. Monitoimihalli urheilupuistoon vai muualle. ELY-keskuksen KIPSI-hankkeelle ammuttiin lähtölaukaus maanantaina Paimiossa kipsinlevitysnäytöksen muodossa. Kipsi parantaa peltomaan rakennetta, jolloin maa ja siihen sitoutunut fosfori pysyy pellolla. Urheilupuiston pysäkäintialue on jo nykyisinkin varsin täynnä ihan tavallisinakin arki-iltoina. Noin kuusikymmentä silmäparia tähyili Kravinkujan laidalta idän suuntaan, missä sankka valkoinen pölypilvi kertoi kipsiä levittävän traktorin kulloisenkin sijainnin. Maatalouden Saaristomerelle aiheuttamaa ravinnekuormitusta ryhdytään suitsimaan kipsin avulla. Kuva Saaren tilalla Paimiossa eilen maanantaina järjestetystä kipsinlevitysnäytöksestä. Mikäli halli rakennetaan jäähallin viereen, ongelmiksi nähtiin muun muassa pysäköintitilan vähäisyys, liikennejärjestelyjen mahdollinen ongelmallisuus sekä arvokkaaksi koetun männikköisen puistoalueen pieneneminen. TIISTAINA 24.9.2019 102. Kipsiä voi käyttää sellaisilla valuma-alueilla, joilta vesi kulkeutuu suoraan tai jokia pitkin mereen. vuosikerta 2,10 € Irtonumero PERTTU HEMMINKI Paimion urheilupuiston kehittämistä koskevassa asukastilaisuudessa pohdittiin tulevan monitoimihallin sijoituspaikkaa. PERTTU HEMMINKI 8. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus tarjoaa kaikille Saaristomeren valuma-alueen viljelijöille mahdollisuuden levittää kipsiä pelloilleen. Paimio | Sauvo | Kaarina NRO 72. 10 Paimiossa pölisyteltiin kipsiä
Mutta kun isä joutui ruoanlaittohommiin, niin tarjolla oli hänen bravuurinsa (lue: ainut minkä hän osasi laittaa) eli paistetKUN ISÄ JOUTUI RUOAN LAITTO HOMMIIN, TARJOLLA OLI HÄNEN BRAVUURINSA tua makkaraa ja paistettuja kananmunia. Kuva on otettu Paulan kotikirkossa, Maarian kirkossa. – Kirkko on myös luonteva paikka tälle paneelille, anteeksi antaminen on kristinuskon ydintä. Seurakunta sai paneelikeskustelulle rahoituksen Otto Malmin säätiöltä. Vuorio, Puh. Jokaisesta lahjoitetusta eurosta vähintään 80 senttiä menee avustuskohteeseen. Näistä asioista keskustellaan Piikkiössä lauantaina, kun joukko nimekkäitä panelisteja kokoontuu pohtimaan anteeksi antamista. Kestänkö häpeän tunteet. Voit lahjoittaa kerääjien lippaisiin kolmen päivän aikana Kaarinan suurimmissa myymälöissä. Samaan aikaan kansanedustajien rikostaustoja kaivettiin esiin eikä annettu heille mahdollisuutta toimia tässä ja nyt, repimättä esiin menneisyyttä, kertoo idean äiti, Piikkiön seurakunnan yhteisödiakonian työntekijä Paula Kangasniemi Hän on työskennellyt Piikkiössä vuoden alusta. TEBOIL Paimio Sauvontie 9, 02-475 3200 Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20 TILAA LÄMMITYSÖLJYT NYT! Kaarinan-Piikkiön osasto 26.9.2019 käynnistyy 39. KYLLI SALO Jokelan koulu menestyi Autoliiton fillarikisassa PAIMIO Autiliiton jokavuotinen nuorten fillarikisan alkukilpailu järjestettiin viime viikon tiistaina Raisiossa. Varoja kerätään Katastrofirahastoon, jonka turvin Punainen Risti auttaa sekä meillä kotimaassa että maailmalla. Kangasniemi odottaa jännityksellä, paljonko paikalle tulee kuuntelijoita. Kodjalan ja Jokelan joukkueet pääsevät voiton myötä mukaan SMkisoihin Peurungalle ensi keväänä. – Idea paneelista alkoi itää keväällä vaalien alla, kun mietitytti, pystyvätkö toisiaan moittivat tahot löytämään myöhemmin yhteisiä ratkaisuja. – Kaikki, joita olen lähestynyt, ovat olleet todella innoissaan aiheesta, Kangasniemi riemuitsee. Paneelikeskustelu Piikkiön kirkossa 28.9. 02-822 44 05 T. Tuomari Eero Kuisma esittelee rataa kisaajille. klo 12–15. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Hän miettii, että nykyään anteeksi antaminen päätyy herkästi joko–tai-asetelmaan. En tiedä vaikuttiko makuun se, että isä oli tämän tehnyt, mutta aivan erityisen herkulliselta maistui tämä ruoka. KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 24.9.2019 RäystäskouRut Paimion toRilla PeRjantaina klo 10-12 • Räystäskourut • syöksytorvet • savupiipun sisäputket • Piipunhatut • jatkettavat alumiinitikkaat • tasotikkaat Ojalan Kouru Ky Rauma Myyntiauto Tmi Puh. 040-70 11 622 RäystäskouRut paimion toRilla pe klo 10-12 KIITOS kaikille muistamisesta Paperialmuina kertyi PR PU/urheilukoulu ja VPK nuorten toimintaa 1.245 euroa Lauri PIIKKIÖ Maria Kesti Mitä nykyaikana tulisi antaa anteeksi, mitä ei. Kodjalan koulun joukkue nokitti kuitenkin kärkipaikkaa 20 sekunnin aikaerolla. Anteeksi antamisesta kunnianhimoinen paneelikeskustelu Piikkiössä Paula Kangasniemi toimii yhteisödiakonian parissa Piikkiön seurakunnassa. RUOKAMUISTO 4009/6052: Isän bravuuri KOTOISIA ruokamuistoja TARJOAA OMA K-MARKETISI www.kuntsari.fi. Seuraavilla sijoilla olivat Jokelan A ja B joukkueet. Käteisen rahan puuttuessa voit lahjoittaa myös: • MobilePayllanumeroon43228 • TililleFI6347304720030189,viite451021547829 • LähettämälläviestinSPRnumeroon16499 (Lahjoitussummaontällöin15€.) SähköisinmaksuvälineinvoitlahjoittaaKatastrofirahastoon lokakuun loppuun saakka. Sovintoon pyrkimisen ilmapiiri puuttuu. Kilpailun voiton jaettu sija meni Kodjalan koulun sekä paimiolaisen Jokelan koulun joukkueille tasapistein. Keskustelua johtaa teologian tohtori Suvi-Maria Saarelainen. Kisaavissa joukkueissa oli mukana kaksi alle 12-vuotiasta tyttöä ja poikaa. Tilaisuuteen on leivottu anteeksi antamisen nimikkoleivos, ja niitä on tilattu 150. Paikalle lupautui panelisteja taiteen, tieteen ja teologian piiristä: näyttelijä ja käsikirjoittaja Vera Kiiskinen, professori Eerik Lagerspetz, kirjailija ja teologi Anna-Liisa Valtavaara sekä tietokirjailija ja psykoterapeutti Katriina Järvinen. Onko enää mahdollista saada anteeksi, kun tekee virheen. Kilpailu sisälsi kysymystehtäviä sekä taitoajon pyörällä. Nälkäpäiväkeräys myös Kaarinassa ja Piikkiössä. Eikä äiti kovinkaan usein käynyt missään omilla menoilla niin, että isäni tehtäväksi olisi jäänyt ruoanlaitto. KIITOSAVUSTASI! nälkäpäiväkeräys I säni ei käytännössä milloinkaan tehnyt meillä kotona ruokaa minun ollessani pieni. Lisäksi poikien parhaaksi nimettiin Eemeli Tamminen Jokelan koulusta ja tyttöjen parhaaksi Helena Laitala Kodjalasta. Kaikkiaan kisaan osallistui viisi joukkuetta
ellei toisin mainita • palvelemme: ma–la 7–22, Su 10–22 • jokipellontie 2, 21530 paimio ArlA meijerivoi 500 g (5,78/kg) (voimakassuolainen) Suomi Rajoitus 2 pkt/talous prk kg kg kg 99 kg 2 89 pkt Edullisesti alkuviikkoon! läheltä! 6 prk pkt kg 1 89 kpl 89 5 99 kg 5 99 kg kpl kpl 5 99 99 pS kg 2 99 8 99 palvelusta! SatSuma Espanja 2 00 1 00 leipomo rosTen revitty ruiSreikäleipä 250 g (3,56/kg) Turku poSSun rimpSuluut Suomi 9 99 kg lihAmesTArin naudan paiStijauheliha Suomi Barilla Spaghetti 1 kg 1 99 lihAmesTArin leivitetyt leikkeet poSSun ulkofileeStä Suomi 9 95 SavuStettu kirjolohi Suomi kpl läheltä! uutta satoa makea omasta myllystä, meillä jauhettu! 2 99 Calluna näyttävä! omasta myllystä, meillä jauhettu! lihAmesTArin poSSun paiStijauheliha Suomi 1 79 leipomo rosTen aito kermamunkki 95 g (18,84/kg) Turku helppoa ja hyvää! dolmio paStakaStikkeet 500 g (3,98/kg) lihAmesTArin karjalapaiSti lihat Suomi 9 95 ATriA kunnon arki-laatikot 350-400 g (2,50-2,86/kg) Suomi uutta satoa keräkaali Suomi 99 kg porkkana 1 kg Suomi palvelemme klo 22.00 asti joka päivä! läheltä! Viljelijä renVAll uuden Sadon omena (Heta ja Vuokko) Paimio ArlA viilit 200 g (1,67/kg) Suomi. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 24.9.2019 Tuore Silakkafilee Suomi tarjoukSet voimaSSa ti-to 24.-26.9
Päättäjät Paimiossa asuvat pääosin taajamassa, kun taas Sauvossa useimmat tulevat kyliltä. Mäntykankareen Vesi Oy:stä Paimiolle iso potti ja Sauvolle pieni PAIMIO Paimion Vesihuolto Oy on aikeissa ostaa Mäntykankareen Vesi Oy:n osakkeet sen nykyisiltä omistajilta Paimion kaupungilta ja Sauvon kunnalta 720.000 eurolla. Pitkä ei ole matka myöskään Postinkujalta, jossa asuu lähes vieri vieressä kaksi valtuutettua, kokoomuksen Markus Kaarlela ja Anton Simolin. Teimme karkean selvityksen, missä korkein kuntavalta asuu ja löytyykö asuinapaikan perusteella jotain valtakeskittymiä. Sauvossa valta hajautuu enemmän Sauvossa on 21 valtuutettua ja heistä yhdeksän on tulkittavissa taajamassa asuviksi. Keskustasta kauimmaisin valtuutettu on Sari Rannikko ( sd.), jolla on matkaa Kalevalta kaupungintalolle kokouksiin noin 12 kilometriä. Kaksi valtuutettua asuu niin sanotusti saman katon alla, eli perussuomalaisia edustavat sisarukset Silvia Koski ja Jarkko Ahonen. Hinta perustuu Pöyry Oy:n viime syyskuussa määrittämään Mäntykankareen Vesi Oy:n käyttöomaisuusarvoon. Aidosti maaseudulla tai maaseutumaisessa ympäristössä asuvia valtuutettuja on Paimiossa arviolta kymmenkunta. Paimio hakee omaisuuden luovuttamista PAIMIO Paimion kaupunki on saanut Valtiokonttorilta ilmoituksen mahdollisuudesta hakea perillisittä Paimiossa viime helmikuussa kuolleen Kaarin Nikkun omaisuutta. Sauvossa pisimmät kokousmatkat ovat asuinpaikan perusteella valtuuston puheenjohtaja Erkki Paaskunnalla (kok.) ja Ismo Anttalaisella (kesk.). Kaarinan valtuustoon neljännes valtuutetuista tulee Piikkiöstä. Muu varallisuus on kaavailtu käytettäväksi kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän hankintaan ja ehkäisevän päihdetyön toimenpiteisiin ja rahastoon.. Paimion päättäjät taajamassa Selkeä enemmistö Paimion päättäjistä asuu aivan keskustan tuntumassa, tai ylipäätään keskustaa ympäröivillä asuntoalueilla. Kun Paimiossa valtuutettuja on 35, niin heistä siis noin neljännes on taajamien ulkopuolelta, ja vielä pienempi joukko ikäänkuin ”kyliltä”. Paimion kaupunginhallitus päätti, että Paimio hakee Valtiokonttorilta Nikkun omaisuuden luovuttamista kaupungin sosiaalipalveluiden, vanhusten kotihoidon ja ehkäisevän päihdetyön toimintojen kehittämiseen. Kaikkien muiden valtuutettujen kokousmatkat jäävät alle kymmenen kilometrin, mutta todellakin selkeästi yli puolet tulee useamman kilometrin päästä. Tarkasti ottaen voi olla, että Joona Uusitalon (kesk.) kokousmatka on pisin, sillä hän saattaa tulla kokouksiin opiskelukaupungistaan Turusta. Tavoitteena on, että Paimion Vesihuolto Oy ja Mäntykankareen Vesi Oy sulautuvat yhdeksi osakeyhtiöksi. Paimion Vesihuolto Oy ottanee lainaa Mäntykankarekaupan rahoittamiseen. Tarvasjoentien varrelta, läheltä kuntarajaa löytyy Pekka Aro (kok.), jonka kokousmatka on noin kymmenen kilometriä. Sulautumisen kesto prosessina on noin puoli vuotta. (Kuntsari tarkisti valtuutettujen osoitetietoja kuntien hallinnosta) Millä kulmakunnilla valta asuu. Matkaa Sauvon keskustaan molemmilla on noin 13 kilometriä. Nämä sivummalla asuvat päättäjät tulevat myös aivan eri puolueista. Kriisiasuntoa tarvitaan muun muassa lapsiperheiden äkillisissä kriisitilanteissa tai lyhytaikaisissa asunnottomuustilanteissa. Päättäjät kartalla Paimiossa ja Sauvossa, ja jälkimmäisessä näkyy selkeästi, että noin puolet on keskustassa ja puolet hajallaan pisin poikin pitäjää. Ylipäätään aidosti maaseudulla tai maaseutumaisessa ympäristössä asuvia valtuutettuja on Paimiossa arviolta kymmenkunta, ja näihin on jo mukaan laskettu heitäkin, joiden asuinpaikka on kuitenkin hyvinkin lähellä taajamamuotoista asumista. . Itse asiassa neljännes Paimion valtuutetuista asuu noin kilometrin säteellä kaupungintalosta, eli hyvin keskustapainotteisesti. Jos asuinpaikan perusteella jotain ”keskittymiä” hakee, niin yksi sellainen löytyy Tapiolan alueelta, josta lähes vierekkäisiltä kaduilta tulee neljä valtuutettua. Kokouspaikkana Sauvossa on toiminut vanhan viraston kellarikerros, joskus koulukeskus ja joskus Seurala, mutta käytännössä matkat niiden välillä ovat lyhyet ja melkein aina lyhin matka kokoukseen lie Risto Ervelällä, Touko Kankaanrannalla ja Marko Pekkarisella. Yli puolet valtuustosta ajelee kokouksiin pidempiä matkoja, todennäköisesti ainakin toisinaan matka on pisin kansanedustaja Esko Kivirannalla, jonka toinen koti on Helsingissä. Osakeyhtiön varat ja velat siirtyvät ilman selvitysmenettelyä vastaanottavalle osakeyhtiölle, ja sulautuva yhtiö lakkaa olemasta. Hänen virallinen kotikuntansa on kuitenkin edelleen Paimio ja kotipaikan perusteella hänet sijoitettiin kartalla Tuuvalaan. Alustavasti on kaavailtu, että Nikkun asunto-osake tulisi Paimion sosiaalipalveluiden kriisiasunnoksi. Paimiossa, ehkä hiukan yllättäen, päättäjien selvä enemmistö on Vistan kupeessa. Sulautumisesta päättää aikanaan Paimion Vesihuolto Oy:n hallitus. Edellytyksenä on, että kunta ilmoittaa haettavalle omaisuudelle jonkin sosiaalisen tai kulttuuriin liittyvän käyttötarkoituksen. Paimion kaupunginhallitus päätti ohjeistaa Paimion Vesihuolto Oy:n yhtiökokousedustajaa Timo Ilolaa siten, että Paimion Vesihuolto Oy ostaa Mäntykankareen Vesi Oy:n osakkeet sen nykyisiltä omistajilta Paimion kaupungilta ja Sauvon kunnalta 720.000 euron yhteishintaan. Vaaleilla valituilla valtuutetuilla on kieltämättä suurin valta kunnassa, vaikka käytännössä moni asia toki valtuustoon ehtiessään on käynyt läpi jo lautakuntaja hallitustason käsittelyt. Kokousmatkat kaupungintalolle taittuvat varmasti kävellen Heikki Turpeisella (kok.), Markus Kalliolla (sd.) ja Seppo Laitisella (sd.), sillä he asuvat aivan kaupungintalon tuntumassa. . Kauppahinta jakaantuu osakepääoman mukaisessa suhteessa: Paimion kaupunki 90 prosenttia ja 648.000 euroa, Sauvon kunta 10 prosenttia ja 72.000 euroa. Väitteitä jonkun kulmakunnan verkostoistakin esitetään, jopa ohi puoluerajojen. Moni valtuutettu toimii myös kunnanhallituksessa ja lautakunnissa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | tiistaina 24.9.2019 UUTIS 4 TIISTAI PAIMIO, SAUVO Taina Tukia Toimitus kohtaa aina toisinaan kuntalaisia, joiden mielestä jokin kulmakunta saa asiansa niin sujuvasti hoidettua, kun ”siellä on niitä päättäjiä, se ja tuo valtuutettukin”
– En kuitenkaan koe, että olisin mitenkään asuinpaikan perustella profiloitunut päättäjä, hän arvioi ja pitää tärkeänä ylipäätään sitä, että valtuustossa on päättäjiä eri puolilta kuntaa, kuten Sauvossa onkin. Kaarinan keskusta-alueella asuu määrällisesti suurin osa eli 17 valtuutettua. Hakan naiset ovat sarjataulukossa putoamisviivan päällä kolmen pisteen erolla viivan alapuolella kamppailevaan Raision Futikseen. Äkkiseltään tulee mieleen, että pyysin kerran nähdäkseni esimerkiksi vesilaskun, kun en ole sellaista koskaan nähnyt, kun en asu verkoston alueella. Peli alkoi tasaisesti, mutta sarjanousua Kakkoseen tavoitteleva FC Åland piti kuitenkin palloa hakien johtoasemaa hyökkäävällä pelillä. – Mutta yhtä kaikki, eivät asuinpaikat minusta vaikuta päätöksentekoon. Hakan jalkapallon edustusjoukkueille kaksi tappiota Naisten kakkosessa sarjapaikastaan taisteleva Paimion Hakan naisten edustusjoukkue sai lauantaina vieraakseen Tampereen Pallo-Veikot, jotka majailevat sarjataulukossa viidentenä. Eikä fillarillakaan ihan tuosta vaan poljeta Vistalle. Niin Sari Rannikko arvelee, että toki jotkut valtuutetut pystyvät vaihtamaan ajatuksia myös kasvokkain, jos asuvatkin niin lähekkäin, että tapaavat muutenkin. Viisi minuuttia myöhemmin FC Åland kuitenkin iski vielä kertaalleen ja peli päättyi vieraiden 1-5 voittoon. – Kieltämättä mietin joskus, että onko muuta asiaa keskustaan, ettei tarvitsisi useamman kerran ajella. Synkkä toinen puoliaika miehillä Naisten ottelun jälkeen Hakan miesten vieraaksi urheilupuistoon saapui sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva FC Åland Ahvenanmaalta. Nykyisin kokousaineistot liikkuvat sähköisesti ja keskustelujakin käydään viestien. Sari Rannikko matkaa Paimion valtuustosaliin noin 12,5 kilometrin päästä Kalevalta. Puoli tuntia ennen ottelun loppua kotijoukkue oli käyttänyt jo kaikki vaihtonsa, mutta peliä ei saatu enää käännettyä omaksi eduksi. Reilu neljännes 51-jäsenisestä valtuustosta asuu Piikkiössä. Näihin tosin lukeutuu vallan kannalta tärkeä henkilö, eli valtuuston puheenjohtaja Jere Järvinen (sd.). Ottelua ehdittiin pelata vain seitsemän minuuttia, kun tamperelaiset hyödynsivät Hakan puolustuspään huolimattomuuden vieden vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Hän sanoo, ettei ole kokenut olevansa mitenkään erityisesti tietyltä kulmakunnalta, eikä ole huomannut montaakaan asiaa, johon päätöksenteossa olisi asuinkulmilla ollut suoranaista vaikutusta. Hakan naisten tasainen kamppailu päättyi tappioon viimeisessä kotipelissä. Vierasjoukkue otti toiseen puoliaikaan hurjan alun ja iski ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolme maalia. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen kotijoukkueen peli hajosi täysin ja vieraat nappasivat selvän 1-5 voiton. Aliedustetuin kulmakunta Kaarinassa on Piispanristin alue, josta tulee vain kolme valtuutettua. Toisella jaksolla Hakan Suvi Rautio iski läpisyötön jälkeen pallon maaliin. Kuusiston saaren valtuutettuihin kuuluu myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander (kok.). Hakan hyökkäyksessä pelannutta Kelviniä rikottiin vieraiden rangaistusalueella ja tuomari osoitti pallon pilkulle. Tauolla kotijoukkue teki kaksi vaihtoa, kun Juuso Jaakkolan tilalle tuli Leo Lehto ja Justus Peltoluhdan paikan hyökkäyksessä otti Anton Lindqvist. Matsia oli jäljellä enää kymmenen minuuttia, kun Haka sai pientä lievitystä. Vastustaja käytti tehokkaasti hyväkseen muutokset kotijoukkueen puolustuksessa. Tämän jälkeen ottelua ehdittiin pelata vajaa puoli tuntia tasatilanteessa 2-2, kunnes TPV teki lyhyen ajan sisään kaksi maalia. Esimerkiksi koulukyytien sujuvuus on tällainen asia. – En ollut varma, mutta aavistelin. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Hakan miesten peli romahti FC Ålandia vastaan.. Matkaa on noin 12,5 kilometriä. Juuri ennen taukovihellystä Hakan toppari Anni Marjomaa kavensi ottelun iskemällä vapaapotkun sisään. 42. Kaarina-Lehden hankkimien osoitetietojen perusteella piikkiöläisiä valtuutettuja on 14. – No juu, kun ei niitä ole. Sarjapaikastaan taistelevalle Hakalle tämä oli todella katkera ottelu. Kovasta taistelusta huolimatta viimeinen tasoitusmaali jäi uupumaan. KUNNALLISLEHTI tiistaina 24.9.2019 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 7.16 19.24 Kaarinan valtuustossa istuu merkittävä joukko piikkiöläisiä valtuutettuja. Matkaa kokouksiin on noin 14 kilometriä. Sen hänkin on nähnyt, että asialistalla voi olla asioita, joita taajaman asukkaat eivät koe samalla tavalla tärkeiksi tai läheisiksi kuin mitä he, jotka asuvat sivummalla ja palveluista kauempana. Ymmärrystä joihinkin asioihin on ehkä hiukan eri tavalla kuin jos asuisi keskustassa, palvelujen äärellä. Pitkälti samalla kannalla on Ismo Anttalainen, joka asuu Sauvon Karunassa. Ja toisinaan kun joku nostaa esiin sen, mitä saa perittyä kiinteistöveroa vastaan, niin olen joutunut toteamaan, että emme mekään sivummalla saa valaistusta eikä aurausta niin kuin keskustassa. Hakan naisten kauden viimeisessä ottelussa Hämeenlinnassa 28.9. Lindqvist asettui pallon taakse ja tarkka veto upposi vieraiden maaliin. TAINA TUKIA Kaarinassa paljon piikkiöläisiä valtuutettuja Kauempaa asuessa näkee asioita joskus toisin Sari Rannikko ( sd.) asuu Paimion Kalevalla ja osasikin uumoilla olevansa ehkä yksi kauimpaa keskustasta asuva paimiolaisvaltuutettu. on vastassa lohkon kärkijoukkueisiin lukeutuva Härmä. Eivät asuinpaikat minusta vaikuta päätöksentekoon. Hänenkään mielestä päätöksenteossa ei ole nurkkakuntaisuutta, mutta toki sivummalla asuessa jokin omaa asuinseutua koskeva asia voi olla tutumpi. 84.minuutilla Hakan kärkihyökkääjä Hennariina Hopeala kavensi ottelun tilanteeseen 3-4. Littoisista ja Auranlaakson alueelta tulee 11 valtuutettua ja Kuusistosta neljä. – Kukin on valinnut oman asuinpaikkansa ja toki sitä taustaa vasten joitakin asioita katsoo eri tavalla kuin päättäjä, joka kävelee kokouspaikalle ihan muutamassa minuutissa. Hakan miehillä on kautta jäljellä vielä kolme ottelua ja seuraavaksi on luvassa vieraspeli FC Inter 2 vastaan Turun Yläkentällä torstaina 26.9 klo 19.00. Vartti ennen ottelun loppua lukemat näyttivät jo 0-4. minuutilla TPV näytti erikoistilanneosaamistaan puskemalla kulmatilanteesta ottelun toisen maalin. Keskustelussa nousee esiin joskus jopa hauskoja asioita, kuten vaikka se, että että mikset käytä julkisia
Sauli Immaisi Kirjoittaja on paimiolainen eläkkeellä oleva lääkäri. Työt olevat alkamassa, joten kannattaisi päivittää tiedot. PÄÄKIRJOITUS Monen toimen halli. kunnallislehti.fi –nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. Tärkeä päätös, koska kyse on tärkeimmästä arkkitehtuurisesta kohteesta kaupungissa, jopa maailman mittakaavassa huomionarvoisesta rakennuksesta. Suurkiitos ja kunnioitus teille, jotka sairaalan metsät pelastitte. Kun mahdollisen hallin käyttötarkoitus ja -laajuus on vielä aivan auki tuntuu hankalalta miettiä, miten sen sovittaisi urheilupuiston kaavaan. Kun kokonaisuus huomioidaan, päästään myös asumisviihtyvyydessä onnellisiin tuloksiin. . KUNNALLISLEHTI NASEVAT . Jos haluat kuvan mukaan, lähetä se erikseen. Maisemallisesti tärkeä Paimion vanha Parantola metsineen pääsi monien vaiheiden jälkeen onnellisesti suojelun piiriin. Eihän tällaisessa hankkeessa kaavaan tällätty tontti saa sanella suunnittelun lähtökohtia, eihän. Nyt Kaarina säästötalkoisiin. Kävin elämäni ensimmäisen kerran Lapissa ruska-aikana. Jopa kotimaan matkojen jälkeen on mukava huomata, miten ainutlaatuisessa ympäristössä saa asua. Ja ruskan väriloisto täydensi Lapin lumon. Mihin taipuu. Uin neljässä eri järvessä, joiden kristallinkirkas vesi hämmensi mieltä. Toivottavasti kaupungin päättäjät edes ymmärtävät hävetä passiivisuuttaan ja sairaanhoitopiiri typeryyttään. Mietintämyssyt päähän ja pohtimaan, missä voi säästää ja mitkä hankkeet ovat oikeasti nyt juuri tarpeellisia. Etenkin paimiolaisilla on syytä olla tyytyväisiä maisemiinsa. Pääsitte yllättämään monet meidät vähän jäykemmät paimiolaiset, ja toki monet varsinaissuomalaisetkin ja erittäin hyvällä tavalla ja tyylillä. Jäitä pipoon . Millaisia ajatuksia mahdollisesta käytöstä, käyttäjämääristä ja paikan tavoitettavuudesta on. Itse asiassa niin tärkeä, että sitä pitäisi miettiä edes vähänkin vastaavalla intohimolla kuin vaikka Parantolan metsiä, ja tämä ei ole todellakaan mikään vähättelevä kommentti. Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Arolantien uusien tonttien puhelinpylväisiin laitetuista sähkötyömainoksista, joissa kerrotaan Episten paikallista palvelusta. Eikö tällaisen hallin käyttöä pitäisi miettiä pitkällä aikajänteellä ja ainakin osin siltä pohjalta, mitä hataria signaaleja ihmisten toiminnasta ja muuntuvasta kulttuuriympäristöstä on jo haisteltavissa. Toivottavasti tulevatkin polvet voivat nauttia lounaisen maakuntamme kauneudesta. Vaeltelin Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa tuntureilla ja järvillä, joiden vettä voi juoda. Onnittelut metsäväelle siis lähelle ja kauemmaksi. Monimuotoista tilaa pitää miettiä siltä kannalta, mille se antaa mahdollisuuden. Tulevaisuuden tilatarpeet toinen. Sitä vaan ei aina tule ajatelleeksi, kun on tottunut näkemäänsä. . Säästökohteita on varmasti monia, mitkä voi jäädä odottamaan tai jäädä pois. Puhelinnumero vie Kurikkaan. Silloinkin puhutaan synergiaeduista. Voit myös lähettää tekstarin numeroon 050 439 0009. Huoliteltu miljöö ilahduttaa ja antaa kunnasta hyvän kuvan. Uskomaton lopputulos Parantolan metsien kohtalossa Parantolan Metsät ry:n ansiosta, eri tahojen ymmärtämättömyyden jälkeen. Kuntalainen . kotiseudun keuhkot . Taina Tukia Ajatuksissa pitäisi olla tila, joka on ajankohtainen kymmenenkahdenkymmenen vuoden aikajänteellä. Sen saimme huomata kaikki kun tieto Parantolan metsäkaupoista tuli julki. Hessuli MIELIPIDE 6 tiistaina 24.9.2019 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET Varsinais-Suomi on kaiken kaikkiaan kaunista seutua. Aavistella tulevia tarpeita, jos ja kun mahdollinen rakentaminenkin on vasta hamassa tulevaisuudessa. Paikka on erittäin tärkeä. Tottakai tiedetään liikuntalajien kilpavaatimusten edellyttävän tiettyjä mittoja ja myös eri kulttuuritoimintojen säädeltäviä ja muotoiltavia tiloja, mutta ennakoidakin pitää. Teitte muuten tekin Paimiolle ilmaista peeärrää, ja sen arvoa lisää vain se, että ihan vain tärkeäksi koetun ja rakkaan metsäalueen puolesta. Penkat puhtaiksi pujoista ja pusikoista, kasat ja pressunyssykät pois. Keskustelu hallin sijainnista on kuitenkin jo käynnissä sikäli, että paikkaa kaivatulle hallille mietitään Paimion urheilupuiston asemakaavan päivittämisen yhteydessä. Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www. . Hienoa, että sauvolaisilla on silmät avautuneet kaipaamaan kauneutta ympärilleen. Päinvastoin, alleviivaan sitä, miten pitkälle ennakkoluulottomuus, sitkeys ja vahva tahto voivatkaan joskus viedä. Mietitään vaikka e-urheilua ja sen ympärillä tapahtuvaa kilpailutoimintaa. Ei Niemenkulmaa saa lakkauttaa. Ja kun itse käy ulkomailla, voi palatessaan todeta, kuinka etuoikeutettu on asuinpaikan suhteen. Jokilaakso ja vaihtelevat pinnanmuodot metsäsaarekkeineen ja peltoaukioineen tekevät näkymistä mielenkiintoisia. Koulujen läheisyys on olennainen kysymys. Mutta siitä huolimatta ei ollut vaikea palata kotiin, kun tiesi ruskan pian tulevan tännekin koristamaan pihoja, metsiä ja jokivartta. . Luonto on lähellä, ja on rauhallista. Entä jos saammekin Paimion Parantolalle maailmanperintökohteen arvon ja tarvitsemme jotain aivan ja uutta monimuotoista toimintaa palvelevaa lisätilaa Paimioon. Se edellyttää, että huomaamme rakentamisessa ja suunnittelussa ympäröivän luonnon arvon ja haavoittuvuuden. Arvostan. Aika helposti se tuokin aika kuluu. Raha tulee rahan luo, jos kantti kestää, mutta kiitoksen ansaitsee nämä rohkeat pelastajat. Maiseman merkitys Toivottavasti tulevatkin polvet voivat nauttia lounaisen maakuntamme kauneudesta. Ajatuksissa pitäisi olla tila, joka on ajankohtainen kymmenenkahdenkymmenen vuoden aikajänteellä. . Monitoimihallia on Paimioon haikailtu vuosia ja voi toki olla, että haikailun tasolla pysytäänkin vielä pitkään.
Voittoisan joukkueen haltuun luovutettiin perinnerikas kiertopalkinto, jonka vastaanottivat Martti Ukkonen, Pirkko Ekman ja kalakummi Aarre Rastas, Sauvo-Karunan kalastuskerhon vetäjä (kuvassa oikealla). Kiinteistöverokertymä ja kunnassa olevien kiinteistöjen määrä ovat juuri ne jotka selvityksellä saataisiin tietoon. Nyt jäi vain toteutus puuttumaan. Selvityksen taloudellista merkitystä Sauvolle ei osaa tällä hetkellä varmuudella sanoa kukaan. Huom. Yhdessä. 28.9. . Mielikuva siitä että joku maksaa veronsa niin kuin kuuluu, ja joku ehkä ei, on huono motivaattori yhteisöllisyyttä rakennettaessa. Kisassa naisten sarjan kullan voitti Pirkko Ekman, hopealle hopeakylkisiä pyyti Onerva Mannerjärvi ja miesten sarjan kullan onki kotiin Martti Ukkonen. Tämän tilaisuuden me nyt jätimme käyttämättä. Marko Pekkarinen Sauvon Vasemmisto MIELIPIDE Kustavin Lootholmassa pidetyssä Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin rantaongintakilpailussa kalasti Sauvo-Karunan yhdistys komean joukkuevoiton. Omat käytäntömme joutuvat varmasti yhä useammin suurennuslasin alle, jos haluamme tiivistää yhteistyökuvioita lähikuntien kanssa. Vain muutos on pysyvää ja uskon vakaasti että tässäkin asiassa me otamme askelia kohti parempaa. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:16 19:24 06:34 20:06 Keskiviikko +7°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:19 19:21 06:37 20:03 Torstai +11°C 1 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:21 19:18 06:39 20:00 Perjantai +12°C m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:24 19:15 06:42 19:57 Lauantai +13°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:26 19:12 06:44 19:54 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Muutos ei aina ole pahasta Sauvon viimeisin kunnanvaltuuston kokous oli lyhyt ja ytimekäs. LUKIJAN kuva toimitus@kunnallislehti.fi Ark. Itselleni kysymys on myös hyvästä hallinnosta. Halu tehdä asiat niin kuin ennenkin elää joissain asioissa yllättävän voimakkaana. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Johtavat viranhaltijat valmistelivat meille esityksen, joka sisälsi toimenpiteen jolla varmistaisimme kiinteistöverotuksen tasapuolisuuden. Ennen kuin vaadimme tasavertaista kohtelua niissä pöydissä, onko liikaa vaadittu että toimisimme niin myös omia kuntalaisia kohtaan. Määräpaikkalisä on 15%. Se onko selvitys kustannustehokas vai ei selviää vasta kun vaadittavat valmistelut sitä varten on tehty. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +8 +8 +9 3 Sää 24.9. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi myynti toimitus PAimio-sAuVo-KAARinA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Virkakunta olisi ollut valmis, poliitikot ei. Jakolinjoja syntyi kun halusin palauttaa toimenpideohjelmaan virkamiesjohdon sinne alunperin valmisteleman kohdan jossa esitetään että Sauvossa aloitetaan valmistelu kiinteistöveroselvityksestä. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen (02) 588 8656 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Illan pihvi, myös vegeversio, oli se että Sauvo päätti hakea korotettua valtiontukea yksimielisesti. Tilaushinta 1.12.2018 alk: Kestotilaus / 12 kk 104,00 € Kestotilaus / 6 kk 53,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 36,90 € Kestotilaus / 3 kk erissä 28,70 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Uskon ja tiedän että Sauvon kunnanvaltuustolla on pyrkimystä uudistaa rakasta kotikuntaamme. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Ti: Pekoninen uunimakkara L, GL, Ruskeakastike L Kukkakaalisosekeitto L Ke: Smetanapossu L, GL Pinaattikeitto L To: Broilerlasagne L Lohikeitto L, GL Pe: Porsaanviipalepaisti punaviinikastikkeessa L Tomaattikeitto L, GL
– Tämä on Saaristomerelle ja Varsinais-Suomelle todella iso mahdollisuus, jos tähän lähdetään riittävän laajalla joukolla mukaan, hän totesi. Laajamittainen kipsinlevitys aloitetaan Paimionjoen alaja keskiosien valuma-alueilta. . Satoja tiloja halutaan mukaan Paimionjoen valuma-alueen maanviljelijät ovat avainasemassa ensi vuonna konkretisoituvassa KIPSI-hankkeessa. . Kipsi parantaa peltomaan ionivahvuutta ja vähentää siten eroosiota ja fosforin huuhtoutumista vesistöihin. Kaikki viljelijät, jotka lähtevät tähän mukaan, tekevät ison ympäristöteon, Veijonen sanoi. Kipsin levitys on helppoa, ja toimenpide on tehokas ja vaikutukseltaan nopea. Tietyt järvialueet. Paimionjoen valuma-alue on KIPSI-hankkeen keskiössä, koska Paimionjoki on Saaristomeren suurin yksittäinen ravinnekuormittaja. Kipsikäsittelyä rajoittavia tekijöitä: Hapan sulfaattimaa. Valkoista pölisevää ainetta tarvitaan kaksi 38 tonnin rekkakuormallista. . Luomuviljely. Kun kipsinlevitys toteutetaan tutkimuksiin perustuvien ohjeiden mukaisesti, saadaan fosforihuuhtoumaa vähennettyä ilman, että maataloustuotannolle koituu haittaa. Neljä tonnia kipsiä hehtaarille riittää tulosten aikaansaamiseksi. Natura-alue. Viljelijöiden ja sopivien peltoalueiden kokoaminen mukaan hankkeeseen alkaa jo ensi vuoden alussa. . Hankkeesta ei koidu kustannuksia viljelijöille. Hanketta ei kuitenkaan ole rajattu koskemaan pelkästään Paimionjokea ja sen valuma-aluetta. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 24.9.2019 Paimionjoen valuma-alue KIPSI-hankkeen keskiössä Kipsissä on potentiaalia . Varsinais-Suomen ELYkeskuksen KIPSI-hankkeen myötä tullaan käsittelemään lähivuosina kipsillä jopa 50 000 hehtaaria Saaristomeren valuma-alueen pelloista. Kipsin levitysnäytös Paimiossa maanantaina aamupäivällä. . Maatalouden ravinnepäästöjä vesistöön on mahdollista vähentää nopeasti paitsi kipsin myös rakennekalkin ja kuitulietteiden avulla. . Savijoki on Liedon kunnan alueella sijaitseva Aurajoen sivujoki. . . . Rakennekalkki on maanparannuskalkkia, johon on lisätty poltettua ja/tai sammutettua kalkkia. Lohkotasolla ensisijaisia kohteita ovat eroosioherkät savipellot, joiden fosforiluku on korkea. . Kipsi levitetään peltomaahan sadonkorjuun jälkeen. Suurin osa kipsin levityksestä tapahtuu vuosina 2020– 2022. . – Se sitoo fosforin jopa 50-prosenttisesti. Tästä ei synny kustannuksia viljelijälle. Miinuspuolena on, että kipsin levittämisen myönteinen vesistövaikutus kestää vain viitisen vuotta. Pohjavesialue. . . . Tulosten mukaan kipsi vähentää pelloilta tulevan fosforikuormituksen noin puoleen, muttei edellytä muutoksia viljelykäytännöissä, vähennä viljelyalaa tai heikennä satoja. Ainutlaatuinen Saaristomeri -hankkeen projektijohtaja Kari Veijonen totesi Saaren marjatilalla järjestetyssä viljelijöille suunnatussa info-tilaisuudessa, että kyse on todella suuresta ja kauaskantoisesta asiasta: Saaristomeren pelastamisesta. ELY hankkii kipsin ja levityksen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus tarjoaa kaikille Saaristomeren valuma-alueen viljelijöille mahdollisuuden levittää kipsiä pelloilleen. Ylitarkastaja Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELYkeskuksesta kertoi maanantaina Paimiossa, että tavoitteena on levittää kipsiä vuosittain noin 15 000 peltohehtaarille. Kipsiä syntyy myös sivutuotteena teollisissa prosesseissa. – Tämä on iso yhteisprojekti, ja te – arvoisat viljelijät – olette tässä erittäin tärkeässä roolissa. KIPSI-hanketta ja kipsinlevitystä esiteltiin eilen maanantaina Saaren marjatilalla Paimiossa. Kipsinlevityksellä saadaan pelloille myös rikkilannoitusta ja parannetaan maan rakennetta. Kravinkujan varrella sijaitsevalla Saaren tilalla kipsiä levitetään noin kahdellekymmenelle hehtaarille. Samalla kuultiin asiantuntijanäkemyksiä ja kipsiä käyttäneiden viljelijöiden kommentteja. Niinpä hankkeeseen tarvitaan mukaan useita satoja tiloja. Ylitarkastaja Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELYkeskuksesta neuvoi viljelijöitä tarkastelemaan tiedotustilaisuuteen tuoduista kartoista peltolohkojensa soveltuvuutta kipsin levittämiselle.. Sen jälkeen käsittely on uusittava. . . Kiinnostuneet voivat halutessaan ottaa asian tiimoilta yhteyttä ELY-keskukseen jo aikaisemminkin. Kipsiin liittyvä info-tilaisuus Saaren tilalla saavutti suuren suosion: väkeä oli paikalla peräti kuutisenkymmentä henkeä. Pellolla sijaitseva talousvesikaivo. . . Mikko Jaakkola ja ympäristöministeriön ohjelmapäällikkö Tarja Haaranen korostivat maanantaina Paimiossa, että kipsi on aineena erittäin tehokas ja turvallinen käyttää. Peltojen kipsikäsittelyllä katsotaan olevan runsaasti potentiaalia uutena, merkittävänä keinona vähentää maatalouden fosforihuuhtoumaa Itämereen. Käytännön toimet alkavat ensi vuoden syksyllä ja jatkuvat vuoden 2022 loppuun saakka. ELY-keskus tarjoaa neuvontaa ja ohjeistusta kipsikäsittelystä sekä hankkii kipsin, sen kuljetuksen ja levityksen tiloille. KIPSI-hanke on osa ympäristöministeriön luotsaamaa Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Magnesiumin ja kaliumin puute pellossa. . Kipsi on kalsiumsulfaattia, jota esiintyy luonnossa mineraalina. . . PERTTU HEMMINKI Kipsin levitystä pellolle seurattiin lumikinosta muistuttavan kipsikasan takaa. Kuluvana syksynä panostetaan tiedotukseen ja neuvontaan, jota tekee ProAgria Länsi-Suomi yhdessä ELY-keskuksen kanssa. Kuitulietteet ovat metsäteollisuuden sivutuotteita. Kipsikäsittelystä on saatu hyviä tuloksia Savijoen alueella toteutetussa pilotissa. Kauan kaivattua konkretiaa Saaristomeren tilan parantamiseen PAIMIO Perttu Hemminki Varsinais-Suomessa haetaan kipsistä ratkaisua maatalouden fosforipäästöihin ja edelleen Saaristomeren mittavaan ravinneongelmaan
ellei toisin mainita pkt ERÄ kg kg pkt HERkkutoRilta tuoRE pERattu muikku Suomi SÄÄvaRauS! kg tERvEtuloa palvElEvaan k-SupERmaRkEt piikkiöön 7 95 kg Ilman Plussa-korttia 6,19-6,79/pkt tilattaviSSa HERkkutoRiltammE SÄkylÄn pyHÄjÄRvEn tÄplÄRapuja Ilman Plussa-korttia 3,99/pkt k-RuokamEStaRin naudan kulmapaiSti palana 9 95 3 49 kalamESta tuoRE Ruodoton kiRjoloHifilEE kaSvatEttu, Suomi C-lEikattu, vakuumipakattu Raj: 2 filEEtÄ/talouS 11 95 ERÄ tomaatti Suomi 1 99 k-RuokamEStaRin takuumuREat naudan ulkofilEEpiHvi 24 90 –12% Plussa-kortilla Hk aito nakki 350-420 g 4 99 kimppu REilun kaupan RooSa nauHa RuuSu kEnia BEn&jERRy’S jÄÄtElöt 470-500 ml ja monipakkaukSEt 240-400 ml Ei non-daiRy vEgaanijÄÄtElöt 4 99 –19-26% Plussa-kortilla Paimioon perustetaan järjestöfoorumi PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginhallitus päätti viime keskiviikon kokouksessaan, että Paimioon perustetaan järjestöfoorumi. Järjestäytynyt ja toimiva järjestöfoorumi kartoittaa ja tunnistaa paikallisten vapaaehtoistoimijoiden vahvuudet. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 24.9.2019 p i i k k i ö Tavallista parempi ruokakauppa Lukkarintie 2, 21500 Piikkiö, puh. Järjestöfoorumin tavoitteena on vahvistaa edellytyksiä aktiiviselle kansalaistoiminnalle Paimiossa ja samalla ”lisätä poikkihallinnollista yhteistyötä ja järjestökentän keskinäistä tuttuutta”. Tekstit voi toimittaa sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi tai postitse.. Yhdistyksille tulee järjestöfoorumin kautta tietoa, ideoita ja työkaluja sekä oman toiminnan että yhteistoiminnan kehittämiseen. Seuraparlamentti-niminen liikuntajärjestöjen yhteistoimintamuoto on toiminut Paimiossa aktiivisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Paimion vapaa-aikaja kulttuuripalvelut esittivät järjestöfoorumin perustamista jokin aika sitten sivistysja vapaa-aikalautakunnalle, joka puolestaan päätti tehdä asiasta esityksen kaupunginhallitukselle. 050 562 7322 Palvelemme MA-LA 7-21 ja SU 9-21 kg Tarjoukset voimassa to-su 26.9.-29.9. MIELIPITEESI ON ARVOKAS Kirjoita paikallisesti koskettavasta asiasta ja mielellään omalla nimellä. Hankkeen taustalla on se, että Paimion järjestökentältä on saatu sellaista palautetta, että paikkakunnalle olisi tarvetta perustaa oma fooruminsa myös muille järjestöille kuin liikuntajärjestöille. Kaupunginhallitus oikeutti sivistysja vapaa-ajan lautakunnan huolehtimaan paitsi järjestöfoorumin toiminnan käynnistämisestä myös sen ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Nimimerkin taakse voi jättäytyä, mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden on oltava toimituksen tiedossa. Tulevaisuudessa paikalliset järjestötoimijat tukevat Paimiossa arjen turvallisuutta ja kunnan toimintakykyä muun muassa häiriöja poikkeusoloissa. Toimitus pidättää itsellään oikeuden tiivistää ja otsikoida tekstejä
PERTTU HEMMINKI Urheilupuistoon vai jonnekin muualle. Sellaista tuskin kannattaisi ryhtyä toteuttamaan muualle kuin nykyisen jäähallin viereen. Näin siitäkin huolimatta, että tilaisuudessa tarkasteltiin paitsi urheilupuiston tulevia tarpeita myös Paimioon jo vuosien ajan odotetun monitoimihallin sijaintipaikkaa. – Jotta hallihanke olisi kannattava, olisi päivittäistä käyttöä oltava 10–12 tuntia vuorokautta kohden. Kyselyn tuloksia ei kyetty millään ilveellä heijastamaan Paimiosalin valkokankaalle. Yleisön puolella istunut Jukka Oksa näki isoksi ongelmaksi myös sen, että jäähalliratkaisussa koulut jäisivät varsin kauaksi uudesta monitoimihallista. Ykköstoiveena oli Föli-joukkoliikenteeseen liittyminen. Liikuntapaikkaja viheralueiksi pyhitetyllä, pääosin Paimion kaupungin omistamalla kaava-alueella ei ole liiemmälti asukkaita. On vaikea nähdä, miten se voisi toteutua ilman koulujen päiväaikaista käyttöä, Oksa tuumi. Ennen kuin varsinaiseen kyselyyn pääsi vastaamaan, tiedusteltiin vastaajalta maat ja mannut, hyvä ettei kengännumeroa myöten. PAIMIO Perttu Hemminki Paimiossa viime tiistai-iltana järjestetty Paimion urheilupuiston kehittämisen asukastilaisuus kärsi hieman yllättäen yleisökadosta. syyskuuta iltakuuden aikoihin. Nykyiset alkavat olla elinkaarensa päässä. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 24.9.2019 Monitoimihallin kohdalla ei syytä hötkyillä, vaan tutkia sijaintivaihtoehdot perinpohjin . Rauno Berg muistutti, että kuntalaisille jokin aika sitten suunnatussa laajemmassa kyselyssä monitoimihalli oli paimiolaisten toivelistalla sijalla kaksi. . Ilman mitään erityisempiä tapahtumiakin parkkipaikka oli koko lailla täysi. Niitä ei pidä ottaa käyttöön muutoin kuin vasta viimeisessä hädässä, hän sanoi. – Keskuspuisto on asukkaille tärkeä viheralue keskellä kaupunkia, Virta muistutti. Tätä mieltä oltiin Paimiosalin yleisötilaisuudessa. heittäkää se äkkiä roskikseen. Paimion tekninen johtaja Markku Kylén myönsi Välitien tontin ahtauden. Ja kun vihdoin oltiin päästä itse asiaan, teki kyselyyn sisällytetty tietotekniikka monen vastaajan kohdalla täydellisen tenän. Yleisön puolella istunut Rauno Berg puki useimpien paikalla olijoiden mietteet sanoiksi: – Toi kysely... Kyseistä sijaintia puoltaisi se, että maapohjan omistaa jo entuudestaan Paimion kaupunki. Paimion urheilupuiston pysäköintialue keskiviikkona 18. – Viheralueet ovat kultaakin kalliimpia. Kylénin kanssa samaa mieltä oli Paimion seuraparlamentin edustajana paikalla ollut Jukka Salmela. Ei se kaipaa lisärakentamista, varsinkaan puistoja viheralueilleen. Kukaan ei kuitenkaan ehdottomasti vaatinut monitoimihallia urheilupuiston alueelle jäähallin kupeeseen. Urheilupuistoon liittyvää verkkokyselyä kritisoitiin kovalla kädellä. Vaikka tiistai-illan yleisötilaisuudessa oli tarkoitus keskustella laajasti alueen liikuntapalvelujen kehittämisestä, nousi keskeiseksi puheenaiheeksi joskus tulevaisuudessa toteutettavan monitoimihallin sijainti. Mikäli monitoimihalli päätetään aikanaan toteuttaa urheilupuiston alueelle, on ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto jäähallin ja Vistantien välinen alue. Muutamat heistä toimivat myös laajemman taustaryhmän äänitorvena. Kyseistä sijaintia puoltaisivat jo pelkästään jäädyttämiseen ja kiekkoturnauksiin liittyvät seikat. Hän katsoi kuitenkin, että Välitien varteen on syytä varata ainakin jonkin verran rakennusoikeutta tulevien vuosien muita tarpeita varten. – Urheilupuisto on mielestäni jo valmis, totesi Viri Teppo-Pärnä. ”Ei ainakaan Välitien varteen” Monitoimihalliin – jonka toteutumisen kohdalla joku on jo saattanut menettää toivonsa – liittyen likimain kaikilla paikallaolijoille oli yhteinen näkemys kolmesta asiasta: Ensinnäkin siitä, että Paimio tarvitsee nimenomaan monitoimihallin eikä pelkästään liikuntahallia. Entä jäähallin viereen. Ainakin puolet paikallaolijoista oli pitkälti sitä mieltä, että halli kannattaisi sijoittaa muualle kuin urheilupuiston alueelle. Samoilla linjoilla oli SDP:n valtuutettu Seppo Laitinen. Tulevina vuosikymmeninä myös jääurheilun ja -liikunnan tarpeet saattavat kasvaa Paimiossa siinä määrin, että tarvitaan tekojäärata tai toinen pieni jäähalli. Myös kaupunginvaltuutetut Anton Simolin (kok.) ja Timo Virta (sd.) toivoivat, että pohdittaisiin vakavasti muita vaihtoehtoja. Koko lailla yhtä mieltä asukastilaisuudessa oltiin myös siitä, että urheilupuistoon ja monitoimihalliin liittyviin liikenneja pysäköintiratkaisuihin ei ole varaa suhtautua yliolkaisesti eikä myöskään ylioptimistisesti. Tietotekniikka heitti kuperkeikkaa myös yleisötilaisuudessa. Samalla saatiin varteenotettavia ideoita. Tulevat tarpeet saattavat liittyä esimerkiksi urheilupuiston huoltorakennuksiin. Jäähallin viereen rakentamisen ongelmakohdiksi nähtiin kuitenkin muun muassa pysäköintitilan vähäisyys, liikennejärjestelyjen mahdollinen ongelmallisuus sekä arvokkaaksi koetun männikköisen puistoalueen pieneneminen. Vaikka väkeä oli paikalla niukasti, ei asukastilaisuuden anti jäänyt vähäiseksi. Ne runsaat kymmenen henkilöä, jotka Paimiosalin tilaisuuteen saapuivat, olivat valmistautuneet käsiteltävään asiakokonaisuuteen huolellisesti. Jonkinlaisia synergia-etujakin olisi luultavasti saavutettavissa, jos kaupungin liikuntapaikat sijaitsisivat toistensa välittömässä läheisyydessä. – Nykyisellään se on yksi Varsinais-Suomen kauneimmista urheilupuistoista. Myös urheilupuiston alue sai tilaisuudessa kannatusta. Toiseksi oltiin yhtä mieltä siitä, että ainakaan Välitien varteen, osin tenniskenttien päälle, hallia ei pidä tunkea. Kartalla olevat isot kysymysmerkit on sijoitettu paikkoihin, joihin monitoimihallia on alustavasti kaavailtu.. – Pitää muistaa, että myös kulttuuripuoli tulee aikanaan olemaan hallin suuri käyttäjä, todettiin tilaisuudessa useampaankin otteeseen. Monitoimihallin paimiolaiset yhtä kaikki haluavat. Yleisökato saattoi johtua siitä, että urheilupuiston asemakaavan päivittäminen ja muuttaminen koskettaa suoraan vain muutamia paimiolaisia. Epäonnistunut asukaskysely Kolmas seikka, josta tilaisuudessa vallitsi syvä yksimielisyys oli se, että urheilupuistohankkeen ”verkko-osallistamiseen” liittyvä asukaskysely oli limbo jo syntyessään
kello 11.30 Paimion torilta yllätysretkelle. 050 573 6069 (viesti) rintala.paula1@gmail.com muistathan, syyskauden läppärikerho on jo alkanut, seuraavan kerran kirjastossa ti 1.10. Tervetuloa yhdistyksemme jäsenet 40 -vuotis juhlaan sunnuntaina 13.10.2019, juhla alkaa Paimion kirkossa klo 10, jatkuen Paimion koulukeskuksessa ruokailun ja ohjelman merkeissä, sitovat (ruokailua varten) ilmoittautumiset 1.10. Ti 24.9 klo 9.3010.05 tuolijumppa klo 10.1511 yhteislaulut /sotaveteraanit. MA 30.9. Huom! Lähdöt klo 16:30-18! Mahdollisuus myös yösuunnistukseen: lähdöt klo 20-20:30. www.elakeliitto.fi/paimio Paltanpuisto tiedottaa vk 39. johtokunta klo 10.30 kirjasto. Lähtö torilta (ent. Lisätietoja myös osoitteesta www.finfamisalo.fi. Tervetuloa mukaan. ja 23.11. Pontelassa klo 14 -17. SFC-Paimion seutu ry. To 26.9. Kyläläisten (ja kavereiden) jouluinen PIKNIK-risteily on lauantaina 30.11. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Aluksi Sauvon kunnan edustajat tulevat kertomaan ajankohtaiset kuulumiset. FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Lehden oma logo Mistä mieluiten luet, katsot tai kuuntelet mainoksia. Kaikille omaisille ja läheisille avoin vertaiskahvila kokoontuu toimistolla perjantaisin klo 10-12, seuraavaksi 27.9. Ja silloin kun mainoksista pidetään, ne myös toimivat. Matkat: MarjaLiisa 040 729 3909. 473 1101 avoinna arkisin 9-17, la 9-15, su 11-14 Meiltä kukat syksyyn! Vastaanotetaan kanttarelleja ja suppilovahveroita päivän hintaan. Ke 25.9 klo 10-11 pulinakerho (klo 13.30-14.15 Bingo, mukavat palkinnot) klo 14.3015.15 paikallislehti katsaus pihaniitty klo 17.30 karvakaverit tallustele kodeissa. 50 paikkaa on varattu. Oma kerhomme on lokakuun 3. klo 13 palvelukeskuksessa, vieraana piirihallituksen jäsen Erkki Paananen Kaarinasta. Varaa oma mainospaikkasi. piikkiöläisten eläkeläisjärjestöjen välinen bocciaturnaus klo 12 Pontela. Syyskokous ti 1.10. YHDISTYKSET URHEILUSEURAT rustus. klo 18. ja 4.10. Ilmoittautumiset 20.10. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa, mukavaa yhdessäoloa. Eduskunnasta terveiset tuo kansanedustaja Aki Linden. Varsinkin tutkitusti luotettavassa ympäristössä. Muonituksen takia olisi hyvä ilmoittautua: tekstari tai soitto sihteerille numeroon 050 528 0670. PE 27.9 klo 9:45 Ihanat lapset saapuvat iloksemme esiintymään, klo 13 Olisi perjantai Bingo. 040 703 2954 (viesti) tai terttu540@ gmail.com, Paulalle puh. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17:30. LiikuntavaKanKaanrannan Puutarha Sauvontie 1, Sauvo puh. Piikkiön eläkeläisyhdistysten yhteinen boccia-turnaus 27.9. Tervetulleita ovat kaikki äidit, niin jäsenet kuin ei-jäsenet. Kaikki aikuiset. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. KAARINA Eläkeliiton Piikkiön yhdistys. mennessä Tertulle puh. Omaistenillat ovat avoimia kaikille omaisille ja läheisille, eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Tulla voit mihin aikaan iltaa tahansa, pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Lauluryhmä kokoontuu seuraavan kerran ke 25.9. klo 12–15 Pontelassa. Kysy Päiviltä onko vielä lippuja (0405899583). Halikon sairaalan hoitajien ja yhdistyksen vertaisten toteuttamat omaistenillat pidetään Halikon sairaalassa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17-19, seuraavaksi 3.10. päivä Pontelassa klo 12. klo 9 Karunan Kalliorannassa. Helsingin matkalle 1.10. Kaarina-teatteriin mennään 5.11. Ohjelmassa Seurakisojen palkintojenjako, lämmittelypaitojen luovutus ja jotain makeaa. Näytökseen on vapautunut 2 lippua. Lähde: IRO Research, 9/2018 Sanomalehdet erottuvat ylivoimaisesti mieluisimpana mainoskanavana. Ilta on pääasiassa äideille, mutta mukaan mahtuvat esimerkiksi kummit, tädit tai muut, mukaan lähtevän äidin/isoäidin ystävät. Tavoitat meidät myös sähköpostitse: toimisto@finfamisalo.fi. Torstaina 3.10 meillä on Iskulla vieraana Kari Kaunismaa, joka kertoo meille elämänmenosta Saksanmaalla. Opastus pääovelta. Lämpimästi tervetuloa yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Ritva vastaa kysymyksiin (0503588589). Paltanpuiston Palvelutalon alla olevat harrastustoiminnat ja tapahtumat ovat talon asukkaille sekä kaikille Paimion eläkeläisille. To 26.9 klo 10-11 taideklubi klo 12.3015.30 kädentaidot. Kysy rohkeasti lisää: 040 722 4961. klo 18:00. Kokouksessa esillä syyskokoukselle määrätyt asiat. Yhdistysvierailut: 22.10 Forssaan ja 7.11. Aikataulu ja ohjelma selviää myöhemmin, mutta jo seuraavassa kerhossa voi ilmoittautua. Tarjolla on tietoa ja vertaistukea. Sauvakävelijät kokoontuvat Hevonpään laavun parkkipaikalla ke 25.9. Paimion Sotaveteraaniväen kuljetus Salon Provinssiin su 29.9. Lauantaina 28.9. SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. FinFami-yhdistykset tukevat ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita päihteiden käytön tai mielenterveyden kanssa. klo 15 Sauvon museolla. Ole nopea ja ilmoita itsesi ja kaverisi jo tänään! Aikuisten Olohuone ry vie torstaina 26.9. Tutustu hyviin kotisivuihimme! Värttinä päiväkuntoutus, Luhakatu 1, Littoinen; MA-PE klo 9:15 Lehtikatsaus. klo 14:30 -16. Torstaina (26.9.) Peimarin Rastit Paimion sairaalalla. Matka sisältää: Bussikuljetus Pitkäporras-Kevola-Vista-Turun satama ja takaisin, aamiainen, runsas kahvibrunssi ja joulupäivällinen, hyvää seuraa ja ohjelmaa luvassa koko päiväksi. yhdistyksen kesäkauden päättäjäiset Ankkalammen takkatuvalla klo 17-22. Tervetuloa hoitamaan meille kaikille tärkeää ympäristöä! Polttopuulahjoituksia otetaan ilomielin vastaan! Soita tai tekstaa asiasta Raunolle numeroon 040 592 3908. Käsityökahvila on kerran kuukaudessa toimistolla klo 17-19, seuraavaksi 7.10. Tervetuloa kaikki jäsenet! PAIMIO PAIMION RASTI Keskiviikkona (25.9.) AVmaastotesti Alppilassa Kaarinassa klo 18. Tervetuloa! MLL Paimio järjestää äitien oman illan perhetalo Hattarassa (Myllyhaantie 5), jossa voit tutustua ja tavata muita äitejä, rentoutua ilmaisessa päätai käsihieronnassa (klo 18-20, non-stoppina), tehdä kotiinviemisiksi pienen kranssin tai vain nauttia hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta. Jos olet huolissasi läheisesi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä tai omasta jaksamisestasi, tule juttelemaan FinFamin työntekijän kanssa. Toimiston osoite: Turuntie 8, 4. Tervetuloa! Sauvon Yrittäjät ry Hallitus KOKOUKSIA PAIMIO Paimion Sosialidemokraatit r.y.:n kokous yhdistyksen kerhohuoneella (os. Saunat lämpiminä, lampi ehkä jo kylmänä. Opastus Alvar Aallon tieltä. Päivä päättyy tunnelmalliseen iltakokkoon. 28.9. Reipasta huhkintaa pirteässä syyssäässä, hyvässä seurassa! Johtajana pj Rauno ‘Rane’ Tuomikoski, kokkina Laura Kurkilahti. Kaikille 1-6 luokkalaisille tytöille ja pojille. Vanhustenviikolla ma 7.10 Paltanpuistossa avoimet ovet hemmottelupäivään 10-15 Päivässä mukana paljon tuotekojuja, ilmaisia hemmotteluhoitoja Tervetuloa. mennessä Pirjo/0443522869 tai pirjo.t.heimo@gmail.com. Pa in et ut sa no m ale hd et Pa ine tu t ka up un kil eh de t TV Sa no m ale hd et , dig i Pa ine tu t aik ak au sle hd et Ra di o Go og le Yo uT ub e Fa ce bo ok Ka up un kil eh de t, dig i In sta gr am 33?% 6?% 5?% 4?% 2?% 2?% 2?% 1?% 1?% 13?% 13?% TEE TILAUS NETISSÄ: www.tilaajapalvelija.fi/lahja2019 TAI SOITA Tilaajapalvelu puh: 02 770 2626 (ark: 8.15-15.45) Etutilaajan etu Edun voi käyttää kerran vuodessa ja edun saajan tulee asua lehden levikkialueella. PAIMION YRITYS Lentopallokoulu tiistaisin Hanhijoen koululla klo 1718:30. kello 14-16. Loimalle. Pe 27.9. lähtö klo 8.30 kirjaston luota. klo 10 Mukava Muksis koira saapuu rapsutettavaksemme. KAARINA RASTI PIIKKIÖ La 28.9 Lähirastit Vakka-alhossa, opastus Helsingintie (110) Tammisilta, lähdöt klo 10-12. Muistathan yhdistysten yhteiset iltapäivätanssit la 19.10. Yhdistyksen säännölliset omaispäivystykset Salon terveyskeskuksessa ja Halikon sairaalassa ovat tauolla syyskuun ajan. Tervetuloa hyvinvointitorille! Palvelutalo Värttinään keskiviikkona 25.9. Kino) klo 14VistantieKarpalotieKaaritie. Lähtö kello 12.00 Paimion torilta. KARUNAN URHEILIJAT Vajatalkoot la 28.9. Tule mukaan kuulemaan, mitä hyvinvointitori voisi pitää sisällään ja vaikuttamaan oman alueesi palveluihin! Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. SAUVO SAUVON URHEILIJAT Yleisurheilukauden päätös Seuralan kentällä keskiviikkona 25.9 klo 18. Myös lisätiedot samasta osoitteesta. Paimion seudun ympäristöyhdistys Askalankoskella syksyn perinteinen Tulileiri la 5.10. Pe 27.9 klo 10-11 perjantai toivotut levyt. Kevola-Pitkäporras. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, vertaistukiryhmiä ja erilaista toimintaa. TO 26.9 klo 10 Tuolijumppa, klo 13 Musiikillisia makuja vaihdamme Levyraadissa. Muurikkalettuja, makkaran paistoa ja tietysti pullakahvit, pientä ohjelmaa ja yhdessäoloa. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. klo 13 Pienryhmä, asukkaiden kahvitukset omissa tiimeissä. Lisätietoja antaa Reeta Jokiniemi p.040 5666 443/Värttinä Piikkiön Eläkeläiset: Ke 25.9. Tervetuloa! Käsissäsi on media, josta suomalaiset lukevat mainoksia. Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 8-11, ti klo 11-13 to klo 8-11 ja klo 14-16 Kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen to. Tarjoilut toimivat nyyttäri-periaatteella. Ohjelman lisäksi bingoillaan. Kohteet ovat varmaan valtaosalle uusia. kerros, Salo. ANNA LEHTI LAHJAKSI JA ILAHDUTA YSTÄVÄÄSI!. Ma 30.9. on ohjelmassa Amelie-näytös Turun Kaupungin terissa. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 24.9.2019 Sääntömääräinen SyySKOKOUS pidetään ti 8.10.2019 klo 18.00 Elämys Ämmissä, Haarakalliontie 27b. Jos sinulla on hyvä idea, mitä haluaisit illan aikana tehdä (paras lautapeli tmv.), nappaa mukaan! Kysymyksiä ja toiveita saa myös esittää. TI 1.10 klo 10 Kirjallisuuspiiri ja eläkeläisten käsityökerho (askartelutila), klo 12:45 Puuhaa Palttinan päädyssä. Elävää musiikkia! Yhdistyksen oma joulujuhla on Lehmirannassa 12.12. Pussitie 6) sunnuntaina 29.9
Haka-pelaajien jalat vaikuttivat yllättävän jähmeiltä, ja kaksinkamppailuvoimassakin jäätiin jälkeen. Kahdeksanneksi puolestaan ehtivät D50-naiset Eija Sipponen, Johanna Ruusunen ja Jaana Hölsö. Omaan sprinttitaustaan ja -rutiiniin nähden sujuva veto, ja jalatkin tuntuivat aika hyviltä, kertasi Arola. Hakan kolmannen maalin viimeisteli ylivoimalla Ossipekka Lehtonen, joka on tauon jälkeen pukenut taas vihreän Haka-paidan ylleen. Haka–LaJy 3–5 (2-1, 0-2, 1-2) Pirteällä jalalla liikkunut Jyske ansaitsi voittonsa. Valmentaja Jari Saariston ottama aikalisäkään ei tällä kertaa auttanut Hakaa kuromaan vierasjoukkueen etumatkaa umpeen. Täytyy luottaa siihen, että Hakan peli tulee kauden edetessä valmiimmaksi ja että taistelutahtokin nousee paremmin esiin. Viimeisen maalinsa vierasjoukkue teki tyhjiin. Antti Veijalainen Pääsarjalaisten jäädessä lauantain viesteissä niukasti palkintosijojen ulkopuolelle, parhaat sijoitukset nähtiin ns. Heti alkuun oli tiukkaa kerrostaloaluetta, ja piti huomata pari aika pientäkin rakoa, joista pääsi kulkemaan. Pirteällä jalalla liikkunut Jyske ansaitsi voittonsa, ja ottelun lopputulos 3–5 vastaa pelitapahtumia ja voimasuhteita kaukalossa. Ina Westerlund ja Saara Norrgrann suunnistivat osuutensa mallikkaasti ja nostivat sijoitusta maaliin huomattavasti. – Pientä parannettavaa mahtui, mutta niin se on aina. Kulta tuli sprintin mittapuulla ylivoimaisella 52 sekunnin marginaalilla hopeamitalistiin. Hakan seuraavaa kotiottelua joudutaan odottamaan niinkin pitkälle kuin lokakuun 26. HEIKKI SILVENNOINEN H16 sarjan pojat pokkasivat hienosti plakettisijan (5.) Viestin avaaja Leo Haanpää tykittää viimeiseltä rastilta HEIKKI SILVENNOINEN Laitila laukoi ja luisteli, Haka hassasi ja harhaili PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Hakan jääkiekon edustusjoukkueelle ei voi antaa kovin korkeaa arvosanaa viime lauantaina Paimiossa pelatusta II-divisioonakauden avausottelusta. Vaikka Hakan peli onnahteli, pelasi kotijoukkue pisteistä aivan ottelun loppuminuuteille saakka. Avausottelussa Hakan vahvuudesta puuttui muutamia keskeisiä pelaajia. Sitä ennen Hakalla on peräti viiden ottelun mittainen vieraspeliputki: kahdesti Loimaalla ja yhden kerran Huittisilla, Harjavallassa ja Naantalissa. Joulu-tammikuussa Hakalla on sitä vastoin näköpiirissä viiden peräkkäisen kotiottelun putki. Samalle sijalle päätyivät myös naiset. Molemmat suunnistivat sijalle 11. Sanalla sanottuna kotijoukkue oli energiaton. H35-miehille viestikultaa Sprintin tapaan jo lauantain SM-viesteissä Mynämäellä kultaiset mitalit Paimioon hoitivat 35-vuotiaat – tosin tällä kertaa miehet. Hakan maalissa Joni Järvenperä teki sen, mitä tehtävissä oli. Miesten pääsarjassa Frédéric Tranchandin meno takkusi alusta alkaen ja selvää virhettäkin pukkasi. Frédéric Tranchand toi miehet tasaisen kilpailun maaliin sijalla 11. Rastin H35 -miehet suunnistivat SM-kultaan, ankkuri Markus Lindeqvistin johdolla. Taistelutahtoa kotijoukkue olisi tarvinnut etenkin toisen erän loppupuolella, jolloin se hassasi alle viidessä minuutissa 2–1 johtoasemansa 2–3 tappiotilanteeksi. Mestarista ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Jämsän RetkiVeikkojen Samuli Peltola oli 3,5 kilometrin rypistyksessä 32 sekuntia nopeampi. KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 24.9.2019 Dambelle sprinttikultaa, Arolalle hopeaa Paimion Rastin Inga Dambe jatkoi kultaista SM-syksyään ja suunnisti sprinttimatkan Suomen-mestaruuteen sunnuntaina Forssassa. Myös syöttöpeli ontui harmillisella tavalla. Muita viestimitaleja ei Paimion Rastille herunut, mutta kymmenen joukkoon päästiin useammassakin sarjassa. Muista PR-suunnistajista hyvin lähelle kymmenen parhaan plakettisijaa ylsivät Arolan sarjatoveri Klaus Haanpää sekä D17-sarjassa saksalaisvahvistus Lina Buchberger. – Rata oli aika ”perussprinttiä”. Etenkin puolustuksen kohdalla selkeänä ongelmana oli se, että taakka jakaantui liian harvojen pelaajien harteille. Vaikea sanoa, minkälaiseen putkinäköön tai -ajatteluun tällainen sarjaohjelman laadinta perustuu. Myös Topias Arolan mitaliputki sai SM-pitkän pronssille jatkoa Forssan keskustan kaduilla ja puistoissa: tuloksena H18-sarjan SM-hopeaa. Kotijoukkueen hyökkääjistä selkeästi parhaiten onnistui Eetu Kivilä, joka teki Hakan kaksi ensimmäistä maalia. Sarjaa ylempänä H18-junnut Jarkko Rantoja, Klaus Haanpää ja Topias Arola jäivät niin ikään aloituksessa, mutta ylsivät lopulta hekin seitsemänneksi. En huomannut kaikkia reitinvalintavaihtoehtoja eikä omakaan ehkä ollut aina nopein. Emma Silvennoisen avauksessa tökki lähes kaikki mahdollinen ja takaa-ajettavaa kertyi peräti kuutisen minuuttia. päivään saakka. ikäsarjoissa. Arola totesikin, että kultaan tuskin olisi ollut mahdollisuuksia. Kovin yleisöja pelaajaystävällistä se ei ainakaan ole. Toki on syytä muistaa, että kyseessä oli vasta kauden avausottelu. H16-joukkue Leo Haanpää, Aapo Virtanen ja Eelis Axelin nousi takkuisen alun jälkeen lopulta hienosti viidenneksi. Ikämiesten puolella trio Heikki Pajunen, Kari Haanpää ja Jari Virtanen oli H60sarjan kuudes. PERTTU HEMMINKI. Laitilan toisen erän johtomaalia edelsi Jaakko Patrikaiselle langetettu 2+10 minuuttia laitataklauksesta. Minuutin takaa-ajoasemista ankkuriosuudelle lähtenyt Lindeqvist teki varmaa jälkeä Saarnavuoren erittäin pienipiirteisessä maastossa ja nousi kärkeen jo hyvissä ajoin ennen viimeisiä rasteja. Kotijoukkueen peli ei ollut umpisurkeaa, mutta siitä puuttui useita tärkeitä elementtejä. Parhaana PR-naisena Ina Westerlund oli 23:s. Pääsarjoissa jouduttiin tällä kertaa pettymään ja jäämään jopa top 10 -sijoista. H35sarjan kova kolmikko Toni Närvä, Toni Hartvik ja Markus Lindeqvist kääräisi mestaruuden selvällä puolentoista minuutin erolla Kangasala SK:hon. Dambe otti mestaruuden yhtä suvereeniin tyyliin myös kaksi viikkoa aiemmin pitkällä matkalla. Kärkisijat jäivät näin haaveeksi, ja tuloksena oli sija 21. Mestaruutta puolustaneet miehet jäivät terävimmästä kärjestä jo toisella osuudella, ja eroa tuli lisää myös jatkossa. Niinpä sarjanousija Laitilan Jyske lähti Paimion OPAreenalta kotimatkalle kolme sarjapistettä mukanaan