Torstaina 28.3.2013
Paimio-Sauvo-Kaarina
NRO 25.
98. Joka kerta, kun sose vaihtui lusikassa toiseksi, pikkuväen ilme oli näkemisen arvoinen. Äidit ällistyivät
Emmin kala-kasvissoseen mausta.
14
Kaarinan pääsiäisnäytelmässä Elina Virolainen (kuvassa ristillä) kokeili sekä samarialaisen, papin, uhrin, rosvon että
Jeesuksen osia.
9
Piikkiön Eläkkeensaajien boccian-harrastajat iloitsivat erityisen makeasta voitosta: kolmannen kiinnityksen ansiosta
kiertopystistä tuli oma.
8
Sauvon Torstai-maalarit näyttävät, mitä
ovat syksyn ja talven aikana tehneet.
Kuvassa yksityiskohta Nina Messnerin
maalauksesta.
7
Tammisillan puutarhan monipuolinen lajikevalikoima houkutteli chilipäivään niin uusia kuin kokeneempiakin harrastajia.
13. vuosikerta
www.kuntsari.fi
irtonumero 1,80 e
MARIA KESTI
Pöytään tuli hiljaista, kun Matías, Lahja, Aaro, Klaus, Aukusti ja Altti saivat makeaa maisteltavaa. Syöttäjinä toimivat äidit Annina Kekki, Elina Lineri, Mari Koski, Riikka Lehtonen sekä Jaana Heinonen.
Asiantuntijat ruokaraatina
Kuusi äitiä, seitsemän vauvaa, Emmi Lukkarila Varsinais-Suomen Martoista sekä Kunnallislehden toimittaja testasivat, miltä
vauvasoseet oikein maistuvat.Yksi pääruuista oli vauvanruoka-kursseja vetävän Emmin valmistama, samoin yksi
välipaloista
Ark. sop. JOE: KOSTO (3D) Su-Ma 19.00 Ensi-ilta! Bruce Willis jyrää!!! K12 11?
nro 25
En juhli
merkkipäivääni.
Olemme matkoilla.
torstaina 28.3.2013
TILAA
LÄMMITYSÖLJYT NYT!
Allan Hellsberg
Kimmo
Uoti
0400 532
Jari
Tuomainen
0400
240 698
845
0400 670
Markku Koistinen
Koistinen 0400
670 397
397
Kangaskauppa
www.kymppi-katto.?
TEBOIL-Kemiöntie
Sauvontie 9, 02-475 3200
RENGASSÄILYTYS/
KAUSIVAIHDOT
PAIMIOSSA
Pagunette viikko
2.-6.4.2013
Tuo henkilöauton renkaasi meille säilytykseen tai
vaihdata ne meillä. (02) 5885 500, vaihde
MARJA-/JÄÄTELÖMYYJIÄ
Sauvon, Paimion, Kemiön ja
Taalintehtaan kioskeihin.
Lisätiedot ja hakemuslomakkeet löytyy sivuilta
www.jarvenkyla.fi tai puh. Mustikkamäentie
14. Kaunis merimaisema. 159.000 ?.
Etuovi no 9656377
Kristiina Nummila LKV
kristiinanummila@knlkv.fi
Sauvon-Kemiöntie 1091, 21570 Sauvo
P. Kausisäilytyspaketti, joka sisältää renkaiden
vaihdon, pesun, vakuutuksen ja säilytyksen.
kaikki tilauskankaat
Kysy myös muita vaihtoehtoja
- Kausivaihdot, kausisäilytys
- Vannetyöt
- Tasapainoitukset
- Rengassarjojen pesut ym.
- Myös nouto palvelu
-20%
Av: ma-pe 6-21, la-su 8-20
OKT, Paimio, Kaimala 150/260 m2
5h, k, psh, s, khh, 2wc, autotalli, leikkimökki, grillikatos, runs. pyörätuoliajot
-06/"41"*,,"
Haemme reippaita, iloisia ja ahkeria
PALVIAUTO
Tiistaisin Piikkiössä Paakarin Lounastuvan
edessä klo 10-11 ja leipomo Cafe Astan
piha, Paimiossa klo 12-17
Mm. 209.000 . Tilava, hyvä
talo luonnonrauhassa. 4000 m2. Kaunis merinäkymä. 0440-767672
Mönkijät 50-500cc
RAHOITUS 0 % KOROLLA
Polttolaitoksenk. muk.
sekä la-su sop. 1299?
Kausivaihdon alkaessa
palvelemme aikavarauksin
ark. Etuovi no 9433493
ENSIESITTELY TULOSSA!
YLIVOIMAA!
KYMCO
Skootterit 50-700cc
OKT-tontti, Piikkiö, Harvaluoto
Määräala n. 128.000 ?
Etuovi no 9931704
alk. tontti 4300 m2. www.molitor.?
Paimion Taksipalvelu Laitinen
040-417 0300 / 040-412 2211
facebook.com/paimiontaksipalvelulaitinen
www.paimiontaksipalvelu.net
. sopimusajot
. PITOPALVELU
. Ammattistartti,
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja
valmistava koulutus
??Valku,
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava
opetus ja ohjaus
??Valma,
Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava
koulutus nuorille ja aikuisille
Hakulomakkeet ja lisätiedot löydät kotisivuiltamme
www.livia.fi/sosiaali- ja terveysopisto, tai soita Kristina Tikka, 050 373 2584,
kristina.tikka@livia.fi
Ammattiopisto Livia
Sosiaali- ja terveysopisto
Ruokokatu 12, 20780 Kaarina
puh. Tie perille. N. Aidattu, kaunis
mets. Tyviikintie Mh. VOILEIPÄKAKUT
Avoinna: ma-pe klo 8-15
Myös ilt. Asuminen 1-tasossa. 1+8 henkilöä . RO 120 m2.
Rauhallinen sijainti. 050-5524733
HUHTIKUUN
TARJOUKSET!
PAKOKAASUMITTAUKSET:
. 0400-122616
www.juha-tuominen.fi
???????????????????????????
. KELA-ajot
. TÄYTEKAKUT . Diesel 25,ILMASTOINTIHUOLTO 80,Kaikkien merkkien huollot+korjaukset
sekä rengasmyynti.
Myös moottoripyörien ja mopojen huollot,
korjaukset ja rengasmyynti ammattitaidolla.
Nopeasti ja ammattitaidolla!
Puh. varastotilaa. Venevalkama- ja
rantaoikeus vieressä. suussasulavaa nokipalvia, kokolihamakkarat
sekä luomutuotteita
www.pajuniemi.fi
ASTU SEURAAVA ASKEL - klikkaa www.livia.fi
. Tontilla pieni
saunamökki. 040-53 69 334 Sari Stenlund
V
Varaukset
k tT
Tmi:
i J
J.Tuominen
T
i
Hirviöntie 9 A, 21555 Taatila
(Ent. Mh. 2
www.kuntsari.fi
Olemme myös Facebookissa!
21 TAPAA PILATA AVIOLIITTO Ma 16.45 Hauska kestohitti! K7 9?
Nyt on aika tilata
kattoremontti!
THE HOST - VIERAS Ti-Ke 19.00 Ensi-ilta! Huima Sci-fi jännäri! K12 9?
Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi!
CROODIT (3D, dub) Pe-Su 16.45, To 19.00 Koko perheelle :) K7/4 10?
JACK THE GIANT SLAYER (3D) Pe-La 19.00 Fantasiaseikkailu! K12 11?
G.I. muk.
APILATIE 21530 PAIMIO PUH. klo 17.30-21.30
la-su klo 12.00-21.00
sekä myös muina aikoina sopimuksen mukaan.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN! Avoinna ark. 9-17, la 10-13
(02)438 9920 . Bensiinikäyttöiset+OBD 20,. RO 450 m2. Rv.
1990. 02-4705850, 0500-527325 Lenkkitie 13, Paimio.. 30 m rantaviivaa. 6500 m2. Säilytämme renkaat turvallisissa
ja vakuutetuissa tiloissa.
Esim. 9-17, la 9-13
Vistantie 22, Paimio Puh. taksipalvelut . Länsirannantie MH. Kalevantie 245)
Puh. 6, 20380
Turku . 473 4402
www.kukkokellari.com
Rantatontti loma-asunnolle
Sauvo, Päisterpää
Määräala väh
010 2921150
ark. 1 kg
KPL
PKT
Ilman korttia 7,49 kpl (7,49-9,36 kg)
Ilman korttia 14,95 pkt (24,92 kg)
129
169
159
320
-31 %
KG
Ilman korttia 17,90 kg
299 1790
199
295
275
500
696 2280
-25 %
Forssan
salaatit
peruna, punajuuri ja italian
400 g (3,23 kg)
RS
Ilman korttia 1,89 rs (4,73 kg)
Chipsters kylmäsavulohi?lee ja graavikirjolohi?leeviipaleet kastikkeella
150-170 g (17,59-19,93 kg)
PKT
Costa Rica
Punainen
paprika
Israel
500 g
KG
KG
Ilman korttia 3,99 pkt (23,47-26,60 kg)
Kotimainen
luomuporkkana
Hunajameloni
Savustettu
kalkkuna?lee
PS
KG
-26 %
Findus
kanelipulla
Euro Shopper
vaniljajäätelö
Tulppaanit
kypsä, 12 kpl ps
420 g
1l
PKT
7 kpl kimppu, Suomi
PS
2
KIMPPUA
Ilman korttia ja yksittäin 3,40 kimppu
-15 %
-19 %
Golden Cap
siiderit
Taffel
Tubet
Olut
kolme eri makua
4x0,33 l (4,82 l)
sis. pantit 0,60
175 g (9,14 kg)
2
PKT
Ilman korttia ja yksittäin 1,99 pkt (11,37 kg)
24x0,33 l (2,42 l)
sis. 7-21, la 7-18, su 12-18
terhi.wiren@k-supermarket.fi. pantit 3,60
Hinnat voimassa pe-su 29.-31.3., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Jokipellontie 2, puh. olemme kiinni.
-13 %
379 2290 3690
595 1095 1490
Ruokamestari suosittelee
Presidentti
kahvi
Ruokamestari suosittelee
Karitsan
kyljys
Karitsan
paahtopaisti
500 g (7,58 kg)
ei Gold Label
rajoitus: 2 pkt/talous
KG
KG
PKT
Ilman korttia 4,39 pkt (8,78 kg)
-26 %
-20 %
Valio Oltermanni
juustot
-16 %
HK takuumurea
naudan sisä- tai
paahtopaisti
Hätälä
savulohi?lee
800 g-1 kg (5,95-7,44 kg)
rajoitus: 2 kpl/talous
600 g (18,25 kg)
n. torstaina 28.3.2013
nro 25
3
www.kuntsari.fi
Hyvää pääsiäistä!
TORSTAINA
MESTARIPALVI JA
OLD EL PASO
KONSULENTIT
K-supermarket palvelee pääsiäisenä seuraavasti:
Normaalisti to 28.3. klo 7-21 ja la 30.3. pantit 3,60
4PACK
24PACK
Ilman korttia 26,40 24-pack (2,88 l) sis. klo 7-18.
Pitkäperjantaina 29.3. ja
pääsiäispäivinä 31.3.-1.4
nasevat
MARIA KESTI
puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
torstaina 28.3.2013
KESKUSTELUA
Pääkkäri
Nasevat
Sananvapauden vitsa viuhuu
Tässäkin lehdessä näkyy, että ihmisillä on
tarve tuoda julki mielipiteitään. Sinänsä kuvaaja oikeassa, kuten viereisellä sivulla olevasta
laskentauutisestakin käy selväksi, että niin peura kuin
kauriskanta ovat nousussa.
Nämä eläimet liikkuuvat vain
ikävän lähellä Kemiöntietä,
liikenne verottaa kevään aikana melkoisella varmuudella laumaa!
Peura
romuko se on?
Keskiviikko
Selkeää
Turku
Onneksi on
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+2°C Aurinko laskee
3 m/s Pimeys alkaa
Torstai
05:27
06:10
19:00
19:43
Perjantai
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+0°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+2°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
05:24
06:07
19:02
19:45
Hyvänmielen kahvio ja
leipomomyymälä Paimiossa
Tarjoamme
T
j
vain
i oman
leipomon tuotteita
Lauantai
05:21
06:04
19:05
19:48
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
+1°C Aurinko laskee
4 m/s Pimeys alkaa
05:18
06:01
19:07
19:51
Kahvila-Konditoria-Myymälä
Ark. klo 13.30
ajamassa vanhempieni kanssa
Kaaritietä pitkin kohti Paimion liikennevaloristeystä. Me asukkaat emme
ovea avanneet. Kuten vaikkapa siitä, sopivatko tuulimyllyt
jonnekin vai eivät. Tämä pelisääntö
on kieltämättä netin myötä hämärtynyt.
Nimimerkin takaa voi kommentoida
yleisluontoisesti. Samaan aikaan Asematieltä oli tulossa paljon
autoja. Näitkö tapahtuneen?
Ryhdyn käyttämään tiettyjä paimiolaisia liikkeitä vasta kun jatkuva ?miksi mennä
muualle?, ?kannattaa käyttää paikallisia?, ?kaikki eivät edes tiedä, että täällä on?
-jupina loppuu. 4
nro 25
www.kuntsari.fi
Mielipiteet postitse: Kunnallislehti,Vistantie 38 D,
21530 Paimio sähköpostitse: toimitus@kunnallislehti.fi
lyhyet nasevat: www.kuntsari.fi . Jos yksityishenkilö kirjoittaa nimellään, saa niin luvan tehdä sitä suoraan ja terävästi kommentoivakin.
Se on pelkästään reilua. 30.3.
Tänään
+1
+1
Tiistai
Paimio
Kaarina
Pimeys päättyy
Aurinko nousee
Salo Aurinko laskee
Pimeys alkaa
05:31
06:13
18:57
19:40
Pilvistä
Sauvo
3
0
Sadetta
Puolipilvistä
Lumisadetta
Ukkosta
Lukijan kuva Kunnallislehdessä 26.3.: Kuvassa metsäkaurislauma, ei peuroja. ?Pienet piirit. Huomioittehan autokoulussa opetetut asiat, kun lähestytään tasa-arvoista risteystä ja miten
väistämissäännöt menikään.
Siellä on vain Tomerontieltä
tullessa kolmio.
ovatko liikennesäännöt
unohtuneet?
Ekö naapurilla ole täällä Piikkiössä omaa elämää kuin
tuijottaa naapuria ikkunasta sekä pihalla hievahtamatta paikaltaan aamusta iltaan
päivästä toiseen!
hanki oma elämä
Saanko istuttaa perunoita
Vistantien vakoihin Kustaan
päivänä?
Ei omaa perunapeltoa
Koko Paimion sairaalan henkilökunnalle suuri kiitos! Sain
teiltä uudet polvet ja nyt sauvakävelen sujuvasti pää täynnä uusia unelmia, tekemisiä,
menemisiä ym. Olette mahtava porukka. . Seurasin kummastuen,
miten huoltoyhtiö tuli yöllä ja
avasi oven humalaiselle miehelle, joka ei edes asu talossamme. 7.00?18.00, la 9.00?14.00
Asematie 2 Paimio p. eivät saa
estää erilaisten näkökulmien esittämistä.
Ihan kuinka vaan ei sananvapautta voi
lehdessä käyttää. Näin erityisesti kun keskustelua käydään yleistä mielenkiintoa herättävistä julkisista asioista. Keskustelu saa
olla räväkkääkin, mutta asiassa pitää pysyä ja sanoa se napakasti.
Aina tekstien tulkinta jää silti lukijan
omalle vastuulle.
Julkisessa keskustelussa on se herkkä
piirre, että turhan usein keskustelijat asettuvat heti puolesta tai vastaan -asetelmaan.
Jos olet samaa mieltä: olet oikeassa. Onko vihreä kulkine joltain muulta aika-avaruusakselilta, kun se on lojunut paikallaan jo muutaman tovin...
Sumuisen aamun kuvasi 22.12.2012 Seppo Virta Paimion Kamerakerhosta.
Sää 26.3. 473 2602
www.cafeasta.fi. Hyvä niin.
Sananvapaus tarjoaa oikeuden ottaa kantaa erilaisiin asioihin, ja paikallislehti voi
tarjota tälle näyttämön.
Näemme Kunnallislehdessä keskustelemisen niin tärkeäksi, että sallimme edelleen
myös nimimerkkien käytön. Nimeltä palautetta voi
antaa vaikkapa johtaville virkamiehille
tai luottamushenkilöille. Itse olin liikkeellä vihreällä Toyota Yaris -autolla,
ja vaikka lähdin perään en
tavoittanut tuota toista kuljettajaa. Myöhemmin
myös lehdenjakaja avasi hänelle oven.
LiukuMiina
Miten on mahdollista?
Olin tiistaina 26.3. Ottakaa mukaan Paimion sairaalan henki
kun muutatte uusiin toimipisteisiinne ja näyttäkää niille...
olen niin onnellinen Raija
Vanha koirafani ei kai opi uusia temppuja. 040 708 4742
Paimion kirjaston parkkipaikalla on aikaraja pysäköinnille. Asematieltä tuli harmaa isohko
henkilöauto, joka osui oikeaan takakulmaan. Jätöksesi jäävät
edelleen ihmisten jalkoihin!
Voi teitä, tyhmyreitä.
Kenellä on lupa päästää kulkijoita lukittuun rappukäytävään. Brändäystä
voi tehdä muutenkin kuin potentiaalisia asiakkaista syyllistämällä!
Taina Tukia
Toimitus edellyttää, että mielipidekirjoituksen nimimerkin käyttäjän henkilöllisyys on
toimituksen tiedossa.
Kamerakerho
SEPPO VIRTA
Upea historiikki Varkista,
hienot kuvat ja loistava teksti.
KIITOS!
Raija Kallio
p. Ehkä myös kyky tehdä rakentavia päätöksiä.
Arvoisat Jägerhornintien
käyttäjät Oinilassa. Jos
eri mieltä: täysin väärässä. Kuljettaja
jatkoi pysähtymättä matkaansa, vaikka kolahdusjäljen perusteella se olisi pitänyt huomata. Näin häviää
kuuntelemisen taito ja keskusteleva vuoropuhelu
Ainut kielteinen palaute
on koskenut sitä, että uutuuskirjoja ei saisi yhtä hyvin kuin
ennen. Se
kuitenkin varmistuu sataprosenttisesti vasta myöhemmin
kun tiedetään vakituisten läs-
. Ne kiinnostavat erityisesti iäkkäämpiä asiakkaita, jotka eivät kuitenkaan välttämättä lähde hakemaan kirjoja salin peränurkasta asti.
KYLLI SALO
Sauvon sisääntulo
muuttumassa
SAUVO
Kylli Salo
Sauvon sisääntuloristeyksen
alue on muuttumassa. 8?21
LA.......... on nyt tuotu entistä houkuttelevammin esille, lainaustiskin viereen, Kari Pohjola esittelee.
näolo ja mahdollisesti tarvittavien sijaisten saaminen, Pohjola sanoo.
Kirjasto on paimiolaisille
selvästi tärkeä. huhtikuuta.
Siitä on kerrottu jo lappusella kirjastossa, ja heti on tullut
kiitosta, Pohjola kertoo.
. Uutuuskirjat ja ?jokerikirjat. Ensimmäisen kerran kirjasto on auki lauantaina pääsiäisen jälkeen 6. Mutta kyllä niitäkin
saa! Käytössä on ?jokerimerkintä?, jolla varmistamme että suosituimmat uutuusteokset voidaan pitää täällä omassa kirjastossa niin kauan kuin
niillä on kova kysyntä, Pohjola sanoo.
Jokerikirjat löytyvät helposti lainaustiskin kupeesta. Aukioloa ei
ole supistettu muista päivistä.
. 02- 214 6100
UUTISPERJANTAI
www.skanssinapteekki.fi
5
MA-PE ... Kesällä lauantaipäivien
aukiolossa on tauko, mutta
vakaa pyrkimys on jatkaa aukioloa myös kesän jälkeen. Rakentaminen
toteutuisi aikaisintaan vuonna 2014, riippuen kuitenkin
esimerkiksi siitä, valitetaanko
suunnitelmasta.
Risteysalueen kaavaa laadittaessa tullaan ottamaan kantaa muun muassa siihen, voiko Kemiöntielle olla enää tätä suoraa kulkuyhteyttä
Hakkisherkun pihasta.. 8?18
SU ........12?18
Lauantain aukiolo palaa
Paimion kirjastoon
HYVÄ UUTINEN
Juttusarjassa haastatellaan ihmisiä, joilla on hyviä uutisia.
KYLLI SALO
PAIMIO
Kylli Salo
Kun Kari Pohjola taannoin
aloitti kirjastonjohtajana Paimiossa, hän sai ensimmäiset
pari kuukautta kuulla joka
päivä kysymyksen, milloin kirjasto saadaan taas auki lauantaisin. Nyt hänellä on hyviä
uutisia: lauantaipäivien aukiolo on varmistunut ainakin
kevätkauden eli huhti?toukokuun osalta.
. Alustavan hahmotelman mukaan
risteysalueen nopeusrajoitus
on tulevaisuudessa 50 km/h,
kun se on nykyisin 60 km/h.
Päälinjaa eli Paimion?Kemiön
suuntaan ajettaessa tielle tulee hidasteet, ei kuitenkaan
töyssyt vaan saman tapaiset
ulospäin?kierrot. Asiakkaat reagoivat, ja se
on hyvä. Heitä vartenhan täällä ollaan.
Lauantaiaukiolot päättyivät
Paimion kirjastossa viime kesän jälkeen, kun kirjastonhoitajan vapaan ajaksi ei kaupungin tiukan säästölinjan takia
saatu palkata sijaista, ja vakituisten työntekijöiden määrä
tippui neljään.
Nyt lauantaipäivien aukiolo
on mahdollistunut työntekijäjärjestelyjen avulla. Myös Vaski-
järjestelmään siirtymisestä on
tullut lähes pelkästään myönteistä palautetta.
. torstaina 28.3.2013
nro 25
AVOINNA myös
SUNNUNTAISIN
www.kuntsari.fi
p. Mikäli rakentamiskustannukset ylittävät 100 000 euroa, kunta vastaa ylittyvistä kustannuksista.
Tarkoitus on, että tarkempi
suunnitelma laaditaan vuoden
2013 aikana. Seuraavaksi Pohjola haluaa tuoda lainaustiskin lähelle elämä-
kertakirjat.
. kuin on esimerkiksi Paimion Kaaritiellä.
Sauvon tekninen ja ympäristölautakunta on hyväksy-
nyt Sauvon kunnan ja Varsinais-Suomen Ely-keskuksen
kesken laaditun sopimuksen
tien parantamisesta Sauvon
sisääntuloliittymän kohdalla.
Kustannukset jaetaan puoliksi
Elyn ja kunnan kesken
Hollannista tuotua kannabis-kukintoa voi käyttää myös
laillisesti . Vaatii suurta rohkeutta
kieltäytyä.
Aro-Heinilän kokemuksen
mukaan eri tasoisia huumeita
liikkuu kaikissa oppilaitoksissa
yläkouluista eteenpäin.
. ?Se voi olla laaki ja
vainaa?, sanoo ylikonstaapeli
Janne Aro-Heinilä.
. Erityishuomion
kohteena oli kannabis, jonka käyttö on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti koulunuorten keskuudessa.
. lääkkeenä ankariin,
kroonisiin kipuihin. . Nuorin Varsinais-Suomessa kannabiksen käytöstä viime vuonna kiinni jäänyt oli
12-vuotias.
. Toisaalta löytyy myös ymmärrystä: jos haluaa hoitoa ja
hakeutuu siihen, välttää yleensä käyttöön liittyvän rangaistuksen.
. Eräs keskeinen ongelma on
se, että nuorten asenne kannabikseen on erittäin positiivinen.
Nuoret ovat lukeneet netistä,
että kyseessä on terveellinen
luonnontuote ja sen jälkeen
he mieltävät kaiken oikean ja
tutkimuksiin perustuvan terveystiedon propagandaksi, sanoi
huumerikoksiin erikoistunut
ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Varsinais-Suomen poliisi-
laitokselta.
. Kannabis
vaikuttaa psyykeeseen, vaikka moni käyttäjistä sen kiistääkin, ainakin käytön alkuvaiheessa.
Kannabiksen luonnontuotteeksi mieltäminen saattaa tulla osin sitäkin kautta, että nykyisin lähes kaikki VarsinaisSuomessa liikkuva kannabis on
peräisin kotiviljelmistä.
. Lääkkeiden ja alkoholin samanaikainen käyttö on erittäin
riskialtista. Alkoholin haitat ovat hyvin konkreettisia ja selvästi
havaittavia, mutta kannabishaitat tulevat vaivihkaa ja
huomaamatta pitemmän aikavälin kuluessa. Jokainen nuori on riskiryhmässä. Tiettyjen voimakkaiden
lääkkeiden käyttäminen ilman reseptiä rinnastetaan huumeiden käyttöön. Etenkin alkoholinkäytön suhteen nuoret ovat nykyisin tasaväkisiä. Suomen lainsäädäntö on
tiukka. Jo nyt alkuvuonna olemme löytäneet alueeltamme 40
viljelmää. Rikokseksi voidaan
katsoa jo sekin, jos yrittää
hankkia huumausainetta.
. 6
nro 25
www.kuntsari.fi
torstaina 28.3.2013
PERTTU HEMMINKI
Nyky-kannabis peräisin
kotiviljelmistä
Huumeet teemana Piikkiön Pontelassa
KAARINA
Perttu Hemminki
Kiistellyn porttiteorian mukaan mietojen huumeiden käyttö lisää
todennäköisyyttä siirtyä käyttämään myös vahvoja, jopa suonensisäisiä huumeita. Väärään aikaan väärässä paikassa. Olen kohdannut satoja ongelmakäyttäjiä, eivätkä he ole kiistäneet porttiteoriaa omassa elämässään, sanoi ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä.
Piikkiön Pontelassa järjestettiin viime viikolla vanhempainilta aiheesta nuorten päihteidenkäyttö. Kaikkein nuorimpien alkoholinkäytöstä kiinni
jääneiden joukossa on paljon tyttöjä, kertoi ylikonstaapeli Jorma
Lampinen.
Pääosin nuorten vanhemmista koostuva yleisö kuunteli poliisien puheenvuoroja mietteliäänä ja uskalsi myös esittää kysymyksiä mieltä askarruttavista aiheista.
Aro-Heinilä ja muistuttaa, että huumausainerikos muuttuu
automaattisesti törkeäksi, kun
ainetta myydään tai luovutetaan alle 18-vuotiaalle.
Törkeän huumausainerikoksen minimirangaistus on yksi
vuosi vankeutta. Alunperin Subutex kehitettiin heroinistien korvaushoitolääkkeeksi. Maksimina
on kymmenen vuoden vankeustuomio.
Aro-Heinilä korostaa, että
monen nuoren kohdalla huumekokeilut eivät ole suunnitelmallisia.
. Pelkästään Loimaalta löysimme kolmen päivän aikana 8 viljelmää, kertoo
Alkoholi ja huumeet eivät ole pelkästään poikien ja nuorten
miesten juttu. Joskus kuitenkin käy valitettavasti niin, että kokeilut ja
päihtymys yhdistyneenä huonoon tuuriin saa aikaan sellaista, jonka seuraukset voivat olla elämän mittaiset.
Faktaa huumeista
. . Jos henkilö
nauttii ilman lääkemääräystä
esimerkiksi Diapamia, syyl-
listyy hän huumausainerikokseen.
. Viljelmiä on todella paljon. Tilanne usein vie.
Jos jointti kiertää ringissä, on
ympäristön paine monasti kova. Erittäin voimakasta riippuvuutta aiheuttavan heroiinin
käyttö on vähentynyt selvästi.
Heroiinin tilalla on nykyisin
Subutex, jota salakuljetetaan
Ranskasta. Nykyisin korvaushoidossa käytetään
vaikutuksiltaan hieman lievempää Suboxonea, joka on Subutexin tavoin levinnyt myös katukauppaan.. Harva pääsee nykyisin
täysi-ikäiseksi niin, ettei kukaan edes tarjoa huumetta, sanoo hän ja muistuttaa, etteivät
kokeilijat ole yhtään sen huonompia nuoria kuin muutkaan.
. Resepti-
en kirjoittamisessa on kuitenkin äärimmäisen tiukka linja:
vuoden 2011 lokakuussa vain
42:lla suomalaisella oli kannabis-lääkemääräys.
kaarinalainen Sanna Vauranoja. Jo
useita päiviä on aurinko päivisin sulattanut lunta ja jäätä, ja samantyyppinen sää jatkuu myös lähipäivinä.
Päivällä sulaneet vedet jäätyvät illalla uudestaan jääksi,
ja hiekoitussepeli jää uuden
jään alle. Hiekoitussepeli myös
liukuu pois liukkaalta jäältä ja kerääntyy koloihin. Teemaviikkoa vietetään 22.-28.4 ja se toteutetaan Turun seutukunnan 11
kunnassa, eli itäpuolella Sauvossa, Paimiossa, Kaarinassa
ja Liedossa. Jo
pienikin lumikuuro voi myös
peittää jään ja lisätä liukastumisen riskiä.
Pysy pystyssä -kampanja,
joka edistää talvijalankulun
turvallisuutta, muistuttaa että liukastumisia voi myös ehkäistä ylläpitämällä omaa tasapainoansa liikunnan avulla.. Kaikenikäisiä
tulijoita on ollut paljon, kertoo Mikola, joka on opiston
puitteissa opettanut kuvataidetta 15 vuotta, mutta enimmäkseen Paimiossa. Keskiviikkona 24.4. Kullakin kokoontumiskerralla kuvanteon parissa vierähtää reilut kaksi tuntia.
VSSHP:n johdossa
naisvalta
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
uusi valtuusto valitsi tiistaina jäsenet kuntayhtymän
luottamuselimiin. Nyt on aika näyttää,
mitä kaikkea olemme syksyn ja
talven aikana tehneet.
Torstaimaalareihin syksyllä liittynyt Mirkku Itälä kertoi haaveillensa pitkään mukanaolosta kuvataidepiirissä.
. torstaina 28.3.2013
nro 25
7
www.kuntsari.fi
Opintovuosi päättyi
. Mukana olivat myös Sanna Lehtikankare, Jan Lehtikankare, Anne Andersson ja kuvataidepiirien vetäjä Kati Mikola.
Paimio osallistuu huhtikuun
lopulla toista kertaa järjestettävän Vanhemmuuden viikon
ohjelmaan. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa koko maassa.
Varsinais-Suomessa yli vuoden
työttömänä olleita henkilöitä oli 5 600 eli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta
aiemmin. Paimiossa työttömyysaste oli helmikuun lopussa 6,9,
Sauvossa 6,5 ja Kaarinassa 7,7.
Vuoden takaiseen vastaavaan
aikaan nähden kasvua on paikallisesti 1?2 prosenttia.
Kaikissa Varsinais-Suomen
työ- ja elinkeinotoimistoissa oli
helmikuun lopussa 26 100 työtöntä työnhakijaa. on
kaikille vanhemmille avoin
luento vanhemmuuden roolikartasta Paimio-salissa, luennoitsija V-S lastensuojelukuntayhtymän kehittämisjohtaja Anne Vuoristo.
Töitä riittää yhä harvemmalle
Jalankulkijoille
liukkaat kelit jatkuvat
Työttömyystilanne pahenee
vauhdilla Varsinais-Suomessa. Pitkä
talvikausi huipentuu Kati Mikolan vetämien kahden kuvataidepiirin yhteisnäyttelyn.
Luovasti pulppuava, värikylläinen näyttely avattiin lauantaina, ja työt ovat esillä Sauvon
kirjaston tiloissa huhtikuun 27.
päivään saakka.
. Toisaalta tumma
hiekka vajoaa päivällä jään
aikana työttömien määrä kasvoi 4 500 henkilöllä ja kuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa suurempi kuin vuotta
aiemmin, eli 11,3 %. Täällä olemme saaneet tutustua erilaisiin tekniikoihin ja
väreihin. luentoja vanhemmuuden roolikartasta,
vanhempien hyvinvoinnista
ja kasvatusten haasteista sekä Viisaasti verkossa -nettikäyttäytymisvanhempainilta.
Teemaviikon viikonloppuna
on tarjolla teatterielämyksiä: Luolamiehen poika Auran Panimolla vanhemmille ja vanhemmiksi haluaville
sekä Etsivätoimisto Limppu
ja Pullava ja kadonneen pojan arvoitus Kaarinan Nuorisoteatterissa lapsiperheille.
Paimiossa lapsi-vanhempisuhteesta ja nuoren aikuistumisesta kertoo esimerkiksi
elokuva LOL maanantaina
22.4 klo 19. Helmikuun
Tänä vuonna talviset jalankulkukelit näyttävät jatkuvan
keskimääräistä pitempään. Kun tilaisuus viimeinkin
tuli, päätimme yhdessä tyttäreni Sannan kanssa liittyä mukaan ryhmään. Näissä kahdessa Sauvon
Torstaimaalarit-ryhmässä on
yhteensä 18 kuvataiteen harrastajaa. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin valtuutettu Aila Harjanne Turusta, valtuuston
ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Eero
Kuisma Laitilasta ja valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Kaarina Ylhäinen Maskusta.
Sairaanhoitopiirin hallitukseen valtuusto valitsi tältä seudulta Kari Frimanin
Kaarinasta ja Silvia Kosken
Sauvosta. Varsinais-Suomessa työttömyysaste
on suurempi kuin koko maassa, mutta silti se on maan neljänneksi pienin Pohjanmaan,
Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan jälkeen.
Varsinais-Suomi oli yksi
työttömyyden kovimman kasvuvauhdin alueista. vanhempien ja jälkikasvun yhteistreenimahdollisuudesta ja perheolympialaisista
päiväkodilla.
Yhteisinä tapahtumina järjestetään mm. Pitkäaikaistyöttö-
myys kasvaa kaikissa alueen
seutukunnissa, voimakkaimmin Salossa ja Loimaalla.
Kun työttömyys vielä kesällä kasvoi lähinnä palvelutehtävissä, on työttömyyden kasvu syksyn mittaan levinnyt rakennusalalle ja teollisuuteen.
Voimakkainta kasvu oli teollisuudessa sekä hallintotyössä ja hoitoalalla, joissa kasvu
oli yli 20 % vuoden takaisesta.
sisään. Nuorten,
alle 25-vuotiaiden työttömyys
kasvoi kaikissa alueen seutukunnissa. Tämä kolmikko on
turkulaisia.
Perussopimuksen mukaan
hallituksen kokoonpano on
yliopiston nimeämiä jäseniä
lukuun ottamatta sovitettava sellaiseksi, että se vastaa
jäsenkuntien valtuustoissa
edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella ja kokoonpano
on alueellisesti tasapuolinen.
Sairaanhoitopiirin tarkastuslautakuntaan valtuusto valitsi mm Jukka Sirénin
Kaarinasta. Paimiolainen
Tarja Vuontela on jäsen alueellisen psykiatrian tulosalueen johtokunnassa.
Vanhemmuutta voi
opiskellakin
Mirja-Liisa ?Mirkku. Valtuusto määräsi
hallituksen puheenjohtajaksi
Piia Elon sekä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Juhani Lepän ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jukka Kärk-
käisen. Sauvossa tarjonta on ollut niukkaa.
. Kaikille avoin luento on tiistaina Paimio-salissa klo 18-19, aiheena kasvattamisen sietämätön keveys ja
luennoitsijana seksuaalikasvattaja Katarina Bildjuschkin. Tyks-Sapa-liikelaitoksen johtokunnasta löytyy mm. Ensimmäinen vuosi on nyt
takana, toivottavasti syksyllä
seuraa jatkoa. Se on ollut mukavaa
ja antoisaa.
Kumpikin Torstaimaalaritryhmä on kokoontunut kerran
viikossa. Nyt
tehdään myös torstai-taidetta.
PERTTU HEMMINKI
SAUVO
Perttu Hemminki
Kuvataidetta Paimion Opiston alaisuudessa harrastaneiden Torstaimaalarien opintovuosi on päättymässä. työt rohkeasti esille
Sauvossa torstai ei ole enää pelkästään hernekeittopäivä. Itse olen viimeksi maalannut öljyväreillä
15-vuotiaana, ja silloinkin syntyi vain yksi ainoa työ, Mirkku kertoo.
. Viikon teemoina
ovat yhdessä tekemisen tärkeys perheissä, vanhempien vastuu lasten ja nuorten
kasvattajina sekä perheiden
yhteistyön pelisäännöt lasten ja nuorten parissa toimivien kanssa.
Vanhemmuuden viikolla
kuntien nuorisotoimet ovat
haastaneet lasten ja nuorten parissa toimivia tahoja
mukaan viikkoon vinkaten
mm. Itälä ja Teemu Lahtikankare pystyttivät Torstaimaalarien yhteisnäyttelyä perjantaina iltapäivällä
Kalinka-emo taustalla.
Tuuli ja Olivia
C-tyttöjen SMfinaaliturnaukseen
Lentopalloa Salon Viestin C
98 -tytöissä pelaavat paimiolaiset Tuuli Kukkonen ja Olivia Mäkelä ovat pelanneet kevään aikana viisi SM-sarjan
turnausta. Nimi sopii vasan väritykseen täydellisesti ja siinä yhdistyy emon ja isän nimet. Vähän perinteinen, mutta samalla taas erikoinen nimi, kertoo
Sanna valinnastaan.
Nimiehdotuksia alpakkavasa sai ison liudan, sillä ideoita
tuli ainakin noin 60 eri ehdottajalta, ja monissa viesteissä
ehdotuksia oli useampiakin.
Oikeastaan oli hienoinen yllätys, että c-kirjaimella löytyy niin monenlaisia nimiä,
ja hienoa oli sekin, että kaikki muistivat että nimen pitää
alkaa juuri sillä c-kirjaimella.
Ristiäiset ja palkinnon luovutus siirtyvät sairastapauksen vuoksi pääsiäisen jälkeen.
Vasa kasvaa ja voi hyvin.
TAINA TUKIA
. 8
www.kuntsari.fi
nro 25
torstaina 28.3.2013
MARIA KESTI
Alpakka saa
nimen Caneli
PAIMIO
Taina Tukia
Pieni alpakkavasa saa nimen
Caneli. Pelatuissa 15:ssa
ottelussa joukkue ei ole hävinnyt vielä erääkään ja näin varmistui paikka suoraan SM-finaaliturnaukseen Kuortaneelle 20.?21.4.
Syksyllä tytöt ja Hannes
Lundstedt valittiin aluejoukkueisiin. Alueiden SM-turnauksessa Lounais-Suomen poikien
1-joukkue voitti ja tyttöjen
joukkueet ottivat kaksoisvoiton. Rakennetussa ympäristössä sijaitsee teollisuus- ja
korjaamorakennuksia ja samalla peltoaukeamalla muun
muassa polttoaineen jakelupiste ja raskaan ajoneuvokaluston varikko. Sanna Sillanpää valitsi vasalle nimen, jota ehdotti Haije Sjöblom. Olivia loukkasi kui-
tenkin polvensa aluejoukkueiden SM-turnausta ennen
ja leikkausta vaatinut vamma esti pelaamisen syksyllä. Eivät
sovi rakennettuun ympäristöön, kun pääosin taustamaisemaa hallitsee kirkko, kirkkopuisto, hautausmaa, omakotiasutus ja kilometrien päähän
avautuva peltomaisema.?
Samalla valituksen tekijät
kysyvät, onko Paimion ympäristölautakunta ohjannut
rakentamista kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin.
Paimion ympäristölautakunta on päättänyt antaa hallinto-oikeudelle valituksen joh-
dosta lausunnon, johon sisältyvät muun muassa seuraavat
näkökohdat:
?Kirkon ei voida katsoa häviävän mainostekstin taakse,
koska kirkko- ja hautausmaaalueen oma puusto, kohteiden
välissä sijaitseva rakennuskanta ja kirkko itsessään sijaitsevat
maastossa huomattavasti korkeammalla kuin Tarjoustalon
kiinteistö. Ykkösjoukkue jännitti ai-
2012. Mukana joukkueessa olivat hänen lisäkseen (takana) Tapio Haliseva ja Jarmo Gustafsson sekä (edessä) Urho Kinnunen. Lisäksi raken-
netussa ympäristössä sijaitsee
useita harja- ja tasakattoisia
julkisivuväritykseltään ja materiaaleiltaan toisistaan poikkeavia rakennuksia. Kiinnityksiä saatiin näin
kolme, joten kiertopystistä tuli
kokonaan oma.
Bocciaa Piikkiön Eläkkeensaajissa on pelattu noin 25
vuotta.
. Innostus on paljon lisääntynyt, ja harjoituksissakin on
usein parikymmentä pelaajaa,
kertoo Paimento.
Piirimestaruus-kisoissa oli
kilpailemassa 28 joukkuetta.
Piikkiön Eläkkeensaajista mukaan oli lähtenyt neljä joukkuetta. Takki pitää olla päällä ja tällainen villakauluri, että vasa pysyy
lämpimänä, kertoo Sanna, joka on heti totutellut vasaa ihmiseen
ja hellittelyyn. Hyvällä yhteishenkellä ja taistelulla päätimme voittaa koko ottelun, kehaisee Juhani Helin (vas.), sisäboccian ykkössijalle päässeen
joukkueen kapteeni. Helmikuun lopussa Olivian on
päässyt mukaan täysipainoiseen harjoitteluun.
Boccian piirimestaruus
Piikkiön Eläkkeensaajille
Kiertopalkinto tuli nyt ikiomaksi
KAARINA
Maria Kesti
Piikkiön Eläkkeensaajat ry:n
jäsenten kasvot loistivat, kun
Pontelassa saatiin esitellä sisäbocciasta sekä ykkös- että kakkossijan voittoa EKL:n
Varsinais-Suomen piirimestaruus-kisoista.
. huhtikuuta.
ka lailla. Tuuli ja Olivia saavuttivat
syksyllä myös C-tyttöjen aluemestaruuden Virroilla. Haije
siis pääsee lähiaikoina tapaamaan pientä vasaa Kalevalle
Sillanpään alpakkanavettaan.
. Kovana kilpakumppanina Piikkiölle on ollut Salo, joka
on pitkään hallinnut palkintoa.
Voittaneessa Piikkiön joukkueessa oli Helinin lisäksi pelaajina Urho Kinnunen, Tapio Haliseva sekä Jarmo Gustafsson.
Paimion mainosvaloja puidaan
lähiaikoina hallinto-oikeudessa
PAIMIO
Perttu Hemminki
Tuuli Kukkonen ja Olivia Mäkelä pelaavat suomenmestaruudesta Kuortaneella 20.?21. 3:lla pikkupisteellä selvittiin mitaliotteluihin,
mutta niissä voitettiinkin sitten
kaikki, kertoo voittaneen joukkueen kapteeni Juhani Helin.
. Välierät menivät vähän heikosti, puistelee päätään boccian vetäjä Seppo Paimento.
Ensimmäiselle sijalle päästiin tämän vuoden kisojen lisäksi myös vuosina 2010 ja
Paimion Tarjoustalon katolla olevia mainosvaloja puidaan kohta hallinto-oikeudessa saakka. Avautuva peltomaisema on 200 metrin pituinen ja asemakaavassa
liike- ja toimistorakennusten
korttelialuetta.?
Lisäksi ympäristölautakunta toteaa, etteivät Tarjoustalon
mainosvalot kokonsa ja valotehonsa suhteen poikkea muista kyseisen kauppaketjun mainosvaloista.
Näillä perustein ympäristölautakunta katsoo, että tehty valitus on hylättävä aiheettomana.. Se johtuu siitä, että
mainosvaloista harmistuneet
yksityishenkilöt ovat valittaneet Turun hallinto-oikeudelle siitä, ettei Paimion ympäristölautakunta ryhtynyt helmikuussa toimiin mainosvalojen
poistamiseksi.
Lautakunnan päätöksestä
valittaneet henkilöt perustelevat kantaansa hallinto-oikeudelle muun muassa seuraavin
lausein:
?Kirkko katoaa kirkkaan
mainostekstin taakse. Seppo Paimenta (oik) vetää Piikkiön Eläkkeensaajissa bocciaa, ja Juhani Korvensyrjä oli mukana hopeaa saaneessa joukkueessa.
. Alueella ei ole valittajien tarkoittamia kulttuuriarvoja. Rakennus ei sovi rakennettuun ympäristöön ja rakennuskantaan.
Mainosvalot ovat poikkeuksellisen suuret ja kirkkaat
Yksi
kokeneimmista kalamiehistä
on Olavi Palosaari, joka Soilevaimonsa kanssa on jo monena keväänä ja syksynä pitänyt
huolta siitä, että ainakin oman
kylän lapset pääsevät kalastamisen ilosta osallisiksi pienestä pitäen.
Osmalahden kyläyhdistyksen keväinen lasten kalastuskilpailu pidettiin viime viikonlopun täydellisessä kelissä. Alueelle kaavaillaan
myös isoa biokaasulaitosta.
Jos hanke toteutuu, saattaa
kyseeseen tulla jopa 14 000 lihasian suursikala ja 60 000 t/v
biokaasulaitos. Joka perheeseen lähtikin sitten joko mitali tai pokaali, koska jäältä ei
lähdetty, ennen kuin jokainen
pilkkivä piltti oli ainakin pienellä avustuksella saanut vonkaleen avannosta nostettua.
Viikonloppuna herkuteltiinkin sitten monessa sauvolaiskodissa perheen pienimpien
nostamilla ahvenilla . Maakuntakaavassa ja Vistan osayleiskaavassa
suunnittelualue on merkitty
työpaikka-alueeksi.
Samassa viime tiistain kokouksessa ympäristölautakunta otti puoltavan kannan
poikkeamislupahakemuksella, jolla Paimion kaupunki
hakee Varsinais-Suomen ELYkeskukselta lupaa teollisuusrakennuksen sijoittamiseksi
osittain alueelle, joka on asemakaavassa merkitty Muurassuontien katualueeksi.
Kaupunki on myymässä
alueelta tontin yritykselle, joka entuudestaan omistaa viereisen rakennuspaikan. Kilpailuun osallistui liki parikymmentä lasta vanhempien ja
muun aikuisen kylänväen avustuksella.
Kalaonni suosikin. Tänä
vuonna ei tarvinnut empiä, sillä puolimetriselle jäälle uskalsi
päästää kokemattomammatkin
kalamiehet ja -naiset.
Osmalahden edustalta nousee mukavasti kalaa kesät, talvet, joten moni alueen asukas
harrastaakin eväkkäiden narraamista puolitosissaan. torstaina 28.3.2013
nro 25
9
www.kuntsari.fi
Piltit pilkkivät Osmalahdessa
SATU RANTAMÄKI
Sauvon Osmalahden lasten jokakeväinen pilkkikilpailu on
perinteisesti alkanut jään kestävyyden tarkistamisella. Lihasikala on
tarkoitus rakentaa valtatie 10:n
varteen Tarvasjoen Karhulan
kylään. Tällä
kertaa kilpailijoita oli 1-vuotiaista 9-vuotiaisiin, ja palkinnot
jaettiin ikäluokittain kaikille
kalan saaneille. Ostajan tarkoituksena on rakentaa
tonteille pohjois-eteläsuuntaisena pitkä liike- ja teollisuusrakennus siten, että rekkaliikenne pääsee kulkemaan rakennuksen ympäri.. ehkä
kuitenkin vielä isin tai äidin
perkaamina.
Milla Wirén
Oikean paikan löytäminen on tärkeää. Aurinko paistoi niin kirkkaasti
kuin vain keväällä voi, joten
raikkaanpuoleinen tuulikaan
ei perheitä säikäyttänyt. Olavi Palosaari oli käynyt aamulla kairaamassa muutaman reiän valmiiksi, mutta aika monen osmalahtelaisen varustukseen kuuluu
kaira ihan omastakin takaa.
Kilpailijat:
1-vuotiaiden sarja (pontevan
osallistumisen palkinnot)
Oliver Wirén
Niklas Rantamäki
5-6 -vuotiaiden sarja
Akseli Reponen 1 kala
Mimosa Turunen 6 kalaa
Miika Ahlqvist 1 kala
3-vuotiaiden sarja
Emilia Reponen 3 kalaa
Nea Wirén 3 kalaa
7-8 -vuotiaiden sarja
Aura Rantamäki 7 kalaa
Erik Jutila 4 kalaa
Matias Turunen 4 kalaa
Anni Ahlqvist 2 kalaa
4-vuotiaiden sarja
Amanda Turunen 1 kala
Elsa Kariluoma 1 kala
Iris Jutila 1 kala
9-vuotiaiden sarja
Julia Melander 3 kalaa
Emili Ahlqvist 2 kalaa
Emma Rantamäki 1 kala
Tarvasjoen suursikalahanke
arveluttaa Paimiossa saakka
PAIMIO
Perttu Hemminki
Paimion ympäristölautakunta suhtautuu varauksellisesti Tarvasjoella vireillä olevaan
isoon lihasikalahankkeeseen.
Ympäristölautakunta katsoo,
ettei sikalahankkeen arviointiselostuksessa ole riittävästi selvitetty sikalatoiminnasta mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen vaikutuksia pintavesiin ja
Paimionjokeen.
Paimion ympäristölautakunnan mielestä selostuksessa ei
myöskään ole esitetty riittävästi ja konkreettisesti, miten vahinkotilanteita ehkäistään ja
torjutaan ja miten niihin varaudutaan.
Lautakunnan kanta on, että sikalatoiminnan vaikutusten
seuranta pintavesien ravinneja bakteeripitoisuuksiin tulisi
tehdä vuosittain, jotta saadaan
riittävän kattava kuva toiminnan vaikutuksista Paimionjoen
veden laatuun. Seuranta takaisi sen, että mahdollisiin haitallisiin vesistövaikutuksiin päästäisiin pikaisesti puuttumaan.
Sikalahanke on suunnitteilla alueelle, jonka lähistöllä virtaavat Paimionjokeen laskeva
Karjanoja ja Vähäjokeen laskeva Ohjonoja. Mahdollista on
myös, että hanke toteutuu huomattavasti pienempänä tai että
se ei toteudu lainkaan.
Nuorena pilkki väännettävä.
Oliver 1v näyttää mallia.
Olavi Palosaari opastaa lapsia kädestä pitäen. Aina monelta sujuu
jo madon pujottaminenkin ihan itse.
Muurassuontien
teollisuuskaavaa
halutaan muuttaa
PAIMIO
Perttu Hemminki
Paimion ympäristölautakunta on päättänyt laittaa vireille
asemakaavamuutoksen Muurassuontien teollisuusalueella.
Muutoksen tarkoituksena on
osoittaa uusia teollisuustontteja Muurassuontien varteen.
Muutos toteutetaan lähivirkistysaluetta pienentämällä.
Alueella on voimassa Val-
tatie 1:n rakennuskaava vuodelta 1995
Hänen
eteensä laskettiin palmunlehviä, joiden tilalla on käytetty
täällä pajunoksia.
Pitkänäperjantaina, sankarin kuolinpäivänä, Suomessa
ei tehty kodeissa tulta. Nuoret esittivät tosi raikkaasti osansa, iloitsee
Hamarila.
Matkan varrelle sattui myös
pulmia.
. Kuvassa ei näy Ale
nentoiston toimimattomuudesta oksennustautiin, nauraa Hamarila.
Suurin osa mukana olleista nuorista on Kaarinan luki-
osta, mutta paikalle on matkattu myös Turusta ja muilta
suunnilta.
. tämähän on kuin jostain keittokirjasta! Virolainen
huudahti samarialaisen roolissa.
Minna Hamarila ohjasi Kaarinan seurakunnan tämänvuotisen pääsiäisnäytelmän.
. Lisäksi olen käynyt Kuusiston kirkossa pääsiäisaamuna kello 7.
. Alttari riisutaan ja puetaan
mustaan. Tietysti Kaarinan seurakunnassa on pääsiäisnäytelmä, jossa menneinä vuosina olin itse mukana näyttele-
mässä. Se vuosi oli
taitekohta omassa elämässä.
Uskonnollinen murros oli hyvin voimakas.
Pääsiäisenä olen aina töissä, mutta koetan silti hiljentyä pääsiäisen valtavan sanoman äärellä. Ensin sammutetaan
kynttilät, eli valo sammuu alttarilta. Näyttelemässä olivat Lind
per Nieminen, Elina Virolainen (ristillä), Noora Ketola, Katariina Kovala sekä Inkeri seppälä. Meillä on myös paikallisen ulkoilureitin varrella
Ristin tie, jossa on pysäkkejä Jeesuksen kärsimyshistoriasta. Siinä on paljon monille aisteille.
. Lisäksi
esiintyjinä on ollut vanhemman polven aktiivi-seurakuntalaisia.
Tänä vuonna formaattia
muutettiin ryminällä.
. Valeli haavoihin öljyä ja
viiniä . Kynttilät ja ehtoollisvälineet viedään pois, alttari riisutaan kukista ja vaatteista ja
verhotaan mustaan.
Ihmiset juhlivat joulua huomattavasti enemmän kuin pääsiäistä, vaikka pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Kaikki mahdollinen, ää-
Kuvaelmat kuuluvat Paimion pääsiäiseen
Maria Kesti
aamulla, eikä kyläilyä suvaittu.
Jeesuksen kuoleman jälkeisten päivien uskottiin olevan pahojen voimien etsikkoaikaa.
Suomessa pääsiäistrullit liikkuivat karjan luona ja yrittävät varastaa toisten karjaonnen. Eräs opettaja sanoi, että
hän on ollut joka vuosi katsomassa näytelmää, ja tämä
oli paras. Tänä vuonna kaikkein
eniten väkeä kerää varmaan
rovastikunnallinen nuorten
kirkko, joka pidettiin tiistaina.
. Toisaalta uudenlainen esitys on
kerännyt kehuja.
. Minusta hieno ja koskettava on
ainakin kiirastorstain ehtoollismessu. Tällä
hetkellä lähinnä lastenlapset
saavat niitä etsiä.
. Pääsiäisyön messu. Onko tähän tullut muutosta?
. Esiintyjinä oli kakkosvuoden isoset, supereiksi kutsutut, kertoo näytelmästä päävastuussa oleva nuorisotyöntekijä Minna Hamarila.
Esityksessä moni asia menikin toisin kuin ennen. Niissä
riisutaan ihminen omista voimistaan ja pysäytetään pohtimaan Kristuksen sovitustyötä.
Mikä on Paimion seurakunnan
suosituin pääsiäistapahtuma?
. Jaa, tuommoista en olekaan koskaan miettinyt. Porukka oli tosi kiva, nuo-
ret vakuuttavat.
He hoitivat näyttelemisen lisäksi myös valot ja äänet.
Kaarinan jokavuotisen pääsiäisnäytelmän viimeiset esityk-
Kaarinassa alttari puetaan kiirastorstaina m
KAARINA
Maria Kesti
Kaarinan kirkkoherra Pirjo
Vahtola, mikä on itsellesi tärkein pääsiäisperinne tai -tapahtuma?
. Kastekynttilöitä
pyydetään ottamaan mukaan, jos niitä on, ja kastealtaan äärellä käydään muistamassa kastetta.
tehokas. Siinä eletään ylösnousemus.
Mikä on Sauvon seurakunnan
suosituin pääsäistapahtuma?
. Hänet tuomitaan
epäoikeudenmukaisesti kuolemaan, mutta hän palaa voittajana ja pelastajana.
Suomessa on juhlistettu pajunoksilla sitä, että sankari ratsasti piskuisella aasilla kau-
punkiin, kun hänen oletettiin
tulevan paikalle mahtavana ja
uljaana kuninkaana. Auringon nähtiin tanssivan taivaalle noustessaan,
kirkot koristeltiin, ja juhlinta
saattoi jatkua vielä tiistaihin
ja keskiviikkoon.
Tänä vuonna nuoret toteuttivat
Kaarinan pääsiäisnäytelmän
?Miten me ollaan taas tässä Jeesus-jutussa??
KAARINA
Maria Kesti
Kaarinan seurakunnan pääsiäisnäytelmä on viime vuosina ollut henkilökunnalle iso
ja aikaa vievä koitos. Miten me taas ollaan tässä Jeesus-jutussa, hän päivitteli rosvona ollessaan.
Hamarila harmittelee sitä,
että moni oletti, että esitys on
tarkoitettu vain nuorille. Alttarilla on 12
kynttilää, joista ensin sammutetaan Juudaksen kynttilä.
Lopulta sammutetaan kaikki
muut, paitsi Jeesuksen kynttilä. Vaikea sanoa. Koko hiljainen
sankarin seuraajia kohtaa käsittämätön tapahtuma, kirkkojen kellot soivat Suomessa yöllä
ja päivällä, pitkä paastonaika
päättyi ja ryhdyttiin herkuttelemaan. Se on ollut merkittävä
juttu yhteisöllisenä kokemuksena.
Mikä on Kaarinan seurakunnan suosituin pääsäistapahtuma?
Ehkä suurin piirtein yhtä paljon väkeä käy pitkänperjantain, kiirastorstain ja
pääsiäispäivän jumalanpalveluksissa.
Toisaalta pääsiäisnäytelmä
kokoaa kaikkein eniten ihmisiä, siellä kun käy ryhmiä ja
kouluja.
Ihmiset juhlivat joulua huomattavasti enemmän kuin pääsi-. 10
nro 25
www.kuntsari.fi
torstaina 28.3.2013
Mitä pääsiäisenä tapahtui?
PAIMIO, SAUVO, KAARINA
Maria Kesti
Jeesuksen kärsimysnäytelmä
on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mukaan maailmanhistorian tunnetuimpia ja esitetyimpiä tosipohjaisia draamoja.
SKS:n sanoin tarinan henkilögalleria on kiintoisa ja juoni
Nuortenmessu
keräsi väkeä
Sauvon
pääsiäiseen
SAUVO
Maria Kesti
Sauvon kirkkoherra Kalle
Elonheimo, mikä on itsellesi tärkein pääsiäisperinne tai
-tapahtuma?
. Lapsia saatettiin piiskata
PAIMIO
Paimion kirkkoherra Vesa Tuominen, mikä on itsellesi tärkein
pääsiäisperinne tai -tapahtuma?
. Silloin tällöin niitä joku pysähtelee katselemaan.
. Sen voi huomata, että painopiste on mennyt iltatilaisuuksiin, kuvaelmatyyppisiin ja elämyksellisiin
kokemuksiin, joissa annetaan
tilaa ihmisten omille ajatuksille.
Jerikon tiellä sattui kumma juttu -näytelmä pisti Kaarinan pääsiäisnäytelmän uusiksi. Sitten on ihan tämmöisiä omia perheen tapoja, että pääsiäisaamuna piilottelin
lapsille pesiä, joissa oli kaikkea hyvää. Jos nyt mennään nuoruuteen, hieno kokemus oli vuonna 1972, kun olin nuorten retkellä Orivedellä. Alttari riisutaan osana li-
turgiaa. Rosvojoukko yllätti
uhrinsa otsalamput loistaen.
Tarinan kertoja Elina Virolainen kokeilee sekä samarialaisen, uhrin, papin, rosvon että
Jeesuksen osia.
. Kiirastorstain messu on hyvin vaikuttava. Se on kyllä eittämättä ollut Ylös Jerusalemiin -kuvaelma. Ristiriitaisesti koettu sankari ratsastaa kaupunkiin, joutuu valtapelissä kahden tulen väliin ja omiensa
pettämäksi. Ruuat syötiin kylminä tai paastottiin. Panin niihin usein
pienen viestin mukaan. Pääsiäismaanantaina
Sauvossa on perhemessu,
johon liittyy kasteen muistaminen. Tätä on ollut tosi kiva tehdä. Alun perin asialla olivat
noitien sijaan oikeat kademieliset ihmiset.
Pääsiäissunnuntaina, jolloin
viikko on äärettömän tärkeä,
ja kiirastorstai ja pääsiäisaamu
ovat sen huipentumia. Kiirastorstain iltamessu
kerää selkeästi eniten ihmisiä. Nyt tapahtuma on Kirjeitä kohdatuille -niminen.
Ennen kaikkea kiirastorstain ilta ja myös pääsiäisaamu
keräävät paljon väkeä. Aloitamme pimeässä kirkossa.
Sen jälkeen, kun on käyty läpi pelastushistoria, tulee valo ja lauletaan Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan
kuoleman voitti. Näytelmä oli näytelmä näytelmässä, ja tarina kertoi yhtä aikaa
sekä pääsiäisen kärsimystarinasta että laupiaasta samarialaisesta
Joka
vuosi voi olla aina varmempi siitä, että lehdet kirjoittavat
pääsiäisestä.
Tieto pääsiäisestä on niin
ohentunut, että kun ihmiset
hakevat omaa, he ovat alkaneet ottaa selvää, mistä perinteet johtuvat. Kiirastorstain ehtoolliskirkko on suosituin. Asetelma on hänen ja Päivikki-seurakuntalaisen kädenjälkeä.
MARIA KESTI
JORMA KALLONEN
Tiistaina Piikkiön
sakastissa nukkuivat uudet
opetuslapset
KAARINA
Maria Kesti
da Kolehmainen, Miika Lahtinen, Jaseksi Airikkala.
set vedettiin keskiviikkona.
Esityksiä käyvät pääasiassa
katsomassa koululaisyleisöt.
Näytelmän käsikirjoituksen oli tehnyt Tom S. Kiirastorstai on koko vuoden neljänneksi suosituin
kirkossakäyntipäivä.
. Long.
mustaan
äistä, vaikka pääsiäinen on
kirkkovuoden suurin juhla.
Onko tähän tullut muutosta?
. Seder-ateria peruuntui,
sillä ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi. Kuva on huhtikuulta 2011 Saksan matkalta pienestä Jenan kaupungista. Pääsiäisenä kirkoissa korostetaan usein niin paljon mustaa, joten nyt haluttiin jotain muutakin, kuvailee Päivi Nurmi Paimion kirkon pääsiäisasetelmasta. Siellä oli muun
muassa sakastissa opetuslapset
nukkumassa Getsemanessa.
Opetuslapsia ja muita pääsiäisen tapahtumien hahmoja
esittävät nuket. Palkaksi kukin virpoja sai käsin kudotut villasukat, mutta jotkut lisäksi vähän muutakin.Veikko Malaska ihmetteli vanhaa tuttuaan Aavaa,
että oletpas sä kasvanut, ja Aava vastasi että ?no kun mä oon jo kuus vuotta?.. Pääsiäisenä
alttari koristellaan jumalanpalveluksen aikana. Itäisessä ja läntisessä kristikunnassa pääsiäistä vietetään eri aikoina.
Paimion
kirkkoon saatiin
pääsiäisasetelma
PAIMIO
Maria Kesti
Paimion kirkkoon rakennettiin
keskiviikkona pääsiäisasetelma
ensimmäistä kertaa.
. Ehkä koskettavin on pitkänperjantain jumalanpalvelus. Joulu on keskellä synkkää
talvea ja oikein huutaa sitä valon juhlaa. Se, että joku kärsii minun
puolesta, on vain niin kerta
kaikkiaan vahva kokemus, että tuo kyyneleet silmiin.
Mikä on Piikkiön seurakunnan suosituin pääsäistapahtuma?
. Jeesuksen kuoleman tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä,
mutta todennäköisin päivämäärä on 7.4.30 tai 3.4.33.
Evankeliumeissa on ristiriitaa
siinä, minä päivänä Jeesus
teloitettiin. Kirkossa on kuitenkin
vanha sanonta, että pääsiäinen on kuin aurinko ja joulu on niin kuin kuu.
Erilaisia tilaisuuksia pääsiäisen ympärille on tullut lisää, musiikkitarjontaa, pääsiäisyön kirkkoja ja tämäntyyppisiä.
Piikkiön kirkkoherra Merja
Hermonen, mikä on itsellesi
tärkein pääsiäisperinne tai -tapahtuma?
. Varhaisimmat tiedot siitä ovat jo
100-luvulta.
. Onko tähän tullut muutosta?
. torstaina 28.3.2013
nro 25
www.kuntsari.fi
11
MARIA KESTI
Tiesitkö tämän
pääsiäisestä?
. Kukat,
kynttilät, kirjat ja silkkikankaat tuodaan valkoisiin puetulle alttarille.
Ihmiset juhlivat joulua huomattavasti enemmän kuin pääsiäistä, vaikka pääsiäinen on
kirkkovuoden suurin juhla. Kyllä se tietysti niin on,
että jouluhan se ykkösjuhla
on. Olen ollut siellä aiemmin mukana, ja se oli
mielenkiintoinen aikamatka.
Esimerkiksi yksi tuoli jätetään
tyhjäksi, koska odotetaan Eliaa palaavaksi.
Jeesus söi itse tällaisen aterian viimeisenä ehtoollisenaan.
Kirkossa oli myös tiistaina lasten vaellus, jossa lapsia
kuljetettiin pienissä ryhmissä
rastilta rastille. Kristillisen pääsiäisen juuret ovat juutalaisessa pääsiäisjuhlassa, jossa muistetaan
vapautumista Egyptin orjuudesta Mooseksen aikana.
Lisäksi esikristilliset kevään
juhlat perinteet ovat keskeinen osa pääsiäistä.
. Ne ovat kalliit,
ja ne saatiin nyt Piikkiöön. Tämä leipä tuoksuu niin
hyvälle, että käyköhän kirkonrotta myös paikalla, naurahtaa Nurmi.
. Ja tämä on lapsille ja lapsenmielisille, täydentää toinen
asetelman tekijöistä, Päivikiksi itsensä esittelevä seurakuntalainen.
Keskiviikkona asetelman
taustalle nousi suuri aito marjakuusen oksa, leivinliinaa aseteltiin leivän ympärille ja eri
päivien koristeiden toimivuutta
kokeiltiin. Ihmisille herää
ajatus, miksi jotakin yksittäistä juttua, kuten virpomista tai
munien maalausta, tehdään ja
missä on oman kristillisen perinteen juuret.
KUKAHAN TEKISI PAIMIOON TÄLLAISEN,
kysyy kuvan ottanut Jorma Kallonen. Se tulee täysin tarpeeseen.
Pääsiäisen merkitys on ehkä pikkaisen nousussa. Pääsiäisaamun jumalanpalvelus ja
pääsiäismaanantain gospel-iltakirkko ovat myös suosittuja.
Piikkiössä oli maanantaina
seder-ilta, jossa eläydyttiin juutalaiseen vanhan liiton pääsiäisateriaan. Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin. Kiirastorstaina asetelmaan on tulossa ehtoollinen
ja muun muassa aitoa leipää,
pitkänäperjantaina paikalta
löytyy Golgatan raskaat maisemat, ja pääsiäisaamuna kivi
tulee vierähtämään pois haudan suulta.
. Ne
ovat noin metrin korkuisia.
Pitkänäperjantaina kirkossa
ei enää ole nukkeja, vaan jäljellä on vain mustiin verhottu
alttari, viisi ruusua ja Jeesuksen piikkikruunu. Pikku kuvassa vähän lukuja tarvikkeista ja tekijöistä.
KYLLI SALO
VITSA SULLE, PALKKA MULLE, oli meininki tiistaina Paimion Tillintuvalla, kun Kriivarin päiväkodin lapsiryhmä kävi virpomassa Paimion Eläkkeensaajia. Miltä ruoka maistui?
. Joulu näkyy niin paljon
joka paikassa, joten haluttiin
tehdä pääsiäisenäkin jotain
vastaavaa, kertoo asetelmaa
rakentamassa oleva sairaalapastori Päivi Nurmi.
Huollot . Osallistumismaksu
12?, alle 13v ja sauvakävelijät 5?. 12
nro 25
www.kuntsari.fi
UHQJDVFHQWHU ¿
PA IK A LLIN
torstaina 28.3.2013
EN
Hinauspalvelu Forsström
Palvelemme 24h
Myös juhlapyhinä
* Käynnistyspalvelu
* Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä
AJONEUVOT
ja AUTOILU
Noudetaan
romuautoja
veloituksetta
0400-908 609 PAIMIO
Asiantuntija erottuu aina!
7HUYHWXORD K\YLOOH
UHQJDV MD YDQQHNDXSRLOOH
Kumielo Oy
Allastie 3, Raisio, puh. Kuntsarin facebook-sivusta
ja näet, mikä puhuttaa.
Paimion liikuntapalvelut ja Paimion
Urheilijat
Paimion opiston kuvataideryhmien näyttely
Aamusatutunti. PUH. klo 17?19
to 18.4. klo 17?19
to 11.4. ilmaiseksi. Bosch autodiagnostiikka
. Liput 10. klo 14
Jokelan koulun
liikuntasali, Vanha
Turuntie 4
Paimion Sotaveteraanikuoron ja Jokelan koulun lapsikuoron
Kevätkonsertti. klo 12
Ilmoittautumiset klo 10?11.30
kilpailupaikalla
Kaupungintalon
pihalla lähtö- ja
maalipaikka,
Vistantie 18
39. klo 12
Veteraanikivi ja
Kansanopiston juhlasali, Vistantie 37
Kansallisen veteraanipäivän tapahtumat
Paimion kaupunki ja
seurakunta
La 27.4.
klo 17 ja klo 19
Koulukeskuksen
1-Sali, Vistantie 31-35
Annika Mutilan tanssikurssien loppunäytös. 050-5640873
4.-24.4.
Kaupungintalon
näyttelyparvi,
Vistantie 18
Pe 5.4. klo 17?19
to 25.4.klo 17?19
Spurila
Varasvuori
Naskarla
Toivonlinna
Peimarin Rastit.
Lisätietoja www.paimionrasti.fi/peimari
Paimion Rasti, Sauvon
Urheilijat ja RastiPiikkiö.
Jaana Sipponen
p. p. MICHELIN . NOKIA . (sis kahvin ja pullan). tapahtuma. näyttely: Nuuka paikkaa essunkin.
Ti 2.4. 02 474 5316
Su 21.4. YM.
KITKARENKAITA
Kaukolankuja 1
p. 02 474 5316
Kirjasto, p.02-474 5320
Juhlakuukauden tarjous
ILMASTOINTIHUOLTO 50?
(Voimassa huhtikuun ajan)
Teollisuustie 8, Paimio. MICHELIN
RE
NK
www.konepukki.fi p. (02) 2395 110
. Kilpailukeskus koulukeskuksessa. Lisätietoja www. Paimio-juoksu hölkkätapahtuma. Sisäänpääsy 15?.
La 27.4. Liput 7?, alle
7v. ja 12.4.
klo 9.30
Kirjasto, Vistantie 18
Ti 9.4. Ilmoita tapahtumat osoitteella: tapahtumat@paimio.fi tai puh. 4703476, GSM 0500 821367
Pajatie 1, 21530 Paimio
www.paimionautokorjaamo.fi
Kirjastolantie 84, 24240 Salo
Autokorjaamo
A
TALVIRENKAAT
KESÄRENKAAT
. 050 533 5979 Lieto
HARKKA-YHTIÖT
Päivystys 24H
puh. klo 17
Käy ?tykkäämässä. Pakokaasumittaukset ja säädöt . NASTA- JA
?YM.
KUMHO
YM. Satutätinä Aino Tikka
Parvekemusiikkia permannolla.
Paimion musiikkiopiston oppilaat esiintyvät
FinnSpring-rastit. klo 18
Kirjasto,
Vistantie 18
La 13.4
klo 15 - 18
Koulukeskus,
Vistantie 31?35
Paimion Lastenpeuhis. 02-47 45 314
tai 050-60619
Su 28.4. Lisätietoja www.paimionrasti.fi
Lyyli Tuomolan säätiö
p. (02) 473 2130
www.autokorjaamosonkki.com
Musiikkiopisto ja
kirjasto
Naiskuoro Vivela
La-su 27.?28.4.
Sauvo
Su 28.4. Rengasmyynti . Luennoitsijana kapteeni
evp Jorma Ake.
Paimion Karjalaseura, yhteyshenkilö Arja Kulmala,
akulmala @ saunalahti.fi
Ke 3.4.
klo 13?15.30
V-S Kansanopisto,
Vistantie 37
Eläkeläisten iltapäivätanssit. Arpajaiset!
V-S Kansanopisto ja
Erityisliikuntapalvelut.
Tiedustelut Matleena
Koskinen p. 4-pyörä suuntaukset
Katsastuspalvelu
Rauno Nikander
0440 12 17 15
Puh. Korjaukset . 050 5234632
Joko sinä tykkäät Kuntsarista?
Paimion opisto,
p. Ilmastointihuollot . Lapsille ilmapalloja!
Paimion lukio,
Sähköyhtiöntie 2
Kevätkonsertti . OBD-mittaukset . Lippuja ennakkoon
L-S Osuspankista, Flores Martasta sekä sotaveteraanikuorolaisilta.
Paimion sotaveteraanikuoro ja Jokelan koulu
to 4.4. ja 6.4.
KLO
10-13
KLO 10-13
PERHEEN LYSTIKÄS LAUANTAI TEMPPURATOINEEN, PELEINEEN
JA PALLOINEEN ALLE KOULUIKÄISILLE LAPSILLE.
LAPSET MUKAAN VAIN AIKUISEN SEURASSA.
Buffetista suolaista ja makeaa (EI PANKKIKORTTIA)
TAPAHTUMA ILMAINEN
LITTOISTEN TYÖVÄEN URHEILIJAT, KAARINAN TAITOLUISTELIJAT, KAAPO, KAARINAN LIIKUNTAPALVELUT
LISÄTIETOJA: WWW.KAARINA.FI/LYSTIKAS. 050-5702631
Seuraava tapahtumakalenteri ilmestyy 30.4.2013. (02) 734 6450
ma-pe 9-17
PAIMION HUHTIKUUN TAPAHTUMAKALENTERI 2013
Tapahtuma-aika Paikka
PERTTELI,
Hinnasto: www.rengasketola.fi PERTTELI
Kaukolankuja 1
Tapahtuman nimi
Järj./yhd.henk.
Huhtikuun ajan
Kirjaston vitriinit,
Vistantie 18
Kuukauden esiliina . paimio.fi
Paimion Rasti
Paimion Urheilijat ja
Paimion kaupungin liikuntapalvelut. Rengastyöt
. klo 19
AsemaSeurakunnan
tila, Vistantie 10
Esitelmä Koiviston saaret tulppana Neuvostoliiton
hyökkäykselle talvisodassa. Autosähkötyöt
. Petri Laaksonen & Vivela ja Paimion
Mieslaulajat. Paimion opiston kädentaitojen ja kuvataideryhmien näyttely, musiikkiesityksiä, luentoja, kasvomaalausta, kirjavinkkausta, buffetti ja paljon muuta. (02) 857 1560,
???????????????????????????????????????????????????????
?
. Lisätiedot annikamutila.com
Annika Mutila annika.
mutila@gmail.com
Arvomme joka kuukausi
kaikkien tykkääjien kesken yllätyspalkinnon.
AUTOKORJAAMO SONKKI AY
50 VUOTTA
Paimion sivistys- ja
vapaa-aikalautakunta
p. NOKIA . Kilpa- ja hölkkäsarjoja
sekä Pussitien juoksu ja sauvakävely sarjoja ja -matkoja eriikäisille. 02 4745 316 tai 02 4745 319.
VAPARISSA
VAPARISSA LAUANTAINA
LAUANTAINA
6.4.
19.1., 9.2.,
16.3. KUMHO
YM. Paimion liikuntapalvelujen ja seuraparlamentin järjestämä liikunnallinen tapahtuma 0-8 -vuotiaille ja
näiden huoltajille. Pääsymaksu lapsilta 1?, huoltajat ilmaiseksi.
La 13.4.
klo 10?15
Kaupungintalo ja
kirjasto, Vistantie 18
Kevät6:kko . Musiikista huolehtii tuttuun
tapaan Pop/rocklinjan opiskelijat.
5 euron pääsymaksu sisältää pullakahvin
Kun työskentelee omassa yrityksessä, eivät pitkätkään työpäivät tunnu ikäviltä.
Osman on kouluttautunut
rakennusalalle, mutta sillä
suunnalla on ollut tarjolla lähinnä vain pätkätöitä. Lieneekö tavoitteena harjoitella
tuohon kilpailuun, mutta monen korissa kassalla lähtee tuo
erittäin tulinen ?Naga Morich?.
Tarjolla on myös vähemmän
tulisia lajikkeita. Paimion
pizza-maine ei ole uhattuna,
vaan kenties jopa kohenee entisestään.
Paimion sairaalaa vastapäätä sijaitseva kebab-pizzeria ehti olla noin kaksi kuukautta tyhjillään ennen
kuin uudet yrittäjät astuivat remmiin. Sehän on melkein jo perinneruoka Suomessa, hymyilee Osman, jolla on iranilaiset kurdijuuret, mutta joka on
asunut Suomessa yli puolet elämästään eli 16 vuotta.
Turussa asuvat Eliassin vel-
Osman kertoo toiminnan
lähteneen hyvin käyntiin, mistä merkkinä on muun muassa
se, että vapaa-aikaa on niukasti. Kotona sanoin ostavani
yhden taimen, mutta todellisuudessa se tarkoittaa aina
vähintään kolmea, Annukka
Jaakkola nauraa.
Annukan chiliharrastus alkoi vuosi sitten keväällä, kun
naapuri antoi hänelle yhden
taimen.
. Tiesin
sen jo etukäteen. Paikalla on alan harrastajia, viljelytarvikkeita ja mitä erilaisimpia chilistä tehtyjä herkkuja.
Pöydillä on tuhansia chilien
taimia. Pahvilaatikkoon pakattiin toimituksen testattavaksi Manuelan
suosikkipizza ?Empire?, joka
on koostumukseltaan houkuttelevan mielenkiintoinen: kebab-lihaa, salamia, katkarapuja, sipulia, valkosipulia ja
kruununa tuplajuusto.
Kyllä. Siinä syödään
yhtä maailman tulisinta lajiketta, Naga Morichia. Hyvää oli. Löytyypä listalta sellainenkin suomalaisherkku kuin
makkaraperunat.
. Kävijöiden kaikki mielenkiinto kohdistuu chileihin.
Riikka Kerttula
Salolainen Annukka Jaakkola löysi kokoelmiinsa kolme uutta chililajiketta.
Paimion Alvar Aallon tieltä
saa taas pizzaa ja kebabia
PERTTU HEMMINKI
PAIMIO
jekset tulivat pizzeria-yrit-
Perttu Hemminki
täjiksi Paimioon siksi, koska
täältä löytyi vapaana oleva liikehuoneisto hyvän pizzauunin
kera. - Tämä on perheyritys, kertoo Osman Eliassi, joka kantaa toiminnasta päävastuun yhdessä veljensä Karwanin kanssa.. Haluamme panostaa siihen, että täällä on mukava
asioida.
Entäs ne pizzat sitten. Tarjonta on laajaa ja herkullista. Salosta chilipäivään tullut Annukka Jaakkola kiertelee pöytien ympärillä ja tutustuu lajikkeisiin. Ristiriitaista, kun kylmä jäätelö kuumottaa nielussa. Karwan
kirjoittaa tänä vuonna ylioppilaaksi ja valmistautuu työn
?Haluamme
panostaa siihen,
että täällä on
mukava asioida.?
ohessa yliopiston pääsykokeisiin. Ne soveltuvat erittäin hyvin grillattaviksi.
. Kuka ehtii
määräajassa syödä eniten tätä
polttavaa herkkua, on voittaja.
Viimevuotinen voittaja söi
pitkälti yli 20 hedelmää. Lopulta sylissä on kolme taimea.
. Töitä on monasti seitsemänä päivänä viikossa.
. Homera on
lajike, joka muodostaa noin 20
sentin pituisia oransseja hedelmiä. Kiirettä siis riittää.
Tavaramerkikseen veljekset
haluavat paitsi maistuvat pizzat myös ystävällisen palvelun.
. Paimion keskusta ei ole liian kaukana, kuten
eivät myöskään useita pizzoja kerrallaan tilaavat paikalliset yritykset.
Lounasasiakkaita Manuela
palvelee kello 11?14, jolloin
hinnat ovat hieman iltahintoja alemmat.
Paimio tunnetaan mainiona
pizza-paikkakuntana. torstaina 28.3.2013
nro 25
www.kuntsari.fi
13
RIIKKA KERTTULA
Chilipäivä hullaannutti
harrastajat
Aurinko paistaa pilvettömältä
taivaalta ja lumi narskuu tiukan pakkasyön jälkeen kengän
alla, kun väkeä kävelee kohti
piikkiöläisen Tammisillan puutarhan ovea. Kaikkien tyvellä on nimilaput kertomassa harrastajille mikä lajike on kyseessä.
Puutarhan omistaja Kari Virolainen vastailee väsymättä
chiliharrastajien kysymyksiin.
Kävijöiden puheenaiheeksi
muodostuu jokavuotinen chilinsyöntikilpailu. He ovat tyytyväisiä liikepaikkaan. Harrastukseni on
lähtenyt vähän käsistä, Annukka Jaakkola hymyilee.
Myymälässä pöytään on katettu monenlaisia chilimaistiaisia: pipareita, perunalastuja, hilloja, toffeeta...
Yksi on ylitse muiden, kotimainen chilijäätelö. Tämä on
taivaallisen hyvää, kehuu Kari
Virolainen.
?Kotona sanoin
ostavani yhden taimen, mutta todellisuudessa vähintään
kolme.?
Chiliharrastusta on pidetty
kovin miehisenä, mutta ainakin nyt paikalla on paljon pariskuntia, perheitä ja siis myös
naisia. Tätä pitää viedä kotiinkin!
Puutarhalla myydään paljon
muutakin kasveja kuin chilejä,
mutta tänään sillä ei ole merkitystä. Mutta ei se haittaa. Hedelmä halkaistaan, sen
sisältä koverretaan siemenet
pois ja tilalle laitetaan juustoa.
Päälle kietaistaan vielä pekoni
ja sen jälkeen grilliin. Loppukesästä minulla oli
jo 20?30 taimea. Uusimpia paimiolaisyrittäjiä alalla ovat veljekset Karwan ja Osman Eliassi, jotka maaliskuun
alusta lukien ovat isännöineet
Manuela-nimistä kebab-pizzeriaa Alvar Aallontiellä.
Kyseessä on Paimion sairaalaa vastapäätä sijaitseva vanha
tuttu pizzeria, joka on saanut
paitsi uudet vetäjät myös uutta
ilmettä pienen remontin myötä.
Pizza- ja kebabtarjonnan lisäksi listalla on falafeleja, salaatteja, kanaruokia ja hampurilaisia. Olen säilyttänyt niitä kaikkia talven yli ikkunallani ja nyt kylvin vielä 55
uutta taimea. Sisällä on kesä!
Tänään on chilipäivä
Kotona
tehdyt ovat ihan yhtä turvallisia kuin kaupan soseet.
Usein arkaillaan myös lihan valmistamista. Heidän lisäkseen aikuiset
maistelivat, minkälaisia makuja jälkikasvun suuhun tulikaan laitettua.
Yksi pääruuista oli Emmin
valmistama, samoin yksi välipaloista. Muksun
persikkasose, Piltin Kuningatarsose ja itse tehty luumu-kaurapuuro . Tämä menisi aikuisellekin,
jonkin gourmet-ravintolan alkukeittona! huudahti Annina Kekki.
. Joka kerta, kun sose
vaihtui toiseksi, ilme oli kuitenkin näkemisen arvoinen.
Lähes jokainen pienistä testaajista pysähtyi. Muutoin mielipiteet hajautuivat. Varsinkin bataatista saa
helposti silkinsileää sosetta.
Loput neljä äitiä käyttävät
eniten kaupan soseita. 14
www.kuntsari.fi
nro 25
torstaina 28.3.2013
?Kävisi gourmet-alkukeitosta!?
Kahdeksan aikuista ja seitsemän vauvaa testasi vauvanruokasoseita
hiirenhiljaista, kun välipalat
ehtivät suuhun saakka.
. Vauvoille
se yleensä keitetään, jolloin siitä tulee väriltään harmahtavaa.
Silloin luullaan, että liha on pilalla tai jotain on tehty väärin.
Testissä mukana olleista äideistä kaksi kertoi tekevänsä
vauvan ruuat pääsiassa itse.
Mari Koski kertoi kattilaan
päätyvän useimmin perunaa,
porkkanaa, kesäkurpitsaa ja
broileria. Soseiden tekeminen ei ole
mitään tähtitiedettä. Osa kuvittelee,
että kaupan sose on jotenkin
turvallisempi kuin itse tehty.
. päätettiinkin syödä
yhtä aikaa.
Asuntoon tuli välittömästi
Kun vauvat oli syötetty, oli aikuisten vuoro. Hän piti selvästi enemmän kanasta kuin kala-aterioista.. Emmin kalakasvissoseen maku sai äidit
hämmästymään.
. Usein ajatellaan, että suolaton on yhtä kuin mauton.
Nämä kuitenkin ihan oikeasti maistuvat, Emmi kuvailee.
Emmin mukaan vanhemmil-
la on usein arkuutta tehdä vauvan ruuat itse. Toisaalta suurin osa äideistä oli
kyllä soseutellut perunaa ja
porkkanaa.
. Pikkutestaa-
Matías Kekki näytti epäilevän jokaista ruokalajia, mutta suu aukesi
silti seuraaville lusikallisille.
jat huomasivat selvästi eron
Bonan Pikkukalastajan herkun, Piltin Makaronin ja pastan sekä itse valmistetun kalakasvissoseen välillä.
Kuvaamisissa meni pitkään,
ja odottelevien aika kävi pitkäksi. Lisäksi ruuat maistuvat aikuisenkin suuhun hyvältä.
. Hyvältä maistuu, kun on
makeaa, suomensivat äidit.
PAIMIO
Maria Kesti
Mari Kosken asunto täyttyi
metelistä, itkusta ja naurusta,
kun kuusi äitiä, seitsemän vauvaa, Emmi Lukkarila Varsinais-Suomen Martoista ja vielä
Kunnallislehden toimittaja tulivat kylään testaamaan, miltä
vauvasoseet oikein maistuvat.
Aaro Koski (5 kk), Klaus
Lehtonen (7 kk), Sinna Mikkola (1 v), Matías Kekki (6 kk),
Lahja Lineri (7 kk), Aukusti
(1 v) ja Altti Mikkola (3 v)
saivat kokeiltavakseen kolme
pääruokaa ja kolme välipalaa. Sitten suu alkoi käydä varovaisesti. Osalle kaupan soseet
maistuivat, osalle ei.
Klaus Lehtonen mietiskeli aina pitkään uusi ruokalaji suussaan.
Testisoseet maistuivat Aukusti Mikkolalle Altti-isoveljen syöttäminäkin.
Sinna Mikkola malttoi hetken maistella, mutta väsyi sitten odotteluun.
Martoilta voi kysellä
vauvanruokakursseja
Kotitalousneuvoja Emmi Lukkarila Varsinais-Suomen Martoista vetää työkseen erilaisia
ruuanvalmistuskursseja, joista yksi on vauvanruokakurssi.
Vauvanruokakurssilaisille
tulee usein yllätyksenä se, että
vauvanruuan tekeminen ei ole
mitenkään monimutkaista. Kyllä nyt tunnen piston sydämessä, kun meillä on annettu vain teollisia soseita..., kommentoi yksi äideistä.
. Välipalat . Mutta lihaa ei pysty tekemään sitten millään! naurahti
Riikka Lehtonen.
Lahja Lineristä oli kiva katsella äitiä syödessä. Elina Lineri taas valmistaa bataattia, riistaa ja kalaa. Emmi järjestää työkseen Martoissa vauvanruokakursseja.
Pikkuväki piti
kaikesta
Pienimmät saivat testata ruokia ensin, ja toimittaja kuvasi
Itse tehty maistui
äideille
Menuun kuului Bonan Pikkukalastajan herkkua, Piltin Makaronia ja
pastaa, Emmin kala-kasvissosetta, Muksun persikkasosetta, Piltin
Kuningatarsosetta sekä Emmin luumu-kaurapuuroa.
ilmeet tarkkaan. Kameralle tallentui toinen toistaan hellyttävämpiä otoksia, mutta eroa soseiden välille ei syntynyt.
Jokainen mössö maistui vauvoista oikein mainiolta, tai ainakin suut aukesivat ja lisääkin
olisi syöty. Kiukku yltyi kovaksi
meteliksi. Silmät suurenivat. Yllättävää, että näinkin
karkearakenteinen puuro meni, vaikka Aukusti ei yleensä
siedä klöntin klönttiä, totesi
Jaana Heinonen, kun Aukusti
tykästyi myös Emmin luumukaurapuuroon.
Yksimielinen makutuomio
oli, että itse tehdyt ruuat voittivat kirkkaasti kaupan vastaavat
09-771 2248 (klo 12-15). Jos tekisin itse, näistä tulisi rakeisempia.
Kala ei maistu luonnolliselta. Tätä voisi syödä paljon. Hassua, että sitä kutsutaan nimellä pasta, kun kyse on soseesta. Onpas kamalan makuisia.
Oletin, että nämä olisivat olleet paljon parempia. Soseuta tarvittaessa.
Emmin
luumukaurapuuro
Emmi: ?Tämä on kursseilla suosituin.?
Annina: ?Tosi hyvää. Tulee katkarapu mieleen.?
Annina: ?Ihan ok. Tosi hyvää. Toisaalta yllättävän hyvän
makuisia. Keitä 10 min välillä
sekoittaen.
5. Ei kauhean makeita. Voisin laittaa puuron joukkoon itselleni.?
Elina: ?Aika kamalia. Vähän teollisen makuisia. Kanapasta on tosi mauton. Huuhtele luumut juoksevan veden alla.
2. Keitä niitä 10 min.
3. urheiluhieronta (1h 15min)
kasvohoito/hieronta
Varaukset mahdollisimman pian
p. Miksi ei samantien kirjoiteta, että vehnäjauho.?
Riikka Lehtonen: ?Jauhoisia. Maistuu ruualle.
Kaupan maut ovat aika ohkaisia.?
Annina: ?Tosi hyvää. Hento maku. Liota luumuja puurovedessä muutama tunti.
3. torstaina 28.3.2013
nro 25
15
www.kuntsari.fi
Nestle Bonan Pikkukalastajan herkku sekä
Piltin Makaronia ja kanaa
MARIA KESTI
Emmi: ?Tyypillinen purkkiruoan maku. 50 g kalaa (esim. Säästä
keitinliemi.
5. niska-hartiahieronta (30min.)
45. Makaronia en
maista lainkaan. En
ole puuron ystävä, mutta voisin syödä tätä silti.?
Elina: ?Aika hyvää.?
Riikka: ?Luumu tulee voimakkaasti esille. Kyllä ero on huomattava.?
Mari: ?Tosi hyvää, ihan toista kuin kaupan soseet.?
Toimittaja: ?Kunnon ruokaa. Tuntuu suurustetulta.?
Riikka: ?Maistuvat kuningattarelle ja purkkipersikalle.?
Mari: ?Ihan hyvää. 046 653 9115
liikuntalisensiaatti/hieroja
Sinikka Ikonen
Tervetuloa!
VILJOJEN JA
NURMIKASVIEN SIEMENET,
NURMISIEMENSEOKSET JA APILAT
Raasepori
Emmi Lukkarilan kalakasvissose
Talon isännän, Aaro Kosken mielestä syöttötuoli-istuminen oli
kurjaa, vaikka soseet maistuivatkin.
Emmin reseptit
Kala-kasvissose
1 kpl porkkanaa
2 kpl perunaa
2-3 nuppua kukkakaalia
n. Suuhun
jää jokin liukkaan lisäaineen tuntu.?
Persikkasoseen ainesosat: persikkasose, viinirypälemehu, vesi,
tapiokatärkkelys, maissitärkkelys, happamuudensäätöaine.
Kuningatarsoseen ainesosat: vesi, vadelma, mustikka, hedelmäsokeri, riisitärkkelys, sakeuttamisaineet, C-vitamiini.
Ammattitaitoista hierontaa
edullisin hinnoin
40. Jatka keittämistä, kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeät. vesi
Lemmikit salli?u,
vakuus 1kk.
2h+k+s, 68m2
Juliuksen?e 7 (KT)
Vuokra 763,60 ?/kk
sis. Kuningattaressa ei tarpeeksi potkua.?
Jaana: ?Vetisiä ja mauttomia.?
Maria: ?Maistuvat teollisilta. Tässä on persoonaa.?
Luumukaurapuuro
100 g kuivattuja luumuja
5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
2?3 rkl kauraleseitä
1. Näitä voisi syödä itsekin. Mausta lopuksi tillillä.
Emmi: ?Tätä olen tietysti jäävi maistamaan. Lisää paloiteltu kala, tomaatti ja herneet. vesi
Toinen Linja 14, 00530 Helsinki, P. Kun kasvikset ovat hieman
pehmentyneitä, lisää joukkoon
hienonnettu purjo. Kuumenna luumut ja luumuvesi kiehuvaksi. Edellisiin verrattuna täyteläisempi maku ja rakenne. Kalasoseessa maistuu katkarapu ja tilli.?
Mari: ?Kaupan soseet maistuvat kaupan soseille. Suussa tuntuu siltä kuin soseet olisi suurustettu perunajauhoilla, limaiselta. Pese, kuori ja paloittele kasvikset ja perunat.
2. Teollinen maku.?
Toimittaja: ?Hiukan mauttomia. vesi
2h+k+s, 63m2
Käki?e 15 (RT)
Vuokra 669,06 ?/kk
sis. kokovartalo (55 min.)
15. En pidä suutuntumasta. Soseuta ruoka ja lisää keitinlientä sen verran, että sose
on pehmeää.
6. Menisi aikuisellekin, jonkin gourmetravintolan alkukeittona!?
Elina: ?Tosi hyvää. Maukas.?
Mari: ?Hyvää.?
Jaana: ?Hyvää.?
Maria: ?Aito ja tuttu maku. Kalasoseessa on katkaravun makua.?
Elina Lineri: ?Kalasose maistuu katkaravulta. Sekoita
joukkoon kaurahiutaleet ja
leseet. vesi
3h+k+s, 83m2
Tilhen?e 2 (RT)
Vuokra 800,48 ?/kk
Vesi 20 ?/hlö/kk
4h+k, 97m2
Kataja?e 2 (KT)
Vuokra 871,04 ?/kk
sis. Jatka kypsentämistä vielä 5 min.
4. kirjolohta, kuhaa, seitä, siikaa, punaahventa)
10 g sipulia tai purjoa
1 lohko tomaattia
1 1/2 rkl pakasteherneitä
1 tl hienonnettua tilliä
5 dl vettä
1. Rakenne epämiellyttävänkin tasainen, tuntuu jokin rasvankorvike.?
Pikkukalastajan herkun ainesosat: vesi, peruna, porkkana,
lohi, riisitärkkelys, kasviöljyt, sipuli, tilli.
Makaronin ja kanan ainesosat: peruna, vesi, porkkana, keitetty pasta, broilerinliha, kasviöljyt, vehnäjauho.
Muksun Persikkasose sekä
Piltin Kuningatarsose
Emmi: ?Aika hentoja.?
Annina: Maultaan sellaisia kuin odotin. Tanakkaa.?
Juliuksen?e 7
Tilhen?e 2
Etsitkö vuokra-asuntoa?
www.kas.?
Paimiossa vapautuvia
huoneistoja:
2h+k+s, 63m2
Mannerbergin?e 1 (RT)
Vuokra 670,52 ?/kk
sis. Voisin syödä itsekin.?
Riikka: ?Maukas
Kumoa tarjoiluvadille ja koristele.
Jäätelö käväisee uunissa saamassa marenkiin väriä.
UUNIJÄÄTELÖ
Kakkupohja:
1 kananmuna
¾ dl sokeria
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa
Kakkupohjan kostutukseen:
omenamehua
Kakkupohja: Vatkaa muna ja
sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
ja lisää joukkoon siivilän läpi
vehnäjauho-leivinjauheseos.
Sekoita joukkoon vielä maito.
Kaada taikina voideltuun ja
jauhotettuun pyöreään vuokaan. Laita jäätelö uuniin noin 6 minuutiksi
eli kunnes marenki on saanut
kauniisti väriä. Kanan-
Tervetuloa
Paimion
Ratsastajien
sääntömääräiseen
KEVÄTKOKOUKSEEN
SAVUKALACHARLOTTA
su 21.4.2013 klo 19.00
Paimion Nesteelle.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Paimion VPK ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
paloasemalla ke 10.4.13
klo 18:00
Hallitus
PAIKKOJA TARJOLLA
Töitä tarjolla
Sauvossa
oma-aloitteisille
ja ahkerille
MANSIKANPAKKAAJILLE
www.kuntsari.fi
Käy pääsiäispöytään
Kääretorttupohja:
50 g voita tai margariinia
¾ dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
½ tl suolaa
5 munan keltuaista
5 munan valkuaista
Kääretortun täyte:
300 g lämminsavukalaa
nippu tilliä silputtuna
150 g ranskankermaa
sitruunamehua
mustapippuria myllystä
Charlotan täyte:
150 g kylmäsavulohta
200 g raejuustoa
200 g kermaviiliä
2 dl kuohukermaa
P. Lisää liivateseos charlotan täytteeseen samalla hyvin sekoittaen.
Kokoaminen: Vuoraa pyöreäpohjainen noin 1,5 litran
kulho tuorekelmulla.
Leikkaa kääretorttu viipaleiksi ja lado torttupalat
kulhon pohjalle vieri viereen. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Levitä täyte jäähtyneelle torttulevylle. Säädä uunin lämpötila 250 asteeseen.
Marenki: Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Kumoa puhtaalle
leivinpaperille.
Kääretortun täyte: Hienonna savukala haarukalla.
Lisä ranskankerma ja mausteet. Ota jäätelö pakastimesta ja leikkaa
viipaleiksi. Johtokunta
Pääsiäiseen liittyvät olennaisena osana kananmunat ja suklaiset yllätysmunat. Liota
kylmässä vedessä liivatelehdet, purista vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumassa
vesitilkassa. Tarjoa heti.. Kostuta pohja kevyesti
mehulla. 040 755 5884/Emmi
TUORLAN PLANETAARIO
?Tutustu
maailmankaikkeuden
Katso
tarkemmat
ajat: www.planetaario.fi
ihmeisiin?
www.planetaario.fi
Tuorlan Planetaario
Väisäläntie 20
KAARINA
Tiedustelut ja ryhmävaraukset: planetaario@utu.fi tai 050-303 9803
muna symboloi uutta elämää,
kasvua ja elämän jatkumista. Levitä valkuaisvaahto jäätelön
päälle niin, että jäätelö peittyy kokonaan. Tervetuloa!
Savukala-charlotan annetaan hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Rauta-Alhon yksityistien
VUOSIKOKOUS
ma 15.4.2013 klo 18.00
ABC-huoltoasema Tammisillassa. Hoitokunta
Paimion
Nuorisoseura ry:n
KEVÄTKOKOUS
to 11.4.2013 klo 19,
Vistan koulun
kokoustila.
Johtokunta klo 18.30.
Tervetuloa.
Johtokunta
OSTETAAN
Ostetaan kaikki
Toyotat käteisellä myös
epäkuntoiset.
Tarjoa muitakin pakettija lava-autoja.
Nouto kotipihasta.
Puh. Kokouksessa
päätetään vuonna 2013
kerättävät tiemaksut.
Maksuunpanoluettelo
on nähtävänä Raimo Laineen luona. Kaada täyte torttupalojen keskelle. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
ja paista 175 asteessa noin 20
minuuttia. Kiehauta
seos, mausta suolalla ja anna hieman jäähtyä. 040-8104687
Paimion Omakotiyhdistys ry:n
KEVÄTKOKOUS
pidetään ti 9.4.2013 klo
18.30 Ravintola Femmen
kokoustiloissa Paimiossa.
Johtokunta kokoontuu
klo 18.00.
Tervetuloa. Jäähdytä kakkupohja. Lado jäätelö hedelmien/marjojen päälle. Näissä pääsiäispöytään-
kin sopivissa herkuissa käytetään reilusti kananmunia.
Uunijäätelö ja savukalachar-
lotta myös kätkevät pääsiäismunan tavoin yllätyksen.
Kaisa Sillanpää
nippu tilliä silputtuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
sitruunamehua
5 liivatelehteä
Kääretorttupohja: Sulata
rasva kattilassa, lisää vehnäjauhot ja maito samalla
hyvin sekoittaen. Peitä kulho
kelmulla ja laita jääkaappiin
hyytymään seuraavaan päivään. 16
nro 25
www.kuntsari.fi
torstaina 28.3.2013
KAISA SILLANPÄÄ
VIIKOLLA 14:
Kunnallislehti ei ilmesty tiistaina 2.4.
Seuraava lehti ilmestyy perjantaina 5.4.
Ilmoitukset perjantain lehteen
viimeistään keskiviikkona 3.4.
klo 11 mennessä.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
KOKOUKSIA
Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Piikkiön Paikallisyhdistys ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
järjestetään 18.4.2013 klo 18.30 perhekeskus Nuppulassa,
Kirkkopuistontie 5, Piikkiössä. Kääri rullalle ja laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.
Charlotan täyte: Vatkaa
kerma vaahdoksi, lisää raejuusto, kermaviili, pieneksi
silputtu kylmäsavulohi sekä
tillisilppu ja mausteet. Paista 200 asteessa noin
10 minuuttia. Lisää sokeri vähitellen vaahtoon
Täyte:
noin 1 l vaniljajäätelöä
noin 7 dl hedelmiä kuutioituna tai vastaava määrä marjoja
Marenki:
5 munan valkuaista
1 dl sokeria
Pinnalle:
mantelilastuja
ja jatka vatkaamista kunnes
vaahto on jämäkkää.
Kokoaminen: Leivitä hedelmäkuutiot tai marjat tasaisesti
kakkupohjan päälle. Lisää keltuaiset ja vaahdotetut valkuaiset
Irmelin Isokoskesta tuli lehdessä Leppäkoski. Heitä
vaan NAURATTI tämä sattumus! ?Ei siinä mitään. Miksi nyt sukseton
lukiolainen kävelee Paippiin
vuokraamaan sukset, kävelee urheilupuistoon, lähtee
hiihtämään ja hiihdon jälkeen kävelee Paippiin ne palauttamaan.
Liikkatunti ei kai kestä
kuin 2 x 45 min. ?Ärsytyksen sijaan mieleen voisi nousta
ylpeys oman alueen omavaraisuudesta ja esimerkillisyydestä.
Miettikääpä, miltä tuntuisi
mainostaa ?Paimion Puutar-
halta lähilannalla kasvatettuja
kurkkuja. Siitä ajasta on
vain muistoja kaikesta pahasta, nälästä, vilusta, naisten ja
lasten murhista, kun samaan
aikaan eliitti paistatteli päivää
etelän auringossa.
osaksi omaa viljelykäytäntöä
ja tehdä niistä kotoisa brandi.
Lähiruokaa tuotettaessa voisi lanseerata käsitteen ?lähilanta?. Varmaan moni yhtyy tähän: ei.
Lopuksi molemmat kuin yhdestä suusta toteavat että työmarkkinajärjestöjen olisi nyt
vaan syytä sopeutua, tulla vastaan työnantajaliittoa ja lisätä
?paikallista sopimista?. Onko kävely sinne kohtuullinen juttu?
kas ihmettä
Verkosta napattua
?Minähän se ruikutin täällä naamakirjassa päänsärkyäni ja
keskittymiskyvyn puutetta maanantaina. Miksi me
suostumme tähän?
Kukaan meistä ei nouse
puolustamaan oikeuksiamme,
vaikka niin poliitikot yhdestä
suusta toitottavat. Mm. aamutv:ssä Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja
Matti Vanhanen kuin yhdestä
suusta totesivat että, ?keskusteluyhteys hallituksen kanssa
toimii?. No oli sillä seurauksensa: nimivirhe tiistain lehdessä. Onko silloin ollut tiedossa että niistä peritään vuokraa. Mielestäni on jokamiehen oikeutta olla isossakin rintamassa vastustamassa maiseman totaalista
muuttamista. Olen ollut jo kauan
huolissani kaikesta, mikä liittyy minun ja läheisteni, sinunkin tulevaisuuteen joka tätä
nyt luet. Kansa
nousi, koska oli nälkä, työttömyys ja kurjuus. ?Meidät
on usein sekoitettu.. Näin on siksi, että itsemurhat ja tarttuvat taudit ovat
lisääntyneet taloudellisen niukkuuden seurauksena.?
Luin kirjan ja katsoin Kjell
Westön sarjan ?Missä kuljimme kerran?, ja muitakin saman kaltaisia sarjoja ja kirjo-
ja, eri kansankerrosten kertomana, miten oli ennen ja miten
elettiin ennen sotia. Sauvon spelttiä, tutusti tuotettua aina lannoituksesta lautaselle asti??
Lähitilan Mansikki ja Mustikki söisivät lähirehua, lypsäisivät lähimaitoa ja tuottaisivat lähilantaa, joka taas menisi lähipeltoon lähiurakoitsijan
koneella ajettuna. Siis ihmisten pitäisi oppia laskemaan
palkkojaan ja toimeentuloaan
samaan aikaan kuin johtajat
nostavat palkkioita?
Eriarvoisuus lisääntyy, oikeudenmukaisuus ei toteudu,
ruokajonot vaan lisääntyvät.
Kun ajattelen mitä palkasta jää
käteen, se ei itselläkään kohta
riitä toimeentuloon, puhumattakaan työttömistä ja kansaneläkkeen perusosaa saavista.
Hinnat karkaavat jo nyt käsistä, ruoka, sähkö, polttoaine
ovat nousseet mummonmökkiä asuvalle kohtuuttomiksi.
Katainen ja Urpilainen ovat
valmiita meidän verorahoilla
tukemaan Kyprosta ym. Aivan sama toistuu nyt.
Herätkää siis ihmiset. Kunnallislehdessä naapurikylän yrittäjämiehestä, joka oli harmistunut kaikesta valituksesta.
Tämä yrittäjämies oli lähinnä kai harmistunut aikaisemmin Kunnallislehdessä julkaistusta kirjoituksesta, jossa arvosteltiin maaseudulla asuvia
perheitä kaksine autoineen,
perityille maille rakennettuja
ylisuuria taloja ja ulkovaloja
sekä lasten koulukyydityksiä.
Näiden samojen perheiden pitäisi em. Teija Ketola kirjoitti
mielipiteessään 26.3. Eihän maaseudulle muuten olisi muutettu,
jos lannan haju tai traktorien
äänet haittaisivat elämää. ;0)Taina?
www.facebook.com/kuntsari
maita, mutta entä meidän oma
kohtalo. Kunnallistekniikkaa
tuodaan pikkuhiljaa asukkaiden saataville, uusia rakennuksia rakennetaan ja vanhempia
taloja saneerataan tuleville su-
?Jokamiehen
oikeuteen ei sen
sijaan kuulu
maiseman
tärvääminen.?
kupolville.
Maaseudulle muuttaneet hyväksyvät kyllä alueella elinkeinoaan harjoittavat maatalousyrittäjät unohtamatta muiden
alojen yrittäjiä. Olen samaa
mieltä, että maatalous on ahdingossa ja hintakilpailu on
ajanut monet maatalousyrittäjät jopa lopettamaan elinkeinon harjoittamisen. Koskeeko vuokraus muita kuin lukiolaisia eli
joutuvatko esim yläkoululaiset kohta vuokraamaan omat
suksensa Paipista. Kuka saa
vuokratulot suksista. Miksi aamutelevisiossa esitellään
20 000 euroa maksava pääsiäismuna, jossa on jalokiviä, mutta
samaan aikaan ihan tässä meidän Suomen maassa nähdään
nälkää, eletään työttömyydessä. Paikalliset saisivat olla ylpeitä, kun lähiruoka olisi
todellista lähiruokaa sieltä pellon ravinteista lähtien, eikä se
pari päivää vuodessa kantautuva lannan tuoksahduskaan
tuntuisi niin vastenmieliseltä
kun miellettäisiin että ?siellä
sitä lähilantaa laitetaan tuottamaan ruokaa meille. Toki maaseutu kehittyy
ja muuttuu ja näin kuuluukin
tapahtua. Voi kuinka
muualla oltaisiinkaan kateellisia Paimionjoella keksitystä lähikonseptista ja kuinka
täällä saataisiinkaan röyhistellä rintoja!
Leila Salokoski-Tallqvist
Kirjoittajavieras
Jonkun naapurissa se lantalakin on
Taas lähestyy se aika vuodesta, jolloin lähiruuan osuus ravintoympyrässämme lisääntyy
mukavalle tasolle, kun kurkut,
tomaatit, perunat, salaatit ja
mansikat matkustavat ruokapöytiimme omasta tai naapuripitäjästä, Espanjan tai jopa
EU:n ulkopuolisten alueiden
sijaan. tai . Jonkun naapurissa peltojen ja tuotantoeläintenkin on oltava.
Paimionjoen alue on karjanlannan ravinteiden tiimoilta
omavarainen, ja tässä on nyt,
arvon viljelijät, tuotteistuksen
paikka! Louhittavan fosforin
ehtyessä ja mineraalilannoitteiden hinnan jatkuvasti noustessa, on järkevää ottaa niin typensitojakasvit kuin orgaaniset
lannoitteetkin luonnolliseksi
Sanna Söderlund
Projektikoordinaattori, RAVITA-lannan ja jätevesien ravinteet kiertoon -hanke. Näin kuitenkin onneksi on, koska vaikutukset kohdistuvat myös muihin ihmisiin
unohtamatta luontoa. Toimiiko se kansalaisiin päin. syiden vuoksi olla hiljaa ja hyväksyä tuulivoimalat
asuinympäristöönsä.
Maaseudun rauhaan muutetaan nimenomaan sen tarjoaman asuinympäristön takia. Tämän työn hedelmät näkyvät vasta tulevien
sukupolvien aikana. ?Ja asia oli kuitenkin se mikä pitikin...?
Eli ei tullut täyttä laitaa, tuutin täydeltä! Näin toimittaja muni juuri pääsiäisen edellä, miten teillä muilla sujuu. Markkinatalouteen valitettavasti kuuluu,
että kuluttajat ostopäätöksillään valitsevat tuotteensa ostoskoriin. Omavaraisuus ruuan
osalta on rikkaus ja lähialueella tuotettua ruokaa arvostetaan laajalti - ainakin puheissa.
Miksi omavaraisuus viljelykasvien ravinteissa ei kuitenkaan
ole arvostettua, eikä kaikkien mielestä edes hyväksyttyä,
vaan karjanlantaa tuottavat
tilat toivotettaisiin mielellään
hevonkuuseen ihmisten omilta nurkilta?
Vaikka kaupanhyllyltä saa
poimittua mieleisekseen muokatun maidon, risteytysjauhelihan tai marinoidun broi-
lerinsuikaleen, on tärkeää tiedostaa, etteivät tuotteet ole
lähtöisin niitä käsitelleiltä tehtailta, vaan hengittävistä ja elävistä olennoista, jotka myös
sitä lantaa tuottavat ja rehua
tarvitsevat. Kun katsoin sen munan
esittelyä, ajattelin miten alkoikaan kapina Venäjällä silloin
joskus. Kaikki eivät missään
nimessä osta eivätkä vaadi lä-
hiruokaa tai luomutuotteita. 27.3. Mistä kaikki kumpusi. Euroopan talouskriisi maksaa ihmishenkiä, terveysasiantuntijat sanovat. Yritetään
muistaa tämä.
Voi olla masentavaa, että
maanomistajat kokevat etteivät voi omistamillaan mailla
tehdä tai teettää mitä lystäävät. Oikeudenmukaisuuden tuntevasta sydämestä. Toki lietteen levityksessä on periaatteet, joita tulee kaikkien
maatalousyrittäjien kunnioittaa. asiat, myös mahdolliset sikalalaajennukset. Hovilla oli Fabergén
suunnittelemat mittaamattoman arvokkaat jalokivillä koristellut pääsiäismunat. Eikö
sukset ole ostettu joko kaupungin määrärahoista tai
vanhempainyhdistyksen lahjottamia/keräämiä. Mitä isompi traktori tai
puimuri pellolla jyristää, sitä
isompaa ihailua kyseinen kone ja yrittäjä saavat osakseen
ainakin meikäläiseltä.
Kaikkihan maaseudulla asuvat ymmärtävät, että elinvoimaiseen maaseutuun kuuluu
em. Lainaus on ollut
ilmainen. Tämä ei ole suvaitsemattomuutta.
Juho Murto
Miksi suostumme tähän?
Tämä kirjoitus kumpuaa
jostain, sielusta. Kalle Päätalo kirjoittaa elämästä
Iijoen varressa, miten nähtiin
nälkää, miehet eivät saaneet
töitä, piti elää ?kunnan jauhoilla?. Suurimmalla osalla ei ole
edes varaa ostaa luomutuotteita vaikka mieli tekisi.
Paimio-seura tekee arvokasta työtä Paimiossa, tätä ei kannata väheksyä. Suora lainaus Ylen
nettisivuilta 27.3. ?Euroopan
talouskriisin terveysvaikutusten peitteleminen on selvä ongelma, vaikka vaikutukset ovat
hyvin ilmeisiä, johtava tutkija
Martin McKee sanoo. Miten tuo aika onkaan
samanlainen kuin mitä on nyt?
Miten silloin nousi kansallissosialistinen ajattelu, miten tuli
työttömyys, nälkä, viha. Kuka
muu niitä käyttää koululaisten lisäksi. Älkää kysykö miten, sillä ei aavistustakaan, mutta arvatkaapa mikä asiassa oli niin erikoista. EU-
Kävele vuokraamaan
sukset?
Ennen tätä talvea suksettomat lukiolaiset ovat saaneet
lainata sukset Paimion urheilupuistosta. Jotenkin tämä aamu herätti minut ajattelemaan sitä mitä
on tulossa. Päättäjämme eivät sitä
näe, koska heillä ei ole huolta
huomisesta leivästä, ei siitä miten tavallinen kansalainen voi
elää tässä yhteiskunnassa joka
riistää, särkee, ottaa. nasevat
puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus
KESKUSTELUA
Terve suvaitsevaisuus kunniaan
?Haiseva ja kovaääninen sikafarmari. torstaina 28.3.2013
nro 25
17
www.kuntsari.fi
Mielipiteet postitse: Kunnallislehti,Vistantie 38 D,
21530 Paimio sähköpostitse: toimitus@kunnallislehti.fi
lyhyet nasevat: www.kuntsari.fi
18
www.kuntsari.fi
nro 25
torstaina 28.3.2013
PERTTU HEMMINKI
Mukava kahvihetki
Anna-Liisan seurassa
PAIMIO-SAUVO-KAARINA
Perttu Hemminki
Kunnallislehdessä vietettiin viime perjantaina miellyttävä keskipäivän kahvihetki, kun piikkiöläinen Anna-Liisa Laaksonen, 79, saapui toimituksen ja
konttorin vieraaksi. lokakuuta, jolloin kellon viisareita käännetään tunti taaksepäin klo neljä.
Suomessa on noudatettu
kesä- ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien.
Väinämöinen
Anna-Liisa Laaksonen on asunut vuosikymmenien ajan Piikkiössä, mutta Paimiokin on hänelle tuttu.
. Arvontoja on luvassa loppuvuoden jokaiselle
kuukaudelle.
Oratopin ompelimosta pari
kymmentä vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Anna-Liisa Laaksonen on Kunnallislehden uskollinen lukija, joten onnettaren valinta osui sikälikin
nappiin.
. Sitten miehet sekoitti mun
elämän kokonaan, hän nauraa.
. Isäni työskenteli Paimiossa ratavartijana, hän kertoo.. Aihealue on hänelle tuttu. Melkein
päivittäisessä käytössä ovat
puikkojen ohella ompelukone
ja neulekone.
. Tehtiin naisille ulstereita,
turkkeja ja nahkatakkeja ja
miehille muun muassa pomppapituisia Don-nahkatakkeja
ja Casanova-merkkisiä asusteita, hän muistelee.
. Muutimme Paimion Kevolaan, kun olin kolmen ja puolen vuoden ikäinen. Se oli kylläkin ihan räätälintyötä.
Alunperin Anna-Liisa sai
puutarhurin koulutuksen.
. Lähinnä kudon sukkaa ja
katselen samalla telkkaria, hän
vähättelee.
Sukkapari ei enää synny yhdessä illassa, mutta kahdessa
syntyy. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 31.
maaliskuuta aamuyöllä kello kolme.
Kesä- ja normaaliajan
käyttö on yhtenäinen ja pysyvä käytäntö Euroopan unionissa. Kelloja siirretään jäsenmaissa samoina päivinä
ja samalla kellonlyömällä.
Samanaikaisuus on tärkeää
erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Mä luen Kunnallislehdestä ihan kaikki, sanoo kolme ja
puolivuotiaana Paimion Kevolaan muuttanut ja aikuistuttuaan piikkiöläistynyt Anna-Liisa.
. Ei pelkästään Kunnallislehteä lueskellen, vaan myös kaikenlaisia käsitöitä tehden. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen
sunnuntai.
Normaaliaikaan palataan
taas sunnuntaina 27. Nuorekas
ja pirteä Anna-Liisa on Kunnallislehden maaliskuun etutilaaja, ja niissä merkeissä oli
kahvipöytäkin katettu.
Lehden ensimmäinen etutilaaja-arvonta suoritettiin helmikuussa. Hän vaikutti myös muun
?Mauno
Koivistollekin
tehtiin puku
ja ulsteri.?
muassa terveyslautakunnassa
ja oli työpaikkansa Oratopin
työsuojeluvaltuutettu.
Tekstiilialalla hän ehti olla
24 vuotta työskennellen Oratopissa muun muassa ompelimossa, nahkapuolella ja viimeistelyprässissä.
. Mauno Koivistollekin tehtiin puku ja ulsteri. Jo mun isälleni Kunnallislehti oli aina ehdoton juttu.
Kaikkein mieluiten AnnaLiisa lukee lehdestä kunnallispolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita. Villasukille on tilausta, sillä jälkikasvuna on paitsi
lapsia ja lastenlapsia myös lastenlastenlapsia.
Topi ja Tassu
Siirrä ?viisarit?!
Pääsiäisen pyhien aikaan siirretään myös kellot kesäaikaan. Hän oli kolme kautta
Piikkiön kunnanvaltuuston jäsen. Mutta älkää kaikkia mun höpinöitä lehteen laittako.
Eläkepäiviään Anna-Liisa
viettää rivitaloasunnossa Piikkiön Kirismäentiellä
Tuija Mäkivalli, Petri Kopponen.
Su 31.3. Ma 1.4 Pääsiäinen, ruokasali suljettu. klo 17.00 Muutos ilta
Tilaisuuksissa puhuu piispa David Nzevi. klo 10 Messu Karunan kirkossa, pastori
Tuomo Silvast, kanttori Antti Virtalaine.
2.pääsiäispäivänä 1.4. Pontelassa la 6.4. Myös hallituksen kokous.
Eläkeliiton Piikkiön yhdistys.
Kerho Pontelassa to 4.4. klo 12.
Piikkiön Eläkeläiset: Tänään
28.3. terveen olon kerho
Primadonnassa 13, la 6.4. ja tiedustelut: Mia Piiparinen@evl.fi / 0403417744.
ke 8.5. klo 18 Musiikki-ilta YV-keräykselle: trubaduuri Rami
Tapper. 8.4 mennessä paimio-sauvo@4h.fi
ONNEA ONNEA
Ostan kultarahoja, kultakelloja
+ kaikenlaisia miesten rannekelloja. klo
18. Julia Ilona Kirjavainen. klo 13 Varttuneenväenkerho Sauvon srk-talolla.
Ke 3.4. SEURAKUNTA
Kuollut: Anita Anneli Rusi 79v, Keijo Johannes Kaskinen 79v
Kiirastorstaina 28.3. Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa esitelmään ja/tai kokoukseen!
Veteraaniopettajien päiväkaffeet
Astassa to 4.4. klo 6.00-16.00,
viikonloppuisin klo 6.00-12.00
S-postit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi
toimitus@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
myynti,
asiakaspalvelu
Maija
Aro
588 8652
myyntineuvottelija
Raija
Kirveskari
588 8653
myyntipäälikkö,
paikallislehdet
Sari
Kuusinen
040 5390 969
sivunvalmistus
Simo
Kolehmainen
050 4366615
www.kunnallislehti.fi
päätoimittaja
Taina
Tukia
588 8651
050 62476
URHEILUSEURAT
MAHTAVAT ONNITTELUT!
MAHTAVALLE LEO-POJALLE
31.3. Valkekosken kesäteatteri, tied Pirjo
4701433 tai 0405886377.
Sauvo-Karunan eläkeläiset ja Sotaveteraanit. Tervetuloa koko
perheellä!
su 7.4. pian p. Ilm. musiikkikerho Pontelassa 11, ke 3.4. Kespelit ei kokoonnu toistaiseksi.
Nunnan Eläkekerho iloinen iltapäivä Pontelassa lauantaina 6.4.
klo 12.
Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte
äitini Sirkka-Liisan ja
veljeni Mikan
muistoa ja otitte osaa suruun.
Petri Laaksonen
Auranlaakson ja Littoisten Sosialidemokraatit: Vuositapaaminen
ke 10.4. tuolit tukena, klo
12.30 Kädentaidot ryhmä, klo
15 -15.45 Hanurimusiikkia Lintujen aulassa. Tervetuloa! Bocciaa Pontelassa pe 5.4. (02) 588 8650
Tai soita suoraan
tavoittelemallesi henkilölle.
Toimisto Fax. 0400343193 .
KAARINA
Kaarinan Työpaikkaliikunta ry.
Naisille ja miehille koripalloa
Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20-22
ja lentopalloa Littoisten monitoimitalolla keskiviikkoisin klo
17-19.
Piikkiön Kansalliset Seniorit.
Ti 2.4. Ruokalista www.paimionkaupunki/sosiaali-ja terveyspalvelut/ palvelukeskus Paltanpuisto/PaltanPadan ruokapalvelut
Sonja pieni prinsessa,
nukeilla leikkii,
kohta pyörälläkin ajaa.
Paljon Onnea!
T: Mummi, Pappa ja kaikki muut
toimitussihteeri
Kylli
Salo
588 8654
toimittaja
Perttu
Hemminki
588 8655
toimituksen
avustaja
Maria
Kesti
588 8656
toimituksen
avustaja
Jan
Sundman
588 8657
T: Anniina-sisko, äiti ja iskä
Jäikö Kunnallislehti tulematta?
Ilmoita jakeluhäiriöstä:
PAIMIO, KAARINA 0400 433 505
SAUVO, muut kunnat + Littoinen 0200 72822 (mpm/
pvm) ark. hartaus klo 10.30 Paltanpuiston palvelukeskuksessa
(Pantant. klo 18.Vapaa pääsy
HELLUNTAISRK.
MAHDOLLISUUS MUUTOKSEEN TILAISUUDET PÄÄSIÄISENÄ
Su.klo 11.00 Jumalanpalvelus
Su. Palvelukeskuksessa klo 13 Vieraana sos.
joht LEENA PESU aiheena mm
Vanhuuspalvelulaki Kinkerit Pe
5.4. Torstaina
4.4. torstaina 28.3.2013
nro 25
19
www.kuntsari.fi
YHDISTYKSET
PAIMION
EV.LUT. Keskiviikkoiltaisin perhekahvila klo 17.30-19.30.
Tervetuloa avoimiin ja maksutomiin kahviloihin! 3.4. Taiteilija-rovasti Hannu Konola esittelee kappelia sekä uuden 2.4. klo 10.30
Hartaushetki srk, 9.30-11 Senioritanssi , klo 13.30 Seniorilaulajien harjoitus, klo 13.30-14.30.
To 4.4 klo 10.30 -11.15 Ilo Liikkua yhdessä . klo 19.30
alkaa yhdistyksen kevätkokous,
esillä sääntömääräiset asiat. klo 23.30 Pääsiäisyön messu Sauvon kirkossa.
Pääsiäispäivänä 31.3. II pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus klo 18 Paimion
kirkossa. SEURAKUNTA
PAIMIO
Kastettu: Luna Aurora Eloisa Härmälä. klo 12 Tillillä. ja hakemukset mahd. klo
13-15.30 Kansanopistolla eläkeläisten iltapäivätanssit. klo 13 Veteraanien ja Eläkeliiton kinkerit Sauvon srk-talolla.
Yhteisvastuu-konsertti Sauvon kirkossa ti 9.4. Äiti-vauvajumppa peruttu.
Lounasaika klo 11.00-13.00
MYYDÄÄN
Myydään Peugeot Speedfight 2
Liquid Cooled, vm 2009, ajettu
4200 km. (02) 7702 626 klo 8.00 - 16.00 p. Siisti, virheetön,
tytön käytössä ollut.
Hp. Kaikki aiheesta
kiinnostuneet ovat tervetulleita!
Paimion Israelin ystävät ry. Vesa
Tuominen, Armi Laakso, Mikaelinkuoro, Maarit Järvi - laulu,
Roope Kivimaa - viulu, tekstinlukija Tiina Virtanen.
Ma 1.4. Piikkiön eläkeläisyhdistysten yhteinen ?Iloinen Iltapäivä. klo. Mika Antti Tapio Laaksonen, 49 v.
Pe 29.3. kerho Pontelassa klo 12,
kahvia, bingoa, arvontaa ym.
Tule mukaan! Ke 3.4.askartelukerho Pontelassa klo 12. klo 12.
Vierailijoina kerhossa POP-pankin edustajat. Ohjelma 5. sis. Ilmoittautumiset ja ruokavaliot 5.4 mennessä: anna.alexandersson@sauvo.fi
MLL Paimiossa kiirastorstain
perhekahvilassa klo 10-12 L&B-
tuotteita esillä. Lisätied+ilm. 046-6818550.
Kustantaja:
Salon Seudun Sanomat Oy
Paino:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2012
Kerhot kokoontuvat: Ti 2.4 klo
14.30 Sauvon kokkikerho koululla, Ke 3.4 klo 17.45 Kriivari koululla, Ke 3.4 klo 18 Huso
Metsästysmajalla, To 4.4 klo
17 Sauvon Tenavat kotitalousluokassa, To 4.4 klo 17 Hanhijoki koululla.. klo 10 Sanajumalanpalvelus Karunan kirkossa.
Pitkäperjantaina 29.3. täytekakkuarvan. klo 19 Messu Sauvon kirkossa, kirkkokuoro mukana.
Pitkäperjantaina 29.3. 044-7766442.
Ruokasali suljettu Pääsiäisen ajaksi
29.3.-1.4.2013. klo 13 Messu Sauvon palvelukeskuksessa.
Kiirastorstaina 28.3. ja varaukset Elonheimo 040-3417724
Virkistysloma kaikille Kakskerran Sinapissa ma-ke 2.-4.9.
Tied. Retki Kemiönsaarelle Hinta 20?. avatun näyttelynsä Mielen maisemia. I pääsiäispäivän messu klo 10 Paimion kirkossa. Lauluja säestää
Armas Jansson. klo 15 Naisten virkistysiltapäivä pappilassa. Ti 2.4. Jumpat peruttu! klo 10.15 -11 Lauluhetki, Seniorilaulajat. pääsiäisyön messu klo 23 Paimion kirkossa. klo 17.30 Äiti Teresan tilkkupiiri Sauvon srk-talolla.
Ke 3.4. Puh. Kahvituokio, tuolijumppaa,
ilmoitusasioita, bingo ym. alkavassa ensisynnyttäneiden ryhmässä vielä tilaa, ilmoittaudu pikaisesti Lialle lia.pietila@ovi.com.
Tulossa la, 27.4. Ke 3.3. kerhopäivä tiistaina 2.4. klo 12 Tillillä lauluryhmä,
klo 13-15 boccianpelaajat. Tervetuloa kaikki mukaan liikkumaan!
SAUVON NAISVOIMISTELIJAT
Keskiviikkona 3.4. klo 19.00 Nuortenilta
Ma. klo 13.
PALTANPADAN
RUOKALISTA
Sonja 3v.
KAARINA
RASTI
PIIKKIÖ
Suunnistajien jumppa Rungon
koululla la 30.3 klo 9.30-11.
SAUVO
KARUNAN
URHEILIJAT
Tänään torstaina avantouintia
17-19. Lepakkoilta ke 3.4 klo
18.30 Paimion lukion biologian luokassa, biologi Emma Kosonen johdattaa lepakkojen ihmeelliseen maailmaan esityksellään ?Yön pienet nahkasiivet?.
Lepakkojen jälkeen, n. Ilmoittaudu kimppakyytejä ja kahvitarjoilua (omakustannus) varten 5.4. Mukaan pääsee myös muut
halukkaat kuin jäsenet. 4). Hallitus kokoontuu klo 10, käsityökerho myös klo 10. klo 13.30 ja ma 8.4.
klo 12.30. yhteinen Iloinen iltapäivä Pontelassa
12, mukaan arpajaisvoittoja. Perinteisen Kinkerit
Sauvon seurakuntatalossa perjantaina 5.4. Retki
Turun Taidekappeliin 7.4. Tuija Mäkivalli, Armi Laakso.
Lisätietoja www.paimionseurakunta.fi
PIIKKIÖN
EV.LUT. mennessä Timo
Joutsenelle puh. Seurakuntatalolla klo 13.
Juhanusaaton risteily 3.7. JOHDOSTA!
2.4.2013
1.4.-5.4.2013
Ilmoitushinnat 1.1.2013 alk:
Tilaushinta 1.1.2013 alk:
Etusivu
2,02
/pmm
Kestotilaus / 12 kk
75,50 ?
PAIMIO-SAUVO-KAARINA Tekstissä
1,14
/pmm
12 kk:n määräaikainen tilaus 91 ?
Takasivu
1,21
/pmm
6 kk:n määräaikainen tilaus 54 ?
Ilmestyy
Muualla
1,04
/pmm
Opiskelijatilaus
45,50 ?
tiistaisin ja perjantaisin
(Tarkoittaa toisella paikkakunnalla opiskelevalle perheen nuorelle tilattavaa lehteä.)
4-väri
0,20
/pmm
Osoite: Vistantie 38,
Irtonumerohinta
1,80 ?
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.
21530 PAIMIO
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
www.kuntsari.fi
Tilaajapalvelu:
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu:
(SSS konsernin paikallislehdet) (SSS konsernin paikallislehdet)
Aineiston jättöajat: tiistain lehteen maanantaina klo 8.30
Konttori avoinna:
tilaukset@kunnallislehti.fi
ilmoitukset@kunnallislehti.fi
mennessä ja perjantain lehteen torstaina klo 8.30 mennessä.
ma-pe 8.30 - 15.00
p. Hyvää Pääsiäistä
toivottaa PaltanPadan henkilökunta
TI: Kanaviillokki,
Tallimestarinkiisseli
KE: Silakkapihvit,
Hedelmäriisi
TO: Jauhelihakeitto,
Raparperipiirakka
PE: Kainuulainen lihakastike,
Mustaherukkakiisseli
Lounas sisältää lämpimän ruoan,
jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivät, ravintorasvan sekä kahvin. Tuuli Mari Annikki Takamaa.
Kuollut: Anja Inkeri Kuukkala, 84 v. Kesäaika alkaa, nyt
lenkkarit jalkaan! Sunnuntaikävelylle ja -hölkälle lähdetään
31.3 klo 10 Nuorisotalon pihalta. eläkeläisjärjestöjen yhteinen ?Iloinen iltapäivä. La
6.4. Tervetuloa mukaan!
Paimion seudun ao.209: kokous
Sukselan koululla ke 10.4. Arpajaiset, arvontavoittoja toivotaan arpajaisiin. klo 18.30 Littoisten monitoimitalolla, tervetuloa!
Kaarinan-Piikkiön sotaveteraanit. Aiheena kierrätyskelpoisten asusteiden, kuten kenkien, essujen,
käsineiden, laukkujen tms. 10-13 perinteinen lastentarvikekirpputori Hattarassa. P. pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10 Paimion
kirkossa. SEURAKUNTA
Kastetut: Maikki Eeva Kaarina Järvenranta.
Kuolleet: Sinikka Ingeborg Siviä Vuorio 93 v, Raimo Johannes
Helenius 68 v.
ke 3.4. klo 18 AsemaSeurakunta, Vistantie 10. (02) 7702 610 ma-pe klo 8.30 - 16.00
Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi
Toimisto Puh. klo 10. Päivi Nurmi, Petri Kopponen.
Ke 3.4. (02) 471 6671
toimitusjohtaja
Kirsti
Kirjonen
(02) 7702 204
Tuunauskurssi la 13.4 klo 10
Sauvon Puuhaussissa. Pontelassa klo 12.
SAUVO
Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhd.
Kuukausikerho TI 2.4. Aamukahvit Kaarinan kirkolla ti 9.4. Lähdemme Mikaelintalon pihasta klo
14. klo 18 Kirkkokuoro Sauvon srk-talolla.
Pe 5.4. klo 18 Pääsiäisen perhemessu Sauvon kirkossa, kastekynttilä mukaan.
Ti 2.4. klo 15 Jeesuksen kuolinhetken hartaus
Sauvon kirkossa.
La 30.3. Kokouksen
jälkeen Jorma Aken esitelmä?
Koiviston saaret tulppana NL:n
hyökkäykselle. tuunaus uuteen käyttötarkoitukseen. Kuntosali uimahallilla klo 12-13.30.
Katso lisää tapahtumia kotisivulta www.paimio.elakkeensaajat.fi. Lähtö klo 9.40 Piikkiön srk-talo. Lounaan voi ostaa myös ilman
jälkiruokaa. Tuija Mäkivalli, Petri Kopponen, Ruskakuoro, tekstinlukija Anna-Liisa Järvinen.
La 30.3. P. 30-vuotisjuhlan osallistumismaksun voi maksaa kerhossa tai tilille, FI09 4714 1020 0464
85. 040-3417724
SAUVO-KARUNAN
EV.LUT. 1590?. Tervetuloa
www.asemasrk.net
Palvelukeskus tiedottaa, viikko
14. Sirkka ottaa
vastaan ilmoittautumisia tuleville retkille! Keskiviikkona 3.4. 0400 943 632.
OSTETAAN
Ostan Artek -huonekaluja ja
valaisimia. klo 14.
Paimion Eläkkeensaajat ry. Tied. Apilatien vetreä
jengi klo 13-13.45 Apilatie 10.
Tervetuloa kaikille avoimiin ryhmiin!
Paimion seudun ympäristöyhdistys. Ilmoittautuminen
1.-2.-luokkalaisten kesäkerhoon
(viikoilla 23-25) sekä 2.-4.-luokkalaisten luontokerhoon (viikoilla 23 ja 24) on myös alkanut! Lisätiedot http://paimio.mll.fi/ sekä
MLL Paimion paikallisyhdistyksen omasta facebook-ryhmästä.
Paimion Karjalaseuran kevätkokous ti 2.4
1,3 kg
29
kg
Marokko/Israel
Uuden sadon
peruna
1. 20
nro 25
www.kuntsari.fi
torstaina 28.3.2013
Lisäksi S-Etukortilla Bonusta jopa 5 %!
9
Hinta voimassa to?la
49
Huom!
Myymälämme ovat
kiinni
29
pe .3., su 31.3.
ja ma 1.4.
o sta
Iloi
i stä!
pääsiäi
kg
ERÄ
Rainbow
Norjalainen
merilohifilee
0,8?1,4 kg
Hyvää läheltä!
4
12
99
Laitilan Leipä
Kukko-limput
(mallas tai juhla)
650 g (7,67/kg)
96
Kukko
Lager olut 12-pack
(sis.pantit 1,80)
3,96 l (2,87/l)
Bonusprosentti kasvaa kuukausiostojesi mukaan. 1,09
Flora
Vanilla
vähälaktoosinen
2,5 dl (3,96/l)
S-ETUKORTILLA
TO?LA 28.?30.3.
www.tok.fi. 1,89
Kymppi-Maukkaat
Mämmi,
pakaste, 700g
(2,41/kg)
S-ETUKORTILLA
TO LA 28.?30.3.
TO?LA
28. 30.3.
3.
0
99
norm. lk.
14
90
Vataja
Savulammaspaisti,
n. lk.
Hinta voimassa to?la
14
1
90
kg
Farmer´s
Lampaan
ulkofilee,
pakaste
39
kg
Espanja
Rainbow
Jäävuorisalaatti
pakattu, 1. 900 g alkuperämaa
Uusi-Seelanti
1
89
Philadelphia
Tuorejuustot
160?200 g
(9,45?11,81/kg)
Hinta voimassa to?la
Palvelemme:
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
kg
PAIMIO Asematie 1
PIIKKIÖ Hadvalantie 14
SAUVO Vähäpellontie 2
4
Suomalainen
95
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet
430?500 g
(11,51?9,90/kg)
4
29
Chipsters
Lohi carpaccio
125 g (34,32/kg)
Hinta voimassa to?la
1
69
norm. Mitä enemmän
keskität ostojasi, sitä reippaammin
Bonustakin kertyy.
Oman alueen tuote
www.tok.fi
Suomalainen
7
59
1
kg
Snellman
Porsaan uunifilee,
maustettu,
n