vuosikerta
Paimio | Sauvo | Kaarina
1,80 ?
Irtonumero
TIISTAINA 20.8.2013
TAINA TUKIA
Paimion Sahanrannassa vietiin lauantaina perinteiset Siltasoudut läpi ihan samaan tyyliin kuin
ennenkin, ja sitkeä yleisö jaksoi tihkusateesta huolimatta kannustaa soutujoukkueita ja nauttia alueen
tarjoilusta ja ohjelmasta. Niin se vain on, että vaikka nykyiset ulkoiluasut kestävät mainiosta sadekeliä ja
sateenvarjo on näppärä lisävaruste, niin valitettavan moni jättää lähtemättä tapahtumiin, kun sääennuste
lupaa sadetta. Tena-ladyt eli Paimion vanhainkodin naisjoukkue voitti suvereenisti naisten sarjan.
Soutajaladyt olivat Suvi Salminen, Lisa Hyrkäs, ja perässä Leena Perälä.
TÄNÄÄN 9
TÄNÄÄN
RAINER LÖNNBÄCK
Kuusiston raunioilla
historian havinaa
3 m/s
20°C
Nasevat
p.050 4390009
TÄNÄÄN 8
Hei tytöt, eikö ole vähän
sopimatonta ajella polkupyörällä ja kiljua Mikaelinlehdossa!
s.7
Hakan voittoputkessa jo
kahdeksan
peliä
Paimion Hakan voittoputki
näytti jo katkeavan Turun Kupittaalla, mutta lopulta pisteet
matkasivat Paimioon vaihtomiesten tehojen ansiosta.Vaihtomiehinä kunnostautuivat Jussi Tanninen (14) ja Matias Henriksson (9).
3. NRO 64.
98
Väliajalla puffetti
Pyhän Jaakobin kirkko (Jaakobintie 38)
avoinna klo 12 . MUK.
AURAN METALLI JA KULJETUS OY
040 523 2871 / Mertsi
Sauvon kunta hakee
KANSLISTIA
MAATALOUS
Sauvon kunta on kaunis merellinen kunta Turun ja Salon välissä.
Teknisen toimen kanslistin jäädessä eläkkeelle haemme uutta
kanslistia 1.11.2013 alkaen.
Toimeen valittavalta vaaditaan tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai opistoasteen tutkinto sekä kokemusta teknisen
toimen vaativista toimistotehtävistä. Valitusaika on 30 päivää.
Toimitusinsinööri Pirjo Hovi
Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto
040-507 3871
pirjo.hovi@maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
Rauno Nikander
0440 12 17 15
Kirjastolantie 84, 24240 Salo
. 02-4730840
Av. ALUMIINI . KAAPELI . pyörätuoliajot
PALVIAUTO
Tiistaisin Piikkiössä Paakarin Lounastuvan
edessä klo 10-11 ja leipomo Cafe Astan
piha, Paimiossa klo 12-17
Mm. näyttely lainamakasiinissa
Yhteislaulutilaisuus Sota-ajan lauluja klo 15.
Solistiyhtye Jermujen Duo laulattaa. 02-588 8652
maija.aro@kunnallislehti.fi. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. ja 4x50?
KIRJAN HINTA 7/6/3/3 ?
,*3+"/ )*/5" ?
Vitosbingo
7JUPTCJOHP
1500
Jahtiliuska 3 ?
·
·
Kirjanpito- ja
palkanlaskentapalvelu
·
Päivi
Lindroos
Lisäksi Museopyöräily Paimion museokohteiden välillä
. sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU
NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Lisäksi edellytämme
hyviä atk-taitoja.
TEEMANA
27.8.
VIELÄ EHDIT MUKAAN!
Arvostamme yhteistyökykyä, asiakaspalvelumyönteisyyttä
sekä viestintätaitoja. taksipalvelut . MAATALOUS . 2
KUNNALLISLEHTI tiistaina 20.8.2013
KUTSU maanmittaustoimituksen kokoukseen
VISTAN KINO
Maanantai ja Tiistai KIINNI
Keskiviikko 21.8. klo 19
Kekkonen (1h 25min, K-12)
Torstai 22.8. Toimitus on tarkoitus saattaa päätökseen. KUPARI . 15
Sota-ajan puhdetyöt . klo 19
Suuri puhallus (1h 55min, K-12)
Perjantai 23.8. KELA-ajot
. klo 16.30
Wolverine 3D (2h 06 min, K-12)
klo 19
Percy Jackson hirviöiden
meri 3D (1h 46 min, K-12)
Sunnuntai 25.8. 639,-)
VARSINAIS-SUOMEN MUSEOPÄIVÄ
PAIMIOSSA 25.8.2013
Kohteisiin vapaa pääsy!
Paimion Sähkömuseo (Vistantie 24a) avoinna klo 11 . 2 kpl/tal.
EUROSOPPERIN
kpl KALAPUIKKO
900 g
1,99
2,79/
rasia
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. sopimusajot
. Kekkonen (1h 25 min, K-12)
Percy Jackson hirviöiden
meri 3D (1h 46min, K-12)
PALVELUPISTEESTÄMME
-kortilla
SUOMALAISTA:
HK:N
YLÄNEEN
/pkt
SININEN LENKKI
/100 g 500-580
YLIKYPSÄ
g raj. klo 18.30
4x100. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21
Paimion Taksipalvelu Laitinen
040-417 0300 / 040-412 2211
facebook.com/paimiontaksipalvelulaitinen
www.paimiontaksipalvelu.net
. kokoontuminen Sähkömuseon edustalla klo 10.30
(tarkempi ilmoitus Museopyöräilystä pe 23.8. lehdessä)
Lisätiedot: Paimion kaupungin kulttuuripalvelut/
Jouni Lehtiranta, 02-474 5319.
Saaren Koneurakointi
P. 050 522 12 55
Sinua palvelee:
Maija 02 5888 652
maija.aro@kunnallislehti.fi
Kiirlantie 153,
Piikkiö
040-1581490
www.kirjanpitopalvelut.?
Rakentamisen
teemalehti
ilmestyy 6.9.
Ilmoittaja
Tule mukaan
Maija Aro
p. klo 19
Lauantai 24.8. 9. 15
opastetut kierrokset klo 11.30 ja 13.30
uusi perusnäyttely ja Paimion Kamerakerhon valokuvanäyttely Sähkön monet ulottuvuudet
sähköaiheisen kaitafilmin esitys klo 12.30
Holvikahvila avoinna
August Pyölniitun museo (Maljamäentie 132)
avoinna klo 12 - 15
opas paikalla
Paimion kotiseutumuseo (Sähköyhtiöntie 198)
avoinna klo 12 . ja 3D 10. 15
opas paikalla
·
·
·
·
·
RAHTIPUINTIA
To 22.8. ROSTERI . syyskuuta 2013 klo 9:30, Paimiosali, osoite: Vistantie 18 Paimio
Toimituksen tarkoitus
Toimituksessa määritetään Halikko-Paimio yhdystien ja
siihen rajoittuvien kiinteistöjen välinen raja sekä käsitellään tästä aiheutuvat korvauskysymykset, tarpeelliset
rajankäynnit sekä suoja- ja näkemäalueet.
Tarvittaessa kokouksen yhteydessä pidetään maastokatselmus.
Toimitukseen osallistuminen
Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus
välittömästi koskee. klo 16.30
Itse ilkimys 2 3D (1h 38 min, K-7)
klo 19.00
Lippujen hinnat: norm. Palkkaus on KVTES:n mukainen palkkaryhmässä 01TOI010.
Tekniselle johtajalle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen on toimitettava Sauvon kunnanvirastoon
os. MAKSU SOP. suussasulavaa nokipalvia, kokolihamakkarat
sekä luomutuotteita
www.pajuniemi.?
SONY A37+18-55 kit
299
Maantietoimitus koskien Halikko- Paimio yhdystien n:o
2351 rajojen määräämistä Paimion kaupungissa
Hakija:
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Aika ja paikka: Torstai 5. 1+8 henkilöä . 2 pkt/ tal.
SAUNAPALVIKINKKU siivuina
1,99
3,99/
PIRKKA EDAM
JUUSTO 1 kg
raj. Vahtistentie 5, 21570 Sauvo 13.9.2013 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja antavat tekninen johtaja Pentti Urho,
puh 02-474 4160 tai 050-594 8918 sekä hallintojohtaja
Jenni Soini puh 02-474 4111 tai 050-594 8920.
Sähköpostilla etunimi.sukunimi@sauvo.fi.
Sauvossa 19.8.2013
TEKNINEN JOHTAJA
?
JÄRJESTELMÄKAMERA
(norm. MESSINKI
Käytännössä Suna teki eron vahvalla alkumatkan juoksullaan. Tampereen Pyrinnön Kinni oli ylivoimainen suunnistaen kahdeksan kilometrin radan reilut
kuusi minuuttia Vibergiä vik-
kelämmin, Haajanen taas hävisi Vibergille niukasti.
Miesten puolella Paimion
Rastille mestaruuksia ei tippunut, osin järjestelytehtävienkin
vuoksi. . Kotijoukkue siirtyi vastoin pelitapahtumia 2-1 shokkijohtoon. Tasoitus tuli 65 minuutin kohdalla, vain muutama minuutti ?kisureiden. Kahdesti maalintekijänä
oli Jussi ?Pipari. Myös Otto
Hölsö onnistui maalinteossa TuKV2:sta vastaan.
een arkkuun laittoi puolustuksen muuri Markku ?Afroditus. 2/tal
Hinnat voimassa ti-ke 20.-21.8. Kovin
haastaja, Angelniemen Ankkurin Heini Saarimäki, joutui taipumaan kakkoseksi vajaan kahden minuutin erolla.
MS Parman ex-ankkurilainen
Sanna Paukkunen sijoittui kolmanneksi. Tytöt
eivät jääneet paljon huonommiksi vaan kuittasivat pronssimitalit molemmissa vastaavissa tyttöjen sarjoissa.( www.
paimionrasti.fi). tiistaina 20.8.2013 KUNNALLISLEHTI
Alkuviikon tarjoukset K-supermarketista
Partanen
PORSAAN
UUNIFILEE
marinoitu
5
29
1
99
kg
Atria mikro ateriat
LIHAPULLAT JA MUUSI,
NAKKIKASTIKE MUUSILLA JA JAUHELIHAPIHVIT
MUUSILLA
300 g (4,17 kg)
rs
TUORE
KOKONAINEN
KIRJOLOHI SUOMI
ERÄ
6
99
kg
1 kg (3,99 kg)
rajoitus 2 kpl/tal.
kg
HK
SINISET
LENKIT
kpl
-33 %
Jokipellontie 2, puh. Miesten pääsarjasta odotettiin Angelniemen Ankkurin hallintaa mutta
toisin kävi: MS Parman Samulin Salmenoja kyykytti ankkuriosuudella Miika Kirmulaa ja
toi parmalaiset miltei kolmen
minuutin marginaalilla kultaan. Myös
viime otteluissa maaleja paukuttanut Tuomas Ahlman oli
pikku kolhujen vuoksi sivussa. Angelniemen
Ankkurin Mikko Sirén ja Miika Kirmula seuraavilla sijoilla hävisivät entiselle seurakaverilleen Sunalle reilut kaksi
minuuttia. täyttyi
myös tällä kertaa, kun TuKV2
pääsii laittamaan pallon verkkoon pienen maalinedushässäkän päätteeksi heti ottelun
alussa. Tanninen ja
viimeisen naulan kotijoukku-
TIISTAINA
SINUHE LEIPOMON
KONSULENTTI
-20 %
Ilman K-Plussa-korttia 4,99 kpl (4,99 kg)
500-580 g
(3,43-3,98 kg)
raj. johto-osumasta, kun vasemmalla
laidalla jatkuvasti nopeudellaan kotijoukkueelle ongelmia
aiheuttanut Otto Hölsö tuikkasi pallon voimalla verkkoon.
Viimeisen 13 minuutin aikana Haka niittasi vaihtomiesten
vahvalla esityksellä loppulukemat taululle. Tässä pelissä Kirjosen kiitokset ansaitsivat PaiHa-puolustusta kasasa pitänyt
Markku Lähderinne, keskikentän raataja Mikko Kraakkussuo ja hienosti vaihtopenkiltä
tehoja tuonut Jussi Tanninen.
Ensi lauantaina 24.7.2013
Hakan kotipelit jatkuvat Ahvenanmaalaista Hammarlands
IK:ta vastaan. 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
RAINER LÖNNBÄCK
Suna ja Viberg
V-S suunnistusmestarit
SAUVO
Antti Veijalainen
Markku Lähderinne piti pystyssä Hakan sunnuntaisessa pelissä haparoinutta puolustusta. Aluemestaruuksien
ulkopuolella kisassa olivat mukana maajoukkuenaiset Saila
Kinni ja Sofia Haajanen. Sunnuntain viesteissä juhlivat niin ikään alueen vahvat seurat.
Miesten ennakkosuosikki,
maajoukkuepaidassakin käväissyt Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna, ei antanut kilpakumppanien yllättää itseään
vaan suunnisti 11 kilometrin
kisan ykköseksi. Paimion Rastin Juuso Lindeqvist
oli kilpailun seitsemäs, Teemu
Väre kahdeksas ja Jere Sipponen kymmenes.
Naisten sarja oli MS Parman
Tuulia Vibergin heiniä. Turun Suunnistajat oli
selvästi jääneenä kisan kolmas.
Paimion Rastin kohtaloksi koitui hylkäys toisella osuudella.
Naisten puolella ennakkosuosikki MS Parma ei antanut muille saumoja vaan johti
kisaa alusta lähtien. Kakkossijakamppailu oli jo hieman
tiukempi, ja siinä Angelniemen Ankkuri kukisti MS Parman kakkosjoukkueen. ellei toisin mainita
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Haka löylytti kevätkierroksella TuKV2:sta puhtaasti 150 mutta se ottelu oli sunnuntaina enää kaukainen muisto.
Kotijoukkueen vihreä-valkoisesta peliasusta johtuen mustissa varapaidoissa pelanneen
Hakan peli ei tällä kertaa ottanut oikein kulkeakseen, mutta
kiitos penkiltä tulleiden supervaihtomiesten Matias Henrikssonin sekä Jussi Tannisen kolme pistettä matkusti vaikeuksistakin huolimatta Paimioon
ja voittoputki sai jatkoa venyen nyt 8 ottelun mittaiseksi.
Liekö nelikon Karjalainen,
Kinnunen, Länsimies ja Haltia puuttumisella ollut osaa
Hakan tökkivään peliin, mutta kentälle saatiin silti kovia
pelimiehiä Eetu Tannisen sekä V-M Koreniuksen noustua
avauskokoonpanoon. Lähderinne jonka laukaus boksin reunalta kiertyi
nätisti oikeaan yläkulmaan.
Päävalmentaja Juho Kirjonen ei silitellyt voitosta huolimatta omiensa päitä; ?Toivottavasti tämä toimii jätkille hyvänä herätyksenä, kautta on
jäljellä vielä 7 peliä ja kovimmat vastukset on vielä kohtaamatta!. Pääsarjojen mestaruudet menivät lauantain pitkän matkan kisassa
odotettuihin osoitteisiin, mutta mukana oli kilpailun ulkopuolella myös muutama muu
huippunimi. Kohteliaana
miehenä PaiHan kuuluttaja
Topi Törmä on luvannut hoitaa ottelun kuulutukset Suomen lisäksi myös ruotsiksi,
3
99
1
99
Ilman K-Plussa-korttia 2,99 pkt (5,16-5,98 kg)
PaiHa vaikeuksien kautta
voittoon
koi vyöryttämällä hyökkäyksen
toisensa perään kotijoukkueen
maalille. pelin jälkeen Haka meni ottelussa 2-3 johtoon, kun ?hiukan?
pidemmän kesätauon pitänyt
Matias Henriksson puski Johannes Rantinsalon keskityksen maalin edestä verkkoon.
Ketsuppipullo saatiin viimein
auki ja Haka kaunisteli numeroita viimeisen kymmenen minuutin aikana vielä kolmasti. Nuorimmissa sarjoissa omia nimiä riitti.
Poikien puolella aluemestaruushopeaa tuli sekä H12TRettä H10RR-sarjoissa. Paimion Rasti sijoittui neljänneksi.
Aikuisten sarjoissa järjestelytehtävät verottivat Rastin suunnistajia esiintymästä
maaston puolella. Tauolle mentiin 1-1 tasatilanteessa.
Toisella jaksolla Haka sai
kylmää vettä niskaan kun maalissa pelannut Niilo Hammarin avaus epäonnistui totaalisesti ja pallo päätyi suoraan
kotijoukkueen hyökkääjän jalkaan. 010-292 1150
ark. Kärkeen paluun teki härkämäinen Pekka Kytösaho.
Jo miltei kauden teemaksi
muodostunut ?annetaan vastustajalle yksi eteen. Ensin 77 min. Naisten ja tyttöjen sarjoissa sen sijaan kultaa korjasivat Essi Hölsö (D10RR) sekä Signe Dambe (D35) ja Vroni König-Salmi (D40).
Sunnuntain viesteissä
ei suuria yllätyksiä
Monet kovista nimistä jättivät sunnuntain viestit väliin,
ja useissakin sarjoissakin erot
joukkueiden välillä kasvoivat
varsin suuriksi. Hakan tasoitus syntyi 17 minuutin pelin jälkeen,
kun Kytösaho antoi todellisen
loistopassin maalin eteen, mistä Henry Liukkosella oli helpo
työ jatkaa pallo jalkapohjallaan verkkoon. Haka ei kuitenkaan
lannistunut, vaan joukkue jat-
EDAM
3
kannattaa siis tulla kuuntelemaan, kuinka toinen kotimainen sujuu Topilta!
Ottelun maalit:
9 min, 1-0 TuKV2
20 min, 1-1 Henry Liukkonen (Kytösaho)
63 min, 2-1 TuKV2
65 min, 2-2 Otto Hölsö
(Kraakkussuo)
77 min, 2-3 Matias Henriksson (Rantinsalo)
81 min, 2-4 Jussi Tanninen
(Henriksson)
84 min, 2-5 Markku Lähderinne (Tanninen)
90 min, 2-6 Jussi Tanninen
(Henriksson)
Markku Lähderinne
Mikko Kraakkussuo
Jussi Tanninen
Saderintama ehti lauantai-aamupäivällä osin kastelemaan
suunnistajat, jotka viikonloppuna kamppailivat VarsinaisSuomen aluemestaruuksista
Sauvon Halslahdessa Paimion
Rastin isännyydessä
4
KUNNALLISLEHTI tiistaina 20.8.2013
UUTIS TIISTAI
PÄÄKIRJOITUS
PERTTU HEMMINKI
perttu.hemminki@kunnallislehti.fi
Syksy alkaa vasta
syyskuussa
Kymmenen vuorokauden sääennuste povaa Turun
seudulle melko tasaisia parinkymmenen asteen päivälämpötiloja. Tämän tietävät myös ulkomaiset matkanjärjestäjät.
Koska Suomen kesä on joka tapauksessa lyhyt,
miksi sitä on väkisin lyhennettävä lisää ennenaikaisella syysvouhotuksella. jossa elokuu on varsinainen lomakuukausi . Kaarina (17,6 %) sijoittui melko
samalle tasolle kuin Naantali.
Hoitoyksiköiden käyttöaste
oli 101 %. Myös Raisiossa
ja Naantalissa tarvittiin palveluita edellistä vuotta enemmän.
Toisiinsa verrattuina Raisio
joutui käyttämään sijaishuoltoa eniten (25,8 % kaikista hoi-
topäivistä). Niinpä onkin kummallista, että moni mieltää syksyn alkamisen samaan ajankohtaan, jolloin koulut alkavat. Positiiviset vaikutukset saattaisivat sen sijaan yllättää.
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Kaarinalla taas paineita
korottaa kunnallisveroa
KAARINA
Maria Kesti
Kaarinan ensi vuoden rahatilanne ei näytä lohdulliselta.
Jotta talous saataisiin tasapainoon, lainamäärää pitäisi laskelmien mukaan nostaa 7 miljoonan euron verran tai kunnallisveroa pitäisi korottaa 20
prosenttiin. Moni viettää vielä kesälomiaankin.
Vallitseva käsitys on, että Etelä-Suomessa syksyn ensi tuulahdukset voi aistia syyskuun alkupuolella. Lisäksi talousarviossa tulee selvittää mahdollisten
ylellisyyspalveluiden kohtaloa.
Kaupunginhallitus keskusteli talousarviosta maanantaina Kunnallislehden mentyä jo
painoon.
Lastensuojelun palveluiden
käyttö laskenut
Paimiolle ja Kaarinalle palautetaan maksuja
PAIMIO, KAARINA
Maria Kesti
Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymällä on kerrankin
jotain positiivista kerrottavana
lastensuojelun tilanteesta. Kesälomakohteista ja turistirysistä
ainakin joka toinen on ehtinyt sulkea ovensa. Miksi halutaan viisi kuudesosaa?
Tuskin suomalainen sivistys romahtaisi siihenkään, vaikka koulupäivien kokonaismäärää leikattaisiin muutaman prosentin verran. Aluepelastuslaitos saisi 2 %:n indeksikorotuksen.
Investoinnit pidettäisiin 13,5
miljoonassa eurossa, mikä riittää välttämättömiin ja arvoa
ylläpitäviin investointeihin.
Ryhmäpuheenjohtajien kokouksessa nostettiin esille, että
talousarvion yhteydessä tulisi
keskustella myös kaupungin sisäisen joukkoliikenteen järjestämisestä. Toisaalta perusturvalautakunnan osuuteen
tehtäisiin 1,9 miljoonan euron lisäys, koska kuluva vuosi
näyttäisi ylittävän tämän verran aiemman talousarvion. Elokuussa esimerkiksi
yöt ovat kuitenkin pääsääntöisesti lämpimiä, toisin kuin monasti alkukesällä.
Koulujen syysluku?Koska Suomen kauden alkamisajankesä on joka ta- kohdasta käydään aika
ajoin vilkastakin kespauksessa lyhyt, kustelua. Honda hinattiin ojasta.
Raju peltikolari marketin risteyksessä
PAIMIO Maanantaina kymmeneltä aamupäivällä Paimiontien ja Jokipellontien risteyksessä sattui raju peltikolari.
Jokipellontieltä tullut punainen Toyota ajoi suoraan Pai-
miontietä pitkin kulkevan sinisen Hondan kylkeen.
. Vaihtoehtona on
lisätä kaupungin tonttien ja
omaisuuden myyntiä.
Lisäksi inflaatiota pitäisi
kompensoida muun muassa
tehostamalla kilpailuttamista ja vähentämällä kaupungin
ostoksia.
Talousarvio-raamissa on
suunniteltu, että käyttötalousosan menot ja tulot toistetaan saman suuruisina vuonna 2014 kuin millainen oli kuluvan vuoden alkuperäinen
talousarvio. Tällä laskutavalla suomalaisen kesän pituus jää vaivaiseen 5?6 viikkoon.
No, onhan se faktaa, ettei suomalainen kesä ole
järin pitkä. Henkilövahingoilta
kuitenkin säästyttiin.
Punaista Toyotaa kuljettanut
nainen selvisi vammoitta. Suomessa joudutaan ilmasto-olosuhteista johtuen istumaan sisätiloissa kolme neljäsosaa vuodesta. Rohkenisin kuitenkin väittää, että elokuu on kokonaisuudessaan vielä melko miellyttävää kesäaikaa, vaikka hellepäivien todennäköisyys
ei enää olekaan kovin suuri. Leila.?
rintäalueet ja matkailukohteet olisivat auki
keskikesän malliin, hotelleissa kesätarjoukset jatkuisivat.
Nythän tilanne on se, että Etelä- ja Keski-Euroopasta . Työssä pystyttiin keskittymään laadun kehittämiseen
määrän sijaan.
Osa kunniasta kuuluu Paimiolle, sillä sijaishuollon hoitopäivät vähenivät tällä paikkakunnalla eniten (?8,3 %-yksikköä). Sijaishuollon palveluita käytettiin vähemmän kuin vuosiin,
ja vuosi 2012 oli sekä rahallisesti että toiminnallisesti onnistunut. Samoin ollaan
kehittämässä koko perheelle
suunnattuja palveluita sekä
eri hoitomuotojen joustavaa
yhdistämistä toisiinsa.
JAANA PAKARINEN
Punainen Toyota ajoi kolmion takaa Paimiontietä ajavan sinisen Hondan kylkeen. Molempien autojen etupuskurit vahingoittuvat täysin. Enkä myöskään sille, miksi elokuu on
kesäloma-ajankohtana jotenkin huonompi kuin
kesäkuu tai heinäkuu. Vedetkin ovat yhä kohtalaisen lämpimiä, ja elokuun maisemat vailla vertaa. Vähenemistä oli myös
Kaarinassa (?3,5 %-yksikköä).
Sen sijaan Salossa hoitopäivät lisääntyivät runsaasti (+9,4
%-yksikköä). ei uskalleta tulla enää syyskesällä Suomeen
lomailemaan. Syynä ei niinkään ole ilmastomme,
vaan se, että Suomi on koulujen alettua vetäytynyt
jo talviteloille. Ja on heitäkin, jotka katsovat,
että kunnon kesä alkaa vasta juhannukselta. Uutta toimintamallia ollaan kehittämässä perheen tilanteen
arvioimiseen. Lisäksi tehtäisiin 2,2 miljoonan
euron lisäys sairaanhoitopiirin
menoihin, koska piirin hinnat
ovat kallistuneet. Eräs ehdotus
miksi sitä on vä- on, että Suomi siirtyisi
kesäloma-ajassaan läkisin lyhennethemmäksi eurooppalaistävä lisää enta käytäntöä. Näillä leveysasteilla on
miltei surkuhupaisaa, että koulutyö saattaa jossain
päin maata alkaa jopa elokuun ensimmäisellä viikolla. Hoitopäiviä oli määrällisesti enemmän kuin edellisinä vuosina (10 389 päivää),
mutta hoitoyksiköiden käyttöaste laski selvästi edellisiin
vuosiin verrattuna.
Seurauksena on, että kuntayhtymä palauttaa jäsenkun-
nille näiden maksamia maksuja yhteensä 385 911 euron verran. Auto tuli kolmion takaa,
joten syyllisyydestä ei ole mitään epäselvyyttä, toteaa paikalla asiaa selvittänyt vanhem-
pi konstaapeli Pasi Salonen.
Kylkeen ajon seurauksena
Honda kaatui ojaan, josta se
hinattiin ylös. Vähiten palveluita
tarvitsi Paimio (12,1 %). Kohta on oikeastikin pimeää ja kylmää, joten annettaisiin kouluikäisten nauttia kesän lämmöstä edes viikko, pari pitempään.
En ole koskaan kuullut järkevää selitystä sille,
miksi koulujen kesäloma-aikaa Suomessa alati lyhennetään. Paimiolle tästä kuuluu 40
422 euroa, Kaarinalle 90 945.
Yleisesti lastensuojelupalvelut ovat kehittymässä yhä
monimuotoisemmiksi. Molemmat autot noudattivat nopeusrajoituksia, eikä kukaan
ollut nauttinut alkoholia.. Eikö se riitä. Tämä tarkoittaisi sitä, että elokuu
nenaikaisella
olisi suurelta osin, ellei
syysvouhotuksel- vielä kokonaankin, koulujen loma-aikaa. Seuraavaksi eniten
käytti Salo
Kuljettaja pääsi
omin avuin ulos autosta.
Satoja ihmisiä tuli haistelemaan iltatorin tunnelmaa Kaarinassa.
Lasti siirtyi,
perävaunu
kaatui
Kaarinan iltatorit jatkuvat
elokuun loppuun
Mikko Alatalo viihdytti viime torstaina
JAANA PAKARINEN
KAARINA
Jaana Pakarinen
Kaarinan iltatorilla käy kuhina
harmaasta ja viimaisesta säästä huolimatta. Mutta todellisuudessa nämä edellämainitut jutut eivät tavoita niitä, joille
hyöty olisi suurin.
(kuntsarin fb-sivulta)
LYHYESTI
Vesiliirto vei
katolleen
Vesiliirtoon joutunut henkilöauto suistui moottoritien
rampilta Paimiossa lauantaina iltapäivällä. Ottelu on ennennäkemätön Paimiossa ja
paikallinen lentopalloväki on
syystä innoissaan.
. Samsténkin on
kaarinalainen, mutta silti hän
on käymässä iltatorilla vasta
ensimmäistä kertaa.
Tunnelma alkaa kirjaimelli-
sesti tiivistyä kun kello lähenee
kuutta ja esiintyjän on määrä
saapua. Lelujen lisäksi kauppansa tekivät Aku Ankat.
Kaarinassa raskaan ajoneuvoyhdistelmän perävaunusta irtosi perjantaina aamulla kuormalava ja auto kaatui
kyljelleen.
Ajoneuvoyhdistelmä oli
kääntynyt Piispanristintien
risteyksessä Uudenmaantielle jatkaakseen Kaarinan keskustan suuntaan, kun pian risteyksen jälkeen perävaunun lava kallistui pahasti oikealle ja
kaatui sitten oikeanpuoleiselle ajoradalle. Janita.
Kymmenvuotias Ada Kvarnström myi iltatorilla muun muassa vanhoja lelujaan. Emme edes tienneet, kuka täällä on esiintyjänä, toteaa Heikki Kauppinen.
Hän on tullut Kaarinaan
vaimonsa Kirsti Kauppisen
kanssa Turusta varta vasten
iltatorille. Luulen, että arviolta 300?400 henkeä on täällä, arvioi Salosta asti pullaa
myyntiin tuonut Jaana Brusin.
Brusin on käynyt iltatoreilla myymässä jo useina vuosina. Vaikka moni onkin tullut iltatorille vain haistelemaan toritunnelmaa.
. 22.8.
esiintyjänä on Jouni Keronen
ja 29.8. Hän on alunperin kotoisin Kaarinasta, mikä houkuttaa häntä ajamaan matkankin
takaa kotikulmilleen.
Osa syy ihmismäärään on
varmasti esiintyjällä, Mikko
Jaana Brusin Salosta, Raili Jääskä ja Pirkko Samstén Kaarinasta
sekä Kirsti ja Heikki Kauppinen Turusta tulivat nauttimaan iltatorin tunnelmasta.
Mikko Alatalo laulatti ja nauratti yleisöä Kaarinan iltatorilla torstaina.
Alatalolla. Tammisillan
liittymässä sattuneessa onnettomuudessa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta, vaikka
auto pyörähti katolleen ja osui
kaiteeseen. tiistaina 20.8.2013 KUNNALLISLEHTI
Aurinko
nousee
5.52
Aurinko
laskee
5
21.11
VERKOSTA
napattua
JAANA PAKARINEN
?Tärkeitä juttuja ajoturvallisuuden parantamiseen
ovat koulutus, oma harjoittelu. Nyt on kyllä enemmän kävijöitä kuin aikaisemmin, pullatkin ovat menneet jo lähes
kokonaan. Rata - ajopäivät, omat
ja toisten tienkäyttäjien asenteet. Kaikki junioripelaajat
pääsevät katsomaan ilmaiseksi, mutta myymme ennakkoon
lippuja rajoitetun määrät myös
vanhemmille ym. Torilla on mukava myös tavata tuttuja, Jaana
Brusinia, Raili Jääskää ja Pirkko Samsténia.
Jääskä asuu aivan torin laidalla, joten iltatorilla tulee käytyä joka kerta. Paikalla ei ollut
muita ajoneuvoja, mutta tilanteessa oli vakavan onnettomuuden mahdollisuus ja poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä
liikenneturvallisuuden vaarantamisena kuormasidontapuutteiden takia.
Huikea peli
Paimiossa
Kaksi naisten lentopallon mestaruusliigan huippujoukkuetta, LP Viesti Salosta ja Oriveden Ponnistus tulevat syyskuun
alussa pelaamaan harjoitusottelun Paimioon. Ottelun lipputuotolla
ei pyritä voittoon, vaan niillä
maksetaan kuluja, kertoo Janne Luostarinen Yrityksestä.. kiinnostuneille. Myyjiä on lähes
neljäkymmentä, ja myynnissä
lastentarvikkeita, astioita, koruja, vaatteita, pullaa...
. Lopulta odotus palkitaan viisitoista minuuttia myöhässä, koska Alatalo oli juuttunut tietyömaan aiheuttamaan
ruuhkaan.
Alatalo laulaa railakkaaseen
tapaansa ja naurattaa yleisöä
vitsailemalla niin vanhenemisesta, kuumista aalloista, pälvikaljustaan kuin 60-vuotiaan
känkkäränkkämäisestä ärtyisyydestäänkin.
Iltatorit jatkuvat torstaisin
elokuun loppuun saakka
Kahteen konserttiin on jo
liput hankittuna. Siinä sitä voi sitten elää toista nuoruuttaan tai ainakin muistella sitä mennyttä. Vesilinnutkin olivat tuntikausia hiljaa. kokeilitko
jotain erikoista kasvia tällä kertaa. (02) 233 3300
Osallistu satokuvakisaan!
Keräämme 27.8. sateenkaari.
ALPO SINNELÄ
- Ilta tummeni näytelmästään ja valoisa pilvi
loi sillan merelle. Istuin laiturilla ja tuijotin kirkkaan ve-
den läpi hiekkapohjan kuvioita ja pikkuahvenia. Mitä ihmettä?
Toimita kuva lehteen ja varusta se kuvaajan tiedoilla ja kerro missä kasvi on kasvanut, ja
kuinkas näin sattuikaan. Palkitsemme osuvia kasvatustuloksia ja kuvaotoksia!
Kuntsarin teemasivuilla
satokauden ja maatalouden
ajankohtaista asiaa 27.8.
Ilmoitusasioissa sinua palvelee
Maija Aro p. En siis olekaan muodikas festaritäti vaan tavallinen kotoilija.
Tokihan kesälomalla poistuin kotoa. Suunnitelmissa
oli mennä ensimmäisen kerran Ruisrockiin, Saaristo-Openiin ja DBTL:ään. Tyyni järvenpinta, ei aaltojen loisketta, ei puiden suhinaa, ei moottorien ääniä. Nuo molemmat tuoksuivat niin houkuttelevasti, että oli ihan pakko jäädä kotiin niistä
nauttimaan. Ja kavereitakin mukaan
lähtijöiksi olisi löytynyt. sä)
(Kinopalatsin vieres
www.ajocenter.fi
Puh. 02 5888652,
maija.aro@kunnallislehti.fi. Autoilimme lapsuusmaisemiini Pohjois-Karjalaan.
Viikko metsässä, järvenrannalta vuokratussa mökissä sai ihmeitä aikaan. ilmestyvään lehteen kuvia tämän satokauden erikoisuuksista. Silloin aika pysähtyi hetkeksi. 6
KUNNALLISLEHTI tiistaina 20.8.2013
MIELIPIDE
Postitse: Kunnallislehti, Vistantie 38 D, 21530 Paimio
Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
LUKIJAN
Nyt näkyy pilvien tarinoita
- Seurasimme illalla erikoista pilvimuodostelmaa, joka ensin näytti jalakselliselta kelkalta
jossa oli istujatkin; mutta yhtäkkiä siinä näkyikin pilvienkelivauva tuttipullo suussa! Äkkiä haimme kameran! Valaistus oli aikas hämärää, kun laskeva aurinko oli pilvien takana,
vain pieni punerrus tuli läpi pilveen.
- Ihan yhtäkkiä aurinko löysi raon pilvestä;
muu maisema tummeni, kun kirkas valo osui
vauvapilveen!
kuva
toimitus@kunnallislehti.fi
- Tuijotimme ihmettä; eikä siinä vielä kaikki: ylhäältä pilveen ?iski. Tätä mieltä taipui olemaan myös paljasjalkainen varsinaissuomalainen puoliso.
Tänä kesänä oli sittenkin hiljaisuuden vuoro toimia akkujen lataajana. Entä se ihmistungos!
Niinpä jäin kotiin. Naapurimökin eläjäkin liikkui kanootilla kun lähti
vesille. 11 E, 2. Nythän on kovin
trendikästä se, että keski-ikäiset tädit ja sedät
heiluvat nuorison seassa jossain isossa musiikkitapahtumassa. Enää pitää vain poistua kotoa.
Helena Lahti
Kirjoittaja seuraa mielenkiinnolla kunnallispolitiikkaa ja työskentelee terveyskeskuksen
hammashuollossa.
Meiltä
-ajokortit
sujuvasti!
MeiltäM,A,B,C
A,B,C -luokat
sujuvasti!
Tiedustele ja
ilmoittaudu
kurssille vaikka
NETISSÄ!
PAIMIO
A
ULAATTORILL
PIMEÄA JO SIM RIIPPUMATTA!
TA
VUODENAJAS
Vistantie 22
KAARINA
krs
Puntarikatu 1, 2.
(R-kioskin talossa)
TURKU
krs
Kauppiask. Rantasaunan piipusta nousi levollisia savukiehkuroita. Isompi pilvienkeli nouti pikkuisen kainaloonsa ja mekin lopetimme illan
ihailemisen tähän kauniiseen näkymään.
En tiedä näkyykö tämä lehtikuvissa,
mutta livenä oltiin ?ihan haavi auki?!
Seija Sinnelä
KOLUMNI
Hiljaisuus lataa akkuja
Viime keväänä tein päätöksen. Seuraavaksi kaikenlaiset jonot: on sisäänpääsyjono, ruokajono, juomajono ja se kaikkein kauhein, vessajono! Ja melua, pölyä ja seisomisesta kipeät jalat
ja selkä. Reissusta tuli siis todellinen nostalgiamatka.
Mökissä järven rannalla oli ihana hiljaisuus
ja rauha. Kuva voi olla paperikuva, ja sen voi tuoda toimitukseen tai lähettää
jpg-muodossa sähköisesti osoitteella toimitus@kunnallislehti.fi ( kuvatiedoston koko 1 MB), jotta laatu riittää painettavaksi lehteen. Nyt sitten voisikin
aloittaa lippujen varaamisen ja hankkimisen joihinkin konsertteihin. Kerran olin toki lähdössä pikkufestareille tuohon naapurikuntaan Sauvoon, mutta sitten puolisoni ilmoitti leipovansa
mustikkapiirakan pihasaunan lämmittämisen
ohessa. ja matkat ainakin noihin edellä mainittuihin olemattomat. Ja koska olin
lapsuusmaisemissani niin kävimme katsomassa vanhaa kouluani, onki - ja uintipaikkaa jne.
Ja sitten tietysti siellä kodissani, jossa vanhempani vieläkin asuvat. Siellä tavarat ovat vieläkin samoilla paikoilla kuin sieltä pois muuttaessani olivat. Kasvoiko
tontilla jättikurpitsa, erikoisesti kietoutunut viiniköynnös tai vaikka porkkanapari. Mutta kun nuo tapahtumat sitten lähestyivät, alkoi mielikuvia tulvia.
Ensin mieleen tuli kuumuus. Aurinko laskeutui pikkuhiljaa
metsään. Noita
hetkiä en vaihtaisi etelänmatkaan tai vauhdikkaisiin festivaaleihin.
Ja niin se vain on, että vaikka meillä täällä on
uljas meri ja upea saaristo, niin kyllä järvimaisema on edelleen ehdoton ykkönen. Nykyisin lippujen ostaminen on ?sairaan
helppoa. Päätin, että tämä
kesä olisi kohdallani festarikesä. Kun oli tuuleton päivä, oli täydellisen
hiljaista
Tuntomerkkejä voi kysyä
toimituksesta.
Hei tytöt, eikö ole vähän sopimatonta ajella polkupyörällä ja kiljua Mikaelinlehdossa! Vanhemmat voisivat
vähän opettaa käytöstapoja
jälkikasvulleen.
pyöräteitäkin löytyy
Piikkiössä hyvä paikka uudelle koirapuistolle Rungontiellä käytöstä poistetun jäteaseman paikalla. Miellyttävä metsänreuna, rinnettä,,
hyvät kulkuyhteydet ja lähellä keskustaa.
HauHau
Miksi puhelinluettelosta ei
löydy Paimion kaupungin tietoja. Lounet oli huikea
työpaikka, kuin toinen koti
minulle. Olin mukana porukassa,
joka siirtyi Elisalta Ericssonille vanhoina työntekijöinä. Olen onnellinen kahden pojan vaari, kertoo Taskinen, joka on jo ehtinyt saada
lapsenlapsistaan seuraa pienimuotoisille onkireissuillekin.
Yksi Osmalahden venesataman noin 30 veneestä on Markku Taskisen Bella 655. Olin ensimmäinen työntekijä, jonka Olavi Johansson
palkkasi. Siellä oli hyvä henki, töihin oli aina kiva mennä,
muistelee Taskinen, joka ammattikoulun jälkeen kouluttautui myös telelaiteasentajaksi ja
teknikoksi.
Puhelinalalla Taskinen työskenteli muun muassa asennus-,
järjestelmä- ja projektipäällikön tehtävissä. ja 4 v.
. Hoitoon ottamisen kriteereitä ovat
mm. Sanotaan, että savolainen pärjää aina, ja niinhän siinä kävi, Taskinen tuumii.
Savon murre ei ole hänen
kohdallaan muuttunut vieläkään sauvoksi, vaikka koti
on vuoden 2003 helmikuusta
saakka ollut Sauvon Osmalahdessa,
Paimion kautta nykyisille
kotikulmilleen Sauvoon tullut
Taskinen vietti nuoruutensa ja
pääosan lapsuuttaan Varpaisjärven kunnassa Pohjois-Savon
sydämessä. Paimion Puhelimessa hän työskenteli peräti 26
vuotta. voimakkaat hampaiston
ja suun alueen särkytilat, äkilliset turvotukset ja tulehduk-
Torstai
05:04
05:54
21:08
21:58
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+22°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
05:07
05:57
21:05
21:54
Lauantai
05:10
05:59
21:02
21:51
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+20°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
05:13
06:02
20:59
21:48
set sekä hampaiston, suun limakalvojen ja leukojen vammat ja tapaturmat.
NESTEKAASU
11 KG
TERÄSPULLOSSA
2190
TEBOIL-Kemiöntie
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20. Kotiutuminen Sauvoon
on monien kontaktien johdosta ollut helppoa.
Jatkossa Taskinen aikoo kuitenkin karsia joitakin luottamustoimiaan. 050
439 0009
MA-PE ... 24.8.
Tänään
+20
+21
Turku
Paimio
Kaarina
ti Lemminkäisenkadulla, niin
sanotussa pyöreässä talossa.
Hammaslääkäripäivystys
toimii lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä. Sillä tehdään kauppa- ja kalareissuja aina syksyn
ruska-aikaan saakka.
Hyvä kalakaveri on myös
perhepäivähoitajana työskentelevä puoliso Kirsi, jonka kanssa on asuttu yhteistä
unelmien hirsitaloa jo yli kymmenen vuotta.
. Tarvittaessa hän hyppää myös tilausajobussin rattiin.
. Poika perheineen asuu Paimiossa. Kyllä länsisuomalaisuuteen
oli aikoinaan melko helppo sopeutua, vaikka puheeni olikin
ensi alkuun melkoista viäntämistä. 8?21
LA.......... Aamuisin työmatkaliikenteessä hurjimmat painavat Kirismäen kohdalla
kahdeksaakymppiä moottoritietä kohti. Tekstari numeroon 050 459 0009!
Hammaspäivystyskin muutti T-sairaalaan
TURKU
Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirin alueellinen hammaslääkäripäivystys
muutti viikonvaihteessa T-sairaalaan eli Savitehtaankadulle.
Päivystys on sijainnut tähän as-
Sää 20.8. On melkoista luksusta
lähteä viikonloppuna veneellä kauppareissulle Karunan
kyläkauppaan tai Paraisille. Tosin yhtiön nimi ehti sinä aikana muuttua pariinkin otteeseen.
. Luonto ja meri, kiteyttävät
he Osmalahtensa.
Taskisten omakotitalon terasseille näkyy iso kaistale mer-
ta ja osittain myös venesatama,
jonka aalloilla oma kajuutallinen Bella-vene keinahtelee.
. Ja
mukavaa on myös paistaa pannulla itse ongittuja ahvenia.
JP
Kommentoi nasevasti paikallisia asioita! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi ?
nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen, korkeintaan
200 merkin mittaisen mielipiteen tai kommentin ajankohtaisiin aiheisiin. Näitten harrastusten ja
luottamustoimien kautta olen
saanut valtavan määrän ystäviä. Liekö aurattu sinne. 02- 214 6100
Nasevat: www.kuntsari.fi . Itäsuomalainen nuotti on kuitenkin yhä kuultavissa hänen puheestaan, ja olemus on muutenkin leppoisan savolainen.
. Hän valmistui Iisalmessa puhelinasentajaksi ja
muutti työn perässä Paimioon
vuonna 1982. nasevat
www.skanssinapteekki.fi
NASEVAT
p. Pidän kovasti myös nykyisestä työstäni. Aina vuoteen
2009 saakka, jolloin hänen
kohdallaan toteutui melkoinen loikka.
. Hidastetöyssyistäkö ratkaisu?
7
PERTTU HEMMINKI
Onnellinen kahden
pojan vaari
Taksimies Taskinen täyttää pyöreitä vuosia
SAUVO
Perttu Hemminki
Tänään tiistaina 50 vuotta
täyttävä Markku Taskinen on
asunut Varsinais-Suomessa jo
yli kolme vuosikymmentä. Muina aikoina terveyskeskukset huolehti-
Tiistai
Keskiviikko
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
05:02
05:52
21:11
22:01
Selkeää
Pilvistä
Perjantai
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+19°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
Sauvo
3
+19
vat oman alueensa asukkaiden
hammashoidon päivystyspalvelujen järjestämisestä.
Sairaanhoitopiirin alueellinen hammaslääkäripäivystys on tarkoitettu välttämä-
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+22°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
töntä kiireellistä hampaiden ja
suun hoitoa tarvitseville. Toimenkuvani Ericssonilla ei kuitenkaan oikein sopinut aktiiviselle luonteelleni, joten otin
riskin, sanoin itseni irti ja vaihdoin alaa.
Vuoden 2009 syksystä saakka Markku Taskinen on ajanut taksia paimiolaisessa Mika Mäntylä Oy:ssä. Ei kaikilla ole nettiä, tai
konetta käynnistettäväksi yhden numeronhaun vuoksi :(
numeroa etsivä
Hadvalantien 40 km/h-rajoitusta noudattaa 10 % autoilijoista. Ikävää työpäivää ei ole vielä osunut koh-
dalle.
Taskisen aktiivisuus ulottuu
myös palkkatyön ulkopuolelle.
Hän on Sauvon teknisen lautakunnan puheenjohtaja, Sauvon Keskustan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja ja Lionsien paikallinen presidentti.
Lisäksi hän on ollut mukana
alueensa kyläyhdistyksessä sekä laituri-ja veneyhdistyksessä.
Juniorien jalkapallovalmentajanakin hän on ehtinyt toimia
neljässä eri seurassa.
?Ikävää työpäivää
ei ole vielä osunut
kohdalle.?
. AVOINNA
myös
KUNNALLISLEHTI
SUNNUNTAISIN
toimitus@kunnallislehti.fi
p. Etupäässä päiväajoa, KELA-kyytejä,
koululaiskuljetuksia ja niin
edelleen. . Pyörä
on tosi hyväkuntoinen ja olisi
kiva että omistaja vihdoin löytyisi. Siihen löytyy hyvä kaksi hyvää syytä: pojanpojat 6 v. 8?18
SU ........12?18
MERKKIPÄIVÄ
Kolmiot Hiihtotien,Lylytien
ja ehkä vielä Kohisevantien
?päihin?! Loppistentie on
kuitenkin selkeä ?päätie?.
Autoja voi tulla ?kuusiaidan
takaa?! 40km/h ei paljon kerkii tekee.
peeekka
Vihreä, hyväkuntoinen nuorten
vaihdepyörä on ollut talvesta
saakka omistajaa vailla, löytyi lumikasasta Vesitornintieltä
. Sinun pitää mennä linnanraunioille, siellä on
hevosia ja vaikka mitä! muistivat lapset neuvoa kettua.. Yllättävän vähän myyjiä peruutti sateen vuoksi, totesivat Mikko Nortela ja Mirja Karppanen Kaarinan kulttuuritoimesta. Kerrotaan, että raunioilla
kummittelee piispa, joka
teki nuorelle naiselle väkivaltaa.
. Jonglööraus-esityksen kohokohta
taisi olla se, kun paimiolaisen
Katja Aallon Kiisa ja Tsahpe -siperianhuskyt ilmestyivät yhtäkkiä raunionkolosta katsomaan
esitystä.
. Pohdittiin muun muassa sitä, siirtyykö kartano Museovirastolta jollekin muulle taholle
ja millä ehdoin. Myöhemmin ne muurattiin umpeen, jotta muuri olisi puolustukseen vahvempi.
. Matti Koskisen Vekkulikettu-esityksen
jälkeen yleisö pääsi kättelemään karvaista esiintyjää. Linnan muureihin tehtiin
alun perin komeroita. Paikalla asui kerrallaan
noin 200?300 henkilöä,
joista sotilaita oli puolet.
. Moni on
tullut oikein kiittämään siitä, että olen pitänyt paikan
avoimena.
Kesän 2012 kartano oli suljettu, koska Museovirasto poisti rakennuksen museokäytöstä
taloudellisista syistä.
Kartanon historia ulottuu
1300-luvulle. Nykyinen virkatalo valmistui vuonna 1738, ja
se on yksi Suomen vanhimmista puutaloista.
Maanantaina keskustelemassa olivat muun muassa
Museoviraston ylijohtaja Juhani Kostet, arkeologi Satu
Mikkonen-Hirvonen, tutkija
Kristiina Siivonen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta sekä
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Ranne.
Taidekartano on auki elokuun
loppuun ke?su kello 14?20.
Nukketeatteri siirrettiin Kuusiston kartanoon sateen vuoksi. Myös aikuiset olivat varustautuneet kunnon sadevaattein, kuten teki äiti Alina Kulmalakin.
Mitä tapahtuu Kuusiston
kartanolle?
KAARINA
Maria Kesti
Maanantaina Kuusiston kartanossa pidettiin keskustelutilaisuus Kuusiston alueen ja kartanon tulevaisuudesta.
. Sade ei tuntunut häiritsevän lapsia, mutta vanhemmat ja isovanhemmat ovat ky-
selleet, koska päästään kotiin.
Vaihteeksi näin päin, kommentoivat tapahtumasta vastuussa olleet Mirja Karppanen ja
Mikko Nortela Kaarinan kulttuuritoimesta.
Niin myyjät kuin yleisö olivat varautuneet säähän sadetakein, kurahousuin ja kumisaappain.
. Pakko oli tulla, kun lapset
tiesivät jo, millaista ohjelmaa
täällä on! selitti eräs vanhempi.
. Linnan purkukäsky annettiin vuonna 1528.
. Hyvin on päivä mennyt,
kun on voinut seurata mukavaa
ohjelmaa, kommentoivat Arja
Haapanen ja Merja Hakanen
Kaarinan Työttömät ry:stä.
. Suurin osa linnan alueesta
on edelleenkin tutkimatta.
(Lähde: Historia-lehti 8/2103)
Turun Sirkuksella oli Datum in
Custussa sirkustyöpajaa, jonglöörausta ja akrobatiaa. Kuusiston linnanraunioille oli tullut myymään myös Anne Savolainen Paimioseurasta.
. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen kesä. Sade ei häiritse, kun on
kunnon sadevaatteet päällä, totesi kahden kurahousutyttönsä kanssa liikkeellä ollut Alina
Kulmala Piikkiöstä.
Muutama Kuusiston markkinoiden myyjistä peruutti tulonsa, osa lähti kesken pois.
Urheat paikalle jääneet sinnittelivät muovipeitteiden alla.
. Mielestäni on
häpeällistä, jos tällaiset paikat eivät ole yleisölle avoinna.
Täällä on ajallisesti niin valtava määrä kulttuurikerroksia
samassa paikassa, kommentoi
Kuusiston kartanon tämän ke-
sän vuokralainen, taiteilija ja
tutkija Merja Markkula.
Markkula muutti kartanon
täksi kesäksi taidekartanoksi, jossa on ollut 28:n taiteilijan vesiaiheisia teoksia. 1300-luvulla paikalla oli
kartanolinna, 1400-luvulla palatsilinna,1400-luvun
lopusta 1500-luvulle puolustuslinna.
. Yleisö ei paljon häiritse ohjelman katsomista, eikä kassan
kilinä! nauroi Nortela.
Tiina Lindstedt (hiiri), Anneli Laukkanen (pupu) ja Jaana Engström (nalle) Kaarinan seurakunnasta vetivät lapsille laululeikkejä. Osallistujana oli muun muassa Aura Kulmala (punatakkinen pikkuleikkijä).
Leikit sujuivat hyvin märistä tunnelmista huolimatta.
Tiesitkö tämän
linnanraunioista?
. Lisäksi paikalla on ollut taidetyöpajoja, performansseja ja muuta
ohjelmaa.
. 8
KUNNALLISLEHTI tiistaina 20.8.2013
TÄNÄÄN
www.kuntsari.fi |
kuntsari
MARIA KESTI
Datum in Custu
pidettiin kaatosateessa
KAARINA
Maria Kesti
Vettä tuli taivaan täydeltä, kun
Kuusiston linnanraunioilla pidettiin Datum in Custu -tapahtumaa. Lapsiyleisöä oli silti yllättävänkin paljon.
. Kivointa on ollut ratsastus, kommentoi Aura Kulmala (vasemmalla) Piikkiöstä
ilmoittautui kolmen Törmän veljeksen SSS - joukkue.
Veteraanien hernekeitto maistui Nellille ja vanhemmille Mika Kolille ja Henna Pirhoselle.
Seitsemän lähdön kautta
selvisivät kisatulokset. Lasi-Vista
naisten sarja: 1. Uotilan selvitysten perusteella esilinnan
tykkitornit olivat kallistuneet
veden kohoamisen ja savimaan
kastumisen vuoksi niin pahasti, että tornin alaosa oli mennyt
käyttökelvottomaksi. Tässä alkusarjan lähtökuvassa etualalla Kokoomuksen joukkue, kaupungin joukkue ja taustalla Keskustan joukkue.
Sade hallitsi myös Siltasoutuja silti matkaan 14 joukkuetta
PAIMIO
Taina Tukia
Sateesta huolimatta jopa 14
soutujoukkuetta ilmoittautui soutamaan. tiistaina 20.8.2013 KUNNALLISLEHTI
9
TAINA TUKIA
Kuusistossa asui
maan mahtavin mies
Uskonpuhdistus ja vesi koitui
linnan tuhoksi
KAARINA
Maria Kesti
Kuusistossa asui koko Suomen vaikutusvaltaisin ja mahtavin mies, Turun piispa, kertoo Historia-lehti.
Piispa majaili paikalla
1300-luvulta 1500-luvulle, mutta kun valta maassa vaihtui ja
katolisen kirkon aika päättyi,
entisen mahtiherran asumuksenkin kävi köpelösti.
Uskonpuhdistus ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että linna pistettiin maan tasalle.
Paikka kastettiin kirjaimellisesti uuteen uskoon. Urheiluseura Paimion Haka sai liikkeelle kolme joukkuetta. Pentti-vaari oli löytynyt Sauvon Osmalahdesta.
Miesten sarjassa loppukilpailuun edettiin alkusarjan ja
semifinaalien kautta. Ravintola
Poimari, 3.Paimion kaupungin
hallinto-osasto Joukkueen nimi: ?Verkot vesille, otetaan tilaisuudesta vaari?
Parhaan pukeutumisen voitti Paimion kaupungin hallintoosasto, jonka pukutyyli: 70 luku - täti malli + kalaverkot sekä haavit.. Raunioiden pienoismalli löytyy Kuusiston kartanosta.
Linnanraunioilta löytyi nalleja toisensa perään. Lehti on ostettavissa verkosta.
MARIA KESTI
Soutukisan alkusarjavoitosta (kuvassa) Haka Hockeyn joukkue eteni semifinaaliin ja voittoisaan loppukilpailuun. Kunnostaminen olisi ollut hyvin kallista, joten koko linna sai mennä.
Viime vaiheissaan linnaa
käytettiin puolustuslinnana,
mutta suurimman osan aikaan-
sa se oli vain asuinpaikka. Yrityksiä edustivat Lasi-Vista, Kiinteistöhuolto 3J,
Ravintola Poimari ja ?solistina. Kolmen
kovan koetuksen jälkeen Hakan miehet nappasivat kaksoisvoiton muiden edestä.
Tulokset: yleinen sarja: 1. Ruben Kultala (3
kk) pääsi isoäitinsä, Kaarinan lapsi- ja perhetyönsihteeri Jaana
Engströmin syliin
Verkot vesille, otetaan tilaisuudesta vaari oli naistiimi kaupunginvirastolta, eli Pirkko Paimiosta, Lahja
Loimaalta ja Eila Virolahdelta. Parin vuoden kuluttua Klaus Flemingin johtamat Kustaa Vaasan
sotajoukot valloittivat linnan
takaisin, mutta piispoille sitä
ei enää annettu.
Historia-lehti käsittelee
elokuun numerossaan laajasti Kuusiston linnanraunioita.
Lehden artikkeliin on haastateltu kaarinalaisen Muuritutkimus Ky:n Kari Uotilaa, joka on muun muassa tehnyt arkeologisia kaivauksia Paimion
hautausmaalla. Naiset
soutivat kertaalleen ja voittoon ylsi hoitajien Tena-ladyt.
Historia-lehden artikkelissa linnanraunioista käytettiin kaarinalaisen Muuritutkimus Ky:n mallinnosta siitä, miltä rauniot aikoinaan
näyttivät. Kunnallispolitiikasta Kokoomus ja
Keskusta lähettivät joukkueensa. Piispan koti oli komea, ja siellä
oli muun muassa kalliita tiiliä, kappeli ja lasimaalauksia.
Linna tuhoutui tulipalossa jo
vuonna 1485, ja kun sitä kunnostettiin, siitä tehtiin puolustuslinna Kalmarin Unionin hajoamisen tuoman epävarmuuden vuoksi.
Vaikka linnasta tehtiin jämerä, tanskalaiset saivat sen
silti valloitettua. Kaikki kolme
mukaan uskaltautunutta naisjoukkuetta osallistui samalla
myös ?paras soutuasu-kilpailuun?, ja miesten sarjassakin
nähtiin yksi joukkue, joka oli
pukeutunut rölleiksi.
Paimion kaupungin edustus oli vahva, sillä kaupungin
hallinnosta ilmoittautui kolme
joukkuetta ja Vanhainkodista
hoitajien naisjoukkue. Haka Hockey - Marko Mäkinen,
Ossi-Pekka Lehtonen, Marko
Alava (perämies), 2.Haka jalkapallo, 3. Tena-ladies
(Paimion Vanhainkoti)- Lisa
Hyrkäs, Suvi Saarinen, Leena
Perälä (perämies), 2
Tällainen vähennys on
esimerkiksi elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähteen tappion vähennysvaatimus
pääomatuloista.. Ennen kuin ovet avataan
yleisölle, tarkistan järjestelmän osien toiminnan. Taustalla Mariann Magdalena ja Sylvia Louis.
vä ja nykyisin Kustavissa asuva
pariskunta. Vasaralla
hakkaaminen ei silloinkaan auta asiaa :D. Siinä sekoittuu taide ja
kehon taituruus näyttämöllisin keinoin.
Esitys etenee tutunomaisen
ja sinänsä surullisen vampyyritarinan mukaisesti, mutta esitystä tahdittavat nopeasti etenevät ja näppärästi tarinaan
upotetut kevennykset, jotka
osoittavat kansainvälisen esiintyjäjoukon monipuolista osaamista.
Pääosassa kreivi Draculana nähdään maailmanmestari akrobaatti Slava Volkov ja
hänen tunteittensa kohteena
Pauliina Räsänen, eli ArtTeatron taiteellista johtoa pyörittä-
Slava Volkov on uskottava Dracula. Ruotsalaisen miekannielijätär Mariann Magdalenan suorituksia on hämmäs-
tyttävää katsoa, ja erityinen
lukunsa on steppaava klovni
Anatoli Akerman.
Useilla esiintyjistä on Cirque du Soleil-tausta, ja se näkyy koko lopputuloksessa, joka jättää katsojalle hieman ällistyneen, mutta vaikuttuneen
ja tyytyväisen tunnelman.
Viihtymiseen vaikuttaa moni
muukin seikka, kuten esityksen
intiimi miljöö. Tehtäviini kuuluu näin ollen myös valojen ja
muun niihin liittyvien laitteiden tarkistaminen ennen esitystä ja niistä huolehtiminen.
Miten olet tähän työhön kulkeutunut?
. Sirkus- ja teatteritaide elää ja kehittyy läpi esityskautensa, joten monet
numerot vain paranevat ajan
myötä. Ainakin yhdessä autoista on nesteitä, ja lisäksi maassa on akkuja ja öljyisiä metalliosia.
Kiinteistön omistaja ei asu
paikalla, eikä hän omien sanojensa mukaan tiedä asiasta mitään.
TURKU
Taina Tukia
Kustavilaisen ArtTeatron Cirque Dracula- työryhmässä on
mukana 11 taiteilijaa, joista
kahdella on myös kaarinalaistausta. Lihaksikas ja
pahtumiin. Yleensä ongelma
pyritään hoitamaan niin, ettei
yleisö edes tajua minkään olleen pielessä. ?Show must go
on?- pätee siis edelleen.
Näet ja koet esityksen yhä
uudelleen ja uudelleen. Artistilla saattaa myös
inspiraatio iskeä koska vaan,
joten täytyy pysyä valppaana
ja pystyä reagoimaan lavan ta-
Laatuvarieteeta peiliteltassa
KARI VAINIO
TURKU
Taina Tukia
Kustavilaisen sirkus- ja varieteetaiteen ohjelmapalvelun
ArtTeatron varietee Cirque Dracula on onnistunut viihdepaketti. Kesä 2011 olikin tosi hauska ja kun Art Teatron Pauliina
Räsänen kysyi tänä keväänä,
että lähdenkö taas assaroimaan
valosuunnittelijaa ja ajamaan
valoja esitykseen niin oikein
mielellänihän minä.
Esityksen aikana pyörität
suunnitellun valo-ohjelman. syksyllä laskeutuu, Jonna jatkaa opintoja. kello 12.
Jäikö jotain
laittamatta?
Unohtuiko veroilmoituksesta jokin vähennys. Veroilmoitusta voi täydentää aina lokakuun loppuun saakka.
Vaikka verotuksesta voi valittaa viisi vuotta, joidenkin vähennysten saaminen ei onnistu
enää lokakuun jälkeen, jolloin
vuoden 2012 verotus on päättynyt. Ei ole. Ulospäin tyypillinen esitysteltta on sisältä aivan jotain muuta kuin sirkusmainen. Nuorallatanssi, trapetsitemput, ilmasilkit, tankotanssi ja akrobatia ovat esiintyjien sulavaa kehotyöskentelyä. Keskittyminen pitää osata säilyttää oli kyseessä viides tai 50. Sytytän kaikki lamput ja käyn läpi, että valopöydästä ajettavan esityksen ohjelma toimii
kuten kuuluu. 10 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 20.8.2013
TAINA TUKIA
VIIKON KASVO
Piikkiöön salakuljetetaan
romuautoja
?Esitys
paranee
ajan
myötä?
KAARINA Ympäristötoimi on
tehnyt poliisille tutkintapyynnön luvattomasta romuautojen varastoinnista.
Jättänväljäntiellä olevalle
tontille on kuljetettu romuautoja, pääasiassa öiseen aikaan. Kuorma-autolla ei ole
suomalaisia rekisterikilpiä.
Tontilla on tällä hetkellä
noin kymmenen romuautoa.
Lisäksi paikalla on muuta romua. Päärooliparin akrobatiakuhertelu tarjoaa katsojalle näytöksen
parhaita elämyksiä. Tykkään ajaa
valoja seisaaltaan, sillä silloin
keskityn, olen paremmin mukana esityksen flowssa ja iskut ja valomuutokset osuvat
kohdalleen. Vaikka tarina on
synkeä, esitys ei sitä ole. Kosteikoilla pesivien vesilintujen tilasta
huolestuneet metsästäjät ja
maanomistajat ovat ryhtyneet vastatoimiin ja rakentaneet Suomeen jo 2 000 vesilintukosteikkoa.
Sorsalintujen metsästys alkaa tänään 20.8. Sen
suunnittelija oli niinikään kaarinalainen?
. Opiskelin lukiossa taideviestintää ja törmäsin kerran
jumppasaliin kun siellä ripustettiin valoja lopputyönäytelmiä varten. Omia suosikkikohtauksiani tässä esityksessä on
juuri klovneriaa sisältävät tohtoroimiskohtaukset, sillä niissä ei koskaan tiedä mitä tohtori Helsinkiä esittävä Anatoli tällä kertaa keksii.
Näyttää siltä, että henki työryhmässä on hyvä ja teillä on
hauskaa. Myöhemmin
kävin sähköasentajan peruskoulutuksen, koska tajusin että se olisi hyvä pohja valoalalle ja nyt opiskelen Tampereen
Ammattikorkeakoulussa teatterin ja tapahtumien valosuunnittelua.
Kaksi vuotta sitten kuulin
koulun kautta Cirque Draculan sen kertaiselta valosuunnit-
Kun ?esirippu. Ja
tämän vuoden Cirque Draculaan valosuunnittelun on teh-
nyt Jarkko Forsman, joka siis
asuu myös Kaarinassa.
Miten valmistaudut esitykseen?
. Peiliteltta Varvintorilla on vuokrattu Belgiasta ja se
on tyylikkäästi sisustettu. Ennen ensiiltaa duunia painetaan kellon
ympäri yksin ja yhdessä, joten misantroopit ei oikein ole
näissä piireissä elementissään.
jäntevä Slava Volkov ilmentää
Draculan voimia ja tunnelmia
upeasti. Esityksen valotekniikkaa pyörittää kaarinalainen
opiskelija Jonna Rautala.
Jonna Rautala, olet toista kertaa mukana ArtTeatron produktiossa, mitä teet?
. Näyttelijä-haaveet hävisivät meikäläisen tapauksessa teatteritekniikalle 6-0. Menin auttamaan
ja olin heti koukussa. esitys. Tyypilliset telttarakenteet on piilotettu puurakenteiden, peilien
ja kankaiden alle ja kokonaisuus on viehättävän vanhanaikainen.
Cirque Draculan esitykset Varvintorilla jatkuvat vielä syyskuun
loppuun asti.
Sorsastus
alkaa tänään
Sorsastuskauden alkaessa
BirdLife Suomi ja Suomen
Metsästäjäliitto muistuttavat
lajintunnistuksesta ja hyvistä
metsästäjätavoista: Ammuttava lintu on aina tunnistettava
varmasti ennen laukausta. . Ampumamatka on pidettävä riittävän lyhyenä, mikä haulikolla
metsästettäessä tarkoittaa alle
30 metrin matkaa.
Noutavan koiran käyttö
metsästäjän apuna on ehdottoman suositeltavaa.
Järjestöt suosittelevat, että
vesilintujen metsästys kohdistettaisiin etupäässä kannankehitykseltään vakaisiin ja runsaslukuisiin lajeihin, kuten sinisorsaan ja telkkään.
Sorsastajien määrä on 20
vuodessa pudonnut jopa puoleen taantuvien vesilintukantojen ja metsästysalueiden vähenemisen vuoksi. Taustalla keskellä ArtTeathon Pauliina Räsänen ja muuta tiimiä valmistautumassa esitykseen.
telija Crista Parviaiselta, että
hän tarvitsi esityksiin valoajajan. Koululla rupean suunnittelemaan opinnäytetyötä, koetan löytää valoalan töitä ja suunnittelen Kaarinan Nuorisoteatterille valoja ja videoita ?Vuosi Nuoruudestani?- näytelmään. Ja pitkää pinnaa ja kovaa työmoraalia. Ajoitus on tärkeää, jotta haluttu vaikutus syntyy korostamaan kohtausten
tunnelmaa.
Valopöytähän on oikeastaan
tietokone, joten siihen voi tulla
samoja ongelmia kuin omaan
kotikoneeseenkin. Esityspäivinä olen lipunmyynnissä vastaanottamassa
asiakkaita ja esityksen aikana ajan valoja. Onko se illuusio?
. Teatterissa käytetään monesti termiä ?ajaja. Teatteri- ja sirkustyön tekeminen vaatii ryhmätyötä, luottamusta ja tietyllä tavalla nauravaista asennetta ja
oloa. Turtuuko siihen?
. kun puhutaan ääni- ja valoteknikoista.
He siis ajavat laitteistaan ulos
ennalta sovitut (tai sopimattomat) äänet ja valot :D
Hyttien ja laivaohjelman jako bussissa/satamassa. Kaikkien yhteinen aloituskokous 29.8.
klo 18-19.
Emma Lehtinen
URHEILUSEURAT
SAUVO
Sauvo-Karunan MLL Äidit
Saunoo!! Tervetuloa kunnantalolle saunomaan 28.8. klo
9-18. Tervetuloa!
SPR:n Paimion osaston hallituksen kokous Olkkarilla 27.8.
klo 18. la 24.8.
PR mukana Nuorten Jukolassa
yhdellä joukkueella Ma 26.8.
klo 18 Rastipolkuharjoitukset,
Vanha ABB.
Maalintekijä Noora Moilanen
(pilkku)
Laitatko seuraavaan AC Sauvon tulospörssiin, kiitos.
13.8.2013 LTU - AC Sauvo
Naiset 1 - 0.
Piirisarjaa Sauvossa 18.8-13
E-10 Pojat-P03 ykkönen lohko 2
AC Sauvo-KSF svart 5-5
Tehopisteet:Artturi
Anttalainen 2+2,Artturi Lehtinen
2+0,Petteri Anttalainen 1+1 ja
Patrick
Higgins 0+1
Vihreä kortti: Aapo Tuomela
PIF white-AC Sauvo 7-6
Tehopisteet: Patrick Higgins
4+0, Artturi Anttalainen 1+2,
Aapo Tuomela 1+0 ja JarnoJuhani
Neulanen 0+1
Vihreä kortti: Patrick Higgins
PaiHa
tulospörssi
18.8. syksyn ensimmäinen kerho Pontelassa klo 12, tervetuloa. Ke
21.8. Kaikki mukaan rentoon illanviettoon, ohjelmassa mm. Essi Hölsö ja Matias
Arola saavuttivat Nuori Suunta -mestaruudet omissa sarjoissaan.
D12 1,90 km:
2. klo 18 vuo-
ONNEA ONNEA
den vihanneksen esittely Kansanopistolla. Siivous heti
tapahtuman jälkeen klo 13 alkaen.
Kokoomuksen Kaarinan Kunnallisjärjestön kuukausikokous
pidetäään su 25.8. Kuntovenlat klo 16.30 kimppakyydein Paimiosta Turkurasteille.
to 22.8. Retkelle on
säävaraus, tarkista tilanne Taina Kummunsalolta p. Ota mukaan otsalamppu,
niin kulkeminen pimenevässä yössä helpottuu. Kaikkien yhteinen aloituskokous 29.8.
klo 18-19.
11
13.8. klo 15.30.
Paikka! Paltanpuiston Palvelukeskus Paimio. Perhekahvila 29.8. klo
12.30-15 Pontelassa.
Piikkiön Tammipartio, Kaarina: Uusien sudenpentujen ilmoittautumistilaisuus Piikkiön vanhalla seurakuntatalolla
tänään 20.8 klo 18-20. Pelaamme kuntolentopallo periaatteella. klo 19.15. alkaen torstaisin klo 10-12 yhdessä
Paimion srk:n kanssa. PiPS 2 - PaiHa 2 2-5
Maalit: Aho Tommi, Hämäläinen Juha-Matti, Virta Heikki,
Sipilä Timo, Juusti Anssi.
Naiset Nelonen
4.8 SalPa-PaiHa 3-2 : Ilona
Aalto 1+0, Meira Armanto
1+0, Oona Pernilä 0+1, Vivian
Saaristo 0+1.
11.8 PaiHa-FC Ulvila 10-0
: Kia Luhtala 3+1, Ida Särvä 3+1, Taru Värri 2+0, Meira
Armanto 1+2, Emmi Wikman
1+0, Ilona Aalto 0+2, Jemina Leino 0+1, Suvi Tuomaala
0+1, Noora Moilanen 0+1.
B-Tytöt Kakkonen
31.7 PaiHa-RaiFu 3-1: Meira
Armanto 2+1, Ilona Aalto
1+0, Jemina Leino 0+1.
8.8 PiPS-PaiHa 0-8: Meira Armanto 4+1, Ilona Aalto 2+1,
Stina Haltia 1+0, Elina Markkanen 1+1, Kaisa Vornanen
0+1, Taru Värri 0+1, Julia Viljanen 0+1.
D-12 Pojat P01 Kakkonen
16.8. Haapala Juuso PR 20:38
Hyvät yhdistyspalstailmoittajat!
Maksuttomilla yhdistysten ja urheiluseurojen palstoilla julkaistaan niiden
jäsenille tarkoitettuja ilmoituksia.
Lähetä lyhyt ja selkeä, yhdistyksen
nimellä ja kunnalla alkava palstateksti
osoitteeseen:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
Tekstien tulee olla sähköpostissa lehden
ilmestymistä edeltävänä päivänä kello
8.30 mennessä.
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja
tiivistää tekstejä, ja muistutamme, että
vuosikokousilmoituksia tai ilmoituksia,
jossa markkinoidaan maksullisia tapahtumia tai tavaroita, ei maksuttomalla
palstalla julkaista.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 38, 21530 PAIMIO
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 8.30-15.00
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2012. klo
18 koululla kotitalousluokassa.
Aiheena nuoriso-ohjaajan puheenvuoro nuorten valvonnasta Sauvossa sekä syyskokouksen valmistelua.
Sauvon Museon Tuki ry:n retki Tyrväälle Pyhän Olavin kirkkoon, Pukstaaviin ja Huittisten museoon, jossa Risto Ryti-näyttely su 8.9. Laiva
saapuu takaisin Turkuun 24.8
klo 19.50, josta bussikuljetus
takaisin koulukeskukselle. Kuusiston linnanraunioille tutustumaan näihin salaperäisiin nahkasiipiin.
Kokoontuminen klo 21 linnanraunioiden P-paikalla, osoite:
Linnanrauniontie 634, Kuusisto. Kiesikatu 10, Kaarina. iltaisin p.050 537 1502
Eini Haarakallio.
SAUVON
URHEILIJAT
Äijäjumppa jatkuu taas maanantaisin klo 19.30-20.30 koulukeskuksen isossa salissa
SNV:n ohjaamana 2.9. Yhteyshenkilö Riitta
p. klo 19 Miehet Kutonen
PaiHa 2 . Su
25.8. Risteilylle
mahtuu 48 nopeinta mukaan,
toimi ajoissa!
MLL Paimio Perhekahvilat
aloittavat syyskauden seuraavasti: Iltaperhekahvila 28.8. klo 17-19 Peimarin
Rastit. Rastipolkuhajoituksena Poppikilpailut, Piikkiön
Toivonlinna ke 21.8. klo 11-15. Ti 17.9. 18.9. AKT, KHT Soikka
La 24.8. Menemme tutustumaan Paraisten seutuun, jossa
on opastettu kierros. klo 18 T00 PaiHa ?
FC Halikko YJ, nurmi.
PAIMION
RASTI
Ti 20.8. klo 11 Lähetysaiheinen
jumalanpalvelus. Hölsö Essi PR 10:31, 4. Tervetuloa!
Paimion Sotaveteraanikuoron
harj. Tulevista tapahtumista lisää kotisivulla piikkio.elakkeensaajat.fi.
Piikkiön Kansalliset Seniorit
To 29.8. avoin AVtaitoharjoitus Suojalassa. Su ratsastetaan aluetason kouluratsastuskilpailut. Haapala Jaana PR 16:31, 8. Menemme kimppakyydeillä. Merkitsepä allakkaasi.
1 vuotta
22.8.2013 Sauvossa!
Kaarinan
Työpaikkaliikunta
Rantalentistä miehille ja naisille koko kesän ajan Hovirinnan beachkentillä keskiviikkoisin klo 17-19.
Kaarinan Kotikirkko ry. Kimppakyydit kirkon parkkipaikalta klo
11.30 Tervetuloa mukaan. TPS musta - PaiHa P02
0-5 Maalit: Santeri Sireeni,
Juho Koivunen, Matias Pirhonen, Otso Milan, Oskari Kuusela.
E-10 Pojat P03 Ykkönen
18.8. Paimion Rastin suunnistajat saavuttivat kisoista viisi mitalia. klo 9 alkaen ja su 25.8. Saarela Essi RaPi 17:43
D8RR 1,40 km:
3. Marjatalle 30.8. klo 10.
Talkoolaiset paikalle Kirismäen puistoon klo 9 ellei kanssanne toisin sovittu. klo 18 Kaarinan kaupunginvaltuuston kokoussalissa.
Piikkiön Eläkeläiset: Ke 21.8.
bocciaa Pontelassa klo 12. PIF YJ, nurmi Ti 27.8. 22.8. tiistaina 20.8.2013 KUNNALLISLEHTI
YHDISTYKSET
PAIMIO
Eläkeliiton Paimion yhdistys
ry:n parittomien viikkojen lauluryhmä ja pelit alkavat Tillintuvalla ma 26.8. Ruokailu
Kalkstrandissa. Lisätietoa
Arjalta; 040 761 9868.
SAUVO
SAUVON NAISVOIMISTELIJAT
Ilmoittautuminen lasten jumppiin on alkanut. Muista myös kylän joulujuhla eli Piknik-risteily la 23.11., lähtö klo 8.45 satamasta, bussi poimii kyläläiset
kyytiin, laiva takaisin Turussa
19.50, bussi kuljettaa kotiin, ilmoittautumiset Pirjolle viim.
6.10. Korpimäen ratsutilalla (Preitiläntie 138, Paimio)
ratkotaan la Lounais-Suomen
aikuismestaruudet koulu- ja esteratsastuksessa. Ruokailut 24.8: Meriaamiainen klo 7.45-8.55 Ruotsin aikaa ja päivällisbuffet klo
14.45 Suomen aikaa. Syyskauden avaus Pyölinrannassa klo 12. Tervetuloa.
Onnea syntymäpäivänäsi!
T: Äiti ja Iskä
Paljon Onnea
Victor 6v!
T. Arola Selina PR 21:05
H16 4,50 km:
1. boccia urheilukentällä klo
10 Ma 26.8. klo 9.30 Edunvalvontaristeily 9-10.9., Viking
Grace, iltalähtö. Tervetuloa mukaan myös uudet kävelijät ympäristöä ihastelevaan joukkoomme. klo 18 P01 Kakkonen
PaiHa P02 . Esillä myös tekoniveliä. Ti 20.8. Kevolan Rastituvalla alk. Tervetuloa
myös uudet laulajat.
Paimion Ratsastajien 35-vuotisjuhlakilpailut ratsastetaan la
24.8. mennessä s-postitse tai p. klo 15 T98 Alueliiga
PaiHa/PiPS YJ . Arola Matias PR 38:48
H12 1,90 km:
2. mummi ja pappa
Pientä traktorimiestä onnitellen:
mummu ja pappa
äiti, isä ja isosisko Sanni
PAIMIO
TULOKSIA
AC Sauvon
tulospörssi
KAARINA
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Bocciaa ti 20.8. PaiHa P02- MaPS P02
Vihreä 1-2 Maali: Otso Milan.
6.8. alkaen klo 10. Vataa Aada RaPi 13:41, 6. Saamme
myös kuulla tilan historiasta.
Sit. johtokunta kirjastossa klo 11.
Piikkiön Eläkkeensaajat ry ti
20.8. Ilm. ja
to 5.9. klo 11 urheilukentän alueella ja ma 26.8. Uutuutena Vauvaclubi parittomien
viikkojen perjantaisin 30.8. alkavat ti 3.9. Väätäjä Milja RaPi 17:38, 7.
Saarela Eliisa RaPi 23:54
D10RR 1,40 km:
1. TuKV 2 - PaiHa 2-6 (11) Maalit: Jussi Tanninen 2+1,
Matias Henriksson 1+2, Henry Liukkonen 1+0, Otto Hölsö
1+0, Markku Lähderinne 1+0.
Hakan tähdet ottelussa: ***
Markku Lähderinne, ** Mikko
Kraakkussuo, * Jussi Tanninen
Miehet Kutonen
Heippa! Lentopallopelit alkavat jälleen sisätiloissa ti 3.9. Lisätiedot clubista marjukka.immaisi@live.
com.
Paimion kaupungin työntekijät
JHL yhdistys 461 jäsenristeily
M/S Viking Gracella 23.8-24.8.
Bussikuljetus lähtee koulukeskuksen (Vistantie 31-35) edestä
23.8. Tervetuloa!
Vistan Martat: Syksyn toiminta alkaa lähiseuturetkellä ke 28.8. Arola Topias PR 14:45, 8.
Haanpää Klaus PR 24:09, 9.
Haapala Tuomo PR 32:33
H10RR 1,40 km:
2. Klo
17-22. To
22.8. mennessä, 0400 665
342. Lauluryhmä
alkaa klo 12- ja boccia klo 13-.
Kuntosali jatkuu torstaisin klo
13:30-14:30 koulukeskuksessa
uimahallin tiloissa.
Kevola-Pitkäportaan kylätoimikunta tiedottaa: Rosvopaisti la 21.9. 050 433
6727. Ensi sunnuntaina Varsinais-Suomen museopäivänä
kotiseutumuseomme auki viimeistä kertaa.
8.8.2013 AC Sauvo Naiset ?
TPS valkoinen 1 - 0
Miehet Vitonen
Sauvakävelijät kokoontuvat
urheilupuiston parkkipaikalla
keskiviikkona 21.8. klo 18, paistin nosto
klo 18.30, ruokailu 19. opastus Kemiöntieltä
181 Paimion yleisurheilumestaruuskisat klo 1 Urkilla. Ilmoittautumiset Tuijalle p.050-575 0698 tai Hannalle p.040-718 9386 elokuun aikana. klo 18. Varsinais-Suomen
Nuori Suunta -mestaruusmitaleista suunnistettiin 15.8. klo
18 Sanan ja rukouksen ilta. kko ?Kirismäki- Makarla-Paimio n. klo 18 Martat on
kutsuttu Rantalaan syyskesän
saunailtaan. Laitilassa. alkaen keskiviikkoisin klo 17.3019.30. Uusia pelaajia mahtuu mukaan,
tule kokeilemaan. klo 17.30 Miehet Vitonen PaiHa . bingoa
ja arpajaiset. Pikkuveljet Arthur,
Edvard ja Conrad
Veeti Lamminen
Sauvosta täyttää
22.8.2013
2 vuotta
Onnea 20.8.2013
rakkaalle
1-vuotiaalle
Elmeri Kestille!
t. 044 3522869. Haanpää Leo PR 13:38
H/D -SAAT 1,40 km:
2. Ma 2.9. alkaen klo 10-12. HammIK, nurmi
Su 25.8. Esitteitä
nivelrikosta ja yhdistyksen toiminnasta. p. LTU, nurmi To
22.8. ilm. Yhdistyksen virkistysloma, lähtö paloasemalta klo 9 . klo 19, keskuslaitoksen
liikuntasalissa. Syyskauden toiminta,
Nälkäpäivä-keräys ja ajankohtaiset asiat. alkaen.
Tervetuloa!
Sauvon koulun vanhempainyhdistyksen kokous ti 20.8. Piiriturnaus MarttMuPaiHa vihreät 1-13, PiPS-PaiHa vihreät 3-9.
Suunnistus. Pirkolle 040 722 83
56 tai Annelille 050 528 60 41.
Tervetuloa mukaan virkistäytymään! 4.9. kirjallisuuskerho Kavaltossa 14, aiheena kesälukemiset.
Turun Seudun Nivelyhdistys ry:
Nivelpäivä Piikkiön apteekissa ke 21.8. alkaen
Satujumppa 3-4v (ryhmäkoko
15) klo.17.45-18.30 ja Viipeltäjät 5-6v (ryhmäkoko 20) klo
18.30-19.15. Lapsille pyhäkoulu.
Kirismäen alueen omakotiyhdistyksen perinteinen Kirismäki-päivä alkaa la 24.8. Paluumatkalla
Tammiluodon viinitilalla nautitaan pullakahvit. Menemme kimppakyydillä Hiekkahelmeen. 040 536 2675.
PARTIO
KAARINA
Piikkiön Tammipartio, Kaarina: Uusien sudenpentujen ilmoittautumistilaisuus Piikkiön vanhalla seurakuntatalolla
tänään 20.8 klo 18-20. Ilmoittautua voit
miel. Oppaanamme on Kirsi Ukkola. Lauteille mahtuu uudet
sekä vanhat tutut ja nyyttäriherkkujen ääressä olemme pian
vanhat tutut :) eli Tervetuloa
rentoon saunailtaan!!
tulevat pelit Urheilupuistossa:
Ti 20.8. Lisätietoja yhdistyksen kotisivulta paimio461.jhlyhdistys.fi/vapaa-aika/ tai Riia Tuiskulta,
044-9961470/riia.tuisku@kolumbus.fi . Tervetuloa!
Paimion seudun ympäristöyhdistys Lähde mukaan lepakkoretkelle to 22.8
Kokous- ja koulutuskartano, jossa pidetään
myös saunailtoja ja perhejuhlia.
. Aivot tyhjenevät päivän häslingeistä, kuvailee Kati.
. eli
kun kipparina toimiva Tino
huutaa ?Vända. Moni asiakkaista on ollut yllättynyt siitä, miten äänettömästi purjeveneet menevät. Talvisin he pitä-
vät jäärata-tapahtumia Tahkovuorella.
Maailmalla Tino Aaltonen
tunnetaan kilpa-autoilijana.
Aaltonen Motorsportin ajokoulutuksen kommentoidaan
olevan Euroopan parhaimmistoa. euroa. Kotijouston vakuutena ovat asiakkaan itsensä
omistamat asuntokiinteistöt tai
asunto-osakkeet. Luku on kolminkertainen lakisääteiseen minimivaatimukseen nähden.
. Toimittaja kiljuu ja puristaa kameraa,
kun vene liitää laita vesirajaa
viistäen.
Kati ja Tino eivät ole milläänsäkään.
. Purjehduksia tehdään syyskuun puoleenväliin saakka,
niin kauan kuin säät sallivat, ja
sitten jatketaan keväällä.
Toimittaja kömpii takaisin
laiturille ja kokeilee kameraa.
Ei kastunut.
Kartano rakennettiin vuonna 1899
MARIA KESTI
KAARINA
Maria Kesti
Villa Wolaxin miljöö on kaunis. Ne on
kunnostettu kokemattomille purjehtijoille helpommiksi ja turvallisemmiksi. Päärakennuksen seiniltä löytyy Axel Hartmanin
maalaamia freskoja.
Mikä
Villa Wolax?
Villa Wolaxin päärakennuksessa on juhlallinen tunnelma. Heilläkin nämä veneet olivat kunnolla vas-
ta tänä kesänä käytössä.
Elokuu on kokouskartanoiden ruuhka-aikaa, joten veneet
ovat juuri nyt kovassa käytössä. Tulee tunne kuin lentäisi unessa.
. euroa ja
muut asiakasvarat 32,3 prosenttia, 47,6 milj. Monet ihmettelevät myös,
miten lujaa purjevene kulkee,
TALOUS
Liedon SP:n
tulos vahva
Kati Aaltonen hoitaa koepurjehduksella köydet. , Kati vaihtaa fokan eli isonpurjeen köydet toiseen järjestykseen. Ja sitten mennään!
Vene viilettää huimaa vauhtia veden pinnalla, äänettömästi ja höyhenenkevyesti. Pankin maksuvalmius
säilyi erinomaisena ja vakavaraisuussuhde on alan parhaimmistoa ja vahvistui entisestään
ollen kesäkuun lopussa 23,63
prosenttia. Lopuksi järjestetään pieni kilpailu.
Aaltoset eivät tiedä muita tahoja, joka järjestäisivät vastaavia purjehduksia. Kartanossa järjestetään purjehtimisen lisäksi monenlaista ohjelmaa.
. 12 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 20.8.2013
?Eivät nämä kaadu?
MARIA KESTI
Villa Wolaxissa
pääsee
kokeilemaan
purjehtimista
KAARINA
Maria Kesti
Villa Wolaxin laiturilla Kuusistossa meri liplattaa ja tuulee puuskaisesti. Yhteen veneeseen
mahtuu neljä henkilöä.
Liedon Säästöpankin alkuvuosi jatkui vakaana ja vahvana.
Talletukset kasvoivat viimeisen 12 kuukauden aikana 4,8
prosenttia, 26,4 milj. Ja samalla kuulee laineiden liplatuksen ja tuntee koko
kehossa sen, mitä veneessä tapahtuu, miettii Tino.
Villa Wolaxissa on kuusi purjevenettä, joissa asiakkaat voi-
Puomi pyyhkii Tino Aaltosen yli! Purjeveneissä on muistettava kumartua, kun tehdään käännös.
vat harjoitella purjehtimista.
Ensimmäiset kierrokset tehdään talon kipparin ohjeiden
mukaan. Yrityksille ja yhteisöille myönnetyt luotot kasvoivat vuoden takaisesta 121,9
miljoonasta 154,3 miljoonaan
euroon, jolloin kasvua oli peräti 24,1 prosenttia.
Liikevoittoa kertyi 4,3 milj.
euroa. Pankki
panostaa konttoreidensa uudistamiseen: ensi keväänä Kaarinan konttori siirtyy rakenteilla
oleviin suurempiin tiloihin Lautakunnankatu 10:een.. Tähän on pakko keskittyä. Toukokuussa Säästöpankit avasivat vakuutusten verkkokaupan,
Säästöpankin vakuutukset, josta saa tavallisimmat henkilöasiakkaan vakuutuspalvelut, kuten koti-, auto-, vene-, matkaja tapaturmavakuutukset.
Liedon Säästöpankki arvioi loppuvuoden tuloskehityksen olevan vuoden 2012 tasolla
ja vakavaraisuuden kehittyvän
edelleen myönteisesti. Tilaan
mahtuu 70 henkilöä.
. Koronmaksu
tapahtuu kuukausittain. Ei voi miettiä mitään muuta samaan aikaan. euroa. Kaarinassa Aaltoset muistetaan tältä vuodelta siitä, että he vuokrasivat Kuuslahden
virkistysalueen.
Pariskunnalle syntyy ensimmäinen lapsi parin kuukauden
päästä, ja Katia paikkaamaan
piti palkata kaksi työntekijää.
Villa Wolaxissa on aikoinaan
vieraillut muun muassa Mika
Waltari. Toimittaja ja Kati luikahtavat kumarassa veneen toiselle laidalle
Mastossa on tuuliviiri, josta kippari tietää, millainen tuuli on.Viime
kädessä tuulen laatu katsotaan purjeen asennosta.
samalla, kun purje kääntyy
ympäri ja puomi pyyhkäisee
yli.
Tulee tuulenpuuska, vauhti kiihtyy ja vene kallistuu lähes vaaka-asentoon. Luotonannon kasvu jatkui markkinoita nopeammin ja esimerkiksi kotitalouksien asuntoluotot
kasvoivat 12 kuukauden aikana 5,2 prosenttia. . Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseemme, joka vakuuttaa erityisen haastavassa markkinatilanteessa, kertoo toimitusjohtaja Jussi Hakala.
Säästöpankit toivat maaliskuussa markkinoille Kotijouston, eräänlaisen käänteisen
asuntolainan, joka on kerralla kokonaan nostettava ja eräpäivänä kerralla takaisin maksettava laina. Sitten puhaltaa
taas, ja täytyy toimia nopeasti.
. Taivaalla on
mustanuhkaavia pilviä, mutta
aurinko paistaa sinnikkäästi.
Pitsikartano ja puisto jäävät
selän taa, kun nokka osoittaa
kohti merta.
Ollaan Villa Wolaxin pienissä purjeveneissä, joihin Kati ja
Tino Aaltonen päästävät asiakkaitaan kokeilemaan oikean
purjehtimisen iloa.
Veneissä ei ole moottoria eikä airoja, joten ensimmäinen
haaste on nykiä puomin ja purjeiden avulla vene laituripaikasta pois. Niiden määrä oli kesäkuun lopussa 480,5
milj. Sitten osallistujat
päästetään peräsimeen ja ohjastamaan. Päärakennuksena on pitsihuvila vuodelta 1899, ja sen
rakennuttivat aikoinaan aatelinen Johan Oswald Wasastjerna puolisonsa Johanna Wreden kanssa.
Tällä hetkellä kokonaisuuteen kuuluu myös puistomainen ranta, rantahuvilaa ja saunoja.
. Sijaitsee Kuusistossa,
Vuolahden rannalla.
. Me ostimme paikan vuonna 1997, ja liiketoiminta käynnistettiin kymmenisen vuotta sitten, kertovat Kati ja Tino Aaltonen.
Aaltoset myös asuvat paikalla, vanhassa palveluskunnan talossa. Eivät nämä kaadu, rauhoittelee Kati.
Sitten ollaan paikallaan.
Tuuli lakkasi puhaltamasta,
eli tuli pläkä. Purjeveneet ovat Soling-merkkisiä ja vanhaa
olympialuokkaa. Koulutusveneiden hankkimisen jälkeen pariskunta innostui niin paljon taas purjehtimisesta, että kesälomakin kului vesillä viilettäessä.
kommentoi Tinokin.
Aivot tyhjenevät
päivän häslingeistä
Kun tulee aika kääntyä