Kultakuume! 10 Ei erillistä elinvoimastrategiaa PAIMIO Paimiolle ei laadita elinvoimastrategiaa, jota keskustan valtuustoryhmä oli toivonut valtuustoaloitteessaan. Valtionosuuspäätökset ovat tulleet, ja päätöksen mukaan Paimio saa valtionosuuksia 323 000 euroa oletettua enemmän. Strategiaa ryhdytään laatimaan Paimiossa keväällä. Kaupunginhallitus päätyi siihen, että aloitteen ehdottamia asioita huomioidaan riittävästi kuntastrategiassa. Finnfoam Paippi vaihdattaa jälleen lumensa vuotuiseen tapaan. Tammikuu on muodostunut jo perinteiseksi ajankohdaksi hiihtotunnelin lumien vaihdolle. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Sauvo-Karuna risteys tarvitsee ehdottomasti kamerat, nopeusrajoitus ei muuten toteudu. Toisaalta lisämenoiksi täytyi lisätä 20 000 euroa kiinteän omaisuuden investointeihin sekä 25 000 euroa irtaimen omaisuuden investointeihin takymetrilaitteen hankkimiseksi. INA VIRTANEN Paimion budjetti kääntyi ylijäämäiseksi PAIMIO Maria Kesti Uusimpien tietojen ja muutaman pienen virheen vuoksi Paimion kuluvan vuoden budjetin lopputulema on siirtynyt plussan puolelle. Lisäksi talousarvioon oli tullut virheellinen luku arvopaperi-investointeihin, minkä vuoksi talousarviossa oli liikaa kuluja 65 000 euron verran. Uudet lumet tykitettiin kovimmilla pakkasilla uuden vuoden jälkeen ja sitä saatiinkin hiihtoputken pihamaalle lähes 300 kuution verran. Uutta lunta tupaan! . Keskustan valtuustoaloitteessa kommentoitiin, että talouden tasapainottaminen edellyttää tulojen merkittävää lisäämistä. Tämä onnistuu aktivoimalla elinkeinotoimintaa ja houkuttelemalla kaupunkiin lisää yrityksiä.. Kaaharit ovat muutenkin riesana, roikutaan perässä ja ohitellaan että voidaan ajaa 100km/h ympäri vuoden. Kaupunginhallitus hyväksyi muutokset. Muutoksen vuoksi vuoden 2017 tilikauden alijäämä (80 000 euroa) muuttui 240 000 euron suuruiseksi ylijäämäksi. Arviolta 300 kuutiota uutta tykitettyä lunta siirtyy vielä hiihtoputken sisään lauantaiaamuun mennessä. Lauantaista alkaen hiihtäjät pääsevät jälleen nauttimaan sisähiihdosta totutussa ilmastossa. . Kuntastategiassa on käsiteltävä muun muassa alueen elinvoimaisuuden kehittämistä. PERJANTAINA 20.1.2017 101. Paimio | Sauvo | Kaarina URHEILU 14 s.6 Nasevat TÄNÄÄN +1°C 2 m/s NRO 6
2500 € sis. Koulutus on maksuton. 80 000 € e=D Piikkiö Ahokuja 3 KT 1H+TUPAK+S, 46 m 2 Vh. laituri 3 6.10 8.20 8.20 12.10 13.20 16.15 17.30 17.30 Piikkiö 6.30 8.40 8.40 12.30 13.40 16.35 17.50 17.50 Sauvon th 6.36 8.45 8.45 12.39 13.49 16.42 17.57 17.57 Sauvo, linja-autoasema 6.50 9.00 9.00 12.50 14.00 16.55 18.10 18.10 Kemiö, linja-autoasema 7.25 9.35 9.35 13.25 14.35 15.45 17.30 18.45 18.45 Björkboda, risteys 7.40* 9.47 13.35 15.57 17.41 18.56 Kärra 7.45** 9.55 13.40 16.00** 17.45 19.00 Taalintehdas, Stallsplan 8.05 10.05 13.55 16.15 18.00 19.15 *käy myös Björkbodan kaupalla **ajaa Söderlångvikin kautta 702 Taalintehdas-Kemiö-Sauvo-Turku M-P M-P L M-P M-P M-S L, S Taalintehdas, Stalsplan 9.30 10.30 14.30 19.45 Kärra 9.40 10.40 14.40 19.55 Björkboda, risteys 9.45 10.46 14.45* 20.00 Kemiö, linja-autoasema 5.25 10.00 11.00 11.55 15.05 16.00 20.15_ Sauvo, linja-autoasema 5.55 10.30 11.30 12.25 16.30 20.45 Sauvon th 6.05 10.40 11.40 12.35 16.40 20.55 Piikkiö 6.15 10.50 11.50 12.45 16.50 21.05 Turku, linja-autoasema 6.45 11.20 12.20 13.15 17.20 21.35 Turku, satama M =Maanantai / Måndag J & M Launokorpi Oy , puh/tel 02-42 12 69, 0400 323 488, 040 5417 033 P= Perjantai / Fredag 25700 KEMIÖ / KIMITO www.launokorpi.com L = Lauantai / Lördag S = Sunnuntai / Söndag 702 Turku-Sauvo-Kemiö-Taalintehdas kouluvuoden aikana 11.8.2016 -4.6.2017 M-P M-P L M-P M-P, L M-P S L S Turku, satama, laituri 2 8.00 8.00 Turku, linja-autoas. 65 000 € e=C2007 Piikkiö Laahamäentie 5 RT 2H+K+S 61,5 m 2 Vh. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 20.1.2017 Silikaattikalkkia www.silikaattikalkki.fi Toimitettuna, tarvittaessa levitettynä Tilaukset 0400 742 503 K-MARKET MANSIKKAMAA Viljontie 6, Sauvo, puh. Luonnokseen voi tutustua myös Turun kaupungin internet-sivuilla, osoitteessa http://www.turku.fi/kuulutukset Niille, joiden elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus, varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta. 02-4730840 2 50 pkt PALVELUPISTEESTÄMME SUoMALAISTA: Avoinna ma-pe 8.30-21 la 8.30-18 ja su 12-21 10 00 3 kpl 6 90 kg SIKA-NAUTA JAUHELIHA PIRKKA CoSTA RICA KAHVI 500 g Raj. Sit. 97 500 € e=C2007 Halikko Penttijaakontie 7 RT 2H+K+S 63 m 2 Vh. Kirjalliset suljetut tarjoukset tulee jättää toimistoomme 31.01.2017 mennessä. Lisätiedot ja hakemuslomakkeet löytyy sivuilta www.jarvenkylamaatila.fi tai puh. laituri 3 6.10 8.20 8.20 12.10 13.20 16.15 17.30 17.30 Piikkiö 6.30 8.40 8.40 12.30 13.40 16.35 17.50 17.50 Sauvon th 6.36 8.45 8.45 12.39 13.49 16.42 17.57 17.57 Sauvo, linja-autoasema 6.50 9.00 9.00 12.50 14.00 16.55 18.10 18.10 Kemiö, linja-autoasema 7.25 9.35 9.35 13.25 14.35 15.45 17.30 18.45 18.45 Björkboda, risteys 7.40* 9.47 13.35 15.57 17.41 18.56 Kärra 7.45** 9.55 13.40 16.00** 17.45 19.00 Taalintehdas, Stallsplan 8.05 10.05 13.55 16.15 18.00 19.15 *käy myös Björkbodan kaupalla **ajaa Söderlångvikin kautta 702 Taalintehdas-Kemiö-Sauvo-Turku M-P M-P L M-P M-P M-S L, S Taalintehdas, Stalsplan 9.30 10.30 14.30 19.45 Kärra 9.40 10.40 14.40 19.55 Björkboda, risteys 9.45 10.46 14.45* 20.00 Kemiö, linja-autoasema 5.25 10.00 11.00 11.55 15.05 16.00 20.15_ Sauvo, linja-autoasema 5.55 10.30 11.30 12.25 16.30 20.45 Sauvon th 6.05 10.40 11.40 12.35 16.40 20.55 Piikkiö 6.15 10.50 11.50 12.45 16.50 21.05 Turku, linja-autoasema 6.45 11.20 12.20 13.15 17.20 21.35 Turku, satama M =Maanantai / Måndag J & M Launokorpi Oy , puh/tel 02-42 12 69, 0400 323 488, 040 5417 033 P= Perjantai / Fredag 25700 KEMIÖ / KIMITO www.launokorpi.com L = Lauantai / Lördag S = Sunnuntai / Söndag 702 Turku-Sauvo-Kemiö-Taalintehdas kouluvuoden aikana 11.8.2016 -4.6.2017 M-P M-P L M-P M-P, L M-P S L S Turku, satama, laituri 2 8.00 8.00 Turku, linja-autoas. 127 000 € e=C Piikkiö Laahamäentie 1 KT 2H+K+P, 62,5 m 2 Vh. 1.5 kg AINo PREMIUM JÄÄTELÖT 900 ml PUH. www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä C I N E M A TATU JA PATU 2D La-Su 15.15 3D Pe 17.15 SING (dub.) P 19.30 L-S 17.30 M-T 19 ARMOTON MAA -SVielä to 17.30 TATU JA PATU (5€) Viim. Mahdolliset Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnalle osoitettavat mielipiteet on toimitettava kirjallisesti viimeistään 17.2.2017 joko postitse ympäristötoimialan ympäristönsuojeluun, PL 355 20101 Turku tai sähköpostilla osoitteeseen jatehuoltolautakunta@turku.fi. Tule kuulemaan Sauvon Vasemmiston kuntavaaliteemat. Torikan koululla, Torikankoulutie 23, Karuna. mennessä tekstiviestillä Markolle, p. 7 vierekkäistä lohkoa hyvien tieyhteyksien varrella. 050-5524733 Myydään tarjousten perusteella 24,89 ha tukikelpoista salaojitettua peltoa Paimion kalevalla. näytös! To 19.00 KUUDES KERTA Ennätysjahti!! Ke 19.00 LUOKKIS 2 (5€) La-Su 18.00 Ke 14.00 KAIKENKATTAVA La 19.30 Ke 15.20 STAR WARS 3D Ke-To 18.30 Kahvitarj. Kahvitarjoilu. Lisätiedot: Matti Bastman 050 654 22. 24 % (palkkio velattomasta myyntihinnasta) Haemme reippaita, iloisia ja ahkeria MARJAja JÄÄTELÖMYYJIÄ Järvenkylän Maatilan kioskeihin Sauvo, Paimio, Kemiö ja Taalintehdas. KUULUTUS Jätehuoltomääräysten muuttaminen Lounais-Suomessa Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa on vireillä kunnallisten jätehuoltomääräysten muuttamista koskeva asia. kerros palveluaikana klo 9.00-15.00 sekä muissa toimialueen kunnissa. 129 000 € e=F Parainen Kesätie 10 OKT 5h+k+s+2at 215m 2 H. Ooppera: MIKADO Ensi-ilta! La-Su 16.00 Ma-Ti 18.30 JACKIE Ensi-ilta! La-Su 16.00 Ma-Ti 18.30 JACKIE Lisänäytökset Pe 19 La 20 PASSENGERS KE 25.1. alv. 325 000 €, ei e-tod Upea kivitalo omalla kalliotontilla Lisätiedot ja esittelyt: Jouni Sandvik 0400 729 504 LKV Turun Sijoitusasunnot Oy Narsissikuja 4 TURKU, FI19994738 Tehokas ja edullinen välitystoimisto Välityspalkkio vain 3 % min. PäiväNäytös 14.00: KAIKENKATTAVA KAUNEUS (7€) ja AfterSchool 15.20: STAR WARS (6€) www.kuntsari.fi. Kuulutus ja luonnos uusiksi jätehuoltomääräyksiksi Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Liedon, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisen, Paraisten, Paimion, Pöytyän, Raision, Ruskon, Salon, Sauvon ja Turun alueille on nähtävillä 19.1.-17.2.2017 Turussa Turun ympäristötoimialan asiakaspalvelussa, osoitteessa Puolalankatu 5, 2. ilm. LAUNOKORPI 702 Turku-Sauvo-Kemiö-Taalintehdas kouluvuoden aikana 11.8.2016 -4.6.2017 M-P M-P L M-P M-P, L M-P S L S Turku, satama, laituri 2 8.00 8.00 Turku, linja-autoas. laituri 3 6.10 8.20 8.20 12.10 13.20 16.15 17.30 17.30 Piikkiö 6.30 8.40 8.40 12.30 13.40 16.35 17.50 17.50 Sauvon th 6.36 8.45 8.45 12.39 13.49 16.42 17.57 17.57 Sauvo, linja-autoasema 6.50 9.00 9.00 12.50 14.00 16.55 18.10 18.10 Kemiö, linja-autoasema 7.25 9.35 9.35 13.25 14.35 15.45 17.30 18.45 18.45 Björkboda, risteys 7.40* 9.47 13.35 15.57 17.41 18.56 Kärra 7.45** 9.55 13.40 16.00** 17.45 19.00 Taalintehdas, Stallsplan 8.05 10.05 13.55 16.15 18.00 19.15 *käy myös Björkbodan kaupalla **ajaa Söderlångvikin kautta 702 Taalintehdas-Kemiö-Sauvo-Turku M-P M-P L M-P M-P M-S L, S Taalintehdas, Stalsplan 9.30 10.30 14.30 19.45 Kärra 9.40 10.40 14.40 19.55 Björkboda, risteys 9.45 10.46 14.45* 20.00 Kemiö, linja-autoasema 5.25 10.00 11.00 11.55 15.05 16.00 20.15_ Sauvo, linja-autoasema 5.55 10.30 11.30 12.25 16.30 20.45 Sauvon th 6.05 10.40 11.40 12.35 16.40 20.55 Piikkiö 6.15 10.50 11.50 12.45 16.50 21.05 Turku, linja-autoasema 6.45 11.20 12.20 13.15 17.20 21.35 Turku, satama M =Maanantai / Måndag J & M Launokorpi Oy , puh/tel 02-42 12 69, 0400 323 488, 040 5417 033 P= Perjantai / Fredag 25700 KEMIÖ / KIMITO www.launokorpi.com L = Lauantai / Lördag S = Sunnuntai / Söndag Olemme alentaneet eläkeläislipun hintoja, Sauvo-Turku välin uusi hinta on 5,90 € Kaarinan-Piikkiön osasto Ilmoittautuminen 31.1.17 mennessä Anne Björkberg 050 4675475 (myös puheviestinä) tai sari.tolvanen@kaarina.fi. 02-421269, 0400-323488, 010-3215100 Internet: www.launokorpi.com, e-mail: info@launokorpi.com J. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta www.eveliinamakila.vas.fi Facebookissa: Eveliina eduskuntaan 2011 Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö ry EVELIINA EDUSKUNTAAN 2011 Lähihoitaja Eveliina Mäkilä eduskuntaan. Mäkilä Paimio, Pussitie 4 p. 02-473 2690 Lisäinfoa, trailerit... Paimio Vistantie 38 KT 3H+K+S, 75,5 m 2 Vh. Myyjällä on oikeus hylätä tai hyväksyä tehty tarjous. 4 99 kg SNELLMANN MAATIAISPoSSUN ULKoFILE n. Lounais-Suomen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Paimio-Piikkiö-Sauvo Muut kohteet ja lisätiedot: PAIMIO, Vistantie 21, 010 257 6117 Matti Bastman LKV 050 654 22 Kari Nätkynmäki LKV 050 654 23 Timo Piispa LKV 050 573 6071 Kohteet internetissä www.opkk.fi, www.jokakoti.fi, www.etuovi.com paimio BIO STARA BIO-KU VA J. Lohisoppaa tarjolla klo 17 alk. JA M. 28.1. SPR:n Kaarinan-Piikkiön osasto järjestää Ystäväkoulutuksen lyhytkurssin (3h) 1.2.17 klo 17.00-20.00 Valmakodissa Saniaisentie 1, 21500 Piikkiö. 2 pkt/tal. 0400 811 353 TerveTuloa vieTTämään YHTeinen Sauvomme -päivää la 4.2.2017 klo 15 alk
HP. kerroksen saunallinen kaksio palveluiden lähellä. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 20.1.2017 SALON MESSUT 20 17 21.– 22.1.2017 WWW.SALO NMESSUT.F I NÄYTTEILLEASETTAJAA! Tunnelmaa, tietoa ja tarjouksia! Yhdistä huvi ja hyöty, tule messuille! Sisäänpääsy 9 € Opiskelijat, eläkeläiset, lapset 5 € Lapset alle 15 v. VAPAA-AIKA SALOHALLI Pormestarinkatu 5, Salo LA 10 –17 . voi Wilmassa jättää anomukset koulukuljetuksesta. SOP.MUKAAN KT 1 H+KK / 34,5 m² Meijeritie 1 MYYTÄVÄT HUONEISTOT PAIMION KESKUSTASSA Jokipellontie 2, puh. luokan oppilaille. pack 12 Olvi Vichy 12 x 0,33 l (1,20 l) sis. kerroksessa, huone 207. SU 22.1 klo 14:3015:00 KT 2 H+K+S / 63,0 m² Jousitie 6 Siisti 1. SOP.MUKAAN KT 1 H+KK / 34,5 m² Meijeritie 2 Hissitalon 4. Kouluun tutustumiset järjestetään toukokuussa. Kouluun ilmoittautumisen kanssa samaan aikaan on Wilmassa haku myös aamuja iltapäivätoimintaan, joka on tarkoitettu kaikille 1. 110.000 € / VH. pantit 1,20 kg 4 90 Irtomakeiset rajoitus 2 kg/talous perjantaina leipomo pyymäki konsulentti PERUSOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN 2017 Aamuja iltapäivätoimintaan haku Perusopetuksen 1. vanhempiensa seurassa ilmaiseksi KOTI . Tarkemmista päivämääristä ilmoitetaan myöhemmin nettisivuilla: www.paimio.fi / opetus ja kasvatus / perusopetus ja peruskoulut. 48.500 € ES. 46.000 € ES. SU 22.1 klo 14:00-14:20 KT 1 H+K / 36,5 m² Meijeritie 6 Hyväkuntoinen 4. Viikonlopun herkut K-supermarketista 5 49 kg Pouttu Porsaan kassler n. Iuokalle tulee ilmoittaa kaikki ne lapset, jotka ovat syntyneet vuonna 2010 tai sitä ennen, eivätkä vielä ole aloittaneet koulunkäyntiään. krs. HP. 39.424 € / VH. luokkien sekä erityisen tuen 3. 7-21, la 8-20, su 10-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 20.-22.1., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 2 kg rs kg 1,39 17 95 kg K-ruokamestarin Takuumurea naudan ulkofilee palana, Suomi 24 95 kg Topfoods Naudan sisäfilee n. MÖKKI . krs. SU 10 –16 100 www.peimarin.fi Kaikki kohteet nähtävillä: etuovi.com sekä oikotie.fi Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 Tilava yksiö, jossa oikea keittiö, lasitettu parveke ja laatoitettu pesuhuone. SOP.MUKAAN KT 2 H+K / 55,0 m² Kostilantie 3 Hissitalon 4. MH. kerroksen kaksio ydinkeskustassa. Kouluun ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Wilma tietojärjestelmässä 20.1.-3.2.2017. MH. Sähköinen kouluun ilmoittautuminen ei ole kuitenkaan mahdollista silloin, kun lapsi hakee lupaa aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin tai aikaisemmin tulee uutena oppilaana muille luokille hakeutuu ruotsinkieliseen opetukseen Näiden lasten kouluun ilmoittautuminen tapahtuu koulutoimistossa kaupunginviraston 2. Jos ilmoittautuminen sähköisesti ei ole mahdollista, sen voi tehdä koulutoimistossa. Myydään vuokrattuna. HP. 63.000 € ES. Pesuhuone remontoitu. 010 2921150 ark. Paimiossa 18.1.2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA. Lasitettu parveke. 1,3 kg, pakaste Uusi-Seelanti kg 2,99 0,99 Persimon Espanja Kiivi Kreikka/Italia 500 g (1,98 kg) rs 0,99 ps 11,95 5,95 Pinkerton Avokado Israel K-Menu Kananmuna M10 580 g (1,71 kg) Polarica Poronkäristys 500 g (23,90 kg) pakaste Voimassa PE-LA 20.-21.1. 2. 118.331 € ES. Myydään vuokrattuna. Hyvät säilytystilat. 48.500 € ES
Nyt se on 500 euroa kutakin myyntipistettä kohden. . Isot myymälät voivat joutua maksamaan huomattavia summia, sillä valvontamaksu kohdistuu kaupassa jokaiseen yksittäiseen kassaan, jossa tupakkatuotteita on myynnissä. Taina Tukia ”Kultaa taikka kunniaa” PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Kaupan Liitto esitti syksyllä huolensa sen johdosta, että vuoden 2017 alusta lukien kauppojen on maksettava merkittävästi aikaisempaa enemmän siitä, että ne voivat myydä tupakkatuotteita. Se taas saattaa nostaa esiin ideoita ja uusia näkökulmia, joita niinikään tarvitaan. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 20.1.2017 PÄÄKIRJOITUS PERJANTAI Tämä korvamato kaihersi päässäni torstaina heti aamupäivästä lähtien. Korotusten arveltiin iskevän erityisesti pienmyymälöihin. Kun tuo korvamato minua niin kiusaa, niin päättelen pääkirjoituksen vielä positiivisemmin: Josko ollaan vähän toiveikkaampia, valoisampia ja ollaan tätäkin yhdessä. Siinä Jarkko Kallio kertoo, että taloustilanne on Paimiossa nyt kääntynyt. Peimarissa valvontamaksu nelinkertaistunut Luvan myöntää sijaintikunta . Uuteen hinnoitteluun tyytymättömät näkevät korotukset lähinnä haitanteoksi pienyrittäjille ja kiusanteoksi tupakoitsijoille. . Sitähän se suosittaa Suomi 100 -vuotta ohjelmakin kaikessa monimuotoisuudessaan. Terveyden edistämistä. . ”Paistaa se päivä risukasaankin.” Hyvissä käänteissä on myös se tärkeä puoli, että niiden myötä työnteko usein vapautuu. ”Kultaa taikka kunniaa...” Malminetsintälupa ei todellakaan takaa tänne kultasaati litiumlöytöjä, ja vaikka sellaisia ilmenisikin, niin kaivostoiminta se vasta onkin ihan oma lukunsa. Lupaan liittyvien kysymysten ja ilmoitusten osalta – kuten esimerkiksi myynnin lopettamista koskevan ilmoituksen osalta – on oltava yhteydessä luvan myöntäneeseen kuntaan. . Maksu ei myöskään ole riippuvainen siitä, onko kaupan toiminnassa ollut huomautettavaa. . . Ikäviä päätöksiä on tehty ja on epäilemättä tehtävä edelleen, mutta luottamusjohdon viesti on kyllä niin positiivinen, että vanha totuus tuli taas osoitetuksi. Peimarissa maksu nelinkertaistunut Tupakkatuotteita myyvät yritykset maksavat vuosittain niin sanottua valvontamaksua, jota kerätään riippumatta siitä, tehdäänkö yritykseen valvontakäyntejä tai ei. Siitä ei ole toistaiseksi tietoa, onko myyntipaikkojen määrän väheneminen laimentanut tupakointi-intoa, kuten ajatuksena on ollut. Paimiossa ja Sauvossa tupakan myyntipisteiden määrä on pysynyt hinnankorotuksesta huolimatta lähes ennallaan, mutta Kaarinassa muutos on suurempi. Aikaisemmin yrityksiä ei rahastettu rinnakkaisista myyntipisteistä läheskään yhtä rankasti kuin nyt. Mutta tuohan se mukavaa jännitystä elämään, että kultaa etsitään. – Kaarinassa on tämän vuoden alusta lukien lopettanut tupakan myynnin seitsemän toiminnanharjoittaja. . Paimion, Kaarinan ja Sauvon osalta vähittäismyyntilupa-asioista vastaa Liedon kunnan ympäristöterveyspalvelut. Joskus menee paremmin, joskus pelin menetin...” Tuo meillä Paimiossa kyllä tiedetään, kun useampi vuosi on oltu alavireessä. Lakimuutoksen katsotaan tähtäävän siihen, että tupakointi kokonaisuudessaan vähenee, kun tupakan saatavuus heikkenee. Vähittäismyyntilupaa haetaan myyntipaikan sijaintikunnalta. . Päivittäistavarakauppa ry. Lieto vastaa ympäristöterveyspalveluista varsin laajalla toimialueella. Korotusten johdosta tupakkalupien määrä onkin vähentynyt selvästi viime vuodesta, myös Varsinais-Suomessa. Kiitos vaan Jukka Kuoppamäelle ja tarkalle lehdenlukijakaverille, joka laittoi tekstarin, että ”huomasitko TS:ssä ilmoituksen malminetsintäluvasta?” Vähän ennen tuota tekstiviestiä olin poiminut mielipidesivulle Paimion kaupunginhallituksen puheenjohtajan kirjoituksen. Tällaisella lomakkeella voi joko hakea lupaa myydä tupakkatuotteita tai peruttaa jo omaavansa luvan.. Ilonkiljahduksia ei ole miltään suunnalta tänne toimitukseen kuulunut, mutta kieltämättä ilmapiiri on virastolla ja tuolla kylillä poliitikkoja tavatessa jotenkin keventynyt. Paimiossa, Kaarinassa ja Sauvossa vuosittainen valvontamaksu on ollut tähän saakka 125 euroa. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti on luvanvaraista toimintaa. Joillakin toimipisteillä, esimerkiksi isommilla elintarvikeliikkeillä on useampia tupakan myyntipisteitä eli käytännössä kassoja, kertoo toimialajohtaja Johanna Mäkinen Liedon kunnan ympäristöterveyspalveluista. . On esitetty myös arvioita, että näköpiirissä olisi tupakkakauppojen paluu kaupunkikuvaan. Paimiossa ja Sauvossa kummassakin vain yksi, Mäkinen toteaa. Toiveajattelua ehkä, mutta olen kuunnellut vuosien varrella gurua jos toista, ja tämä menee sarjaan; ideat ja näkökulmat vaativat avointa ja luottavaa ilmapiiriä. Teet niin tai näin, ainahan se voi koitua jollekulle harmiksi, ja joskus tuntuu siltä, että kaupungin töiden ja tekijöiden haukkumiseen on yleinen ja yhtäläinen perusoikeus. Vuoden 2017 valvontamaksua ei peritä niiltä toimijoilta, jotka ovat ennen 1.1.2017 ilmoittaneet kirjallisesti tupakan myynnin lopettamisesta. Onhan se selvää, että kaupungin hommissa on moni työstä riippumatta tehnyt työtä puun ja kuoren välissä, ja ikäänkuin jatkuvan natinan keskellä. Kuluvan vuoden alkaessa lupia oli 170 kappaletta. Kaarinassa nyt 7 lupaa vähemmän – Viime vuonna alueemme kunnissa oli 210 tupakkalupaa. Liedon, Paimion, Kaarinan ja Sauvon ohella alueeseen kuuluvat Aura, Kemiönsaari, Koski TL, Loimaa, Marttila, Oripää, Parainen ja Pöytyä. Kuoppamäen kappale jatkuu niin, että ”niitä joskus tarjotaan, mutta jompaa kumpaa vaan. Uuden lain mukaisesti kunta voi korottaa valvontamaksunsa vapaasti aina 500 euroon myyntipistettä kohden. Maksun suuruuden ei tarvitse vastata valvonnasta aiheutuvia todellisia kustannuksia, joten käytännössä kyse on verosta. . Toiveikkuus on valtava voima, toivotaan sitä sitten lottovoittoa, kultalöytöä tai vaikka hoitopaikkaa läheiselle. Tiedot myyntiluvan haltijoista ja tukkumyynti-ilmoituksen tekijöistä löytyvät julkisesta myyntiluparekisteristä. Tupakointi tulee kalliiksi – ja nyt myös tupakan myyminen . Ihan siinä missä lottoaminen tai arvan osto. katsoo eri puolilla Suomea sijaitsevien myymälöiden olevan keskenään eriarvoisessa asemassa, koska kukin kunta voi itse päättää valvontamaksun suuruuden. Valvira ja kunnat pitävät rekisteriä elinkeinonharjoittajista, joille on myönnetty tupakkatuotteiden vähittäismyyntilupa tai jotka ovat tehneet tupakkaan liittyvän tukkumyyntiilmoituksen. Todettakoon vertailun vuoksi, että esimerkiksi Porin seudulla myyntipistekohtainen valvontamaksu vuodelle 2017 on 350 euroa
Tässä yhteydessä myös iltapäivätoiminta ja nuorisotoimi on ajateltu kytkeä tiiviimmin osaksi koulutointa. Korotuksen ymmärtäisi paremmin, jos hinta suhteutuisi siihen, kuinka paljon kukin myyntipiste myy savukkeita, tuumii Kirsi Vähämäki, joka pyörittää Ravintola Femmeä yhdessä miehensä Jouko Virtasen kanssa. Peruskoulun opettajien kohdalla sopimus tulee voimaan 1. – Vähän aikaa jouduimme pohtimaan, että kannattaako tupakan myyntiä ylipäätään jatkaa. Perheyrityksessä työskentelee myös perheen poika Markus Virtanen (kuvassa oik.). Suomessa säännöt ovat kontrolloidumpia kuin meillä, sanoo Henrik Makusraut. Sauvon kunnan hallintosääntöä ollaankin tämän perusteella muuttamassa keväällä alkavan valtuustokauden alusta niin, että vapaan sivistystyön lautakunnan tehtävät jaetaan muille toimielimille. Rintala MTK:n johdossa Maataloustuottajain Varsinais-Suomen liiton johtokunta järjestäytyi vuoden ensimmäisessä kokouksessa. PERTTU HEMMINKI. En itse polta ja pidän muutosta hyvänä. Loput 12 tuntia lisätään opettajan vuotuiseen yhteissuunnitteluaikaan. ”Aika kovan hinnan lykkäsivät” – Aika kovan hinnan lykkäsivät, kommentoi paimiolaisen Ravintola Femmen Kirsi Vähämäki tupakan myyntiin liittyvän ”valvontamaksun” roimaa korotusta. Tuomas Haltiala PERTTU HEMMINKI Henrik Makusraut Mitä mieltä. Toisaalta on myös hyvä asia, etteivät kaikki kunnat ota täyttä 500 euron maksua myyntipisteistä, sillä se voi koitua pienten yritysten kohtaloksi, arvelee Tuomas Haltiala. Sopimuskausi kestää 31.12.2018 saakka. Myös lastentarhanopettajilla 24 tunnin vuotuinen työajan lisäys toteutetaan lisäämällä puoli tuntia viikoittaiseen työaikaan. KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 20.1.2017 Aurinko nousee Aurinko laskee 9.12 16.08 Aalto-kaupungit aikovat verkostoitua PAIMIO Jyväskylän kaupunki ja Alvar Aalto -säätiö ovat kutsuneet koolle kuntajohtajat niiltä paikkakunnilta, joissa on merkittäviä Alvar Aallon suunnittelemia kokonaisuuksia: muun muassa Paimiosta, Turusta ja Porista. Helmikuun alussa järjestettävän tapaamisen tarkoituksena on perustaa vapaamuotoinen Aalto-kaupunkien verkosto, joka tekee yhteistyötä erityisesti Aalto-brändin ja siihen liittyvän matkailun, Paimion sairaala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia rakennuksia. Liiton varapuheenjohtajana jatkaa Ari-Pekka Kirjonen Salosta. Viime vuoteen nähden hinta on nelinkertainen. Vapaan sivistystyön lautakunta häviää SAUVO Sauvon kunnassa valmistellaan varhaiskasvatuksen siirtoa sivistyspalveluihin ja esiopetus tulee muuttamaan samoihin tiloihin koulun kanssa. helmikuuta, mutta osa muutoksista astuu voimaan seuraavan lukuvuoden alussa. – Uskon, että ihmisten tupakointi vähenee. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Tapio Rintala Pöytyältä. Johtokunnan työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajien lisäksi johtokunnan jäsenet Tuomas Levomäki Loimaalta ja Kalle Vähä-Piikkiö Ruskolta. HEIKKI VÄHÄKYLÄ Kiky pidentää työpäivää Sauvossa SAUVO Kilpailukykysopimuksen vaikutuksesta kunnallisilla sopimusaloilla työaika pitenee helmikuun alusta alkaen 30 minuutilla viikossa. Monelle pienelle toimijalle, kuten vaikkapa kioskin pitäjälle 500 euron valvontamaksu on kohtuuton. 24 tunnin vuotuinen työajan lisäys toteutetaan niin, että opettajat osallistuvat työnantajan määräämään opinto-, suunnitteluja muuhun opettajatyöhön 12 tuntia vuodessa, josta kuusi tuntia voidaan perustellusta syystä toteuttaa lukuvuoden työajalle sijoittuvana lauantaina . Valvontamaksu on laitettu niin kalliiksi, että myyntipisteet vähentyvät, eivätkä ihmiset lähde kauas ostamaan tupakkaa. Päätöksen tekee nykyinen kunnanvaltuusto. Nämä muutokset tekevät käytännössä sen, että nykyisen vapaan sivistystyön lautakunnan tehtävien määrä vähenee oleellisesti, kun sen vastuulle jäävät enää vain liikuntaja kulttuuritoimen tehtävät. – Se on vähän tällaista holhoamista täällä Suomessa. Vaikuttaako tupakan myyntipisteiden määrän vähentyminen tupakointiin. Ajattelimme kuitenkin, ettei se vieläkään ihan tappiolliseksi muutu ja että tupakan myynnin lopettaminen saattaisi vaikuttaa kielteisesti myös esimerkiksi grillituotteiden ja kahvin myyntiin sekä lottoamiseen. Paimiossa kyseinen maksu on tänä vuonna 500 euroa. – Ei vaikuta ainakaan minun tupakointiini, sillä käyn Suomessa vain kerran vuodessa työreissulla. Olen Virosta ja saan sieltä ostettua tupakkaa normaalilla hinnalla
Luento on osa Paimion opiston ja Paimion Karjalaseura ryn Suomi 100 vuotta -luentosarjaa. Teemu Keskisarja (s. Eikä tässä vielä kaikki. . 20 vuotta samalla työnantajalla ja vajaan 50 vuoden elämänkokemus antavat pohjaa arkeen ja työhön. . Saimme Muistiyhdistykseen RAY-rahoituksen toiminnalle nimeltä ”Turvallisesti kotona” ja projektia käynnistämään sain itselleni työparin. Ja minähän olen nuorekas kehittäjä! Tai niin luulin. Ja yllätys, yllätys, Littoisten järvi pääsi hallituksen kärkihankkeeksi. Tai sitten olen se vanha koira, joka ei opi uusia temppuja. Eli se viranomaisten puheista. Kiitos palautteesta ”eläkeläinen”. Voit myös tekstata numeroon 050 439 0009. Minä paasasin itsemääräämisoikeudesta ja riskien hyväksymisestä. Joonaksesta huolimatta toimistomme paloturvallisuus ei ole kohentunut, mm. Korkea päätöksentekokyky, Paimiopuolue. NASEVAT . Olemme saaneet palautetta pitkin syksyä ja teimme juuri päätöksen, jonka perusteella eläkeläisten alennusprosentti on nyt 50 %. Jarkko Kallio Paimion kaupunginhallituksen pj. Hän myös muistuttelee, että toiselle vinoilu (ei käyttänyt tätä sanaa) on välittämistä ja rankka vinoilu rakastamista. MIELIPITEET Sosiaalitäti ja insinöörimies mitä siitäkin tulee. Berner: ”Pakkoseurantaa ei suunnitella”. Lopullinen tilinpäätös saadaan vasta maaliskuussa, mutta tämän sangen varovaisen ennusteen perusteella Paimion talous on vuosien taloudellisen kujanjuoksun jälkeen tasapainossa. Toivottavasti tämä positiivisempi tilanne houkuttelisi myös lisää ehdokkaita politiikan pariin. 1971) on Suomen luetuimpia historioitsijoita. Mutta kaikkea ei voi saada. Luentosarjan aloittaa Keskisarja ja Mannerheim Satavuotiaan Suomen historiasta kertovan luentosarjan aloitusluento saattaa yllättää kuulijansa. Ja meillähän välittämistä ja rakkautta riittää! Minna Rosendahl Kirjoittaja asuu Paimiossa ja toimii Muistiyhdistyksen hallinnoiman Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi asiantuntijaja tukikeskuksen aluejohtajana. Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kuntsari.fi – nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. On pidettävä yhdessä huolta siitä, että työtään päättelevät kuntapäättäjät vievät viestikapulan kunnialla maaliin asti. Projekti on osoittautunut tärkeäksi ja yhteistyötä on päästy tekemään muistisairaiden, heidän omaistensa, pelastusalan ja kotihoidon kanssa. . Janne Aso Kaarinan seudun Perussuomalaiset ry:n pj. Luennolla Keskisarja kertoo myös peliriippuvaisen isän pojasta, joka jäi nuorena orvoksi, päätyi koulukiusatuksi ja –kiusaajaksi, joka sai potkut koulusta, teki kolttosia, kännäsi ja koki pettymyksiä rakkaudessa. Pakkasta n. Juhlavuoden luentosarja Paimiossa alkaa maanantaina 23.1. Paimiolaisena ja piikkiöläisenä puhumme samaa kieltä ja huumorimme on yhtä huonoa. Insinöörin maailmaan tämä ei mahtunut. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 20.1.2017 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat KOLUMNI Olen työssä se vanha kettu, joka osaa alan metkut. Mikä tällaisesta ongelmakimpusta voi tulla isona. paloturvallisuudesta ja pahuksen Excelistä. Miettikää nyt! Työparini onkin (17 oman alani naisen lisäksi) 30vuotias, mies ja mikä pahinta: insinööri! Ensimmäinen haaste tuli miettiessämme projektin toimintaa. Eikä me nyt taideta niin erilaisia olla. Luennolla tutustutaan 1900-luvun alun Viipuriin, sisällissodan tapahtumiin ja ihmiskohtaloihin. Kaikilla kursseilla tilaa Paimion opistossa, kertoo KL! Onko syynä rehtorin sanoin” kotisohvan vetovoima” vai pilviin karanneet kurssimaksut. Myös tulevalle, ensi kesäkuussa aloittavalle valtuustolle järjestyi miellyttävä huomenlahja, kun vuoden 2017 valtionosuustarkistusten jälkeen vuoden 2017 talousarvio on pienen alijäämän sijaan 240.000 euroa ylijäämäinen. . Vadelmaveropakolainen Paimion keula on kääntynyt Paimion tiukka taloudenpito alkaa viimein kantaa hedelmää. Tämän lisäksi hankkeessa selvitetään, miten fosforipitoisuudet pidetään myös jatkossa matalammalla tasolla. kun historioitsija, FT Teemu Keskisarja saapuu Paimiosaliin kertomaan Mannerheimin nuoruudesta ja ihmiskohtaloista Viipurissa 1918. Valvova opettaja pihalla paljain päin. Joonaksen sanoin; hänen juttunsa voivat järkyttää naisia… paitsi Minnaa. Keskeisiä syitä vuoden 2016 onnistumiseen on monia: päättäjien ja viranhaltijoiden yhteinen tavoite ja selkeät linjanvedot. Lukujen mukaan tasapainolta siis näyttää, mutta tarkkaa lukua joudumme odottamaan vielä hetken. Kaarinan kaupunki ja Liedon kunta ovat myös budjetoineet merkittävän summan kumpainenkin järven kunnostukseen. Tulevaisuuden kuntaa luodaan nyt. Ympäristöministeriö on myöntänyt 175 000 euroa järven fosforipitoisuuden laskemiseksi kemikaalein. Parhaiten siihen voi vaikuttaa osallistumalla. Toisaalta laakereilla ei voi makoilla, kehittyminen on järjestötyössä itsestäänselvyys. Eri näkökulmat ovat kehittäneet toimintaamme ja minä olen oppinut mm. Niinpä niin, aikanaan kun venerekisteriä puuhattiin niin viranomaiset kilvan vakuuttivat että ei ole tarkoitus alkaa verottamaan. Viidakkorummun mukaan puolueiden ehdokasrekrytointi huhtikuun vaaleihin ei ole ollut aivan kivutonta. Kaaharit ovat muutenkin riesana, roikutaan perässä ja ohitellaan että voidaan ajaa 100km/h ympäri vuoden. Vertailun vuoksi halvemmalla . Kaikkiin ryhmiin tarvitaan varmasti lisää hyviä ehdokkaita. Muutos parempaan on valtava kun sen suhteuttaa talousarvion kokoon. Hänen aiheensa ulottuvat muinaisista seksuaalirikoksista nykypäivän talouteen. tuloverojen positiivinen kehitys Vesilaitos Oy:n korkotuotot Lämpökeskus Oy:n osinkotuotot Arkea Oy:n kanssa tehty liiketoimintakauppa, sekä säästöt ruokaja siivouspalveluiden menoissa. Miten Mannerheimista tuli Mannerheim. Ja sen jälkeen mikään ei ollut ennallaan. Muiden mielestä hänen askeettinen työhuoneensa kaipaisi vähintään taulua ja paria kukkaa. Tasapaino on saavutettu vuoden etuajassa kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelman aikatauluun nähden. Ei lupaus paremmasta, mutta pientä puskuria kuitenkin. . Sauvo-Karuna risteys tarvitsee ehdottomasti kamerat, nopeusrajoitus ei muuten toteudu. Tiistaina Vistan kivikoulun pihalla ilmeisesti pidempi ruokavälkkä. Kun muistisairaan arjen riskit alkoivat selvitä Joonakselle, oli ratkaisuna kieltää kotona asuminen. sosiaalitoimen onnistuminen yleisesti (sairaanhoitopiiri ja kuntayhtymä). Littoistenjärven kunnostus sai valtion rahoitusta Kansanedustaja Maria Lohela (ps) teki eduskunnassa vuosina 2012 2014 talousarvioaloitteen rahoituksen saamiseksi Littoisten järven tilan parantamiseksi. kerran kitkerä haju paljasti kahvinkeittimen kuumentaneen kahvin sijaan muovisen suodatinosan. Eikä vähiten kuntatyöntekijöiden joukosta. Luennoilla tutustutaan Suomen historian vaiheisiin sekä tapahtumien vaikutuksiin paimiolaisesta näkökulmasta.. Toiminnan vuosikate on lähes 1,9 miljoonaa euroa, eli lähes 3,7 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2015. Ennen kaikkea tärkeintä on jatkaa samaa talouden vakauttamisen linjaa kaupungin toimintoja edelleen tehostaen. Ratin takana oma napa . Talouden tasapainottamista on edelleen jatkettava, josta yhtenä tärkeänä palasena täytyy pitää myös kaupungin vanhuspalveluiden liiketoimintakauppaa, joka toivottavasti viedään kunnialla maaliin asti vielä nykyisen valtuuston toimikauden aikana. Nettiaikana vertailu lähiopistoihin on niin kovin helppoa. Joonas pelastusalan ihmisenä mietti, miten parantaa turvallisuutta ja minä mietin, miten lisätä turvallisuuden tunnetta. Tilastokeskukselle jätettävässä ennusteessa tilikausi näyttää vielä pientä -136.051 € alijäämää, mutta kaupungilla on vielä erinomaiset mahdollisuudet jopa ylijäämäiseen tulokseen, koska sairaanhoitopiirin tasaerälaskutukset ovat olleet käyttöä suuremmat. Loppuvuodesta Joonas sai oman pysyvän työparin, kun muistiohjaaja Emma aloitti projektissa. Keväisenä toukokuun aamuna työnsä aloitti… Joonas Lahdenperä. Vuoden 2016 tilinpäätösennuste Tilastokeskukselle on jo totuttuun nähden suorastaan miellyttävää luettavaa. Ärsyttävän tehokasta! No, nyt minäkin käytän Joonaksen menetelmiä, mutta kurillani sekoitan välillä taulukot. Jopa eräs Littoisissa asuva kansanedustaja vastusti silloin hanketta. Myös työtapamme saivat tuuletusta. Kun muistisairaan arjen riskit alkoivat selvitä Joonakselle, oli ratkaisuna kieltää kotona asuminen. Tervetuloa kyytiin! Kaisa Launokorpi J & M Launokorpi Oy . -4 C. Paimion talous on vuosien taloudellisen kujanjuoksun jälkeen tasapainossa. Tässä työssä pitää valita usein se vähiten huono vaihtoehto, eikä ongelmiin ole yhtä ratkaisua. Myös toimistomme sai huutia työpariltani, joka inhoaa tavaraa ja koristeita. Minä tein merkintöjä kalenterin kulmaan tai liimalapuille ja Joonas teki Excel-taulukon ja merkinnän sähköiseen kalenteriin. Positiivisen tekemisen kulttuurin puolesta. Tästä on hyvä jatkaa tietäen tehtyjen päätösten olleen oikeansuuntaisia. Lapset eivät onneksi vielä ottaneet mallia opesta! Pipo päähän! . Selkeä keskittyminen kunnan ydintoimintoihin ja ydinosaamiseen, tukipalveluiden yhtiöittäminen, ruokaja siivouspalveluiden liiketoimintakauppa, yleisen taloudellisen tilanteen positiivinen kehittyminen jne. Asiat muuttuvat ja vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksena perussuomalaiset nousivat hallitukseen. Perussuomalaisten ollessa oppositiossa aloite sai silloin tietysti tylyn vastaanoton
tammikuuta keittämään käärmekeittoa Mississipin veteen. Juttusarjassa julkaistaan loruja, joita kerättiin sata vuotta sitten Paimiosta, Sauvosta ja Piikkiöstä ja jotka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Suomen Kansan Vanhat Runot -kirjasarjassa. Konsertin kahviosta vastaa Pikkupuoti. Esittäjä Manda Snellman Kun hammas lähtee Syä, hiiri, hiukanen anna mulle rautanen! (Kun lapselta lähtee hammas, se heitetään muurin taakse ja sanotaan näin.) Lähde: Paimio. Kaikille vapaaehtoistoimijoille eli kyläyhdistysten jäsenille, maatalousnaisille, urheiluseuroille ja muille vapaaehtoistekijöille suunnatun seminaarin vetävät Varsin Hyvä ry:n toiminnanjohtaja Pia Poikonen ja yhteisöaktivaattori Maarit Hatakka. Sodan päätyttyä hän suoritti jo heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen aloittamansa mainosopinnot loppuun ja siirtyi uuteen opinahjoonsa Sibelius Akatemiaan tammikuussa 1945. Sen jälkeen juostaan kolmen kynnyksen yli ja huudetaan joka kynnyksellä yllä olevat sanat.) Lähde: Paimio. Illan ohjelmisto muodostuu vanhoista blues-klassikoista. Ohjelmatuotto, 10 euroa, menee Sauvon kirkon soitinrahaston hyväksi. . 5-vuotias Fanni Paimion seurakunnan kerhosta piirsi kuvan lorusta, jota tarvitaan, kun maitohammas irtoaa. Irtosiko hammas, onko liikaa syyliä, vuotaako veri. Samasta lorusta löytyy useita paikallisia versioista, joista useimmissa hammas heitetään uuniin. Helenius ”Sixty” -bändissä soittavat edellä mainittujen herrojen lisäksi Olli Jalava (rummut) ja Seppo Jalava (basso). Laaksosen ansiot Suomen kansainvälisesti huomioidumpana taiteilijana ja homoeroottisen taiteen pioneerina ovat tunnetut ja tunnustetut. Millä eväillä voi johtaa vapaaehtoisia. Seminaarin muita esiintyjiä ovat mm MLL:n V-S piirin toiminnanjohtaja Janina Andersson ja kyläasiamies Tauno Linkoranta. Keikan jälkeen Pepe ja hänen poikansa Joel Ahlqvist suuntaavat Memphisiin osallistuakseen International Blues Challenge -kilpailun soolo/duo-sarjaan edustaen siellä Finnish Blues Society -yhdistystä. Tilaisuus on avoin, mutta edellyttää ilmoittautumisen 30.1. 473 2602 www.cafeasta.fi Legendaariset konditoriamme Runebergin tortut Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria. Kerääjänä Niilo Kallio, 1914. Tähän ja moneen muuhun asiaan on tarkoitus perehtyä tässä seminaarissa, johon mukaan kutsutaan myös peimarilaisia. Kerääjänä Eemeli Vihervaara, 1910. Koulutus on osa Yhdistysklinikkahanketta. klo 10-15. Nuori Touko lauloi hyvin, mutta pianonsoitto vei lopulta voiton. 24.1. Lähde: skvr.fi. Syylien poisto Suola sulava, syylä palava! (Uuniin heitetään niin monta suolaraetta kuin syyliä on. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Teosten syntyaikoina sen sijaan niin itse taiteilija kuin hänen taiteensakin olivat lainsuojattomia. Osallistaminen ja vaikuttamisen mahdollisuudet kuuluvat yhteisöjen työkalupakkiin. Sauvossa monen solistin kynttilänpäiväkonsertti Kynttilänpäivänä 5. Linkki ilmoittautumiseen https:// fi.surveymonkey.com/r/ MP6WHL9 Tom of Finland -näyttely Turussa TURKU Wäinö Aaltosen museon studio-tilassa on avautunut kaarinalaissyntyisen Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin (1920– 1991) elämää kartoittava näyttely, jossa avataan myös Laaksosen taiteilijauraa edeltänyttä musiikin täyttämää elämää. PAIMIO, SAUVO, KAARINA Maria Kesti Paikallisista vanhoista loruista löytyy reseptejä moniin vaivoihin, kuten kiusallisiin syyliin tai verta vuotaviin haavoihin. Esittäjä Juho Tuominen. mennessä. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +1 2 Sää 20.1. Musiikilliset tulevaisuudensuunnitelmat saivat vahvistusta jatkosodassa, kun Laaksonen perusti kuoron patterinsa miehistä ja säesti laulua hankkimallaan pianolla. helmikuuta Sauvon kirkossa konsertoidaan monen solistin voimin. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:12 16:08 08:20 17:01 Lauantai ?2°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:10 16:11 08:18 17:03 Sunnuntai +1°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:08 16:13 08:17 17:05 Maanantai +3°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:06 16:16 08:15 17:07 Tiistai +1°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:04 16:19 08:13 17:09 Blues-miehet hämmentävät Sauvossa käärmekeittoa SAUVO Puolen vuoden sisällä syntyneet, nyt kuusikymppiset Blues-miehet Pepe Ahlqvist, Judo Jalava ja Timo Helenius kokoontuvat Sauvon Tapper’s Inn ravintolaan lauantai-iltana 28. Kerääjänä Niilo Kallio, 1914. Jos olet tullu tuulest Ark. Varsin Hyvä ry järjestää Liedon kunnantalon valtuustosalissa alueellisen Eväitä vapaaehtoistoiminnan johtamiseen -seminaarin 4.2. Lapsuuden kodissa soi kuoromusiikki, toimihan isä, opettaja Edvin Laaksonen myös sekakuoro Kulkusten johtajana. Esittäjä Manda Snellman Veren seisauttaminen Tyry veri, seiso veri, niinko punane meri, kun kahtia meni! Lähde: Paimio. Musiikki oli yksi Laaksosen suurista rakkauksista. Kello 17 alkavassa tunnelmallisessa kynttilänpäiväkonsertissa esiintyvät Pasuunaryhmä Espoosta, Raimo Junnikkala, Maija Itälä, Liisa Tammisto, Seppo Allèn, Anu Kivelä, Rami Tapper, Jari Hakkarainen ja Eeva Moilanen. Millaisia työkaluja yhdistyksillä pitäisi olla, jotta yhteisö toimisi hyvin ja puhaltaisi yhteen hiileen. Myös lapselta irronneelle maitohampaalle tarvittiin oma loitsunsa
Hinta vastaa liikerakentamisen yleistä hintatasoa alueella. Kaarinan kaupunki myy tontin. Motonet-ketju palvelee 28 toimipisteen verkostolla. Nyt pääpaino koko projektissa on siirtymässä RS-virukseen, joka on tällä hetkellä maailman ”kuumin” hengitystievirus. Uudistus käynnistyi ensin vastuukuntamallina, ja Kaarina toimii isäntäkuntana. Professori Terho Heikkisen virustutkimusten pääpaino on tähän saakka ollut influenssassa. Siihen sijoittuvat Motonet-myymälä, tukkumyymälä, Motonet-autokorjaamo ja autonpesukatos. Osakaskunnat ovat sopineet, että vastuukuntamallista siirrytään osakeyhtiömalliin vuoden 2019 alussa. Nykyisten rakennusten purkaminen jää ostajan vastuulle. Purkutyön arvioitu kustannus on 150 000 euroa. Tontin asemakaava edellyttää, että ennen rakennusluvan myöntämistä Kaarinan kaavoitusja rakennuslautakunnan tulee hyväksyä tontin käyttösuunnitelma. Tontin myyntihinnaksi on sovittu 700 000 euroa. Virkamiesten lisäksi sopimusneuvotteluihin osallistuvat luottamusmiehinä Sari Rannikko, Jarkko Kallio ja Reijo Hallisto. Henkilöstöä on yhteensä 33. Koska vaalikausi piteni tämän alkuvuoden mittaiseksi, valtuusto joutuu nimeämään uuden valtuutetun. Tontilla on rakennusoikeutta 7 500 kerrosneliömetriä. Motonet-myymälä, -tukku ja -korjaamo. Kustannussäästöjä on kaikkiaan laskettu syntyvän 17 prosenttia aiempaan kulutasoon verrattuna. Kiinteistölle sijoittuvat toiminnot tulevat työllistämään 35-40 kokoaikaista henkilöä. Huhtikuun kuntavaaleissa valittavan uuden valtuuston toimikausi alkaa 1.6.2017. PERTTU HEMMINKI Neuvottelut Esperin kanssa alkoivat PAIMIO Paimio on aloittanut Esperin kanssa jatkoneuvottelut yhteistyöstä ja vanhuspalveluiden investoinneista. Yhdistetty organisaatio tuo uusia mahdollisuuksia esimerkiksi työnjakoon, sijaisjärjestelyihin, henkilöstön erikoistumiseen, tietotaidon jakamiseen ja johtamiseen, kertoo yksikköä johtava laskentapäällikkö Merja Uuttu. Kuvassa näkyvä rakennus puretaan uudisrakennuksen tieltä. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 20.1.2017 Autoilijan palvelukeskus Krossin yritysalueelle KAARINA Perttu Hemminki Kaarinan kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Kaarina myy BG-liikekiinteistöt Oy:lle Kaarinan kaupungin entisen työmaatoimiston kiinteistön Kaarinantien varrelta Krossin yritysalueelta. Broman Group Oy aikoo toteuttaa kyseiselle Väntsin moottoritieliittymässä sijaitsevalle tontille muun muassa Motonet-myymälän. Ensimmäisessä neuvottelussa tämän viikon tiistaina käytiin läpi ensimmäisiä sopimusluonnoksia. Koska Sauvossa kunnanvaltuuston puheenjohtajisto on valittu vain vuoden 2016 loppuun, valtuuston on nimettävä johto uusiksi ensimmäisessä kokouksessaan. Saikkonen oli toinen varapuheenjohtaja, joten hänen tilalleen tulee uusi nimi, mutta todennäköisesti muu puheenjohtajisto ei vaihdu.. Nykyisen valtuuston toimikausi jatkuu toukokuun 2017 loppuun. Joka kymmenes heistä joutuu sairaalahoitoon, ja tautiin liittyy myös huomattavaa kuolleisuutta. Se on maailmanlaajuisesti merkittävin pikkulasten alahengitystieinfektioiden aiheuttaja. – Kunnissa tehtävä talousja henkilöstöhallinnon työ on hyvin samankaltaista. Kaupan kohteena oleva kiinteistö sijaitsee aivan moottoritieliittymän kupeessa. Se neuvottelee Varsinais-Suomessa useiden muidenkin kuntien kanssa hoivayksiköiden kaupoista. Osakeyhtiömalli tuo lisäarvoa toiminnalle, koska se laventaa palveluja. Broman Group Oy on suomalainen perheyritys, joka harjoittaa autojen varaosaja tarvikemyyntiä sekä vapaaajan tuotteiden kauppaa. Vuosittain yli 30 miljoonaa alle 5-vuotiasta sairastuu RS-viruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen tai ilmatiehyiden tulehdukseen. Muiden kuntien henkilöstöä siirtyi muodollisesti Kaarinan palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.1.2017 alkaen, fyysisesti samoihin tiloihin siirrytään myöhemmin. Palveluita voidaan jatkossa tarjota myös muillekin kunnille, toteaa Kaarinan talousjohtaja Sinikka Sinervuo-Koskinen. . Esperi Care on Suomen suurimpia yksityisiä hoivayrityksiä. Rakennusoikeuden hinnaksi muodostuu näin ollen noin 113 euroa kerrosneliömetriä kohden. – Vastuukunta ei voi myydä palveluita toisen kunnan omistamalle tytäryhteisölle. RS-virusinfektioiden ehkäisyyn ja hoitoon ei ole vielä olemassa rokotteita tai tehokkaita lääkkeitä. Tuo 600 000 euroa on siivu EU:n myöntämästä peräti 29 miljoonan euron tutkimusrahasta kansainväliselle tutkimuskonsortiolle. Broman Groupin suunnitelmissa on toteuttaa kiinteistölle maksimissaan noin 5 000 kerrosneliömetrin suuruinen rakennuskokonaisuus, ”autoilijan palvelukeskus”. Yhteistoimintaa varten on perustettu 10-jäseninen johtokunta, jossa kaikilla kunnilla on 1–4 jäsentä. Osakeyhtiömallissa taas tämä on mahdollista. Kiinteistölle sijoittuvat toiminnot tulevat työllistämään 35-40 kokoaikaista henkilöä. Neuvottelut koskevat hoivakoti Jokilaakson, vanhainkodin ja Askalan palvelutalojen toimintaa, mahdollista liiketoimintakauppaa, nykyisen toiminnan ja kiinteistöjen siirtymistä Esperin toiminnaksi sekä kiinteistöjen rakennusinvestointeja. Muutoksen on luvattu tuovan taloudellisia säästöjä esimerkiksi tulevien ohjelmistojen hankinnassa, kun jokainen kunta ei tahoillaan hanki, päivitä ja ylläpidä eri järjestelmiä. Konserni työllistää yli 1 500 henkilöä. Henkilöstön kuulemiset alkoivat eilen torstaina. Teemu Saikkonen erosi valtuustosta SAUVO Sauvon vihreiden ainoa valtuutettu Teemu Saikkonen on hakenut eron valtuuston jäsenyydestä, koska hän on muuttanut pois paikkakunnalta. RSS-virusta tutkitaan isolla rahalla Turussa LÄÄKETIEDE Turkulainen RS-virustutkimus on saanut 600 000 euron tuen ja sillä käynnistyy tutkimus, jossa kolmen vuoden aikana Tyksissä tutkitaan 2000 vastasyntynyttä. . Toiminnan nähdään soveltuvan erinomaisesti vahvistamaan Krossin alueen kaupallista kehittymistä. – Lähes 30 prosenttia alle kolmevuotiaista turkulaislapsista sairastuu vuosittain RS-virusinfektioon, ja lähes 60 prosenttia näistä lapsista saa RS-virusinfektion komplikaationa korvatulehduksen, tiivistää Heikkinen. RS-viruksesta ovat todennäköisesti kuulleet kaikki pikkulasten vanhemmat. AD VaraosaMaailma -ketju käsittää tällä hetkellä 22 toimipistettä. Sen ainoa suomalainen jäsen on Turun yliopiston lastentautiopin professori Terho Heikkinen, joka työskentelee myös tutkijana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Kaupunki on hankkinut kiinteistön arvosta ulkopuolisen arvioijan lausunnon. Laskentapalvelujen nelikko aloitti PAIMIO, KAARINA, SAUVO Liedon, Kaarinan, Paimio ja Sauvon talousja palkkahallinto yhdistyivät vuoden alussa. Uudistuksen myötä syntyneessä laskentapalveluryhmässä työresurssit voidaan kohdentaa järkevämmin ja varmistaa, että henkilöstölle on tarjolla töiltä jatkossakin, esimerkiksi sote-uudistuksen jälkeen. BG-liikekiinteistöt Oy on teettänyt kohteesta alustavat suunnitelmat, joiden perusteella hankkeen sopivuutta kyseiseen, kaupunkikuvan kannalta olennaiseen paikkaan on arvioitu
Paimiolainen Sanna Pasanen tuli kilpailussa hienosti kolmanneksi ollen kisan paras suomalainen keilaaja. . PERTTU HEMMINKI Pasanen paras suomalainen Ballmasterkeilaaja PAIMIO Helsingin Talin keilahallissa kisattiin viime viikonloppuna Euroopan tunnetuin keilailuturnaus Brunswick Ballmaster Open. Seuranneessa äänestyksessä kahdeksan kaupunginhallituksen jäsentä vastusti ja neljä kannatti Kaarinan kaupungin ja Lemon Kartano Oy:n välisen maankäyttösopimuksen solmimista. Pudotuspeleissä Sanna kilpaili ainoana suomalaisena saaden kotiyleisöltä vankan tuen ja kannustuksen. Ballmaster Openissa maailman miesja naispuoliset huippupelaajat kohtaavat samassa sarjassa, mikä entisestään nostaa Pasasen saavutuksen arvoa. Arkistokuva. JAN SUNDMAN. Ballmaster Open 2017 -turnauksen voiton vei Singaporen 26-vuotias Dhapne Tan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kantalainen summasi, että Kari Nikkosen ehdotus ”näillä ehdoilla maankäyttösopimusta ei tehdä” oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kolmas sija kyseisessä maailmanluokan turnauksessa on erittäin korkealle noteerattu saavutus. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 20.1.2017 Kaarinan kaupunginhallitus torjui Lemon Kartano Oy:n aikeet KAARINA Perttu Hemminki Asetelma muut puolueet vastaan kokoomus ja esittelevät virkamiehet toteutui Kaarinassa jälleen kerran, kun kaupunginhallitus kokoontui maanantaina päättämään Ala-Lemun kartanon maankäyttösopimuksesta. Lemon Kartano Oy osti syksyllä 2012 Ala-Lemun kartanon Varsinais-Suomen kansallissäätiöltä. Hän esitti, että kaupunginhallitus päättäisi, että ”näillä ehdoilla maankäyttösopimusta ei tehdä”. Tavoitteena oli mahdollistaa golf-kentän toteuttaminen Lemunniemen alueelle, muuttaa matkailua palvelevien rakennusten korttelialuetta ja mahdollistaa alueelle huomattavaa asuinrakentamista. Vastustavalle kannalle asettuivat Janne Aso (ps.), Åsa Gustafsson (rkp.), Pentti Kallio (vas.), Pekka Kaukonen (sd.), Kari Nikkonen (sd.), Maija Ruohonen (sd.), Mari Saario (vihr.) ja Sanna Tähkämaa (kesk.). Nikkoselta poikkeava esitys Tekninen johtaja Jyrki Lappi ja kaupunginjohtaja Harri Virta olivat sillä kannalla, että kaupunginhallituksen tulisi esittää valtuustolle, että Kaarinan kaupungin ja Lemon kartano Oy:n kesken solmitaan maankäyttösopimus. Sopimuksella oli tarkoitus luoda edellytykset Ala-Lemun kartanoa ja sen lähialueita koskevan asemakaavan muuttamiselle. Lisäksi ryhmittymä on sitä mieltä, että golfkenttää varten tarvittavien maa-alueiden vuokrauspäätös, jos sellaiseen päädytään, on tehtävä omana erillisenä asianaan. Sanna Pasanen mielipuuhassaan eli valmistautumassa komeaan kaatoon. Vasemmistoliiton Pentti Kallio kannatti Kari Nikkosen esitystä. Yhtiössä on virinnyt ajatus alueen asemakaavan muuttamisesta ja golf-kentän sekä asuntojen toteuttamisesta kartanomiljööseen. . Kaupunginhallitus hylkäsi virkamiesten ja kokoomuksen kannattaman maankäyttösopimuksen äänin 8-4. SDP:n Kari Nikkonen teki kaupunginjohtaja Virran esityksestä poikkeavan ehdotuksen. Pro Ala-Lemu katsoo maanantaina antamassaan julkilausumassaan, että mikäli maankäyttösopimus aikanaan tehdään, tulee sen koskea koko kartanoaluetta sekä siihen itäpuolella liittyvää venesatamaa ja uimarantaa. Kimmo Hollmén (Avoin) äänesti tyhjää. Golf-kenttää ja asuinrakentamista koskeva maankäyttösopimus hylättiin äänin 8-4 Väljästi rakennettu Lemunniemi on Kaarinan kauneimpia ja kesällä vehmaimpia alueita. Pro Ala-Lemu otti kantaa Kaupunginhallituksen maanantaina hylkäämää AlaLemun kartanon maankäyttösopimusta on Kaarinassa vastustanut muun muassa Pro Ala-Lemu -ryhmittymä yhdyshenkilönään Markku Rehmonen. Sopimuksen olisivat olleet valmiit hyväksymään kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen mukaisesti kokoomuksen Merja Kantalainen, Olli-Pekka Sysinoro, Aila Laitinen ja Hanna Sirkiä)
Hallitukseen kuuluvat lisäksi Jari Hanski, Jussi Kirjonen, Marica Laaksonen, Petri Nurminen, Jouni Pohjaluoto, Antti Toivonen, Hannele Valvikko ja Sami Vuorisalo.. Iljina kertoo, että EteläSuomen kultaesiintymistä on ollut tietoa jo pitkään. . Tähän mennessä Suomessa on etsitty malmeja ennen kaikkea Pohjoisja ItäSuomesta, jossa on Suomen malmiotollisimmat vyöhykkeet. Yhtiö on osa australialaista Avalon Minerals Limited -konsernia. Mikäli Paimiosta sattuisi löytymään suuri kultaesiintymä, aikaa ensihavainnosta kaivoksen pystyttämiseen kuluu 10?15 vuotta. Alan teollisuuden, koulutuksen ja yhdistysten ylläpitämän www.kaiva.fi-sivuston mukaan Tukesilta haetaan varausta silloin, kun jokin kallioalue on selvästi osoittautunut kiinnostavaksi karttojen, pinnallisen maastotutkimuksen ja vasaralla otettujen kivinäytteiden perusteella. Sauvo mukaan hautomaan uusia työpaikkoja SAUVO Kunta on lähdössä mukaan Työvoimaja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun, jossa kymmenen Turun seudun kuntaa tekee yhteistyötä, jotta koulutus vastaisi työvoimatarpeisiin paremmin. . Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 557.772 euroa ja kuntien omarahoitusosuus vain 139.444 euroa. Mukaan lähtevät kunnat osoittavat sovitun aluejaon mukaisesti omasta henkilöstöstään työntekijän, joka koordinoi alueella toimivien yritysten rekrytointitarpeita ja työhakijoiden koulutustarpeita. Toisaalta Suomen kallioperä tunnetaan huonosti. Hankkeeseen palkataan kokoaikainen projektipäällikkö ja projektisihteeri. Laskennallisesti tämän alueen projektityöntekijä työskentelee 1,5 päivää viikossa, eli hankkeen aikana n. Hankkeessa rakennetaan yhteistyökuvioita alueen oppilaitosten ja yritysten kanssa. Hautomoiden avulla työnantajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista täsmäkoulutusta työnhakijoille järjestetään ja he voivat tarjota työnhakijoille työkokeilun avulla tilaisuuksia näyttää omaa osaamistaan tarjolla olevissa työtehtävissä. . KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 20.1.2017 Paimioon kultakaivos. Scandian Metals AB on ruotsalainen yhtiö, jolla on samanniminen, toukokuussa aloittanut sivuliike Suomessa. Kyse on kuitenkin todellisesta uutisesta. 7,5 kuukautta. Huittisissa on toiminnassa oleva kultakaivos, ja Satulinnan ja Riukan esiintymät on tunnettu kymmeniä vuosia. päivään mennessä. Tukesin tekemään varauspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen helmikuun 18. Jos kaikki 10 kuntaa lähtevät mukaan, niin Sauvon osuus koko 2-vuotisen hankkeen kustannuksista on 5.723 euroa. PAIMIO, KAARINA Maria Kesti Uutinen, jonka mukaan Paimioon havitellaan kultakaivosta, kuulostaa aprillipilalta. Toissijaisena etsintäkohteena on litium. Paimiosta ja Kaarinasta etsitään kultaesiintymiä Kullan lisäksi litiumia Scandian Metals AB:ta konsultoiva geologi Markku Iljina vahvistaa, että yhtiö etsii Tukesilta haetulla varauksella kultaa. Erityisen hankalaksi tekijöiden ja paikkojen sovittaminen on käynyt viidellä eri toimialalla, jotka ovat merija metallialan teknologia, kaupanala, rakennusala, sosiaalija terveysala sekä logistiikka. Hankkeessa mukana ovat oppilaitokset Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turun Ammattiinstituutti ja Raseko. Kultaesiintymät ovat yleensä liian pieniä kaivostoiminnan kannalta. Www.kaiva.fi-sivuston mukaan keskimäärin vain yksi tuhannesta malminetsintäoperaatiosta johtaa kaivoksen perustamiseen. Oppilaitokset maksavat omarahoitusosuudesta 25.000 euroa ja loput jaetaan kuntien kesken siten, että Turku maksaa puolet kuntaosuudesta, 57.214 euroa ja loput jaetaan tasaosuuksin muiden kuntien kesken. Tähän mennessä kultaa on löydetty Hämeenlinnasta Satulinmäeltä ja Someron koillispuolelta Tammelasta Riukasta. Päätösvalta mineraalivaroista kuuluu valtiolle, eikä maanomistaja voi estää kaivostoimintaa. Syväkairaukset, tutkimusojat ja muut järeämmät menetelmät vaativat malminetsintäluvan hankkimisen, ja siitä maksetaan maanomistajalle pientä korvausta. Kaivoslain mukaan pienimuotoista näytteenottoa saa tehdä jokamiehenoikeuden nojalla. Sanna Katajainen Sauvon yrittäjien kärjessä SAUVO Sauvon Yrittäjät ry:n puheenjohtajaksi on alkaneelle kaudelle valittu Sanna Katajainen. Varaus antaa etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen, ja se on voimassa vuoden 2018 syyskuuhun. Moni lehdenlukija tavasi aamulla hämmentyneenä torstain Turun Sanomien ilmoitusta, jossa kerrottiin malminetsintäluvasta. Havaitut kultapitoisuudet tällä alueella ovat sillä tavalla mielenkiintoisia, että yhtiö on päättänyt jatkaa tutkimuksia, Iljina toteaa. Turun seudulla on suhteellisen korkea työttömyysaste, mutta samaan aikaan alueen kasvuyrityksillä on työvoimapulaa. Sopivia osaajia ei löydy avoimiin työpaikkoihin. Yhtiön päämääränä Suomessa on etsiä Etelä-Suomesta kultaa, kerrotaan yhtiön kotisivuilla. Jo etukäteen tiedetään, että työttömien on vaikea päivittää osaamistaan yrityksen tarpeita vastaavaksi ja toisaalta oppilaitoksista valmistuvilla on osaaminen liian puutteellista suhteessa tarjolla oleviin työtehtäviin. Muu hankkeessa tehtävä työ jaetaan hankkeessa mukana olevien organisaatioiden tehtäväksi ja tehdään osaaikaisesti, oman työn ohella. Väliaikaisesti puheenjohtajana loppuvuoden toiminut Pauli Engblom toimii nyt varapuheenjohtajana. Sauvo kuuluu yhteiseen alueeseen Paimion, Kaarinan ja Liedon kanssa. Sihteeri on Pirita Huuhka. Sauvon yhteyshenkilönä hankkeessa toimii elinkeinoja työllistämiskoordinaattori Markku Pekurinen. Kunnat, joista varausta on nyt haettu, muodostavat yhtenäisen nauhamaisen ketjun, joka alkaa Hämeenlinnasta ja päättyy Kaarinaan ja Lietoon. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes on hyväksynyt Scandian Metals AB:lle varauksen, jossa etsitään kaivoskohteita Paimiosta, Kaarinasta, Liedosta, Tarvasjoelta, Marttilasta, Salosta, Koski Tl:stä ja Somerolta. Työvoimahautomo-hanke on saanut ESR-rahoituksen alkaneelle kaksivuotiskaudelle. Maanomistaja saa kuitenkin palkkion, jonka suuruus on sidottu kaivetun malmin arvoon, sekä korvaukset taloudellisesta menetyksestä
Jaakko Patrikainen saikin annettua kiekon vastustajan jalkojen välistä keskialueelle, mistä kiekkoa odotellut Nurminen pääsi läpiajoon tempaisten taululle ansaitut 4–3 voittolukemat. Luja kuittasi kuitenkin melkein heti tasoituksen. Julkaisun hinta on 25 euroa (sis.alv). Ylipitkää vaihtoa pelanneet Lujan pelaajat alkoivat kuitenkin vähitellen väsyä. Sen jälkeen peli aaltoili päästä päähän, mutta maalivahdit pitivät pintansa, ja mentiin jatkoajalle. Hakan maalissa Aleksi Eriksson pelasi hyvin koko matsin ottaen kiinni ne kiekot, jotka pitikin ottaa. Jatkoaikapelaamista silmälläpitäen Haka on harjoitellut 3–3 peliä melkein kaikissa treeneissä, joten pelaajilla on aika hyvä käsitys siitä, miten sitä pitää pelata. Ottelun puolessavälissä – Haka ollessa jälleen kerran vajaalukuinen – Benjamin Roozbehan karvasi kiekon hyökkäyspäädyssä irti vastustajan pelaajalta, ja Timo Salminen sai kiekon. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 20.1.2017 Hakalle makea voitto sarjajohtaja Lujasta . VUODEN VAUVAT Xxxxx Xxxxxxx Xxxxxxxx Syntymäaika: Paino: g Pituus: cm Vanhemmat: 2016 Lähetä oman vauvasi, sukulaisvauvan tai kummilapsen kuva lehteen perjantaihin 27.1.2017 mennessä. Varmista vauvan vanhemmilta lupa julkaisuun.. ParSport ja Haka ottavat mittaa tosistaan kello 15.15 alkaen. Lähetä kuva . Haka sai riistettyä kiekon, ja Ossi Nurminen hiipi ennakoimaan läpiajoa. Kolmannen erän neljännellä minuutilla Lujan maalin edustalla oli aikamoista hässäkkä, ja Aleksi Sillanpää pääsi iskemään illan toisen maalinsa. Aleksi Sillanpää vauhdissa. Haka oli parempi ja taistelutahtoisempi heti ottelun ensimmäisessä erässä. Hakan maalissa Aleksi Eriksson pelasi hyvin ottaen kiinni ne kiekot, jotka pitikin ottaa. Roozbehan kurvasi maalin edustalle saaden Salmiselta syötön lapaansa. Itseluottamus on nyt korkealla, sillä nykyryhmä on parin kuukauden sisällä voittanut kaikki lohkon kärkiporukat. Helpolla joukkue ei kuitenkaan päästä pleijaripaikkaa käsistään. Liitä mukaan myös laskutusosoite. Hakan voittoa ei monikaan osannut etukäteen ennakoida, sillä Haka ei ole pariin vuoteen kyennyt ottamaan Lujalta yhtäkään pistettä. tuo se konttoriin, Vistantie 19, 21530 Paimio Kunnallislehti julkaisee tiistaina 31.1.2017 vuonna 2016 syntyneitten vauvojen kuvat ja tiedot. Seurauksena hieno tasoitusmaali. Haka on lauantain voitosta huolimatta yhä playoff-viivan alapuolella. sähköpostilla ilmoitukset@kunnallislehti.fi tai . Toisessa erässä jäähyt alkoivat jakautua tasapuolisemmin, mutta Luja pääsi kuitenkin kuittaamaan kaksi ylivoimamaalia. Jäähyjä tuli kotijoukkueelle kuitenkin edelleen liikaa: ensimmäisessä erässä peräti viisi kaksiminuuttista. Seuraavan ottelunsa Haka pelaa Paraisilla huomenna lauantaina. Kotijäällä Paimiossa Haka pelaa seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona, jolloin kello 18.30 alkavassa iltaottelussa vastaan asettuu Eurajoen Lätkä. Paimion Haka–Lauttakylän Luja 4–3 JA (1-0, 1-2, 1-1, 1-0) PAIMIO Perttu Hemminki Lukuisat rangaistukset ja niitä seuranneet ylivoimamallit pilasivat Paimion Hakan pelin viikon keskiviikkona pelatussa, paimiolaisten tappioon päättyneessä Haka–Chiefs -ottelussa. Lauantaina Paimiossa nähtiin huikea ja hieno kiekkoilta, jossa jännitystä riitti ottelun loppuun saakka. . Ville Hiltunen pääsi alivoimalla kaksi kertaa läpiajoon, mutta ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa. Haka puolestaan pelasi viisaasti ja vaihtoi uudet kaverit kentälle yksi kerrallaan. Mutta niin vain Haka nousi lauantaina ottelun herraksi sekä maalien, laukausten että kaksinkamppailuvoiman mittareilla. Onneksi Aleksi Sillanpää oli kovalla pelipäällä ja kiiti kenttäpäädystä toiseen kevyellä jalalla. PERTTU HEMMINKI Liitä mukaan lapsen tiedot (nimi ja syntymäaika – halutessasi myös syntymäpaino ja pituus, vanhempien nimet ja kotipaikkakunta). Hän teki Hakan 1-0 avausmaalin Henri Palmrothin syötöstä. Tuomarin pilli soi tiuhaan myös viime lauantain Haka–Luja -matsissa, mutta siitä huolimatta Paimio kykeni kaatamaan lohkoa johtavan Lauttakylän jatkoajalla maalein 4–3. Silti Lujan ykkösmiehet pistivät heti jatkoajan aluksi aikamoisen myllyn pyörimään
Jean Calvinin toiminta alkaa. – On laskettu, että 1500-luvun painotuotteista kolmasosa oli Lutherin tekstejä. – Juuri syntynyt kirjapainotaito edisti ja levitti tehokkaasti reformaatiota, Elonheimo taustoittaa. Kalle Elonheimon kevään luennot reformaatiosta Sauvon kirkossa 5.2., 5.3., 2.4. MARIA KESTI Reformaation aikajana . Zürich Sveitsissä vaihtaa Zwinglin työn vuoksi uskontonsa reformoiduksi. Luther joutui katolisen kirkon perinteiden vastustamisen vuoksi muutamassa vuodessa kirkonja valtionkiroukseen, mutta Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa oli jo nähnyt tilaisuutensa. – Katolinen kirkko oli korruptoitunut, ja Jumalan hyväksyntää myytiin massiivisesti rahalla. päivänä pidettävään luentoon kannattaa ilmestyä paikalle. Uskonpuhdistuksen alkupalo oli kytenyt pitkään, ja Lutherin lisäksi useat muut veivät uskonpuhdistusta eteenpäin. – Eiköhän jonkinlaista uudistusta eli reformaatiota tarvita jälleen. Kalle Elonheimo pitelee Sauvon kirkon ovella kopiota Lutherin teeseistä. ja 7.5. Luther saksantaa uuden testamentin. Calvin-tutkija Elonheimon 15-osainen luentosarja jatkuu lokakuuhun saakka. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 20.1.2017 Kolmasosa 1500luvun painotuotteista oli Lutherin tekstejä SAUVO Maria Kesti Wittenbergin yliopiston teologian professori Martti Luther julkaisi anekauppaa vastustavat teesinsä 500 vuotta sitten. Englannin kuningas Henrik VIII irrottaa Englannin kirkon katolisesta kirkosta.. . Teeseistä käynnistyi prosessi, jossa koko Eurooppa mullistui: uusiksi meni maanosan uskonnollinen kenttä, maantieteellinen kartta, yhteiskunnan rakenteet, koulutusjärjestelmä, köyhäinhoito sekä kirkon ja valtion suhde. Ulrich Zwinglin työn alku. Silloin esitellään tieteellistä tietoa, jota ei suomeksi muualta saa: luento käsittelee Elonheimon omaa erityisosaamisaluetta, Calvinia. Muutoksia tarvittiin, Elonheimo miettii. 1520-luku: Luther on Wormsin valtiopäivillä eikä suostu perumaan näkemyksiään, joutuu kirkonja valtionkiroukseen, pakenee maasta. Tärkein uskonnollinen juonne oli reformaation tuoma vapaus: Jumalan rakkaus on lahja eikä pelastusta ansaita teoilla tai maksuilla. 1510-luku: Martti Lutherin julkaisee aneteesinsä Saksassa 31.10.1517. Tekijänoikeuksia ei tuohon aikaan ollut, ja tekstejä ladottiin kysymättä painokoneisiin. Toki täytyy muistaa, että esimerkiksi senaikaisissa suomalaisissa katolisissakin messuissa osa sisällöstä oli jo kansankielellä. Usko määriteltiin syväksi tunteeksi ja suhteeksi Jumalaan, ei tiettyjen asioiden pitämiseksi totena. Mikä puhutteli niin paljon tavallista rahvasta. Luther ei kuitenkaan ollut ensimmäinen eikä ainoa, joka oli puuttunut katolisen kirkon ongelmiin. kello 19. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kerännyt esimerkiksi valtionkirkkona rakenteita, joista irtautuminen tekisi hyvää. . – Lisäksi kansa arvosti sitä, että reformoiduissa jumalanpalveluksissa käytettiin kansankieltä. Sauvossa pääsee kuuntelemaan Pohjoismaiden johtavan – käytännössä ainoan – Calvin-tutkijan esitystä. . Vain kymmenen vuotta teesien julkaisemiseen jälkeen hän vaihtoi valtakuntansa uskonnon luterilaiseksi ja sai samalla kirkon valtaa ja omaisuutta itselleen. 1530-luku: Philipp Melanchthon laatii Augsburgin tunnustuksen, josta tulee luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja. Nykyään tällaiseen kattavuuteen mediassa ei pääse millään. Reaktio oli silloisen tiedonkulun aikana käsittämättömän nopea. . Tätä taustaa on esitelty jo vuoden verran Sauvon kirkossa, jossa Kalle Elonheimo on pitänyt ”Matka reformaatioon” -luentosarjaa. Kuuntelijoita on tullut paitsi Sauvosta myös muualta lähiseudulta. . Luther itse esimerkiksi halusi osallistua aneteeseillään ennen kaikkea akateemiseen väittelyyn, mutta teesit lennätettiin kirjapainoon ja lähtivät maailmalle. Elonheimo on paitsi Sauvo-Karunan seurakunnan kirkkoherra myös teologian tohtori, jonka väitöskirja Jean Calvinista eli Lutherin jälkeen aloittaneesta reformaattorista valmistui vuonna 2006. Varsinainen reformaatiotoiminta käynnistyy. Millaisena Elonheimo näkee reformaation tulevaisuuden. . Elonheimo vinkkaa, että ainakin helmikuun 5. . Sauvon kirkossa reformaatioluentoja lokakuuhun saakka Martti Lutherin aneteesit joutuivat heti katolisessa kirkossa vastatuuleen. Sanoma puhutteli kansaa Elonheimo kertoo, että Suomessa ja Ruotsissa uskonpuhdistus oli valtiojohtoista, mutta Keski-Euroopassa uskonpuhdistus oli kansan asia. Kustaa Vaasa toteuttaa uskonpuhdistuksen Ruotsi-Suomessa. Väki otti kirkkorakennuksia katoliselta kirkolta haltuun ja riisui ne koristeista, suojeli uskonpuhdistajia paavilta ja halusi kaupunki kaupungilta kääntyä protestanttisuuteen
– 28.2.2017 uudelle toimintavuodelle 2017 2018 tarkoitetut sekä sisäistä siirtoa koskevat hakemukset tehdään myös sähköisesti osoitteessa http:// www.paimio.fi/palvelut/opetus_ja_kasvatus/ varhaiskasvatus/paivahoitoon_hakeminen Hakemuksen voi jättää tarvittaessa paperilomakkeena päivähoitotoimistoon. Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMO NTTI! Katso laaturemon tti.fi www.laaturemontti.fi Turun yksikkö Paikalliset pojat ei pakkasta pelkää! Katto 2 päivässä, myös talvella! • Pienempi kosteusriski pakkasella • Tehokas ja laadukas asennuskonsepti • Vesivekin kestävät kattovarusteet • Tuotteet omalta tehtaalta, ilman välikäsiä SOITA 02 3619 7961 Mimmottos tämmöttös. Karismaattinen liike, joka irtautui baptismista ja metodismista 1900-luvulla. Lutherin jalanjäljillä -matka 25.3.–1.4. . . Varhaiskasvatuspalveluiden (päivähoidon) keskitetyssä haussa 20.1. Musiikkijumalanpalvelus Ralph Vaughan Williamsin g-mollimessu Piikkiön kirkossa 5.3. Esimerkiksi helmikuun alussa kynttilänpäivänä Paimion seurakunta järjestää Kastepolku-tapahtuman. – Luther jätti kasteen ja ehtoollisen ainoiksi sakramenteiksi katolisen kirkon seitsemästä sakramentista, Tuominen taustoittaa. . Vanhan ajan messu ja puutarhajuhlat Piikkiön pappilassa helatorstaina 25.5. saakka. Kastepolku 4.–5.2. Seurakuntatalolla reformaationäyttely 29.1. . . Kevään reformaatio-ohjelmaa seurakunnissa Paimio . ”Lue, näe, koe, piirrä!” . . Reformoidut kirkot, kalvinismi, presbyteerit, hugenotit, Sveitsin uskonpuhdistuksen pohjalta syntyneet kristilliset kirkot. kunnallislehti.fi – voit lähettää juttuvinkkejä ja mielipiteitä ajankohtaisiin aiheisiin.Myös toimituksen puhelimiin voit laittaa viestiä ja soitella Tehdään yhdessä kiinnostavaa lehteä!. Syntyi 1500-luvulla. Matkan aikana käydään Berliinissä, Potsdamissa, Kembergissä, Wittenbergissä, Eislebenissä, Eisenachissa, Erfurtissa, Hampurissa ja Travemündessä. Pääsiäislauantaina draamallinen Ristin tie -suurhanke. Paikalla on rouva Luther eli Katarina von Bora sekä muita historiallisia hahmoja. Reformaation vaatimus kansankielisyydestä edellytti Raamatun kääntämistä ja kansalta lukutaitoa. Helluntailaiset. Haluatko kommenttisi Naseviin. Adventismi, yhdistelmä luterilaisuutta, kalvisnismia ja anabaptismia. Osa seurakuntayhtymän reformaatiovuoden messukonserttisarjaa. Kummit pääsevät askartelemaan suojelusenkeleitä kummilapsen kanssa. 18 miljoonaa jäsentä. . 28.2.2017 sähköisesti Paimion kaupungin kotisivuilla osoitteessa http://www.paimio.fi/ palvelut/opetus_ja_kasvatus/varhaiskasvatus/esiopetus Ruotsinkieliseen esiopetukseen ilmoittaudutaan samassa osoitteessa, jossa kohtaan lisätietoja kirjataan toive ruotsinkielisestä esiopetuksesta/esiopetuspaikasta. Paimiossa 16.1.2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Halutaan yhteistyötä maantasauksen / kaltevuuden urakoinnin ja vuoroviljelyn / maanvuokrauksen molemminpuolisten etujen hyödyntämiseen. Helatorstaina vaellus Sauvon kirkolta Suojalaan, jossa maastojumalanpalvelus. Baptismi. – Järjestin vastaavan matkan kolme vuotta sitten. . . Keskeisiä hahmoja Ulrich Zwingli ja Jean Calvin. Perustuu anabaptismiin eli radikaalireformaatioon. Irtautui 1600-luvulla anglikaanikirkosta. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 20.1.2017 ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN (PÄIVÄHOITO) KESKITETTY HAKU TOIMINTAVUODELLE 2017 2018 Esiopetukseen ilmoittaudutaan 20.1. Mm. Metodismi. . 040 500 51 76 Kolmasosa 1500luvun painotuotteista oli Lutherin tekstejä Protestanttisia eli reformaatioon perustuvia uskontoja . . kello 18. 74 miljoonaa jäsentä. Lisäksi Paimioon on tulossa muuta reformaatiota juhlistavaa ohjelmaa. . Piikkiö . Koululaulukirkko 12.2. . . . 70 miljoonaa jäsentä. Anglikaaninen eli episkopaalinen kirkko. Siitä jäi niin hyviä kokemuksia, että halusimme tehdä sen vielä parempana uudestaan, kertoo Paimion seurakunnan kirkkoherra Vesa Tuominen. . Matkalle on vielä muutama paikka vapaana. . Syntyi 1800-luvulla. Lauantaina kello 11–15 Mikaelintalolla kastepukunäyttely ja askartelua. Puutarhaan istutetaan hedelmäpuu Luther-legendan mukaisesti. – Näen luterilaisessa uskonnossa paljon hyvää, ja luterilaista identiteettiä olisi syytä vahvistaa, hän miettii. Sunnuntaina kynttilänpäivän perhemessu kello 10 Paimion kirkossa sekä keittolounas Mikaelintalolla, näyttely kello 13 asti. Ohjeet, päivähoitoalueet ja -paikat saa Paimion kotisivuilta kohdasta opetus ja kasvatus/ varhaiskasvatus tai päivähoitotoimistosta. . Esiopetus alkaa 15.8.2017. . Soita niin keskustellaan. kello 17.30 Piikkiön kirkossa. . Irtautui anglikaanikirkosta 1700-luvulla. Protestanttinen kirkko, joka ei perustu erilliseen oppiin vaan kansakuntaan, englantilaisuuteen. Mikäli esiopetukseen ilmoittautunut lapsi tarvitsee lisäksi päivähoitoa, tulee hänestä tehdä myös sähköinen päivähoitoon haku. Kunnallislehden nettisivujen kautta (www. Haluatko lukea sinua kiinnostavasa aiheesta juttua. . Mikaelintalolle tulee tietoa kasteesta, sen historiasta ja käytännön järjestelyistä, ja paikalle toivotaan näyttelyyn seurakuntalaisten kastepukuja. . 110 miljoonaa jäsentä. . Tämä synnytti kansakoululaitoksen. kello 18 ja 23.3. Pappilakulttuuri syntyi, kun pappi saattoi uskonpuhdistuksen jälkeen mennä naimisiin. Tällä hetkellä 75 miljoonaa jäsentä. Hannu Suominen p. Omakustanteinen Lutherin jalanjäljillä -matka Saksaan maaliskuun lopussa, asiantuntijaoppaana Juhani Forsberg. Tuominen toimii tälläkin kertaa matkanjohtajana. . 78 miljoonaa jäsentä. . kello 18. Palmusunnuntaina 9.4. Haaroja mm. pietismi, lestadiolaisuus. Kalle Elonheimon luentosarja ”Matka reformaatioon” kerran kuussa Sauvon kirkossa. Jäsenmäärä ei kunnolla tiedossa, arvio 100–500 miljoonaa. Kalle Elonheimon ”Tuntematon reformaatio” -luennot Piikkiön seurakuntatalolla 9.3. . . . Oppaaksi on lupautunut Luther-tutkija, teologian tohtori Juhani Forsberg. Varaukset Vistamatkoista. Syntyi 1500-luvulla Saksassa katolisen kirkon sisällä, koostuu nykyään useista alueellista kirkoista, joista yksi on Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Tuo kastemekkosi Paimion seurakunnan näyttelyyn PAIMIO Maria Kesti Paimion ja Salon seurakunnat järjestävät maalis-huhtikuussa Lutherin jalanjäljillä -matkan, jossa kierretään Saksaa uskonpuhdistuksen keskeisimmillä paikoilla. Juhani Forsberg luennoi luterilaisesta kulttuurista ja protestanttisesta työetiikasta: ”Suorittamista vai luottamusta Jumalan armoon?” Sauvo . Pelastusarmeijan juuret ovat metodismissa. Hän muistuttaa, että reformaatio-teema on kevään aikana esillä kaikissa tapahtumissa ja jokaisella työalalla, kuten päiväkerhoissa ja rippikoulutyössä. Syntyi 1500-luvulla luterilaisuuden jälkeen, vaati jyrkemmin uskonnollisten muotojen karsimista. . . – Lutherin mukaan ihminen ei pelastu omilla teoillaan vaan armosta, ja kaste on tämän armon näkyvä merkki. . Luterilaisuus
Hiihtoputken lumien koostumus muuttuu myös ilmaston mukaan. Koulussa opetetaan suksien hallintaa ja mennään jokaisen lapsen osaamisen ehdoilla. Kolmen viikon kuluessa mäkikoulua on tarjolla kaikkiaan kuudesti puolentoista tunnin ajan kerrallaan, lauantaisin klo 12 ja keskiviikkoisin klo 17.30. Mäkikoulun päätavoitteena on auttaa ja innostaa lapsia liikkumaan suksilla. – Kun tammikuussa oli kovat pakkaset, saimme muutaman kasan lunta, hiihtotunnelin työntekijä Kalle Perkonoja kertoo. Aluksi mukaan tarvitaan kelin mukaiset ulkoiluvaatteet, murtomaahiihtosukset, monot ja sauvat. Samaten Timo Kallio on myös yhä mukana Varasvuoren hyppyharjoituksissa, ja hän lienee hypännyt Paimiossa pian 50 vuoden ajan. Joulukuun paikkeilla lumi oli jo todella pehmeää, vaikkakin hiihtokuntoista. – Viimeiset neljä viisi kautta olemme vaihtaneet lumet aina tammikuussa. Seuraavan kerran hiihtämään pääsee lauantaiaamulla kello viiden aikaan. – Hoidamme suksien voitelut. Ladut Paippiin ajetaan mahdollisimman nopeasti lumitöiden valmistuttua, jolloin ne ehtivät jähmettymään hyväksi ennen ovien avautumista. Kun ulkona on kosteaa, on ilma sitä myös putken sisällä. Hiihtojaosto talkootöissä Kalle Perkonojan seurana lumitöissä ahkeroivat Paimion urheilijoiden hiihtojaoston Juha Juhanoja sekä Jorma Ahvenlampi. Karttaa pyritään päivittämään koko ajan, joten kurkistelkaapa www.kuntsari.fi Tämän lisäksi paikallisilla on ilo nauttia tupla-Markkujen eli Kuusiston ja Vesalaisen vapaaehtoistyön hedelmistä Sattelan hiihtoladulla Korvenalantien kupeessa. PS. Varasvuorella alkaa mäkija hiihtokoulu MÄKIHYPPY Paimion Urheilijoiden mäkijaoston aktiivisimmat ovat jälleen lumettaneet Varasvuoren hyppyrit hypättävään kuntoon. Ennemminkin harrastusvuosien määrällä mitattuna koulun vetäjiä voidaan kutsua veteraaneiksi. Halutessaan koululainen voi aloittaa mäkihypyn, yhdistetyn, tai hiihdon harrastuksen. Miehet haaveilivat tekevänsä torstai-iltaan saakka lumitöitä, jotta pääsevät laduttamaan hiihtoputkea perjantaina jo hyvissä ajoin. Ensimmäisen mäkikoulupäivän tapahtumat ovat alkamassa lauantaina 21.1. – Mikäli laitteet eivät hajoa ja aikataulu pysyy, pääsee lauantaina siihen aikaan sisään omalla kulkukortilla, Kalle Perkonoja kertoo. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 20.1.2017 Paippi laittoi lumet vaihtoon PAIMIO Ina Virtanen Finnfoam Paipin hiihtoputkessa aloitettiin lumien vaihto torstaina. Vetäjillä on siis hyvässä hallinnassa niin suksien käsittelyniksit hiihdossa, kuin myös nykyaikaisen mäkihypyn perusteet. Hiihtojaosto on muutenkin aktiivisesti mukana Paipin arjessa. kello 12. Kaikkien koululaisten lähtötaso suksilla huomioidaan harjoitteiden vaativuudessa. Niinpä aikomuksena on tarjota alueen lapsille mahdollisuus osallistua mäkikouluun. Vetäjinä veteraanihyppääjiä Monen mäkikoulun ohjaajan kohdalla puhe veteraanista on hiukan harhaanjohtavaa, sillä mäkihypyn harrastajat voivat kilpailla veteraanisarjoissa jo kolmekymmentä vuotta täytettyään. TAPIO MUSTALAHTI. – Olemme auttamassa täällä talkoiden puitteissa ja olleet mukana vuosittain, Jorma Ahvenlampi kertoo. Jorma Ahvenlammen vastuulla onkin lumen sisään ja ulos vieminen putkesta. Koulu on suunnattu 4 -10 -vuotiaille tytöille ja pojille. Yleensä asiakkaat jättävät suksensa Paipille ja 2–3 päivän kuluessa siitä olemme voidelleet ne ja niillä voi taas hiihtää, Ahvenlampi selvittää. – Talvella ollaan aina sormet ja varpaat ristissä, että tulee pakkasta, jotta lunta voidaan tehdä, Perkonoja naureskelee. Varasvuoren rinne on saatu lumetettua hyppykuntoon. – Lumi on hyvää, kun ulkona on plussakelit. Sattela on tunnetusti Paimiossa seutua, jossa lumet pysyvät pisimpään myös keväisin. Lisätietoja saa Paimion Urheilijoiden nettisivuilta. – Mutka on vaikein paikka ja siellä pitää peruutella kuormaajalla niska jäykkänä, hän nauraa. Ulkona kasoissa odottava lumi on siis tykkilunta, jota on arviolta noin 300 kuution verran. Kummallista sinänsä, Paimiossahan kaikkia näitä lajeja voi harrastaa ympäri vuoden. Koulun tarkoituksena on, että lapsi pääsee liikkumaan ja opettelemaan suksien hallintaa. Paras hiihtokeli on kesällä Lumien vaihto hiihtoputkeen tehdään perinteisesti kerran vuodessa ja yleensä tammikuussa, jolloin eletään hiljaisempia aikoja, kun ulkonakin vallitsevat hyvät hiihtokelit. Tarkoitus on poistaa jää ja suksivoiteiden likaama lumi alta pois. Missä muualla suksi suihkii PAIMIO Paippiin vaihdettiin uudet lumet, ja viikonlopusta alkaen siellä pääsee taas hiihtämään taatuissa ja tasaisissa olosuhteissa. Ulkoladuilla uhkana jälleen kerran on ennusteiden lupailema suojasää, mutta tällä viikolla nettisivuillemme on laitettu kartta, jossa näkyy lähiseudun ulkohiihtomahdollisuudet. Kesällä on muutenkin kaikkein paras keli hiihtää, Perkonoja kertoo. Esimerkiksi Valtteri Schleutker, joka itsekin yhä hyppää aktiivisesti on vasta vähän yli kolmekymppinen, mutta hyppyvuosia hänellä on takana yli kaksikymmentä. Eikä haittaa vaikka heti ensi lauantaina ei ehtisi mukaan, sillä homman voi aloittaa myös keskellä jo alkanutta mäkikoulua. Pyörökuormaaja ja lumikissa kävivät täydellä teholla ja toivat Paipin pihasta uutta lunta sisään samaan tahtiin, kun vanhaa jyrsittiin pois. Kaikki kuluu käytössä, Kalle Perkonoja pohtii. INA VIRTANEN Kalle Perkonoja, Juha Juhanoja sekä Jorma Ahvenlampi vastaavat Paipin lumitöistä. Siellä on nyt kuuden kilometrin vaihteleva latupohja ajettu kuntoon ja kaikkien vapaasti hiihdeltäväksi. Nyt on oiva tilaisuus aloittaa suksilla liikkuminen ohjatuissa harjoituksissa, vaikka ennestään kokemus suksien kanssa liikkumisesta olisikin vähäinen. Erityisen hankalaa ja ahdasta on putken kierteessä
aamulenkki seurakuntalaisille. Piikkiön Maaja Kotitalousnaiset: Jäsenilta ke 25.1. 25.1. 29.1. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Nunnan Eläkeläiskerho kokoontuu kerhotalolla keskiviikkona 25.1. klo. Messun jälkeen kirkkokahvit Mikaelintalolla. Sirkku Nyman, puh. Arpajaisiin toivotaan pieniä palkintoja. Pe 27.1. La 4. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta PAIMIO Paimion VPK:n naisosaston kerhoilta ti 24.1. klo 18 Naisten sauna, Karunan kallioranta Ti 24.1. Jatkossa kasteperheet voivat lainata kastemekkoa. klo 10 Akatemian avoin taitoharjoitus Halikossa, klo 17 nuorten pelisali Jokelan koululla, ma 23.1. su 5.2. Kerttu Kyllikki Iso-Kouvola, 91 v. 4). Tunnit Tillintuvalla tiistaisin klo 1616.45. klo 13:30 Nuorten Alueliiga, PaiHa PaRa, sunnuntaina 22.01. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. Katri Johanna Koljonen, 40 v. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. ja su 5.2. 5, Piikkiö). Armi Laakso. Tervetuloa. http://www.paimionseurakunta.fi/772-keittolounas tai puh. klo 12 13.30 kuntosali + uinti + sauna uimahallilla ja klo 14 16 pelataan bocciaa Tillintuvalla. To 26.1. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22.00. klo 9 Boccia, Pontela. perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. klo 12-16 Mikaelintalolle (Pyölint. Tervetuloa vanhat ja uudet aikuiset ja vauvat, tammikuussa ilmaiset jumpat, kutsu myös kaverisi mukaan jumppaamaan! Lisätietoja paimionnv.sporttisaitti.fi. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. kastepukunäyttelyyn!! Kastepuvun voi tuoda pe 3.2. Ulla Sandell. alkaen muskarit jatkavat samoilla ryhmillä samoihin kellonaikoihin kuin syksylläkin. Ilm. klo 18 Rastipolkutreenit Jokelan salilla, ke 25.1. Kaivataan kastepukuja la 4. Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 9.00-11.00, ti klo 11.0013.00 to klo 9.00-11.00 ja klo 14.00-16.00. Lähtö klo 9 Mikaelintalolta (Pyölint. klo 17.00 Oinila Hiihtomajalla. Ma 23.1. www.paimionseurakunta.fi/510-perheillat tai tekstarina, puh. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Jäsenmaksun voi maksaa myös pankkitilille, muista merkitä viitenumero 301. Ulkoilua, iltapalaa, iltavirsi ym. Koulu alkaa 21.1 klo 12.00 mutta mukaan voi tulla myös kesken koulun. Tillintupa klo 10 OikeinNurin -kerho. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Piikkiön Eläkeläiset: Ke 25.1. Ilmoittautumiset ke 25.1. 15 e. TO 26.1 Tupasvilla avoin suljettu. Bocciaa perjantaina 27.1.2017 klo 11.00 alkaen ja maanantaina 30.1.2017 klo 12.15 ja Pontelassa. Tervetuloa myös uudet laulajat! Tied. klo 10.30 Koukkupolvet, Visiitin kuntosali. Ke 25.1. klo 9.30 Perhekerhokirkko, Sauvon kirkko. messu klo 10 Paimion kirkossa. Junnunuokkari alakoululaisille klo 12.30-14.30 kunnan nuorisotilassa. Hinta: lapset alle 15 v. Pieni välipala. Lisätietoja kotisivuillamme. Se maksaa etutilaajalle vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa. Klo 18 paloasemalla Paltanpuisto tiedottaa vk 4. Su 5.2. Ke 25.1 klo 9.3011.00 senioritanssijat, to 26.1 klo 12.3015.30 kädentaidot. Torstaina 26.12. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Kevätkauden tiedossa oleviin tapahtumiin voit tutustua kotisivujemme Tapahtumat -sivulla www.paimio.elakkeensaajat.fi KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. klo 18:30 II-divisioona, Haka EjL PAIMION RASTI Pe 20.1. Suomi-Venäjä-Seura Paimion osasto ry. Su 29.1. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Tupasvillassa ohjelmaa viikolla 4. MA 23.1 klo 10.30 Boccia. Naisten piiri vastuussa. Ke 25.1 klo 9.00, Boccia, Pontela. * Hanna-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla. Leimauta jäsenkorttisi Marjatalla kerhossa. lounaalle viim. To 26.1 klo 12.00, Korttipelikerho, Hadvalantie 9. To 26.1. klo 19 Miesten sauna, kunnanvirasto Su 22.1. Ti 24.1 klo 12.00 Kerho, Bingo (korttipelikerho) Pontela. Ma 23.1. Hei, sinä nuori tai aikuinen joka olet kiinnostunut vetämään kerhoa Sauvon tai Paimion alueella, ota yhteyttä. seurakunnan toimistot suljettu. Ilmoittautua voi Maaritille: maarit.laine@4h.fi tai puhelimitse 050 303 1200. klo 17.00 Hanhijoki koululla. Klo 12 Tiistaikerho, keppijumppaa, kahvitilaisuus. 050 3428 093. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. alkaen lastenkuoro Piccolot keskiviikkoisin klo 1717.45 Mikaelintalolla ja aikuisten Mikaelinkuoro klo 18-19.30 Mikaelintalolla. klo 17 Ristin tielle -raamattutyöskentely, Sauvon srktalo Ma 23.1. klo 9.00, Taapparukset, Pontela. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Lähtö Sauvon torilta 16.00 , paluu n.21.00. Pe 27.1. www.asemasrk.net Kastettu: Minttu Mariel Mikkola Pe 20.1. Tervetuloa avoimien ovien helmikuun kerhoon torstaina 2.2. Ke 25.1. Ti 31.1. Ota jäsenkortti mukaasi. Huom. Piikkiön Seniorit ry. klo 10.30 Ääneenlukukerho, Pontela. Ilm. PAIMION NAISVOIMISTELIJAT Aikuinen-vauvajumpan (2-12 kk) kausi alkoi 10.1. klo 13 Hyvän olon lounaskerho, Wanha Primadonna. toimituksen avustaja Ina Virtanen toimituksen avustaja Ina Virtanen toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Pe 20.1. paimionurheilijat.fi/maki tai 040-8653561. Kuollut: Ruth Laaksonen, 92 v. Tied. Asiantuntijavieraamme Leena Järvi kertoo meille Paimion Senioritalohankkeen etenemisestä. Voit mittauttaa verenpaineesi ja kehonkoostumuksesi ja nauttia kupin kahvia seurassa. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa, jäsenmaksujen keruuta, kuntopassien palautus. digilehdellä! Ota digilehti käyttöösi! Verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soittamalla: 02 770 2626 (ark. 8-16) Täydennä nyt tilauksesi Kestotilaaja on nyt etutilaaja! Etutilaajana hyödyt tilaamisestasi eniten.. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 Kerhot kokoontuvat: Ma 23.1. Peimarin seutu rukoilee yhteiskristillinen rukousilta klo 18.30 Piikkiön kirkossa (Hadvalant. Ma 23.1. 050 3482 549. klo 17 nuorten yhteislenkki Ankkiksella. Lounasaika klo 11.00-13.00 HELLUNTAISRK. klo 10 Messu, Sauvon kirkko, rippikoulusunnuntai, pyhäkoulu klo 9.50 kirkkoherranviraston alakerrassa Su 22.1. Heitä rinkka selkään, nappaa makuupussi kainaloon ja lähde kansainväliselle 4H-leirille NORJAAN, Osfoldiin 29.75.8.2017! Leiri on tarkoitettu 14-vuotta täyttäneille. mennessä Maaritille: maarit.laine@4h.fi tai puhePAIMIO PAIMION URHEILIJAT Mäkijaosto järjestää lapsille suunnatun mäki/hiihtokoulun Paimion Varasvuorella. KE 25.1 klo 10.30 Yhteislaulut. PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Toimikunnan kokous ma 23.1 klo 17.00 Marjatan luona Hirsitie 3 B10, tervetuloa. Ke 25.1. viim. Su 22.1. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www. klo. Ti 24.1. Ti 24.1 klo 9.3010.05 tuolijumppa, klo 10.1511.00 yhteislauluhetki sotaveteraanit. Ma 23.1 klo klo 15.1516.00 soveltava lavis-kurssi, tuolit tukena. klo 13.00 Valmakoti. klo 13 Karunan srk-piiri, Karunan srk-talo Pe 27.1. Jäikö Kunnallislehti tulematta. PE 27.1 Naisten jumppa ja Miesten kuntoilu. klo 9.30 Kaatajat, Kupittaan keilahalli. Otso Järvi, Petri Kopponen, tekstinlukija Tuula Kurki. Kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen mati. matsimatka TPS – Ilves jääkiekko-otteluun Turkuun. Punainen Risti Kaarinan-Piikkiön osasto. SAUVO KARUNAN URHEILIJAT Itämaista tanssia tiistaisin klo 17.30 – 19 Peimarin Areenalla. 024745484. Mittaukset ovat maksuttomia. 18.00 Paimiossa. klo 9.30 Perhekerho, Sauvon srk-talo Pe 20.1. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. viim. Laakso, Nyman, Sandell. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Jonka jälkeen perhekerho, Sauvon srk-talo SAUVO-KARUNAN EV.LUT. Huom. Taru Mäki luennoi jalkojen hyvinvoinnista. Osaava kerhonohjaajakoulutus 13-vuotta täyttäneille sekä Kerhohelppikurssi 11-vuotta täyttäneille 10-11.1, Ruskolla. klo 18 POP:n kerhohuoneella. Terveyspiste on avoinna pe 27.1. klo 9 Aamiaiskahvila ja 9.30 ruoka-avustusten jako Sauvon srk-talo Ke 25.1. Uusia kerholaisia mahtuu mukaan! Villiintyneet käsityötilta ti 24.1. 050 3428 093. Lisätietoja hannele.airola@ evl.fi 044-7735885 ja mirja.niemela@sauvo.fi 0504624117 Pe 20.1. Ti 24.1. klo 11 Varsyn testijuoksu ohikulkutiellä, su 22.1. Lautakunnankatu 8. Paikka varmistetaan myöhemmin, tietoa kotisivuillamme. TI 24.1 Tupasvilla avoin suljettu. ruokalistat . klo 9.30-11.30 nuorisotila Amapperissa os. Paltanpata. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuone Ma 23.1. limitse 050 303 1200. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 20.1.2017 PALTANPADAN RUOKALISTA 23.1.-27.1.2017 MA: Broiler-pekonipasta tai Porkkanasosekeitto, Mustikkakiisseli TI: Porokiusaus tai Herkkutattipasta, Raparperikiisseli KE: Kalapyörykät tai Kasvis-kaalikääryleet, Mustaherukkavispipuuro TO: Jauhelihakeitto tai Pizza Vege, Mustikkapiirakka PE: Karjalanpaisti tai Unkarilainen Gulassipata kasviksista, Rusinasoppa Nyt myös kasvisvaihtoehto. medialähetysjärjestö Sanansaattajat. 050 3428 093. PAIMION HAKA 1955 Haka 1955 Haka Hakan jääkiekon kotiottelut OP-areenalla: lauantaina 21.01. Ke 25.1. klo 10 kynttilänpäivän perhekirkko Paimion kirkossa. Jumalanpalvelus su klo 11.00. Ei edellytä 4H-jäsenyyttä. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 16.30 Mikaelintalolla (Pyölint. Ota mukaan joku käsityö mitä on kiva tehdä samalla kun juttelee mukavia muiden osallistujien kanssa ja nauttii vaikka kupin teetä. Kanttori laulattaa. klo 15 Perheiden liikuntavuoro, yläkoulun sali Su 22.1. Lähtö Turun satamasta. Järj. 18.00 Karuna Kalliorannassa. Eläkeliiton Piikkiön yhdistys ry. Määräpaikkalisä on 15%. SEURAKUNTA PAIMION EV.LUT. 17.00 Tenavat Sauvossa. Tiistaina 24.1. klo 11-15 Mikaelintalolla: Tietoa kasteesta, lapsen nimeämisestä, kummikelpoisuudesta, vinkkejä kastejuhlan järjestämisestä kutsukorttimalleista kastepöydän koristeluun, lauluhetki tasatunnein klo 12, 13 ja 14, kummeille vinkkejä kristillisen kasvattamisen tukemiseen, suojelusenkeliaskartelua yhdessä kummilapsen kanssa, kastepukunäyttely. Seurakunnan uusi kastemekko otetaan juhlallisesti käyttöön. 3). 30.1. Perhekirkossa lapset avustavat, kun siunaamme tulevan vuoden aikana käyttöön otettavat kastekynttilät. Armi Laakso, puh. Lapsille pyhäkoulu. Ke 25.1. 6 e, aik. klo 13 Omaishoitajat, Sauvon srk-talo To 26.1. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Koulu on suunnattu 4-10 vuotiaille tytöille ja pojille ja se järjestetään kuusi kertaa, lauantaisin klo 12.0013.30 ja keskiviikkoisin klo 17.3019.00 (säistä riippuen). kaikille tarkoitettu Kastepolku – kummius on ikuinen –tapahtuma: la 4.2. Laskettelemaan Teijolle 26.1. Ilm. 3). Senioripäivätoiminta poikintie 1 ma-pe 8.00-15.00 puh. Marjatta kerää jäsenmaksuja kerhossa. SEURAKUNTA Kastettu: Alex Sakari Helle, Lumi Isabella Riuttanen, Lenni Onni Juhani Tolonen. Perheilta klo 17.30 Paltan kerhotalossa (Paltant. Paimion Eläkkeensaajat ry. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. pikalinkit . klo 12:00 E1 AA, PaiHa Aces Rockets, keskiviikkona 25.01. huom! 26.1 ma klo 11.4512.30 vetreä jengi kokoontuu nyt uudessa tilassa, kirjaston lukusalissa, Vistantie 18. 3). Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. To 26.1. www.paimionseurakunta.fi/274-matsimatkat Ke 1.2. klo 14 kerho-ohjaajien tapaaminen, Op:n kerhohuone. Määräpaikkalisä on 15%. Messun jälkeen keittolounas ja kastepukunäyttely Mikaelintalolla. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Ruokalista: www.paimio.fi . Lisätietoja löydät kotisivuiltamme. klo 17.30 Kirkkokuoro, Sauvon srk-talo Ma 23.1. klo 18.30 AKK PR Cirkuit, la 21.1. Aamupala ja hartaus lenkin jälkeen klo 10 Mikaelintalolla. Lähtö klo 17.30 Wanhalta. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Uudet harrastajat ovat tervetulleita! URHEILUSEURAT YHDISTYKSET Etutilaajana saat digilehden laitteeseesi todella edullisesti + 2 € / kk Vain Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta kätevällä digilehdellä. klo 12 Pontelassa. 3). klo. kaikille avoin Karjalaisen kansan messu klo 10 Paimion kirkossa. Ti 24.1. klo 12.00. To 26.1
lk. ilmoittautumiset ma-to klo 13 15 puh. 02-2518549 tai sähköpostilla monika.nurmi@avustajakeskus.fi viimeistään maanantaina 30.1. Tule mukaan Avustajakeskuksen toimintaan ja koulutuksiin! PAimiOssA vAmmAisAvusTAjAkurssi viikonloppuja iltakurssina 4. Kurssi on maksuton, eikä osallistujilta vaadita aikaisempaa kokemusta. Oletko miettinyt, että haluaisit käyttää joskus aikaasi vapaaehtoistyöhön esimerkiksi ikäihmisten tai vammaisten henkilöiden parissa. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 20.1.2017 PAIMIO Asematie 1 SAUVO Vähäpellontie 2 PIIKKIÖ Hadvalantie 14 Omistajan käyntikortti Palvelemme: Ark 7–21 La 7–21 Su 10–21 ENEMMÄN MAKUJA ELÄMÄÄSI HK Lihapyörykät ja jauhelihapihvit 330–360 g (2,70–2,47/kg) Kotimaista Kivennäisvesi 12-pack 12 x 0,33 l = 3,96 l (1,05/l) sisältö 4,15 + pantti 1,80 Wursti Korppukinkku 200 g (9,95/kg) Kotimaista Leipäjuusto vähälaktoosinen 335 g (10,60/kg) 1 99 pkt 3 55 pkt 89 ps 5 95 12-pack 5 98 pkt Atria Broilerin sisäfileet 600 g (9,97/kg) 1 79 kpl Voimassa pe–su Salonen Jussin moniviljaleipä viipaloitu, 500 g (3,58/kg) 3 40 kpl Rosten Siemennäkkileivät 250 g (13,60/kg) Suomi Santana Omenat 1. liikunta-, näköja kehitysvammat, muistisairaudet sekä vammaisen henkilön avustaminen. 8.2.2017 Kurssin aihealueina on mm. Kotimaista Porkkanat 1 kg:n pussi 89 ps 1 98 kg 4 95 kg Voimassa pe–su Irtomakeiset Valintasi mukaan! 16 95 kg Voimassa pe–su Partanen Naudan ulkofileepalat kalvoton, n. Kurssi järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen ja vammaisjärjestöjen kanssa. 2 kg/talous HAUTAMUISTOMERKIN PALJASTUS JA KIRKKOHETKI PAIMION KIRKOSSA LA 28.1.2017 KLO 15:30 Vapaa pääsy Tervetuloa Raili Mikkonen Kuvanveistäjä Raili Mikkosen lapsuusmuistoja sanoin ja sävelin sekä Kotiinkutsuveistoksen paljastus hautausmaalla. & & & & & & Lauantaina 21.1.2017 Lähes 40 Salolaista yhdistystä ja harrastajaa esittelevät toimintaansa klo 10 -16 Haastesoutukilpailu LähiTapiola vs Yrityssalo klo 14 .30-14.50 Vilhonkadulla klo 11-14 Poniratsastusta 2€ kierros Päivän juontaa Karolina Blom Palvelemme: S-market ma-pe 7-21 | la 7-18 | su 12-18 Erikoisliikkeet ma-pe 9-20 | la 9-18 | su 12-16 Liikekohtaiset palveluajat netissä Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, Salo www.kauppakeskusplaza.fi facebook.com/kauppakeskusplaza Lataa Kunnallislehden oma sovellus App Storesta Tietokoneella: www.kuntsari.fi. Mukana Paimion seurakunnasta pastori Päivi Nurmi, kanttori Petri Kopponen ja Ruskakuoro. 1 kg max