Pappilanahoon rakennetaan valoisia koteja asumista helpottavilla moderneilla ratkaisuilla. Turvallisille ulkojäille pääsee jo luistelemaan Paimion urheilupuistossa ja Piikkiön liikuntahallilla; jääja latutilanteesta lisää sisäsivuilla. klo 13–14. Hän tähdentää, että toki aina pitää olla varusteina vähintään jäänaskalit ja vedenpitävä reppu vaihtovaatteineen sekä valpas mieli. pitää. Immaisin mukaan luistimilla kiitää tuon neljän kilometrin matkan edestakaisin hetkessä. 040 713 2808 peabasunnot.fi Pappilanahossa asut kuin herran kukkarossa As Oy Piikkiön Pappilanaho Koroistenkuja 4, 21500 Piikkiö Tulossa odotettu, neljäs Peabin rakentama osakekerrostalo Kaarinan Piikkiön kes kustaan. Paikalla myös Vakuutusyhtiö Ifin edustaja, joka kertoo tyypillisistä vahingoista ja niiden ennaltaehkäisystä! Jaossa yllätyslahjoja Isänpäivän kunniaksi. Harvinaisen varhain jäälle. PERJANTAINA 11.11.2016 100. Paimio | Sauvo | Kaarina NRO 88. Pappilanalue on idyllistä, vanhaa varsinaissuomalaista maalaispitäjämaisemaa, jossa kattavat palvelut löytyvät läheltä. Ota yhteys, niin laitetaan kotiasiat kuntoon! Tiedustelut: Peab Asunto myynti, Birgit Helimäki, puh. Maanantaina 7.11. Valitsit sitten kitkat tai nastat, hinta on sama ja se Kumho WI31 GoodYear nastatai kitkarengas 195/65R15 455 € 205/55R16 585 € /sarja /sarja 195/65R15 320 € 205/55R16 420 € /sarja /sarja 195/65R15 485 € 205/55R16 610 € /sarja /sarja Nokian Hakkapeliitta 8 KA-Rengas Oy 02 484 1071 www.karengas.fi KOSKI TL TURKU VANTAA KOSKI TL Koskentie 372, 31500 Koski Tl Raimo Maunula p. 040 9010 963 TURKU Kuormakatu 2, 20380 Turku Markus Salonen p. Niin hieno harrastus kuin onkin kyseessä, Immaisi sanoo. Tärkeintä kuitenkin on, että kuuntelemme herkästi sinun toiveitasi uudesta kodistasi. Ekologinen pellettilämmitys ja muutenkin edulliset asumiskulut. vuosikerta 2 € Irtonumero Maassa rauha HUONEISTOESIMERKKEJÄ: TYYPPI KRS M² MH € VH € 2h+kt+p 2 47,5 41.415 135.000 2h+k+s+patio 1 60 49.240 160.930 2–3h+k+s+p 3 67,5 54.465 177.630 3h+k+s+p 3 75,5 60.905 198.860 3h+k+s+patio 1 79,5 59.390 193.775 Ruotsin suosituin rakennusyhtiö Peab rakentaa moderneja kaupunkikoteja myös Suomeen. 040 9010 965 HYÖDYNNÄ KAMPANJARAHOITUSTA! Tee ostoksesi RengasCenter-tilillä 30.11.2016 mennessä ja maksa vasta tammikuussa 2017! Hinnat sisältävät rengastyön, tasapainotuksen, allelaiton sekä kierrätysmaksun. Askalan ja Juntolan välisellä osuudella jään paksuus oli yli viisi senttiä. – Kokenutkin retkiluistelija voi vajota silmänräpäyksessä jäihin, ja silloin on leikki kaukana. Varaa omasi ajoissa! Tervetuloa esittelyyn! La 12.11. Hyödynnämme mittavaa kokemustam me asumis ratkaisuista, jotka edistävät ympäristön ja ihmisten hyvinvointia Pohjoismaissa. Paimiolainen Sauli Immaisi pääsi harrastamaan retkiluistelua Paimionjoella harvinaisen aikaisin
1 kg PALVELUPISTEESTÄMME SUOMALAISTA: HUOM! PalveleMMe IsänPäIvänä sU 13.11. Katso lisää Teboil-Säteri Paimio Sauvontie 9, 21510 Hevonpää puh. klo 16-18 välisenä aikana. Lisätietoja paikasta, Riikka Laakio 050 434 2413 tai Eira Kallio 050 434 2773 Ark. 6-21, la-su 8-20 Lauantaina 12.11. Talvirenkaiden vaihdossa tarkista rengaspaineet ja kulutuspinnat kaikista renkaista. Puoli tuntia riittää alkuun. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Pakkasen kiristyessä lämmitysaikaa voi lisätä, mutta ei kuitenkaan kahta tuntia pidemmäksi. Ilmoita samalla lahjoitatko työn kilpailun jälkeen julkisesti esille pantavaksi. UUTTA MEILLÄ, VUOKRATTAVANA pakettiautot pikkubussi kylpytynnyri peräkärryt/trailerit klapikone .fi www. Auton huollon ympäristöystävällisyyttä voit lisätä käyttämällä Joutsenmerkittyjä pesuja puhdistusaineita. Moottorin esilämmityksen voit aloittaa kun lämpötila on nollan ja viiden asteen välillä. www.sauvontilikeskus.fi | Viljontie 1, Sauvo KIRJANPITÄJÄ haussa Sauvon Tilikeskus Oy hakee tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää. klo 11-15, Koulukeskus, Vistantie 31 Tervetuloa mukaan! Perhepäivä Katso lisää Facebookista: Perhepäivä Paimiossa KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS KOKOUSAIKA: Torstai 16.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA: Paimion kaupunginvirasto, Paimiosali KÄSITELTÄVINÄ ASIOINA MM: Vuoden 2017 tuloveroja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Talousja henkilöstöhallinnon organisoitumista koskeva esiselvitys/ Jatkoselvitys/Sopimusten hyväksyminen Talousarvion muutokset 2016/ Vanhuspalvelut ja kotihoito Toimintakeskus Apilan tilamuutokset Eron myöntäminen luottamustoimista ja toimien täyttäminen Tilintarkastusyhteisön valitseminen vuosille 2013-2016/Option käyttö Ympäristöterveydenhuollon yhteistyösopimuksen päivitys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestyksen muuttaminen Palveluiden järjestämisen muutokset Talousarvion toteutuminen 1.1.-30.9.2016 PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkistettu pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtä-vänä kaupunginvirastolla tiistaina 22.11.2016 klo 10.00-15.30. asti. 02-4730840 6 90 kg Pirkka SUOMALAINEN POSSUN ULKOFILE n. Voit tehdä piparitalon tai muun rakennelman, istuttaa lukijan lehden äärelle tai sovittaa lehteä vaikka pukinpussiin. kerta!) La 15.30 TROLLS ( 5€! ) Lisäinfoa, trailerit... Säännöllinen pesu auttaa pitämään maalipinnat hyvässä kunnossa, eivätkä suola ja loska vahingoita niin paljon auton maalipintaa. Etenkin ikkunoiden pesu on tärkeää hyvän näkyvyyden takaamiseksi. Valmistaudu pakkasaamuihin vaihtamalla lasinpesuneste pakkasenkestävään. Kun renkaissa on oikea ilmanpaine, niiden vierintävastus on pienempi ja polttoaineen kulutus vähenee. 02-473 2690 Pe 17.30 Ke AfterSchool 15.20 DR. Tarkista myös, missä kunnossa auton vahaus on. mennessä. Voittajat valitaan yleisöäänestyksellä. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 11.11.2016 BIO STARA C I N E M A BIO-KU VA J. Liisa Harjula Valonia. Kilpailun tuloKset julKistetaan 7.12. Mäkilä Paimio, Pussitie 4 p. 473 2602 www.cafeasta.fi Katamme lounaspöydän arkisin klo 11-13 MUISTATHAN ISÄÄ HERKULLISELLA LÄHIKONDITORIAN TÄYTEKAKULLA! HÄN ON SEN ARVOINEN Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Mikko kiittää lahjoista, kukista ja onnitteluista 9.10.2016 K-MARKET MANSIKKAMAA Viljontie 6, Sauvo, puh. Tarkista samalla tuulilasinpyyhkijöiden kunto ja vaihda ne tarvittaessa uusiin. Aloita pesemällä auto sekä sisältä että ulkoa. Järjestäjät toivovat, että valmiit kilpailutyöt tuodaan (valokuvauksen takia pakkaamattomina) kaupungintalolle perjantaina 18.11. Jos käytät polttoainelämmitintä, autolla kannattaa ajaa yhtä kauan kuin sitä on lämmittänyt, koska lämmittäminen kuluttaa auton akkua. Kaikki saman katon alta. www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä Pe-La 20.00 • Su-Ti 17.30 • Ke-To 19.30 • Kaikkien jatko-osien äiti! Hauska! La-Su 14.00 Ke-To 17.45 TATU JA PATU PIPARKAKKUKISA Anna mielikuvituksen pyörittää kaulinta ja leivo Paimion joulumarkkinoille pipariteos, jonka teemana on 100-vuotias paikallislehti Kunnallislehti. klO 12-21 Avoinna ma-pe 8.30-21 la 8.30-18 ja su 12-21 3 99 kpl AINO JÄÄTELÖT 900 ml, ei laktoosittomat 9 90 8 90 kg kg NAUDAN PALAPAISTI NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Hyvin talveen huollettu auto on ekoteko Talvi on saapunut ja viimeistään nyt on aika huoltaa auto kylmän vuodenajan varalle. Vaihda tarpeen vaatiessa myös lumiharja ja jääraappa uusiin, sillä likaisilla tai rikkinäisillä välineillä naarmutat lasija maalipintoja. Lähetä kirjallinen hakemus sähköpostilla toimisto@sauvontilikeskus.fi 20.11. STRANGE ( 3D ) Ensi-ilta La 17.30 Ma-Ti 19.30 The ACCOUNTANT TYTTÖ...VARPU Su 15.30 Ke PäiväNäytös 13.00 tarjoushintaan! (Viim. (Myös paperista lehteä tai sen osaa on tällä kertaa lupa käyttää hyväksi teoksessa). Säteilylämmittimellä suositus on alle kolme tuntia. (02) 475 3200 Avoinna ark. Sarjoja on kolme: ammattilaiset, kotileipurit ja lapset alle 12 v. Äänestää voi siellä, sekä myös Kuntsarin nettisivuilla aina 2.12. Kokouskutsu kokonaisuudessaan ja esityslista: www.paimio.fi Kirjanpitoa, veroneuvoja, yritysten perustamista ja muita tilitoimiston palveluja, yksityisille ja yrityksille, sekä isännöintipalvelut. Työ alkaa mahdollisimman pian. Kaksi jälkimmäistä kisataan nimimerkein Valmiit työt esillä joulumarkkinoilla 20.11
5 99 kg Tuore kokonainen kirjolohi Suomi/Ruotsi rajoitus: 2 kalaa/talous 17 95 kg HK Takuumurea naudan ulkofilee palana Suomi kg Voimassa Pe-LA 11.-12.11. 7-21, la 8-20, su 11-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 11.-13.11., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Jokipellontie 2, puh. Tapahtuman järjestää PaimionSauvon terveyskeskus sekä yhteistyökumppanit. Vuoden 2016 teemana on diabeetikon hypoglykemia ja sen hoito. Vuodesta 2007 se on ollut myös yksi YK:n vuotuisista teemapäivistä. – Nimi säilyy samana ja toimisto pysyy Perniössä. Emme ole perustamassa mitään tilitoimistoketjua, vakuuttaa Laakio. TERVETULOA MAAILMAN DIABETESPÄIVÄN TAPAHTUMAAN PAIMION KAUPUNGINTALOLLE MA 14.11. Minä istun perjantaisin siellä, keskiviikkoisin Sauvossa, muina päivinä missä tarvitaan. Perniöläisen PP-tilit Ky:n omistaja Pekka Prusila jäi eläkkeelle ja halusi turvata toimistonsa tulevaisuuden. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, tarjolla kahvia ja arvontaa. 0505750698 Sauvon Museon Tuki ry Sauvon Tilikeskus laajeni Perniöön SAUVO Tilikeskuksen toimitusjohtaja Riikka Laakio oli syksyllä tilanteessa, ettei päässyt kotoaan Perniöstä enää töihin Sauvon keskustaan. 500 g naturell ja pehmeän pippurinen 7 99 99 ps Juurekset 2 kg (0,50 kg) Porkkana, lanttu ja punajuuri rs Tumma luumu 500 g (1,98 kg) pkt kg kg Lobo omena Suomi 0,99 Flora Vanilla ja Vispi 2,5 dl (4,60 l) rs SnackPoint Kilosalaatit 1 kg 9,95 Olvi Vichy 12 x 0,33 l (1,45 l) sis. 010 2921150 ark. Kolme työntekijää jatkaa siellä töitään. Sauvon Tilikeskuksen tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu kuitenkaan isommat laajennukset. on vietetty jo vuodesta 1991. Maailman diabetespäivää 14.11. – Me haluamme pysyä pienenä toimistona jatkossakin. Tilaisuuden puhujina ovat mm: • diabeteslääkärit Merja Laine ja Samu Lumijärvi • diabeteshoitajat Marjo Grönfors ja Satu Lehtinen • erityisliikunnanohjaaja Matleena Koskinen ja liikuntaneuvoja Merike Ojala • diabetestuoteyritysten edustajia • Paikalla on muitakin asiantuntijoita Voit myös mittauttaa verensokerisi, verenpaineesi ja vyötärönympäryksesi ja testauttaa puristusvoimasi sekä diabetesriskisi ja hiilihydraattiosaamisesi. pantit 1,20 6,95 Velkopopovicky Kozel Dark lager 3,8 % 4 x 0,5 l (4,68 l) sis. KLO 13-18 Paimion kaupunki hakee vakinaiseen työsuhteeseen KIINTEISTÖNHOITAJAA Hakemukset Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi) 30.11.2016 klo 12.00 mennessä. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 11.11.2016 Paimion Omakotiyhdistys ry järjestää Paimion Nesteellä Ajurintie 1 tilaisuuden KOdin tuRVallisuudesta ti 22.11.2016 klo 19 • Alustus Verisuresta Tilaisuuden aluksi pidetään yhdistyksen syysKOKOUs Tervetuloa! Johtokunta Tule kuulemaan diabeteksen hoidon asiantuntijoita Paimiosaliin ja tutustumaan diabeteksen hoitoon liittyvään näyttelyyn aulatilassa. Päivä on insuliinin toisen keksijän nobelisti Frederick Bantingin syntymäpäivä. 02 474 5282, sähköposti: olli.koivukangas@paimio.fi Seurakuntamestarin virka haettavana Tehtävässä aloitus 1.1.2017 tai sopimuksen mukaan Hakuaika päättyy 24.11.2016 klo 12.00 Vaativuusryhmä 403 erityisin perustein, peruspalkka 2190 € /kk Tarkemmat tiedot: www.sauvo-karunanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/avoimia-tyopaikkoja Käsityön taitajien JOULUMYYJÄISET sauvon museossa 10.-11.12.2016 ilmoittautumiset: puh. Teemapäivän taustalla ovat Kansainvälinen diabetesliitto IDF ja Maailman terveysjärjestö WHO. Laitoin paikalliseen lehteen ilmoituksen Tilikeskuksen laajenemisesta ja sain soiton, jossa tarjottiin mahdollisuutta ostaa kokonainen tilitoimisto. pantit 0,60 9,96 -64% Plussa-kortilla Voimassa Pe-LA 11.-12.11. 99 Muista isää K-ruokamestarin Porsaan wieninleikkeet Suomi 9 95 Viennetta Jäätelökakut 650 ml (1,52 l) rajoitus 2 pkt/talous Atria Viljaporsaan sisäfilee n. Päivän tavoitteena on maailmanlaajuisesti lisätä tietoisuutta diabeteksesta, toisaalta kyse on diabeteksen kanssa elävien vuotuisesta juhlapäivästä. Työavain: 120148 Lisätietoja: kiinteistöpäällikkö Olli Koivukangas, puh. pack 4 Ilman korttia 1,29-1,49 tlk (5,16-5,56 l) pack 12 -10-17% Plussa-kortilla tlk 2 2,30 0,99 perjantaina leipomo pyymäki sekä old el paso konsulentit soft mini tortillas 145 g (20,62 kg) 2 99 uutuus! hyvää isänpäivää! muista kakut sekä kukkaset k-supermarketista avoinna su klo 11-18 rs. – Bussivuoro loppui, joten päätin avata Sauvon Tilikeskuksen sivukonttorin meille kotiin
Panelistit jakoivat kuulijoille omia kokemuksiaan, jolloin he olivat olleet tekemisissä pakolaisuuden kanssa. Myös panelisteilta kysyttiin, miten he kokevat pakolaisuuden. Ja kyllä minusta kysyä saa ja pitääkin. Erityisesti alueen liikennejärjestelyt ovat herättäneet kysymyksiä. Tosin vain juurikin se palkkahallinto, jota Paimio jo tuotti eli oli vähän pakko. Piikkiössä eivät nuo Piikkiö Päivän tai Joulukadun puuhaajat mieti tippaakaan, että kun ei ole Piikkiön kuntaa, se kylä ja piikkiöläisyys vaan on niin tärkeä. – Emme päässeet sopimukseen yhden Luodontien varressa olevan maanomistajan kanssa, ja se tontti täytyi jättää tämän kaavan ulkopuolelle. Virkistyskäyttöön kaavoitettiin yhtenäinen alue, joka ulottuu Pontelan mäeltä urheilukentän takana olevaan metsään. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 11.11.2016 PÄÄKIRJOITUS PERJANTAI Näin totesi Sauvon valtuustossa puheenjohtaja Esko Kiviranta, kun hän avasi veroprosenttikeskustelun. – Sen perustaminen herätti aikanaan vastustusta, ja parin vuoden toiminnan jälkeen sen toiminta loppui ja paikka karsittiin pois. – Ely-keskus vastaa heidän sijoittamisestaan. Ei tieyhteyttä Luodontielle Kaavatyö Pontelassa on kestänyt tavallista kauemmin. Uumoilu osui oikeaan. Pätee muuten Paimiossa ja Kaarinassakin. Mitä kunnille jää sen jälkeen, kun sote alkaa todenteolla toimia, ja entä ne muutkin perässä tulevat muutokset. Tiejärjestelyt herättävät kysymyksiä KAARINA Maria Kesti Pontelan eli Piikkiön aiemman keskusurheilukentän asemakaavaehdotus on valmistunut. Huomataanko nyt, että esimerkiksi Sauvon Karunassa porukat häärää joukolla vähän vaikka mitä kivaa, paikallisesti ja vaan ihan hyvällä hengellä ja porukalla. . Kaarinan kaavoitusja rakennuslautakunnan käsittelyssä Arto Elo (sd.) ehdotti kaavan palauttamista jälleen takaisin valmisteluun, mutta ehdotus hävisi äänin 8–2. Puistoon on mahdollista rakentaa lähiliikuntapaikka sekä ulkoilureitti. Taloushallinnossa toimia hiukan siirretään vaikkakin ehkä pitkin hampain itäisten kuntien yhteisiksi. Matalan kynnyksen kirkkoilta käsitteli pakolaisuutta Rovasti Jouni Lehikoinen, monikulttuurisuuskehittäjä Pauliina Pensikkala sekä Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki osallistuivat sunnuntaina pakolaisaiheiseen paneelikeskusteluun Paimion kirkossa. Taina Tukia ”Vaikuttaa kuumalta jutulta” PAIMIO Ina Virtanen Paimion kirkossa viime sunnuntaina järjestetty Matalan kynnyksen kirkkoilta käsitteli pakolaisuutta monesta eri näkökulmasta. Henkilöt muuttavat kaupungin vuokraasuntoihin. Keskustelua johti Mika Ahtola. Tai miten sen nyt ottaa, niitähän Sauvo hoitaa yhdessä Paimion kanssa ja on hoitanut jo pitkään. . Kaavaehdotuksessa uusia, vielä rakentamattomia pientalotontteja on 29. Sivistyspalvelut lie Sauvossa isoin sarka, joka jää omiin käsiin. Mitäkö tuumin siellä Sauvon valtuustossa. Pontelan kaavaehdotus valmis . Tämän Turvapaikan saaneiden kotoutus Paimioon alkamassa . Viime päivien ”yllätyksellisen” rapakontakaisen vaalituloksen valossa mietityttää, että nähdäänkö nyt sitten Sauvossa kaikki asioiden alavireet. Kehityksen suurin este on se, ettei kysytä eikä kyseenalaisteta. Keskustan viitoitusten mukaan edelleen mennään, mutta rattaissa kuului rahinaa. Paimiossa polkaistuu tuo Reko-touhu ihan tyhjästä ja melkoiseen vauhtiin. Mitähän ne kuntalaiset oikeasti miettivät. No en todellakaan kuntaliitoksia, vaan niitä ja näitä. Mietin, että yhä harvempi meistä kaduntallaajista miettii niinkään sitä, että olen kuntalainen, vaan enemmänkin niin, että olen kansalainen, minulle kuuluu tietyt oikeudet ja palvelut. Lisäksi nykyisen Primadonna-lounasravintolan ja Siwan kohdalle on sijoitettu asuinja liikerakennusten korttelialue. Pakolaisaihe on Paimiossa ajankohtaista, sillä kaupunkiin odotetaan saapuvan seuraavan kolmen vuoden sisällä kolmekymmentä henkilöä, joille on myönnetty turvapaikka. Niin Aatami ja Eeva, Aabraham kuin Jeesuskin olivat pakolaisia. Pakolaiset tuttua paimiolaisille Paneelikeskustelu alustettiin pappi Mika Ahtolan puheella, jossa hän toi ilmi, että raamatustakin löytyy paljon pakolaisuutta. Tottakai moni miettii palvelujen etäisyyttäkin, mutta tässä on vähän sama juttu kuin siinä, miten vanhemmat vaativat joskus lapselle koulukyytiä, mutta vapaa-ajalla se sama tenava polkee sujuvasti kavereille pitkiäkin matkoja. Tilaisuuden paneelikeskustelussa osallistujina olivat Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra, rovasti Jouni Lehikoinen, monikulttuurisuuskehittäjä Pauliina Pensikkala Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä sekä Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki. Vielä henkilöitä ei ole sijoitettu, mutta heitä voi tulla jo tämän syksyn aikana tai ensi vuonna, Jari Jussinmäki kertoi. Jotkut ennakoivat, että edessä olevat muutokset heijastuvat yhteiskuntaan niin suuressa määrin, ettei sauvolaisilla eikä kyllä paimiolaisilla tai kaarinalaisillakaan valtuutetuilla ole välttämättä jonkun ajan päästä suurtakaan sanomista siihen millainen elinympäristö ja paikallinen palvelupiiri ympärillä on. Seurauksena tieyhteyttä uudelle asuinalueelle ei pystytä vetämään Luodontien kautta vaan terveyskeskuksen ja Pontelan nuorisotalon välistä, Elo kertoo. Siinä on vissi ero. Hän myös luki pakolaisen määritelmää maahanmuuttoviraston näkökulmasta. Jari Jussinmäki muisteli Paimion motellissa aikanaan sijainneen vastaanottokeskuksen historiaa. Primadonna merkittiin suojeltavaksi rakennukseksi. Maailmassa on tällä hetkellä yli 65 miljoonaa pakolaista, Pauliina Pensikkala kertoi. Pauliina Pensikkala kertoo, että Varsinais-Suomessa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi ilmoittautui viime syksynä 1000 ihmistä, jotka halusivat tehdä jotain pakolaisten hyväksi. Paneelin jälkeen kuulijat saivat esittää puhujille omia kysymyksiään. Erityisesti he, joiden varassa lepää yhteiskunnan ja kuntien elinvoima 1020 jopa 30 vuoden tähtäimellä. Ja yhä useammat katsovat kriittisesti sitä, mitä ne palvelut maksaa. – Uuden asuinalueen ko. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Paimioon muuttaa lähtökohtaisesti perheitä. – Pakolainen on ihminen, joka pakenee kodistaan
Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.. Kaupungille on tehty kuntalaisaloite pienen lähiliikuntapaikan jättämisestä alueelle. Vieraus pelottaa aina aluksi, mutta yhteisen elämisen kautta syntyy iloa. kaupunginosan, korttelin 15014 osaa sekä rakennuskaavatiealuetta. Moni turvapaikanhakija on myös löytänyt kristinuskon omakseen. Kaupunki hankki omistukseensa laajat maaalueet Vähäjoen varrelta kaksi vuotta sitten. PIIKKI 25205 2 I u 3/4 e=0.25 pp VP I u 3/4 I u 3/4 I u 3/4 I u 3/4 I u 3/4 I u 3/4 II le le ET ET pp p SU U LA N KA TU KULTAS IRKUNK ATU PELTOS IRKUNK ATU PIKKUSIRKUNKA TU PONTELANMÄKI KATARINMÄKI 497:1:95 481:1:18 481:1:167 481:1:17 481:1:165 481:1:181 481:1:181 481:1:180 481:1:176 481:1:175 481:1:166 481:1:133 481:1:132 481:1:111 481:1:11 481:1:109 481:1:105 481:1:20 481:1:172 481:1:19 481:1:7 481:1:164 481:1:163 481:1:137 481:1:136 481:1:135 481:1:134 481:1:131 481:1:130 481:1:129 481:1:128 481:1:118 481:1:25 481:1:8 481:1:208 511:1:15 481:1:140 895:1:2284 511:1:45 511:1:43 511:1:24 511:1:26 511:1:18 481:1:54 481:1:53 481:1:52 481:1:51 481:1:33 481:1:34 325K2 Katarinpolk u Katarintie Os kun tie Luo don tie Rastaantie Pe ipo ntie Hepojoen tie Pontelantie II II II II II II II II II II II I II II II II II II II II II II II II I III II II II 20kV urheilukenttä 20kV bs bs bs k k ar ar k k ar k k Terveyskeskus kh k k k ts k k k Huoltoasema yr k Kpa yr kt k 26 28 29 23 18 24 16 14 12 15 25 30 20 25 12 16 11 10 15 16 22 22 27 17 13 11 11 13 25 20 10 15 6 8 13 18 6 9 10 5 17 14 24 26 20 25 8 11 14 10 8 12.4 26.8 24.1 25.5 25.4 20.1 11.3 10.2 11.8 7.2 14.7 12.0 9.7 9.4 9.8 7.9 6.8 6.4 7.0 6.4 6.6 6.7 5.4 7.0 5.9 5.6 5.6 2.3 11.7 12.9 12.9 11.3 10.9 10.8 13.8 10.5 11.1 10.5 10.2 11.9 10.3 19.5 19.8 7.8 5.5 5.2 29.5 23.5 15.7 16.8 14.4 13.2 28.5 26.3 29.3 10.3 12.7 13.4 13.6 7.1 6.9 6.2 13.0 7.9 6.3 8.0 18.2 20.6 17.6 29.1 29.1 11.6 10.7 10.5 10.4 8.4 9.9 6.8 6.3 6.3 6.1 5.5 6.1 6.1 4.8 6.4 5.1 11.8 9.4 6.9 6.0 7.0 86 17 rp12 3 17 33 15 18 16 15 10 10 7 14 48 6 16 rp18 6 18 7 19 2 4 8 9 9 2 3 7 7 8 3 49 19 18 20 19 21 8 3 6 2 1 10 11 12 33 4 5 69 5 6 23 24 4 13 32 3 rp rp264 rp21 rp24 21 262 262 5 5 663 122 24 2 22 23 4 3 845321 2 4 1 3 2 2 3 3 65 67 34 2 26 61 782 61 21 22 2161 2 17 60 1 3 49 63 3 664 62 42 1 18 21 18 20 17 21 19 29 59 57 57 270 58 15 16 38 273 rp2130 271 2129 rp2124 p 272 29 35 71 204 39 rp25 24 rp22 rp21 rp23 31 1 7 42 6 28 rp20 99 64 12 13 14 27 38 (r 1/2) II (r 1/2) II (r 2/3) II KAARINA PONTELAN ASEMAKAAVA, A25202 KAAVAEHDOTUS 1:1000 19.10.2016 Asemakaavalla muutetaan Kaarinan kaupungin Piikkiönlahden, 25. He haluavat tulla kristityiksi. Joukossa voi olla rikollisiakin, mutta suurin osa on avun tarpeessa olevia. Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki luottaa rikollisten pois karsiutumiseen. Jussinmäki kertoo näkevänsä hyvänä asiana, että pakolaisia sijoitetaan Paimioon ja vastaavan kaltaisiin kaupunkeihin. Nyt määrät ovat vähentyneet Turkin ja Venäjän tilanteen takia, ja rajat ovat kiinni. Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista moni on palannut jo kotimaahansa, mutta useat odottavat hakemuksensa uudelleenkäsittelyä negatiivisen päätöksen saatuaan. / toimistotilan 50 k-m2 ja 2 ap. Rautatien ja Vähäjoen väliin aiotaan kaavoittaa omakotitontteja, ja Vähäjoen varteen varataan kymmenen hehtaarin virkistysalue. Prosessi poimii raskaimpiin sotarikoksiin syyllistyneet. On hyvä, että asioista voidaan keskustella, jos ne askarruttavat, mutta väärät mielikuvat pitäisi ampua alas. – Samoin toivon niille, jotka ovat vapaaehtoisesti halunneet muuttaa Paimioon, hän lisää ja viittaa siihen, että Paimioon on muuttanut oma-aloitteisesti kaksi syyrialaista miestä. AO AO AO AO AO AO AO AL VL VL 25202 25203 25204 25205 25206 25207 25208 II II e=0.35 e=0.20 e=0.20 e=0.20 e=0.20 e=0.20 e=0.20 e=0.20 e=0.20 1 2 3 1 1 3 4 2 3 4 1 5 6 7 8 2 1 2 3 4 1 2 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 25. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. .2016. – Paimiossa esitettiin vastustusta ensimmäisen vastaanottokeskuksen tullessa, mutta kun sen toiminta loppui, jäätiin sitä kaipaamaan. SPR:n Pauliina Pensikkala on samaa mieltä asiasta. Paimiolle uusi sivistysjohtaja PAIMIO Paimion ja Sauvon yhteisen sivistysjohtajan virkaan valittiin Jyrki Lumiainen Maskusta. c) Rakennukset on sijoitettava vähintään kahden metrin päähän naapurin tontin rajasta. Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. Erinäisiä määräyksiä Rinteeseen rakennettaessa suluissa oleva murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen toisen kerroksen alasta saa rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. – Tiedostamme kyllä, että tänne tulee monenlaista väkeä. Ohjeellisen tontin numero. Asuin-, liikeja toimistorakennusten korttelialue. Kaarinan kaupunginhallitus päätti asettaa Pontelan asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville sekä pyytää viranomaislausunnot. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. h) Jokaisella asunnolla on oltava tarkoituksenmukaisesti näkösuojattu, asuntoon välittömästi liittyvä, maan tasossa oleva ulko-oleskelutila. Jos heidän mukanaan tulee rikollisia, luotan asiassa viranomaisiin. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että Paimioon otetaan kolmessa vuodessa 30 pakolaista. Muut määräykset 3. Pontelanmäen ja terveyskeskuksen läpikulku olisi pitänyt rauhoittaa. Kritisoimme osittain maahanmuuttoviraston päätöksiä, sillä niissä ei ole aina inhimillisyyttä, hän kertoo. – Yksinäiset nuoret miehet eivät silti ole uhka, vaikka valtuuston kokouksessa niin pelättiin, hän sanoo. a) AO-korttelialueella saa tontille rakentaa enintään kaksi asuntoa. Ei ole keneltäkään pois, että autamme myös pakolaisia. Leikkija lähiliikuntapaikaksi ohjeellisesti varattu alueen osa. Hän olisi toivonut, että itsenäisen Piikkiön aikaisten päätösten mukaisesti vanhaa urheilukenttää olisi kehitetty eikä siirretty Piikkiön yhtenäiskoulun viereen. Alueesta on aiemmin laadittu useita erilaisia vaihtoehtoja, joiden rakenne on vaihdellut väljästä omakotitaloalueesta kerrostalomaiseen ympäristöön. Aluevarausmerkinnät 2. konaissyöttö tulee nyt todella pahaan paikkaan. asuntoa kohden. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. – Paine kotoutua on kova, kun esimerkiksi suurin osa luokan oppilaista on suomalaisia lapsia. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Kaarinan kaupungin Piikkiönlahden, 25. Asuntojen tulee olla samassa rakennuksessa. Pasi Aromäki Jani Laasanen kaupunginarkkitehti kaavasuunnittelija Pontelan asemakaava Kaava-alue sijaitsee Pontelantien, Hepojoentien, Toivonlinnantien, Huvilatien, Katarintien, Peipontien, Rastaantien ja Luodontien rajoittamalla alueella. Talousarviota viilataan vanhuspalvelujen osalta PAIMIO Paimion kaupunginvaltuustolle on tulossa muutosehdotus kuluvan vuoden talousarvioon: vanhuspalveluiden ja kotihoidon tehtäväalueelle lisätään tulomäärärahoja 260 000 euroa ja menomäärärahoja 440 000 euroa. Lisäksi kaavaluonnoksesta saadut kaksi huomautusta koskivat liikennejärjestelyjen yksityiskohtia. Myös ihmisillä on suurempi halu tulla osaksi yhteiskuntaa, kun heidät otetaan hyvin vastaan. – Olen kastanut monia muslimitaustaisia. asuntoa kohden. Saan viikoittain palautetta aiheesta. Pontelan asemakaavatyö on jaettu useaan osaan, ja terveyskeskuksen sekä Pontelan nuorisotalon alueen kaava sai lain voiman jo kesäkuussa. – Jos henkilö ei saa turvapaikkaa, ei se kerro siitä, etteikö hänen kotimaassaan olisi uhkaa, Pauliina Pensikkala muistuttaa. Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki muistuttaa, että pakolaisten auttaminen ei ole pois kaupunkilaisten saamasta avusta. Lähivirkistysalue. Ohjeellinen tontin raja. Jussinmäki kokee huonona asiana, että apua on pyritty siirtämään pois Suomesta. / liiketilan 35 k-m2, 1 ap. Kaupunginosan numero. Minusta tätä olisi pitänyt tarkastella lisää ennen kuin kaava laitetaan eteenpäin. Oli rahaa tai ei, lain mukaan tietyt sosiaalietuudet on myönnetty kaikille kaupunkilaisille. Jussinmäen mukaan pakolaisuus on kuitenkin ollut esillä jälleen uudella tavalla. KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 11.11.2016 Aurinko nousee Aurinko laskee 8.20 16.04 jälkeen paimiolaiset olivat melkeinpä surullisia, ja ihmetystä kuului, mikä Paimiossa on vialla, kun edes vastaanottokeskus ei menesty, hän kertoo. Toive on näillä näkymin toteutumassa. Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähestynyt kaupunkia Toivonlinnantien mahdollisen liittymän vuoksi, ja kaavoitusja rakennuslautakunta päätyi pyytämään alueen uuden pääkadun liikennejärjestelyistä erillistä lausuntoa tekniseltä lautakunnalta. d) Rakennettaessa 4 m lähemmäksi naapurin tontin rajaa ei rajan puoleisessa seinässä saa olla ikkunoita alle 160 cm:n korkeudella lattiatasosta. POHJAKARTTA ON HYVÄKSYTTY . Katu. – Mukaan voi kuitenkin sisältyä myös yksinäisiä nuoria miehiä, Jussinmäki muistuttaa. Etenkin lapset kotoutuvat pian Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki toivoo, että kotoutumisen prosessi jatkuu turvapaikan saaneiden muutettua Paimioon. AL VP VL ET 25. f) Tämän asemakaavan alueella laaditaan erilliset rakentamistapaohjeet. Osa-alueen raja. Jos hän ei otakaan virkaa vastaan, paikan saa Emmi Virtanen. Lähiliikuntapaikka tulossa Suunnittelualueella sijaitsee tällä hetkellä Piikkiön vanha urheilukenttä ja sen parkkipaikka, heinikkoa kasvavaa joutomaata, pieni metsikkö ja jyrkähkö metsäinen mäki sekä kaksi asuinrakennusta. Kaavoittaja on ottanut näitä tietoiveita huomioon. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. – Samoin mitään SPR:n kotimaan toimista ei olla vähennetty, SPR:n monikulttuurisuuskehittäjä Pauliina Pensikkala muistuttaa. Paimion kaupunginvaltuuston riveissä vaikuttava Jouni Lehikoinen kertoo, että kristillisdemokraattien toiveesta Paimioon saapuu erityisesti perheitä. Uskon myös, että pakolaiset itse löytävät keskuudestaan ne, jotka ovat edesauttaneet heidän pakolaisuuttaan. Kirkko tarjoaa apua Jouni Lehikoisen mukaan Suomeen tuli viime vuonna 30 000 pakolaista. vammaispalvelun henkilökohtaisten avustajien kustannuksiin, kotihoidon palveluseteleihin, ravitsemispalvelujen ostoon Arkealta sekä viiteen uuteen vanhusten ostopalvelusijoitukseen. b) Autopaikkoja on rakennettava AL-korttelialueella 1 ap. – Teemme paljon työtä paimiolaisten hyväksi. Ulkoilureitti. Tiilitehtaan alueen kaavoitus alkaa PAIMIO Kaupunginhallitus päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan käynnistää Tiilitehtaan alueen asemakaavoituksen ja kuuluttaa hankkeen vireille sekä asettaa osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville. Puisto. – On ristiriitaista, että samalla kun vähennämme kehitysapua, arvovaltaiset tahot ovat sitä mieltä, että auttaa pitäisi lähinnä pakolaisten kotimaassa. Jouni Lehikoinen kertoo, että kirkon avun piiriin hakeutuu erityisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. – Isossa joukossa ihmisiä on mukana kaikenlaisia. Turvapaikan saaneiden kotoutus Paimioon alkamassa Rovasti Jouni Lehikoinen, monikulttuurisuuskehittäjä Pauliina Pensikkala sekä Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki osallistuivat sunnuntaina pakolaisaiheiseen paneelikeskusteluun Paimion kirkossa. Kun turvapaikka on myönnetty, kohdellaan näitä ihmisiä kuin suomalaisia, Jussinmäki kertoo. Moni negatiivisen päätöksen saanut voi maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan palata kotimaahansa ja etsiä itselleen paikan, jossa elää, vaikkei pystyisikään palaamaan kotikaupunkiinsa. Suomessa ei pakolaisten takia muuteta yhtään sosiaalietuutta, eikä näin tehdä jatkossakaan. Pääpaino on perheissä. 1. Näihin ihmisiin tutustuminen muuttaisi asenteita, kirkkoherra Jouni Lehikoinen pohtii. g) VL-, VPja ET-alueille saa sijoittaa puistomuuntamon. Taneli Korpinen kiinteistöinsinööri KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖPALVELUT 19.10.2016. Rahaa on kulunut ennakoitua enemmän mm. Korttelin numero. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. e) Tämän asemakaavan alueella laaditaan erillinen tonttijako. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että näin he voisivat saada paremmin turvapaikan, Lehikoinen kertoo. Elo myöntää, että hän on yleisestikin tätä kaavaa vastaan. AO-korttelialueella autopaikkoja on rakennettava 2 ap. Tiejärjestelyt ovat kuitenkin herättäneet myös muiden huomion. Paimioon otetaan kolmessa vuodessa 30 pakolaista. Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin pinta-alaan. Kaupunginosan nimi. Istutettava alueen osa. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen on asiasta samoilla linjoilla ja muistuttaa, että vaikka kirkko profiloituukin auttamaan vähävaraisia, ei työ pakolaisten kanssa vähennä aikaa muusta työstä. INA VIRTANEN Vieraus pelottaa PAIMIO Maahanmuutto on tunnetusti herkkä aihe. PIIKKIÖNLAHTI AO Erillispientalojen korttelialue. Toisaalta myös asiakasmaksuja on kertynyt enemmän kuin talousarviossa laskettiin. Turussa on tietyissä paikoissa luokkia, joissa saattaa olla vain pari suomalaista lasta, jolloin vastaavaa painetta kotoutua ei synny. kaupunginosan, korttelit 25202-25208 sekä puisto-, lähivirkistys-, katuja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten alueet. Auttaminen ei vähennä muiden etuja PAIMIO Paimion kaupunki sijoituskaupunkina työskentelee vasta turvapaikan saaneiden kanssa. – Annamme diakonista apua ja autamme hankkimaan asianajajan. Näin kotoutuminen voi tapahtua jo vuodessa. Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu
Jyrki Kuva reitiltä Gdyniasta Sopotiin. MA . Siellä on myös linja-autopysäkkejä . Meri tuoksui ihan siinä vieressä, saatoin kuulla lokkien kirkaisuja, katsella joutsenten touhuja ja nähdä aaltojen tuomia meduusoja kellumassa ja päättyvän kostealle hiekalle. . Tabletti Samsung Tilhentien -Vistantien välille. Hei nimim. Esitys oli jo lähtökohdiltaan alijäämäinen ja kaupunginhallituskäsittelyssä alijäämä kasvoi entisestään. Päivien mittaan pidensin kävelyjäni etsien kävelypolkuja läheiseen puistomaiseen metsään. Kannattaa kävellä myös Varasvuoren rinteessä kulkevaa polkua Vistalle päin. Vapaaehtoiset toiminnot ovat sitten sitä muuta kivaa mitä tehdään, jos on mahdollisuuksia. Siellä hän asusti vuonna 1920 keväällä ja kesällä. Hei sinä, joka lähdet ajelemaan pakastinkaapilla. Sittemmin luin Zeromskin romaanista ”Elämän hurma” (suom. Onko tämä reilu ja kestävä tapa hoitaa kaupungin asioita. Hänen sanotaan olleen kriittisen realismin etevimpiä edustajia, kuvasi talopoikasten, proletariaatin ja älymystön elämää sekä porvarillisen yhteiskunnan sosiaalisia vastakohtaisuuksia. Gdynia on rauhallinen pikkukaupunki ja jo kovin modernisoitunut. Hovirinnan rantasauna on varmasti kiva juttu, mutta onko meillä oikeasti varaa tai tarvetta julkisena toimijana rakentaa miljoonan euron pytinki saunomiselle ja ravintolatoiminnalle. Ihailin ikkunoista näkymiä hiekkarannalle ja kauas sinisentyynelle ulapalle. Normaalissa suomalaisessa perheessä ylimääräistä kivaa tehdään jos jää ylimääräistä rahaa pakollisten menojen jälkeen. Rantabulevardin päättyessä talsin vaihtelevaa polkua pitkin, jossa ensin jalkateräni vajosivat paksuun hienoon hiekkaan. Liikkumattomat katajapensaat tuoksuivat, punaisia lehtiä liiteli maahan koivuista, joiden viimeisiä lehtiä näkymätön tuulenhenki keinutti” aivan kuin siellä Gdanskin lahdella. Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmän puolesta Hanna Sirkiä MUUT LEHDET ”Alvar Aalto maalautti Paimion keuhkotautiparantolassa vuodepotilaan pään takana olevan taivasta edustavan seinän vaaleimmaksi ja jalkopään eli maan puoleisen seinän tummimmaksi. J. Olet vaaraksi itselle ja muille. Lisäksi rakennetaan kevyenliikenteen väylää, nopeutetaan julkisivuremontteja tms. Olemme myös sitä mieltä, että talousarvioesityksessä oli kilpailukykysopimuksen vaikutukset kaupungin tuloihin arvioitu alakanttiin ja niitä uudelleen arvioimalla tulopohjaa saadaan suuremmaksi. Esimerkiksi palveluja sähköistämällä voidaan menoja merkittävästi vähentää mm. Vaeltelin, kuljin lähinnä intuitioni mukaan ympäristöstä ja sen rauhallisesta ilmapiiristä nauttien; turistiaika oli ohitettu. Ja ennen Sopotia on Gdynian helmeksi kutsuttu Orlowo, jossa sijaitsee kirjailija Stefan Zeromskin (1864–1925) mukaan nimetty Zeromskitalo. Sauvon virkamieskunnan ylimielinen asenne harmittaa. Tätä vaatii kunnilta yksiselitteisesti myös laki. Parantolan käytävillä tietysti käveltiin eikä maattu. Tämä sfääri ja rauha oli kuin magneetti; useampana päivänä retkeilin taloon. Kaikkineen siis kirjattuja tuloja olisi voitu maltillisesti kasvattaa ja osaa menoista puolestaan vähentää ja saada sitä kautta taloutta tasapainoisemmaksi. Kaarinan kaupungissa ylimääräinen kiva maksatetaan nostamalla kuntalaisten veroprosenttia. Meidän mielestämme ei ole. Kalima, 1924) viehättävää ihmismielen kuvausta: ”Tunteiden esteetön lento tempasi hänet mukaansa hämäriin mielikuviin, jotka olivat hänen muististaan häipyneet, hillittyjen, irtinyhdettyjen, ikivanhojen sointien pyörteeseen, jotka enää vain äänenä elivät hänen sielussaan” ja luonnon kuvausta: ”Oli kuiva, lämmin päivä. Kuuluuko kyseinen toiminta edes kunnan tehtäviin. Tätä tavoitetta ei ole saavutettu vaan päinvastoin henkilöstön määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Muutamia vuosia sitten on myös valtuustotasolla päätetty että kaupungin henkilöstömäärää pienennetään joka vähentäisi kaupungin henkilöstömenoja. Sinä ystävällinen löytäjä, palauttaisitko sen Kunnallislehten toimitukseen. Voi nähdä lähivirkistysalueen metsää, jota on kaadettu talousmetsän lailla. Melkein tunsin kirjailijan hengen ja luovuuden innon. Ei hivele silmiä. Edellä esitetyn lisäksi olimme valmiit karsimaan menopuolta valtaisaksi kasvaneen investointipotin kohdalta. Valotolppa. Pakolliset tehtävät/palvelut on hoidettava ja omat rakennukset on pidettävä kunnossa ja niistä tulee lain velvoittamana huolehtia. Kuntien tehtävät jakaantuvat lainsäädännössä pakollisiin ja vapaaehtoisiin tehtäviin. Rahaa laitetaan palamaan kuin viimeistä päivää. skrapaa ensin KADONNUT . Selkä suorana keuhkot toimivat parhiten, tuumi funktionalisti Aalto.” ”Talotohtori” Panu Kaila /ts koti 4.11.2016 KUVAMIELIPIDE. Se osoittautui ihanaksi lomapaikaksi vielä syyskuussakin. eläköitymisten kautta. . Aurinko lämmitti vienosti. Tätä seurasi pätkä kivikkoista ja vaikeakulkuista polkua. Tämän talon halusin nähdä. Emme halua käydä jatkuvasti kuntalaisten kukkarolla, vaan koemme, että toiminnan muutosten avulla taloutta saadaan sopeutettua ilman veronkorotuksia. Mielestämme ensi vuonna henkilöstökuluja voidaan pienentää prosentilla mm. Ei pelkästään taustapeilista. Lattia ja katto olivat siltä väliltä. Silja Velmala Kirjoittaja harrastaa bloggausta ja vaellusta MIELIPITEET Zeromski-talo Gdanskin lahden rannalla NASEVAT . Entinen metsä . Syy perässä roikkumiseen voi löytyä myös siitä kuljettajan aurinkolipan meikkipeilistä. . Aamut olivat valoisia ja aurinkoisia muuttuen päivemmällä miltei helteisiksi. Ovatko kaikki investoinnit aivan oikeasti sellaisia, joihin meidän kuntatoimijana on pakko ryhtyä tässä haastavassa taloustilanteessa. Siellä Aalto valitsi lattiaan mahdollisimmaan ruman värin (taisi olla kirkas likaisen keltainen). Sitten kuulin, että rantaa pisin on mahdollista kävellä Sopotiin saakka. Keskusurheilupuiston katsomon kattaminenkin on varmasti hyödyllistä monesta näkökulmasta, mutta onko se kuntalaisten mielestä varatun 150 000€ arvoista. Kokoomuksen ryhmä lähti talousarvion käsittelyssä siitä lähtökohdasta, että kunnallisveroa ei nosteta. SILJA VELMALA Kokoomusryhmä ei halua maksattaa turhuuksia kuntalaisten kukkarosta Kaarinan kaupunginhallitus on äänestysten jälkeen hyväksynyt kaupunginjohtajan talousarvioesityksen valtuustolle. Tuli paljon hyvää ja kivaa, mutta olivatko lisäykset tai kaikki pidetyt esitykset oleellisia. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 11.11.2016 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI Syyskuun alkupuoliskolla tutustuin viehättävään puolalaiseen Zeromski-taloon, jonne kävelin Gdyniasta. Säpinää syntyy vasta, kun ongelma osuu omaan nilkkaan. sähköisten palkkalaskelmien käytön laajentamisella, varhaiskasvatuksen tuntiperusteiseen laskutusjärjestelmään siirtymisellä sekä lisäämällä ja laajentamalla terveyspalveluiden nettiajanvarausta. Tarkoitus oli, että potilas oikaisisi ryhtinsä välttyäkseen näkemästä lattiaa. . Katselin historiallisia valokuvia paikasta ja kirjailijasta ja hänen perheestään. Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmän mielestä eivät läheskään kaikilta osin olleet. Parin tunnin tarpomiseni palkitsin pitkällä kahvihetkellä Zeromski-talossa.
ja 17. Siinä oli omat hankaluutensa, kuten aikaisen lumentulon kohdalla yleensäkin, Vainio muistelee. ”Toiminta kotikaswatusasian hywäksi kohdistuu kansan juuriin ja terweillä juurilla seisoo elinwoimainen puu”, lehti vakuutteli. Luukulta toiselle Samassa Kunnallislehdessä tiedotettiin sokerikorttien jakamisesta niin monimutkaisesti, että vasta usean lukukerran perään lehden nykyinen toimittaja sai selville, mitä piti hakea ja mistä. Maukkaat erikoiskahvit taas saatavilla! Ark. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:20 16:04 07:32 16:53 Lauantai ?1°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:23 16:02 07:34 16:51 Sunnuntai ?0°C 1 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:26 15:59 07:36 16:49 Maanantai ?3°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:28 15:57 07:38 16:47 Tiistai +0°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:31 15:55 07:41 16:45 LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat FIAT VILUISENA. 7.11.1916 julkaistussa numerossa lehti oli huolissaan siitä, että paljon voimia ja varoja vaatinut kansanvalistustyö ei kanna hedelmää, koska vapaa valistustyö oli osoitettu pääasiassa nuorisolle. Oheinen kuva on samalta vuodelta ja kuka tietää, vaikka samalta päivältä. . päivänä varsinaiset ostokortit eli sokerikortit, joista piti leikata irti kuponki kutakin vuoden kuukautta kohti. Tästä syystä pitäjän jokaiseen kansakoulupiiriin aiottiin järjestää kodinpäivät, mihin tarkoitukseen lehdessä pyydeltiin rahoja. Nykylukijalle jää epäselväksi, olivatko he syyllisiä johonkin vai oliko kyseessä jotain myönteistä. Allekirjoitus tai puumerkki tarvittiin myös alle, sekä todistajien nimet. RAUNO VAINIO Kansan sydän on jäänyt valistusta vaille . Vasta näillä kupongeilla sokeria saisi noutaa haluamastaan osuuskaupasta. Tämän Fiat 127:n kuvasi auton silloinen omistaja Rauno Vainio sunnuntaiaamuna 26.10.1980 Paimion Vellamontie 1:ssä, joka on nykyäänkin hänen osoitteensa. Osuuskaupan myymälöihin, Aakoisten ja Kerolan kauppoihin sekä Wiksbergin koululle tulisi 8. Karju astutukseen Paimion Kalevan Osuuskassan jäseniä kutsuttiin syyskokoukseen, jossa päätettäisiin paitsi sääntömääräisistä asioista myös kolmen kassan jäsenen erottamisesta. Sokerikortteja varten tarvittiin toiset kortit PAIMIO, SAUVO, KAARINA Maria Kesti Vuoden 2016 Suomessa media ja poliittiset päättäjät pohtivat ja murehtivat vanhustenhoitoa ja syrjäytyneitä nuoria. Samalla hautaoikeus voidaan luovuttaa myös vainajan omaisille.” (KL 17:2) Kivekkäälle oli ilmeisesti jäänyt väärä käsitys, että häntä ei Karunaan voitaisi haudata, mistä olemme pahoillamme. Kivekäs oli muutama vuosi sitten kysynyt, voisiko hän etukäteen varata itselleen hautapaikan Karunasta, ja hänelle oli vastattu, että varaaminen ei ole mahdollista. Astutusmaksu oli 6 markkaa. Näitä lippuja vastaan saisi hakea Tillintuvalta 16. Mitenköhän asian mahtoivat Hautapaikan saamisesta Tiistain Kunnallislehdessä olleesta Pekka Kivekkään muistokirjoituksesta saattoi saada käsityksen, että häneltä olisi evätty hautasija Karunan hautausmaalla. Vanhemmat, erityisesti perheen emännät, olivat jääneet valistuksesta paitsi, minkä vuoksi kodeissa ei osattu sivistää jälkikasvuakaan. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku ?7 ?6 ?6 2 Sää 11.11. Taksina ei ollut kuvan Fiat, vaan hieman isompi ajopeli. Hän olisi kuitenkin voinut tulla haudatuksi sinne, jos omaiset olisivat sitä seurakunnaltamme pyytäneet hänen kuolemansa jälkeen. marraskuuta lippuja, joihin ruokakuntien päämiesten piti merkitä nimensä, asuinpaikkansa, ruokakunnan jäsenten lukumäärä ja se, mistä myymälästä sokeri halutaan noutaa. Wiksbergin kartanosta luovutettaisiin astutukseen puhdasrotuinen Yorkshire-karju. Kalle Elonheimo kirkkoherra Sauvo-Karunan seurakunta UUTISIA VUOSIKYMMENTEN VARRELTA Tientekovelvolliset on haastettu oikeuteen marraskuun syyskäräjille. Toissa perjantain Kunnallislehdessä oli Raija-Leena Suovuoren vuonna 1980 nappaama kuva lumen saartamasta henkilöautosta Ylä-Vistalla. ”Siten on kodin sielu – kansan sydän jäänyt walistusta waille, osattomaksi suurten rientojen elähdyttäwästä waikutuksesta”, lehti kirjoitti. – Olin koko yön taksissa, ja kahta autoa lukuun ottamatta ajoimme ilman nastoja. Ihmisten piti siihen aikaan juosta byrokratian vuoksi luukulta toiselle vielä enemmän kuin nykyään. . Perheenemännät eivät olleet kokeneet, että iltamilla olisi heille annettavaa, ja heillä oli kotona runsain mitoin askareita, jotka vaativat päivän melkein minuuttia myöten ja joihin ei helposti saanut sopivaa etulaista. Käytäntö perustuu Kirkkolain määräykseen: ”Oikeus hautaan luovutetaan kuolemantapauksen yhteydessä. Vuoden 1916 Suomessa samanlaisena puheenaiheena oli maatilojen emäntien tilanne, mikäli jotain voi päätellä silloiseen Kunnallislehteen käytetystä palstatilasta. ymmärtää silloiset paimiolaiset, joista osalla ei lukutaitokaan ollut hyvässä jamassa. 15.11. Jäsenet olivat laiminlyöneet osuusmaksunsa
Kummallisia kiemuroita Kaupunginhallitus katsoo nyt, ettei Lakarin aluetta koskevaa varsinaista sopimusta voida laatia siitä syystä, koska esisopimukseen sisällytetty maisemointiehto ei ole enää voimassa. päivään saakka Kaarinan kaupunginhallitus oli yksimielisesti Lakari-hankkeen takana. . Asiasta ei neuvottelussa päätetty mutta uudenlaista maisemointilupa-ajatusta ei myöskään tuotu kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. tuntikehystä karsimalla ja muuttamalla henkilökunnan käyttöä. Hän viittasi Sauvon kouluun, jossa löytyi heti säästökohteita, kun töihin tuli uusi rehtori. – Hyvin on virkamiehet hoitaneet. – Mitään ympäristöllistä syytä luvan epäämiselle ei ole ilmennyt, toteaa Destia kantanaan ja aikoo hankkeen kariutuessa vaatia korvauksia paitsi kuluistaan myös menetetyistä tuotoista. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 11.11.2016 Sauvon valtuusto sanaili veroista SAUVO Taina Tukia Sauvon kunnan veroprosentti nousee ensi vuonna 21,50:een eli sitä korotetaan nykyisestä puolella prosenttiyksiköllä. Vain organisaation sisällä olevat voivat tietää, mistä voitaisiin karsia. Hän sanoi ryhmän kantavan vakavaa huolta siitä miten vaikuttaa asukkaisiin ja asukaskehitykseen. Koski vastasi, että miten vastuullista se on, että virkamiehet jauhavat ettei löydy säästettävää, kun koulupuoli osoitti että löytyykin. – Saletisti löytyy, jos kaikki perataan. Työntekijöitä Sauvosta ei siirry minnekään, kun taas Paimiosta siirtyy uuteen keskukseen ja Kaarinan palkkalistoille 8 ja Liedosta 10 työntekijää. Nyt tulee tänne näkemys, että korotus on liian suuri. Korotus puoli prosenttiyksikköä Laskentapalveluihin osin mukaan Sauvo lähtee mukaan Itäisten kuntien yhteiseen laskentapalveluun palkanlaskennan ja ohjelmistoyhteistyön osalta. Se, että ehto ei toteudu, ei kuitenkaan johdu Destiasta, vaan kaupungin omasta toimenpiteestä. Takinkäännölle saattaa tulla hintaa Hallituksen takinkääntö saattaa tulla Kaarinalle kalliiksi, koska Destia kertoo tehneensä hankkeeseen liittyviä mittavia suunnitteluja valmistelutoimenpiteitä vuodesta 2011 lähtien, eikä kaupunki ole ennen kuluvaa vuotta millään tavalla ilmoittanut aikeistaan vetäytyä sopimuksesta. Tässä vaiheessa korvausvaatimus on 1,77 miljoonan euron suuruinen. Asia jäi ikään kuin roikkumaan ilmaan, ja syyskesällä 2015 solmitun esisopimuksen teksti pysyi voimassa. Eikä verotusta voi tappiin asti nostaa, koska sitten lasketaan. Virkamiesten pitäisi etsiä säästettävää tehokkaamin, näissä asioissa on vain puuhasteltu, totesi Koski, joka on koulutuslautakunnan puheenjohtaja. Kesäkuussa esteeksi todettiin se, että hanke on ”kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan olemassa olevan asemakaavan vastainen ja aiheuttaa kohtuuttomasti ympäristöhaittoja”. Mari Kesälä ( sd.) näpäytti heti huomauttamalla, että vastaehdotus vaikuttaa vaalikikkailulta. Silvia Koski (ps.) kannatti Paaskunnan esitystä ja nosti esiin sen, että kuntalaiset joutuvat kärsimään ja pulittamaan lisää veroja, vaikka vahtivien silmien olisi pitänyt löytyä muualta. Kaarina laskuttaa työt muilta sovitulla tavalla. Siinä tapauksessa sopimus purkautuisi automaattisesti. Ympäristölupa on toinen esisopimuksen keskeisistä reunaehdoista. . Satu Simelius (kesk.) peräsi konkreettisia esityksiä, mistä leikataan ja höylätään vai otetaanko lisää lainaa. Kaarinan kannalta onnellisin ratkaisu olisi, että Destia ei saisi Lakarin alueelle lainvoimaista ympäristölupaa. – Tästä oltiin hallituksessa yhtä mieltä. Kunnanhallituksen korotusesityksen alentamista esittänyt Paaskunta totesi, että 0,25 prosenttiyksikön kiristys verotukseen on perusteltavissa koulurakentamisella, mutta tätä suurempi korotus on liikaa kuntalaisille. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että lupahakemus peruttiin kaupungin omasta toimesta ”tarpeettomana”, mutta korvaavaa ratkaisua – joka olisi kyllä kelvannut Destialle – ei tuotu koskaan luottamushenkilöiden hyväksyttäväksi. Vastuukuntana toimii siis Kaarina, jonka organisaatioon ja hallintoon laskentapalvelut kuuluvat toiminnallisesti sekä talouden ja hallinnon järjestelyjen puolesta. Perumisen taustalla oli viime toukokuussa käyty viranomaisneuvottelu, jossa haettiin toisenlaista maisemointiluparatkaisua. Paaskunta kiisti vaalitäkyn. Siksi veronkorotukseksi olisi tarvittu 0,75 prosenttia. Myöhemmin kunnanjohtaja Seppo Allén avasi keskustelua sen osalta, että koulutoimi on säästämässä noin 10 000 euroa mm. Kanta muuttui kesän kynnyksellä Kaupunginhallitus teki käytännössä saman päätöksen jo kesäkuussa, jolloin se Janne Ason (ps.) ehdotuksen pohjalta päätti, että ”viranhaltijat käynnistävät valmistelun siitä, että esisopimuksesta Destian kanssa luovutaan”. Demarit (etualalla) Jouko Högmander ja Mari Kesälä arvelivat esitystä vaalitäkyksi. Uutta on lähinnä se, että tällä kertaa kaupunginhallitus katsoo, ettei varsinaista sopimusta voida laatia siitä syystä, koska esisopimuksen ehdot eivät täyty. Esisopimuksen toteutumisen keskeinen ehto on, että ”vuokranantaja (Kaarinan kaupunki) saa maisemointilupaan jatkoaikaa vuoden 2035 loppuun saakka”. Tietenkään ei koroteta mielellään, mutta ajatus on että pystyttäisiin pitämään nämä palvelut. Kokoomuksen Erkki Paaskunta esitti, että veroprosentin korotus olisi jätetty neljännekseen, mutta ryhmän tueksi asettuivat vain Perussuomalaisten Silvia Koski ja Vihreiden Teemu Saikkonen. Eikö tässä yritetäkään olla itsenäisiä. Keskustan ryhmyri Jaakko Kivisaari ehti alkuun muotoilla, että keskusta hyväksyy korotuksen ”pitkin hampain”, koska koulurakentaminen on tarpeellinen ja samoin korotusperusteisiin kirjattu joukkoliikenteen tuki. Jouko Högmander (sd.) totesi, että leikattavaa ei ole löytynyt, vaikka kunnanhallituksessa on kuinka etsitty. Toinen on nyt esille nostettu maisemointilupa.. Destia on ilmoittanut, että mikäli kaupunki purkaa esisopimuksen tai muutoin jättää sen velvoitteet toteuttamatta, tulee yhtiö vaatimaan kaupungilta vahingonkorvausta. Siihen ei hallituksessa suostuttu, eli karsittavaa on joka tapauksessa löydettävä. Valtuusto päätti nostosta äänin 14-6. Neuvoteltiin, ei päätetty Asiaa maanantaina käsitellessään Kaarinan kaupunginhallitus katsoi, että esisopimuksen ehdot eivät täyty siitä syystä, koska viime keväänä käytyjen viranomaisneuvottelujen seurauksena Kaarinan kaupunki perui – virkamiehensä toimesta – hankkeeseen liittyvän maisemointilupahakemuksen. Viime kesäkuun 20. Ervelä närkästyi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Ervelä muistutti, että veroprosentin korotuksesta huolimatta Sauvon ensi vuoden budjettiin on jäämässä 119 000 euron alijäämä. Toiminta käynnistyy ensi vuoden alussa. Se antoi Destian laajamittaisille maa-ainestoimintaa koskeville suunnitelmille hyväksyntänsä ensimmäisen kerran jo vuoden 2012 kesäkuussa ja seuraavan kerran vuoden 2015 elokuussa. Kouluhanke on yhdessä päätetty, samoin linja-autoliikenteen tukeminen, moitti Ervelä ja peräsi vastuullisuutta ja johdonmukaisuutta. – Uudet silmät ja tehostettavaa löytyikin. Hän uskoi, että jokainen tekee parhaansa, mutta julkisen puolen ongelma yleensäkin on, ettei nähdä mahdollisuuksia, eikä välttämättä osata tarkastella riittävän kriittisesti. Palkanlaskenta on ostettu jo ennenkin Paimiolta. Erkki Paaskunta esitti veronkorotuksen puolittamista kunnanhallituksen esityksestä. TAINA TUKIA Kaarinan Lakari-päätöksenteossa outoa suhmurointia KAARINA Perttu Hemminki Kaarinan kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan Kari Nikkosen (sd.) ehdotuksesta, että Kaarinan kaupungin viranhaltijoiden on neuvoteltava Destia Oy:n kanssa entiselle Lakarin kaatopaikalle suunniteltua kierrätyspaikkaa koskevan esisopimuksen raukeamisesta
. – Minä haluaisin tehdä täällä vielä lisää jotain, hän kuitenkin sanoo toiveikkaasti. Hirmuinen into Perhepäivällä juhlistetaan yrittäjäyhdistyksen 70 toimintavuotta. Perhepäivä Vistan koulun pihalla ja salissa 1 lauantaina 12.11. Lisäksi Lounais-Suomen Osuuspankki ja Liedon Osuuspankki ovat osallistuneet merkittävällä summalla rahoitukseen. Kello 13–14 Kunnallislehden lokerosta löytyy karvainen ja pörröinen, mutta sitäkin puheliaampi haastateltava. Hyväntekeväisyyskampanja haastaa lahjoittamaan paikallista Jouluiloa perheille . Paimion Yrittäjät ry:n järjestämä Perhepäivä on ilmaistapahtuma, ja veteraaniyhdistyksen valmistamaa soppaakin saa syödä vapaasti. – Yritykset ovat lähteneet mahtavasti mukaan. . Lahjoittajia ei yksilöidä, eikä saajia mitenkään rajata, vaan harkinta jää sosiaalitoimelle. – Kertaakaan ei ole tarvinnut puhua ihmisiä ympäri, vaan minuun on otettu spontaanisti yhteyttä ja toivottu, että hekin saisivat tulla tekemään lapsille ohjelmaa. kello 11–15. Muissa pisteissä lapset pääsevät kokeilemaan muun muassa tapetoimista, tulen sammuttamista, hierontatyötä, verenpaineen mittausta, linnunpönttöjen nikkarointia, kukkien sitomista ja pientä kirjanpitotyötäkin. Tehdään asiat paremminkampanjan onnistumista ja lahjakorttipotin kertymistä seurataan tulevissa lehdissä. Hiushuone Bobin lokerossa lapset opettelevat kampaajantaitoja esimerkiksi perheenjäsentensä hiuksilla. . Paikalta löytyy metsäkonetta, hevosta, traktoria, temppurataa, nahkatyöpajaa, askartelua, kasvomaalausta ja leikisti myytäväksi elektronisia laitteita. Sosiaalitoimi jakaa sen jälkeen lahjakortit harkintansa mukaan, kertoo Jarkko Kallio. Lapsille tarjotaan hauskaa tekemistä, joka samalla toimii yrityskasvatuksena. Idean kehitteli Axelin, joka on toiminut myös tapahtuman pääkoordinaattorina. Kohta Mimmi rohkaistuu föönaamaan Axelinin kutreja ja kyselemään erikoisen muotoisista papiljoteista, mihin niitä käytetään. Kallio ja Yrittäjäyhdistyksen edustaja toimittavat valmiit lahjakortit sosiaalitoimeen 7.12., jolloin viranhaltijoille jää riittävästi aikaa toimittaa lahjakortit perille ennen joulua. Yhteinen paikallinen ponnistus Paimion Yrittäjäyhdistys on hankkeen tukena sekä jäsenistön että yhdistyksen nimissä. Myös Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki on lasten tavattavissa. Lisäksi koululta löytyy yhdistyksiä sekä kaupungin ja seurakunnan työntekijöitä. Mukaan kampanjaan ovat paimiolaisista yrityksistä ilmoittautuneet Paimion Kukkapalvelu, Sportia Santala, VistaVisio, Hiushuone Bobi, Hanhialan tila, Taikaperhonen, Silmälasikerttu, Kauneushuone Mareena, Hoitola Lämmin Sydän, Paimion Säätöpiste, Sallan paja, K-Supermarket Paimio, BioStara, Tintin Pukimo, Taksi Ilmasti. Satu Kalkelalle jätettiin vastuu Elsa-letin tekemisestä. Hän käy keskittyneenä pujottamassa Axelinin Elsa-lettiin monta kimaltelevaa korua. Hänelle annetaan harja käteen, mutta silloin tulee ujostus. . Haluatko jakaa jouluiloa. Mimmi saa kokeilla kampaajantaitojaan Salla Axelinin hiuksiin. Niistä hän innostuu. Kalkela saa valmistaa Elsa-letin yksin. Lauantaina paimiolaisyritykset järjestävät lapsille Perhepäivän Salla Axelinin hiukset saavat kyytiä, kun 4-vuotias kampaaja Mimmi Varjonen muotoilee hänen hiuksiaan. . Tapahtuma järjestetään talkoovoimin. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 11.11.2016 Kokeillaan kampaajan työtä, sammutetaan tulta ja tapetoidaan PAIMIO Maria Kesti Mimmi Varjonen, 4-vuotias nuori nainen Paimiosta, haluaa isona kampaajaksi. Kampanjan toteuttavat paimiolaiset puolueet, luottamushenkilöt ja Paimion Yrittäjät ry. Lehden pisteeseen toivotaan pieniä ja hiukan isompiakin toimittajanalkuja kokeilemaan haastattelemista. Ajatus tietenkin on, että mahdollisimman iso osa lahjakorteista hankitaan paikallisilta yrittäjiltä. – Hyväntekeväisyyskampanjan lahjakortteja hankitaan 5.12.2016 asti. Hankitut lahjakortit voi toimittaa Kunnallislehden toimitukseen: Vistantie 19. Kello 11–12 Kunnallislehden lokerossa odottaa koululääkäri Riikka Topi, jolta lapset saavat kysellä, millaista lääkärintyö on ja miten potilaita hoidetaan. . Olen järjestänyt satoja erilaisia tapahtumia, enkä koskaan ole törmännyt samanlaiseen intoon, Axelin iloitsee. päivään joulukuuta saakka. 30 toimijaa mukana Mimmin kampaamokokeilu on esimakua ensi lauantain Perhepäivästä, jossa lapset saavat kokeilla eri ammatteja Vistan koululla järjestettävässä tapahtumassa. Tänä vuonna kampanja toteutetaan yhdessä Paimion Yrittäjäyhdistyksen kanssa, ja tavoite nostettiin 2500 euroon. Mimminkin on aika vetää toppavaatteet ylleen ja lähteä kotiin äidin ja veljien kanssa. Toimintapisteet auki kello 11–14, Kengurumeninki esiintyy kello 14–15. Lisäksi Perhepäivässä on maksullinen buffet mutta ei muita myytäviä tuotteita. . . Kunnallislehdellä on Perhepäivässä oma nurkkauksensa. MARIA KESTI Haluatko toimittajaksi. Kello 12–13 lapset jalkautuvat tekemään gallup-kyselyitä Perhepäivän osallistujille tai haastattelemaan kaupunginjohtajaa ja muita paikalta löytyviä jännittäviä ihmisiä. Kunnallislehti on lupautunut tukemaan keräystä siten, että lahjoittajat voivat toimittaa lahjakortit Kunnallislehden toimitukseen ( Vistantie 19) 5. Jos kirjoittaminen tuntuu hankalalta, haastatella saa toki ilman kynää ja paperiakin. – Itse asiassa se on hollantilainen letti, kommentoi kampaaja Satu Kalkela, Hiushuone Bobin yrittäjä. Tätä kannustaakseen mukaan lähtevät yritykset osallistuvat kampanjaan kirjoittamalla lahjakortin arvon 10 prosenttia suuremmaksi, kuin mitä se hankkijalle maksaa. – Eniten minä tykkään Elsa-leteistä, hän paljastaa. Lopputuloksia julkaistaan tiistain Kunnallislehdessä. . Pomppiva bändi Kengurumeininki esiintyy lapsille päivän päätteeksi. . Axelin arvelee, että vastaavaa tapahtumaa ei ole järjestetty Paimiossa koskaan aiemmin. Kampaushetki on ohi, ja Axelin ryhtyy pukemaan takkia päälle. Lapset kirjoittelevat kysymyksensä ja saamiaan vastauksia ylös sekä ottavat kuvia. Toimittaja arvelee ääneen, että kyseinen letti taitaa olla ranskanletti. Hankitaan lahjakortteja vähävaraisille perheille, kaupungin sosiaalitoimi toimittaa ne perille. Pienimpien toimittajien avuksi toivotaan aikuista tai vanhempaa sisarusta. Kävijöitä toivotaan 700. PAIMIO Taina Tukia Vuosi sitten Paimion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarkko Kallio ideoi hyväntekeväisyyshaastekampanjan, jossa paikallisten puolueaktiivien piirissä kerättiin reilun 1600 euron lahjakortit paimiolaisille vähävaraisille perheille. . Äiti Kati Varjonen tarkentaa, että kyse on Frozen-elokuvan päähenkilön, Elsan kampaustyylistä. Keräyksen idea on, että paimiolaiset puolueet ja kaupungin luottamushenkilöt haastavat toinen toisiaan hankkimaan lahjakortteja, jotka kaupungin sosiaalitoimi lahjoittaa eteenpäin tarvitsijoille. Mukana olevat yritykset lahjoittavat lahjakortin arvoon 10 prosentin bonuksen. Lopuksi Mimmi saa laittaa Axelinin hiuksiin hiuskoruja. Mukana on noin 30 eri toimijaa, joista suurin osa on paikallisia yrittäjiä
Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Pajunen kertoo, että teatteri pyrkii tietoisesti ammattimaisuuteen. Käytössä ovat urheilupuiston molemmat ulkojäät. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on jupissut Kaarina-Teatterin päälavalla lokakuun puolestavälistä saakka ja jatkaa jupinoitaan joulukuun puoleenväliin. Koska työtä tehdään pienellä porukalla, ja koska on luvattu lauhaa, niin tehdään nämä ensin kunnolla että on ainakin yksi paikka missä voi luistella. Tänä syksynä hän tulkitsee lavalla Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -näytelmän nimiroolia. Koulujen kentät jäädytetään myöhemmin. Pajusen oma isä eli viimeiset vuotensa hoitolaitoksessa, ja moni kohtauksista on saanut Pajuselle itselleen kyyneleet silmiin. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut. ”Teatterirakennus alkaa olla äärirajoilla” Hannu Pajunen on luotsannut Kaarina-Teatteria 16 vuotta. Näytelmä on pyörinyt jo joitakin viikkoja. Pajusen mukaan ratkaisevassa roolissa teatterin velkaantumattomuudessa on Kaarinan kaupungin avustus. Niitten jäädyttäminen aloitettiin maanantaina, ja työ tehtiin perusteellisesti, jotta jäät kestäisivät pienen vesisateenkin. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Kehityksen kerhotalon viereisellä pellolla on perintei. Latuja ei vielä missään ovat työn alla keskusliikuntapuistoon ja Littoisten ulkojäät. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. opettajatar Sofia Lehtonen. Muita tuloja saadaan lipunmyynnistä ja kahviosta. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua. – Valinta kohdistui tähän näytelmään, jossa on huumoria mutta samalla väkevä, rankkoja asioita käsittelevä pohjavire. Sauvossa niin ulkojäiden kuin latujenkin hoito on Sauvon Urheilijoiden vastuulla. Näytelmien toteutukset ovat tasokkaita, ensiiltoja on runsaasti ja katsojia on noin 5000 vuodessa. Se oli seudun ensimmäinen ulkoluistelukenttä tälle talvikaudelle. . – Jääkenttää ei ole vielä alettu jäädyttää, koska ennuste näyttää ensi viikolla puolen välin paikkeilla melkoisesti plus-asteita, kertoo Marko Himanen SU:sta. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Rivonmäen reitillä joku oli jo jättänyt jälkiä luisteluhiihdosta keskiviikkona. Teatteri ei ole joutunut kamppailemaan talousvaikeuksien vuoksi. Pääosaa näyttelevä Hannu Pajunen kertoo, että KaarinaTeatterin johtokunta etsiskeli kotimaista näytelmää, joka ei olisi vain hömppää. Paimiossa ladut tehdään Salosen mukaan heti kun se on käytännössä mahdollista. Seuraavina Kaarinassa . Myös Piikkiön Kirismäen kenttä on jo luistelukunnossa. – Toisaalta jos olisimme tienneet, kuinka monella lähipaikkakunnalla näytelmää nyt esitetään, olisimme harkinneet uudelleen. Juha Vuorela SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA Ulos luistelemaan! PAIMIO, SAUVO, KAARINA Kylli Salo Piikkiön liikuntahallin yhteydessä sijaitseva pienehkö luistelukenttä avattiin jo tällä viikolla. – Teatterirakennus on tosiaan nyt aika äärirajoilla. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Lisäksi Turun teatterisäätiöltä on saatu apurahaa, jolla pystyttiin kustantamaan esimerkiksi kevään Kurjat-näytelmän puvustusta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa. Enempää näytelmiä täällä ei pystyttäisi tekemään, kertoo teatteriyhdistyksen puheenjohtaja ja Mielensäpahoittajaa näyttelevä Hannu Pajunen. Kirismäen kenttä jäädytetään talkoovoimin. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Myös Paimiossa pääsee jo luistelemaan ulkona. . Vaikka Kaarina-Teatteri on harrastajateatteri, toiminta on pitkään ollut ammattimaista. – Muita ei ole vielä aloitettu. – Kaikki mikä tulee, menee, Pajunen toteaa. Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 11.11.2016 KAARINA Maria Kesti Maria Jotunin novelleista koostettu Kun on tunteet sai ensi-iltansa Kaarina-Teatterin kahvionäyttämöllä viime viikon torstaina. Elämän peräseinä lähestyy, ja samalla täytyy katsoa tarkemmin lähtöviivoille. Kaupunki on osoittanut, että se arvostaa meidän työtämme, Pajunen iloitsee. Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Hiihtolatuja ei ole vielä auki missään, ainoastaan yksityisten ihmisten sivakoimia. – Tilannetta on onneksi helpottanut se, että teatterin yläkerta on otettu harjoituskäyttöön. Kaarina-Teatterilla vuosittain 5000 katsojaa . Puolisensataa harrastajaa osallistuu produktioihin, ja uusia kasvoja ilmaantuu säännöllisesti mukaan. – Lisäksi kaupungin vuokra näistä tiloista on kohtuullinen, mistä olemme hyvin kiitollisia. Lähes kaikki esityksetkin ovat olleet täynnä. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä. Uuden vuoden aatonaattona ensi-iltaan tulee vielä Paimiosta tutun Pauliina Saloniuksen ohjaama Pieni tulitikkutyttö. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa WanhaSeppälä sekä Henrik Seppälä. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Samaa vakuuttavat myös Hanna Lindberg Piikkiön Kehityksestä ja Marko Himanen Sauvon Urheilijoista. Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Mielensäpahoittaja nostaa kyyneleet silmiin Tuomas Kyrön käsikirjoittamassa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -näytelmässä päähenkilö joutuu hoitolaitokseen. – Työt tehdään talkoilla, mutta tekijäkaarti on kunnianhimoista. Mukana on sekä naurua että itkua, hän kuvailee. Katsomo on onneksi silti täyttynyt. – Etkä ole ainoa, täydentää Mielensäpahoittajan poikaa näyttelevä Mikko Jäästö. Lukkari ja opettaja Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Harvoinpa täällä varmaan pääsee luistelemaan marraskuun puolella, kertoo Paimion viheraluemestari Kaisa Salonen. – Kaikkiaan lippuja on varattu yli 2400 kappaletta, ja joka päivä varataan lisää, Pajunen hymyilee. Lisäksi usea ammattilainen saa Kaarina-Teatterista elantoa. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit
Teatteriharrastuksen hän aloitti 16-vuotiaana Kemiössä. Heittopörssin kilpailuissa ovat kaikki heittolajit mukana. Jarmo Kujalalla taiteilijajuhlavuosi Kujala on näytellyt 40 vuotta, ja Kaarina-Teatterin lavalla hän on ollut tuttu kasvo vuodesta 2005. Valtuustoaloite on nyt lähetetty tiedoksi myös lukiolle, jotta nuoret tekisivät geofilttereitä itse. Pirjo Ailanto 11 perjantaina 11.11.2016 Herrasmiesvarkaan väkevät tunteet Kuka Maria Jotuni. Metsäisissä maastoissa lunta on vielä vähemmän. Kehityksen Mico Ekman sijoittui neljänneksi 31 pisteellä. Kiekon (1 kg) ennätys parani tulokseen 26.31. Markkinointipäällikön tehtäviin kuuluu kaupungin, sen yritysalueiden ja muiden kohteiden aktiivinen myynti ja markkinointi. Maria Jotunin Kun on tunteet -novellikooste KaarinaTeatterin kahvionäyttämöllä juhlistaa kaarinalaisen Jarmo Kujalan taiteilijajuhlavuotta. Hänellä on kokemusta myös kiinteistönvälityksestä. Sen jälkeen paheellisten herrasmiesten roolit vakiintuivat minun rooleikseni, Kujala naurahtaa. Musiikista Kaarina-Teatterissa huolehtii Martti Lappi. – Näytelmä sai hyvää palautetta siitä, että Jotunin tekstit on otettu käsittelyyn aivan uudessa valossa. Ohjaaja Mikko Rantanen myhäilee nyt tyyväisenä. Kuka tahansa voi tehdä paikallisia geofilttereitä, ja se on maksutonta. Mukana on perheväkivaltaa ja raskaita teemoja mutta toisaalta paljon huumoria. Mittavin parannus syntyi 3 kg:n moukarissa, jossa syyskuun 24.53 tulos parani kuukautta myöhemmin lukemiin 31.14. Tehtävä on uusi ja vahvistaa Kaarinan Kehityksen ja Kaarinan kaupungin markkinointia. – Klassikoihin tarttuminen uudella otteella on aina haastavaa, mutta näkisin, että tällä kertaa kokonaisuuden dramaturginen ilme antaa Jotunin herkullisille teksteille hyvin tilaa. KAARINA Kaarinan Kehityksen uudeksi markkinointipäälliköksi on nimetty filosofian maisteri Sanna Varjanne. – Hänen tekstinsä ovat väkeviä ja tunnelmallisia, intiimejä ja yhä hyvin ajankohtaisia. Jotuni luetaan Suomen merkittävimpien kirjailijoiden joukkoon. Samassa sarjassa neljänneksi sijoittui Tilda Vuorinen 88 pisteellä. Kujala sekä näyttelee että laulaa esityksessä, ja hänen lisäkseen Jotunin tekstejä tulkitsevat Merja Köpsi, Kerttu Lehto ja Tuula Walden. Varjanne on aikaisemmin toiminut erilaisissa myyntija markkinointitehtävissä mm. Kilpeläinen lennähti kärkeen sesti kolmen kilometrin latu. Luotu geofiltteri lähetetään Snapchatille, joka hyväksyy sen ja perustaa sen käytettäväksi valitulla alueella. ”Paheellisten herrasmiesten roolit vakiintuivat minun rooleikseni. Kun on tunteet KaarinaTeatterissa 26.11. Teoksissa on purevaa huumoria. . Mielensäpahoittajalle (Hannu Pajuselle) etsitään hoitopaikkaa, vaikka hänen mielestään sellaista etsitään lapselle. Jarmo Kujala . Kaarina-Teatterin esityksessä käytetty musiikki on Kaj Chydeniuksen säveltämää ja alun perin kotoisin Käpy selän alla -elokuvasta. Juoksucupissa Piikkiön Kehityksen Taika Vuorinen voitti T12-sarjan ylivoimaisesti 123 pisteellä, kun toiseksi sijoittuneella pisteitä kertyi 109. . Paikoin saattaa olla paksultikin lunta mutta paikoin tuskin yhtään, Lindberg kertoo. . . Hän kirjoittaa Rantasen mukaan ”ovelaa komiikkaa”. Maria Jotuni (1880-1943) on yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista. Jotuni käsitteli kirjoissaan, novelleissaan ja näytelmissään ihmistä ja ihmissuhteita, erityisesti naista ja naisen asemaa sekä yhteiskunnallisia epäkohtia. Parhaiten menestyi Vilho Kilpeläinen voittaen koko maata kattavan Flying Finns -juoksusarjan M17sarjan. Varsy:n eli piirin alueen osalta palkittiin Juoksucupin ja Heittopörssin parhaat sarjoittain. – Esitin silloin herrasmiesvarasta. Juho Suominen (P12) paransi omia ennätyksiään heittolajeissa vielä loppukaudesta. Lääkäri (Erica Selin) on eri mieltä. Kun on tunteet on esitetty Kaarina-Teatterissa aiemmin Kaija Siikalan ohjaamana, vuonna 1996, hieman erisisisältöisenä tosin. Paikallisen geofiltterin arvellaan edistävän Paimion markkinointia ja näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. P13 sarjan Mico Ekman kohensi syyskuun heitto-ottelussa moukaritulostaan 27.48:aan ja lokakuussa kiekkotulosta (1 kg) 26.42:een. asti. Hänen teksteistään on koottu Kaarina-Teatteriin näytelmä Jarmo Kujalan taiteilijajuhlavuoden kunniaksi. Molemmat kokonaisuudet sisältävät useita osakilpailuja, joissa sijoitusten perusteella jaetaan pisteitä. Näytelmän ensi-ilta oli viime viikon torstaina. Lisäksi Jarmo on saanut arvokasta kiitosta näyttelijäntyöstään, Rantanen kertoo. Pauligilla, IKEAssa ja Viking Linella. M17sarjassa Vilho Kilpeläinen oli toinen. Toiseksi tullut Lassi Kuva Lahden Ahkerasta hävisi Vilholle yli 100 pistettä. paikkatietoihin perustuvilla filttereillä. Niitä syytettiin aikoinaan epäsiveellisyydestä ja raakuudesta. – Pakkaslumi on niin höttöistä että se ei tartu kiinni. – Näin vähällä lumella tiuhassa metsässä olevaan uraan lunta ei kerry vaan se jää puihin, Himanen sanoo. Eroa kakkoseen oli tarkasti 116 pistettä. Voitto oli jo selvää ennen viimeistä maastokisaa Kuortaneella. Paikallisen geofiltterin tekemistä Paimiolle ehdotti Keskustan valtuustoryhmä. Chydeniuksen musiikkia Näytelmä on koottu neljästä eri Jotunin tekstistä: novelleista Hilda Husso, Kaksoiskasvettuma, Pietari Suuren tapainen ja Onni. . Kaarinan Kehitykselle markkinointipäällikkö. MARIA KESTI Maria Jotunin tuotanto ravisteli 1900-luvun alkupuoliskon lukijoita. Markkinointipäällikkö edustaa ja markkinoi Kaarinaa tapahtumissa, messuilla ja sosiaalisessa mediassa. KUNNALLISLEHTI YLEISURHEILU Kuluvan vuoden yleisurheilun kenttäkausi päättyi Piikkiön Kehityksen urheilijoiden osalta juoksuja heittolajien sarjakilpailujen palkintojen jakoon. Hän nauttii suomalaisista klassikoista, ja Jotuni oli juhlavuoteen luonteva valinta. Snapchatin geofiltteri Paimiolle PAIMIO Sekä Paimion kaupungille että Paimion kirjastolle on tehty Snapchatin paikallinen geofiltteri. Snapchat on etenkin nuorison suosima sosiaalisen median kanava, jossa jaettuja viestejä voidaan tehostaa mm. Filtterit saa käyttöönsä menemällä alueelle, jolle geofiltteri on asetettu
• Maksuton puhelinneuvonta • KAARINAN ASIANAJOTOIMISTO SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–17 Viljontie 8, puh. 010 229 2269 Ark. 473 2300 www.paimionhmlpalvelu.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 11.11.2016 APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOKORJAAMOJA ELÄINLÄÄKÄRI PÄIVYSTYSTÄ FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA LAKIASIAINTOIMISTOJA KULJETUSPALVELUJA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA ISÄNNÖINTIPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA Auto ja Moottorihuolto www.am-motor.fi puh. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Puh. 470 2100 p. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 470 9897 www.paimionhammashoito.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. Puh. 040 748 2770 www.piaholm.fi vankalla ammattitaidolla Paimiossa ja naapurikunnissa. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ Jukantie 8, Paimio, 040-8370953 www.carcolor.fi info@carcolor.fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 040 590 38 68 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. krs 20100 Turku, p. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 243 6500 www.kaarinanasianajo.. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Kaarina, Kemiönsaari, Paimio, Parainen, Salo, Sauvo Hyötyeläinpäivystys puh 0600 41451 (0,7 €/min+ ppm) Varsinais-Suomen Pieneläinpäivystys puh 0600 12 444 (0,5 €/min +ppm) Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. Parasta paikallista autonvuokrausta. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi HAMMASLÄÄKÄRI Teija Siltanen Vistantie 24 A 16 PAIMIO Ajanvaraus puh. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 4704 599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 4730 400 www.sauvonapteekki. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. Puh. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto LVI ITÄLÄ OY P. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi AUTOMAALIT JA TARVIKKEET Salvelanlaaksontie 2B, 21500 Piikkiö info@opticolor.fi www.opticolor.fi 050 577 3595 Kyltit, Kilvet -ja KaiverruKset P. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 040 464 5601 Muut palvelumme www.peimarinisannointi.fi Asematie 1, 21530 Paimio Puh. Isännöintipalvelut taloyhtiöille isännöinti kirjanpito vuokravälitys Seuratie 4 A 23 P. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio peimarin@peimarin.fi Johanna Pulkkinen gsm 040 300 2305 johanna.pulkkinen@ aktialkv.fi Aktia Kiinteistönvälitys Alueesi edustaja www.aktialkv.fi LAKIASIAINTOIMISTO PIA HOLM OY Viljontie 1, 21570 Sauvo P. Puh. 474 4100 Avoinna ma 8-17, ti-pe 9-15 SOSIAALITOIMISTO Pertinpolku 4 Avoinna ma-pe 9-11.30, ma 15-17 varatuomari Pekka Vuorinen Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina puh. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 Sauvon kunta KUNNANVIRASTO Vahtistentie 5, puh. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502 www.taisanne.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI LOUNAIS-SUOMEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A] Puh. 0400-603 101 24h LUOTET TAVA THERMIAMAAL ÄMPÖ Kokemuksella ja ammattitaidolla BRUNNSBORRNIN DAHLBOM KAIVONPORAUS DAHLBOM 044 592 0788 / Kristian 045 355 4501 / Juha • www.dahlbom.fi Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 050 366 1342. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 010 567 7080 ma-pe 9-18, la 9-15 www.paimionapteekki.fi. Kysy lisää ja pyydä tarjous puh. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET paimion hammaslääkäripalvelu Puhelimenkulma, Vistantie 19 Hammaslääkärit Anna Kuusvuori Tuomo Malkki Päivi Pohjola Suuhygienisti Lenita Mikkola Aikavaraukset p. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. puh. 0400-221 642 www.lvi-itala.fi KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh
Uusi sopimus jatkuu 31.12. Kartellin johtajana toimi Lemminkäinen Oyj. Hinta on sama kuin päättyvällä sopimuskaudella; Paimio maksaa Turun kaupungin hankintaja logistiikkakeskukselle korvauksena kilpailuttamisesta 0,38 euroa/asukas vuodessa.. TUULIJA AURINKOENERGIA 0400 527971 24h sauvon Metsäpalvelu P. Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Kaupunginhallitus merkitsi tämänviikkoisessa kokouksessaan Helsingin hovioikeuden tuomion tietoonsa saatetuksi ja kävi keskustelun asiasta. Sauvokin on mukana yhteistyökuviossa siten, että se on aiemmin ostanut palkanlaskupalvelut Paimiolta ja vastedes ostaa ne Kaarinan kaupungilta. Paimio tyytyi Helsingin käräjäoikeuden päätökseen, mutta Lemminkäinen valitti käräjäoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 045-1109 071 TILAUSAJOT HYVIN VARUSTETUILLA BUSSEILLA VISTAMATKAT VISTAMATKAT PUH. Kartellin jäsenet tekivät tarjousyhteistyötä; tarjousten jättöpäivän lähestyessä kunkin yrityksen alueen tarjouksista vastanneet henkilöt soittelivat tarjoushinnat toisilleen. Lisäksi tulivat korkokulut sekä kaupungin oikeudenkäyntikustannukset. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SyntymäPäiVät, muiStotilAiSuudet, ym. Paimio arvioi, että kartellin vuoksi asvalttipäällystysja kiveystöiden hinta tuli vähintään 30 % kalliimmaksi kuin normaalissa markkinatilanteissa. KORJAUKSET SUUNNITTELU . www.peimarinmattopesu.fi SORAHUOLTOJA SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Hilari 0400 228 025 Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Vistantie 8, Paimio Avoinna 10-17, to 10-18, la 10-14 Ajanvaraus 0400 888 362 Silmälääkäri Timo Haapala Optikko Minna Hakala-Silvast SILmÄLÄÄKÄREITÄ Sähköasennukset Sähköurakointi Korjaukset ja huollot Ora Laaksonen GSM 050 569 6889 www.sahkolesako.fi • Rakentaa, saneeraa ja sähköistää • Märkätilat • Vahinkopalvelu Uula p. Monipolvinen oikeusprosessi sai yhden päätöksensä jo vuonna 2009, kun Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomen asvalttimarkkinoilla oli toiminut koko valtakunnan laajuinen, yksi ja yhtenäinen kartelli vuoden 1994 kesästä lukien ainakin vuoden 2002 talveen saakka. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. . kylpyhuone, sauna ym. Jäikö Kunnallislehti tulematta. kokemuksella Laatoitustyöt Vesieristykset Keittiökalusteet Huoneistoremontit 040 5313424 Paimio kari.westerholm@gmail.com Kiinteistöja metsänhoito palvelut Glad tonttihakkuut ja polttopuiden teko Pihapuiden kaadot nurmikonleikkuut tonttihakkuut ja -raivaukset Puh. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 19.12.2016. Kolmikon laskentapalveluista vastaa isäntäkuntana Kaarinan kaupunki. asvalttikartelliasiassa. Seudullinen hankintayhteistyö sujunut hyvin PAIMIO Paimion kaupunki aikoo pysyä mukana seudullisessa hankintayhteistyössä lähivuosinakin. Paimio joutuu palauttamaan asvalttikartellikorvauksia Kaarina, Paimio ja Lieto laskentayhteistyöhön PAIMIO, SAUVO, KAARINA Kaarina, Paimio ja Lieto aikovat aloittaa yhteistyön laskentapalveluissa. Helsingin käräjäoikeus katsoi Paimion vaatimuksen osalta vahingon määräksi 20 prosenttia, ei 30. Paimio kuten parikymmentä muutakin kuntaa tai kaupunkia haastoi Lemminkäisen käräjille. JaMa-Power Oy p. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimituksen avustaja Maria Kesti (02) 588 8656 toimituksen avustaja Maria Kesti (02) 588 8656 tmi kari Westerholm Huoneistoremontit 30 v. . 02-479 5115, 040-5455601 Kodin saneeraukset Korjausrakennus Tuominen Puh. P. Itäisten kuntien yhteisen laskentapalveluiden palvelukeskuksen toiminta aiotaan käynnistää vastuukuntamallilla 1.1.2017 alkaen, ja laskentapalveluiden järjestämisessä siirrytään vastuukuntamallista osakeyhtiömuotoiseen eri sopimuksella viimeistään 1.1.2019 alkaen. Määräpaikkalisä on 15%. Myös muiden kuntien vaatimukset hylättiin näiltä vuosilta. 040 579 2667, Sauvo Huom! Kotitalousvähennys mm. Paimiota tuomio koskee siten, että kaupungin pitää palauttaa kartellikorvausrahoja Lemminkäiselle noin 78 000 euroa. Muutosta Helsingin hovioikeuden tuomioon saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Helsingin hovioikeus muutti Helsingin käräjäoikeuden tuomiota myös siltä osin, että Paimion kaupungin vahingon määräksi katsottiin 15 % urakkahinnoista, kun käräjäoikeus oli katsonut Paimion vahingon määräksi 20 %. 040-526 4281 www.jama-power.. Helsingin hovioikeuden tuomiossa maksettavaksi määrätty summa on noin 417 442 euroa. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Jäikö Kunnallislehti tulematta. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen toimituksen avustaja Ina Virtanen toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Lemminkäinen Oyj voitti vuosina 1995-2003 yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Paimion kaupungin järjestämät tarjouskilpailut. 044-5058 005 Jiri p. Huom. Hovioikeus otti siis tähän kysymykseen eri kannan kuin korkein hallinto-oikeus ja Helsingin käräjäoikeus. PerhejuhlAt www.lounaskahvilaansku.com PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Sauvo ei kuitenkaan ole laskentapalvelujen yhteistyössä mukana muuten kuin ainoastaan palkanlaskennan ja ohjelmistoyhteistyön osalta. ma-pe 10-17, la sulj. Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 11.11.2016 PESULAPALVELUJA PITOPALVELUJA PUUTARHAPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA PELTISEPÄNLIIKKEITÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ • Invaja ryhmäkuljetukset • • Tilausajot 1+16 hlöä • Peimarin Liikenne Oy 0400-177 007 Matkallasi päivin öin 24h tilaukset 0400 173 001 www.jataxi.fi Sähköpalvelu k. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Paimion kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi yhteistyösopimuksen laskentapalveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta. 0400 367 253 / Mikael Ahola Halslahdentie 196, Karuna mETSÄPALVELUJA Lemminkäiselle hyvitystä hovissa PAIMIO Kylli Salo Helsingin hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ns. Turun kaupunki on tehnyt seudullista hankintayhteistyötä 18 kunnan kanssa yli seitsemän vuoden ajan, ja sopimuskunnat ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön. remontit • SERTIFIOITU MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Sauvon-Kemiöntie 395, Sauvo. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Tuleeko vesi kellariin. 4732350 050-4093201 Av. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. ari.tuomi@arituomi.fi PALVELUKSESSANNE JO 25 VUOTTA! SÄHKÖASENNUKSET . EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. Onko viemäri rikki. Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. HUOLLOT. Kartelli kattoi kaikki asvaltointiurakat, ja sen päämääränä oli poistaa kilpailu Suomen asvalttimarkkinoilta. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. Hovioikeus muutti tuomiota niin, että vuosien 1995 ja 1996 korvausvaatimukset hylättiin, ”koska Lemminkäisen ei ole näytetty olleen vuosina 1995 ja 1996 osallisena kilpailun rajoituksissa, jotka olisivat koskeneet Paimiota”. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. Vuotaako vesijohto. Lemminkäinen on maksanut Paimiolle käräjäoikeuden tuomion määräämän summan, joten Paimion kaupungin palautettavaksi tulisi tämän vuoksi Lemminkäiselle noin 78 000 euroa. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Näin Paimio olisi maksanut vuosina 19952003 liikaa yhteensä vähintään 273 811 euroa. laine Oy kiinteiStöjen SähköaSennukSet, kOrjaukSet ja huOllOt Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. Yhteistyösopimukset ovat olleet määräaikaisia, ja nyt oli taas aika uusia sopimus. 0400 204 902 www.arituomi.fi . Huom. Mahdollisesta muutoksenhausta päätetään kaupunginhallituksessa 7.12.2016. 477 5623 seppo.santala@vistamatkat.. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Käytännössä hovioikeus ei tuominnut millekään kunnalle yli 15 %:n korvausta. Wallin SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Virtanen Kimmo Sauvon Palvelutaksi Laaksonen Mauri 0400 228 667 Saarinen Marika 050 910 1630 0400 532 236 040 519 6449 Peimarin Mattopesu Vistantie 8, 21530 Paimio Puh. minimi jyrsintäsyvyys 15 cm maanpinnan alapuolelle PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT Kaikki rakennusalan peltityöt 040 760 1714, Paimio • peltikatot, myös konesaumatut • läpivientien pellitykset • sadevesijärjestelmät • kattoturvatuotteet www.peltisepanliikewallin.fi PeltisePänliike s. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi PIHAPUIDEN KAADOT myös kiipeilykaadot KANTOJYRSINTÄÄ Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ. 2018 saakka. Helsingin käräjäoikeuden tuomiossa Lemminkäinen määrättiin maksamaan Paimiolle yhteensä 495 429 euroa, sisältäen vahingonkorvauksen pääoman, viivästyskorot ja tuottokorot sekä oikeudenkäyntikulut. Alander Oy p. Määräpaikkalisä on 15%
Silloin voi tietoisesti toimia myös toisin kuin oma isä, jos isäsuhteessa on ollut ongelmia. Hyvään isyyteen voi auttaa se, että yrittää katsoa asioita lapsen, parisuhteen tai vaikka yhteiskunnan näkökulmasta. Tilikauden tuloksen pysymistä kaupunginjohtajan esittämällä tasolla edesauttaa investointikulujen täsmentyminen ja madaltuminen muun muassa uuteen Kaarinataloon liittyen. Lapsen isä on tärkeä myös puolisolle. Isän roolin merkitys nähdään aiempaa korostuneemmin ja roolin merkitys tiedostetaan. . Ensiksi mainittu 6,4 miljoonaa euroa plussalla ja jälkimmäinen 2,1 miljoonaa euroa miinuksella. Mutta onko erillisten isänja äitienpäivän vietossa lähtökohtaisesti jotakin kieroutunutta, ikään . Isä tuo lapsen elämään elämyksellisyyttä, seikkailua ja herättää uteliaisuutta. kuin niin luonnollista asiaa kuin vanhemman läsnäoloa lapsen elämässä pitäisi jotenkin ihmetellä. Isä ei saa olla välittämättä ja vastaamatta, kehittämispäällikkö, työnohjaaja ja prosessikonsultti Juhani Rantanen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiristä näkee. Isä nimittäin on erikoinen ja ihmeellinen. . Hyvä isyys ei kuitenkaan tule työn kautta eikä vaadi syventävää teoriaa. Säästöjä syntyy myös siitä, että palvelusetelijärjestelmään laajennukset siirretään kokonaisuudessaan vuodella eteenpäin. Jos on kokenut oman isänsä isyyden hyväksi, haluaa varmasti tietoisesti toteuttaa itsekin hyvää isyyttä, Rantanen sanoo. – Toisin mukaan myös sukupolvisuuden eli ottaisin isovanhemmat mukaan isänpäivän viettoon. . – Oma pohjansa isyydelle pitää tiedostaa. – Hienoa että yhteiskunta on kehittynyt ja isyyden toteutumiselle annetaan nyt tilaa. päivä, jolloin saa olla ylpeä isyydestään ja saa viettää aikaa läheistensä kanssa. Tähän liittyvät yhtä hyvin vastaaminen lapsen Whatsapp-viestiin kuin kasvojen ilmeetkin. Isänpäivän ei tarvitse…. Isän merkitys lapsen elämässä on aina ollut merkittävä, vaikka isyys onkin ollut erilaista. Istuntojen kuluessa kaupunginhallitus teki useita muutoksia ja viilauksia kaupunginjohtajan laatimaan esitykseen. Näissä äänestyksissä Ason ehdotusten taakse asettuivat kaikki muut ryhmät paitsi kokoomus. Tiedostaen toimiva pystyy kehittämään isyyttään ja olemaan erilainen isä kuin omansa. Tärkein vaikutus kuitenkin ilmenee henkisen puolen kyvyissä. tärkeä ja hauska päivä, jolloin jokainen saa huomiota. Tänä päivänä isälle ja isyydelle annetaan enemmän tilaa kuin menneinä vuosikymmeninä. Toisaalta vuoden 2017 investointeihin on Janne Ason (ps.) ehdotusten pohjalta lisätty äänestysten jälkeen 240 000 euroa Makarlantien kevytväylän jatkamista ja suunnittelua varten sekä 200 000 euroa Ristikallion koulun vanhan osan julkisivun korjaamiseen. Paraistentien ja Voivalantien risteyksen liikennejärjestelyjä parannetaan kuitenkin 50 000 eurolla. Isyyttä voi toteuttaa tiedostamattaan tai tiedostaen. Työnsä myötä kaarinalainen Rantanen on päässyt perehtymään isyyteen keskimääräistä paremmin. Kaarinan kaupunginhallitus asetteli talousarvio-palikoita uuteen järjestykseen KAARINA Perttu Hemminki Kaarinan kaupunginhallitus on käsitellyt kaupunginjohtaja Harri Virran lokakuun loppupuolella antamaa vuoden 2017 talousarvioesitystä viime viikkoina perusteellisesti ja useaan otteeseen. Samalla isyys toimii toiseen suuntaan vähentäen miehen itsekeskeisyyttä ja parantaen vuorovaikutuskykyjä. Rantanen toivookin, että isänpäivää vietettäisiin perheenä olemalla toinen toisilleen läsnä, ei tavallisena sunnuntaina jolloin kukin ehkä puuhaa omia asioitaan. Isänpäivä on isälle…. Esimerkiksi isän myönteinen suhtautuminen tyttäreensä tukee tytön myönteisen minäkuvan kehitystä ja voi heijastua myönteisesti myöhempiin seurustelusuhteisiin.. Isä on erikoinen ja ihmeellinen Isänpäivänä on kuitenkin kyse isästä. – Tutkimuksen mukaan isän ja lapsen suhde vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten lapsi pystyy itse solmimaan ihmissuhteita ja tuntemaan empatiaa. olla vakavaa ja virallista vaan iloista yhdessäoloa! Itse toivon… että lapseni ja puolisoni kokevat minun olevan isänä turvallinen ja vastuullinen. Loppusummat pysyivät kuitenkin ennallaan. Kimmo Hollménin (Avoin) esityksestä Paraistentien/ Voivalantien kiertoliittymään varattu 450 000 euron määräraha ja Kurkelantien liikennevaloihin varattu 80 000 euron määräraha päätettiin yksimielisesti poistaa talousarvioehdotusta. Toimintakulut kasvoivat kaupunginhallituksen käsittelyssä hieman, mutta toimintatuotot vastaavasti nousivat, joten siinäkään suhteessa eroa ei päässyt syntymään. Kaikkien ryhmien tuen Aso sai taakseen muun muassa sillä kertaa kun hän esitti, että koulutoimen ”materiaalihankintojen jälkeenjääneisyyttä” (tabletit vs. ”En vertaisi 70-luvun isää tämän päivän isään” Millainen on sinun pohjasi isyydelle. oppikirjat) korjataan 100 000 euron suuruisella määrärahalla. Ei Rantasen mielestä. Harri Virran alkuperäiseen esitykseen nähden talousarvioehdotus on muuttunut viime viikkoina muun muassa siten, että erikoissairaanhoidon kuluarviota on madallettu 450 000 euron verran. Lopullisesti ensi vuoden tulot ja menot sinetöi kaupunginvaltuusto, joka pitää budjettikokouksensa ensi maanantaina kello 15 alkaen. En lähtisi vertaamaan esimerkiksi 70-luvun isää tämän päivän isään hyvänä tai huonona, koska silloin tällaiselle isyydelle ei ollut mahdollisuutta. Myös puolisot antavat nyt eri tavalla tilaa isyydelle. Nyt isällä on mahdollisuus olla isä Tämän päivän isät ovat hyvin erilaisia kuin isät vielä 30-40 vuotta sitten. – Isyys tulee muualta. Talousarvion keskeiset luvut, kuten vuosikate ja tilikauden tulos pysyivät kuitenkin käytännössä ennallaan. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 11.11.2016 Isä ei voi olla kivikasvo TURKU Jarno Keskinen Yksi hyvän isän tärkeimpiä ominaisuuksia on olla läsnä ja välittää. – Isä on erilainen kuin äiti. – Sitoutunut nykyisä kantaa lapsiaan mielessään, vaikka ei olisikaan fyysisesti läsnä. Viime maanantaina kaupunginhallitus sai urakkansa päätökseen ja esittää nyt valtuustolle vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017– 2019 taloussuunnitelman hyväksymistä. Isän kanssa toimiminen voi näkyä niinkin yllättävässä asiassa kuin lapsen suurten liikeratojen hallinnan kehityksessä. – Toivottavasti omat, jo itsenäistymässä olevat lapseni ovat huomanneet joka päivä, että olen läsnä ja välitän. Isät ovat leikkimisen mestareita. Valtuusto sinetöi budjetin ensi maanantaina. Sellaista sitoutumista minä toivoisin jokaiselta isältä, Juhani Rantanen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta sanoo. Hyvä olisi joskus pysähtyä miettimään, miltä oma toiminta näyttää muiden silmin, mitä esimerkiksi tyttäreni ajattelee tästä, kahden lapsen isä vinkkaa yli 20 vuoden kokemuksella. Isä saa olla eri tavalla sitoutunut kuin ennen. Isät rohkaisevat ja kannustavat vähän rikkomaan rajojakin ja tuovat rohkeutta mukaan leikkeihin, mikä on hyvä lapsen oppimisen ja kehittymisen kannalta. Turvallinen perhe on lapselle tärkeä, joten ehkä vanhempien parisuhteen päivän voisi lisätä vielä johonkin kalenterin kulmaan, Rantanen heittää idean. JARNO KESKINEN, TEEMATUOTANTO Jatka lausetta, Juhani Rantanen Isänpäivä on lapselle…. Äitien silmissä ehkä jopa jonkinasteisena huolettomuutena näyttäytyvä käytös voi siis parhaimmillaan toimia lapsen kehityksen eduksi
Nyman. Alle 10-vuotiaat klo 18.00-19.00: leikkejä, pelejä ja suunnistusta sisällä. aamulenkki seurakuntalaisille. ja ke 23.11. askartelua klo 12 Pontela. * raamattuja Japaninlähetyspiiri klo 13 Mikaelintalolla. P. Punaisen Ristin Terveyspiste on avoinna pe 18.11. Puhujavieraana pastori Moti Vaknin, joka toimittaa mm. messu klo 10 Paimion kirkossa. Sovitaan yhteiskuljetuksesta ja sen aikataulusta jouluaterialle 15.12. * Israelin ystävien tilaisuus klo 16 Mikaelintalolla. klo 18 Kansanopiston pääsalissa ompelun merkeissä. Pe 11.11. www.asemasrk.net Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kuntosalilaitteiden perehdytys, jokaisen kuukauden ensimmäisenä ma – ti. Torstaisin klo 12 13.30 kuntosali uimahallilla ja klo 14 16 pelataan bocciaa Tillintuvalla. Ma 14.11. Vapaa pääsy. Ennen tilaisuuden alkua almanakkojen ja joululehtien myyntiä klo 12:30 alkaen sekä Muistiliitosta Elina Rannikko esitelmöi aiheesta ”Liiku ja muista”. Äitimme, Mammamme Liisa Maria Leppänen o.s. 050 3298 248. Irma Anneli Kotilainen o.s. Matkan järjestävät Paimion ja Salon srk:t sekä Vistamatkat Oy. Tervetuloa. Tehdään mm. Kirkkoherranvirasto suljettu Ti 15.11. Paltanpata. To 8.12. Pikkujoulu juhla on 3.12 klo 18.00 lounasravintola Mamaksessa Salossa, pikkupaketti mukaan. 3). Ruokalista: www.paimio.fi . Helmelle mahd. hannele.airola@evl.fi 044-7735885 SAUVO-KARUNAN EV.LUT. ruokalistat . klo 15 Kirkkomuskari, Sauvon srk-talo Ma 14.11. Tarvittaessa kuljetus Pontelan pihalta klo 11.30. klo 18-20. Ei edellytä jäsenyyttä. nakkikeittopäivä. Ti 15.11. Tutustumiskohteita: Berliini, Potsdam, Kemberg, Wittenberg, Eisleben, Eisenach ja Erfurt. Kerätään kevään kirkkopyhäja teatteri-ilmoittautumisia sekä joulujuhlamaksua. kerho ja joululounas Kavalton tilalla klo 12. Ma 14.11 Klo 11.00-13.00 Kuulolaitteiden huolto (harrastetila). Tervetuloa mukaan! Paltanpuiston palvelukeskus tiedottaa vk 46. klo 9.30 Perhekerho, Sauvon srk-talo Su 13.11. Lätkämatsireissu TPS-Ässät lähtö torilta klo 17.30 paluu ottelun jälkeen. elakkeensaajat.fi Eläkeliiton Paimion yhdistys ry. Lämmin kiitos osaanotosta. Ilm. klo 18.00 Jouluruokailu ja teatteriesitys ”Vessa on tuollapäin” Kalle´s Backa´ssa. klo 17-19 nuorten pelisali Jokelan koululla. Tilaisuudessa on myytävinä EL-kalenteri 2017 sekä tämän vuoden V-S piirin joululehti. To 17.11. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta HELLUNTAISRK. Matkan alustava perushinta 1 375 e/hlö. klo 10 Perhemessu, Sauvon kirkko, kirkkokahvit Su 13.11. Tillintupa ti 15.11. Yhteiskuljetus Paimion torilta. Ja lohtu on mulle, että, siellä on kaikki sulle. Tervetuloa! Vistan Martat kokoontuu ke 16.11. Ma 14.11. C-talo on pitkänomainen keltainen rakennus kauimpana tiestä. Kahvitarjoilu. 2016 Paimio * Väsyneenä silmät suljit, siihen hiljaa nukahdit, yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. klo 19. Tervetuloa mukaan myös ei jäsenet, ilmoittautumiset 26.11 mennessä, Matille p.0458886988 ja Marjatalle p.0505630826 KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. klo 18 Puuhausissa, Sauvontie 38. Kuollut: Liisa Maria Leppänen, 94 v. Puhujavieraana Israelista Moti Vaknin, joka työskentelee ”One for Israel”-järjestön mediaosastolla ja toimittaa messiaanista Agape.fm radiokanavaa. Ilmoittautuminen 3.12. Kaivaten Seppo Mika ja Pirjo Sisar ja veljet perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Kuollut: Laila Irene Åberg 64v Pe 11.11. La 12.11. klo 9 Aamiaiskahvila ja 9.30 ruoka-avustusten jako Sauvon srk-talo To 17.11. 1922 Sauvo 23. 050 482 1104 tai Markelle p. retki Turun Merimieskirkolle. MA 14.11 klo 10.30 Bingo. 10. Sunnuntaina 13.11. Ohjelma 10 e, tuotto Toksovan inkerinsuomalaisen seurakunnan hyväksi. Huom! Tulossa omaistenilta: Paltanpuiston/Jokilaakson/vanhainkodin ja Askalan asukkaiden omaisille, Kaupungintalon Paimiosalissa 23.11 klo 17.30-19.00 aiheena ”Muistisairauksien vaikutuksista toimintakykyyn sekä kohtaamisesta muistisairaan kanssa” Paimion Eläkkeensaajat ry. 0443088604. klo 12 senioritreffit, Pontela, kokous, kahvitarjoilu ja fysioterapeutti Pirjo Ailanto “Ikääntyvän selän itsehoito”. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuone Ma 14.11. La 3.12. pian p. klo 18. 0443088604. tarvikkeista ja ilm. Iloinen Joulu -konsertti, Turun konserttitalo, ilm. 1947 Pusula 13. Illan aikana voit tutustua Puuhausiin sekä myös tehdä ostoksia. Arville, arvi.teppala@gmail.com tai 040-551 3931. Ti 15.11. Mittaukset ovat maksuttomia. Opastajana Aini Wallin. 15.11. (02) 477 5600 ma-pe klo 9-16 tai asiakaspalvelu@vistamatkat.fi. kerho klo 12: keppijumppaa ja kahvi. Jokelan koululla: Yli 10-vuotiaat klo 18.15-20.00: alkuun lenkki ulkona, sisällä koordinaatioharjoituksia ja lopuksi pelailua. Sauvon kotiseutumuseon joulutapahtuma käsityön harrastajille on 10-11.12. Syyskokous ma 14.11 klo 13. Oman koneen voit myös ottaa mukaan. Vistalla. Piikkiön Eläkeläiset: Ti 15.11. Yhteiskuljetus Paimion torilta. 050-5144432 Vuokrataan 3 h + k + parv. Mika, Petri, Sirkku ja Anneli. Kiitos Paltanpuiston henkilökunnalle Liisan hyvästä hoidosta. Aamupala ja hartaus lenkin jälkeen klo 10 Mikaelintalolla. To 17.11. Ke 16.11. SEURAKUNTA PAIMIO Israelin ystävät ry Paimion osasto. TI 15.11 klo 10.00 Tarinointia klo 10.45 Boccia klo 14.30 Atk Senior Surf. Ma 14.11. 5/10€ Ilm. Illan aiheena tölkkinipsuaskartelu, ohjaajana Arja Lehto Nousiaisista . mennessä Ailalle puh. Juvankoski 18. Klo 13 sosiaalipoliittinen asiantuntija Tarja Pajunen EKL:sta tulee kertomaan ajankohtaisista, ikäihmisiä koskevista asioista. Matkasta tarkemmin: www.paimionseurakunta.fi/743-luther-matka-saksaan-2017 tai vistamatkat.fi. Esityspaikkana Nuorisotalo Pontela. P. Tervetuloa kuulemaan mielenkiintoista elämäntarinaa ja kertomusta kristillisesta radiotyöstä. To 17.11. Shalom-duo musisoi, kahvitarjoilu. Su 13.11. 3). Ke 16.11. KE 16.11 klo 10.30 Yhteislaulut klo 15.00. Teemaillat ke 16.11. To 17.11 klo 10.00 Musiikkituokio (ruokasali) Klo 12.3015.00 Kädentaidot, (harrastetila) Pe 18.11 Klo 10.00 Lempilän päiväkodin lapset laulaa (ruokasali). Su 20.11. Veteraaniopettajien jouluateria tiistaina 13.12. Tulkkina Iy:n toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri. klo 9 Boccia, Pontela ja vanhainkotikäynnit, klo 13 Valmakoti ja klo 14 Tupasvilla. klo 11-16 Päivi Lindroosin toimistotiloissa, Piispanristintie 2 C, Piispanristi. Järjestäjinä Paimion musiikkiopisto, Vivela ja srk. Lähtö lauantaina 19.11. Gospel-konsertti Park 7 klo 17.30 Terapiatalon liikuntasalissa (Myllyojant. viim. SAUVO Alsilan Martat: Vietämme pikkujouluja jouluruokanyyttäreiden merkeissä Merikulman Metsänkävijöiden majalla ti 22.11. klo 15 Perheiden liikuntavuoro, yläkoulun sali Ma 14.11. Pe 11.11. 10. Kuivaa ja siistiä koivuja sekaklapia kotiin tuotuna. matkalle: Vistamatkat, puh. klo 19 Rami Tapper, Josefiina, Helmiina ja Justiina Kavander. klo16 Israel-tilaisuus Mikaelintalossa Pyölintie 3. 3). Meno lentäen, perillä kuljetus Vistamatkojen bussilla, paluu Ruotsin kautta. Kuusiston Koivukankareeseen, ja keskustellaan alkuvuoden 2017 retkistä sekä tarpeesta perustaa yhdistykselle oma Facebook-ryhmä. www.paimio. Pooliturnaus G5, 1-salissa: 10:00 Paimion Yritys Maskun Kataja, 11:15 Ypäjän Yllätys Vampulan Urheilijat, 12:30 Maskun KatajaYpäjän Yllätys, 13:45 Vampulan Urheilijat Paimion Yritys, 15:00 Maskun Kataja Vampulan Urheilijat, 16:15 Paimion YritysYpäjän Yllätys. jouluisia koristeita. Kokousta edeltäviin kalustojärjestelyihin toivotaan hieman apua. Järvinen 07. Lämmin kiitos osanotosta. 040 58 90 910 VUOKRATAAN MYYDÄÄN YHDISTYKSET URHEILUSEURAT PAIMIO PAIMION RASTI Su 13.11. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 11.11.2016 PALTANPADAN RUOKALISTA 14.11.-18.11.2016 MA: Nakit ja muusi tai Tomaatti-kasvispasta Mansikkakiisseli TI: Kaalilaatikko tai Intialainen kasviscurry Hedelmäkiisseli KE: Broilerfilee ja yrtti-kermakastike tai Kasvispyörykät Luumukiisseli TO: Hernekeitto tai Kasvishernekeitto Pannukakku ja hillo PE: Hunajakirjolohi tai Pinaatti-fetapiiras Raikas sitrusmousse Nyt myös kasvisvaihtoehto. Vesa Tuominen, Tom Lustig, tekstinlukija Juha Kuopila. Oppaana Luther-asiantuntija, TT Juhani Forsberg, matkanjohtaja Vesa Tuominen, mukana myös Saksassa pappina toiminut Miika Rosendahl Salon seurakunnasta. Järjestäjänä medialähetysjärjestö Sanansaattajat. Lähtö klo 16 Mikaelintalolta, paluu n. 2). 21.11. Ilmoittautumiset 050 5750698. Su 27.11. Tervetuloa! Korpelan martat. messiaanista Agape. Tilaisuus on avoin kaikille, tervetuloa. klo 13 Varttunut väki, Sauvon srk-talo Konsertti Sauvon kirkossa 24.11. klo 12 Ravintola Atsaleassa Rukkijoentie 7, Paimio. Perinteinen joulukonsertti klo 16 Paimion kirkossa. Pikkukirkko eli lasten jumalanpalvelus klo 10-10.20 Paimion kirkossa. klo 12.45 torilta Lokomo-teatteriin katsomaan Toc Toc –näytelmää. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä tanssijat klo 13.30 Pontela. klo 12 Ravintola Atsaleassa Rukkijoentie 7, Paimio. Ilmoittautumiset Kirsille (puh 050 5540675 tai mikkola.kirsi@gmail.com) viimeistään ti 15.11. Tervetuloa mukaan! Veteraaniopettajien jouluateria tiistaina 13.12. Villalankoja tarvitaan äiti Teresa -peittojen valmistukseen. TO 17.11 klo 10.30 Kurling. Tervetuloa kuulemaan nuorekasta Kalle Toivoa. fm radioasemaa Israelissa. Tied. Hinta 10 e, ilm. klo 14. Lauantaina 17.12. Ampperissa Lautakunnankatu 8. perhekerho klo 10-12 Wanhalla. Eino Grön, Inga Suli, Aulis Kotaviita. Reitti Sauvon tori – K-kaupan piha, Paimio – Lokomo. mennessä Ailalle puh. Tule tutustumaan persoonalliseen ammattiosaajaan. Ti 15.11 klo 9.30-10.05 tuolijumppa, klo 10.15-11.00 yhteislauluhetki Sotaveteraanit. Nuku vain jos väsyttää. Tupasvillassa ohjelmaa viikolla 46. mennessä. Uudenvuodenaaton Sointu –konsertti klo 18 Turun konserttitalo, esiintyjinä mm. Aiheena on piikkiöläisen ammattivalokuvaajan Teuvo Kanervan laajan kuvaajataipaleen esittely. ei kimppakävelyä, jatketaan helmikuussa. Avoin tapahtuma. Syvästi kaivaten Annikki Soile ja Matti Muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. SEURAKUNTA Kastettu: Sebastian Toivo Hongisto. klo 18 Kirkkokuoro, Sauvon srk-talo Ti 15.11. Muutkin kuin Martat tervetulleita! Ilm. Virpille p. Olemme saaneet kutsun Eläkeliiton Salon yhdistyksen ”Syysjuhlaan” to 17.11 klo 12 Salon VPKtalolle Asemakatu 3.www.elakeliitto.fi/paimio. Vetreä Jengi klo 13.0013.45 Vistan kinon tiloissa. Piirin pikkujoulusuunnittelijoiden kokous ti 15.11 klo 12 Kirjastossa. Kaikenlaiset lankakerät, pienetkin ”lankanuput” otetaan kiitollisuudella vastaan! Lankoja voi tuoda perjantain Kaffetassiin. Poikluoman seurakuntatalolla (Poikluomantie 9), jossa isäntänä toimii seurakuntapastori Kalle Toivo. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. PE 18.11 klo 9.15 Naisten jumppa klo 10.30 Miesten kuntoilu Piikkiön Kuvataideyhdistys ry. Tervetuloa Piikkiön Seniorit ry. 03. Omatoimiset kuntosalivuorot: maanantaisin klo 9.00-11.00, tiistaisin klo 11.00-13.00, torstaisin klo 14.00-16.00. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. Boccia to 17.11 klo 12 Tillintuvalla ja kuntosali klo 13:30 koulukeskus. Ohjelma 10€ Adventin tunnelmissa 27.11. Lounasaika klo 11.00-13.00 PAIMION EV.LUT. PAIMION HAKA 1955 Haka 1955 Haka Leijonakiekkokoulun harjoitukset normaalisti sunnuntaina; luistelukoulu klo 10-11 ja kiekkokoulu klo 11-12. Jumalanpalvelus su klo 11.00. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22.00 Eläkeliiton Kaarinan yhdistys: Marraskuun tapaaminen torstaina 17.11. Toimintaan voi tulla vielä uutena mukaan, lisätietoja ja ilmoittautumiset www.paimionhaka.fi/jaakiekko/leijona-kiekko-ja-luistelukoulut/. Leena Kotka – sopraano, Pasi Helin – piano. 040 057 6572. Piikkiö-Seura. Pieni tarvikemaksu. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. Naisten piiri vastuussa. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Tulkkina toimii IY:n toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri. Voit mittauttaa verenpaineesi ja kehosi koostumuksen sekä keskustella hyvinvointiisi liittyvistä kysymyksistä, ja nauttia kupin kahvia. Hanna-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla. hyväntekeväisyyskonsertti klo 17 Mikaelintalolla (Pyölint. Esitys alkaa klo 14.00. La 25.3.la 1.4.2017 Luther-matka Saksaan. 09. Linja-auto lähtee klo 17.00 Ruokolinnantien päästä, parkkipaikalta, jatkaa sieltä, apilatie, kaupugintalo, tillinpysäkki ja välitienpysäkki, edelleen Saloon. Ensimmäinen ilta on valtakunnallista kuvakulmaa 50-luvulta 80-luvulle ja toinen ilta hänen paikallisia kuviaan. 2016 Paimio * Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää. klo 9 Kaatajat, Kupittaan keilahalli ja klo 14 Kespelit, Op:n kerhohuone. Ilmoittautuminen 3.12. Kaffetassi – aikuisten kohtaamispaikka perjantaisin klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Lähtö klo 9 Mikaelintalolta (Pyölint. Tehdään yhdessä kransseja -kurssi la 19.11. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 16.30 Mikaelintalolla. Viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan. Kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. Tervetuloa Suomi-Venäjä-Seura Paimion osasto ry. pikalinkit . Vivela, Paimion musiikkiopiston kuororyhmiä, Mikaelinkuoro ja Mikaela. Tervetuloa! Sauvon kirkonkylän marttojen marttailta ti 15.11. www.paimionseurakunta.fi tai numeroon 044 7373 500 ma-to klo 10-13. YRITYS PAIMIO Su 13.11.2016 C-tyttöjen 2. klo 17 Sauvon kirkko, kirkkokuoro ja Eeva-kanttori Ti 29.11
3 rs/talous Isänpäivänä myymälät suljettu! HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ 13.11. Käsiteltävänä ovat sääntömääräiset asiat. Lastenhoitokurssi Paimiossa viikonloppuisin ajalla 26.-27.11. Tervetuloa! AMMATTIPÄTEVYYS-, ADRJA TAVARALIIKENNEYRITTÄJÄKOULUTUKSIA: LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN: TOIMISTO@DREAMTRAINING.FI TEL: 0405929852 WWW.DREAMTRAINING.FI C, CE, D1 JA D-AJOKORTTI JA PERUSTASON AMMATTIPATEVYYS. 2016 klo 18.00. To 17.11 klo 18.00 Karunassa Kalliorannassa. 6 95 kg Voimassa pe–su Partanen Wienerleikkeet porsaan ulkofileestä Suomalainen Paimion S-marketissa perjantaina 11.11. Tervetuloa! Nyt on aika tilata KATTOREMONTTI! Joustavat maksuehdot alk. 0400 375 833 Jari Kutvonen p. Tarkempaa tietoa voi kysyä: ulla.peura@4h.fi Su 20.11. 0400 293 392 Puh. klo.11.00 4H mukana Paimion joulumarkkinoilla. Ilmoittautuminen 16.11. Tarkemmat tiedot löydät kotisivuiltamme: http:// paimionsauvon4hyhdistys.4h.fi www.kuntsari.fi. Johtokunnat klo 18.30. Ke 16.11. mennessä: maarit.laine@4h.fi La 19.11. Työväenyhdistys ry:n Paimion Haka ry:n syyskokous ma 28.11.2016 klo 19.00 Paimion Neste, kokoustila. 99 € /kk Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi! www.kymppi-katto.. klo 17.00 Hanhijoen koululla. To 17.11. 12.00 Jouluista askartelua koko perheelle, Oinilassa hiihtomajalla. 4H yrittäjäkurssi Turussa. To 17.11. klo 16.30 Paimion kokkikerho Vistan koululla. Pe 18.11 klo 17.00 Oinilassa hiihtomajalla. klo 17.00 Oinilassa Hiihtomajalla. ja 3.-4.12. klo 17.00 Sauvon Tenavat koululla. 02-435 8006 Harvaluodon OMENAA Atlas Åkerö Lobo TAMMISILTA ABC:n ja Tannisen välissä LA-SU 12-13 20,-/ 12 kg:n laatikko 20,-/ 12 kg:n laatikko 25,-/ 12 kg:n laatikko Paimion Keskustan po:n, Vesaisten ja Keskustanuorten syysKOKOUKsET to 17.11.2016 klo 19.00 Sari ja Olli Kerkolan luona Kerkolankaari 7. Nyt on aika tilata kattoremontti! Kimmo Uoti Markku Koistinen 0400 532 698 0400 670 397 Kattavaa palvelua! Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu Karlsson p. kahvitarjoilu. 3 ps/talous max. tervetuloa ! Piikkiön Sos.dem. klo 14.40 Sauvon kokkikerho koululla. klo. KYSY LISÄÄ! 18.11.2016 ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS / PAIMIO 19.11.2016 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS / PAIMIO 20.11.2016 TIETURVA 1-KOULUTUS / PAIMIO 28.11.2016 ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS / PERNIÖ 29.11.2016 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS / PERNIÖ 30.11.2016 TIETURVA 1-KOULUTUS / PERNIÖ 1.-2.12.2016 ADR TÄYDENNYSKOULUTUS (YT+YTS+TP+TPS) 2 PÄIVÄÄ / PAIMIO 3.-5.12.2016 ADR PERUSKOULUTUS ( P) 3 PÄIVÄÄ / PAIMIO 17.12.2016 ENNAKOIVAN AJON KOULUTUS / SALO 18.12.2016 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS / SALO 19.12.2016 TIETURVA 1-KOULUTUS / SALO KOKOUKSIA sääntömääräinen sYYskokous pidetään yhdistyksen kokoushuoneessa Hadvalantie 9, Piikkiö, tiistaina 15.11. lk. Esillä syyskokouksessa käsiteltävät ja muut ajankohtaiset asiat. Kerhot kokoontuvat: Ma 14.11. Ke 16.11. Tervetuloa! Johtokunta Piikkiön Jokilaakson asukasyhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 20.11.2016 klo 14.00 Kavallon tilalla Ohjelma: Kavallon tilan esittely Vaijeriliukua halukkaille Sääntömääräiset syyskokousasiat Kahvitarjoilu Tervetuloa koko perheen voimin!! KOKOUKSIA Kalevan Maamiesseuran syyskokous Kino-LSS:n tiloissa to 24.11.2016 klo 19. mennessä. La 19.11. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 11.11.2016 PAIMIO Asematie 1 SAUVO Vähäpellontie 2 PIIKKIÖ Hadvalantie 14 Omistajan käyntikortti Palvelemme: Ark 7–21 La 7–21 Su 10–19 2 99 pl Coca-Cola 2-pack 2 x 1,5 l = 3 l (0,73/l) sisältö 2,19 + pantit 0,80 Pakaste! 12 90 kpl Rosten Appelsiini-juustokakku 600 g (21,50/kg) 99 ps Voimassa pe–su Rainbow Lankkutai BBQ Ristikkoperunat 600–750 g (1,65–1,32/kg) 3 39 rs Valio Mifu paistettava ruokarae 330 g (10,27/kg) Suomalainen 1 99 pkt Voimassa pe–su Kotimaista Broilerin fileesuikaleet 300–350 g (6,63–5,69/kg) 79 kg Voimassa pe–su Suomi Bella Rosa perunat 1. Ilmoittautumiset 18.11. Perniön Kebab-konsulentti ja AO-neuvoja paikalla klo 10-18. 79 rs Voimassa pe–su Espanja Luumutai kirsikkatomaatti 250 g:n rasia (3,16/kg) 1 99 ps Estrella perunalastut Manhattan sourcream&onion tai herkku, 275 g (7,24/kg) max. Tervetuloa