Sen jälkeen tälläkin alueella on susireviiri. ESA KALLIO 5 Vistan rautatiesillan korottamisesta aloite. Osa niistä tehtiin Paimiossa tai aivan rajan tuntumassa. Luonnonvarakeskuksen tuoreissa raporteissa näkyy, että tammi-helmikuussa Salon alueella tehtiin kahdeksan todennettua susihavaintoa. Tämän kuvan Esa Kallio otti kahdesta sudesta Halikossa touko-kesäkuun taitteessa. vuosikerta 2,20 € Irtonumero Susi on seudulla jo tuttu . PERJANTAINA 26.6.2020 104. Paimio | Sauvo | Kaarina UUTISET 4–5 NRO 45. Toinen susista oli Esa Kallion arvion mukaan vanhempi, toinen nuori vaeltaja. . On vain ajan kysymys, koska tälläkin seudulla vaeltavat sudet löytävät kumppanin ja pariutuvat
Lisäjakelu: Paimio, Sauvo, Piikkiö, Kaarina, Kemiö + kesämökkiläiset MAIJA p. Käsiteltävä määrä on 4000 tonnia vuodessa. 02 474 5294 ja 02 474 5290. Koetoimintalupa on voimassa kaksi vuotta. hotelli Pärnu SYKSYINEN KANNAKSEN MATKA 4.–6.9. MLL Paimion yhdistys haluaa korjata, ettei sillä ole tekemistä polun ylläpidon kanssa. klo 9-17, la klo 9-15, su 10-14 Omantuotannon mansikkaa 5 kg;n laatikossa päivän hintaan. MUK. Pelastuslaitos ohjeistaa seuraamaan sään sekä vaaratason kehittymistä ja viranomaisten viestintää. Syttyessään metsäpalo leviää erittäin nopeasti ja voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja, toteaa päivystävä päällikkö Mika Viljanen. ja varaukset puh. 040 523 2871 NOUTO / KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA Tallinna www.vistamatkat.fi alk. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. / 5.–6.9. / 26.–27.9. KANKAANRANNAN PUUTARHA Sauvontie 1, Sauvo Tied. Mittauskäynti ja tarjous myös ilman tapaamista! AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖTÄ • (02) 435 8006 • KYMPPI-KATTO.FI PAIKALLISLEHTI ON ALUEENSA PUOLESTAPUHUJA. / 1.–2.8. Ilmatieteen laitos tarjoaa varoitusten osalta viiden vuorokauden ennusteen. Avoinna ark. MAKSU SOP. Luonnos on nähtävillä 26.6.31.8.2020 välisenä aikana kaupungin verkkosivuilla kohdassa Kuulutukset ja viranhaltijapäätökset. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi Kaikenlaista Soita ja tarjoa p. 165 € /hlö alk. Valitusaika päättyy 3.8.2020. KATSO: KYMPPI-KATTO.FI LUX Kattojen KINGI Peetu Karlsson: 0400 375 833 Pentti Kero: 040 516 1149 Koronan vuoksi voit valita myös sähköisen palvelun. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa maakunnan asukkaita erityiseen varovaisuuteen kohonneen metsäpaloriskin vuoksi. MAKSU SOP. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Paimion luontopolun kuulumisista kertovassa jutussa listattiin polun perustajatahot ja sekoitettiin ne nykyisiksi ylläpitäjiksi. MUK. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Muista virallinen henkilötodistus. Kuntalaiset voivat jättää mielipiteensä luonnoksesta ympäristölautakunnalle kirjallisena 31.8.2020 mennessä, os. Lisätietoja puh. Kyseessä on poistotekstiilien kierrätyslaitostoiminnan aloittaminen Paimiossa. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Sauvon kunnan isännöimän jalkapallo-ottelun yhteydessä. 298 € /hlö HOTELLIMATKAT 25.–26.7. Eckerö Linella HOTELLIMATKA PÄRNUUN JA LATVIAN AINAZIIN 24.–25.10. 149 € /hlö alk. 02473 1101 TERVETULOA!. Europa ja Viru PÄIVÄMATKAT 8.7. kerrottiin, uimari ei hukkunut omaan mökkirantaansa, vaan oli vieraana kyseisellä mökillä. Avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. 0500-205512 Avoinna ma-pe ja su 9-18, la 9-14 Sauvo maanantaina 29.6. Paimiossa 26.6.2020 Ympäristölautakunta Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Valtuuston puheenjohtajilla on aina läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. Oranssi väriluokitus tarkoittaa vaarallista säätä. Paimion kaupunki, ympäristölautakunta, PL 50, 21531 Paimio tai sähköpostitse, paimio.kaupunki@paimio.fi. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN myös poikkeusaikana Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi AURAN AUTO ostaa käteisellä asuntovaunut sekä asuntoautot kaikki kiinnostaa P. klo 14–18 seurakuntatalo, Pappilantie 2 Kaarina tiistaina 30.6. / 15.–16.8. MAKSU SOP. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. MUK. Päätöstä koskeva kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 26.6.-3.8.2020 Paimion kaupungin internetsivuilla kohdassa Kuulutukset ja viranhaltijapäätökset. Metsäpalon riski on nyt vaarallisen suuri Ilmatieteen laitos on antanut metsäpalovaroituksen Varsinais-Suomeen. MAKSU SOP. Tämänhetkisen ennusteen mukaan varoituksen väriluokitus nousee torstaina keltaisesta oranssiksi. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. 02 588 8652 maija.aro@kunnallislehti.fi Ilmoitusasioissa SINUA palvelee Kattoremontit ja ikkunaremontit Ei päivässä tai parissa vaan KERRALLA JA KUNNOLLA! VOITATKO SINÄ REMONTIN. Vuoden Hakkinen palkitaan miesten Kolmosen ottelun Peimari United ToVe puoliajalla. Lindberg tarkentaa sanoneensa, että valtuustoryhmien puheenjohtajat olisivat eri henkilöitä, kuin hallituspöydässä istuvat luottamushenkilöt. Toimistomme avoinna Koronan aikana ma ja to klo 9-13 puh.02 4775600 muina aikoina: 0400 114738 ja 040 5807343 matkatoimisto@vistamatkat.fi heinälehti PE 3.7. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Päätöksen mukaan Rester Oy saa kierrätyslaitoksellaan ottaa vastaan, varastoida ja käsitellä yrityksistä tulevia poistotekstiilejä. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. OIKAISUJA Toisin kuin Kunnallislehdessä 23.6. klo 14–18 Kaarinan kirkon seurakuntasali Voudinkatu 2 OJENNA KÄTESI. – Loppuviikon ennusteen vuoksi jokaisen on vältettävä kaikkea sellaista toimintaa, joka voi johtaa maaston tai metsäpohjan syttymiseen. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 26.6.2020 MANSIKKAA, HERNETTÄ JA UUTTA PERUNAA Saaren Marjatila Paimio, Kravinkuja 270 p. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta eli 3.7.2020. Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 HUOMIO IHMISET! Mansikka-aika on nyt, eikä viidestoista päivä. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. / 8.–9.8. 57 € /hlö alk. 040 523 2871 • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Ajantasaisen tiedon voimassa olevista varoituksista saa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. 02 474 5290 Paimiossa 26.6.2020 Ympäristölautakunta KUULUTUS Paimion kaupungin ympäristönsuojelumääräysluonnos nähtävillä Paimion ympäristölautakunta on 11.6.2020 § 43 hyväksynyt luonnoksen Paimion kaupungin päivitetyiksi ympäristönsuojelumääräyksiksi ja päättänyt pyytää luonnoksesta lausunnot ja asettaa sen julkisesti nähtäville. Toiminnan sijaintipaikka: Lähteenmäen teollisuusalue, kiinteistö 577-499-33-0, osoite Jukantie 9, Paimio. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi • MAATALOUS • ALUMIINI • ROSTERI • MESSINKI • KUPARI • KAAPELI • sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. Kuulutus päätöksestä koskien poistotekstiilien kierrätyslaitostoimintaa koskevaa koetoimintailmoitusta Paimion kaupungin ympäristönsuojelusihteeri on 26.6.2020 tehnyt päätöksen Rester Oy:n ympäristönsuojelulain 119 §:n mukaisesta koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia. Paimion valtuuston kokouksen jutussa todettiin Mikko Lindbergin toivoneen, ettei valtuuston puheenjohtajisto jatkossa istu kaupunginhallituksen kokouspöydässä. Lisätietoja: ympäristönsuojelusihteeri, puh. MUK. Tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheutetut tulipalot ilmoitetaan aina myös poliisille. Vuoden 2020 Hakkisen palkinto luovutetaan Hakkispaana KHT:llä eikä Peimari-Areenalla 15.8. Lisäksi esimerkiksi savukkeiden natsojen kanssa tulee nyt olla äärimmäisen huolellinen. jne. Avotulella tarkoitetaan kaikkea sellaista tulta, joka voi päästä irti ja levitä ympäristöön maapohjan tai kipinöinnin kautta. Museivägen 7/Museotie 7 25700 Kimito/Kemiönsaari Puhelinnumero: 0407775745 cafeadele.sagalund@gmail.com Www.cafeadele.fi Tervetuloa! Avoinna: Ma-La 11-16 Su: 12-16 Café Adèle Lounas arkisin 11-14 Lisäksi tarjolla maukkaita suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja, lauantaisin uuniperunapäivä sekä sunnuntaisin tarjolla herkullista paistia
7 99 Lämmintä ja maukasta viikonloppua! 10 00 PLUSSAKORTILLA ISOT DENNIS PIZZAT n. 2 49 19 95 KG 8 99 KG 5 99 LEIPOMO SALONEN TOSI HYVÄ SÄMPYLÄ 5 kpl/325 g Turku 99 VASTA SAVUSTETTU MERILOHIFILEE 5 99 1 99 PKT K-SUPERMARKET PAIMIO Makea ja mehukas Läheltä LIHAMESTARIN NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA 10% Suomi LIHAMESTARIN GRILLIPIHVIT NAUDAN ULKOFILEESTÄ myös maustettuna Suomi KG KG VESIMELONI Espanaja 99 NAAPURIN MAALAISKANANPOJAN OHUT FILEEPIHVI 4-6 kpl 610 g, Aasian rub & sweet chipotle (9,81/kg) Lieto Iso erä! MEIRA JAUHETTU KULTA KATRIINA KAHVI 450-500 g (6,33-7,04/kg) Rajoitus 1 erä/talous HERKULLINEN LOHIVIETTELYS Meillä tehty Iso erä Palvelusta ilmainen fileointi Tuoretta mansikkaa joka päivä Omasta myllystä, meillä tehty Takuumurea Uusien perunoiden maukas kaveri 2 PKT 3 PKT Aito ja alkuperäinen PRK VALIO APPELSIINI TUOREMEHU 1 l 1 69 Suomessa tehty ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARA 400 g (4,98/kg) HK KABANOSSI ORIGINAL GRILLIMAKKARA 400 g (6,25/kg) TAFFEL ORIGINAL SUOLAPÄHKINÄ 300 g (5,00/kg) KAJANOJAN TILA MANSIKKA 250 g (18,00/kg) Paimio 4 50 Helppoa ja hyvää, vain lämmitys ja syömään Meillä tehty MAUKAS JA VALMIS KONJAKKILOHI Iso erä. 370 g (9,00/kg) Kaarina Yksittäin ja ilman korttia 4,09 kpl OLVI, VICHY JA KEVYTOLO KIVENNÄISVESI (Greippi ja sitruuna) 0,33 l, 12 x 0,33 l (1,21/l) sis.pantin 1,20 8 99 KG LIHAMESTARIN GRILLIPIHVI POSSUN ULKOFILEESTÄ myös maustettuna Suomi Meillä tehty UUDEN SADON VARHAISPERUNAT Suomi Alk. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 26.6.2020 TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 26.-28.6. ellei toisin mainita • PALVELEMME: MA–LA 7–23, SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2, 21530 PAIMIO Iso erä! RS KG 5 00 19 95 19 95 3 00 22 95 Palvelemme klo 23.00 asti JOKA PÄIVÄ! RS KG KG PS KG ATRIA VILJAPORSAANFILE Suomi (palana) RASIMUS LIETO TOMAATTI Suomi KG TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi Voimassa to-la 25.6.-27.6.2020 99 6 99 KG PACK PACK 9 50 Palvelusta 2 PS 3 KPL 29 99 HARTWALL ORIGINAL LONG DRINK 5,5% 12 x 0,33l (7,12/l) sis. pantin 1,80 Voimassa 30.4.2020 alk
Laaksojen Perttalan tallissa on tällä hetkellä 12 hevosta ja 12 lammasta, suuri osa nyt kesälaitumella toisaalla. Samalla eri tahojen tekemä suden laittoman tappamisen vastainen työ on vähentänyt salametsästystä, sanoi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä. lähde:Suomen Riistakeskus Joonas Laakso ja pieni suomenhevonen Voima. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion perusteella voi päätellä, että on vain ajan kysymys, koska alueella on susireviiri. Paimiossa, Sauvossa ja Piikkiössä liikkuu Luken mukaan vaeltelevia susia. . KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 26.6.2020 UUTIS 4 PERJANTAI Paimiossa ja lähiseudulla liikkuu paljon susia PAIMIO Maria Vakkuri, Taina Tukia Luonnonvarakeskuksen juhannuksen edellä julkistaman kanta-arvion mukaan Paimion alueella ei ole susireviiriä, mutta ympäristössä pohjoisessa ja idässä on laumareviirejä tai susiparin reviirejä. . . Susien määrä maassa oli maaliskuussa arviolta 216-346 yksilöä. Pidä ääntä kävelemällä äänekkäästi, puhumalla, laulamalla tai viheltämällä. . Poistu paikalta. Liitossa epäillään, että syksy lisää susikonflikteja metsästystilanteissa, kun metsästäjillä ei ole enää käytettävissä Luken pannoitukseen perustuvaa paikoitustietoa. . Susia tavataan tälläkin seudulla yhä useammin ja hyvinkin lähellä asutusta. Jos susi tuntuu saavuttavan sinua, voit kääntyä ympäri ja huutaa tai karjaista, ottaa pari askelta sutta kohti, lyödä käsiäsi yhteen ja tehdä itsesi mahdollisimman suureksi. Ota yhteyttä kunnan ympäristöviranomaiseen, jos löydät esimerkiksi teurasjätteitä paikasta, johon ne eivät kuulu. FAKTA Jos kohtaat suden . Kutsu vapaana oleva koira pois ja kytke se talutushihnaan. Luken kanta-arvio . . Vuoden takaisen hyvän pentutuoton odotetaan näkyvän vaeltavien susien aiempaa suurempana määränä nyt kesällä 2020 ja uusien reviirialueiden valtaamisena syksyn ja talven aikana. Metsästäjien havainnot ovat Luken kanta-arvion tuottamisessa tärkeässä roolissa, sillä he tuottivat kanta-arvion tueksi vajaat 6 000 havaintoa Tassuun sekä suuren määrän DNA-näytteitä. – Esimerkiksi Laitila-Mynämäki-Pöytyä -alueella oli keväällä kolme isoa laumaa, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta. Kannan kehitys antanee pontta kannanhoidollisen metsästyksen valmistelutyöhön, toteaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg. Ilmaise olevasi paikalla. Paimiossa havaintoja oli ainakin Tuuvalassa ja Kalevan ja Halikon rajamailla. Liedon puolella lammastilalla vieraillut susi tappoi ison liudan emolampaita. Viimeisimmät susihavainnot tehtii tiettävästi toukokuussa. Mikäli koira ei tottele vaan menee sutta kohti, tulee koiraa ensisijaisesti houkutella takaisin eri tavoin. . Susien tappolupia ei ole myönnetty yhtä paljon kuin ennen. . Kanta-arvioiden ja dna-näytteiden perusteella tehtyjen tutkimusten perusteella susien määrä on noussut merkittävästi nimenomaan Lounais-Suomessa. Osasta näistä myös uutisoitiin, ja sosiaalisessa mediassa käytiin havainnoista vilkasta keskustelua. . Liiku äänekkäästi . Luonnonsuojeluliitto ilahtui, metsästäjät varovaisia Suomen luonnonsuojeluliitto kommentoi susikannan kasvua odotettuna ja tiedotti tuoreeltaan, että rauhanomainen rinnakkainelo ihmisen ja suden välillä on edistynyt myönteisesti. Huuda, potki, lyö. Jos sinulla on mukana koira, susi voi olla niin keskittynyt koiraan, ettei huomaa ihmistä ennen kuin tämä huutaa tai lyö käsiään yhteen. Sovita äänenvoimakkuus ympäristön ääniin. Arvioiden mukaan läntisessä Suomessa on 18 laumaa. . . Reviirien määrä on suurimmillaan alkutalvesta, ennen kuin talviajan ankarammat olosuhteet kasvattavat kuolleisuutta, kertoo Luken erikoistutkija Samu Mäntyniemi. . Käytännössä arvioidaan, että tällä seudulla on potentiaalinen mahdollisuus susiparin löytää toisensa, pariutua ja perustaa reviiri. Luken tietokannassa useita parihavaintoja, ei perhereviiriä. . . Susia ja muita eläimiä kohtaa usein silloin, kun sataa vettä tai lunta tai tuulee kovaa, koska silloin kävellen liikkuvan ihmisen äänet katoavat helposti. Susikannan vahvistuminen näkyy ihmisten silmissä juurikin siten, että ihmiset ja sudet kohtaavat luonnossa yhä useammin. Jos susi yrittää purra sinua tai koiraasi, sinun tulee huutaa, potkia ja lyödä niin paljon kuin voit. – Susikannan kasvu on odotettu. Parija laumahavaintojen määrä on edelleen nousussa, sillä susikanta vahvistui viime vuoden keväällä, kun pentuja syntyi reippaasti. Metsästäjäliitto sen sijaan toi heti julki kannanoton, jonka mukaan kannanhoidollisen metsästyksen lisääminen on liiton mielestä tärkeää – Luken arvio 30 laumasta ylittää nyt selkeästi kannanhoitosuunnitelmassa määritetyn pienimmän elinvoimaisen kannan tason, joksi on määritelty 25 laumaa tai lisääntyvää paria. Laumojen määrä koko maassa on noussut kolmen vuoden aikana selkeästi. Susilauma tarkoittaa kolmen tai useamman suden ryhmää, jotka liikkuvat pääosin yhdessä ja jakavat saman reviirin. . Metsästäjäliitto on asettanut akuuteimmaksi asiakseen koiran kanssa metsästämiseen liittyvien olosuhteiden parantamisen ja koirametsästyskulttuurin turvaamisen. . Kokonaan Suomessa sijaitsevilla reviireillä on havaittu 24. . Jatka matkaa, vaikka susi seuraisi. Luonnonsuojeluliitto puhuu rauhanomaisesta rinnakkainelosta, eikä usko susikannan liian suureen kasvuun. Älä lähesty koiraa ja sutta kävellen tai juosten, on todennäköistä, että susi pakenee ja koira seuraa mukana kadoten näköpiiristä. Älä jätä syötäviä jätteitä paikkaan, jossa ihmiset liikkuvat. Tälläkin seudulla metsästäjien keskuudessa on epäily, että kanta-arviot ovat alakanttiin, koska havaintoja tehdään niin paljon. . . Luonnonvarakeskuksen susien kantaarviot perustuvat petoyhdyshenkilöiden tekemiin ja Tassu-järjestelmään kirjaamiin havaintoihin. . . . Vuoden 2019 hyvä pentutuotto voikin realisoitua kannan runsastumisena kevään 2021 pentutuotossa, kun 2019 syntyneet sudet saavuttavat sukukypsyysiän
. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion perusteella voi päätellä, että on vain ajan kysymys, koska alueella on susireviiri. Käytännössä esitys liippaa aiemmin keväällä jätettyä aloitetta, joka koski Tarvasjoentieltä tehtävää oikaisua Sukselantielle. Ei se tuntunut traktorista välittävän. Useita havaintoja – Tiedossa on neljä muuta kuvallista havaintoa, iltaisin nähty, viimeisin 20.6. – Luulin ensin ketuksi, mutta se oli niin harmaa. – Ne eivät väistäneet. Ensimmäinen havainto sudesta oli, että se makoili pellolla noin parinsadan metrin päässä. Pienryhmäkoti Apila Oy:llä on Turun seudulla ennestään kaksi pienryhmäkotia, jotka on tarkoitettu huostaanotetuille tai sijoitetuille lapsille. Tottakai mietityttää, että jos olisin ollut marjassa, sienessä, puita istuttamassa ja jalan liikkeellä. – Onneton tilanne, mutta ei voi mitään. Susihavainnot herättävät aina keskustelua, jossa nousee esiin, että sutta pelätään ja se halutaan häätää pois. Arboristi tulee hoitoleikkaamaan Oinilan ja Vistan puut syksyllä, ja samalla lahot puut kaadetaan. Laaksojen Perttalan tallissa on tällä hetkellä 12 hevosta ja 12 lammasta, suuri osa nyt kesälaitumella toisaalla. Ei kotieläintä, joka on aitauksessa. Riistakeskukselta voi anoa aita-tarvikkeita suojaamaan lampaita susilta. Reitin pituus on noin 50 kilometriä ja se kattaa Paimio-Halikko alueen. Läheisen maitotilan väki kuvasi sudet yhtenä iltana sadan metrin päästä rakennuksista, kertoo Leino. ESA KALLIO Sutta täytyy kunnioittaa, väistää ja myös varoa PAIMIO Taina Tukia Paimiolaislähtöinen luontokuvaaja Esa Kallio liikkuu vakioreitin luonnossa lähes joka päivä. Nämä kuvat susista ovat ensimmäiset, jotka olen saanut. Uuden yksikön on tarkoitus aloittaa toimintansa elokuussa. Hän itsekin muistaa, että Kyysilän alaluokilla 70-luvullakin oli puhetta, miten taaempana Kalevalla oli nähty suden jälkiä. Maa ja metsätalousministeriön tuoreen kannan mukaan kotieläinten suojaaminen on tärkeä asia. Myöhemmin Leinon tytär Noora tuli paikalle autolla, ja pääsi sadan metrin päähän kesymmästä. Joonas Laakso ja pieni suomenhevonen Voima. Monet vanhat puukujanteet ovat istutettu jo hevoskärryaikaan tai kun autokanta on ollut nykyistä huomattavasti pienempi. Susi makoili pellolla Paimiolainen Terhi Leino oli Halikon puolella äestämässä peltoa äitienpäivää edeltävänä perjantai-iltana. Rakennuksissa on yhteensä seitsemän eri kokoista asuntoa asiakasperheille. Hän arvelee, että susia on ollut alueella aina. Sitten se nousi ylös, venytteli, vaihtoi paikkaa ja kävi uudelleen maaten. Aikuisen hevosen kimppuun susi tuskin käy, mutta lampaiden aitaus ei paljon pidättele. Tiehankkeiden yhteydessä laaditaan ja toteutetaan tieympäristösuunnitelmia maisemoinnin näkökulmasta, mikäli rahoitus riittää. Aloitteessa esitetään, että kaupungin pitää aloittaa välittömästi neuvottelut Väyläviraston, ELY:n ja VR:n kanssa rautatien liian matalan alituksen korottamiseksi ja sujuvan liikennöinnin takaamiseksi. Kalevalla 1800-1900 -lukujen vaihteessa suden surmaamat lapset nousivat äskettäin esille myös MTV:n kanavalla. Kyllä sutta täytyy kunnioittaa, voihan se tulla päin, arvioi Terhi asettaen sanansa varovaisesti. Puolestapuhujien peruste on, että kyllä metsässä ruokaa on ja susi lisää luonnon monimuotoisuutta, tuumii tästä luontokuvaaja Esa Kallio. TAINA TUKIA perhelaumojen reviiriä ja susiparin asuttamia reviirejä 15. Liikenneturvallisuussyistä myös vanhojen kujanteiden uusintaistutukset tehdään kauemmas tiestä. Metsästäjänä Joonas tiedostaa myös sen, että tulevana syksynä metsälle lähtö koiran kanssa on riski. KUNNALLISLEHTI perjantaina 26.6.2020 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 4.00 23.02 Perheyksikkö Apila avaa ovensa elokuussa KAARINA Piikkiön Kirismäkeen avautuva perhekuntoutusyksikkö on saanut Aluehallintovirastolta luvan toiminnalleen. Aloitteen allekirjoittajat sanovat, että mikäli alituskorkeuden korjaamista ei toteuteta, Väyläviraston pitää osoittaa muu valtion ylläpitämä reitti, jolla Vistan pohjoisosan liikennejärjestelyt turvataan ja Paimiolla on jatkossa kilpailukykyinen kuljetusreitistö teollisuuden, palveluiden ja asukkaiden tarpeisiin. Aloitteen allekirjoittajina ovat Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät sekä Sini Heino, Minna Nuotio, Tomi Nieminen ja Anu Klemola. Sitten sudet väistivät rauhallisesti metsään, mutta hyvän videon Noora sai kuvattua. Myös Kaarinan sosiaalija terveyslautakunta ilmoitti omassa lausunnossaan, ettei sillä ole huomautettavaa Perheyksikkö Apilan lupahakemuksesta. – Uhka pitää huomioida, mutta eihän näitä eläimiä pysty aukottomasti suojaamaan, sanoo Joonas, joka tietää hyvin miten erään tilan lampaiden Tarvasjoella kävi. Aidan pystytys ja huolto on lampurin vastuulla, mutta tällainen mahdollisuus on olemassa.. Uhka pitää huomioida Aija ja Joonas Laakson Perttalan talli ja koti on aivan Kalevan ja Salon rajalla. Pienen kyläalueen väki on mielestäni aika huolissaan tilanteesta, alueella on iso navetta, kesämökkejä, lapsiperheitä, iäkkäitä. Perheyksikkö Apila sijaitsee omakotialueella Kirismäentien varressa kahdessa rivitalossa. Tuota reittiä olen nyt kiertänyt noin 6-7 vuotta. Välillä hän pysäytti traktorin ja kävi heittelemässä kiviä pois pellolta. Paimiossa ja lähiseudulla liikkuu paljon susia Susia tavataan tälläkin seudulla yhä useammin ja hyvinkin lähellä asutusta. Kohtaaminen oli Leinolle ensimmäinen kerta, ja hän sanoo, että ei tilanne miellyttävältä tuntunut. Askaisissa, Eurajoella ja Maskussa. Perhekuntoutuksen tavoitteena on arvioida ja vahvistaa perheen toimintakykyä, tukea vanhemmuutta sekä edistää perheen hyvinvointia. Hoitoon saati uusimiseen löytyy rajallisesti rahaa lähinnä vain valtakunnallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristökohteissa. Koivukujia odottaa huolto ja karsinta PAIMIO Varsinais-Suomen Ely-keskus on inventoinut maisemallisesti merkittäviä puukujia viime vuonna, ja Paimion kaupungin alueella on tunnistettu kolme paikallisesti merkittävää puukujaa: Oinilan koivukuja maantiellä 181, Vistan koivurivi maantiellä 2343 ja Paimion maantie 2340 suoran koivukuja. Varsinais-Suomen ELYkeskus tekee myös maisemahistoriallisia selvityksiä arvokkaista puukohteista, jotta niiden taustat tunnettaisiin paremmin. – Eihän niiden kuulu pihasta ruokaansa hakea. Toki etäisyyttä oli ja alla kulkupeli. Vistantien rautatiesillan korottamisesta aloite PAIMIO Lähes kaikki valtuutetut olivat jättämässä Paimion kesäkuun valtuustossa aloitetta, jossa tähdätään Vistantien yli kulkevan rautatiesillan korottamiseen. . Tänä keväänä susihavaintoja on jälleen myös Tuuvalass, kuten vuosi sitten. Pihapiirissä pyörii myös kanoja ja koirat. Kauempana näkyi toinen susi, mutta se oli selvästi arempi. Tuolloinen tielinjausesitysaloite oli tehty siksi, että korkeat kuljetukset eivät mahdu alittamaan nykyistä rautatiesiltaa, ja siksi liikennevirrat kulkevat Isosillan kautta ja osin esimerkiksi Vistalle tulevat korkeat jakeluautot joutuvat kiertämään kauempia reittejä. Perheyksikkö Apilassa on tarkoitus työskennellä ympärivuorokautisesti, jotta perheiden tarpeet pystytään huomioimaan sekä turvaamaan päihteettömyys ja arjen normaali vuorokausirytmi. – Sieltä löytyy säännöllisesti muutaman viikon välein suden jälkiä. Juuri niillä kulmilla, missä Leinojen havainnoima susi pyöri. Pitkien 4,40 metrin yhdistelmien pitäisi pystyä alittamaan rata. Tiettävästi susi on nähty hevostilan lähellä Vistan tuntumassa. Kyllä sudet kuten muutkin kuuluvat luontoon ja hankkivat ruokansa, mutta eihän niiden kuulu tästä pihasta sitä tulla hakemaan. Uusissa tiehankkeissa ei istutuksia sallita lähelle tietä, sillä tienvarsipuut aiheuttavat sekä kaatumisettä törmäysvaaran. Perheet tulevat Apilaan perhekuntoutukseen. Ei voi estää, eikä suojata aukottomasti. Tällaisia puustokujanteita on mm. Leinot näkivät sudet samana iltana vielä toistamiseen. Tilalla on tällä erää 12 hevosta ja samankokoinen lammaslauma, joka on nyt yötäpäivää kesälaitumella Kyysilän koulun lähellä. – Eniten kaiketi pelätään kotieläinten puolesta. Hänkin asettelee sanoja tarkkaan todetessaan, että onhan se osa luonnon kiertokulkua kun peto hankkii ruokaansa, mutta Tarvasjoen tapauksessa susihan tappoi huvikseen
Olen pyöräillyt paljon. Tämä kevät on kuitenkin ollut todella poikkeuksellinen myös valmentajan elämässä. metrin päästä kolme metriä ohi . Sisäilmaa voi viilentää ilmastoinnin tai tuulettimen avulla. Pitäiskö tehdä jotain. UV-säteilyltä pitäisi suojautua, kun UVI on kolme tai korkeampi. Muistanet, että karvaisella lemmikillä on yhtä kuuma liikkua, ja kupissa on aina oltava juotavaa. Yksi keskeinen tavoite oli pitää lapset kiinni hyvissä rutiineissa. Ja ahkera yhteistyö lasten ja vanhempien kanssa tuotti tulosta joukkueet jatkavat taas harjoituksia entiseen malliin. . Lomailija voi tietenkin hakeutua vilvoittelemaan vaikka rannalle tai varjoisaan paikkaan, mutta moni on töissä läpi kesän sisällä tai ulkona kuumissaan. Vain miesten ylin sarja käynnistettiin. Liikunta ulkona on aivan ilmaista. Nyt oikeesti riittää . Ja se vaati paljon myös vanhemmilta, kun auttoivat teknisessä toteutuksessa ja kannustivat lapsia pysymään kiinni harrastuksessa. Elimistön kuivahtamisella voi olla vakavia terveydellisiä vaikutuksia. Itse asiassa olen nauttinut tästä kaikesta. Aloin lenkkeillä säännöllisesti metsissä. Suomessa tilanne lähti aluksi pahemmin liikkeelle, mutta Portugali meni tautitilastoissa ohi ja tilanne on siellä edelleen vaikeampi. Erityisen alttiita nestehukalle ja lämpöhalvaukselle ovat lapset ja ikääntyneet. . Samalla kuitenkin on oltu paikallaan ja ei ole voinut matkustaa mihinkään. . Saan onneksi tehdä taas työtäni jalkapallovalmentajana entiseen malliin. palkan maksaja . Mutta joskus normaaliin palaaminen voi myös olla palaamista huonompaan. Mopoilevat nuoret ovat suurelta osin kunnon porukkaa. Hien mukana keho menettää nesteiden lisäksi jonkin verran myös suolaa – siksi esimerkiksi kivennäisvesi on hyvä juomavaihtoehto. Mahtaa koiralla olla mukavaa, kuten varmaan naapureillakin. Kyseinen koira on ulvonut pidemmän aikaa päivät pitkät. Portugalissa melkein kaikki jalkapalloliigat on pysäytetty. Kaikkiaan kuolleita on 1543 eli suhteutettuna väkilukuun Suomeen verrattuna kuolleita on kaksinkertainen määrä. Olen tavannut nyt ihmisiä, jotka ovatkin Korona -aikana alkaneet liikkua, vaikka eivät sitä olekaan tehneet aikaisemmin. Jos haluat ulos liikkumaan, lähde vasta myöhemmin illalla tai aikaisin aamulla ja pysy varjossa lämpimään aikaan. Päätä lähteä liikkeelle, ole yhteydessä kaveriin ja lähde liikkumaan. Alaikäinen mopopoika häiriköi mopollaan yöt ympäriinsä Cafe Astan ja S-Market parkkipaikalla 21.6. Kentällä koetetaan noudattaa Palloliiton sääntöjä Koronan välttämiseksi. Tilanne ei siis ole erityisen paha, mutta kuitenkin ihmiset ovat edelleen peloissaan. Aurinko porottaa ja hiki virtaa. Keho viilentää itseään. Mitenhän Kalevantiellä on onnistuttu levittämään lantaa enemmän tielle kun pellolle. Vaatteita voi myös viilentää kostuttamalla. Mutta jotain hyvääkin: ei lämpö luita riko. Paras tapa on alkaa liikunta kävelemällä ja sitten alkaa lenkkeillä. Myös nuorten oma Paimio . Liikuntarutiini saattaa taas katketa, kun tulee arjen kiireet. Varoituksia ja muistutuksia jaetaan myös vaarallisesta uvsäteilystä ja aurinkosuojan tarpeesta. Kun lämpömittarin lukemat kohoavat, hikoilemme aluksi tavallista enemmän, mutta tehottomammin. . Minä luulen, että elämä täällä nykyisessä kotimaassani ei minulla muutu jatkossakaan paljon. Keskipäivällä on paras pysytellä varjossa. Tuntuu siltä tuttujen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta, että kaikki alkaa taas mennä jopa huonompaan suuntaan. Nautitaan! Taina Tukia NASEVAT . peräti aamuyöllä puoli neljään. Harjoitukset alkoivat kesäkuun alussa ja ensimmäinen peli oli kaksi viikkoa sitten. Monet ovat myös myöntäneet, että liikunta on hyväksi ja sitä pitää tehdä tavalla tai toisella. Se loppu nyt tai video lähtee poliisille. San sääki ny jottai!. Please, alkakaa taas ajamaan nurmikkoa! Suomessa kaikki alkaa näyttää jalkapallon suhteen aika normaalilta. Ihmisillä alkaa olla stressiä ja painetta, kun ei päästä elämään normaalia elämää ja se alkoi purkautua aggressiivisena käyttäytymisenä. Nyt viranomaiset töihin, kun näyttää se palkkakin kelpaavan, vai onko tuolilla liikaa liima. Lataa vaikka app kännykkääsi, jolla voit kerätä kilometrejä ja se kannustaa tavoitteellisesti tekemään liikuntaa. Andre Miranda Kirjoittaja on Peimari United jalkapalloseuran valmentaja Elämä muuttui, mutta ei niin paljon Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon on 0504780686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www.kuntsari.fi – nasevat) kautta. Nyt on ollut paljon enemmän aikaa lukemiseen ja muihin harrastuksiin. Huomiselle luvataan uusia lämpöennätyksiä ja jo monta päivää on puhuttu ennätyshelteisestä kesäkuusta. Voisiko Paimio osoittaa nuorille, aluetta missä voi ilman paheksuntaa istua penkillä ja ajella mopoilla. Kun Korona -tilanne käynnistyi, aloitimme virtuaaliset harjoitukset. Kotimaassani Portugalissa pitää edelleen käyttää julkisissa sisätiloissa maskia. Se tuntuu epämiellyttävältä, mutta hikoileminen sinällään on ihan terveellistä. Onko vanhempia ja missä kunnossa. Tulevat kotiin ja juhannusaatto pelastettu. Ihminen voi hikoilla litratolkulla päivässä, eikä se ole epäterveellistä, jos nesteytys on kunnossa. Jos vessassa ei tarvitse juuri käydä, on juonut liian vähän vettä. . Nyt voisi joku kaupungin puutarhapuolelta tulla katsomaan Moision lähiöön, miten mukavasti talot hukkuvat näiden ajamattomien niittyjen taakse. Erityisen tärkeää näin hellesäällä on suojata elimistöä kuivumiselta. Jotkut sovittavat jopa vuosikausirytmiään keleihin. On ollut virkistävää tehdä kaikkea uutta ja samalla ladata akkuja. Benfican ensimmäisen pelin häviön jälkeen olivat poikkeuksellisen vahvoja. Tämä poikkeustilanne laittoi minut tekemään asioita, joita en yleensä tee. . Helppo tapa lenkittää koirat kerrostalossa, avaat vain pation oven ja päästät koirat vapaaksi, juoksevat naapuritalon tontille lasten leikkipaikkaan ja kyykistyvät sinne tarpeilleen. Tauot ja suositukset lepoajoista on otettava tosissaan. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 26.6.2020 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET PÄÄKIRJOITUS Viilennä helteellä töissä ja lomalla Tätä kirjoitettaessa mittari näyttää varjossa 27 astetta. Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009. Ihminen tarvitsee tavallisesti noin 1,5 litraa vettä päivässä, mutta hikoillessa keho kaipaa runsaampaa nesteytystä. Se ei maksa mitään. Se vaati paljon myös lapsilta, kun he jo muutenkin joutuivat käymään koulua virtuaalisesti. Korvenalantien järjetön monttupyörän repiminen on nyt hyvällä videolla niinkuin asianosaisetkin. Todella epäsiistin näköistä, eikä leikkuussa ole mitään logiikkaa. Jokainen hikoilee omalla tavallaan: ihmisellä on 2-4 miljoonaa hikirauhasta, ja hien määrä riippuu muun muassa iästä, sukupuolesta ja liikuntatottumuksista. Ehkä kuitenkin perheet ovat oppineet olemaan vielä enemmän keskenään. Kannattajat lähtivät liikkeelle yhtä aktiivisena kuin aina, mutta reaktiot esim. Väljät, vaaleat vaatteet eivät paahda. Se vaati paljon työtä, kun harjoitukset suunniteltiin tapahtuvaksi videon välityksellä. Onneksi epidemiatilanne on tällä hetkellä niin hyvä, että ei tarvitse jatkuvasti pelätä kontakteja kentällä. Ota kännykkä mukaan ja katso karttaa ja kiinnostu maastosta. Paimio kaikki lähellä kaikille. Kyllä se on valintakysymys – pitää tehdä päätös käyttää tietty määrä aikaa liikunnalle. Fyysisesti raskas työ tai urheilusuoritus kannattaa ajoittaa aamupäivään, jottei keho pääse kuumenemaan liikaa. Tuo indeksiluku kolme toteutuu Ilmatieteen laitoksen mukaan täällä toukokuusta elokuuhun, kauniina keskikesän päivänä peräti seitsemän tunnin ajan eli tyypillisesti kello 10 -17. Lapsia ja lemmikkejä ei myöskään saa jättää autoon odottelemaan. Miten saisi hyvät rutiinit pysymään myös poikkeustilan jälkeen. . Olipa Koskelassa kävelylenkillä ollessani mukavaa kuunnella juhannusaattona koiran ulvontaa niin, että koko kylä raikui. Mukava pieni punkkipöheikkö lapsille. Tuskin oli ensimmäinen kerta . Kaikki joskus nuorii mut joku järki pitää hommis olla. Pelaaminen kaduillakin on vaikeaa, kun ulkona ei pitäisi oleskella. Ja lasten ja vanhempien välinen yhteys on entistä vahvempi. . Nesteytyksen tarve on kesäkuumalla yksilöllinen. Arki tuntuu olevan jo aika normaalia täällä Suomessa. Oli auto kivannäköinen, kun ajelin siitä läpi. Portugalissa kaikki alemmat sarjat ja lasten sarjat ovat tauolla. Koko alkukesän säteilyarvot ovat olleet hyvin tai vaarallisen korkeita. Kaupunki ei tarjoa nuorille kesäisin mitään. Hikoilu tasaantuu, kun keho tottuu lämpöön. Ota kaveri mukaan ja juttele samalla – ota juoksukaveriksi sopiva pari, joka tykkää juosta samalla nopeudella tai sitten vaan kävelläkin
Sekoita murutaikinan kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi voisula. Murusta lopuksi loput murutaikinasta pinnalle ja paista 175 asteessa noin 45 min. Monan ja kummityttö Adelen kesän herkutteluhetki menossa. Valmista pohja sekoittaen 2/3 murutaikinan joukkoon piimä ja kananmuna. Sekoita keskenään täytteen rahka ja kananmunat ja levitä seos omenaviipaleiden päälle. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,25 €/kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,20 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Levitä fariinisokeri ja voi paloina paistinpannulle, lisää omenat ja kuumenna puolilämmöllä kunnes liemi on muuttunut kauniin ruskeaksi ja kastikemaiseksi. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Poista omenista kodat ja leikkaa omenat viipaleiksi. Kaada pohjataikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Kaurajauhojen ansiosta piirakka on myös luontaisesti gluteeniton. – Koronan johdosta saan viettää jälleen kesän maalla, nyt omenoiden parissa Pakurlan omenatarhalla, ja omenoista hullaantuneena muokkasinkin lapsuuteni lempipiirakan muistuttamaan tästä kesästä, Mona sanoo. Karamellisoitu omena tekee tästä piirakasta erityisen herkullista. Sekoita hyvin ja jaa taikina ohjeen mukaisesti kahteen kulhoon. Murutaikina: 4 lasia kaurajauhoja 2 lasia sokeria 2 tl soodaa 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 250g voisulaa Pohja: 2/3 murutaikinasta 1 lasi piimää tai jugurttia 1 kananmuna Täyte: Karamellisoitua omenaa 500g kermarahkaa 2 kananmunaa Päälle: 1/3 murutaikinaa Karamellisoi ensin omena. Määräpaikkalisä on 15%. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. 30.6. 02-473 2602. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi MYYNTI klo 8.30-12.15 ASIAKASPALVELU Asiakaspalvelumme avoinna kesäaikaan vain maanantaisin klo 9-12. Tämän piirakan ihanuus on Monan mukaan karamellisoidussa omenassa, joka sopii loppukesän jälkiruuaksi ihan sellaisenaankin. Kun karamellisointi on valmis siirrä pannu sivuun odottamaan. Noista kesistä on jäänyt runsaasti ihania muistoja ja yksi rakkaimmista makumuistoistani on kummitätini valmistama rahkapiirakka, kertoo paimiolainen Mona Ilola, muun muassa Paimion Kesäteatterin teatterisihteerinä tuttu. Omena-rahkapiirakka (pellillinen) Karamellisoitu omena: noin 600 g omenaa, 0,5 dl fariinisokeria, 60g voita. 11,08 €/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Huom. KLO 8–17, LA 9–14 LOUNAS ARK. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Muutoin palvelemme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä ma-pe klo 8.30-16 numerossa 02-5888652 etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi Lapsuuden ihana makumuisto – Vietin lapsuuteni kesinä paljon aikaa kummivanhempieni luona maalla. KLO 11–13 Leipomo-Konditoria Ark. Nostele karamellisoidut omenaviipaleet taikinan päälle. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:02 23:02 01:59 01:03 Lauantai +29°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:02 23:01 02:03 01:00 Sunnuntai +29°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:03 23:01 02:06 00:57 Maanantai +25°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:04 23:00 02:09 00:54 Tiistai +15°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:05 22:59 02:12 00:51 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. KIERTOON kesäkeittiöstäni www.cafeasta.fi KAHVILA TAAS AUKI! ARK. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi TOIMITUS PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Jäikö Kunnallislehti tulematta. Tilaushinta 1.12.2019 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +28 +26 +26 4 Sää 26.6. Ilola vinkkaa, että paimiolaisen omenan sesonki alkaa heinäkuun puolen välin paikkeilla ja jatkuu koko syksyn, joten resepti kannattaa napata nyt talteen ja nauttia sesongin alettua.
Laura Jumisko (äiti) ja Evelin Jumisko (tytär): 1. Osa on saapunut paikalle pyörällä, jotkut kantavat eväskoria kädessään rannalle johtavan tien varella. 2. Tulimme tänne Turusta. Pitkään jatkunut helle on ajanut ihmiset uimarannalle myös Paimion ulkopuolelta. Nuoria ei aamulla rannalla vielä näy, mutta ehkä kesätyöt vievät aikaa tai kesälomalla nautitaan pitkään nukkumisesta. 3. Asko ja Eeva Mattila: 1. Merivesi on vielä kylmää, joten täällä on hyvä uida. Teemme usein koko päivän reissuja, koska aamulla rannalla on rauhallisempaa. Vietämme rannalla pitkän aikaa. Emme ole käyneet muilla rannoilla, mutta käymme nyt kurkkaamassa ykköstien varrella olevan uimapaikan. Mikä on parasta rannalla olemisessa. Maauimalan ranta houkuttelee kävijöitä myös muilta paikkakunnilta Kati-äiti lähti uimaan lastensa Oivan ja Ellan kanssa. . Rannalle paistaa aamuaurinko juuri sopivasti. Parasta päivässä on eväiden syöminen ja uiminen.. Oletteko käyneet muualla uimassa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 26.6.2020 Hauska päivä Ankkalammella . Olemme tulleet tänne Tarvasjoelta 2. Mistä olette saapuneet uimaan. 3. Olemme vanhoja tarvasjokelaisia joten paikka oli meille tuttu. Käyttekö usein Ankkalammella. 5. Paikalla on paljon lapsiperheitä nauttimassa kauniista kesästä. GALLUP PAIMIO Maria Vakkuri Ankkalammen maauimalan rannoilla Paimiossa riittää kuumana kesäpäivänä vielä aamulla tilaa. 4. Tämä on kesän ensimmäinen kerta kun olemme Ankkalammella. Emme ole käyneet muilla rannoilla. Kävimme viime kesänä kerran täällä uimassa, tämä on ensimmäinen kerta nyt kesällä. Rannalta löytyy helposti hiljainen paikka, sillä rantaviivaa riittää pitkälle. 4. 3. 2. MARIA VAKKURI Asko ja Eeva Mattila ovat olleet koko päivän reissussa 1. 5. Onko tarkoitus viettää koko päivä rannalla eväiden kanssa. Parkkipaikallakin on vielä tilaa. 4. 5. Parasta päivässä on aurinko, viilentävä vesi ja eväät
KYLLI SALO Kotisairaala Luotsin toiminta johtaa käräjille KÄRÄJÄT Kotisairaala Luotsin toimintaa vuosina 2009-2015 koskeneet tutkimukset johtivat siihen, että syyttäjä on nostanut syytteitä useista vakavista rikosepäilyistä Kotisairaala Luotsi Oy:n toimitusjohtajana työskennellyttä sairaanhoitajaa vastaan. Heitä syytetään virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Poliisi tutki kolmea Luotsissa tapahtunutta kuolemaa kuolemantuottamuksina, mutta syyttäjä päätyi murhasyytteeseen ja kahteen törkeään pahoinpitelysyytteeseen uhrien puolustuskyvyttömyyden perusteella. Petri Parviainen myöntää, että hanke liittyy yhtiön markkinointiviestinnästä, mutta myös muusta. Lapset olivat lähellä pesiskoulussa, ja sen jälkeen oli kiva tulla tänne uimaan ja viilentymään. 2. Asumme Paimiossa. Carunan ”duunikummi” Veera Villikari tapasi kesätyöntekijät Iida Reunasen, Aliina Löytösen ja Lauri Karpin Paimiossa. Käymme täällä uimassa välillä, nyt helteillä on kyllä käyty melkein joka päivä. 3. Epäilty törkeä kiristys on kohdistunut iäkkääseen pariskuntaan, joka on ollut Luotsin asiakkaana, ja jota yritys on laskuttanut syyttäjän mukaan kohtuuttomasti. 4. Nurmikon leikkuun ja muun työn ohessa Carunan antama lisätehtävä on ollut laittaa sosiaaliseen mediaan muutama postaus omasta työstä. Kyseinen Paimion-Sauvon terveyskuntayhtymässä työskennellyt naislääkäri on sittemmin pidätetty työtehtävistään. Luotsissa työskennelleen lääkärin epäillään väärentäneen lääkereseptejä siten, että hän on allekirjoittanut lääkereseptilomakkeita ja muu henkilökunta on myöhemmin kirjannut resepteihin lääkeaineiden ja lääkkeen saajien nimet. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 26.6.2020 Ninni ja Heidi Knaapi nauttivat auringosta Laura äiti uimassa tyttärensä Evelinin kanssa Heidi Knaapi (äiti ) ja Ninni Knaapi (tytär): 1. Esimerkiksi Paimion kaupunki tarttui tähän tilaisuuteen, kuten noin 30 muutakin kuntaa. Kollegamme keksi, että voisiko Caruna sponsoroida kesätyöpaikkoja, taustoittaa sähkönjakeluyhtiö Carunan avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen sitä, että ainakin yli sata nuorta on jo tähän mennessä saanut kesätöitä yhtiön tuella. – Enemmänkin näkisin tämän niin, että huolehdimme omalta osaltamme yhteiskuntavastuusta. Kati Isojärvi (äiti), Oiva Isojärvi ja Ella Isojärvi: 1. 4. Parasta on se, kun lapset tykkää uida. Ei olla käyty täällä ennen kun olemme uineet mökillä tai kotona paljussa. – Olemme leikanneet nurmikkoa, uudistettu yksi seinä ja tehneet pieniä askareita päiväkodeissa, Alina Löytönen kertoo. Olemme käyneet Hiekkahelmessä ja Sarapistossa uimassa Ankkalammen lisäksi. Monesti eväät unohtuu kotiin, mutta nyt haimme Lidlistä evääksi salaattia. Leppoisaa kun saa vain olla tekemättä mitään. – Ihan hauska kesäpesti, kun jokainen päivä on ollut vähän erilainen, Iida Reunanen lisää. Käytännössä järjestelmä on toiminut niin, että kunnat ovat palkanneet nuoria töihin ja hakeneet siihen sponsorirahaa Carunalta. 5. 2. Kotisairaala Luotsi Oy tarjosi Turun kaupungille saattohoitopalveluita 2011– 2014. Niin ikään Caruna toivoi, että nuoret kuvaavat minuutin mittaisen esittelyvideon, jossa kerrotaan mistä omalla paikkakunnalla saa hyvää energiaa, mikä siellä on parasta ja hauskinta. Yhtiön henkilöstöjohtajana työskennellyttä lääkäriä vastaan on nostettu syytteet kiristyksestä ja törkeästä väärennöksestä. Syyttäjä on nostanut syytteet myös neljää Turun kaupungin virkamiestä vastaan. 3. 5. Iida Reunanen, Alina Löytönen ja Lauri Karppi työllistyivät sen ansiosta neljäksi viikoksi Paimion kaupungin kesätyöntekijöiksi. Pitää kyllä olla silmät selässäkin, kun lapset juoksentelevat ympäriinsä. Olemme käyneet Hiekkahelmessä ja sitten Harvaluodossa. – Palkkakin on tietysti nuorille tärkeä, mutta vielä tärkeämpänä näkisin sen, että saa työkokemusta ja työtodistuksen. Parasta on nähdä lasten iloitsevan päivästä. Sähkönjakeluyhtiö sponssasi nuoria kesätöihin PAIMIO Kylli Salo – Kuluneena poikkeuksellisena keväänä havahduimme ihan konkreettisesti lähipiirissäkin siihen, että kesätyöpaikat hupenivat hyvin monilta nuorilta. Sekä lääkäri että sairaanhoitaja olivat osaomistajia Kotisairaala Luotsissa.. Häntä syytetään käräjäoikeudessä murhasta, törkeästä kiristyksestä, törkeästä kavalluksesta, törkeästä väärennyksestä, törkeästä huumausainerikoksesta sekä kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Asumme Paimiossa, joten matka oli lyhyt. Se on hyvä valtti siinä vaiheessa kun hakee seuraavaa kesätyöpaikkaa
Istuta pihalle paljon erilaisia kasveja . Rakenna risuaita – ötökät viihtyvät ja linnuille voi löytyä uusi pesäpaikka . . TAINA TUKIA . Luonnon monimuotoisuuden merkitys ekosysteemien vakauden ja joustavuuden ylläpitäjänä sekä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukena on noussut yleisempään keskusteluun vasta viime aikoina, Saarinen sanoo. Silti huiskimme kauemmaksi tai lätsäytämme kuoliaaksi iniseviä ja surisevia ötököitä, pörriäisiä ja pistiäisiä. . Kaikki hyönteiset eivät ole ihmisen kannalta ongelmattomia. Tänä keväänä moni on törmännyt Ylen Pelasta pörriäinen-kampanjaan. Hyönteisten merkitys ekosysteemille ja jopa ruokahuollolle on kuitenkin iso. Hyönteiset ovat luontomme monimuotoisuuden ydintä, sillä ne muodostavat reippaasti yli puolet kaikista Suomessa tavatuista eliölajeista. . Ihmisen kannalta merkittävin on hyttyslevitteinen malaria. Kirvat käyttävät ravinnokseen viljelykasveja ja elintarvikkeita, jolloin niitä pidetään tuholaisina. FAKTA Ole ötököiden ystävä kuvaa Kuntsarille tekosi! . . – Tästä huolimatta varsinkin allergisen ihmisen kannalta kiinteä suhde luontoon on tärkeä. Lajirikkaimpia ryhmiä ovat pistiäiset, kaksisiipiset, kovakuoriaiset, perhoset ja nivelkärsäiset. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 26.6.2020 Miten sinä autat hyönteisiä. Kaksisiipisiin kuuluvat esimerkiksi kärpäset, nivelkärsäisiin puolestaan luteet, kaskaat ja kirvat. – On selvää, että ihminen ei selviäisi ilman hyönteisiä, minkä vuoksi niiden huomioiminen luonnonsuojelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa olisi ensiarvoisen tärkeää. Tee perhosille baari – punaviini maistuu monelle lajille . Hyönteiskato on suuri huolenaihe luonnon hyvinvoinnin kannalta. Immuunijärjestelmämme tarvitsee monimuotoisen luonnon opettajia toimiakseen tarkoituksenmukaisesti miljardien ystävien ja miljoonien vihollisten keskellä, Kimmo Saarinen sanoo.. Rakenna pistiäisille ötökkähotelli – pihan marjapensaat kiittävät . Jätä osa nurmikosta leikkaamatta, anna kaikkien kukkien kukkia – myös voikukkien . Tiesitkö, että meiltä tunnetaan hyönteisiä ja hämähäkkieläimiä yli 25 000 lajia. Kimmo Saarinen . . Hyönteisten hyvinvoinnin tueksi on kannustettu ihmisiä rakentelemaan asuinympäristöihin pörriäisille sopivia ympäristöjä ötökkähotelleineen, perhosbaareineen tai sitten säästämällä kukkaketoja niiden houkuttimeksi. Hyönteiset myös levittävät tauteja. Allergia-, ihoja astmaliiton Etelä-Karjalan Allergiaja Ympäristöinstituutin tutkimusjohtaja Kimmo Saarisen mielestä yhtenä syynä tähän hitaaseen heräämiseen on, ettei pitkäjänteistä seurantatietoa hyönteisistä juuri ole. Ihminen on melkein aina kuusijalkaisten seurassa. Ampiaisten ja mehiläisten myrkylle herkistyneet ihmiset voivat saada niiden pistosta voimakkaan ja jopa hengenvaarallisen yleisreaktion, anafylaksian. Jaa kuva Kuntsarille, palkitsemme osuvimmat kuvat jäätelölahjakortilla! Lähetä kuva toimitus@ kunnallislehti.fi LEA MÄKELÄ Kultakuoriainen valmistautui juhannuksen viettoon juhannusruusussa. Vieläkään ei ole myöhäistä laittaa uutta linnunpönttöä, moni pikkulintu pesii toisenkin kerran. PAIMIO Taina Tukia Hyönteisten joukkokatoon on havahduttu kunnolla vasta viime vuosina. Perhosista tiedetään sentään jotakin, mutta monet muut, vaikkapa pölyttävät pistiäiset, ovat iso kysymysmerkki. . . . REIJO JUUSTI Kangasperhonen liihotteli kirkkaan keltaisen kahvimukin kylkeen
2). seuraavien säveltäjien musiikkia: Händel, Merikanto, Maasalo ja Melartin. Ohjelmassa on jazzmusiikin helmiä ja lisäksi tuttuja riparilauluja, joissa yleisö saa halutessaan laulaa mukana. Kotim. Tuominen, Kopponen. Mukana Aki Riski Tilasiemeneltä. 02 2626 003 tai hätäkeskuksen kautta numerosta 112. messu klo 12.30 Sauvon kirkossa. Lähdöt klo 10 12. nautitaan urkumusiikista, kun urkutaiteilijat Tiina Ilonen ja Ville Urponen konsertoivat. Airola. 044 273 0852 Vähän ajettu sähköskootteri Shoprider malli 778s Väri punainen Hinta 1000 e OSTETAAN. Esiintyjillä on myös aikaa jäädä hetkeksi juttelemaan konserttien jälkeen. Tilaisuuksiin ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Soita ja tarjoa. Bändissä soittavat Tiina Ilonen pianoa, Timo Lankinen saksofonia, Harri Lukander bassoa, Aarre Palomäki kitaraa ja Jyrki Alonen rumpuja. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. Vakka-Suomi ja Loimaan seutu kuuluvat koko maan pienimpien työttömyysprosenttien seutukuntien TOP5:een. Ryhmä jatkuu 24.8. 040 572 0518 Palvelupyynnöt voi jättää kunnan kotisivuille http:// www.sauvo.fi/fi/etusivu Kaarinan kaupunginvirasto on suljettuna 19.6. Tiedustelut/varaukset Pirkko Tuominen puh 040 565 2853 heinäkuun loppuun mennessä. Tuominen, Laakso. Sääntömääräiset asiat. 0400231364 Kantojyrsintää. 050 452 3792. Paimiossa: Su 28.6. Tervetuloa! MYYTÄVÄNÄ PAIKALLISLEHTI ON ALUEENSA PUOLESTAPUHUJA. keskipäivän rukoushetki klo 12 Sauvon kirkossa. Lisätietoja: www.finfamisalo.fi FinFami-yhdistykset toteuttavat etäyhteyksin ryhmiä ja tilaisuuksia, joihin omaiset ja läheiset voivat osallistua sijainnista riippumatta. Nurmi, Kopponen. Työttömien määrä kasvoi rajusti vuoden takaisesta kaikkien ELY-keskusten alueilla. Silloin kuullaan mm. P. PAIMIO 26.6 Beach leiripäivä klo 1014 Paikkoja rajoitetusti Ilmoittaudu peimarinbeachjapallo@ gmail.com Omatoimi-Peimareiden rastit Foudilan kartalla Sauvossa ovat maastossa lauantai-iltaan (27.6.) asti. 02 474 5127 ja virka-ajan ulkopuolella palvelee Turun seudun sosiaalipäivystys, johon saa yhteyden suoran asiakasnumeron kautta puh. Torstaina 9.7. Ryhmä on tarkoitettu miehille, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa. Nurmi, Kopponen. To 2.7. KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit lauantaina 27.6. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna URHEILUSEURAT YHDISTYKSET KOKOUKSIA PAIMIO FinFami Salon seudun mielenterveysomaiset ry. Tuemme ihmisiä, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihteiden käytön kanssa. Mikäli et kuitenkaan pääse osallistumaan konsertteihin, niin Piikkiön seurakunnan nettisivuilla ja Facebooksivuilla julkaistaan kesän ajan joka sunnuntai klo 10 musiikkivideo, jossa kanttori Tiina Ilonen esiintyy yhdessä muiden muusikoiden kanssa. Katsastamattomat jne. Yhdessä Tiinan kanssa he esittävät mm. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (16,5 %). Puh. Kahvitarjoilu. Elomaa on palkittu Turussa järjestetyssä Pianoaura-kilpailussa vuosina 2016 ja 2019, Steinwaypianokilpailussa Helsingissä 2016 sekä Tukholman kansainvälisessä musiikkikilpailussa vuonna 2017. Toukokuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee nyt 2 000 henkilöllä. – perinnemaisema ei säily ilman hoitoa! Neljä suomenlammasta aitauksessaan. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Vertaistukiryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joiden lapsella tai nuorella on mielenterveyden ongelmia, haasteellista käyttäytymistä, päihteiden käyttöä tai muuten huolta herättävä tilanne. Sosiaalitoimeen saa virkaaikana yhteyden puh. Torstaina 23.7. Uusi vanhempainryhmä alkaa lokakuussa, ja ilmoittautuminen on käynnissä. – Ketoleiri ti–su 7.–12.7. Askalankosken Ketotalo avoinna kesäsunnuntaisin klo 12–15. P. Paimiossa kaupunginvirasto on suljettuna ensi maanantaista alkaen, eli 29.6. Konserttisarjan aloittaa 2.7. Vaivattomat käteiskaupat. Kotihoidon päivystys palvelee joka päivä klo 7-21, puh. Konsertteihin kannattaa tulla, koska kirkkotila ja elävä musiikki luovat ainutlaatuisen tunnelman, joka ei esimerkiksi verkon välityksellä tavoita yhtä hyvin. Perinteisemmän ohjelman lisäksi kuullaan myös elokuvamusiikkia, kun Tiina soittaa tunnusmusiikit elokuvista Pirates of the Caribbean ja Snowman. Sauvo-Karunan kirkkoalueella: Su 28.6. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 26.6.2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Pitkäaikaistyöttömiä on saman verran kuin vuosi sitten, samalla kun määrä kasvoi lievästi toukokuun aikana – nyt jo toisena kuukautena peräkkäin. Paimion seudun ympäristöyhdistys. Ilmoittautumiset: 041 318 0228. Työttömien osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa Varsinais-Suomessa 15,4 % eli 7,4 %-yksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Maksutonta neuvontaa ja tukea saatavilla puhelimitse, sähköpostitse ja videoyhteydellä: 040 722 4961/044 726 1991/toimisto@finfamisalo.fi. Huom! Vältä nojaamista riukuaitaan, jotta se pysyisi hyväkuntoisena pitkään! Tulipaikan käyttö kielletty metsäpalovaroitustilan aikana. Opastus 110-tieltä. Linnunpäässä. Maanantaina (29.6.) kuntovenlojen kuntopiiri Urheilupuistossa klo 19. Näin myös VarsinaisSuomen seutukunnissa. Hitaimmin työttömien määrä kasvoi Salon seuduilla (72%) – voimakkainta kasvu oli Turunmaan saaristossa (119%). 040 526 4281 SEKALAISTA OSTETAAN PAIMION EV.LUT. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: 044 793 0586 tai toimisto@finfamisalo.fi. – 2.8.2020. Tee valinta kotimaisen paikallisesti tehdyn median puolesta! Kaksi kertaa viikossa paperilla, näköislehti verkossa ja päivittäistä uutistarjontaa nettisivuillamme www.kuntsari.fi Sinun lehtesi MYYTÄVÄNÄ P. Tiistaina (30.6.) Kipervuoren mäkivedot klo 18 Piikkiössä. keskipäivän rukoushetki klo 12 Paimion kirkossa. Konsertteja ennen on pieni keksija mehutarjoilu. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Ostetaan H/P-auto myös asuntoauto/ -vaunu kaikki merkit huomioidaan. Huomioi seuraavat koronaohjeistukset: Tilaisuuksiin osallistuvien on pidettävä riittävä turvaväli 1-2 metriä toisiin osallistujiin, pois lukien samaan ruokakuntaan kuuluvat. kesäillan kirkko klo 19 Karunan kirkossa. Tilaisuuteen ei saa tulla oireisena. Eilen julkaistiin uudet radat Toivonlinnan kartalla Piikkiössä. toimija. Piikkiön kirkossa vierailee kevään Liekit-musikaalistakin tuttu sopraano Anni Niemelä. Yhteislauluna lauletaan Suvivirsi. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Paimion Eläkkeensaajat ry. Kiinteistöpäivystys iltaisin ja viikonloppuisin p. Ke 1.7. Viime vuoden toukokuusta työttömien määrä lähes kaksinkertaistui kasvaessaan 17 000 henkilöllä (93%). Akuutit asiat siis hoituvat, kuten esimerkiksi sosiaalipäivystys Turussa. Ti 30.6. Näyttelykamarissa ”Mikä paikka! Ja mikä nimi!” eli kuvia lähiseudun kauniista paikoista, joilla on vielä erikoinen nimikin. P. EKL V-S piirin Kulttuuriristeily m/s Viking Amorellalla 30.9.-1.10.20. Koko maassa työttömien määrä kasvoi hieman tätä hitaampaa tahtia (90%). sellisti Akusti Turtonen ja kanttori Tiina Ilonen. P. Palvelupiste Fiskari palvelee Kaarina-talossa ma klo 9 17, ti-pe klo 9 16 Piikkiön palvelupiste on avoinna ma klo 10 17, ti klo 10 16 ja to klo 10 16. Ke 1.7. MTK-PAIMION JA KALEVAN MAAMIESSEURAN KEVÄTKOKOUKSET Tiistaina 7.7.2020 klo 19 Paimion Nesteellä. Nuori taiteilija -konsertissa esiintyy 13-vuotias lahjakas pianisti Julia Elomaa. Kuvaukset kolmen yhdistyksen yhteistyönä, sananselittäjänä Kaisa Häkkinen. messu ja päivärippikoulun konfirmaatio klo 10 Paimion kirkossa. – 26.7. Tänä kesänä pääsemme myös kuulemaan Piikkiön kirkkoon syksyllä 2019 valmistuneita uusia urkuja. Konserttisarjan päättää Ilonen House Band torstaina 30.7. Niin Varsinais-Suomessa kuin koko maassakin työttömien määrän kasvu oli pääosin lomautettujen määrän kasvua. Nurmi. Lomautukset vähenivät toukokuun aikana Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistossa oli toukokuun lopussa 35 300 työtöntä työnhakijaa. Sosiaalitoimisto ja tekninen toimisto palvelevat ajanvarauksella. Kuntien virastoissa alkamassa kesäsulut PAIMIO,SAUVO, KAARINA Nyt ovat alkamassa kuntien kesäsulut, jolloin palvelut toimivat rajoitetusti. Lisätietoja: www.finfamisalo.fi ja www.finfami.fi/verkkoryhmat. SEURAKUNTA Kastettu: Hugo Uolevi Hietikko, Kaius Valentin Korhonen, Iiris Eveliina Matkala. Kesäillan musiikkia -konserttisarja Piikkiön kirkossa heinäkuussa Konserttisarja Piikkiön kirkossa järjestettiin vuosi sitten ensimmäisen kerran, ja niille toivottiin jatkoa. Uimahalli Solina on suljettuna 26.6.-10.8. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Rakennusvalvonta palvelee omassa päivystysnumerossaan ja samoin ympäristönsuojelu. Konsertteihin on vapaa pääsy, ja niiden kesto on noin 45 minuuttia. Autoista romutuspoistot. Miesten ryhmässä on vielä tilaa. Kesäaikaan vesihuollon ongelmissa yhteys Paimion Vesihuolto Oy:öön. P. Kesäkuun aikana työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrät yleensä kasvavat. Matkailuneuvonta on Paimion Sähkömuseossa Vistantiellä. 050 342 8114 ja varhaiskasvatuksen päivystys on Tapiolan päiväkodissa, puh. Torstaina 16.7. seuraavien säveltäjien teoksia: Bach, Pachelbel, Schubert, Elgar ja Järnefelt. Avoin chat omaisille keskiviikkoisin klo 17-19, jatkuu myös kesän ajan. Lomautettujen määrä olikin toukokuun lopussa moninkertainen vuotta aiempaan verrattuna, vaikka se oli alentunut viikko viikolta toukokuun ajan. Sauvossa kunnan virastot ovat suljettuina 6.7.2020 – 31.7
4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 0400 527971 24h AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Sauvontie 46 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SYNTYMÄPÄIVÄT, MUISTOTILAISUUDET, YM. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö SÄHKÖPALVELU K. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KYLTIT, KILVET -JA KAIVERRUKSET P. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. korjaukset www.10hinaus.fi PAIMIO 10-HINAUS OY . Laine Oy KIINTEISTÖJEN SÄHKÖASENNUKSET, KORJAUKSET JA HUOLLOT Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. puh. Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Maija 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Vuotaako vesijohto. soita ja pyydä tarjous 0400 480 213 Sepelit ja murSkeet • multa • Hiekka • Seulottu Sora • maanrakennuS KULJETUSJA MAANRAKENNUSPALVELUT info@kaivuujasora.fi | www. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Marja-Leena Jaakkola, Mari Ruoholahti, Sanni Putus, Anne Vuotinen www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto) KULJETUSJA MAANRAKENNUSPALVELUT info@kaivuujasora.fi www.kaivuujasora.fi Luotettava kumppani vankaLLa ammattitaidoLLa. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. krs 20100 Turku, p. Puh. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 26.6.2020 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ KULJETUSJA MAANRAKENNUSPALVELUT LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA PITOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET SORAHUOLTOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Paimio Sauvo Kaarina Ark. HUOLLOT . pohjaukset . Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. KORJAUKSET SUUNNITTELU . 470 2100 p. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. PERHEJUHLAT www.lounaskahvilaansku.com Asematie 1, 21530 Paimio Puh. 044 9765 534 HUOLLAMME AUTOSI NOPEASTI JA EDULLISESTI! -Jakohihnat -Katsastusremontit -Määräaikaishuollot -Rengastyöt PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. Alander Oy p. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 0440 422 494 anne.peltola@huom.fi www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HALUATKO OMAN ILMOITUKSESI TÄLLE SIVULLE. (02) 470 2234 Vistantie 24, 21530 Paimio . 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. kokoproteesit . 02-4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. ILMALÄMPÖPUMPUT . Onko viemäri rikki. 0400-603 101 24h KAUPANVAHVISTUSTA Anne Peltola Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja p. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . kaivuujasora.fi sepelit ja murskeet · multa · hiekka · seulottu sora · maanrakennus Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY www.peimarin.fi SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET . 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi Konemestarintie 4, Piikkiö Soita ja varaa aika puh. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 010 567 7080 ma-pe 9-18, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Tilausravintola Karhulampi P. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle