Kesän alussa ollut lämmin jakso toi harson alla kasvatettuihin marjoihin aika paljon makua.
- Hätää ei ole, kun mansikoita vain tarkenee syödä ja poimia, Alanne nauraa.. On aika sirkusta kun kolme autoa jököttää rinnan ja kuskit arvailevat mitä näkyy ja minne. Lapset olivat sunnuntaina ulkoilemassa ja tulivat sisälle sananmukaisesti päästä jalkoihin märkinä ja rapaisina, varsinkin nuorin. Viileä keli pitää laadun
ihan hyvänä. Sama tilanne kuin mansikoilla: kylmyys hidastaa kypsymistä. Mansikan maku säilyy niin
kauan kun ei maan pinnan tasolla mennä pakkasen puolelle. NRO 46.
98. Kuvassa vasemmalla Venla, oikealla Helvi ja edessä
Ali Veikko Saloranta.
Lisää juhannuksen tuokiiokuvia sivulla 10.
Montako autoa tarvitaan tukkimaan Hevonpään risteys. Toisaalta helteellä se-
Viluttaakohan mansikoita. Eroja on erityisesti kylmänsietokyvyssä talvella. Ja miten ne nyt kypsyvät. Avomaanmansikoita saadaan vasta juhannuksen jälkeen. Miten käy mansikkasadon jos tulee raekuuroja niskaan?
. Venlan kurainen pipo oli jo ehtinyt lentää nurkkaan. Tuurilla vedetään
ja ihmetellään stop-merkin tarkoitusta...
Nasevat
s.7
Vaikuttavatko nämä vaihtelevat kelit ja poikkeuksellisenkin kylmät ilmat mansikoiden
kypsymiseen. Kyllä kylmyys on tietysti
hidastanut mansikoiden valmistumista. vuosikerta
Paimio | Sauvo | Kaarina
1,80 ?
Irtonumero
TIISTAINA 24.6.2014
MARIA KESTI
TÄNÄÄN
16°C
3 m/s
Eläkeliiton 74-vuotias liikuntavastaava Raimo Mäkilaakso teki
Sauvon Senioripuiston avajaisissa käsipunnerrus-laitteessa 10
punnerrusta ja sanoi maksavansa kympin sille, joka ylittää tuloksen.
Hänen ei tarvinnut kaivella kukkaroaan esiin, sillä 39-vuotias
toimittaja ei saanut kunnolla pinnisteltyä yhtäkään.
TÄNÄÄN 8
Kylmyys hidastaa mansikan kypsymistä
Mielestäni tämä kuva kertoo kaiken juhannuksen säästä, kertoo
kuvan ottaja Aija Saloranta. Esimerkiksi Polka-mansikat kestävät talven yli hyvin.
Muuttaako kylmä ilma mansikan makua?
. Kalenterin
mukaan ollaan jo parhaimmassa mansikka-ajassa.
kä marjat että herneet menevät helposti ylikypsiksi, eikä
niiden poimintarytmissä py-
sytä mukana.
Onko mansikoiden kylmänsietokyvyssä lajikekohtaisia
eroja?
. Harson alla
ja kasvihuoneessa kasvatetut
mansikat ovat kypsyneet hyvin ja maistuvat laadukkailta,
kertoo paimiolaisen Alanteen
tilan pitäjä Antti Alanne.
Entä herneiden?
050-3820 711
www.cafeatsalea.fi
pkt
RÄYSTÄSKOURUT
. kupari . syöksytorvet . 040-70 11 622
m e ta l l i r o m u a
. TC5O5O Classic 13?
. 02-4730840
Av. Sovi etukäteen!
Olemme kesälomalla 7.-20.7.2014
PALVIAUTO
VÄ I N Ö L I N N A . 2
KUNNALLISLEHTI tiistaina 24.6.2014
MINI-NURKKA
Aikuisen naisen alusasuja pukeutumiskauppa
AlusAsu Ale,
%
jopA
-IK3K0I
RAJU
K A e eT
VAATT
ALE
-50%
ALKOI!
www.mininurkka.fi
Vistantie 15, Paimio
puh. 9.30 - 17, la 9 - 13
P. 473 4140, Vistantie 8, PAIMIO
NAUDAN PAISTIJAUHELIHA
8,90/
500 g
MANSIKKA
Viljontie 6, Sauvo, puh. Räystäskourut . suussasulavaa nokipalvia, kokolihamakkarat
sekä luomutuotteita
www.pajuniemi.fi
RäystäskouRut
RäystäskouRutPaimion
paimion toRilla
pe
klo
10-12
toRilla PeRjantaina
klo 10?12
. muk.
AURAN METALLI JA KULJETUS OY
040 523 2871 / mertsi
LU OT E T TAVA
THERMIAMAALÄMPÖ
Kokemuksella ja ammattitaidolla
BRUNNSBORRNIN DAHLBOM
KAIVONPORAUS DAHLBOM
044 592 0788 / Kristian
045 355 4501 / Juha . sekä kaikenlainen rautaromu
27.6.?18.7.2014 / KLO 19:00 / EI LAUANTAISIN / AIKUISET 20?, LAPSET 12?
RYHMÄ 20 HLÖ 17?/HLÖ / LIPUT NETISTÄ: WWW.PAIMIONKESATEATTERI.FI
050 5537317 TAI PAIMION SÄHKÖMUSEO 1.6. tasotikkaat
. Puh. Kattoturvatuotteet
Puh. matto -ja pyykkitelineet
Ojalan Kouru Ky Rauma
Myyntiauto Tmi
Puh. rosteri . ja 4x50?
KirJan hinta 7/6/3/3 ?
KIRJAN HINTA 6/6/3/2 ?
Vitosbingo
Vitosbingo
PUIMURIPÄIVÄT
SALOSSA KE 25.6.
Teollisuuskuja 15, Lieto
Itse noutaen. klo 18.30
4x100. maksu sop. Vuorio, Puh. TC5O6O RS 15?
. 040-9350668
VESIKOURU OV Oy
Leikkaa talteen
PALVELUPISTEESTÄMME
SUOMALAISTA:
JOENSUUNKATU 9, KLO 9?17
Lämmin kiitos
Teille juhlapäivääni
osallistuneille ja
minua muistaneille.
Ässä-Putiikki
www.assaputiikki.fi
Kultaristit
-40%
To 26.6. kaapeli . KLO 12-18
Rukkijoentie 7, Paimio
Puh. maatalous . Piipunhatut . 02-473 4343
ark. 02-822 44 05
T. TC5O6O 15?
. Piilorännien korjaukset . savupiipun sisäputket
. 02-727 5600
Matti Vasanko 040 514 2731 . CX5O8O RS 20?
2600
Jahtiliuska 3 ?
Seuraava bingo 10.7.
kg
pkt
2,19/
www.kuntsari.fi
Leena Järvi
Vielä muutama kone syksyn puinneille!
Tervetuloa tutustumaan.
Salon Maatalouspalvelu Oy
KESÄKAHVILAN
AVAJAISET
Joensuunkatu 9, SALO . jatkettavat alumiinitikkaat . Risto Pönni 040 514 2739
SU 29.6. messinki
. Saumattomat räystäskourut 30 cm rainasta
(kanttiset ja puolipyöreät, 7 eri väriä) + muut alan tuotteet
. ALK.
Rauno Nikander
0440 12 17 15
Kirjastolantie 84, 24240 Salo
Kunnallislehden
heinälehti
ilmestyy pe 4.7.
nouto/kuormaus tai vaihtolava. ma-pe 8.30-21, la 8.30-18, ja su 12-21
1,-/
2,49/
KOKONAINEN
MINIVESIMELONI
kg PIRKKA
COSTA RICA
KAHVI
PIRKKA
JÄÄTELÖTUUTIT
6 kpl
ESITTELYSSÄ:
. Pääty- ja räystäslautojen vaihdot, korjaukset ja maalaukset
. alumiini . www.dahlbom.fi
paimio, sauvo,
piikkiö, Kemiö,
tarvasjoki, marttila
ja mökkiläiset. E I JA - I R M E L I L A H T I
Tiistaina Piikkiö Paakarin Lounastupa klo 9-11
Paimio Cafe Astan piha klo 12-15.30
S-Marketin Sauvon piha klo 16-18
Mm
numerossa 0500-949 993. pantit 2,40
rajoitus: 3 erää/talous
ollenkaan
?
vähän
väliä
lyöte
?
?
?
EU:ta
-1.
x2
lähes
OSIA
jeesaa
01.05.
ryystää
?mies
katsomosta?
näyte
emäs
Tukka
pois!
metsää
osa
rikiä
samanlaisia
NYTKIN
saalis korva-
I
olleti
tuuli
?sadetyttö?
seka-
-sanat
-kesä
toistava
soittaja
Outi
Yök!
CH3CH3
T
ZZ
oli
iso
järvi
Kirjasto on suljettu 30.6.-3.8.
kaipuita
auto
=
pyörä
huippu
Marjo
T
Amma
raion
silmälääkkeelle
maksimi
seka-
nääntynyt
sienille
loosi
Santeri
?maksaa?
Dinu
-paita
3600
s
INHA
Cu
Paimiossa 19.6.2014
KAUPUNGINHALLITUS
puhua
haavoihin
saartaa
avustaja
keisari
ei ole tietoa
cG
r
M
?
Paimiossa 23.6.2014
KAUPUNGINHALLITUS
taivasmaksuja
?
Paimion kaupunginvaltuusto on 12.6.2014 §:ssä
30 hyväksynyt Huso-Pöylän tuulivoimapuiston
osayleiskaavan Paimion kaupungin aluetta
koskevalta osalta. 0400 670 397
www.tiimi-ikkuna.fi
Kotihoito päivystää numerossa 050-078 8419.
kg
?
Asennus - takuulla!
Sosiaalitoimessa päivystävät virka-aikana ajalla 30.6.-31.7. sosiaalityöntekijä Leena Keto, puh. 050-373 8970 ja ajalla 14.7.1.8. numerot päivystävät myös Sauvon
kuntaa heinäkuun ajan. Virka-ajan ulkopuolella
päivystää Turun seudun sosiaalipäivystys, johon
saa yhteyden hätänumeron 112 kautta.
7
95
12
95
Jokipellontie 2, puh. 010-292 1150
ark. 050433 0260 tai pelastuslaitos.palotarkastaja@turku.
fi ja muina aikoina Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen Info-piste, puh. (02) 263 3111.
Maaseutupalvelut päivystää kiireellisissä tapauksissa numerossa 0500-868 701.
PIPPALOITA
Sn
TAPULI
piha
Päivähoito päivystää Jokelan päiväkodissa, puh.
(02) 474 5261.
24-pack
?
-1.
Edustajasi:
Jari Tuomainen puh. ellei toisin mainita
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
KAUPUNGINTALO-KIRJASTO
SULJETTUNA 30.6.-3.8.
100
Veikkauspisteestä
Kulta Katriina
kahvi & munkki
rajoitus 2 pkt/talous, 400 g (2,23 kg) kypsä kuumA
ps
5 kpl/300 g (7,63 kg)
Kesäiltojen läMMiKKeeKsi
ehtoon juoma
James
suvi-
pohja
Samulin
sponsori
energialähde
Ansa
Pasi
A
karaista. kiireellisissä
asioissa yhteydenotot rakennustarkastukseen.
on
moni
polku
kapea
1+1=2
hengenriistoja
+
Ag
Cl-
auttaa
hait-?
toja
Rakennustarkastus päivystää ajalla 30.6.-1.8. Maankäyttö- ja rakennuslain
200 §:n 2 momentin mukaisesti tämä päätös saatetaan täten yleisesti tiedoksi.
Je
m
en
vekki
Tuula
aw
HUSO-PÖYLÄN TUULIVOIMAPUISTON
OSAYLEISKAAVAN HYVÄKSYMINEN
Pohjola
T
nesteen
ääntä
pefletit
vuoksi
piinattuja
Ympäristönsuojelu päivystää ajalla 30.6.-4.7. 3
tiistaina 24.6.2014 KUNNALLISLEHTI
Alkuviikoon K-supermarketista
nAudAn
jAuHeLiHA 17%
400 g (6,25 kg)
rosten
CrustA
sämpyLä
5
29
2
Marli
glögijuoma
k-menu
LiHAisA GriLLimAkkArA
00
1l
1
29
0
2 pkt
GriLLikyLki
89
pkt
-55 %
Ilman korttia 1,99 pkt (4,98 kg)
BonAqua
kivennäisvedet
3 eri mAkuA
24 x 0,33 l (1,33 l),
sis. 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi
?
Olette
minun ihania
pikku lintuja!
seuraavin päivystysjärjestelyin:
tlk
. Ajalla 7.7.-1.8. Em. herkkutorilta ?
Hinnat voimassa ti-ke 24.-25.6. sosiaaliohjaaja Katri Perämäki, puh.
050-597 5906, ajalla 30.6.-20.7. sosiaalityöntekijä Seija Koskinen, puh. 050437 1639. 0400 240 845
Markku Koistinen puh. numerossa 0500-526 478.
Matkailuneuvonta palvelee Paimion Sähkömuseossa (Vistantie 24a) ti-pe klo 11-18 ja la-su klo
12-16., puh. (02) 474 5440.
?pörssityttö?
hätäillä
kirja
Jorma Kemppainen 2014
LUIHUJA
NYTKIN
Pelastustoimeen liittyvissä asioissa päivystävä
palotarkastaja palvelee arkisin klo 9-15, puh
Verkoston suunnittelulle
ja mitoitukselle on tärkeää, että mahdollisimman moni kiinnostunut on jo tässä vaiheessa
Rantola Kievarissa jaettiin seisomapaikkoja viime perjantaina järjestetyssä Karunan Vesihuoltoosuuskunnan infotilaisuudessa, sillä kiinnostuneita oli jälleen satakunta paikalla.
Osuuskunnan
hinnasto
. Linjastoa on tulossa saman
verran kuin ensimmäisessä vaiheessa. Lisäksi
Sauvon kunta laskuttaa 618 ?
jätevesiliittymästä.
. Notkeutta
lisäävät jooga, jumpat ja venyttely. Yli 65-vuotiaiden pitäisi liikkua viikon aikana reippaasti 2 ja puoli tuntia tai rasittavasti
tunnin ja vartin verran. Rasittavaa liikuntaa ovat uinti, vesijuoksu, kuntopyöräily ja hiihto. Rantola, Karinkorva,
Torikka, Lemmusi, Halslahti,
Timari ja Päisterpää ovat kakkos- ja kolmosvaiheen alueita.
. Hienoa on, että paikalliset teatteriharrastajat jaksavat vuodesta toiseen tarjota lähikuntien asukkaille kiinnostavaa ja kunnianhimoista katsottavaa.
Simpauttajan päätteeksi oli pakko käydä kysymässä
näyttelijöiltä, miten he tarkenivat alasti ulkona.
. Toisinaan
on pakko ihmetellä, miksi. Ensimmäinen Sauvo-Rantola-Haanniemi osuuden työt aloitetaan heinäkuun
alkupuolella. Lihasvoimaa tuottavat jumppa, vesijumppa, kuntopiiri ja kuntosali. Onnettomuus tapahtui sunnuntaina
aamupäivällä hieman ennen
kello kymmentä Tammisillan
liittymän ja Kirismäen liittymän välillä. Jokaisella kiinteistöllä on myös
mahdollisuus kuituun, jonka
operaattoriksi on valittu tarjouskilpailun perusteella Elisa.
. *Vakituiseen käyttöön luokiteltu asunto 8600 ?. Yksikään näistä liikuntamuodoista ei ole haitaksi lapsellekaan, saati sitten työikäiselle.
Maria Kesti
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Karunan Vesihuolto-osuuskunnan kaivuutyöt alkavat
SAUVO
Anni Himberg
Karunan Vesihuolto-osuuskunnan hanke etenee hyvää
vauhtia. *Teleoperaattorin kuituliittymä noin 1800 ?
mukana, täsmentää Viitanen.
Sauvon valtuusto
hyväksyi liitoskuvion
Sauvon kunnanvaltuusto hyväksyi viime viikolla vesihuolto-osuuskunnan ja kunnan sopimuksen, jolla osuuskunnan
verkosto liitetään Sauvon kunnan verkostoon. Lisäksi lihasvoimaa, tasapainoa
ja notkeutta pitäisi ylläpitää ainakin kahdesti viikossa.
Reipasta liikkumista ovat metsästys, sienestys, kotija pihatyöt, sauvakävely, kävely, potkukelkkailu, pyöräily. Me katsojat tutisimme kylmästä, mutta alastomat näyttelijät eivät tuntuneet
olevan moksiskaan.
Kesken kaiken mukaan tuli myös yllätysnäyttelijä:
rohkea orava, joka vilisti tohkeissaan katsomon läpi.
Kesäteatterit kuuluvat suomalaiseen kesään. Teillä katsojillahan on paljon pahempi
tilanne, Kauniin Jomppaa näytellyt Boke Virta virnisti.
TOIMITTAJALTA
Tiesitkö tämän ikäväestön
liikkumisesta?
Sauvon senioripuiston avajaisissa korostui taas kerran
liikunnan merkitys. *Viemäriliittymästä hyvitetään
600 ?, mikäli viemäriliittymän
tilannut tilaa samanaikaisesti myös teleoperaattorin kuituliittymän.
. Tämä ei useinkaan onnistu, sillä kesäteatteri-näyttelijöiden
taso on hintavissakin näytöksissä usein kirjava.
Kaikesta huolimatta keHienoa on, että
säteatterissa täytyy käydä.
Se on monelle asukkaalle
paikalliset teatvuoden ainoa kerta, kun
teriharrastajat
ihan omaehtoisesti lähdejaksavat vuodes- tään nauttimaan taidetapahtumasta. / kiinteistö
. Katsojilla on kammottavan kylmä tai läkähdyttävän kuuma, ja
sade tulee näyttelijöiden tai yleisön niskaan. + 618 ?
. Siellä käyminen kuuluu kesään, eikä enempää
perusteluita oikeastaan tarvitakaan. Tasapainoa kehittävät
tanssi, pallopelit ja luonnossa liikkuminen. Osuuskunnan jäsenet saavat liittymän alennetulla hinnalla jätevesiliittymätöiden yhteydessä ja sen saanti on tietysti kaikkien liittyjien etu, sanoo
Viitanen.
Jatko salmen
eteläpuolelle
Seuraavaksi suunnitellaan kakkos- ja kolmosvaiheen linjastoa
Rantolan salmen eteläpuolelle. *Loma-asunnon jätevesiliittymä 8900 . Samaan kaivantoon sijoitetaan niin vesi, jätevesi kuin valokuitukin. Yksi autoista
osui kallioleikkaukseen ja toinen lensi katolleen ja kaksi autoa suistui tienposkeen. Siinä
vaiheessa osuuskunnan ottamat lainat on pitänyt jo tulla
maksetuksi.
Raekuuro luisti neljä autoa moottoritieltä
Neljä autoa ajoi ulos moottoritieltä sunnuntaina Tammisillassa, koska tie oli erittäin liukas raekuuron vuoksi. Lomalla on aikaakin
lähteä kotinurkista pois.
Tärkeintä lienee se, että kesäteatterissa käyminen on
traditio. Katolle kierähtäneessä pienessä
tila-autossa oli sisällä seitse-
män ihmistä.
Kaikkiaan ulosajoissa oli
osallisena 13 henkilöä, joista
kaksi loukkaantui vakavasti.
Toinen vakavasti loukkaantuneista on lapsi.
Pelastuslaitoksen mukaan
kyse ei ollut ketjukolarista,
vaikka ulosajot sattuivat samassa paikassa.
Onnettomuuspaikan raivaustyöt haittasivat liikennettä Turun suuntaan noin puoli
yhteen asti.. *Viemärivaraus 3000 . Jätevedet siis
laskuttaa osuuskunta, ja puhtaan veden suoraan kunnan vesilaitos kiinteistökohtaisen kulutuksen mukaan.
Osuuskunta ja kunta sopivat
myös, että osuuskunta luovuttaa rakentamansa verkoston
kunnalle kymmenen vuoden
kuluessa siitä, kun verkosto on
hyväksytysti rakennettu. 4
KUNNALLISLEHTI tiistaina 24.6.2014
UUTIS TIISTAI
PÄÄKIRJOITUS
MARIA KESTI
maria.kesti@kunnallislehti.fi
Kesäteatteri on
matalan kynnyksen
kulttuuria
Toppavaatteisiin ja viltteihin varustautunut kesäteatteriyleisö katseli Kaarina-Teatterissa kauhistuneena, miten
Simpauttajan näyttelijät toikkaroivat saunakohtauksessa Aatamin asussa ja iho märkänä. Ykkösvaiheen aikana maahan
kaivetaan 32 kilometriä jätevesiverkostoa ja hankkeen kustannusarvio tälle vuodelle on
1,3 miljoonaa euroa.
. Samalla saa tukea paikallisia
sottavaa.
toimijoita ja nähdä tuttuja. *Sauvon kunnan vesiliittymä
2500 ?
. Kesäteatteta toiseen tarri on matalan kynnyksen
jota lähikuntien paikka kohdata kulttuuria, ja monet kokevat, etasukkaille kiintä siellä ei tarvitse olla niin
nostavaa ja kun- fiinisti ja kultturelli kuin
nianhimoista kat- tavallisessa teatterissa. On niin paljon vauhti päällä ja liikettä, että ei sitä
kylmää huomaa. ELY-keskuksen 270 000
euron avustus jätevesiverkoston ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen on varmistunut,
kertoo Karunan Vesihuoltoosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Hannu Viitanen.
Sauvon kunnan kanssa valmisteltu yhteistyö vesijohtoverkon laajentamisesta on hyväksytty ja Rantolaan saakka
ulottuvaa putkistoa vahvistetaan uusia liittyjiä varten yhdeksän kilometrin matkalta.
Muille alueille tulee kokonaan
uusi verkosto.
Liittyjien talohaarat rakennetaan runkoverkon edetessä
ja kuluvan vuoden aikana onkin tavoitteena yli sadan talouden kytkeminen verkkoon. Valoilla ei voi suunnata eikä rajata katsojien huomiota, joten näyttelijöiden on tehtävä rutkasti tavallista
enemmän töitä saadakseen yleisön kiinnostumaan. Penkit ovat
kovat. Siitäkin sovittiin, että Sauvon kunta rakennuttaa runkovesi- ja viemärijohdon Sauvon keskustasta
Rantolaan ja Haanniemeen.
Rakennustyön kustannusarvio on 165 000 euroa.
Kuvio menee niin, että Karunan vesihuolto-osuuskunta
tekee sopimuksen kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa jäte-
vesiverkostoon liittymisestä.
Vesiliittymien suhteen jokainen kiinteistö tekee kuitenkin
oman sopimuksen vesihuoltolaitoksen kanssa. Simpauttajan ensi-iltaa oli
nautinto katsoa, mutta yleensä esitysten puheesta ei saa
mitään selvää, sillä puhe karkaa taivaisiin tuulen mukana ja taustamelu peittää sen viimeisetkin rippeet
Strategiassa liikenteen aiheuttamien ympäristöhaittojen torjunta, keinot,
kustannukset jne. tulee esittää
konkreettisemmin.
Paimion palvelustrategia nyt
kuntalaisten puntaroitavaksi
PAIMIO
Maria Kesti
Paimion päättävissä elimissä pitkään pyöritelty ehdotus kaupungin palvelustrategiasta on viimein laitettu julkiseksi. Lisäksi selvitellään
ylikunnallisen rakennusvalvonnan mahdollisuutta.
Tekniseltä puolelta tie-, puisto- ja kiinteistötöitä tullaan
teettämään yhä enemmän ostopalveluina, oman henkilöstön
eläköitymisen ja työmäärän
yleisen lisääntymisen vuoksi.
Kaupunki toivoo kuntalaisten palautteita strategialuonnoksesta. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0.67 mg/litra.
Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Auto suistui tieltä,
kaksi kolhiintui
Vuonna -95 syntyneen miehen
kuljettama henkilöauto suistui
tieltä Untolantiellä 22.6. Lähistöllä ollut mökkiläinen hälytti apua ja
ehti itse ensimmäisenä paikalle. klo
23.32. Osalla nuorista ei ollut edes
pelastusliivejä.
Harvaluodontiellä salama iski sunnuntaina omakotitalon
seinään. Ne pyrittäisiin pääosin pitämään maksuttomina ja koko
perheelle sopivina. Kaarina
haluaisi, että paikallisjunaliikennettä kehitetään. Ulkoistukseen on strategialuonnoksen mukaan menossa peräti 20
%, ja palveluseteli on ajateltu
ottaa käyttöön.
Terveyspuolella uusia toimintamuotoja ja työn järjestelyitä on tulossa psykiatriaan
ja päihdeyksikköön, lääkärien ja hoitajien vastaanottoon,
terveyskeskussairaalaan sekä
lääkinnällisen kuntoutuksen
terapiaan.
Koulutuspalveluissa muutoksia on luvassa hallintoon,
varhaiskasvatussuunnitelmaan, koulukuljetuksiin ja
ruokahuoltoon.
Sivistys- ja vapaa-ajan työssä
nuorisopalvelut halutaan tuotteistaa paremmin ja kohdentaa
alle 12-vuotiaille. Hälytystehtäviä vapaa-ajan asunnoille, mökeille
ja leirintäalueille tehtiin useita erilaisista häiriöistä, pahoinpitelyistä sekä erimielisyyksistä johtuen. Nuorisopalvelut ylipäätään halutaan kattavammaksi kokonaisuudeksi.
Ympäristönsuojelua halutaan ulkoistaa nykyisen 10 %:n
sijaan 15 %. Tapahtumiin olisivat tervetulleita niin
alueen asukkaat kuin myös
muut kaarinalaiset, SDP-ryhmä kaavailee.. Amfetamiinin
vaikutuksen alaisena ajellut
mies oli ehtinyt kolhia ajopeliään jo sen verran, että pysäytettäessä autossa oli enää kolme pyörää.
Vuonna -91 syntynyt mies
kuljetti henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alai-
sena ja ilman ajo-oikeutta Kaarinantiellä 20.6. Rattijuoppoja
jäi aattoyön yövuoron aikana
kiinni peräti toistakymmentä
kappaletta.
Piikkiössä otettiin aattona
kiinni poliisin kanta-asiakas,
joka oli anastanut alleen Jaguarin. tiistaina 24.6.2014 KUNNALLISLEHTI
Aurinko
nousee
4.00
Aurinko
laskee
5
23.02
MARIA KESTI
Juhannus työllisti
poliisia: rattijuoppoja,
riitojen rauhoittelua
Kaarinan kaupunginhallitus sorvasi juhannuksen edellä lausunnon seudun liikennestrategialuonnoksesta. Lisäksi strategiassa on pohdittu kaupungin palveluiden laatua, oman
tuotannon tuotteistusta, kustannustehokkuutta ja riskejä.
Paimiossa erilaisten ostopalveluiden osuus kaikista menoista on 39 %. Tapahtumat voisivat olla
esimerkiksi kulttuuriin, luontoon tai urheiluun painottuvia. klo
00.37. Auto palautettiin omistajalleen, ja mies selvittelee
edesottamuksiaan poliisin rikostutkijoille. Sekä kuljettaja että matkustaja saivat ruhjevammoja kasvoihin ja heidät vietiin
yhteispäivystykseen saamaan
hoitoa.
Nuoret heppoisin
varustein veden varaan
Sauvossa oli suuronnettomuuden vaara, kun viiden nuoren
seurue joutui veden varaan veneen kaaduttua. Auto oli mennyt Untolantietä Kaarinantien suuntaan, kun Rataharjuntien kohdalla olevassa mutkassa auto oli suistunut ilmeisesti liian
suuren nopeuden johdosta tieltä ja törmännyt etupää edellä
puuhun. Helsingin yhteyksien nopeuttaminen sekä tiellä että junaradalla on tärkeää.
Pikaisemminkin Helsinkiin
ja paikallisjuna takaisin
KAARINA
Taina Tukia
Kaupunginhallitus tykästyi,
että Varsinais-Suomen liikennestrategialuonnoksessa on käsitelty ja paneuduttu hyvin seudun olemassa oleviin ongelmakohtiin. Kaarina korostaa
omassa lausunnossaan, että
tärkeää on Helsingin yhteyksien nopeuttaminen, sisämaan
yhteyksien vahvistaminen sekä
länsirannikon kehitysvyöhyk-
keen toteutuminen.
Pääteiden ja -ratojen sekä
lentoliikenteen ja satamien
kehittäminen on tärkeää koko seudun kannalta. Strategia on tarkoitus hyväksyä valtuustossa elokuussa.
Lounais-Suomen alueella poliisin juhannus oli varsin työntäyteinen. Poliisipartio pysäytti autoin
lähellä Piikkiön keskustaa, jolloin selvisi, että auton kuljettaja oli huumausaineen vaikutuksen alainen eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.
Vuonna -94 syntynyt mies
ajoi henkilöautoa päihtyneenä Koristonkaarella 21.6. Poliisipartion huomion
kiinnitti se, että mopoauto ajoi
vasten punaista liikennevaloa.
Kuljettaja puhalsi tarkkuuslakometriin 0.23 mg/litra.
Noin 40-vuotias mies anasti
henkilöauton Jättänväljäntieltä. Pelastuslaitos tarkisti rakenteet, mutta palon vaaraa ei ollut.
Kaarinaan toivotaan
kaupunginosaviikkoja
Kaarinan sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää,
että Kaarinassa toteutettaisiin
kaupunginosaviikot.
SDP-ryhmän ajatuksena on,
että viikot toteutettaisiin kerran vuodessa yhteystyössä paikallisten yhdistysten ja muiden
toimijoiden kanssa.
. Auton etupää
tuhoutui täysin.
Kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja etupenkillä. Henkilöstömenot ovat vastaavasti 33 %.
Hallintopalveluiden osalta
muutoksia on strategialuonnoksen mukaan tulossa tietohallintoon, jossa aiotaan nostaa muualta ostetun työn määrä 10:stä 20:een prosenttiin.
Ulkoistuslistalle ovat menossa
rutiiniluonteiset työt sekä ne,
jotka vaativat erityisosaamista.
Sosiaalipalveluissa uutta on
tulossa vammaishuoltoon, lastensuojelu- ja perhetyöhön,
työttömien päivätoimintaan,
kodinhoitoapuun, asumispalveluihin ja vanhusten laitoshoitoon, Näiden palvelujen tarpeen oletetaan kasvavan, joten
lisäresursseja tarvitaan, sekä
kaupungin omia että ostettuja.
Suuri hyppäys ostopalveluihin on ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa, josta
tähän mennessä vain prosentti on ostettu muualta. Kehittämistoimista kärkeen nostettiin
myös Turun kehätien kehittämispolku, Kausela-Kirismäki
- välin rakentaminen nelikaistaiseksi, Espoo-Salo oikoradan
edistäminen ja sitä kautta tunnin junayhteys pääkaupunki-
seudulle ja Salo-Turku paikallisjunaliikenteen kehittäminen
ja väliasemien lisääminen esim.
Littoisiin ja Piikkiöön.
Maantiestöllä tärkeää on
Saaristotien parantaminen Turun ja Paraisten välillä toteuttamalla Kaarinan läntinen ohikulkutie.
Yleisesti ottaen kaupunki ja
taajamaliikenteessä on tärkeää huomata kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen sujuvuus ja saavutettavuus, MAL-
rahoituksen turvaaminen ja
liikennemelun ja -tärinän torjuminen.
Tieliikenneverkon kunnon
ylläpitorahaa pitäisi löytyä paremmin, kun teiden kunto yleisesti huononee. Tiellä on nopeusrajoitus 40 km/h. klo
20.10. Lisäksi se löytyy verkosta
kaupunginhallituksen pöytäkirjan liitteistä.
Keskeinen osa palvelustrategiaa on ollut sen muotoileminen, mitä palveluita kaupunki tuottaa itse, mitä se ostaa yksityisiltä, yhdistyksiltä ja
toisilta kunnilta. klo 19.58.
Vuonna -97 syntynyt mies
kuljetti mopoautoa päihtyneenä Uudenmaantiellä 21.6. Kaupunginosaviikkojen
ohjelmalla aktivoitaisiin alueen asukkaita yhdessä kaupungin kanssa esittelemään
alueensa ominaispiirteitä ja
historiaa, toteaa Kaarinan
SDP valtuustoaloitteessaan.
. Se ilmestyy lähipäivinä
kuntalaisten kommentteja varten www.otakantaa.fi-sivustolle
Vuoden 2011 lopussa noin 13 000 vapaa-ajan
asuntoa oli ilmoitettu muuttoilmoituksella vakinaiseksi
asunnoksi ilman, että käyttötarkoitusta oli vaihdettu vakinaiseksi asunnoksi.
Käytännössä ympärivuotista mökillä oleskelua ei voi estää, jos vakinainen osoite on
muualla. Paimionlahden tärkeimmät luonnonsuojelulliset
arvot perustuvat pesivään
ja levähtävään linnustoon
sekä tiukasti suojeltavan
meriuposkuoriaisen esiintymiseen. Suunnitelmissa esitellään
seuraaville 10 - 15 vuodelle ratkaisuja ja ohjeita arvokkaiden
lajien ja luontotyyppien säilyttämiseksi ja turvaamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen
hoitoa ja käyttöä niin, että
alueiden luontoarvot turvataan, mutta käytännössä mahdolliset toimet ovat
maanomistajien vastuulla,
myös rahoituksen osalta.
. Isoin ongelma kun niin jokilaaksossa
kuin lahdessakin on se, että
valuma-alueilta tulevat ainekset vaikuttavat veden laatuun
ja rehevöitymiseen.
. Kiinnostuneille voi suositella visiittiä Askalan maisemiin.
voitteena on vesien- ja luonnonhoidon yhdistäminen ja
kehittäminen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Natura-alueiden hoitovastuu on virallisesti Metsähallituksella ja ELY-keskuksilla, mutta käytännössä niillä ei ole resursseja
eikä myöskään määrärahoja toteuttaa hoitosuunnitelmia.
Sekava hallinto saattaa vaikeuttaa mökille muuttoa
Todella moni pystyvä mökkiläinen haluaisi muuttaa mökin ympärivuotiseen asumiseen
sopivaksi, mutta helppoa se ei
ole. VELHO-hanketta rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.
Aktiivinen hoito
säilyttää luontoarvoja
Natura 2000 -alueiden luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ei estä ihmistoimintaa
kohteilla, vaan luonnon monimuotoisuuden ja monien harvinaistuvien luontotyyppien,
lajien elinympäristöjen ja linnuston kannalta oleellista on
juurikin aktiivinen hoito. Suunnitelmissa ehdotettujen hoitotoimien toteuttamiseen maanomistajat ja yhdistykset voivat saada tukea
maatalouden ympäristötukijärjestelmän kautta. Tutkimuksen aineistossa on esimerkkejä tunturikeskuksesta,
joista eräässä vakinaisesti loma-asuntoon kaavoitetulle alueelle muuttanut kauppias sai
lopulta poikkeusluvan, kun
mökin rakennuslupa muutettiin vakituista asumista vastaavaksi. Hoito- ja käyttösuunnitelmien aikajänne on 15
vuotta. Alue kuuluu linnuston perusteella kansalliseen ja eurooppalaiseen
suojelualueverkostoon.
Alueen luontoarvojen säilymisen haasteena on Paimionjoesta tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus,
rehevöityminen, vesistörakentaminen, ranta- ja vesialueiden umpeenkasvu ja
vieraslajit.
. Jokiosuus on tärkeää kalojen lisääntymisaluetta ja alueella esiintyy
myös siirtoistutettu uhanalainen pikkuapolloperhonen. Paimionlahti on esimerkiksi arvokasta lintujensuojelualuetta, joten
pienpetokannan eli minkkien
ja supikoirakannan kurissapitäminen on tärkeää yhteistyössä metsästysseurojen kanssa.
Suunnitelmat on laadittu
osana Varsinais-Suomen ELYkeskuksen johtamaa VELHOhanketta 2011 - 2014, jonka taHEIKKI VÄHÄKYLÄ
Jokilaakso on juuri nyt kauneimmillaan. Suojavyöhykkeillä, kosteikoilla ja lasketusaltailla voidaan estää ravinteiden
huuhtoutumista ja kiintoaineen kulkeutumista vesistöön
valuma-alueiden maa- ja metsätalousalueilta.
. Se mitä ylempänä joessa
tapahtuu on lopuksi näkyvissä Paimionlahdella.
TUTKIMUS
Hoito- ja käyttösuunnitelmiin on koottu olemassa olevaa tietoa luontoarvoista, ja
tietoja on täydennetty useilla
laji- ja luontotyyppiselvityksillä. Kullakin suunnittelualueella on toiminut oma
suunnitteluryhmänsä, johon
on kuulunut maanomistajia ja
Paimionlahden luonnonarvojen säilyminen vaatii mm. niittoa ja laidunnusta. Suunnitelmassa on karkeasti arvioitu, että hoitotoimet ja seuranta maksaisivat esimerkiksi Paimionlahden alueella 15
vuodessa noin 200 000
euroa.
. Suunnitelmat ohjaavat Natura- kohteiden hoitoa ja käyttöä, jotta niiden arvokkaat
luontoalueet monine harvinaisuuksineen säilyvät. Myös jokilaakson uhkat liittyvät jokisuistosta
tulevaan kuormitukseenaivan kuten lahdessakin.
Jokilaakso on luokiteltu
myös valtakunnallisesti
merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.
. Esitetyt hoidon ja käytön ohjeet
ovat yleisluonteisia ja koskevat
laajoja alueita. Työ jää kuitenkin maanomistajien harteille, sillä julkishallinnolla ei ole työhön varoja eikä resursseja. Paimion Natura 2000 -alueet ovat
kosteikko- ja vesistökohteita,
joita uhkaa avoimien maa- ja
vesialueiden rehevöityminen ja
umpeenkasvu.
Hoitoehdotukset painottuvat pitkälti maiseman avoimuuden lisäämiseen mm. Täällä suunnitelmat kohdistuvat
pääsääntöisesti yksityismaille ja huomioivat vahvemmin
vesistön valuma-alueelta tulevan kuormituksen. Punainen lanka tässä asiassa on, että ei Natura tarkoita, ettei alueella saisi tehdä mitään. Suunnitelmissa tuetaan
Suomen alkuperäistä eläin- ja
kasvilajistoa. Osa hoitoehdotuksista edellyttää yksityiskohtaisemman hoitosuunnitelman
laatimista.
Suunnittelu on tehty yhteistyössä paikallisten maanomistajien ja muiden toimijoiden
kanssa. Maanomistajat voivat
hakea työhön kuitenkin rahoitusta maatalouden ympäristötuista.
eri käyttäjäryhmiä. Hänelle kauppiaana vä-
estörekisterin merkintä ?vailla
vakinaista osoitetta oleva. Osa taas hyväksyy vakituisen asumisen vapaa-ajan
asunnolla ilman käyttötarkoi-
tuksen muutosta. Tämä ilmenee tutkimuksesta, joka on
tehty Suomen Akatemian Asumisen tulevaisuus eli ASU-tut-
kimusohjelmassa.
Mahdollisuudet muuttoon
vaihtelevat eri puolilla Suomea.
Muuttotappiolliset kunnat haluavat yleensä hyväksyä lomaasunnoissa asuvat vakituisiksi
asukkaiksi. 6
KUNNALLISLEHTI tiistaina 24.6.2014
Postitse: Kunnallislehti, Vistantie 38 D, 21530 Paimio
Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
HEIKKI VÄHÄKYLÄ
Missä mennään?
Paimion
jokilaaksoon ja
lahdelle uudet
hoito-ohjeet
Natura-alueiden luonnon
monimuotoisuuden edistäminen
ei estä ihmistoimintaa
PAIMIO
Taina Tukia
Hoito- ja käyttösuunnitelma Paimionjokilaakson noin
seitsemän kilometrin pituiselle laaksoalueelle sekä Paimionlahden alueille on valmistunut
ja hyväksytty ELY-keskuksessa. Ehdotetut
hoitotoimet parantavat maisemaa ja edesauttaisivat suunnittelualueiden virkistyskäyttöä.
. Samalla alueella
asuu loma-asunnossa vuokralla kunnan työntekijä, joka
ei vuokralaisena voi muuttaa
mökin käyttötarkoitusta, joten
hänellä vakinainen osoite on
eteläsuomalaisessa kunnassa.. Osa kunnista vaatii, että vapaa-ajan asuntojen
käyttötarkoitus muutetaan vakinaiseksi asunnoksi, jos asukkaalla ei ole muuta vakituista
asuntoa. Suunnitelma ei suoraan
pakota eikä vaadi tekemään
mitään, vaan kaikki toimet
ovat suosituksia, sanoo Perkonoja, ja tiedostaa, että maanomistajien kannalta suositeltujen toimien toteuttaminen
vaatii varoja, joita kellään ei
ylimääräisenä ole.
. Jos sen sijaan haluaa
saada vakinaiseksi osoitteeksi mökkiosoitteensa, muutoksen mahdollisuus riippuu siitä,
missä kunnassa tai minkä Elykeskuksen alueella mökki sattuu sijaitsemaan.
Mökkien sijaintialueet ja
tyypit ovat moninaisia. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin
sekä vuollejokisimpukkaan. Ja lisäksi kun suunnitelmat ovat nyt
olemassa, niin hankerahaa on
suht simppeli hakea mahdollisiin muihin alueelle kohdistuviin hankkeisiin.
. Päinvastoin, luonnonarvojen säilyminen edellyttää
hoitotoimenpiteitä, kiteyttää
suunnitelmaa laatinut koordinaattori Marjo Perkonoja
ELY-keskuksesta.
Vastaavaa suunnittelua on
tehty jo pitkään valtion omistamille Natura-maille. Maankäyttöja rakennuslaki antaa kunnille
mahdollisuuden myöntää poikkeamislupa käyttötarkoituksen
muutokselle. laidunnuksella, ruovikon niitoilla
sekä pienimuotoisilla puuston
hakkuilla ja pensaiden raivauk-
silla. olisi
merkinnyt ongelmia muun muassa raha-automaattiyhdistyksen ja alkoholin myyntioikeuden kanssa. Osasyynä tähän on hallintokäytäntöjen sekavuus ja erilaisuus eri puolilla Suomea.
Suurin ongelma on, ettei mökille vakituisesti muuttavalla
ole etukäteen varmuutta, miten prosessi etenee. Tunturikeskuksissa loma-asunnot
sijaitsevat kaava-alueella tiiviisti, palvelut ovat lähellä ja
mökit valmiiksi talviasuttavia, kun taas järvien rannoil-
la mökit ovat monesti hajallaan ja usein vain kesäasumiseen suunniteltuja.
Näin ollen tapaukset ja tilanteet vaihtelevat suuresti
KUNNALLISLEHTI
LUKIJAN
toimitus@kunnallislehti.fi
kuva
7
Nasevat: www.kuntsari.fi . Suvi-illan kirosanoihin on kuitenkin syytä varautua. Sieltä ei ensin edes tiedetty, että näin on!
Kuitenkin alue kattoi satojen
tuhansien käyttäjien puhelinverkon!
0800-alkuisesta numerosta
henkilö kertoi, että myös toisen operaattorin linkit ovat
kaatuneet! Ei kertonut min-
NASEVAT
No nyt on Moision ?puistot?
hienossa kunnossa! Suuri kiitos kaupungille puistojen hoitamatta jättämisestä! Siellä
on nyt lasten mukavaa leikkiä 50cm heinikossa...
asukas
Älkää nyt hyvät ihmiset vaan
puhuko Turku-liitosta vastaan. Tänä vuonna ei
edes kukkia! Mikä on syy?
Yks vanhus
HUPSISTA! Paimion Vistan
koulun salista on löytynyt lakkiaispäivän iltapäivällä sinne unohtunut kameralaukku,
erittäin siisti ja jotain tiettyä
löytyy sisältäkin. Tuntomerkkejä vastaan voi kysyä toimituksesta!
ARKILOUNAS
Torstai
01:54
04:00
23:02
01:07
kä. Tarina onnistuu tuomaan kesälavalle niin
idyllistä maalaisromantiikkaa
heinäntekoineen kuin raadollisia teemoja pienen yhteisön
irvokkuudesta 1970-luvun yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen.
Mika Kujalan ohjauksessa ja Kaarina-Teatterin vahvan näyttelijäkaartin käsissä
Simpauttajan tarina pääsee oikeuksiinsa. Milloin tulee takuu siihen, että puhelimet toimivat kuten lankaliittymät?
Ukonilma ei selitä näin laajaa häiriötä! Mahdollisuuksista ilmoittaa yleisölle olisi ollut
Facebookin sivustot DNA:lla,
mutta ei! Ei myöskään iltalehdissä mitään mainintaa. Yhdelläkään puhelimella ei päässyt soittamaan ei
edes sitä hätäpuhelua!
Hätää ei ollut sillä hetkellä
mutta läpi ei päässyt kuin vasta illalla kello 22.50 simpukkamallisella 6-7 vuotta vanhalla
kapulalla 0800-alkuiseen palvelunumeroon. Tuurilla vedetään ja ihmetellään stop-merkin tarkoitusta.
röntgenlasit
Vedenjakelu pätkii, tiet muistuttavat karjapolkuja ja perushommat sakkaavat mutta kunta satsaa uusiin tontteihin ?houkutellakseen lisää
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+14°C Aurinko laskee
1 m/s Pimeys alkaa
01:57
04:01
23:02
01:05
Lauantai
01:59
04:02
23:02
01:03
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+11°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
asukkaita?. Eikö
ihmisarvolla ole mitään väliä!
häiriikö, riskillä mennään!
Käyn usein Paimion hautausmaalla. On aika sirkusta kun
kolme autoa jököttää rinnan
ja kuskit arvailevat mitä näkyy ja minne. Näyttelijäsuoritukset
ovat harrastajateatterille ominaisesti epätasaisia, joskaan
eivät häiritsevyyteen saakka.
Näytelmää voi varauksetta suositella, niillekin katsojille, joita kesäteatteri ei yleensä sytytä.
Simpauttajan esitykset jatkuvat 17.8.asti.
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+15°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
Sunnuntaina aamupäivällä ennen klo 10.04 asti toimivat puhelimemme Sauvon Karunassa. Samalla mehukas lääväinen kieli ja satuttavat
juonenkäänteet luovat lämpöisen ja kotoisen tunnelman: silottelemattoman ja uskottavan
Simpauttaja eli Martti Lappi (oik.) käy simpauttamassa maalaiskylää: pistämässä sen sekaisin ja kääntämässä esiin sen tragikoomisia
puolia, joutumatta itse vastuuseen teoistaan. Traktorin kyydissä on Imppa Ryynästä näyttelevä Janne Pikka. Visio muistuttaa pikemminkin peiton jatkamista.
petetty veronmaksaja
Tutkittua tietoa tuulivoimaloiden riskeistä on riittävästi,
silti Paimiossa kaava etenee,
miksi. 28.6.
Tänään
+16
+16
Turku
Paimio
Kaarina
nen, joka tulkitsee koskettavalla tavalla jälkeenjäänyttä
Ottoa. Yleisradion sivuille olisi voinut laittaa tiedotteen, mutta ei mitään
missään! Netti toimi koska on
toinen operaattori. Toisaalta repliikeistä saa ihailtavan hyvin selvää.
Sanailua ja sanaviisastelua
on runsaasti, ja kokonaisuus
olisi todennäköisesti hyötynyt
sen lisäkarsimisesta. nasevat
toimitus@kunnallislehti.fi
MIELIPIDE
JARMO LEHTOPOLKU
Puhelimet mykkinä,
entä jos olisi hätä?
Simpauttaja eli Martti Lappi käy simpauttamassa maalaiskylää: pistämässä sen sekaisin ja kääntämässä esiin sen tragikoomisia puolia, joutumatta itse vastuuseen teoistaan. DNA-häiriökartan mukaan suurelta osalta Nousiaisten, Maskun, Kaarinan Paimion, Sauvon ja Paraisten alueet
olivat pois käytöstä.
Miksi me ihmiset suostumme tälläiseen. Meillä on kolme DNA:n
liittymää. Onneksi!
entinen asiakas
02:03
04:02
23:01
01:00
BUFFET klo 10-15
Sis. Samoin Salla Vahtera
tekee mökin ukon nuorena vaimona tuttuun tapaansa täysil-
Tiistai
Keskiviikko
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
01:52
04:00
23:02
01:09
Selkeää
Pilvistä
Perjantai
Ukkosta
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+15°C Aurinko laskee
2 m/s Pimeys alkaa
Sauvo
3
+15
lä tykittävän roolin.
Näytelmän heikkoutena on
kaksi kutsumatonta osanottajaa: valtateiden liikenteen melu
ja urheilupuiston kuulutukset.
Kohinassa näyttelijöiden äänet
jäävät heiveröisiksi ja katsojan
keskittyminen hajoaa. Taustalla näkyvät Hannu Pajusen ja Salla Vahteran tulkitsemat Kuuno ja Juuli Taivainen.
Kirosanoja suvi-illassa
KAARINA
Maria Kesti
NIINA SUVITIE
Heikki Turusen Simpauttaja
on Kaarina-Teatterilta hatun
noston ansaitseva valinta kesänäytelmäksi. Uhriksi joutuu muun
muassa Hannu Pajusen tulkitsema Kuuno Taivainen.
kuvan suomalaisesta maalaiskylästä.
Monista hienoista näyttelijäsuorituksista on syytä nostaa esiin ainakin Jani Tuomi-
Sää 24.6. Valtuutetut voivat ärsyyntyä ja äänestää sen puolesta.
muumi
Montako autoa tarvitaan
tukkimaan Hevonpään risteys. Minua ja muitakin ihmetyttää, kun sankarivainajien haudalta on
muutama vainajan nimilaatta poistettu. runsaan salaattipöydän, leipä,
vesi + kotikalja sekä kahvi
8 40
TEBOIL-Säteri Paimio
Sauvontie 9, 02-475 3200
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20. Ensimmäinen puoliaika jääkin puhemäärän vuoksi hieman hajanaiseksi. Mitä Paimiossa tiedetään, mitä muualla ei. . Turusen teksti nauttii
suomalaisen alapää- ja ulostehuumorin ja -raivon kaikista mausteista
8
KUNNALLISLEHTI tiistaina 24.6.2014
TÄNÄÄN
www.kuntsari.fi |
kuntsari
MARIA KESTI
Senioripuisto vihittiin
Sauvossa käyttöön
Kuka saa enemmän kuin 10 punnerrusta?
SAUVO
Maria Kesti
Sauvon Senioripuisto on ollut valmis toukokuun lopusta
saakka, ja maanantaina se vihittiin viimein käyttöön. Puisto maksoi
29 000 euroa, joista kaupunki
kustansi runsaan 12 000 euroa.
Korpelan martat grillasivat
avajaisissa makkaraa, ja Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys huolehti musiikista.
Liikunta hoitaa ja ehkäisee monia sairauksia ja vammoja. Se on
avoin kaikille.
MARIA KESTI. Liikunta hoitaa ja ehkäisee
monia sairauksia ja vammoja,
Pakkanen muistutti yleisöä.
Puistossa on neljä eri liikuntalaitetta, joita saa käyttää vapaasti. Senioripuiston avajaisissakin pistettiin vipinää töppösiin. Kunnanjohtaja Seppo Allén piti puheen, ja fysioterapeutti
Maija Pakkanen pisti osallistujat liikkumaan.
. Senioripuisto sijaitsee Sauvon palvelukeskuksen ja terveysaseman pihapiirissä. Täällä käytiin hänen
kanssaan treenaamassa, Pakkanen kertoi.
Toimittajan piti tietenkin kokeilla muutamaa komean näköistä vehjettä. Jalkajumpparia
olikin kevyt ja mukava käyttää,
mutta käsipunnerruslaitteen
kanssa kävi nolosti.
Sauvo-Karunan Eläkeliiton 74-vuotias liikuntavastaava Raimo Mäkilaakso teki samassa laitteessa 10 punnerrusta ja sanoi maksavansa kympin
sille, joka ylittää tuloksen. Hänen ei tarvinnut ainakaan vielä kaivella kukkaroaan esiin,
sillä 39-vuotias toimittaja ei
saanut kunnolla pinnisteltyä
yhtäkään.
Idea Sauvon omasta Senioripuistosta virisi vuonna 2012.
Sen piti valmistua jo syksyllä,
mutta märkä syksy viivästytti
rakennustöitä. Avajaisissa moni kävi
koettelemassa niitä innostuneena, ja Pakkanen opasti niiden käytössä.
. Minulla oli juuri asiakas,
joka pelkäsi valtavasti mennä kylään paikkaan, jossa oli
portaita. Kun se-
Senioripuiston avajaisia tuli seuraamaan neljä sukupolven seurue:
Julia Kanervo, Kaarle Kanervo, Eeva Forsman sekä Ritva Launela.
Heistä Kaarle ehti käydä ensimmäisenä testaamassa laitteita.
Senioripuiston avajaisia vietettiin maanantaina. Näissä onkin mukava käydä aina lenkiltä tullessa, kommentoi Vivela Laitakari testatessaan jalkajumpparia.
Käsivoimia kehittävässä laitteessa selkänoja tuntui monesta niin epämukavalta, että jumpat olivat jäädä väliin. Fysioterapeutti
Maija Pakkanen näytti, miten jännittävän näköisillä vempeleillä oikein liikutaan.
län taakse laitettiin pehmeä
takki myttyyn, jumppa alkoi
kuitenkin luonnistua.
Laitteiden lisäksi puistossa on neljä kaupungin rakentamaa porrassiltaa, joissa voi
harjoitella portaiden kävelemistä ilman pelkoja.
Myös tänä vuonna noin seitsemän miljoonan euron investoinneistamme valtaosa kohdistuu valokuituverkon rakentamiseen, Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen sanoo.
Ihmiset liikkuvat, joten mobiiliverkkoakin tarvitaan, mutta Louneassa uskotaan, että se ei yksinään riitä.
. Jos
emme tätä tee, niin olemme samanlaisia kuin muut.
Toimitusjohtaja toteaa, että
esimerkiksi puhelimeen vastaa
yrityksen oma ihminen ja vieläpä alle puolen minuutin.
. Asiakkaalle pitää jäädä tunne, että häntä on palveltu hyvin. Suomessa Romina on aikaisemmin esiintynyt muun
muassa Cumbre Mundial del
Tango -festivaalilla Seinäjoella, Tangomarkkinoiden suorassa finaalilähetyksessä 2011
sekä Maailmantango-festivaaleilla Tampereella.
Paimion konsertti on Tango del norten ja Romina Biancon Tunnelmia Buenos Airesista -kiertueen ensimmäinen
konsertti. Lautakunta valtuutti äskettäin Kaarinan ympäristönsuojelutoimiston jatkamaan matkan valmistelua.
Kaarinalainen kaupunginvaltuutettu Åsa Gustafsson
(rkp.) esitti viime viikon valtuustokokouksessa näkemyksenään, että lautakuntien tulisi käyttää erityistä harkintaa
kestitsemisessä ja ulkomaanmatkojen järjestämisessä.
. Mukaan mahtuu niin pie-
nempiä kuin suurempiakin
konserttipaikkoja. tiistaina 24.6.2014 KUNNALLISLEHTI
SSP on nyt Lounea
LOIMAA/FORSSA
Kati Uusitalo
eikä asiakasta pallotella henkilöltä toiselle.
SSP Yhtiöt selkiyttää toimintaansa ja siirtyy yhden nimen
alle. Nyt
tuotteet ja palvelut on viilattu
yhdeksi ja kattavaksi kokonaisuudeksi - ?pelkkä puhelinyhtiö. Palvelulla pitää olla kasvot
ja sen pitää olla joustavaa. Yhtye konsertoi Paimion kaupungintalon Paimiosalissa tänään tiistaina kello
18.30 alkaen.
Tämä on ensimmäinen kerta
kun yhtye konsertoi Paimiossa, ja he tuovat heti mukanaan
kansainvälisesti arvostetun argentiinalaisen tangotähden Romina Biancon. Matkaan ovat 6.?7.
elokuuta lähdössä tekninen
lautakunta, kaavoitus- ja rakennuslautakunta sekä sivistyslautakunta. Illalliset ja ruokailukokoukset mieluiten omassa kunnassa. Lounean
verkkokaupassa on töissä nelisenkymmentä henkilöä.
Konserniin kuuluu valtakunnallinen tietotekniikan
verkkokauppa. Paimiossa yhtye
soittaa seuraavalla kokoonpanolla: Romina Bianco, laulu,
Sami Pirttilahti, bandoneon ja
Ville Westergård, piano.
Pinja hyppäsi pronssille ja Emma ennätyskorkealle
Yleisurheilun kansainväliset
Youth Athletics Games kilpailtiin Espoon Leppävaarassa 13. Ilman hyviä tietoliikenneyhteyksiä emme ole kilpailukykyinen yhteiskunta, Veli-Matti Viitanen painottaa.
Hyvät tietoliikenneyhteydet myös edistävät ihmisten ja yritysten pysyvyyttä alueella.
Hänen mukaansa kuituyhteyksiä vedetään sinne mihin
asiakkaat niitä haluavat.
. Hieman yli puolet väestä työskentelee Salossa ja yli
30 Forssassa.
Loimaalla, Somerolla, Liedossa ja Lohjalla työskentelee
muutamia henkilöitä. Tulos on kymmenvuotiaiden Suomen kärkitulos sekä uusi ikäluokan
Varsinais-Suomen piiriennätys.. Samalla myös matkan kustannukset
varmistuvat.
Lopullisen päätöksen asiasta
ympäristölautakunta tekee elokuun kokouksessaan, kun mat-
kaohjelma kustannuksineen
on valmis. Pinja Kössi
voitti pronssia N17 sarjassa ennätyksellään 11.24 (-0,5). Paimion Urheilijoiden hyppääjätytöt loikkivat ennätyksiä. syyskuuta Estonian Nature Toursin ollessa matkan järjestäjä.
Kohteina tulevat olemaan
joko Alam-Pedjan tai Emajoe Suursuon luonnonsuojelualueet, sekä Aardlan tai Ilmatsalun kosteikkoalueet. Selvitämme parhaillaan eri
vaihtoehtoja parantaa asiakaspalvelua Loimaalla, Liedossa
ja Lohjalla, markkinointipäällikkö Yrjö Kokkonen sanoo.
Kyseeseen voi tulla esimerkiksi se, että ovet ovat toimipisteissä auki pari päivää viikossa.
Yrityksen brändin uudistaminen ei vaikuta henkilöstön määrään, jota on noin
190. Lisäksi yksi soitto riittää
Lounealla on myymälä Salossa, Somerolla ja Forssassa. Näillä näkymin ajankohta tulee olemaan 4.?6. Ajatuksena on
löytää toimivia ideoita Kaarinassa lähiaikoina ajankohtaiseksi tulevaan kirjastorakentamiseen.
Kaarinan ympäristönsuojelutoimi on puolestaan valmistellut . Ei kanneta verovaroja
muualle, hän sanoi.
Johtava suomalainen argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye Tango del norte
aloittaa kesäkiertueensa Paimiosta. Uudella nimellä ja yritysilmeellä haluamme tuoda esiin
paikallisuutta. Nykyään yhtiö tarjoaa tietoliikenteen ja tietotekniikan palveluja ja rakentaa valokuituverkkoja. Pihla Kössi oli viides T15 sarjassa ennätyksellään 10.26 (+0,8).
Molemmat tulokset rikkovat
ikäluokkansa A-rajan.
Emma Tuononen hyppäsi Tilastopajacupissa Turussa
korkeutta 142. Yhtiön uusi nimi on Lounea.
. Sen toiminta-aluetta on Salo, Forssa,
Lohja, Loimaa, Lohja ja Lieto.
Yhtiö on viime vuosina laajentanut toimiaan myös merkittävästi Paimion seudulle.
Konsernin vuosiliikevaihto
on noin 60 miljoonaa euroa ja
henkilöstön määrä noin 190.
KATI UUSITALO
9
?Mobiili ei riitä?
Valokuitu jaksaa kuljettaa
kasvavaakin verkkoliikennettä
ja datamääriä
Lounea on viimeisen kuuden vuoden aikana rakentanut valokuituyhteyksiä 50 miljoonalla eurolla alueelleen. on historiaa.
Louneassa halutaan olla sekä kuluttajille että yrityksille se
ainoa kumppani niin erilaisissa viestintä-, internet-, mobiili- ja tv-palveluissa kuin muun
muassa yritysten ohjelmistoissa ja sovelluksissa tai vaikkapa
laitteiden hankinnoissa.
Yritys aikoo erottautua
isommistaan palvelulla.
. ympäristölautakun-
nan alustavan kannanoton perusteella . Mikäli tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, tulee ne pitää
kaupungin rajojen sisäpuolella, korosti Gustafsson ja muisteli Kaarinassa sovitun sellaisesta säännöstä, että lautakunnat eivät tee ulkomaanmatkoja.
. Juuremme ovat
Lounais-Suomessa, jossa olemme toimineet jo 127 vuotta, toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen kertoo.
SSP Yhtiöt syntyi aikanaan
paikallisten puhelinyhtiöiden
yhteenliittymisen kautta. Tämän lisäksi on tarkoitus tavata
Tarton kaupungin ympäristönsuojelutoimen luonnonsuojelusta tai kosteikoista vastaavia viranhaltijoita. Jos puolet jonkun alueen asukkaista sen haluaa, niin
lähdemme rakentamaan.
Lounea -konsernin liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa.
Yhtiö perustettiin vuonna 1887 - noin kymmenen vuotta
sen jälkeen, kun puhelin oli keksitty.
SSP Yhtiöistä tuli Lounea. Konsertin laulusolistina kuultava Bianco on
konsertoinut useiden huippuorkesterien kanssa niin Eu-
roopassa kuin Argentiinassakin. Toimitusjohtaja Veli-Matti Viitasen mukaan yritys aikoo erottua isommistaan palvelullaan ja paikallisuudellaan.
Argentiinalaista tangoa
Menojalka vipattaa
tänään Paimiosalissa
Kaarinan lautakunnissa
KAARINA
Perttu Hemminki
Vaikka kesä on ollut toistaiseksi kolea, on Kaarinan lautakunnissa innostuttu ajatuksesta matkailla kotimaassa ja
ulkomailla.
Seinäjoen ja Tampereen kaupunginkirjastoja on tarkoitus
lähteä ihastelemaan elokuussa peräti kolmen lautakunnan
voimin. - 15.6.2014. Kiertue pitää sisällään yhteensä 15 konserttia eri
puolilla Suomea.
. Tilastoista näkyy, että koko Suomen kuituverkosta noin 20 prosenttia on nimenomaan Lounean alueella.
. Meidän mielestämme mobiili ei ole tarvittavan laadukas, hän toteaa.
Kun laitteet digitaalistuvat ja verkossa olevat palvelut ja
niiden tarve tulevat kasvamaan, niin nopeille ja toimintavarmoille kiinteille verkoille on tarvetta yhä enemmän.
Kuitu kestää myös kuormitusta ja siinä ei ole mobiiliverkon tavoin viivettä, joka kuulemma häiritsee erityisesti verkkopelejä pelaavia.
. Ohjelma
tulee todennäköisesti tarkentumaan kesän aikana. tutustumismatkaa
Kaakkois-Eestiin Tarton seudulle. Odotamme joka paikassa hienoa tunnelmaa ja teemme kaikkemme sellaisen luomiseksi, sanoo
ryhmän turkulaislähtöinen pianisti Ville Westergård.
Tango del norte on alansa
huippuammattilaisista koostuva yhtye, joka soittaa argentiinalaista tangoa perinteitä kunnioittaen. Liedossa, Lohjalla ja Loimaalla sillä on toimipisteet, jotka
ovat olleet auki sopimuksen
mukaan.
. Mobiiliverkkokin käyttää kiinteän verkon tukiasemia.
. Kapasiteetti tulee kuidussa riittämään ainakin 50 vuotta
. Olemme vähän aikaa sitten sytyttäneet kokon ja keräämme kaikkea poltettavaa sinne. Kuvan on ottanut veljeni Tshahka Hermans.
Kuvia vaikkapa juhannuksen rakeista. 10 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 24.6.2014
www.kuntsari.fi |
kuntsari
LUKIJAN
kuva
Juhannuksen tuokiokuvia...
toimitus@kunnallislehti.fi
Tämä kuva muistuttakoon siitä, että
koleudesta huolimatta elämme keskikesää ja vehreän kasvun aikaa.
Kuva on otettu aattona Karunan Kalliorannasta. Kalliorannan juhannustansseissa oli tunnelmaa ja upea näköala, tanssiessakaan ei tullut hiki, kertoi kuvaaja Tepa Karmavalo, Sauvo, Osmalahti.
Dunja Hermansin lähettämä kuva on otettu Sauvon Rajalahdessa aattoiltana Kuvassa hän itse etualalla, äiti taaempana kokkoa kohottamassa ja oikealla puoliso. - Kuvista ei voisi päätellä, että oli aika viileätä. Tässä kaksi rakkia, Kerttu ja
Musti, totesi kuvan lähettänyt Joel Forsman.
Topi ja Tassu
?Höntsä?
Toimitus kerää
tälle sivulle
viikon varrelta
?höntsää??
lukijoiden iloksi
ja suruksi....
Lähetä tiedot
toimitus@kunnallislehti.fi
Väinämöinen
KATSO
heti, miltä
näyttävät
uusitut
nettisivumme!
www.
kuntsari.
fi
0400 233 609
ja piikio.elakkeensaajat.fi kotisivuja päivitetään kesän aikanakin.
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry.
Naisille ja miehille rantalentistä Hovirinnan rannan kentillä
keskiviikkoisin klo 17-19.
Piikkiön Eläkeläiset: To 26.6.
ja 3.7. mennessä puh. Hämeenlinnan kesäteatterimatka ?Orkesteri-The
Everlast?-komedia klo 14 alkavaan näytäntöön.Ilmoita viimeistään ke 25.6. Kesäretki
Vaskiolle 5.7. Liikennemyymälöiden
päivittäistavarakaupan operatiivinen ohjaus kuuluu S-market ja Sale-ketjujohtaja Mikko Rauhaselle, mutta toimialan
tulosvastuu on Mikko Eskelisellä.
Turun Osuuskaupan uuden talousjohtajan rekrytointi on
käynnistynyt.
Digilehti osoitteessa
www.kuntsari.fi
Erikoisetu paperilehden
tilaajille:
Paperilehden tilaajat voivat
liittää sähköiset versiot osaksi
tilaaja-asiakkuutta.
Plus-ominaisuus maksaa
alkaen vain + 2 euroa/kk.
Katso lisää: www.kuntsari.fi
Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä
versiona netissä ja iPad-lukulaitteella,
iPhonella sekä iPod Touchilla.
11
ONNEA ONNEA
lu asiakkaille. Ilmoittautumiset Irmelille puh 040 5116855,
30.6.-mennessä.
Tervetuloa
joukolla!
Paimion Eläkkeensaajat ry tänään tiistaina 24.6. Tervetuloa! Paimion Sotaveteraaniväki. pelataan
bocciaa ja mölkkyä Urheilukentällä klo 10 alkaen. Kesän
tapahtumista tietoa myös kotisivulla www.paimio.elakkeensaajat.fi
MLL Paimion perhetalo Hattara on kesälomilla ja palailee
aloittamaan syyskautta koululaisten aamukerholla viikolla 33. Tulkaapa joukolla mukaan pelailemaan. bocciaa ulkokentällä klo
12. Kenttäjumalanpalvelus ns.
Metsäkirkko on Kyrössä, Kyrön koulun pihamaalla su 6.7.
klo 12. klo 10. Yhteiskuljetus sauvolaisten kanssa. Paluu n. Kenttälounas luonnossa ja kahvit koulun ruokalassa. Perhekahvilat alkavat viikolla 34 ja puuhakerhojen aloituksesta infoamme lisää elokuun aikana. klo 19:30 Nelosen
kärkikamppailu FC Hot Lips PaiHa edustus Turussa Kupittaa 2:lla! Timpan ja Leenan
kahvikoju palvelee tässäkin
vierasottelussa!
Tervetuloa
kannustamaan Haka voittoon!
NIMITYKSIÄ
Turun Osuuskaupan Sokos ja
Emotion-ketjujohtajaksi on nimitetty 1.8.2014 alkaen Janne
Reunanen (39). Boccia
klo 10 Urheilukentällä, jatkuen joka keskiviikko samaan aikaan koko kesäkauden. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00
www.tilaajapalvelija.fi
Henkilöasiakkaiden
ilmoittajapalvelu:
maija.aro@kunnallislehti.fi
p. Oppaana toimii arkeologi Jaana Riikonen.
Retki on maksuton.
Sauvo-Karunan Sotaveteraaniväki matka Kyrön metsäkirkkoon sunnuntaina 6.7. B-juniorit, PiPS . E-11 ykkönen
lohko 2 Kaarinan KHT KaaPo-Peimari United 2-3
Tehopisteet: Artturi Lehtinen
1+2, Artturi Anttalainen 1+1,
Joona Sintonen 1+0, Vihreä
kortti: Artturi Anttalainen.
Vattenfall I seuracup, Turun
lohko Kaarina, keskusurheilukenttä 17.06.
P9 1000 m: 1) Miro Mattila LiedPa 4.07,74, 2) Lauri
Kilpeläinen PiikkKe 4.14,27,
3) Anton Löfgren KaarUra
4.27,02, 4) Oliver Pulkki TurTo 4.29,41, 5) Nardi Orenshtein TurTo 4.37,04.
P9 Kuula: 1) Reko Tuominen
TarvasjU 6,52, 2) Nooa Mikkola LiedPa 5,71, 3) Henrik
Aava MaarMa 5,26, 4) Matias Hietamäki TurTo 4,95, 5)
Samuel Marku VahdTui 3,19,
P9 4 x 50 m: 1) Liedon Parma
37,45, 2) Turun Toverit 38,57,
3) Kaarinan Ura 43,78.
P11 60 m: (NWND): 1) Joonas Finnholm KaarUra 9,92,
2) Vili Viksten TurTo 10,03,
3) Eetu Mäntylä LiedPa
10,04, 4) Eemeli Syrjälä TarvasjU 11,41.
P11 1000 m: 1) Valtteri Mäkinen KaarUra 3.53,82, 2) Jesse
Suominen TurTo 3.58,17, Matias Erkkilä LiedPa DNS.
P11 Pituus: 1) Ilari Hiltunen
KaarUra 4,43, 2) Niklas Vuohijoki LiedPa 3,82, 3) Eemeli Marttia KaarUra 3,49, 4)
Roope Nieminen LiedPa 3,37,
5) Jimmy Knifsund TurTo
3,23,
P11 Kiekko: 1) Juho Suominen PiikkKe 19,40, 2) Markus Huhtala KaarUra 16,77,
3) Paavo Kilpeläinen PiikkKe
16,09, 4) Kalle Kuvaja TurTo
15,83, 5) Santeri Ketola LiedPa 9,05.
P11 4 x 50 m: 1) Liedon Parma 33,94, 2) Kaarinan Ura
34,17, 3) Turun Toverit 35,17.
P13 60 m: 1) Vilhelmi Syrjälä
TarvasjU 9,18, 2) Vertti Kolkkala LiedPa 9,23, 3) Aku Kesäläinen TurTo 9,24, 4) Veikko Paavilainen PaimU 9,51, 5)
Eino Virtanen PiikkKe 9,71,
P13 1000 m: 1) Carlos Gregorio LiedPa 3.39,36, 2)
Joona Eskelinen KaarUra
3.43,93, 3) Olli Salonen VahdTui 3.46,99, 4) Samuli Sundell PaimU 3.49,85, 5) Tommi
Lineri LiedPa 3.51,21, Osku
Laiho TurTo DNS.
P13 Korkeus: 1) Karolus Areva TurTo 133, 2) Aleksi Sipilä VahdTui 125, 2) Samu-
li Motturi LiedPa 125, 4) Elias Lindfors PiikkKe 125, 5)
Luka Korpialho KaarUra
100.
P13 Keihäs: 1) Lauri Tammi VahdTui 31,40, 2) Konsta Gröndahl PaimU 27,83, 3)
Lassi Viksten TurTo 27,15, 4)
Paavo Öström LiedPa 25,55,
5) Niklas Autio KaarUra
17,72.
P13 4 x 100 m: 1) Liedon Parma 59,66, 2) Vahdon Tuisku 1.02,65, 3) Kaarinan Ura
1.08,11, Turun Toverit DNS.
P15 100 m: (-2.2): 1) Kalle Stylman LiedPa 12,70, 2)
Niklas Mäntylä VahdTui
13,85, 3) Ville Huhtala PaimU 13,92, 4) Anssi Kesäläinen TurTo 13,96, 5) Miro
Tammisto VahdTui 14,05,
P15 Kuula: 1) Jani Vuotinen VahdTui 12,73, 2) Joonas
Vuohijoki LiedPa 10,28.
P15 4 x 100 m: 1) Vahdon
Tuisku 53,76.
M17 200 m: 1) Tuomas Honka LiedPa 26,02, 2) Pekka
Antikainen KaarUra 26,39, 3)
Niklas Koskinen TurPy 27,73.
M17 Kuula: 1) Ville Lahtinen
PiikkKe 12,05.
T9 1000 m: 1) Helmi Heinonen LiedPa 4.20,24, 2) Kiia
Ihanmäki VahdTui 4.28,51,
3) Ella-Sofia Hyövelä LiedPa 4.34,91, 4) Linnea Ervasti KaarUra 5.08,74, 5) Jessica
Knifsund TurTo 5.12,67,
T9 Korkeus: : 1) Hilda Voutilainen KaarUra 104, 2) Venla
Reponen TurTo 101, 3) Christina Okunhon LiedPa 095, 4)
Hilma Pelttari LiedPa 095, 5)
Ronja Huppunen MaarMa
092,
T9 Kuula: 1) Helena Koivu
TurTo 6,72, 2) Enni Rindell
TurTo 4,36, 3) Vilma Jokinen
LiedPa 3,69, 4) Mathilda Harilahti KaarUra 3,09, 5) Elsa
Osala VahdTui 2,73,
T9 4 x 50 m: 1) Liedon Parma
36,32, 2) Turun Toverit 38,64,
3) Kaarinan Ura 39,71, 4)
Vahdon Tuisku 41,81.
T11 60 m: 1) Ronja Patama
TarvasjU 9,96, 2) Pinja Sysi-Aho PaimU 10,08, 3) Josefina Keskitalo LiedPa 10,23,
4) Helmi Tuominen KaarUra
10,54, 5) Jessica Salmela PaimU 10,87,
T11 1000 m: 1) Eveliina Rosvall KaarUra 3.59,95, 2) Taika Vuorinen PiikkKe 4.00,98,
3) Elviira Osala VahdTui
4.06,65, 4) Viivi Salmelainen
LiedPa 4.07,00, 5) Tilda Vuorinen PiikkKe 4.07,45,
T11 Pituus: 1) Emma Tuononen PaimU 4,05, 2) Minttu Hiltunen KaarUra 3,86,
3) Eveliina Pääkkö VahdTui 3,81, 4) Matilda Palmiola
MaarMa 3,51, 5) Aada-Mari
Pieniniemi KaarUra 3,26,
T11 Kiekko: 1) Riia Tuo-
minen TarvasjU 20,22, 2)
Elsa Lempinen TurTo 13,95,
3) Jasmin Kujala KaarUra
13,70, 4) Laura Tammi VahdTui 13,48, 5) Pinja Rintamaa
LiedPa 13,00,
T11 4 x 50 m: 1) Liedon Parma 34,06, 2) Kaarinan Ura
34,23, 3) Piikkiön Kehitys
34,25, 4) Paimion Urheilijat 34,39, 5) Vahdon Tuisku
36,19,
T13 60 m: 1) Jonna Aarnijärvi TurTo 9,08, 2) Aura Huhtala PaimU 9,26, 3) Nea Rekola
TurTo 9,44, 4) Janni Mäkinen
LiedPa 9,46, 5) Nelli Hiippavuori MaarMa 9,85,
T13 1000 m: 1) Jutta Salmela PaimU 3.47,49, 2) Fanni Lehtinen LiedPa 3.51,77,
3) Emma Sipilä VahdTui
3.52,25, 4) Emmi-Julia Lähteenmäki KaarUra 3.54,52,
5) Eeva Salonen VahdTui
4.16,20,
T13 Korkeus: 1) Eeva Koivu
TurTo 136, 2) Pilke Kössi PaimU 133, 3) Helena Saarinen
LiedPa 125, 4) Aada-Amanda
Martineero KaarUra 120, 5)
Emma Pääkkö VahdTui 110.
T13 Keihäs: 1) Ada Ojuva
TurTo 21,51, 2) Siiri Rautio
LiedPa 14,14, 3) Sofia Wilen
KaarUra 6,93.
T13 4 x 100 m: 1) Turun Toverit 58,65, 2) Liedon Parma
1.00,69, 3) Paimion Urheilijat 1.01,41, 4) Vahdon Tuisku 1.05,99, 5) Kaarinan Ura
1.07,91.
T15 100 m: (-2.0): 1) Pihla
Kössi PaimU 13,98, 2) Sanna
Keski-Saari KaarUra 14,62,
3) Miina Rahtu LiedPa 15,21,
4) Vilma Tonteri VahdTui
15,44.
T15 2000 m: 1) Suvi Sillanpää
KaarUra 8.52,73, 2) Julia Suhonen LiedPa 9.04,58.
T15 Seiväs: 1) Mia-Maria Kanerva VahdTui 250.
T15 Kuula: 1) Eveliina Salminen LiedPa 10,40, 2) Saana Koivunen VahdTui 8,96,
3) Milla Antikainen KaarUra
8,64, 4) Nea Latvala VahdTui
8,34, 5) Sara Laukkanen TurTo 6,31.
T15 4 x 100 m: 1) Kaarinan
Ura 57,55, 2) Vahdon Tuisku
1.02,38.
N17 200 m: 1) Pinja Kössi
PaimU 28,83, 2) Elna Laitinen TurPy 32,22.
N17 Kolmiloikka: 1) Mira
Kärpijoki PiikkKe 9,94, 2)
Janette Kaukonen KaarUra
9,89.
N17 Kuula: 1) Elisa Salonen KaarUra 10,63, 2) Emmi
Lehtinen TurPy 10,01, 3) Niina Mäkelä LiedPa 9,66, 4)
Susanna Ailanto PiikkKe
7,44, 5) Iida Mäkelä MaarMa
6,47.
toimitusjohtaja
Kirsti
Kirjonen
(02) 7702 204
toimitussihteeri
Kylli
Salo
588 8654
050 5929914
päätoimittaja
Taina
Tukia
588 8651
050 62476
toimittaja
Perttu
Hemminki
588 8655
Tilaushinta 1.1.2014 alk:
Kestotilaus / 12 kk
77,50 ?
12 kk:n määräaikainen tilaus 93,40 ?
6 kk:n määräaikainen tilaus 55,40 ?
Opiskelijatilaus
46,70 ?
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen
nuorelle tilattavaa lehteä.)
Irtonumerohinta
1,80 ?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
toimituksen
avustajat:
Jaana Pakarinen
Jan Sundman
Anni Himberg
toimittaja
Maria
Kesti
588 8656
myynti,
asiakaspalvelu
Maija
Aro
588 8652
Ilmoitushinnat 1.1.2014 alk:
Etusivu 2,06 /pmm
Tekstissä 1,18 /pmm
Takasivu 1,25 /pmm
Muualla 1,08 /pmm
4-väri
0,20 /pmm
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA 0400 433 505
SAUVO, muut kunnat + Littoinen
0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00,
viikonloppuisin klo 6.00-12.00
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
seurapalstat@kunnallislehti.fi
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
588 8653
Tilaajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet)
tilaukset@kunnallislehti.fi
p. 4730410 tai 040-736 6536.
TULOKSIA
Peimari United
tulospörssi
14.6. Pohjoinen saaristotie Ahvenanmalle Kustavin ja Brandön
kautta (3 päivää) 30.7-1.8 sitovat ilmoittautumiset ja matka maksettava 14.7 mennessä.
Matkat Maija p. Synttäritoimintamme lomailee myös kesän.
Mukavaa kesää kaikille!
Teppo klo 15 Samppalinnan
kesäteatteri. 588 8652 klo 8.30-16.00
Aineiston jättöajat:
tiistain lehteen perjantaina
klo 12 mennessä
ja perjantain lehteen keskiviikkona
klo 12 mennessä.
myyntijohtaja,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
Seurapalstailmoitukset:
seurapalstat@kunnallislehti.fi
lehden ilmestymistä edeltävänä
päivänä klo 11 mennessä.
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Osoite:Vistantie 38, 21530 PAIMIO
Kunnallislehden konttori
on avoinna ma-pe 9.00-12.00
Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy
Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2014. 2, Ville Valtamo
(1+0), Emil Söderberg (1+0),
Miikka Pirhonen (0+2)
Piirisarjaa 14.6. tiistaina 24.6.2014 KUNNALLISLEHTI
YHDISTYKSET
PAIMIO
Paimion Sotaveteraaniväen kuljetus Piikkiön kesäteatteriin ke
25.6. 040-8489049, Juhani. Kokoontuminen
museolla klo 18. 0443500 065.
Päivänsäteemme
Aada Koivualho
täyttää 25.6.2014 1 vuotta
24.6.2014
Linus 3 vuotta!
Iloiset onnittelut!
Martti-pappa ja Mirja-mamma
Onnea rakkaalle
supersankarillemme!
T: Lukas, Äiti ja Isi
SAUVO
Sauvon Museon Tuki ry järjestää retken Timperin uhrikalliolle ke 25.6. Janne Reunasella on pitkäaikainen
kokemus SOK:n liiketoiminnan eri tehtävistä mm. Hän toimii tällä hetkellä SOK Autokauppa
Oy:n toimitusjohtajana. Ilmoita
Sirkalle tämän viikon aikana
puh. Marja-Liisalle, 040 729 3909.
Piikkiön Eläkkeensaajat ry.
Huomenna ke 25.6 Matti ja
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Bocciaharjoitus
urheiluken-
KAARINA
tällä ti 24.6. SOK
Liettuan maayhtiön kaupallisena johtajana sekä SOK market-ketjuohjauksen tuoteryhmäpäällikkönä.
Turun Osuuskaupan matkailuja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Eskelinen vastaa
18.6.2014 alkaen myös liikennemyymälä- ja polttonestekaupasta. tied.
puh. Ke 25.6. Su 27.7. kulkee reittiä KarpalotieVistantie 17.35.- Kino 17.45Turuntien pysäkki. Lähtö Piikkiöstä kimppakyydilä klo 10. sekä kahvitarjoi-
URHEILUSEURAT
PAIMIO
KE 25.6. Bussi
lähtee Sauvon torilta klo 10.20.
Ajaa Paimion kautta. Torstaina 26.6. lauluryhmä ja hanuristit vierailee vanhainkodissa klo 13.15. Piirin matka Pori-Jazzeille 18.7.
Bussi klo 8.30 Salosta Turun
kautta Poriin. klo 19.
Ilm. Peimari Utd, 1 . 11.7
Vieraat iskivät
muutamaan otteeseen vaarallisesti, mutta PaiHa-puolustus
ja tällä kertaa torjuntavuorossa ollut Tuomas Leino pitivät maalin koskemattomana.
Haka sai rakennettua ensimmäisen puoliajan aikana toistakymmentä paikkaa, mutta
silti puoliajalle lähdettiin 0-0
lukemista!
Hakan päävalmentaja Juho
Kirjonen piti joukkueelleen
tiukkasanaisen puhuttelun ja
kentälle palasi toinen joukkue! Lopulta 53 minuutin pelin jälkeen Haka sai ansaitun
johto-osuman, kun Lauri Kinnunen viimeisteli 53 minuutin
pelin jälkeen tulostaululle 1-0
lukemat. Haka saavutti ottelussa myös yhden merkkipaalun, kun maalissa pelanneesta Tuomas Leinosta tuli virallisten otteluiden
osalta peräti 30. 66 minuutin kohdalla oli Iiro Sarparannan vuoro
siirtää lukemat 2-0:aan. Niiden pohjalta Pitkämäki päätti sitten tuoda keihäsosaamistaan juuri Paimioon.
Paimion Urheilijoiden yleisurheilujaoston puheenjohtaja
Hermann Kössi kertoo, että
kyseessä tulee olemaan parin
tunnin mittainen harjoitustuokio. Se on luettavissa
missä ja milloin vain: mökillä, työmatkalla, lomalla
tai vaikka junassa. Kisailijat on Pitkämäen lapsuuden
ja nuoruuden yleisurheiluseura. Lehti on luettavissasi milloin vain ja missä liikutkin; mökillä, matkoilla, työmatkalla, bussissa. Lapsilta kysyttiin, miksi Pitkämäki
olisi mukava saada Paimioon
vetämään yhdet treenit. 8.00-16.00)
Tekstiviestillä:
KL PLUS oma nimesi, osoitteesi sekä sähköpostios.
numeroon: 040 713 6580. Sen jakelu yltää sinnekin, minne paperilehteä ei voida jakaa.
Ota digilehti nyt heti käyttöösi!
Verkossa: www.tilaajapalvelija.fi/plus
Soittamalla Tilaajapalveluun:
02 770 2626 (ark. Digilehti on luettavissa jo klo
02.00 alkaen. Koska Tero on cool, ei-
kä ole yhtä ankara kuin meidän omat valmentajat (Pinja,
9 vuotta).
. Se maksaa etutilaajalle
vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa.
RAINER LÖNNBÄCK
Paimion Hakan kevätkausi Turun piirin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla nelosessa sai voitokasta jatkoa, kun takavuosien loistonsa menettänyt Turun
Toverit oli vastaantulija juhannuksen alla pelatussa ottelussa,
samalla muiden lohkon otteluiden päättyessä Hakan kannalta sopivasti ristiin vankistui
myös Paimiolaisten sarjajohto!
Jo ottelun alussa ilmeni selvästi joukkueiden välinen tasoero, mutta vieraat pystyivät sumputtamaan oman puolustusalueensa. Hakan vieraaksi
Piiricupin puolivälierässä, tuolloin taistellaan paikasta kilpailun 4 parhaan joukkoon!
PaiHan tähdet ottelussa:
*** Iiro Sarparanta
** Pekka Kytösaho
*Lauri Kinnunen
VAIN
. joukkuetta tällä kaudella edustanut pelaaja!
Luku on huikea tasolle, kuin
tasolle ja kertoo siitä, että Hakalla on käytössään erittäin le-
veä pelaajaryhmä!
Sarjassa Hakan johto toisena olevaan Hot Lipsiin on nyt
6 pistettä, mutta tilanne voi
muuttua jo huomenna keskiviikkona, kun kärkijoukkueet kohtaavat toisensa Kupittaalla kevätkauden viimeisessä koitoksessa. Sen kuluessa Pitkämäki
näyttää nuorille urheilukoululaisille kädestä pitäen, missä asennossa keihään pitää olla
voidakseen lähteä oikein hurjaan liitoon.
Haka venytti sarjajohdon 6 pisteeseen
si
e
s
k
u
a
il
t
t
y
n
ä
n
n
Täyde
!
ä
l
l
e
d
h
e
l
i
g
di
Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta
kätevällä digilehdellä. Muun
muassa näin lapset vastasivat:
. / kk
Digilehteä voit lukea kaikilla laitteilla: tietokoneella, tableteilla sekä älypuhelimilla. Paimion Urheilijoiden ja
Ilmajoen Kisailijoiden hakemukset tärppäsivät. Hakalla
oli ottelussa lähes 30 laukausta, joista suurinosa suuntautui ohi tai yli, viimeistelyssä on
edelleenkin parannettavaa. 12 KUNNALLISLEHTI
tiistaina 24.6.2014
URHEILU
www.kuntsari.fi |
kuntsari
Pitkämäki vetää lapsille
keihästreenit Paimiossa
PAIMIO
Perttu Hemminki
Suomalaisten yleisurheilijoiden kiistattomaan kärkikastiin lukeutuva keihäänheittäjä Tero Pitkämäki tulee syyskesällä Paimioon. Se on ammattiurheilija ja se
voisi pitää meille keihästreenit
(Lauri, 10 vuotta).
Muitakin hyviä vastauksia
saatiin. Kymmenisen minuuttia Iiron edellisestä ja tällä kertaa mies laittoi
Lauri Kinnusen paluupallon
verkkoon viimeistellen lukemat 3-0, tästä tuntui katkeavan myös vieraiden selkäranka!
Ottelun viimeisen kymmenen
Digilehti kulkee mukana aina. elokuuta Zurichissä käytävät yleisurheilun
EM-kisat.
SUL:n yleisurheiluseurat saivat anoa kirjallisella hakemuksella Tero Pitkämäkeä vetämään keihäänheittoharjoituk-
sia. Plus-tilaus kattaa kaiken. Plus-tilaajana saat kaiken!
Etutilaajana saat
digilehden laitteeseesi
todella edullisesti
2
+
Maksat siis koko vuoden
digilehdistäsi vain 24 euroa!
Pekka Kytösaho kamppailutilanteessa.
minuutin aikana Pekka Kytösaho maalasi vielä kahdesti ja
Iiro Sarparanta täydensi PaiHa-uransa toisen hattutempun, loppulukemat koleassa
kesäillassa siis 6-0.
Hakan päävalmentaja Juho
Kirjonen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta ottelu olisi pitänyt pystyä ratkaisemaan aikaisemmin. Paimiolaisilla oli muuten
vain hyvä hakemus.
?Tero on cool, eikä
ole yhtä ankara
kuin meidän omat
valmentajat.?
Paimion Urheilijoiden hakemuksen perustelut olivat nimittäin lasten omaa käsialaa. Kevätkauden
viimeisen sarjaottelun jälkeen
Haka on tulessa vielä kerran,
kun kaksi edellistä Turun Piiricupia voittanut kolmosen Turun Pallokerho saapuu keskiviikkona 2.7. Hän vetää
keihästreenit Paimion Urheilijoiden alle 12-vuotiaille urheilukoululaisille.
Vierailun tarkka päivämäärä ei vielä ole tiedossa, mutta
se tiedetään, että vierailupäivä tulee olemaan myöhemmin
kuin Pitkämäen kauden päätavoite eli 12.?17