6 Kaikki piiput käytössä Pakkaset pakottivat Paimion Lämpökeskuksen ottamaan öljykattilat käyttöön. Kuvan otti Reijo Juusti.. 9 Paimion Lämpökeskuksen savuista muodostui –20 asteen pakkasissa taideteoksia taivaalle. vuosikerta 2 € Irtonumero Mihin voisi perustaa kanavan, jossa saisi jakaa (myönteisiä ja kielteisiä) kokemuksia paikallisista palveluista kuluttajan turvaksi. Sain lahjan ja olin tyytyväinen, tosin vähän hämmästynyt. ” Aikuisten värityskirja kuulostaa vähän hölmöltä, mutta toivoin lahjaksi aikuisten värityskirjaa. Kysykää aina hinta ja työntekijän koulutus etukäteen! REIJO JUUSTI Ensi peli uudistetussa Ykkössalissa Remontoitu Ykkössali osoittautui viime viikonlopun lentopalloturnauksessa toimivaksi ja valoisaksi. Toimitusjohtaja Pekka Vihervuori täyttää vuosia keskellä kylmää säätä. TIISTAINA 12.1.2016 100. Paimio | Sauvo | Kaarina 6 Nasevat TÄNÄÄN -10°C 4 m/s NRO 3. Moni varmaan mielellään suosisi paikallisia yrittäjiä, mutta harmillisen usein on kohdalle osunut ylihinnoittelua ja epärehellisyyttä
Asemakaavan tavoitteena on kaavoittaa Piikkiön terveyskeskukselle ja Pontelalle oma tontti. klo 18.30 ylimääräinen kierros kirjan hinta 7/6/3/3 € Vitosbingo 8x100 € 4x100 € PERUNAA Paimion torilla keskiviikkona klo 13.30-14.30 Siikli, Nikola, Annabell, Van Gogh, Pito, Kulta, ym. Asemakaavan muutos tulee voimaan tällä kuulutuksella. Alinenkatu 36 Uusikaupunki puh. – 12.2.2016 Kaarinan kaupungin yhteispalvelupisteessä osoitteessa Lautakunnankatu 4 B sekä Piikkiön yhteispalvelupisteessä osoitteessa Hadvalantie 9. 040 716 8015, jari suominen ALINA PAIMIOSSA TÄLLÄ VIIKOLLA! Olemme perjantaina ja lauantaina 15.-16.1. 22.1.16 eikniementie 28, 21590 Karuna. Matka kansallisoopperaan balettiin Pieni merenneito la 23.4.2016 klo 12.30 alkavaan näytökseen Lisätietoja kunnan verkkosivujen ajankohtaista-sivulta www.sauvo.fi , Sauvon kirjaston facebook-sivulta (ei vaadi kirjautumista) sekä Päivi Inkiseltä paivi.inkinen@sauvo.fi . Asemakaavan muutos käsittää Piikkiön terveyskeskuksen ja sen itäpuolella sijaitsevan rakentamattoman peltoalueen sekä Pontelan talon ja Pontelanmäki nimisen kadun. 050 301 1366 www.POLTTOPUUPALVELUPAImIO.fI Sauvon kunnankirjaSto Vintterintie 6, 21570 Sauvo 02 4744 131 www.sauvo.fi kirjasto@sauvo.fi http://vaski.finna.fi/ Sauvon kirjaston aukioloajat tammi-huhtikuu 2016 Kirjasto on auki ti-ke 13-19, to-pe 9-15, la 10-14. Ihan totta! TULE ALINAAN. 844 3553 Avoinna ark. Jälkeenpäin tarjousta ei voi täydentää varastokasojen osalta. Kirjalliset tarjoukset viim. Urakoitsijat voivat myös esittää omia rajoituksiaan tarjouksissa, esim. Tuomme ne sinulle sovitettavaksi. klo 17 (Laura Lindstedt: Sakset). 11.1.2016 Sauvon kunnanhallitus Kuulutus Kulmala timperin asemaKaavan muutoKsen voimaantulosta Etutilaajana saat digilehden laitteeseesi todella edullisesti + 2 € / kk Vain Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta kätevällä digilehdellä. Tarjouslomakkeita on saatavana teknisestä toimistosta. kirjaston satutunnit la 16.1., la 6.2., ja la 13.2. Se maksaa etutilaajalle vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa. Porkkanat, sipulit, lantut. Myyjä pidättää itselleen oikeuden hyväksyä taikka hylätä tarjoukset. 122 m² 19.900€ Mökki 1 1/2 krs. Suljetut kirjalliset tarjoukset tulee olla perillä viimeistään 28.1.2016 klo 12.00 mennessä osoitteella: Sauvon kunta, tekninen toimisto, Vahtistentie 5, 21570 Sauvo. 02-844 3553 / 044-7043553 tai sähköpostitse outi.nurmi@uusikaupunki.fi. www.alina.. Lämpökuljetus! Puh. klo 9-17.30 la klo 9-14.00 Syksy saa jo tulla. Lukupiirin vetäjänä toimii Tanja Slfver. KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 12.1.2016 Sauvon kunta pyytää tarjouksia työkoneista kunnan työmaille ja maa-ainesten toimitustarjouksia kunnan eri osiin 1.1.2016 30.6.2017. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Pentti Urho p. Vistantie 27-29 (Peipposen talossa). Kaavoista on tietoja myös Kaarinan kaupungin kotisivulla www.kaarina.fi/kaavoitus. Hyvän Mielen tammimarkkinat Sauvon torilla la 30.1. Maa-ainestarjouksissa tulee olla alueellisen kokonaistonnihinnan lisäksi raekoko ja rakeisuuskäyrä. Lähtö Sauvosta mutta autoon voi nousta matkan varrelta. Se maksaa etutilaajalle vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa. fi. Lukupiiri on avoin kaikille ja mukaan voi tulla kesken kaudenkin. (02) 588 4806, email: jani.laasanen@kaarina. klo 10-14 Ohjelmassa iloista torimeininkiä ja musiikkiesityksiä sekä klo 11.00 Aira Samulin, Järjestelyistä vastaavat Pikku Puoti ja vapaan sivistystyön lautakunta, tapahtuman järjestämistä tukevat myös Puuhaus ja Lions Club Sauvo sekä muut paikalliset toimijat. 0400 120 003 / Jaakkola ENERGIAPUUN KORJUUTA! NYT ON HYVÄ SÄÄ TEHDÄ PELTOJENJA TEIDENREUNOJEN RAIVAUSTA TEHOKKAILLA KONEILLA Kaivuu Sirkkilä p. Netistä näet valikoimamme www.alina.fi. TULE ALINAAN. krs. Kaarina 13.1.2016 KAARINAN KAUPUNGINHALLITUS KAARINAN KAAVOITUSJA RAKENNUSLAUTAKUNTA KIRJAN HINTA 6/6/3/2 € Vitosbingo To 14.1. 050 594 8918 tai työnjohtaja Mika Lasaroff p. Kuoreen merkintä ”Konetarjous / maa-ainestarjous”. Jokaiselle löytyy kengät. os. Järjestämme myös ryhmille iltatilaisuuksia soita 02-8443553 ja sovi aika! Kenkäkauppa Alina Alinenkatu 36 Uusikaupunki puh. Sauvossa 7.1.2016 Tekninen johtaja Työkoneiden ja kiviainesToimiTusTen TarjouspyynTö Myydään tarjousten perusteella tukikelpoista peltoa 33,92 ha. 050 594 8955. 8-16) tilauksesi. 26+26 m² 5.990€ Sauna/Aitta 16 m² 3.790€ Laavuvaara.fi P. kirjaston lukupiiri kokoontuu torstaina 14.1. klo 10.30. Kaikki tarjoukset/vaihtoehdot huomioidaan. klo 17 kirjastossa Lukupiirissä keskustellaan Raija Orasen kirjasta Hirmuinen mies. Alueet ovat keskusta, Rantola ja Osmalahti. PS. Satutätinä Jenna Suomi. Suomalaista Ahvenanmaan omenaa, karpaloita. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden valita kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi katsomansa tarjouksen, jonka tilaaja katsoo johtavan itselleen laadullisesti ja taloudellisesti parhaimpaan lopputulokseen tai hylätä kaikki tarjoukset. puh. Tarjous on jätettävä suomeksi tarjouslomakkeilla. aluetai aikarajaus. Kiviainestarjousten tulee perustua varastomateriaaliin, minimikokona varastokasalla on 3 000 tonnia. Foudila on keskustaa. 040 762 3614 Tmi Klaus Salonen p. Avoinna perjantaina klo 9-18 ja lauantaina klo 9-15 Alina on maineensa veroinen... Piikkiön keskustassa ja sen läheisyydessä on tavoitteena lisätä mahdollisuuksia uusien päiväkotiyksiköiden rakentamiseen. Lisätietoja Piikkiön terveyskeskuksen asemakaavasta antaa kaavasuunnittelija Jani Laasanen, p. 02-473 2690 • www.biostara.fi Hirsitalot taMMialE JoPa -50% OK-Talo 1. Voit myös tilata kenkiä etukäteen meiltä Alinasta puh. 050-320 2222 Kunnanvaltuusto on päätöksellään 9.11.2015 hyväksynyt alla mainitun asemakaavan muutoksen: § 48 Kulmala Timperin asemakaavan muuttaminen. www.kaarina.fi JULKISESTI NÄHTÄVILLÄ: PIIKKIÖN TERVEYSKESKUKSEN ASEMAKAAVA Piikkiön terveyskeskuksen asemakaava on maankäyttöja rakennusasetuksen § 27 mukaisesti julkisesti nähtävillä 13.1. BIO STARA Huomenna Keskiviikkona PäiväNäytös klo 13.00 7€ NUOTIN VIERESTÄ Kahvit! AfterSchool klo 15.20: TENAVAT 2D Liput vain 6€ Pussitie 4 • p. Asemakaavaa koskevat mahdolliset muistutukset tulee tehdä kirjallisesti Kaarinan kaupunginhallitukselle osoitettuna viimeistään 12.2.2016 osoitteella PL 12, 20781 Kaarina. ja maatilan kokonaisuus yhdessä tai erikseen. Täydennä nyt digilehdellä! Ota digilehti heti käyttöösi! Verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soittamalla: 02 770 2626 (ark. 8-16) tilauksesi Etutilaajana saat digilehden laitteeseesi todella edullisesti + 2 € / kk Vain Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta kätevällä digilehdellä. Helmikuun lukupiiri to 11.2. 02-844 3553 / 044-7043553 Arkisin klo 9.00 17.30 Lauantaisin klo 9.00 14.00 www.alina.fi TALVIKENKIÄ Naisille ja miehille. Täydennä nyt digilehdellä! Ota digilehti heti käyttöösi! Verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soittamalla: 02 770 2626 (ark. Kengät valmiina. Tarjouksen jättäjä antaa tilaajalle oikeuden tarkastaa varastokasat ennen päätöstä ja ilmoittaa tarjouksen jättäessään varastokasan tarkan sijainnin yksiselitteisesti
Joukkueen yhdeksästä pelaajasta neljä käy Vistan koulussa yläastetta. Vistan koulun ja Paimion Yrityksen ansiosta tapahtuman järjestäminen oli mahdollista ja onnistui mainiosti. Vapaapäivänä koulussa Salon Viestin joukkue on puoliksi ”paimiolainen”. Kolmas ottelu oli kahden tasaisen joukkueen tiukka kohtaaminen. Tasatilanteessa 1-1 pelattiin ratkaiseva kolmas erä. 7-21, la 7-18, su 12-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa ti-ke 12.-13.1., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Joukkuetta auttoi myös runsas yleisö, joka oli löytänyt paikalle. Joukkuetta valmentaa peleissä Vistan koulun liikunnanopettaja Kati Kukkonen, ja joukkueen jojoina toimivat niinikään paimiolaiset Maija Haapanen ja Mari Hörkkö. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 12.1.2016 Viime lauantaina 9. Päivän toisessa pelissä Viesti kuitenkin teki selvää jälkeä Pihtiputaan Plokista ja voitti ottelun selkeästi 2-0. 010 2921150 ark. Juuri remontissa ollut sali tarjosi loistavat puitteet tämän tasoiselle palloilutapahtumalle. Jyväs Lentis väänsi ensimmäisen erän itselleen, mutta toisessa erässä Viesti piti tiukasti kiinni alun johtoasemasta erän loppuun asti. Salossa valmennusvastuussa on entinen huipputason ammattilainen Virginie De Carne ja valmennustiimin täydentää entinen liigapassari Riina Isomäki. Korpela Siskonmakkara 400 g (7,48 kg) 2,99 pkt Salaattibaari kg 14 95 Täytetyt patongit kpl 3 95. Tyttöjen peliotteet on huomioitu myös alueja maajoukkuevalmennuksessa. Tytöt kävivät aluejoukkueen kanssa Italian Biellassa tammikuun alussa. Enimmäkseen nuorempaa C-ikäluokkaa olevat tytöt jatkavat kautta eteenpäin toivottavasti menestyksekkäästi. Turnauksen toinen sija Turnauspäivä onnistui kaikin puolin mainioista. Paimiossa tässä kevään ensimmäisessä turnauksessa kohtasivat rankingissa sijoilla 5-8 olevat joukkueet. Loimaan Jankko voitti kaikki pelinsä ja nousi A-poolin eli neljän kärkeen seuraavaan turnaukseen. 1,3-1,4 kg Edam 1 kg (3,99 kg) 4 99 kpl 3 99 kpl Ilman korttia 2,39-2,49 tlk (2,39-2,49 kg) Ilman korttia 4,85 kpl (4,85 kg) -16-20 % -17 % Ilman korttia 5,99 rs (9,98 kg) -33 % rs Jokipellontie 2, puh. Viesti onnistui monipuolisissa hyökkäyksissä ja voitti pelin 2-1. Joukkueen passarina pelaa Lotta Kukkonen, keskitorjujana Lotta Haapanen ja kaksi isossa roolissa olevaa yleispelaajaa ovat Roosa Hörkkö ja Oona Luostarinen. Kevään aikana ratkotaan asetelmia SM-finaaleihin pääsevistä joukkueista (16). Kuvassa (vas.) Oona, Roosa, Lotta K ja Lotta H. Vastassa oli myös vuotta vanhempi ryhmä. Viesti onnistui pitämään hyvän pelifiiliksen läpi turnauksen. Roosa Hörkkö hyökkää ja muu joukkue varmistaa mahdollista torjuntaa. Saman onnistui tekemään myös Salon Viesti. janne luostarinen Edullisesti alkuviikkoon Arla Luonto+ Luonnonjogurtti 1 kg (1,99 kg) maustettu ja maustamaton, laktoositon 1,99 HK Naudan jauheliha 10 % 600 g (6,65 kg) 3 99 tlk K-ruokamestarin iso grillibroileri raakapaino n. Kati Kukkonen C-tyttöjen SM-lentopalloa Paimiossa Remontoidun Ykkössalin hieno käyttöönotto Turnauksessa oli mukavasti yleisöä. Kuvassa Oona Luostarinen vasemmalla, Lotta Kukkonen (nro 11) ja Lotta Haapanen keskellä verkolla ja Roosa Hörkkö takana 4.-paikalla. Viesti kamppaili aamupelissä hyvin Jankkoa vastaan, mutta joutui taipumaan tiukassa taistelussa. Turnauksessa oli mukavasti yleisöä. tammikuuta Paimion Vistan koulun 1-sali sai hienon avajaistapahtuman, kun tilassa pelattiin lentopallon C-tyttöjen SM-sarjan B-pooliturnaus. C-sarjassa joukkueita on Suomessa 122. Finaalit pelataan huhtikuun lopussa Kuortaneella
– Tähänkin saakka maailmanperintökohteeksi nimeämisen edellytyksenä on ollut rakennukseen liittyvä jonkinlainen suunnitelma tai katsaus. Yleisellä tasolla jutustellessa me kaikki voimme vetää palveluista ja palveluntarjoajista erilaisia johtopäätöksiä, mutta julkinen kiitos on piilomainontaa ja julkinen moite panettelua. Kyseessä on sairaalarakennuksen säilymisen turvaava kokonaisvaltainen suunnitelma, jonka laatimiseen yhdysvaltalainen The Getty Foundation on myöntänyt 180 000 dollarin suuruisen apurahan. Varoittaa muita käyttämästä palveluja. Niistä vanhimmat ovat peräisin 8 500 vuoden takaa. Mittaamattoman arvokkaaseen kokoelmaan kuuluu noin 44 000 tuhatta esinettä. Aalto, Wright, Le Corpusier... Kemiönsaaren kaikkein uusin matkailuvaltti on tietysti linnakesaari ja sotilasalue Örö, joka avautui yleisölle viime kesänä, oltuaan suljettuna sata vuotta. On siis kauniita maisemia ja taloja ja luontoa ja saaristoa, mutta silti! Olihan tämä vähän yllätys. Getty säätiö on multimiljonääri Jean Paul Gettyn (1892–1976) nimeä kantava yleishyödyllinen organisaatio, jolla on pitkät perinteet kulttuurin tukemisessa. Kyseessä on 180 000 dollarin (noin 168 000 euroa) suuruinen rahasumma. Eräs keskeinen osio lähiaikoina valmistuvassa Paimion parantolan säilyttämisen hallintasuunnitelmassa on rakennuksen käyttötarkoituksen Paimion parantolan säilyttämisen raportti valmistumassa Hallintasuunnitelman myötä rakennusta voidaan esittää UNESCO:n maailmanperintökohteeksi ” Parantola on yksi niistä rakennuksista, jotka tekivät Aallosta tunnetun myös muualla maailmassa. Veronmaksajalla on oikeus arvioida palvelua, jonka maksamiseen osallistuu ja jota hallinnoidaan julkisyhteisön kautta. Hyvin moni on halunnut haukkua lehden välityksellä jonkun yrittäjän. Mutta yrittäjän ja yrityksen osalta tilanne on kovasti toinen. Somessa huutajia voi olla paljon, kun joku vain kysyy suositusta. Kyseisen suunnitelman – englanniksi conservation management planin – olemassaolo on edellytyksenä sille, että Paimion sairaalaa voidaan esittää UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Palvelukokemus tai kokemus siitä, että on saanut hyvää tai huonoa palvelua, on subjektiivinen kokemus. Sagalundin museota, Björkbodan lukkomuseota, Taalintehtaan ruukkimuseota ja Amos Andersonin entistä kotikartanoa Söderlångvikia. – Hallintasuunnitelman loppuraportti valmistunee jo tämän kuun aikana, kertoo apurahan saaneen Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh. Trustiin kuuluu useita Los Angelesissa sijaitsevia J. Suomen suurin matkailulehti Mondo valitsi Kemiönsaaren vuoden kotimaankohteeksi! Kaikkihan me tunnemme Kemiönsaaren alueelta monia viehättäviä vierailukohteita, ainakin sen jälkeen kun Kunnallislehden viime kesän juttusarjassa esiteltiin mm. Toki koskaan ei voi osoitella jotain yksittäistä henkilöä. Hankkeen valmistelusta ja siihen liittyvästä käytännön työstä vastaa Museovirasto. Saattaa olla, että Paimion parantolaa esitetään maailmanperintökohteeksi jo vuoden, parin kuluessa. Niiden suhteen olemme olleet erittäin varovaisia, etteivät viestit päädy lehden sivulle. Ihminen harvoin osaa arvostaa riittävästi sitä kivaa mikä on ihan lähellä. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyy Los Angelesin Malibussa sijaitseva Getty Villa, joka on tarkka kopio loistokkaasta antiikin ajan roomalaisesta huvilasta. Paimion parantolan/sairaalan säilyttämisen hallintasuunnitelman mahdollistanut apuraha kytkeytyy Getty-säätiön uuteen kansainväliseen Keeping it Modern -hankkeeseen, joka on suunnattu modernin arkkitehtuurin säilyttämisja kunnostamistyöhön. Sellaista vastaan yrittäjä ei voi puolustautua. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 tiistaina 12.1.2016 TOIMITTAJALTA PÄÄKIRJOITUS TAINA TUKIA taina.tukia@kunnallislehti.fi TIISTAI ”Mihin voisi perustaa kanavan, jossa saisi jakaa (myönteisiä ja kielteisiä) kokemuksia paikallisista palveluista kuluttajan turvaksi?” Näin kirjoitti nasevan lähettäjä. Jos terveyskeskuksen palvelu ei tyydytä, sen voi sanoa ääneen ja siitä voi vinkata tutulle kunnanvaltuutetulle. Säätiö on osa The J. Sellaista keskustelua olen seurannut useamman kerran somessa. Niin on haluttu tämän tästä ja jokunen on meiltä voinut livahtaa lehteenkin asti. Asiakas valitsee. PAIMIO Perttu Hemminki Paimion parantolan säilyttämisen hallintasuunnitelman rahoittaa yhdysvaltalainen Getty-säätiö. Sitä tikulla silmään, joka... Viime vuosina vaatimuksia on kuitenkin täsmennetty, ja nyt edellytetään pitkän tähtäimen suunnitelmaa, Lindh toteaa. Paimion parantolan lisäksi kymmenen ensimmäisen hankkeeseen valitun modernin rakennuksen joukossa ovat muun muassa Jørn Utzonin suunnittelema Sydneyn oopperatalo, Le Corbusierin kotitalo ja studio Pariisissa sekä Frank Lloyd Wrightin piirtämä Robie House Chicagon yliopiston kampusalueella. Siitä syntyy mehevä soppa, jos ja kun kilpaillaan siitä, kuka on määrittänyt minkäkin hyväksi. Halusi myös kertoa saaneensa hyvää palautetta nimetyssä paikallisessa yrityksessä. Katkeroituneen asiakassuhteen takana voi olla vaikkapa vain maksamattoman laskun perintä. Mikä on hyvää asiakaspalvelua yhdelle, voi olla huonoa toiselle, ja sitten taas kerrassaan sujuvaa ja onnistunutta kolmannelle. Getty-Villan marmoroituihin saleihin on koottu laaja kirjo veistotaidetta muinaisen Rooman valtakunnan eri osista. Esityksen kansainväliselle maailmanperintökomitealle tulee tekemään Suomen valtio, käytännössä opetusministeriö. Kyseisessä luettelossa ei ole muita Alvar Aallon piirtämiä Suomessa sijaitsevia rakennuksia. Julkisten palvelujen arviointi on eri juttu, mutta rajansa siinäkin on. Mukavaahan se näin päin on. Jotkut paikalliset yrittäjät, osa heistä varmaan tietämättään, saavat siellä kuraa niskaansa tietämättään ja voimatta puolustautua. ” Kun yksi on tyytyväinen, toinen voi olla tyytymätön. Paul Getty Trustia, monihaaraista kansainvälistä yhteenliittymää, joka on omistautunut kuvataiteiden ja arkkitehtuurin tukemiseen. Yritysten menestyksen salaisuus on yleisesti ottaen se, että osataan homma, hoidetaan se asianmukaisesti ja hinta on markkinoilla kilpailukykyinen. Edesmenneen öljymiljonäärin varoilla tuetaan nyt rakennusja kuvataidetta ” Jean Paul Getty oli amerikkalainen teollisuuspohatta ja antiikkiesineiden keräilijä, joka hankki valtavan omaisuutensa öljybisneksessä. PAIMIO Perttu Hemminki Paimion sairaalan säilyttämisen hallintasuunnitelma on valmistumassa. Mukana on myös koristeellisia käyttöesineitä tuhansien vuosien takaa. Paimion sairaala loppiaisaattoillan kirpeässä pakkassäässä. Runsaan vuoden ajan työstetty hallintasuunnitelma on merkittävä tietopaketti ja asiakirja muussakin mielessä kuin sairaalan arkkitehtuurin, historian, tulevan käytön ja säilyttämisen kannalta. On mahdollista, että yhtä aikaa Paimion parantolan kanssa UNESCO:n maailmanperintökohteeksi tullaan esittämään jotain muutakin Alvar Aallon rakennusta. Paul Gettyn nimeä kantavat yksiköitä, kuten museo, tutkimusinstituutti, konservointilaitos ja edellä mainittu Getty-säätiö. Esitys saatetaan tehdä piankin Tällä hetkellä Paimion sairaala – joka maailmalla tunnetaan nimellä Paimion parantola, Alvar Aalto’s Paimio Sanatorium – on maailmanperintökohteiden kansainvälisessä aieluettelossa. Örössä on kiinnostavaa historiaa ja rikas kasvisto ja eläimistö. Kylli Salo Vuoden turistikohde – ihan tässä vieressä. Asiakaspalautteen oikea osoite on yrittäjä tai yritys suoraan, ei panettelu tai ”markkinointi” lehden kautta
Vuonna 1966 Guinnessin ennätysten kirja totesi, että Getty on koko maailman rikkain henkilö. Opisto tarjoaa sosiaalija terveysalan ammatillista perusja lisäkoulutusta nuorille ja aikuisille. Paul Gettyn mainetta koetteli myös hänen pojanpoikansa kidnappausdraama. Aikaisemmin Kaarinan Voivalan merenrantamiljöössä sijainnut Livian sosiaalija terveysopisto on muuttanut uusiin tiloihin Kaarinan keskustaan, helpompien kulkuyhteyksien ja palvelujen lähelle. Simelius Keskustan piirin toiminnanjohtajaksi. Lindhin mukaan on positiivista – myös maailmanperintökohdehankkeen kannalta – että sairaalan tiloissa on nyt hyvä yleishyödyllinen vuokralainen, jonka toiminta ei ole ristiriidassa rakennuksen aikaisempaan käyttöön nähden. Sauvon kunnanvaltuutettu Satu Simelius on työskennellyt aiemmin muun muassa sauvolaisen Esko Kivirannan avustajana eduskunnassa, maahanmuuttovirastossa, ulkoasiainministeriössä sekä YK:n pakolaisjärjestössä. Parantola on yksi niistä rakennuksista, jotka tekivät Aallosta tunnetun myös muualla maailmassa. Simelius toimii Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajana vuoden 2016, toiminnanjohtaja Hanna Vuolan vuorotteluvapaan aikana. tammikuuta. Pitkän empimisen jälkeen Getty maksoi lunnaat tingittyyn hintaan, mutta ei suostunut tulemaan puhelimeen, kun pojanpoika olisi kiittänyt häntä vapautumisestaan. Getty oli koko elämänsä ajan ristiriitainen persoona. Hän meni naimisiin ja erosi viisi kertaa. Vasta 16-vuotias, luonteeltaan hieman kapinallinen poika kaapattiin Roomassa vuonna 1973. Getty tunnettiin myös naistenmiehenä. Käytännössä kyse on sen asian varmistamisesta, että arvorakennuksen historia ja luonne tulevat huomioiduksi kaikessa tulevassa käytössä. Varsinais-Suomen Keskustan piirihallituksessa hän on toiminut vuosina 2014 ja 2015. Opisto on osa Peimarin koulutuskuntayhtymää. Rakennuksen lisäksi Alvar Aalto vastasi sairaalan sisustuksen suunnittelusta. – Olen todella innoissani, kun olen voinut palata takaisin kotimaakuntaan näin mielenkiintoisten työtehtävien pariin. Vuonna 1957 aikakauslehti Fortune nimesi Gettyn ”rikkaimmaksi elossa olevaksi amerikkalaiseksi”. PERTTU HEMMINKI Tuhansia vuosia vanhoja veistoksia Paul Getty Villan atriumissa Malibussa. PERTTU HEMMINKI Paimion sairaala loppiaisaattoillan kirpeässä pakkassäässä. Haluan tämän vuoden aikana kehittää keskustalaista järjestötyötä ja lisätä keskustalaisen aatemaailman tunnettavuutta Varsinais-Suomessa, Simelius sanoo. Kanerva puhuu sosiaalija terveysopiston avajaisissa SAUVO Sauvolainen valtiotieteiden maisteri Satu Simelius on aloittanut Keskustan Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan viransijaisena. Kanerva pohtii juhlapuheessaan sosiaalija terveysalan tulevaisuuden näkymiä etenkin lähihoitajan kannalta. KUNNALLISLEHTI 5 tiistaina 12.1.2016 Aurinko nousee Aurinko laskee 9.25 15.50 Paimion parantolan säilyttämisen raportti valmistumassa Kuka oli J. Paul Getty. Hänestä vaadittiin miljoonalunnaita. Jean Paul Getty oli amerikkalainen teollisuuspohatta ja antiikkiesineiden keräilijä, joka hankki valtavan omaisuutensa öljybisneksessä. Hanna Vuolan suuriin saappaisiin on kunnia astua. Yksi Suomen merkittävimmistä – Lähtökohtana on esimerkiksi se, että rakennuksen tulevaa käyttöä ei suunnitella ja harkita puhtaasti taloudellisin perustein, sanoo Lindh ja toteaa, että säilyttämisen hallintasuunnitelma tavallaan sitouttaa nykyiset ja tulevat käyttäjät arvorakennuksen asettamiin, monelta osin tiukkoihinkin reunaehtoihin. Kyseinen vuokralainen on MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö. KAARINA Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on kutsuttu juhlapuhujaksi ammattiopisto Livian sosiaalija terveysopiston virallisiin avajaisiin, jotka järjestetään 20. Vuonna 1933 valmistunut Paimion parantola sairaalaalueineen on yksi Suomen merkittävimmistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Toisaalta Getty totesi, että antaisi miljoonansa ilomielin pois, jos tietäisi voivansa solmia yhden elinikäisen rakkaussuhteen. Hän sijoitti taiteisiin valtavia rahasummia, mutta oli toisaalta siinä määrin saituri, että sijoitti toimistorakennukseensa pääosin vain kolikkopuhelimia. rajaaminen
Kuten Paimion historiateos kertoo, oli Paimion höyrysaha aikoinaan merkittävä työllistäjä. Kortti on leimattu saapuneeksi Tampereelle 12. kokouksen pöytäkirja. kesäkuuta 1915, jolloin Suomi oli vielä Venäjän keisarikuntaan kuuluva autonominen suuriruhtinaskunta. Ajattelin, että poikani eivät osaa ostaa tai ymmärrä koko juttua, niin kerroin toiveeni miniäkokelaalleni. Suunnilleen näin lähettäjä kirjoittaa ”vastausta vartoen”. Toinen voi olla yrittäjänä veronmaksaja ja työllistäjä, ja toinen tutkii kirjallisuutta. Miesten päiväpalkat olivat sahalla 1900-luvun alussa 2,00–2,50 markkaa. Olin odottanut perhosia, kukkia ja ihania huoneentaulutekstejä. Värittelin silloin tällöin, tein sen tosissani, ja työ oli saatava valmiiksi, kesken ei pystynyt jättämään. Muutos ei olisi huono asia. Pemar. Olen kuullut jonkun mainitsevan, että värittäminen voi korvata jopa päiväunet, minulle ei ole näin käynyt, vielä. Silloisella miehen päiväpalkalla sai kilon voita tai saman määrän raakaa kahvia. Kortin kuvapuolella lukee, että Paimion höyrysaha ja tekstipuolella on paikkakunnan nimenä Paimia st. Mieheltänikin kysyin välillä apua, ja hän neuvoi miten häilytetään taivaan rantaa tai talojen kattoa sekä minkä väriseksi kupolikatto on hyvä värittää. Sain arkkitehtuuriaiheisen värityskirjan. Täytyy vaan todeta, että joka ilta kun käymme nukkumaan, maailma on erilainen kuin aamulla herätessämme. on eri juttu. Alle rippikouluikäiset pojat saivat markan päivässä. Kirjojen valinnassa valinnan varaa kyllä on! No on tässä maailmassa monta muutakin uutta ihmeellistä asiaa aikuisten värityskirjan lisäksi, esimerkiksi konttikodit ja kissakahvilat. ”Terveisiä täältä Paimiosta. Löytäjä toi johdon Kunnallislehden konttoriin, josta sitä voi kysellä.. Ettekö saaneetkaan sitä kirjettä, jonka lähetin, koska ei kuulu tulemaan kirjettä?”. Nuorin poikani oli laitettu ostoksille ja siksi en ole toisaalta yllättynyt kirjan valinnasta. Vistalla nykyisen Jokipuiston paikkeilla sijainneen sahan omistivat Haikion veljekset, jotka ostivat myös kilpailevan Tuuvalan sahan – vain lakkauttaakseen sen toiminnan. Se näkyi työmiesten paikatuista vaatteistakin ja eväistä, joina oli repussa paksu, kotona leivottu ruisleipä, jonka päällä oli ohut voikerros, sekä pullo maitoa tai kahvia. NASEVAT Hienoja kirjoituksia KL:n sivuilla erilaisista ammattiryhmistä. miettijä Ja nyt ne koirat sisälle palelemasta, mikäli ei ole lämmitettyä koppia! Huskyt ymv. Kyllä taas kannatti ennakkoluulottomasti kokeilla uutta ja erilaista. Uppouduin värityksen maailmaan. Työaika sahalla oli kello 7–18, historiateoksessa todetaan. Kh:n pöytäkirja näkyi jo ennen joulua Löydetty Paimiossa läheltä Vistan liikennevaloristeystä vihreä auton lämmitysjohto keskiviikkona 6.1. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 12.1.2016 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI Aikuisten värityskirja kuulostaa vähän hölmöltä, mutta kun ennakkoluuloton kokeilija olen, niin toivoin lahjaksi aikuisten värityskirjaa. Abina Missä lienee Sauvon kunnan Teknisen ja ympäristölautakunnan viime vuoden viimeisen 9.12. Kaikista hämmentävintä kuitenkin on se, kun lapseni tulevat kylään ja näytän heille värityksiäni, he kehuvat minua, onpa hienosti väritetty. Sain lahjan ja olin tyytyväinen, tosin vähän hämmästynyt. Täytyy todeta, että rentouttavaa. Torstaina 7.1.2016 klo 16.15 sitä ei ole vielä näkynyt kunnan kotisivuilla. Tunnustan, että olen itse hankkinut jo lisää värityskirjoja, ja niistä löytyy kukkia ja symmetrisiä kuvioita. Lähettäjän nimi ei käy kortista ilmi. Se sama Viwi Lönnin suunnittelema, joka otettiin käyttöön vuonna 1908 ja joka seisoo yhä Satakunnantien varrella kaupungin keskustassa. – Elintaso oli siis melko alhainen. Vuonna 1915 Tampereella oli ilmeisesti vain yksi paloasema. Höyrysahausta Venäjän vallan aikana Vieläkö muistat rakennukset ja ”tunnekko ketä ovat ne, jotka seisovat tässä?”, kysyy kortin lähettäjä Wilho Lehtoselta. Aivan, Paimion kirjasto. Huomista odotellessa! Merja Peri Sauvolainen kirjoittaja haluaa muistuttaa, että jos elämä tuntuu helpolta ja osaat sekä tiedät jo kaiken, niin on aika kokeilla jotain uutta! Aikuisten värityskirja MIIELIPITEET PAIMIO Perttu Hemminki Kunnallislehden 100-vuotisjuhlavuoden viikoittainen vanhojen postikorttien sarja alkaa oheisella postikortilla, joka on lähetetty Paimiosta Tampereen paloasemalle vuonna 1915. Kun väritysurakkaani aloitin, huomasin, että minun kirjani oli tosi haastava ja mielenkiintoinen, erilainen. Kuten kuvasta näkee, oli vuonna 1899 perustettu Paimion höyrysaha aikoinaan huomattava tuotantolaitos. Kun motivoitunut lukiolainen haluaisi tulla lukemaan ylioppilaskirjoituksiin, se ei ole mahdollista. Sauvolaisen Jussi Arviston kokoelmista peräisin olevan kortin kuvassa on Paimion höyrysaha. järki hoi Mikä kirjasto menee kiinni jo kello 16. Kortin saaja on Tampereen paloasemalla kesällä 1915 joko asunut tai työskennellyt Wilho Lehtonen
Mielikuvitusolennot ja -kaverit ovat parhaimmillaan hyvinkin konkreettisia, ja he/ ne osallistuvat paitsi lapsen, myös omaisten ja lähi-ihmisten elämään. Iso kiitos teille urheilijoille, jotka kannatte maailmalla Suomen mainetta. Yhteiskunta ja vanhemmat alkoivat satsata häneen. Näin hänestä tuli 18-vuotiaana nuorten maailmanmestari. Kuronen, Kauppakatu 43 D 29, 80100 Joensuu. Hän oli kansallissankari. Hänellä oli miljoonia pankissa, ja hän pelailikin lopun elämäänsä golfia ja kuoli ruskettuneena Floridassa. Olittepa sitten poliiseja, opettajia, hoitajia, palomiehiä tai muita vastaavia. Paljon suurempi kiitos teille arjen sankareille, jotka pidätte ihmisistä huolta. Aina välillä tuli ammattiliiton järjestämät senttikorotukset, ja joskus joku asiakas tai omainen muisti kiittää. 25-vuotiaana häntä onnisti. Voi myös kuvitella kokonaisia maailmoja. Olipa myös Hellu hoitaja. Kuvaajana Peter Ramstén. Olisi erittäin kiinnostavaa saada kuulla tarinasi: minkälainen ja minkä niminen olento oli kyseessä, millainen oli kuvitteellinen todellisuus, millaisia olivat asioiden muuttuneet merkitykset ja käyttötavat, muistatko anekdootteja kommelluksista mielikuvitusystäviesi kanssa, osaistiko kuvailla tai mahdollisesti jopa piirtää heidät. 20-vuotiaana hän sai ensimmäisen työpaikkansa sijaisena. Pian tämän jälkeen hän siirtyi NHLään ja oli näin saanut rakastamastaan harrastuksesta itselleen ammatin. Arkipäiväiselle todellisuudelle rinnakkaisessa kuvitteellisessa maailmassa esineillä voi olla uudet funktiot ja käsitteet temmeltävät uusissa nimikkeissä. Ammattiliittoakin iso osa kansasta haukkui, koska se hänen etujaan ajoi. Paljon suurempi kiitos teille arjen sankareille, jotka pidätte ihmisistä huolta ja turvaatte heidän elämäänsä vaikeina aikoina. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:25 15:50 08:30 16:45 Keskiviikko ?12°C 7 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:24 15:52 08:29 16:47 Torstai ?17°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:23 15:54 08:28 16:49 Perjantai ?13°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:21 15:56 08:27 16:50 Lauantai ?8°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:19 15:59 08:25 16:52 LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat Mielikuvitusystävät ovat olleet monelle lapsuuden leikkija seurakavereita. Joukkueelle järjestettiin kansanjuhlat ja noin 2 miljoonaa ihmistä kannusti heitä finaalissa, television välityksellä. Onko sinulla mielikuvituskaveri. Hän sai vakituisen työpaikan vanhainkodista. Laita mukaan myös nimesi, yhteystietosi, ikäsi ja paikkakunta. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku ?10 ?11 ?10 7 Sää 12.1. Loppuelämästään hän meni huonoon kuntoon ja pääsi asiakkaaksi samaan laitokseen, jossa hän oli ollut työssä 40 vuotta. Alle 40-vuotiaana hän jäi eläkkeelle. Hän aloitti pelaamaan lätkää alle kymmenvuotiaana. Negatiivista palautetta tuli myös silloin tällöin. Aina välillä yhteiskunta halusi lisätä hänen työmääräänsä ja leikata vapaita, kun niitä oli kuulemma liikaa, eikä yhteiskunnan talous tuollaista juhlintaa kestänyt. . TEBOIL-Säteri Paimio Sauvontie 9, 02-475 3200 Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20 koivuklapit 4 säkkiä 19 ,. Hän meni peruskoulun jälkeen opiskelemaan hoitajaksi ja valmistui joku vuosi myöhemmin. Työ oli kolmivuorotyötä ja usein hän oli työssä myös jouluna tai muina pyhinä, kun suurin osa ihmisistä juhli kansanjuhlia. Istahda, ota aikaa kunnolla muisteluun. Isä ja Äiti veivät häntä harjoituksiin ja maksoivat sen kustannukset. Onko lähipiirissäsi lapsia, joilla on tällä hetkellä mielikuvitusystävä. Kaikki materiaali tullaan aikanaan luovuttamaan perinteentutkimuksen arkistoon, aiheesta on kehkeillä kirja. Onko sinulla ollut mielikuvitusystävä tai oletko seikkaillut mielikuvituspaikoissa. Täällä hän kuoli köyhänä ja kalpeana, lyhyen saattohoidon päätteeksi. Teitä ei ole unohdettu, vaikka teille ei juhlia yhteiskunta järjestäkään. Jessessä alkoikin näkyä lahjakkuutta harrastuksensa kautta. Kirjassa tullaan käyttämään kuitenkin termejä sukupuoli, ikä, paikkakunta. He olivat sankareita. Hänelle ei juhlia järjestetty. ” Iso kiitos teille urheilijoille, jotka kannatte maailmalla Suomen mainetta. Koko työuransa hän maksoi huomattavan siivun palkastaan veroja Suomeen ja jäi eläkkeelle, muutama tuhat euroa tilillään. Kirjoita tarinasi osoitteeseen mielikuvitusolennot@gmail.com tai osoitteeseen Mielikuvituskaverit, M. Ihmiset muistakaa kiittää heitä myös. Olipa kerran Jesse jääkiekkoilija. Joillakin heitä on ollut jopa useampi. Tuosta rahasta hän maksoi veroja koko uransa muualle, kuin Suomeen. Tuolla hän työskenteli 40 vuotta, eli 65-vuotiaaksi ja palkkaa sai sen verran, että pystyi itseään ja lapsiaan elättämään. 16.1. Palkkaa hänelle maksettiin useamman miljoonaa dollaria kaudesta. Pasi Laakso Paimion sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä Monenlaisia sankareita Nokkosperhonen talvehtimassa maakellarissa Sauvossa 5.1.2016
Pohjolan mukaan paimiolaisten suosituin kirjastopäivä on maanantai. Paimion kirjasto on auki maanantaista keskiviikkoon kello 12–19 ja torstaista perjantaihin kello 10–16. Langh Tech on ostanut Deltamarin Oy:n osuuden yritysten aiemmin yhdessä omistamasta DeltaLangh Oy Ab:stä. Lisäksi supistuvat kouluyhteistyö, kuten uuden opetussuunnitelman hahmottelu koulujen kanssa, sekä kirjaston yleisilmeen ja verkkosivujen ylläpito. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 12.1.2016 PAIMIO Maria Kesti Paimion kirjastossa on tällä hetkellä vain neljä työntekijää, sillä täyttölupaa auki jääneeseen virkaan ei saatu. Maanantai suosituin kirjastopäivä Ikävästä tilanteesta huolimatta kirjastolla on kerrottavanaan myös mukavia uutisia. Langh-yrityksiin kuuluvat myös varustamotoimintaa harjoittava Langh Ship ja teollisuuden ja laivojen puhdistuspalveluita tarjoava Pesupalvelu Hans Langh. Näemme, että suljetun kierron vedenpuhdistusjärjestelmä on luotettavasti toimivana ja edullisena ratkaisuna oiva mahdollisuus myös muiden valmistajien skrubberien päivittämiseksi vastaamaan tiukkenevia määräyksiä, kertoo kauppaan tyytyväinen Langh Groupin toimitusjohtaja Laura Langh-Lagerlöf. Delta Langh -nimi vaihtuu ja laitteita myydään Langh Tech -merkillä. Paimion kirjaston toiminta supistuu Kaupungintalon kylkeen tuli palautusluukku kirjoille MARIA KESTI MARIA KESTI Paimion kirjastolla on mukaviakin uutisia kerrottavanaan. – Käytännön tulokset ovat olleet erinomaisia. Työntekijämäärä alittaa kaikki suositukset. Säästöt näkyvät myös kokoelmatyössä. Paimion kirjasto ei enää ole auki lauantaisin. Se ei ota kirjoja vastaan keskiyöstä aamukuuteen. Lisäksi torstain ilta-aukiolo jouduttiin jättämään pois. – Panostimme infraan eli kirjastotilaan ja kokoelmiin. Paimion kirjastolla on käytännössä nyt 20% vähemmän työvoimaa kuin ennen. Olisimme katsoneet esimerkiksi, mitä twitterissä olisi saanut irti ja olisiko Facebookiin perustettu lukupiiri, Pohjola kertoo. Kari Pohjola esitteli toimittajalle kireässä pakkasessa tuliterää palautusluukkua, jonne voi palauttaa kirjat, vaikka kaupungintalo olisi kiinni. Kirjasto on kiinni viikonloppuisin. Seuraavana askeleena olisi ollut sähköinen aineisto, sosiaalinen media ja yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa. – Saimme vuodessa nostettua lainojen määrää 8 % eli noin 12 000 kappaletta. Esimerkiksi Somerolla, jossa on vähemmän asukkaita kuin Paimiossa, on kirjastossa kahdeksan työntekijää. Kehittämistyö meni jäihin Eniten Paimion kirjastonjohtaja Kari Pohjolaa harmittaa se, että hyvään vauhtiin päässyt kehittämistyö joutuu lyömään jarrut pohjaan. Säästö on tuonut monia muutoksia kirjaston arkeen. – Yhteistyö Deltamarinin kanssa jatkuu ja jatkossakin avaimet käteen asennuksia tarjotaan myös Deltamarin Floating Constructionin kautta, mikäli asiakas on kiinnostunut ostamaan koko paketin, toteaa toimitusjohtaja Laura Langh-Lagerlöf. – Mikäli asiakkailta tulee toiveita, että palautusluukku avautuisi aiemmin, harkitsemme asiaa uudelleen. Uudet kirjat tulevat hitaammin lainattaviksi. KAARINA Rikkipesureita ja siihen liittyviä vedenpuhdistusjärjestelmiä valmistava DeltaLangh Oy Ab on siirtynyt kokonaan Langh Techin omistukseen. DeltaLangh Oy Ab kokonaan Langh Techille. Lisäksi viime vuoden aikana isot asiakasmassat alkoivat löytää tiistai-iltaisinkin kirjastoon. Kirjaston tiloista tehtiin houkuttelevampia, ja aineistoa laitettiin kiinnostavasti esille. Kirjoja on voinut torstaista saakka palauttaa silloinkin, kun kaupungintalo on kiinni: rakennuksen ulkokylkeen pääoven lähettyville on ilmestynyt palautusluukku, joka avautuu kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Asiakas huomaa toiminnan supistumisen ennen kaikkea aukioloajoissa. Samoin riippuu saamastamme palautteesta, pidetäänkö ilta-aukioloajat alkuviikon illoissa vai siirretäänkö niitä, Pohjola kertoo. Se on todella kova lukema. Lauantaisin paikalla kävi vakioasiakkaita, lehdenlukijoita ja perheitä, jotka ehtivät vain viikonloppuisin yhdessä kirjastoon. Langhin kehittämä menetelmä perustuu ympäristöystävälliseen suljetun kierron pesuriin, jota voidaan ajaa myös avoimella kierrolla. Palautusluukku ei ole auki ympäri vuorokauden. – Tällä työntekijämäärällä meille ei kuitenkaan ole resursseja muuhun kuin arjen pyörittämiseen
Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom pitää talousodotusten nousua yllättävänkin isona. Se on tällä hetkellä paras mahdollinen polttoaine: ympäristöystävällinen ja edullinen, Vihervuori toteaa. Jos kaikista piipuista tupruaa savua, öljyä palaa. Kireä pakkanen puree nenää. MARIA?KESTI MARIA?KESTI Paimion Lämpökeskuksen toimitusjohtaja Pekka Vihervuori seisoo kaksi vuotta sitten hankitun pellettikattilan edustalla. nuorena?SM-mitaleita.?Pelannut?Tepsin?ja?Kaapon?riveissä.?Lisäksi?käy?salilla?ja?hiihtämässä. KUNNALLISLEHTI 9 PAIMIO, SAUVO, KAARINA Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry järjestää tammikuussa kaksi kurssia seuratoimijoille. Muutoin lämpökeskuksen tulevaisuus näyttää Vihervuoren mukaan hyvältä. – Aiemmin olin projektipäällikkönä suunnittelemassa lämpölaitoksia. •?Ollut mukana?Energiateollisuus?ry:n?kaukolämpövaliokunnassa?ja?Bioenergia?ry:n?lämpöyrittäjävaliokunnassa. Tuoreen Maakuntaennusteen tuloksissa välittyvät selvästi viimevuotista toiveikkaammat odotukset. Vihervuori on ollut myös erittäin tyytyväinen kaksi vuotta sitten valmistuneeseen pellettikattilaan, jonka hankinnan tarpeellisuutta piti vakuutella poliitikoille useaan otteeseen. Viime vuonna lämpökeskus tuotti vain 3% lämmöstä öljyllä, mutta se vuosi oli ylipäätään poikkeuksellinen: säät olivat erittäin lauhat, ja lämpökeskuksen asiakaskunnasta katosi isoja lämmöntarvitsijoita. ” Kun sormet jäätyivät kahdenkymmenen asteen pakkasella kiinni rakennuspeltiin, totesin, että ehkä sisätyö voisi olla parempi vaihtoehto. Hän haki Teknilliseen opistoon rakennusinsinööriksi, mutta linja oli niin suosittu, että hän päätyi koneinsinööriksi – onneksi. Hienosti maalämpökin on toiminut, hän naurahtaa. Ilmaista koulutusta urheiluseuroille VARSINAIS-SUOMI Varsinaissuomalaisten yrittäjien luottamus talouteen on palautumassa. Yrittäjät arvioivat liikevaihdon, henkilökunnan määrän, kannattavuuden ja investointien määrän paranevan tänä vuonna. Yksi piippu kuuluu hakekattilalle, toinen pellettikattilalle ja kolmas, korkein öljykattilalle. Kyselyn vastausten pohjalta Varsinais-Suomeen voi arvioida syntyvän tänä vuonna tuhansia uusia pk-yritysten luomia työpaikkoja. Koulutukset ovat yhteistyökuntien rekisteröityjen urheiluja liikuntaseurojen jäsenille maksuttomia. Selvästi eniten toivottiin Viron veromalliin siirtymistä. Lämpökeskus joutui ottamaan pakkasten vuoksi öljyn käyttöön Pekka Vihervuori täyttää 50 vuotta Pekka Vihervuori •?Paimion Lämpökeskuksen?toimitusjohtaja •?Syntynyt 14.1.1966 •?Kotoisin Turusta,?asuu?Littoisissa?Liedon?puolella •?Perhe: Vaimo,?kolme?aikuista?tytärtä,?joista?viimeinen?muutti?pois?perjantaina •?Harrastukset: Jalkapallo,?nuorempana?myös?jääkiekko.?Sai. Kun Turun monipolttolaitos valmistuu, hakkeen hinta ja saatavuus voi muuttua voimakkaasti Varsinais-Suomessa. Joka tapauksessa öljystä emme pysty kokonaan luopumaan. – Hakepuoli on saanut selkeän jalansijan Suomessa. Paimiossa koulutusta herkkyyskausien huomioinnista harjoittelussa. – Kun ulkona lämpötila laskee –15–20 asteeseen, verkko ilmoittaa lisälämmön tarpeesta ja öljypannu on laitettava päälle, Vihervuori kertoo. Hänen lisäkseen lämpökeskuksessa on töissä 3 huoltomiestä. Vuonna 2018 tätä raskasta polttoainetta ei saa enää polttaa. Lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille järjestetään torstai-iltana 28.1. Paimion Lämpökeskus ryhtyy polttamaan öljyä, kun ulkolämpötila hätyyttelee kahtakymmentä miinusastetta. koulutusta tapahtumien järjestämiseen. Vara-varajärjestelmäksi on joko hankittava kevytöljylle sopivat polttimet tai ostettava kallista vähärikkistä raskasöljyä. Yrittäjien talousodotukset kohentuneet PAIMIO Maria Kesti Paimion Lämpökeskus Oy:n kaikista kolmesta piipusta tupruaa valkoista savua hohtavan siniselle taivaalle. Raisiossa järjestetään 21.1. Ohikulkija pystyy helposti päättelemään, milloin lämpökeskuksessa palaa öljy ja milloin ei. – Maalämmöllä. Kaukolämmön tarve ei tule katoamaan. – Minä itse olen lämpöja aurinkoihminen. Lama tuli, ja harva rakennusinsinööreistä sai valmistuttuaan töitä. Hän täyttää torstaina 50 vuotta. Ohikulkija pystyy helposti näkemään, milloin lämpökeskuksessa palaa öljy ja milloin ei. Yrittäjiltä kysyttiin myös, verotoiveita. Mikähän tänä aikana on muuttunut. Nyt Vihervuori on ollut 10 vuotta Paimion lämpökeskuksen toimitusjohtajana. Ensisijaisesti kaukolämpöä tuotetaan vuonna 2003 valmistuneen hakekattilan avulla. Millähän Vihervuoren oma talo lämpeää. Suurin yksittäinen käyttäjä on Paimion sairaala. Torstaina hän täyttää 50 vuotta. Jos korkeimmasta piipuista tupruaa savua, öljyä palaa.. Paimion Lämpökeskuksen kaukolämpöputkisto on 50 kilometrin mittainen. Kotimme lähellä ei ole kaukolämpöä. Viime viikon kireiden pakkasten aikana lämpökeskuksen oli otettava 1990-luvulla rakennetut öljykattilat käyttöön. – Nuorena olin rakennuspuolella töissä, ja kun sormet jäätyivät kahdenkymmenen asteen pakkasella kiinni rakennuspeltiin, totesin, että ehkä sisätyö voisi olla parempi vaihtoehto. Vihervuorikin teki satakunta työhakemusta ja sai puolentoista vuoden kuluttua koulutustaan vastaavan työn. Olen ollut tyytyväinen päätökseen, että siirryin toiselle puolelle, käyttämään niitä, Vihervuori toteaa. Yrittäjien talousodotukset ovat kohentuneet viime vuodesta kaikilla mittareilla mitattuna. – Pellettikattilan merkitys tulee silloin olemaan entistä suurempi. Se ulottuu keskustasta etelään Nesteen asemalle, koilliseen Paimion sairaalaan, länteen erityishuoltopiirin laitokseen Naskarlaan ja pohjoiseen Oinilaan. Hake saanut jalansijan Vihervuori on ollut lämpökattila-alalla 25 vuotta. Se säilyy hyvin ja sen saa tarvittaessa nopeasti käyttöön. Maakuntaennuste vahvistaa myös sen, että pk-yritysten rooli uusien työpaikkojen luojana on keskeinen Varsinais-Suomessa. •?Juhlistaa syntymäpäiväänsä?kesällä.?Myös?vaimo?täyttää?tänä?vuonna?50. Palelen talvella, ja kädet ja jalat ovat aina jäässä, naurahtaa lämpökeskuksen toimitusjohtaja Pekka Vihervuori. Sitä ennen hän oli 12 vuotta projektipäällikkönä Noviter Oy:ssä, joka rakensi muun muassa Paimion Lämpökeskuksen hakelaitoksen. Hakkeen hinta ja saatavuus murroksessa Muitakin muutoksia saattaa olla edessä. Kun astuu sisälle lämpökeskuksen toimistoon, lämpöinen ilma tulvahtaa kuitenkin vastaan
Ankkuriosuudelle lähdettiin kuitenkin yhdessä ja kyttäily ratkaistiin loppukirissä. Paimion Urheilijoiden 2. Isäntäjoukkue Parainen venyi voittoon Niklas Westerlundin voittaessa loppukirissä Raision Kuulan ykkösjoukkueen Ville Tähtisen. Jännitysnäytelmä sai onnellisen lopun Haka–Chiefs 4-3 (2-1, 0-0, 1-2, 1-0) ” Kotijoukkue joutui tekemään töitä hartiavoimin, mutta raskaan työn raatajia ryhmästä onneksi löytyi. Yksilösuorituksiin PaiHan voitto ei kuitenkaan perustunut, vaan Haka pelasi hyvin ja yritteliäästi nimenomaan joukkueena. Kotijoukkueen ilme oli tyystin toisenlainen kuin syyspuolen viimeisessä tappiollisessa kotiottelussa. Haka pelasi joukkueena hyvin Viime kaudesta selkeästi vahvistunut turkulainen ”yliopistojoukkue” Chiefs pelasi mainiota, reilua jääkiekkoa, eivätkä pisteet jääneet Paimioon helpolla. osuuden Milka Reponen ja joukkueen toi maaliin 6. Paimion Urheilijoilla oli kisassa vankka edustus, sillä mukaan saatiin kaksi joukkuetta. osuus Anton Ahvenlampi, 2. Unohtamatta aina energistä kahden syöttöpisteen Martti Kuusvuorta, jonka pisteputki taitaa olla jo yhdeksän ottelun mittainen. ja 16. Kahteen tehopisteeseen ylsivät myös Matti Sammal ja illasta toiseen perusluotettava Haka-kapteeni Ossipekka Lehtonen. Yhtenä esimerkkinä Hakan kokoonpanoon palannut 38-vuotias Marko Mäkinen, joka pelasi isot minuutit ja antoi virtaa paitsi johtamalleen kentälliselle myös koko paimiolaisporukalle. osuuden hiihti Satu Salokannel, 4. Maalivahti Lusto onnistui Muutama nimi on kuitenkin syytä nostaa esille. Ja kyllä. PU:n aloittajat punaisissa hiihtoasuissa, vasemmalla Anton Ahvenlampi ja oikealla Lassi Juhanoja. Paimion hiihtäjät 7. Paimion Urheilijat sijoittuivat 1. Esimerkiksi Matti Sammal, joka jatkoajan kolmannella minuutilla pääsi Sami-Pekka Martikaisen ja Marko Mäkisen syötöistä läpiajoon ja nosti kiekon kylmän viileästi pienestä kulmasta yli hyvin pelanneen Chiefs-vahti Miikka Majavan. osuuden Sofia Raininko ja 6. PERTTU HEMMINKI Hakan kolmannen maalin laukonut Saku Anttalainen valmistautuu ottamaan vastaan joukkuetovereiden onnittelut. Lauantain II-divisioonamatsi Paimion OP-Areenalla oli urheiluviihdettä parhaimmillaan. osuuden (osuuden kriteereinä alle 18-vuotias tai yli 45-vuotias) hiihti edustavasti vasta 13-vuotias Jasse Lahtinen, 5. osuus Maarit Mäntysaari, 4. joukkueen kokoonpano oli seuraava: 1. Kotijoukkue joutui tekemään töitä hartiavoimin, mutta raskaan työn raatajia ryhmästä onneksi löytyi. Ykkösjoukkue starttasi kisaan Lassi Juhanojan johdolla, vaihdossa viestiä jatkoi hänen jälkeensä Juha Juhanoja, 3. PARAINEN Varsinais-Suomen maakuntaviesti hiihdettiin Paraisilla sunnuntaina kirpeässä pakkassäässä. Paimiolainen hiihtoväki odottaa nyt kovasti luonnonlunta, jotta seura pystyisi järjestämään perinteiset, jokaviikkoiset sarjahiihdot myös tänä talvena. Vaiherikas kisa alkoi paimiolaisille tutun Aleksi Parttimaan ( Raision Kuula) vahvalla aloitusosuudella mutta kilpailun edetessä johtotila siirtyi Paraisille. Molempien Reposten hiihto kulki vahvasti: Milka Reponen hiihti vuorollaan toiseksi parhaan osuusajan ja Tommi Reponen hiihti viimeisellä osuudella voitokkaasti parhaan osuusajan. osuudella Tommi Reponen. Kehut ansaitsee myös tuomarikaksikko Ali Berrebbah– Juha Suoraniemi, jonka toiminta oli laadukasta, maltillista ja tasapuolista. joukkue ylsi 16. Hakan 4-3 jatkoaikavoittoon päättyneessä ottelussa riitti taitoa, maukkaita tilanteita, kurinalaisuutta ja herrasmiesmäistä taistelutahtoa. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 12.1.2016 www.kuntsari.fi | kuntsari PAIMIO Perttu Hemminki – Olipas hyvä jääkiekko-ottelu! Suunnilleen näin totesi parin minuutin sisällä kaksi puolituttua vastaantulijaa myöhään lauantai-iltana Tammisillan ABC-asemalla. sijalle Paimion Urheilijoilla vankka edustus Maakuntaviestissä Paraisilla Maakuntaviestin startti kirpeään pakkaseen. Paraisilla oli tehty ladut olosuhteisiin nähden hyvään kuntoon, tykkilatu tarjosi hiihtäjille tasavertaiset olosuhteet. joukkueellaan seitsemänneksi ja 2. osuuden Jouko Markkanen, 5. sijalle. Lisäksi täytyy mainita Hakan maalilla hienosti debytoinut Niko Lusto sekä nuoret herrat Henri Eklund ja Saku Anttalainen, jotka tekivät maalin mieheen. osuus Juha Raininko, 3. Pargas IF:n järjestämässä kisassa tunnelma oli korkealla pakkasesta huolimatta, kun maakunnan hiihtoseuroista kootut 22 joukkuetta ottivat mittaa toisistaan. ja viimeisen osuuden Simo Siltanen, seuran uusi tulokas. Haka ansaitsi voittonsa, ja pienelläkin tuurintyngällä se olisi poiminut pisteet jo varsinaisella peliajalla: niin monta kertaa kiekko pomppi aivan vastustajan maaliviivan tuntumassa. SENNI TUKIA
Kevään töppösjuhlat lähestyvät ja vauvasukkia tarvitaan v.2015 syntyneille sauvolaisille. Entä kuinka paljon rahaa käytät yleensä lomalla. AC SAUVO Prinsessaja ritarifutis jatkuu Peimari-Areenalla su 17.1 klo 18.30-19.30. Tervetuloa mukaan kaikki entiset, sekä myös uudet laulajat. Auto 2. Kysely sulkeutuu 14.1. Pe 15.1. To 14.1.kerho klo 12 Pontelassa, kahvia, bingoa, arvontaa, jäsenmaksujen keruuta, mukavaa yhdessäoloa, tule katsomaan! Ma 18.1.laulajat klo 13 Valmakotiin ja klo 14 Tupasvillaan. Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 20..1. Aikuisten olohuone kokoontuu taas ke 13.1. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Piikkiön Eläkeläiset: Ke 13.1.bocciaa ja askartelua klo 12 sekä tanssijat klo 13.30 Pontela. klo 19 PR Circuit 2-salilla, 18.30 edarien yhteisverkka. PAIMIO PAIMION RASTI Ke 13.1. PAIMION hAKA 1955 Haka 1955 Haka Leijona-kiekkokoulun kevätkausi alkoi 3.1.2016. nalla klo 11-12. Ke 13.1. Rantolan kautta ja on Rantolassa klo 12.15, Sauvon torilta klo 12.40 Paimioon ja on Paimion tk:lla klo 13. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Asahin ja lihasvenyttelyjumpan sekä fysiopilateksen kaudet alkavat ke 13.1. Härkätien nivelkerho kokoontuu klo 14.30-16.00 Palvelukeskus Ruskassa, Hyvättyläntie 9, Lieto. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Värttinä päivätoiminta; KE 13.1. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.1522.00. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. lähtee Halslahdesta klo 12.10 Kemiöntien kautta ja Sauvon torilta klo 12.40 kunnanviraston kautta. 13.1.Pontela boccia 9.00. Pontela tiistaikerho 12.00. Pukuhuoneisiin mennään ovesta B2. Piikkiön Eläkkeensaajat ry. Va sta a lo ma ky se lyy n ne tis sä . Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Ystävänpäiväristeily 8-9.2. Tervetuloa mukaan! Hallituksen kokous POP-pankin kerhohuoneella ke 20.1 klo 16. Tervetuloa mukaan kaikki jo aikaisemmin mukana olleet sekä uudet tytöt ja pojat. yhteislaulut klo 18.0019.45 Happy Housessa, Ursininkatu 11, Turku. Kauden aloituskahvit klo 13. 0400 525 165. Määräpaikkalisä on 15%. Pontela boccia 9.00. arpajaiset ja jäsenmaksuja kerätään. Ke 20.1. klo 18 Op:n kerhohuone. Paistamme lettuja Hyvän Mielen toritapahtumassa la klo 10-14. Ilmoita jakeluhäiriöstä: PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ) 0400 433 505 Varhaisjakelun muut kunnat Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Koputtele, jos tulet myöhässä. 040 351 3833. 14.1. Vastaa loma-aiheiseen kyselyyn verkkosivuillamme www.kuntsari.fi Kysely on Salon Seudun Sanomien, Auranmaan Viikkolehden, Kaarina-lehden, Kunnallislehden, Loimaan Lehden, Uudenkaupungin Sanomien, Laitilan Sanomien ja Somero-lehden yhteistyötä. Ke 13.1. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 Toimituksen avustajat: Maria Kesti (02) 5888 656 Ina Virtanen Jan Sundman Anni Himberg PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 Toimituksen avustajat: Maria Kesti (02) 5888 656 Ina Virtanen Jan Sundman Anni Himberg ONNEA ONNEA URHEILUSEURAT YHDISTYKSET SAUVO Sauvon Kirkonkylän Martat Ke 13.01. klo 9.45 Tuolijumppa 13.00 hartaus PE 15.1. päivä tammikuuta klo 17! Tervetuloa liikkumaan voimiensa mukaisesti. Koputtele, jos tulet myöhässä. klo 17 Nuorten yhteislenkki Ankkiksen saunalta. ”Tamara”-musikaalin linja-autojen aikataulut la 16.10: Auto1. Mikä on lomakohde, josta haaveilet. klo 19 teatteri, Flirttikurssi 55+, Paimion Kino, varattujen lippujen lunastus senioritreffeillä tai teatterin aulassa esitysiltana. Tietoja kerhossa ja Maijalta 0400 233609. karuna.fi/ ajankohtaista. Eläkeliiton Piikkiön yhdistys. Avanto auki ja sauna kuumana perjantaisin 17-19. Vuoden 2015 kuntokorttien palautus sihteerille viimeistään senioritreffeillä 19.1., jolloin palkintoarvonta. Jäikö Kunnallislehti tulematta. klo 10.00 peliporukat 13.00 naisten ja miesten kerhot, kuntojumppa TI 19.1. klo 10.00 kimppakävely 13.00 bingo MA 18.1. Ajankohtaisesti www.kuntsari.fi. palvelukeskuksessa, vierailijana Tiina Itälä Op:sta. To 14.1. Ilmoittaudu shoppailumatkalle Tampereen suunnalle 18.1. Ma 18.1. Lisätietoja matkasta osoitteessa www.nivelposti.fi Piikkiön Seniorit ry. Määräpaikkalisä on 15%. Hadvalantie 9 korttipelikerho 12.00. klo 9 Boccia, Pontela. Onnea Ingrid 1v! 13.1.2016 T: Serkut Victor, Arthur, Edvard ja Conrad PAIMIO Veteraanijumppa jatkuu Paltanpuiston Palvelukeskuksessa keskiviikkoisin alkaen 13. Bocciaa Pontelassa pe 15.1 klo 11-15 ja ma 18.1 klo 12.3015. Turun Seudun Nivelyhdistys ry. mennessä, p. klo 18 paloasemalla. klo 11.30 Koukkupolvet, Visiitti. kello 16. Ruusukorttelissa. klo 10.00 Talon väen kädentaidot 13.00 sisäpelit TO 14.1. Harrastekerhot aloittavat toimintansa tällä viikolla. Kuukausikerho ti 12.01 kello 13. Illan aikanana mahdollisuus saada opastusta villasukkien kutomiseen. Sana on vapaa kahvin kera, tervetuloa! KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Harjoitukset sunnuntaisin OP-areePAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 12.1.2016 Minne haluaisit lähteä matkalle juuri nyt. Pontela Taapparukset 9.00. klo 14-16 Vistan kinon kokoustilassa. Ilmoita jakeluhäiriöstä: PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ) 0400 433 505 Varhaisjakelun muut kunnat Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. lähtee Päisterpäästä klo 12. Paimion Sotaveteraanikuoron harjoitukset alkavat Paltanpuiston palvelukeskuksessa ti 19.1. ry. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Huom. Huom. Paikka ja aika samat eli Kallioranta ja 18.30. Ti 19.1. klo 9.30 senioritanssiharjoitukset ja avoimet kädentaidot 10.00 kirjallisuuspiiri 13.00 Eilen jakkarajamit. klo 15.30. Wertaisliikuttajien kävelyryhmä aloittaa kevätkauden kävelylenkit Kirismäen kentältä to 14.1 klo 14, jatkuen joka torstai jokaiselle sopivaan vauhtiin. iltalähtö. klo 10 keilaajat, Kupittaan keilahalli. Ke 13.1. Paimion VPK:n naisosaston kerhoilta huomenna tiistaina 12.1. Tulokset julkaistaan Matkailu ja harrastaminen -liitteessä tammikuun lopulla. Tied. Mukaan mahtuvat ja ehtivät vielä kaikki tulevaisuuden Puljujärvet! Kiekkokoulu on tarkoitettu 4-8 –vuotiaille lapsille, tervetuloa mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautumiset www.paimionhaka.fi/jaakiekko/leijona-kiekkokoulu/ SAUVO KARUNAN URhEIlIjAT Tammikuun jumpat su 17.1 gymstick/Tarja, su 24.1 kehonhuolto/Mari, su 31.1 kahvakuula/Tarja. 15.1. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Tervetuloa! Ajankohtaiset tapahtumat, kuvia ja tietoa toiminnastamme http:// www.kirkonkylanmartat.blogspot.com/ Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. Vietämme Nuutinpäivää nyyttäreiden merkeissä. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Risteily 15.02 aamulähtö, ilmoittautuminen Pirjolle puhelin 040 5886377. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Pukuhuoneisiin mennään ovesta B2. klo 12 Senioritreffit, Pontela, vieraana fysioterapeutti Mariitta Vaara. 12.1
Viran hakuaika päättyy 25. Lempilajissaan Juho heitti ennätyksensä 27.29, sijoituksena neljäs. Kotimainen. 044 423 2330 Avoinna ark. Julkaisun hinta on 25 €, sis. Kesäkuussa huomattiin, että ottotaso on useassa kohdassa syvempi, alimmillaan +42.00. Tarkastusinsinööri MerjaHannele Uusimäki Paimion kaupungista kertoo, että kaupungin linja ei ole koventunut. 9-17, la 9-14 Katsastus Palveleva. VSSHP on myös kansainvälisesti arvostettu tutkimusja opetusympäristö.. alv. Kankaanpään Murskeessa työskentelevät toimitusjohtaja Kari Kankaanpää sekä hänen poikansa Robert ja Kalle. Kankaanpään Murske toimii jälleen ”Oli aika kova sanktio, että meille laitettiin lappu luukulle” MARIA KESTI Kari, Robert ja Kalle Kankaanpää kehuvat asiakkaiden huomanneen, että heiltä saa nykyään muutakin kuin sepeliä. PAIMIO Maria Kesti Viime Kunnallislehdessä kerrottiin, että Kankaanpään Murske Oy on toimintakiellossa. 8-18, la 9-14 Raision asema palvelee nyt uudessa osoitteessa Vuoden vauvat 2015 Kunnallislehti julkaisee vuoden 2015 vauvojen kuvat ja tiedot Vuoden vauvat -sivuilla pe 29.1. Tilanne on sikäli kiinnostava, että yrityksen nykyinen maa-ainesottolupa vanhenee pian, toukokuussa. Pirjo Ailanto Piikkiöläisten yu-hallituloksia Sairaanhoitopiiri hakee uutta johtajaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri avasi 8.1. Kankaanpään Murskeen alin sallittu ottotaso on tällä hetkellä +45.00. Piikkiön Kehityksen nuoret yleisurheilijat aloittivat kauden määrällisesti pienellä joukolla. Tehtävä tuli avoimeksi, koska nykyinen sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen siirtyy 1.5.2016 alkaen Ahvenanmaan maakuntalääkärin virkaan. Lähetä oman vauvasi, sukulaisvauvan tai kummilapsen kuva lehteen pe 22.1. Täyttöjen hinnaksi tuli 60 000 euroa. Jotta liian syvälle louhittu alue saatiin täytettyä, yritys päätyi lopulta ostamaan porauskoneen ja hankkimaan Robertille panostajan koulutuksen. – Oli aika kova sanktio, että meille laitettiin lappu luukulle, Kari harmittelee. www.facebook.com/pluskatsastus www.plus. Alkueräaika oli hänen ennätyksensä 9,21. mennessä. Kuulassa Juho oli viides tuloksella 7.65. Jos toiminnanharjoittaja ei noudata lupaehtoja, rakennusvalvonta käyttää maa-aineslain mahdollistamia keinoja puuttua asiaan. Kaupungin vaatimia täyttöjä varten yritys hankki kuvassa näkyvän porauskoneen ja Robert (keskellä) kävi panostajan koulutuksen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on noin 7 000 ammattilaisen yhteisö, jonka toiminta perustuu alan huippuosaamiseen, luottamukseen ja potilaslähtöisyyteen. Eihän siitä pitäisi olla kenellekään edes mitään haittaa. Liitä mukaan lapsen tiedot (nimi, syntymäaika, syntymäpaino ja -pituus, mahdollisesti vanhempien ja kummien nimet sekä laskutusosoite). Artikkelin julkaisun jälkeen tuli kuitenkin tieto, että kielto on päättynyt 30.12. Ympäristölautakunta on Kankaanpäiden mukaan tietoinen siitä, että yritys on hakemassa lupaa kaivaa 20 metriä nykyistä syvemmälle. Kaikkien sivuilla esiteltyjen vauvojen kesken arvotaan Kuntsarin lahjoittama palkinto. TURKU Vähäheikkiläntie 55 Puh. Voit toimittaa kuvan ja tiedot Tai postittaa osoitteeseen: sähköpostilla osoitteeseen: Kunnallislehti maija.aro@kunnallislehti.fi Vistantie 19, 21531 Paimio Voit myös käydä konttorissamme Vistantie 19, Paimio. He ja heidän asiamiehensä Risto Lempinen ihmettelevät sitä, että ympäristölautakunta on käyttänyt näin järeitä aseita heidän mielestään pienessä asiassa. Tarjous voimassa 23.1.2016 asti. Lautakunta käsitteli asiaa ensimmäisen kerran elokuussa. Syyttäjälle meni kyllä jo ilmoitus, ja jää syyttäjän harkinnan varaan, poikiiko asia enää tämän enempää, Paimion tekninen johtaja Markku Kylén toteaa. – Käytiin toteamassa silmämääräisesti, että velvoitteet on hoidettu ja liian syvälle menneet kohdat täytetty. tarjous! RAISIO Tuotekatu 8b Puh. Viime vuoden puolella Tonttukisoissa Turussa Tilda Vuorinen juoksi T11 60m:n 1. haettavaksi sairaanhoitopiirin johtajan viran. KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 12.1.2016 Henkilötai pakettiauton katsastus 19 19 * * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 21,70€ + päästömittaukset. Eikä pohjan korkeutta ole aiemminkaan paljoa valvottu, Kari kommentoi. 044 423 2300 Avoinna ark. T13 1000m:n juoksussa Tilda Vuorinen juoksi ennätyksensä 3.58,66, millä sijoittui 11. – Tahallaan ei tehty laittomuuksia, mutta aina roiskuu, kun rapataan, Lempinen summaa. ja työt ovat sen jälkeen jatkuneet yrityksessä ennallaan. loppukilpailuerässä kolmanneksi ajalla 9,24. Juho Suominen sijoittui P11 kuulassa kuudenneksi tuloksella 8.45. Juho Suominen kilpaili myös Vantaalla, missä pääsi heittämään kiekkoakin. P13 kuulassa sijoittui viidenneksi Mico Ekman ennätyksellään 10.16 ja yhdeksäntenä oli Juho Suominen tuloksellaan 7.89. Yleisurheilun hallikausi käynnistyi Turun suunnalla perinteisten Loppiaiskisojen merkeissä. Lisäksi louhosalueelle saa tuoda puhdasta täytemaata. tammikuuta. Kankaanpään Murske oli toimintakiellossa vajaan kuukauden. Mikäli maa-ainesottoluvan hakemus menee läpi, juuri täytetyt alueet kaivetaan silloin uudestaan auki. Varmista, että kuvan julkaisulle on vanhempien lupa. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta johtamisesta ja hallinnollisista tehtävistä sekä suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Kuntsarin vauvanumero on ohittamaton keräilylehti, joka kertoo vauvasi ”vuosikerrasta” ja ikätovereista. Vauvakuvien jättäjälle halutessasi 1kk printti tai digilehti. sijalle. Liian syvälle oli menty louhosalueen reunoissa kallioleikkauksen vieressä, jossa kulki oja. – Liian syvälle mentiin vain parin metrin syvyydeltä noin 10 neliön alueelta