Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 4–5 NRO 14. + 6 snt/min., matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. Paimion ympäristölautakunta käsittelee Iskun taloon liittyvää asemakaavamuutosta ensi tiistain kokouksessaan. Muun muassa VarsinaisSuomen maakuntamuseo on ollut kriittinen rakennuksen purkamista ja kaavamuutosta kohtaan. Paimion kaupungin hallintojohtajan Jaana Hölsön tulkinta on, että Lidl-rakennushankkeen aloitus siirtyy tästä vuodesta ensi vuoteen. Kaarina | Lieto | Loimaa | Naantali | Paimio | Raisio | Turku P. 010 430 900* | saastopankki.fi/liedonsp Asfalttialan uusimmat innovaatiot Paimiosta Paimioon saapui tiistaina joukko ulkomaalaisia vieraita, kun asfalttiasemia valmistava Amomatic Oy esitteli uusinta asfalttiasemamalliaan kotimaisille ja kansainvälisille yhteistyökumppaneilleen. 10 Paimion Lidlin toteutus siirtyy vuodella eteenpäin PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunki on valmistautunut Lidl-päivittäistavaramyymälän tuloon paikkakunnalla hankkimalla ja kaavoittamalla maata sekä investoimalla kunnallistekniikkaan. Ehdota ajalla 15.2.-19.3.2017 omaa sydäntäsi lähellä olevaa kohdetta joko täyttämällä lomake konttorissa tai kotisivuillamme: www.saastopankki.. Paimion kaupunginhallituksen keskiviikkoillan kokouksessa keskusteltiin Lidlistä asiakohdassa ”muut asiat”. Kaupunginisien ei siis vielä kannata ryhtyä asettelemaan punaista mattoa piakkoin valmistuvan Kauppatien paikkeille. Asema on helposti liikuteltava ja vuorokaudessa koottava. Pallo on nyt sinulla! Vaikuta kotiseutusi hyvinvointiin. Paimion Yläkoulussa levotonta s. Myös Amomaticin toinen innovaatio Amopepper herätti kiinnostusta ekologisuudellaan. Kaupunginjohtaja informoi hallituksen pöytäkuntaa Lidlin kiinteistötoimiston päälliköltä Toni Koskiselta saadusta tiedosta, että Paimion myymälän toteutus siirtyy vuodella eteenpäin. PERJANTAINA 17.2.2017 101. Isku haluaisi purkaa perinteikkään työväentalon ja muuttaa rakennuspaikan kerrostalotontiksi. Hiljattain valmistuneessa Iskun talon 17-sivuisessa kuntoarviossa todetaan osiossa ”johtopäätökset” muun muassa seuraavasti: – Rakennus on korjauskelpoinen. Maakuntamuseon mielestä ensisijainen vaihtoehto on rakennuksen säilyttäminen ja kunnostaminen. Vuonna 1909 rakennetusta entisestä työväentalosta päätettiin teettää kuntoarvio, koska talon omistaja Paimion työväen Voimisteluja Urheiluseura Isku on anonut tontille asemakaavan muutosta. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Paikalliset Säästöpankit jakavat jälleen tänä vuonna voittovarojaan lukuisille lahjoituskohteille. Kaikesta päätellen talo ei ole vajonnut merkittävästi savimaahan, ja perustusten korjaaminen on mahdollista melko kevein toimenpitein. Mitä se mahtaa tarkoittaa käytännössä. Uudemman eteisosan kunto ei välttämättä ole säilytyskelpoinen.. Puolentoista miljoonan euron hintalapulla varustettu asfalttiasema Amomatic CM mahtuu rekisteröityihin merikontteihin mahdollistaen sen merikuljettamisen. Patentointivaiheessa oleva keksintö mahdollistaa vanhan asfaltin kierrättämisen 60-prosenttisesti. /anna-aanesi Jokaisella ehdotuksella on merkitystä, kun paikalliset Säästöpankit tekevät vuoden mittaan päätöksiä voittovarojen jakamisesta. – Rakennuslupahakemusta on odoteltu, ja nyt rakennusluvan hakeminen siis siirtyy, Hölsö toteaa. Iskun talo korjauskelpoinen PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Seuratiellä sijaitseva paikallishistoriallisesti arvokas Iskun talo on luultua paremmassa kunnossa. ANNA ÄÄNESI *) Puhelu kiinteästä liittymästä 8,35 snt/puh. Väitteet täydellisestä ränsistyneisyydestä, jopa korjauskelvottomuudesta eivät tuoreen kuntoarvion valossa pidä paikkaansa. + 17,17 snt/min. Maakuntamuseo on todennut lausuntonaan, että Iskun talo on kulttuurihistoriallisesti ja paikallisesti arvokas. Hirsirakenteen kunto vaikuttaa yleisesti melko hyvältä, mutta todellinen tilanne selviää vasta pintamateriaalien poiston jälkeen. Hanke tuntuu kuitenkin etenevän harmillisen hitaasti
2 kalaa/tal. 0400 325005 Rauno Nikander 0440 12 17 15 Kirjastolantie 84, 24240 Salo Vuokrataan 100 neliötä liiketilaa (1.5.2017) valmistuvassa kiinteistössä Sauvossa Kemiöntien varressa. Tietoja vaaleista saa osoitteesta www.vaalit.fi sauvossa 16.2.2017 sauvon KesKusvaalilautaKunta KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS KOKOUSAIKA: Keskiviikko 22.2.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA: Paimion kaupunginvirasto, Paimiosali KÄSITELTÄVINÄ ASIOINA MM: Talousarviomuutokset 2017 Avopalveluohjaajan viran muuttaminen kotihoidon ohjaajan viraksi 1.3.2017 lukien Rivitalotonttien vuokraehtojen vahvistaminen Tontin ostoanomus, Hoivaote/Mäkiläntien asemakaavan muutosalue/ Kauppakirjan hyväksyminen Eron myöntäminen keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta/Päätalo Valtuustoryhmän vaihtaminen/Murto PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkistettu pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä kaupunginvirastolla tiistaina 28.2.2017 klo 10.00-15.30. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. lattialämmitys sekä 300 litran kuumavesisäiliö. Vaalilain mukaiset puolueiden ja valitsijayhdistysten ehdokashakemukset sekä ilmoitukset vaaliliitosta ja yhteislistasta on annettava kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 28.2.2017 ennen kello 16.00. Huoneissa laminaattilattia wc laatoitettu. Halliin on asennettu iso nosto-ovi käyntiovella. 050-5948923 tai 4744 100. Kaikissa huoneissa koneellinen ilmastointi-lämmöntalteenotolla. Ei tarvitse olla porkkananpurija ihastuakseen kasvipohjaisen ruoanlaiton moniin makuihin ja mahdollisuuksiin. Paltanpata. grillille, parturille tai kauneushoitolalle). Ruokalista: www.paimio.fi . Alakerrassa lisäksi toimitila on lämmin valoisa halli 64 m 2 . Ke 16.15 Ihmeotukset Ma 18.30 K-MARKET MANSIKKAMAA Viljontie 6, Sauvo, puh. Vapaa pääsy. Käyntioven avaus voidaan tehdä kaukosäädin-avaimella asuinhuoneesta käsin. Mäkilä Paimio, Pussitie 4 p. >> tilaajapalvelija.fi/plus tai soita 02 -770 2626 (ark. pantin 0,20 4 00 2 rs Kariniemen kananpojan FILESUIKALEET 250-300 g Ei pintamaustetut Haemme reippaita, iloisia ja ahkeria MARJAja JÄÄTELÖMYYJIÄ Järvenkylän Maatilan kioskeihin Sauvo, Paimio, Kemiö ja Taalintehdas. lisätietoja ja näytöstä sopimiset: Matti Kangasaho Puh. Saunassa ja pesuh. Tervetuloa! VegaaniruokailTa ti 21.2. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 17.2.2017 BIO STARA BIO-KU VA J. Sis. 8-16) Vain + 2 € /kk Kuntavaalien ehdoKashaKemusten jättäminen sauvon Kunnassa Sunnuntaina 9.4.2017 toimitettavissa kuntavaaleissa valitaan Sauvon kunnanvaltuustoon 21 valtuutettua ja näille varavaltuutettuja 1.6.2017 alkavaksi nelivuotiskaudeksi. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä C I N E M A TATU JA PATU Huisi seikkailu! 3D: La-Su 15.00 2D: Ti ja To 19.00 LEGO BATMAN (dub) VAIANA (dub) Ensi-ilta! Pe 17.15 La-Su 13.45 ja 17.15 Ma-Ti 16.15 Ke-To 18.30 ONNELI & ANNELI La-Su 13.00 Ti, To 17.15 RINGS Kauhua!! Pe-La 18.00 Ke 19.00 FIFTY SHADES vielä Pe-La 19.30 Ti 18-30 JOHN WICK 2 Pe-La 20.00 Ma 19.00 LA LA LAND 14 Oscarin ehd.!! Su 18.00 TOIVON TUOLLA PUOLEN La-Su 16.00 Hiihtolomalla sivakoidaan leffaan! Hiihtiksen edulliset SpecialNäytökset Ma&Ke! 3€ Tatu ja Patu Ma 15.30 Sing 2D dub Ke 15.00 4€ Marcus & Martinus Ma 17.15 Luokkakokous 2 Ke 17.00 5€ XXX3 Return... 050 5524733 järj. paikallisuutiset kulkevat mukana reissussakin! Ota tilauksestasi kaikki irti ja liitä käyttöösi kätevä digilehti, paperilehtesi rinnalle. Achilleus, Kaarina-Seura, Kaarinan Kaupungin Ympäristönsuojelu Ilman eläinperäisiä tuotteita voi valmistaa ravitsevaa ruokaa mikä maistuu kaikille! Useimmat tutut reseptit voi myös muuntaa vegaanisiksi. Toimitilassa-hallissa on ilmanpoistona kanavapuhallin. Rakennukseen tulee apteekki, ruokkakauppa ja posti. Kohde on ihanteellinen yritystoimintaan tai ainoastaan asumiseen. Määräaikaiseen tilaukseen + 3 €/kk. 050-5524733 Tiedustelut ja ryhmävaraukset: planetaario@utu.fi tai 045-656 7211 koulujen hiihTolomalla lisänäyTöksiä! Tuorlan planeTaario katso tarkemmat ajat: www.plane.fi Tuorlan planetaario Väisäläntie 20 kaarina Paimiossa hyvin remontoidut erittäin siistit ja käytännölliset tilat, kahdessa kerroksessa Yläkerrassa: avokeittiö, alkovilla ja wc 26 m 2 . Asuin tiloissa lisäksi ilmalämpöpumppu. Tiedustelut puh. Lounasaika klo 11.00-13.00 www.kuntsari.fi. 76.000 €. Alakerrassa: sauna, pesuhuone, wc ja pukuhuone 16 m 2 . Tiloihin kuuluu lisäksi kylmävarastotila 15 m 2 ja autokatos 45 m 2 . Kokouskutsu kokonaisuudessaan ja esityslista: www.paimio.fi PALTANPADAN RUOKALISTA 20.2.-24.2.2017 MA: Lihamakaronilaatikko tai Aasialainen Kasvis-nuudeliwok, Kuningatarkiisseli TI: Kanakeitto tai Bataattikeitto, Omena-kaurapaistos KE: Uunikirjolohi tai Kaalilaatikko, Hedelmärahka TO: Lindströmin pihvit tai Kasvislasagnette, Kahvikiisseli PE: Itämainen broilerikastike tai Sieniohratto ja paistetut kasvikset, Mansikkarahka Nyt myös kasvisvaihtoehto. Lisätiedot ja hakemuslomakkeet löytyy sivuilta www.jarvenkylamaatila.fi tai puh. MH. 3 pl/tal. 02-4730840 4 99 kg Snellman MAATIAISPOSSUN ULKOFILE 1,5 kg Avoinna ma-pe 8.30-21 la 8.30-18 ja su 12-21 8 95 kg ERÄ TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi/Ruotsi, raj. Lattia ja väliseinä laatoitettu, hallissa on lattiakaivo ja vesipiste lavuaarilla. Se kulkee mukanasi aina, lomalla ja arjessa. Tila on jaettavissa kahteen osaan. 89 pl Olvi VIRVOITUSJUOMAT JA VICHY 0,95 l Raj. Asiakirjat ottaa vastaan keskusvaalilautakunnan sihteeri Maria Peippo maanantaina 27.2.2017 virka-aikana sekä tiistaina 28.2.2017 klo 9.00-16.00 Sauvon kunnanvirastossa osoitteessa Vahtistentie 5, Sauvo. pikalinkit . Yhtiövastike 147 € / kk, ei vesimaksua, sähkö kulutuksen mukaan. Lisätietoja puh. 02-473 2690 Lisäinfoa, trailerit... ruokalistat . klo 18.00 Koriston Talli (Prännikatu 1, Kaarina) Etutilaajille eli kestotilaajille paperilehden tilauksen rinnalle +2€/kk. (Tila soveltuu esim
2,3 kg, Suomi VOIMASSA PE-LA 17.-18.2. klo 16-18 • ti 21.2. 0400 318 959 KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ. pantit 1,80 perjantaina pyymäki sekä perniö liha konsulentit kg 4 99 HK Viljapossun kassler n. klo 16-17 Maija Aro (02) 588 8652 Raija Kirveskari (02) 588 8653 *Parhaat paikat jaossa nyt! * Muistathan sarjamainonnan edut! TÄYTEMAATA n. VUOKRATA Jokipellontie 2, puh. pantin 0,40 Hinta ilman korttia 2,45 ps (11,40 kg) -18% Plussa-Kortilla pack 12 A.Le Coq Greippilonkero 4,7% 12 x 0,33 l (4,06 l) sis. Kuntavaalit SINÄ KUNTAVAALIEHDOKAS Tule suunnittelemaan vaalimainontaasi VAALIKLINIKALLE Vaaliklinikka toimistolla normaalin toimistoajan lisäksi: • ma 20.2. Jakelualueet: • Paimio • Sauvo • Kemiö • Piikkiö • Kaarina Maija Aro (02) 588 8652 Raija Kirveskari (02) 588 8653 Ilmoitusasioissa Sinua palvelevat: AROLANTIEN tiekokous ma 6.3.2017 klo 18 Häkkisellä. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 17.2.2017 HAL. 0400 926 167 OmakOtitalO, rivitalO tai kOlmiO Sauvosta tai Kemiöstä Tied. LISÄJAKELU 28.2. 010 2921150 ark. Viikonlopun herkut K-supermarketista 9 95 kg K-ruokamestarin Naudan jauheliha 10% Suomi ps rs 1,99 13 95 kg Tuore lohifilee vakuumi, a-leikattu Norja rajoitus: 2 filettä/talous 16 95 kg HK Takuumurea naudan ulkofilee palana 10€ 0,99 Syöntikypsä avokado 2 kpl/320 g (6,22 kg) Peru Syöntikypsä mango 2 kpl/600 g (3,32 kg) Chile/Israel/Espanja Veriappelsiini Tarocco 750 g (1,32 kg) Italia 4€ plo 1,99 17,88 Dennis Pizzat 3 x 370 g (9,01 kg) Fazer Fasupala suklaavohvelit 215 g (9,30 kg) Fanta appelsiini ja Sprite Virvoitusjuomat 1,5 l (1,06 l) myös zero sis. 7-21, la 8-20, su 11-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 17.-19.2., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. kpl 3 ps 2 kg 5 99 Tuoreet silakkafileet Suomi, säävaraus! VOIMASSA PE-LA 17.-18.2. 200 m 3 SAUVOSSA P
Osin patentoitu asfaltin tuotantolaitos pystyy käsittelemään tunnissa 50–60 tonnia kierrätysasfalttia. Tässä ja nyt -tunteessa elävän nuoren on vaikea hahmottaa, että yhden taistelun voittaminen ei tarkoita koko sodan voittamista. Heidän mukaansa häiriköinti jää vain pienen piirin sisään. Jatkuva rajojen koetteleminen stressaa, ja stressi saa koettelemaan rajoja taas lisää. He eivät tunnistaneet vastaavaa levottomuutta omasta koulustaan lainkaan. Kasvattajien työn tekee vaikeaksi se, että murrosikään kuuluu luontaisesti kuhinaa, rajojen koettelua ja kantapään kautta oppimista. Vastuuta ei opi kantamaan, jos ei koskaan saa epäonnistua. Häiriökäyttäytymisessä näkyy kaikkivoipaisuuden harha. Jos rikosoikeudelliselta vastuulta välttyisikin, jonain päivänä omatunto kysyy, oliko se kaikki oikein, mitä tein muille ihmisille. Lumipallo olisi tärkeää pysäyttää jo ennen kuin varsinainen vyöry on käynnistynyt. Turkinpippureita muistuttava amopepper on uusi innovaatio kierrätysasfaltista. Amomatic Oy esitteli tuotantoaan ulkomaalaisille vieraille Amomaticin toimitusjohtaja Pasi Vuorinen esitteli tiistaina kansainvälisille vieraille yrityksen uusinta asfalttiasemaa, jota on helppo kuljettaa ja kasata. Kauppaan kuuluu huoltosopimus, joten henkilökuntaa ei tarvitse kouluttaa tätä varten. Samaa viestiä on tullut ympäri Suomea: nuorison pääjoukko on yhä vastuullisempaa. . Näin tuote pääsee vientiin kaukomarkkinoille, toimitusjohtaja Pasi Vuorinen kertoi. Se on ensimmäinen maailmassa, joka mahtuu rekisteröityihin merikontteihin mahdollistaen asfalttiaseman merikuljettamisen. Amopepperin avulla asfaltinvalmistus on ympäristöystävällisempää, vähentäen tuotannon hiilidioksidipäästöjä ja kaatopaikkajätteen määrää. Tarkoitus oli treenata teinipoikieni ruotsintaitoja, mutta puolivahingossa tuli leväytettyä heidän eteensä myös oman nuoruuteni ajankuvaa. Yksi asfalttiasema tarvitsee kuljetustilanteessa noin 16 rekkaa. Se syntyy erottamalla bitumi ja kivi kovennetusta asfalttimassasta. INA VIRTANEN. Pienen tyhmyyden tekeminen herättää tekijässä ja häntä ympäröivässä ryhmässä niin paljon innostusta ja adrenaliinia, että tunnetta on purettava tekemällä jotain vielä tyhmempää ja sen jälkeen sitäkin tyhmempää. Koulukiusaaminen, riehuminen ja elämän pyöriminen alkoholin ympärillä oli elokuvassa kuin suoraan 1980ja 1990-luvun taitteen Kaarinasta. – Ulkomaalaisia asiakkaita tämä kaikki saattaa kiinnostaa. Sen laskennallinen käyttöikä on 20 vuotta. – Jos vaikka tienrakentajilla on kesäurakka, mutta ei uskalleta investoida, on vuokraus yksi mahdollisuus. – Pihassa seisova asfalttiasema Amomatic CM on uusinta kehitysastetta. Jos nuori on valmis ottamaan erimielisyystilanteessa työkalukseen fyysisen väkivallan mutta vastapuolena oleva aikuinen ei, kiistan lopputulos on selvä: nuori voittaa taistelun ja saa palkinnoksi varmuuden, että mitä tahansa voi tehdä eikä kukaan pysty estämään. Aseman voi ottaa vain yhdeksi kaudeksi ja jatkaa vuokrausta tai ostaa sen pois, jos tilanne muuttuu. Kun juttelimme elokuvasta, poikani katsoivat minua ihmeissään. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 17.2.2017 PÄÄKIRJOITUS maria.kesti@kunnallislehti.fi PERJANTAI Katsoin viikonloppuna pitkästä aikaa upean ruotsalaisen teinielokuvan Fucking Åmål. Asiakas pystyy myös vuokraamaan 1,5 miljoonaa euroa maksavaa asemaa tarpeidensa mukaan. . Maria Kesti Häiriköinti toimii lumipalloefektin logiikalla Uudet asfalttikeksinnöt tutuiksi PAIMIO Ina Virtanen Asfalttiasemia valmistava Amomatic Oy järjesti Paimiossa tiistaina pihatapahtuman, jossa se teki uusinta asfalttiasemamalliaan tutuksi kotimaisille ja kansainvälisille yhteistyökumppaneilleen. Ikävä puoli on, että joukko, joka oireilee, oireilee muiden puolesta moninkertaisesti. Pienestä alkunsa saanut lumivyöry jää yhä useammin vain tietyn ryhmän sisälle, mutta toisinaan häiriköinti vyöryy lähes koko ikäluokkaan. Asema on silti helposti liikuteltava ja vuorokaudessa koottava. Seuraukset tulevat kyllä perässä. Häiriköivän nuorisojoukon käytös toimii lumipalloefektin logiikalla. Se on jotain, mitä muut eivät ole keksineet, Vuorinen jatkoi
Tuotantolaitoksia myytiin viime vuonna neljä kappaletta. INA VIRTANEN ”Notkahduksesta selvittiin”. – Liikevaihtomme notkahti. Amomatic työllistää tällä hetkellä 50 työntekijää. Yksi iso asfalttiasema kuluttaa öljyä vuodessa tuhannen omakotitalon verran. – Yli kaksisataa ihmistä tekee asfalttiaseman osia, Vuorinen kertoo. Ekologisuus keskeinen seikka Amomaticin tuotekehitys tähtää Pasi Vuorisen mukaan mahdollisimman pieneen ympäristökuormitukseen. – Strategiamme on myydä näitä vähintään yksi enemmän joka vuosi. Vuorisen mukaan Ruotsissa ollaan Suomea askeleen edellä, ja fossiilista polttoainetta käyttäviä asfalttiasemia on siellä muutettu biopolttoainetta käyttäviksi – viime vuoden aikana kymmenen aseman verran. Amomatic Oy esitteli tuotantoaan ulkomaalaisille vieraille PAIMIO Ina Virtanen Kansainvälisen sijoittajaryhmän World Industrial Groupin omistuksessa olevan Amomaticin liikevaihto oli viime vuonna 12,6 miljoonaa euroa. Varsinaista Amopepperlaitosta ei vielä ole, mutta sellaisen odotetaan valmistuvan syksyksi. Lisäksi paikalla on vieraita Ranskasta, kaikista Baltian maista, Hong Kongista, Venäjältä ja Tansaniasta, kertoi Vuorinen muistellen lämmöllä yrityksen historiaa. Emme ole niin tuettuja valtion suunnalta kuin naapurissa, Vuorinen kertoo. . – Esimerkiksi Pepper sai aikanaan heiltä tuotekehityslainaa. Vuonna 1919 perustetusta rautakankia ja sukellusveneen runkojakin valmistaneesta Vähäsillan pajasta on ollut pitkä matka nykyaikaiseen miljoonayritykseen. KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 17.2.2017 Aurinko nousee Aurinko laskee 6:04 17:23 Uudet asfalttikeksinnöt tutuiksi Yksi asfalttiasema tarvitsee kuljetustilanteessa noin 16 rekkaa. Muutaman sadan tuhannen laina on meille iso juttu, Pasi Vuorinen toteaa. Amomatic paljasti tiistaina uusimman innovaationsa Amopepperin, joka mahdollistaa vanhan asfaltin kierrättämisen 60-prosenttisesti. Myös teurasjätettä ja kananrasvaa on kokeiltu. Tukea hankkeisiinsa Amomatic on saanut teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesiltä. – Suomeen tämä on vasta tulossa. Vuonna 2013 se oli 14 miljoonaa ja vuonna 2015 kävimme 6,5 miljoonassa. Venäjän viennin hiljeneminen kuitenkin romahdutti yhtiön liikevaihdon pahasti vuonna 2015. Asema on silti helposti liikuteltava ja vuorokaudessa koottava. Kierrätysasfaltin ohella myös vanhoja asemia voidaan uudistaa. Tärkeäksi vientikohteeksi Pasi Vuorinen paljastaa Venäjän ja uskoo näin olevan jatkossakin. Lisäksi mukana kuvioissa on alihankkijasopimuksia. Amofear-pihatapahtumassa vieraille esittäytyivät Amomaticin lisäksi muun muassa paikalliset yritykset Hotmix ja Jonator sekä Paimion kaupunki. – Teknologiamme avulla kierrätysasfaltista tulee sellaista, että se vastaa neitseellistä asfalttia, eli tie kestää pitempään, Vuorinen kertoo. Light & Sound Sillanpää vastasi vieraiden viihdytyksestä musiikin, valojen ja savutehosteiden kera. Uusi joulun jälkeen julkistettu kierrätysajatus on jo herättänyt kiinnostusta, ja Pasi Vuorinen näkeekin sillä olevan suuret mahdollisuudet markkinoilla. Nyt pääsimme viime vuonna jo hyvään tulokseen jääden 800 000 euroa plussalle verojen jälkeen. Laitosta voidaan käyttää rinnan Amomatic CM -aseman kanssa. Vieraita olikin saapunut paikalle paitsi Euroopasta myös Aasiasta ja Afrikasta. Vuorisen mukaan norjalaiset käyttävät jopa kalanrasvaa energianlähteenä. Patentointivaiheessa oleva keksintö ”asfalttipelletistä” kulkee nimellä ”Pepper” sen turkinpippurikarkkia muistuttavan ulkonäön johdosta. . Sipsitehtaan paistorasvakin sopii laitteiston energianlähteeksi. – Täällä ovat edustettuna kaikki Pohjoismaat Islanti mukaan lukien. Kapasiteettimme riittäisi viidestä kuuteen asfalttiaseman valmistukseen vuodessa, Vuorinen kertoo
Myötähävettää tuollainen toiminta . . Voit myös tekstata numeroon 050 439 0009. On siis jälleen kerran kyse kummallisesta hokemasta ja todellisuuteen perustumattomasta uskomuksesta, että kuntapäättäjän työn mielekkyyttä ja merkittävyyttä maakuntauudistus nyt olisi radikaalisti vähentämässä. Pikku Myyn toteamus ”Jos aina pitää kiirettä, ei ehdi tehdä mitään”, alkoi kuulostaa nerokkaalta oivallukselta. Muita lautakuntia on useita. . Kun huomasin tekemisen onnen kadonneen, ajattelin sen tulevan takaisin tekemällä, mutta se vain loittoni entisestään. Piti ehtiä paljon ennen kuin voi tehdä jotain, mistä oikeasti nauttii. Kaavoitus, sivistys ja moni muu houkuttelevat huomattavasti enemmän halukkaita, ja sote-asioita pidetään lähinnä ”kukkahattutätien” hommana, valitettavasti. Aloin seurata ympärilläni tapahtuvia asioita entistä tarkemmin. Join kahvinikin silloin, kun siltä tuntui, ja söin silloin, kun oli nälkä. Pian huomasin, että olen ikään kuin palkkatöissä omassa yrityksessäni. Eihän tämä olekaan mikään kirjasto, vaan festarialue! Peruskohteliaisuus . Ovatko muut jo löytäneet Paimiosta muovijätteiden keräyspisteen. . Hankkeen tavoitteena on saada aikaan asennemuutosta erilaisuuden hyväksymiseksi, ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja antaa mahdollisuuden harrastaa erilaisista sosioekonomisista lähtökohdista riippumatta. Harrastus on nuorelle kutsu parempaan maailmaan Miksi et lähtisi Tällä hetkellä joka kolmas nuori on ilman harrastusta ja joka viides lapsi ja nuori on yksinäinen. Minä löysin viime viikolla. Kun luottamuspaikoista kisataan vaalien jälkeen, sosiaalija terveysasiat eivät suinkaan ole halutuin lautakunta, ja harva ääniharava pyrkii nimenomaan sote-asioiden äärelle, niin tärkeitä kuin ne ovatkin. Harrastuksemme pyrkii tarjoamaan harrastuksen entistä useammalle, jotta mahdollisimman monet nuoret voivat kuulua ryhmään ja saada ystäviä. Kiitokset LukionPadan henkilökunnalle hyvästä ja monipuolisesta kouluruuasta! Arvostamme vaivannäköänne ja taitoa tehdä meille maistuvaa ruokaa. Päätin ryhtyä yrittäjäksi. Partio oli viime vuonna yksi valtakunnallisen Yhteisvastuukeräyksen keräyskohteista. Partiossa muutos lähtee aina meistä itsestämme ja omasta toiminnastamme. Oliko mikään sittenkään muuttunut. Paraisilla partiolaiset haluaisivat tarjota 50. Väitetään, että kuntiin ei jää enää olennaisia asioita päätettäväksi, kun sote-asiat siirtyvät maakunnille. Partiolaiset ympäri Lounais-Suomea ja muuta maata ovat ideoineet omia projektejaan, jotta mahdollisimman moni pääsisi osalliseksi yhteiskuntaan partioharrastuksen kautta. Olin kaikkeen kyllästynyt, väsynyt ja kiukkuinen, ja olin kadottanut tekemisen onnen. Jos asioita tehdään onnen tunteen vallassa, silloin siihen liittyy aina tiettyä intohimoa. Niistä kuitenkin käytännössä päätetään yhdessä lautakunnassa, sosiaalija terveyslautakunnassa. Löysin itseni keskeltä tilannetta, josta olin haaveillut jo pitkään, eli halusin kunnon mylläyksen elämääni. Työ lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi on mahdollisuus sekä kääntää yksilön elämän suunta, että vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Partiolla on Suomen suurimpana nuorisojärjestönä ja aktiivisena toimijana mahdollisuus vaikuttaa. Todennäköisesti luku on kymmenen prosentin paikkeilla, vaikka budjettivaikutus on tuo 50 prosenttia. Olen ilokseni huomannut, että tekemisen onnessa on loppujen lopuksi kyse varsin yksinkertaisesta asiasta, jos sitä huomaa etsiä oikeista paikoista. Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi – nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. MIELIPITEESI ON ARVOKAS Kirjoita paikallisesti koskettavasta asiasta ja mielellään omalla nimellä. Aluksi pyöritin yritystäni samoin kuin olin oppinut tekemään töitä. Hankkeemme kohderyhmänä ovat ne nuoret, joilla on esimerkiksi yksinäisyyden, vähävaraisuuden tai maahanmuuttajataustan vuoksi riski syrjäytyä. Pelkästään LounaisSuomen alueella partiota harrastaa lähes kymmenen tuhatta lasta ja nuorta. toimintavuotensa kunniaksi juhlaleirinsä maksutta vähävaraisille perheille. Miten on, jokos kunnanisät ja -emot rupeis tekeen jotakin tuon autoilla kaahailun eteen. Teettää aivan turhaa työtä lautakunnille ja kaupungille toiminnallaan. . Toimitus pidättää itsellään oikeuden tiivistää ja otsikoida tekstejä. Juuri heidän on erityisen tärkeää saada harrastus ja kavereita. . Stefan Stjärnstedt piirijohtaja, Lounais-Suomen Partiopiiri ry Julkisuudessa käydään jännää keskustelua kuntavaalien houkuttelevuudesta liittyen tulevaan maakuntauudistukseen. Yhteiseen Partioon -hankkeessa on mukana myös sisupartiotoiminta, jota järjestetään vamman tai pitkäaikaissairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville. Melutaan ja riehutaan niin ettei mitään rajaa. Aloitin kahdeksalta ja lopetin neljältä. Meitä opetetaan seuraamaan sydämemme ääntä, koska päätöksiä tehdään sisällämme olevan tuntemuksen tai fiiliksen mukaan, laskematta kannattavuutta tai kuuntelematta muiden mielipiteitä. Partioliike on jo yli sadan vuoden ajan yhdistänyt erilaisista taustoista tulevia nuoria ja nyt haluamme terävöittää tätä asennetta entisestään. Arkielämän kokemusta sote-asioista on lähinnä terveyskeskuksesta ja vanhustenhoidosta, vaikka päätettävänä on myös aikuissosiaalityö, lapsiperheiden tukeminen kotiavusta sijoituksiin ja kaikki vammaispalvelut. Jokelan koulun 3A Succaplokin yrittäjä Aleksi Viirilä on Suomen ainoa neulontatarvikeyrittäjä. Kohtasin yllätyksekseni huolta, kiirettä ja kireyttä. Lounais-Suomen Partiopiirin Yhteiseen Partioon -hanke toteutetaan osalla näistä keräysvaroista vuosina 2017–2018. . Muutoksen liekki pitikin sytyttää oman mielen sisältä eikä ulkopuolelta. Eräällä luennolla kuulin mielenkiintoisen ajatuksen: ”Mikäli poljet paikallasi, vaihda elämäsi valhetta.” Huomasin, että minun pitää muuttaa ajankäytön käsitystäni. Aleksi Viirilä Kirjoittaja on Suomen ainoa neulontatarvikeyrittäjä MIELIPITEET Tekemisen onnea etsimässä . Jatkoin asian pyörittämistä töideni lomassa. Se tuli takaisin rauhoittumalla, keskittymällä ja irti päästämällä. Eivätkö ihmiset tiedä enää miten kirjastossa kuuluu käyttäytyä. Jatkoin töitäni kelloon katsomatta ja huomasin, että kaikki alkoi muuttua. Suuret ja lämpimät kiitokset lahjoituksesta ja kulttuurihetkestä Lions Club Paimiolle! Nuorten Tuvan nuoret ja nuoret ohjaajat . Eihän ole enää päivähoitolakiakaan, vaan varhaiskasvatuslaki. Olisi kiinnostavaa tietää tarkka luku, kuinka moni valtuuston pykälistä liittyy sote-asioihin. Tekstit voi toimittaa sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi tai postitse. Löytyi K-Supermarketin parkkipaikan perältä. Nimimerkin taakse voi jättäytyä, mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden on oltava toimituksen tiedossa. Tekeminen tuntui olevan monelle enemmän rasite kuin tyydytystä tuottava toimenpide. Kuntavaaleja vaan ajattelin... Lähde siis sinäkin mukaan vaikuttamaan omaan arkiympäristöösi ja sen palveluihin liikunnasta kouluun, päiväkodeista kaavoitukseen! Painavia pykäliä riittää kyllä vastaisuudessakin. Kaarinassa puhumme perusturvalautakunnasta. Jo nyt erikoissairaanhoitoon liittyvät asiat päätetään maakuntatasolla. Partioharrastus on lapselle ja nuorelle tilaisuus ystäviin ja kasvamiseen turvallisessa ympäristössä, jossa toiminnan taustalla ovat partion yhteiset arvot ja kasvatustavoitteet. Vahingossako. Sote-asiat muodostavat pääsääntöisesti yli 50 prosenttia kuntien budjeteista. Se oli maagista! Mullistavaa oli, ettei muutos vaatinut mitään fyysistä toimintaa. Vain pieni osa sote-asioista tulee hallituksen ja valtuuston päätettäviksi. Sanna Vauranoja Kaupunginvaltuutettu (kok.) Perusturvalautakunnan pj. . Oliko tässä nyt ratkaisu tekemisen onneen tai ainakin osaan sitä. Kaarinassa on suunnitteilla Yhdessä metsään -ohjelmalla kaikille avoin metsäretki Pyhän Kaarinan Poluille. NASEVAT. . KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 17.2.2017 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI Neljä vuotta sitten otin lopputilin. On tuotettava täysillä! Mutta miten tuotetaan täysillä ilman, että se vie ilon ja tekemisen onnen. Kutsumme muutkin mukaan muuttamaan maailmaa, yksi lapsi ja nuori kerrallaan. Ihmettelijä . Pidin taukoja ja vilkuilin samalla kelloa. Eikö Paimion olisi jo aika muuttaa päivähoidonohjaajan virka varhaiskasvatusjohtajaksi/päälliköksi vai onko päälliköitä jo liikaa. Muun muassa kotikunnan elinvoiman kehittämiseen, ennaltaehkäiseviin palveluihin tai vaikkapa koululiikuntaan voidaan paneutua huomattavasti enemmän jatkossa. . Välitien ja Vistantien suorat kun ovat päivin, öin ralliratoja ja urheilukentän parkkialue varikko. Sote-asiat vaativat laajaalaista perehtymistä usein oman arkielämän ulkopuolelta. Matala kynnys osallistua toimintaan muiden ikätovereiden kanssa läpi koko järjestökentän, ja hyvä yhteistyö kuntien, kaupunkien sekä yhteisöjen kanssa täydentävät muun yhteiskunnan palveluja. Päinvastoin, jatkossa kuntien päätöksenteossa keskitytään monesti helposti lähestyttävämpiin ja arkiosaamisella ymmärrettävämpiin asioihin. Kiitos! PeeHoo . Tarkkailin tilanteita ja ihmisiä. Halusin kasvattaa sisäistä ammattilaistani tietämättä aluksi edes sitä, miten pääsisin alkuun. . Kemiön suunnalta kun tullaan Karunan-Saustilantien risteykseen, niin siitä puuttuu ennakoiva 60 km/h rajoitus ennen 50 km/h aluetta – ei ollenkaan samanlaista järjestelyä kuin Paimion suunnalta... Keskityin ja tein työni mahdollisimman hyvin. Ihmettelen erään varavaltuutetun järjen ja tietämättömyyden määrää, kun ei edes perustuslaki ole hallussa, muusta puhumattakaan
INA VIRTANEN Ballerina-virtahepo esitti liikkeitään ennen lavalle astumista. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 21.2. Abiturientit kapusivat kuorma-autojen lavoille perinteitä noudattaen, koulun toisen vuoden opiskelijoiden kantamina. Molemmilla tytöillä on mielessä kunnianhimoiset suunnitelmat tulevaisuutta ajatellen, joten on hyväkin paahtaa tuleva kevät kirjan takana. Autojen kyljet oli verhottu tänäkin vuonna ajankohtaisiin iskulauseisiin. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:04 17:23 07:20 18:07 Lauantai +4°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:02 17:25 07:17 18:09 Sunnuntai +5°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:59 17:28 07:15 18:12 Maanantai +2°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:56 17:31 07:12 18:14 Tiistai +1°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:53 17:33 07:09 18:17 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat Ark. – Kyseessä on turvallisuuskysymys, joten pidän poliisin huomautusta ihan asiallisena, totesi Vuorela ennen kapuamistaan auton lavalle. Sekä Heidi Sipilä että Emilia Vuorela olivat molemmat ostaneet karamelleja neljä kiloa. Heidi Sipilä ja Emilia Vuorela karhuina. – Turun lääkikseen, Heidi Sipilä kertoi suunnitelmistaan. . Poliisi ohjeisti karkeista Tänä vuonna erityistä mediahuomiota penkinpainajaisille toi Lounais-Suomen poliisin paimenkirje, jossa toivottiin, ettei penkkareissa heiteltäisi karkkeja. Edessä olevaa lukulomaa odottaa jo puoliksi kauhulla, abiturientti Emilia Vuorela kertoi. Jos Trumpista tuli presidentti, meistäkin voi tulla ylioppilaita -teksti aiheutti ihmisissä hilpeyttä. 473 2602 www.cafeasta.fi Pullista parhaat Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Paimion abit lähtivät matkaan PAIMIO Ina Virtanen Paimion lukion penkinpainajaisia vietettiin aurinkoisessa ja pienessä pakkaskelissä torstaina. Penkkariasuja Spider Manista banaaniin.. Inkeri Nieminen Risto Reippaana, Ronja Ronkanen talvikimonossa, sekä Riku Pihlajamäki Conchita Wurstina. Jotkut arvelivat, että karkkien heittely ajoradan puolelle olisi jopa kiellettyä. Make Pailu great again, ja väentungosta rekkojen välissä ennen niiden lähtöä kierrokselle. – Helsinkiin Diakkiin sosionomiksi tai kirkon nuorisotyötä opiskelemaan, Emilia Vuorela sanoi. USA:n presidentti Donald Trump oli vahvasti mukana hauskuuttamassa tunnelmaa. ”We will build a great wall between Sauvo and Paimio and we will have Sauvo pay for it” ja ”Make Pailu great again” liikkuivat samassa aihepiirissä. Edessä lukuloma – Tunnelmat ovat hyvät, mutta haikeat. Samaa mieltä oli opiskelijatoveri Heidi Sipilä, joka kertoi, että on toisaalta hyvä, kun lukuloma alkaa, että pystyy vihdoin keskittymään lukemiseen täyspäiväisesti. Viime kesältä tuttuun Pokémon Go -villitykseen otettiin kantaa lauseella ”lakki valitsen sinut”. ”Jos Trumpista tuli presidentti, meistäkin voi tulla ylioppilaita”, luki yhdessä autoista. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +3 +4 +3 4 Sää 17.2
Myös 15-20 tuottajan yhteisvoimin toteutettaville, oman seudun herkkuja ja muita tuotteita sisältäville kesäkoreille etsitään myyntipaikkoja. Seuraavana viikonloppuna PaiHalla oli entisestään kaventunut rosteri kun se matkasi sarjan kärkeen nousseen Panelian Raikkaan vieraaksi. Haka ei ole viimeisimmissä otteluissaan kyennyt kohentamaan peliään, vaan tilanne on pikemminkin ollut päinvastainen. Vastustajana on Kiekkohait. Hakalla oli mukana vain kaksi kentällistä pelureita. Toivonen ja Salminen saalistivat kumpikin myös yhden syöttöpisteen. Sarjataulukko (joukkue, ottelut, tehdyt maalit-päästetyt maalit, sarjapisteet): 1.PaiHa 7 53-21 12 2.TuTo II 8 50-25 12 3.PaRa 8 57-41 10 4.RNK 7 37-42 4 5.ParSport 8 13-81 . Turussa maalin tappio, Paneliasta ja Paraisilta suurinumeroiset voitot Yksitoista kuukautta ja yhdeksän päivää, 27 ottelua, 26 voittoa, yksi tasapeli ja nolla tappiota. – Sauvon luontokohteita voisi myös kehittää edelleen. Tasaisessa ottelussa vaisusti pelannut PaiHa roikkui loppuun asti mukana kakkosketjun hyvän pelin ansiosta, Ville Hiltunen ja Juuso Jutila osuivat ja Oskari Palin kirjasi syötöt molempiin maaleihin. Valtavan loukkaantumissuman keskellä taisteleva PaiHa sai otteluun TuToa vastaan ihan hyvän kokoonpanon, mutta TuTo oli lukenut kotiläksynsä erittäin hyvin ja puolusti läpi ottelun mallikkaasti. Haka joutuu joka tapauksessa karsimaan sarjapaikastaan, ja Kiekkohait puolestaan menee playoff-otteluihin kohtalaisen hyvistä asemista. JERKER JOKINIEMI Haka joutuu karsimaan sarjapaikastaan PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Hakan miesten edustusjoukkueella on jäljellä vielä yksi runkosarjaottelu jääkiekon II-divisioonan Länsirannikon lohkossa. Tammikuun pirteä vaihe on enää vain kaunis muisto. Kolmannessa erässä jo selvästi väsynyt PaiHa onnistui lisäämään johtoaan Daniel Alsilan ja Saku Tukian osumilla, ainoa nukahdus tapahtui viisi sekuntia ennen loppua, ja aivan ilmiömäisen ottelun maalilla pelanneen Karri Hiukan nollapelihaaveet murskautuivat. Sen varrelle jo tulevana kesänä pystytettävien Raitti181-logojen avulla ohjataan matkailijoita poikkeamaan paikallisten makujen, elämysten, tapahtumien sekä luontoja kulttuurikohteiden äärelle. Applikaatioon voisi lisäksi sisällyttää muutakin matkailutietoa. Tammikuun lopulla Haka kärsi Loimaalla Rocketsille 10-1 murskatappion, eikä paimiolaisryhmä ole sen jälkeen yltänyt kertaakaan edes tasapeliin saakka. . Seuralassa järjestettyyn työpajaan kutsuttiin mukaan myös paikallisten järjestöjen ja yhdistysten aktiiveja kuulemaan hankkeesta ja ideoimaan uusia yhteistyömuotoja yritysten ja järjestöjen välille. . Joukkuepeli ja otteluun laadittu pelisysteemi toimivat, ja pelistä muodostui paimiolaisjoukkueen dominanssi. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 17.2.2017 Sauvon matkailuhanke eteni työpajoihin SAUVO Kylli Salo, Jerker Jokiniemi Sauvon kunnan ja Sauvon Yrittäjät ry:n viime lokakuussa käynnistämä matkailuelinkeinon esiselvitysja aktivointihanke on edennyt työpajavaiheeseen. Siihen voi yhä liittyä mukaan, ja se on kaikille alueella toimiville avoin. Heille voi löytyä kesätöitä matkailun parissa ja suoramyyntikojuissa. Voitto kuitenkin TuTolle maalein 2-3. Lukuja, jotka kertovat Paimion Hakan Anuorten huikeasta putkesta, joka päättyi 4. Hankkeen taustaselvityksiä tehnyt biologi Iiris Kallajoki listaa Sauvon alueelta lähes sata muinaisjäännöstä, luontotai kulttuurikohdetta. Historiaa ja tekniikkaa Sauvon matkailullisia valtteja ovat esimerkiksi historia ja luonto. Viime lauantain kotiottelussaan Haka nöyrtyi KKV:n edessä maalein 3–7. Projektipäällikkö Jouko Parviaisen mukaan Sauvon ja Paimion yhteiseen kävely-, polkupyöräja melontareittiin voitaisiin hakea Leader -rahaa. Hakan osumista vastasivat Eetu Toivonen, Henri Palmroth ja Timo Salminen. Matkailuhankkeen puitteissa on nimittäin pyydetty tarjousta älypuhelin-applikaatiosta, josta paikkatiedon avulla löytyisi tietoa alueen historiasta. Sarjatilanteen kannalta ottelulla ei varsinaisesti ole enää merkitystä. Raitti181 viittaa alueen valtaväylään, 181-tiehen. Makumatkalla voitaisiin vierailla eri tuottajien luona. Lintutorni puuttuu kokonaan, Kallajoki ohjeisti työpajassa. helmikuuta, kun vastustajaksi saapuu sarjan nelospaikalta löytyvä RNK Raisiosta. Paimion – Sauvon 4H -yhdistyksen Maarit Laine haastaakin nuoret mukaan matkailutalkoisiin. Paimiolaiset menivät menojaan jo ensimmäisessä erässä Juuso Jutilan ja Anton Alsilan maaleilla. Sarjassa on nyt lähes kahden viikon tauko. Se pelataan huomenna lauantaina Salossa. Joukkue kuitenkin jo uudestaan voittojen tiellä. Seuraavana päivänä Paimioon saapui sarjan heittopussi ParSport Paraisilta, ottelusta ei taaskaan jäänyt paljoa kerrottavaa. Vaikka Hakan kausi on ollut vaikea ja vuoristoratamainen, ei Haka kuitenkaan lähde karsintaotteluihin altavastaajana. Jos karsintoihin löytyy vahva, energinen pelivaihde – kuten paimiolaisella kiekkoyleisöllä on lupa odottaa – pelataan Paimiossa II-divisioonakiekkoa myös ensi kaudella. helmikuuta Turussa. Hakan A-nuorten lähes vuoden mittainen tappioton putki katkesi. Suoramyyntikojuissa ja matkailun parissa on nuorille kesätöitä. Ruoka on kasvava trendi Lähiruoka ja ruokamatkailu ovat Sauvon Yrittäjien puheenjohtajan Sanna Katajaisen mukaan kasvavia trendejä Sauvossa. Mahdollisen applikaation lisäksi alueet on tarkoitus merkitä karttaan ja luontoon. Onhan Haka tälläkin kaudella kyennyt voittamaan useita lohkonsa kärkijoukkueita. Raitti-logot opastavat Yrittäjien verkostoitumisen kautta Sauvossa on jo syntynyt Raitti181-niminen hanke, jonka avulla pyritään palvelemaan matkailijoita entistä paremmin tarjoamalla informaatiota kiinnostavista kohteista. Niihin voi tutustua paitsi perinteiseen tapaan, niin mahdollisesti myös modernin tekniikan avulla. Matkailuhanke kehittää tarjontaa, tapahtumia ja markkinointia Sauvon matkailuhankkeen työpajoissa selvitetään matkailua edistävän yhteistyön mahdollisuuksia alueella. – Yrittäjät ovat kehittämässä ohjattuja makumatkoja, joilla pääsee vierailemaan eri tuottajien tiloilla ja myyntipisteissä, Katajainen kertoi työpajassa. Tappiosta sisuuntunut PaiHa pelasi kuitenkin kapealla materiaalilla kauden parhaan pelinsä. Myös paikallista nuorisoa halutaan aktivoida mukaan projektiin. Kokoonpanossa olleista 13 pelaajasta kymmenen kirjautti vähintään kolme tehopistettä ja PaiHa voitti ottelun löysin ranteinkin 13–1 ja palasi sarjakärkeen. . Sauvo hakee vetoapua sisäisen yhteistyön lisäksi myös lähialueilta. Lähiaikoina selvinnee keiden kanssa ja koska Haka joutuu karsimaan II-divisioonan sarjapaikastaan. Lopputulos kuitenkin 1-5 PaiHalle ja makeat sarjapisteet Paimioon. Toinen eräkin oli varsin paimiolaismallinen: lukuisten maalintekopaikkojen jälkeen Juuso Jutila onnistui toistamiseen, ja johto oli jo kolme maalia. Hanke perustuu juuri monipuoliseen yhteistyöhön ja tähtää kesään 2018. Seuraavan kerran Paimion kuumin joukkue nähdään kotikaukalossaan 25
– Pelaajamateriaali on vahvempi kuin nuorten sarjoissa. – Täällä on yhä tosi paljon kavereita. Kaikilla on hurmio päällä, ja asiat tapahtuvat äkkiä. – Meidän ainoa tavoite on voittaa Mestis. Mestiksen pudotuspelit ovat hänelle iso haaste sikälikin, että pelin taso ja tempo tulevat olemaan kovempia kuin Karoluksen uralla koskaan aikaisemmin. Se tulee olemaan hienoa aikaa, sanoo Karolus ja näkee TuTon vahvuuksiksi pelaajamateriaalin leveyden ja erinomaisen joukkuehengen. – Pelasin ensimmäiset juniori-ikäluokkani Paimion Hakassa. Kokeneita konnia ja nuorta intoa. Ainoa tavoite voittaa Mestis Kevääseen Karolus tähyääkin jo kuumeisesti. Oletko tyytyväinen ammatinvalintaasi. – Olen pikkupojasta saakka ihaillut maalivahteja. – Myös monet PaiHan aikaisista lapsuuden pelikavereistani ovat edelleen hyviä ystäviäni. Ovatko maalivahdit jotenkin erilaisia kuin muut pelaajat. Viime ajat hän on jakanut torjuntavastuun yhdessä SM-liigajoukkue Vaasan Sportista lainalla olevan Rasmus Rinteen, 26, kanssa. Koen vahvasti olevani piikkiöläinen. Mieluisinta joukkueelle, seuralle ja kannattajille on kuitenkin se, että TuTolla on viime keskiviikon Peliitat-voitto mukaan lukien takanaan viiden ottelun mittainen voittoputki ja hallussaan sarjataulukon kakkossija. – Tarviiko niitä sanoa. Kaikkina ikäkausina maalivahtivalmentajat ovat olleet hänelle tärkeitä henkilöitä ja kannustajia. Tässä iässä jaksaa, ja kun joukkueella menee hyvin, niin ei tunne väsymystä, Karolus toteaa. Luokittelisin itseni normaaleihin. – En näe sitä työnä. Hänellä on kolmivuotinen sopimus TPS:n kanssa, mutta seurojen välisen yhteistyön merkeissä hän ja TPS:n nuori puolustaja Tarmo Reunanen ovat koko kuluvan kauden ajan lainalla TuTossa. Mutta lähellä sydäntä on myös Paimio. Täällä on vähän sellainen kylämeininki. Vähintäänkin hyvä rutiinitaso on kyettävä säilyttämään. – Se on kyllä ihan faktaa, että osa maalivahdeista on aika omalaatuisia ja persoonallisia. – Se, että on tosi kova vastuu. Minkä ohjeen antaisit nuorelle aloittelevalle maalivahdille. Se kantaa eteenpäin! PERTTU HEMMINKI Karolus Kaarlehdon alkavan kevään ohjelmassa ovat paitsi Mestiksen pudotuspelit myös ylioppilaskirjoitukset. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 17.2.2017 ”Odotan pudotuspelejä innolla” KAARINA Perttu Hemminki TuTon Mestis-joukkueella menee juuri nyt hyvin. . – Olen aina tykännyt Piikkiöstä tosi paljon. Peli on nopeampaa ja yllätyksellisempää. Ryhmä on saanut viime aikoina merkittäviä vahvistuksia aina Petteri Nummelinia myöten, ja Kupittaan hallin yleisömäärät ovat mukavassa kasvussa. Piikkiöstä harjoituksiin Kupittaan jäähalliin ja kouluun Turun Kaarinankadulle Karolus sompailee pienellä Sitikallaan. Kun vihaa häviämistä yli kaiken, niin siitä tule paljon lisää virtaa. Turussa Karoluksen maalivahtivalmentajia ovat olleet muun muassa entiset huippumaalivahdit Kimmo Lecklin ja Fredrik Norrena. – Kun joukkueella on tasaväkiset veskarit, tulee siitä pelipaikkakilpailu ja lisäboostia. Hyökkääjät kykenevät omaperäisiin ratkaisuihin. Tavoitteesi urheilijana. Mitkä ovat vahvuutesi maalivahtina. Hyvä puoli on myös se, että tämä homma antaa hyviä, pitkäkestoisia kaveruussuhteita. . Olen saanut TuTossa peliaikaa ja vastuuta ja sitä kautta myös lisää kokemusta ja taitoa. – Pelinluku, itsevarmuus. Kun on nuori, niin haluaisi pelata koko ajan. Siitä huolimatta, että hänellä on kokemusta myös nuorten U20maajoukkuekuvioista. Mikä on haasteellisinta. Piikkiöläinen Karolus Kaarlehto vartioi TuTon Mestis-joukkueen maalia Karolus Kaarlehto, miksi päätit ryhtyä maalivahdiksi. Muistan jo Paimion Hakan ajoilta, kuinka ne veskarin varusteetkin olivat niin siistit. Tällainen järjestely on Liiga-Mestis -kuvioissa varsin yleinen, ja enimmäkseen myös toimiva. Olen pikkupojasta saakka ihaillut maalivahteja. Mestistä johtava SapKo on vain pisteen edellä TuToa. Maalivahtina oleminen on ikuinen prosessi. – Että pystyn pelaamaan ammatikseni mahdollisimman kauan. Kai Suomi, maalivahti Topias Suomen isä hoiti silloin maalivahtipuolta ja sai minut innostumaan hommasta. Ei ole tullut muuta parempaa ammattia mieleen. Hän viihtyy yhä paikkakunnalla erinomaisesti, vaikka tiedostaakin, että jossain vaiheessa – luultavasti aika piankin – on edessä muutto Turkuun. Pystyy ratkaisemaan pelejä. Karolus Kaarlehto. – Meillä on kova nippu. Hän on saanut kauden mittaan hyvin peliaikaa, ja torjuntaprosentti on hieman 92:n paremmalla puolella. – Kotoa tullut tuki ja maalivahtivalmentajat, niiden merkitystä ei voi kyseenalaistaa. – Muista nauttia pelaamisesta, tekemisestä ja työnteosta. ”Tässä iässä ei tunne väsymystä” Karolus on itsekin lainamiehiä. Vanhempia ei enää tarvita autokuskeiksi, ja mopoautokin on jo hyvän aikaa ollut historiaa. Pelit ovat sujuneet suunnitelmien mukaan myös TuTon 19-vuotiaalla maalivahdilla, piikkiöläisellä Karolus Kaarlehdolla. Piikkiöläinen PaiHan kasvatti Karolus Kaarlehto on asunut Piikkiössä kolmevuotiaasta saakka. Lisäksi olen tosi kilpailuhenkinen, mikä näkyy aika lailla kaikessa. Mikä veskarin hommassa kiehtoo. Odotan pudotuspelejä innolla. – Lähinnä se, että pitää antaa kaikkensa ja onnistua joka ilta. Mun mielestäni treenaaminen ja pelaaminen on hauskaa. Olen myös aika nopea liikkeissäni. Kevät ja playoff-ottelut ovat se, mitä myöhemmin muistetaan, syksyllä ei enää ole niin väliä. – Tämä on kannaltani ihan loistava juttu. Kaikki tuntevat toisensa, tuumii Karolus harjoitusten jälkeisellä lounaalla Piikkiön Tuorlan Majatalossa. – Toisaalta on kuitenkin niin, että tämän kauden osalta kaikki on vielä edessäpäin. Muistan jo Paimion Hakan ajoilta, kuinka ne veskarin varusteetkin olivat niin siistit. PERTTU HEMMINKI Maalivahti, mikä hän on miehiään. Mutta ei se kuitenkaan ole edellytys. Kehitettävää on niin kauan kuin pelaa. Entä heikkoudet. Hänen koulunsa on Kerttulin urheilulukio Turussa. Loukkaantumistenkin varalta on hyvä, että joukkueella on ainakin kaksi sellaista maalivahtia, jotka pystyvät kantamaan vastuuta, Karolus sanoo. On erikoisia maalivahteja ja sitten on ihan normaaleja
Mäkelästä on moneksi SB Hirvensaloa vastaan ottelun hahmona hääri tuttuun tapaan Ville Mäkelä (3+3), joka johtaa edelleen ylivoimaisesti niin sarjan maalikuin pistepörssiäkin. MARIA KESTI Ruoska pisteen päässä nousukarsintapeleistä TURKU Jan Sundman Jos Paimion Ruoskan miesten edustusjoukkue pystyy seuraavassa pelissään Säkylän Karhukoplaa vastaan vähintään tasapeliin, varmistaa Ruoska paikkansa maaliskuun nousukarsintapeleissä jo ennen 2. – Vastaremontoitua ja nyt kaikin puolin viihtyisää koulua kohtaan tehdään ilkivaltaa. Viiden minuutin jälkeen maalille vaihdettu Kim Hartman piti kuitenkin maalinsa puhtaana, ja samalla Ruoska sai maali maalilta lisää itseluottamusta kirien toisessa erässä vastustamattomasti tasoihin. Ei mennyt maalivahti Pöntisen piikkiin vaan kenttäpelaajien, jotka olivat aivan unessa. Paikalle on tarkoitus saada esimerkiksi kaupungin sosiaalityö, poliisi ja seurakunnan nuorisotyö. Kolmannen erän alkajaisiksi Mattila sivalsi joukkueensa ylivoimalla johtoon, eikä vieraana kotihallissaan pelannut Ruoska enää tuosta paikasta luopunut. Tuossa ajassa SB Hirvensalo ehti karata jo 4–0-johtoon. divisioonan päätöskierrosta. Mistään isosta vammasta ei ole kyse. Kannabiksen lisääntyneestä käytöstä on tullut koulun korviin huhuja, ja myös alkoholin ja pillereiden välittämisestä huhutaan. Aikalisän kuluessa joukkueelle annettiin kova palaute, ja sen jälkeen homma alkoi rullata paremmin, tuumi Ruoskan kapteeni Taneli Mattila. . Paineet KaKolla Vaikka runkosarjaa on enää kaksi kierrosta jäljellä, on Ruoskalla yhä pelattavaa riittämiin. . maaliskuuta. Rehtori, miten poikkeuksellisesta tilanteesta on kyse. He ovat satsanneet tähän kauteen kovasti ja varmasti tavoitteena on ollut päästä pelaamaan noususta. . Lehtonen uskoo, että paineet ovat seuraavassa ottelussa nimenomaan KaKon, eivät Ruoskan harteilla. Osa nuorista käyttäytyy aggressiivisesti. Hän ei ole pelkästään maalintekijä, vaan myös joukkuepelaaja, Ruoskan valmentaja Juha Lehtonen kehui. Mitä tunnusmerkkejä. Runkosarjan päätösottelu vihelletään käyntiin poikkeuksellisesti Leaf-Areenalla klo 19.00. Ilkivaltaa tehdään myös vapaa-ajalla nuorisotalo Tillintuvalla, jossa on jouduttu lisäämään työntekijöitä. Valtaosa nuorista käyttäytyy edelleen moitteettomasti. – Ensimmäiset viisi minuuttia oli seisoskelua, saimme todella surkean startin. Näillä näkymin myös Lindell palaa tuolloin kokoonpanoon. SB Hirvensalo–Ruoska 4–7. Kahdella voitolla joukkue olisi erittäin lähellä koko sarjan ykköstilaa, mutta toisaalta kahdella tappiolla putoaminen viidenneksi ja ulos nousukarsintapeleistä on myös mahdollista. Se mahdollisuus avautui keskiviikkona, kun paimiolaiset kaatoivat nihkeän alun jälkeen sarjajumbo SB Hirvensalon lukemin 4–7. – KaKolle se ottelu on jo pakkovoitto, mikään muu tulos ei riitä heille. Kuinka pitkään kuohuntaa on ollut. Nuuska on lyönyt itsensä selkeästi läpi, ja käytettyjä nuuskapusseja löytyy koulusta usein. Kuvassa näkyvää roskakoria Vistan vastaremontoiduissa tiloissa oli potkittu ja töhritty. JAN SUNDMAN. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 17.2.2017 Ilkivaltaa, päihteiden käyttöä ja aggressiivista käytöstä PAIMIO Maria Kesti Vistan yläkoululaisten vanhemmat saivat perjantaina huolestuneen Wilma-viestin, jossa Vistan koulun rehtori Olli-Pekka Lehtonen ja apulaisrehtori Mimmi Veskoniemi kertoivat yläkoululaisten viimeaikaisista levottomuuksista. – Koulun arki pyörii edelleen hyvin, mutta esiin on tullut tiettyjä tunnusmerkkejä, joiden vuoksi halusimme herätellä vanhempia ja toivomme, että asiasta keskustellaan kotona. Paimiolaisnuoret aiempaa levottomampia. Miten tästä eteenpäin. KaKo-ottelun jälkeen Ruoska päättää runkosarjansa kotiottelulla SBS Maskua vastaan perjantaina 3. Ruoska–UHV Bulls 5–7 Paimion Ruoska on SB Hirvensalo-voiton myötä tilanteessa, jossa nousukarsintapaikka voi varmistua jo seuraavassa ottelussa Säkylän Karhukoplaa vastaan. Kolmen syöttöpisteen ilta osoitti kuitenkin, että tarvittaessa Mäkelä istuu myös pelintekijän rooliin. Toisaalta koulun arjessa näkyy käytöstä, joka vaatii tavallista järeämpää puuttumista. Nuoret ovat korvausvelvollisia tekemisistään, ja he ovat joutuneet maksamaan korvausta viime kuukausien ilkivallasta kymmenistä euroista satoihin euroihin. Toiseen käydään kiinni, julkisissa tiloissa kiroillaan kovaäänisesti eikä toisia oppilaita tai aikuisia kohtaan osoiteta kunnioitusta. Korostan, että valtaosa nuorista käyttäytyy edelleen moitteettomasti. Ruoska kohtaa Karhukoplan ensi viikon lauantaina. – Järjestämme hiihtoloman jälkeen vanhempainillan, jossa on läsnä laaja verkosto tahoja, jotka tukevat perheitä kasvatustyössä ja ovat valmiita antamaan apua. Puhe ei tunnu riittävän puututtaessa epäasialliseen käytökseen. Hattutempun myötä Mäkelä nosti maalisaldonsa jo 40:een. – Ihan varmaksi en uskalla luvata, mutta siltä näyttää. . – Näiden asioiden parissa on jouduttu työskentelemään aiempaa enemmän koko lukuvuoden ajan, syksystä saakka. SB-Areenan keskiviikkoillan ensimmäiset viisi minuuttia olivat todellakin kauden surkeinta Ruoskaa. – Sarjan viime vuosien paras syöttökone Toni Lindell oli tänään poissa vahvuudesta alavartalovamman takia, joten ketjukoostumukset olivat hieman erilaisia kuin normaalisti. Kyllä Ville osoitti tänään esimerkillään juuri sitä paloa ja taistelutahtoa, jota tarvitsemme loppukauden peleissä
Ke 22.2. messu klo 10 Paimion kirkossa. klo 18-20. To 23.2 Kädentaidot 12.3015.30. Myös junnuikäisten lasten perheet tervetulleita. Voit tuoda oman rukousaiheesi esirukouslapulle kirjoitettuna. Vertaistukiryhmä päihteitä käyttävien omaisille to 23.2. 1.3.mennessä hannele.airola@evl.fi tai 044 7735 885 Ristin tie -pääsiäisnäytelmän harjoitukset alkavat 1.3. Tervetuloa. Ma 20.2. Ilmottautumiset ma 20.02 mennessä Onerva Mannerjärvelle puh. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa, matkojen maksuja ym. Pe 24.2. 040-7552706. To 23.2. Sauvossa klo 14.40 yläkoulun kotittalousluokassa. KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22.00. Syksyllä mukana olleet vahvisPAIMIO Paimion Marttayhdistys ry:n kokous ti 21.2. Huom. Siellä voi tutustua erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin. klo 12 13.30 kuntosali uimahallilla ja klo 14 16 pelataan bocciaa Tillintuvalla. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Käsityökahvila tekee retken Turun käsityömessuille la 18.3. Perheilta klo 17.30 Rantalassa (Hirvonpäänt. Ilm. Lippu + kuljetus 30€, lisätiedot ks. tulossa HYGIENIAPASSIKOULUTUS ke 15.3 ja ti 21.3 Sauvon seurakuntatalolla 17.30 alkaen kumpanakin päivänä. klo 19 Iltaperhekerho, Sauvon srk-talo. sauvo-karunanseurakunta.fi. Lähtö Sauvon torilta 9.00 ja paluu 18.15. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Isäntäperhehakulomake: http://www.4h.fi/tekemista/maailmalle/isantaperheeksi/ honkoostumuksesi ja nauttia kupin kahvia seurassa. Kestotilaaja on nyt etutilaaja! Etutilaajana hyödyt tilaamisestasi eniten.. klo 15 Perheiden liikuntavuoro, yläkoulun sali Su 19.2. Ke 22.2. avoin diakoniakerho klo 13 Meijeritie 2 A kerhohuoneessa. Kuollut: Mailis Kyllikki Urpo 87 v, Salme Marjatta Simola 85 v. Tervetuloa FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry yhdistys tukee ihmisiä, jotka kokevat huolta tai joita mietityttää läheisen mielenterveys-, tai päihdeongelma. Kysy lisää/ilmoittautumiset: Jaana KnaapiLehtonen 040 722 4961 /Anna Manninen 044 726 1991 tai toimisto@finfamisalo.fi. klo 12.45 Hoivakotikierros. hannele.airola@evl.fi tai ulla. SEURAKUNTA Kastettu: Charlotta Aino Olivia Nuutila, Robin Eemeli Aleksander Peipponen. Tutustutaan mm. Punainen Risti Kaarinan-Piikkiön osasto. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 1918 Sauvo 26. Aiheena Ihmisen arvo. Eläkeliiton Paimion yhdistys ry. Ei kirkkokuoroa Ti 21.2. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. ollaan hiihtolomalla. klo 12.30 Junnunuokkari alakoululaisille, kunnan nuorisotila Pe 17.2. Ilm. Näytelmä kuvaa riemullista matkaa tyyliin “ummikot ulkomailla”. Lautakunnankatu 8. Mukana myös Ida Bois laulu ja flyygeli, illan isäntänä Vesa Tuominen. klo 12.00 SAUVO Sauvon VPK:n puutalkoot rannassa lauantaina 18.2. Kerho ma 20.02 klo 13, missä Rauno Aaltonen esittää ”Kodintekniikan seniorin tarinan”. Ma 20.1 Klo 15.15-16.15 Lavis-kurssi, tuolit tukena. toimituksen avustaja Ina Virtanen toimituksen avustaja Ina Virtanen toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. 22.2. Määräpaikkalisä on 15%. Liturgi kirkkoherra Vesa Tuominen, saarna Marttaliiton toiminnanjohtaja, pastori Marianne Heikkilä, kanttori Armi Laakso, Arto Laakso laulu, tekstinlukija Tiina Alastalo. 2017 Sauvo * Me näimme voimiesi vähenevän ja tiesimme lähtösi lähenevän. Määräpaikkalisä on 15%. 050 3428 091. SEURAKUNTA Kerhot kokoontuvat: Kerhot ovat hiihtolomalla. Tervetuloa! Paimion Perussuomalaisten järjestäytymiskokous 20.2 Nesteellä (Ajurintie 1) kello 19:00. Pe 24.2. Tiistaina 21.2. pian Anneli 050 5286041, Pirkko 040 7228356 tai s-postitse. Mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun. yhdistysvierailu Loimaalle. Emäntinä Vistan Martat. Tule mukaan! Ma-ti 27-28.3. mennessä Maaritille. Koskenniemi. käsityökohteisiin, Turin kukkamessuihin. Hinta 7 e. järjestämme perinteisen Laskiaistapahtuman hernekeittoineen, laskiaispullakahveineen ja monipuolisine ohjelmineen. peura@4h.fi TÄMÄ HUONE, TÄMÄ HETKI -konsertti Turussa Kirkkopäivillä pe 19.5. liikunnallista ohjelmaa. www.asemasrk.net Onnea serkut T: mummo Emma 10 vuotta Turussa Elias 7 vuotta Dassendorfissa Kuollut: Eevi Kyllikki Valto 98 v, Ritva Kaarina Launela 85 v. klo 10.30 Koukkupolvet, Visiitin kuntosali. Ilmottautuminen 17.02 mennessä Erkki Granölle puh. Lounas: hernekeitto, leipä, juoma, kahvi/tee/mehu ja laskiaispulla, hinta 8 e, alle 10 v. Järjestäjänä medialähetysjärjestö Sanansaattajat. Hernekeittotarjoilu. klo 17 Kino LSS:n kahviossa. Ilm. Tiistaina 28.2. ei kahvilaa hiihtolomalla) ”Itsetunto”luento ke 1.3. Ke 22.2. perinteinen laskiaissunnuntain Yhteisvastuulounas klo 11.30 13.30 Mikaelintalolla. Yhdistyksen tilat: Turuntie 8, 4.kerros Lue lisää toiminnasta: www.finfamisalo.fi. 024745484 Paimion Eläkkeensaajat ry. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 06. klo 13 alk. * Hanna-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla. Www.elakeliitto.fi/paimio. klo 17.30 Ilm. näytäntöön Uuteenkaupunkiin. lähtö klo 18.45. 01. Ikäihmisten Ihmemaa Koulukeskuksessa ti 21.02 klo 1215, missä esitellään yhdistysten toimintaa ja pelejä ym. Voit myös tulla käymään tai varata ajan omaisneuvontaa varten, mietitään yhdessä mikä voisi tukea Sinua parhaiten. Lisätiedot ja Ilmoittautumiset: Maarit.laine@4h.fi tai 050 303 1200 ISÄNTÄPERHEHAKU KÄYNNISSÄ! Kesällä 2017 Suomeen on saapumassa IFYE-vaihtareiden lisäksi 20 hengen States 4H ryhmä, Ja pienempi ryhmä Kanadan Albertasta. Kysy lisää: Satu Säilä 044 793 0586. Tillintupa klo 10 OikeinNurin -kerho, klo 10.30 Muistikerho, klo 12 Tiistaikerho, keppijumppaa, kahvituokio, viikkotiedotukset, tutustutaan tasapainolautaan, ketjunheittoa ym. klo 9 Boccia, Pontela. To 23.2. 3). klo 9:30-16, Jatkokoulutus: Ryhmänohjaamisen koulutus la-su 1.4.-2.4. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Paimiossa klo 16.30 Vistan koulun kotitalousluokassa. klo 1820, ryhmään on mahdollista tulla mukaan. 560). klo 9.00, Taapparukset, Pontela. Olemme saaneet kutsun Paimion Eläkkeensaajien Laskiaisriehaan ti 28.02 klo 11:30 alkaen hernekeittotarjoilulla. PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. kimppakävelyä klo 15 kirjaston luota, pakkasraja –10. Pirjo myy loput liput ja kerää maksut Salon Teatteri Provinssin ”Hymyillen” -musiikkinäytelmään, esitys 29.3. klo 9.30 Perhekerho, Sauvon srk-talo Pe 17.2. Avioliittoon vihitty: Ville Tapani Kivelä ja Susanna Ida Kristiina Heikka. klo 9 Aamiaiskahvila ja 9.30 ruoka-avustusten jako, Sauvon srk-talo To 23.2. Piikkiön Eläkeläiset: Ti 21.2. Ilmoita myös erikoisruokavaliot! KOKKIKERHO aloittaa: Ke 1.3. 2017 klo 9.3011.30 nuorisotila Ampperissa os. seutukunnan, Isänmaan, lasten ja nuorten, yksinäisten ja työttömien puolesta. Vieraana agrologi, pastori Eero Heino, isäntänä Mika Ahtola. Eevi Kyllikki Valto o.s. Ti 21.2. Voit mittauttaa verenpaineesi ja ketattehan tulonne! Paimion ryhmään mahtuu vielä mukaan uusiakin kokkaajia. Mukavaa hiihtolomaa kaikille! ELLIVUOREEN laskettelemaan ilmoittautuneet ma 20.2. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuone Ma 20.2. Haanpään maaja kotitalousnaisten kaikille avoin teatterimatka la 8.4. www.paimionseurakunta.fi/510-perheillat tai tekstarina, puh. Kokoontuu joka toinen torstai. Ma 20.2. Voit ilmoittautua vielä tänään klo 12 mennessä Elinalle, puh. Hernekeittoa myynnissä myös 0,5 ja 1 l pakasterasioissa. 0505224479. ilmoittaudu mukaan! Vertaiskahvila perjantaisin klo 10-12 (24.2. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Ulkoilua, saunomista, iltapalaa, iltavirsi ym. Hotelliyö Tallinnassa, omaa aikaa. klo 19 Miesten sauna, kunnanvirasto Su 19.2. Lämmin kiitos osanotosta. Jumalanpalvelus su klo 11.00. allergiasi väliaikatarjoilun vuoksi! Anne: 041 518 06 57 tai Kristiina: 050 411 91 94. Kaikkia toteutukseeen halukkaita tarvitaan silloin. Paimion Vistan Marttojen kirkkopyhä. Ei perhekerhoa Hygieniapassi testi ti 21.3. bocciaa ja askartelua klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Ke 22.2 Senioritanssijat klo 9.3011.00. ohjelman, lounaan ja kahvin. To 20.4. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 17.2.2017 PAIMION EV.LUT. 050 3428 093. Antervo 12. Muntola. Su 19.2. Piirin hengelliseen päivään su 26.02 lähtö klo 08:15, kulkien reittiä Syybyntie-ValkojantieTerveyskeskuksen pysäkkiVälitieVistantiePaimiontien pysäkki. Mittaukset ovat maksuttomia. klo 12 senioritreffit, kokousasiat, vieraana SPR:n Timo Kulmala ja Kalevi Salo: “Ikäihmisten tapaturmien ehkäisy”. * miesten ilta klo 18 Mikaelintalolla. Rukoilemme mm. klo 18 Sauvon srk-talossa. Aiheena Elämää konkurssin jälkeen, alustajana Ismo Valkoniemi Samaria rf:stä. Kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen mati. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Ma 20.2 Klo 11.4512.30 Vetreä jengi kokoontuu kirjaston lukusalissa, vistantie 18. Klo 12 – 15 ”Ikäihmisten Ihmemaa” -liikuntatapahtuma koulukeskuksen I-salilla. Samoin olemme saaneet kutsun Sauvo-Karunan Iloiseen Iltapäivään ti 07.03 klo 12. 15.3. Ma 20.2. Nuorille 16-29v Moip! olkkari avointa toimintaa tiistaisin 16-18 (hiihtolomalla ei ole 21.2.). klo 10 Messu, Sauvon kirkko, pastori Tuomo Silvast, kanttorina Iina Kivimäki Su 19.2. Peimarin seutu rukoilee yhteiskristillinen, yli kuntarajojen ulottuva rukousilta klo 18.30 Paimion kirkossa. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, omaisneuvontaa sekä tapahtumia ja toimintaa. Su 26.2. Yli 13 vuotta täyttäneille, myös aikuisille. Ilmoittautumiset pe 10.3. sis. Tervetuloa! Piikkiön Seniorit ry. ilm. Lisäksi käsitellään valtuustoasiat. * avoin talvipäivä +60 senioreille klo 10-14/15 Rantalassa (Hirvonpäänt. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa Sauvon kirkossa 11.02.2017. Tule kokkailemaan herkullista ruokaa ja jälkkäriä klo 11–14 yläkoulun kotitalousluokkaan. viim. Ti 21.2. Torstaina 23.2. Sit. Koulutus: Vapaaehtoistyön perusteet la 4.3. Rooleja vielä vapaina, samoin tukitehtäviä! SAUVO-KARUNAN EV.LUT. Koulukeskuksen 1-salissa ja uimahalli Solinan tiloissa. laivaristeily Tku-Sto-Tku, iltalähtö, Viking Grace, kuljetus satamaan. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 16.30 Mikaelintalolla. URHEILUSEURAT YHDISTYKSET ONNEA ONNEA PAIMIO PAIMION URHEILIJAT Yleisurheilu: su 19.2.2017 on harjoitukset, hiihtolomaviikolla ei ole yhteisharjoituksia. Nuorille alkamassa uusi ryhmä huhtikuussa 2017, kysy Moip!:sta lisää: Pinja Uutela 0400 169 557. Huom. viim. klo 17.30 Rukouspiiri, Sauvon srk-talo. Vistan Martat: kesäretki Viroon 20.-21.5. Ke 22.2 klo 9.00, Boccia, Pontela. paluu noin klo 22.45. Ti 21.2 Klo 9.3010.05 Tuolijumppa, klo 10.1511.00 Yhteislauluhetki. Lähtö: Preitilän linja-autotallit klo 11.30, kaupungintalolta jatkuen. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaik’ sydän on täynnä kyyneleitä. 560). Ke 1.3. mennessä. klo 10. Muista ensi sunnuntain marttojen kirkkopyhä. Rakkaudella muistaen Oivan perhe Sukulaiset Naapurit ja ystävät HELLUNTAISRK. Ilmoittautuminen 17.2. Senioripäivätoiminta poikintie 1 Mape 8.0015.00 Puh. Su 19.2. * raamattuja japaninlähetyspiiri klo 13 Mikaelintalolla (Pyölint. klo 17.30 srktalolla. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 KAARINA PIIKKIÖN KEHITYS Rungon liikuntakoulut ti 21.2. klo 9.30 Kaatajat, Kupittaan keilahalli ja klo 14 Kirjallisuuskerho, Wanha Primadonna; aiheena neljä maamme -kirjaa. Terveyspiste on avoinna pe 24.2. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Ilmoittaudu mahd. klo 13 Karunan srk-piiri, Karunan srk-talo To 23.2. To 2.3. Jani Kirkkomäki. Kertausmahdollisuus ke 15.3. To 23.2 klo 12.00, Korttipelikerho, Hadvalantie 9. Ohjelmassa yhdessäoloa, perinnetuokio, sauna klo 14-15. ei ole perhekerhoa. Kuntosali to 23.02 klo 13:30 Koulukeskuksessa. Nunnan Eläkeläiskerho kokoontuu kerhotalolla kskiviikkona 22.2. Jäikö Kunnallislehti tulematta. paikkoja rajoitetusti. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Ma 20.2. päivänäytös. 4 e, perhe 20 e (2 aik +2 lasta). HERKULLISTA KOKKAILUA hiihtolomalla 1-9 LUOKKALAISILLE! Ke 22.2. Pe 17.2. klo 9:30-15 yhdistyksen tiloissa. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Matalan kynnyksen kirkkoilta klo 16 Paimion kirkossa. Paltanpuisto tiedottaa vk 8: Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 9.0011.00, Ti klo 11.0013.00 Torstaisin klo 9.0011.00 Ja klo 14.0016.00. Lämmin kiitos Sauvon Palvelutalon hoitohenkilöille Eevi Valton pitkäaikaisesta hoidosta. Heille on nyt haussa isäntäperheitä
Joskus kapasiteetti ei riitä kaikkien sijoittamiseen, jolloin ongelma ratkaistaan siirtämällä kiireettömien potilaiden hoitoa. Erityisen hyvin ottajansa löysivät uudet kerrostaloasunnot. Opintotuen asumislisää sai 149 000 opiskelijaa. VSSHP:ssä asioi viime vuonna yli 200 000 henkilöä. Lähes kaikki potilaat olivat kuitenkin odottaneet hoitoon pääsyään alle kolme kuukautta. Ruokakuntia, jotka saivat yleistä asumistukea, oli vuoden 2016 lopussa 267 400. Asuntokauppa käynnistyi tammikuussa reippaasti Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto kertoo tammikuun olleen vilkas Suomen asuntokauppamarkkinoilla. Tällä mittarilla VSSHP sijoittuu yliopistosairaanhoitopiirien vertailussa keskivaiheille. Kelan asumistukimenot kasvoivat Kela maksoi 11 prosenttia enemmän asumistukia vuonna 2016 kuin sitä edeltävänä vuonna, yhteensä 1 919 miljoonaa euroa. Harjoituksia on muutamana iltana viikossa huhti-kesäkuussa. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 17.2.2017 Nyt on aika tilata KATTOREMONTTI! Joustavat maksuehdot alk. Sauvon kirjasto tarjoaa osallistujille aamukahvit. Terveisin marketpäällikkö Sari Sintonen Tervetuloa Sauvon S-marketiin Voimassa pe–su Voimassa pe–su 10 00 3 pkt Paulig Juhla Mokka 450–500 g (7,41-6,67/kg) Myös pannujauhatus, tummatai tositummapaahto 1 29 kpl Voimassa pe–su Lindroosin Puutarhan Jääsalaattiruukku 1. Vuosikausia hiipuneessa omakotitalokaupassakin on tällä hetkellä hyvä vire. Kiinteistönvälitysalan Keskusliitossa uskotaan, että kuluttajien luottamus omaan talouteen ja työllisyystilanteen myönteiseen kehittymiseen on vahvistunut. 0400 375 833 Jari Kutvonen p. 02-435 8006 Lakiaamu Sauvon kirjaStoSSa ti 21.2.2017 kLo 9-10 Sauvon kunnankirjaSto vintterintie 6, 21570 Sauvo 02 4744 131 www.sauvo.fi kirjasto@sauvo.fi www.vaskikirjasto.fi aiheena eDunvaLvontavaLtuutuS ja hoitotahto Varatuomari, asianajaja Inga Koskinen antaa lakitietoa ja vastaa kysymyksiin, mahdollisuus myös kahdenkeskiseen keskusteluun. Myös vanhojen kerrostalojen kauppa lisääntyi reilut 9 prosenttia. Asuntotyypeistä heikoimmaksi jäivät rivitalot, vaikka niidenkin kauppa lisääntyi reilut 2,5 prosenttia vuodesta 2016. Lisäystä asiakasmäärässä oli 2,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kelan maksamien asumistukien piirissä oli vuoden lopussa lähes 860 000 henkilöä. Käytettyjä osakeasuntoja välitettiin tammikuussa noin 2 160, rivitaloasuntoja vajaa 900 ja omakotitaloja runsaat 750 kappaletta. Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton kauppahintatietopalvelu Keskiaikaiset markkinat hakee harrastajanäyttelijöitä Turun Suurtorin keskiaika ry etsii harrastajanäyttelijöitä keskiaikaisille markkinoille toteuttamaan suurta näytelmää, joka esitetään tapahtuman jokaisena neljänä tapahtumapäivänä. Käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi yli 8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Keskiaikaiset markkinat järjestetään 29.6.–2.7.2017. Reippaus, rohkeus, iloinen ja positiivinen asenne sekä kyky työskennellä suuressakin ryhmässä ovat sen sijaan tärkeitä. 99 € /kk Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi! www.kymppi-katto.. 3 pkt/talous max. Erityisesti iloa aiheutti käytettyjen omakotitalojen kauppa, joka nousi 12 prosenttia. 0400 293 392 Puh. PäijätHämeessä hoitoon pääsyä odotettiin pisimpään, keskimäärin 51 vuorokautta. 2 pkt/talous Tervetuloa! SAUVO Vähäpellontie 2 TARJOAMME REMONTTIKAHVIT perjantaina klo 10–17! Tule moikkaamaan uutta marketpäällikköä ja kerro toiveesi ja ideasi. PAIMIO Asematie 1 SAUVO Vähäpellontie 2 PIIKKIÖ Hadvalantie 14 Omistajan käyntikortti Palvelemme: Ark 7–21 La 7–21 Su 10–21 1 99 pkt Valio Meijerivoi normaalisuolainen, 500 g (3,98/kg) max. Näyttelijöiltä ei vaadita etukäteen keskiaikaharrastaneisuutta tai aiempaa kokemusta näyttelijäntyöstä. keskiaikaisetmarkkinat.fi. Viime vuonna markkinoilla nähtiin yli 80 näyttelijän ryhmä. Eläkkeensaajan asumistukea saavien määrä ylitti enimmäistä kertaa 200 000 henkilön rajan, kun tukea sai joulukuussa 201 900 henkilöä. Nyt on aika tilata kattoremontti! Kimmo Uoti Markku Koistinen 0400 532 698 0400 670 397 Kattavaa palvelua! Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu Karlsson p. Koska Tyks on päivystävä sairaala, vatsaelinkirurgisista potilaista yli puolet saapuu sairaalaan päivystyksellisesti ilman ennakkotietoa. Näytelmän ohjaajina toimivat Emmi Louhivuori ja Kauno Takarautio. Tämä heijastuu positiivisesti niin uusien kuin käytettyjenkin asuntojen kauppaan. Tämän vuoden markkinanäytelmän hakuaika päättyy perjantaina 17. Myös uudisasuntokauppa oli tammikuussa vahvassa vedossa. Äskettäin julkisuudessakin puhuttanut Tyksin vatsaelinkirurgian ruuhka on saatu pääosin purettua. Tyksissä tehtiin viime vuonna yli 42 000 leikkaustoimenpidettä, joista yleisimpiin pääsi keskimäärin 46 päivässä. Vuoden 2016 lopussa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloihin pääsyä odotti 11 000 henkilöä, joista yksi prosentti oli odottanut yli 6 kuukautta. lk.. Määrä oli toista vuotta peräkkäin ennätyksellisen suuri. Tiedot ilmenevät THL:n tiistaina julkaisemasta tuoreesta katsauksesta. Varsinais-Suomessa nopein pääsy erikoissairaanhoitoon Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaanhoitopiireissä pääsi vuodenvaiheessa kiireettömään erikoissairaanhoitoon nopeammin kuin maamme muissa sairaanhoitopiireissä, keskimäärin 32 päivässä. Hakulomake ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www. Yleisen asumistuen menot kuitenkin kasvoivat eniten, yhteensä 18 prosenttia. maaliskuuta