Meillä kaikki pelaa ja nautti futiksen riemusta! ihan oikeasti Lämpimästi tervetuloa Tapahtumassa on kahvitarjoilu Peimari United ry Peimari United on Suomen Palloliiton valinta vuoden 2015 (UEFA) Grassroots-seuraksia . . klo 18.00. Ukko-Pekka teki myös edestakaisen reissun Turun ja Piikkiön välillä. PERJANTAINA 3.3.2017 101. FUN with Football Tule mukaan Peimari Unitediin! Käynnistämme uudet joukkueet vuosina 2009, 2010 ja 2011 syntyneille tytöille ja pojille Infotilaisuus toiminnastamme järjestetään lasten vanhemmille Paimion kaupungintalon auditoriossa keskiviikkona 8.3. Peimari United ry on paimiolainen futiksen erikoisseura, jonka toimialue on Paimio ja Sauvo. Paimio | Sauvo | Kaarina 12–13 16 Nasevat TÄNÄÄN +3°C 3 m/s NRO 18. Intoa ei laimentanut edes se, että Kouvolan ratapihan teknisten ongelmien vuoksi juna oli pari tuntia myöhässä. Kiskojen kuningas sai huomiota PERTTU HEMMINKI Halusin varmistaa, että paikalle saadaan talot, jotka sopivat alueelle Anton Simolin 10. Tarjoamme huippulaadukasta ja innostavaa valmennusta, sekä hyvät olosuhteet harrastukseen ympäri vuoden. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Auton käyttö metsästystilanteessa pitää olla selkeästi vain siirtymistä varten, ei lämpimänä passikoppina edes ketunmetsästyksessä. Tästä hyvänä osoituksena edustusjoukkueemme ennätykselliset neljä perättäistä sarjanousua. Paimiolaiset olivat sankoin joukoin aseman liepeillä odottamassa Salon suunnasta tullutta Ukko-Pekkaa ja sen komeaa vaunuletkaa
57 € /hlö PÄIVÄMATKAT Tallinkin uudella Mega Starilla: la 18.3 / la 8.4/ la 6.5. 02-473 2690 Lisäinfoa, trailerit... PAIMIO-FILMIEN ILTA Paimion kaupungintalon Paimiosalissa (Vistantie 18) torstaina 9.3. Caribiano PERHEPIZZA 17€ PANNUPIZZA 10€ 9,00 Sunnuntaihin 5.3. PIZZA Täytteenä cajunmaustettua kanaa, ananasta, papaijaa, guavaa, katkarapuja, salsakastiketta ja mozzarellaraastetta. 040 766 5965 Louhinta & maanrakennus SALMINEN www.louhintasalminen.fi info@louhintasalminen.fi • Maanrakennustyöt • kalliolouhinta • kunnallistekniset työt raimo 050 562 2828 kimmo 050 301 1824 Tarjolla maistuvia härkäpapuja! Tervetuloa! Keskustan kuntavaalistartti Perjantaina 3.3. klo 18—19.30 VAPAA Pääsy! K-MARKET MANSIKKAMAA Viljontie 6, Sauvo, puh. Su 13.00 SING (vain 5€) Pe-Su 18.00 Ke-To 19 TOM OF FINLAND Tosi kauhua! Pe-La 20.00 RINGS Vain Ma-Ti 19.00 LaatuSarja: PÄSSIT Su 14.00 To 17.15 ONNELI & ANNELI Ensi-ilta! Pe-La 19.45 Ma-Ti 18.30 LOGAN 2D: La-Su 15.15 Ke 17.00 VAIANA (dub) Pe-La 17.30 LEGO BATMAN (dub) 3D: Tällä viikolla EI AfterSchool-näytöstä. M AK sA jA : KE sK u st AN PA iM iO N Ku N N Al li sj är jE st ö Eri kuvaajien Paimio-aiheisiä filmejä ja videoita vuosikymmenten varrelta, esim: Paimiolaisia kautta aikojen, Maaseudusta kaupungiksi, Paimion VPK 100 v, Paimion lämpökeskus, Kukkaistytöt... klo 16-19 S-Marketin pihalla Paikalla Keskustan kuntaehdokkaita ja aktiiveja! Paikalla myös kansanedustajat Esko Kiviranta klo 16.30– ja Olavi Ala-Nissilä 17.30–. 133 € /hlö Toimistomme avoinna ma-pe klo 9-16 alk. kerta?. 02-4730840 2 99 kpl Valio OLTERMANNI 450-500 g Avoinna ma-pe 8.30-21 la 8.30-18 ja su 12-21 2 50 pkt Pirkka COSTA-RICA KAHVI 500 g 4 99 kg SNELLMAN MAATIAISPOSSUN ULKOFILE n. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 3.3.2017 Ke-To 18.30 FIFTY SHADES DARKER La-Su 16.00 TOIVON TUOLLA PUOLEN BIO STARA BIO-KU VA J. Hotelli Pärnu Meno Tallinkin uudella Mega Starilla: 18-19.3 /1-2.4/8-9.4 / 22-23.4 / 29-30.4 / 6-7.5/ 20-21.5 / Helatorstai 25-27.5 / 27-28.5 jne. Mäkilä Paimio, Pussitie 4 p. Kauppakeskus Plaza, Vilhonkatu 8, Salo www.kauppakeskusplaza.fi facebook.com/kauppakeskusplaza sisämaalaukset huoneistoremontit pihaja sisäsiivoukset (myös pois kuljetus) turun suomiset oy puh. 1,5 kg 3 00 2 pkt HK CAMPING GRILLIMAKKARA 400 g www.vistamatkat.fi TALLINNA VARAA HETI! 02 477 5600 040 580 7343 Myös muina aikoina: alk. Tarjouspizzan täytteitä ei voi vaihtaa. Euroopa, Viru, My City/Olümpia Muutama paikka 14-16.4 Forum/ Euroopa alk. Oscar-voittaja!! Su 17.30 sekä PäiväNäytös KESKIVIIKKONA klo 14.00 LA LA LAND Keskiviikkona on NAISTENPÄIVÄ ja liput päivän kaikkii leffoihin 6€ / kpl kuu kau den PIZ ZA TILAA TAI NOUDA! www.pizzaline.. 196 € /hlö alk. 188 € /hlö Paimiossa. HOTELLIMATKAT PÄÄSIÄISMATKA TALLINNAAN PÄÄSIÄISMATKA PÄRNUUN 14.-16.4. www.biostara.fi Olemme myös Facessa, Instassa ja Twitterissä C I N E M A TATU JA PATU Viim. saakka TOUHULA MUKANA MENOSSA SEBASTIAN LINDE LIN UUTUUSKIRJAN JULKISTUS Lauantaina klo 12.30 ja 14.30 klo 11.30 – 15.30 klo 11.30 ja 13.30 LAT TIALOTTO Plazan kauppialla vielä kolmen päivän ajan! SHOKKIVARTTEJA Tuutin täydeltä tarjouksia ja tapahtumia neljän päivän ajan! S-market : ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 Erikoisliikkeet : ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-16 Katso liikekohtaiset palveluajat netistä
010 2921150 ark. Viikonlopun herkut K-supermarketista 4 99 kg kpl pkt plo 1,49 9 95 kg K-ruokamestarin Parempi naudan jauheliha Suomi 9 95 kg 1,99 3,49 14,52 Dennis Pizzat 370 g (9,43 kg) Wursti Extrapalvileikkeleet 300-400 g (8,73-11,63 kg) Fanta appelsiini ja Sprite Virvoitusjuoma 1,5 l (1,06 l) myös zero sis. 040-8370953 www.carcolor.fi • KolariKorjauKset ja maalauKset • VauriotarKastuKset • tuulilasien KorjauKset HenKilöja paKettiautoiHin: • mopoautojen KorjauKset Jokipellontie 2, puh. 7-21, la 8-20, su 11-18 terhi.wiren@k-supermarket.fi Hinnat voimassa pe-su 3.-5.3., ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tavaraa riittää. pantin 0,40 -14% Plussa-Kortilla Hinta ilman korttia 4,09 pkt (10,23-13,63 kg) pack 12 Foster’s Olut 4,5 % 12 x 0,33 l (3,29 l), sis. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 3.3.2017 10-HINAUS OY Paimiolainen hinausliike Palvelemme vuoden jokaisena Päivänä 24h Henkilöautot | Pakettiautot | kevytkuorma-autot ojasta vedot käynnistysPalvelua 12/24v ajoneuvojen Hinaukset ja siirrot 0400 603 101 Vakuutusyhtiöiden hyväksymä hinausliike www.10hinaus.fi Toimimme yhteistyössä kaikkiin vakuutusyhtiöihin. kimppua 2 Kariniemen Kananpojan Minuuttipihvit 310-390 g (12,80-16,10 kg) myös UUTUUS valkosipuli rs VOIMASSA PE-LA 3.-4.3. K-ruokamestarin Porsaan wieninleike Suomi Galia-meloni Brasilia/Honduras Cantaloupe-meloni Brasilia Hunajameloni Costa-Rica/Brasilia Conference Päärynä Hollanti 3,49 4 99 Irtomakeiset rajoitus: 2 kg/talous Yksittäin 3,50 kimppu 5 99 Tulppaani 7 kpl Suomi. pantit 1,80 perjantaina leipomo pyymäki konsulentti kg VOIMASSA PE-LA 3.-4.3. Jukantie 8, Paimio Puh
Tässä meitä kannustaa Kuntaalan Kehittämissäätiön tuore tutkimus, joka kertoi vastikään miten varsinaissuomalaiset päättäjät ovat tyytyväisiä paikalliseen mediaan ja arvioivat, että paikallisen median paras piirre on se, ettei vaieta ja käsitellään asioita asiantuntevasti. Ehdokkaiden kokonaismäärä alueella pysyi edellisten vaalien tasalla, mutta se on monelta suunnalta myönnetty, että joukkojen kokoamisessa oli kova työ. Kysyvä ei tieltä eksy, vaan löytää itselleen sopivan ehdokkaan. SDP:n oli tyytyminen 26:een ja kokoomuksen 25:een nimeen. PAIMIO Kylli Salo Kentältä kuultujen puheiden mukaan kunnallisvaaliehdokkaiden saaminen puolueiden listoille oli Paimiossa huomattavan paljon nihkeämpää kuin neljä vuotta sitten. . SDP:n nykyisistä valtuutetuista luopuivat Jaana Hörkkö, Asko Mäentaka ja Matti Pajala. Äänestäjät, haastakaa ehdokkaita vastaamaan teille tärkeisiin kysymyksiin. Niinpä hautasimme ajatukset muutamien ehdokkaiden esillä olosta vaalipaneeleissa ja päätimme, että jalkaudutaan ulos. Vihreiden kaikki kolme ehdokasta ovat naisia. Pisimmän listan – nyt 30 ehdokasta, viimeksi 26 – onnistui tällä kertaa keräämään keskusta. . Neljä vuotta sitten kokoomuksen riveistä valtuustoon valituista kolme puuttuu nyt listalta: Jaana Paasonen, Toni Salminen ja Seppo Santala. KOKOOMUS Musiikin lehtori, pianisti Jari Hakkarainen, peltiseppä, yrittäjä Jukka Itälä, sijoituspäällikkö, tradenomi Jaana Kaarilahti, opettaja Katri Knuutila, maatalousyrittäjä, sairaanhoitaja Mari LehtikankareToivonen, maatalousyrittäjä Jari Mikkola, pedagoginen Paimion valtuustoon kuuluu 35 jäsentä. Jos on oikein osunut ehdokkaan nimittäminen kohdilleen, se voi tuoda äänestyskoppeihin heitäkin, joita ei viime kerroilla ole siellä nähty. Tämä on face to facetoimintaa ilman mitään facebookkia. Viimeksi molemmilla oli 27 ehdokasta. Kolmella valtapuolueella lähes tasavahvat listat, yhdeksän istuvaa valtuutettua jättäytyi suosiolla kisasta Joka kolmas menee läpi Sauvossa . Pienemmissä ryhmissä Vasemmiston ja Kristillisdemokraattien listoilla ei ole yhtään naisehdokasta ja Perussuomalaisten seitsemästä ehdokkaasta vain yksi on nainen. Vihreillä on nyt kuusi ehdokasta, ja tästä joukosta puuttuu Saska Tuomasjukka, viime vaalien ääniharava. Sauvossa järjestettäville maalismarkkinoille 25.3. Nyt ehdolla on viisi perussuomalaista, kun viimeksi heitä oli yksitoista. Kolmannes ehdokkaista naisia, ja keskustalaisia SAUVO Taina Tukia Sauvon kuntavaaleissa joka kolmas ehdokas on menossa läpi, kun nimiä ehdokaslistoilla on kaikkineen 61, ja täytettäviä valtuustopaikkoja 21. SDP Sähköasentaja Jari Arffman, laattamies, muurari Kenneth Finnholm, eläkeläinen Jouko Högmander, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja Mari Kesälä, eräja luonto-opas, asioimistulkki Johanna Krawczyk Snäll, kirvesmies (eläk.) Matti Leinonen, perhehoitaja Hanna Mäkirinne, huoltomestari Jari Peri, sosionomi Eeva-Kaarina Sundberg. Voitte kysyä myös lehden avulla, ottamalla yhteyttä toimitukseen (toimitus@ kunnallislehti.fi p. 02 5888651) ja kertomalla mitä haluaisitte ehdokkailta kysyä. Me kysymme lehden palstoilla ja tapahtumissa. Kristillisdemokraatit menetti viime vaaleissa peräti kaksi valtuustopaikkaa ja on nyt käymässä vaalitaistoon seitsemällä ehdokkaalla. Kaikissa viime vaaleissa nähty laskeva äänestysinto on näissäkin vaaleissa se suurin demokratian haastaja. 71 % seudun päättäjistä on sitä mieltä, että paikalliset tiedotusvälineet käsittelevät kunnan asioita asiantuntevasti. Tsemppiä ehdokkaille, tasapuolisesti. lähdemme jututtamaan ja haastamaan ehdokkaita, ja Paimiossa vaalitori järjestetään Kuntsarin toimituksen edustalla 1.4. Se näissäkin vaaleissa on ratkaisevaa, että äänioikeutetut käyttävät äänensä. KUNNALLISLEHTI UUTIS www.kuntsari.fi | kuntsari 4 perjantaina 3.3.2017 PÄÄKIRJOITUS PERJANTAI Nyt tiedetään keitä on viiden viikon päästä kuntavaaleissa ehdolla. Ratkaisevaa on, onko listoille löytynyt ehdokkaita, jotka todella saavat kannattajansa liikkeelle. Heistä yhdeksän ei ole ehdolla tulevissa kuntavaaleissa.. Erityisen tärkeää se on esimerkiksi Paimiossa, jossa kolme suurinta ryhmää on kovin tasapäisiä. Vääntö kolmen suurimman puolueen kesken tulee kuitenkin olemaan kova, sillä nykyisessä valtuustossa SDP on täpärästi suurin puolue kymmenellä valtuutetullaan sen jälkeen kun se sai vahvistuksekseen Sari Murron kokoomuksesta ja Pasi Laakson perussuomalaisista. Nykyisistä kunnanvaltuutetuista luopuvat keskustan Mariitta Itälä-Poutanen, Jukka Kivisaari ja Anne Rostén, kokoomuksen Jarkko Grandell, kristillisdemokraattien Mirja Kanervo ja vihreiden Sanna-Mari Huuhka. Viime vaaleissa yhden valtuustopaikan menettänyt vasemmistoliitto marssii vaaleihin kolmentoista ehdokkaan voimin. Naisia ehdokkaista on niinikään kolmannes ja reilun kolmanneksen kaikista ehdokkaista asetti valtuuston nykyinen suurin ryhmä eli Keskusta. Kokoomukseen valtuustoryhmään jäi jäljelle yhdeksän jäsentä, mikä on tasan saman verran kuin keskustallakin. Paimion 35-paikkaiseen valtuustoon on ehdolla kaikkiaan 112 nimeä. Neljä vuotta sitten odotettu perussuomalaisten jytky jäi Paimiossa tussahdukseksi, kun valtuustoon pääsi kaksi perussuomalaista, ja sittemmin toinen heistä vielä loikkasi demareihin. Puolueiden kunnan keskusvaalilautakunnalle jättämissä ehdokaslistoissa ei tällä kertaa ole nimetty yhtään sitoutumatonta ehdokasta. Keskustan istuvista valtuutetuista uupuvat ehdokaslistalta Leena Erälinna, Satu Nurmi ja Tarja Vuontela. Taina Tukia Jokaiselle joku. Kuntsarin toimitus on päättänyt, että näissä vaaleissa jokaisella ehdokkaalla pitää olla näkyvyyttä. SDP Eläkeläinen Erkki Granö, pääluottamusmies, laitoshuoltaja Päivi Huhtala, lastenhoitaja Outi Kaarela, myyjä, kotiäiti Heidi Kallio, rengasasentaja Markus Kallio, agrologi Karoliina Kuisma, kehitysvammahoitaja Mervi Kuusela, yhteisöpedagogiopiskelija Pasi Laakso, eläkeläinen Seppo Laitinen, suuhygienisti, Tehyn luottamusmies Helena Lahti, konetekniikan yo, opiskelija Lasse Lahti, herastuomari, asiantuntija TaKaikki kivet käännettiin ehdokashaussa Paimiossa . Kovin suuria yllätyksiä ei nimilistoilta löydy. Idea on, että mahdollisimman moni ehdokas on aidosti kasvokkain kohtaamassa äänestäjiä. Paluuta valtuustoon yrittävät jonkin aikaa sieltä poissa olleet SDP:n Erkki Granö, Helena Lahti ja Salli Sahlström sekä vasemmistoliiton Mauri Hellstén
. KESKUSTA Konttorinjohtaja (eläk.) Eira Alander, tullimies (eläk.) Reijo Hallisto, opettaja, FM Jarmo Havuaho, kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo, yrittäjä Tuomas Hyssälä, yrittäjä Olli Ilmasti, maanviljelijä Harri Joukas, yrittäjä Heli Järvelä (sit.), sairaanhoitaja, sihteeri Kristina Karlsson, farmaseutti Anni Kivelä, eläinhoitaja Sirje Koppel, maanviljelijä Juha Kuopila, asiakkuuspäällikkö, KTM Sari Kuosmanen (sit.), maatalousyrittäjä Heikki Kuparinen, kirkkoherra Jouni Lehikoinen, maatilayrittäjä, agronomi Mikko Lindberg, myyntiedustaja Tanja Lujala, suurtalousesimies, henkilökohtainen avustaja Marja Mäenpää, elinkeinoasiamies, yritysneuvoja Markku Määttänen, opiskelija, KK Henna Pirhonen, ohjaaja Terhi Reponen, tekninen edustaja Jouni Seppä, yrittäjä Sami Sillanpää, eläkeläinen Kaarina Tammi, tekninen avustaja Kaikki kivet käännettiin ehdokashaussa Paimiossa . nykyisin: kokoomus 9 paikkaa, keskusta 9, SDP 10, KD 2, PS 1, vasemmistoliitto 2, vihreät 2 Kirsi Tikkanen, myyjä Satu Tuominen, maaja metsätalousyrittäjä Mika Tuomola, traktorinkuljettaja, yrittäjä Antti Uotila, kauppatieteiden yo Joona Uusitalo, yrittäjä VTM Johanna Vesamo (sit.). . VASEMMISTOLIITTO Palveluneuvoja (eläk.) Pekka Kuosmanen, NC-koneistaja Pertti Niemelä, lastenkodinohjaaja Marko Pekkarinen, eläkeläinen Markku Uuttu. valtuutettuja 21 . PS Ylikonstaapeli Jarkko Ahonen, polttoaineenkuljettaja, toimistotyöntekijä Tatu Gratschev, tietotekniikan insinööri, kauppatiet. VIHREÄT Osastonhoitaja, TtM Sini Heino, toimittaja, taiteen maisteri Marika Mulari, kehityspäällikkö Minna Nuotio, eläkeläinen Seppo Päätalo, siviilipalvelusmies Jere Saaristo, osastonhoitaja, TtM Outi Tuominen. . KUNNALLISLEHTI 5 perjantaina 3.3.2017 Aurinko nousee Aurinko laskee 7.24 17.59 pani Lahti, FM, biologianja maantiedon opettaja Sari Murto, laitosmies Juha Mäkinen, oikeusnotaari, yrittäjä Teemu Nisu, sairaanhoitaja Sari Rannikko, opiskelija Tero Rannikko, suunnitteluavustaja Riitta-Kaarina Rantanen, VTM, vastaava asiantuntija Pasi Ristilä, eläkeläinen Salli Sahlström, varastonhoitaja Tapani Salo, lähettämötyöntekijä, taksinkuljettaja Pasi Suominen, opiskelija, myyjä Kristiina Tuunainen, laskujenkäsittelijä (eläk.) Timo Virta, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja Melina Virtanen, liikuntapaikanhoitaja Matti Väisänen. Kolmella valtapuolueella lähes tasavahvat listat, yhdeksän istuvaa valtuutettua jättäytyi suosiolla kisasta KUNTAVAALIT PAIMIO . PS Tutkimusja tuotekehitysjohtaja Martti Mäkinen, laatupäällikkö Matti Mäkelä, eläkeläinen Seppo Rekikoski, mv.teknikko, levyseppä Jari Seppälä, KM aineenopettaja Jarmo Toivonen.. . Heistä yhdeksän ei ole ehdolla tulevissa kuntavaaleissa. TVT-tukihenkilö Valtteri Mulari, yrittäjä Tuomo Nikander, maatalousyrittäjä Erkki Paaskunta, agrologi, maatalousyrittäjä Johan Söderholm, advisory director, KTM Timo Tuomenpuro, rakennusmestari, yrittäjä Ari Valvikko, merikapteeni Juha Vähä-Kurki, fysioterapeutti Tiina Yli-Halla. KESKUSTA Maatalousyrittäjä Satu Alakylä, maatalousyrittäjä, arboristi Arto Alander, maanviljelijä Ismo Anttalainen, yrittäjä, opettaja Jaana Elo, maakuntaneuvos, VM Risto Ervelä, yrittäjä (eläk.) Pertti Huuhka, opiskelija Touko Kankaanranta, maatalousyrittäjä, urakoitsija Mauri Kanervo, yrittäjä, FM Susanna Katajainen, eläkeläinen Sinikka Kavander, kansanedustaja, varatuomari Esko Kiviranta, yrittäjä, FM Perttu Laaksonen, hallintoKUNTAVAALIT SAUVO . valtuutettuja 35 . KD Koulutuspäällikkö Juhani Laulajainen, lehtori, insinööri Mika Rauhala. . virkamies, KTM Maarit Laurila, talousasiantuntija, KTM Eliisa Miller-Jukka, tietoliikennetyöteknikko, (eläk.) Teuvo Möttö, maanviljelijä Janne Riski, tietoliikenneteknikko, maanviljelijä Markku Saarinen, VM Satu Simelius, maatalousyrittäjä Riikka Tammisto, tietojärjestelmäasiantuntija Sami Virta, toimitusjohtaja, yrittäjä Harri Vuorinen, tohtorikoulutettava, eMBA Milla Wirén. yo Juha Koski, musiikin maisteri, kanttori Silvia Koski, yrittäjä Petri Paasonen, sähkölaitosasentaja (eläk.) Keijo Reiman, yrittäjä Teemu Tsernov. VIHREÄT Hotellija ravintolaesimies, myyntineuvottelija Sari Hopponen, eläkeläinen Mirja Itälä, opettajaopiskelija, HuK Greta Rossi. VASEMMISTOLIITTO Eläkeläinen Mauri Hellstén, eläkeläinen Seija Kaarilahti, suutari Anu Klemola, metallimies Mika Koskinen, yoartesaani, BA (Hons) Fine Art Sara-Araminta Malli, teatteriilmaisunohjaaja Hanna Mäkinen, tuotannon esimies Tomi Nieminen, eläkeläinen Rauno Rautio, kunnallissihteeri, toimittaja Lauri Simola, eläkeläinen Tarja Tikka-Westerholm, kokki, FT Nanna Tuovinen, maalari, rap-muusikko JuhaMatti Verho, nuorisotyöntekijä Boke Virta. nykyisin: keskusta 10 paikkaa, kokoomus 4, SDP 3, PS 2, vihreät 1, KD 1 Paimion valtuustoon kuuluu 35 jäsentä. Sauvon nykyisistä kunnanvaltuutetuista kuusi luopuu kisasta omasta tahdostaan. KD Kirjastonhoitaja Sini-Päivi Aho, ter veydenhoitaja (eläk.) Eeva Heurlin, lähihoitaja Kimmo Jalonen, diakoni (eläk.) Jorma Kakkonen, opistoupseeri evp Mikko Kovanen, sosionomi Anne-Ly Palosaari, erikoismaalari Jouni Ylitalo. KOKOOMUS Rakennusinsinööri, tuotantoinsinööri Sanna-Maija Ansio, maanviljelijä Pekka Aro, opiskelija Santeri Autti, tekninen konsultti Rami Backman, maanmittausteknikko Rauno Berg, hammaslääkäri Jukka Hongisto, edustaja Timo Ilola, sosiaalikasvattaja, opettaja Marita Jätinvuori, diplomiinsinööri Markus Kaarlela, aluepäällikkö Jarkko Kallio, sairaanhoitaja, ensihoitaja Kati Lehtimäki, KTM Anne Linsuri, palvelupäällikkö Anette Löytynoja, yrittäjä, insinööri Timo Mäkelä, lähihoitaja Piia Rannikko, myyntijohtaja Janne Rantanen, yrittäjä Kristiina Reunanen, insinööri Jukka Salmela, toimitusjohtaja Anton Simolin, rikosseuraamusesimies, VTM Kristian Suominen, opiskelija, myyntiedustaja Eetu-Anttoni Tanninen, rehtori Heikki Turpeinen, suomen opettaja, FM Johanna Vairinen-Salmela, ohjaaja SPR Kimmo Valkonen, yrittäjä Markku Ylihonko
eniten ääniä saanut ja sittemmin oman ryhmänsä perustanut Niina Virranheimo (kunt.). KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 3.3.2017 Kaarinassa vihreillä ennätysmäärä ehdokkaita, SDP:n ehdokaslistalla kävi kato KAARINA Maria Kesti Kaarinan 51 valtuustopaikasta kisaa 227 ehdokasta, mikä noudattelee viime kunnallisvaalien ehdokasmäärää. . . Myös kaupunginhallituksen tämänhetkinen puheenjohtaja, kokoomuksen Merja Kantalainen puuttuu ehdokkaiden joukosta, samoin viimeksi 14. Viime kunnallisvaalien ääniharavista ehdolla ovat jälleen Janne Aso (ps.), Jere Järvinen (sd.), Hanna Sirkiä (kok.), Mari Saario (vihr.), Matti Alander (vihr.), Kimmo Hollmén (kesk.), Sanna Tähkämaa (kesk.) sekä Hannu Hurme (kok.). Istuvan valtuuston suurimman puolueen, kokoomuksen ehdokkaat haukkaavat ehdokaslistasta kolmasosan. Erityisesti SDP:llä on käynyt kato: kolmasosa nykyisistä valtuutetuita ei ole mukana vaaleissa. Istuvista valtuutetuista neljäsosa ei enää pyri ehdolle. valtuutettuja 51 . Toiseksi eniten ehdokkaita on SDP:llä, jonka ehdokkaat kattavat listasta viidesosan. Sen sijaan viimeksi toiseksi ja kolmanneksi eniten ääniä saaneet Vesa Mäki ja Matti Ranne puuttuvat joukosta. Viime kunnallisvaaleihin verrattuna SDP:n ja keskustan ehdokasmäärät ovat merkittävästi vähentyneet (SDP:llä 49:stä 42:een, keskustalla 27:sta 21:een). PS Poliisikonstaapeli (eläk.) Pertti Alakylä, palotarkastaja ja työsuojeluvaltuutettu Janne Aso, tukihenkilö (eläk.) Antti Brusi, ikäihmisten viriketoiminnanohjaaja (eläk.), Diana Elo, yrittäjä Veikko Eskelinen, tietokoneasentaja Jari Helispuro, lähihoitaja ja datanomi Kristiina Holmberg, kotiäiti ja omaishoitaja Johanna Huhtala, tarkastusapulainen ja Kaarinan valtuuston ”nestorin” Rainer Hautakosken (etualalla) nimeä ei löydy tulevien kuntavaalien ehdokaslistalta.. Muut puolueet noudattelevat aiempia ehdokasmääriä. Sen sijaan vihreiden ehdokkaiden määrä lisääntyi roimasti, 25:sta 33:een, ja puolueella on Kaarinan kuntavaaleissa enemmän ehdokkaita kuin koskaan aiemmin. Paula Mäkinen, opistoupseeri (evp) Paavo Nevalainen, opiskelija Petra Nieminen, suunnitteluinsinööri (eläk.) Riitta Nissilä, yrittäjä Jarmo Närvä, järjestelmäasiantuntija Niko Pentti, kapteeni (upseeri) Christian Perheentupa, paloesimies ja yrittäjä Toni Pyökäri, suunnittelija (VTM) Malla Rannikko-Laine, kehittämispäällikkö Juhani Rantanen, opiskelija Marko Ruohonen, kansainvälisen kaupan asiantuntija (FM) Heidi Saario, katuinsinööri Jarkko Salminen, rehtori (eläk.,terveystieteiden lisensiaatti) Marja-Helena Salmio, kardiologi Tiina Salo, päiväkodinjohtaja Teija-Rita Sarén, hallintopäällikkö Susanna Sarvanto-Hohtari, aineenopettaja (FM) Hanna Sirkiä, kaupan alan opiskelija Pentti Sokajärvi, sairaanhoitaja ja asumispalveluyksikön johtaja Minna Survonen, IT-konsultti (KTM) Olli-Pekka Sysinoro, yhteisöpedagogi ja terveysliikunnan kehittäjä Tino-Tapani Tanttu, yrittäjä (eläk.) Keijo Tapper, rakennusinsinööri Matti Uimonen, hankepäällikkö (FM) Marjo Uotila, rovasti Pirjo Vahtola, yrittäjä (KTM) Marja Vaiste, yrittäjä (DI) Sanna Vauranoja, erityisopettaja (HuK) Elsa Veira, sairaanhoitaja (eläk.), Eeva Vikström, yrittäjä ja insinööri Mika Wahlsten, insinööri Janne Ylä-Poikelus, opiskelija Niko Ylä-Poikelus. kand.) Sari Ahola, urasuunnittelija Riikka Alakiikonen, yrittäjä Matti Alander, opettaja Oskari Arell, yrittäjä Juha Haltia, yrittäjä ja työpsykologi Nina Hamburg, talousjohtaja (merkonomi) Jukka Haroma, hallintotieteiden tohtori Jukka Helttula, Service Manager (Finance Services) Laura Hilakari, rovasti Hannu Hurme, kirjastonhoitaja Sirpa Hyppönen, yrittäjä Jukka Javanainen, toimitusjohtaja Petri Kannisto, opiskelija Aatu Kavalto, yksikön päällikkö Vesa-Pekka Keskilä, yrittäjä Kalervo Korvensyrjä, maatalousyrittäjä (MMK) Jaakko Koski, luokanopettaja (FM) Ville Kouki, kenttätuotepäällikkö ja sairaanhoitaja Tomi Kulmala, liikunnanohjaaja ja yhteisöpedagogiopiskelija Minna Kuusisto, tietohallintopäällikkö Tero Kuusisto, luokanopettaja Johanna Laitinen, yrittäjä (KTM) Laura Langh-Lagerlöf, psykologi ja seniorikonsultti Antti Lavanti, yrittäjä (ekonomi) Päivi Lehtovaara, toimitusjohtaja (KTM) Anne Lindqvist, luokanopettaja (KM) Pasi Lintulahti, myyjä (oikeustradenomi) Mika Loukonen, peruskoulun opettaja Risto Luomala, tuottavuuden ja kehittämisen asiantuntija (VTM) Petra Merivuori-Marisa, kiinteistönvälittäjä ja yrittäjä Ulla-Maija Mynt, opiskelija Atte Mäki, herastuomari eläk. nykyisin: kokoomus 15 paikkaa, SDP 12, vihreät 6, PS 5, vasemmistoliitto 4, KD 3, keskusta 2, RKP 2, Kuntalaiset 1, Avoin 1 (ekonomi) Jani Leino, kirjastonhoitaja ja toiminnanjohtaja Liinaleena Leiwo, asiakaspalvelupäällikkö (KTM) Beatriz Mahkonen, energiatekniikan insinööriopiskelija Taisto Oksanen, fyysikko Niko Porjo, biologi (FT) Kalle Rainio, evoluutiobiologian dosentti Markus Rantala, rehtori Hannu Rautanen, lehtori ja pääluottamusmies Jarkko Saarinen, liiketoimintajohtaja (FM) Mari Saario, sosionomi Tiia Sipola, erikoissairaanhoitaja (eläk.) Anneli Suutari, sosiaalityöntekijä Anna Tonttila, kirjanpitäjä Saila Tuokko, nuorisotyön opiskelija Minna Tuomarmäki, osastoapulainen Päivi Uotila, järjestelmäasiantuntija ja muusikko Anton Vaaranmaa, mielenterveysja perhetyöntekijä Sofia Virta, erikoissuunnittelija (KT) Minna VuorioLehti, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Wegelius. Jokaisesta valtuustopaikasta kilpailee siis 4,5 ehdokasta. Vihreät Sosiaalityöntekijä ja yliopistoopettaja Assi Ailoranta, luokanopettaja ja työnohjaaja Terttu Eriksson, insinööriopiskelija Eeva-Maria Haapamäki, muotoilija ja yrittäjä Laura Hannula, insinööri Tina Heikkilä, puuseppä ja kotiäiti Eeva Hummelholm, omaisja perhehoitaja Mirta Iljin, ympäristönhoitaja Timo Kirjonen, sairaalafyysikko (FT) Aaro Kiuru, markkinointisuunnittelija ja toimitusjohtaja Tomi Kurkilahti, toimitusjohtaja ja yrittäjä Jukka Lampikoski, tutkija Kirsi Lehto, IT-päällikkö (FT) Jari Lehtonen, palvelujohtaja KUNTAVAALIT KAARINA . Kokoomus Lakimies (OTK) Mikko Aaltonen, tarkastuspäällikkö Rami Aaltonen, yrittäjä Tino Aaltonen, lehtori (KM) Petri Ahokas, opiskelija (kasv. SDP Erityisopettaja Anitta Aaltonen, sairaanhoitaja (TtM) Niina Alho, opiskelija Omar Eliassi, yrittäjä ja rautakauppias Arto Elo, opiskelija ja tarjoilija Milla Granlund, sosiaaliohjaaja Irja Gustafsson, kiinteistönhoitaja Hemmo Helander, yrittäjä Hellu Isomäki, nuorisotoimenjohtaja (eläk.) Jarkko Järvinen, nuoriso-ohjaaja Jere Järvinen, toimitsija (eläk.) Jarmo Järviö, automyyjä Pekka Kaukonen, LVI-asentaja ja vaihetyöntekijä Susanna Kiukainen, konduktööri (eläk.) Esko Koivisto, yrittäjä Henrik Kosonen, ostopäällikkö Mira Laaksonen, yrittäjä (eläk.) Pentti Laaksonen, talousjohtaja (VTM) Risto Laalo, asiantuntija (sosionomi) Esko Lehtisalo, perushoitaja Riitta-Liisa Lehtonen, markkinointivastaava (KTK) Tiina Lehtonen, eläkeläinen Markku Loponen, rakennusinsinööri ja yrittäjä Tapani Mellanen, varaosamyyjä ja yhteisöpedagogiopiskelija Antti Mäki, pääluottamusmies ja eläkeläinen Marjatta Nenonen, vastaava kenttämestari Kari Nikkonen, maalari Katariina Närvä, laitosmies (eläk.) Kauko Pihlava, maalausalan lehtori Juuso Ranne, terveydenhoitaja Mira Reponen, lehtori (VTM) Pirjo-Riitta Ruohonen, lakimies Simo Saarikko, johtamisen tohtori (VTM) Jukka Sirén, eläkeläinen Heikki Suominen, myyjä (eläk.) Marja Vaitinen, katsastusmies Tuomo Vikstedt, lähihoitaja Marjukka Viljanen, sosiaalityöntekijä Marja-Leena Virkki, juontaja ja käsikirjoittaja Timo Virkkula, kaivinkoneen kuljettaja Jouni Vuori, isännöitsijä ja varatoimitusjohtaja Mikko Vuori, diplomiinsinööri Markus Heinonen
koti-isä Hans Huttunen, suntio Marja-Liisa Kujanpää, esimies Elvis Kulovac, sairaankuljettaja ja sairaanhoitajaopiskelija Tuomo Kääriäinen, opiskelija Lauri Laakso, peltiseppä Pasi Laihinen, lähihoitaja Riikka Laivila, hitsaaja (eläk.) Lauri Lempiäinen, yhteyspäällikkö Tommi Leppänen, logistiikan opiskelija ja taksinkuljettaja Heidi Nikula, insinööri Atte Pulli, konekorjausmies Vesa Puranen, toimistosihteeri (tradenomi) Salla Tikkanen, sähkömies Matti Toivonen, autonkuljettaja Veli-Matti Virtanen, toimitusjohtaja ja yrittäjä Aki Vänskä, linja-autonkuljettaja Kari Yrjänäinen. Viime vuodet hän on toiminut PiPSissä, nuorempana hän pelasi Kaapossa. – Koulutus ja vanhushuolto. – En juo kaljaa enkä kahvia – enkä osaa kirjoittaa! Kirjoitan raakatekstit ja kaveri kirjoittaa ne puhtaaksi. – Tiesin kyllä että jossain vaiheessa haluan lähteä ehdolle ja että kokoomuslaiset arvot vastaavat pääsääntöisesti omiani, mutta ei ollut tarkoitus lähteä vielä tänä vuonna. – Kohderyhmäni on nuoret, mutta ehkä myös sellaiset perheet, joissa on noin 15–17-vuotiaita nuoria, joiden ääntä halutaan kuuluviin, Mäki arvelee. asuinpaikka: Piikkiö . KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +3 +3 +2 3 Sää 3.3. – Täysin varautunut. EHDOKAS LUUPISSA Mikä miehiään. Ark. nimi : Atte Mäki . Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:24 17:59 06:41 18:42 Lauantai +0°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:21 18:02 06:38 18:44 Sunnuntai ?1°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:18 18:04 06:35 18:47 Maanantai ?2°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:15 18:07 06:32 18:49 Tiistai ?1°C 7 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 07:12 18:10 06:29 18:52 Kaarinassa vihreillä ennätysmäärä ehdokkaita, SDP:n ehdokaslistalla kävi kato Atte haluaa nuorten äänitorveksi KAARINA Kylli Salo Piikkiöläinen Atte Mäki pyrkii kokoomuksen riveissä Kaarinan valtuustoon, hienoisena yllätyksenä itselleen. Hän haluaa nuorten äänet kuuluviin siinä päätöksenteossa, mikä koskee nuoria. Vasemmistoliitto Opiskelija Petri Asklöf, varastoapulainen Kaj Fredriksson, lähihoitaja Päivi Föhr, sihteeri ja myyntiedustaja Maarit Gawish, opiskelija Toni Hongisto, opiskelija Emma Hotakainen, toimitusjohtaja Pentti Kallio, sosionomi Katri Kapanen, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä nuorisoja vapaa-ajan ohjaaja Matti Kapanen, tanssitaiteilija Riikka Kosola, myyjä Annina Laaksonen, sähköasentaja Tuomo Laine, eläkeläinen Tapio Manninen, työkalun valmistaja (eläk.) Mauno Niemiaho, tulkki Semus Ntawuhiganayo, kotouttamisohjaaja ja graafinen suunnittelija Tom Pesch, apuohjaaja Liisa Silvander, kotiäiti ja kosmetologi Niina Tamminen, laitoshuoltaja Elina Yläoja. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria. poliittinen kokemus: 2 vuotta mukana Kokoomusnuorissa Toimitus poimii juttusarjaan kiinnostavia kuntavaaliehdokkaita. . Mäellä on jo ennestään laajat kontaktiverkostot etenkin jalkapallon kautta. . KD Yleislääketieteen erikoislääkäri Markku Ilus, elektroniikka-asentaja (restonomi) Murat Inhanli, sairaanhoitaja Eija Koho, putkiasentaja Veijo Lehtonen, kielenkääntäjä ja seurakuntatyöntekijä Tuomas Levänen, kanttori (eläk.) Kaarina Peltonen, vastaanottoavustaja (eläk.) Liisa Roine, rovasti (HuK) Ismo Seivästö, kääntäjäyrittäjä Jaana Shelby, luokanopettaja (KM) Toni Toivonen, terveystarkastaja Jari Tulonen, eläkeläinen Sirpa Viherkoski. Toinen tavoite on saada Kaarinaan palautettua mahdollisimman tehokas, demokraattinen ja keskusteleva päätöksentekokulttuuri. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 7.3. . Hänen isänsä Vesa Mäki oli aikanaan kuntavaalien ääniharava ja Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. . ikä: 19 . Oletko varautunut siihen, että yksityisyydensuojasi kapenee politiikassa. Mitkä palvelut pitää mielestäsi tuottaa kunnan omana toimintana. Hän lähtee vaalikampanjaan pienellä budjetilla, muutamalla satasella. Haluaisin olla se ihminen, johon nuoret voivat ottaa yhteyttä, ja jonka kautta voivat ajaa asioita. – Pakkohan sekin on myöntää, että osa tuntee minut isäni takia, Atte sanoo. Kampanjaa hän käy pääasiassa sosiaalisessa mediassa, vähemmän toritapahtumissa. Mäellä on kaksi selvää pääteemaa. Tervetuloa nauttimaan herkullisista lounaistamme! Katamme kotiruokapuffeen salatteineen sekä keittolounaan päivittäin klo 11 13. Juttuja ilmestyy tulevissa lehdissä vaaleihin saakka. Lähdin, kun elämäntilanne muuttui, ja Kokoomusnuorten puoleltakin tuli painetta, hän kertoo. Mitä sinusta ei yleisesti tiedetä. . RKP Barnhemschef (socionom) Åsa Gustafsson, klasslärare (ped.mag.) Charlotta Häggblom, barnledare Jånna Koivunen, maskinmontör (pens.) Kaj Lindström, docent (med.o.kir.dr) Mårten Kvist, övermaskinmästare Björn Eklund. – Nuoret ovat somessa, eivät kaupan kulmalla. Keskusta Yksilövalmentaja ja sosiaaliohjaaja Mirja Airio, rikoskomisario (HTM) Raimo Erkkilä, yrittäjä (FM) Katja Filatoff, IT-tukihenkilö Marko Heimonen, toimitusjohtaja ja alueasiamies Kimmo Hollmén (sit.), projektipäällikkö (Ktk) Ulla Hörkkö, yrittäjä Mikko Keskikastari, maanviljelijä (eläk.) Juhani Korvensyrjä, erityisopettaja Birgitta Lange, emäntä Aila Lenkkeri, musiikinopettaja Markus Ollila, rakennustarkastaja Tapani Raittila, KM Marjatta Rantala, yliopistotutkija ja dosentti Aimo Sillanpää, geomembraaniasentaja Marko Sysinoro, lastenhoitaja Marika Torvinen, sairaanhoitaja Tiina Tuomarila, yritysasiantuntija Juha Tuominen, psykoterapeutti (eläk.) Leena Tuominen, maanviljelijä ja yrittäjä Sanna Tähkämaa, työterveyshoitaja ja työsuojeluvaltuutettu Pauliina Välivaara (sit.). . Mäen konkreettisena tavoitteena onkin päästä jäseneksi kansalaistoiminnan lautakuntaan, jonka työsarkaan nuorisopalvelut kuuluvat
Semifinaaliottelu italialaista ottelijaa vastaan oli tiukka ja täynnä jännitystä, mutta päättyi lopulta Valtterin voittoon pistein 8-7. Oireita on paljon varsinkin teknisellä puolella. Kunnantalon remontoinnista sekä uudisratkaisusta on tehty kustannusja arkkitehtisuunnitelmat. Sauvon kunnanhallitus kokoontuu maanantaina ylimääräiseen kokoukseen pohtimaan tilannetta. Ketjujen yhdistyessä kaikkien myymälöiden ilmeet on uudistettu, ja ketju on saanut myös uuden logon. Ennen käyttökieltoa ja uhkasakon asettamista kunnalla on mahdollisuus antaa asiasta Aville selvitys. Asia kuitenkin kaatui valtuustossa äänin 10–11 ja palautui valmisteluun. Väliaikaisratkaisuksi on tarjolla parakkia tai Sauvossa jo olemassa olevia tiloja. Avi teki Sauvon kunnanvirastossa työsuojelutarkastuksen 15.2. Finaalissa vastaan asettui Unkarin edustaja, joka oli tällä kertaa parempi. Sen jälkeen esillä on ollut monia vaihtoehtoja. . Avi on asettamassa rakennukselle käyttökiellon ja kunnalle 30 000 euron uhkasakon, mikäli Sauvo ei nopeuta päätöksentekoaan ja ryhdy toimiin. Kilpailutus on tarkoitus toteuttaa kuluvan kevään aikana. Sauvon kunnantalossa työskentelevillä on ollut hengitysteihin liittyvää oireilua pitkään, ja ensimmäiset viralliset tulokset homeja sisäilmaongelmista saatiin keväällä 2015. Samalla kun rautakaupan tilat saivat ”kasvojenkohotuksen”, myös valikoimaa päivitettiin esimerkiksi kylpyhuoneja lattiamateriaalien osalta. 15-vuotias Valtteri voitti hopeaa alle 18 vuotiaiden sarjassa (-48 kg). Antton Launto. Uhkana rakennuksen käyttökielto ja 30 000 euron sakko Rautiasta tuli K-Rauta PAIMIO Kylli Salo Keskon rautakaupat ovat uudistumassa. Henri Ansio on vuoden ultrajuoksija JUOKSU Ultrajuoksu.fi järjesti tammikuussa äänestyksen, jossa suomalaiset ultrajuoksijat saivat esittää näkemyksensä vuoden 2016 parhaista suomalaisista ultrajuoksijoista naisten ja miesten sarjassa. K-Rauta Paimio työllistää kymmenkunta henkeä, sesonkivaihtelujen mukaan, ja sen toisena kauppiaana toimii Terhin veli Kalle Sievänen. Sosiaalitoimen kuusi työntekijää ja esikoulu ovat siirtyneet muualle, mutta kunnantalossa työskentelee edelleen 14–15 henkilöä. Terhi Sievänen oli kuvanottohetkellä verkkokauppakoulutuksessa. Kyseiset matkat ovat olleet viime vuosina Launnon päämatkoja. Turun seudulla uudistettiin Paimion myymälän lisäksi Rautia K-maatalous Oriketo sekä Skanssin ja Kuninkojan K-Raudat. Pari vuotta tämä on ollut jo tiedossa, eikä mitään näkyvää ole saatu aikaiseksi. Sen lisäksi hän oli lokakuussa juostussa trailrunningin MM-kilpailussa 15. – Aikataulu riippuu luottamusmiehistä. – Yhtenäistä linjaa ei ole löytynyt, kertoo Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén. – Päättäjillä on ollut kovin erilaisia näkemyksiä siitä, miten asia tulisi ratkaista, ja nekin näkemykset kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti. Sopimuskausi olisi 1.6.2017-31.12.2018. Uuteen ketjuun kuuluu 140 myymälää. Muutostöiden myötä kaikki Rautia-kaupat ja K-rautakaupat muuttuvat uusiksi K-Raudoiksi. – Asiakkaat ovat ottaneet uudistuksen todella ilahtuneina vastaan, kertoo kauppias Terhi Sievänen K-Rauta Paimiosta. Hopea G-kisassa mahdollistaa Valtterille paikan syksyn EM-kisoihin Kyprokselle. Lauantain 1500 metrillä hän sijoittui kuudenneksi ajalla 4.02,20. Rautiat tulivat K-kaupoille Tuko-Kaupan myötä 1990-luvulla. Naisten sarjassa vuoden suomalaiseksi ultrajuoksijaksi äänestettiin toisen kerran peräkkäin Endurancen Noora Honkala. Neljännesfinaalissa Väänänen voitti puolalaisen vastustajansa selkein pistein 21-16. Nyt myös ne yhdistyvät, ja ketju panostaa verkkokauppaan entistä enemmän. K-ryhmä on rautakaupassa markkinajohtaja, ja uudistuksella se tavoittelee entistäkin vahvempaa asemaa. Uusi ketju panostaa entistä enemmän myös verkkokauppaan. Sauvon edustajaksi kilpailutuksen sisällölliseen valmisteluun nimettiin Markku Pekurinen. Sloveniassa pidetyssä G1-taekwondoturnauksessa. Sievänen painottaa kokonaisvaltaista asioinnin helppoutta, olipa asiakas sitten asiakkaan kuluttaja tai yritys. Miesten sarjassa kisannut Launto oli sunnuntain 800 metrillä viides ajalla 1.57,52. Lisäksi Ansio sijoittui SM-maratonilla neljänneksi 2.28-ajalla ja juoksi Kalevan Kisojen 10 000 metrillä. Valtterille hopeaa, ja mahdollisuus EM-kisoihin TAEKWONDO Sauvolainen Valtteri Väänänen edusti Paimion Action Sport Centeriä 25.-26.2. ja vain neljä viikkoa myöhemmin 100 km maantiejuoksun MM-kilpailussa sijalla 16 ajalla 6.46.16, joka alitti Anssi Raittilan nimissä olleen entisen 100 km Suomen ennätyksen noin kymmenellä minuutilla. KYLLI SALO Sauvon parhaaksi valittu Antton Launto juoksi pirteästi SM-hallikisoissa SAUVO Sauvon Urheilijoiden vuoden 2016 parhaaksi urheilijaksi viime joulukuussa noteerattu Antton Launto osallistui 18.-19. 24-vuotias lohjalainen rikkoi viime vuonna naisten Suomen ennätykset 12 h ja 24 h juoksussa. Myymälät uudistettiin vaiheittain, niin että niitä ei tarvinnut sulkea muutostöiden ajaksi. Rautioilla ja K-rautakaupoilla on ollut tähän saakka erilliset verkkokaupatkin. Toivon mukana pääsisimme muuttamaan pois kesään mennessä, Allén toteaa. 31-vuotias, Finnish Marathon Runnersia edustava Ansio hallitsi viime vuonna suomalaisia polkujuoksukilpailuja voittaen Trail Tour Finland -sarjan näytöstyyliin. Sen sijaan selvitykset Osuuspankin tilojen ostamisesta tai vuokraamisesta ovat alkutekijöissä, eikä niiden tilojen korjaustarpeista tai kustannuksista ole tietoa. Paimiolainen Henri Ansio nimettiin miesten listan kärkeen. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 3.3.2017 Avi vaatii Sauvoa sulkemaan kunnantalon SAUVO Maria Kesti Lounais-Suomen aluehallintovirasto ei hyväksy sitä, että Sauvon kunnan työntekijät jatkavat työskentelya vakavista sisäilmaongelmista kärsivässä kunnantalossa. Tällä hetkellä eniten oireilua on teknisen työn osastolla, jossa on todettu kosteusvaurio. Työtoiminta kilpailutetaan SAUVO, KAARINA Sauvon kunta on päättänyt osallistua yhteistyöhön, jossa Kaarinan kaupunki kilpailuttaa kuntouttavan työtoiminnan. Kalle Sievänen on toinen K-Rauta Paimion kauppiaista. – Henkilökunnan kannalta olisi tärkeää, että jokin ratkaisu saadaan. Pohjoisempana muutostyöt ovat vielä käynnissä, ja niiden valmistuttua myöhemmin keväällä koko ketju pitää samaan aikaan yhteiset avajaiset. Allénin mukaan kunnassa on vähänlaisesti tiloja, jossa viraston toimintaa pystytään pyörittämään järkevästi. . Ratkaisu oli lähellä viime kesäkuussa, jolloin kunta oli varaamassa itselleen tilat torin laitaan rakennettavasta uudesta asuinliiketalosta. Väistötiloja etsitään Sauvo ei todennäköisesti pysty hankkimaan pysyvää ratkaisua Avin haluamassa ajassa, vaan virkailijoille on etsittävä pikaisesti väistötilat. helmikuuta yleisurheilun SM-hallikisoihin Jyväskylässä. Aikaa on toukokuun loppuun. Ei yhtenäistä linjaa Sauvon luottamusmiehet eivät ole saaneet tehtyä päätöstä kunnanviraston tulevaisuudesta. – Onhan se kaikille paljon helpompaa ja selkeämpää, kun on vain yksi ketju, jonka kaikissa liikkeissä on samat tarjoukset ja samat bonusjärjestelmät. Uudistus on aloitettu EteläSuomesta, joten esimerkiksi Rautia Paimio on jo muuttunut K-Rauta Paimioksi. Tutkimusten mukaan pankin kiinteistössä ei kuitenkaan ole hometta tai vastaavia ongelmia
– Olimme heti kiinnostuneita, kun SalPa otti yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttamme. . SalPayhteistyökuvio on ehdottomasti hyvä asia kokoonpanojen rakentamisen kannalta. PaiHa-MaPS ottelussa neljättä kauttaan PaiHassa pelaava Juuso Jaakkola (sininen pipo) ja tämä kauden aluksi Turusta Paimioon pelaamaan siirtynyt Valtteri Koski. Lopulta KaKo voitti ottelun 10–5 ja nousi sarjataulukossa pisteen päähän nousukarsintapaikasta. Ke 22.3: RNK-Haka (Raisiossa klo 19.30). La 18.3: RNK-Karhu (klo 18.00), Haka-Liekit (klo 18.30). Kaikki Paimiossa pelattavat ottelut alkavat kello 18.30. Sopimuksen myötä vuonna 1997 syntyneet ja sitä nuoremmat SalPa-pelaajat voivat hakea peliaikaa Hakan miesten edustusjoukkueesta. Siinä on meillä valmennuksella nyt miettimisen paikka, miten varmistamme sen, että Maskua vastaan pelaamme parhaalla tasollamme heti alkuvihellyksestä lähtien. Uutta on myös että Haka on solminut kauden 2017 kestävän yhteistyöseurasopimuksen Kakkosessa pelaavan SalPan kanssa. ja 18.3. Meillä on hyvä porukka, johon uusien pelaajien on mielestäni helppo tulla mukaan. Huhtikuussa alkavan kauden tavoitteeksi Haka on asettanut paitsi kasvattaa joukkueen pelaajarinkiä myös kirkastaa viime kauden sijoitustaan. Hakan valmistautuminen sarjakauteen on jo hyvällä mallilla. Ruoskalla oli mahdollisuus varmistaa paikkansa nousukarsintapeleissä jo viime viikonloppuna Säkylän Karhukoplan vieraana, mutta silloin surkea alku vei mahdollisuudet. To 16.3: Liekit-RNK. Valmentaja Pasi Siro on molempien seikkojen suhteen luottavainen. Asetelma lohkossa on sellainen, että Karhu HT ja forssalainen Liekit tavoittelevat sarjanousua kolmosesta kakkoseen, ja Haka sekä RNK pyrkivät kaikin keinoin säilyttämään kakkosdivisioonapaikkansa. Takana on kaksi varsin mukavasti sujunutta harjoitusottelua. Haka pelaa karsintasarjan avausottelunsa kotona. Paimiossa karsintasarjan ottelupäiviä ovat huomisen lauantain lisäksi lauantait 11.3. – Muutamille pelipaikoille on vielä haussa pelaajia, mutta jos vahvistuksia ei tule, niin pärjäämme kyllä nykyiselläkin miehistöllä. Puolta tuntia aikaisemmin käynnistyy Raisiossa ottelu RNK Hoci–Liekit. Ensi viikon perjantaina Haka kohtaa kotonaan harjoitusottelussa Jyrkkälän Tykit. – Ei vain oltu hereillä. Vastustajaksi kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu Karhu HT Porista. Edellyttäen toki, että parhaat pelaajat saadaan jäälle. – Perusajatuksena on, että lähdemme voittamaan jokaista peliä, hän sanoo. Hakan jääkiekon edustusjoukkue aloittaa karsintapelit huomenna PAIMIO Perttu Hemminki Jääkiekon II-divisioonan kuutoslohkon karsintasarja – jossa Paimion Haka taistelee sarjapaikastaan – alkaa huomenna lauantaina. Myös PaiHan joukkueenjohtaja Tommi Eskelinen näkee, että seurayhteistyö salolaisen SalPan kanssa on molemmille joukkueille selkeästi myönteinen asia. Uskon, että tämän yhteistyön kautta pystymme paremmin haastamaan muita joukkueita todella kovatasoisessa Kolmosessa, sanoo Siro. To 9.3: Liekit-Haka Forssassa). divisioonan nousukarsintapeleihin, kun taas tasapelillä tai tappiolla paimiolaisjoukkueen kohtalo on muiden kärkijoukkueiden käsissä. Turun Pallokerholle Haka kärsi niukan 0-1 tappion, mutta ei suinkaan huonolla pelillä. TARA JAAKKOLA. Uusi valmentaja Turusta, nuorta pelaajavoimaa Salosta Pasi Siro (vas.) ja joukkueen uusi huoltaja Heikki Virta PaiHa-TPK ottelussa. divisioonassa ratkeaa tänään. . KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 3.3.2017 Paimion Hakan jalkapallojoukkue kiillottaa kilpeään PAIMIO Perttu Hemminki Kolmosessa jalkapalloileva Paimion Hakan miesten edustusjoukkue on uudistunut viime kaudesta sekä valmennuksen että pelaajarosterin osalta. SalPalla on tällä hetkellä useita lahjakkaita nuoria pelaajia. – Oltiin ensimmäisen erän puolivälissä jälleen 0–4-tappiolla, emmekä saaneet sitä eroa enää noin hyvää joukkuetta vastaan kurottua kiinni. Uskon, että jos saamme kuviot hyvin kulkemaan, olemme joukkue, joka pystyy kääntämään tasaiset matsit edukseen, valmentaja Pasi Siro tuumii. Kakkosdivisioonan lohko 6:n karsintasarja pelataan seuraavasti (otteluiden alkamisajat selviävät joiltakin osin vasta myöhemmin): La 4.3: RNK Hoci-Liekit (klo 18.00), Haka-Karhu HT (klo 18.30). Runkosarjan päättävä Ruoskan peli Maskua vastaan alkaa tänään poikkeuksellisesti Leaf Areenalla Turussa kello 19. Uskon, että tämä tuo seuroja lähemmäksi toisiaan ja toivon, että nyt alkanut yhteistyö jatkuu pitkään. – SalPalla on hyvä valmennus. Ke 15.3: Karhu-Haka (Porissa). Sattumalla ei ole näissä karsinnoissa kovin suurta sijaa, sillä jokainen joukkue pelaa peräti kuusi ottelua eli pelataan niin sanottu kaksinkertainen sarja. Voitolla SBS Maskusta Ruoska yltää varmuudella 1. To 23.3: Liekit-Karhu. Ruoskan nousukarsintaunelma ratkeaa tänään TURKU Jan Sundman Ruoskan kohtalo salibandyn länsirannikon 2. Ke 8.3: KarhuRNK. Uskon, että joukkue herää tällaiseen peliin varmuudella, Lehtonen miettii. Sekä helmikuun puolivälin ottelussa SB Hirvensaloa vastaan että KaKon vieraana joukkue ajautui neljän maalin takamatkalle heti ensimmäisten minuuttien aikana. Noin puolet pelaajista on uusia, ja päävalmentajana on aloittanut pitkän peliuran kakkosja kolmosdivisioonassa tehnyt turkulainen Pasi Siro. Kolmosen kärkikahinoihin povattua Maskun Palloseuraa vastaan Haka pelasi 0-0 tasapelin. – Harjoituspeleissä on ollut positiivinen meininki. La 11.3: KarhuLiekit, Haka-RNK (klo 18.30). ”Ei vain oltu hereillä” Maskua vastaan Ruoskan täytyy parantaa erityisesti ensimmäistä kymmenminuuttistaan. Jos joukkue on riittävän hyvä ja voitontahtoinen, niin se kyllä kykenee hoitelemaan itsensä kuiville 20 päivää kestävän karsintasarjan kuluessa
Apuvoima Simolin Oy rakentaa parhaillaan Alitalon Vihanneksen pakkaamon laajennusosaa. Tekninen lautakunta on hyväksynyt puistosuunnitelman nähtäville asettamista varten. ”Kiinnostuksen määrä on yllättänyt” Kuntoilua Jokipuiston maisemissa PAIMIO Maria Kesti Paimion tulevan ulkokuntosalin suunnitelmasta voi lähiaikoina antaa palautetta kaupungille. Lisäksi paikalle tulee rivitalo ja muutama paritalo. Työryhmä valmistelee CPMR:n kannanottoja, sitouttaa jäsenalueita toteuttamaan Pariisin ilmastosopimusta, lisää tietoutta ilmastonmuutoksen vaikutuksista Euroopan perifeerisille ja merellisille alueille, jakaa kokemuksia hyvistä käytännöistä sekä vie käytäntöön YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Etätyötän tekeminen on Paimiossa vapaaehtoista, ellei etätyö kuulu työntekijän alkuperäiseen toimenkuvaan. Maapohjan omistaa Kiirulanpuisto Oy. Kaava hyväksyttiin valtuustossa nipin napin: äänet menivät tasan, ja puheenjohtajan ääni ratkaisi. Varauslistalle on jo otettu ostajia. – Tällaiset lehtomaiset paikat ja rinnetontit ovat harvinaisia Paimiossa. Ulkokuntosali rakennetaan Jokipuistoon eli entiseen Sahanrantaan, parkkialueen koillispuolelle rinteeseen. Etätyömahdollisuutta ei ole niillä työntekijöillä, joiden tehtävät vaativat jatkuvaa läsnäoloa työpaikalla. Kaupunki laati etätyölle periaatteet sekä sopimusmallin, jotka kaupunginhallitus hyväksyi. Paikalle tulee kuntolaitteiden lisäksi kuntoportaat. Maisemat ovat hienot, ja alueella on oma lampi ja suihkulähdekin. Työntekijä voi itse päättää työajan sijoittumisesta. Ulkokuntosali rakennetaan Jokipuiston parkkialueen koillispuolelle, kuvassa oikealla näkyvään rinteeseen. Suuria nurmikkoalueita vältetään. Rinteeseen tulee myös kuntoportaat. . KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 3.3.2017 Kiirulanpuiston rakennusluvat jätetään sisään ensi viikolla PAIMIO Maria Kesti Oinilassa, Jukka Lähteenmäen entisillä mailla sijaitsevan Kiirulanpuiston kaavoittaminen omakotitalotonteiksi herätti vuosi sitten Paimiossa runsaasti vastakkaisia mielipiteitä. Työssä käytetään ensisijaisesti työpaikan kannettavaa tietokonetta. Rakennuslupien hakijana on paimiolainen rakennusalan yrittäjä Anton Simolin. CPMR on perustettu vuonna 1973. Simolin seurasi tarkkaan päätöksentekoa Kiirulanpuistosta. Lisäksi sijainti on erinomainen ja palvelut lähellä. – Arvostan kaunista maisemaa ja luontoa. Hän on hankkinut hallintaoikeuden Kiirulanpuiston maapohjaan. Päätöksen teki Varsinais-Suomen maakuntahallitus. Puisto on alustavasti nimeltään Villen Kuntokeidas. Simolin rakentaa ja omistaa myös alueen tulevat asunnot ja hoitaa niiden myymisen ja markkinoimisen. – Onhan se ainutlaatuinen paikka, Simolin miettii. Myös rakennuksista tehdään uusvanhoja. Paimion kaupunki laati etätyöperiaatteet PAIMIO Paimion kaupunki ryhtyy hyödyntämään etätyötä. MARIA KESTI Mari Saario CPMR:n ilmastotyöryhmään KAARINA Vihreiden kaarinalaisvaltuutettu Mari Saario on nimetty edustamaan Varsinais-Suomea Euroopan perifeeristen merellisten alueiden liiton (CPMR) ilmastotyöryhmään. . Nyt Kiirulanpuistoon on tulossa 29 uutta asuntoa, ja rakennusluvat jätetään kaupungille ensi viikolla. Paimion etätyöperiaatteiden mukaan etätyössä noudatetaan normaalia päivätai viikkotyöaikaa. Rakennusprojektin aikana yritetään säästää mahdollisimman tarkkaan Kiirulanpuiston lehtoa ja puustoa. Halusin varmistaa, että paikalle saadaan talot, jotka sopivat alueelle, hän perustelee ratkaisuaan. – Emme ole vielä aloittaneet markkinointia, mutta niistä on nyt jo tullut paljon yhteydenottoja, Simolin kertoo. Erikseen sovitaan siitä, miten pidetään huolta tietoturvasta ja -suojasta, jotta ulkopuoliset eivät pääse käsiksi tekeillä olevan työn dokumentteihin. Uudisrakennukset ovat omakotitaloja, jotka on suunnattu perheille ja senioreille. – Kiinnostuksen määrä yllätti minutkin. Etätyössä noudatetaan samoja työja virkasuhteen ehtoja kuin työnantajan tiloissakin. Asunnot ovat kooltaan 80–160 neliömetriä, ja ne rakennetaan ulkopuolelta tehdasvalmiiksi, sisältä kipsilevyvalmiiksi. Mikä Kiirulanpuistossa kiehtoo näin paljon. Hanke toteutetaan Ville Rahilan testamentin ja mahdollisen valtion liikuntapaikka-avustuksen varoin. 31-vuotias Anton Simolin iloitsee vuonna 2009 perustetun yrityksensä menestyksestä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Laaksonen kertoo, että Seuratien ja Jousitien kulmauksessa sijaitsevassa Iskun talossa on ollut toimintaa vielä ennen vuosituhannen vaihdetta. Yritys kasvoi vielä nopeammin kuin Apuvoima Simolin ja pääsi 2140%:n kasvullaan sijalle 30. Tulos pitäisi saada paremmaksi suhteessa liikevaihtoon, ja velkaa pienennettyä, Simolin miettii. Apuvoima Simolinin menestystiedot kerättiin elokuun 2015 ja elokuun 2016 väliseltä ajalta. – Rakennusalalla yksittäiset urakat ovat niin suuria, että alalla on melko helppoa päästä sekä koviin kasvuprosentteihin että pudota nopeasti vauhdista, yrityksen toimitusjohtaja Anton Simolin kommentoi. – Vakavaraisuutemme ei ole vielä kovinkaan hyvä. Simolin haluaa kunnostaa rakennuksen kulttuurin ja matkailun yrityskäyttöön. Lista päivittyy reaaliaikaisesti. Tämä edellyttää hyvää hankesuunnittelua. PAIMIO Maria Kesti Anton Simolinin suunnitelmissa on saada hallintaansa Kiirulanpuiston lisäksi toinenkin paimiolainen kiistakapula: Iskun talo. – Ei. Myös muita menestyjiä lähikunnista Sadan eniten kasvaneen yrityksen joukosta löytyy myös toinen paikallinen toimija, rakennusalan yritys sekin: kaarinalainen Oy Spinkkilä Ltd. Kasvu jatkuu yhä Simolin tiesi vuoden olleen hyvä. Hän ei kuitenkaan olisi havahtunut siihen, että yrityksen kasvuvauhti on merkittävä myös maanlaajuisesti, ellei TE-keskuksesta olisi onniteltu. Ensimmäinen sauvolainen yritys löytyy sijalta 396. Iskun talon omistamisen lisäksi muuta toimintaa ei ole. Simolinin yritys Apuvoima Simolin on kunnostanut useita vanhoja rakennuksia Varsinais-Suomessa. Iskun talon omistava Paimion työväen Voimisteluja Urheiluseura Isku ry käsittelee Simolinin ostotarjousta 8. Simolin on Iskun talolle viime viikolla ilmaantunut ostajaehdokas. . Sitä täytyy lähteä seuraavaksi kehittämään. Iskun talon kohtalo on puhuttanut paimiolaisia jo pitkään.. – Nyt sellainen on löytynyt, ja alustavat neuvottelut on käyty. Spinkkilä rakentaa Piikkiönjoen varrelle hengittävärakenteista rivitaloa, josta Kunnallislehti kirjoitti viime syksynä. Apuvoima Simolinin työntekijämäärää on kaksinkertaistunut sitten kesän 2015, ja hurja kasvutahti jatkuu yhä. Apuvoima Simolin tekee uudisrakennuksia ja saneerauksia avaimet käteen -periaatteella. ”Rakennusala pääsee muita helpommin koviin kasvuprosentteihin” PAIMIO Maria Kesti Apuvoima Simolin Oy on päässyt Kauppalehden keräämälle sadan eniten kasvaneen suomalaisyrityksen listalle. – Viimeisen neljän kuukauden aikana on jo tullut sisään saman verran kuin edeltävänä koko vuotena. – Kasvu ei ole tullut ilmaiseksi vaan kovalla työllä ja pitkillä päivillä. Eniten kasvaneiden yritysten listan on laatinut Balance Consulting yritysten tilinpäätöstietojen avulla. Tarjottu hinta on Simolinin mukaan ”kohtuullinen”. Yrityksellä oli liikevaihtoa 2 miljoonaa euroa, nettotulosta 0,05 miljoonaa euroa. Kai tämä jonkinlaisena juttukerhona jatkaa edelleen, Laaksonen naurahtaa. Sekä kaupungin että yhdistyksen oman kuntokartoituksen perusteella rakennus on korjauskelpoinen, ja Varsinais-Suomen maakuntamuseo vastustaa sen purkamista. Yhdistyksen tähänastisena suunnitelmana on ollut purkaa talo ja saada sen tilalle kerrostalo. – Ylipäätään rakennusalan vauhti kiihtyy. – Olin miettinyt Iskun talon ostamista jo pitkään. MARIA KESTI Hahmotelma Kiirulanpuiston asuinalueesta. Yrityksen taloudellinen suorituskyky pisteytetään ja lasketaan usean eri menestystekijän mukaan. Talojen sijainnit eivät ole lopullisia, vaan asukkaat voivat vielä vaikuttaa niihin. – Vastaavasti isot urakat vaativat kassalta paljon joustavuutta. Rahaa, investointeja ja työtä on laitettava paljon sisään ennen kuin tulot alkavat tulla. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 3.3.2017 Anton Simolin teki ostotarjouksen Iskun talosta Apuvoima Simolin on yksi Suomen eniten kasvaneista yrityksistä . Paikan otti tietenkin Rakennus Huuhka Oy. Laaksosen mukaan yhdistyksellä on tällä hetkellä ”aika vähän” jäseniä. Työntekijöitä on 17, ja lisäksi apuna on 17 vuokratyöhenkilöä ja useita alihankkijoita. Simolin kommentoi, että joka tapauksessa Apuvoima Simolin on jotain tehnyt oikein niin, että tilauksia tulee yhä enemmän. Toiseksi paras kaarinalainen yritys, Japusa Oy, sai sijan 584. Yhdistys haki jo vuonna 2008 kaavamuutosta. Sopivaa yhteistyökumppania vuokralaiseksi ei ollut kuitenkaan ilmaantunut, Simolin taustoittaa. Omavaraisuusaste oli 14,5%. Yhdistyksellä ei kuitenkaan ole varaa korjaustöihin. maaliskuuta. KLpisteitä yritys keräsi 52 verran (maksimi 97 pistettä), ja yritys sai viidestä tähdestä kolme. Simolin ylsi sijalle 96 huikealla 470%:n kasvullaan. Tuotto on toistaiseksi käytetty lähes kokonaan koneja laiteinvestointeihin ja yrityksen kehittämiseen. Lopetetaanko yhdistys, jos Iskun talo myydään. Toiseksi paras paimiolainen yritys, Pemarstock Oy pääsi numerolle 518. Todennäköisesti pysymme jatkossakin Kauppalehden listalla, Simolin toteaa
KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 3.3.2017 Rautahepo henkäili myös Paimiossa ja Piikkiössä PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Ukko-Pekka-veturin kiskoma vanhan ajan höyryjuna saapuu Turun rautatieaseman pääraiteelle lauantaina kello 12.48 – minuutilleen aikataulun mukaisesti. Väkeä on alkanut kerääntyä asemalaiturille heti puolenpäivän jälkeen, ja junan pysähtyessä asemarakennuksen edustalle on paikalla jo lähes parinsadan hengen suuruinen matkustajaja yleisöjoukko. Hän kävi vuosina 1959-63 Piikkiöstä päin keskikoulua Paimiossa. Ne olivat oma valtakuntansa ja elivät ihan omaa elämäänsä. Postija vankivaunut olivat junan viimeisiä vaunuja. Vuonna 1943 syntyneelle Viljolle veturit ja vaunut ovat tuttuja. Väkeä riitti paitsi junaan myös radanvarsille, jossa entisaikojen rautahepo on tuiki harvinainen nähtävyys. – Saisivat olla aidompia, tyytyy Viljo kommentoimaan sisustukseltaan uusittuja ja muunneltuja vaunuja. – Postija vankivaunut olivat junan viimeisiä vaunuja. – Nykyisin se on kylläkin ihan surkea laitos. Bruno Granholmin piirtämä, vuonna 1899 rakennettu Piikkiön asemarakennus jää taakse, kun Hr1 vaunuineen alkaa hitaasti kiihdyttää kohti Turkua. Tunnin ja vartin mittainen meno-paluumatka Piikkiöön voi alkaa. Viljo viihtyi hyvin työssään Valtion Rautateillä. Vuoden 1979 toukokuussa hän liputti Piikkiön asemalta matkaan sinivalkoisen ”Lättähatun”, joka oli viimeinen Piikkiöstä lähetetty matkustajajuna. Vähennetään, vähennetään ja vähennetään. Postivaunussa Ehdotan Viljolle ja Pirkolle matkantekoa junan postivaunussa. Ennen konnari-aikojaan Viljo oli Piikkiön asemalla asemamiehenä ja junansuorittajana. Omina konduktööri-vuosinaan Viljo teki säännöllisesti yötöitä. Kamerat räpsyvät, ja ilmassa on iloisen kansanjuhlan tuntua. Se on höyryjunan vaunuista ainoa, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Etenkin lapsiperheillä – joita on paikalla paljon – on melkoinen työ löytää sopiva vaunu ja mieluisat istumapaikat. Pysäkki sijaitsi nykyisen kevyen liikenteen alikulkutunnelin paikkeilla, siitä hieman Piikkiön keskustan suuntaan, hän muistelee. Viljo Mäki Piikkiöläinen Viljo Mäki vanhan postivaunun hämärässä. – VR oli hyvä työnantaja. Laiturille laskeutuminen ottaa matkustajilta aikansa, kuten myös junaan nouseminen. – Nykyäänhän konnarit voi mennä Rovaniemelle vaikka lentokoneella, hän toteaa. Kuva postivaunun portailta. – Makarlassa oli silloin pysäkki, ja sieltä nousimme kyytiin. Niistä vuosista jäi hyvät muistot, hän sanoo, mutta ei malta olla antamatta myös sapiskaa. Postivaunun kamiina. Esimerkiksi näissä postivaunuissa lajiteltiin postia yötä päivää. Lopulta vaunu ja paikka löytyvät jokaiselle, ja junan pilli viheltää. Kammet, tangot ja pyörät nytkähtävät. Aamuisin koulumatka Paimioon taittui höyryjunalla. Pirkko Mäelläkin on muistikuvia Viljon kolmivuorotyöstä. Uudenkaupungin radalta saapuvaa junaa on jo kovasti odoteltu. Hän työskenteli VR:n palveluksessa vuodesta -66 vuoden 2002 alkuun, jolloin jäi eläkkeelle konduktöörin virasta. Junan on tarkoitus jatkaa kohti Piikkiötä vain neljän minuutin pysähdyksen jälkeen, mutta siitä tavoitteesta myöhästytään. Muut matkustajavaunut on sisustettu uudelleen Englannissa 1990-luvun alussa. Piikkiön asemalta höyryjunan kyytiin nousee muun muassa Mäen pariskunta, Viljo ja Pirkko. – Kyllä se oli vähän niin kuin siinä Paula Koivuniemen laulussa ”Jos konduktöörin nait”, hän hymyilee. Vaunut olivat pääsääntöisesti täynnä, oli suuntana sitten Paimio, Salo, Piikkiö, Naantali tai Uusikaupunki. Ne olivat oma valtakuntansa ja elivät ihan omaa elämäänsä. Postivaunu sen sijaan tuntuu mukavalta ja nostalgiselta, vaikka konduktööriaikoinaan Viljo ei sellaisissa kovinkaan usein vieraillut. Kyseisessä laulussa riimitellään näin: Jos sä konduktöörin mieheksesi sait, valtion rautatiet sä myöskin nait, on siellä sellaiset työaikain lait... Suuri suosio Nostalgisesta höyryjunakyydistä vastaava kouvolalaisyritys yritys Höyryveturimatkat1009 Oy teki kannaltaan viisaan ratkaisun päättäessään tuoda höyryjunansa koulujen talvilomaviikolla Turun seudulle. Höyryjunakyyti ja puuvaunut ovat tuttuja myös Pirkko Mäelle. VR:n lepohuoneissa nukuttiin, muun muassa Kuopiossa. Höyryjunan henkilökunnan mukaan vaunuilla oli siihen aikaan englantilainen omistaja
Pääasia, että hieno vanha veturi puupaneloituine vaunuineen liikkuu yhä laajalla säteellä tuoden iloa kaikenikäisille. Aikoinaan ne olivat Helsingin paikallisliikenteen vaunuja. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 3.3.2017 ”Lähde mukaan nostalgiselle junamatkalle!” houkuttelee höyryjunayritys neliväriesitteessään. Ei pidä olla liian nirso. Vesitankkien tilavuus on 27 kuutiometriä. Hr1-sarjan Ukko-Pekkoja valmistettiin vuosina 1937– 57 yhteensä 22 kappaletta. Arkisempiin tehtäviin valjastettuja Ristoja tehtiin peräti 67 kappaletta. Se kertoo siitä, että aikoinaan vaunut olivat Helsingin paikallisliikenteessä. Ukko-Pekkojen energianlähteenä on kivihiili, jota veturi kykenee ottamaan mukaansa jopa 9 tonnia. Ukko-Pekasta lauletaan muun muassa Eeron ja Jussin kappaleessa ”Ukko-Pekka uu-uu” (Chattanooga Choo Choo) ja Jetit-duon kappaleessa ”Eteenpäin” (Iron Horse). Hr1-sarjan Ukko-Pekka-vetureita valmistettiin Tampereella Lokomon ja Tampellan konepajoilla. Höyryjunan mahonkisisustettu baarivaunu. Ainakin vuoteen 1963 saakka Ukko-Pekka oli kuitenkin kiistatta maamme tärkein pikajunien vetäjä. TOIMITTAJALTA. PERTTU HEMMINKI Puupaneloiduissa matkustajavaunuissa on tuplaovet. Vuodesta 1937 vuoden 1975 toukokuuhun saakka Ukko-Pekka oli kiskojen kuningas Suomen rautateillä. Suomalaisten höyryvetureiden joukossa UkkoPekalla oli vain yksi samaa kokoluokkaa oleva haastaja: Tr1 eli tuttavallisemmin ”Risto”, mutta se olikin eräänlainen Ukko-Pekan tavarajunaversio. . Lisäksi niitä löytyy useita Haapamäen Höyryveturipuistosta, jota isännöi takavuosien juoksijasuuruus Martti Vainio. . . Vahvin, nopein ja legendaarisin. . . . Sisätilojen osalta matkustajavaunut on remontoitu laajamittaisesti uudelleen Englannissa noin neljännesvuosisata sitten. Vetopyörien halkaisija on 1,90 metriä. . Monelle lapselle ja nuorelle höyryjuna ei ole tullut aikaisemmin tutuksi missään muussa yhteydessä – Harry Pottereita kenties lukuun ottamatta. Toisaalta esimerkiksi lapset – jotka vanhempineen ovat ehkä höyryjunamatkailun suurin kohderyhmä – tuskin mitenkään moittivat vaunujen sisustuksia. Se ei tietenkään ole ongelma läheskään kaikille matkustajille, mutta aika monelle kuitenkin on. Ukko-Pekka Hr1 1009:n vetämistä matkustajavaunuista yksi on nykyisin 63-paikkainen ”kantri-baarivaunu”, toinen 63-paikkainen ”mahonkisisustettu baarivaunu” ja kolmas 48-paikkainen ”Ukko-Pekka salonkivaunu”. . Tosin dieselveturit olivat – varsinkin nopeudellaan – horjuttaneet Hr1:n hegemonia-asemaa jo 60-luvun alkuvuosista saakka. Eikä toiminnan tukijalka omistajayhtiön mukaan ole suinkaan tulostavoitteellisessa bisnesajattelussa, vaan laajamittaisessa talkootyössä. Varsinkin heille, joilla on omakohtaisia matkustuskokemuksia suomalaisista vanhan ajan puuvaunuista. Heille höyryjunamatka on joka tapauksessa suuri elämys. . PERTTU HEMMINKI Konduktööri Aarne Myllymäki luo vielä silmäyksen junan sivustalle ja ratapenkereelle ennen kuin juna lähtee kolkuttelemaan Paimiosta kohti Saloa. Ukko-Pekka Hr1 numero 1009 miehistöineen vetää henkeä Paimion ratapihan itälaidalla. Vaunut ovat nykyisellään väljiä ja varsin mukaviakin, koska niissä on isohkot pöydät ja myyntitiskit, mutta entisaikojen suomalaisen junamatkustamisen tunnelmaan ne eivät sisätiloiltaan enää millään tavoin siivitä. Risto painoi järisyttävät 157 tonnia, mutta oli sen johdosta auttamattomasti hitaampi kuin Ukko-Pekka, joka parhaimmillaan porhalsi pitkiäkin matkoja 110 km/h:n nopeudella. Nostalgiaa höyryjuna toki runsain mitoin tarjoaakin, mutta valitettavasti vain ulkopuolelta ihailtuna. Salosta saapuneen junan veturi siirettiin paluumatkaa varten vaunujonon toiseen päähän. Veturin pituus on 22,25 metriä. . Suomessa on museojunaja matkailukäytössä kaksi Ukko-Pekkaa. Vaikka ajokuntoisia Ukko-Pekka-vetureita on tällä hetkellä vain kaksi, on niitä romutettu ainoastaan kuusi kappaletta. Ukko-Pekka-veturi sai nimensä Suomen presidenttinä vuosina 1931–37 toimineen Pehr Evind Svinhufvudin eli ”Ukko-Pekan” mukaan. Baari, salonki, baari Ukko-Pekka – kiskojen kuningas Höyryvetureiden vetämien matkustajajunien aikakausi päättyi Suomessa virallisesti 22. Työ on tehty siten, ettei juuri mitään alkuperäistä ole jäänyt jäljelle. . . toukokuuta 1975. Kyseisen päivän aamuna puuskutti Pieksämäen asemalta matkaan postijuna numero 722, jota kiskoi eteenpäin Hr1-sarjan viimeisin höyryveturi, vuonna 1957 valmistunut Ukko-Pekka numero 1021
kaupunkien vesijohtoverkostojen rakentamisen tehostamista. Alkoi pelottaa, mihin oikein tulin, mutta ainoa mahdollisuus yöpyä on täällä. Hakijoilta ei edellytetä aikaisempaa kokemusta tapahtumissa työskentelemisestä, vaan ainoastaan reipasta mieltä ja innokasta asennetta. Esimerkiksi Turussa putkistotöitä tehtiin kiivaasti 1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa. Viikkoja matkailin Saksassa, kuljin Travemündestä kohti Bodenseeta eri tavoin: apostolinkyydillä, junalla ja bussillakin. Tuomolan ratsutilan olkiladosta alkunsa saanut tulipalo tuhosi täysin sekä Tuomolan että Pietilän talot piharakennuksineen. Asukkaat saivat pelastettua vain muutamia parhaimmista huonekaluista sekä vaatteensa. Näin valtavan heinäkasan ja seassa kissan ja lampaanpäitä. Taivas on harmaa, tuuli hyisen kylmää tunkeutuen yhä vankemmin vaatteiden sisuksiin. Tiheään rakennetuista kylämiljöistä ja olemattomasta sammutukalustustosta johtuvat tulipalot olivat hyvin yleisiä. 10-vuotias Milla Hintukainen Paimion kaupungin IP-nuokkarista teki runolle kuvituksen. Kaiken kaikkiaan vuosien 1800-1860 välisenä aikana tapahtui yhtä monta suurpaloa kaupungeissamme kuin edellisellä vuosisadalla oli ollut yhteensä. Juttusarjassa julkaistaan loruja, joita kerättiin sata vuotta sitten Paimiosta, Sauvosta ja Piikkiöstä ja jotka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Suomen Kansan Vanhat Runot -kirjasarjassa. Palovakuutusyhtiöiden asettama komitea nimitti selvitysmieheksi herra E. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 3.3.2017 KOLUMNI Vähäisin valmisteluin, milteipä suuna päänä ja suurin vaellusaikein, lähdin marraskuun lopulla vaellukselle. Mieluisimmat reitit viettivät minut milloin tyynen metsän uumeniin, milloin korkealle vuoripolulle. Juuri mahduin rinkkani kanssa kiipeämään. Lähde: Paimio. Kerääjänä Niilo Kallio, 1914. Niinpä yövyin monenlaisissa majataloissa. Kärpäsetkin heräilivät siinä lämmössä surisemaan. Hytisin kylmästä. Turun Suurtorin keskiaika ry etsii innokkaita talkootyöntekijöitä markkinoiden valmisteluun, rakennusvaiheeseen ja erilaisiin tehtäviin itse tapahtuman aikana. Lähde: skvr.fi. Kaunista, vaikka oli talvi ja luonto talviasussaan, vain lumi puuttui. Hiiri meni metsään Hiiri meni mettään Pikku kelkka hännäs Katti istus kannon pääs Kysy mihe sinä hiiri parka menet Menen mettään puita poimimaan Jos puu kaattu päälläs Kyl mää maa alle mahru Jos sun tule nälkä Kyl mä korruta katavajuurt Jos sun tule jano Kyl merest vettä saa Jos sun vattas paisu Kyl mä neulal tiko Jos veri pissa Kyl mä voitele voittel Mistäs sitä voiret saa Vanha ämmä vakast Mistäs vanha ämmä sitä saa Nuare lehmä utarast Misäs se nuar lehm o Ihanaises niitus Misä se ihanaine niittu o Vikatin se niitti Misä se vikatin o Kovasin sen kulutti Misä se kovasin o Akanatte joukos Misä no akana o Hiiri ne tuiskas Misä se hiiri o Katti se söi Misä se katti o Kannon pääs se istu Misä se kanto o Valkja sen polt Misä se valkja o Vesi se sammut Misä se vesi o Härkä se ryyppäs Misä se härkä o Käähä sen pisti Misä se käähä o Kirves sen murskas Misä se kirves o Nuare miähe vyä al Misä se nuar miäs o Yhreksän meren taka Kultameri kymmenes. Palovakuutusyhtiöt olivat hätää kärsimässä, sillä maaseudun lisäksi kasvavien kaupunkien suurpalot rasittivat niiden maksuvalmiutta. Avun tullessa rakennukset paloivat kauttaaltaan ja niiden sammuttaminen olisi ollut mahdotonta kahden paikalla olleen ruiskun avulla. Pysäkin penkki on tavattoman likainen, ei siihen voi istua eikä rinkkaa laskea vaikka hartioita jomottaa. maanalaisen Turun löytyminen, mutta se tarina onkin jo toinen tarina. Saatoin aistia juuri kaadettujen puiden, pöllien ja havujen raikkaan tuoksun. Ja millainen majapaikka se olikaan! Pitkän kävelyetapin jälkeen väsyneenä outoudet korostuivat. Ihmettelin kaameaa hajua käytävässä, jotenkin se tuntui tutulta. JOS OLET TULLU TUULEST Keskiaikamarkkinat hakee talkoolaisia Suomen suurin keskiaikaja muinaistapahtuma, Keskiaikaiset markkinat, järjestetään Turun Vanhalla Suurtorilla 29.6.–2.7. Kävellä en enää jaksanut: Katson ohikiitäviä autoja miettien, josko liftaisin. Talkootyöntekijät saavat kaikkiin tehtäviin perehdytyksen. Yhtenä päivänä Saksanmaassa värjöttelin bussipysäkillä tietämättä missä olin. Talkoohakulomake on täytettävissä osoitteessa http://bit.ly/2lcclAr SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA. Keskiaikaisilla markkinoilla riittää monenlaisia puuhaa esimerkiksi lavastuksen ja rekvisiitan rakentamisessa, ruoan jakamisessa, puhtaanapidossa sekä tapahtuman kannalta muissa oleellisissa tehtävissä. Vähitellen huone lämpeni. Sveitsin puolella yksi oli mieleenpainuvin. Muutaman kerran ja aivan tuurilla, pääsin jo suljettuun majataloon. Oli upeaa käyskennellä ja tuntea miten lämpö leviää jalkateristä vähitellen koko kehoon norjistaen lihakset ja jäsenet. Tuomolan osalta vahingoiksi arvioitiin 13,000 ja Pietilän eli Keskitalon osalta 3,000 markaksi. Aukaisin oven, oho! Hätkähdin kauheasti. Mutta nepäs narisivat vietävästi. Lorussa kaikki muu on mahdollista, mutta nuorta miestä ei voida löytää. Turun palon vuodelta 1827 muistavat kaikki, mutta myös Oulussa oli palo samalla vuosikymmenellä, vuonna 1822. Niiden pohjalta hän ehdotti mm. Tulen voima oli niin raju, että jopa perustuksien nurkkakivet murentuivat. Esittäjä Maria Kajander Hiiri meni metsään pieni kelkka hännässä. Muut eläimet ehdittiin pelastaa kyläläisten riennettyä yhtenä miehenä apuun. Luulin emännän olevan siellä. Viemäröintien kaivamisesta seurasi mm. Yhteisin ponnistuksin pystyttiin estämään tulen leviäminen kylän muihin taloihin. Toisinaan osuin hakkuualueille, joissa oksat, risut, havut ja märkä muta hidastivat kulkuani. Ainoastaan taloista hieman etäämmällä olleet riihet ja aitat pelastuivat. Tuomolan karjasta kuolivat kaksi härkää, kuusi lehmää ja yksi sika. Pikkaraisen patterin hän kytki päälle. Nekös kaikki elämöimään: kissa naukumaan ja lampaat määkimään. Bodenseen ylitin katamaraanilla. Julinin, joka sitten keräsi tietoa Hampurin vuoden 1842 palosta sekä Lontoota koetelleista onnettomuuksista. Juha Vuorela Voidetta vanhan ämmän vakasta PAIMIO, SAUVO, KAARINA Maria Kesti Paimiosta on otettu talteen loru, jossa on yhdistelty aineksia Ken söi kesävoin ja Hiiri meni metsään -loruista. Silja Velmala Kirjoittaja muistelee talvivaellustaan 19.11.2016–13.1.2017. Perimmäinen syy tulipaloon oli lehtitietojen mukaan tupakanpoltto. Yhden oven takaa kuului ääntä. Näissä maissa kulkuani siivittivät upeat maisemat, hyvä sää ja ystävälliset ihmiset, joita osui ihmeellisesti avukseni kiperissä tilanteissa, kuten ollessani eksyksissä tai etsiessäni toivottomana yösijaa. Kiirumakaupal suljin oven, etteivät vaan tule ulos eteeni. Tuomola oli vakuutettu Paimion palovakuusyhtiössä, mutta Pietilän omistajat eivät olleet valmistautuneet millään tavalla yllättävän tilanteen varalta. Tulin Sveitsin vuoristoon ja sieltä harppasin Ranskan puolelle Le Puyihin. päivän aamuna vuonna 1875 tapahtui Paimion Huson kylässä todellinen suuronnettomuus. Vaeltaminen avartaa ja ihastuttaa, mutta en muista milloin olisin ollut niin usein kylmissäni, etsinyt reittiä ja yöpymispaikkaa kuin tällä kertaa. Näin saataisiin sammutusvettä nopeammin ja helpommin. Onneksi bussi tulee, viimein. Ei ristin sielua missään, kuulen vain veden kohinaa sillan läheisyydessä. Monesti auringonnousun aikoihin oli sumuista ja luoteistuuli heikkoa. Talvivaelluksella mailla vierahilla Huso tulessa Lokakuun 13. Emäntä tulikin siihen ja tarjosi mukillisen kahvia, ja sen voimalla minä taas tielle... Aamulla yritin laskeutua puurappuja äänettömästi emäntää etsimään. Emäntä ohjasi minut ylös vanhoja, kapeita ja narisevia rappuja. Parempi minun on reissata lämpimänä vuodenaikana. Monet mahdolliset majapaikat olivat reitilläni kiinni. Tästä kaikesta oli kaupunkien infrastruktuurille eräs yllättävä seuraus. Näin vaivalla rakennetuista tai korjatuista taloista ja pihatoista ei ollut luvassa mitään korvauksia. Ihailin utuisia näkymiä tien molemmin puolin
02. KE 8.3 klo 10.30 Yhteislaulut. Kiinnostaisiko Vapaaehtoistyö. Päivi Nurmi, Petri Kopponen. Su 5.3. MA 6.3 klo 10.30 Kurling. klo 9 Boccia, Pontela. Pe 3.3. Ilm. Huom. 050 551 5522/Inga RUOKAKOULU Paimiossa 12.-15.6.2017. Lounas sisältää lämpimän ruoan, jälkiruoan, salaatit, ruokajuomat, leivän, ravintorasvan sekä kahvin. 8-16) tilauksesi. Yhdistys tarjoaa maksutonta keskusteluapua, omaisneuvontaa sekä tapahtumia ja toimintaa. klo 9 Aamiaiskahvila ja 9.30 ruoka-avustusten jako, Sauvon srk-talo Ti 7.3. Muutamia paikkoja vielä vapaana. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Naistenpäivä teemalla tee oma jäätelöannoksesi. Tervetuloa! Paimio-Sauvon Sydänyhdistys Ry. Ma 6.3. Lisäksi PaimionSauvon tk:n ylilääkäri Merja Lainen tulee puhumaan verenpaineesta. pikalinkit . Bussi teatteri Rientolaan su 12.03 lähtee Päisterpäästä klo 14.45, Halslahti klo 15, Kemiöntietä Kallenmäen kautta Sauvon torilta klo 15.15, josta Paimioon tk yläkautta klo 15.45 ja Piikkiön pikavuoropysäkki klo 16.00. Pe 10.3. Ilmoittautua voit yhdistyksemme kotisivuilla 15.5. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. Ti 7.3. Vieraana Eivor Beckmann. To 9.3. klo 18.(30) PR Circuit AKK:lla. Huom. Kinkereitä järjestämässä myös Paimion Eläkkeensaajat ja Eläkeliiton Paimion yhdistys. Pieni Iloreppu-tuokio, leluilla leikkimistä ja yhdessäoloa. Rauman teatteriin: Klo 10.30 Piikkiön pikavuoropys.-ohikulkutie-paloasema-kko; klo 10.40 Hadvala-Rungontie/Kärmäntie; klo 11. mennessä. PAIMIO PAIMION HAKA 1955 Haka 1955 Haka Hakan jääkiekon kotiottelut OP-areenalla 04.03.2017 14:30 C-nuorten alueliiga, PaiHa USiKi. hannele.airola@evl.fi tai ulla. Ma 6.3. Sydänyhdistyksen pikkujoulukokouksen jälkeen. Jäikö Kunnallislehti tulematta. 3). Vesijumppa (Sydänjumppa) Paimion uimahallissa alkaa tiistaina 03.01.2012 klo 16.00. Ilmaiset arpajaiset. Lisää www.finfamisalo.fi. Tied. Aikuisille tarjolla kahvia/teetä (ei muuta tarjoilua, ei omien eväiden syöntiä). Järjestää Esikoiset ry. Su 5.3. Ilmoittautumiset pe 10.3. Tilaisuudessa esittäytyy metsäja eläinkoulutus. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta Kuollut: Markku Juhani Honka 69v, Eira Aila Annikki Intonen 61v Pe 3.3 klo 9.30 Perhekerhokirkko Sauvon kirkko, perhekerho sen jälkeen srk-talossa Pe 3.3. Liikuntakortteja jaossa kerhossa. Paltanpuisto tiedottaa vk 10. Puhumme yhdistyksen lopettamisesta. 4). Ilmoittaudu pe 3.3. klo 10-14 Avoimet ovet tapahtuma. To 9.3 klo 12.00 Korttipelikerho. 024745484 Paimion Eläkkeensaajat ry. Mape 8.00-15.00 Puh. SEURAKUNTA Kastettu: Martta Johanna Matilda Salonen. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 toimituksen avustaja Maria Kesti 044 55 44 541 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 Etutilaajana saat digilehden laitteeseesi todella edullisesti + 2 € / kk Vain Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta kätevällä digilehdellä. klo 9.30 Kaatajat, Kupittaan keilahalli. Kertausmahdollisuus ke 15.3. 21.00. klo 14.40 Kokkauskerho Sauvossa (ilmoittautuneille). YHDISTYKSET URHEILUSEURAT PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. klo 19 Matka reformaatioon, ”Oikein reformoitu?” protestanttien rajankäyntejä, Sauvon kirkko Ma 6.3. 15:30 Nuorten Alueliiga, PaiHa PaRa. Tervetuloa! Vistan Martat: yhteinen marttailta Paimion Marttayhdistyksen kanssa ke 8.3. TO 2.3 Tupasvilla avoin suljettu. Ruokailu joulupöydästä 18.00-20.00 €/H:lö. klo 10.30 Koukkupolvet, Visiitin kuntosali. Täydennä nyt digilehdellä! Ota digilehti heti käyttöösi! Verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soittamalla: 02 770 2626 (ark. klo 19.00 Osuuspankin kerhohuoneella. Ke 8.3. LASKETTELURETKI TEIJOON Lähtö klo 17.00 Sauvosta, paluu n. Torstaina 9.3. Kahvitarjoilu. SYYSKOKOUS pidetään ke 30.11.2011 klo 18.00 Sauvon Suojalassa. kaikille avoimet kinkerit klo 13 Mikaelintalolla. fi tai maarit.laine@4h.fi HEPPAKERHO Laitamäen Ratsutilalla yhteistyössä Sauvon Ratsastajien kanssa lauantaisin ajalla 1.4.-27.5. klo 13.30 Juttutupa vanhustentalojen kerhohuone Ma 6.3 klo 17.30 Kirkkokuoro, Sauvon srk-talo Ti 7.3. klo.17.00 Oinila Hiihtomajalla. Hallitus YKSIÖ 34 m 2 Meijeritie, Paimio. TT Kalle Elonheimo. Tied. Lisätietoja www.livia.fi FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry yhdistys tukee ihmisiä, jotka kokevat huolta tai joita mietityttää läheisen mielenterveys-, tai päihdeongelma. Tiistaina 7.3. Sauvon vanhempainyhdistyksen kokous 7.3 klo 18 koululla. Jumalanpalvelus su klo 11.00. kokous klo 11.30 ja kerho klo 12 Pontela, mm.matkojen maksuja. Otso Järvi, Petri Kopponen, tekstinlukija Juha Kuopila. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.15-22.00 Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Ti 7.3. johtokunta klo 10.30 Kavalton tilan päärakennuksessa. Nimetön paketti mukaan joulupukin käyntiä varten. 8.3. Kuollut: Saara Kyllikki Viljanen 86 v., Leo Johannes Toivonen 71 v. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8§:n kevätkokoukseen määräämät asiat. perhekerho klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. mennessä tallivs@gmail.com. Lisätietoja kotisivuillamme. SAUVO Sauvon Museon Tuki ry:n vuosikokous 7.3. aamulenkki seurakuntalaisille. Ruokakoulu on 8-12-vuotiaille lapsille suunnattu päiväleiri, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokea ruokailoa kaikin aistein, vierailla maatilalla ja nauttia liikunnan riemusta. klo 18 Varsinais-Suomen Kansanopistossa. Yli 13 vuotta täyttäneille, myös aikuisille. Vierailija Teija Ketola kertoo lähiruoka REKOsta. Ritarien ja prinsessojen harjoitusaika on klo 13:00-13:45 samassa salissa. PE 4.3 klo 9.15 Naisten jumppa klo 10.30 Miesten kuntoilu Piikkiön Seniorit ry. Keskiviikkona 8.3. Arpajaiset! Tallinnan-matkalle 20.-21.5. Ruokalista: www.paimio.fi . Tied. Tervetuloa, myös uudet martat! Ammattiopisto Livian Maaseutuopistossa Paimiossa os. Lounaan voi ostaa myös ilman jälkiruokaa. Lounasaika klo 11.00-13.00 PAIMION EV.LUT. Sauvossa, 01.03.2017. toimituksen avustaja Ina Virtanen toimituksen avustaja Ina Virtanen toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. 01. 1947 Kittilä 02. Lähtö Turun satamasta. Määräpaikkalisä on 15%. klo 17.30. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset to 25.3. P. Oikein reformoitu. 6.3.-10.3.2017 Tupasvillassa ohjelmaa viikolla 10/ Lehteen vko 9. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909. Nunnan Eläkeläiskerho kokoontuu kerhotalolla keskiviikkona 8.3. To 9.3. laulajat klo 13 Piikkiökotiin ja klo 14 Tupasvillaan. Järjestäjänä medialähetysjärjestö Sanansaattajat. Ke 8.3. Yhdistyksen tilat: Turuntie 8, 4.kerros. Kahvitarjoilu. klo 10 Messu, Sauvon kirkko, kirkkokuoro mukana, saarna Juha Ijäs, rippikoulupyhä, pyhäkoulu klo 9.50 kirkkoherranviraston alakerrassa Su 5.3. Ti 7.3 Klo 9.30-10.05 Tuolijumppa, klo 10.15-11.00 Yhteislauluhetki. klo 17.30 srktalolla. Ke 15.3 ja ti 21.3 HYGIENIAPASSIKOULUTUS Sauvon seurakuntatalolla 17.30 alkaen kumpanakin päivänä. Tyrin kukkamessut) on vielä muutama paikka vapaana. To 9.3. Ma 6.3. To 20.4. * Kuuloja näkökerho klo 11-12.30 Paltanpuiston Palvelukeskuksen harrastetilassa (Paltant. ja ilm. Eläkkeensaajien ja Eläkeliiton yhteiset kinkerit Mikaelintalolla klo 13. messu klo 10 Paimion kirkossa. 040-7465459 www.mobiilisauna.fi PAIMIO Paimion-Sauvon sydänyhdistys ry. klo 12 13.30 kuntosali uimahallilla ja klo 14 16 pelataan bocciaa Tillintuvalla. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. klo 9:30 – 16. Ke 8.3. Pe 10.3 klo 9.00 Taapparukset , Pontela, tämän jälkeen retkelle Turkuun Vanhat tanssit kerhon vieraaksi! Tupasvillassa tapahtuu vko 10. ruokalistat . KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 3.3.2017 PALTANPADAN RUOKALISTA 6.3.-10.3.2017 MA: Kaalikääryleet tai Kevätkääryleet, Hedelmäsalaatti TI: Järvikalapihvi tai Täytetyt paprikat, Puolukkaherkku rahkasta KE: Makkarakeitto tai Parsa-juustokeitto, Suklaamannapuuro TO: Broileri-perunavuoka tai Kasvis-pestopasta, Maitokiisseli PE: Maksakastike tai Thaimaalainen kasviswok, Mustikka-vadelmakiisseli Nyt myös kasvisvaihtoehto. Ke 8.3. peura@4h.fi SAUVO-KARUNAN EV.LUT. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. SEURAKUNTA HELLUNTAISRK. klo 11 Musiikkikerho, Pontela. To 9.3. * Seurat klo 14 Mikaelintalolla (Pyölint. klo 18 rastipolkutreenit Jokelan koululla. ilmoittaudu mukaan! ”Onnellisuus”luento ke 22.3. Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Ma 6.3. Se maksaa etutilaajalle vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa. mennessä: Hannele.airola@evl. Ilorepputuokio klo 9.30-11 Paltan päiväkerhotalossa (Paltant. Käsityökahvila tekee retken Turun käsityömessuille la 18.3. Muntola * raamattupiiri Ilonetsijät klo 16.30 Mikaelintalolla. Omatoimiset kuntosalivuorot ma klo 9.00-11.00, Ti klo 11.00-13.00 Torstaisin klo 9.0011.00 Ja klo 14.00-16.00. Tervetuloa! Hallitus Rakas äiti, mummo ja sisar Ritva Helena Ilander 20. www.paimionhaka.fi/jalkapallo/ PAIMION RASTI Pe 3.3. Tervetuloa joukolla mukaan! Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. mennessä! Ilmoittautumiset: Maaritille: maarit.laine@4h.fi, txt 050 303 1200 tai Heidille: heidi.maki-teeri@sauvo.fi, txt 050 594 8944. bocciaa ja askartelua klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. kimppakävelyä klo 15 kirjaston luota, pakkasraja –10. Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (02) 588 8654 050 5929914 päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 PAIMIO-SAUVO-KAARINA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kunnallislehden konttori on avoinna ma-pe 9.00-12.00 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. La 11.3. Ke 8.3 klo 9.00 Boccia, Pontela. klo 15 Äiti-Teresan tilkkupiiri, Sauvon srk-talo Hygieniapassi testi ti 21.3. klo 9.30 Hallitus, Hadvalantie 9. Nuorille alkamassa uusi ryhmä huhtikuussa 2017! Kysy Moip!:sta lisää: Pinja Uutela 0400 169 557. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Leiri on tarkoitettu 14-vuotta täyttäneille. Vertaiskahvila perjantaisin klo 10-12, tule kahville ja tutustumaan toimintaan! Nuorille 16-29v Moip! olkkari avointa toimintaa tiistaisin 16-18. www.asemasrk.net Paimion-Sauvon Sydänyhdistys Ry. (02) 588 8652 klo 8.30-16.00 Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Peruskoulutus nyt la 4.3. Nyman, Sandell. Käs. Määräpaikkalisä on 15%. TI 7.3 Tupasvilla avoin suljettu klo 14.30 Senior Atk Surf. Tutustumme seniorien päiväkeskustoimintaan. Uusia kerholaisia mahtuu mukaan kaikkiin kerhoihin! Ilmoittautumislomakkeen löydät yhdistyksen kotisivuilta. Eläkeliiton Sauvo-Karunan Yhd. Hanna-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla. Kahvitarjoilu. Muntola * Omaistaan hoitavien ja omaishoitajien kokoontuminen klo 13 Paltanpuiston Palvelukeskuksen harrastetilassa. Kysy lisää/ilmoittautumiset: Jaana KnaapiLehtonen 040 722 4961 /Anna Manninen 044 726 1991 tai toimisto@finfamisalo.fi. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. Taatilantie 110 on lauantaina 4.3. Kaivaten Mari perheineen Veikko Sisarukset perheineen Ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 10.00 Paimion Nesteellä. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Ei edellytä 4H-jäsenyyttä. Ma 6.3. klo 18-20. yhdistysvierailu Loimaalle. Tervetuloa. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu: maija.aro@kunnallislehti.fi p. ja ilm: Vesa Alen, Sauvo 044-3000457 Raimo Ollila, Paimio 044-3370723 Tervetuloa! PS. klo 15 Perheiden liikuntavuoro, yläkoulun sali Su 5.3. * Toivevirret klo 10 Paltanpuiston palvelukeskuksessa. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 11 mennessä. Ma 6.3 Klo 13.00-14.30 Omaishoitajien vertaisryhmän tapaaminen. Petri Kopponen. Lapsille pyhäkoulu. klo 14:0015:30. Ke 8.3. KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Lämmin kiitos muistamisesta. Kuntosalilaitteiden käytön perehdytys joka kuukauden ensimmäinen mati. Tervetuloa. 2017 Paimio * Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Jaanintie; klo 11.10 linja-autoasema. Kerhot kokoontuvat: Ma 6.3. sääntömääräinen KeväTKOKOUS ke 22.3.2017 klo 18.00 Paimion Nesteellä. klo 17.00 Tenavat Sauvossa. klo 23 mennessä RASTIPOSTI-aineistot sähköpostiin Henkalle ja Samille. Ti 7.3. Lenkin jälkeen hartaus ja aamupala. klo 16.30 Kokkauskerho Paimiossa (ilmoittautuneille). Paimion Hakan perhefutis 3-4 vuotiaille tytöille ja pojille jatkuu talviloman jälkeen lauantaina 4.3 klo 12:00-12:45 Jokelan koulun liikuntasalissa Vanha Turuntie 4. Ke 8.3 Klo 9.3011.00 Senioritanssijat ruokasali to 9.3 Kädentaidot 12.3015.30 Harrastetila pe 10.3 Klo 10.30 Toivevirret ruokasali ma 6.3 Tuolijumppaa vistantie 18 (kirjaston lukusali) Senioripäivätoiminta poikintie 1. klo 10 OikeinNurin -kerho, klo 10 hallituksen kokous ja klo 12 sääntömääräinen kevätkokous, kahvitarjoilu, jumppaa ja viikkotiedotukset. NORJA, Osfold 29.7-5.8.2017 Heitä rinkka selkään, nappaa makuupussi kainaloon ja lähde kansainväliselle 4H-leirille. Lisäksi PaimionSauvon tk:n ylilääkäri Merja Laine tulee puhumaan verenpaineesta. klo 17 nuorten pelisali Jokelan koululla. Puhumme yhdistyksen lopettamisesta. Lisäksi on Livia-tori, Kissakahvila, ruokailumahdollisuus. Tuokioon voivat tulla äidit, isät, hoitajat sekä isovanhemmat lasten kanssa. Su 5.3. Lähtö klo 9 Mikaelintalon parkkipaikalta. * Matka reformaatioon luentosarja klo 19 Sauvon kirkossa. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Ry kevätkOkOUS ti 14.03.2017 klo 13 Sauvon palvelukeskuksessa Hakkistie 4. Teatteri-ja Tallinnanmatkan maksuja kerätään ke 08.03 klo 13.00 käsityökerhossa palvelukeskuksessa. 4). Hyvinvointi-teema jatkuu, vuorossa Pia Korisevan luento. klo 17.00 Hanhijoki koululla. Kokous ke 22.3. 050 60 101 KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ VUOKRATTAVANA Myydään mobiilisauna.fi palju/paljusaunavuokraus liiketoiMinta Lisätiedot: p. (mm. klo 12. Voit myös tulla käymään tai varata ajan omaisneuvontaa varten, mietitään yhdessä mikä voisi tukea Sinua parhaiten. 3). klo 12.30 Junnunuokkari alakoululaisille, kunnan nuorisotila Su 5.3. Piikkiön Eläkeläiset: Ma 6.3. Paltanpata. 05.03.2017 12:00 D2 AA jatkosarja PaiHa Lukko Keltainen 13:30 E1 AA PaiHa Aces TuTo Red. sääntömääräiset asiat. 15.12.2011 mennessä Hilve Puumalainen 040-7471715
Kilpailut käytiin Littoisten monitoimitalolla 21.-22.2. Wp-katsastus auranmaa 29 € Kunnallislehdessä mainittiin 28.2., että Operaatio Ruokakassin ruokatarvikkeita jaettiin Paimiossa viime vuonna yhteensä noin 33 000 kiloa. Bocciajoukkueessa pelasivat Kalevi ja Raija Pirttijärvi, Juhani Korvensyrjä ja Seppo Paimento (edessä). Tälläkin kertaa joukkueissa oli sekä Eläkkeensaajien ja Eläkeliittolaisten edustajia ristikkäin. Auton käyttö metsästystilanteessa pitää olla selkeästi vain siirtymistä varten ei lämpimänä passikoppina edes ketunmetsästyksessä. 99 € /kk Soita ja varaa ilmainen esittely kotiisi! www.kymppi-katto.. Tuohon kokonaismäärään sisältyy elintarvikkeita myös paikallisista kaupoista. Ylituomarina toimi Seppo Paimento apunaan sihteerinä Jorma Syvänen. Vistan Marttojen kirkkopyhästä kertovan jutun (24.2.) kuvatekstissä oli nimivirhe. * Kaikille avoin tilaisuus, avustaja myös mukaan! * Tervehdyssanat * Juhlapuheen pitää prikaatinkenraali Pentti Airio * Musiikkia * Kahvitarjoilu! Ilmoittautuminen tarjoilun järjestämiseksi Sirkka Saarinen, 040-7366536 tai Pertti Peura 050-5205369 viim. ja järjestelyvastuu oli Piikkiön Eläkkeensaajilla. Sen sijaan 2. MH. ja kolmosjoukkue väsyivät ja jäivät sijoille 8. Avarat huoneet ja näkymät. SU 5.3 klo 13:30-13:50 PAIMIO KESKUSTA, KT 2 H+K+S / 63,0 m² Jousitie 6 Rauhallisella paikalla valoisa kaksio lasitetulla parvekkeella. . SU 5.3 klo 14:00-14:20 PAIMIO YLÄ-VISTA, KT 2 H+K+S / 61,0 m² Tillintie 2 Siisti kaksio hyvin hoidetussa yhtiössä. joukkue kiristi tahtia ja pelasi toisen päivän ilman tappioita. Matkailuinfo on tulossa uuteen liikekeskukseen SauvonKemiöntien ja Karunantien risteykseen. Lukittava autokatospaikka sisältyy hintaan. Kisassa oli mukana 24 joukkuetta. Hyvät säilytystilat. Toisena pelipäivänä Piikkiön 1. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 3.3.2017 Nyt on aika tilata KATTOREMONTTI! Joustavat maksuehdot alk. 54.000 € ES. Avustuksen myöntämisen ehtona on, että kaupungilla on oikeus valvoa avustuksen käyttöä tekemällä tietarkastus. Paimion uimahallin suihkujen päivitys olisi paikallaan ja hygieniatasoon ehdottomasti kiinnitettävä erityinen huomio! ”Ahkera uimahallin käyttäjä” . Bocciakisoissa piikkiöläiset ovat olleet vahvoja jo vuosia ja harrastus yhdistää yli yhdistysrajojen. Lasitettu parveke. 82.000 € ES. Keskeinen sijainti palveluiden äärellä. Sauvon kunnanhallitus hyväksyi kunnan osuuden. Näistä kolme oli piikkiöläisiä. 9.3.2017. . ja 9. (02) 253 1532, fax (02) 253 1533 ma-to 10-17, pe 10-15, la suljettu Pesula SaNi oy, Kiesikatu 2, 20780 Kaarina puh. Metsästäjät. 0400 521 738, asiakaspalvelu@pesulasanikaarina.fi maaliSKuuN tarjouS Pesula mattojen pesu -15% (Koskee maaliskuun aikana jätettyjä) YKSITYISTIEAVUSTUKSET 2017 HAETTAVANA Paimion kaupungin alueella sijaitsevien yksityisteiden kunnossapitoja perusparannusavustuksia koskevat hakemukset on toimitettava Paimion kaupungin tekniselle lautakunnalle viimeistään 18.4.2017 mennessä. Sauvo-Karunan Sotaveteraanit ja -invalidit, Sauvon Karjalaisseura Tervetuloa! Rekolantie 8, Riihikoski KatsastuKsen supeRtaRjous koko katsastus Voimassa ke 8.3. kaupungintalon toilettiin kosmetiikkalaukkunsa. SU 5.3 klo 13:00-13:20 PAIMIO KESKUSTA, KT 3 H+K / 78,0 m² Pussitie 5 B Hyväkuntoinen hissitalon ylimmän kerroksen saunallinen kaksio palveluiden lähellä. 02-435 8006 Kankaanpään Murske Oy Paimio Kari 050 350 4121 • Kalle 050 543 2026 • Sepeliä ja Soraa • multaa • maanrakennuStyöt: maansiirto louhinta kaivuutyöt Lupin LIUKUOVIKAAPISTOT Lupin LIUKUOVIKAAPISTOT Ruunikkokatu 8, 20380 Turku (Oriketo) p. 59.469 € / VH. NASEVAT . . HP. MH. Nyt on aika tilata kattoremontti! Kimmo Uoti Markku Koistinen 0400 532 698 0400 670 397 Kattavaa palvelua! Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu Karlsson p. Vuokra maksetaan neljäntoista sauvolaisen yrityksen ja kunnan rahoilla. PYYDÄ ILMAINEN ARVIOMME. 0400 293 392 Puh. SU 5.3 klo 14:30-14:50 PAIMIO YLÄ-VISTA, KT 2 H+K / 57,0 m² Katajatie 2 K VÄLITYSPALKKIO 2,5% (sis.alv), minimipalkkio 1.950 eur (sis.alv). 44.976 € / VH. TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOTILAISUUS Sauvon koulukeskuksessa Ma 13.3.2017 klo 12.30. 69.000 € ES. Suuret kiitokset sinulle, joka toimitit sen kaupungintalon infopisteeseen! Äiti ja tytär Boccia-pysti jäi Piikkiöön BOCCIA Eläkkeensaajien Keskusliiton boccian piirinmestaruuskilpailujen voitto tuli vuoden tauon jälkeen takaisin Piikkiöön ja se tarkoittaa, että myös kiertopalkintona oleva palkintopokaali jää voittajajoukkueelle. OIKAISUJA SAUVO Toukokuussa Sauvoon avataan matkailun infopiste. Infopisteen koko on noin kolmekymmentä neliömetriä. MH. Paimiossa 23.02.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA SEPPELTENLASKU KLO 11 Sauvon ja Karunan muistomerkeillä. varattu Kestotilaaja on nyt etutilaaja! Etutilaajana hyödyt tilaamisestasi eniten.. Seitsemän reilua voittoa toi joukkueelle piirinmestaruuden. Kuvassa oikealla seisovan naisen nimi on Tarja Lehtinen eikä Anne Kesälä. Peruskorjausta koskeviin hakemuksiin tulee liittää korjaussuunnitelma sekä kustannusarvio. Heti vapaa. Tilan vuokra on yhteensä 520 euroa kuussa. Heti vapaa. Pelaajina olivat Kalevi Pirttijärvi (kapteeni), Seppo Paimento, Juhani Korvensyrjä ja Raija Pirttijärvi. ekomies . Ampuva kopteri kai seuraava apuväline. Yrittäjät päivystävät pisteessä vuorotellen, ja lisäksi paikalla työskentelee kunnan kesätyöntekijä kesäja heinäkuussa. Tiistaina pelattiin alkusarjat, joista jatkoon pääsi kymmenen parasta. 118.331 € / TARJOUS ES. 110.000 € / VH. Kunnossapitoavustus myönnetään pysyvän asutuksen ulospääsytienä käytettävälle tielle, jonka vähimmäispituus on 200 m. Sauvon uuteen liikekeskukseen avataan matkailuinfo www.peimarin.fi Kaikki kohteet nähtävillä: etuovi.com sekä oikotie.fi Pertti Peiponen, LKV 0400 614 111 Tarmo Lindeman, LKV 050 5222 117 Päätykolmio lasitetulla parvekkeella. Hakulomakkeet sekä tarkemmat ohjeet kaupungin nettisivulta: http://paimio.fi/asiointi ja lomakkeet/lomakkeet tai kaupungin palvelupisteestä viraston aukioloaikana. Tyttäreni unohti ma 27.2. 0400 375 833 Jari Kutvonen p