tekeleen
puussa. Asia kiinnostaa ja siitä puhutaan paljon. Sitä lujemmin on paiskittava töitä,
mitä vähemmän asiat ovat entuudestaan tuttuja.
Se, että on jo istunut valtuustossa
kauden tai kaksi, ei välttämättä tarkoita, että henkilö olisi kunta-asioissa huomattava ekspertti. Toisaalta ei kokemus ole pahaksikaan. Tilaa löytyy kaikille..
Kis kis!!
Urheilupuistosta löytynyt avainnippu 29.9. Miksi ei siitä taaskaan kerrottu ajoissa. Kuvaaja Eila
Tanninen.
07:06
07:48
18:44
19:26
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+9°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
07:08
07:50
18:41
19:23
* OMENAPAIT
* OMENAHERKUT
* OMENAPIIRAAT
Tiistai
07:11
07:53
18:38
19:20
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+9°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
07:13
07:55
18:35
19:17
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Ark. Aina on heitä, jotka istuvat kokoukset tuppisuina,
äänestävät ryhmän mukana ja korkeintaan silmäilevät esityslistan läpi.
Uudella tulokkaalla saattaa olla yhteiskunnasta ja kunta-asioista paljon
laajemmat tiedot kuin kokeneimmallakaan konkarilla. Onko tietoa mikä tai minkä rakentama se on. Olin
järjestämässä illan juhlia Karunaan. Sen takia koska hänen piti samaan aikaan
jutella kaverille joka pyöräili kävelytiellä?! Nyt tarkkaavaisuutta, sinä olen luultavasti se jolle olisi huonosti käynyt
järkyttynyt
No niin harvaluotolaiset äänestäjät, nyt sitten nimet esille ( tallessa
on) ketkä olivatkaan ne ehdokkaat,
jotka olivat lopettamassa Harvaluodon koulua, koska asia varmasti tulee esille jossain vaiheessa. 9.10.
Perjantai
Tänään
+7
+6
ti haravoi potentiaalista ostajakuntaa.
Syyskuun valtuustokokouksen kulku ja käytetyt puheenvuorot kertoivat,
että kyseisessä vaikeassa asiassa moni valtuutettu joutui jo ymmärryksensä äärirajoille . lehteriyleisöstä ja toimittajista puhumattakaan.
Mitä isompi asia, sitä pitempi ja
enemmän rautalangasta väännetty pitää valmistelun olla. nasevat
puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
perjantaina 5.10.2012
KESKUSTELUA
Pääkkäri
Luontohuomio
Valtuustotyö ei ole läpihuutojuttu
. Eli. SIIS?! Samaan aikaan aiotaan korottaa sähkön
hintoja, vedoten maakaapelointiin. 7.00?18.00, la 9.00?14.00
Asematie 2 Paimio p. Eivät luonnossa elävät eläimet kissojen takia kuole sukupuuttoon ja jätöksensä kissat aina peittävät, toisin kuin koirat ja ihmiset. Ja valtuutettujen
on osattava paitsi kuunnella myös uskaltaa tehdä tyhmiä kysymyksiä.
Kysymällä joutuu harvoin naurun
alaiseksi, mutta löysillä puheilla melkein aina.
Mitä Paimion mahdolliseen kiinteistökauppaan tulee, niin yksi seikka
on varma. Kerrankin olisi ollut paikallisesti kiinnostava, tosin melko vaikeasti
hahmotettava vaaliteema.
Sähköt taas poikki, katkon ajasta ei tietoa
Lauantaina 29.9. Yhteishengellä saimme säilytettyä koulun ,
joten pitäkäämme yhtä siinä etteivät
ääniämme saane ehdokkaat, jotka
olivat viemässä meiltä ainoan edun
mitä meillä on!
Jo kolmannen polven
harvaluotolainen
Sää 5.10. 4
nro 77
www.kuntsari.fi
Mielipiteet postitse: Kunnallislehti,Vistantie 38 D,
21530 Paimio sähköpostitse: toimitus@kunnallislehti.fi
lyhyet nasevat: www.kuntsari.fi . sähköt olivat jälleen pois 3 tuntia 40 minuuttia Salosta, Pöytyältä ja 78 taloudelta Sauvossa. Maalaisjärjellä pärjää aina, tavataan sanoa.
Saattaa pitää paikkansa, mutta jos
opillinen tietopohja ja sivistys on kovin heikoissa kantimissa, täytyy maalaisjärkeä
j
ja
j yhteistyökykyä
y
y y y olla todella paljon.
Lisäksi
netissä on adressi, jonka voi allekirjoittaa
ja siten osoittaa tukensa lisän säilymiselle.
Maanantaina 22.10. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota välillisiin säästöihin, joita lisä saa aikaan.
?Mielenilmaukseenkin toivotaan mahdollisimman paljon
vanhempia paikalle.?
kaan ole, ettei valtionosuuksia
tarvitse palauttaa. Mutta koska kyse on huomattavista vuotuisista menoista, tulee ne ilmoittaa tilinpäätöksen liitetietona.
Mikäli Paimio päätyy kaupungintalo-kirjaston ja lukion
osalta myynti- ja takaisinvuokraussopimukseen tai siihen rinnastettavaan rahoitusleasingiin, kaunistuvat taseen tunnusluvut. Lainanhoitokulujen tilalle tulee vuokrakuluja. Kuntalisä on Kaarinassa mahdollistanut
useissa perheissä lapsen pidempään jatku-
neen kotihoidon, joka on useiden tutkimusten
mukaan paras hoitomuoto alle 3-vuotiaalle
ja parantaa lapsen sekä vanhemman välistä
kiintymyssuhdetta.
Kuntalisä nähdään
kädenojennuksena
kunnalta lapsiperheille, merkki siitä
että kotihoitoa, sen
etuja ja lapsen parasta arvostetaan.
Lisän käyttöönoton jälkeen alle 3-vuotiaiden määrät päivähoidossa ovat lähteneet laskuun, puuhanaiset sanovat.
He toteavat, että kunnalle alle 3-vuotiaan hoito on kunnalle kalliimpaa kuin yli
3-vuotiaan.
. Eräs
edellytys sille, että valtionosuuden palautus voidaan jättää
määräämättä on, että omaisuuden luovuttaja sitoutuu vastaamaan valtionosuuksien palautusehdoista myös luovutuk-
Pitkäaikaisesta myynti- ja takaisinvuokraussopimuksesta
syntyy leasing-vastuu. Lähtökohtaisesti tällainen järjestely ei näy suoraan
taseessa.
. Erityisen yleisiä ne ovat kuntavaalien alla.
Paimiossa ihmetellään ja
pohdiskellaan nyt niitä teknisiä koukeroita, jotka liittyvät kaupungintalo-kirjaston
ja lukiorakennuksen mahdolliseen myyntiin.
Tasevaikutus
olisi myönteinen
Valtionosuudet,
tasevaikutus
Seuraavat kaksi kysymystä tuntuvat askarruttavat eniten:
Joutuuko Paimio palauttamaan lukio- ja kirjastorakentamiseen saadut valtionosuudet, jos kiinteistöt myydään
sijoittajalle?
Rinnastetaanko mahdollinen pitkäaikainen myynti- ja
takaisinvuokraussopimus kaupungin kirjanpidossa pitkäaikaiseksi velaksi (jolloin taseeseen ei tulisi toivotun kaltaista korjausliikettä)?
Kysymykset ovat hyviä ja
perusteltuja, mutta tämänhetkisen tiedon valossa kovin suureen huoleen ei ole
aihetta.
Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta sallii,
että valtionosuuden palautus voidaan tiettyjen ehtojen
täyttyessä jättää määräämät-
Kaupungintalon mahdollinen myyminen herättää paljon kysymyksiä.
tä, vaikka omaisuus luovutettaisiinkin toiselle.
Leasing-tyyppiseen myyntija takaisinvuokraussopimukseen liittyy kirjanpidollisia
velvoitteita, mutta pääsääntöisesti kunnat eivät joudu
kirjaamaan tällaisten sopimusten vuotuisia kuluja ta-
seeseensa velkana.
Käyttötarkoitus
ei muuttuisi
Jos Paimion kaupungintalo-kirjasto ja lukio myytäisiin sijoittajalle tai rahoitusyhtiölle . klo 17 on suunnitelmissa mielenilmaus lisän puolesta Kaarinan
virastotalon ulkopuolella, ja tällöin adressi luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle. Nyt
tämän lisän kohtalo
on kuitenkin vaakalaudalla, sillä sen lakkautus on budjetin valmistelussa noussut esille. Useissa kunnissa onkin
lasten kotihoitoa haluttu tukea erikseen
maksettavalla kuntalisällä, näin myös
syksystä 2009 alkaen Kaarinassa. Omaisuutta käytettäisiin edelleenkin valtionosuuteen oikeuttavaan toimintaan.
Itsestään selvää ei kuiten-
Kaarina-lisä adressiin haetaan nimiä
Kaarina-lisän poistamista vastustavan fbryhmän puolesta kaarinalaiset Heli Rantanen ja Hanna Sirkiä vetoavat kaarinalaisperheisiin ja pyytävät allekirjoituksia
adressiin. Kuukaudessa valtiolta saa
korvauksen joka on minimissään 327,46 e
ja maksimissaankin alempi kuin työttömille
maksettavat etuudet. perjantaina 5.10.2012
nro 77
5
www.kuntsari.fi
UUTISPERJANTAI
Pitäisikö valtionosuuksia palauttaa,
kaunistuisiko tilinpäätös oikeasti?
Kaupungintalo-kirjaston ja lukiorakennuksen mahdollisen myynnin tekniset koukerot askarruttavat
PERTTU HEMMINKI
sen jälkeen.
Paimion kaupunki ja opetusministeriö neuvottelevat kuluvan syksyn aikana lukion ja
kirjaston rakentamiseen saaduista valtionosuuksista. ei kirjas-
to- ja lukiorakentamiseen saatuja valtionosuuksia todennäköisesti jouduttaisi palauttamaan.
Oikeus valtionosuuksiin säilyisi,
koska tilojen käyttötarkoitus ei
muuttuisi. Näkemykseni on, ettei vuotuisia leasing-kustannuksia tarvitse kirjata taseeseen velkana,
sanoo talouden ohjauksen erityisasiantuntija Jan Björkwall
Suomen Kuntaliitosta.
. Asiat neuvotellaan tapauskohtaisesti. Tasapainohyöty saadaan,
mutta eihän tällaisella järjestelyllä kunnan taloutta kyetä parantamaan, Björkwall toteaa.
Varas suttasi ja rikkoi pyörän
Kappelimäenkujalla Kaarinassa sijaitsevan omakotitalon
pihalta anastettiin punainen
DBS -merkkinen polkupyörä
maanantaina kello 19?20.30
välisenä aikana.
Omistaja löysi polkupyörän
vielä samana iltana Hovirinnantien ja Kartanotien risteyksen läheisyydestä kerrostalon pihalta. Käytännössä menot
eivät kuitenkaan vähene, vaan
jopa kasvavat hieman.
. kielteisen kannan
lisän lakkautukseen, mutta budjetin käsittelyn jatkuessa vasta selviää, mikä on lisän
lopullinen kohtalo.
. Pyörän runko oli
maalattu mustaksi ja vaihteet
oli rikottu.
Savu tärveli kylmälaitevarastoa
Kairiskulmantiellä Kaarinassa olevassa Hartwallin kylmälaitevarastossa syttyi tulipalo
keskiviikkona noin kello 6.30
aikaan.
Tulipalo oli alustavan tiedon mukaan saanut alkunsa
kylmälaitevarastossa olevas-
ta termostaatista. Facebookiin on perustettu ryhmä ?Kaarina-lisä säilytettävä!?, jossa on jo
135 jäsentä ja johon voi siis liittyä. Ulkopuolinen konsultti ei ole mukana tässä selvitystyössä.
PAIMIO
Perttu Hemminki
Isojen kunnallisten asioiden
ollessa kyseessä ovat kaikenlaiset spekulaatiot yleisiä. Tulipalo oli
sammunut itsestään lähes kokonaan ennen palokunnan saapumista.
Tulipalosta aiheutunut savu
aiheutti kuitenkin huomattavat aineelliset vahingot.. Sivistyslautakunta
otti kokouksessaan 26.9. joka puolestaan vuokraisi tilat
takaisin käyttäjälle . Mielenilmaukseenkin toivotaan mahdollisimman paljon vanhempia paikalle.
Rantanen ja Sirkiä tuovat esille, että Suomessa on vanhempainvapaajärjestelmä, joka mahdollistaa alle 3-vuotiaan lapsen hoitamisen kotona
Keinutuolia, jumppapalloa ja
Hermosta ympäröi ainutlaatuinen koti: Iso-Punanen. Jälkimmäinen myös kertoi koulun syksyisestä kyselystä, joka sekin antoi
Piispantarkastuksen koulutapaamisissa ysiluokkalaiset olivat enimmäkseen kuulolla. Ylipäätään olen ottanut tavaksi tehdä koukkia, ihmisten, maisemien tai vaikka lehmälaitumien luo,
Hermonen kertoo.
Hermosen intohimo maisemiin liittyy paitsi
hänen yliopistoaikaisiin arkeologian opintoihinsa myös siihen, että hän on ollut rakennusja ympäristölautakunnassa sekä kaavoituslautakunnassa Liedossa. Vanhemmista on tullut
kaarinalaisia, mutta nuoret
ovat piikkiöläisiä.
Piispa kertoili oppilaille
omasta työstään ja tehtävistään, ja mielenkiintoinen yhtymäkohta löytyi hänen ?ulkosuhteistaan?. Piispa Mäkinen
vieraili viimeksi Afrikassa Tansaniassa, Etiopiassa ja Somaliassa, joissa ehkä jopa hieman
yllättäen on suurempi luterilainen kirkko kuin Suomessa.
Yhtä kaikki matkallaan piis-
pa vieraili Etiopiassa kuurojen
koulussa, joka sattumoisin on
nykyään Piikkiön seurakunnan
nuorten nimikkokohde. Pelon ja järkytyksen sekaisin tuntein menin teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan.
Minulla oli hurjat kuvitelmat, että kaikki muut
Kirkkoherrana Hermonen on rohkea ja reipas,
ja hän on yksi Suomen ensimmäisistä naispapeista. Piispantarkastuksen yhteydessä piispa neuvottelee seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa sekä
tapaa seurakuntalaisia. Piispantarkastus on hieno mahdollisuus
piikkiöläisille. Sen jälkeen on
seurakuntatalolla Hermosen 50-vuotispäivää juhlistava lounas, eikä väkimäärää sinne ole rajoitettu.
väästä 2010 saakka. Ehkä
jopa hieman yllättäen piikkiöläiset nuoret kokevat voimakkaasti olevansa nimenomaan
piikkiöläisiä, ennenkuin kaarinalaisia. Hän oli työskennellyt kaikissa Lounais-Suomen vankiloissa pappina sekä
Paimiossa kehitysvammaisten parissa. Piikkiöläiset eivät valita eivätkä rutise turhista. Teologit olivat kuitenkin vauhdikkaampaa ja mielenkiintoisempaa porukkaa kuin
olin kuvitellut!
Piikkiöstä Hermonen kehuu paikallisten pitkää pinnaa.
. Lisäksi hän oli käyttänyt viisi vuotta väitöskirjan
tekemiseen Helsingin yliopistossa sekä kol-
men lapsen hoitamiseen kotona.
Hermonen on alun perin kotoisin Raumalta, ja hän tiesi haluavansa papiksi 17-vuotiaana.
. 6
nro 77
www.kuntsari.fi
Piikkiöläisidentiteetti vahvin nuorilla
TAINA TUKIA
PIIKKIÖ
Taina Tukia
Piikkiön piispantarkastus käynnistyi perjantaina koulukeskuksesta, ensin ysiluokkalaisten ja
sitten alakoululaisten parista.
Keskusteluissa pohdittiin muun
muassa uskonnon opetuksen
haasteita ja koulun ja seurakunnan yhteistyötä. Vaikka Piikkiö on pieni paikka,
piispantarkastuksessa on mukana komea arsenaali ihmisiä, yhteistyökumppaneita ja vaikuttajia. Tänäkin kesänä piikkiöläisten rippikoululaisten virvoitusjuomapullojen panttituotot lahjoitettiin juuri sinne.
Kari Mäkinen totesi kouluvierailun olleen antoisa, sillä siellä se koulu on oppilaille
?elämä?, ja antaa mahdollisuuden ammattiin ja elantoon.
Piispantarkastuksen ohjelma
jatkui torstaina seurakunnan
hallinnon edustajien neuvottelulla, jossa esillä oli seurakunnan toiminta ja voimavarat.
Torstai-iltana seurakuntatalolle oli kutsuttu eri yhdistysten
ja myös yrittäjien edustus keskustelemaan kansalaisyhteiskunnasta. Siinä on ristiriita, kun olen lapsesta saakka ymmärtänyt olevani yksi tavallisista, mutta papin
työssä aina erottuu. Hän koki 20 pappis-työvuoden jälkeen, että alkaa olla kirkkoherran
vakanssin aika. Piispantarkastus päättyy Piikkiössäkin sunnuntaina jumalanpalvelukseen ja seurakuntalaisten
tapaamiseen.
Merkkipäivä
Piikkiön kirkkoherra viettää juhlaa keskellä piispantarkastusta
MARIA KESTI
Merja Hermonen
50 vuotta
opiskelijat ovat jo valmiiksi rovastin näköisinä. Sosiaalityön kenttäväki tapaa piispantarkastusseurueen myöhemmin
iltapäivällä neuvottelupöydässä. Se kattaa seurakunnan
kirkonkirjat, arkiston, hallinnon, omaisuuden ja rahastot.
Piispantarkastuksessa piispaa
avustavat yleensä pappisasessori, lääninrovasti ja notaari sekä
muut henkilöt tarpeen mukaan.
. Minusta olikin hävettävää, jos erottuu. Kirkkoherra Merja Hermonen vahvisti, että tämä on
huomattu seurakunnassakin.
. Hallinnon ja talouden tarkastus on piispantarkastuksen
osa tai erikseen suoritettava tarkastus. Maakuntavaltuustossa
hän on ollut puimassa tie- ja raidehankkeita.
. Seurakuntaneuvostossa meillä on keskusteleva dream team, mikä ei ole ihan maan tapa.
Täällä on ollut hyvä tehdä töitä.
KAARINA
Maria Kesti
Piikkiön kirkkoherra Merja Hermonen istuskelee keinutuolissa jalat ojennettuina suuren jumppapallon päälle. Neuvottelussa käsitellään seurakunnan toiminnan painopisteitä ja työn kehittämistä sekä
hallintoa ja taloutta.
. On vaikea uskoa, että julkinen esillä oleminen ei ole hänelle itsestäänselvyys.
. Vanha maisema vetää minua. Piispantarkastusta varten
seurakunta laatii kertomuksen, jossa on tietoa seurakunnan toiminnasta ja taloudesta. Kun olin nuori ja lähdin kaupunkiin, äiti
sanoi aina, että älä laita mitään lantasaappaita äläkä tuota, mikä näyttää ihan navettatakilta. Tästä todettiinkin, että jokainen ansaitsee tulla ?nähdyksi?.
kuvaa, että piikkiöläisnuorilla menee suhteellisen hyvin, on
kavereita aika hyvin ja esimerkiksi kiusaaminen - vaikkei sitä täysin ole ehkä isossa kouluyhteisössä pystytty poistamaan
- on kuitenkin pieni ongelma.
Saman vahvistivat nuoret, sillä
heidänkin mielestä piikkiöläisillä on vahvaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja porukat
väljiä ottamaan mukaan. Piispantarkastuksesta laaditaan yhteenveto, joka tulee
seurakuntaan parin kuukauden kuluessa ja sen pohjalta
sitten pohditaan mahdollisia
toimenpiteitä.
Piispantarkastus päättyy
sunnuntaina juhlamessuun ja
yleiseen piispantarkastukseen.
perjantaina 5.10.2012
Mikä on
piispantarkastus?
?
Piispa vierailee säännöllisin
väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa ja toimittaa piispantarkastuksen. Tänään perjantaina ohjelmassa on neuvottelu
kaupungin johdon kanssa, medialounas sekä vanhustapaaminen Tupasvillassa. Itseasiassa tämä yhteistyö onkin saanut
uusia muotoja viime aikoina ja
kehitystyötä tehdään edelleen.
Piispa Kari Mäkisen aamupäivällä tavanneet lyhytsanaiset ysiluokkalaiset tyytyivät olemaan tapaamisessa lähinnä kuulolla, mutta kyselykierroksella
kukin esitteli itsensä ja mainitsi tärkeäksi kokemansa, tai jonkun kivan asian, mistä tykkää.
. Opettaja Teija
Laukkasen kehotuksesta kukin nimesi tärkeän asian ja itsensä. Maisemalla ja ympäristöllä on hyvin paljon
merkitystä sille, miten ihminen käyttäytyy ja ajattelee ja toimii. Ihmisen sielu asuu maisemassa.
Siitä yhteiskunnan rakentamisen pitäisi lähteä.
Teologit eivät olleetkaan
rovastin näköisiä
Piikkiön maisemissa Hermosta on nähty ke-
Voiko yksi tavallisista esiintyä?
Merja Hermonen toivottaa ihmiset tervetulleeksi sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Ruoasta, kesästä, kavereista, valokuvaamisesta, jalkapallosta, kavereista, talvesta, urheiluruudusta, perheestä,
tanssista, kesästä, kavereista,
hevosista, musiikista, urheilusta, mopoista, kavereista, jalkapallosta, lätkästä...
Lista tykkäämisen kohteista oli pitkä, mutta siinä toistuivat usein kaverit, mikä ilahdutti sekä piispaa että selvästi
myös opettajina paikalla olleita vararehtori Anu Kaasalaista
ja Teija Laukkasta. Aina kun
olen menossa jonnekin muualle, löydän yhtäkkiä itseni jonkin linnavuoren juurelta. Nykyisin tarkastuksen sijasta tulkitaan mieluummin
niin, että kyse on seurakunnan
toiminnan tukemisesta.
. Esiintyessä ei siis oikein tiedäkään, pitäisikö hävetä vai ei.
Hermosen 50-vuotis-syntymäpäivä on perjantaina, juuri Piikkiön piispantarkastuksen
keskellä.
. Tervetuloa!. Se on rakennettu vuonna 1856, ja siinä
asui aikoinaan Littoisten verkatehtaan työväkeä.
. Piispantarkastuksen ohjelmaan kuuluvat tavallisesti vierailut kouluissa, työpaikoilla,
laitoksissa ja seurakunnan yhteistyökumppanien luona
1944?
?leikekirjoja. Parikymmentä hehtaaria
aiottiin louhia pois kalliota.
Jos se olisi toteutunut, maailma olisi aivan erilainen niillä
nurkilla. Lai-
te- ja materiaalikantaa sekä
teknisiä järjestelmiä yhdenmukaistettaisiin.
Seudullistaminen noudattaa kunta- ja palvelurakenteen uudistamisen eli PARAS-ohjausryhmän linjauksia.. supernovista (klo 19:30).
Jos keli on pilvetön, yleisöllä on mahdollisuus käydä katsomassa tähtitaivaan kohteita
observatorion kaukoputkella.
Tarkka ohjelma ja aikataulu:
www.astro.utu.fi
?Yhdessä vahvempia?
Vanhustenviikko alkaa maanantaina ja heti avajaispäivänä järjestetään Paimiosalissa ?yhdessä vahvempia. En silloin paljon ymmärrystä saanut, Saario naurahtaa.
Metsiä tarvitaan
henkireiäksi
Tulevaisuus ei Saarion mukaan
tuo suuria muutoksia ympäristö-lainsäädäntöön, mutta
kuntaliitokset voivat vaikuttaa paljonkin.
. perjantaina 5.10.2012
nro 77
7
www.kuntsari.fi
Paimion MLL:n
toiminta-avustukseen
haetaan korotusta
Merkkipäivä
Ilman Jouni Saariota moni
maisema näyttäisi toiselta
MARIA KESTI
KAARINA
Maria Kesti
Kaarinan ympäristöpäällikkö
Jouni Saario täyttää lauantaina 60 vuotta. Ihmiset haluavat rentoutua muuallakin kuin sisällä hallissa tai kotona videoitten ääressä. Mitä kauemmas mennään
paikalliselta tasolta, sitä hitaammaksi ja etäisemmäksi
tulee viranomaisten reagointi,
Saario moittii.
Lausteen metsää hän murehtii.
. eli Mahtava maailmankaikkeus, joka asetetaan
näytteille observatorion ja planetaarion tiloihin avoimien
ovien illan ajaksi.
ESO myös julkaisee planetaarioesityksen ?Water . Parhaillaan selvitellään mahdollisuuksia yh-
teiseen vesihuoltoon. Ohjelmassa on esitelmiä, planetaarioesityksiä, valokuvanäyttely
sekä sään salliessa tähtinäytös.
ESO on merkkipäivänsä
kunniaksi julkaissut mittavan
valokuvakokoelman ?awESOme universe. -tapahtuma. Pääpuhujaksi tulee
psykologi Pirkko Lahti ja hän
puhuu aiheesta ?hyvän elämän
lähtökohdat?.
Ohjelmassa on myös tuolijoogaa, nuorten musiikkiesityksiä ja kaupungin tervehdys. Se omistaisi
vesihuollon verkostot, laitokset ja muut rakenteet sekä vastaisi asiakassuhteista.
Yhtiön toiminnan tulisi olla
taloudellisesti kannattavaa,
mutta taksat ja palvelutaso pidettäisiin alkuvaiheessa nykyisellä tasolla. Jotta MLL
pystyisi jatkossakin palvelemaan paimiolaisia lapsiperheitä
ja tukemaan pienten lasten kotihoitoa, pidettiin toiminta-avustuksen korotusta aiheellisena.
Yksityisen päivähoidon
kuntalisään korotus
Paimio korottaa yksityisen
päivähoidon tuen kuntalisää.
Koulutuslautakunta päätti
korottaa kuntalisää kuudella prosentilla. Lähinnä se oli jäteasioiden kanssa touhuamista. Meillä pitää olla ympäristönsuojelun asiantuntemus ja meidän täytyy tuoda se esille, kertoo Jouni
Saario Kaarinan kaupungin ympäristöpuolelta.
män Liedon Linnavuorelta Turun suuntaan. Palkka- ja muut
kustannukset ovat kuitenkin tänä aikana nousseet. Nyt säädöksiä
on 200, ja nelihenkinen työntekijäporukka tarvitsee projektiapulaisia selvitäkseen valtavasta työmäärästä.
tus. Avustuksella MLL on pyörittänyt muun muassa avointa päiväkotia. Koulutuslautakunta päätti sisällyttää
ensi vuoden talousarvioesitykseen 27 000 euron määrärahan
MLL:n Paimion paikallisyhdistyksen toiminta-avustukseen.
Viimeiset kolme vuotta
MLL:lle on myönnetty 22 310
euron suuruinen toiminta-avus-
. Eihän siihen aikaan ollut
kunnanhallinnolla eikä kuntalaisilla selvää käsitystä ympäristönsuojelusta. Kunpa sen arvo ymmärrettäisiin eikä sitä pirstottaisi.
Se on tuhansien ihmisten henkireikä. Näistä kirjoista
voi tulla tunnistamaan kuvissa olevia henkilöitä.
Vesihuoltoyhtiötäkin puuhataan seudulliseksi
KAARINA
Maria Kesti
Maankäytön, asumisen ja liikenteen koordinointia pyritään seudullistamaan kovaa
vauhtia. Ensimmäisen kerran alettiin puhua
ongelmajätteistä, Saario kertoo.
Säädöksiä ympäristöstä oli
silloin vain 20, ja hän oli ainoa työntekijä. (Vesi ?
Kosminen seikkailu), joka ensiesitetään klo 18 Tuorlan Planetaariossa. Kaarina, Lieto, Turku, Naantali,
Raisio, Masku ja Nousiainen päättävät tänä syksynä
siitä, hyväksyvätkö ne aiesopimuksen seudullisesta vesihuoltoyhtiöstä.
Tavoitteena on, että seu-
dullinen vesihuoltoyhtiö voitaisiin perustaa ensi vuoden
aikana. Korotuksen jäl-
keen yksityisen päivähoidon
kuntalisä on alle 3-vuotiaista
371 euroa kuukaudessa ja yli
3-vuotiaista 340 euroa kuukaudessa.
Avoimet ovet observatoriolla
25 vuotta
rohkeita sanoja
Saario on vuosien aikana
kamppaillut Kaarinassa ympäristön puolesta. Louhos olisi mullistanut
kulttuurihistoriallisen näky-
Paimion MLL:n toiminta-avustusta ollaan korottamassa. Työssä jaksamista on myös ratkaisevalla tavalla auttanut ympäristötoimen
hyvä henki ja asiantuntemus.
Tuorlan observatoriossa on tänään perjantai-iltana avoimet
ovet juhlistamassa sitä, että European Southern Observatory
(ESO) täyttää 50 vuotta. Paimion seurakunnasta
mukaan tulee sairaalapastori
Päivi Nurmi.
Kaupungintalon näyttelyparvella jatkuu Karjalaiset kädentaidot ?näyttely ja kirjaston
vieressä Peimarissa on esillä
?Lotat Paimiossa ja ajankuvauksia vuosilta 1919 . Illan aikana observatoriolla on myös kaksi
esitelmää, Suomen ESO-keskuksen johtajan, professori Jari Kotilaisen esitelmä ESOlla
tehtävästä tutkimuksesta ennen, nyt ja tulevaisuudessa
(klo 18:45) sekä yliopistotutkija Seppo Mattilan esitelmä
Massiivisten tähtien kuolemista . Olen nähnyt aika monet kunnallisvaalit, ja toteutumattomia lupauksia on vino pino. On luvattu Littoistenjärven tilaa paremmaksi,
on luvattu ja luvattu kehittää
virkistysalueita. Edelleen edes
ulkoilureittejä ei näy muualla
kuin pampulajonoina kaavapapereissa.
Saario iloitsee Järvelän kosteikkoalueesta, josta on tullut
Turun seudun parhaimpia lintuparatiiseja. A
Cosmic Adventure. Tuotannollinen toiminta alkaisi vuonna 2015.
Aiesopimuksessa ei sitouduta perustamaan yhtiötä vaan
osallistumaan selvitystyön
kustannuksiin.
Aiesopimuksessa kaavaillaan, että nykyisistä kunnallisista vesihuoltolaitoksista
ja seudullisista osakeyhtiöistä (Turun seudun puhdistamo Oy ja Turun Seudun Vesi Oy) perustettaisiin yksi vesihuoltotoimija. Onneksi
ei aina tarvitse tapella oikeuteen saakka.
Hän sai tehdä töitä esimerkiksi 1990-luvun alussa Lemunniemen maa-aineksenotto-hankkeen kanssa.
. Hän aloitti Kaarinassa vuonna 1987, kun ympäristönsuojeluvirkoja vasta
perustettiin Suomeen.
. Hänen on
kuvailtu olevan henkeen ja vereen sanojensa takana.
. Poliitikot tekevät lopulliset ratkaisut, mutta jos emme kerro sitä, mikä on ympäristönsuojelun kannalta oikea
tapa toimia, silloin herää kysymys, mihin meitä tarvitaan.
Totta kai saamme turpiin oikealta ja vasemmalta ja keskeltä,
vihreiltä ja persuilta ja kuntalaisilta ja yrittäjiltä. Olisi vaikea kuvitella,
että louhoksen viereen saisi nyt
ensiluokkaista asuinaluetta.
Kättä sai vääntää myös Kieterinmäestä, johon seurakunta suunnitteli kalliolouhosta.
. Vastaavasti kun
Lemunniemeä ruvetaan rakentamaan, sen metsä- ja peltoalueita pitäisi säilyttää riittävän paljon.
Kunnallisvaalit ovat tulossa, ja Saario toivoo, että poliitikot lunastaisivat kerrankin ne lupaukset, joita antavat nyt.
Tämä on vähän niinkuin näyttelijöiden keräilyerä,
Saarinen toteaa.
Näyttelijöille farssi on vaativa lajityyppi, mutta erityisen
vaikeutensa esitykseen tuo se,
että heidän täytyy esittää kuin
eivät näkisi toisiaan.
. Entä miltä tuntuu näytellä kuin ei näkisi
mitään. -tyyppisille
. Kaarina-Teatteri juhlii ensi vuonna
30-vuotisjuhlavuotta, jonka kunniaksi he
halusivat ohjelmistoonsa Perter Shafferin
ohjaaman Amadeuksen, kertoo Saaristo.
. Lapsikylistä
on muodostumassa lastensuojelun moniosaajia, joissa tuetaan ja vahvistetaan perheitä, jotta huostaanotoilta vältyttäisiin.
Lapsi, jolla on lastensuojelu-taustaa, pärjää maailmalla,
kun ...hänen itsetuntonsa saadaan kohdalleen ja häntä tuetaan 18 ikävuoden jälkeenkin.
Huolehtimalla siitä, että hän
saa koulutuksen, joka vastaa
hänen taipumuksiaan ja antaa mahdollisuuden ammattiin. Vaikka teemme komediaa, näyttelijöiden pitää olla täysin tosissaan ja heittäytyä rooliinsa. Huostaanotto voitaisiin usein ehkäistä ennalta oikea-aikaisella tuella.
Kun olin pieni ...olin aika
mahdoton kakara.
Minusta ei olisi tullut SOSlapsikylän johtajaa, jos ...kylää ei olisi rakennettu kotikonnuilleni.
Hyödyttömin taitoni on
...Huh! Onko olemassa hyödyttömiäkin taitoja?
Kummallisin lukemani kirja
on ...kummallisesta en tiedä,
mutta kirja, jota rakastan sen
viisauden, huumorin ja koskettavuuden takia, on Axel Munthen Huvila meren rannalla.
Nykyään SOS-lapsikylä
...jaksaa hyvin. Esityksen
pitää naurattaa, mutta huumori ei saa olla alleviivaavaa eikä
katsojaa aliarvioivaa.
. varsinkaan jos ei näe
mitään. Tämän teemaan ympärille kietoutuu tarina, jonka keskiössä on sähkökatkos.
Esityksen hauskuus perustuu
paitsi oivallukselle siitä, miltä ihmiset näyttävät haparoidessaan pimeässä, mutta myös
väärinkäsityksille ja absurdeille tilanteille, kuten farssiin kuuluukin.
Vaikea lajityyppi
Kaarinan Nuorisoteatterilla oli
tilausta komedialle edellisten
vakavampien esityksien, Kellopeliappelsiinin ja Fucking
Åmålin jälkeen.
Esityksen ohjaaja MinnaStiina Saariston mukaan farssi on näytelmätyypeistä ehkä
kaikista haastavin. Näyttelijä ei
voi ajatella, että ?en minä oikeasti ole hölmö, esitän vaan
hassua?.
Saariston mukaan farssissa
tärkeää on myös pysyä rytmissä, jossa katsoja pääsee nauramaan tietyin väliajoin, eikä
kyllästy. Minna-Stiina Saaristo
Musta komedia
Kaarinan Nuorisoteatteri
Ensi-ilta 5.10.
Lastensuojelu-lapsi pärjää maailmalla
MARIA KESTI
SOS-lapsikylän johtaja Kari
Kiesiläinen oli itse pienenä
mahdoton kakara.
KAARINA
Maria Kesti
Kaarinan SOS-lapsikylässä on
33 lasta, henkilökuntaa saman
verran. Vasta sen jälkeen muistin, että sekinhän on
Shafferia!
Saariston mukaan on mielenkiintoista
ohjata yhtä aikaa saman kirjoittajan kahta aivan erilaista ja eri lajityyppiä edustavaa esitystä.
. Huolehtimalla siitä, että lapsi ei tule liian varhain itse isäksi tai äidiksi. Toisaalta kun molemmat esitykset ovat niin hyviä, niin hyvin tätä jaksaa, hän nauraa.
Peter Shaffer . Komediassa en halua päästä helpolla; pieruhuumorilla,
Tänään
Juttusarjassa valotetaan tavalla
tai toisella ajankohtaisen ihmisen elämää antamalla hänelle
valmiiksi vastausten ensimmäiset sanat.
Mustan komedian ohjaaja Minna-Stiina Saaristo (keskellä), ympärillään näyttelijät Eversti Melkettiä esittävä Eero Saikko, Harold Corringea näyttelevä Thomas Dellinger, Neiti Furnivalina Anne Höglund, Brindsley Millerin näyttelijä Simo Huovinen sekä Carol Melkettiä
esittävä Moona Almenoksa.
Tulossa toinenkin Shaffer-tulkinta
Puolen vuoden sisällä Kaarina saa toisenkin Shaffer-tulkinnan, kun MinnaStiina Saariston ohjaama Amadeus tulee Kaarina-Teatterin ensi-iltaan maaliskuussa 2013.
. Tällöin on
maailmassa pärjääminen hyvin
todennäköistä.
Tulevaisuus näyttää siltä, että ...eläkepäivät häämöttävät.. Ja vaikka huumori perustuu ?sä luulit, että mä luulin, että sä luulit.... Näiden kysymysten
äärelle pääsee Kaarinan Nuorisoteatterin perjantaina ensiiltansa saavassa farssissa Musta komedia.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää . Kylä on kansainvälisen järjestön ylläpitämä lastensuojelulaitos, joka tarjoaa
kodit kuntien huostaan ottamille lapsille.
Kylän rauhallisilla kaduilla
Kaarinassa ei uskoisi, miten
rankkoja taustoja lapsilla on.
SOS-lapsikylä on toiminut
Kaarinassa nyt kymmenen
vuotta, ja sen sydän on johtaja Kari Kiesiläinen.
kohelluksella tai ?mies naisten
vaatteissa?-tyyppisellä huumorilla, hän toteaa.
. Koska farssi on vaativa lajityyppi, halusin mukaan kokeneita teatterintekijöitä, joiden
kanssa olen työskennellyt ennenkin. Jos tulee katsomaan
meitä taka-huoneeseen esityksen jälkeen, voi ihmetellä kun
kukaan ei ota kontaktia tai katso toisiaan päin, nauraa eversti
Melkettiä esittävä Eero Saikko.
Työpäiväni aikana käy usein
niin, että ...ohjelma muuttuu
suunnitellusta.
Muistan, miten ensimmäisinä
työpäivinä ...sai paiskoa töitä
vuorokaudet ympäri.
Monelta huostaanotolta vältyttäisiin, jos ...välitettäisiin
lapsista ja annettaisiin heille
aikaa. Vaikea on ottaa kontaktia
vastanäyttelijään, mutta olla
kuitenkin katsomatta häntä,
toteaa Harold Corringea esittävä Thomas Dellinger.
Näyttelijät ovat harjoitelleet
pimeän näyttelemistä silmät
kiinni sekä oikeasti pimeässä.
Tyhjää katsettakin on täytynyt
harjoitella, sekä haparointia ja
kaatuilua siten, ettei oikeasti
loukkaa itseään.
. Minusta tuntuu, että olen aina täällä, joko Kaarina-Teatterin tai Kanuten
puolella. Tämä jää valitettavasti päälle. Lupauduin siis ohjaamaan sen ensin, ja kun Kaarinan Nuorisoteatteriin
haettiin syksyn ohjelmistoon komediaa,
mieleeni tuli heti Musta komedia. 8
nro 77
www.kuntsari.fi
perjantaina 5.10.2012
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää ?
varsinkaan jos ei näe mitään
JAANA PAKARINEN
tilanteille, katsojan pitää pystyä seuraamaan juonta, eikä
esitys saa mennä levottomaksi koheltamiseksi.
Esityksessä on mukana vain
yksi Kaarinan Nuorisoteatterin omista näyttelijöistä, Carol Melkettiä esittävä Moona
Almenoksa.
Kaarinan
Nuorisoteatterin
Musta komedia
saa ensi-iltansa
perjantaina
KAARINA
Kokeneita
teatterintekijöitä
Jaana Pakarinen
Miltä tuntuu katsoa teatteria pimeässä
Koskaanhan
ei voi tietää, mitä mielenkiintoista tapahtuu tai minkälaisia
ajatuksia pulpahtaa mieleen.
Seppälän esikoisromaani
Onnellinen on pitkälti seurausta noista muistiinpanoista.
Lehtiöitä plaraamalla löytyi
kirjaan alku ja loppu. Heitä on vielä elossa.
Koko Suomeen MLL perustettiin 92 vuotta sitten. Laululeikkitapahtuma pidetään Sauvon koulukeskuksessa, ja se on
ilmainen.
. Käsikirjoitus valmistui loppujen lopuksi aika helposti.
Pystyin hyödyntämään muistiinpanojani muiltakin osin
kuin alun ja lopun suhteen.
Vaikeampaa on nyt käsikirjoituksen valmistuttua, kun itsekritiikki alkaa nostaa päätään.
Pieni epävarmuus kuuluu kai
asiaan. Mimi ja Kuku esiintyivät
jossain vaiheessa Pikku Kakkosessa. Minä istun viereisessä kahvilapöydässä ja tarkkailen sekä poikia että ympäristöä.
Seppälän kirjan kustantaa
kemiläinen pienkustantamo
Nordbooks. Tavoitteena on, että
fuusioselvitys saadaan valmiiksi kevääseen 2013 mennessä.
Rouskiksen toimialueella asuu yhtiön mukaan noin
76 000 asukasta ja yhtiön
omistajakuntia ovat Salo, Paimio, Kemiönsaari ja Sauvo.
Rouskis Oy:n liikevaihto oli
vuonna 2011 noin 5,3 miljoonaa euroa.
TSJ:n toimialueella asuu
noin 328 000 asukasta ja yhtiön omistajakuntia ovat Aura, Kaarina, Lieto, Marttila,
Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Tarvasjoki
ja Turku. Seppälä on yhteistyöhön kovasti tyytyväinen, vaikka palvelukustanteen
ollessa kyseessä joutuu kirjoittaja itsekin tekemään promoja myyntityötä.
Rouskis ja TSJ
käynnistivät
fuusioselvityksen
Rouskis Oy ja Turun Seudun
Jätehuolto Oy tiedottivat keskiviikkona aloittaneensa selvitystyön toimintojensa yhdistämisestä. Aggressiivisuus kumpuaa
siitä, että hän on kokenut kodissaan väkivaltaa. Juuri
ennen kansalaissotaa sairaanhoitaja Sophie Mannerheim
huolestui yksinäisten äitien
ahdingosta ja perusti yhdistyksen heidän auttamisekseen.
Avustusrahoilla Sophie käynnisti äitien turvakodin ja lastensuojelua pohtivan työryhmän. Sauvon puolella MLL
harmittelee sitä, että sillä ei ole
enää omia tiloja. Kyseinen ravintola ja koko Hadvalan raitti on
osa Seppälän nuoruuden maisemaa. Sen suojelijaksi saatiin Sophien veli marsalkka
Mannerheim.
Karunan toiminta on
vähitellen hiipunut
. Sami on aggressiivinen ja
maailmaa kriittisesti tarkasteleva. Jani ei pelaa sääntöjen ja normien mukaan, vaan tavoittelee ensi sijassa omaa mielihyvää. Seppälä työskentelee 16-20-vuotiaiden nuorten erityisopettajana
ja automaalauksen työnopettajana Bovallius-ammattikoulussa Turussa.
Hän on aina lukenut ja
kirjoittanut paljon. Uimakouluista on
muistoja kaikkein vanhimmil-
lakin sauvolaisilla. Nimet tulevat siitä kun pikkupoikana pelasin yksin jalkapalloa takapihalla ja kehitin itselleni kuvitteelliset pelikaverit
Samin ja Janin. Tai oikeastaan
vain pojat ovat siellä. Äiti tapasi sanoa, että parasta kirjoittamisessani on, että olen rehellinen. Se on
semmoinen pienillekin suunnattu show, kuvailee Reponen.
Synttärijuhliin toivotaan
myös kaikkein vanhimpia
MLL:n jäseniä. Itseään saa toteuttaa. Tarinoita on syntynyt pikkupojasta saakka.
. Hänen
on vaikea hahmottaa syy-seu-
Mimi&Kuku-konsertti ilahduttaa pikkuväkeä
Sauvo-Karunan MLL täyttää 80 vuotta
MARIA KESTI
SAUVO
Maria Kesti
Sauvon kirjaston Nuokkarin
lattialla mönkii yhdeksän lasta.
Pienimmät konttaavat, maistelevat leluja ja heiluttelevat niitä. Ryhmä suositteli ennal-
taehkäisevää työtä, ja vuonna
1920 siihen tarkoitukseen luotiin Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Varmaankin
hän oli oikeassa.
Seppälän kohdalla hyvää aikaa kirjoittamiselle on iltayö.
Ne tunnit, kun lapset ovat jo
nukkumassa. perjantaina 5.10.2012
nro 77
9
www.kuntsari.fi
Mikko Seppälältä esikoisromaani
PERTTU HEMMINKI
KAARINA
?Tuotteliain
olen Skanssin
leikkipaikalla.
Tai oikeastaan
vain pojat ovat
siellä. Isommat vilistävät pöytien
ympäri ja pyörittävät vanteita.
Äidit juttelevat sormien jäämisestä ovien väliin, lasikuitutapetin laittamisesta ja kalvo-ovista.
Kaikki heistä ovat tulleet
Sauvo-Karunan MLL:n perhekahvilaan.
. Se ei ole ihme, koska Mannerheimin Lastensuojeluliitto on toiminut
alueella jo 80 vuotta.
80-vuotispäivää vietetään
lauantaina 6.10 kakkukah-
veilla sekä Mimi&Kuku -musiikkiteatterikonsertilla. Yksikään henkilö
kirjassa ei ole sellainen, jonka
olisin joskus tuntenut, Seppälä korostaa.
Minä-muotoon kirjoitetussa teoksessa on kaksi päähenkilöä eli kertojaa: Sami ja Jani.
. TSJ:n liikevaihto oli
vuonna 2011 noin 18,5 miljoonaa euroa.. Kesäisin meillä on
tietenkin uimakoulut, ja talvisaikaan järjestetään esimerkiksi luistelutapahtumia. MLL ei
kauheasti säätele sitä, millaista toiminnan täytyy olla, kuvailee Luomala.
Karunalaisia on viime aikoina käynyt vähänlaisesti perhekerhossa. Nuokkarilla
on mukava tavata, mutta sen
portaat yläkertaan kiinnostavat pieniä tavattoman paljon.
raussuhteita, ja hän on valmis
riskeeraamaan paljon pientenkin asioiden vuoksi, Seppälä kertoo.
Tarkkailija
Rakennuspuita henkilöhahmojensa luomiseen hän on löytänyt ympäristöä tarkkailemalla. Kirja on puhtaasti fiktio,
vaikka se saattaakin sisältää
joitakin aihioita omasta lapsuudestani. Lisäksi meillä kutsutaan
kummivauvaksi joku sauvolainen, joka on syntynyt lähimpänä Mannerheimin syntymäpäivää. Kirjassa nämä
henkilöt ovat tosin enimmäkseen nuoria aikuisia.
. Minä istun viereisessä
kahvilapöydässä ja tarkkailen
sekä poikia että
ympäristöä.?
Perttu Hemminki
Kaarinalainen, Piikkiöstä lähtöisin oleva Mikko Seppälä, 29,
kuuluu niihin luoviin kirjoittajiin, joilla on aina kirjoitusvälineet mukanaan. Toinen esittää nukkea ja toinen leijonaa. Tuotteliain olen Skanssin
leikkipaikalla. Niiden
välillä olevan tarinan Seppälä synnytti runsaassa puolessa
vuodessa viime syksyn ja kevään välillä.
. Perhekahvilassa olemme pyrkineet siihen, että se olisi kävijöiden toiveiden mukainen. Sieltä löytyvät muun muassa
muistiinpanovälineet.
. Kerran
vuodessa on Tanssita vauvaa
-ryhmä, kertovat Pihla Luo-
MLL:n perhekahvilassa Sauvossa käy yleensä 3?5 perhettä.Yhdistys on toiminut Sauvossa ja Karunassa vuodesta 1932.
mala ja Yrsa Reponen SauvoKarunan MLL:stä.
MLL:n lippulaiva on uimakoulut, jotka järjestetään luonnonvesissä. Piikkiöläisyyttä voi aistia myös Seppälän romaanista,
mutta merkittäviä viittauksia
todellisiin paikkoihin ja tapahtumiin käsikirjoitus ei sisällä.
Mikko Seppälä liikkuu harvoin missään ilman oranssia olkalaukkuaan. Mutta muistiinpanojen tekeminen pikkulehtiöihin onnistuu lastenkin läsnä ollessa.
. Omaakaan perhekahvilaa Karunassa ei pyöritetä. Myös työn kautta on tullut
jonkin verran eväitä. Kirjan kirjoittaminen
on monessa mielessä henkilökohtainen juttu, hän pohtii.
Puhdas fiktio
Onnellinen-romaanin julkistamisbileet järjestetään Piikkiön
Bristolissa perjantai-iltana 5.
lokakuuta
Kaupungin tulisi nyt tarkistaa Ehtookonnun kaavaa
niin, että senioritalon rakentaminen siihen olisi mahdollista. Ratkaisulla nykyinen
pattitilanne seurakunnan ja
kaupungin välillä saataisiin
laukeamaan, ja hanketta voitaisiin viedä eteenpäin jopa yhteisesti, aprikoi Heimo.
. Taloon
voisi tulla tarpeen mukaan erityyppistä palvelutarjontaa Salon ja Turun mallien mukaan ja
hallintamuotona voi olla osakeyhtiömuotoinen omistus tai
kaupungin ylläpitämä vuokraasuntotoiminta. Tätä tehdään
kaavoituksella, kuntamarkkinoinnilla, yrittäjille tarjottavilla palveluilla sekä hankintalain puitteissa myös kaupungin
ostopäätöksillä. Ennakkoäänestyspaikka on avoinna arkisin klo
9.00-19.00 ja viikonloppuisin klo 10.00-15.00. Mikäli Paimiosta tulee
kriisikunta, määrää valtionvarainministeriö työryhmän
laatimaan tasapainottamissuunnitelman. Heimo ehdottaa, että senioritalo
toteutettaisiin remonttia kaipaavien Ehtookonnun vanhustentalojen tontille. Tarvittaessa
taloon voisi sijoittaa myös erityisryhmien asumista.
perjantaina 5.10.2012
KAARINAN AIKUISLUKIO
Esimerkkejä yksittäisistä aineiden opintomahdollisuuksista 10.10. Myös lukiotason S2-kurssi S22
TORITAPAHTUMA
Hernekeittoa ja ehdokkaitten ajatuksia
tarjolla Paimion torilla Lauantaina 6.10.
klo 10.00. Senioritalo pystyyn, vaatii arkkitehti Jarmo Heimo
(kesk.). Ilmoituksen voi
tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö.
Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen
oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon
tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, mikäli hän on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin
hoidettavansa.
Kunnallisvaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä
kaupungin kuulutustaululla, kirjastossa sekä kaupungin
internet -sivuilla.
Paimiossa 5.10.2012
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
JULKISESTI NÄHTÄVILLÄ:
KIRISMÄEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS
Kirismäen osayleiskaavan muutos on julkisesti nähtävillä
maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 § mukaisella tavalla 3.10.?
5.11.12 Kaarinan kaupungin palvelupisteissä, Lautakunnankatu 4 B
sekä Hadvalantie 9. finnish for beginners - (S202) yhden
alkeiskurssi opiskelleille. Kolmas askel on tulopohjan parantaminen yrittäjäystävällisellä ja työpaikkoja
luovalla, aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Kunnallisvaaliehdokkailta emme pääsääntöisesti julkaise pitkiä mielipiteitä, vaan poimimme niiden sisällöstä kiinnostavimat pointit.
Tarvittaessa toimitus lyhentää palstalle lähetetyt tekstit.
. Tässä taloudellisessa tilanteessa kaupungin ei pitäisi tehdä investointeja, jotka hajauttavat palvelutuotantoa entisestään. Paimiolaiselta vanhenevalta väestöltä puuttuu
hänen mukaansa asumisvaihtoehto, jossa voisi asua itsenäisesti lähellä ystäviään ja saada kuitenkin sellaiset palvelut kuin oma kunto ja tarpeet
edellyttävät.
Senioritalo- hanke on ollut
vireillä Paimiossa jo 90-luvun
alusta lähtien.
. Isäni, Pekka Heimo, ehti esittää lukuisia kertoja mm.
Kunnallislehden palstoilla
hankkeen käynnistämistä ja
Anna-Leena Järvinen teki asiasta sittemmin myös valtuustoaloitteen. Vain riittävä
määrä kasvavia yrityksiä pitää kaupungin vireänä.
Neljäs keino on se aivan viimeinen, veronkorotukset. Kunnan ja seurakunnan välillä on päästykin varsin
pitkälle hankkeen toteuttamisessa ja jopa kaavamuutos on
tehty senioritalon rakentamiseksi Paltanpuiston palvelukeskuksen viereen. Tuolloin asukkaat voivat hyödyntää Paltanpuiston palveluja,
sijainti olisi keskeinen ja rauhallinen, ja koko alue kehittyisi monipuolisemmaksi palvelukokonaisuudeksi.
. Suunnitelmaa koskevat mahdolliset muistutukset
tulee tehdä kirjallisesti Kaarinan kaupunginhallitukselle
osoitettuna viimeistään 5.11.2012 osoitteella PL 12, 20781 Kaarina.
Suunnittelualue sijaitsee moottoritien ja kehätien välisen Kirismäen
liittymän eteläpuolella. Leipomotila).
KERHOTILA 101 m2.
KOTIÄÄNESTYS: Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai
toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia
vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan Paimiossa,
mikäli hänet on merkitty Paimion äänioikeusrekisteriin.
Kotiäänestys toimitetaan arkipäivinä 17.-23.10.2012 klo
9.00-20.00 välisenä aikana.
Lisätiedot ja esittely puh. Hanke on
kuitenkin pysähtynyt tonttikustannuksia koskeviin käsityseroihin.
Paltanpuiston palvelukeskussäätiön hallituksen jäsenenä Heimo muistuttaa, että
Palvelukeskussäätiön tehtävänä on vanhusten asumisen
edistäminen rakennuttamalla ja ylläpitämällä siihen tarkoitettuja kiinteistöjä. 0400- 525 186 / Mikkonen
Täyden palvelun
tulisijamyymälä
avattu Paimion
Tammisiltaan!
LINNATULI varaavat takat
HOXTER kiertoilma- ja vesitakat
Linnatuli Aino -takka kaarevalla luukulla
Äänitorvi
nro 77
www.kuntsari.fi
TULIA tiilitakat
SMIDSON kevyttakat
TONA harkkohormit
- suoraan maahantuojalta!
Tammisillan ABC:n vieressä,
Länsiportti 3, 21530 Paimio
Puh: 020 7413 123, www.linnatuli.com
Sauvon Apteekki
Voideviikot lokakuun
loppuun asti!
Kaikki voiteet vähintään -10%
Favoran tuotteet jopa -30-50%
Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on
ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai
puhelimitse viimeistään tiistaina 16.10.2012 ennen klo
16.00. Ensimmäinen keino on lyhyen aikavälin ratkaisut, kuten omaisuuden
myynti, johon nyt selvityksessä
oleva kaupungintalo-kirjaston
ja lukion myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelykin kuuluu.
Toinen askel on toiminnan
rakenteiden kehittäminen siten,
että menot vastaavat tuloja.
Tämä tarkoittaa palveluiden
asettamista tärkeysjärjestykseen, tarpeettomien karsimista
ja kaikkien toimintojen tehos-
tamista sekä turhan byrokratian vähentämistä. Ennakkoäänestysaika on 17.23.10.2012. (02) 588 4805,
email: pasi.aromaki@kaarina.?. Käytännössä kriisikunta ei itse määrää
palveluistaan. 10
Kuntavaalit 28.10. alkavalla jaksolla:
Vasemmistoliiton
Paimion osaston
- kiina (KI1) ja italia (IA1) alusta
- peruskoulun englannin ja ruotsin kertausmahdollisuus (EN02, RU02)
- espanja (ES4) ja venäjä (VE4) kolme kurssia lukeneille
- Lukiotason A-englantia kaksi kurssia (EN3) ja 10 kurssia lukeneille
(EN11: Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen)
- RU7 lukiotason B1 ruotsia kuusi kurssia lukeneille
- Suomen kielen alkeet . Käyttökustannuksia
pitäisi päinvastoin koko ajan
alentaa. Paimion talous ei ole kunnossa. Palvelurakenteen jatkuva määrätietoinen kehittäminen on kaikkein
tärkeintä, mitä kaupungissa voidaan tulevina vuosina
tehdä. Paimiossa on jo nyt VarsinaisSuomen toiseksi korkein efektiivinen eli todellinen veroaste.
Veronkorotukset ovat haitallisia toimeliaisuudelle eivätkä ratkaise julkisen sektorin
rakenteellisia ongelmia ikinä.
Kuitenkin, jos elintärkeät palvelut ovat vaarassa, voidaan
veronkorotuksiin joutua turvautumaan.
. Ulkopuolisilta yo- todistukset mukaan.
ILMOITTAUTUMISET kansliaan ma-to klo 14-17 jakson alkuun.
Puhelin 588 4341, 588 4340, 588 4332,
050 314 5222 www.kaarina.fi/aikuislukio.
KUNNALLISVAALIEN TOIMIT TAMINEN PAIMION K AUPUNGISSA
Kunnallisvaalit toimitetaan Paimion kaupungintalolla (osoitteessa Vistantie 18) sunnuntaina 28.10.2012 klo 9.00-20.00.
Äänestäjän tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä.
VUOKRATTAVANA
ENNAKKOÄÄNESTYS: Ennakkoäänestyspaikkana on
aiemman käytännön mukaisesti Paimion kaupungintalo
(käyntiosoite Vistantie 18). Kriisikunta on
myös erittäin heikossa asemassa tulevissa kuntaliitosneuvotteluissa, jotka ensi valtuustokaudella ovat edessä, sanoo
paimiolainen kuntavaaliehdokas Ville Valkonen (kok.)
Hän listaa neljä keinoa talouden tasapainottamiseen. Se käsittää Turun kehätien yleissuunnitelmassa esitetyn uuden rampin ympäristöineen.
Lisätietoja antaa kaupunginarkkitehti Pasi Aromäki, p. Keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 50, 21531
Paimio, käyntiosoite on Vistantie 18, 21530 Paimio sekä
puhelin 02-474 511/keskusvaalilautakunta. alkaen.
Lukioon ja lukiostarttiin pääsee mukaan myös 10.10.
alkaen Huom! Myös lukion yksittäisiä päättöarvosanoja
voit korottaa! Kevään 2013 yo-kirjoituksiin ilmoittaudutaan 22.11. 2012
?
?
Palstalla julkaistaan kunnallisvaaleihin liittyviä LYHYITÄ
puheenvuoroja, samoin toimituksen huomioita ehdokkaiden
ja puolueiden puheista ja tekemisistä. Kaavoista on tietoja myös Kaarinan
kaupungin kotisivulla http://www.kaarina.?, kohdassa Kaavat ja
kiinteistöt.
Kaarina 3.10.2012
KAARINAN KAUPUNGINHALLITUS
www.kaarina.?. Palvelukeskussäätiön hallitus on valmis toteuttamaan
hankkeen säätiön perustehtävän mukaisesti valtion asuntorahaston ARA:n tuella. Säätiö sopii senioritalotyyppisen
hankkeen toteuttajaksi. Olemme erittäin lähellä virallisen kriisikunnan asemaa. Ennakkoon
äänestävän tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä.
liike-, toimisto-, varasto- ja kerhotilaa Paimion
keskustassa Vistantie 19 (Puhelimenkulma):
LIIKETILA 70 m2 ja 25 m2 katutasossa sekä
LIIKETILA 125 m2 katutasossa + 88,5 m2 alakerrassa.
TOIMISTOTILAT (2 krs.) 58 m2 ja 42 m2.
VARASTOTILAT 20 m2 ja 112 m2 (ent. klo 18:aan mennessä maksuineen.
Yo-tutkinnon suorittaneilla oikeus korottaa kerran kokeitaan ja suorittaa uusia
perjantaina 5.10.2012
nro 77
11
www.kuntsari.fi
Forsströmin hinaustoiminta
turkulaiselle Oili Jalonen Oy:lle
PERTTU HEMMINKI
?Nuoret eivät
halua päivystää
hinausautoa.
Työssä on kiinni, vaikka ei tulisi yhtään keikkaa. Salonen otti Mersullaan sijat 3 ja 2 kuitaten näin mestaruuden.
Forsströmillä meni kauden kymmenestä lähdöstä puolet tavoitetason alapuolelle. Tekniikka on pettänyt ratkaisevilla hetkillä. Mahdollisuus sarjan voittoon oli sekä Forsströmillä että koko kauden tasaisesti ajaneella Matti Salosella. Hinauspalvelu Forsströmin työntekijäkolmikko siirtyy Oili Jalonen Oy:n työntekijöiksi.
. Jalosella on entuudestaan kymmenen hinausautoa, muun muassa Salossa ja Kaarinassa, ja
nyt tulee kolme lisää, Forsström sanoo.
Tästä eteenpäin . Koivula on
tehnyt kultalöydöksiä Paimiossa. Ennen viimeisiä kilpailulähtöjä sarjan pistetaulukko oli
kaikilta osin avoin. Voittoon hän ylsi yhden kerran.
?Forsström on jahdannut Suomen mestaruutta jo 12 vuotta ja tekee
luultavasti niin ensi kaudellakin.?
Ratkaisevat kaksi viimeistä lähtöä ajettiin
toissa viikonloppuna
Alastarolla. Rajamäki on löy-
tänyt Jokioisten Lamminkylässä uuden kalkkikiviesiintymän. Hän on
jo aloittanut töiden karsimisen. Löydös edellyttää
lisätutkimuksia.
Epäpuhtaana kalkkikivi on tummanharmaata ja
sen havaitseminen ympäristöstään edellyttää löytäjältään kokeneisuutta. Forsström
keskittyy kuljetusliikkeeseensä, kolmen rekan ja yhden pakettiauton Transport Forsströmiin. Sisu-kuormurinsa oikkuiluista kärsinyt Forsström ajoi sijoille
Piikkiöstä ja Paimiosta löytyi kultaa
Vuoden parhaista malmiviitteistä ja lupaavista näytteistä
vuosittain kiviharrastajia palkitseva Geologian tutkimuskeskus (GTK) on jakanut harrastuspalkintoja myös Paimion
ja Piikkiön suunnalle.
Piikkiöläiselle Antero Rajamäelle GTK on myöntänyt
500 euron arvoisen palkinnon Rajamäen Piikkiöstä
ja Jokioisista tekemistä havainnoista. Nälkää on yhä jäljellä.
. Viime maanantaina Hinauspalvelu Forsström myytiin turkulaiselle Hinauspalvelu ja Autopurkaamo Oili
Jalonen Oy:lle.
Kauppaan kuuluvat hinauskalusto ja liiketoiminta. Forsström toteaa.
Voittoonkin oli
mahdollisuus
6 ja 5. Vähän lisääntyy vapaa-ai-
Erik Forström on myynyt kaikki kolme Renault-hinausautoaan ja hinausyrityksensä liiketoiminnan turkulaiselle Hinaus ja Autopurkaamo Oili Jaloselle. Ison auton ratissa Forsströmin pitää kuitenkin oma kuljetusliike ja ratakuorma-autoilun kirkkaimman SM-mitalin tavoittelu.
ka, vaikka olenkin luvannut
olla siirtymävaiheen ajan mukana myös hinaustoiminnassa.
Forsström kertoo, että hinausalalla hyvän työvoiman
saanti ei viime vuosina ole ol-
lut helppoa.
. Kiihtyvyys nollasta sataan on 4?5 sekunnin
luokkaa, joten ensimmäisessä kurvissa on yleen-
Osaatko tehdä
maakuntalapasen?
Ellet, niin kipaisepa Paimion
käsityökeskukseen niin saat
opit kuinka sellainen syntyy.
Varsinais-Suomen maakuntalapanen on mallinnettu vahan
lautanauhan pohjalta, jonka
malli pohjaa Maskusta muinaiskalmistosta löydetyn nauhan jäännöksiin.
Käsi- ja taideteollisuusliitto
Taito ry on koonnut suomalai-
set lapaset mallistoksi
tämän päivän tumpuntekijöille. Nyt on tullut sellainen olo,
että haluaisin vähän matkustella ja nauttia elämästä, hän
sanoo.
. Koivulan aktiivinen
esiintyminen sekä paikallisessa että valtakunnallisessa
mediassa on tuonut kiviharrastusta laajalti ja positiivisesti tunnetuksi, mikä katsottiin myös palkitsemisen arvoiseksi teoksi.. Se on Forströmin neljäs peräkkäinen hopea, joten mielialat olivat hieman kaksijakoiset.
. Niissä kilpailuissa,
joissa tekniikka toimi
moitteettomasti, hän oli palkintopallilla. Yritys rahtaa vaatteita
sekä Suomessa että ulkomailla.
. Tänä vuonna viat olivat
enimmäkseen pieniä, jarruputken katkeamisia ja
niin edelleen, mutta estivät kuitenkin monessa
kisassa pääsyn palkintopallille, hän harmitteli.
Forsström on jahdannut Suomen mestaruutta jo 12 vuotta ja tekee luultavasti niin ensi kaudellakin. Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n käsityökeskuksissa taitoa viedään eteenpäin
nyt lokakuussa, eli yhteyttä
pitää ottaa nimenomaan suoraan käsityökeskukseen, jonka
kautta saa myös lapasten tarvikepaketit.
sä melko ahdasta. Nuoret eivät halua päivystää hinausautoa. Hinaustoimintaa on takana 18 vuotta ja kuljetusalan
yrittämistä vieläkin enemmän.
Jo suunnitelmat pitävät kutinsa, jää Forsström eläkkeelle
vuoden kuluttua 62-vuotiaana.
Pientä varaslähtöä helpottaa
hyvissä ajoin otettu yrittäjäeläke.
Forsströmille jälleen kerran SM-hopeaa
Täydellinen race truck -kausi yhä haaveena
PAIMIO
Perttu Hemminki
Paimiolaisen Erik Forsströmin alkukausi ratakuorma-autoilun eli race truckingin SM-sarjassa sujui niin hyvin, että viimeisten kilpailujen
vastoinkäymisistä huolimatta hän sai kauden
päätteeksi kaulaansa hopeamitalin. Työssä
on kiinni, vaikka ei tulisi yhtään keikkaa. Hinauspalvelut eivät Paimiossa ja lähiseudulla tämän
takia ainakaan heikkene. Kultamitalia olen tavoitellut monena vuonna,
mutta sitä ei vaan ole tullut. Rajamäki on löytänyt myös arseenikiisua ja 1 g/t kultaa
sisältävän amfiboliittilohkareen Piikkiöstä.
Turkulainen Veli-Matti Koivula puolestaan palkittiin kultalöydöksistään. Juuri nyt motivaatio on hieman alamaissa,
mutta eiköhän se keväällä rupea taas kohenemaan, hän tuumii.
Kisajännitykseen ei kovin helposti kyllästy.
Lähdössä riittää sykettä, kun alla on 5 000 kiloa painava kuorma-auto ja keulalla 1 300 hevosvoiman moottori.
. Kauden mitalisaldoksi tuli kaksi ykkössijaa, yksi
hopea ja kaksi pronssia.
Salonen oli 16 auton sarjassa mitaleilla joka
kerta. eläkepäiviä odotellessa . Mihinkään
et voi lähteä.?
PAIMIO
Perttu Hemminki
Pitkään sekä kuljetus- että hinausalan yrittäjänä Paimion
Kalevalla toiminut Erik Forsström jää vuoden kuluttua
kuluttua eläkkeelle. Mihinkään et
voi lähteä.
Forsström itse ei ole pitänyt vuosikausiin juuri muita
lomia tai vapaapäiviä kuin
päivät, jolloin hän on osallistunut ratakuorma-autojen
kilpailuihin Alastarolla tai
Kemorassa.
12
www.kuntsari.fi
nro 77
perjantaina 5.10.2012
PARHAA N PA LV E L U N PA I K AT ?
Paimion
KAUPUNGINTALO
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
Avoinna: ma
8.00-17.00
ti
8.00-15.30
ke
10.00-15.30
to-pe 8.00-15.30
AUTOKORJAAMO
Vistantie 18. puh. viemärit
. Puh. 472 6522 050-570 7201
KAIRANKULMAN
KAIRANKULMAN
FYSIOTERAPIA
KAIRANKULMAN
FYSIOTERAPIA
Erik.
lääkintävoimistelija
FYSIOTERAPIA
Erik.
lääkintävoimistelija
Marianne
Sundell
Erik.
lääkintävoimistelija
Marianne
Sundell
Vistantie
10
B 8.
Marianne
Sundell
Vistantie
10
B 8.
Puh. 474 511
Sauvon kunta
KUNNANVIRASTO
Puh. 0400 858 899
Esim. pienpuhdistamot
MAANRAKENNUS
SAUSTILAN
TARMO
NIKANDER
MAANRAKENNUS
KAIVINKONETYÖT
pienillä ja isoilla koneilla
0400-858 899
p.
0500-584 127 Tarmo
044-518
3052 Henri
KAIKKI
MAANRAKENNUSTYÖT
HALIKON HINAUS
P. 52
. Kelan suora korvaus käytössä ?
Vistantie
B 8.
Puh. 2436 406
www.vslaakaripalvelu.fi
ESim. 4732 130
PAIMION
AUTOKORJAAMO KY
Reino Uuttu
Pajatie 1, 21530 PAIMIO
PUH:
4703
476
Jukantie
8, Paimio,
040-8370953
0500 821 367
www.carcolor.fi info@carcolor.fi
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
PAIMION
APTEEKKI
Palvelemme Ma-Pe 9?18
La
9?14
Asematie 1, puh. 2845320
EduLLisTA näKyvyyTTä
4 KErTAA KuuKAudEssA!
Kristiina Nummila LKV
P. TÄmÄ KoKo
mustavalkoisena 50,- +alv./kk
12.50,- +alv./kerta
TUULA-ANNELI PENTTILÄ, LT
Ajanvaraus: 044 2162016
tai nettiajanvaraus: www.endogyne.fi
Vastaanotto : Yliopistonkatu 11 a B 31
20100 Turku
HAUTAUSPALVELUJA
MUSEOTIE 2, SAUVO
PARHAAN PALVELUN PA I K AT
?
Puh. 47010
4990
Puh. ma?pe 7?18, la 9?14
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT
?
PA R H A A N PA L. 243 6500, fax 243 4850
www.kaarinanasianajo.?
. vesijohdot . 044 012 1715
www.halikonhinaus.fi
www.saustilanmaanrakennus.net
SAUSTILAN
MAANRAKENNUS
Puh. imeytys/suodatuskentät,
KEITTIÖKALUSTEITA
Suuhygienisti
Lenita Mikkola
viemäri- ja vesijohtotyöt,
salaoja- ja pihatyöt,
tontin raivaus ja pohjatyöt ym.
Aikavaraukset
p.
473 2300
10-HINAUS OY 24 h
Vakuutusyhtiöiden hyväksymä hinausliike
Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot,
liukuovet, vanerimyynti
Henkilöautot, pakettiautot - Käynnistyspalvelu
www.taisanne.fi
Paimio
Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO
P. 470 2234
vuokrataan:
HEVOSTRAILERI,
AGROMATIC-KUORMAAJA
Kivisillantie 22 21530 Paimio
puh: +358503298482
www.bobcattyot.fi
ELÄINKLINIKOITA
klinikka Oy
02-2761 999
Avoinna ma-to 8-20, pe 8-19
Vuorelankatu 7, 20320 TURKU
www.koirakissaklinikka.fi
Telekatu 14, Kärsämäki, Turku
Ajanvaraus 0207 999 800
Avoinna: ma-to klo 9-21, pe 9-18,
la päivystys klo 9-21, su suljettu
Yöpäivystystiedote numerosta 0600 124 44
ELL: Tiina Korte-Mattila, Rosa Jolma
www.turunelainsairaala.fi
vuodesta
1979
INTERNETPALVELUJA
INTERNETPALVELUJA
AIRISTON
ASUNTOKESKUS OY
GYNEKOLOGEJA
Gynekologi
Jussi Savonlahti
Vastaanotto ja ultraäänipalvelut
V-S Lääkäripalvelu
BOBCAT-TYÖT
www.aktialkv.fi
MARKO ROSENDAHL
ASIANAJOTOIMISTOJA
Puolalankatu 1, 20100 Turku
www.llv.fi
paimion
hammaslääkäripalvelu
PAIMION
FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS
OY
PAIMION
FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS
OY
Fysioterapeutti
HOITOLAITOS
OY
Fysioterapeutti
AUTOVUOKRAUSTA
Tapio Laakso, Sami Laaksonen,
Risto Vuorenvirta ja Sami Lehtisalo
. KOSKINEN OY
Puh. 4732 130
PAIMION
PAIMION KY
AUTOKORJAAMO
AUTOKORJAAMO
Reino Uuttu KY
Reino
Uuttu
Pajatie
1, 21530
PAIMIO
Pajatie
1, 4703
21530 PAIMIO
PUH:
476
PUH:
476
05004703
821 367
0500 821 367
Arto Fredman
Arto
Fredman
Lenkkitie
13, Paimio
ELÄINLÄÄKÄRI
PÄIVYSTYSTÄ
HAMMASLÄÄKÄRI
Teija Siltanen
Kaarinan, Paimion, Sauvon,
Liedon, Tarvasjoen, Kemiönsaaren ja Länsi-Turunmaan
Hyötyeläinpäivystys
puh 0600 0 41451 (0,7 ?/min+ ppm)
Pieneläinpäivystys
puh 0600 12 444 (0,5 ?/min +ppm)
FYSIKAALISIA
HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
Fysikaalinen hoitolaitos
Fysikaalinen
hoitolaitos
HOITOKULMA
Fysikaalinen
hoitolaitos
HOITOKULMA
Fysioterapeutti
HOITOKULMA
TARJA
VUORINEN
Fysioterapeutti
Fysioterapeutti
Myllytie
1
21500 Piikki
ö
TARJA
VUORINEN
TARJA
p.
472 6522
050-570
7201
Myllytie
1VUORINEN
21500
Piikki
ö
Myllytie
1
21500
Piikki
ö
p. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502
0400 603 101
www.10hinaus.fi
KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ
ANNE-MARI SYDÄNMAA
Fysioterapeutti
ANNE-MARI
SYDÄNMAA
Puh.473
4604
ANNE-MARI
SYDÄNMAA
Kairankulma,
10
Puh.473 Vistantie
4604
Puh.473 Vistantie
4604
Kairankulma,
10
Kairankulma, Vistantie 10
Aktia Kiinteistönvälitys
Alueesi edustaja
Johanna Pulkkinen
HAMMASTEKNIKOITA
Lenkkitie
13, Paimio
Puh.
470 5850/0500
527 325
Puh. Maksuton puhelinneuvonta ?
ATK-PALVELUJA
Tietokone- ja laitemyynti
Neuvonta hankinnoissa ja käytössä
Korjaus- ja asennuspalvelu, huollot
Nettiyhteyslaitteet ja ?asennus
Tietoturvaohjelmat ja ?asennus
Kotikäynnit
www.tarjanatk-palvelu.fi
0500 691 473
Paimion Tietotekniikka
www.paimiontietotekniikka.fi
Tehokas apu tietotekniikka ongelmiin!
P. 010 633 0800
Vistantie 24 A 16 PAIMIO
Ajanvaraus ma?pe klo 8?17
puh. 0440 - 767 672
kristiinanummila@knlkv.fi
Sauvon-Kemiöntie 1091, Sauvo
KAHVILA-LEIPOMOJA
KAHVILA-LEIPOMO
Paimion
Hautaustoimisto
Kotamäki Oy
Vistantie 37 A, 21530 Paimio
Puh. 477 6400 fax 477 6411
www.paimionapteekki.fi
SAUVON
APTEEKKI
Avoinna: ma-pe 9?17
www.sauvonapteekki.fi
Viljontie 8, puh./fax 4730 400
PIIKKIÖN
APTEEKKI
Avoinna
Ma-Pe
La
9?17
9?13
Arto Fredman
AUTOKORJAAMO
AUTOKORJAAMO
Lenkkitie 13, Paimio
Sonkki
Sonkki
Puh. 010 229 2269
Uudet kokoproteesit,
pohjustukset ja korjaukset
suoraan asiakkaalle.
Vistantie 24, Paimio
(Poliisilaitoksentalo, katutaso)
GYNEKOLOGEJA
Ajanvaraus puh. 4 7 3 2 6 0 0
tai 0 5 0 0 - 5 2 7 9 7 9
050-320 1630
LOUNAIS-SUOMEN
OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A]
h.koskinenoy@smail.fi
Jukka Hongisto
puh.
JÄTEHUOLTOA
www.h-koskinen.com
Hammaslääkäri
KIRSI
MIKKOLA
KIINTEISTÖNVÄLITYS
ISÄNNÖINTI
02-736 5965
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
HAMMASLÄÄKÄRI
Puutarhakatu 16A 5. Pakettiautot . FYSIKAALINEN
470 4990
PAIMION
Hadvalantie 8, 21500 Piikkiö
puh. 470
5850/0500 527 325
Paimio, Teollisuustie
Paimio, Teollisuustie
puh. 470 5850/0500 527 325
gsm 040 300 2305
johanna.pulkkinen@
aktialkv.fi
HAMMASTEKNIKOITA
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit.
Luotettavaa autonvuokrausta.
Puh. 470 9897
KAIVUUTÖITÄ
HINAUSPALVELUJA
Kaarina, puh. 02-470 2660, 050-522 2117
fax. Henkilöautot
. maasuodattimet
. 470
4990
KAARINAN
ASIANAJOTOIMISTO
varatuomari Pekka Vuorinen
Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina
puh. 4795255, 4795881
Asianajotoimisto
Laakso Laaksonen
Vuorenvirta Oy
Puh. 4732 130
puh. 041 438 9777
Luotettavaa isännöinti- ja kiinteistönvälityspalvelua Paimion sekä
ympäristökuntien alueella
PEIMARIN
KIINTEISTÖKESKUS KY
Vistantie 6 21530 Paimio
LKV Tarmo Lindeman
puh. 02-470 2665
Jätehuolto
R. 474 4100
Avoinna ma 8-17
ti-pe 9-15
APTEEKKEJA
Sonkki
Paimio, Teollisuustie
puh. Käynnistyspalvelu
Vakuutusyhtiöiden hyväksymä
0400-908 609 Paimio
0400-745 016
. Puh. 4706 617,
Paltta Ky
Luotettava välittäjä
asuntoasioissa.
0400-533 136
Asematie 4 A 3 PAIMIO
Ajanv. 050 32 12 705
Puhelimenkulma, Vistantie 19
Hammaslääkärit
Anna Kuusvuori
Tuomo Malkki
Antti Paloheimo
KAIVUUTYÖT
Hinauspalvelu
24 h
Forsström
KONEURAKOINTI
SILLANPÄÄ ILPO
Myös juhlapyhinä
Paimio, Nurmelant. krs
20100 Turku, p. 472 6522 050-570 7201
p. (02) 473 2565
www.paimionhautaus.com
Cafe Asta
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Asematie 2 PAIMIO Puh.473 2602
Av. rakennusten pohjatyöt
. 010 257 6117
H
Lvi-asennukset . 02-588 8652
EdULLISTA NÄKYVYYTTÄ
4 KErTAA KUUKAUdESSA!
esim. 0400 378 725
Edullisesti. muuraushiekkaa
. 470 2100
Ti, ke 9?17, to-pe 11?19, la 9?14,
PAIMIO, VISTANTIE 24
puh. Ultra, micro ym.
. remontit . 0500 533 808
VISTAMATKAT
seppo.santala@vistamatkat.fi
k. Onko viemäri rikki?
Ongelmia jäteveden käsittelyssä?
PELTISEPÄNLIIKKEITÄ
PUH. Värianalyysit, solarium, reiät korviin
. 4734 322
. 045-677 2252
www.hakkisherkku.fi
LU OT E T TAVA
THERMIAMAALÄMPÖ
Kokemuksella ja ammattitaidolla
BRUNNSBORRNIN P. 040 579 2667, Sauvo
Huom! Kotitalousvähennys
JUHA SORJE
puh. Korjaukset . Alander Oy
p. 112
Muut puhelut:
Kahvila-Pitopalvelu
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
Sähkö LeSaKo
- Sähköasennukset - Sähköurakointi - Sähkösaneeraukset - Korjaukset -
M. Seul. 02-479 5115, 040-5455601
Yrittäjä,
haluatko ilmoituksesi
Parhaan Palvelun Paikalle?
www.malander.fi
TURUN PELTIKESKUS OY
Olli Paavilainen
050 919 2587
. 050 516 1165
minimi jyrsintäsyvyys 15 cm
maanpinnan alapuolelle
Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ.
Puh. 02-4759 500
tili-piikkio@tili-piikkio.fi
0400 173 001
SAUVONTAKSIASEMA
Puh. Huollot
. Öljypoltinhuolto
KOSMETOLOGEJA
0400-531080
PITOPALVELUJA
AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN
KOSMETOLOGINEN HOITOLA
PEIPPOSEN LIIKETALO
PAIMIO, VISTA
TEMARSI KY:N
KAUNEUSHOITOLA
MATKATOIMISTOJA JA
TILAUSAJOJA
KULJETUSPALVELUJA
Monipuoliset hoidot
VISTA
MATKAT
ja huippulaitteet.
Mm. kylpyhuone, sauna
ym. Ripsipermanentit, lahjakortit
Hakkis
Herkku
MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ
PAULA
HAKANEN
Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO
Puh. Tarvikkeet
Peimarin
Liikenne Oy
. Huollot
. 044 550 3721
Ora Laaksonen
L.E.-TILIPALVELU
SORAHUOLTOJA
Puh./fax 472 6554,
0500 527 456 Antero Tuominen
GSM 050 5696889 Paimio
ora.laaksonen@sahkolesako.fi
www.sahkolesako.fi
TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ
Sauvon-Kemiöntie 395,
Sauvo. Green Peel ja Elsa Hjeronumus hoidot
. Seul. PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
LVI - ITÄLÄ OY
KORJAAMOPALVELUJA
PESULAPALVELUJA
SAIRAANKULJETUSTA
0400-221 642
www.lvi-itala.fi
KORJAAMOPALVELUJA
Peimarin
Mattopesu
PAIMIO-SAUVO
SAIRAANKULjetUS OY
P.
Paimion Vene- ja
Pienkonekorjaamo Oy
Vistantie 8, 21530
Paimio
Puh. 040 779 2656
Paimion Pihapuutarhurit
www.papipupa.fi
Sähköhuolto
Ari Tuomi Oy
Puh. 02-588 8653
Maija Aro p. laine Oy
piha ja puutarhakoneet
KANTOJYRSINTÄÄ
Korjausrakennus Tuominen
ASENNUSPALVELU
SORJE OY
TILAUSAJOT HYVIN
VARUSTETUILLA BUSSEILLA
24h tilaukset
SÄHKÖURAKOINTIA
050 301 1366
PUUTARHAPALVELUJA
Sähköpalvelu
Paimio, puh: 470 6023
Hilari 0400 228 025, Sami 0400 719 494
mm. (02) 470 3386 Fax (02) 470 3387
Veijo Kraakkussuo
puh. Kasvo-, käsi-, jalkahoidot
ajanmukaisin laittein. 050-5404 523
Fax. 050 516 1165
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
PIIKKIÖ
040-590 8616
040-865 8011
PAINOTALOJA
Polttopuupalvelu
Tmi Klaus Salonen
Klapin tekoa tehokkaalla klapikoneella
KuivAA KoivuA jA seKAKlAPiA
irToTAvArAnA TAi 1,5 m3 säKeissä
SOITA
SORAHUOLTOJA
. DAHLBOM KY
0500 327744 . Sähkösuunnittelu . Soraa, sepeliä
. Kaivuu ja kuljetus
SORAHUOLTO
HILARI HEIKONEN Ky
Pihasuunnitelmia
eliisa Palmu-torikka
hortonomi
Puh. 4732350
Av. 040 5234617
sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi
kiinteiStöjen SähköaSennukSet,
kOrjaukSet ja huOllOt
. P. 02-430 9744, 040554 2694
www.ritvanmatkatjaretket.fi
LAKIASIANTOIMISTOJA
Lakiasiantoimisto
Antero Kaila
MOPOJA JA
MOOTTORIPYÖRIÄ
Vistantie 30, Paimio.
Puh. peltikatot . 044-329 3633
. 040-526 4281 www.jama-power.fi
RAKENNUS- JA
KORJAUSPALVELUJA
TÄMÄ KOKO
mustavalkoisena
12,50,- +alv./kerta
värillisenä
13.50,- +alv./kerta
Kodin saneeraukset
EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA!
KAARINA
TILITOIMISTOJA
PIHAPUIDEN KAADOT
Tuleeko vesi kellariin. Kestomeikki 2-5 v. Tilausajot 1+16 hlöä ?
0400-177 007
Matkallasi päivin öin
www.jataxi.fi
Mattilantie 2 A 10
21500 Piikkiö
Puh. (02) 4798 758
le-tilipalvelu@kolumbus.fi
TILI-PIIKKIÖ OY
Hadvalantie 9 - Piikkiö
Yritysten perustamiset,
kirjanpidot, palkat ym.
P. www.dahlbom.fi
KATAJATIE22B
B 12
12 P.
KATAJATIE
P. SERTIFIOITU
MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ
LVI-TÖITÄ
LVE L U N PAIKAT
POLTTOPUITA
Taksi Hakanen Ky /
!
Paimio
Soita
puh. Diatermialla verisuonet, luomet, karvat
. (02)-4726660,
Piikkiö/Kaarina 0400-527971
arituomi@netti.fi - www.arituomi.fi
. 477 5600 fax 477 5614
VAStUULLINeN MAtKANjäRjeStäjä
Matkoja kotimaassa sekä
Euroopassa. Vuotaako
vesijohto. Inva- ja ryhmäkuljetukset ?
. 02 473 0190
Kaskinen Timo 0500 743 606
Laine Reima
0400 120 810
Virtanen Kimmo 0400 532 236
Suvanto Janne 0400 120 818
Laaksonen Mauri 0400-228 667
TYÖKONEITA
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
hankalistakin paikoista
JaMa-Power Oy p. pigmentoinnilla
. muut rakennustyöt
?
Ota yhteyttä:
Raija Kirveskari p. multaa
. sadevesijärjestelmät
myös asennettuna
. Sähköasennukset
. kattoturvatuotteet . perjantaina 5.10.2012
nro 77
13
www.kuntsari.fi
. DAHLBOM KB
KAIVONPORAUS P. Tämä KoKo
värillisenä 54,- +alv./kk
13.50,- +alv./kerta
PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
?
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT. 4704
4704599
599
VUODEST
A 1978 puh. Kerrottehan
toiveenne niin räätälöimme toiveidenne matkan.
Ritvan matkat ja Retket
Raisio, puh. Tuomarin kokemuksella.
ja mönkijöitä
LOUHINTAA
p. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli
MATKATOIMISTO
Paimion torikeskus, p. 477 5623
p. ma-pe 10-17, la sulj.
Sähköyhtiöntie 4, 21530 Paimio
Puh
Ilmoittautua voi jo nyt osoitteessa www.
paimionhaka.fi/jaakiekko/leijona-kiekkokoulu/, josta löytyy myös lisätietoja. Ruoskavalmentaja Jiri Haavisto oli ottelun jälkeen
harmissaan.
Ruoskan parhaimmistoa Huittisissa oli 30 torjuntaan venynyt maalivahti Kim Hartman.
. Peli oli tapahtumiltaan ja numeroiltaan meidän hallintaa 53 minuuttia, kunnes loppuaika
istuttiin jäähyillä. Erilaisten harjoitusten
kautta taidot karttuvat nopeasti, Arvisto tiivistää.
Paimion Hakan Leijonakiekkokoulu alkaa sunnuntaina 7. Leijona-kiekkokoulu on
avainasemassa, kun mietimme
jääkiekkoharrastuksen jatkuvuutta paikkakunnalla. Jäähyily ratkaisuhetkillä täytyy osata
lopettaa yhteen kertaan ja tietenkin kenttäpelissäkin tulevat vastustajat laittavat meidät uudenlaiseen puntariin, tiivisti Haavisto tämän
viikon kuulumiset.
Hakan kiekkokouluun lisää paikallisväriä
TONI SALMINEN
Paimion Haka lisää lokakuussa alkavaan Leijona-kiekkokouluun paikallista väriä. Ruoska rykäisi eron uudelleen neljään
maaliin, mihin huittislaiset vastasivat yhdellä
kavennusosumalla erän puolivälissä.
Viimeisen seitsemän minuutin aikana pelin kuva muuttui täysin. Urheilu
Paimion Ruoska avasi II-divarikautensa Huittisissa, jossa sarjanousija SBS Rupu nousi päätösminuuteilla takamatkalta voittoon 10?8 (0?
2, 3?4, 7?2) ?lukemin.
Ruoska hallitsi ottelun kahta ensimmäistä
erää ja kolmattakin jälkipuoliskolle saakka.
Kauden avausmaalin teki tulokaspelaaja Sami
Peltonen Lassi Lähteenmäen esityöstä. Mukaan
pääsee myös kesken kauden
vaikka tulemalla suoraan harjoituksiin jäähallille.
Paimiossa kokoontuvien
pienten kiekkoilijoiden voidaan ajatella kuuluvan Suomen suurimpaan lasten jääkiekkojoukkueeseen, sillä Leijona-kiekkokouluun lähti tällä
kaudella mukaan lähes 200
seuraa. Se on suunniteltu kestämään yhden lapsen
osalta jopa kolme vuotta. Kiekkokoulun tapahtumat sisältävät
lajiteknisiä harjoituksia kuten
luistelua ja kiekon- ja mailankäsittelyä sekä pelejä ja leikkejä.
. Harjoitteet vaikeutuvat tasojen mukaan, lupaa PaiHa:n
Leijona-kiekkokoulun rehtorina toimiva Kimmo Arvisto.
Lempeä rehtorismies viittaa
uimahallin seinän viisaaseen neuvoon: ?Et sää lukemal uima opi,
kyl sun täytyy vetten mennä. Luistinten kimpussa Mika ja Leevi Nordman. Oppia tuli kovimman kautta
ja johtoasemassa vastustajan nostaessa karvaustaan täytyy pystyä pelaamaan viileästi ja siinä epäonnistuttiin tänään.
Tulevana viikonloppuna Ruoska kohtaa LeafAreenalla kotipeleissään sarjan suosikkeihin lasketut Salon Palloilijat lauantaina klo 17 ja Hämeenkadun Pyövelit sunnuntaina samalla kellonlyömällä.
. 14
nro 77
www.kuntsari.fi
perjantaina 5.10.2012
Ruoskan jäähyily maksoi avausvoiton
Tulevana viikonloppuna vastassa sarjan suosikit
PAIMIO, HUITTINEN
?Oppia tuli kovimman
kautta ja johtoasemassa vastustajan nostaessa
karvaustaan täytyy pystyä pelaamaan viileästi
ja siinä epäonnistuttiin
tänään.?
KL . Ruoskalle vihellettiin neljä kahden minuutin jäähyä, joista Rupu rankasi yhtä monta kertaa. Suomen jääkiekkoliiton mukaisessa
Leijona-kiekkokoulussa toteutetaan tällä kaudella suuri kehityshanke, jolla pyritään entisestään
parantamaan harrastuksen antia
sekä lapsille että vanhemmille.
Yhteistyössä Turun Kisa-Veikkojen kanssa on kehitetty Leijona-pelipassi, jonka avulla jokainen voi seurata omaa kehitystään läpi koko kiekkokoulun
ja miksei junnujoukkueisiin asti.
. ja
toteaa saman jääkiekosta.
. Erityisesti olemme miettineet uusia keinoja henkilökohtaisemman ohjauksen ja
palautteen antamiseen. Passi on tiettävästi ainutlaatuinen Suomessa ja Paimion
kiekkokoulussa se otetaan ensi kertaa käyttöön nyt syksyllä,
PaiHa:n jääkiekkojaoston puheenjohtaja Toni Salminen sanoo ja täydentää, että pelipassi on tarkoitettu jokaisen lapsen omaksi palautekanavaksi.
Salmisen mukaan minkäänlaista kilpailua tai vertaamista
toisiin lapsiin ei tulla tekemään.
Pelipassia varten on kehitetty eri osa-alueiden taitoja mittaavia suoritteita. Voittomaaliksi
jääneen yhdeksännen osuman isännät värkkäsivät kuusi sekuntia ennen loppua minuutin ylivoimapyörityksen päätteeksi. Lauantaina meillä toimi tasaviisikoin peli
hyvin ja kaikki kolme kenttää pystyivät maalintekoon. Suoritteet on
jaettu eri taitotasoihin ja onnistuneesta suorituksesta lapsi palkitaan merkinnällä pelipassiin.
. Leevi pelaa 2005 ikäluokassa.
kaasti ja näin pyritty helpottamaan uusien harrastajien mukaantuloa, Salminen jatkaa ja
iloitsee kiekkokouluun osoitetusta mielenkiinnosta.
. lokakuuta. Tämän
kauden tulokkaille merkittiin avauserän toinenkin osuma, kun Juha Harjula viimeisteli rankkarista Ruoskalle erävoiton.
Toisessa erässä Ruoskan peli kulki edelleen
hyvin ja paimiolaiset olivat kahteen otteeseen jo
neljän maalin johdossa. Kiekkokoulun kautta pyrimme an-
tamaan niin lapsille kuin vanhemmillekin mahdollisimman
positiivisen kuvan jääkiekosta
harrastuksena - kilpaurheilun
ryppyotsaisuus ei kuulu kiek-
kokouluun, toteaa Salminen.
Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääasiassa 4-8 -vuotiaille tytöille ja pojille. Ensimmäinen Ruoskajäähy nähtiin aivan kakkoserän lopulla ja Rupu kavensi enteellisesti heti ensimmäisellä ylivoimapelillään päätöserän alussa eron kahteen
maaliin. Myös
viestintää on kehitetty voimak-
Luistelukoulusta on aloittanut moni jo joukkueessa pelaava junnu. Tämä tarkoittaa jopa
12 000 lapsen yhteistä Leijonakiekkokoulua, jossa koetaan
luistelun oppimisen riemua.
klo 13-15 Eläkeläisten iltapäivä, Raamatun eläimet ja
kasvit; klo 14-16 Alakoululaisten avoimet ovet, vanha srk-talo, Piiparinen; klo 18.30-21 Yläkoululaisten avoimet ovet, vanha srk-talo, Saloranta; klo 18 Raamattu- ja keskusteluilta, LeppäkariLindberg, srk-talo
to 11.10. klo 12
Kalliopohjan talolle. Sointu -konsertti konserttisalissa klo 18, orkesterina Dallapé. aukioloaikoina 044 7373 530.
Ilmoittautuminen vuoden 2013 rippikouluihin viimeistään 12.10.
osoitteessa www.paimionseurakunta.fi.
PIIKKIÖN
EV.LUT. Lähirastit Paimio Wiksberg, opastus tie 110 Hirvonpääntien risteyksestä, lähdöt klo 10-12
PIIKKIÖN
KEHITYS
Pyöräilijät kuntopiiri alkaa to.
11.10. Tai toimittakaa ne puheenjohtajalle.
Israelin ystävät ry Sunnuntaina 7.10. työikäisten naisten saunailta klo 18 Rantalassa (Hirvonpäänt. Ma
31.12. klo 18 Koroisten koulun liikuntasali.
SAUVO
PARTIO
Hakkistytöt: Sauvolaisten ekaluokkalaisten tyttöjen Siilitlaumassa on vielä tilaa uusille
jäsenille! Kokoonnumme tiistaisin klo 17.45-18.45 kololla,
kunnanviraston
alakerrassa.
Lisätietoja lippukunnastamme
www.hakkistytot.blogspot.fi.
KARUNAN
URHEILIJAT
Avanto auki tänään koko laajuudessaan. To
11.10. Leirille voi tulla vain päivävierailijaksi tai yöpyä leiritalolla
tai teltassa, paikalle voi tulla halutessaan jo pe-iltana. Tuominen, Kopponen,
tekstinlukija Tuula Kurki.
Ma 8.10. tuolit tukena, klo
12.30 Käden Taidot ryhmä, klo
15 Hanurimusiikkia. 9.10.
mennessä puh. 10-12. Tervetuloa mukaan kaikille avoimiin ryhmiin.
Paimion Eläkkeensaajat. klo 9-11 Kaiken kansan kahvila, vanha srk-talo, Lehti; klo
13-15 Vauvakahvila, päiväkerhopuolella; klo 16-16.45 Nuorten
bändi ja lauluryhmä, srk-talo klo 17-17.45 Pikantin harjoitukset
ja klo 18-19.30 Korintin harjoitukset srk-talolla; klo 18 Äitien ilta,
vierailevana puhujana Lotta Hällström , aiheena ?Lapsen ihanuuskasvatus?, srk-talo, tarjoilua ja lapsiparkki
ke 10.10. Vielä ehdit ilmoittautua
myyjäksi perhetalo Hattaraan
p. klo
12. Leirin veturina Rauno Kallio ja kokkina
Leena Haapanen. klo 18
Paimion sairaalan Kyykartanossa. perinteinen lastentarvikekirppis. Ohjelmassa: klo 14 juhlapuhe ja muskarilaisten esiintyminen. klo 18 Rastipolkutreenit Varasvuorella
KAARINA
RASTI
PIIKKIÖ
La 6.10. Tillintupa. Ilmainen
sisäänpääsy! Konsertin aikana
buffetti. Ma
8.10. kello 14 Sauvon
Työväentalolle. Kahvitarjoilu.
URHEILUSEURAT
PAIMIO
PAIMION NAISVOIMISTELIJAT
Maanantain 8.10 jooga on peruutettu.
PAIMION
URHEILIJAT
Yleisurheiluharjoitukset jatkuvat
tiistaina 9.10. Kirkkokuoro Korintti on myös mukana messussa. klo 17 ja 18 ykkössalilla. Pai-
kalla Jonathan-vaatteiden esittelijä. Simo kerää Riihimäen matkan maksuja. 0400-415475/lia.pietila@ovi.
com Perhetalo Hattara on suljettu viikon 42 (syysloma)
KAARINA
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry.
Naisille ja miehille koripalloa
Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22
ja lentopalloa Littoisten monitoimitalolla keskiviikkoisin klo
17-19.
Kaarinan Kotikirkko ry, Kiesikatu 10, Kaarina. klo 16 Kirkkomuskari Sauvon srk-talolla.
Ma 8.10. klo 10 Messu Karunan kirkossa.
Su 7.10. Kespelit
kirjastossa 13, ke 10.10. Tuokaa pois valmiit
työt. Ma:
8.10. Konsertin jälkeen kahvitarjoilu Mikaelintalolla (Pyölint. Keskiviikko 3.10
klo 10 Muskari. Tavataan!
Vistan Marttojen teatterimatkalle 17.10 Kaarinaan on vielä muutamia paikkoja. tuolijumppaa, klo 10.15 Yhteislauluhetki ruokasalissa (veteraanikuoro), klo 11-12 Kimpassa Kuntoa - kunto ja tasapainoryhmä,
Ke 10.10. Keskiviikko
10.10 klo 18.30 Rukousilta.
Yleisöluento ?Tunnista eteisvärinä - ehkäise aivohalvaus. klo 9.30 Perhekerho, päiväkerhopuolella
Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvarausaika ti 11 - 12 p. Torstaina perhekahvila
klo. perjantaina 5.10.2012
nro 77
PAIMION
EV.LUT. klo 9.30 Perhekerho Sauvon srk-talolla.
Su 7.10. Tulossa la,
13.10. Maksaa voi myös
linja-autossa. klo 10
Liturgina on kirkkoherra Merja Hermonen, saarnaajana arkkipiispa Kari Mäkinen, kanttorina Tiina Ilonen ja avustajina sekä seurakunnan luottamushenkilöitä että työntekijöitä. Välittömästi messun jälkeen järjestetään kirkossa yleinen piispantarkastus. (02) 588 8650 Fax. Ma
8.10 johtokunta klo 11 kirjastossa. Illalla vielä Maijan mainiota
jumppaa klo 18.30-19.30. Ei mailoja!
* ?Ilo saa sydämen laulamaan. kulkee reittiä
Sybyntie 12.50 -Valkojantie -Välitie -Vistantie -Kino 13 -Paimiontie. klo 10.30-11.15 Ilo Liikkua yhdessä . messu klo 10 Paimion kirkossa. johtokunta kokoontuu
Rastituvalla klo 18 alkaen. Kyytiin pääsee
Ala-Vistan ja Tarvasjoentien pysäkeiltä. Bocciaa Pontelassa ma
8.10. Lähetyksen kirpputorilla 5 euron kassipäivät! Tule ostamaan kassillinen tavaraa 5 eurolla. Pe 12.10.
klo 9.15 Naisten Voitas ?jumppa, klo 10.30 Miesten VoiTas ?
kuntoilu. Nyman.
Ti 9. Apilatien
Vetreä Jengi klo 13 -13.45. Lähtö kaupungintalon parkkipaikalta kimppakyydein klo 17.15. Ke 10.10 Bocciaa klo 12 Pontelassa. tapahtumaan klo 13-15.30 kaupungintalon Paimiosalissa. pelejä. Tervetuloa mukaan liikkumaan!
ONNEA ONNEA
Paljon Onnea
7.10 Viivi 1v.
Paljon Onnea
24.10 Emilia 6v.
T: Kotiväki
Onnea 1v.
Emilialle 5.10.
Monitoimitytölle
Siirille Sauvoon
4-vuotis onnea, 7.10.
SAUVO
Sauvon Kirkonkylän Martat: To
11.10. Soittele
Pirkolle viimeistään 10.10 puh.
040-7228356.
Paimion seudun ympäristöyhdistys. Auton puh. Tarjolla kahvia ja kakkua! Tämän jälkeen klo 16 koko perheen MIMI
JA KUKU konsertti. klo 18 ?Terve keho-Hyvä mieli?-teemailta Op:n kerhohuone Viljontie 1. Haasteeni tälle päivälle. klo 17.30 Piispanlähteen koululla (lastentalo)
osoite: Otsonkatu 2, Piispanristi. Paikalla on hallintopäällikkö Esa Suominen,
PAM ja SDP:n sauvolaisia kunnallisvaaliehdokkaita. Tämän jälkeen olette tervetulleita seurakuntatalolle
kirkkoherran 50-vuotisjuhlalounaalle ja kakkukahveille.
Kuolleet: Martti Kalervo Haapakorva 57 v
ti 9.10. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Mahdolliset muistamiset tilillemme Sauvon Op FI10 5414 0440 0042
56 Rahat käytetään paikalliseen
MLL-yhdistyksen toimintaan.
Eläkeliiton Sauvo-Karunan Yhd.
PE 19 PV Orimattilan matka
ostosmatka Megahalli Dockilan kynttilätehdas Juustoportti AUTO lähtee Päisterpään th
klo 7.10 Halslahdenth 7.12 Kemiön tienkautta Sauvontori klo
7.25 Paimiotie klo 7.35 Muutkin
kuin yhd jäsenet tervetuloa tied
PIRJO 4701433 tai 0405886377
Tervetuloa 7.10. Memokerho POP kerhotilassa 15.
Auranlaakson ja Littoisten Sd
yhdistys AuLi: Kokoontuminen
torstaina 11.10. Tervetuloa!
Paimion
Marttayhdistyksen
Marttailta ti 9.10. klo 18 Siionin virsiseurat Sauvon srk-talolla.
Ke 10.10. Tule mukaan!
Lisätiedot ja ilmottautumiset:
Viri Teppo-Pärnä viri.teppo-parna@kolumbus.fi/ 050 5280670.
Paimio
kaupungintyöntekijät
JHL 461 jakaa jäsenilleen lippuja osaava nainen messuille
8.10. SEURAKUNTA
Kastettu: Oona Ilona Halonen, Mariella Meri Tuuli Helminen,
Pilvi-Maria Ristiina Laaksonen, Nea Aleksandra Mäkilä, Cecilia Helinä Alexandra Suoniemi, Kasper Kristian Vesalainen.
Avioliittoon vihitty: Tuomas Antero Koskenvuori ja Elina Ingeborg Railonvirta.
Kuollut: Aino Annikki Uusioksa, 85 v.
La 6.10. VarsinaisSuomen Keskustan vaalijuhla
Tarvashovissa tänään pe 5.10.
klo 18 alkaen. Sauna lämpimänä 17-20.
Sunnuntaina 7.10 klo 9 kävellään
ja hölkätään, lähtö Kalliorannasta. klo 17.45 Ketunpolku. alkaen srk:n yleisöluisteluvuoro lauantaisin klo 17-18
Paimion jäähallissa. Paimion Kaupungintalo.
Olemme mukana Vanhustenviikon tapahtumassa. klo 12 Tillintuvalla.
Piikkiön Eläkeläiset: Su 7.10
Ohi on -konserttiin linja-autokuljetus: Klo 17.20 vanha oppalosema; klo 17.30 kko-Hadvala; n. Haasta ystäväsi mukaan.
Luvassa ulkoilua, toimintarasteja ja hyvää purtavaa. 3).
Su 7.10. klo 18.30 Littoisten monitoimitalolla.
Tupasvilla, avoin päivätoiminta, vanhusten viikko, vko 41: Ma
8.10. Ryhmäjako ja ohjelma tulevat kotisivulle.
PAIMION
RASTI
Su 7.10. Pontelassa klo
13.30. SEURAKUNTA
Piispantarkastuksen juhlamessu
Piikkiön kirkossa sunnuntaina 7.10. 560). klo 18 Kirkkokuoro Sauvon srk-talolla.
Karunan kirkossa, su 14.10 klo 18, Maskun ja Sauvo-Karunan
kirkkokuorojen yhteinen syyskonsertti.
HELLUNTAISRK.
ISRAEL-tilaisuus su. Tallinnan matka. klo 18-19 koulukeskuksen
aulassa
Haanpään maa- ja kotitalousnaiset kokoonnumme 10.10. Klo 11.00 EI tilaisuutta.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 38, 21530 PAIMIO
Tilaus ja jakeluasiat: 02-5888 088
Konttori avoinna ma - pe 8.30-15
Puh. Muistiohjaajat Katja Laine ja Ulla Paas-
T: Äiti, iskä, Aada,
mami, vaari, Henna
ja Hannu
T: Mamma ja Pappa
Kummitäti-Pirre ja Matti. Ke: 10.10. käykäähän
ruoka- ja kirjamessuilla.
Perhetalo Hattarassa tapahtuu
viikolla 41: Keskiviikkona kaikille avoin ja maksuton iltaperhekahvila klo 17.30-19.30. laivamatka TkuTukholma-Tku, iltalähtö. klo 18, Lähivakuutuksen kokoustilassa, Vistantie 19. Linja-auto Riihimäen matkalle lähtee klo 8 Paimion Urheilukentän
parkkipaikalta. Palvelulinjalla Tupasvillaan, ajopäivät tiistai, torstai ja perjantai. Kirpputori avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 11-17, Paltantie 6,
puh. torstaina 11.10. 040-7332017.
Paimion yhdistyksen Iloinen Iltapäivä ma 15.10. Maksut kerätään autossa.
Paimion Keskusta. Nuosiaisten yhdistys kutsuu
Kekrijuhlaan su 14.10. Isän ääni-kuoro Lahdesta. klo 9.30-11 Senioritanssi, klo 13-14.30, Seniorilaulajien harjoitus klo 13.30-15. Matkat: Marja-Liisa, puh.
040 729 3909.
Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
Sirkka Marjatta Rumpusen
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Lapset perheineen
silta Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä vastaavat illan
ohjelmasta, joka sisältää asiaa
aivoterveydestä sekä monenlaista mielekästä toimintaa aivoille ja käsille. Tervetuloa! Ps. Puhujana Juha
Sipilä, tanssia. diakonia- ja näkökerholaiset, omaishoitajat ja lähimmäispalvelussa toimivat: osallistumme vanhustenviikon
?Yhdessä vahvempia. Tulileiri ensi viikonloppuna
6.-7.10 Paimion Askalankoskella; ohjelmassa tunnelmallista kesän polttokasojen roihuttelua ja
muita syysaskareita talven varalle. boccia Pontelassa 9.3012.30, tervehdyskäynnit vanhainkoteihin 14, ti 9.10. Tilaisuuden järjestää Israelin ystävät ry.
Tervetuloa. Ti 6.11.klo 11 aluejärjestön syysjuhla T-Talolla.
Ma-ti 26-27.11. 040
8420 178. Ilm. Keskiviikko 10.10
klo 10 Muskari. klo 10.30
Kirjastoväen
kirjavinkkaus
?Menneissä Hetkissä?, To 11.10.
klo 10 Vanhusten viikon ulkoilupäivä teemalla ?vie vanhus
ulos?. klo 16.00 AsemaSeurakunnassa. Juhlapuhujana psykologi Pirkko Lahti - Hyvän elämän lähtökohdat,
srk:n puheenvuoro sairaalapastori Päivi Nurmi.
Ma 8.10. (02) 471 6671
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2012
15
www.kuntsari.fi
YHDISTYKSET
PAIMIO
Paimion Sotaveteraaniväen auto
Turkuun, teatteri Tarmon esitykseen su 7.10. Kaikki asiasta kiinnostuneet muutkin kuin martat
tervetuloa!
Sauvo-Karunan MLL täyttää
tänä vuonna 80 vuotta! Juhlistamme sitä Sauvon koulukeskuksessa 6.10 klo 13-15. Ti-ke
27-28.11. To 11.10.kerho Pontelassa klo 12, ohjelmaa, kahvia,
bingoa ym. ja ke 10.10. Ohjelma klo 13.
Ti: 9.10. klo 10 Oivaltajat, vanha srk-talo; klo 18 ISKO, vanha
srk-talo
pe 12.10. Tule tutustumaan Satunallet-tuotteisiin. Luennoitsijana erikoislääkäri,
kardiologi Marjatta Strandberg.
Vapaa pääsy!
Piikkiön Kansalliset Seniorit.
Ma 8.10. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuoneella.
Ma 8.10. Muistikerho klo 10.30-12, Keppijumppa, kahvitus, bocciaa ym. klo 12.30 ja pe 12.10. Ilon ja Valon koti-ilta klo 18.30 Marja-Leena ja Seppo
Jaakkolalla, Pyytie 7, Preitilä.
Ti 9.10. Kahvitarjoilu klo 12.30. Aikatauluja saa mm.
yhteispalvelupisteestä ja Tupasvillasta. klo 10.30 Bingo, Ti 9.10.
klo 10 Takkasytykeruusukkeiden tekoa , Ke 10.10. 040 3417
724, 040 3417 744 (lapsiperheet), ovi paloaseman puolella.
SAUVO-KARUNAN
EV.LUT. Tervetuloa!
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Ohjelmaryhmän ja hallituksen
kokous pe 5.10. Illan pääaihe on Isoäidin neliöt. klo
9-9.30 Voimaa ja virtaa arkeen
- jumppaa seisten, klo 9.30 -10
Ilo liikkua yhdessä . Tervetuloa kuulemaan
eloisaa Tulimummo Mirjaa.
Palvelukeskus tiedottaa, viikko
41, Vanhustenviikko: Ma 8.10.
klo 13 Vanhustenviikontapahtuma Paimiosali, Ti 9.10. klo 16 kokoonnutaan
Asemasrk:n tiloissa Vistantie 10.
Mirja Vehosmaa Turusta puhuu
ja Shalom-duo musisoi. Sunnuntai 7.10
klo 11 Elämän eväät ja ruokakassien jako. SEURAKUNTA
Kuollut: Sirkka Marjatta Rumpunen 88v
Avioliittoon kuulutetaan: Mia Helena Huhtala ja Marko Juhani
Huttunen.
Avioliittoon vihitty: Hanna Maria Kilpikari ja Juuso Miska Mikael Sarkiola.
Pe 5.10. Kahvitus alkaa klo 12.30. kirkkokonsertti klo 18 Paimion
kirkossa
Lähtö Sauvosta
klo 17, Paimio 17.15 Varaukset heti!
-leikekirjat tutustuttavissa Paimion kirjaston (Vistantie 18)
viereisessä neuvottelutilassa ma 8.10. klo 10-18
Leipomo Verainen
Luomu
ruisvarrasleipä
340 g (5,74/kg)
LU O M U
1
85
19
kg
k
Italia
Omena
Gala, luomu,
1. 044 731 6583
www.kiinteistomaailma.fi
ASTRUM AREENALLA
L I F E S T Y L E - M E S S U T
jouksia,
Upeita näytöksiä, messutar
monipuolisia miniluentoja!
en
Vinkit tyyliin ja sisustamise
ja Tiina
Lifestyle-muuttujat Ansku
tysyritys
Ultraurheilijan Suomenennä
esparkissa
Pelejä, kisoja ja palkintoja Mi
s-hetket
Namilan leikkialue ja puuhau
ittaus!
ILMAINEN Easyway:n InBody-m o 39?
Salorankatu 5-7, Salo
Esiintymässä mm.
Jukka Poika
& DJ Bommitommi
Terveet elintavat
Trendit
WWW.SEKAISINSALOSTA.FI
6.-7.10. lk.
Hinta voimassa pe?su
kg
Suomi
Keräkaali
irto, luomu,
1. Vapaa. Asuinpa.
188,5, kokonaispa.
371 m2
Upea ok-talo 3120 m2 etelärinnetontilla.
Rv. Vapautuu omistajalta.
Sovi esittely!
3
5
99
19
Kariniemen
Broilerin
fileepihvejä 6 kpl
hunajamarinoitu,
,
1 kg
Rainbow
Naudan
jauheliha 17 %
400 g (7,98/kg)
X-tra
Juustoviipaleet
800 g (7,48/kg)
Lähituottaja
Kiinteistömaailma Salo
1
LUOM U
LUOMU
1
95
Salon Kiinteistömyynti Oy LKV
Puh. täyttäneille Sauvossa ke 31.10.
Mukaan otetaan ilm. To 11.10 klo 17 Hanhijoki koululla. 1987. Ke 10.10
klo 17.45 Kriivari koululla. Sivistystyön lautakunta
vastaanottaa uusia hakemuksia, joihin liittyvä toiminta kohdistuu
vuodelle 2012. Ruokalista www.paimionkaupunki/sosiaali-ja terveyspalvelut/ palvelukeskus Paltanpuisto/PaltanPadan ruokapalvelut
Suomalainen
Sauvo, Kirkonkylä, Karinpelto 5
Rt 2h, k, s
50 m2
9
Hajala, Kivitie 6
5h, k, s, tkh, ask., vh. klo 10 - 16.
Yleisöltä toivotaan tietoja leikekirjoissa olevien kuvien
tunnistamattomista henkilöistä.
KULTTUURIAVUSTUSTEN LISÄHAKU
Kevään normaalin hakukierroksen yhteydessä Paimion kaupungin
kulttuuriavustuksia jäi jakamatta 530 ?. Hakemukset osoitetaan Paimion kaupungin sivistystyön lautakunnalle 1.11.2012 klo 15.00 mennessä osoitteella PL
50, 21531 Paimio. järjestyksessä 8 osallistujaa. Paikkavaraukset 4H-toimistosta.
Ilm. lk.
Hinta voimassa pe?su
S-ETUKORTILLA PE?SU 5.?7.10.
4
LU O M U
95
norm. Varaava takka, puuliesi, runsaat aputilat. 2,19 + pantti 0,80)
Harrastukset
Hemmottelu
Palvelemme:
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
Koti
arv
YHTEISTYÖSSÄ
Suomalainen
90
Siisti läpi talon huoneisto puiston laidalla. 050
526 9078 s-posti: paimiosauvo@4hfi www.4h.fi/paimiosauvo
Lisäksi S-Etukortilla
Bonusta jopa 5 %!
LOTAT PAIMIOSSA JA AJANKUVAUKSIA
VUOSILTA 1919 - 1944
Muistithan varata lipun esitykseen Ronja Ryövärintytär?
Retki Turun Nuoreen teatteriin to 18.10. 16
nro 77
www.kuntsari.fi
Paimiosalin kuukausikonserttisarjassa
Kerhot kokoontuvat: Ma 8.10
klo 17 Oinila Hiihtomajalla.
Ma 8.10 klo 17.30 Korpela Kavanderilla, työvaatteet! Ti 9.10
klo 14.30 Kokkikerho koulun
kotitalousluokassa. Lounaan voi ostaa myös ilman
jälkiruokaa. 46.000 ?
Tule katsomaan 7.10 klo 13:00-13:30
JÄRJESTÄJÄT
Tervetuloa!
Kokkaa maukasta munakasta:
8.10.-12.10.2012
Lounasaika klo 11.00-13.00
MA: Porsaanliha-omenakastike, Maitokiisseli
TI: Kalakeitto,
Mustikkapiirakka
KE: Makkarapaistos,
Hedelmäriisi
TO: Riistakäristys,
Omenakiisseli
PE: Kuorrutettu seileike,
Vadelma-vaniljavanukas
S-market Piikkiössä
pe 5.10. + tiedustelut: puh. 5,89 ?
Valio
Hyvä
suomalainen
arkijuusto
1,25 kg (3,96/kg)
2
99
norm. To 11.10 klo 18
Heppakerho, Koorilantie 348
ILON JA RAKKAUDEN LAAKSOSSA
ti 9.10.2012 Paimiosalissa (Vistantie 18) klo 19.00.
Katri Jalonen, sopraano, Marjut Jaakola &
Tesma Lindgren, piano, Päivikki Särvä, kuvat
Sibeliuksen kukkalaulusarjaan Liput 5 ?
Kakkukoristekurssi 12-v. Ke
10.10 klo 18 Huso Metsästysmajalla. Erillinen pihasauna, ulko
uima-allas ym.
MH. klo 10?17
Dynameatin
konsulentti
Suomalainen
95
PALTANPADAN
RUOKALISTA
Unto Valtamo
perjantaina 5.10.2012
Liput 7-12?, aikuiset
OP:n maksukortilla 9?
PAIMIO Asematie 1
PIIKKIÖ Hadvalantie 14
SAUVO Vähäpellontie 2
TOK
www.tok.fi. Lomakkeita
ja hakuohjeita saa kaupungintalon palvelupisteestä (Vistantie 18) ja
Paimion kaupungin internetsivuilta.
6
norm. 3,49 ?
Pepsi ja Pepsi Max
2-pack
2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l)
(sis. 8,90
Atria
Viljaporsaan ohut leike
naturel, 750 g (9,26/kg)
Hinta voimassa pe?su
4
95
Rauno Nikander
0440 12 17 15
12
0g
9/k
Kurjessuon
kananmunasalkku
30 kpl/salkku
2,04 kg (2,43/kg)
Kirjastolantie 84, 24240 Salo
Turun Mestaripalvi
Palvikinkku
lu en tuote
Oman alue
O
Lounas sisältää lämpimän ruoan,
jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivät, ravintorasvan sekä kahvin. 229.000 ?. Avustusta haetaan hakulomakkeella. MH