vuosikerta 2,10 € Irtonumero Lisää tarjouksia apteekissamme! Tarjoukset voimassa 30.9.2017 asti. – Ruis on melkein puitu, ja syysvehnätkin pitkälti, mutta osalla viljelijöistä syysvehnä on yhä hiukan raakaa. Se merkitsee muun muassa kuivatuskustannusten nousua, toteaa MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu. Vahva melatoniinitabletti lyhentää nukahtamisaikaa ja lievittää aikaerorasituksen oireita. . Arvioni on edelleen, että yli keskisadon päästään selvästi. Laatu on vielä hiukan kysymysmerkki. 7,90 39,50/kg (norm. Kaupunginhallitus käsitteli viime viikolla seisakeasiaa, koska viime keväänä tehtiin valtuustoaloite raideliikenteen seisakkeen kaavoittamiseksi/varaamiseksi Apilatie 10:n tontille. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 9 TÄNÄÄN 16°C 5 m/s NRO 69. Launto-Tiuttu toteaa, että määrällisesti luvassa on hyvä sato, kunhan vaan päästäisiin korjuuseen. Melatoniini Extra Vahva ratiopharm 1,9 mg, 100 tabl. Ohrahehtaareista on puitu yli puolet, mutta kaura ja kevätvehnä ovat vasta aluillaan ja aika vihreitäkin. Puintien arvioidaan jatkuvan tänä vuonna lokakuun puolelle saakka. . Vaihtoehtoina keskirasvainen tai rasvainen voide. Hallitus totesi ympäristölautakunnan tavoin, ettei kyseinen tontti ole seisakkeelle sopiva, koska tontti sijaitsee junaradan kaarteessa. Vistan osayleiskaavassa ja Liikenneviraston aikoinaan tekemissä suunnitelmissa seisake on merkitty sijoitettavaksi Paimion aseman kohdalle, junaraiteiden pohjoispuolelle. – Jos säät jatkuvat sateisen epävakaisina, on tilanne kohtapuoliin se, että on ryhdyttävä puimaan sateenkosteaa viljaa. Seisake pysyy asemalla PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginhallitus päätti viime viikon kokouksessaan, ettei Apilatie 10:n tontille suunnitella paikallisjunaseisaketta, vaan jotain muuta rakentamista. Apobaseperusvoide, 200 g Kosteuttava ja kosteuden säilyttävä perusvoide. Liikennevirasto aikoo käynnistää Helsinki–Salo– Turku -radan yleissuunnittelun vielä tämän vuoden aikana. – Toisaalta päivän pituus ja samalla puintiaika lyhenevät tasaisesti, joten nyt jos koskaan sitä poutaa tarvittaisiin. TIISTAINA 12.9.2017 101. Toistuvat sateet hidastavat korjuuta ja nostavat kuivatuskustannuksia Varsinais-Suomessa on yhä hyvät mahdollisuudet keskimääräistä suurempaan viljasatoon. Launto-Tiuttu arvioi, että Kunnallislehden levikkialueen viljoista on puitu tähän mennessä korkeintaan puolet. Aloitteen tekivät vihreiden ja vasemmistoliiton valtuustoryhmät.. 9,50–10,50) Asematie 1, 21530 Paimio • Puh. 20,50) ma-pe 9-19 la 9-15 Peimarissa puolet vielä puimatta PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Täsmä-sääennuste Peimarin seudulle kertoi eilen iltapäivällä, että tänään tiistaina, huomenna keskiviikkona ja ylihuomenna torstaina sataa. Samoin jotkut rapsit näyttävät yhä vihreiltä. – En ole vielä kovin pessimistinen, sillä kasvustot ovat edistyneet Varsinais-Suomessa aika hyvin. Siinä tarkastellaan myös mahdollisten paikallisjunaseisakkeiden sijainteja. 010 567 7080 MA-PE 9-19, LA 9-15 • Tervetuloa! PIDENsImmE AUKIOLOAIKOJAmmE! 16,90 0,17/kpl (norm. Liikenneviraston kanta on, että seisakkeen tulee sijaita suoralla rataosuudella
040 567 3822 AITOA LAMMASNAPPAA! VAIN to 14.9. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-52, miehille 48-66. Mahdolliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Paimion kaupungin ympäristölautakunnalle, os. Opiskele AMK-tutkinto tai päivitä opistotason tutkintosi työn ohessa! Monimuotokoulutuksissa voit opiskella sosiaalija terveysalan AMK-tutkinnon työn ohessa. Ohjelmassa onkimista, jokivarsikävely, melomista, kalojen tunnistusta yms. Myös muilla kuin asianosaisilla on oikeus ilmaista mielipiteensä hakemuksen johdosta. 0400 375 833 Jari kutvonen p. klo 10-12 Kumho renkaat T:mi Ismo Niini 0500 533 849 Vaskio www.salonvaihtoautot.net/niini Jhonn deere 3040 1981 aj. kello 10-14.00. ja 7.12. Pl 50, 21531 PAIMIO, 26.09.2017 KLO 15.30 mennessä. 20.9.2017 www.turkuamk.fi/haku Sosiaalija terveysalan ammattilainen! Kehitä asiantuntijuuttasi opiskelemalla ylempi AMK-tutkinto. Maankäyttöja rakennuslain 137§ ja 173§ sekä Maankäyttöja rakennusasetuksen 65 §:n edellyttämän naapurien kuulemisen suorittamiseksi ovat em. 11120 h 9.800€ Ford 4610 1985 6.500 € IH 574 + ek Sukkela Solo 2100 1974 4800h 4.900 € Massey ferguson 165 S 1976 4.900 € International 574 1975 4.800 € Massey ferguson 130 1968 2.350 € Valmet 502 1974 7500h 4.950 € Montessori-päiväkoti Aurinkoleijona tarjoaa 9 kk – 7 -vuotiaille lapsille montessoripedagogiikan mukaista päivähoitoa. Lisätietoa: http://www.silakka.info/ ajankohtaistalsk tai 050-4113667/Anu NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita 1/2 pitkiä, hupullisia... Ilmoitusasioissa Sinua palvelee: Maija 02 5888 652 maija.aro@kunnallislehti.fi Raija 02 5888 653 raija.kirveskari@kunnallislehti.fi. 99 € /kk Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu karlsson p. klo 18.30 4x100 € ja 4x50 € KirJan hinta 7/6/3/3 € Vitosbingo Mistä sinä haaveilet. Meillä ammatilliset haaveet muuttuvat todeksi. TEEMANA TEEMANA HYVINVOINTI ”VIRKEÄÄ TYÖSYKSYÄ” Lisäjakelu: Paimio, Sauvo, Kemiö, Piikkiö. klo 10.30-17 Bio Stara, Pussitie 4, Paimio tERVEtULoA! KUULUTUS Paimion Valimokiinteistöt Oy on toimittanut kaupungin ympäristölautakunnalle suunnittelutarve, poikkeamis ja rakennuslupahakemuksen koskien uuden teollisuusrakennuksen rakentamista osoitteessa Tiemestarintie 62. Piikkiön Terveyspiste on avoinna kerran kuukaudessa torstaisin 14.9., 12.10., 9.11. Tule keskustelemaan hyvinvoinnistasi, mittauttamaan verenpaineesi ja kehosi koostumus, sekä juomaan kanssamme kuppi kahvia. Hae syksyn yhteishaussa 6. KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 12.9.2017 Nyt on aika tilata ikkuNaREMONTTi! Joustavat maksuehdot alk. 02-435 8006 PaRhaaT aSENNuSaJaT vaRaTaaN JuuRi NyT! KIRJAN HINTA 6/6/3/2 € Vitosbingo Jahtiliuska 3 € 3100 To 14.9. Aurinkoleijonan yksiköt Halikossa ja Salossa ovat Varsinais-Suomen ainoita montessoripäiväkoteja. Muistutuksen hakemuksen johdosta voivat tehdä ne, joiden etua tai oikeutta lupa-asia saattaa koskea. 02-4745340. Tutustu kaikkiin syksyn yhteishaussa mukana oleviin koulutuksiin: turkuamk.fi/haku Koko perheen Paimionjoelle viihtymään -tapahtuma Jokipuistoissa 17.9. 0400 723 012 www.aurinkoleijona.fi ONNEA ONNEA 22.9. Järjestäjänä on L-S kalatalouskeskus yhteistyössä Paimionjoki-yhdistyksen, Paimionjoen kalastusseuran ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa. 0400 293 392 Puh. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Oliver 1 v. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! Suomen nahkakeSkuS p. Lisätietoja saa rakennusvalvonnalta puh. Tervetuloa! Piikkiön Terveyspiste 14.9. lupahakemukset ja suunnitelmat nähtävillä Paimion kaupungin teknisellä virastolla, os Vistantie 18, 12 – 26.09.2017 välisen ajan. 12.9.2017 Paljon Onnea aina niin hyväntuuliselle pikkupojalle T: Mummi ja Pappa Kaarinan-Piikkiön osasto Terveyspiste aloittaa taas toimintaansa Piikkiön kirjastossa, Hadvalantie 9. AVOIMET OVET LA 16.9.2017 KLO 9–12 Aurinkoleijonan molemmissa yksiköissä sekä Salossa että Halikossa TERVETULOA! Montessori-päiväkoti Aurinkoleijona Halikontie 2, 24800 HALIKKO Turuntie 39, 24240 SALO p. YAMK-tutkinnon voit suorittaa työn ohessa ja opinnot kestävät noin kaksi vuotta (90 op)
010 2921150 terhi.wiren@k-supermarket.fi, Palvelemme ark. – Joukkue näytti tänään hienosti kotiyleisölle mihin se pystyy ja kaikki antoivat itsestään 110 prosenttia. PaiHa taisteli sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvasta Kaarinan Pojista 1-1 tasapelin ja yhden sarjapisteen hyvän kannustuksen saattelemana. Henkilökohtaista palvelua ei voi kokonaan korvata sähköisellä itsepalvelulla. Tauolla PaiHa ei lähtenyt muuttamaan taktiikkaansa, vaan päätettiin edelleen pitää kiinni puolustavasta pelitavasta. PaiHa jatkoi maalin jälkeenkin kurinalaista puolustustyötään ja onnistui rikkomaan vastustajan hyökkäykset taktisilla rikkeillä. 52 prosenttia vastaajista haluaa käyttää älypuhelinta peruspankkiasioiden hoitoon, kuten tilin saldon tarkistamiseen ja laskujen maksamiseen. Kaarinalaisten kulmapotku upposi ohi maalilla pelanneen Tuomas Leinon Hakan omasta pelaajasta ja vieraat pääsivät juhlimaan. Puhelinta halutaan käyttää yhä enemmän myös ostosten maksamiseen ja rahan siirtämiseen. TARA JAAKKOLA Palvelu painaa edelleen pankissa Hyvä ja asiantunteva henkilökohtainen palvelu on edelleen yksi tärkeimmistä asioista pankkien asiakkaille, vaikka digitaalinen itsepalvelu ja mobiilisovellusten käyttö pankkiasioissa kasvaa. Ottelua oli ehditty pelata viisitoista minuuttia, kun vastustaja pääsi johtoon erikoistilanteesta. Paimion Haka pelaa seuraavan kerran lauantaina 16.9 klo 15.00 Pargas IF:n vieraana Paraisten Pajbackan nurmella. 39 prosentin mielestä on tärkeä hallita omaa taloutta, kuten henkilökohtaisia tuloja ja menoja älypuhelimen avulla. Vieraat saivat viimeisen mahdollisuutensa maalintekoon, mutta hetken vajaalla pelanneen PaiHan muuri peitti vedon ja matsi päättyi pistejakoon. TARA JAAKKOLA. Hakan perjantainen seurailta kokosi haasteelliseen kauteen nähden jopa poikkeuksellisen suuren katsojamäärän Soikan laidalle. Ilta oli jo ehtinyt vähän hämärtyä, kun toppari Miikka Länsimies iski pallon maaliin ottelun toisella puoliajalla. – Topparimme Elja Heiskanen sekä Miikka Länsimies pitivät oman tonttinsa siistinä ja keskikentällä pelannut nuori Sebastian Fingerroos pelasi todella kypsän matsin, Jaakkola jatkaa. 1,1 kg 4 99 99 kg kpl 5 99 Atria Naudan parempi jauheliha 10 % 700 g (8,56 kg) pkt Seurailta päättyi taistelutasapeliin Paimion Haka vietti perjantaina miesten edustusjoukkueen toiseksi viimeisessä kotiottelussa Seurailtaa. p a i m i o Jokipellontie 2, Paimio, puh. Tämä käy ilmi Säästöpankkien tekemästä asiakastutkimuksesta. Toista puoliaikaa oli ehtinyt kulua vain viisi minuuttia, kun kotijoukkue pääsi yllättämään vieraat. Kulmapotkun jälkitilanteesta paimiolaisten toppari Miikka Länsimies iski kotijoukkueen tasoihin. – Myös asiakkaiden tarve saada palvelua normaalin virka-ajan ulkopuolella on kasvanut ja etsimme tähän jatkuvasti vaihtoehtoja. Tauolle siirryttiin kaarinalaisten 0-1 johdossa. Eniten ihmiset arvostavat pankin henkilökunnan palveluasennetta. Paimiolaisten ja kaarinalaisten edellinen kohtaaminen kevätkierroksella oli päättynyt täpärästi keltapaitojen 1-0 voittoon. Kotijoukkue lähti Paimiossakin pelin hyväksi havaitulla puolustavalla taktiikalla toivoen samalla, että paikat voittoon oikeuttavien maalien tekoon löytyisivät vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista. Tulevaisuudessa pankilta toivotaan yhä enemmän myös uusia digitaalisia palvelukanavia. Chatin tärkeys on noussut selvästi.. Kaarinassa ja Paimiossa. Koko porukka teki kentällä töitä hyvällä asenteella ja kurinalaisesti, valmentaja Juuso Jaakkola kertoo. Peli alkoi vieraiden selvässä hallinnassa, mutta PaiHan puolustus ja keskikenttä onnistui pitämään KaaPon poissa vaarallisilta maalipaikoilta. kertoo Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala. Ottelun lisäajalla keskikentällä pelannut Fredrik Kuokkanen rikkoi vastustajaa aivan maalivahdinalueen rajalla ja sai toisen keltaisen korttinsa kautta komennuksen suihkuun. Säästöpankit tutkivat asiakastyytyväisyyttään vuosittain. 7-21, la 8-20 ja su 10-18 K-Menu Tomaatti Puola K-Ruokamestarin Grillattu Jyväbroiler raakapaino n. Kyselyyn vastasi 10 966 Säästöpankkien henkilöasiakasta ympäri Suomen. Viimeisimpänä tällaisena palvelumuutoksena on, että syyskuun alusta alkaen puhelinpalvelumme on palvellut asiakkaitamme arkisin klo 8-22. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 12.9.2017 Alkuviikon herkut K-supermarketista rs kpl Hinnat voimassa ti-ke 12.9.-13.9., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Älypuhelimen käyttö pankkiasioiden hoidossa on noussut tärkeäksi kaikissa asiakasryhmissä ja kaikilla osa-alueilla. Liedon Säästöpankki on Suomen toiseksi suurin Säästöpankki. Lähes 68 prosenttia pitää palveluasennetta tärkeänä asiana. Ennen ottelua hakalaiset kerääntyivät kentän laidalle viettämään Seurailtaa ja lapset pääsivät testaamaan taitorataa sekä vetoaan pallotutkaan. Pankilla on 11 konttoria 7 paikkakunnalla mm
Kyselyn mukaan yritykset näkevät lähitulevaisuuden myönteisenä ja työtilanteen arvioidaan edelleen lievästi kohenevan nykyisestä vuosina 2018 2020. Osa työpaikoista avautuu eläköitymisen ja osa hyvän työtilanteen johdosta. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun syksyn yhteishaussa on mukana 14 koulutusta, joista 10 johtaa AMK-tutkintoon. 9. Suurin osa koulutuksista on sosiaalija terveysalan koulutuksia, lisäksi mukana on Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus Turussa ja Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotokoulutus Salossa. 5. Silloin todettiin, että englannin luokassa on mittauksin selvitettävä, onko vanhojen kosteusvaurioiden jäljiltä jäänyt haitallista mikrobikasvustoa. Yläikkunan oikeassa kulmassa ja sen alla näkyy, että rakennuksen tiiliseinä on haljennut.. Lipaskerääjiksi ovat tervetulleita kaikki, eikä aiempaa kokemusta tarvita. koolattujen lattioiden avaamista ja rakenteiden tutkimista. Tämän tutkimuksen anti kerrottiin oppilaiden huoltajille avoimessa tilaisuudessa 1.9. 2.Työterveyslaitos teki rehtori Timo Heinosen tilaamana arviokäynnin huhtikuussa 2009, ja tehtyihin löytöihin annettiin korjaussuositukset. Työsuojelupäällikön laatima selvitys kokonaisuudessaan osoitteessa www. sauvo.fi . Rakentamisja kiinteistöalalla kaivataan osaajia Alueella on käynnissä positiivinen rakennemuutos ja teollisuus on vahvasti elpymässä monen vaikean vuoden jälkeen. Ylätalo puolestaan todettiin niin heikkokuntoiseksi, että koulu tiedotteessaan totesi teknisen johtajan sanoin, ettei rakennusta voi käyttää opetuskäyttöön. Toukokuussa 2013 rehtori Heinonen ja kunnan tekninen johtaja Pentti Urho antoivat tiedotteen sisäilmaongelmia koskevista selvityksistä ja toimenpiteistä. 3 . Talonrakentamisessa ja talotekniikassa tilanne arvioidaan hieman myönteisemmäksi kuin infrarakentamisessa ja kiinteistöpalveluissa. Valintojen tulokset ilmoitetaan viimeistään 24.11. Huhtikuussa 2011 seuraava tarkastus ja näiden pohjalta korjattiin rännejä 2009 ja kuivatettiin rakenteita, ja kesällä 2011 musiikkiluokasta uusittiin alapohja ja ilmanvaihtoa säädettiin koko koulussa. Homekoira kävi koululla lokakuussa 2016, ja tuolloin todettiin että ulkoseinien ja lattian raja falskaa. Insinööritoimisto Vahanen Oy löysi luokista ilmavuotoja rakenteista, totesi alakaton uusimistarpeen ja sen yhteydessä tarpeen tutkia betonipintaa. Opiskelemaan haetaan valtakunnallisessa Opintopolku-palvelussa ja valintakokeet järjestetään loka-marraskuussa. INA VIRTANEN Syksyn yhteishaku meneillään Tammikuussa 2018 alkaviin opintoihin haetaan nyt syyskuussa. . Kasvun oloissa työvoiman saanti moniin alan tehtäviin ei enää onnistu kitkattomasti. 8. Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään 14.–16.9. 4. 1.Selvitys alkaa vuodesta 2008, kun marraskuussa Turun ja Porin työsuojelupiiri teki koululla työsuojelutarkastuksen. 7. Selvitys osoittaa, että kunnan ulkopuolisina toimijoina ovat selvitystyössä olleet mukana Turun ja Porin työsuojelupiiri, työterveyslaitos, Lounais Suomen aluehallintovirasto, insinööritoimisto Vahanen Oy, Liedon kunnan ympäristöterveydenhuolto, Kymen Home-Etsintä sekä Insinööritoimisto Levola Oy. Työ t e r v e y s l a i t o ksen sisäilmaselvitys tehtiin18.2.2010 edelleen Heinosen tilaamana, ja ilmeni satunnaisia löydöksiä, mutta ei merkittäviä korjaustarpeita. Insinööritoimisto Levolan kosteusja sisäilmatekninen kuntotutkimus 24.8.2017 totesi rakennuksessa laajat vauriot ja sen olevan käyttökelvoton. Kerääjäksi voi ilmoittautua osoitteessa nälkäpäivä.fi. putoilevien seinätiilten vuoksi. 6. Kahden luokkahuoneen ja niin sanotun ylätalon sisäilmakatselmus tehtiin jälleen toukokuussa 2015. Nälkäpäivä tulee Nälkäpäivänä kerättävillä varoilla autetaan Suomessa tulipalojen uhreja ja koulutetaan äkillisiin kriiseihin henkisen tuen vapaaehtoisia, jotka ovat auttaneet esimerkiksi Turussa elokuussa. Jos toimet eivät auta, määrättiin teetettäväksi kattavampia tutkimuksia. Maanalaisissa rakenteissa havaittiin kosteuksia ja suositeltiin mm. Mukana on myös neljä YAMK-tutkintoon johtavaa koulutusta. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä että 90 % yrityksistä ilmoittaa rekrytoivansa uusia osaajia tulevan puolentoista vuoden aikana. Edelleen tehtiin moninaisia pieniä korjauksia ja materiaalivaihtoja. Selvitys avoinna kunnan kotisivuilla Vanha koulu on kauttaaltaan eristetty mm. Maailmalla suurta tukea tarvitaan etenkin Jemenissä. Alakoulun koulutarkastus terveydensuojelulain mukaisesti helmikuussa 2016. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | tiistaina 12.9.2017 UUTIS 4 TIISTAI Sauvo julkisti listaa koulun selvityksistä ja korjauksista SAUVO Taina Tukia Sauvon kunta julkisti perjantaina nettisivuillaan kunnan työsuojelupäällikkö Maria Peipon laatiman yhteenvedon selvityksistä, tutkimuksista ja toimenpiteistä, joita Sauvon koulussa on tehty vuosina 2008-2017. Työsuojelutarkastus saman vuoden lokakuussa, koska sisäilman tunkkaisuudesta valitettiin eri tiloissa. Koulu ilmoitti suunnittelevansa mahdollista sisäilmakyselyä koulun oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle. Edelleen tehtiin useita havaintoja mahdollisista ongelmapaikoista ja materiaaleista. Tuolloin todettiin, että vanhemmilta on tullut paljon yhteydenottoja ja osassa luokkia on ilmanpuhdistuslaitteet käytössä. Insinööritoimisto Levola totesi, että sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden tarkempi selvitys vaatii rakenteiden tutkimista. YAMK-koulutuksia ovat: Insinööri (ylempi AMK), projektijohtaminen ja Tradenomi (ylempi AMK), projektijohtamien; Sosiaalija terveysalan ylempi AMK-tutkinto sekä Master of Business Administration, Business Management
Mielestäni kunnan kotisivuilla nyt oleva selvitys kuvaa hyvin tilanteita ja toimintaa. Syytösten mukaan sisätilaongelmia on vuosien varrella vähätelty, eikä vanhempien ja henkilökunnan huolta ole riittävästi kuultu tai otettu huomioon. Lisäksi pitää olla valmis tekemään kaikenlaisia töitä, Arja Heinonen muistuttaa. On esitetty epäilyjä, että asiantilalta on suljettu silmät, koska mittavan koulurakentamisen pelättiin vaarantavan Sauvon kunnan itsenäisyyden. – Kiellän, että olisin kieltänyt alaisiani puhumasta asiasta. Keskusteltiinko vuosien kuluessa siitä, että pitäisi teettää tarkempia ja laajempia tutkimuksia. – Kunnan taloudesta vastaavana viranhaltijana tietysti toivon, että ratkaisut ovat myös talouden kannalta kestäviä. Miksi hälytyskellot eivät soineet. Kaikki saamani tiedot olen vienyt eteenpäin. Ymmärrystä ei ollut riittävästi siihen, että koko kiinteistössä olisi ongelmaa. – Kaikki vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet ovat tervetulleita. Mitä tiedetty, tehty ja onko salailtu. Missä Sauvon koululaiset käyvät koulua lähivuodet ja pidemmällä tähtäimellä. Joukkueeseen kuuluivat Erika Tölkkö, joukkueenjohtaja, Mona Ajalin, Saara Hamarila, Veera Hilakari ja Helka Mäkelä. – Minusta väitteet pimittämisestä tuntuvat aivan uskomattomilta. Olin myös rehtorina henkilö, joka vastasi koulun tiedottamisesta ja painotin opettajille sitä, että tietojen pitää pohjautua tosiasioihin. Koululaisten vanhemmat ovat olleet vuosien varrella useita kertoja yhteydessä niin kouluun, päättäjiin, kuin esimerkiksi tänne paikallislehteen. Gerbiilit tuulettivat villisti voittoaan ja olivat erittäin iloisia ensi kesän työpaikoistaan. Oireilun laajuus ei saamieni tietojen mukaan ollut hälyttävä enkä tiedä onko olemassa jotain normia asialle oireilun määrä/oppilasmäärä vs. – Tässä tilanteessa ongelman syyn löydyttyä onkin järkevintä miettiä koulun opetustilojen tilapäisratkaisua eikä pohtia, mitä olisi pitänyt tehdä. Hän korostaa, että tämä ratkaisu ei liity mitenkään muihin asioihin. koulun sisäilman laatu. Edellä mainittu saatetaan tulkita ongelman vähättelyksi varsinkin oireilevien oppilaiden huoltajien/ opettajien toimesta tämän ymmärrän, kun kyseessä on oma lapsi tai oma terveys. Ehdit toimia Sauvossa vuosikymmeniä, joten mitä sinun mielestäsi nyt pitäisi tehdä. Gerbiilit Piikkiöstä voittivat Business Racen KAARINA Business Race -kisan voittoon ylsi joukkue nimeltä Gerbiilit Piikkiön yhtenäiskoulusta. Kaarinan kaupungin ja Yrittäjäyhdistysten järjestämässä kisassa tehtiin yrityselämää tutuksi nuorille. Yhdeksäsluokkalaiset kiersivät eri yrityksissä rastipisteitä 3-5 hengen ryhmissä. – Tutkimuksia on tehty koko ajan ja mm. vihreä talo poistettiin käytöstä juuri tutkimusten perusteella. Sosiaalisuus ja tiimihenkisyys ovat myös tärkeitä piirteitä yhdistystoiminnassa. Näyttää siltä, että vuoden loppuun mennessä autettavana voi olla jopa tuhat lasta, Arja Heinonen kertoo. Tieto vuodosta oli perätön. Hän sai kirjallisen ilmoituksen kielteisestä eläkepäätöksestä 30.8., jonka jälkeen heti irtisanoutui. Vaikutuksia on tietysti myös sillä millaisia lisäresursseja poliitikot ovat valmiita asian hoitoon suuntaamaan. (-90-luvun lopulla koulun salaojat ja sadevesijärjestelmät uusittiin eli koulu kaivettu auki kahden kesän aikana). Kesäkuuhun 2017 mennessä asiakkaaksemme on kirjautunut jo noin 250 perhettä, joissa on yhteensä noin 600 lasta. Tutkimukset ja korjaukset on tehty yhteistössä eri tahojen kanssa. – Talous ei ole säädellyt toimia. – Ratkaisu ei liene halvin mahdollinen, mutta luokkien sijoittelu ympäri kuntaa olisi pedagogisesti huonoin ratkaisu. Miten kouluratkaisut rahoitetaan. Osa heistä on ollut toiminnassa mukana jo usean vuoden ajan. Pentti Urho on ollut jo yli vuoden lähes yhtämittaa sairauslomalla. Kiinnostaako vapaaehtoistyö vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. – Kunnan itsenäisyyden ja koulun tilanteen kohdalla ei ole syy-yhteyttä. Eikö tämä herättänyt epäilyksiä, että ongelma voisi olla laajempi. koulun entistä rehtoria, eläkkeelle viime vuonna siirtynyttä Timo Heinosta asian salaamisesta ja suiden tukkimisesta. Sauvon kunnan virkamiesjohto on ajautunut syytettyjen penkille Sauvon alakoulun sisätilaongelmien laajuuden selvittyä elokuussa. Osa Piikkiön yhteinäiskoulun iloisista voittajista palkitsemisen jälkeen. Miten on. Ainakin yhden luokan vanhempainillassa opettaja kertoi koulun katon vuotaneen ja että se olisi aiheuttanut kosteusvaurioita. Korjausten onnistumisesta on esitetty epäilyksiä ja esimerkiksi lasten oireilu on jatkunut. Kaikki palkitut saivat kunniakirjat, joita on mahdollista käyttää työhakemuksen liitteenä. Sisäilmaongelmista ja opetuksen väliaikaisratkaisuista pidetyssä vanhempainillassa näitä epäilyksiä lausuttiin julki. Väistötilat täytyisi löytyä mahdollisimman nopeasti läheltä koulua joten ainoaksi vaihtoehdoksi noussee ”parakkiratkaisu”. Koulun tilannetta on yritetty monin eri tutkimuksin ja toimin selvittää ja korjata. Yritykset pääsivät nuorten avulla puolestaan kohtaamaan tulevaisuuden asiakkaita ja työntekijöitä. Löytyisikö sinulta aikaa auttaa. Kunnanjohtaja Seppo Allén, mitä vastaat syytöksiin siitä, että asiaa on vähätelty ja suorastaan pimitetty. Viittaan vastineessa mainitsemaani opettajaan, joka alkoi pitää keskustelufoorumia netissä luokkansa oppilaiden oireilusta tällöin ilmoitin hänelle, että se ei ole hänen tehtävänsä. Opettajakokouksissa asioista on keskusteltu ja asiakirjat ovat olleet kaikkien saatavilla. Timo Heinonen, miltä tämä kuulostaa. – Kuten kotisivujen koosteesta ilmenee, toimia ja tutkimuksia on suoritettu. Apua tarvitsevien lapsiperheiden määrä kasvaa yhä. Samoin terveydenhoitajalta saamani ”oireilutilastot” viittasivat enemmän ylempien kerroksien huonoon sisäilmaan. Turun Hope kaipaa uusia vapaaehtoisia, ja järjestää tämän tiimoilta infotilaisuuden tänään tiistaina klo 17–19 yhdistyksen tiloissa Itäharjulla osoitteessa Voimakatu 5. KUNNALLISLEHTI tiistaina 12.9.2017 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 6.48 20.01 ”Koko ajan tutkittu” Sauvon tekninen johtaja Pentti Urho, monenlaisia tutkimuksia ja korjauksia koulussa on tehty ja pitkälti kunnan omana työnä. Nuoret jalkautuivat ryhmissä kiertämään kaarinalaisissa yrityksissä, kaupungin toimipisteissä ja muilla rastipaikoilla. Sauvossa joudutaan nyt pikaisella aikataululla miettimään samaan aikaan sekä koulutilojen väistöratkaisuja ja myös pysyviä ratkaisuja. Viime vuonna Turun Hopen asiakkaana oli noin 370 perhettä, joissa on noin 900 lasta. – Lainarahalla. En ole kenellekään sanonut, että suu kiinni. Tuleva syksy on Turun Hopelle kiireistä aikaa ja joulunajan kampanjat lähestyvät kovaa vauhtia. Vaikea on tietysti jälkikäteen tietää missä vaiheessa nyt esiin tulleet ongelmat ovat syntyneet. – Hopen paikallinen toiminta pyörii tällä hetkellä noin 20 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. – Kaikissa töissä ja tutkimuksissa on käytetty ulkopuolisia urakoitsijoita ja tahoja. Voittajajoukkue voitti ensi kesäksi kesätöitä kuukauden ajaksi. Sisäilmaongelmat ovat olleet esillä hajanaisesti vuodesta 2008 lähtien ja erilaisia toimia on tehty. Jos esimerkiksi muita merkkejä kuin oppilaiden oireilu alapohjan kastumisesta olisi ollut olisi alapohjan tutkimiseen kiinnitetty huomiota. – Olin paljon tekemisissä koulun ”talomiehen” kanssa, jolla oli kattava tietämys koulun korjauksista ja tilasta. Tänä vuonna ryhmiä oli yhteensä 70. Missä määrin tiukka talous sääteli toimia. – Vähävaraisten lapsiperheiden määrä on kasvanut Turun seudulla rajusti. Lisäksi palkintoina oli Kino Piispanristin elokuvalippuja. liikuntasalissa. Hän kertookin, omasta aloitteestaan avoimesti, että ilmoitti jo hakiessaan toukokuussa osa-aikaeläkettä, että eroaa kunnan palveluksesta, mikäli eläkettä ei myönnetä. INA VIRTANEN. Mikä on kunnanjohtajana kantasi väistötiloihin ja pysyväisratkaisuun. Muut palkitut olivat Paras tsemppi: Valkeavuori, Sairaannopeet, Paras käytös: Kotimäki, Velit , Paras Instagram-kuva: Piispanlähde, PizzaMonsters, Paras koulu: Kotimäki. Asiakasperheitä tulee koko ajan lisää. Tilaisuudessa syytettiin suorasanaisesti mm. Hopen vapaaehtoistoiminnassa mukana oleminen edellyttää 18 vuoden ikää. Ei ole myöskään missään saatavissa selkeää ohjetta rehtorille yllä mainitussa tilanteessa ylireagointikaan ei ole hyvä asia. Silti lasten ja aikuisten oireilut työympäristössä jatkuivat. Alunperin tutkimusten laajuutta ja tarvetta arvioimme yhdessä Liedon ympäristöterveydenhuollon kanssa. – Toivomme vapaaehtoiselta reipasta ja aktiivista asennetta työhön. Tarvitsemme kipeästi lisää vapaaehtoisia mukaan auttamaan, Hope Turun tiiminvetäjä Arja Heinonen kertoo. Lähin sijoitusvaihtoehto lienee Seuralan kenttä, jonne tilapäiset opetustilat mahtuisivat ja koulun muut palvelut (ruokailu yms.) olisivat saatavilla. Sauvon koululaiset opiskelevat nyt väliaikaisesti mm
Kaikki lapset eivät saa ruokaa joka päivä, muistutti äiti keittiön pöydän ääressä kiemurtelevalle lapselleen. Arki nostaa sotemyllerryksen tärkeimmäksi toimijaksi sen yksittäisen hoitajan, terapeutin, puuronkeittäjän tai laitoshuoltajan, joka toimii asiakkaan parhaaksi. Mitä se sote nyt loppujen lopuksi tarkoittaa. Kyllä totuus silti on, että ”vanha kansa” on minimaalisen ruokahävikin aatelia. Etsin omaa tapaa elää ja laittaa oman näköistä ruokaa, välillä ylilyöntejä tehden. Tapahtuuko se iso uudistus lopulta joskus, onko se nyt hyvä vai huono asia ja mitä tämä kaikki tarkoittaa minulle tai läheiselleni. . Lähiruokayrittäjä elintarvikehygienian pikakurssille lakatut kynnet eivät kuulu myytävien elintarvikkeiden käsittelyyn tai sitten kertakäyttökäsineet käteen. Koululaisen vanhempi MIELIPIDE PÄÄKIRJOITUS Biojätepussin sisällöllä on väliä Pari mustaa banaania, paahtoleivän epämieluisat päätypalat, ylijäänyt aamupuuro ja käytettyjä suodatinpusseja. Ina Virtanen Voihan ylimääräistä ruokaa tarjota vaikka kaverille?. Se muistuttaa, että ruoan osuus kulutuksemme ympäristövaikutuksista on huikeat 40 prosenttia. Ehkä yksin muuttaessa ruokakäyttäytymiseni muuttuikin. . KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 12.9.2017 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET NASEVAT . Arki nostaa sotemyllerryksen tärkeimmäksi toimijaksi sen yksittäisen hoitajan, terapeutin, puuronkeittäjän tai laitoshuoltajan, joka toimii asiakkaan parhaaksi. Viime vuodet ovat tarkoittaneet kehitysvammaisille, heidän omaisilleen ja heidän parissaan toimivalle henkilökunnalle muutosten aikaa. Klassinen esimerkki on vanha puuro tai perunamuusi sämpylöihin hyödynnettynä. 400 gramman kanapakeista tehty kastike ja riisi alkoi kyllästyttää syöjäänsä jo parin kerran jälkeen ja päätyi hävikiksi. Toivoisinkin paikallislehdeltä pureutumista aiheeseen myös vuosien takaisten tutkimustulosten valossa. Minulle on lapsesta asti opetettu syömään lautanen tyhjäksi. He tekevät runsain mitoin hyvää sotea koko ajan. . Sauvon koulun huonosta tilanteesta tienneet opettajat ovat yhtälailla syyllistyneet salailuun siinä missä muutkin asianosaiset. Uskoakseni hänelle on joskus käynyt kuten minulle, ja pieni epätietoisuus ja hämmennys iskee. Niinpä kesän kynnyksellä Varsinais-Suomen Erityishuoltopiirin kuntayhtymä ja Paimion seurakunta solmivat sopimuksen, miten kirkollinen työ kehitysvammaisten parissa Varsinais-Suomessa toimii nyt ja jatkossa. Sain itse päättää jääkaapin sisällöstä ja syömisistäni. Niitä päätyy allekirjoittaneen sinkkutalouden biojätepussin pohjalle. Myös länsimaalaistuminen luo kaupassa visuaalisen vääristymän. Pakastin hyrrää tyytyväisenä, kun se pullottaa tavaraa, joka odottaa parempia päiviään. Luotinkin kyllä, että paikallislehti tekee asiasta hyvää uutisointia. Ovatko lapset ja opettajat sairastuneet turhaan vuosien aikana. Rakennetaanko uutta, lähtökohtaisesti tervettä, esteetöntä ja opetuksen kannalta toimivaa koulua vai lähdetäänkö riskillä entisöimään sädesienen runtelemaa vanhaa kiinteistöä. Miksi sitä edes syö yksin. Kun hedelmäja vihannestiskien tuotteet ovat totutusti täydellisen näköisiä, emme ole enää valmiita käyttämään raaka-aineita, joiden ulkonäössä on ”jokin vialla”. Jos tietää raaka-aineiden riittävän suureenkin annosmäärään, miksei vaikka pakastaisi osaa, tai kutsuisi vaikka kavereita tai naapuria mukaan herkuttelutalkoisiin. Kovasti odotamme, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Kuinka monta kertaa pitää valittaa asiasta . Määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa. Käsittämätön ajatus, että biojätepussin sisältö voi saastuttaa. Olen toki muuttanut tapojani vuosien saatossa. Hienoa, että vihdoinkin saadaan oikeaa tietoa siitä, mitä Sauvon koulukeskuksessa tapahtuu. Tilastojen mukaan yksin asuva nainen heittääkin selkeästi eniten ruokaa pois, mutta heti perässä tulevat lapsiperheet. Joko kepu kaatuu Sauvossa! Kaikkien pitäisi nyt nähdä millaista politiikkaa nämä ”johtavat” poliitikot ajavat. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu arjessa. Selkävaivainen . Vastuu työoloista on aina myös työntekijällä! Pöyristyttävää toimintaa . Olisiko altistukset voitu välttää. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa pois. Lapsenlapsiakin yököttää kun tulee tupakalta. Se määrä ruokaa, joka maailmanlaajuisesti heitetään pois vuodessa, ruokkisi jopa kaksi miljardia ihmistä. Jos satunnainen uutisten seuraaja sattuu olemaan kehitysvammainen, ei hämmennys ole ainakaan vähäisempi. . Mitä tehdä kun puoliso haisee niin paljon tupakalle, että hänen lähellä ei voi enää olla. Pertti Arola Kehitysvammaisten pappi Varsinais-Suomen alueella Sotemyllerrystä vai turvallista arkea. Uusi kunnanvirasto ja itsenäisyys painaa vaakakupissa enemmän kuin terveet tilat. Mihin katosi Alvar Aallontien/Kaaritien penkki. Kehitysvammaisen ihmisen näkökulma toisaalta kertoo juuri sen, mikä on sotessa, lainsäädännössä ja yleisessä byrokratiassa olennaista. Monen kohdalla asuinpaikka on muuttunut ja samalla lähes kaikki arkisen elämän puitteet. Ruoka saattoi epäonnistua ja päätyi suoraan roskakoriin. Itseäni jäi kuitenkin aika lailla mietityttämään se, että olisiko nämä altistukset voitu kokonaan välttää. Iso kiitos vielä Kunnallislehdelle jutun avauksesta. Perjantain 8. Oikeus ja mahdollisuus omaan uskoon ja sen toteuttamiseen tulee säilyä, vaikka maailma ja sote muuttuisivatkin. HYI Seppo . Homeesta muodostui minulle vähitellen pakkomielle ja heitin ruokaa pois sen varjolla. Että puuro ja kahvi tulevat suunnilleen ajallaan, on turvallista elää, on mielekästä ohjelmaa ja apua saadaan silloin, kun sitä tarvitaan. Niissä kotitalouksissa, joissa käytetään eniten rahaa ruokaan, syntyy myös ruokahävikkiä suurin määrä. Säilytän esimerkiksi leipää jääkaapissa, jotta se ei homehdu niin nopeasti. Sotet, budjetoinnit, vapaudet, velvollisuudet ja muut himmelit saavat aikaan iloisen sekamelskan. Mitä enemmän tulee ikää, sen pahemmalta hän haisee. Kiinnostaisi nyt tietää, mitkä tulevat olemaan eri puolueiden ja edustajien kannat tulevaisuuden suhteen. Byrokratian takana tärkeintä kuitenkin on, että tämä pykälä ja sopimus voi osaltaan mahdollistaa hyvää sotea ja arkea yksittäiselle ihmiselle. syyskuuta Kunnallislehdessä perussuomalaiset ottivatkin kantaa (ja kunniaa) asiasta. Toivottavasti lainsäätäjät ja päättäjät tulevat perässä viisaiden ja toimivien ajatusten kanssa. Tämänkin arkisen asian vuoksi täytyy huolehtia myös byrokratiasta. YK:n ja EU:n tavoitteena onkin vähentää ruokahävikkiä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hygieniapassin perusopit Satunnainen uutisten seuraaja on joskus törmännyt sanaan ”sote”. Onko sädesienestä ollut tietoa jo silloin, ja miksi tutkimustulokset ovat välillä ”kadonneet”. Monelle kehitysvammaiselle arkeen kuuluu luonnollisella tavalla myös kirkon toiminta ja hengellisyys; virsien ja veisujen laulaminen. Eikö kaupungilla ole varaa edes penkkeihin.
473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria TI: Broilerpasta L Kesäkeitto L, G KE: Kinkkukiusaus L, GL Siskonmakkarakeitto L, G TO: Makkarakastike L Hernekeitto L, G PE: Silakkapihvit ja tartarkastike L Savukipparin broilerkeitto L,G Sauvon alakoulun tilanteesta Sauvon alakoulun oppimisympäristöön liittyvä keskustelu on viime päivinä ollut varsin vivahteikasta. Jos tällaisia asioita hänelle kerrottiin niin ihmettelen, ettei hän niitä lautakunnan puheenjohtajana ottanut esille keskusteluissa kanssani tai koulutuslautakunnan kokouksissa, joissa aina olin läsnä. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +16 +17 +17 5 Sää 12.9. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi myynti toimitus PAimio-sAuVo-KAARinA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Keskustelufoorumista sain tiedon toiselta koulun opettajalta, joka kysyi minulta, että pitääkö hänenkin perustaa samanlainen. Myös oppilaiden oireilu viittasi enemmän ylempien kerrosten sisäilmaongelmiin. Kunnan ulkopuolisina toimijoina ovat selvitystyössä olleet mukana Turun ja Porin työsuojelupiiri, työterveyslaitos, Lounais Suomen aluehallintovirasto, insinööritoimisto Vahanen Oy, Liedon kunnan ympäristöterveydenhuolto, Kymen Home-Etsintä sekä Insinööritoimisto Levola Oy. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. kirjastoluokka. Toista kuvan opettajista olen käskenyt keskittymään omaan työtehtäväänsä hänen perustettua keskustelufoorumin luokkansa huoltajille. Varmoina tietoina kerrotaan hyvin ikäviä asioita salailusta, tietojen pimittämisestä ym. Se, että tutkimukset keskittyivät pääosin yläkertaan johtui siitä, että siellä tapahtunut seinän kostuminen oli aiheuttanut mikrobikasvustoa. Hän sanoi tällä tavoin keräävänsä tietoa oppilaiden oireilusta. Hyvin hämmentävää on, että nämä väitteet omaksutaan absoluuttisena totuutena. Tämäkin raportti on luettavissa kunnan kotisivuilla. Kommentoin vielä Sauvon koulutuslautakunnan entisen puheenjohtajan Silvia Kosken kirjoitusta perjantain Kunnallislehdessä, koska hänkin vielä lisäsi ”vettä myllyyn” omalta osaltaan. Useaan otteeseen olen kertonut niistä opettajainkokouksissa ja ne ovat olleet saatavilla opettajanhuoneen lokerikossa. Toivottavasti kotisivujen informaatio kaventaa asiaan liittyvää informaatiovajetta. Kuten selvityksistä käy ilmi sisäilmaan liittyvät ongelmat on tunnistettu ja määritetty joihinkin alakoulun tiloihin ja nämä ongelmat on luultu ratkaistun ohjeiden mukaiset korjaustoimet suorittamalla. Viime keväänä päätettiin teettää kiinteistöllä kosteusja sisäilmatekninen tutkimus, jonka tekijäksi valikoitui Insinööritoimisto Levola Oy. Esimerkkinä vaikkapa johtopäätös nasevissa ( KL 5.9.), että määrätyt viranhaltijat ovat jo lähes vuosikymmenen ajan tienneet koulun tilanteen oikean laidan ja tietoisesti pimittäneet asian. 5.9. Sauvon kunnan kotisivuilla on melko kattava selvitys alakoulurakennuksen tutkimuksista ja korjauksista. Alakoulukiinteistöön on tehty vuosien saatossa mittava määrä sisäilmaan liittyvää selvitystyötä ja tutkimusta ja tehdyt toimenpiteet on johdettu saaduista toimenpide-ehdotuksista sen hetkisen tietämyksen perusteella. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:48 20:01 06:04 20:45 Keskiviikko +15°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:50 19:58 06:07 20:41 Torstai +13°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:52 19:55 06:09 20:38 Perjantai +13°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:55 19:52 06:12 20:35 Lauantai +13°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:57 19:49 06:14 20:32 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. lehdessä julkaistut artikkelit eivät mitenkään edesauttaneet koulun vaikeaa tilannetta koulutilojen suhteen vaan etsivät syyllisiä siihen. Olen myös lainannut oireilleiden oppilaiden huoltajille tutkimustuloksia ja samoin tuloksia on pyydettäessä annettu työterveyslääkärin käyttöön. Syy opettajan toimintaan lienee siinä, että palatessaan virkaan vuoden virkavapaalta sai koulun pienimmän opetusryhmän ja opetustilaksi tuli alakoulun ns. Tässä päällimmäiset ratkaistavat kysymykset. Tutkimus tehtiin kesällä ja raportti luovutettiin kunnalle 24.8.2017. Raportissa esitetyt löydökset ovat varsin moninaiset. Tilanne on nyt haastava. Huom. Sitä tietoa tehdyt tutkimukset ja selvitykset eivät tuolloin vielä kertoneet, että koko kiinteistössä olisi sisäilmaan liittyvä ongelma. Mitä kiinteistölle tehdään tulevaisuudessa ja miten opetusta järjestetään pysyvästi. Syksyllä 2016 kiinteistössä tehtiin homekoiratutkimus, jolla saatiin uutta tietoa kiinteistön kunnosta. Ehkä surullisin väite oli kahden artikkelin kuvassa olleen opettajan väite, että olisin yrittänyt heidät tai muut opettajat vaientaa. Jätänkin nämä kahden opettajan väitteet omaan arvoonsa. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Ark. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Huomautin hänelle, että terveystietojen kerääminen ei kuulu luokanopettajan tehtäviin vaan kouluterveydenhoitajalle. Salaliittoteoriat ovat sinällään kiehtovia, mutta miksi ihmeessä näin olisi menetelty. Seppo Allén kunnanjohtaja Sauvon kunta Vastine kirjoituksiin Sauvon koulun tilasta Sauvon koulukeskuksen entisenä rehtorina luettuani Kunnallislehden pääkirjoituksen ja artikkelin (KL 5.9) alakoulurakennuksesta ja sen ilmitulleesta sisäilmaongelmasta on minun pakko korjata vääriä tietoja ja väitteitä. Päättäjät ja viranhaltijat saavat iltakoulussaan 18.9.2017 perusteellisen selvityksen tutkimuksen tekijältä alakoulun tilanteesta. Timo Heinonen Sauvon koulukeskuksen rehtori 1.1.1999 – 1.8.2016 (Vastinetta on tiivistetty toimituksessa). Kunnan kotisivuilla ( www.sauvo.fi) on työsuojelupäällikön kokoama kooste laadituista sisäilmaan liittyvistä tarkastuskäynneistä, selvityksistä ja tehdyistä korjaustoimenpiteistä vuosina 2008 2017. Pahoitellen on todettava, että kiinteistöjen kunnosta kunnassa vastaava taho eli tekninen toimi on viestinnässä onnistunut varsin kehnosti ja lienee osasyynä kirjoitelmani alkupuolella kuvaamaani asiantilaan. Kysyessäni tutkimuksen tekijältä mikseivät aikaisemmat tutkimukset ole antaneet nyt saatua informaatiota, hän kertoi että tutkimusmenetelmät ovat viime vuosina kehittyneet huomattavasti ja vasta noin kolmen vuoden ajan on ylipäätään ollut mahdollista saada ulos nyt saadun kaltainen tutkimustieto. 2017) päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimittaja Ina Virtanen (02) 588 8654 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. hämärästä touhusta. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Määräpaikkalisä on 15%. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 16.9. . Saatujen tulosten perusteella kunnan johtoryhmässä tehtiin päätös opetuksen siirtämisestä tilapäisiin väistötiloihin, joissa tälläkin hetkellä opetusta annetaan. Artikkelien väite salailusta tuntuu kummalliselta. Lisäksi alakoulun salaojat ja sadevesikaivot oli uusittu 90-luvun lopussa jolloin kahden kesän aikana kaivettiin rakennus ”auki” kokonaan ja tarkastettiin (tämä tapahtui edellisen teknisen johtajan aikana). myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (vuorotteluvapaalla 22.5.-29.9. Jälleen saadun tiedon perusteella kunnan tekninen toimi teki kiinteistöllä parannusja säätötoimia. Sanoin, että ei tarvitse. Näin ollen oli oletettavaa, että alapohja ei kärsi kosteudesta. Syynä tutkimuksen tekemiseen olivat koululta edelleen tulevat viestit sisäilmaoireista. Se siitä pimittämisestä. Kaikki tutkimustulokset olivat ja ovat vieläkin rehtorin kansliassa kaikkien halukkaiden myös opettajien luettavissa. Lautakunnan puheenjohtajana hänellä oli saatavilla myös kaikki koulun tutkimuksiin ja korjauksiin liittyvät paperit – koskaan hän ei niitä kysynyt. Seuraavaksi on ratkaistava, miten väistö pysyvämmin järjestetään
Kuinka moni meistä haluaisi syödä ruokansa jatkuvasti samassa sängyssä kuin nukkuu, näkemättä muita. Hoivakoti Jokilaakso Askalassa . Eri asia on, ovatko muutokset huonoja vai hyviä. Kaupunginhallitus katsoo, että valittajat tulee velvoittaa korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut asiassa, koska ”valitus on ollut ilmeisen perusteeton”. Aiempi malli, jossa ruoka vietiin asukkaan huoneeseen, oli meidän näkökulmastamme laitosmainen. . Hoitajamitoitus on 0,6 hoitajaa asukasta kohti.. – Väitteet siitä, että asiasta päättäville luottamushenkilöille olisi annettu väärää tai harhaanjohtavaa tietoa valituksen alaisen päätöksen kohteena olleiden sopimusten sisällöstä eivät pidä paikkaansa, kaupunginhallitus jatkaa. Esperin toiminnan aloittaminen ja toimintatapoihin tehdyt muutokset ovat herättäneet kysymyksiä ja osin ruokkineet vääriä huhuja. Lisäkuormituksena on, että asukastietojärjestelmä vaihtui. Kaupunki tekee Esperiin kerran vuodessa valvontakäynnin, tarvittaessa useammin. – Kaikki ei ole vielä valmista, hän ynnää. Jatkossa asukas saa myös valita itse pääruokansa kahdesta vaihtoehdosta. – Tämä pitää yllä asiakkaan toimintakykyä, ja tällä on iso merkitys kodin yhteisöllisyyden kanssa. Apuna on Esperin hoivakoti Tiiilipuisto Salossa. Hän kertoo, että omaiset ja vanhukset eivät ole valittaneet Esperin muutoksista. Hoivakodin ruoka-aikoja on kuitenkin siirretty, jotta iltapalan ja aamupalan väliä saatiin lyhennettyä. Nykyään Paimio ostaa Jokilaaksosta vanhusten hoivapalveluita. Käytäntöjä esitellään omaisille omaisilloissa, joista seuraava on Paimiossa lokakuussa. Muutos kuormittaa henkilöstöä – perättömiä huhuja liikkeellä Vihanneksia on tarjolla Paimion vanhainkodilla ihan kuten ennenkin. Tämä mahdollistaa sen, että aamupala tarjotaan heti, kun asukas on herännyt ja sitä toivoo, ei tiettyyn kellonaikaan. – Paimion kaupunginhallituksella ja kaupunginvaltuustolla on ollut asiaa käsiteltäessä ja päätöksenteossa kaikki päätöksenteon kohteena olevia sopimuksia ja päätettävää asiaa koskevat tiedot, hallitus toteaa. – Henkilöstö valmistelee nykyään itse aamupalan ja iltapalan. – Kyseiset väitteet eivät liity päätöksen lainmukaisuuteen, vaan valittajien näkemykseen päätöksen tarkoituksenmukaisuudesta, hallituksen lausunnossa todetaan. . Lisäksi liiketoimintakaupan yhteydessä kaksi hoitoapulaista siirrettiin Askalasta Paimion kaupungin toiseen yksikköön. Asiasta päättäessään kaupunginvaltuuston jäsenillä sekä asiaa valmistelleilla kaupungin luottamushenkilöillä on ollut tiedossaan sopimuksenmukainen kauppahinta, kaupunginhallituksen antamassa lausunnossa todetaan. . Esperi Care Oy:lle liiketoimintakaupassa Hoivakoti Jokilaakson nimellä. Sijaisia hoivakodissa on tuttuun tapaan työntekijöiden vapaiden ja lomien vuoksi. Lisäksi sosiaalija terveyslautakunnassa on tuotu esille liikkeellä olevia huhuja, Pöyhönen toteaa. Esperi ei ole vähentänyt henkilökuntaa, mutta yksi määräaikainen työntekijä sai vakituisen paikan muualta ja siirtyi pois. Pöyhönen kehuu, että yhteistyö Esperin kanssa on sujunut hyvin. Kuntouttamiset ja aktiviteetitkin kirjataan tietojärjestelmään, ei lapuille. Hän kertoo, että ensimmäisen Esperi-kuukauden aikana työntekijät ovat luonnollisesti vasta opetelleet uusia toimintatapoja. Pöyhönen valvoo Paimiossa Esperin toimintaa. Paimion kaupungin ja Esperi Care Oy:n solmiman kiinteistöja palveluliiketoimintakaupasta valittivat Turun hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen muodossa kaupunginvaltuutetut Sari Murto (sd.) ja Martti Mäkinen (ps.) sekä varavaltuutettu Seppo Päätalo (vihr.). Kuinkahan on. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 12.9.2017 Paimion hallitus kiistää Esperi-kaupan menettelyvirheet ja lainvastaisuudet PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginhallitus on antanut lausuntonsa koskien kaupunginvaltuuston toukokuisesta Esperi Care -päätöksestä tehtyä kunnallisvalitusta. Paimion sosiaalija terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen, Esperin Länsi-Suomen aluejohtaja Kimmo Karvonen sekä Paimion yksikön johtaja Päivi Kujala vastaavat, että monia toimintatapoja on Askalassa muutettu. Kunnallislehteenkin otettiin yhteyttä siitä, että kasviksia saa hoivakodissa enää vain kahdesti viikossa, hoitajat joutuvat tekemään ruuat ja työntekijöitä on irtisanottu. – Sopimuksenmukainen kauppahinta on ollut julkinen asiasta päättävän valtuuston kokouksessa. – Yksi yhteydenotto yksittäisen asukkaan asioista tuli, mutta se saatiin selvitettyä. Tähän yksilölliseen toimintamalliin totuttelu on tuonut paljon uuden opettelua nykyiselle henkilöstölle, Karvonen ja Kujala toteavat. Karvonen ja Kujala pohtivat. Paimion kaupunginhallitus katsoo, että valituksen alaista kaupunginvaltuuston päätöstä ei tule kumota ja että valitus tulee hylätä kokonaisuudessaan. Paimion kaupunginhallitus ei vaadi pelkästään, että valittajien kunnallisvalitus hylätään, vaan hallitus vaatii myös, että valittajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Paimion kaupungin oikeudenkäyntikulut viivästyskorkojen kera. Kaupan jälkeen huhumylly on pyörinyt vinhasti. Uutta on myös, että asukkaat ruokailevat pääsääntöisesti yhteisessä ruokatilassa. Kasviksia saa siis yhtä usein kuin ennenkin. ”Korvattava myös oikeudenkäyntikulut” Kaupunginhallitus ei hyväksy kunnallisvalituksessa esiin tuotua väitettä, jonka mukaan Paimion kaupunki olisi pyrkinyt salaamaan Esperi Care Oy:n kanssa neuvoteltuja sopimuksia. Esperi sanoo nostaneensa hoivakodin palvelutasoa PAIMIO Maria Kesti Paimion tehostetun palveluasumisen yksiköiden toiminta Askalassa siirtyi elokuun alussa Esperi Care Oy:lle, pitkän kiistelyn jälkeen. Jokilaaksossa on 49 asukaspaikkaa, joista 47 on pitkäaikaishoitopaikkoja. Kaupunginhallituksen näkemys on, että kyseinen kaupunginvaltuuston päätös on tehty lain säätämässä järjestyksessä, eikä sitä rasita mikään menettelyvirhe. . Lisäksi Esperi takaa asukkaille viriketoimintaa joka arkipäivä, ja omahoitaja ottaa yhteyden omaisiin kuukausittain. Ruuan sisällössä ei muutoksia Pääruuat tulevat Arkealta PaltanPadasta kuten ennenkin, eikä ruuan sisältöön ole tehty muutoksia. . . Päätös ei hallituksen mielestä ole myöskään lainvastainen. Viime viikolla nasevissa oli väite, että vihanneksia saa vain kaksi kertaa viikosa. Palvelutason selvä nostaminen on vaatinut henkilöstöä muuttamaan monia totuttuja toimintatapoja. Jokilaaksossa on 34 vakituista työntekijää. . Se toimii kummina kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Asiaa on valmisteltu ja käsitelty Paimion kaupungissa perusteellisesti ja avoimesti. Kujala on työskennellyt Askalan vanhainkodin osastonhoitajana seitsemän vuotta, Paimion vanhustyössä yli 40 vuotta. Kaupunginhallituksen mielestä Murron, Mäkisen ja Päätalon valituksessa on esitetty näkökulmia, jotka liittyvät olennaisilta osiltaan vain asiaan liittyvän päätöksen tarkoituksenmukaisuusharkintaan, joka taas ei kuulu kunnallisvalituksen alaan ja joihin hallinto-oikeus ei voi ottaa kantaa. Paimion kaupungin vastuulla ollut palvelutalo ja vanhainkoti Askalassa siirtyivät 1.8. ”Perusteellinen ja avoin käsittely” Vastoin valittajien kantaa kaupunginhallitus katsoo, että asiaa on valmisteltu ja käsitelty Paimion kaupungissa perusteellisesti ja avoimesti. Henkilöstö ennallaan Hoivakodin vakituiset työntekijät ovat siirtyneet liikkeenluovutuksessa Paimion kaupungilta Esperille
Homma toimii niin hyvin, ettei pölystä ole lainkaan haittaa. Kahden edellisen sunnuntain aikana hänen eteensä on osunut jopa kolme kyykäärmettä. Juuri hiljattain hain Halikosta silppurin hihnan. Pari, kolme kertaa vuodessa käyn tämän puimurin kanssa Markku Palmun pajalla Sauvon keskustan laidalla, ja sitten taas mennään. ja tällä kertaa sitä isännöi espoolainen Henri Heikkinen, jonka isovanhemmat ovat kotoisin Karunan Kupiluodosta. Vasemmalta muistoretken osallistujat Jussi Mäkitalo (Virrat), Kimmo Sirvo (Nastola), Pekka Piimäkorpi (Espoo), Henri Heikkinen (Espoo), Toni Kykyri (Raahe) ja Markku Jalonen (Ylöjärvi). Pituutta sillä oli hieman yli 20 senttiä. SAUVO Perttu Hemminki Kuiva Tipple-vilja pölisee tuulessa, kun Risto Ervelä ohjastaa Massey Ferguson -puimuriaan Sauvon Ruosnummen peltolohkolla. Tipple on englantia ja tarkoittaa naukkailua tai tissuttelua, mutta se on myös satoisan mallasohralajikkeen nimi. Samanlainen kone kuin MF165 -traktoreissa aikoinaan. Tänä vuonna se oli 30. Voimanlähteenä Ervelän MF86:ssa on alkuperäinen Perkinsin diesel-moottori. Käärme ei kiinnittänyt kuvaajaan juuri huomiota, kun taas yksi käärmeistä aloitti varsinaisen tuijotuskilpailun kuvaajan kanssa. Silloin puimuri startattiin Ervelässä jo 27 heinäkuuta. LUKIJAN KUVA. Muuten on ollut lähinnä vain huoltoa. PERTTU HEMMINKI Entisaikoina kuuluisia olivat sekä Hankkijan puimurit että lippalakit. Itsenäisen Suomen merkitys ja arvostus korostuu entisestään, kun rauhanturvaajana on seurannut muiden maiden itsenäistymispyrkimyksiä ja niitä edeltäneitä ja myöhempiä ongelmia esimerkiksi Kosovossa, totesi Henri Heikkinen muistopuheessaan. Joukko on varsin kokenutta, sillä kesäkokoontumiseen osallistuneet ovat olleet rauhanturvatehtävissä vuosina 1979-2012 ja yhteensä lähes kymmenessä eri operaatiossa LähiIdässä, Afrikassa, Balkanilla ja Afganistanissa. – Yhtään konetta en ole ostanut 20 vuoteen. Vuosi 1987 oli syyskesän säiden suhteen niin surkea, että puimaan päästiin vasta 10. Rauhanturvaajien seppelepartio vei kukkatervehdyksen Karunan sankarihaudassa lepäävien 32 sankarivainajan muistoksi. ”Hanaa” Risto Ervelä antaa vuoden 1967 Massey Fergusonilleen kuitenkin varsin maltillisesti. Varhaisin aloittamisajankohta oli vuonna 1973. Nurminen haluaakin havainnollaan varoittaa etenkin koiranulkoiluttajia, joita Rivonmäen lenkkipolulla liikkuu paljon. elokuuta. OSSI NURMINEN Kosovon komentojoukkueen rauhanturvaajat kokoontuivat tapaamiseen elokuun viimeisenä viikonloppuna Karunassa. Jokavuotinen tapahtuma on järjestyksessään jo 17. Ervelän tämän syksyn puinnit ovat pinta-alaltaan 15,5 hehtaaria. – Kooltaan pikkulierot ovat olleet todella pieniä, noin 1520 senttimetriä. Päätyöstään eläkkeellä oleva Risto Ervelä toteaa, ettei viljanviljely ole pienillä hehtaarimäärillä nykyisin kannattavaa, jos joutuu investoimaan merkittäviä summia koneisiin ja laitteisiin. He ehtivät ostaa Massey Ferguson -puimurinsa vain hetkeä ennen Suomen markan yli 30 prosentin suuruista devalvaatiota. Valmiina kuin Melperi sotaan. – Tällä on mukavaa ja helppoa puida, vaikka ohjaamo ja tietokone puuttuvatkin, Ervelä vakuuttaa. Maalunmäellä olevan vanhan ilmavalvontatornin paikalle pystytettyyn näköalatorniin, Karunan kirkkoon ja pihviillallisen ainekset haettiin paikalliselta tilalta. Puimuriin on tehty yksi koneremontti, johon johti osittain huolimattomuuskin. – Syysvehnät olen jo ehtinyt puida, ja nyt on mallasohran vuoro, kertoo Ervelä pysäytettyään puimurinsa sänkipellon laidalle. Viikonlopun ohjelmassa oli tutustuminen mm. Syyskuun 10. Kaffepaussi on pidetty, ja ohranpuinti Sauvon Ruosnummessa voi jatkua. Koolla ollut porukka on Kosovoon vuonna 1999 lähteneitä ensimmäisiä suomalaisia rauhanturvaajia. Joka kerralla ne ovat olleet aluksi pitkin pituuttaan, kenties lämmitelemässä keskellä lenkkipolkua ja minut havaittuaan ne ovat menneet hieman sykkyrälle, Ossi Nurminen kertoo. päivä kuvattu käärme oli suurin yksilö lukijan havainnoimista kyistä. Ervelän kuivurirakennuksen pystyparruun on vuodesta 1972 alkaen merkitty puintien aloittamispäivä. Risto oli silloin 17-vuotias. PERTTU HEMMINKI Ohraa kaatuu. Ne hoituvat samalla MF86-Massikalla, joka hankittiin Ervelän taloon uutena syksyllä 1967. syyskuuta. Hihnojakin tähän puimuriin yhä löytyy. PERTTU HEMMINKI Kunnallislehden lukija on tehnyt lukuisia kyyhavaintoja viikonloppuisilta kävelylenkeiltään Paimion Rivonmäen lenkkipolulla. – Isäni Arvo Ervelä ja muutama muukin sauvolainen isäntä oli tuolloin onnekas. Puidessaan Ervelä käyttää visiirillä varustettua vanhaa moottoripyöräkypärää, jonka sisään hän johtaa letkulla raitista ilmaa. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 12.9.2017 Mukavasti Massikalla Yhtään konetta en ole ostanut 20 vuoteen
KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 12.9.2017 K AU P PA K E S K U S P L A Z A Uusi UUSAVAJAISET JA 25-VUOTISSYNTTÄRIT TORSTAI-SUNNUNTAI 14.-17.9. • PANDORA • RONI BACK • JANNE PORKKA • MIMI JA KUKU • MISS SALO -KILPAILU • SALOJAZZ • TANJA KARPELA • • ILOTULITUS • LASTEN ELOKUVANÄYTÖS • KAKKUKAHVIT • KOIRIEN MATCH SHOW • EKSOOTTISET ELÄIMET • VOITA 250€ PLAZA-LAHJAKORTTI! • LUE LISÄÄ OHJELMASTA JA AIKATAULUISTA NETISTÄ S-market: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 Erikoisliikkeet: ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18 TULE MUKAAN JUHLIMAAN! www.kauppakeskusplaza.fi facebook.com/kauppakeskusplaza Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, Salo
Olemme saaneet kutsun Pöytyän yhdistykseltä Wanhanajan iltamiin pe 15.09 klo 19 alkaen Mäkiäistentalolle Turuntie 570, 21870 Riihikoski, ei ilmttautumista. klo 10.00 kirjallisuuspiiri, avoin käsityökerho 13.00 kuntojumppa. Kuljetus reittiä KarpalotieVistantie 12.30Asematie 12.35JousitieMeijeritie 12.45. Alk. klo 10.00 talon väen kädentaidot 13.00 musiikkivisailua. klo 10.00 peliporukat 13.00 sisäpelit. Olemme saaneet kutsun boccian ystävyysturnaukseen Lieto-Paimio ke 27.09 klo 14:30 Toimintakeskus Ruskaan, Hyvättyläntie 9, 21420 Lieto. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22. TI 19.9. D13 ykkönen 8v8 Kaarina 2.9.2017 KaaPo keltainen-Peimari United 2-3. Boccia ma 25.09 klo 13 Tillintupa. Opastus vt 110/Husontie KAARINA RASTI PIIKKIÖ La 16.9 Lähirastit ja TUPI:n pitkämatkan suunnistus Piikkiön Finby:ssä, opastus Helsingintie (110) Luodontien risteyksestä, lähdöt klo 10-12. Lento suoraan Turusta lähtee klo 12:40 Gdanskiin ja paluu to 23.11 klo 12:05 Turkuun. klo 9.45 tuolijumppa 13.00 hartaus. Sairastaako läheisesi pyykkisesti. klo 18 Ruokolinnantien parkkipaikalla.Kierrämme Varasvuoren. SAUVO Paimion-Saudon syd. Paimion-Saudon syd. Www.elakeliitto.fi/paimio. To 21.9. Tiedustelut Leena Järvi puh.0407345040. Tule rohkeasti! Kurssit perheille, joissa vanhemmalla on mielenterveyden häiriö: Tampereen seudulla koko perheen kurssi perheille, joissa alle 12-vuotiaita lapsia sekä parikurssi vain vanhemmille. TULOKSIA URHEILUSEURAT YHDISTYKSET Peimari United tulospörssi Lataa Kunnallislehden oma sovellus App Storesta Tietokoneella: www.kuntsari.fi. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20-22. kello 14.15 Iskun talolla. Sieltä lähdemme tutustumaan saharantaan ja kuntokeitaaseen. Kysy lisää: Jaana Knaapi-Lehtonen 040 722 4961, Anne Mikkola 044 726 1991, toimisto@finfamisalo.fi, Turuntie 8, 4. syksyn vesijumppa alkaa 12.9 klo: 15.45 Paimion Solinassa, Hilve Puumalaisen ohjauksella. klo 10-14 Jokipuistossa koko perheen kalastusja jokipäivän. Piikkiön Eläkeläiset: Ke 13.9. partiolippukunta Kairankiertäjät, Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalakummit, Paimionjokiyhdistys ja Paimionjoen Kalastusseura. Tällä kertaa oletPAIMIO Sauvakävelijät kokoontuvat ke 13.9. Kuppi kuumaa ja hyvää seuraa. ma 18.9. Tehopisteet: Artturi Anttalainen 2+1, Leo Murto 1+0, Vili Viitanen 1+0 ja Artturi Lehtinen 0+1, D13 ykkönen 8v8 Sauvo 9.9.2017 Peimari United-PIF 2-6. 09 klo 13:30 koulukeskuksessa. klo 18 jumppa Paltanpuisossa, ohjaajana Satu Koukkula. Omaispäivystys keskiviikkoisin klo 15-18 Salon pääterveysasemalla, torstaisin klo 1215 Halikon sairaalassa muulloin ajanvarauksella toimistolla. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset psyykkisesti sairastavien omaisille: maksutonta omaisneuvontaa, vertaisryhmiä, tapahtumia ja toimintaa. PE 15.9. 20.9 Boccia klo 9.00 (Pontela). Paimion VPK:n naisosasto kokoontuu tänään tiistaina paloasemalle klo 18. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 12.9.2017 PAIMIO Paimion seudun Reuma ja Tules yhd. Boccia to 21.09 klo 12-14 Tillintuvalla. Tervetuloa mukaan. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Kerhossa ma 18.09 Satu Rantala kertoo ”Kärest pitäen” hankkeesta. MA 18.9. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Katso www.finfamisalo.fi/ajankohtaista tai soita toimistolle! Luentosarja Viha ja rakkaus torstaisin 14.9. yhd. Tulossa teatterivierailu Salon Provinssiin. Kuntosali to 14.9. syksyn vesijumppa alkaa 12.9 klo: 15.45 Paimion Solinassa, Hilve Puumalaisen ohjauksella. Aiukuisten olohuone avautuu torstaina 14.9. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Tiedossa ongintaa, kalojen tunnistamista ja anatomiaa, melontaa ja jokivarsikävely! Mukana mm. Ke 20.9. Läppärikerho 19.09 klo 14 Kirjastossa. askartelua klo 12 Pontela. Ruokailuvarausten vuoksi pikaiset ilmottautumiset Leena Järvi puh. Ilmoittautuminen Salon Kansalaisopistolle. Tervetuloa nauttimaan syyspäivästä Jokipuistoon ja Paimionjoelle! Lisätietoja numeroista 050 411 3667 / L-S Kalatalouskeskus ja 0400211857 / Paimionjokiyhdistys. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. yhd. Peimarin Rastit klo 17-18.30, yösuunnistus 20.3021. 21.9 Askartelukerho klo 10.00 (Hadvalantie 9). klo 13:30-14:30 koulukeskus. Varsinais-Suomalainen pitopöytä pe 29.09 Lehmirannassa. KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Paimion Sotaveteraaniväki kokoontuu Mikaelintalolla to 14.9. Tehopisteet: Risto Ogbebor 1+0, Julia Suominen 1+0 ja Konsta Määttänen 0+1 ”Me emme edes netissä huutele tuuleen, emme jankuta, emme piikittele muita. 22.9 Taapparukset klo 9.00 (Pontela) Värttinä päivätoiminta; KE 13.9. Matkaohjelma on linkkitettynä Eläkeliiton Paimion yhdistyksen kotisivun toimintakalenterissa. PAIMION RASTI To 14.9. ”Kerro kesästäsi” eli jutustellaan mitä kesän aikana tapahtui sekä yhteislaulua ja kahvitarjoilu. klo 10.00 ulkoilu 13.00 bingo. Lounais-Suomen Kalatalouskeskus järjestää sunnuntaina 17.9. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa ym. Lehti puhuu suoraan ja keskittyy asiaan.” Taina Tukia, päätoimittaja te kaikki tervetulleita muistelemaan ja kuuntelemaan Iskun talon tapahtumista. Olisiko kiinnostusta ryhmämatkalle ti 21.11to 23.11 Puolan Gdanskiin. alkaen ammattikorkeakoulun luentosalissa. klo 17-21. Ruokailun jälkeen kahvit ja ohjelmaa. Voitte myös ilmoittautua vanhan Pappilan vierailulle lauantaina 23.9. Vertaiskahvila joka perjantai klo 1012 toimistolla. To 14.9. Tehopisteet: Konsta Määttänen 2+0, Risto Ogbebor 1+0 ja Onni Lempiäinen 0+1, C14 Alueliiga 5.9.2017 Sauvo Peimari United YJ-ÅIFK musta 4-2. Ohjelman ja juttelun ohella halukkaat voivat nauttia Sallan kahvion palvelusta. 0407345040. Tule juttelemaan asiasta, se helpottaa oloasi. Tavoitteena on saada talteen vanhoja työtapoja monipuolisesti. TO 14.9. klo 13. Kuntosali to 21. Lähtö 12:30 kulkien reittiä VälitieValkojantieTerveyskeskuksen pysäkkiKravinkujaTuruntien pysäkkiVistantieKarpalotieKaaritie. kerros, www.finfamisalo.fi. Seniorikaraoke-tanssit Raision kaupungintalolla ke 13.9. Bussikuljetus järjestetty menoja tulomatkalle lentokentälle. Eläkeliiton Paimion yhdistys ry
”Roiskimme liikaa” Toisella puoliajalla ote alkoi hiljalleen kääntyä kotijoukkueelle, ja 56 peliminuutilla Tuomas Lehti tasoitti ottelun. 671,-) 350,6.590,495cc. Väsyimme ja olimme sen myötä koko ajan enemmän ja enemmän perässä, Hentula harmitteli. Koska kummankin joukkueen syysvire näyttää yhtä kehnolta, on entistä todennäköisempää, että ratkaisu sarjapaikan säilyttämisestä nähdään vasta Paimiossa 30.9. TAMPERE Jan Sundman 10.9. Se varmistui, kun samanaikaisesti Espoossa pelattu kamppailu FC Espoo MuSa päättyi 0-1-vierasvoittoon. pelattavassa joukkueiden keskinäisessä ottelussa. Sitä ennen Peimarilla on kuitenkin vielä edessään sekä kotiottelu Sauvossa ensi lauantaina FC Jazzia vastaan että vieraspeli viikkoa myöhemmin KäPaa vastaan. Pirteä 45 minuuttia ei riittänyt . Sampo Ojala ei erehtynyt 11 metristä, vaikka Peimarin maalilla FC Interistä lainalla ollut Aati Marttinen olikin hyvin mukana vedossa. Se aiheutti sen, että hyökkäyksemme olivat aivan liian lyhyitä ja vastustaja pääsi pallollisena juoksuttamaan meitä. 4-tahti, 1 sylinteri, vesijäähdytteinen Teho 29kW / 40hv Vinssi ja vetokuula vakiona Hydrauliset levyjarrut edessä ja takana Alumiinivanteet Ohjaustehostin Lisävarusteet erikoishintaan uuden CF-Moton ostajalle! Lisävarustetarjous kattaa koko malliston! TRAKTORIMÖNKIJÄ KOEAJETTAVANA! TRAKTORIMÖNKIJÄT ALK. KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 12.9.2017 Kaikki hyvä on lähellä ark 7-21 la 7-21 su 10-21 Palvelu pelaa SAUVO K-Market Sauvo Timperintie 1, 21570 Sauvo leo.silfver@k-market.com sauvo Tarjoukset voimassa ti-ke 12.9.-13.9.2017 ellei toisin mainita. Ratkaisu vasta viimeisellä kierroksella. Sinipaitainen kotijoukkue vei seurapäivänään sunnuntaina pelatun Kakkosen b-lohkon kamppailun toisen puoliajan maaleillaan lopulta lukemin 2-1. Kaarlo Parkkinen teki kauden ensimmäisen maalinsa Kakkosessa Tampere Unitedia vastaan. – Puolustaminen pitää olla kunnossa, koska siellä on kenties koko lohkon vaarallisin maalintekijä (Juho Lehtonen, 14 maalia toistaiseksi). Lisäksi tarkkuutta pitää nyt riittää koko ottelun ajaksi. Tiukimmin sarjapaikasta taistelevat FC Espoo ja Peimari ovat näin ollen edelleen kahden pisteen päässä toisistaan. – Ensimmäinen puoliaika oli hyvin meidän hallussamme, ja saimme kontrolloitua keskikenttää hyvin, tuumi koko ottelun oikeana laitapuolustajana pelannut Arttu Hentula. Felix Makuja maustekurkkuviipaleet 560/300-310 g Callunat Rypäle tumma tai vihreä 500 g 2 49 10 00 3 00 rs (6,23 kg) 3 kpl 2 rs (6,63 kg) Perniön lihan siskonmakkarat sekä laukkamakkarat löytyvät jälleen lihatiskistä! 5 95 kg 1 79 1 29 1 59 ps (4,47 kg) pkt (3,23 kg) prk (5,30 kg) 3 Kpl SnellMan Maatiaispossun lihasuikaleet 400 g Yksittäin 3,75 kpl RyviTa Ruis näkkileipä 400 g RoSTen Ruisrokit 400 g 2 rs Kaupassa jauhettu sika-nauta jauheliha C-Force 520 EFI EPS 3 vuoden takuulla 5.290,ATV Maastokärry 800 (Ovh. Sieltä tulee vastaan aivan eri Jazz, jonka voitimme keväällä vieraissa. JAN SUNDMAN. Tampere Utd Peimari Utd 2-1 (0-1) Hyvä 45-minuuttinen ei riittänyt Peimari Unitedille vierasottelussa Tampere Unitedia vastaan. Peimari pelasi syyskauden parasta jalkapalloaan Tampereen Ratinassa, mutta vain puolet ottelusta. Vaikka ottelu oli Peimarille jo seitsemäs perättäinen voitoton kamppailu, pysyi joukkue edelleen putoamisviivan yläpuolella. Ensin joukkueen portugalilainen Leo Soares pommitti pallon noin 20 metristä TamU-maalin ylärimaan, ja hetkeä myöhemmin Kaarlo Parkkinen puski kulmapotkusta pallon komeasti ohi kotijoukkueen maalivahti Jani Rantalan. Ottelu alkoi vierasjoukkue Peimarin osalta tunnustellen, mutta ensimmäisen kymmenminuuttisen hapuilun jälkeen paimiolaissauvolainen joukkue näytti, että se oli tullut hakemaan Tampereelta täyttä pistepottia. Samalla saimme jälleen muistutuksen siitä, että voittoon ei riitä hyvä 45-, tai 60-minuuttinen vaan töitä on tehtävä koko 90 minuuttia, Hentula mietti. Jazzia vastaan hän nostaa esiin kaksi teemaa. Tasoitusmaalin jälkeen ote siirtyi yhä enemmän kotijoukkueelle, ja 20 minuuttia myöhemmin Peimarin toppari Adimar Neves joutui rikkomaan Topias Järvelää rangaistusalueella rangaistuspotkun arvoisesti. – Toisella puoliajalla aloimme roiskia palloa liikaa, emmekä enää malttaneet pitää palloa pidempiä jaksoja. – Treeneissä on menty syyskuussa eteenpäin, ja TamU-ottelun ensimmäinen puoliaika oli jo osoitus paremmasta.