Lisäksi kuljettaja kertoi omistavansa auton, mutta ei ollut muuttanut sitä omille nimilleen. Asiaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikennerikkomuksen ja ajoneuvorikkomuksena. vuosikerta 2,20 € Irtonumero Juntolankoski kohisee, jottei Paimionjoki tulvisi . JAN SUNDMAN Jo 17. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia, ja hän oli jäänyt viimeisen vuoden aikana 16 aiempaa kertaa kiinni ajokortitta-ajosta. Auto otettiin takavarikkoon. . Vaikka Juntolan voimalaitoksen hallinta on etäohjattua, on kuluvan talven aikana padolla käyty useita kertoja avaamassa manuaalisia virtausläppiä, jotta tulvimiselta on vältytty. kerta kortitta KAARINA Poliisipartio mittasi keskiviikkoiltana kello 22.40 aikaan Kaarinassa Pyhän Katariinantiellä henkilöautolle nopeuden 55 km/h alueella, jossa oli suurin sallittu nopeus 40 km/h. Juntolan voimalaitoksella koski on kohissut kuluvan viikon aikana tavallistakin äänekkäämmin. PERJANTAINA 21.2.2020 104. Vaikka varoituskyltti Juntolan voimalaitoksella kertoo tulvaluukkujen avautuvan kauko-ohjauksella, on tänä talvena patoa availtu lisäläppien osalta manuaalisesti. Viime viikonlopun myrskytuulten ja runsaiden vesisateiden nostattamaa vesimassaa on siirretty Paimionjoen joen yläjuoksulta merta kohti tavallista vauhdikkaammin, jottei voimalaitoksen pato tulvisi. 8 m/s Kaarinalta uhkasasakko Kaanin tontille SIVU 2 Sauvossa työskennellään paineen alla SIVU 8. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 5 TÄNÄÄN +4°C NRO 14
Paikalla oli reilun 4000 neliön tehdaskiinteistö, jossa viimeksi toimi huonekalutehdas Kaani. 040 525 3619 Tilaisuuden järjestää Metsäbiotalous kasvuun -hanke. Mitään isompaa ei tontilla ole tapahtunut, mutta viime vappuna tontilla paloi pieni varastorakennus, ja senkin jäljiltä alue on edelleen siistimättä. Osallistujiksi toivotaan korkean tason edustusta. euroa/kk euroa/kk VOIT VOITTAA REMONTIN KATSO: KYMPPI-KATTO.FI Ikkunamiehet nyt liikkeellä! Pyydä ilmainen esittely Puh. Takarajaksi asetettiin marraskuun loppu, mutta tontti on edelleen siistimättä. Varaa aikasi numerosta 0400 459 991 n. Toimistoarkkitehti Eveliina Eteläkoski kommentoi lyhyesti, että asia on hänelle vieras. Kaarinan ympäristölautakunta on nyt määrännyt tontin siivoukset tehtäväksi kesään mennessä ja määräystä tukevoittaa 8000 euron uhkasakko. klo 17.00–20.00 Kehityksen kerhotalo, Lystiläntie 21, Piikkiö AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖTÄ • PITÄVÄT AIKATAULUT JO US TA VA T MA KSU EHDO T KOKO IKKUNA JA OVIR EM ON TTIS I • JOU STA VAT MAK SUEH DOT KOK O IKK UNA JA OV IRE MO NT TIS I • Kymppi-Rahoitus Kymppi-Rahoitus 49 49 esim. RAUNO KURPPA Oy Rauno Kurppa – p. Makarlantie 35:ssä sijaitsevan tontin kunto on siis huolettanut asukkaita ja kiinnittänyt kuntapäättäjienkin huomiota viimeiset kahdeksan vuotta. Niinikorpi sanoo käyneensä Kaarinan kaupungin kanssa keskustelua siitä, että tuota Kaanin tonttia ja sen tuntumassa olevia alueita tarkasteltaisiin kaavallisesti uudelleen. Kiinteistönomistaja lupasi vastineessaan, että alueen siistimistoimet ovat valmiit kesäkuun 2020 alussa ja alueella olevat betonijätekasat murskataan ja varastoidaan kiinteistölle myöhempää hyödyntämistä varten. KAARINA Taina Tukia Piikkiön keskustan kupeessa, 110-tien ylittävältä sillalta oikealle näkyy Makarlan suuntaan pusikoitunut ja rujoon kuntoon jäänyt alue. Syksyllä 2012 Kaani Oy:n toimitusjohtaja Esko Niinikorpi kertoi Kaarina-lehdelle, että tontti siivotaan kunhan tutkinta selviää ja vakuutusyhtiö maksaa palosta korvaukset. TAINA TUKIA Kaarinasta ystävyyskuntakongressiin Zavidovoon KAARINA Kaarinan kaupunki osallistuu suomalaisvenäläiseen ystävyyskuntakongressiin Zavidovossa ja Tverissä kesäkuussa. Kaarinan ympäristölautakunta asetti 8000 euron uhkasakon. Viimekertaisen palon jäljiltä selitys on samansuuntainen, eli palaneessa varastossa oli Kaanin omaisuutta ja asian selvittely on kestänyt. 040 516 1149 KEITTIÖT LIUKUOVET KOMEROT YM. Suuri osa Kaanin kiinteistöstä tuhoutui rajussa tulipalossa lokakuussa 2010. Kongressin teemoina ovat älykkäät kaupungit ja kunnat, kuntien ja kaupunkien vihreä talous ja kiertotalous sekä yhteistyö opetuksen ja kulttuurin aloilla. . 02-473 2690 C I N E M A BIO-KU VA J. Kaarinan juuri hyväksytyssä kaavoitusohjelmassa ei kuitenkaan ole vireillä kyseistä aluetta koskevia kaavoitushankkeita. Salvelan kaavamuutoksen yhteydessä asiaa on sivuttu, ja tiedossa on, että maanomistajalla on kaavoitusintressejä. Ilmastokestävä metsätalous Ovatko metsät mahdollisuus vai uhka ilmastonmuutoksessa. esim. Rakennusvalvonta lähettikin Kaanin Esko Niinikorvelle kirjeen, jossa kehotettiin häntä ryhtymään välittömiin toimiin alueen siistimiseksi. Kahvitarjoilu. kaupungitalo Hinta 45 e , sisältäen myös henkilökohtaisen neuvonnan. Kaani Oy:n toimitusjohtaja Esko Niinikorpi sanoo, että tontin siivous on kestänyt, koska alkuperäisen ison tulipalon tutkinta ja vakuutuskäsittely kestivät. Kaanin jäljiltä tontilla on runsaasti betonijätettä ja monenlaista rojua. 400.000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. Niinikorven mukaan keskustelua on käyty siitä, että alue tulisi asuinkäyttöön ja sille suunniteltaisiin pientalokaavaa. Kongressi on tarkoitettu kunnille ja maakunnille, joilla on yhteistoimintasopimus venäläisen osapuolen kanssa tai ovat muuten kiinnostuneita yhteistyöstä venäläisten kuntien tai alueiden kanssa. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 02 435 8006 Peetu Karlsson p. Nyt syksyllä Kaarinan ympäristölautakunta keskusteli kiinteistön epäsiisteydestä ja edellytti kaupungin rakennusvalvonnalta toimia. Ilmoittaudu viimeistään 25.2. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 21.2.2020 BIO STARA Paimio, Pussitie 4 p. Luustokunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. 040 503 4282 Raitalankatu 7, SALO kurppara@gmail.com TEHTAA NMYYMÄ LÄ www.keittiokeisari.fi Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20 PESU AVOINNA 24 / 7! TEBOIL Paimio Sauvontie 9, 02-475 3200 LUUNTIHEYSMITTAUS Paimio, 28.2. Tilaisuus on maksuton. klo 12. Osin myös vanhan tehdasrakennuksen perustusta on näkyvissä. Mäkilä Info & Lippuvaraukset: www.biostara.fi • Seuraa meitä myös: Facebook & Instagram Hiihtoloman lopuksi huikea leffatarjonta! Tsekkaa nettisivut! Ooppera Ti-Ke 18.00 ROMEO & JULIETTE Yhteistyössä Paimion kaupunki PäiväNäytös Ke 14.30 Oscar-voittaja TAISTELULÄHETIT 1917 Oscarvoittaja PARASITE myös nyt! • PIKKU NAISIA Ke klo 15.10 vain 6€ Ilmoittautuminen: www.metsakeskus.fi/tapahtumat Lisätiedot: Lasse Rantala p. Järjestäjä Suomen Luuston Kunto www.luustonkunto.fi Ark. 0400 375 833 Pentti Kero p. Tulipalon poliisitutkinta kesti puolitoista vuotta ja myös tulipalon vakuutuskorvauksia setvittiin pitkään. 27.2. Kaarinan kaupunginhallitus päätti lähettää matkaan kaupunginjohtajan viranhaltijajohdon edustajana sekä Janne Ason ja Timo Virkkulan luottamushenkilöedustajina.. 473 2602 www.cafeasta.fi Pullista parhaat tuoreeltaan lähikondiittorilta Mantelitäyte Mansikkahillo Kermaiset vaihtoehdot Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Kaanin törkyinen tontti siivottava kevääksi
KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 21.2.2020 Maukasta ja edullista! Palvelemme klo 22.00 asti JOKA PÄIVÄ! LINDROOSIN PUUTARHA, KAARINA LEHTISALAATTI 7 99 KG 2 99 RS 2 99 SÄKKI 99 PS 4 € PRK 4 99 KG 1 99 PKT 2 99 RS 10 95 KG 15 95 KG 99 2 KIMPPUA 2 RS 16 95 KG 18 99 KG 69 KPL 3 99 RS TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi Voimassa to-la 20.-22.2.2020 VIHREÄ & TUMMA RYPÄLE 500 g (4,00/kg) Etelä-Afrikka Yksittäin 2,79 rs (5,58/kg) PORIN LEIPÄ ROUHEJA KAURASÄMPYLÄSÄKKI 10 kpl/450 g (2,20/kg) Pori HK VILJAPORSAAN LIHASUIKALEET 400 g (7,48/kg) Suomi maustamaton ja marinoitu ATRIA PERHETILAN KANAN OHUET FILEELEIKKEET 400-500 g (7,98-9,98/kg) KURJESUON TILA, PAIMIO KANANMUNA 10 kpl n. 580 g (1,71/kg) NAUDAN KULMAPAISTI Suomi HELMITOMAATTIPIKARI 200 g (14,95/kg) Suomi TUORE MADE Suomi Voimassa to-la 20.-22.2.2020 TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 21.-23.2.2020 ellei toisin mainita • PALVELEMME: MA–LA 7–22, SU 10–22 • JOKIPELLONTIE 2, 21530 PAIMIO TUORE RUODOTON KUHAFILEE Viro RS KIVIKYLÄ GRILLERI GRILLIMAKKARA 400 g (4,98/kg) TULPPAANI 10 kpl, Suomi KARKKIKATU IRTOKARKIT 7 99 Iso erä Iso erä Suuri erä NAUDAN ENTRECOTEPIHVIT Suomi Läheltä! LEROY SUSHIPALAT palvelusta Tuoretta, raikasta ja hyvää! HAARAKALLION TILA, SAUVO PERUNASÄKKI 5 kg (0,60/kg) Sauvo, Nicola&Annabelle Tee ostoksesi helposti NETTIKAUPASTAMME ! Sushiperjantai on myös Sushilauantai! Raisiossa tehty Palvelusta ilmainen fileointi Palvelusta myös nyljettynä Palvelusta helppoa ja hyvää Helppoa ja hyvää Palana, kuutioina jauhettuna Mehukasta ja mureaa Perinteistä ja hyvää Perinteistä ja hyvää LEIPOMO SALONEN, TURKU PERINTEISET LASKIAISPULLAT 2 kpl/220 g (13,59/kg) mansikkahillo/manteli MEIRA KULTA KATRIINA JAUHETTU KAHVI 450-500 g (6,33-7,04/kg) Rajoitus: 1 erä/talous 2 99 RS 9 50 RS Läheltä! Aidosta kermasta 3 PKT Suomessa paahdettu 89 KPL Läheltä!
Ranskaksi laulettu, mutta suomeksi tekstitetty esitys kestää väliajalla yhteensä kolme tuntia. Suurempi ongelma tässä risteyksessä on, että ihmiset ajavat pysähtymättä stop-merkin takaa. Ely-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang ei jaa Heimosten näkemystä Raadelman risteyksen kolaritiheydestä. Kaarinan tekninen lautakunta jopa esitti 110-tielle Raadelman risteykseen liikennevaloja, mutta ehdotus karsiutui kuluvan vuoden budjetista jo kaupunginjohtajan esittelyvaiheessa. – Vihdoin täälläkin toimitaan, kuten monessa muussa paikassa. Mikäli risteykseen rakennettaisiin liikennevalot, ne tulisivat ainakin osittain Kaarinan kaupungin kustannettaviksi. Hyvän asiakaskunnan takaavat uimaranta, vierasvenesatama ja alueen kuntoiluja virkistysmahdollisuudet. Lisäksi ajetaan ylinopeutta. Hovirinnan rantaan konttikahvila KAARINA Kaarinan kaupunki hakee pop-up –kahvilayrittäjää Hovirinnan rantaan täksi ja ensi vuodeksi. Valituskirjelmän jälkeen asiasta neuvoteltiin syksyllä uudestaan. Ruuhka-aikojen välissä risteys on hiljainen. Autot olivat törmänneet viime viikolla maanantaina. Vaaratilanteita aiheutti yleensä kalliimman merkkiset omistajat jotka ajoivat 110-tien yli. Hyvin vähän tuossa risteyksessä sattuu kolareita Turun seudun ongelmallisimpiin risteyksiin verrattuna. Autot kolaroivat Raadelman risteyksessä kahdeksan aikaan viimeviikon maanantaina. LUKIJAN KUVA Paljon puhetta, monenlaisia syypäitä PIIKKIÖ Kylli Salo Raadelman risteyksen vaarallisuus on puhuttanut aiemminkin. – Kun tein haun poliisin onnettomuustilastoihin, sain lähivuosilta esiin vain neljä onnettomuutta, joista yksi oli peuraonnettomuus. Keväällä 2019 hain niille kohdeavustusta kaupungilta, mutta jäin ainoaksi hakijaksi, joka ei sitä saanut, Mäkilä kertoo. Monilla paikkakunnilla on ollut aiemmin kaksikin leffateatteria, muttei nyt enää yhtään. Mäkilä kuvailee tuen saamista voittajafiilikseksi. Lisäksi vuonna 2001 tehty Suomen kuntaliiton, Elokuvasäätiön ja Elokuvaliiton kolmikantasopimus tukee sitä, että kuntien elokuvaohjelmistoa tulisi monipuolistaa. Kun 110-tielle kääntyy kohti Piikkiötä, on pieni sektori, jossa alikulkutunnelin sillankaide häiriköi näkyvyyttä. Alueen koko on noin sata neliömetriä. Kahvilatoiminnan lisäksi voi yrittäjä vuokrata asiakkaille esimerkiksi sup-lautoja.. Keskustelu risteyksen mahdollisesta vaarallisuudesta on käynyt laidasta laitaan. – On ajettava sellaiseen kohtaan, missä kaide ei enää häiritse. Ne pyritään kokoamaan sarjaksi, koska muuten ne eivät tulisi normaaliin kaupalliseen ohjelmistoon. Risteysalueelle on haviteltu liikennevaloja, mutta toistaiseksi niitä ei ole toteutettu. KYLLI SALO ”Liikenneympyrän kustannus 4–5 kertaa liikennevalot ja kyseessä Elyn hallinnoima tie. Liikennettähän on sivuteiltä suhteellisen vähän, hän toteaa. Vaarallinen vai ei. Elokuvateatterin yrittäjä Jari Mäkilän mukaan oopperat ja laatuleffa-sarja ovat olleet tappiollisia, joten hän haki niille avustusta kaupungilta. VERKOSTA napattua UUTIS 4 PERJANTAI Ongelmana piittaamattomuus vai näkemäeste. Ilman tukea oopperan ja laatuleffojen näyttäminen olisi loppunut. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 21.2.2020 PIIKKIÖ Maria Kesti Jaana Heimonen nappasi kuvan kolarista 110-tieltä Raadelman risteyksestä. – Perustelin, että Paimiossa on tämän kokoiseksi kyläksi hyvä leffatarjonta kahdella salilla. Oopperoiden näyttäminen Paimiossa jatkui, sillä kaupunki lähti tukemaan esityksiä kulttuurin kohdeavustuksella. Riittävän hyvä näkyväisyys risteyksessä joka tapauksessa on, eikä niitä kaiteita voi poistaa. Hän myöntää, että risteyksessä on näkemäeste. Asiasta on taitettu peistä myös sosiaalisessa mediassa. Laatuleffoilla tarkoitetaan Mäkilän mukaan esimerkiksi Venetsiassa tai Kultaisella Palmulla palkittuja niin sanottuja art house -elokuvia tai kotimaisen pientuotannon elokuvia. En kerrassaan ymmärrä, miksi siinä edes tarvitaan suurempia muutoksia.” ”Kohta ne keksivät sen halvimman tavan eli tiputtaa nopeusrajoituksen risteyksen alueella 30 km/h.” ”Häh. Kaupunki ei käyttäne Elyn tiehen 500 000 euroa.” ”Kiertoliittymän perustuskustannukset on suuremmat, mutta käyttökustannukset huomattavasti matalammat.” ”Sydäntä kylmää laskea nuoriso siihen risteykseen mopolla/autolla, kun kokeneemmallakin kuskilla on välillä hiukset pystyssä.” ”Jos katsotaan missä tahansa liikenneympyröitä, kyllä siihen helposti mahtuu ympyrä. Yrittäjältä edellytetään konttityylistä, modernila ja siirrettävää kahvilarakennusta, jolle kaupunki tekee tasaisen alustan valmiiksi. Alla otteita pitkästä keskustelunvaihdosta Piikkiön fbryhmästä. – Järjestin näytökset aiemmin itse. – Raadelman risteysalueella tapahtuu kolareita nopeusrajoituksen alentamisesta huolimatta. Vaaratilanteiden suurimmat syyt oli STOP-merkin läpi ajo ilman pysähtymistä ja liian pieniin väleihin kiihdyttäminen.” ”Valitettavasti Elyn tie ja heidän kanta ratkaisee.” ”Miksi on niin hankala tehdä enemmän valoja, jotka toimisivat vain ruuhka-aikoina?” ”Viime tipan lähtijät vaarallisimmat, mutta lähes kaikki paikallisia.” ”Raskaan kaluston kannalta valot paremmat.” Oopperat saivat jatkoa Paimiossa PAIMIO Ina Virtanen Elokuvateatteri Bio Stara esittää tiistaina ja keskiviikkona Romeo & Juliette oopperan kello 18 alkavissa näytöksissä. Eihän siinä risteyksessä ole mitään ongelmaa.” ”Olin muutaman päivän kyseisen risteyksen lähellä hommissa ja sen mikä pistin huomiolle: Risteyksessä oli aamusta 7–8 ja iltapäivästä 15.– 16.30 välillä ruuhkaa. Näkyvyys risteyksessä on paikoin huono, harmittelee Marko Heimonen
Sen sijaan paria-kolmea viikkoa myöhemmin kylvetty syysvehnä on ollut pulassa sateiden keskellä. Mitään näkyviä jälkiä kohonnut joki ei maisemaan kuitenkaan jättänyt, ja veden pinta oli torstaihin mennessä laskenut likimain normaalille tasolleen. Syynä patoläppien avaamiseen ovat helmikuun alkupuoliskon runsaat vesisateet sekä viime viikonlopun myrskytuulet, jotka ovat kohottaneet joen pintaa. Myös rouste, eli pintarouta voi vielä koitua oraiden kohtaloksi, mikäli helmikuun lopun ja maaliskuun alun aikana lumeton maa jäätyy pidemmän pakkasjakson seurauksena. Paimionjoki on kuitenkin virtaavuudeltaan niin hyvä, että mitään varsinaista tulvavaaraa ei ole ollut. Paimionjoki on virrannut Askalan voimalaitoksen läpi tällä viikolla tavallista vauhdikkaammin. Syysruisvilja kylvettiin Peimarissa pääosin elokuun lopun ja syyskuun alun aikana, joten oraat ehtivät varttua melko vahvoiksi ennen varsinaista sadekauden alkua. JAN SUNDMAN Juntolan voimalaitoksella on käyty kuluvan talven aikana avaamassa manuaalisesti lisäläppiä, jottei koski ole päässyt tulvimaan runsaiden sateiden seurauksena. Se taas katkoo katkoo oraiden juuret. Tietysti voimalaitosten energiantuotto on ollut hieman tavanomaista heikompaa, koska vettä on jouduttu päästämään läpi tavallista enemmän ja siten korkeusero padotun veden ja kosken välillä on ollut normaalia pienempi. Syysviljan suosio hiipumaan päin Syysviljan viljely on kokonaisuudessaan vähentynyt 2010-luvun aikana. KUNNALLISLEHTI perjantaina 21.2.2020 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 7.53 17.33 PAIMIO Jan Sundman Nyt näyttää siltä, että syksyllä kylvetty ruisvilja on kestänyt lajikkeista parhaiten talven hulppeiden sademäärien vesittämilla pelloilla. Koska syysviljaa on maassa normaalia vähemmän, eivät menetyksetkään ole tällaisen talven seurauksena aivan niin dramaattisia, Pirhonen miettii. Syysvehnät kylvettiin miltei väkisin sateiden lomassa, ja ne näyttävät huomattavasti hentoisemmilta. Ruis kestänyt hyvin talven sateet . Syysvehnä vettynyt pahimmin Peimarin seudulla. . Sade tulee vetenä ja tuulet ovat myrskylukemissa juuri tässä ennen oikean talven tuloa, kuten esimerkiksi Tapanin myrskyssä vuonna 2011. JAN SUNDMAN Vaikka Peimarin seudulla on saatu kuluvan talven aikana runsaasti sateita, eikä lumipeite ole suojannut syysviljaa missään vaiheessa, on toiveita kohtalaisen sadon saamiseksi edelleen olemassa. Niillä osin lohkoa, johon vesi on kerääntynyt, saattaa kasvusto tuhoutua kokonaan – jos on edes kunnolla orastunutkaan, harmittelee Pro Agrian kasvituotannon asiantuntija Jarmo Pirhonen. Se ei johdu niinkään lajikkeesta, vaan pikemminkin kylvöajankohdasta. Suurempaankin tulvaan oli aineksia, mutta ylimääräisten patoläppien avaaminen sekä Juntolan että Juvankosken voimalaitoksissa Tarvasjoella estivät vedenpinnan kohoamisen liiaksi. Pitkään jatkuneet runsaat vesisateet yhdistettynä viime viikonlopun talvimyrskyyn aiheuttivat pientä tulvimista Paimionjoessa. Vaikka vettä on tullut paljon, voi voimalaitosten näkökulmasta sanoa, että talvi on ollut jotakuinkin normaali, Koski kuittaa. Kosken arvion mukaan voimalaitokset ovat toimineet alkuvuoden ajan ”10-20 prosentin” tehovajeella runsaasta sadevesikertymästä johtuen. Siinä mielessä Paimionjoki on myös armollinen, että joen virtausvauhdin ansiosta jo muutama sateeton päivä laskee joen pinnan takaisin normaalille tasolle. Jos oras on vihreää, on se hengissä ja siten siitä on edelleen mahdollista saada hyvä kasvusto kesäksi. ARKISTOKUVA/TS/TIMO JERKKU Paimionjoen penkereet kestäneet vedennousun hyvin. Voimalaitoksia hallinnoivan Koskienergia Oy:n vesivoimapäällikkö Arto Kosken mukaan läppiä on käyty talven aikana avaamassa manuaalisesti aiemminkin. Viime vuosina oraita ovat rasittaneet erityisesti kevään ahavat, eli kun oras on kevään lämmössä virittynyt kasvuun, niin sitten tuleekin pakkaskausi päälle ja mahdollinen tuuli vielä siihen lisäksi. Runsaan kymmenen prosentin tehovaje Mistään merkittävästä energiahukasta ei silti puhuta. Onko tämä nyt se uusi normaali, niin kuin paljon puhutaan, hän pyörittelee. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on alettu tottua täällä eteläisessä Suomessa tämän tyyppisiin keleihin. Mitään kuukauden sateetonta jaksoa ei tarvita. Paimionjoen kohosi maanantaina myös Jokipuistossa tavallista korkeammalle ja rantatöyräiden tasolle. Koettelemuksia vielä edessä Vaikka oras olisikin ehtinyt syksyllä varttua vahvaksi, ja selvinnyt talven vesisateista hengissä, on sillä edessä vielä maalis-huhtikuun aikana monta koettelemusta ennen kasvukauden jatkumista. Sen seurauksena oraita on menetetty, vaikka ne hetkeä aikaisemmin olisivatkin näyttäneet vielä hyviltä, Pirhonen kertoo. Vettä on tullut niin paljon, että voimalaitoksissa on pitänyt käydä muutamia kertoja. Pirhonen arvelee kehityksen johtuvan siitä, että vaihtelevat ja osin lumettomat talvet ja sitä seuranneet sadonmenetykset ovat tehneet viljelijöistä varovaisempia syyskylvöjen suhteen
Lasten hyvinvoinninkin kannalta pikkukoulu on isoa kotoisempi ja turvallisempi ympäristö mutta…Tullaan siihen tilanteeseen, että tosiasioita on katsottava silmiin. . Aika näyttää, kääntyykö uusi sääntö lopulta itseään vastaan, kun jo ennestään surkeassa kunnossa olevia maanteitä yritetään säästää ”vastuutonta riskinottoa” lisäämällä. Lähipalvelujen poistuminen ajaa kieltämättä vaikeaan tilanteeseen sen pienen vähemmistön, jolla ei ole mahdollisuutta yksityisautoiluun. Arimo Lähdeniitty Kirjoittaja kokee olevansa kotiseutuhistoriaan perehtynyt harrastelija. Jan Sundman ”Kitkuttaako kesärenkailla kohti joulua ja uuttavuotta, vai vaihtaako nastat tai kitkat alle heti marraskuussa?” Aamu käyntiin seniorijumpalla PAIMIO Ina Virtanen KuntoPeimarin perjantaiaamut käynnistyvät reippaalla seniorijumpalla. Poika 9v. Summarum: lasten loppuminen tappoi koulun, yksityisautoilun yleistyminen joukkoliikenteen ja ostotottumusten muuttuminen hävitti kaupat. Töistä kotiin palatessa ostokset tehtiinkin pääosin muualla kuin kylällä. Tulivat omat autot ja rakennemuutos niin, että ruvettiin maatalouden ohessa käymään työssä kotikylän ulkopuolella. Samoin heidät, jotka ikänsä ja terveytensä tähden joutuvat autosta luopumaan. Päätöksen taustalla tuntuukin enemmän olevan tuttu voima: eurot ja niiden maksimaalinen säästäminen. Se antaa mahdollisuuden ajaa talven läpi kesärenkailla, jos keli sen sallii. INA VIRTANEN NASEVAT . Seniorikävijät käyvät myös punttisalin puolella mukavasti. Aikaisemmin joukkoliikenteellä oli keskeinen merkitys ja Kalevaltakin olivat todella hyvät yhteydet niin Salon, Turun kuin Paimionkin suuntaan. Miltei kirjaimellisesti opettajille olisi maksettu palkkaa seinien opettamisesta, mikä olisi kieltämättä turhauttanut opettajiakin. Poikkeuksellisen lämmin talvi on liukastuttanut teiden pintoja ainoastaan muutamana aamuna joulukuussa ja parina aamuna tammikuussa. Kyläkauppojakin Kalevalla oli parhaimmillaan kolme kappaletta, kaikilla kohtuullisen hyvät päivittäistavaravalikoimat. Kalevan keskustassa kauppa sinnitteli pisimpään. , Koulun säilyminen kylällä on yksistään kylän imagon kannalta merkittävä asia. Kuten aina, löytyy molempien ääripäiden ihmisiä taatusti tien päälle. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 21.2.2020 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET LIIKKEELLÄ PÄÄKIRJOITUS Vastuutonta riskinottoa Talvirengaspakko päättyy ensi viikon sunnuntaina, ja eittämättä moni autoilija vaihtaa kesärenkaat auton alle heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Positiivisena puolena uudessa säännössä on, että lämpiminä talvina tiestö pysyy paremmassa kunnossa kuin nastarenkailla sulaa asvaltin pintaa turhaa kulutettaessa. Pari kolme henkeä bussissa on liian vähän. Monesti on kuitenkin edessä muutto keskustaan palvelujen äärelle. Negatiivisena puolena taas näyttäytyy Rengasalan esiin nostama huoli ”kesärenkailla ajamisesta talvikelissä ja siten vastuuttoman riskinottamisen kasvamisesta.” Riskikuljettajat vaarantaisivat sekä omansa että muiden tiellä liikkuvien turvallisuuden. Moni treenaa ennaltaehkäisevästi ja niin pitääkin, Virtanen toteaa. Kerrasta vaihdellen tunnilla käytetään niin kahvakuulaa, tankoa, kiekkoja, jumppakeppejä ja muita kuntoiluvälineitä. Katsotaanpa entistä kotikylääni Paimion Kalevalla. Ilmasto lämpenee, mutta ei sentään tällaista vauhtia, josta viimeiset kolme kuukautta on saatu esimakua. Joka talouteen tuli oma auto, parhaimpiin useitakin. Nyt ainoastaan laki antaa riskinottajien koetella rajojaan aiempaa enemmän. Koulun oppilasmäärä Kalevallakin laski niin pieneksi, että koulun ylläpitäminen ei kireässä taloustilanteessa ollut järkevää. Ei, vaikka jo lähtiessä tiedetään, että tapahtumapaikalla on huutava pula pysäköintipaikoista. Myöskään lähes tyhjäkäynnillä olleen koulukiinteistön ylläpitokaan ei ollut mielekästä. Puutetta yritetään korjata sisäisellä asiointiliikenteellä. – Tunnilla tehdään kunnolla töitä, eikä se ole pelkkää käsien pyörittelyä. Jokainen kuitenkin tajuaa, ettei tyhjien penkkien kuljettamisessa ole järkeä. Asian tarkempi miettiminen osoittaa, että monet kipeiltäkin tuntuvat heikennykset ovat vallitsevan kehityksen aikaan saamia toimenpiteitä. . Jos ensi talvi on jotain kuluvan ja niin sanotun tavallisen talven välimaastosta, joutuvat autoilijat toden teolla rengasrulettiin: kitkuttaako kesärenkailla kohti joulua ja uuttavuotta, vai vaihtaako nastat tai kitkat alle heti marraskuussa. Jumppatunti käynnistyy alkulämmittelyllä. Paimioon pitäisi tulla ramppi puretun rampin tilalle. Mutta omat autot yleistyivät niin, että matkustaja vuorobusseista loppuivat. LÖYTYNYT . Se säästää sekä kunnilta että valtiolta huomattavan summan rahaa, kun paikkaustöitä on keväisin selvästi vähemmän. Toisaalta, moniko olisi kuluneen talven aikana ollut halukas jumppamaan parin pakkasaamun takia autoonsa talvirenkaat alle. Onpa tuo oma auto tullut useimmille niinkin rakkaaksi, että vaikka johonkin yleisötapahtumaan olisi joukkokuljetus, siihen ei tulla. Aikamme sanoja ovat keskittäminen ja lakkauttaminen. Kuluvana talvena temppu olisi muutamaa aamua lukuun ottamatta onnistunut. Mauritzintieltä 19.2. Vaikka kuluva talvi on ollut ideaali talvirengaspakon poistumisen puolestapuhujille, on hyvä muistaa, että kyse on edelleen poikkeuksellisesta lämpöaallosta. – Seniorien lihaskunnon merkityksestä puhutaan paljon. Lihakset joutuvat hommiin, KuntoPeimarin yrittäjä ja seniorijumppaa ohjaava Vesa Virtanen kertoo. Niinpä niin, sekin joutui lopettamaan, kun sieltä käytiin enää ostamassa jokin unohtunut pikkutuote, esim. Ratkaisu ei ole useinkaan helppo, pitkäaikaisesta kodista luopuminen on ymmärrettävästi raskas asia. Vähemmistö, joka vieläkin käyttäisi joukkoliikennettä, joutuu muutoksesta kärsimään. Muuten talvirengaskauden läpi olisi voinut ainakin Peimarissa ajaa läpi vähän kuluneemmillakin kesärenkailla. Kyse on samalla toistaiseksi viimeisestä talvesta, jolloin Suomessa on pakko käyttää talvirenkaita joulukuun alun ja helmikuun lopun välisen ajan. löydetty avainnippu tuotiin Kuntsarin konttoriin, josta sen saa tuntomerkkejä vastaan.. Palvelut poistuvat kylältä – monen sattuman summa Alkulämmittelyn jälkeen tunti jatkui levypainojen ja tangon kanssa. leipomisessa tarpeellinen hiiva. Selvähän se, että myynnin vähenemisen myötä kaupat yksi toisensa jälkeen joutuivat sulkemaan ovensa. Konkreettisimpina esimerkkeinä tulevat mieleen maaseutukylät, joista palvelut loppuvat yksi toisensa jälkeen. Varmasti suurin osa, mutta eivät kaikki. Ensi talvi tulee olemaan mielenkiintoinen kesäkuussa voimaan astuvan uuden tieliikennelain ja sen mukanaantuoman uudistetun talvirengassäännön myötä
Loimaalta kotoisin oleva, Tampereelta valmistunut ja Somerolla jo pitkään asunut Leena Pieniniemi on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. . Monivuotista työkokemusta Pieniniemellä on paitsi kunta-alalta myös yrityksistä ja sote-järjestöistä. – Työpaikasta riippumatta pidän siitä, että minulla on tekemistä. Vuoden ensimmäinen valtuustokokous pidetään Sauvossa vasta maaliskuun viimeisenä maanantaina. – Talousja hallintotehtävissä käytettäviä järjestelmiä on päivitettävä lähitulevaisuudessa, koska järjestelmät eivät enää vastaa lainsäädännön vaateita. Hän ei kuitenkaan pane sitä pahakseen. Tuosta päivämäärästä alkaen Pieniniemen työpäivät ovat olleet melkoista haipakkaa. Kolmantena asukkaana talossa on 14-vuotias parsonrussellinterrieri. Koska erillistä työhön perehdyttämistä ei ole ollut mahdollista kunnanviraston kiireiden keskellä järjestää, on Pieniniemi joutunut oppimaan asioita muun muassa kyselemällä. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Tilaushinta 1.12.2019 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi MYYNTI TOIMITUS PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Nyt sitä on todellakin ollut. – Vastaavasti aikaisemmin omaksuttuja hyviä käytäntöjä voi ottaa käyttöön uudessa työpaikassa. Nyt sitä on todellakin ollut. Ennen Sauvoon tuloaan hän työskenteli Espoossa Kehitysvammaliiton talousja hallintojohtajan postilta. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Leena Pieniniemi sompailee Sauvoa reippain mutta rauhallisin ottein . Tosin lapset – kaksi tytärtä – ovat jo aikuisia ja omillaan. 473 2602 www.cafeasta.fi Pullista parhaat Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria. Monimuotoopiskelua verkossa silloin kun itselle parhaiten sopii. – Se on haasteellista, mutta minä pidän haasteista, hän sanoo. PERTTU HEMMINKI Ark. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Leena Pieniniemellä on ainakin yksi sellainen harrastus, joka hyödyttää myös Sauvon kuntaa. Hän on kuitenkin viihtynyt hyvin. Ja tulee olemaan. Kotona 70 kilometrin päässä Somerolla voi sitten ottaa rennommin. Ajantasaiset järjestelmät myös vähentävät turhaa manuaalista työtä.” Myös muutamat keskeiset virantäytöt työllistävät juuri nyt Sauvon päätöksentekoa. 11,08 €/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:53 17:33 07:09 18:17 Lauantai +6°C 9 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:50 17:36 07:07 18:19 Sunnuntai +5°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:47 17:39 07:04 18:22 Maanantai +3°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:44 17:41 07:01 18:24 Tiistai +4°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:41 17:44 06:58 18:27 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. kunnanjohtaja. Leena Pieniniemi on asunut perheineen Somerolla vuodesta 1985 lähtien. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +4 +5 +4 8 Sää 21.2. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Hänestä tuli tuolloin paitsi hallintojohtaja myös Seppo Allénia sijaistava vs. . Määräpaikkalisä on 15%. Vietimme juuri 30-vuotishääpäivää, Leena Pieniniemi hymyilee. Leena Pieniniemi Sauvon entisen kunnanvirastorakennuksen alakerrassa, missä kunnan valtuustosali yhä sijaitsee. Takana vauhdikkaat kuusi viikkoa SAUVO Perttu Hemminki Sauvon hallintojohtajaksi viime vuoden lopulla valittu Leena Pieniniemi aloitti työnsä Sauvon kunnassa 9. tammikuuta. Huom. 25.2. – Kysymyksiä esittämällä joudun välillä kuormittamaan lähellä olevia henkilöitä, muun muassa kanslisteja, mutta työtovereiden suhtautuminen on onneksi ollut ymmärtäväistä. – Opiskelen iltaisin ja viikonloppuisin oikeustradenomin tutkintoa. – Talouteen ja hallintoon liittyvät tehtävät ovat kunnissa, yrityksissä ja järjestöissä yllättävänkin samanlaisia. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,25 €/kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. kunnanjohtaja on selvitellyt muun muassa kunnan tietojärjestelmien kehittämistarpeita. Pidän siitä, että minulla on tekemistä. Viime viikkoina Sauvon kunnan tuore hallintojohtaja ja vs. Silti työpaikkaa vaihtaessaan oppii aina jotain uutta, Pieniniemi sanoo. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen (02) 588 8656 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Kirkkonummella hän oli talousjohtaja ja Somerolla talousja hallintotoimen toimialajohtaja sekä kaupunginsihteeri. Ja tulee olemaan. Opiskellessaan hän keskittyi finanssihallintoon, julkisyhteisöihin ja laskentatoimeen. Kuntapuolella työnantajia ovat olleet muun muassa Kirkkonummi, Somero ja Mellilä. – Yleensä jo ajomatkalla rentoudun aika hyvin, ellei ole vaikea ajokeli. – Asumme mieheni kanssa Someron keskustassa omakotitalossa joen rannalla. Niinpä ensimmäiset kuusi viikkoa ovat olleet Pieniniemelle vauhdikkaat
Kiirettä siis riittää. Edellä mainitut näkemykset viittasivat kunnan sisäisiin kehittämistarpeisiin. Aukon leveys on 7,0 metriä. Esimerkiksi teknisten palvelujen kohdalla kolme neljästä vastaajasta katsoo, että useassa työpisteessä toiminen vaikeuttaa työssä onnistumista. tukirakenteiden nostotöiden ajaksi. Selvityksen laati FCG Konsultointi Oy. Kaikkiaan Kaarinassa tehtiin yhteensä 101 ostoyritystä, joista 57 kohdistui alkoholiin ja 44 tupakkaan. Kaarinassa on nyt tavoitteena, että ostokokeet suoritettaisiin kerran vuodessa ja että Kaarina osallistuisi jatkossa Turun Pakka-yhteistyöryhmään. Kyselyn perusteella useilla Sauvon kunnan toimialoilla työmäärä koetaan liialliseksi ja henkilöstöresursointi liian vähäiseksi. Alueella liikkuu etenkin nostotöiden aikaan normaalia enemmän työkoneita ja raskasta kalustoa. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta, sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta. Moottoritien alikulkukorkeus 4,4 metriin E18 Turun Kehätien parannustyöt etenevät aikataulussaan, ja ensimmäiset rakenteet alkavat jo valmistua. poissaolojen sijaistamiseen. Kaarinassa testattiin, voiko nuoren näköinen ostaa alkoholia ja tupakkaa KAARINA Kylli Salo Kaarinassa tehtiin viime marraskuussa alkoholin ja tupakan ikärajavalvonnan ostokokeita. Kirismäen uuden risteyssillan rakentaminen aiheuttaa näkyviä muutoksia moottoritien liikenteeseen. Kirismäen kohdalla risteävät E18 ja valtatie 1. Sauvon kunnassa työskennellään toistuvasti kiireessä ja paineen alla . Matkavakuutuksesta voi hakea korvausta myrskyn aiheuttamasta peruuntumisesta tai myöhästymisestä tietyissä tapauksissa.. Valtatielle 1 tulee korkeuden tarkistamista varten mittaportit ennen ajoaukkoa molempiin ajosuuntiin. Ilmoituksia voi tosin tulla lisää, kun vapaa-ajanasunnoilla on käyty tarkistamassa tilanne. Kehätieltä Turkuun laskevan rampin uusi silta avattiin liikenteelle keskiviikkona 19.2. aamupäivällä. Monella muullakin toimialalla nähdään, että työtilat ovat ainakin jossain määrin epäsopivia työntekoon. Sillan telineaukon rakentaminen valtatien 1 kohdalla rajoittaa alikulkukorkeutta 4,4 metriin. Kokeen tulokset on nyt saatu tiedoksi. Jos myrskyvahinkoja on sattunut, ne tulee valokuvata ennen raivaustöitä. ”Poissaolojen aikana toteutuu vain välttämättömin työ”, eräs kyselyyn vastanneista totesi. Ostajat rekrytoitiin lukion ja seurakunnan nuorisotyön yhteistyönä, ja he sitoutuivat vaitiolovelvollisuuteen. . Sen jälkeen rakennus pitää suojata mahdollisimman pian lisävahinkojen välttämiseksi. Sauvon kunnanviraston sisätilaongelmat ja lopulta käyttökielto ovat johtaneet muuttoihiin ja evakkoon lähtemisiin. Ostokokeissa ei ole tarkoituksena etsiä syyllisiä, vaan se on ennen kaikkea toiminnan seurannan ja arvioinnin väline ja mahdollistaa kehittämiskohteiden tunnistamisen. Kyselyt toteutettiin viime vuoden toukokuussa. Suunnilleen yhtä moni teknisten palvelujen työntekijä on kärsinyt työpisteessään sisäilmaongelmista. Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse. Tilakysymykset koetaan ongelmallisiksi. Käytännössä ikärajavalvonnan ostokokeet tehtiin niin, että nuorennäköiset, mutta täysi-ikäiset koeostajat pyrkivät ostamaan alkoholia ja tupakkaa ilman henkilöllisyystodistusta ja raportoivat sen, tarkastiko kassahenkilö henkilöllisyyden ohjeistuksen mukaisesti. Suurin osa vahingoista oli kaatuneita puita. Hajasijoittaminen ja väistötilat ongelma Vastausten perusteella käy ilmi muun muassa se, että toimintojen hajasijoittaminen ja toiminta väistötiloissa koetaan ongelmalliseksi. Esimerkiksi useat LähiTapiolan alueyhtiöt kertovat, että vahinkoja on ilmoitettu hyvin vähän. Vastauksia saatiin 120 kappaletta. Työntekijöiden vastauksissa korostettiin myös olemassa olevia vahvuuksia ja kiiteltiin hyvää työilmapiiriä ja yhteishenkeä. Poista tai tarvittaessa poistata kaatuneet puut ja suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Kirismäen risteyssillan telinetyöt jatkuvat kesän 2020 loppuun saakka. Destian taitorakenteista vastaavan Mauri Ketosen mukaan työt vaikuttavat vain vähäisesti moottoritien liikenteeseen. Ostokokeilla edistetään paikallista hyvinvointia, ja ne tukevat elinkeinon omavalvontaa. Vahinkoilmoituksen voit tehdä helposti verkossa, mutta suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastella vahinkoa paikan päällä. Ostokokeiden tulokset on toimitettu vähittäismyyntipisteisiin. Telineaukon rakentaminen aiheuttaa ajoittain haittaa liikenteelle, ja liikenne joudutaan ajoittain pysäyttämään mm. Alkoholin ostoyrityksistä onnistui 23 %, tupakan ostokokeista 34 %. Työkohteen ohittavien tulee kuitenkin noudattaa nopeusrajoituksia, huolehtia riittävistä turvaväleistä ja joustavasta ajotavasta turvallisuuden varmistamiseksi. Pakka-toimintamalli on paikallisten alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn kehitetty menetelmä. Sijaistamiseen panostettava Useissa vastauksissa toivottiin selkeästi voimakkaampaa panostamista sairausym. Sijaisista on pulaa. Lisäksi työn suunnitteluun, työnkuviin ja työn organisointiin kaivataan monin paikoin selkeyttämistä. Pysäytykset ajoitetaan ruuhkaaikojen ulkopuolelle. Toimi oikein myrskyvahingoissa Sunnuntainen Dennismyrsky aiheutti vahinkoja lähinnä Pohjanmaan rannikkoseudulla. Lisäksi todettiin, että yhteistyö eri esimiesten ja päälliköiden välillä on vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan. Alkoholit ja tupakat, joita koeostajat onnistuvat ostamaan, hävitettiin valvotusti koeostojen jälkeen. Selvityksen työvaiheita olivat muun muassa lähtötilanteen kartoitus, henkilöstöja esimieskysely, avainhenkilöhaastattelut, vertailu muutamiin lähikuntiin, toimenpide-ehdotukset sekä loppuraportin laatiminen. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 21.2.2020 SAUVO Perttu Hemminki Sauvon kunnan henkilöstörakenneselvitys valmistui viime syksynä. Alkoholin koeostoyrityksistä onnistui 23 % ja tupakan 34 %. Haastatteluissa nousi esille myös näkemys, että ”asenne ja palvelukulttuuri eivät ole tätä päivää”
Kaarinan pääkirjaston toisen kerroksen silta, lukulaituri, vihittiin äskettäin hiljaisen lukemisen tilaksi. Lukupiirit kokoontuvat kerran kuussa pääkirjastossa, Piikkiön kirjastossa ja Littoisten kirjastossa ja niihin voi osallistua vaikka yhdelle kerralle. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 21.2.2020 Uusia näyttelyjä tulossa kirjastoihin Maaliskuussa Kaarina-talossa on 60-vuotisen huikean uran tehneen korutaiteilija Matti Hyvärisen uniikkikoruja, maalauksia ja veistoksia, sekä hulvattoman ja innokkaan pleksimaalausryhmän maalauksia. töitä -piiri, jossa ovat mukana myös Rantakulman Martat. Koulumaailmasta tutut vinkkaukset ovat lisääntyneet myös aikuisasiakkaille.. Runo-Kaarina-festivaalilla kävijät saivat sommitella sanoja valmiista sanavarastosta. Kaarinan kirjastoissa huimat lainausluvut . Kaarinan pääkirjastossa on aloittanut uutena Kirjallisuutta & käsiRuno-Kaarina-festivaalin aikana myytiin muun muassa poistokirjoja. . KYLLI SALO Kaarinalainen Matti Hyvärinen (1937-2017) oli maamme kansainvälisesti tunnetuimpia ja palkituimpia korutaiteilijoita. Keväällä ja syksyllä pidetään suuri vinkkaustapahtuma pääkirjastossa Kaarina-talossa. Lukudiplomi on vinkkilista, joka laajentaa lukutottumuksia, innostaa tarttumaan erityylisiin kirjoihin ja auttaa löytämään uutta mielenkiintoista luettavaa. Vihkiäiset olivat samalla ensimmäinen lukuretriitti-tapahtuma, jolle on tulossa jatkoa. Kirja-, musiikkitai elokuvalistan tai aineistopaketin voi tilata Kaarinan pääkirjastoon tai Velhon voi tavata siellä henkilökohtaisesti. Koulumaailmasta tutut vinkkaukset ovat lisääntyneet myös aikuisasiakkaille. Velhot auttavat löytämään uutta lukemista, kuunneltavaa ja katsottavaa. Monet listan kirjoista löytyvät myös e-kirjana tai äänikirjana. Tapahtumat vetävät paljon väkeä. Pääkirjaston lastenja nuorten osastolla voi viikon ajan voi syventyä Taksvärkki ry:n Mielen vapaus -valokuvanäyttelyyn. Kirjalliset illat kirjailijavieraineen ja keväinen Tietokirjakarnevaali pääkirjastolla ovat lukemisen ystävien herkutteluhetkiä. Vuoden 2019 kokonaislainaus oli yli 20 lainaa asukasta kohti. Lukulähettejä, jotka käyvät lukemassa ääneen ikäihmisille, on haettu ja koulutettu parin vuoden ajan. Satuhetkiä järjestetään Kaarinan kirjastoissa säännöllisesti, pääkirjastossa myös ruotsiksi. Lisää lainavinkkejä löytyy Vaski-kirjastojen kotisivuilta ja kirjastot.fi-sivustolta. Lainaamisen ohessa monipuoliset palvelut Kaarinan kirjastoissa lainataan ja luetaan paljon. Kirjaston kehittämät palvelut edistävät lukuharrastusta monipuolisesti ja neuvontaa voi saada vaikka varaamalla ajan Lukuvelholle. Piikkiön kirjastossa jatkaa vielä Paula Ehrmanin Päiväperhoset. Lukulähetti-infoja, jotka eivät sido toimintaan, järjestetään säännöllisesti. Tällaisiin lukuihin päästään nykyisin harvoissa kirjastoissa. Velhoja, lähettejä ja diplomeja Kaarinassa voi nyt suorittaa Helsingistäkin tutun aikuisten lukudiplomin. Lukulaiturilla on uutuuskirjoja, joihin voi tutustua kirjastossa. Lainavinkkejä tarvitseville on kehitetty myös Velhopalvelu. Piikkiön kirjastossa kokoontuu Novellikoukku, jossa luetaan ja kuunnellaan novelleja käsitöiden kera. Tapahtumia ja vinkkauksia Kirjastoissa on tarjolla aina, tilojen mukaan, esittelyjä eri aiheista, aineistoista ja uutuuksista
Tämä rajoitus ei koske sosiaalisin perustein tehtävää valintaa. Käsityökahvila kokoontuu toimistolla kerran kuukaudessa maanantaisin, seuraavaksi 16.3. Paimiosta löytyi kumppani, yhteinen koti, työpaikka ja urheiluseura, jossa jatkaa hienon lajin parissa. Päivystämme torstaisin Halikon sairaalan alakerrassa klo 12–14.30, jolloin paikalle voi tulla ajanvarauksella tai ilman. PERTTU HEMMINKI Paimion kaupunki palkkaa noin 50 kesätyöntekijää PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunki palkkaa tänä vuonna noin viisikymmentä nuorta kaupungin kesätöihin – pääsääntöisesti yhden kuukauden mittaiselle ajanjaksolle. Raunio oli jälleen mukana nostamassa paimiolaista joukkuetta sarjatasoa ylemmäs. klo 14. Raunio kiittää kaikkia katsojia ja faneja sekä kanssapelaajia Hakassa ja PKS:ssä ja tarjoaa pullakahvit seuraavassa Paimion Kiekkoseuran kotipelissä huomenna lauantaina 22. Lisäksi Raunio tunnetaan jääkiekkopiireissä joukkuepelaajana, jolla tarinoita riittää. Kausi 2018–2019 päättyi PKS:n edustusjoukkueen osalta sarjanousuun. klo 18. Muistathan maksaa vuoden 2020 jäsenmaksusi kerhossa Marjatta Vesalaiselle tai suoraan yhdistyksen tilille viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Varaukset Pirkolle puh. – Pekka on pohjoisen miehenä ollut kyllä yksi viihdyttävimpiä pelaajia jonka kanssa on samassa kopissa tullut istuttua, kuvailee pitkään Raunion kanssa pelannut paimiolainen Aleksi Sillanpää. Lisäksi Paimion kaupunki tukee paimiolaisten nuorten kesätyöllistymistä 4H-yritysten saaman tuen kautta. Ammatillisesta koulutuksesta keväällä 2020 valmistuvien paimiolaisten alle 25-vuotiaiden nuorten työllistymistä tuetaan myöntämällä nuoren palkkaavalle yritykselle tukea koulutukseen liittyvään työhön. Lippuja varattavissa teatteriryhmä Onnenpotkun esitykseen ”Senioriremppa”. helmikuuta OPAreenalla. Myönnettävän tuen suuruus on 14 euroa/työpäivä ja sen enimmäismäärä neljän viikon työjaksolta on 280 euroa. Lippuja varattavissa myös Rauman teatterin esitykseen ”Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä”. Hakemukset jätetään palveluun sähköisesti. Kesällä 2018 Paimiossa perustettiin uusi jääkiekkoon erikoistunut seura PKS eli Paimion Kiekkoseura. Ke 26.2. Kaupungin kesätyöntekijät ovat iältään 16-18-vuotiaita. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 21.2.2020 Pekka Raunio tarjoaa huomenna hallilla pullakahvit JÄÄKIEKKO, PAIMIO Monille jääkiekon ystäville tuttu Pekka ”Peki” Raunio jättää pelikentät pelaajana. ”Henkeen ja vereen joukkuepelaaja” Kahden viimeksi kuluneen kauden pelitapahtumista Raunio on jättänyt väliin vain kaksi. Kaikille omaisille ja läheisille avoin vertaiskahvila kokoontuu toimistolla perjantaisin kello 10–12. Tavataan Tiistaina Tillillä. klo 9.30 alkaen. Kesätyöpaikoista ilmoitellaan kaupungin omilla verkkosivuilla ja Facebookissa sekä lähetetään tieto Vistan koululle ja Paimion lukioon. Laskiaistapahtuma Tillintuvalla ti 25.2. Ma 24.2. lauluryhmä kokoontuu Tillintuvalla. Vastaus oli myönteinen. päivään saakka. Ennen esitystä lounas. Kesätyöpaikkaa voi hakea paimiolainen nuori, joka on täyttänyt 16 vuotta tai täyttää 31.5.2020 mennessä. Esitys on ke 1.4. Paimion Eläkkeensaajat ry. Kuukausipalkkaa maksetaan 822 euroa. Hän tuumi, että vauhti ei enää riitä kakkosdivisioonassa pelaamiseen ja joukkueen auttamiseen kentällä. Se lienee yksi selitys sille, miksi Pekka on ollut joukkueissaan niin suosittu persoona. Valmennukseen liittyen Raunion kanssa on käyty keskusteluja myös jatkosta. – Hän on henkeen ja vereen joukkuepelaaja, toteaa PKS:n Marko Alava. Toisin sanoen Paimion kaupunki tukee rahallisesti yrityksiä, jotka palkkaavat paimiolaisia nuoria kesätöihin. Tukea myönnetään myös keväällä 2020 ammattiin valmistuvien paimiolaisnuorten kesätyöllistämisen. Kuluvan kauden aikana Raunio on ollut vetovastuussa puolustajista ja auttanut PKS:n vastuuvalmentaja Jari Heiniolaa. PKS:n taustajoukoista otettiin Raunioon yhteyttä ja kysyttiin, että huvittaisiko vielä pelata. OikeinNurin-kerho Tillintuvalla 25.2. Kuusi kautta kakkosdivisioonaa Paimiossa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot, niko@finfamisalo.fi tai 044 793 0586. Samoihin aikoihin toteutui myös Raunion muutto Paimioon. Tukea voi hakea joko kahden kuukauden työllistämisjaksolle – jolloin tukisumma on 400 euroa – tai kolmen kuukauden työllistämisjaksolle (tukisumma 800 euroa). Sitä ennen jääkiekkoa myös Suomi-sarjassa. klo 17–18.30. Kysy rohkeasti lisää tai tule käymään: Johanna Sydänoja 044 726 1991 ja Jaana Knaapi-Lehtonen 040 722 4961. PKS tarvitsi kokenutta pelimiestä tukemaan nuoria pelaajia. PAIMIO Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. 040 565 2853, 28.2. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, vertaistukiryhmiä ja erilaista toimintaa. Talvilomaviikolla 21.2. Samalla jäävät – hieman haikein mielin – taakse kaverit, pukukoppielämää ja saunomiset. Pekasta tehtiin varakapteeni. Aleksi Rantala & Mikko Tuittu Pekka Raunio Haka-paidassa syksyllä 2012, jolloin Kankaanpäässä pelattiin sarjanoususta. Sitovat varaukset Pirkolle puh. Kokoontumiset kerran kuukaudessa. Yrittäjä voi hakea tukea kaikille palkkaamilleen yllä mainitut kriteerit täyttäville nuorille. Kesätyöntekijät valitaan arvonnan ja haastattelujen kautta sekä lisäksi sosiaalisin perustein, jolloin valinnan tekee kaupungin sosiaalitoimi. Kesätyöpaikat ovat haettavina kuntarekry.fi -palvelun kautta. Myös yrityksille työllistämistukia Paimion kaupungin vuoden 2020 talousarviossa on varauduttu myös yritysten kesätyöllistämistukeen. Makoisan hernekeiton tarjoilu alkaa klo 11. klo 10. Tukea myönnetään vähintään 2 viikon (10 työpäivän) ja enintään 4 viikon (20 työpäivän) tukijaksolle yhtä työntekijää kohti. boccia pelit klo 13–15 Tillintupa, klo 15.15–16.15. puheenjohtajan tervetulotoivotus, laskiaisriehakas tervetuliaisruno, musiikkisikermä ”Eläkeläisakan kotkotuksia” – Merita Seppälä, lauluryhmä Esakööri esiintyy, merihenkistä yhteislaulua, kahvia ja laskiaispullaa, huuliharppupotpuri, Mummoköörin ja Pappaköörin sanaharkka -musiikkiesitys, arvonta, karaoketanssit (mm. Rauniolle tarjottiin mahdollisuutta liittyä seuran nelosdivari-joukkueeseen. Faktana Raunio pitää kuitenkin sitä, että elämä hallilla ei pääty, vaan muuttuu. Seuraava kokoontuminen 28.2., jolloin teemana läheisriippuvuus. Kesätyöntekijöiden palkkauksessa noudatetaan voimassaolevia työehtosopimuksia Kesätyöpaikkojen hakuaika on parhaillaan meneillään ja jatkuu helmikuun 24. Hakijat ilmoittavat ensisijaisen toiveensa työkohteesta hakemuksessaan. Kuusamossa syntynyt ja kiekko-oppinsa ammentanut Raunio tuli urallaan tunnetuksi sulavaliikkeisenä, kovan laukauksen omaavana, arkailemattomana puolustajana. To 27.2. Lähiajan toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme. Kesätöihin palkataan nuoria, jotka eivät ole saaneet vuonna 2019 kesätyöpaikkaa kaupungilta. Tukea hakevan yrityksen on kuitenkin varmistettava, että palkattava nuori asuu ja on kirjoilla Paimiossa. klo 14. Ajan voi varata myös Salon terveyskeskuksen omaisneuvontapisteeseen klo 13–15 tai yhdistyksen toimistolle. Kesätyöntekijöiden määrää ei ole rajoitettu. Luvassa kokemusasiantuntijaopiskelijoiden alustus ja keskustelua aiheesta. Nyt on aika keskittyä valmentamiseen ja auttaa nuoria pelaajia. Édith Piaf laulaa). YHDISTYKSET. klo 11–15. Työpäivät tulevat olemaan seitsemän tunnin mittaisia. FinFami-yhdistykset tukevat ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita päihteiden käytön tai mielenterveyden kanssa. ei kahvilaa. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Alas neloseen ja ylös kolmosen Kauden 2017–2018 jälkeen Raunio oli ripustamassa hokkareita naulaan. Eläkeliiton 50-vuotis juhlan katselu Finlandia talolta livelähetyksenä kaupungintalon Paimio Salissa, aloitetaan jäsenten kesken kahvihetkellä klo 13.30, tervetuloa. Uusi vertaistukiryhmä miehille alkaa. Ohjelmassa mm. 040 565 2853, 25.2. Uran lopettaminen nousi taas mieleen, mutta keskustelujen myötä syntyi päätös vielä yhden kauden jatkosta. Ajatuksena on, että Raunio jatkaa PKS:n valmennustiimissä ja ottaa vaiheittain lisää vastuuta pelaajien – varsinkin puolustajien – valmentamisesta ja peluuttamisesta. Rauniolla on päättymässä kahdeksas kausi paimiolaisessa jääkiekossa. bocciaa Tillintuvalla klo 14-16, kuntosali uimahallilla klo 12-13.30 ja hentopalloa koulukeskuksen II-salissa klo 17-18. Tukea voidaan myöntää myös ei-paimiolaisille yrityksille. Raunio jätti kuitenkin varakapteenin vastuut nuoremmille ja siirtyi tukemaan valmennusta. Ajanvaraus 044 726 1991. Esitys on Paimion kaupungintalon Paimiosalissa ma 9.3. Ryhmä on suunnattu miehille, joiden läheinen sairastaa psyykkisesti tai on päihderiippuvainen. Jos olet huolissasi läheisesi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä tai omasta jaksamisestasi, tule juttelemaan FinFamin työntekijän kanssa. mennessä. mennessä. Esakööri harjoittelee 25.2. Tarinaniskijä Koillismaalta Työkaveri Ossi-Pekka Lehtonen sai houkuteltua PohjoisSuomesta Turkuun muuttaneen Raunion mukaan Paimion Hakan edustusjoukkueeseen vuonna 2012. Kesätyöllistämisen tukea myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka palkkaavat paimiolaisen noin 16–20 -vuotiaan nuoren kesätyöhön. Ottelu alkaa kello 13.30
Paimion Karjalaseura ry. Yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän. Ma 24.2. Tervetuloa. KE: Broileria yrttikermakastikkeessa L. 7e, lapset l euro / ikävuosi. klo 17–18.30 Puuhakerho Sauvon koulun kotitalousluokassa. katsomaan ”Pukija”. Pontela, Boccia klo 12. vielä paikkoja, iltalähtö, ilmoitt. Ke 26.2. klo 15–16.30 kevyempään kuntoon yhdessä -vertaisryhmä. klo 18–19.30 Karunan kerho Kalliorannassa. klo 18. To 27.2. Juttutupa klo 13.30 vanhustentalojen kerhohuoneessa (Saustilant. Sauvon Ruonan Martat ry. Hadvalantie 9 (Työväentalo). Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8§:n kevät kokoukseen määräämät asiat, vierailijana piirin toi minnanjohtaja Sari Örling. Tervetuloa. palvelukeskuksessa, ennen kokouksen alkua kerätään risteilymaksuja, ansiomerkkien jako. Lähtö Paimion kaupungintalolta klo 17.30. Vielä mahtuu kerholaisia mukaan. klo 18. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. Jumalanpalvelus su klo 11.00 Jari Nuutinen. Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 8–11, ti klo 11–13, to klo 8–11 ja klo 14–16 kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen to. Soita ja tarjoa. Pontela. viimeistään 27.2. Kevätkokous ti 3.3 klo 13. Ma 24.2. klo 18 sisätautien erikoislääkäri, Abomics Oy:n lääketieteellinen johtaja Jari Forsström luennoi aiheesta ”Onko kodeiini minulle vaarallinen. klo 9.30– 10.05 tuolijumppa liikuntatila, klo 10.15–11 yhteislaulut / seniorilaulajat / ruokasali, klo 14.30–15.30 tarinatuokio Pihaniitty. klo 17.30– 19 Lukupiiri. Ma 24.2. Anna-Maria Toivonen, kalevalaiseen lauluun ja tarinankerrontaan erikoistunut kansanmuusikko. Maanantaina 24.2. mennessä Minnalle p. nuorten omatoiminen sunnuntaisali klo 17 Jokelan salissa. Tervetuloa. PAIMION EV.LUT. Uurna lasketaan myöhemmin Paimion hautausmaalle. Myynnissä hernekeittoa myös pakattuna 0,5 tai 1L pakasterasioissa. mennessä. To 27.2. klo 18. Ke 26.2. Ke 26.2. Pirjolle puh. kotisivuilla. paimionseurakunta.fi To 27.2. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 21.2.2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Pe 28.2. Elonheimo, Kopponen. Kuollut: Aini Aliisa Avoranta, 98 v. klo 13Paikallislehtikatsaus / Kotiniitty. Yhteiskristillinen rukousilta. Raikas sitruunamousse L, G. Paltanpata. tanssiryhmä Taapparukset klo 9. Ti 25.2. 044 540 6368 MYYTÄVÄNÄ MYYDÄÄN Asus merkkinen tietokone, sekä Epson tulostin. Ti 25.2. messu klo 10 Paimion kirkossa. 26.2. 040 7254 721 tai armi.suomi@ gmail.com, 26.2. 3.3.2020 klo 18 Tervetuloa uudet jäsenet mukaan. Tervetuloa! Hallitus TYÖPAIKAT KOKOUKSIA PALKATAAN TÖIHIN Ammattitaitoinen kaivinkoneenkuljettaja sekä C-kortillinen Paimiolainen maanrakennusmies LM Infra Oy info.lminfra@gmail.com | . Kaivaten Minna ja Heikki Nico ja Jenny Rony ja Susanna Tino ja Marika Ulpu sisko ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Karunan kirkossa lauantaina 7.3. Tervetuloa. Ma 24.2. P. klo 17–18.30 Metsäsalapoliisi Puuhakerho ala-asteikäisille Paimiossa Oinilan hiihtomajalla. 28.3. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Kuoppajärven yksityistien osakkaiden VUOSIKOKOUS ti 10.3.2020 klo 18.00, Piikkiön kirjasto kokoustila Asialistalla vuosikokoukseen liittyvät asiat. Ke 26.2. kerho klo 12. Tandoorin Mifu L, G. Sauvon Karjalaseura. Emäntinä Paimion Martat. Vertaistukea jutustelun ja pelien ääressä. klo 14.30Paikallislehtikatsaus / Pihaniitty, klo 17.30Karvakaverit tallustelee kodeissa. 3 A). klo 14. Puh. * Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Lehtisillä (Ahmat. Autoista romutuspoistot. Paimion Karjalaseura yhdessä Paimion kirjaston kanssa. KAARINA Piikkiön Eläkkeensaajat ry. Pe 28.2. kaikille avoin raamattupiiri klo 17.30 Mikaelintalolla (Pyölint. Power-ryhmän ja huipputiimin maanantaisali 1-salissa klo 19.15. messu klo 12.30 Sauvon kirkossa, Ahtola, Laakso. Korttipelikerho klo 12. Pontela, tanssiryhmä Taapparukset klo 15.30, Pontela. 0400 921 506 Sauvon Museon Tuki ry:n VUOSIKOKOUS Sauvon vanhassa pappilassa, Pappilantie 4. 040 526 4281 Asuntovaunu, merkillä ei väliä, esim. nuorten PU:n yhteistyöharjoitus 1-salissa klo 17. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. kaikille avoin Porinapiiri klo 9.30 Cafe Astassa (Asemat. Ilmoittautumiset viim. SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys. Ruokakassien jakoajat ja muut tilaisuudet www.asemasrk.net Kerhot kokoontuvat: Ma 24.2. Teatteriretki Turun kaupungin teatteriin 28.3. 2). Rauman teatteriin, näytöksen jälkeen lounas, ilm. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 17.30 Mikaelintalolla (Pyölint. ja vanhemmille lapsille keskiviikkoisin Paltan kerhotalon pihassa klo 9-11 (Paltant. klo 16.30 Kaarinan Nivelkerhon Nivelkävely. Vetäjänä Ossi Tammisto, järjestää Sley. Kokous to 27.2. 1). Mustikkakiisseli M, L, G, VEG. avoinna klo 8–12, klo 9.15 naisten jumppa (ohjattu), klo 10.30 miesten kuntosaliharjoittelu (omatoimi). Kasvispyörykät M, L, G, VEG. ei ole perhekerhoa. Ruokalista: www.paimio.fi . Airola. P. Käteisostajalle. TI: Hernekeitto M, L, G. To 27.2. Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa, Aloe Vera -esittely. Kun sammui sydän läheisen, on suru pohjaton. Senioribingo ma 24.2. Ke 26.2. Pe 28.2. YHDISTYKSET URHEILUSEURAT Paimio-Sauvo PAIMIO PAIMION RASTI Sunnuntaina 23.2. Kotim. Turun Seudun Nivelyhdistys ry. Ilmoittautumiset Armi Suomi p. TO: Gulassipata M, L, G. Ti 25.2. pe 28.2. Ti 25.2. 040 588 6377. 3). klo 12–14 Ukko kerho / pelit (omatoimiset) / harrastetila. Nyman. 3). Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. Tupasvillan avoin päivätoiminta, Hepojoentie 7. bocciaa ja laulajat klo 12. pikalinkit . Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. Kalevalan päivän tilaisuus Paimion kirjastossa, Vistantie 18. Perimän vaikutus lääkkeiden tehoon ja turvallisuuteen”, Ruusukortteli, Puistokatu 11. Solifer, Hobby, Adria. Kerola. avoinna klo 8–12, klo 10.30 pelataan Bocciaa. 044 999 8269 / Seppo MYYTÄVÄNÄ PELTOA 6,2ha PAIMION KYYSILÄSSÄ Tiedustelut: Tuomarila, puh. Lisätied. 2.3. Pe 28.2. PE: Hunajakirjolohi L, G. kerhossa. 45-vuotisjuhlaristeilyllä 10.3. Airola. Ke 26.2. Lähtö Puntarin edestä (Pyhän Katariinan tie 7). Kantojyrsintää. 4). SEURAKUNTA Kastettu: Samuel Sebastian Närhinen. 27.2. klo 14.30–16 Atk Senior Surf. Sauvo-Karunan Sotaveteraanit ry. Sauvon kunnanvaltuuston kokoussalissa, Vahtistentie 5, Sauvo. Ke 26.2. Raikulit klo 10. Hernekeitto, leipä, vesi, jälkiruokana kahvi / tee ja laskiaispulla. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna PALTANPADAN RUOKALISTA 24.–28.2.2020 MA: Nakit ja muusi L, G. 3). Ahtola, Kopponen, tekstinlukija Eeva Heurlin. Yhteisvastuulounas klo 11.30-13 Mikaelintalolla. Hinta: aik. Kokous ti 25.2. klo 10–11 Muistelupiiri harrastetilassa, klo 13.30–14.30 paikallislehti katsaus / Puna / Keltalinnut. Pontela yläkerta, Eläkeläisyh. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909. klo 13. Sienirisotto ja pähkinä-kasvispaistos L, G. Piikkiössä 13.2.2020 Eläkeliiton Piikkiön yhdistyksen hallitus Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 03.03.2020 klo 13.00 Sauvon palvelukeskuksessa, Hakkistie 4. Pyydämme ilmoittautumaan 29.2. Hoitokunta OSTETAAN Rakkaamme Jorma Tapani Nieminen 22.12.1946 2.2.2020 * Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. toimija. 040 5835 707 OSTETAAN SEKALAISTA Eläkeliiton Piikkiön yhdistys ry KOKOUSKUTSU Eläkeliiton Piikkiön yhdistyksen kevätkokous pidetään torstaina 5.3.2020 klo 12 Pontelassa, Pontelantie 1 Piikkiö. Ke 4.3. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Toiminnastamme lisää kotisivuilla. Kukkalaitteiden sijaan toivomme saattajien tuovan yksittäisen kukan. P. * miesten sauna klo 18 Suojalassa (Järvenkylänt. Pietarinkirje. sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. avoinna klo 8–12, klo 10.30 jutunjuurta Kalevalasta ja murresanoja Karjalasta -visailu. * pihakerho 2 v. klo 17–19 käden ja olkapään nivelrikon vertaisryhmä. Tue omaa, paikallisesti tehtyä uutislehteä. Ma 24.2. Mini Powerit Jokelan salissa ja rastipolkulaiset koulukeskuksen 2-salissa. Pe 28.2. Pinaattifetapiiras L. ja ilm. 050 313 0861 Rakkaamme Veikko Sakari Oksanen 7.9.1946 Paimio 12.2.2020 Paimio * Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen. klo 13, minkä jälkeen muistotilaisuus Sauvon seurakuntatalolla, Pappilantie 2. Olli Kalervo Silmunen, 63 v. Syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa: Lähdetään. To 27.2. Helmikuun tarinailtaa vietämme ke 26.2. Ti 25.2. Kaivaten ja kiittäen Sisarukset Sisarusten lapset Sisarusten lastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Paimion Mikaelin kirkossa lauantaina 29.2.2020 klo 10. Mansikkakiisseli M, L, G, VEG. klo 10–12 Kaffetreffit. Pannukakkutarjoilu. Pontela, kerho klo 12, bingo, vetovastuu Askartelukerho, Pontela. Tapahtumat yhdistyksen tiloissa (Lonttistentie 9B), ellei muuta mainita. kirkkoherranvirasto suljettu. 1. Sinikka Wahroosin luona, Luurilantie 35, Sauvo. * Tuhkamessu klo 8.30 Paimion kirkossa. risteilylle kuljetus: klo 19.30 paloasema Pikos Hadvala; klo 19.40 110-tie / Raadelma. Pinaattiraviolit ja sitrusvoikastike L. Ti 25.2. Lounasaika klo 11.00-13.00 HELLUNTAISRK. Piikkiön Eläkeläiset. Ti 25.2. luokkalaisille Sauvon koulun kotitalousluokassa klo 15–17. klo 15.30 Bar Mansikassa, bingo ilmainen. LT Ulla Anttalainen kertoo uniapneasta. Paltanpuisto tiedottaa vk 9. nuorten maanantaisali klo 18. SAUVO-KARUNAN KIRKKOALUEELLA Pe 21.2. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. Peimarin seutu rukoilee klo 18 Paimion kirkossa. yhteisen Karaoke-kerhon suunnittelukokous klo 18. Boccia klo 9. Esiintyjänä Turun Seudun Kalevalaisten pj. Laskiaispulla L. Paltanpuiston Palvelutalon alla olevat harrastustoiminnat ja tapahtumat ovat talon asukkaille sekä kaikille Paimion eläkeläisille. www. PAIMIOSSA Su 23.2. alkaa kokkauskerho 3.– 6. * perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:n kevätkokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat kuten tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2019. Sinun lehtesi. Mustaherukka-vispipuuro M, L, VEG. perhekerhon aloitus kirkkohetkellä klo 9.30 Sauvon kirkossa. Aiheena Jari Tervon ”Poliisin poika”. Järj. klo 10–12 Kuntouttavat Turku Game Lab -tietokonepelit. ruokalistat . Ke 26.2. Su 23.2. Ke 26.2. 166). Tiistaina 25.2. alkaen Palvelukeskuksessa, Hakkistie 4. Lisätietoja Maaritilta: maarit.laine@4h.fi
TUULIJA AURINKOENERGIA 0400 527971 24h Asematie 1, 21530 Paimio Puh. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Marja-Leena Jaakkola, Kristiina Lindeqvist, Mari Ruoholahti, Anni Törmä PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. 0440 422 494 anne.peltola@huom.fi www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HALUATKO OMAN ILMOITUKSESI TÄLLE SIVULLE. PERHEJUHLAT www.lounaskahvilaansku.com www.arituomi.fi . 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. pohjaukset . 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. HUOLLOT. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. kokoproteesit . 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 KIINTEÄ VÄLITYSPALKKIO, KORKEINTAAN 3000 EUR PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY www.peimarin.fi Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 0400-603 101 24h Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. Puh. Alander Oy p. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 010 229 2269 KAUPANVAHVISTUSTA Anne Peltola Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja p. Parasta paikallista autonvuokrausta. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 470 2100 p. korjaukset www.10hinaus.fi PAIMIO 10-HINAUS OY . ari.tuomi@arituomi.fi PALVELUKSESSANNE JO 25 VUOTTA! SÄHKÖASENNUKSET . 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–18 lauantaisin 10–13 Timperintie 1, puh. Vuotaako vesijohto. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. Puh. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Marja-Leena Jaakkola, Mari Ruoholahti, Sanni Putus, Anne Vuotinen www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto). 4730 400 www.sauvonapteekki. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. (02) 470 2234 Vistantie 24, 21530 Paimio . KORJAUKSET SUUNNITTELU . 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Tilaja invataksi 0500 120 114 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KYLTIT, KILVET -JA KAIVERRUKSET P. Onko viemäri rikki. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. puh. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 21.2.2020 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA PITOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET SORAHUOLTOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Paimio Sauvo Kaarina Ark. Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Maija 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. Puh. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SYNTYMÄPÄIVÄT, MUISTOTILAISUUDET, YM. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Tilausravintola Karhulampi P. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö SÄHKÖPALVELU K. krs 20100 Turku, p. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Sauvontie 46 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. Laine Oy KIINTEISTÖJEN SÄHKÖASENNUKSET, KORJAUKSET JA HUOLLOT Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh