Tiistai oli Paimiossa paitsi erittäin lämmin ja aurinkoinen myös monella tapaa merkittävä päivä. vuosikerta 2,20 € Irtonumero KUNTOTARKASTUKSEN & RAKENTAMISEN ASIANTUNTIJA Turvaa asuntokauppasi! www.kuntotarkastus.info asiakaspalvelu@kuntotarkastus.info puh. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 4–5 NRO 61. PERJANTAINA 21.8.2020 104. • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset • Energiatodistukset Keskipäivällä osa seminaariväestä haki auringonpaisteelta suojaa paitsi aurinkolasien myös A4-pumaskojen avulla. PERTTU HEMMINKI Tämän hetken ohjeiden mukaan flunssaoireisen tulisi käydä koronatestissä. . 16. Sen jälkeen muurattiin uraa uurtavaksi luonnehditun Paimion poistotekstiililaitoksen peruskivi juhlallisin menoin. Kuinka nopeasti koronatestiin pääsee. Jukantiellä järjestettiin seminaari sloganilla ”Tekstiilien kiertotalouden uusi aikakausi alkaa Paimiossa”. . 040 671 1464 (8–16) HUOM! Tarkastamme myös viikonloppuisin
Päällysrakenteen uusimistyö aiheuttaa melua pääasiassa yöaikaan. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa melua ja häiriötä. Lauantaina 22.8. Mikäli mitään ei muutettaisi, Kaarinalle kertyisi ensi vuonna alijäämää 8 miljoonaa euroa. 22.8.2020 Onnea ja haleja t. Veronkorotuksen jälkeenkin uhkaa siis vielä 2,5 miljoonan alijäämä. Venepaikan välittömässä läheisyydessä on makeavesija sähköliittymä. Kaarinan kaupunginhallitus hyväksyi tällä viikolla talousarvioraamin, jolla edetään. Päällysrakenteen uusimistyöt alkoivat 14.6.2020. MUK. Lisäksi aamun ja iltapäivän nopeat junavuorot Helsingin ja Turun välillä jäävät toistaiseksi tauolle. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. 0400 523 705 Myydään venepaikka Sauvon Osmalahden kaava-alueella. Sunnuntai-perjantai: noin klo 22:30-6:15 Perjantai-lauantai: noin klo 22:45-7:15 Lauantai-sunnuntai: noin klo 22:45-8:15 Päällysrakenteen uusimisen jälkeen aloitetaan viimeistelytyöt Piikkiö-Salo rataosalla. Kuntapäättäjät yrittävät vaikuttaa sanomalehtien sisältöön Sanomalehtien päätoimittajille tehdyn tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 79 prosenttia päätoimittajista kertoo kokeneensa journalistiseen sisältöön kohdistuvia vaikuttamisyrityksiä viimeisen parin vuoden aikana. MAKSU SOP. Kaikkein eniten sisältön pyrkivät vaikuttamaan kuntapäättäjät. Lisäksi melua aiheuttaa sepelin lastaus seuraavilla paikoilla: Paimion ratapiha (yöaikaan vko 36-38), Paimio Kevolantie 132 (yöaikaan vko 34-38) sekä Salo Hajalantie 403 (yöaikaan vko 34-36). Nopeita junavuoroja, jotka pysähtyvät Helsingin ja Turun lisäksi vain Pasilassa ja Kupittaalla, on kulkenut arkipäivisin kaksi. MUK. klo 12-14. Kyselyn teetti Sanomalehtien Liitto. Lisätietoja antaa: Projektipäällikkö Jani Sinkkonen jani.sinkkonen@grk.fi Työmaapäällikkö Anssi Ekmark puh: 040 3588 052 klo: 07:00-16:00 anssi.ekmark@grk.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Aikatauluihin saattaa tulla muutoksia työn etenemän mukaan. Veroprosentiksi tulee 20,5 ja lisätuloja saadaan 5,5 miljoonaa euroa. Seuraavaksi eniten vaikutusyrityksiä on koettu tulevan lukijoilta ja mainostajilta. Oksanen) Rakkaat onnittelut 9v Veetille 22.8.2020 Toivoo: mummu ja pappa äiti, isi ja Sanni Tervetuloa Klausin lakkiaisiin kotiimme Ruokolinnaan la 29.8.2020 klo 14 alkaen. Kesän aikana tehtyyn kyselyyn vastanneista päätoimittajista kolme neljästä oli paikallislehtien päätoimittajia. Investointeja aiotaan tehdä 36 miljoonalla eurolla. Kunnallisvero nousemassa Kaarinassa, alijäämä uhkaa silti KAARINA Kaarinalaisten kunnallisveroprosenttia aiotaan nostaa ensi vuonna 0,75 prosenttiyksikköä. Kuntapäättäjät haluaisivat usein hillitä kielteistä uutisointia. 15 000 € KOTIKIRPPUTORI PAIMIOSSA Myydään koko kodin irtaimisto edullisesti 1–20e Kodinkoneita, huonekaluja, mattoja, tauluja ym. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 21.8.2020 Leveys on noin 4 metriä, ja kummallakin puolella vankat venepuomit. MAKSU SOP. Hannu Eklund, puh. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi Kaikenlaista Soita ja tarjoa p. MAKSU SOP. Työ on luonteeltaan liikkuvaa työtä, jossa vaihdetaan kiskot, ratapölkyt sekä tukikerros. Sen vuoksi on luvassa myös säästöjä ja leikkauksia. Lähijunaliikenne kulkee normaalisti. Ratatöistä aiheutuvien nopeusrajoitusten vuoksi kaukojunat välillä jäävät 10–25 minuuttia aikataulusta myöhään. (=2,33/kg) 28 e *Länsi 1 11-15 12-16 *Sauvon ABC 12-12.30 *Tammisillan ABC 11-11.30 13-13.30 *Liedon Shell 12-12.30 *Kaarinan Krossikeskus 13-15 14-16 12 kg laatikoissa SUOMALAISTA HERKKUOMENAA Valk., Petteri ja Geneva Lauantaina Sunnuntaina. uuden uimahallin, Hovirinnan rantaravintolan, uuden paloaseman ja koulurakentamista. MUK. klo 12–15 Pussitie 1 B 11, Paimio BIO STARA PAIMIO www.biostara.fi Muu ohjelmisto / info www.biostara.fi Ennakko To 17.30 AALTO-elokuva paikalla Virpi Suutari, Martti Suosalo Ensi-illassa SEURAPELI ja TENET Lauluja rakkaudesta (R. Ne sisältäisivät mm. Vaikutusyrityksiä kokeneista päätoimittajista 82 prosenttia on kokenut vaikutusyrityksiä kuntapäättäjien taholta. Urakassa tilaajana on Väylävirasto. Kirsi ja Kari Haanpää Perussuomalaisten eduskuntaryhmä liikkeellä Kansanedustajat tavattavissa Paimion S-Marketin edessä torstaina 27.8. Tervetuloa! Sanna Antikainen Sheikki Laakso Leena Meri Jenna Simula Juho Eerola Ari Koponen Maksaja: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ILMOITUS PÄÄLLYSRAKENNETÖISTÄ GRK Rail Oy korjaa päällysrakennetta Piikkiö-Salo välisellä rataosalla. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. SAAREN MARJATILA kiittää kuluneesta kaudesta! Asiakkaamme ovat tervetulleita poimimaan auringonkukkia omaksi ilokseen Terveyskeskuksentien varrelta. 040 523 2871 NOUTO / KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA Friida 11v. Ennakkoon perumisella pyritään minimoimaan ratatöiden vaikutukset liikenteelle sekä varmistamaan vaihtoyhteyksien säilyminen mahdollisimman sujuvina. MAKSU SOP. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Papi ja Mami Rantaradan ratatyöt pitkittyvät, nopeat Turun-vuorot tauolle Väyläviraston teettämät ratatyöt Rantaradalla jatkuvat odotettua pidempään, mikä vaikuttaa kaukojunaliikenteeseen Helsingin ja Turun välillä. Päällysrakenteen uusimistyötä tehdään tällä hetkellä Pitkäportaan ja Paimion välillä. MUK. Työtä tehdään seuraavissa junaliikenteen mahdollistamissa työraoissa
ellei toisin mainita • PALVELEMME: MA–LA 7–23, SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2, 21530 PAIMIO ERÄ! Iso erä! KG/PS TUORE POSSUN ETUSELKÄ Suomi 3 49 KG TUORE POSSUN LAPA Suomi 3 99 KG KG KG KG VERKKOKAUPASSA 24/7 Maukasta ja edullista! KG KPL Edullista ja maukasta PRK PRK PRK PKT PS KG KG KPL RS PS 6 99 KG 8 99 KG 19 95 1 69 LEIPOMO ROSTEN CRUSTA LEIPÄ 300 g (6,63/kg) Turku 1 99 POSSUN KASSLER Suomi myös palana 5 99 Ilmainen fileointi 11 95 TUORE KIRJOLOHIFILEE Suomi KESÄKAALI Suomi 59 79 TUORE KURKKU Suomi 1 69 SUIPPO-, KYSSÄJA LEHTIKAALI Suomi LIHAMESTARIN GRILLIPIHVIT POSSUN ULKOFILEESTÄ Suomi 79 LEIPURI SALONEN OMENAPOSSUMUNKKI Turku 24 95 TUORE AHVEN JA SIIKAFILEE Suomi 69 1 00 VALIO APPELSIINI TUOREMEHU 1 l KIVIKYLÄ HUILUN TUHTI GRILLIMAKKARA 400 g (7,48/kg) Palvelemme klo 23.00 asti JOKA PÄIVÄ! KG TUORE, KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi Voimassa to-la 20.8.-23.8.2020 Läheltä Iso erä Reilu erä 2 99 FLORA RUOKAKERMA 7% & 4% 2,5 dl (2,76/l) TAFFEL POIMU PERUNALASTU 325 g (5,51/kg) HK POPSI GRILLIJA KEVYTNAKKI 10% 300 g (3,33/kg) Suomi yksittäin 1,29 pkt (4,30/kg) 2 00 9 99 KARINIEMI KYPSÄ KANANPOJAN SIIPI 2 kg (4,99/kg) Suomi, (pakaste) Lämmitä grillissä tai uunissa ja lisää vain maustekastike Takuumurea AIDOT POSSUN RIMPSULUUT myös maustettuna Suomi Meillä tehty 6 99 1 79 K-SUPERMARKET PAIMIO Palvelusta parasta kirjolohta Kesän sato maukkaimmillaan! Vielä on grillikausi parhaimmillaan Iso erä Reilu erä Reilu erä Ihana grilliaika jatkuu Tuoretta hyvää ja läheltä Helppoa ja hyvää 3 PKT Suomessa paahdettu MEIRA JAUHETTU KULTA KATRIINA KAHVI 450-500 g (6,33-7,04/kg) 9 50 NAUDAN ULKOFILEE palana/pihveinä Suomi PLANTI KAURAJUOMA 0,75 l (1,33/l) Voimassa 27.9.2020 asti BLÅ BAND VANHAN AJAN VANILJAKASTIKE 2 x 63 g (10,24/kg) 1 29 PKT ERÄ!. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 21.8.2020 TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 21.-23.8
EU-direktiivi ja sitä kautta vuonna 2023 uudistuva jätelaki velvoittaa kunnalliset toimijat huolehtimaan kotitalouksien poistotekstiilien kierrättämisestä. Jukantielle kohoaa Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiiliä laajamittaisesti teollisuuden uusiokäyttöön käsittelevä jalostuslaitos PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Yrityspuistoksi nimetylle alueelle, Jukantien laidalle kokoonnuttiin tiistaina asiantuntijaseminaariin otsakkeella Tekstiilien kiertotalouden uusi aikakausi alkaa Paimiossa. Tällä hetkellä noin 80 prosenttia kaikesta tekstiilijätteestä päätyy poltettavaksi. – Tavoitteena on tukea uutta kannattavaa liiketoimintaa tuomalla yhteen kiertotalousyrityksiä sekä heidän potentiaalisia asiakkaitaan, jatkaa Ingi, joka työskentelee myös Paimion kaupungin elinkeinojohtajana. Paimioon pyritään Resterin hankkeen vanavedessä rakentamaan kiertotalouskeskittymä, joka yhdistää poistotekstiilin kuitujen jalostuksen ja uudelleenkäytön. Ennen käsittelyä poistotekstiilit lajitellaan materiaaleittain eri kuituluokkiin käyttäen apuna optista tunnistusteknologiaa. . Kyseistä kuitua on mahdollista hyödyntää myös rakennusja laivateollisuudessa. Lounaaksi tarjoiltiin burgerit ja smoothiet.. – Haluamme astua ulos perinteisestä kaupungin roolista ja olla mukana kehittämässä modernia ekosysteemiajatteluun perustuvaa palvelumallia. Jussinmäki arveli jatkoa olevan luvassa ainakin muoviin ja biokaasuun liittyen. – Hankkeessa ovat mukana kaikki ne jätelaitokset, jotka ovat Suomessa kuntien omistamia. Paimion Kehitys Oy – josta Paimion kaupunki omistaa 95 prosenttia ja Yrittäjäyhdistys loput 5 prosenttia – tukee kiertotalousyritysten ankkuroitumista Paimioon. . . Uusi aikakausi alkamassa – Jalostuslaitos aloittaa tekstiilien kiertotalouden uuden aikakauden Suomessa. Tuleva laitos pystyy vuosittain käsittelemään 12 000 tonnia poistotekstiiliä. Huimia jatkosuunnitelmia Paimion laitos on kuitenkin vasta alkusoittoa. . . Laitoksen pinta-ala tulee olemaan noin 3 000 neliömetriä. . Aurinkoisen ulkoilmatilaisuuden ohjelma ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään seminaariin. – Lounais-Suomen Jätehuolto valmistelee Paimion pilottilinjastolla kerättyjen kokemusten pohjalta Turun seudulle täyden mittakaavan jalostuslaitosta, kertoi Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä. Suunnitelmissa on, että Turun seudun laitoksessa käsitellään jo vuonna 2023 koko Suomen kotitalouksien poistotekstiilit. Jäteyhtiö käsittelee omalla linjastollaan kotitalouksien poistotekstiiliä. Muutakin jännittävää ja uraa uurtavaa oli tarjolla: Seminaarin päätyttyä muurattiin peruskivi Paimiossa ensi vuoden helmikuussa käyttöön otettavalle poistotekstiilien jalostuslaitokselle. Se on noin 10 prosenttia Suomen tekstiilijätemäärästä. Myös Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki oli tiistain seminaarin yhteydessä toiveikas sen suhteen, että Paimion saadaan lähivuosina kiertotalouskeskittymä. – Pilottina on nyt muodostuva tekstiiliklusteri, jota seuraa tulevina vuosina muoviin, rakentamiseen ja energiaan keskittyvät klusterit, toteaa Paimion Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mika Ingi. Käyttämällä materiaali uudelleen voidaan tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälkeä pienentää huomattavasti ja vähentää samalla luonnonvarojen käyttöä. . Kyseessä on Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiiliä laajamittaisesti teollisuuden uusiokäyttöön käsittelevä jalostuslaitos. Lopputuotteena kierrätyskuitua Laitoksen rakennuttaa Rester Oy, joka aloittaa Paimioon lähiaikoina kohoavissa tiloissaan jalostustoiminnan. Urheilufanit joskus kaukana tulevaisuudessa lukea esimerkiksi, että ”Peimari jatkaa tappioitta Länsi-Suomen Kolmosessa”. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 21.8.2020 UUTIS 4 PERJANTAI Tekstiilikierrätyksen uuteen aikakauteen startataan Paimiosta . ”kasvomaski” eli hengityssuojain ja kyseisen päivän melko urheilupainotteinen Kunnallislehti. Fanfaari on puhallettu, ja Rester Oy:n hallituksen puheenjohtaja Outi Luukko ja Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki valmistautuvat aikakapselin täyttämiseen ja peruskiven muuraukseen. Vuokralaiseksi samaan kiinteistöön tulee LounaisSuomen Jätehuolto Oy (LSJH). Siten varmistetaan raaka-aineen ja siitä valmistettavien kuitutuotteiden laatu. Olemme käynnistämässä systeemimuutosta alan edelläkävijöinä Skandinaviassa, totesi Rester Oy:n hallituksen puheenjohtaja Outi Luukko tiistaina Paimiossa. Tavoitteena on saada poistotekstiilin keräys valtakunnalliseksi vuoteen 2023 mennessä. Lopputuotteena molemmilta linjastoilta syntyy kierrätyskuitua, josta voi tuottaa esimerkiksi lankaa ja kangasta teollisuuden eri käyttökohteisiin. Peruskiven sisälle laitettavaan aikakapseliin ei sentään menty tieteiselokuvamaisesti itse, vaan sinne aseteltiiin tulevien arkeologpolvien hämmästeltäviksi muun muassa kangaskuituja, kyseisen rakennushankkeen tiedotteita. PERTTU HEMMINKI Paimioon kiertotalouden keskittymä. Tiistaina puoliltapäivin Outi Luukko aloitti yhdessä Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäen kanssa jalostuslaitoksen peruskiven symbolisen muuraustyön. Kuidusta löytyy lupaavaa potentiaalia myös muun muassa komposiittien, suodatinmateriaalien ja geotekstiilien tuotantoon. Suomessa syntyy vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä
Paimion laitos on merkittävä hanke koko Pohjoismaiden mittakaavassa. . Tällä hetkellä noin 80 prosenttia edellä mainitusta tekstiilijätteestä päätyy poltettavaksi. – Poistotekstiilin kierrätysinfra on puuttunut. Kierrätys-infraa tarvitaan Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n vastuullisuuden ja kiertotalouden johtava asiantuntija Satumaija Mäki totesi, että tekstiilialan ilmastotyössä on syytä kiinnittää huomiota muun muassa kierrätysja selluloosapohjaisten kuitujen tuotantoon Suomessa sekä suomalaisen tekstiilialan cleantech-osaamisen vientiponnisteluihin. Sanat soljuivat vuolaina myös seminaarin päättäneessä paneelikeskustelussa, mutta ruuti ei ollut enää samalla lailla kuivaa kuin aamupäivän tunteina. Resterin Paimioon toteuttama laitos käsittelee poistotekstiilit mekaanisesti ja tuottaa niistä uutta raaka-ainetta. Suomen profiili nousussa Sakupe Oy:n toimitusjohtaja Antti Tervo valotti tekstiilien kiertotalouteen liittyviä merkityksiä ja odotuksia asiakkaan näkökulmasta. . Paimion laitoksen toiminta tekee Resteristä ja Lounais-Suomen Jätehuollosta alan edelläkävijöitä koko Euroopan tasolla. Laitoksen käsittelykapasiteettia on tarkoitus laajentaa vähitellen, ja se saattaa vuosina 2024–2025 olla jo kaksinkertainen alkuvaiheeseen nähden. Pohjoismaissa syntyy vuosittain noin 350 miljoonaa kiloa jätteeksi päätyvää poistotekstiiliä, josta Suomen osuus on noin 100 miljoonaa kiloa. Me ollaan nyt ihan oikeasti pääsemässä siihen tilaan, mistä aikaisemmin vain haaveiltiin. ”Suomea pyritään nostamaan kiertotalouden edelläkävijämaaksi” PAIMIO Perttu Hemminki Tekstiiliteollisuuden kiertotalouden mahdollisuudet ovat moninaiset, mutta myös haasteita on paljon. Vaatteen käyttöikä on laskenut 15 vuodessa 40 prosenttia. Suomen tekstiilialan hiilijalanjälki on 0,1 prosenttia Suomen CO2-päästöistä. Suomessa tuotetaan vuodessa yli 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. – Uudet ekologiset kuidut. Tämä ei pysty käsittelemään koko Suomen poistotuotteita, mutta on kuitenkin merkittävä teollisen mittakaavan laitos. Kyseistä materiaalia voidaan hyödyntää eri teollisuudenaloilla raaka-aineena. . – Lokaalin ratkaisun saaminen globaaliin ongelmaan on valtava harppaus oikeaan suuntaan ja nostaa koko Suomen profiilia kiertotalouden edelläkävijänä, Outi Luukko sanoi. Paimion Yrityspuistossa, Resterin jalostuslaitoksen työmaatontilla tiistaina järjestetyssä tekstiilien kiertotalous -seminaarissa pureuduttiin alustuksin ja puheenvuoroin tekstiilikierrätyksen vaikeaan, mutta kiintoisaan problematiikkaan. – Tänne rakentuva poistotekstiilien jalostuslaitos tulee olemaan merkittävä pilottilaitos. Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien, Savon koulutuskuntayhtymän sekä useiden kaupunkien ja kuntien omistama Sakupe Oy vaatettaa päivittäin noin 25.000 hoitajaa ja 10.000 potilasta sekä petaa noin 3 000 vuodetta. – Meidän täytyy tehdä ne teot nyt – se ajankohta ei ole huomenna, totesi Heikkilä ja arvioi, että koko Suomen tekstiilit on mahdollista saada pitkälti kierrätykseen. Paimiossa käynnistyvä kierrätyskuidun jalostus on tässä mielessä puuttuva osa tekstiilien kiertotaloutta. EU:n tuleva jätedirektiivin muutos (2025) pakottaa pohtimaan hyödyntämisja kierrätysratkaisuja myös tekstiilijätteelle. Laadun on oltava kohdallaan. Lounais-Suomen Jätehuollon linjastolla käsitellään tunnissa 1 000 kiloa tekstiilijätettä. . . Vaihtoehto poltolle Tekstiiliteollisuuden kiertotaloudessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Resterin linjaston tuotantokapasiteetti on 1 300 kiloa tunnissa. Mallia saa ottaa Vielä toistaiseksi erilaisten tekstiilituotteiden valmistamiseen käytetään runsaasti luonnonvaroja, ja elinkaarensa päässä materiaalit menetetään. Heikkilä näkee, että tekstiilien kiertotalouden toimintamallin lanseeraus on ”herätys koko kansakunnalle”. . Valoa on siis näkyvissä, ja Suomessa sarastuksen alkupää näyttäisi olevan Paimion Jukantiellä. Kierrätetyn tuotteen täytyy vastata neitseellisen tuotteen laatua, sanoi Heikkilä pitäen tärkeänä muun muassa raakaaineen puhtautta. Määrät pitävät sisällään sekä kuluttajien että yritysten poistotekstiilit. Käyttämällä materiaalit uudelleen voidaan pienentää tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälkeä ja vähentää samalla luonnonvarojen käyttöä. Ei jätettä, vaan raaka-ainetta – Suomea pyritään nyt nostamaan kiertotalouden edelläkävijämaaksi, tiivisti Rester Oy:n hallituksen puheenjohtaja Outi Luukko seminaariväen yhteisen agendan. Melkein kaikki palaset puuttuvat vielä, mutta nyt olemme tuomassa tänne Paimioon yhtä tärkeää palasta, sanoi Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) toimitusjohtaja Jukka Heikkilä. Poistotekstiilien kierrätysasteen parantamista on Tervon mukaan tavoiteltu Sakupessa sinnikkäästi lähes vuosikymmenen ajan. Pelkkä keräys ei ole kierrätystä, muistutti Telaketju-hankkeen projektipäällikkönä Turun ammattikorkeakoulussa työskentelevä Henna Knuutila. – Odotamme kokonaisvaltaista tekstiilien kierrätyspalvelua, joka oikeasti palvelee, tekee työnsä Suomessa järkevällä hinnalla ja varmistaa vastuullisen toiminnan loppuun saakka, Tervo kiteytti. Paimion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Hallisto seurasi paneelikeskustelun repliikkejä ohjaajantuolistaan Sergio Leonemaisella tyyneydellä. . Tekstiiliteollisuus on maailman toiseksi suurin saastuttaja ja puhtaan veden kuluttajana. Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n vastuullisuuden ja kiertotalouden johtava asiantuntija Satumaija Mäki kertoi kierrätyksen mahdollisuuksista tekstiilialan ilmastotyössä. . . Jukka Heikkilä oli Luukon kanssa samaa mieltä siitä, että aika on koittanut. – Vastuullisuus ja ympäristöajattelu ovat osana sekä Sakupen arvoja että arjen tekemistä, Tervo korosti. Ja seuraava steppi on jo näköpiirissä, jatkoi Heikkilä viitaten Turun seudulle suunnitteilla olevaan täyden mittakaavan jalostuslaitokseen. Jokainen suomalainen heittää vuodessa roskiin 13–17 tekstiilikiloa. Ja yhäkin tuotteiden valmistamiseen käytetään kasvavassa määrin luonnonvaroja, ja elinkaarensa päässä olevat materiaalit pääosin poltetaan. Suurista jätemääristä huolimatta tekstiiliteollisuuden kiertotalous on siis vielä alkutekijöissään. Tarvitaan toimintaja ajattelutapamuutoksia, älykästä teknologiaa ja uudenlaista tiedonhankintaa. – Pitää pystyä ajattelemaan myös isosti. PERTTU HEMMINKI. Kansainvälisestikin rohkeaa visiointia Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilä totesi, että poistotekstiilin jalostamisessa ei riitä pelkkä kierrätysarvo. . Seminaarissa oltiin jokseenkin yhtä mieltä siitä, että tekstiiliteollisuuden poistotekstiiliongelma on ollut näihin päiviin saakka kestämätön. – Tämä on iso palapeli, joka pitää rakentaa valmiiksi. Kuluttajatuotteiden käyttöiän ja elinkaaren pidentäminen, hän summasi. Poistotekstiilit muiden tuotteiden raaka-aineena. . Rester Oy:n pääomistajan, työvaatetoimittaja Touchpointin näkökulmasta katsottuna kiertotalouslaitos on paitsi resurssiviisautta, myös välttämätöntä vastuullisen työvaatemalliston kokonaiselinkaaren näkökulmasta. Materiaalien kierrätys. . KUNNALLISLEHTI perjantaina 21.8.2020 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 5.57 21.05 PAIMIO Perttu Hemminki Paimion laitos pystyy jalostamaan noin 6000 tonnia poistotekstiiliä vuosittain. Se mahdollistaa niin sanotun suljetun kierron palvelumallin yritysten poistotekstiileille ja teollisuuden sivuvirroille. – Enää ei tarvitse kysyä miksi, vaan kuinka, jatkoi Luukko ja korosti, että käytöstä poistuneita tekstiilimassoja ei pidä enää ajatella jätteenä vaan raaka-aineena.
Toivottavasti et ole joutunut kärsimään bensapulasta. Toimistasi on tehty raportti poliisille eivätkä ne vaikuta suunniteltuihin hakkuisiin. Moni valitsee jo nyt viikonlopun ”mäyräkoiran” sijaan muutaman laatujuoman paikalliselta tuottajalta ja saa varmasti enemmän niin maisteltavaa kuin muisteltavaakin. Kyseessä oli ilmeisesti ns. Pystyisin muutamalla klikkauksella tilaamaan kotiovelleni laatikollisen ranskalaista viiniä tai skottiviskiä, mutta suomalaisen rypäleistä käymisteitse valmistetun alkoholijuoman ostaminen onnistui lopulta vasta ulkomaisen tukkumyyjän kautta. Nykyiset opintoni ovat vieneet minut kulissien taakse pienpanimoihin, viinitiloille, tislaamoille sekä aina maatiloille ja metsiin raaka-aineiden lähteille saakka. En heti huomannut, että olit palauttanut tankkini täytettäväksi. Suojellaanko tässä terveytemme nimissä lähinnä valtion monopolia vai mitä. Viimeisin alkoholilain muutos ei syössytkään suomalaisia limuviinat rinnuksilla turmioon vaan trendi näyttää siirtyvän kohti kohtuullisempaa alkoholin kulutusta. Kun virus leviää aerosolina puhuessa tai laulaessa, yli 15 minuutin oleskelu samassa tilassa voi altistaa ihmisiä reilusti 1–2 metrin turvaväliä kauempaakin. Vastaavanlaista infraa ei ole aikaisemmin Suomessa toteutettu. Pappa betalar Alkoholi on myrkkyä ja aiheuttaa terveysongelmia sekä mielipahaa. PÄÄKIRJOITUS Fiksuja valintoja Paimio sai viime tiistaina runsaasti myönteistä julkisuutta, kun Jukantiellä Paimion Yrityspuiston alueella muurattiin poistotekstiilien jalostuslaitoksen peruskivi. Paimiolla on hallussaan toinenkin – tosin hieman erilainen – jokerikortti, joka saattaa ennen pitkää nousta arvoon arvaamattomaan. Vaikuttaa siltä että Paimion Koskela on näiden 24/7 päristelevien narsistien ellei pääpaikka niin sivukonttori. Tätä on vaikeaa lähteä kieltämään. Kokoontumiset ja kontaktit ovat siis riski, varsinkin jos ei käytä maskia. Vasta pintaraapaisun alalta saatuani uskallan jo julistaa että Suomessa tehdään maailman parhaita juomia. Olemme kiitollisia kaikista. Ja mikä tärkeintä, alansa huippuammattilaisten oppiin. Laitos on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa ja siten tärkeä pilottihanke. Ja biokaasusta on ollut puhetta jo pitempäänkin. Näin ne aamulla töihinsä menneet saisivat myös mahdollisuuden osallistua jumppaan. Paimiossa käynnistyvä kierrätyskuidun jalostus on puuttuva osa tekstiilien kiertotaloutta. . Mummot . . Kyseessä on tietenkin Paimion parantola, jonka hiljattain perustettuun säätiöön Paimiolla oli viisautta ja kaukonäköisyyttä kiinnittyä. . Ei ihme, sillä pohjoisen luonnon marjat, yrtit, viljat ja vesi ovat laadussaan lyömättömiä. PERTTU HEMMINKI Mitä kaikkea mahtaakaan vielä olla edessä?. Paimion linjaukset – jotka tuntuvat saaneen paikkakunnalla varsin laajan hyväksynnän – ovat mukavasti sopusoinnussa Salon ja Turun isompiin visioihin. Kun ollaan valppaana etulinjassa, saattaa monenlaista hyvää sataa laariin. Tekijää koskevista vihjeistä rahapalkkio. Pahoittelut Rantolan bensavarkaalle. Onko tosiaan niin, ettei Sauvo vaivautunut hakemaan valtion koronatukea varhaiskasvatukseen. Näyttäisi siltä, ettei hiilineutraalien kuntien verkostoon liittynyt ja kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutunut Paimio ole viimeaikaisilla valinnoillaan suinkaan veikannut väärää hevosta. Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009. Ala on täynnä toinen toistaan surkuhupaisampia tapauksia, joissa säädöksistä on vaikeaa löytää järjen hiventä. Käsidesitkin ostettava itse kohta kouluun. Yksityisiltä ihmisiltä on tullut valtavasti perennoja, ja Poimarin kukkakauppa lahjoitti loput kesäkukkansa. Tapani Levanto Virkavapaataan viettävän lehtorin päänsisäisiä kahvihuonekeskusteluja Laatujuomat jäävät lakipykälien taakse Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon on 0504780686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www.kuntsari.fi – nasevat) kautta. Siispä kotimaista alkoholituotantoa ja myyntiä rajoittamalla pelastetaan ihmiset viinapirulta. Toivotaan parasta . Onneksi Paimio ei ole ainakaan vielä päätynyt THL:n koronalistalle, mutta ei voi olla varma, etteikö tautia täälläkin olisi. Ja helppoahan sitä on julistella kun suomalaiset tuotteet pokkaavat tuon tuosta kirkkaimpia palkintoja alan kansainvälisissä kisoissa. Silkkikiven kerrostalosta varastettiin kukkapenkistä kukat, mutta nyt ne ovat saaneet uudet. Kyseisen yhtiön osaomistajana myös Yrittäjäyhdistys on soutamassa samaa yhteistä venettä. Turussa rakentuu LSJH:n suurimman jätekeskuksen ympärille Topinpuiston kiertotalouskeskus ja -verkosto. Salon Korvenmäkeen rakentuva Lounavoima Oy:n ekovoimalaitos toimii pohjana useille kiertotalousratkaisuja kehittäville yritysklustereille. Mitä enemmän kuuntelen alan ihmisiä, sitä vakuuttuneempi olen että säädökset eivät vastaa nykyistä kansainvälistä aikakautta uusine trendeineen, eivätkä ole olemassa vain terveyttämme suojelemassa. Se Sauvon Osmalahdessa asuva vandaali joka käy öisin naarmuttamassa metsätyökoneen ikkunoita. supertartuttaja, joka voi tartuttaa kymmeniä tai satoja kerralla. . Säädösten, jotka asettavat suomalaisen tuottajan täysin epäreiluun asemaan. Säälittäviä tyyppejä . YksYkkösen yritysalueelle kaavailtuun biokaasulaitokseen liittyen Jussinmäki totesi sen verran, että hankkeen rahoitushakemus on sisällä työja elinkeinoministeriössä. Juuri ne samat työlleen omistautuneet käsityöläiset, jotka ovat luomassa uutta kansainvälisesti tunnustettua suomalaista juomakulttuuria, kehittämässä maaseudun vetovoimaa, työllisyyttä, matkailua sekä lopulta myös kohtuullisempaa alkoholin kulutusta. Kiitos kaikille kukkien lahjoittajille. Esa Heikkilä 0407718205 . Jos Paimion muut kiertotaloushankkeet saavat riittävästi myötätuulta ja kypsyvät toteuttamisvaiheeseen, voidaan jo puolivakavissaan ryhtyä puhumaan kiertotalouden Turku–Paimio–Salo -akselista. Kehitysehdotus Paimion opistolle: ilmoittautuminen liikuntakursseille kahteen osaan, toinen puoli aamulla kello 8 ja toinen illalla vaikka kello 18. Mitä kaikkea mahtaakaan vielä olla edessä. Varsinaisia toimijoita ovat Rester ja Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH). Mutta varmaa se ei tietenkään ole. vastuuhenkilöt tulisivat reilusti esiin pätevän selityksen kanssa. Paimion kaupunki on antanut vahvan tukensa Paimioon sijoittuvalle kiertotaloushankkeelle yhtiönsä Paimion Kehitys Oy:n kautta. Ellei, niin olisi oikeus ja kohtuus, että ko. Osa säädöksistä tuntuu olevan jopa EU:n pykälien vastaisia. . Minna . Ja mikä hienointa, yhä useampi nuori valitsee kokonaan alkoholittoman elämän. Jonkun ”tontille” tämäkin asia kuuluu, mutta kenen. . Helsingin Naistenpäivän konsertista keväällä tuli yhdessä illassa yli sata tartuntaa. . Vaan onko asia näin mustavalkoinen. Tiedoksi, että vahingot jo tuhansia euroja. Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki vihjasi jalostuslaitoksen peruskiven muurauksen yhteydessä myös muoviin liittyviin suunnitelmiin. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 21.8.2020 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET NASEVAT . Samaan aikaan kun suomalaiset juomat keräävät maailmalla kultaa ja kunnia, tuskailee moni laatujuomien valmistaja kotimaisten alkoholisäädösten puristuksissa. Oli niin tai näin, suomalaiset pientuottajat tästä lopulta kärsivät.
Turha on koittaa ostaa tiukkoja alusvaatteita. On myös ne kaikki pikkusen kiristävät vaatteet, jotka ei tunnu mukavilta päällä. Kyllä pursuu aina jostain yli. Jokainen saa olla oman mielen mukaisissa ja värisissä vaatteissa. Ikää ei erota, jos ei läheltä katso. Rintaliivit on kuin kaksi tunturitelttaa, eikä nekään niitä pitele. Jos joskus kuitenkin tulee se tilaisuus mihin juuri sitä vaatetta tarvitsisi. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. . Siis juuri mikään ei harmita, mutta roskakaappi on siivottava. Juju on siinä, että villatakki on helpompi pukea, jos olkapäät ovat kipeät. On yrittänyt osua, mennyt pussin viereen ja tosiasiassa kahvinporot ovat pitkin roskakaapin seiniä. EI tapahdu. Alkaa arvioimaan ja vaate näyttää ihan hyvältä. Köpöttelystä voi myös päätellä, että ei ihan nuoria enää olla. Huom. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +25 +25 +24 4 Sää 21.8. Huppariin voi piiloutua, niin että vain nenä näkyy. Missä taso siellä tavara. Miehilläkin pömpöttää ja he ovat keksineet että housut laitetaankin vatsan alle ja vatsa saa vapaana rauhassa pömpötellä. Määräpaikkalisä on 15%. Napa siinä ylpeänä päällimmäisenä. Sen ikuisti Pekka Salmi. Sekunnin silmäykset. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi MYYNTI klo 8.30-12.15 ASIAKASPALVELU Asiakaspalvelumme avoinna kesäaikaan vain maanantaisin klo 9-12. Keitttiö on paikka, mihin kaaoksella on tapana kotiutua. Pahinta on tietenkin jos toinen arvostelee. Onneksi ei ole jäniksiä oikeassa elämässä kirittämässä. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 11,08 €/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Pitäisi laittaa silmät kiinni ja mättää UFF:n laatikkoon. Kuinka ketterästi nousee tuolista ja voisiko edes kuvitella lähtevänsä liikkeelle sadan metrin juoksun lähtötelineistä. Siinä ne on rypyt ryhdittämässä elettyjä vuosia. Miten ihmeessä ei se ”joku” osaa laittaa roskia roskaämpäriin. Tilaushinta 1.12.2019 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. 25.8. Paistinpannut likaisina, käytetyt kahvikupit ja muukin roina kasaantuu kivasti tiskipöydälle. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi TOIMITUS PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Ei voi. Oli siis 10 sekuntia, kun jo seuraava ärsytys iski. Henkarikomero OU NOU! Saita vai nuuka. Mutta sitten tulee se hetki kun katsoo kuitenkin sitä vaatetta. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,25 €/kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Muoti on tullut kaikkien omaksi. Voihan se olla että ihmeitä tapahtuu ja vatsa lakkaa pömpöttämästä. Isoa joukkoa voi tarkistella, eikä kukaan loukkaannu jos ei tuijottele liian pitkään. Ei jaksa viedä kirpparille. Muutoin palvelemme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä ma-pe klo 8.30-16 numerossa 02-5888652 etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi Ja seuraava ärsytys Mikään ei harmita, ja on autuas olo aamukahvin jälkeen. Ei ole enää liinapäämummoja mekoissaan. Isot tissit on luojan antama harmi. PEKKA SALMI Ark. Villatakit ovat vanhojen ja hupparit nuorien juttu. Kuntsarin räkätti PAIMION KAMERAKERHON kuukauden kuvassa on matarakiitäjä ruokailemassa nuokkukohokilla Paimion Isoheikosentien varrella. Ei raaski heittää pois. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:57 21:05 05:07 21:54 Lauantai +19°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 05:59 21:02 05:10 21:51 Sunnuntai +22°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:02 20:59 05:13 21:48 Maanantai +18°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:04 20:56 05:16 21:44 Tiistai +18°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:07 20:53 05:19 21:41 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. On kyllä mukavampi arvostella toisia kun itseään. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Man s i kk a a i ka p arh a i m millaa n Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria
Topakkana oleminen on tuonut joskus tulostakin. Syyskuussa kioski ei ole enää auki, ja saunaa lämmitetään kaksi kertaa viikossa. – Sitten kun heitä lähestyy kameran kanssa, niin luikkivat tiehensä. Kauko Pihlava on usein haravoimassa rantaan ajautunutta ahvenruohoa. – Haluaisin tukistaa näiden poikien vanhempia! Jos pojalle on hankittu mopo, niin pitäisi puhua myös mitä niillä moporetkillä touhutaan. Mette Toiviainen leikki keskiviikkona Harvaluodon uimarannalla. Vapaaehtoistyöntekijöitä harmittaa kuitenkin yksi asia. Valtuustoryhmä ehdotti myös kierrätyksen ja jätehuollon parantamista uimarannoilla, joissa roskikset usein pursuavat lajittelemattomista roskista ja pulloista. Siellä ei ole havaittu epäasiallisesti käyttäytyviä mopopoikajoukkoja. Niinpä kielto toteutetaan asentamalla tupakointikieltomerkit. Pojat ovat joutuneet sammuttamaan nuotionsa kantamalla muovikasseilla vettä järvestä. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 21.8.2020 Talkootyötä ja mopopoikien vahtimista . ”Puhtaanapitorinkiin” kuuluu kymmenkunta ihmistä. Kauko ja muut hankkivat talkootyöllään rahaa asukasyhdistykselle. Taustalla on kokoomuksen kevättalvella valtuustoaloite, joka sai myönteisen vastaanoton myös teknisessä lautakunnassa. Sama poikajoukko kiertelee tekemässä pahojaan kaarinalaisilla uimarannoilla LITTOINEN Kylli Salo Aamu on tuskin ehtinyt sarastaa, kun Littoistenjärvellä voi nähdä jo talkoolaisia. ”Haluaisin tukistaa näiden mopopoikien vanhempia! Kaarina kieltämässä tupakoinnin uimarannoilla ja leikkipuistoissa KAARINA Tupakointi aiotaan kieltää Kaarinan alueen uimarannoilla ja leikkipuistoissa. Kierrätykseen panostamiseen uimarannoilla kaupunki ei kuitenkaan katso olevan mahdollisuuksia, sillä alkuinvestoinnit ja tyhjennykset tulisivat huomattavan kalliiksi. Kun talkoolaiset jaksavat ahertaa hiekkarannan puhtaanapidossa, Kaarinan kaupunki maksaa siitä tuntipalkkakorvauksen Kauselan-Kultanummen-Kaltassuon asukasyhdistykselle, jonka puheenjohtaja Pihlava on. Itse kielto jää kuitenkin ohjeen tasolle, sillä tupakoinnin kieltämisestä uimarannoilla ja leikkipuistoissa ei ole mainintaa laissa. Mukana ollut isä Mikko piti Harvaluodon rantaa siistinä ja rauhallisena.. Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan kesäkauden päätöstä muinaistulineen ja kuutamouinteineen. . Toiset tekevät pahaa, kun toiset tekevät hyvää. Jouko Parviainen otti aamuisella kuvausretkellään kuvan varhaisesta talkoolaisesta, Kauko Pihlavasta. Pihlava on ollut puheissa näiden poikien kanssa ja yrittänyt puhua järkeä ja ehdottaa mielekkäämpää tekemistä, mutta ei kovin hyvin tuloksin. Ja se tuntuu olevan pojista hyvinkin hauskaa. Sen sijaan roska-astioiden tilavuuksia ja määriä voidaan tulevina vuosina kasvattaa. – Harvaluodossa on saatu olla ihan rauhassa. Näin tällä viikolla kokoontunut kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle. Yhdistys taas käyttää varojaan hyväntekeväisyyteen, tänä syksynä hommaamalla turvaliivit kaikille Auranlaakson koulun ekaluokkalaisille. Jos sinne tulisi joku terrorisoimaan, niin tulisi myös hyvin nopeasti ojennetuksi, ihan paikalla olevien piikkiöläisten nuorten ja aikuisten toimesta, uskoo Harpin kioskista tuttu Mikko Seppälä. – Täällä oli ennen lämmin suihku uimareille, mutta sille tehtiin ilkivaltaa. Nuotioita sytytellään ja bajamajoja kaadetaan. Tupakoinnistakaan ei ole nykyisin ongelmaa, sillä tupakoijille on osoitettu tupakointipaikka, joka ei ole rannalla. Talkooväki tekee tämän saman homman aina aamuisin ja iltaisin, ja kun parikymmentä kekoa on kuivunut riittävästi, Kaarinan kaupungin kuorma-auto käy hakemassa kuivat kasat pois. JOUKO PARVIAINEN Kauko Pihlavaa harmittaa, jos yleisillä uimarannoilla ei osata käyttäytyä. Harvaluodon uimaranta saunoineen ja kioskeineen on auki joka päivä elokuun loppuun asti. Hän arvelee, että hyvä tilanne johtuu piikkiöläisten vahvasta kylähengestä ja siitä, että Harvaluoto on piikkiöläisille niin tärkeä paikka. – Sama kuuden mopopojan porukka terrorisoi kaikilla Kaarinan uimarannoilla, Pihlava harmittelee. Ei ongelmia Harvaluodossa PIIKKIÖ Kylli Salo Useilla Kaarinan uimarannoilla tehty ilkivalta ei koske Harvaluotoa. Seppälä sanoo, että kun riittävän monta vuotta on muistuteltu käyttäytymissäännöistä – vaikkapa siitä että ei koiria rannalla tai että omat pefletit saunaan – niin nyt säännöt on jo sisäistetty ja alueella oleskelevien sisäinen valvonta pelaa jo
Matotartuntariski koirille Lehtokotilot ovat paitsi uhka puutarhakasveille niin suoranainen terveysriski koirille. . Mitä vähemmän kotilot ovat päässeet leviämään pihalle, sitä helpompaa kotilopopulaation hallitseminen on. Suosi haisevia kasveja. . – Onneksi mieheni keksi että kysytään Paimion lämpökeskukselta, josko se ottaisi risukasamme vastaan. Havukasveista tehty aita tontin rajalla ei ole kotiloiden mieleen. maalla elävä nilviäislaji . Hän neuvoo, että jos jonnekin ilmaantuu lehtokotiloita, koko naapuruston tulee olla hereillä ja puhaltaa yhteen hiileen. Näin kaikki risukasat saatiin pois ja vielä hyötykäyttöön, Lahti iloitsee. Tee este. – Jostain syystä lehtikotilot ovat riski nimenomaan koirille. KYLLI SALO . Nyt pieniä, munista kuoriutuneita yksilöitä, joita on hankala nähdä ja poimia. Päättymätön taistelu lehtokotiloita vastaan Lahden perheen koirat Bambi ja Herttanen ovat joutuneet syömään useita matolääkekuureja lehtokotiloesiintymän vuoksi. Kun hankit multakuorman tai uusia taimia, tutki multa. – Toissa kesänä huomasin niitä siinä samaisessa paikassa muutamia kappaleita ensimmäisen kerran, ja niitä oli siinä myös viime kesänä. . Ja koiria ei voi silloin uittaa, koska matolääkkeessä on varoajat vesistöjen käytön suhteen, Lahti kertoo. ”Yhtenä päivänä kitkin pihalla ja nostin yhden pensaan alinta oksaa, niin siellähän niitä oli kymmeniä ”päiväunilla”. 15–25 millimetriä pitkä . Mielestäni ympäristöviranomaisten tulisi luottaa asukkaisiin ja sallia puutarhajätteen poltto tynnyrissä. Eräskin naapuri kerää kotiloita asvalttitieltä, ja toinen on ajanut tienvarsiheinikkoa, vaikka kaupungin se kai kuuluisi tehdä, Sari arvelee. – Meidän kaksi työkoiraamme ovat saaneet lehtokotiloista keuhkomatoja. alun perin lehtometsissä elänyt kotilolaji, nykyisin lähes ainoastaan kulttuuriympäristöjen asukki . helposti tunnistettavissa, sillä samannäköinen on vain pensaskotilo. FAKTA Lehtokotilo. Voikukat ja nokkoset ovat kotilon herkkua, joten ne kannattaa kitkeä heti pois. Jos joku ei hoida omaa tonttiaan, muidenkin työ on jokseenkin turhaa. Hävitä kotilon suosikit. Kerää. kiipeilee taitavasti . . – Olen kerännyt kotiloita pois koko kesän joka päivä, satoja kotiloita päivittäin. Arianta arbustorum . KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 21.8.2020 PAIMIO Kylli Salo – Minulle on sanottu, että kun lehtokotilot pesiytyvät tontille, niistä ei pääse koskaan lopullisesti eroon, harmittelee Hiihtotiellä Preitilässä asuva Sari Lahti. viime vuosien säät ovat ollet kotilon lisääntymiselle otollisia . Naapurusto yhteisrintamassa Lehtokotiloesiintymä Preitilässä on paikallinen, mutta koskee kuitenkin useita tontteja. laji kelpaa periaatteessa myös ihmisen syötäväksi Päivän ”saalis”. Espoon eläinsairaalan Tiina Wrightin mukaan jokainen sisäloistartunta voi olla haitallinen koiralle, ja jatkuva altistuminen ja toisaalta toistuvat sisäloislääkitykset lisäävät myös lääkeresistenssiä. – Yhtenä päivänä kitkin pihalla ja nostin yhden pensaan alinta oksaa, niin siellähän niitä oli kymmeniä ”päiväunilla”, Sari kertoo. Kerää kotilot tontilta ja tapa ne kaatamalla kuumaa vettä päälle. Sari Lahti . Kotilot inhoavat voimakkaita tuoksuja, luonnonkasveista esimerkiksi siankärsämöä. Hanki apulaisia. Kotiloita on kerätty pois tontilta koko kesän ajan joka päivä. Lehtokotilot syövät puutarhassa kaikkea mahdollista, mikäli pääsevät valtaamaan alueen. voi syödä päivässä kasveja jopa kolmasosan painostaan . esiintyy Suomessa nykyisin lähinnä etelässä, rannikkoseuduilla . . Sari kuvailee, että alkukesästä lehtokotilot olivat vallanneet tontilta yhden alueen, jossa ei ollut jalansijaa mihin astua ettei astunut niiden päälle, ja näky jatkui silminkantamattomiin. . . Alueen lähistöllä virtaavan Vähäjoen vieressä on joutomaa-alue, jossa kotiloita myös esiintyy. Suojaa. Ruiskuta avokompostin ja kasvimaan ympärille muutaman viikon välein koivutislettä, joka pitää kotilot poissa. . syö myös sieniä ja jopa kuolleita lajitovereitaan . Parhaiten se onnistuu varhain aamukasteen aikaan. Monia konsteja kotiloiden kellistämiseksi Puutarha-alan julkaisuissa on suositeltu mm näitä konsteja: Varaudu. – Poikkeuslupaa ei annettu, vedoten siihen että tämä on kaava-aluetta. . . Tulostakin on kuitenkin tullut. – Kissatkin voivat periaatteessa saada keuhkomadon, joskin ne ovat usein aika lajispesifisiä ja tarttuvat herkemmin koiraan. . Hän ei ole kuitenkaan luopunut taistelusta, päinvastoin. Kotilot pesiytyvät mielellään esimerkiksi lehtikasoihin ja rakastavat voikukkia ja nokkosia, joten puutarha kannattaa pitää siistinä. . Kaupungin tukea toivoisi Puutarhanhoidossa syntyy väistämättä risukasoja, jotka ovat kotiloille hyviä piileskelypaikkoja. Siili, sammakot ja linnut, etenkin rastaat, ovat lehtokotiloiden luontaisia vihollisia. Lahdet ovat käyttäneet myös etanan torjunta-ainetta, jonka viranomaiset ovat hyväksyneet luomutuotantoon ilman varoaikoja, mutta myrkky ei ole tepsinyt kunnolla ainakaan toistaiseksi. Hän on keskustellut asiasta myös Espoon eläinsairaalan lääkärin kanssa, ja tälläkään ei ollut esittää muuta konstia kuin että kotiloista on hankkiuduttava eroon niin hyvin kuin mahdollista. Onneksi olen aamuvirkku, Sari sanoo. Työtä se kuitenkin teettää. . . Keräsin ne pois, mutta siitä huolimatta ne ovat tänä kesänä levittäytyneet koko tontille. Hevosilla on omat matokantansa, Wright kertoo. Lahti on ollut yhteydessä ympäristöviranomaisiin ja pyytänyt lupaa risukasojen polttamiseen, vaikkapa palokunnan kanssa yhteistyössä polttotynnyrin avulla. – Kaikesta työstä huolimatta kotiloita ilmestyy vain lisää. Ja olisivat iloisia siitä, että väki jaksaa tehdä koko ajan työtä tämän ongelman selättämiseksi, Sari Lahti sanoo. aikuinen kotilo munii noin 40 munaa kahden viikon välein . Sari tuumii, että oikein pahassa tartunnassa on syytä harkita jo pintamaan poistoa. Jatkuva tartunta edellyttää jatkuvaa matolääkitystä, noin neljän viikon välein. Naapurustossakin kerätään kotiloita tai käytetään olutansoja, kuten myös Lahdella. – Onneksi meillä on hyvä ja aktiivinen naapurusto
– Kävijöitä oli sopivasti, ei ollut ruuhkaa. 1980-luvulla tähän Lenin-kamariin kävi tutustumassa bussilasteittain neuvostoturisteja. Nämä tapahtumat ovat maksullisia, toisin kuin Vanhan Malmin avoimet ovet. Tunnelmoimaan Vanhaan Malmiin Historiallinen Vanha Malmi – joka sijaitsee aivan kaupungin uudemman liikekeskustan kupeessa – on idyllinen, mutta kuitenkin vahvasti myös tätä päivää sykkivä kaupunginosa. Pitäydytään tällä kertaa kuitenkin kaupunkialueen keskeisissä nähtävyyksissä. Se on käytännössä jo avomerta. kello 10-17 on tarjolla Suntin viisi siltaa -kävely, Kokka kohti pohjoista -bussiajelu ja Kalkkia, enemmän kalkkia -kaivoskierros. Vanhasta Malmista voi nauttia vuodenajasta riippumatta – vaikkapa vain tunnelmoimalla Viime viikon tiistaina Vanhalla Malmilla järjestettiin avoimien ovien tapahtuma, jonka yhteydessä Saaristooppaat esittelivät Paraisten kotiseutuyhdistyksen ylläpitämiä Vanhan Malmin alueen museotupia, Björkfeldtin pikkutupaa, Kirkkokortteeritupaa ja Ella Janssonin taloa. Niitäkin on kohtalaisen paljon, mutta onneksi ne sijaitsevat melko lähellä toisiaan. Viime viikon tiistain avoimien ovien illan yhteistyökumppaneita olivat myös Curatio, Martat, Taito Åboland ja Café Hallonblad. Paraisten uuden ja vanhan keskustan välissä on vain kapea kanava. Kuluvan viikon tiistaina alueella järjestettiin opastettu kävelykierrosta Miehen varjossa/I mannens skugga. Etäisin kolkka on Utön kiehtova linnakesaari. Kahviloineen ja kujineen. Paraisten kotiseutumuseon ovet ovat avoinna elokuun loppuun saakka, paitsi maanantaisin. . Keskeisiä nähtävyyksiä ovat muun muassa kaupungin historiallinen keskus Vanha Malmi, kalkkilouhos, keskiaikainen harmaakivikirkko, kotiseutumuseo ja teollisuusmuseo. Vanhasta Malmista voi nauttia pelkistetysti, vuodenajasta riippumatta, ihan Parainen – kiva, kiehtova kesäkaupunki vain puolen tunnin ajomatkan päässä . Charlotte ja Paola istuvat sohvalla. teemalla Furuvik kautta aikojen. Jos on liikuntaesteinen, ovat kaupungin kohteet helposti saavutettavissa myös autolla. Yhdessä keskiaikaisen kirkon kanssa se muodostaa Paraisten kansallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön. Kirjalan talon Lenin-huone kotiseutumuseolla. Tervetuloa Paraisten kotiseutumuseolle, toivottaa museoamanuenssi Anne Bergström Kirjalan Norrgårdin päärakennuksen edustalla.. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 21.8.2020 PARAINEN Perttu Hemminki Kun asuu Varsinais-Suomessa, niin kannattaa käydä ainakin kerran kesässä Paraisilla. Riippuen siitä, vieraileeko pelkästään Paraisten kaupungissa vai tutkiiko myös luonnonkauniit lähisaaret, joita riittää kaikilla ilmansuunnilla. Lepotuokio Björkfeldtin sievässä pikkutuvassa. Suurin osa oli paraislaisia, mutta oli muitakin, kertoo kaarinalainen Saaristo-opas ja Kaarinan opas Lea Heinonen-Eerola. Se järjestetään 25.8. PERTTU HEMMINKI Elokuussakin tapahtuu, ja kotiseutumuseo on yhä auki Vanhan Malmin tyyntä kesäistä rauhaa. Pienihän Parainen toki on. Tulossa on vielä yksi opastettu kävelykierros. Etäisyydet ovat lyhyitä, ja jalankulku on helppoa ja turvallista. Vai koluaako koko laajan saaristokunnan aina Houtskaria ja Iniötä myöten. Katuineen, rakennuksineen, vesistöineen ja maisemineen. Ja mikä parasta, eri puolilta Peimaria ajaa Paraisten keskustaan keskimäärin vain noin puolessa tunnissa. Mutta tenhoa ja taikaa riittää. On kuitenkin syytä muistaa, että Paraisiin tutustumiseen voi kulua päivä, viikko tai jotain siltä väliltä. Paraisten – kuten muidenkin kiinnostavien matkailukaupunkien kohdalla – pätee se, että kaupunki itsessään on tietyssä mielessä oma ykkösnähtävyyteensä. Paraisten päivillä 29.8. Kuvassa Vanhan Malmin asiantuntevat oppaat Charlotte von Haartman (vas.), Tove Eriksson, Paola Fraboni ja Lea Heinonen-Eerola. Ja vieläkin kauemmaksi Parainen ulottuu
. Kävisitkös päiväseltään. . Opastetulla kierroksella käy heti ilmi, että nyt ollaan mukana jossain absurdissa teatteriesityksessä. . vain katselemalla ja tunnelmoimalla, mutta tietoakin on paikan päällä runsaasti tarjolla. Louhoksen pohjalla on järjestetty ajoittain konsertteja, ja ainakin takavuosina alueeseen on päässyt tutustumaan myös turistibusseilla. Paraisten kotiseutumuseon kesä 2020 on Bergströmin mukaan on ollut kävijämääriltään erittäin vilkas. Totta se kuitenkin on. Suomen kunnista Paraisilla on eniten kesämökkejä, lähes 9 000. – Koululaisryhmiä jäi keväällä jonkin verran pois, mutta kesällä väkeä on ollut edellisvuosiin nähden miltei tuplaten. Tällä eväsrasialla lienee ikää jo parisataa vuotta. . . Fredrikantupa ja kirkko Kesälomakaudella Vanhan Malmin kävijöitä palvelee Fredrikantuvan museokahvila. Paraisten Daliksi kutsuttu Wallin väittää olevansa suuren katalonialaisen surrealistin Dalin (1904–89) reinkarnaatio ja kommunikoivansa tämän kanssa. Keskiaikaisista kivikirkoista väitellyt Markus Hiekkanen on todennut Paraisten kirkon interiöörin olevan vaikuttavimpia Suomessa. . Tai Brattnäsintupa, jonka sisätilat kertovat kiehtovaa ja autenttisen tuntuista tarinaa 1800-luvun vuokratilallisen elinpiiristä. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 21.8.2020 Parainen – kiva, kiehtova kesäkaupunki vain puolen tunnin ajomatkan päässä Parainen . – Dali kutsui minut tähän tehtävään, hän väittää. Kalkkikiveä on louhittu 1600-luvulta lähtien, mahdollisesti jopa 1300-luvulta. Paraista kutsutaan usein saariston pääkaupungiksi. Uskomaton galleria PARAINEN Kylli Salo Paraisilla vieraileva voi hypätä Vanhan Malmin idyllistä myös täysin toisenlaisiin tunnelmiin. Art Bank -galleriassa sijaitseva Salvador Dali Private Exhibition sisältää Dalin veistoksia, huonekaluja, maalauksia ja muita taideteoksia. Myös rakennusten esineistö on sataprosenttisesti Paraisilta.. Näkymä kujalle Björkfeldtin pikkutuvan keittiöstä. Paraisten asukasluku on hieman yli 15 000 henkeä. Myös kesäisenä miljöönä kotiseutumuseon kumpuileva ja vehreä alue on kaunis ja miellyttävä. Harva tosin ottaa uskoakseen kuullessaan, että Paraisten keskustassa on uniikki Salvador Daliin keskittynyt galleria. Galleriamiljöössä järjestetään myös yksityistilaisuuksia, ja erikoisuutena mainittakoon Dali Private Dinner, jonka isäntänä toimii Salvador Dalin inkarnaatio Ted Wallin. Itse hän sanoo uskovansa siihen mitä puhuu. . Vaimossaan hän näkee luonnollisesti yhtäläisyyksiä Dalin vaimon Galan kanssa. Paraisten meripinta-ala on Suomen kunnista suurin: 4 655 neliökilometriä. Nykyisin alueen kalkkilouhostoiminnasta vastaa Nordkalk Oyj. Paraisten teollisuusmuseo sijaitsee Nordkalkin kalkkikivilouhoksen vieressä, Skräbbölentien ja Kaivostien risteyksen vieressä. Tupia, kamareita ja Lenin-huone Entä kiinnostaisiko nähdä Kirjalan Norrgårdin hirsistä salvottu entinen päärakennus Lenin-huoneineen. . Vanhan Malmin suuruudenajan kuuluisia henkilöitä ja taloja ovat muun muassa seppä Svanberg ja hänen 1760-luvulla pystyttämänsä Raskenin talo, merimiehenleski Sofia Lagerström ja hänen tupansa sekä poliisikonstaapeli Walter Rohde ja hänen perheensä aikoinaan asuttama Björkfeldtin talo. Yli puolet Paraisten väestöstä puhuu äidinkielenään ruotsia, mutta myös suomen kieltä puhuvia on paljon. Ne ovat siis joka tapauksessa harvinaisia keräilyesineitä. – Koska puhutaan surrealismista, mikä tahansa voi olla totta. Mutta jos haluaa laittaa matkapuhelimen hetkeksi syrjään, löytyy mielenkiintoista tietoa myös talojen kulmille sijoitelluista opastauluista. Alueeseen voi tutustua muun muassa mobiili-opastettua reittiä seuraten. Sen sijaan kun puhutaan itse galleristi Ted Wallinista, vastuu jää kuulijalle. Kaikkialla Länsi-Suomessa Flemingiä ei muisteta yhtä hyvällä kuin Paraisilla sillä, Fleming jäi historiankirjoihin kukistamalla nuijasotana tunnetun eteläpohjalaisen talonpoikaiskapinan kovin kourin. . Siitä tuli myöhemmin Partek Oyj. Elämä on yhtä teatteria. Vanhan Malmin laidalla sijaitsevan Paraisten keskiaikainen kivikirkon kivikirkon ensimmäinen osa, Agricola-kappeli, on tiettävästi rakennettu jo vuosien 1240–1300 paikkeilla. Galleristi Ted Wallin on eräänlainen performanssitaiteilija Ted Wallinin galleria on sisustettu väreiltäänkin dalimaisesti. Kalkkilöydöksillä on ollut suuri merkitys Paraisille ammoisista ajoista saakka. Art Bankissa on esillä myös Anna-Liisa Kankaanmäen ja Wallinin Pariisissa asuvan tyttären Sandra Wallinin teoksia. Kirkon sisätilojen kohdalla Hiekkanen neuvoo kiinnittämään huomiota huolitellun tyylikkääseen holvaukseen ja sen yksityiskohtiin. Art Bank on myös Skandinavian ainoa Dalihuonekalujen jälleenmyyjä. Siinä tapauksessa suunnaksi Paraisten kotiseutumuseo, jonka rakennuskanta on yllättävän laaja ja huolellisesti toteutettu. Wallinin mukaan jokaisesta itsestään riippuu mitä pitää totena ja mitä hulluutena. Pargas Kalkbergs Aktiebolag perustettiin marraskuussa 1898. Wallin kertoo alkaneensa kerätä Salvador Dalin liittyviä esineitä ja huonekaluja tämän kuolinpäivänä vuonna 1989. Paraisten pikkukaupungissa. Kirjalan talon kamareista löytyy myös 1920-luvun biedermeieria. Paraisten asutus alkoi jo 1100-luvulla. . Monet silakat ja ruisleivän viipaleet ovat sen sisällä matkustaneet. – Paraisten kotiseutumuseo on avoinna elokuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin kello 11–16, kertoo museoamanuenssi Anne Bergström. Ne eivät ole Dalin tekemiä alkuperäisteoksia mutta kuitenkin Dalin suunnittelemia ja auktorisoimia esineitä, joita on tehty sarjatuotantona esimerkiksi muutaman sadan kappaleen sarja Dalin vielä eläessä. . Kaivosta katselemaan Paraisten kalkki on ollut Suomessa käsite jo satojen vuosien ajan. Museon kokoelmat kertovat monipuolisesti Paraisten Kalkkivuoriosakeyhtiön toiminnasta ja vaikutuksesta paikkakunnalla. Tuolloin Runeberg oli Fredrikan sedän, arkkipiispa Jacob Tengströmin lastenlasten kotiopettaja. Nimi viitta Fredrika Tengströmiin, joka Turun palon jälkeen tapasi Paraisilla tulevan aviomiehensä Johan Ludvig Runebergin. Parhaat näkymät Nordkalkin avolouhokseen aukeavat vuonna 2014 kunnostetulta maksuttomalta näköalapaikalta. Se sijaitsee osoitteessa Pajbakantie 1. . Kirkon alttarin edessä on Paraisilla syntyneen Klaus Flemingin (n.1535–1597) hauta. Bergström kertoo museoalueen rakennusten edustavan Paraisten historiaa eri aikakausilta. Ja siitähän Dalissakin oli pitkälti kyse. Kauppiaskatu 24, Parainen avoinna ti-pe klo 15-18, la 11-16, sunnuntaisin tilauksesta, opastukset varattava erikseen
Kovin kaukana tulosrajoista ei oltu tälläkään kaudella, mutta hieman pitää silti parantaa jotta sinne pääsee, Tainio miettii. Tuolloin Kössi loikki lukemat 12.03. Tulos on samalla uusi Paimion Urheilijoiden seuraennätys.. Huimat ennätysparannukset Paimion lukiossa toisen vuoden opintonsa aloittanut Tainio uskoo, että selvien tulosparannusten taustalla on tällä kaudella ollut siirtyminen pelkästään yleisurheiluun. – 200 metrillä taas satasen kulta antoi lisää itseluottamusta ja onnistuin raskaan viikonlopun päätteeksi ottamaan vielä toisen kultamitalin, Tainio iloitsee. – Se on selkeä tavoite. On selvää, ettei samanlaista harppausta voi enää ensi kaudella ottaa. Hän arvioi käyvänsä vielä muutamissa kisoissa, joista yksi on seuraviestit Paimion Urheilijoiden joukkueessa syyskuussa. Tavoitteena oli ottaa mitali, mutta sadalla metrillä alkuja välierien jälkeen huomasin, että nyt on oikeasti mahdollisuus voittaa kultaa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 21.8.2020 PAIMIO Jan Sundman Paimion Urheilijoiden pikajuoksija Emma Tainion kilpailukausi on ollut luvalla sanoen täydellinen. Kaikenkaikkiaan Kössin kausi on kuitenkin ollut selvästi hänen tähänastisen uransa paras. Finaalissa oli saumat silti parempaankin, sillä kahdeksan parhaan joukkoon ja kolmelle viimeiselle kierrokselle olisi riittänyt tulos 12.10. Lauantain karsinnassa ennätystään 19 sentillä lukemiin 12.40 petrannut Kössi oli karsintakilpailun yhdeksäs, ja sama sijoitus toistui myös sunnuntain finaalissa. Tällä kaudella Tainio on parantanut 100 metrin ennätystään liki neljällä kymmenyksellä ja 200 metrin ennätystään liki sekunnilla. Ikäluokassaan Tainio on meriiteissä mitattuna ollut selvästi vuoden paras pikajuoksija. PEETU PELKONEN Paimion Urheilijoiden 23-vuotias kolmiloikkaaja Pinja Kössi loikki viime viikonlopun Kalevan Kisoissa ensimmäistä kertaa urallaan finaaliin. 16-vuotias pikakiituri nappasi vajaat kaksi viikkoa sitten alle 17-vuotiaden SM-kisoista kultaa sekä 100 että 200 metriltä, ja kultamitalien lisäksi ennätyslukemat ovat suven aikana pudonneet jo kansallisen kärjen tuntumaan. – Sinne mennään pitämään hauskaa Paimion Urheilijoiden väen kanssa ja nautitaan vain kisoista. Tainio piti jo ennestään hallussaan Paimion Urheilijoiden seurannätyksiä kyseisillä matkoilla, mutta nyt ennätyslukemat ovat tulosparannusten myötä entistä vankemmin 16-vuotiaan hallussa. – Se on varmasti selkein yksittäinen syy, miksi tulokset ovat parantuneet niin paljon tälle kaudelle. Mitään sen kummempia tulostavoitteita ei enää tälle syksylle ole, hän alleviivaa. Kolmiloikassa ennätystulos on kohenut kesän aikana liki metrillä, ja myös sivulajeissa pituudessa ja sadalla metrillä parhaat tulokset ovat kohentuneet selvästi. Ensi vuonna mielessä siintävätkin tulosparannusten lisäksi uran ensimmäiset aikuisten SM-kisat, eli Kalevan Kisat Tampereella. – Valmentaja Jarmo Rasin kanssa on ollut puhetta, että tällä kunnolla olisi kiva päästä vielä kokeilemaan 200 metrillä juoksemista niin, ettei alla olisi jo monta lähtöä. Raskaalla viikonlopulla Tainio tarkoittaa tiivistä viikonloppua, johon mahtui kisastartteja yhteensä kuusi. – Kauden tärkeimmistä kisoista tuli tavoitteet täyteen ja vielä enemmänkin. Siksi viikonlopun viimeinen juoksu eli 200 metrin finaali jätti vielä aavistuksen hampaankoloon, vaikka ennätys kirjattiinkin uusiin lukemiin 25,25 sekuntia. Paimion Urheilijoiden pikakiituri pokkasi kaksi SM-kultaa ja kohensi ennätyksensä kansallisen huipun tuntumaan. Nyt näyttää silti siltä, ettei tuollaista mahdollisuutta enää tälle kaudelle tule, Tainio miettii. Loppukesään ja syksyyn Tainio ei enää aseta sen suurempia tavoitteita. Aiemmin Tainio yleisurheili kesät, mutta pelasi lentopalloa talvet. . Emma Tainio on parantanut kesän aikana roimasti ennätyksiään sekä 100 että 200 metrillä. Pikajuoksija Tainiolla täydellinen kausi Alkuja välierien jälkeen huomasin, että nyt on oikeasti mahdollisuus voittaa kultaa. Tai voi, mutta on se ainakin todella vaikeaa, hän naurahtaa. Kalevan Kisat mielessä Tainio kohensi Pedersören SM-kisoissa myös 100 metrin ennätyksensä lukemiin 12,20. Emma Tainio . Kössi on kolmiloikkaennätyksellään 12,40 tämän kauden Suomen rankingin 12:s. PEETU PELKONEN Pinja Kössi loikki Kalevan Kisoissa finaaliin, kausi tähänastisen uran paras Pinja Kössi on noussut kuluvan kesän aikana kolmiloikassa kansallisen kärjen tuntumaan
Toshiba Premium aidosti pohjoisiin oloihin suunniteltu huippu-uutuus nyt Suomessa! alkaen 50,-/kk asennettuna OTA YHTEYTTÄ niin jutellaan lisää p. Testatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. • Tehokkaasti lämpöenergiaa pienellä virrankulutuksella. Ratkaisevasti parempi ilmalämpöpumppu. Juureksia on päästy nostamaan elokuussa helpommin kuin heinäkuun runsaiden sateiden pehmittämiltä pelloilta. Kukkakaalia korjataan jo enenevästi. Toshiba Premium aidosti pohjoisiin oloihin suunniteltu huippu-uutuus nyt Suomessa! alkaen 50,-/kk asennettuna OTA YHTEYTTÄ niin jutellaan lisää p. 0400 883 160 AR Siementukku www.siementukku.fi Lähisiementä Salosta paikalliselta pakkaamolta, paikallisilta pelloilta SYYSVEHNÄT Ceylon KWS Spencer KWS Malibu Syysviljan lannoitteet heti toimitukseen varastostamme RUKIIT SU Pluralis KWS Trebiano Dankowskie Agat Autokorjaamopalvelut MP:t, mopot, mönkijät ja mopoautot Honda perämoottorit, huoltoja varaosat Autoja MP-renkaat HUOLTOKORJAAMO SAARI Helsingintie 32, Salo p. Kaupan ketjulta toivotaan huolellista parsakaalien säilytystä. KEITTIÖT LIUKUOVET KOMEROT YM. Kesäkuun helteet rasittivat jonkin verran varsinkin salaattikasveja. Testatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. Parsakaali on tänä vuonna laadukasta. • Paras järjestelmä, jossa lämmitysvettä ei viedä ulos. Myös suippokaali on tullut osalle kuluttajista tutuksi, se on erinomainen salaattikaalei. Ratkaisevasti parempi ilmalämpöpumppu. • Helppokäyttöisin ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. Toshiba Premium aidosti pohjoisiin oloihin suunniteltu huippu-uutuus nyt Suomessa! alkaen 50,-/kk asennettuna OTA YHTEYTTÄ niin jutellaan lisää p. . Kylmiin olosuhteisiin. • Paras järjestelmä, jossa lämmitysvettä ei viedä ulos. Toshiba Premium aidosti pohjoisiin oloihin suunniteltu huippu-uutuus nyt Suomessa! alkaen 50,-/kk asennettuna OTA YHTEYTTÄ niin jutellaan lisää p. • Tehokkaasti lämpöenergiaa pienellä virrankulutuksella. Tutustu kotimaan fenkoliin Kotimaiseen fenkoliin toivotaan kuluttajien tekevän tuttavuutta nyt, kun sen saatavuus on hyvä. 045 678 0926 Ilma-vesilämpöpumppu. Heinäkuu puolestaan tarjosi poikkeuksellisen viileää säätä ja sateita, jolloin kasvu hidastui. 045 678 0926 Ilma-vesilämpöpumppu. P. 040 503 4282 Raitalankatu 7, SALO kurppara@gmail.com TEHTAA NMYYMÄ LÄ www.keittiokeisari.fi. • Joustava järjestelmä, jonka voi kytkeä nykyisen rinnalle ja laajentaa myöhemmin. Fenkolia kannattaa maistaa ensin raakana, ja todeta sen makean mausteinen, anikseen vivahtava aromi. 045-678 0926 Meiltä myös osamaksulla! info@tjj-tekniikka.com www.tjj-tekniikka.com KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! TJJ tekniikka PALKITTU TOSHIBA ILMA-VESI ”ILVES” JÄRJESTELMIEN JÄLLEENMYYJÄNÄ SUOMESSA 2013 JA NYT MYÖS 2014 ! Viileästi kesähelteillä! Kotona paras. • Valmistettu Japanissa; korkealaatuiset komponentit ja materiaalit vaikuttavat kokonaissäästöihin ja virrankulutukseen. Erilaiset sipulit ovat vertaansa vailla. • Joustava järjestelmä, jonka voi kytkeä nykyisen rinnalle ja laajentaa myöhemmin. • Useita eri varaajavaihtoehtoja. Lue lisää: www.toshibasuomi.fi Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki TESTIMENESTYJÄ * TM Rakennusmaailma 2/2015 MADE IN JAPAN Jälleenmyyjä: Sepäntie 8 TARVASJOKI. Avomaalla kasvisten satokausi alkoi keväällä hitaanlaisesti hallaöiden takia, mutta istutuksia ajoittamalla päästiin hyvin eteenpäin. • Tehokkaasti lämpöenergiaa pienellä virrankulutuksella. Toisaalta monet kasvikset, varsinkin kaalit kasvavat viileässä hyvälaatuisina, ja niistä tulee meheviä. • Joustava järjestelmä, jonka voi kytkeä nykyisen rinnalle ja laajentaa myöhemmin. • Paras järjestelmä, jossa lämmitysvettä ei viedä ulos. Testatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. Lue lisää: www.toshibasuomi.fi Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki TESTIMENESTYJÄ * TM Rakennusmaailma 2/2015 MADE IN JAPAN Jälleenmyyjä: Sepäntie 8 TARVASJOKI. P. • Useita eri varaajavaihtoehtoja. Litteä käärylekaali on tulossa myyntiin sekin, samoin mehevät, rapeat kyssäkaalit. Lue lisää: www.toshibasuomi.fi Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki TESTIMENESTYJÄ * TM Rakennusmaailma 2/2015 MADE IN JAPAN Jälleenmyyjä: Sepäntie 8 TARVASJOKI. 045 678 0926 OTA YHTEYTTÄ niin jutellaan lisää p. 045-678 0926 Meiltä myös osamaksulla! info@tjj-tekniikka.com www.tjj-tekniikka.com KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! TJJ tekniikka PALKITTU TOSHIBA ILMA-VESI ”ILVES” JÄRJESTELMIEN JÄLLEENMYYJÄNÄ SUOMESSA 2013 JA NYT MYÖS 2014 ! Viileästi kesähelteillä! Kotona paras. Kasvissatoja valmistuu tänä vuonna tasaiseen tahtiin. Fenkoli on herkullista myös grillattuna tai uunissa kypsennettynä. Tuoreena myytävien herneiden kasvustoja verottivat valkoposkihanhet paikoin niin paljon, että jouduttiin tekemään uusintakylvöjä. • Helppokäyttöisin ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. 044 987 0491 www.huoltosaari.fi KORJAAMO KESKELLÄ KAUPUNKIA LANDTEK HALL "Teemme sinulle kestävän hallin" Kokoluokat 24-400m2 Käy tutustumassa esittelyhalleihin Shell Auranportti 24h www.Landtek.fi Sadonkorjuuviikot meneillään . • Helppokäyttöisin ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. RAUNO KURPPA Oy Rauno Kurppa – p. Ratkaisevasti parempi ilmalämpöpumppu. 045 678 0926 Ilma-vesilämpöpumppu. Leikkaa fenkoli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi mandoliini-vihannesleikkurilla. Lämpöä vaativat kasvikset, kuten avomaan kurkut ja kesäkurpitsa, kasvoivat heinäkuussa melko hitaaseen tahtiin. • Valmistettu Japanissa; korkealaatuiset komponentit ja materiaalit vaikuttavat kokonaissäästöihin ja virrankulutukseen. • Helppokäyttöisin ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. 045 678 0926 Meiltä laitteet ei lopu kesken! 045 636 6639 WWW.TRUKKIHUOLTOHAVUMAKI.FI KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. • Paras järjestelmä, jossa lämmitysvettä ei viedä ulos. Kylmiin olosuhteisiin. Mausta halutessasi sitruunanmehulla ja nauti salaattina. • Useita eri varaajavaihtoehtoja. • Valmistettu Japanissa; korkealaatuiset komponentit ja materiaalit vaikuttavat kokonaissäästöihin ja virrankulutukseen. P. Varhaiskaalista on siirrytty kesäkaaliin, ja pian jo syyskaaliin. • Valmistettu Japanissa; korkealaatuiset komponentit ja materiaalit vaikuttavat kokonaissäästöihin ja virrankulutukseen. (lähde: MTK ry) Monet kasvikset ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ratkaisevasti parempi ilmalämpöpumppu. • Tehokkaasti lämpöenergiaa pienellä virrankulutuksella. Ulkonäöltään fenkoli on kaunis, kerroksellinen. 0500 53 53 25 www.sollanpakkaamo.fi www.peltosiemen.fi • Reetta-ruis • Dankowskie Granat-ruis • Skagen-syysvehnä MAANRAKENNUSKONEIDEN JA APULAITTEIDEN HUOLLOT JA KORJAUKSET KOSTI PELTOLA HONGISTONTIE 325, KOSKI TL 050 541 0383 INFO@SAITOP.FI WWW.SAITOP.FI BORNEMANNIN MEHUSTAMO VARAA AIKA MEHUSTAMISEEN! 040 7188 361 info@bornemannsmusteri.com www.bornemannsmusteri.com Kårlahdentie 234, 21610 Kirjala, Parainen Halikko aki.riski@tilasiemen.fi p. • Useita eri varaajavaihtoehtoja. 0400 550 554 kyheroisenkanala.fi Myös asennuspalvelu T:mi Niini 0500 533 849 Vaskio TALVIja KESÄRENKAITA EDULLISESTI KUMHO JA CORDIANT AUTOJA KONEKAUPPAA! www.salonvaihtoautot.net/niini SILIKAATTIKALKKIA www.silikaattikalkki.fi Toimitettuna, tarvittaessa levitettynä Tilaukset 0400 742 503 Syysviljojen SERTIFIOITUJA SIEMENIÄ Sollan Pakkaamo Oy Samuli Suvila p. Pakkaamattomana ja lämpimässä säilytettynä laatu kärsii nopeasti. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 21.8.2020 Ilma-vesilämpöpumppu. Sen lehdet näyttävät tillimäisiltä. Kylmiin olosuhteisiin. Lue lisää: www.toshibasuomi.fi Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki TESTIMENESTYJÄ * TM Rakennusmaailma 2/2015 MADE IN JAPAN Jälleenmyyjä: Sepäntie 8 TARVASJOKI. Loppukesään luottavaisin mielin Tällä hetkellä viljelijät suhtautuvat satokauteen luottavaisesti. P. 045-678 0926 Meiltä myös osamaksulla! info@tjj-tekniikka.com www.tjj-tekniikka.com KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! TJJ tekniikka PALKITTU TOSHIBA ILMA-VESI ”ILVES” JÄRJESTELMIEN JÄLLEENMYYJÄNÄ SUOMESSA 2013 JA NYT MYÖS 2014 ! Viileästi kesähelteillä! Kotona paras. Testatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. 045-678 0926 Meiltä myös osamaksulla! info@tjj-tekniikka.com www.tjj-tekniikka.com KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! TJJ tekniikka PALKITTU TOSHIBA ILMA-VESI ”ILVES” JÄRJESTELMIEN JÄLLEENMYYJÄNÄ SUOMESSA 2013 JA NYT MYÖS 2014 ! Viileästi kesähelteillä! Kotona paras. Kylmiin olosuhteisiin. Avomaan kasvissadot parhaimmillaan MTK:n julistamia Sadonkorjuuviikkoja vietetään tällä hetkellä koko maassa. • Joustava järjestelmä, jonka voi kytkeä nykyisen rinnalle ja laajentaa myöhemmin
400-500 g Maustamatonta tuorejuustoa tai esim. Murskaa kypsiä perunoita, että ne vähän muussaantuvat. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 21.8.2020 Laura Poikkimäki sanoo, että arkiruoan kokkaaminen ei ole hänen makuunsa, mutta illanvietoissa tai yhdessä ystävien kanssa ruoan valmistus muuttuukin mukavaksi puuhaksi. Creme Bonjour-kastike 1 prk Kevätsipuleita varsineen makuun sopiva määrä Nippu tilliä Purjoa Pese uudet perunat ja kypsennä hyvin suolatussa vedessä. Sekoita kaikki sekaisin ja anna maustua muutama minuutti. – Kun lautaselta löytyy mahdollisimman montaa eri väriä ja annos näyttää kauniilta, on ruoka useimmiten onnistunut. Aterian täydentää tomaatti-sipulisalaatti.. Pilko ja paloittele muut ainekset. Uusia juttuja kokeillessa toki seurailen reseptejä vähän tarkemmin. – Ruoan valmistus on minulle aika soveltavaa ja inspiroidun useimmiten vasta jääkaapin edessä seistessäni ja Kokkisota-hengessä. Toivottavasti maistuu myös Kuntsarin lukijoille! Lykky-mökin kylmäsavulohi (n. – Tänä kesänä olemme pariin otteeseen rakentaneet menyn mm. KIERTOON kesäkeittiöstäni Perunasta ja kylmäsavukalasta syntyy kesäinen herkku. Julkkiskokeilta on kuultu vinkki, että uudet perunat kuuluu laittaa vasta kiehuvaan veteen, etteivät vetisty. Reseptit, jotka valikoituivat Lauran juttuun, ovat heille ehdotonta kesäruokaa, ja ne ovat jalostuneet perimätiedon mukaan muun muassa Herrankukkaron keittiön resepteistä. hummuksen ympärille, joskaan jutun resepteihin ne eivät tällä kertaa päätyneet. 4 henk.) Kourallinen uusia perunoita per ruokailija Kylmäsavulohen paloja n. Kahdentoista hengen voimin syötiin kursailematon satsi viimeiseen perunaan ja kalanpalaan. – Peruna-kylmäsavukalaherkku on hyvää vaihtelua vaikka grillaamiseen, jos pihvit ja makkarat alkavat tulla jo korvista. – Mieheni on hyvä ideoimaan ruokia, ja yhdessä pohditaan ja jalostetaan niistä jokin kokonaisuus. Olennainen osa ruokaa on Lauran mielestä värit ja tuoksut. Lisää oliiviöljyloraus, hitusen sormien välissä murennettu merisuola sekä mustapippuri. Kun annos näyttää kauniilta, se maistuukin! Laura kokkailee kesäaikaan mökkiruokaa usein isommallekin joukolle. Sekoita joukkoon pilkotut ainekset sekä tuorejuusto tai Creme Bonjour. 4 henk.) Erivärisiä tomaatteja 3-4 kpl Kevätsipuleita varsineen makuun sopiva määrä Purjoa Valkosipulin kynsi tai kaksi jos siltä tuntuu Loraus oliiviöljyä Hyppysellinen merisuolaa ihan vaikka karkeana Ripaus mustapippuria Pilko tomaatit ja erilaiset sipulit. Ja Lauran kertoman vahvistaa ystäväpiiri, josta tuli vinkki kysyä Lauralta kesäkokkailuista. On kai niistä joku joskus tykännytkin. Ei haittaa, että perunat murskaantuvat vielä vähän lisää. Tomaatti-sipulisalaatti (n. – Tällä kertaa ruokailemassa oli sukulaisia ja ystäviä appivanhempien kesämökillä Sauvossa
040-4862583 Näyttö Ma 24.8. Iskun talolla, Seuratie 3, kokouksen jälkeen n. Uusi vanhempainryhmä alkaa lokakuussa ja ilmoittautuminen on käynnissä. P. Otathan omat eväät mukaan (ei ruokatai juomamyyntiä), ja tulethan terveenä. 040 734 5040. lehdessä. Miesten ryhmässä on vielä tilaa. Ohjelma kesto 10–16. ja 28.8. mennessä Heli Kavalto puh. Järjestäjät: Paimion kaupungin kulttuuripalvelut, Paimio-Seura ry ja MLL Paimion yhdistys. 050 1315 tai Heli.kavalto@gmail.com. Paikkanumerot eivät ole voimassa, mutta lipuissa lukeva katsomon osa (permanto / parvi) on. Ma-ke 24.-26.8. muuttunut) vietetään perinteistä liikuntapäivää, Lehmirannassa. Ma 24.8. 040 5340 324 Avoinna: ma-pe 10–16 (muina aikoina sopimuksen mukaan) • Uudet kivet • Lisänimet • Vanhojen kivien huolto/oikaisut mirva.kallio@loimaankivi.fi www.loimaankivi.fi PAIMION EV.LUT. klo 13.00 Primadonna. Piikkiön Eläkeläiset. P. Kuinka minun käy. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi MYYTÄVÄNÄ Paimion Perinneyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS Paimion Nesteellä, Ajurintie 1 ma 7.9.2020 klo 18.30 Tervetuloa! OSTETAAN KOKOUKSIA SEKALAISTA Kantojyrsintää. Wilpas–Peimari United, Salo keskuskenttä, nurmi. Myös Paimio-korut näytillä. ja ma 31.8. Ohjelmassa: Meriryhmän teatteriesitys ja koko perheen pelillinen esihistoriaseikkailu Arkeologin arvoitus. Ryhmässä etsitään uudenlaisia ja elinvoimaa antavia näkökulmia omaisena olemiseen. Matkan toteutamme yhteiskuljetuksella. Lähtö Tampereelle Sauvosta klo 10. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa, yhdessäoloa. Vuosikokouksen jälkeen puh. messu klo 10 Paimion kirkossa. klo 11.00 Pontela. johtokunta klo 10 kirjastossa. Nyman, Lahtinen. Soolotanssikurssi to 27.8. pv. FinFami Salon seudun mielenterveysomaiset ry. SEURAKUNTA Kastettu: Tuukka Sakari Tuominen Kuollut: Jenny Tikka 94v, Esa Ossi Tapani Kurkilahti 53v Avioliittoon vihitty: Rinna-Mari Laaksonen ja Aleksi Roope Valtteri Saarioja Paimiossa: Su 23.8. Tarkemmat aikataulut päivittyvät myöhemmin. Lasten ja nuorten suunnistuskoulu klo 18, paikkana Hiekkahelmi. Nyt joukolla liikkumaan. pihaperhekerho klo 10-12 Paltan kerhotalon leikkipihalla (Pyölint. Nyt otetaan rauhallisesti, pysytään kotona ja autetaan niitä, jotka apua tarvitsevat.” EERO, 24 VUOTTA, LUONNONVARATUOTTAJA. To 27.8. SAUVO Korpelan Marttojen kesäretki Paraisille ti 25.8. (Pappilantie 4). Tupatie 3, Piikkiö p. Miesten sauna klo 18 Suojalassa. Karaokekerho klo 17.00, Pontela. klo 15.30 Pontela, ohjaaja Julia Torres. Lisätietoja kotisivuilla. Tervetuloa Prospectinfotilaisuuteen 9.9. Terveen olon kerho ti 25.8. Paimio-Seura. Ilmoittautumiset 1.9. Seuraa ilmoitteluamme lehdestä sekä kotisivuilta. Klo 15.30 kokoonnutaan Spurilan kalmistolla, jossa Jaana Riikonen esittelee kalmiston esihistoriaa (Spurilantie, noin 850 metriä Sähköyhtiöntien risteyksestä). Paimion eläkkeensaajat ry. Lähtö klo URHEILUSEURAT YHDISTYKSET 8.00 Sauvon tori, klo 8.15 Paimion K-kaupan piha, klo 8.45 Turun linja-autoasema. (Järvenkyläntie 166) Su 23.8. Hallituksen kokous Tillintuvalla tiistaina 25.8. Olemme tehneet varauksen Turun kaupunginteatterissa esitettävään Cabaret-näytelmään. 044 0511005. Paluumatkalle lähdemme Harvaluodon koululta kohti Paimiota ja Sauvoa. 24.8. Ilmoittautumiset ja hinta ym. Sauvon Karjalaseura. 3–6 -vuotiaiden jumpat sekä uutuutena lasten satutanssi (5–7v) alkavat viikolla 37. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Kahvitarjoilu. Ke 26.8. Moilanen, Elonheimo. Ke 26.8. ”Elämme koronan myötä erikoisia aikoja. Järjestämme syksyisen konserttimatkan yhdessä Paimion Karjalaseuran kanssa Tampereen Tuomiokirkkoon su 4.10. Musiikkikerho ti 1.9. johtokunnan kokous klo 18. Rastituvalla. Hyvin hoidettu talo, edullinen maalämpö, mittava julkisivuremontti juuri valmistunut. messu klo 12.30 Sauvon kirkossa. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 21.8.2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Kotiseutumuseon lainamakasiinissa esillä museon kokoelmiin kuuluvat kivikauden esineet. Ti 25.8. 040 526 4281 Myydään 2h+k+kph 59,5m2 + lasitettu parveke et / länsi. mennessä: 040 722 4961. klo 13-15.30. Matka maksetaan yhdistyksen tilille viitteellä nro 321 20217. Osallistujat valitaan infotilaisuuden jälkeen tehtävien haastattelujen perusteella ennen ryhmän alkamista. 3). Lähtö Piikkiön srk-talon luota klo 9.15. Tapahtumista kerrotaan myös kotisivuillamme. Arkeologiapäivä Museomäellä (Sähköyhtiöntie 198) sunnuntaina 23.8. klo 17–17.45 Tervetuloa VOK Meri-Kaarina Osk:n SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN OSUUSKUNTAKOKOUKSEEN Piikkiön yhtenäiskoululle (Koulutie 2) lauantaina 5.9.2020 klo 14.00 Terveisin Hallitus HAUTAKIVET Myymälämme Paimiossa Meijeritie 5 Puh. Ilmoittautumiset 22.8. Tervetuloa joukolla mukaan. SAUVO SAUVON SYKE syyskausi alkaa maanantaina 7.9. 2). Mielellään tasaraha mukaan. Pyhän Klemensin sekakuoro harjoittelee seurakuntatalolla Sauvossa kerran viikossa. Lähdemme Paimiosta klo 9.00, jonka jälkeen osallistumme liikunnalliseen ohjelmaan. Ke 26.8. Yhdistys on peruuttanut osallistumisensa EKL V-S piirin kulttuuriristeilylle, joka on 30.9.–1.10. eläkeläisjärjestöjen karaokeilta klo 17 Pontela. Paimion Karjalaseura ry. Toivon, että olisimme fiksumpia kaiken tämän jälkeen. Paltanpuiston vapaaehtoisten tapaaminen 28.8. jalkapallokentällä klo 10–12, sateella emme pelaa. Sitovat ilmoittautumiset Leena Järvi, puh. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Puh. johtaja kertoo tulevista ja peruuntuneista syksyn tapahtumista kahvittelun ja arpajaisten lomassa. Uutismedia antaa luotettavaa tietoa maailman tilasta, läheltä ja kaukaa. klo 9.30 Kupittaan keilahalli. Tiistaina 8.9. Ma 24.8. Boccia klo 10.00, Tupasvillan hiekkakenttä. Bocciaa Urheilupuistossa yhdessä EL:n pelaajien kanssa elokuussa maanantaisin klo 10-12. Kotim. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: 044 793 0586 tai toimisto@finfamisalo.fi. Avoin chat mielenterveysomaisille keskiviikkoisin Tukinetissä klo 1719. Omat eväät, grillausmahdollisuus. Lisätietoja kotisivuilla. toimija. mennessä Ullalle puh. Ma 24.8. (huom. PAIMIO PAIMION RASTI Sunnuntaina 23.8. Kun elämme poikkeuksellisia aikoja, uutismedialla on tärkeä tehtävä tarjota inhimillisiä näkökulmia ja vertaistukea – ja ennen kaikkea toivoa, että tästäkin me selviämme yhdessä. Konsertissa -Via Karelia-Runon ja rajan tie esiintyvät Viipurin Lauluveikot ja Karelia puhallinorkesteri. 27.8. Pappilan laulupäivät klo 8.30-13 Yhteislaulua, hartaus, ruokailu. Katsomoiden paikkamäärä on puolitettu, jotta seurueet voivat pitää riittävää etäisyyttä toisiinsa. klo 12.00 Harrastetilan edustalla, tervetuloa. Linja-autossa noudatamme THL covid-19 epidemian ohjeita, jokaisella matkaajalla oma kasvomaski, autossa on käsidesiä, teatterilla: Väljyys katsomossa ja yleisötiloissa. Uusia laulajia otetaan myös mukaan. Marlicup klo 16.30 Ilpoisten koululla Turussa. Korttipelikerho klo 12.00, Pontelan yläkerta. Ilmoittautumiset Leena Järvi puh. Lähtöaika on muuttunut. Tuemme ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa. 040 7345 040 tai sähköpostilla leena.jarvi@paimio.fi. Syyskuussa alkaa Prospect-vertaistukiryhmä kaikille, joiden perheenjäsen on sairastunut psyykkisesti. Piikkiön Eläkkeensaajat ry. Mh. Ennen esitystä tai sen jälkeen voit katsoa Hiihtomajassa PaimioSeuran laatiman kuvallisen tietoiskun Paimion merkittävimmistä muinaislöydöistä. tiedot kokouksessa Kalle`s Backassa 25.8. Sauvo-Karunan kirkkoalueella: Pe 21.8. Keilakerho Kaatajat ma 24.8. 43500. 24.8. Pe 21.8. Hissitalo 2 / 5krs, kulmahuoneisto, hyvät näkymät. KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit la 22.8. Maksutonta neuvontaa ja tukea saatavilla ajanvarauksella toimistolla ja etäyhteyksin. Opimmeko me tästä tilanteesta jotain. Eläkeläisjärjestöjen yht. Tapahtumaan vapaa pääsy. Huomasitko kokouskutsun pe 14.8. Boccia maanantaisin klo 9.00 Pontelassa. Ryhmä on tarkoitettu miehille, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa. klo 18. Lahtinen. leikkitreffit klo 9.30 Sauvon srk-talon pihalla. Kahvija mehutarjoilu. Ilmoittautumiset viikolla 36. Maanantaina 24.8. Tavoitat meidät puhelimitse ja sähköpostitse, 044 793 0586 / toimisto@finfamisalo.fi. (Pappilantie 2). klo 19. Airola. (Pappilantie 2). 26.8. Museomäen teatterissa klo 14-14.45 (ikäsuositus 5+). PEIMARI UNITED Miesten kolmonen: pe 21.8. klo 17.30 (Salon Syty, Helsingintie 6, Salo). sisältäen keittolounaan ja pullakahvit. Salon seudun matka ke 26.8. klo 18.45 entinen puheenjohtajamme Arja Kulmala kertoo ”75 vuoden ajalta seuramme kirjoitettua ja kirjoittamatonta historiaa”. tai 31.8. klo 10. P. mennessä: 041 318 0228. Autoista romutuspoistot. Kokoonnutaan Kalles’s Backassa ti 25.8. kirkkoherranvirasto suljettu. Seuraavat boccian kesäpelit ma 24.8. Nurmi, Laakso. Lisätiedot ja ilmoittautuminen infotilaisuuteen 4.9. Nurmi, Moilanen. Ryhmä jatkuu 24.8. Piikkiö Harvaluoto, opastus Helsingintie (110) Luodontien risteyksestä, lähdöt klo 10–12. Moilanen www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna PAIMIO Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. 65600 + lo n. Vertaistukiryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joiden lapsella tai nuorella on mielenterveyden ongelmia, haasteellista käyttäytymistä, päihteiden käyttöä tai muuten huolta herättävä tilanne. Retkimaksu kerätään bussissa. KAARINA Piikkiön Seniorit. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Toivon, että ymmärtäisimme, kuinka ihminen on loppujen lopuksi aika pienessä roolissa tällä maapallolla
Paimiontien siltahankkeesta ei valituksia PAIMIO Perttu Hemminki Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle luvan Pakurlan sillan rakentamiselle Paimionjoen yli sekä vanhan sillan purkamiselle. Määräaikana ei jätetty Vaasan hallinto-oikeudelle ainoatakaan Paimiontien Pakurlan siltaa koskevaa valitusta. Altistuneiden lasten vanhempiin on oltu yhteydessä. Äänestyksessä Alanderin esitys voitti äänin 6-3. Joitakin toimintoja joudutaan supistamaan sen vuoksi, että testaukseen ja puheluihin saadaan lisäresursseja. Altistumattomien lasten vanhemmille ja muille mukana toiminnassa olleille altistumattomille henkilöille tiedotetaan tartunnasta päiväkodin kautta. Puhelut ruuhkautuivat esimerkiksi Kaarinan terveyskeskuksessa. Paimionjoen uusi silta on keskeinen osa Paimiontien uudistamisen laajaa kokonaisuutta, jonka muita osaalueita ovat kevytväylä Tammisiltaan ja kiertoliittymä Paimiontien, Kravinkujan ja Jokipellontien risteykseen. Terveyskeskus myös ohjeisti, että asiakkaat tekisivät ensisijaisesti oirearvion Omaolo-palvelun kautta, ja lupasi että tämän jälkeen terveyskeskus ottaa yhteyttä asiakkaaseen noin parin tunnin sisällä. Maskit tulee kustantaa lähtökohtaisesti itse, mutta kuntien tulee huolehtia siitä, että vähävaraisimmat ja haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset saavat niitä ilmaiseksi. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 21.8.2020 Kaarinalaisessa päiväkodissa kahdeksan altistunutta KAARINA Kaarinan kaupunki tiedottaa, että Kaarinassa sijaitsevassa päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Paimion teknisessä toimessa nähdään, että kiinteistöpäällikön virka tulisi täyttää, koska resurssivaje heikentää kiinteistöomaisuuden kunnossaja ylläpitoa, talonrakennushankkeiden toteuttamista sekä kiinteistöpalveluiden kehittämistä. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina hankkia uuden laitteiston, jonka myötä voidaan analysoida jopa 5000 näytettä vuorokaudessa. Sauvossa jako tapahtuu sosiaalitoimen kautta niin kuin Paimiossakin. nuha, yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Viran täyttäminen oli edellisen kerran esillä kaupunginhallituksessa 17. Hagelbergin mukaan useiden paikkakuntien näytteenotossa kuluvan viikon maanantai oli toistaiseksi kaikkein kiireisin päivä. Kaarina ei kerro, sijaitseeko kyseinen päiväkoti kanta-Kaarinassa vai Piikkiössä. Testiin pääsemiseksi tarvitaan lähete. Tilanteesta aiheutuu kaupungin kiinteistöpuolelle resurssivajetta. Paimion kaupunginhallitus merkitsi viime keskiviikon kokouksessaan EteläSuomen aluehallintoviraston päätöksen tietoonsa saatetuksi. Näytteet analysoidaan VSSHP:ssä. Hallitus päätti viime keskiviikkona äänin 6-3, että kiinteistöpäällikön viran täyttöluvasta päättäminen siirretään vuoden 2021 talousarvion käsittelyn yhteyteen. Alanderin esityksen kannalla olivat kokoomuksen SannaMaija Ansio, Jukka Hongisto ja Timo Ilola, keskustan Eira Alander ja Joona Uusitalo sekä SDP:n Timo Virta. Suurin osa soitoista liittyi koronatilanteeseen. Sosiaalitoimi toimii ajanvarauksella, joten maskien noutamisesta tulee sopia etukäteen kanslistin kanssa. Kaupunginjohtajan esityksen kannalla olivat Kimmo Jalonen (kd.), Marika Mulari (vihr.) ja Tomi Nieminen (vas.). Kaarinan kaupungin tartuntatautiviranomainen on asettanut altistuneet henkilöt kahden viikon karanteeniin. – Terveyskeskuksessa koronatestiin pääsee pääsääntöisesti samana, mutta viimeistään seuraavana päivänä. Maskit on tarkoitettu vähävaraisille ihmisille ja sellaisiin tilanteisiin, jolloin suositeltua parin metrin turvaväliä ei voida noudat-taa. Päiväkodin nimeä ei julkaista asianosaisten yksityisyyden suojan varmistamiseksi. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri puolestaan moninkertaistaa koronavirustestaamisen kapasiteettia merkittävästi. Koronavirukselle on altistunut kahdeksan henkilöä, joista kuusi on kaarinalaisia. Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki esitti viime keskiviikkona kaupunginhallitukselle, että hallitus myöntäisi tekniselle lautakunnalle luvan kiinteistöpäällikön viran täyttämiseen. Paimion kaupungin palveluksessa ei ole enää pitkään aikaan ollut kiinteistöpäällikköä, vaan kyseistä tehtävää on hoitanut viransijaisena kaupungin kiinteistömestari. Sen vuoksi Piikkiön näytteenotto on suljettu toistaiseksi. – Mikäli näytevastaus on positiivinen, henkilöön otetaan yhteyttä puhelimitse. Sairastunut henkilö on asetettu eristykseen. Kuluvalla viikolla myös Turun kaupungin ylläpitämässä Hintsankujan päiväkodin yhdellä lapsella todettiin koronavirustartunta. Silloin kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki muutti esitystään siten, että asian käsittely siirretään hallituksen elokuun kokoukseen – joka oli siis viime keskiviikkona. Tuolloin myös puhelut monin paikoin ruuhkautuivat. Valtio on luvannut korvata nämä kustannukset kunnille täysimääräisesti.. Keskustelun aikana kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Eira Alander (kesk.) esitti Sari Murron (sd.) kannattamana, että viran täyttöluvasta päättäminen siirretään vuoden 2021 talousarvion käsittelyn yhteyteen. Vuoden 2021 talousarviota käsiteltäneen Paimiossa pitkin syksyä, joten lopullinen päätös kiinteistöpäällikön viran täyttämisestä saattaa syntyä vasta sitten, kun lumi on jo maassa. Myös drive-innäytteenottoja laajennetaan huomisesta alkaen viikonloppuihin. Paimion kiinteistöpäällikön valinta pitkittyy yhä PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginhallitus ei ole vieläkään halukas myöntämään tekniselle lautakunnalle lupaa kiinteistöpäällikön viran täyttämiseen. Hallitus puolestaan saattaa päätöksen tiedoksi Paimion tekniselle lautakunnalle ja ympäristölautakunnalle. Lisäksi edellytetään muun muassa kokemusta vastata rakennusten kunnossaja ylläpidosta sekä niiden saneerauksesta ja rakentamisesta. Paimiossa kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva talonrakennusalan korkeakoulututkinto tai opistotasoinen talonrakennuspuolen rakennusinsinööritutkinto. PAIMIO, SAUVO, KAARINA Kylli Salo Koronatestiin pääsemisessä on ollut useiden päivien viivettä isommissa kaupungeissa. Kaarinan kaupunki muistuttaa, että kenenkään lapsen tai aikuisen ei pidä tulla kouluun tai varhaiskasvatukseen, jos hänellä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Kuinka nopeasti pääsee koronatestiin. Kuinka nopeasti pääsee koronatestiin Paimion-Sauvon terveyskeskuksessa, johtava lääkäri ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Nora Hagelberg. kesäkuuta. Sari Virta oli äänestyksestä poissa. Hallitus antoi vime torstaina suosituksen kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Paimion ympäristölautakunta on aikaisemmin todennut, että siltahankkeen lupahakemuksessa on kattavasti esitetty toimenpiteitä sillan rakentamisja purkutöistä mahdollisesti aiheutuvien ympäristöön ja eläimistöön kohdistuvien haittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti, sillä muilla työntekijöillä tai lapsilla ei katsota olevan tartuntariskiä. Päätöksen valitusaika päättyi heinäkuun lopulla. Tällä hetkellä maksimikapasiteetti on noin 1800 näytettä vuorokaudessa. Niinpä terveyskeskus lupasi viikolla lisätä hoitajaresursseja puhelinjonojen purkamiseksi. Sauvolaisille jaetaan maskeja sosiaalitoimen kautta SAUVO Myös Sauvo ryhtyi luovuttamaan kangasmaskeja käyttöohjeineen kuluvan viikon tiistaista alkaen. Mikäli näyte on negatiivinen, henkilö saa tiedon vastauksesta tekstiviestillä 1–2 päivän kuluessa. Näytteenoton ruuhkautuessa vastauksen saaminen voi kestää hiukan pitempään