vuosikerta
Paimio | Sauvo | Kaarina
2?
Irtonumero
TIISTAINA 9.6.2015
INA VIRTANEN
ARMEIJAKIN APUNA LOUNA-JUKOLASSA. Porin Prikaatin varusmiehet jonottivat maanantaina ruokailemaan Louna-Jukolan kisakylässä. Astia on kuitenkin jatkuvasti täynnä.
Nasevat 7
Paimioon yli 90 uutta SM-hopeamitalistia
8. NRO 43.
99. Suomen puolustusvoimat pystyttää Jukolan viestiin 16 hengen
puolijoukkuetelttoja, joita nousee paikalle 375 kappaletta.
UUTISET 4?5
TÄNÄÄN
+16°C
Pellot
odottavat
lämpöä
5 m/s
6
Sauvossa luvattiin
tyhjentää kartongin
keräysastia entistä
useammin toisen
keräyspisteen poistuttua käytöstä
klo 18.30
4x100. Seuraava bingo 25.6.
ONNEA ONNEA
Suuren suuret onnentoivotukset
5-vuotiaalle Niilolle!
Paimion jäteasema on poikkeuksellisesti suljettu
lauantaina 13.6. klo 15, johon toivomme runsasta osanottoa.
Tarjolla hernekeittoa ym.
Tervetuloa tutustumaan
perinteiseen punamullalla maalaamiseen.
NUORUUS 1920-1969 näyttely auki ke-su klo 12-16.
Sauvon Museon Tuki ry
PAIMION
JÄTEASEMA
SULJETTU LA 13.6.
To 11.6. f a c e b o o k . keskiviikkoisin klo 9?13
Lisäksi huhti?lokakuussa
. ja 4x50?
KIRJAN HINTA 7/6/3/3 ?
,*3+"/ )*/5" ?
7JUPTCJOHP
Vitosbingo
2500
Jahtiliuska 3 . 8.00?16.00)
pidetään tiistaina kesäkuun 16. Se maksaa etutilaajalle
vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa.
Digilehti kulkee mukana aina. Digilehti on luettavissa jo klo 02.00
alkaen. Se on luettavissa
missä ja milloin vain: mökillä, työmatkalla, lomalla
tai vaikka junassa. c o m / A lP.0400224694
a n t e e nT i l a
KOKOUKSIA
Ota digilehti nyt heti käyttöösi!
Verkossa: www.tilaajapalvelija.fi/plus
Peimarin koulutuskuntayhtymän
Soittamalla Tilaajapalveluun:
02 770 2626 (ark. tiistaisin klo 13?19 ja
. päivänä 2015 klo 17.30
Tuorlan koulurakennuksen auditoriossa Kaarinassa.
YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS
Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävillä koulutuskuntayhtymän virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Tuorlantie 1,
21500 Piikkiö (Tuorlan toimipaikka/Kaarina)
Pöytäkirja pidetään nähtävillä koulutuskuntayhtymän virallisella ilmoitustaululla 25.6.2015 osoitteessa
Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö (Tuorlan toimipaikka/Kaarina)
YHTYMÄHALLITUS
Mika Rantanen
puheenjohtaja
www.kuntsari.fi. Louna-Jukolan vuoksi.
Rouskis toivottaa onnea kaikille kisaajille!
Jäteasema palvelee
. Plus-tilaajana saat kaiken!
Etutilaajana saat
digilehden
todella edullisesti
Maksat siis koko
vuoden digilehdistäsi
vain 24 euroa!
VAIN
+2?/kk
Plus-tilaus kattaa kaiken. Lehti on luettavissasi milloin vain ja missä liikutkin;
mökillä, matkoilla, työmatkalla, bussissa. Sen jakelu yltää sinnekin, minne paperilehteä ei voida jakaa.
Joko sinä tykkäät
Kuntsarista?
PALVELUPISTEESTÄMME
SUOMALAISTA:
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA
YLÄNEEN
YLIKYPSÄ
PALVIKINKKU
6,90/
1,99/
1,99/
PIRKKA COSTA
RICA KAHVI 500G
kg
pkt
PIRKKA PERUNALASTUT 100 g
TAI
/2 ps
100 g PIRKKA
JUUSTONAKSUT 70 g
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. parillisten viikkojen lauantaisin klo 13?15
Yhteistyössä mukana
Tehtävänä puhtaampi ympäristö
T: Kotiväki ja mummu
Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta
kätevällä digilehdellä. 02-4730840
1,50
Av. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21
Olemme mukana Jukolassa
Käy ?tykkäämässä?
Kuntsarin
facebook-sivusta
ja näet, mikä puhuttaa.
Arvomme joka
kuukausi kaikkien
tykkääjien kesken
yllätyspalkinnon.
Lähituotteemme myös K-Supermarket Paimio
w
ww
w.. f i
www.alanteentila.fi
www
w.. a l a n t e e n t i l a . 2
KUNNALLISLEHTI tiistaina 9.6.2015
sesi
k
u
a
il
t
t
y
n
ä
n
n
e
d
Täy
!
ä
l
l
e
d
h
e
l
digi
SAUVON MUSEOSSA
PUNAMULLAN KEITTO- JA MAALAUSPÄIVÄ
PERJANTAINA 12.6 KLO 12.00 alkaen.
Punamultaa keittelevät Viri Teppo-Pärnä ja Teemu Mäkinen.
Maalaustalkoot alkavat n
KLO 12
Jukolanviesti viikonloppuna pidennetyt aukioloajat
PARKKIPAIKALLA
. 10-18
Valio
400 g (2,48 kg)
1
99
0
3
Työhön ryhtyvällä kolmikolla on yhteensä kymmenen
vuoden kokemus yrityksestä,
joten asiakkaatkin on opittu
tuntemaan.
. Työt jatkuu kuten ennenkin. Täydennämme sopivasti
toisiamme, jokaisella on jokin erityisalueensa. Kesäkorjuukelpoisille harvennus- ja päätehakkuille on nimittäin
nyt hyvä kysyntä.
Rusko, Turku, Aura,
Kaarina, Paimio, Lieto,
Pöytyä, Marttila ja Koski TL
Juha-Matti Laitinen
p. Remontilla aloitetaan, joten tehdään vähän ehostusta
ja tehostusta, sanoo Laakio.
. tiistaina 9.6.2015 KUNNALLISLEHTI
Edullisesti alkuviikkoon K-supermarketista
MEIJERIVOI
500 g (3,58/kg)
normaalisuolainen
rajoitus: 2 pkt/talous
Ilman korttia
2,39 pkt (4,78/kg)
HK Poprilli
GRILLIMAKKARA
79
pkt
-25 %
pkt
ERÄ Atria
BROILERIN
PARTYBOX
1500 g (3,99/kg)
MAISSIN
TÄHKÄ
Esikeitetty
400 g/3 kpl
4
89
1
99
rs
pkt
Hinnat voimassa ti-ke 9.-10.6. ellei toisin mainita
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
?Paimion ohjausjärjestelmä ei ole
asianmukaisessa kunnossa?
PAIMIO
Maria Kesti
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus Paimion viime
vuodesta antaa kaupungille
madonluvut. HERKKUTORILTA ?
ma-pe 7-21, la 13.6. Kyllä tätä on tässä pitkään jo mietitty ja suunniteltu, joten ei tämä yllätyksenä
tullut, kertoivat uudet omistajat Hannele Valvikko, Riikka Laakio ja Janne Dolmatoff.
Asiakkaiden näkökulmasta varsinaisia muutoksia tehty kauppa ei tuo.
. Tarkastuslautakunta
myös toteaa, että sisäinen valvonta ei ole vielä täysin kunnossa: konserniin kuuluvien
tytäryhteisöjen tulee raportoida säännöllisesti toiminnastaan ja taloudestaan kaupunginhallitukselle.
Tarkastuslautakunnassa
toimivat Leena Erälinna, Tomi Nieminen, Ulla-Maija Alitalo, Matti Mäkelä, Tytti Mäkilä, Seppo Päätalo ja Tapani Salo.
Valtuusto käsittelee arviointikertomusta torstaina.
Sauvon Tilikeskus vaihtoi omistajia
SAUVO
Anni Himberg
Osakekirjat vaihtoivat omistajia kun Sauvon Tilikeskuksen Pentti Kotro, Leena Hellström, Päivi Kallio ja Lounais-Suomen Osuuspankki
myivät osuutensa uudelle
omistaja kolmikolle.
. ?Yhteenvetona
toteamme, ettei toiminnan ja
talouden ohjausjärjestelmä ole
asianmukaisessa kunnossa, eikä se anna kaupunginvaltuustolle oikea-aikaista riittävän
kattavaa tietoa päätöksenteon pohjaksi?, arviointikertomuksessa todetaan.
Lautakunta moittii muun
muassa kaupunginhallituk-
sen laiskaa reagointia viime
vuonna huonoon tulosennusteeseen. Kaupunginhallitus sai
tiedon odotettavissa olevasta
isosta alijäämästä jo ennen
juhannusta, ja alkusyksystä
tiedettiin, mille tasolle tulos
asettuu. Tarkastuslautakunta suomii sitä, että rivakoita
toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ei ole tehty,
eikä päätöksenteko ole ollut
pitkäjänteistä.
Sen sijaan kaupungin ja
kaupunkikonsernin tilinpäätökset ovat lautakunnan mukaan laadittu oikein ja kertovat kattavasti kaupungin toiminnasta ja taloudesta.
Lukujen vertailtavuutta tosin vaikeuttaa edelleen Paimion vesihuoltolaitoksen yhtiöittäminen. 7-21, su 14.6. Kaupunginhallitus
ei kuitenkaan ryhtynyt konkreettisiin toimenpiteisiin, eikä valtuustoa informoitu selkeästä budjettipoikkeamasta.
Tarkastuslautakunta ihmettelee, miksi.
Tarkastuslautakunnan mukaan kaupungin talouden kehitys on hälyttävän huono, ja
velkaantuminen on jatkunut
edelleen. Yksin en
olisi tähän lähtenyt, mutta nyt
oli hyvä sauma, kun on tuttu porukka, toteaa Hannele
Valvikko.
12
99
1
95
MERILOHI FILEE
kg
ATRIA OHUEN
OHUET PALVI-,
KEITTOKINKKU JA
KALKKUNA LEIKE
kpl
200 g (9,95 kg)
Ilman korttia tai yksittäin
2,59 pkt (12,95 kg)
-23 %
Jokipellontie 2, puh. 040 576 9024
juha-matti.laitinen@storaenso.com
www.storaensometsa.?
KESTOTILAAJA LIITÄ
TILAUKSEESI KÄTEVÄ DIGILEHTI!
Lue lehteä missä vain, milloin vain
- tietokoneella, tabletilla,
älypuhelimella.
2
?/kk!
ETUHINTAAN VAIN
Soita: 02-770 2626 tai
lähetä viesti: DIGIPLUS, oma nimi ja osoite
nroon 046 920 4887
Allekirjoitettavaa pöydän ympärillä riitti, kun Sauvon Tilikeskuksen osakkeet vaihtoivat omistajia.. 010-292 1150
ark. 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
Rauno Nikander
0440 12 17 15
Kirjastolantie 84, 24240 Salo
Luvassa hyvää
puukauppasäätä!
Stora Enson metsäasiantuntijat palvelevat sinua kaikissa metsääsi liittyvissä
asioissa.
Sovi maksuton metsäkäynti, niin voitte
yhdessä kartoittaa metsäsi hakkuu- ja
hoitotarpeet. Ja sähköinen asiointi tulee niille, jotka sitä tarvitsevat, mutta edelleen voi tuoda
kenkälaatikossa tai muovikassissa kuittinsa, jatkaa Janne
Dolmatoff.
KESÄSUNNUNTAISIN
ILMAINEN
PIH A KIRPPIS
ALK
4
KUNNALLISLEHTI tiistaina 9.6.2015
UUTIS TIISTAI
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Puolustusvoimat näky
mukana Jukolan viesti
PÄÄKIRJOITUS
Mihin katosi
miljoona euroa?
Viikko sitten Kunnallislehdessä kerrottiin Paimion kaupungin säästöohjelmasta. Mihin katosi yksi miljoona. Esimerkiksi Paimio saa vesiyhtiöltään korkotuloja 400 000 euroa vuodessa . Jos palveluista leikataan esimerkiksi
50 000 euroa ja korkotuloja on tulossa 400 000 euroa, alijäämän oletetaan pienenevän täsmälleen tämän verran.
Käytännössä kyse on monimutkaisemmasta ilmiöstä.
Paimio on monen muun kunnan lailla yhtiöittänyt palveluitaan. Kuntalaisilla ei ole motivaatiota hyväksyä säästöjä
ja palvelujen leikkauksia, kun eurot tuntuvat uppoavan
vain yhtiöiden hämäriin syvyyksiin.
Tytäryhteisöihin voidaan myös piilottaa velkoja, ja niiden avulla pystyy helposti tuottamaan ylihintaisia palveluita. Kaupunki yrittää kääntää 2,8
miljoonan euron alijäämänsä plussalle.
Pinnallisesti katsottuna kyse on yksinkertaisesta plusmiinus-laskusta. Tytäryhteisöjen päätöksenteko on ei-julkista, eikä media voi seurata, miten kunta tuottaa palveluitaan
tai missä on ongelmia.
Kunnan tilinpäätöksestä pitäisi pystyä näkemään, miten kunnalla menee, mutta yhä useammassa kunnassa tilinpäätös on muodostunut torso-tilinpäätökseksi, jossa
on mukana vain osa kunnan palveluista. Telttoja nousee
paikalle 375 kappaletta. Miksi sen verran pitäisi silti säästää?
Muiden kuin kirjanpidon ammattilaisten on vaikea
pysyä kärryillä siitä, miten kunnalla todellisuudessa menee. Esimerkiksi Paimio omistaa kaikki Paimion
Vesihuolto Oy:n, Paimion Yrityskehitys Oy:n ja Paimion Lämpökeskus Oy:n osakkeet sekä 90% Mäntykankareen Vesi Oy:n ja 43% Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n osakkeista. Koko konsernin tilinpäätös on noussut merkittävälle sijalle.
Kuntakonserniin kuuluvat kunnan lisäksi ne yhtiöt ja
organisaatiot, joissa kunnalla on osakepääomaa tai äänivaltaa. Toisaalta yhtiöittämisellä on ikäviä
seurauksia kuntalaisen, toimittajan ja yksittäisen valtuutetun kannalta.
Valitettavan usein yhtiöittäminen tarkoittaa palvelujen piiloutumista rautaesiripun taakse. Tällaista porukkaa ei ole välttämättä niin helppo koota, kuin
voisi kuvitella.
?Yleinen käsitys on, että varusmiehiä saisi irrotettua eri
tapahtumiin helposti aina tarvittaessa, mutta se ei ole totta.
Puolustusvoimilla on esimer-
Yliluutnantti Vesa-Pekka Pesonen on Jukolan viestissä Puolustusvoimien yhteyshenkilö.
kiksi tällä hetkellä pääsotaharjoitukset käynnissä, joten
varusmiesten mukaan ottaminen vaati järjestelyjä, Pesonen
selventää.
Puolustusvoimat apuna
Jukolan metsässä
?Puolustusvoimat on ollut Jukolan viestin yhteistyökump-
panina jo pitkään, mutta virallisesti vuodesta 2003 asti
puitesopimuksen myötä, yliluutnantti Vesa-Pekka Pesonen kertoo.
Puolustusvoimat lainaa Jukolaan tietoliikenne- ja kenttähuoltomateriaalia. Vastineeksi
se saa esimerkiksi neljänkymmenen joukkueen osallistu-
misen veloituksetta viesteihin
ja tilaisuuden kutsua kutsuvieraita. Suomen Kuntaliitto on ohjeistanut, että
vaikka tytäryhteisöjä sitoo osakeyhtiö- eikä julkisuuslainsäädäntö, niiValitettavan
den viestintään pitäisi soveltaa samoja periaatteita
usein yhtiöittäkuin kunnan viestintään,
minen tarkoittaa mutta ainakaan Kunnalpalvelujen piilou- lislehden levikkialueella
tämä ei toteudu. Yleisölle on
puolestaan avoinna sotilasko-
Kisakylä nousi talkoovoimin
Eläkeläiset tekevät työtä päivällä ja muut sitten illalla
PAIMIO
Ina Virtanen
?Louna-Jukolan rakentaminen
on hyvässä vaiheessa ja suurin
osa hommista on tehty, toteaa
vapaaehtoinen rakennusmies
Kassu Grönlund.
Varsinais-Suomen ajoharjoitteluradalle sijaitsevaan ki-
sakylään on tähän mennessä noussut jo paljon rakennelmia aina toimitsijaruokalasta
esittelypisteisiin ja ylityssillasta maaliin asti. Paimion konserniin lasketaan
myös Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymä (Paimiolla 74% äänivallasta), Peimarin koulutuskuntayhtymä (45% äänivallasta), Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymä (9 %), Salon seudun koulutuskuntayhtymä (5%), Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin
kuntayhtymä (3%), sairaanhoitopiiri (2%), VarsinaisSuomen liitto (2%), Lyyli Tuomolan säätiö ja Paimion
Palvelukeskussäätiö.
Konsernin kohdalla yksinkertaiset plus- ja miinus-laskut eivät enää riitä. mutta konsernitasolla kaupunki vain maksaa itse niitä itselleen.
Paimion kaupungilla on alijäämää 2,8 miljoonaa euroa, koko konsernilla 1,8 miljoonaa euroa. Verovaroin ylläpidettyjen yhtiöiden tulisikin olla
nykyistä huomattavasti läpinäkyvämpiä toiminnassaan.
MARIA KESTI
maria.kesti@kunnallislehti.fi
PAIMIO
Ina Virtanen
?Suomen Puolustusvoimat rakentaa Jukolan viestin telttakylää keskiviikkoon asti, ja
torstaita pidetään vielä varapäivänä, kertoo yliluutnantti
Vesa-Pekka Pesonen, joka on
viestitapahtumassa Puolustusvoimien yhteyshenkilö.
Varusmiesten erityinen tehtävä rakennusvaiheessa on kasata puolijoukkuetelttoja majoitusalueelle. Lähes kaikki
teltat, kontit ja rakennelmat
on saatu oikeille paikoilleen.
?Ainoastaan opasteita, pöytiä, tuoleja ja sähkötöitä puuttuu, Grönlund täsmentää.
Rakennusurakka aloitettiin
perjantaina ja tällä hetkellä kisakylässä ollaan jopa hieman
edellä aikataulussa. Kuntien
tumista esiripun verkkosivuilla esitellään
tytäryhteisöjä sattumantaakse.
varaisesti, ja yksinkertaiset yhteystiedotkin saattavat löytyä vain puskaradion
kautta. Varusmiehet ovat kaikki harjoitelleet
puolijoukkuetelttojen pystyttämistä useampaan otteeseen.
Mikäli suunnistaja
esimerkiksi taittaa
nilkkansa, voi hän
kartalta etsiä lähimmän maastopisteen, josta lääkintämiehet sitten
auttavat häntä.
?Kymmenestä kerrasta ylöspäin on treenattu, vastaa ruokajonossa seisova varusmies
Porin Prikaatista.
Jukolaa rakentamaan valitut
varusmiehet ovat niin sanottu
irrotettavissa oleva osasto. Yhteen telttaan mahtuu nukkumaan noin 16 ihmistä. Rahaa ei liiku kumpaankaan suuntaan, vaan vastikkeiden katsotaan olevan saman arvoisia.
Puolustusvoimilla on Jukolan viestissä myös infopiste
omassa käytössä. Yhtiöittämisellä on monia etuja, päätöksenteko esimerkiksi nopeutuu, ja laki vaatii yhtiöittämistä
tietyissä tilanteissa. Nopeasta
työstä kuuluu kiitos vapaaehtoisille työntekijöille.
?Eläkeläiset tekevät työtä
päivällä ja muut sitten illalla,
Grönlund naurahtaa.
Kiire tai suuremmat yllätyk-
set eivät viivyttäneet rakentajia, sillä elementtejä oli rakennettu jo aiemmin keväällä.
Aitoja, vaihtopuomeja ja juhlalavan elementtejä siirrettiin
nyt lähinnä oikeille paikoilleen.
Paikan päällä kuului myös huhu, että nyt suihkuistakin tulisi jo vettä.
Tapahtumaan osallistuu kilpailijoita yhteensä 21:stä eri maasta. Ruokalistalta ei kuitenkaan löydy perinteistä armeijasta tuttua hernekeittoa.
?Varusmiehille tarjotaan
esimerkiksi lihakeittoa, maalaiskiusausta sekä jauhelihapihvejä ja muusia, Korsimo
selvittää.
Viikonloppuna starttaavaa
Jukolan viestiä Tuovi Korsimo odottaa innokkaasti.
?Jännittää, sillä viikonloppu
tulee olemaan hektinen. Paikalla pidetään
vapaaehtoinen harjoitus, joka
tuo Jukolan maastoon on kolme lääkintäpistettä. Näin
maastopiste turvaa ensiapua ja
tarvittaessa jopa auttaa potilaan evakuoinnissa, Pesonen
kertoo.
Jukolan viestin kuuluttamo ja maalikonttori on jo rakennettu
kontteihin.
Suomen Puolustusvoimat on
Jukolan viestin pääyhteistyökumppani. Myös Viro, Latvia ja Venäjä kuuluvat aktiivisimpiin osallistujamaihin.
Jukola ruokkii
nälkäiset
varusmiehetkin
PAIMIO
Ina Virtanen
din myyntipiste, josta voi ostaa kahvia ja munkkia.
Itse kisaviikonloppuna Jukolassa on noin 50 Puolustusvoimien edustajaa, joista reserviläisiä on 40. Ensimmäiset varusmiehet saapuivat jo viime lauantaina lounasaikaan ja heidän ruokailustaan
on siis huolehdittu jo viikonlopusta lähtien. Niiden tarkoitus on auttaa loukkaantu-
neita suunnistajia.
?Mikäli suunnistaja esimerkiksi taittaa nilkkansa, voi hän
kartalta etsiä lähimmän maastopisteen, josta lääkintämiehet sitten auttavat häntä. Suurin ruokailumäärä tapahtuu
lauantaina kello 14 ja puolenyön välillä. tiistaina 9.6.2015 KUNNALLISLEHTI
Aurinko
nousee
västi
ssä
INA VIRTANEN
4.04
Aurinko
laskee
5
22.53
Kansainvälisyyttä
LounaJukolassa
PAIMIO
Ina Virtanen
Tulevana viikonloppuna
starttaavan Jukolan viestin
lopulliset osallistujamäärät
ovat varmistuneet. Tämän
viikon kuluessa määrän uskotaan nousevan 155 asti.
?Varusmiehet saavat ruoan
neljä kertaa päivässä, vapaaehtoinen Tuovi Korsimo kertoo.
Ruokateltassa valmistetaan
jo samoja ruokia kuin itse kisaviikonloppuna. Tästä syystä paikan päällä on paljon
varusmiehiä auttamassa tapahtuman rakentamisessa. Pitää toimia nopeasti, jotta suuremmilta jonoilta vältyttäisiin.
Tällä alueella on viikonloppuna vilinää. Suomalaisten lisäksi suurin edustus löytyy Ruotsista
ja Norjasta. Keskimäärin
ruokailijoita on ollut noin 60
kappaletta kerralla. Edessäpäin häämöttää varusmiesten rakentama silta, jonka suunnistajat ylittävät.
Vapaaehtoinen työntekijä Tuovi Korsimo huolehtii Jukolan viestin
ruokapuolesta.
Suomen Puolustusvoimat on rakentanut ylityssillan, jonka alta kulkevat katsojat ja päältä puolestaan juoksevat suunnistajat.
Tässä on kohta kaksi kuukautta kylvöjä tehty, vaikka
toukokuu on ollut perinteisesti se kuivin kuukausi. Lisäksi pulpettiveneen lukitusvaijeri oli
katkaistu ja vene siirretty
rannan tuntumaan.
Sateet ovat
estäneet
pääsyn
pelloille
SAUVO, PAIMIO
Anni Himberg
Kevätkylvöt ovat VarsinaisSuomessa vieläkin pahasti kesken viljakasvien osalta, sillä
sateet ovat haitanneet pelloille pääsyä. Autosta oli
anastettu mm. välisenä
yönä. Kiinteistöä on vahingoitettu aiemminkin, ja
poliisi kertoo tehostavansa
alueen valvontaa.
Voro kävi
kun asukas
oli kotona
KAARINA Kanta-Kaarinassa Autoilijankadun varrella olevasta omakotitalosta
anastettiin rahaa ja pihalta Citroen-merkkinen henkilöauto 3.6. Mansikoita on joskus saanut meiltä kesäkuun toisella
viikolla, mutta tällä hetkellä
mansikka vasta kukkii, kertoo
sauvolainen Susanna Katajainen Wanha Liesniemi -tilalta.
Sääennustukset
vaihdelleet
. Kyllä moni viljelijä varmaan miettii, onko mielekästä
kylvää, jos kelit eivät ole suotuisat, eikä sato ehdi puintikypsäksi, toteaa Pirhonen.
Kaarinan kaupunginhallitus epäilee
raitiotien realistisuutta
KAARINA
Perttu Hemminki
Kaarinan kaupunki katsoo,
ettei Turun seudun vallitseva
taloustilanne mahdollista raitiotieliikenteen aloittamista ja
toteuttamista Turun seudulla
lähitulevaisuudessa.
Kaarinan näkemys on, että Turun kannalta raitiotien
toteuttaminen olisi hyvä ratkaisu ajatellen joukkoliikenteen toimivuutta ja houkuttelevuutta. Kaarinan keskustan osalta tämä tarkoittaisi nykyiseen
verrattuna yhtä vaihtoa ja oletettavasti keskimäärin 10-15
minuuttia lisää matka-aikaa,
arvelee Kaarinan kaupunginhallitus viime viikolla antamassaan raitiotie-lausunnossa.
Kaarina pitää nykytilanteessa realistisimpana ratkaisuna
runkobussilinjaston kehittä-
mistä siten, että matka-aikoja saadaan nopeutettua Turun
kantakaupungista itään suuntautuvilla pääreiteillä.
. Moni muistaa varmaan
vuoden 1987 jolloin oli kesä
oli kylmä, eivätkä kevätvehnät valmistuneet.
Lämmin kesä korjaisi myöhäistä kylvöaikaa, jolloin sato
ehtisi valmistua.
. Herneen, perunan
ja mansikoiden kanssa tilanne
on kuitenkin toinen.
. Toivottavasti tulee lämmin
ja kuiva syksy, toteaa Suvanto.
Tilanne
poikkeuksellinen
Lämmin ja pitkää kesää toivoo
Pro Agrian kasvintuotannon
asiantuntija Jarmo Pirhonenkin, joka pitää tilannetta harvinaisena.
. 6
KUNNALLISLEHTI tiistaina 9.6.2015
UUTISET
ANNI HIMBERG
Rötöstelijöitä
Piikkiössä
KAARINA Hallitien varrella
Piikkiössä sijaitseva luistelukoppi on rikottu sisältä ja
ulkoa 30.5.?2.6. välisenä aikana. Fölin seuraavan kehittämiskohteen pitää olla tärkeimpien bussilinjojen kulun nopeuttaminen.. hengityssuojia, työvaatteita, kaiuttimet
sekä erilaisia asiapapereita.
31-vuotias mies tavattiin
murtopuuhista Emännänkatu 1:n häkkikellareista
05.06. Säätiedotuksia tulee seurattua useasti, mutta ennusteet
eivät ole pitäneet paikkaansa.
EU:n asettama takaraja on
kesäkuun viimeinen päivä, joten siihen mennessä pitäisi kylvöt olla suoritettu.
. Korjausarvio on noin
1500?3000 euroa.
Kaani Oy:n tehdaskiinteistöllä Makarlantie 35:ssä
on käyty tekemässä vahinkoa 2.6.?3.6. Turun kantakaupungin liikennevalojen punainen aalto
busseille sekä vuosien varrella
syntyneet ylitiheät pysäkkien
ketjut hidastavat tällä hetkellä matkaa eniten, katsoo kaupunginhallitus Turulle antamassaan lausunnossa.
. Kastella ei ole tarvinnut,
eikä hallojakaan ole meille osunut. Onhan tämä täysin poikkeuksel-
lista. Asukas
huomasi tapahtuman vasta jälkeenpäin.
Hovirinnan rannasta on
anastettu 27.5.?4.6. Perunat tulee harvinaisen
hitaasti tänä vuonna, mutta
tavoitteena on saada niitä juhannukseksi.
. Poliisi tutkii asiaa tuhotyönä. Ei meilläkään vielä kaikki
maassa ole. -Sokerijuurikkaan kanssa aloitettiin huhtikuussa ja viimeiset saatiin toukokuun
puolessa välissä maahan, mutta vielä olisi 10 hehtaaria kylvämättä
mm. Tämä riski toteutuu, mikäli seudun joukkoliikenteen
lähtökohtana on syöttöliikenne raitiovaunulinjoille.
. Eihän tämä hyvältä
näytä, mutta ei keleille mitään
voi, toteaa sauvolainen Hännilän tilan isäntä Janne Suvanto.
Suvanto viljelee hernettä,
perunaa ja vehnää ja elätte-
Kevätkylvöt ovat kestäneet poikkeuksellisen pitkään, sateisten kelien vuoksi. Kaarinan osalta kyseessä olisi kuitenkin niin suuri
investointi, ettei Kaarinan mu-
kanaolo mahdollisessa raitiotiehankkeessa ole lähivuosina
realistista.
Suunnilleen näin summaa
Kaarinan kaupunginhallitus
näkemyksensä hiljattain valmistuneesta Turun seudun raitiotien yleissuunnitelmasta.
Kaarinan lausunto on vastaus kysymyksiin ja lausuntopyyntöön, jotka Turun kaupunki esitti äskettäin naapurikunnilleen koskien kyseistä
yleissuunnitelmaa.
Kaarina pitää todennäköisenä, että raitiotien laajentaminen Kaarinaan lisäisi jouk-
koliikenteen houkuttelevuutta
Kaarinan keskustan ja Piispanristin suunnalla. Riskinä on Kaarinan joukkoliikenteen matka-aikojen
kasvaminen erityisesti Kaarinan keskustan ja Piikkiön alueilla. Talon ovet
olivat lukitsematta, ja talon asukas yläkerrassa tapahtuma-aikaan. -Onhan tämä täysin
poikkeuksellista, että kylvöt ovat kestäneet kaksi kuukautta, sanoo Pro Agrian kasvintuotannon
asiantuntija Jarmo Pirhonen.
Pakettiauto
aiottiin viedä
PAIMIO, KAARINA Paimiossa Kotipolku 9:n parkkipaikalla yritettiin anastaa pakettiauto 1.?2.6. klo 16?20 välisenä aikana. välisenä
aikana alumiininen Alufish
360-merkkinen soutuvene
ja toisesta veneestä Mercury F5M -merkkinen perämoottori. Auton oven lukko oli
rikottu ja virtalukon pohja irrotettu, mutta autoa ei
saatu anastettua.
Kaarinassa murtauduttiin henkilöautoon ikkuna
rikkomalla Autoilijankatu
24:n pysäköintipaikalla 5.6.
päivän aikana. Turun Varissuon linja auttaisi luultavasti
myös Littoisten alueen liikenteen kehittämistä.
. Ulkorakennus paloi käyttökelvottomaan kuntoon tiistaina
2.6 kello 9.30?10.30.
Paimion Hevonpäässä kotitilaansa viljelevä Harri Louramo kiirehti
perjantaina pellolle auringon kerrankin paistaessa. Muun Kaarinan osalta tilanne vaihtojärjestelmän vuoksi ehkä pikemminkin huononisi, arvelee Kaarinan kaupunginhallitus lausunnossaan.
Kaarina näkee kannaltaan
riskejä myös siinä, jos raitiotie
toteutetaan ainoastaan Turun
kaupungin alueelle.
. ohraa ja vehnää.
lee toivoa, että juhannukseksi myyntiin saataisiin perunan
lisäksi sipulia.
. välisenä aikana. klo 23.50 aikaan.
Sauvon palo
tahallinen
SAUVO Ulkorakennuksen
palo viime viikolla Sauvon
kirkon hautausmaalla oli tahallaan sytytetty
Tällaisilla hankkeilla olisi varmasti
NASEVAT
positiivisia vaikutuksia Turun
lentokentän käyttöasteeseen ja
kansainvälistymiseen.
Varsinais-Suomi ja Turku
ovat erityislaatuisia sijaintinsakin puolesta. Paljon tarpeellisempi
kuin esim. KUNNALLISLEHTI
MIELIPIDE
Postitse: Kunnallislehti, Vistantie 38 D, 21530 Paimio
toimitus@kunnallislehti.fi
set. Asuimme
isossa Kopolan pappilassa ja
viihdyimme Paimiossa yhdeksän vuotta.
Mieheni Paavo täyttää 18.
kesäkuuta 75 vuotta. Paimiossa oli tuohon aikaan 5800
asukasta, ja keskuslaitos valmistui pian. minä kannatan sitä sillä se ois tarpeellinen. Mielee-
Sää
9.6. Miten olisi uusi päiväkoti. Vai onko puun hinta liian hyvä?
Ja saako tosiaan nyt eläinten pesimäaikaan hakata
miten sattuu. Nyt tuttava
on tuonut haudalle kolmannen
kukan. Maakunnan kehittyminen
palvelisi myös maakunnan keskusta, Turkua. . Onko yhtäkkiä
kaikilla rahapula. Niin vapaa-ajan kuin
liikematkailu Turusta maailmalle ja maailmalta Turkuun
lisääntyisi varmasti.
Ihminen on mukavuudenhaluinen myös matkustaessaan.
Olisi Suomessa ainutlaatuinen
mukavuus matkustaa suoraan
jopa yhdellä junalla Tampereen
tai Helsingin suunnasta Turun lentokentälle esimerkiksi
matkatavaroitten kanssa, kuin
vaihtaa toiseen junaan, junasta bussiin tai raitiovaunuun.
Mitä helpompaa on matkustaa käyttäen joukkoliikennettä,
sitä enemmän sitä käytetään.
Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
Nasevat: www.kuntsari.fi . Nyt olisi erinomainen tilaisuus hyödyntää
tätä erityislaatuisuutta parantamalla julkisia liikenneyhteyksiä paremmalle mukavuustasolle. Onkohan ihan
?by the book??
Ikinuori
kun näyttää tosi usein olevan ihan keskellä kävelyteitäkin..
Kyllästynyt pesemään
kenkiä
Sauvossa luvattiin tyhjentää
kartongin keräysastia entistä useammin toisen keräyspisteen poistuttua käytöstä. Sitä pidetään silmäl-
lä, jotta päästäisiin keskustelemaan tämän mattia kukkarossaan kantavan kanssa, että
miksi tilanne on hänen kohdallaan ajautunut näin toivottomaksi, ja voisiko siihen saada
suotuisan ratkaisun.
Seija Kaarilahti
Paimio
Muistatko pappi Paavo Heikkisen?
Muistaako joku paimiolaisen
papin nimeltä Paavo Heikkinen?
Muutimme Paimioon keväällä 1968, mieheni Paavo
papiksi ja minä Tellervo opiskelemaan Turun yliopistoon,
olimme 28- ja 24-vuotiaat. lidl.
niinpä
18 000 suunnistajaa, jokainen talloo matkallaan ainski 10 muurahaista, aika paljo, mun mustikkapustikoista
eksynyt
Mikä näitä metsänomistajia vaivaa. Kirkkoherrana
oli Arvo Niva ja kanttorina
Lasse Malmivirta. Liikenneviraston selvityksen mukaan se maksaisi
noin 50 miljoonaa euroa. Rautatieyhteyksillä saataisiin Turun
keskeiset liikennekeskukset yhdistettyä tehokkaasti palvelemaan kokonaisuutta. Ainoastaan orvokit oli jätetty molemmilla kerroilla. Siis: jos muistat, lähetä kortti.
Lämpimin terveisin,
Tellervo Heikkinen
Kertuntie 5
32500 Oripää
Tiistai
Keskiviikko
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
02:18
04:04
22:53
00:39
Selkeää
Pilvistä
Perjantai
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+13°C Aurinko laskee
6 m/s Pimeys alkaa
Sauvo
5
+16
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+17°C Aurinko laskee
6 m/s Pimeys alkaa
Torstai
02:15
04:03
22:54
00:43
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+17°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
02:12
04:02
22:55
00:46
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+16°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
PESU
AVOINNA
Lauantai
02:09
04:01
22:56
00:50
PEIMARIN
PARAS PESU
AVATTU!
02:06
04:01
22:57
00:53
24 h
TEBOIL-Säteri Paimio
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20. Asiaa on rohkeasti tuonut esille VarsinaisSuomen maakuntavaltuuston
puheenjohtaja Pekka Myllymäki (kesk.).
Paikallisjunaliikenne mahdollistaisi kiinteistöjen arvonnousun radan läheisyydessä
koko maakunnan alueella, tukisi laajemmin kaavoittamista, nopeuttaisi työmatkaliikennettä ja helpottaisi liikenneruuhkia.
Lentokentän rata, sataman
pisararata ja paikallisjunaliikenne tukisivat myös tunnin
juna -hanketta. Astia on kuitenkin jatkuvasti täynnä ja roskia lojuu
pitkin poikin tuulen riepoteltavana.
Tyhjennettävä
useammin!
Eikö Piikkiössä tarvitse kerätä koiran jätöksiä. Tuttava
toi haudalle uuden ruusun, joka koki saman kohtalon. Ydinverkon
hankkeisiin voi hakea EU:n rahoitusta vuoteen 2020. 13.6.
Tänään
+16
+16
Turku
Paimio
Kaarina
ni tuli ajatus, että olisipa loistava lahja, jos hän saisi jonkun
kortin jokaisesta seurakunnasta, jossa on ollut. Lisäksi rautateiden kehittäminen on linjassa EU:n liikenne-, ympäristöja päästötavoitteiden kanssa.
Turku-Helsinki -väli, Turun
lentokenttä ja satama kuuluvat Euroopan liikenteen (TENT) ydinverkkoon. Samalla tulisi rakentaa 6-7 kilometriä uutta rataa Turun lentokentälle Leaf Centerin ja
Runosmäen kautta sekä puoli kilometriä uutta rataa Turun satamaan, jolloin siitä tulisi Turun pisararata. nasevat, tai puhelimitse 050 439 0009
Maakunta nousuun
liikennehankkeilla
Maamme uusi hallitus on aloittamassa toimikauttaan. Niitä
SOPULIT
Marko Heimonen
Kaarina
Kukat kaupasta, ei haudalta
Vaikka säälin sanotaankin olevan sairautta, siitäkin huolimatta käy sääliksi sitä, jolla
on matti kukkarossa eikä ole
varaa ostaa kukkia kaupasta
vaan pitää käydä keräilemässä
niitä hautausmaalta. Tuttavani
Sauvosta oli tuonut vanhempiensa haudalle Paimioon ennen
äitienpäivää ison ruusun, jonka joku oli tarvinnut ilmeisesti
oman äitinsä haudalle. Tätä
kaikkea tukisi kumipyörillä
kulkeva (super)bussiliikenne.
Työllisyys- ym. Toivottavasti Varsinais-Suomeen
tulee merkittäviä kärkihankkeita sekä maakuntahallinto
että maakunnastamme valitut kansanedustajat ajavat niitä myös eteenpäin.
Nyt olisi aika parantaa Turun ja Varsinais-Suomen rautatiet paikallisjunaliikennekäyttöön. vaikutukset olisivat koko maakunnan laajui-
7
puhumattakaa, kuka korvaa?
Paimio kun sattuu olemaan
lapsirikas kunta ja alkaa
olemaan jo päivähoitopaikat täynnä
Oli kyllä aikamoinen viikonvaihde, ei olisi paremmin
voinut mennä. ShowMamojen tanssiryhmä tanssi Karilla kylässä -ohjelmansa kanssa
kultamitaleille Muodostelma
2 -sarjassa ja lähes satahenkinen Production ryhmä ylti
kakkossijalle lauantaina käydyssä kilpailussa. Productionjoukkueeseen kuuluivat kaikki
Annika Mutilan tanssikoulun
valmennusjoukkueet, pienimmistä 7-vuotiaista Microista aikuisiin ShowMamoihin.
. ovat paimiolainen Anu Äyräs ja parkanolainen Mika Vainionpää.
Lounais-Suomessa ei
vielä sinilevää
LOUNAIS-SUOMI Valtakunnallinen leväseuranta kesälle 2015 on alkanut. Niillä on niin loistava tiimi
ja ryhmähenki, että ovat paha
vastustaja monille.
Voittoisa Karilla kylässä
-ohjelma kertoi soutujoukkueesta. Lisäksi kilpailussa palkittiin opiskelijasarjan voittajana arboristiopiskelija Jouni
Liukkonen Livian ammattiopistosta.
Suomen Puunhoidon Yhdistyksen järjestämissä kuudensissa SM-puukiipeilykilpailuissa Mukkulan kartanon
puistossa Lahdessa testattiin
puunhoitajien kiipeilytaitoa,
-tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Havainnot LounaisSuomen levätilanteesta kootaan Varsinais-Suomen ELYkeskuksessa.
Viikonloppuna Pasilan kisahallissa Helsingissä käydyt Performing Arts showtanssikilpailut
tuottivat Paimioon kasapäin
SM-mitalisteja. Miesten
sarjan Suomen mestari on
Mika Vainionpää Parkanosta. Puunhoidon kilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Joukkueen koreografi ja valmentaja Annika Mutila juhli hopeaa yhdessä tanssijoidensa kanssa.
Annika Mutila tanssitti P
Suomen tanssikartalle
Performing Arts SM2015 -tanssikilpailusta kultaa ja hopeaa
PAIMIO
Marika Mulari
Suomen mestarit vuoden 2015 ?puukiipeilyssä. Lounais-Suomessa
vakioseuranta koostuu 45 havainnointipaikasta, joista 22
sijaitsee sisävesi- ja 23 merialueilla. Mutila kertoo idean syntyneen viime kesänä New Yorkin MoMassa, jossa hän sattui
näkemään äyskärin.
Annika Mutilan tanssikoulun Production -ohjelmassa pyörittiin New Yorkin sykkeessä ja ohjelmassa nähtiin muun muassa liikemiehiä,
vapaudenpatsaita, palomiehiä, pilvenpiirtäjiä ja tietysti keltaisia takseja.. Lämpötilan noustessa sinilevän määrä vesissä voi lisääntyä huo-
mattavastikin.
Syyskuun loppuun kestävän seurannan aikana havainnoidaan sinilevien esiintymistä Suomen järvissä ja merialueilla. Tanssijat tekivät sen, minkä osasivat ja kun
kaikki meni nappiin, tuli tällaisia tuloksia, Annika Mutila kommentoi maanantaina.
Mutila kehuu valmentamaansa ShowMamojen tanssijoukkuetta, joka on ennenkin
tuonut SM-menestystä
. Vakioseurannan ensimmäisellä viikolla Lounais-Suomessa ei
ole havaittu levää yhdelläkään havaintopaikalla. Osallistujia oli myös Iso-Britanniasta, Ruotsista ja Virosta.
Kilpailujen tarkoituksena on
kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus
verrata omaa osaamista muiden ammattilaisten osaamiseen. Alkukesän viileän ilman vuoksi sinilevää ei todennäköisesti ole
vielä päässyt muodostumaan
havaittavia määriä. 8
KUNNALLISLEHTI tiistaina 9.6.2015
TÄNÄÄN
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Paras puukiipeilijä
on paimiolainen
PAIMIO Vuoden 2015 Suomen mestari puukiipeilyssä
naisten sarjassa on paimiolainen Anu Äyräs
päivään
saakka. tiistaina 9.6.2015 KUNNALLISLEHTI
9
MARIKA MULARI
Nuoruuden satumaa
löytyy Sauvosta
Päärakennukseen on rekonstruoitu muun muassa 50?60 lukujen
maaseutubaari ja kampaajan työskentelynurkkaus
SAUVO
Perttu Hemminki
Sauvon suunnalla eräs varma kesän merkki on kotiseutumuseon kesänäyttelyn valmistuminen.
Sauvossa kesä puhkeaa täyteen kukoistukseensa aivan
näillä hetkillä, sillä Nuoruusnimisen nostalgisen kesänäyttelyn avajaisia vietetään museolla tänään tiistaina.
Nuoruus oli 1920-luvulla koko lailla erilaista kuin
1960-luvulla . Siinä oli monta hyvää
joukkuetta aivan kannoilla.
Meidän ohjelmassamme oli
selvä tarina ja punainen lan-
ka, sekä iso energinen joukkue,
jossa oli eri ikäisiä tanssijoita.
Mutila iloitsee myös paimiolaisten tiimihengestä.
. Oikealta vasemmalle kesätyöntekijät Laura Rinne ja Annukka Haapala, seuraavina uutterat talkoolaiset Tuija Särvä, Marja Klemelä ja Katri Knuutila.. alkaa
tunnelma pirtissä olla jo var-
60-luvun peilipöytä lukuisine tarpeellisine tilpehööreineen.
Huomaa ruudullisella keinonahalla päällystetty jakkara.
sin autenttinen.
Hanna Kiviranta kertoo,
että Sauvon kotiseutumuseon
kesänäyttelyyn on viime vuosina käynyt tutustumassa keskimäärin noin tuhat henkeä.
Tähän lukuun eivät sisälly lukuisat koululaisryhmät, jotka
tutustuvat näyttelyyn syksymmällä, koulutyön jo alettua.
Kotiseutumuseon huolellisesti suunnitellut kesänäyttelyt, jotka toteutetaan pienellä,
mutta sitäkin innokkaammalla ydinryhmällä, ovat poikkeuksetta saaneet kävijöiltä
hyvän palautteen.
Kuka tietää vaikka museonmäellä saataisiin kesällä kuulla
myös savikiekko-saundia.
PERTTU HEMMINKI
. Karkeasti jaotellen voi sanoa, että sotien jälkeinen aika
on esillä päärakennuksessa ja
niitä edeltävät vuosikymme-
Paimion
Jukeboksin nappulat saavat sormet syyhyämään.
Virvoke maistuu ja jano haihtuu.
Sotien jälkeinen
aika on esillä päärakennuksessa
ja niitä edeltävät
vuosikymmenet
Miinan mökissä.
net Miinan mökissä. Tästä on
kuitenkin poikkeuksia, kertoo
Sauvon Museon tuki ry:n puheenjohtaja Hanna Kiviranta.
Päärakennukseen on rekonstruoitu muun muassa 50?
60 lukujen maaseutubaari,
kampaajan työskentelynurkkaus ja tanssilavareissuun valmistautuvan nuoren naisten
haaveiden alttari: kompakti
peilipöytä taittuvine kuvastimineen.
Siinä vaiheessa kun vanhanajan jukeboksin ämyreistä kajahtaa soimaan Paul
Ankan ?Diana. takana. Kilpailupäivä oli kokonaisuudessaan hyvä kokemus
tanssijoille ja on ihanaa, kun
koko tanssikoulu puhaltaa yhteen hiileen ja sitten saadaan
vielä tällaisia tuloksia.
Sijoitus toiseksi on juuri selvinnyt ja juhlat voivat alkaa.
Sauvon museon työntekijöitä ja talkooväkeä ?baaritiskin. tai Irwinin
?Työmiehen lauantai. Ilmainen kesänäyttely
on avoinna osoitteessa Vahtistentie 3 keskiviikosta sunnuntaihin kello 12?16.
Sauvon Museon Tuki ry:n
ja Sauvon kunnan vapaan sivistystyön lautakunnan yhteisvoimin toteuttama näyttely jakautuu kahteen rakennukseen: isoon punaiseen
päärakennukseen ja hieman
ylempänä rinteessä sijaitsevaan ?Miinan mökkiin?.
. Ohjelmassa oli hyvä tarina
ja ilmaisu oli omaa luokkaansa, Mutila pohtii menestystä.
Lauantain Production-sarjassa saatu hopeakin maistui
kaikkien mielestä voitolle.
. Sauvon museon kesänäyttely, joka keskittyy vuosien 1920-1970 väliseen aikaan, osoittaa kuitenkin, että nuoruudessa on myös
paljon muuttumatonta.
Eri vuosikymmenten nuoruuteen on mahdollista tehdä Sauvon museonmäellä löytöretki elokuun 18. nykypäivästä
puhumattakaan
ylärivi) Meeri Antero, Emma Outinen, (vas. Lastenrattaista kuorma-
Koneviesti-lehti julisti 80-luvulla kilpailun siitä, kenellä on Suomen
vanhin Stihl-moottorisaha. - Isä
osallistui aikoinaan kyseiseen kilpailuun ja sai palkinnoksi uuden
Stihl-moottorisahan, Piirainen kertoo.
autoihin. -On ladattu omia kuvia ja katsottu muiden, mutta hitusen on netti pätkinyt.
. Kuvassa oleva vuoden -53 saha, jonka
nykyisin omistaa Tuomo Piirainen, voitti jaetun ykkössijan. Nuoret
ovat vastuullisia ja tietävät pelin hengen, kertoo leirin viestintäpäällikkö Miko Joensuu.
Jos jokin asia askarrutti, sai
sosiaalisessa mediassa esittää
myös kysymyksiä leirin johdolle.
Kaarinalaiset (vas. Viidettä kertaa järjestettävä leiri oli
tarkoitettu 15-22-vuotiaille ja
sen teemana oli tänä vuonna
digitaalisuus ja internet-kulttuuri. Odotetaan jo innolla viimeisen illan vaahtobileitä.
Koska leiri oli kestoltaan
vain neljä päivää, piti käänteissään olla nopea.
. leirin tekemä lauttasauna.
. Vanhoja vehkeitä ja varastoista löytyviä ikuisuusprojekteja voi tuoda tullessaan il-
man ennakkoilmoittautumista. Uusia tuttavuuksia syntyy
nopeasti, kun aikaa on vähän.
Monesti ollaan leireiltä saatu
uusia ystäviä, toteavat tytöt.
Vanhoja vehkeitä ja ikuisuusprojekteja
SAUVO
Perttu Hemminki
Ensi lauantaina on kansallinen veteraaniajoneuvopäivä.
Sen merkeissä monella paikkakunnalla Suomessa järjestetään leppoisan nostalgisia
kesätapahtumia vanhojen neli- ja kaksipyöräisten ollessa
pääosassa.
Kasklahdentien varrella
Sauvon Karunassa toteute-
Lähetä tiedot
toimitus@kunnallislehti.fi
taan lauantaina järjestyksessään kolmas ?vanhojen vehkeiden näyttely?. alarivi) Anni Toivonen ja Iida Mäkelä osaavat poseeraamisen jalon taidon.
HuHu-leirillä sosiaalisen median käyttö oli jopa toivottavaa. Kyseessä on entisajan kulkupelejä ja koneita
fanittavien naapurusten alulle
panema pienimuotoinen näyttely, joka on parina edelliskesänä saanut yleisöltä hyvän vastaanoton ja palautteen.
Tapahtuma on ilmainen, ja
kuka tahansa voi tuoda näytille vanhoja aarteitaan.
. Leirillä on seitsemän eri
ohjelmapistettä, joista jokainen osallistuja on jo ilmoittautuessaan saanut valita neljä.
Rannasta löytyy vesiesterataa,
saunalauttaa, kanoottikisaa
ja vesisotaa. Leirin maskotti HuHumies Peralla on oma profiili
Ask.fm -yhteisöpalvelussa ja
hänelle saa esittää kysymyksiä
vaikkapa anonyymisti, opastaa Joensuu.
Uusia ystäviä
Kaarinalaiset Meeri Antero,
Emma Outinen, Anni Toivonen ja Iida Mäkelä nauttivat
leirillä olostaan.
Ahtelan hiekkarannalla, jossa oli mm. Sitten meillä on
radiosuunnistusta, Flowpark
-tyylinen köysirata, netistä tuttuja pelejä ihmiskoossa, tietokoneen sisuksiin tutustumista
ja johtamistehtäviä, luettelee
leirin ohjelmapäällikkö Lasse
Lindberg.
Somettaminen OK
Teemansa mukaan leirillä sai
kulkea luuri kädessä ja näpsiä
sosiaalisen median kuvatulvaan lisää materiaalia.
. Kaikki mitkä kulkevat pyörillä tai joissa on
moottori, summaa tapahtuman järjestäjäporukkaan kuuluva Tuomo Piirainen.
. 10 KUNNALLISLEHTI
www.kuntsari.fi |
tiistaina 9.6.2015
kuntsari
HuHu-leirillä 600 partiolaista
ANNI HIMBERG
PAIMIO, SAUVO, KAARINA
Anni Himberg
Sunnuntaina Sauvon Ahtelassa loppunut HuHu 2015 keräsi
ympäri Lounais-Suomea noin
kuusisataa partiolaista. Olemme puhuneet nettietiketistä sekä täällä leirillä, että
jo ennen tapahtumaa. Ohjelman olivat koonneet nuoret itse palautteiden
ja toiveiden perusteella.
. Kaikki otetaan avosylin
vastaan. Mutta voi myös soittaa etukäteen, esimerkiksi minulle, jos on jotain kysyttävää.
Periaatteena on, ettei laitteiden tarvitse olla entisöityjä, kunhan ikävuosia ja pati-
naa on riittävästi.
Karunalaiset alan harrastajat lupaavat tuoda Karunantien ja Kasklahdentien risteyksen paikkeille maamerkiksi
vanhan Mossen, ettei vain kukaan ajaisi epähuomiossa onnensa ohi.
PERTTU HEMMINKI
Karunassa voi tutustua lauantaina muun muassa Teemu Mäkisen 50-luvun Land Roveriin.. Älyttömän kivaa on ollut.
Ohjelmapisteissä on ollut hauskaa ja joka ilta on disco
Retki on maksullinen.
Hinta sisältää matkat, pääsymaksut, opastukset ja ruokailun. Lähtö P-paikalta (Luontopoluntie 54) klo 17. Aukioloajat kannattaa varmistaa kohteiden internet-sivuilta. To
18.6. Lähtö koululta
klo 7:45. Päärakennuksen ensimmäisen kerroksen huoneet on säilytetty
sellaisina kuin ne olivat Wanhalinnojen aikana. Vankilamuseo, Militaria museo, Wetterhoffin
myymälä, Sibelius center, Met-
Haahtelan kuvia Förituvassa
KAARINA, TURKU Kaarinalaisen Ilpo Haahtelan ottamista
valokuvista järjestetään näyttely Turkuseuran Förituvassa
(Sairashuoneenkatu 1) 9.6.?
14.8. Valoku-
vanäyttely koostuu Haahtelan
1985?2006 ottamista valokuvista. Tervetuloa luontoon,
kedolle ja suolle, su 14.6. Sateen sattuessa sisätiloissa. Sorapintainen tie johdattaa Vanhalinnan kartanolle. Kotimuseon sisustus kertoo pariskunnan
elämäntyöstä ja harrastuksista.
Suurimman huomion vie ehkä
Maunon laaja asekokoelma.
Pihapiirin entisiin talousrakennuksiin on sijoitettu erikois-
Markku Paavali
Laaksonen
10.1935 Paimio
* 29.
13.05.2015 Piikkiö
Rakkaudella puolisoa, isää ja pappaa
muistaen
Pirkko
Jari perheineen
Jaana perheineen
Ystävät ja sukulaiset
Oli sulla sydän niin lämmin, hellä,
paikka siellä jokaisella.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Papalle; Kauniit muistot eivät koskaan
unohdu
Sara
Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos myötäelämisestä ja osanotosta.
Piirisarjaa D-12 P03 9v9 ykkönen 2.6.2015 Parainen
PIF white-Peimari United 3-2
Tehopisteet:
Artturi Anttalainen 1+1
Artturi Lehtinen 1+1
LÄHIMATKAILUN HELMIÄ. mennessä Sarille 040 849
6606 tai runkooky@gmail.com
kohti Öröä. Soita Helmelle p. Opastus Helsingintieltä (110) Toivonlinnantien risteys.
TULOKSIA
Peimari United
tulospörssi
Hämeen Härkätien helmi
kohoaa korkeuksiin Vanhalinnan linnavuori, rautakauden aikainen mäkilinna.
Mauno ja Ester Wanhalinna
lahjoittivat kartanonsa Turun
yliopistolle vuonna 1956. Vikkelät
karitsat odottelevat lapsiper-
heitä! - Yhteispohjoismaisen
Luonnonkukkien päivän kasviretki tutustuttaa suon ja rannan kasveihin, teemalajina on
tupasvilla. Oman kunnan nähtävyyksien ohella naapuristakin löytyy mielenkiintoisia kohteita. - Askalankosken Ketotalo avoinna
klo 12-15: Pive Toivosen akvarellinäyttely "Kesäretkellä" ja
Ketokahvila; sunnuntaiemäntänä Miia Aaltonen. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00
www.tilaajapalvelija.fi
Henkilöasiakkaiden
ilmoittajapalvelu:
maija.aro@kunnallislehti.fi
p. Hernekeittoa ym. Sen vieressä
Rakkaamme
vt päätoimittaja
Kylli
Salo
(02) 588 8654
050 5929914
toimittaja
Maria
Kesti
(02) 588 8656
näyttelyt. Tervetuloa joukolla.
Paimion seudun ympäristöyhdistys. Oppaana
pj Taina Kummunsalo. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00
Aineiston jättöajat:
tiistain lehteen perjantaina
klo 12 mennessä
ja perjantain lehteen keskiviikkona
klo 12 mennessä.
Seurapalstailmoitukset:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
lehden ilmestymistä edeltävänä
päivänä klo 11 mennessä.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 19, 21530 PAIMIO
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 9.00-12.00
Vanhalinnan kotimuseossa on muun muassa huomiota herättävä Mauno Vamhalinnan laaja asekokoelma
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Lehtitehdas, Salo 2015. Lähtö
Sauvon torilta klo 9. muotinäytös, jonka lomassa Rami Tapper musisoi. Lahjoituksen ehtona oli kartanon
päärakennuksen museoesineiden säilyttäminen yhtenä kokonaisuutena. Kasveja katsellaan
Paimion Luontopolun varrella. Sitovat ilmoittautumiset
30.6. ei bocciaa.
SAUVO
Korpelan Marttojen kesäretki la 27.6. Kasviretki käsittää alkupään tasaisen maasto-osuuden; opastuksen jälkeen voi palata P-paikalle tai kiertää koko polun omatoimisesti.
KAARINA
Rungon alueen omakotiyhdistys ry tekee la 1.8. Perjantaina museossa punamullan keittoa ja maalausta
Viri Teppo-Pärnän ohjaamana
klo 12. Voit tulla katselemaan tai itse maalisudin varteen. Kuvasarja sai alkunsa, kun Haahtela toimi Turun maakuntamuseon, nykyisen Turun museokeskuksen,
tutkijana. Haahtela on eläkkeellä
oleva Turun biologisen museon vastaava tutkija. Kuljetus
reittiä Karpalotie- Vistantie
11.15- Asematie 11.20- Kotipolku- JousitieMeijeritie
11.30- Kansanopisto. Ohjelmassa yhteislaulua, makkara- ja kahvitarjoilu. Kasnäsistä jatkamme laivalla klo 10.30
URHEILUSEURAT
KAARINA
RASTI
PIIKKIÖ
Peimarin rastit to 11.6 klo 1719 Piikkiö, Toivonlinna. Ohikulkutien jälkeen Liedon suuntaan tullaan tienhaaraan, jossa kyltti Vanhalinna ja
häränpää opastavat vasempaan
Hämeen Härkätielle. Saan tietoa ruokavalinnastasi ja sinä matkan hinnasta.
Kaarinan Työpaikkaliikunta
ry Naisille ja miehille rantalentistä Hovirinnan biitsikentillä
Kaarinassa joka ke klo 17-19.
Sauvon Kotiseutumuseossa kesäkauden avajaiset tänään klo
18. Jutut ja
kuvat ovat Hannu Tuomisen käsialaa.
LIETO Lyhyt ajomatka ja tunnelma on täydellinen. Vanhassa
navetassa sijaitsee Idän ja lännen maa -näyttely. 11
tiistaina 9.6.2015 KUNNALLISLEHTI
YHDISTYKSET
PAIMIO
Paimion
Sotaveteraaniväen korsutilaisuus pidetään Veteraanikivellä,
Kansanopiston pihalla ti 9.6. retken Hämeenlinnaan. Tutustumiskohteina mm. Kolmas pysyvä on arkeologinen näyttely.
Osoite: Vanha Härkätie 111,
Vanhalinna, Lieto.
www.vanhalinna.fi
toimittaja
Perttu
Hemminki
(02) 588 8655
toimittaja
Ina
Virtanen
(02) 588 8657
Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk:
Etusivu 2,14 /pmm
Tekstissä 1,23 /pmm
Takasivu 1,12 /pmm
Muualla 1,12 /pmm
4-väri
0,23 /pmm
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
Tilaushinta 1.1.2015 alk:
Kestotilaus / 12 kk
85,00 ?
12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 ?
6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 ?
Opiskelijatilaus
51,25 ?
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen
nuorelle tilattavaa lehteä.)
Irtonumerohinta
2,00 ?
S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo;
S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio;
Ixia tuliaiskioski, Paimio
toimituksen
avustajat:
Jaana Pakarinen
Jan Sundman
Anni Himberg
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ)
0400 433 505
Varhaisjakelun muut kunnat
myynti,
Lounais-Suomen Tietojakelu
asiakaspalvelu
(02) 269 3434
Maija
arkisin klo 6.00-16.30,
Aro
(02) 588 8652 viikonloppuisin klo 7.00-12.00
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
seurapalstat@kunnallislehti.fi
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
(02) 588 8653
myyntijohtaja,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
toimitusjohtaja
Jaakko Ketonen
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
Tilaajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet)
tilaukset@kunnallislehti.fi
p. Härkätallissa on esillä Elämänlanka -näyttely, joka
havainnollistaa ihmiselämää
kehdosta hautaan. Näyttelyn avaa 9.6.
kello 13 näyttelijä Ismo Kallio.
sänkylän Navetta, Aulangon
puistometsä. Ohjelmassa mm. Örön saarelle. Paluumatkalla
laivassa kahvit. Lisäksi Wanhalinnojen toivomuksena oli, että
tilan tuottoa käytettäisiin alueen arkeologisiin tutkimuksiin.
Vanhalinnan kartanon uusklassistinen päärakennus valmistui vuonna 1930. Näyttely: Nuoruus 1920-1969 avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 1216. Örössä opastettu
kierros ja lounas (kalakeittoa
tai kotiruokaa). 050 329 8248, 19.6. alkaen. Se kertoo
Itä- ja Länsi-Suomen talonpoikaiselämästä. Liedon
Vanhalinnan kartano ja sen
idyllinen ympäristö tarjoavat
hienon retkikohteen.
Jo paikan sijainti on erityinen. mennessä. tarjolla.
Vapaa pääsy.
Piikkiön Eläkeläiset: To 11.6.
bocciaa klo 12 ulkokentällä. Kunnallislehden kesäsarja kertoo kotiseudun tutustumiskohteista. klo 12
Uskon yhä, että pystymme kuromaan Interin eron
kiinni, vaikka hävisimmekin
keskinäisen pelin. Toiselle puoliajalle vaihdosta kentälle tullut Samuli Vihervirta
tuplasi johdon 70 minuutilla,
21
Lauantaina 13.6. Hän on ollut koko edustusjoukkueen tasaisin suorittaja. Totuus on, että hyvät hyökkäykset voittavat pelejä, mutta hyvät puolustukset
vievät mestaruuksia, Nobre
maalailee.
Peimarin taival Nelosessa
jatkuu torstaina kello 19.30,
kun Hakkispaanalle vieraaksi
saapuu turkulainen FC Bosna. Hän johtaa joukkueen sisäistä syöttöpörssiä ja tekee
tuskin koskaan virheitä kentällä. Samuli taas on ollut armeijan takia paljon poissa joukkueesta, joten onnistumiset olivat
sekä hänelle itselleen ja joukkuetovereille osoitus siitä, miten tärkeä pelaaja ja hyvä esimerkki hän on, Nobre kehui.
Alkukauden onnistujista
hän nostaa esiin myös keskikenttäpelaaja Aki Varjosen.
. LoPS ja Inter ovat päästäneet toistaiseksi vähemmän
maaleja kuin me, mutta aiomme olla tuon tilaston kärjessä
syksyllä. 0400 670 397
Puh. 02-435 8501 www.tiimi-ikkuna.?
3
pun
Jukolan viesti -viikonlo
jat
loa
kio
au
tyt
pidenne
Suomalainen
Toivonkipinä elää
Peimari Unitedin ero Nelosen kärkiseuraan FC Inter/2:een
kaventui kuuteen pisteeseen
PAIMIO, SAUVO
Jan Sundman
Jalkapallon miesten Nelonen
7.6. Peimari on
päästänyt kuluvalla kaudella keskimäärin yhden maalin
ottelua kohden, mutta Nobre
odottaa tilaston parantuvan
vielä kauden edetessä.
. lk.
X-tra
Mozzarella
125 g (7,92/kg)
Hinta voimassa ti?su
2
11
29
76
Rainbow
Jäätelö monipakkaukset
Mansikka-, suklaa-, ja toffeetuutit sekä mansikka- ja
vaniljapuikot
390?416 g (5,42?4,69/kg)
Sinebrychoff
Coca Cola 2-pack
2 x 1,5 l, 3 l (0,50/l)
Sisältö 1,49 + pantit 0,80
Palvelemme:
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
PAIMIO Asematie 1
SAUVO Vähäpellontie 2
PIIKKIÖ Hadvalantie 14
Hartwall
Cool Grape 6-pack
6 x 0,33 l = 1,98 l (5,48/l)
(sis. Näyttäisi,
että SaTo parantaa myös koko ajan. Peimari United - FC Inter/2 0-2 (0-1)
Viikko sitten alkoi näyttää siltä, että Peimari Unitedin miesten edustusjoukkueen
haaveet noususta Kolmoseen
voitaisiin pikkuhiljaa haudata. KaaRe - Peimari Utd
0-4 (0-1)
31.5. 0400 240 845
Markku Koistinen puh. 10,86 + pantit 0,90)
Voimassa 18.3.2015 alkaen.
Meidän kauppa.
tok.fi. FC Inter 2 oli ollut Paimiossa pelatussa kärkikamppailussa parempi lukemin 0-2, ja
samalla ero sinimustiin sarjassa kasvanut jo kahdeksaan
pisteeseen.
Kun Inter kuitenkin tasasi
pisteet viikolla Ruskon Pallon
kanssa, ja Peimari palasi voittokantaan sunnuntaina Kaarinassa KaaRen vieraana, syttyi toivonkipinä peimarilaisleirissä uudelleen.
. klo 7?
18
8?
klo
6.
14.
na
tai
un
u
Sunn
Kotimaista
Kotimaist
Ko
otimaissta
ta
Suomalainen
Tärkeitä onnistumisia
Aki Varjonen johtaa joukkueensa sisäistä syöttöpörssiä viidellä maalisyötöllään.
99
S-market Paimiossa:
1
95
0
0
99
Leipomo Salonen
Jussin leivät
Monivilja tai Rukiinen
500 g (1,98/kg)
1
99
Valio
Arkijogurtit
1 kg
0
Suomalainen
69
99
/kg
Suomi
Varhaisperuna
1. Nico tekee paljon työtä
joukkueen eteen, joten hän
todella ansaitsi maalin. Jos joku Interin suistaa kärjestä, on se joko Peimari tai SaTo, ennakoi Peimarin valmentaja Diogo Nobre.
Omistajan käyntikortti
Lisäksi S-Etukortilla Bonusta jopa 5 %!
ja viimeisteli myös illan kolmannen runsas viisi minuuttia myöhemmin.
Loppulukemat 0-4 niittasi
maalintekonsa kanssa alkukaudesta tuskaillut hyökkääjä Nico Salmiosalo.
. Aki ei ole näkyvimpiä
pelaajia, mutta hän on silti
tärkeimpiä tukipilareitamme.
Junnilan comeback
Sunnuntaina joukkueen puolustuslinjassa nähtiin tuttu nimi parin vuoden takaa, kun
toppari Jani Junnila palasi
Nevesin rinnalle. 12 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 9.6.2015
KESTOTILAAJA
LIITÄ TILAUKSEESI
KÄTEVÄ DIGILEHTI!
Lue lehteä missä vain,
milloin vain
- tietokoneella, tabletilla,
älypuhelimella.
ETUHINTAAN VAIN
2
?/kk!
Soita: 02-770 2626 tai
lähetä viesti: DIGIPLUS, oma nimi
ja osoite nroon 046 920 4887
Asennus - takuulla!
Edustajasi:
Jari Tuomainen puh. Kotipelit jatkuvat sunnuntaina Paimion Urheilupuistossa kello 15, kun SaTo saapuu Peimarin vieraaksi.
Broilerin ohutleike
430?500 g (9,28?7,98/kg)
Leip uro-Eas e 12.6.
E
tit p
ulen lihan .6.
s
n
o
u
k
3
Mak tti la 1
en
l
u
s
kon
oa!
etul
Terv
Hinta voimassa ti?su
1
Suomalainen
95
Partanen
Mestarin jauheliha
400 g (4,86/kg)
Hinta voimassa ti?su
0
Suomi
Sipulinippu
1 .lk.
Hinta voimassa ti?su
JANSUNDMAN
sa:
uvos
a
S
t
ja
rke
sen
S-Ma omo Salotin
Miedosti suolattu, hunaja- tai pippurimarinoitu
inoittu
inoitu
99
Sunnuntaina ottelu oli Unitedin hallussa alusta loppuun.
Ensimmäisen maalin viimeisteli runsaan puolen tunnin pelin jälkeen rangaistuspotkusta
toppari Adimar Neves