. Rehtori Sari Valtonen vakuuttelee kuitenkin ongelmien olevan takana päin. Niko Säkkinen keuli parkkialueella, kun taas kuvassa taustalla näkyvä Sebastian Westberg suorastaan lensi Paimion taivaalla. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Keula kohti taivasta . INA VIRTANEN Sauvon uudet koulukuljetukset ovat herättäneet keskustelua. TIISTAINA 20.8.2019 102. Tapahtumalle lupailtiin 500 kävijän myötä jatkoa ensi vuodelle entistä suurempana. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 16 TÄNÄÄN +19°C 6 m/s NRO 62. ANNI HIMBERG UUTISET 12 Viivästyneestä kilpailutuksesta ongelmia Sauvon kuljetusoppilaille UUTISET 5 Poliisi partioi maanantaina Vistan koululla uhkausviestin takia Koivulinnan kaava-alueen väkilukutavoite herätti keskustelua UUTISET 11. Soikan parkkipaikalla ensimmäistä kertaa järjestetty Wernerfest villitsi yleisöä stunt -showlla sekä iltabileillä
Tervetuloa seuraamaan Ankkalammelle kilpailijoiden menoa! Paimion minitriathlon la 24.8. Osuuskunnan hallitus Synttärionnittelut 8-vuotiaalle Veetille Toivottaa mummu ja pappa, äiti, isi ja Sanni Onnenhalaus 22.8. Kunnallislehti maksaa postimaksun *Tieto tarvitaan digilehden tilauksessa ja käyttöönotto-ohjeet lähetetään sähköpostilla. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetuksen mukaisesti. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/nuori Täytä tämä kuponki jatiputasepostiin. kello 10 Ankkalammella! Järjestäjänä: Peimarin Latu ja Polku ja Paimion kaupunki ONNEA ONNEA KUNNALLISLEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT www.kuntsari.fi. Nimi Osoite Puhelinnumero Omat tietosi: 2 KK DIGILEHDET VELOITUKSETTA ANNA NUORELLE PALA KOTISEUTUA MUKAAN Tilaus on määräaikainen ja koskee vain uusia tilauksia. KOKOUKSIA Lahjalehden saaja Osoite Puhelinnumero Sähköposti* KUNNALLISLEHTI Sopimus 5007561 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Tarkemmat tiedot Paimion Urheilijat kotisivuilta. ETU T ILA AJ A N E T U ! Poutajoen vesiosuuskunnan ylimääräinen osuuskunnan kokous ti 24.9.2019 klo 18 Neste Paimio Ajurintie 1. KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 20.8.2019 TUOHITIE 11, PAIMIO HIERONTA & FYSIOTERAPIA KATJA HÄMÄLÄINEN 0408314821 WWW.FTKH.FI HIERONTA: 30 min 25€ 45 min 35€ 60 min 42€ 90 min 57€ PU UrheilUkoUlU aloitteleville Paimion Urheilijat käynnistää uudet harjoitusryhmät 5-9vuotiaille yleisurheilun, hiihdon ja mäkihypyn uusille harrastajille. Käsiteltävänä asiana sääntöjen 9 § lisäosuuspääoman / liittymismaksun korotus. 473 1101 avoinna arkisin 9-17, la 9-15, su 11-14 Varaukset ja tiedustelut P. 10-vuotiaalle Fridalle! Toivovat Mami ja Papi KanKaanrannan Puutarha Sauvontie 1, Sauvo puh. Ilmoittautumiset: pu.urheilukoulu@ gmail.com 4.9.2019 mennessä. 473 1101 Hilloja meHuvadelmaa 22,00 € / 2,5 kg laatikko (lisätarjous 5 laatikkoa 100,00 €) (erä) Ilmoittaudu mukaan vielä kisapaikalla kello 9
KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 20.8.2019 Kariniemi Hunaja-ja Liekkisiivet 700 g (2,84/kg) Läheltä tarjoukset voimassa ti-to 20.-22.8. ellei toisin mainita • paLveLemme: ma–La 7–22, su 10–22 • jokipeLLontie 2, 21530 paimio Lihamestarin possu-nauta jauHeLiHa Suomi 12-pack kg kpL tuore kokonainen kirjoLoHi Suomi Voimassa ma-to 19.8.-22.8.2019 ilmainen fileointi! 89 ps Halpaa ja hyvää! 6 99 kg iso erä! omasta myllystä, meillä jauhettu! Maukasta ja tosi edullista alkuviikkoon! 4 99 Läheltä! 99 kg 9 50 6-pack kpL 3 99 kg 5 99 1 99 pkt 1 99 pkt kpL 4 50 1 00 kg 1 49 palvelemme klo 22.00 asti joka päivä! KiviKyLä makkaraLenkit 300-400 g (5,63-7,50/kg) Leipomo saLonen iso omenapossumunkki 100 g (8,90/kg) Turku 3 99 Helppoa ja hyvää! 2 rs 2 pkt 2 pkt 3 pkt meira jauHetut kuLta katriina kaHvit 450-500 g (6,33-7,04/kg) Yksittäin 3,49 pkt suomessa paahdettu! 89 arLa viiLit 200 g (1,66/kg) 2 00 6 prk 2 99 pL FeLix ketsuppi 1500 g (1,99/kg)muikk paljon ja edullisesti! kivennäisvesi 0,33l kmp, 12 x 0,33/l (0,95/l), sitruuna ja naturel KeLLog`s corn FLake`s 500 g (3,98/kg) Helppoa ja hyvää! raikas erä! mountain Dew virvoitusjuoma 6 x 0,33 l (1,56/l) tuore muikku Suomi iso erä palvelusta! Kariniemi kuuma griLLattu broiLer Suomi 4 99 palvelusta! Leipomo saLonen tosiHyväsämpyLä 5 kpl/325 g(2,74/kg) Turku 5 00 pLussakortiLLa sneLLmann tosi mureat LeikkeLeet 130-200 g (12,50-19,23/kg) Yksittäin 2,89 pkt banaani Equador kirsikkatomaatti Espanja 250 g (2,00/kg) Yksittäin 0,89 rs (3,56/kg) 1 69 atria kunnon arki muusiateriat 300 g (5,63/kg) Helppoa ja hyvää! kesäkaaLi Suomi
Paimiossa myydään bensaa ja dieseliä lähes yhtä edullisesti kuin Turussa . ABC S-market, Paimio (kylmäasema): 95E=1,531 e/ltr. ABC Sauvo (kylmäasema): 95E=1,567 e/ltr. ABC, Tammisilta, Paimio: DSL=1,386 e/ltr. Muilla asemilla ei ylletty yhtenäkään päivänä vertailun kirkkaimpaan kärkeen. ABC Sauvo (kylmäasema): DSL=1,356 e/ltr. Se pitää osittain paikkansa, mutta ei kokonaan. 6. Tämän vertailun kohdalla on huomioitava, että minkään aseman kohdalla ei ole otettu huomioon mahdollisia alennuskortteja tai bonusjärjestelmiä. Kolmena vertailupäivänä kalleinta bensaa myytiin Sauvon ABC:llä, kahtena päivänä Paimion Hevonpään Teboililla ja yhtenä päivänä sekä ABC Tammisillassa että Piikkiön Shellillä. PERTTU HEMMINKI Bensavertailun yhteenvetona voi todeta, että mitään kiskurihintoja Peimarissa ei polttoaineista peritä. Asemaja päiväkohtaisia eroja kuitenkin löytyy. 2. 9. 6. PERTTU HEMMINKI Keskiarvo-litrahinnat, bensiini, edullisin ensin: 1.Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): 95E=1,513 e/ltr. . 6. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | tiistaina 20.8.2019 UUTIS 4 TIISTAI PAIMIO-SAUVOKAARINA-TURKU Perttu Hemminki Peimarissa on vallalla käsitys, että Turun huokeimmilla polttoaineen jakeluasemilla on saatavilla bensaa ja dieseliä selvästi edullisemmin litrahinnoin kuin Paimiossa, Kaarinassa ja Sauvossa. Diesel oli kahtena vertailupäivänä kalleinta sekä ABC Tammisillassa, Shell Piikkiössä että Teboil Hevonpäässä. Toisaalta polttoaineenjakelu on ainoa palvelu, mitä kylmäasemilta saa. Shell, Kaarina: 95E=1,553 e/ltr. Teboil, Paimio, Hevonpää: DSL=1,386 e/ltr. Paimion Nesteen kylmäaseman diesel oli kahdesti vertailun halvinta. Kylmäasemat keskimäärin edullisempia kuin palveluja liikenneasemat. Yhteenvetona voi todeta, että mitään kiskurihintoja Peimarissa ei polttoaineista tätä nykyä peritä. 5. Teboil, Paimio, Hevonpää: 95E=1,564 e/ltr. Ei, vaikka tankkaisi kerralla täyden tankin. Nesteen kylmäasema Turun Skanssissa osoittautui litrahinnoiltaan hivenen edullisemmaksi kuin vertailun seuraaville sijoille yltäneet Paimion S-marketin pihamaalla sijaitseva ABC-kyläasema ja Paimion K-marketin pysäköintialueen laidalla oleva Neste-kylmäasema. 4. ABC, Tammisilta, Paimio: 95E=1,572 e/ltr. 8. Taukopaikoiksi niistä ei ole. elokuuta. Paimion S-marketin ABC-asema myi kahtena vertailupäivänä joko halvinta bensaa tai dieseliä. Siinä mielessä vertailu ei ole sataprosenttisesti tasapuolinen eikä oikeudenmukainen. ABC S-market, Paimio (kylmäasema): DSL=1,332 e/ltr. Kunnallislehti vertaili polttoaineiden hintoja Peimarissa ja Turun Skanssissa aikavälillä 7.-19. Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): DSL=1,328 e/ltr. Neste, Paimio keskusta (kylmäasema): DSL= 1,342 e/ltr. 7. Useimpina vertailupäivinä litrahinnaltaan edullisinta bensaa ja dieseliä myytiin Skanssissa. Teboil, Kaarina (kylmäasema): DSL=1,356 e/ltr. Shell, Piikkiö: 95E=1,576 e/ltr. 2. Suuntaa antava se kuitenkin on. Vertailu ei huomioinut mahdollisia alennuskortteja tai bonus-järjestelmiä.. Erot ovat joka tapauksessa sen verran pieniä, että pelkästään halvan bensan perässä ei kannata Turkuun ajella. 6. 3. Teboil, Kaarina (kylmäasema): 95E=1,552 e/ltr. 5. Keskiarvo-litrahinnat, diesel, edullisin ensin: 1. Neste, Paimio keskusta (kylmäasema): 95E=1,536 e/ltr. Yhden kerran diesel oli kalleinta Paimion K-marketin Nesteellä, Shell Kaarinassa ja Sauvon ABC:llä. 4. 4. Kylmäasemilla litrahinnat ovat keskimäärin edullisemmat kuin niin sanotuilla miehitetyillä asemilla. Shell, Kaarina: DSL=1,366 e/ltr. 3. Shell, Piikkiö: DSL=1,386 e/ltr
Poliisi varoittaa nettipetoksista Poliisi muistuttaa ihmisiä varovaisuuteen ostaessa tuotteita internetin myyntipalstoilta. – Reilu kymmenen vuotta sitten ne alkoivat yleistyä, kun oli nämä kaksi kouluampumistapausta, Helesvirta sanoo. Myös omien Wilma-tunnusten kanssa on noudatettava varovaisuutta, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin. Kauppaa tehdään esimerkiksi koulukirjoista, konserttilipuista, huvipuistorannekkeista, leluista ja lastenvaatteista. Diesel: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,300 2) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,309 3) ABC Smarket, Paimio (kylmäasema): =1,326 4) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,331 5) Shell, Kaarina: =1,334 6) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,339 7) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,389 9) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,399 9). Poliisi kertoo, ettei tässä vaiheessa tutkintaa voi kommentoida uhkaviestin tarkempaa sisältöä eikä sitä, kenelle uhkausviesti oli lähetetty. Hinnat vertailupäivinä eri asemilla Kunnallislehti vertaili polttoaineiden hintoja Peimarissa ja Turun Skanssissa aikavälillä 7.-19. Näyttää myös siltä, että kyse ei ole ollut Wilma-palvelun hakkeroinnista, vaan jollakin tavalla vääriin käsiin joutuneen yksittäisen käyttäjätunnuksen ja salasanan väärinkäytöstä. elokuuta. KUNNALLISLEHTI tiistaina 20.8.2019 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 5.54 21.08 Poliisi partioi Vistan koululla uhkausviestin takia PAIMIO Jaana Pakarinen ”Viikonloppuna on yhden Vistan koulun oppilaan Wilma-tunnukset hakkeroitu. Bensiini 95E: 1) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,487 2) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,549 3) Shell, Piikkiö: =1,569 3) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,569 5) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,579 6) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,599 6) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,599 8) Shell, Kaarina: =1,619 9) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,629 Keskiviikko 14.8. LounaisSuomessa on toiseenkin kouluun tullut vastaava viesti.” Tällaisen Wilma-viestin rehtori lähetti Vistan koulun oppilaille viikonlopun aikana, ja maanantaina aamupäivästä Vistan koulun pihalla seisoskelikin kaksi virka-asuista poliisia tarkkailemassa välituntia. Koulussa keskitytään koulunkäyntiin normaalisti. Poliisi selvittää asiaa ja on näkyvillä maanantaina koulun läheisyydessä. Kauppasummat ovat yleensä muutamasta kympistä noin sataan euroon, mikä saaneekin ihmiset helpommin ottamaan riskejä ostaessa. Diesel: 1) Neste, Paimio (kylmäasema): DSL=1,319 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): DSL=1,319 3) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): DSL=1,331 4) ABC Sauvo (kylmäasema): DSL=1,336 5) Teboil, Kaarina (kylmäasema): DSL=1,354 6) Shell, Kaarina: DSL=1,364 7) Teboil, Paimio, Hevonpää: DSL=1,369 8) ABC, Tammisilta, Paimio: DSL=1,379 8) Shell, Piikkiö: DSL=1,379. Shell, Piikkiö: =1,399. Bensiini 95E: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): 95E=1,529 2) Neste, Paimio (kylmäasema): 95E=1,549 2) Teboil, Paimio, Hevonpää: 95E=1,549 4) Teboil, Kaarina (kylmäasema): 95E=1,559 5) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): 95E =1,566 6) ABC, Tammisilta, Paimio: 95E=1,569 6) Shell, Piikkiö: 95E=1,569 6) Shell, Kaarina: 95E=1,569 9) ABC Sauvo (kylmäasema): 95E=1,583 Perjantai 16.8. Paimion Wilma-palvelu on käytössä normaalisti. Internetissä kauppaa tehdessä voi yrittää selvittää onko myyjän profiililla jo tehtyjä petoksia, ja onko puhelinnumero julkinen. Keskiviikko 7.8. Poliisi tutkii edelleen asiaa, eikä tässä vaiheessa ole kerrottu mitään sellaista, joka aiheuttaisi syytä erityiseen huoleen. Bensiini 95E: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema) =1,499 2) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,524 3) Shell, Kaarina: =1,534 4) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): 1,543 5) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,544 6) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,557 7) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,579 8) Shell, Piikkiö: =1,589 9) Teboil, Paimio, Hevonpää: 95E=1,599. Diesel: 1) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,294 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,294 3) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,309 4) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,314 5) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,319 6) Shell, Kaarina: =1,329 7) Shell, Piikkiö: DSL=1,379 7) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,379 9) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,389 Keskiviikko 14.8. Hän sanoo, että uhkausviestit ovat yleistyneet viime vuosina. Bensiini 95E: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): 95E=1,499 2) Neste, Paimio (kylmäasema): 95E=1,539 3) Teboil, Kaarina (kylmäasema): 95E=1,544 4) Teboil, Paimio, Hevonpää: 95E=1,549 5) Shell, Kaarina: 95E=1,554 6) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): 95E =1,555 7) ABC, Tammisilta, Paimio: 95E=1,569 7) Shell, Piikkiö: 95E=1,569 9) ABC Sauvo (kylmäasema): 95E=1,570 Maanantai 19.8. Diesel: 1) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,309 2) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,369 3) Shell, Piikkiö: =1,379 3) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,379 5) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,399 5) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,399 7) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,424 8) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,439 8) Shell, Kaarina: =1,439 Perjantai 16.8. Kannattaa myös pyrkiä keskustelemaan myyjän kanssa tuotteen myyntitarkoituksesta, jotta myyjän petollinen aikomus paljastuisi. Hakkeroiduilla Wilmatunnuksilla on lähetetty epämääräinen uhkaava viesti. Kaupat kannattaa sopia henkilökohtaisella tapaamisella. Loppukesän aikana Porin poliisille on tullut ilmoituksia huomattavasta määrästä erilaisia nettipetoksia. Diesel: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema) =1,309 2) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,329 3) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,343 4) Shell, Kaarina: =1,349 4) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,349 6) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,354 7) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,399 7) Shell, Piikkiö: =1,399 9) Teboil, Paimio, Hevonpää: DSL=1,429 Perjantai 9.8. Helesvirran mukaan osa viesteistä on lähetty vitsillä, mutta osa taas vakavammalla mielellä. Niiden lähettäjillä ei aina ole ymmärrystä siitä, miten vakavasta asiasta on kyse, Helesvirta toteaa. Keskiviikko 7.8. Koulussa on puhuttu tänään siitä, miten merkittävät ja vakavat seuraukset pilailumielessä lähetetyn uhkailuviestin lähettämisestä aiheutuu. – Näitä viestejä oli lähetetty kaksi, toinen Paimiossa ja toinen Porissa, tutkinnanjohtaja Jussi Helesvirta kertoo. Mittareiden väriloistoa Tammisillan ABC:llä.. Ostotilanteessa kannattaa miettiä, vaikuttaako tuote hyvältä hintaansa nähden. Diesel: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): DSL=1,349 2) Neste, Paimio (kylmäasema): DSL=1,359 3) Teboil, Paimio, Hevonpää: DSL=1,369 3) Teboil, Kaarina (kylmäasema): DSL=1,369 5) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): DSL=1,376 6) ABC, Tammisilta, Paimio: DSL=1,379 6) Shell, Piikkiö: DSL=1,379 6) Shell, Kaarina: DSL=1,379 9) ABC Sauvo (kylmäasema): DSL=1,383 Maanantai 19.8. Maanantai 12.8. Laiton uhkaus on rikos, josta voidaan rikoslain mukaan tuomita enimmillään kaksi vuotta vankeutta. Huoltajia tiedotettiin aiheesta Maanantai-iltapäivänä huoltajille lähetettiin vielä Wilman kautta tiedote, jossa kerrottiin koulupäivän sujuneen rauhallisesti. Kaupoista sovitaan yleensä viesteillä tai sähköpostitse. – Poliisi ottaa kaikki uhkausviestit kuitenkin aina vakavasti tutkintaan. Bensiini 95E: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,479 2) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,494 3) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,504 4) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,508 5) Shell, Kaarina: =1,514 6) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,523 7) Shell, Piikkiö: =1,569 7) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,569 7) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,569 Maanantai 12.8. Bensiini 95E: 1) Neste, Turku, Skanssi (kylmäasema): =1,491 2) Neste, Paimio (kylmäasema): =1,509 3) Teboil, Kaarina (kylmäasema): =1,519 4) ABC S-market, Paimio (kylmäasema): =1,528 5) Shell, Kaarina: =1,529 6) ABC Sauvo (kylmäasema): =1,541 7) Teboil, Paimio, Hevonpää: =1,569 8) ABC, Tammisilta, Paimio: =1,579 9) Shell, Piikkiö: =1,589 Perjantai 9.8. Poliisi valvoi välituntia Vistan koululla maanantaina
Jotain kunnioitusta pitäisi miestenkin saada osakseen. . Valitettavasti on kuitenkin niin, että pelkästään ylimalkaisen ”osallistumisja arviointisuunnitelman” pohjalta sellaisia on kovin vaikea laatia. Toki tilaisuuksia tulee vielä myöhemminkin. Aikuiset suojelee, eikö. Esko Tarvitsee siirtyä niinkin kauas kuin 2000-luvun taitteeseen, josta seuratoimintani alkoi. Siirtyminen urheilijasta seuratoimijaksi on ollut varsin luontainen jatkumo lapsena aloitetulle urheiluharrastukselle. Kaavahankkeella nihkeä alku. Koivulinnan kaavaehdotus tulee kuulemma nähtäville syksyn kuluessa, ja Paimion kaupungin vs. . PERTTU HEMMINKI Pelkästään ylimalkaisen osallistumisja arviointisuunnitelman pohjalta on miltei mahdotonta laatia kirjallisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä uusi käytäntö yllätti monet paikallaolijat, ja viime päivinä onkin kylillä pohdittu, että kannattaako mutkien suoristaminen aloittaa niin haasteellisesta kohteesta kuin Koivulinnasta. . Alastomana olo ei ole kaikille se ja sama. . Digi . . Autoille on mielestäni varattu omat parkkiruudut LIDL:n pihalla, joten autoilijat voisivat käyttää niitä, eikä ”omia parkkipaikkoja”. Voisiko joku perustaa Paimioon viihtyisän baarin tai ravintolan ilman maailman kirkkaimpia halogeenivaloja, johon voisi keski-ikäisten ystävien kanssa mennä istumaan perjantai tai lauantaiiltaa. On mielenkiintoista miten Sauvossa voidaan jättää 11-vuotias bussipysäkille ilman kyytiä vaikka kouluun on 5.5km. Asiakas Paimiosta . Myöhemmin toimitsijaja yleisurheiluohjaajakoulutusta sekä seuran kokouksiin osallistumista. Paimiossa ollaan kuulemma luopumassa kaavahankkeiden luonnosvaiheen nähtävillä oloista, koska halutaan säästää aikaa ja rahaa. Voit myös tekstata numeroon 050 439 0009. Kiitos lapsille ja seuratoimijoille hetkistä kentän laidalla! Samoin vanhemmille, jotka kuskaatte lapsia treeneihin. Näen ohjaajalla suurta vastuuta tehtävässään roolimallina. Olisiko sittenkin pitänyt vaan ajaa ilmoittamatta.. Yhteisöllisyyden tunne on suurin syy tähän. Kuin mango-Pilttiä parikuukautiselle sylilapselle. Nyt ei oikein löydy paikkaa muuta kuin Turusta. Sauvon raitille pyöräillessä käytin soittokelloa kun kaksi mieshenkilöä tukki kävelytien, siis ilmoitin näin olevani tulossa takaa. Mikäli saan välitettyä liikunnan iloa lapsille, pysyivät he sitten seurassa tai jatkoivat toisen harrastuksen pariin, ja se pysyy heillä elämässä mukana edes pienissäkin määrin, näen yhteisten hetkien olleen entistäkin merkityksellisempiä. ei tämä enää ole koulunkäyntiä.. Kiitosnam! Laiskat autoilijat . . Niinpä tilaisuus herättikin huomattavasti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. En kuitenkaan osannut kuvitellakaan pienenä urheilija-tyttönä, että harrastukseni yksi parhaimmista anneista on lasten jakama välitön liikunnan riemu, heidän kanssa käydyt jutustelut ja kehityksen näkeminen eri osa-alueilla. Katso Wilma... Kaavahanketta esiteltiin viime viikolla yleisötilaisuudessa Paimiosalissa, mutta monen paikallaolijan harmiksi tarkkaa tietoa ei ollut saatavilla sen paremmin kaava-alueen tarkoista rajoista, tieyhteyksistä kuin ympäristövaikutuksistakaan. Välillä toki lasten korvat saattavat olla jossakin ihan muualla kuin treeneissä, mutta se ehkä kuulunee harrastuksen luonteeseen. Lisäksi ”vanhaa” mieltä lämmittää entisten ohjattavien tervehdykset Vistan raitilla. Nähdään ja viihdytään urheilun parissa jatkossakin! Maria Mäkitalo Kirjoittaja on myös innokas penkkiurheilija ja urheiluhan on parasta paikan päällä! Harrastuksena seuratoiminta Paimion Koivulinnan alueen kaavoitushanke tuntuu tökkivän harmillisesti heti alkumetreillä. Lasten kanssa saa jaettua kuulumisia alkuverryttelyn yhteydessä, harjoitella uusia taitoja, kokea onnistumisen hetkiä, kehittää pitkäjänteisyyttä, sietää myös epäonnistumisia ja oppia ymmärtämään kehon toimintaa. . Yks lehmä pyörän päältä . Voisiko Solinassa naissiivooja ilmoittaa, kun tulee miesten puolelle siivoamaan. Kyse on pikemminkin suuren mittaluokan hankkeesta: uumoillaanhan pienelle 0,17 neliökilometrin suuruiselle pläntille enimmillään jopa kuuttasataa uutta asukasta. Paimion kaavoitustoimen kunniaksi onkin todettava, että Koivulinnaan liittyen Paimiosalin tilaisuudessa suorastaan aneltiin kirjallisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Sellaisiakin näkemyksiä on esitetty, että kaavoitusprosessiin perinteisesti kuuluneen luonnosvaiheen ohittaminen on perusteltua vain vähäpätöisten kaavamuutosten kohdalla, jollainen Koivulinnan kaavahanke ei todellakaan ole. Perjantain lehdessä oli Sauvon rehtorin kommentti, että keskitytään oppilaiden hyvinvointiin ja arjen sujumiseen.. Taitaa olla aika pitkä aika siitä, kun Paimioon on viimeksi ryhdytty yhdellä rupeamalla toteuttamaan näin mittavaa uutta yhdyskuntahanketta. Alussa itse urheilijana, hiljalleen äitiä auttaen buffetissa oman seuran kilpailuiden yhteydessä. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 20.8.2019 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET PÄÄKIRJOITUS NASEVAT 050 439 0009 Sano se nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi – nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. . Muistan nimittäin itse omat, mahtavat ohjaajat lapsuudesta. Tai rusetin opetteleminen kengännauhoihin. kaavoituspäällikkö Maria Taipale jo lupailikin, ettei nähtävilläolo jää yhteen kertaan, jos selkeitä kiistakapuloita ilmenee. Mene ja tiedä. Kaavahankkeet ovat siitä poikkeuksellisia, että niiden kohdalla on sallittua, jopa suotavaa, arvostella ja kritisoida myös keskeneräistä työtä. ei ainakaan Sauvossa. Eiköhän yksin, kaksin, koiran tai lasten kanssa, pyörällä, jalan, autolla tai mopolla liikkuessa olisi fiksua muistaa liikenne säännöt ja noudattaa niitä, eikä huudella ja soitella kelloja että muut osaa varoa toisia kulkijoita. Prosessin luonteeseen kuuluu, että kaikenlaista osviittaa tulee sekä pyytämällä että pyytämättä. Harrastuksessa voi itsekin saada liikuntaa, mikäli hyppää heidän mukaansa esimerkiksi leikkimään hippaa tai tekemään lajiharjoitteita. Teillä opettajat on velvollisuus kertoa jos lapset pelkäävät koulussa. Ilman teitä kaikkia seuratoiminta ei olisi näin antoisaa. missä keskitytään?. Uskallan väittää, että tämä on ulottuvuus, jota ei monesta muusta harrastuksesta löydy! Työpäivän jälkeen suuntaan aina odottavin mielin harjoituksiin. Jokaiselle on tilaa kuitenkin . Kun ohitin heidät kuulin kommentin ”lehmänkello soi”. Eikä sille näy loppua. Tietoa toki varmaankin aikanaan tulee, mutta nyt sitä kyllä annosteltiin pikkulusikalla ja äärimmäisen varovaisesti. Tasa-arvoa ei ole se, että nainen poukkaa sisään miesten suihkutiloihin. Äiti . Jo on koulu mennyt kummalliseksi, kun ei edes oppilaille anneta perinteistä lukujärjestystä. Sinulla on vastuu puuttua. . Mikäli teitä nälvitään ja teille huudetaan, miettikää miltä pienistä lapsista tuntuu. 11-vuotias . .
Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:52 21:11 05:02 22:01 Keskiviikko +19°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:54 21:08 05:04 21:58 Torstai +19°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:57 21:05 05:07 21:54 Perjantai +19°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:59 21:02 05:10 21:51 Lauantai +21°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:02 20:59 05:13 21:48 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. Äänimaailma on rauhoittunut keväästä ja muutamaa laulun pätkää lukuun ottamatta äänet kostuvat kutsuäänistä. Lintuharrastuksesta on tullut yhä useampien harrastus ja kiinnostus tuntuu vain lisääntyvän. Nuoreksi se oli helppo tunnistaa vielä täplikkäästä harmaanruskeasta rintamuksesta. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Ainakin meillä Turun seudulla tapahtumat ovat ilmaisia. PEKKA SALMI Ark. Sieltä täältä saattaa kuulua pieni laulun luraus kun nuori lintu harjoittelee myös laulamista. Petri Laine Liiain aikaisin pesästä liikkeelle lähtenyt punarinnan poikanen. . Äsken kuulunut ääni saa vastauksen tien toiselta puolelta. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Kesä on vielä parhaimmillaan, mutta linnut liikkuvat kuitenkin paikasta toiseen ruokaa hankkien ja, kuten kottaraiset, keräten parven kokoon suojautuakseen petolinnuilta. Mukaan liittyy ympärivuotisista linnuistamme puukiipijöitä ja kuukauden kuluttua myös muuttavia hyönteissyöjiä. Suuri, vellova parvi vaikeuttaa yksilön havaitsemista ja parantaa selviytymistä. Yhdistykset yhdessä valtakunnallisen Birdlife Suomen järjestävät kaikille tarkoitettuja opastuksia ja retkiä ympäri Suomen. Tiedot tapahtumista löytyvät paikallisyhdistysten sivuilta. Tilaushinta 1.12.2018 alk: Kestotilaus / 12 kk 104,00 € Kestotilaus / 6 kk 53,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 36,90 € Kestotilaus / 3 kk erissä 28,70 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Seisoessani odottamassa bussia kuulen punatulkun hennon vihellyksen lähimännystä. Kynnys tapahtumiin on tarkoituksella laskettu alas, joten ne sopivat hyvin ihan vastaalkajillekin. En millään pysty oppimaan noin montaa lajia. Nopea nokkaisu ja se pyrähtää takaisin pensaan kätköihin. Lintuja ei näy, mutta ne viestivät hiljaisella tavallaan. Vaikka liikkuminen tapahtuu puiden suojassa, on syy sama – turvallisuus. Nyt kun suurin äänien kavalkaadi on rauhoittunut lintu saa äänensä kuuluville. Ja äänetkin vielä. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi myynti toimitus PAimio-sAuVo-KAARinA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +19 +18 +19 6 Sää 20.8. Parin kuukauden kuluessa alkaa rinnan höyhenys löytämään punaruskeaa sävyä. Lintuja on lähiluonnossa lähes kolminkertainen määrä. Paljon nähtävää ja koettavaa lintuharrastuksen tiimoilta. Määräpaikkalisä on 15%. Metsien siimeksessä taas tiaiset ovat lähteneet vaeltamaan ja usean kymmenen linnun parvia liikkuu puusta toiseen, silloin tällöin pysähtyen syömään muutaman hyönteisen. lauantaina. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Ti: Broilerpata L, GL Sienikeitto L Ke: Silakkapihvit L Lihakeitto L, GL To: Lihapullakastike L Hernekeitto L, GL Pe: Palapaisti L Porkkanabataattisosekeitto L, GL. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Loppukesän lintuja Pieni harmaanruskea lintu pomppaa eteeni kävelytielle ollessani matkalla bussipysäkille. Parin vuoden aikana on harrastuksen saralla lanseerattu niin miljoonan pöntön talkoot kuin sata lajia vuodessa -kisa. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Sen poikaset ovat jo ehtineet lähteä pesästään, mutta liikkuvat vielä perhekuntana lähimaastossa. Ne opettelevat niin ruoan hankkimista kuin yhteydenpitoa. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen (02) 588 8656 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Pensaasta kuuluva tiksaus paljastaa linnun punarinnaksi. Usein alkuinnostuksen jälkeen iskee lama. Ei hätää. Äänten vähäisyys antaa väärän käsityksen. Kevään vanhojen lintujen joukkoon on liittynyt vielä isompi joukko nuoria lintuja. Huom. Valtakunnallisista tapahtumista mainittakoon Lintumessut Helsingin Viikissä 24.8. Isompi joukko havaitsee vaaran nopeammin. 24.8
pantin 1,80€) AGA hiilihappopullot meiltä! KAASUPATRUUNA TÄYTTÖ Vaihdossa kelpaa myös Sodastream pullot! Muista PULLOPASSI ja joka 5 täyttö ILMAINEN! /pkt 250 € Ducar DG4650 GENERAATTORI • 2800 W • valovirta ulostulot 2 kpl • bensiinisäiliö 15 L (349,-) Poistuu valikoimastam me! SHOKKI! (17,50) (0,80/kg) /sk /pss /sk /kpl /pari Nyt Nyt (59,-) • kirkas paneli 5 mm • kovamuoviset kannattimet • säänkestävä + UV-suojattu • alumiiniprofiili reunassa • paino 2,68 kg • pakkaus sisältää kiinntystarvikkeet • erittäin helppo asentaa 1 kg 56 kpl Megapack Möller Tupla SÄÄSTÖPAKKAUS 150 kpl ISO PURKKI! ROLLAATTORI CE-hyväksytty, tavarakori, avattava istuinosa, 80x55x68 cm. Ikäsuositus 16+. 9-19, la 9-16, su 11-16 Tarjoukset voimassa 25.8.2019 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittää. huiveihin, pipoihin ja lapasiin. 9 eri vitamiinia • pehmeä ja pureskeltava Feetgo PUUTARHAKALOSSIT • 37-45 • lämminvuori Timco 8T 52 cm HALKOMAKONE jaloilla • 2100W/230V • paino 81 kg • käyttö vivulla, 2 nopeutta Whiskas Maxi pack ANNOSPUSSI 40 x 85 g Mr. Kaunis kiilto. 0440 589 707. 2-6 pelaajaa. 3xAA paristot (ei sis.). -50 % Kehrä NEULELANK A Velvet •100 g 39 € Trivial Pursuit Classic Edition Huippulaad ukkaalla ilmeellä varustettu klassikkope li, jossa on 2 400 uutta kysymystä. ILMALÄMPÖPUMPUN/ OVEN KATOS Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg säkki -35% -25 % KAIKKI SOLAR VALOT 10 € Biolan Suvi PIHAMULTA 40 l (2,50/säkki) 6 säkkiä 5 € (yks. KAIKKI PUUTARHAPATSAAT JA -SISUSTUS Finnlumor JUUTTIKÖYS IVALOT 10 mm x 2,7 m • Juuttiköyteen punotut paristovalot. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 20.8.2019 Tuotteet tarjolla myös muissa myymälöissä valikoiman mukaan. JÄTTIPUSSI Hau-Hau Champion KANAFILEE 1000 g Sana-Sol Vitanallet MONIVITAMIINI • mansikka-sitruuna • 120 g • 60 kpl/prk • sis. Puh. Muscle VIEMÄRIRAE • 500 g • Tuote on riittoisa, sillä yksi pullo riittää n. Maksimi kuormitus 150 kg Berner Tummeli HOITOVOIDE 410 g Hau-Hau Champion TÄYSRAVINTO • 15+2 kg • kana-riisi 6 95 Orchidea Seasons Platinum WC-PAPERI 24 rll (0,289/rll) 9 95 •100% polyesteri. 30 lämmin valkoista lediä. Pehmeä samettinen chenillelanka. 6h ajastin. Soveltuu esim. Av.: ark. 10 käyttökertaa. 10 € 15 € 5 € 5 95 11 € 10 € 9 95 349 € 10 € 10 € 89 € 4 80 6 95 11 35 15 95 11 95 19 95 5 95 2 99 39 € 29 95 23 90 4 99 HAUTALYHTY • musta 28 cm • ristillä tai enkelillä 4Living LYHTY EDEN 31,5 cm Kukko Pils SALKKU • 5,5% • 12 x 0,33 l WC-Kukka RAIKASTIN 40-50 g Biolan KOMPOSTIja HUUSSIKUIVIKE 40 l Biolan Syksyn PK-LANNOITE 5,5 L pakki Pedigree DENTASTIX 8 x 180 g AGA HIILIHAPPO 425 g Orthex SAAVI 65 l AURINGONKUKANSIEMEN • 20 kg • raidallinen paras laatu Best Friend Cattia KISSANHIEKKA 10 L 385 € Timco TYÖKALUVAUNU 220 os. talousporssi.fi PAIMIO: Jokipellontie 2. 2,99/kerä) 2 kerää 4 kpl 12-pack (Sis
8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu Täytä tämä kuponki jatiputasepostiin. – Muutosvaiheessa ihmisten suuri huoli nimen vaihtumisen lisäksi oli, että SauvoKarunan kirkkoalueen toiminta loppuisi. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetusten mukaisesti. Kanttorin työtila siirtyi Pappilaan, hän kertoo. Paikallista elämää. Sauvon seurakuntatalolla avajaisjuhla SAUVO Ina Virtanen Seurakuntaliitoksen myötä Sauvo-Karunan seurakunta sai uusitut työhuoneet Sauvon seurakuntatalolla ja viettää tilojen avajaisjuhlaa torstaina 29. elokuuta. ellei toisin mainita rs kg erÄ pkt kg 3 pkt kesÄperuna multa suomi ps tervetuloa palvelevaan k-supermarket piikkiöön 39 kg Yksittäin tai ilman Plussa-korttia 3,994,49 pkt jÄÄsalaatti 100 g suomi 69 kypsÄ maissi 400 g espanja 99 24 95 herkkutorilta tuore nahaton ahvenfilee suomi sÄÄvaraus! hk viljaporsaan kassler n. 2 kk paperilehden määräaikainen tutustumistilaus 15 90 3 kk digilehden määräaikainen tutustumistilaus Norm. Sisätiloissa on oma ohjelmansa sekä kahvitarjoilu.. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 20.8.2019 p i i k k i ö Tavallista parempi ruokakauppa Lukkarintie 2, 21500 Piikkiö, puh. Toimitamme tunnukset sähköpostilla. Paimion seurakunnan kaikki työalat esittäytyvät tilaisuudessa. Viraston lisäksi rakennuksessa ovat diakonin, seurakuntamestarin ja lastenohjaajan työtilat. 24,00 TUTUSTU Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. Kanttori Eeva Moilasen mukaan seurakunna virasto siirtyi keväällä kirkon vieressä olevasta kerrostalosta seurakuntataloon. 19 90 Kunnallislehti maksaa postimaksun *Pakollinen digilehteä tilattaessa. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. Pihalla on pomppulinna ja puuhaa lapsille, sekä partiolippukunta Hakkisten puuharata. Moilasen mukaan juhlien ydinajatus on näyttää, että seurakuntatalon toiminta jatkuu normaalisti Paimion seurakuntana. 33,60 Norm. Juhla alkaa kello 17 ilmaisella keittolounaalla, jonka tarjoilevat Sauvo-Karunan vastuuryhmän jäsenet. – Nyt virasto palvelee seurakuntalaisia aina tiistaisin ja perjantaisin seurakuntatalon yhteydessä. 2,3 kg ingman Creamy jÄÄtelöt ei laktoosittomat 850 ml 5 99 3 39 tilattavissa herkkutoriltamme sÄkylÄn pyhÄjÄrven tÄplÄrapuja –16-28% Plussa-kortilla löfbergs jauhetut kahvit ei luomu eikÄ Colombia 500 g raj: 2 erÄÄ/talous 3 pkt 10 00 JA IHASTU Nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti* KUNNALLISLEHTI Sopimus 5007561 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Luvassa on pieni hartaus, jossa seurakuntatalo siunataan uuteen käyttöön. Kaikille avoimessa avajaisjuhlassa on ohjelmaa sisällä ja ulkona. Olen nyt iloinen siitä, että seurakuntatalolla on toimintaa lähes joka päivä, ja työntekijöillä on asianmukaiset tilat. 050 562 7322 Palvelemme MA-LA 7-21 ja SU 10-21 tuore kokonainen kirjolohi kasvatettu, suomi raj: 2 kalaa/talous 6 99 kg Tarjoukset voimassa to-su 22.8.-25.8
Osakeyhtiö Valistuksen julkaisema oppikirja oli suunnattu ”maalaiskansakouluille”. Tarkoituksena on koota mahdollisimman laaja muistelukokonaisuus-aineisto kuvaym. Veikkarin koulun viidennen ja kuudennen luokan oppilaat ryhmäkuvassa olympiavuonna 1952. Paimion lukio toimi yhteiskoulun rakennuksessa vuodet 1956–2010, jolloin se siirtyi Sähkönkulmaan. Johtoajatuksena hankkeessa on, ettei mikään muisto muistiinpano, piirustus tai valokuva ole liian vähäpätöinen tallennettavaksi. Yläluokkien opettajana oli vastikään aloittanut Rauman seminaarista sotien jälkeen valmistunut Heimo Hurme.. Yhdistys taltioi koulumuistoja tarvittaessa myös haastattelemalla. – Joku päätepiste täytyy olla, ja vuosi 1976 on looginen valinta, koska silloin suomalainen koulujärjestelmä koki kenties historiansa suurimman murroksen. PERTTU HEMMINKI Jokelan koulun III luokan oppilaan, Virolahden Vaalimaalta evakkojunassa tulleen Raija Kiisselin ”mittausopin” eli geometrian oppikirja 1940-luvulta. Kiinnostavia ja paljon tietoa sisältäviä muisteluita voi syntyjä aivan arkipäiväisistäkin aiheista. 1800-luvun puolella (1895) ehti aloittaa myös Preitilän (Spurilan) yksityinen alakoulu, joka toimi Preitilän silloisen päärakennuksen salissa. Ensimmäisenä kouluna aloitti Jokelan kansakoulu vuonna 1882. Vuosina 1957-1976 Jokelan tiloissa toimi kansalaiskoulu. (Lähde: Paimion Perinneyhdistys ry) Antti Salamäen työpöydällä ja tarkastelussa on tällä viikolla ollut muun muassa entisaikojen koulukirjoja ja -vihkoja sekä päästötodistuksia. Peruskouluun siirtyminen on valittu muisteluksen ja valmisteilla olevan teoksen ajalliseksi päätepisteeksi käytännön syistä. Vuonna 1976 Jokela palautettiin pienten lasten kouluksi. Paimiossa on toiminut 17 perusopetuksen koulua PAIMIO Perttu Hemminki Paimiossa on vuosien saatossa toiminut yhteensä 17 perusopetuksen koulua: Jokela, Preitilä (Spurila), Paimion Vaivaistalon (vanhainkoti) koulu, Sievola, Kevola (aik. – Ajallisesti tarkasteltuna materiaalia on kasassa varsin runsaasti 1940ja 1950-luvuilta, mutta kahdelta seuraavalta vuosikymmeneltä toistaiseksi melko niukasti. Kirjoituksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen paimionperinneyhdistys@gmail.com. Meille kirjan tekijöille kaikki lukuvuodet vuoteen 1976 saakka – jolloin peruskoulu tuli – ovat yhtä merkittäviä. Ilttula), Kyysilä, Hevonpää, Nummenpää, Suksela, Vista, Huso, Kaleva, Pitkäporras (Vasangon salissa, ei omaa taloa), Veikkari, Rukkijoki (tosin koulua ei rakennettu eikä toimintaa aloitettu), Kriivari ja Hanhijoki. Toisaalta kiinnostavia ja paljon tietoa sisältäviä muisteluita voi syntyjä aivan arkipäiväisistäkin aiheista. Paimion lukion ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin keväällä 1959. – Muutamasta koulusta, esimerkiksi Husosta, ei ole vielä saatu juuri mitään tietoja, Antti Salamäki kertoo. Paimion yhteiskoulu toimi vuodesta 1925 vuoteen 1976, jolloin Paimiossa siirryttiin peruskoulujärjestelmään ja yhteiskoulun luokat I–V sulautettiin peruskouluun. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 20.8.2019 Koulumuistoilla on nyt kysyntää Paimiossa . Koulumuistoja ei kerätä pelkästään oppilailta, vaan yhtä lailla myös takavuosien opettajilta, keittäjiltä, siivoojilta, talonmiehiltä, kanslisteilta ja terveydenhoitajilta. Muistelusten parhaat palat kootaan kirjaksi, joka näillä näkymin ilmestyy viimeistään 2020-luvun alussa. Uusimpina Paimion perusopetuksen kouluista ovat aloittaneet Hanhijoki (1991) ja Kriivari (1988). Muistelusten aiheita tai pituutta ei ole rajattu, mutta toiveena on pysyminen yhdessä, kahdessa aihepiirissä kerrallaan. dokumentteineen. Laaja keruuprojekti etenee PAIMIO Perttu Hemminki Huom! te paimiolaiset, joilla on kiinnostavia, eläviä, hauskoja, herttaisia tai mahdollisesti harmittaviakin koulumuistoja ajoilta ennen peruskoulua. Mitä värikkäämpi muistelus, niin sitä parempi. Aineistonkeruun yhteyshenkilöitä ovat Paimion Perinneyhdistys ry:n hallituksen jäsenet Antti Salamäki (pj.), Jukka Laaksonen (vpj.) ja Marjo Uusitalo. . Mielellään ei siis niin, että yhden henkilön muistelus polveilee teemasta toiseen pitkin koko monivuotista kouluaikaa. Paimion Perinneyhdistyksellä on meneillään laaja koulumuistojen keruuprojekti työnimellä Vistalt ja muhalt – koulumuistoja Paimiosta. Koulu on juuri valmistanut, ja tulevaisuuteen katsotaan kirkkain silmin. Olkaapa kuulolla, muistoillanne olisi nyt kysyntää. Paimiolaisten koulumuisteluksia on Vistalt ja muhalt – koulumuistoja Paimiosta -hankkeen tiimoilta ehditty jo kerätä melko runsaasti, mutta aukkoja löytyy yhä
luontoarvot Paimio-Seuran varapuheenjohtaja Viri Teppo-Pärnä tiedusteli, kuinka kiveen hakattu on kaavahankkeen 500– 600 asukkaan tavoite. hän kysyi. Erityisen paljon kaivattiin paitsi selkeää kaavaselostusta myös isokokoista kaavakarttaa, josta esimerkiksi kaava-alueen rajat, tiestö, korttelien ja tonttien likimääräiset sijainnit sekä viheralueet ja liikuntaväylät kävisivät riittävästi ilmi. Ehdotus ja kartat vasta tulossa Osallistumisja arviointisuunnitelmaa esitteli Paimion kaupungin vs. . Kaupungin vs. Taipaleen mielestä kaavahankkeen väkilukutavoitetta ei ole syytä leikata, ”jos halutaan, että Paimion kaupunki kehittyy ja saa rahaa”. Suunnitelmiin oli kaupungintalon Paimiosalissa tutustumassa runsaan parinkymmenen hengen suuruinen yleisö. Hän rauhoitteli yleisöä toteamalla, että yksityiskohtainen kaavaehdotus karttoineen ja lisäselvityksineen tulee marraskuussa normaalisti nähtäville. Kannattaako meidän Paimio-Seurassa uhrata paukkuja siihen, että asukastavoitteesta tingitään. Tällä hetkellä Koivulinna on pääosin rakentamatonta metsäaluetta. Viestinä tuntui olevan, ettei huoli ole turha, mutta ehkä hiukan ennenaikainen. . Kaavahankkeen väkilukutavoitetta ei ole syytä leikata, jos halutaan, että Paimion kaupunki kehittyy ja saa rahaa.. kaavoituspäällikkö Maria Taipale esitteli tilaisuudessa osallistumisja arviointisuunnitelmaa. – No ei kauheasti, vastasi Taipale, jonka mukaan verotulojen ja valtionosuuksien jälkeen kaupungit saavat suurimmat tulonsa nimenomaan kaavoituksesta. Koivulinnan alue sijaitsee Paimion ydinkeskustan eteläpuolella käsittäen Saarentien pohjoisja eteläpuolisen alueen sekä Valkojantien länsipuolisen . Ilmapiiri tilaisuudessa oli hivenen hämmentynyt, sillä Paimion kaupunki on ajamassa sisään uudenlaista kaavoituskäytäntöä, jolloin perinteisen kaavaluonnoksen sijasta nähtäville asetetaan muutaman A4-arkin mittainen osallistumisja arviointisuunnitelma. – Iso väkiluku on ristiriidassa sen kanssa, että alueen luontoarvot voidaan säilyttää. Tätä pohdittiin viime torstaina Paimiosalissa PAIMIO Perttu Hemminki Suunnitteilla olevalle Paimion Koivulinnan asemakaava-alueelle tavoitellaan jopa 500–600 asukkaan omakotija rivitaloyhdyskuntaa. Alueelle tavoitellaan 500600 uutta asukasta. – Mielipiteitä kannattaa kuitenkin ehdottomasti jättää jo nyt. Kuulostaa ihan hurjan tiheään asutulta. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 20.8.2019 Onko Koivulinnan kaava-alueen väkilukutavoite liian suuri. . Paimio-Seuran puheenjohtaja Timo Virralla oli suullinen mielipide heti valmiina. Suunnittelualueen omistavat Paimion kaupunki ja muutamat yksityiset maanomistajat. PERTTU HEMMINKI Esittelytilaisuuden kartta-anti oli vaatimatonta tasoa. Sitä ennen on luvassa kaavaan liittyviä työpajoja koskien muun muassa hankkeen ympäristöja liikennevaikutuksia. – Kuulostaa ihan hurjan tiheään asutulta, tuumi eräs rouva salin etuosassa. Viherkaistaleita ja metsiköitä ei tunnu jäävän jäljelle juuri lainkaan. Tosi täyteen rakennetulta tuntuu tämä alustava suunnitelma. Hän totesi, että ”näin tiiviin ja tylsän näköistä kaavamattoa ei Paimiossa ole aikaisemmin toteutettu”. Mittavan kaavahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelmaa esiteltiin viime torstaina yleisötilaisuudessa Paimion kaupungintalolla. Esimerkiksi suunnittelualueen rajaus oli erittäinkin ”alustava” ja rengastettu opaskartan sivulle evästyksellä ”ei mittakaavassa”. . . . Suunnittelualueen pintaala on noin 17 hehtaaria. Katsotaan sitten, mitä kaikkea voimme kaavaa laatiessamme ottaa huomioon, Maria Taipale sanoi. . Iso väkiluku vs. Moni paikallaolija koki, ettei kyseinen sisällöltään suppea asiakirja tarjoa kaavahankkeesta riittävästi tietoa kirjallisten mielipiteiden jättämistä varten. . . Asemakaavan laatii kaupunki omana työnään. kaavoituspäällikkö Maria Taipale. alueen. . Lännessä alue rajoittuu maisemallisesti arvokkaaseen maaja metsätalousalueeseen. Paimion kaupungin tekninen johtaja Markku Kylén täsmensi hetken kuluttua, että ”ei sitä väkilukua ole vielä kiveen hakattu”. . Asemakaavalla täydennetään jo olemassa olevaa Ylävistan rakennuskantaa. . . – Se on hienoa aluetta, missä on muun muassa vanhojen torppien kiviraunioita, kiviaitojen jäänteitä, pähkinäpuita ja paljon vihreää metsää. Koko lailla samaa mieltä tuntui olevan moni muukin paikallaolija. Viri Teppo-Pärnä kertoi, että Paimio-Seuran ”pieni retkeilyryhmä” on vieraillut metsäisellä Koivulinnan alueella pariin otteeseen
Suurin huoli vanhemmilla on kuitenkin turvallisuudesta. SAUVO Anni Himberg Sauvossa on viikon verran kärvistelty uusien koulukyydistys ongelmien kanssa. – Siihen en tiedä vastausta miksi kilpailutus viivästyi, mutta siitä nämä ongelmat johtuivat. Sen vuoksi jossain joutui oikomaan. Lisäksi Saloon ja Paimioon suuntautuva työpaikkaliikenne on tiellä erittäin vilkasta. Silti viime viikon ongelmat tulivat yllätyksenä. Tiedotukseen ei jäänyt aikaa Sauvon sekä Paimion koulukuljetuskordinaattorina toimii Valtteri Mulari. Käytönnössä tämä on hyvin hankalaa huoltajille, joten toivomme tähän löytyvän parampi ratkaisu, pohtivat jäsenet. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 tiistaina 20.8.2019 Viivästynyt kilpailutus toi ongelmia sauvolaisille kuljetusoppilaille Sauvon nuorisovaltuusto päätti toimia hämmennystä ja epävarmuutta aiheuttavien koulukuljetusten vuoksi ottamalla yhteyttä Kunnallislehden toimitukseen. Valtonen paini ensimmäisen kouluviikon kyyditysongelmien kanssa. – Kevään kokouksissa näistä asioista keskusteltiin, mutta esimerkiksi lopullisia reitityksiä ei tehty, kertoo Melander. Ensimmäinen kuljetus on koulussa jo 7.45, joten koulunkäynninohjaajien työaika aikastui tästä johtuen viidellätoista minuutilla. Jos kunta vaikka ohjaisi markkinointibudjetista muutaman tonnin siihen, että koulumatkat olisivat kaikille turvallisia, niin lisäsi se ihan eri tavalla kunnan houkuttelevuutta. – Tilanne on nyt se, että jos bussissa on tilaa, niin ilman kuljetusoikeutta oleva lapsemme pääsee sen kyydissä, mutta haluan asiasta virallisen muutoksen. – Tässä hässäkässä on ollut paljon huomioimista, eikä varmastikaan ole ollut helpoin hoidettava. Lamminen ei jäänyt odottelemaan, vaan marssi elokuussa sivistysjohtajan puheille. – Vaikka omani on jo peruskoulun viimeisellä on minulla suuri huoli ekaluokkalaisista. Heille koulun aloittaminen on muutenkin jännittävää ilman yhtään ylimääräistä koulukyytiongelmaa. – Kun koulu alkoi, minulla ei ollut vielä edellisenä iltana minkäänlaista aikataulua kuljetuksista. Esimerkiksi itselläni oli epäselvyyksiä kuljetusten kanssa, mutta kun vanhemmat ottivat yhteyttä kuntaan, niin asioita on kuunneltu ja viety eteenpäin, kertoo Katajainen. Oppilaiden tiedotus jälkijunassa Nuorisovaltuusto oli keväällä mukana sivistyslautakunnan kokouksessa, jossa keskusteltiin koulukuljetuksista. Olisiko tällaista sotkua syntynyt, jos asiat oltaisiin ajoissa käyty läpi. – Nyt siihen työhön mitä tehdään kesäkuussa päästiin vasta elokuun alussa ja lisäksi Sauvossa oli kaksi uutta liikennöitsijääkin. Myös hän on huojentunut ensimmäisen viikon ongelmien jälkeen. Asiat alkavat olla kuitenkin kunnossa, kiitos loistavien liikennöitsijöiden ja heidän venymisen, sanoo Mulari. – Kielteisen kuljetuspäätöksen on käsittääkseni saanut reilu 10 oppilasta. – Kun muutimme Sauvoon 2007 oli yksi kriteereistä se, että koulukuljetus järjestyisi 9-luokalle asti eli lapset pääsisivät turvallisesti kouluun. Viime vuonna Lehtinen pääsi kulkemaan Ampolasta Sauvon koululle isossa bussissa, jossa tilaa riitti. Lisäksi on todella harmillista, että iltapäiväkerhoon jäävät eivät voi mennä viimeisellä kyydillä enää kotiin, ellei asiasta erikseen sovita koulun kanssa. Liikennöitsijät saivat listat vasta perjantaina, kun koulu alkoi maanantaina. Julia Melanderilla kuljetukset eivät muuttuneet ja Elena Vuorisella on kävelymatka koululle. Oppilaat ja vanhemmat ovat olleet epätietoisia reittimuutoksista ja aikatauluista. Valtuuston jäsenet antavat huonoista kokemuksista huolimatta positiivista palautetta asian parissa työskenneille. – Meillä koululaisen reitti muuttui 700 metriä kauemmaksi risteykseen. Lamminen penää päättäjiltä ja koululta avoimuutta ja parempaa tiedotusta asioista. – Perjantaina tehdyillä reittimuutoksilla kyyteihin saatiin lisää tilaa, jotta kielteisenkin päätöksen saaneet oppilaat pääsevät kuljetuksen pariin. Sauvon koululta matka Paimioon jatkui eri bussilla, kuten nytkin. Nyt tilanne on se, että pääsen bussiin, jos siinä on tilaa eli joka päivä on arpapeliä. Senkin jälkeen kyyti toteutuu vain jos bussissa on tilaa. Koulutienä toimiva Saustilantie ei ole turvallinen, sillä se on mutkainen, pimeä ja siinä ajetaan kovaa. Taustalla ei säästösyitä Sauvon koulukeskuksen rehtori Sari Valtonen tyrmää ajatuksen koulukuljetusten säästöistä. Me olemme Sauvossa tottuneet, että koulukuljetus toimii, joten on selvää että tämä herättää huolta. Muun muassa aikatauluja tarkennettiin kaikilla reiteillä. Tästä syystä istuimme torstaina saman pöydän ääreen liikennöitsijöiden, koulukuljetuskordinaattorin sekä koulun kanssa. – Haluaisin selkeän kannan siihen mahtuvatko lukiolaiset kyytiin vai ei, sanoo Lehtinen. Sauvon nuorisovaltuuston jäsenet Julia Melander, Silja Lehtinen, Elena Vuorinen ja Iida Katajainen ovat huolissaan uusista koulukyyditysjärjestelyistä. Hän kertoo keskustelun käyneen kuumana sosiaalisen median puolella, jossa vanhemmat ovat jakaneet tuntojaan uusista järjestelyistä. Meillä on tietyt säädökset joiden mukaan toimimme ja pyrimme siihen, että kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla tasapuolisesti. Tähän asti kaikki on mennyt ongelmitta, mutta nyt neljäsluokkalaisellamme ei ole enää koulukuljetusoikeutta. Eikö tässäkin kannattaisi miettiä mikä se säästö oikeasti on. Miksi reittejä ei testattu ennen ja miksi tiedot myöhään. Matka ei tietysti ole mikään ongelma, mutta risteys odottelupaikkana vähän hirvitti. – Saimme palaverissa käsiteltyä kaikki ne asiat mitä tarvittiinkiin. Onhan se vanhemmillekin taakka, jos koulukuljetus ei ole toimiva tai matka on vaarallinen, summaa Bärlund-Nyman. – Uusien reittien sekä kuljettajien myötä meillä oli kahden ensimmäisen koulupäivän aikana koulukuljetusreiteillä epäselvyyksiä muun muassa aikataulujen kanssa. Nyt liikennöitsijä on vaihtunut Sauvon reitillä ja bussi vaihtunut pienempään. Rehtori kiittelee oppilaita ja vanhempia joustavuudesta ja ymmärräyksestä sekä lupaa ongelmien olevan toisella kouluviikolla jo historiaa. Oli itseasiassa täysin epävarmaa pääsevätkö lukiolaiset edes kulkemaan kyseisillä kuljetuksilla. Katsotaan mitä sivistyslautakunta asiasta tuumaa, mutta toiveissa olisi saada tälle jokin järki. Kunnanhallituksen päätöksellä se on syksyn ajan ilmainenkin. Toisin on asiat toista vuotta lukiota käyvällä Silja Lehtisellä joka valitsi aikoinaan Paimion lukion kätevän matkan vuoksi. Valtuuston jäsenten mielestä oppilaita tulisi enemmän ohjeistaa epäselvissä tilanteissa. Yleensä reitiykset tehdään kesäkuun alussa jolloin saadaan myös ensimmäiset palautteet liikennöitsijöiltä. Onneksi liikennöitsijä Jarkko Grandell osoitti turvallisemman paikan odotella kyytiä, kertoo Karola Bärlund-Nyman. – Olemme kuulleet paljon negatiivista palautetta eri ikäisiltä oppilailta, kertovat nuorisovaltuuston jäsenet Iida Katajainen, Silja Lehtinen, Julia Melander ja Elena Vuorinen. Kielteisiä päätöksiä ei ole annettu säästösyistä. Aikaa tämä selvitystyö on syönyt, mutta nyt asioiden pitäisi rullata eteenpäin. Kävimme kokouksessa läpi reitit sekä mahdolliset ongelmakohdat. Minulla on molempien kuntien järjestelyt ja aikaa oli murto-osa siitä mitä aikaisempina vuosina. Avoimuutta päättäjiltä ja koululta Vajaan viiden kilometrin päässä koulusta asuva Timo Lamminen harmittelee koulukuljetuksien muutoksia. Sen vuoksi tiedotukseen ei ollut kunnolla aikaa. – Tänään perjantaina Wilman kautta tuli kartta siitä, missä eri reittien kyydit odottavat Sauvon koulukeskuksen pihassa, mutta senkin olisi voinut hoitaa aikaisemmin. Silloin reitit ovat hyvissä ajoin valmiina ennen koulun alkua. ANNI HIMBERG Nuorisovaltuusto peräänkuuluttaa asioihin ajoissa puuttumista. Esimerkiksi tiistaina oli tilanne, että yksi lukiolainen joutui jäämään tänne Sauvon koululle odottelemaan, kun bussiin ei mahtunut, harmittelee Lehtinen
040 579 2667, Kaarina Huom! Kotitalousvähennys mm. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ Matkallasi päivin öin 24h tilaukset 0400 173 001 www.jataxi.fi Sähköpalvelu k. 4730 400 www.sauvonapteekki. 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Tilausravintola Karhulampi P. Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Maija 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Tilaja invataksi 0500 120 114 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 ISÄNNÖINTIPALVELUJA JALKAHOITOJA Kyltit, Kilvet -ja KaiverruKset P. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 470 9897 tai 050 344 8760 Vistantie 24 A16, Paimio Myös nettiajanvaraus: www.paimionhammashoito.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . puh. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. krs 20100 Turku, p. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SyntymäPäiVät, muiStotilAiSuudet, ym. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 010 229 2269 KAUPANVAHVISTUSTA Anne Peltola Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja p. PerhejuhlAt www.lounaskahvilaansku.com www.arituomi.fi . KORJAUKSET SUUNNITTELU . Puh. Parasta paikallista autonvuokrausta. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi. ari.tuomi@arituomi.fi PALVELUKSESSANNE JO 25 VUOTTA! SÄHKÖASENNUKSET . 0400-603 101 24h Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. 02-479 5115, 040-5455601 Kodin saneeraukset Korjausrakennus Tuominen Puh. 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. Puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Alander Oy p. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET SORAHUOLTOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Paimio Sauvo Kaarina LUOTET TAVA THERMIAMAAL ÄMPÖ Kokemuksella ja ammattitaidolla BRUNNSBORRNIN DAHLBOM KAIVONPORAUS DAHLBOM 044 592 0788 / Kristian 045 355 4501 / Juha • www.dahlbom.fi Ark. 0440 422 494 anne.peltola@huom.fi www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi Haluatko oman ilmoituksesi tälle sivulle. remontit • SERTIFIOITU MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–18 lauantaisin 10–13 Timperintie 1, puh. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 02-4731052 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Marja-Leena Jaakkola, Kristiina Lindeqvist, Mari Ruoholahti, Anni Törmä, Anne Vuotinen www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanottoja) Nykyaikaista ja asiakasystävällistä isännöintiä paikkakunnallasi Aboa Isännöintipalvelut Oy Puh. korjaukset Hammaslääkärit Antti Hietala Teija Siltanen Suuhygienisti Ville Löfgren Puh. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. Puh. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Pertinpolku 4 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. laine Oy kiinteiStöjen SähköaSennukSet, kOrjaukSet ja huOllOt Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. kylpyhuone, sauna ym. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. pohjaukset . EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. HUOLLOT. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY www.peimarin.fi Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. 470 2100 p. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Onko viemäri rikki. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. kokoproteesit . 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Marja-Leena Jaakkola, Kristiina Lindeqvist, Mari Ruoholahti, Anni Törmä Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. KUNNALLISLEHTI 13 tiistaina 20.8.2019 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ PITOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 050 4005600 janne.dolmatoff@aboaip.fi http://www.aboaip.fi Puh. Vuotaako vesijohto. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. (02) 470 2234 Vistantie 24, 21530 Paimio . Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. TUULIJA AURINKOENERGIA 0400 527971 24h Asematie 1, 21530 Paimio Puh. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh
Sitä sivua on sitten päivitelty sitä mukaa, kun vuosia ja kisoja on kertynyt lisää, Juha kertoo. Toinen harjoituskerta sanoi tällä kertaa toden, ja veljekset jäivät sille tielle. KUNNALLISLEHTI 14 tiistaina 20.8.2019 Taekwondoveljekset ottelevat kohti Suomen kärkeä PAIMIO, SAUVO Jan Sundman Sauvolaisessa Väänästen perheessä oltiin syksyllä 2009 valinnan edessä. – Ja se on vasta sellaista lämmittelyä illan varsinaisia treenejä varten, Väinö virnistää. Toista luokkaa käynyt isoveli Valtteri ja koulutaipaleensa vasta aloittanut, runsaan vuoden nuorempi veli Väinö olivat vailla harrastusta. EM-mitali on tavoitteena, ja siihen yltääkseen pitää otella todella hyvin. Missä Väänäset sitten näkevät kehityskohteita. Niin, lopullinen harjoitustuntimäärä veljeksillä on viikkoa kohden 10–15 tunnin välillä. Paimio on silti vielä meille kotisali ja toki edustamme myös paikallista seuraa, Paimion Taekwondoa, Väinö sanoo. Sivuja ylläpitävä isä Juha Väänänen kertoo, että nettisivuilla on enemmänkin kooste poikien koko urasta, kun taas sosiaaliseen mediaan päivittyy tapahtumia nopeammalla tahdilla. Kilpailut ulkomailla Kun taekwondossa lähestyy kotimaan kärkeä, vievät kisamatkat yhä useammin ulkomaille. – EM-kisapaikka ei vielä mennyt kadettieli juniori-ikäisten MM-edustuksen edelle, jonka saavutin vuonna 2015. Valmennuskeskuksen myötä heidän arkiaamunsa alkavat kello kahdeksan tunnin harjoituksilla, joihin poikkeuksen tekee torstai, jolloin treenit kestävät kaksi tuntia. Mitali on tavoitteena, ja siihen yltääkseen pitää otella todella hyvin. – Onhan se aika raskasta välillä, mutta koulu joustaa hyvin niin kisojen kuin treenienkin suhteen, Valtteri kertoo. Ensi vuoden Tokion kisat tulevat vastaan liian nopeasti, mutta vuosi 2024 kuulostaa jo realistisemmalta. JAN SUNDMAN Valtteri Väänänen nostaa yhdeksi tärkeimmäksi kehityskohteekseen pelisilmän, joka harjaantuu kokemuksen, ottelemisen ja tiiviin harjoittelun seurauksena.. – Kokonaisuutta voi aina kehittää, mutta pelisilmä on yksi asia joka harjaantuu vain kokemuksen ja ottelemisen myötä. – Se on kätevämpi, kun pääsee treeneistä suoraan kouluun ja koulusta suoraan treeneihin. . Paimiossa Väänäsiä näkee salilla vielä silloin tällöin esimerkiksi treenileirien yhteydessä valmentajaroolissa. Sauvolaisten Valtteri ja Väinö Väänäsen unelmana on otella aikuisten arvokisatasolla. Veljekset kävivät kerran kokeilemassa lajia, ja päättivät samaan syssyyn kokeilla seuraavalla viikolla myös lähempänä kotia sijainneen Paimion taekwondo-centerin harjoituksia. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Valtteri valmistautuu taekwondon alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuihin, ja pikkuveli Väinöllä on tähtäimessään marraskuun SM-kilpailut. Taekwondo Weljekset päivittää kuulumiset Veljesten kisasuorituksia ja kuulumisia pääsee seuraamaan kätevästi Taekwondo Weljekset -nimiseltä nettija Facebook-sivulta. 2024 olympialaiset haaveena Kansainvälistä huippua lähestyvä Valtteri on ilmoittanut haaveekseen osallistua jonain päivänä olympialaisiin. – Meillä on ollut koko ajan todella hyvä valmennus. Nyt valmennuskeskuksessa Jarkko Mäkinen jatkaa sitä työtä, Valtteri Väänänen kertoo. – 2015 laitettiin sivut pystyyn, kun piti saada kisasijoitukset ja menestykset jonnekin talteen. Se, että löytää oikeat hetket iskeä vastustajan heikkouksiin. Valtteri (vas.) ja Väinö Väänäsen vyöarvot ovat dan 2 ja dan 1. Se on todella tärkeää taekwondossa ja se on sellaista psyykkista osaamista, joka kehittyy vain kokemuksen myötä, veljekset tuumivat. Kumpikin Väänänen kuuluu Suomen Taekwondoliiton valmennuskeskuksen valmennettaviin. Pääosa harjoituksista on kuitenkin Turussa logistiikkasyistä. Se menisi sitten jo saavutuksena kärkipaikalle, Valtteri hymyilee. Toki se vaatii vielä paljon lisää kehitystä ja kisavuosia alle, Valtteri tuumii. Väinö aloitti tänä syksynä toisen vuotensa Kerttulin urheilulukiossa Turussa, kun taas Valtteri on opinnoissaan samassa koulussa vuotta pidemmällä. Valtteri Väänänen . Siellä alle 54-kiloisten sarjassa otteleva Väänänen joutunee kamppailemaan mitaleista vähintään 40 muun ottelijan kanssa. Valtterin EM-kisamatka suuntautuu puolestaan syyskuussa Ruotsin Helsinborgiin. Iso kiitos kehityksestä meneekin Paimion Action Sport Centerin päävalmentaja Mikko Yrjövuorelle, joka valmensi nuorukausia ennen Turkuun ja valmennuskeskukseen siirtymistä. Valtteri bongasi lehdestä ilmoituksen, jossa kerrottiin budokwai-taekwondon alkeiskurssista Turussa. – Se on unelma, joka voisi realistisesti olla toteutettavissa viiden vuoden päästä. Tänä vuonna veljekset ovat kisanneet jo Hollannissa, Itävallassa ja Luxemburgissa. Korkein mahdollinen arvo on dan 10, johon yltääkseen pitää olla todellinen lajilegenda
PaiHa:lle kolme pistettä tulivat tarpeeseen ja taistelu sarjapaikasta jatkuu. Aarre Rastaalle puh. Ma klo 17-18.30. Sit.ilm. Laiva lähtee maanantaina illalla 20.15 ja paluu tiistaina illalla. Jos tarvitset kuljetusta, niin ota yhteys MarjaLiisaan 040 729 3909. Työhansikkaat ja pieni tarvikemaksu mukaan.Ilm. Toimitathan kuntopassisi Marja-Liisalle viimeistään 12.9. 2.9. Edustan Paihaa hyvällä mielellä ja yritän parhaani mukaan sopeutua heidän pelitapaansa, samalla pyrikien vahvistamaan joukkueen hyökkäystä omilla vahvuuksillani, ottelun parhaana pelaajana Hakalta palkittu Anton Lindqvist kommentoi. Torstaisessa ottelussa kotijoukkue onnistui pelikentällä paremmin ja nappasi voiton lukemin 5-1. Tiinalla Vanha-Karunantie 536. Sauvakävelijät kokoontuvat luontopolun parkkipaikalla ke 21.8. 040 704 81 27, Mari HonkaNieminen p. Grillausta, hierontaa ym. Marjatta Järvisen kokoama elokuun metsäaiheinen runoilta to 22.8. 2.9. Lähdöt klo 10-12 Jyrki Laaksonen on nimitetty Tuorlan Majatalo Oy:n ravintola Verkahovin ravintolapäälliköksi. FinFami-yhdistykset tukevat ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita päihteiden käytön tai mielenterveyden kanssa. Ma 2.9. Elokuun ilta Askalankosken Ketotalolla... Illan nimi kuvaa sisältöä: “Tätä metsää rakastan – puun puhetta sydämen läpi”. mennessä Pirjo Kevätlahti p. klo 18. Ma 26.8. 044 303 18 22 ja samalla saa tarkemmat ohjeet maksamisesta, joka maksetaan viim. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Puolustusta tukemaan laskettu Felipe Ribeiro lopetti kuitenkin pian Wilppaan pyristelyt kahdella maalillaan. Jos olet huolissasi läheisesi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä tai omasta jaksamisestasi, tule juttelemaan FinFamin työntekijän kanssa. Tehopisteet: Leo Murto 2+0 ja Sami Mäkilä 0+2 PAIPARIT ED-ryhmä starttaa syyskauden treeneihin Hanhijoen koulun salissa su 25.8. 044 765 7601 P17 kolmonen 13.8.2019 Sauvo Peimari United-FC Inter3 2-11. Opastus vt 110. Uudet vanhempainryhmät Salossa ja Somerolla alkavat lokakuussa. TULOKSIA NIMITYKSIÄ PARTIO Peimari United tulospörssi www.kuntsari.fi. Yrityksen liikevaihto on noin 1,7 miljoonaa ja se työllistää 15 henkilöä. klo 19, mukana Marjatan lisäksi Merja Huovinen. klo 17-18.30 Menneitä sukupolvia muistellen, kävelykierros Paimion hautausmailla Arimo Lähdeniityn johdolla. Kokoonnutaan Mikaelin kirkon seinustalle sankarivainajien muistomerkille. Vielä ennen taukoa lisäajalla kotijoukkue onnistui siirtymään 1-0 johtoon kokeneen Jussi Luotosen osumalla. Mielestäni meidän pitäisi pitää palloa enemmän joukkueella ja pelata nopeita maatapitkin syöttöjä sekä painopisteen vaihtoa puolelta toiselle nopeammin. 050 3447345 26.8. Raijalle p. – Tuntui mahtavalta palata kentälle tauon jälkeen. Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys. Tarjolla on tietoa ja vertaistukea. Sydänpiirin risteily 7.8.10. Pyölinrannassa, Pyölintie 77. Syyskauden vapaaharjoitusvuorot alkavat pyöriä syyskuun alusta alkaen. Opastus pääovelta. Ryhmä tarjoaa tietoa ja tukea vanhemman omaan jaksamiseen. Halikon sairaalan hoitajien ja yhdistyksen vertaisten toteuttamat omaistenillat pidetään Halikon sairaalassa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17-19, seuraavaksi 5.9. Paimion-Sauvon Sydänyhdistys ry. Lisätietoja voi kysellä SatuMarilta, puh. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, vertaistukiryhmiä ja erilaista toimintaa. Ville Viking-suunnistuskoulu klo 18 paikkana Hiekkahelmi. Tarkan keskityksen maalin edustalle saanut Lindqvist kiitti uutta joukkuettaan ja puski pallon maaliin. Käsityökerho aloittaa ke 11.09 klo 13 palvelukeskuksessa. Piirin rantaongintakilpailut Kustavin Lootholmassa to 12.09 alkaen klo 9, ilmoitt. 044 303 18 22 ja samalla saa tarkemmat ohjeet maksamisesta, joka maksetaan viim. Pari pykälää ylempänä sarjataulukossa majaileva Åbo IFK taistelee Hakan lailla sarjapaikasta Kolmosessa. Ilm.Raijalle 5.9. – Penkiltä peli näytti aluksi hyvältä. mennessä Pirjo Kevätlahti p. KAARINA Piikkiön srk järj. yhdistyksen tilille. KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit: La 24.8 Harvaluodossa, Ratsula-Suni kartalla, opastus Piikkiön keskustasta, 110 tieltä. Äitien ilta ti 27.8. Vertaistukiryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joiden lapsella tai nuorella on mielenterveyden ongelmia, päihteiden käyttöä, haasteellista käyttäytymistä tai muu huolta herättävä tilanne. klo 12-14, tervetuloa myös uudet pelaajat www.elakeliitto.fi/paimio Suomi-Venäjä-Seura Paimion Osasto ry. Piirin liikuntapäivä ti 10.09 alkaen klo 10 Lehmirannassa, ilmoitt. Tervetuloa mukaan lausujiemme luomaan tunnelmaan. Baltic Princess. Itäistenosastojen kokous myös silloin. Toimiston osoite: Turuntie 8, 4. Haka pääsi juhlimaan viidesti Salon Wilpasta vastaan ja nappasi samalla erittäin tärkeän voiton lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Pysähdymme laavulla nauttimaan pienet eväät, jos haluat ottaa mukaan. YHDISTYKSET URHEILUSEURAT PAIMIO PAIMION YRITYS Viikolla 34 alkaa sulkapallo. Torstaina Peimarin Rastit. Tiistaina neljä asiantuntijaluentoa. Olin tyytyväinen meidän prässäämiseen sekä joukkueen yhtenäisyyteen, hän jatkaa. Omaistenillat ovat avoimia kaikille omaisille ja läheisille, eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa myös ei jäsenet. Koemme yhdessä jotain ainutkertaista! Paimion Karjalaseura ry. klo 18 sunnuntaisin klo 18. Luodontien risteyksestä. Kysy rohkeasti lisää tai tule käymään: Satu Säilä 044 793 0586, Johanna Sydänoja 044 726 1991 ja Jaana Knaapi-Lehtonen 040 722 4961. ilm. 28.8. Tied. Klo 18.0019.30 kaikkien ryhmien yhteinen toimintakauden aloitus seurakuntatalolla. Myös 6Brata sekä pyöräsuunnistus. Taja Hovi p. Tavoitat meidät myös sähköpostitse: toimisto@finfamisalo.fi. Ei ennakkoilmoittautumista. Laiva lähtee maanantaina illalla 20.15 ja paluu tiistaina illalla. kerros, Salo. Yhdistys tarjoaa kuljetuksen satamaan ja takaisin linja-autolla. OIKAISU: Boccia peli Tillintuvalla torstaina 22.8. Ke klo 20.1521.45 PAIMION RASTI Keskiviikkona (21.8.) Powerryhmän taitoharjoitus klo 18.30. Tiistaina neljä asiantuntijaluentoa. Kaarinassa sijaitsevan Tuorlan Majatalon lisäksi yritykseen kuuluvat ravintola Verkahovi ja Helmikahvila Turussa. Lähdöt klo 17-19. Kahden maalin johtoasemassa PaiHan ote herpaantui ja Wilpas pääsi niskan päälle. Lisätiedot&tiedustelut Jounilta: 040-748 0864. Sit. Matti Leinoselle puh. SAUVO Sauvon Kirkonkylän Martat Betoni-ilta keskiviikkona 28.8. 050 58 78 929. KUNNALLISLEHTI 15 tiistaina 20.8.2019 PaiHa nappasi tärkeän voiton kotona JALKAPALLO Edellisellä kierroksella ruman tappion Jyrkkälän Tykeille kärsinyt Wilpas saapui Paimioon haastamaan Hakaa. Ensimmäisen kerran Hakassa pelannut brasilialaispuolustaja Jose Arlindon tilalle vaihdettiin toinen debytantti, TPS:stä Hakaan siirtynyt, Anton Lindqvist. Baltic Princess. Mukaan partiohuivi, sään mukainen ulkovaatetus ja ruokailuvälineet. johtokunta klo 11 Wanha Primadonna, varajäsenet myös mukaan. elakeliitto.fi/sauvo-karuna paljon tietoa toiminnastamme. Samaan aikaan Wilpas yritti pitkillä syötöillä rikkoa PaiHan puolustusta tuloksetta. Pelin ensimmäisellä puolikkaalla Haka sai luotua muutamia lupaavia maalipaikkoja, mutta palloa ei hyvistä yrityksistä huolimatta saatu Wilppaan maalivahdin selän taakse. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Kuukausikerho ti 03.09 klo 13 palvelukeskuksessa, vierailijan saamme Nivelyhdistyksestä, kerätään myös risteilymaksuja. 040 704 81 27, Mari HonkaNieminen p. Talkoolaiset paikalle viimeistään klo 11. 040 739 0704. Hänen vastuullaan on ravintolan myynnin ja toiminnan kehittäminen. Tulevana torstaina 22.8 kello 19.00 Haka saa Paimion Urheilupuistoon vieraita Turusta. Sydänpiirn risteily 7.8.10. 040 779 0233. klo 17.30-18.00 Sauvon Hakkisten uusien jäsenien ilmoittautuminen Sauvon seurakuntatalolla. 28.8. Maksullinen miniristeily TurkuTukholma-Turku. kerhossa. mennessä. Kalastuskerho kokoontuu ti 27.08 klo 17 Rantolan venesatamassa. Ke 28.8. yhdistyksen tilille. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: toimisto@finfamisalo.fi tai 040 722 4961. PAIMIO Paimion seudun ympäristöyhdistys. Kolme minuuttia myöhemmin oikeana laitalinkkinä pelannut Juuso Jaakkola joutui jättämään kentän ja tilalle tuli Leo Lehto. Salolaiset pääsivät luomaan maalipaikkoja, jotka kotijoukkueen maalilla pelannut Martti Vanhatalo torjui. Vihreäpaidat onnistuivat nappaamaan pelin hallinnan heti ottelun alkuminuuteilla. Juuri ennen taukoa PaiHa joutui käynnistämään vaihtoruletin. Toisen puoliajan alussa PaiHa onnistui heti kasvattamaan johtoaan. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. Paikkana Hiekkahelmi. PaiHa lähti pelaamaan salolaisia vastaan samalla taktiikalla kuin viikkoa aiemmin paikallisderbyssä. Muistellaan hautakumpujen äärellä edesmenneitä sukupolvia, niin karjalaisia kuin paimiolaisiakin. Paimion-Sauvon Sydänyhdistys ry. Saunailta ankkalammella pe 30.8 klo 18, saunomme, paistamme makkaraa ja juomme hyvät kahvit,arpajaiset. Lisätietoja myös osoitteesta www.finfamisalo.fi. Loppulukemat lisäajalla viimeisteli Felipen syötöstä Jare Roos. Yhdistys tarjoaa kuljetuksen satamaan ja takaisin linja-autolla. Maksullinen miniristeily Turku-Tukholma-Turku. mennessä. Murheet jatkuivat kun puolustuksessa pelannut Samuli Nurmio loukkaantui ja kentälle tuli Mazhar Khasrawi. Haka joutui järjestämään kokonaan uudelleen rivinsä, mutta joukkue sisuuntui vaikeassa paikassa. klo 18. Piikkiön Eläkeläiset: Ke 21.8.eläkeläistapahtuma Varvintorilla Turussa klo 12-14. Lopulta vieraiden hyvä vaihe kuitenkin palkittiin ja 2-1 kavennusmaali syntyi runsaan tunnin pelin jälkeen. Kemiön Martat on kutsunut meidät vieraaksi keskiviikkona 11.9. Myös kotisivuillamme www. Paikkana Naurisorko (Pirttikankareentie 115). Tiistaina 20.8
Etenkin päivätapahtuma stunt -showlla veti katsojia paikalle. Hänen mukaansa kaiken ikäistä väkeä saapui tapahtumaan, mutta etenkin nuoret aikuiset loistivat poissaolollaan. KUNNALLISLEHTI 16 tiistaina 20.8.2019 Wernerfest villitsi yleisöä PAIMIO Ina Virtanen Ensimmäistä kertaa järjestetty Wernerfest keräsi Soikan parkkialueelle lauantaina 500 kävijää. INA VIRTANEN Paimion oma poika Miro Tausa sekä Niko Säkkinen villitsivät yleisöä kumin poltolla ja tempuillaan. – Ensi vuodeksi järjestetään jotain heille sopivaa ja tehdään koko tapahtuma isommin, hän lupaa. Yleisöä villinneistä esityksistä vastasivat alojensa ammattilaiset Sebastian Westberg sekä Niko Säkkinen. Sebastian Westbergin ilmalennot Soikan parkkipaikan yllä saivat aikaan huutoa ja kiljuntaa. Paimion M-marketin kauppias Markus Lindgren viihtyi Wernerfesteillä ja oli tyytyväinen järjestelyjen onnistumiseen. Myös paimiolainen Miro Tausa oli ensimmäistä kertaa esittelemässä yleisölle taitojaan kaksipyöräisellä. Stunt Show kruunasi tapahtuman Wernerfestin alue oli jaettu kätevästi omaan anniskelupuoleen, sekä varsinaiseen markkina-alueeseen, jossa riitti runsaasti istumapaikkoja kaikille. Lapset pääsivät pomppulinnaan ja kokeilemaan muun muassa Paimion Hakan järjestämää lämäritutkaa. Esityksen jälkeen taitureita pääsi tapaamaan nimikirjoitusten ja valokuvien merkeissä. Huikeat stunt -showt nähtiin festareilla kolmessa eri ajankohdassa. – Eikö sua pelottanut yhtään, kuului pienten poikien kysymys Sebastian Westbergiltä, joka lensi halki ilmojen huikeissa hypyissään. Esillä oli ajoneuvoja, kaksipyöräisiä sekä ruokaa oli tarjolla useammasta eri kojusta. Festareilla kävi lauantaina yhteensä 500 ihmistä. INA VIRTANEN Faneja riitti aidan toisella puolella.. – Aurinko suosi loppujen lopuksi festareita ja niistä jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku, vaikka iltatapahtuma jättikin toivomisen varaa, Paimion M-marketin kauppias ja tapahtumaa järjestänyt Markus Lindgren kertoo