Asukkaat epäilevät, että keskuskunta työntää tällaiset ikävät asiat kehyskuntaan. He pelkäävät melu- ja pölyhaittoja.
Siltasoutuun uusi puhti
Paimion perinteinen Siltasoututapahtuma sai aivan uutta puhtia tänä vuonna, sillä kilpajoukkueita oli vuosien tauon jälkeen taas parikymmentä ja yleisöäkin satamäärin. Tämä haiskahtaa paikallisen bisneksen tukemiselta, epäilee Virtalaine.
9
Helena ja Riku Äyrään tilalta on suora näköyhteys mahdollisen louhimon ja maankaatopaikan suuntaan. Koskaan ei tiedä mihin ne voivat johtaa.
+17
Paimio Salo
7
6
Mika Tenetz
4
+17. Lisäksi hanketta arvellaan lobatuksi. Siitä on todennäköisesti tulossa vähintäänkin sata kertaa suurempi maankaatopaikka kuin tähän on mahdollista laittaa. Kaarinan kaupunki maaseutumaisemaan louhimoa, murskaamoa ja maankaatopaikkaa. Miten kaupunki on voinut antaa rakennusluvan omakotitalolle, jos louhimoa on suunniteltu näin lähelle, ihmettelee Veijalainen.
Perussuomalaisten puhekieleen kotoutunut nimitys persut ei miellytä paikallisia aktiiveja, mutta he eivät anna sen haitata. Pitäisiköhän etsiä sukat taas käyttöön?
+17
Turku Kaarina Sauvo
Nimiä kerätään nyt adressiin
Hanketta koskeva Hepojoki-seuran kokous pidetään torstaina Hepolan juhlatilassa. Toinen niistä valmistui vasta puoli vuotta sitten. vuosikerta www.kuntsari.fi irtonumero 1,70 e
Hepojoelle vireillä louhimo ja maankaatopaikka?
Asukkaat vastustavat hanketta jyrkästi
MARIA KESTI
7
Persut tulevat
KAARINA, LIETO Maria Kesti Viime viikolla kahvi loppui ensimmäisen kerran kokouksessa kesken koko Hepojoki-seuran historiassa. Tiistaina 21.8.2012
Paimio-Sauvo-Kaarina
NRO 64. Se saisi kyllä pysyäkin tällaisena, toivoo Veijalainen.
Antoisia kohtaamisia sinulle. Hepojoki-seuran lisäksi muutkin ovat heränneet. Silloin lyödään lukkoon muistutus, joka lähetetään kaupungille. Paikalla oli noin sata ihmistä, enkä eläessäni ole nähnyt suurinta osaa paikallaolijoista, päivittelee Annika Veijalainen Hepojoki-seuran johtokunnasta. Tämä maaseutumaisema on yksi harvoista, joka on säilynyt näin hyvänä. Nimiä ovat laittaneet paitsi asukkaat myös ratsastajat ja he, jotka käyttävät aluetta virkistystoimintaan, kertoo Virtalaine. Liedossa on jo nyt yksityinen murskaamo ja louhimo, ja parhaillaan haetaan lupaa sille, että niiden jälkiä maisemoidaan maankaadolla. Yläkuvassa Risto Lempinen ja Juha Murtonen Autotuonti.net -joukkueesta.
"
Sää tänään
Sää pilvistyy ja viilenee, kuurosateitakin luvassa. Lisäksi nimiä kerätään adressiin, jossa vastustetaan maankaatopaikkaa, louhimoa ja murskaamoa.
Maanantaina nimiä oli kertynyt yli 150. Louhimosta ja maankaatopaikasta lähimpiin asutettuihin taloihin on vain 300 metriä. 97. Väellä ja voimalla ollaan nyt tulossa kunnallispolitiikkaan.
Maankaatopaikkaa epäillään lobatuksi
Tuomas Virtalaine Hepojoki-seuran johtokunnasta pitää murskaamoa ja maankaatopaikkaa Kaarinassa täysin turhana. Asukkailla on tähän oma sanansa sanottavana. Samoin Turussa Urusvuoressa murskaamoa ja louhimoa haetaan maankaatopaikoiksi, taustoittaa Virtalaine. Yksi keskeinen haitta on, että raskas liikenne lisääntyi-
si kapealla ja routivalla tiellä. Lähiseudulla on jo näihin mahdollisuus, eikä kunnalla ole mitään lakisääteistä velvollisuutta maankaatopaikan järjestämiseen. Kokoukseen saapui poikkeuksellisen paljon väkeä, sillä Hepojoentien ja Liedontien varsilla kuohuu
045-2626 747, 041-4551 566
Käy "tykkäämässä" Kuntsarin facebook-sivusta ja näet, mikä puhuttaa. t.sin ja sekarullat
Vuokrataan rivitalo
2h + avokeittiö Hevonpää, Paimio katso kuvat ja yksityiskohdat oikotie 6229033 puh. MUK.
e nti mio Pai
PS. Peipposen liiketalo. säistä riippuvainen. 3-vuotta!
^
W W ^ K ^
VIELÄ EHDIT MUKAAN!
W ^
Riikka ja Ossipekka saivat pojan to 16.8.2012, 3580 g ja 52 cm.
Onnelliset isovanhemmat Eija ja Ismo, Maija ja Tapsu
>
N y t o n va u h d i s s a t o s s u t j a t a s s u t , a l k ava t j u h l a t h i l p e ä t j a h a s s u t . SIJAISAUTO MAHDOLLISUUS!
Askalankosken Ketotalolla torstaina 23.8.2012 klo 18 Aaro Hellaakosken luontorunojen äärellä Marjatta Järvinen Katri Hellaakoski jututettavana: muistoja runojen syntyajoista Viikonlopun vihje: Ketotalo vielä auki 'Luut liikkumaan' -tapahtumaan liittyen la 25.8. MAKSU SOP. n. klo 9 alkaen. 040-7015700
Älä unohda hymyä :) t. 2012 3540 g ja 52,5 cm.
Lapsenlapsista onnelliset Anneli ja Keijo, Maija ja Tapsu
K
>
W s D : > W K ,
www.kuntsari.fi
W
W
S y l i n t äy d e l t ä o n n e a h y m y p o j a l l e ! To i v o t t a a : M u m m u , P a p p a , ä i t i , i s i j a S a n n i - s i s ko
MAATALOUS
TEEMANA 28.8.
s^
F r i d a K e r t t u Te l l e r v o 22.8. Lähikuntiin isommat erät toimitetaan tilauksesta! Jaakko Kontinen,
Juva puh. 59 m2 II krs. 2
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
Tule tapaamaan kansanedustajia KE 22.8. 050 305 33 85
itse poimijalta PAIMION TORILLA LA 25.8. P. KLO 18.00 Sauvo, Satu ja Jouni Suominen, Ruonantie 468 Aila Paloniemi, Kimmo Tiilikainen TULE JUTTELEMAAN!
Helsinkiin PIIKKIÖ 4km
KESKUSTA KIERTÄÄ
PIIKKIÖN ALUSTAHUOLTO
VARAA AIKA ILMAISEEN RUOSTEENESTOTARKASTUKSEEN ASIANTUNTEVAA RUOSTEENESTOA AUTOLLESI YLI 30 VUODEN KOKEMUKSELLA · LOKARIT, VAHAUKSET, ym.
Moottoripyöräliike
Keskustan eduskuntaryhmä
Syy kiit
HELLTOP -hybridi
OLIVIN ja ELLVIS REETTA BOR
Arontie 34, Piikkiö · Puh. Työ alkaa heti ja jatkuu syyskuun loppuun.
Paimion Taksipalvelu Laitinen
040-417 0300 / 040-412 2211
facebook.com/paimiontaksipalvelulaitinen www.paimiontaksipalvelu.net
· 1+8 henkilöä · KELA-ajot · taksipalvelut · sopimusajot · pyörätuoliajot
KAARINA: Koristontie 1 P. Äiti ja Iskä, H&A&C, M&M ja J.J.
Terveysruokaa talveksi!
-40%
LAADUKASTA MUSTIKKAA
2000 1800
TILAPÄISTYÖTÄ TARJOLLA SAUVOSSA!
Tarvitsemme perunannostokoneelle lajittelutehtävään työhaluista henkilöä. Hyväkuntoinen. klo 18.50
Vistantie 27, Paimio. klo 1215 Kumpanakin päivänä kasvikuvien näyttely ja kesäistä ketokahvia!
Hauki laulaa puussa ja muita luontoihmeitä RUNOLLINEN ILTA
JÄTTIRÄTTI
Poistamme erän yksivärisiä
tyy
AURAN METALLI JA KULJETUS OY
040 523 2871 / Mertsi
asustekangas paloja
2/kg
Lakanakankaita paloina
Hyvää matkaa Lontooseen!
Marjut!
Huushollissa Siivous- ja Sisustuspäivät ti 32.8.- la 25.8!
Pimennysverhot · Erä sisustuskankaita · Kerni- ja vahakankaat
To 23.8. Työaika epäsäännöllinen mm. (02) 243 1777 TURKU: Nuppulantie 27 P. 10-18, LA 9-14
Vuokrattavana Paimion keskustassa 2 H + K + parv. Rakkauspakkausta onnittelee Mami ja Papi
Olli Ilmasti 0400-846 838, 0400-447 477
1 + 6 henkilöä
TAXI
Sinua palvelee: Raija 040-8282729 Maija 050-5948942. (02) 239 6400 ARK. 040-7363676 www.hannanhuusholli.fi
5/kg
Verhoilukangas paloja
VUOKRATTAVANA
-20%
· Syksyn upeat kankaat saapuneet · Viikon arvonnassa palkintona vekillinen lampunAvoinna: varjostin! ma-pe 9-17, la 10-14
10/kg
Erä matonkuteita valmiiksi rullissa
esim. Arvomme joka kuukausi en tykkääjien y j y yp kaikkien tykkääjien kesken yllätyspalk yllätyspalkinnon.
ONNEA ONNEA
Pikaiset yhteydenotot:
olavi.lempiainen@gmail.com
Ve e t i L a m m i n e n t äy t t ä ä 1 vuotta Sauvossa 22.8.2012.
ILOISET UUTISET
Fridasta tuli
isosisko, kun Tiina-Maija ja Markus saivat pojan ke 25.7. 479 5100 · 0500 524 823
Syysvehn K
· MAATALOUS · ALUMIINI · ROSTERI · MESSINKI · KUPARI · KAAPELI · sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA
Mutta yhtä hyvin kirjaa voivat lukea nykypäivän lapset ja nuoret ja huomata kuinka erilaista ja toisaalta samanlaista elämä oli Paimiossa yli 70 vuotta sitten.
Kerro mikä on se huonetila, johon toivot ratkaisuehdotuksia ja miksi. Raili on lapsesta saakka ollut tarkka havainnoija, tuskin hänestä muuten kuvataiteilijaa olisi tullutkaan. Arvomme kohteista yhden, jonka suunnitteluun Maija paneutuu asiakkaan toiveiden mukaisesti. Yritän luoda kuviini jonkin jujun, mitä kuvan katsoja joutuisi hetken aikaa pohtimaan.
"Lapsuuteni seikkailu ei ole pelkästään perheen ja suvun lähihistoriaa. 010-292 1150 ark. ta taa taa - Eikö olohuoneessa löydy rentoa fiilistä. Kuvat on pääsääntöisesti kuvattu Turun seudulla. Kirja etenee ajassa kronologisesti koostuen pienistä elämänmakuisista episodeista. Se kertoo elämänmakuista tarinaa koko Paimion 30-luvusta."
Lapsuuteni seikkailu ei ole pelkästään perheen ja suvun lähihistoriaa. Jos tarkastelukulmaa yhä laajennetaan, näyttäytyy kirjan sivuilla tuon ajan suomalainen arki kokonaisuudessaan välillä karuna, useimmiten herttaisen kodikkaana. Yksi suosikkikuvauspaikoistani on Ruissalo. tiistaina 21.8.2012
nro 64
www.kuntsari.fi
O! OH
K-Supermarketista alkuviikkoon
IERÄ JÄTT IÄ
Lisää KSIA ARJOU SUPERT älöissä! myym
Hinnat voimassa ti-ke 21.8.-22.8. Kirjoittaja on tarkka ja osaa poimia kiinnostavia yksityiskohtia hauskalla tavalla.
Rakentamisen teemalehti
ilmestyy 11.9.
Onko sinulla sisustuspulma, johon kaipaisit ammattilaisen neuvoja?
Raili Mikkonen on jo pitkään halunnut kirjoittaa muistoistaan kirjan. e. voi miettiä pulmaasi ratkaisuehdotuksia.
- Kaatuvatko makuuhuoneessa seinät päälle. - Olisiko kiva laittaa perheen pienimmälle oma huone?
Kerrontaa täydentävät Railin runot, jotka muun tekstin tavoin ovat muistojen synnyttämiä. Helmikuun 16. a. 7-21, la 7-18, su 12-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi
MAURI KIVIKOSKI
Railin aikamatka lapsuuteen
PERTTU HEMMINKI
Kivikosken valokuvat näytillä Sauvossa
Turkulaisen harrastelijavalokuvaaja Mauri Kivikosken valokuvanäyttely on esillä Sauvon kirjastossa elokuun loppuun asti. - Kaipaatko sinä ja keittiösi kulinarismi uutta potkua. sella käyntikerralla jotain uutta. Ja kun kykyyn tehdä havaintoja yhdistyy erinomainen muisti ja sujuva kynä, ovat kirjan ainekset kuin itsestään kasassa.
Yksi Sauvon kirjastossa esillä olevista teoksista on Mauri Kivikosken ottama valokuva "kaveriporukka". Kuvien aiheina ovat maisemat, eläimet sekä luonnon kukat ja kasvit. Ei jälleenmyyjille.
Voimassa ti-ke 21.-22.8., niin kauan kuin hedelmiä riittää.
Jokipellontie 2, puh. Lähetä viesti toimitus@kunnallislehti.fi , kerro pulmasi ja mitä ä huonetta se koskee. ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
EDELM H
1
1
3
0
kg/kpl/rs
Ei koske luomu- tai Pirkka-tuotteita. Se kertoo elämänmakuista tarinaa koko Paimion 30-luvusta. Missä istuttaa vieraita. Jollei sähköpostin lähettäminen onnistu, soita numeroon 02 5888651. Perustele, miksi juuri sinä tarvitset arvitset rvitse apua. KUNNALLISLEHTI toimitus@kunnallislehti.fi. Useimmiten ei tapahdu mitään järisyttävää, mutta kerronta on silti jäntevää ja kiinnostavaa. Lapsuuteni seikkailu -muistelmateos ilmestyi kevättalvella Mikkosen täyttäessä 85 vuotta. - Hukkuuko kylppäri kaiken kirjavaan sälään. päivänä vuonna 2010 hän nousi keskellä yötä sängystä ja rupesi kirjoittamaan lyijykynällä lauseita ylös. Kohteen suunnittelusta ja ideoista tehdään juttua Rakentamisen -teema lehteen 11.9. Lisäksi Kivikoski sanoo esittelevänsä näyttelyssä jonkin verran myös ihmiskuvia. Sieltä löytää jokai-
PAIMIO Perttu Hemminki Paimiolainen kuvanveistäjä, vuonna 1927 syntynyt Raili Mikkonen on julkaissut lapsuusvuosiensa muistelmat kirjana. Kirja tuli painosta ulos viime keväänä.
Asuntomessuilta tuttu paimiolainen sisustusarkkitehti Maija Koro ia a. Ja totta kai mukana on myös Railin mainioita veistoksia, jotka nekin useimmiten kumpuavat omasta elämästä ja kokemuspiiristä. Niille lukijoille, joilla on
omakohtaisia muistoja sotaa edeltävän ajan Paimiosta, Lapsuuteni seikkailu on oikea aarreaitta. Lisäksi kirjassa on muutama valokuva perhealbumista
- 25.8. Kesä on usein matkustusaikaa. Taisin tosin nauttia enemmän ko. Kohtasimme eri maiden motoristeja, juttelimme moottoripyöristä ja matkanteosta. Milloinkohan niistä tulee helppoja myös tavallisille ihmisille. Ja sitten, tuo mies seisoo siellä edessä kitara kädessä ja kertoo elämästään. Kuumuutta ja ystävällisiä ihmisiä. Tapaamisessa eri kansallisuuksista koostuvien motoristien kohtaaminen ja kokemuksien jakaminen oli antoisaa ja opettavaista. Meillä on nimittäin niin päin, että minä en juurikaan seuraa urheilua, vaimoni hoitaa sen puolen. Kuinka paljon meillä onkaan yhteistä, enemmän kuin eroja! Kohtasimme myös suomalaisen Gospel Ridersin porukan, joka oli ollut Sveitsissä isäntiensä johdatuksella ja sieltä he olivat ajaneet Saksaan. Kesän kohtaamiset mielessä ja sydämessä on hyvä aloittaa uusi lukuvuosi. Suuntasimme moottoripyörän keulan kohti Eurooppaa. Ajelimme Saksaan, sieltä Itävaltaan ja kävimme Italiassakin. Käytännössä mikään ei ole niin piilossa kuin ne. Tapasimme matkalla urheilun ystäviä, sillä vaimoni halusi nähdä kuuluisat talviurheilupaikat. 2012 Forcheimissa Saksassa. Pari vuotta myöhemmin törmäsimme häneen kadulla jumalanpalveluksen jälkeen. Hyvää ruokaa ja mahtavia maisemia. Jos lehdistö ei huomaa kirjoittaa hankkeista, ihmiset eivät saa tietää niistä koskaan. Veimme hänet linja-autoasemalle ja annoin rahaa bussiin. pungin erityisnuorisotyöntekijä.
Sää 21.8. Politiikka neuvoo: säästäkää. Lopulta saavuimme itse tapaamiseen monien vaiherikkaiden hetkien jälkeen. Asiat olivat jo paremmin. Mietin, että mitähän sille miehelle kuuluu... Julkinen päätöksenteko ja hankkeet on tällä hetkellä tehty viranomaisten kannalta helpoksi. Tolkkua niistä ei noin vain saa.
Hauskaa oivallusta nuorisolta! Käykääpä katsomassa videopätkä O Sole Paimio youtubesta, osoite on http://www.youtube. Kun meillä oli vasta iso tontti ja pelkkä haave talosta, yhtäkkiä rantaan rajaamme kiinni rakennettiin mökki. Väsymystä ja epätietoisuutta. Eräältä vuorelta näkyi pieni rakennus vuoren juurella. Eräs kadun mies tarvitsi apua. Koskaan ei tiedä mihin ne voivat johtaa. Hän oli varmasti sen majatalon paras mainosvaltti! Hän tuli kadulle asti juttelemaan, oli illalla vielä myöhään vastaanotossa, kyseli matkasuunnitelmista ja lähtöpäivänä saatteli meitä. Jälleennäkemisen riemu oli suuri. Tätä kirjoittaessani olen kohdannut lomalta palaneita oppilaita. Saksalaiset motoristit ihmettelivät Itävallan Grossglocknerilla, että Suomestako asti olimme tulleet sinne. Kuinka pieneltä näyttikään tuo ihmisen yritys tehdä jotain suurta majesteettisen vuoriston rinnalla! Tuli nöyrä olo. Hän oli mennyt naimisiinkin, oli päässyt eroon alkoholista ja kiertää nykyään seurakuntia laulamassa ja soittamassa. Lopulta jouduimme ajamaan kohti kotia, kun tapaaminen oli ohi. Tulevan talomme viereen kallion päälle tuli talo, emmekä saaneet tietää niistä mitään ennen kuin yllätys tuli tontilla vastaan. Kyseessä oli sama mies! Ihmeellinen kohtaaminen. Muulloin yksityisillä ihmisillä ei ole aikaa perata kaupungin kapulakielisiä kuulutuksia ja asiakirjoja, josko niissä olisi jotain itseä koskettavaa. Olimme saaneet kohdata vuoriston korkeudessa omaa riittämättömyyttä, hieman pelkoakin ja epävarmuutta. Monesti mietin, että onkohan hän enää edes elossa. Antoisia kohtaamisia sinulle. Italiassa tapasimme ihanan mummon, joka piti majataloa. Mieleeni jäi ihmisen pienuus. Kun katseli joidenkin motoristien ohituksia mutkaisilla vuoristoteillä, joutui myös miettimään omaa rajallisuuttaan. Tavoitteenamme oli Euroopan kristittyjen motoristien tapaaminen EMC Bikers Week 1.5.8. Se sai hölläämään kaasukättä. paikkojen kulinaristisista antimista eli paikallisista pihveistä ja bratwursteista perunasalaatteineen. Pääsin siis tutustumaan moniin kuuluisiin ampumahiihtopaikkoihin, kiitos vaimoni. Erosimme haikeina, mutta jälleen yhtä kohtaamista rikkaampina. Sunnuntaina kuulin vähän vastaavasta tapauksesta hengellisessä tilaisuudessa. com/watch?v=ai-OIy1jUJ0
MARIA KESTI
Kirjoittajavieras
Kohtaamisia
Vuonna 2006 tulimme seurakunnasta myöhään illalla. Niin meilläkin vaimon kanssa. Pienikin virhe, niin kohtaisi oman loppunsa. Omistan tontin, ja nyt, kun meillä on siellä talo, meille tulee paperit siitä, mitä naapurustossa tapahtuu. Piikkiössä Hepojoki-seura on herännyt ottamaan kantaa - harvinaista kyllä - oikeassa vaiheessa. Sitten en kuullut hänestä enää mitään. Toimittajana olen oppinut perkaamaan esimerkiksi kaupunkien pöytäkirjoista sen, mikä niissä on olennaista. Kohtasimme arjen. Kaatopaikka neuvoo: haistakaa.
Pääkkäri
Mikään ei ole niin piilossa kuin julkinen
Kunnilla on jatkuvasti hankkeita ja projekteja, jotka ovat julkisia siten kuin laki vaatii. Tänään
+17
Turku Kaarina Sauvo
Tiistai
Pimeys päättyy Aurinko nousee Salo Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:07 05:57 21:05 21:54
Keskiviikko
Pimeys päättyy Aurinko nousee +18°C Aurinko laskee 4 m/s Pimeys alkaa 05:10 05:59 21:02 21:51
Torstai
Pimeys päättyy Aurinko nousee +17°C Aurinko laskee 5 m/s Pimeys alkaa 05:13 06:02 20:59 21:48
+17
Paimio
7
Selkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
Perjantai
Pimeys päättyy Aurinko nousee +18°C Aurinko laskee 4 m/s Pimeys alkaa 05:16 06:04 20:56 21:44
Lauantai
Pimeys päättyy Aurinko nousee +20°C Aurinko laskee 2 m/s Pimeys alkaa 05:19 06:07 20:53 21:41
+17
Sadetta
Lumisadetta
Ukkosta
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20
TEBOIL-Kemiöntie. Kohtasimme saksalaisen ruuhkan autobaanalla, epätoivon moottorin kuumetessa helteessä ja aikataulun tiukentuessa lautan odottaessa Travemündessa. 4
Mielipiteet postitse: Kunnallislehti,Vistantie 38 D, 21530 Paimio sähköpostitse: toimitus@kunnallislehti.fi lyhyet nasevat: www.kuntsari.fi nasevat puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
KESKUSTELUA
Viikon afo
Talous neuvoo: kuluttakaa. Hän ei halunnut tulla meille, vaikka tarjosimme yösijaa. Kotimaan kamara oli jälleen turvallisesti pyörien alla. Se oli kirkko. Syksy on alkanut. Olimmeko olleetkaan missään. Aina rajanaapurit eivät herää tai edes ymmärrä kotiin tulleita papereita. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille, Malmön laivaan ja Tukholman kautta Turkuun. Jos niitä joutuu lukemaan kylmiltään, hiki nousee otsalle kolmannen sivun kohdalla. Ne voivat olla kuin helminauha, koostuen yksittäisistä kauniista helmistä syksyn kuuMika Tenetz lauden lähestyessä ja johtaessa kohKirjoittaja on piikkiöläinen Kaarinan kauti pimeneviä iltoja. Siihen tarvittiin aktiiviset rajanaapurit, jotka havahtuivat heti, kun hankkeesta tuli heille kuulutus
Jos kunta on siinä hantissa, että haetaan vaan aina uudestaan harkinnanvaraista valtionrahaa, niin... Olen tyytyväinen. hala muistelee, että viimeksi ehdokkaita oli kuusi. Paimio ei pidä hyväksyttävänä tilannetta, jossa Paimioon sijoitettujen viranhaltijoiden määrää lasketaan, ja samanaikaisesti Paimion maksuosuus pelastustoimen kustannuksista nousee. Valtuustossa ei äänestetä enää mistään, eikä paljon keskustellakaan. 821 LA.......... Ravattulan ABC:n pihalla jäi torstaina aamusella kiinni henkilöautolla juuri sinne ajanut törkeä rattijuoppo. Hän ei itse aio enää lähteä ehdolle, vaan katsoo antaneensa sen mitä annettavissa on ollut kolmen valtuustokauden aikana. Rainio on siis ehdolla KD:n listalla.
Kuntavaalit 28.10. Valtuuston työstä jää ihmisille sellainen olo, että valtuusto on kuin kumileimasin. Kylli nimiä saisi listalle lisää tulla, mutta helppoa se ei ole, sanoo Merja Peri, Sauvon työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja istuva valtuutettu. Naiskuljettaja puhalsi tarkkuualkometriin 0,23 mg/l. Naiskuljettaja puhalsi alkometriin 0,68 promillea. Tästä syystä Kaarina, Paimio, Lieto, Parainen, Naantali, Raisio, Rusko ja Turku ovat tehneet selvitystä, millä tavalla yhteistyö olisi mahdollista. Vain yhtä siis uupuu. Hänen itsensä lisäksi ehdokkuutensa oli nykyisistä valtuutetuista perjantaihin mennessä varmistanut Erkki Paaskunta. Kaarinan kaupunginhallituksen kokouksessa kannasta jouduttiin äänestämään. Hänkin pohtii, että kiinnostuksen puutetta voi selittää valtuuston näkymättömäksi jäävä toiminta. Lisäksi merkittävimmin ympäristöön merkittävimmin vaikuttavat päätökset ja suunnitelmat, kuten maankäyttösuunnitelmat, koskevat yhtä kuntaa suurempia alueita. Viisitoista ehdokasta oli viimeksi ja tavoite on sama, mutta voi olla että joudutaan tinkaamaan, sanoo Sauvon Kokoomuksen puheenjohtaja Erik Söderholm. Alueellisen pelastustoimen alkaessa vuonna 2004 Paimiossa oli pelastuksen päätoimista henkilöstöä selvästi enemmän kuin nyt. Nahkialta tuntuu, tiedä mistä se oikein johtuu. Listat on jätettävä 18.9., ja keskusvaalilautakunta vahvistaa ehdokasasettelun 27.9. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 2,65 promillea. Viime aikoina on ollut esillä palotarkastajan viran siirto Pois Paimiosta. Sen Rauhala myöntää, että nuorta ehdokasta kaivataan.
Ehdokasmäärä laskee Sauvossa
"Vaikea saada uusia sitoutumaan.Valtuuston roolia pitäisi nostaa."
SAUVO Taina Tukia Vajaa kuukausi on aikaa siihen kun kuntavaalien ehdokaslistat jätetään kunnan keskusvaalilautakunnalle. Janne Aso esitti, että asiaa ei ole syytä viedä eteenpäin ennen kuin valtiovarainministeriö on antanut selvityspäätöksen kuntarakenteesta. 2012
?
?
viikosta. Kehittämisehdotusten yhteenvedossa tätä päivävahvuuden korottamista ei kuitenkaan ole huomioitu. Kaikki kolme kuskia määrättiin ajokieltoon.
KD:n listassa viisi varmaa
Kristillisdemokraattien ehdokaslistassa on tällä hetkellä viisi varmaa nimeä, ja Mika Rau-. Työnjakomallissa kuntien viranhaltijat erikoistuvat tiettyihin tehtäviin. Neljä vuotta sitten ehdokkaita oli kymmenkunta, nyt kasassa on seitsemän varmaa nimeä. SDP:n ehdokaslistalle ovat suostumuksensa antaneet valtuutetuista Mari Kesälä ja Jouko Högmander, Juhani Marsala on Perin lailla ilmoittanut luopuvansa. Onhan tämä aina haastavaa etsiä ehdokkaita, mutta ihan positiivisella mielellä olen, sanoo Taskinen.
Kokoomuskin joutunee tinkaamaan tavoitetta
Kyllä lista on vielä auki. Paraistentiellä jäi samana iltana kiinni henkilöautolla liikkeellä ollut rattijuoppo. Sen verran Söderholm ennakoi, että useimmat istuvat valtuutetut ovat asettumassa uudelleen ehdolle. Uusia ehdokkaita on haettu, mutta uusia on vaikea saada lähtemään mukaan ja sitoutumaan. Kunnilla on yhä enemmän ympäristönsuojelua koskevia velvoitteita, mutta resursseja niiden toteuttamiseen on vähemmän. Paimion kaupunki pitää huolestuttavana, että raskaan kaluston poistoikää ollaan nostamassa 25 vuoteen. Parhaimpina on pidetty isäntäkuntamallia sekä työnjakomallia. Ympäristönsuojelutoimisto suositteli jälkimmäistä. Tosin yksi uusi naisnimi Kesälän lisäksi vielä julkistamattomalta listalta sentään löytyy. Ainoa jo varma luopuja on pitkään mukana ollut ja kunnanhallituksen johdossakin muutama vuosi sitten ollut Eeva Laaksonen. Puheenjohtajistonkin toiveesta on yritetty hakea enemmän keskustelua, mutta asiat on ennen valtuustoa jo niin käsitelty, että siellä ei keskustelua synny, eikä se valmistelu näy ihmisille. Paimio kiinnittää lausunnossaan huomiota tähän epätarkkuuteen ja pitää välttämättömänä, että Paimion paloaseman päivävahvuutta korotetaan. Taustalla tietenkin kiinnostavuutta heikentää kuntarakennekeskustelu, ja epävarmuus siitä, mitä tuleman pitää. Palvelutasopäätöksen eräässä osiossa esitetään päiväpalomiesten määrän nostamista Paimiossa vahvuuteen 1+4 palkkaamalla Paimioon kolme uutta henkilöä. Olisiko se oppositioasema viimeksi auttanut, hän pohtii mutta lupaa että ehdokkaita etsitään loppuun asti. Yhteiskunta ohjaa kunnan tekemisiä niin paljon, ettei valtuustolle jää todellista päätösvaltaa. Isäntäkuntamallissa ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät annetaan yhden kunnan hoidettavaksi. tiistaina 21.8.2012
nro 64
www.kuntsari.fi
p. 02- 214 6100
AVOINNA myös SUNNUNTAISIN
MA-PE ... Nykyisistä kymmenestä valtuutetusta ainakin seitsemän asettuu ehdolle. Esitystä ei tuettu.
Keskusta päässee tavoitteeseen
Keskustan puheenjohtaja Markku Taskinen sanoo, että parinkymmenen ehdokkaan lista on näissäkin kuntavaaleissa tavoitteena ja listalla on jo 17-18 varmaa nimeä. Äänestyksen jälkeen päädyttiin pohjaehdotukseen eli asian viemiseen eteenpäin työnjakomallia suosittelemalla. Jarkko Grandell, Mari Lehtikankare-Toivonen ja Jari Mikkola olivat ilmoittamassa kantaansa nyt alku-
Kolme rattijuoppoa Kaarinassa
Kaarinan Piikkiössä Hadvalantiellä jäi keskiviikkona vähän ennen puoltapäivää kiinni henkilöautolla liikkeellä ollut rattijuoppo. Ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat tehtävät esimerkiksi ovat kaksitoistakertaistuneet vuodesta 1986 vuoteen 2008. Ihan täyttä listaa ei saada, mutta kun syyskuu alkaa niin vielä tulee nimiä. Sauvossa valtuustoehdokkaiden kokonaismäärä jää todennäköisesti nyt alhaisemmaksi kuin neljä vuotta sitten. Ryhmässä on sovittu, että listan nimistä ei etukäteen huudella. Isäntäkuntamalli ei kaarinalaisia miellytä. Valtuuston roolia pitäisi nostaa, ja virkamiesten rooli on nykyisin jo liian iso.
Ympäristönsuojelussa Kaarina suosisi työnjakoa
KAARINA Maria Kesti Turun seudun ympäristöyhteistyössä Kaarinan suosisi jaettua yhteistyötä. "Pelastustoimen käytössä olevien resurssien tulee vastata uhkia, ja kaluston vanheneminen ei saa vaikeuttaa avun saamista onnettomuustilanteessa", toteaa Paimio lausunnossaan.
Istuvista valtuutetuista Jouko Högmander (sd) pyrkii edelleen Sauvon valtuustoon, samoin kristillisdemokraattien Mika Rauhala sekä kuvassa oleva Arja Rainio, joka oli viime helmikuun kokouksessa Mirja Kanervon varaedustajana. 818 SU ........1218
5
UUTISTIISTAI
www.skanssinapteekki.fi
PERTTU HEMMINKI
Paimio haluaa lisää päiväpalomiehiä
PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginhallitus on antanut lausunnon VarsinaisSuomen pelastuslaitoksen palvelutasosta vuosille 20132016. Istuvat valtuutetut Mirja Kanervo ja Rauhala itse ovat ehdolla ja muut nimet ovat Marjo Puhakka, Arja Rainio ja Juhani Laulajainen. Kaikille mieleistä työskentelyn mallia ei ole. Kaikista ehdokkaista on puute, nuorista ja naisista. Vapaaehtoistyö tässä mielessä ei kiinnosta, sanoo Peri, joka toivoisi mukaan nuoria ja naisia. Eikö haluta sitä roolia, pohdiskelee Söderholm
Hankkeen suunnittelu aloitettiin runsas vuosi sitten. Tällä hetkellä tietä ajaa kuorma-auto noin 23 kertaa vuorokaudessa.
läjittää paikalle puolen vuoden kuluttua. Riku ja Helena Äyräksen maatilan pihalla Isabella (3 v) ja Juho (1 1/2 v) poimivat äidin kämmenet täyteen saunakukkia. Lupamenettelyssä punnitaan sitten kaikki esitetyt faktat mahdollisimman kiihkottomasti. Senkin ratkaisusta voi valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Melu- ja pölyhaitta huolettaa
Äyrästen maatila on vain 300 metrin päässä mahdollisesta louhimosta
Kaarina, Lieto Maria Kesti Hepojoentie ja Liedontie mutkittelevat maaseudun ja metsien keskellä. Louhimossa tulevat kuitenkin vuorottelemaan hiljaiset ja hyvin äänekkäät jaksot. Kiinnostavaa on, että poliitikot, jotka ovat laittaneet tämän hankkeen aluille, ovat nyt autuaan tietämättömiä hankkeesta. 6
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
Kaarinan uutta maanläjityspaikkaa perustellaan taloudellisilla syillä
KAARINA Maria Kesti Liedontien itäpuolelle suunnitellaan louhimoa, murskaamoa ja maankaatopaikkaa. Kalliota on tarkoitus louhia vuodessa 100 000 tonnia.
Paras aika ottaa kantaa
Tämä on kaupungin oma
hanke kaupungin omistamalle maalle. Teknisen lautakunnan yhdyskuntatekniikka on hankkeessa vastuullinen aloitteentekijä, toteaa Kaarinan kaupungin ympäristöpäällikkö Jouni Saario. Kirje tuli hankkeen vireilläolosta juhannuksen tienoilla. Näin vaalien alla poliitikot saattavat olla hyvinkin herkkiä ottamaan huomioon ihmisten tunteita, naurahtaa Saario. Jotta se voisi toteutua, joudutaan tekemään myös louhinta- ja murskaamotyötä, kertoo Jyrki Lappi, tekninen johtaja Kaarinan ympäristöpalveluista. Lapin mukaan Hepojokikaan ei ole optimaalinen paikka, sillä sinne on matkaa. Se olisi edullinen monelle kunnan eri toimijalle,
kommentoi Saario. Maata otettaisiin vastaan paitsi kaupungilta myös yksityisil-
tä yrittäjiltä yhteensä noin 40 000 tonnia vuodessa. Riku on asunut maatalossa siitä asti, kun on syntynyt. Mikäli Hepojoen hankkeen oma lupavaihe etenee aikataulun mukaan, maata voidaan
MARIA KESTI
Raskas liikenne louhimolle kulkisi tätä tietä pitkin. Eri asia on, miten vaikutetaan poliitikkoihin, sillä Kaarinan kaupunkihan on tässä hankkeen hakijana. Se kuvaa sitä, millaista äänentasoa on odotettavissa, kritisoi Tuomas Virtalaine He-
Juho, Riku, Helena ja Isabella Äyrään kotipihalta näkyy tulevan louhimon paikka.. Mikäli siihen ei olla tyytyväisiä, louhimosta ja maanläjityspaikasta voi valittaa hallinto-oikeuteen. Hepojoen hankkeesta tulee päätös todennäköisesti lokakuussa. pojoki-seuran johtokunnasta. Itse emme ehtineet heti reagoida, mutta naapuri herätteli meidät. Hanketta lähdettiin suunnittelemaan Lakarin maankaatopaikan täytyttyä. Maankaatopaikasta on kuitenkin huhuttu siitä asti, kun kuntaliitos tehtiin, kertoo Riku Äyräs. Liedon louhimo on linnuntietä viiden kilometrin päässä, ja jo senkin äänet kantautuvat maatilalle. Massatavaran kuljetuskustannukset sinne ovat kohtuuttomat. Heillä on vielä omakotitalo kesken. Paikalle tulisi 2,5 hehtaarin alue maaainesten ottamista varten sekä 4,4, hehtaarin maankaatopaikka. Liikenteen arvellaan lisääntyvän vähintäänkin 50-kertaiseksi. Hankkeesta on annettu kuulutus 1.8, minkä jälkeen on kuukausi aikaa lähettää siitä ympäristönsuojelulautakunnalle muistutuksia ja mielipiteitä. Sitäkin, että louhintaräjähde pilaa pohjavesiä, on käsitelty hyvin heppoisesti. Raisiossa on tällä hetkellä ainoa virallinen maankaatopaikka. Turkuun ja Lietoon tuleviin maankaatopaikkoihin ei Lapin mukaan voi laskea, sillä ne ovat "vasta lupavaiheessa". Pöly viljassa tylsyttää jo puimakoneiden terät. Yritimme saada jotakuta puhumaan Hepojoki-seuran kokoukseen, mutta kaupungininsinöörikin, joka on laittanut nimensä hankkeen alle, ei omien sanojensa mukaan tiedä mitään, Virtalaine hymähtää.
Luontoselvitystä pidetään puutteellisena
Äyräs kritisoi sitä, että louhimon, murskaamon ja maankaatopaikan äänihaittojen oletetaan pysähtyvän 300 metriin eli heidän talonsa kohdalle. On hieno juttu, että seudulla ollaan tosissaan hereillä nyt, kun on paras aika ottaa kantaa. Tarkoitus on saada maanläjityspaikka. Sen arvioidaan laskeutuvan 300 metrin sisälle, mutta kukaan ei takaa, miten kauas se kantautuu pelloilla ja laitumilla. Kun auton pysäyttää, ympärillä on hiljaista. Melun lisäksi hankaluutta tuottaa pöly. Vasta tämän jälkeen alkaa varsinainen lupapäätöksen tekeminen. Poliitikoilta on tullut vahva viesti, että maankaatopaikka pitäisi olla. Helena on kotoisin kahden kilometrin päästä. Asuintalon pihalta näkyy metsä, johon hanketta suunnitellaan. Luontoselvitys on kevyt ja puutteellinen. Hankkeen meluarviot on tehty keskiarvon mukaan. Mahdollinen louhimo, murskaamo ja maankaatopaikka tulisivat heidän naapuriinsa. Investointirahaa hankkeelle on varattu 200 000 euroa. Hanketta ajetaan silti eteenpäin kutsumalla sitä Maa-aines-puistoksi, Anu Johansson Hepojoelta tuo esiin. Uuden maankaatopaikan löytäminen Kaarinasta on taloudellisesti välttämätöntä, Lappi esittää. Melutaso-arvioon ei myöskään ole laskettu jatkuvan raskaan liikenteen ääntä, koska se on kuulemma merkityksetön murskaamon äänten rinnalla. Se oli kuitenkin ainoa sopiva alue Kaarinan alueella. Päätöksessä huomioidaan myös hankkeesta annetut mielipiteet. Jos niissä on kärkeviä ajatuksia, kaupunki hakijana voi vetää hakemuksen pois tai tehdä vastineen, jossa ottaa muistutukset huomioon. Syyt ovat taloudelliset. Lehmä kääntyy tien vieressä katsomaan autoa, ja vilja on pelloilla kypsää. Hepojoki-seurassa on pidet-
ty hanketta lobattuna, ja Saarion mukaan asiassa saattaa hyvinkin olla poliitikkojen omia lehmiä ojassa
tiistaina 21.8.2012
nro 64
www.kuntsari.fi
7
"Uhattuina ovat perinteiset perhearvot, suomalaisuus ja yleinen turvallisuus." "Katsomme tarkkaan, keitä kelpuutamme ehdokaslistalle." "Rasismi on kohdallamme todella paha ja loukkaava yleistys."
Sauvolainen Juha Koski, paraislainen Kai Nurro, kaarinalaiset Jari Helispuro, Lauri Lempiäinen ja Janne Aso sekä paimiolaiset Jarmo Toivonen ja Pasi Laakso poikkesivat torstaina Kunnallislehdessä kertomassa perussuomalaisten kuntavaalinäkymistä.
"Emme ole rasisteja"
Peimarin perussuomalaiset uskovat vaalimenestykseen
Vanhojen perinteisten puolueiden suunnalla nauru alkaa olla jo hermostunutta
PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Jos puolueillakin olisi toimielimissään sukupuolikiintiöt, olisi Kaarinan Seudun Perussuomalaiset ry:n hallituksen valinta mennyt kokonaan uusiksi. Hän on keskustasta loikannut piikkiöläinen Janne Aso, joka toimii Kaarinan kaupunginvaltuustossa. Näiden jälkeen summataan yhteiset teemat ja tavoitteet, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Janne Aso. Aso vakuuttaa, ettei vaalimenestystä haluta maksimoida hinnalla millä tahansa. Paraisilla asuva Kai Nurro on sitä mieltä, että perussuomalaiset ovat vakava uhka vanhoilla puolueille. Olen veikannut, että meillä tulee todennäköisesti olemaan 7-8 valtuutettua Kaarinan uudessa valtuustossa. Janne Aso, kuinka monta paikkaa otatte Kaarinan valtuustosta. le. Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisten osuus paimiolaisten äänistä oli peräti 17,3 prosenttia. Suurin ero taitaa liittyä retoriikkaan. Erittäin huolissaan ja yksituumaisen ärtynyt Kaarinan Seudun Perussuomalaisten hallitus on siitä, että kenen tahansa perussuomalaisen otsaan lyödään ja empimättä rasistin leima. Merkit ovat jo ilmassa.. Suomen kansa rakastaa asioiden päivittelyä ja niin tekevät myös perussuomalaiset. Lopullinen määrä saattaa hänen mukaansa olla yli kaksikymmentä. Ehdokkaitakin on tähän saakka ollut äärimmäisen vähän. Mahtaneeko näin kuitenkaan käydä?
Ketä tahansa ei huolita listalle
Janne Aso ei käytä sanaa "jytky", mutta uskoo lujasti uuden puolueensa vaalimenestykseen Peimarissa ja Turunmaan saaristossa. Pikemminkin rauhallisia ja sävyisiä veikkoja. lähtee kuntavaaleihin isoin odotuksin. Seitsemän paikkaa olisi kova juttu, sanoo Laakso, mutta jokin hänen olemuksessaan kertoo, että vähempäänkin tyydyttäisiin.
Sauvoon "laajasti osaavia" ehdokkaita
Kaarinan Seudun Perussuomalaiset vakuuttaa, että Sauvoonkin tulee useampi persu-ehdokas. Mutta kun aikaa hieman kuluu, niin kyllä meistä perussuomalaisistakin tulee vakavasti otettu, kabinettikelpoinen puolue. Lokakuun lopun kuntavaaleissa nähdään, kuinka aikeiden käy. Ilmeisesti ehdokkaita tulee olemaan enemmänkin kuin Laakso ja Toivonen. Vanhat puolueet eivät ole lainkaan kiinnostuneita esimerkiksi poliisin resursseista. Poliitikot puhuvat, mutta kansa ei ymmärrä, harmittelee Laakso ja löytää myös kansainvälisen ulottuvuuden. Omalla kohdallani viimeinen tikki oli Suomen taloustilanne. Silloin Sauvossakin oli aikamoinen SMP-buumi, hän herkistelee. Jos nyt kertyisi samaa suuruusluokkaa oleva potti, lankeaisi valtuustopaikkoja nykyisen nollan sijasta 5-6. Torilla olen saanut erittäin hyvää palautetta. Jos maahanmuuttopolitiikasta sanoo vähänkin jotain muuta kuin hymistelevää, leimataan välittömästi rasistiksi, hän ihmettelee. Viime kuntavaaleissa Tapani Raittila ylsi Kaarinassa perussuomalaisten riveistä läpimenoon, mutta päätti sittemmin karistaa puolueen tomut jaloistaan. Katsomme tarkkaan, keitä kelpuutamme ehdokaslistal-
Kaarinan Seudun Perussuomalaiset ry. Ei ihme, sillä perussuomalaisten pelkästään Peimarin kunnista saamien valtuustopaikkoja yhteenlaskettu määrä saattaa nousta kaksinumeroiseksi. Aso on nyt Kaarinan Seudun Perussuomalaisten puheenjohtaja. Tänään tiistaina on ehdokkaiden ensimmäinen koulutustilaisuus ja viikon päästä toinen. Kaarinan Seudun Perussuomalaisten hallituksen jäsenistä jokainen on ehdolla oman kuntansa valtuustoon. Muotoilemme teemat ja tavoitteet vasta sitten kun olemme kuulleet kaikkia ehdokkaitamme. Mutta jotenkin se vain hiipui jonnekin.
Paimiossa 10 ehdokasta?
Paimion perussuomalaisista ehdokkuutensa ovat tuoneet jo julki entinen vasemmistoliittolainen pääluottamusmies, nykyinen yrittäjä Pasi Laakso ja Vihdissä yläasteen opettajana työskentelevä Jarmo Toivonen. Paimiolainen Jarmo Toivonen on samaa mieltä. Porukassa on nimittäin pelkästään miehiä. Epäoikeudenmukaisuudet täytyy kitkeä pois, sanoo hallituksen kaarinalainen jäsen, eläkkeellä oleva hitsaaja Lauri Lempiäinen. Silvia Koski on jo siirtynyt Sauvossa kokoomuksesta perussuomalaisten leiriin, ja ehdokaslistalla hänelle tekee seuraa ainakin hänen insinöörimiehensä Juha Koski. Mutta paikkalukua ja prosentteja tärkeämpi juttu on, että saamme mahdollisuuden vaikuttaa tärkeäksi kokemiimme asioihin. Hallituksen sauvolainen jäsen Juha Koski liittyi PS-puolueeseen siksi, koska hänen mielestään perussuomalainen
arvomaailma on kohdallaan. Haemme henkilöitä, joilla ei ole vanhoja taakkoja, vaan uusia näkemyksiä. Vaaliteemoja ei vielä julkisteta. Tällä hetkellä persuilla josta lyhenteestä perussuomalaiset eivät jostain syystä pidä ei ole Peimarissa kuin yksi valtuutettu. Kyllä Sauvostakin löytyy perussuomalaista henkeä. Taustoja selvitellään ja ollaan muutenkin hereillä. Jo nyt on enemmän, Laakso vakuuttaa. Rasismi on kohdallamme todella paha ja loukkaava yleistys, Juha Koski toteaa. Ason mukaan Kaarinassa on perussuomalaisilla tällä hetkellä jo yli kymmenen "varmaa" ehdokasta. Tiedämme kyllä, että meitä pidetään silmällä. Kulmikkaita ja kiivassanaisia palopuheiden pitäjiä he eivät ole. Perussuomalaisia on mukava pilkata, mutta vanhojen perinteisten puolueiden suunnalla nauru alkaa olla jo hermostunutta. Paimiolainen Pasi Laakso, entinen vasemmistoliittolainen, näkee, että Suomessa hyökätään liikaa tärkeitä perusarvoja kohtaan. Haemme hyviä ehdokkaita. Kaarinan Seudun Perussuomalaisten hallitukseen kuuluva kaarinalainen Lauri Lempiäinen muistelee aikoja, jolloin Veikko Vennamo perusti perussuomalaisia edeltäneen Suomen Maaseudun Puolueen. Tänä syksynä se aikoo tehdä perinpohjaisen päivityksen Peimarin kuntien, Kemiönsaaren ja Paraisten poliittisella kartalla. Suomi ei voi kantaa vastuuta Espanjasta, Kreikasta, Venäjästä ja kaikista. En puhu luvuista, mutta Sauvossa tulee olemaan ehdokkaita laajalta osaamisalueelta, Juha Koski vakuuttaa. Se selviää pian sikäli jos lupauksia ylipäätään rohjetaan antaa. Kyseessä ei silti ole mikään ukkojen saunaseura, vaan tasa-arvoa kannattava, kunnallispolitiikkaa tiiviisti seuraava nykyaikainen ryhmä. Onko se tarua vai totta. Suomessa sorretaan liikaa vähempiosaisia. Uhattuina ovat perinteiset perhearvot, suomalaisuus ja yleinen turvallisuus. - Kymmenen ehdokasta on hyvä tavoite Paimiossa. Ihan kaikkia rahoja ei pitäisi antaa ulkomaille, Koski paheksuu. Kaarinan Seudun Perussuomalaisten hallitus on nimittäin varsin yksimielinen siitä, että nykypolitiikassa vain perussuomalaiset pitävät lupauksensa. Siinä vaiheessa kun perussuomalaiset ryhtyvät antamaan vaalilupauksia, kannattaa äänestäjien olla tarkkana. Miten he sitten eroavat muiden puolueiden ehdokkaista
Joo, ehkä ensi kuussa. Kysyi multa et onko laillista. Muuttotarkastuksen häämöttäessä olemmekin sitten viime päivät kulkeneet takataskussa lappu, jossa on muuttotarkastukseen mennessä tehtävien asioiden lista. Tiina Vainion vuoden alussa lanseeraama SaunaYoga-liikuntamuoto sopii kaikenlaisille liikkujille ikään tai kuntoon katsomatta. Rentouttavaan puolituntiseen kannattaa varata kevyen vaatetuksen tai uimapuvun lisäksi juomapullo ja pieni pyyhe mukaan.
ho tasaisesti läpi. Vistantie 14 pihalta läheltä ravintola Poimaria kukkalaatikon reunalta. Mutta ne listat, ne jotka sitten yleensä jäävät ainakin osin laittamatta odottavat jo olohuoneen lattialla. Perusjoogaan verrattuna liikkeet ovat helpompia ja kevyempiä, eikä harjoituksen kesto ole kuin puolet normaalista, kertoo SaunaYogaa KuntoPeimarissa vetävä Samuli Lindgren.
"Joogan aikana voi keskittyä kokonaan vain itsensä kanssa olemiseen."
Noin puoli tuntia kestävän laudejumpan aikana ehditään kuitenkin käymään koko ke-
Samuli Lindgren (kesk.) vetää SaunaYogaa KuntoPeimarissa. niin makaa kuin petaa! Ymmärtääkseni virkamiehien kuuluu valmistella asioita, mutta vaaleilla valitut päättäjät päättävät. Tiina Vainio on mainos-
tanut saunajoogaa minilomalle lähtemisenä. Vaikka sitten yöllä jos päivällä et kehtaa. Nyt romu on haettu pois paikalta. On mahtavaa vetää listalta asioita yli. Kytkimme jääkaappiin virran jatkojohdolla ja valmistimme ruuan grillissä, kuten viime kesänäkin. Tunnit ovat toistaiseksi ol-
leet täynnä. Meno on sellaista, että nyt vanhemmille järki päähän: eivät voi ajaa niin kovaa. Talolla tuntuu kuitenkin jo nyt enemmän kodilta kuin missään muualla. Hän ei pidäkään SaunaYogaa lähtökohtaisesti treeninä, vaan keinona päästä irti arjen rutiineista. Unohditko äänestää vai onko peilin katsomisen paikka?
Mietti yks maalaistollo
Kaunis Kiitos Sotaveteraaneille, aina niin maukkaasta hernekeitosta! Ihanaa että jaksatte vuodesta toiseen sitä valmistaa.
Toni 3 v. Ei taida kuulostaa siltä, että olisimme uskoneet. "Tehkää kokonaan valmiiksi, muuten se jää", on ollut ohje, jonka olemme kuulleet todella monelta taholta projektin aikana. Olemme pitäneet kahdenlaisia tunteja, joissa toisessa painotetaan voimistavia ja toisessa rentouttavia liikkeitä. Mukaan mahtuu kerralla noin kymmenen joogaajaa,
Lindgren sanoo. nimim. Et saa ladattua edes siitä akkua ilman laturia.
perässä ajanut
Voi, voi, niin... Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Skootterista oli varastettu kilvet ja mittaristo, se oli rikottu käyttökelvottomaksi ja kaiken kukkuraksi töhritty kullanvärisellä spray-maalilla. Kysy lisää lehden toimistosta.
Sotilasmestarin vaimo
Hei, järjestetäänkö kaikille halukkaille moporalli!. Paha siihen
on sohvaakaan sijoittaa ennen kuin listat on kiinnitetty paikoilleen. Kevyessä noin 40-50 asteen lämmössä tehtävät rauhalliset joogaliikkeet saavat sykkeen kohoamaan sopivasti ja hien virtaamaan. Raksa ei oikeastaan enää
näytä raksalta, kun kaikki lattiat ovat nyt valmiita ja työkalut ja muut epämääräisyydet saivat lähteä sisätiloista sitä mukaa kun lattia valmistui. Tuntuu siltä, että lähestulkoon kaikki raksalla on viittä vaille valmista, mutta ei sitten kuitenkaan ihan. Kiitokset nasevan kirjoittajalle, joka ilmoitti Hirsitielle hylätystä skootterista. Säädösten vaatimien, ennen muuttoa valmiina oltavien asioiden lisäksi meillä on tietysti oma haavelistamme asioista, joiden olisi hyvä olla valmiina ennen taloon asettumista. Ja sitäpaitsi, tohtiikohan tätä nyt ääneen sanoa, lieneeköhän kovin laitonta, kesällä meidän ainakin oli ihan hyvä nukkua talossa. Se kuvaa hyvin tätä liikuntamuotoa. Mikäli joku tietää jotain varkauteen ja ilkivaltaan liittyvistä asioista soitelkaa 044-2753222.
ra an
nnan talon r
pois alta
Poikani ihmetteli (20v.) kun oli Solinassa niin naissiivooja tuli miesten suihkutiloihin kesken kaiken. ja vanhemmat
Löytynyt kännykkä lauantaina 18.8. Minkä takia viritetään niin, että pahimmillaan nopeutta on 80 km/h?
Tapsa
Teinit ja mopot pitäisi olla perjantaina yöllä vastuullisten vanhempien valvovan silmän alaisena, ei suinkaan pitämässä koko Paimiota hereillä kilpa-ajoillaan.
Lapset ovat innoissaan, kun pääsevät hetkeksi tekemään oikeita raksahommia, kuten vaikka pesemään saumausainetta laatoista.
soitanko poliisille vai lastensuojeluun?
Sinä, joka kehtasit varastaa 3vuotiaan pojan mönkijän Vistantien varrelta omakotitalon pihalta pihakatoksesta, huolimatta portista, 18.-19.päivän välisenä yönä, olisitko kiltti ja palauttaisit sen pojalle, joka kaipaa sitä. Saunajoogassa liikkeet on tehty nimenomaa olosuhteisiin sopiviksi. PS. Venytyksistä ja kevyehköistä lihaskuntoliikkeistä koostuva harjoitus on otettu hyvin Paimiossa vastaan. Kyseinen skootteri varastettiin nelisen viikkoa sitten kirkon parkkipaikalta. Ainoastaan minun vaatehuoneeni on enää kaaoksen vallassa, sillä sinne on kasattu kaikki oleellisimmat työkalut, joita ei viitsi aina autotallista asti hakea. Se oli meidän kesälomaseikkailumme ja mökkikesälomamme.
Marika Mulari. 8
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
SAMULI LINDGREN
SaunaYoga irrottaa arjen kiireistä
Kuntoilu-uutuus otettu Paimiossa hyvin vastaan
PAIMIO Jan Sundman Kuntokeskus KuntoPeimarissa on heinäkuusta lähtien joogattu saunan lauteilla. Mutta sitä en ymmärrä kun postinjakajilla vasta kiirus onki ainakin vanhallaTuruntiellä. Vuorasimme yhden makuuhuoneista pakkauspahveilla ja petasimme aikuisille ilmapatjan ja sisaruksille yhteisen pedin siihen viereen. Onneksi taidan olla aika huoleton luonne ja pusken vatsoineni päivä kerrallaan läpi töiden, raksan, supistusten, närästysten, ruokakaupan, pyykkivuoren ja alkavien eskareiden sun muiden. Portaat ja kaiteet ovat valmiit, tien varressa on talon numero ja lattioissa on pölyämätön pinnoite. Keskeneräisten asioiden lisäksi meillä onkin sitten vain sähkö- ja putkimiesten sana siitä, että heidän tinkinsä valmistuvat ennen muuttotarkastuspäivää. Saunassa ei ole ärsykkeitä, joten joogan aikana voi keskittyä kokonaan vain itsensä kanssa olemiseen.
MARIKA MULARI
Taiv a
Nasevat
Sen määki ymmärrän et busseilla on välillä kiirus. Osallistujiakin jo löytyy Mäkeläntien päästä! Mitä enemmän osallistujia, sen parempi pörinä!!
rentouttava lauantaipäiväkö
nata tai voi laittaa loppuun asti, koska sitä ennen kannattaa tehdä tämä ja tuo ja kiinnittää ainakin nämä, nuo ja ne. Moni asia on sellainen, että sitä ei kan-
ak e
ntajat
mutsi
Täällä Preitilässä mopoilijat ja heidän vanhemmat ovat taitaneet unohtaa pienet koululaiset ja muutenkin turvallisuuden. Hyvää tarkoittavat ihmiset jakavat ohjeitaan; "muista levätä". Entä jos miessiivooja menisi naisten suihkutiloihin?
Listoja ja listoja
Varmistimme heinäkuun viimeisenä päivänä hieman säpinää ja unettomia öitä elokuulle, irtisanoimme nimittäin vuokra-asuntomme siten, että syyskuussa ei asuta ainakaan enää nykyisessä osoitteessa tai luukussa, läävässä, kopissa, komerossa, miten sen nyt haluaa sanoa. Tuntomerkit: Kirkkaan keltainen Peg Perego- merkkinen, oli ainakin nimikyltti TONI ja syntymäaika
Ihan hyvin voisin ensi vuonnakin tulla soutamaan, jos vaan joukkue saadaan kasaan. K-Supermarket Paimio ( Emmi Aaltonen, Tiina Rantamaa, Annamari Penttilä).4. Tänä vuonna tämän leikkimielisen tittelin sai Lions Clubin monivuotinen rahastonhoitaja Heikki Saarinen. Kasvillisuutta on harvennettu, polkuja aukaistu, maakasoja siirretty ja joelle päin tehty näköala-aukkoja. Taustalla Paimion kaupungin tekninen osasto, joka sijoittui neljänneksi Kuvan ulkopuolelle jääämässä tässä vaiheessa kisaa Ylämummon soutajat.
PaiHan 1 joukkueen soutajina olivat Antti Vornanen ja Topi Törmä. Loppukesän perinteeksi muodostunut tapahtuma keräsi kiitettävän katsojakunnan vauvasta vaariin ja kaupungin siistimässä rannassa oli ilo seurata peräti parinkymmenen soutujoukkueen leikkimielistä kilpailua. Lions Club Aallotar ( Aili Lehtinen, Meri Kotamäki, Jaana Heininen) 2. tiistaina 21.8.2012
nro 64
www.kuntsari.fi
9
Siltasoutu keräsi rantaan värikkään yleisön
KUVAT: JARMO FREDRIKSSON
PAIMIO Maria Kulmala Vuosittainen kahden sillan soutu-tapahtuma Paimiossa sai tänä vuonna nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. Beayty Pirates (Katja Heikkilä, Katja Suvanto, Satu Kalkela). Soutujoukkueet koostuivat kolmihenkisistä sekajoukkueista. Muun muassa jalkapalloseura Paimion Haka oli edustettuna kahdella joukkueella. Siideripissikset (Anna, Henna, Anne)
Siistitty jokiranta tarjosi yleisölle hyvät näkymät joelle ja kisakahinoihin.Vesille lähdössä Hakan 1- joukkue (etualalla), LC Paimio,Vasemmistoliitto asettumassa juuri veneeseen ja jo edempänä Team Motoland.. Eetu Tanninen piti perää.
Pukukisan voittajat Satu Kalkela, Katja Heikkilä ja Katja Suvanto.
TULOKSET Yleinen finaali: 1.Apuvoima Oy ( Kasperi Kytölä, Anton Simolin, Pekka Heinonen),2. PaiHa B-tytöt (Jenna Saarinen, Suvi Tuomaala, Siiri Niskala) 5. Paimion kaupungin kiinteistöpäällikkö Olli Koivukangas kertoo, että rantaa on jo kevättalvella alettu siistimään kaupungin toimesta. Soutaminen oli aika raskasta, mutta oli kyllä tosi hauskaa, hän kiittelee. Paimion Hakan 1 ( Topi Törmä, Antti Vornanen, Eetu Tanninen,).3.Ylämummo ( Mika Tanneri, Juha Nikkanen ja Jari Saaristo). päivä, jolloin keskustellaan lisää siitä, miten jokirannan virkistysalueen toimintaa voisi edistää.
Siltavoudiksi lakitettiin ja kastettiin Heikki Saarinen.
Kärjessä kiidättää Apuvoima Oy ( Kasperi Kytölä, Anton Simolin, Pekka Heinonen), joka vei yleisen sarjan voiton. Ihmisillä on tapana vain vaatia asioita, mutta tässä tapauksessa on oltava valmis tekemään töitä myös itse, jotta alueesta saadaan kaikille viihtyisä ja kiva paikka virkistäytyä. Suunnitelma Saharannan kunnostukseen ja ylläpitoon löytyy, mutta Koivukangas painottaa talkootyön tärkeyttä. Hyvästä tunnelmasta piti huolen esiintymislavan lauluesitykset ja kuten perinteisiin kuuluu, myös siltavouti vuosimallia 2012 julkistettiin soutujen päätteeksi. Paimion kaupungin tekninen osasto 1 ( Markku Kylén, Juha Suominen ja Virpi Lindvall). Toivottavasti jatkossa virkistyskäyttö lisääntyy, harrastusmahdollisuudet kasvavat ja Sahanranta säästyy suuremmalta ilkivallalta. Etualalla kakkoseksi tullut Hakan joukkue. Paimiolaiset seurat, yhdistykset ja muut tahot on kutsuttu koolle syyskuun 9. 18-vuotias Jenna Saarinen osallistui ensimmäistä kertaa soutuihin PaiHan naisjoukkueen edustajana ja kehui tapahtumaa hyvin järjestetyksi ja iloiseksi. 3. Yrittäjäyhdistyksen ja Paimion Lions Clubin järjestämän tapahtuman tunnelma oli positiivinen ja nauru raikasi sekä katsojien keskuudessa että soutujoukkueiden veneissä. Lähes kaikki kunnostukseen tarvittava materiaali on löytynyt rannasta lukuun ottamatta sepeliä, jolla polut ovat päällystetty. Naiset finaali: 1
Kaikille annetaan mahdollisuus pelata taidoista ja tiedoista riippumatta. Vaikka pelit pelataankin vakavissaan ja kentällä tehdään paras mahdollinen, ei esimerkiksi voittoja tai tuloksia lasketa. Pelit pelataan viidellä viittä vastaan puolikkaalla kentällä, jolloin tilaa ja aikaa on vähän. Pienet jalkapalloilijan alut rientävät tutun valmentajan johdolla kentälle ja pelit voivat alkaa. 10
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
RAINER LÖNNBÄCK
OSG-Cupissa maaotteluhenkeä
Paimion Hakan F01-juniorit järjestävät ison kotiturnauksen tulevana lauantaina OP-Areenan jäällä. Peliaikaa on 35 minuuttia ottelua kohden, joten päivän aikana kaikille joukkueille kertyy jääaikaa kutakuinkin 2,5 tuntia. Haka toivottaa kaikki halukkaat tervetulleiksi seuraamaan juniorijoukkueiden otteita kaukalossa.
Nappulaliigassa pelaavien ikähaitari ulottuu viidestä ikävuodesta kymmeneen. Paimiolaiset kävivät viime keväänä itse Mjölbyssä pelimatkalla. Sarjoja on viisi.
Nappulaliigan syyskierros alkoi
PAIMIO Petri Laine Taas puhallettiin alkaneeksi syksyn nappulaliigakausi, kun eri ikäluokkien jalkapallosta kiinnostuneet lapset kerääntyvät viikottain Paimion tekonurmikentälle, Soikalle, pelaamaan eri sarjoissaan. Sarjoja on yhteensä viisi ja niissä joukkueita tänä vuonna yhteensä 29. Paimion Urheilijoilla oli 28 urheilijan joukkue, joka sai 8 lajivoittoa. ne pelataan Sauvon Hakkisbaanalla. Tasaisia pelejä on varmasti luvassa, kertoo Hakan F01-joukkueen joukkueenjohtaja Mika Kaukonen. Tavataan tuttuja ja vaihdetaan kesän kuulumisia. Saa nähdä, monelleko nappulaliiga on portti kipinälle jatkaa juniorijoukkueissa. Kolmetoistavuotiaiden poikien ja tyttöjen korkeudessa voitot tulivat Paimioon: Ville Huhtalan voittotulos oli 130, Tuuli Kukkosen voittotulos ja oma ennätys oli 148. Keväällä pojat jäivät vielä vähän ihmettelemään kotijoukkueen vauhtia. Joukkueita on mukana Paimion lisäksi niin Piikkiöstä kuin Sauvostakin. Kun mukaan lasketaan pelejä seuraamaan tulleet sukulaiset ja tuttavat, voi todeta, että mukava harrastus ja iloinen yhdessäolo koskettaa yli 500 ihmistä.
Kaikki pelaavat
Nappulaliigan ideana on antaa
RAINER LÖNNBÄCK
Nappulaliigakierrokset pelataan tiistai-iltaisin ja pääsääntöisesti Paimion Soikalla. Yhdeksänvuotiaiden viestijoukkue Siiri Hörkkö, Emma Tuononen, Emma Kytösaho ja Emma Tainio otti voiton 4 x 50m:n viestissä ajalla 33.97. Kohta kuulutus kertoo, missä kukin joukkue pelaa kentällä, joka on divarisarjan, eli nuorimpien pelaajien peleissä jaettu normaalia pienempiin lohkoihin. Pääasiassa -03/-04 -syntyneiden junioreiden harjoitusturnaukseen kansainvälistä väriä tuovat ruotsalaisen HC Mjölbyn kaksi peliryhmää. Keväällä kotikentällään länsinaapuri oli vielä selkeästi Hakaa edellä. Ny se kuitenkin on vain hauska hetki kavereiden kanssa mukavan harrastuksen parissa.
Vattenfallcupin tuloksia
Seuracupin Turun lohkon toiseen kilpailuun Paimioon tuli 189 urheilijaa kahdeksasta seurasta. Tavoitteena on tehdä ottelusta tällä kertaa tasaisempi. Paimion "kyläjoukkueiden" lisäksi pelaajia on Piikkiöstä ja Sauvostakin.. Nappulaliigan ylärajoilla pelaavat ns. Sarjat on jaettu niin, että sekä pojilla, että tytöillä on kaksi eri ikäluokkaa ja kaikkein nuorimmat pelaavat sekajoukkueissa. Pelit jatkuvat 11.9. Nappulaliiga kerää tiistaiiltaisin Paimion tekonurmikenlapsille mukava mahdollisuus tutustua hyvään harrastukseen ja saada lapset liikkumaan. Tämän kesän nuorimmat pelaajat ovat viisivuotiaita. Haka ja Mjölby kohtaavat toisensa myös sunnuntaina kello 11 alkavassa "maaottelussa". Seuraottelun kovin tulos oli 15-vuotiaiden sarjassa Ruskon Rasmus Vidjeskogin 100 metrillä juoksema 11.93.
Tyttöpelaajia on mukana tänä vuonna enemmän kuin ennen. tälle 300 pelihaluista lasta, kertoo järjestelyistä tänä kesänä vastannut Tomi Taipale. Poikien pituuden voitti 11- vuotiaissa Veikko Paavilainen tuloksella 395. Annika Jalo voitti 11-vuotiaiden 1.000 metriä aikaan 3.46,82. Kaikkialta kiirii iloinen äänen sorina, kun pelaajat valmistautuvat ensimmäisiin peleihinsä. asti aina tiistaiiltaisin. Emma Kytösaho voitti 9-vuotiaiden kuulan tuloksella 5,37 ja saman ikäluokan Emma Tuononen voitti korkeuden tuloksella 119, tulos on samalla Tuonosen oma ja seuraennätys. "superliigalaiset" voivat pojissa olla enintään kymmenvuotiaita. 28.8. Satasen nopein oli 15-vuotias Pinja Kössi aikaan 13.60. Lähialueen seuroista OSG-Cupiin osallistuvat Turun Toverit, Salon Kiekkohait ja Paraisten Sport yhteensä kuuden peliryhmän voimin. Tärkeintä on olla yhdessä ja liikkua. Tytöissä vuoden vanhempia
ALAN TYÖT
Nyt myös kiviset keittiötyötasot, Kysy tarjous!
TULOKSIA
Lähirastit la 25.8. klo 11. Paimion seudun ympäristöyhdistys. Peimarin Knuutniemessä klo Opastus Kemiöntieltä.
KAARINA RASTI PIIKKIÖ
Rastit 17-19.
- LISÄNIMET - ENTISÖINNIT - YM. kirjallisuuskerho Kavaltossa klo 14, aiheena kesälukemiset. (02) 2360 399 tai 040 825 0485 www.vasaramaenhautakivihakkaamo.fi
TERVETULOA TUTUSTUMAAN LAAJAAN MYYNTINÄYTTELYYMME.
MUISTOKIVIEN ERIKOISLIIKE
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry Naisille ja miehille rantalentistä Hovirinnan rannan beachkentällä keskiviikkoisin klo 17-19 ja pesäpalloa Kotimäen koulun hiekkakentällä torstaisin klo 17-18.30. klo 18.
SAUVO
rosvopaistitilaisuuteen Turun Messu- ja Kongressikeskukseen. klo 18.30 Rukousilta. Lisäksi joka toinen perjantai Pontelassa alkaen 7.9. tiistaina 21.8.2012
YHDISTYKSET
PAIMIO
nro 64
www.kuntsari.fi
11
Palvelukeskus tiedottaa, Ke 22.8. klo 9 ellei kanssanne ole toisin sovittu. 2005 - 2008 syntyneille.
MynPa-AC Sauvo 11-6 Tehopörssipisteet: Artturi Lehtinen 4+0 Juuso Kuopila 1+0 Aapo Tuomela 1+0 Petteri Anttalainen 0+1 Vihreä kortti: Artturi Lehtinen. Yht.henkilö Riitta 040 536 2675.
PAIMION URHEILIJAT
Nouda tai tilaa veloituksetta +$87$86 -b5-(67(/<1, vihkonen, johon voit kirjata toiveesi tiedoksi läheisillesi. syyskauden aloitus Pyölinrannassa Harvaluodossa klo 12. Runojen äärellä Marjatta Järvinen. 040-5340 324
www.kaarinanseudunht.fi
PAIMION RASTI
(muina aikoina sopimuksen mukaan)
Arkisin 10-16
Avoinna:
to 23.8. Ma 3.9. (02) 471 6671 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2012
Ti 21.8. klo 1313.45 Apilatien Vetreä Jengi. Kaarinan Kotikirkko, Kiesikatu 10, Kaarina. Illan päätteeksi ketokahvia; valokuvanäyttelykin vielä, toiseksi viimeisen kerran: kasviihmeitä 'maanläheisesti'. Kirismäen alueen omakotiyhdistyksen vuosittaisen Kirismäkipäivän talkoolaiset pyydetään saapumaan Kirismäen puistoon la 25.8. suunnistuskoulu klo 18 Tuorla, Poppisuunnistus.
PIIKKIÖN KEHITYS
Uudet harjoitusvuorot www. Ilmoittautuminen viimeistään 28.8. HautakivihakkaamonALANDER
Hautakivenkatu 1, 20720 TURKU Puh. Elokuinen, kaikille avoin Askalankosken Runollinen Ilta on taas käsillä! Aiheena nyt Aaro Hellaakoski. Paimion VPK:n naisosaston kerhoilta paloasemalla Ti 21.8. Yleisurheilun Poppi-kisat Piikkiön keskusurheilukentällä su 26.8. klo 19 Kaarinan kaupunginvaltuuston kokoussalissa.
URHEILUSEURAT
PAIMIO
Hakkistytöt ja Sauvojapojat: Piirin syyskisojen (1.-2.9.) rastimieskoulutus pe 24.8. La 25.8. ja 29.8 boccia kentällä klo 10. Sauvon srk-talolla klo 18.30-20. Ke 29.8. Su 26.8. Kimppakyydit, kokoonnutaan kirjaston parkkipaikalla klo 11.30 jossa autot täytetään. klo 11-13.30. mennessä. mennessä Sirkka Saariselle, 02-4730410, Pauli Rastaalle, 045-1252556 tai Pertti Peuralle, 050-5205369. Ti 28.8. Ti 4 pv Kokonumme Palvelukeskuksessa klo 13 vieraaksi saamme Kirsi Karlssonin Kunnon Koti esteettömästä asumisesta aiheena mm -apuvälineistä ym huom Risteilylle 10.9. Valitse lyhyt (15 km) tai pitkä (25 km) reitti. Ke 22.8. Harvaluodossa, opastus Piikkiön keskustasta Luodontien risteyksestä, lähdöt klo 10-12.
RASTI PIIKKIÖ
AC Sauvon tulospörssi
Piirisarjaa F-9 ykkönen P-03 19.8.2012 Riihikoski PöKa-AC Sauvo 7-2 Tehopörssipisteet: Artturi Lehtinen 1+0 Vihreä kortti: Aapo Tuomela
www.loimaankivi.fi mirva.kallio@loimaankivi.fi
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 38, 21530 PAIMIO Tilaus ja jakeluasiat: (02) 5888 088 Konttori avoinna: ma - pe 8.30-16.00 Puh. Varaukset ilmoittautumisjärjestyksessä, aikataulu kerrotaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ke 5.9 boccia Pontelassa klo 9-12, jatkuen joka keskiv. To 30.8. 5 P. Kimppakyydein lähtö Piikiön OP:n pihalta klo 17. Paikkana leiritalon piha tai näyttelykamari, säästä riippuen. Matkat: Marja-Liisa, puh. Tervetuloa mukaan kaikille avoimiin ryhmiin. Mukana myös Katri Hellaakoski: runojen syntyvaiheet läheisen näkökulmasta. Iltalähtö sain hyttejä lisää Maksut kerätään kerhossa. klo 18 urheilukentän parkkipaikalla. boccia urheilukentällä klo 9, to 30.8. Pirjo 4701433 tai 0405886377.
Surun kohdatessa
KIVILIIKE VASARAMÄEN VELJ.ALANDER HAUTAKIVIHAKKAAMO Toimimme Vasaramäen KIVILIIKE VELJ. Tervetuloa otteluun! Sarjat tytöille ja pojille v. klo 18 (kokoontuminen "Villisian luona"). klo 18 Kaarinan kaupunginviraston valtuustosalissa, käynti virastotalotalon Turun puoleisesta päädystä. Tilaisuus alkaa klo 12.30. Paimionjoki kierretään myötäpäivää Askalan tai Juntolan kautta. 4353 126
Paipin lumenajotalkoot pe 24.8. klo 17 alkaen Hiihtäjät ja tukijoukot joukolla mukaan lumihommiin.
Paimionjokipyöräily Kulttuuri liikuttaa -viikonloppuna. kulkee reittiä Hajalan risteys klo 10.20 - Karpalotie- VistantieKino klo 10.30 - Turuntien pys. johtokunnan kokous Nunnan kerhotalolla klo 11 ja sen jälkeen klo 12 yhdistyksen syyskauden avajaiset kerhotalon kentällä, makkaranpaistoa (omat makkarat), pelejä ym. klo 18 Johtokunta paikalle klo 17 Paimion Sotaveteraaniväen linja-auto Laitilaan ke 22.8. klo 11 Jumalanpalvelus: Tuomas Levänen. klo 18. klo 10.15 Lauletaan Toivevirsiä. lähdetään tutustumaan Salon Design Hilliin. Käsitykerho alkaa klo 13 Palvelukeskuksessa. Ilmoittelethan tulostasi Susannelle ma 27.8. kello 11 Paimion kaupungintalolta. johtokunta Hadvalantie 9 klo 9. Keittolounas, kahvit, pelejä, sauna-ja uintimahdollisuus. Tervetuloa. 2780 760 (HULNLQNDWX Kiinamyllynk. Menemme kimppakyydillä Huson kodalle. (02) 588 8650 Fax. Sauvo-Karunan Sotaveteraanit, puolisot ja lesket, lähdemme ilmaisella bussikyydillä ke 12.9.
Sauvakävelijät kokoontuvat ke 22.8. "Hauki laulaa puussa ja muita luontoihmeitä" to 23.8. ohjelmaa, tule ja tuo kaverisikin! Ke 5.9. Tervetuloa muutkin, kuin yhd jäsenet pelamaan, kuukausi tapahtumiin käsityökerhoihin Tied. askartelukerhon syyskauden avajaiset Pontelassa klo 12, uudet ja vanhat askartelijat tervetulleita. Pyöräilyn lähtö la 25.8. Tulossa: Ti 28.8. Piikkiön Eläkkeensaajat ry.
Ke 22.8. klo 10 Muskari. Säänmukainen varustus, evästä ja juotavaa mukaan.
HAUTAKIVET
Myymälämme Paimiossa Meijeritie 5 Puh. Tervetuloa!
KAARINA
Piikkiön Kansalliset Seniorit ma 27.8. Kesäkauden Päättäjäiset klo 13.30. Koko perheen tapahtuma ja kirpputori alkaa klo 10, loppusiivous klo 13 jälkeen. 2780 777 .LLQDP\OO\QN 3 Henrikinkatu 2, Naantali P. MA 3pv BOCCIA pelit alkavat klo 14 Tee-Setin tiloissa. piikkio.fi/kehitys/ilmoitustaulu. Kokoomuksen Kaarinan Kunnallisjärjestön kuukausikokous pidetään su 26.8. Kaarinan Seudun Perussuomalaiset ry:n kunnallisvaalikoulutus ykkönen, ti 21.8. klo 10 Muskari. Tervetuloa! Piikkiön Eläkeläiset: To 23.8. Piikkiön VPK:n naisosasto, syyskauden avaus Paloasemalla ti 28.8. syksyn ensimmäinen kerho Pontelassa klo 12 kahvia, bingoa, Ohi on-konsertin maksujen keruuta, ym, Tervetuloa ! Ma 27.8. Sienipussit ja pienet eväät mukaan. samaan aikaan. Piikkiön Martat: Marttailta to 30.8. www.pietet.fi
Eerikinkatu 25 3 P. Kastetilaisuus Kupiluodossa. Ke 22.8. Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhd. 040 729 3909. Tervetuloa! Vistan koulun 7.-9.-luokkien vanhempainyhdistyksen syksyn ensimmäinen kokous on 28.8. toimitiloissa. Kaikki rastimieheksi ilmoittautuneet paikalle! Lisätietoa Sannalta, Siniltä ja Marikalta
Kävelevän koulubussin matkassa koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset tutustuvat mukavalla tavalla uusiin luokkakavereihin ja heidän vanhempiinsa sekä päinvastoin. Pelastuslaitos otti veneen haltuunsa. 075 3030 1268 Voit seurata viljanostohintojamme osoitteessa:
tulossa
Perjantaina 14.9. 9-16 puh. Pienten ekaluokkalaisten kohdalla sopiva määrä on neljä lasta yhtä aikuista kohti. Karaoken MM-osakilpailu, Kopparberg Beach party Perjantaina 21.9. Peimarin Orssaaren edustalta löytyi perjantaina soutuvene ajelehtimasta. Pienten eka- ja tokaluokkalaisten kanssa on turvallisinta taittaa matka kävellen, mutta isompien kanssa pyöräily on nopeaa ja helppoa. Mies kertoi poliiseille kovan nopeuden syyksi kiireensä häihin. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1.53 promillea. Mies ajoi 60 km/h rajoitusalueella 114 km/h. m
Sampsa Peltola Matti Laapotti Erkki Bertling Claus Blomberg Tom Andersson 075 3030 1764 075 3030 1774 044 7705 270 075 3030 3207 044 7705 114
VILJAN OSTO JA MARKKINOINTI
puh. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 0,87 promillea. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. 044 7705 970 (Päivystyslisä muina aikoina 60) Janne Heininen 075 3030 1782 Antti-Jussi Räsänen 075 3030 1761 HUOLTO Iltanen (Sampo) Lammi (JD, Sampo) Nikunen (JD, Sampo) Uotila (JD, Sampo) Jaakkola (JD) 0400 3292 17 0400 7652 88 0400 9866 07 0400 5340 66 0400 2258 61
Showtime klo 21:30
puh. Paimiossa Vistantieltä on 18.-19.8.2012 anastettu keltainen Peg Perego -merkkinen lasten mönkijä. Miehellä ei myöskään ollut vaadittavaa ajo-oikeutta, ja hänen autonsa oli poistettu liikennekäytöstä. Ideana on, että naapurustossa tai samalla luokalla olevien lasten vanhemmat saattavat lapset vuorotellen kouluun. Hänet määrättiin ajokieltoon. 075 3030 1769, 044 7705 769
VARAOSAPALVELU Salon Agrimarket, Örninkatu 16 arkisin klo 8-17 lauantaisin klo 9-13 sunnuntain klo 9-12 puintikaudella Varaosapäivystys puh. Poliisi sai pojat kiinni ohikulkijan avustuksella.
10 pistettä
Kävelevät koulu-bussit tulevat
Jokainen vanhempi haluaa taata lapselleen turvallisen koulutien. Kaarinassa Uudenmaantiellä 18.8.2012 noin kello 2.40 aikaan nuoret pojat (14- ja 15-vuotiaat) aiheuttivat vaaraa heittelemällä omenia ohikulkeviin autoihin. 075 3030 1267 ANALYYSIT:
Anette Tallskog,
Birgitta Hietanen,
puh. Valonia kannustaa jättämään auto kotiin ja kokeilemaan maailmalta meille rantautunutta kävelevää tai pyöräilevää koulubussia. Kun koulubussille sovitaan yhdessä reitti ja aikataulu, ei lasten saattamisesta tarvitse huolehtia joka aamu. Ravintolateatteri Punkkuelämää
Rooleissa Ria Kataja ja Minna Kivelä, käsikirjoitus Pentti Järvinen, ohjaus Eeva Litmanen
YYYUUQTOR
Pirjo Rinne Valonia
Asemakatu 15, 24100 Salo Pöytävaraukset ark. Veneessä oli kiinni myös perämoottori. 075 3030 1273, 044 7705 273
Tauno Parviainen Liisa Harkkila
TILITYKSET:
Perjantaina 24.8.2012
ILARI JOHANSSON LARI JOHA J ANSSON
Liput ennakkoon 15 (ovelta 17 )
Ennakkoliput: Rikala Bar&Grill , S-Market Info Plaza
puh. 02 774 4120, varaukset myös netissä: www.ssoravintolat.fi rikala.ravintolat@sok.fi
(0,0828 /puhelu + 0,1199 /min). 12
www.kuntsari.fi
nro 64
tiistaina 21.8.2012
Paimiolaismies lähti huppelissa huoltamolle
Paimiossa Paimiontien Nesteellä poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä henkilöautoa kuljettaneen paikallisen mieshenkilön. Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Varsinkin pienille ekaluokkalaisille reitti on vieras ja taidot liikkua muun liikenteen joukossa vielä kehittymässä. Venettä voi tiedustella virka-aikana pelastuslaitokselta numerosta 0407086902.
Kuski kärähti aamulla ratista
Sauvossa Sauvon-Kemiöntiellä jäi lauantaina aamulla kello 9.15 kiinni henkilöautolla liikkeellä ollut rattijuoppo. Pieni reippailu aamulla herättää ja auttaa myös oppimisessa.
LAUTEET LIEKEISSÄ!
RIKALA
Esiintymislavan lauteet hehkuvat tirisevän kuumina, kun tilan ottavat haltuunsa Stand Up -viihteen eturivin taitajat!
Satokausi avataan Agrimarketissa!
Palvelemme k iki l kaikissa vilja-asioissa iki ilj ilj i i
ANOTTO VILJAN VASTA NA VILJAKAUPPA-ASIOISSA PUINTIAIKA PALVELEVAT MYÖS SEURAAVAT MA-PE 7-18 sen HENKILÖT:
pimuk Muina aikoina so ukaan. Kaarinassa Verkakaarella vähän myöhemmin liikkuvan poliisin partio pysäytti huomattavaa ylinopeutta pakettiautoa kuljettaneen paikallisen mieshenkilön