Synnytysten ja lastenosas-
ton siirrosta arvioidaan saatavan noin 1,8 miljoonan euron
suoranaiset säästöt. Salon kaupunki huolehtii entiseen tapaan päivä- ja ilta-aikaisesta
terveyskeskuspäivystyksestä.
Nasevat
s.7
Suurin ongelma Suomen taloudessa on
ay-liike ja saavutetut edut. vuosikerta
Paimio | Sauvo | Kaarina
2?
Irtonumero
PERJANTAINA 18.9.2015
JAANA PAKARINEN
TÄNÄÄN
17°C
9 m/s
Synnytysten siirto Salosta
Turkuun aikaistui
Salon sairaalan synnytys- ja
lastenosastojen toiminnat keskitetään Tyksin Kantasairaalaan tämän vuoden loppuun
mennessä. Kyllä leipää riittää silti, marketpäällikkö Liisa
Vainikainen Paimion S-Marketista vakuuttaa. NRO 72.
99. Palvelu ei potilaiden
kannalta käytännössä muutu.
Muutos säästää Salon päivystyskustannuksia. Ne ajat ovat
menneet lopullisesti. Aikuisia, nuoria
ja lapsia.. Lastenosaston siirrosta vapautuvilla voimavaroilla toteutettaisiin uudenlaisia lasten syrjäytymisriskiä ennaltaehkäiseviä
sosiaali- ja terveyspalveluita.
Salosta vapautuvien tilojen
käytön suunnittelua varten sairaanhoitopiirin hallitus perusti
työryhmän. Meidän suomalaisten suurin ongelma on heikko itsetunto.
Jokaisen työntekijän pitää ottaa vastuu
itsestään! ...
. Työmarkkinajärjestöjen mielenilmaukset näkyvät Peimarissa ulosmarsseina.
Bussiliikenteessä joitakin vuoroja jäänee ajamatta, mutta oppilaat
kuljetetaan kouluun, ja koulut ja päiväkodit toimivat normaalisti.
TÄNÄÄN 8
Sauvossa jo viides Kylämatka
PERTTU HEMMINKI
Kylämatkaesityksen
käsiohjelmassa ohjaaja
Venla Luoma toteaa,
että ?vuosi vuodelta
Sauvosta on tullut
minulle yhä tärkeämpi
paikka, sen ihmisistä puhumattakaan?.
Esityksen katsottuaan
ymmärtää, ettei ohjaajan toteamus ole pelkästään kohteliaisuus.
Kylämatkalle pääsee
vielä viikonlopulla.
10
?Sikaojasta pohjoiseen. Tavoitteena on kehittää Salon sairaalaa ja Salon
seudun terveyspalvelujärjestelmää pitkällä tähtäimellä soteuudistuksen kanssa yhteensopivaksi ja alueen tarpeita palvelevaksi kokonaisuudeksi.
Salon yöpäivystys sairaanhoitopiirin vastuulle
Salon sairaalassa tällä hetkellä erillään toimivat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen yöpäivystykset yhdistyvät ja muuttuvat Ensihoidon
ja päivystyksen liikelaitoksen
(EPLL) järjestämäksi yhteispäivystykseksi marraskuun
alusta alkaen.
Sen jälkeen EPLL vastaa ko-
ko Salon alueen päivystyspalvelun tuottamisesta öisin kello 00-08. Esimerkiksi Vaasan leipomon kuljetukset ovat pysähdyksissä
huomenna. Salon taloustilanne on niin heikentynyt, että siirto on osa Salon sairaalan
toimintojen pidemmän aikavälin kehittämistä ja tehostamista. -kiertokävelyn esiintyjämäärä laskettiin useissa kymmenissä. Lasten- ja naistentautien avohoito jatkuu Salossa, ja lasten syrjäytymisen ehkäisytyötä vahvistetaan. Lisäksi
voidaan saada noin 1,4 miljoonan euron synergiahyöty, kun
osastohoidosta vapautuvia resursseja voidaan ohjata lasten
avohoidon kehittämiseen. Sairaanhoitopiirin hallituksen
päätös pohjasi Salon kaupungin kanssa käytyihin neuvotteluihin.
Tyksin Salon sairaalalla oli
poikkeuslupa synnytysten jatkamisesta vuoden 2017 kesään
saakka, mutta siirto toteutettiin jo nyt Salon kaupungin
toivomuksesta
050 5672750
K12
K12
Wiurilan
kartanoravintolassa
Vilskettä, vilinää, hulinaa ja hymyä!
Avoinna
Avoinna
ti - pe 15-18
ti - pe 15-18
la 10-14
la 10-14
Veikkauskortilla 2 yhden hinnalla!
su 20.9.
9.00 häiriöteKijä kahvit 8.30 alk.
K12
15.00 inside Out - mielen sOpuKOissa 2d dub K7 19.00 labyrintti - aaviKKOKOKeet 3d K12
17.00 elämältä KaiKen sain
K12
19.00 labyrintti - aaviKKOKOKeet 3d K12 to 24.9.
19.00 Kultainen nainen
K12
LASTEN PEUHIS
Suomalaista omenaa
suoraan tilalta! Alkaen 18.8.
ti 22.9.
15.15 suuri pähKinäryöstö 2d dub
K7 17.15 häiriöteKijä
17.00 Kultainen nainen
K12 19.00 elämältä KaiKen sain
19.00 labyrintti - aaviKKOKOKeet 3d K12
ke 23.9.
n!
iii
o
v
ka
Pakurlan
Pakurlan Hedelmätarha
Hedelmätarha
Aamunäytös ke 23.9. Toiminta valvottua mutta ei ohjattua.
kyselyt arkisin alk. Rv. / 5.12.
alk. Järjestelyvuorossa Paimion Haka.
Pakurlantie 7,
Pakurlantie 7,
PAIMIO
PAIMIO
Puh. f i
PALTANPADAN
RUOKALISTA
21.9.-25.9.2015
Lounasaika klo 11.00-13.00
MA: Jauhelihapihvit,
Sekahedelmäkiisseli
TI: Silakkapihvit,
Luumurahka
KE: Broileri ananas-aurakastike,
Mangokiisseli
TO: Hernekeitto,
Pannukakku
PE: Kainuulainen lihapata,
Suklaakiisseli
Lounas sisältää lämpimän ruoan,
jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat,
leivän, ravintorasvan sekä kahvin.
Lounaan voi ostaa myös ilman
jälkiruokaa.
Ruokalista: www.paimio.fi . Ti 17.30
65 vuoden sukutyö jatkuu Paimiossa - Tervetuloa elokuviin! :)
Bio-Kuva Jari Mäkilä
HHkHk jjjkiekko 50 vvoooH
JUHLAKAUDEN AVAUS!
HHkHk eevsovsjovkkve kohoHH
TARU Hockeyk OP-AAeekHllH
sv 20.9. 2
KUNNALLISLEHTI perjantaina 18.9.2015
BIO STARA
Pussitie 4
Lisäinfoa leffoista, trailerit ym.
www.biostara.fi
p. VH.
139.000 . HP.
126.000 . / 10.11. www.wiurilankartano.fi
Järj. LaatuSarja! Ma 17.30 ELÄMÄLTÄ KAIKEN... 1989. 135 ?/hlö
VARAA HETI!
02 477 5600
PÄIVÄMATKAT
Syyslomalla: 13.10. 1984.
Suojaisa takapiha. klo 9.00
Häiriötekijä
liput 7. / 31.10.-1.11. Lapset
osallistuvat aikuisen seurassa. ES. + 2 . aamukahvit 8.30 alk.
Pe 18.9.
17.15 inside Out - mielen sOpuKOissa 2d dub K7
19.15 labyrintti - aaviKKOKOKeet 3d K12
TALLINNA
HOTELLIMATKAT
19.-20.9. ES. SOP. / 15.12.
Lauantai: 28.11. Rv. MA 21.9 klo 19:00-19:20
Kaikki kohteet nähtävillä:
etuovi.com, oikotie.fi, jokakoti.fi
0400 614 111/ Pertti Peiponen, yrittäjä, LKV
050 5222 117 /Tarmo Lindeman, LKV
www.peimarin.fi peimarin@peimarin.fi
PUOLUKKAA JA
VIHANNEKSIA
Nuolioja 040 3525 408
Peimarin KiinTeisTöKesKus KY [a]
asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio
NYT LAUANTAINA
PAIMION HAKA
KEY PARTY
C
O
H
Illan menosta ja meiningistä
vastaa Janne Porkan stand up
show, Eetu ja Paavo Vilperi
Duon humoristisen iskelmämusiikki, sekä illan livebändi...
Liput ovelta 10 . MUKAAN
LA + SU
KLO 10-15
PAIMIO, KRIIVARI, RT 3 H+K+S / 80,0 m²
Törnintie 3 A 1-tas. Pesutilat
ja avokeittiö remontoitu. Rv. Viru/Euroopa / My City / Vana Wiru
alk. / 12.-13.12. / 7.-8.11.
/ 14.-15.11. ES.
MA 21.9 klo 18:00-18:20
IN
ÄKIN
M YYMÄLÄK
ON AUKI!
PAIMIO TAPIOLA, RT 4 H+K+S / 100 m²
Lemminkäisentie 2 F 2-tas. ES. /3.-4.10.
SYYSLOMALLA: 10.-11.10.
/ 10.-13.10. / 21.-22.11. ES. ruokalistat . Hinta 1?/lapsi.
Aktiviteettejä pihalla sekä mahdollisuus
luisteluun. MA 21.9
klo 17:30-17:50
TAMMISILTA
ABC:n ja Tannisen
välissä ja RAISIO,
Raisiontie 1
PAIMIO KRIIVARI, RT 4 H+K+S / 95 m²
Maurizintie 6 D 2-tas. 040-2415481
Viurilantie 126, Halikko . / MH
118.427 . 02-4730840
Av. / MH 137.116 . / 28.-29.11.
/ 5.-6.12. 050 5672750
Puh. /
1.12. klo 12 p. 1980. MA 21.9 klo
18:30-18:50
www.parvilla.fi
Paimion torilla
tänään pe klo 8-13
PAIMIO TAPIOLA, RT 3 H+K+S / 80,5
m² Lemminkäisentie 4 D 1-tas. 125.000 . ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21
62-106 g, raj. 040 545 6657 www.vistankino.fi
Liput: 2D 7-9?, 3D 10?
käsityöläisten
joulumyyjäiset
La 19.9 klo 15-18 jäähallilla
su 29.11.2015 klo 11-16
Pöytä 70x120 cm 30 ?
ilmoittautumiset:
21.-22.9. Paikalla lainavarusteita lapsille. Paimion liikuntapalvelut ja seuraparlamentti. Kypärä ja luistimet myös aikuisille.
Myös mailan voi ottaa mukaan. 02-473 2690
Olemme myös
Facebookissa
ja Instassa!
LABYRINTTI-AAVIKKOKOKEET (3D-versiot): Pe ja Su 19.30 (2D-versiot): Ma ja Ke 19.30 Seikkailun ensi-ilta!
INSIDE OUT (2D dub) Pe 17.30 La 15.00 Ke 17.30
SUURI PÄHKINÄRYÖSTÖ (dub.) Su 15.00 To 17.30
KÄTILÖ Koskettava! La ja Su 17.00 Ti ja To 19.30
THE VISIT Kauhua! La 19.30 KYYHKYNEN OKSALLA... pikalinkit . ja 17-18.10.
/ 24.-25.10. narikka
POIMARI AVOINNA:
MA-tO klO 15-23
Pe
klO 15-03
lA
klO 13-03
su
klO 15-22
PE 16.10.
TANssI-ILTA
LAssE HOIKKA
& sOUVARIT
Ennakkoliput nyt myynnissä!
www.poimari.fi
PALVELUPISTEESTÄMME
SUOMALAISTA:
NAUDAN SISÄPAISTIPIHVIT
-kortilla
3,49/
1,-/
Valio
JUUSTO/kg VIIPALEET 270-300 g
ERÄ JÄÄTELÖITÄ!
6,90
12,90/
POSSUN
ULKOFILE PALANA
Tule
pkt
Magnum classic,
kpl
Pingviini iso tuutti,
kg Pingviini laktoositton tuutti, Puffet.
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. Pesutilat juuri remontoitu. 55 ?/hlö
Muistathan varata myös
pikku-joulumatkasi ajoissa!
Toimistomme avoinna ma?pe klo 9?16
Myös muina aikoina:
040 580 7343
w w w.v i s t a m a t ka t . Rv. sis. 1979. 143.000 . VH. HP. HP. klo 13-17
Peuhis on tarkoitettu 0-8 vuotiaille lapsille. 1987. klo 14:30 HlkHek
OMENAA
suoraan viljelijältä
Harvaluodon puhtaasta saaresta
Parvillan pihalla
RIVITALOKODIT
PAIMIO KRIIVARI, RT 3 H+K+S / 80
m² Maurizintie 4 F 2-tas. 10 kpl/tal.
n
mm
u?a
LA 19.9.
Ha
kaa
mA 21.9.
17.15 suuri pähKinäryöstö 2d dub
19.00 Kultainen nainen
Liput 7?
K7
K12
Hirsitie 4, Paimio
Puh. 119.000 . / 19.-20.12.
Hotellit. Paltanpata.
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ)
0400 433 505
Varhaisjakelun muut kunnat
Lounais-Suomen Tietojakelu
(02) 269 3434
arkisin klo 6.00-16.30,
viikonloppuisin klo 7.00-12.00
Olemme olleet yhdessä jo puoli vuosisataa.
Löydämme aina uusia näkökulmia
ja lukemattoman määrän keskustelunaiheita.. Rv
Käytännössä uudella maakuntakaavalla säädellään sitä, minne
aiotaan keskittää tiheitä asukaskeskittymiä ja liikennevirtoja, minne ei. Maakuntakaavan luonnoksessa Sievolan
kohdalle ei ole merkitty mitään. pantit 2,70
3
149
149
199
179
1998
Erä!
Jokipellontie 2, puh. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
Parhaat herkut
K-supermarketista
Valio Oltermanni
Juustot
250 g (5,96 kg)
rajoitus: 2 kpl/talous
Kukkakaali
Suomi, säävaraus
PERJANTAINA
LEIPOMO PYYMÄKI
SEKÄ MESTARIPALVI
KONSULENTIT
Kurkku
Suomi
. Kaikkein keskeisimmäksi ja tiheimmäksi taajama-alueeksi tarkoitetun, kaupunkikehittämisen kohdealueen tulisi
olla hiukan suurempi kuin kaavaluonnokseen on merkitty.
Kaavaluonnoksessa se kattaa
eteläosassaan vain moottoritien liittymän (liittymän 11,
Nesteen liittymä). 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
kpl
kg
kg
plo
18-pack. Ehdotus kuitenkin raukesi kannattamattomana.
18 x 0,33 l (2,91 l)
sis. Le Coq
800 g (4,99 kg)
kg
3,99
Premium
Olut 4,5 %
kpl
Hinnat voimassa pe-su 18.-20.9.,
ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Lopullinen Paimion lausunto
vaihemaakuntakaavasta valmis
PAIMIO
Maria Kesti
Paimion lausunto VarsinaisSuomen vaihemaakuntakaavasta ei muuttunut kaupunginhallituksen käsittelyssä siitä,
millaisena se lähti ympäristölautakunnan pöydältä.
Vaihemaakuntakaavassa
keskitytään taajamien maankäyttöön sekä niiden palveluihin ja liikenteeseen. HERKKUTORILTA ?
Hartwall
Jaffat
1,5 l (0,57/l)
sis. Syynä on se, että
olemassa ja suunnitteilla olevat
kaupat ylittävät luonnoksessa
esitetyn mitoituksen.
Lisäksi Sukselantieltä Veik-
kariin päin sijaitseva Sievolan
asuntokeskittymä tulisi nimetä
taajamatoimintojen alueeksi siten kuin se on Vistan osayleiskaavassa nimetty. Merkintää
tulisi Paimion mielestä laajentaa 110-risteykseen, jotta Motellin alue mahtuisi mukaan.
Timo Ilola (kok.) ehdotti
kaupunginhallituksen käsittelyssä, että yhdyskuntarakenteen rajaa olisi siirretty Kravinkujan, moottoritien ja 110-tien
kohdalla siten, että taajaman
laajentumiselle olisi tällä alueella saatu enemmän tilaa. pantin 0,40
HK
Kotivara
Takuumurea naudan
sisä- ja paahtopaisti
10,95
Kuha?lee
Viro
kg
Balkan
Erä!
24,95
A. 010 2921150
ark. Lisäksi pohditaan, mihin kannattaa sijoittaa
vähittäiskaupan suuryksiköt.
Paimion lopullisessa lausunnossa esitetään, että Paimion
keskusta-alueen vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitusta pitäisi nostaa 40 000 kerrosneliömetriin
Puhe osoitti, että Juha Sipilä - olkoon sitten puhujana vaisu ja paperista monotonisesti lukeva insinööri - on kuitenkin ymmärtänyt
asemansa johtajana. Meillä Suomessa
on aina arvostettu ihmisiä, jotka sanovat asioita suoraan ja panevat toimeksi väistelemättä vastuutaan, ja
vaikka Sipilän retoriikka ei olekaan sujuvaa, hän on
uskottava. ?Puolueettomia. tahoja ei oikein enää löydy,
?rikkinäisiä puhelimia. niihin huhuihin, jotka koskivat tämän päivän suurmielenosoitusta ja Sauvon seurakunnan taloudenpitoa.
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Paimion kaupungin työntek
sairastavat tällä hetkellä vai
PAIMIO
Maria Kesti
Poliitikot ovat olleet huolestuneita Paimion työntekijöiden suurista sairaspoissaolomääristä, ja teemaa on pidetty esillä muun muassa talouden
sopeuttamisohjelmaa käsiteltäessä. Mennään yhteistiloihin ja
kokeillaan tuoliin siirtymistä.
Hyvin sujuu, ja Elia on reipas.
Jatkuvasti Eijan on kuitenkin
kumarreltava ja kyykisteltävä.
Hänen on myös tuettava Eliaa
usein melko kaukana omasta kehostaan, sillä väliin eksyy rollaattorin tai pyörätuolin
vipuja, tuolin käsinojaa, mitä
milloinkin. Lisää henkilökuntaa tietenkin kaivattaisiin, ja lisää apuvälineitä,
Eija Lindi miettii. Kiinnostavaa tässä on, että
sairaslomien vähentyessä Paimiossa oli käynnissä koko henkilökuntaa koskevat lomautukset. Valtakunnallisesti on usein
käynyt niin, että taloudellisesti
vaikeina aikoina sairauspoissaolot vähenevät, Paimion henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen kertoo.
Ihmiset siis joko sairastavat
silloin vähemmän tai, todennäköisemmin, käyvät sairaanakin töissä pelätessään työpaikkansa olevan uhattuna.
Sattumaa tuskin on sekään, että sairauspoissaololukemat olivat muhkeimmillaan juuri ennen lomautusvuosia ja niiden
jälkeen. Hän osasi sanoa selvästi muutamia tärkeitä asioita, kuten eritoten tämä velkaantumisvauhti. Todellisuudessa Paimion työntekijöiden viimeaikaista sairastelua on syyllistetty turhaan.
Viime vuonna Paimiossa vakituinen työntekijä oli sairauden vuoksi keskimäärin poissa
töistä vain 13,1 päivää vuodessa. Joku saattaa siksi jopa
mieluummin piilottaa, kuin jakaa tietoa.
Meillä on vanhoja sanontoja, kuten ?tieto on valtaa. Ehkäpä Sipilä ajatteli, että nämä asiat haluan sanoa suoraan itse, enkä päästää muiden väänneltäväksi.
Viestinnässä on jo jonkin aikaa ollut monenlaisia
haasteita johtuen siitä, että tieto kulkee niin monia eri
väyliä, valtavan nopeasti ja sen kulkuun vaikuttaa jokainen. Sitten onkin tehtävä kiertäviä liikkeitä, kun rollaattori on saatava sivusta luokse tai rollaatto-
ri ja Elia sängyn viereen ilman,
että Eija jää väliin. Työntekijää kohti laskettuna sairauslomien määrä väheni edellisestä vuodesta.
Lomautus tekee
terveeksi?
Viimeisen kymmenen vuoden
aikana myös Paimiossa on käyty valtakunnallisen keskiarvon
yläpuolella. Tämänhetkinen alhai-
nen lukema saattaakin kertoa
vain siitä, että lomautusuhkaa
on ilmassa.
Tuki- ja
liikuntaelinsairauksia
Eniten sairauspoissaoloja on
Paimiossa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Hänelle on ollut valtakunnassa selvää tilausta, ja hän on ottanut tilan ja tahtipuikon haltuunsa.
Mielenkiintoinen seikka pääministerin puheen
ympärillä näkyi jo ennen
?Sinun pitää
kun yleisö istahti kotiuskoa kaikki mitä sohville. Käytännössä
kyse on kuitenkin vain pienestä heitosta.
Sairaslomapäivien kokonaismäärä kasvoi kaupungissa
vuodessa 2%:n verran. senkin edestä. Jos joskus on kärsinyt selkävaivoista, näkee heti: samaa jos tekisi kymmeniä
kertoja päivässä, selkä ei illalla
olisi kyllä mielissään...
Sitten Elia autetaan taas pystyyn. Kun viestin kulkuun puuttuu taho,
jolla on jokin ketunhäntä kainalossaan, viesti muuntuu halutunlaiseksi. Niistä yksi suurin koskee sitä, että
joka päivä löytyy joku maan viisas talousoppinut, jonka mielestä ratkaisut ovat vääriä ja oikeastaan muutenkin koko talouden kokonaiskuva.
Mihin siis pitäisi uskoa. Paltanpuiston pienryhmäkodeissa hoitaja on lähtökohtaisesti yksin
7?9 asukkaansa kanssa. on valtaa ja ?tietäjä. Nykyisin voisi myös väittää, että ?tietäjällä. Meidän suomalaisten on aivan turha opettaa
kreikkalaisia, portugalilaisia tai ketään muutakaan,
kun oma soppa on näin sakea. Kunta10-tutkimuksen perusteella valtakunnallinen lukema on huomattavasti korkeampi: lähes 16,7.
Toisaalta kunnilla on eri tapoja laskea sairaspoissaolojen
määrä, ja se sotkee vertailuja.
Paimiossakin siirryttiin vuonna 2013 laskemaan henkilötyövuodet eri tavoin kuin ennen,
minkä vuoksi oheisessa taulu-
kossa vuotta 2012 edeltävät ja
vuoden 2013 jälkeiset luvut eivät ole ihan suoraan verrattavissa keskenään. Yhtäkkiä ymmärtää, miksi fysioterapian ohjeita
ei aina ole helppoa noudattaa.
Toimittajan vierailun aikana Kotiniityssä on myös toinen
hoitaja apuna, mutta asia ei ole
itsestäänselvyys. lisää tuskaa.
Tiedotusvälineen kannalta ongelmallista on, että totuus ei useinkaan ole kaunista eikä kivaa.
Tällä viikolla kaivelimme totuuden mm. Vauhdin on tyssättävä.
Talouden kriisitietoisuus lisääntyi tämän ?kansakunnan tilaa?-kuvaavan puheen jälkeen. Mennään
levolle. Kun keskimäärin
työntekijä on kipeänä poissa
13 päivää vuodessa, sosiaalija terveyspalveluissa poissaoloja on 24. Eija auttaa
Elian alas ja kumartuu samalla itsekin, kyykistyy ottamaan
tohvelit jalasta, nousee ylös,
kumartuu ja nostaa Elian jalat sängylle. Sipilä sanelee,
mitä kuulet.?
ei keskustele, syytti oppositio.
Ja vaikka nyt jo näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöt päätyvät neuvottelupöytiin ja pahimmat työelämään vaikuttavat lakimuutokset saattavat peruuntua, on edelleen paljon
kysymysmerkkejä. Viestin perillemeno on aina myös tulkintakysymys, eli vaikka tahto
olisi viestiä oikeaa tietoa, voi olla, että se voidaan ymmärtää silti väärin. ja ?tieto lisää tuskaa?. Monella taholnäet, puolet siitä la, oppositio etunenässä, tuomitttiin huonoksi
mitä luet, mutta se, että pääministeri tahälä usko mitään toi puhua suoraan kansalaisille. Vähiten sairasteluja on ollut hallinto- ja sivistyspalveluissa (8?9 päivää).
Teknisellä puolella sairasteluja on paljon (15).
Merkillistä on, että sosiaalija terveyspalveluissa on suuret
poissaolomäärät, kun koulupuolella lukemat ovat pieniä.
Luulisi, että esimerkiksi bak-
Sairauslomapäiviä / työntekijä yhden vuoden aikana
2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
16,4 16,4 17,1 14
12,3 16,2 16,8 13,3 13,1
MARIA KESTI
Nostoa, kiertoa, tuke
Sosiaali- ja terveysala kuormittaa usei
PAIMIO
Maria Kesti
Elia tarvitsee apua kaikissa siirtymisissä, syömisissä, vessakäynneissä ja pukemisessa.
Ryhmäkoti Kotiniitty Paltanpuiston palvelukeskuksessa on
aamupäivällä hiljainen. Asukkaat ovat huoneissaan. Vain
Elia Korhonen katselee yhteistiloissa pyörätuolissa televisiota, ja hoitaja Eija Lindi ottaa
toimittajan vastaan.
Elia ja Eija ovat lupautuneet
näyttämään, miksi sosiaali- ja
terveyspuolen työntekijät joutuvat kaupungin henkilöstöstä useimmin sairauslomalle ja
miksi eniten podetaan nimenomaan tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Nyt se sanottiin
niin selvästi, että sen voi uskoa.
Pääministeri Juha Sipilän torstaina televisioitua puhetta on ruodittu kiihkeästi. Mikäli tämä ei onnistuisi, käytettäisiin nosturia.
Eijan on kumarruttava, kun
hän auttaa Elian pystyyn. Elia Korhonen on asukkaana ryhmäkoti Kotiniityssä, jossa
Eija on hoitajana.
Eija työntää Elian tämän
omaan huoneeseen. 4
KUNNALLISLEHTI perjantaina 18.9.2015
UUTIS PERJANTAI
PÄÄKIRJOITUS
TAINA TUKIA
taina.tukia@kunnallislehti.fi
Mihin pitäisi ja
mihin voi uskoa?
Viimeiset seitsemän vuotta olemme velkaantuneet miljoona euroa tunnissa - yötä päivää. Somen tiedonkulussa viestintään
liittyy nykyään nopeasti myös tiettyjä vainoharhaisuuden piirteitä ja myös syyllisten etsintää ja osoittelua.
Moni jonka kuuluisi välittää tietoa, pelkää joutuvansa rajun arvostelun kohteeksi. Yksi hoitaja siis vastaa kaikkien
ryhmäkodin asukkaiden aamu- ja iltatoimista, nostamisista, vessaan viemisistä, ruokailuista, siivoiluista ja asuk-. Elia tarvitsee apua
kaikissa siirtymisissä, syömisissä, vessakäynneissä ja pukemisessa.
Hoitaja yksin 9
asukkaan kanssa
. Hän on hoitajana Paltanpuistossa seitsemättä
vuotta. Sairauspoissaolojen määrä kaupungissa notkahti vuosina 2009 ja 2010 ja
lähti sen jälkeen taas nopeaan
nousuun. Nousu saatiin katkaistua vuonna 2013.
. Apuna käytetään rollaattoria, sillä Elia pystyy autettuna seisomaan jonkin aikaa. Ymmärrys sitä
kohtaan, että joudutaan tekemään kovia työelämäratkaisuja, todennäköisesti ei kasvanut
Sairaspoissaoloja seurataan ja työkykyongelmiin
pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa Työkyvyn tukemisen
toimintamallin mukaisesti.
Tätä työtä tehdään yhdessä työterveyshuollon kanssa, henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen kertoo.
Lakisääteisten palveluiden
lisäksi on ostettu työterveyspainotteisia sairaanhoitopalveluita sekä erikoislääkärin
konsultaatioita. Etumaisen auton kuljettaja vietiin Turun
yhteispäivystykseen tarkastettavaksi.
Kultanummentien varrella
oli rakenteilla olevaan omakotitaloon yritetty murtautua
7.9. Kakkosena tulevat hengitystieinfektiot.
Osa työntekijöistä sairastaa
palkattomasti. Erityisesti ergonomiaan
on nyt kiinnitetty huomiota.
Lisäksi työntekijällä itsellään on vastuu pitää huolta
omasta kunnostaan ja jaksamisestaan, Paimion henkilöstöjohtaja Eila Hulkkonen kommentoi.
Työterveyden menot viime
vuonna olivat 186 000 euroa.
Ennalta ehkäisevien toimien
osuus vei siitä 39%. Lisäksi sosiaalipuolella on paljon myös psyykkisesti raskaita tilanteita, Hulkkonen taustoittaa.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
eli käytännössä selkä- ja nivelvaivat ovat ylipäätään suurin
sairausryhmä, jota työntekijät potevat. Yksikössä, jossa oli runsaasti
sairaspoissaoloja, käynnistettiin työyhteisön kehittämishanke.
. Osa asukkaista on psyykkisesti hyvässä kunnossa mutta fyysisesti vuodepotilaana,
osa taas on hyväjalkaisia mutta
muistisairaita. Tämä
on valtakunnallinen trendi. Kaupunginhallitus myöntää, että
sote-päätösten jälkeen kuntaliitoskysymykset saattavat ajankohtaistua uudelleen.
Perussuomalaiset ehdottivat
liitosta Kaarinan kanssa huhtikuussa 2014, sen jälkeen, kun
Turun seudun erityisessä kuntajakoselvityksessä esitettiin,
että Paimio ei yhdisty minkään
kunnan kanssa. Ryhmätilaisuuksia ja
lähikuntoutusryhmiä pidettiin. Poissaolojen kokonaismäärä lisääntyi vuodessa
peräti 9%.
Sairastelun määrä ei lisääntynyt, vaan perhepoliit-
tisia vapaita ja talkoo- sekä
lomautuspäiviä oli runsaasti.
Eniten katoa töistä oli
vuosilomien vuoksi (44 %
poissaoloista). aamuyöllä. Työterveyshuollon palvelut ostettiin Paimion-Sauvon kansanterveystyön kuntayhtymältä.
KAARINA Kaarinantiellä tapahtui kahden henkilöauton
välinen peräänajo 10.9. Apilasta on saatu väkeä
siivoukseen ja pyykkihuoltoon.
Fysioterapeutti on pari kertaa
viikossa talossa tavattavissa.
PAIMIO Viime vuonna henkilökunta oli poissa palkallisilla ja palkattomilla vapailla
yhteensä 43 046 kalenteripäivää. Perussuomalaiset ehdottivat samaa myös
syyskuussa 2013.
Elia Korhonen
on reipas, mutta
jotta hän pääsisi
makuulle tai tuoliin, hoitaja Elia
Lindiltä vaaditaan useita kumartumisia,
kyykistymisiä
ja tukemisia.
Sosiaali- ja
terveyspuolen
työ kuormittaakin työntekijöitä muita
aloja runsaammin. puoliltapäivin. Vapaaehtoisista on saatu paljon apua viriketoimintaan, ja he ovat käyneet esimerkiksi ulkoiluttamassa asukkaita. Pyrimme siihen,
että asukkaat olisivat omissa
vaatteissaan ja joka päivä heidät nostettaisiin ylös, mutta
aina tämä ei toteudu. Työ on todella kuormittavaa ja vaatii organisointikykyä.
Sekä henkinen että fyysinen
kuormitus on melkoinen, kuvailee palvelukeskusvastaava,
sairaanhoitaja Liisa Vanhanen.
. Palkanmaksu
lakkaa, kun sairauslomapäiviä
on kertynyt yli puolen vuoden
ajan. Viime vuonna näitä palkattomia sairauslomapäiviä oli
merkittävästi enemmän kuin
aiemmin: niitä oli 13% sairauspoissaoloista, ja niiden mää-
mista...
LYHYESTI
Paimio ja
Kaarina eivät
ole menossa
kimppaan ?
vielä
rä oli lähes kaksinkertaistunut.
73% Paimion sairaslomapäivistä kuluivat kuitenkin lyhyillä, alle kahden kuukauden mittaisilla poissaoloilla.
PAIMIO Perussuomalaisten tekemä valtuustoaloite kuntaliitosneuvottelujen aloittamisesta Kaarinan kanssa ei tuottanut tälläkään kertaa tulosta.
Kaupunginhallitus päätti
olla asettamatta työryhmää
liitosselvitysten valmistelemiseksi, koska kuntaliitokset eivät ole enää ajankohtaisia Turun seudulla tai muuallakaan.
Kuntakentällä odotetaan ja
valmistaudutaan sosiaali- ja
terveyspalvelujen järjestämistä koskeviin ratkaisuihin. Tämä
on valtakunnallinen trendi. Uimahalli Solinan uimahalli- ja kuntosalipalvelut ovat kunnan
työntekijöille ilmaisia. Ylimääräisiä
käsipareja tarvittaisiin ryhmäkodeissa aamu- ja iltatoimiin,
ei niinkään keskipäivään, mikä on vaikeasti järjesteltävissä.
Hätätilanteessa voi pyytää työparin toiselta osastolta apuun,
mutta hän on kaukana ja joutuu jättämään omat hoidettavansa keskenään avun ajaksi.
Kahteen ryhmäkotiin, jossa on vaikeimmin hoidettavia asukkaita, on saatu muu-
5
Kaikki poissaolot lisääntyivät vuodessa 9%
Sosiaali- ja terveyspalveluissa
sekä teknisellä
puolella on paljon
fyysisesti raskaita
töitä, jotka aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Ergonomiakäyntejä tehtiin Askalan vanhainkodissa, kirjastossa sekä Vistan koulun,
PaltanPadan ja lukion keittiöissä. Paimiossa alan
työntekijöillä
on sairauslomia kaksinkertaisesti
kunnan henkilöstön
keskiarvoon
verrattuna.
Peräänajosta
peltivaurioita
n työntekijää
kaiden viihdyttämisestä.
. Seuraavaksi
eniten oltiin poissa sairastelun vuoksi (18% poissaoloista) sekä perhevapailla (14%).
Työntekijöillä oli viime
vuonna poikkeuksellisen
runsaasti iloisia perhetapahtumia, sillä perhevapaiden määrä lisääntyi puolella.
Opintovapaalla oli vuoden
aikana 11 henkilöä, vuorotteluvapaalla 9.
Työterveys kulutti 186 000 euroa
PAIMIO Paimiossa on tehty monenlaisia toimenpiteitä sairaspoissaolojen vähentämiseksi.
. Lisäksi
sosiaalipuolella on
paljon myös psyykkisesti raskaita tilanteita.
tamaksi tunniksi palkata apulainen, ja Kotiniitty on toinen
näistä. Tupakoinnin lopettajille kaupunki maksaa puolet nikotiinikorvaustuotteiden hinnasta ensimmäisten
kuukausien ajalta. Riskiryhmille on järjestetty terveys-
tarkastuksia muuta henkilökuntaa useammin.
Työfysioterapeutti teki 11
henkilön työergonomiasta
erillisselvityksen. Autot olivat menossa Hämeentien suuntaan.
Etumainen auto oli pysähtynyt Vetehisenkadun risteyksen
kohdalle vasemmalle kääntymistä varten, kun takaa tullut
henkilöauto törmäsi kääntymässä olleen auton perään.
Ajoneuvot vaurioituivat ajokelvottomiksi. Sisälle taloon
ei ollut päästy, mutta oven karmeihin tuli vaurioita.
Anskun kassa
vietiin
PAIMIO Kaupungin virastotalon yhteydessä olevaan lounaskahvilaan oli murtauduttu 7.9. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
Aurinko
nousee
7.12
Aurinko
laskee
19.43
ijät
n vähän
teerialtistus olisi näissä töissä
samanlainen: isoja ihmismassoja kohdataan.
. Lounaskahvilan kassalippaasta oli anastettu jonkin verran rahaa.. Sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä teknisellä puolella on paljon fyysisesti raskaita töitä, jotka aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Muistisairas voi päästä itse liikkeelle,
mutta hän ei välttämättä enää
muista, miten päin lusikka laitetaan suuhun.
Ylimääräisiä käsipareja
Työn kuormittavuuden vähentämistä on pohdittu Paltanpuistossa paljon. klo 14.30?22 välisenä
aikana
Moni jättää 60 kilometrin rajoituksen huomiotta. Ja mistä syntyy se oletusarvo, että suurin osa pakolaisista on pahoja ihmisiä. Me autamme rikollisia,
raiskaajia, murhaajia ja pahoinpitelijöitä ymmärtämään itseään, tekojaan ja uhrejaan. Kumpikin maksaa työntekijöilleen 10. Jälkikäteen saimme
kuulla, että emäntä oli ihan
sairastunut ikävästä, kun olimme lähteneet. Yritys B haluaisi edelleen maksaa saman 10. Ensimmäisellä kerralla äidiltä jäi ruoka pöydälle ja pullataikina nousemaan.
Naapuri lähti viemään asemalle kuuden kilometrin päähän. Kahden kuorolaisen pitelemä lakana toimi
esirippuna, kun rääsyt vaihtuivat juhlapukuun.
Esitys jäi lähtemättömästi mieleen.
Mikä vahinko, että liian kaunis syyspäivä ja mielenkiintoinen kulttuurikävely ja kuuluisa
urheilukilpailu osuivat samaan
sunnuntaihin.
Mutta kiitollisia olemme me,
jotka pääsimme kaikkiin näihin juhliin.
Raili Mikkonen
Liikennemerkit hukassa?
Olin kesävieraana siskoni luona muutaman viikon. Paikallinen sopiminen
vaikuttaa myös sinuun, vaikka
ajattelet että työnantajasi varmasti maksaisi jatkossa kuten
ennenkin.
Melkein kaikki varmasti
ovat kuulleet vaatimukset siitä, että esimerkiksi palkkoja
alettaisiin sopimaan paikallisesti. 6
KUNNALLISLEHTI perjantaina 18.9.2015
MIELIPIDE
Postitse: Kunnallislehti, Vistantie 38 D, 21530 Paimio
KOLUMNI
Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
Sovittelemista tarvittiin silloinkin
Avulias kansa
Me autamme Suomessa keuhkosyöpäpotilaita - niitäkin, jotka ovat polttaneet koko ikänsä Nortti-askin tai pari päivässä. Viime kesän jälkeen oli ilmestynyt uusi
Stop-liikennemerkki Sauvontien ja Kemiöntien tiehaaraan,
Sauvontieltä tulijoille. Me autamme syrjäytyneitä ja työttömiä - nii-täkin, joista passiivisuus on jo saanut otteen.
Me emme kyseenalaista apuamme sen nimissä, mitä yksilö itse olisi voinut tehdä toisin. Paikallisen sopimisen linja on linja, jossa yksi työpaikka ei riitä elämiseen
ja se saa töitä, joka ottaa työn
vastaan huonoimmilla työehdoilla.
Pasi Laakso
valtuutettu Paimio
Me paimiolaiset olemme saaneet kulttuuria paljon tässä viime aikoina. Oma
kulttuurinen ja idealistinen eroni on ihan yhtä suuri syyrialaisen muslimipakolaisen kuin nettipalstoilla nimettömänä
päätään aukovan arjalaisen kanssa.
Ainoa yhtäläisyys syyrialaisten ja heidän maahantuloaan
vastustavien ihmisten välillä tuntuu olevan, että voi kun pysyivät kotonaan Syyriassa. Pommikone lensi aseman
päältä eikä voitu heti lastata.
7-henkinen perhe, nuorin lapsista neljä, vanhin 10-vuotias.
Meidät vietiin Viinijärven
koululle, muistan kuinka me
lapset olimme unenpöpperössä. Sieltä koululta sai isännät
käydä valitsemassa ja hakemassa perheen, jonka kotiinsa
ottaa. Me emme mieti, kuinka paljon kukakin on
tämän maan eteen tehnyt. Jos niin tekisimme, olisi harvoilla
elossa olevilla sotaveteraaneilla maassamme kissanpäivät.
Umpisurkeaa taloustilannetta selitetään syyksi sille, ettemme voi auttaa muita. Karu on
ajatus, että jos suomalaiset sotatilanteessa räpiköisivät hädissään Perämeren yli Ruotsiin Lumia kourassa, niin turha olisi yrittää rantautua ?koska niillähän on puhelimia?.
Monella suomalaisella on hätä siitä, että nyt tänne tulee
pilvinpimein porukkaa ja ne tappaa ja raiskaa meidän naiset. tunti, mutta se häviää tilauksista
käytävän kilpailun, koska A on
saanut palkkojen laskemisesta
kilpailuetua. Paimio
avautui uudella tavalla.
Sitten lauantaina 12.9. Kuinka lannistettu voi olla oma mieli, joka
näkee automaattisesti toisen ihmisen ennemmin lenkkipolkuraiskaajana kuin huomispäivän veronmaksajana. Meidät haki isäntä, jolla
oli vain tupa ja kammari. Me lapset nukuimme nyrkit pään alla, lapsethan sopeutuu, mutta vanhemmille se oli ankeaa.
Evakkoja vierastettiin, pidettiin vähän roskaväkenä. Vähitellen se helpotti, elettiin yhdessä ja auteltiin toisiaan, siitä tuli
hyvä paikka. suuri
joukko oallistui kulttuurikävelylle Ala-Vistalle. / tunti. Aiheena oli Raaamatun kertomus,
mutta siihen oli lisätty kaunis rakkaustarina. Yritys B olisi halunnut
maksaa työntekijöilleen 10. Ei
pikkujuttu nytkään, mutta mittasuhteet kannattaa ymmärtää.
Ja toki voi olla niin, että jokainen edellä tuleva mies voi haluta oman perheen myöhem-
min, mutta se on ymmärrettävää ja silti kokonaismäärä on
vielä kohtuullinen.
Ymmärrän näiden pakenevien tilanteen, jokainen karjalainen ja karjalaisten jälkeläinen ymmärtää ja on varmasti
valmis auttamaan. Yrityksessä B on
pakko laskea palkat tasoon 7?/
tunti, eli samaan joka on käytössä yrityksessä A. Me autamme ylinopeutta hiukan maistissa ajaneita kuskeja, jotka ovat tolppaa päin ajaneet. Olen siitä todella
kiitollinen.
Oli Paimio-seuran 60-vuotisjuhla, erinomaisen hyvin
toteutettu ja onnistunut. Eri
henkilöt esiintyivät ja olivat
antaneet ison panoksen. /
tunti, kuten ennenkin, mutta
tämä olisi tarkoittanut konkurssia, koska kilpailukyky ei
olisi enää riittänyt.
Jos työehtosopimukset eivät
määrittele työehtojen minimitasoa, ne määritellään markkinoilla ja määrittelemättömät
työehdot tulevat huononemaan
kautta linjan. Herkistyin
kyyneliin, varsinkin vaikuttavassa kohtauksessa, jossa kaiken tuhlannut poika sai isältään anteeksi.
?Olen todella
kiitollinen?.
Suuret maalaukset toimivat
kotiseudun ja vieraan maan
maisemina ja kahta eri-ikäistä tyttöä tarvittiin ilmaisemaan
ajan kulumista. / tunti. Siinä
useampana aamuna aamulenkillä seurasimme liikennettä.
Harva näköjään tuntee tuon
liikennemerkin, 4?5 autoakin
tuli peräkkäin, kukaan ei pysähdy! Ja onhan siellä Keimon-
tiellä myös 60 km -nopeusrajoitusmerkit Vahtisten tiehaarasta S-markettiin asti... Me autamme ylipainoisia 2. Tilanne on mittasuhteiltaan vielä ihan eri. Kummastusta herättää, että eihän sellainen jolla on älypuhelin voi olla todellinen hädänalainen
(paitsi jos on suomalainen heikosti toimeentuleva). Yritys A saa yrityksen säilymisen perusteella neuvoteltua palkat uudelleen tasoon 7?
/ tunti. Esimerkiksi Viri Pärnä oli nähnyt paljon vaivaa, kun oli tehnyt tarkat kartat kylistä ja asumuksista reitin varrella. tyypin diabeetikkoja. Tämä ei kuitenkaan jättäisi työpaikoille vapautta sopia palkoista. He ovat varmasti sitä ihan yhtä paljon kuin minä olen vaaleahiuksinen, ujo ja hiljainen
suomalainen. Jos työehtosopimus ei määrittele palkkoja,
ne määritellään markkinoilla.
Esimerkki: Yritys A ja B
ovat toistensa kilpailijoita ja
taistelevat samoista asiakkaista
ja tilauksista. Syyrialaisten hädästä kertoo JUURI se, että he valmiita tulemaan tänne kylmään, pimeään takapajuiseen ja vihamieliseen maahan henkensä uhalla mieluummin kuin jäävät
kotiinsa. harvapa
tuntee sitäkään liikennemerkkiä, nopeudet ovat ihan valtavia.
Viikonloppuisin ajaa pahaääninen mopo öisin, joku isoääninen auto kaasuttelee, niin,
että varmasti koko kylä ?kuulee menopelit?, koirat haukkuu
öisin ulkona...
Näinkö vapaasti saa maaseudulla elellä, välittämättä
muista, mahdollisesti unen tarvitsijoista jo kello 23 jälkeen.
Koko kuukauden aikana en
nähnyt kertaakaan poliisiautoa! Kun ei ole valvontaa, ei
näytä olevan pelkoa, että tavat muuttuisivat.
Kesävieras
Sauvon keskustaristeyksessa tehdään parhaillaan parannustöitä, joiden tavoitteena on mm. Yritykset A ja B eivät pärjää kilpailussa yritystä C vastaan ja
niiden on paikallisesti sovittavat työntekijöiden palkat tasoon 5. Sitten tapahtuu jotain uutta. Me autamme heitä nousemaan
omasta pahuudestaan tämän yhteiskunnan täysmittaisiksi
jäseniksi. Näin koko alan
palkkataso on laskenut puoleen. Totta on, että jokainen ruokittava
suu tulee kalliimmaksi. Olisi hyvä,
että ihmiset vähän vertaisivat
vähän näitä tilanteita.
Eihän karjalaisiakaan otettu joka paikkaan mielellään,
oli sovittelemista ja yhteiselämää piti opetella. alentaa
Kemiöntien nopeuksia. Neljä kuukautta oltiin. Ansiokas retki nosti esille omiakin muistoja. Me teemme sen humaanisuuden nimissä. Reitti ulottui muun muassa
paikkaan, jossa ennen sijaitsi
Paimion suurin tehdas, Ernvallin omistama Tiilitehdas.
Samana päivänä esitettiin
Mikaelintalossa kamariooppera: Tuhlaajapoika. Kuvan rekka ajoi sallittua
nopeutta.. Näitä ajatuksia haluan esittää.
Vieno Romana
entinen evakko
Paikallinen sopiminen Kulttuuritarjonta on
on vaarallinen tie
antanut ilon hetkiä
Palkansaajien on syytä ymmärtää, kuinka vaarallinen miina on oikeiston ja työnantajien vaatima paikallinen sopiminen. Tilauksista alkaa kilpailemaan myös
yritys C, jossa työtekijöille sovitaan palkaksi 5. Meille annettiin nurkka tuvasta.
Elettiin ahtaasti. / tunti. Silti samaan aikaan me tuemme tuhansittain suomalaisia, terveitäkin aikuisia erilaisin tulonsiirroin ja palveluin. Sitä varmasti kaikki haluavat.
Mutta kun siellä tulee tapetuksi.
Terhi Anttila
Kirjoittaja on karjalaisevakon lapsenlapsi.
Olen itse evakkolapsi, kuuden vuoden ikäisenä lähdettiin evakkomatkalle ensimmäisen kerran, toisella kertaa olin
11-vuotias. Neljässä paikassa kierrettiin, ja sitten palattiin
Karjalaan.
Toiselle evakkomatkalle lähdettiin kotoa omalla hevosella.
Meidät vietiin Lapuan asemal-
le, josta hevosella Alajärvelle.
Siellä saimme asua pidemmän
aikaa talossa, mutta tälläkin
evakkomatkalla kierrettiin useasta paikasta toiseen, ennenkuin elämä vakiintui.
Mittasuhteet mielessä
Kun nyt puhutaan turvapaikanhakijoista ja pakolaisista,
niin sen verran haluan sanoa,
että kyse on nyt ehkä 30 000 ihmisestä, silloin oli kyse 440 000
karjalaisesta
Tosi
on et tulen toime ilmanki mut
hammas-silmä-korva kenkäkauppa eivä ol kotipalvelui.
Takseis on ain omavastuu vaik
ols kummone kortti. Mutta mihin se
huoli jää, kun lakkoillaan?
Oma etu meneekin oppilaiden edelle.
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pilvistä
Maanantai
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+13°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
Tiistai
06:27
07:09
19:33
20:16
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+14°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
06:29
07:12
19:30
20:13
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Ark 7.00?18.00,
Ark.
7 00 18 00 la 9.00?14.00
9 00 14 00
Asematie 2 Paimio p. KUNNALLISLEHTI
toimitus@kunnallislehti.fi
7
Nasevat: www.kuntsari.fi . halatti ja nauretti!
Munsten tallivintil oli ain
keväsi käsityänäyttely, sinne
änkesi määki mukka kalikkanäytteiren kans, alkuaikoin niit
ostivakki, viimesel kerral, parivuoat takaperi ei menny yhtän kaupaks. Katastrofirahaston varoja käytetään luonnonkatastrofien ja
konfliktien uhrien auttamiseksi eri puolilla maailmaa.
Maailman pakolaisjärjestö
UNHCR:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä enemmän
pakolaisia kuin koskaan toisen
maailmansodan jälkeen. Nyt liikkuu
vain huhupuheita. Nälkäpäivään lahjoitettuja varoja tullaan käyttämään turvapaikanhakijoiden
parissa tehtävän vapaaehtoistoiminnan ylläpitämiseen. Lipaskerääjiksi
ovat tervetulleita kaikki, aiempaa kokemusta ei tarvita.
Ihmettelen opettajien toimintaa. 473 2602
www.cafeasta.fi. Nälkäpäivän leivän myynti tapahtuu Sauvon S-marketilla perjantaina ja lauantaina, ei sunnuntaina, kuten tekstissä virheellisesti mainittiin.
Tiistain lehdessä esiteltiin Anne Keskisen tekemiä betonisia pihakoristeita. Niistä löytyy syvällisiä runoja, luulen että jää monasti kuulematta kun
orkesteri sävelmä ja solisti ovat
ne mainittavat.
Mul tulee vaan nykysi niin
herkäste tippa silmään, tunne
voittaa karskiuden.
Kaunist syksyy
Halvalan Huuko
Nälkäpäivä-keräys pakolaisten auttamiseksi meillä ja muualla
Nälkäpäivänä 17.-19.9. . Kertosinki aikasemmi ku terveyrehoitajan ja lääkärin avustuksel täytetti hakemus hoitotuesta; päätös Kelalta hylätty, herätti kiukkua ja
katkeruutta. Miten
voin ikinä hyvittää moisen
Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen
kautta (www.kuntsari.fi ?
nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen
ajankohtaisiin aiheisiin. jalkaan ja
?Viljjoo. Jos pitäisi opettajia lomauttaa niin ollaan
niin huolissaan oppilaista ja
opetuksesta. Kyl
nee kolmekyment vuat vanhat
verskat sentäs; niis oli tilava takatasku, ?Reiskat. Yks piän suur hupi ku-
hallita. Aktiivi-Anneli mun
sinne houkutteli, oli mar mukavaa! Kaik ne ystävät . sanos Imppa ku ojan pohjalt heräs. Vastauksil nauretti yhres
ku eivä olle viäl miättine, mää
sain sitte kerrottuu ett mul on
kokemust, järjestän kurssei,
sata öyröö viikos, urospuolise oppilaal ei kuiteska opetetta suusta suuhu tekohenkityst.
Eivä tehne varauksii vaik
?trendi. Voit
myös tekstata numeroon 050
439 0009.
Oikaisu
Tiistain lehdessä SPR:n Sauvo-Karunan paikallisosaston pakolaiskeräyksen jutun yhteydessä oli pari sekaannusta: Kuvassa on
lahjoittajia, ei kerääjiä. ettimä; empaattist ystävällisyyttä!
alentus pitkäks aikkaa. Mikä siis ?huonokuntoisuutta?. Valtaosa apua tarvitsevista pysyy kotimaassaan tai
suuntaa korkeintaan naapurimaihin. Apua tarvitaan etenkin niillä alueilla, joilta ihmiset pakenevat.
Ääriään myöten täydet pakolaisleirit ja konfliktien paheneminen ajavat kuitenkin yhä
useammat liikkeelle. KL: tee
juttu sisältä! Yhdistys: toteuta Avoimet Ovet ja kuntokartoitus!
Jumala armahda
Suurin ongelma Suomen taloudessa on ay-liike ja saavutetut edut. Olen
omalt osaltani koittanu olla
synnyinseutuni pualt.
Siäl Munstees treffasin aviopareitaki entisilt ajoilt ja
huumorimiäles kyselin joko ova ajatellu kumpi ruppee
omaishoitajaks ku jomman
kumman käsi ruppee hepaantuma. on kumminki se etti laitoksii enä viärä, koto vaa
loppu ast.
Omaishoitajan täytyy osata
monttaalai! Varsinki anomuste ja planketitten teko tarttee
Iskelmien ja tavallisten kansanlaulujen sanoi olen ruvennu kuuntelemaan. Keskinen haluaa vielä tähdentää, että hän ei ole
tehnyt betonitöitä yksin, vaan mukana tekemässä on ollut myös
naapuri Kristiina Holmberg, jonka toteuttamat ovat esimerkiksi kuvassa näkyneet betonikädet.
Sunnuntai
06:22
07:04
19:39
20:22
hirmuteon?
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+14°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
06:24
07:07
19:36
20:19
Hyvänmielen kahvio ja
leipomomyymälä Paimiossa
Tarjoamme va
vain
ain
a
n oma
oman
om
leipomon tuotteita
Leipomo-Konditoria
Selkeää
+16
www.nalkapaiva.fi
Lauantai
Sauvo
9
paan on tänä vuonna tullut yli
430 000 pakolaista. Apua tarvitaan vielä pitkään, sillä konflikteihin ei näytä tulevan ratkaisua pian.
Lipaskerääminen on konkreettinen tapa auttaa ja kannanotto inhimillisemmän maailman puolesta. Ne ajat ovat
menneet lopullisesti. Meidän
suomalaisten suurin ongelma on heikko itsetunto. Istun kumminki tualisani, kattelen puutarhatani, marjapenssat ovat harillas ku supit ova
olle yätöis, keltassi lehrei on
jo maas, pikkulinnuika ei näy.
Kävi juur niinku plätinkääntö, suvi loppus niinku oli alkanukki, varkkamitte, äkkist vaa,
yhres yäs.
Mut ei mittä, se oli mukavaa
niinkauaa ku sitä kesti, kelpas
istuskella varjos, kuulella ku
ahkerat hoitiva nurmikoitas.
Kesän tapauksist jäi miäle noi
?Munste. Jokaisen työntekijän pitää ottaa vastuu itsestään!
oka
Pitäisikö Solinan alentaa uimalipun hintaa, koska saunassa ei pysty käymään liian
kuumien penkkien ja lattioiden vuoksi?!
Viri Teppo-Pärnä
uimari
Kuka on keksinyt niin ruman nimen kun Kuntsari,
jos se tulee viralliseksi nimeksi saa olla viimeinen lehti meille!
Ovatko Paimiossa salitilat
tosiaan ihan tukossa, kun
silmään pistää, että iltaisin
on ainakin kivikoulun salissa tyhjää?
ihmettelen
Että näin
Viime vuonna valitettiin,
kun ulkolaiset marjanpoimijat tyhjensivät Rivonmäen mustikoista, tänä vuonna marjat mätänee metsään.
Kaikki ovat nyt tyytyväisiä?
Koko ajan kaikki marisee
jostakin, oltiin sitten työpaikalla tai harrastuksissa.
Ja moni osoittaa mieltään,
jollei valtakunnallisesti niin
työkavereille.
katse peiliin!
Mustikka
Minulle on ?ystävällisesti?
ilmoitettu, että se kun leikin koiran kanssa pallolla
viisi minuuttia autiolla urheilukentällä on järjestyssääntöjen vastaista. pihapuiston läksiäismiitinkit. Keräyksen hoitivat Sauvossa Merja ja
Jari Peri. Rollaattorii ei miäleläs katota tiänpääl.
Mut noin klopaaliseste, olla auttavaisel miälel muka vaa!
Suamalaine miäs ei ol kovin
seksikäs polvihousut jalas, ainaki jos perspuoali on olemato ja pallea hyvin kehittyny. Konfliktien ja luonnonkatastrofien
lisäksi ihmisiä uhkaavat hiljaisemmat tappajat, kuten nälänhätä. Tein semmosen
virhe että kaiversin jalusta sanan PIIKKIÖ, ajatus oli niinkus matkamuistoks.
Yks arvovaltasen näköne
frouva otti semmosen laulavan karhun kättesäs, kattos sitä ?nokaorsi?klasi läpitte, laski
poies ja lausui: ?Kuin tommossi viäl kaupitella vaik ei koko
PIIKKIÖÖ enä ol olemas?.
?Rintani haikean haavan
sai.... Euroop-
Sää 18.9. 22.9.
Perjantai
Tänään
+17
+17
Turku
Paimio
Kaarina
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
06:19
07:02
19:43
20:25
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+16°C Aurinko laskee
5 m/s Pimeys alkaa
Perjantaina töissä
Iskun talo ei ole painunut
eikä sisällä ole ollut öljyvahinkoa. ai jai
. kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. 64 euroo! Luulo siit ett olet oikeutettu (mokoma armopala) kropisi. Varat käytetään muun muassa pakolaisten auttamiseksi maailmalla
ja Suomessa.
Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään
tällä viikolla torstaista lauantaihin. nasevat
PAKINA
NASEVAT
Ystäviä, muistoja
?Alakulone olo
Minulle ei ole ilmoitettu
kenestäkään, kuka olisi mielenilmaukseen lähdössä. Palvelualojen ammattiliitto PAM kehottaa työntekijöitä kuitenkin pitämään työnseisauksen kello 11?13 välisenä
aikana, mikä tulee näkymään
ainakin S-Marketissa.
. Sen sijaan paikallisyhdistys on teettänyt opettajille rintaan liimattavia tarroja,
joissa kerrotaan tuesta mielen-
ilmauksessa, vaikka töissä perjantaina olisikin.
Myös kaikki Paimion päiväkodit ovat perjantaina normaalisti avoinna.
. . Näyttämöllä nähdään työtä
pelkäämätön nelikko: Essi Airio, Helena Dulce, Jussi Jätinvuori ja Jere Raitanen.
Esityksiä on kolmetoista.
Koska marraskuussa alkaa
pikkujouluaika, myydään kuuteen esitykseen ruokailupaketti, jolloin katsojilla on mahdollisuus ruokailla ennen esitystä.
SELKU ja Tapper muistuttavat, että liput ja ruokailu
kannattaa varata etukäteen, sillä intiimissä Kalle?s Backassa
on paikkoja rajoitetusti.
Muissakin esityksissä on tarjolla normaali tuoterepertuaari pikkusuolaisesta makeaan.
Kallenmäen laidalla sijaitsevassa ravintolassa on tätä nykyä A-oikeudet.
Työn alla! -esitykset jatkuvat
joulukuun 18. päivään saakka.
VERKOSTA
napattua
?Minua ihmetyttää, että koko maa tuntuu pysähtyvän
päiväksi, vaikka alunperin
tarkoitus oli olla seis vain
kaksi tuntia klo 11?13.00.?
(kuntsarin fb-sivulta)
OAJ:n Peimarin paikallisosaston puheenjohtaja Marita Savonmäen mukaan Helsinkiin mielenosoitukseen opettajat eivät Paimiosta juurikaan lähde. Liitoilla on muun muassa rintaan laitettavia tarroja ja esimerkiksi Ammattiliitto Pro on kehottanut jäseniään pukeutumaan perjantaina mustiin.
taina että viikonloppuna, ruokapalvelupäällikkö Ulla Komulainen vakuuttaa.
Kaupat avoinna
Paimiossa S-Market ja K-Supermarket ovat perjantaina
avoinna. Joka tapauksessa siis kaikki yksiköt pysyvät avoinna, toteaa
Paimion opetuspäällikkö Hilk-
ka Koret.
Posti ei kulje
perjantaina
Kaikki Suomen Postit ovat
kiinni perjantain, eikä posti siis
kulje ollenkaan. OAJ:n Peimarin paikallisyhdistyksessä päätettiin
hallituksen keskiviikkoisessa
kokouksessa, että yhdistys on
mukana mielenilmauksessa ja
jokainen OAJ:n kuuluva voi
mukana olla yksityishenkilönä
oman halunsa mukaan.
. Vähän voi puutteet vielä
alkuviikkoon heijastua, K-Supermarketin kauppias Marko
Kärkkäinen sanoo.. Väntsi
toimii myös esityksen ohjaajana. Ja niin
sauvolainen Elävän Kulttuurin Seura SELKU ry. Joillakin työtä on liikaa, toisilla liian
vähän, jotkut painavat duunia
elääkseen ja toiset elävät työlle.
Työntekoa käsitellään ravintolakabareessa sketsien kautta, monesta näkökulmasta ja
pilke silmäkulmassa. Sketsien käsikirjoituksesta vastaa
teatteri-ilmaisun ohjaaja Tapio
Väntsi työryhmineen. Paimion kaupunki korvaa kuitenkin TLO:n koulu-
matkavuorot tilauskuljetuksin.
Vaikka kuljetusalan liitto
AKT:n jäsenet ovat lakossa koko perjantain, kouluruokailu ja
vanhusten ruokailu saadaan
järjestettyä tavalliseen tapaan.
. Koulut ovat siis avoinna
normaalisti. Keittiöissä on varauduttu
tähän ja ruokaa on tilattu etukäteen. tekeekin
tuoreessa Työn alla! -sketsikabareessaan, jonka ensi-ilta on
Rami Tapperin Kalle?s Backa
55 -kahvilaravintolassa keskiviikkona 18. Kaikki saavat normaalisti niin lounaan, päivällisen
kuin iltapalankin sekä perjanJAANA PAKARINEN
Vaikka Helsingin mielenilmaukseen ei pääse, hengessä voi olla mukana. Jos virkasuhteisille tulee
asiasta sanktioita, OAJ vastaa niistä. marraskuuta.
Esityksestä on tehty humoristinen läpileikkaus suomalaisten suhteesta työhön. Meillä on japanilainen
lakko, eli osoitamme mielipiteemme rinnassa olevilla tarroilla, hän toteaa.
Koulut ja päiväkodit avoinna
normaalisti perjantaina
Vuorobussit ja posti pysähtyvät koko perjantaiksi. Kaupoissa luvassa työnseisaus.
PAIMIO
Jaana Pakarinen
Paimiossa koulut ovat perjantaina 18.9. Kaikki linjaautojen vuoroliikenteen ajot
jäävät myöskin perjantaina ajamatta. Mutta kyllä ruokaa meillä varastossa on, että ei se kävijöille tule välttämättä näkymään. avoinna normaalisti Helsingissä tapahtuvasta
suurmielenosoituksesta huolimatta. Työsuhteiset voivat
olla mukana joka tapauksessa
ilman sanktioita, paitsi palkan
perjantailta menettää, kertoo
OAJ:n Peimarin paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Marita Savonmäki.
OAJ kannustaa jäseniään
osallistumaan mielenilmaukseen, mutta käytännössä Paimiossa tilanne on Savonmäen mukaan se, että vain harva,
jos kukaan on Helsinkiin lähdössä. Huumoria siitä saa silti repiä. Osa työntekijöistä lähtee
töistä kahdeksi tunniksi, mutta osa jää pitämään kauppaa
auki, kertoo S-Marketin marketpäällikkö Liisa Vainikainen.
Kuljetusalan työnseisaus tulee näkymään myös kauppojen
hyllyillä. 8
KUNNALLISLEHTI perjantaina 18.9.2015
TÄNÄÄN
www.kuntsari.fi |
kuntsari
JAANA PAKARINEN
Sauvossa
työn alla
ravintolailoittelua
SAUVO
Perttu Hemminki
Laman pyörteissä suomalainen
työelämä ei välttämättä näytä
parhaita puoliaan. Vainikaisen mukaan
esimerkiksi Vaasan leipomo ei
toimita kauppaan mitään tuotteita perjantaina ja myös lihojen toimituksessa on puutteita.
K-Supermarketissa ennakoidaan vajetta ainakin juomapuolella.
Toisin kuin valittajat antavat ymmärtää, selvityksessä on käsitelty perusteellisesti myös tarkastelusuuntaa
Poutajoenlaaksosta päin.
Paimio vetoaa myös siihen,
että ympäristöministeriön vahvistamassa maakuntakaavassa
on katsottu, että tuulivoimarakentaminen Husoon ja Pöylään
ei vaikuta juurikaan valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviksi luokiteltuihin
maisema-alueisiin.
Valittajat eivät olleet tyytyväisiä
luonnonarvoja koskeviin selviHe murehtivat
tyksiin.
lintujen
kevät- ja syys-
muutosta, metsoista, lepakoista, liito-oravista, kasvillisuudesta, muinaisjäännöksestä
ja pesimälinnustosta. Valittajat perustelivat osaa näkemyksistään fyysikko Vesa
Viljasen arviolla siitä, että meluoptimointi ei tule Husossa
ja Pöylässä toimimaan. Muistiossa kiinnitettiin huomiota siihen, että kunnan kuuluu
harkita valittajien penäämää ympäristölupaa vasta kaavoitusprosessin jälkeen eikä asiasta voi vielä valittaa oikeusasteisiin. Huso-Pöylän
puolesta ry sekä Salosta Tommi Leino, Jaana KukkonenLeino ja Timo Matikainen eivät olleet tyytyväisiä vaan valittivat eteenpäin.
Paimion lausunnon perusteluksi laadittu muistio on pitkä ja perusteellinen, ja siinä on
käyty kohta kohdalta läpi valittajien esittämiä asioita. Selvyyden vuoksi lausunnossa haluttiin todeta, että HusoPöylän tuulivoimaloiden lukumäärä ja kokonaisteho alittavat YVA-vaatimustason.
. Oletuksena on,
että tuulivoimaloissa on aina
jonkin verran amplitudimodulaatiota. Videoita tai yöaikaisia
kuvia ei voi pitää vaadittavana edellytyksenä maisemavaikutusten arvioinnille.
. Lepakkoselvitykset tehtiin
Suomen lepakkotieteellinen
yhdistys ry:n kartoitusohjeiden mukaan, eikä lepakoille ollut tuulivoimaloiden lähellä sopivia pesä- tai päivälepopaikkoja. Lausunnossa kerrotaan, että amplitudimodulaatiota eli melun sykkivää
luonnetta ja sen häiritsevyyttä ei ole vielä osattu yleisesti mallintaa. Häntä kannatti
samasta puolueesta Timo Virta. Lausunnon mukaan havainnekuvia ei ole otettu laajakulmaobjektiivilla, toisin kuin valittajat väittävät. Paimio
muistuttaa, että alueen yli ei
kulje yhtäkään BirdLife Suomi ry:n raportin tai VarsinaisSuomen tuulivoimavaihemaakuntakaavan mainitsemista
päämuuttoreitistä, ja kurjet
lentävät huomattavasti korkeammalla kuin tuulivoimalat. Kaavan teettäjä vastaa
kustannuksista kaikilta osin.
Tämä on täysin normaali käytäntö kaavoissa, joilla on ulkopuolinen teettäjä ja maksaja. Todelliset turvaetäisyydet päätetään kuntakaavoituksen
yhteydessä tapauskohtaisesti.
. Valittajat olisivat halunneet saada kaavan uudelleen nähtäville sen jälkeen, kun siihen oli tehty ehdotusvaiheen jälkeen muutoksia. Ennemminkin pitäisi ihmetellä, että kaupunginko tämä
lausunto pitäisi maksaa, hän
kommentoi.
?Väärään aikaan valitettu, selvitykset olivat riittäviä?
PAIMIO
Maria Kesti
en tulkinnat tuulivoimaloiden
haitoista ovat pitkälle meneviä ja edellyttävät, että tuulivoimahankkeella ei olisi minkäänlaisia vaikutuksia ympäröiviin olosuhteisiin. Tuulivoimaloiden kielteisiksi koettujen ympäristövaikutusten
vastapainoksi teolliset hankkeet tuottavat myönteisiä työllisyys- ja ilmastovaikutuksia sekä kiinteistö- ja yhteisöverotulojen kasvua.
Paimion mielestä valittaji-
?Olisiko kaupungin pitänyt maksaa lausunto??
PAIMIO
Maria Kesti
Kaupunginhallituksen käsittelyssä SDP:n edustaja Jaana
Hörkkö ehdotti, että muistiota
ei lähetetä KHO:lle eikä selityksiä anneta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan
kaavan aiheuttama muutos maisemakuvassa tai kiinteistöjen arvossa ei kuitenkaan ole sellainen haitta, jossa maanomistajia kohdeltaisiin epätasa-arvoisesti.
. Vastoin valittajien väitteitä rakentamisvaiheen muutokset maisemassa on huomioitu kaavavalmistelussa. Ensimmäinen
on se, että valittajilla ei ole ollut valituksiinsa oikeudellisia
perusteita eli kyseisten aiheiden käsittelylle oikeuslaitos ei
ole oikea paikka tai vähintäänkin aika on väärä. En näe, miksi kaupungin intresseissä olisi lähettää
jonkun ulkopuolisen muistio oman lausuntonsa tueksi.
Olen myös kantanut ilmaissut
tuulivoima-asiassa, eikä se ole
muuttunut. Toinen on
se, että valittajien näkemykset
tuulivoimapuistosta tehtyjen
selvitysten puutteellisuuksista perustuvat virheellisiin oletuksiin ja tulkintoihin.
Muistiossa tuodaan esiin esimerkiksi se, että kunnallisvalituksen voi tehdä ainoastaan
siitä, rikkooko Paimion kaavoituspäätös lakia. Vastineessa todetaan, että tämä ei pidä paikkaansa vaan säädösten vaatimia menettelytapoja noudatettiin.
Maisema ja melu
. Tätä eivät ole pitäneet tarpeellisena sen
enempää Paimion kaupunki, ELY-keskus kuin Turun hallinto-oikeuskaan.
. Näkemäalueanalyysi osoittaa myös, miten
pitkälle lentoestevalot näkyvät.
Selvitysmateriaalia on tuotettu
Varsinais-Suomen maakuntamuseon kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta, ja väitteet
maakuntamuseon lausunnon
huomiotta jättämisestä eivät
pidä paikkaansa. Lausunnon mielestä Huso-Pöylän puolesta ry on myös tulkinnut virheellisesti maakuntatason kaavoituksen merkitystä. Miksiköhän tätä
ehdotettiin?
. Valittajien mielestä tuulivoimahankkeesta ei tiedotettu riittävästi, avoimesti ja asianmukaisesti kuntalaisille eikä osallistumismahdollisuuksia ollut riittävästi. Muistio on ulkopuolisen
tahon eli tuulivoimayhtiön
teettämä ja maksama. 2 kilometrin
suosituksen laatimisen jälkeen
neljä ministeriötä ovat raportissaan todenneet, että kiinteät
suojaetäisyydet eivät ole perusteltuja tuulivoimamelun sääntelyssä. Jokainen ymmärtää, että sitä saa,
mitä tilaa, vastaa Hörkkö.
. Lisäksi alueen kaikkien
rakennusten mallinnettu sisämelu alittaa sisätilaohjearvot.
Melumallinnoksissa on käytetty ISO 9613-2-mallia, jonka
on todettu vastaavan hyvin todellisuutta. Johtonuorana on hallinto-oikeuden
näkemys, että kaavoitusmenettely on toteutettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti, osayleiskaavan laatiminen on perustunut riittäviin
tutkimuksiin ja kaavat edistävät valtakunnallista alueidenkäyttötavoitteita.
Kaupunki muistuttaa, että maankäyttö-, rakennus- ja
ympäristölainsäädäntö ei pyri
siihen, että teollisilla hankkeilla ei olisi lainkaan vaikutuksia
ympäristöön, vaan siihen, että
vaikutukset ovat kohtuullisia
ja niissä huomioidaan eri intressit ja suojelutarpeet. Pöyry Finland Oy ja Ramboll Finland Oy olivat antaneet
lisäselvityksiä valittajien esittämistä sisältöseikoista.
Tuulivoimapuiston osayleiskaava hyväksyttiin Paimion
valtuustossa viime vuoden kesäkuussa. Kaavavalituksen yhteydessä ei myöskään voi käsitellä
sitä, oliko Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös olla tekemättä YVA-menettelyä oikea.
. Lausunnossa todetaan, että yksityishenkilöiden tekemä yhteinen valitus on virheellinen siltä osin, että siinä on valitettu sekä Paimion että Salon kaavoituspäätöksestä, vaikka heillä on oikeus valittaa vain koti- tai maanomistuskuntansa päätöksestä.
. Maisemallisia vaikutuksia täydennettiin uusilla havainnekuvilla, eikä museo nähnyt lopullisessa
kaavamateriaalissa enää huomautettavaa. Oikeuslaitos ei voi ottaa kantaa siihen,
ovatko tuulivoimalat kannattamattomia.
Maakuntamuseon
lausunto huomioitiin
Maisemavaikutusten osalta
muistiossa todetaan, että hanketta ei ole mahdollista toteuttaa aiheuttamatta muutoksia
ympäristössä ja maisemakuvassa. Muistiossa pidetään Viljasen arviota teknisesti hyvin virheellisenä.
. Tuulivoimayhtiö myös
maksoi muistion teettämisen.
. Paimio
vetoaa myös siihen, että meluselvityksiä tarkistetaan ja täydennetään tuulivoimaloiden
rakennuslupaprosessin aikana, kun valittu voimalatyyppi
varmistuu.
Perustelut muotoili Asianajotoimisto Krogerus Oy, ja
tettävillä alueilla ulkomelutaso
ei saa ylittää öisin tätä desibelirajaa. Samantapaisia taustoja
oli muissakin valittajien mainitsemien lajien selvityksissä,
ja selvityksissä on otettu huomioon myös se, että yhden tuulivoimalan paikkaa muutettiin.
Matkapuhelinoperaattorit ja
televisiolähetysverkkoa operoiva Digita Oy ovat todenneet,
että tästä tuulivoimapuistosta ei ole haittaa teleyhteyksille tai digilaitteille.
Loma-asunto
sinällään ei riitä
Valittajat kritisoivat sitä, että yli 35dB:n alueelle jää melumallinnoksissa neljä vapaaajan rakennusta, vaikka ympäristöministeriön suosituksen
mukaan loma-asumiseen käy-
kaupunginhallitus hyväksyi
sen. Muistiossa huomautetaan, että ministeriön ohjeistus
koskee loma-asumiselle merkittyjä kaava-alueita, ei hajaasutusalueita, joita Husossa ja
Pöylässä on ja joissa osa yksittäisistä rakennuksista on rekisteröity vapaa-ajan käyttöön.
Paimio painottaa myös, että sosiaali- ja terveysministeriön suositus kiinteistä metrimääräisistä suojaetäisyyksistä
ei ole velvoittava. Myös Liikenneviraston tuulivoimaohjeen
mukaista 300 metrin etäisyyttä maantiestä on noudatettu.. Valittajat kritisoivat, että Huson-Pöylän tuulivoimakaava
perustuu maakuntakaavaan, joka ei vielä ole saanut lainvoimaa. Ehdotus hävisi äänin 8?2.
Se, että KHO:lle ei lähetetä
pyydettyä lausuntoa, on mah-
dollista mutta hyvin poikkeuksellista. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
9
Tuulivoima-lausunto lähtee KHO:hon
PAIMIO
Maria Kesti
Paimion kaupunki muotoili lausuntonsa Huson-Pöylän tuulivoimapuistosta Korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Jos olisin hyväksynyt tämän lausunnon, olisin
samalla mitätöinyt sen, miten
olen tuulivoimapuistoa aiemmin vastustanut.
Hörkön mukaan lausunnossa on myös virheitä.
Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki vahvistaa,
että muistio on CPC Finland
Paimion kaupungin perustelut
tuulivoimapuistosta tukeutuvat kahteen toisistaan poikkeavaan teemaan. KHO:hon oli tehty kaksi
valitusta tuulivoimapuiston
osayleiskaavan hyväksymisestä.
Paimion mielestä Turun hallinto-oikeuden ratkaisussa ei
ole vikaa eivätkä korkeimmal-
le hallinto-oikeudellekaan tehdyt valitukset anna aihetta kumota kaavaa.
Hallinto-oikeus hylkäsi tuulivoimakaavasta tehdyt valitukset kesäkuussa. Välke eli tuulivoimalan pyörivän roottorin varjon vilkunta
oli herättänyt huolta valittajissa. Lausunnossa huomautetaan, että ympäristöministeriö on määrännyt maakuntakaavan voimaan aiemmin.
Maakuntakaavan valituksissa tai lausunnoissa ei ole kritisoitu Huso-Pöylän tuulivoima-aluetta.
. Pöyry Finland Oy:n selvityksessä otettiin kuitenkin huomioon auringonvalon viistokulma, tuulipuiston korkea sijainti sekä se, että metsämaski voi kadota. Varmuuden vuoksi
tuulivoimalamelun dB-taso on
pidettävä teollisuus- ja liikennemelua matalampana.
Lainopillisia virheitä
. Osayleiskaavan katsotaan täyttävän riittävästi ympäristön ja maiseman vaalimista koskevat vaatimukset,
ja myös Turun hallinto-oikeus
oli tätä mieltä.
Muistion laatijan mielestä havainnekuvien lisäksi näkemäalue-analyysit on tehty
kattavasti ja päivitetty vastaamaan voimaloiden napakorkeuden muutosta. Huson ja Pöylän alueelle Paimioon ja Saloon on tulossa kahdeksan CPC Finland
Oy.n tuulivoimalaa.
Näitäkin käsiteltiin
Oy:n asianajotoimiston teettämä. Valittajat olivat huolissaan turvallisuusriskeistä, kuten siitä, että roottoreista poikkeustilanteissa lentää osia tai jäätä.
Lausunnossa vedotaan siihen, että esimerkiksi etäisyysmääräyksiä teistä on noudatettu eivätkä tuulivoimalat ole puolueettomien tutkimusten mukaan alttiita onnettomuuksille.
. Valittajat katsovat, että melu-, maisema- ja välkeongelmat
tuottavat kaava-alueen ulkopuolisille maanomistajille kohtuutonta haittaa
Osa heistä toimii aktiivisesti yhdistyksissä, toiset islamin uskon parissa tai
koulutuksen alalla. Pääosin paikallisen väestön voimin toteutetut esitykset ovat
jo useana vuonna houkutelleet
huomattavia yleisömääriä paikallishistoriaa haviseville kiertokävelylle eri puolille Sauvoa.
Tämän vuoden Kylämatkaesitys Sikaojasta pohjoiseen on
järjestyksessä jo viides dramatisoitu kotiseutukierros Sauvossa.
Kunnan keskustaajaman
laidalla sijaitsevaan Raunistulaan ja sen kiehtoviin tarinoihin keskittyneet Sikaoja-episodit eivät kiinnostavuudessa,
hauskuudessa ja koskettavuudessa jää piiruakaan jälkeen
Sauvon edellisten Kylämatka-
hankkeiden osioista.
Sikaojasta pohjoiseen sai ensi-iltansa viime sunnuntaina
Sauvon Seuralan liepeillä. Viimeiset esitykset
nähdään tänään perjantaina
kello 18 sekä huomenna lauantaina kello 13 ja kello 18.
Ammattitaitoinen, mutta sa-
malla vahvasti aikakausiin ja
tarinoihin eläytyvä ohjaus on
yksi onnistuneen Kylämatkan
kulmakivistä.
Osaavaa ja eläytyvää
kerrontaa
Myös dramatisoinnin merkitys on suuri. Niiden
on oltava paitsi kiinnostavia
ja hauskoja myös koskettavia.
Sauvolaisten tarinat ovat kaik-
kea tätä.
Sikaojasta pohjoiseen -esityksen miljöitä ovat muun muassa rakennustyömaa, puhelinkeskus, vanhan ajan kioski,
urheilukenttä ja vuonna 1914
valmistunut Seurala, jonka seinähirsien sisä- ja ulkopuolelle
moni tarina sijoittuu. Pateettisuudelta kuitenkin vältytään, onhan esityksen käsikirjoitus
lujasti kiinni sauvolaisessa elämänmenossa ja todellisuudessa. Monin paikoin kerronta on
hyvinkin autenttista.
Myös lapsinäyttelijät onnistuivat tiistai-illan esityksessä erinomaisesti. Työpajan
järjestävät yhteistyössä Yhdessä-yhdistys ry, Turku Somaliland Community sekä joukko
eritaustaisia yksityishenkilöitä.
Elokuvateatterin rakennustyömaalla eläydytään Tarzan-elokuvan katsomiseen. Meille voi tuoda puhtaita ja ehjiä vaatteita, kenkiä ja
esimerkiksi pipoja ja kaulahuiveja. Keräys järjestetään keskiviikkoisin kello 16?18, kertoo erityisdiakoni Antti Aro.
Keräyspaikkana on Mikaelintalon pikku kappeli, jossa vaatekeräys toimii keskiviikkoisin marraskuun loppuun saakka.
Seurakunta toimittaa vaatteet Turkuun SPR:n Konttiin,
josta ne toimitetaan eteenpäin
niitä tarvitseville turvapaikanhakijoille.
Vaatteiden lisäksi turvapaikanhakijoita voi tukea rahallisesti osallistumalla kirkon kotimaan tai ulkomaanapuun,
mihin ohjeet löytyvät seurakunnan nettisivuilta.
Putsaa
ennakkoluulojasi työpaja Turun
päivänä
Maahanmuuttajiin liittyviä ennakkoluuloja on mahdollista päästä päivittämään Turun
päivänä 20.9. Kuka päättää huivin käytöstä. Kaiken perustana
ovat kuitenkin tarinat. Replikointivuorossa Adele Lehtikankare.
Vasta parituntisen esityksen
nähtyään ymmärtää, kuin mittavasta ja ansiokkaasta urakasta Sikaojasta pohjoiseen -esityksessä on kyse. Kuvassa vasemmalta Leevi Jätinvuori, Kari Laaksonen ja useassa kohtauksessa mukana ollut
nuorisokolmikko Hilla Puntala, Santeri Kylämäki ja Katja Kiskonen.
Siihen aikaan Sikaojalla
Sauvossa Kylämatka jo viidennen kerran
SAUVO
Perttu Hemminki
Tarinankerrontaa ja teatteria
yhdistävä Kylämatka-hanke on
saanut Sauvossa poikkeuksellisen suuren suosion. Niitä on sen verran paljon, että
laskut menevät sekaisin.. Esitys oli loppuunmyyty. 10 KUNNALLISLEHTI
perjantaina 18.9.2015
KULTTUURI
www.kuntsari.fi |
kuntsari
PERTTU HEMMINKI
Seurakunta
kerää talvivaatteita
pakolaisille
PAIMIO
Paimion seurakunta järjestää
talvivaatekeräyksen turvapaikanhakijoille ensi keskiviikosta alkaen.
. Seurala
on kiertokävelyn lähtöpaikka ja sen salissa ja pihamaalla
myös näytellään huomattava
osa tämänvuotisen Kylämatkan episodeista.
Autenttista kerrontaa
Esityksen yksityiskohtia paljastamatta voi todeta, että monenlaista aihepiiriä, ympäristöä ja tunneskaalaa on luvassa.
Välillä tapahtuu jotain yllättävääkin.
Surukin saattaa nostaa katsomossa päätään. Saako muslimi mennä naimisiin suomalaisen kanssa. Osana tapahtumaa järjestetään työpaja ?Putsaa ennakkoluulojasi - kysy
suoraan maahanmuuttajalta?.
Omien käsitysten testaaminen
on mahdollista Turussa Vanhalla Suurtorilla sunnuntaina
klo 13.30-16.
Kaikilla on ennakkoluuloja, mitä itse haluaisit tietää lisää maahanmuuttajista. järjestettävässä Mahdollisuuksien Tori -tapahtumassa. Tosin siitä saa
kalpean aavistuksen jo ennen
esitystä, kun yrittää laskea käsiohjelmassa olevat nimet. Millainen on islamilainen kulttuuri esimerkiksi Somaliassa
tai kurdialueilla. Millaista on olla maahanmuuttaja Suomessa?
Kaikki kysymykset ovat sallittuja - saat varmasti vastauksen.
Vastailemassa kysymyksiin
on ryhmä eritaustaisia turkulaisia. Myös
tiistain kierroksella oli sadesäästä huolimatta runsaslukuinen yleisö
maistuu lenkkimakkara. Sen sijaan niille ryhdytään maksamaan valtionosuutta yhteiskunnallisten
tehtävien hoitamisesta. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
11
PERTTU HEMMINKI
Seurakunnan tilinpäätös
reilusti myöhässä Sauvossa
Kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi siirtyminen ei sujunut
Sauvossa niin vaivattomasti kuin arveltiin. Viimeiset tilinpäätöskirjaukset tarkistettiin vasta kuluvalla viikolla.
Olli Airion esittämä rakennusmies ei aina ollut ihan täysin kartalla.
SAUVO
Perttu Hemminki
teeseen ja kirjanpitoon liittyviä
palveluja.
. Kipa tuottaa muun muassa maksuliiken-
Legendaarinen Mirkun kioskikin oli herätelty henkiin. Jatkuvan palveluksen veloituksen
summa on salainen. Tiistaina tuli tilintarkastajilta
sellainen viesti, että kaksi kirjausta tarvitaan vielä, ja sitten
tilinpäätösaineistoa voidaan
ryhtyä kokoamaan kirjaksi, valottaa kirkkoherra Kalle Elonheimo Sauvo-Karunan seurakunnan tämänhetkistä tilinpäätöstilannetta.
Seurakunnan vuoden 2014
tilinpäätös on pahasti myöhässä. Siirtymä olisi edellyttänyt
enemmän työvoimaa. Kuntayhtymän valtuusto
hyväksyi ulkoistamisen ja samalla investoinnin viime keskiviikon kokouksessaan.
Valtuusto hyväksyi myös
?jatkuvan palvelun veloituksen?, jota KTO tulee maksamaan vuosittain Taitoalle. muun muassa siitä, että
emme ole saaneet riittävästi tietoa kuluvan vuoden talousarvion toteutumisesta.
Elonheimon mukaan tilinpäätös on jo niin paljon myöhässä, ettei sen kanssa enää
kannata hötkyillä.
. Isompaa kuohuntaa
asian tiimoilta ei kirkkoherran mukaan kuitenkaan ole
esiintynyt.
Verotulojen lasku
aiheuttaa alijäämää
Kirkkoneuvoston käsittelyyn
tilinpäätös ehtii todennäköisesti lokakuun alussa. Ritva Reposen esittämälle kioskinmyyjälle alkaisi jo maistua uni.
Ohjaaja Venla Luoma juonsi Sauvon Kylämatkan yhdessä Olli Saariston kanssa.
Elonheimon mukaan tulevan
ja lähtevän rahaliikenteen summissa ei Sauvo-Karunan seurakunnassa ole epäselvyyksiä. Kirkkovaltuustossa se käsiteltäneen marraskuussa, jolloin myös päätetään ensi vuoden kirkollisveron
suuruudesta.
Tällä tietoa vuoden 2014 tilinpäätös tulee olemaan 45 500
euroa alijäämäinen. Elonheimon mukaan se johtuu ensi sijassa siitä, että seurakunnassa ei osattu ennakkoon
arvioida, kuinka paljon työtä
aiheuttaa siirtyminen Kirkon
palvelukeskuksen eli Kipan
asiakkaaksi.
Summissa ei
epäselvyyksiä
. jolloin
KTO tuottaa kyseisiä palveluja itse . Nyt on
otettu ulkopuolista apua, mutta jos olisimme olleet kaukaa
viisaita, oltaisiin lisätyövoimaa
palkattu aikaisemmin.
Sauvo-Karunan seurakunta
siirtyi Kipan asiakkaaksi kuluvan vuoden alussa. Tilikauden
tuloksessa on miinusta noin
6 000 euroa enemmän kuin talousarviota laadittaessa ennakoitiin.
Alijäämä on seurausta kirkollisverotulojen laskusta.
Edellisvuoteen nähden seurakunnan saamat verotulot vähenivät 35 000 euron verran.
Tulevaisuudessa seurakunnat eivät enää saa verotuloja yhteisöiltä. Kari Hakkaraisen näyttelemälle ?fiftarille. Näillä
näkymin Sauvon seurakunta
tulee hyötymään muutoksesta taloudellisesti. Ongelmat liittyvät seurakunnan ja Kipan toisistaan
poikkeaviin tietojärjestelmiin
ja toisaalta myös Sauvon seurakunnan kirjaustapoihin, jotka eivät kaikilta osin ole olleet
yhtenäisiä.
Vaikka tilinpäätös valmistuu useita kuukausia myöhässä, ei seurakunnalle ole tulossa sanktioita.
. tullut vuoden 2016 osalta arviolta noin
265 000 euroa.
Kuluvana vuonna . KTO:n Internet-sivuilta löytyvistä koko-
uspöytäkirjoista on kuitenkin
luettavissa, että mikäli palkanlaskennan lisäksi myös koko
taloushallinto olisi siirtynyt
Taitoalle, olisi ?jatkuvan palvelun veloitukseksi. vastaavien toimintojen kustannukset ovat noin
159 000 euroa.
Laskelmissa virhe
Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuusto päätti kesäkuussa, että
palkanlaskennan ohella myös
ostolaskujen käsittely, kirjanpidon rutiinit, maksuliikenne
sekä osto- ja myyntireskontran hoito siirretään liikkeenluovutuksella Taitoa Oy:lle.
Näin ei kuitenkaan välttämättä tule käymään, sillä päätöstä tehtäessä ohjelmistojenvaihto-investoinnin kustannuksista
oli pahasti virheellistä tietoa.
Valtuusto teki päätöksensä
140 000 euron suuruisiksi arvioitujen kustannusten pohjalta, mutta uudet tarkistetut laskelmat osoittivat, että kustannukset kohoaisivatkin 385 000
euroon.
Kuntayhtymän valtuusto
päätti keskiviikkona, että taloushallinnon osalta selvitystyötä jatketaan ja ?eri vaihtoehtoja selvitetään laajasti?.. Tässä vaiheessa ainoa
sanktio on häpeä, mutta kaikenlaista harmia toki aiheutuu . Koska aikarajat ovat jo
ylittyneet reippaasti, on päähuomio kiinnitettävä nyt siihen, että tilinpäätöksen lu-
?Koska aikarajat
ovat jo ylittyneet
reippaasti, on päähuomio kiinnitettävä nyt siihen, että
tilinpäätöksen luvut ovat varmasti
oikein.?
vut ovat varmasti oikein, hän
sanoo.
Osa Sauvo-Karunan seurakunnan luottamushenkilöistä
on ollut varsin huolissaan seurakunnan tileistä ja kirjaustavoista. Hyödyn arvioidaan olevan vuositasolla
noin 30 000 euroa.
Ulkoistaminen yskähtelee
erityishuoltopiirissä
PAIMIO
Perttu Hemminki
keen Taitoan Turun toimipisteessä.
Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin Paimion Naskarlassa
sijaitseva kehitysvamma-alan
tuki- ja osaamiskeskus KTO
ulkoistaa palkanlaskentansa.
Vuoden 2016 ensimmäisestä päivästä lukien KTO:n palkanlaskennan toiminnot siirtyvät kuntien ja kuntayhtymien
pääosin omistamalle Kunnan
Taitoa Oy:lle. Samalla päivämäärällä kaksi KTO:n palkanlaskijaa siirtyy Taitoan palvelukseen.
Edullista vai ei?
Tähän saakka Paimiossa
työskennelleet palkanlaskijat
aloittavat vuodenvaihteen jäl-
Palkanlaskennan toimintojen
ulkoistamiseen liittyvä ohjelmistonvaihto-investointi on
suuruudeltaan 137 000 euroa.
Summaan sisältyy myös henkilöstöhallinnon ohjelmistoja
472 6522 050-570 7201
FYSIOTERAPIA
KAIRANKULMAN
Erik. 4795255, 4795881
www.piikkionapteekki.fi
AUTOKORJAAMO
Sonkki
Paimio, Teollisuustie
puh. Maksuton puhelinneuvonta ?
ATK-PALVELUJA
www.tarjanatk-palvelu.fi
Varsinais-Suomen
HAMMASLÄÄKÄRI
ISÄNNÖINTIPALVELUJA
KIINTEISTÖNVÄLITYS
ISÄNNÖINTI
Vistantie 24 A 16 PAIMIO
Ajanvaraus
puh. 0400-603 101
FYSIKAALISIA
HOITOLAITOKSIA
Pertinpolku 4
Avoinna ma-pe 9-11.30, ma 15-17
Palvelemme Ma-Pe 9?18
La
9?14
Kaarina, Kemiönsaari, Paimio,
Parainen, Salo, Sauvo
Pieneläinpäivystys
puh 0600 12 444 (0,5 ?/min +ppm)
Vahtistentie 5, puh. 474 511
Avoinna: ma
8.00-17.00
ti
8.00-15.30
ke
10.00-15.30
to-pe 8.00-15.30
Puh. 470 2100
Paimion
torikeskus,
Puh. krs
20100 Turku, p. Puh. 050 32 12 705
Teija Siltanen
FYS.HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
Fysikaalinen hoitolaitos
FYS.HOITOLAITOKSIA
p.
Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit.
PAIMIO
Hyötyeläinpäivystys
puh 0600 0 41451 (0,7 ?/min+ ppm)
0500 691 473
www.paimiontietotekniikka.fi
AIRISTON
ASUNTOKESKUS OY
Puutarhakatu 16A 5. 243 6500
www.kaarinanasianajo.?
. (02) 473 2565
KEITTIÖKALUSTEITA
HINAUSPALVELUJA
HALIKON HINAUS
P. 474 4100
Avoinna ma 8-17, ti-pe 9-15
PAIMION
APTEEKKI
KIRSI
MIKKOLA
Osaavaa tietotekniikkapalvelua
Sauvon kunta
KUNNANVIRASTO
APTEEKKEJA
HAMMASLÄÄKÄRI
www.halikonhinaus.fi
KULJETUSPALVELUJA
KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ
Aktia Kiinteistönvälitys
Alueesi edustaja
Johanna Pulkkinen
gsm 040 300 2305
johanna.pulkkinen@
aktialkv.fi
www.aktialkv.fi
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT
?
PA R H A A N PA L. 4730 400
PIIKKIÖN
APTEEKKI
Avoinna
Ma-Pe
La
9?17
9?13
Hadvalantie 8 puh. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502
www.taisanne.fi
473 2300
www.paimionhmlpalvelu.fi
Jukka Hongisto
Asematie 4 A 3 PAIMIO
Ajanv. viemärit
. rakennusten pohjatyöt
. 010 229 2269
LOUNAIS-SUOMEN
OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A]
Puh. 4704
4704599
599
KATAJATIE22BB 12
12 P.
AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN
www.paimionlaakintavoimistelu.net
www.paimionlaakintavoimistelu.net
paimion
hammaslääkäripalvelu
Paimion
Hautaustoimisto
Kotamäki Oy
Puhelimenkulma, Vistantie 19
Vistantie 37 A, 21530 Paimio
Hammaslääkärit
Anna Kuusvuori
Tuomo Malkki
Päivi Pohjola
www.paimionhautaus.fi
Peipposen liiketalo Hirsitie 2
II kerros, Paimio
TEMARSI KY:N
KAUNEUSHOITOLA
Kauneushoitola
Monipuoliset hoidot
Silkkikivi
Tmi
ja huippulaitteet.
KONEURAKOINTI
SILLANPÄÄ ILPO
Paimio, Nurmelant. 472 6522 050-570 7201
Myllytie 1 21500 Piikkiö
KAIRANKULMAN
p. vesijohdot . pienpuhdistamot
Marjo Tanninen
Puh. 470 5850/0500 527 325
varatuomari Pekka Vuorinen
Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina
puh. 470
5850/0500 527 325
Sonkki
Sonkki
Paimio,
Teollisuustie
puh. 4732 130
www.autokorjaamosonkki.fi/
PAIMION
AUTOKORJAAMO
PAIMION KY
Reino Uuttu KY
AUTOKORJAAMO
Pajatie
1, 21530
PAIMIO
Reino
Uuttu
PUH:
476
Pajatie
1, 4703
21530 PAIMIO
0500
821
367
PUH: 4703 476
www.paimionautokorjaamo.fi
0500 821 367
www.paimionautokorjaamo.fi
ASIANAJOTOIMISTOJA
KAARINAN
ASIANAJOTOIMISTO
Arto Fredman
Lenkkitie
13, Paimio
Arto
Fredman
Puh.Lenkkitie
470 5850/0500
527 325
13, Paimio
Puh. maasuodattimet
. puh. 041-7114 294
Ti,
ke
9?17,
to-pe 11?19, la 9?14,
Cidesco-, SKY-Kosmetologi
. 4732 130
www.autokorjaamosonkki.fi/
PAIMION
AUTOKORJAAMO KY
Reino Uuttu
Pajatie 1, 21530 PAIMIO
PUH: 4703 476
0500 821 367
Jukantie
8, Paimio, 040-8370953
www.paimionautokorjaamo.fi
www.carcolor.fi info@carcolor.fi
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
Arto Fredman
AUTOKORJAAMO
Lenkkitie 13, Paimio
AUTOKORJAAMO
Puh. 040 83 90 149
www.kairanfysio.fi
Fysioterapeutti
ANNE-MARI SYDÄNMAA
Fysioterapeutti
Puh.
050-536 2584
ANNE-MARI SYDÄNMAA
www.paimionfysikaalinen.net
Fysioterapeutti
Puh.
050-536 2584
Vistantie
10, Kairankulman
liikekeskus
ANNE-MARI
SYDÄNMAA
www.paimionfysikaalinen.net
Puh.
050-536
2584
Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus
www.paimionfysikaalinen.net
Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus
www.tilitoimistoon.fi
JÄTEHUOLTOA
Marianne
Erik.
Puh.lääkintävoimistelija
040 83Sundell
90 149
www.kairanfysio.fi
Vistantie 10
B 8.
Marianne
Sundell
Puh.
02-736 5965
KOSMETOLOGEJA
www.jätehuoltoa.fi
h.koskinenoy@smail.fi
HAUTAUSPALVELUJA
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
KAHVILA-LEIPOMOJA
Leipomo-Konditoria
KATAJATIE
P. 52
Vistantie
19, Paimio
Mm.
Dermajet,
diatermia ja hierova tuoli
0400-745 016
(käynti Meijeritien
puolelta, 2.kerros)p. 4732
130
Paimio,
Teollisuustie
www.autokorjaamosonkki.fi/
puh. 4 7 3 2 6 0 0
tai 0 5 0 0 - 5 2 7 9 7 9
?
.fi
p. 7.00?18.00, la 9.00?14.00
Asematie 2 Paimio p. 010 257 6117
Pertti Peiponen, ITS
0400 614 111
PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY
Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio
peimarin@peimarin.fi
Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111
Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117
PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY
Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio
peimarin@peimarin.fi
HOITOKULMA
Fysikaalinen
hoitolaitos
Fysioterapeutti
Fysikaalinen
hoitolaitos
HOITOKULMA
TARJA VUORINEN
HOITOKULMA
Fysioterapeutti
Myllytie
1 21500 Piikkiö
p.TARJA
472Fysioterapeutti
6522VUORINEN
050-570 7201
Myllytie
21500 Piikkiö
TARJA1VUORINEN
p. 477 6400 fax 477 6411
www.paimionapteekki.fi
SAUVON
APTEEKKI
Avoinna: ma-pe 9?17
www.sauvonapteekki.fi
Viljontie 8, puh. 2845320
Aikavaraukset
AUTOVUOKRAUSTA
050-320 1630
24h
www.10hinaus.fi
MUSEOTIE 2, SAUVO
Suuhygienisti
Lenita Mikkola
Korjaus- ja asennuspalvelu,
huollot ja neuvonta.
KOTIKÄYNNIT
puh.
vuodesta
1979
10-hInAus Oy
. 470 9897
www.paimionhammashoito.fi
Vistantie 15 Paimio
Avoinna 9-17, la 10-14
Parasta paikallista autonvuokrausta.
Puh. 473 2602
www.cafeasta.fi
www.paimionlaakintavoimistelu.net
Hammaslääkäri
P. (02) 4734 322
Ihonhoidon ammattilainen
KAIVUUTÖITÄ
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
PARHAAN PALVELUN PA I K AT
KOSMETOLOGINEN HOITOLA
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Ark. 044 012 1715
Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot,
liukuovet, vanerimyynti
Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO
P. KOSKINEN OY
Puh.Vistantie
040 831090
149
B 8.
www.kairanfysio.fi
Puh. 12 KUNNALLISLEHTI
perjantaina 18.9.2015
PARHAA N PA LV E L U N PA I K AT ?
Paimion
ELÄINLÄÄKÄRI
PÄIVYSTYSTÄ
KAUPUNGINTALO
Vistantie 18. lääkintävoimistelija
FYSIOTERAPIA
KAIRANKULMAN
Marianne Sundell
Erik.
lääkintävoimistelija
FYSIOTERAPIA
Vistantie
10 B 8.
Ota yhteyttä ja
kilpailuta palvelusi!
HAMMASTEKNIKOITA
H. 020 7352 700
asiakaspalvelu@violet.fi
www.violet.fi | Kulmalantie 9, Sauvo
SOSIAALITOIMISTO
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
Asematie 1, puh
www.dahlbom.fi
MATKATOIMISTO
PAIMIO, VISTANTIE 24
puh. 477 5600 fax 477 5614
KANTOJYRSINTÄÄ
minimi jyrsintäsyvyys 15 cm
maanpinnan alapuolelle
Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ.
myös kiipeilykaadot
JaMa-Power Oy p. Tilausajot 1+16 hlöä ?
Kahvila-Pitopalvelu
. Rakentaa, saneeraa ja sähköistää
. Alander Oy
p. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
13
. Lvi-asennukset . Tarvikkeet
myyntijohtaja,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
Jaakko Ketonen
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
Tilaajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet)
tilaukset@kunnallislehti.fi
p. WALLIN
Kaikki rakennusalan peltityöt
040 760 1714, Paimio
040-590 8616
040-865 8011
www.sahkolesako.fi
EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA!
M. 040 5234617
sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi
kiinteiStöjen SähköaSennukSet,
kOrjaukSet ja huOllOt
PESULAPALVELUJA
LOUHINTAA
PIIKKIÖ
Tuleeko vesi kellariin. 044-329 3633
toimittaja
Perttu
Hemminki
(02) 588 8655
Matkallasi päivin öin
Jiri
p. - www.arituomi.?
. läpivientien pellitykset . Onko viemäri rikki?
Ongelmia jäteveden käsittelyssä?
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT. kattoturvatuotteet
Sähköpalvelu
k. 050 516 1165
Kaskinen Timo 0500 743 606
Laine Reima
0400 120 810
Virtanen Kimmo 0400 532 236
Sauvon Palvelutaksi 040 519 6449
Laaksonen Mauri 0400 228 667
Saarinen Marika 050 910 1630
PUUTARHAPALVELUJA
MATKATOIMISTOJA JA
TILAUSAJOJA
VISTA
MATKAT
toimittaja
Ina
Virtanen
(02) 588 8657
SAUVONTAKSIT
LU OT E T TAVA
THERMIAMAALÄMPÖ
Kokemuksella ja ammattitaidolla
BRUNNSBORRNIN DAHLBOM
KAIVONPORAUS DAHLBOM
Sähköyhtiöntie 4, 21530 Paimio
Puh. 040-526 4281 www.jama-power.fi
PUUSEPÄN TÖITÄ
JA ENTISÖINTIÄ
LVE L U N PAIKAT
SORAHUOLTOJA
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
(02) 588 8653
Paimio
. 477 5623
TILITOIMISTOJA
Tilaushinta 1.1.2015 alk:
Kestotilaus / 12 kk
85,00 ?
12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 ?
6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 ?
Opiskelijatilaus
51,25 ?
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
seurapalstat@kunnallislehti.fi
VISTAMATKAT
seppo.santala@vistamatkat.fi
SORAHUOLTOJA
SORAHUOLTO
HEIKONEN
ja mönkijöitä
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
TILAUSAJOT HYVIN
VARUSTETUILLA BUSSEILLA
Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk:
Etusivu 2,14 /pmm
Tekstissä 1,23 /pmm
Takasivu 1,12 /pmm
Muualla 1,12 /pmm
4-väri
0,23 /pmm
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
PIHAPUIDEN KAADOT
MOPOJA JA
MOOTTORIPYÖRIÄ
p. 4732350
050-4093201
Sauvon-Kemiöntie 395,
Sauvo. ma-pe 10-17, la sulj.
www.peimarinmattopesu.fi
Peimarin
Liikenne Oy
PITOPALVELUJA
. remontit . 02-479 5115, 040-5455601
www.malander.fi
- Sähköasennukset
Ora Laaksonen
- Sähköurakointi
GSM 050 569 6889
- Korjaukset ja huollot
. (02)-4726660,
Piikkiö/Kaarina 0400-527971
ari.tuomi@arituomi.. Huollot
. kylpyhuone, sauna
ym. PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
KYLTIT JA
KAIVERRUKSET
Kyltit, Kilvet -ja
KaiverruKset
P. Öljypoltinhuolto
MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ
044 592 0788 / Kristian
045 355 4501 / Juha . Huonekalujen entisöinti Kurjentie 158
Sanna Salminen
ja kunnostus
050-3037891
. Sähkösuunnittelu . Sähköasennukset
. Puusepän työt
www.junnipuu.fi
RAKENNUS- JA
KORJAUSPALVELUJA
Kodin saneeraukset
mm. laine Oy
www.peltisepanliikewallin.fi
Peimarin
Mattopesu
Av. peltikatot, myös konesaumatut
. 044-5058 005 p. sadevesijärjestelmät . (02) 588 8652 klo 8.30-16.00
Aineiston jättöajat:
tiistain lehteen perjantaina
klo 12 mennessä
ja perjantain lehteen keskiviikkona
klo 12 mennessä.
Seurapalstailmoitukset:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
lehden ilmestymistä edeltävänä
päivänä klo 11 mennessä.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 19, 21530 PAIMIO
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Lehtitehdas, Salo 2015
?
2,00 ?
PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ)
0400 433 505
Varhaisjakelun muut kunnat
myynti,
Lounais-Suomen Tietojakelu
asiakaspalvelu
(02) 269 3434
Maija
arkisin klo 6.00-16.30,
Aro
(02) 588 8652 viikonloppuisin klo 7.00-12.00
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 9.00-12.00
Ari Tuomi Oy
PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen
nuorelle tilattavaa lehteä.)
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
toimitusjohtaja
PUH. Vahinkopalvelu
Uula
Lounas
klo
11?13.30
Lounas
klo
11-13
Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo)
Sähkömiehentie 2, Paimio
(Aikuiskoulutuskeskus)
045 168 3868, 045 888 1112
www.lounaskahvilaansku.com
0400-221 642
www.lvi-itala.fi
P.
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
päätoimittaja
Taina
Tukia
(02) 588 8651
050 62476
www.jataxi.fi
24h tilaukset
0400 173 001
SILMÄLÄÄKÄREITÄ
toimittaja
Maria
Kesti
(02) 588 8656
Ajanvaraus
Timo Haapala
Optikko
Minna Hakala-Silvast
Veijo Kraakkussuo
Vistantie 8, Paimio
Avoinna 10-17, to 10-18, la 10-14
. Korjaukset . (02) 7702 626 klo 8.00-16.00
www.tilaajapalvelija.fi
Henkilöasiakkaiden
ilmoittajapalvelu:
maija.aro@kunnallislehti.fi
p. 045-677 2252
www.hakkisherkku.fi
TYÖKONEITA
Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO
Puh. 040 579 2667, Sauvo
Huom! Kotitalousvähennys
?
Soraa - Hiekkaa - Sepeliä
Hilari 0400 228 025
Sami 0400 719 494
www.sorahuolto.fi
myynti@sorahuolto.fi
SÄHKÖURAKOINTIA
TILI-PIIKKIÖ OY
Hadvalantie 9 - Piikkiö
Yritysten perustamiset,
kirjanpidot, palkat ym.
P. 0400 114 067
S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo;
S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio;
Ixia tuliaiskioski, Paimio
toimituksen
avustajat:
Jaana Pakarinen
Jan Sundman
Anni Himberg
0400 888 362
Silmälääkäri
puh. 02-4759 500
tili-piikkio@tili-piikkio.fi
Sähköhuolto
Irtonumerohinta
Puh. 050 57 00 964
prismapak1@luukku.com
Lenkkitie 7, Paimio
PELTISEPÄNLIIKKEITÄ
PELTISEPÄNLIIKE S. SERTIFIOITU
MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ
Korjausrakennus Tuominen
Puh. 050 516 1165
0400-177 007
Hakkis
Herkku
LVI-TÖITÄ
piha ja puutarhakoneet
VENE- JA PIENKONEKORJAAMOJA
KORJAAMOPALVELUJA
TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ
Vistantie 8, 21530 Paimio
Puh. P. Inva- ja ryhmäkuljetukset ?
. Vuotaako
vesijohto. Huollot
. 045-1109 071
LVI - ITÄLÄ OY
Paimion Vene- ja
Pienkonekorjaamo Oy
p. Märkätilat
Kaikki ovat joukkueelle selkeitä vahvistuksia,
Marko Alava sanoo.
Muutamat viime kauden pelaajista empivät vielä jatkamistaan. Odotan uusilta pelimiehiltä
aika paljon. Näiden
kahden TarU-kotiottelun välissä Haka pelaa syksyn ja talven mittaan 25 muuta matsia.
Tavoitteekseen paimiolaisjoukkue on asettanut pääsyn
kevättalven playoff-otteluihin.
Pelaajalistan perusteella Hakalla on realistiset edellytykset
selkeästi viime kautta parempaan sijoitukseen, mahdollisesti jopa lohkon kärkisijoille saakka.
. Haka varaa lapsille
lainavarusteita, lähinnä luistimia ja kypäriä. Uusia
joukkueita kakkosdivarin kuutoslohkossa ovat jo mainittu ?paikallisvastustaja. Kokoonpanoltaan ja ilmeeltään uudistunut Haka sekä aloittaa että lopettaa runkosarjan kotihallissaan Tarvasjoen Urheilijoita vastaan. Työnjako on sellainen, että Timo hyökkää ja Sakari puolustaa.
Hakan omista A-junioreista edustusjoukkueen riveihin
nousee yhdeksi tai useammaksi
otteluksi pitkälti samoja nimiä
kuin viime kaudellakin. Puolet jäästä on
varattu mailapeleille. Joukkueen ikäpresidentti
Olli-Pekka ?Reksi. Meillä on kokenut, hyvä ja
kilpailukyinen joukkue, summaavat päävalmentaja Marko
Alava, joukkueenjohtaja Kimmo Arvisto ja joukkueen ydin-
pelaajiin alusta saakka kuulunut Marko Mäkinen.
Mäkinen kärsi lähes koko
viime kauden olkapäävammasta, mutta nyt se on historiaa, ja
hän palaa kaukaloon pelihaluja uhkuen.
. nousivat keväällä Suomisarjaan.
Paluumuuttajia ja
uutta pakistoa
Hakan ykköskenttä ei viime
kaudella ollut aivan yhtä kovassa iskussa kuin edellisillä
kausilla. Luvassa
on iltapäivästä saakka hyväntuulista tekemistä koko perheelle.
Paimion Hakan järjestämä karnevaalipäivä alkaa kello 15
?peuhiksella?, joka tarjoaa tuttuun tapaan puuhaa kaikille
alle kahdeksanvuotiaille. Nurminen, Kalle Sahlstedt, Marko
Kiprusoff ja Timo Nummelin. Reksi olisi edelleen joukkueen kovakuntoisin mies. Molemmat ovat
aikoinaan käyneet läpi Tepsin
juniori-ikäluokat. Patrikainen on kiekkoillut
Turun Kisa-Veikoissa.
Martti Kuusvuori tekee paluun Hakaan TarU:n riveistä.
Paimiolaisista pelaajista jäällä
nähdään tauon jälkeen myös
Anssimatti Lehtonen.
Paimion OP-Areenalla ja sen ympäristössä järjestetään huomenna lauantaina koko perheen Kiekkokarnevaali. Tärkeä
pelaaja paitsi fyysisesti myös
henkisesti.
3.94 - 123) Tytöt 2010 synt: 1) Lotta Laaksonen (9,6 - 7.06 - 140) 2)
Ronja Vuorila (10,2 - 5.59 - 153) 3)
Milja Teräsjärvi (12,0 - 4.47 - 154)
Eemeli Pärssinen (16,4 - 3.40 - 080)
7) Viljami Barck (-- 4.06 - 106)
Tytöt 2011 synt: 1) Jenni Alho
(13,0 - 4.57 - 108) 2) Lumia Holma
jo Lehtinen (23,7 - 1.43 - 043) 5)
Pojat 2009 synt: 1) Väinö Vuorinen (40m 8,7 - pallo 11.43 - pituus
Liina Laaksonen (10,2 - 9.42 - 168)
ja Anni Reponen (9,9 - 7.52 - 173)
4) Enni Reponen (10,5 - 6.79 - 136)
Pojat 2010 synt: 1) Aksel Lin-
238) ja Juho Ojanen (8,8 - 12.87 225) 3) Jonni Boman (9,7 - 7.93 201) 4) Jooa Jaakkola (11,1 - 11.56
- 166) ja Waltteri Pärssinen (9,9 8.34 - 179) 6) Ilja Vieltojärvi (9,2 7.05 - 179) 7) Jaakko Kurki ( 11,3
- 10.46 - 142) Tytöt 2009 synt.: 1)
Lotta Kitula (9,7 - 8.00 - 175) 2)
tula (10,3 - 10.06 - 198) 2) Urho
Selin (9,7 - 7.77 - 176) 3) Leevi
Lehtinen (10,0 - 6.26 - 181) 4) Elmo Hautalahti (11,2 - 8.12 - 162)
ja Jaakko Peltoniemi (10,8 - 5.46
- 183) 6) Eemi Ylä-Outinen (9,8 4.93 - 146) ja Eetu Lehti (9,9 - 5.82
- 137) 8) Samuli Horjamo (11,4 -
4) Emilia Rantanen (11,4 - 4.50 124) 5) Vera Rama (10,4 - 5.34)
Pojat 2011 synt: 1) Viljo Vuorinen (9,7 - 7.49 - 201) 2) Onni Rimpiläinen (11,5 - 6.11 - 142) 3) Elias
Nyman (13,7 - 4.14 - 121) 4) Eliel
(13,9 - 2.95 - 147) 3) Milka Orava
(14,1 - 3.26 - 098) 4) Kiia Koskimäki (15,2 - 3.57 - 171)
Pojat 2012 synt: 1) Jussi Vuorila
(13,0 - 6.30 - 115) 2) Matias Kekki
(16,7 - 3.18 - 067) 3) Verneri Jaak-
Huhtala (11,6 - 3.43 - 113) 5) Valtteri Ojaranta (13,0 - 3.42 - 080) 6)
kola (34,6 - 4.05 - 098) 3) Jesse
Hörkkö (19,5 - 236 - 060) 4) Vil-
man (17,0 - 2.73 - 069) 2) Atte
Lehti (16,2 - 1.92 - 065) 3) Veikka
Laaksonen (38,1 - 0.87 - 050) 4)
Viljo Teräsjärvi (-- 1.00 - 049) Tytöt 2013 synt: 1) Viola Vuorinen
(13,5 - 1.96 - 107) 2) Matilda Dalen (17,4 - 3.14 - 076) 3) Aida Orava (24,4 - 1.44 - 021)
?Odotan uusilta
pelimiehiltä aika
paljon.?
ta, sillä viime kaudella maisteriopintoihin keskittynyt Ossi Nurminen palaa Hakan vahvuuteen. Ei liene mahdotonta,
että valmentaja Alava sijoittaisi Nurmisen tutulle paikalleen
ykkösketjun laidalle.
Myös nuoriin
kohdistuu odotuksia
Pienten tuloskimaraa Piikkiöstä
Yleisurheilun POPPI-kilpailut
pidettiin Piikkiössä liikuntahallin kentällä 6.9.2015. Sieltä Hakaan ovat siirtyneet lupaavat parikymppiset
veljekset . Kesäharjoituksissa on ollut
paljon pelaajia ja hyvä henki.
Tuntuu, että koko joukkueessa
on nyt selvästi enemmän säpinää kuin viime kaudella, Mäkinen sanoo.
Hakan vastustajista lähes
puolet tulee Turun seudulta
tai Salosta, kolmasosa Satakunnasta ja yksi joukkue Saviseudulta Loimaalta. Sen jälkeen
Sammal pelasi Mestistä Tutossa. Ottelun alussa julkistetaan Hakan uusi pelipaita.
Illan kruunaa Hockey Party, joka järjestetään Ravintola Poimarissa. Sää oli
pilvinen ja viileä. Ohjelmassa on muun muassa Janne Porkan
esittämää stand-up -komiikkaa sekä Eetu ja Paavo Vilperin musiikkia.
Peuhiksen osalta Haka muistuttaa, että vaikka jäällä on
kaiken aikaa valvoja, ovat lapset vanhempiensa vastuulla,
kuten peuhiksessa yleensäkin.
Jäälle pääsemisen ehtona on, että sekä lapsilla että aikuisilla on jalassa luistimet ja päässä kypärä. Yksi selkeä syy siihen
oli se, että ykkösketjun kolmas
hyökkääjä vaihtui tiuhaan. Toiselle puolikkaalle ei mailoja oteta.
Nuorta intoa ja energiaa tulee
paitsi omasta A-juniorijoukkueesta myös ParSportin riveistä. Timo ja Sakari
Salminen. Käännytystyö joukkueen
sisällä on kuitenkin tiivistä ja
voimakasta, joten kuka tietää
vaikka luvassa sittenkin olisi
vielä yksi kausi.
. Ossipekka Lehtosen ja Lasse Lintulan rinnalle ei läheskään aina
löytynyt riittävän tulivoimaista
kolmatta lenkkiä.
Nyt on toiveita paremmas-
Toinen tärkeä paluumuuttaja on Aleksi Sillanpää, joka pelasi viime kaudella sekä TuTo:n
Mestis-joukkueen että Kaarina Indiansien riveissä.
Sellaisia kovan luokan vahvistuksia, jotka eivät aikaisemmin ole pelanneet Hakassa, ovat muun muassa puolustajat Matti Sammal ja Jaakko
Patrikainen. Haka järjestää peuhiksen yhteistyössä jäähalliyhtiön ja Lions Clubin kanssa. Sen arvioidaan olevan tasaisempi kuin
viime vuonna, sillä lohkon
kaksi kärkijoukkuetta . Järjestys on muodostettu sijalukupisteiden yhteissummana.
Tytöt 2008 synt: 1) Iida Peltoniemi (8,6 - 8.97 - 214) 2) Isabella
Dalen (8,9 - 10.80 - 204) 3) Elsa
Ylä-Outinen (8,3 - 6.53 - 193) 4)
Mimosa Rama (9,9 - -)
Viljami Taimila (25,9 - 2.96 --) Tytöt 2012 synt: 1) Anni Kitula (21,0)
Pojat 2013 synt: 1) Leevi Bo-. TarU sekä Kokemäen Kova-Väki (KK-V).
Kyseessä on kymmenen
joukkueen lohko. Järjestelyistä vastasi Piikkiön Kehitys ja
palkinnoista Piikkiön Osuuspankki. Jatkuvat neuvottelut ovat
käynnissä, vakuuttavat Marko Mäkinen ja Pekka Raunio.
. 14 KUNNALLISLEHTI
perjantaina 18.9.2015
www.kuntsari.fi |
kuntsari
PERTTU HEMMINKI
Takavuosien tähdet
haastavat
Haka Senatorsin
Kiekkokarnevaali huomenna
PAIMIO
Perttu Hemminki
Hakan uutta kiekkomiehistöä: puolustaja Sakari Salminen (vas.), hyökkääjä Timo Salminen, puolustaja Jaakko Patrikainen ja hyökkääjä
Anton Alsila.
?Joukkueessa on nyt säpinää?
Paimion Hakan II-divisioonajoukkue lähtee kiekkokauteen
kokeneella ja kilpailukykyisellä ryhmällä
PAIMIO
Perttu Hemminki
Jääkiekkokausi pärähtää käyntiin Paimion Hakan II-divisioonajoukkueen osalta ylihuomenna sunnuntaina kello
14.30. Lehtonen
on monen Haka-fanin harmiksi laittamassa luistimet naulaan. Puuhailla voi
sekä ulkona hallin ympärillä että sisällä jäällä.
Peuhiksen jälkeen pelataan Hakan 60-vuotisjuhlaottelu.
Siinä kohtaavat Paimion Hakan ja sen tukijoiden riveistä
koottu Haka Senators sekä Turkulaisen showkiekon tunnetuin ryhmä Riverside Gladiators.
Vierasjoukkue Gladiatorsin riveissä nähdään muun muassa Kai ?kultaranne. Hakan kentälliset koostuvat
nykyisestä edustusjoukkueesta, 80-luvun lopun edustusjoukkueesta sekä firmakentällisestä.
Juhlaottelulla juhlistetaan Hakan jääkiekon 50-vuotisjuhlaa ja samalla itse seuran 60-vuotisjuhlaa. Naantalin VG-62 ja Karhu HT Po-
rista . Kesäharjoitusten perusteella peliaikaa on tulossa myös muutamille uusille nimille, kuten esimerkiksi Anton Alsilalle.
. tarkemmin sanottuna kaksoset
lähtö paloasemalta klo 17. SEURAKUNTA
Kastettu: Milja Elvira Saantola
Pe 18.9. Pontela
boccia 9.00 ja pelitoimikunnan
kokous 10.00, 24.9. perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Ma 21.9.
klo 9 Boccia, Pontela ja klo 15
hallitus, Kavalto. alk. klo 10.30?11.15 Tupasveisut. Edunvalvontaristeily,
yhteiskuljetus on, 23.9. Hadvalantie
9 lauluklubi 10.30 ja korttipelikerho 12.00, 25.9.Pontela Taapparukset 9.00 ja boccia 11.00,
28.9. klo 17.30 Iltaperhetoimintaa kaikenlaisille perheille,
maksutonta, päiväkerhotiloissa.
Ke 7.10. Lauluryhmä
kokoontuu klo 15. retki
Paimion luontopolulle, yhteislähtö Piikkiön srk-talon P-paikalta klo 9. Ma 19.10.vierailemme
Dragsfjärdin eläkeläisten luona
ja käymme Kemilön Myllyssä.
Ti 3.11. klo 19 Vanhustenviikon juhlamessu. 3). klo 18.30 Peimarin Seutu ruokoileeilta AsemaSeurakunnassa. klo 10 Tarinataidetta, klo 14.30 Senior
Surf atk-kurssi (kurssille mahtuu vielä mukaan), Ke 23.9. laulu, tekstinlukija Eeva Heurlin.
* Matalan kynnyksen kirkkoilta klo 16 Paimion kirkossa. kerho klo 12 Pontelassa,
kahvia, bingoa, arvontaa, matkojen maksuja. 28.9. To
24.9. SEURAKUNTA
Kastettu: Eetu Frans Kustaa Eloluoto, Kia Amanda Mäkilä, Lenni Sakari Johannes Nurmi, Noora Aada Emilia Savolainen.
Kuollut: Outi Katriina Kortesuo 61 v, Kimmo Juhani Vesa 56 v.
Su 20.9. alkaen 11.30.
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Bocciaa Pontelassa ma 21.9 klo
12.30-15 ja pe 25.9 klo 11-15.
Piikkiön eläkeläisyhdistysten välinen boccia- turnaus Pontelassa
pe 2.10 klo 11.30.
Piikkiön Eläkeläiset: Ke 23.9.
bocciaa ja laulajat klo 12. numeroon
16499. Luennoijana
Kirsi Broström. Vanhat verhot muuttuivat sohvatyynyiksi tai nukenvaatteiksi tai vaikka keittiöesiliinoiksi
kuivioista riippuen.
Me työtoverit muistamme Katriinan myös vapaa-ajan yhteisten illanviettojen tunnelmanluojana. aloitamme kirkkohetkellä
Vanha seuraKuntatalo (Hepojoentie 4)
To klo 10?12 Oivaltajat. 5., Eero Kaumi
Ti 20.10. ?
konsertti. Nyman,
Sandell.
* Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Marja-Leena ja Seppo Jaakkolalla, (Pyyt. klo 14 kirjallisuuskerho, Kavalto. Kylpylä, lounas, matkat ja Sinisimpukka.
Varaa paikkasi pian, p. Ohjelmassa mm.
lautapelien esittely.
Tupasvilla: Eläkeläisille tarkoitettu avoin päivätoiminta arkisin klo 8-12. Ammattikoulun hän kävi Turussa. Tarkalla tyylitajullaan ja kierrätysmateriaaleja käyttäen päiväkodin tilat saivat Katriinan käsissä vuodenaikojen mukaan erilaisia ilmeitä. Meillä oli usein hulvattoman hauskaa naistentansseissa, ostosreissuilla, Tallinnan matkoilla ja liikuntailloissa. Huom! 16.01.2016 Tamara musiikki näytelmään liput
jo myynissä. Uutispuuro ja
kirkkokahvit.
Ke 21.10. klo 18 Uusperhe . klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu, kirkkomehut,
pomppulinna
Su 11.10. Vuosimaksu maksetaan kaupungintalon infoon. Uudet
laulajat ovat tervetulleita!
Ti klo 18?19 Lauluilta seurakuntatalolla. Sä Katriina olet täällä ainoa, jolla
on huulipunaa!. klo 10.30
Laulua ja Haitarinsoittoa, klo
14 Runopiiri, Ti 22.9. Sinitaivas ?konsertti Konserttisalissa
klo 19. 050 588
0765.
Paltanpuiston palvelukeskus tiedottaa, viikko 39: Omatoimiset kuntosalivuorot: maanantaisin klo 9-11, tiistaisin klo 1113, torstaisin klo 14-16. Raamattupiiri, Room. Juhla jatkuu srk-talolla, mukana Mettäradio ja Kaarinan kaupungin
edustajana Sari Saarela. 0403417724
tuPasVilla, Hepojoentie 7
Ma 5.10. Matkat: Marja-Liisa 040
729 3909.
SAUVO
Korpelan Martat, käsityöaiheinen marttailtaHilkka Heikkilän
luona, Korpelantie 809, ma 28.9.
klo 19. klo 13 Eläkeläisten iltapäivä, syyslounas, toivemaksu 8. Työuransa lasten parissa hän aloitti vuonna 1974
Myllyhaan päiväkodissa, joka myöhemmin muuttui Kriivarin
päiväkodiksi. Äitien ilta
Pyölinranta (Pyölintie 77)
Ti 29.9. Hengellisiä lauluja
kanttorin johdolla päivätoiminnan salissa.
Omaishoitajien ?Torstaitupa. klo 18 Äitien saunailta, hierontaa
Ke klo 18 Miestenpiiri, parilliset viikot, sauna klo 17
Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvaraus ti 11?12 p. löytyi
aina mukava tarina, leikki tai laulu, usein itse keksitty. klo 9-11 Aamiaiskahvila Sauvon srk-talolla, klo 10 ruokajako.
Ti 22.9. Torstaisin srk:n kanssa yhteistyössä
perhekahvila klo 9.30-12, 24.9
torstaina paikalla Pompdeluxvaate-esittelijä. Kahvitarjoilu.
Ma 21.9. klo 10 Messu Sauvon kirkossa.
Su 20.9. ?Takataskusta. jonna.kimari@evl.fi
Ma klo 17.30 Naistenpiiri, parittomat viikot, Sinikka Tuomarila.
Ti klo 9-11 Kaiken kansan kahvila
Ti klo 17 Lastenkuoro Pikantti, kanttori Tiina Ilonen. klo 10 Lapset esiintyy ja
Ryhmäkävely klo 12.50 Bingo.
Jumalanpalvelus su klo 11.00. arvan
To 1.10. klo 19 ?Jos musiikki olisi rakkaudelle ruokaa. ja liiton
45-vuotisristeily Tallinnaan 9.10.2.; tiedustelut ja ilmoittautumiset Arville 040 551 3931.
15
Rakkaamme
Outi Katriina
Kortesuo
o.s. Kirkon päiväkerhotyön 70-vuotisjuhla: klo 10 kaikille avoin mikkelinpäivän perhekirkko Paimion kirkossa, perhekirkon jälkeen keittolounas Mikaelintalolla (Pyölint. Tervetuloa.
Piikkiön Eläkkeensaajat ry. Mika Ahtola, Armi
Laakso, Arto Laakso . Pontela kerho 12.00,
22-23.9. ja
tanssijat klo 13.30 Pontelaan. Pe 6.11. Hänen kanssaan lapsilla ei ollut tylsää. Oman soittimen voi ottaa mukaan.
Pe klo 9.30 Perhekerho, 2.10. Monen monta itkevää lasta Katriina on lohduttanut äidin lähdettyä töihin ja monta kiukuttelevaa tenavaa saanut järjestykseen lujalla ja varmalla toiminnallaan.
Eräs lapsi sanoi kerran:. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuoneela.
Ma 21.9. 040
3417724.
la 28.11. klo 10 Messu
Su 4.10. 7, Preitilä).
To 24.9. Ti 22.9 klo 9.30 Ilo
liikkua yhdessä - tuolijumppa,
klo 10.15-11 lauluhetki Sotaveteraanikuoro, Ke 23.9 klo 9.30
Senioritanssijat, klo 13-14.30
Muurahaiskävelyt Ankkalammella, klo 15-15.45 Seniorilaulajat To 24.9 klo 10-10.45 tuolijumppaa Klo 13.30-15 Syystanssit, 12.30-15.30 Kädentaidot
ryhmä harrastetilassa, Apilatien
Vetreä Jengi, Apilatie 10 klo 1313.45.
Eläkeliiton Paimion yhdistys ry.
Bocciaturnaukseen ma 21.09 klo
12 tulevat Halikon yhdistyksen
jäsenet kilpailemaan kanssamme Tillintuvalle. Kolmen piirin kulttuuripäivä Ikaalisissa
12.10., piirin 30-vuotisjuhlamatka Tallinnaan 25.-26.11. Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset. klo
klo 10.30 Lintubingo, To 24.9.
klo 10.30 Apteekin infotilaisuus
ajankohtaisista asioista! Pe 25.9.
klo 9.15 Naisten Voima- ja tasapainojumppa, klo 10.30 Miesten
VoiTas-kuntoilu.
Piikkiön Seniorit ry. klo 12 pelataan bocciaa
Tillintuvalla, kerhoa ei ole. viim. Omat käsityöt mukaan.
Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhd.
To 17.10 menemme Raumalle
kirpputorille sekä vietämme vapaa -aikaa kaupungin vanhassa keskustassa (Unescon maailmanperintökeskus). Tied. Kuntosalilaitteiden perehdytys, jokaisen kuukauden ensimmäisenä
maanantaina ja tiistaina. Entinen pitkäaikainen työtoverimme lastenhoitaja Katriina Kortesuo oli menehtynyt. 13v ja 12?
5-12v ja 2. Ke 23.9. Koko perheen retki Kasnäsiin 25. ja ilm. 02-4795321/Piikkiön kukkakauppa. klo 13 Eläkeläisten iltapäivä: Matkalle Guatemalaan! Terttu Kunnas
Ke 21.10. Ti 22.9. Avoin vertaistukiryhmä.
PaPPila (Pappilantie 4)
To 24.9. Hän syntyi
12.6.1954 ja kävi koulua Paimiossa. klo 18 Mirkku Salmisen luona, Kustaantie
6. Yhteistyössä Kaarinan
kaupunki, Piikkiön seurakunta ja Punainen Risti.
www.piikkionseurakunta.fi
www.facebook.com/piikkionseurakunta. aluejärjestön syysjuhla
T-talolla klo 12. 0-4v sis. klo
18 Vistan koulun entisen lukion
aulassa.
Paimion
Marttayhdistyksen
kynttiläilta ti 29.9. Alustus
TT, VTM Raimo Mäkelä, isäntänä Mika Ahtola. Tiedot
Maijalta 0400 233609.
Kastetut: Ilona Amelia Launto, Eea Emilia Lehtonen, Miska
Sisu Olavi Muuttonen, Max Mikael Dahlman.
Kuolleet:
Pentti Keijo Vilhelm Kankare 85 v, Martti Antero Vuori 92 v.
Piikkiön Eläkeläisjärjestöt: Jokavuotinen 4 yhdistyksen Boccia-turnaus Pontelassa 2.10. Lähtö edunvalvontaristeilylle Tillin parkkipaikalta klo 7, matkan
varrelta pysäkeiltä pääsee kyytiin. Muulle porukalle kahvipannu kuumana
paloasemalla klo 18 kerhoillan
merkeissä.
MLL Paimion perhetalo Hattarassa maanantaisin iltapäiväkahvila klo 14.30-16.30, keskiviikkoisin uusimpana tulokkaana Touhutupa, klo 10-12.
Touhutuvassa tulevalla viikolla (vk39) luvassa ?satutunti?.
Ei vaadi ilmoittautumisia. Piknik-risteily su 1.11.
Viking Line, ilmoittaudu 10.10.
mennessä Ritvalle puh. Hän oli taitava luomaan ympäristöstä viihtyisän. Jos et ole vielä Hattaraan
poikennut, lämpimästi tervetuloa tutustumaan matalan kynnyksen kohtauspaikkaan, osoite Vistantie 31-35, 21530 Paimio,
matala rivitalo koulukeskuksen
takana.
Paimion Eläkkeensaajat ry. klo 17.30 Päiväkerhon vanhempainilta Sauvon srk-talolla.
Ke 23.9. SEURAKUNTA
PiiKKiön KirKKo (Hadvalantie 5)
Su 20.9. Ei päiväkerhoja.
YHDISTYKSET
PAIMIO
Vistan Alakoulun vanhempainyhdistys ry:n kokous Ma 21.9. Lähtö Tallinnaan ti 22.09 klo 7:15, kulkien
reittiä Välitie- Terveyskeskuksen pysäkki- Kravinkuja- Turuntien pysäkki- Vistantie- Karpalotie- Kaaritie.. Katriina jatkoi työskentelyä samassa päiväkodissa aina viime vuoden loppuun saakka.
Katriina teki töitä koko persoonallaan. Ma-ti 5-6.10 laivaristeily Tku-Tukholma-Tku,
iltalähtö, Grace, kuljetus satamaan. klo 18 Kirkkokuoro Sauvon srk-talolla.
To 24.9. Perttu Laaksonen kertoo matkastaan Jerusalemiin. Ma 21.9. www.elakeliitto.fi.
Paimion VPK:n naisosaston retki
luontopolulle ti 22.9. klo 9.30 Perhekerho Sauvon srk-talolla.
Su 20.9. To 24.9.
kuntosali uimahallilla klo 1213.30 ja bocciaa pelataan Tillintuvalla klo 14- Katso myös kotisivut www.paimio.elakkeensaajat.fi
KAARINA
Eläkeliiton Kaarinan yhdistyksen
syyskuun tapaaminen torstaina
24.9 klo 14 Hovirinnan Palvelukeskuksessa. Päivähoitajan tutkinnon hän suoritti 80-luvulla oppisopimuksella työn ohessa. Aiheena alistajat ja alistetut - narsismin monet kasvot. Lions Clubin maksuton kuljetus: varaus p. Ohjelmaryhmän vanhainkotikierros alkaen 12.15, 1.10.
Myrskyluodon Maija. Maa- ja kotitalousnaiset kahvittavat.
Su 18.10. klo 18 Naisten sauna Marjaniemessä.
Ti 22.9. Lämmin kiitos osanotosta.
HELLUNTAISRK.
Palvelutalo Värttinä: Ma 21.9
klo 13 Kuntojumppa Palttinan
aulassa ja Naisten- ja miestenpiirit Ti 22.9 klo 10 Kädentaidot ja kirjallisuuspiiri sekä klo
12.30-13.45 Muistellaan koiralle Ke 23.9 klo 13 Levyraati, To
24.9 klo 9.45 Tuolijumppa PE
25.9. klo 18 Peimari rukoilee -ilta
PiiKKiön srK-KesKus, Hepojoentie 4
Ke 23.9. Viestin hinta 20 e, verkossa osoitteessa https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/euroopan-pakolaiskriisi/ Kirkkopalvelujen Kotimaanapu: tilinumero FI54 1596 3000 1028 99, viestikenttään ?Apua turvapaikanhakijoille?, maksun summaksi haluamasi summa, tekstiviestinä numeroon 16588, viestiin teksti ?AUTA5
(5 e), AUTA10 (10 e) tai AUTA20 (20 e), soittamalla lahjoitusnumeroon 0600 1 4110 (10,26 e/puh + pvm/mpm tai numeroon 0600
1 4120 (20,28 e/puh + pvm/mpm.
www.paimionseurakunta.fi
SAUVO-KARUNAN
EV.LUT. Nevä
06.1954 Paimio
* 12.
26.08.2015 Paimio
Siirtynyt olen rauhaan lempeään,
silti lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden unohtua antakaa.
lkävöiden
Eero
Pauliina
Aleksi ja Johanna
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa. 3). Kirkon Ulkomaanapu: tilinumero FI33 1572 3000
5005 04, viestikenttään ?Pakolaiskriisi?, maksun summaksi haluamasi summa, lähettämällä tekstiviesti ?Lahjoitus. Tied. To 24.9. Jatkamme
Uuteenkaupunkiin jossa on yhteinen ruokailu. Ke 23.9. Ti
22.9. Vauvaklubi kokoontuu perjantai aamuisin klo
10-12. Muurahaiskävely ke 23.09 klo 13-14:30 Ankkalammella. Käymme kenkäkauppa Alinassa ja tutustumme Vakka-Suomen Panimoon.
Maanantaisin Boccia ja Skibbo-pelit Seuralassa klo 14 Keskiviikkoisin käsityökerho klo 13
Palvelukeskuksessa, lauluryhmä
kokoontuu ke 30.9 ja 7.10 Kirjaston nuorisotiloissa klo 14.
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme. klo 13 Eläkeläisten iltapäivä: Syysiloa laulaen!
To 22.10. sis. www.paimionseurakunta.fi/658-mikkelinpaivan-keittolounas tai puhelimitse Sirkku Nyman, puh.
050 3428 093.
Voit antaa taloudellista apua pakolaisille kirkollisten avustusjärjestöjen kautta. Peimarin seutu rukoilee - yhteiskristillinen rukousilta klo
18.30 Asemaseurakunnassa (Vistant. Tänään Pontela Taapparukset
9.00, 22.9. Katriina taisteli rohkeasti useita vuosia
syöpää vastaan, mutta lopulta sairaus vei voiton.
Katriina oli paljasjalkainen paimiolainen. klo 15 Perheiden liikuntavuoro yläkoululla.
Ma 21.9. Keittolounaalle ilm. Me kaikki muistamme hänen iloisuutensa ja luovat ratkaisunsa erilaisiin pulmiin, joita lasten kanssa työskennellessä usein tulee eteen. Iltojen vetäjänä on
Tiina Ilonen. Essi Luttinen, Tiina ilonen ja Ville Urponen. Lapsille pyhäkoulu.
24.9. messu klo 10 Paimion kirkossa. Tärkeintä ei ole virheetön
laulutaito, vaan halu musisoida yhdessä. Vieraana Kirsi Salminen /PartyLite. perjantaina 18.9.2015 KUNNALLISLEHTI
In memoriam
Katriina Kortesuo on poissa
26.8.2015 saimme Kriivarin päiväkotiin suruviestin. uusi mahdollisuus. Tupasvillassa joka kuun ensimmäisenä torstaina, klo 14.30?16. Vapaa pääsy.
To 22.10. Kuntosali to 24.09 klo
13:30 Uimahalli Solinan yhteydessä. klo 11.30
Koukkupolvet, Visiitin kuntosali. 10).
Su 4.10. klo 10 Sadonkorjuun kiitosmessu. Monet muistot jäivät sydämiimme.
Meillä on Katriinaa tosi ikävä.
Katriinaa jäivät kaipaamaan myös aviomies ja kaksi aikuista lasta, muut sukulaiset, laaja ystäväpiiri sekä suunnattoman suuri joukko entisiä hoitolapsia.
Kirjoittajat ovat Katriina Kortesuon työtovereita
Kriivarin päiväkodista
PAIMION
EV.LUT. klo 10 Messu
Su 27.9. ja 8.10. ja sitovat ilm.
Pirjo 4701433 tai 0405886377.
PIIKKIÖN
EV.LUT. muurahaiskävely
ja saunomismahdollisuus Ankkalammella 13-14.30, myös grilli
kuumana (omat eväät)
Mukaan otetaan ilm.
järjestyksessä 10 osanottajaa.
Tied.+ilm. klo 15
Vistan keppiheppakerho Vistan
koululla (3-sali). klo 18 Karuna Nuorisotalolla (Muista, ilm.
21.9. lk.
500 g:n rasia (2,98/kg)
Ranska
Royal Gala omenat
1. Tarkemmat
tiedot paimionyritys.fi
Nyt on aika tilata
kattoremontti!
Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi!
Jari
Tuomainen
0400
240 845
.LPPR 8RWL
Markku
Koistinen 0400
670 397
0DUNNX .RLVWLQHQ
Puh. mennessä yhdistykseen).
Sauvon kokkikerho ajalla 30.9.11.11. Etytöt ja pojat 9-10-vuotiaat
maanantaisin Hanhijoen koulussa klo 17-18.15 ja Jokelan
koulussa perjantaisin klo 1617.30. To 24.9. Migreenipäänsärkyyn liittyy edeltäviä auraoireita 10 - 20
prosentilla potilaista. lk.
250 g:n rasia (5,16/kg)
Kreikka
Vihreät rypäleet 1. klo 16 Hanhijoki koululla. Kaikki oudotkin
oireet kannattaa merkitä muistiin mahdollisimman tuoreeltaan lääkärille kerrottaviksi.
Tämä voi auttaa ja nopeuttaa
migreenin diagnosointia, joka
on usein valitettavan hidasta.
Tämänkin tutkimuksen potilailla diagnoosin varmistuminen oli vaatinut keskimäärin
kuusi vuotta.
Cephalgia DOI:
10.1177/0333102415584601
Matti Viljanen. Joillakin potilailla oli esiintynyt näköharhoja,
näön samentumista tai pimentymistä ja kirkastumia esineiden ympärillä. Tärkein ero oli
se, että auraoireita esiintyi neljäsosalla potilaista ilman niitä
seuraavaa päänsärkyä. Näistä tavallisimpia olivat
puutumiset ja pistelyt, puhehäiriöt, maku- ja hajuaistiin
liittyvät häiriöt ja pahoinvoin-
ti. Ma 21.9. 050 5269078 tai paimio-sauvo@4h.fi.
Lisätietoa
toiminnastamme
löydät kotisivuiltamme: http://
paimionsauvon4hyhdistys.4h.fi/
ONNEA ONNEA
Claudia 4 vuotta
19.9.2015 Paljon onnea!
1
09
Rainbow
Maitosuklaa- tai
tummasuklaakerroskeksi
125 g (8,72/kg)
T: mummi ja pappa, mummu
Palvelemme:
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
Meidän kauppa.
PAIMIO Asematie 1
SAUVO Vähäpellontie 2
PIIKKIÖ Hadvalantie 14
tok.fi
www.kuntsari.fi
Migreenin auraoireet eivät
aina johda päänsärkyyn
Migreeniä sairastaa kymmenisen prosenttia väestöstä - naiset selvästi enemmän kuin miehet. 16 KUNNALLISLEHTI
perjantaina 18.9.2015
URHEILUSEURAT
PAIMIO
YRITYS
PAIMIO
2
Omistajan
Omista
Omi
Om
mista
mi
stajan
jan käynt
kä
käyntikortti
yntiko
iko
k rt
rtti
rtt
tti
99
Partanen
Karjalanpaisti
400 g (7,48/kg)
Hinta voimassa pe?su
Lentiskoulu
maanantaisin
Pakk:ssa
klo
17-18.30.
7-12-vuotiaat tytöt ja pojat. klo 14.40-16.45. Takautuvasti raportoituihin auraoireisiin liittyi aina päänsärky.
Myös pahoinvointia sekä valo- ja ääniyliherkkyyttä ilmeni seurannan aikana merkittävästi vähemmän kuin kyselyn perusteella voitiin odottaa.
Tutkimus osoittaa, että migreenipotilaiden muistiin painuvat parhaiten kohtaukset, joiden aikana auraoireet ovat ikäviä ja niitä seuraa varsinainen
migreenikohtaus. mennessä.
1
29
/rs
1
49
/rs
0
99
/kg
Suomi
Kirsikkatomaatti 1. klo
17 Sauvon Tenavat kotitalousluokassa. 1,1 kg
Rainbow
Kevyt- tai 1% viilit
4 x 200 g = 800 g (1,25/kg)
Hinta voimassa pe?su
Hinta voimassa pe?su
1
59
Hoviruoka
Riisipiirakka
9 kpl, 495 g (3,21/kg)
Kerhot kokoontuvat ensi viikolla: La 19.9. lk.
Hinta voimassa pe?su
Hinta voimassa pe?su
Hinta voimassa pe?su
1
89
Valio
Crea ruokakermat 10%
maustetut
250 ml (7,56/l)
1
69
Rainbow
Mustikkakeitto
1L
Kerhoissa on vielä tilaa - ilmoittautumiset!
Tied.+ilm.
puh. To 24.9. Dtytöt vanhemmat Maanantaisin klo 18.45-20.15, Torstaisin
klo 17.00-18.30 ja Perjantaisin
klo 17.00-19.00. klo 14-15.30 Heppakerho Laitamäen ratsutilalla.
Mukaan sopii vielä, ilm.+tied:
tallivs@gmail.com. Migreenin
auraoireet näyttävät olevan hyvin laaja kokonaisuus erilaisia
oireita, jotka voivat helpottaa
johtamatta aina päänsärkyyn.
Migreeniä alkaa esiintyä teini-iän loppupuolella ja esiintyvyys on suurimmillaan 20 40-vuotiailla. Ma 21.9.
klo 16-18 Korpela Suojalassa.
Ma 21.9. Auraoireissa on suurta vaihtelua potilaiden välillä ja saman potilaan kohtausten välillä. To 24.9. Kerho
9-12 v. Myös valo- ja ääniyliherkkyyttä oli esiintynyt.
Ajantasaisesti kirjatut auraoireet erosivat merkittävästi muistinvaraisesti raportoiduista oireista. Laajan
amerikkalaisen potilasaineiston auraoireita selvitettiin ja
takautuva tutkimus näyttää liioittelevan vakavien auraoireiden ja päänsäryn esiintyvyyttä.
Tutkimukseen otettiin 267
auraoireellista migreeniä sairastavaa, iältään 18 - 75-vuotiasta potilasta. Naiset maanantaisin klo 20.15-21.45 ja
torstaisin klo 20-21.30. 02-435 8006
www.kymppi-katto.?
TERVEYS
KAARINA
RASTI
PIIKKIÖ
Sauvon S-marketissa
lauantaina 19.9.
Mestaripalvin
konsulentti!
Lähirastit la 19.9 klo 10-12
Viksbergissä. Noin puolella
potilaista oli esiintynyt muita kuin näköön liittyviä oireita. D-tytöt nuoremmat
Maanantaisin klo 17.45-19.15,
Torstaisin klo 18.30-20.00 ja
Perjantaisin klo 17-19.00. Tämän
jälkeen tehdyn seurannan aikana potilaille ilmaantui kaikkiaan 861 migreenikohtausta, joiden oireet he kirjasivat
sähköiseen järjestelmään viimeistään tunnin sisällä kohtauksesta.
Takautuvissa raporteissa
yleisimpiä olivat erilaiset näköoireet, kuten täplämäiset näkökenttäpuutokset, valovälähdykset, sahalaita- tai aaltokuviot, näöntarkkuuden häiriöt
ja putkinäkö. kokkaamisesta kiinnostuneille. Heidän migreeninsä esiintyvyys ja erityisesti
auraoireet selvitettiin. klo 17 Oinila
Hiihtomajalla. Harrastelenttis miehet perjantaisin
klo 19.15-21.30. 25.9. Opastus Helsingintie (110) Hirvonpääntien
risteys.
T ervetuloa!
Kerhonohjaaja- ja kerhohelppikurssit ilmoittautuneille Ruskolla la-su 19.-20.9.
1
29
/kg
1
00
4 prk
Kotimaista
Broilerin koipireisi
marinoitu, paino n