Sauvon Karjalaseuran puheenjohtajana hän on toiminut 33 vuotta. 9. vuosikerta 2,20 € Irtonumero Kaverilleni oli soitettu ja tarjottu sähkönSIIRTOsopimusta! Eihän sähkön siirtoa voi kilpailuttaa... Peltola on ollut karjalaisissa yhdistyksissä mukana aktiivisesti vuosikymmeniä. PERJANTAINA 13.3.2020 104. . – Opettaja tuli koulun portaille kertomaan, että sota oli syttynyt ja kaikkien pitää lähteä kotiin, hän muistaa. Huijareita liikkeellä. Olkaapa, varsinkin ikäihmiset nyt tarkkana! Pauli Peltola on kotoisin Säkkijärveltä, Vilajoen kylästä. Koti Säkkijärvellä yhä mielessä 12 Koronariskin vuoksi Paimion kaupungin ja yrittäjien ystävyyskuntamatka Saksaan peruutettiin, koulujen Erasmus-toiminta pantiin jäihin ja ulkopuolisten vierailut Paltanpuistoon kiellettiin. Peltola oli 11-vuotias, kun talvisota syttyi 30.11.1939. Paimio | Sauvo | Kaarina 6 Nasevat TÄNÄÄN +2°C 6 m/s NRO 20. Vanha kotitalo Vilajoen kylässä on yhä pystyssä, ja venäläinen isäntä on pitänyt talosta hyvää huolta. . Pauli Peltola on asunut vuosikymmeniä Sauvossa, mutta lapsuuskoti Karjalassa on hänelle yhä läheinen
Kiinteistömaailma Turku Aurakatu Aurakatu 12, 20100 Turku 010 279 2490 | turku.aurakatu@kiinteistomaailma.. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 13.3.2020 AURAN AUTO ostaa käteisellä asuntovaunut sekä asuntoautot kaikki kiinnostaa P. Katusuunnitelmaehdotus on julkaistu nähtäville 13.3.30.3.2020 välisenä aikana molemmat päivät mukaan lukien kaupungin internet-sivulla: www.paimio.fi/katusuunnitelmaehdotus sekä kaupungintalon teknisessä virastossa virka-aikana, osoitteessa, Vistantie 18, Paimio. grillikatos sekä ulkokuntosali. Paimion Jokipuiston Havinan talot rakennetaan keskittyen erityisesti asumismukavuuteen sekä energiatehokkuuteen, unohtamatta nykyajan teknisiä mukavuuksia. Kiinteistömaailma | Verdulo Oy LKV www.kiinteistomaailma.. Paimiossa 12.3.2020 Tekninen lautakunta Lähde mukaan kevätpäivän viettoon Kasnäsin kylpylään 9.5.2020 Lähtö koulukeskukselta klo 9.00, paluu Paimioon klo 18.00. Asuntojen pintamateriaaleihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa! Kohde sijaitsee osoitteessa Sahurintie 5, Paimio. Oma tontti. Kiinteistömaailma | Verdulo Oy LKV www.kiinteistomaailma.. AS OY PAIMION JOKIPUISTON HAVINA Koti Paimion idyllisessä Jokipuistossa Ainutlaatuinen mahdollisuus asua taloyhtiön nimen mukaisesti Paimion jokirannan havinassa, keskustan palveluiden välittömässä läheisyydessä. Oma tontti. Kiinteistömaailma Turku Aurakatu Aurakatu 12, 20100 Turku 010 279 2490 | turku.aurakatu@kiinteistomaailma.. E=B2018 Asuntojen koot: 2h, kt, s 3h, k, s (48,5 90m 2 ) Asuntojen velattomat myyntihinnat: 176.000 € 269.000 € KYSY LISÄÄ ANTON SIMOLIN 050 406 3664 anton.simolin@kiinteistomaailma.. grillikatos sekä ulkokuntosali. AS OY PAIMION HAVINA Kauneinta Paimiota! Jokipuiston Havinan asuntoesittely Kiinteistömaailma Turku Aurakatu Aurakatu 12, 20100 Turku 010 279 2490 | turku.aurakatu@kiinteistomaailma.. johdosta muistaneille. AS OY PAIMION JOKIPUISTON HAVINA Koti Paimion idyllisessä Jokipuistossa Ainutlaatuinen mahdollisuus asua taloyhtiön nimen mukaisesti Paimion jokirannan havinassa, keskustan palveluiden välittömässä läheisyydessä. Kiinteistömaailma Salo Asemakatu 8, 24100 Salo 050 351 7770 | salo@kiinteistomaailma.. Teknisessä toimessa on valmisteltu vuokrausehdot ja hinnat keittiön vuokraamiselle. As Oy Paimion Jokipuiston Havinassa asuntojen terasseilta avautuu näkymä kaupungin rakentamaan upeaan puistoalueseen, josta löytyy kaupunkilaisten virkistyskäyttöön mm. Valvonta on pakollinen, jotta voidaan taata keittiötilojen hygieniatason säilyminen sekä koneiden ja laitteiden turvallinen ja oikeanlainen käyttö. grillikatos sekä ulkokuntosali. Vuokrausehtojen mukaan, vuokrattaessa kunnan omistamia keittiötiloja ulkopuolisen toimijan käyttöön tulee paikalla olla ruokapalveluiden henkilöstöön kuuluva henkilö valvomassa tilojen käyttöä. Tampere ella ja juhlii synttäre itään lauantai na Raasepo rissa! Iloiset Onnittelut puuhakkaalle tytölle, toivottaen mamma ja pappa, mummi ja ukki sekä kummit Olen polvella isän istuja, olen äitini tunttarulla. SAUVO Tekninen ja ympäristölautakunta esittää Sauvon kunnanhallitukselle, että kunta alkaa vuokrata koulukeskuksen keittiötä ulkopuolisille toimijoille. Matka maksetaan yhdistyksen tilille FI51 4309 2320 0143 72. Tilaisuus on maksuton, tervetuloa! Kauniit kiitokset Teille kaikille Minua 6.3. Kiinteistömaailma | Verdulo Oy LKV www.kiinteistomaailma.. Sekä koulukeskuksen että palvelukeskuksen keittiöt ovat laajalti varusteltuja ja ammattikäyttöön suunniteltuja, mutta vuokrausmahdollisuus koskisi vain koulukeskuksen keittiötä. E=B2018 Asuntojen koot: 2h, kt, s 3h, k, s (48,5 90m 2 ) Asuntojen velattomat myyntihinnat: 176.000 € 269.000 € KYSY LISÄÄ ANTON SIMOLIN 050 406 3664 anton.simolin@kiinteistomaailma.. Asuntojen pintamateriaaleihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa! Kohde sijaitsee osoitteessa Sahurintie 5, Paimio. Kiinteistömaailma Turku Brahenkatu Brahenkatu 20, 20100 Turku 0800 955 66 (ilmainen) | turku.brahenkatu@kiinteistomaailma.. Vakavan onnettomuden seurauksena Jaana alaraajahalvaantuu ja joutuu jättämään työnsä ja rakkaan harrastuksensa… kunnes sisukas kuntouttaminan mahdollistaa sen että hänestä voisi tulla pararatsastaja. AS OY PAIMION JOKIPUISTON HAVINA Koti Paimion idyllisessä Jokipuistossa Ainutlaatuinen mahdollisuus asua taloyhtiön nimen mukaisesti Paimion jokirannan havinassa, keskustan palveluiden välittömässä läheisyydessä. klo 10-12 Palvelutori Eerikissä, Puntarikatu 2, Kaarina Asiantuntijoina kaksi Mehiläinen Oy:n työterveyshoitajaa, jotka toimivat univalmentajina. Vuokra olisi 55 euroa tunnissa sekä valvojan palkkakustannukset 40 euroa tunnissa. Sauvon kunta aikoo alkaa vuokrata koulun keittiötä ulkopuolisille. Kiinteistömaailma Turku Brahenkatu Brahenkatu 20, 20100 Turku 0800 955 66 (ilmainen) | turku.brahenkatu@kiinteistomaailma.. Paimion kaupungin työntekijät JHL 461 Ines täytti 2 vuotta 10.3. Teknisen toimen kanslisti on irtisanoutunut eläköitymisen vuoksi. Almuja kertyi 1565,50 e Varkin ja nuorten mäkihyppääjien tukeen. Paimion Jokipuiston Havinan talot rakennetaan keskittyen erityisesti asumismukavuuteen sekä energiatehokkuuteen, unohtamatta nykyajan teknisiä mukavuuksia. AS OY PAIMION JOKIPUISTON HAVINA Koti Paimion idyllisessä Jokipuistossa Ainutlaatuinen mahdollisuus asua taloyhtiön nimen mukaisesti Paimion jokirannan havinassa, keskustan palveluiden välittömässä läheisyydessä. Hinta 20€ (jäsen / perheenjäsen) 10€ (lapsi alle 12v.) Hintaan sisältyy bussimatkat, kylpylä ja ruokailu. Kiinteistömaailma | Verdulo Oy LKV www.kiinteistomaailma.. TERVETULOA ESITTELYYN SU 15.3. Olen mummin muru eikä haittaa suru, niin ihmeen hauskaa on mulla. Oma tontti. E=B2018 Asuntojen koot: 2h, kt, s 3h, k, s (48,5 90m 2 ) Asuntojen velattomat myyntihinnat: 176.000 € 269.000 € KYSY LISÄÄ ANTON SIMOLIN 050 406 3664 anton.simolin@kiinteistomaailma.. Oma tontti. E=B2018 Asuntojen koot: 2h, kt, s 3h, k, s (48,5 90m 2 ) Asuntojen velattomat myyntihinnat: 176.000 € 269.000 € KYSY LISÄÄ ANTON SIMOLIN 050 406 3664 anton.simolin@kiinteistomaailma.. KYSY LISÄÄ: ANTON SIMOLIN | 050 406 3664 anton.simolin@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma | Verdulo Oy LKV www.kiinteistomaailma.fi Tuukka ja Olga Temonen visiitillä Bio Starassa Elokuvaohjaaja-näyttelijäpari Tuukka ja Olga Temonen vierailevat Paimiossa huomenna lauantaina 14.3., elokuvateatteri Bio Starassa. Heidän johdollaan keskustelemme unesta ja siitä, mistä hyvä uni löytyy. Kiinteistömaailma Turku Aurakatu Aurakatu 12, 20100 Turku 010 279 2490 | turku.aurakatu@kiinteistomaailma.. Asuntojen pintamateriaaleihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa! Kohde sijaitsee osoitteessa Sahurintie 5, Paimio. Kiinteistömaailma Turku Brahenkatu Brahenkatu 20, 20100 Turku 0800 955 66 (ilmainen) | turku.brahenkatu@kiinteistomaailma.. 0408206161 pe 27.3.2020 asti. Nöyrästi kumartaen Markku Kuusisto KUULUTUS Tekninen lautakunta on kokouksessaan 3.3.2020 hyväksynyt MRA 43:n mukaisesti nähtäville asettamista varten Tiilitehtaan alueen katusuunnitelmaehdotuksen. Paikkoja on varattu 50:lle ja ne täytetään varausjärjestyksessä. Heidän uutuuselokuvansa Aika, jonka sain on ensi-iltakierroksellaan ja he saapuvat kertomaan elokuvan tekemisen vaiheista ja vastaamaan ylsisön mahdollisiin kysymyksiin ennen kello 16.30 alkavaa näytöstä. Kanslisti sisäisellä haulla SAUVO Tekninenja ympäristölautakunta esittää Sauvon kunnanhallitukselle, että se antaa tekniselle toimelle rekrytointiluvan kanslistin toimen täyttämiseen sisäisellä haulla. Aika jonka sain on yhden naisen sisukas selviytymistarina, tositapahtumiin perustuva elokuva perheenäiti Jaanasta, jonka suurin harrastus on ratsastaminen. grillikatos sekä ulkokuntosali. Kiinteistömaailma Turku Brahenkatu Brahenkatu 20, 20100 Turku 0800 955 66 (ilmainen) | turku.brahenkatu@kiinteistomaailma.. As Oy Paimion Jokipuiston Havinassa asuntojen terasseilta avautuu näkymä kaupungin rakentamaan upeaan puistoalueseen, josta löytyy kaupunkilaisten virkistyskäyttöön mm. Paimion Jokipuiston Havinan talot rakennetaan keskittyen erityisesti asumismukavuuteen sekä energiatehokkuuteen, unohtamatta nykyajan teknisiä mukavuuksia. 040 523 2871 Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20 PESU AVOINNA 24 / 7! TEBOIL Paimio Sauvontie 9, 02-475 3200 Hyvinvointikahvilassa teemana hyvän unen avaimet Tiistaina 17.3. Ilmoittautumiset Katja Huikolle sähköpostilla kamahu@live.fi tai tekstiviestillä puh. Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaehdotusta vastaan on jätettävä kirjallisena tekniselle lautakunnalle, osoite PL 50 21531 Paimio, nähtävilläolo aikana. As Oy Paimion Jokipuiston Havinassa asuntojen terasseilta avautuu näkymä kaupungin rakentamaan upeaan puistoalueseen, josta löytyy kaupunkilaisten virkistyskäyttöön mm. Kiinteistömaailma Salo Asemakatu 8, 24100 Salo 050 351 7770 | salo@kiinteistomaailma.. Sauvon kunnan palveluksessa on ollut pitkäaikainen toimistotyöntekijä sairasloman sijaisuuksissa ja projektiluontoisissa tehtävissä, ja hänen palkkaamisensa turvaisi jatkuvuutta. Paimion Jokipuiston Havinan talot rakennetaan keskittyen erityisesti asumismukavuuteen sekä energiatehokkuuteen, unohtamatta nykyajan teknisiä mukavuuksia. Kiinteistömaailma Salo Asemakatu 8, 24100 Salo 050 351 7770 | salo@kiinteistomaailma.. Kiinteistömaailma Salo Asemakatu 8, 24100 Salo 050 351 7770 | salo@kiinteistomaailma.. KELLO 13–14 Kalustaminen on aloitettu huoneistoissa. As Oy Paimion Jokipuiston Havinassa asuntojen terasseilta avautuu näkymä kaupungin rakentamaan upeaan puistoalueseen, josta löytyy kaupunkilaisten virkistyskäyttöön mm. Asuntojen pintamateriaaleihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa! Kohde sijaitsee osoitteessa Sahurintie 5, Paimio
KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 13.3.2020 Maukasta ja tosi edullista! TUORE RUODOTON MERILOHIFILEE Norja 1 99 KG 9 99 KG 1 99 KPL 8 99 KG 99 PS 4 99 KPL 2 49 PS 1 00 KG 1 29 KG 4 00 99 2 39 PKT 12 95 KG 16 99 KG 10 00 SITRUUNA Espanja ISOJA YRTTEJÄ Suomi PORIN LEIPÄ ISO SÄMPYLÄSÄKKI 10 kpl/450 g (2,20/kg), Pori APPELSIINI Egypti PLUSSAKORTILLA PAULIG JAUHETTU JUHLA MOKKA KAHVI 400-500 g (6,66-7,41/kg) Rajoitus: 1 erä/talous Ilman korttia tai yksittäin 4,29 pkt (8,58-9,53/kg) ATRIA KUNNON ARKI LIHAPYÖRYKÄT 360 g (2,75/kg) Suomi BANAANI Costa Rica LIHAMESTARIN PAISTOVALMIIT WIENERLEIKKEET POSSUN ULKOFILEESTÄ Suomi VALIO MEIJERIVOI 500 g (4,78/kg) (normaalisuolainen) Suomi Rajoitus: 2 kpl/talous 3 PKT TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 13.-15.3.2020 ellei toisin mainita • PALVELEMME: MA–LA 7–22, SU 10–22 • JOKIPELLONTIE 2, 21530 PAIMIO HEIMO GOURMET TUORE RUODOTON KIRJOLOHIFILEE Suomi/Ruotsi (pakattu) Rajoitus: 2 filettä/talous PKT SARPI PERINTEINEN KORVAPUUSTI 7 kpl/420 g (5,93/kg) KIVENNÄISVEDET JA VICHY 1,5 l (0,51/l) Suomi HK LAUANTAIMAKKARA 1,5 kg (3,33/kg) Suomi 3 50 2 PS Iso erä Suuri erä PLUSSAKORTILLA MUSTIKKA 200 g (10,00/kg) pakaste, Suomi Voimassa 3.5.2020 asti NAUDAN KULMAPAISTI Suomi LIHAMESTARIN POSSUN ULKOFILEEPIHVIT Suomi, myös maustettuna Osta helposti ja vaivattomasti NETTIKAUPASTAMME ! Helppoa ja hyvää PLUSSAKORTILLA INGMAN CREAMY JÄÄTELÖ 0,85 l (3,52/l) Suomi, ei laktoositon 2 99 PKT 7 99 RS 2 NIPPUA 3 PL 8 99 KG Palana, kuutioina ja jauhettuna Palvelusta parasta lohta Palana ja medaljonkeina Perinteinen, Suomessa jauhettu Iso erä halpaa ja hyvää Tosi maukas ja perinteinen Suomalaista lähdevettä TULPPAANI 10 kpl, Suomi Yksittäin 4,30 nippu Iso erä Omasta myllystä, meillä jauhettu Yrttiviikon kunniaksi
Kaarinan lukiolaisilla ja henkilökunnalla ei ollut koronaa KAARINA Kaarinan kaupunki tiedotti tiistaina, että lukiolla epäiltiin muutaman opiskelijan ja kahden henkilökuntaan kuuluvan saaneen koronaviruksen. Useat kunnat ovat viime päivinä tehneet linjauksen, että kaikki koulujen ulkomaille suuntautuvat matkat, leirikoulut, Erasmus-vaihdot ja ulkomaiset vierailijaryhmät perutaan koko kevätlukukauden osalta. Paras tapa ehkäistä koronavirustartunta sekä muita epidemia-aikana kiertäviä tartuntatauteja on käsihygienia. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 13.3.2020 UUTIS 4 PERJANTAI Jos epäilet tartuntaa, ota yhteyttä ensin puhelimitse PAIMIO Kylli Salo Paimion kaupunki julkisti tällä viikolla nettisivuillaan ohjeet, miten tulee menetellä, jos epäilee koronavirustartuntaa. Kansainväliseen liikkuvuuteen ja matkailuun liittyvät tapaukset ja niihin liittyvät jatkotartunnat ovat Suomessa todennäköisiä jatkossakin. Suomessa oli tutkittu 10.3.2020 mennessä noin 720 näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet. Suosituksen tarkoituksena on pyrkiä estämään viruksen leviämistä sairaaloihin, hoivalaitoksiin ja kouluihin.. Voit käyttää myös käsidesiä. Älä yski tai aivasta kämmeneesi. Taudille altistuminen on mahdollista, jos on ollut lähikontaktissa henkilön kanssa, jolla on todettu koronavirustartunta tai jos on matkustanut epidemia-alueella ja saa 14 vuorokauden sisällä äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta. Paimion-Sauvon terveyskeskuksessa ei koronavirushavaintoja PAIMIO, SAUVO Paimion-Sauvon terveyskeskuksen vs. Nordrhein-Westfalenin liitettiin maanantaina osaksi koronaviruksen epidemia-aluetta. Opiskelijat ja henkilökunta olivat viime viikolla vierailleet leirikoulun yhteydessä Saksassa, Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Suomen sairaaloissa on hyvä valmius tutkia ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa. johtavan lääkärin Samu Lumijärven mukaan terveyskeskuksen tietoon ei ole tullut yhtäkään koronavirusinfektiota. Koronavirusinfektion mahdollisuus on tärkeää tutkia kaikilta henkilöiltä, jotka täyttävät THL:n terveydenhuollon toimenpideohjeessa mainitut näytteenottokriteerit. Suomessa on varauduttu myös laajempaan epidemiaan. Keskiviikkoiltana, kun viimeiset tulokset saatiin, varmistui lopullisesti, että epäilyt olivat kaikkien osalta aiheettomia. Henkilöitä, jotka ovat palanneet epidemia-alueelta ja ovat oireettomia, suositellaan jäämään pois töistä noin viikoksi. Pese kädet usein huolellisesti vedellä ja saippualla. Eilen torstaina kerrottiin lähes 40 uudesta tartuntatapauksesta. Jo edellisenä päivänä tiistaina koronaepäily osoittautui jo testattujen osalta aiheettomaksi. Käytä esimerkiksi nenäliinaa tai hihaa. He saivat oireita oleskeltuaan epidemia-alueella. Sosiaalija terveysministeriön sekä opetusministeriön antama suositus on valtakunnallinen. – Meille ei ole ottanut yhteyttä yhtään henkilöä, joka olisi ollut riskialueella ja jolle olisi tullut ylähengitystieinfektion oireita. Paimion-Sauvon terveyskeskus on varautunut tilanteeseen kansallisten ohjeiden mukaisesti. Myös käsihuuhdetta voi käyttää. Opettajat ja hoitohenkilöstö viikoksi kotiin, vaikka oireita ei olisi Koronavirusta koskevia karanteeniohjeita kiristettiin keskiviikkona hoitohenkilöstön ja opettajien osalta. Myös lukiolaisten vanhemmille tiedotettiin epäilystä Wilman kautta. Vahvistettuja koronavirustartuntoja oli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella torstaihin mennessä viisi. Ohjeissa korostetaan, että ensi tulee ottaa puhelimitse yhteyttä omalle terveysasemalle tai päivystykseen, josta saa tarvittavat toimintaohjeet. Terveyskeskuksen ja terveyskeskussairaalan ovilla ohjeistetaan miten menetellä koronavirusepäilyjen kanssa. Työskentely lukiossa on jatkunut muutoin koko ajan normaalisti. Suurin osa Suomessa todetuista tapauksista ovat olleet lieviä. Epidemia-alueeksi luetaan tällä hetkellä Manner-Kiina, Iran, EteläKorea, Italia, Itävallan Tiroli sekä Saksan NordrheinWestfalenin osavaltio. Emme ole joutuneet myöskään määräämään ketään karanteeniin. Kaupunki julkisti epäilyn ja ohjeisti henkilöt jäämään kotiin testitulosten valmistumiseen asti. Tautitapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta tehokkailla torjuntatoimilla voidaan vähentää jatkotartuntojen riskiä. Pese kädet huolellisesti vedellä ja saippualla. Muut ohjeet ovat samat kuin yleisesti: suojaa suusi ja nenäsi yskiessä ja aivastaessa, laita nenäliina välittömästi roskiin ja pese huolellisesti kätesi ja vältä tarpeetonta liikkumista vilkkaissa julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja tilaisuuksissa sekä tarpeettomia lähikontakteja muihin ihmisiin. Osa on tarvinnut myös sairaalahoitoa. Tarpeetonta kasvojen alueen koskettamista tulee välttää. Suomessa on todettu nyt yli 100 koronavirustartuntaa. Sosiaalija terveydenhuollon henkilöstöä aiotaan myös testata aikaisempaa enemmän. INA VIRTANEN Muista nämä 3 Suojaa suusi, kun yskit tai aivastat
. Kokous piti perua, kun yksi hallituksen jäsen asuu Yhdysvalloissa; hän olisi kyllä päässyt Suomeen mutta ei takaisin Yhdysvaltoihin. Kaikki museot mukaan lukien vetonaulat Colosseo ja Forum Romanum olivat suljettuina. Ajan oloon se tulee kuitenkin vaikuttamaan ainakin Jonatoriin Toistaiseksi tavarantoimittajien haasteet eivät näy vielä mitenkään Jonatorissa, joka sijaitsee Paimiossa Prosessitiellä. Hämmentyneitä turisteja Roomassa sunnuntaiaamupäivällä. Kaiken kaikkiaan Italian matka oli mukava. Ainoa käytännön asia missä Ingi on asiaan törmännyt, on Paimion parantolan uudelleen käytön suunnittelun yhteydessä. Sen jälkeen Koski oli yhteydessä työpaikalleen ja tämän veli poikansa kouluun. Olimme super tarkkoja. Lentokentältä paluu Sauvoon sujui omalla autolla. Meille vakuutettiin, että toimenpiteiden kohteena on vain pohjois-Italia. . Silvia Koski päätti pelata varman päälle ja siirtyi toviksi etätöihin Virus ei ole toistaiseksi vaikuttanut Paimion elinkeinoelämään PAIMIO Kylli Salo – Koronaviruksen leviämisellä ei ole toistaiseksi ollut merkittävää vaikutusta paimiolaiseen elinkeinoelämään. – Seuraavana päivänä oli liikkuminen jo rajoitettu ja lennot peruttu. Väkeä ja ruuhkia oli Roomassa tavallista vähemmän. Ehkä yleinen hygienia on siis Italiassa selkeästi huolettomampi. Päätimme siis lähteä matkalle. Kotiin jääminen onkin varatoimi. Jonator valmistaa erilaisia sähkökeskuksia teollisuudelle ja erilaisiin kiinteistöihin. Pysymme kotona, seuraamme tilannetta ja otamme uusia ohjeita vastaan. Itse elän työnantajani ohjeiden mukaan etätöiden parissa. Nyt perhe viettää yhteistä aikaa kotona tehden töitä ja opiskellen. INA VIRTANEN Vaikutuksia tulee olemaan tulevaisuudessa, seuraavan parin kuukauden sisällä Mikko Mäkilä. Meillä on isoja töitä tekeillään, ja niihin on hankittu tavarat hyvissä ajoin. KUNNALLISLEHTI perjantaina 13.3.2020 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 6.50 18.27 Omaehtoisessa kotikaranteenissa Sauvossa SAUVO Ina Virtanen Sauvolainen Silvia Koski on tällä hetkellä omaehtoisessa kotikaranteenissa palattuaan viikonloppumatkalta Roomasta. Kotiinpaluu onnistui juuri ajoissa. Koulu ohjeisti lapsia jäämään kotiin. Olimme vähällä perua matkan. Museoita suljettiin ja jalkapallo-ottelu, jonne kaksikko oli suuntaamassa peruttiin. – Nyt varmuuden vuoksi myös oma lapseni on kotona. Roomassa ja etelässä olisi turvallista matkustaa, kunhan pitää huolta käsihygieniasta. Hän on varma siitä, että vaikutuksia tulee olemaan tulevaisuudessa, seuraavan parin kuukauden sisällä. Siellä on suljettu tehtaita taudin vuoksi. Paimiossa sijaitsevan Jonatorin toimitusjohtaja Mikko Mäkilä kuitenkin sanoo, että viruksen leviäminen tulee vaikuttamaan yrityksen toimintaan ”kieltämättä, kyllä”. – Erikoista oli se, että yhden yhtäkään käsidesipulloa ei näkynyt koko maassa missään. – Tavarantoimittajien tilanne on meillä koko ajan selvittelyn alla, Mäkilä sanoo. . – Onneksi vielä tilanne ei näy meidän arkipäivässä mitenkään. Olimme yhteydessä kaikkiin mahdollisiin tahoihin ja selvitimme, kannattaako matkalle lähteä. Asia ei ole noussut yritysten kanssa millään tavalla esille, kertoo Paimion kaupungin elinkeinojohtaja Mika Ingi. – Onneksi meillä on läheisiä, jotka ovat tarjonneet apuaan tuoda ovelle ruokaa. – Lähdimme veljenpojan synttärimatkalle perjantaina. SILVIA KOSKI . Kenelläkään matkalla olleilla tai perheenjäsenillä ei ole minkäänlaisia flunssan oireita. Meillä oli itsellä jatkuvasti ne kädessä heti rahankin koskemisen jälkeen. Viikonlopun aikana tilanne Roomassa muuttui. Sen käyttämät komponentit tulevat Euroopasta, mutta komponenttien alihankkijoiden kautta tuotantoketju ulottuu Kiinaan. ABB:lla taas on paljon tehtaita Italissa. – On tärkeää ottaa asia vakavasti
Kuiva kesäkausi, joka on varsin todennäköinen tällaisen sadekauden jälkeen, mahdollistaa Itämeren tärkeät suolapulssit. Todennäköisesti keväällä joutuu taas keräämään monta traktorin peräkärryllistä roskia pois rantapelloilta. Mikko Lindberg MTK-Paimion pj. Mikäli sadanta lisääntyy entisestään, on Atlantin suolapulssien tulo Itämerelle entistä epätodennäköisempää. Seuraan tätä krjoittaessani toisella korvalla Ylen uutislähetystä ja kuuntelen valtioneuvoston tiedotustilaisuutta, jossa kerrotaan millaisia toimintarajoituksia taudin leviämisen suhteen kansalaisille asetetaan. Kipsi, kalkitus, ojitus, talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääntyminen, hiilen sidonta, humuksen kasvattaminen pelloilla, viljelytekniikan uudistaminen, peltojen uudelleen muotoilu ovat hyviä askelia. Vesistömme saavat lisää kuormaa, joka on meidän kaikkien huolena. Hoida lapsesi. Jos kolmen talvikuukauden vesi olisi tullut lumena, olisivat hanget noin kaksimetrisiä. Viruksen etenemistä koskeva uutisointi on meillä ollut laajaa ja moniulotteista, mutta myös hämmentävää. . Ovat kasvaneet mutta yhä sinun. Torjuntakeinotkin pohjimmiltaan ovat samoja, ja arkijärjellä ymmärrettäviä: hyvä käsihygienia ja pärskyttely paperiin, ei toisia päin. vaikka rahaa on. Kaverilleni oli soitettu ja tarjottu sähkönSIIRTOsopimusta! Eihän sähkön siirtoa voi kilpailuttaa...Huijareita liikkeellä. Maaja metsätalouden lisäksi tällaiset sademäärät lisäävät hulevesien mukana kulkeutuvaa roskaja ravinnekuormitusta taajamista, koska veden virtaus asfalttipinnoilla on moninkertaista. . Onpa kumma, ketkä kaikki kehtaavat hakea Sauvon seurakunnan ruoka-avustuskasseja viikon tolkulla. Suojelutoimet, samoin kuin viruksen leviämistä rajoittavat toimet ovat koko ajan tiukentuneet. Luonnon ääri-ilmiöille vaan on vaikea tehdä nopeasti mitään. . Tämä talvi on vesistökuormituksen kannalta ollut vaikea. Se on kuitenkin, ja sen pitääkin olla, tässä kohden toissijaista. Niinikään on todella tärkeää, että terveydenhoitoalan tekijät pysyvät työkykyisinä. Taina Tukia NASEVAT . Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009. Kansainvälinen tieto on sekin ollut sekavaa. Tämä voi olla sekä mahdollisuus että uhka. Ok. Valtakunnallisissa uutisoinneissa korostui huoli siitä, miten koronatartunnat pidetään kurissä, mutta totta on myös se, että taudin leviämisellä ja myös sen leviämistä rajoittavilla ratkaisuilla on vaikutusta työn tekoon monilla aloilla ja sitä kautta tietenkin talouteen. Kiitokset sille herrasmiehelle, joka ystävällisesti toimitti Spurilasta löytämänsä avaimen Kunnallislehden toimitukseen. Käyttäkää ihmiset järkeänne koronaviruksen suhteen. Kynnön väheneminen ja mahdollisimman suuri muokkaamattomuus pelloilla auttaa tällaisena vuonna kuormituksen pienemisenä, vaikka se ei täysin voi loppua koskaan. . Taas on kiitoksen aika. Vielä keskiviikkona uutisoitiin näkyvästi, että jotkut asiantuntijat uskoivat taudin laantuvan kesään mennessä itsestään. Mitä jos sinä äiti järjestäisit itse jälkikasvullesi tekemistä ettei tarvitsisi lastesi lompsia iltakaudet kaupan nurkilla tai vaan kännyä räplätä. . Peltojen ylilannoitus on loppunut jo 80-luvulla, joten maa-aineksessa olevien ravinteiden määrä on onneksi merkittävästi vähentynyt. Samalla kiitos teille, joilta saimme lankoja ja valmiita sukkia. Ja sitten taas muistutus siitä käsihygieniasta ja oikeasta aivastustai niistämistavasta. Nyt on liikkeellä myös ihan tavallista flunssaa, rs-virusta ja influenssaa. Nyt olkaa tarkkoina kaikki omaiset, joiden omaisella tai omaishoidettavalla on Stellan turvaranneke, älkää maksako aiheetonta maksumuistutusta, joka tuli meidänkin omaiselle. Tosin luonnolla on tapana korjata itse virheitä. OikeinNurin kerholaiset . Avain löysi omistajansa Etelä-Suomessa on ollut tämän vuosituhannen sateisin talvi. Se on pelloilta, metsistä, piha-alueilta ja puistoista tullutta maa-ainesta. Sataa sataa ropisee Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon on 0504780686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www.kuntsari.fi – nasevat) kautta. Olkaapa, varsinkin ikäihmiset nyt tarkkana! Lankaan lentänyt . . Toimissa korostuu se, että perussairaat ja ikäihmiset riskiryhminä kaipaavat nyt suojelua. Luonnon vuosittaisiin vaihteluihin eivät ihmiset voi vaikuttaa, vaikka ilmastonmuutoksen hillintä varmasti näihin suuriin muutoksiin voisi tuoda helpotusta. Lc Paimio ja Lc Paimio Aallotar. Varsinkaan, kun pakkanen ei jäädyttänyt maanpintaa lainkaan. Jätevedenpuhdistamot eivät kykene puhdistamaan tätä runsasta vesimäärää normaalisti, vaan esipuhdistettua jätevettä joudutaan juoksuttamaan puhdistuksen ohi normaalia enemmän. Maa-aineksen kulkeutumisen vähentämiseksi on tehty paljon muutoksia viljelymenetelmiin. Ensin oli tullut tieto kotihoitoon että viitenumero oli muuttunut, yhtön omistajavaihdokseen vuoksi ja nyt tämä! Terv.omaishoitaja . Mukana myös muutama joenpenkan romahdus. Maanviljelijöillä on suuri huoli, kun paras ruokamultakerros virtaa vesistöihin. Kotiintuloaika on viesti sinulle, että olet vanhempi. Uskomatonta, miten paljon roskia löytyy jokien varsilta. Lisäksi yksi suuri harmi rantapelloilla on, kun vesi nousee pelloille ja nostaa suuren määrän roskia, puuta, muovia ja muita epäpuhtauksia sekä kaislaa. Kalpeaksi jäisivät Lapin metrin lumikinokset. . Toki näinhän on myös monissa tavanomaisissa virustaudeissa. Yhtälailla meille on muistutettu, että on monia muitakin tauteja, jotka ovat uhanneet ja uhkaavat ihmishenkiä. Maataloudessa tehdään tänä päivänä todella paljon töitä vesistökuormituksen vähentämiseksi. Ei mennä kipeänä kouluun, ei päivähoitoon. Se käsihygienia ja sairaana pysyt kotosalla. Itämeri saa myös runsaan vesimäärän, joka kulkeutuu aina Pohjanmerelle saakka. Eikä kipeänä pidä lähteä tartuttamaan muita. Ei mennä työhön kipeänä, ei varsinkaan jos on epäily koronasta. Tavanomaisessa kanssakäymisessä leviävä virustauti on pelottava, piilotteleva ja häijy koska ihmiset voivat saada tartunnan vaikka vain ohimennen tavatessaan. Tuo vanha sanonta on noussut mieleen jo useammankin kerran tämän koronaviruksen etenemistä seuratessa. Kaikessa korostuu edelleen se, että jokaisen meistä pitää omassa lähipiirissään ja arjessaan ottaa huomioon se, että emme levitä virusta. Vaikka tämä talvi on vienyt osittain odotukset hyvästä tulevasta kasvukaudesta, toivotaan silti hyvää kesää pelloille ja puutarhoihin niin ammattikuin harrasteviljelijöillekin. Tällaisena talvena asialle ei vaan voi tehdä mitään. Kukin miettiköön tarkkaan erityisesti sitä, millaisia kontakteja otetaan läheisiin ikääntyneisiin tai heihin, joilla on jokin perussairaus. Siis Ulla-Maija, Irma, Hilkka ja Liisa. Nyt viimeistään on jokaisen ymmärrettävä, että korona vaikuttaa käytännössä kaikkien arkeen ja jokaisen on arjessaan kiinnitettävä huomiota tartuntojen torjumiseen. On mahdollista, että epidemian leviäminen laittaa vielä laajemminkin kiinni niin kouluja kuin päivähoitoakin. 12.500 tonnia kiintoainesta Paimionjoen kautta vesistöön pahimpina tulvapäivinä ei naurata ketään. Kiitos lankarahoistanne. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 13.3.2020 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET PÄÄKIRJOITUS Varma epävarmuus Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. . Tässä meillä on virus, joka on pistänyt koko maailman omalla tavallaan polvilleen, ja nimenomaan siihen liittyvän epätietoisuuden ja epävarmuuden vuoksi. Kyl maar sääki haluut jottai tähä sannoo?. Velvollisuus . . Jos tänä päivänä olisi viljelytapa ollut sama, kuin 1970-luvulla, sen ajan oppien mukaan, niin kuormitus saattaisi tällaisena vuonna olla kaksinkertainen
Te lähditte vapaa-ehtoisina nuorina tyttöinä, kun vaara uhkasi isänmaatamme! KIITOS. Miksi otetaan omalta kansalta pois ja annetaan maahan saapuneelle se, mikä tulisi taata kantasuomalaiselle. Olisi huomattavasti hyödyllisempää ja mukavampaa, mikäli ruotsin sijasta voisi valita vaikkapa muita aineita – esimerkkinä saksa, ranska tai matematiikan lisäkurssi. Vastaus oli, että ”Muistaakseni kerran Tukholmassa yritin tilata ruokaa ruotsiksi, mutta hetken yrittämisen jälkeen tarjoilija pyysi minua puhumaan vain englantia”. Määräpaikkalisä on 15%. Olin ennen ylpeä siitä, että olen suomalainen, nyt häpeän sitä suuresti. Lisäksi lähes jokainen suomenruotsalainen osaa puhua suomea tai ainakin englantia verrattain hyvin. Jokainen on joskus kuullut sanonnan, jota Suomen miehet ja koko kansa hoki sotiessaan vihollista vastaan: Kaveria ei jätetä! Päättäjät ja poliitikot ovat sen tehneet jo kauan aikaa sitten: he ovat jättäneet kaverin. Silloin unohdettiin tämän maan uudelleenrakentajat, tuhannet vanhukset. Kysymmekin: miksi Ruotsin opiskelu on yhä edelleen pakollista. Teille Suomi on rakas oma kotimaa jonka vuoksi taisteltiin, vuodatettiin verta ja kyyneleitä. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Miksi kaikki eivät saa tasavertaista kohtelua. Varmaan sitten ne henkilöt, joille tarjotaan parempi elämä kuin kantaväestölle. Isävainaan sanat kaikuvat edelleen mielessäni: Kaveria ei jätetä. Palvelutaloissa tai hoitokodeissa ei riitä henkilöstö, vanhus makaa sängyllä painehaavaumat ahterissa, kun kukaan ei ehdi kääntämään, vaihtamaan vaippaa, saatikka syöttämään. Miten voimme unohtaa kansan, joka tämän maan eteen on taistellut, sen jälleenrakentanut ja sitä koko sydämestään rakastanut. Tämä teidän pitää kestää. KIITOS! Tämän jälkeen teidän sukupolvenne jälleenrakensitte Suomen sodan runtelemasta syvästä suosta. He eivät pärjää kotona. Sen aiheuttaa yhteiskunta, joka luokittelee ihmisiä paremmuusjärjestykseen ja kohtelee heitä sen mukaisesti. Mistä syntyy katkeruus, se syntyy siitä, että ei saa tasavertaista kohtelua. Osa teistä palasi raajarikkoina, osa mieleltään järkkyneinä. 473 2602 Hyvä syntyy lähiseudun raaka-aineista! Kiitos! Tänään 13.3.2020 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan päättymisestä, lienee hyvä sanoa muutama kiitoksen sana niitä todella ansaitseville! Arvoisat sotiemme veteraanit. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Hyvänmielen kahvio ja oman leipomon myymälä Paimiossa! www.cafeasta.fi Leipomo-Konditoria Ark. Tämän lupauksen isäni piti ja niin pidän myös minä. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen (02) 588 8656 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. KIITOS! Osa teistä oli laittamassa kaatuneita arkkuihin ja lähettämistä kotipaikan multiin KIITOS. KIITOS! Olitte sileäposkisia nuoria miehiä kun lähditte, ja kun palasitte – kaikki eivät palanneet – olivat kasvonne ahavoituneet ja niillä oli syviä uurteita sodan rasituksista. KIITOS Arvoisat Lotat! Te ette koskaan ole saaneet sellaista arvostusta kuin olisitte ansainneet. 17.3. KIITOS! Tuli 1990-luku ja vuosituhat vaihtui. KIITOS! Teitte työtä vuorotta, hoiditte vanhukset ja lapset. Hyvin harva lyhyttä ruotsia opiskellut on edes oppinut siitä mitään, eikä keksinyt sille minkäänlaista hyödyllistä käyttöä. KIITOS! Teistä jokainen on varmaan ylpeä siitä, että on suomalainen. Toisaalta joissain ammateissa ruotsi saattaa olla hyödyllinen kieli, joten vapaaehtoista ruotsia ei tule poistaa, vain sen pakollinen opiskelu. Julkinen terveydenhuolto ontuu, lääkärille ei saa aikaa, tutkimuksiin pääseminen ja lähetteen saaminen ovat kiven takana. Sen olen velkaa tälle ikääntyvälle kansalle itsenäisestä Suomesta, jota se vielä hetken on. Myös Ruotsissa englannin osaaminen on korkeatasoista. Kiitos siitä että lähditte puolustamaan isänmaatamme kun sitä vaara uhkasi, ettekä lähteneet pakoon vieraisiin maihin ja jättäneet vaimojanne ja lapsianne sodan jalkoihin. Tilaushinta 1.12.2019 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. KIITOS siitä. . Jaloissa tai käsissä oli paleltumia. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:50 18:27 06:08 19:09 Lauantai +0°C 8 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:47 18:30 06:05 19:12 Sunnuntai +3°C 8 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:44 18:32 06:02 19:14 Maanantai +3°C 7 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:41 18:35 05:59 19:17 Tiistai +2°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:38 18:37 05:56 19:20 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. Osa teistä työskenteli rintamilla, osa sairaaloissa ja muonituksessa. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. KIITOS että kestätte tämän kaiken. Kun vanhus putoaa sängystä, viedään hänen päälleen peitto lattialle, koska häntä ei pystytä nostamaan takaisin sänkyyn. Talonpoikaishenki ja naapurin auttaminen kuuluivat jokapäiväiseen toimintaan. Ruokapalvelu, jos sellaiseen on varaa ja sen saa, tuo ruokaa, joka on ajoittain ala-arvoista. Kotihoidon tuki on olematonta. Te rakensitte sisukkaasti vahvan, arvostetun, niin rakkaan isänmaan. Suomella on outo tapa osoittaa kiitosta teille vuosien työstä. Samaan aikaan Suomi ottaa valtavan määrän ulkomaalaisia, tarjoaa majoituksen, yksityissektorin lääkäripalvelut kattavasti, ruokaa sen mukaan, mikä kelpaa maahan saapuneelle, vaatetuksen, kriisiapua, turvaa, seuraa ja hoivaa. Kysyimme eräältä lyhyttä ruotsia opiskelleelta aikuiselta, onko hänelle ollut siitä hyötyä. Kuka maksaa meidän eläkkeemme tulevaisuudessa. Kuten pula-aikana, kaikki on kortilla ja kaikilla ei ole kortteja. Kotinne on vetoinen, jopa asumiskelvoton. Kukaan ei tarjonnut teille kriisiapua, eikä hoivaa vaikka teidänkin mielenne olivat järkkyneet sodan kauheuksista. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi MYYNTI TOIMITUS PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,25 €/kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Kukaan ei ole tätä pystynyt järkevästi selittämään. Ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä on vain noin kymmenen miljoonaa, kun taas esimerkiksi espanja (maailman kolmanneksi yleisin äidinkieli) on puhujamäärältään noin 470 miljoonaa. KIITOS vielä kerran Teille kaikille ja terveyttä ja toivottavasti myös hoivaa! Matti Mäkelä Paimion perussuomalaiset ry pj. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Turvattomuus, pelko ja tapaturmaiset kaatumiset ovat arkipäivää ikäihmisillä. Pakkoruotsi on melkoisen turha, etenkin nykyaikana kun suomenruotsalaisten määrä on hyvin pieni ja pienenee jatkuvasti. Huom. 11,08 €/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Oiva Saarenketo Leevi Aaltonen Aleksi Nurmi Piikkiön Yhtenäiskoulu 7C MIELIPIDE Ruotsi vapaaehtoiseksi Vapaaehtoista ruotsia ei tule poistaa, vain sen pakollinen opiskelu. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +2 +2 +3 6 Sää 13.3. Muistisairaat karkailevat
INA VIRTANEN Maailmalla hamstrataan, Paimiossa ei juurikaan PAIMIO Kylli Salo Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut maailmalla suorastaan ostopaniikkia. Havainto on sama valtakunnallisestikin. INA VIRTANEN KUNNALLISLEHTI KYSYI . . Pernilä kritisoi mediaa siitä, että koronaviruksesta kirjoitetaan paniikkia lietsoen. Eipä ole vaikutusta. Apteekkari Heimo Pernilä desinfioi kätensä henkilökunnan ja asiakkaiden käytössä olevasta pullosta. . Miksi lehdet eivät raportoi, kuinka monta on taas tänään kuollut Italiassa kausiinfluenssaan, Pernilä kysyy. Mielestäni tiedottaminen on hyvää ja asiaan ei voi suhtautua liian kepeästi tai vähättelevästi vaan riittävällä vakavuudella. . Ainoat jäljellä olevat oli varattu henkilökunnan ja asiakkaiden käyttöön. Kova pelko että lomamatka joka on 1.4. Huolta syntyy muutenkin, kun kyse on uudesta viruksesta, josta ei tiedetä vielä paljon, ja johon ei ole lääkettä eikä rokotetta. – Kassalla olen huomannut, että jonkin verran tavallista enemmän on ostettu säilykeruokaa, pakasteita, käsidesiä ja käsipapereita, Suominen kertoo. Tuntuu, että täällä fb:ssä sitä sitten vähän lietsotaankin. Paimiossa tilanne näyttää aivan toisenlaiselta. . Niillä kiekot luistaa paremmin. Myytävänä niitä ei viikon puolivälissä ollut. Niitä kysellään, joskaan ihmiset eivät ymmärrä, että kasvosuojusta käyttämällä suojaat kyllä omilta pöpöiltäsi muita, mutta suojus ei kuitenkaan estä taudinaiheuttajia tarttumasta sinuun. . peruntuu. . Oli se kiva auto!! . Alkaa kyllästyttää koko aihe. . Hysteria ei auta, mutta välinpitämättömyys riskeeraa vanhukset ja riskiryhmät. . . . Elintarvikkeista on tosiaan syytä nostaa esiin perunajauhot. . . Eli niitä samoja ihmisiä, joita lasketaan myös kausi-influenssan riskiryhmään. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 13.3.2020 Käsidesit ja maskit loppuivat apteekista . Osa porukasta epäilee Koronaa. – Käsidesikään ei ole välttämätön, vaan huolellinen ja ahkera käsien peseminen saippualla tehoaa aivan yhtä hyvin. Kausi-influenssaan kuolee vuosittain maailmassa satojatuhansia ihmisiä. Ruokakaupoissa tunnelma on rauhallinen, kauppakäytävällä ja kahvilassa istutaan ja seurustellaan porukoissa entiseen malliin. . Mutta tietysti jos saippuaa ja vettä ei ole saatavilla, se on hyvä apukeino. Muttei ainakaan toistaiseksi suurempaa vaikutusta. Hän on aluevastaava, joka kiertelee useissa toimipaikoissa. . . – Toivon mukaan niitä saadaan hyllyyn loppuviikolla, tai ainakin ensi viikolla. . . Meillä 60-luvun ihmisillä taitaa olla Koronaan immuniteetti, ollaan pelattu sen verran paljon lapsena. Vai ärsyttääkö koko aiheesta uutisointi?. . – Kasvosuojukset loppuivat jo aika päiviä sitten. . Toimitaan sitten niin kuin määrätään. En ole kokenut tiedon jakamista hysterian levittämisenä, vaan hyvänä tiedottamisena vain. Apteekkari kaipaa maalaisjärkeä panikoinnin sijaan PAIMIO Kylli Salo Käsidesit loppuivat tiistaina Paimion apteekista. Töissä aiheuttaa jotain ”pientä” (TYKS). . . Naapurikauppiaan kanssa tultiin siihen tulokseen, että on tarpeeksi apeaa ilmapiiriä koronalle, kun ihmiset pelotellaan melkein hengiltä. Säilykkeitä ja pakasteita ostetaan hiukan tavallista enemmän Veera Suominen on kassalla työskennellessään huomannut, että jotkut ostavat tavallista enemmän säilykeja pakasteruokia. Toki toivon, ettei osuis kohdalle!! . . – Asiat pitäisi kuitenkin mieltää oikeissa mittasuhteissa. . Kaupoista on hamstrattu hyllyt tyhjiksi kaikkea mahdollista mutta etenkin pitkään säilyviä elintarvikkeita. Töissä tuli käsky että jokainen ottais läppärin kotiin joka päivä jos karanteeni iskee niin pystyy ainakin duunit hoitaa. Miten korona on vaikuttanut elämääsi. – Ei koronaan varautumista ole juurikaan kaupoissa ostokäyttäytymisestä huomannut, kertoo Paimion S-marketissa vihanneshyllyä täyttänyt Veera Suominen. . Sekä Settä K-ryhmässä käsidesituotteiden ja säilyvien elintarvikkeiden myynnissä on kasvua. . Kun lähellä seisova asiakas kuuli tämän keskustelun, hän kysyi voiko tehdä käsidesistä varauksen. . Oletko varannut kotiin elintarvikkeita. Suomen viranomaisten laatiman kotivarasuosituksen mukaan jokaisen suomalaisen talouden pitäisi varautua mihin tahansa kriisiin varaamalla riittävästi elintarvikkeita ja muita välttämättömyystavaroita kolmen vuorokauden ajaksi. Kotona ei ainaskaan vielä vaikutusta, paitsi toki pieni pelko ettei pääse odotetulle kotimaan reissulle. Ja kieltämättä sille annetaan kyllä liikaa palstatilaa, jolloin muut tärkeät asiat hukkuvat. – Tuskin niitä on monessa paikassa muuallakaan, sillä ne ovat tukusta loppu, kertoi apteekkari Heino Pernilä. Aiheesta on tullut apteekille paljon kyselyjä muutenkin. Ei ainakaan vielä pelota. . Hän myös huomauttaa, että koronavirukseen menehtyneet ovat olleet ikäihmisiä, joilla on ollut muita perussairauksia ja heikentynyt vastustuskyky. Mulla on ollut kova tauti. Isukki osti joskus 70-luvun alussa Toyota Korona Mark II:n. – Olisivatpa ihmiset yhtä huolissaan kausi-influenssan leviämisestä ja menisivät rokotuttamaan itsensä, niin siitä olisi todellista hyötyä. . Uutisoinnissa voisi joskus mainita myös tervehtyneiden määrä. No aika meni paremmin koronaa pelatessa
Vierailijoita muistutetaan myös tarkasta käsihygieniasta. – Meillä on mökkimajoitus ja matkat taitetaan omalla autolla. Suunnitellun rakennuksen arkkitehtoninen sopivuus ympäristöön ratkaistaan korttelisuunnitelman ja rakennusluvan yhteydessä. Verotuksen käyttöönottamisen aikataulu ja suhde edellä mainittuihin muutoksiin tulee arvioida osana komiteatyötä. Tontin muinaismuistoista on laadittu arkeologinen inventointi. Väliaikaiseksikin jäävä häiriö riittää painamaan Suomen BKT-kasvun tänä vuonna nollaan. Tiedotusta nettisivuilla Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki sanoo, että kaupunki seuraa tarkasti Sosiaalija terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksia ja ajantasaista tietoa päivitetään kaupungin ja terveyskeskuksen nettisivuille. Maakuntaveroasia liittyy hallituksen käynnistämään sote-uudistukseen. . Lisäksi hakija sai luvan poiketa autopaikkoja, varastotiloja ja sekä ulko-oleskelutiloja koskevista kaavamääräyksistä. Koronavirus vaikuttaa myös kuntatalouteen . Autopaikkoja tarvitsevat ainoastaan työntekijät ja vierailijat. Esperin hoitokoti Viljaskassa Paimiossa noudatetaan yhtiön valtakunnallista linjausta. Turun museokeskuksen lausunnon mukaan arkeologiset inventoinnit tontilla ovat riittävät eikä rakentamiselle ole muinaismuistolain asettamaa estettä. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 13.3.2020 Piikkiöön tulee palvelukoti vammautuneille KAARINA Piikkiöön Vanhan Viipurintien varteen on suunnitteilla 21-paikkainen palvelukoti vammautuneille. Tontti on merkitty muinaisjäännöksen osaksi. Parlamentaarisesti valmistellaan myös maakuntien tehtävien mahdollinen laajentaminen sekä monikanavaisesta rahoituksesta luopuminen. Ja esimerkiksi tanssit ensi viikolta on peruttu. ”Seurataan ohjeistuksia” PAIMIO Taina Tukia Paimion kaupungin ja Paimion Yrittäjien yhteinen ystävyyskuntaja yrittäjyysmatka peruutettiin keskiviikkona. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa kootaan sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille eli maakunnille, joita hallitusohjelman mukaan perustetaan 18. Maakunnat voisivat myös ottaa lyhytaikaista lainaa. – Toistaiseksi ei ryhmätoimintaa meillä ole rajoitettu, mutta tänään on juuri käyty asiasta keskustelua. Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin kertoi torstaina, että 18.-21.4. Jotkut ulkopuoliset toimijat, kuten Karvakaverit ilmoittivat itse, että he eivät tule, mikä on ymmärrettävää kun koirat kulkevat sylistä syliin. Myös huoli liikennemäärien merkittävästä kasvusta on Lehdon mukaan liioiteltu, sillä palvelukodin asukkaat eivät käytä autoja. Jussinmäki vastaa itse kuitenkin puhelimeen autosta matkalla Tahkolle hiihtämään. Asuntoyhtiö on vedonnut muun muassa hankkeen myötä kasvaviin liikennemäärin ja muinaismuistoalueen suojeluun. Havainnekuva palvelukodista, joka on tulossa Vanhan Viipurintien varteen lähelle Rungontien risteystä. Maakuntien toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta säädetään erillisellä lailla. Laduilla metrin etäisyys muihin toteutuu joka tapauksessa. Matkustamista vältetään. Kiviranta johtaa maakuntaveron valmistelua Valtiovarainministeriö asetti viime viikolla parlamentaarisen maakuntaverokomitean, jonka tehtävä on valmistella maakuntaveron käyttöönottoa. Soterahoitusjärjestelmä uudistetaan tarvevakioituihin kriteereihin perustuvaksi. Hoitokodissa ei voi vierailla mikäli vierailijalla on hengitystieinfektio tai muu tartuntavaarallinen tauti. Jos korona leviää epidemiaksi asti, niin se pistää kuntien palvelut koville. Kansanedustaja Esko Kiviranta Sauvosta valittiin tämän komitean puheenjohtajaksi. Tilannetta seurataan. Komitean on saatava työnsä valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Tarvitaan lisäresurssia sairaiden hoitamiseen ja monet toiminnat pysähtyvät, Timo Vesala huomauttaa Kuntalehdessä. Maakunnat voivat periä lakiin perustuvia asiakasmaksuja. Perusturvajohtaja Merja Valindas sanoo, että terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti toimitaan. Palvelukodin naapurustoon kuuluva Asunto Oy Kaarinan Sippola on ilmoittanut vastustavansa poikkeamislupaa. Kaupunkikehityslautakunta myönsi Lehto Tilat Oy:lle poikkeamisluvan palvelukodin sijoittamiseen asuinpientalojen korttelialueelle (AP). Lisäksi on sihteeristö, jossa on pääsihteeri ja 10 muuta sihteeriä. Matkakohde oli ystävyyskunta Odenthal, jossa myös on jo todettu muutamia koronatartuntoja. Keskiviikkoiltana iltana Paimio-gaalassakaan ei kätelty. Hallitusohjelman mukaan maakuntien rahoitus perustuu ensi vaiheessa pääosin valtion rahoitukseen. Hän toteaa myös, että pystyy tarvittaessa palaamaan pikaisesti Paimioon. Hän toteaa, että omankin lomailun osalta tilannetta harkittiin, mutta matkasuunnitelmat eivät pidä sisällään mitään massatapahtumia. Lautakunnan päätösesityksessä todetaan, että poikkeamisluvan myöntäminen ei vaikeuta lähialueiden muiden tonttien käyttämistä kaavan osoittamaan tarkoitukseen ja että rakennuspaikka sopii hyvien joukkoliikenneyhtyeksiensä puolesta erityisryhmien asuinrakennukselle. Komiteassa ovat edustettuina kaikki yhdeksän eduskuntaryhmää ja siinä on 15 jäsentä. Sauvon palvelukeskuksessa ei ole tehty erillisiä ohjeistuksia vierailuista. Paltanpuiston palveluohjaaja Liisa Vanhanen kertoo, että heillä on tällä hetkellä se linja, että osastoille ei haluta flunssaisia vieraita ja lähikontakteja suositellaan vältettäväksi asianmukaisen käsihygienian lisäksi. Avainhenkilöiden on syytä harkita myös henkilökohtaista matkustamista. Gaalassakaan ei kätelty Jussinmäen mukaan kaikissa kaupungin tiloissa korostetaan nyt käsihygieniaa ja lähikontaktien välttämistä. Maakuntien verotusoikeus valmistellaan Kivirannan johtamassa parlamentaarisessa komiteassa vuoden 2020 loppuun mennessä. suunnitellulle matkalle oli lähdössä yhdeksän yhdistyksen jäsentä ja seitsemän kaupungin edustajaa. Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala arvioi keskiviikkona ilmestyneessä Kuntalehdessä, että kuntatalouden kuva on muutamassa viikossa muuttunut ihan toisen näköiseksi koronavirksen vuoksi. Niiden, jotka ovat vierailleet koronaviruksen epidemia-alueilla toivotaan odottavan 14 vuorokautta ennen vierailua hoitokodissa. Erasmus-toimintaan kuuluvat matkat. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa ei siis oteta käyttöön maakuntien verotusoikeutta. – Kaupungin hallintokuntia ja konserniyhteisöjä on myös ohjeistettu esimerkiksi sen suhteen, että seminaarimatkoja ja matkustamista yleensäkin on vältettävä. Lähiympäristön rakennuskanta on pientaloja. Myös esimerkiksi koulujen osalta on tehty päätökset perua mm. Kuntien tarjoamat palvelut voivat joutua kevään aikana vielä todella koville, mikäli koronatilanne räjähtää käsiin
Keskeisimmät muutokset koskevat huollettavan ikärajaa sekä uusintojen määrää. Houkutinkortin voisivat lunastaa paimiolaiset, jotka ovat Kelan tiettyjen etuisuuksien piirissä. Kortin hinta olisi 35 euroa ja se oikeuttaisi omatoimiseen liikuntaan uimahalli Solinassa ja kuntosalilla. Lietteen vastaanoton ja käsittelyn siirtyminen LSJH:n operoimaksi luo mahdollisuudet lisätä lietteiden vastaanottoverkostoa ja kehittää uudenlaisia tapoja hyödyntää lietteitä. Sen jälkeen hän on tehnyt sademetsiin kymmeniä matkoja. Näitä ovat ainakin työttömyysturva, työkyvyttömyyseläke ja kuntoutustuki, takuueläke, eläketuki, perustoimeentulotuki, kuntoutusraha, sairauspäiväraha ja vanhempainpäiväraha. Vistan koulun ”moksun” eli monialaisen opintokokonaisuuden aiheena on tänä vuonna nimittäin kansainvälisyys. Etelä-Amerikan sademetsä kiinnosti koululaisia . Lisäksi usealla puhdistamolla ei ole kapasiteettia vastaanottaa kaikkia alueella syntyviä lietteitä. Alennuskortin tavoitteena olisi mataloittaa ihmisten kynnystä harrastaa liikuntaa, kun se ei ole kustannukseltaan liian vaikeaa. KYLLI SALO Oppilailla oli paljon kysyttävää Sääksjärveltä. Sademetsissä on tunnetusti kuumaa ja kosteaa, joten tutkimustyö ”kasvihuoneilmastossa” on fyysisesti raskasta. Solinan vetovoimaa haluttaisiin kasvattaa PAIMIO Uimahalli Solinassa ja kuntosalilla on pohdittu houkutinkorttinimellä kutsuttavan alennuskortin käyttöönottoa. Näillä matkoilla hän on saanut haaviinsa satoja tieteelle ennestään tuntemattomia hyönteisiä, ja nimennyt niistä yli 150. Kuljetusyrittäjien käsittelypaikkoihin viemät lietteet LSJH laskuttaa yrityksiltä tasataksan mukaisella maksulla. Lisäksi uusintakertojen määrä nousee viiteen kertaan. Sääksjärvi on laskenut viettäneensä matkoillaan sademetsiin yhteensä pari vuotta. Taksan piiriin tulevat ne asuinkiinteistöt, jotka eivät ole liittyneet kunnan viemäriverkostoon, mutta joissa syntyy jätevesilietettä. Ilari Sääksjärvi on tehnyt tutkimustyötä nuolimyrkkysammakoiden, kolibrien ja mölyapinoiden mailla Ilari Sääksjärvi osaa kertoa sademetsästä kiinnostavasti ja hauskasti. Nykyisin matkustaminen on kuitenkin vaihtunut Turun yliopiston biodiversiteetin yksikön johtajan virkaan, mutta tutkittavaa riittää aiemmilta matkoilta vielä pitkään. Jatkossa 15 vuotta täyttänyt henkilö ei enää tarvitse huoltajan suostumusta kirjastokortin saamiseksi vaan vastaa itse omista lainoistaan. Tasataksan mukaisilla tuloilla katetaan lietteiden vastaanotosta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset koko toimialueella kokonaisuutena. Kuvassa Vistan koulun 7F-luokalta Eino Luukkainen, Jooa Virtanen, Aleksi Pyökäri ja Oliver Litokorpi. Lautakunta halusi tietää tarkemmin keitä koskisi ja mikä olisi kustannusvaikutus, joten asian valmistelu palautettiin. Taksa ei koske kuljetusta, joten jatkossakin lietesäiliön tyhjennyksen kukin kiinteistönhaltija tilaa entiseen tapaan. 20 vuotta Amazoniaa Turun yliopistolla on jo yli 30-vuotinen Amazonian, maailman suurimman sademetsän, tutkimuksen historia. Vaskikirjastojen säännöt uusiksi. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 13.3.2020 PAIMIO Kylli Salo Paimiosali täyttyi viime perjantaina kahdesti, kun Turun yliopiston professori Ilari Sääksjärvi saapui luennoitsijavieraaksi Vistan koulun 6.–9.-luokkalaisille. Biologian ja maantiedon opettaja Marjo Numminen kertoo, että opintokokonaisuudessa koulu jaetaan eri maanosiin, ja aiheiden parissa puuhataan monenlaista oppien samalla alueista, kulttuurista ja historiasta. Taksan myötä sakoja umpikaivolietteiden vastaanoton ja käsittelyn järjestäminen siirtyy LSJH:n vastuulle. Sääksjärven ensimmäinen matka Perun sademetsiin tapahtui vuonna 1998. Jatkossa kaikki kiinteistöt maksavat lietteen käsittelystä saman verran riippumatta siitä, mistä kunnasta lietteet toimitetaan käsittelyyn. Tulevaisuudessa tavoitteena on vähentää ympäristökuormitusta lyhentämällä lietteiden kuljetusmatkoja sekä tehostamalla niiden kiertotaloutta. Sääksjärvi on innostunut puhuja, joka kiertää ahkerasti kertomassa Amazoniasta ja siellä tekemästään tutkimustyöstä. Näin olisin ajatus kaventaa terveyseroja eri tuloluokissa. – Siirtyminen tasataksaan ei sinänsä ole uusi eikä vieras asia, sillä muiden kuntavastuulle kuuluvien jätelajien käsittelymaksut ovat olleet asukkaille samanhintaisia jo kauan, LSJH:n palvelujohtaja Jaana Turpeinen sanoo. . – Olen ollut useita kertoja kuuntelemassa Sääksjärven luentoja, ja hän osaa kertoa sademetsistä monipuolisesti ja koskettavasti, ja jokaiselle ikätasolle sopivalla tavalla, Numminen sanoo tyytyväisenä. LSJH:n toiminta-alue on maantieteellisesti laaja, ja sakoja umpikaivolietteiden vastaanottopaikat ovat tällä hetkellä harvassa. Kiireisestä aikataulustaan huolimatta hän antoi aikaa paimiolaisille koululaisille, koska osa heistä perehtyy pian nimenomaan EteläAmerikkaan. Sakoja umpikaivolietteiden käsittelytaksa käyttöön JÄTEHUOLTO LounaisSuomen Jätehuollon (LSJH) omistajakunnissa otetaan maaliskuussa käyttöön Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan päättämä uusi sakoja umpikaivolietteiden vastaanottoa ja käsittelyä koskeva taksa. Käyttösääntöihin on lisätty myös omatoimikirjastojen käyttöä koskeva osuus. Vaski-kirjastojen käyttösääntöjä on päivitetty. Sivistysja vapaa-aikalautakunta ei ajatusta vielä hyväksynyt vaan haluaa lisäselvittelyjä. LSJH ostaa asumisessa syntyvien lietteiden käsittelypalvelun alueella toimivilta lietteiden vastaanottopaikoilta kunkin paikan määrittämällä hinnalla. Sääksjärvi onkin yksi harvoista loispistiäistutkijoista maailmassa
Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. LEHDEN LOGO. Nostamalla esiin aitoja huolenaiheita, synnyttämällä keskustelua ja herättämällä päättäjien huomion, laadukas journalismi tekee positiivisesta muutoksesta mahdollista. Tuhoutuuko maapallo. Miten järjestän työni, että saan riittävästi aikaa lasteni kanssa?” Sarianna, 29 vuotta, lypsykarjatilallinen Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. ”Onko pientilallani tulevaisuutta. Entä lihan syönnille tai maidon juonnille. Mitä tapahtuu suomalaiselle maataloudelle. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 13.3.2020 Kuinka minun käy
13.3. – Karjala merkitsee hänelle ihan kaikkea, Kyllikki Peltola naurahtaa vielä vakuudeksi. Keväällä 1943, Peltolan ollessa 14-vuotias hän oli tukinuitossa. . Vaimo löytyi Seuralasta Kesäkuun 18. – Kun tulin yötöistä yritin nukkua saunanlauteilla ja äiti yritti hiljentää muita, että saisin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Aluksi kotina oli Kyllikin työsuhdeasunto Sauvon Osuuspankin talossa, mutta omakotitalon Pauli suunnitteli ja rakensi itse Sauvoon vuonna 1963. – Se oli rankkaa hommaa. Kaksi viikkoa työskentelin vain yöaikaan, Peltola kertoo. Pauli Peltola kertoo juhlatilaisuudessa omasta evakkomatkastaan. Siellä Peltolan perhe asui aina välirauhaan asti, jolloin päästiin palaamaan takaisin kotiin Säkkijärvelle. Vanha kotitalo oli poltettu ja ennen kuin uusi saatiin rakennettua, perhe asui vanhassa saunassaan. Siinä pariskunta asuu yhä, ja on viihtynyt hyvin jo lähes 60 vuotta. – Mutta emme me niitä osanneet pelätä, eikä niillä silloin vielä edes ollut saattohävittäjiä mukana, Peltola kertoo ja muistelee, ettei sodan syttyminen tullut aivan yllätyksenä. – Olin silloin kansakoulun kolmannella luokalla. 1950-luvun puolivälin kieppeillä Peltola tapasi tulevan vaimonsa Kyllikin Sauvon Seuralan tansseissa, ja naimisiin mentiin vuonna 1956. Peltola on käynyt Karjalassa vanhoilla kotiseuduillaan useaan kertaan. Juhlatilaisuus pidetään seppeltenlaskun jälkeen Sauvon koulukeskuksessa. Tilaisuus on kaikille avoin. Sauvon Karjalaseuran puheenjohtajana hän on toiminut 33 vuotta ja Karjalaisseurojen Salon piirin hallituksessa 19 vuotta. Elämä jatkui kuitenkin melko tavallisena helmikuulle saakka, jolloin annettiin evakuointimääräys. Siihen aikaan matkat olivat todella suosittuja ja aina jäi porukkaa vielä varasijoillekin odottamaan kun kaikki eivät mahtuneet mukaan, Peltola muistelee. – Kun asuimme Eurajoella, olin paimenena eräässä maalaistalossa ja olin talon ruuassa. Ruokana oli kovaa katossa roikotettua reikäleipää ja klimppisoppaa, enkä voinut syödä niitä ollenkaan. Aikoinaan kun Karjalasta tultiin Varsinais-Suomeen, ihmetystä herätti erityisesti ruuan erilaisuus. Isännäksi 11-vuotiaana Ensimmäinen evakkomatka Säkkijärveltä suuntasi kohti Siikaisia ja Eurajokea. Olen selvittänyt sukuni vaiheet sekä isän että äidin puolelta aina 1500-luvulle saakka, Peltola kertoo. – Ainakin kolmekymmentä kertaa olemme siellä käyneet. ”Tänä kesänä olisi tarkoitus päästä taas käymään Säkkijärvellä. Yhdistystoiminta tärkeää Vaikka Peltola on asunut vuosikymmeniä Sauvossa, Karjalan koti on hänelle yhä läheinen ja Peltola onkin ollut karjalaisissa yhdistyksissä mukana aktiivisesti vuosikymmeniä. Tilaisuus alkaa kello 11 seppeltenlaskulla Sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkeillä. Yhteismatkoja sinne ei enää juurikaan järjestetä, eikä hän halua lähteä matkaan omalla autollaan. – Kesästä saakka sitä oli uumoiltu. Paitsi muistot, tavat ja perinneruuat, Karjalasta on Peltola tuonut mukanaan myös luonteenpiirteitä. – Enää olen mukana Säkkijärvikerhon hallituksessa, sotaveteraaniyhdistyksessä täällä Sauvossa ja lisäksi teen sukututkimusta. Meillä oli neljä hevosta, joista kolme oli tavara-ajossa, mutta yksi minulla kotona. . Venäläinen isäntä on pitänyt talosta hyvää huolta. – Karjalaisuus on sellaista joustavaa elämänasennetta ja sitkeyttä, hän toteaa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 13.3.2020 SAUVO Jaana Pakarinen Nykyisin sauvolainen, tuolloin Säkkijärven Vilajoen kylässä, Karjalassa asunut Pauli Peltola oli 11-vuotias kun talvisota syttyi 30.11.1939. Silloin heidän päältään lensi pommikonelaivue. Peltola kertoo evakkomatkastaan tarkemmin tänään järjestettävässä talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhlassa Sauvossa. Talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhla Sauvossa. Ja äiti oli tehnyt meille koivuhiilestä ja harsokankaasta kaasunaamarit, niin kuin oli neuvottu. Olinkin aika heikossa kunnossa, Peltola nauraa. Sillä ajoin lantaa pellolle, hain polttopuita metsästä ja karjalle rehua, Peltola muistelee. – On tänne sopeuduttu ja muokattu elämä sellaiseksi kun on haluttu, hän pohtii. Peltola kertoo, että vanha kotitalo Vilajoen kylässä on yhä pystyssä. Olimme ensimmäisellä välitunnilla ja tapana oli, että järjestäjät soittivat kelloa, jolloin menimme kahteen jonoon ennen sisälle menoa. – Olin isäntänä talossa jo 11-vuotiaana ja myöhemmin vielä 13–15-vuotiaana. Viimeisimmän kerran Peltola on käynyt Säkkijärvellä pari, kolme vuotta sitten. Erilaiset ruokaperinteet Peltola kertoo, että vaikka Karjalan koti on edelleen tuoreessa muistissa, Varsinais-Suomessa on silti ollut hyvä asua. Koska koko perhe asui saunassa, nukkuminen jäi tuona aikana hyvin vähäiseksi. Peltolat päätyivät asumaan Varsinais-Suomeen. Koti Karjalassa. – Hän on taitava käsistään ja talo on hienossa kunnossa, Peltola kehuu. Hän on ollut myös Karjalan liiton hallituksessa sekä Säkkijärvi säätiön hallituksessa, jossa jälkimmäisessä peräti 25 vuotta. – Mutta tänä kesänä tarkoitus olisi kyllä päästä siellä taas käymään, hän suunnittelee. Peltola kertoo, että koska sotien aikana miehet olivat rintamalla, nuoret pojat, kuten hänkin joutuivat tekemään kotona raskaita töitä ennen evakkoon lähtöä sekä jatkosodan aikana. vuonna 1944 tuli jälleen määräys lähteä uudelleen evakkoon – tällä kertaa pysyvästi. Peltola palasi kotiin ja kotipihassa äiti oli juuri kantamassa vettä kaivolta saunalle. Kyllikin kanssa järjestimme 1980–90-lukujen vaihteessa sinne kolmekin linjaautomatkaa. Silloin opettaja tuli portaille kertomaan, että sota oli syttynyt ja kaikkien pitää lähteä kotiin, Peltola kertoo. Joessa oli 90 asteen kulma, josta tukit piti kuljettaa yöaikaan siksi, että silloin oli tyyntä. Turussa Peltola opiskeli myöhemmin itselleen rakennusmestarin ammatin ja työskenteli TVH:lla kymmenisen vuotta ennen kuin perusti oman rakennusalan yrityksensä Salon Maaja Vesirakennus Oy:n, jota hänen oma poikansa nykyisin jatkaa. Monesta luottamustoimesta Peltola on jättäytynyt pois. Sauvolainen 91-vuotias Pauli Peltola muistaa elävästi talvisodan alkamispäivän ja evakkomatkan Pauli ja Kyllikki Peltola ovat olleet naimisissa 64 vuotta
Aliupseereita kaatui 4 100 ja ”rivimiehiä” 17 700, mikä tekee yhteensä 22 900 henkilöä. . LÄHDE: Talvisodan pikkujättiläinen . Klo 11 jälkeen vain joku paukahdus. 1+1+5, kaatunut 1+4+24.” Miestappioiden yhteenlasketut luvut koostuvat Tammivaaran päiväkirjamerkinnöissä upseereista, aliupseereista ja miehistöstä. . Talvisodan joulu korsussa. Vänrikin tai luutnantin sotilasarvossa palveli 15 000 upseeria. Näistä nuoremmista upseereista, jotka valtaosin palvelivat joukkueenjohtajina kaatui tai katosi 1 100. Heistä aktiivipalveluksessa oli 3 100 ja reserviupseereina 13 600. Sodan jälkeen suomalaisten joukkojen kokonaistappioiksi ilmoitettiin 66 400 henkilöä eli 18 prosenttia armeijan henkilöstövahvuudesta. Klo 10.45 kaatui viimeinen I/JR14 mies.” Takaisin Muolaaseen Työskentely joukkosidontapaikalla oli henkisesti ja fyysisesti raskasta. . . Talvisodassa kaatui keskimäärin 44 ihmistä jokaisesta suomalaiskunnasta. ”Miesten taistelukunto melkein olematon”, kirjasi Tammivaara vihkoonsa talvisodan kriittisillä hetkillä, vuoden 1940 helmikuussa. . Talvisodassa Tammivaara palveli muun muassa Muolaassa, missä hän oli työskennellyt kunnanlääkärinä ennen muuttamistaan Paimioon. Tällä hetkellä taistelukyky nolla”. Lääkintäkapteeni Tammivaara teki rintamavuosinaan säännöllisesti muistiinpanoja mustakantiseen päiväkirjavihkoonsa, joka on nykyisin hänen tyttärensä Ritva Tammivaaran hallussa. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 13.3.2020 ”Kello 11 jälkeen vain jokunen paukahdus. . Mustaan vihkoonsa lääkintäkapteeni kirjasi paitsi kaatuneiden ja haavoittuneiden lukumääriä myös täija hygieniatilannetta, ravitsemustilaa ja sotilaiden jaksamisen tasoa. . evakuaatio hyvä. . . Tammivaaran muistiinpanojen käsiala on vaikeasti luettavaa, mikä johtunee ankarista olosuhteista ja kovasta kiireestä. . Kuivaa muonaa ja ahkioita liian vähän. . Lisäksi oli hoidettava muun muassa paleltumia. Päiväkirja kuvaa kaunistelematta sodan kulkua, rintamaolosuhteita ja joukkosidontapaikan karua arkea. . Sauvolaisia kaatui 39, joka vastasi 1,4 prosenttia kunnan silloisesta väestöstä. Isä oli saanut sairauskohtauksen, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Rauha. – Järkytys oli minullekin suuri, kun äitiäni Lempiä tultiin Turussa pyytämään kesken elokuvaesityksen lääninsairaalaan. . . Rauha” Sauvo ja Paimio kokivat talvisodassa mittavat miestappiot . Haavoittuneiden määrä oli 43 500, heistä pahoin haavoittuneita 16 400. 0+1+1, sair. Luku vastasi noin 0,8:aa prosenttia koko kunnan väestöstä. Luku on 99 prosenttia kaikista upseeritappiosta. Nyt olosuhteet olivat Muolaassa tyystin erilaisia kuin rauhan aikana. . Tänään kylvetään, kaikki saa uudet vaatteet.” Mutta usein arki oli huomattavasti karumpaa: ”Muonitus heikko. ”Tänään kylvetään” Huomattava osa päiväkohtaisista muistiinpanoista on äärimmilleen pelkistettyjä, tyyliin: ”Sairaalassa: haavot. Tammivaara kuoli vastaanotolleen Erkki Tammivaara oli sairastanut nuoruudessaan sydänlihastulehduksen, ja sotavuosien ankarat paineet ja rasitukset olivat tuoneet muassaan muun muassa rytmihäiriöitä. Täitä ei. Tasan 80 vuotta sitten – 13. Peimarin alueen kunnista Sauvo koki suhteellisesti suurimmat miestappiot. Rintamalta kotilomalle päässyt Erkki Tammivaara Ritva-tyttärensä kanssa valokuvaamossa Paimion Vistalla. Syksyllä 1946 talvisodan invalideja oli 9 600 miestä. Tuomisina Vistalta oli usein pitkä tanko lauantaimakkaraa, tuoretta leipää ja voita. – Sodasta ei tultu valittaen, vaan enimmäkseen onnellisina siitä, että oli selvitty hengissä. . Talvisodassa kaatuneiden lukumäärät Kunnallislehden levikkialueen kunnissa: Sauvo 39 (1,4 prosenttia väestöstä), Paimio 35 (0,7 %), Karuna 9 (0,6 %), Kaarina 15 (0,3 %), Piikkiö 6 (0,2 %). . Erkki Tammivaara on mieskolmikon keskimmäinen.. Klo 10–11 ankaraa tykistötulta. Silti hänen äkkikuolemansa kesken vastaanoton vain pari vuotta sodan päättymisen jälkeen tuli perheelle isona yllätyksenä. . Haav. 0+9+14, palelt. Suhteellisesti pahiten kärsi Kemi, jonka väestöstä kuoli talvisodassa yli kolme prosenttia. ”Toipuminen taistelusta vaatii vähintään viikon lepoa”. Talvisotaan osallistui 16 700 upseeria. Ritva muistaa, kuinka hän Vistan reissujen päätteeksi tapasi istua isänsä kanssa kodin ruokasalissa katsellen ikkunasta parantolan suuntaan. Ritva-tytär oli tuolloin 7-vuotias. Puolison ja isän kuoltua Lempi ja Ritva Tammivaara muuttivat Turkuun, missä tämä kuva on otettu 50-luvun puolenvälin paikkeilla. Äitini mukaan sodan kauhutkin jäivät isältäni lähes kokonaan kertomatta. . Klo 9 tienoilla koneiden pauhuja, jotka vahvistumistaan vahvistuvat. Seinällä Allan Salon maalaama muotokuva Erkki Tammivaarasta lääkärin takissa ja puolustusvoimien karvalakissa. maaliskuuta 1940 – Erkki Tammivaara kirjoitti vihkoonsa talvisodan viimeisen päivän tapahtumista jalkaväkirykmentin 14 joukkosidontapaikalla muun muassa seuraavasti: ”Varhain aamulla kirkas ensiluokkainen lentoilma. Paimion parantolan lääkäri Erkki Tammivaara kirjasi muistivihkoonsa talvija jatkosodan tapahtumia PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Paimion parantolan lääkärikuntaan vuoden 1935 alusta kuolinpäiväänsä saakka (31.10.1946) kuulunut Erkki Tammivaara työskenteli lääkärinä joukkosidontapaikalla talvisodassa ja jatkosodassa. Ryssän koneita ei ilmaan. Klo 10.50–11.00 tuli laimenee. Niinpä isänikään ei valittanut, vaan pikemminkin salasi ja vähätteli uupumustaan. Asian lopullisuutta ei kuitenkaan meille aivan heti kerrottu, Ritva Tammivaara kertoo. Kaatuneita – kuten myös vaikeasti haavoittuneita – saattoi olla päivittäin kymmenittäin. Myönteisiäkin uutisia etulinjaan ja sen tuntumaan toisinaan saatiin: ”Muonitus hyvä. . Kaatuneita tai kadonneita upseereita oli edellä mainitut 1 100
Paimion vuoden 2019 parhaiksi urheilijoiksi valitusta kymmeniköstä kuvassa vasemmalla sijalle yksi noteerattu Sanna Pasanen (keilailu). Ratsastus: Camilla AarnioWihuri. Yleisurheilu: Antti-Pekka Niinistö. Hänestä oikealle kisassa kakkoseksi yltänyt Topias Arola (suunnistus), sijalle viisi kivunnut Tuuli Kukkonen (lentopallo) ja kisan kuutonen Kia Vuori (taekwondo). Paimio-mitali 2019: Säveltäjä, laulaja, muusikko Petri Laaksonen. Vuoden 2019 liikuntatekoja olivat Paimion Hakan liikuntakerhot kouluissa 1-6 –luokkalaisille ja Paimion kaupungin toteuttama Vähäjokipolku. Paras seurajoukkue 2019: Paimion Hakan naisten jalkapallon edustusjoukkue. Kyseessä on kahden nuoren, Martta Entosen ja Esteri Seppälän käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä. Lentopallo: Tuuli Kukkonen. Hän saalisti viime vuonna MMpronssia Mastersista, SMliigan hopeaa ja lisäksi SMkultaa joukkuekisasta. Paimion kaupungin toteuttama Vähäjokipolku. Yrittäjä, muusikko Outi Ollila (saanut palkintonsa jo aikaisemmin). Paras urheilija Sanna Pasanen Paimio-mitalin saaja, laajalti tunnettu säveltäjä, laulaja ja muusikko Petri Laaksonen lupasi pitää vähintään yhtä pitkän kiitospuheen kuin saman mitalin jo syyspuolella pokannut Outi Ollila. Hauskassa ja hieman tunteikkaassakin puheenvuorossaan Laaksonen jakoi kiitosta monien, osin jo edesmenneidenkin, henkilöiden suuntaan. Vuoden kulttuuriteko -kunniamaininta myönnetään sellaiselle teolle tai taholle, jonka toiminta on ollut mieleenpainuvaa ja laajalti merkittävää. Paras viestijoukkue 2019: Paimion Rasti, miesten ykkösjoukkue Mestarit 2019 (vähintään SM kulta yli 16 v. Topias Arola, M18 EM-viesti kulta, H18 SMerikoispitkän kulta. Voimailulajit: Elmeri Töyry. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 13.3.2020 Parhaille pokaalit Paimiosalissa PAIMIO Perttu Hemminki Paimiossa järjestettiin keskiviikkoiltana runsaan parin tunnin mittainen Paimion parhaat 2019 -gaala. PERTTU HEMMINKI Paimiossa keskiviikkona palkitut ”Tämmöisin kiitoksin Paimion kaupungille”, päätti Paimio-mitalin saaja Petri Laaksonen puheenvuoronsa. Arolan valmentaja, pitkään Paimion Rastin seuravalmentajana ja monien seuran huippusuunnistajien valmentajana toiminut Matti Tahvonen sai Vuoden valmentaja -tittelin. Inga Dambe, D35 erikoispitkän, pitkän ja sprinttimatkan SM-kultaa. Lajien parhaat: Suunnistus: Topias Arola. ”Tunnollinen, omaaloitteinen ja reipas nuori mies. Tilaisuudessa kuultiin myös Petri Laaksosen musiikkia. Pesäpallo: Samuel Sola. Ottaa vastuuta ja huomioi kaverinsa ikään katsomatta”, todetaan valinnan perusteluissa. Kunnon kuntalainen: Matleena Koskinen. Paimion vuoden 2019 urheilijat: 1) Sanna Pasanen, keilailu 2) Topias Arola, suunnistus ja pyöräsuunnistus 3) Milka Reponen, hiihtosuunnistus 4) Antti-Pekka Niinistö, maraton, maastojuoksu 5) Tuuli Kukkonen, lentopallo 6) Kia Vuori, taekwondo 7) Lotta Kukkonen, lentopallo 8) Camilla Aarnio-Wihuri, ratsastus 9) Inga Dambe, suunnistus 10) Waltteri Saaristo, jääkiekko. Keilailu: Sanna Pasanen. Mainituiksi tulivat muun muassa legendaariset paimiolaiset musiikkipedagogit Heimo Heimola ja Tesma Lindgren, Paimion lukion takavuosien opettajat Olavi Lindström (historia ja yhteiskuntaoppi) ja Pirkko Räisänen (äidinkieli), paikalliset urheiluvaikuttajat Markku Ernola, (Haka), Raimo Kallio (Yritys) ja Helge Kujanen (Yritys) sekä Paimion seurakunnan kanttori Jouko Peltola. Salibandy: Kalle Perkonoja. Kamppailulajit: Kia Vuori. ”Evakon kyynel” on kulttuuriteko 2019 Vuoden 2019 paimiolaisena kulttuuritekona gaalassa palkittiin Nauristeatterin näytelmä Evakon kyynel, joka kertoo Karjalan evakkojen elämästä lasten näkökulmasta. Vuoden liikuntateko: Hakan liikuntakerhot kouluissa 1-6 –luokkalaisille. Sen kuluessa palkittiin kymmenittäin eri-ikäisiä urheilun, liikunnan ja kulttuurin alueilla kunnostautuneita paimiolaisia. Martta ja Esteri ovat myös Nauristeatterin perustajia. Hän vastasi myös tilaisuuden musiikista.. Vuoden nuori 2019 on Paimiossa muun muassa lukion tutorina ja OPKH:n sihteerinä toimiva, koripalloa aktiivisesti harrastava Kasperi Kaukonen. Elmeri Töyry, Voimannoston Suomen mestaruus alle 23v. Sanna Pasanen, keilailun SM-kulta joukkuekisassa. Kunnon kuntalainen -kunnianimi myönnetään erityisen merkityksellisestä toiminnasta kuntoja terveysliikunnan ja fyysisen kulttuurin alueella. Kakkoseksi ylsi nuori suunnistaja Topias Arola, jonka vuoden 2019 meriitteihin kuuluu muun muassa EMviestikulta (M18) EM-pitkän matkan nelossija ja SM-erikoispitkän kultamitali. Milka Reponen, hiihtosuunnistuksen SM-kultaa pitkällä matkalla. Tuuli Kukkonen, lentopallon naisten ja A-tyttöjen SM kultaa. Jääkiekko: Waltteri Saaristo. Ja niin siinä kävikin. Vuoden valmentaja 2019: Matti Tahvonen, suunnistus. Paimion parhaan urheilijan tittelin sai tällä kertaa keilaaja Sanna Pasanen. 67,5 kg sarjassa. Lähtökohtaisesti gaala tarkoittaa prameaa iltajuhlaa, jossa kilisytellään shampanja-laseja pukuloiston keskellä. Laaksosen ohella gaalassa palkittiin kymmenen Paimion parasta urheilijaa, lajien parhaat ja vähintään SMkultaa saavuttaneet ”mestarit”. Jalkapallo: Miikka Länsimies. Vuoden nuori: Kasperi Kaukonen. Kunnon kuntalaisena palkittiin Matleena Koskinen, joka tunnetaan Paimion kaupungin hyväntuulisena, energisenä ja innostavana erityisliikunnanohjaajana. Vuoden kulttuuriteko, Vuoden liikuntateko, Kunnon kuntalainen ja Vuoden nuori ovat Paimion Sivistysja vapaa-aikalautakunnan valintoja. sarjoissa): Lotta Kukkonen, lentopallo B-tyttöjen mestaruus sekä Pohjois-Euroopan mestaruus. Vuoden kulttuuriteko: Nauristeatterin näytelmä Evakon kyynel. Aivan niin korkeisiin sfääreihin Paimiosalissa ei keskiviikkona ylletty, mutta salamavalot välähtelivät kuitenkin taajaan, ja kiitospuheita pidettiin
miesten sauna klo 18 Suojalassa (Järvenkylänt. Myös ei-jäsenet tervetulleita. Todellista käytännön luonnonsuojelua. Ota yhteys Eeva-kanttoriin, puh. klo 18–19.30 Karunan kerho Kalliorannassa. avoinna klo 8–12, klo 10.30 Karvakaverit vierailevat ja pelataan Bingoa. Pietarinkirje. Toivevirret klo 18 Mikaelintalolla. klo 18. To 19.3. ja hakulomake www.paimionseurakunta.fi. Tervetuloa. 2020 MA: Sitruuna-tuorejuusto kuorrutettua turskaa L, G. klo 17–18.30. Kopponen. Railin luona Turussa. korttipelikerho, Pontela yläkerta. SAUVO-KARUNAN KIRKKOALUEELLA Pe 13.3. www.asemasrk.net PAIMION EV.LUT. Kotim. 2020 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry Hallitus Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. klo 13. SAUVO SAUVON SYKE Kokous 31.3. 4). Perheilta klo 17.30 -20 Rantalassa (Hirvonpäänt. 040 526 4281 SEKALAISTA Kokolahden kalastuskunnan VUOSIKOKOUS la 28.3.2020 klo 13 Harvaluodon Alastalossa. Kuollut: Kaino Akseli Nummela, 85 v. luokkalaisille klo 15–17 Hanhijoen koululla, Ahontie 2, 21540 Paimio. Karvetti, Naantali. Juhlapuhujana evesti Olli-Matti Salminen, Sotaveteraanikuoro, Nauris-teatterin esitys Evakonlaulu, kaupungin ja srk:n puheenvuorot. mennessä Tuula Kurki 050 5630 836 tai tuulamarjattakurki@gmail. P. Ke 18.3. Tillintupa, tietoisku omavero-palvelusta, verosihteeri Marja Ansio verohallinnosta, lisäksi pelaamme bingoa. luokkalaisille Sauvon koulun kotitalousluokassa. Tavataan rannassa. 3 A). Vertaistukea vapaamuotoisen jutustelun ja omakustanteisen lounaan merkeissä. Paimion Karjalaseura ry. Esillä sääntömääräiset asiat. Huomioi muuttunut aika. Seuraavat kokoontumiset 13.3. Lounasaika klo 11.00-13.00 HELLUNTAISRK. Ke 18.3. mennessä puh. 560). Tänään 13.3. Paltanpata. Nurmi, Kopponen, tekstinlukija Harri Joukas. Knock-out sprinttipäivä klo 10. Ajan voi varata myös Salon terveyskeskuksen omaisneuvontapisteeseen klo 13–15 tai yhdistyksen toimistolle. Hadvalantie 9, klo 12. Kahvitarjoilu! Paimiossa, 13.3. luokkalaisille Vistan koulun kotitalousluokassa. sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS tiistaina 24.3.2020 klo 13.00 Tillintuvalla. 2020 klo 13 Tillintuvalla, Vistantie 61, Paimio Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 § kevät kokouksen määräämät asiat, vieraana piirin edustaja Paula Ranta. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. Ti 17.3. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Lisätied ja ilm. Ulkoilua, askartelua, sauna, iltapala. Talvisodan päättymisen muistotilaisuus Paimion Pyhän Mikaelin kirkossa. messu klo 10 Paimion kirkossa. klo 13. Ma 16.3. Ti 17.3. messu klo 12.30 Sauvon kirkossa. Tiistaikerho Tillintuvalla 17.3. ei ole torstaitapaamista. Ke 25.3. KAARINA Piikkiön Eläkkeensaajat ry. Tervetuloa. Yhdistyksen vuosikokous on 26.3. P. Esakööri ja OikeinNurin-kerho kokoontuvat Tillintuvalla tiistaina 17.3. Pontela, klo 15.30 tanssiryhmä Taapparukset, Pontela. Esillä sääntömääräiset asiat. Paimio-Sauvo PAIMIO PAIMION KIEKKOSEURA Edustusjoukkueen II-divisioonan karsinnat jatkuvat huomenna lauantaina Paimion OPAreenalla. Eläkeläisyhdistysten järjestämät ”Iltapäivätanssit” klo 14–17, musiikista vastaa Rungon Kamariorkesteri, Pontela, Vapaa pääsy. Ti 17.3. Kiitollisuudella muistaen Milja Markku, Satu ja Aleksi Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Paimion Pyhän Mikaelin kirkossa lauantaina 28.3.2020 klo 13.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Mikaelintalolla, Pyölintie 3. PEIMARI UNITED Edustuksen seuraava treeniottelu Masku–Peimari United, la 14.3. 3).Valokuvaus. Niveltreffit. Ma 16.3. Ke 18.3. Ti 17.3. Kiitokset Sauvon Palvelukes kuksen henkilökunnalle. Päivystämme torstaisin Halikon sairaalan alakerrassa klo 12– 14.30, jolloin paikalle voi tulla ajanvarauksella tai ilman. klo 13. Eläkeläisyhdistysten yhteispalaveri klo 13. Vieraanamme on John Wikström. Tervetuloa! Hallitus Paimion Eläkkeensaajat ry:n VUOSIKOKOUS perjantaina 27.3.2020 klo 17.00 alkaen Paimion Nesteellä, Ajurintie 1. Ota oma kahvimuki mukaan. tanssiryhmä Taapparukset klo 9. Mangorahka L, G. Ravintola Verkahovi (Verkatehtaankatu 4). Huomioikaa lähtöajan muutos. * talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhla: klo 11 seppeltenlasku Sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkeillä, jonka jälkeen juhla Sauvon koulukeskuksessa. perhekerho klo 9.30-11.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Käsityö ja askartelukerho klo 10. SAUVON URHEILIJAT Naisten 2-sarjan lentopalloottelu SU–Maskun Kataja la 14.3. Pyhän Mikaelin kirkko, Paimio. Pe 20.3. klo 17–19 nilkan ja jalkaterän nivelrikon vertaisryhmä. viikkoa ennen www.paimionseurakunta.fi. fi. Uuniperuna Härkis-kasvistäyte L, G. 2).Sosemaalausta. (päiväviesti) ja klo 19.30 (yöviesti). Su 15.3. Ohjelmassa tuolijumppaa, kahvihetki, tietovisailu ja asiantuntijavieraana EKL:n järjestösuunnittelija Janne Lahtia, joka kertoo liiton Luotsi-toiminnasta. Hän kertoo meille miten valuma-alueet ja virtavedet kunnostetaan. Ilmoittautuminen pe 20.3. Tervetuloa. Ma 16.3. klo 15–17 Kokkauskerho 3.–6. klo 15–17 Paimion kokkauskerho 3.–6. lauluryhmä klo 15.15–16.15 Tillintupa. To 19.3. Tapahtumat yhdistyksen tiloissa (Lonttistentie 9B), ellei muuta mainita. To 19.3. ”Vapaana syntyneet vedet” Ympäristöinsinööri ja virtavesiaktiivi Juha-Pekka Saarelainen saapuu Paimion kirjaston lukusaliin ke 25.3. Tillintuvalla klo 10. To 19.3. Kaivaten Omaiset Siunaus toimitettu. Ke 18.3. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. klo 10.30 Paimion torilta. Ke 18.3. Ti 17.3. Fetakasviscouscous L. Avoinna kirkonesittelijöiden paikkoja kesäksi Sauvon ja Karunan kirkkoihin. PAIMIOSSA Pe 13.3. Käsitellään sääntöjen 11 §:n kevätkokoukselle määräämät asiat. Ma 16.3. Ryhmä on suunnattu miehille, joiden läheinen sairastaa psyykkisesti tai on päihderiippuvainen. Vierailijana jalkaterapeutti Minna Stolt. ja vanhemmille lapsille Paltan kerhotalon pihassa klo 9-11 (Paltant. Pääsiäisajan lauluapua: Haluatko vahvistaa virsilaulua ja laulaa hengellisiä lauluja S-K:n kirkkoalueen pääsiäisajan palveluksissa. La 21.3. Pontela, klo 13. * naisten sauna klo 18 Karunan Urheilijoiden rantasaunalla Karunassa (Nuorisotalont. Turun Seudun Nivelyhdistys ry. pihakerho 2 v. Työväenyhdistys ry:n OSTETAAN KOKOUKSIA Kantojyrsintää. 044 7735 882. alkaa Hanhijoen välipalakerho 3.–6. toimija. Uusi vertaistukiryhmä miehille on alkanut, ja ryhmässä on vielä tilaa. Muistiyhdistyksen matka Salon teatteri Provinssiin katsomaan Hiirenloukku näytelmää 15.4. 3). nuorten maanantaisali klo 18. ja 20.3. PE: Sipuli-pannupihvi M, L ja kermainen sipulikastike L. 4). Lähtö kaup. klo 12. Liput ovelta ja ennakkoon Paimion Neste K:sta. Kerhot kokoontuvat: Ma 16.3. SEURAKUNTA Kastettu: Kaarlo Olli Johannes Roos. Punajuurivuohenjuustolasagne VL. Klo 19.15 Power-ryhmän ja huipputiimin maanantaisali 1-salissa. www.paimionseurakunta.fi To 19.3. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. klo 17.30 Sauvon koululla. klo 10. Ilmoittautumiset 17.3. keilailua Salon Hanhivaaran keilahallilla klo 10–11, bocciaa Tillintuvalla klo 14–16, kuntosali uimahallilla klo 12–13.30 ja hentopalloa koulukeskuksen II-salissa klo 17–18. Tervetuloa! Johtokunta Rakkaamme Kaino Akseli Nummela 17.10.1934 Paimio 20.2.2020 Sauvo * On lempeä levonmaa, sinne unen kaarisilta johdattaa. Ke 18.3. Hallituksen kokous ti 17.3. Lisätietoja Maaritilta: maarit.laine@4h. Paimion seudun ympäristöyhdistys. Airola. avoinna klo 8–12, klo 10.30 jutunjuurta: Minna Canth & suomalainen nainen. lähtee Eurojoelle 16.3. Pe 20.3. Ma 16.3. Tavataan Tiistaina Tillillä. Kysy rohkeasti lisää tai tule käymään: Johanna Sydänoja 044 726 1991 ja Jaana Knaapi-Lehtonen 040 722 4961. Karviaiskiisseli M, L, G, VEG. * Toivoa naisille-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla (Pyölint. Lähiajan toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme. taitoharjoituspäivä (PR, PIF) aamuharjoitus klo 10, parkkeeraus luontopolun parkkipaikka. perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. nuorten PU:n yhteistyöharjoitus 1-salissa. Kahvitarjoilu. kaikille avoin raamattupiiri klo 17.30 Mikaelintalolla. Toinen harjoitus: Perkonojantie 30, klo 17. Luumukiisseli M, L, G, VEG. Sauvon yläasteella. Hallitus Piikkiön Sos.dem. Vetäjänä Ossi Tammisto, järjestää Sley. Lahtinen. Kausikortilla ilmainen sisäänpääsy. Paimion Sotaveteraaniväki kokoontuu Mikaelintalolla to 19.3. Kaikille omaisille ja läheisille avoin vertaiskahvila kokoontuu toimistolla perjantaisin klo 10– 12. Ottelu alkaa klo 17.30. Su 15.3. ja ilm. Vadelmakiisseli M, L, G, VEG. Su 15.3. Paimion Sotaveteraanien Tuki ry. Tule mukaan toivomaan ja laulamaan tai kuuntelemaan toivevirsiä Eeva-kanttorin kanssa. KE: Kanaviillokki L. Ajanvaraus 040 722 4961. Nurmi, Kopponen. Ma 16.3. Meyerin telakkavierailu on to 23.4. Esillä kevätkokoukselle määrätyt asiat. Boccia klo 9. P. Ma 16.3. Pinaattiohukkaat L. Tervetuloa. Tervetuloa. MiniPowerit 1-sali ja rastipolkulaiset 2-sali Vistan koulukeskuksessa. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. ruokalistat . Autoista romutuspoistot. boccia klo 12–15 Tillintupa. TO: Kermainen riistakeitto L, G. Hartaushetki, toivevirret ja kahvitarjoilu. Puh. 02-470 3367 Milja, 040 752 3398 Markku sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS keskiviikkona 18.3.2020 klo 18.00 Hadvalantie 9 Piikkiö. Marokon kasvispihvit M, L, G, VEG. Ilmoittautuminen ja lisätiedot, niko@finfamisalo.fi tai 044 793 0586. Halikossa. Tervetuloa kuuntelemaan. Paimion Eläkkeensaajat ry. Airola. Toivevirret klo 10.15 Paltanpuiston palvelukeskuksessa. Ruokalista: www.paimio.fi . Jumalanpalvelus su klo 11.00. Ilmoittautumiset kotisivuilta. Jos te tai jokin läheinen, jonka kansaa olette olleet yhteydessä on ollut Kiinassa, Etelä-Koreassa tai Italiassa viimeisen kahden viikon aikana, ei voimalaitos voi teitä vastaanottaa vierailulle. Tervetuloa. klo 14–16 läppärikerho kirjastossa. Hyvänmielenkerho klo 15. viim. Talvisodan päättymisen 80-vuotis muistotilaisuus tänään 13.3. talolta klo 14. hoivakotikierros klo 12.15 Kotikumpu Piikkiökoti Oskar Tupasvilla. Juhlapuhujana eversti evp Olli-Matti Salminen. 5). Tervetuloa, kahvitarjoilu.. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, vertaistukiryhmiä ja erilaista toimintaa. Paikalla Nivelyhdistyksen vapaaehtoinen. Ilmoittautumislomake löytyy kotisivuilta. Tervetuloa! Läh iliik unt aa per inte ikkä ässä seu rass a jo 90 vuo tta ! Paimion naisvoimistelijat Ilmoittaudu mukaan: paimionnv .fi Kuntoleidit Jumppakoulu Perheliikunta Bungee-training Showtanssi Freegym Lavis Step Jooga Zumba Paimion Naisvoimistelijat ry:n PALTANPADAN RUOKALISTA 16.–20.3. Esillä sääntöjen määräämät asiat ja sääntömuutokset. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 13.3.2020 sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään ma 30.3. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna URHEILUSEURAT YHDISTYKSET PAIMIO Aikuisten Olohuone ry. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Rakkaamme Ilmari Valdemar Salvela 19.9.1932 Paimio 27.2.2020 Paimio * On Jumalan kädessä ihmisen tie, Hän matkamme määrää ja perille vie. klo 10–12 kuntouttavat Turku Game Lab -tietokonepelit. Nuorten PU:n yhteistyöharjoitus 1-sali klo 11. Nyman. TI: Kinkkukiusaus L, G. Tervetuloa. FinFami-yhdistykset tukevat ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita päihteiden käytön tai mielenterveyden kanssa. Kokoontumiset kerran kuukaudessa. 1. Pe 20.3. Ma 23.3. klo 18. klo 17.30–19 Puuhakerho Sauvon koulun kotitalousluokassa. Omat eväät mukaan. Käsityökahvila kokoontuu toimistolla kerran kuukaudessa maanantaisin, seuraavaksi 16.3. klo 18. klo 13. Vielä mahtuu mukaan kerholaisia. Tupasvillan avoin päivätoiminta, Hepojoentie 7. Kerhon jälkeen alkaa lavis klo 15.15. * talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhla: klo 18 seppeltenlasku sankarihaudoilla, jonka jälkeen ohjelmaa Paimion kirkossa. Esillä sääntömääräiset asiat. (Paltant. kerho klo 13. 166). Raparperi-mansikkakiisseli M, L, G, VEG. klo 17. Pe 20.3. Pontelan yläkerta. luontoretki Saharantaan. To 19.3. Airola. Lisätied. com. Ma 16.3. klo 10. PAIMION RASTI La 14.3. Aiheena Kirkko tänään. pikalinkit . Lisätied. To 19.3. klo 14.30–16 Atk Senior Surf, ohjausta ja neuvoja tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön. Jos olet huolissasi läheisesi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä tai omasta jaksamisestasi, tule juttelemaan FinFamin työntekijän kanssa. Juttutupa klo 13.30 vanhustentalojen kerhohuoneessa (Saustilant. avoinna klo 8–12, klo 9.15 naisten jumppa (ohjattu), klo 10.30 miesten kuntosaliharjoittelu (omatoimi)
Kotimaista Naudanjauheliha 10 % 700 g (8,54/kg) Rajoitettu erä! Voim. 12.–15.3. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 13.3.2020 tok.fi PAIMIO Asematie 1, ma-la 7–22, su 9–22 PIIKKIÖ Hadvalantie 14, ma-pe 7–22, la 7–21, su 9–21 SAUVO Vähäpellontie 2, ma-la 7–21, su 9–21 MAKUJA JOKAISEN VIIKONLOPPUUN Herkku Pesto Alla Genovese 190 g (17,25/kg) 3 , 45 Päärynä Xenia Alankomaat 1 , 65 kg 5 , 98 Voim. Oetker Ristorante Pakastepizzat Ei gluteeniton 320–390 g (6,28–7,66/kg) 2 , 45 Rajoitettu erä! 2 , 95 Voim. Dr. Nouda lippusi teatterilta ma–ti klo 13–17. 040 685 4533 / www.paimionkesateatteri.fi Myllyhaantie 2, Paimio KESTOTILAAJAN ETU Liput: lapset 12 € aikuiset 15 € KAKSI LIPPUA YHDEN HINNALLA lauantain 4.4. 12.–15.3. 12.–15.3. Beanit Härkäpapusuikaleet 250 g (11,80/kg) Rajoitettu erä! 8 , 50 Kotimaista Kuhafilee 300 g (28,33/kg) Säävaraus Paimion lapsija nuorisoteatteri esittää Kunnallislehden kestotilaajana sinulla on mahdollisuus ostaa Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Marjaana • Musiikin sävellys Merita Seppälä varaukset.paimionkesateatteri@gmail.com / p. klo 16 esitykseen