Paimio | Sauvo | Kaarina 7 SM-rallin päätöskilpailun kisakeskus Paimioon NRO 73. Vaihtuvuutta on tapahtunut erityisesti kärkiketjuissa. divisioonaan parantamaan viime kaudesta. Joukkueen pelaajamäärä on kasvanut 24:ään. JAN SUNDMAN . 14. PERJANTAINA 27.9.2019 102. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Ruoska laittoi kärkiketjut uusiksi Ruoskan kapteeni Taneli Mattila uskoo, että motivoitunut ja aiempaa urheilullisempi Ruoska onnistuu parantamaan viime kaudesta salibandyn 2. Viime vuosien pistelingot Ville Mäkelä, Kalle Perkonoja ja Jasse Laaksonen ovat kaikki kolme ainakin tällä hetkellä sivussa joukkueen toiminnasta. divisioonassa. . Aiempaa tiiviimpi ja motivoituneempi Ruoska-ryhmä lähtee salibandyn 2
BIO STARA Paimio, Pussitie 4 p. Kello 14.30 alkavassa ottelussa vastustajana on TarU. VIREÄÄ TYÖSYKSYÄ Ilmoitusasioissa Sinua palvelee: Maija Aro 02 588 8652, maija.aro@kunnallislehti.fi Raija Kirveskari 02 588 8653, ?raija.kirveskari@kunnallislehti.fi Perjantaina 4.10. Järjestelyiden koordinoinnissa avustaa Kaarinan kansalaisopisto. laajajakeluteema. Ruokalista: www.paimio.fi . klo 18.00 Kaarina-salissa: ”72-tuntia koulutus”. Pirjo Ailanto Paimion työttömyys taas neljässä prosentissa Johanna Käkönen Paimion työttömyysaste oli elokuussa 4,1 prosenttia. Katso karttagrafiikasta www. Elokuun lopussa maakunnassa oli 19 300 työtöntä työnhakijaa. Vain Varsinais-Suomen suurimmassa kaupungissa Turussa työttömyysaste oli elokuussa yli 10 prosenttia. Muntola Rt-kolmio 75 m 2 yhdessä tasossa Rauhalinna, Kaarina Iso piha Lisätied. Kunnallislehdessä oli virheellistä tietoa liittyen Paimion Kiekkoseuran (PKS) ottelupäivämääriin. pikalinkit . ja näyttö p. Elokuussa Paimion luku oli maakunnan toiseksi alhaisin. Kauden ensimmäisen kotiottelunsa PKS pelaa sunnuntaina 6.10. 045 255 7350 // 045 255 7350 // teemu.hakala@nuohoojat.fi PALTANPADAN RUOKALISTA 30.9.-4.10.2019 MA: Sitruuna-tuorejuusto kuorrutettua haukea L, G tai Pinaattiohukkaat M, L, Raparperi-mansikkakiisseli M, L, G, VEG TI: Kinkkukiusaus L, G tai Punajuuri-vuohenjuustolasagne VL, Luumukiisseli M, L, G, VEG KE: Kanaviillokki L tai Uuniperuna Härkis-kasvistäyte L, G, Vadelmakiisseli M, L, G, VEG TO: Kermainen riistakeitto L, G tai Feta-kasviscouscous L, Mangorahka L, G PE: Sipuli-pannupihvi M, L ja kermainen sipulikastike L tai Kasvis-papupihvi M, L, Karviaiskiisseli M, L, G, VEG Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. Voittotulos tuli lähes minuutin erolla hopealle sijoittuneeseen Helsingin Suunnistajien joukkueeseen. Kaikkiaan Varsinais-Suomessa oli avoinna elokuussa 5 123 työpaikkaa, kun vuosi sitten paikkoja oli 700 vähemmän. Sauvossa työttömyysaste oli tasan 5 ja Kaarinassa 6,2. Luento 1 ti 1.10. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, –13 prosenttia. 9. TEBOIL Paimio Sauvontie 9, 02-475 3200 Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20 TILAA LÄMMITYSÖLJYT NYT! Antero Pohjaluoto Antero kiittää muistamisesta Kriisinhallinta haltuun Kaarinassa -luentosarja Kaarinassa järjestetään 26.10.2019 Pisara -Valtakunnallinen valmiusharjoitus. Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistossa päästiin taas kesän kohonneiden lukujen jälkeen alle 20 000 työttömän rajapyykin. (02) 435 8006 Edustaja peetu karlsson p. VUOKRATA MYYTÄVÄNÄ VUOKRATTAVANA NUOHOUSTYÖT TEEMU HAKALA ja V-S nuohous oy ...toimivat normaalisti Paimiossa kaikissa nuohousalan töissä Tilaa meidät jo tänään. vierasottelulla Forssassa. Syyskuun aikana työttömien määrän ennakoidaan vähenevän edelleen. Turussa työttömänä oli 11,3 prosenttia työvoimasta. Parin viime vuoden aikana työttömien määrä on pudonnut ripeätä tahtia: nyt Varsinais-Suomessa ollaan lähellä kevään lukuja vuonna 2009. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. Luentosarja, joka koostuu kolmesta erillisestä tilaisuudesta, valmistaa kaarinalaisia valmiusharjoitukseen. Rajapyykin alle on päästy tänä vuonna myös helmi-, maalis-, huhtija toukokuussa. SM-pitkä matka suunnistettiin syyskuun alussa. Paltanpata. Tässä oikeat päivämäärät: PKS avaa kiekkokautensa perjantaina 27.9. Kahvitarjoilu! Lisätietoja ja ilmoittautumiset: SPR Kaarinan-Piikkiön osaston pj. Liekit–PKS -ottelu alkaa Forssan jäähallissa kello 19.30. Veikko Loukonen sijoittui hopealle H70-sarjassa häviten voittajalle 11 sekunnilla. 02-473 2690 C I N E M A BIO-KU VA J. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 27.9.2019 www.kymppi-katto.fi • puh. Työttömyys väheni Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa. Varsinais-Suomen pienin työttömyysaste oli Ruskolla, 3,7 prosenttia. 044 200 5001 tai email: mhsalmio@gmail.com Luentosarja on toteutettu yhteistyössä SPR Kaarinan-Piikkiön osaston, Kaarinan Rantakulman Marttojen ja Kaarinan kaupungin sekä useiden kaarinalaisten yhdistysten kanssa. ja ”Kaupunki varautuu –info” 22.10. Kouluttaja Sari Paju, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön 72 tuntia –varautumiskouluttaja Seuraavat Luennot ovat ”Kotivara koulutus” 15.10. Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,5 prosenttia. Työvoiman kysyntä vilkastuu edelleen. kuntsari.fi, miten eri kuntien työttömyysaste on muuttunut puolentoista vuoden aikana. 0400 375 833 Betjäning också på svenska avaimet käteen • takuutyönä • pitävät aikataulut www.kymppi-katto.fi hyödynnä 20 v juhlaedut KESÄN parhaat soita (02) 435 8006 asennusajat jaetaan nyt! juhlaedut nyt on aika tilata kattotai ikkunaremontti! Osallistu arvontaan ja VOITA 10.000 e kattOtai ikkunaremOntti arvonnan säännöt: www.kymppi-katto.. 044-2001147 HAL. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa, jossa luku on 8,9 prosenttia. Viestin aloittaja Antti Rantasaari tuli vaihtoon 14. Mäkilä Info & Lippuvaraukset: www.biostara.fi • Seuraa meitä myös: Facebook & Instagram Ensi-illat: RAMBO, PLAYMOBIL, MESTARI CHENG (myös PäiväNäytös TO!) sekä Otto Heikolan ja Anniina Kauttosen leikkaama TOTTUMISKYSYMYS Menestykset DOWNTON ABBEY sekä OLEN SUOMALAINEN jatkavat vielä! HUOM: KE olemme suljettu, PäiväNäytös/AfterSchool poikkeuksellisesti TO! Nuori viljelijä haluaa vuokrata PELTOA Paimiosta P. Työttömyysaste palasi tutun alhaisiin lukemiin kesän jälkeen. Lounasaika klo 11.00-13.00 Korjaus PKS:n ottelupäiviin Perjantain 20. tilalla, Lasse Vuorinen nosti joukkueen kakkoseksi ja Veikko Loukonen viimeisteli joukkueen sijoituksen tullen ykkösenä maaliin. Paimiossa työttömien kokonaismäärä oli 206. Kehityksen veteraaneille SM-viestivoitto SUUNNISTUS Piikkiön Kehityksen veteraanisuunnistajat onnistuivat hienosti viime viikonloppuna Mynämäellä viestisuunnistuksessa ja ottivat voiton H70-sarjassa. Marja-Helena Salmio p. 045 132 28 52 SiiSti ja valoiSa katutaSon liike-/ toimiStotila Paimion keSkuStaSta Pinta-ala 30 m 2 + wc, vistantie 22 p. 040 55 35 245 / S. Vaikka luennot ovat ilmaisia, toivotaan niihin ennakkoilmoittautumista. ruokalistat . Se on kuusi vähemmän kuin vuosi sitten elokuussa, kertoo Elykeskuksen julkaisema Työllisyyskatsaus
300 g savuhovin leiKKeleet 180 g (13,89/kg) Yksittäin 2,89/pkt 9 99 sisä& paahtopaisti Suomi Rajoitus 2 kg/talous lindRoos salanova salaattiRuuKKu läheltä! omena golden Ranska & omena gala Puola 99 RansKalainen patonKi 220 g (2,25/kg) Yksittäin 0,79/kpl parasta kirjolohta! Valio polaR 15% juusto 200 g (8,95/kg). KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 27.9.2019 Ruodoton KiRjolohifilee Suomi taRjouKset voimassa pe-su 26.-29.9. pantit 2,25, (1,76/l) Ilman korttia 10,95/15-pack HK lauantaimaKKaRatanKo 1,5 kg (3,33/kg) 4 99 läheltä KiViKylä maalaislihahyytelö n. ellei toisin mainita • palvelemme: ma–la 7–22, su 10–22 • joKipellontie 2, 21530 paimio Kulta KatRiina Kahvit 450-500 g (6,33-7,04/kg) yksittäin 3,49/pkt Kpl Kg Kpl 4 99 Kg 9 50 Maukasta ja edullista syksyiseen viikonloppuun! Kg 2 pKt pRK 15-pacK 4 99 Kg 1 99 11 95 Kg Kg 5 00 89 Kg 9 95 poRsaan KassleR myös palana Suomi 9 99 tomaatti Suomi 2 Kpl 1 79 Kpl 4 95 7 95 3 pKt Rosten linnapitKo 520 g (7,67/kg) suKulaKu 700 g laatikko (7,07/kg) 99 Kpl palvelemme klo 22.00 asti joKa päivä! naudan paistijauheliha Suomi meillä tehty! plussaKoRtilla! Ben & jeRRy’s jäätelöt 470-500 ml (9,98/l) ei non-dairy vegaanijäätelöt Ilman korttia 7,15/prk 1 59 pRK Valio appelsiinimehu 1 l Kpl 3 99 erä 4 99 Kimppu Roosa nauha RuusuKimppu 7kpl plussaKoRtilla! coca-cola & coca-cola ZeRo viRvoitusjuomat sis
Paasonen mainitsee muutama vuosi sitten sattuneet Nousiaisten ja Raision vesikatastrofit. Pahimmillaan muutamassa tunnissa kaupat tyhjentyvät pullovesistä ja vesikanistereista. . Toimintaa Paimiossa, Sauvossa ja Kaarinassa Tokmannilla järjestetyn ämpäri-installaation lisäksi Paimion lukiolaiset tekevät Nälkäpäivä-keräystä Paimion Smarketissa ja K-supermarketissa ja heidän lisäkseen myös muut koululaiset ovat keräyksessä mukana omissa luokissaan. Jokaisessa kodissa pitäisi aina olla kolmen vuorokauden ajaksi varoilla juomavettä, ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita. Luennot klo 18–20 Kaarina-salissa. Lisäksi apuun pyydetään muita yhdistyksiä, kertoo KaarinanPiikkiön SPR:n puheenjohtaja Marja-Helena Salmio. Jaana Paasonen ja Paula Jylhä-Ollila olivat torstaina Paimion Tokmannilla esittelemässä ämpäri-installaatiota, joka kertoo karua kieltä. . Perjantaina lipaskeräyksen lisäksi maistellaan ja myydään uutispuuroa ja kahvia K-marketin pihalla. PAIMIO, SAUVO, KAARINA Ina Virtanen Tänä vuonna muutamat Punaisen Ristin osastot rakentavat Nälkäpäivän yhteydessä installaation 33:sta Tokmannin lahjoittamasta vesiämpäristä. Perjantaina ja lauantaina lipaskeräys jatkuu Paimion S-marketissa ja K-supermarketissa. . SPR:n piiritoimiston työntekijä Jaana Paasonen ja Paimion osaston edustaja Paula Jylhä-Ollila esittelivät installaatiota ja toimivat Nälkäpäivä-kerääjinä. – Kyseiset ämpärit jaetaan 26.10. Kannellisen ämpärin avulla kotiin voi varastoida vettä katastrofia varten. Hamstraa juomavettä etukäteen SPR järjestää lokakuussa valtakunnallisen Pisara 2019 -harjoituksen, jossa testataan valmiutta toimia vedenjakelun häiriötilanteissa. . 1.10 Sari Paju Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä luennoi 72 tunnin valmiudesta. Tällöin pullotettu vesi loppui kaupoista. Nälkäpäiväkeräys käynnistyi jälleen. . Talousvettä olisi hyvä olla ämpärissä jemmassa, Jaana Paasonen kertoo. järjestetyn Pisara-harjoituksen yhteydessä paimiolaisille omaishoitajille, jotka kutsumme koolle. MARIA KESTI Huomio puhtaaseen veteen Nälkäpäivä-keräys . . INA VIRTANEN. Niitä vietiin Paasosen mukaan Helsingin Narikkatorille torstaina yhteensä 800 kappaletta muistuttamaan siitä, että joka päivä 800 henkeä kuolee puhtaan veden puutteeseen. Kriisinhallinta haltuun -luentosarja . Nälkäpäivän ämpäri-installaatio on esillä perjantaina kello 1216 Kaarina-talossa. . Pienikin hetki on merkittävä apu. Torstaina käynnistynyt Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys jatkuu lauantaihin saakka. Mukaan tarvitaan vain kuvallinen henkilöllisyystodistus. Viime vuonna Varsinais-Suomen alueella apua annettiin yhteensä 15 eri avustustilanteessa. Ennakkoilmoittautumista toivottu. Tällainen tilanne on lähivuosina ollut Raisiossa, Nokialla ja Nousiaisissa. . . Ehkä jokin vanhoista putkista on mennyt maan alla rikki, ja viemärivettä juoksee nyt juomaveteen. Kunnan on kiireesti tiedotettava asukkaita ja etsittävä, missä putki on hajalla. Jaon yhteydessä puhumme kotivara-asioista. Nälkäpäivä on SPR:n suurin vuosittainen keräys. . Nälkäpäivänä kaikki halukkaat ovat tervetulleita lipaskerääjiksi. . Katastrofirahaston tuella Punainen Risti parantaa puhtaan veden saatavuutta muun muassa eteläisessä Afrikassa. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | perjantaina 27.9.2019 UUTIS 4 PERJANTAI Jokaisen tulisi varautua vesikriisiin KAARINA Maria Kesti Mitä jos Paimiossa, Sauvossa tai Piikkiössä juomavesi on yhtäkkiä saastunut. . Paimion Tokmannilla oli torstaina esillä ämpäri-installaatio, joka muistutti, että joka tunti 33 lasta kuolee veden puutteeseen. Tapahtumaan osallistuu joka vuosi noin 20 000 vapaaehtoista. . Samoin vedenjakelu tarvitsee ylimääräisiä käsipareja. – Paimiossakin on joskus vesi ollut katkolla ja ihmiset kävivät hakemassa vettä palolaitokselta. . Vanhukset ja omaishoitajat voivat olla vaikeuksissa esimerkiksi pitkän sähkökatkon tai vesikatastrofin sattuessa, eivätkä välttämättä pääse hakemaan puhdasta vettä tai ruokaa. Kotimaassa katastrofirahaston turvin autetaan äkillisten onnettomuuksien uhreja, kuten tulipaloissa kotinsa menettäneitä. Tästä syystä kotivara-asioista on hyvä puhua ja varautua etukäteen. Sairaalat ja terveysasemat täyttyvät eivätkä pysty ottamaan vastaan enempää oksentelevia ihmisiä. Kerääjä voi itse päättää, milloin ja kuinka kauan haluaa kerätä. . Juomaja viemärivedet sekaisin. Installaatiolla kiinnitetään huomio siihen, että joka tunti 33 lasta kuolee puhtaan veden puutteen vuoksi. 15.10 Emmi Lukkarila Lounais-Suomen Martoista luennoi kotivarasta. . 22.10 Kaarinan kaupungin edustajat kertovat kaupungin valmiudesta kriisitilanteissa. Paimiossa näin on käynytkin ja vesipiste on ollut paloasemalla. Kaarinan-Piikkiön SPR:ssä ja Kaarinan kaupungissa havahduttiinkin siihen, ovatko kaikki tietoisia häiriötilanteiden valmiussuunnitelmista. Sauvo-Karunan osasto järjestää lipaskeräyksen keräyspäivinä iltapäivisin Sauvon keskustassa. 02 243 5353). Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Varoilla autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja ulkomailla. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kaikilta eivät kuitenkaan välttämättä pääse lähtemään kotoaan tai sitten heiltä ei löydy tilanteeseen sopivaa kannellista ja puhdasta ämpäriä, hän muistuttaa. Joka tunti 33 lasta kuolee maailmassa veden puutteeseen. Kriiseihin varautumisesta pidetään Kaarinassa luentosarja, jota ovat olleet järjestämässä Juha Nummelin, Hanna Inkeroinen, Marja-Helena Salmio ja Maija-Liisa Mård. Kotiin saakka tuotu tieto voi pelastaa henkiä, ja tähän tiedon jalkauttamiseen tarvitaan vapaaehtoisia auttajia. . Kannelliset ämpärit loppuvat kaupoista vesikriisin tullen ensimmäiseksi, Kaarinan kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Juha Nummelin tietää. Paimiolaiset omaishoitajat saavat ämpärit Paimion Tokmanni oli yksi kohteista, jonne installaatio pystytettiin. . . – Kriisitilanteessa kaupunki johtaa ja SPR tukee viranomaisen työtä. Kaarinassa lipaskerääjät ovat K-Supermarket Katariinassa, S-Market Kaarinassa, Piispanristin Prismassa sekä Krossin Lidl:ssä. Ämpäreillä on myös tärkeä sanoma kotimaassa. . Jo 15 euron lahjoitus mahdollistaa puhtaan veden lapselle koko vuodeksi. Ilmoittautua voi Kaarinan kansalaisopiston verkkosivuilla (bit.ly/Pisara2019), kaupungin palvelupisteissä tai Kaarinan–Piikkiön SPR:lle (puh. Tokmannilla nähdyt kannelliset vesi-installaation ämpärit ovat kotimaiselta Orthexilta. Kaikki asukkaat eivät ole sähköisen viestinnän piirissä eivätkä saa nopeasti tietoa juomaveden vaarallisuudesta. Vettä ei saa käyttää, joten asukkaille on järjestettävä lennossa tankkivettä. Kaarinan-Piikkiön osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen lipaskeräyksenä torstaina ja perjantaina kello 10-18 ja lauantaina 10-16
Syyskuussa 2016 Alatalo siirtyi Somerolle kunnan elinkeinotoimen tehtäviin aina vuoden 2017 loppuun saakka. . – Tällä mahdollistetaan ympäristöohjelman tosiasiallinen käyttö, huomioiminen ja hyödyntäminen kaupungin päätöksenteossa, toteaa sosiaalija terveyslautakunta lausunnossaan. – Ensinnäkin sijainti. – Koen aidosti saaneeni Sauvosta positiivisen kuvan. Virkaan on haastattelukierroksilla enää neljä hakijaa. Perheeseen kuuluu vaimo sekä 4ja 8-vuotiaat pojat. Ei hautaudu A4-viidakkoon Tekninen lautakunta asettui ympäristöohjelman suhteen samalla lailla myönteiselle kannalle kuin sosiaalija terveyslautakunta. Alatalo lähti opiskeluaikoinaan työharjoitteluun eduskuntaan, jossa viihtyi lopulta seitsemän vuoden ajan. Uusi työntekijä kunnassa tuo luonnollisesti uutta virettä ja ajatuksia. Valtiotieteiden maisteri. . Paimion ympäristölautakunta hyväksyi osaltaan luonnoksen Paimion ympäristöohjelmaksi kesäkuussa ja pyysi luonnoksesta lausunnot muilta lautakunnilta 15. Viiden kuukauden viransijaisuuden aikana Alatalo ei kuitenkaan laita sen suuremmin Sauvossa tuulemaan. Pian 37-vuotias. Projektityöntekijä Meri Leinon työstämä ohjelmaluonnos valmistui kesän kynnyksellä. Näin kunnan imago voisi kehittyä. . – Kunnanjohtaja on vuoden loppuun asti poissa, joten kunnioitan hänen toimintatapojaan, jotka täällä ovat olleet käytössä. Konkreettista, realistista Paimion sosiaalija terveyslautakunta on tyytyväinen luonnokseen ja pitää sosiaalija terveysjohtaja EevaSirkku Pöyhösen tavoin tärkeänä, että ympäristöohjelman toimenpiteet ja niiden arviointi on sidottu kaupungin talousarvion ja tilinpäätöksen laadintaan. Mynämäellä asuva Alatalo kertoo työmatkan taittuvan hyvällä reittivalinnalla töihin runsaassa kolmessa vartissa. . . Lautakunta katsoo, että ympäristöohjelmassa esitetyt toimenpiteet ovat konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia. Kaupungin kiinteistöjen päästöihin voidaan vaikuttaa pitämällä tilojen käyttöaste korkeana, käyttämällä kiinteistöjä energiaa säästävällä tavalla ja toteuttamalla energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja. . Olen hyvin tyytyväinen täällä työskentelyyn, työtovereihin, työtehtäviini sekä yhteistyöhön päätöksentekijöiden kanssa, hän kertoo. Sittemmin vuonna 2018 hän aloitti työt Kaarinan kaupungin hallinnon asiantuntijana. Joitain seikkoja Alatalo kuitenkin nostaisi esille Sauvosta, joita muualla voitaisiin arvostaa. – Kunnallishallinto on minulle intohimo. – Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana monessa niin kuntakentällä kuin valtion hallinnon puolella, Alatalo jatkaa. Yhdelläkään lautakunnalla ei ole ollut huomauttamista ohjelmaluonnoksen suhteen. Kaupungin työntekijöiden työpäivän aikaisen liikkumisen päästöihin on tarkoitus saada positiivista muutosta sähkötai kaasukäyttöisten leasing-autojen avulla. . Juuso Alatalo . Juuso Alatalo työskentelee Sauvon kunnanjohtajan tehtävissä vuoden loppuun saakka. – Hanke olisi merkittävä isommallekin kunnalle. Ohjelmassa linjataan, että ympäristöja ilmastotavoitteiden huomioiminen kaupungin toiminnassa on edellytyksenä sille, että visio Paimiosta Varsinais-Suomen elinvoimaisimpana kaupunkina on mahdollista toteuttaa. Lisäksi ohjelmassa tähdätään siihen, että Paimion kaupunki ottaa käyttöönsä Motivan ohjeet joukkoliikenteen hankinnoissa sovellettavista ympäristökriteereistä. Paimion kaupunki pyrkii toiminnassaan edistämään viisasta liikkumista ja lisäämään uusiutuvan energian käyttöä liikkumisessa. Sitä vastoin niiden taloudelliset toteuttamismahdollisuudet pohditaan vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä. – Ympäristöohjelman myötä ympäristöja ilmastotavoitteita edistävät toimenpiteet ovat suunnitelmallisia ja saavat nykyistä enemmän myönteistä julkisuutta myös asukkaiden keskuudessa. . Metsien hoidossa kaupunki siirtyy asteittain kohti jatkuvan kasvatuksen metsäalueita.. – Nyt Sauvon viransijaisuuden myötä jätin luottamustehtävät sivuun, Alatalo kertoo. KUNNALLISLEHTI perjantaina 27.9.2019 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 7.24 19.15 Sijaisena Sauvossa . Kunnallishallinto on minulle intohimo. – Meri ja luonto ovat vahvat valttikortit, jotka tarjoavat paljon mahdollisuuksia. Sauvon brändiä voisi kehittää Vaikka Sauvossa onkin käynnissä suuri kouluremontti, näkee Alatalo sen investointina tulevaan. Sauvon kunnanjohtajan viransijainen elokuusta vuoden loppuun. Sauvon viransijaisuuden jälkeen edessä saattaa olla siirtyminen Satakuntaan. INA VIRTANEN Paimion lautakunnat tyytyväisiä ympäristöohjelmaluonnokseen PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginvaltuusto on myöntänyt tälle vuodelle määrärahan Paimion ympäristöohjelman laatimiseksi. Saatuaan virkavapaan Kaarinan tehtävästä, sijaistaa hän Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allénia vuoden loppuun saakka. Luottamustehtävissä SDP:n edustajana Mynämäellä Alatalo on toiminut viimeiset 15 vuotta ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana toista kautta. Paimion kaupungin teknisen johtajan Markku Kylénin esityksen mukaisesti tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, että ”ympäristöohjelmassa teknisten palvelujen vastuulle esitetyt lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpiteet ovat konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia ympäristöja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Paimiossa”. Tämän jälkeen toimin ryhmäkanslian palveluksessa elinkeinopoliittisena asiantuntijana. Seitsemän vuotta vierähti eduskunnassa Turun yliopistosta valmistunut 36-vuotias valtiotieteiden maisteri on ehtinyt olla monessa mukana. Olin otettu yhteydenotosta, ja vastasinkin nopeasti haluavani paikan. Näin hänen on hyvä palata vuodenvaihteessa takaisin töihin. Kaiken kaikkiaan Sauvon brändi ja yleinen tunnettuus voisivat olla Alatalon mielestä jatkossa paremmin esillä. Hankintojen suhteen lähdetään siitä, että kaupungin hankinnat ovat kestäviä ja että hankintoja tehtäessä arvioidaan aina elinkaari-, ympäristöja ilmastovaikutukset. Sen jälkeen siirryin avustajaksi muun muassa Eero Heinäluomalle ja Päivi Lipposelle. Sauvon keskustasta ajaa kymmenen minuuttia moottoritielle, ja lähistöllä on yritystontteja, joita kannattaisi hyödyntää. Sauvon viransijainen kunnanjohtaja Juuso Alatalo kehittäisi Sauvo-brändiä SAUVO Ina Virtanen Elokuun alussa Sauvon kunnanjohtajan viransijaisena aloittanut Juuso Alatalo kertoo viihtyneensä paikkakunnalla hyvin. . Tulevaisuudessa Paimion kaavoituksessa huomioidaan ympäristönäkökulmat mahdollisimman laajasti jo heti kaavoituksen alkuvaiheesta lähtien. . Tällä hetkellä Juuso Alatalo on mukana kilvassa Ulvilan kaupunginjohtajaksi. – Vuoden 2010 maaliskuussa lähdin kolmen kuukauden harjoitteluun, josta poiki lopulta kesätyötä. Samalla tekninen lautakunta katsoo sosiaalija terveyslautakunnan tavoin, että ympäristöohjelman toimenpiteiden sitominen talousarvion laadintaprosessiin varmistaa, että toimenpiteet eivät hautaudu ympäristöohjelman sivuille. Koulutuslautakunnalla ja sivistysja vapaa-aikalautakunnalla ei ole huomautettavaa Paimion kaupungin ympäristöohjelman luonnoksesta. Ohjelmassa lähdetään siitä, että Paimio on ympäristöystävällinen, turvallinen ja puhdas kaupunki, jossa yhdistyvät luonnonläheisyys, kiertotalousosaaminen ja kaupungin kehittyminen pienemmän hiilijalanjäljen kaupunkina. . Toisena seikkana Alatalo nostaa esille luonnonläheisyyden. Paimion ympäristöohjelma pähkinänkuoressa Ympäristöohjelman tarkoituksena on viitoittaa Paimiota kohti uutta, kestävämpää tulevaisuutta. – Seurannan kannalta on hyvä, että tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan, miten toimenpiteiden toteutuksessa on onnistuttu, tekninen lautakunta toteaa. Lisäksi välimatka Turkuun ja pääkaupunkiseudulle on maltillinen. Virkavapaalla Kaarinan kaupungin hallinnon asiantuntijan tehtävistä. . syyskuuta mennessä. Asuu Mynämäellä. Sen myötä kunta saa positiivista kuvaa ja toivottavasti kouluremontin valmistuminen houkuttelisi ihmisiä muuttamaan Sauvoon
Kysykääpä omilta nuoriltanne, mitä he ajattelevat! Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www. Siellä on mukava kulkea, ei kutittele heinät jalkoja :) koiran ulkoiluttaja . Hieno tapahtuma, joka pitää tärkeää aihetta esillä. Ei tarvitsisi tehdä muuta kuin toimittaa omat roskansa asiaankuuluvaan paikkaan. Merenpinnan nousu on nopeutunut entisestään, jäätiköt sulavat ja romahtavat. Pääsen töistä, tunnin odotus ja toinen tunti matkassa kotiin. Suomessa roskien määrä ei ole lähelläkään maailmanennätystasoa, mutta aika erikoisella tavalla siltäkin osin hoidamme sitä kuuluisaa luontosuhdettamme. Pitäisikö muuttaa jonnekin, missä joukkoliikenne toimii . Tiistaina klo 8.06 sinä harmaan maasturin kuljettaja ajoit ylinopeutta, ja meinasit ajaa tyttöni päälle suojatiellä Vistan koulun edessä. . Toivottavasti joku kokee herätyksen. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, jopa kansallispuistomme kärsivät roskia ympärilleen kylvävistä luontomatkailijoista. kunnallislehti.fi –nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. Kautta maailman sivu asiat ovat muuttuneet sitä kautta, että uudet sukupolvet heräävät rohkeasti vaatimaan muutosta. Näyttää siltä, että kriisitietoisuus on kasvanut ja nyt perätään ratkaisuja korulauseiden sijaan. Tämä alun perin Virossa ideoitu, mutta nykyään maailmanlaajuinen tempaus sai meilläkin väkeä liikkeelle ja siitä uutisoitiin näyttävästi. Nasakassa puheenvuorossa Sewòn muistutti miten tärkeästä askeleesta on kyse, kun valtuusto keskusteli liittymisestä hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen. Olisihan elukkaparan kovasta kohtalosta edes jotain hyötyä, jos joku kuvan nähtyään vähentäisi roskaamista, mutta kuinkahan lienee. Hämmästyn joka vuosi maanteiden varsilta keväisin kerättävää jätemäärää. Vilkkaampien teiden varsilta kertyy muutaman kymmenen metrin matkalta jätesäkillinen auton ikkunasta vuoden aikana ulos heitettyä roinaa. Hänen viestiään on pyritty vähättelemään, motiiveja epäillään. Syybyntien varren metsätöitä, joku on jo varmaan moittinut, mutta kerrotaan nyt, että osuvat ne jonkun silmiin ihan mukavastikin. Roskaantuminen seurannaisvaikutuksineen on joka puolella maapalloa valtava ongelma. Maapallolla ei ole kolkkaa, jossa muutos ei jo näkyisi. Kuva nälkään nääntyvästä laulujoutsenesta, jonka nokkaan on tarttunut luontoon heitetty kaljatölkki, kerää nopeasti huomattavan paljon sympatiapisteitä sosiaalisessa mediassa. Tuo 16-vuotias ruotsalaistyttö päätyi YK:n ilmastokokoukseen vaatimaan tiukin sanoin maailman valtioiden päämiehiltä todellisia tekoja ilmastomuutoksen hidastamiseksi. Suomessa on tänään nuorten ilmastolakko, johon meitä aikuisiakin on kutsuttu mukaan. Esimerkiksi tämä Paimion hiilineutraaliushanke on vasta matkalla konkretiaan, mutta se on silti yksi askel tiellä, jonka pitäisi johtaa ilmaston kannalta kestävämpään tulevaisuuteen. On kuitenkin pakko myöntää, että se jätti minut vähän sekaviin fiiliksiin. . Toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ovat joko epäonnistuneet tai tuottaneet liian vähän tulosta. Valoisalta ainakin näyttää. Näemme kaikki ilmastonmuutoksen seurauksia ihan vain säätiloja seuraamalla. Jari Kårlund Kirjoittaja on sauvolainen ajattelija, luonnon tarkkailija ja Turun Lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja. Viime vuosina olemme nähneet paljon järkyttäviä uutiskuvia roskaantumisen vaikutuksista. Voisi kuvitella, että mieluisia rakennuspaikkoja. Iltapäivällä Turusta lähtee klo 15.10 bussi ja seuraava vasta 16.20. . Nuoremme voivat antaa meille tässä kohden vipuja työntövoimaa. Jos nyt yritetään saada ihmiset oikeasti käyttämään joukkoliikennettä, niin vuorojen lisäys olisi ollut paikallaan. Muitakin ympäristön ja ilmaston kannalta tärkeitä signaaleja on on vireillä. Taina Tukia Greta ei ole yksin. Kiitos sinulle, joka jo monena vuotena olet siistinyt Varasvuoren länsipään metsän polkujen varret. Voit myös lähettää tekstarin numeroon 050 439 0009. Monista maailman maista poiketen meillä olisi käytössämme kohtalaisen toimiva jätehuoltoja kierrätysjärjestelmä. Kysykääpä omilta nuoriltanne, mitä he ajattelevat! Paimiokin saattoi keskiviikkoiltana nähdä gretamaisen vilauksen, kun kokoussalissa piti puheenvuoron nuorisovaltuuston edustaja Aada Sewón. Roskaa! PÄÄKIRJOITUS Gretan kannoilla Viikko sitten miljoonat nuoret ympäri maailman marssivat elinkelpoisen planeetan puolesta. Hän ei ole yksin. Vai onko sittenkin vaan niin paljon mukavampaa ja helpompaa jättää roskat siihen, missä sattuu kulloinkin olemaan, ja olettaa, että Siivouspäivä-uutisista tutut lenkkiasuiset iloiset helsinkiläiset tulevat hoitamaan paikat siistiksi. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 27.9.2019 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET NASEVAT . Aika ryteikköhän siinä ennen oli. Näin käy toivottavasti nytkin. Greta on johtotähti ilmastonmuutosta hidastavalle taistelulle. Ja vieläpä sellainen ongelma, jonka jokainen voi omalta osaltaan ratkaista helposti ja ilman kustannuksia. Se taisi olla joko aivan ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä nuorisovaltuuston edustajan käyttämiä asiapuheenvuoroja valtuustossa. Ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt ovat vain kasvaneet ja fossiilisen energian käyttö on lisääntynyt. Ulkomaisten lisäksi myös kotimaista tarjontaa löytyy. Viikolla valtamediat Suomessakin ovat kertoneet uutisia YK:n ilmastohuippukokouksesta. Helposti voisi sortua kuvittelemaan, että näkyvyytensä vuoksi roskaantuminen olisi kaikkien mielestä ongelma. Tytön takana tapahtuu kuitenkin jo sellaista voimakasta liikehdintää, jota ei voi jättää huomiotta. Roskaantuminen on joka puolella maapalloa valtava ongelma.. Aika paljon parannettavaa on meillä suomalaisillakin. Heli . . Roskaa on joka paikassa. Jos haluat kuvan mukaan, lähetä se erikseen. ohikulkija Viime lauantaina vietettiin Siivouspäivää. Sunnuntaina New Yorkissa järjestettiin 250 000 osanottajaa koonnut ilmastomarssi, jossa esiintyi ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Kaikki tietävät valtamerien suunnattomat jätepyörteet ja roskiin hautautuneet Kaukoidän lomarannat
toinen toistaan upeampia harrasteajoneuvoja, tehdä löytöjä rompetorilta sekä virittäytyä tunnelmaan ennen ralliautoja mm. Lauantaina tapahtumat päättyvät Metsämäen raviradalle, jossa Metsämäki Motor Show on pakattu täyteen ohjelmaa. Yksi todennäköisesti kuitenkin eniten huomiota keräävä kuljettaja on kuitenkin rallicrossin maailmanmestaruudesta taisteleva Niclas Grönholm, joka toimii rallin VIP-auton kuljettajana. Lauantaipäivän erikoiskokeiden sarja aloitetaan Sauvossa Pöylä 1:llä, josta siirrytään Tiskarlan ja Vaskion pikataivalten kautta huoltoon. (02) 7702 626 klo 8.15-15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Salo-Turku SM-rallissa ajetaan kahden päivän aikana yhdeksän erikoiskoetta yhteispituudeltaan 102 kilometriä. Romua ja törmäilyä on luvassa aina klo 16 saakka, kun 18 kilpailijaa ottavat mittaa toisistaan Motor Shown romuralliareenalla. Niinikään Paimion Urheiluautoilijoita edustava Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki ajavat hekin kotikonnuilla. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Hyvänmielen kahvio ja oman leipomon myymälä Paimiossa! www.cafeasta.fi Leipomo-Konditoria Ark. 1.10. Ensimmäinen auto starttaa erikoiskokeelle klo 17.30. 473 2602 Katamme herkullisen lounaan klo 11-13 Paimiolaiskuskitkin vauhdissa SM-teillä . Tilaushinta 1.12.2018 alk: Kestotilaus / 12 kk 104,00 € Kestotilaus / 6 kk 53,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 36,90 € Kestotilaus / 3 kk erissä 28,70 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Varsinkin SM1-luokassa tilanne on todella kutkuttava Juha Salon johtaessa luokkaa vain neljän pisteen erolla toisena olevaan Teemu Asunmaahan. Tiet ovat erittäin haastavia ja pimeys tuo aina sellaisen oman mausteensa kisalle. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:24 19:15 06:42 19:57 Lauantai +13°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:26 19:12 06:44 19:54 Sunnuntai +12°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:28 19:09 06:46 19:51 Maanantai +12°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:31 19:05 06:49 19:48 Tiistai +7°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:33 19:02 06:51 19:44 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk: Etusivu väri 2,35 /pmm Tekstissä mv 1,40 väri 1,60 /pmm Takasivu mv 1,44 väri 1,64 /pmm Muualla mv 1,27 väri 1,47 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Tasainen kausi saa odotetun päätöksensä huippujännittävistä asetelmista, kun Mad-Croc SM Ralli ajetaan Salossa ja Turussa kaksipäiväisenä kilpailuna. Varsinainen päätös tapahtumalle nähdään klo 17:30 alkaen, kun itse ralliautot saapuvat näyttämölle ja suorittavat raviradan alueelle rakennetun yleisöerikoiskokeen. Iltapäivän lenkki koostuu toistamiseen ajettavasta Pöylästä ja Liedon nurkilta löytyvistä legendaarisista Saukonojasta ja Suopohjasta. Lauantain erikoiskokeet ovat sitten hieman tutumpia, vaikka sieltäkin löytyy yksi, jota en ole ajanut koskaan. – Siellä varmasti tullaan näkemään harvennusta porukassa. Perjantain lähtö tapahtuu Salon markkinoiden ohessa kaupungintalon edestä ja kilpailun päättävä erikoiskoe ajetaan Turussa, Metsämäen raviradalla, lauantaina, jossa tapahtumat alkavat klo 14. Klo 14 alkava romurallikilpailu on mukana Turussa ensimmäistä kertaa nykymuodossaan. Kisan suurin haaste Samuli Nevän mukaan löytyy perjantai-illalla Kiskon suunnilla ajettavista erikoiskokeista. Suomi Cup 5-luokan pistetaulukossa neljäntenä ennen viimeistä osakilpailua majaileva paimiolainen otti äskettäin Laitilassa kauden kolmannen luokkavoiton. Jokaisen SM-luokan mestari on vielä selvittämättä, joten odotettavissa on tiukkaa vääntöä viimeisille metreille saakka. Paimiolaisittain kiinnostavia nimiä on Paimion Urheiluautoilijoiden Pasi Lyytikäinen, joka ajaa kartturi Panu Plosilan kanssa rallin Suomenmestaruussarjaa, ja on sarjassa nyt 7. Hän ajaa TGS-tallissa ja alla on täysiverinen R5-luokan Skoda Fabia. 040 5390969 sari.kuusinen@sss.fi myynti toimitus PAimio-sAuVo-KAARinA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2019 Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Tapahtumapaikalla on mahdollista ihastella myös mm. Määräpaikkalisä on 15%. Lyytikäisen päätukija ralliteillä on paimiolainen Ansion Sementtivalimo. Omat haasteensa kuljettajille, sekä kartanlukijoille tarjoaa myös se, että perjantaina erikoiskokeet ajetaan syysillan pimeydessä. sijalla. Hieno reitti kaiken kaikkiaan, mahtavaa päästä vetämään kotikisaa taas, kommentoi Nevä. Huom. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimituksen avustaja Ina Virtanen (02) 588 8656 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. crosskartien näytösajoilla. Kokemusta kyseisistä teistä löytyy, joskaan nekään kokemukset eivät ole ihan sieltä tuoreimmasta päästä. . Mad-Croc SM-Rallissa panokset kovenevat kilpailukeskus Neste K Paimion kupeessa RALLI Suomenmestaruussarjan kausi vuosimallia 2019 on viimeistä osakilpailua vaille valmis. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +12 +12 +13 1 Sää 27.9. TONI RUOTSALAINEN. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Lisäksi paikalla on myös paloauto lapsien ihailtavaksi, eMotorsport Lounge, jossa voi kokeilla autourheilua virtuaalisesti sekä Suomen ensimmäinen valmisteilla oleva sähkörallicross-auto, joka on Turun Ammattikorkeakoulun käsialaa. . Nevä loikkaamassa Laitilan SM-rallissa. Rallin kilpailukeskus ja kaikki toiminnot on keskitetty Neste K Paimion ja Paimion Liikenneturvallisuuskeskuksen maisemiin. Erikoiskokeen tauottua Metsämäen sisähallissa vietetään vielä Ralli SM-kauden viimeiset palkintojenjaot
Lukiolaiset kirjasivat Paimion arvokkaita luontokohteita paikkatietojärjestelmään PAIMIO Ina Virtanen Paimion lukion Geomedian kurssi teki yhteistyötä Paimion kaupungin paikkatietopalvelujen kanssa. Tiedoista hyötyä kaupungille Oppilaiden vieraillessa kohteissa kirjasivat he paikat piirrettävään maastokarttaan. Kaiken kaikkiaan arvokkaita luontokohteita on Paimiossa 192 kappaletta. Myös eräs arvokas puu oli myrskyssä kaatunut, eikä sitä enää ollut. Kurssilaiset kävivät läpi niistä useamman kymmenen. Vaikeinta oli heidän mukaansa paikkatieto-ohjelmiston käyttö. Kaupunki voi jatkossa hyödyntää oppilaiden hankkimia tietoja vaikka kaavoitusvaiheessa tai rakennuslupia laatiessaan. Apu on todella tärkeää kaupungille. INA VIRTANEN Kaupungin paikkatietovastaava Virpi Lindvall oli iloinen oppilaiden kanssa tehdystä yhteistyöstä. Paimion lukion GE4-kurssilaiset kokoontuivat viimeiseen tapaamiseen kaupungin paikkatietopalvelujen kanssa. – Kohteen kunnon selvitys on oppilaan käsialaa. Yhteistyö ja jäljelle jääneiden kohteiden kartoittaminen jatkuu mahdollisesti myöhemmin uuden ryhmän avustuksella. Esimerkiksi Spurilassa sijainneesta koivukujasta olivat vain kannot jäljellä. Arvokkaat luontokohteet jaettiin oppilasryhmien kesken. Maasto voi kuitenkin muuttua. Paljon on tapahtunut 20 vuodessa.” Virpi Lindvall INA VIRTANEN. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 27.9.2019 Kaatunut puu ja muita luontokohteita . Paljon on tapahtunut 20 vuodessa. Tehdyn työn tuloksena näemme, että kohteessa on käyty tänä vuonna ja se pitää tarkistaa esimerkiksi kaavoitusvaiheessa. Esimerkiksi erään Veikkarissa sijainneen männyn paikka olikin aivan eri puolella tietä, mitä vanha paikka kartalla antoi ymmärtää. He vierailivat alueilla ja laativat paikkojen tilanteesta raportin. ”Alkuperäinen selvitys on laadittu vuonna 2000. Kurssilaiset päivittivät tietoja Paimion arvokkaista luontokohteista ja kirjasivat niistä päivitetyt tiedot kaupungin tietokantaan. – Alkuperäinen selvitys on laadittu vuonna 2000. Nyt aineistoon voidaan päivittää oppilaiden keräämät tiedot, kaupungin paikkatietovastaava Virpi Lindvall kertoo. Lindvall kävi ryhmän viimeisellä kokoontumiskerralla läpi oppilaiden keräämiä tietoja. Toiveissa on saada yhteistyölle jatkoa tulevaisuudessakin. – Näitä tietoja ei toistaiseksi näytetä julkisesti karttapalvelussa esimerkiksi vandalismin pelossa, Lindvall jatkaa. Esimerkiksi siirtolohkareiden ja kallioiden merkitseminen oli helppoa, sillä ne eivät luonnollisesti vuosien saatossa ole vaihtaneet paikkaansa. – Nyt tekstiosio kohteista saadaan yhteen tietokantaan, josta ne linkitetään paikkatietoaineistoon, Lindvall selvittää. – Kun kohteet on aikanaan määritetty, käytettiin KKJkoordinaattijärjestelmää. – Katsotaan kriittisesti oppilaiden tulkinta ja tulos sekä mietitään, pitääkö kaupungin asiantuntijoiden vielä käydä tarkistamassa tilanne paikan päällä, hän kertoo. Yhteistyö syntyi opettaja Miia Aaltosen ideasta, eikä vastaavaa ole aiemmin kokeiltu. Tunnettu Ylä-Vistalla sijaitseva Silkkikivi oli puolestaan merkitty metsään, eikä pyörätien varrelle, missä se todellisuudessa sijaitsee. Maasto muuttuu vuosien saatossa Oppilaiden antaman palautteen perusteella maastot ja tehtävät vaihtelivat. . Tietokantaan huomiot kirjattiin sähköisesti kaupungin tietokoneilla. Vuonna 2010 tapahtuneen koordinaattijärjestelmän muutoksen myötä aineistoihin on saattanut syntyä muunnoksissa virheitä tai alkuperäinen kartta voi olla summittainen, Virpi Lindvall selvittää
Päälle päätteeksi kaupunginvaltuusto antoi lausuntonsa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen johdosta ja merkitsi tiedokseen sivistysja vapaa-aikalautakunnan päätöksen Ehkäisevän päihdetyön rahaston uusista säännöistä. Tämä on iso asia ja toivon oikeasti, että valtuusto ottaa tämän vakavasti. Mäkisen ehdotus neljän vuoden harkinta-ajasta raukesi kannattamattomana. Valtuusto hyväksyi Paimion Ekopuutarhakylän asemakaavan ja teknisen johtajan viran perustamisen sekä päätti, että Paimion kaupunki osallistuu 30 000 euron panostuksella Paimion Parantolan säätiön perustamiseen ja liittyy Hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen. – Ajatuksena on, että virka saataisiin täytettyä hyvissä ajoin ennen nykyisen teknisen johtajan siirtymistä eläkkeelle. – Kiva hillua ympäri maailmaa tietämättä mitään. – Nyt ollaan perustamassa uusi virka johtoportaaseen. SDP-ryhmän puheenjohtaja Seppo Laitinen esitti, että Paimiossa tulee tehdä ja saattaa valtuuston tietoon ”hyvin suurta säästäväisyyttä noudattaen” kokonaisselvitys teknisen puolen viroista ja kunkin viran tarpeellisuudesta. Vihreällä napilla sanotaan ”JAA” ja punaisella ”EI”. – Kyseessä on niin keskeinen toimiala, että tämä virka on aiheellista ja tarpeellista perustaa mahdollisimman nopeasti, ilman että syntyy resurssipulaa ja epätietoisuutta, Jussinmäki sanoi. KUNNALLISLEHTI PAIMIO Perttu Hemminki Paimion kaupunginvaltuusto teki viime keskiviikon kokouksessaan pieniä, mutta muun muassa ekologisella mittapuulla melko merkittäviäkin päätöksiä. Korvaako se jonkun viran vai jääkö joku vanha virka roikkumaan. – Tässä on nyt sellainen vyyhti, että vs. – Me ollaan jo myöhässä, mutta olen kuitenkin erittäin iloinen, että Paimion kaupunki on lähdössä tähän mukaan. Toiseksi paras aika on toimia nyt. Kaupunginvaltuuston kokouksessa kuultiin myös Paimion nuorisovaltuutetun Aada Sevónin kannanotto. Perussuomalaisten Martti Mäkistä lukuun ottamatta valtuutetut suhtautuivat niin sanottuun Hinku-kunta hankkeeseen myönteisesti. Pisimpään valtuusto keskusteli kuitenkin teknisen johtajan virasta PAIMIO Perttu Hemminki Liittyminen Hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen kirvoitti Paimion kaupunginvaltuuston keskiviikon kokouksessa puolenkymmentä puheenvuoroa. kaavainsinööri ilmeisesti lähtee toiseen kuntaan ensi maanantaina, kiinteistöpäällikön virka on auki, vakituinen kaavainsinööri hoitaa turkulaisen firman palveluksessa Paimion asioita ja tekninen johtaja jää ensi vuonna eläkkeelle. 9 perjantaina 27.9.2019 Paimio mukaan Parantolan säätiöön ja Hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen . Mikko Lindberg (kesk.) totesi, että keskustan valtuustoryhmä pitää erittäin hyvänä asiana sitä, että Paimio lähtee mukaan Hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen. Suomessakin laitetaan polttoaineille kaikenlaisia veroja, hän jupisi. Martti Mäkisen (ps.) mielestä hiilineutraaliudesta puhuminen on hillumista ja vouhottamista Sanna-Maija Ansio (kuvassa) jätti kokoomuksen, keskustan, ja kristillisdemokraattisen yhteisen valtuustoaloitteen metsäpäiväkotiryhmästä, joka voisi kokeilun myötä laajeta metsäpäiväkodiksi. Sevón muistutti samalla, että ilmastotekojen kohdalla aikaa ei ole tuhlattavaksi: – Paras aika olisi ollut toimia eilen. Olisi tärkeää, että tekniset johtajat, nykyinen ja uusi, ehtisivät työskennellä jonkin aikaa yhdessä. Seuraavan puheenvuoron käytti perussuomalaisten Martti Mäkinen. Kimmo Jalonen (kd.) sanoi, että ”on ihan hyvä, että meitä keski-ikäisiä herätellään ja että lähdetään tekemään edes niitä pieniä asioita, joita kaupungissa voi tehdä”. Myös Helena Lahti katsoi puheenvuorossaan, ettei asia ole erityisen kiireellinen. – Kaiken maailman hoohooja haahaa-ihmiset huutaa, että pitää olla hiilineutraali. Tiedon siirtymiselle on olemassa niin suuri tarve, että sitä on vaikea ymmärtää. . Jatkoa ajatellen nyt on tehtävä kokonaisselvitys siitä, kuka hoitaa ja mitä hoitaa, Laitinen sanoi. Vihreiden Sini Heino oli samoilla linjoilla. Voimme olla edelläkävijöitä ja näyttää suuntaa muille kunnille, hän sanoi. Ei välttämättä jonoa oven taakse Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki tähdensi, että kyse on viran perustamisesta siten, että se ei merkitse henkilöstöeikä resurssilisäystä. Äänessä oli myös Paimion nuorisovaltuutettu Aada Sevón, joka kertoi riemastuneensa kuultuaan Paimion aikeista liittyä hiilineutraalien kuntien joukkoon. Mäkinen oli näreissään muun muassa siitä, että ”YK:ssakin on hillumassa kaiken maailman ympäristöaktivisteja”. Ei pidä hinkua tällaiseen hinku-projektiin, vaan katsotaan ensin mitä muut tekevät ja mihin tämä vouhottaminen on menossa. Valtuusto päätti äänin 26–9 perustaa teknisen johtajan viran ja vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon tai teknisessä opistossa suoritetun insinöörin tutkinnon. – Ilmastonmuutos alkaa olla kohtalaisen kiistämätön asia, Jalonen huomautti. – Tämä on hieno ja todella tärkeä askel Paimiolle. – Kyseessä on positiivinen asia paitsi ilmaston kannalta myös taloudellisesti ja imagollisesti Lindberg totesi. Hän ehdotti, että Paimio ei liity hiilineutraalien kuntien ryhmään, vaan ottaa asiassa neljän vuoden harkinta-ajan. Kaupunginjohtaja Jussinmäki huomautti vielä, ettei ole suinkaan varmaa, että tekninen johtaja löytyy oitis että olisi ”kauhea tunku ja jono oven takana”. Teknisten johtajan viran perustamista koskevassa äänestyksessä SDP:n valtuustoryhmä ja perussuomalaisten Martti Mäkinen eivät saaneet näkemyksilleen tukea muista ryhmistä. Lisäksi edellytyksenä virkaan on hyvä perehtyneisyys teknisen toimialan tehtäviin. Uusinta hottia Paimiossa on myös se, että valtuutetut saavat pitää puheenvuoronsa paikaltaan ja puhua mikrofoniin.. Teknisen johtajan viran perustamiseen liittyen käytiin hiukan merkillinenkin keskustelu sosiaalidemokraattien halutessa asiassa aikalisän. Samat ryhmät jättivät aloitteen myös ikäihmisten yhteisöasumisesta. PERTTU HEMMINKI Kuvassa keskimmäisenä oleva laite ei ole Ringo-kännykkä, vaan valtuutettujen uusi tekninen apuväline ”äänestyslaite”. Sari Murron (sd.) valtuustoaloite koski Esperin ja Arkean kustannusselvitystä ja Martti Mäkinen aloite Paimion velkaantumista. Seppo Laitisen ehdotusta kannattivat Sari Murto (sd.) ja Martti Mäkinen (ps.)
HUOLLOT. MATKATOIMISTO PAIMIO, VISTANTIE 24 puh. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) Sähkömiehentie 2, Paimio (Aikuiskoulutuskeskus) 045 168 3868, 045 888 1112 SyntymäPäiVät, muiStotilAiSuudet, ym. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. 044-329 3633 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto KONEURAKOINTI SILLANPÄÄ ILPO Paimio, Nurmelant. 050-320 1630 MUSEOTIE 2, SAUVO AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. 477 5600 fax 477 5614 VISTA VISTA MATKAT MATKAT Veijo Kraakkussuo puh. 050-536 2584 www.paimionfysikaalinen.net Vistantie 10, Kairankulman liikekeskus www.paimionlaakintavoimistelu.net www.kairanfysio.fi Marja-Leena Jaakkola, Kristiina Lindeqvist, Mari Ruoholahti, Anni Törmä Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO Ajanv. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 472 6522 050-570 7201 Fysioterapeutti ANNE-MARI SYDÄNMAA Puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Puh. 040 5234617 sahkopalvelu.k.laine@kolumbus.fi Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Kahvila-Pitopalvelu Hakkis Herkku Tilausravintola Karhulampi P. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. PerhejuhlAt www.lounaskahvilaansku.com www.arituomi.fi . 52 0400-745 016 • rakennusten pohjatyöt • vesijohdot • viemärit • maasuodattimet • pienpuhdistamot HALIKON HINAUS P. 4730 400 www.sauvonapteekki. 470 2100 p. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET SORAHUOLTOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA SORAHUOLTOJA Soraa Hiekkaa Sepeliä SORAHUOLTO HEIKONEN Sami 0400 719 494 myynti@sorahuolto.fi www.sorahuolto.fi Paimio Sauvo Kaarina LUOTET TAVA THERMIAMAAL ÄMPÖ Kokemuksella ja ammattitaidolla BRUNNSBORRNIN DAHLBOM KAIVONPORAUS DAHLBOM 044 592 0788 / Kristian 045 355 4501 / Juha • www.dahlbom.fi Ark. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 27.9.2019 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KAIVUUTÖITÄ KOSMETOLOGEJA MAALÄMPÖJÄRJESTELMIÄ PITOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA TILAUSAJOJA KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ AUTOVUOKRAUSTA PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT FYS.HOITOLAITOKSIA KAIRANKULMAN FYSIOTERAPIA Erik. Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Maija 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. kokoproteesit . TUULIJA AURINKOENERGIA 0400 527971 24h Asematie 1, 21530 Paimio Puh. 470 9897 tai 050 344 8760 Vistantie 24 A16, Paimio Myös nettiajanvaraus: www.paimionhammashoito.fi www.10hinaus.fi PAIMIO 10-hInAus Oy . 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 4795255, 4795881 www.piikkionapteekki.fi SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Tilaja invataksi 0500 120 114 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 ISÄNNÖINTIPALVELUJA JALKAHOITOJA Kyltit, Kilvet -ja KaiverruKset P. 040 83 90 149 Fysikaalinen hoitolaitos HOITOKULMA Fysioterapeutti TARJA VUORINEN Myllytie 1 21500 Piikkiö p. 02-4731052 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Marja-Leena Jaakkola, Kristiina Lindeqvist, Mari Ruoholahti, Anni Törmä, Anne Vuotinen www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanottoja) Nykyaikaista ja asiakasystävällistä isännöintiä paikkakunnallasi Aboa Isännöintipalvelut Oy Puh. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 PEIMARIN KIINTEISTÖKESKUS KY www.peimarin.fi Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. Puh. (02) 470 2234 Vistantie 24, 21530 Paimio . 02-479 5115, 040-5455601 Kodin saneeraukset Korjausrakennus Tuominen Puh. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 045-677 2252 www.hakkisherkku.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 010 229 2269 KAUPANVAHVISTUSTA Anne Peltola Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja p. korjaukset Hammaslääkärit Antti Hietala Teija Siltanen Suuhygienisti Ville Löfgren Puh. 040 579 2667, Kaarina Huom! Kotitalousvähennys mm. 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. Meiltä voit tilata lounaan myös kotiin tai työpaikalle. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi. laine Oy kiinteiStöjen SähköaSennukSet, kOrjaukSet ja huOllOt Tuomolantie 25, 21530 PAIMIO Puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. krs 20100 Turku, p. puh. Puh. 4 7 3 2 6 tai 5 5 2 7 9 7 9 HAMMASLÄÄKÄRI KIRSI MIKKOLA puh. Parasta paikallista autonvuokrausta. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. Lounas klo 11–13.30 Vistantie 18, Paimio (kaupungintalo) 045 168 3868 • www.lounaskahvilaansku.com Nähdään kaupungintaloll a! Lounaat sisältävät salaattipöydän, juomat, leivät ja jälkiruokakahvin. Alander Oy p. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. Vuotaako vesijohto. 0440 422 494 anne.peltola@huom.fi www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi Haluatko oman ilmoituksesi tälle sivulle. Kokouskahvitukset myös yritysten omissa tiloissa Täytekakut ja voileipäkakut tilauksesta Keittolounas 5,50 € Lounas 7,00 € alle 10-vuotiaat puoleen hintaan. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Pertinpolku 4 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. pohjaukset . KORJAUKSET SUUNNITTELU . kylpyhuone, sauna ym. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 4703 476 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT PIIKKIÖN APTEEKKI Avoinna Ma-Pe 9–17 La 9–13 Hadvalantie 8 puh. 474 511 Avoinna: ma 8.00-17.00 ti 8.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 8.00-15.30 SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–18 lauantaisin 10–13 Timperintie 1, puh. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. lääkintävoimistelija Marianne Sundell Vistantie 10 B 8. remontit • SERTIFIOITU MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTÄJÄ Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. ari.tuomi@arituomi.fi PALVELUKSESSANNE JO 25 VUOTTA! SÄHKÖASENNUKSET . 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh. 050 4005600 janne.dolmatoff@aboaip.fi http://www.aboaip.fi Puh. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö TAKSEJA JA TILAUSLIIKENNÖITSIJÖITÄ Matkallasi päivin öin 24h tilaukset 0400 173 001 www.jataxi.fi Sähköpalvelu k. Onko viemäri rikki. 0400-603 101 24h Henkilöautot, pakettiautot, pikkubussit
Lähtö Tuorlan majatalon edestä on kello 13. kello 10–14 maaseutuopistolla Tuorlassa. Nyt Saara etsi konserttipaikkoja Turun seudulta. Tottumiskysymys-leffaan ainakin leikkaajina ovat nimittäin osallistuneet paimiolaistaustaiset Otto Heikola ja Anniina Kauttonen. Majakkaseura on saanut elokuvaan tuoretta sukelluskuvaa muun muassa majakkalaiva Storbrottenista, joka upposi vuonna 1922, sekä rahtilaiva Irmasta, joka katosi vuonna 1968 ja löytyi vasta tänä vuonna uponneena. Majakkaseuran elokuva kertoo vedenalaiskuvin myös englantilaisen Belliverin katoamisesta ja neuvostoliittoisen sukellusvene S-2:n tuhosta. Paikalla on myös ulkopuolisia myyjiä tuotteineen sekä paljon luomutuotteita. Noin 45 minuutin pituinen elokuva nähdään Paimiosalissa lauantaina 28. Paimion seurakunnan kanttori Armi Laakso kertoo Saara Aallon konsertoineen Paimiossa jo ennen suurta suosiotaan eräänä itsenäisyyspäivänä. PEKKA VÄISÄNEN Bio Staran perjantaisessa ensi-illassa pieni paimiolainen vire PAIMIO Tänään perjantaina tulee Paimiossa Bio Staraan ensi-iltaan elokuva, jonka työstämisessä näkyy paimiolaisia sävyjä. – On mukava avata kirkon ovet kyseiselle konsertille. Uusi elokuva kertoo tarkemmin viiden laivan surullisen tarinan. Märketin majakan valokaan ei estänyt kymmeniä laivoja ajamasta karille Ahvenanmeren vaarallisilla vesillä. Elokuvallemme on olemassa monta kohderyhmää, majakkaharrastajien lisäksi sukeltajat ja meriarkeologian ystävät, elokuvan tuottaja Pekka Väisänen Majakkaseurasta kertoo. Osan laivojen tarina tunnetaan, mutta osa on yhä mysteeri. Fairytale joulun taikaa -kiertue vierailee kaikkiaan 17 eri kirkossa ympäri Suomea. Uskon, että aiempi kokemus vaikutti yhteydenottoon. – Odotamme uudelle elokuvallemme jopa suurempaa kiiinnostusta kuin viimevuotiselle Bengtskärin tarinalle. He kuuluvat Side Stories -tiimiin, jonka käsialaa ovat olleet dokumenttielokuvat Vaeltajat ja Lahja, joita Paimiossa ihasteltiin maalikuussa. He vuokraavat kirkon tapahtumaa varten ja seurakunta toimii yhteistyökumppanina. Ulkosalla järjestettävässä toritapahtumassa opiskelijat myyvät itse valmistamiaan tuotteita ja oppilaitoksessa kasvatettuja lähiruokaherkkuja. Myynnissä on mm. Uusi majakkaelokuva lauantaina Paimiosalissa PAIMIO Suomen Majakkaseuran perinteinen elokuvakiertue saapuu viikonloppuna Paimioon. Kuninkaantie-nimitys liittyy kruunun hallinnolliseen asemaan tien ylläpitäjänä 1700-luvulla sekä sen kehittämiseen matkailutienä myöhemmin 1900ja 2000-luvuilla. Vasta toisen maailmansodan jälkeen tilanne parani. Tuorlan onnellisen possun lihaa sekä nyhtöpossuhampurilaisia, lettuja, juureksia, omenaja marjamehuja, sipulia, marjaisia hilloja, jauhoja ja puutöitä. Elina Knihtilä, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Kati Outinen ja Jussi Sorjanen.. Sisään mahtuu 600 henkeä. Myyntituloja käytetään muun muassa Märketin majakan kunnostukseen. Rooleissa pilkahtelee tämän ajan valovoimaisia tähtiä, kuten mm. Majakkaseura järjestää samalla tuotemyyjäiset toiminta tueksi. Viimeisin löydös tehtiin tänä vuonna. Seura esittää uuden elokuvansa Haaksirikkojen Märket lauantaina Paimiosalissa. Laivoista neljä katosi, mutta nyt kaikki ovat löytyneet. Tottumiskysymys on elokuva, joka näyttää naisen elämästä hetkiä, jotka yleensä jäävät piiloon ja tekee sen niin, että asenteet tuulettuvat. Mielenkiintoisella teoksella on peräti seitsemän suomalaista naisohjaajaa ja koko hankkeen taustalla on kaiken kaikkiaan 15 käsikirjoittajaa ja ohjaajaa sekä taiteen, tieteen että kulttuurin saralta. Siinä mielessä valinta oli helppo, Laakso jatkaa. Kulttuurikävely Piikkiössä Kaarinan oppaiden vetämällä Kuninkaantie-teemaisella kulttuurikävelyllä lauantaina 28.9. – Arvostan henkilökohtaisesti Saaraa muusikkona. Kaarinan läpi kulkeva Kuninkaantie eli Suuri rantatie on Hämeen Härkätien ohella Suomen merkittävin historiallinen tieyhteys. Elokuvaan on vapaa pääsy. Aallon konsertin lisäksi Paimion kirkossa on loppuvuonna luvassa muun muassa kuorokonsertteja, kauneimmat joululaulut sekä hyväntekeväisyyskonserttti Paimion Allottarilta. – Silloin konsertti meni hyvin ja kirkko oli melko täynnä. tutustutaan luontokohteisiin ja kartanomaisemiin reitillä Tuorlasta Raadelmaan. Kävelyn kesto on noin 1,5 tuntia, ja tapahtumaan on vapaa pääsy. Lapsille on tarjolla poniajelua ja mahdollisuus päästä silittämään aaseja. Elokuvien tapaukset ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat tekijöiden omakohtaisiin kokemuksiin. Laakso kertoo saavansa toisinaan palautetta siitä, että Paimion kirkkoon toivotaan kuuluisampia esiintyjiä. Haaksirikkoja kommentoivat merikapteeni Seppo Laurell, kirjailija Jan Andersson ja entinen majakanvartija KEE Eriksson. Kekrimarkkinat Tuorlassa Ammattiopisto Livian opiskelijat järjestävät Kekrimarkkinat lauantaina 28.9. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 27.9.2019 Saara Aallon joulukonserttikiertue Paimioon PAIMIO Ina Virtanen Britannian X Factorin sekä Dancing On Ice -kisan finaalista tuttu, Suomen Euroviisuedustaja Saara Aalto konsertoi Paimion kirkossa 8. Märketin majakan merialue Suomen ja Ruotsin rajalla Ahvenanmerellä koitui noin sadan vuoden aikana kymmenien alusten tuhoksi ja lukuisten merimiesten surmaksi. 12. syyskuuta kello 12.15
Teixeira liittyi Hakan riveihin aiemmin kesällä. Jatkossa Kallen tähtäin on kirjoittamispuolella. Hakan puheenjohtaja Tuomas Hyssälä kertoo, että seuralta voi tiedustella etukäteen myös lainavarusteita kokeilukertoja varten, kertoo. Huima yli 400 kilon nosto Irlannissa PAIMIO Perttu Hemminki Paimiolainen Kalle YlitaloJames punnersi viime viikonloppuna Irlannin Limerickissä 402,5 kiloa penkiltä. WPC MM-kisat järjestetään 6–10. Kalle kumppaneineen keskittyy ennätysnostoon.. Työ jatkuu Rodrigon suunnitelmien pohjalta, kertoo Hakan jalkapallojaoston puheenjohtaja Tero Lahti. Hakan nettisivuilla todettiin valmentajasuhteen purun tapahtuneen yhteisymmärryksessä, ja tiettävästi valmentajan omasta aloitteesta. Luistelutaidon puute ei ole este, sillä opettelun aloitetaan perusteista tutustumalla jäähän ja luistimiin, kertoo Paimion Hakan Leijona-kiekkokoulun rehtori Ville Rindell. marraskuuta Lahdessa. Historic Formula F -luokan voitti tällä kaudella Sami Lintunen. – Erikoistun käsikirjoittamiseen. Kiirettä on pitänyt Paimiolaisen maailmanmatkaajan vuosi on ollut täynnä kiireitä. Kilpailut ajettiin Vetelin Kemorassa, Kurikan Botniaringillä, Hämeenlinnan Ahvenistolla ja Pieksämäen Virtasalmen Motorparkissa. Taktiikkapalaveri jäällä. Tuolla suorituksella hän otti 15 vuoden kisaamisen jälkeen haltuunsa sekä Suomen, Britannian, Euroopan että koko maailman ennätyksen. Ensisijaisena tavoitteena on luistelutaidon oppiminen, mutta koulutusohjelma mahdollistaa jatkuvan kehittymisen mallin jopa kolmeksi vuodeksi eteenpäin. – Suomen historiassa on yksi mies, joka on nostanut enemmän. Samalla oli kisoja, juontohommia, seminaareja, Britannian maajoukkueen huoltotehtäviä ja kisojen järjestämistä yhdessä puolison kanssa. PaiHan edustusjoukkueen taival on takkuillut koko kauden, ja joukkuetta uhkaa putoaminen nelossarjaan. Luisteluja kiekkokoulu alkaa sunnuntaina PAIMIO Paimiossa on jo muutaman vuoden ollut selkeä kiekkobuumi nuorten harrastajien kohdalla. Käännöshommia ja sisällöntuottamista olen tehnyt jo aikaisemmin, nyt haluaisin keskittyä enemmän luovaan puoleen. Yhdessäkään lajiliitossa – jopa superraskaan sarjan nostajat huomioon ottaen – ei kukaan nosta enempää. – Takki on tyhjä, mutta olo kevyt. – Vähän vaikea sitä on käsittää, että näin pääsi käymään. Sekä Emma että Paimion serkukset nostavat Lahdessa lauantaina 10. Lisätietoja Paimion Hakan Leijona-kiekkokoulusta ja joukkueista löytyy seuran nettisivuilta: www.paimionhaka.fi/jaakiekko. Rindell kertoo, että harjoitteet vaikeutuvat vuosittain tasojen mukaan. Tärkeintä on ylläpitää liikkumisen riemua ja pelin oppimisen iloa. . Toisena ja kolmantena vuotena mukana on jo paljon lajiteknisiä harjoituksia, kuten kiekonja mailankäsittelyä. Ylitalo-James on nyt virallisesti Suomen vahvin penkkipunnertaja. syyskuuta kello 10 Paimion jäähallilla. Pieni surumielisyys varjostaa kuitenkin titteliä. Kalle Ylitalo-James ja hänen serkkunsa Ville Suominen – molemmat paimiolaisia – ovat Suomen maajoukkueessa. En koskaan ollut se lahjakkain nostaja porukasta, en edes kärjessä. Kauden 2019 osakilpailuissa Paakkanen ajoi kahdesti ykköseksi ja otti kolmesti sekä hopeaettä pronssisijan. Hän on kisannut Chicagossa, Texasissa, Lahdessa, Floridassa ja Limerickissä kirjoittaen samalla maisterin tutkinnon päättotyötään. Maisterinopinnot Lontoossa jatkuivat syyskuun alkuun asti Goldsmiths yliopiston Media ja kommunikaatio -linjalla. Lahteen, Paimioon Kiireinen vuosi huipentuu marraskuussa Lahdessa. – Ryppyotsaiseksi harjoittelu ei kuitenkaan missään vaiheessa mene, sillä mukana on taitoja ikätaso huomioiden aina myös leikkejä ja kisoja. PaiHassa mietitään valmennuskuvioita JALKAPALLO Paimion Hakan valmennuspäällikkö Rodrigo Martins Vazin parin vuoden määräaikainen työsopimus on päättymässä kuun vaihteessa sopimuksen mukaisesti. marraskuuta. Hakan johtokunta tiedotti sopimuksen päättymisestä ja neuvottelee Rodrigon kanssa siitä, miten hänen käynnistämäänsä työtä jatketaan. Luistelukouluun voi tulla mukaan sukupuoleen tai taitotasoon katsomatta – Lapset jaetaan harjoituksissa ryhmiin, jotta jokainen saisi taitojaan vastaavaa ohjausta. Miehet kohtaavat samassa painoluokassa. – Viimeisenä kahtena vuotena Rodrigon johdolla olemme kehittäneet pelaajien henkilökohtaisia taitoja sekä valmentajien yhteistyötä. Jani Murtomäki on minulle vieläkin se vahvin, Ylitalo-James sanoo. Pronssille ajoi Rolle Bergholm. Koko nostouran suurin tavoite on saavutettu ja yliopisto ohi, Kalle huokaa. Kallen vaimo, 13-kertainen maailmanmestari Emma Ylitalo-James edustaa Iso-Britanniaa. Luisteluja kiekkokoulu on tarkoitettu vuonna 2011 syntyneille ja sitä nuoremmille lapsille, mutta mukaan mahtuu myös vanhempia lajista kiinnostuneita aloittelijoita. – Lahden MM-kisoihin matkustan iloisin mielin nostamaan ja sen jälkeen tulen viikoksi kotikaupunkiin Paimioon. Hän valitettavasti menehtyi seitsemisen kuukautta sitten. Tämän syksyn Leijona luisteluja kiekkokoulu alkaa sunnuntaina 29. Kallen ja hänen vaimonsa osoite on virallisesti Englannin Manchesterissa, mutta kotiosoitteessaan he ovat koko vuonna ehtineet viettää vain muutaman viikon. Lahdessa Ylitalo-James kohtaa ainoan toisen yli 400 kilon nostajan Suomessa: mikkeliläisen Ilkka Lukkarisen, joka on parhaimmillaan nostanut 401 kiloa eli puolitoista kiloa vähemmän kuin Kalle. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 27.9.2019 Juha Paakkanen hopealle Paimiolainen Juha Paakkanen sijoittui päättyneellä kaudella loppupisteissä hopealle rata-autoilun Historic Formula F -luokassa. Uusia pikkuleijonia on saatu hienosti mukaan toimintaan, ja osallistujaennätyksiä on lyöty vuosittain. Varusteiksi riittävät alkuun luistimet, kasvosuojallinen kypärä, kaulasuoja ja sisäjäälle soveltuvat vaatteet. SEPPO SIIPOLA Kalle Ylitalo-James yllättyi penkkipunnerruksestaan itsekin . Haka viestittää, että seurassa on oltu valmennuspäällikön työhön tyytyväisiä. Tiedotteessaan seura kiittelee Rodrigoa erinomaisesta työstä seuran ja pelaajien kehittäjänä ja toivottaa hänelle menestystä valmentajana eteenpäin. Hänen mukaansa Rodrigon kanssa on keskusteltu myös ensi vuoden Mika Ojala -futiskoulun ohjaamisesta. Edustusjoukkuetta luotsaavat loppukaudella Filipe Teixeira ja Miikka Länsimies. Rodrigo Martins Vaz toimi valmennuspäällikkötehtävän lisäksi myös Paimion Hakasta irtaantuneen PaiHa Oy:n vetämän edustusjoukkueen valmentajana, mutta se yhteistyö päättyi elokuun lopussa. Lähinnä aion Paimiossa saunoa ja nähdä tuttuja. Aikanaan liikuntatunnillakin juoksin 2000 metrin testin nahkatakki niskassa, hän kertoo
– Nia koostuu yhdeksästä eri lajista. Paimiolaisille hän saattaa olla tuttu Paimion opiston Mindful Body -tunneilta. Niitä toistetaan runsaasti ja kroppa lämpenee nopeasti tanssillisin liikkein. Mia Kuusisto (oik.) on opettanut Niaa kahdeksan vuoden ajan. Niitä ovat esimerkiksi moderni tanssi, tai chi, aikido, jooga ja Alexandertekniikkaa, Kuusisto luettelee. Laji sisältää niin tanssia, kamppailulajeja kuin joogaa. Hän edustaa Paimion South West kartingia ja sijoittui kolmanneksi valtakunnallisen Rotax Max Challenge -sarjan Micro Max -luokassa.. Kroppa ja mieli pääsevät nollautumaan ja samalla tulee suoritettua kaivattua hikiliikuntaa. Tiina Henriksson (vas.) on harrastanut sitä Piikkiössä jo pitkään. Vilho Aatola ajoi myös yhden kansainvälisen Rotax Nordic Challenge -osakilpailun sijoittuen 17 kilpailijan joukossa kuudenneksi ja ollen toiseksi nopein suomalainen. 10-vuotias Vilho Kouvolan podiumilla. Nyt olen ohjannut sitä jo kahdeksan vuotta. Suoraan tietokoneen ja huonon työtuolin äärestä siirtyminen Nia-tunnille on varsinainen helpotus. saakka. Tunnin aikana tehtävät rutiinit vaihtelevat ja niihin on sekoitettu eri lajeja. Ohjaaja Mia Kuusiston mukaan Nia tulee sanoista Neuromuscle Interactive Action. Toimitus testasi Niaa ja ihastui sen rentouttavaan tyyliin liikuttaa koko kehoa. Erilaisia rutiineja sisältävä laji syntyi aikanaan Amerikassa vuonna 1983. Kuusisto itse kävi lajin ohjaajakoulutuksessa vuonna 2011. Nian tuomalla energialla jaksoi vielä illalla lähteä uudelleen lenkille. Googlen avulla löysin Nian, kokeilin sitä ja ihastuin lajiin. Nia-tunteja järjestetään Piikkiön Kehityksen kerhotalolla tiistaisin kello 18.30–19.30 aina 4.12. Liikkeessä kaikki muu unohtuu Nia-tunnin alkaessa riisutaan sukat pois jaloista, sillä jalanpohjissa on Mia Kuusiston mukaan 2000 hermopistettä, joita tunti aktivoi. Yhdessä rutiinissa saadaan voimaa ja käsiliikkeitä taekwondosta. Tunnin lopussa eteen asetellaan joogamatot ja mieli ja keho ohjataan rauhalliseen tilaan sulkemalla silmät, venyttelemällä ja hengittelemällä. Kyseessä on South West Kartingin seurahistorian paras sijoitus kyseisessä sarjassa. Kuusisto ohjaa kaiken kaikkiaan sataa Nian harrastajaa ympäri Varsinais-Suomea. Tunti alkaa alkulämmittelyllä, joka sisältää pehmeitä liikeratoja venytyksineen. Vastaava all in one -tunti on itselle ensimmäinen vastaava elämys ja jättää vain hyvän ja energisen olon. South West Karting palkitsi tuolloin Vilhon Vuoden Tulokas -kiertopalkinnolla. Viime vuonna harjoiteltiin alueellisessa Länsi-Suomi Cupissa, ja kausi 2018 huipentui aluemestaruuskisojen toiseen sijaan. – Rutiinissa on mukana yin ja yang, hidasta ja nopeaa, Mia Kuusisto kertoo. Niaa on voinut harrastaa Piikkiössä jo useamman vuoden. Vilholla on takanaan vasta kaksi karting-kilpailukautta. Liikkeitä on helppo matkia. Jotta lajissa kehittyy ja voi edetä kovempiin sarjoihin, on kilpailtava sekä valtakunnallisissa että kansainvälisissä sarjoissa. – Olin nuorena kilpaurheilija, mutta sen jälkeen pidin 20 vuoden tauon liikunnasta. Tämän kauden valtakunnalliseksi sarjaksi valikoitui kovatasoinen Rotax Max Challenge. Etenkin niiden yhtenäisyys ja flow tarttuu nopeasti ja yhtäkkiä huomaa, ettei kesken tunnin ole ajatellut yhtään mitään muuta kuin itse liikettä ja nauttinut niistä sekä rytmisestä musiikista. Vilhossa on kuskin ainesta PAIMIO Paimion South West Kartingia edustava turkulainen Vilho Aatola, 10, on sijoittunut kolmanneksi valtakunnallisen Rotax Max Challenge -sarjan Micro Max -luokassa. TOIMITUS TESTAA LIIKUNTAMAHDOLLISUUKSIA Nia on kehitetty kahdeksan eri liikuntalajin pohjalta 1980-luvulla. Nia-tunnilla ohjaaja ei puhu, vaan tanssii selkä päin oppilaisiin. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 27.9.2019 Nia vie koko kropan ja mielen flow-tilaan KAARINA Ina Virtanen Piikkiön Kehityksen kerhohuoneella järjestetään tiistaisin kello 18.30 alkaen Niatunti, joka on monipuolinen eri lajeja yhdistelevä liikuntamuoto. Tunnille voi tulla koska tahansa mukaan kertamaksulla tai viiden kerran sarjakortilla. Toisessa sekoitetaan mukaan tai chita ja tehdään rennolla otteella puunhakkaamisliikettä
Parhaan pelaajan palkinto olisi yhtä hyvin voinut mennä myös Samuli Vihervirralle, Aki Varjoselle tai Coutinholle, Santos kiitteli. Nyt meillä on koossa ryhmä, joka kestää muutaman loukkaantumisen, lomareissut ja muut pakolliset poissaolot. Laituri Ali Al-Take viimeisteli kaksi Peimarin kolmesta maalista TPK:ta vastaan. Tulopuolella onkin sitten reilusti enemmän nimiä. Ensin joukkue kaatoi vieraskentällä kuun puolivälissä Maskun Palloseuran lukemin 2-4, ja viime lauantaina kotikentällä Sauvossa nujertui puolestaan Turun Pallokerho 3-0-numeroin. – Siinä pelissä meillä oli monta onnistujaa. Santos uskoo, että parantunut maalivire on nimenomaan peliryhmityksen, jossa aiemman yhden puhtaan kärkipelaajan sijaan hyökkäyksessä on kaksi pelaajaa, ansiota. Kahden pienen lapsen kanssa arki on kiireistä, eikä hänellä ollut nyt mahdollisuutta panostaa harrastamiseen riittävästi. Peimari Utd TPK 3-0 (2-0) 13.9. Wirmon vieraana. . Se ei konkaria huoleta. 10. Perkonojan, Mäkelän ja Laaksonen poisjäänti syksyn peleistä tarkoittaa samalla sitä, että Mattila joutuu vuosien tauon jälkeen etsimään itselleen joukkueesta uudet ketjukaverit. Perinteiseen tapaan jokainen joukkue on omien puheidensa mukaan vahvistunut ja niin olemme mielestäni mekin, Mattila hymyilee. Åbollakin on ottelussa oma panoksensa, sillä se ei voi olla vielä 28 pisteen saaliillaan täysin varma sarjapaikkansa uusiutumisesta ensi kaudeksi. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 27.9.2019 Peimarilla jäljellä kolme pakkovoittoa Meidän olisi pitänyt muuttaa peliryhmitystämme jo selvästi aiemmin kuin vasta MaPS-ottelun alla. päivä kotiottelulla toista noususta kamppailevaa joukkuetta, ahvenanmaalaista FC Ålandia vastaan. – Olemme nyt päässeet paremmin paikoille ja ennen kaikkea onnistuneet tilaisuuksissamme. Tommi Löytynoja. Kausi starttaa fyysisellä kotipelillä Ruoska avaa kautensa tulevana lauantaina kotipelillä vehmaalaista UHV Bullsia vastaan. Kausi päättyy puolestaan lokakuun 12. Pakkovoittojen sarja Peimarin pelit jatkuvat kotikentällä huomenna lauantaina rutkasti syyskaudella esityksiään parantanutta Åbo IFK:ta vastaan. Tiago Santos . MaPS Peimari Utd 2-4 (0-0) Syyskuun alun kirvelevän Pargas IF-tappion jälkeen Peimari Unitedin miesten edustusjoukkue on näyttänyt jalkapallon Kolmosessa jälleen parasta osaamistaan. divisionnatason pelureita, Löytynoja hymyilee. Viime vuosien pistelingot Ville Mäkelä, Kalle Perkonoja ja Jasse Laaksonen ovat kaikki kolme ainakin tällä hetkellä sivussa joukkueen toiminnasta. Ruoska uusiutui alkavalle kaudelle TURKU Jan Sundman Vuosikausia 2. Myös vaihtuvuus joukkueessa on ollut vähän isompaa kuin parina aiempana kesänä, Löytynoja kertoo. Kesäksi jäi kuitenkin paljon pohdittavaa. Päävalmentaja Tommi Löytynoja puuskahti keväällä pelien päätyttyä, että kesällä joukkueen yhdessäoloa on oltava aiempaa enemmän ja ”vapaamatkustajia” ei paimiolaisjoukkueen mukana enää kaudella 2019-20 ole. Perkonoja on sellainen, että asiat tehdään joko sata lasissa tai sitten ei ollenkaan, Löytynoja kommentoi monivuotisen luottolaiturin tilannetta. Uusista nimistä Löytynoja nostaa esiin muun muassa paluun Ruoska-paitaan tekevän Eero Rostialan, TPS:n juniorimyllystä saapuneet Samuli Luoman ja Miikka Tuomalan sekä maalivahtiosastolle kilpailua tuovan Pasi Järnbäckin. Al-Take valittiin myös ottelun parhaaksi pelaajaksi. – Vaikka vaihtuvuus on ollut aika isoa, on peli ollut yllättävän yhtenäistä jo alkukauden aikana. Omatoimista treenivastuuta vähettiin ja harjoituksia tehtiin joukkueena yhdessä läpi kesän enemmän. Vaikka joukkue palasikin nopeasti parin tappion jälkeen voittokantaan, on tilanne siitä huolimatta ennen kolmea viimeistä sarjakierrosta miltei lohduton: edes kaikkien kolmen pelin voittaminen ei takaa tavoitteen, eli sarjanousun saavuttamista. PAIMIO-SAUVO Jan Sundman 21.9. Uudet pelaajat ovat pääosin alemmista sarjoista, mutta niinhän se on oikeastaan aina ollut. Jos heidän kohdallaan motivaatio jossain kohtaa tulee takaisin, katsotaan tilanne mielellään siinä kohtaa uudelleen, Löytynoja jatkaa. divisioonan kärkisijoista taistelleen Paimion Ruoskan miesten edustusjoukkueen viime kausi oli pettymys. Peimarin ainoa vaihtoehto on voittaa ottelu, mikäli se mielii pysyä mukana nousukamppailussa. – Hyvin on uusien pelaajien kanssa mennyt jo ajatukset yhteen ja siinä mielessä ainakaan ei huoleta. – Se on joka vuosi yllätys, eikä sitä oikein voi tässä vaiheessa arvioida. Lokakuussa Peimari pelaa vielä kaksi ottelua, joista ensimmäisen ensi perjantaina vieraskentällä Salon Wilpasta. Teemme heistä sitten kauden aikana 2. Positiivista on ollut erityisesti se, että läpi koko elokuun ja syyskuun alun tökkinyt viimeistely maalintekopaikoissa on ollut viime otteluissa jälleen selvästi parempaa. Siellä joukkue ryhdistäytyi sen verran, että sarjasopimus sarjaan saatiin uudistettua myös tulevalle kaudelle. Peliryhmityksen muutos avasi joukkueen maalihana jalkapallon miesten Kolmosessa. Miksi viime kaudella liki sama ryhmä, joka oli kahta vuotta aiemmin voittanut sarjan, olikin yhtä-äkkiä lohkon heikoimpia. Pelaaminen on nyt ollut selvästi parempaa, mutta sarjavoiton kannalta tilanne on luonnollisesti hankala. Vuonna 2017 sarjan mestaruuden voittanut ja vielä vuotta myöhemmin finaaleihin yltänyt joukkue valahti keväällä putoamiskarsintaan. – Se oli ehdoton tavoite, että rinkiä pitää kasvattaa. Ykkösnyrkki siirtyi sivuun Vaihtuvuutta on tapahtunut erityisesti kärkiketjuissa. – Sen sijaan Laaksosesta ja Mäkelästä ei ole tällä hetkellä sen tarkempaa tietoa. 10. Al-Take ratkaisijana TPK:ta vastaan Peimarin tehopelaajana hääri kahdesti maaliverkkoja venytellyt Ali Al-Take. – Perkonojan kanssa on perheenlisäyksen vuoksi sovittu, että katsotaan tilanne joulutauolla uudelleen. Olemme hyvä turvasatama sellaisille pelaajille, jotka eivät muille kelpaa. sarjanousija SC Wolvesin kotikentällä ja toinen Mynämäellä 11. Kapteeni Taneli Mattila ennakoi pelistä fyysistä, mutta koko lohkon voimasuhteita on tässä vaiheessa mahdoton arvella. – Se tehtiin, mistä keväällä puhuttiin. Joukkueen pelaajamäärä on kasvanut 24:ään, jonka pitäisi riittää pitkän kauden läpiviemiseen hyvin. Siihen tarvitaan vielä lisäksi se, että sarjakärki PIF kompuroi vähintään kahdessa ottelussa. – Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt muuttaa peliryhmitystämme jo selvästi aiemmin kuin vasta MaPS-ottelun alla. Tietysti vähän ihmetyttää, että reilu parikymppisillä kavereilla loppuu motivaatio pelata, 36-vuotias Mattila virnuilee. PIF näyttää tällä hetkellä joukkueelta, joka on miltei mahdoton voittaa, Peimarin portugalilaisluotsi Tiago Santos miettii. Sanotaanko näin, että tämän vuoden ryhmään haluttiin pelaajia jotka ovat valmiita sitoutumaan ja motivoituneita. Bulls-pelin jälkeen Ruoska matkaa vieraskiertuelle, jonka ensimmäinen pysäkki on Paraisilla 6. Olemme hyvä turvasatama sellaisille pelaajille, jotka eivät muille kelpaa
Kerrotaan tulevista syksyn ja alkuvuoden retkistä. fi/paimio KAARINA Tupasvillan avoin päivätoiminta: Ma 30.9. kaikille avoin Karunan seurakuntapiiri klo 13 Karunan srk-kodissa (Karunan kirkkot. Lähtö Paimiosta Jukantieltä klo 7.10 kulkien reittiä: Karpalotie – Välitie Valkojantie Terveyskeskus Paimiontie Vistantie. 040 5652 853. SAUVO-KARUNAN KIRKKOALUEELLA Pe 27.9. 040 755 2706 tai Marjalle 044 298 1944. Pe 4.10. Paimion uimahalli Solina ja vapaa-aikapalvelut La 19.10. Muista mainita mahdolliset ruoka-aineallergiat. Ma 30.9. Klo 13.00, lähtö Iskun talon pihalta. Kerola. klo 15 – 16.30 Alvar Aallontie 275 Opastettu kierros Paimion parantolassa. La 5.10 ”Nunnia ja Konnia” markkinamatka Ukiin lähtee klo 8 palo-aseman linja-auton pysäkiltä. Tervetuloa hoitamaan meille kaikille tärkeää ympäristöä! Polttopuulahjoituksia otetaan ilomielin vastaan! Soita tai tekstaa asiasta Raunolle numeroon 040 592 3908. klo 13-16 Paimion maauimalan sauna, Sähköyhtiöntie 193 Seniorisauna vanhustenviikon kunniaksi Paimion vanhusneuvosto yhteistyössä Paimion liikuntapalvelut To 10.10. pihakerho 2 v. Loisketta, lotinaa ja mukavaa peuhua uimataitoisille lapsille. Tiedustelut/varaukset Pirkko Tuominen p. Ke 9.10. To 3.10. Paimion kaupungin nuorisopalvelut ja Sauvon kunnan nuorisotoimi To 17.10. Loisketta, lotinaa ja mukavaa peuhua uimataitoisille lapsille. Kokoontuminen Paipin parkkipaikalla. Esiintyjät: diandra ja Teemu Roivainen. Tapahtumat yhdistyksen tiloissa (Lonttistent. Opastusmaksu 15€, käteisellä paikan päällä sekä etukäteen MagniMundin verkkosivujen kautta MagniMundi, www.magnimundi.fi, 044977 8981 Ke 13.11. Pelejä pelataan liikkeen avulla. Tilaisuus on jäsenillemme maksuton. * Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Jaakkolalla (Mesiangervo 8 B, Saaren alue). ja ilm. Avioliittoon vihitty: Jari Matti Haltsonen ja Sanni Iita Elina Mikkola, Antti Kalle Mikael Karppanen ja Riikka Elisabeth Passi. 0500 882 315., mukaan voi liittyä matkaltakin. Forssaan ja to 7.11. Aiheena mindfulness. PAIMIO PAIMION RASTI Maanantaina (30.9.) klo 18 nuorten maanantaiharjoitus . Paimion kaupungin liikuntapalvelut ja seuraparlamentti, vastuuseurana Paimion Naisvoimistelijat To 24.10. vauvauinnin tavoitteista ja hyödyistä sekä vauvauintiin osallistumisesta Paimiossa. 11). KAARINA RASTI PIIKKIÖ La 28.9 Lähirastit Vakka-alhossa, opastus Helsingintie (110) Tammisilta, lähdöt klo 10-12. Ohjelmassa satumummi Aino Tikan vauva-aiheinen satutunti sekä liikunnanohjaaja Mikko Häkkilän vauvauinti-info. Lisätied. Klo 10.15 lähtö Paltanpuiston palvelukeskuksen pihalta. Paimion Pohjola-Norden ja Paimion kulttuuripalvelut, 050 586 7733 Pe 27.9. 044 7735 885. klo 15 Hanhijoen koululla. to klo 8-9.45 Holma, puh. elakkeensaajat.fi. 02 474 5320 La 28.9. Turun Seudun Nivelyhdistys ry. Bussi+matka: 47€, eläkeläiset 46€, opiskelijat 32€. Juttuseuraa, kahvia ja vaihtuva ohjelmaa. Klo 9.30, lähtö Mikaelintalolta. klo 17–19 Nivelrikon vertaisryhmä. Ti 1.10. Valtakunnallinen Vie Vanhus Ulos –päivä Lähde ulos ulkoilemaan tai ulkoiluystäväksi iäkkäälle. 02 474 5320 Ke 9.10. www.paimionseurakunta.fi. klo 19 Koirapuisto, Tiilitehtaantie 100 Vähäjokipolun avajaiset. To 3.10 Korttipelikerho klo 12, Hadvalantie 9. messu klo 12.30 Sauvon kirkossa. PAIMIOSSA Su 29.9. Tule mukaan ideoimaan, mitä haluaisit hyvinvointitorin pitävän sisällään! Kahvitarjoilu. Otathan yhteyttä jos olet kiinnostunut kerhonohjauksesta. Ti 1.10. Vapaa pääsy Paimion opisto ja Suomen metsäkeskuksen LounaisSuomen yksityistiet -hanke Su 27.10. auki klo 8–12, klo 10.30 Bingo, klo 14 Hyvinvointitorin ideointitilaisuus: Kaupungin eri alueille suunnitellaan hyvinvointitoreja, joissa saa palveluohjausta ja neuvontaa kaupungin palveluihin sekä erilaista hyvinvointiin liittyvää tietoa teematapahtumien kautta. Lähtö Paimion kaupungintalolta klo 12.30 ja paluu klo 21.30. klo 9 Karunan Kalliorannassa. Ke 16.10. perhekerho klo 9.30-11.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. bocciaa ja askartelua klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Pääsymaksu: lapset 1€ ja aikuiset ilmaiseksi. ja ilm. Bussi lähtee Jukantieltä n. Ma 30.9. Nyman. Lokakuun kirjana: Shin, Kyung-sook / Pidä huolta äidistä. Paimion kaupungintalo, Vistantie 18 Yhteispohjoismainen taidenäyttely Imaginary landscape. auki klo 8–12, klo 9.15 Naisten jumppa (ohjattu), klo 10.30 Miesten kuntosaliharjoittelu (omatoimi). Nyyttäritarjoilu, puhujana pastori Ari Norro. Lisätietoa 4.10 lehdessä. Paimion uimahalli Solina ja vapaa-aikapalvelut La 19.10. Kerola. klo 18 Kalliorannassa. klo 15.45 sekä Urheilupuiston parkkipaikalta klo 16. Opetusta sisäänpääsymaksulla. www.paimionseurakunta.fi. Perhemessu on osa viisvuotissynttäreille ilmoittautuneiden juhlaa. kävelyn viimeinen osuus Piikkiön kirkolta klo 9, Tuomiokirkolla klo 13. mennessä www.elakeliitto. klo 14-16. Osallistuminen ei vaadi jäsenyyttä. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. 31.8. Pe 11.10. klo 10 puhujana kirkkoherra Vesa Tuominen ja jatkuu ruokailulla ja muulla ohjelmalla koulukeskuksessa. Vanhustenviikolla ma 7.10 Paltanpuistossa avoimet ovet hemmottelupäivään 10-15 Päivässä mukana paljon tuotekojuja, mekkoja ja kädentöitä ilmaisia hemmotteluhoitoja Tervetuloa. klo 10-12 Uimahalli Solina, Vistantie 31-35 POP-UP uinnin tekniikkaopastus. Ke 2.10 klo 10.15-11 hartaus klo 14.30-15.15 paikallislehti katsaus pihaniitty klo 17.30 karvakaverit tallustele kodeissa. Ke 2.10. 02 474 5320 Ti 8.10. Lähtöhartaus klo 10 Paimion kirkossa. klo 12. Pääsymaksu: lapset 1€ ja aikuiset ilmaiseksi. 2). Ke 2.10. Lisätietoja Maaritilta: maarit. klo 15-18 Vistan koulu, 1-Sali, Vistantie 31-35 Lasten Peuhis: tarkoitettu 0-8-vuotiaille lapsille ja näiden vanhemmille. klo 17.45 ja Urheilupuiston parkkipaikalta klo 18. Paimion kirjasto, www.paimio.fi/kirjasto, p. Paltanpuiston Palvelutalon alla olevat harrastustoiminnat ja tapahtumat ovat talon asukkaille sekä kaikille Paimion eläkeläisille. klo 17.30 Paimion kirjasto, Vistantie 18 Lukupiirin kokoontuminen kirjastossa. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909 Nunnan Eläkeläiskerho kokoontuminen ke 2.10. Tervetuloa! Paimion Eläkkeensaajat ry Tiistaikerho Tillintuvalla 1.10. Pe 4.10 klo 10-11 perjantai toivotut levyt klo 12-14 ukkokerho kokoontuu Poikintie 1. Bussiin voi nousta Vistantien ja Turuntien pysäkeiltä. 40-vuotis juhlamme alkaa kirkossa su 13.10. Piikkiön Eläkeläiset: Ma 30.9. Ti 1.10. Ilm. Puh. Nurmi, Kopponen. kerho klo 13 Tillintupa, vieraana kukkakauppias Kirsi kertomassa syksyn kasveista, lavis jumppa jää poikkeuksellisesti pois 30.9., muistathan ottaa kerhoon oman kahvimukin mukaan! Riistapeijaisiin 31.10 vielä paikkoja, sitovat ilmoittautumiset 15.10. Paimion kirjasto, www.paimio.fi/kirjasto, p. Bussi lähtee Jukantieltä n. Paimion kaupungin liikuntapalvelut ja seuraparlamentti, vastuuseurana Paimion Haka Ma 7.10. Vapaa pääsy! Paimion musiikkiopisto Paimion kirjasto www.paimio.fi/kirjasto p. Maksut joko ilmoittautumisen yhteydessä tai kaupungintalon palvelupisteeseen. Ilmoittautumiset puheenjohtajalle tai sihteerille joko puhelinviestillä tai sähköpostilla Terttu Ihamäki 040 7032 954, terttu540@gmail.com tai Paula 050 573 6069, rintala.paula1@gmail.com viimeistään 1.10. Keskustelua, kahvit, hartaus, ym. klo 18–20 Työikäisten nivelrikkoa sairastavien vertaisryhmä. Tulevaa; Turun kaupungin teatteri Niskavuoren nuori emäntä, esitys 13.2.2020, ennakkomaksut 30.10. klo 9.30-10.50 Paimion kirjasto, Vistantie 18 Vauvan päivä kirjastossa. mennessä Ilmoittautuminen kaupungin kulttuuripalvelujen 14.12. Tallinnaan matkustetaan Helsingistä Tallinkin m/s Megastar laivalla (paluu Tallinkin m/s Starilla). Agricola-kävely lukutaidon puolesta – Paimiosta Piikkiöön. klo 15 Sauvon koulun kotitalousluokassa 3-6-lk kokkaus Oinilan kerho etsii uusia kerhonohjaajia. – 30.9. Maksullinen. Loimaalle. Ti 1.10. klo 17 Sauvon koulun kotitalousluokassa. Musikaali “My Fair Lady” Porin teatterissa to 14.11, päivänäytös. omaishoitajien ja omaistaan hoitavien yhteinen lounashetki yhdessä hoidettavansa kanssa tai yksin klo 11-12.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Kuuloja näkökerho klo 10.30 Mikaelintalolla. Airola, Ahtola. klo 18 Paimion kirjasto, Vistantie 18 Paimion musiikkiopiston oppilaiden Kirjastossa soi! –konsertti. Myös kotisivuillamme www.elakeliitto.fi/sauvo-karuna paljon tietoa toiminnastamme. Kuollut: Markku Juhani Kankare 81 v. klo 18 – 19.30 Paimion kaupungintalon Paimiosali, Vistantie 18 Luennolla tutustutaan uuden yksityistielain keskeisimpiin muutoksiin. Tutustutaan yksityistielakiin ja tiekunnan hallintoon. Ke 2.10. Sinitaivas-konsertti Turun konserttitalo klo 18, kysy peruutuspaikkoja. klo 15-18 Vistan koulu, 1-Sali, Vistantie 31-35 Lasten Peuhis: tarkoitettu 0-8-vuotiaille lapsille ja näiden vanhemmille. 3). * kotiseurat klo 17.30 Liisa ja Ossi Tammistolla, (Saarnit. 040 526 4281 Siisti muuttovalmis 3-4h+k Paimiosta Asematie-Kisatie väliltä. Airola. To 10.10. Pe 4.10. Kerola. Su 20.10. Kahvitarjoilu. To 3.10 klo 1011 taideklubi klo 12.30-15.30 kädentaidot. 02 474 5316 tai 02 474 5319 tai osoitteella: tapahtumat@paimio.fi Tapahtuma-aika Paikka Tapahtuma Järj./yhd.henk. Yhteinen kävelyhetki. Tiistaina (1.10) koko seuran Rasti juoksee-harjoitus Paimion urheilupuistossa klo 18. Ma 30.9. klo 14. pe 18.10. Varattu lippuja Syttyy Valot tuhannet joulukonserttiin Turun Konserttitaloon to 12.12. Ilm. Ahtola, Laakso, lapsikuoro Piccolot, tekstinlukija Lauri Harkia. Vapaa pääsy, tervetuloa satujen maailmaan. Ohjelmassa asiaa, musiikkia ja viihdettä. Paimiosta on mukana graafikko Teija Lehto. Ti 1.10 klo 9.30-10.05 tuolijumppa klo 10.1511 yhteislaulut /seniorilaulajat. 1). 2) Lahtinen. SAUVO KARUNAN URHEILIJAT Vajatalkoot la 28.9. Paimion vanhuspalvelut yhteistyössä Paimion opiston kanssa Ti 8.10. Ke 2.10. Sunnuntaina 13.10. Ilmoittautumiset Onervalle puh. 9B), ellei muuta mainita. viim. Normaali uintimaksu. Päivä päättyy tunnelmalliseen iltakokkoon. Paimion kirjasto, Vistantie 18 Satumummi Aino Tikan satutunnit kirjastossa. Ti 1.10. mennessä Leena Järvi puh, 040 7345 040. Ke 2.10. klo 13-15 Uimahalli Solina, Vistantie 31-35 Hulivili –tunnit Solinan altailla. klo 17 menemme Turun KisaVeikkojen teatteriin katsomaan Kalle Päätalon Susiparia. auki klo 8–12, klo 10.30 Boccia. Uusi ystäväpiiri alkaa 22.10 tiistaina ilmoittaudu Tiinalle puh.050 4014175 Paimion Sauvon Vetraaniopettajat kokoontuvat Cafe Astaan to 3.10. Ilmoittaudu osoitteessa www.kuntapalvelut.fi/ paimio tai 02 474 5316. Juttutupa klo 13.30 vanhustentalojen kerhohuoneessa (Saustilant. Lukupiiriin ei tarvitse ilmoittautua ja kirjan saa lainaan kirjaston asiakaspalvelusta. Vapaa pääsy. Tiedustelut/varaukset Pirkko Tuominen p. SEURAKUNTA Kastettu: Kasper Isak Feeliks Lampimäki-Koskela, Niilo Johannes Nikolai Lampimäki-Koskela, Janessa Maria Leino. Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 8-11, ti klo 11-13 to klo 8-11 ja klo 14-16 Kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen to. Lisätied. Ohjelmassa tuolija aivojumppaa, kahvihetki sekä Tauno esittää matkakertomuksen kuvien kera kuuden vuoden takaisesta matkastamme Uuteen Valamoon Heinävedelle. * perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. Ma 30.9 klo 10-11 muistelupiiri. Juhla jatkuu messun jälkeen Mikaelintalolla (Pyölint. Kerhot kokoontuvat: Ma 30.9. 2). 3 A). Messussa laulettavien virsien harjoitus klo 11.45.Sauvon kirkossa. Lapsille pyhäkoulu. Ke 2.10. Airola. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. Ma 30.9. klo 17–18 Matkamessut. kouluikäisten syyslomaleiri 2:lla Rantalassa vielä tilaa! Hinta 30 e, sisaralennus 50 %. 4). klo 19. Ahtola, Moilanen. 12, Sauvo). klo 13-15 Uimahalli Solina, Vistantie 31-35 Hulivili –tunnit Solinan altailla. Ke 2.10. Ti 1.10. Kuntosali uimahallilla torstaina 3.10. Vetäjänä toimii kirjastonhoitaja Sanna-Mari Samu. laine@4h.fi Ilmoittautumiset: paimio-sauvo.4h.fi Paimio-Sauvo URHEILUSEURAT YHDISTYKSET SEKALAISTA HALUTAAN VUOKRATA. 040 565 2853. ja vanhemmille lapsille klo 9-11 Paltan kerhotalon pihassa (Paltant. 66). klo 13.30-15.30 Paltanpuiston palvelukeskus, Paltantie 4 Vanhustenviikon juhlatilaisuus teemalla ”Varaudu vanhuuteen”. Samalla pyydetään ilmoittamaan mahdollinen erikoisruokavalio. Lähiajan toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme www.paimio. Muutama lippu vielä varattavana. Lahtinen. Yhdistysvierailut: ti 22.10. Su 29.9. * Tilkkupiiri klo 15 Sauvon srk-talossa. Paimion vanhusneuvosto Ma 14.10. 0400559441 Paimion lokakuun taPahtumakalenteri 2019 Seuraava tapahtumakalenteri ilmestyy ti 29.10.2019 Ilmoita tapahtumat sivistyspalveluille puh. Ke 2.10. Tiilitehtaantien alueelle rakennettu lähes 1,5 km mittainen kävelyreitti levähdyspenkkeineen ja opastauluineen avataan teemalla Täysikuun kävely Vähäjokipolulla Paimion viheralueyksikkö/ 02 474 5293 Ti 15.10. Lisätiedot: 050-586 7733 PAIMIO Paimion seudun ympäristöyhdistys Askalankoskella syksyn perinteinen Tulileiri la 5.10. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta Kantojyrsintää. Juhlapuhujana Eläkeliiton puheenjohtaja Raimo Ikonen. klo 18–19:45 Yhteislaulut: merihenkiset laulut, Happy House (Ursinink. Pe 4.10 Raikulit klo 9, Pontela. Ma 30.9. klo 10.30-12.00 Paimion kaupungintalo, kokoushuone Peimari, Vistantie 18 Seniorit surffaa netissä – tutustu laitteisiin ja mahdollisuuksiin. vanhustenviikon aamukävely: Lähtö Mikaelintalolta klo 9.30. Paltanpuisto tiedottaa vk 40. Boccia klo 9, Pontela. Su 29.9. Vauvauinti-infossa saat tietoa mm. klo 13 – 16 Paimion kirjasto, Vistantie 18 Senioreiden lautapelipäivä kirjastossa Paimion vanhusneuvosto yhteistyössä Paimion kirjasto Ti 8.10. Ke 2.10 Tanssiryhmä Taapparukset klo 15.30, Pontela. Lisäksi pääset kokeilemaan Paimion musiikkiopiston vauvamuskaria ohjaaja Paula Mämmelän johdolla. klo 12-13.30. klo 10–12 Kuntouttavat Turku Game Lab -tietokonepelit. 02 474 5320 Perjantaisin klo 9.30 Satutuntia ei pidetä 18.10. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. klo 14.30 Senior Surf, oman tietokoneen/tabletin käytön opastusta. Mukana Toni Tikka klo 9.30-10.30 auttamassa kännykkään ja tablettiin liittyvissä ongelmissa. järjestämään teatterimatkaan Turun kaupunginteatteriin Don Juan –esitykseen (joka alkaa klo 19). klo 12 kerhotalolla SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. Normaali uintimaksu. Muonituksen takia olisi hyvä ilmoittautua: tekstari tai soitto sihteerille numeroon 050 528 0670. hannele.airola@ evl.fi tai puh. Pieni kävely yhdessä raikkaassa syyssäässä ja juodaan lenkkikahvit. Paimion kirjasto, www.paimio.fi/kirjasto, p. klo 17 Avoin yleisöluento: Ravitsemusasiantuntija, ETM Maija Soljanlahti luennoi aiheesta “Vireyttä ja voimaa ruuasta”, KaarinaSali (Lautakunnank. kaikille avoin Porinapiiri klo 9.30 Cafe Astassa (Asemat. 3.10. Paimion uimahalli Solina ja vapaa-aikapalvelut Ke 16.10 klo 12.30-21.30 Duudson Activity Park, Espoo Retki Duudson Activity Parkkiin nuorille ja koko perheelle. Luennolta saa myös neuvoja yksityisteiden perus-parantamiseen. kaikille avoin mikkelinpäivän perhemessu klo 10 Paimion kirkossa. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 17 Mikaelintalolla. Paimion vanhusneuvosto yhteistyössä Paimion vanhusja liikuntapalveluiden, Paimion seurakunnan sekä vapaaehtoisten kanssa. johtokunnan kokous klo 10.30 kirjasto. * hartaus klo 10.30 Paltanpuiston palvelukeskuksessa. Reipasta huhkintaa pirteässä syyssäässä, hyvässä seurassa! Johtajana pj Rauno ‘Rane’ Tuomikoski, kokkina Laura Kurkilahti. To 3.10. Väliaikakahvit. Bocciaa Tillintuvalla torstaina 3.10. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 27.9.2019 PAIMION EV.LUT. 3). Bussiin voi nousta Vistantien ja Turuntien pysäkeiltä
044 3205 635 ma-pe 8-17 | la 9-14 Tule tapaamaan meidän uutta maatalousmyyjää Magnus Engdalia MAATALOUSPÄIVÄ 30.9.2019 Tarjoukset voimassa 30.9.-5.10. 600,Jita SADEVESITAI SALAOJAPUTKI 347/300x6200 SN4 (8 kpl/ nippu) 235/200x6200 SN4 (14 kpl / nippu) Crystal JÄÄHDYTINNESTE 10 l ( 2,00/l) Clen KUUMAVESIPESURI D 1918 runner LANNOITTEET ERIKOISHINTAAN GRILLIMAKKARAA KLO 11-15 EDUSTAJIA PAIKALLA Clen KUUMAVESIPESURI hotline H I1408AAM 20,2690,995,Kramp ADBLUE 10 l ( 0,99/l) Kramp LED TYÖVALO 15300lumen Kramp LÄMPÖTAKKI Original (110,-) 9 90 79,49,Oregon TERÄKETJU 1,5 mm 13-56 CALLUNAT Paljon erilaisia alkaen PUUT JA PENSAAT alkaen AKUT ah 10,1,2 50 -50% KAIKKI KAIKKI. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 27.9.2019 KEMIÖ Engelsbyntie 10 | puh