Ruotsin-vuosien kautta olo pohjoismaisissa maastotyypeissä on jo varsin tuttu, mutta mielestäni Suomen maastot ja erityisesti kartat poikkeavat ruotsalaisista, kertoo Pawlak. a s si e r o tt n o k , a i m u t h a p a t n o jl a p a n a k i a n o k ii V . a v u k o l e a v a t s u r e p n ii r ä n n ä j s y t s e n e m n i s n i k w a H . S S L o n i K , : 9 1 o l k , a s s a n u j n e n i a N s y ti s e a v u k o l e . 3 1 – . y s ä ä p e m m a a s ä s s e d h Y . Hän tulee kuitenkin tulevan vuoden aikana viettämään runsaasti aikaa Suomessa. Hän sijoittui tänä vuonna EMkilpailujen pitkällä matkalla 12:nneksi. Pawlak oli keväällä mukana voittamassa Tiomilaviestiä ruotsalaisen Södertälje-Nykvarn Orienteringin väreissä. PERJANTAINA 18.11.2016 100. 9 e K . 1 1 . PaiHan A-juniorien hurja voittoputki jatkui uskomattoman isänpäivätrillerin päätteeksi.Tuomas Alava nousi kapteenille sopivaan ratkaisijarooliin vaikeassa pelissä. 26-vuotias Pawlak on edustanut maataan useita kertoja arvokisoissa. Puolalainen on erikoistunut viestialoituksiin, mihin rooliin hän myös Paimion Rastissa on vahva kandidaatti. 1 1 . JAN SUNDMAN 10 peliä, 10 voittoa 14. p o e m m a m o # Laura Voutilainen trio Pyhän Mikaelin kirkko, Vistantie 20, Paimio. 1 o T a j a r ä k i/ y s ä ä p a a p a V . 2 1 a L . 1 1 . a t si u l e v l a p s u t u u k a v a j .t u d e t a v u l u u k a ll u n is e m m a m o / . Viestejä rakastan ja olen niissä vahva. 7 a m ti v h a k e m m a o jr a T . vuosikerta 2 € Irtonumero a o l u t e v r e T e ll i v h a k n o k ii v i k k n a p s u u s O n o v u a S a j n o i m i a P : 7 1 3 : 9 o l k . Hänellä on plakkarissa lisäksi kolmossijat sekä Tiomilasta että Jukolan viestistä. Ammattisotilaana leipänsä ansaitseva Pawlak asuu läntisen Puolan Poznanissa. 1 1 . Näiden ohella ykköstavoite on Jukolan viestin voitto, mikä saattaa olla osasyy miehen hakeutumiseen jo ennestään vahvistuneeseen Paimion Rastiin. 7 e m m ä t e i v a o k k ii v i k k n a p s u u s O ! n i m i o v n e e h r e p o k o k n a h t u t si ll a s o n o t a v l u H . . v 6 1 a a p a V , : 4 1 : 1 o l k il l a h ä ä J n o i m i a P , u l e t s i u l ö s i e l Y . Pääsyy Suomeen ja Paimioon tuloon on suunnistustekniikkani kehittäminen uudessa ympäristössä. a ti o is a a ti e p u n a a k i a i k k i a k t a v o is ä s s ö t y ä k ä tt e , n a a m a t si m r a v e l u T . Bartosz Pawlak on kolmas Paimion Rastiin ensi kaudeksi tuleva kovan tason vahvistus, norjalaisten Ida Marie Næss Bjørgulin ja Olav Lundanesin ohella. klo 19.00 Tilaisuus on avoin yleisölle! Lämpimästi tervetuloa! Joulukonsertti Nyt syttyy valot tuhannet, on Joulun aika Kovan tason nimi Paimion Rastiin Puolan maajoukkuemies Bartosz Pawlak on allekirjoittanut Paimion Rastin kanssa yhden vuoden sopimuksen. Paimio | Sauvo | Kaarina NRO 90. Keskiviikkona 14.12. . Erityisesti keskimatkan teknisesti vaativassa ja keskittymistä vaativassa suunnistuksessa riittää parannettavaa, pitkät matkat sujuvat yleensä paremmin. MM-tasolla paras henkilökohtainen sijoitus on 26. e ll i u m a j is e ll e s tI . v 7 a j a r ä k i / y s ä ä p a a p a v , a t s u li a k k i e s n e il l o r t a i d e m o k o it a a m i n a a l u a P . . ä ä v y h t e e t a n a a k k a is a a j a t si m O i k k n a p a is k u n n e l a t a a s is a n i u t e a n is i a t h o k ö li k n e H . Tulevien kausien henkilökohtaisena tavoitteena on kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen ja aikanaan myös mitali MMja EM-kisoissa. a r a t S o i B , 3 : 7 1 o l k , s ll o r T s y ti s e a v u k o l e . 1 1 . Puolan-mestaruuksia mieheltä löytyy 11
Sääntömääräisten asioiden lisäksi kuullaan piirin 2.vpj:n Mari Kesälän puheenvuoro. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 18.11.2016 KANANUORIKOITA RUsK. /m www.peimarin.fi Kaikki kohteet nähtävillä: etuovi.com sekä oikotie.fi Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 n. 42.000 € PIIKKIÖ TAMMISILTA, OK-TONTTI 5880 m² Kuurnapääntie 30 Tervetuloa ihana joulun aika… Joulunavaus Sauvon torilla lauantaina 26.11 klo 10-13 Torilla tapahtuu: Musiikkia, tonttuesitys ja tietysti joulupukki apulaisineen. 63.000 € ES. Vuoden 2017 talousarvion tulostavoitteena on 5,6 miljoonan euron ylijäämä. Maistuisiko lettu, kahvittelu tai Salmensuun herkulliset makkarat. Muistathan, että markkinoiden yhteydessä julkistetaan Piparikisan työt ja käynnistyy yleisöäänestys. Tai haluatko pyörähdellä karusellissa. Valaistu ratsastuskenttä. jA vAlK. Hei leipurit, piparitöiden vastaanotto kaupungintalolla tänään perjantaina klo 16-18. Paimion joulumarkkinat Sunnuntaina 20.11. Myytävänä monenlaista tavaraa , käsitöitä ja herkkuja , kotiin tai lahjaksi! Joulunavausta järjestämässä Puuhaus-puoti ja Sauvon kirjastoja kulttuuripalvelut Myyntipaikkojen varaus: puuhauspuoti@gmail.com 044 563 0560 Mirja (iltaisin) Tervetuloa ihana joulun aika… Joulunavaus Sauvon torilla lauantaina 26.11 klo 10-13 Torilla tapahtuu: Musiikkia, tonttuesitys ja tietysti joulupukki apulaisineen. Rv. Sitovat ilmoittautumiset 23.-24.11.2016 klo 16-19 välisenä aikana Mikolle, p. Myydään vuokrattuna. 300 m 110-tieltä. • Joulupöytä herkkuineen • Glögi • Musiikkia ja haitarinsoittoa • Joulumieltä, arvontaa ym. 02-473 2690 Ke 18.00 OOPPERA: IL TROVATORE Ke 15.20 To 19.00 IHMEOTUKSET (3D) THE ACCOUNTANT Viimeinen kerta! La 17.30 TYTTÖ nimeltä VARPU Su 15.30 Ti 19.30 Koko perheelle! Pe 18.00 TROLLS ( 5€! ) Lisäinfoa, trailerit... 2012), hevostalli 41 m 2 , saunarakennus (20 m 2 ) sekä vanha talousrakennus. 10-18, LA 10-15 JÄTTIRÄTTI Vihreä jouluinen kappaverho Kaikki yksiväriset fleecet Paljon takkivilloja 1 E. Maistuisiko lettu, kahvittelu tai Salmensuun herkulliset makkarat. 044-344 1434 Paimion Sosialidemokraatit ry sääntömääräinen SyySkokouS pidetään yhdistyksen kerhohuoneella (Pussitie 6) su 20.11.16 klo 17. /m Uusi erä matonkuteita valmiiksi rullissa 5 E. Toimintakulut ovat 681,2 miljoonaa ja investointimenot 47,0 miljoonaa euroa. 02 474 5230 Kaupungin pikkujoulurauhan julistus ja jouluvalojen sytytys klo 11, Taina Tukia, Kunnallislehti Kirjasto avoinna klo 11-15 Paimion nuorisoteatteri otteita konsertista Kreisi joulu klo 12 kirjastossa Himmelipaja klo 11-13 ja piparinkoristelua klo 11-15 Peimarissa Piparitalokilpailutöiden näyttely näyttelyparvella Joulupukki vierailee markkinoilla Käsityöaiheiset markkinat Kasvo-, käsija jalkahoidot, hieronnat ym. Tervetuloa viettämään yhteistä joulujuhlaa. HP. (02) 243 1777 www.ratex.fi | ARK. 1 ha tontilla hirsitalo 42 m 2 (valm. Vanha rakennuspaikka kovapohjaisessa rinteessä. /m 10–12 E. Tuo työ pakkaamattomana, niin se on helpommin kuvattavissa. 0400 822 441, Sauvo TARJOUS! Ostaessasi Phytomerkasvohoidon (alk. Katso lisää Teboil-Säteri Paimio Sauvontie 9, 21510 Hevonpää puh. K-MARKET MANSIKKAMAA Viljontie 6, Sauvo, puh. Myytävänä monenlaista tavaraa , käsitöitä ja herkkuja , kotiin tai lahjaksi! Joulunavausta järjestämässä Puuhaus-puoti ja Sauvon kirjastoja kulttuuripalvelut Myyntipaikkojen varaus: puuhauspuoti@gmail.com 044 563 0560 Mirja (iltaisin) T: äiti, isi, Emma, Ilona, Onni ja Lempi ELSA LILJA LYDIA 3 v. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! AITOA LAMMASNAPPAA! PALJON UUSIA MALLEJA! TERVETULOA! Suomen Nahkakeskus p. SU 20.11 klo 14:30-15:00 SAUVO LIESNIEMI, OKT 4 H+K / 135 m² Sauvon-Kemiöntie 930 Näköalatontti vain n. www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä Pe-La 20.00 • Su-Ma-Ti 17.30 • Räävitön ja hauska!! Hauska!! La-Su 14.00 To 17.30 TATU JA PATU Ensi-ilta! Iso D vauhdissa! La 15.30 Ma 19.30 DANNY UUTTA MEILLÄ, VUOKRATTAVANA pakettiautot pikkubussi kylpytynnyri peräkärryt/trailerit klapikone .fi www. Kaupungin pikkujoulurauhan julistus Joulupukki vierailee, Piparitalokilpailutöiden näyttely, Kirjasto avoinna Askartelua ja Joulupuuroa. Tila soveltuu sekä vapaa-ajan asunnoksi että vakituiseen asumiseen. 143.000, ESITTELY SU 20.11 klo 12:00-12:45 TARVASJOKI SUURILA, OKT/ HEVOSTALLI Suurilantie 301 Siisti 1. Tai haluatko pyörähdellä karusellissa. Le Coq PREMIUM OLUT 4,5% 18 x 0,33 l, sis. Hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle 2017 jäsenkuntalaskutus kasvaa 0,9 prosenttia vuoden 2016 talousarvioon verrattuna. Etuovi 7709545 HP. /kg 5 E. Oma kaivo ja jätevesien imeytysjärjestelmä. tänään 18.11.2016 PALJON ONNEA! Sairaanhoitopiirin taloudessa näkyy valoa VARSINAIS-SUOMI Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus päätti, että kuluvana vuonna tavoitellaan 3,3 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta. Samalla myös investointeja sopeutetaan velkaantumisen hallitsemiseksi ja taseen tervehdyttämiseksi. Johtokunta!! Illan ohjelmassa mm. 65 €) saat Perfect Regard silmänympäryshoidon hintaan 25 € (normaali hinta 40 €) Sopii myös lahjaideaksi lahjakorttiin Tarjous voimassa loppuvuoden 2016 NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, 1/2-pitkiä, hupullisia... 0440-120 098 www.kyheroisenkanala.fi BIO STARA C I N E M A BIO-KU VA J. 02-4730840 5 90 kg UUNILIHAKSI LUUTON KASSLERPAISTI PALVELUPISTEESTÄMME SUOMALAISTA: Avoinna ma-pe 8.30-21 la 8.30-18 ja su 12-21 19 98 18-pack A. Käsityöaiheiset markkinat Lisätietoja www.paimio.fi tai p. klo 11 – 15 Paimion kaupungintalolla, Vistantie 18 Ohjelmassa mm. 045 260 8525 Isopellontie 11 as 1, Sauvo www.helimikkola.fi FB: helin hoitola Puh. Joulumarkkinat avaavat jouluajan sunnuntaina Tervetuloa joulumarkkinoille Paimion kaupungintalolle sunnuntaina 20.11. SU 20.11 klo 13:30-13:50 PAIMIO KESKUSTA, KT 2 H+K / 55,0 m² Kostilantie 3 Osittain remontoitu tilava talo kauniissa maalaismaisemassa. Mäkilä Paimio, Pussitie 4 p. HP. 99.000 € ES. 040-567 38 22 Vantaa KESKIVIIKKONA 31.8.2011 Paimion Kino klo 10.30-17.00 LAUANTAINA 19.11.2016 Kino LSS (Vanha Kino), Hirsitie 4 Paimio klo 10.00-15.00 52 3246-66 TURKU: Nuppulantie 27 P. 1952. 02 474 5230 Lisätietoja www.paimio.fi tai p. (02) 239 6400 KAARINA: Koristontie 1 P. Tule kaupungintalon parvelle katsomaan, millaisia luomuksia on syntynyt. kerroksen kaksio ydinkeskustassa. (02) 475 3200 Avoinna ark. pantit 2,70 6 90 kg SIKA-NAUTA JAUHELIHA 7 90 kg POSSUN ULKOFILEPIHVIT ONNEA ONNEA www.kuntsari.fi. klo 11-15. Meiltä myös kokonahka -liivejä! Paljon kokoja: naisille 3648, miehille 48-66. p. Talouden vakauttamisohjelmassa jäsenkuntien maksuosuuksien keskimääräiseksi vuosikasvuksi vuosina 2012–2021 on sovittu enintään 3,8 prosenttia. 6-21, la-su 8-20 Paimion Omakotiyhdistys ry:n PERINTEINEN JOULUJUHLA pidetään sunnuntaina 4.12.2016 klo 15.00 Paimiossa Karhulammen tiloissa, Kaimalantie 140 Huom! Varaukset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. HP. Kahvitarjoilu
Le Coq Premium Olut 4,5 % 18 x 0,33 l (2,91 l), sis. 1,2 kg miedosti suolattu 4 95 rs kg tlk 1,69 perjantaina leipomo pyymäki konsulentti muistathan varata joulukinkkusi ajoissa. Herkut pikkujouluun 89 kg Conference Päärynä Hollanti kg Red Omena Italia kpl Rosten Joululimppu 400 g (4,23 kg) vaalea 1,69 Valio Glögijuoma 1 l A. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 18.11.2016 J oulun Avaus 18.11.2016 Klo 10-17 Glögitarjoilu Klo 13 ja 15 Musiikkiluokka esiintyy Klo 17.30 Joulun avaa sekä kauppakeskuksen jouluvalot sytyttää Annika Viitanen sekä kaupunginvaltuuston kuoro. pantit 2,70 19,98 1 99 rs Saarioinen Laatikot lanttu, porkkana ja peruna 350-400 g (4,98-5,69 kg) 11 95 kg Atria Takuumurea naudan sisäja paahtopaisti palana, Suomi pack 18 1,69 4 99 Atria Nauta-sika jauheliha 20 % 1 kg Suomalainen porsaan kassler n. 7-21, la 8-20, su 11-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 11.-13.11., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Tontut jakavat jälleen joulupusseja lapsille (rajoitettu määrä). 010 2921150 ark. Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, Salo www.kauppakeskusplaza.fi facebook.com/kauppakeskusplaza Palvelemme: S-market: ma-pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Specialbutiker ma-pe 9–20, la 9–18, su 12–18 Liikekohtaiset palveluajat netissä. Jokipellontie 2, puh. Klo 18 Perinteinen ilotulitus Klo 18.15 Joulupukki tonttuineen tavattavissa Antonion sillalla
Sen jälkeen valtuustosalissa alkoi seitsemän tuntia kestänyt torailu. Tällä hetkellä kokoomuksen ja muiden ryhmien välinen eripura ja naljailu on jo sillä tasolla, että se heikentää päätöksenteon laatua. Keskustan Matti Alander äänesti tyhjää. – Jonkinlainen sopu ja neuvottelukulttuuri tähänkin kaupunkiin vielä palaa, hän sanoi. Kaarinan kaupunginvaltuuston maanantai-illan talousarviokokous oli kuin junamatka Siperian halki. Sen toteuttamiseen käytetään ensi vuonna 0,4 miljoonaa euroa ja seuraavana vuonna 0,6 miljoonaa euroa. Vaikka oltiin tärkeiden asioiden äärellä, sorruttiin kokouksessa tavan takaa sarkastiseen retoriikkaan ja omista näkökannoista poikkeavien mielipiteiden vähättelyyn. Vaikka kokous kesti peräti kahdeksan tuntia, ei talousarvioon tehty kovinkaan paljon muutoksia kaupunginhallituksen esitykseen nähden. Vastapuolen näkökantojen ivallinen lyttääminen ja henkilökohtaisuudet ovat kuitenkin eri asia kuin terveeltä pohjalta kumpuava asiallinen kritiikki. Häkkinen on suomen ja sen sukukielten tutkija, joka on erikoistunut kielihistoriaan, etymologiaan ja oppihistoriaan. Häkkinen on raadin mukaan erinomainen esimerkki tutkijasta, joka on kansanomaistanut tieteen tuloksia kaikkien iloksi. Näihin leikkauksiin eivät muut ryhmät suostuneet. Alfred Kordelinin palkinnot saivat Häkkisen lisäksi julkistalouden professori Markus Jäntti, toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen sekä kuvataiteilija Antti Tanttu. Kaarina käyttää investointeihin ensi vuonna peräti 21,4 miljoonaa euroa. Pitkä, uuvuttava ja ankea.. Kokoomuksen Sanna Vauranoja ehdotti, että Kaarinassa jatkettaisiin nykyisellä 19,25 prosentilla. . Kaarinatalo ei enää tuolloin ole investointien listalla. Vain muutaman asian kohdalla kokoomus ja muut valtuustoryhmät olivat yhtä mieltä talousarvioon tehtävistä muutoksista. Toivotaan, että Seivästö on kokeneena poliitikkona oikeassa. Häkkinen tekee paljon yhteistyöstä eri alojen tutkijoiden kanssa. Tuntikausien pitkäpiimäisen jankkaamisen jälkeen budjetti lopulta hyväksyttiin – varsin vähäisin muutoksin. Muut ryhmät vastustivat Vauranojan ehdotusta. Ja mikä mahtaa olla siinäkin, että talousarvion valtuustokäsittelyyn kuluu Kaarinassa vuodesta toiseen aikaa ainakin työpäivän verran. KAARINA Perttu Hemminki Kahdeksan tuntia, neljä taukoa, seitsemäntoista äänestystä ja parisataa puheenvuoroa. Kaarinan kaupunginvaltuuston maanantai-illan talousarviokokous oli kuin junamatka Siperian halki. . Kyseisenä vuonna on tarkoitus käynnistää myös Piispanlähteen alakoulun peruskorjaus. Tällaista poliittista puskateatteria ei ole Peimarin kunnissa tällä vuosituhannella aikaisemmin koettu, ellei oteta lukuun Piikkiön kunnanvaltuuston takavuosien sekoiluja. Liki jokainen kielitieteen opiskelija Suomessa tutustuu Häkkiseen, sillä hänen teoksensa Kielitieteen perusteet on valittu suomen sekä suomalaisugrilaisten kielten laitoksen pääsykoekirjaksi lähes kaikkiin yliopistoihin useamman kerran peräkkäin. Seuraavana vuonna eli vuonna 2018 Valkeavuoren kouluhankkeen arvioidaan nielevän Kaarinan investointivaroja jopa 9,2 miljoonan euron verran. Perttu Hemminki Pohjakosketus saavutettu Kaisa Häkkiselle Kordelinin säätiön palkinto TURKU, PAIMIO Kylli Salo Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Turun yliopiston professorina toimivalle Kaisa Häkkiselle 30 000 euron suuruisen palkinnon tunnustuksena ja kannustuksena työstä suomalaisen sivistystyön hyväksi. Valmistuttuaan saunaja ravintolarakennus on sekä kaarinalaisten että vierasveneilijöiden käytettävissä. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 18.11.2016 PÄÄKIRJOITUS PERJANTAI Sanansäilä heilui rajusti Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessa viime maanantaina, kun valtuusto löi lukkoon vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018–2019 taloussuunnitelman. Äänestyksessä Alanderin ehdotus voitti kh:n pohjaehdotuksen äänin 37-12. Kunnallisvero nousee 19,75:een Kaarinan ensi vuoden talousarvion pohjana on 19,75 prosenttiin korotettu kunnallisvero. Siitä summasta noin kolmanneksen leikkaavat Valkeavuoren koulun laajennus ja Kaarinatalo rakennustöineen, kalusteineen ja kokousjärjestelmineen. Säästöjä hakiessaan kokoomus esitti myös sähköisten Kaarinan Seitsikko sinetöi talousarvion, kokoomuksen valtuutetut sivustakatsojina Matti Alander (kesk.) esitti vastoin kaupunginhallituksen kantaa, että Kaarinassa ei ryhdytä pysäköinninvalvontaan, vaan seurataan vielä tilannetta. Toisinaan jopa räkänaurun säestyksellä. Lievää hämmennystä herätti se, että kokouksen esityslistalla talousarviokäsittely oli ennen veroprosenteista päättämistä. Maanantain kokouksessa käsikirjoitus oli pitkälti sellainen, että kokoomus ehdotti budjettiin leikkauksia, ja muut ryhmät torjuivat ne järjestelmällisesti. – Kyllä tämä tästä, yritti kristillisdemokraattien Ismo Seivästö valaa optimismia kokouksen loppupuolella. Eräs kaarinalaisia jo etukäteen kovasti kiinnostanut hanke on Hovirinnan rantasauna. Tuore budjettikirja sisältää runsaasti investointeja ja säilyttää Kaarinan palvelut nykyisellään. Hän kirjoittaa lehtiin kolumneja, pitää esitelmiä ja kirjoittaa tarvittaessa palkintoraadin mukaan vaikka Aku Ankkaa agricolalaisittain. Pitkä, uuvuttava ja ankea. Monessa muussa kunnassa asia hoituu sävyisästi parissa tunnissa. Kaupunginhallitus olisi halunnut perustaa pysäköintivalvontayksikön tarkastajineen ja lakiasiantuntijoineen. Toki valtuustoissa saa ja pitääkin esittää kritiikkiä ja vahvoja mielipiteitä. Yksi sellainen asia oli koulupsykologin viran perustaminen 1.8.2017 alkaen. – Mediassa on pyritty antamaan kuva, että Kaarinan päätöksenteossa olisi eripuraa, jopa kitkaa, Gustafsson ihmetteli. Yhteistyö onkin välttämätöntä, kun aiheet sivuavat eri tieteenaloja, kuten lintuja kasvitiedettä tai kirkkomusiikkia. Kuluva vuosi on kaiken kaikkiaankin ollut Kaarinassa poliittisten erimielisyyksien leimaama. Ensi vuoden investoinnit rahoitetaan pääosin velkarahoituksella. Hän on ollut erityisen kiinnostunut vanhoista suomalaisista sanoista ja pyrkinyt selvittämään niiden alkuperän. Korotuksesta päätettiin äänestyksen myötä. Vaikka suurin osa ajasta kului valtuutettujen keskinäiseen nokitteluun, saatiin vuoden 2017 talousarvio kuitenkin valmiiksi. Hankkeen yhteydessä toteutetaan yleiset wc-tilat, jotka palvelevat myös uimarannan käyttäjiä. Häkkinen on kirjoittanut myös monia oppikirjoja. Tämä seikka on ilmeisesti jäänyt huomaamatta SDP:n Irja Gustafssonilta, joka puolueensa ryhmäpuheenvuorossa vieritti vastuun valtuustosalin ulkopuolelle. Kokoomus olisi poistanut ensi vuoden investointien joukosta muun muassa Hovirinnan saunan, urheilukentän katoksen, Hovirinnan koulun lattiaremontin, Tiklin inva-auton ja Ristikallion koulun julkisivuremontin. Höttö-ehdotuksia väärässä paikassa
Tämä on taas tätä kokoomuksen linjaa. Sari Murrosta tulee loppukauden ajaksi kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu. Muutosehdotukset kirjallisina. Nämä rahallisesti melko pienet ehdotukset torjuttiin muiden ryhmien taholta ”puutteellisesti valmisteltuina”. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajistoon kuuluvat Hannu Rautanen (vihr.) ja Irja Gustafsson (sd.) epävirallisessa neuvonpidossa kokouksen tauolla. palvelujen lisäämistä, liittyen muun muassa ajanvarauksiin ja neuvontaan. Kokoomus on Kaarinassa tällä hetkellä paitsi selkeästi oppositiossa myös eräänlaisessa poliittisessa paitsiossa. – Miksi hajotatte organisaation hyvän hengen ja romutatte kaupungin talouden. Sitä ennen tahtipuikko oli tunnetusti tiukasti kokoomuksen hyppysissä. Kalervo Korvensyrjä (kok.) lähti vastahyökkäykseen. Kirkkoon kuuluu Turussa ja Kaarinassa 67 prosenttia väestöstä. Vesilaitokseen ja viemärilaitokseen liittyvät investoinnit ovat yhteensä 3,2 miljoonan euron luokkaa. Yleistä kiinteistöveroa koskeva Niemisen esitys hävisi kaupunginhallituksen pohjaehdotukselle äänin 33–2 ja vakituisen asunnon kiinteistöveroa koskeva esitys äänin 24–11. Palkintoraadin mukaan Kaisa Häkkinen on tieteen yleistajuistamisessa suorastaan ylivertainen. Rauno Berg (kok.) tulee Paimiosta pois muuttaneen Ville Valkosen tilalle kaupunginvaltuuston jäseneksi. Se hyväksyi Kaarinan, Paimion, Sauvon ja Liedon välinen sopimuksen laskentapalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta yhteistyönä. PERTTU HEMMINKI. Vuoden 2017 tuloveroprosentiksi vahvistettiin nykyinen 20,75 prosenttia. Paimio vahvisti veroprosentit ja hyväksyi laskentayhteistyön PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginvaltuusto piti keskiviikkoiltana lyhyen kokouksen, jonka asialistalla oli kuitenkin pari merkittävää asiaa: veroprosenttien vahvistaminen ja laskentapalveluja koskevan yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen. Kirkkovaltuusto vahvisti vuodelle 2017 talousarvion, joka on 2,5 miljoonaa euroa miinuksella. Pitkä, uuvuttava ja ankea. Mennään eteenpäin eikä jäädä junnaamaan. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan myös hautauksiin liittyvistä maksuista; ne säilyvät ennallaan. Vuosikatteeksi arvioidaan 1,6 miljoonaa euroa plussaa. Siinäkin kävelitte yli mennen tullen ja päästitte Rautasen mekastamaan mielensä mukaisesti, jatkoi Korvensyrjä ryöpytystään. Katuihin ja teihin menee ensi vuonna 3,4 miljoonaa. Kiinteistöveroprosenteista päätettäessä vasemmistoliiton Tomi Nieminen esitti, että yleinen kiinteistövero olisi Paimiossa ensi vuonna 1,2 prosenttia ja vakituisen asunnon kiinteistövero 0,41 prosenttia. KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 18.11.2016 Aurinko nousee Aurinko laskee 8.38 15.49 Piikkiön kirkon urkuihin 400 000 euroa TURKU, KAARINA Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä investoi ensi vuonna 400 000 euroa Piikkiön kirkon uusiin urkuihin. Pentti Kalliokin (vas.) osallistui keskusteluun: – Pyytäisin lukemaan sitä budjettikirjaa. Minä olen kuitenkin kokonaan toista mieltä. Luulisi, että täälläkin pitää paikkansa, että kun Herra antaa vallan, antaa se myös viisauden. Kokoomus sekoilee nyt esityksissään. Muita investointikohteita ovat mm. – Kansliapalvelut oli yksi kukkanen, ja henkilöstön laajasti valmistelema Askelhanke toinen. Kaarina, Sauvo ja Lieto ovat osaltaan jo aikaisemmin hyväksyneet kyseisen sopimuksen. ”Yhdistynyt Kaarinan vasemmisto” Talousarviokokouksen loppupuolella käsiteltiin Kaarinaan luotua uutta palvelutuotanto-organisaatiota. Rautanen suhtautui moitteisiin tyynesti ja pysyi lyhyessä kommenttipuheenvuorossaan asialinjalla: – Kalervo Korvensyrjä maalaili juuri mielenkiintoisia näkemyksiä. Kirkollisverotuloja ennakoidaan saatavan 25,5 miljoonaa euroa ja yhteisöveron syrjäyttänyttä valtionavustusta 4,2 miljoonaa euroa. – Nämä ovat toivekuvia, mutta budjetti on tehtävä realistisesti eikä toivekuvien pohjalta, kritisoi Hannu Rautanen (vihr.) kokoomuksen esityksiä. Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaiset kiinteistöveroprosentit tulevat vuonna 2017 olemaan Paimiossa seuraavat: yleinen 1,1 prosenttia ja vakituista asuntoa koskeva 0,45. Pallivahan seurakuntakeskuksen peruskorjauksen jatkaminen, Martin seurakuntatalon parvekkeiden ja muurin korjaus ja Tuomiokirkon springlerputkiston uusiminen. Kaarinan kaupunginvaltuuston maanantai-illan talousarviokokous oli kuin junamatka Siperian halki. Kaarinan Seitsikko sinetöi talousarvion, kokoomuksen valtuutetut sivustakatsojina Kaarinan vuoden 2017 talousarviossa investointien kokonaissumma on 21,4 miljoonaa euroa. Toimintakeskus Apilan muutostöihin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti 58 000 euron suuruisen määrärahan. Valtuusto oli yksimielinen myös laskentapalveluja koskevan yhteistyösopimuksen solmimisesta. Turun ja Kaarinan kirkollinen tuloveroprosentti pysyy yhdessä prosentissa. Motivaatio Kaarinan kaupunki-organisaatiossa on romahtanut. Lisäksi huomattavia summia käytetään tietohallinnon investointeihin, puistojen rakentamisen ja hulevesien hallintaan. Myös SDP:n Kari Nikkonen jakoi sapiskaa: – Nyt kokoomus tarkkana, tai tulee aamu, hän moitiskeli. PERTTU HEMMINKI Kaarinalla riittää intoa investoida . Vähän enemmän realismia näihin ehdotuksiin! Kaupunginjohtaja Harri Virta ei yhtynyt kritiikkiin, vaan totesi kokoomuksen ehdotuksiin viitaten, että ”kyllä näistä jokainen kohta on sellainen, että on mahdollista säästää”. Kirkon Ulkomaanavulle valtuusto päätti myöntää 20 000 euron katastrofiavustuksen Haitin hurrikaanin uhrien auttamiseksi. Olen erittäin tyytyväinen sekä budjettiin että organisaatiouudistukseen, hän sanoi. – Taas huonon valmistelun hedelmä, moitti Korvensyrjä organisaatiouudistusta ja osoitti syyttävällä sormella ”YKV:tä, jonka keulakuvana on vihreiden Hannu Rautanen”. Sanallisessa ryöpytyksessään Korvensyrjä yritti lanseerata Seitsikolle uuden nimen: ”Yhdistynyt Kaarinan vasemmisto, YKV”. Jotkut eivät tiedä itsekään, mitä esittävät. – Pahin on jo tapahtunut. Kohteena oli ”Kaarinan Seitsikko”, joka nykyisin heiluttaa tahtipuikkoa Kaarinan kaupunginvaltuustossa. Ensi vaiheessa itäisten kuntien yhteisen laskentapalvelukeskuksen toiminta järjestetään vastuukuntamallilla, jolloin Kaarina on vastuukuntana. – Antaa itsestään hölmön vaikutelman, kun tekee höttö-ehdotuksia väärässä paikassa. Investointeja aiotaan ensi vuonna tehdä 2,6 miljoonalla eurolla. Investointien listalla on muun muassa seuraavia hankkeita: Kaarinatalo (4 milj.), Valkeavuoren koulun laajennus (3 milj.), uuden kirjaston kalustus (0,5 milj.), Hovirinnan koulun lattiapintojen uusiminen (0,44 milj.), Valmakodin peruskorjauksen ja laajennuksen viimeistely (0,4 milj.), Kesämäen päiväkodin vesikatto ja ilmanvaihto (0,45 milj.), Makarlan kevytväylän jatkaminen (0,24 milj.), uuden valtuustosalin kokousjärjestelmä (0,1 milj.), Ristikallion koulun julkisivukorjaus (0,2 milj.), keskusliikuntapuiston katsomon kattaminen (0,15 milj.) sekä Hovirinnan rantasauna (0,4 milj.). . Yhtymän toimintakatteeksi arvioidaan 25 miljoonaa euroa. Myöhemmin siirrytään yhtiömuotoon. Kaarinan päätöksentekoon ryhmä ei tällä hetkellä pysty vaikuttamaan juuri lainkaan
Huomioimme kaikki palautteet ja kehitysehdotukset. Ajatuksen siitä, miten arvokkaalla tavalla olemme osa sukupolvien ketjua, heitä, jotka jo kauan ennen meitä ovat joululauluja laulaneet samoilla asuinsijoilla ja toivoneet itselleen ja läheisilleen hyvää elämää. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 18.11.2016 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat KOLUMNI MIELIPITEET NASEVAT . . (Laulusta Sydämessäni on taivas) Petri Laaksonen laulaja säveltäjä. Ettei nyt vaan mene puurot ja vellit sekaisin ja puhuta tarkoitushakuisesti liioitellen talousmetsänhoidosta. . Olemme pahoillamme, että ruoan ulkonäkö ei vastannut odotuksianne. Miksi niin olisi käymässä Kriivarissa. Kolmessa prosentissa ei ole vielä mukana julkisen sektorin lomarahojen leikkausta. Kiitos ikäihmisten ruokaa koskevasta palautteesta nimimerkille ”Duunari”. Paimion kotiin kuljetetun vanhuspalvelun annoksessa; perunoissa, kasvispihvissä, sienikastikkeessa, vihersalaatissa ja jälkiruoassa. Kriivarin asukas . Valitettavasti mitään ei ole tapahtunut, vaan henkilöstön nettolisäys on vuosittain ollut 20-30 henkilöä vuodessa, vaikka muun muassa sähköiset palvelut ja teknologia tuovat helpotuksia työvaiheisiin. Turun kaupunkiseudulla Kaarinan vetovoima ei ainakaan nyt lisäänny, sillä huima veronkorotus kuluu uuteen epäkäytännölliseen ja kalliiseen organisaatioon, raskaaseen hallintoon, suuriin lautakuntiin, ei palveluiden parantamiseen. Meillä on suuri huoli, että nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Tästä en lannistunut, vaan kehitin uuden konserttikokonaisuuden marraskuulle, ennen adventin aikaa: Valoa kohti Lauluja hämärän hetkellä. Maittavaa, hyvää kotiruokaa, joka on ilahduttanut monin tavoin mummini päivää. Utelias NASEVAT Valoa kohti Lauluja hämärän hetkellä Adventin aika on kohta käsillä. Nyt jaetaan ilmeisesti vaalirahaa oikein olan takaa. Katja, Arkea Raju veronkorotus ei paranna juurikaan palveluita Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 4. Ajatus1 . . Pahoittelen, että tuohon yhteen, viime toukokuussa tulleeseen tutkimuskyselyyn on virkamiehiltä jäänyt epähuomiossa vastaus antamatta. Tällä päätöksellä nousemme Turun seutukunnassa veropörssin kärkeen poikkeuksellisen korkealla kuntaverolla. Kun yli 12% kuntaverosta siirretään maakunnalle, jäljelle jäävät prosenttierot alkavat näyttää isoilta. Ryhtyessäni artistin uralle runsaat pari vuosikymmentä sitten, tuli luonnollisena osana työvuoteni kiertoon myös joulukonsertit. Romuttaako siis Kaarina vajaassa valtuustokaudessa sen, mistä meidät tunnetaan. Tumman tähtitaivaan alta, pimeydestä Pohjolan, löydämmekö jälleen joulun sanoman”. . . Se on minulle tosi tärkeä virkistyspaikka. Miltä Kaarina haluaa näyttää tässä kilpailussa, kun valtuusto päätti 14.11. Yhdistyneeltä vasemmistolta (SDP, Vihr., PS, Vas., Keskusta, RKP, KD ja Hollmén) ei kuitenkaan kompromissihaluja löytynyt, vaan kuntalaisten kukkarolle oli päästävä rajulla nostolla. Niinpä koen olevani etuoikeutettu, kun saan jakaa konserteissani lauluillani ihmisille jotain siitä, mitä itse olen saanut: Suuren ihmisyyden juhlan alla ajatuksia rakkaudesta ja välittämisestä, toivosta, joka rohkaisee meitä kohtaamaan myös murheen ja pettymykset. Sain tutkijoiden tietopyynnöstä tiedon 8.11.2016 Kunnallislehdestä. Erityiskiitos sihteeri Sallalle ja puheenjohtajalle Antonille heidän panoksestaan ja aktiivisuudestaan. Kaarinassa valtuusto linjasi talousarvioissa 2015 ja 2016, että henkilöstökuluista on leikattava yhdellä prosentilla eläköitymisten ja toimenkuvien läpikäynnin avulla eli lähes miljoonalla eurolla. . ”Tänne johti meidän tiemme halki syksyn harmauden. Ja kaiken tämän keskellä pitäisi alkaa vielä ehtiä ja jaksaa valmistella tulevaa joulun aikaa, pysähtyä. Metsässä mieli lepää ja saan uutta puhtia maksaa veroja! Asukkaiden kuuntelu on tätä päivää. marraskuuta kirjoitetaan otsikolla ”Kisa asukkaista voi kiristyä kunnissa” ja nostaa aiheeseen kaksi näkökulmaa: veroprosentin ja koulutuksen merkityksen asuinpaikkaa valittaessa. Vaikutukset jäänevät maltillisemmiksi ja 0,5 % verokorotustarvetta ei olisi ollut. Olen täysin eri mieltä. Budjettiin kyllä kirjattiin, että henkilöstömenot alenevat kuluvaan vuoteen verrattuna yhdellä prosentilla, johtuen kilpailukykysopimuksen yksityiskohdista. Kun tänä vuonna ryhdyimme varaamaan kirkkoja joulukonsertteja varten, saimme huomata, että monissa seurakunnissa oli jo tiedossa niin paljon konsertteja ja muuta ohjelmaa, että osittain jäimme niin sanotusti näppejä nuolemaan. Lisäksi kokoomuksessa emme usko budjettikirjauksen mukaiseen verotulojen pienenemiseen kilpailukykysopimukseen vedoten peräti kolmella miljoonalla. . Sen iloa, riemua, toiveita ja kaipausta jostain suuremmasta, mutta myös siitä todellisuudesta, että juhlan aikaan saatamme kokea myös kipeää surua ja pettymystä siitä, että kaikki ei elämässä menekään aina toiveidemme mukaisesti, ei edes jouluna. Rauno Aaltonen, kodintekniikan seniori . sivusta seurannut . Lainsäädäntö on mielestäni jatkossakin syytä säilyttää tämän sisältöisenä. Lapsena joulua odotettiin aivan erityisen innokkaina. Kiitos siitä, että otat huomioon kulkijan kadun vierellä, etkö loiskuta loskaa ylleni. Kun vuonna 2019 yli puolet niin työstä kuin henkilöstöstäkin siirtyy maakuntaan, se vähentää luonnollisesti hallinnon tarvetta ja muun muassa kankeudestaan syytetty Turku on jo ryhtynyt keventämään hallintoa. En ole tässä keskustan tuntumassa nähnyt yhtään aluetta, jossa kaupunki olisi jotenkin ”raiskaten” toiminut puistometsien hoidossa. Viime nasevissa kommentti ”koiranruokaa muistuttavasta” ateriasta. Tutkimuksia on paljon. Esko Kiviranta Sauvon kunnanvaltuuston puheenjohtaja ”Virkamiesten asenteet avoimuutta kohtaan ovat erinomaisessa kunnossa. Päinvastoin. Valoa kohti konserttini voi kuulla ja näihin ajatuksiin ja toiveisiin yhtyä ensi tiistaina Turun Mikaelinkirkossa. Sauvon kunnan vastuullisten virkamiesten ja päättäjien asenteet lakia ja avoimuutta kohtaan ovat erinomaisessa kunnossa. Palautetta kannattaa laittaa osoitteeseen asiakaspalvelua@arkea.fi, jolloin pystymme niihin paremmin tarttumaan. Vanhan kirkon penkit täyttyy etsijöistä muistojen. Kommentit Pekkariselta olivat kuin neuvostoaikaisesta Tiedonantajasta. Marraskuu on vuoden pimeintä aikaa, ja monilla on kiire töissä ja opinnoissa. Asiantuntija-arvioiden mukaan työvoimakustannusten pitäisi kuitenkin laskea peräti 3 prosenttia työnantajan maksamien työeläkemaksujen, työttömyysvakuutuksen, sosiaaliturvamaksujen pienennyksestä, työajan pidennyksestä ja nollakorotuksista johtuen. Meille kokoomuksessa terve talous on aina ollut päätöksenteon lähtökohta. Arvoisa Arkean ruokapalvelu, uteliaana kysyisin, paljonko oli lasketut ravintoarvot keskiviikon 16.11. Kokoomus ehdotti kompromissiksi 0,25 % korotusta. kuljen kävellen . Monenlaisia valmisteluja tehdään kodeissa ja työpaikoilla, jotta olisimme valmiita vuoden suurimpaan juhlaan, jouluun. Nämä hetket nostattivat pienen pellavapäisen pojan mielen todelliseen joulutunnelmaan, eikä se koskaan unohdu. Minulla ei Sauvon kunnanvaltuuston puheenjohtajana ole oikeutta avata Sauvon kunnan viranja toimenhaltijoille tulevia sähköpostilähetyksiä. Hyvät virkamiehet ja päättäjät: älkää avohakatko Kriivarin rikasta metsää. nostaa veroprosenttia 0,5 prosentilla. Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta Sanna Vauranoja Liito-oravan metsässä Liitoa lentoa kevyesti taidokkaasti poimut kantaa ja ohjaa Siellä hän katselee silmin suurin ja myös ravinnon ja kaiken tarvittavan varttunut metsä ja kasvit antaa Elämän pituus on usein vuosia kaksi tai kolme mutta on pitempi silloin jos me ihmiset hänelle suomme Metsä on suojamme kotimme muiden ja meidän Elomme lohdutus jos masennus mielemme saartaa Ei ole pelkoa silloin kun parempaa jaamme mielemme tyyntyy ja rauhan saamme Seppo Päätalo Marko Pekkariselle Viitaten 15.11.2016 Kunnallislehdessä julkaistuun kirjoitukseen, totean, että kyseinen Aleksi Kosken ja Heikki Kuutin tutkimukseen liittyvä kysely on tullut Sauvon kuntaan virkamiesportaaseen. Reagoin lehden juttuun aidon hämmentyneesti ja käymissäni keskusteluissa olen tähdentänyt periaatetta, jonka mukaan jatkossa Sauvon kunta edesauttaa tinkimättä kaikkien tutkijoiden tutkimusten onnistumista vastaamalla kaikkiin tutkimuskyselyihin. Toivottiin kivoja lahjoja ja tiedossa oli, että saadaan myös herkutella monta päivää oikein kunnolla! Itselleni juhlamielen toivat myös upeat joululaulut, joita sai kuunnella ja laulaa mahtipontisten urkujen säestämänä Sauvon ja Paimion vuosisatoja vanhoissa kirkoissa. . Kylli Salon toimittama juttu julkisuuslaista sai vasemmistopopulismin kukoistamaan jo ennen kevätkukkien kunnallisvaaleja. Iso kiitos keittiölle! Lapsenlapsi . . Halusin myös säveltää uusia joululauluja vanhojen tuttujen laulujen lisäksi, jotka tuoreella tavalla sanoittaisivat aikamme ihmisten joulun viettoa. Kolmen prosentin asiantuntija-arviot ja Kaarinan budjetti ovat siis ristiriidassa tai Kaarinan kokonaishenkilökuntaa ollaan kasvattamassa 32 henkilöllä. Suurkiitos Paimion Yrittäjille perhepäivästä! Oli ilo seurata tapahtumaa entisenä yrittäjänä. Vastausta nettolisäykseen emme valtuustossa saaneet
Kuvassa kirjastonjohtaja Arja Pesonen ja Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Antti Salamäki. Tervetuloa nyt vaan tänne! Ja tervehdys Ensille, Ingridille ja itselle. Hän pääsi sinne johon hakikin. . KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +3 +4 +5 6 Sää 18.11. Asemalaiturilla seisoskelee jo useampikin viiksekäs herrasmies. Maukkaat erikoiskahvit taas saatavilla! Ark. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:38 15:49 07:47 16:40 Lauantai +5°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:41 15:47 07:49 16:38 Sunnuntai +4°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:43 15:45 07:51 16:37 Maanantai +6°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:46 15:43 07:54 16:35 Tiistai +4°C 1 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:48 15:41 07:56 16:34 Paimion Perinneyhdistys julkaisi postikorttikirjan PAIMIO Perinneyhdistys on julkaissut kotiseutukirjan, Vistalt ja muhalt – Paimio postikorteissa. Masaby eli Masala sijaitsee rantaradan varrella lähellä Espoon rajaa ja kuuluu nykyisin Kirkkonummen kuntaan. Mitä enemmän tietää omista juuristaan, sitä syvempi on suhde kotiseutuun. . Paimion Perinneyhdistys on aikaisemmin julkaissut kirjat Vistalt ja muhalt – Vanhoja karttoja Paimiosta (painos loppuunmyyty) sekä Vistalt ja muhalt – Kuvia ja kertomuksia Paimiosta. Kortin teksti on seuraavanlainen: Terve taas! Oletko kuullut, että Kalle on jo mennyt pois. Tervetuliaistahdit puhalsi Paimion VPK:n torvisoittokunta. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria. 22.11. Paimion historiateoksen mukaan Paimion kunnan edustajana puhui kuntakokouksen esimies, maisteri Eric v. . Aseman kello löi kolme kertaa, juna vihelsi kimakasti ja lähti puhkuen jatkamaan juhlavaa avajaismatkaansa kohti Turkua.” Tässä vuoden 1908 postikorttikuvassa Paimion asema rakennuksineen ja ratapihoineen alkaa olla jo valmis. Postikorttikirja on hyvä historian oppitunti Paimiosta. Toivoo Vieno, Olga ja Väinö. JOUNI LEHTIRANTA Aseman kello löi kolme kertaa PAIMIO Perttu Hemminki Tämä postikortti lähetettiin Paimiosta Herra Juho Viherlaiholle Masaby-nimiseen paikkaan 25 huhtikuuta vuonna 1908. Nyt julkaistun kirjan postikorttien kautta lukija voi elää Paimion historiaa ja nähdä, miten aika muuttuu, kuten korttien viestimät näkymätkin. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Vähitellen liikenne molempiin suuntiin vilkastui ja – kuten postikorttikuvasta näkyy – Paimiolla oli vuonna 1908 jo verraten laaja ratapiha vesitorneineen ja mahdollisesti myös veturitalleineen. Vaunuja asemalla on kuitenkin vielä niukanlaisesti. Kirjan tekoon keräilijöitä innosti halu jakaa aarteensa muiden niitä arvostavien ihmisten kanssa. Kortin lähettäjinä olivat Vieno, Olga ja Väinö. Jo kolmas kirja Vistalt ja muhalt-sarjaan Painotuore kirja löytyy jo Paimion kirjastosta. Rakennuksen seinustalla näkyy eräs aikakauden status-symboleista ja tavoitelluista kulkupeleistä: velosipeedi eli polkupyörä. Omaksi tai vaikkapa lahjaksi voi näitä kotiseutukirjoja hankkia Paimion joulumarkkinoilta 20.11. Ensi alkuun Paimion ja Turun välillä liikennöi ”maitojunaksi” kutsuttu paikallisjuna. Kun rata vuonna 1899 avattiin, saapui Paimion asemalle lipuilla koristeltu vihkiäisjuna mukanaan valtiovallan ja rautatiehallituksen edustajia. Turun ja Paimion välinen rataosuus avattiin virallisesti liikenteelle vuonna 1899, eli junat olivat kuvaa otettaessa kolistelleet Paimioon vasta vajaan vuosikymmenen verran. sekä Sähkömuseolta tai kirjastosta. Perinneyhdistyksen tavoitteena on siirtää paimio-laisuutta sukupolvelta toiselle. Kuvassa seisova uniformuun pukeutunut viiksekäs henkilö on mitä ilmeisimmin asemapäällikkö. Yhdistyksen Vistalt ja muhalt -kirjat kertovat Paimiosta, tuovat tietoa ja tarinoita menneiltä sukupolvilta. ARVISTON POSTIKORTTIKOKOELMA Tämä asemarakennuksen kuva on rajattu hieman uudemmasta, Paimiosta vuonna 1914 Turkuun lähetetystä postikortista. J. ”Lopuksi kohotettiin eläköön-huuto rautatien menestykseksi. Paimion asema on kyseisessä postikorttikuvassa (isompi kuva) melkeinpä uudenkarhea. Nämä teokset ja uusi postikorttikirja ovat lainattavissa Paimion kaupunginkirjastossa. Sen 182 Paimio-aiheista mustavalkoista korttia on valikoitu Riitta Helinin, Arimo Lähdeniityn ja Anne Summan kokoelmista. Rettig
Kahteen tehopisteeseen ottelussa ylsivät Eetu Kivilä (1+1) ja Henri Eklund (0+2). Käskettiin soittaa kaupungille. ParSport ei ensimmäisen erän jälkeen kyennyt heiluttamaan Hakan maaliverkkoa kertaakaan. Vihreät riparit on Kirkkohallituksen, Nuorten Keskuksen ja WWF:n yhteistyöhanke. ”Elystä sanottiin, että tuohan on selvästi poliisiasia. Harvaluodon sillan kohdalla vesi pysyy sulana talvellakin voimakkaan virtauksen ansiosta. Arvoi. Haka–ParSport 5–2 (0-2, 3-0, 2-0) Piikkiön seurakunnan vihreille ripareille Ekopalkinto KAARINA Piikkiön seurakunnan Vihreät riparit ovat saaneet Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Ekopalkinnon. tukseksi jää, onko kyse miesten ajanvietteestä vai kalojen hankkimisesta itselle tai muille. . Haka pelasi yhden heikon erän, mutta vastapainoksi kaksi hyvää. Harvaluodon sillalla on päivällä hiljaista, mutta viime viikkoina sillalla on nähty useita kertoja kalastajia nimenomaan pimeään aikaan. Kuudella sarjapisteellään Haka on yhä lohkonsa viimeisellä sijalla, mutta jos otteet alkavat selkeästi kohentua, on välimatka kolmeen edellä olevaan joukkueeseen kurottavissa umpeen. Autoja paikalla oli kuitenkin vain kolme tai neljä, kertoo eräs perusharvaluotolainen, joka ei halua nimeään lehteen. Kun Kunnallislehti kävi paikalla, kalastajia ei silloin näkynyt. Vaikka kauden alkupuoli on ollut Hakalle lähes painajaismainen, löytyi joukkueelta riittävästi ruutia Paimioon vieraisille tulleen ParSportin kaatamiseen maalein 5–2. Merkittäviä lukuja ottelun lopputulosta ajatellen. Tämän viikon maanantaina tämä harvaluotolaismies soitti hätäkeskukseen, kun sillalla oli iltayhdeksän aikaan viitisentoista kalamiestä. Hakan maalissa Juho Santanen torjui peräti 44 laukausta, mutta päästi vain kaksi maalia. – Esimerkiksi viime lauantai-iltana yhdentoista aikaan sillalla oli ainakin kolmekymmentä ihmistä kalastamassa. Ja se on tietysti sitten autoilijan vika, asiasta vinkannut mies harmittelee. Tehtäville määritellään hätäkeskuksessa peruskiireellisyysarvio, mutta poliisin yleisjohtaja ja kenttäjohtaja voivat muuttaa näitä arvioita, kertoo ylikomisario Simo Pukkila. – Heitä on siinä molemmin puolin siltaa, kaikki tummissa vaatteissa, monet huppu päässä, ilman heijastimia. Raamattutyöskentelyissä pohditaan luomakuntaa moninaisten tehtävien avulla. Kiellosta huolimatta sillalla näkee kalastajia harvakseltaan silloin tällöin, mutta viime viikkoina on ryöpsähtänyt ihan uusi ilmiö. Harvaluotolaismies ei ole käynyt puhuttelemassa kalastajia, mutta hänen ja muiden silminnäkijöiden mukaan nämä eivät vaikuta kantasuomalaisilta. marraskuuta. Miten poliisi priorisoi. – Kaarinan kaupungilta sanottiin, että ei se heille kuulu, minkä tiesinkin, koska sehän on valtion tie. Harvaluodon tienoilta saa tunnetusti hyvin saalista, minkä voi todeta esimerkiksi internetin kalastus-aiheisilta keskustelupalstoilta. Seuraavan kotiottelunsa PaiHa pelaa ensi keskiviikkona 23. Hakan kannalta erityisen positiivista lauantain kotiottelussa oli se, että joukkue kykeni tulemaan ensimmäisen erän 0–2 tappioasemasta ensin tasoihin ja sitten tyylikkäästi ohi. Kiireysjärjestys arvioidaan tehtävän laadun ja arvioidun vakavuusasteen mukaan. Hän on yrittänyt vaikuttaa asiaan viranomaisten kautta ja turhautunut siihen, että ongelma ei tunnu kuuluvan kellekään. – Elystä sanottiin, että tuohan on selvästi poliisiasia. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on ollut vuodesta 2003 käytössä Kirkon ympäristödiplomi, joka on kirkon oma ympäristöasioiden hallintajärjestelmä. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 18.11.2016 Liikenneturvallisuus huolena Harvaluodon sillalla KAARINA Kylli Salo Harvaluodon sillalla Piikkiössä on kalastus kielletty sillan päältä, mikä kerrotaan selvästi liikennemerkillä. Pisteiden valossa Hakan kenttäpelaajista onnistui parhaiten kakkoskentän nuori keskushyökkääjä Benjamin Roozbehan. Se riitti tuomaan PaiHalle kauden ensimmäisen kotivoiton ja palauttamaan OP-Areenan yleisölle uskon joukkueeseen. Kun kaksi autoa kohtaa sillalla pimeässä ja kalastaja sattuu ottamaan askeleen taakse päin, niin onnettomuus on lähellä. Tärkeää on nuorten oma osallisuus asiaan: – Leirijakso alkaa yhteisten ympäristösääntöjen teolla. Paikalliset asukkaat pitävät näitä uusia innokkaita kalamiehiä ennen kaikkea liikenneturvallisuusriskinä. Myös isoset on koulutettu menetelmiin, kertoo nuorisotyönohjaaja Riikka Saloranta. Käskettiin soittaa Elyyn. – Poliisi asettaa tehtävät kiireysjärjestykseen niiden vakavuusasteen mukaan. Hän teki toisen erän alussa Hakan 1–2 kavennusmaalin ja antoi myöhemmin syötöt Hakan 3–2 ja 4–2 johto-osumiin. Palkinnon saajasta päätti seurakuntayhtymän ympäristötoimikunta. KYLLI SALO. Silta on suht kapea, eikä siinä ole jalankulkuväyliä. Sekä torjunnat että rangaistusminuutit menivät lauantain ottelussa käytännössä tasan, mutta maalinteossa ja maalivahtipelissä Haka oli hivenen vierasjoukkuetta terävämpi. – Poliisi puuttuu näihin asian vakavuusasteesta riippuen joko huomauttamalla tai sakottamalla. Viikon aikana on ruokailuissa yksi kasvisruokapäivä. Santanen kruunasi hyvän iltansa antamalla syötön Hakan 5–2 osumaan, jonka Joonas Korkiakoski teki tyhjään maaliin ottelun viimeisellä minuutilla. Palkintona vihreistä ripareistaan Piikkiön rippikoulutyö saa ympäristötoimikunnalta nuotiokahvipannun. Hän kertoo yleisellä tasolla, että poliisi puuttuu niihin kalastuskieltoihin, jotka on määritelty kalastuslainsäädännössä rangaistaviksi, samoin tieliikennettä koskevan lainsäädännön vastaiseen käyttäytymiseen. . . Piste-erot ovat yhä verraten pieniä, vaikka runkosarjasta on pelattu jo lähes puolet. Kalastajia on sillalla paljon, ja he käyvät kalassa usein iltapimeällä. Eli ei Haka suinkaan ole ainoa joukkue, jonka syyskausi on sujunut kompastellen. Törkeimmistä tapauksista voidaan kirjata rikosilmoitus ja siirtää asia esitutkintaan. Jopa kymmeniä miehiä käynyt kalastamassa sillalta pimeäaikaan Hakalle vihdoinkin kotivoitto PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Hakan jääkiekkojoukkue näytti kotijäällään viime lauantaina, ettei se suinkaan ole vielä heittänyt tämän kauden suhteen pyyhettä kehään. Hän ei tiedä, kävikö partio lopulta paikalla vai ei, eikä myöskään Kunnallislehti saanut tätä tietoa poliisilta. Jos kalastus on sillalla kielletty, niin poliisin pitää poistaa kalastajat. Vihreiden ripareiden tavoitteena on vahvistaa nuorten luontosuhdetta ja lisätä ymmärrystä ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin yhteydestä. – Kun yritin tavoittaa poliisia, minut yhdistettiin asiakaspalveluun, jossa sanottiin ettei tämmöistä asiaa viedä komisarioille. Vastustajaksi kello 18.30 alkavaan otteluun tulee Rockets Loimaalta. Leirijumikset toteutaan luonnossa nuorten valmistamien alttareiden äärellä. Vietetään aikaa luonnossa niin paljon kuin mahdollista
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto kokousti Sauvossa Li Andersson antoi kehui Sauvon piirikokouksessa nykyhallitusta siitä, että sen toimet tuovat Vasemmistoliitolle kannatusta. Trumpin äkkiväärä politiikka näyttäisi myös satavan vasemmiston laariin. Kokouksen julkilausumassa moititaan Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan esittämää jätehuollon perusmaksua piiloveroksi. Syyskokous valitsi yksimielisesti Varsinais-Suomen piirin nykyisen puheenjohtajan, piikkiöläisen Janne Ason jatkamaan ensi vuonna puheenjohtajana. Anderssonin mukaan kilpailukykysopimus itse asiassa tulee suomalaisille kalliiksi. Havainnot pyydetään ilmoittamaan numeroon 050 349 8995. SSS/KIRSI-MAARIT VENETPALO Näitkö Ykkös-Cafen ryöstäjän. Poliisi pyytää yllä mainittuun ajankohtaan tapahtumapaikalla pysähtyneiltä henkilöiltä mahdollisia havaintoja tekijästä tai tämän käyttämästä ajoneuvosta. Andersson lisäsi pelkäävänsä, että sotesta etsityt säästöt hankitaan muilla lisäleikkauksilla ja korottamalla asiakasmaksuja Nieminen varapuheenjohtajaksi Piirikokous valitsi yksimielisesti naantalilaisen Kaisa Vallavuoren Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi. Kun sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisvastuu viedään maakuntatasolle, on uhkana että keskittäminen johtaa palvelujen karkaamiseen kauaksi. Kokouksessa ajankohtaiskatsauksen piti ja kokousväen kysymyksiin vastaili eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Sen kannatus on heilunut 8–9 prosentin paikkeilla. Vasemmistoliiton mukaan verotulojen laskun ja veronalennusten loppusumma julkisessa taloudessa nousee peräti kahteen miljardiin. Puolue tavoittelee luonnollisesti tulevissa vaaleissa suurta menestystä. Se ei kohtele eri asumismuotoja tasapuolisesti, eikä ole jätteiden lakiin kirjatun aiheuttajaperusteen hengen mukainen. Mallissa on monta ongelmaa: alueellinen tasaarvo ei toteudu, demokratia ei toteudu, miljardien säästötavoite ei toteudu, koska sosiaalija terveyspalveluita tuottaa yhä useampi toimija, Andersson sanoi. . Pienituloisia kannustetaan leikkauksilla, hyvätuloisia veronkevennyksillä. Sauvo korostaa lähipalveluja SAUVO Lähipalvelujen säilyminen pitää turvata sote-uudistuksessa, korostaa Sauvon kunnanhallitus antamassaan lausunnossa sotesta. Vasemmistoliitto katsoo, että Suomi ei parane palkanalennuksilla ja koulutusleikkauksilla. Yhdessä ainoassa asiassa sekä Li Andersson että vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Raimo Nieminen antavat kehuja nykyhallitukselle: – Aika paljon hallitus tekee meidän puolesta vaalityötä, Andersson sanoo. . – Sipilän ja Orpon vakuuttelut, että leikkaukset sattuvat kaikkiin, ei pidä paikkaansa. Vasemmistoliiton tehtävä on näyttää, että vaihtoehto vallitsevalle politiikalle on olemassa. Nyt samaa virhettä ollaan Anderssonin mukana tekemässä Suomessa. Hän ihmetteli, kuinka hallitus löytää rahaa hyvätuloisten veronalennuksiin, mutta samalla tekee suoria, köyhimpien asemaa heikentäviä tulonsiirtoleikkauksia. Siltaremontti haittaa ajoa moottoritiellä KAARINA Ely-keskus korjaa Pukkilan ylikulkusillan rikkoutunutta liikuntasaumalaitetta moottoritiellä Piikkiössä, minkä vuoksi nopeusrajoitusta on alennettu ja käytössä on vain yksi ajokaista kerrallaan Helsingin suuntaan ajettaessa. Leikkaukset epätasa-arvoisia Li Andersson antoi Sipilän hallituksen kuulla kunniansa. . Samaan aikaan Allén on hakenut kunnanjohtajaksi myös Eurajoelle ja edennyt haastatteluvaiheeseen. Piirihallitukseen valittiin Lauri Simola Paimiosta ja Pentti Kallio Kaarinasta. Samalla, kuin kaikkein pienituloisimmalta ryhmältä eli opiskelijoilta leikataan 120 miljoonaa, suunnittelee hallitus kaikkein suurituloisimmille yrittäjävähennystä 120 miljoonalla, Andersson ihmetteli. Hakijoita on yhteensä 16. Hän huomautti, että Ruotsissa selvitysmiehen tuore malli esittää hyvinvointipalveluita tuottaville yrityksille seitsemän prosentin voittokattoa, sillä tutkimuksen mukaan ruotsalaiset eivät hyväksy nykyjärjestelmää, jossa verovaroilla tehdään suuria voittoja. Perussuomalaiset eivät hyväksy tällaista piiloverotusta ja kyseenalaistavat myös perusmaksun perimisen laillisuuden. – Se on hyvä ohjenuora muillekin, Andersson sanoi. Nieminen ja Andersson antavat osan kiitoksista myös Atlantin toiselle puolelle. Janne Aso jatkaa piirin puheenjohtajana. Varapuheenjohtajiksi valittiin Tomi Nieminen Paimiosta ja Johannes Yrttiaho Turusta. Oripään lentokentällä. Perussuomalaiset moittivat jätehuollon perusmaksua ORIPÄÄ Varsinais-Suomen Perussuomalaiset pitivät sääntömääräisen syyskokouksensa 12.11. Paikka tuli auki, kun Arto Oikarinen valittiin kunnanjohtajaksi Maskuun. Tällä viikolla alkanut siltaremontti jatkuu viikolle 50 asti. Perussuomalaisten mielestä maksulla ei ole jätemäärän vähentämiseen kannustavaa vaikutusta eikä muutakaan ekologista vaikutusta. Nopeusrajoitus on 50 km/h, kun paikalla tehdään töitä, muulloin 80 km/h. KAARINA Moottoritien varressa Piikkiössä sijaitseva Ykkös-Cafe yritettiin ryöstää maanantaina 14.11. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 18.11.2016 ”Hallitus tekee meille vaalityötä” SAUVO SSS | Mikko Kiviluoto Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kehui Varsinais-Suomen vasemmistoliiton piirikokouksessa Sauvon Seuralassa paikallista vasemmistoliittoa siitä, että se on kolminkertaistanut jäsenmääränsä ja viisinkertaistanut kevään kunnallisvaaliehdokasmääränsä. Allén hakee kunnanjohtajaksi Ruskolle SAUVO Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén hakee Ruskon kunnanjohtajaksi. Sote-uudistuksen suunta huolettaa Niin ikään sote-uudistuksen suunta huolestutti Anderssonia. – Hallitus haluaa Suomesta bulkkituotannon maata, jossa kilpaillaan palkkatasolla. Piirihallituksen jäseniksi valittiin puheenjohtajan lisäksi paikallisina edustajina Silvia Koski Sauvosta, Martti Mäkinen Paimiosta ja Veli-Matti Virtanen Kaarinasta. klo 17.32. Suomalaisten vahvuudet ovat aivan muualla, osaamisessa, luotettavuudessa ja korkeassa laadussa. – Kokoomukselle valinnanvapaudesta on tullut tärkeämpää kuin hoidon saumattomuudesta ja hoitoketjusta. . Tekijänä oli suomen kieltä puhunut nuorehko mieshenkilö, joka juoksi ulos kahvilan pääovista. – En ole varma johtuuko se USA:n presidentinvaaleista, mutta myös tällä viikolla piiristä on tullut uusia jäsenhakemuksia, Raimo Nieminen sanoo
Olga ja Eemeli ovat tuttuja ala-asteelta alkaen. Ymmärsimme tehtävän vähän väärin ja laitoimme lääkettä vain kahdelle päivälle, kun niitä olisi pitänyt olla joka päivälle, Olga Elonen kertoo. Sisältönä voi olla esimerkiksi paikallisia lammaslihapullia, sinappia, olutta, mallasnäkkileipää ja makeita herkkuja. Aluekilpailujen jälkeen varsinainen Taitaja-finaali järjestetään toukokuussa Helsingissä. – He saavat ohjeet, suorittavat tehtävän, ilmoittavat tuomarille kun ovat valmiit ja siirtyvät seuraavaan, Saarinen paljastaa. Vaikka ei asuisi näköetäisyydellä, työmaan edistymistä voi seurata reaaliaikaisesti Kaarinan kaupungin kotisivujen kautta. ”Meillä on hyvä ryhmähenki ja toimimme yhtenäisesti. Vaikka Taitaja9 esitteleekin ammattialoja, ovat nuoret jo tehneet päätöksensä tulevasta. Auttaa ammatinvalinnassa Taitaja9-kilpailun tarkoitus on tehdä ammatillisia oppilaitoksia tutuksi peruskoululaisille. Nopein ja tehtävät suorittanut joukkue pääsee näin ollen Helsingin finaaliin. Joka vuosi oppilaat ovat päässeet jatkoon, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Muut hallituksen jäsenet tulevalla kaudella ovat Nana Saaristo, Sini Heino, Katja Tiittanen, Virpi Nipala ja Sini-Päivi Aho. – Saimme ennakkotehtäväksi jo opetella kaikki Suomen presidentit järjestyksessä. Yhdistyksen jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan 25 euroa ja alle 29-v. Kisoja koulun puolesta koordinoinut Saarinen kertoo, että Turun kilpailu oli pistekilpailu, mutta tulevassa Paraisten aluekilpailussa on edessä todennäköisesti rata, jossa yleisö katselee ryhmän suoritusta. Puukoriin on koottu kolme erilaista ja eri hintaista tuotepakettia. – Tehtävät voivat olla esimerkiksi elintarvikealalta, lähihoidosta, sähköalalta, logistiikasta tai autopuolelta, Olga Elonen selvittää. INA VIRTANEN Sauvolaiset kokosivat herkut yhteen SAUVO Sauvolaiset leipurit, maajussit, käsityöläiset, oluen panijat ja muiden herkkujen tekijät ovat päättäneet koota joulusesonkia varten parhaista tuotteistaan – ei enempää eikä vähempää kuin – Suomen parhaan tuotekorin. Kilpailun voittajat saavat palkinnoksi tänä vuonna sähköskootterit. – Meillä on hyvä ryhmähenki ja toimimme yhtenäisesti, Olga Elonen kertoo. – Kilpailussa joku otti aina eri tehtävässä pääroolin, eikä erikseen tarvinnut sopia, että kuka tekee mitäkin, Mimosa Ajalin jatkaa yhteistyöstä. nuorisojäsenmaksu 12 euroa. – Vaikeinta oli lääkkeiden jako dosetteihin. Tehtäviä on kolme ja joka vuosi saadaan tietää yksi ennakkoon, Olga Elonen kertoo. Syyskokouksessa hyväksyttiin Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistyksen uudet mallisäännöt. . Ennakkotehtävänä kolmikko aikoo opetella Suomen presidentit järjestyksessään ulkoa tulevia aluekilpailuita varten. – Kisa vaatii hyviä hermoja, Anette Saarinen vinkkaa. Eemeli Mäkelän mukaan jokaisella joukkueen jäsenellä on omat vahvuusalueensa. Ammattiaineet ovat tuttuja osittain jo peruskoulun valinnaisaineiden kautta. Tilauksen voi tehdä esimerkiksi Rantolan Puodin kautta. Luvassa on ainakin ilmapalloja ja tatuointeja. – Olga on hyvä kotitalousasioissa, hän kertoo. Kaarina-talon työmaa livenä KAARINA Kaarina-talon työmaalla nostetaan jo elementtejä pystyyn. Taitaja9-kisa opettaa ammattialoista Eemeli Mäkelä, Mimosa Ajalin ja Olga Elonen kertoivat menevänsä tiistaina Turkuun paikalliskisojen palkintojenjakoon, mutta valmistautuvansa myös seuraavaan koitokseen, eli Paraisten aluekilpailuihin. – Kilpailuja on järjestetty jo 14 vuotta ja koulumme on ollut alusta asti mukana. Helpointa oli esimerkiksi pulttien ja mutterien laittaminen oikeisiin reikiin ja kynttelikön kasaaminen. Mimosa ja Olga ovat molemmat valinneet kotitalouden ja Eemeli puolestaan teknisen työn. Kaupunginviraston katolle on asennettu kamera, joka kuvaa Kaarina-talon työmaata päivin ja öin.. Paikalliskarsinnoissa ryhmien suorittamissa kymmenessä tehtäväpisteessä oli tehtäviä eri ammattialoilta. Paraisten aluekilpailuun osallistuvat Piikkiön Yhtenäiskoulun joukkueen lisäksi joukkueet Luostarinvuoren koulusta, Turun lyseon koulusta, Aurajoen koulusta sekä Sauvon koulukeskuksesta. – Edessämme oli kasa tiiliä ja ihmettelimme, mitä tästä pitää alkaa tekemään. ”Mestareilla” hyvä ryhmähenki 9A-luokalta tuleva kolmikko on vapaa-ajallaankin kavereita keskenään. Tänä vuonna tehtävänä oli esimerkiksi liuosten happamuuden määrittelyä, yöpöydän kasausta, tuoteselosteen tulkitsemista ja ledvalon valmistusta. Presidentit järjestykseen Seuraavan kerran kolmikon taitoja päästään hyödyntämään, kun Mestarit-joukkue suuntaa kilpailemaan ensi torstaina Paraisille VarsinaisSuomen aluekilpailuihin. Paikallisyhdistys osallistuu Paimion kaupungin joulumarkkinoille Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. – Haen sosiaalija terveysalalle lähihoitajaksi, ja Mimosa ja Eemeli menevät lukioon, Olga Elonen paljastaa. Turun paikalliskilpailu on yksi Suomen suurimmista, sillä kilpailuun osallistui 16 peruskoulun yläastetta Turun, Paraisten, Sauvon ja Kaarinan alueelta, yhteensä yli 70 joukkueen voimin. – Emme ole vielä treenanneet seuraaviin kisoihin, mutta tulemme kyllä sitä tekemään, Eemeli Mäkelä paljastaa. Olga Elonen Paikalliset erikoistuotteiden tekijät löivät joulun kunniaksi ”hynttyyt yhteen”. Vuonna 2013 koulustamme pääsi ryhmä Helsingin finaaliin saakka, kotitalousopettaja Anette Saarinen kertoo. Yksi rakennusalan tehtävä jäi paikalliskarsinnoista joukkueelle erityisesti mieleen. Tarkoituksena oli lopulta rakentaa savupiippu, Eemeli Mäkelä kertoo. Marja HolmRantala jatkaa PAIMIO Pelastakaa Lapset ry:n Paimion osaston puheenjohtajana jatkaa Marja Holm-Rantala. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 18.11.2016 Piikkiöläistrio Taitajien paikalliskarsintojen kärkeen KAARINA Ina Virtanen Piikkiön Yhtenäiskoulun Mestarit-joukkue löi itsensä läpi Taitaja9-kisojen Turun paikalliskarsintojen voittajaksi Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalossa. – Tehtävät olivat kivoja. Muista kahdesta ammattialan tehtävästä heillä ei ole vielä aavistustakaan. Yhdeksäsluokkalaisilla piikkiöläisnuorilla Olga Elosella, Mimosa Ajalinilla sekä Eemeli Mäkelällä oli hyvä tunnelma voiton jälkeen. . – Ja Eemeli osaa älytehtävät kuten Mimosakin, Olga Elonen toteaa
Hyvän tekemisen kurssi on Kansalaisopistojen liiton ja nenäpäivän yhteinen teema, jolla kansalaisopistot voivat osallistua Nenäpäivän viettoon. Kati Lehtimäen vetämä kurssi kokoontui syksyn kuluessa neljä kertaa. Esimerkiksi Paimion Paltanpuistossa on avopalveluohjaaja Tiina Kangasniemen mukaan muistisairaita kaikilla osastoilla. Paimion opisto oli ensimmäisten joukossa mukana toteuttamassa kyseistä kurssia. PERTTU HEMMINKI Neulottuja, virkattuja, huovutettuja ja kauniisti koristeltuja. Palvelukodissa vieraili perjantaina Paimion opiston Hyvän tekemisen kurssi, joka lahjoitti palvelukotiin parikymmentä kaunista, värikästä ja lämmintä hypistelymuhvia. Paimiossa kurssille osallistui kahdeksan henkeä. Useimmat kurssilaiset toivat mukanaan omat langat, puikot, koukut ja villat, Kati Lehtimäki kertoi. marraskuuta 2016. Buffetin tuotto, yli 700 euroa, meni nenäpäiväkeräykseen. LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi Vistan koulu osallistui nenäpäiväkeräykseen ensimmäistä kertaa. Näin autettiin maailman lapsia yhdessä, kertoo Hanna Niiranen. Kuva on avajaisista aamulla, kun apulaisrehtori Mimmi Veskoniemi kertoi ensin päivän tarkoituksesta, ja sitten nähtiin tanssiesitys, johon kaikki pääsivät osallistumaan. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 18.11.2016 ”Voi kuinka ihania muhveja!” PAIMIO Perttu Hemminki Viime viikolla Paimion Paltanpuiston palvelukodissa vietettiin paitsi Nenäpäivää myös muhvipäivää. Kurssilaiset kustansivat itse materiaalit muhveihin. Kurssimaksut lahjoitettiin kokonaisuudessaan Nenäpäiväkeräykseen. – Muhvit valmistuivat neulonnan ja virkkauksen perustaidoilla sekä huovuttamalla tai askartelemalla. Kauniiden muhvien hypisteleminen ja ihasteleminen näyttikin olevan Paltanpuiston vanhuksille todella mieluista. Yhteensä Paltanpuistossa on 30 asukasta. Paltanpuiston asukkaat Jenny Tikka (kuvassa kesk.) ja Laila Laitinen (vas.) iloitsivat aidosti muhvilahjoituksesta. Myytävät tuotteet oli henkilökunta leiponut ja lahjoittanut. – Hyvän tekemisen kurssin vierailu ja siihen liittyvä muhvien lahjoittaminen toi asukkaiden päivään mukavan piristyksen, Kangasniemi totesi. Nenäpäivän buffetti oli auki välituntisin. Heidän seurassaan Kati Lehtimäen jakamia muhveja hypistelivät Maila Saarinen ja Irma Hallisto. SOFIA JÄÄSKELÄINEN Muhvit olivat osa Nenäpäivän viettoa.. Nenäpäivä Vistan koululla PAIMIO Vistan koululla vietettiin ensimmäistä kertaa Nenäpäivää 11. Vanhuusiän muistisairaudet ovat nykyisin yleisiä. Kurssilla valmistettujen hypistelymuhvien avulla esimerkiksi muistisairas saa tekemistä käsilleen ja voi kokea rauhoittumista tai innostusta. Muhveja lahjoitettiin Nenäpäivä-perjantaina paitsi Paltanpuistoon myös Paimion vanhainkotiin. – Voi kuinka ihania! puki eräs heistä ajatukset sanoiksi
4730 400 www.sauvonapteekki. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ Jukantie 8, Paimio, 040-8370953 www.carcolor.fi info@carcolor.fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 040 748 2770 www.piaholm.fi vankalla ammattitaidolla Paimiossa ja naapurikunnissa. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. puh. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502 www.taisanne.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI LOUNAIS-SUOMEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A] Puh. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. Puh. Isännöintipalvelut taloyhtiöille isännöinti kirjanpito vuokravälitys Seuratie 4 A 23 P. 473 2300 www.paimionhmlpalvelu.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . 0400-603 101 24h LUOTET TAVA THERMIAMAAL ÄMPÖ Kokemuksella ja ammattitaidolla BRUNNSBORRNIN DAHLBOM KAIVONPORAUS DAHLBOM 044 592 0788 / Kristian 045 355 4501 / Juha • www.dahlbom.fi Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. krs 20100 Turku, p. 040 590 38 68 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. Puh. 470 9897 www.paimionhammashoito.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto LVI ITÄLÄ OY P. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Puh. 4704 599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Kaarina, Kemiönsaari, Paimio, Parainen, Salo, Sauvo Hyötyeläinpäivystys puh 0600 41451 (0,7 €/min+ ppm) Varsinais-Suomen Pieneläinpäivystys puh 0600 12 444 (0,5 €/min +ppm) Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY www.peimarin.fi Johanna Pulkkinen gsm 040 300 2305 johanna.pulkkinen@ aktialkv.fi Aktia Kiinteistönvälitys Alueesi edustaja www.aktialkv.fi LAKIASIAINTOIMISTO PIA HOLM OY Viljontie 1, 21570 Sauvo P. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 010 567 7080 ma-pe 9-18, la 9-15 www.paimionapteekki.fi. 040 464 5601 Muut palvelumme www.peimarinisannointi.fi Asematie 1, 21530 Paimio Puh. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 010 229 2269 Ark. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. 0400-221 642 www.lvi-itala.fi KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 050 366 1342. Parasta paikallista autonvuokrausta. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. Puh. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 474 4100 Avoinna ma 8-17, ti-pe 9-15 SOSIAALITOIMISTO Pertinpolku 4 Avoinna ma-pe 9-11.30, ma 15-17 varatuomari Pekka Vuorinen Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina puh. 243 6500 www.kaarinanasianajo.. • Maksuton puhelinneuvonta • KAARINAN ASIANAJOTOIMISTO SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–17 Viljontie 8, puh. 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 Sauvon kunta KUNNANVIRASTO Vahtistentie 5, puh. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. Kysy lisää ja pyydä tarjous puh. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET paimion hammaslääkäripalvelu Puhelimenkulma, Vistantie 19 Hammaslääkärit Anna Kuusvuori Tuomo Malkki Päivi Pohjola Suuhygienisti Lenita Mikkola Aikavaraukset p. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi AUTOMAALIT JA TARVIKKEET Salvelanlaaksontie 2B, 21500 Piikkiö info@opticolor.fi www.opticolor.fi 050 577 3595 Kyltit, Kilvet -ja KaiverruKset P. 470 2100 p. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 18.11.2016 APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOKORJAAMOJA ELÄINLÄÄKÄRI PÄIVYSTYSTÄ FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA LAKIASIAINTOIMISTOJA KULJETUSPALVELUJA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA ISÄNNÖINTIPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA Auto ja Moottorihuolto www.am-motor.fi puh. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi HAMMASLÄÄKÄRI Teija Siltanen Vistantie 24 A 16 PAIMIO Ajanvaraus puh
minimi jyrsintäsyvyys 15 cm maanpinnan alapuolelle PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT Kaikki rakennusalan peltityöt 040 760 1714, Paimio • peltikatot, myös konesaumatut • läpivientien pellitykset • sadevesijärjestelmät • kattoturvatuotteet www.peltisepanliikewallin.fi PeltisePänliike s. Tiedustelut: 050 551 5522/ Inga. 045-1109 071 TILAUSAJOT HYVIN VARUSTETUILLA BUSSEILLA VISTAMATKAT VISTAMATKAT PUH. 040 579 2667, Sauvo Huom! Kotitalousvähennys mm. Määräpaikkalisä on 15%. klo 18 alk. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimituksen avustaja Maria Kesti (02) 588 8656 toimituksen avustaja Maria Kesti (02) 588 8656 tmi kari Westerholm Huoneistoremontit 30 v. JaMa-Power Oy p. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Tapahtuma on ilmainen edellyttäen ilmoittautumista pe 25.11. PAIMION HAKA 1955 Haka 1955 Haka Hakan jääkiekon kotiottelut OP-areenalla viikonloppuna: 20.11. Vielä asemakaavoittamattoman alueen kaavoittaminen tulee yhdistämään Tiilitehtaan ja Hanhijoen kaava-alueet toisiinsa. Alander Oy p. Jäikö Kunnallislehti tulematta. kokemuksella Laatoitustyöt Vesieristykset Keittiökalusteet Huoneistoremontit 040 5313424 Paimio kari.westerholm@gmail.com Kiinteistöja metsänhoito palvelut Glad tonttihakkuut ja polttopuiden teko Pihapuiden kaadot nurmikonleikkuut tonttihakkuut ja -raivaukset Puh. Lastenhoitokurssi Paimiossa viikonloppuisin ajalla 26.-27.11. HUOLLOT. TUULIJA AURINKOENERGIA 0400 527971 24h sauvon Metsäpalvelu P. Tervetuloa. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SyntymäPäiVät, muiStotilAiSuudet, ym. Suunnittelualueelle olisi tarkoitus osoittaa yli 10 ha laajuinen, yhtenäinen viheralue Vähäjoen ranta-alueelle. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. klo 16. Alueen pinta-ala on n. Su 20.11. ari.tuomi@arituomi.fi PALVELUKSESSANNE JO 25 VUOTTA! SÄHKÖASENNUKSET . 044-5058 005 Jiri p. Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Poikien (yli 13-v.) ilta Sauvon Nuokkarilla ke 23.11. Tervetuloa! Sauvon Yrittäjät ry Hallitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLETULO Kaupunginhallitus on kokouksessaan 9.11.2016 päättänyt käynnistää Tiilitehtaan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaavan laatimisen päätavoitteena on tarkistaa voimassa olevassa kaavassa rakentamiseen osoitettujen kortteleiden käyttötarkoitus ja laajentaa kaupungin omakotitonttireserviä. Jäikö Kunnallislehti tulematta. klo 18.00 Karuna Kalliorannassa. Vuotaako vesijohto. mennessä: tallivs@ gmail.com. klo 16.30 Paimion kokkikerho Vistan koululla. 02-479 5115, 040-5455601 Kodin saneeraukset Korjausrakennus Tuominen Puh. Lounasaika klo 11.00-13.00. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. ABC Tammisillan kokoustilassa. klo 13:00 D2 AA PaiHa Lukko Keltainen, klo 14:30 E1 AA PaiHa Aces Lukko Keltainen SAUVO SAUVON URHEILIJAT Kauden päätöstilaisuus pidetään torstaina 24.11. klo 12.00 Jouluista askartelua koko perheelle, Oinilan hiihtomajalla. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Wallin SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Virtanen Kimmo Sauvon Palvelutaksi Laaksonen Mauri 0400 228 667 Saarinen Marika 050 910 1630 0400 532 236 040 519 6449 Peimarin Mattopesu Vistantie 8, 21530 Paimio Puh. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. ruokalistat . Osanottajille jaetaan lämmin vapepa-tuote. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. Johtokunta KOKOUKSIA VUOKRATTAVANA Sauvon keskustassa luhtitalon toisen kerroksen päätyhuoneisto 3 h+k+s 78 m 2 P. Ilmoittautumiset 18.11. klo 17.00 Hanhijoki koululla. Pohjoisessa ja idässä se rajoittuu Vähäjokeen, etelässä rautatiealueeseen ja lännessä Tiilitehtaantien asuinalueeseen. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Vistantie 18, Paimio, sekä kaupungin internet-sivuilla: www.paimio.fi/tiilitehdas Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmasta tulee toimittaa 20.12.2016 mennessä kirjallisena osoitteeseen: Paimion kaupunki/Kaavoitus, PL 50, 21531 Paimio, tai sähköpostilla osoitteeseen: kaavoitus@paimio.fi Paimiossa 18.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS Paimion Nuorisoseura ry:n syysKOKOUs ke 30.11.2016 klo 19, Vistan koulu, Vistantie 31, Paimio. Paltanpata. Määräpaikkalisä on 15%. 17,4 ha, josta 4,4 ha on asemakaavoittamatonta aluetta. Lisätiedot Sauvon Ratsastajien facebook-sivulla tai 050 551 5522 / Inga Koskinen. klo 18.00 alkaen Sauvon koulukeskuksen ruokalassa, tervetuloa! SAUVON RATSASTAJAT Su 27.11. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. Järjestäjinä Sauvon Ratsastajat sekä Paimion-Sauvon 4H. pikalinkit . klo 11.00 4H mukana Paimion joulumarkkinoilla. Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. Tervetuloa askartelemaan! Jouluinen hevostapahtuma Laitamäen ratsutilalla Sauvossa Su 27.11. laine Oy kiinteiStöjen SähköaSennukSet, kOrjaukSet ja huOllOt Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. 4732350 050-4093201 Av. 0400 438735 KOKOUKSIA PESULAPALVELUJA PITOPALVELUJA PUUTARHAPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA PELTISEPÄNLIIKKEITÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ • Invaja ryhmäkuljetukset • • Tilausajot 1+16 hlöä • Peimarin Liikenne Oy 0400-177 007 Matkallasi päivin öin 24h tilaukset 0400 173 001 www.jataxi.fi Sähköpalvelu k. P. Kaavahankkeeseen liittyen on laadittu MRL 63 §:n mukainen osallistumisja arviointisuunnitelma, joka on nähtävillä kaupungin teknisessä virastossa os. Ilm. 4H yrittäjäkurssi ilmoittautuneille Turussa. com viimeistään pe 25.11. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. mennessä. klo 17.00 Sauvon Tenavat koululla. Huom. KORJAUKSET SUUNNITTELU . Ruokalista: www.paimio.fi . klo 18. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen toimituksen avustaja Ina Virtanen toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Johtokunta klo 18.30. URHEILUSEURAT PALTANPADAN RUOKALISTA 21.11.-25.11.2016 MA: Broiler-pekonipasta tai Porkkanasosekeitto, Mustikkakiisseli TI: Porokiusaus tai Herkkutattipasta, Raparperikiisseli KE: Kalapyörykät tai Kasvis-kaalikääryleet, Mustaherukkavispipuuro TO: Jauhelihakeitto tai Pizza Vege, Mustikkapiirakka PE: Karjalanpaisti tai Unkarilainen Gulassipata kasviksista, Rusinasoppa Nyt myös kasvisvaihtoehto. klo 12-15 maksuton jouluinen hevostapahtuma ja poniratsastusta Sauvossa Laitamäen Ratsutilan maneesissa. Huom. 0400 367 253 / Mikael Ahola Halslahdentie 196, Karuna mETSÄPALVELUJA Huomenna 19.11. Kerhot kokoontuvat: Ke 23.11. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Ratsastusohjelman lisäksi jouluista tarjoilua ja osallistujille esinepalkintoja/arvonta. ja 3.-4.12. 0400 204 902 www.arituomi.fi . Vapaa pääsy edellyttäen ilmoittautumista tallivs@gmail. remontit • SERTIFIOITU MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Sauvon-Kemiöntie 395, Sauvo. To 24.11. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 18.11.2016 Paimion yhteismetsän syyskokous Mhy Lounametsän toimistolla Vistantie 19 Tiistaina 29.11.2016 klo 10.00 Kaikki sääntöjen mukaiset asiat. www.peimarinmattopesu.fi SORAHUOLTOJA SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Hilari 0400 228 025 Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Vistantie 8, Paimio Avoinna 10-17, to 10-18, la 10-14 Ajanvaraus 0400 888 362 Silmälääkäri Timo Haapala Optikko Minna Hakala-Silvast SILmÄLÄÄKÄREITÄ Sähköasennukset Sähköurakointi Korjaukset ja huollot Ora Laaksonen GSM 050 569 6889 www.sahkolesako.fi • Rakentaa, saneeraa ja sähköistää • Märkätilat • Vahinkopalvelu Uula p. Laurille 22.11. PerhejuhlAt www.lounaskahvilaansku.com PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. ma-pe 10-17, la sulj. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. Tarkemmat tiedot löydät kotisivuiltamme: http:// paimion-sauvon4hyhdistys.4h.fi PAIMIO PAIMION RASTI Kaikille Rastin vapepalaisille tarkoitettu Vapepan uuden hälytysjärjestelmän esittely ja kokeilu/testaus tilaisuus ke 23.11. To 24.11. Kokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja vuodelle 2017. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Tervetuloa! Hoitokunta Ylimääräinen KOKOUS pidetään to 8.12.2016 klo 18.30 LSOP:n Sauvon konttorin kerhohuoneella. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. 040-526 4281 www.jama-power.. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Tuleeko vesi kellariin. 477 5623 seppo.santala@vistamatkat.. Tervetuloa kokkailemaan! Tyttöjen (yli 13-v.) iltapäivä Sauvon Nuokkarilla pe 25.11. kylpyhuone, sauna ym. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAImIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk: Etusivu 2,20 /pmm Tekstissä 1,28 /pmm Takasivu 1,32 /pmm Muualla 1,16 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. mennessä. To 24.11. Suunnittelualue sijaitsee Paimion ydinkeskustassa, Ala-Vistalla, Paimion aseman koillispuolella. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi PIHAPUIDEN KAADOT myös kiipeilykaadot KANTOJYRSINTÄÄ Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ. Onko viemäri rikki. Tilaushinta 1.1.2016 alk: Kestotilaus / 12 kk 89,00 € Kestotilaus / 6 kk 46,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus107,00 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 59,90 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Kestodigi / 12 kk 60,00 € Kestodigi / 6 kk 30,00 € 12 kk:n määräaikainen digi 84,00 € 6 kk:n määräaikainen digi 42,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa
Tämä tarkoittaa sitä, että lauantaina 19.11. Se tietää tapahtumarikkaita hetkiä lähimpiin viikonloppuihin. Joukkue aloitti marraskuun matkaamalla Paraisille sarjajumbo ParSportin vieraaksi. Tällä kaudella Paimion Hakan miesten edustusjoukkue pelaa futsalia Länsi-Suomen piirin Futsal Nelosen Lohko 1:ssä. Vain kaksi minuttia edellisestä PaiHan ykkösketju toi joukkueen jo maalin päähän, tekijänä Micke Rosling. Kuoroa johtaa kanttori Eeva Moilanen. Syystalveen Italian aurinkoa PAIMIO Kaarinan Konserttiorkesteri esiintyy Luca Lattanzion kanssa Paimiossa torstaina 24. Konsertti alkaa kello 19. Naissolistina konsertissa esiintyy – italian kielellä – orkesterin oma laulusolisti, altto Johanna Virjonen. Vajaalla kokoonpanollakin PaiHa sai pyöriteltyä lukemat 12-2 taululle. Konsertissa kuullaan italialaisen viihdemusiikin tunnettuja klassikoita, joista monet ovat Suomessakin erittäin suosittuja. Palloilun lajikirjoon vihkiytymättömille kerrottakoon, että futsal on jalkapalloa muistuttava palloilulaji, jota pelataan yleensä urheiluhallissa. päivänä. marraskuuta kello 17 alkaen. Molempiin konsertteihin on vapaa pääsy. Joulusesonki alkamassa PAIMIO, SAUVO, KAARINA Jouluaika on alkamassa. Riennot alkavat Paimiossa jo tulevana sunnuntaina, kun kaupungintalolla ja sen tuntumassa järjestetään käsityörikkaat joulumarkkinat ja avataan piparkakkukisa. Toisella kaudella nousu oli taas lähellä, mutta parin pisteen erolla ryhmä jäi kuitenkin Neloseen täksi kaudeksi. Kaikki muuttui kuitenkin tilanteessa 3-6 päävalmentaja Miro Mäkisen ajassa 45.46 käyttämän aikalisän jälkeen. Sauvon kirjastossa musisoidaan torstaina joulukuun 1. Orkesteri tekee vuosittain 2–3 konserttiohjelmistoa ja on myös Turun suomenkielisen työväenopiston viihdeorkesteri. Paimion Hakalla ei ole ennen vuotta 2014 ollut miesten futsal-joukkuetta. Kello 18 alkavassa joulukonsertissa esiintyvät Jouni ja Anu Keronen. TARA JAAKKOLA PaiHan A-juniorit jatkavat hurjaa lentoaan JÄÄKIEKKO A-nuorten Aluesarjan ylivoimaisessa kärjessä keikkuva Paimion Haka on saalistanut toistaiseksi voiton kaikista kymmenestä sarjapelistään, kun toisena oleva Espoon Kiekkoseura on kerännyt kuusi pistettä vähemmän. Futsal-pallo on jalkapalloa pienempi ja se pomppii vähemmän. Enää puuttui kruunu eli voittomaali, jota päästiin hakemaan ylivoimalla vain kolme minuttia ennen loppusummeria. Futsal tuo lisäväriä Paimion palloiluun PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Hakan jalkapalloilu on jo parin vuoden ajan saanut mielenkiintoista lisäväriä futsalin myötä. Ensimmäinen kausi meni todella hyvin, ja joukkue nousi suoraan sarjatasoa ylemmäs. Konsertissa esiintyvät Hanna Goesh (urut ja laulu) ja Else Goesh (viulu). Piikkiössä Hadvalantie muuttuu joulukaduksi seuraavana perjantaina, ja Sauvossa joulunavaukset ovat edessä sitten lauantaina ja sunnuntaina. Con Amore -konsertissaan orkesteri tarjoilee italialaisen musiikin helmiä solistinaan upea tenori Luca Lattanzio suoraan Italiasta. Vaikka sarjataso ei ole korkea, on ryhmä treenannut alusta lähtien positiivisella fiiliksellä. Espoossa on jo ensimmäinen mahdollisuus varmistaa sarjan voitto. Pari vuotta sitten joukkuetta olivat kasaamassa muun muassa Juuso Jaakkola, Tommi Eskelinen ja Mikko Kraakkussuo. Paimion konserttiin saa lippuja orkesterin soittajilta, Paimion ja Kaarinan kaupunkien palvelupisteistä sekä ovelta. Kymmenen euron hintaisia lippuja saa sekä ovelta että ennakkoon kirjastosta. PaiHan miesten futsal-edustusjoukkueen tämän kauden ensimmäiset pelit ovat edessä tänä viikonloppuna. Peliareenan puute on harmillista paitsi lajin harrastajien myös yleisön kannalta: laji on nopeuden ja runsaiden tapahtumien puolesta erittäin katsojaystävällinen. Se ylivoima ei vanhentunut kuin 17 sekuntia, Juuso Jutila toimitti ja pahasta loukkaantumisesta juuri toipunut Tiitus Tuominen ohjasi kiekon verkkoon. marraskuuta kirkossa esiintyvät Rami Tapper (laulu & kitara) sekä Helmiina, Justiina ja Josefiina Kavander. Siihen vapaaehtoiset voivat osallistua tekemällä ”luukun”, joita ohikulkijat voivat bongata. Joukkueen päätavoite tänä talvena on ”pitää hauskaa ja samalla voittaa matseja”. Markkinakojut varattiin täyteen jo hyvän aikaa sitten, ja tiettävästi paikalle on tulossa pukkikin muorineen. Ottelun positiivisimmat fiilikset valmennusjohdolle jättivät Anuorten peleissä debytoineet seuran omat C-juniorit, puolustuksessa miehekkäästi luutinut Atte Salonen ja maalilla loistavasti kiekkoja kiinni nappaillut Elmeri Soon. Muutama uusi pelaaja on tullut PaiHan edustuksesta ja lisäksi pari uutta seuran ulkopuolelta. marraskuuta. Uskomattoman isänpäivätrillerin päätteeksi siis 7-6 voitto ja voittoputki jatkui. Paimiossa joulumarkkinat sunnuntaina. Ensin kapteeni näytti esimerkkiä, kun Tuomas Alava murtautui läpi TuTo puolustuksen nostaen kiekon kämmeneltä yläkulmaan. Ensin Sauvon keskustassa ja sitten Karunan Rantolassa. Futsal-joukkueeseen kuuluu maalivahti ja neljä kenttäpelaajaa. Kolme minuttia ennen loppua nähty tasoitus syntyi puolestaan Elmo Lindroosin lavasta näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi. Viulusolistina esiintyy Verna Salo. Ottelu päättyi PaiHan voittoon maalein 3-5. Kuorokonsertin ohjelman hintaan sisältyvät glögi ja pipari. Joukkueen ensimmäinen kausi alkoi talvella 2014–2015 Turun Piirin Futsal Vitosessa. Isänpäivänä Paimiossa vastaan asettui sarjakolmonen TuTo 2, joka pystyi vajaallakin miehityksellä pitämään PaiHaa välillä täysin pilkkanaan. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 18.11.2016 Sauvossa konsertteja kirkossa ja kirjastossa SAUVO Sauvon kirkossa laskeudutaan adventtiin kahden kirkkokonsertin myötä. Kapellimestarina on orkesterin pitkäaikainen taiteellinen johtaja Arkadi Ostrovski. Viimeisen 14 minuutin aikana joukkueen ilme ja asenne muuttui täysin. Ohjelmat maksavat 10 euroa. Karunassa ollaan jo pitkällä myös viime vuodelta tutun käveltävän joulukalenterin rakentamisessa. Ensi viikon torstaina 24. Kaarinan Konserttiorkesteri on yli 20 muusikon kokoonpano, joka on toiminut aktiivisesti jo 15 vuoden ajan. Tällä hetkellä joukkueella ei ole lajin mitat täyttävää kotihallia Paimiossa, joten PaiHa pelaa oman kotiturnauksensa Liedossa. PaiHan Jussi Kososen ja Juuso Jaakkolan kikkailua Piikkiössä viime talvena pelatussa CFS-PaiHa -pelissä. Kirkkokuoron adventtikonsertti on Sauvon kirkossa 27. Tällä kaudella joukkueessa on mukana uusiakin pelaajia. Aiempien vuosien tapaan joulumarkkinoiden avauksessa julistetaan pikkujoulurauha ja sytytetään kaupungin joulukuuseen valot, jotka palavatkin sitten loppiaiseen asti. Helmiina soittaa pianoa ja laulaa, Justiina soittaa huilua ja Josefiinan instrumenttina on sello. Pääsylipun hinta on 15 euroa. Seuraavan kerran joukkue on kotikaukalossaan 27.11., kun vastaan asettuu Blues Team kello 15. Huomenna lauantaina Haka kohtaa Ilpoisten palloiluhallissa Turussa kello 14.15 TuTon ja tuntia myöhemmin AC Sauvon. Alunperin joukkue perustettiin Paimion Hakan edustuksen ja PaiHa2:n pelaajista, mutta tällä hetkellä ryhmässä on pari pelaajaa, jotka eivät pelaa Hakassa
Pekka Salmen kuvailta Paimion kirjastossa (kaupungintalo) ma 28.11. Sauvo, Tapper´s Inn. Karunan Kyläyhdistys. lähtö Sauvon torilta klo 8.30 paluu 0.00 Su 20.11. klo 11.15 ja paluu on Aurasta klo 16. Linja-auto Heikkilän kasarmille la 19.11. Tervetuloa la klo 10-14 ja su klo 11-16. Kuntosalilaitteiden perehdytys, jokaisen kuukauden ensimmäisenä ma – ti. piparien leivontaa. Nyman, Sandell. Jos haluat olla mukana toiminnassamme, ota yhteyttä diakoniin, puhelin 044-773 5890. Ma 21.11. Huom! Omaistenilta Kaupungintalon Paimiosalissa klo 17.30-19 Paltanpuiston/Vanhainkodin/Jokilaakson/Askalan asukkaiden omaisille. Paimion seudun ympäristöyhdistys. Vetreä Jengi klo 13-13.45 Vistan kinon tiloissa. Jumalanpalvelus su klo 11.00, Jyrki Mäkilä. Hörkkö 13. klo 9 Aamiaiskahvila ja 9.30 ruoka-avustusten jako Sauvon srk-talo Ti 22.11. Adventin ehtoollishartaudet: ti 22.11. Paistamme lettuja Joulunavaus-markkinoilla la 26.11 kello 10-14 Sauvon torilla, mahdollisuus maksaa seurakuntatalonja Lehmirannan jouluruokailut. klo 15 Perheiden liikuntavuoro, yläkoulun sali Su 20.11. Pussitie 6). Ohjelma: Kavallon tilan esittely, Vaijeriliukua halukkaille, Sääntömääräiset asiat. klo 17 yhdistyksen kerhohuoneella(os. 10. Joulupuuro ja kahvit ma 5.12 klo 12 Kansanopistolla. Oppaana Luther-asiantuntija, TT Juhani Forsberg, matkanjohtaja Vesa Tuominen, mukana myös Saksassa pappina toiminut Miika Rosendahl Salon seurakunnasta. Kevola-Pitkäportaan kyläläiset: Huomiselle piknik-risteilylle bussi lähtee Hangassuontien risteyksestä klo 6.45, Vistamatkojen toimistolta 7.05. Kerhossa ma 28.11 12:30 puurojuhla, pikkupaketti mukaan, joulupukki on luvannut poiketa Tillintuvalla. SEURAKUNTA Kastettu: Svea Helene Hopiavuori. 08. Ritva ja lapset perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Puhujavieraana V-S SDP:n piirihallituksen 2. Tutustumme myös kirjaston kotiseutukokoelmaan. * Turun Merimieskirkon retkelle ilmoittautuneet: lähtö klo 16 Mikaelintalolta. Tupasvillassa ohjelmaa viikolla 47. klo 9.30 Perhekerhon kirkkohetki, Sauvon kirkko Pe 25.11. klo 14 Kirjallisuuskerho, Kavalto. menn. Joulukuun kuukausikerho palvelukeskuksessa ti 13.12 klo 13, joulupuurotarjoilu. Su 27.11. (02) 477 5600 ma-pe klo 9-16 tai asiakaspalvelu@vistamatkat.fi. Avoin tapahtuma. klo 17-19 Iltaperhekerho, Sauvon srk-talo Ma 21.11. Läppäri ti 22.11 klo 14 kirjastossa. digilehdellä! Ota digilehti käyttöösi! Verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soittamalla: 02 770 2626 (ark. Matkasta tarkemmin: www.paimionseurakunta.fi/743-luther-matka-saksaan-2017 tai vistamatkat.fi. Matkan alustava perushinta 1 375 e/hlö. Lämmin kiitos osanotosta. Boccia to 01.12 klo 12 Tillintupa ja kuntosali klo 13:30 koulukeskus. Ilm. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22. Messun jälkeen kirkkokahvit Paimion kirkossa. klo 10.15 Paltanpuiston palvelukeskus Päivi Nurmi, Petri Kopponen, Elina Muntola, klo 12 Meijerintie 2 A:n kerhohuone Nurmi, Kopponen, Muntola. Piikkiön Kuvataideyhdistys ry. Pertti Arola, Petri Kopponen, lauluryhmä, tekstinlukija Timo Sjöblom, Elina Muntola, Kaarina Tammi. Tervetuloa! Torstaisin klo 12 13.30 kuntosali uimahallilla ja klo 14 16 pelataan bocciaa Tillintuvalla. Lätkämatsireissu TPS-Ässät lähtö torilta klo 17.30 paluu ottelun jälkeen. Kiitos kaikille Maijaa hoitaneille. KE 23.11 klo 10.00 Päiväkodin lapset ja Karvakaverit vierailee klo 10.30 Trubaduuri Kapa Ahonen viihdyttää. Paimio kirjoissa ja kansissa -kirjallisuusilta Paimion kirjaston lukusalissa keskiviikkona 30.11. Kavallon tilalla. MA 21.11 klo 10.30 Haitarinsoittoa ja laulua. Aiheena:” Muistisairauksien vaikutuksista toimintakykyyn sekä kohtaamisesta muistisairaan kanssa”. SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. SEURAKUNTA PAIMIO Paimion Sosialidemokraatit ry:n kokous su 20.11. klo 13 Karunan srk-piiri, Karunan srk-talo To 24.11. SAUVO-KARUNAN EV.LUT. Risteily ti 07.02.2017 iltalähtö, sekä näytelmä “Justiina” teatteri Rientolassa su 12.03.2017, molempiin ilmoittautumiset Pirjolle puh.040 588 6377. Paimion Sotaveteraaniväki. 8-16) Täydennä nyt tilauksesi. KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. klo 13.30 Askalan palveluasunnot Nurmi, Kopponen, Muntola, klo 14.30 Paimion-Sauvon terveyskeskuksen vuodeosasto Vesa Tuominen, Kopponen. Kahvitarjoilu. klo 9 Boccia, Pontela. Rakkaamme Maria Koroleva 10. vpj Mari Kesälä. Tule tutustumaan persoonalliseen ammattiosaajaan. Esityspaikkana Nuorisotalo Pontela. Kahvitarjoilu. Aiheena on piikkiöläisen ammattivalokuvaajan Teuvo Kanervan kuvaajataipaleen esittely, kohteena erityisesti hänen paikallisia kuviaan. Klo 12.30-15.30 Kädentaidot, (harrastetila). klo 10 Messu, Sauvon kirkko, pastori Tuomo Silvast, kanttori Aapo Korhonen Su 20.11. Piikkiö-Seura. Ilm. To 24.11. Boccia ja hallitus kokoontuu ma 21.11 klo 13 ja lauluryhmä klo 15 Tillintuvalla. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuone Ma 21.11. klo 13.30 Paimion vanhainkoti Mika Ahtola, Kopponen. Kirkko kaikille-messu klo 10 Paimion kirkossa. 1933 Johannes 20. Lähtö Sauvon torilta klo 18.15. matkalle: Vistamatkat, puh. * Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Maire Vilgrenillä Villa Ainolassa (Postinkuja 9). Vivela, Paimion musiikkiopiston kuororyhmiä, Mikaelinkuoro ja Mikaela. klo 19 Konsertti; Rami Tapper, Josefiina, Helmiina ja Justiina Kavander, Sauvon kirkko, vapaa pääsy, ohjelma 10€ Pe 25.11. Laiva lähtee klo 8.45. Lapset ja lapsenmieliset ottavat pikkupaketin mukaan. Hyvä ohjelma ja puuroa ja kahvia! Kysele Sinikalta 050 918633 Piikkiön Seniorit ry. Piikkiön Jokilaakson asukasyhdistys ry:n kokous su 20.11. Perussuomalaisten Paimion paikallisyhdistyksen perustamiskokous Nesteen huoltamolla (Ajurintie 1) su 27.11. Leirola 01.09.1930 Perniö 17.10.2016 Paimio * Nyt jätän mä tuvan tutun, polut armaat ja pihamaan. Sotainvalidit ja naiset. Yhteiskuljetus. klo 15 Isoset, Sauvon srk-talo Ke 23.11. klo 14. klo 18.30 Konsertin Paimiosalissa (teemana Italia). Bussi lähtee Piikkiön kirjaston luota to 24.11. Äiti ja Mauri Shania ja Henrik Olli ja Liisa muut ystävät ja kaverit Kuollut: Maija Virta 83v. Se maksaa etutilaajalle vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa. Ti 22.11 klo 9.30-10.05 tuolijumppa, klo 10.20Ehtoollishartaus. Järjestäjinä Paimion musiikkiopisto, Vivela ja srk. Matkan järjestävät Paimion ja Salon srk:t sekä Vistamatkat Oy. 1976 Pietari 18. Paimion Eläkkeensaajat ry viettää 20-vuotisjuhlaa Tillintuvalla ti 22.11. Su 20.11. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Lämmin kiitos osanotosta. 02 4746484 ma – pe klo 9-15. klo 18– 19. Perinteinen joulukonsertti klo 16 Paimion kirkossa. klo 19 Miesten sauna, kunnanvirasto Adventin tunnelmissa 27.11. Ilmoitathan tulostasi Margitille 050 3522835 tai Heikille 050 5280681 30.11 mennessä. Tervehdysten vastaanotto ja kahvitarjoilu klo 11 alkaen ja ohjelma alkaa klo 12. Ilm. Arpajaispalkintoja otetaan vastaan srk-talolla päiväkerhoaikoina tai kirkkoherranvirastossa aukioloaikoina puh. mennessä. Ke 23.11 klo 9.3011 Senioritanssi esitys (ruokasali). 044 7735884/Jutta Pe 25.11. klo 17 Karunan kylän puurojuhla koko perheelle Kalliorannassa. Tervetuloa Pekan luonto-otosten pariin! Paimio-Seura. Juhla ja bussi maksullisia. elakeliitto.fi/paimio. POP Pankin kokoustiloissa, Hadvalantie 10, Piikkiö. Kuollut: Valma Marjatta Ahdeoja 86 v, Matti Kalevi Loikas 83 v, Maria Koroleva 40 v. Tutustumiskohteita: Berliini, Potsdam, Kemberg, Wittenberg, Eisleben, Eisenach ja Erfurt. Kiitos Paltapuiston henkilökunnalle. Su 27.11. Pe 18.11. Meno lentäen, perillä kuljetus Vistamatkojen bussilla, paluu Ruotsin kautta. Mä olen jo kypsää viljaa, pois siis jo pyyhkikää kyyneleet. TI 22.11 klo 10.30 Sisämölkkyä 14.30 Atk Senior Surf. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta HELLUNTAISRK. Kaivaten Heikki Ritva ja Timo Niko perheineen Samu perheineen Arttu Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 18 Kirkkokuoro, Sauvon srk-talo Ti 22.11. www.asemasrk.net Kiitämme lämpimästi Teitä kaikkia, jotka kunnioititte rakkaamme Matti Loikaksen muistoa ja otatte osaa suruumme. klo 19. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22. Senioripäivätoiminnan puh. www. Kaikille avoin tilaisuus. klo 11. To 24.11 klo 1010.45 Musiikkituokio (ruokasali). 3). 2.12. Tulossa: Vapaaehtoisten yhteinen tapaaminen To 1.12 klo 14.30 (ruokasali)” Uudet ja Vanhat” vapaaehtoiset tervetuloa! Eläkeliiton Paimion yhdistys ry. Rakkaamme Valma Marjatta Ahdeoja o.s. klo 11 Koukkupolvet, Visiitin kuntosali. kulkee reittiä KarpalotieVistantie 13.35Tori 13.45Turuntien pysäkki. TO 24.11 klo 10.30 Käden taidot PE 25.11 klo 9.15 Naisten jumppa klo 10.30 Miesten kuntoilu. Joulutapahtuma 26.-27.11. Rakkaamme Maija Virta o.s. arvi.teppala@gmail.com tai 040-551 3931. 10. perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Www. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 18.11.2016 PAIMION EV.LUT. On suru ja kaipaus jäänyt meille, se lohtua tuo elämän teille. Arimo Lähdeniitty esittelee kotiseutuaiheisia kirja-aarteitaan. Piirin pikkujouluun to 24.11 klo 10:45 bussi lähtee Jukantieltä, kulkien reittiä SyybyntieTerveyskeskuksen pysäkkiVälitieVistantieAla-Vistan pysäkkiMattopesulan edessäTarvasjoentie. Yhdistyksen joulujuhla ti 13.12. 2016 Paimio * Sä hiljaa hiipuen nukuit pois, kai tahto herran ollut se ois. Teemailta ke 23.11. klo 9.30 Perhekerho, Sauvon srk-talo Maata näkyvissä festarit ilmoittautuneille la 19.11. klo 18: “Varsinaissuomalaisia eläinolioita laidasta laitaan”. Sinut muistojen sillalla kohdata saamme, joka ainut päivä ja ilta. klo 13 Omaishoitajat tai omaistaan/läheistään kodinomaisesti hoitavien vertaisryhmä, Sauvon srk-talo To 24.11. Lämmin kiitos osanotosta. Jos tulee lisää osallistujia niin bussin hinta halpenee. hannele.airola@evl.fi 044-7735885 Rovastikunnallinen nuorten kynttiläkirkko Liedossa ti 13.12. YHDISTYKSET www.kuntsari.fi Etutilaajana saat digilehden laitteeseesi todella edullisesti + 2 € / kk Vain Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta kätevällä digilehdellä. Koristellaan koko kylän kuusi yhdessä, joten tuo kuusenkoriste tullessasi. Lämmöllä muistaen Merja Mervi ja Vesa-Matti Anne, Stuart, Paavo ja Fiona Maija Ystävät ja tuttavat Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. To 24.11. paimio.elakkeensaajat.fi Paltanpuiston palvelukeskus tiedottaa vk 47: Omatoimiset kuntosalivuorot: maanantaisin klo 9-11, tiistaisin klo 11-13, torstaisin klo 14-16. hannele.airola@evl.fi 044-7735885 Tänäkin vuonna seurakunnassamme toimii Lahja lapsellekampanja. klo 17-19 Joulukorttien askartelupaja, pika-arpajaiset ja jouluista iltapalaa Sauvon srk-talo, lähetyksen hyväksi. Arpajaiset ja kahvio, jossa on aamulla leivottua pullaa. 5/10€ Ilm. Pois riisun arkinutun, puvun uuden nyt mä saan. Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan, mitä kaikkea Paimiosta on kirjoitettu! Kaarinan Konserttiorkesteri järjestää to 24.11. klo 18-20. 06. klo 17 Sauvon kirkko, kirkkokuoro ja Eeva-kanttori Ti 29.11. 2016 Sauvo * Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi meille muistojen silta. La 25.3.la 1.4.2017 Luther-matka Saksaan. Ma 21.11. Vapaaehtoistyönja kuntokortit mukaan, sihteeri kerää ne puurojuhlassa ja antaa uudet kortit tilalle. Ke 23.11. 21.11. EL-piirin joulujuhla Auran Nuortentalolla
Älä lähde pikkujouluista tuiskeessa rattiin POLIISI Pikkujouluaika lisää alkoholin kulutusta ja samalla humalassa ajamista erityisesti marras-joulukuun viikonloppuisin. 3 pkt/talous 2 89 pkt Grandiosa Pizzat 300–350 g (9,63–8,26/kg) Pakaste Suomalainen Nyt on aika tilata KATTOREMONTTI! Joustavat maksuehdot alk. Mies pakeni juosten ulos. kello 04.10 kiinni henkilöautolla liikkeellä ollut törkeä rattijuoppo. Kaarinassa 110-tiellä jäi 16.11. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 18.11.2016 PAIMIO Asematie 1 SAUVO Vähäpellontie 2 PIIKKIÖ Hadvalantie 14 Omistajan käyntikortti Palvelemme: Ark 7–21 La 7–21 Su 10–19 ENEMMÄN MAKUJA ELÄMÄÄSI 4 95 kpl Valio Hyvä suomalainen Arkijuusto 1,25 kg (3,96/kg) 1 89 rs Saarioinen Keitot 300 g (6,30/kg) 2 95 pkt Voimassa pe–su Snellman Kalkkunanfilee 150 g (19,67/kg) 5 95 pkt Voimassa pe–su Atria Broilerin sisäfilee pintamaustettu, 600 g (9,91/kg) Suomalainen 1 99 pkt Voimassa pe–su Rosten Crusta Rustica moniviljaleipä 400 g (4,98/kg) 99 ps Voimassa pe–su Suomi Porkkana, punajuuri tai lanttu 2 kg:n pussi (0,50/kg) 99 ps Voimassa pe–su Suomi Perunat 2 kg:n pussi (0,50/kg) punainen, keltainen tai vihreä 6 95 pkt Marabou Paradis suklaakonvehdit 500 g (13,90/kg) 1 99 pkt Voimassa pe–su Partanen Karjalanpaisti 400 g (4,98/kg) max. 0400 293 392 Puh. 02-5888 653 raija.kirveskari@ kunnallislehti.fi Maija puh. Mies oli ensin palauttanut tyhjiä pulloja ja tullut sen jälkeen kassalle palauttamaan pullokuittia, ja kun kassa oli avannut kassakoneen, hän sieppasi rahat. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,55 promillea, ja hänet määrättiin ajokieltoon. 99 € /kk Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi! www.kymppi-katto.. Viime vuonna marraskuun puolen välin jälkeisenä kahtena viikonloppuna Lounais-Suomen poliisi otti kiinni yhteensä yli 80 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Joulukausi alkamassa LISÄJAKELU PERJANTAINA 25.11. On ennustettavissa, että tänäkin vuonna varsin moni juhlija päätyy päihtyneenä auton rattiin. klo 16 mennessä. Nyt on aika tilata kattoremontti! Kimmo Uoti Markku Koistinen 0400 532 698 0400 670 397 Kattavaa palvelua! Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu Karlsson p. Mies oli noin 30-vuotias, hänellä oli märät vaatteet, huivi osittain kasvojen edessä ja musta reppu selässä. Jakelualueet Paimio, Sauvo ja Piikkiö Varaukset viimeistään ti 22.11. Sen vuoksi poliisi puhalluttaa lähiviikonloppuina kuljettajia tavanomaista enemmän. 0400 375 833 Jari Kutvonen p. 02-435 8006 Mies nappasi rahaa kassasta PAIMIO Vistantien Siwassa mieshenkilö sieppasi 15.11.2016 kello 20.55 kassasta muutaman sata euroa rahaa. Raija puh. 02-5888 652 maija.aro@ kunnallislehti.fi