Simeliuksen virkasuhde on voimassa toistaiseksi. 0440 589 707. – Geologi arvioi heti vyörymän jälkeen, ettei vyörymäalueella tai varsinkaan liikkuneen maa-aineksen päällä tule kulkea. NRO 70. Elämys Ämmiin etsitty uutta yrittäjää Sivu 4. salaattipöytä, leivät, ruokajuoma + kahvi/tee. vuosikerta 2,20 € Irtonumero www.kuntsari.fi Taxi Roos 045 787 37037 Palveleva paimiolainen PAIMION PARAS LOUNAS ! TEBOIL PAIMIO 12 00 Uusi kokki, uudet kujeet! Tulkaapa itse testaamaan, mitä Laura on pöytään loihtinut! TÄÄLLÄ SAATTAA HYVINKIN OLLA Kaksi arkilounasta Lounas noutopöydästä ark. Tammisillan maanvyörystä raportti tällä viikolla PAIMIO Jan Sundman Paimion Tammisillassa syyskuun alussa tapahtuneen maanvyöryn syystä saadaan geologin lausunto joko tänään tiistaina tai huomenna keskiviikkona. Se katkaisi Isotalontien jatkeen ja samalla yhteyden Vanhalle ykköstielle. Siitä huolimatta uteliaita on kyllä riittänyt, vaikkakin onneksi viime päivinä vähenemään päin, Alastalo sanoo. Alueen asukkaat ovat päässeet kuitenkin kulkemaan sekä Vanhalle ykköstielle että moottoritielle Tammisillan kautta. Voimassa vain tällä kupongilla arkisin 31.12.21 saakka. TIISTAINA 14.9.2021 105. Asia sai lopullisen sinettinsä viikkoa aiemmin Sauvon kunnanhallituksen kokouksessa, jossa Simeliuksen allekirjoittama johtajasopimus hyväksyttiin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Sauvontie 9, puh. 5 € 6 99 49 95 3 95 22 € 10 € 10 € 16 € 10 € 10 € 10 € 12 € 5 € 10 € 9 95 Let’s Grow KUKKASIPULIT Grite Plius Ecological WC-PAPERI 3-kerros paperi Airam Opal LED POLTIN • 2 kpl/pkt • 4,5W tai 7W CALLUNA 17 cm ruukku CALLUNA + LANKAKÖYNNÖS 13 cm ruukku KANERVA ”Erica” 11 cm ruukku MARJAKANERVA 10,5 cm ruukku Primo Bello KISSANHIEKKA • 10 l • 3 eri tuoksua CALLUNA KULHO ”High Five” 17 cm kulho CALLUNA ”Skyline” 11 cm ruukku KORISTEKAALI 12 cm ruukku 2,95/kpl 5,95/kpl 4 kpl 2 kpl 1,95/kpl 5,95/kpl 2 kpl 2,95/pss 2 pussia 8,95/kpl 4,50/kpl 2 kpl 3 kpl Valmistettu kierrätysmateriaalista 56 rll JÄTTISÄKKI /pkt 3,95/kpl 2,95/kpl 3 kpl 2 kpl 4,95/pkt Lauri Multicolor NEULELANKA • 100 g • 4 eri väriä • 75% villa, 25% polyamidi 3,99/kerä 3 kerää AURINGONKUKANSIEMEN 5 kg, kuorittu tai MAAPÄHKINÄ 5 kg 12,95/pss 2 pussia /pss Nokian Kontio KUMISAAPPAAT CALLUNA 11 cm ruukku tai HOPEALANKA 10,5 cm ruukku 6 kpl Simelius aloitti Sauvon kunnanjohtajana Sauvon kunnanjohtajaksi heinäkuussa valittu Satu Simelius aloitti uudessa virassaan eilen maanantaina. Virkavalintapäätöksen mukaisesti virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Vyörymä on arviolta 50 metriä leveä ja 150 metriä pitkä. klo 10-15, sis. Maanvyöry siirsi heinäsuojaa kymmeniä metrejä sekä katkaisi Isotalontien jatkeen syyskuun alussa. JAN SUNDMAN Vyörymä sai alkunsa juuri NCC:n omistamalta kiviaineisalueelta ja vei mukanaan lukuisia puita juurineen. Av.: ark. (02) 4753200 MA-PE 6-20 LA-SU 8-20 norm. Kunnanjohtajasopimus on voimassa ehdollisena siihen saakka, kunnes kunnanvaltuuston sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. 9,50 €/kpl MUISTA MYÖS Lounaslistat: Teboil Kemiöntie, Paimio talousporssi.fi Tuotteet tarjolla myös muissa myymälöissä valikoiman mukaan. 9-19, la 9-16 Tarjoukset voimassa 19.9.2021 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittää. Näin lupaa NCC:n viestintäjohtaja Merja Alastalo. Alueella on riittänyt uteliaita vyörypäivästä lähtien, vaikka NCC on kieltänyt ihmisiä turvallisuussyistä menemästä liian lähelle vyörymäaluetta. PAIMIO: Jokipellontie 2, puh. Vyörymä sai alkunsa juuri NCC:n omistamalta kiviaineisalueelta ja vei mukanaan lukuisia puita juurineen sekä siirsi heinäsuojan paikkaa kymmenillä metreillä
02 588 8021. 040 567 3822 AITOA LAMMASNAPPAA! VAIN KE 15.9. – Virtaavassa vedessä on jotakin äärettömän kaunista. Tuulten tyyssijoilla kertoo Rantamäen sanoin opiskelijan onnesta, pohjoisista maisemista ja rakkaimmista asioista elämässä. 0500 700 660 NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita 1/2 pitkiä, hupullisia... . OLLI RANTAMÄKI Näyttely . KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 14.9.2021 PIIKKIÖ Heinimaija Hirvonen Piikkiöläislähtöinen Olli Rantamäki haluaa tavata Myllyojan mutkassa Tuorlassa. – En miellä itseäni taiteilijaksi. – Näyttelyn viimeinen työ on piirros Halistenkoskelta vuodelta 2021. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. KLO 9 17, TO 16.9. Miten tallentaa jotakin, mikä on koko ajan liikkeessä. Rantamäki kiinnostui toden teolla piirtämisestä lukioiässä. Näyttelyn ensimmäinen teos on piirros Turun Halistenkoskelta alkukesältä 2014, jolloin hän oli juuri kuullut päässeensä opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopistoon. Tuorlan läpi virtaava Myllyoja on Rantamäelle tuttu paikka jo lapsuudesta. Syksyn nilkkureita ja kävelykenkiä, sandaaleja, sisätyökenkiä (myös konepestäviä), tarralenkkareita, tanssikenkiä, diabeettessukkia, kenkiä myös ongelmajaloille, kumiterä -ja nahkasaappaita. TEEMANA RAKENTAMINEN LISÄJAKELULLA. KLO 9 15 Kotimaisia naisten ja miesten jalkineita. Kursseilla on hauska tunnelma, siellä tapaa muita harrastajia ja kehutaan toisten töitä, Rantamäki naurahtaa. klo 8.15 – 15.45) Miten voimme auttaa. Enemmän pidän itseäni luontokuvaajana, mutta kameran sijaan minulla on mukana paperi ja kyniä. Tavallaan näyttelyn voi nähdä myös oodina opiskelulle. Soita p. Se on minulle tapa olla luonnon keskellä ja rauhoittua. Hajakokoja edullisesti. Käsinkudottuja villasukkia. Aikuisiällä hän on käynyt kansalaisopiston järjestämillä piirustuskursseilla. Olli Rantamäki Olli Rantamäki asui lapsuutensa ja nuoruutensa Piikkiössä. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. . Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista 50-200 e ! SUOMEN NAHKAKESKUS P. – Minulla on monta kaveria, jotka haaveilevat opinnoista, mutta opiskelemaan lähteminen aikuisiällä pelottaa heitä. Uudet kalliot ja kosket odottivat silloin tutkijaansa ja ikuistajaansa. – Tuntui upealta, että pääsisin kohta tutustumaan uusiin maisemiin. KULTTUURI Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. Nykyisin hän on paraislainen. Olli Rantamäen Tuulten tyyssijoilla – oppivuosien töitä 2014-2021 on esillä Piikkiön kirjastossa 30.9. Tervetuloa edullisille ostoksille palveltavaksi. KLO 10.30 17. saakka. Oodi oppimiselle Tuulten tyyssijoilla -näyttelyn kantavana teemana on Rantamäen opinnot, jotka ovat vieneet häntä eri maihin ja kaupunkeihin: Hankoon, Helsinkiin, Islantiin ja Piikkiöön. Bio Staran vieressä, Pussitie 4, Paimio TERVETULOA! LISÄJAKELU: PAIMIO, SAUVO, KEMIÖ, PIIKKIÖ, KAARINA, TARVASJOKI JA MARTTILA TIISTAINA 21.9. . Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina ma ja ke klo 12-19, ti, to, pe klo 10-16. 42-vuotias Rantamäki viimeistelee tällä hetkellä maantieteen opintojaan. . Rantamäen luontoaiheisia piirroksia ja maalauksia on esillä Piikkiön kirjastossa syyskuun ajan. Veden kuvaamisessa kiehtoo haaste. Otin piirrokseen saman kuvakulman kuin tuossa ensimmäisessä piirroksessa ikään kuin sulkemaan tietyn ajanjakson, Rantamäki kertoo. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Lisäksi hänellä on puutarhurin koulutus, ja hän on opiskellut taloustieteitä ja sosiologiaa Turun yliopistossa. KE 15.9. JK-Markkinointi P. KENKÄMYYNTI PAIMIOSSA Peipposen Liiketalo, Vistantie 27-29 Paimio TI 14.9. Liikkuvan veden vangitseminen paperille kiehtoo häntä. Näyttely on hänen ensimmäisensä. tilaajapalvelija.fi Tiesitkö. – Kansalaisopiston kurssit ovat oikeastaan parasta tässä. HEINIMAIJA HIRVONEN Piikkiön kirjastossa esillä oleva näyttely koostuu piirroksista ja parista maalauksesta. PAIMIO-SAUVO-KAARINA Raija Kirveskari (02) 588 8653 ?raija.kirveskari@kunnallislehti.fi MYYNTINEUVOTTELIJA Maija Aro (02) 588 8652 ?maija.aro@kunnallislehti.fi MYYNTINEUVOTTELIJA Olli Rantamäki tallentaa luontokuvia kynällä ja paperilla . Ehkä näyttelyni voi nähdä kannustuksena aikuisopiskeluun ja elämän mittaiseen oppimiseen. Se on paikka, jossa hän on asunut lapsena, mutta jossa hän käy myös usein piirtämässä ja maalaamassa. Islannissa hän oli vaihto-oppilaana opiskellen tulivuoria ja jäätiköitä. Piikkiön näyttelyssä esillä töitä opintien varrelta Piirtäminen on minulle tapa olla luonnon keskellä ja rauhoittua
0102921150 NAAPURIN MAALAISKANAN OHUET FILEEPIHVIT 570-650 g, (9,21-10,51/kg) ATRIA KUNNON ARKI KEVYT SNACK 280 g, (5,36/kg) Iso erä! VALIO APPELSIINIMEHU 1l OMENA PAULARED Puola KESÄKURPITSA Hollanti 1 59 PRK 99 KG KG 1 79 89 PKT Muista valmistuneita Uutta satoa! Läheltä! Läheltä! Palvelusta! Palvelusta! NALLE PIKAKAURAHIUTALE 500 g, (1,78/kg) Meiltä tehty Palvelemme JOKA PÄIVÄ klo 23.00 asti! Uutuus 2 00 KG ATRIA KUNNON ARKI LAATIKOT 350-400 g, (2,50-2,86/kg), yksittäin 1,69/rs SARPI PERINTEISET PUUSTIT 7 kpl/420 g, (5,93/kg) BECEL MARGARIINI 60% & OLIIVI 400G (2,48/kg) 2 49 PS 99 RS FRIGGS MAISSIKAKUT JUUSTO & POPCORN 125 g, (14,32/kg) 1 79 PKT Herkutteluun KOTIMAINEN KERÄKAALI Suomi 99 KG 1 69 KG 1 50 KPL REILUN KAUPAN LUOMU BANAANI Peru Maukasta alkanutta uutta viikkoa! Meillä jauhettu! Meillä valmistettu! PKT PRK 2 PS JÄÄSALAATTIPUSSI (n. • PALVELEMME: MA–LA 7–23 SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2 21530 PAIMIO p. 7,50/kg), yksittäin 1,29/ps KNORR SPAGHETTIATERIAT 155-163 g, (9,20-10,49/kg), yksittäin 1,59-1,69/ps 3 00 KPL 2 KPL 2 PKT COSTA RICA KAHVIT 500 g; pannu, suodatin ja tumma, (5,98/kg) 2 99 2 PS. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 14.9.2021 K-Supermarket Paimio PÄIVITTÄIN VAIHTUVA LOUNAS Sisältäen lämpimän ruoan ja salaatin KOTIMAINEN KOKONAINEN KIRJOLOHI PORIN LEIPÄ SÄMPYLÄSÄKIT 10 kpl/450 g, (2,87/kg) 9 90 KG 3 00 KG 1 69 PKT 99 8 99 KG 5 99 RS 6 99 ANNOS 7 99 KG 1 29 PS LIHAMESTARIN NAUDAN JAUHELIHA 10% KIVIKYLÄ KAALIKÄÄRYLEET CREME BONJOUR BBQ TUOREJUUSTO 200 g, (4,96/kg) ATRIA OMENA-KANELI & PINAATTIOHUKAINEN 380-400 g, (4,23-4,45/kg) TARJOUKSET VOIMASSA TI–TO 14.9.–16.9.2021 ellei toisin mainita
Ennen asiakkaista noin 70 prosenttia tuli ulkomailta, mutta nykyään kaikki ovat Suomesta. Sauvossa vastaavat luvut ovat 76 prosenttia ja 61,2 prosenttia. Pikkujoulukausi toteutuu Elämys Ämmin palveluihin kuuluu majoituksen lisäksi myös erilaisia kursseja ja virkistyspalveluja, kuten savusauna. Elämys Ämmin varauskalenteri on ollut elokuun puolivälistä lähtien kiinni. . ”Työtä ollut välillä liiaksikin” Toimiva konsepti, kasvava liikevaihto ja sosiaalinen työ. Olemme olleet siinä mielessä yrittäjinä onnellisessa asemassa, että työt ovat korona-aikana vain lisääntyneet. Omaa rokotusvuoroaan jonottivat muun muassa Laisilan sisarukset Johannes ja Sanni. Kotimaanmatkailu on todella lyönyt itsensä läpi, Katajainen iloitsee. Hän ja Timo Sippo ovat pyörittäneet Elämys Ämmiä vuodesta 2017 lähtien. Tapahtumaan voivat tulla rokotettavaksi kaikki, jotka ovat saaneet ensimmäisen koronarokotteen 6.8. Paimion terveyskeskuksessa järjestetään tulevana perjantaina 17.9. Joko hoidamme pikkujoulukauden vielä itse tai sitten uusi yrittäjä pääsee siitä heti vauhtiin, Katajainen lupaa. – Voi sanoa, että olemme ainakin hyvin toiveikkaita, että Elämys Ämmin toiminta jatkuu myös ensi vuonna. Mitään ei ole silti vielä allekirjoitettu. Sauvossa rokotuskattavuus on ollut hieman Paimiota korkeampi, Hagelberg vertaa. Paimiossa ja Sauvossa ei ilmennyt THL:n mukaan uusia tartuntoja. Toinen rokote aiemmin Paimion ja Sauvon alueella rokotuskattavuus on Hagelbergin mukaan ollut alhaisin 20-34-vuotiaiden ikäryhmässä. Paimiossa on ollut syyskuussa korona-altistumisia koulussa ja varhaiskasvatuksessa. KUNNALLISLEHTI tiistaina 14.9.2021 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 TIISTAI Paimion pop up -rokotustapahtumaan kymmenien metrien jono PAIMIO Heinimaija Hirvonen Keskiviikkona Paimiossa järjestetyssä pop up -rokotustapahtumassa oli ulko-oven edessä kymmenien metrien jono. – Työtä on ollut välillä liiaksikin. Paimiossa ensimmäisen rokoteannoksen on saanut THL:n mukaan tähän mennessä 72,9 prosenttia asukkaista ja toisen 56,6 prosenttia. Elämyksiä on opittu löytämään myös läheltä. Koulusta ei juuri jatkotartuntoja Suomessa todettiin maanantaina 213 uutta koronavirustartuntaa. Näistä altistumisista ei ole Hagelbergin mukaan seurannut juurikaan jatkotartuntoja. Yrittäjäpariskunta Sanna Katajainen ja Timo Sippo ovat keskustelleet kesän ja alkusyksyn aikana viiden jatkajaehdokkaan kanssa ja keskustelut ovat edenneet nyt siihen vaiheeseen, jossa yrityksellä on yksi selkeä vaihtoehto tulevaisuuden varalle. – Se on varmaa, että Elämys Ämmiin pääsee viettämään pikkujouluja tänäkin vuonna. ELÄMYS ÄMMI. On ollut hienoa nähdä, miten vaikkapa joku Itä-Suomesta on ihmetellyt, miten erilaista LänsiSuomessa on. Kaikkiaan pop up -tapahtumissa on johtavan ylilääkärin Nora Hagelbergin mukaan rokotettu tähän mennessä 230 paimiolaista ja sauvolaista. Toivomme, että löydämme jatkajaksi reippaan, avoimen ja iloisen yrittäjän, Katajainen kertoo. Nyt olemme keskusteluissa aika pitkällä yhden yrityksen jatkamisesta kiinnostuneen kanssa, mutta toki olemme valmiita keskustelemaan edelleen myös muiden kanssa, Katajainen muotoilee. – Rokotuskattavuus on täällä ollut samaa tasoa kuin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella keskimäärin. Kaarinaan uusia tartuntoja tilastoitiin kolme. Paimiossa ja Sauvossa asuvien on mahdollista aikaistaa toista koronarokotusaikaansa. – Piikki jännittää vähän, mutta mahdolliset jälkioireet eivät, Johannes Laisila tuumi ennen rokotusta. Ihmiset ovat Paimiossa ja Sauvossa suhtautuneet koronarokotteiden ottamiseen hänen mukaansa myönteisesti, vaikka täällä on ollut koronatartuntoja selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Turussa tai Kaarinassa. Herää kysymys, miksi Katajainen ja Sippo eivät ole enää halukkaita jatkamaan Elämys Ämmin vetureina. Vaikka Elämys Ämmi jää, aikoo pariskunta asettua asumaan lähiseudulle. – Osasimme vähän odottaakin, että rokotukseen on pitkä jono. Välillä eroa kodin ja vapaa-ajan sekä työn välille on ollut hankalaa tehdä. Toisalta sama ilmiö on nähtävissä muillakin alueilla. Katajainen kehuukin uutta yrittäjää odottavan valmiiksi hyvä konsepti, jota on helppo kehittää eteenpäin. – Ennen asiakkaista noin 70 prosenttia tuli ulkomailta, mutta nykyään kaikki ovat Suomesta. Ennen elämyksiä Sauvosta hakivat pääosin ulkomaalaiset, mutta koronan myötä myös suomalaiset vieraat ovat huomanneet, että kotimaassa riittää nähtävää ja koettavaa. kello 8.30–14.30 rokotustapahtuma, jossa voi käydä ottamassa toisen koronarokotteen ilman ajanvarausta. – Totta kai toiveissa on, että jotain meidän luomaa vanhaa säilytetään, mutta samalla uutta luodaan. Yrittäjä Sanna Katajainen Elämys Ämmissä on viime vuosina päässyt nauttimaan muun muassa erilaisista virkistyspalveluista. Kaarinassa ensimmäisen rokotteen on saanut tähän mennessä 73,5 prosenttia ja toisen 58,5 prosenttia asukkaista. Vaikka uutta yrittäjää ei vielä syyskuun aikana löytyisi, aukeaa kalenteri jälleen marras-joulukuun pikkujoulukaudeksi. Yrityksen liikevaihto on kasvanut tasaisesti vuosittain, ja viime vuonna se hipoi jo sataatuhatta euroa. JAN SUNDMAN Elämys Ämmi saamassa jatkajan . – Olemme pyrkineet nostamaan tämän ryhmän rokotuskattavuutta muun muassa tekstiviestein ja järjestämällä pop up -tilaisuuksia, Hagelberg kertoo. Koko ajan on ollut selvää, että otan rokotuksen, kun vuoro tulee, Sanni Laisila sanoo. 12-vuotias Johannes ja 14-vuotias Sanni Laisila kävivät rokotettavana Paimion terveyskeskuksessa järjestetyssä pop up -tapahtumassa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan koronatartuntoja todetaan tällä hetkellä eniten niillä alueilla, joissa rokotuskattavuus on alhainen. tai sitä aiemmin. Työmäärä kävi nykyisille omistajille liian suureksi SAUVO Jan Sundman Majoitusja virkistyspalveluja Sauvossa tarjoava Elämys Ämmi on saamassa jatkajan toiminnalleen. 20–24-vuotiaista nuorista vasta reilu 60 prosenttia on saanut Paimiossa ja Sauvossa ensimmäisen koronarokotteen ja noin 20 prosenttia toisen. – Uusi koti on jo löytynyt ja sen verran voi sanoa, että emme me kauas ole lähdössä, Katajainen hymyilee
Ryhmä retkeilee päivittäin lähimaastossa ja syö lounaan päiväkodin pihalla. On lapsia, jotka eivät ole esimerkiksi koskaan poimineet mustikoita. Ulkona lapset ovat paljon rauhallisempia ja toimivat enemmän yhdessä, Tiittanen pohtii. – Eräs ryhmän lapsista tokaisi osuvasti, että pitää kunnioittaa elämän tietä. Toistaiseksi luontoryhmää ei ole markkinoitu päiväkodin ulkopuolisille. Tapiolan päiväkodissa on huomattu muitakin hyötyjä. Littoisissa Ristikallion päiväkodissa aloitti tänä syksynä kotaryhmä. Ulkopainotteisia ryhmiä perustettu tänä syksynä Tapiolan ja Ristikallion päiväkoteihin PAIMIO Heinimaija Hirvonen – Me leikitään Leevin kanssa metsässä mörköä. Taavi pääsi isänsä Markus Laaksosen kanssa yöksi telttaan, ja kokemus oli ikimuistoinen. . Metsässä kuuluu hänen mukaansa harvoin ei-sana. Ulkona voi sallia enemmän asioita kuin tavallisessa päiväkotiarjessa. – Lapset kiljuivat, että leijona, Tiittanen nauraa hauskalle sattumalle. Yhtäkkiä puiden takaa tallusteli kaksi suurikokoista leonberginkoiraa omistajansa kanssa. Kerran kuukaudessa tehdään koko päivän retki, jolloin myös nukutaan päiväunet ulkona. Illan päätteeksi paistettiin nuotiolla kattilassa popcornia ja luettiin iltasatu ennen hiljaisuutta. – Vanhemmat yleensä kysyvät sitä, olemmeko ulkona säällä kuin säällä. Vesisade ei haittaa, kunhan on oikeanlaiset varusteet ja vaihtovaatteita. KUNNALLISLEHTI tiistaina 14.9.2021 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. Ajatus tapahtumaan tuli Nuku yö ulkona -tapahtumasta, jota vietettiin tänä vuonna valtakunnallisesti 28. Ilona Haikonen (vasemmalla), Lauha Määttänen ja Katerina Tzorzis leikkivät vuolevansa puusta esineitä. Metsässä lapsia ei tarvitse esimerkiksi kieltää koko ajan juoksemasta, koska epätasainen maasto hiljentää vauhtia automaattisesti. elokuuta. – Olen katsonut Eemelistä mallia, Ilona paljasti. Perheitä osallistui yhdeksän ja kaikki tuntuivat viihtyvän, Mari Kylä-Utsuri-Virtanen kertoo. Henkilökunnan päässä idea on muhinut jo kauan, mutta kaksi vuotta sitten siitä innostuivat myös kokoomuksen, keskustan ja kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutetut, jotka tekivät valtuustoaloitteen metsäpäiväkotiryhmän perustamiseksi. Yö teltassa päiväkodin pihalla Tapiolan päiväkodin pihalla yövyttiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna teltoissa. – Kyllä lapsista huomaa eron, ollaanko sisällä vai ulkona. Elokuussa aloittaneeseen luontoryhmään haki 19 lasta, joilla kaikilla oli ennestään päivähoitopaikka Tapiolan päiväkodissa. 02 5888650/toimittajat Luontoryhmässä vietetään puolet hoitopäivästä ulkona . Tutkimuksissa on havaittu, että luonnossa oleskelu vahvistaa luontaista immuniteettia ja voi jopa ehkäistä allergiaa ja astmaa. Koirat ja omistaja Henri Toukonen kuuluvat Suomen Karvakamuihin. – Otsot-luontoryhmä oli tänä vuonna koekaniina, miten yöpyminen onnistuu ja innostuvatko perheet. Yöllä ainakin lapsia nukutti makeasti.. Tärkeä luontosuhde Luontoryhmä Otsot sai alkunsa Tapiolan päiväkodin työntekijöiden omasta kiinnostuksesta. Pojat kuuluvat Tapiolan päiväkodin elokuussa aloittaneeseen luontoryhmään, joka viettää 4-5 tuntia päivässä ulkona. Ei saa esimerkiksi repiä elävistä puista mitään. Luontosuhteen ylläpitäminen on hänen mukaansa nykymaailmassa tärkeä tehtävä. Tänä aamuna metsä nukkui. Tiittanen uskoo, että ulkoryhmiä voi tulla lähivuosina lisää. Turun seudulla on ennestään ulkoryhmiä ainakin Ruskolla ja Paraisilla. – Haaveena on, että saisimme päiväkodin lähimaastoon kodan tai pihalle riippumattoja, jotta voisimme nukkua myös päiväunet ulkona, varhaiskasvatuksen opettaja Mari Kylä-Utsuri-Virtanen paljastaa. Lasten innostamina työntekijät veivät saniaisten alle pehmotiikerin ja muita viidakon eläimiä. Illan aikana perheet laittoivat itse nuotiolla ruokaa ja päiväkodin pihalla sai kokeilla erilaisia pelejä, kuten pesuvateihin tehtyä muistipeliä ja viidakkosuunnistusta. Lapset eivät ajattele keliä samalla tavalla kuin aikuiset, varhaiskasvatuksen opettaja Katja Tiittanen vakuuttaa. Nuku yö ulkona -tapahtumassa vierailivat leijoniksikin luullut leonberginkoirat Carlos ja Lola. Ulkona ei ole käytössä samanlaista leluarsenaalia kuin sisällä, mikä työntekijöiden mukaan ruokkii mielikuvitusta. Kaikki meni hyvin, vaikka olikin kylmä yö. – Meillä on metsässä metsäsäännöt. Luontoryhmässä opitaan tuntemaan ympäristöä ja pitämään siitä huolta. Metsässä olen lapsille enemmän läsnä, kun sieltä käsin ei voi tehdä mitään muuta. MARKUS LAAKSONEN Tapiolan päiväkodin pihalla nukuttiin teltoissa viime viikonloppuna. – On itsellekin ihanaa, kun saa oivaltaa asioita lasten kautta, Kylä-Utsuri-Virtanen toteaa ja kertoo viidakkoprojektista, joka sai alkunsa, kun saniaiset toivat lasten mieleen viidakon. Enemmän läsnä Luontopäiväkotien hyötyjä on tutkittu Suomessa. Varhaiskasvatuksen opettajat ovat huomanneet muutoksen myös omassa työssään. Tapiolan päiväkodin pihalla nukkui luontoryhmä Otsojen lapsia ja heidän vanhempiaan sekä ryhmän työntekijöitä. Yhdessä kuulosteltiin viidakon ääniä. HEINIMAIJA HIRVONEN Ulkona ruoka maistuu paremmalta kuin sisällä, pohtivat Leevi Jokinen ja Verneri Tolonen. – Sisällä mielessä on yleensä monta asiaa, mitä pitäisi tehdä. Näin 5-vuotiaat paimiolaiset Verneri Tolonen, Leevi Jokinen ja Joona Varjonen kuvailevat päiväkotiarkea. – Jos tulee kova tuuli, silloin metsä on vihainen
Olemme ylpeitä metsistämme ja vesistöistämme, mutta kuinka paljon nykyaikana vietämme aikaa luonnossa. Paimiolaisessa Tapiolan päiväkodissa aloitti tänä syksynä luontoryhmä, joka viettää puolet hoitopäivästä ulkona. Hävisimme monta peliä ja näytti jo siltä, että putoamme, mutta toinen joukkue hävisikin oman ratkaisevan pelinsä ja sen takia emme pudonneetkaan. Voisiko ulkoryhmistä olla apua myös tähän. Perheen 9-vuotias poika on loputtoman kiinnostunut rivitalomme edessä kasvavasta metsästä ja tutkii ötököitä luontokirja kädessään. Ja Suomessa on talvisaappaat jalassa pitkän aikaa vuodesta, se haittaa spontaania pelaamista! Kesäkausi on ollut tiivis, kun olen tehnyt samalla lisäopintojakin. Harrastajia tulee koko ajan lisää. Keskiviikkona kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään, että työntekijöitä palkittaisiin kertaluontoisesti liikuntaja kulttuuriseteleillä. Pojasta on ihmeellistä, että Suomessa voi kävellä suoraan ovesta ulos metsään. Oka . Joukkuepelissä ongelmia ratkaistaan ryhmänä. Viikonloppuisin mennään leikkipuistoon, paitsi jos sataa tai on talvi. Puolet hoitopäivästä pihalla PÄÄKIRJOITUS . Olisin kovasti osa-aikatyötä vailla. Kun tuli harjoituksiin ja oli ollut huono päivä, niin puolentoista tunnin kuluttua oli mieli taas kirkkaampi. Ryhmä retkeilee päivittäin ja ruokailee pihalla. Henkilökunnan palkitseminen edellyttää 50 000 euron lisämäärärahan myöntämistä. Heinimaija Hirvonen Pojasta on ihmeellistä, että Suomessa voi kävellä suoraan ovesta ulos metsään. Milene Ramos Kirjoittaja on Paimiossa ja Sauvossa toimivan Peimari Unitedin naisjoukkueiden vastuuvalmentaja Lopputulosta tärkeämpää on se, miten jalkapalloa pelataan Naapuriini muutti keväällä brasilialainen perhe. Kodan saa pystytettyä pihalle halvemmalla kuin lisäsiiven. Etuutta voidaan maksaa vakinaisille ja määräaikaisille työntekijöille, joiden työsuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta ajalla 1.8.2020–30.10.2021 ja joiden palvelussuhde kaupunkiin on edelleen voimassa edun myöntämishetkellä 18.11.2021. Portugalin jalkapalloliitto satsaa nyt paljon naisiin ja harjoituskenttiin. Tuskinpa suomalaiset käärmeet vetävät vertoja sademetsien lajirunsaudelle. Hänen kotikaupungissaan on muutaman hehtaarin kokoinen puistoalue, jonne on sisäänpääsymaksu. Kaikki muu metsä kaupungin ympäriltä on hakattu. Työni jalkapallovalmentajana tyttöjen ja naisten parissa on olla mahdollistamassa joukkueelle onnistumisia. Jouduimme hankkimaan toimentulon muualta ja pelaamaan vapaaaikana. Olen kuullut naisten sanovan, että viime kaudella oli tilanteita, joissa he olivat melkein paniikissa, jos asiat eivät menneet kentällä hyvin. Monessa kunnassa kipuillaan tällä hetkellä sisäilmaongelmien ja tilapulan takia. Vieraillessani päiväkodissa viime viikolla ryhmä oli löytänyt metsästä perhosentoukan ja tutki, mikä perhonen siitä kehittyy. Luontosuhteen luomisen lisäksi ulkoryhmissä voi nähdä muitakin etuja. Suomalaisten luontosuhteesta puhutaan paljon, mutta brasilialaiseen poikaan tutustuminen on saanut minut häpeämään omaa luontosuhdettani. Pöpöt eivät tartu niin helposti ulkoilmassa. Kun teimme asioita yhdessä, hitsauduimme tiiviiksi ryhmäksi ja opimme tuntemaan toisemme hyvin. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 14.9.2021 KOLUMNI KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina On tärkeää pelata joukkuepeliä, koska se auttaa kasvamaan ihmisenä. Samaan aikaan omat lapsemme eivät erota mustikkaa juolukasta. Hänhän tulee maasta, jonka pinta-alasta yli puolet on sademetsän peitossa. Jos yrität ratkaista ongelmia yksin, siitä ei tule mitään tai ainakaan niin hyvää lopputulosta kuin yhdessä pelaamalla. Poika vastasi, ettei hän ole koskaan käynyt Brasiliassa metsässä. Luontosuhteen opettaminen on nykypäivänä yhtä tärkeää kuin vaikkapa kaveritaitojen tai käytöstapojen. Puissakiipeilylle ja majaleikeille jää valitettavan vähän aikaa, kun lapsia kuskataan kuusi kertaa viikossa harjoituksiin tekonurmelle tai monitoimihalliin. Silloin vielä monet opiskelivat, joten se oli ajankäytöllisesti mahdollista. Minusta kentällä ei tarvitse koskaan olla paniikissa. Joka kesä närkästymme, kun ulkomaalaiset marjanpoimijat tulevat keräämään metsät tyhjiksi. Olen kiinnostunut kaikesta työstä. Pelasimme 1. Päädyin lopulta pelaamaan kuudeksi vuodeksi Portugalin korkeimmalle tasolle, jonka jälkeen siirryinkin valmentajaksi. Se, miten pelataan, on minulle tärkeämpää kuin lopputulos, ja todella ajattelen niin. Aloitin itse jalkapallon vasta 15-vuotiaana. Miksi sitä on niin vaikeaa saada. Soisin, että ulkoryhmiä perustettaisiin ihan joka kuntaan. Se ei synny enää itsestään. Paimiossa ja Kaarinassa väkiluku kasvaa ja tarvitaan lisää päivähoitopaikkoja. Siksi pitääkin keskittyä aina vain peliin, nauttia siitä ja olla miettimättä putoamisia tai nousuja. Tuomari NASEVAT Paimio harkitsee henkilöstön palkitsemista virikeseteleillä PAIMIO Paimion kaupunki harkitsee henkilöstönsä palkitsemista kiitokseksi korona-ajan venymisestä. Näitä samoja asioita tarvitaan tavallisessa elämässä, töissä ja perhe-elämässä. Täällä Suomessa tämä on vaikeampaa, koska ihmiset käyvät töissä ja on muitakin vastuita. Yhtenä päivänä hän kertoi minulle innoissaan kyystä, jonka hänen isänsä oli nähnyt metsäpolullamme. Oli ilo olla mukana tapahtumassa. Etuuden arvo suhteutetaan työntekijän palvelusajan pituuteen ja sen enimmäismäärä on sata euroa per työntekijä. . Ulkona lapset saavat liikuntaa, koordinaatio ja motoriikka kehittyvät. Osaaminen on harjoiteltu, pelaajien pitää saada se paineenkin alla itsestään esiin. Tässä valmentaja voi auttaa pelaajia, ja onnistumisten kautta pelaajat löytävät oman vahvuutensa. Jalkapallo on kaikkein suosituin urheilulaji, jota näkee ja voi pelata kaikkialla ympäri vuoden. Suomessa jalkapallo täytyy opetella eri tavalla. Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009.. Paras tapa pitää huolta luonnosta on opettaa lapset arvostamaan sitä. . Kun vertaan suomalaisia naispelaajia portugalilaisiin, tällä hetkellä Suomen naiset pelaavat laadukkaampaa jalkapalloa, mutta muutamassa vuodessa asiat ehkä muuttuvat. Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon 0504780686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www.kuntsari.fi -nasevat) kautta. Tärkeintä harjoitusprosessissa ovat pelaajat, ei valmentaja. Olen saanut todelliset parhaat ystävyydet jalkapallossa. divisioonassa ammattilaisjoukkueita vastaan. Kunnon tiimipelaaminen vahvistaa kykyä nollata asioita ja päästä irti turhista murheita. Pelin lopputulos ei lopulta ole valmentajasta kiinni. Kiitos PaiHan M35-joukkueelle hienosta ja vaiherikkaasta pesäpallopelistä Oinilan kentällä. Siksi jalkapallo onkin niin kiehtova laji, koska se valmentaa pelaajaa myös muuhun elämään. Ulkona lapsilla on tilaa olla väljästi. Kummastellen kysyin, miksi hän on niin kiinnostunut havumetsästämme. Vielä muutama viikko, niin sitten se on mahdollista. Portugalilla on etulyöntiasema, koska varsinkin pojat syntyvät ”pallo jalassa”. Pelien jälkeen teimme jotain yhdessä, menimme kahville tai jonnekin. Kaupunginhallitus päättää lisämäärärahan myöntämisestä. Kun on harjoituskausi ja pelikausi, niin harjoitusten valmisteluihin ja niihin keskittymiseen menee aikaa paljon, mutta kun työkiireet helpottavat, niin haluaisin vierailla kunnolla Helsingissä ja Lapissa
Korona-aikana kirjaston järjestämät satutunnit, kynätreffit ja lukupiiri ovat kaikki olleet katkolla, mutta toiminta on taas alkanut. Satuja ja kirjoittamista Sauvon kirjastossa SAUVO Anni Himberg Sauvon kirjastossa pääsee torstaiaamuisin satujen maailmaan, kun kirjaston satutunnit alkavat jälleen. Kaikki toiminta on kuitenkin maksutonta, Inkinen muistuttaa.. Vapaamuotoisia kertomuksia omasta toiminnasta yhteystietoineen toivotaan syyskuun loppuun mennessä Inkisen sähköpostiin. – Satutunnit järjestetään nyt nuokkarilla, jossa on oma viihtyisä rauhansa aamuisin. VIIKON KUVA Pirjo Storman esitteli yleisölle keraamikon taitojaan. . – Listaamme tekijät kunnan nettisivuille markkinoidaksemme Sauvon taideja kulttuurikentän osaajia sekä tiedottaaksemme ajankohtaisista asioista, Sauvon kirjastonjohtaja Päivi Inkinen kertoo. Molemmissa töissä on tarkka ajankuva ihmisineen, autoineen, mukulakivikatuineen ja liikekyltteineen. – Lukupiirissä on ollut hyvin väkeä, mutta sinne voi tulla koska vaan mukaan. Muun muassa taidemaalarit, valokuvaajat, muotoilijat, muusikot, kirjailijat tai vaikkapa sirkustaitelijat ovat tervetulleita listalle. Listaa täydennetään tarpeen mukaan, joten mukaan pääsee myöhemminkin. Kunnassa on erittäin paljon taitavia harrastajiakin, mutta ajatuksena on tukea ammattitaiteilijoita näkyvyydellä. Esillä oli muun muassa Jorma Tenhusen ja Milja Turusen akvarelleja, Janne Ahasen öljyväri-muotokuvia, Anne Mustajärven laser-printtejä ja Pirjo Stormanin taidokkaita keramiikkatöitä. – Kunnalle ei ole mahdollisuutta tarjota työskentelytiloja, mutta kirjaston tiloissa voi järjestää taidenäyttelyiden lisäksi esimerkiksi jonkinlaisia yritysesittelyjä, Inkinen ideoi. 02-473 2602 Lukijan kuvia Taiteiden Yästä Kunnallislehden lukija Anneli Sewón piipahti syyskuun alussa Salossa järjestetyssä Taiteiden Yä -kulttuuritapahtumassa. Kuvassa Smirre-kettu tassuttelee metsän reunassa, ja taiteilija on saanut valot ja varjot upeasti leikkimään hangella. Yksi näyttelyn parhaista luontokuvista oli Aurinkoinen maaliskuun päivä. Kynätreffeilläkin on edelleen tilaa, ja jos omien tekstien kirjoittaminen aluksi hirvittää, voi mukaan tulla vaan kokeilemaan. Kirjaston kynätreffit ja lukupiiri ovat jo startanneet, mutta mukaan mahtuu vieläkin. – Luovien alojen kirjo on laaja ja tähän kartoitukseen otamme pääasiallisen elantonsa luovasta työstä saavia. Eero Ekströmin öljyvärimaalaukset saivat monet näyttelyvieraat pysähtymään ja kyselemään, missä Salossa on Isokatu, entä missä oli Elokuvateatteri Keskus. Kulttuuritapahtuman yksi osa oli Salon Taideharrastajien kokoama vuosinäyttely, johon oli valittu yhteensä sata teosta. – Kysymme tarvittaessa lisää, kun alamme työstää kartoituksen tuloksia. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Kulttuuritoimi jakaa listaa myös Varsinais-Suomen alueella kuntien kulttuuriverkostoissa, joten työmahdollisuuksia voi tulla myös kunnan ulkopuolelta. ANNELI SEWÓN Sauvo listaa luovien alojen ammattilaiset SAUVO Anni Himberg Sauvon kunnan kulttuuritoimi kartoittaa päätoimisia taideja luovien alojen toimijoita. Salon Taideharrastajat viettää ensi vuonna 25-vuotisjuhlaansa, jolloin odotettavissa on kenties vielä mittavampi vuosinäyttely. 18.9. – Satutunnit järjestetään nyt poikkeuksellisesti arkiaamuna, joten katsotaan miten se tavoittaa kiinnostuneet. Satutunneilla on aikaisemmin käynyt noin kymmenen lasta, joka on Inkisen mukaan Sauvon kokoisessa kunnassa hyvin. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +12 +12 +12 7 Sää 14.9. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:52 19:55 06:09 20:38 Keskiviikko +12°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:55 19:52 06:12 20:35 Torstai +12°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:57 19:49 06:14 20:32 Perjantai +11°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:00 19:46 06:17 20:28 Lauantai +11°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:02 19:43 06:19 20:25 Nasevat: www.kuntsari.fi/nasevat, tekstiviesti 050 439 0009 tai Whatsapp 0504780686 MIELIPIDE Mielipiteet: toimitus@kunnallislehti.fi Leipomo-Konditoria Kahvila-Konditoria-Myymälä www.cafeasta.fi TIISTAI: Smetanapossua l, gl, Keitettyä perunaa ja muusia l, Metsäsienikeitto l KESKIVIIKKO: Talon lihamureke l, Keitettyä perunaa ja muusia l, Juustopaprikakeitto l, gl TORSTAI: Parmesankanaa l, gl, Kastike l, Keitetty perunaa ja riisiä l, Pinaattikeitto l PERJANTAI: Puna-ahventa kermakastikkeessa l, Keitetty peruna ja muusia l, Makkarakeitto l, gl Ark. Emme ole vielä lyöneet lukkoon jatkon aikataulua, joten kävijöiden mielipiteitä kuullaan mielellään, Sauvon kirjastonjohtaja Päivi Inkinen sanoo
Sen sijaan joukkoliikenteen käyttäjälle vaihtoehdot ovat riittämättömät. Markus Kaarlela ja Mikko Lindberg haluavat Paimion Fölin kyytiin PAIMIO Jan Sundman Paimion edunvalvonta soteuudistuksessa ja joukkoliikenteen parantaminen. JAN SUNDMAN Pitkän linjan paimiolaisia Markus Kaarlela, Paimion kaupunginhallituksen puheenjohtaja . – Muun muassa nämä asiat ovat tärkeitä, kun neuvotteluja käydään. Syntynyt Turussa, mutta asunut viimeiset 40 vuotta Paimiossa . . Etulinjan kärjessä he ovat kuitenkin molemmat ensimmäistä kertaa. Sitä pitkin on mukava kulkea ympäri vuoden. – Sote-uudistuksesta tulee varmasti tietynlainen edunvalvontakilpajuoksu kuntien välillä, ja siinä kilvassa pitää varmistaa, että Paimio on hyvissä asemissa alusta asti. Muun muassa nämä asiat nousevat esiin, kun Paimion tuoreilta kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajilta Markus Kaarlelalta ja Mikko Lindbergiltä kysytään, mitkä ovat alkaneen valtuustokauden tärkeimmät tavoitteet. 45-vuotias aviomies ja kolmen lapsen isä . Asunut koko ikänsä Paimiossa . . He molemmat näkevät, että tuore valtuusto on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. ML: Menen varmaan jonnekin isoille messuille. Paimio on houkutteleva kaupunki asua sellaiselle ihmiselle, jolla on mahdollisuus käyttää omaa autoa. Ehkäpä TPS:n jääkiekko-ottelua.. – Ennen kaikkea meidän pitää varmistaa, etteivät yritysten kasvuaikeet tai potentiaalisten uusien asukkaiden haaveet kaadu byrokratiaan. MK: Menemme varmasti lasten kanssa katsomaan jotain urheilua paikan päälle. Mitä teet ensimmäisenä, kun viimeisetkin koronarajoitukset hellittävät. Maanviljelijä, yrittäjä . Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittu Kaarlela on paikallispolitiikassa vielä melko tuore kasvo, kun taas valtuuston puheenjohtaja Lindbergille alkanut kausi on jo neljäs kuntapolitiikan parissa. . . Sekä Kaarlela että Lindberg ovat yhtä mieltä siitä, että Turkuun verrattuna päätöksenteko vaikkapa kaavaasioihin tai rakennuslupiin liittyen on jo nyt ripeämpää, mutta kehitettävää löytyy aina. Mikko Lindberg: Tipumäki. . MK: Vistalt ja muhalt – Kansakoulumuistoja Paimiosta. Markus Kaarlela: Kotitiemme Postinkuja. Yrittäjäja asukasystävällisyyttä sekä joustavaa että ripeää päätöksentekoa. Päätöksenteon pitää olla ripeää ja sopivissa määrin joustavaa. Toinen merkittävä nosto valtuustokaudelle on paikallisliikenteen kehittäminen. Maaja metsätieteitä opiskellut 65-vuotias Lindberg puolestaan on ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut kuntapolitiikasta jo 1970-luvulta lähtien, mutta ajankäytöllisesti ehdolle vaaleihin lähteminen mahdollistui vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. Kokouskokemusta kertyi ja paikallinen päätöksenteko tuli nopeasti tutuksi. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 14.9.2021 UUTISET Jätä meille uutisvinkki: toimitus@kunnallislehti.fi p. Paimion kaupunki on ollut tämän vuoden mukana Turun seudun paikallisliikenteen, eli Fölin laajentumisselvityksessä. Sellaista aitoa messutunnelmaa on ehtinyt tässä viimeisen 1,5 vuoden aikana jo kaivata. . . Harrastuksina avantoja kylmäuinti ympäri vuoden, hiihto ja mökkeily Kolme kevyttä puheenjohtajille Mikä on suosikkipaikkasi Paimiossa. Paimion edusta pidettävä kiinni Sote-uudistus nousee ensimmäisenä mieleen, kun Kaarlela ja Lindberg pohtivat alkaneen valtuustokauden kiperimpiä kysymyksiä. Ensimmäisellä valtuustokaudellaan Kaarlela vaikutti koulutuslautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. ML: Ismo Leikolasta kertovan kirjan Suo, kuokka ja Hollywood. 65-vuotias aviomies, viiden lapsen isä ja pian viiden lapsen vaari . – Paimio on houkutteleva kaupunki asua sellaiselle ihmiselle, jolla on mahdollisuus käyttää omaa autoa. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi. Ehdotonta on, että Paimiossa on tarjolla myös vuodesta 2023 alkaen vähintään sellaiset terveysja neuvolapalvelut kuin tälläkin hetkellä, oppilashuolto toimii ja sosiaalityöllä on realistiset resurssit operoida. – Jos minulle olisi viisi vuotta sitten sanottu, että merkittävä osa vapaa-ajasta kuluu kuntapolitiikan parissa, en olisi ikipäivänä uskonut, Kaarlela naurahtaa. Mutkattomuutta päätöksentekoon Kokonaisuutena puheenjohtajat näkevät, että Paimion on oltava jatkossa entistä mutkattomampi kaupunki sekä asukkaille että yrityksille. He ovat kumpikin samoilla linjoilla siinä, että Paimion täytyy pitää neuvotteluissa saavutetuista eduistaan kiinni. Tuntui, että olin siihen mennessä antanut oman osaamiseni siinä tehtävässä ja oli aika keskittyä omiin yritystoimiin, Lindberg kertaa. Se on varmasti tulevan valtuustokauden tärkein yksittäinen asia, Kaarlela alleviivaa. – On tärkeää, että meillä on tekemässä päätöksiä sellaisia henkilöitä, jotka ovat nähneet ja monta valtuustokautta ja toisaalta myös heitä, jotka ovat aloittaneet vasta ensimmäisen kautensa, Lindberg miettii. . Harrastuksina kuntapolitiikan lisäksi urheilun seuraaminen Mikko Lindberg, Paimion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja . Sieltä avautuu hieno näköala melko kauas ”Itämerelle” asti. Liiketoiminnan kehitysjohtaja Gasumilla . Sellaisena kaupunkina Paimion pitää näyttäytyä ulospäin, Kaarlela alleviivaa. Vanhuspalvelut ovat myös sellainen asia, josta ei voi ainakaan tinkiä, Lindberg miettii. Kipinä paikalliseen päätöksentekoon roihahti kuitenkin nopeasti liekiksi. Sekä Kaarlela että Lindberg pitävät tärkeänä sitä, että kuluvan valtuustokauden aikana Paimio on yksi Fölin toiminta-alueeseen liitettävistä kunnista. Opiskellut diplomi-insinööriksi Lappeenrannan yliopistossa . . . Mikko Lindberg Mikko Lindberg (vas.) ja Markus Kaarlela luotsaavat paimiolaista päätöksentekoa eteenpäin seuraavien vuosien ajan. Opiskellut agronomiksi Helsingin yliopistossa . – Lopetin työt ProAgrian johtajana Turussa vuonna 2008. 02 5888 650 / toimittajat, whatsapp 0504780 686 Terveyspalvelut ja joukkoliikenne tulevan valtuustokauden keihäänkärkinä . Sitä on ehdottomasti kehitettävä, ja ensimmäinen askel on liittyä Föli-alueeseen, Lindberg muotoilee.
Mäntymetsien sijaan hän tekee pitkiä päivävaelluksia vuorille. Verkkokuppa Amazonissa myytävään Pyörällä päästään -kirjaan on myös koottu vinkkejä Espanjan nähtävyyksistä sekä pyöräilyja vaellusreiteistä. Reitin pituus oli yli 4 000 kilometriä ja polvi alkoi vihoitella ennen kuin oltiin edes puolimatkassa. Reissun jälkeen en pitkään aikaan pystynyt syömään salamia. Sponsorimme vakuutti, että siihen aikaan vuodesta Espanjassa ei sada. Jätteet poltettiin roskalavalla tien vieressä. Pyörätietkään eivät olleet aina parhaimmasta päästä, vaikka oltiin pyöräilyn luvatussa maassa. Laura Toukola ja Taina Liekari lähtivät matkaan Fuengirolasta. Huimasta ympäripyöräilystä on kulunut nyt kaksi vuotta ja Liekari on kirjoittanut reissukokemukset kirjaksi. – En ole koskaan ollut mikään himopyöräilijä enkä ollut ikinä edes ajanut lukkopolkimilla, joten treenasimme matkaa varten lähes vuoden, Liekari kertoo. TAINA LIEKARIN KUVAT Matkalla käveli vastaan myös lehmälauma.. No, kyllä satoi ja paljon. – Mies kertoi, että he olivat vaimonsa kanssa suunnitelleet, missä kaikkialla he haluaisivat yhdessä käydä, mutta sitten vaimo oli kuollut yllättäen. Tillintien puutalojen paikalla on nykyisin kerrostaloja, ja koski, jonka varrella Taina lapsuusmuistoissaan leikki, muistuttaa aikuisen silmissä enemmän ojaa. Paimiossa varttuneen Liekarin ja hänen matkatoverinsa Laura Toukolan unelmana oli pyöräillä Espanjan ympäri 50 päivässä. – Paras hetki unelmien toteuttamiseen on heti, koska parempaa hetkeä ei ehkä tule. Ensimmäisenä päivänä he ajoivat 146 kilometriä rantareittiä Tarifaan. Kaupunki on muuttunut paljon Liekarin lapsuusvuosista. – Pakkasimme mukaan pelkkiä kesävaatteita, koska Espanjassa on yleensä toukokuussa lämmintä ja aurinkoista. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 14.9.2021 TÄST NY Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari Paimiossa varttunut Taina Liekari pyöräili Espanjan ympäri ja kirjoitti matkasta kirjan . Hulvan maakunnassa pienten kylien jätehuolto oli retuperällä. Kylmillään lämpömittari näytti vain 8 astetta, Liekari muistelee. Kylmyyden lisäksi parivaljakkoa kalvoi alkumatkasta nälkä. Nykyään Liekari asuu ympärivuotisesti Fuengirolassa. Matkan varrella naiset kohtasivat muita matkapyöräilijöitä, sillä Espanja on kova pyöräilymaa. Silloin, kun toinen haluaisi jo pysähtyä syömään, toinen haluaisi ehkä vielä jatkaa matkaa. Matkalla vastaan tuli mies, joka pyöräili vaimonsa tuhkat mukana PAIMIO, FUENGIROLA Heinimaija Hirvonen – Tähänkö tämä matka sitten tyssäsi, Taina Liekari kirosi työntäessään retkipyöräänsä pehmeässä hiekassa polvi vihloen. Sen sijaan vaikeuksia aiheutti sää. Paras hetki unelmien toteuttamiseen on heti, koska parempaa hetkeä ei ehkä tule. Sen viestin hän toivoo välittyvän myös kirjastaan. . Espanjassa vietetään iltapäivisin siestaa ja silloin ravintolat ovat kiinni. Seuraavana päivänä Liekari sitoi polven tiukasti ja jatkoi matkaa hammasta purren. Reissu opetti Liekarille sen, että ihminen selviää melkein mistä tahansa, kunhan riittävästi haluaa. Lähellä Santiago de Compostelaa Taina Liekari joutui renkaanvaihtoon rautanaulan lävistettyä sen. Suomen mittakaavassa Liekarin ja Toukolan polkema matka vastaa kahta kertaa Paimiosta Lappiin ja takaisin. – Olen ihmisenä sellainen, että jos tekee mieli tehdä jotakin, yleensä myös toteutan sen. Pyöräreitin kartta. Hän on itse iltaihminen ja Laura aamuihminen. – Elämäni olisi aika täydellistä, jos saisin lapseni ja lapsenlapseni tänne Espanjaan. Toukola osoittautui mainioksi matkatoveriksi, eikä isoja konflikteja tullut. Se tuntui vähän karmivalta, mutta samaan aikaan hirvittävän koskettavalta, että joku rakastaa toista niin paljon. Liekari vietti lapsuutensa ensimmäiset vuodet Paimiossa Ylä-Vistalla. Nyt nähdään sen verran harvoin, että meinaa välillä ikävä yllättää. Mies halusi tehdä vaimonsa kanssa viimeisen yhteisen matkan. Pyöräily on yksi maan suosituimmista lajeista ja pyöräilijöihin suhtaudutaan ystävällisesti. Tuhka ja palamaton jäte kipattiin ojiin. Vääränlaiset varusteet Etukäteen Liekaria jännitti eniten reissussa tiivis yhteiselo matkatoverin kanssa. Paras hetki on nyt Naisten tavoitteena oli polkea 4 000 kilometrin matka 50 päivässä. Koskettavin kohtaaminen tapahtui Pohjois-Espanjassa, jossa naiset tapasivat miehen, joka pyöräili edesmenneen vaimonsa tuhkat mukana. Matkan aikana Liekari sekosi laskuissa, ja he saapuivat maaliin vuorokauden etuajassa. Tästä viisastuneena teimme aamuisin ison kasan salamileipiä evääksi. – Siesta päättyy kuudelta, mutta monet ravintolat avasivat ovensa vasta illalla
Pirjo Ailanto Juho Suominen yleisurheilun maaotteluedustajana Tukholman stadionilla. Karhumaa on leiskauttanut isosta mäestä toistaiseksi muutamia hyppyjä. – Totta kai se vähän mietitytti, mutta ei sen suuremmin. ”Totta kai se olisi haaveena päästä hyppäämään parijoukkuekisassa Nikon (Kytösaho) kanssa.” Raakel Karhumaa . syyskuuta pidettävän tapahtuman järjestelystä vastaa Paimion liikuntapalvelut ja Peimarin Latu & Polku. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 14.9.2021 Raakel Karhumaa kesytti Varkin PAIMIO Jan Sundman 11-vuotias Paimion Urheilijoiden mäkihyppylupaus Raakel Karhumaa teki viime viikon tiistaina valloituksen, jollaiseen kukaan seuran tyttötai naisurheilijoista ei ollut aiemmin pystynyt. KUVAT: JAN SUNDMAN Raakel Karhumaa on ensimmäinen tyttötai naishyppääjä, joka on Paimion Urheilijoiden väreissä leiskauttanut alas Varasvuoren suurmäestä. Ei siis kovin paljon isommasta kuin Varasvuoren suurmäki. Motivaatio mäkikoon kasvattamiseen myös kisoissa on ainakin heti korkealla. Karhumaa leiskautti tuolloin elämänsä ensimmäisen hypyn Varasvuoren isosta K58-mäestä. Innolla valmistaudutaan nyt mahdollisiin tuleviin nuorten arvokisoihin. Kisoihin hän ei vielä mieli aivan K60-luokan mäkiin. Pian ringette jäi, ja Varasvuoren mäet tulivat kuukausi kuukaudelta tutummiksi. Jos suoritus jännitti, näkyi se korkeintaan keskustelussa valmentaja Valtteri Schleutkerin kanssa ennen mäkitorniin kapuamista. . Maaottelusta virtaa jatkoon Piikkiön Kehityksen heittäjä Juho Suominen valittiin nuorten 17-vuotiaiden Suomi-Ruotsi -maaotteluun kuulantyöntöön. Hän aloitti hyppäämisen samoina päivinä alkuvuodesta 2019, jolloin Suomen kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä Matti Nykänen nukkui pois. – Varmaan kyselin jotain tyhmiä kysymyksiä siitä, miltä Valtterista itsestään tuntui ennen ensimmäistä hyppyä Varkin isosta mäestä, Karhumaa naurahtaa. ”Juhon laaja lajipohja korkeushypystä heittolajeihin on tuottamassa tulosta.” URHEILU Paimion Polku -tapahtuma tulevana viikonloppuna Perinteinen Paimion Polku -tapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna. Tuntuma mäkeen paranee hyppy hypyltä. Hyppääminen itsessään on ihan samanlaista, vauhti vain kasvaa, hän miettii vaatimattomasti. Kun Karhumaan uroteosta kerrottiin tuoreeltaan Paimion Urheilijoiden Facebook-sivuilla, oli yksi kommenteista ”Kova juttu! PU mixed team lähenee!”. Runsaat 30 metriä kantanut hyppy sai torstaina seuraa aavistuksen pidemmästä leiskautuksesta. Hänen yhtä työntöään, joka kantoi yli 20 metriä, tarkisteltiin kauan, mutta se tuomittiin lopulta yliastutuksi. Kommentin oli kirjoittanut Karhumaan idoli ja yksi Suomen tämän hetken parhaista mäkihyppääjistä, Niko Kytösaho. – Se tuntui aika hyvältä, olin aivan innoissani kommentin jälkeen. Katsotaan, Karhumaa hymyilee. Se tavoite ei välttämättä ole kovin kaukana, sillä parikisaa hypätään SM-tasolla K64mäestä. Polkuretki on yksi osa Polulta polulle retkikiertuetta.. Parantunut tuloskunto myös kuulantyönnössä kertoo kokonaisuuden olevan kohdallaan. Juhon menestys tämän vuoden kuulantyönnössä tuli yllätyksenä, sillä päälajina on harjoiteltu kiekonheittoa. Kuva Maria Suominen. Sunnuntaina 19. – Ei se mikään mahdoton ajatus ole vaikka jo ihan lähivuosina. Raakelin äiti oli huomannut lehdessä ilmoituksen Varasvuoren mäkikoulusta ja ringetteä harrastanut tytär innostui kokeilemaan lajia. Vaikka ero seuraavaksi suurimpaan K29-mäkeen on iso, ei Karhumaa ainakaan myönnä jännittäneensä sen suuremmin puomilla ennen vauhtimäkeen laskemista. Puolenvälin taukopaikkaa ylläpitää perinteisesti Paimion Vesaiset, joten matkaan lähtijöitä ohjeistetaan ottamaan käteistä rahaa mukaan. Nuorempana tehdyt kuulantyönnön tekniikkaharjoitukset eivät näin ollen ole menneet hukkaan. 2019 ensimmäiset mäkitreenit Piikkiössä perheensä kanssa asuva Karhumaa on kehittynyt hyppääjänä nopealla tahdilla. Juho selvisi edustustehtävästä todella hienosti sijoittuen sunnuntaiaamun kilpailussa Tukholman stadionilla kolmanneksi tuloksella 15.41. Nyt seuraava haaste on sitten taltuttaa iso mäki kunnolla, Karhumaa hymyilee. Tapahtumassa on kaksi lähtöpaikkaa: toinen Urheilupuistossa ja toinen Hiekkahelmessä. Kaikkiaan mäen on Karhumaan uroteon myötä valloittanut 136 PU:n urheilijaa. Kilpailun voitti muita kilpailijoita kookkaampi Ruotsin Leo Zikovic tuloksella 19.39. – Alkuun hypättiin pienimmästä K8-mäestä ja siitä sitten mäki kerrallaan ylöspäin. Totta kai se olisi haaveena päästä hyppäämään parijoukkuekisassa Nikon kanssa, Karhumaa hihkuu. Kisoihin isompiin mäkiin sitten, kun sen aika on. – Varmaan ainakin syksy kilpaillaan vielä pienemmissä mäissä ja haetaan treeneissä tuntumaa isoon mäkeen. Parijoukkuekisaan Kytösahon kanssa. 11-vuotias Karhumaa hyppäsi Varasvuoren suurmäestä ensimmäisenä Paimion Urheilijoiden naisurheilijana. Juhon laaja lajipohja korkeushypystä heittolajeihin on tuottamassa tulosta
Käsityökahvila kokoontuu joka kuukauden kolmas ma, seuraavaksi 20.9. Tuloksia tullaan hyödyntämään Varsinais-Suomen kuntien ja tulevan hyvinvointialueen terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä sekä ehkäisevässä päihdetyössä. Jäikö Kunnallislehti tulematta. info@paimiosanatorium.com perjantaihin 15.9. finfami.fi/verkkoryhmat. Tauolla voi ostaa makoisat munkkikahvit Tervetuloa! Aikuisten Olohuoneen ryhmä lähtee kohti Louhisaarta la 18.9. Väärä puolue Perjantain Kunnallislehdessä (10.9.) oli Tuomas Hyssälän nimen perässä väärä puolue. Kyselyyn voi vastata syyskuun ajan ja siihen osallistutaan nimettömästi. Peimari lähtee yläloppusarjaan yhdessä PiPSin kanssa 22 pisteen potin kera, kun TuPyllä pisteitä on 23. Aikuisille mm. Tule keskustelemaan hyvinvointiin liittyvistä asioista, mittaamme myös verenpaineesi. Kokoontuminen 18:15 alkuverryttely, Ohjattu treeni klo 18:30 Hiekkahelmen parkkipaikalla. OIKAISU www.kuntsari.fi. iltalähtö Grace, päivällinen, (ei lounaita) Bingo, Karaoke, tanssia (Mikael Konttinen). fi. Halikon sairaalan omaisneuvontapisteelle (Märyntie 1, Märynummi) voi tulla keskustelemaan ajanvarauksella to klo 12–14.30. Sydämellisesti tervetuloa! Terveyspiste on avoinna Kaarinassa pe 17.9. Peimarin ainoan maalin ottelussa viimeisteli ensimmäisen puoliajan päätteeksi joukkuetta myös valmentava portugalilainen Milene Ramos. kello 17–18.30 toimiston viereisessä yksiössä (Turuntie 8 as 12). Lisätiedot verkkosivuillamme. Saimme muutama lisäpaikka, joten tehkää varaukset 17.10. Piikkiön Eläkeläiset: 15.9. Nettisivuiltamme voit tarkistaa tiedot www.elakeliitto.fi/sauvo-karuna. Käsityökahvilassa tehdään yhdessä omia käsitöitä mukavasti rupatellen ja välillä juodaan kahvia tai teetä pienen iltapalan kera. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,50 € / kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen. Eläkeläisyhdistysten yhteiset ”Iltapäivätanssit” klo 14.00, Pontela Ti 21.9. Hadvalantie 9. Lähtötilanne Turun Pyrkivän, Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran sekä Peimarin yläloppusarjaan on äärimmäisen tiukka, sillä joukkueet ovat kaikki kahden pisteen sisällä toisistaan. Määräpaikkalisä on 15%. Nokianäytelmä 14.10. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. YHDISTYKSET URHEILUSEURAT Ilmoitushinnat 1.1.2021 alk: Etusivu väri 2,39 / pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,64 / pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,70 / pmm Muualla mv 1,27 väri 1,51 / pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. mennessä. Lisätietoja: www.finfamisalo.fi. Tasapelipiste ja yläloppusarjapaikka tiesi samalla sitä, että Peimari pelaa syksyn aikana vielä kolme ottelua muita kärkinelikkoon yltäneitä joukkueita vastaan. Kysely on tarkoitettu kaikille ja sen tarkoituksena on selvittää, millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan kohteita. KAARINA Punainen Risti Kaarinan-Piikkiön osasto Terveyspiste on avoinna Piikkiössä to 16.9. Vuosikokouksemme myös tässä kuussa. Paino: Lehtitehdas, Salo 2021 Toimistomme on avoinna maanantaisin klo 8.30 12.00. Ajanvaraus ke klo 15 mennessä 044 726 1991/johanna@finfamisalo. Lähdöt 17:00 18:30! Yösuunnistuksen lähdöt klo 20:30 21:00. ja 6.10. eläkeläisjärjestöjen tanssit klo 14-17 Pontela, tahdin takaa Muruttaret, vapaa pääsy. Bussin aikataulu: Mjösund klo 17.45 Kallenmäen kautta (reitin varrelta pääsee mukaan), Sauvon tori klo 18.45, Hevonpään TB klo 18.30, Paimion tk yläkautta klo 18.35 ja Piikkiön kirkko klo 18.50. Lisätietoja: www. Avoin chat mielenterveysomaisille Tukinetissä keskiviikkoisin klo 17–19. Piikkiö Harvaluoto, opastus Helsingintie (110) Luodontien risteyksestä, lähdöt klo 10-12. VarsinaisSuomessa vastaavia kyselyitä on toteutettu aikaisemmin Turussa, Salossa ja Paimiossa. kello 19 herätti runsaasti kiinnostusta. klo 10-12 Kirjaston tiloissa os. Peimarin Rastit. EKL:n karaokekisat Forssan Työväentalolla alk. 16.9. Linkki kyselyyn löytyy sekä Paimion että Sauvon verkkosivuilta Ajankohtaista-osiosta. SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys Risteily 5.10. Logomossa, Ystävänpäiväristeily 14.2.-15.2.2022 Varaukset Joukolle 0400-883354. Esimerkiksi tukihenkilökoulutus 23.9., ryhmänohjaajakoulutus 23.-24.10. krs), Salo. To 16.9. Ohjelmassa metsien raivausta, risusavottaa ja ulkoilmapuuhastelua Lemmenlammen ympäristössä ja parantolan läheisyydessä. Kahvila on avoin kaikille kiinnostuneille, ja sitä ohjaa yhdistyksen vapaaehtoinen. Tarjoukset tulee toimittaa 30.9.2021 klo 15.00 mennessä suljetussa kuoressa merkinnällä TALVIKUNNOSSAPITO osoitteeseen Tekninen toimi, Vahtistentie 5, 21570 SAUVO Lisätietoja työnjohtaja Mika Lasaroff, p. Rasti juoksee, paikkana Hiekkahelmi. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa maanantaisin. Bocciaa klo 12. kello 9.00-15.00 yhdessä Paimion parantola -säätiön kanssa. Parantolan metsät ry Ulkotalkoot Parantolalla la 18.9. Boccia klo 9.00, Pontela To 23.9. Neljäs yläloppusarjajoukkue MaPS matkaa syksyn ratkaisupeleihin 21–24 pisteen kera riippuen myöhään maanantai-iltana pelatun alkusarjan viimeisen ottelun tuloksesta. Otteluiden pelipäivät päätetään vielä kuluvan viikon aikana. Halikon Eläkeläisten luo, kuljetus klo 11 Littoistentie/Nunnan Th; klo 11.10 Hadvala-kkopaloasema. klo 9-11.30 Puntarin tiloissa os. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Haluatko mukaan vapaaehtoiseksi. Raisiossa, Kirkkopäivä 6.10. 0505224447/Irmelin. Maksutonta neuvontaa ja tukea saatavilla ajanvarauksella toimistolla, Halikon omaisneuvontapisteellä ja etäyhteyksin. Tule keskustelemaan hyvinvointiin liittyvistä asioista, mittaamme myös verenpaineesi. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 14.9.2021 PAIMIO Paimion Karjalaseura ry To 16.9. Korttipelikerho klo 12.00, Pontelan yläk. Tavoitat meidät arkisin klo 9–15 puhelimitse ja sähköpostitse, 044 793 0586/toimisto@finfamisalo.fi sekä toimistolta osoitteesta Turuntie 8 as 13 (4. 02 474 4155, mika.lasaroff@sauvo.fi Asukkailta kysytään päihteistä Varsinais-Suomen kunnat pyytävät asukkailta tietoa ja mielipiteitä alueen päihdetilanteesta. Tanssiryhmä Taapparukset klo 9.00, Pontela Uusia tanssijoita otetaan mielellään harrastukseen mukaan. Tervetuloa mukaan toimintaamme. Tilaushinta 1.12.2020 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. Ryhmä on suunnattu kaikille, joita kuormittaa läheisen psyykkinen sairaus tai päihteiden käyttö. Yläloppusarja pelataan syyskuun jälkimmäisen puoliskon ja lokakuun alun aikana. Päihdetilannekyselyllä kartoitetaan asukkaiden alkoholiin, tupakkatuotteisiin ja huumeisiin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä. Ei omatoimirasteja! KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit la 18.9. Maksu kerätään retken aikana. Jos haluat mukaan ryhmään, voit olla yhteydessä Jaanaan, 040 722 4961 tai jaana@ finfamisalo.fi. 11,53 € / kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 18.9. Lasten ryhmissä myös osassa tilaa. Hyssälä on keskustan, eikä kokoomuksen edustaja. Peimarin naiset varmistivat paikan yläloppusarjaan Peimari Unitedin naisten edustusjoukkue varmisti paikkansa Nelosen yläloppusarjassa pelaamalla lauantaina 1–1-tasapelin porilaista Musan Salaman kakkosjoukkuetta vastaan. Noudatamme terveysturvallisuusohjeita: käytämme kirurgista nenä-suu -suojaa, noudatamme käsihygieniaa sekä turvavälejä. PAIMIO PAIMION NAISVOIMISTELIJAT Ilmoittaudu mukaan monipuolisiin ryhmiimme. 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. Kaikille ilmoittautuneille tarjolla hernekeittoa ja pannukakkua parantolan ruokasalissa sekä välikahvit. Sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. kello 13.45. Ohjelman löydät paimionnv.fi. (02) 7702 626 klo 8.15–15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. klo 9.00 Ke 22.9. FinFami Salon seudun mielenterveysomaiset ry Tuemme ihmisiä, jotka ovat huolissaan läheisensä mielenterveydestä tai päihteiden käytöstä. Lisätietoja Jaanalta: 040 722 4961, jaana@finfamisalo. PAIMIO-SAUVO-KAARINA TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 ASIAKASPALVELU toimittaja Heinimaija Hirvonen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Jan Sundman 050 592 9914 KUNNALLISLEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT TALVIKUNNOSSAPIDOSTA VUOSILLE 2021-2023 PYYDETÄÄN TARJOUKSIA! Tarjouspyyntö oheismateriaaleineen löytyy Sauvon kunnan verkkosivuilta kohdasta kuulutukset ja ilmoitukset. Uusi teemallinen vertaistukiryhmä omaisille on alkanut, ja ryhmään voi yhä tulla mukaan. Kokoontumispaikka: Parantolan parkkipaikka Alvar Aallontie 275. klo 12 mennessä. Kyselyssä tiedustellaan havaintoja myös alaikäisten päihteidenkäytöstä sekä päihdetilanteesta yleisesti. Pyhän Katariinan tie 7. Mahdollisuuksien mukaan ollaan ulkona, joten vaatetus sopivaksi. Ilmoit. Pe 24.9. Opastus Sauvontie 181, paikka Ruonan metsästysmaja. Tervetuloa mukaan! PAIMION RASTI Ke 15.9. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00–16.30, viikonloppuisin klo 7.00–11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Muina aikoina palvelemme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä ma-pe klo 8.30 16.00 Voitte myös jättää ilmoitukseen tarkoitetun materiaalin Kunnallislehden postilaatikkoon, Vistantie 19. Kuntovoimistelua, Lavista ja uutena Liikkuvuus ja kehonhuolto-tunti. Uusia vapaaehtoiskoulutuksia tulossa syksyllä. Tervetuloa myös ei-jäsenet. ja chat-vapaaehtoiskoulutus 4.10. Varaukset ja tiedustelut p. ”Lailan tähtihetket” 24.9. Päihdetilannekysely on osa valtakunnallista Pakkatoimintamallia, jolla tehostetaan paikallistason ehkäisevää päihdetyötä. Raisiossa, Aikansa idolit 28.10. Huom. Noudatamme terveysturvallisuusohjeita: käytämme kirurgista nenä-suu -suojaa, noudatamme käsihygieniaa sekä turvavälejä. Sydämellisesti tervetuloa! Piikkiön Eläkkeensaajat Ry La 18.9. klo 17 Iskun talon pihalla (sateen sattuessa sisällä) yhteislauluja laulattavat Anton ja Roosa Simolin. Paimion torilta Hirsitieltä
KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 14.9.2021 SYYSARVONTA! KAUPPAKESKUS PLAZAN VOITA 100€ SHOPPAILURAHAA! Seuraa meitä instagramissa ja kerro kenen kanssa lähtisit syysostoksille Plazaan, niin olet mukana 100€ Plaza-lahjakortin arvonnassa! Lue lisää ja osallistu 13.-19.9. KAUPPAKESKUS PLAZA Vilhonkatu 8, Salo Instagram: @kauppakeskus_plaza facebook.com/kauppakeskusplaza S-MARKET arkisin 7-21 lauantaisin 7-20 sunnuntaisin 10-20 ERIKOISLIIKKEET Katso erikoisliikkeiden liikekohtaiset aukioloajat kauppakeskusplaza.fi/liikkeet. @kauppakeskus_plaza