Jokelan puukoulua kuvaava reilunkokoinen piparitalo ansaitsi tekijöiden tuuletukset tiistain palkitsemistilaisuudessa. Paimiossa ja Sauvossa eniten laskua tapahtui väkivaltarikosten saralla ja Kaarinassa puolestaan varkauksissa. Ammattiautoilijat tietävät ainakin, miten plusasteista huolimatta tietyt tienkohdat vetävät herkästi jäähän, olosuhteet ratkaisevat. Paimion ja Liedon lähipoliisit kirjelmöivät työstään poliisijohdolle ja ministereille. vuosikerta 2 € Irtonumero Kuka kumma ymmärtämätön marisi tien suolauksista. Vuonna 2014 niitä kirjattiin Paimiossa 31 kappaletta, kun tänä vuonna niitä oli marraskuun loppuun mennessä 23. TÄNÄÄN ”Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla ...” JOULU! Enää 7 yötä. Omaisuusrikokset olivat Sauvossa lähes 11 prosentin nousussa. Kaikki rikokset ovat vähentyneet vain neljä prosenttia. Eniten nousua on tapahtunut huumausainerikoksissa, joiden määrä nousi 36,5 prosenttia. Rikollisuus on vähentynyt Peimarissa UUTISET 4. Puukoulu piparikisan ylivoimainen ykkönen Jokelan koulun piparikerholaiset puuhasivat monta kerhokertaa ja niin se syntyi: Paimion tämän vuoden piparitalokisan eniten ääniä saanut teos. Yhteensä lasku on lähemmäs 10 prosenttia. PERJANTAINA 18.12.2015 99. Huumausainerikoksia merkittiin Paimiossa tapahtuneeksi lähes 16 prosenttia enemmän ja varkauksia 7,5 prosenttia enemmän. Poliisi on vertaillut rikostilastoja vuosien 2014 ja 2015 tammikuun ja marraskuun välisiltä aikajaksoilta. Onneksi ammattilaiset hoitavat suolaukset, kyllä hekin tietävät. Eniten laskua tapahtui väkivaltarikosten saralla, jotka vähenivät yli puolella. TAINA TUKIA Voittajien kelpaa hymyillä! Jokelan piparikerhossa oli mukana 24 oppilasta ja kerhoa vetivät opettajat Taina Mattila ja Susanna Salo. PAIMIO, KAARINA, SAUVO Ina Virtanen Rikollisuus on laskenut hieman sekä Paimiossa, Kaarinassa että Sauvossa. Edellisvuonna niitä tapahtui Kaarinassa 103 kappaletta, kun tänä vuonna määrä nousi jo 118 marraskuun loppuun mennessä. Eniten laskee varkauksien määrä, lähes 21,5 prosenttia. Pienoista nousua tapahtui väkivaltarikoksissa, jotka nousivat yli 14,5 prosenttia. Kaarinassa rikokset näyttävät vähentyneen vuosien 2014 ja 2015 välillä noin 15 prosenttia. Vuonna 2014 rikoksia tapahtui Paimiossa 1453 kappaletta ja tänä vuonna niitä on tapahtunut marraskuun loppuun mennessä 1175. He haluaisivat jatkaa lähipoliisityötä. Huumausainerikokset ja varkaudet ovat nousseet hieman edellisvuodesta. Eniten laskua on tapahtunut väkivaltarikosten saralla, jotka laskivat lähes neljänneksellä marraskuun lukuja katsottaessa. Vuonna 2014 Sauvossa tapahtui 24 väkivaltarikosta, kun tänä vuonna niitä oli vain kymmenen. Paimio | Sauvo | Kaarina s.6 Nasevat UUTISET 8 5°C 4 m/s NRO 98. Muutos edelliseen vuoteen oli marraskuun lukujen valossa lähes 9 prosenttia. Yleisellä tasolla VarsinaisSuomessa rikollisuus on pysynyt lähes samana vuoden takaisesta. Myös Sauvossa rikokset ovat laskussa
Tilaukset: puh. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21 -33 % -20 % -16-19 % Saarioisten LANTTU-, PORKKANA-, PERUNAJA MAKSALAATIKOT 700g 1 99 9 90 2 99 2 69 pkt kg rs rs 4 99 9 50 kpl 3 pkt 9 90 kg 8 90 kg PALVELUPISTEESTÄMME SUOMALAISTA: NAUDAN PAISTIJAUHELIHA NAUDAN KULMAPAISTI Pirkka RYPÄLE, TUMMA JA VIHREÄ 500g TUORE MERILOHIFILE Hinta ilman korttia 2,99/pkt (2,99/kg) Hinta ilman korttia 7,98/kg Hinta ilman korttia 5,99-6,19/kpl (19,97-25,27/kg Myllyn Paras TORTTUTAIKINA LEVYJÄ 1 KG Valion JUUSTOMESTARI KOLMIOPALAT 245-300G JUHLA MOKKA KAHVI 500G Raj. :) HEVISAURUS Koko perheen seikkailu! Su 15.00 Odotettu! Timantinkova Bond! Hirsitie 4, Paimio Puh. Myynnissä myös vihtoja. 02-473 2690 BIO STARA C I N E M A BIO-KU VA J. 112. 14.-23.12. Aikoja vielä jäljellä! Hinta 50 €. Perinteiset Vistan Marttojen JOULUMYYJÄISET Ma 21.12. 1 erä/tal. LAHJAKSI JA ITSELLE. Tervetuloa ostamaan mm. 14.-24.12. PUH. 0500 740 025. 0500 524 823 16.-23.12. 19.00 Star WarS: the Force aWakenS 3D k12 ma 21.12. SAUVON KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA 23.12.2015 – 6.1.2016 Sosiaalityöntekijä päivystää virka-aikana numerossa 050-591 3589 ja virka-ajan ulkopuolella Turun sosiaalipäivystys, puh. klo 14.00 alkaen Kinon aulassa. jouluisia leivonnaisia, laatikoita ja arpaonneakin voi koettaa! Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta 2016! Puh. Joulutauolla, iloista joulua kaikille! Pe 18.12. KosKinen oy aloittaa joulunvieton aatto aamuna. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 18.12.2015 Kassoilta (Su iltaan asti) • Ravintola Femme • Paimion Kukkapalvelu • R-Kioski Joulun Superpaketti: 7 lippua 50€ voimassa yhden vuoden JOULULAHJALIPPUJA JOULULAHJALIPPUJA Pussitie 4 p. Kaikki jouluviikon tyhjennykset pyrimme hoitamaan siihen mennessä. 040 545 6657 www.vistankino.fi Liput: 2D 7-9€, 3D 10€ GlöGiä tarjolla! Ke-pe 23.-25.12. (02) 473 2130 www.autokorjaamosonkki.com Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Tervetuloa Jouluisille Juhlakahveille ma 21.12. Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! SAUVON KUNNANHALLITUS Perinteinen, Siperian mustakuusi ja Serbian kuusi. AAMUSTA ILTAAN! Joulun kauneimmat, viljellyt kotimaiset J O U L U K U U S E T Paimiossa lukiota vastapäätä, Sepäntie 1. Tapanina jatketaan. Puh. testivoittaja joulutortut Täynnä Joulun makua! joululeivät, koristellut piparit, jouluiset kahvikakut. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Joulun tunnelmaa keskellä Vistaa Joulutori 22.11.-20.12 Tervetuloa tekemään jouluostoksia lähituottajilta ja käsityöläisiltä! Avoinna pe 11-20 la 10-15 su 12-15 Peipposen liiketalo, Vistantie 27 LAHJAKSI JA ITSELLE. Mäkilä Lisäinfoa, trailerit, ym.: www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä Leffapassilla alennusta! Muista myös lahjaliput! Leffapassilla alennusta! Muista myös lahjaliput! TYTTÖKUNINGAS Pe ja Su 17.00 La 14.00 007 SPECTRE La 16.00 STAR WARS (3D) Pe-La-Su 19.00 Baletti: PÄHKINÄNSÄRKIJÄ Su 13.00 Bio Stara esitystauolla 21.-25.12. Ilmoita jakeluhäiriöstä: PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ) 0400 433 505 Varhaisjakelun muut kunnat Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 AUTOKORJAAMO SONKKI AY Teollisuustie 8, Paimio. TAMMISILTA ABC:n ja Tannisen välissä 044 988 6226 ma-pe 10-17, la 11-15, su 12-15 www.parvilla.fi TEHTAAnMyyMäLä LOPUT OMENAT! Atlas 10,-/12 kg sU klo 12-15 MANSIKKA Viljontie 6, Sauvo, puh. 19.00 Star WarS: the Force aWakenS 2D k12 su 20.12. 17.00 tyttökuningaS k12 19.00 Star WarS: the Force aWakenS 2D k12 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Piikkiön kukkakaupan vieressä Kukkakaupan aukioloaikana! 13.-24.12. klo 8 alkaen. Piikkiön Kehitys ry:n Joulupukkipalvelu Piikkiössä 24.12. leivomme aidosta voista herkulliset Varmista jouluherkkusi tilaamalla! Ark. Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016! Olemme lomalla 24.12.-6.1. 02-4730840 Av. 7.00-18.00, la 9.00-14.00 Asematie 2, Paimio Puh. 16.30 Star WarS: the Force aWakenS 3D k12 19.00 tyttökuningaS k12 La 19.12. klo 11-15. Kotiinkuljetus. Poniajelua lapsille su 20.12. (02) 736 5965 www.jätehuoltoa.fi Jätehuolto H. 13.00 Star WarS: the Force aWakenS 3D k12 18.00 JoulukonSerttitehDään yhDeSSä hyvää Veikkauskortilla 2 yhden hinnalla ti 22.12
7-21, la 7-18, su 12-21 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 18.-20.12., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. www.forestfellows.fi 044 239 7691 Puunkaato, Metsänhoito, sekä puunkuljetus. klo 9-15 ti 22.12. 02-4744 131 kirjasto@sauvo.fi www.vaskikirjastot.fi Sauvon kirjasto on Joulutauolla 24.12.2015–6.1.2016 pe 18.12. Puh. Voimassa pe-la 18.-19.12. Tapaninpäivän jälkeen jäämme talvitauolle, jonka aikana toimitamme kukkia tilauksesta. 473 1101 Joulukukkien paratiisi Sauvon sydämessä! tule näe ja ihastu. KanKaanrannan Puutarha Sauvontie 1, Sauvo puh. HK Naudan jauheliha 17 % 1 kg (5,99 kg) rajoitus: 2 rs/talous 6,90 kg K-ruokamestarin Naudan maksa palana ja jauhettuna, Suomi 99 kg Red Omena Italia 99 kg Luumutomaatti Espanja 2 69 rs Tumma rypäle 500 g (5,38 kg) Brasilia 14 95 kg Tuore kokonainen siika Suomi, kasvatettu 11 50 Fazer Konvehtirasiat 320-350 g (10,98-11,98 kg) Voimassa pe-la 18.-19.12. kerran kuukaudessa. 2 99 rs 5 99 1 99 pkt Kotivara Meetvursti ja Joulumeetvursti 170 g (11,71 kg) Aukioloaikamme: perjantaina klo 7-21 lauantaina klo 7-18 sunnuntaina klo 12-21 perjantaina leipomo pyymäki konsulentti pukin konttiin lahjakorit ja -kassit, arpakuoret, suklaarasiat, joulukukat... VAATEPUTIIKKI KAARINA Pyhän Katariinan Tie 4, Kaarina. Meiltä Myös joulupukin varusteet ! • Joulupukintakkeja 62€ • Joulupukinpartoja 30€ • Tonttulakkeja hiuksilla 20€ • Tonttulakkeja 7€ Soita myös muistakin tuotteista! p. 010 2921150 ark. 0400 806 681 Avoinna: ma-to 10-18, pe 10-17, la 10-14 KoKoja 34-56 Meiltä arkeen ja juhlaan ale! avoinna Myös su 20.12. Palvelemme: La klo 9-15, su 11-15, ma-ke klo 9-18, Aattona klo 9-12, Tapanina klo 11-14. Hoito pysäyttää perinteisen hiustenlähdön ja tuo tilanteen muutaman vuoden takaiselle tasolle. Sauvon kirjasto avoinna ti-ke 13-19, to-pe 9-15, la 10-14 Vintterintie 6, 21570 Sauvo Puh. Puolen tunnin hoitokerta maksaa 25 € ja hoitokertoja tarvitaan 10–15. klo 12-15 Puunkaato, metsänhoito, Puunkuljetus. klo 9-15 Ennen Joulua kirjasto on avoinna Testiryhmästä Nico ennen ja jälkeen hoidon. Laite on suurin sallittu vahvuus ei lääkinnällisessä käytössä. klo 10-14 ke 23.12. 040 727 8492 Meiltä myös lahjakortit! www.zwoman.. Tehokkain Hiuslaser Kaarinassa Hiuslaser Hyvärinen Elotie 2 A 1 Kaarina Puh: 040 727 8492 www.hiuslaserhyvarinen.fi Tilaa aika ja tule tutustumaan Laser Hair Care 3000 annettaviin hiushoitoihin. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 18.12.2015 Kotona tuoksuu joulu Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet 250-300 g ei pintamaustetut ja marinoitu paistisuikale 300 g (6,67-8,00 kg) 4€ Ahvenanmaan Joulugouda 650 g (5,99 kg) Saarioinen Laatikot 700 g (4,27 kg) lanttu, porkkana, maksa ja peruna Ilman korttia tai yksittäin 2,79-3,49 rs (9,30-13,96 kg) Ilman korttia tai yksittäin 4,69 rs (13,40-14,66 kg) 5,99 rs 3 -28-42 % -18 % kpl rs 2 rs Jokipellontie 2, puh. Satoja vaihtoehtoja. Pysyvien hoitotulosten säilyttämiseksi suositellaan jatkokäyntejä n. klo 13-19 la 19.12. www.forestfellows.fi 044 239 7697 Koskelantie 24, Preitilä Puh. 040-7063598 Parantavaa ja lämminhenkistä hoitoa • Reikija enkelihoitoja • Geelikynnet Muista myös LahjakoRtit
Monet ikäihmiset oikeinkin ja se myös vaikuttaa nuorempaan polveen. Viime Kunnallislehdessä kerrottiin, että Paimionjoessa on tällä hetkellä ennätysmäärä ravinteita. Monet miettivät säästämistä ja varautumista, vähentävät kulutusta tai opiskelevat, ettei se ”taivas putoaisi”. Huolta on toimeentulosta, omasta ja koko maan selviämisestä, terveydestä, palveluista. – Keskittämisellä paikallistuntemus ja sitoutuneisuus muuhun alueeseen katoaa nopeasti. Kovaääninen rutina voi saada alkunsa ihan yllättäen. Fosforia oli 1100 mikrogrammaa litrassa. Muun muassa tällaisia ajatuksia on tämä syksy synnyttänyt. Mitä miettii nuorempi polvi, ja lapset. Kokeilua ei näillä näkymin jatketa Lampisen ja Salosen tämänhetkinen pesti lähenee loppuaan. Lehden lähdettyä painoon asiaan tuli vielä lisätietoja. Mustaammeko me jo lasten ja nuortenkin mieltä. Pakolaisuus herättää voimakkaita tuntemuksia. Työn arvostuksesta, toimeentulon rajoista. Yhtenevää niissäkin on viesti siitä, että huoli kuuluu yhä useamman suomalaisen arkeen. Tulevaisuuden epävarmuus kaivelee. Onko synkkyys vain vuodenaikaan liittyvää vai onko tämä jotain syvempää synkkyyttä. Yli viisikymppiset ovat pessimistisimpiä. Paimionjoesta otetaan vesinäytteitä 20 kertaa vuodessa. Kansalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen sillä on varmuudella suuri vaikutus, Lampinen ja Salonen toteavat. koko mittaushistorian suurin lukema. Huolen harmitus kuormittaa itsesi lisäksi muitakin. Viime keskiviikkona lähipoliisit saivat Liedon Tarvasjoen nuorisotiloissa näin mukavan vastaanoton. Talouden tiukkuudesta puhutaan todella paljon, samoin työelämää uhkaavista muutoksista. Lähipoliiseilta Paimiosta ja Liedosta kirjelmä poliisijohdolle ja ministereille ”Lähipoliisityön jatkaminen ei vaatisi mitään erillistä rahoitusta. Se on enemmän kuin isolla osalla muita. Maria Kesti MARIA KESTI Lähipoliisi juttelee nuorille ja tukee heitä, mutta osaa pysyä myös taustalla ja antaa nuorille heidän kaipaamaansa omaa tilaa. Teksti on lähetetty tiedoksi myös pääministeri Juha Sipilälle (kesk.). – Hyvin suuria pitoisuuksia on esiintynyt jo kauan, melko usein suurien virtaamien aikana keväisin ja syksyisin, Perttula toteaa. Parin viime viikon aikana on julkistettu erilaisia tutkimuksia siitä, mitkä asiat mietityttävät tai jopa huolestuttavat ihmisiä. Edellä mainituille päättäjille osoittamassaan viestissä Lampinen ja Salonen kyseenalaistavat vahvasti nykysuuntauksen poliisien keskittämisestä yhä enemmän suuriin keskuksiin”. Tunnelmat ovat jotenkin harmaat. Henkisestä taantumasta ovat tainneet puhua jo tutkijatkin. Heli Perttula Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta taustoitti, että Paimionjoesta mitattiin 8. Lounais-Suomen poliisipalvelujen ohjausryhmä katsoo, ettei kokeilua ole tarkoituksenmukaista jatkaa, koska vastaavia palveluja ei voida tuottaa alueen muille kunnille. Mitä voi edes suunnitella. Fosforin määrä vaihtelee Paimionjoessa voimakkaasti. Me täällä lämpimissä asunnoissa, pitävien kattojen alla elämme silti edelleen niin paljon paremmin kuin suurin osa maapallon ihmisistä. Työttömien määrä on laskijasta riippuen 350 000 tai jopa 450 000. Kenenkään yksittäisen toimeentulosta ei kukaan voi väittää mitään, mutta ehkä toisinaan pitää ottaa etäisyyttä ja katsoa kokonaisuutta. Onko meillä varaa näinä vaikeina aikoina etääntyä yhä enemmän kasvottomuuteen kansalaisista. Taivas putoaa niskaan. Se olisi mahdollista hoitaa ihan normaalina poliisityönä.” ” Varsinkin nuorille olemme pyrkineet antamaan mahdollisuuden parantaa tapojaan ennen kovempia sanktioita. Esimerkiksi marraskuun alussa mittaustulokseksi saatiin vain kymmenesosa huippulukemasta, 130 mikrogrammaa litrassa. Tekstistä löytyy vähän tuntojamme asiasta, Lampinen kertoo. – Vai voidaanko lähipoliisitoiminnalla saada aikaan jopa huomattavia säästöjä rahallisestikin pitkällä tähtäimellä. On totta, että työttömyys ja talouden taantuma koskettaa yhä useampaa ellei omakohtaisesti niin jonkun läheisen kautta. Aiemmin kansainvälisyys oli positiivista, nyt siihen liitetään kielteisiä mielikuvia. Edelleen ympärillämme on suhteellisen hyvä yhteiskunta ja turvallinen kotimaa. Huoli on väkisinkin osa ihmisen arkea, mutta sen osuus ei tokikaan saisi olla määräävä. Parin vuoden takaisessa arkistokuvassa Jorma Lampinen ja joukko kaarinalaisia nuoria. 12. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 18.12.2015 TOIMITTAJALTA PÄÄKIRJOITUS TAINA TUKIA taina.tukia@kunnallislehti.fi PERJANTAI PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Paimion ja Liedon lähipoliisit ylikonstaapeli Jorma Lampinen ja vanhempi konstaapeli Mika Salonen ovat lähettäneet poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselle ja sisäministeri Petteri Orpolle kirjelmän nykymuotoisen lähipoliisitoiminnan jatkamiseksi Paimiossa ja Liedossa. Ihmiset ovat vaisuja. Tulee tietenkin mieleen, että mitä se vaikuttaa, jos vanhemmat ja isovanhemmat ovat kovin pessimistisiä tulevaisuuden suhteen. – Siirto takaisin Turkuun tapahtuu vuodenvaihteen jälkeen. Negatiivisuus ruokkii itseään. Lampinen toteaa kokeneensa suurta iloa ja tyytyväisyyttä liikkuessaan valvonta-alueillaan. Harmaassakin on sävyjä. Viimeksi jäimme toimituksen palaverissa miettimään ihan konkreettisesti sitä, että olisiko jouluvaloja ja -koristeluja laitettu esille nyt jotenkin vähemmän kuin aiempina vuosina ja mistä se kertoo
Kotona annettavan palvelun tulorajaa nostettiin vain indeksikorotuksen verran. Jos tästä ei mitään hyötyä ole, niin varmaan palataan vanhoihin aukioloaikoihin, Salminen pohdiskelee. Koko maailmaa emme pysty pelastamaan, mutta paljon hyvää voimme silti tehdä, vähilläkin resursseilla, hän sanoo. Supermarketin asiakkaiden on annettu vaikuttaa asiaan mielipiteellään. – Esimerkiksi Paimio on ollut nuorison suhteen Turun itäisten kuntien alueella levottomin ja hankalimmin valvottava paikka. Yksittäisen partion käyminen paikalla hälytystehtävän takia ei ole auttanut tilannetta millään tavalla, toteaa Lampinen kirjelmässään ja kertoo, että muun muassa oluen ja siiderin anastelu alueen pikkukaupoista on ollut toisinaan jopa päivittäistä. Tapani Lahti (sd.) ehdotti, että maksuja olisi korotettu vain 10%. Myöhemmät aukioloajat saattavat sitä paitsi lisätä työntekijöiden turvattomuutta, Wiren miettii. Jos kauppa ei käy illalla, aukioloaikaa pidennetään aamusta. Sen marketpäällikkö Jarkko Salminen arvelee aukioloaikojen pidentämisen olevan Sauvossa kaksipiippuinen seikka. – Emme ole tekemässä aukioloaikoihin mitään muutoksia nyt. – Tämä on mahdollista hoitaa ihan normaalina poliisityönä. Ehdotus kumoutui äänin 6–3. Talvella saattaa olla nihkeämpää. – Paimion nuorison käyttäytyminen on muuttunut todella paljon myönteiseen suuntaan. PAIMIO,SAUVO Pipsa Havula Tiistaina eduskunta hyväksyi vähittäiskauppojen sekä parturija kampaamoliikkeiden aukioloaikojen vapauttamisen äänin 145 – 31. On kuitenkin olemassa silti vielä paljon muuta sääntelyä, kuten alkoholin myyminen kello yhdeksästä yhdeksään. Samalla Lampinen kysyy, mitä palveluja poliisi pystyy tuottamaan tasapuolisesti kaikille 48 kunnalle Lounais-Suomen alueella. Turvapuhelimen asennuksen hinta nousi 29 eurosta jopa 60 euroon palveluntuottajan vaihtumisen vuoksi. KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 18.12.2015 Aurinko nousee Aurinko laskee 9.33 15.17 Lähipoliiseilta Paimiosta ja Liedosta kirjelmä poliisijohdolle ja ministereille – Lähes kaikki nuoret ja lapset sekä suurin osa aikuisistakin tervehtii meitä. ”Olisi hoidettavissa ilman erillisrahoitusta” Lampinen näkee lähipoliisien onnistuneen erinomaisesti työssään pitkin vuotta. Silloin pitää pohtia asiaa uudelleen, Paimion K-supermarketin kauppias Terhi Wiren sanoo. Pystymme yhdellä partiolla hoitamaan ison alueen – Kaarina, Lieto, Paimio ja Sauvo – laajan ennalta estävän työn, kunhan siihen annetaan vain mahdollisuus. – Näin yksinkertaisella tavalla voimme saavuttaa valtavasti hyviä tuloksia, ja poliisin arvostus kansalaisten parissa kasvaa. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen sai riemukkaan vastaanoton kauppaketjuilta, ja S-ryhmä kiirehti pikimmiten ilmoittamaan, että S-ketjun lähes 500 myymälän aukioloajat ympäri Suomen pidentyvät. – Hälytyspalveluja, liikennevalvontaa, eet-valvontaa, koulupoliisitoimintaa, lupapalveluja, rikostorjuntaa. Sauvon S-market on hyvin kesäkauppapainotteinen, ja kesäaikaan etenkin lauantaipidennyksille on tarvetta. Wirenin mielestä Paimiossa ei olisi muutoinkaan mitään järkeä pitää viittä tai kuutta kauppaa auki kello yhteentoista asti. Emmekä ole kokonaan unohtaneet Kaarinaa ja Sauvoakaan. Uusi aukioloaikoja koskeva laki astuu voimaan vuodenvaihteessa. – Varsinkin nuorille olemme pyrkineet antamaan mahdollisuuden parantaa tapojaan ennen kovempia sanktioita, hän kertoo. K-market pysyy ennallaan Keskon kauppiaat saavat itse päättää, miten aukioloajat järjestetään. Pointtina ei hänen mielestään voi olla se, että ”vaikka poliisityöllä saavutetaan hyviä tai jopa erinomaisia tuloksia yhteiskunnallisestikin, täytyy toiminta lopettaa siksi, että samanlaista toimintaa ei voida tarjota kaikille kunnille”. – Olemme toimineet erittäin aktiivisesti näidenkin asioiden suhteen. Yksi kauppa, jota aukioloaikojen pidentäminen koskee, on Sauvon S-market. Ja me kuitenkin vain teemme työtämme – sitoumuksella. Esimerkiksi tilapäisen kotipalvelun ja kotisairaanhoidon hinta nousi 9,30 eurosta 12,10 euroon. Paljon palveluja käyttävillä on maksukatto, ja kunta jättää maksut perimättä, jos henkilön toimeentulo vaarantuu. Indeksikorotuksen lisäksi maksuja korotetaan valtion hallitusohjelman mukaisesti. Sosiaalitoimen maksuja nostettiin Paimiossa. Alussa he suhtautuivat melko tympeästi poliiseihin, mutta sitkeiden keskustelujen tuloksina olemme nykyään ”hyviä jätkiä”. Tulevaisuudessa kauppa tulee olemaan auki arkisin kuten ennenkin, lauantaisin klo 7-21 ja sunnuntaisin klo 10-19. Mutta totta kai se vaikuttaa, jos kilpailija pidentää aukioloaikoja. Paimio ollut hankala ja levoton Lampinen ja Salonen olivat Poliisipalvelujen ohjausryhmän kanssa jyrkästi eri mieltä Paimion ja Liedon lähipoliisin tarpeellisuudesta jo elokuussa, jolloin ohjausryhmä määritteli kantansa asiaan. – Ei sovi minun ajattelumalliini. Paimion ja Liedon lähipoliisien mukaan lähipoliisityö ei jatkossa vaatisi mitään erillistä rahoitusta. – Toki kun aukiolotunteja on enemmän, tulee myös lisää työtunteja tarjolle. Lampinen korostaa, että lähipoliisi on puuttunut tiukasti kaikkiin havaitsemiinsa rikkeisiin, mutta ei tokikaan aina rangaistusmielessä. INA VIRTANEN PAIMIO Maria Kesti Sosiaalitoimen asiakasmaksut kallistuvat vuodenvaihteessa Paimiossa. Tai palataan takaisin vanhaan. Teksti, joka nyt on lähtenyt poliisiylijohtajalle ja sisäministerille, on pitkälti sama kuin Lampisen syyskuinen kirjelmä. Se on vaatinut puhutteluja, kotikäyntejä, jalkautumista, laajaa sidosryhmäyhteistyötä, laajaa valvontaa yleensäkin sekä myös hälytystehtävien hoitamista. – On ollut ilo huomata työn vaikutus myös näihin syrjäytyneisiin nuoriin aikuisiin, jota pääasiassa ovat edellä mainittuihin anastuksiin syyllistyneet. Tällä hetkellä Sauvon Smarket on auki arkisin klo 7-21, lauantaisin klo 7-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Poliisipalvelujen ohjausryhmä myöntää, että lähipoliisit ovat tehneet Paimiossa ja Liedossa erittäin hyvää työtä, mutta toteaa kuitenkin, ettei kyseisillä alueilla ole ”sellaisia ilmiöitä, jotka vaatisivat erityistä panostusta”. Tiistaina Lidl ja Suomen Lähikauppa olivat sitä mieltä, että heillä aukioloaikoja pidennetään tarvittaessa tapahtumien yhteydessä tai turistien liikehdinnän mukaan. Olisi syytä olla realistinen. Lampinen toi lähipoliisien näkemykset esille OHRY:lle alkusyksystä osoittamassaan kirjelmässä. Mutta emme ole ainakaan heti rekrytoimassa lisää työntekijöitä. Uuden lain myötä sekä vähittäiskauppojen että parturija kampaamoliikkeiden aukioloajat vapautuvat ja tarve aukioloja koskeviin poikkeuslupiin poistuu. Niin sanottua kasvollista poliisia todella arvostetaan ja jopa kunnioitetaan. Lampisen mielestä tasapuolisuuteen ei pystytä – eikä tulla pystymään – millään osa-alueella. Paimion sosiaalija terveyslautakunta ei hyväksynyt maksukorotusta yksimielisesti. En muista näin hyvää tilannetta olleen siellä moniin, moniin vuosiin. Hänen mukaansa aukioloaikojen pidentäminen ei johda ostovoiman lisääntymiseen vaan siihen, että asiakkaat käyvät kaupassa tasaisemmin päivän mittaan. Jatkossakin esimerkiksi Turun keskustaa valvotaan runsailla partioilla, vaikka muut kunnat eivät läheskään samanlaista palvelua saa. Hallitusohjelman linjaukset nostavat summia peräti 27,5 prosenttia. – Koetamme tarjota asiakkaiden kannalta parhaat mahdolliset vaihtoehdot. Indeksikorotus nostaa summia vain nimellisesti. Kassoille on jätetty aiheeseen liittyvä kysely, johon asiakkaat voivat vastata. Aikataulut joustanevat molempiin suuntiin. Paimion K-supermakertissa on tiedusteltu asiakkailta, millaiset aukioloaikojen tulisi olla, ja suurin osa on tyytyväinen nykyisiin aikoihin. Salminen ei usko, että aukioloaikojen vapauttaminen toisi lisää työpaikkoja ainakaan heti. Tasapuolisuutta ei muillakaan osa-alueilla Lampinen hämmästelee myös sitä, että lähipoliisikokeilu ollaan lakkauttamassa sillä perusteella, että ”vastaavia palveluja ei voida tuottaa alueen muille 48:lle kunnalle”. – Sanoisin, että Sauvossa tästä on sekä hyötyä että haittaa. Aika näyttää tämä on kuitenkin kaikille vielä ihan uusi asia. Paimion K-Supermarketissa pohditaan vielä, miten se tulee kaupassa näkymään. Kaupan aukiolo vapautui Aikojen vapauttamisesta sekä hyötyä että haittaa Kauppojen aukioloajat vapautuivat. Tarjoamme lisätunnit ensisijaisesti osa-aikaisille työntekijöille. – Mielestäni aukioloaikojen vapauttaminen on hyvä juttu niille, joille siitä on oikeasti hyötyä
piparinkoristelu-, joulukorttija joulukranssipajat. Joukko ihmisiä, jotka eivät näytä kantasuomalaisilta, on niputettu yhteen muottiin välittämättä heidän taustoistaan. Ihmisten lokerointi on helppoa, joskus tarpeellista, joskus hauskaakin. Lokeroihin liittyy useimmiten jokin stigma. Samaan aikaan yhä useampi suomalainen eläkeläinen on todella varakas, mutta päästyään omaan lokeroonsa saa siinä siivellä alennuksia teatterilipuista, bussimatkoista ja monesta muusta mukavasta palvelusta. Tekstit voi toimittaa sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi tai postitse. Olemme alisteisia sille ajatukselle, että meidät tosiaan nähdään yhtenä yhdenmukaisena könttänä ja peilaamme näitä mielikuvia itseemme. ei jaksaisi kuunnella Piikkiön joulukatuvalot ovat kerrassaan upeat! Käykää paimiolaisetkin kattomassa. muutama ihmishenki voi säästyä Jouluajan olisi toivonut rauhoittavan pahimpia marisijoita, mutta eipä kuitenkaan. KIRSTI RANNIKKO. Lauma on joukko yksilöitä MIIELIPITEET 17.12. 600 vuotta vanha perinne on yhä voimissaan. Lokeroinnissa on usein se piirre, että kun ihmisiä käsitellään massoina, yksilö helposti hukkuu. Tontturata salissa innosti peuhaamaan ja musiikkiluokassa säestys ja mikrofonit laulamaan. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 18.12.2015 NASEVAT Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI Ihmiset tilastoidaan ja lokeroidaan syntymästään lähtien. Se, että ihminen on laumaeläin, ei poista tarvetta tulla tunnustetuksi omana itsenään. Itselleni on jäänyt epäselväksi, missä vaiheessa yhteiskunta tunnistaa, että vauvasta tuleekin itseellinen ihminen, jolla on oma luonne ja yksilölliset tarpeet eikä häntä nähdäkään enää pelkän neuvolakortin lävitse. Ja tässä oli vain osa kalenterin antimista. Jokainen haluaa, että juuri se oma tarina tulee kuulluksi. Jokelan koulun ja lukion kupeessa seitsemän oppilasta, joista vain yhden pyörässä toimiva valo. Joissakin luukuissa oli kuunneltavaa ja katseltavaa ja mahdollisuus virittyä jouluiseen tunnelmaan. Riippuen millaista hoitohenkilökuntaa neuvolassa osuu kohdalle, tuntuvat vauvat olevan jossain määrin lähinnä keskimääräisen unirytmin ja kasvukäyrän ilmentymiä. Hanhijoen koulu avautui illalla joulukalenteriksi. Palauta paikoilleen tai Sauvon käsien myymälään. Tilastona vai itsenäsi. Mieti vaikka, miten haluat että sinut itse nähdään. Jos esitykset sujuivat hienosti päivän kiertueellakin, oli illan esitys kertakaikkisen nappisuoritus ja varmasti kaikille joulumieltä nostattavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Joulurauhaa! Hanhijoen koulun kuudes luokka vei jouluisen tervehdyksen Askalan vanhainkotiin, Paltanpuiston palvelukeskukseen sekä kaupungintalon työntekijöille esittämällä perinteisen tiernapoikakuvaelman sovitettuna koko 23 oppilaan luokalle. Kuvaelma esitettiin alkuperäisversiona kaikkine lauluineen sooloja kuoro-osuuksien vuorotellessa ja täsmällisesti liikkuvan koreografian muodostaessa kauniita näyttämökuvia enkeleineen ja sotilaineen. Terhi Anttila Kirjoittaja toivoo kovasti joululahjaa, jossa on ajateltu juuri minua. Katso silmiin ja kuuntele. Heijastimia ei kellään. Toista ääripäätä edustaa vaikkapa eläkeläisten lokero, joka katsotaan jossain määrin pienituloiseksi ja avun tarpeessa olevaksi joukoksi ihmisiä. Kun tämä pieni kiertue oli ohi, mentiin kotiin huilamaan ja valmistautumaan illan neljänteen ja viimeiseen esitykseen. opiskelijaliike) mutta tuskin kukaan halua tulla tunnistetuksi vain pelkän massan osana. Toiveeni lahjapakettiin: heijastimia, valoja pyöriin ja pattereita! äiti Paimion ja Sauvon kansanterveyskuntayhtymän asiakasmaksuista kertyvästä 16 000:n euron luottotappiosta taitaa mennä neljäsosa perintätoimistoille. Lokeroimme nuoret, persut, homot, poliitikot, vanhukset, ylipainoiset, BB-talon ihmiset, lihavat, venäläiset… Näissä lokeroinneissa kyse on keskimääräisyyksistä, usein ennakkoluuloista ja mielikuvista. Nimimerkin taakse voi jättäytyä, mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden on oltava toimituksen tiedossa. Masentukaa rauhassa. Onneksi ammattilaiset hoitavat suolaukset, kyllä hekin tietävät. Harvoin esimerkiksi automaattisesti ajattelemme että lihavien lokeroon kuuluu terveitä ihmisiä, misseihin fiksuja, poliitikkoihin (saati venäläisiin) rehellisiä, vanhuksiin varakkaita. Terveisiä teille, jotka jaksatte kaikesta valittaa. raha kiertää Kuka kumma ymmärtämätön marisi tien suolauksista. aamu kello 8.30. Tämä ilmiö näkyy mm. Toimitus pidättää itsellään oikeuden tiivistää ja otsikoida tekstejä. mielipideosastoina ja Kansan Radiona. Luukku numero 24 avattiin yhdessä oppilaiden ja vanhempien kokoontuessa saliin katsomaan juhlan päättävää tiernapoikaesitystä. Mikä olisi vastavoima yhteiskunnan lokeroitumiselle. terkut Tammisillasta Hei sinä tonttu, joka veit Sauvon käsien tontun. Vanhemmat ja lapset kiersivät joulukalenterin luukuissa, joista osa oli toiminnallisia, mm. Pirkko-Liisa Kronbäck Hanhijoen tiernapojat veivät joulutervehdyksen MIELIPITEESI ON ARVOKAS Kirjoita paikallisesti koskettavasta asiasta ja mielellään omalla nimellä. Joskus se voi saada ikäviä ilmiöitä, kuten nyt turvapaikanhakijoiden kohdalla on nähty. Lokeroihin voi toki samaistua ja niistä saa joskus jopa joukkovoimaa (esim. Ammattiautoilijat tietävät ainakin, miten plusasteista huolimatta tietyt tienkohdat vetävät herkästi jäähän, olosuhteet ratkaisevat. Kun jääkiekkojoukkueessa pelaava Kalle kuulee valmentajan huutavan ”Hyvä Kalle! Juuri noin!” on sillä suurempi vaikutus yksilön suoristuskykyyn kuin pelkkä: ”Hyvä pojat!” Jouluinen kortti postilaatikkoon tuntuu syvemmällä kuin Facebookissa päivitys Hyvää Joulua kaikille. Onko tässä sitten jotain ongelmaa. Lokerointi myös kiehtoo ihmisiä – esimerkiksi silloin kun halutaan tietää, mitä muualla maailmassa meistä suomalaisista ajatellaan
– Yli 20 vuotta Hakan edustuksessa pelanneen Jani Haltian paita on kerännyt jo yli sata euroa huutokaupassa, Jaakkola kertoo. . EKL:n Varsinais-Suomen piirijärjestössä on 20 jäsenyhdistystä, joiden yhteinen jäsenmäärä on n. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +5 +6 +6 6 Sää 18.12. – Edustusjoukkueelle on aina ollut tärkeää seuran juniorityön tukeminen ja olla mukana järjestämässä heille futiskoulua kesällä, Jaakkola kertoo. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:33 15:17 08:33 16:17 Lauantai +5°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:34 15:18 08:34 16:17 Sunnuntai +10°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:34 15:18 08:35 16:17 Maanantai +7°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:35 15:18 08:36 16:18 Tiistai +3°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:36 15:19 08:36 16:18 LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat Matias ja Kehvo Laurila lukee lehteä Addu-atollilla Malediiveillä. Kunnallisneuvos Simo Paassilta Salosta on valittu piirijärjestön vuoden 2016 puheenjohtajaksi. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Sibeliuksen 150-juhlavuotta juhlistaneen tilaisuuden sosiaalisen median materiaalin tuottamisesta vastasivat seiskaluokkalaisten taitavimmat somettajat. Sen sijaan, että vanhat paidat jäävät varaston perukoille, päätimme huutokaupata ne. Koulun on tarkoitus lanseerata kyseinen Youtube-kanava uudelleen ensi vuoden alussa, jolloin oppilaat saavat enemmän vastuuta sen käytöstä. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Hanki jouluHerkuksi paimiolaista ammattitaitoa!. Ark. PAIMIO Ina Virtanen Paimion Hakan jalkapallon edustusjoukkueen miesten pelipaidat ovat huutokaupattavina seuran Facebook-sivulla vielä tänä iltana kello 18 saakka. Joukkueenjohtaja Tara Jaakkolan mukaan yksi suosituin huutokaupattavista paidoista löytyy seuran pitkäaikaiselta pelaajalta. VILLE LAURILA PIIKKIÖ Ina Virtanen Piikkiön yhtenäiskoulun joulutapahtumista löytyy todistusaineistoa koulun Facebooksivulta, sekä Instagramista kuvien ja videoiden muodossa. 3 500. Meillä puolestaan tehtiin päätös, että Hakan pelaajat saavat tulevalla kaudella ainakin yhdet uudet pelipaidat. 22.12. Salli Sahlström hallitukseen TARA JAAKKOLA Jani Haltia (oik), Markku Lähderinne (vas) ja PaiHa heinäkuussä Kemiönsaarella Fc Bodan vieraana. Kuvan nappasi isä Ville Laurila. Kaarinasta valittiin Katariina Paimander. Huutokaupasta kertyvät rahat käytetään seuran juniorityöhön. PaiHa voitti ottelun 4-1. Haltian huutokaupattava pelipaita on ollut yksi suosituimpia. Helmikuussa häämöttävän tablet-seminaarin myötä koulun somekanavien sisällöstä löytyy todennäköisesti sekä suoraa että jälkilähetystä kyseisestä seminaarista. – Kaarinan pojat huutokauppasivat kauden päätteeksi edustusjoukkueen pelaajien paidat. Piikkiön yhtenäiskoulu somettaa aktiivisesti FACEBOOK Piikkiön yhtenäiskoulun Facebook-seinä on ollut aktiivinen joulukuussa. Hakan pelipaitoja huudetaan Facebookissa Eläkkeensaajien Keskusliton V-S:n piirijärjestön hallitukseen on valittu paimiolainen Salli Sahlström. Heidän lisäkseen hallituksessa on kahdeksan muuta eri puolilta Varsinais-Suomea. Idea huutokauppaan lähti Tara Jaakkolan mukaan naapurikunnasta. Tänä vuonna myös koulun joulujuhla oli saatu sähköiseen muotoon, kun se ensimmäistä kertaa videoitiin ja siirrettiin suoraan koulun Youtube-kanavalle. Piirijärjestöä edustaa valtakunnallisessa Eläkkeensaajin keskusliiton hallituksessa piirin puheenjohtaja Simo Paassilta, joka on myös EKL:n varapuheenjohtaja. Niissä asuissa voitettiin nelosen mestaruus ja takana on hienoja pelejä
Aikuisten sarjan voittoon ylsi Anu Lehtonen-Sonkki poikansa Onni Sonkin kanssa tekemällä Harry Potter-kirjasarjasta tehtyjen elokuvien pohjalta Hagridin mökin. Myös näiden töiden parhaimmasta äänestettiin ja parhaimmaksi nousi Rekon Riina Immaisin koristelema Reko-piika. Piparitalokisassa annettiin ääniä yli 1900 kappaletta ja niistä selvästi suurin osa,eli 664 ääntä annettiin Jokelan koululle. – Ei tiedä vielä, ehkä Star Wars aihe, nauraa Onni Sonkki. Jokelan koululaisryhmässä oli 24 koulun 4-6 luokkien oppilasta ja työtä lähdettiin tekemään sitä varten perustetussa piparirakentelukerhossa. Hagridin piparimökki on esikuvansa mukaan pinnaltaan ”kivinen”, ja pinnan salaisuus tekijöiden mukaan oli värjätty pikeeri. – Koulun viereen tehdyssä kuusessa oli erityisesti miettimistä; miten se kolmiulotteisuus siihen tehdään. Ainakin. Ihan helppo kulmikas mökki ei tekijöille ollut. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 18.12.2015 Paimio Taina Tukia Paimion Joulumarkkinoilla käynnistynyt Piparikisa on tänäkin vuonna ratkennut selvin luvuin. Hagridkin olisi ylpeä Anu ja Onni Sonkin voittoisa Hagridin mökki keräsi puolelleen 315 äänestäjää. – Kerhoon sai ilmoittautua mukaan ja se oli sellainen kolmen viikon tiivis rupeama, pari kertaa viikossa kokoonnuttiin ja monta tuntia kerrallaankin, kertovat opettajat Taina Mattila ja Susanna Salo. Kuvassa vain osa tekijöistä. Aikaa kului noin kahdeksan tuntia. – Me ollaan kovia Potterfaneja. Laura Lankinen antoi Jokelan oppilaiden arpoa äänestyskuponkien joukosta esiin voittajia, joille jaettiin pikkupalkintoja.. Sen verran tarkennusta, että malli mökkiin on otettu siitä ykköselokuvasta, myöhempiin sitä mökkilavastetta on muutettu, tarkentaa Anu naurahtaen. Jokelan oppilasryhmän edustajina Johan Lindeman ja Saara Käkönen ottivat vastaan palkinnot, lahjakortin ja karkkia koko luokalle. Henkilökohtaisesti saan jo leipoessani kyllikseni pipareista, ja lähinnä tulee naposteltua sitä taikinaa, tunnustaa Anu ja kertoo, että he antavat mökin jäädä näytille Paimion kirjastoon. Piparikisan kärki: Jokelan koulu ja Hagridin mökki Kisassa äänesti yli 1900 pipariteosten katsojaa Taina Tukia Taina Tukia Jokelan puukoulu kokosi huikean yli 600 äänen potin Paimion piparikisassa. Sitten piirrettiin muotteja. Anun kädenjälkeä on nähty piparitöissä ennenkin, joten mitäpä luvassa seuraavaksi. Kaupungintalon parvella esillä olleita töitä äänestettiin sekä paikanpäällä, että Kunnallislehden nettisivujen kautta. Liikkeelle lähdettiin tekemällä työstä ensin kolmiulotteinen paperinen pienoismalli. – Ei toki. Piparikisan edustajana palkinnot jakoi Minna Nuotio. Tämänkin pipariteoksen aihe löytyi luontevasti. Piparintuoksua kotosalla riitti, sillä Iiristytär osallistui lasten sarjaan omalla työllään ja tulikin sarjan kakkoseksi. Opet tunnustivat, että aiheen suhteen he vähän johdattelivat, mutta oppilaat suunnittelivat työnitse lähtien ihan siitä, että ensin he kuvasivat koulurakennusta eri puolilta. Lasten sarjan voittajaksi selviytyi teos, jossa oli Jokelan vanha koulurakennus ja tekijöinä parikymmentä koulun oppilasta. Koulu siis järjesti kerhotunteja ja antoi sitä myöten määrärahaakin. Anu Lehtonen-Sonkki ja Onni Sonkki (Albuksen kaarti) toivoivat, että Hagridin mökki saa jäädä esille Paimion kirjastoon. Taikinaa tähänkin teokseen kului reilusti, ehkä kolmisen kiloa. Joulumarkkinoilla koristeltiin viime vuonna valittu Paimion piika-pipari kutsuvieraskilpailussa. Taikinaa työhön kului ainakin kymmenisen kiloa. – Piti olla tietenkin varaosia ja syötävääkin, naurahtivat opet ja kertoivat palkitsemistilaisuudessa, että ”huomenna tuhotaan loput osat”. Aikovatko tekijät syödä komean mökin. Mökki voitti 20 äänellä toiseksi sijoittuneen Korvatunturin talon, jonka tekijä olivat Kati Lehtimäki ja Maarit Kujanpää
044-0340316 Avoinna: ark. PAIMIO: Jokipellontie 2 , puh. KUNNALLISLEHTI 9 Tavaraa on reilut mutta rajoitetut erät. • Säädettävä hihna • on/off /vilkku Huom! PALVELEMME la 9-17 ja su 12-16 KERMAJA LAKULEHMÄ 500g Polar PÖYTÄKYNTTILÄ -40x80mm 8 kpl/pkt Yksittäin 2,99 8 95 Serla 16 rll WC-PAPERI valkoinen + 8 rll TALOUSPAPERI talvi design Yhteishintaan: 5,5,4 kpl 2 pkt HYASINTTI Saapuu perjantaina: TALLILYHTY Fazerin suklaakonvehdeilla • sisältää n. Facebook.com/talousporssi talousporssi.. ym. 9-20, la 9-17, su 12-16 15 95 5 95 5 95 10,4 99 5,1,1,15,1 99 4 95 LED Silikoni HUOMIOVALO • 2xLED • Soveltuu käteen, jalkaan ym. 3,95 9 95 /pss (1,99/kg) MAAPÄHKINÄ tai kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 5 kg Polar ÖLJYKYNTTILÄ 6-pack • 96 h paloaika RISTIKKOKIRJA A4 • erilaisia 3 kpl Yksittäin 1,95 5 kpl JOULUKASSI • 18 x 23 cm 2 pkt ”I Love Finland” PELIKORTIT UUNI äänillä ja valoilla 5,NARUVERHO • 90 x 200 cm • multicolor 19 95 Kotimainen! FINNWEAR NAISTEN YÖPAITA • Eri värejä • 50% puuvilla 50% modaali • Miellyttävän pehmeä Pitkä malli 29,95 Gourmet GOLD 4 x 85 g 1 99. 400g makeisia 3 95 2 95 3 95 5,5,2 kpl 2 kpl Ihana pieni JOULUISTUTUS rondellassa ”Joulu” SYPRESSI rondellassa JOULUKAKTUS rondellassa ATSALEA JOULUMIX Yksittäin 2,95 Yksittäin 2,95 Punainen jätti MEHIRUUSUKE • Glitteri tai helmikoristeilla Kaikki kukat saapuvat tuoreina perjantaina! 2 pkt TWIX tai SNICKERS 10-pack 2 kpl JOULUTÄHTI • monilatvainen • kotimainen Töysäläinen JÄTTI PIPARIPUSSI 700 g 3 pussia Norm. Tarjoukset voimassa 21.12.2015 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittää
Paimiossa on 48 yli 65-vuotiasta omaishoidettavaa. Tiedän, että annat yleensä opettajille joululahjaksi kukkia, mukeja ja suklaata. maaliskuuta pidettävässä kokouksessaan. Sohvat täyttyvät. Johtajahaku alkamassa. Opettajia tulee opettajainhuoneeseen yhä enemmän. Mahdollisista pinnanalaisista valtataisteluista joulutonttujen on tietenkin vaikea saada otetta. Alle 18-vuotiaita omaishoidettavia on 17. Muutama huolestuneen kuuloinen hiljainen keskustelu käydään. Täällä on mukava henki, ja jokainen saa tulla tänne sellaisena kuin on, hän kuiskaa takaisin. Jokainen heistä on joululomansa ansainnut. Piikkiön yhtenäiskoulussa on lähes 60 opettajaa ja lisäksi vielä runsaasti koulunkäynnin ohjaajia, kuten tiedät. Jouluisin terveisin Kunnallislehden tonttu Raportti joulupukille n:o 3 KUNNALLISLEHDEN TONTTU TARKKAILEE PAIMIO Maria Kesti Vain aniharvaa paimiolaista vanhusta hoitaa omaishoitaja. Mitä pidempään kuuntelen heitä, sitä paremmin huomaan, että opettajainhuoneen tunnelmaa leimaa hyvä yhteishenki ja mukava työilmapiiri. Selvitysten perusteella säästöjä kertyy ulkoistamisesta vähänlaisesti, vain 35 000 euron verran. Myöskään Poutajoen vesiosuuskunta ei nähnyt teknistä estettä kiinteistön liittämiselle. Tukea pienennetään, jos hoidettava käyttää runsaasti myös muita kaupungin tarjoamia palveluita. Jätevedet syntyvät wcja pesuvesistä, jotka johdetaan yhden saostuskaivon kautta avo-ojaan. Tiedän myös, että opettajien kohdalla käytät joulutonttuina tavallisia lapsia ja nuoria. Puolet kaikista paimiolaisista omaishoidettavista saa alennettua tukisummaa. Paimiossa on suositusta vähemmän vanhuksia omaishoidon piirissä MARIA KESTI Kunnallislehden joulutonttu piiloutui Piikkiön yhtenäiskoulussa hymypatsaan viereen. Liittämisvelvollisuus astuu voimaan aikaisemmin, mikäli kiinteistön haltija vaihtuu tai veden käyttö lisääntyy. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 18.12.2015 PAIMIO, SAUVO Maria Kesti Paimion ja Sauvon kansanterveyskuntayhtymä päätti jatkaa valmisteluja terveyskeskusten siivouksen, ruokapalveluiden ja kiinteistönhoidon ulkoistamisesta Arkealle. Lykkäyshakemusta perusteltiin keskeneräisellä pesänselvityksellä, sekä kiinteistön omistajan terveydellisillä syillä. Paimion kaupunginhallitus on päättänyt jatkaa ulkoistusvalmisteluja. Ainakin tunnelma pysyy hyväksyvänä ja leppoisana, vaikka juuri nyt koulussa on tulenpalava kiire, jouluhulinat ovat päällä, arvosanojen antaminen painaa opettajien mieltä ja pitkän syyslukukauden tuottama väsymys tuntuu jäsenissä. Keskusteluja on niin monta, että kaikkia niistä en pysty seuraamaan, mutta ainakaan kukaan ei ole tukkanuottaisilla. Valtaosa on luokiteltu hyväkuntoisimpien hoitoluokkaan. Ketään ei kiusata, paikkoja ei hajoteta, kukaan ei riehu, ei kiroile eikä syljeskele lattialle. Käytännössä tuki suurenee kuussa 4–10 euron verran. Kaupungin tulee selvityttää, voisiko junaliikenne pysähtyä Paimiossa, ja laatia suunnitelma, jolla junien pysähtymistä voisi edistää. Paimiossa omaishoidon tuen piirissä on vain 2,9% yli 75-vuotiaista, kun valtakunnallisen suosituksen mukaan tuen piirissä pitäisi olla 6–7% vanhimmasta ikäryhmästä. Sosiaalija terveyslautakunta korotti omaishoidon tukea lain vaatimusten mukaisesti palkkakertoimella. Valtuusto valitsee johtajan 19. Kiinteistössä asuu epäsäännöllisesti yksi henkilö. – Jokaiseen heistä voi luotta. Kahvia tai taululiituja ei heitellä toisten päälle. Piikkiön yhtenäiskoulu, 16.12.2015 kello 11.00–11.30 Kirjoitan Sinulle täältä Piikkiön yhtenäiskoulun opettajainhuoneesta, kuten pyysit. (Arvelen, että ilman hurttia huumoria oppilaiden kanssa ei jaksaisikaan työskennellä.) Toisten vaatteita kehutaan. Nykyisen johtaja Olli-Pekka Lehtosen virkasuhde päättyy hänen irtisanoutumisensa heinäkuusa 2016. Kuolinpesälle lykkäystä vesiosuuskuntaan liittymisestä PAIMIO Kokoomuksen valtuustoryhmä teki junaliikennettä koskevan valtuustoaloitteen. Kuulen ympäriltäni paljon puheensorinaa. Myös kuntayhtymä näytti Arkealle vihreää valoa PAIMIO Kuolinpesän liittämiselle Poutajoen vesiosuuskuntaan myönnettiin lykkäystä vuoteen 2020 saakka. Aloitteen mukaan junaliikenne on suurten muutosten edessä, ja tässä yhteydessä Paimion kannattaa olla aktiivinen. Opettajat juttelevat, osa pienissä ryhmissä, osa suurissa. 19–65-vuotiaita omaishoidettavia on 10. Arkealle aiotaan ulkoistaa myös Paimion kaupungin kiinteistönhoito, siivoustoimi ja ruokapalvelut. Minulla olisikin Sinulle ehdotus: ehkä voisit tänä jouluna antaa näille opettajille lasten ja nuorten avulla myös työn iloa, onnistumisen kokemuksia ja jaksamista. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille haetaan uutta johtajaa. Kuntayhtymän hallitus ei kuitenkaan nähnyt järkevänä irrottautua prosessista. Opettajat leukailevat muutaman kerran tarinoilla, joista osa ei sopisi oppilaiden korviin. Opettajat vaikuttavat ilmiselvästi pitävän toisistaan. Sairaanhoitopiirin hallitus pyrkii tekemään valtuustolle esityksen uuden johtajan valinnasta 29. Iloista naurua kuuluu, ystävällisiä katseita näkyy. Lähes kaikilla on kahvikupit kädessä. huhtikuuta. Näin ollen ympäristölautakunta ei myöntänyt kuolinpesälle vapautusta liittymisestä, mutta antoi lykkäystä vuoteen 2020 asti. Nämä opettajat ovat selvästi ne ansainneet. Hyvä Joulupukki. Kun kuiskaan apulaisrehtori Anu Kaasalaiselle kysymyksen, ovatko opettajat Piikkiön yhtenäiskoulussa yleensä kilttejä, hän kertoo, että kyllä ovat. Välillä he keskittyvät tabletteihin ja kännyköihin. Saadaanko juna pysähtymään Paimiossa. Terveydensuojeluviranomainen ei puoltanut vapautushakemusta
Kunnissa on toisistaan poikkeavat käytännöt siitä, saako esimerkiksi vajaaviikoista alennusta. Aloitetta ryhdytään käsittelemään alkuvuodesta. Kaavoitusinsinööri Juha Suomisen pohjaesityksessä kilometreihin sidottua suojaetäisyyttä ei pidetty tarpeellisena muun muassa siksi, että samalla olisi estetty pienitehoisten ja matalien tuulivoimaloiden rakentaminen esimerkiksi maatilojen yhteyteen. PAIMIO Maria Kesti Paimion ympäristölautakunta päätti olla vaatimatta 2 kilometrin suojaetäisyyttä asutuksen ja tuulivoimaloiden välille. Työttömien perheiden lapset eivät enää ensi elokuun jälkeen pääse täysipäiväisesti päivähoitoon, vaan heillä on oikeus saada varhaiskasvatusta korkeintaan 20 tuntia viikossa. Lisäksi meluja välkehaitat ovat riippuvaisia tuulivoimaloiden korkeudesta ja alueen maastosta, eivät yksinomaan etäisyydestä. Turun seudun kunnissa todennäköisesti hintoja nostetaan, mutta tuskin kovin paljon, toteaa Paimion sivistysjohtaja Jukka Talka. Käytännössä tilanne on siis Paimiossakin auki. Kokopäiväistä varhaiskasvatusta saatetaan tarvita myös lapsen oppimisen tai vanhemman rajoittuneen huolehtimiskyvyn vuoksi. Lautakunnan päätös ei ole viimeinen sana asiassa, vaan Murron aloitetta käsitellään vielä kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Myös Sauvon sosiaalijohtaja Leena Pesu kertoo, että iltapäiväkerhon maksuihin on Sauvossa luultavimmin tulossa korotus. Lisäksi lakiin on kirjattu niin runsaasti erilaisia syitä, miksi työttömän perheen lapsi pääsee sittenkin kokopäiväiseen hoitoon, että muutos tulee viime kädessä koskettamaan melko pientä joukkoa. Suomisen mukaan maankäyttöja rakennuslaki, valtioneuvoston syyskuussa antama tuulivoimamelun asetus, tuulivoimarakentamisen erillisopas sekä muu viranomaisohjeistys rajaavat kuitenkin riittävästi tuulivoimapuistojen kaavoitusta. Sari Murto (kok.) oli ehdottanut suojaetäisyyttä valtuustoaloitteessa, mutta lautakunta päätyi täpärässä äänestyksessä (5–4) pitämään muita asetuksia ja ohjeistuksia tuulivoimaloista riittävinä. Kaarinan johtava rehtori Mika Rantanen vastaa, että Kaarinassa asiasta ei vielä ole ehditty keskustella. Rajoitetaanko subjektiivista päivähoitooikeutta myös Peimarissa ja Kaarinassa. IP-kerhojen korkein sallittu hinta kohoaa kaksinkertaiseksi, 80 eurosta 160 euroon. Kaikkien näiden selvittäminen kasvattaa kustannuksia. Hallinnollinen työ kasvaa Paimiossa, Sauvossa tai Kaarinassa ei ole tehty tarkkoja laskelmia mahdollisista säästöistä, jos työttömien lapset tulisivat jatkossa vain puolipäivähoitoon. Kuvassa Ala-Vistan päiväkotilapset syövät lounasta. – Turun seudun opetusfoorumilla viime perjantaina asiasta keskusteltiin. Paimio on siis rajoittamassa työttömien perheiden päivähoito-oikeutta. Soittoja sähköpostikierros paljastaa, että Sauvossa ja Kaarinassa ei ole vielä ehditty harkita, aikovatko nämä kunnat ryhtyä rajoittamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta valtionhallinnon linjauksen mukaisesti. Suomalaisen työn liiton myöntämä merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia, ja vähintään puolet yritysten voitosta puolet menee tähän tarkoitukseen. IP-kerhojen hintaan tulossa korotus ” Ei tästä kyllä säästöä kerry. Uuden lain mukaan kun vanhempi jää työttömäksi, lapsen päivähoitopaikka muuttuu osa-aikaiseksi vasta kahden kuukauden päästä. KAARINA Kaarinalaiselle EkoKaarina Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus. Kunnat voivat kuitenkin antaa asukkailleen paremmat oikeudet kuin valtionhallinto on linjannut. Syynä on se, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen kasvattaa merkittävästi hallinnollisia kustannuksia. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 18.12.2015 PAIMIO, SAUVO, KAARINA Maria Kesti Eduskunta päätti tiistaina rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Sen sijaan Paimiossa asia on ollut esillä. Murto olisi halunnut kahden kilometrin suojaetäisyyden, koska tuulivoimaloiden tuottaman pienitaajuisen melun terveyshaitoista on vielä erittäin vähän tietoa. 80 eurosta 160 euroksi Eduskunta päätti tiistaina korottaa myös koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan maksuja. Toisaalta SDP:n valtuustoryhmä teki aloitteen, että näiden perheiden päivähoito-oikeutta ei sittenkään rajattaisi. EkoKaarina Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Sekä Paimiossa, Sauvossa että Kaarinassa aamuja iltapäivätoiminta maksaa 80 euroa kuussa eli nykyisen lain salliman maksimimäärän verran. Päivähoitopaikka ei saa vaihtua, ja lapsen on saatava kokopäiväpaikkansa takaisin, kun vanhempi työllistyy tai osallistuu erilaisiin työllisyystoimiin. – Itse arvioin, että ei tästä kyllä paljoa säästöä kerry, toteaa Koret. EkoKaarina on perustettu vuonna 2004 ja sen omistaa Kaarinan Työttömät ry. – Paimion valtuusto hyväksyi talousarviokäsittelyssä kohdan, jonka mukaan jos varhaiskasvatuslakiin tulee muutoksia, niitä noudatetaan, vastaa opetuspäällikkö Hilkka Koret. Ympäristölautakunta ei vaadi 2 km:n suojaetäisyyttä tuulivoimaloihin MARIA KESTI Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan tämänhetkisten päätösten perusteella myös Paimiossa
Vielä Jouluksi omaan paljuun tai saunaan! LAUANTAINA 19.12. 2015 KLO 11–14 Ylimääräinen tarjouspäivä mallipoistoille Pihasauna Olli 450 9 950 e 7 960 e Saunamaja 893 9 950 e 7 960 e Kylpytynnyri 683 lasikuitusisustus, pore-led 3 400 e 1 995 e Kylpytynnyrit 674 2 400 e 1 495 e Elementtisauna Ali 761 6 900 e 3 950 e UUTUUS! Kylpytynnyri 150cm 678 1 495 e Maisemasauna Simo 869 6 500 e 3 950 e. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 18.12.2015 JOULUTARJOUKSIA JOULUTARJOUKSIA Turun Fimex Oy • Lauttarannankuja 35 • 21510 Hevonpää kai.kosklin@fimex.fi • www.fimex.fi 0400 532 798 • 02 4582 724 Tarjoustuotteita rajoitettu määrä
5 kk määräaikainen tilaus 3 kk hinnalla 39,00 € Sopimus 5007561 00003 VASTAUSLÄHETYS Postimaksu maksettu Lehden saajan nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Puhelinnumero: Tilauksen haluttu alkamispäivä: Maksajan nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Puhelinnumero: Haluan postitse kotiini lahjakortin Lahjaksi lukuhetkiä! Paikallista pukinkonttiin! Postitam me tilaajalle lahjakor tin lahjan saajaa varten! 39 00 VAIN norm. Lemon Kartanon projektipäällikkö Kari Kantalainen kertoo, että yhtiö yrittää löytää juhlaja kokouskartanolle mahdollisimman pian uuden vetäjän. Tarj. Lisäksi häntä arvelutti panostaa kohteeseen, jonka tulevaisuus on kaavoituksen kannalta avoin. – Emme valitettavasti ole päässeet liikkeelle Lemon Kartano Oy:n golfja kiinteistökehityshankkeen toteutuksessa suunnitellussa aikataulussa. Mamecin kuluvan vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 3,7 miljoonaa euroa.. Yrityskaupan myötä ostajayrityksen eli Kaarjoki-konsernin yhteenlaskettu työntekijämäärä on 81 henkilöä ja liikevaihto noin 11 miljoonaa euroa. voimassa 24.12.2015 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Kaarjoki Oy:llä on entuudestaan kaksi konepajaa: Kaarjoki Konepaja Oy Kaarinassa ja Mecsalo Oy Järvenpäässä. Luotamme siihen, että hanke etenee. Paimiolais-kaarinalainen Kaarjoki Oy laajenee MARIA KESTI Ala-Lemun kartanon historia tunnetaan vuodesta 1567 alkaen. Yhtiö on äskettäin hankkinut omistukseensa Lohjalla toimivan Mamec Oy:n koko osakekannan. Kaavamuutosta Ala-Lemuun on hakenut kartanon omistaja, Lemon Kartano Oy. Lounaskahvila Helmen liiketoiminta siirtyy Tuorlan Majatalon vastuulle vuoden alusta. He molemmat toimivat yhtiössä operatiivisissa tehtävissä. Lounealla on noin 190 työntekijän suuruinen henkilöstö. tammikuuta 2016. – Mikäli kaava etenee nykymuodossa, myös mahdollisten rakennustöiden alkaminen tuntui suurelta riskiltä. Mamecin omistajiin kuulunut Markku Routasalo näkee, että uusilla omistajilla on taitoa ja resursseja kohottaa Mamec kokonaan uudelle tasolle. Etelä-Satakunnan Puhelin Oy on Sastamalan ja lähikuntien alueella toimiva paikallinen puhelinyhtiö, joka tarjoaa tietoliikennepalveluja yrityksille ja kotitalouksille. Muutokset Tuorlan Majatalon liiketoiminnassa eivät vaikuta henkilökunnan määrään. Jos olisimme myyneet esimerkiksi häätilaisuuden kahden vuoden päähän, alueella olisi saattanut jyllätä rakennustyöt, eikä miljöö olisi enää vastannut asiakkaiden ostohetken mielikuvia, Vaiste kuvailee. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 18.12.2015 Yhteystietoja voidaan käyttää SSS-konsernin suoramarkkinointiin. 54,00 € ETUSI 15,00 € Verkossa: tilaajapalvelija.fi/lahjaksi Soita tilaajapalveluumme: 02 770 2626 (ark. Se aikoo alueelle golfkenttää sekä ravintola-, majoitus-, kokousja vapaa-ajan palveluiden keskusta. Etelä-Satakunnan Puhelimen yhtiökokous hyväksyi liiketoimintakaupan keskiviikkona. Sen sijaan Tuorlan Majatalo ryhtyy ylläpitämään lounaskahvila Helmeä Turun linja-autoaseman kupeessa. Voin hyvillä mielin jättää yhtiön osaaviin käsiin, sanoo Routasalo, joka jatkaa Mamecin palveluksessa ylimenokauden ajan ja tukee uutta omistajaa yhtiön kehittämisessä. Yhtiön liikevaihto on noin 5,5 miljoonaa euroa ja työntekijämäärä 37. Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n liiketoiminta siirtyy Lounealle 1. Toiminta jatkuu ennallaan Tuorlassa Piikkiössä sekä Kaarinan Tähdessä. Myös Kaarjoki Oy:n Tomi Taipale katsoo, että yrityskaupan myötä asiakkaille pystytään tarjoamaan entistäkin enemmän hyötyä ja lisäarvoa. klo. 8.00 – 16.00) Täytä tämä kuponki, ja tiputa postiin. Tuorlan Majatalo lopettaa Ala-Lemussa PAIMIO-KAARINA Perttu Hemminki Kaarinalainen, paimiolaisessa omistuksessa oleva metallialan yritys Kaarjoki Oy laajentaa toimintaansa. Etelä-Satakunnan Puhelin Lounean omistukseen. – Mamecilla on takanaan hyvä vuosi, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Lounea ja Etelä-Satakunnan Puhelin tiedottivat yhtiökaupasta alustavasti jo joulukuun alussa. Kartanon 1767 valmistuneen päärakennuksen on suunnitellut Christian Friedrich Schröder. Lounea on tietoliikenneyhteyksiä ja -palveluita tarjoava yritys, jolla on toimipisteitä Salossa, Forssassa, Lohjalla, Somerolla, Loimaalla ja Liedossa. 5 kk lehdet 3 kk hinnalla Lisää lahjatarjouksia verkossa! LAHJATILAUKSEN VOIT TEHDÄ: KAARINA Maria Kesti Tuorlan Majatalo Oy ei helmikuun jälkeen enää vedä Piispanrannan eli Ala-Lemun kartanon juhlaja kokouspalvelua. Yrittäjä Marja Vaisteen mukaan Suomen talvikausi oli kartanon kannalta liian pitkä. Tuorlan Majatalo ehti toimia Ala-Lemun kartanossa 2–3 vuotta. Yhtiön omistavat paimiolaiset Juha Käkönen ja Tomi Taipale. Mamec Oy on vuonna 1951 perustettu pumppuja sekoitinvalmistaja, joka työllistää 30 henkilöä. Konsernin vuosittainen liikevaihto on noin 58 miljoonaa euroa. Tavoitteenamme on saada lisää rakennusoikeutta ravintolaja majoitusliiketoimintaan ja asumiseen, unohtamatta golfin ja sataman tarpeita
Hän kykeni pitämään maaliluvut yksinumeroisina saamatta puolustukselta kovinkaan merkittävää apua. Alueellista ja puoluepoliittista tasapuolisuutta noudatetaan osallistujia valittaessa, kuten mies-nais -tasapainoakin. Tappion myötä Haka putosi sarjataulukossa karsintarajan alapuolelle lohkon toiseksi viimeiseksi. Kouluttajina toimivat eri alojen ammattilaiset, nuoret vaikuttajat sekä kokeneet valtiomiehet. Loimaalaiset pääsivät jatkuvalla syötöllä ylivoimahyökkäyksiin toisin kuin Haka, jolla oli suuria vaikeuksia saada ylipäätään minkäänlaisia hyökkäyksiä aikaiseksi. Viivan yläpuolelle nouseminen on ennen joulutaukoa vielä mahdollista, mutta ei välttämättä todennäköistä. pantin 0,20 ED ENERGIAJUOMAT 0,5 l Voimassa 3.12.-3.1.2015 Varsinais-Suomen maakuntahallitus päätti elokuussa käynnistää Varsinais-Suomen vaikuttajakoulun valmistelun. Koulutuksen kestoksi on suunniteltu yhtä vuotta, joka käsittää noin kahdeksan koulutustilaisuutta. Ennakko-odotuksiin nähden heikkojen peliesitysten myötä Hakan yleisömäärät ovat puolittuneet. Loimaan Miska Niemi ja Atte Sairanen iloitsivat keskiviikkona Rocketsin 0-5 maalista. poliittisille nuorisojärjestöille, ylioppilasja opiskelijakunnille, suurimpien kuntien nuorisovaltuustoille, partiopiirille, SPR:lle ja lukiolaisten piirijärjestölle. Lisäksi käsitellään aluehallintoa ja kuntia, EU:ta sekä ulkopolitiikkaa. Tehotonta hyökkäämistä, löysää puolustamista Hakalle jo neljäs peräkkäinen tappio PERTTU HEMMINKI Vierasjoukkueilla on viime aikoina ollut Paimion jäähallissa hiukan liian hauskaa. Osallistujat tutustuvat vaikuttajatahoihin, vaikuttamisen keinoihin ja tuloksiin. Koulussa tutustutaan mm. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 14 perjantaina 18.12.2015 Neste Oil K-market Paimion tarjoukset Ajurintie 1, 21530 PAIMIO, puh. Voi olla, että henkeä ja halua on yhä, mutta peliesitykseen ne eivät viime aikoina juurikaan ole heijastuneet. Koulutus on konkreettista ja käytännönläheistä. Vierasjoukkueen takoessa valtaosan maaleista yleisö sai nähdä kotijoukkueen taholta lähinnä vain aloitushäviöitä, kiekonmenetyksiä, harhasyöttöjä, pitkiäkiekkoja ja paitsioita. Nuorisojärjestöt nimeävät osallistujansa vaikuttajakouluun. Kullakin joukkueella runkosarjaa on jäljellä vielä kymmenen ottelun verran, joten lähelläkään katastrofia Haka-leirissä ei vielä olla. Jääkiekossa tappioja voittoputket eivät ole harvinaisia, mutta silti aika moni ihmetteli keskiviikkona Paimion jäähallissa kotijoukkueen pehmeää peliesitystä ja aneemista ilmettä. 02-4705020 Avoinna joka päivä 24.00 asti Dronningholm TÄHTITORTTU MARMELADIT 300 g luumu ja omena-kaneli Voimassa 24.12.2015 saakka Ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 1,25/kpl (4,17/kg) -20% Etu K-Plussa-kortilla 2 00 2 kpl (3,33/kg) Ilman K-Plussa-korttia 2,99/pkt (2,99/kg) Voimassa 24.12.2015 saakka -33% Etu K-Plussa-kortilla Myllyn Paras TORTTUTAIKINALEVYJÄ 1 kg 1 99 pkt (1,99/kg) Risella PUURORIISI 1 kg 1 49 ps (1,49/kg) Ilman K-Plussa-korttia 1,89/ps (1,89/kg) Voimassa 3.12.-3.1.2015 -21% Etu K-Plussa-kortilla -36% Etu K-Plussa-kortilla 4 00 2 pl (3,60/l) sis. Hakan ainoan maalin teki kolmannen erän alkupuolella Martti Kuusvuori. ja ilman K-Plussa-korttia 3,05/pl (5,70/l) sis. Jäähyminuutit jakautuivat ottelussa tasan. Näin tapahtuu, jos Rockets voittaa Kiekkohait huomenna Loimaalla ja Haka puolestaan TarU:n lauantaina Tarvasjoella. Koulutus on osallistujille maksuton ja heidät valitaan hakumenetelmällä. Keskiviikkona Haka hävisi kotijäällään Loimaan Rocketsille maalein 1–8. Kutsu osallistujien nimeämisestä lähetetään mm. Kolmessa viimeksi pelaamassaan ottelussa se on tehnyt yhteensä vain neljä maalia, mutta päästänyt peräti 26 maalia. Keskiviikkona Paimion jäähallin katsomossa istui vain noin sata uskollista kannattajaa. Vielä puolessavälissä syksyä, kun ryhmää ”tiivistettiin”, Hakan suunnalta vakuuteltiin joukkueen hyvää yhteishenkeä ja kovia pelihaluja. Nuori, kiinnostaako sinua vaikuttaminenhae vaikuttajakouluun. PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Haka on hävinnyt jääkiekon II-divisioonassa neljä ottelua putkeen. Syöttäjinä olivat Ossipekka Lehtonen ja Aleksi Sillanpää. Hakan Teräsvasaralle ottelussa 66 torjuntaa, Loimaan Jesse Ruohoselle 30. Hakan oman alueen rännikiekoista valtaosa päätyi viimeistään siniviivalla vastustajan mailaan. Joulutauon aikana on löydettävä sellainen vitamiiniruiske, jolla joukkueen jalat saadaan liikkeelle ja samalla peli ainakin pykälän verran paremmalle tasolle. lain säätämiseen, vaaleihin, oikeuslaitokseen, työmarkkinajärjestöjen toimintaan. Useista takaiskumaaleista huolimatta Hakan maalivahti Juha Teräsvasara kuului kotijoukkueen parhaimmistoon. pantit 0,40 Yks. Koulutukseen otetaan kerrallaan 15 25 nuorta. Osallistujat saavat monipuolista tietoa eduskunnasta, valtioneuvostosta, ministeriöistä ja valtion hallinnosta yleensä. Koulutus on tarkoitettu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille lukiolaisille ja juuri opintonsa aloittaneille nuorille
Inkl. Edulliset käyttökustannukset. Meiltä myös käyntivarmat MOPOAUTOT esillä Salon myymälässä generAATTOriT Huippulaadukkaat LED LENSER lamput ja otsalamput verkkokaupastamme! VALOA PIMEYTEEN! uutuus! Koko perheen kulkuneuvo ympärivuotiseen käyttöön. Saa ajaa tiellä 15 v./T-ajokortti LämmIN hyTTI kaupan päälle (arvo 3950 e )! VOITTAJAN VÄLINEET! tarjous! hUSQVARNA 445 399 e hUSQVARNA TEChNICAL TURVAhoUSUT hUSQVARNA CLASSIC KyPäRä hUSQVARNA FUNCTIoNAL TALVIKäSINE hUSQVARNA KomBIKANNU hUSQVARNA SAAPASKUIVAIN hUSQVARNA 543 XP ® G Kevyt tehokas ja helposti hallittava ammattisaha 43,1 cm 3 , 2,2 kW terälevy 33-45 cm, 4,5 kg Lämpimät, mukavat ja vedenpitävät Säädettävä tarranauha Johdon pituus 1,1 m 45,7 cm 3 , 2,1 kW, 4,9 kg 199 e 39 e Sh. 495 e hUSQVARNA 345 FR turvallisuutta metsätöihin! 699 e Sh. KUNNALLISLEHTI 15 AFFÄR MED FULLSTÄNDIG SERVICE TÄYDEN PALVELUN TALO MYYNTI HUOLTO FÖRSÄLJNING SERVICE RESERVDELAR MYYNTI HUOLTO VARAOSAT Wuorionkuja 4 25700 Kimito/Kemiö www.konewuorio.fi Vardagar / arkisin 8.00-17.00 Lö / la 9.00-13.00 (02) 420 6000 Sköter en Automower Er gräsmatta i sommar?! Begär offert! Vid beställning NU, fås ett Automower tak på köpet! 445 399 € ERBJUDANDE! TARJOUS! 543 XPG 630 € . 49 e Sh. 38 e 9 90 630 e Sh. 49 e Monitoimiraivurin mukana siimapää, vesakkoja raivausterät suojineen oREGoN 3/8, 1,3 mm, 52 VL 2 TERäKETjUA + LAIPPA Husqvarnasopiva 29 90 Sh. 15990,Polaris Sportsman 570 EFI Forest 4x4 EU-traktori -15 + tk. 495 € Leikkaako Automower teidänkin pihanne ensi kesänä?! Pyydä tarjous! Ennakkotilaajan etu, Automower suojakatos kaupan päällä! Norm. 59 e (mökkisahat). 7990,Sh. 43,1 cm3, 2,2 kW, 4,5 kg VÄRMEHANDTAG PÅ KÖPET! LÄMPÖKAHVA KAUPAN PÄÄLLÄ! 545 FX, FXT . 40,9 cm3, 1,8 kW, 4,4 kg Erbjudandet är i kraft till / Tarjous voimassa 31.12.2015 asti . Ei vuosikatsastuksia. Balance XT sele/valjaat 790 € 890 € FX FXT Norm. 8,1 kg . 990 € 440 E 490 € -150€ =340 € BYTESERBJUDANDE! VAIHTOTARJOUS! Fungerande bytessåg Toimiva vaihtosaha min. 820 e NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! 29 e Sh. 9490,Vakiona: vinssi, vetokuula Pienikokoinen, kevyt ja hiljainen EU 10i Vain 5 kpl erä! 1090,Polaris 2015 mallit tarjoushinnoin! Alk. /Sis. -150 € . 45,7 cm3, 2,1 kW, 4,9 kg Norm. 900€ Norm. 279€ Kotikokki Mikro KMW 800 800 W (norm 89€) 55€ Moccamaster Kaffekokare/Kahvinkeitin KB 741 AO Black, KBGE 741 matt silver 2 st muggar på köpet/2 mukia kaupan päälle 149€ Electrolux ZB 3013 ergorapido akkuimuri/ laddbar dammsugare (norm 249€) 169€ Electrolux Classic silence dammsugare/imuri (norm 149€) 99€ Electrolux Ultrasilencer Zusdeluxe dammsugare/imuri (norm 299€) 229€ Zanussi spis/liesi ZCE540J1WA (norm 329€) 239€ Rosenlew nofrost RJP4632 kylfrys skåp/jääkaappipakastin (norm 699€) 519€ Bykmaskiner Diskmaskiner Frysboxar Frysskåp Kylskåp Spisar Kaffekokare Visplar m.m Pesukoneet Tiskikoneet Pakastimet Pakastekaapit Jääkaapit Liedet Kahvinkeittimet ym. 700 € ALLA PRODUKTER I REA HALLEN KAIKKI TUOTTEET ALENNUSHALLISSA -60 % Julstädning! Joulusiivous! 1.12.2015 – 31.12.2015 Vardagar/Arkisin 8.00-17.00 Lö/La 9.00-13.00 Wuoriokuja 4, 25700 KIMITO/KEMIÖ (02) 420 6000 l www.konewuorio.fi TILL JULEN FRÅN OSS ~ NYT MEILTÄ JOULUUN Öppet även/Avoinna myös Sö/Su 20.12.15 kl(o) 12-16 Julafton/Jouluaatto 24.12.15 kl(o) 8-12 Finlux Smart TV LED 32”-50” fr./alk. 45,7 cm3, 2,2 kW . 299 e 24 90 Sh. Oral-B Pro 600 (norm 59€) 45€ ETT PARTI! ERÄ! • Veneet, tarvikkeet • Vesijetit • Marina • Huolto • Puutarha • Mönkijät • Kodinelektroniikka • Vapaa-aika • Sisustus www.konewuorio.fi puh.02-420 6000 KEMIÖ-TAALINTEHDAS Välkommen till Kimito Tervetuloa Kemiöön Muista meidän huoltoa! • Båtar, tillbehör • Vatten skotrar • Marina • Service • Trädgård • ATV • Hemelektronik • Fritid • Inredning Kom ihåg vår service! AFFÄR MED FULLSTÄNDIG SERVICE TÄYDEN PALVELUN TALO FÖRSÄLJNING SERVICE RESERVDELAR | MYYNTI HUOLTO VARAOSAT Wuorionkuja 4 25700 Kimito/Kemiö (02) 420 6000 Vardagar / arkisin 8.00-17.00 Lö / la 9.00-13.00 www.konewuorio.fi LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA Polaris RZR 570 EFI CABIN 4X4 EUT Tilinpäätösostoihin HUOLTOJA VARAOSAPALVELU • SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400 • SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300 • KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500 • Salo • Somero • Kaarina Varsinaissuomalainen perheyritys + tk. 25,90 e Sh. 700 e Sh
Puh. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. Puh. www.tarjanatk-palvelu.. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 Sauvon kunta KUNNANVIRASTO Vahtistentie 5, puh. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi ISÄNNÖINTIPALVELUJA paimion hammaslääkäripalvelu Puhelimenkulma, Vistantie 19 Hammaslääkärit Anna Kuusvuori Tuomo Malkki Päivi Pohjola Suuhygienisti Lenita Mikkola Aikavaraukset p. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. Puh. 020 7352 700 asiakaspalvelu@violet.fi www.violet.fi | Kulmalantie 9, Sauvo Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. 470 9897 www.paimionhammashoito.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 470 2100 p. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. varatuomari Pekka Vuorinen Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina puh. 010 257 6117 Johanna Pulkkinen gsm 040 300 2305 johanna.pulkkinen@ aktialkv.fi Aktia Kiinteistönvälitys Alueesi edustaja www.aktialkv.fi AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ Jukantie 8, Paimio, 040-8370953 www.carcolor.fi info@carcolor.fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. puh. 473 2300 www.paimionhmlpalvelu.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . Puh. 041-7114 294 Cidesco-, SKY-Kosmetologi Marjo Tanninen www.paimiontietotekniikka.fi P. krs 20100 Turku, p. Puh. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. 4704 599 Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 4730 400 www.sauvonapteekki. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502 www.taisanne.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI LOUNAIS-SUOMEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A] Puh. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 0500 691 473 Korjausja asennuspalvelu, huollot ja neuvonta. KOTIKÄYNNIT Puh. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Kauneushoitola Silkkikivi Tmi Vistantie 19, Paimio (käynti Meijeritien puolelta, 2.kerros) Puh. 477 6400 fax 477 6411 www.paimionapteekki. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 050 32 12 705 Vistantie 15 Paimio Avoinna 9-17, la 10-14 Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio peimarin@peimarin.fi Pertti Peiponen, ITS 0400 614 111 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio peimarin@peimarin.fi. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Kaarina, Kemiönsaari, Paimio, Parainen, Salo, Sauvo Hyötyeläinpäivystys puh 0600 41451 (0,7 €/min+ ppm) Varsinais-Suomen Pieneläinpäivystys puh 0600 12 444 (0,5 €/min +ppm) Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. KOSKINEN OY KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 0400-603 101 24h Osaavaa tietotekniikkapalvelua Puh. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 16 perjantaina 18.12.2015 APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUJA AUTOKORJAAMOJA ELÄINLÄÄKÄRI PÄIVYSTYSTÄ FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA JÄTEHUOLTOA KAHVILA-LEIPOMOJA KULJETUSPALVELUJA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 243 6500 www.kaarinanasianajo.. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 02-736 5965 www.jätehuoltoa.fi h.koskinenoy@smail.fi H. • Maksuton puhelinneuvonta • KAARINAN ASIANAJOTOIMISTO SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–17 Viljontie 8, puh. 010 229 2269 Ark. KOSKINEN OY H. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi HAMMASLÄÄKÄRI Teija Siltanen Vistantie 24 A 16 PAIMIO Ajanvaraus puh. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 474 4100 Avoinna ma 8-17, ti-pe 9-15 SOSIAALITOIMISTO Pertinpolku 4 Avoinna ma-pe 9-11.30, ma 15-17 PAIMION APTEEKKI Palvelemme Ma-Pe 9–18 La 9–14 Asematie 1, puh. Parasta paikallista autonvuokrausta
(02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi ISÄNNÖINTIPALVELUJA paimion hammaslääkäripalvelu Puhelimenkulma, Vistantie 19 Hammaslääkärit Anna Kuusvuori Tuomo Malkki Päivi Pohjola Suuhygienisti Lenita Mikkola Aikavaraukset p. Alander Oy p. Jäikö Kunnallislehti tulematta. 010 229 2269 Ark. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 050 516 1165 Alumiinitie 2, Paimio www.motoland.fi piha ja puutarhakoneet • Invaja ryhmäkuljetukset • • Tilausajot 1+16 hlöä • Peimarin Liikenne Oy 0400-177 007 Matkallasi päivin öin 24h tilaukset 0400 173 001 www.jataxi.fi Sähköpalvelu k. www.peimarinmattopesu.fi Vistantie 8, Paimio Avoinna 10-17, to 10-18, la 10-14 Ajanvaraus 0400 888 362 Silmälääkäri Timo Haapala Optikko Minna Hakala-Silvast SILMÄLÄÄKÄREITÄ Kyltit, Kilvet -ja KaiverruKset P. SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Hilari 0400 228 025 Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT Kaikki rakennusalan peltityöt 040 760 1714, Paimio • peltikatot, myös konesaumatut • läpivientien pellitykset • sadevesijärjestelmät • kattoturvatuotteet www.peltisepanliikewallin.fi PELTISEPÄNLIIKE S. 02-736 5965 www.jätehuoltoa.fi h.koskinenoy@smail.fi H. 0500 691 473 Korjausja asennuspalvelu, huollot ja neuvonta. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Tilaushinta 1.1.2015 alk: Kestotilaus / 12 kk 85,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Hinnat sisältävät arvonlisäveron. WALLIN SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Virtanen Kimmo Sauvon Palvelutaksi Laaksonen Mauri 0400 228 667 Saarinen Marika 050 910 1630 0400 532 236 040 519 6449 Peimarin Mattopesu Vistantie 8, 21530 Paimio Puh. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. (02)-4726660, 0400-527971 Piikkiö/Kaarina ari.tuomi@arituomi.. 243 6500 www.kaarinanasianajo.. 470 2100 p. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. Parasta paikallista autonvuokrausta. 045-1109 071 • Huonekalujen entisöinti ja kunnostus • Puusepän työt Paimio Kurjentie 158 Sanna Salminen 050-3037891 www.junnipuu.fi VENEJA PIENKONEKORJAAMOJA Paimion Veneja Pienkonekorjaamo Oy Sähköyhtiöntie 4, 21530 Paimio Puh. 040 579 2667, Sauvo Huom! Kotitalousvähennys mm. 477 6400 fax 477 6411 www.paimionapteekki. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi HAMMASLÄÄKÄRI Teija Siltanen Vistantie 24 A 16 PAIMIO Ajanvaraus puh. P. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. p. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi PIHAPUIDEN KAADOT myös kiipeilykaadot KANTOJYRSINTÄÄ Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502 www.taisanne.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI LOUNAIS-SUOMEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A] Puh. 4730 400 www.sauvonapteekki. 02-4759 500 tili-piikkio@tili-piikkio.fi TILAUSAJOT HYVIN VARUSTETUILLA BUSSEILLA VISTAMATKAT VISTAMATKAT PUH. puh. toimittaja Ina Virtanen (02) 588 8657 toimittaja Ina Virtanen (02) 588 8657 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimittaja Maria Kesti (02) 588 8656 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 LUOTET TAVA THERMIAMAAL ÄMPÖ Kokemuksella ja ammattitaidolla BRUNNSBORRNIN DAHLBOM KAIVONPORAUS DAHLBOM 044 592 0788 / Kristian 045 355 4501 / Juha • www.dahlbom.fi • Rakentaa, saneeraa ja sähköistää • Märkätilat • Vahinkopalvelu Uula p. 477 5623 seppo.santala@vistamatkat.. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ Jukantie 8, Paimio, 040-8370953 www.carcolor.fi info@carcolor.fi KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 4704 599 Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Kaarina, Kemiönsaari, Paimio, Parainen, Salo, Sauvo Hyötyeläinpäivystys puh 0600 41451 (0,7 €/min+ ppm) Varsinais-Suomen Pieneläinpäivystys puh 0600 12 444 (0,5 €/min +ppm) Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. JaMa-Power Oy p. 040-526 4281 www.jama-power.. Puh. P. www.arituomi.. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. remontit • SERTIFIOITU MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Sauvon-Kemiöntie 395, Sauvo. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. KOSKINEN OY KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. ma-pe 10-17, la sulj. Ilmoita jakeluhäiriöstä: PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ) 0400 433 505 Varhaisjakelun muut kunnat Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 044-5058 005 Jiri p. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. Vuotaako vesijohto. KUNNALLISLEHTI 17 APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUJA AUTOKORJAAMOJA ELÄINLÄÄKÄRI PÄIVYSTYSTÄ FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA JÄTEHUOLTOA KAHVILA-LEIPOMOJA KULJETUSPALVELUJA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. PerhejuhlAt www.lounaskahvilaansku.com. Onko viemäri rikki. 0400-221 642 www.lvi-itala.fi p. 041-7114 294 Cidesco-, SKY-Kosmetologi Marjo Tanninen www.paimiontietotekniikka.fi P. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. 0400 114 067 KORJAAMOPALVELUJA Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SyntymäPäiVät, muiStotilAiSuudet, ym. Jäikö Kunnallislehti tulematta. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 02-479 5115, 040-5455601 Kodin saneeraukset Korjausrakennus Tuominen Puh. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. KOTIKÄYNNIT Puh. Ilmoita jakeluhäiriöstä: PAIMIO, KAARINA (PIIKKIÖ) 0400 433 505 Varhaisjakelun muut kunnat Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 0400-603 101 24h Osaavaa tietotekniikkapalvelua Puh. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. minimi jyrsintäsyvyys 15 cm maanpinnan alapuolelle Sähköhuolto Ari Tuomi Oy • Sähköasennukset • Sähkösuunnittelu • Huollot • Korjaukset • Tarvikkeet Puh. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 sivunvalmistus Simo Kolehmainen 050 4366615 myyntijohtaja, paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2015 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimittaja Maria Kesti (02) 588 8656 toimituksen avustajat: Jaana Pakarinen Jan Sundman Anni Himberg toimitusjohtaja Jaakko Ketonen myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 sivunvalmistus Simo Kolehmainen 050 4366615 myyntijohtaja, paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 toimituksen avustajat: Jaana Pakarinen Jan Sundman Anni Himberg toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk: Etusivu 2,14 /pmm Tekstissä 1,23 /pmm Takasivu 1,12 /pmm Muualla 1,12 /pmm 4-väri 0,23 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. varatuomari Pekka Vuorinen Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina puh. Puh. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. • Maksuton puhelinneuvonta • KAARINAN ASIANAJOTOIMISTO SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–17 Viljontie 8, puh. KOSKINEN OY H. 050 516 1165 Alumiinitie 2, Paimio www.motoland.fi ja mönkijöitä Tuleeko vesi kellariin. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. Puh. 474 4100 Avoinna ma 8-17, ti-pe 9-15 SOSIAALITOIMISTO Pertinpolku 4 Avoinna ma-pe 9-11.30, ma 15-17 PAIMION APTEEKKI Palvelemme Ma-Pe 9–18 La 9–14 Asematie 1, puh. 020 7352 700 asiakaspalvelu@violet.fi www.violet.fi | Kulmalantie 9, Sauvo Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. 473 2300 www.paimionhmlpalvelu.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. www.tarjanatk-palvelu.. Tilaushinta 1.1.2015 alk: Kestotilaus / 12 kk 85,00 € 12 kk:n määräaikainen tilaus102,50 € 6 kk:n määräaikainen tilaus 60,00 € Opiskelijatilaus 51,25 € (Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.) Irtonumerohinta 2,00 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Hinnat sisältävät arvonlisäveron. kylpyhuone, sauna ym. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET Sähköasennukset Sähköurakointi Korjaukset ja huollot Ora Laaksonen GSM 050 569 6889 www.sahkolesako.fi PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2015 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2015 Ilmoitushinnat 1.1.2015 alk: Etusivu 2,14 /pmm Tekstissä 1,23 /pmm Takasivu 1,12 /pmm Muualla 1,12 /pmm 4-väri 0,23 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. laine Oy kiinteiStöjen SähköaSennukSet, kOrjaukSet ja huOllOt Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. krs 20100 Turku, p. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 Sauvon kunta KUNNANVIRASTO Vahtistentie 5, puh. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. Puh. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto LVI ITÄLÄ OY P. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 010 257 6117 Johanna Pulkkinen gsm 040 300 2305 johanna.pulkkinen@ aktialkv.fi Aktia Kiinteistönvälitys Alueesi edustaja www.aktialkv.fi AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 4732350 050-4093201 Av. 470 9897 www.paimionhammashoito.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Kauneushoitola Silkkikivi Tmi Vistantie 19, Paimio (käynti Meijeritien puolelta, 2.kerros) Puh. 050 32 12 705 Vistantie 15 Paimio Avoinna 9-17, la 10-14 Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio peimarin@peimarin.fi Pertti Peiponen, ITS 0400 614 111 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY Asematie 1 (Torikeskus), 21530 Paimio peimarin@peimarin.fi LVI-TÖITÄ LOUHINTAA MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ PESULAPALVELUJA SORAHUOLTOJA TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ SÄHKÖURAKOINTIA TYÖKONEITA TILITOIMISTOJA PITOPALVELUJA PUUTARHAPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA MOPOJA JA MOOTTORIPYÖRIÄ PUUSEPÄN TÖITÄ JA ENTISÖINTIÄ PELTISEPÄNLIIKKEITÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö TILI-PIIKKIÖ OY Hadvalantie 9 Piikkiö Yritysten perustamiset, kirjanpidot, palkat ym. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Puh. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh
joulukuuta kello 19 alkaen. Kaarinan ja Salon kuuset. Tangokuninkaalliset konsertoivat Sauvossa Puoli-sauvolainen stand upkoomikko Sami Hedberg teki ennätyksen. Mukana on myös mausteena muutama vähän uudempi joululaulu, Keronen lupaa. – Olemme moneen kertaan yrittäneet päästä joulukonsertoimaan Sauvoon ja törmäyskurssi on tullut aina aiemmin jostakin sattuneesta syystä. – Takana on uskomaton juhlavuosi, jonka aikana työtunteja ei laskettu. Näyttely esittelee käsityön, lääketieteen ja hoitotyön välisiä yhtymäkohtia. 7.12. KUNNALLISLEHTI 18 perjantaina 18.12.2015 www.kuntsari.fi | kuntsari SAUVO Ina Virtanen Tangokuninkaalliset Jouni Keronen ja Johanna Debreczen esiintyvät Sauvon kirkossa joulukonsertissa 22. Se sai lähes 20 prosenttia äänistä. PAIMIO Käsityömuseo Miila ja Turun Lasarettimuseo järjestävät yhteistyössä näyttelyn Käsityötä ja lääketiedettä, joka on esillä Paimion Miilassa. Toiseksi kilpailussa tuli Uudenkaupungin kuusi. Hedberg teki 365 keikkaa vuodessa ja keikoista 309 täytti Guinnessin ennätyksen tiukat kriteerit. RIITTA RANTANEN Sami teki sen! Puoli-sauvolainen Sami Hedberg ponkaisi Guinnessin ennätyskirjaan ” Stand up on siitä hauska laji, että aiheita keksii missä ja milloin vain. Paimion kuusi tuli kisan viidenneksi, keräten 217 ääntä Voittajakuusi on noin 15,5 metriä pitkä. Raision puu sai 43 prosenttia annetuista äänistä. Kolmanneksi tullut Turun kuusi keräsi 14 prosenttia äänistä. PEIMARI Johanna Käkönen Raision kuusi vei ylivoimaisen voiton Maakunnan kaunein kuusi -äänestyksessä. Selvästi Paimio kuitenkin jätti kirkkaasti taakseen mm. On ollut aivan mahtavaa nähdä vuoden aikana yli 100 000 nauravaa ihmistä. – Kyllä jään varmaan päiväksi isää morjestamaan. Hedbergin Guinnessin maailmanennätys meni rikki jo syyskuussa Pietarsaaressa, mutta stand up -koomikko jatkoi oman tavoitteensa metsästämistä, ja Helsingin viimeinen Hartwall Arenan 365. Erityisesti kädet ja kädentaidot tulevat esiin esimerkiksi kirurgin, hammaslääkärin ja sairaanhoitajan työssä. Konsertista tulee itsellenikin joulumieli. Kauneinta kuusta äänestettiin verkkosivuilla tai postikortilla. Raision kaupungin tiedotteen mukaan kuusen osalta on ”tänä vuonna panostettu kauneuteen, ei välttämättä niinkään sen kokoon”. Raision kuusi oli alunperin istutettu Kuninkojalle, mutta se siirrettiin noin metrin mittaisena Raision Krookilaan. alkaneessa kilpailussa annettiin kaikkiaan lähes 3 200 ääntä. Kirjaan niitä puhelimeeni jatkuvasti. Hän aikoo konsertin jälkeen jäädä myös hetkeksi Sauvoon tervehtimään sukulaisiaan ja ystäviään. Joulua en kuitenkaan ole Sauvossa, vaan menen perheeni luokse Tampereelle. Äänestäneiden kesken arvottiin palkintona yhdeksän joulukuusta. Sauvon kirkko on kotikirkkoni ja nyt pääsenkin esiintymään vanhoille tutuille kasvoille, Keronen kertoo. Näyttely siirtyy Turkuun Tyksin T-sairaalan näyttelytilaan keväällä 2016. Keronen on Sauvosta kotoisin, ja Tampereella kasvanut serkku Johannan vieraili tyttönä usein kesäisin Sauvossa. Kappaleet esitetään pianistin, sekä Jouni Kerosen kitaran säestämänä. Kuusien voittajaksi arvottiin: Milla Vainio, Turku, Keijo Mäkinen, Laitila, Lea Kuusisto, Lieto, Teuvo Ihanamäki, Raisio, Kari Jokinen, Piikkiö, Jutta Satola, Salo, Jaakko Laine, Uusikaupunki, Outi Jokinen, Loimaa ja Tiina Kaisla, Paimio. Käsityötä ja lääketiedettä on esillä Miilassa NÄYTTELY KONSERTTI AKI RASK Sami Hedberg on nyt maailmanennätysmies. Maakunnan kaunein kuusi -kisassa ehdokkaina olivat viralliset kuuset Turusta, Raisiosta, Kaarinasta, Salosta, Uudestakaupungista, Somerolta, Loimaalta, Paimiosta, Kyröstä, Laitilasta ja Liedosta. Pääsääntöisesti yhdessä konsertoivat serkukset Keronen ja Debreczen ovat iloisia päästessään vihdoin konsertoimaan Sauvoon joulun alla. Hedberg vetäisi Paimion Vistan Kinossa parikin näistä ennätyksen metsästyskeikoistaan. Show on ilon ja naurun jakamista, tarinoita siitä, millaisia me olemme. Hedberg tuumi olevansa kuin kotikentällä, sillä perheen vapaa-ajan koti on Sauvon Osmalahdessa. keikka sinetöi juhlavuoden. Se toimii myös tunnelman nostattajana konsertissa, sillä samalla haluan muistaa äitiäni, Keronen kertoo. Äitini on haudattu kirkon hautausmaalle. Maailman suurin stand up -kiertue on nyt ohi, ja ajatukseen siitä, että on ihan oikeasti ainutlaatuinen, ei ihan heti totu, hän sanoo. Kuuset toimittaa TSYhtymän kanssa yhteistyössä kotiovelle asti mynämäkeläinen Kuusikotiin.fi. Kilpailun järjestivät Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Kunnallislehti, Kaarinalehti, Laitilan Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat, Auranmaan Viikkolehti, Loimaan Lehti ja Somero-lehti. – Luvassa on perinteisiä joululauluja, kuten Sylvian joululaulu, varpunen jouluaamuna, en etsi valtaa loistoa ja Ave Maria. Raision kuusi oli komein Paimio ylsi viidenneksi Paimiossa tykätään vahvasti omasta kuusesta., ja jokunen valittelikin, että komempi kuva olisi saanut olla kisassa. JOUNI KERONEN Johanna Debreczenillä ja Jouni Kerosella on molemmilla kytköksiä Sauvoon. Käsityöt ovat myös edelleen oleellinen osa monien terapiaa ja kuntoutusta. Hän tavoitteli 10-vuotisjuhlakiertueellaan Guinnessin maailmanennätystä, johon vaadittiin vähintään 200 yli tunnin mittaista keikkaa. Sieltä kuusi kaadettiin Raision viralliseksi joulupuuksi. Näin Sami Hedbergin nimissä on nyt maailmanennätys Eniten stand up -keikkoja vuodessa. JORI LIIMATAINEN Raision kuusi oli maakunnan äänestäjien mielestä kaunein.
Tervetuloa silloin mukaan vanhat ja uudet kävelijät. 3). La 26.12. Päälle maaston ja sään mukainen varustus, mukaan oma valolähde ja termarijuoma. klo 10 Sauvon kirkko PAIMION EV.LUT. MLL Paimion paikallisyhdistys kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2016. KAArInA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Essi Hölsö PR 22.23 H15: 3. kirkkoherranvirasto suljettu. jouluaaton hartaus klo 14 Paimion kirkossa. ”Tuon tuostakin on joulu!” Ohjelmassa jälleen perinteinen aatonaaton tunnelmakävely. klo 23 Sauvon kirkko 25.12. Perhetalo Hattara on joululomilla 19.12.-6.1. La 19.12. Tuija Saura, Turun VPK:n puhallinorkesteri. rASTI PIIKKIö Kinkunsulatusrastit Tapaninpäivänä 26.12 Piikkiön koulukeskuksessa. Tallin osoite: Vanhamakarlantie 104, Piikkiö. Fredric Tranchand PR 18.16, 3. klo 11.00 jumalanpalvelus, Jani Kirkkomäki. PAIMIO Vistan Martat; Tapahtuma ma 21.12. Joulukonsertti klo 18 Paimion kirkossa. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22. Pe 18.12. Topias Arola PR 14.00, 9. www.asemasrk.net Kunnallislehden joulutervehdyslehti ilmestyy ti 22.12. Palaamme työn touhuun 7.1 koululaisten aamukerhon merkeissä, puuhakerhot ja perhekahvilat alkavat viikolla 2. klo 15 Sauvon kirkko 24.12. La 19.12. klo 11-14 Vistan Kinossa (paimionmarttayhdistys.blogspot.fi). La 19.12. Paimio-Seura. Vuorelle pääsee tarSuunnistus, Turku Sprint Cup 1. Jere Sipponen PR 29.04 D21: 4. Klaus Haanpää PR 15.33. Vastaamme puheluihin ja sähköposteihen tauon jälkeen. Emma Silvennoinen PR 18.28 H12: 1. 38). Essi Hölsö PR 18.39 H15: 2. klo 19 Sauvon kirkko 3.1. klo 19 PR Circuit 2-salilla. Frederic Tranchand PR 26.18, 4. SEURAKUNTA Kastettu: Lenni Valto Aleksander Dravantti, Benjam Mikael Alexander Himberg Pe 18.12. syyskauden viimeinen Kaffetassi klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Paimion Marttayhdistyksen joulutapahtuma la 19.12. Seuraava Kaffetassi pe 8.1. Jouni Keronen, Johanna Debrezeni. Pe 25.12. Istuinalustat voittivat Alina Sippola, Nea Uotila ja Mira Rinne. Paimio makkaratikut saivat Sissi Olkkonen, Annika Hyssälä ja Maija Taipale. kuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22. Pukuhuoneisiin mennään ovesta B2. Hyvät yhdistyspalstailmoittajat! Maksuttomilla yhdistysten ja urheiluseurojen palstoilla julkaistaan niiden jäsenille tarkoitettuja ilmoituksia. Jaana luotaa paikan menneisyyttä. klo 19 Joulun kosketus-konsertti Sauvon kirkko. Ohjelma 10€ Joulun jumalanpalvelukset: 24.12. Su 27.12. Kuntsarin patalapun saivat Irmeli Murtonen, Tuula Kervinen, Oili Sonkki, Jatla, Milja Eskelinen ja Liisa Karvinen-Kunnala. Su 20.12 klo 16.00 Asemaseurakunnan joulujuhla. Ohjelma 15 e, vapaa pääsy. Koputtele, jos tulet myöhässä. Ti 22.12. Katso tarkemmat tiedot ylempää Paimion seudun ympäristöyhdistyksen infosta. Koputtele, jos tulet myöhässä. klo 9-11 Aamiasikahvila ja klo 10 ruokakassien jako. Selina Arola PR 22.37 D15: 5. Klaus Haanpää PR 19.10 PAIMIO PAIMIOn rASTI Pe 18.12. Ke 23.12. Turku Sprint Cup 2. Talutusratsastusta, hevosten ja lehmien hoitoa, hevostaitokisat, jouluherkkuja. Su 20.12. Opastus liikenneympyrästä, lähdöt klo 10 -12. Siunattua joulunaikaa. To 24.12. klo 10 koko seuran taitoharjoitus, lisätietoja kotisivulla. Sauva on hyvä retkikaveri. kilpailu 12.12: H12: 1. klo 10 alkaen nuorten joululeiri Rastituvalla. klo 10 Sauvon kirkko 27.12. Se suuntautuu Rekottilan jyhkeälle linnavuorelle ke 23.12. Otamme vastaan ilmoittautumisia ke 13.1 ja to 14.1 klo 17 alkaville hevosenhoitokursseille. Lähetä lyhyt ja selkeä palstateksti osoitteeseen: seurapalstat@kunnallislehti.fi Postin otsikosta on hyvä löytyä haluttu julkaisupäivä, sekä kunta. SEURAKUNTA Kastettu: Melina Madeleine Ahlgren, Matias Sasu Johannes Ristelä, Elias Tuomo Kristian Verho, Alisa Ida Maria Vuorinen. Leo Haanpää PR 10.16 D12: 3. Järjestäjinä Paimion Haka ja Paimion seurakunta. Tapaamme kohteen P-paikalla Mätiköntien varrella klo 18. vittaessa myös loivaa reittiä. Paimion seudun ympäristöyhdistys. * jouluyön hartaus klo 22 Paimion kirkossa. KAArInA PIIKKIön rATSASTAjAT Joulutalli Makarlan Tallilla su 20.12 klo 11-13. Kauneimmat joululaulut -messu klo 10 Paimion kirkossa. Katri Lindeqvist PR 27.47 D15: 4. Toimistomme on joulutauolla 21.12.-6.1. Karkkipussin saivat Jukka Vornanen ja Aino Taimen. Maanantaisin esteetön kuntosalivuoro Kaarinan Visiitissä klo 17-18. Mika Ahtola, Johanna Hartikainen, Wiihdekuoro, Mikaelinkuoro, tekstinlukija Timo Sjöblom. Seuraavat lehden julkaisupäivät ovat ti 29.12.2015 sekä 5.1.2016. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liiURHEILUSEURAT YHDISTYKSET TULOKSIA Paimion Joulumarkkinoiden Piparikisa on ratkennut ja voittajat palkittu! Piparikisassa oli yli 1900 äänestäjää! Kiitos kaikille! Äänestäjien kesken arvottiin palkintoja. Su 20.12. klo 11 Varsyn testijuoksut Ruissalon sillalta. Eläkeliiton Piikkiön yhdistys. ja tuolloin ei siis ole mitään toimintaa. Jatkamme to 14.1.16 klo 14. klo 9 Karunan kirkko maksuton kuljetus klo 8.30 Sauvosta 26.12. * jouluaaton hartaus klo 16 Pyhän Jaakobin kirkossa (Jaakobint. Tervetuloa esihistorialliselle merkkipaikalle viljelylaakson yläpuolelle ke 23.12. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja tiivistää tekstejä, ja muistutamme, että yhdistyksen oman väen ulkopuolelle suunnatut tapahtumat ja myynti eivät sovi maksuttomalle yhdistyspalstalle verotuksellisista syistä. klo 10 Sauvon kirkko 6.1. Patalaput Kuntsarin toimistolta (Vistantie 19). klo 19 Miesten sauna kunnanvirasto Su 20.10. Osallistumme PSYY:n aatonaaton kävelyyn, joka suuntautuu Rekottilan linnavuorelle, hoitokohteellemme. Tekstien tulee olla sähköpostissa lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä kello 11.00 mennessä. klo 18 Sauvon kirkko, lelukolehti 1.1. Jesse Laukkarinen PR 18.31 D21 3. jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 8 Paimion kirkossa. Lisätietoja toimistolta, p. Katri LIndeqvist PR 18.17, 4. Tuotteita otetaan vastaan jo klo 13. Istuinalustat, makkaratikut sekä karamellit voi noutaa palvelupisteestä kaupungintalolta. 040 351 3833. klo 18. www.paimionseurakunta.fi HELLUNTAISRK. Wertaisliikuttajien kävelyryhmä Kirismäen kentältä torstaisin, jää joulutauolle. Konsertin tuotto nuorisotyöhön. tapaninpäivän joululaulukirkko klo 18 Paimion kirkossa. klo 14 Vistan Kinossa. KUNNALLISLEHTI 19 perjantaina 18.12.2015 SAUVO-KARUNAN EV.LUT. Leo Haanpää PR 13.09 H21: 1. Bocciaa Pontelassa pe 18.12 klo 11-15 ja ma 21.12 klo 12.30-15. Pysäköinti: Mikolanvuorentie 22. Pukuhuoneisiin mennään ovesta B2. kilpailu 13.12.: H21: 1. Jesse Laukkarinen PR 28.09, 8. klo 10 Messu Sauvon kirkko Ti 22.12. Turun Seudun nivelyhdistys ry
Hinta voimassa pe–su /kg 1 99 79 Palvelemme sunnuntaina klo 12–21. lk. Italia Red Delicious jouluomenat 1. 041 704 1034 kokouksia ONNEA ONNEA. Nyt on aika tilata kattoremontti! Kimmo Uoti Markku Koistinen 0400 532 698 0400 670 397 Jari Tuomainen 0400 240 845 Markku Koistinen 0400 670 397 Puh. 1,5 kg/kpl Hinta voimassa pe–to 9 95 T ervetuloa! Perjantaina 18.12. Anton täyttää 4 vuotta 18.12. VUOKRATA edullinen autotalli P. lk 98 Hinta voimassa pe–to /kg Hinta voimassa pe-su Espanja/Senegal Kirsikkatomaatti ja luumukirsikkatomaatti 250 g (3,16/kg) /rs Espanja Bruno Klementiinit 1. KUNNALLISLEHTI 20 perjantaina 18.12.2015 Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi! www.kymppi-katto.. 700 g Hinta voimassa pe–to 12 90 /kg 8 90 /kg Partanen Perinteinen kylkirulla käsinsidottu, paino n. Muhoksella täyttää 5 vuotta! Onnet ja halit paappa ja mummi Rakkaat onnittelut Liisa mummilta. Sauvon S-marketissa Makulihan konsulentti. Paimion S-marketissa Veraisen konsulentti. Sauvon Vanhustenkotiyhdistys ry:n SyySkokouS pidetään kunnanviraston alakerran kokoushuoneessa maanantaina 21.12.2015 klo 09.00 alkaen. Tervetuloa! # # HAL. 02-435 8006 Palvelemme: Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–21 PAIMIO Asematie 1 SAUVO Vähäpellontie 2 PIIKKIÖ Hadvalantie 14 tok.fi HK Kypsä Viljapossun pikkukinkku 1 kg /kpl 6 95 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 3 98 Suomalainen /rs Myllyn Paras Torttutaikinalevyjä 1 kg /pkt 1 79 Pakaste ENEMMÄN MAKUJA JOULUUSI Atria Kalkkunajoulurulla 1 kg Saarioinen Laatikot maksa,porkkana,peruna tai lanttu 700 g (4,21/kg) /rs Atria Rosolli 550 g (5,07/kg) /rs /kpl 2 79 2 95 Rainbow Savukirjolohifilee pakattu, n. Pieta Malmberg 21.12