Kaupungin sivuilla tehtyyn nettikyselyyn vastasi vajaat 300 kaupunkilaista, suurin osa heistä naisia. Mieluiten niin vähällä vaivalla kuin mahdollista.. Vastaajat kyselyssä olivat pääosin aikuisia. Päihteiden käytön aiheuttamaan levottomuuteen on kiinnitetty myös laajalti huomiota, kuten lokakuussa kaupungin nettisivuilla toteutettu päihdetilannekysely kertoo. Paimion ja Halikon välillä tie jouduttiin sulkemaan puoli kymmenen jälkeen aamulla tielle nousseen tulvaveden vuoksi. Päihdekyselyssä suuri osa vastaajista toivoi viranomaisilta ja poliisilta näkyvämpää puuttumista päihdehaittoihin ja ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. joulukuuta saakka. Lähiaikoinakin on tullut yhteydenottoja mm. Lisäksi ongelmia on paljon yläkouluikäisten joukossa. Tehtävät liitttyivät pääasiassa puiden kaatumisiin. Huoli ymmärretään myös päättäjien keskuudessa. Tehohoidossa Varsinais-Suomessa oli kolme potilasta. Ohjaaja Hannele Moilanen on työstänyt edelleen käsikirjoitusta yhdessä Sari Stenlundin ja Aino-Kaisa Rantalankilan kanssa nuorille näyttelijöille. Tuulen ennustettiin laantuvan myöhään iltapäivällä. Selkulla on ensi-ilta Sauvossa Keskellä korona-aikaa on jotenkin todella positiivista, että Sauvon Elävän Kulttuurin Seuran lastenja nuortenteatteri on valmistellut syksyn aikana uutta näytelmää. Samaa kertovat tietenkin myös poliisiraportit, ja kaupunkilaisten kommentit Kuntsarin nasevissa ja somekeskusteluissa. Varmistettuja tartuntoja on Suomessa nyt 20 286. kannabiksen käytöstä ja muiden aineiden välityksestä. Ohjeet turvalliseen teatterikokemukseen kerrotaan Selkun nettisivuilla. – Huoli nuorisosta on iso edelleen. Eilen keskiviikkona THL tiedotti kolmesta uudesta koronaan liittyvästä kuolemasta. Esitys pohjautuu Grimmin veljesten satuun Tittelintuure, jota Anni Swan aikanaan käytti koululaisnäytelmänsä Laiska Annikki pohjana. Marrasmyräkkä nosti vettä tielle Varsinais-Suomen pelastuslaitos raportoi torstaina, että marraskuinen myrsky aiheutti aamupäivän aikana muutamia kymmeniä vahingontorjuntatehtäviä Varsinais-Suomen alueella. (arkistokuva) Korona väistää meitä edelleen Paimiossa tai Sauvossa ei ole todettu tällä viikolla uusia koronatartuntoja. Pahimmissa puuskissa tuuli ylsi Ilmatieteen laitoksen mukaan 20-25 metriin sekunnissa. Nämä eivät tapahtuneet Varsinais-Suomessa tai Tyksin erityisvastuualueilla. Paimion sosiaalilautakunta tutustui kyselyraporttiin tällä viikolla, vain pari viikkoa ehkäisevän päihdetyön viikon jälkeen. Yli 20 henkilön yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi. Myös itse esitykset toteutetaan koronatilanne huomioiden, eli saliin otetaan rajoitettu määrä katsojia. Koko perheen hyväntuulinen seikkailu Tittelintuure, eli tarina laiskasta Annikista saa ensi-iltansa huomenna lauantaina 21. Tuoreita raflaavia tilastoja ei Paimiosta ole esittää, mutta esimerkiksi liikennevalvonnan yhteydessä tulee yhä useammin esiin huumausaineiden käyttöä. vuosikerta 2,20 € Irtonumero Päihdetilanne herättää paikallisissa huolta PAIMIO Taina Tukia Yleiskuva Paimion päihdetilanteesta herättää huolta ja eritoten siksi, että päihteisiin sortuu moni hyvinkin nuori. Epidemiatilanteen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen tapahtumanjärjestäjä ja yksittäinen ihminen toimii vastuullisesti. Heistä 42 prosenttia näki, että kaupungissa käytetään liikaa päihteitä. PERJANTAINA 20.11.2020 104. Liedossa, Kemiönsaarella, Maskussa ja Salossa todettiin kussakin yksi tartunta. Sosiaalija terveysministeriö kertoo uusien tartuntojen määrän olevan niin suuri, että epidemiatilanne saattaa heikentyä nopeasti koko maassa. Perjantaille sääennusteet lupailivat laajalti maahan lumisadetta, mutta näillä näkymin ei tälle seudulle. Päihdekyselyn tulokset kertovat, että paimiolaiset ovat huolissaan. Keskiviikkona koko maassa oli sairaalahoidossa 90 koronapotilasta, kun luku maanantaina oli 80. Harjoituksia teatterilla on pidetty korona-ajan rajoitukset huomioiden. Nuorten näkemykset ja kehittelyideat näkyvät lopullisessa tekstissa. Avi pitääkin edelleen voimassa aiemmin annetut kokoontumisrajoitukset VarsinaisSuomessa. Viikon tartunnoista valtaosa todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. THL ilmoittaa sairaalahoidossa olevien ja kuolonuhrien määrän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Näytelmän tarina yllättää myös ajankohtaisuudellaan: Annikki haluaa, niinkuin monet muutkin, tulla kauniiksi, rikkaaksi ja kuuluisaksi. VarsinaisSuomeen kirjattiin torstaina vain seitsemän uutta tartuntaa, joista kolme on todettu Turussa. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 8 s.6 Nasevat TÄNÄÄN +2°C 5 m/s NRO 87. Paimion ja Sauvon alueella säästyttiin tällä tietoa sähkökatkoksilta. Poliisia huolestuttaa myös se, että päihteiden käytössä kasvava ongelma on alkoholin ja muiden päihteiden yhdistäminen lääkkeisiin. Paikallinen tilanne ei saa kuitenkaan hämätä. Valitettavan helposti saatavilla on amfetamiiniakin. Jos tartuntatautitilanne pahenee Varsinais-Suomessa äkillisesti, kukin kunta voi päättää paikallisista tiukemmistakin kokoontumisrajoituksista. Koko maassa ylitettiin 20 000 koronatartunnan raja torstaina, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kirjasi maahan 351 uutta tartuntaa. Aro-Heinilä myöntää, että poliisin resurssien kanssa joudutaan koko ajan tasapainoilemaan, koska alue on niin iso ja huumaavien aineiden kauppa käy rajattomasti netissä. Poliisin kenttävalvonnan ryhmänjohtaja, ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä sanoo hänkin, että huoli täkäläisistä nuorista on vahva. marraskuuta, ja sitä esitetään seitsemän näytöksen verran Vahtisissa Selkun kulttuuritalon salissa 5. Se voi olla kohtalokasta
. Liisa Kunnala ja Eliot laskevat kalentereita, joita viedään Hopeen lähipäivinä.. Olemme halunneet tehdä myös ystäville ja kollegoille hyväntekeväisyyteen osallistumisen mahdollisimman helpoksi hoitamalla osan heidän puolestaan. 0500 820 044 UUTENA PALVELUNA HENKILÖNOSTIN VUOKRAUS KUTSU maanmittaustoimitukseen Osaa Paimion kaupungin aluetta koskeva alueellinen yksityistietoimitus TN:o 2019-620680, jonka tavoitteena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen ja muiden rekisteriyksiöiden kulkuoikeudet vastaamaan niiden todellisia kulkutarpeita ottaen huomioon alueella ennestään oleva tieverkko. Näin aloitti viestinsä toimitukseen lähettänyt paimiolainen Liisa KarvinenKunnala, joka oli lukenut lehdestä Hope ry:n kalenterikeräyksestä ja sen jälkeen Nasevista, miten joku kuulosteli, voisiko joku toimittaa kalentereita Turkuun. 02 588 8652 maija.aro@ kunnallislehti.fi RAIJA p. 22.12. . PAIMIO Taina Tukia – Perheeni harrastus on jo vuosia ollut pienimuotoinen hyväntekeväisyys, omatekoisena mottona ”Pienellä vaivalla iso ilo”. Liisa ja perhe tarjoutuvat auttamaan heitä, jotka haluavat auttaa. . vaatteita, kenkiä, satukirjoja ja pikkuleluja. . Käydä auttamassa joulusiivouksessa. Tyttäreni Heidi auttaa pakkauksessa ja kuljetuksissa sekä ystäväni Sirpa on jouluisin paketointiapuna. LISÄJAKELU Paimio, Sauvo, Kemiö, Piikkiö, Kaarina, Tarvasjoki ja Marttila. Ja 7-vuotias pojanpoika Eliot pyörii kiinnostuneena mukana muuten vaan. 02 588 8653 raija.kirveskari@ kunnallislehti.fi 24.11. Viime vuonna tämä auttajajoukko keräsi vapaaehtoisvoimin toimivalle Hope-yhdistykselle seitsemisenkymmentä joulukalenteria, joka oli noin 10 % sieltä eteenpäin jaetuista. . – Työssäni johdon sihteerinä järjestelen erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia, joten tällainen toiminta on luonteva jatkumo myös vapaa-ajalla. . – Ja kauttamme kulki noin 80 joululahjaa; veimme paketteja Ensija turvakotiin, Hopelle, seurakuntien Lahja lapselle -keräykseen sekä nuorkauppakamarien Joulupuu-keräykseen. LISÄJAKELU Paimio, Kemiö, Piikkiö ja Kaarina. Työnantajan puolesta Liisa lahjoitti 30 käytöstä poistettua puhelinta syksyn Asunnottomien Yö -tapahtumaan. . Haluatko Sinä auttaa. Tänä vuonna jouluavulle on jos mahdollista isompi tarve kuin ennen. Tervetuloa! Kuninkaantienpanimo.fi (=2,90/kg) 35 e *Länsi 1 11-15 12-16 *Sauvon ABC 12-12.30 *Tammisillan ABC 11-11.30 13-13.30 *Liedon Shell 12-12.30 *Kaarinan Krossikeskus 13-13.30 14-14.30 12 kg laatikoissa SUOMALAISTA HERKKUOMENAA Lobo ja Rubinola Lauantaina Sunnuntaina Ilmoitusasioissa SINUA palvelee MAIJA p. • Reijalta ulkoiluvaatteita • Itsetehdyt ulkoiluhatut • Mukaan mahtuu muitakin myyjiä! Tervetuloa kaupoille! ”Pienellä vaivalla iso ilo” . 11.12. klo 10–14 • Herkkusuulta pullat, leivät, kakut ja kahvia • Omenia ja tyrnituotteita • Tapiolta naisille kaikkea kivaa • LakuTapsa paikalla • Käsineitä, sukkia, lompakoita yms. Ota siis yhteys Kuntsarin toimitukseen toimitus@kunnallislehti.fi ja kerro organisaatiosi, yrityksesi tai ihan itsesi tarjoamasta auttamisen mahdollisuudesta. . Ja auttaminen ei ole vain tavaroiden järjestelemistä: Liisa on jo lupautunut vapaaehtoisena vastaanottamaan ja paketoimaan joululahjoja Kaarinan kirkolle. . – Minä ja poikani Ville järjestämme pieniä joulukeräyksiä työyhteisöissämme sementtitehtaalla ja pelastuslaitoksella, ja aika ajoin kyselen lahjoituksia myös paikallisilta ystäviltäni. Kokoamme mielellään tämän joulunajan lehtiin tällaisia hyvän mielen juttuja! Se on Kuntsarin jouluapua! Eliot ja Ville Karvinen paketoimassa, ja Eliot on onnistunut paketoimaan osin myös itsensä. Voisitko auttaa kuljetuksissa tai pakkaamisessa. Miten se tapahtuu, miten apua voi hakea ja miten sitä voi kauttasi antaa. Tänä vuonna Hopelle Turkuun on kuljetettu useampi kassillinen lapsille ja nuorille mm. Aiotko pystyttää joulupuun. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 20.11.2020 Puh. Toimitus aloitetaan 8.12.2020 klo 9:30 Paimiosalissa. Varmasti tänäkin vuonna seurakunnat ja kuntien sosiaalitoimikin toimivat tonttujen apuna, mutta näidenkin osalta moni kaipaa tietoa, miten se käy. Mummelina yritän opettaa, että hyvää tekemällä ja kanssaihmisiä auttamalla saa itselleen ja toivottavasti myös toisille kivan mielen. PERINTEISET JOULU TERVEHDYKSET SAUVON TORILLA Su 22.11. Toimitusinsinööri Pekka Heino, +358407463240, pekka.heino@ maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi/ TN2019-620680 En juhli syntymäpäivääni. Koronan aiheuttaman etätyöskentelyn alettua päätin siirtää osan työmatkabensarahoistani toisten auttamiseen. Haluaisitko vaikka leipoa jollekin joululeivonnaisia. Niinpä hän tarjoutuu tässä kuljetusavuksi, vaikka sitten niihin kalentereihin tai joulupaketteihin. Liisa kertoo, että hänen lähipiirinsä kolmen oman talouden niin sanotut ylijäämät kierrätetään pääosin seurakunnan lähetystyökirpputorille ja kirjaston kierrätyshyllyyn Paimiossa, hyväntekeväisyyskeräyksiin toimitetaan vain uutta. . klo 10–15 Jättänväljäntie 9 C 1, Piikkiö. . Ilmoittautuminen etukäteen koronarajoitusten vuoksi info@kuninkaantienpanimo.fi Panimon myymälä avoinna. Härön Elämää kuoleman jälkeen Ke 19.00 Sami Hedberg show!! Taltiointi Tennispalatsista! Avoimet ovet paikallisella pienpanimolla lauantaina 21.11. Tarjoatko jouluaterian vähävaraisille. Todella moni auttaa, ja väyliäkin on useampia, mutta valitettavasti usein käy niin, että tieto avustamisen mahdollisuudesta ei tavoita heitä, jotka voisivat auttaa tai heitä, jotka apua tarvitsevat. . Tänä syksynä perhekunta on jo kerännyt reppuja koululaisille ja opiskelijoille sekä hygieniatuotteita asunnottomille ja vähävaraisille lapsiperheille. Panimon esittely tasatunnein pienryhmissä. Kerro siitä heille, jotka haluavat auttaa, miten toimia ja milloin. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Liisalle auttaminen on sydämen asia ja hänen mielestään yhteistyössä on voimaa. . Keräätkö lahjoituksia jonnekin. Jelppaan mielelläni, mikäli joku kaipailee ”logistiikka-apua” joulukalentereiden tai joululahjojen kanssa Paimiossa. Liisa Laine BIO STARA PAIMIO www.biostara.fi Muut leffat ja ajat www.biostara.fi Ensi-illassa: Naurun varjolla PäiväNäytös Ke 14.30 (kahvi 14.00) K
ellei toisin mainita • PALVELEMME: MA–LA 7–23, SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2, 21530 PAIMIO Iso erä! KG KG Läheltä PKT PS KPL KG PS PS KG 99 PS PRK ATRIA KANAN SISÄFILEET 480-600 g (9,91-12,35/kg) Suomi 19 95 PERUNA ANNABELLE 1 kg, Suomi Iso erä 2 49 99 Myös palana KIVIKYLÄ WANHANAJAN NAKKI & KOT & GO KANANAKKI 285-380 g (9,48-12,60/kg) KG KG KG PKT PRK 3 59 19 95 VALIO APPELSIINITUOREMEHU 1 l KPL 9 95 KG KPL TUORE KUHAJA AHVENFILEE Suomi 5 95 RS 1 99 14 95 3 PKT 9 95 LIHAMESTARIN NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA 10% Suomi 99 TUORE PERATTU SIIKA Suomi SAVUSILAKKA Suomi 2 99 HK OHUEN OHUT YLIKYPSÄ PALVIKINKKU, KALKKUNALEIKE & LOIMUKINKKU 300 g (9,97/kg) Suomi PKT Perinteistä ja hyvää KEITTIÖMESTARIN BROILERJA TONNIKALASALAATTI 15 95 PLUSSAKORTILLA INGMAN CREAMY JÄÄTELÖT 850 ml (3,53/l) Ei Muumi Ilman korttia 3,59-4,79 pkt 9 00 MYLLYN PARAS TORTTUTAIKINA 1 kg, pakaste Suomi NAUDAN ULKOFILEE Suomi 5 95 99 99 OLD EL PASO ORIGINAL VEHNÄTORTILLA MEDIUM 326 g (3,04/kg) 89 LINDROOSIN PUUTARHA TAMMENLEHTI SALAATTIRUUKKU Piikkiö LEIPOMO SALONEN TOSIHYVÄSÄMPYLÄ 5 kpl/325 g (3,05/kg) Turku Herkullista ja maukasta loppuviikkoon! P A I M I O KURJESUON TILA KANANMUNA 10 kpl n. 580 g (1,71/kg) Paimio ATRIA VILJAPORSAAN KASSLER n. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 20.11.2020 TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 20.-22.11. 2,5 kg Suomi Omasta myllystä, meillä jauhettu PORKKANA, PUNAJUURI & LANTTU 1 kg Palvelemme klo 23.00 asti JOKA PÄIVÄ! Läheltä Meillä tehty Palvelusta Palana, pihvinä Iso erä Säävaraus Iso erä Säävaraus Suomessa tehty 1 59 Läheltä SARPI/PORIN LEIPÄ KORVAPUUSTIJA VANILIJAPUUSTIPUSSI 7 kpl/420 g (5,93/kg) 99 KOKONAINEN ANANAS Costa Rica 1 99 OLD EL PASO TNC ORIGINAL SALSAT 340 g (5,85/kg)
Ravitsemusterapeutti säilyy Kaarina käyttää ensi vuonna investointeihin noin 34 miljoonaa euroa. – Allekirjoitan täysin, että työtä pitää arvioida, mutta en halua nähdä, että ravitsemusterapeutin työaika menee vaikuttavuusselvitysten kirjoittamiseen. HEINIMAIJA HIRVONEN Kirkkoherra Vesa Tuominen eläköityy vuoden päästä PAIMIO Kirkkoherra Vesa Tuominen on jäämässä ensi vuonna joulukuun alussa eläkkeelle Paimion seurakunnasta. Valtaosa rahoista käytetään kouluhankkeisiin. Hannu Rautanen (vihr.) peräänkuulutti kokoomukselta vastuunkantoa. Kirkkovaltuusto antaa esityksen vaalitavasta tuomiokapitulille todennäköisesti jo tammikuussa. Kaarinan veroprosentit v. . Kokoomus ja perussuomalaiset olisivat olleet valmiita vain 0,25 prosenttiyksikön korotukseen, mutta hävisivät äänestyksen 30-21. Viimeksi asia nousi esille Perlacon Oy:n laatimassa kaupungin talouden sopeutusohjelmassa. 2021 . Paimio saattaa karsia lautakuntien määrää KAARINA Heinimaija Hirvonen Kaarinan tuloveroprosentti nousee ensi vuonna, ravitsemusterapeutin työsuhdetta jatketaan, mutta esteettömän kuntosalin rakentaminen siirtyy ainakin vuodella. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 20.11.2020 UUTIS 4 PERJANTAI PAIMIO Paimion kaupunginhallitus pyytää valtuustoryhmien kannanottoa lautakuntien yhdistämisestä ja kaupunginhallituksen konsernijaoston perustamisesta. . Ensi vuonna 65 vuotta täyttäväTuominen on toiminut Paimion kirkkoherrana vuodesta 2004 lähtien. Sen sijaan valtuusto palautti yksimielisesti ravitsemusterapeutin palkkakulut (50 000 euroa) budjettiin. Kaarinan kirjaston strategiassa lasten lukeminen ja lukutaito ovat keskeisessä roolissa, joten hän ei pidä lastenkirjoista leikkaamista todennäköisenä. . Alkuperäisenä esityksenä oli kirjastojen aukioloaikojen supistaminen, mutta tästä luovuttiin. Teknisten ja ympäristöpalvelujen lautakuntia ovat tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta. Tuloveroprosentti 20,25 . Paimiossa on aika ajoin noussut keskusteluun lautakuntien mahdollinen yhdistäminen. Hän muistutti, että kokoomuksella on valtuuston suurimpana puolueena kaikki avainpaikat hyppysissään. . Välillisessä vaalissa äänioikeutettuja ovat kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston jäsenet. Mikäli vaali on välillinen, tuomiokapituli antaa hakijoista lausunnon seurakunnalle ja kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto tekee valinnan.. Muun asuinrakennuksen kiinteistövero 1,00 . Kitkaa puolueiden välille aiheutti muun muassa tuloveroprosentti, joka siis nousee Kaarinassa ensi vuonna 19,75:stä 20,25:een. Välittömässä vaalissa voivat äänestää täysi-ikäiset seurakuntalaiset. Valtuustoryhmiltä odotellaan aihetta koskevia kannanottoja. Vaalitapa päätetään ennenkuin tuomiokapituli laittaa viran hakuun. Tuloveroprosentti nousee Kaarinassa ensi vuonna 20,25:een Viisi tuntia kestäneen kokouksen alku viivästyi teknisten ongelmien takia. . Vartija Tuukka Hurme valvoi ovella, ettei saliin päässyt ulkopuolisia. Kulttuurija kirjastotoimen johtaja Ritva Nurminoro kertoo, että aineistomäärärahat ovat laskeneet vuosi vuodelta, joten helppoja säästökohteita ei ole. Irja Gustafsson (sd.) esitti, että Kuuskorpi jatkaisi oppimisympäristöasiantuntijana vielä ensi vuoden, mutta esitys hävisi äänin 26–23, yksi tyhjä, yksi poissa. Tunteet kuumenivat ja keskustelu rönsyili illan aikana Turun seudullisesta yhteistyöstä maahanmuuttopolitiikkaan. Lopputuloksena oli paljon puhetta, vähän villoja. Säästöjä haetaan esteettömän kuntosalin lisäksi muun muassa kirjaston kirjahankinnoista 30 000 euroa. Osa valtuutetuista olisi halunnut hänen osaamistaan tulevissa kouluhankkeissa. Tietokirjallisuus ja elokuvat vaarassa Ravitsemusterapeutin lisäksi Kaarinaan palkataan ensi vuonna muun muassa kaksi uutta sairaanhoitajaa avosairaanhoitoon, uusi koulupsykologi alkuja esiopetukseen sekä palveluasiantuntija ikäihmisten palveluihin. Sivistyspalvelujen ja teknisten sekä ympäristöpalvelujen toimialoilla on Paimiossa kaksi lautakuntaa. Toinen keskustelua herättänyt asia oli Piikkiön yhtenäiskoulun rehtorin Marko Kuuskorven rooli. Kaarina palkkaa lisää hoitajia ja säästää kirjoista . Kaarinan ensi vuoden budjetin on ennustettu olevan 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Uusi kirkkoherra voidaan seurakunnassa valita joko välittömällä tai välillisellä vaalitavalla. Ehdokkaat esittäytyvät seurakuntalaisille peräkkäisinä sunnuntaipäivinä pitämällä päiväjumalanpalveluksen ja niin sanotun ”vaalisaarnan”. Fiksaukset budjettikirjaan olivat muutaman sadan tonnin luokkaa, Janne Aso (kok.) harmitteli. SDP esitti jälkimmäisen poistamista budjetista, mutta hävisi äänin 37–14. Kyse on siitä, että yrityksistä huolimatta ei olla pystytty löytämään säästökohteita. Hän arvioi, että aineistoleikkaukset kohdistuvat luultavasti tietokirjoihin, musiikkiin ja elokuviin. Yleinen kiinteistövero 1,00 . Kuvassa kaupunginjohtaja Harri Virta ja valtuuston puheenjohtaja Jere Järvinen (sd.). FAKTA . Talousarviokäsittelyn aikana selvisi, että Kaarina on saamassa valtionosuuksia noin 440 000 euroa odotettua vähemmän, mikä kasvatti alijäämää. Jos ravitsemusterapeutti pystyy ehkäisemään yhdenkin kakkostyypin diabeteksen puhkeamisen, hän on tienannut oman palkkansa takaisin, Åsa Gustafsson huomautti. Kokoomus syytti muita puolueita siitä, ettei säästöjen etsimiseksi olla tehty riittävästi töitä, vaan taloustilanteeseen haetaan ratkaisua kuntalaisten kukkarosta. Siinä keskeisimmät päätökset viisituntiseksi venyneestä Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksesta. HEINIMAIJA HIRVONEN Monista muista poiketen Kaarina ei järjestänyt budjettikokousta etänä, vaan valtuutetut kokoontuivat Kaarina-salissa. – Itse olen sitä mieltä, että leikkaus aineistoista on ehdottomasti pienempi paha kuin aukioloaikojen supistaminen, hän totesi. Työstä tehdään vaikuttavuusarvio. Nyt pohditaan, olisiko lautakunnat syytä yhdistää siten, että kummallakin toimialalla olisi vain yksi lautakunta. Jos vaalitapa on välitön, tuomiokapituli tekee hakijoista vaaliehdotuksen ja asettaa ehdokkaiksi kolme hakijaa siinä järjestyksessä kuin heidät katsotaan taitaviksi ja kykeneviksi. Sivistyspalvelujen toimialalla ne ovat koulutuslautakunta ja sivistysja vapaaaikalautakunta. . – Vuoden alussa piti lähteä laatimaan talouden tasapainottamisohjelmaa. – Tässä salissa ei voi vedota siihen, että kun te muut ette ole tehneet. Niina Alhon (sd.) esityksestä ravitsemusterapeutin työsuhde on määräaikainen ja jatkuu ensi vuoden loppuun. Åsa Gustafsson (r.) esitti, että kuntosalin rakentamiseen tarvittavat 429 000 euroa palautetaan budjettiin, mutta esitys hävisi niukasti 27–23, yksi poissa. Erimielisyyttä aiheutti Kaarinan pääterveysaseman yhteyteen suunniteltu esteetön kuntosali, jonka rakentamista kaupunginhallitus ehdotti lykättäväksi vuodella
KUNNALLISLEHTI perjantaina 20.11.2020 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 8.43 15.45 PAIMIO Taina Tukia Työja elinkeinoministeriö on julkistanut tiedon BioGPaimio Oy:lle myönnetystä reilun 2,4 miljoonan euron energiatuesta. Tuki on tarkoitettu hankkeille, jotka tarjoavat uusia energiaratkaisuja vuoteen 2030 tähtäävien kansallisten ja EU-tavoitteiden saavuttamiseksi. Lounais-Suomen Jätehuolto aloittaa samalla Paimiossa kotitalouksilta kerättyjen poistotekstiilien jalostuksen kierrätyskuiduksi. – Ympäristölupa-prosessi pyritään saamaan nopeasti käyntiin, kuten myös uusien rahoittajien etsintä. Tämä tehostaa tuotantoa ja alentaa käsittelyja kuljetuskustannuksia. Paimion kaupungin intressit liittyvät elinkeinojohtaja Mika Ingin mukaan siihen, että biovoimalaitoksen toteutumisen odotetaan lisäävän YksYkkösen teollisuusalueen kysyntää. Biokaasulaitoksen suunnittelu ja rakentaminen on Envor Groupin osaamisalaa. Envor Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Laine PAIMIO Perttu Hemminki BioGPaimion biokaasulaitoksen toteuttavan Envor Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Laine kertoo, että Paimion biokaasulaitos pyritään saamaan käyttöön vuoden 2023 aikana. Kiviranta muistuttaa, että biokaasun edistäminen on vahvasti hallituksen agendalla. Uusia energiatukipäätöksiä on määrä tehdä lisää vielä tämän vuoden lopulla. Viime viikolla Kunnallislehti uutisoi myös, että EU aikoo tiettävästi käynnistää alueellaan viisi suurta tekstiilien kierrätyslaitosta ja että Suomi havittelee korkean osaamisen perusteella näistä yhtä. BioGPaimion takana ovat Envor Group Oy, Paimion Kehitys Oy ja Erpe Oy. E18-moottoritien kupeeseen sijoittuva biovoimalaitos tulee tarjoamaan paikallisille maanviljelijöille uuden ansaintamahdollisuuden. Biokaasu jalostetaan ajoneuvojen liikennepolttoaineeksi, joten alueelle on ajatus toteuttaa myös tankkausasema. Mika Laine, muodostuuko samalla konseptilla aikaa myöten kenties kokonainen rypäs biovoimaloita. Biovoimalan toteutus varmistui 2,4 miljoonan energiatuella Biokaasua kohtaan on onneksi kasvavaa kiinnostusta myös niin sanottujen institutionaalisten sijoittajien keskuudessa. BioGPaimion toiveissa on, että biokaasulaitoksen lähiympäristöön saadaan biokaasu-liikennepolttoaineen jakelu. Yrityspohjaan etsitään myös lisää tekijöitä. Toteutuessaan ne tarkoittavat uutta työtä ja veroeuroja. Biokaasulaitoshankkeen idea on hyödyntää biokaasun tuotannossa maatalouden biomassoja. Mutta kysyntä ratkaisee, ja raaka-aineisiinkin liittyviä kysymyksiä on vielä ilmassa. Kaasuaton tankkausta automaatilla Turussa. – Suomessa on jostain syystä yhä vallalla vahva kiintymys ja kiinnittyminen sähköautoihin, vaikka kaasu on pohjoisilla leveysasteilla – esimerkiksi bussien kohdalla – erinomainen ja luotettava vaihtoehto. Rakentaminen pyritään käynnistämään mahdollisimman pian. Voimalahanke on paimiolaisittain jo toinen suurhanke, joka nostaa alueen kiinnostavuutta kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan merkeissä. Biokaasu on valtava mahdollisuus Varsinais-Suomessa, jossa on jo käynnissä myös muita lupaavia hankkeita. Merkittävä satsaus alueelle Sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta iloitsee työja elinkeinoministeriön tekemästä 2,4 miljoonan euron tukipäätöksestä BioGPaimio Oy:n biokaasulaitoshankkeelle. Kiviranta on toiminut hankkeen taustalla. Biokaasua kohtaan on onneksi kasvavaa kiinnostusta myös niin sanottujen institutionaalisten sijoittajien keskuudessa, Laine toteaa. Jo pari vuotta sitten Envorin hallituksen puheenjohtaja Mika Laine kertoi Kunnallislehdelle, että tarkoitus on tuottaa biokaasua lietelannasta ja nurmirehusta ja että kaasun tuotannon jälkeen syntyvä jäte palaa lannoitteeksi pelloille. Kolmas toimijataho Erpe Oy on sauvolaisten Pertti ja Perttu Huuhkan sekä Erno Mikkolan yhteisyritys. Arkistokuva. Hankkeen tarkka tukisumma on 2 426 238 euroa. Norjassa ja Ruotsissa siihen on jo havahduttu, ja Suomi tulee kohta perässä. – Ja totta kai sekin helpottaa hankkeen markkinointia, että ilmastonmuutos ja kuluttajien käyttäytyminen ovat viime aikoina lisänneet entisestäänkin bioenergian uskottavuutta. PERTTU HEMMINKI Paimiossa saatetaan jo parin vuoden kuluttua tankata kaasua. Rahoitus varmistaa sen, että pari vuotta vireillä ollut teollisen luokan biovoimalahanke toteutuu Paimion YksYkkösen yritysalueelle. Kaikkiaan tälle vuodelle tukea on varattu 60 miljoonaa euroa. – Kokemuksesta on hyötyä, ja teknologian osalta tällainen laitos on aika helposti monistettavissa. Moottoritien toisella puolella käynnistyy jo muutaman kuukauden sisällä Resterin poistotekstiileihin ja teollisuuden tekstiilisivuvirtojen käsittelyyn keskittyvä laitos. Aikataulut ynnä muut suuntaviivat täsmentyvät Laineen mukaan ensi viikolla, kun BioGPaimion hallitus kokoontuu. Paimio on tiettävästi vahvasti ehdolla laitoksen sijoituspaikaksi. – Se viimeinenkin kymppitonni tarvitaan ennen kuin rahoitus on kasassa. – Ministeriön myöntämä tuki tarkoittaa käytännössä sitä, että BioGPaimio Oy rakentaa maatalouden biomassoja hyödyntävän teollisen kokoluokan biokaasulaitoksen Paimioon. Laitoksen toteuttamiseen tarvitaan kokonaisuudessaan yli 10 miljoonan euron suuruinen pääoma. Kaupungin pääosin omistama Kehitys Oy on hankkeen organisointivaiheen kumppani. Tuettavien hankkeiden hiilidioksidipäästöjen yhteisvähennysvaikutus on noin 58 000 tonnia vuodessa. Envor Group on parhaillaan toteuttamassa Poriin tekniikaltaan vastaavanlaista laitosta kuin Paimioon on tulossa. Ministeriön rahoitukseen liittyen ehtona on ollut, ettei hanketta viedä konkreettisesti eteenpäin ennen kuin rahoituspäätös on saatu. Porin laitos valmistuu ensi kesänä. Samalla luvassa on uusia työpaikkoja. – Siihen on nähdäkseni olemassa hyvät mahdollisuudet, sanoo Laine ja katsoo, että biokaasulla on hyvä tulevaisuus paitsi kaupunkien bussiliikenteessä ja jakeluliikenteessä myös raskaampienkin kuljetusten liikennepolttoaineena. Uudenlaista reaktoritekniikkaa TEM:n rahoittamassa hankkeessa otetaan käyttöön uudenlaista reaktoritekniikka, minkä ansiosta laitos voi käsitellä tavallista kuivempia raaka-aineita. BioGPaimion saama tuki on osa työja elinkeinoministeriön jakamaa 33 miljoonan euron investointitukipakettia seitsemälle uusiutuvan energian suurelle demonstraatiohankkeelle
Kyllä vähän ihmetyttää, onko asia tosiaan noin?. Eräs kansanedustaja ehdotti puheenvuorossaan susiturismia, olikohan nyt edellisyö nukuttu oikein kunnolla. Keli oli märkä ja tie kiilsi katuvaloissa. Näkyvyyteen vaikuttaa niin moni asia, lähtien siitä mikä ympäröivä valotilanne on, mikä on sää, mikä kulkijan varustus ja mikä havainnoijan ”valoteho”, näkökyky tai vireystila. Taina Tukia Lapsella on oikeus olla näkyvä. . Yleisen trendin mukaisesti, mielestäni myös sauvolaisten tulisi ruveta ajamaan Poutajoen vanhan padon purkua. Olen seurannut sivusta Kurjenkylän teiden hoitoa. Kyllä se susi metsään mahtuu niinkuin minäkin, en ole susivihaaja, metsästän vain minkä metsä antaa. Meillä on käsitys, että on joku keskiverto ihminen, johon voi verrata muita. Hänellä on luultavasti rikas sisäinen maailma, jossa hän viihtyy ihan hyvin. Hieman herättää epäluottamusta Paimion korona drive-in testaus. myötätuntoa ei heru muilta kun kohtalotovereilta jotka ovat kokeneet saman. Tällä kertaa minä nostan esiin sen, että vanhempien tehtävä on katsoa, että liikenteeseen lähetetty lapsi on mahdollisimman näkyvä. Olethan yhteydessä. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 20.11.2020 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET PÄÄKIRJOITUS On pimeää, mutta pidä silmät auki Lähdin keskiviikkona joskus viiden tietämissä työmaalta. Lastaan ei pidä hävetä. Näkyvyys on kaikkialla huono hämärässä ja pimeässä. Edes kysymällä. Hyvät keskivertoihmiset voivat surutta kirjoittaa yleisönosastoon, kuinka mopokuskien vanhemmat ovat kelvottomia ihmisiä, ja kuinka heillä ei olisi oikeutta edes saada lapsia. Siinä missä toinen huutaa yöt läpeensä ja vaatii vanhemmilta täyden huomion, toinen toimii kuin kello, nukahtaa illalla, herää aamulla, haluaa ruokaa tasaisin väliajoin ja on muutenkin kohtalaisen tyytyväinen. Vastuuta omasta turvallisuudesta ei voi ulkoistaa, vaan pääsääntöisesti se kuuluu itselle ja liikenteessä voi parhaiten vaikuttaa omaan tekemiseen. Jaana Kirsi Ihminen aidoimmillaan Tänään on lapsen oikeuksien päivä, liput salkoon. Paimion Kokoomus ry toimittaa kalenterit mielellään Turun Hope ry:lle. Muuttuvien tekijöiden määrä on todella suuri ja sitä myöten kukaan ei kai voi olla ihan vuorenvarma, että nyt kun olen näin hyvin varautunut, minut nähdään. Eihän sen näin pitäisi olla. Parin metrin leveydeltä pyörän uria kurassa kallioilla. Kun lapsi on pieni, aletaan hänestä kasvattaa yhteiskunnan raameihin sopivaa yksilöä. Se en tiettävästi ollut minä, joka olin hänen ylitseen ajaa, mutta en voi olla ihan varma, ettenkö olisi voinut olla. Kannattaa ennemmin odottaa, ettei autoja liiku. Tässä asiassa on näilläkin kulmilla aika tavalla parannettavaa. Kieltämättä hän loisti kuvassa kuin joulukuusi, mutta kun mietin sitä omaa ajokokemusta, niin mietin näkyvyyteen vaikuttavia monia tekijöitä. Jos lapsi on valtavan energinen ja vilkas sähläri, saattaa herätä ajatus, että kaikki ei ole hyvin vaikka lapsi vaikuttaakin ihan iloiselta ja tyytyväiseltä. Jos lapsi on hiljainen ja ujo ,ajatellaan, että hän ei voi hyvin eikä tule pärjäämään tässä kovassa maailmassa. Piti oikein erikseen tarkistaa, ovatko autossa valot päällä, kun näkyy niin huonosti. Toki ”huono” vanhempi kokee suurta häpeää, jonkun mielestä ihan syystäkin. Sen merkeissä on nostettu esiin monia tärkeitä asioita, ja huolta lasten hyvinvoinnista. . Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä siitä hurimmastakin teinistä tulee fiksu aikuinen ja ujoimmasta lapsesta iloinen ja rohkea oman elämänsä sankari. Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009. Nimimerkille ”halu auttaa”. Taannoin olin koiran kanssa iltalenkillä, ja olin sen verran laittanut itselleni heijastinta, että kuvittelin olevani näkyvä. Varmistamme henkilöllisyyden henkilöllisyystodistuksella tai nimeä kysymällä. Kunnossapitokieltoko. On heijastimia ja lamppuja tai ei. Tämä on juuri sitä pimeintä ja synkeintä aikaa. Tien käyttäjät taitavat olla eriarvoisia siellä. . . Surullista millaiseen kuntoon Paimion polku on jo mennyt. Muutaman kilometrin matkalla piti monessa käänteessä silmät sirrillä katsoa, että eihän vaan edessä ole ketään jalankulkijaa tai pyöräilijää. Neljä kertaa siellä käynyt joko potilaan tai kuskin roolissa, eikä kertaakaan ole varmennettu potilaan henkilöllisyyttä millään tavalla. Eli silmät pitää pitää auki, niin ratin takana kuin kävellessä ja pyöräillessä. Oka . Tällä viikolla on vietetty lasten oikeuksien viikkoa. . Illemmalla osuin katsomaan taas jotain paikallista somekeskustelua, jossa kokenut pyöräilijä oli kuvannut itsensä kaikkine valoineen ja heijastimineen ja ihmetteli, eikö minua nähdä kun melkein ajetaan yli. Kalakantojen puolesta Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon on 0504780686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www.kuntsari.fi – nasevat) kautta. Lapsella on oikeus olla näkyvä. Se on pelottava ajatus. On katuvalot tai ei. Tajusin, että siinäkään risteyksessä en koskaan voi luottaa, että kävelijänä tulevan varmasti havaituksi. Vastaus nimimerkille Negatiivinen: Meillä on etukäteen tiedossa kaikki näytteille tulijat, koska kaikki tulevat ajanvarauksen kautta. Ystävällisin terveisin Nina Tainio, osastonhoitaja . Tämä on outo näkemys, koska keskiverto on kaikkien keskiarvo, eli ei siis oikeastaan mitään todellista. NASEVAT . Tämä lista voisi olla pidempikin. Näin luonnonmukaistettu joki tarjoaisi kuteville kaloille paremman elinympäristön. Antaa ihmisten puhua, kohta heillä on uusi puheenaihe. kulkija . . Joskus touhu menee niin rankaksi, että pitää hakea apuvoimia lähipiiristä tai ammattiihmisiltä. Toivoa ei kannata menettää, kyllä hänestä vielä hyvä ihminen tulee. . Josko sentään hoksattaisiin, että pyörä kuluttaa polkua näin syksyn kosteassa kelissä todella rankasti. Pienemmällä tiellä ei ole lana juuri käynyt menneenä kesänä. Liikkuu sitä sitten jalan, tai vaikka autolla. Oli taas ihan säkkipimeää ja satoikin. Noin niinkuin pääsääntöisesti, jos kävellen on matkassa, ei pitäisi olla niin kiire, etteikö omaa turvallisuuttaan voi näin varmistaa. Kulkeminen jalan käy jopa vaaralliseksi, kun kura lisää liukkautta. Kun ihminen syntyy, hän tuo oman temperamenttinsa tullessaan. Otamme näytteitä kolmen minuutin välein. Seuraavana iltana ajoin autolla samasta kohdasta, satoi vettä ja olin kääntymässä, vastaan tulevan auton valot häikäisivät. . pj . Negatiivinen . Mikäli tässä ei ole onnistuttu viimeistään teini-iän alkaessa, koetaan, että vanhemmat eivät ole osanneet toimia oikein
8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:43 15:45 07:51 16:37 Lauantai +2°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:46 15:43 07:54 16:35 Sunnuntai +6°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:48 15:41 07:56 16:34 Maanantai +5°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:51 15:39 07:58 16:32 Tiistai +3°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 08:53 15:37 08:00 16:31 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 HAE KALENTERI! Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. RÄKÄTTI. Ark. 11,08 €/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Halutaan että koulu sujuu ongelmitta mielellään itse opiskellen, etänä ja siinä sivussa kasvaa täysipäinen älykäs nuori ilman ongelmia. Kun repussa on vain puhelin ja puukko. Asein ja astaloin, pelko aseena. Mitä on vialla. Huom. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Ihan mahtavaa meininkiä täällä Paimiossa, yhteisvoimin saadaan kaikkea ihanaa aikaiseksi. . Tahtoisin vaan sanoa, että nyt kaikki kotiin! Koti on se turvallisin paikka, useimmiten. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi ASIAKASPALVELU Asiakaspalvelumme avoinna arkisin klo 8.30–12. klo 18-19. Tempauksella haluamme yhdessä toivottaa jännittävää ja ilontäyteistä joulunodotusta kaikille! Kalentereita jaamme siis 1/lapsi, rajoitetun erän, perhetalo Hattaran porteilla, tänään perjantaina 20.11. Voiko olla niin, ettei omien lasten kanssa haluta viettää aikaa, koska se laatuaika koostuu kielloista ja riitelemisestä. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Perjantaina sattuu sopivasti olemaan Lapsen oikeuksien päivä, kertovat MLL Paimion edustajat vasemmalta Kati Varjonen, Salla Järvinen ja M-Marketin pojat Jesse Kantonen ja Arttu Väisänen. Kun ostoskeskus tai marketin tuulikaappi on uusi koti, jossa läksyt tehdään ja välipala syödään. Tilaushinta 1.12.2019 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Ne auttavat edes hiukan kun ovi kuitenkin aukeaa vähän väliä. Jos arki on pelkkää taistelua ja sille mitä vanhemmat antavat ei osata enää antaa arvoa. Halutaan että lapset itsenäistyvät nopeasti, mielellään jo heti syntymänsä jälkeen omatoimisiksi. Muulloin palvelemme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. On Suomessa paljon ihania lapsia ja nuoria, joilla on kyky suoriutua pahoistakin paikoista. Halutaan että harrastukset ja koulu auttavat eteenpäin. Ihan sama mitä teette, minä määrään. Kun vapaa-aika vietetään kavereiden kanssa kioskin nurkalla syljeskellen. Mielettömän hyvällä itsetunnolla varustettu, sosiaalinen ja kaunis. Mitä on vialla. Usein se määrääminen alkaa jo uhmaiässä. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +2 +2 +3 5 Sää 20.11. 24.11. – Päätimme, että suklaajoulukalenterit ovat mahtava juttu, onhan ihanaa odottaa joulua makeiden hetkien parissa. Menimme M-marketilta tilailemaan kalentereita, ja siellä innostuttiinkin ajatuksesta heti ja pojat halusivat osallistua tempaukseen tarjoamalla puolet lahjoitettavista kalentereista. Jos lapsesi kuitenkin haluaa oleskella marketin tuulikaapissa, osta uudesta käsityöläisten joulupuodista lämpimät villasukat. Rajoja ei haluta asettaa, jos pääsee helpommalla kun antaa periksi. Ehkä näin saamme myös tarjottua kalenterit perheille, jotka syystä tai toisesta eivät sellaisia pysty hankkimaan. Miten lapsi itsensä turvaa, jos itse on mukamas se vahvin. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi TOIMITUS PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2020 Jäikö Kunnallislehti tulematta. 473 2602 www.cafeasta.fi Nyt on hyvä joulutorttusää Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Meillä leivotaan kuuluisat, suussasulavat JOULUTORTUT Missä isä ja äiti. Saa mitä haluaa ja kohta sitä tahtoa ei enää taivuteta. Määräpaikkalisä on 15%. Numerossa 02-5888652 etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi MLL JA M-MARKET JAKAVAT KALENTEREITA HUOMENNA MLL:n Paimion osastossa tuli ajatus, että he haluavat ilahduttaa Paimion lapsia näin poikkeuksellisen vuoden tullessa joulukuuhun. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,25 €/kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron
Väitöstä voi seurata myös etäyhteydellä. Hän on alun perin kotoisin Oulusta ja asunut Paimiossa seitsemän vuotta. . Tilinpäätös on nousemassa plussalle korona-pandemiaan liittyvien ”ylimääräisten” valtionosuuksien johdosta. Päihteiden käytön haitat kuormittavat kaupunkilaisia. Kasvua vuoden 2019 valtionosuuksiin verrattuna on peräti 4,7 miljoonaa euroa ja kuluvan vuoden alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 3,5 miljoonaa euroa. Väitöskirja ”Polkuja esihistoriasta tulevaisuuksiin: matkailun tulevaisuuksia ja toimijoita arkeologisilla maastokohteilla” löytyy verkosta. – Se, että paikalliset toimijat – kuten yrittäjät, museoväki, arkeologian harrastajat ja kotiseutuhistoriasta kiinnostuneet – sitoutuvat esihistorian elävöittämiseen ja että eri tahot tekevät yhteistyötä keskenään. . Tämä ei toteudu kaikkialla! Lisäksi paimiolaiset koulut tekevät retkiä arkeologisille kohteille. Vuoden 2020 verotulot on arvioitu lokakuun veroennusteen mukaisina. Paimion lainamäärä tulee olemaan kuluvan vuoden lopulla lähes neljä miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden alussa. Mikä yllätti sinut väitöskirjaa tehdessä. klo 12 Turun yliopistossa. Edellä mainittuihin lukuihin liittyen Paimion lainamäärä tulee olemaan kuluvan vuoden lopulla noin 57 miljoonaa euroa. Mikä sai sinut innostumaan arkeologiasta. Tästä aiheesta ei myöskään ole tehty Suomessa juurikaan tutkimusta. Alaikäisten päihteidenkäyttö on näkyvää, Yli puolet kyselyyn vastanneista on havainnut alaikäisten päihteidenkäyttöä vuoden aikana. On häiriöitä ja levottomuutta. Yleinen puheenaihe on S-marketin kupeessa tapahtuvat häiriöt ja sinne on poliisikin useamman kerran hälytetty. Lliikkeellä on laittomia lääkkeitä joista esimerkiksi bentsodiapamiini yhdistettynä alkoholiin voi lamata hengityksen, varoittaa Aro-Heinilä. Liian moni ajattelee, ettei kai kaljottelu sentään ole niin pahasta. – Tämän vuoden ajalta on myös seudullisesti ikävä esimerkkejä siitä, miten yhdistetään lääkkeitä ja alkoholia. On yhä paimiolaisia, jotka eivät tunne esimerkiksi Rekottilaa. – Se, miten raskaita kokemuksia oli haastateltavillani eli arkeologisen kulttuuriperinnön ja sen tuotteistamisen ammattilaisilla. 19 % mielestä ei käytetä, ja 39% vastaajista ei osannut sanoa miten on. Ja yhä edelleen suurimmaksi osaksi huumaavien aineiden kokeilut tapahtuvat alkoholin vaikutuksen alaisena, muistuttaa Aro-Heinilä. Mikä sai sinut innostumaan aiheesta. 42-vuotias Maija Mäki selvitti, miten Suomessa on tuotteistettu arkeologista kulttuuriperintöä matkailualalle. Paimion kaupunginhallitus merkitsi viime keskiviikon kokouksessaan vuoden 2020 tulosennusteen tiedokseen. Lisäksi Paimion kohteet ovat sen verran merkittäviä, että niitä voisi tuotteistaa ja niiden varaan rakentaa matkailutoimintaa. Korona-valtionosuudet nostavat Paimion plussalle PAIMIO Perttu Hemminki Paimion vuoden 2020 tilinpäätöksestä ennakoidaan tulevan selkeästi positiivinen. Lisäksi tarvitaan sitä, että maanomistajat suhtautuvat retkeilyyn positiivisesti. . UUTISET ”Paimionkin muinaismuistoja kannattaisi tuotteistaa” . RIITTA SALMI. – Paimiossa on todella hyvä tilanne Paimio-Seuran aktiivisuuden vuoksi. Havainnot nuorison päihteiden käytöstä Paimiossa ovat huolestuttavia. FAKTA Huoli haitoista . Se, mitä voisi tehdä vielä paremmin, on tiedottamisen tehostaminen. Aro-Heinilä viestittää, että Paimiossa on toisen asteen oppilaitoksia, joissa niinikään on syksyllä tehty epäilyttäviä päihteisiin liittyviä havaintoja. Hyvään tulokseen vaikuttaa myös se, että Paimion kaupungin oman toiminnan menojen kasvu on ollut kuluvana vuonna maltillista. Jonkin verran oli havaittu alkoholin ja tupakkatuotteiden välittämistä sekä myös huumausaineiden välittämistä. . Itse pidän erityisesti Rekottilan linnavuoresta, jonne pääsee Paimion luontopolulta. . Maija Mäen väitöstilaisuus 28.11. . – Arkeologiassa kiehtoo materiaalisuus ja salapoliisin työ: pienistä vihjeistä pitää päätellä, miten menneisyyden ihmiset ovat oikein eläneet. Miltä näyttävät matkailun kannalta Paimion muinaismuistot. Tämä kasvattaa ymmärrystä menneisyydestä ja maisemanlukutaitoa. 42% päihdekyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että Paimion kaupungissa käytetään liikaa päihteitä. Enimmäkseen esille nostettiin ympäristöön ja turvallisuuteen vaikuttavia haittoja, kuten roskaaminen, ilkivalta, häiriökäyttäytyminen ja sen aiheuttama pelon ja turvattomuuden ilmapiiri sekä meteli ja rikollisuus. Mitkä tuotteistamisen keinot ovat toimineet. . On tapahtunut pahoinpitelyjä, ilmennyt moninaisia häiriöitä. . . . Silloin on vaikea ymmärtää muinaisjäännösten merkitystä nykyihmisille. Maija Mäki väittelee marraskuussa matkailusta arkeologisilla maastokohteilla PAIMO, TURKU Maria Kesti Paimiolainen etnologi Maija Mäki, marraskuun lopussa on väitöstilaisuutesi matkailusta arkeologisilla kohteilla. Tein valmistumiseni jälkeen töitä museoissa, mutta päädyin takaisin Turun yliopistolle ja tutkimuksen pariin. Hän paljastaa miten syksyllä sienimetsällä, täällä Paimiossa ja hyvinkin lähellä asutusta, hän itsekin törmäsi omatekoiseen vesipiippuun, joka oli pusikossa piilotettuna. – Jos ei nuorelle ole laitettu rajoja alkoholin tai tupakan kohdalla, sitä vaikeampi niitä rajoja on muidenkaan aineiden osalta asettaa. Viimeisimmän ennusteen mukaan Paimion vuoden 2020 vuosikate tulee olemaan 3,6 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä lähes 1,3 miljoonaa euroa. Kaupunkilaiset huolissaan Alkoholin, tupakan, nuuskan ja huumaavien aineiden käyttö ja sitä seuraavat haitat kuormittavat kaupunkilaisia. Noin kolmasosa vastaajista on häiriintynyt ja pelännyt päihtyneitä julkisella paikalla. Linnavuorelta on hienot näkymät, ja se on jännittävä retkikohde lapsille. Ennusteen laadinnassa on huomioitu korona-pandemian vaikutuksina muun muassa varhaiskasvatuksen ja uimahallin vähentyneet tulot, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tavallista pienempi käyttö sekä ruokaja siivouspalvelujen hyvitykset koulujen ja päiväkotien kevään sulkuajalta. Pitkäjänteisessä kehittämistyössä on myös tärkeää, että kunta on mukana aktiivisena toimijana. . Muinaismuistojen matkailullinen hyödyntäminen kiehtoo. Herättelyä hänen mielestään kaipaavat vuosi toisensa jälkeen vanhemmat, jotka eivät joko huomaa tai sitten reagoi lastensa tekemisiä. Vihjeitä ja ilmiantoja kuitenkin koko ajan tarvitaan myös ihan tavallisilta kaupunkilaisilta, joko netin tai puhelimen kautta. Monen työ on ollut yksinäistä, ja monella on resurssipulaa. Jatkossa olisi hyvä saada toimijat yhdistämään voimiaan. Muun muassa Rekottila sijaitsee yksityisellä mailla. Olen myös Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi ry:n puheenjohtaja. Täällä on upeita maastokohteita, niissä on hyvät opastaulut ja kohteita hoidetaan säännöllisesti. Vaikka yleinen trendi onkin, että tupakointi vähenee nuorten keskuudessa, se ei tarkoita, että alaikäisen tupakointia voisi katsoa läpi sormien. Se on lähes 4 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden alussa. Vain niin päästään kohdistamaan poliisin huomio oikein. – Pidän tärkeänä arkeologian popularisointia ja elävöittämistä. Nuoret onnistuvat piilottelemaan tekemisiään. – Netin kautta toimiva huumausaineiden myynti on rajatonta ja poliisin ongelma on muutenkin seurattavan alueen laajuus. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 20.11.2020 ”Huoli on” PAIMIO Taina Tukia Ylikonstaapeli Janne AroHeinilä toteaa nuorten päihteiden käyttöä koskevaan huoleen viitaten, että Paimiossa on onneksi sellainen henki, että täällä uskalletaan ottaa poliisiin yhteyttä ja yhteistyö kaupungin nuoristotyön ja sivistystoimen kanssa toimii. Paimion valtionosuudet ovat tänä vuonna 19,1 miljoonaa euroa. . Usein maanpinnan yläpuolella ei ole säilynyt paljoakaan ja menneisyyden jälkiä on vaikea havaita
Omatoimikirjasto toi uusia käyttäjiä Myös Paimion omatoimikirjasto on nostanut suosiotaan nopealla vauhdilla, vaikka kirjaston avarat tilat mahdollistavat turvavälien säilyttämisen myös virallisina aukioloaikoina. Kirjastonhoitaja SannaMari Samu ajattelee, että kasvu johtuu todennäköisesti äänikirjojen suosion kasvusta. MARIA VAKKURI Paimio nimesi seurantaryhmän ruokaja siivouspalvelujen hankintaan PAIMIO Paimion kaupunki siirsi ruokaja siivouspalvelunsa liikkeenluovutuksella Arkea Oy:lle vuoden 2016 vappuna. Suurin syy kasvaneelle lukuinnolle oli vapaaajan lisääntyminen etätöiden tai muiden muutosten vuoksi. – Omatoimikirjasto on lähtenyt käyntiin todella hyvin. Innolinkin tutkimuksen mukaan myös lapsille luettiin normaalia enemmän. Lukeminen oli koettu mukavaksi ajanvietteeksi ja kyselyyn vastanneet kaipasivat jotain muuta ajateltavaa koronan keskellä. Ruokaja siivouspalvelun hankintaprosessi on parhaillaan Paimiossa käynnissä – konsulttiavun turvin. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 20.11.2020 Korona lisäsi lukuintoa . Nyt Sauvosta lähtee vuodessa 5000 kirjaa muihin Vaski-kirjastoihin, ja lähes samanlainen määrä kirjoja kulkeutuu Sauvon kirjastoon. Joka neljäs lukee poikkeusaikana normaalia enemmän PAIMIO,SAUVO Maria Vakkuri Tutkimusyhtiö Innolinkin kysely kertoo, että korona sai ihmiset kiinnostumaan kirjallisuudesta. MARIA VAKKURI Lapsille lukeminen on tärkeää myös silloin, kun lapsi osaa jo itse lukea, Paimion kirjastonhoitaja Sanna-Mari Samu korostaa. – Kirjojen pakkaaminen vie nykyään paljon aikaan, mutta hienoa, että ihmiset ovat löytäneet lukemisen riemun, Inkinen hymyilee tyytyväisenä. Yli tuhannesta vastaajasta 24 prosenttia kertoi lukevansa enemmän kuin aiemmin. – Korona aikana oli paljon muutoksia. Äänikirjojen kuunteleminen ei ole sama asia kuin ääneen lukeminen, sillä yhdessä vietetty lukuhetki on tärkeä yhteinen harrastus lapselle ja vanhemmalle. Ruokaja siivouspalvelujen seurantaryhmään valittiin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Hongisto (kok.), teknisen lautakunnan puheenjohtaja Markku Määttänen (kesk.), Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtaja Kati Lehtimäki (sd.), kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki, tekninen johtaja Juha Saarinen, sosiaalija terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen, hankintakonsultti Jari Kaukonen sekä kaupunginvaltuutetut Kimmo Jalonen (kd.), Anu Klemola (vas.), Marika Mulari (vihr.) ja Sari Murto (sd.). Pienet jutut ovat merkityksellisiä. – Meillä oli isänpäivänä kampanja, että isät lukisivat lapsille enemmän kirjoja. Sauvossakin lainausta sopeutettu Myös Sauvon kirjastossa on nähny muutoksia koronan aikana. Tärkeätä on myös tietää, miksi joku ei halua käyttää palveluita. Lukuinto näkyy myös kirjojen varauksissa. Paimion kaupunginhallitus päätti viime keskiviikkona asettaa seurantaryhmän koskien ruokaja siivouspalveluiden hankintaa. Meillä ei pienenä kirjastona ole mahdollisuutta omatoimikirjastoon, mutta olemme auki myös lauantaisin sekä muutamana iltana, Sauvon kirjastonjohtaja Päivi Inkinen kertoo. Kirjakassit olivat todella suosittuja ja siinä näki ihmisten innostuksen lukemiseen. Meille on tullut ihan uusia asiakasryhmiä, nyt kun esimerkiksi vuorotyöläiset ehtivät käymään kirjastossa. Lopullinen päätösvalta hankinnasta on Paimion teknisellä lautakunnalla. . Hei, olisiko sinulla lähettää LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi. Paimion ja Arkean välinen määräaikainen palvelusopimus ruokaja siivouspalveluiden tuottamisesta päättyy ensi vuoden kesäkuussa. Oma kokemukseni on, että miehet ovat lainanneet kirjoja nyt koronan aikana enemmän kuin aiemmin, Samu pohtii. Sitä vastoin hallitus päätti, että kaupungin ruokaja siivouspalvelut kilpailutetaan niin, että uusi sopimuskausi alkaa vuoden 2021 heinäkuun alussa. Paimion kaupungin sivuilla on nyt palautelomake omatoimikirjastosta. Sauvon kirjastossa on turvallista asioida myös korona-aikana. Paimion kaupunginhallitus päätti kuluvan vuoden kesäkuuta, ettei Paimio käytä mahdollisuutta Arkea-optioon ajalle 1.7.2021– 30.6.2023. Kirjakassipalvelu oli suosittu myös Sauvossa, vaikka siihen totutteleminen vei hieman aikaa. Nykyään täällä näkyy harvemmin perheitä, koronan vuoksi vanhemmat hakevat kirjoja kotiin. Lastenkirjoja lainataan Sauvon kirjastossa paljon. Ei olisi ollenkaan huono juttu, että me aikuisetkin joskus lukisimme toisillemme, Samu vinkkaa. Aiemmin kirjastojen välillä liikkui aika vähän kirjoja, mutta kun varaamisesta tehtiin maksutonta, ihmiset innostuivat varaamaan kirjoja kaikista Vaski-kirjastoista. Ennen sanomalehtiä tultiin lukemaan ajan kanssa lukusaliin, nyt lehdet voi varata etukäteen ja lehtiä sekä kirjoja luetaan paljon kotona. Automaattilainaaminen on alkanut sujumaan hyvin ja kirjastossa vierailijat ovat oppineet hienosti uudet käytännöt. – Korona-aikana oli hieman nousua lainausmäärissä, mutta lainauksien kokonaismäärä jää viimevuodesta, sillä kirjasto oli hetkellisesti suljettuna epidemian vuoksi. Kirjasto sijaitsee loistavalla paikalla aivan koulun vieressä, joten koululuokat käyvät usein lainaamassa kerralla ison pinon kirjoja. – Meiltä lainataan todella paljon lastenkirjoja. Myös Paimiossa näkyy muutosten aika. Lapsille ja nuorille pitää lukea vielä silloinkin, kun he osaavat jo itse lukea. Palautetta otetaan mielellään vastaan ihan pienistäkin jutuista
Sateiden meri eli Mare Imbrium on sen edustalla oleva iso laavatasanko. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 20.11.2020 ”Kuussa näkyvät kaikki maailman aamut ja illat” . Helin on lietolainen tähtitieteen harrastaja ja taivaan ilmiöiden valokuvaaja. – Loppusyksystä vähenevä Kuu näkyy todella hyvin aamuja jopa päivätaivaalla. . – Kuusta katsottuna Maapallo näyttää täydellisen kuunpimennyksen aikaan punaiselta renkaalta. MARRASKUU Taivaan tapahtumia Kohtaamiset . . . Toisella puolella Maapalloa on aamu ja toisella ilta, kuvailee Helin. Kuu näyttäytyy meille oranssina tai tumman punaisena. MATTI HELIN . Kultainen kädensija, suuri kraaterivalli valaistuu ja tämä ”Sateenkaarten lahti” näkyy hyvin.” . Kuu on lähellä Jupiteria ja Saturnusta illalla. – Maapallo heijastaa paremmin valoa kuin Kuu. . – Kuu voi kylläkin joskus olla sinertävä. ”Kuva on silloin helppo valottaa maaston mukaan. Kesällä täysikuu on melko matalalla. – Vuodessa on yleensä 12 täysikuuta, mutta joihinkin vuosiin osuu 13, sanoo Helin. Planeetat . Valokuvaaja Matti Helin olisi kiinnostunut lähtemään Kuuhun kuvausmatkalle – ainakin ajatuksen tasolla. Kun Kuu on nousemassa tai laskemassa ja Aurinko on laskenut, Maapallon varjo näkyy Kuun pinnalla. Komeetta Atlas (C/2020 M3) näkyy Orionin tähdistössä. . ”Maan sirppi heijastuu Kuun pinnalle.” . Täydellisen kuunpimennyksen aikaan Kuussa voi nähdä sekä Maapallon aamut että illat samaan aikaan. – Jos maassa on ollut massiivisia metsäpaloja ja tai iso tulivuoren purkaus ennen kuunpimennystä, ne himmentävät Kuun väriä. ”Silloin on useita tunteja aikaa ottaa hyviä kuumaisemakuvia.” . SYYSAAMUN työmatkoilla voi ottaa vaikka tavaksi etsiä taivaalta Kuun, jos sää sen vain sallii. . – Kuussa nähdään silloin kaikki maailman aamut ja illat yhtä aikaa. . Ylängöt erottuvat vaaleina alueina ja tasangot tummina läiskinä. Tämä valo heijastuu Kuusta takaisin ja näemme sen vaalean sinertävänä hehkuna, selittää Matti Helin. Nimitys juontaa juurensa ainakin 1500-luvun Englantiin, jossa kaksi kertaa yhden kuukauden aikana ilmestyvää täysikuuta kutsuttiin petturiksi. Nimitys mukailee kuutamo-sanaa. . MATTI HELIN Lisää aiheesta jutun verkkoversiossa kuntsari.fi.. Tycho näkyy erityisen hyvin täydenkuun aikaan, kun kirkkaat sädeviirut paljastavat sen paikan Kuun alareunalla. . 25./26.11. . KUUN PINTA heijastaa valoa takaisin Maahan. . Siellä olisi mahdollisuus sellaisiin kuviin Maasta, joita olen ottanut Kuusta. Kuu on lähellä Marsia yöllä. Leonideja näkyy lähes koko marraskuun ajan. KUU ON ollut jälleen uutisotsikoissa, kun lokakuun lopussa julkaistut tutkimukset kertoivat, että Nasa on löytänyt vettä Kuusta alueelta, jonne paistaa Aurinko. Se on Maan oma varjo, joka voi tuoda kuvaan hienoja sävyjä.” . Paras aika Kuun pinnanmuotojen tarkkailuun on puolen kuun tai kuusirpin aika. ”Se on näyttävä hämärällä taivaalla.” . Kuu peilaa elämää Maapallolla. Venus ja Merkurius näkyvissä aamutaivaalla. Kasvava Kuu, 2–3 päivää puolikuun jälkeen. Tähdenlentoparvi on parhaimmillaan aamuyöllä 17.11., jolloin voi nähdä parikymmentä tähdenlentoa tunnissa. Maapallon uloimpien ilmakehien läpi kulkeva valo värjää Kuun pinnan. Silloin ilmakehässä on jotain hiukkasia, kuten tuhkaa, joka suodattaa Kuun valosta punaisemmat sävyt pois, kertoo Helin. Tähdenlentoparvet . Tässä kuussa ihaillaan nimittäin kaksi kertaa täysikuuta. MATTI HELIN VINKKAA Nämä Kuun vaiheet kiinnostavat valokuvaajaa . ”Silloin Kuussa näkyy ns. Nämä kraaterit ovat halkaisijaltaan joitakin kymmeniä kilometrejä. Täysikuulla Aurinko valaisee pinnan kauttaaltaan, varjoja ei näy ja syvyyksiä on vaikea nähdä, kertoo Helin. Revontulia voi näkyä ajoittain. Maatamo tarkoittaa, että Maan heijastama valo näkyy Kuun varjopuolella. Vähenevän Kuun pieni sirppi pimeällä taivaalla. . Ohuen kuusirpin aikaan Maa näyttäytyy Kuussa lähes täytenä, ja sen valo valaisee Kuun yöpuolen. . Maatamo heijastuu toisinaan Kuun pinnalle. Taivaalle nouseva Kuu iltahämärässä, kun Aurinko on laskemassa. Se löytyy keskiyön aikoihin etelätaivaalta. Parhaiten pinnan muodot tulevat esiin kiikarilla tai kaukoputkella, mutta myös kameran kuva paljastaa paljon. . Kirkas oranssi kertoo, että ilmakehässä ei ole paljon ylimääräisiä hiukkasia. . Valokuvaaja Matti Helin uskaltautuisi Kuu-retkelle, jos Kuussa voisi ottaa ne samat ikoniset kuvat Maasta, joilla nyt luomme Kuun kauneutta. Petturi-Kuun väritys ei kuitenkaan muutu. ”Vastapuolelta alkaa nousta violetin sävyistä väriä. Kuun pinnan muotoja pystyy marraskuussa tarkkailemaan paljaalla silmällä. Kuun kuuluisa maamerkki, Sinus Iridum eli ns. Illan pimentyessä maastosta tulee liian tumma.” . Ilmakehässä olevat hiukkaset eivät päästä Auringon valoa niin hyvin läpi ja pimennyksessä oleva Kuu näyttää tummanpunaiselta, joskus jopa lähes mustalta, kuvailee Matti Helin. Kultainen kädensija näkyy kuvassa ylävasemmalla. Hän kertoo noin kerran kuukaudessa Kunnallislehden lukijoille ajankohtaisista taivaan ilmiöistä. Komeettaa ei näe paljaalla silmällä, se on kiikaritai valokuvauskohde. Olisi hienoa kuvata nousevaa täysmaata Kuun pinnalla. . . . . Tychon halkaisija on noin 85 kilometriä, ja se on lähde 5 kilomeriä syvä. MARRASKUU on täydellinen Kuu-kuukausi. Johanna Käkönen Täydellisen kuunpimennyksen aikaan Kuu joutuu Maan varjoon, mutta ei mene kokonaan piiloon. Planeettamme tapahtumat voivat värjätä Kuun eri sävyin. . Kun täysikuusta nautittiin juuri loka-marraskuun vaihteessa, oli myös lokakuun kahden täysikuun kuukausi. Mars näkyy hyvin koko marraskuun ajan. Muut . Auringon valo puskee Maapallon ilmakehän läpi, mutta itse pallo on musta. Asialle on oma nimityskin, Blue Moon, sininen kuu. Nouseva täysikuu on usein oranssin sävyinen suuri pallo. – Kuun vasemmalla reunalla voi nähdä 3 tai 4 kirkasta läiskää. Tycho tai Tyko on selkeimmin Maahan näkyvä kraateri Kuussa. Kuun kierto Maapallon ympäri kestää 28 päivää, joten aina silloin tällöin kaksi täysikuuta osuu yhteen kalenterikuukauteen. – Kuussa näkyisivät Maan vaiheet. – Silloin pinnanmuotojen heittämät varjot paljastavat pinnan muodot. Ne ovat suhteellisen uusia iskemiä Kuun pinnassa, vain satoja miljoonia vuosia vanhoja. . – Sen roiskeet ulottuvat koko näkyvän kiekon yli. Keväällä kasvava Kuu näkyy taas paremmin iltataivaalla, kertoo Helin. 9.11
Räty, Laakso. 30.11. Tiedustelut Pirkko Tuominen puh. Tiistaikerho Tillintuvalla 24.11. PE 27.11 klo 9.15 Naisten jumppa 10.30 Miesten omatoiminen kuntosali. Ti 24.11. Maksutonta neuvontaa ja tukea saatavilla ajanvarauksella toimistolla ja etäyhteyksin. Vistan Martat: yhteinen jouluateria ke 2.12. Ke 25.11. Paimiossa: Pe 20.11. Kaffetassi aikuisten kohtaamispaikka klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Paimion kirkko avoinna klo 15-18 hiljentymistä varten. Hallituksen kokous to 26.11. Maanantai 23.11. klo 10. Kahvitarjoilu, muutoin omat eväät. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa ym. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Jouluruokailu, ohjelmasta vastaa Pasi Kaunisto. bocciaa ja askartelijat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. 040 7345 040 tai sähköpostilla leena.jarvi@paimio.fi. kerhossa tai Marja-Liisalle 040 729 3909. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna Peimari United Ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS 4.12.2020 klo 18.30 Peimari-Areenalla. kerros), Salo. Kotim. Su 22.11. Piikkiön Eläkeläiset: 25.11. Lehmirannan ruokasalissa noudatetaan THL korona ajan ohjeita Sitovat ilmoittautumiset 30.11.2020 mennessä Leena Järvi, puh. Railalle ja maksu Vistan Marttojen tilille viimeistään ma 23.11. 3). Kahvitarjoilu. Nostamalla esiin aitoja huolenaiheita, synnyttämällä keskustelua ja herättämällä päättäjien huomion, laadukas journalismi tekee positiivisesta muutoksesta mahdollista. Työväenyhdistys ry:n PAIMION EV.LUT. Ke 25.11. 12.12. Su 29.11. PAIMIO PAIMION RASTI Sunnuntaina 22.11. 50 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. 26.11. Tulethan terveenä ja huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä. Tervetuloa kahville ja seurustelemaan! MA 23.11 klo 10.30 Sananlaskut. * Toivoa naiselle -rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla (Pyölint. KUNNALLISLEHTI HUHUILLE KYYTIÄ! LUE KUNTSARIA. Ti 24.11. 2). Turun Seudun Nivelyhdistys. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant.2). To 26.11. Lähtö Cafe Puntarin edestä, Pyhän Katariinan tie 7. Hentopalloa koulukeskuksen II-salissa tiistaina 24.11. Jos Sinulla on vähäisiäkin flunssaoireita, pysyttele kotona! Seuraa kotisivujamme osoitteessa www.paimio.elakkeensaajat.fi. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 12.00, Pontela. RT 3 h+k+s+autokatos 82 m 2 Ilmarisentie 1, Paimio Lisät. Airola. klo 10. Räty, Kopponen. 17.12. 040 565 2853 tai tiistaikerhossa. toimija. Toteutuuko unelmani omasta yrityksestä. Kuntosalivuoromme uimahallilla torstaina 26.11. klo 12.15-13.15. Autoista romutuspoistot. Omaisneuvontapäivystys 24.11. Ja mitä se vaatii, että menestyisin?” Eero, 24 vuotta, luonnonvaratuottaja Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. Kirkkomuskari ja leikkihetki klo 9.30 Sauvon srk-talolla. Kun tilanne alkaa laantua tavataan ruokailun merkeissä ensi vuonna. Tuemme ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihteiden kanssa. Kuntoilijoiden sauvarinne/ kävely .Paikkana Rivonmäki. Tervetuloa! Hallitus Piikkiön Sos.dem. Ja mitä se vaatii, että menestyisin?” Eero, 24 vuotta, luonnonvaratuottaja Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. Suosittelemme kaikille oman maskin käyttöä. * miesten sauna klo 18 Suojalassa (Järvenkyläntie 166). klo 15 Peimari-sali. Osallistumislista tiistaikerhossa. 050 4653744 MYYDÄÄN URHEILUSEURAT YHDISTYKSET Kuinka minun käy. seurakunnan toimistot avoinna klo 9-11. Lahtinen. Lehmirannassa jo perinteeksi muodostunut joulujuhla 15.12.2020 tilaisuuteen lähdetään yhteiskuljetuksella. TI 24.11 klo 14.30 ATK-Senior Surf, OMA tietokone tai Tabletti mukaan. klo 1416. Työntekijä päivystämässä. Ke 25.11. Haanpään maaja kotitalousnaisten joulujuhla peruuntuu kiihtyvän koronatilanteen takia. * Operaatio Ruokakassi -ruuanjakelu klo 16 Mikaelintalolla. Sauvon kirkko avoinna klo 15-18 hiljentymistä varten. Huom! poikkeava viikonpäivä. piikkiöläisten eläkeläisjärjestöjen puurojuhla klo 12 Pontela, peruttu. ”Osaanko vakiintua vuosien veijarielämän jälkeen. joululounas ja kerho klo 12 Kavalton tilan navetanvintillä, pieni nimetön paketti mukaan, ilm.viimeistään 26.11. Halikon sairaalan omaisneuvontapisteeseen (Märyntie 1) voi tulla keskustelemaan yhdistyksen työntekijän kanssa ajanvarauksella, 040 722 4961/jaana@finfamisalo.fi, torstaisin kello 12–14.30. Lisätietoja: www.finfamisalo.fi ja www.finfami.fi/verkkoryhmat. klo 17-18.30. nuorten Night Cafe klo 19-22 Wanhalla. Ajanvaraus: 040 722 4961/ jaana@finfamisalo.fi. Ohjelmassa Vire-Lavista, bingo ja kahvihetki. Aloitus klo 9.30 kirkkohetkellä Sauvon kirkossa – Ahtola, Moilanen. ”Osaanko vakiintua vuosien veijarielämän jälkeen. Boccia klo 9.00, Pontela. askartelukerhon myyjäiset Pontelassa klo 10-13.30. 5.12. Avoin chat mielenterveysomaisille keskiviikkoisin Tukinetissä klo 1719. P. Nostamalla esiin aitoja huolenaiheita, synnyttämällä keskustelua ja herättämällä päättäjien huomion, laadukas journalismi tekee positiivisesta muutoksesta mahdollista. Sitova ilm. Tervetuloa! OSTETAAN PAIMIO FinFami Salon seudun mielenterveysomaiset ry. klo 12. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. johtokunta klo 10 Pontelan yläkerrassa, huom. Parkki Korvenalantie 23. To 26.11. 040 565 2853. Ilmoittautua voi 7.12. paikka! 2.12. To 26.11. Korttipelikerho klo 12.00, Pontelan yläkerta. Työntekijä päivystämässä. mennessä Pirkolle puh. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi KOKOUKSIA SYYSKOKOUS ke 25.11.2020 klo 18.00 kokoushuoneessa, Hadvalantie 9, Piikkiö. Lahtinen, Nyman. La 21.11. Puurojuhala Tillintuvalla tiistaina 15.12 klo 12. klo 18 Kaimalan Karhulammella. Ke 25.11. Rankkasateella kirkkomuskari on srk-talossa. kirkkovaltuuston kokous klo 18 Paimion kirkossa. Rastipolku Family ja Sport maanantaiharjoitus klo 18 Jokelan koulu/ Vistan yläkoulu. Peimarin seutu rukoilee yhteiskristillinen rukousilta klo 18 Sauvon kirkossa. Tavoitat meidät puhelimitse ja sähköpostitse, 044 793 0586/ toimisto@finfamisalo.fi tai toimistolta osoitteesta Turuntie 8 as 13 (4. Sauvo-Karunan kirkkoalueella: Pe 20.11. Toteutuuko unelmani omasta yrityksestä. 11 perjantaina 20.11.2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. klo 13 Tillintupa mm. sanajumalanpalvelus klo 12.30 Sauvon kirkossa. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. Lisätietoja: www.finfamisalo.fi. Yhdistyksen joulujuhla Ti 8.12. Kokoontuminen Syybyntien Ppaikka klo 18. 4). Tiistai 24.11.Rasti juoksee. Kerho ma 23.11. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Bocciaa Tillintuvalla torstaina 26.11. leikkimielistä visailua, pelataan bingoa, oma kahvi muki mukaan, kerhon jälkeen Lavis klo 15.15. Kerho klo 12.00, bingo, vetovastuu Bocciakerho. Ti 24.11. Hyvää joulunaikaa kaikille ja pysykää terveenä! Paimion Eläkkeensaajat ry. KE 25.11 klo 10.30 Kurling. Ti 24.11. Esakööri harjoittelee Tillintuvalla tiistaina 24.11. SEURAKUNTA Kastettu: Nelli Maarit Lehmus Kuollut: Unto Ossian Eräharju 94 v, Pauli Johannes Reponen 94 v, Pirkko Mirjami Karjalainen 87 v, Jouko Salomo Ketonen 76 v, Pentti Tapani Kittilä 76 v. ma, ke, pe ovet avoinna klo 8-12 & minikuntosali käytössä. Ei kahvitarjoilua. Seurakunta suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikissa sisätiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa. HUHUILLE KYYTIÄ! LUE KUNTSARIA.. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. kello 14-16 Jukolan ryhmätilassa. Hyvänmielenkerhon Joululounas Pohjankulman Ruokatuvassa, Rymättylässä klo 12.30. Rasti suunnistaa klo 10 paikkana Kyysilä. perhekerho klo 9.30-11.30 Sauvon srk-talon pihalla (Pappilant. Nyman, Lahtinen. perhekerho klo 10-12 Paltan kerhotalon leikkipihalla (Paltant. 3). sanajumalanpalvelus klo 10 Paimion kirkossa. Ma 23.11. Hanhivaarassa noudatetaan koronaan liittyviä turvallisuustoimenpiteitä pallojen ja kenkien osalta. klo 16.30-17.30 Kaarinan Nivelkävely. Keilailua Salon Hanhivaarassa torstaina 26.11. KAARINA Tupasvillan avoin päivätoiminta: Hepojoentie 7, Piikkiö. Someron omaisneuvontapäivystykseen (Jukolantie 3, Somero) voi tulla keskustelemaan yhdistyksen työntekijän kanssa ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta, jos työntekijä on vapaana. Kuinka minun käy. Kokoontuminen Syybyntien P-paikka klo 19. Su 22.11
PAIMIO Viimeisen viikon aikana pari paimiolaista ikäihmistä on saanut puhelinsoiton, jossa heille on tarjouduttu ulkoiluavuksi. Ennusteeseen liittyy kuitenkin epävarmuutta, kun koronatilanteen kehittymistä ei tiedetä. Turun arkkihiippakuntaan tulee kaksi aluerekisteriä, toinen Poriin ja toinen Turkuun. Asiaa voitaisiin miettiä uudelleen keväällä. Vuoden 2021 talousarvioon sisältyy kahdeksan uuden hoitajavakanssin perustaminen jatkuviin ympärivuotisiin sijaistarpeisiin. Porin aluerekisterille tulee palvelupiste Saloon. Korona vaikeuttaa ennustamista KTO:n ensi vuoden toimintatuotoiksi arvioidaan runsaat 42 miljoonaa. Lukkarintie 2 21500 PIIKKIÖ Tervetuloa! Takuumurea naudan ULKOFILEPALA 19,95€ /kg Palvelutiskiltä Tuore nahaton AHVENFILE 19,95€ /kg Erä/säävaraus Palvelemme ma-la 7-22 su 8-22 Arvid Nordquist KAHVIT 10€ /3pkt á 500 g Wanyama, Gran Dia, Festivita, Franskrost, Mellanrost Festivita, Franskrost, Mellanrost Muista verkkokauppamme Tilaa ja nouda -palvelu Seuraa meitä somessa: Instagram: @ksmpiikkio Facebook: K-Supermarket Piikkiö PALVELEMME JATKOSSA JOKA PÄIVÄ KLO 22 SAAKKA! INGMAN CREAMY JÄÄTELÖT 9€ /3 pkt myös laktoosittomat, ei Muumi MUISTA MYÖS HERKULLISET GLÖGIT! KTO:n taseessa kahden miljoonan ylijäämä . Kuntayhtymän johtaja Seija Aaltonen perusteli ylijäämän pitämistä taseessa koronatilanteen tuomalla epävarmuudella. Tässä on ajateltu, että meillä olisi nyt puskuri. Kuka kumma tarjosi ulkoiluapua. Asian päättää aikanaan kirkkovaltuusto.. Palkkamenot kasvavat ensi vuonna noin 1,7 miljoonalla eurolla. – Tässä on kuitenkin kyse selkeästi ikäihmisistä, ja herää huoli, keitä nämä soittajat ovat olleet ja millaisella asialla. Varapuheenjohtaja Harry Nordqvistin (kok.) käynnistämässä keskustelussa aprikoitiin, pitäisikö ylijäämä palauttaa kunnille, joiden taloustilanne ei ole tällä hetkellä erityisen hyvä. Kasvua tähän vuoteen verrattuna tulee noin kolme miljoonaa. Toisessa tapauksessa tapaamisesta sovittiinkin, mutta ketään ei tullut sovittuun aikaan paikalle, kertoo Aaltonen. – Keväällä menimme kahdessa kuukaudessa 900 000 euroa miinukselle. . Alennus asumispalvelujen vuorokausihintoihin Valtuusto päätti alentaa kunnilta perittävien asumispalvelujen vuorokausihintoja ja toisaalta nostaa suoritehintoja, jotta hinnoittelu kohdistuisi mahdollisimman täsmällisesti oikeisiin palveluihin. su 22.11. Toki mahdollista on, että ulkoiluavun tarjoajat ovat liikkeellä puhtain mielin, mutta siinä tapauksessa Aaltonen toivoo heidän yhteydenottoaan kaupunginvirastolle, että asia selviää. Muutoksia kunnilta perittäviin palveluhintoihin PAIMIO Jari Malm Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuusto sinetöi Kehitysvamma-alan tukija osaamiskeskuksen eli KTO:n ensi vuoden budjetin viime torstaina. Ylijäämäksi jäi noin kaksi miljoonaa euroa sen jälkeen, kun KTO palautti kunnille puoli miljoonaa euroa marraskuussa. Talousarvioesitykseen ei tehty muutosehdotuksia, mutta taseessa oleva ylijäämä puhutti. Eniten kallistuu työtoiminta avustajan kanssa. Tässä tapauksessa vanhusten puhelinnumerot on saatu jotain muuta kautta, mikä sekin herättää epäilyksen, että asia on vähintäänkin outo. Kaupungin tiedossa ei tällaisia tarjoajia ole, ja yleensäkin ulkoiluavun viralliset tarjoajat eivät tokikaan voi lähestyä vanhuksia suoraan, vaan vanhuspalvelujen kautta. Paimion vanhuspalveluiden avopalvelunohjaaja Ritva Aaltonen otti yhteyttä toimitukseen kantaen huolta siitä, keitä nämä ulkoiluavun tarjoajat ovat ja onko asiassa niin sanotusti ”puhtaat jauhot pussissa”. Missään puheenvuorossa ei kuitenkaan vaadittu ylijäämän palauttamista. Virkatodistukset aluerekisteristä PAIMIO,SAUVO Seurakuntien tulee liittyä viimeistään vuoden 2022 alussa johonkin aluerekisteriin, joka palvelisi siis sitten useampaa seurakuntaa virkatodistus-, sukuselvitysja muissa jäsenrekisteriasioissa. Nykyinen päivähinta on 185 euroa ja uusi 240 euroa. Eri puolilla maata toimitaan jo varsin laajasti tämän käytännön mukaan. Yli puolet siitä tulee Sauvon ensi vuonna aloittavasta asumisyksiköstä ja loput volyymin kasvusta. Asumispalvelujen vuorokausihintoja lasketaan kaksi prosenttia ensi vuoden alussa. Vaihtoehtona voisi olla myös lainojen nopeutettu takaisinmaksu. Muutoin on syytä viestittää, että ikääntyneet ja heidän läheisensä osaavat suhtautua varoen tällaiseen lähestymistapaan. Ne eivät kasvata kustannuksia, koska lisämeno on katettu vähentämällä sijaismääräärahoja. Kasvu johtuu pääosin palkankorotuksista ja Sauvon yksikön henkilöstön palkoista. Paimion kirkkoneuvoston kanta on, että seurakunta liittyy Porin aluerekisteriin 1.1.2022. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 20.11.2020 HERKKUJA PIKKUJOULUPÖYTÄÄN TARJOUKSET VOIMASSA pe 20.11. Osallisuutta ja työllistymistä edistävien toimintojen suoritehintoja korotetaan. Perusteina ovat kustannustehokkuus ja palvelujen nopeus ja joustavuus