Esimerkiksi linjojen 11 ja 192 vuorot
Kaarinan keskustan ja Littoisten välillä, linjalla 11A, lauantain ja pyhäpäivien bussiliikenne olisi loppunut kokonaan. Myös joitakin työpäivien
vuoroja oltaisiin lakkautettu.
Lakkautukset saattavat yhä
toteutua, sillä TLO:n suunnalta on vihjattu, että asia katsotaan loppuun joko hallinto-oikeudessa tai sopimuskiistana
Turun käräjäoikeudessa.
TLO ja liikennöitsijät ovat
perustelleet tiettyjen vuorojen lakkauttamisia liikenteen
tappiollisuudella.
Joukkoliikennetoimisto puolestaan katsoo, ettei linjojen
matkamäärissä ole tapahtunut merkittäviä muutoksia liikennöintisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Perjantaina 23.11.2012
Paimio-Sauvo-Kaarina
NRO 91.
97. Seudullisen joukkoliikennelautakunnan päätös merkitsee
joka tapauksessa sitä, ettei liikenteen raju vähentäminen toteudu ainakaan vielä 7. vuosikerta
www.kuntsari.fi
irtonumero 1,70 e
Turun ja Kaarinan välisiä bussivuoroja
ei karsita . Minäkin uskon, että Kauppatorilta Kaarinaan ajavat linjat ovat yleisesti ottaen varsin kannattavia, sanoo Kaarinan kaupunginvirastossa muun
muassa joukkoliikenneasioiden
parissa työskentelevä suunnitteluinsinööri Raine Ruohonen.
Koska liikenteen kysynnässä ja tuloissa ei ole sopimuksen
voimassa ollessa tapahtunut
oleellisia muutoksia, joukkoliikennelautakunta katsoo, että liikenteen väitettyä tappiollisuutta ei voi pitää siirtymäajan
sopimuksen tarkoittamana perusteltuna syynä, eikä viranomaisella ole sopimuksen perusteella velvollisuutta hyväksyä lakkautusesitystä.
Jos lautakunta olisi hyväksynyt Linjaliikenne Nyholm
Oy:n ja Oy Andersson Ab:n
suunnitelmat vuorojen lakkauttamisista, olisi esimerkiksi Turun ja Kaarinan välillä liikennöivien linjojen 11 ja 192 iltavuoroja ja yövuoroja karsittu
perjantaita lukuun ottamatta
kovalla kädellä. ainakaan vielä tammikuussa
PERTTU HEMMINKI
Joukkoliikennelautakunta otti
torjuntavoiton.
Seuraava
näytös ehkä
oikeussalissa.
KAARINA
Perttu Hemminki
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta torjui yksimielisesti TLO-liikennöitsijöiden esitykset useiden bussivuorojen lakkauttamisesta
Turun seudulla. Rajut supistukset olisivat koskeneet muun
muassa Turusta Kaarinaan,
Littoisiin, Lietoon, Ruskolle
sekä kauppakeskus Myllyyn ja
Kuninkojalle meneviä vuoroja.
Kaarinan keskustan ja Littoisten välillä viikonlopun bussiliikenne olisi loppunut kokonaan. Myös lauantai- ja sunnuntaiaamujen vuorot olisivat vähentyneet.
Kauppatorin ja Littoisten
välillä, linjalla 110, olisi pyhäliikenne loppunut kokonaan ja
lauantailiikennekin lähes puolittunut. taikuutta!
8
Mikä auttaa,
kun kaamos
painaa?
13
"Tamu" on
vuoden
hakalainen
kulku
rauhoittaa
parhaiten
kriisitilanteissa.
Kosti Hongisto
"
4. Lisäksi myös työpäivien aamu- ja iltavuoroja olisi vähennetty.
6
"
Jos mikä niin
oikean tiedon
12
Mistä nämä
pallot tulivat
. tammikuuta 2013, joka oli liikennöitsijöiden esittämä ja toivoma päivämäärä.
Turun Kauppatorilta Kaarina
keskustaan ovat keskimäärin
hyvinkin kansoitettuja.
Mahdollisuus
sähkötolpalliseen autopaikkaan. As Oy Paimion Jousimies on
valmistunut viihtyisälle Jokipuiston alueel* RT 4 H+K+S / 97,0 m²
le. 25 m² lämmintä autotalli- ym. Reilut hyvitykset, alennukset
ja joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa.
NYT UUDET HUIPPUMALLIT
MYYNNISSÄ.
Hyvä peruskone alk. 2007
käyttöön otettu valoisa talo. Velaton
HP. Erinomainen sijainti rauhallisella paikalla
Lemminkäisentie 4 E 25. 2005 sisäkunnostettu tilava
perheasunto. klo 13.00- 13-30 . 1845 . 68.000 ?.
TILAA
LÄMMITYSÖLJYT
Kohteet internetissä
Lounais-Suomen
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Paimio-Piikkiö-Sauvo
Liput ennakkoon 12 ?
Ovelta 15 ?
palana
7,90
7,90
5,9,50
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. Moderneja
2009. uudet salaojat ja
neisto v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Hyvä pohjaratkaisu. 79.800 ?. Tilava ja valoisa hyväkuntoinen päätyasunto metsäisessä ympäristössä.
Hyvä pohjaratkaisu, huoneisto läpi talon, ikkunat 3 suuntaan. Kph ja keittiö hienosti remontoitu. Hyvällä sijainnilla lähellä keskusEsittely su 25.11. Pesuhuone/Wc-tila ja keittiö
*PAIMIO, OMAKOTITALO 4 H+K+S+KHH/
136 m² / 123 m² Kangastie 4 Preitilä
(929162) Uudenveroinen, 2007 käyttöönotettu, korkeatasoinen ja tilankäytöltään
hyvin suunniteltu talo, 1647 m² näköalatontilla. * OKT 5 H+K+Khh-S / 136 m²
Urheilupuisto vieressä. 1566 m² osittain puistalon huoneisto 1. 500 m etäisyydellä. ESITT.
SOPIMUKSESTA/TL
*PIIKKIÖ, Uusitalontie 14 RT-ASUNTO
3 H+K+S / 77,5 m² (924985) Hyväkuntoinen, kaunis ja viihtyisä rt-asunto v.
1991 rakennetussa talossa, jossa jokaiseen asuntoon liittyy autokatospaikka ja
lämminvarasto. / TL
* KT 4 H+K / 83 m²
Tallintie 4 O 15. Lähes uudenveroinen valoisa Keittiö uusittu 2000 ?luvulla. Ovipuhelin. 107.000 ?
* KT 2 H+K / 55 m²
Kostilantie 3. Pihalla v. Iso (70 m²) suuruinen lämmin
saneerattu kauniiksi v. 2. Urheilukeskus jäähalLymytie 2 C 11. Talviaika: ma-to 10.30-21, pe-la 11-22, su 11-21
Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan -autoihin myös kaikki kampanjatarjoukset!
Ompelu- ja saumauskoneiden
MYYNTI- ja HUOLTOPÄIVÄ pe 30.11. Mh.
* KT 2 H+K / 56,5 m²
178.000 ?.
Mäkiläntie 7 B 18. Mh. Keittiö upeasti uudistettu Uudiskerrostalo. Rauhallinen
asuinalue lähellä palveluja ja urheilupuistoa.
Mh. klo 10-17
Puuhaus, Sauvontie 1, Sauvo
Nyt vaihtoautokampanja!
Meiltä yli 350:n valikoimasta henkilö-, paketti- ja asuntoautoja
sekä vaunuja ja moottoripyöriä. Mh. /TL
Puh. vko!
K12 9?
007 SKYFALL Su-Ma 19.00 Taattua seikkailua, taattua Bondia! K12 9,5?
OMISTAJA VAIHTUNUT.
TERVETULOA AVAJAISIIN!
AVAJAISTARJOUS
vain pe, la, su!
KAIKKI PIZZAT JA KEBABIT 5?
Ostamalla 3
pizzaa tai kebabia
1,5 L JUOMA
VELOITUKSETTA!
kotiinkuljetukset joka päivä alk. Sovi esittelystä!
1-tasossa arvostetulla Kriivarin alueella. / TARJ. krs, ei hissiä. 4730116
www.kuntsari.fi
koneineen, kalusteineen uusittu 2005.
Asunnossa ei ole remontintarvetta. asuinkerroksessa. Öljykeskuslämmitys, kunnallistekniikka.
* KT 2 H+KK+S / 50 m²
Pohjakerroksessa sauna ja työ-/ varastotilaa.
Apilatie 6 as 2. Suojaiset isot pihat. 2
nro 91
www.kuntsari.fi
Olemme myös Facebookissa!
HOTEL TRANSYLVANIA (3D) (dub) La 16.45 Su 14.15 Ti 19.00 K7 10?
IMAGINAERUM Vain La 19.00 Suomen ensi-ilta! Nightwish-elokuva! K12 9?
TWILIGHT -AAMUNKOI 2 Su 16.30 Ke-To 19.00 2. klo 13.00-13.20
taa ok-talo 1300 m² kauniilla puutarhatontilla. Huoneisto
sisäkunnostettu 1990 ?luvulla. (parkettilattiat, tapetointi, pesuhuoneen laatoitus,
uusittu keittiökalusteiden ovet ja koneet
sekä mh:n kaapistojen ovet). ESITT. 0.33L juoma, kahvi ja salaatti
6,80 ?
Avoinna: ma-to 11.00-21.00, pe-la 11.00-22.00, su 12.00-21.00
MOTO PIZZERIA
Puh. Taloa saneerattu mittavasti
Apilatie 8 as 6. Hyväkuntoinen rivitalokolmio leineen lähellä. / TARJ. Internet yhteys. Asunnossa
ei ole välitöntä remontintarvetta. Keittiö toon raj. 99.000 ?. Kotipolku 9. Hyvät materiaalit. Ala-aste ja päiväkoti lähellä tur- * OKT 4 H+K / 100 m²
vallisen kävelymatkan päässä. Erittäin edulliset asumiskuske. Kepontie 8. 3?
LOUNASAIKA
klo 11.00-14.00
LOUNASTARJOUS
sis. Vapautuu nopeasti. 2,5. 02-4730840
Av. 195.000 ?/ TARJ. Rivitalomainen
viihtyisä oma piha-alue. 2007 rakennettu
iso (56 m²) lämmin talli ja 2-auton katos. (ei Fantasia)
Voimassa 16.-30.11.
Hinta 39 990 ?
Kotiinkuljetus alk. 2009. Lisäksi autokatos
ja tilava lämmin ulkovarasto. 25.11. Mh. Siistikuntoinen ylimmän
kerroksen kulmahuoneisto hyvin hoidetussa yhtiössä. Rakennus vaatii
kaksio rauhallisella paikalla Paimion keskus- uudet salaojat. MUKAAN.
ES.SOPIMUKSESTA / TL
*PAIMIO, KERROSTALOASUNTO 2 H+K
/ 57,0 m² (940168) Katajatie 2 C Siistikuntoinen KT-asunto Ylä-Vistan puistomaisessa ympäristössä. Velaton HP. tontti. SU. 83.500 ?.
* KT 2 H+K / 63,0 m²
Valkojantie 42 A 4. Hintapyyntöön sisältyy sijainti lapsiperheelle; päiväkoti (3 kpl), alalämmin 22 m² suuruinen autotalliosake! Mh. Autotalli ja varasto asunnon edessä. ja korkeatasoisia koteja Ala-Vistalla parPäiväkoti ja alakoulu lähellä. ESITT.SOP.
MUK. 126.000 ?
vesilämpöpumppu). Iso lasitettu parve- ja sähköjohdot. Kaikki palvelut lähellä. Mh. Varaava lattialämmitys, varaava takKatajatie 2 B 10. * OKT 4 H+K / 105 m²
63.500 ?.
Jokitie 7. sadevesijärjestelmä sekä uudet lämpö-, vesi-,
2.krs. 470 5099/044-3191204 Rauhallista joulun aikaa!
SHOKKITARJOUS Ma, Ti, Ke ja To!
KAIKKI PIZZAT 6. 128.000 ?.
tassa. / Tarjous!
* KT 2H+K+S / 60,5 m²
Tallintie 2 as 16. MUKAAN. krs. Hyvät materiaalit
* KT 2 H+K / 57 m²
ja koneet. Puh. Tontilla myös uusi 60 m²
autosuoja-/varastorakennus, jossa lämmin
tila (20 m²) .HP. 4702660
050 5222117 / Tarmo Lindeman
Kohteet nähtävillä :
www.etuovi.com
Välityspalkkiomme Max. Mh. Hienokuntoinen kulmahuo- sekä ulkoa että sisältä, mm. 02-4733312
Alvar Aallontie 284, 21540 Preitilä. Tutustu kalusII-tasossa suositulla Tapiolan asuinalueella. Iso parveke, 1. Heti
asumaan! Mh. tettuun asuntoon nro 9!!
hyvä pohjaratkaisu. Mh.
67.000 ?.
268.000 ?. Tilava lasitettu 2-auton talli-/varastorakennus. Erittäin siistikuntoinen läpi- ka, ilmalämpöpumppu. Siisti ja avara kulmahuoneisto
Paimion keskustassa. 59.000 ?.
Eskolantie 4. 3,5 % / velaton hinta, Min. 040 536 9662, Martti Savolainen. Mh. Erittäin siistikuntoinen perhe-
PALVELUPISTEESTÄMME
-kortilla
SUOMALAISTA:
FAZERIN MAITONAUDAN
SUKLAALEVY
/3 kpl
PAISTI/kg 200 g
JAUHELIHA
FAZERIN
POSSUN
PRESENT RASIA
/3 rs
ULKOFILE
/kg 300 g
NYT!
La 24.11.
Freud Marx Engels
& Jung Trio
Muut kohteet ja lisätiedot:
PAIMIO, Vistantie 21, 010 257 6117
Matti Bastman LKV 050-654 22
Kari Nätkynmäki LKV 050-654 23
Timo Piispa LKV
050-5736071
www.opkk.fi, www.jokakoti.fi, www.etuovi.com
perjantaina 23.11.2012
*PAIMIO, OMAKOTITALO 5 H+K+S/ 125
m² / 175 m² (928106) Luciantie 3 Omalla,
1734 m² tontilla 1975 rakennettu ja 2000 ?
luvulla laadukkaasti sisäkunnostettu OKT,
jossa asuintilojen lisäksi n. SU .
25.11. Hyvä pohjaratkaisu,
korkea katto tuo avaruutta. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21
TEBOIL-Kemiöntie
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20
Viljontie 8, 21570 Sauvo
p. Viihtyisä perheasunto kaikkien palvelujen vieressä. aurinkokeräimet ja ilmakustan palvelut lähellä. krs, Lasitettu hieno parveke.
Yhtiö hyvässä kunnossa remonttien jäljiltä.
Omaan käyttöön tai sijoitusasunnoksi. 1952 rakennettu
* KT 2 H+K+S / 55,5 m²
rintamamiestalo. 59.000 ?. 149.000 ?./ TARJ. Vaatehuone, lasitettu parveke. klo
14.00-14.30 ./ TL
*PAIMIO, KERROSTALOASUNTO 4 H+K
/ 88.0 m² (937668) Katajatie 2 M Kauttaaltaan v. Lähes uudenveroinen v. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Valoisa läpitalon huoneisto.
3. Hyvät näkymät läntiselle taivaalle
ja jokilaaksoon. Hoitovastike 209,25 ?/kk
VELATON HP. . Erinomainen
parveke etelään. Vh. Valoisa
PAIMIO päätyhuoneisto,
ikkunat kolmeen suuntaan.
* RT 3 H+K+S / 75 m²
Toimiva pohjaratkaisu. alv.)
Tee hyvä kauppa Loimaalla!
Ford Focus
1,6
125 hv Titanium
M5 Wagon
-12
5tkm
Hinta 24 890 ?
Skoda Octavia
Combi 1,2 TSI Ambiente
-12 1tkm
Hinta 23 990 ?
Nissan Qashqai 1,6
Acenta 117HP Stop/Start
system
-12
Hobby
600
AK
GFLC
Siesta
Ford
Transit
-08 25tkm
Hinta 26 140 ?
BELLA KEBAB PIZZERIA
Vistantie 63 Paimio. Edulliset asumiskustannukset. koulu ja lukio vain n. 265.000 ?/TARJ. (sis. 190 ?
Myös ostamme ja vaihdamme halvempaan.
Lamminkatu 7
Myynti
040 450 7001
Huolto
040 450 7002
Miehemme Paimiossa:
Ilkka Lintula 0400-824108 ja Lasse Lintula 0400-859303
Palvelemme ma 9-18
ti-pe 9-17, la 10-14
www.loimaanlaatuauto.fi
Lamminkatu 39
Myynti
040 450 7011
Huolto
040 450 7012
Huolto ja korjaus Vanhat
kaikki merkit
vaihdossa
Soita kone- ja korjausasioissa
p. 139.000 ?.
haalla paikalla. Paimion keskustassa isolla suojaisella 1900 m² tontilla v. tilaa. Lasitettu tilava parveke etelän
suuntaan. MUKAAN. ESITT. 136.000 ?. Vh. Kaikki kes- tannukset (mm. Autokatospaikka. Paimion Sairaalaa vastapäätä!
asunto katutasossa. VELATON
HP
Tervetuloa!
VUOKRATTAVANA
VUOKRATTAVANA
Viihtyisä, juuri remontoitu huoneisto Sauvon keskustassa,
Viljontie 3, 3h+k+kh, 81,5 m2. Tulethan sinäkin
jo tuomaan omasi. 050 464 4595 tai 010 257 6128
MYYTÄVÄNÄ
Vuokrataan noin 15 ha
viljelyskäytössä ollutta peltoa
Episin alueelta. 0400-233 900
ZZZ VDYHQ IL
7$//(-$
35(668$ 3,(1,b
,62-$ -
nro 91
3
www.kuntsari.fi
Palvelemme sunnuntaisin klo 12-21. klo 12-16
Paimion kaupungintalo, Vistantie 18
Piparitalokilpailun julkistus ja kaupungin pikkujoulurauhan julistus klo 12
Muskarilaisten tonttuleikkejä klo 12.15, Tiernapojat klo 13.15
Katkelmia näytelmästä ?Emoa etsimässä. (02) 479 8914, 050 567 2787 | www.saksantila.fi. Vapaa 1.12.2012 alkaen.
Tiedustelut Tiina Itälä p. Tervetuloa.
Kulta Katriina
KAHVI
2
500 g (5,00 kg)
rajoitus: 1 erä/talous
5
ETU
-41%
PERJANTAINA
ATRIA MESTARIOKOKKI
KIMMO VAHTERA
MAKULIHA JA SALONEN
KONSULENTIT
00
PKT
Yksittäin 4,29 pkt (8,58 kg)
$XUDXVYLLWDW
DON
NSO
6RLWD SXK
6DYHQPDDQ YHUNNRNDXSSD DXNL K
OSTETAAN
OSTETAAN VANHOJA KILPAPOLKUPYÖRIÄ 60-90-LUVUILTA.
Myös rikkinäiset ja
irto-osat huomioidaan.
Esim. 010 2921150
ark. klo 14
Joulumusiikkia, joulupukki ja -muori sekä hevosajelua
Joulupukin kirjepaja sekä askartelua ja piparien leivontaa lapsille
Kahvion tuotto lahjoitetaan paimiolaisten lasten harrastustoimintaan
Tervetuloa lapset
koristelemaan pipareita!
HUOMIO MAATALOUDET
JA PK-YRITYKSET!
Maalaisjoulumarkkinoiden aikana kaikki lapset ovat tervetulleita
koristelemaan joulupipareita kaupungintalon neuvotteluhuone Peimariin.
Piparien koristelua sunnuntaina ohjaa MLL:n Paimion osaston väki.
Euro-Taloushallinto Oy
Piparien leivontaa on tarjolla uudelleen
lauantaina 15.12., ja silloin touhua ohjaa
Pelastakaa Lapset ry:n Paimion osasto.
Tutustukaa koko perhe samalla piparitaloihin kaupungintalon parvella!
Tapahtumaa tukevat:
Järjestäjät: Ulla-Maija Alitalo ja Minna Nuotio yhteistyössä Soini Santala, Paimion kaupunki, Lyyli
Tuomolan säätiö, Kunnallislehti, MLL Paimio, Pelastakaa Lapset ry ja Paimion musiikkiopiston tuki ry
Pelastakaa Lapset ry
Timo Ilola ja
Mustismäentie 1, Piikkiö
Päivi Korvensyrjä tavattavissa ti ja to
klo 9-13, muulloin sopimuksen mukaan.
Puh. Soita ja tee tarjous!
Lisätiedot: Ojala, 046 533 8089
L
ÄHIKAA
savustettua kalkkunaa RUO
arkeen ja juhlaan
Myös tuoreena.
SAKSAN TILA Piikkiö
P. Colnago, Cinelli, Rossin,
Bianchi, Masi, Olmo.
Soita ja tarjoa omaasi:
050-5729016
Kariniemen
1
99
4
-33 %
Arvomme joka
kuukausi kaikkien
tykkääjien kesken
yllätyspalkinnon.
100 g (24,90 kg)
kg
pkt
UUDISTAMME HEDELMÄ- JA
VIHANNESOSASTOAMME
Rosten
LANTTU-, PORKKANAJA PUNAJUURIPUSSIT
1
2 kg
Käy ?tykkäämässä?
Kuntsarin
facebook-sivusta
ja näet, mikä puhuttaa.
2
49
89
kg)
Ilman korttia 2,99 rs (9,97-11,96
Joko sinä tykkäät
Kuntsarista?
KYLMÄSAVU- JA GR AAVIKIRJOLOHISIIVUT
MARINOITU PORSAAN
KASSLERPAISTI
250-300 g (6,63-7,96
rs
Jokisen eväät
Partanen
KANANPOJAN
ET
FILEESUIK ALE
kg), rajoitus: 2 rs/talous
1
300 g
00
ps
89
KPL
kpl
0
99
kg
MAITOSUKLAALEVY
5
200 g (8,33 kg)
00
-18 %
Laitilan
KUKKO OLUT
REIKÄLEIPÄ
250 g
Fazer
Ilman korttia ja yksittäin 2,05 kpl (10,25 kg)
Rosten
KOTIMAINEN KURKKU
1
3
CRUSTA
12
89
PACK
kpl
TARJOUSTAKUU
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
14
Pils ja Lager
12-pack (3,32 l) sis. pantit 1,80)
96
- 10 %
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
Hinnat voimassa to-su 23.-25.11. perjantaina 23.11.2012
* Kaivuukonetyöt
* Rakennuspohjat
* Rakennusvalvonta
Rannikon
Rakennus Oy
Puh. 040-589 9583
Maatalouden kirjanpitoaineistoja
työstetään koko ajan. tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
- 5%
Jokipellontie 2, puh. 7-21, la 7-18, su 12-21
terhi.wiren@k-supermarket.fi
Pikkuisen parempaa Maalaisjoulua Paimiossa
Maalaisjoulumarkkinat
Sunnuntaina 25.11
Näen
tässä tärkeän asian kuntaliitokseen: ei Paimio halua Sauvoa
kumppanikseen, koska paimi-
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+6°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
kuin keskimäärin muissa kunnissa. Meitä edullisempia kuntia oli vain neljä.
2) Kaarinan lastensuojelun
palvelut tuotettiin noin 0,9
miljoonaa euroa edullisimmin
Talvivaaran uutisoinnissa Iltasanomissa joku maistoi lasista
kellertävää nestettä. Voi olla Sauvolla intressejä pysyä itsenäisenä tiistaisen KL:n artikkelin myötä?
Jos koko juttu onkin tsoukki?
Kepa R
Aina kun kuulen juoruja
kaupassa tai kampaajalla,
mietin mitähän seuraavalle
asiakkaalle kerrotaan vuorostaan minusta.
onneksi voi vaihtaa
kauppaa
Lähileipurilta lähileipää
Sunnuntai
08:00
08:53
15:37
16:31
Pekka T. Mars maalaisjouluisiin tunnelmiin!
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Ukkosta
Taina Tukia
Tarkennus Kaarinan
lastensuojelun
kustannuksista
Kunnallislehti kirjoitti 13.11.
Kaarinan sosiaali- ja terveystoimen kustannuksista, joita oli verrattu 20 keskisuuren
kunnan vuoden 2011 kustannuksiin. Puuhausin taitavat ja idearikkaat tekijät ovat värittäneet
tähän jouluun omaleimaista avausta. Elätellään toiveita paremmasta huomisesta ja odotellaan päivittäisiä väliaikatietoja.
Kosti Hongisto
Sauvo
Hidasta tiedottamista vakavassa asiassa
Sauvon kunnan tekninen toimi ja vesihuolto lähetti 19.11.
saapuneen kirjeen, jossa kerrotaan, ettei kunnan vesi täytä
talousveden laatuvaatimuksia.
Huolta herättävä tulos oli saatu lokakuussa otetussa näytteessä, mutta mittauspäivämäärää ei kerrota.
Asiakkaille ilmoittamisen ja
havainnon väliin jää vähintään
yli kolme viikkoa, sillä uusintamittauskin on päivätty jo
30.10. / asukas
vuonna 2011. Sijoitukset keskitetään perheisiin laitosten sijaan.
4) Vuonna 2009 tehtiin myös
tarkastuslautakunnan ja arvostetun tilintarkastustoimisto
KPMG:n selvitys. Siinä todettiin Kaarinan lastensuojelunpalveluiden olevan edullisia,
laadultaan hyviä ja vaikuttavia.
5) Vertailutulos antaa myös
viitteitä siitä, että vuonna 2009
tehty organisaatiouudistus, jossa muodostettiin uusi perhepalveluiden vastuualue, oli oikeansuuntainen.
Perhepalvelujohtaja
Antero Paananen
Maanantai
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+4°C Aurinko laskee
6 m/s Pimeys alkaa
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+3°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
Uskokaa nyt viimeinkin kissanomistajat, että kissat eivät saa kulkea vapaina missä vain! Naapuristossa on
kolme kissaa, kusi haisee rapun pielessä ja milloin missäkin, ja tänään kissa luikki
ulos autotallistani kun tulin
kotiin ja ovi oli auki. Päivän mittaan paikalla nähdään tiernapojat
ja joulupukki muorineen ja tonttuleikkeineen tunnelmoimassa. Viikonvaihteesta johtuen kunnan
kirjekin kulki hitaassa tempossa.Ylipäätään ihmettelen,
ettei media ollut kiinnostunut
näin suurta joukkoa uhkaavasta terveysvaarasta. 4
nro 91
www.kuntsari.fi
Mielipiteet postitse: Kunnallislehti,Vistantie 38 D,
21530 Paimio sähköpostitse: toimitus@kunnallislehti.fi
lyhyet nasevat: www.kuntsari.fi . Maalaisjoulumarkkinoille osallistuu
viimeisen tiedon mukaan 45 paikallista eri tuottajaa
Vesiongelma yllätti vakavuudellaan
Mitä ihmettä, huomaan juoneeni kuukauden päivät johtovettä, johon on sekoittunut
rikkakasvien torjunta-ainetta raja-arvot ylittäen. Kissat
norkoilevat myös lintujen
ruokintapaikalla. Ne ovat esillä kaupungintalon parvella sunnuntaista lähtien aina joulukuun puoleenväliin asti. Sitä paitsi paikallismuistissa elää vielä tieto kohtalokkaasti päättyneestä kasvinsuojelumyrkyn käsittelystä. Kiitos etukäteen!
Paimion tapahtumaa edeltää Sauvossa joulunavaus
lauantaina, sielläkin menossa on uusia kujeita. 473 2602
www.cafeasta.fi. Se olisi kertonut, mihin suuntaan ollaan
menossa. Syntymässä on uusi hieno tapahtuma, ja mikä parasta, sen taakse on löytynyt laaja innostunut tekijäjoukko. . No tämä
Sauvon vesi on kirkkaampaa,
mutta lähtökohta sama. Se olisi ainakin kuukautta varhemmin antanut monille
mahdollisuuden tarkistaa vesijuomiensa vaihtoehtoja. Pitäkääpä
ne kissanne kiinni ettei niille vahingossa käy pahasti.
Onko Paimion Tuulikintiellä
näkynyt vielä kissaa, josta ilmoiteltiin Nasevissa 20.11.?
Ilmoittaisiko havainnon tekijä yhteystietonsa Kunnallislehden toimitukseen.
Kissansa kadottanut
Musta karvakinnas osui
lenkkeilijän silmiin Rivonmäen reitillä viime viikolla. Kysymyshän on vaarallisesta myr-
kystä, minkä vuoksi kansa
nyt pähkäilee vesilasinsa äärellä. Nyt vettä juotiin entiseen tapaan.
Kunnan virkajohdon on
varsin onttoa vedota testitulosten saamisen hitauteen
(KL 20.11.), jolla ei onnistuta peittelemään omaa hitautta
kuntalaisten informoimisessa.
Entäpä jos kasvimyrkkyä olisi löytynyt tuon viiveen aikana suurempi määrä?
Pettynyt veden käyttäjä
Sää 23.11. nasevat
puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
perjantaina 23.11.2012
KESKUSTELUA
Pääkkäri
Nasevat
Mars maalaisjoulutunnelmiin!
Tänään perjantaina Paimion kaupungintalolla odotellaan puolestapäivästä iltaseitsemään asti millaisia
piparitaloja kotikeittiöissä oikein onkaan syntynyt.
Piparitalo-kilpailuun tulevia töitä otetaan vastaan ja
asetellaan näytille samalla, kun virastolla ja sen kupeessa valmistaudutaan viettämään ihkaensimmäisiä maalaisjoulumarkkinoita teemalla ?Pikkuisen parempaa maalaisjoulua Paimiossa?.
Maalaisjoulumarkkinat avataan sunnuntaina puoliltapäivin ja avauksen yhteydessä julkistetaan pipar-
kakkutalokilpailun osallistujatyöt. Puhdas vesi vain
kiinnostaa jokaista ihmistä.
Ja jos mikä, niin oikean tiedon
nopea kulku rauhoittaa parhaiten kriisitilanteissa. Ja ainakin sen, oliko jo silloin näkyvissä merkkejä torjunta-aineesta.
Olisiko tässä ollut jo tiedon
jakamisen paikka paikallisradion välityksellä, alusta pitäen. Uutisessa kerrottiin,
että Kaarinassa ?lasten ja perheiden palvelut (päivähoito,
esiopetus ja lastensuojelu) olivat vertailun kolmanneksi suurimmat?. Hoitajat ja osa lapsista meni edellä ja yksi pieni
lapsi käveli yksinään montakymmentä metriä perässä!
Haloo hoitajat, missä järki?
-huh huijaaKiitokset Askolle hyvistä
kirjoituksista ja sille, joka
kertoi totuuden säästöistä.
Itse asiassa säästöt ovat miinusmerkkisiä.
Lykkyä tykö
olaisetkin juovat jossain vaiheessa Sauvosta tulevaa vettä?
Miten hanat milloinkin käännetään. Siinä löytyi rikkakasvien torjunta-ainetta yli sallitun raja-arvon.
Outoa, että asiasta tiedotetaan näin suurella viiveellä.
Kun lokakuussa päivänä X
tehtiin ensihavainto, että laatuvaatimukset eivät täyty, olisi
asia voitu heti tiedottaa veden
käyttäjille esimerkiksi kirjeitse
tai paikallislehdessä ja kertoa,
että uusintamittauksessa syytä
täsmennetään ja tilanteen rat-
kaisemiseksi toimitaan välittömästi. Salminen
Asukas Kiusalasta
Mini-Talvivaara?
Lauantai
Selkeää
Turku
Pahinta politiikassa on se,
että omat koirat purevat.
08:02
08:55
15:36
16:29
Tiistai
08:04
08:58
15:34
16:28
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+6°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
08:06
09:00
15:32
16:27
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Ark. 7.00?18.00, la 9.00?14.00
Asematie 2 Paimio p. Mitä
tiedotukseen tulee, viimeksi Tampereen suunnalla saman kaltainen vesiasia hoitui
radion ja TV:n kautta hyvin.
Ymmärrän vesihuoltomme
ankaran paineen, enkä ole tivaamassa vastauksia näkemyksiini. Parhaimmaksi valittu talo
ja sen tekijä julkistetaan joulun edellä.
Markkinoiden yhteydessä sytytetään jouluvalot
Paimion kaupungintalon vanhastaan komeaan kuuseen. Mutta tilannehan on yhä päällä, eikä kehityksen suuntaa voida tarkistaa
tutkimustulosten viipymisestä johtuen. Voiko todella olla
niin, että näin tärkeässä asiassa, suurta kansanjoukkoa sivuavassa terveysvaarassa, ei
ole nopeampaa tietä johtopäätöksille?
Tiedotteessa ei näy lainkaan lokakuun alun tutkimustuloksia, joten vertaaminen kuun lopun tuloksiin ei
lukijalle avaudu. Ja olen
juonut sitä paljon, ikäihmisille suositulla hanakkuudella.
Kunnan tiedote talousveden
ongelmista pysäytti nyt kaiken muun puuhailun.
Onneksi tiedote pehmentää
otetta heti johdannossa: ?Vettä voidaan kuitenkin käyttää
normaalisti.. Tämä tieto tarvitsee
hieman täsmennystä lastensuojelun osalta.
1) Vaikka perhepalveluiden
kulut yhdessä olivat vertailun
kolmanneksi suurimmat, lastensuojelun kustannukset siitä olivat vain 129 . Jos joku kaipaa sellaista,
kannattaa piipahtaa lehden
toimituksessa.
Kaksi perhepäivähoitajaa
Preitilässä lapsineen kävelyllä. 27.11.
Perjantai
Tänään
+5
+6
Paimio
Kaarina
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
07:58
08:51
15:39
16:32
Pilvistä
Sauvo
4
+6
ja tavarantekijää, mikä on melkoinen saavutus paikallisilta puuhaihmisiltä. Tämä on toistunut lähes
samanlaisena vuodesta 2009.
3) Vertailun tuloksesta voi
huomata, että Kaarinan lastensuojelun palvelurakenne on
kohdallaan
e
vuosikate
0,395 milj. e
verotulot
(ennuste) 9,37 milj. 8?18
SU ........12?18
Sauvon talousarvio
juuri ja juuri ylijäämäinen
MARIA KESTI
Investointeja puolet vähemmän kuin viime vuonna
SAUVO
Maria Kesti
Sauvon ensi vuoden talousarvio päätyy rimaa hipoen ylijäämäiseksi. Kuluvana vuotena on myyty 12 tonttia, mikä on sopiva
vauhti Sauvolle. e
. Ilman kunnallisveron ja
kiinteistöverojen korottamista 20:een olisimmekin joutuneet ihmettelemään, mitä tehdään, toteaa Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén.
Lisäksi odotellaan tuloja
tonttimyynnistä.
. Ylijäämää jää 6 611
euron verran.
. Nyt investointeihin on varattu 605 000 euroa, kun viime
vuonna vastaava luku oli yli 1,5
miljoonaa.
Rahaa ollaan käyttämässä
esimerkiksi Saustilantien kevyen liikenteen väylään. Timo Ilola (kok.) esitti Seppo Santalan
(kok.) kannattamana määrärahan siirtämistä vuodelle 2017.
Äänestyksessä samalla kannalla olivat myös keskustan Satu
Nurmi, Mikko Lindberg ja Pasi Pöri sekä puheenjohtaja Jukka Hongisto (kok.). Projekti on osa seudullista maankäytön, asumisen ja liikenteen
hanketta.
Palveluihin ei
muutoksia
Sauvon palvelut ovat viime
vuosina parantuneet paljon,
uusien sosiaalipuolen virkojen
myötä. Lainamäärä on 1756 euroa
asukasta kohti. perjantaina 23.11.2012
nro 91
AVOINNA myös
SUNNUNTAISIN
www.kuntsari.fi
p. 188 409, 28 euron suuruista alijäämää tuskin
päästään kattamaan.
Kuntien valtionosuuksia leikataan vuoteen 2015 saakka, ja
leikkaus Sauvossa on 880 000
euroa eli noin 1,7 tuloveroprosentin verran.
Sauvon talousarvioesitys 2013
asukasluku
3075
veroprosentti 20
valtionosuus 5,3 milj. Tämän väylän tarvetta kaupungin
päättäjät ovat tuoneet toistuvasti esille 90-luvun loppupuolelta saakka.?. e
vuosikate poistoista 1,02 %
lainat/asukas 1756 e
investoinnit 0,605 milj. Lisäksi Sauvon
keskustan palaneen liikekiinteistön tontille viedään kunnallistekniikkaa ja kevyen liikenteen tiestöä 120 000 euron
verran. Lisäksi vuokrista on pohdittu, ovatko ne ajan tasalla, kertoo hallintojohtaja Jenni Soini.
Saustilantien
pyörätie saa jatkoa
Vuonna 2013 Sauvo käyttää
investointeihin yli puolet vähemmän kuin kuluvana vuotena. Sauvon ensi vuoden talousarvio päättyy verokorotuksen vuoksi pieneen ylijäämään, kertoo Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén.
Paimiontien kevytväylä
uhkaa jäädä
toteutumatta
PAIMIO
Kylli Salo
Paimion kaupunginhallitus äänesti eilisiltaisessa kokouksessaan ?ikuisuushankkeesta?,
Paimiontien kevyen liikenteen
väylän toteutuksesta. Nopeusrajoitus suurimmalla osalla Tammisillan ja Vistan välistä tieosuutta on 80 km/h.
Paimiontien
pyörätie on
ikuisuushanke
Paimiontie on esimerkiksi koulukuljetusanomuksia ratkottaessa määritelty vaaralliseksi tieksi.
Kunnallislehti kirjoitti jo kymmenen vuotta sitten (4.7.2002)
Paimiontien kevyen liikenteen
väylän tarpeesta:
?Tiepiirin suunnittelupäällikkö Toivo Javanainen, tiemestari Hannu Putila ja suunnitteluinsinööri Vesa Virtanen
lupasivat, että Paimiontien liikennelaskenta toteutetaan ja
sen pohjalta palataan neuvotteluihin kevyen liikenteen väylän rakentamisesta välille Paimion keskusta Tammisilta. Käytännössä kevyen liikenteen väylä jää toteutumatta, jos valtuusto 13.12.
hyväksyy talousarvion kaupunginhallituksen esityksen
mukaisena. Talousarvion investointiosan käsittelyssä väylärahat päätettiin siirtää vuosilta vuosilta 2013-2014
vuodelle 2017.
Kevyen liikenteen määräraha oli 390 000 euroa. Kyseessä on ns.
MAL-yhteishanke, jonka Paimio oli saanut Turun seudun
tiehankkeiden sopimuslistalle sillä periaatteella että valtio maksaa puolet, kunta toisen puolen.
Paimiontie on Paimion keskustan vilkkain ulosmeno- ja
sisääntuloväylä. Vuonna 2013 palvelutasoa ei ole tarkoitus sen enempää laskea kuin nostaakaan.
Vuosikate Sauvossa on 394
379 euroa, poistoja 387 768 euroa. Sitä aiotaan jatkaa Kannaksen asuntoalueeseen asti ja sen sisälle.
Projektiin on arvioitu menevän kaupungin omia varoja
78 750 euroa. Kannaksen alueelle tulee lasten leikkipaikka.
Keskustaajaman sisääntuloristeyksen parantamiseen on
varattu varoja, mutta Sauvo ei
aloita hanketta ennen kuin valtion vastaraha on varma. 8?21
LA.......... Pääosa niistä
on myyty kirkonkylän alueelta.
Ensi vuodesta toivotaan, että
merenranta-alueilta lähtisi hintavampia tontteja.
. 02- 214 6100
UUTISPERJANTAI
www.skanssinapteekki.fi
5
MA-PE ... Paikalle on tulossa rivitaloja.
Kirkonkylään suunnitellaan
varttuneemman väen Leaderliikuntapaikkaa, Seuralan
jääkiekkokaukalo uusitaan ja
kahteentoista koululuokkaan
tulee kiinteät videotykit ja videokamerat. Määrärahan pitämistä vuosilla 2013?
2014 puolsivat Erkki Granö
(sd.), Eeva Heurlin (kd.), Paula Hjerp (vas.) ja Helena Lahti (sd.).
Määräraha siis siirrettiin äänin 6?4
-seminaarissa
ensi keskiviikkona Koskella osuuspankin auditoriossa kello 9.30?14. 6
www.kuntsari.fi
Paimio saamassa omat
ympäristömääräykset
Paimion omat ympäristönsuojelumääräykset ovat vihdoin viimeistä päätöstä vaille valmiit. Koulumatkat
taittuvat useimmiten joko äidin
tai kaverien kyydissä, mutta
bussiakin hän käyttää paljon.
Kummallakin tytöllä on
kuukausikortti Turun busseihin, mutta ei seutulippua Turun ja Kaarinan välille.
. He katsovat, että joukkoliikenteen käytön on nykyaikana oltava mahdollisimman
helppoa ja vaivatonta. Kumpikin tyttö maksoi
edestakaisesta matkasta 7,40
euroa. Kaupunginhallitus
hyväksyi ne keskiviikkonaomalta osaltaan ja ehdottaa
valtuustolle, että määräykset
tulisivat voimaan ensi vuoden alussa.
Määräykset ovat olleet
työn alla vuosikausia, ja ne
on palautettu pariinkin kertaan loppusuoralta uudelleen
valmisteltaviksi. Jos Turun ja Kaarinan väliä paljon matkustavat tytöt saisivat päätt
Vanhempien ja kavereiden
tapaaminen tulee kalliiksi
KAARINA
Perttu Hemminki
Lähes koko ikänsä Kaarinassa asuneet, mutta täysi-ikäisiksi tultuaan Turkuun muuttaneet Veronica Sjöblom, 19,
ja Maria Aarnitie, 18, ajavat
säännöllisesti bussilla Turun
ja Kaarinan väliä.
. Käydään moikkaamassa
kavereita ja vanhempia, jotka asuvat yhä Kaarinassa, he
kertovat.
Maria käy entisessä kotikaupungissaan paljon myös siksi,
koska opiskelee sosiaali- ja terveysalaa Ammattiopisto Liviassa Kaarinassa. He varoittelevat palvelusopimusmallin korkeista kustannuksista ja
ennustavat palvelujen heikkenemistä. Markkinaehtoinen malli jäi tappiolle.
Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte totesi toukokuussa, että vilkkaimman ky-
Paimionjokea kantilta
ja toiselta
Paimionjokea tutkitaan ahkerasti. Vanhainkodissa
vapautunut hoitajan toimi
saadaan kaupunginhallituksen tämänviikkoisella päätöksellä täyttää sairaanhoitajan toimena.
Sosiaalilautakunnan mukaan vanhainkodin nykyiset
sairaanhoitajaresurssit ovat
riittämättömät, ottaen huomioon että vanhuspalvelulaki tuo vielä lisätyötä sairaanhoitajille, jotka vastaavat hoito- ja palvelusuunnitelmien
laadinnasta. He pitävät hintaa pienituloiselle erittäin korkeana.
. sekä Ravita-hanke, jossa tutkitaan lannan ja jätevesien ravinteiden
kierrättämistä.
Tutkimuksista ja hankkeista kerrotaan Mitä nyt
Paimionjoki. Olisimme säästäneet 50
senttiä, jos olisimme ajaneet. Myös potilaskierto vanhainkodissa on selvästi nopeutunut, ja jatkossa
vuodeosaston paikkamäärän
vähentyessä täytyy sosiaalitoimen yksiköllä olla entistä paremmat valmiudet vastaanottaa asukkaita.
nro 91
perjantaina 23.11.2012
Seudullinen joukkoliikenne
"Kaarinalaisten hartain
KAARINA
Perttu Hemminki
Kuntarajat ylittävän seudullisen joukkoliikenteen toteuttaminen Turussa ja ympäristökunnissa jakaa selkeästi mielipiteitä.
Tulossa olevan viranomaisvetoisen palvelusopimusmallin kannattajat näkevät joukkoliikenneuudistuksen Turun
kaupunkiseudulla välttämättömäksi. ja
?Active Wetlands. Lausuntokierroksella ehdotukseen tuli
nytkin paljon huomautuksia.
Ympäristölakia täydentävät
omat ympäristönsuojelumääräykset antavat viranhaltijoille selkänojan koskien mm.
meluilmoituksia, lannan levitystä, öljysäiliöiden kunnossapitoa sekä jäteveden käsittelyjärjestelmien sijoittamista ja puhdistusvaatimuksia
haja-asutusalueella.
Potilaskierto nopeutunut
vanhainkodissa
Paimio valvoo tarkasti vapautuneiden toimien todellista täyttötarvetta: täyttölupa on saatava kaupunginhallitukselta. Valheellisen tiedon levittäjälle tuomittiin kunnianloukkauksesta 50 päiväsakkoa (700
euroa), ja hän joutuu maksamaan korvauksena henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja 2779 euroa.
Veronica Sjöblom (vas.) ja Maria Aarnitie bussipysäkillä Kaarinan Hovirinnassa. Muun muassa Linja-autoliitto ja liikennöitsijöi-
den enemmistö ovat sillä kannalla, että bussiliikenne tulisi
lähtökohtaisesti hoitaa markkinavetoisesti.
Markkinaehtoinen
malli jäi häviölle
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on yhtä
kaikki jo päättänyt, että kunnilla ja seudullisella lautakunnalla tulee olemaan keskeinen
rooli seudullisten joukkoliikennepalvelujen järjestämisessä.
Lautakunta päätti viime toukokuussa, että joukkoliikenne Turun, Kaarinan, Raision,
Naantalin ja Ruskon kunnissa
järjestetään 1. heinäkuuta 2014
alkaen EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti. Tilaisuuden järjestää Paimionjokiyhdistys.
Huhun levittäminen
kävi kalliiksi
Paimiolainen naisyrittäjä on
tuomittu käräjäoikeudessa
sakkoihin ja korvauksiin kunnianloukkauksesta, koska
hän levitti viime vuoden keväällä paikkansapitämätöntä
juorua eräästä taksinkuljettajasta. Naisyrittäjä oli vihjaillut usealle ihmiselle kuulleensa, että taksinkuljettaja olisi yrittänyt nostaa tai siirtää
erään eläkeläisasiakkaansa
varoja oikeudetta itselleen.
Varsinais-Suomen käräjä-
oikeus katsoi, että valheellinen tieto oli omiaan aiheuttamaan kärsimystä ja vahinkoa loukatulle ja että se oli
aiheuttanut häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Heille
avainkysymyksiä ovat yhtenäinen, suhteellisen laajalle alueelle ulottuva lippu- ja tariffijärjestelmä, nopea ja saumaton
matkustajainformaatio sekä
kuntarajat ylittävät bussilinjat.
Toisella laidalla ovat äänessä
ne, joiden mielestä markkina-
toive on, että
koko Turun
seudulla voitaisiin jatkossa liikkua
yhdellä yhtenäisellä lipulla.
TLO on ollut halukas karsimaan rajusti bussiliikennettä
linjalla 11A Kaarina-Littoinen:
liikennöitsijät olisivat lakkauttaneet lauantai- ja sunnuntailiikenteen linjalla kokonaan, mutta siihen, kuten muihin kaan supistuksiin, seudullinen joukkoliikennelautakunta ei suostunut.
"
vetoinen malli olisi järkevämpi ja kannatettavampi. Parhaillaan
on meneillään myös kolme
hanketta: Paimionjoki-yhdistyksen hankkeet ?Virkistäytymään Paimionjoelle. Ei ole varaa kahteen erilaiseen kuukausilippuun, he
sanovat.
Torstaina puolenpäivän ai-
kaan Veronica ja Maria matkustivat TLO:n bussilla Turun
kauppatorilta Kaarinan Hovirintaan tapaamaan kavereitaan. Paimionjoen vesistöstä
on valmistunut tänä vuonna
ainakin neljä tutkimusta: tutkimukset pohjasedimenteistä (Olli Ruth, Helsingin yliopisto), sulkasääskistä (Tommi Malinen, Helsingin yo),
kalataloudellisesta kunnostustarpeesta (Jussi Aaltonen
ja Tapio Penttilä (Iktys Oy)
sekä vesiensuojelutoimenpiteiden hinnasta ja virkistyskäytölle koituvasta hyödystä
(Turo Hjerppe, Suomen ympäristökeskus)
Jatkossa esimerkiksi
NFC-älypuhelimella voi ladata
mitä tahansa lipputuotteita, joten maksuväline on asiakkaalla koko ajan mukana.
Poliisi varoittaa suuresta
peurakolarin riskistä. Ja ainahan se jotakin maksaa, kun uusia palveluja tulee.
Nyt uudistus on pakollinen,
koska taustalla on EU:n määräys, sanoo Ruohonen ja muistuttaa joukkoliikenteeseen panostamisen olevan aina myös
arvovalinta.
Ruohonen kertoo, että bussia käyttäville kaarinalaisille tehtiin jokin aika sitten kysely. on
nykyinen laitteisto jo kymmenen vuotta vanhaa.
Nykyjärjestelmässä kerrotaan olevan vanhahtavaa koodausta, eikä järjestelmän hoitaja ole tiettävästi luvannut kovin
pitkäaikaista tukea laitteille eikä ohjelmistoille.
Kokonaan oma lukunsa on,
että uusin tekniikka tarjoaa
monia sellaisia käyttötapoja,
joista nykyinen laitekanta ei
käytännössä voisi mitenkään
suoriutua. Sisältä oli
anastettu makeisia ja pieni
määrä kolikoita.. Kaikki mukava otetaan mielellään
vastaan, mutta yhtään ei saisi
tulla nykyistä kalliimmaksi, ihmettelee lautakunnan turkulainen jäsen Jorma Jäntti (vihr.).
PERTTU HEMMINKI
Liikennöitsijät ja
henkilöstö huolissaan
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Perttu Hemminki
Eri puolilla Suomea . perjantaina 23.11.2012
nro 91
7
www.kuntsari.fi
Peuroja kuolee
enemmän
kolareissa kuin
kaatoluvilla
. Ainakaan minä en uskalla lähteä sitä arvailemaan. Esimerkiksi tiistaina jäi Varsinais-Suomessa jälleen vähintään 10 peuraa auto alle
ja menehtyi. Jos uhkakuvat toteutuvat
täysimääräisinä, eivät vakaa
ja pysyvät työsuhteet ole enää
arkipäivää.
EU:n palvelusopimusasetus
sanoo, että kilpailutetun joukkoliikenteen tulee olla merkittävästi nykyistä markkinaehtoista liikennettä parempaa.
. Lautakunta on lähettänyt Alanderin lokakuisen
aloitteen Teknisen sektorin ylikunnallisen yhteistyöryhmän
käsiteltäväksi.
Seudullisessa joukkoliikennelautakunnassa Alanderin
aloite ei ole saanut varauksetonta kannatusta. myös
Turun seudulla . koetaan, että
yksityistä linja-autoliikennettä uhataan nyt monin tavoin.
Huolissaan eivät ole pelkästään liikennöitsijät ja autoyhtiöiden osakkaat, vaan myös
kuljettajat ja muu henkilöstö.
Turkulainen linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja
ammattiosaston puheenjohtaja Mikko Ahomäki purkaa
huoltaan sanoiksi TLO Oy:n
Internet-sivustolla.
Hän katsoo, että Turun
seudulla joukkoliikenneviranomaisen ainoa tavoite on seudullisen liikenteen kilpailut-
"
On mukavaa
visioida, kun
kyseessä eivät
ole omat rahat.
"
taminen.
. jolloin
uudistus astuu voimaan . Hän toteaa, ettei
tässä vaiheessa ole mahdollista
ennakoida, tuleeko toukokuussa valittu, runsaan puolentoista vuoden kuluttua käyttöön
otettava tilaaja-tuottajamalli
olemaan kunnille hintava vai
edullinen.
. Määrä on kohta jo suurempi kuin alueen
kaatoluvat.
Paimion
Yrittäjille
uusi hallitus
Paimion Yrittäjien hallitukseen on nimetty ensi vuodelle Satu Kalkela
(Hiushuone Bobi Ay), Asta
Tuominen (LVI-Itälä Oy),
Pekka Paju (L-S Osuuspankki), Ora Laaksonen
(Sähkö LeSaKo), Marja
Isotalo (Hanhialan Tila),
Anton Simolin (Apuvoima Simolin Oy), Jouni Leino (Leinolift Oy), Jukka
Hongisto (Jukka Hongisto,
Hammaslääkäripalvelut),
Seppo Santala (Vistamatkat
Oy), Jarno Huhtala (Kaluste- ja Sisustusasennus Huhtala Tmi) sekä Marta López
de Mäkinen (Flores Marta Kukkakauppa). joutuvat romukoppaan. Summan jakautuessa kolmelle vuodelle tulee maksettavaa 113 300 euroa vuodessa.
Investointia on kritisoitu, että nykyiset ?hyvät ja melko uudet laitteet. Hän pelkää,
että Kaarina joutuu uudistuksessa enemmän maksajan
kuin saajan paikalle. Säästö
olisi syntynyt siitä, että Piispanristi-Kaarina -bussilippu
on vähän halvempi kuin Turku-Kaarina -lippu, kertoo
Maria huvittuneena.
. Kullakin liikennöitsijällä
saattaisi olla omanlaisensa lippujärjestelmä ja hinnat, jotka
eivät olisi yhteensopivia toisen
liikennöitsijän liikenteessä. Tämä ja yhteisen matkustaja-informaatiojärjestelmän puute
tekisivät liikenteestä vaikeasti hahmotettavan, hän sanoi.
Palvelusopimus merkitsee sitä, että yhteiskunta paitsi ohjaa myös tukee joukkoliikennettä. Muina kuin
vilkkaimpina aikoina tarjonta olisi Kortteen näkemyksen
mukaan kuitenkin vähäistä tai
olematonta.
Myös sekavuudesta voisi tulla ongelma.
. Liikennöitsijät ajaisivat
mielellään hyviä linjoja vilkkaina ajankohtina, mutta saattaisivat muuten jättää ajamatta. Linja-autoalalle on annettava pitkäjänteisemmät toimintaedellytykset, korostaa hän
kantaen huolta myös henkilöstöryhmien tulevaisuudesta.
. Osittain
syystä, osittain aiheetta. Poliisi pyytää autoilijoita laskemaan
nopeuksia ja olemaan varuillaan. Käytännön tasolla vaatimus on, että joukkoliikenne on
jollakin tavalla kilpailutettava.
Kaarinalaisilta
on kysytty
Kaarinan kohdalla uudenlainen kuntarajat ylittävä liikennöinti saattaisi käytännössä
merkitä muun muassa sitä, että Turun kauppatorilta Varissuolle ajavat autot jatkaisivat
Littoisiin saakka.
Kaarinan kaupunginvirastossa joukkoliikenteen vastuuhenkilöihin kuuluu muun muassa suunnitteluinsinööri Raine Ruohonen. Kaarinalaisten hartain toive on, että koko Turun seudulla
voitaisiin jatkossa liikkua yhdellä yhtenäisellä lipulla.
Ruohonen ei kaipaa seu-
dulliseen joukkoliikenteeseen
markkinavetoista mallia.
. hyvä vai huono juttu?
synnän aikana markkinaehtoinen liikenne olisi asiakkaan
kannalta hyvä esimerkiksi työmatkaliikenteessä. Emme kuitenkaan halun-
erilaiseen
kuukausilippuun.
"
neet jäädä pysäkille odottelemaan seuraavaa bussia näin
hölmöstä syystä ja pienen
säästön takia.
KAARINA
Perttu Hemminki
Mitä tämä tarkoittaa. Isoja alkuinvestointeja ei pitänyt tulla, mutta nyt ollaan hankkimassa uusia miljoonien eurojen hintaisia rahastuslaitteita
tulevan seudullisen joukkoliikenteen tarpeisiin.
Etenkin Kaarinassa bussiliikenteen uudesta rahastusja informaatiojärjestelmästä
on noussut iso poru. Se
riippuu niin monesta seikasta.
Muun muassa siitä, minkälaisia reittejä tulee, mikä on lipun
hinta ja paljonko on käyttäjiä.
Iso merkitys on tietenkin myös
sillä, minkälaisia tarjouksia liikennöitsijöiltä kilpailutuksen
yhteydessä saadaan.
. Miten liikennöinti tulee tästä paremmaksi, jos reitti kilpailutetaan?
Ahomäki kysyy.
Rahastuslaitteesta paljon porua
tää, astuisi yhtenäinen lippukäytäntö käytäntö voimaan välittömästi.
"Ei
ole varaa
kahteen
Turun kuukausikortilla Piispanristille, odotelleet siellä 20
minuuttia seuraavaa bussia ja
ostaneet siihen lipun. On mukavaa visioida, kun
kyseessä eivät ole omat rahat,
heittää Ahomäki ja näkee, että yksityisen ja markkinaehtoisen linja-autoliikenteen pakottaminen yhteiskunnan hoitoon
ei palvele muita päämääriä
kuin massiivisen virkakoneiston kasvattamista.
. Sellainen riski on olemassa, hän arvioi.
Kaltoin kohdeltu
Kaarina?
Kaarinan kaupungin edustajana seudullisessa joukkoliikennelautakunnassa on Matti
Alander (kesk.). Lipputuotteiden laajentaminen ja seudullinen liikenne
kelpaa kyllä Kaarinalle. Kaarinan kaupungin laskennallinen
maksuosuus jäljelle jäävästä
kolmesta miljoonasta on 11
prosenttia eli noin 340 000 euroa. Hankkeeseen on luvassa 1,5 miljoonan euron valtionapu. Pimeä syksy ja vielä pellolla oleva
ruoka houkuttelee peurat
teitten varrelle. Peräti 12 ruutua oli
isketty palasiksi.
Vanhan Raadelmantien
varrelta pihalta varastettiin 16.?17.11 välisenä yönä Derbi-merkkinen mopo.
Uimarinpolulla Kaarinassa vietiin henkilöautosta rekisterikilpi (MIS-518).
Myös Paimiossa Vilhontiellä on anastettu henkilöautosta rekisterikilpi (IEX600).
Namivaras kävi
Kaarinan kaupungin mielenterveys- ja päihdeyksikön tiloihin Pohjanpellonkatu 9:ssä murtauduttiin
lasi rikkomalla viime viikonlopun aikana. Järjestelmä on kallis, mutta kuitenkin edellytyksenä sille, että
kuntien yhteinen tehokas joukkoliikennejärjestelmä lippu- ja
reittiuudistuksineen voidaan
järkevästi toteuttaa.
Rahastus- ja informaatiojärjestelmää ollaan uusimassa
4,5 miljoonalla eurolla. Tosiasia on kuitenkin, että heinäkuussa 2014 . Henkilövahinkoja harvoin syntyy, mutta
autot vaurioituu ja eläimet
menehtyvät. Puheenjohtajana toimii Ulla-Maija Alitalo.
Tihutöitä
ja varkauksia
Piikkiössä Karhulantiellä
sijaitsevan asumattoman
omakotitalon ikkunoita on
rikottu. Esimerkiksi reitillä Turku?
Raisio?Naantali liikennöidään
nyt arkipäivinä kymmenen minuutin vuorovälein. Se osoittaa selkeästi yhden seikan:
. Jotkut kokevat, että Kaarina hakee erivapauksia ilman mainittavia
perusteita.
. Alanderin mielestä on Kaarinan kannalta epäoikeudenmukaista, että seudullisen joukkoliikenteen
kustannukset jaetaan väkiluvun eikä käytön perusteella.
Alander on esittänyt, että että ?käynnistetään välittömästi
neuvottelu kustannusten jakoosuuksien oikeudenmukaisemmaksi jakamiseksi investointien osalta?
ellen voita lotossa, hän nauraa.
Janita Walldén:
Syksy on
paras
vuodenaika
Janita Walldén tunnustaa olevansa syksyihminen.
. Tänä talvena en ole lähdössä . Ja vaikka
nukkuisi kuinka, ei silti virkisty. Kun silmään tulee niukasti tai ei lainkaan valoa aamun tunteina, sisäisen kellon toiminta muuttuu siten, että elimistön sisäiset
vuorokausirytmit ja uni-valverytmi alkavat laahata aikataulusta jäljessä.
Tämä sisäisen kellon jätätys johtaa tavallisesti siihen,
että nukahtaminenkin pyrkii
viivästymään, yöuni on kevyempää ja katkonaisempaa eikä virkistä, vaan seurauksena
on väsymystä.
Auttavatko
pidemmät yöunet?
Tarvitsevatko ihmiset enemmän unta syksyn pimeydessä
kuin kesällä?
Ihmiset nukkuvat jonkin verran . 8
nro 91
www.kuntsari.fi
perjantaina 23.11.2012
Oletko syysihminen?
JAANA PAKARINEN
Simo Huhtala:
Ankeaa aikaa
. Tietysti olisi kivempi jos olisi vähän aurinkoisempaa.Toisaalta kesällä on usein liian kuuma, hän toteaa.
Mäkikangas ei ole huomannut olevansa syksyllä sen väsyneempi kuin muulloinkaan. Etelänmatkoja en harrasta, mutta Tallinnassa aion käydä vielä tämän vuoden puolella.
Käyn siellä usein ennen joulua, kun vanhassa kaupungissa osataan laittaa niin hienosti joulua.
Pimeyden aiheuttamaan väsymykseen ei nukkuminen auta.
Irma Mäkikangas:
Syksy menettelee
Irma Mäkikankaan mielestä syksy on vuodenaika siinä missä muutkin.
. Olen ollut kesän ja syksyn ihan yhtä väsynyt, kun joutuu hänen kanssaan valvomaan öitä, Walldén nauraa.
Milloin syysväsymys
muuttuu
syysmasennukseksi?
Syysmasennuksesta (kaamosmasennuksesta) on kyse,
kun kaamosoireiden, eli esimerkiksi väsymyksen ja makeannälän lisäksi on masennusoireita: surullinen tai ärtynyt mieliala ja mielenkiinnon tai mielihyvän menetys.
Sitä vakavammasta on kyse, mitä enemmän oireita on
tai mitä vaikeampia oireet ovat. Niinpä hän matkustaakin etelän aurinkoon usein talvisin.
. keskimäärin muutamia
minuutteja . Syksyn pimenevät
aamut saavat elimistön sisäisen
kellon jätättämään. Myös säännöllisestä kuntoliikunnasta voi olla apua oireiden torjumisessa.
Lähes puolet
aikuisista
kärsii
kaamosoireista
Pimeys paina
PEIMARIN SEUTU
Jaana Pakarinen
Tuntuuko, että pimeällä tekee
mieli vain nukkua. Iloa
syksyyn hän löytää omalta pihaltaan.
. Syksy on lempivuodenaikani. Osaksi tänä syksynä työttömyyskin masentaa,
pohtii Simo Huhtala.
Helpotusta ankeuteen Huhtala hakee Tallinnasta, jonne hän matkustaa usein ennen joulua.
. jota tosin Suomessa harvoin tähän aikaan vuodesta on. Syksy menettelee. enemmän syksyllä kuin kesällä. Kyllä syksy on ankeaa aikaa. Kevät on aivan erilaista. Kaamoksen aiheuttamista
oireista kärsii noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista.
Tyypillisiä kaamosoireita
ovat pitkä virkistämätön yöuni, väsymys, ruokahalun kasvu, makeannälkä ja painonnousu.
Miksi pimeä sitten aiheuttaa
tällaisia oireita ja miten niitä
voi torjua. Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta vastaa pimeydestä kärsiviä askarruttaviin kysymyksiin.
Miten pimeys
vaikuttaa elimistöön?
Pimeys laskee ja valo nostaa
vireystasoa. Syysväsymys ei
kuitenkaan lievity vaikka nukkuisikin pitempään.
Mikä tehoaa
syysväsymykseen?
Jos väsymys on kaamosoire,
niin sitä voi lievittää ulkoilemalla päivittäin (mielellään auringonpaisteessa), silmän kaut-. Tykkään värikkäistä puista, kynttilöiden polttamisesta ja tuulesta ja sateestakin, hän kertoo.
Tänä syksynä Walldén on ollut väsyneempi kuin muina syksyinä, mutta väsymyksen syy
ei ole pimeys vaan seitsemän kuukauden ikäinen Nea.
. Kaamosmasennuksen
oireita voi torjua kirkasvalohoidolla. Olen väsyneempi syksyllä ja koko talven, verrattuna kesään, hän toteaa.
Nyppysen mukaan syksyä ei piristä mikään muu kuin aurinko . En tykkää syksystä yhtään, olen kesäihminen, toteaa Marko Nyppynen.
. Olen pienestä pitäen ollut syksyihminen. En tiedä olenko väsyneempi mutta ainakin laiskempi syksyisin kuin keväisin. Syksyssä on parasta kun on saanut pihatyöt tehtyä ja piha on puhdas, hän kertoo.
Marko Nyppynen:
Auringon perässä
etelään
Tämä on minulle rakas harrastus. Parasta kynttilöissä on
niiden valo. Kyllä syksyn synkkyyttä
voi torjua kynttilöillä. Mikä
sen parempaa, kun ulkona
tulee vettä kaatamalla, laittaa kynttilöitä palamaan ja
fiilistellä sisällä lukien hyvää
kirjaa tai katsoen televisiota kynttilän valossa, Salminen toteaa.
a
ta tulevalla kirkasvalolla tai
sarastusvalolla aamuisin.
D-vitamiinista ei ole apua
kaamosväsymykseen.
Helpottaako
matka etelään?
Kyllä, kaamosmasennuksesta
kärsineet kertovat saaneensa
apua talven aurinkomatkasta.
Jos matkalla on oltu auringonvalossa etenkin aamuisin,
niin vaikutus perustuu silmän
kautta elimistöön tulevaan
valon vaikutukseen, jolloin
elimistön sisäisen vuorokausirytmi palaa normaaliksi.
Tämän lisäksi tietenkin sillä seikalla, että useimmiten
kyseessä on loma ja mukava
sellainen, on vaikutuksensa.
Mitä kirkasvalolamppu tekee?
Jos kirkasvalolampun vaikutusta vertaa ulkoiluun valoisalla, niin kumpi on tehokkaampaa?
Kirkasvalohoitovalaisin,
kun siitä otetaan valoa aamuisin, lievittää kaamosoireita ja
auttaa kaamosmasennukseen.
Sen vaikutus perustuu siihen,
että silmän kautta elimistöön
tuleva valo tahdistaa elimistön sisäisen kellon muodostavien hermosolujen toiminnan, mikä virkistää välittömästi, ja kun valoa otetaan
säännöllisesti, se myös sään-
nöllistää uni-valverytmin, kohentaa yöunen laatua ja parantaa mielialaa.
Kirkasvalohoito on tehokasta, kun sitä otetaan säännöllisesti aamuisin kello kuuden ja yhdeksän välillä, koska
silloin elimistö on herkimmillään valon vaikutuksille.
Pilvisessä syyssäässä valoa
voi olla vähemmän kuin kirkasvalohoidossa, ja aamun
tuntien jälkeen valon vaikutukset ovat vähäisempiä. Kirkasvalohoito mahdollistaa siten säännöllisen tehokkaan
valon saannin. Tänä syksynä on ollut
erityisen ihanaa polttaa kynttilöitä, kun kesäkin oli niin
sateinen ja synkkä. Lyhyt päivä
ja kehnot sääolosuhteet vuorostaan eivät takaa säännöllisen tehokasta valon saantia.
Kirsi Salmisen mukaan kynttilät ovat oiva tapa torjua syksyn pimeyttä.. Pidän Partylite-kynttiläkutsuja iltaisin päivätyöni
ohessa. Sitten lisäilen niitä pikkuhiljaa
Kynttilän liekin koko riippuu
sydänlangan ominaisuuksista,
erityisesti sen paksuudesta.
illan mittaan.
. Rakkaudesta kynttilöihin
minä tätä teen. Tässä saa
olla ihmisille tavallaan valon ja ilon tuojana, Salminen vertaa.
Nyt hän asettelee esittelypöytää valmiiksi Turun YliMaariassa kun vieraita alkaa
pikkuhiljaa astua sisään marraskuun pimeydestä.
. perjantaina 23.11.2012
nro 91
9
www.kuntsari.fi
JAANA PAKARINEN
Kynttilöillä helpotusta
pimeyteen
JAANA PAKARINEN
PAIMIO
Jaana Pakarinen
Paimiolainen Kirsi Salminen
pakkaa kaksi suurta kassillista kynttilöitä mukaansa ja
ajaa ympäri Varsinais-Suomea useina iltoina kuukaudessa.
. Aloitin kaksi vuotta sitten Paimio?Sauvo?Piikkiö-akselilla, mutta
nykyisin olen pitänyt kutsuja jopa Rymättylän Röölässä
ja Uudessakaupungissa asti,
hän kertoo.
Kutsuja pidetään ympäri
vuoden, mutta syksy ja talvi
ovat luonnollisesti kynttilöiden sesonkiaikaa.
. Mikä tahansa mikä tuo piristystä tähän
marraskuuhun kelpaa, toteaa paimiolainen kutsuvieras.
Kynttilöiden ja valon li-
Kynttiläkutsuja järjestetään ympäri vuoden, mutta suurin sesonki on juuri nyt.
"
Tässä saa
olla ihmisille
tavallaan
valon ja ilon
tuojana
"
säksi kutsuilla lähes yhtä tärkeää on niiden sosiaalinen
puoli, mikä osaltaan antaa
myös piristystä syksyn pimeyteen.
Salminen itsekin on innokas kynttilöiden polttaja.
. Olen aina pitänyt kynttilöistä ja heti kun
tulen töistä kotiin laitan yhden kynttilän palamaan
4732 130
PAIMION
PAIMION KY
AUTOKORJAAMO
AUTOKORJAAMO
Reino Uuttu KY
Reino
Uuttu
Pajatie
1, 21530
PAIMIO
Pajatie
1, 4703
21530 PAIMIO
PUH:
476
PUH:
476
05004703
821 367
0500 821 367
Arto Fredman
Arto
Fredman
Lenkkitie
13, Paimio
ELÄINLÄÄKÄRI
PÄIVYSTYSTÄ
HAMMASLÄÄKÄRI
Teija Siltanen
Kaarinan, Paimion, Sauvon,
Liedon, Tarvasjoen, Kemiönsaaren ja Länsi-Turunmaan
Hyötyeläinpäivystys
puh 0600 0 41451 (0,7 ?/min+ ppm)
Pieneläinpäivystys
puh 0600 12 444 (0,5 ?/min +ppm)
FYSIKAALISIA
HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
FYS.HOITOLAITOKSIA
Fysikaalinen hoitolaitos
Fysikaalinen
hoitolaitos
HOITOKULMA
Fysikaalinen
hoitolaitos
HOITOKULMA
Fysioterapeutti
HOITOKULMA
TARJA
VUORINEN
Fysioterapeutti
Fysioterapeutti
Myllytie
1
21500 Piikki
ö
TARJA
VUORINEN
TARJA
p.
472 6522
050-570
7201
Myllytie
1VUORINEN
21500
Piikki
ö
Myllytie
1
21500
Piikki
ö
p. Pakettiautot . rakennusten pohjatyöt
. (02) 473 2565
www.paimionhautaus.com
Cafe Asta
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Asematie 2 PAIMIO Puh.473 2602
Av. ma?pe 7?18, la 9?14
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT
?
PA R H A A N PA L. 477 6400 fax 477 6411
www.paimionapteekki.fi
SAUVON
APTEEKKI
Avoinna: ma-pe 9?17
www.sauvonapteekki.fi
Viljontie 8, puh./fax 4730 400
PIIKKIÖN
APTEEKKI
Avoinna
Ma-Pe
La
9?17
9?13
Hadvalantie 8, 21500 Piikkiö
puh. 472 6522 050-570 7201
KAIRANKULMAN
KAIRANKULMAN
FYSIOTERAPIA
KAIRANKULMAN
FYSIOTERAPIA
Erik.
lääkintävoimistelija
FYSIOTERAPIA
Erik.
lääkintävoimistelija
Marianne
Sundell
Erik.
lääkintävoimistelija
Marianne
Sundell
Vistantie
10
B 8.
Marianne
Sundell
Vistantie
10
B 8.
Puh. vesijohdot . 4 7 3 2 6 0 0
tai 0 5 0 0 - 5 2 7 9 7 9
050-320 1630
LOUNAIS-SUOMEN
OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV [A]
h.koskinenoy@smail.fi
Jukka Hongisto
puh.
JÄTEHUOLTOA
www.h-koskinen.com
Hammaslääkäri
KIRSI
MIKKOLA
KIINTEISTÖNVÄLITYS
ISÄNNÖINTI
02-736 5965
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
HAMMASLÄÄKÄRI
Puutarhakatu 16A 5. 2845320
EduLLisTA näKyvyyTTä
4 KErTAA KuuKAudEssA!
Kristiina Nummila LKV
P. Maksuton puhelinneuvonta ?
paimion
hammaslääkäripalvelu
PAIMION
FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS
OY
PAIMION
FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS
OY
Fysioterapeutti
HOITOLAITOS
OY
Fysioterapeutti
GYNEKOLOGEJA
Tapio Laakso, Sami Laaksonen,
Risto Vuorenvirta ja Sami Lehtisalo
. FYSIKAALINEN
470 4990
PAIMION
ASIANAJOTOIMISTOJA
Asianajotoimisto
Laakso Laaksonen
Vuorenvirta Oy
Puh. Käynnistyspalvelu
Vakuutusyhtiöiden hyväksymä
0400-908 609 Paimio
0400-745 016
. TÄmÄ KoKo
mustavalkoisena 50,- +alv./kk
12.50,- +alv./kerta
TUULA-ANNELI PENTTILÄ, LT
Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit.
Luotettavaa autonvuokrausta.
Puh. 02-470 2660, 050-522 2117
fax. 472 6522 050-570 7201
p. 47010
4990
Puh. 470 2234
www.aktialkv.fi
vuodesta
1979
AIRISTON
ASUNTOKESKUS OY
GYNEKOLOGEJA
Salvelanlaaksontie 2B, 21500 Piikkiö
info@opticolor.fi www.opticolor.fi
045-8505656
Gynekologi
Jussi Savonlahti
Vastaanotto ja ultraäänipalvelut
V-S Lääkäripalvelu
AUTOVUOKRAUSTA
KAARINAN
ASIANAJOTOIMISTO
varatuomari Pekka Vuorinen
Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina
puh. puh. 243 6500, fax 243 4850
www.kaarinanasianajo.?
. Puh. 041 438 9777
Luotettavaa isännöinti- ja kiinteistönvälityspalvelua Paimion sekä
ympäristökuntien alueella
PEIMARIN
KIINTEISTÖKESKUS KY
Vistantie 6 21530 Paimio
LKV Tarmo Lindeman
puh. 474 511
Sauvon kunta
KUNNANVIRASTO
Puh. Kelan suora korvaus käytössä ?
Vistantie
B 8.
Puh. 010 633 0800
Vistantie 24 A 16 PAIMIO
Ajanvaraus ma?pe klo 8?17
puh. 4795255, 4795881
Arto Fredman
AUTOKORJAAMO
AUTOKORJAAMO
Lenkkitie 13, Paimio
Sonkki
Sonkki
Puh. viemärit
. 52
. Puh. 4706 617,
Paltta Ky
Luotettava välittäjä
asuntoasioissa.
0400-533 136
Asematie 4 A 3 PAIMIO
Ajanv. 0440 - 767 672
kristiinanummila@knlkv.fi
Sauvon-Kemiöntie 1091, Sauvo
KAHVILA-LEIPOMOJA
KAHVILA-LEIPOMO
Paimion
Hautaustoimisto
Kotamäki Oy
Vistantie 37 A, 21530 Paimio
Puh. 470 5850/0500 527 325
HAMMASTEKNIKOITA
AUTOMAALIT JA
TARVIKKEET
MARKO ROSENDAHL
(Poliisilaitoksentalo, katutaso)
gsm 040 300 2305
johanna.pulkkinen@
aktialkv.fi
puh. 044 012 1715
www.halikonhinaus.fi
www.saustilanmaanrakennus.net
SAUSTILAN
MAANRAKENNUS
Puh. 10
www.kuntsari.fi
nro 91
perjantaina 23.11.2012
PARHAA N PA LV E L U N PA I K AT ?
Paimion
KAUPUNGINTALO
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
Avoinna: ma
8.00-17.00
ti
8.00-15.30
ke
10.00-15.30
to-pe 8.00-15.30
AUTOKORJAAMO
Vistantie 18. KOSKINEN OY
Puh. 470
4990
Puolalankatu 1, 20100 Turku
www.llv.fi
ATK-PALVELUJA
Tietokone- ja laitemyynti
Neuvonta hankinnoissa ja käytössä
Korjaus- ja asennuspalvelu, huollot
Nettiyhteyslaitteet ja ?asennus
Tietoturvaohjelmat ja ?asennus
Kotikäynnit
www.tarjanatk-palvelu.fi
0500 691 473
Paimion Tietotekniikka
www.paimiontietotekniikka.fi
Tehokas apu tietotekniikka ongelmiin!
P. maasuodattimet
. 044-302 7482
www.olor.fi
INTERNETPALVELUJA
INTERNETPALVELUJA
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Uudet kokoproteesit,
pohjustukset ja korjaukset
suoraan asiakkaalle.
Vistantie 24, Paimio
Ajanvaraus puh. 474 4100
Avoinna ma 8-17
ti-pe 9-15
APTEEKKEJA
Sonkki
Paimio, Teollisuustie
puh. 4732 130
puh. pienpuhdistamot
MAANRAKENNUS
SAUSTILAN
TARMO
NIKANDER
MAANRAKENNUS
KAIVINKONETYÖT
pienillä ja isoilla koneilla
0400-858 899
p.
0500-584 127 Tarmo
044-518
3052 Henri
KAIKKI
MAANRAKENNUSTYÖT
HALIKON HINAUS
P. 4732 130
PAIMION
AUTOKORJAAMO KY
Reino Uuttu
Pajatie 1, 21530 PAIMIO
PUH:
4703
476
Jukantie
8, Paimio,
040-8370953
0500 821 367
www.carcolor.fi info@carcolor.fi
AUTOKORJAAMOJA
AUTOKORJAAMOJA
PAIMION
APTEEKKI
Palvelemme Ma-Pe 9?18
La
9?14
Asematie 1, puh. 0400 858 899
Esim. 010 257 6117
H. 050 32 12 705
Puhelimenkulma, Vistantie 19
Hammaslääkärit
Anna Kuusvuori
Tuomo Malkki
Antti Paloheimo
KAIVUUTYÖT
Hinauspalvelu
24 h
Forsström
KONEURAKOINTI
SILLANPÄÄ ILPO
Myös juhlapyhinä
Paimio, Nurmelant. Henkilöautot
. 470 9897
KAIVUUTÖITÄ
HINAUSPALVELUJA
Kaarina, puh. 470
5850/0500 527 325
Paimio, Teollisuustie
Paimio, Teollisuustie
puh. (02) 7285440, 0400 823109, 040 7684502
0400 603 101
www.10hinaus.fi
ANNE-MARI SYDÄNMAA
Fysioterapeutti
ANNE-MARI
SYDÄNMAA
Puh.473
4604
ANNE-MARI
SYDÄNMAA
KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ
HOITOPALVELUT
Kairankulma,
10
Puh.473 Vistantie
4604
Puh.473 Vistantie
4604
Kairankulma,
10
Kairankulma, Vistantie 10
Aktia Kiinteistönvälitys
Alueesi edustaja
Hoitopalvelu
HAMMASTEKNIKOITA
Lenkkitie
13, Paimio
Puh.
470 5850/0500
527 325
o Lo R
Johanna Pulkkinen
äitiys-, sairaanhoitoja kotipalveluita
Puh. imeytys/suodatuskentät,
KEITTIÖKALUSTEITA
Suuhygienisti
Lenita Mikkola
viemäri- ja vesijohtotyöt,
salaoja- ja pihatyöt,
tontin raivaus ja pohjatyöt ym.
Aikavaraukset
p.
473 2300
10-HINAUS OY 24 h
Vakuutusyhtiöiden hyväksymä hinausliike
Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot,
liukuovet, vanerimyynti
Henkilöautot, pakettiautot - Käynnistyspalvelu
www.taisanne.fi
Paimio
Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO
P. 2436 406
www.vslaakaripalvelu.fi
ESim. 010 229 2269
ELÄINKLINIKOITA
klinikka Oy
02-2761 999
Avoinna ma-to 8-20, pe 8-19
Vuorelankatu 7, 20320 TURKU
www.koirakissaklinikka.fi
Telekatu 14, Kärsämäki, Turku
Ajanvaraus 0207 999 800
Avoinna: ma-to klo 9-21, pe 9-18,
la päivystys klo 9-21, su suljettu
Yöpäivystystiedote numerosta 0600 124 44
ELL: Tiina Korte-Mattila, Rosa Jolma
www.turunelainsairaala.fi
Ajanvaraus: 044 2162016
tai nettiajanvaraus: www.endogyne.fi
Vastaanotto : Yliopistonkatu 11 a B 31
20100 Turku
HAUTAUSPALVELUJA
MUSEOTIE 2, SAUVO
PARHAAN PALVELUN PA I K AT
?
Puh. 02-470 2665
Jätehuolto
R. krs
20100 Turku, p
remontit . Värianalyysit, solarium, reiät korviin
. Tilausajot 1+16 hlöä ?
0400-177 007
Matkallasi päivin öin
www.jataxi.fi
Mattilantie 2 A 10
21500 Piikkiö
Puh. 050 516 1165
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
PIIKKIÖ
040-590 8616
040-865 8011
PAINOTALOJA
SORAHUOLTOJA
SORAHUOLTOJA
. 044 550 3721
Ora Laaksonen
L.E.-TILIPALVELU
Kahvila-Pitopalvelu
Hakkis
Herkku
PAULA
HAKANEN
GSM 050 5696889 Paimio
ora.laaksonen@sahkolesako.fi
www.sahkolesako.fi
TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ
PITOPALVELUJA
LU OT E T TAVA
THERMIAMAALÄMPÖ
Kokemuksella ja ammattitaidolla
BRUNNSBORRNIN P. Huollot
. P. Inva- ja ryhmäkuljetukset ?
. WALLIN
Kaikki rakennusalan peltityöt
puh. 470 2100
Ti, ke 9?17, to-pe 11?19, la 9?14,
PAIMIO, VISTANTIE 24
puh. Soraa, sepeliä
. peltikatot . (02) 470 3386 Fax (02) 470 3387
PELTISEPÄNLIIKE S. 040-526 4281 www.jama-power.fi
RAKENNUS- JA
KORJAUSPALVELUJA
TÄMÄ KOKO
mustavalkoisena
12,50,- +alv./kerta
värillisenä
13.50,- +alv./kerta
Kodin saneeraukset
ASENNUSPALVELU
SORJE OY
Tuleeko vesi kellariin. Ultra, micro ym.
. multaa
. peltikatot, myös konesaumatut
. (02) 4798 758
le-tilipalvelu@kolumbus.fi
TILI-PIIKKIÖ OY
Hadvalantie 9 - Piikkiö
Yritysten perustamiset,
kirjanpidot, palkat ym.
P. Alander Oy
p. 045-677 2252
www.hakkisherkku.fi
MATKATOIMISTOJA JA
TILAUSAJOJA
KULJETUSPALVELUJA
Monipuoliset hoidot
VISTA
MATKAT
ja huippulaitteet.
Mm. Kaivuu ja kuljetus
SORAHUOLTO
HILARI HEIKONEN Ky
Puh./fax 472 6554,
0500 527 456 Antero Tuominen
Polttopuupalvelu
Tmi Klaus Salonen
Klapin tekoa tehokkaalla klapikoneella
KuivAA KoivuA jA seKAKlAPiA
irToTAvArAnA TAi 1,5 m3 säKeissä
SOITA
050 301 1366
Sähköhuolto
VISTAMATKAT
seppo.santala@vistamatkat.fi
k. Lvi-asennukset . www.dahlbom.fi
KATAJATIE22B
B 12
12 P.
KATAJATIE
P. Tämä KoKo
värillisenä 54,- +alv./kk
13.50,- +alv./kerta
PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
?
PA R H A A N PA LV E L U N PA I K AT. 02-588 8653
Maija Aro p. Kasvo-, käsi-, jalkahoidot
ajanmukaisin laittein. Sähköasennukset
. 477 5623
TILITOIMISTOJA
Peimarin
Liikenne Oy
. Tuomarin kokemuksella.
ja mönkijöitä
LOUHINTAA
p. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli
MATKATOIMISTO
Paimion torikeskus, p. Kestomeikki 2-5 v. perjantaina 23.11.2012
nro 91
11
www.kuntsari.fi
. 040 5234617
sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi
kiinteiStöjen SähköaSennukSet,
kOrjaukSet ja huOllOt
040 760 1714, Paimio
. 02-479 5115, 040-5455601
Yrittäjä,
haluatko ilmoituksesi
Parhaan Palvelun Paikalle?
www.malander.fi
TURUN PELTIKESKUS OY
Olli Paavilainen
050 919 2587
. PARHAAN PA LV E L U N PA I K AT
LVI - ITÄLÄ OY
KORJAAMOPALVELUJA
KORJAAMOPALVELUJA
0400-221 642
www.lvi-itala.fi
P.
Paimion Vene- ja
Pienkonekorjaamo Oy
Sähköyhtiöntie 4, 21530 Paimio
Puh. sadevesijärjestelmät
myös asennettuna
. 0400 378 725
Edullisesti. Öljypoltinhuolto
KOSMETOLOGEJA
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
KASVO-, KÄSI- ja JALKAHOITOLA
MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ
PAIMIO-SAUVO
SAIRAANKULjetUS OY
. 0500 533 808
KAARINA
Taksi Hakanen Ky /
!
Paimio
Soita
puh. laine Oy
PUH. muuraushiekkaa
. Green Peel ja Elsa Hjeronumus hoidot
. pigmentoinnilla
. Onko viemäri rikki?
Ongelmia jäteveden käsittelyssä?
LVE L U N PAIKAT
Ari Tuomi Oy
Puh. DAHLBOM KB
KAIVONPORAUS P. 050-5404 523
Fax. 044-329 3633
. (02)-4726660,
Piikkiö/Kaarina 0400-527971
arituomi@netti.fi - www.arituomi.fi
. kylpyhuone, sauna
ym. Kerrottehan
toiveenne niin räätälöimme toiveidenne matkan.
Ritvan matkat ja Retket
Raisio, puh. 02-4759 500
tili-piikkio@tili-piikkio.fi
0400 173 001
SAUVONTAKSIASEMA
Puh. 050 516 1165
KANTOJYRSINTÄÄ
Alumiinitie 2, Paimio
www.motoland.fi
minimi jyrsintäsyvyys 15 cm
maanpinnan alapuolelle
Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ.
PIHAPUIDEN KAADOT
hankalistakin paikoista
JaMa-Power Oy p. SERTIFIOITU
MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ
puh. Vuotaako
vesijohto. ma-pe 10-17, la sulj.
AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN
KOSMETOLOGINEN HOITOLA
PEIPPOSEN LIIKETALO
PAIMIO, VISTA
VUODEST
A 1978 puh. 4732350
Av. sadevesijärjestelmät . 4704
4704599
599
Sähkö LeSaKo
- Sähköasennukset - Sähköurakointi - Sähkösaneeraukset - Korjaukset -
Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO
Puh. Ripsipermanentit, lahjakortit
TEMARSI KY:N
KAUNEUSHOITOLA
Sauvon-Kemiöntie 395,
Sauvo. muut rakennustyöt
?
Ota yhteyttä:
Raija Kirveskari p. Sähkösuunnittelu . 477 5600 fax 477 5614
VAStUULLINeN MAtKANjäRjeStäjä
Matkoja kotimaassa sekä
Euroopassa. Seul. 040 579 2667, Sauvo
Huom! Kotitalousvähennys
EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA!
PELTISEPÄNLIIKKEITÄ
TILAUSAJOT HYVIN
VARUSTETUILLA BUSSEILLA
24h tilaukset
SÄHKÖURAKOINTIA
POLTTOPUITA
LVI-TÖITÄ
JUHA SORJE
Sähköpalvelu
Paimio, puh: 470 6023
Hilari 0400 228 025, Sami 0400 719 494
mm. 4734 322
. läpivientien pellitykset . 112
www.peltisepanliikewallin.fi
Muut puhelut:
0400-531080
Peimarin
Mattopesu
Vistantie 8, 21530
Paimio
Puh. Seul. Tarvikkeet
Korjausrakennus Tuominen
Puh. Huollot
. kattoturvatuotteet
PESULAPALVELUJA
Veijo Kraakkussuo
SAIRAANKULJETUSTA
M. DAHLBOM KY
0500 327744 . 02-588 8652
EdULLISTA NÄKYVYYTTÄ
4 KErTAA KUUKAUdESSA!
esim. 02-430 9744, 040554 2694
www.ritvanmatkatjaretket.fi
LAKIASIANTOIMISTOJA
Lakiasiantoimisto
Antero Kaila
MOPOJA JA
MOOTTORIPYÖRIÄ
Vistantie 30, Paimio.
Puh. 02 473 0190
Kaskinen Timo 0500 743 606
Laine Reima
0400 120 810
Virtanen Kimmo 0400 532 236
Suvanto Janne 0400 120 818
Laaksonen Mauri 0400-228 667
TYÖKONEITA
piha ja puutarhakoneet
PUUTARHAPALVELUJA
p. kattoturvatuotteet . Diatermialla verisuonet, luomet, karvat
. Korjaukset
kello 19.?
19.15. Suositusikäraja on 11 vuotta.
Tänä iltana luetaan
WSOY:n kirjallisuussäätiön Valtakunnallista lukuhetkeä vietetään jälleen tänään perjantaina 23.11. Alfrendo
osoittaa, että lapsetkin osaavat taikoa.
Roope laittaa nyrkkiinsä yhden pallon, mutta käden avattua palloja pursuaakin käden
täydeltä. on nuorten itse ideoima näytelmä,
joka kertoo erilaisuudesta ja
sen hyväksymisestä.
Mikä emo?
emo = (englannin sanasta emotional, tunteellinen),
emo-tyylisuunnan edustaja;
emo-musiikkia on tunteikas ja
melodinen rock, emo-hiukset
ovat yleensä lyhyet ja otsatukka roikkuu silmien päällä,
emo-muotia ovat mm. 12
www.kuntsari.fi
Emoa etsimässä
nro 91
perjantaina 23.11.2012
Mikä on tämän vuoden turhake?
MERITA SEPPÄLÄ
PAIMIO
Kylli Salo
Millaista on nykynuorten elämä. Jokaisella esineellä
on oma tarinansa, ja tarkoitus
on herätellä ihmisiä, että joululahjaksi ei hankittaisi turhia tavaroita. Siihen on otollinen tilaisuus kurkistaa Paimion
Nuorisoteatterin näytelmässä ?Emoa etsimässä?, jonka
nuoret itse ovat käsikirjoittaneet yhdessä ohjaaja Sini
Sarmaston kanssa.
Näytelmässä eletään vuotta 2500, jolloin erilaisuus on
kadonnut ja maailmaa hallitsee yhdenmukainen käyttäytyminen ja pukeutuminen.
Muutama tiedonhaluinen
päättää matkata aikakoneella
menneisyyteen ottamaan selvää, miten asiat ennen olivat.
Saavuttuaan vuoteen 2012
he kohtaavat blondeja, pissiksiä, es jonneja, tarkkislaisia,
nörttejä, hikareita, hevareita, gootteja ja emoja. ulkomainen pullovesi, kaupunkimaasturi, tupla-puhelinluettelot ja pantittomat pullot.
Valonia sijaitsee Turussa
Vanhalla Suurtorilla, jossa alkavat lauantaina myös vanhan
ajan joulumarkkinat. Lukuhetken tavoitteena on muistuttaa kaikkia lukemisen tärkeydestä.
Kirjallisuussäätiö lanseerasi Valtakunnallisen lukuhetken viime vuonna, jolloin säätiö lahjoitti kaikille Suomen
ekaluokkalaisille omat kaunokirjalliset teokset. Mutta on-
neksi hän osaa myös suomea.
. Joskus teen tällä mausteleipiä, mutta enimmäkseen leipäkone
kököttää saunan lauteilla koska ei mahdu keittiöön, energianeuvoja Liisa Harjula kertoo, ja lisää että myöskään saunaa ei käytetä.
Valonian muulta väeltä ovat jääneet käyttämättöminä kaappeihin mm. Kirjallisuussäätiö haastaa kaikki suomalaiset lukemaan edes vartiksi. Turhakenäyttely on avoinna tiistaisin,
keskiviikkoisin ja torstaisin sekä lisäksi joulumarkkinoiden
aikana viikonloppuisin.
Valoniassa on mahdollista
myös lämmitellä varpaita ja
kerätä voimia jouluisessa lukunurkkauksessa tai askarrella vanhoista joulukorteista uusia korttityöpajassa.
. Nykyisin kone asuu
Liisan saunan lauteilla, koska
ei mahdu keittiöön, eikä konetta tule juurikaan käytettyä.
Valonian väki on koonnut
omalta väeltään turhakkeita
huomenna lauantaina avautuvaan ?Tästä lähtee joulumieli?näyttelyyn. klo 18, su 25.11. Ja huivi kulkeutuu
Samin elimistön läpi takaisin
Alfrendolle!
Lapset ovat täynnä ihmetystä.
. Paljon
turhakkeita tuntuu löytyvän
naisväeltä, keittiöstä ja kylpyhuoneesta.
. nenätrimmeri, lämpörullat, sähkökäyttöinen sitruspuserrin, patterikäyttöiset maustemyllyt, perunankuorimakone
ja kananmunankeitin.
. bändipaidat, pillifarkut, rannekkeet, huulikorut
Emoa etsimässä -esitykset pe
23.11. Toki yhden turhake voi olla toiselle tarpeellinen hyödyke.
Esimerkiksi reumasta kärsivälle sähkökäyttöinen leikkuuveitsi on varmasti tarpeellinen,
Harjula huomauttaa.
Turhakkeeksi tavara tulee,
jos se jää käyttämättä. klo
16, pe 30.11. Se sijaitsee Turussa
Vanhalla Suurtorilla Hjeltin talossa, entisessä lastenkirjastossa.
JAANA PAKARINEN
Yhtä juhlaa
Kaarina-päivän alla juhlittiin viikko
runojen, musiikin ja taikojen merkeissä
KAARINA
Jaana Pakarinen
Kaarina-päivän pääjuhlaa
vietetään sunnuntaina 25.11.,
mutta tänä vuonna Kaarinassa on juhlittu koko viikon
ajan. Mihin
se johtaa, mitä siitä seuraa?
Mukana näytelmässä on
12 nuorta. Näyttelyssä on
mm. Ei olla ennen nähty taikuria! Lapset hihkuvat.
. Mutta mun isi osaa kyllä
taikoa, toteaa Kiia.
Alfrendo astuu sisään ja puhuu hassua kieltä. Tiistaina päiväkotilaiset
ja koululaiset saivat nauttia taikuudesta, kun taikuri Alfrendo kiersi esiintymässä koulussa ja päivähoidon yksiköissä.
Piikkiöläisessä ryhmäperhepäiväkoti Sinivuokossa oli tiivis tunnelma, kun myös Kolamäen ryhmäperhepäiväkotilaiset olivat tulleet Sinivuokon
tiloihin seuraamaan taikuutta.
. klo 18. Tänä
vuonna luotiin nuorille suunnattu lukupiiri Facebookissa.
Valonian energianeuvojan Liisa Harjulan kotiin tuli leipäkone, kun ystävä toi sen evakkoon keittiöremontin tieltä, ja
kun remontti valmistui, ystävä
ei enää halunnutkaan konetta
takaisin. popcorn-kone, perunankuorintalaite, patterikäyttöiset maustemyllyt ja rikkaimuri.
Mikä Valonia?
Valonia on Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja
energia-asioiden palvelukeskus. Minä tulen Angleeron saarelta, jossa puhutaan vähän
eri tavalla.
Lapsia naurattaa.
Alfrendo hauskuuttaa solmimalla kengännauhat jalkaa
ravistamalla ja jonglööraamalla rikkinäisillä tennismailoilla.
Myös lapset pääsevät mukaan esitykseen. Oli kivaa! Parasta oli kun
Topiaksen kyynärpäästä pystyi pumppaamaan vettä, ihmettelee Neea.
Sinivuokon ja Kolamäen ryhmäperhepäiväkodin lapset pääsivät tiistaina nauttimaan taikuudesta taikuri Alfrendon johdolla.. Ehkä ne miesten turhakkeet piiloutuvat autotalleihin,
Harjula arvailee.
Turhake-käsitteen lanseerasi aikanaan Luonnonsuoje-
luliitto, joka valitsee vuoden
turhakkeen aina joulukuussa.
Viime vuonna tämän kyseenalaisen kunnian sai huuhdottava wc-paperin hylsy, aiempia
turhakkeita ovat olleet mm. Esityksiä on kolme, ensimmäinen niistä tänään perjantaina, lisäksi kolme päiväesitystä Paimion yläkoulun oppilaille.
KYLLI SALO
Liisan leipäkone asuu
saunan laiteilla
TURKU
Kylli Salo
?Emoa etsimässä
Lähes
kaksisataa futaajaa sukulaistensa kanssa saapui nauttimaan jälleen yhden kauden
päätöstä, ja iloinen puheensorina täytti juhlatilan. Mielestäni taidetanssissa ei oikein
edes voi kilpailla paremmuudesta, hän toteaa.
Vaikka tytöt ovat vasta
12?15-vuotiaita, lähes kaikki ovat harrastaneet tanssia jo
kymmenisen vuotta. Tammelin.
?Tamu. Lisäksi joukkue voitti piirin harrastesarjan 7v7.
Vuoden Hakalaiseksi valittiin Marko ?Tamu. Iittalassa järjestettyihin tanssikilpailuihin ensimmäistä kertaa nykytanssiteoksellaan, joka käsitteli toisen maailmansodan
kristalliyötä.
. Samalla palkittiin
P02-pelaavat Oskari Kuusela ja
Santeri Sireeni, jotka menestyivät Piirin Taitokilpailuissa saavuttaen kultamerkit.
Vihdoin oli joukkueiden
odotetuin hetki; joukkue-esittelyt ja ?tsemppari?-palkintojen jako. Vuoden valmentajaksi valittiin B-tyttöjen valmentaja Pasi Särvä, joka on
saanut joukkueensa vuodesta
toiseen kehittymään ja jatka-
maan yhtenä ryhmänä.
Oli jäljellä kaksi illan tärkeintä palkintoa. Niin oli, ainakin kikatuksesta päätellen, nauraa Liisa
Taimen.
Kristalliyötä kuvaava nykytanssiteos sai kunniamaininnan valtakunnallisessa kilpailussa. Jokainen joukkue esittäytyi omalla itselleen sopivalla tavalla, ja niin esittelyistä
kuin ?tsemppari?-valinnoista näkyi iloinen yhteenkuuluvuuden tunne ja aito yhteishenki. Varsinkin kun oma esitys
oli ohi, oli kaikilla tosi hyvä fiilis, jatkaa Milja Elonen.
. Erikoistanssiryhmä perustettiin viime syksynä.
Yhteishengen juhlaa
Hakan jalkapallojaoston päättäjäisissä
PAIMIO
Petri Laine
Paimion Hakan jalkapallojaosto juhli vuoden 2012 kauden
päätöstä perinteisin menoin
Paimion Tillintuvalla. perjantaina 23.11.2012
nro 91
13
www.kuntsari.fi
JAANA PAKARINEN
Tanssiryhmälle
kunniaa
koreografiakilpailussa
KAARINA
Jaana Pakarinen
Piikkiöläisen Tanssistudio
Pointin tanssin erikoiskoulutusryhmä sai kunniamaininnan
valtakunnallisessa tanssikoreografiakilpailussa Iittalassa.
Kuusitoista 12?15-vuotiasta
tyttöä osallistui 10.11. Kyllä kilpailu vähän jännitti. Tanssistudiossa tanssiharrastuksen voikin aloittaa jo vuoden ikäisenä
yhdessä vanhempien kanssa.
Erikoistanssiryhmä perustettiin viime syksynä.
. on joka solullaan HaSEPPO SIIPOLA
kalainen jo monen vuoden ajalta ja seuraa kiinteästi kaikkien joukkueiden toimintaa valmentaessaan T99- joukkuetta.
Hakan puheenjohtaja Kirsi Haltia kiitti hyvää ryhmähenkeä ja
osallistumistahtoa yhteisten
asioiden hoitamisessa.
PAIHA palkittavat 2012
JOUKKUE
Edustus
M 35
P 02 valk.
Palkittava
Filmitähti
Jani Haltia
Tuomas Ahlman
Marko Mäkinen
Stephen Higgins
Daniel Tuominen
Otso Milan
P 02 vihr.
Mikko Laine
Vili Nurmi
P 03 valk.
Aatos Lehtonen
Lenni Laheila
P 03 vihr.
Naiset
B-tytöt
Leo Murto
Lauri Hakala
Elina Järvinen
Aina Kylen
Ida Särvä
Rosa Vesalainen
T 99
Siru Varjus
Kia Juhola
T 00
Mira Keppola
Amanda Jack
T 01
Tiia Keppola
Milja Turve
T 02
Jenna Vainio
Inka Aronen
Jalkapallovalmentaja
Pasi Särvä
Joukkue
T99
Tuomari
Miikka Pirhonen
Hakalainen
T99-joukkue pokkasi parhaan joukkueen palkinnon.
Marko Tammelin
Piirin kultamerkit
Oskari Kuusela ja
Santeri Sireeni. Joukkue
pelasi täyden 9v9 piirisarjan sijoittuen hienosti kolmanneksi. Tämä oli
tytöille ensimmäinen kilpailu
ja kokemuksena tärkeä. Koreografian teemana oli
?sirpaleet?. Palkinto
on osoitus oikeasta joukkuehengestä sekä aidosta ilosta ja
halusta kehittyä lajin parissa.
Vuoden tuomaripalkinnon
sai Miikka Pirhonen, joka nuoresta iästään huolimatta on
osoittanut hyvää kehitystä pelaamisen ohella myös pelinohjaajataidoissa. Vuoden 2012
parhaan joukkueen palkinto
meni toisena vuonna peräkkäin T99-joukkueelle. Sijoitus ei kuitenkaan ole tärkeintä. Mutta paikan päällä oli
tosi hyvä tunnelma ja yhteishenki, kertoo Cecilia Korpela.
. Kun moni näistä tytöistä on kahdeksannella luokalla, ja heille opetetaan
historiassa juuri toista maailmansotaa, niin sain idean, että
tanssissakin käytettäisiin teemana kristalliyötä, kertoo ryhmän valmentaja ja koreografian tehnyt Liisa Taimen.
. Sarjassa oli 24 joukkuetta,
joista neljä parasta palkittiin,
ja lisäksi me saimme kunniamaininnan. Takana Milja Elonen (vas.), Henni Töykkälä ja Evelina Jätinvuori.
Monet tytöistä ovat aloittaneet tanssiharrastuksen jo kolmivuotiaina, joten he ovat harrastaneet tanssia jo kymmenkunta vuotta.
Kilpailua varten treenattiin kolmena kuukautena monta tuntia viikossa. Joukkueiden puuha-
miehet ja -naiset olivat saaneet
tehtäväkseen luoda joukkueen vuodesta kertovan esityksen. Kaikki olivat iloisia
oman joukkuekaverinsa saadessa joukkueen tärkeimmän
kunnianosoituksen. ikkunoita pitelevät Jutta Hongisto (vas.), Cecilia
Korpela, Siri Jaara, Heini Teide, Sofia Jakku ja Emma Hurme. Tilaisuuden aluksi Hakan puheenjohtaja Kirsi Haltia kertasi ensimmäisen puheenjohtajakautensa
alkutaipaletta ja jakoi tunnustusta niin joukkueiden kuin pelaajienkin suuntaan.
Ensimmäisinä palkittiin
joukkueiden pelaajista valitut
niin kutsutut ?filmaajat?, eli
henkilöt, jotka toimivat positiivisessa mielessä hengenluojina.
He saivat vapaalipun Paimion Kinoon
Eipä
ollut mukava yllätys huomata,
että isänpäivän vietosta oli kiirehditty turhaan paikalle.
Samassa yhteydessä hallin
tuista harjoituksista. Henki on ylipäätään ollut
hyvä ja keskusteleva. Lisäksi luovutettiin seuratoimijan timanttinen merkki Heikki Grönlundille. Mitähän mahtaisivat PiPS, Ura Basket tai vaikkapa FC Kaarina sanoa, jos
heiltä vietäisiin yhtäkkiä 25
% jo sovituista salivuoroista?
Miksi jaetaan vuoroja, joita
ei ole olemassa. Meille
ilmoitusta ei tullut. Muutamista asioista haluttiin vielä tehdä selvitykset, kuten lasten määrästä ensi vuonna. Meille
kerrottiin, että turnauksen järjestäjät ovat kyllä ilmoittaneet,
että menee klo 18 asti. 45 %
sunnuntain vuoroista on yllättäen annettu jalkapalloilijoille, tarkoittaa tämä, että yleisurheilua harrastava lapsi jää
paitsi n. 25% hänelle tarkoite-
Maria Kesti
Kaarinan ensi vuoden talousarviosta ei päästy vieläkään sopuun. Sunnuntaina 11.11. Silloin talousarviostakin
päästäisiin keskustelemaan jo
keväällä eikä vasta elokuussa.
Mäen mukaan keskustellun Kaarina-lisän säilyminen
näyttää tämänhetkisten keskustelujen mukaan olevan positiivisemmalla puolella. Talousarviota käsitellään kaupunginhallituksessa uudelleen
ensi maanantaina.
Suuri AVAUS!
keskiviikkona 28.11. klo 10.00
avataan UUSI UPEA Paimion
Tarjoustalo
n
ö
ö
k
ä
El
!
s
u
u
p
hal
Yllätysämpäri
ILMAISEKSI!
Avajaisissa jaamme 1000
ensimmäiselle asiakkaalle
tuotelahjoja sisältävän
yllätysämpärin ilmaiseksi.
Kahdessa ämpärissä on
lisäksi 100 euron lahjakortti
Tarjoustaloon.
PAIMIO Teollisuustie 12, ark 9?20 la 9?18 su 12?18, www.tarjoustalo.?. Näille urheilijoille tuo kyseinen sunnuntain
harjoitus on laskettu palaut-
tavaksi ja huoltavaksi harjoitteluksi telinevoimistelun merkeissä. huomasimme,
että jalkapalloturnaus, joka oli
ilmoitettu päättyväksi klo 17
mennessä, ei ollutkaan ohi. Sen sijaan tehostamme siellä missä kuntavertailujen perusteella meillä on
löysää tai turhan korkea taso,
Mäki kommentoi.
Erityisesti päivähoito ja kuljetuspalvelut tuotetaan Kaarinassa kalliisti, ja niissä pyritään nyt säästämään.
. Viimeinen peli alkoi vasta. Kun seuraavan viiden kuukauden aikana n. Kuitenkin pidän epätasapuolisena
kohteluna sitä, että ilman korvausta meiltä yleisurheilijoilta
viedään pois myönnettyjä vähiä vuoroja. Miksi päätöksestä ei ole kerrottu kaikille urheiluseuroille?
Mitä sanomme lapselle, joka
jää nyt ilman harjoitustaan, johon olisi halunnut osallistua?
?Sori, nyt kävi näin. Nämä urheilijat harjoittelevat 6-8 kertaa (13?17
tuntia) joka viikko koko talven
ajan. Taloushöylä
on ensi vuonna siis käytössä.
. Missä on päätetty, että varatuista vuoroista ja
ajoista voi lipsua. Talousarvio palautettiin
kaupunginhallituksesta 19.11.
jälleen valmisteluun.
Hallituksen puheenjohtajan
Vesa Mäen mukaan kyse ei ole
vakavista erimielisyyksistä.
. Lue lisää www.kela.fi/75
vahtimestari näytti listan kaikista niistä turnauksista, jotka menevät meidän vuoromme
päälle. Myös viime vuonna talousarviota pohdittiin rauhassa, jotta asioista
päästäisiin yksimielisyyteen ja
arvio menisi valtuustossa äänestämättä läpi.
Kaarinalla on kuluvana vuon-
na ollut historiansa suurimmat
budjettiylitykset. Paimion toimistossa syntymäpäivää vietettiin paikalla poikenneiden asiakkaiden
kanssa tiistaina iltapäivällä.
Kansaneläkelaitos perustettiin 16.12.1937. Nyt pohditaan, miten niitä voisi yhdistää, kertoo Mäki.
Tehostusten yksityiskohdat
jäänevät kevään uusien lautakuntien harteille.
Kaarinassa päätöksenteon
tukena ei ole ollut tarvittavia
taloustietoja oikeaan aikaan.
. Sanomattakin on selvää,
että tuollaiset määrät vaativat
tarkkaa suunnitelmallisuutta
harjoituskausi, -kuukausi ja ?
viikko tasoilla. Meillä esimerkiksi kulkee
koululaiskuljetukset ja palvelulinja peräkkäin. Tätä nimenomaista
telinevoimistelua ei voi muualla tehdä.
Piikkiön Kehitys ei ole suuri
tekijä vuorojen käytössä. Aluksi se oli nimensä mukaisesti eläkelaitos,
joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta.
Alkuajoista toiminta on laajentunut moninkertaiseksi ja
Kelasta on tullut monipuolinen perusturvan palvelutalo.
Kelan verkkosivuilla on julkaistu tietopaketti Kelasta ennen ja nyt. Merkin saamisen edellytys on vähintään
50 vuoden toiminta vapaaehtoistyöntekijänä jalkapalloseurassa.
Piirihallituksesta erovuorossa ollut kaarinalainen Kari
Nikkonen valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle.
Piirin syyskokouksessa julkaistiin myös Vuoden Valinnat
2012 ja sieltäkin löytyi paimiolaisittain tuttu nimi, eli Vuoden Pelaaja 2012 on Interin
Mika Ojala.
Kela juhli
heilijoille on myönnetty vuoro
Piikkiön liikuntahallista sunnuntaisin klo 17-18:30. 14
www.kuntsari.fi
Soikasta kunnia- Keskustelua
jäsen, Mika
Ojala Vuoden
pelaaja
Piikkiön Kehityksen yleisur-
nro 91
perjantaina 23.11.2012
Miksi vuorojen aikatauluja ei noudateta?
Suomen Palloliiton Turun piirin syyskokouksessa kutsuttiin piirin kunniajäseneksi paimiolainen Soini Santala hänen ansioistaan jalkapalloilun
hyväksi tehdyssä työssä. Voiko tällaista kohtelua kutsua tasavertaiseksi lajien ja seurojen välillä?
Mitä on urheiluseurojen tasapuolinen kohtelu Kaarinan
kaupungissa. Etsimme sellaista kuukausittaista raportointijärjestelmää, jonka myötä työntekijät
ottaisivat isomman vastuun
seurannasta ja raportoinnista. Olemme pyrkineet siihen,
että vaikka toimintaa tehostetaan ja budjettia korjataan,
palveluiden laatu ei oleellisesti heikentyisi. 6 harjoitusta tehdään omissa tiloissa tai Kupittaan urheiluhallissa. Näin Piikkiön Liikuntahallin aulaan kerääntyi 15 nuorta urheilijaa
valmentajineen odottaen pääsevänsä harjoittelemaan. Siis joka
neljäs harjoitus jää väliin, koska muut eivät osaa pitää kiinni ilmoitetuista ajoista ja saavat surutta käyttää muille varattuja vuoroja.
Seurassamme urheilee hyvällä kansallisella tasolla olevia urheilijoita, joista paras tavoittelee ensi kesänä paikkaa
nuorten yleisurheilun EM-kilpailuissa. Lista oli pelottavan pitkä: 9 vuoroa maaliskuun puoleen väliin asti! Se tarkoittaa 45
% vähemmän vuoroja kuin oli
myönnetty.
Piikkiön Kehitys on varannut nuorimpien urheilijoidensa
harjoitteluun kaksi salivuoroa
viikossa, tiistain ja sunnuntain.
Nämä ovat ainoat harjoitukset, joita näille nuorimmille
on varattu. Yleisurheiluharjoittelu
ei ole kokonaisvaltaisesti riippuvaista salivuoroista, sillä 4
. Tämä toinen laji on tärkeämpi kuin sinun urheilusi?.
Tasa-arvoista kohtelua vaatien
Antti Suonpää
Piikkiön Kehitys
Kaarinan talousarvio jäi
taas pöydälle
KAARINA
Kelan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta
Vieraana Taisto Toivola Turusta.
Nuorisokahvila pe. tuolijumppaa, klo 10.15
Adventin ehtoollishartaus SRK,
klo 11- 12 Kimpassa Kuntoa kunto ja tasapainoryhmä. Olemme mukana
Pikkuisen parempaa maalaisjoulua -markkinoilla Paimion
kaupungintalolla su, 25.11. Su
25.11 klo 13 Leijona-kiekkokoulu OP-Areenalla. SEURAKUNTA
Musiikkikoulu, jossa oppiminen on hauskaa!
Kuollut: Sylvia Elisabeth Lindholm 98v
Pe 23.11. Kriivarin koululla
ei jumppia vkolla 49, sali koulun omassa käytössä.
Senja
Rauhanen
3v. Kirjakuja 4, paimio@taitovarsinaissuomi.fi. klo 18 kerhoilta paloasemalla, aiheena kodin paloturvallisuus.
Sylintäydeltä onnea iloisille mussukoille
T: Äiti & Iskä, Isosiskot Alise & Oona
Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry./Paimion käsityökeskus. Nyyttikestit. Kauneimpia joululauluja, matkaterveisiä Luthermatkalta, joulun viettoa
Pyhällä maalla, joulupuuroa. klo 17.30
alk. Ti 27.11 klo 9-9.30 Voimaa
ja virtaa arkeen - jumppaa seisten, klo 9.30 -10 Ilo liikkua yhdessä . 3). klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, srk-talo. klo.
12-16. Ilmoita kyydintarpeestasi tai jos voit
toimia kuskina.
Paimion VPK:n Naisosasto. joulujuhlan
jälkeen. Ti
27.11. perjantaina 23.11.2012
nro 91
15
www.kuntsari.fi
PAIMION
EV.LUT. klo 19 Hilpeä joulunavaus ?konsertti, Ilonen, Urponen,
kuorot, Piikkiön kirkko
Lähetysmyyjäiset su 9.12. Huom.
Joulutauko alkaa!
ke 28.11. 040 3417
724, 040 3417 744 (lapsiperheet), ovi paloaseman puolella.
MUSIIKKIKOULU ILONEN PIIKKIÖN SRK
SAUVO-KARUNAN
EV.LUT. Pe 30.11 klo13.30
Seniorilaulajien harjoitus. klo
15, Kaupungintalon pysäkki n.
klo 15.10 ja Kaarina center n.
klo 15.25 -> Mietoinen -> Uusikapunki. Tillintupa. Jouluista ohjelmaa, joulupuuro ja kahvi. boccia Pontelassa 9.30-12.30, ke 28.11. Tillintupa. klo 10 Oivaltajat, vanha srk-talo; klo 18 Olkkari, vanha srk-talo
pe 30.11. Pihlan lounastuvassa klo 17.30. 2).
Pe 30.11. Vietämme
pikkujoulua koko perheen kanssa Suojalassa perjantaina 30.11.
klo 18. Memokerho POP kerhotilassa 15, to
29.11. klo 10.30
Bingo, Ti 27.11. Juontaa Marja-Leena Jaakkola, säestys Juha Viljanen, isäntänä Antti Ijäs SRO:sta. Järjestävät Piikkiön seurakunta, SRO ja Agricola-opintokeskus.
Kirjapöytä.
Ma 26.11. (02) 471 6671
tonttuja. mennessä 040
3417 744/mia.piiparinen@evl.fi
Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvarausaika ti 11 - 12 p. klo
14.45, Sairaalanportilla n. klo 15.
SAUVO
Sauvo-Karuna MLL: Äitien pikkujoulu sauna ma 3.12 Ruonan metsästysmajalla 17alkaen. Joulupajassa ke 28.11.
klo 14 - 16.30 tehdään terva-
Kustantaja:
Salon Seudun Sanomat Oy
Paino:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2012
toimitusjohtaja
Kirsti
Kirjonen
(02) 7702 204
päätoimittaja
Taina
Tukia
588 8651
050 62476
toimitussihteeri
Kylli
Salo
588 8654
toimittaja
Perttu
Hemminki
588 8655
toimituksen
avustaja
Maria
Kesti
588 8656
toimituksen
avustaja
Jan
Sundman
588 8657
KAARINA
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry.
Naisille ja miehille koripalloa
Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22
ja lentopalloa Littoisten monitoimitalolla keskiviikkoisin klo
17-19.
Piikkiön Karjalaiset ry pikkujoulu to. Tonttulakki
päähän ja iloinen mieli mukaan!
Palvelukeskus tiedottaa, viikko
48. klo 11.00. SEURAKUNTA
PIIKKIÖN
EV.LUT. klo 14-16 boccia.
Paimion Karjalaseuran pikkujoulu pe 14.12. Keskiviikko 28.11 klo
10 Muskari ja klo 18.30 Rukoushetki.
Piikkiön Kansalliset Seniorit. Ti:
27.11. To 29.11. Virvokkeita. klo 10-14 Joulupuuhailua Sauvon srk-talolla: askartelua, pieniä istutuksia ym. klo 10 Messu Sauvon kirkossa, pastori Tuomo Silvast,
kanttori Hanna Goesh.
Ma 26.11. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuoneella.
Ke 28.11. klo 20-23.
www.asemasrk.net
ONNEA ONNEA
URHEILUSEURAT
PAIMIO
HAKA
HOCKEY
La 24.11 klo 11.30 F2-juniorit
kotiottelu PaiHa ?Kiekkohait.
La 24.11 klo 16 Edustus vierasottelu TarU . Muistathan tulla
mukaan tonttuilemaan! Tied.
Eini 050-5371502
Kaarinan Konserttiorkesteri ry.
tiistaiharjoitukset alkaneet klo
18. Jos kysyttävää soita
Sirkalle puh. Kirkkokuoro mukana. Huom! EI kirpputoritavaraa. 5.12. Ilm. Kurssilla valmistetaan
kynttiläpurkkeja metalliverkosta, ilm. Mukana kirpputorin vapaaehtoistyöntekijöitä, Hyvönen ja Ahtola.
Su 2.12. Sanan, sävelen ja rukouksen sekä Israelin ystävien yhteinen joulujuhla klo 16 Mikaelintalolla (Pyölint. Torttubuffe.
Su 25.11. Srk:n omien kuorojen konsertti.
Su 9.12. 040 7665938 tai 050 5286074.
Yhteislähtö
kaupungintalon
parkkipaikalta klo 17.30. Tule mukaan tunnelmalliseen puusaunaan ja ilmottaudu
050-4092155 että osataan varata
ruokaa Karkkinyyttärit.
Korpelan Martat. klo 17.30 Naistenpiiri, vieraana Merja Hermonen, srktalo
ti 27.11. Tuominen, Mäkivalli,
Nurmi, Kopponen, Tuomas Band sekä suuri joukko seurakuntalaisia. klo 10.15 Paltanpuiston palvelukeskus - Tuominen, Laakso, Muntola, klo 14.30
Paimion-Sauvon terveyskeskus - Tuominen, Laakso. 040 8499644.
Maalaisjoulumarkkinoilla kaupungintalolla su. Raamattupiiri Ilonetsijät klo 16.30 Mikaelintalolla
(Pyölintie 3).
Ke 28.11. Pukki pitää arpajaiset. Ma 26.11. 29.11.2012
Pinja
Rauhanen
6v. klo 18 Kirkkokuoro Sauvon srk-talolla.
To 29.11. Teejatkot messun jälkeen Mikaelintalolla.
su 25.11. Sunnuntai
25.11 klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus. Torstaina perhekahvila klo. klo 17-19 Joulukorttien askartelupaja ja lähetysmyyjäiset Sauvon srk-talolla. (02) 7702 610 ma-pe klo 8.30 - 16.00
Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi
Toimisto Puh. Tervetuloa mukaan kaikille avoimiin ryhmiin!
SVS:n Paimion osasto ry. (02) 7702 626 klo 8.00 - 16.00 p. retki jouluvaellukselle Vivamon Raamattukylään. Tule koristelemaan pipareita ja nauttimaan joulun odotuksen tunnelmasta!
Perhetalo Hattarassa tapahtuu viikolla 48: Keskiviikkona,
28.11. Täällä pohjantähden alla - Luojan kämmenellä konsertti
klo 18 Paimion kirkossa. Ma 26.11. Ti 27.11. klo 10 Hyvinvointiaamupäivä, jumppaa ja
ravitsemustietoutta,
paikalla erityisliikunnan suunnittelija sekä ravitsemusterapeutti! Ke
28.11 klo 10.30 Yhteislaulut, To
29.11. Tervetuloa!
to 29.11. 25.11. Jouluvaellus kirkossa. SEURAKUNTA
YHDISTYKSET
PAIMIO
Kastettu: Aaro Wilhelm Juhani Koski.
Kuollut: Saila Marketta Kallio, 72 v.
Kastetut: Laura Helena Lipponen
Su 25.11. klo 18.30 yhdistyksemme
syyskokous perhetalo Hattarassa (ei iltaperhekahvilaa). klo 15.15 Paimion sairaala - Nurmi. heti puh. kirjallisuuskerho Kavaltossa 14, aiheena Sofi Oksasen
?Kuinka kyyhkyset katosivat?.
Tupasvilla, avoin päivätoiminta, vko 48: Ma 26.11. Torstaisin kuntosalivuoro Uimahallissa klo 12-13.30 To: 29.11. 040 8420 178.
Aikatauluja saa mm. 15 ?, lapset 10 ?, alle 3-v ilmaiseksi. tuolit tukena,
klo 12.30 Kädentaidot ryhmä,
klo 15 Hanurimusiikkia. klo 12 Pontelassa. Ke
28.11. 3.12. Ilmoittautumiset 5.12.mennessä
p. Timo Joutsen, Vesa
Tuominen, Armi Laakso.
Su 25.11. Ohjelmaryhmän harj.
Pontelassa pe 23.11. Bussin aikataulu Uuteenkaupunkiin. 10-12 . (02) 588 8650
Tai soita suoraan
tavoittelemallesi henkilölle.
Toimisto Fax. La
1.12. klo 12 Kotihoitokeskus (Apilatie 10), klo 13.30 Askalan palveluasunnot - Tuominen, Kopponen, Muntola. Ilmoita tulostasi Pekka Ahokkaalle.
Kaarinan Kotikirkko ry, Kiesikatu 10, Kaarina. 5.11.2012
SAUVO
SAUVON NAISVOIMISTELIJAT
Huom! Satujumppalaiset ja
Viipeltäjät huomenna lauantaina 24.11. menee
Piikkiön nimikkokohteelle, Etiopian Hosainan kuurojenkoululle. 3). Käsityöläiset ja leipojat mukaan! Myyntipöydän vuokra 10. Jos
haluat lahjoittaa myyjäistuotteita tai arpajaisvoittoja, niin niitä
otetaan kiitollisina vastaan pe 30.11. Tervetuloa vaikuttamaan! Kahvi -ja
torttutarjoilu. Otamme kiitollisina vastaan myyntiin sopivia tuotteita Wanhalla pe
30.11. Pieni tarvikemaksu omista töistä. klo 18.30 Paimio-opiston piano-oppilaiden konsertti
Sauvon srk-talolla.
Pe 30.11. Wiihdekuoron adventin ajan konsertti klo 18 Peimarin
toimintakeskuksen juhlasalissa (Myllyojant. Su 25.11
klo 13 F2-juniorit vierasottelu
Parsport . 050 5907 675
ma-pe klo 9-14 tai www.paimionseurakunta.fi.
Lisätietoja www.paimionseurakunta.fi
ke 28.11 klo 14-16 Alakoululaisten avoimet ovet, vanha srk-talo;
klo 18.30-21 Yläkoululaisten avoimet ovet, vanha srk-talo. klo 10 alkaen tai päiväkerhoaikoina ma-to. klo 12-15 Piikkiön srk-talolla. bocciaa Pontelassa klo 12.30 Vierailu Valma-kotiin ma 26.11. 040-7357776
Paimion Eläkkeensaajat. Tuo mukanasi pikku paketti, lapsille nimellisenä.
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA 0400 433 505
SAUVO, muut kunnat + Littoinen 0200 72822 (mpm/
pvm) ark. Haka-Hockey.
Su 25.11 klo 11.30 E2-juniorit
kotiottelu PaiHa . klo 10 Messu, Hermonen, Viljanen; klo 16 Rippikoulun
aloituskirkko
ma 26.11. klo 12 alkaen. Auton puh. klo 18 Helmilässä, Peimarin Ladun ja Polun
tukikohdassa, yhdessä Sauvon
karjalaisseuran kanssa. Klo 10 Käsityökerho, klo 11 Laulukuoroharjoitukset. Mukana mm. Ke
28.11 klo 9.30-11Senioritassia.
To 29.11 klo 10.30 -11.15 Ilo
Liikkua yhdessä . To 29.11. Lähtö Piikkiön srk-talolta klo
19. PaiHa. yhteispalvelupisteestä ja Tupasvillasta.
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Yhdistyksen oma joulujuhla pe
23.11. 27.11. Klo 12 kahvin jälkeen kanttori Armi Laakso laulaa kanssamme joululauluja.
Tuolijumppaa, bingo ym. ollaan
myös mukana. klo 13
Peimarin toimintakeskus - Arola, Kopponen, klo 13.30 Paimion vanhainkoti - Nurmi, Laakso.
ti 27.11. klo 17. Auki ma, ti, to
9-15, ke 9-17, pe sulj. Lisätietoja Jutalta 044 7735884
ROKKIMUSKARIT, SOITINVALMENNUS, KITARARYHMÄT, VAPAA SÄESTYS, KOULUTUKSET
YKSITYISTUNNIT: PIANO, URUT, LAULU, KITARA,
SÄHKÖKITARA, BASSO
www.musiikkikouluilonen.fi
0440-705868 Hepojoentie 4, Piikkiö
HELLUNTAISRK.
Jumalanpalvelus su. viim. klo 6.00-16.00,
viikonloppuisin klo 6.00-12.00
S-postit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
myynti,
asiakaspalvelu
Maija
Aro
588 8652
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
588 8653
myyntipäälikkö,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
www.kunnallislehti.fi
Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk:
Tilaushinta 1.7.2012 alk:
Etusivu
1,95
/pmm
Kestotilaus / 12 kk
70 ?
PAIMIO-SAUVO-KAARINA Tekstissä
1,10
/pmm
12 kk:n määräaikainen tilaus 84,50 ?
Takasivu
1,10
/pmm
6 kk:n määräaikainen tilaus 50,50 ?
Ilmestyy
Muualla
1,00
/pmm
Opiskelijatilaus
42,25 ?
tiistaisin ja perjantaisin
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.)
Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 %.
Osoite: Vistantie 38,
Irtonumerohinta
1,70 ?
21530 PAIMIO
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
www.kuntsari.fi
Tilaajapalvelu:
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet) (SSS konsernin paikallislehdet)
Aineiston jättöajat: tiistain lehteen maanantaina klo 11
Konttori avoinna:
tilaukset@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
mennessä ja perjantain lehteen torstaina klo 11 mennessä.
ma-pe 8.30 - 15.00
p. Vieraana ortopedi, professori Sakari Orava. Palvelulinjalla Tupasvillaan, ajopäivät tiistai, torstai ja perjantai. Tarjolla ohrapuuroa, kahvia, yhteislaulua ja muuta ohjelmaa.
Lauluja säestää Armas Jansson.
Pieni paketti pukinkonttiin toivottava. Lähtö
Wanhalta klo 11 (Pyölint. klo 9-11 Kaiken kansan kahvila, vanha srk-talo; klo 1315 Vauvakahvila; klo 16-16.45 Nuorten bändi ja lauluryhmä, klo
17-17.45 Pikantin harjoitukset ja klo 18-19.30 Korintin harjoitukset srk-talo; klo 18 Äitien ilta, pikkujoulutunnelmaa, vieraana
Merja Hermonen, pappila
Adventin ehtoollishartaudet: Ma 26.11. klo 10 Tupasvisa ja sisämölkky, Pe 30.11. Tervetuloa uudet sekä vanhat soittajat.
MLL Paimio. 11. Myynnissä elintarvikkeita, käsitöitä, arpoja ym. Hinta:
aik. klo 13,
jonka jälkeen joulupuuro ja pullakahvit, paluu n. puh. Sopa. esiintyminen Sauvon
torilla klo. lähetyksen adventtimyyjäiset klo 14 Wanhalla (Pyölint. klo 9.15 Naisten Voitas ?jumppa, klo 10.30
Miesten VoiTas ?kuntoilu. Ilm. 3), vaellus ?Ihmeellinen ilo. Vaellus ulkona, pukeudu lämpimästi sään mukaan. pääjumalanpalvelus pidetään Paimion kirkossa poikkeuksellisesti klo 18.
* Tuomasmessu klo 18 Paimion kirkossa. Apilatien Vetreä Jengi klo 13 -13.45,
Apilatie 10. klo 19 Miestensauna kunnanvirastolla.
La 24.11. klo 9.30 Perhekerho Sauvon srk-talolla.
Pe 23.11. Su 25.11 klo
14.15 E1-juniorit kotiottelu
PaiHa - TuTo
PAIMION NAISVOIMISTELIJAT
Tämän vuoden viimeinen jooga on 26.11. Tillinpysäkki n
klo 10?17
Tuote-esittelyssä
Mestaripalvin
pe 23.11. Ti 4.12 klo 17.30
Sauvon koulukeskuksessa. 14
TERVETULOA!
?
Ajankohtaisesti - www.kuntsari.fi
Rainbow
Norjalainen
lohifilee
0,8?1,4 kg
ERÄ
Hinta voimassa pe?su
1
89
Oolannin
Kuorelliset
lohkoperunat,
pakaste, 600 g
(3,15/kg)
3
0
25
Kymppi-Maukkaat
Peruna-, porkkanatai lanttulaatikko,
pakaste, 700 g
(4,64/kg)
99
1
99
norm. rekvisiittaa.
Puh. Ilm. Lounaan voi ostaa myös ilman
jälkiruokaa. 2,49 ?
Grandiosa
Pakastepizzat
300?350 g
(6,63?5,68/kg)
Palvelemme:
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
kg
Espanja
Klementiini,
irto, 1. lk.
Hinta voimassa pe?su
S-ETUKORTILLA PE?SU 23.?25.11.
Tehdään yhdessä turvallinen joulu!
kg
PAIMIO Asematie 1
PIIKKIÖ Hadvalantie 14
SAUVO Vähäpellontie 2
1
99
norm. Tarvikemaksu. Tervetuloa! ps.
Lämmintä vaatetta mukaan ulkoiluun.
Sallis
S
alliselt
elta
a
Maa
M
a pähkinät
250
250 g (6,60
(6,
,6 /kg)
e
t
Oman alueen tuot
Voit suunnitella persoonallisen
joulukortin vaivattomasti ja
nopeasti myös osoitteessa
www. 050
5269078
ILMOITTAUTUMISET kansliaan jakson alkuun.
Kanslia avoinna ma-ke
klo 14-18, to 14-17.
6
49
kg
HK Rypsiporsas
Piknikpaisti
n. viimeistään ke
28.11 mennessä tarvikehankintojen vuoksi. s-postiin paimio-sauvo@4h.fi tai puh. Ruokalista www.paimionkaupunki/sosiaali-ja terveyspalvelut/ palvelukeskus Paltanpuisto/PaltanPadan ruokapalvelut
Tutustumistarjouksena
italialaiset SENSI-alusasut
perjantaina 23.11.2012
-10%
poikkeuksellisesti avoinna lauantaina 11-16
Nakolinnantie 20, Paimio, puhelin 040-7706712
Lisäksi S-Etukortilla
Bonusta jopa 5 %!
0
S-market Piikkiössä
Sauvosta saariston
parhaat maut:
pe 23.11. Ke 28.11 klo
18 Huso Metsästysmajalla. klo 18.
Tied. 13
Piikkiön paloasema, Kirkkopuistontie 1, klo 10 . 020 7530 255
Avoinna:
ma-pe 9.30 - 17.30
la
10.00 - 15.00
Puheluhinnat: 8,28 snt/puhelu + lankapuhelimesta
7 snt/min tai matkapuhelimesta 17 snt/min.
Satoja tarjouksia PROwebSTOREssa www.rajalacamera.fi
KAARINAN AIKUISLUKIO
Voivalantie 7 - 9, Kaarina, puh. 588 4341, 588 4340, 050 314 0908, www.kaarina.fi/aikuislukio
III-JAKSON OPETUS ALKAA 26.11.2012
JOULUPAJAT:
Ma
3.12
klo 17.30 Paimiossa Kriivarin koululla. 13
Sauvon paloasema, Keskitalontie 3, klo 10 . Ke 28.11 klo 17.45
Kriivari koululla. To 29.11 klo 18 Sauvon
Heppakerho koululla
PIKKUJOULU 4H-jäsenille pe
30.11 klo 18 - n. Pajassa voit tehdä joulukortteja, joulukoristeita jne. colorkolmio.fi
Vistantie 15
21530 PAIMIO
p. Ilm. To 29.11 klo 17 Sauvon
Tenavat koulun kotitalousluokassa. Nam!
99
norm. 050-378 55 85.
Lämmintä joulunodotusta
1
1
19
OSTETAAN
Entisen Paimion Parantolan
huonekaluja, valaisimia
ym. + ilm. alkaen
- jo suoritetut opinnot huomioidaan
S 2012 kirjoittaneiden ilmoittautuminen K2013 yo -kokeisiin
päättyy 3.12. 1,5 kg
7
99
Rainbow
Kypsä pikkukinkku
1 kg
6
95
Kaluston ja toiminnan esittelyä sekä turvallisuusinfoa
Lauantaina 24.11.2012:
Paimion paloasema, Vistantie 26, klo 10 . Aiheena joulun kukka-asetelmat.
Ota oma kori mukaan. viimeistään ke
28.11 mennessä.
Esimerkkejä yksittäisten kurssien ja aineiden opintomahdollisuuksista:
- Peruskoulun äidinkielen (ÄI0) ja englannin kertaus (EN03)
- B3-espanjaa (ES2) yhden kurssin lukeneille, Finnish for beginners (S203) kaksi
kurssia lukeneille, B3-espanjaa (ES5) ja italiaa (IA59) neljä kurssia lukeneille
Tuliko lukiosta huono päättötodistus?
Meillä voit korottaa päättöarvosanojasi!
Valmenna itsesi jatko-opintoihin - ja aloita se nyt!
Aloita valmentautuminen kevään 2013 yo-kokeisiin
- englanti EN10, EN11, ruotsi RU8, espanja ES8 ym.
Koko lukion aloittaminen on mahdollista myös 26.11. 044-3631 048.
65
Marli
Glögijuoma
1l
Kerhot kokoontuvat: Ma 26.11
klo 17 Oinila Hiihtomajalla.
Ma 26.11 klo 17.30 Korpela
Suojalassa. 16
nro 91
www.kuntsari.fi
PALTANPADAN
RUOKALISTA
26.11.-30.11.2012
Lounasaika klo 11.00-13.00
MA: Makkarakastike,
Hedelmärahka
TI: Haudutettua uunihaukea,
Punaherukkakiisseli
KE: Stroganoff,
Mansikkakiisseli
TO: Minestronekeitto,
Suklaamannapuuro
PE: Lihamureke,
Mustikka-banaanivaahto
Lounas sisältää lämpimän ruoan,
jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivät, ravintorasvan sekä kahvin. 2,65 ?
Valio
Aurasinihomejuusto
170 g (11,70/kg)
TOK
www.tok.fi. 1,69
Myllyn Paras
Torttutaikinalevyjä
1 kg
Hinta voimas
voimassa pe?su
2 kpl/talous
MYYDÄÄN
Koivu- ja sekaklapia.
Myös kuljetus.
Puh. 19.30 Paimion Husossa, Metsästysmajalla.
Kerhojen ohjelmaa, tarjoilua,
arvontaa, joulupukki vierailee,
ota mukaan pukinkonttiin pikkujoululahja. To
29.11 klo 17 Hanhijoki koululla. klo 11?17
konsulentti.
Piipanojan Kylmäsavulohi
P
Tervetuloa!
ja Kemiön leipomon
Kipparinlimppu