Sen jälkeen päivitetään kaavoituksen tavoitteet ja ohjelmoidaan kaavatyö tarkemmin speksein. Uusia asumiskeskittymiä Piikkiön uutta osayleiskaavaa asetellaan Turku–Helsinki-moottoritien ja Kuusistonsalmen väliselle alueelle Tuorlasta Makarlaan. Av.: ark. Tilannepäivitys viime torstaina Piikkiön kirjastossa. PIIKKIÖ, KAARINA Julian Rauhaniemi Piikkiön kirjastossa kuultiin torstaina kovaa puhetta kaavoituksesta, kun paikallisten asukkaiden osallistamiseen ja tiedottamiseen tähtäävä Kaarina Areena -hanke palasi eetteriin keskustelutilaisuuden merkeissä. pantin 0,15 Voim. Uusi osayleiskaava etenee. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan noin 50 aikuista ja lasta. – Tarkoituksena on viedä kaava-alueella eteenpäin edellytyksiä niin asumiselle, virkistyspaikoille, liikennejärjestelyille kuin palveluillekin, Maaria Vanhatalo selostaa. 044-971 4525 Kuljetus sopimuksen mukaan. Kaava on auttamatta vanhentunut, koska sitä ei ole päivitetty vastaamaan nykyistä maankäyttöja rakennuslakia. 9-19, la 9-16 Tarjoukset voimassa 22.10.2023 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittää. – Luonnos voisi tulla nähtäville ensi vuoden loppupuolella, Vanhatalo arvioi alustavasti. Mitä rakennetaan ja miten laajennetaan, Vanhatalo selventää. Asumiskeskittymiä luonnostellaan Rungon ja Niemenkulman koulujen sekä Piikkiön yhtenäiskoulun läheisyyteen. . Aluetta rajoittavat Kirismäen yritysalue, Turun kehätie, Linnavuori, Niemenkulmatie ja jo edellä mainitut Tuorla, Makarla, moottoritie sekä Kuusistonsalmi. – Ainakaan lähiaikoina, ellei selvityksien ja inventointien yhteydessä ole ilmennyt merkittäviä muutostarpeita, hän kiteyttää. Rakennusinventointi suoritettiin vuosina 2020–21, ja Piikkiön taajaman laajentumisskenaariot sekä alustavat väestöskenaariot laadittiin vuonna 2021. Kirjastoon saapunut yleisö kysyi Vanhatalolta, milloin osayleiskaava mahdollisesti valmistuu. P i i k k i ö n n y k y i n e n osayleiskaava on vuodelta 1999. 0440 589 707. Kaavaluonnos ensi vuonna. – Kyllä siihen vielä useampi vuosi menee. PAIMIO: Jokipellontie 2, puh. Kun kaikki selvitykset ovat valmiina, niiden tiedot koostetaan kaavaluonnosta varten. Luontoselvitys on parhaillaan työn alla, ja palveluverkkoselvityksen uumoillaan valmistuvan ensi vuonna konsulttitoimiston avustuksella. Kaavoituspäätös on tehty vuonna 2017, ja piikkiöläisiä kiinnostikin, missä vaiheessa projekti tällä hetkellä etenee. talousporssi.fi Tuotteet tarjolla myös muissa myymälöissä valikoiman mukaan. Mukana talkoissa olivat tuolloin seudun yritykset, järjestöt ja yksityishenkilöt. JULIAN RAUHANIEMI. Kaarinan kaupungin maankäytön suunnittelija Maaria Vanhatalo valotti asiaa paikan päälle saapuneelle noin 30-päiselle yleisölle. alk. Tavoitteena on houkutella Piikkiöön 1 700 uutta asukasta vuoteen 2035 mennessä. Kaarinan seudun tuki ry:n perustamiskokous on määrä pitää lokakuun 30. Idea yhdistyksen perustamisesta syntyi jo viime joulun alla, kun joukko vapaaehtoisia järjesti vähäväraisille suunnatun ja kaikille avoimen jouluruokailun Piikkiössä. Yhdistyksen ideana on auttaa seudun vähävaraisia, yksinäisiä tai muuten apua tarvitsevia ihmisiä. Alkuun ideana on, että yhdistys toteuttaisi viime vuoden tapaisen jouluruokailutilaisuuden myös tänä vuonna, mutta myöhemmin toiminta voisi laajentua myös muihin hyväntekeväisyysja avustustoimintoihin. . Tiedotteessa kerrotaan, että tapahtuman jälkeen oli keskusteltu vastaavan tyyppisen avustamisen tarpeesta myös jatkossa. – Prosessi on tavoiteja selvitysvaiheessa. Osa selvityksistä on edelleen kesken, hän muistutti. Viiden vuoden takainen tavoitekartta osoittaa, minne uusia asumiskeskittymiä suunnitellaan. vuosikerta 2,40 € Irtonumero www.kuntsari.fi Kuivaa KOIVUKLAPIA P. Kuluvan vuoden aikana on tehty arkeologista inventointia sekä elinvoimalaskentaa. SIVUT 4–5 Varha-valtuutettujen enemmistö ei halua supistaa palveluverkkoa Piikkiöön havitellaan 1 700 uutta asukasta vuoteen 2035 mennessä . Oikeusvaikutuksetonta kaavaa voidaan pitää lähinnä suosituksena alueen maankäytön suunnittelussa. . TIISTAINA 17.10.2023 107. Yhdistys puuhaamassa ruokailua Piikkiöön myös tänä vuonna. Kaavan laatimisprosessin aikana on tehty, ja tehdään edelleen, useita selvityksiä. päivänä Kaarina-talolla kokoushuone Kuusistonsalmessa. Tilaisuuden pitopaikka ei suinkaan valikoitunut sattumalta: Piikkiöön ollaan laatimassa uutta osayleiskaavaa oikeusvaikutuksettoman tilalle. 09.02.2023 1,50/kpl Orthex LOUNASRASIA 1,2 l kannella • mustikka tai vaaleanpunainen 2,95/kpl Cailap ja Ibero LUKULASIT kpl 3 Acces KORVALAPUT liikkuvilla korvilla 10,95 Tintti TALIRAVINNEMAKKARA 1 kg säkkiä 2 kpl 3 29,95/sk AURINGONKUKANSIEMEN • kuorellinen • 20 kg Paras laatu! 3,99/kpl pss 5 Purina Gourmet Perle ANNOSPUSSI 85 g 0,89/pss kpl 2 16,95/kpl Pitkähihainen ALUSPAITA tai pitkät HOUSUT BAMBUKERRASTOT naisille ja miehille Jouluruokatilaisuus johtamassa avustusyhdistyksen perustamiseen KAARINA Vähävaraisille ollaan perustamassa Kaarinaan uutta avustusyhdistystä. – Kehätien varteen mahdollisestaan uutta yritystoimintaa ja täten uusia työpaikkojakin, hän jatkaa. NRO 77. Vanhatalo toteaa, että voimassa oleviin asemakaavoihin tuskin tulee merkittäviä muutoksia. 6 99 10 € 8 95 17 95 2 € 1 99 6 € 9 95 10 € 4 € 50 € 25 € 6,95/pari 2,50/kpl /pari 4Hands NAHKASORMIKAS Miehille ja naisille paria 2 LENTO/ TUKISUKAT Koot: 37-39, 40-42, 43-45 kpl 5 CALLUNA 11 cm 9,99/kpl kpl 2 CALLUNA ”High Five” 17 cm ruukku kpl 2 Kukko Pils 5% JUHLAOLUT 50 cl sis. Aiheesta lisää sivulla 7
040 769 7612. . Halkosirkkeli 3 vaih. . Kuivaa koivuklapia 1,5 m3 säkeissä. Smirkeli 3vaih. Ostan vanhan traktorin. . 2060, lev. Lapset kiertävät pitkää pöytää keskittyneinä ja tiputtavat pipeteillä erivärisiä nesteitä sisältävistä maljoista omiin juomiinsa mitä erilaisempia sekoituksia. . . Auto, asuntovaunu/-auto ym ym. 0500 596 697. . H. Ikkunat uusittu, ovipuhelin, hissi. . 0,80snt/m,68mm koristelistaa, mänty 1c/m. Kaksi siroa pientä nojatuolia, huonekaluliike Heinosen tekemiä. Tieto on tärkeä siksi, että lapset saavat mielialansa mukaan ripauttaa omaan taikajuomaansa esimerkiksi kateutta tai ärsytystä, omien tarpeidensa mukaan. . terä 700 pitkä pyötä, H. 0500 486 364. TEKSTIVIESTINÄ 10e/160 merkkiä. 040 596 5900. 02 588 8021 ma–to 9–15 . 30 e/kpl. 050 328 5048. . . . . . Heti vapaa. Salonen harrastaa historian elävöittämistä ja sarjakuvia, joten hän lähti mielellään vapaaehtoiseksi sarjakuvatapahtumaan.. 0500 534 609. 0500 486 364 Tammela. JCB-nelivetotraktori vm. 044 240 1291. 280, pak. 0500 486 364 Tammela. Dragsfjärdin tai Iniön kansallispuku. P. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) . . Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa – mutta todennäköisesti ei viimeistä. pit. . 050 553 4019 tai tilt.flipperihalli@gmail.com . . Altaat uusia. Vuokrattavana lämmintä säilytystilaa moottoripyörille, henkilöautoille ja pienveneille. P. VW Transporter TDi 08/07, pitkä, 6-ovinen, 170 hv, kats. 887 x 610, 80 e. Metsäkärry kuormaimella, maansiirtokärryt. . P. P. . teräsemali 60 e. Koski tl. 200, merkki Haapana H. 044 240 1291. Vuokrattaan viihtyisä yksiö 32 m2 Kalvevalankadulla Loimaalla. P. . 040 837 2028, 040 545 6732. Puuhellan kansi, raamin ulkom. Milla Magian taikajuomapaja oli yksi tehtäväpisteistä Paimion kirjastossa keskiviikkona järjestetyssä sarjakuvatapahtumassa. – Idea tähän tuli nuorisovaltuustolta ja heitä onkin täällä paljon järjestämässä. P. H. . Koko n. Ajettavat ruohonleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, veneet, perämoottorit, sähköpyörät ja skootterit, ha-peräkärryt ja trailerit, lumilingot yms. Tapahtumassa pääsi myös muun muassa askartelemaan robottikäsiä ja naamareita, seikkailemaan seikkailuradalle, miekkailemaan Volstagg Valtavan kanssa ja ottamaan glitter-tatuointeja. 185/60/R14 alu.vant 4 pultilla H. ammattikäyttöön, kahdella kivellä, imuri, tukeva jalusta. 140 e. Lähetä viesti numeroon 17252 2. P. P. Kuljetus järjestyy. 8000 e. 0500 486 364 Tammela. 0400 705 940. . P. 040 558 8676. 120 e. Uppoallas Temal 410x410, valk. Aj. Kuusisto. Flippereitä ja osia. -92/91 isolla etukuormaajalla, kauha, trukkipiikit ja 3 m lumilevy. Puikko hitsi, paljon puikkoja, kottikärryt, vesikelkka, nokkakärryt. P. Höylätty koivulank. kaiken kuntoiset ja ikäiset kiinnostaa myös osat ja oheistarvikkeet. Uudet Kumho kit.renk. Upotettava teräsallas 550x450, syv. 040 763 2381. . Ella (edessä) ja Aava Sjöstrand testasivat kirjaston seikkailuradan. 1. Focus kesärenk. Koivuklapia 80e heittokuutio kotiintuotuna.kuormat 3.4 ja 5 mottia. 120e kpl. Kansallispuku Varsinais-Suomen kunnasta esim. . P. P. 90 e. . Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 050 339 2656. Lisätietoja ja kuvia P. Talo myyty, kiire. OSTETAAN . Kolmen istuttava hyvä sohva. H. 150, pak. Hyväkuntoinen 3 istuttava, Netta-merkkinen sohva. . 5000 e. 3 krs. Yhteensä meitä tekijöitä on täällä reilu parikymmentä. SÄHKÖPOSTILLA: laari@loimaanlehti.fi 3. SOITTAMALLA: p. Talon myynnin takia kodin tavaraa halvalla: sänkyjä, pöytiä, tuoleja, pientavaraa. 040 509 2326. UUTISET Jätä meille uutisvinkki: toimitus@kunnallislehti.fi p. Kuivaa koivuja sekaklapia 33 cm. P. . H. Vaalean harmaa, napakka istuintuntuma. 040 523 0105. Somero. P. pit. Vanhoja seinäkelloja, mankeli, sähkötyökaluja, lumikola, kassakaappi, maamoottori, ym. Päältä ajettava ruohonleikkuri, 3 kpl työnnettäviä ruohonleikkureita. P. . Loimaan kaupungin keskustasta autotalli. Lahjoitetaan Puustellin keittiö kivitasoilla Kaarinassa. P. 100e säkki. vain 5000 t, helpolla nosturi tai kaivuri takapainon tilalle. . SEKALAISET . 40. P. 4kpl.175/70 R14,140e. 050 363 0494. Tunturi pappa 77 automaatti, tosi hyvä. . 040 322 7430. 42mm lattialist. . . KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 17.10.2023 MYYDÄÄN . 340e. P. 35mm, oksaton H. . 0400 542 566. . . P. Kiire! Härkätie 516, Koski Tl, P. pienkoneet. H. Kirjastossa olemme tätä keväästä asti suunnitelleet, ja koska ihmisiä on näin hyvin lähtenyt liikkeelle, niin uskon, että tämä tulee olemaan kirjaston jokasyksyinen tapahtuma, kirjastonhoitaja Iida-Maria Manninen-Ionin sanoo. P. Tapahtuma innosti kymmeniä sarjakuvafaneja keskiviikkona kaupungintalolle PAIMIO Jaana Pakarinen – Millainen päiväsi on ollut tänään?, Milla Magia kyselee taikajuomapajaan tulleilta lapsilta. 02 5888 650 / toimittajat, whatsapp 0504780 686 Sarjakuvatapahtumasta suunnitellaan jokavuotista perinnettä . Tule purkamaan viikoilla 43 tai 44. . P. Uusi keittiö, iso lasitettu parveke. 360e. . 3000, lev. 60mm, pieni erä. . 12/23, siistissä ja hyvässä kunnossa, uusin renkain ym. . 040 558 8676. . Härkätie 516, Koski tl, P. Koivuklapia 50 cm. . 040 776 6183. vain. . . H. Nelivuotias Manu Huunonen taisteli rohkeasti Volstagg Valtavaa (Jukka Salonen) vastaan. Myös vialliset kelpaa. Tiikkilank. .
Tuotteita runsaat mutta rajoitetut erät. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 17.10.2023 P A I M I O @kmspaimio Hinnat voimassa TI–TO 17.–19.10.2023 ellei toisin mainita. JAANA PAKARINEN Luigiksi pukeutunut Anne Niemenmaa teki supersankari-tyttärensä Aana Niemenmaan kanssa glittertatuointeja tapahtumassa. -46 % 2 49 PS 41 PS 1 19 KPL Porin Leipä KARHUPAAHTOVIIPALEET 500 g (4,98/kg) UUTISET Tapahtumassa pääsi myös muun muassa askartelemaan robottikäsiä ja naamareita. Tatuoitavina Eeli Helasvuo ja Tove Henninen.. Syyslomaviikon eväät! PAIMIO, Jokipellontie 2 • Puh: 010 292 1150 Palvelemme MA-LA 7-23, SU 9-23 www.k-supermarket.fi SATSUMA Espanja Kausi alkaa! KLEMENTIINI Espanja Atria PIZZA MEXICAN 200 g (5,95/kg) Meira KETSUPPI 950 g (3,67/kg) Nyt sitä saa! Myllyn Paras MAKARONI 400 g (1,03/kg) Läheltä! Kurjessuo KANANMUNA 15 kpl/1020 g (2,93/kg) Meillä tehty! Kotikeittiön TÄYTETYT PATONGIT 2 29 PKT 2 99 RS 4 99 KPL Omasta myllystä! NAUDAN JAUHELIHA 10% 1 99 KG 2 69 KG 3 49 PL 10 95 KG Savuhovi Ohuen Ohut SAUNAPALVIKINKKU & UUNIKINKKU 150 g (15,27/kg) 2 29 PKT HK OHUEN OHUET KOKOLIHALEIKKELEET 300 g (7,63/kg) Rajoitus 2 pkt/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,29 pkt (14,30/kg) Mobiilietu voimassa 16.-22.10.2023. Arttu ja Arvi Metsälä pääsivät askartelemaan robottikäsiä kirjastonhoitaja Iida-Maria Manninen-Ioninin (takana) sekä Tuutikiksi pukeutuneen nuorisovaltuuston Laura Metsälän kanssa
. Etäisyys Turkuun on kymmenisen kilometriä, tai moottoritietermein viitisen minuuttia lyhyempi. Perussuomalaisten Heikki Tamminen katsoo, että vuokraja ostotyövoimaan tulisi asettaa hintakatto, sillä järjestelmää käytetään hyväksi. – Liikkuvien palvelujen käyttö perinteisten toimipisteiden sijaan, ehdotti Janina Andersson (vihr). . ”Jostain muusta” säästäisi 51 prosenttia kyselyyn vastanneista valtuutetuista. Tätä mieltä on 79 prosenttia TS-Yhtymän lehtien kyselyyn vastanneista aluevaltuutetuista. Saman asian nosti esille moni muukin valtuutettu, jotta vuokratiloista voitaisiin luopua. Juhani Nummentalo (kok.) katsoo, että vuokraja ostotyöstä luopuminen, edes osittain, vaatii tässä henkilöstötilanteessa vähintäänkin yhteistä linjaa muiden alueiden kanssa ja/tai eduskunnan päätöksiä. Varhan on löydettävä säästöjä alijäämän kattamiseksi seuraavien kahden vuoden aikana 272 miljoonalla eurolla. . Kuulostaa edelleen hurjalta, mutta hypervauhtia kasvavan Kaarinan laitamilla tuollainen temppu voi jopa onnistua. . . Hoitajapulan vain pahetessa yritys voi pyytää käytännössä mitä vain, ja Varha on selkä seinää vasten, Tamminen (ps.) harmittelee. Palvelut kouluista elintarvikekauppoihin ja harrastusmahdollisuuksiin ovat ainakin lähes samalla tasolla, ja herkästi valttikortiksi pienemmillä paikkakunnilla nostettavaa luonnon läheisyyttäkään ei tarvitse vähätellä. Moni valtuutettu toivookin laajempaa yhteiskunnallista keskustelua asiasta tai jonkinlaista kattosummaa ostopalveluiden käyttöön. – Ostospalvelut ja henkilöstökulut selittävät suurimman osan alajäämästä, Koskinen harmittelee. Sellaisen tavoitteen Kaarinan kaupunki on kuitenkin asettanut, ja tavoitteen tueksi viime torstaina Piikkiön kirjastossa esiteltiinkin uutta osayleiskaavaa, jota laaditaan parhaillaan. . . Aluevaltuusto päättää muun muassa hyvinvointialuestrategiasta, hyvinvointialueen talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Osayleiskaavassa Piikkiöön seuraavan kymmenen vuoden aikana kohoavat asumiskeskittymät sijoittuvat Rungon ja Niemenkulman koulujen sekä Piikkiön yhteinäiskoulujen läheisyyteen. Myös muita näkökulmia nousi esiin. Innokkaimmin vuokratyövoiman käyttöä olisivat leikkaamassa vasemmistoliiton valtuutetut. Vuokratyövoima on rahanielu Kyselyn tulos ei ole yllätys. Hyvinvointialueiden on katettava tänä ja ensi vuonna syntyvä alijäämä viimeistään vuonna 2026. Heistä peräti yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta leikkaisi tästä. Nopeita säästöjä tältä saralta on siis turha odottaa. Siitä on pakko vähentää ja pyrkiä saamaan vuokratyövoimasta suurin osa omaksi henkilöstöksi. Moni ehdotti tässä kohtaa organisaatiorakenteiden tarkastelua laajemmin. Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu aluevaltuusto. Kyselyyn vastasi 75 prosenttia valtuutetuista. – Hyvin suunniteltujen hoitopolkujen ottaminen käyttöön. ”Tulisi asettaa hintakatto” – Vuokratyövoimaan menee jo nyt noin 40 miljoonaa euroa (vuodessa). Esimerkiksi moniin sijaisuuksiin tai sairauspoissaolojen paikkaamiseen ei saa työntekijää muualta kuin vuokratai ostotyöyrityksestä. Siellä asukasluku on noussut tasaisella noin 100 asukkaan vuositahdilla jo useita vuosia, ja vaikka suurin nousutahti lieneekin ainakin väliaikaisesti hiipumassa, on esimerkki vähintään rohkaiseva. . Satakunnan hyvinvointialue on ilmoittanut supistavansa rajusti nykyisestä 27 kiinteästä perusterveydenhuollon toimipisteestä. Pientalotonttien hintataso on keskimäärin hieman korkeampi, mutta esimerkiksi Kaarinan keskustaajamaan verrattuna vielä hyvinkin huokea. Valtuutetut saivat valita listasta 1-3 säästökohdetta ja perustella valintansa. . Ei liene salaisuus, että uusiksi asukkaiksi mielitään nimenomaan lapsiperheitä – eli kuntalaisia pitkällä aikajänteellä, jotka hyödyntäisivät myös paikallisia palveluita monipuolisesti. . Useilta tonteilta on myös tarjolla merinäköalaa tai ainakin merenrantamaisemaa. . PAIMIO-SAUVO-KAARINA Johanna Käkönen Varsinais-Suomen aluevaltuutettujen näkemys on selvä. Tämä valinta on helppo tehdä. Regina Koskinen (r.) toteaa, että ”oikeasti pitäisi saada hoitajapula kuntoon”. Sanna Paasikivi (ps.) toteaa, että ”henkilöstöpula on vaikea ongelma, mutta sen ratkaisemiseksi on käytetty liiaksi vuokratyövoimaa, joka on kallis ja kestämätön ratkaisu”. Jos noin 150 vuotuista uutta asukasta kuulostaa äkkiseltään hurjalta kehitystahdilta asukaslukunsa kanssa viimeiset 15 vuotta paikallaan polkeneeseen Piikkiöön, kannattaa vertailupohjaa hakea itäisestä kuntanaapurista Paimiosta. . Kyselyssä oli kahdeksan eri vaihtoehtoa ja lisäksi kohta ”joku muu”. . Varhan aluevaltuutetut leikkaisivat vuokraväestä . Moni säästäisi ”jostain muusta” TS-Yhtymän lehdet kysyivät siis aluevaltuutetuilta, mistä asioista he olisivat valmiita leikkaamaan, jotta Varhan alijäämä saataisiin katettua. Siinä mielessä Kaarinassa katsotaan tonttien ja tulevien asumiskeskittymien sijainnissa asioita eri kantilta kuin Paimiossa, että lyhyttä etäisyyttä valtaväylään, eli Turku–Helsinki-moottoritiehen ei pidetä välttämättömyytenä. Piikkiössä uudet asutuskeskittymät on piirretty ensisijaisesti koulujen läheisyyteen, vanhan 110-tien molemmin puolin. Jos Varhan toimintaan pitää tehdä leikkauksia, ne pitää kohdistaa vuokraja ostotyövoiman käyttöön. Se vaatii kansallisen tason päätöksiä, sanoo vasemmistoliiton Nina Söderlund kyselyn perusteluissa. Toimipiste-karsinta ei juurikaan innosta Kyselyyn vastanneet kokoomuksen ja kristillisdemokraattien aluevaltuutetut ovat innokkaimpia palveluverkon karsimiseen eli toimipisteiden lakkauttamiVarhan vaikeudet . Valtionvarainministeriön lokakuun alun päivitykset rahoituslaskelmiin toivat Varhalle 92 miljoonan euron lisäsäästötarpeen. Piikkiössä on kuitenkin useita hyviä puolia Paimioon verrattuna. Valtuutettujen ja vastaajien tiedossa on kuitenkin, että vuokraja ostotyövoiman käytön vähentäminen on vaikeaa. . . Tilastokeskuksen lukujen mukaan Piikkiössä asui vuoden 2021 lopussa runsaat 7300 ihmistä, joten tavoitteeseen yltääkseen asukasmäärän pitäisi kivuta vuoteen 2035 mennessä siis vähintään 9 000:een. Avoimissa vastauksissa korostui erityisesti hallinnon tehostaminen ja supistaminen. Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti jo koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. . KUNNALLISLEHTI tiistaina 17.10.2023 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 TIISTAI Piikkiöltä painetta Paimionkin suuntaan 1 700 lisäasukasta runsaassa kymmenessä vuodessa olisi kunnianhimoinen tavoite lähes mille tahansa keskisuurellekin kaupungille Suomessa. Vuokraja ostovoiman käytöstä nipistäminen sopii valtuutetuille laajasti puoluekannasta tai asuinpaikkakunnasta riippumatta. . Varha maksaa esimerkiksi lastensuojelussa yksittäisestä ostopalvelusosiaalityöntekijästä noin 4 000 euron kuukausipalkan päälle jopa 3 650 euroa kuukaudessa kyseisiä henkilöitä välittäville yrityksille (TS 26.9.2023). Vain hoitoalojen selkeällä integraatiolla voidaan edetä, ehdotti Pirjo Rinne (vas). Varhan Tarmo Martikainen on sanonut, että tavoitteena on saada päätös Varsinais-Suomen palveluverkkoratkaisuista alkuvuonna 2024. – Henkilöstön vetoja pitovoima on rakennettava Varhan sisällä luontaisesti toimivaksi, Paasikivi sanoo. Mahtipontiselta se kuulostaa myös runsaan 7 000 asukkaan Piikkiöön. TS-lehdet kysyivät aluevaltuutetuilta, minkälaisiin Varha-leikkauksiin he ovat valmiita. Varha on ollut säästötoimissaan vielä varsin maltillinen moneen muuhun hyvinvointialueeseen verrattuna. . PÄÄKIRJOITUS JAN SUNDMAN jan.sundman@kunnallislehti.fi
Suurin osa kyselyyn vastanneista ei usko, että alijäämä saataisiin katetuksi vuoteen 2026 mennessä. Säästöistä kieltäytyivät eniten vasemmistoliiton valtuutetut, mutta myös useita SDP-valtuutettuja oli sillä kannalla. Myös keskustan aluevaltuutettu Teija Ek-Marjamäki korostaa, että alijäämän kattamisaika on liian lyhyt. Vastauksissa korostuu, että säästöjä pitää tehdä maltilla, jotta ratkaisut ovat varmasti oikeita. Vuosi lisää sopeutusaikaa olisi odotettu muutos, mutta tämä on maan hallituksesta kiinni. Todellinen huoleni on, että leikkaamme hätäpäissään sieltä, mihin pitäisi panostaa, kirjoittaa esimerkiksi Niina Alho (sd). Jos leikataan liian paljon ja liian nopeasti, on todennäköisempää, että näitä isoja rakenteellisia muutoksia ei saada aikaiseksi. Lähipalvelut pitää säilyttää ja niitä pitää kehittää, Marjamäki sanoo. Liian kireä aikataulu. – Aikataulu vuoteen 2026 vaikuttaa liian tiukalta. Keskeistä on siirtyä raskaista palveluista kevyempiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. 02 5888650/toimittajat. KUNNALLISLEHTI tiistaina 17.10.2023 seen, mutta yksikään kyselyyn vastannut vasemmistoliiton valtuutettu ei valinnut tätä säästötoimeksi. Näiden palveluiden pitää olla kunnossa ennen kuin muita olemassa olevia palveluja puretaan. Muutosneuvotteluihin ollaan valmiita sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja Rkp:n riveissä, kun taas yksikään vihreiden tai kristillisdemokraattien ehdokas ei valinnut tätä säästökohdetta. – Lähipalveluihin kuuluvat kiinteiden tilojen/palveluiden lisäksi myös liikkuvat, digi-, etä-, mobiilija kotiin tuotavat palvelut. – Viidessä vuodessa alijäämät olisi mahdollista saada katetuksi hyvällä suunnittelulla, asianmukaisilla investoinneilla ja tehokkailla toimenpiteillä. Tämän kohdan taas jättivät valitsematta kokonaan kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden vastaajat
Jo aikaisemmin on ollut tiedossa hoitovelka koronaepidemian jäljiltä ja se palvelutarpeen kasvu, mikä liittyy väestön vanhenemiseen. Heidän autonsa, vaatteensa, puhelimensa tai muutkaan tavaransa eivät viesti siitä, kuinka paljon he ansaitsevat. Haluaisin halata vähintäänkin joka toista ja olla samalla kiitollinen loppuelämäni. 2. Pelastuspalvelu on Varhan kolmantena toimintasektorina huomattavasti pitemmällä toimintojen integraatiossa koko maakunnan alueella. Muutoksilla pyritään ottamaan hyvät toimintakäytänteet laajemmin käyttöön ja myös siihen, että toiminta perustuisi hyvälle tieteelliselle näytölle toiminnan vaikuttavuudesta. Näissä tilanteissä siirtyminen etävastaanottoihin säästää potilaan ja lääkärin/ hoitajan aikaa huomattavasti. Hyvän englannin kielen taidon edellyttäminen koulutetuilta, sivistyneiltä ihmisiltä. Paimiossa kuultava konsertti on tämän syksyn kiertueen viimeisiä, sillä alkuviikosta yhtye suuntaa takaisin Ukrainaan. Džerela Karpatin soittaa vanhaa etnomusiikkia Ukrainan länsiosista ikivanhoilla kansansoittimilla, kuten symbaalilla, nailla (panhuilu) ja okariinalla. Eikä siinä ole mitään väärää. Etnomusiikkiryhmä ”Dzerela Karpat” konsertoi Paimiosalissa lauantaina 21.10. Ne voivat parhaimmillaan helpottaa painetta tavanomaisille vastaanotoille. Vuorilla asuvan kansan musiikissa kuuluu tunteiden ja kokemusten koko kirjo. Lupasin jatkaa aiheen pohdiskelua seuraavassa kirjoituksessani, joten tässä tulevat toiset viisi seikkaa: 1. Jaakko Kivisaari, lääkäri, Varhan aluevaltuuston varajäsen, Varhan tarkastuslautakunnan jäsen MIELIPIDE Säveliä Ukrainan Karpaateilta Ukrainalainen etnomusiikkiryhmä Džerela Karpat esiintyy Paimiosalissa ensi lauantaina 21. Tulevana lauantaina kuullaan jälleen laadukasta musiikkia Paimiossa, kun ukrainalainen etnomusiikkiryhmä Džerela Karpat saapuu konsertoimaan Paimiosaliin. Viimeinen seikka listallani, mutta ei suinkaan vähäisin. Kokemukseni mukaan kasvokkain tapahtuvaa vastaanottoa on vaikea korvata etävastaanotoilla alkutilanteessa, kun tutkin potilasta uuden vaivan vuoksi. Värikkään lisän konserttiohjelmaan tuo laulaja Andrij Boženskin esiintyminen, jonka ohjelmistoon kuuluu tunnettuja ukrainalaisia kansanlauluja. Näiden jättivastaanottojen luominen ei kuitenkaan vastaa tutkittua tietoa: Tiedämme, että hoidon jatkuvuus on parempaa pienehköillä vastaanotoilla. Ukrainalaisissa kouluissa on sitä vastoin jopa sellaisiakin tilanteita, jolloin opettaja kiusaa tai nöyryyttää oppilasta. lokakuuta. Sitä vastoin useimmille ukrainalaisille ulkokuori on sisältöä tärkeämpi. Toisaalta monet heistä, varsinkaan vanhemman sukupolven edustajat, eivät koe kovin tärkeäksi kehittää itseään ja ajatteluaan. Keskustellessani hiljattain ystävieni kanssa kerroin olevani hämmästynyt siitä, kuinka suuri joukko pienessä syrjäisessä Sauvossa kommunikoi niin hyvin englannin kielellä. Konsertin järjestää Paimion kulttuuripalvelut. En ole kohdannut missään muualla sellaista määrää ystävällisiä ja hyviä ihmisiä kuin Sauvossa. Videoavusteiset etävastaanotot ja kiertävät toimipisteet ovat kehitteillä. Usko hyvyyteen ja epäitsekkyyteen. Samalla rahoituspohja on heikentynyt siitä, mitä valtiovalta on aiemmin luvannut. 5. Humaanius ja hyväntahtoisuus on supervoimanne, joka tuo siunausta tälle pohjoiselle maalle. Sauvon kokoisella ukrainalaisella paikkakunnalla englantia tai ylipäätään jotain vierasta kieltä osaa ehkä vain 10–20 henkeä. Työnantajana Varha on Suomen suurimpia. Palvelutoiminta on pääsääntöisesti jatkunut hyvällä tasolla, vaikka paikoitellen on ollut vaikeuksia sopeutua muutoksiin. Kielten opiskelu kouluissa on Suomessa korkealla tasolla, mutta oppimisprosessi ei silti vaikuta kovin monimutkaiselta. Suomalaiset ovat tahdikkaita ja erittäin ystävällisiä. Lehdistä olemme saaneet lukea muiden hyvinvointialueiden tekemistä palveluverkkojen karsimisesta ja vastaanottojen keskittämisestä vain isoille paikkakunnille. Täällä Suomessa ei tuoda näyttävästi esille omaa elintasoa, statusta tai paremmuutta. Muutos Varsinais-Suomen sosiaalija terveydenhuollossa vaatii vuosien kehitystyön. Oppiminen perustuu pitkälti perusasioiden toistoon ja peli-/leikkiformaattiin. Tarvitsemme uusia tapoja palveluiden tuottamiseksi. Kuusihenkinen soittajaryhmä kiertää Suomessa jo kolmannen kerran. Mitä suomalaisiin naisiin tulee, niin moni tuntemani nainen ei ole erityisen elegantti tai tyylikäs, mutta on sitä vastoin hyvin älykäs, lahjakas, korkeasti koulutettu ja kiinnostunut kehittämään itseään. Huomion kiinnittäminen psyykkeeseen ja tunnetiloihin, erityisesti lasten kohdalla. Kiitos ystävällisyydestänne ja mielenkiinnostanne ajatuksiani kohtaan! Nataliia Trokhymchuk Olla oma itsensä eikä yrittää olla joku muu Hyvinvointialueen näkymiä Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on toiminut nyt reilut 10 kuukautta. Suomessa viimeistään koulussa kiinnitetään huomiota lapsen psyykkiseen tilaan ja tunteisiin. Tämä kaikki yhdessä muodostaa erittäin haasteisen tilan palvelujen tuottamiselle. Edellisestä seuraa se, että sisäinen maailma on monelle suomalaiselle ulkokuorta tärkeämpi. Tämän vuoksi ei perushoitojen keskittäminen ole järkevää. Tiedämme myös, että hoidon jatkuvuus tuottaa terveyshyötyä enemmän kuin aina uusien hoitajien/lääkärien tarjoama hoito. Sama pätee miesten kohdalla: he ovat enemmän huolissaan lompakostaan kuin sisäisestä maailmastaan. Olla oma itsensä eikä yrittää olla joku muu. Paimiosalissa järjestettävän konsertin lippuja voi ostaa ennakkoon kuntapalvelu.fi/paimio -sivustolta ja kaupungintalon palvelupisteeltä. Hätiköidyt karsimiset eivät johda hyvään lopputulokseen. Uskon kuitenkin, että suunta muuttuu paremmaksi myös Ukrainassa, kun kansainvälistytään ja saadaan vaikutteita muista kulttuureista. Olen keskustellut suomalaisten kanssa paljon runsaan puolentoista vuoden aikana, mutta minulle ei ole koskaan esitetty kysymystä, joka saisi oloni epämukavaksi tai loukkaisi tunteitani. Itse olen toiminut lääkärinä tavanomaisilla vastaanotoilla ja myöskin etälääkärinä. 4. Sen sijaan etävastaanottoja voidaan hyvällä menestyksellä käyttää tulosten kertomisessa ja taudin hoitojen seuraamisessa. Aivan tavallisten ihmisten taholta. Lisäksi lippuja myydään ovelta tuntia ennen konsertin alkua, maksuvälineenä käteinen. Henkilöstöpula on pahentunut, ja hoitovelvoitteet ovat muuttuneet kiristyvien hoitotakuiden vuoksi. Toimintaympäristö on Varhan aikana kuitenkin muuttunut monilta osin siitä, mitä se oli vielä vuosi sitten. Nämä palvelut tulee luoda nopealla aikataululla, jotta aikoja riittäisi uusien vaivojen ja potilaiden lähivastaanotolle. Koulupsykologit tukevat ja arvioivat sekä tarvittaessa vähentävät työtaakkaa ja purkavat stressiä. Vuosi sitten esiintyneet kauhunäkymät näin suuresta muutoksesta eivät ole toteutuneet. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 17.10.2023 KOLUMNI KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina Hei kaikille! Edellisessä Kunnallislehden kolumnissani mainitsin viisi seikkaa, joiden kohdalla ukrainalaiset voisivat ottaa oppia suomalaisista. Melkein kaikki suomalaiset ovat pikemminkin melko ujoja ja varautuneita. Tietojärjestelmien yhtenäistäminen on saatu alulleen. Sen sijaan, kuten ehkä olet huomannut, ukrainalaiset naiset haluavat näyttää kauniilta ja huolitelluilta. Musiikkia Karpaattien vuorilta -konsertissa kuullaan Ukrainan pienten etnisten ryhmien, Karpaattien vuoristolaisten, hutsulien ja lemkien, heleitä ja eloisia, omintakeisia musiikkiteoksia. Meidän tulee edelleen rakentaa ja kehittää Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta (=Varha) eikä pyrkiä keskittämään perustoimintoja niin, että muodostuu Turun hyvinvointialue (= Turha). Sinä aikana, kun olen ollut täällä Sauvossa, on tapahtunut monia ihmeellisiä asioita. Muutos aikaisempaan on ollut valtava: maakunnan hyvin pirstaleinen sosiaali-ja terveydenhuolto sekä pelastuspalvelu muodostavat nyt yhteisen kokonaisuuden, jossa on noin 23 000 työntekijää. kello 14.. Tunnen melko varakkaitakin suomalaisia, mutta heidän elämäntyylinsä on yleensä yksinkertainen. Ukrainassa sen sijaan on aika paljonkin piikikkäitä ihmisiä, jotka toisinaan yrittävät tarkoituksellisesti loukata muiden tunteita tai saada heidät kokemaan olonsa epämukavaksi. Voisin kirjoittaa siitä kirjan! Olen joka päivä kiitollinen siitä, kuinka he yhä jaksavat auttaa ja tukea. Myös nämä seikat ovat vaikeuttamassa asioiden hyvää hoitoa. 3. Ryhmä esiintyy Musiikkia Karpaattien vuorilta -konsertillaan Paimiosalissa klo 14. Tässä kohden ukrainalaiset voisivat ottaa oppia suomalaisilta
Väänäsen vinkkejä vastaanottikin toistakymmentä alaja yläkouluikäistä nuorta, jotka olivat silminnähden innostuneita graffititaiteen tekemisestä. – Se on kaukaisin taso kaarinalaisten päivittäisestä arkielämästä, Riekkinen toteaa. Kaupungin nuorisopalveluiden toiveena onkin, että graffitiseinä houkuttelisi katutaiteen tekijät myös Paimiossa pois niiltä paikoilta ja rakennusten luota, joita spraymaaleilla ei saa maalata. – Se laaditaan vastaamaan koko kunnan tarpeita, mutta useimmiten osissa, Riekkinen selvittää ja valottaa samalla osayleiskaavan tarkoitusta. Taustalla Jouni ”Psyke” Väänäsen perjantaipäivän aikana taiteilema demotyö. Väänäsen mukaan Paimion jokipuistoon pystytetty seinä onkin ideaali paikka sekä esitellä taidetta että myös treenata sen tekemistä. Muutosta on asukkaan mukaan haettu jo useita vuosia sitten, mutta mitään ei ole silti vielä tapahtunut. – Kaarina tiivistyy, ja kaupungin yhdyskuntarakenne muuttuu. Kartan tummennetut kohdat ovat tulevaa osayleiskaava-aluetta. KUNNALLISLEHTI 7 UUTISET Jätä meille uutisvinkki: toimitus@kunnallislehti.fi p. Meidän on edettävä valtion suunnittelun tahdissa. Hännät ovat siis pitkät, hän lisäsi. Yleiskaavasta ilmenee, suunnitellaanko tietylle alueelle esimerkiksi pienvai kerrostaloasumista, Riekkinen havainnollistaa. Tunnin junakin on vienyt runsaasti työtuntejamme, LiuskaKankaanpää perustelee. – Asemakaava ohjaa rakentamista: sen tapaa, määrää ja vaatimuksia. Ei ole kovin paljon kokemusta tällaisesta, mutta eiköhän tässä tehdessä opi, tuumivat Väänäsen vetämään työpajaan osallistuneet Matias Rautiola ja Viljami Vuorinen. Maakuntakaava ohjaa koko Varsinais-Suomea. Piikkiöläiset saivat jättää omia huomautuksiaan ja toiveitaan perinteisellä kynä–paperi-menetelmällä. – Tavoitteet ovat verrattain tarkkoja. – Tavoitteena on edistää eheän yhdyskuntarakenteen kehittymistä, hän lisäsi. ”Siistiä, että on paikka” Julkisen ja kaikille avoimen graffitiseinän ideana on, että kuka tahansa voi käydä tekemässä graffititaidetta luvallisesti. Vielä tarkempi, ja tavan kuntalaisia lähempi, maankäytön suunnitelma on asemakaava. Niitä toki pyydetään erikseenkin, Riekkinen teroittaa. – Vanhin käynnissä oleva asemakaavoitustyömme on vuodelta 2012. Kaarinan kaavoituksen resurssipula helpottumassa Eräs Kaarina Areena -tilaisuuden kuulijoista esitti kaupungin viranhaltijoille kysymyksen asuinalueensa verkkaisesti edistyvästä asemakaavamuutoksesta. Startti ainakin oli lupaava, ja seinä sai myös paikalla olleiden nuorten kehut. Moottoritien paikkaan ei asemakaavassa enää juurikaan sanomista ole, Riekkinen toteaa. Mitä saa rakentaa ja mihin, Riekkinen kuvailee. Seinän käytäntöihin kuuluu myös Paimiossa se, että jo olemassa olevan teoksen päälle saa maalata, mutta aika ajoin seinä myös ylimaalataan uuden teosten tekemisen helpottamiseksi. 02 5888 650 / toimittajat, whatsapp 0504780 686 Graffitiseinä houkutteli heti katutaiteilijat luokseen PAIMIO Jan Sundman Paimion graffitiseinän avajaistapahtuma keräsi perjantaina toistakymmentä nuorta taiteilemaan skeittipuisto PaiSKeen tuntumaan. Kaarina Areena -keskustelutilaisuus veti Piikkiön kirjastoon noin 30 kuulijaa viime torstaina. Maakuntakaava määrittää esimerkiksi maakunnan energiaja liikenneratkaisut kokonaisuudessaan. Toisaalta hyvä, niin oli painetta työn saamisessa valmiiksi, Väänänen naurahti samalla, kun nuorille suunnattu graffitityöpaja oli alkamassa. – Isot seudulliset hankkeet voivat ajaa muiden projektien edelle. – Siistiä, että on joku paikka missä pääsee harjoittelemaan. – Kaupungilla on ollut huutava pula kaavoittajista, hän totesi. JAN SUNDMAN Pikakurssi kaavoituksen saloihin PIIKKIÖ, KAARINA Julian Rauhaniemi Kaarinan kaupunginarkkitehti Taina Riekkinen luennoi kaavoituksesta ja sen merkityksestä viimetorstaisessa Kaarina Areena -keskustelutilaisuudessa. Se on pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä maankäytön suunnitelma, joka yhteensovittaa valtakunnalliset, maakunnalliset, seudulliset ja paikalliset tavoitteet. Ja muutenkin miljöö sopii hyvin katutaiteelle, Väänänen tuumi katsellen samalla skeittipuistoa. Väänänen haki omaan työhönsä vaikutteita Marvelin sarjakuvista, mutta muilta osin viikonloppuna syntyneet taideteokset ja tekstit noudattivat hyvin ”vapaata kättä”. Kaarinan kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää vetosi vastauksessaan resurssien puutteeseen. Oman panoksensa julkiseen katutaideteokseen antoi myös jo puoliltapäivin urakkansa aloittanut graffititaiteilija Jouni ”Psyke” Väänänen, jonka oma demotyö valmistui juuri virallisen avaistapahtuman alkajaiksi, eli iltapäiväviideksi. Kaavoituksessakin joudutaan LiuskaKankaanpään mukaan priorisoimaan. – Yleiskaava on tärkein maankäytön suunnitelma, jolla toteutetaan kunnan tai kaupungin strategiaa, hän jatkaa. Yleiskaava kattaa muun muassa kunnan palveluverkon, asumisratkaisut sekä kouluja liikenneverkoston. – Osalliseksi voi ilmoittautua, ja mielipiteitä saa jättää missä vaiheessa kaavoitusprosessia tahansa. Mielipiteitä toivotaan Yleiskaava ohjaa maankäyttöä kunnan tasolla. – Vähän oli jopa turhan tiukka aikataulu. Tilanne on kuitenkin nyt paranemaan päin. – Meillä on käytössämme puitesopimuskonsultteja, eikä jokaista kaavoitushanketta tarvitse täten kilpailuttaa erikseen, kun palvelua ostetaan ulkopuolelta. Kaupungin leivissäkin on juuri aloittanut uusia kaavoittajia, Liuska-Kankaanpää selvittää. Eikä aikaakaan, kun neljä isoa filmivaneria olikin peitetty jos jonkinmoisilla viesteillä ja kuvilla. Puheenvuorossa Kaarinan kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää.. Matias Rautiola ja Viljami Vuorinen innostuivat graffititaiteen tekemisestä. – Kaavoitus luo edellytyksiä hyvälle asuinympäristölle sekä kunnan hyvinvoinnille ja elinvoimalle, Riekkinen tiivisti puheenvuoronsa alussa. Maankäytön tavoitteet täsmentyvät suunnittelutason tarkentuessa. Esimerkiksi tiesuunnitelmaa ei voida hyväksyä asemakaavan vastaisesti. – Paikkahan on todella hyvä, kun vierestä menevältä sillalta näkee koko seinän. – Samalla vaikuttamismahdollisuudet pienentyvät. Toiveena on, että kaarinalaiset ottavat osaa myös yleisja maakuntakaavojen suunnitteluun. Se koskettaa meitä kaikkia, hän päättää
Tahtoisin opiskella täällä, että saisin virallisen todistuksen omasta osaamisestani, sitten haluaisin heti töihin, Osmanov kertoo suunnitelmistaan. – Minusta suomea on helppo oppia, kun viettää aikaa suomalaisten kanssa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 17.10.2023 UUTISET Sanat löytävät vähitellen paikoilleen . Itseäni mietityttävät viisumiin liittyvät asiat. Seudulle tuli paljon ukrainalaisia, ja heille haluttiin tarjota jotain mielekästä tekemistä, kuten mahdollisuutta opetella suomen kielen alkeita. Siitä on meille suuri apu, sillä he voivat toimia tulkkina vaikeissa tilanteissa, Hemmilä lisää. Pian toimintaa laajennettiin niin, että joukkoon sai tulla muidenkin maiden kansalaisia, joilla oli halu kehittää kielitaitoaan, Nikkanen kertoo. He kiittelevät moneen kertaan siitä, että heille järjestetään tällaista toimintaa. – Minun perheeni on täällä minun kanssani, joten sitä minun ei tarvitse murehtia. Mukaan ovat tervetulleita uudet vapaaehtoiset sekä suomen kielen oppimisesta kiinnostuneet henkilöt. – Minulle suomen kielen oppiminen on todella vaikeaa. ”Odotamme aina tapaamisia” Ensimmäisten joukossa tapaamiseen saapuneet ukrainalaiset Marina Palamarchuk ja Vitalii Osmanov kertovat, että odottavat aina innoissaan tiistain tapaamisia. MARIA VAKKURI Aini Hemmilä, Markku Saarinen, Sanna Lehtikankare-Niemelä, Piritta Nikkanen ja Kristiina Nummila suunnittelevat yhdessä tapaamisen ohjelmaa.. Toisella kerralla voimme opetella vaikkapa jotain tiettyä kielioppiin liittyvää asiaa, Nikkanen kertoo. Parhaiten oppii siinä, kun päivittäin juttelee arkisia asioita suomeksi. Tulee todella hyvä mieli, kun voi olla avuksi, Nummila sanoo. Vitalii Osmanov Marina Palamarchuk ja Vitalii Osmanov ovat oppineet tapaamisten aikana paljon uusia sanoja. Ohjaajat käyttävät hyödykseen myös Toisto-menetelmää, joka on yksinkertainen ja tehokas, puhumiseen keskittyvä kielen oppimisen työkalu. Molemmilla on toiveissa, että he voisivat asua Suomessa myös tulevaisuudessa. Tilanne on siis vähän vaikea, Palamarchuk kertoo. Verkosto tarjoaa vapaaehtoistyönä lukutaidon ja suomen kielen opetusta aikuisille eri puolilla Suomea. Kokoontumisten aikana suuri ryhmä jaetaan usein pienryhmiin, että jokainen pääsee varmasti ääneen. – Täällä on joitain kävijöitä, jotka osaavat puhua ukrainan lisäksi englantia. Sanojen avuksi otetaan kuvia, jotta kommunikaatiosta tulisi helpompaa. Minusta suomea on helppo oppia, kun viettää aikaa suomalaisten kanssa. Palamarchuk puhuu sujuvasti englantia, Osmanov osaa jo sanoa monia asioita suomeksi. Toiminta on rantautunut myös Sauvoon, ja kokoontumisia on järjestetty jo vuoden ajan. – Ukrainalaiset ovat aina niin kiitollisia, kun he poistuvat tunnilta. Luetaan yhdessä -ryhmä kokoontuu Sauvon yhdistystilassa tiistaisin klo 19.30– 21.00. Parhaiten oppii siinä, kun päivittäin juttelee arkisia asioita suomeksi, Osmanov kommentoi. Sauvon kunta ja Peimari United ovat osaltaan mahdollistaneet toiminnan tarjoamalla tilat oppituntien pitämiseen. Tahtoisin löytää työpaikan ja asettua tänne asumaan, mutta minulle rakkaita ihmisiä on edelleen Ukrainassa, eivätkä he halua lähteä sieltä pois. Vapaaehtoisia on mukana tällä hetkellä seitsemän, mutta toimintaan toivotaan lisää porukkaa, sillä läheskään kaikki eivät pääse joka viikko auttamaan. – Pari kertaa viikossakin olisi hyvä juttu, Osmanov pohtii. Yhteensä toiminta on tavoittanut jo lähes 30 innokasta suomen kielen opiskelijaa. – Minä rakastan täällä asumista, haluaisin ehdottomasti jäädä tänne. . – Minä olen ollut täällä mukana vasta pari kertaa. Vapaaehtoisten voimin järjestettävät kokoontumiset ovat suosittuja alueella asuvien ukrainalaisten keskuudessa, mutta joukossa on myös portugalilaisia ja kamerunilaisia. Sopeutuminen on ollut helppoa, kun Sauvosta on löytynyt heti uusia ystäviä. Moni vapaaehtoisista on ollut aikaisemminkin mukana ukrainalaisten auttamisessa, esimerkiksi SPR:n tai muun tahon kautta. Kiinnostuin, kun näin sosiaalisessa mediassa ilmoituksen tällaisesta toiminnasta. Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että vapaaehtoistyön voimin järjestettävä toiminta on todella tärkeää työtä ja että tapaamisia saisi olla vaikka useamminkin. Vastaus on selvä, auttamisesta tulee hyvä mieli. Sauvossa luetaan yhdessä ja opetellaan suomen kielen alkeita SAUVO Maria Vakkuri Luetaan yhdessä on valtakunnallinen verkosto, joka tukee maahan muuttaneiden, erityisesti naisten, kielen oppimista ja kotoutumista. – Usein päätämme illalle jonkun tietyn teeman. Siksi huolta aiheuttaa se, että jos en saa heti työpaikkaa tai pääse kouluun, niin pitääkö minun sitten poistua heti maasta, hän pohdiskelee. Kun auttaa, tulee hyvä mieli Mikä sitten saa vapaaehtoiset käyttämään omaa aikaansa tällaiseen toimintaan. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa tärkeä paikka molemmille ukrainalaisille. Kristiina Nummilan mielestä on mukavaa, kun kokoontumisissa tutustuu uusiin ihmisiin. Tänne oli helppo tulla mukaan, Markku Saarinen kertoo. Usein valitaan joku teema Tiistai-iltana Sauvon yhdistystilassa vapaaehtoiset Aini Hemmilä, Piritta Nikkanen, Sanna Lehtikankare-Niemelä, Kristiina Nummila ja Markku Saarinen valmistautuvat tulevaan kurssitapaamiseen. Keskitymme opettelemaan esimerkiksi perheeseen liittyviä sanoja. Kohta eteisestä kuuluukin jo iloista puheensorinaa ja muutamia sanoja suomea. – Olen seurannut huolestuneena uutisia, että maahanmuuttoon on tulossa rajuja kiristyksiä. Siinä menee helposti sekaisin, Palamarchuk toteaa. Englanti on minulle helpompi kieli, mutta nyt minä käännän ensin asiat pääni sisällä ukrainasta englanniksi, ja sitten yritän vielä muuttaa saman sanan suomeksi. Maahanmuuttoon tulossa kiristyksiä. – Toiminta alkoi vuosi sitten
Pitkän tauon jälkeen Haka-paidassa nähtiin muun muassa Kim Kauttonen, Hakan takavuosien ykköspakki. – Siinä tanssissa kuljin elämäni vaiheitten läpi. Maalivahdit huippuvireessä, syötöt enimmäkseen lapaan, nättejä maaleja ja runsaasti jännitystä viime sekunneille saakka. – Se ei ollut lopulta ongelma, sillä tanssijat olivat alusta asti tukenani, ja liikkeetkin opin harjoitusten myötä, kertoo Järvinen todeten samalla, ettei ole koskaan aikaisemmin tanssinut lavalla. Kenties jopa yksi kaikkien aikojen parhaista. Kuva Riina Rikalainen-Salmi. Jatkoajalla Haka oli hivenen nälkäisempi. PERTTU HEMMINKI URHEILU. Se ei ollut pelkkää esittämistä. Tällä kertaa kyseessä oli todellakin paikallinen kiekkotrilleri, jossa molemmat joukkueet olivat hereillä ensimmäisestä viimeiseen sekuntiin. Tästä saattaa muovautua paimiolaisittain varsin hyväkin jääkiekkotalvi. Se näkyi ja kuului muun muassa siten, että Haka-hyökkääjät kilauttivat kiekon jatkoajalla kahdesti tolppaan. Showmamas ylsi mitaleille koskettavalla esityksellään ”Kannoit minua, kannan sinua”. Sillanpään veljekset olivat ottelussa muutenkin avainrooleissa. Kisa käytiin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Atte Sillanpäälle tehot 1+2 ja velipoika Aleksi Sillanpäälle 1+1. Lauantain tyylikäs paikalliskamppailu antoi vähintäänkin pienoisia viitteitä siitä, että paimiolaisjoukkueet saattavat olla runkosarjan päättyessä melko korkeallakin sarjataulukossa. Paimion pronssiryhmä koostui 24:stä yli 30-vuotiaasta tanssijasta. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 17.10.2023 Showmamas tanssi pronssille PAIMIO Kaija Unhola Paimiolainen Annika Mutilan AM Dance Showmamas -tanssiryhmä ylsi hienosti pronssille Aikuisten ikäkausimestaruuskilpailuissa Vaasassa. Lausujana hän on kuitenkin ollut estradilla lukemattomia kertoja. Pyysin mukaan lausuja Marjatta Järvistä, joka on esiintynyt paljon ja jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo 20 vuotta sitten. Eniten häntä askarrutti se, miten hän oppii liikkeet. Erittäin tasokasta oli myös Max Hovilan työskentely PKS-maalilla. Kilpailut järjesti Finnish Dance Organization yhdessä Tanssikoulu Kipinän kanssa. – Se, miten ryhmä otti minut vastaan ja tuki koko ajan, oli käsin kosketeltavaa, Järvinen kiittää vielä. Toukokuussa, kun ohjelma oli jo melkein valmis, kaipasin ryhmään vielä iältään muusta ryhmästä poikkeavaa henkilöä, joka pystyisi esiintymään lavalla. – Esitystä harjoiteltiin viime syksystä lähtien. Niissä liikkeissä, mitä tanssijat tanssivat, tuli paljon elettyä elämää koettavaksi. Paimiolaisten sarjassa kilpaili 12 kovatasoista joukkuetta, joista loppukilpailuun valittiin kuusi. Osin toki Haka-jäähyistäkin johtuen. Marjatta Järvinen Pronssijoukkue Showmamas palkintojenjaossa. Se ei ollut pelkkää esittämistä. PKS:n peli on ollut kohdallaan jo parisen viikkoa, ja nyt Hakakin on saanut isomman vaihteen päälle. RIINA RIKALAINEN-SALMI Uudestisyntynyt Haka kiri viime sekunneilla voittoon . Tästä saattaa muovautua paimiolaisittain varsin hyväkin jääkiekkotalvi. Marjatta Järvisen lupautumista mukaan edelsi parin päivän miettiminen. Kauttoselle syöttöpiste koskien Hakan voittomaalia. Yleisöä oli tällä kertaa paikalla mukavat 177 henkeä, mutta jos peliesitykset jatkuvat lauantaina nähdyn kaltaisina, niin 200 katsojan raja menee rikki jo ennen joulua. Sillanpäät Tiukan taiston päätteeksi voiton vei jatkoajalla Haka Atte Sillanpään nostaessa kiekon PKS-verkkoon vain kaksi sekuntia ennen jatkoajan päättymistä. 82-vuotias Järvinen oli siten ryhmään luonteva valinta. Esityksen suunnitellut ja ohjannut koreografi Annika Mutila kertoo, että lähtöajatus tanssille oli toisistamme huolta pitäminen. Kyseessä oli ylivoimamaali. Toisena syöttäjänä kyseisessä maalissa oli Kristian Tikka, joka myöskin on aloittanut Hakassa hyvällä intensiteetillä ja taitotasolla. Varsinkin päätöserässä PKS:n tulitus kohti Haka-maalia oli tasokasta ja runsasta. Tämänvuotisen esityksen ohjaajina toimivat Annika Mutilan lisäksi Riina RikalainenSalmi ja Jatta Palmunen. Tiivistä tunnelmaa, mutta siisti peli kaiken kaikkiaan. PKS:lläkin oli ottelun loppupuolella omat hyvät saumansa, mutta Hakan maalilla Arttu Saarinen pelasi likimain unelmapelin torjuntaprosentilla 95,35. . PKS joutui tällä kertaa tyytymään yhteen pisteeseen, mutta joukkueen lauantaisessa peliesityksessä ei ollut mitään huolestuttavaa saatikka hävettävää. – Ajatus iäkkään esiintyjän mukaan ottamisesta syntyi myös vuorovaikutuksesta, jota kävimme harjoituksissa läpi tanssiryhmän jäsenten kanssa. Viimeksi mainittu teki Hakan kannalta tärkeän 2-2 tasoituksen täräyttämällä kiekon voimalla yläputken alle ajassa 47:53. Erittäin hyvää lupaa myös se, että molempien joukkueiden vaihtopenkillä oli lauantaina pelaajia yhteensä noin neljän kentällisen verran. Hyviä enteitä Kaarinan Indiansien luovuttua Suomisarjasta ovat sekä Haka että PKS saaneet riveihinsä Kaarinan suunnalta hyviä vahvistuksia. Haka-PKS 3–2 (1-1, 0-1, 1-0, 1-0 ja.) PAIMIO Perttu Hemminki Paimiossa nähtiin lauantaina hieno, tasokas jääkiekko-ottelu. – Siinä tanssissa kuljin elämäni vaiheitten läpi. Showmamas on perustettu vuonna 2009. Paimion koulukeskuksen 1-salissa tanssikoulu AM Dancen oppilasnäytöksissä. Esitys on nähtävissä 1.2.12
Kuvassa PaiHan Vinilson haastaa pallollisena KaaPon Jani Jussilaa. Kaudeksi 2024 PaiHa palaa Neloseen kahden Kolmosessa vietetyn kauden jälkeen. JUSSI SAHLSTRÖM PaiHa sai puristettua pelin vielä loppua kohden KaaPon päätyyn, mutta ruuti oli märkää. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:13 18:14 07:30 18:57 Keskiviikko +5°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:15 18:11 07:32 18:54 Torstai +1°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:18 18:08 07:35 18:52 Perjantai +1°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:21 18:05 07:37 18:49 Lauantai +3°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:23 18:02 07:39 18:46 Hakan miesten kausi päättyi tappioon . Vieraat kävivät sen sijan vielä viime hetkillä kaunistelemassa voittoaan, kun Juho Salminen iski maalin edustalta 0–4-loppulukemat neljä minuuttia ennen loppua. KL URHEILU Paimion Haka–Kaarinan Pojat 0–4 (0–3) JALKAPALLO Paimion Hakan jalkapallon miesten edustusjoukkue kohtasi kauden päätöspelissään lauantaina 7. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 17.10.2023 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +8 +8 +8 3 Sää 17.10. Peräti 11 juniori-ikäistä pelaajaa sai kauden aikana kokemusta miesten Kolmosesta, nuorista pelaajista Aaro Hällfors, Armin Menkovic ja Severi Seikkula pelasivat suuret minuutit kauden aikana ja lisäksi vasta 15-vuotias Eemeli Tamminen nousi loppukaudesta myös isoon rooliin. Lauantain tuulisessa säässä luonnonvoimat pitivät huolen siitä, että mitään suuria hienouksia pelissä ei nähty. Jakson edetessä peli siirtyi pikkuhiljaa KaaPon hallintaan ja ensimmäisen jakson lopussa nähtiin PaiHan näkökulmasta musta hetki, kun vieraat iskivät ensin 42 minuutilla kulman jälkitilanteesta 0–2-lukemat Yeeser Barbatan osumalla ja heti perään KaaPo-kapteeni Jani Jussila viimeisteli vielä vasemman jalan volley-laukauksella 0–3-lukemat ennen taukovihellystä. Ilonaiheen synkkään kauteen toi nuorten pelaajien kasvanut vastuu edustuksessa. Sarjataulukossa yhdeksän pistettä oikeutti kovatasoisessa miesten Kolmosessa sijaan 11 ja alapuolelle taulukossa jäi ainoastaan Salon Wilpas. 02-473 2602 TIISTAI: Riistakäristys L, GL, Keitettyä perunaa ja muusia L, Juuressosekeitto L,GL KESKIVIIKKO: Koskenlaskijan possukastike L, Keitettyä perunaa ja muusia L, Kukkakaalisosekeitto L, GL TORSTAI: Pekoninen uunimakkara L, GL, Ruskea kastike L, Keitettyä perunaa ja muusia L, Hernekeitto L, GL PERJANTAI: Lasagne L, Itämainen kanakasvis keitto L, GL. . 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Peräti yksitoista juniori-ikäistä Hakan raskas kausi päättyi tappioon. PaiHan päävalmentaja Petar Obradovic oli sivussa Masku-ottelussa saadun toimitsijakiellon vuoksi ja Hakan peräsimessä valmentajatehtäviä tuuraamassa nähtiin seuralegenda Miikka Länsimies. Leipomo-Konditoria Kahvila-Konditoria-Myymälä www.cafeasta.fi Ark. Lauantain tuulisessa säässä luonnonvoimat pitivät huolen siitä, että mitään suuria hienouksia pelissä ei nähty. PaiHa sai puristettua pelin vielä loppua kohden KaaPon päätyyn, mutta ruuti oli märkää. . Haka sai parhaat tilanteensa vapaapotkuista, mutta Brahimin ja Omar Farhanin yritykset kilpistyivät KaaPopuolustukseen ja viimeisenä lukkona KaaPon maalilla Saku Valtonen seisoi pallon tiellä. KaaPon maalista huolimatta PaiHa pääsi peliin mukaan ja kymmenen minuutin kohdalla Ibrahim Tuni pääsi yrittämään tasoitusta läpiajosta, mutta oikea maalintolppa pysäytti pelivälineen ja ottelua jatkettiin kaarinalaisten johtolukemissa. Yhdeksällä pisteellä Neloseen PaiHan valmentajana toiminut Länsimies haki muutamalla vaihdolla muutosta parempaan, kun Eemeli Tamminen ja Ermal Brahimi tulivat tuomaan tuoreita jalkoja peliin mukaan. URHEILU Hakan kausi päättyi selvänumeroiseen tappioon KaaPolle. Puuskittainen tuuli oli erittäin voimakas ja pitkät pallot kerta toisensa perään päätyivät kentän rajoista yli. Putoamisesta huolimatta positiivisina puolina Hakan kaudessa oli nuorten pelaajienja omien kasvattien pelimäärä kauden aikana. lokakuuta Kolmosen päätöskierroksen ottelussaan paikallisvastustaja Kaarinan Pojat. Ensi kaudella joukkue pelaa sarjaporrasta alempana Nelosessa. 21.10. Kaapon salama-alku Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä mutta siitä huolimatta KaaPo sai salama-alun, kun Alexandru Florea pääsi iskemään maalin edustalta 0–1-osuman vain 3 minuutin pelin jälkeen. Toisella jaksolla kentälle astelikin pirteämpi PaiHa
Arkisin buffetlounas 15€ ja keittolounas 10€ Lauantaisin buffetlounas 20€ ja keittolounas 12€ Lastenlounas 8€ (4-12v.). KAARINA Ahdistaako läheisesi juominen. Tutustu osoitteessa medialukudiplomi.fi Opi, viihdy ja jää koukkuun. Lisäksi alueeseen kuuluu asemakaavoittamattomia rata-alueen osia. Paimion torilta Turkuun. Hanhijoen koululla. Vieraanamme on Paimion kaupungin kulttuurituottaja Sanni Tuuppa. Kotisivu osoitteemme on www. Joitakin paikkoja vapaana. Mittaamme myös verenpaineen ja kehonkoostumuksen. Alvar Aallontie 275, 21540 Paimio +358 44 7991000 ravintolatoivo@paimionparantola.fi Keskiviikko 18.10. klo 9.3011.30. klo 13.30—16. Jouko Aalto 0400-883 354. mennessä. URHEILUSEURAT Haluatko maksaa lehtitilauksesi erissä. Hakijan tulee hakemuksessa osoittaa voimassaoleva opiskeluoikeutensa sekä vähävaraisuutensa. Viimeinen kohde on Turun Ortodoksinen kirkko. Mielenkiintoisen draamaesityksen jälkeen jatkamme matkaa DaisyLadies keskukseen lounaalle ja saamme tietoa toiminnasta. Asemakaavahankkeeseen liittyen on laadittu MRL 63 §:n mukainen osallistumisja arviointisuunnitelma (OAS), joka on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla paimio.fi/ keskustan-rata-alueen-akm sekä teknisen osaston ilmoitustaululla sen aukioloaikana, käyntiosoite Vistantie 18. Paimiossa 13.10.2023 PAIMION HYVINVOINTILAUTAKUNTA KOKOUKSIA KUULUTUKSET PAIMIO Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. La 21.10. paikkoja vielä jäljellä Matkaan lähdemme yhteiskuljetuksella Jukantieltä klo 9.30 ja kuljetaan reittiä Syybyntie Valkojantie Välitie Vistantie Vistamatkojen toimisto Paimiontie ja Kravinkujaa eteenpäin. Suomal. Ti 24.10. Keskustan läpi kulkevan rata-alueen osille laaditaan asemakaava, asemakaavan muutos ja asemakaavan kumoaminen. lähtö kirkon parkkipaikalta klo 12.30, bussikuljetus Paimiolaisten kanssa, maksullinen, ilmoit. JATKUVA N TILAAJA N ETU Tee laskutusjakson muutos verkossa tilaajapalvelija.fi tai puhelimella (02) 770 2626 (ark. Omatoimirastit 27.10. Pe 27.10. Saat myös tietoa tulevista matkoista ja retkistä, jotka yhdistyksemme järjestää jäsenille. asteen opiskelijat • 16 vuoden ikä tulee saavuttaa sen lukukauden loppuun mennessä, jota haku koskee. Punaisen Ristin Terveyspiste on avoinna Puntarissa os. Tilaisuudessa kahvitarjoilu Tervetuloa! Sauvon Kokoomus r.y. mennessä. Yöharjoituksen lähdöt klo 19-19.30, maali sulkeutuu klo 21. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Lähdemme klo 11.45. klo 13 Iskulle. Hän kerto meille uudesta työtehtävästään. Myönnetyt stipendit maksetaan hakijan ilmoittamalle tilille hakuvuoden loppuun mennessä. To 2.11. Boccia klo 12. Puntarikatu 1 pe 20.10. Pontelassa klo 14-17 tanssit eläkeläisyhdistysten karaokekerhojen tahtiin Turun kaupunginteatteri Sopukka ”Ei kertonut katuvansa” la 25.11. Aikuisten Olohuone ry kokoontuu jälleen to 19.10. Lähtöajat: Salo klo 9.10 / Paimio klo 9.45 / Piikkiö klo 9.55 / Kaarina klo 10. Taapparukset klo 9, Pontela. Klo 11 jumppatuokio. Kaavamuutosten tarkoituksena on mahdollistaa kaksoisraiteen rakentaminen nykyisen rautatien viereen sekä varautua paikallisjunaja kaukojunaliikenteen seisakkeeseen asemanseudulla. KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit la 21.10. Lähdöt klo 1617.30. Hallitus OPISKELUSTIPENDIN HAKU MAURI PERKONOJAN STIPENDIRAHASTOSTA Paimion kaupungin hyvinvointilautakunta julistaa haettavaksi opiskelustipendin vähävaraisille paimiolaisille opiskelijoille. Hyvänmielenkerho kokoontuu klo 15 Mirjan luona Länsikeskuksessa. Turun linjaauto asema klo 10.15 Ilmoit. Broileria kookoscurrykastikkeessa (l,g) riisi ja kasvikset, Pinaattiletut (l,g) ja puolukkahilloa, Lohikeitto (l,g), Pieni jälkiruoka (l,g) Torstai 19.10. Kaikki tervetulleita. Ma 23.10. klo 12 (kokous). Autoista romutustodistus. PAIMIO PAIMION RASTI Peimarin rastit to 19.10. Stipendin suuruus on 100 200 € ja niitä myönnetään 1 2 henkilölle/hakuvuosi. Tule keskustelemaan hyvinvoinnistasi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. EKL V-S piirin 50-vuotisjuhlat Auran Nuortentalolla. ohjelma muuttunut. Sveitsinleike (l, gluteeniton keittiöstä), muusi ja kasvikset, Pinaatti-vuohenjuustorisotto (l,g), Bataatti-porkkanasosekeitto (l,g), Pieni jälkiruoka (l,g) Lauantai 21.10. Hakemuskaavakkeita on saatavissa palvelupisteestä. Lauluja musiikkiryhmä klo YHDISTYKSET LUOTETTAVAN LEHDEN TUNNISTAT TÄSTÄ NIMESTÄ: Opettaja, ota käyttöösi medialukudiplomi. Varaukset 21.10. Ke 25.10. Stipendiin ovat oikeutettuja • 16 19 -vuotiaat vähävaraiset opiskelijat, joiden väestötietolain mukainen kotikunta on koko lukuvuoden Paimio • päätoimiset 2. Kutsumme tilaisuuteen vuoden 2023 aikana yhdistykseemme liittyneet jäsenet. Apua AL-anon vertaistukiryhmästä. Suunnittelualueella on voimassa Ala-vista, rakennuskaava vuodelta 1973, Ala-vista, Jokipuiston asemakaava ja asemakaavan muutos vuodelta 2008 sekä Hanhijoki, rakennuskaava ja rakennuskaavan muutos vuodelta 1999. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Kaupunginhallitus on 11.10.2023 § 281 päättänyt käynnistää keskustan rata-alueen asemakaavan muutoksen ja kuuluttaa kaavan vireilletulosta. Pe 27.10. Eläkeliitto Piikkiö. Kaarinan AL-anon kokoontuu joka keskiviikko klo 18.30 Mäkitupalaisenkuja 2 Toimintakeskus touko. Retki Kasnäsin kylpylään ti 24.10. Lisäksi keskustelemme aiheesta mitä eroa on Suomen ruotsikielisten ja suomekielisten tapakulttuurissa, tai onko niitä. Sitovat ilmoit. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 17.10.2023 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. maksullinen. Ti 24.10. Info-tilaisuus uusille jäsenillemme Tillintuvalla Vistantie 61, Paimio ma 23.10. 26.10. Stipendiä ei myönnetä aikuisopiskelijoille eikä oppisopimuskoulutuksessa oleville opiskelijoille. Satavassa, opastus Kakskerrantien ja Höyttistentien risteyksestä, lähdöt klo 10-12. P. Ti 31.10. Leena Järvi, p. on vieraaanamme Paimion elinkeinojohtaja Jani Penttilä. Mitä enemmän luet, sitä paremmin ymmärrät. Kerho klo 12, vierailijana V-S piirin pj. Linja-auto kulj. toimija. Tule kuulemaan ja keskustelemaan toiminnastamme. Paistettua ahventa (l,g), yrttikastike (l,g), perunat ja kasvikset (l,g), Ylikypsää nautaa ja punaviinikastiketta (l,g), Bataatti-porkkanasosekeitto (l,g), Omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta (l,g) Lounas tarjoillaan arkisin ke-pe klo 11 14 ja lauantaisin klo 12 15. Tervetuloa. 050 567 2903 20.10. Soili Leppänen, bingo, vetovastuu Kulttuurija matkailukerho. Hakemus lomake täytetään sähköisesti paimio.fi -sivulla tai paperisena postitse Paimion hyvinvointilautakunta, PL 50, 21531 Paimio. Tarjalle p. 8.15–15.45) ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kuntsari puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi www.kuntsari.fi 10, Pontelan yläkerta. 040 7345 040. asti. Lisätietoa yhdistyksen fbsivulta ja numerosta 050 522 4447/Irmelin. Marraskuun kerho Pontelassa to 2.11. To 26.10. Opastus Alvar Aallontieltä. elakeliitto .fi/paimio. Paluumatkalle lähdemme noin klo 16. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Korttipelikerho klo 12, Pontelan yläkerta. Bocciakerho klo 9, Pontela. Stipendin hakuaika päättyy 17.11.2023. Ensimmäinen kohde on yksi Suomen kauneimmista kirkoista eli Maarian kirkko. Riistakäristys (l,g), puolukkasurvos, muusi ja kasvikset, Kasvis curry (v,g), Lohikeitto (l,g), Pieni jälkiruoka (l,g) Perjantai 20.10. Paimiossa 17.10.2023 PAIMION KAUPUNGINHALLITUS Keskustan rata-alueen asemakaavan muutos SAUVON KOKOOMUS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS pidetään ti 31.10.2023 klo 18 Kalle’s Backassa Sauvontie 55, 21570 SAUVO Kokouksessa esillä vuosikokoukselle määrätyt asiat. Keskustelemme myös loppusyksyn ohjelmasta
4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 17.10.2023 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KOSMETOLOGEJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA BUSSITILAUKSET KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Määräpaikkalisä on 15%. matti.bastman@listing.fi Ilmoitushinnat 1.1.2023 alk: Etusivu väri 2,76 / pmm Tekstissä mv 1,67 väri 1,90 / pmm Takasivu mv 1,73 väri 1,96 / pmm Muualla mv 1,51 väri 1,74 / pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. Sauvotalossa on myös Varhan sosiaalitoimen palveluita. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. teknisen toimen käsiteltäväksi tulevat paperihakemukset. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00–16.30, viikonloppuisin klo 7.00–11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 0400 527971 24h MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. p. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ. korjaukset Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 02-4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi TÄRKEÄ TIEDOTE DIABEETIKOILLE! Tuttu Tuija Ojala jatkaa jalkojenne hyvää hoitoa Paimion terveysasemalla! Terveyskeskuksentie 1, 21530 Paimio Vain numero on uusi: 045 250 5923 Tarvitset lähetteen jalkojenhoitoon omalta diabeteshoitajaltasi Tmi Holjat Jalat / Tuija Ojala Lähihoitaja, Jalkojenhoidon AT JALKAHOIDOT KOTIKÄYNTEINÄ Puh. Asiointi toistaiseksi ajanvarauksella. Jäikö Kunnallislehti tulematta. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. 474 511 Avoinna: ma 9.00-17.00 ti 9.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 9.00-15.30 puh. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. Digilehti + kuntsari.fi jatkuva tilaus 12 kk 86,40 € Lisää tilausvaihtoehtoja: tilaajapalvelija.fi Irtonumerohinta 2,40 € Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk jatkuvaan tilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Mari Ruoholahti, Niina Liinoja, Anne Vuotinen, Marja-Leena Jaakkola (taloushallinto) www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto) SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET . 02-473 2600 tai www.paimionhammaslaakariasema.fi Luotettavaa kiinteistönvälitystä yksiöistä maaja metsätiloihin. 150 € Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä. (02) 4704599 Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. (02) 733 7737 Vistantie 24, 21530 Paimio . ILMALÄMPÖPUMPUT . AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. kokoproteesit . 470 2100 p. 02-477 5600 www.vistamatkat.fi VISTA VISTA MATKAT MATKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO *Ei toimistomaksua *Myös Panoramaröntgenkuvaus Ajanv. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA Ark. pohjaukset . 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Sauvon kunta (puh. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. Alander Oy p. Pääoven vieressä on postilaatikko, johon voit jättää mm. (02) 7702 626 klo 8.15–15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. HUOLLOT . puh. PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. Matti Bastman, LKV, ekonomi 050 654 22. ISSN 0356-1801 (painettu) ISSN 1798-3681 (verkkojulkaisu) Tilaushinta 1.12.2022 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi jatkuva tilaus 12 kk alk. Huom. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 041 546 8784 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto HALIKON HINAUS P. 045-250 5923 Tmi Holjat Jalat/ Tuija Ojala Lähihoitaja, Jalkojenhoidon AT * Diabeetikkojen lähetteellinen jalkahoito Paimion Terveysasemalla. krs 20100 Turku, p. 050-472 7271, 040 720 9077 Kalevantie 2, Preitilä PAIMION AUTOHUOLTO HEIKKILÄ OY DW T U O T E Lasi-inssi ja Pihakiven lasiliike on nyt DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko 040 196 3629, 044 987 6402 ASENNUSTYÖT MURSKETTA p. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 050-5221255 www.saarentila.fi AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. Vuotaako vesijohto. KORJAUKSET SUUNNITTELU . 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 Katja Hägg, kaupallinen johtaja, katja.hagg@ts.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. 02 5888652 tai ilmoitukset@kunnallislehti.fi PAIMIO-SAUVO-KAARINA toimittaja Jaana Pakarinen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myyntineuvottelija Raija Korhonen (02) 588 8653 TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 (050) 62476 tuottaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 ASIAKASPALVELU toimittaja Julian Rauhaniemi (02) 588 8669 myynti, asiakaspalvelu Sami Lindström (02) 588 8652 toimittaja Jan Sundman (02) 5888654 Puh. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. 02 474 4100) Hallintopalvelut, sivistystoimi ja tekninen toimi toimivat Sauvotalossa. Onko viemäri rikki. Puh. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Asematie 1, 21530 Paimio Puh. Paino: Lehtitehdas, Salo 2023 Toimiston asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 8.30-12 tai sovittaessa