Turun Tunnin Juna Oy:n projektijohtaja Annika Salokangas pitää tärkeänä, että arkeologiset kohteet selvitetään perusteellisesti suunnittelun yhteydessä. Peltokohteiden työt painottuvat viljelyn ja puintien johdosta syksyyn ja valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Seppo on kiltti sheltti SIVU 9. Jos esimerkiksi terassilaudan hinta on nelinkertainen entiseen nähden, se pistää miettimään rakentamista. . . Raaka-ainepula toi haasteita Ansion Sementtivalimo Oy:n toimitusjohtaja Ari-Pekka Ansio ei pidä Rakennusteollisuus RT:n ennusteita erityisen dramaattisina. Hankealueella on tehty arkeologinen arkistoja karttaselvitys vuonna 2010 sekä maastoinventointeja vuosina 2017–2020. Myös kulttuuriperintökohteita Koekaivausalueet sijaitsevat pelloilla ja metsissä. Selvitysten mukaan ratalinjalla tai sen välittömässä läheisyydessä – noin 50 metriä leveässä käytävässä – sijaitsee yhteensä kaksikymmentä kiinteää muinaisjäännöstä ja kolme kulttuuriperintökohdetta. Ari-Pekka Ansio Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsauksen mukaan rakentamisen määrä alkaa laskea ensi vuonna, mutta vielä varsin maltillisesti. Ansio kertoo, että sodan alkamisen jälkeen haastavinta heidän yritykselleen oli raaka-aineiden saanti. Paimiossa ei ole nyt niin paljon tonttitarjontaa kuin aikaisempina vuosina. Rakennusteollisuus RT arvioi suhdannekatsauksessaan, että rakentamisen määrä pysyy vielä tänä vuonna parin prosentin kasvussa, mutta ensi vuonna mennään vastaavan suuruista alamäkeä. Kaarinassa arkeologisia muinaisjäännöskohteita on viisi ja Paimiossa neljä. Tällä hetkellä harjateräs maksaa 1 400 euroa tonni, kun vuoden 2021 tammikuussa tonnihinta oli 420 euroa. NRO 40. . Kun tulo loppui, kesti aikansa löytää korvaavia toimittajia. – Viime vuosi oli meillä huippuvilkas. – Esimerkiksi harjateräksestä yli puolet tuli Venäjältä ja Ukrainasta ennen sotaa. Etenkin asuntorakentamisen määrän arvioidaan vähenevän ensi vuonna. Sauvossa on tullut viivästyksiä Sauvon kunnan rakennustarkastaja Tapani Raittila kertoo, että Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät selvästi kesämökkien ja omakotitalojen rakentamisessa. . – Kaivauksissa arkeologinen kohde tai sen osa tutkitaan järjestelmällisesti tekemällä koekuoppia ja -ojia. Vastamäki toteaa, ettei hänellä ole tarkkaa tietoa aloitusten lykkääntymisistä tai valmistumisten viivästyksistä rakennuskohteissa. . Tonttitarjonnalla oma vaikutuksensa rakentamiseen Paimion rakennustarkastaja Petri Vastamäen mukaan rakentamisen hiipuminen on selvästi näkyvissä kaupungissa. Metsäkohteiden työt tehdään kesän aikana. Korkea hinta on kuitenkin tullut jäädäkseen. . Ansio kertoo, että luonnollisesti myös heidän omien tuotteidensa hintoja on ollut pakko nostaa. Kulttuuriperintökohteet ajoittuvat yleensä 1800–1900-luvuille. Korjausrakentamiselle suhdannekatsaus ennustaa jopa kasvua. – Toki on niin, että rakentamisessa hintoja määrittelee kysynnän ja tarjonnan laki. – Meidän omassa toiminnassamme oli hetken hiljaista, kun Ukrainan sota alkoi. Siihen verrattuna rakennuslupien hakeminen on tänä keväänä selvästi hiljentynyt. – Osittain siihen vaikuttaa tonttitilanne. Rakentaminen pysynee plussalla ennen Ukrainan sotaa aloitettujen lukuisten asuntoja toimitilahankkeiden ansiosta. – Maanomistajille tiedotetaan kaivausten aloittamisesta ja sisällöstä henkilökohtaisesti eli kotiin lähetettävällä kirjeellä, Salokangas kertoo. – Sota tässä on kaiken takana, kun hinnat nousevat pilviin. Nyt on taas alkanut tulla tarjouspyyntöjä tälle ja ensi vuodelle. Pahimmillaan se aiheutti jopa pieniä häiriöitä tuotannossa. – Nyt käynnistyneillä koekaivauksilla selvitetään muinaisjäännösalueiden laajuus ja säilyneisyys, kertoo projektipäällikkö Vesa Laulumaa Museoviraston Arkeologisista kenttäpalveluista. – Rakennuslupia on haettu entiseen tapaan, mutta aloittaminen tai valmiiksi saattaminen on monessa tapauksessa viivästynyt. . Museovirasto ja Turun Tunnin Juna Oy kertovat yhteisessä tiedotteessaan, että päätökset varsinaisista tutkimuskaivauksista tehdään, kun ratasuunnitelmat ovat valmiit ja radan toteuttamisesta on tehty investointipäätös. Tällä hetkellä harjateräs maksaa 1 400 euroa tonni, kun vuoden 2021 tammikuussa tonnihinta oli 420 euroa. Tiettävästi joidenkin talopakettien toimituksia on kuitenkin siirretty myöhempään ajankohtaan. Kaarinassa ja Paimiossa yhteensä 9 kohdetta. Ukrainan sota kasvattaa kustannuksia ja luo epävarmuutta PAIMIO, SAUVO Jari Malm Rakentamisen suhdannenäkymät ovat selvästi heikentyneet Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kulttuuriperintökohteella tarkoitetaan kohdetta, jonka säilyttäminen on perusteltua sen historiallisen merkityksen ja kulttuuriperintöarvojen takia. Kirjeet maanomistajille Koekaivausten jälkeen jälkityöja raportointivaihe kestää muutamia kuukausia. Tehdyt havainnot, rakenteet ja löydöt dokumentoidaan tarkasti jatkotutkimuksia silmällä pitäen. Kaivauksia tehdään Kaarinan, Paimion, Salon, Espoon ja Vihdin kuntien alueilla. PERJANTAINA 3.6.2022 105. ANSION SEMENTTIVALIMO OY Ratalinjan muinaisjäännöskohteiden arkeologiset koekaivaukset alkoivat PAIMIO-KAARINA Perttu Hemminki Helsingin ja Turun välisen uuden junayhteyden suunnittelun yhteydessä selvitetään ratalinjan arkeologisia muinaisjäännöskohteita. OTA YHTEYTTÄ Maija Aro (02) 588 8652 maija.aro@kunnallislehti.fi Rakentamisen kasvu on hiipumassa . Korotukset ovat olleet 15–25 prosenttia eli varsin maltillisia, jos niitä vertaa moniin muihin tuotteisiin kuten esimerkiksi puutavaraan. . Suurimmat vaikutukset tulevat kustannusten noususta ja kasvavasta epävarmuudesta. Nyt tilannetta kuitenkin käytetään keppihevosena sellaisissa hommissa, joissa hintojen ei pitäisi kovin paljon nousta, Raittila harmittelee. Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muinaismuistolain perusteella. . – Jos asuntojen aloitusmäärä tippuu nykyisestä 47 000 asunnosta 35 000 asuntoon ensi vuonna, se on vielä normaalia hyvää tasoa. Ja tietysti vaikutuksensa on myös kustannusten nousulla ja materiaalien saatavuudella. vuosikerta 2,30 € Irtonumero www.kuntsari.fi ONKO TÄSSÄ SINUN ILMOITUSPAIKKASI. Työt käynnistyivät toukokuun lopulla ja jatkuvat lokamarraskuun vaihteeseen
Soita ja kysy lisää p. PUH. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 3.6.2022 Nappulaliiga 2022 DIVARI PELIT TIISTAISIN KHT SOIKALLA KLO 17.30 ALKAEN TREENIT SUNNUNTAISIN KLO 12.30-13.30 4-6 v LIIGA SUPERLIIGA 7-8v 9-11 v Nappulaliiga tutustuttaa lapset mukavan jalkapalloharrastuksen pariin. 0400 375 833 Markku Koistinen puh. Haen työlleni jatkajaa. klo 8-15). klo 19 Sami ja Kati Rauniolla, Silkkiläntie 191 Kahvitarjoilu. Tervetuloa! MTK-Sauvo-Karuna Kylvönsiunaaminen Paimiossa Keskiviikkona 8.6. KLO 18.00 LIPUT ENNAKKOON TICKETMASTER tai PAIKAN PÄÄLTÄ ETSIMME ROMUAUTOJA STUNT-TEMPPUIHIN PUH 0400-864 106 WWW.CRAZYDRIVERS.FI LIPUT 20-30 € PUUTARHASI PARHAAKSI MULLAT SAMILTA toimitettuna tai itse noutaen. 0500-760 658 EKOESKO YLI 30 v. Kahvitarjoilu, lämpimästi tervetuloa! Mtk-Paimio ja Paimion seurakunta KESÄKAUDEN AVAJAISET La.4.6. 02 473 1101 Av. rahti + kiuaspaketti 6 950 € 6 450€. ark. punamulta keittomaalit ja tiilikattomaalit www.ekoesko.fi Vuokraamme myös polttomoottori käyttöistä punamultaruiskua. ölkkh Paljun ostajalle pressukansi + rahti veloituksetta Kylpytynnyri 150 cm 1 395 € ölkkh Tynnyrisauna Alisa 853 sis. rahti + kiuaspaketti 6 950 € 6 450€ KESÄKAUDEN AVAJAISET La.4.6. klo 11–14 grillimakkaraa, mehua & kahvia Kylpytynnyri 170 cm 1 595 € Tarjoustuotteita rajoitettu määrä. klo 9-18, la 9-15, su 10-15 (Palvelemme la 4.6. 0400 670 397 Onnea Valmistuneille! Komeat kesäkukat kauniit ruusut sekä kaikki kukkakaupan palvelut! Kankaanrannalta kaikki juhliin KANKAANRANNAN PUUTARHA Sauvontie 1, SAUVO puh. Nappulaliigan pelataan oman asuinalueen joukkueessa. 0440 597 150 EKOESKO T:mi Taipalsaarentie, Kanunki, SALO KYLVÖSIUNAUS to 9.6. AITO SUOMALAINEN CRAZY DRIVERS STUNT SHOW HUIKEA MOOTTORISHOW KOKO PERHEELLE AUTOKOLARIT TULITEMPUT MOOTTORIPYÖRÄSHOW TRIALSHOW TAITOAJOT RAGING BULL MONSTER TRUCK Paimio, ajoharjoittelurata MA 6.6. ölkkh Paljun ostajalle pressukansi + rahti veloituksetta Kylpytynnyri 150 cm 1 395 € ölkkh Tynnyrisauna Alisa 853 sis. klo 18 Helavuorentilalla (Sukselantie 245). klo 11–14 grillimakkaraa, mehua & kahvia Kylpytynnyri 170 cm 1 595 € Tarjoustuotteita rajoitettu määrä. PYYDÄ ESITTELY JA VOITA 10.000€ REMONTTI! IKKUNAT & KATTO (02) 4358 006 • WWW.KYMPPI-KATTO.FI KY MP PI KA TO N JOU STAVA T MAKSUEHDOT KATT ORE MO NTT IISI • KYM PPI KATO N JOUS TAVA T MAK SUE HDO T KAT TOR EM ON TT IIS I • Jopa Jopa 99 euroa/kk euroa/kk 99 IKKUNAT & KATTO Aki Härkönen 0400 317 790 Markku Koistinen 0400 670 397 Pyydä esittely ja voita 10.000€ remontti! • Jalo-teräskatto ”Kattojen Kingi” • Energiaikkunat & -ovet • Joustava rahoitus • Asennus avaimet käteen Peetu Karlsson puh
7,55 €/pkt Lotus Emilia valkoinen talouspaperi 8 rl 5 50 € Norm. 2,15€/pkt Tarjoukset voimassa 12.5.-12.6.2022 6 00 KPL 6 99 KG TARJOUKSET VOIMASSA PE–SU 3.–5.6.2022 ellei toisin mainita. 5,99€/pkt Lotus Nessu 100 kpl 1 99 € Norm. • PALVELEMME: MA–LA 7–23 SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2 21530 PAIMIO LIHAMESTARIN GRILLIPIHVIT POSSUN ULKOFILEESTÄ Suomi, myös maustettuna ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI Suomi PIONIKIMPPU 3 kpl LEIPOMO TRUBE, KUOPIO VOILEIPÄKAKKU 400-500 g (2,59-3,24/kg) Kausi vaihtuu! Talvivaraston tyhjennys Perinteistä ja hyvää Omasta savustamosta, meillä tehty! VARHAISPERUNA TIMO PLUSSAKORTILLA VALIO PALAVOI 500 g Rajoitus: 2 kpl/talous ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARA 400 g, Suomi (4,88/kg) PLUSSAKORTILLA COCA COLA VIRVOITUSJUOMA 24 x 0,33 l (0,96/l) sis.pantin 2,40, rajoitus: 2 pkt/talous 9 99 KG 9 99 24-PACK 1 95 PKT Muista valmistuneita Kesän satoa Iso erä kukkia 10€/kimppu Makea Myös palana 10 50 3 00 PRK Meiltä tehty Rymättylästä! Original Pakattu ihanaan kesäkassiin! Kevään uutta satoa! Meiltä tehty Uutuus LOTUS SOFT EMBO WC-PAPERI 16 rl ja EMILIA TALOUSPAPERI 8 rl HK AMERIKAN PEKONI 170 g (8,82/kg) Yksittäin 2,39 pkt 2 PKT HAARAKALLION TILA, SAUVO PERUNASÄKKI 5 kg, Nicola (0,56/kg) KURJESSUON TILA, PAIMIO KANANMUNA 10 kpl, n.580 g (2,58/kg) VASTA SAVUSTETTU KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi 6 99 10 95 10 00 10 00 12 95 10 00 2 59 1 99 KASSI KPL KPL KPL 11 95 KG 14 95 KG KPL PKT KG 1 29 KG 1 39 RS 2 79 KG 3 00 PS 14 95 KG LEIPOMO SALONEN, TURKU RUNSAS LEIPÄKASSI LEIPOMO ELONEN MANSIKKA& KINUSKITÄYTEKAKKU 800 g, Suomi (13,69/kg) VARHAISPERUNA Ruotsi PLUSSAKORTILLA CHOCO GRANDEJÄÄTELÖMONIPAKKAUS 6 x 85 g (5,88-6,25/kg) PLUSSAKORTILLA ARVID NORDQVIST SUODATINKAHVI 500 g Ilman korttia ja yksittäin 6,45 pkt PLUSSAKORTILLA ATRIA KANAN FILEESUIKALEET 250-300 g, Suomi (8,33-10,00/kg) ATRIA VILJAPORSAAN ULKOFILEE Suomi HUNAJAMELONI Espanja DUNNE KIRSIKKATOMAATTI 250 g, Suomi (5,56/kg) t. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 3.6.2022 Lotus tarjoukset! Lotus Soft Embo wc-paperi 16 rl 6 95 € Norm. Tuotteita runsaat mutta rajoitetut erät. K-Supermarket Paimio Palvelemme JOKA PÄIVÄ klo 23.00 asti! Tervetuloa! YHTEENSÄ 2 PKT Juhlaerä Juhlaerä Juhlaerä Kevään uutta satoa! Kesän Superpäivät! Onnea valmistuville! Läheltä Läheltä Läheltä Koko juhlaväelle 2 PKT 2 kimppua 2 PKT 4 RS
Plus että kaikki tämä on suoritettava oluttölkki kädessä. Kysely tehtiin viimeksi vuosien 2019–2020 vaihteessa, jolloin koronaa ei vielä ollut. Sillä aikaa kun miehet freestyleörveltävät, on naisten tehtävänä huolehtia näiden ”luomakunnan kruunujen” turvallisuudesta ja valveilla pysymisestä. Sen päätyttyä suurin osa väestä on käsittääkseni jo palannut työpaikalle. Huomattavaa edistystäkin on vuosikymmenten saatossa tapahtunut. Viime sunnuntaina tankatessani autoa Sastamalassa kuulin nuorukaisen sanovan kaverilleen, että ”jos Suomi voittaa, niin otan kunnon kännit”. Tutkimuksessa mukana olleiden toiveista selvisi, että suurin osa kaipasi mahdollisuutta työskennellä etänä. Sitten hän totesi ottavansa kännit – ja rokulipäivän töistä – siinäkin tapauksessa, että Suomi häviää. Niitä voivat olla esimerkiksi kiire, byrokratia tai roolien väliset ristiriidat. Kaipa päävoittoa juhlivassa härmäläisessä kimppalotto-porukassakin syntyy illan mittaan muutama tappelu. Nyt etätyösuositusten aika on ohi, ja ihmiset ovat voineet palata töihin, mutta osaa jatkaa silti etätöitä. Mutta rankalla ja päämäärähakuisella ryyppäämisellä on silti outoja ja huolestuttavia sivujuonteita. – Toimimme silloin alueellisen etätyösuosituksen mukaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö juhannuksen ruokapöydässä voisi nauttia viiniä ja saunan kuistilla hyvää kotimaista olutta. Mukana oli 4 176 vastaajaa. O tempora, o mores!. Nuoret työntekijät suosivat etätöitä, mutta lapsiperheille lähityö on mieluisampaa. Tutkimuskysely tehtiin seitsemällä työpaikalla vuoden 2021 syksyllä. . JUHA TUOMI Etätyö vs. Jääkiekon maailmanmestaruus on iloinen asia, eikä ylenpalttiseenkaan juhlintaan pitäisi suhtautua kovin puritaanisella asenteella. Tai C) kiivettävä johonkin korkeaan paikkaan. Onko kyse siitä, että kun kaukalossa on nähty sankaruutta, niin sitä janotaan hieman itsellekin. On hyvä katsoa myös peiliin, jollei ihmisiä näy toimistolla. Työpaikan voimavarat vetävät lähityöhön Tutkimuksen mukaan etätyöhalut kasvavat, jos työpaikalla on työhyvinvointia ja työn sujuvuutta haittaavia tekijöitä. On työpaikan johdon asia kehittää työoloja sekä johtamista ja panostaa työhyvinvointiin, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen sanoo. Se ei ole helppo rasti. Työpaikan hyvät olosuhteet puolestaan houkuttelevat lähitai hybridityöhön. Melko hämmentävää. Kun punalamppu syttyy jatkoajalla kotijoukkueen hyökkäyksen päätteeksi, niin monen kannattajan päässä pimenee. – Jo ennen koronaa meillä on tapauskohtaisesti ollut mahdollisuus sopia esimiehen kanssa etätyöstä. Ja uusi kysely on juuri nyt meneillään. Kiinnostus etätyöhön vähenee silloin, jos työpaikka tarjoaa sellaisia voimavaroja kuin hyvää vaikutusmahdollisuutta työhön, palvelevaa johtamista ja reiluja käytäntöjä. Alkoholin ylenpalttinen ryystäminen ison otteluvoiton jälkeen on vakava päähänpinttymä enää vain osalle kansasta. Kunnian laakerit kuitenkin kuihtuvat kulmille viimeistään EA-polilla. On hyvä katsoa myös peiliin, jollei ihmisiä näy toimistolla. Korona-aika teki etätyön tutuksi monille. – Monilla työpaikoilla pohditaan, miten ihmiset saadaan toimistolle. Voimavaroja ovat myös yhteenkuuluvuus työpaikan ja esimiehen kanssa. konttorityö. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen Tutkimusprofessori Jari Hakasen mukaan nuoret työntekijät suosivat etätöitä. Vähintäänkin uhota. Hulkkonen kertoo, etteivät kaupungin työtyytyväisyyskyselyt kerro, millaisia ajatuksia etätyö korona-aikana herätti. . Niin valtava, ettei kupoli illan mittaan pelkästään himmene, vaan kenties sammuu kokonaan. Vaikka kaikki saavat saman miljoonan kuin muutkin. Mitään täsmällistä tietoa ei ole, koska emme pidä etätöiden tekemisestä tilastoa, henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen kertoo. Sauna, sisu, perkele ja niin poispäin. Omituisinta on, että vaikka kaikki ovat riemuissaan, niin silti pitää jossain vaiheessa myös tapella, ainakin hiukan. Todettakoon, että edellä mainittu koskee vain miehiä. Kuitenkin vain alle viidesosa vastaajista halusi kokoaikaista etätyötä. Mihin perustuu esimerkiksi se, että jääkiekon arvokisavoiton jälkeen on A) otettava paita pois ja B) etsittävä jostakin vesiallas tai muu jorpakko ja mentävä ”uimaan”. Kaupunki edellyttää myös lähityötä Paimion kaupungilla on kaikkiaan noin 500 työntekijää. On työpaikan johdon asia kehittää työoloja sekä johtamista ja panostaa työhyvinvointiin. KUNNALLISLEHTI perjantaina 3.6.2022 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 PERJANTAI PÄÄKIRJOITUS PERTTU HEMMINKI perttu.hemminki@kunnallislehti.fi Raskas työkuorma ajaa etätyöhön PAIMIO, SAUVO, KAARINA Jari Malm Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kuormittava työ kasvattaa etätyöhaluja. Normaaliajan lähtökohtana kuitenkin on, että kaikki käyvät myös lähityössä. Onko se sitä suomalaisuutta. Tai ainakin tulee suunnaton jano. Heistä runsas kymmenesosa eli lähinnä hallinnollisia töitä tekevät olivat korona-aikana etätöissä. Hyvät ja huonot. Juhannuksenakin yhä useampi panostaa nykyisin mieluummin keskusteluihin ja mukavaan rauhalliseen tunnelmaan kuin ojanpyörtänöllä makoiluun. Miten ihmiset saadaan takaisin työpaikoille. Molemmissa on puolensa
– Kun koulut loppuvat työt oikeastaan vasta alkavat, Katava toteaa. Sen sijaan pari tavaratyyppiä on sellaisia, jotka muistetaan noutaa. Kaikki menoerät huomioiden sosiaalija terveyslautakunnan toimintakatteen ylitys on Sauvossa vuoden 2021 osalta 527 849 euroa. Lukuvuoden päättyessä kouluun jää kasoittain löytötavaroita, joita on lahjoitettu muun muassa ukrainalaisille pakolaisille. Sauvon kunnanhallitus päätti viime viikolla, että Sauvon Vesihuolto Oy:n yli kahden miljoonan euron suuruinen velka siirretään ”sijoitukseksi omaan pääomaan”. Tässä on Hakan takki, jonka joku on unohtanut kouluun, vahtimestari Mauri Katava esittelee löytötavaroita. Sen jälkeen vesiyhtiö on ottanut lisää lainaa Sauvon kunnalta niin, että lainamäärä kohosi 2 009 614 euroon. – Aika harvoin tavaroita ja vaatteita tullaan hakemaan, ihmiset ehkä luulevat vain, että tavara on hävinnyt jonnekin, eikä niitä ymmärretä tulla täältä kyselemään, Katava sanoo. Koulut loppuvat mutta eivät hiljene Vaikka lukuvuosi päättyy lauantaina ja koulut hiljenevät oppilaista, ei Vistan koulu kuitenkaan tyhjene. – En tiedä, onko ihmisillä nykyisin niin korkea elintaso, ollaanko välinpitämättömiä, vai eikö kehdata tulla penkomaan, mutta löytötavarat ovat olleet ongelma jo vuosikausia, hän jatkaa. – On merkkivaatteita, kuten Helly Hansenin takkeja. Säkkikaupalla löytötavaroita PAIMIO Jaana Pakarinen – Löytötavaroista arviolta vain noin 10 prosenttia haetaan pois, muut kerääntyvät tänne, Vistan koulun vahtimestari Mauri Katava harmittelee. Lisämääräraha jakautuu tehtäväalueille seuraavasti: Sosiaalityön tehtäväalue 205 364 euroa. Sauvon kunnanhallitus on jatkanut lainanlyhennysvapaata 31.12.2021 asti. Sauvon kunnanvaltuusto myönsi sosiaalityön tehtäväalueelle 191 500 euron lisämäärärahan vuodelle 2021 kokouksessaan 13.12.2021, mutta lisämääräraha ei riittänyt kattamaan syntyneitä kustannuksia. Vanhuspalvelujen kohdalla Sauvon rahat riittivät viime vuonna hyvin. Tänä keväänä valtava määrä löytötavaroita lahjoitettiin jo ukrainalaisille pakolaisille. Vaihtoehtoja oli käytännössä vain kaksi: joko kunnanhallitus myöntää Sauvon Vesihuolto Oy:lle lainanlyhennysvapautuksen tai että vesiyhtiön velka siirretään sijoitukseksi omaan pääomaan. Löytötavaroista löytyy välillä kokonaisia urheilukassillisia tavaraa. Lahjoituksia ukrainalaisille Lukuvuoden viimeisellä viikolla löytötavarat ovat usein esillä, jolloin oppilaat ja heidän vanhempansakin voivat käydä niitä penkomassa. Kesän aikana ylimääräisistä löytötavaroista kuitenkin pyritään pääsemään eroon. Katava kertoo, että vielä kesälläkin kadonneita tavaroita pääsee noutamaan kunhan vain soittaa hänelle ensin. Vanhustyön kohdalla toimintakatteen alitus oli 142 837 euroa. Sauvo ostaa perusterveydenhuollon palvelut Paimion-Sauvon kansaterveyskuntayhtymältä. Usein olemme myös lahjoittaneet tavaraa ihmiselle, kuka vie niitä Viroon, Katava kertoo. Sauvon Vesihuolto Oy:n ja Sauvon kunnan välisessä luottosopimuksessa on 31.12.2014 sovittu kolmesta lyhennysvapaasta vuodesta. – Näitä tulee säkkikaupalla, eikä meillä ole tilaa kaikkea säilyttää, Katava kertoo. – Täällä on koko kesän henkilökuntaa paikalla, Katava kertoo. 02 5888650/toimittajat Sauvo joutuu yhä paikkailemaan viime vuoden talousarviota SAUVO Sauvon kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää sosiaalija terveyslautakunnalle yhteensä 666 394 suuruisen lisämäärärahan vuoden 2021 talousarvioon. . Luistimia löytyy ja kokonaisia urheilukasseja, hän kertoo. Lisämäärärahan tarve johtuu terveyspalveluiden kustannusten kasvun lisäksi lastensuojelun sijaishuollon kustannuksista sekä vammaispalvelun laitoshoidon kustannuksista. Hän itse on muun muassa ottamassa vastaan ensi syksyn koulukirjoja ja koulutarvikkeita, joita jaetaan eri luokille. Kyse on siitä, että Sauvon Vesihuolto Oy on yhtiön perustamisen yhteydessä ottanut lainaa Sauvon kunnalta 1 901 614,09 euroa. Lisäksi esimerkiksi oppilaiden matkakortteja ladataan kesän aikana. Jos näyttää tutulta, käy hakemassa omasi Vistan koululta. Myös kotiavaimia vahtimestarin löytötavaroista löytyy kymmenittäin ja arvotavaraakin, kuten koruja. KUNNALLISLEHTI perjantaina 3.6.2022 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. Sauvon vesiyhtiön miljoonavelasta tuli ”sijoitus omaan pääomaan” SAUVO Perttu Hemminki Sauvon kunta tukee omistamaansa vesiyhtiötä merkittävästi jatkossakin. – Kadonneet kännykät ja kuulokekotelot tullaan kyllä usein hakemaan takaisin, Katava kertoo. – Löytötavaroita tulee tänne viikoittain, Katava kertoo. Erikoissairaanhoidon palvelut ostetaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä. Ensimmäinen lyhennys olisi pitänyt suorittaa 31.12.2018, kuitenkin niin, että korko (2 prosenttia) on maksettu. Tunnistatko oman avaimesi. – Alanteen tilalle vietiin 4–5 säkillistä vaatteita sekä pari pahvilaatikollista tavaraa. . Sauvon Vesihuolto Oy:n taloudessa ei ole nähtävissä sellaista muutosta, että lainanlyhennykset olisivat mahdollisia. Kännykät haetaan Eniten löytötavaroissa on vaatteita, joita kukaan ei enää näytä kaipaavan. Tyypillisimmät löytötavarat ovat Katavan mukaan hanskoja, pipoja ja takkeja. Terveyspalvelujen tehtäväalue 461 030 euroa
Eläköön siis kirjat, kirjastot! Ja eläköön uusi ahmimisikäni, jonka toivon alkavan tänä kesänä yhtä vapaamielisenä kuin lapsena. – Projektin piiriin olisikin hyvä hakeutua jo hyvin varhaisessa vaiheessa; tilalla tai yrittäjällä ei tarvitse olla kriisiä, hän sanoo. LUKIJAN KUVA Louhisaari kutsuu marsalkan muistojuhlaan Askaisissa vietetään kahden vuoden tauon jälkeen Suomen Marsalkka Mannerheimin muistojuhlaa. Kartanon kahvila palvelee normaalisti. Jos kirjan päähenkilö on räkänokkainen, valehteleva poika, se kertoo ”ihmiseksi kasvamisesta”, onhan hän mies. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela on kehittänyt Välitä viljelijästä -projektin. – Toivon, että maatalousyrittäjät ottavat yhteyttä matalalla kynnyksellä. Lukuhuumassani tartuin myös L.M. Projektityöntekijän työ on luottamuksellista ja maksutonta. Ratkaisuja on aina helpompi löytää varhaisessa vaiheessa, ja toisaalta talouden ja jaksamisen ongelmat luovat helposti kasvavan negatiivisen kierteen, jos niiden annetaan jatkua. Juhlaan kuuluu kenttälounas Louhisaaren kartanon kahvilan alueella. Lisätiedot: https://www. Tai pitäisikö nykyään puhua ihan vain klassikoista. Hernekeittoa voi myös ostaa mukaan. Välitä viljelijästä -projektin tärkein apu maatalousyrittäjille on projektityöntekijän kokonaisvaltainen työ yrittäjän tilanteen kartoittamiseksi, avun etsimiseksi ja ratkaisukeinojen löytämiseksi. Ajankohta on sunnuntai 5.6.2022 klo 12.00 alkaen, ja tapahtumapaikka on Louhisaaren kartanolinnan puisto, jonka keskiössä sijaitsee Mannerheimin muistopaasi. Muistaakseni ne eivät silloin herättäneet minussa kovin suurta kiinnostusta. Viljelijäväestölle tarjolla hyvinvointiapua Kun maatalousyrittäjien työsarka ja toimintaympäristön muutos käy viljelijöille liian raskaaksi, tarvitaan täsmäapua. Timo Väntsi Kirjoittaja on Sauvosta kotoisin oleva teatterintekijä. Pöllöpoika, kohta saa jyrsijät varoa! Lukijan kuva oheisteksteineen tulee tällä kertaa Reijo Juustilta. Monet asiat ovat ainakin Montgomeryn luoman yli sadan vuoden takaisessa Anna Shirleyn maailmassa yllättävän moderneja. Ei edes silloin, kun kirjakassiin meni Tarzanin kanssa Angelika ja sulttaani (sehän on varsin jännä seikkailu, eikö?). Oma ahmimisikäni ruokkii minua edelleen, sekä työssäni että elämässäni. Avun saaminen alkaa yhteydenotosta projektityöntekijään. KUUKAUDEN KUVA Paimion Kamerakerhon ”Kuukauden kuva” tulee tällä kertaa Kenneth Strömbergiltä. Näinkö ajattelemme. Jos päähenkilö on puhelias ja rämäkkä tyttö, kirja kertoo ”naiseksi kasvamisesta”. Vihervaaran Anna on minusta ennen kaikkea koskettava kuvaus ihmiseksi kasvamisesta. Minun ahmimisikääni tyydytti aikanaan ansiokkaasti Sauvon kirjasto, jonka hyllyiltä hain jatkuvalla syötöllä luettavaa. Tänä vuonna perinteisen hernekeittolounaan on järjestänyt Turun Sotaveteraanien muonitusjaosto. Anna-kirjat ovat niin sanotun tyttökirjallisuuden klassikkoja. Osa tuli luetuksi loppuun, osa useampaan kertaan, osa jäi kesken. Kuvitellaan. Juhlan ohjelma noudattelee perinteistä muotoa. Varhaisten tyttökirjojen tavoite oli kasvattaa tyttöjä äitiyteen ja perheenemännyyteen, mutta itse asiassa monet tunnettujen tyttökirjojen nimihenkilöt ovat rohkeita oman tiensä kulkijoita, koulutuksesta unelmoivia ja ihmissuhteissaankin omanlaisiaan. mela.fi/maatalousyrittajat/ valita-viljelijasta/. kirkkoherra, rovasti Ilkka Järvinen. Löysin nämä tarina-aarteet uudestaan näin keski-ikäisenä, ja huomasin, miten ihmeen hienosti siinä kuvataan nuoruutta, luontoa, oman paikan etsimistä, kyläläisten erilaisia luonteita, ja ihmetellään maailman menoa. Montgomeryn kirjoittamiin Anna-kirjoihin. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 3.6.2022 KOLUMNI KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina Sitä ikää, kun alakouluikäinen lapsi rupeaa sujuvasti lukemaan ja kirjallisuuden maailma aukeaa rytinällä, sanotaan ahmimisiäksi. Juhlapuheen pitää valtiosihteeri Risto Volanen. Jälkikäteen muistellen nappasin hyllystä ihailtavan ennakkoluulottomasti kirjoja: nuorten romaaneja, tietokirjoja, poikakirjoja, tyttökirjoja, aikuisten romaaneja, sarjakuvia… Kukaan ei tullut sanomaan, että sinun ei kuulu ottaa tuollaisia kirjoja. Myös ulkopuolinen henkilö voi viljelijän luvalla olla yhteydessä projektityöntekijä Lauri Posoon. Tilaisuus on pitkään ollut kesän avaus varsinaissuomalaisille ja osin kauempaakin tulleille sotiemme veteraaneille sekä heidän ystävilleen ja tukijoilleen. Laivaston Soittokunta ja Turun Sotaveteraanien Perinnekuoro esiintyvät. Haluan uuden ahmimisiän Osa tuli luetuksi loppuun, osa useampaan kertaan, osa jäi kesken. Se jatkaa Menestyvä maatilayritys -hankkeen tilakohtaista työtä maakunnan maatalousyrittäjien auttamiseksi. Hän on antanut hyväntuuliselle keväiselle kuvalleen nimen ”Skeittaajat”. Anna pohdiskelee jopa naispappeutta ja naisten äänioikeutta, joka ei Annan maailmassa vielä ollut mahdollista. Järjestelyistä vastaavat Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiiri ja Sotainvalidien Veljesliiton Varsinais-Suomen piiri. Jaoston toivomus on, että varattaisiin käteistä rahaa mukaan, koska korttimaksu ei ole mahdollinen. Tilaisuus on avoin kaikille. Kenttähartauden toimittaa tänä vuonna Nousiaisten vt. Hui hai
040-8463 000 rudolfina@rudolfina.fi | www.rudolfina.fi MERELLE OHOI... Viimeisimpien laskelmien mukaan kuntayhtymän nettovarallisuus on noin 2,2 miljoonaa euroa, josta Paimion osuus on noin 74 prosenttia ja Sauvon osuus noin 26 prosenttia.. 31.3.2022 CO2raportti Sidonnaisuusilmoitukset Valtuutettujen kirjalliset aloitteet PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, asetetaan yleisesti nähtäväksi Paimion kaupungin www-sivuille tiistaina 14.6.2022. Sauvon kunnan varhaiskasvatuksen tehtäväalueella on yksi määräaikainen varhaiskasvatuksen opettaja irtisanoutunut 1. Sauvon kunnanhallitus myönsi viime viikon kokouksessaan täyttöluvat näille kolmelle toimelle. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisusta (hallintolaki 62 a §). 02 588 8652 maija.aro@ kunnallislehti.fi RAIJA p. Paimion ja Sauvon tehtävä päätös kuntayhtymän purkamisesta . Lapset 4-12v. Sauvon kunnanhallitus katsoo, ettei perustetta määräaikaisuuden jatkamiselle ole. LOUNASRISTEILYT AIRISTOLLE ti-la klo 13.00 2h 33€ PÄIVÄLLISRISTEILYT AIRISTOLLE ti-la klo 16.00 2h 33€ ILLALLISRISTEILYT NAANTALIIN ti-la klo 19.00 3-3,5h 42€ PELKKÄ RISTEILY klo 13-15 tai 16-18 14€ • klo 19-22,30 20€ TIEDUSTELE JA VARAA, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. 02 588 8653 raija.kirveskari@ kunnallielehti.fi Ilmoitusasioissa SINUA palvelee Kesäkuussa pe 17.6. Sote-voimaanpanolain mukaisesti kuntayhtymän toiminta siirtyy olennaisilta osiltaan hyvinvointialueelle, eikä kuntayhtymässä käytännössä ole enää sen jälkeen toimintaa. Toiminnan ja omaisuuden siirrot tulevat vaikuttamaan kuntien, kuntayhtymien ja näiden määräysvallassa olevien yhteisöjen toimintaan ja talouteen. Kuntayhtymän purkamista varten on laadittu alustava purkamissopimusluonnos. Aamuja iltapäiväohjaajan toimea on hoidettu Sauvossa määräaikaisesti. puoleen hintaan, alle 4 v. Jotta toimi on mahdollista täyttää nopeasti ja sujuvasti, tulee siihen liittyvä rekrytointi käynnistää mahdollisimman pian. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Tasokkaita risteilyjä maailman kauneimpaan saaristoon! SAARISTOLAIVA m/s RUDOLFINA Aurajoki Turku puh. Samalla sosiaalija terveydenhuollon tehtävät ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyvät kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Lapset 4-12v. ilmestyy Kunnallislehden lisäjakelu kesälehti SAUVON KUNTA Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU Kokousaika 6.6.2022 klo 18.30 Kokouspaikka Seurala 17 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 § Pöytäkirjantarkastajien vaali 19 § Sauvon kunnan strategia 20 § Sauvon hyvinvoinnin vuosikertomus 2021 21 § Sauvon kunnan hyvinvointikertomuksen hyväksyminen 22 § Lisätalousarvio, sosiaalija terveyslautakunta 23 § Vuoden 2021 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen 24 § Arviointikertomus vuodelta 2021 25 § Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 26 § Henkilöstökertomus 2021 27 § Tietotilinpäätös 2021 28 § Sauvon Merihelmen ranta-asemakaava 29 § Tonttien luovutusehtojen laatiminen 30 § Osavuosikatsaus 31 § Valtuustoaloite, matkaparkin perustaminen 32 § Valtuustoaloite, joukkoliikenteen lisävuoro 33 § Mahdollisesti esille tulevat kiireelliset asiat 34 § Ilmoitusasiat 35 § Valitusosoitus Sauvossa 31.5.2022 Erkki Paaskunta Puheenjohtaja www.kuntsari.fi Sauvo myönsi täyttöluvan kolmelle toimelle SAUVO Sauvossa täytetään lähiaikoina yksi varhaiskasvatuksen opettajan toimi, perhetyöntekijän vakinainen toimi ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjaajan toimi. maksutta. puoleen hintaan, alle 4 v. Suunnitelmasta vastaavalla on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä LjMTL 16 §). Upea Risteilykausi alkanut! MAIJA p. Päivällisristeily Naantaliin klo 14-17.15 50€ Suositut perinteiset JUHANNUSRISTEILYT TIEDUSTELE JA VARAA, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Varsinais-Suomen ELY-keskus käsittelee suunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Lounasristeily Airistolle klo 14-16 42€ Päivällisristeily Naantaliin klo 17-20.15 52€ Kokkoristeily Naantaliin klo 21-01 62€ JUHANNUSPÄIVÄNÄ LA 25.6. Purkamiselle ei ole vaihtoehtoa. Näiden kolmen toimen täyttäminen ei lisää Sauvon kunnan työntekijöiden kokonaismäärää. risteilyn ja buffet-pöydän, juomat erikseen. Kuulutus on julkaistu tietoverkossa ELY-keskuksen verkkosivuilla 3.6.2022. PAIMIO Perttu Hemminki Uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Valmistuttuaan suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta (LjMTL 27 §). Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen ilmaisemiseen suunnitelmasta (LjMTL 27 § ja valtioneuvoston asetus maanteistä 3 §). Hinnat sis. Tästä syystä Paimion-Sauvon kansanterveys-kuntayhtymän yhtymähallitus esittää jäsenkuntien eli Paimion ja Sauvon valtuustoille kuntayhtymän purkamista ja purkusopimuksen hyväksymistä. Hinnat sis. Kokouskutsu kokonaisuudessaan ja esityslista: https://www.paimio.fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/ kuulutukset/ Kokousta voi seurata ajantasaisena tai tallenteena Paimio-TV:stä www.paimio.fi/uutishuone/paimio-tv ely-keskus.fi KUULUTUS SUUNNITTELUN ALOITTAMISESTA Maantien 181 parantaminen rakentamalla kiertoliittymä Saustilantien ja Karunantien liittymään, Sauvo, tiesuunnitelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ELY-keskus) aloittaa tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen. Lisätietoja antaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta projektipäällikkö Aku Reini, puh, 0295 022 190 ja aku.reini@ely-keskus.fi. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa https://www.ely-keskus.fi/tietosuoja-ja-henkilotietojen-kasittely. Huomioimme turvavälit! AATTONA PE 24.6. Perhetyöntekijän toimi on vapautumassa kunnassa kuluvan vuoden elokuussa. KUNNALLISLEHTI 7 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS Kokousaika: Keskiviikko 8.6.2022 klo 18.00 Kokouspaikka: Paimion kaupungintalo, Paimiosali KÄSITELTÄVINÄ ASIOINA MM: Vistan osayleiskaavan osittainen kumoaminen Vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021 Henkilöstöraportti 2021 Paimion Sauvon kansanterveyskuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2021 Kuntastrategian 2022-2026 laadinta Hallintosäännön muutokset, sivistysja vapaa-aikalautakunta Hallintosäännön muutokset, koulutuslautakunta Hallintosäännön yleisiä muutoksia Talousarvion 2022 muutokset, Ukraina-kulut Talousarvion toteutuminen 1.1. kesäkuuta 2022 alkaen. . Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallitus huolehtii loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi keskenään muusta järjestelystä. Siinä todetaan, että kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien mukaisessa suhteessa. Paimion osuus noin kolme neljäsosaa. Varat jaetaan peruspääomaosuuksien mukaisessa suhteessa. maksutta. Paimion-Sauvon kansanterveys-kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kun valtuustot ovat hyväksyneet loppuselvityksen, katsotaan kuntayhtymä purkautuneeksi. Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiassa (LjMTL 16 § ja 27 §). risteilyn ja buffet-pöydän, juomat erikseen
– Kaverit ovat lähetelleet paljon viestejä ja onnitteluja, mikä tuntuu erittäin mukavalta. Kausi oli ennätyspitkä. MM-kultamitalisti Niklas Friman iloitsee voitosta, mutta pitää nyt lomaa jääkiekosta. Molemmat joukkueet – kaksi turnauksen selkeästi parasta – olisivat voineet hallintajaksojensa kuluessa kääntää pelin itselleen jo varsinaisella peliajalla. Kuntayhtymän tilinpäätös jäsenkuntien hyväksyttäväksi PAIMIO-SAUVO Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän yhtymähallitus oli koolla toukokuun loppupuolella. Vaikeinakin hetkinä oli sellainen tunne, että peli on keskeisiltä osiltaan aika hyvin hallussa. Friman kiittää myös Suomen valmennusta. Mutta pelkästään omin avuin ei huipputason urheilumenestystä saavuteta. Niklas Frimanin kiekkoiluuran toistaiseksi pisin pelikausi päättyi viime sunnuntaina maailmanmestaruuteen ja kultajuhlintaan. Moni on ollut tosi iloinen mun puolesta. Pikkupojasta saakka Friman on ollut intohimoinen jääkiekkopelien katsoja. Merihelmen ranta-asemakaava on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 5.4.–4.5.2022 Sauvon kunnanvirastossa sekä kunnan nettisivuilla. Se on tullut Sauvon kunnan tekniseltä ja ympäristölautakunnalta. Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Ranta-asemakaavaehdotuksesta ei ole jätetty mielipiteitä, Yksi lausunto on annettu. Yhtymähallitus päätti tuolloin, että kuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2021 jätetään jäsenkuntien kunnanvaltuustojen hyväksyttäväksi. Samaan aikaan yhtymähallitus jätti korjatun ja allekirjoitetun tilinpäätöksen tilintarkastajalle. . Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella. 54 700 euron suuruinen ylijäämä vuodelta 2021. Jokaisen maailmanmestarin tai olympiavoittajan – Friman kuuluu nyt kumpaankin kategoriaan – menestyksen taustalla on paitsi synnynnäinen lahjakkuus myös valtava määrä uutteruutta, työtä, tahtoa ja paloa. Käytännössä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuustai noutokoulutusta. päivään saakka. Luonnossa on nyt pesimärauha Suomalaiset liikkuvat nyt innokkaasti luonnossa, mutta siellä liikkuessa pitää muistaa pesimärauha. Vielä ei ole tullut fyysistä väsymystä, mutta kyllä se varmaan pian tulee. Niklas Friman kuvassa keskirivillä keskellä: puku päällä olevan manageri Jere Lehtisen ja C-kirjaimen olkaansa saaneen kapteeni Valtteri Filppulan välissä & yläpuolella. Valmennus löysi kullekin pelaajalle oman luontevan roolinsa. – Valmennus löysi kullekin pelaajalle oman luontevan roolinsa saaden jokaisesta kentällisestä parhaan tehon irti. Kaavatyön tavoitteena on osoittaa suunnittelualueen kiinteistölle rantaosayleiskaavan mukainen maatilan talouskeskusten rakennuspaikka ja sille erillinen saunarakennuksen rakennusala sekä osoittaa suunnittelualueen luoteisosaan kaksi omarantaista lomarakennuspaikkaa. He ovat jaksaneet tsempata päivittäin. Jokaiselta olen oppinut jotain, Friman sanoo. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla. Mutta nyt on ollut hienoa päästä pitkästä aikaa kotiin lepäilemään. Tilinpäätös hyväksyttiin yhtymähallituksessa vähäisin muutoksin. Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. Myös kissan irtipito ilman valvontaa omistajan ja haltijan pihapiirin ulkopuolella on kielletty, eikä lupaa siihen voi antaa. Merihelmen rantaasemakaava valtuuston hyväksyttäväksi SAUVO Sauvon kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Merihelmen ranta-asemakaavaehdotus hyväksytään. – Suurimman kiitoksen ansaitsevat kuitenkin perhe ja kihlattu. Maastossa liikuttaessa koira on pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä. Ikimuistoista juhlahumua. – Voiton jälkeen oli aika spesiaalit pari päivää. PASI MENNANDER . Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset, muistuttaa Riistakeskus tiedotteessaan. Jos kissa poistuu pihapiiristä ilman valvontaa, se on heitteillä. Iso kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet. . – Me uskottiin itseemme ja luotettiin omaan peliin. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 3.6.2022 TÄST NY ”Perhe ja kihlattu jaksoivat tsempata päivittäin” KAARINA Perttu Hemminki – Tämä on ollut elämäni pisin – ja varmasti myös hienoin – kiekkokausi. . Alueen maanomistajat lähettivät talvella kuntaan hakemuksen, jossa he pyysivät ranta-asemakaavaehdotuksen käsittelyä sekä kertoivat vastaavansa kaikista ranta-asemakaavan aiheuttamista selvitysja laadintakustannuksista. Voittoisat MM-Leijonat vuosimallia 2022. Osa jo junnuvuosista lähtien. Varsinais-Suomen liitto, Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Varsinais-Suomen pelastuslaitos ovat ilmoittaneet, etteivät ne anna lausuntoa. Muutama viikko lomaa jääkiekosta tekee hyvää. Kunnanhallitus merkitsi viime viikon maanantaina kyseisen lausunnon tiedokseen ja totesi, ettei se edellytä kaavoittajan vastinetta. Yhtymähallitus on hyväksynyt myös vuoden 2021 toimintakertomuksen liitteineen. MM-finaaliin liittyen Niklas Friman antaa ison tunnustuksen Kanadan joukkueelle. – Kaikki valmentajat, junnuvuosista alkaen ovat olleet tärkeitä. Ja varmaan olen nuoresta saakka haaveillut siitäkin, että kunpa saisi joskus olla mukana Leijonaryhmässä. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Myös pelirohkeutta riitti jatkoajalle saakka, Friman sanoo. Näin tuumii koirapuistokävelyltä keskiviikkona kännykällä tavoitettu Suomen voittoisan MM-Leijonajoukkueen luottopakkeihin lukeutunut kaarinalaislähtöinen Niklas Friman. Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän hallitus hyväksyi ja allekirjoitti omalta osaltaan kuntayhtymän tilinpäätöksen jo maaliskuussa. Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. – Aina on tullut katsottua, kun maajoukkue pelaa. Luonnossa on meneillään lisääntymisaika joten nisäkkäillä on pienet poikaset ja linnut hautovat pesillä. Samalla jätettiin perussopimuksen mukaisesti hyväksyttäväksi tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus. – Pienet marginaalit. Kuntayhtymän tilikauden 2021 ylijäämä – noin 54 700 euroa – on kirjattu yhtymän omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille
Kaikki ruoka. Olin kirjoittamassa siitä Facebookseinälleni, mutta hetken mielijohteesta päätin perustaa Sepolle oman Facebooksivun. Petteri Poukan mukaan Seppo on miltei aina kiltti ja sävyisä. Kun Poukka pääsi paikalle, vastassa olikin MTV3:n kuvausryhmä. – Käytän somepäivityksiin muutaman tunnin viikosta. Jo ennen koiran ottamista Poukka teki vapaaehtoistyötä yksinäisten ihmisten parissa ja kiersi juttelemassa esimerkiksi palvelutaloissa. Valtaisan suosion myötä Seppoa on pyydetty vieraaksi radioja tv-lähetyksiin. Somen seuratuin hauva opettaa huomaamaan arjen ilonpilkahdukset. Parivaljakko kävi vuosien ajan tapaamassa palvelutalossa Osmo-nimistä, nyt jo edesmennyttä miestä. Paras paikka Kaarinassa. Se on paljon enemmän kuin esimerkiksi Paula Koivuniemellä. Yhdellä videoilla Poukka huutelee koiraansa harjattavaksi. Päivän päätteeksi hän totesi, että tämä oli hänen elämänsä onnellisin päivä. – Jos jonakin päivänä otan uuden koiran, en usko, että avaan sille mitään sometilejä. Vuonna 2020 Mielenterveyden keskusliitto valitsi Sepon Hyvän mielen lähettilääksi. Ehkä sen ansiosta se tuntuu muistakin ihmisistä niin aidolta, Poukka toteaa. Jos ei huvita, saatan olla viikon postaamatta mitään. – Sepollehan päivän huippukohta on, jos se löytää lenkkireitin varrelta hevosenkakkaläjän. Monet fanit haluaisivat tavata koiran livenä, mutta niistä kutsuista Poukka on joutunut ajan puutteen vuoksi kieltäytymään. Kaikki ruokahetket. Koira toimii jäänmurtajana kahden ihmisen välissä. – Osmo oli yksinäinen, mutta sinä päivänä hänen pienessä yksiössään pyöri ainakin kymmenen ihmistä. Sittemmin somesta on noussut muitakin eläinjulkkiksia, kuten amerikanbuldoggi Kyösti ja Sämpy-kissa. Sepon somepäivitysten takana on viestintätoimisto Louhos Digitalin sisältöjohtaja Petteri Poukka. Aamut ovat myös aika kivoja, koska silloin voi hypätä sänkyyn herättämään muut. Niitä en syö. Esimerkiksi hevosenkakka on superhyvää, mutta popcorneissa menee raja. Poukalta oli kysytty etukäteen, sopiiko jos eräs harjoittelija kuvaa heistä videon projektiinsa. Kuukausi sitten Kaarinaan muuttaneella Seppo-koiralla on somessa satatuhatta seuraajaa. Kohtaamisista on tullut entistä merkityksellisempiä, kun hän älysi ottaa Sepon vierailuille mukaan. Ensimmäisinä kuukausina Sepolla oli Facebookissa vain yksi seuraaja: Poukka itse. Kaarinaan kotiutunut sheltti jumpittelee hienokseltaan vain silloin, kun ohjelmassa on suihkureissu tai harjausta. Uusi koti löytyi Kaarinasta. Samalla tavalla itse saatan nykyisin tulettaa yksikseni, jos onnistun vaikka repimään mandariinista kuoren irti yhdellä repäisyllä. Poukka laatii työkseen viestintästrategioita, mutta Sepon suosio on syntynyt hänen mukaansa suunnittelematta. Seppo makaa liikkumatta lattian vieressä kuin yrittäisi maastoutua seinään. Hulkkion peltoja metsämaisemat (kuukauden kokemuksella).. Suihkun jälkeen Seppoa pitää lepytellä juustopalalla. Oikeastaan kumpikaan ei välitä julkisuudesta, vaan somepäivitysten päätarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä. Hän oli aikaansa edellä, mutta pikkuhiljaa Seppo alkoi saada seuraajia shelttiryhmistä ja muista koiraihmisistä. Ajattelin, että säästän kaverini koirajutuilta. . Jos nyt oltaisiin Turun keskustassa, Seppo ehkä pysäytettäisiin kaverikuvan toivossa, mutta Piikkiössä peltojen keskellä ei näy vastaantulijoita. Ohjelmassa ihmiset antavat kirjeen jollekulle tärkeäksi kokemalleen henkilölle. Seppo saa paljon viestejä, joissa ihmiset kertovat saaneensa iloa hauskoista päivityksistä. KAARINA Heinimaija Hirvonen Shetlanninlammaskoira Seppo nuuhkii innoissaan sateen kastelemia tienpientareita. Seposta on ilmestynyt myös Poukan kirjoittama kirja Seppo – Hyvän mielen konsultti. . Toisessa kuvassa ruokaa rakastavan Sepon kuono pilkistää jääkaapin oven takaa. Seppo kömpi Poukan syliin 8-viikkoisena sheltinpentuna ja Poukalle kävi niin kuin monille muillekin koiranomistajille: hänen Facebook-seinänsä täyttyi Sepon kuvista ja edesottamuksita. – Seppo oli 1,5-vuotias, kun siltä leikattiin pallit. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 3.6.2022 TÄST NY Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari Seppo-sheltillä on satatuhatta seuraajaa . Sepon lempparit . Siankorvat on luksusherkkua, jota saa suunnilleen kerran parissa viikossa. Lempiruoka. Ainoastaan suihkureissut saavat sen tolaltaan. . Seppo jäänmurtajana Poukka sanoo oppineensa Sepolta ennen kaikkea ystävällisyyttä. Onnea on hevosenkakka Sepon edesottamukset saavat hyvälle tuulelle. Kerran Osmo onnistui yllättämään heidät kunnolla ilmoittautumalla Sinulle on postia -ohjelmaan. Elämä saattaa kuulostaa glamourilta, mutta Poukan mukaan Seppo elää täysin tavallista 11-vuotiaan koiran elämää. Koiran kautta Poukkakin on alkanut kiinnittää huomiota arjen pieniin iloihin. Sitä, että kaikkien ihmisten kanssa voi tulla toimeen. . Vieressä on teksti: ”Ohhoh! Melkoisella onnenkantamoisella satuin olemaan nurkilla, kun jääkaapin ovi aukesi.” Koiraa ja omistajaa yhdistää tässä tapauksessa elämänmyönteinen asenne. . Tavoitteenamme on, ettei meillä ole mitään tavoitteita. Poukan mukaan Seppo on aina iloinen. Tämä on minun ja Sepon yhteinen juttu. Paras hetki päivässä. Seppo-hauva lempimaisemassaan.
Tauon jälkeen toisella runsaan tunnin osiolla puolestaan pääpaino on jo siinä, miten mahdollisimman oikeita asioita juniorivuosina tehneistä pelaajista jalostetaan mahdollisimman hyviä pelaajia myös aikuistasolle. PaiHan tuore toiminnanjohtaja Kirsi Haltia sanoo, että leirillä on toistaiseksi ilmoittautunut runsaat 50 junioria. Kaikki panelistit tunsivat Kimin ja myös leirille saapuvat ohjaajat sekä valmentajat ovat olleet Kimin suuresti arvostamia henkilöitä. . Tuolloin järjestetään marraskuussa traagisesti kesken harjoitusten menehtyneen jalkapallovalmentajan ja ex-huippupelaaja Kim Suomisen muistoksi jalkapalloseminaari, johon on lupautunut joukko Kimin hyviä ystäviä suomalaisen seuraja maajoukkuejalkapalloilun huipulta. Lisäksi mukana on myös TPS:n ja FC Interin pelaajia, ja vierailee leirin päätöspäivässä myös PaiHasta maailman jalkapallokentille ja maajoukkueeseen ponnistanut Mika Ojala. Petar Obradovic Petar Obradovic (vas.) halusi ideoida jonkinlaisen kunnianosoituksen viime syksynä kesken jalkapalloharjoitusten menehtyneen Kim Suomisen muistolle. Keskustelutilaisuus on osa Paimiossa ensi viikon alkupuolella järjestettävää Kim Suomisen jalkapalloleiriä, joka korvaa yhden kesän ajaksi aiemmin tutuksi tulleen Mika Ojalan futiskoulun. Nimilista paneelikeskustelussa on vakuuttava: pääsarjatasolla ja maajoukkueessa pitkän uran sekä pelaajana että valmentajana tehnyt Marko Rajamäki, Paimion oma jalkapallosuuruus Mika Ojala, TPS-legenda Heikki Suhonen ja nykyiset nuorten maajoukkuevalmentajat Marko Saloranta ja Erkka V. Ideasta kuoriutui lopulta kokonainen jalkapalloleiri, joka huipentuu ensi keskiviikkona keskustelutilaisuuteen Paimion koulukeskuksen 1-salissa. – Valtaosa ilmoittautuneista on PaiHasta, mutta on mukana myös reilusti pelaajia eri puolilta Turun seudun seuroja. – Tämä on samalla kunnianosoitus Kim Suomiselle, joka oli sekä todella pidetty ammattilainen pelaajana että myös valmentajana. Uskon, että keskustelutilaisuudesta tulee siksikin hyvä, että mukana on kokemuksia ja näkemyksiä niin monelta eri vuosikymmeneltä, Obradovic ennakoi. Kim Suomisen jalkapalloleiri Paimion Urheilupuistossa ma–ke 6.–8.6. – Leiri on pelaajille oiva mahdollisuus päästä treenaamaan useiden erilaisten huippuvalmentajien kanssa. klo 8–17, la 9–14 Asematie 2 Paimio p. Keskustelua yli sukupolvirajojen Haltian mukaan maksuton keskustelutilaisuus on jaettu kahteen osioon: ensimmäisen runsaan tunnin aikana pääpaino on junioriharjoittelussa ja oikeiden asioiden tekemisessä varhaisina pelivuosina. Tilaisuus on maksuton. Hän kertoo myös kysyneensä leirin väliaikaista nimenmuutosta ensimmäiseksi Mika Ojalalta, joka oli ajatuksessa heti mukana. Kim Suomisen jalkapalloseminaari Paimion koulukeskuksen 1-salissa ke 8.6. Jokaisella on oma tyylinsä ja kaikilta pystyy varmasti ammentamaan ideoita omaan harjoitteluun, Obradovic uskoo. Uskon, että keskustelu tilaisuudesta tulee siksikin hyvä, että mukana on kokemuksia ja näkemyksiä monelta eri vuosikym meneltä. Toivottavasti kokemukset ovat sellaisia, että sitä kannattaa jatkaa myös ensi vuonna, Obradovic visioi. Keskustelutilaisuutta vetää PaiHan valmentaja Sami Haltia. Sekä leirin että keskustelutilaisuuden idean isänä on ollut PaiHan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Petar Obradovic. . JAN SUNDMAN. – Hän oli saman tien sitä mieltä, että tällainen voidaan ehdottomasti toteuttaa. Haka järjestää ensi viikolla sekä juniorileirin että keskustelutilaisuuden marraskuussa traagisesti menehtyneen jalkapallovalmentajan muistoksi PAIMIO Jan Sundman Paimion koulukeskuksen 1-salissa kuullaan ensi viikon keskiviikkona todennäköisesti erittäin hedelmällistä jalkapallopuhetta. Tarkoitus on, että Mika Ojalan futiskoulu palaa taas leirin nimeksi ensi vuonna, mutta kenties keskustelutilaisuus ei jäisi pelkästään yhden vuoden tapahtumaksi. Keskustelusta on varmasti hyötyä niin juniorikuin aikuisjoukkueiden valmentajille kuin myös hieman varttuneemmille pelaajille ja muille jalkapalloihmisille, vakuuttaa paneelin vetäjä, PaiHan valmentaja Sami Haltia. Ja siinä on vasta osa nimistä. Lehtola. 7.6. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria URHEILU Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari PaiHan kunnianosoitus Kim Suomiselle . Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:11 22:43 02:38 00:17 Lauantai +16°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:10 22:45 02:35 00:21 Sunnuntai +17°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:08 22:47 02:31 00:25 Maanantai +18°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:07 22:48 02:28 00:28 Tiistai +19°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:06 22:50 02:25 00:32 Mansikka-aika alkoi! Avoinna ark. – Toivotaan, että paikalle tulisi mahdollisimman paljon jalkapallosta kiinnostuneita ihmisiä. Eli vielä pääsee kyllä mukaan, jos kiinnostus heräsi, Haltia lupaa. Kolmen päivän teholeiri Kolmipäiväisellä leirillä valmentajina nähdään Obradovicin ja muiden PaiHavalmentajien lisäksi muun muassa Doan Mirel, Lasse Karlsson, J-P Perälä ja Sanna Pihl-Nikula, jotka toimivat kaikki juniorivalmentajina Turun seudulla. klo 17 alkaen. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 3.6.2022 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +16 +15 +14 5 Sää 3.6. Nyt kun nurmikentän remontin takia käytössä on vain tekonurmi, on maksimimäärä varmaan noin 70 osallistujaa
wiman@gmail.com. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 3.6.2022 Kari Ilmari Hänninen 02. Valtuustoryhmän avoin kokous ma 6.6. Me suojelemme sananvapautta, ja sananvapaus suojelee meitä. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. nuorison tiistaiharjoitus klo 18:00. Kokoontuminen parantolan pääsisäänkäynnin edessä klo 11.30. 04. 2022 Sauva * Lepää rauhassa Kaivaten omaiset Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. perhekerhon retki Rantalaan klo 10-12 (Hirvonpäänt 560, Paimio). Maksullinen yksityisopastus ryhmällemme alkaa klo 17 sisääntulo aulasta. Tapani siunattiin 14.5. Tule mukaan pyöräretkelle Paimion kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin maisemiin. Kahvitarjoilu. Hakkispaanalla klo 17. Kirkkokahvit juodaan kirkossa, jossa on myös juhlatilaisuus, juhlapuhujana V-S Sotavetraanipiirin pj. Oma kyyti, omat eväät, srk tarjoaa kahvit ja mehut. OSTETAAN PAIMIO Alkoholi ongelmana. Piikkiö Harvaluoto, opastus Helsingintie (110) Luodontien risteyksestä, lähdöt klo 10-12. Voit tulla noutamaan kassin ilman ajanvarausta. klo 10 kevyt Tuolijumppa, klo 10.30 miesten omatoiminen kuntosali, klo 12:45 levyraati Ma 6.6. Tarjalle viim. MTK Sauvo-Karuna ja srk. Hän oli hyvin seurallinen. Paikkamaksu 5 e sis. Kotisivujemme osoite on www. Sauvo-Karunan Sotaveteraanit, Sauvon Karjalaseura Mannerheimin-Ristin ritari nro 27, Ahti Heinon muistolaatan paljastus tapahtuu su 5.6. Matkaan lähdemme yhteiskuljetuksella Paimiosta klo 12.45. Paikka: Taivassalon kirkko ja Viiasten kartanomuseon pihamaa Taivassalo klo 10–11 Messu Taivassalon kirkossa. tuntija kuuloliitosta, klo 12:30 ATK Senior surf Pe 10.6. Heikki Mäkelä, Turun Seudun metsänomistajat ry:n pj, Kaarinan aikuislukion rehtori emer. on 8.6. Tupasvillan Hyvinvointitori/Avoin päivätoiminta: Hepojoentie 7, Piikkiö. klo 14. 31.7. Ke 8.6. ja lisätietoa 10.6. Leena Järvi, p. Aikuisten Olohuone ry ja Sunny Side Swing Band aloitta kesäkauden 5.6. 050 7735 892. Marika-diakoni, puh. Klo 11–12.45 Siirrytään Viiasten kartanomuseoon, jossa keittoruokailu. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Suojellaan sananvapautta. Tied. 8.7. Lapsille oma, ilmainen myyntialue. ruokakassijako klo 11 Mikaelintalolla (Pyölint. p. 050 522 4447. Sananvapaus pelastaa elämää. Uuden punaisen messukasukan käyttöönotto. Sauvon Kokoomus. 3). Lisätietoja: Timo Virta/ 040 566 9767. klo 10 – ”Elämäni biisi” – kerro omasta merkityksellisestä musiikkikappaleestasi, klo 10.30 miesten omatoiminen, klo 12:45 mölkkyä ulkona Ke 8.6. Hän toimi myös metsätalouden peruslinjan yleisjakson johtajana ja jonkin aikaa oppilaitoksen vararehtorina. In memoriam Tapani Jääoja 1948 – 2022 OSTETAAN AURAN AUTO ostaa käteisellä asuntovaunut sekä asuntoautot kaikki kiinnostaa P. PAIMIO PEIMARI UNITED Miesten Kolmosdivisioonaa: Peimari United – Pallo Iirot Rauma Su 5.6. To 9.6. Aina ja kaikkialla. Ruissalon Kesäteatteriin 15.6. Nyman, Lahtinen. Huom! Kasseja rajallinen määrä. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Peliaika maanantaisin klo 1012. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Maksullinen. 245). Perinnekuoro Saukot ja oopperalaulaja AnnMarie Heino esiintyvät. Tervetuloa tutustumaan. tutustumista paikkaan, lounas, country-mus.konsertti ja tuokio tanssia. Vierailljoilla on mahdollisuus tutustua ennen konserttia Brotheruksen maksuttomaan valokuvanäyttelyyn 2 kerroksessa. Marika, puh. klo 17.45 alkaen Seuralassa. Karunassa. Bocciaa kesäkuussa Tupasvillan pihalla tiistaisin klo 10. Kahvitarjoilu. Hän kertoi maksaneensa parhaimmillaan lähes 20 yhdistyksen ja seuran jäsenmaksut. PAIMION RASTI Ti 7.6. (Tarja 050 567 2903). Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys Kalastuskerho aloittaa kalojen narraamisen tiistaisin alkaen 7.6. Demokratiamme perusta rakentuu sananvapaudelle. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi PAIMION EV.LUT. (Hetki lyö) lähtö bussilla kirjaston luota bussilla klo 12.45. Räty, Rosendahl, Kopponen. Avioliittoon vihitty: Jukka Tapio Kulmala ja Anne Anita Laaksonen. klo 10 alkaen Siirrymme urheilukentälle jalkapallokentän päätyyn pelaamaan. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Messun jälkeen Mannerheim-ristin ritarin muistolaatan paljastustilaisuus kirkkomaalla ja kirkkokahvit. HUOM: Lippuja rajoitettu määrä. Ma 6.6. Opastus ja kahvit. Ma 6.6. Torstaikävelyt jatkuvat syyskuussa. Marjaniemen toimintayhdistys tarjoaa Sauvon ukrainalaisille ilmaisen saunomismahdollisuuden Marjaniemessä la 4.6. Varaukset p. Ma 6.6. Kerro kyytitarpeesta. Paikka on Paimion Parantolan Toivo ravintolassa. Suojellaan sananvapautta. mennessä Marika Ilola p. Lippuja on hyvin rajoitetusti jäljellä. Sauvossa ja Karunassa: Pe 3.6. klo 18 Jokelan koulun parkkipaikka, Paimio. klo 15-17. Piikkiö-Seura ry ja KaarinaSeura ry järjestävät Kaarinan kaunein piha -kilpailun. Sananvapaus pelastaa elämää. Aina ja kaikkialla. Vaikka koronarajoitusten vuoksi jouduttiin välillä toimimaan Teamsin avulla etänä, lähitapaamisia hän aina kaipasi. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. KAARINA Eläkeliiton Piikkiön yhdistys. Airola. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Elonheimo, Laakso. Mennään omin kyydein / kimppakyydein. Tapani liikkui paljon ja teki elämänsä loppuun saakka hämmästyttäviä autoretkiä ympäri maata, Lappiin, Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin. Paimion AA-ryhmän kokoukset: keskiviikkoisin 19 ja lauantaisin 21 Pussitie 6, alakerta tien puoli. Suojellaan sananvapautta. Lahtinen, Nyman. Kiitos osanotosta. Su 5.6. Siitä, mihin autotie päättyi, hän jatkoi polkupyörällä. Aina ja kaikkialla. Sananvapaus pelastaa elämää. 3). Ilm. lomakkeella, joita saa Kaarinan kaupungin yhteispalvelupisteistä. Tapani avioitui 1979 Vähäkyröstä kotoisin olevan Anneli Hannulan kanssa. rovasti Esko Laine. 045 245 7185. Ilmoit. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Säävaraus. Sananvapaus pelastaa elämää. URHEILUSEURAT YHDISTYKSET Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Rosendahl. Tänä vuonna on vuorossa rivitalopihat. Tapahtumiin Sitovat ilmoit. klo 10 Kuuluuko. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Paimio-Seura. Retki Lehmirantaan pe 12.8. 050 441 1115, netti: vsaa.fi Paltanpuisto tiedottaa: Kuulokojeen huoltoa, vapaaehtoistyönä, kaupungintalolla kirjaston viereinen huone. Hoitohautojen kesäkukitus aloitetaan pe 3.6. klo 11-13. * Kylvön siunaaminen klo 18 Helavuoren tilalla (Sukselant. KAARINA RASTI PIIKKIÖ Lähirastit la 4.6. Paimion Eläkkeensaajat ry Bocciaa Tillintuvalla to 9.6. 08. Opetustyön Tapani aloitti metsäkoulussa Laitilassa, mutta siirtyi muutaman vuoden kuluttua Paimioon metsäkoulun opettajaksi ja sittemmin metsänhoidon lehtoriksi. Ei ole sattumaa, että kaikki diktaattorit ovat kaikkina aikoina aina ensimmäiseksi rajoittaneet juuri sananvapautta. SAUVO Sauvon Keskustan yleinen kokous järjestetään ma 6.6. 044 7735 892. Tied. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 040 519 2277 tai marika. 1949 Sauvo 27. Samppalinnan kesäteatterissa ”Mielensäpahoittaja” -musikaali ke 29.6. Paimiolainen Tapani Jalmari Jääoja menehtyi 74-vuotiaana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa 27.4.2022. Tapani pääsi Turun iltalukiosta ylioppilaaksi 1974, suoritti varusmiespalvelunsa Porin Prikaatissa 1975 ja oli sotilasarvoltaan kersantti. Paimion Sähköja metallityöväen ao 191 Kesäteatteriretki Paimion kesäteatteriin 3.7. Lähiajan toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme www.paimio.elakkeensaajat.fi. Juhlaohjelma klo 13. messu klo 10 Karunan kirkossa. Aina ja kaikkialla. Järj. klo 16 Rantolan venesatamassa. Lukion matematiikassa hyvin menestyneenä Tapani lähti 1975 opiskelemaan matematiikkaa Turun yliopistoon, mutta luonto ja ulkoilmaelämä veivät voiton: vuoden kuluttua häin vaihtoi opinnot Tuomarniemen metsäoppilaitokseen, jossa valmistui metsäteknikoksi ja suoritti 2007 Tampereella metsätalousinsinöörin AMK-tutkinnon. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. 040 526 4281 SEKALAISTA Henkilötai pakettiauto vm 2005-2019, myös asuntoauto tai -vaunu. Boccia-pelit kesällä ma 13.6. alkaen sauna lämpimänä ma, ke klo 1721 ja la klo 15-21. Rosendahl. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna KOKOUKSIA Paimion yhteismetsän KEVÄTKOKOUS MHY Lounametsän toimistolla Vistantie 19 Keskiviikkona 15.6.2022 klo 16.00 Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat Tervetuloa! Hoitokunta Kantojyrsintää. klo 14 Pääroolissa nähdään Kari Väänänen. Matkan varrella pysähdymme Kuusvuoren pihapiirissä, Vanhassa Pappilassa (mehutarjoilu) sekä Räpälän vanhalla kirkonpaikalla. Eläkkeelle jäännin jo häämöttäessä keuhkosairaus vei miehen kuoleman portille, mutta viime hetkellä 2012 uudet keuhkot antoivat kymmenisen vuotta elinaikaa lisää. Srk tarjoaa grillimakkarat, kahvit ja mehut. Tapani oli myös metsänomistaja ja kuului vuodesta 2016 Turun Seudun Metsänomistajat ry:n hallitukseen. klo 17.30 Seuralassa. Paimion kirkossa ja saatettiin kotikunnan multiin monikymmenisen joukon saattamana. MTK Paimio ja srk. Nyman, Lahtinen * avoin saunaja uinti-ilta klo 17.30-20 Rantalassa (Hirvonpäänt. To 9.6. elakeliitto.fi/paimio. Suomal. Paimiossa: Su 5.6. Seuraavana vuonna kuoli Anneli. Kesäteatterimatka Pyynikille to 28.7. toimija. Retki Paimion Parantolaan ke 13.7. SEURAKUNTA Kastettu: Pinja Olivia Havukko, Oskari Arttu Lehtonen, Roope Juhani Lempiäinen, Pyry Toivo Juhani Peipponen, Tommi Evert Hannes Rinne. Järj. Ma, ke, pe ovet avoinna klo 9-14 & minikuntosali käytössä Tervetuloa osallistumaan, kahville ja seurustelemaan. 040 734 5040 tai sähköposti leenam.jarvi@gmail.com. Ennakkotilatut liput voi lunastaa klo 16.30 alkaen ala-aulassa Tehdyt tilaukset ovat sitovat. Ti 7.6. Ke 8.6. Hän oli syntynyt 7.2.1948 Yläneellä. Vinkatkaa kilpailusta myös tutuillenne, joiden pihoissa voisi olla voittaja-ainesta. kahvin ja pullan. Retken kesto 2-3 tuntia. Tilaisuus alkaa klo 10 messulla Karunan kirkossa, jonka jälkeen muistolaatan paljastus. Matkan maksu viikkoa ennen lähtöä Eläkeliiton Paimion yhdistyksen tilille FI59 5319 0420 0987 79 viitteellä 32120343. Myyntituoton saat itsellesi. Leikkitreffit lapsiperheille klo 9.30-11.30 Sauvon srktalon leikkipihassa. Vastapainoa koulutyöhön Tapani haki monilukuisista paikallisista ja valtakunnallisista järjestötoimista. kuitenkin peli vielä tuttuun tapaan Tillillä klo 12-14. iloisella swing konsertilla 30-luvun tunnelmissa klo 18. Kyselyt ja ilm.Tarjalle (050 567 2903) viim. kylvön siunaaminen Raunion tilalla (Silkkiläntie 191). Suojellaan sananvapautta. iltamessu klo 18 Paimion kirkossa. Pe 3.6. 040 523 2871 amkoy.fi RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Sähköinen ilmoittautumislomake löytyy Piikkiö-Seuran verkkosivuilta osoitteesta https://piikkioseura.fi/pihakilpailu Viimeinen ilmoit. Sen jälkeen on mahdollisuus tutustua uuteen seurakuntakeskukseen kirkon vieressä. Liviaksi nimensä muuttaneesta oppilaitoksesta Tapani jäi eläkkeelle 68-vuotiaana 2016. Kokoontuminen ja yhteislähtö: ke 15.6. Omaisia ystävällisesti pyydetään poistamaan haudoilta kukat, joiden ei ole tarkoitus jäädä haudoille kesäksi. 560). Yhdistys tarjoaa opastuksen. P. Lähtö bussilla kirjaston luota klo 11.45. Pelit jatkuvat elokuun loppuun asti. Kuollut: Kari Ilmari Hänninen, 72 v. Autoista romutustodistus. P. Ti 7.6. klo 10 kevyt tuolijumppa, klo 12:45 perunavisailua. Puh. Kesäkirppis klo 15-19 Mikaelintalon parkkipaikalla ja kirkkopuistossa (Pyölint 3). Aina ja kaikkialla.. klo 19. – asiaa kuulosta, vieraana as. 2). Sateella emme pelaa. Myös katsastamaton ja pikkuvikainen. Leikkitreffit lapsiperheille klo 10-12 Paltan kerhotalon leikkipihalla (Pyölint. Piirin Hengellinen päivä Taivassalossa su 14.8. Kilpailuun ilmoit
02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Asematie 1, 21530 Paimio Puh. puh. 02-4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi KAUNEUSPISTE SUVI-TUULI RIPSIEN PIDENNYKSET, KASVOJA JALKAHOIDOT, YM. korjaukset Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00–16.30, viikonloppuisin klo 7.00–11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. Alander Oy p. Poikkeukset aukioloajoissa esimerkiksi sairastapauksissa ovat mahdollisia. Matti Bastman, LKV, ekonomi 050 654 22. (02) 733 7737 Vistantie 24, 21530 Paimio . 4730 400 www.sauvonapteekki. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET KIINTEISTÖHUOLLOT KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA Ark. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. 02-473 2600 tai www.paimionhammaslaakariasema.fi Luotettavaa kiinteistönvälitystä yksiöistä maaja metsätiloihin. (02) 7702 626 klo 8.15–15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. Onko viemäri rikki. 470 2100 p. 02 5888 652. 041 546 8784 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto HALIKON HINAUS P. ILMALÄMPÖPUMPUT . krs 20100 Turku, p. KORJAUKSET SUUNNITTELU . 10-19) Järvenkyläntie 40 21570 Sauvo www.kauneuspistesuvituuli.fi MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. puh. Vuotaako vesijohto. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. HUOLLOT . 0400 527971 24h AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Sauvontie 46 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. kokoproteesit . Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. 050-352 4444 Ruuhikoskentie 25, Vaskio www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk: Etusivu väri 2,50 / pmm Tekstissä mv 1,51 väri 1,72 / pmm Takasivu mv 1,57 väri 1,78 / pmm Muualla mv 1,37 väri 1,58 / pmm Ilmoitusvalmistus 0,10€/pmm Lisäjakelulehti + 15 % Määräpaikkalisä + 15 % Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 % Tilaushinta 1.12.2021 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. Paino: Lehtitehdas, Salo 2022 Toimisto on avoinna arkisin klo 9-12, tai sopimuksen mukaan. -Vain käteismaksuAjanvaraus 044 256 1670 (ark. 11,92 € / kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KYLTIT, KILVET -JA KAIVERRUKSET P. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,80 € / kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,30 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 474 511 Avoinna: ma 9.00-17.00 ti 9.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 9.00-15.30 SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–18 lauantaisin 10–13 Timperintie 1, puh. PAIMIO-SAUVO-KAARINA TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia 02 588 8651 050 62476 tuottaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 ASIAKASPALVELU toimittaja Heinimaija Hirvonen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Jan Sundman 050 592 9914 ISÄNNÖINTIPALVELUJA Nykyaikaista ja asiakasystävällistä isännöintiä paikkakunnallasi Aboa Isännöintipalvelut Oy Puh 050 357 0585 toimisto@aboaip.fi http://www.aboaip.fi 0400 973 174 info@viemarikuvaukset.fi http://www.viemarikuvaukset.fi Viemärikuvaukset. 02-477 5600 www.vistamatkat.fi VISTA VISTA MATKAT MATKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO *Ei toimistomaksua *Myös Panoramaröntgenkuvaus Ajanv. 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh. pohjaukset . 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 3.6.2022 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KOSMETOLOGEJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA BUSSITILAUKSET KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Tarvittaessa kannattaa varmistaa aukioloajat asiakaspalvelusta p. 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. Puh. matti.bastman@listing.fi Puh. (02) 470 2055, 040-720 9077 Kalevantie 2, Preitilä VASKION AUTOHUOLTO Puh. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Mari Ruoholahti, Niina Liinoja, Anne Vuotinen, Marja-Leena Jaakkola (taloushallinto) www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto) SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET