. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Nuorisovaltuusto valitaan pian vaaleilla . Nuorisovaltuustot kirjattiin vuonna 2015 uuteen kuntalakiin. ja 12. 13.1.2024. toimija. Suostun, että vauvan kuva julkaistaan vuoden vauvoissa. Paimion lukiolla ja samana iltana nuorisotalolla. Lisäksi vuodesta 2023 alkaen kaikilla hyvinvointialueilla tulee olla alueellinen nuorisovaltuusto. P. Tarjous voimassa 2.1. Suomal. alv. Vaaleissa kymmenen eniten ääniä saanutta ehdokasta valitaan nuorisovaltuuston täysimääräisiksi jäseniksi ja 11. Henkilöja pakettiautoille, maks. 3500kg. Ota tästä esim. Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kuntien päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Paimion kaupungissa on toiminut nuorisoneuvosto vuodesta 2005 lähtien, ja uuden kuntalain myötä Paimion kaupunginhallitus asetti nuorisoneuvoston kuntalain mukaiseksi nuorisovaltuustoksi 1.6.2017 lähtien. Vistan yläkoululla ja 12.1. VAUVAT perjantaina 12.1.2024 OSTETAAN RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Vanhempien allekirjoitukset: Kuvien tulee olla perillä viimeistään ti 9.1. eniten ääniä saanutta varajäseniksi. Maksamattomia ei julkaista. Lähetä kuva sähköpostilla: ilmoitukset@kunnallislehti.fi Julkaisun hinta on 26 € (sis. Vaaleissa voivat olla ehdolla kaikki paimiolaiset nuoret jotka ovat iältään vähintään 7.-luokkalaisia ja enintään 19-vuotiaita. Hyvinvointilautakunta hyväksyi Paimion nuorisovaltuuston uudet säännöt 12.12. Lähetä oman vauvasi, sukulaisvauvan tai kummilapsen kuva lehteen ti 9.1.2024 mennessä. ja 044 423 2000 Turvallisesti Uuteen Vuoteen * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 27,70€ + päästömittaukset. 24 %). Samalla uusissa säännöissä avattiin nuorisovaltuustoon puheenjohtajan, sihteerin ja rivijäsenten tehtävät. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja. Nuorisovaltuuston vaalit järjestetään 9.1. Lapsen kuvan ja tietojen julkaisuun on oltava vanhempien lupa. Nuorisovaltuustoon halajaa 13 ehdokasta, joiden esittelyt löytyvät tällaisina mm. Seuraavaan nuorisovaltuustoon ehdolla on 13 ehdokasta: 16-vuotias Erika Järvinen, 13-vuotias Minttu Lindeqvist, 15-vuotias Maiju Mönkäre, 14-vuotias NooaRasmus Salo, 16-vuotias Pinja Tranberg, 13-vuotias Konsta Mehto, 15-vuotias Tuuli Rinne, 15-vuotias Kalle Mulari, 14-vuotias Venla Oinonen, 14-vuotias Janika Jalonen, 15-vuotias Laura Metsälä, 15-vuotias Inkeri Tuominen ja 14-vuotias Leea Könnölä. Autoista romutustodistus. Ilman kirjallista suostumusta emme voi julkaista kuvia. kokouksessaan. kameralla kuva ja liitä vauvatietopostiin. Nuorisovaltuuston toimintakausi on yksivuotinen ja kokouksia on noin kymmenen vuodessa. Jos ehdolle asettuneita on vähemmän kuin kymmenen, kaikki ehdolle asettuneet valitaan nuorisovaltuustoon ilman erillisiä vaaleja. Kuvien ja muiden tietojen julkaisuun täytyy olla lapsen huoltajien kirjallinen suostumus. Säännöissä on tehty muutoksia nuorisovaltuuston valintatapaan. Paimion nuorisovaltuusto on nuorten vaikuttamiskanava kaikkiin Paimion kaupungin nuoriin koskeviin asioihin. Liitä mukaan lapsen tiedot: nimi ja syntymäaika, halutessasi myös syntymäpaino ja -pituus, vanhempien nimet ja kotipaikkakunta. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 5.1.2024 Maksaja: Paimion ja Sauvon Keskusta 25 25 * Säästä 13€ (38€) Katsastus Ajanvaraus: www.plus.. mennessä. Yhteystietoja voidaan käyttää konsernin markkinoinnissa tietosuojalain mukaisesti. Aiemmin nuorisovaltuuston jäsenet on valittu yleiskokouksella, mutta nyt valinnasta järjestetään vaalit. KATSASTUS KATSASTUS Raisio | Turku TARJOUS 2.-13.1.2024! Hei äidit , isit, kumm it, mum mit ja vaar it! Kunnallislehti julkaisee vuoden 2023 Julkaisemme Kunnallislehdessä vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvia. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Nuoret pääsevät äänestämään ensi viikolla PAIMIO Paimion nuorisovaltuuston uudet säännöt astuivat voimaan vuoden alussa. Nuorisovaltuustot järjestävät myös erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia. Maksu Kunnallislehden tilille: IBAN: FI05 5319 0410 0022 45 Maksun viitteeksi vauvan nimi. Maksun pitää näkyä tilillämme ti 9.1. instagramista @painuvatililtä.
PAIMIO Jokipellontie 2 • Puh: 010 292 1150 Palvelemme MA–PE 7–23, LA–SU 9–23 @kmspaimio www.k-supermarket.fi Makoisaa uutta vuotta 2024 Super erä! Mars M & M’S JÄÄTELÖTUUTTI 59 g/110 g Läheltä! Kurjessuon tila Paimio KANANMUNA 15 kpl/ 1020 g (2,93/kg) Supererä Atria NAUDAN JAUHELIHA 17% 1 kg, Suomi rajoitus: 2 pkt/talous Läheltä! Haarakallion tila Sauvo PERUNA NOBLESSE 5 kg (0,79/kg) KIRSIKKATOMAATTI 250 g, Suomi (10,76/kg) Arla KERMAJUUSTO 500 g, Suomi (7,98/kg) Helppoa ja hyvää TUORE RUODOTON KIRJOLOHIFILEE Suomi Läheltä Alanteen tila Paimio HERNEPUSSI 500 g (3,38/kg) 1 € KG 1 69 PL HK Ohuen Ohuet LIHALEIKKELEET 200 g, Suomi (12,45/kg) 15 95 KG Jäänmurtajat KLEMENTTIINI 1,5 kg, Espanja (1,66/kg) 3 99 KPL 2 69 RS 12 95 KG 8 99 KG 7 99 PKT Meillä tehty Lihamestarin NAUDAN PALAPAISTIKUUTIOT Suomi Palvelussa ilmainen fileointi TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi 2 KPL 2 49 PS 2 99 PKT 3 99 PS 10 95 KG Meillä tehty paistovalmis Lihamestarin WIENINLEIKE POSSUN ULKOFILEESTÄ Suomi 10 95 KG Grillistä kuuma miedosti suolattu POSSUN ULKOFILEE Suomi 2 49 PKT ABInBev CORONA CERO OLUT 0,0% 0,33 klp (4,81l/l) voimassa 4.1.2024 alkaen sis.pantin Läheltä Leipomo Rosten Turku JUUSTOSÄMPYLÄ 8 kpl/480 g ROUHESÄMPYLÄ 10 kpl/650 g (4,60-6,23/kg) 2 99 PS Ihana lämmin hernekeitto 1 69 PS 8 00 PRK 2 KPL 10 € 3 KPL Kivikylä PIZZAT 280-300 g (11,11-11,90/kg) Omassa uunissa meillä savustettu SAVUSTETTU KIRJOLOHIPALA Suomi 12 95 KG Plussakortilla! Valio OIVARIINIT 500-600 g, Suomi (6,66-8,00/kg) Rajoitus 1 erä/talous. Tuotteita runsaat mutta rajoitetut erät. KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 5.1.2024 Hinnat voimassa PE–SU 5.–7.1.2024 ellei toisin mainita
Ne ja kolme lapsenlasta varmistavat, ettei eläkepäivillä aika käy pitkäksi. Ottobre-myymälä puolestaan lopettaa kokonaan ja BeWoman siirtää toimintansa kokonaan verkkokauppaan. Vaikka susi saattaa jonkun silmissä näyttää jopa lempeältä metsäneläimeltä, joka tuskin lähestyisi koskaan ihmistä tarkoituksella, on kyse lihansyöjäpedosta. Aivan asutuskeskuksien kupeessa, kuntoilureittien varsilla ja metsäteiden tuntumassa. PAIMIO Jaana Pakarinen Paimion Kenkätaivas muutti vuodenvaihteessa Kairankulman rakennuksesta ja avasi uuden liiketilan Kunnallislehden naapuriin, samaan rakennukseen. Onnistumiset, kehut tai ilot nousevat harvoin klikkaustilastojen kärkeen. Toisaalta ikävät uutiset kiinnostavat ihmisiä aina, kuten tämänkin lehden sivulta 14 on nähtävissä. Muuttomatkat toki ovat lyhyitä liikennevaloristeyksen kupeessa. Yhteinen liiketila Kenkätaivaan Teija Ketolan kanssa sai hänet muuttamaan yrityksensä takaisin Paimioon. Kunnallislehtikin on uutisoinut susihavainnoista, jos ei kuukausittain niin ainakin useasti viime vuosien aikana. – Olen tehnyt viimeiset kuusi vuotta töitä kuusi päivää viikossa. Ottobre shop lopettaa Paimiossa. Nyt voimme Kristiinan kanssa vuorotella tässä, hän sanoo. Myös Ketolalle yhteistyö oli helpotus. Viimeksi susikantaa ihmeteltiin lehden sivuilla joulukuun alussa, ja sitä ennen marraskuun alussa. Vuodenvaihteessa puolestaan samaisessa ryhmässä seurattiin herkeämättä yksinäisen suden liikkeitä Tammisillassa ja Paimionjoen molemmin puolin, tällöinkin aivan keskustan tuntumassa. Sen jälkeen hän on toiminut niin Salossa kuin Turussa. Vastaavaa seurantaa ja äimistelyä on toki ollut verkko pullollaan aiemminkin, mutta viime vuosina susi tuntuu tulleen yhä vain lähemmäs ja lähemmäs. Näiden lisäksi painotalo Vivi Point muuttaa saman rakennuksen alakertaan tammikuun puolivälissä – ja lähti niinikään Kairankulmasta. Kysymyksiä, jotka vielä 20 vuotta sitten olisivat tuntuneet vähintään kaukaa haetuilta. . Vaakunan on suunnitellut taiteilija Ahti Hammar, ja se on hyväksytty vuonna 1956. Minuun voi ottaa myös yhteyttä jos haluaa sopia vaatteiden sovitukselle ajan, Tuija Ojaniemi sanoo. Tintin pukimo palasi Paimioon Tintin pukimon yrittäjä Kristiina Reunanen on viimeksi pitänyt kivijalkamyymälää Paimiossa vuonna 2020. PÄÄKIRJOITUS JAN SUNDMAN jan.sundman@kunnallislehti.fi. Kangaskauppa lopettaa Kangaskauppa Ottobre Shop lopettaa kokonaan toimintansa Kairankulmassa ja liikkeessä on tällä hetkellä meneillään kankaiden loppuunmyynti. Kiireestä yrittäjät ovat toki iloisia ja vaikka uusi toimitila on ollut avoinna vasta muutaman päivän, on asiakkaita löytänyt heidän mukaansa jo hyvin paikalle. BeWomanin naapurissa sijaitseva kauneushoitola Katjan Mareena taas siirtää toimitilansa rakennuksen toiseen päätyyn, kerrostalon b-rapun alakertaan alkuvuoden aikana. Muuttoja, lopettamisia, siirtymiä ja muutoksia on nyt ilmassa Paimion yritysmaailmassa. Kairankulmassa liikettä Kairankulman rakennuksessa on muutakin liikehdintää, sillä rakennuksessa sijaitseva vaateliike BeWoman siirtää koko toimintansa verkkokauppaan. Varsinkin, kun jokainen susiuutinen tuntuu vievän lukijat kahteen erittäin korkeilla muureilla varustettuun leiriin. Niin Paimiossa, Kaarinassa kuin Sauvossakin. Kaikkia havaintoja ei ole varmasti enää edes hedelmällistä kerrata uutisissa, kun havaintoja näyttää tulevan jo viikoittain. Reunanen ja Ketola ovatkin myymälässä paikalla vaihdellen. Toivotaan silti, etteivät sudet kiilaa ainakaan tämän vuoden uutistilastoissa kovin korkealle, vaikka havaintoja kiihtyvällä tahdilla tehdäänkin. – Joustavasti vuorotellen, nyt aluksi ainakin niin, että Teija tekee aamuvuoroa ja minä iltaa, Reunanen kertoo. Yritykset liikkeessä Paimiossa . – Lisäksi aion pitää popup-myyntiä Paimiossa noin kerran kuukaudessa. Teija Ketola avasi Kenkätaivaan uusissa liiketiloissa Vistantie 19:ssä vuoden ensimmäisenä päivänä. Paimiolainen Kristiina Reunanen on pyörittänyt Tintin pukimoa kohta vuosikymmenen ajan. Kivijalkamyymälät hänellä on ollut niin Salossa kuin Turussa, mutta nyt hän palasi Paimioon. KUNNALLISLEHTI perjantaina 5.1.2024 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 PERJANTAI TIESITKÖ. Jouluaattoiltana Facebookin Paimion keskusteluryhmään pärähti viesti, jossa kerrottiin neljän suden lauman vierailleen Paimiossa Vähäjokilaaksossa. 20 viime vuoden luetuimman jutun listalta voi bongata niin susien raatelemat lampaat, nuorten kuvaamat väkivaltaja alistusvideot kuin Sauvontiellä kesällä sattuneen poikkeuksellisen vaaratilanteen. Hän kertoo olevansa periaatteessa eläkkeellä, mutta pyörittää silti paitsi Tintin pukimoa myös Kuljetuspalvelu Petri Reunasen taloushallintoa. Samassa tilassa toimiva pariskunnan toinen yritys painotalo Vivi Point muuttaa osoitteeseen Susi klikkimagneettina. Koska hukka tarkkailee iltatoimiani omalla pihallani. Arviot kannan suuruudesta vaihtelevat 300 yksilön molemmin puolin. Samoissa tiloissa aloitti myös Tintin pukimo. Kauneushoitola Katjan Mareena puolestaan siirtyy osoitteeseen Vistantie 10 b, kerrostalon alakertaan. Näköhavaintoja ja kohtaamisia on yhä useammin ja useammin. – Taidan olla nyt kiireisempi kuin omina ruuhkavuosinani, hän naurahtaa. Sata ja yksi faktaa Kuntsarin kulmilta Sauvon vaakunassa esiintyy Sauvon tunnuslintu naakka eli sauvolaisittain hakkinen. Se on aina hyvä muistaa. Ainakin nämä muutokset ovat tapahtumassa Paimion yritysmaailmassa tammikuun aikana. Tai milloin saan ei-toivottua lenkkiseuraa Vähäjokipolulla. Mutta niin se vain on, että Suomen suurin susikanta majailee tällä hetkellä Länsi-Suomessa
– Rouva lähtee opiskelemaan, niin siksi kangaskauppa loppuu. Kiintoisa hanke joka tapauksessa, jonka hyödyt kannattaa punnita tarkkaan, Jussinmäki tuumii. Paimiossa kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki piti asiasta teams-palaverin Suomen Lähijunat Oy:n taustahenkilöiden kanssa, ja tuon keskustelun perusteella Paimiossa lähijunan kyytiin hyppäämistä ei kannata odottaa ainakaan vielä vuoden 2025 aikana. Kaupunginjohtaja Harri Virran mukaan tilannetta tarkkaillaan. Asia herätti luonnollisesti kiinnostusta myös radanvarsikunnissa, Kaarinassa ja Paimiossa. – Käytännössä koko maakunnan yhteinen päätös pitäisi olla tehtynä hyvin pian alkuvuoden 2024 aikana, eikä se näytä kovin todennäköiseltä. 02 5888650/toimittajat Yritykset liikkeessä Paimiossa Paimio ja Kaarina lähijunahankkeessa sivustaseuraajina . Kivijalkamyymälät hänellä on ollut niin Salossa kuin Turussa, mutta nyt hän palasi Paimioon. Keväällä edessä on muun muassa reittija aikataulusuunnitelmien laatimista ja tulevana kesänä Fölin keltaisten bussien kyytiin pääsee Paimiosta Fölin hinnaston mukaisilla lipuilla. PAIMIO Jan Sundman Joulukuun alussa uutisoitiin laajasti Suomen Lähijunat Oy:n suunnitelmista aloittaa lähijunaliikennöinti muun muassa Salo–Turku-välillä. Minun ei puolestaan kannata pyörittää painotaloa näin suurissa tiloissa, siksi muutan, Antti Hepola kertoo. JAN SUNDMAN Vistantie 19. Suomen Lähijunat Oy:n toimitusjohtaja Antero Alku viestitti Salon Seudun Sanomien haastattelussa aiemmin tällä viikolla, että kunnilla on aikaa päättää asiasta ”muutama kuukausi”, ja jos siinä ajassa asia ei saa hyväksyntää, kaatu koko hanke alkutekijöihinsä. – Jos sanotaan, että kyse on muutaman sadan tuhannen euron investoinnista per kunta per vuosi, jättää se vielä aika paljon auki. Sekä lähijunayhtiön edustajien että maakunnan kuntien on tarkoitus istua saman pöydän ääreen vielä tammikuun aikana keskustelemaan tarkemmin siitä, minkä suuruisesta kuntakohtaisesta vuotuisesta kuluerästä puhutaan. – Seudullisesti maakuntahallitus ajaa asiaa nyt myös eteenpäin, joten tässä tilanteessa on hyvä seurata tilanteen kehittymistä koko maakunnan tasolla, Virta muotoilee. Kyllä Turku tarvitaan tähän veturiksi, ja siksi ehkä vuosi 2027 voisi olla aikaisin realistinen aikataulu lähijunaliikenteen aloittamiselle. Turkua toivotaan veturiksi, ja lähijunayhtiön edustajat pelkäävät odottavan ajan käyvän liian pitkäksi. Syksyllä kaupunginhallitus päätti, että Kaarina on alustavasti kiinnostunut lähijunaliikenteen jatkoneuvotteluista ja -selvityksistä. Vivi Point siirtyy liikennevaloristeyksen toiselle laidalle tammikuun puolivälin jälkeen.. Muutama satatuhatta euroa vuodessa on esimerkiksi Paimion kokoiselle kaupungille aika mittava lisäkustannuserä. Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki Paimiolainen Kristiina Reunanen on pyörittänyt Tintin pukimoa kohta vuosikymmenen ajan. JAANA PAKARINEN Teija Ketola avasi Kenkätaivaan uusissa liiketiloissa Vistantie 19:ssä vuoden ensimmäisenä päivänä. Tammikuun aikana lisätietoja. Kaarinassakin seuraillaan Kaarinassa vastaaviin keskusteluihin lähijunayhtiön kanssa ei ole vielä ainakaan edetty. Samalla hän muistutti, että kuntien on tällä hetkellä vaikea sitoutua hankkeeseen, jonka tarkat kustannukset eivät ole tiedossa. Jos vielä joulukuun alussa lähijunan kyytiin hyppääminen Paimiosta herätti seudulla orastavaa kiinnostusta, on tunnelma aiheen ympärillä muuttunut kuukaudessa jopa kireäksi. Lähijunayhtiö painostaa kuntia nopeaan päätöksentekoon, mutta kunnissa odotellaan tarkempaa kustannusarviota. Sellainen olennainen muutos seudulliseen joukkoliikenteeseen vuodenvaihteessa jo tuli, että Paimio liittyi tammikuun ensimmäisenä päivänä virallisesti Turun seudun joukkoliikenne Föliin. KUNNALLISLEHTI perjantaina 5.1.2024 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. Ja muutama satatuhatta euroa vuodessa on esimerkiksi Paimion kokoiselle kaupungille aika mittava lisäkustannuserä. – Tässä yhteydessä ei ole mielestäni aihetta keskustella aiheesta lisää, koska asiaa on puitu juuri syksyllä Kaarinan kaupunginhallituksessa.
Sun napa Parasta aikaa. Kun Jokipuistoon todennäköisesti silloinkin kokoonnutaan, niin lisäksi voisi kehitellä jotain muutakin ohjelmaa. Siitä oli enemmän iloa. Ehkä sitten tapahtuma alkaisi jo vähän aikaisemmin, paljastaa Tommila. Kymmenkunta paimiolaista yrittäjää oli talkoohommissa myymässä makkaraa ja glögiä, joka Tommilan mukaan oli tällä kertaa ymmärrettävästi hittituote. Nyt katseet on suunnattu jo ensi vuodenvaihteeseen, jolloin alkaa Paimion 700-juhlavuosi. Siitä kuulemma otetaan opiksi. KUVAN TAKAA KENNETH STRÖMBERG NASEVAT P.0504390009 . Nimimerkille Kenen napa tiedoksi, että kansallisena eläinrääkkäyspäivänä 31.12. myös monet ihmiset kärsivät. . Haistamme myös sinun suusi ja limakalvosi. Viime vuonna järjestetty valoshow oli monille pettymys, mutta ilotulitusta nyt kiiteltiin. – Hyvää palautetta on tullut ja somessakin olen nähnyt vain yhden negatiivisen. . Yleisömäärää voi vain arvailla, mutta ilahduttavasti oli väkeä liikkeellä ja kaikki sen verran vankasti pukeutuneena, että moni joutui miettimään, kukahan se juuri toivotteli hyvät uudet vuodet. Sinä tupakoitsija. . Älä kiitos tule lähelle ja jos tulet, käytä pastillia, suuvettä tai ihan mitä vaan. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 5.1.2024 KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina Kylmää oli, mutta paljon väkeä liikkeellä Näin kiteytti tunnelmiaan Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Heli Tommila, kun häneltä kysyi miten sujui Paimion Jokipuistossa uudenvuoden aattoillan ilotulitus. Työnjaon mukaisesti kaupunki kustansi raketit. Kuvan ilotulituksesta otti Paimion Kamerakerhon Kenneth Strömberg. Voitko ajatella muita lähelläsi. Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäen puhe jäi valitettavasti useimmilta kuulematta, koska äänentoisto ei onnistunut. – Itseasiassa sitä jo vähän mietittiin. Ymmärrätkö, että sinulla on hajuaisti todennäköisesti jo mennyt, mutta me valitettavasti haistamme sinut. Saatat huomata, että voitkin paremmin. Suosittelen käyttämään väyliä, jossa sinun ei tarvitse koirien jätöksiä väistellä
KUNNALLISLEHTI 7 AVOINNA MA-LA 7-23 SU 9-23 Hämeentie 24-30, 24240, SALO PUH: 010 537 9200 @kcmsalo Tarjoukset voimassa pe-su 5.-7.1.2024 ellei toisin mainita. Tuotteita saatavilla reilut mutta rajalliset erät. SALO PALVELEMME JOKA PÄIVÄ KLO 23 ASTI! 1 . KG ERÄ Oululainen PIENI PULLAVA KUNINGATARPITKO 250 g (8,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,69 /ps (10,76/kg) 2 .PS Keiju PALMUÖLJYTTÖMÄT KASVIRASVALEVITTEET 400 g (5,00/kg) Rajoitus 3 rs/talous Ilman Plussa-korttia 2,69 /rs (6,73/kg) 2 .RS -25 % LAKTOOSITTOMAT Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g (1,67/kg) Rajoitus 2 erää/talous Ilman Plussa-korttia 0,58 /prk (2,90/kg) 1 .3 PRK -42 % Fazer PUIKULA TÄYSJYVÄRUIS 6 kpl/330 g tai OULULAINEN JÄLKIUUNIPALA 4 kpl/240 g (3,03–4,17/kg) Rajoitus 6 ps/talous Ilman Plussa-korttia 1,69–1,79/ps (5,12–7,29/kg) 1 .PS -40-44 % Savuhovi OHUEN OHUET LEIKKELEET 80 g (12,50/kg) Rajoitus 5 pkt/talous Ilman Plussa-korttia 1,79 /kpl (22,38/kg) 1 .KPL HK HERKKUMAKSAMAKKARA 150 g (6,67/kg) Rajoitus 3 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 1,79/kpl (11,93/kg) 1 .KPL Atria PIZZAT 200 g (5,00/kg) Rajoitus 5 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 1,29 /kpl (6,45/kg) 1 .KPL -22 % Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 400 g tai KANAN JAUHELIHAT 300–400 g (7,50–10,00/kg) Rajoitus 5 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 3,59–3,85 /kpl (8,98–11,97/kg) 3 .KPL -16–22 % Valio ARKI CREME FRAICHE tai ARKI SMETANA 180 g (5,56/kg) Ilman Plussa-korttia 1,35 /prk (7,50/kg) 1 .PRK Valio VIILI ja KEVYTVIILI 200 g (2,50/kg) Rajoitus 3 erää/talous Ilman Plussa-korttia 0,58 /prk (2,90/kg) 1 .2 PRK Oatly iKAFFE KAURAJUOMA 0,5 l (2,00/l) Ilman Plussa-korttia 1,85 /tlk (3,70/l) 1 .TLK LUOMU Muru BABY PUUROT 100 g (10,00/kg) Ilman Plussa-korttia 1,15 /ps (11,50/kg) 1 .PS -13 % Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 65–90 g Ei Double-sarjan puikot (11,11–15,38/kg) Rajoitus 10 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 2,39 /kpl (26,56–36,77/kg) 1 .KPL PALVELEVALTA KALATISKILTÄ! perjantaina 5.1.2024. KG ERÄ Tuore kokonainen MERILOHI 1-2 kg, Norja ILMAINEN FILEOINTI 7 . PKT/PS/ RS/KG/KPL ERÄ VIHANNEKSIA (1,00–12,50/kg) CITTARI HOITAA EUROLLA ENEMMÄN SALO KCM-lihamestarilta PORSAAN KASSLER Suomi 12
Kaikkien Kotikummun työntekijöiden työsuhteet jatkuvat entisellään ja he siirtyvät Esperille vanhoina työntekijöinä. – Lukion tulevaisuus näyttäytyy minulle positiivisena. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 5.1.2024 Paimion lukio yhä maakunnan parhaiden listalla PAIMIO-SAUVO-KAARINA Perttu Hemminki Lukio-opetus on VarsinaisSuomessa – myös Paimiossa – korkealla tasolla. Kunnallislehden arkistokuva.. Wanhustentalo Kotikumpu on toiminut Piikkiössä Toivonlinnantien varrella jo vuosikymmeniä. – Toinen vaihtoehto on verrata lukioita ylioppilaskirjoitusten tulosten arvosanapisteiden perusteella. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla kun tarkastelee STT:n tuoretta listausta syksyn 2023 parhaista lukioista. Tämän uusimman kaupan myötä Esperillä on Turun seudulla 12 ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille tarjoavaa hoivakotia. Esperi Care on maan toiseksi suurin asumispalveluiden tuottaja. Turun ylpeys Katedralskolan i Åbo on suurten lukioiden vertailussa toiseksi paras. ARKISTO PÄIVI SAPPINEN Olli-Pekka Lehtonen näkee, että viihtyisä lähilukio, ”jossa toivottavasti jokainen tuntee että hänestä välitetään”, on jatkossakin lyömätön yhdistelmä. – Näistä tilastoista ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Paimion lukio on edelleen mukavasti maakunnan ”kymmenen kärjessä” -listalla ja valtakunnallisestikin isojen lukioiden kahdeskymmenes. Keväästä 2022 Rehtori Olli-Pekka Lehtonen, mistä johtuu. Paimiossa lasten määrässä ei tapahdu samanlaista romahdusta seuraavan kymmenen vuoden sisällä kuin valtaosassa Suomen kuntia. Mistä mielestäsi johtuu, että moni Varsinais-Suomen lukio menestyy hyvin valtakunnallisessa vertailussa. Maksutta vastaanotettavien jätteiden määrä kasvoi. Se, että olemme vähän vuodesta riippumatta kärkijoukossa on tietysti hienoa. Paimion lukion rehtori, Olli-Pekka Lehtonen, miltä se tuntuu ja mistä se mielestäsi kertoo. Uuden yksikön nimeksi tulee Esperi Hoivakoti Kumpu. Hinta on edullisin materiaalikierrätykseen menevällä jätteellä ja kallein loppusijoitettavalla jätteellä. LSJH:n lajitteluasemien aukioloaikoihin ei tullut muutoksia. – Sauvo on aina ollut meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani; Paimion lukio on lähipalvelua, jonka säilyminen elinvoimaisena on koko alueelle tärkeää. Minkälaisena näet Paimion lukion tulevaisuuden. Neljä hintaluokkaa Vuoden alusta astui voimaan myös uusi lajitteluasemahinnasto, jossa käyttöön on otettu neljä maksuluokkaa jätteen hyödyntämistavan mukaan: materiaalikierrätys, energiahyötykäyttö, koneellista käsittelyä vaativa jäte ja loppusijoitettavat jätteet. Sillä on 6 500 asukaspaikkaa. Danske Bank, SEB ja Ilmarinen ovat yhtiön vähemmistöosakkaita. Iloksemme voimme todeta näin viime vuosinakin käyneen. Yrityksen liikevaihto on kolme miljoonaa euroa. Esimerkiksi vuoden 2022 keväällä olimme sijalla 10 samassa tilastossa. Karkeajäte-termi taas toimii vastaisuudessa otsikkona kolmelle eri jätelajille: pehmustetuille huonekaluille, vanteellisille renkaille ja suurikokoiselle sekajätteelle. Mitä mieltä olet tällaisesta rankingista. Päätalossa ja erillisessä Peippola-rakennuksessa on nyt 50 asukaspaikkaa ja työntekijöitä saman verran. Esimerkiksi nyt kyseessä oleva STT:n lukiovertailu käyttää pohjana 9. Esimerkiksi viime keväänä meiltä kirjoitettiin absoluuttisesti Esperi osti Kotikummun YRITYSKAUPPA Maan suurin ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille asumispalveluja tuottava yritys Esperi Care osti vuoden lopulla Kaarinan Piikkiössä sijaitsevan Wanhustentalo Kotikummun. Uuden yksikön nimeksi tulee Esperi Hoivakoti Kumpu. Suurten lukioiden kategoriassa 20 parhaan opinahjon valtakunnallisella listalla on viisi varsinaissuomalaista lukiota. Viime keväänä Paimion lukio oli varsinaissuomalaisten lukioiden vertailussa sijalla seitsemän. Onko se tarpeellinen ja kertooko ”totuuden”. Pelkkiä ylioppilaskokeita vertailemalla kärki koostuisi lähinnä lukioista, joihin pääsee vain jo valmiiksi koulussa hyvin menestyneitä opiskelijoita korkeilla keskiarvoilla, perustelee STT käytäntöään. Paimion lukio on isojen lukioiden valtakunnallisessa vertailussa sijalla 20 ja Varsinais-Suomen kaikkien lukioiden – sekä suurten että pienten – joukossa kymmenentenä. Ehkä kukaan ei osaa. Jätteiden niputtaminen karkeajätteen alle taas helpottaa asiakkaiden asiointia lajitteluasemilla, kun useamman jätteen voi jättää samalle lavalle, kertoo materiaalipäällikkö Marko Kokkonen LSJH:n tiedotteessa. Myös Heli Mäntsälä jää tukemaan yrityksen siirtymistä Esperille toistaiseksi. – Vertailun tulokset näyttävät, kuinka opiskelijoiden arvosanat ovat muuttuneet lukion aikana. Olisiko täällä perheissä muuta maata enemmän niin kutsuttua koulutususkoa, josta esimerkiksi Viron Pisatuloksiin liittyen on puhuttu. luokan päättöarvioinnin arvosanoja, ja niissä on tutkimusten mukaan todella isoa hajontaa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli yli 330 miljoonaa euroa. Marraskuussa yritys hankki omistukseensa Turun seudulla toimineen Runoskylän kolme hoivakotia. Vuodesta 2012 Suomen Tietotoimisto STT kertoo verkkosivuillaan, että lukiovertailussa verrataan toisiinsa lukiopaikan vastaanottaneiden sisääntulokeskiarvoja ja kolme vuotta myöhempiä ylioppilaskirjoitus-tuloksia. TS ARKISTO MILLA KANGASJÄRVI Lukion päättötodistuksen saamisen tunnetuin merkki on ylioppilaslakki. – Varsinais-Suomen menestyminen on mielenkiintoinen kysymys, enkä osaa vastata suoraan, että mistä se johtuu. Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari UUTISET Kumpu toimii jatkossakin Kaarinan Piikkiössä Muuraismäentiellä. Lukioomme tulee lisäksi muutamia opiskelijoita naapurikunnista Kaarinasta, Kemiöstä ja jokunen Turustakin. – Uhkapuolella on kuntatalouden yleinen näkymä. Kyse on edelleen jätteestä, joka poltetaan Lounavoiman ekovoimalaitoksessa energiaksi. Eli luottamusta siihen, että koulutuksesta on hyötyä yksilölle ja yhteiskunnalle. Uusia jätenimiä ja samoin -taksoja Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemilla ei enää puhuta polttokelpoisesta jätteestä vaan sekajätteestä. – Betonija kiviainesjäte on nimenä kuvaavampi kuin betonija tiilijäte, sillä jätejakeeseen otetaan betonin ja tiilien lisäksi vastaan muun muassa luonnonkiviä, kiuaskiviä, kivitasoa, soraa ja sepeliä. Muitakin nimitarkennuksia tehtiin, kuten esimerkiksi se, että betonija tiilijätettä kutsutaan jatkossa betonija kiviainesjätteeksi. Merkillepantavaa on, että Nousiaisten lukio on ykkönen suurten lukioiden kärkiryhmässä ja Paraisten lukio ykkönen pienten lukioiden joukossa. – Näissä vertailuissa pärjääminen ei kuitenkaan ole tavoitteenamme, vaan mahdollisimman hyvä arki opiskelijoille. Esperi-konsernin emoyritys on Irepse Oy, jonka enemmistöosakas on sijoitusyhtiö Triton. Lisäksi kaupunki kaavoittaa uusia mielenkiintoisia kohteita esimerkiksi Koivulinnan alueelle, mikä varmasti lisää kaupungin houkuttelevuutta. Wanhustentalo Kotikummun pitkäaikaisena yrittäjänä ja johtajana ehti yli 30 vuotta toimia Heli Mäntsälä yhdessä puolisonsa Jarmo Mäntsälän kanssa. Pienten lukioiden valtakunnallisessa TOP 20:ssä varsinaissuomalaisia lukioita on neljä. Tähtäämme kuitenkin siihen, että meiltä kirjoitetaan valtakunnan keskiarvoa paremmin. Tulokset ovat hyviä, ja nuoret viihtyvät kyselyiden mukaan lukiossamme. Esperi osti viime vuonna 11 eri hoivayksikköä eri puolilta maata. Suomessa on kuitenkin yli 370 lukiota, joissa kaikissa tehdään varmasti todella hyvää työtä. Tähän mennessä olemme onnistuneet lukiossa hyvin erilaisten valtionavustusten – jotka on käytetty opiskelijoiden eduksi – hankkimisessa. Joidenkin tuotteiden hinnat nousevat ja joidenkin laskevat. – Totean lyhyesti alkuun, että on tietysti mukavampi olla listalla kuin puuttua sieltä. – Tarkastelussa on mukana 4 yo-koetta
11 koululuokan paketti Mutta miksi sähköalan konkarit kertovat koululaisille seudun sähköistymisestä, sähköenergian synnystä ja siitä, mihin sähköala on kenties tulevaisuudessa menossa. . PAIMIO Jan Sundman Valkokankaalle heijastetulla videolla esitetään animaation keinoin, miten ydin-, vesitai hiilivoimalassa tuotettu energia muuttuu sähkövirraksi, jolla voi kotona ladata esimerkiksi älypuhelimen. Lukiot on jaettu pienten ja suurten sarjoihin syksystä 2018 alkaen. Kun esittely on ohi, pääsevät Sauvon koulun viidennen luokan oppilaat itse kytkemään valoja eri puolille pienoismallin maailmaa, ja uteliaat ilmeet kasvoilla muuttuvat hymyksi ja hämmästykseksi. – Ei voi sanoa, että tulisi hirveästi mietittyä sitä, koska katsoo televisiota tai milloin lataa puhelimen. . Kierrokseen päätteeksi koululaiset kerääntyvät Sähkömuseon alakertaan nauttimaan eväsleivistä ja mehusta. . Nousiaisten lukio, Nousiainen . . Puolalanmäen lukio, Turku . Hänen luokkatoverinsa Sandra Lämsä ja Stella Oksanen sanoivat, etteivät ole tulleet miettineeksi sähkönkulutusta sen tarkemmin. joulukuuta 2023, VATT:n, Aalto-yliopiston sekä Laboren yhteinen tutkimus, jossa tutkittiin ns. joku hihkaisee eturivistä. . eliittilukioiden vaikutusta tuloksiin. . Koululaiset saivat kahden tunnin aikana tiiviin kertauksen muun muassa siitä, miten sähköä tuotetaan ja miksi sähkölaitteiden kanssa ei sovi pelleillä. Vertailuun ei ole otettu mukaan lukioita, joiden lähtökeskiarvoja tai yo-tuloksia ei löydy Opetushallituksen tai ylioppilastutkintolautakunnan aineistoista. – On näitä kovasti koulujen puolelta kiitelty, ja on sen itsekin huomannut, että osa oppilaista on kuunnellut asiaa erittäin tarkkaavaisesti. Salminen nyökkää ja pian onkin aika siirtyä museon kolmanteen kerrokseen pitkän työuran sähkölaitteiden kanssa tehneen Aapo Laineen luo kertaamaan niin Paimion kuin lähiseutujen sähköistymisen historiaa, mutta kuulemaan myös käytännön vinkkejä sähkölaitteiden turvalliseen käyttöön kotiolosuhteissa. – Hyvä menestyminen peruskoulussa vaikuttaa tutkitusti menestymiseen myös lukiossa, joten korkean keskiarvorajan lukiossa tulokset luonnollisesti ovat usein paremmat. . Vaikka puheenaiheet päivän päätteeksi kääntyvät herkästi jo iltaja viikonloppusuunnitelmiin, erottuu keskustelun seasta myös sanoja, kuten jatkojohto, voltti ja ampeeri. . Runsaan tuhat euroa per ryhmä ja kaikkinensa puhutaan noin 15 000 euron kokonaiskustannuksesta. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 5.1.2024 Varsinais-Suomen TOP 10 . Liedon lukio, Lieto . – Näinkö sähkö todella liikkuu. Paimion lukio, Paimio Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari mitattuna paremmin kuin kolmesta Turussa olevasta lukiosta, vaikka niihin jokaiseen oli meitä korkeammat keskiarvorajat. . 2. 6. 5. Mutta toki on yhtä lailla luonnollista, ettei sähkö kaikkia kiinnosta. Kaikkiaan kouluryhmiä vieraili vuoden loppuun mennessä Sähkömuseolla 11. 7. Laitilan lukio, Laitila . – Tämä on ollut aika iso ponnistus Sähkömuseosäätiöltä. Ilmeisesti jotain on tiiviistä kertauksesta jäänyt mieleenkin. Koulutustilaisuus on osa viime vuonna satavuotista taivaltaan juhlistaneen Sähkölähteenmäen juhlavuoden tapahtumasarjaa. Ei niistä asioista ole kotonakaan juuri puhuttu, he sanoivat. 3. Sähköalan oppia alakoululaisille . – Eli viihtyisä lähilukio lyhyine koulumatkoineen ja -päivineen – jossa toivottavasti jokainen tuntee että hänestä välitetään – on uskoakseni tulevaisuudessakin monelle tärkeä yhdistelmä. Asiasta julkaistiin jälleen, 13. Oppilaat pääsivät myös itse konkreettisesti kokeilemaan, miten sähkö liikkuu eri puolille pienoismallin maailmaa. Karoliina Randén Martti Kallioniemi esittelee Sähkömuseoon rakennettua pienoismallia. Täytyy olla kiitollinen, että säätiö on saanut hyvin tukea juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen, kiittelee Jukka Salmela, joka on ollut yksi juhlavuoden tapahtumatuotannon puuhamiehistä. Sauvon 5A-luokan oppilaat Karoliina Randén, Sandra Lämsä ja Stella Oksanen pitivät sähköalan tietoiskua hyödyllisenä. Vaarat yllättivät Oppilaille itselleen iltapäivästä tuntui jäävän parhaiten mieleen sähkölaitteissa mahdollisesti piilevät vaarat. lähtien ne ovat tutkintouudistuksen vuoksi olleet äidinkieli, parhaaseen arvosanaan johtanut pitkän aineen koe ja kaksi seuraavaksi parhaaseen arvosanaan johtanutta koetta. STT on tehnyt lukiovertailunsa syksystä 2012 lähtien. Sellaistahan se on aina, Salmela hymyilee viittoessaan luokkaa kohti oven edustalla jo odottavaa linjaautoa. 10. Seuraavaksi ryhmä siirtyy pitkän linjan sähköalan ammattilaisten ja Paimion Sähkömuseosäätiöön kuuluvien Hannu Salmisen ja Martti Kallioniemen luo, jotka havainnollistavat videolla nähdyt tapahtumat vielä uudelleen tavallisen omakotitalohuoneen kokoisella pienoismallilla. Paimion Sähkömuseossa vieraili syksyn aikana kaikkiaan 11 koululuokkaa. . JAN SUNDMAN. 9. Ei sitä ole oikein tullut edes ajatelleeksi. . Ei sitä ole oikein tullut edes ajatelleeksi, tuumi Sauvon koulun 5A-luokkaa käyvä Karoliina Randén. Paraisten lukio, Parainen . Syksyn aikana Sähkömuseon tiloissa sähköalan oppia ovat saaneet 5.–6.-luokkien oppilaat niin Paimiosta, Sauvosta, Tarvasjoelta, Kyröstä, Ruskolta, Vahdolta, Salosta, Maskusta, Somerolta kuin Marttilastakin. Katedralskolan i Åbo, Turku . Oppimistuloksiin liittyen todettiin sanatarkasti, että ”yleinen tulos näissä tutkimuksissa on, että eliittilukion käymisen vaikutukset oppimistuloksiin ovat vähäisiä tai niitä ei voi erottaa tilastollisesti nollasta”. Kimitoöns gymnasium, Kemiönsaari . 4. 1. Kaksituntiseen pakettiin kuuluu tiivis, mutta antoisa oppimäärä sähkön synnystä ja sen monimuotoisuudesta, jonka jälkeen koululaiset on vielä evästetty välipalalla ennen kotimatkaa. Pargas svenska gymnasium, Parainen . Valkokankaan edustalla noin 20-päinen oppilasryhmä seuraa silmät tarkkoina ja korvat höröllä, miten voimala tuottaa lopulta sähköä kokonaisen kylän – tai jopa kaupungin tarpeisiin. 8. Pakettiin on kuulunut myös linjaautokuljetus koulun pihalta ja takaisin koululle. Aapo Laineen pitämä luento sähkölaitteiden turvallisesta käytöstä jäi monen oppilaan mieleen. Pienoismalli on pystytetty Paimion Sähkömuseon toiseen kerrokseen, ja pian sen ympärille kerääntynyt koululuokka näkeekin konkreettisesti, miten sähkövirta kulkee voimalaitoksista voimalinjoja pitkin asutuskeskuksiin. Mynämäen lukio, Mynämäki . – Se oli yllättävää, miten huonosti voi käydä, jos esimerkiksi vioittuneesta sähkölaitteesta saa tällin
KAISA VANHALA . Näitä teemoja ja symbolisia ulottuvuuksia maalaan mukaan teoksiin. . – Olen aina tykännyt piirtää, mutta en koskaan ajatellut, että taiteilijan työ voisi oikeasti olla uravaihtoehto. SAUVO Eeva Lehtinen Sauvossa asuvalla Kaisa Vanhalalla matka kotoa työpaikalle on lyhyt, sillä autotalliin on remontoitu hänelle oma studiotila. Studiossa syntyy isoja, värikkäitä tauluja. Minua kiehtoo ajatus, että taulu läsnäolollaan kodissa muistuttaa siitä, mikä elämässä on tärkeintä. – Jostain tuli tarve luoda kauniita kantoliinoja. . – Koin työn, erityisesti ihmisten kohtaamisen, tärkeäksi, Vanhala toteaa. Tilanne ja aihe olivat töiden puolesta tuttuja ja nyt se tulivat lähelle. Kirjoittaminen on innostanut minua myös aina, joten opiskelin myös journalistiikkaa. Aika ei riittänyt kaikkeen ja teologia vei tuolloin voiton. Monen kanssa puhumme elämästä yleisesti – merkityksellisistä tapahtumista ja haaveista. – Haastattelen aluksi asiakasta ja juttelemme, mitä hän maalaukselta haluaa ja toivoo. . . Kaisa Vanhala on tehnyt lähes 200 teosta, joista iso osa on asiakkaiden tilaustöitä. Iso osa teoksista on tilaustöitä yksityisille asiakkaille. Kantoliinoista lähtenyt käsillä luomisen tarve johti lopulta maalaamiseen. Silloin mietin, miten taas voi käydä näin. Siellä asiat tuntuivat olevan paikallaan. Tarina uppoaa työhön Vanhala laskee tehneensä lähes 200 teosta. Monissa maalauksissa on takana henkilökohtainen tarina. Seuraavana vuonna parin esikoinen syntyi ja isä palasi työelämään. Perhe: aviomies Valtteri Vanhala ja lapset Konsta, 10, Aarni, 8, ja Auri, 6, sekä Piko-koira.. Kaisa Vanhalaa kiehtoo, miten väri ja muoto ovat väistämättä tunteita herättäviä symboleita. Ristipaineissa kauneus auttoi Vuonna 2012 hän alkoi odottaa esikoistaan ja elämän piti olla mallillaan. Tilanne oli rankka ja ristiriitainen, sillä iloitsin uudesta elämästä ja samaan aikaan koin suurta menettämisen pelkoa. Monissa maalauksissa on taustalla henkilökohtainen tarina. En ollut koskaan ennen maalannut akryyleilla, mutta kaupan osaava henkilökunta auttoi löytämään oikeat välineet. Ensin kantoliinat, sitten taulut Tuolloin pienten lasten äiti kantoi omia lapsiaan kantoliinassa ja alkoi opetella niiden tekemistä itsekin. Asuu: Sauvossa . – Taide sanoittaa asiat, joita en osaa sanoilla sanoittaa. Hakeudun kauneuden keskellä – tunsin sitä vahvasti esimerkiksi metsässä. – Halusin kotiimme väriä ja päätin maalata seinille muutaman taulun. Olin jälkeen elämän ja kuoleman ristipaineessa. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 5.1.2024 KULTTUURI Elämän ja kuoleman ristiaallokko sai tarttumaan siveltimeen . FAKTA Kaisa Vanhala . – Yksi ihanimmista tarinoista on, kun mies tilasi puolisolleen yllätykseksi maalauksen, jossa on mukana heidän elämän tärkeitä tunnelmia ja unelmia. Sitten muutamat ystävät ja tuttavatkin pyysivät tekemään heille tauluja. – Siitä vuoden päästä odotin toista lastamme ja äidilläni todettiin rintasyöpä. Sauvolainen Kaisa Vanhala koki uupumuksen, joka sai papin vaihtamaan uraa taiteilijaksi. Taulu Teoksissa heleät, toiveikkaat värit ovat pääosassa. – Sen kaiken kaaoksen ja epätoivon keskellä huomasin kuitenkin reagoivani kauneuden kokemukseen. – Takana oli keskenmeno ja pitkä toive raskaudesta. Syntynyt: vuonna 1984 Mikkelissä . Ammatti: taiteilija, aiemmin työskenteli seurakuntapastorina . – Kuppi meni nurin. – Miltä tiettyjen värien, tietyn siveltimen liikkeen katsominen tuntuu. Suunnittelemalla en olisi uskaltanut tähän ryhtyä. Suunnittelematta minusta tuli taiteilija. Anoppini opetti minut kutomaan ja tein kangaspuilla itse suunnittelemiani kantoliinoja, joita ostettiin ympäri maailmaa. . Hän uupui. Kun Vanhala tarttui siveltimeen, ei paluuta enää ollut. – Isäni on pappi ja olin ensin sitä mieltä, että en seuraa hänen jalanjälkiään, mutta kiinnostus vei kuitenkin opiskelemaan teologiaa. Valmistumisen jälkeen Vanhala sai työpaikan Turusta Mikaelin seurakunnasta. Elämänkriisi tuntui vahvasti. Taide hiipi Vanhalan elämään varkain koetun kriisin ja uupumuksen myötä. Kaisa Vanhala kuvailee, että tuolloin kaikki tuntui olevan liikaa. Olen ajatellut tekeväni töitä päälläni, en käsilläni, Vanhala sanoo. Mitä se tuo kodin tunnelmaan, Vanhala pohtii. Joensuussa lapsuutensa viettänyt Vanhala päätyi opiskelemaan teologiaa sekä journalistiikkaa. Raskausaika oli ihanaa, mutta samaan aikaan isäni sai aivan yllättäen syöpädiagnoosin. . Diagnoosista viikon sisällä hän oli jo leikkauspöydällä
Vanhalan ensimmäinen julkinen työ on Sauvotalon valtuustosalissa oleva triptyykki Että tulisit lujaksi. Terveyskeskuksen aulassa istuessa mielessä voi pyöriä monenlaisia, isojakin asioita. Kaisa Vanhala kertoo, että toiset teokset syntyvät nopeasti, kun taas toiset tarvitsevat enemmän aikaa. Tuntuu itselle kiehtovalle etsiä juuri kuhunkin teokseen kuuluvat tasot, symbolit ja sävyt. Koen, että nyt jatkan sitä työtä vain hieman eri lailla. – Haluamme kasvattaa lapsemme Sauvossa. KULTTUURI Elämän ja kuoleman ristiaallokko sai tarttumaan siveltimeen Kaisa Vanhala kertoo, että hänen taiteensa keskipisteessä on ajatus siitä, että jokainen tarina on mahdollista kertoa toivon ja kauneuden kautta. Vanhalan maalauksissa pääosassa ovat vahvat värit. Nuoret tarvitsevat rohkeutta ja itsetuntemusta asioissa, joita meidän sukupolvemme ei tarvinnut vielä murehtia. Kaisa Vanhala toivoo jatkossakin saavansa toteuttaa teoksi julkisiin tiloihin. – Tarinat eivät aina ole kepeitä, mutta väreissä on toivoa ja haluan teoksillani katsoa eteenpäin. Teoksen taustalla oli ajatus siitä, millainen turvasatama ja ponnistuslauta elämään Sauvo parhaimmillaan voi heille olla. – Olisi upeaa tehdä teoksia kouluihin, terveyskeskuksiin tai kirjastoihin. Millainen on sellainen kotipaikka, jossa kasvaa lapsia ja nuoria, jotka uskaltavat unelmoida. Kouluihin tai päiväkotiin olisi ihanaa toteuttaa teoksia yhdessä lasten ja nuorten kanssa ja saada maalauksiin mukaan heidän arvojaan. Sauvo on ponnistuslauta Nykyään kolmilapsinen perhe asuu Sauvossa ja seurakuntapastorin työt ovat saaneet jäädä ainakin toistaiseksi. Hän toteaa, että taiteilija työ ei oikeastaan ole kovin kaukana papin työstä. Teoksessa on piilotettuna monenlaista symboliikkaa, kuten naakkoja. Maalaus voisi olla ikkuna hyvien asioiden suuntaan. Loppuunpalamisen tuhkasta voi ajan kanssa kasvaa jotain kaunista uutta.. Prosessi etenee omalla painollaan. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 5.1.2024 oli mukana kosinnassa, Vanhala kertoo hymyillen. Perhepappina työskentelen edelleen, mutta muuten taiteen tekeminen tuntuu nyt hyvin merkitykselliseltä. – Seurakuntatyössä nautin ihmisten kohtaamisesta, elämän isojen kysymysten äärellä olemisesta. – Mieheni Valtteri on viettänyt lapsuutensa Sauvossa ja täällä asuu myös sukua. Tätä puutarhaa ei koskaan kitketä -teos on osa Kaisa Vanhalan tämän syksyn teossarjaa, jossa hän käsittelee kokemusta uupumuksesta toipumisesta. Samalla nuorten maailma on hurjassa mullistuksessa, kun netin kautta koko universumi on auki. Ura taiteilijana ei koskaan ollut hänen suunnitelmissaan, mutta kriisi sai vaihtamaan elämän suuntaa. – Kun tilaustyössä on takana syvällisempi tarina, teen niitä hitaasti haudutellen. Teen abstraktin pohjan, jonka päälle maalaan kerrostumia
Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Sami 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA Ark. Sauvotalossa on myös Varhan sosiaalitoimen palveluita. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 470 2100 p. Pääoven vieressä on postilaatikko, johon voit jättää mm. ILMALÄMPÖPUMPUT . 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. Vuotaako vesijohto. HUOLLOT . Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 Katja Hägg, kaupallinen johtaja, katja.hagg@ts.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. puh. matti.bastman@listing.fi Ilmoitushinnat 1.1.2024 alk: Etusivu väri 2,90 / pmm Tekstissä väri 2,00 / pmm Takasivu väri 2,60 / pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Asematie 1, 21530 Paimio Puh. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Sauvon kunta (puh. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Tuleeko vesi kellariin. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00–16.30, viikonloppuisin klo 7.00–11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 0400 527971 24h MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. Digilehti + kuntsari.fi jatkuva tilaus 12 kk 91,20 € Lisää tilausvaihtoehtoja: tilaajapalvelija.fi Irtonumerohinta 2,70 € Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk jatkuvaan tilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen. (02) 733 7737 Vistantie 24, 21530 Paimio . 02-477 5600 www.vistamatkat.fi VISTA VISTA MATKAT MATKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO *Ei toimistomaksua *Myös Panoramaröntgenkuvaus Ajanv. (02) 4704599 Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. Jäikö Kunnallislehti tulematta. (02) 7702 626 klo 8.15–15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 5.1.2024 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KOSMETOLOGEJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA BUSSITILAUKSET KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. ISSN 0356-1801 (painettu) ISSN 1798-3681 (verkkojulkaisu) Tilaushinta 1.12.2023 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi jatkuva tilaus 12 kk alk. 02 474 4100) Hallintopalvelut, sivistystoimi ja tekninen toimi toimivat Sauvotalossa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. krs 20100 Turku, p. kokoproteesit . Puh. Onko viemäri rikki. KORJAUKSET SUUNNITTELU . 474 511 Avoinna: ma 9.00-17.00 ti 9.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 9.00-15.30 puh. 050-472 7271, 040 720 9077 Kalevantie 2, Preitilä PAIMION AUTOHUOLTO HEIKKILÄ OY DW T U O T E Lasi-inssi ja Pihakiven lasiliike on nyt DW-Tuote Oy Kailinniituntie 8, 24800 Halikko 040 196 3629, 044 987 6402 ASENNUSTYÖT AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. 045-250 5923 * Diabeetikkojen lähetteellinen jalkahoito Paimion Terveysasemalla. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. 02-473 2600 tai www.paimionhammaslaakariasema.fi Luotettavaa kiinteistönvälitystä yksiöistä maaja metsätiloihin. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Mari Ruoholahti, Niina Liinoja, Anne Vuotinen, Marja-Leena Jaakkola (taloushallinto) www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto) SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET . 02 5888652 tai ilmoitukset@kunnallislehti.fi PAIMIO-SAUVO-KAARINA toimittaja Jaana Pakarinen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myyntineuvottelija Raija Korhonen (02) 588 8653 TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 (050) 62476 tuottaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 ASIAKASPALVELU toimittaja Julian Rauhaniemi (02) 588 8669 myynti, asiakaspalvelu Sami Lindström (02) 588 8652 toimittaja Jan Sundman (02) 5888654 Puh. PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. korjaukset HALUATKO OMAN ILMOITUKSESI TÄLLE SIVULLE. 041 546 8784 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto HALIKON HINAUS P. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. Asiointi toistaiseksi ajanvarauksella. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. p. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. Matti Bastman, LKV, ekonomi 050 654 22. teknisen toimen käsiteltäväksi tulevat paperihakemukset. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. Paino: Lehtitehdas, Salo 2024 Toimiston asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 8.30-12 tai sovittaessa. Huom. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Alander Oy p. Määräpaikkalisä on 15%. pohjaukset . Ongelmia jäteveden käsittelyssä. JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ. AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . 02-4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi JALKAHOITOLA Tmi Holjat Jalat/Tuija Ojala Paimiontie 452, Paimio (Tannisen leipomon takana, seuraava rakennus) Puh. 158 € Paperilaskusta veloitetaan 2,50 € paperilaskulisä
Korkea meijerirakennus on hyödynnetty lattiasta kattoon huonekalujen esillepanossa. Naiset jännittävät, miten asiakkaat löytävät uuden toimitilan, mutta uskovat, että idyllinen paikka, läheinen asutusalue sekä samassa rakennuksessa sijaitsevat kahvila ja kahvimuseo tuovat heille asiakkaita. Yhdessä erikseen Helin ja Oksa ovat molemmat toimineet muutaman vuoden yrittäjinä tahoillaan. Inspiraatio graafisiin kuvioihin syntyy luonnosta, Helin sanoo. – Ja kun teemme sille pientä remonttia, niin tuotteen elinkaari voi olla useita sukupolvia, Oksa toteaa. Viime tammikuussa soittelin tänne uudestaan ja kyselin tilannetta, eikä tilaa ollut vieläkään. Pitkä elinkaari Oksa ja Helin kertovat, että kierrätyssisustus on ollut jo jonkin aikaa pinnalla. Vintageaarteita Myös Oksa verhoilee kierrätettyjä kalusteita myyntiin ja tekee verhoilua myös tilauksesta. Kierrätysdesign ja vintage ovat sisustuksessa nyt pinnalla, yhteisen toimitilan perustaneet piikkiöläinen Saija Helin ja turkulainen Nina Oksa tietävät. Aikoinaan meijerissä on valmistettu Aura-juustoa. Helinillä on Havui-niminen yritys ja Oksan uuden kaupan nimi on Möbel, aiemmin Velhoomo, joka nimensä mukaisesti keskittyi enemmän verhoiluun. Hän tekee itse kankaiden kuosisuunnittelua Havui-yrityksensä kautta. – Moni kaipaa myös yksilöllisiä löytöjä, ja halutaan, että sisustus on omannäköinen, Helin jatkaa. Korkeakattoinen meijeri, jossa on aikoinaan valmistettu Aura-juustoa on nyt täynnä mitä kauniimpia vintageaarteita, joita naiset keränneet myyntiin uuteen myymäläänsä. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 5.1.2024 ARJEN TALOUS Kierrätettyä, kestävää ja yksilöllisiä löytöjä . Kierrätysdesignissa yhdistyvät naisten mukaan juuri yksilöllisyys, kierrätys ja ekologisuus, kädentaitojen arvostus sekä kestävyys. – Tällä hetkellä minulla on viisi erilaista kuosia mallistossa. Molempia naisia viehättää erityisesti 1950–1960-luvun kalusteiden muotokieli. – Tässä on esimerkiksi Helsingin luonnontieteellisestä museosta poistettu vanha perhoskaappi; pakkohan sellainen aarre oli pelastaa, hän näyttää suurta kokopuista monilaatikkoista lipastoa. . Uuden myymälän sijaintiin he ovat erityisen tyytyväisiä. Kankaat kudotaan kaksipuolisina joko valkoiseen tai mustaan loimeen ja kaksivärisenä niin, että sama kuvio toistuu kankaan toisella puolella negatiivina. Sieltä löytyy nyt kahvilan ja Vilkkimäen kahvimuseon lisäksi vintagea ja kierrätysdesignia myyvä liike, kun piikkiöläinen Saija Helin ja turkulainen Nina Oksa yhdistivät osaamisensa ja päättivät perustaa yhteisen toimitilan idylliseen meijeriin. – Moni haluaa ostaa nykyisin kestävää, ja artesaanityötä arvostetaan, Oksa sanoo. Hän on myös ostanut ja kerännyt myymälään suuren määrän eri aikakausien vintageaarteita myyntiin. Sekä Helin että Oksa ovat valmistuneet verhoiluartesaaneiksi, joten he myös kunnostavat ja uudelleen verhoilevat vanhoja huonekaluja myyntiin. – Erityisesti minua puhuttaa 1950–1960-luvun huonekalujen muotokieli, hän kertoo. Molemmat ovat aiemmin pitäneet toimitilaa Turun vanhassa Leafin tehtaassa, mutta nyt marraskuun puolivälistä saakka siis siis saman katon alla Vilkkimäen meijerissä. – Itse asiassa olemme tutustuneet opintojen parissa; olimme luokkakavereita kun valmistuimme pari vuotta sitten verhoilijoiksi, he kertovat. Huonekaluja hän verhoilee ja kunnostaa myös tilauksesta. LIETO Jaana Pakarinen Alkaneen vuoden kunniaksi voi suunnata päiväretkelle vaikkapa Lietoon ja Vilkkimäen vanhaan meijeriin. Myös hänen sisustussilmäänsä miellyttävät eniten 1950–1960-luvun kalusteet, minkä lisäksi erityisesti tanskalainen design. Etsiessäni toimitilaa parisen vuotta sitten, olivat meijerin tilat kuitenkin täynnä ja Havui asettui Leafin vanhalle karkkitehtaalle. Omia kangaskuoseja Paimiossa syntynyt, nykyisin piikkiöläinen Saija Helin on paitsi verhoiluartesaani, myös graafinen suunnittelija. Lisäksi hänellä on myynnissä pieniä eriä omilla kuoseilla painettuja kirjanmerkkejä ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös muita painotuotteita, kuten printtejä tai julisteita. Kankaat hän kudotuttaa lapualaisella Annalan kutomolla, joka on yksi ainoita kotimaisia verhoilukankaiden valmistajia. Tila toimii myös sekä Helinin että Oksan työhuoneena, jossa he verhoilevat huonekaluja. Itse suunnittelemistaan kankaista Helin on ommellut myyntiin muun muassa koristetyynynyjä. Yhteistä yrityistä naiset eivät perustaneet, vaan he edelleen toimivat erillisinä yrityksinään vaikkakin samoissa toimitiloissa. Piikkiöläinen Saija Helin suunnitelee itse kangaskuoseja ja teettää kankaat lapualaisella Annala-yrityksellä, joka on Suomen ainoita verhoilukankaita valmistavia yrityksiä. Omilla kankaillaan hän myös verhoilee kierrätettyjä huonekaluja, jolloin voikin puhua kierrätysdesignista. JAANA PAKARINEN. Toukokuussa minulle kuitenkin soitettiin takaisin, että nyt olisi vapautunut tila ja siitä se sitten lähti, Helin kertoo. Myös vanhempia vintagehuonekaluja on myymälässä myynnissä. – Kiinnitin huomioni Vilkkimäen meijeriin jo kymmenisen vuotta sitten, kun vuosien aikana rapistumaan päässyt upea kiinteistö remontoitiin. Yrittäjät Nina Oksa ja Saija Helin ovat täyttäneet vanhan Vilkkimäen meijerin vintageaarteilla. – Jos huonekalu on kestänyt jo pitkään, niin voi odottaa, että se kestää yhä, Helin sanoo. – Tässä on myös hyvät parkkipaikat heti edessä, mikä on erittäin hyvä asia jos ihmiset ostavat isoja huonekaluja, jolloin ne saa helposti kannettua autoon, Oksa sanoo
Katso lisää kotisivuiltamme sauvonsyke.fi. 9.1. Vaikeuksien kautta päästiin kirkon rakentamiseen. klo 9-13 P2016/T2015-2016 ja klo 13.30-17 P2011. klo 17.30 koulun pikkusalille ja vinkkaa tunnista kavereillesi. Nuorten Power-treeneihin on vielä paikkoja vapaana. Tervetuloa mukaan! Peimarin alueella oli useita isoja uutisaiheita vuonna 2023. Kolmas kaksiosainen hittiaihe oli jengiksi-nimettyjen nuorten kuvaamat väkivaltaja alistusvideot sekä kyseinen ilmiö. Toivoa ei kuitenkaan menetetty. Palon jälkeen käynnistettiin varojen kerääminen uuden kirkon rakentamiseksi. Kirkko valmistui niin, että jouluaattona, 24.12.1928, vielä vihkimättömässä kirkossa saksalaissyntyisen rouva Dahlströmin aloitteesta pidettiin jouluaaton hartaus, josta on tullut lähes katkeamattomana jatkunut perinne. Dahlströmien ansiosta kirkon suunnittelijaksi valikoitui arkkitehti Lars Sonck. aikuisten reippaalla intervalja keskivartalotreenillä, Äijätreennillä sekä lentopallolla. www.kuntsari.fi Katso lista www.kuntsari.fi. Pyhän Jaakobin kirkkoa ylläpitävä yhteisö rekisteröitiin 2005 Pyhän Jaakobin Seurakuntayhdistykseksi. . Tätä uutista täydennettiin maanantaina 8.5. Su 7.1. Peruskivi muurattiin Paimion seurakunnan 600-vuotisjuhlan yhteydessä, 31.7.1926. Se oli hieman suositumpi kuin jatkojuttu Satu Laine ajoi rankkasateen kovertamaan monttuun Sukselantiellä – ”Ajattelin, että nyt lähtee henki”. Lastenryhmistä ti 9.1. Jaakobin jumalanpalvelusten pitäminen siirtyi Hevonpään yläkoululle, joka saikin toimittaa kirkon virkaa peräti 20 vuotta. Jänttilän metsästä saatiin harmaata graniittia ja Rauta-Alhosta punaista graniittia, tiilet ostettiin Ernvallilta. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Siihen kirkolla on ikiaikainen nautintaoikeus, palanut kirkko oli hautausmaan keskellä. Listalle päästäkseen jutun on pitänyt kerätä yli tuhat klikkausta. Kaikissa ryhmissä on vielä tilaa, ehdit vielä hyvin ilmoittautua mukaan. Kirkon menetys oli pienelle yhteisölle raskas isku. 02-473 2602 Kahvila-Konditoria-Myymälä Kotiseutuhistoriasta muistamme, että Joonas Vrigstadiuksen 1734 rakentama ja Antti Antinpoika Kruusilan johdolla 1807 uusittu Paimion Merikulman Pyhän Jaakobin kirkko paloi kevätsiivouksen yhteydessä 27.5.1909. Verkkoyleisöä kiinnosti luonnollisesti myös kerrostaloasunnosta löydetty vainaja, Paimion S-Marketin yöaukiolon päättyminen ja kestohitti uudet ylioppilaat. Soittimena oli aluksi harmooni, 1963 tulivat elektroniurut, 1979 pilliurut, nykyiset sähköurut hankittiin 1996. Kuntsarissa julkaistiin aiheesta ensin nopea uutinen lauantaina 6.5. Vihdoin maanantaina, 11.2.1929, kohta 95 vuotta sitten oli toiveiden täyttymys, kun tuomiorovasti Einar Candolin avustajineen vihki nykyisen Pyhän Jaakobin kirkon tehtäväänsä. Vuonna 1920 tapahtunut Suomen rahan arvon huima lasku oli vähällä romahduttaa koko hankkeen niin, että väläytettiin vaihtoehtoa, että koulu toimisi jatkossa kirkkona, että vältyttäisiin rakennuskustannuksilta. Jaakoppi oli saarnahuonekunta, jonka jäseniltä kerättiin emäseurakunnan kirkollisveron lisäksi pienempi määrä omaa kirkollisveroa erillisillä verolipuilla 1950-luvun alkuvuosiin asti. Tämän vuoksi myös Kuntsari.fi-sivustolle kertyi useita hittijuttuja. Kantavina voimina rakennushankkeen aikana olivat Viksbergin kartanon omistajat, maanviljelysneuvos Erik ja vaimonsa Elisabet Dahlström, jotka lahjoittivat kirkon nykyisen tontin. aloittavat Satujumppa ja Viipeltäjät, keskiviikkona on vuorossa Freegym. Tuohon aikaan Pyhän Jaakobin seurakunta toimi vielä ainutlaatuisena, epäitsenäisenä seurakuntana seurakunnassa, jolla kuitenkin oli omat hallintoelimet. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:33 15:36 08:36 16:33 Lauantai ?19°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:32 15:38 08:35 16:35 Sunnuntai ?14°C m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:31 15:39 08:34 16:36 Maanantai ?4°C 2 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:30 15:41 08:34 16:38 Tiistai +0°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 09:29 15:43 08:33 16:39 Legendaariset konditoriamme Runebergin tortut Leipomo-Konditoria www.cafeasta.fi Ark. Kolmesta isosta uutisaiheesta nousi jokaisesta kaksi juttua luetuimpien juttujen top 20 -listalle. Ryhmä toteutuu kun ilmoittautuneita on vähintään 9 nuorta. Maanantain jatkojuttu on koko vuoden klikatuin juttu, lauantain ensiuutinen toiseksi klikatuin. Sauvontielle keskellä yötä ilmestynyt sorakuorma ja esteestä varoittaneiden nuorten kiitosta saanut toiminta on aihe, joka keräsi Kuntsari-sivustolla eniten klikkejä tänä vuonna. SAUVO SAUVON SYKE Kevätkausi 2024 käynnistyy maanantaina 8.1. Varoja kerättiin ompeluseuroilla, kirkkojuhlilla ja lahjoituksilla. Muiltakin tahoilta tuli monia, pienempiä lahjoituksia. Arimo Lähdeniitty Toiveiden täyttymys 95 vuotta sitten KOLUMNI PAIMIO PEIMARI UNITED Peimariliigan turnaukset Peimari-Areenalla: La 6.1. Maanantain uutisessa oli mukana poliisin kommentti ja esimerkiksi hätäkeskuksen kiitos nuorten toiminnasta. Kirkkoa on luultu Viksbergin kartanon yksityiseksi kirkoksi syystä, että Viksbergin kartanon osuus kirkon rakentamisessa ja ylläpidossa on ollut merkittävä. Tule kokeilemaan pe 12.1. Paimion seurakunnalta pyydettiin avustusta, vanhasta kirkosta saatiin palovakuutusrahoja ja viimein päädyttiin ottamaan valtiolta lainaa. Aikuisten jumppiin voit tulla kokeilemaan kerran maksutta, etukäteen ilmoittautumista ei tarvita. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 14 perjantaina 5.1.2024 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku ?17 ?17 ?16 4 Sää 5.1. Toinen kaksiosainen hittiaihe oli Sukselantien vajoama. Vesi koversi Sukselantielle vajoaman – korjaukset jo meneillään -juttu julkaistiin nopeasti sortuman jälkeen elokuussa. Viksbergin osuudesta on mainittava, että Dahlströmit lahjoittivat 50 000 mk, lisäksi he maksoivat kellotapulin siirron ja korjauksen, sähkökruunut, Oskari Niemen tekemät kirkon koristemaalaukset, sekä kuori-ikkunan lasimaalauksen ym. Kirkon urakoi turkulainen rakennusmestari F.K.Koskenheimo 374954 markan urakkasummalla. URHEILUSEURAT Sauvontien sorakuorma ja Sukselantien vajoama: katso vuoden 2023 verkkohitit Johanna Käkönen Vuoteen 2023 sattui Paimiossa ja Sauvossa useita uutistapahtumia, jotka saivat omaa aluetta laajempaa huomiota. Kirkon rakentaminen oli kaikkien yhteinen asia. klo 9–16 P 2013. Tämä on hyvä voimaa kehittävä tunti myös muiden harrastelajien tueksi
klo 10 Kevyt Tupasjumppa. Kuntosali Solinassa (Paimion Uimahalli) to 11.1. Paimion AA-ryhmän kokoukset: keskiviikkoisin 19 ja lauantaisin 21 Pussitie 6, alakerta tien puoli. Koukkupolvet ke 10.1. Sauvon koulukeskus, Saustilantie 10 (Sauvon äänestysalue) 2. Uutismedia on luotettava tietolähteesi matkasi varrella, avaamassa näkymiä uusiin mahdollisuuksiin. Airola. Muistathan teatteri ”Idän pikajunan arvoitus” Paimion teatterilla la 13.1. Pe 12.1. Kotiäänestys Kotiäänestys suoritetaan ennakkoäänestysaikana äänestäjille erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Kaikki matkat hintatietoineen kotisivuiltamme www.elakeliito.fi/paimio. klo 12:30-13:30. Postissa tullutta ilmoitusta äänioikeudesta ei tarvita äänestyspaikalla. YHDISTYKSET Paltanpuiston palvelutalo tiedottaa. klo 12 Pontela. Ystäväpiirit alkaa ma 8.1. KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 5.1.2024 KUULUTUKSET PRESIDENTINVAALIN TOIMITTAMINEN PAIMION KAUPUNGISSA Presidentinvaali toimitetaan Paimion kaupungintalolla (osoitteessa Vistantie 18) sunnuntaina 28.1. Piikkiön Seniorit ry. Kahvitarjoilu. loppiaisen messu klo 10 Paimion kirkossa. Sitovat ilmoit. klo 10 korttipeli kerho, ja boccia pelit klo 12-14. * Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Paimion Asemaseurakunnassa (Vistant. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. Bussi lähtee Sauvon torilta klo 9.30, myös maksut yhdistyksen tilille viitteellä 15011 9.1. klo 9-20. Lisää tietoa www.elakeliitto.fi/sauvokaruna.. Varaukset viimeistään 10.1. myös klo 10-11 Kahvilan vapaaehtoisten tapaaminen/ uudet vapaaehtoiset aina tervetulleita. SAUVO Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys. Musiikkija lauluryhmä klo 10 Pontelan yläkerta. Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään kunnanvirastoon viimeistään tiistaina 16.1.2024 klo 16. p. Vahtistentie 5, 21570 Sauvo Ennakkoäänestyksen ajankohta: 17.1. Kopponen. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestyspaikkana on aiemman käytännön mukaisesti Paimion kaupungintalo (käyntiosoite Vistantie 18). Hallitus klo 10, Hadvalantie 9. Ennakkoäänestys Sauvon kunnan ennakkoäänestyspaikka on Sauvotalossa os. Mikäli presidentinvaalissa toimitetaan 11.2. Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä. ke klo 14 Vuoden 2024 ensimmäiset tanssit. Paluu Turkuun 14.2. uudet ja entiset laulajat mukaan. alkaen Kaffetassi – aikuisten kohtaamispaikka perjantaisin klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. klo 10, lähtö Jokipuiston yläparkkipaikalta. klo 13, ohjelmassa tuolijooga Terttu Tenhusen ohjaamana sekä kahvibingoa. Tammikuun kerho ti 9.1. Boccia Tillillä to 11.1. Hän kertoo meille Paimion opiston monipuolisesta tarjonnasta ja ottaa vastaan myös toiveita. Muutama paikka on jäljellä. Näiden juttujen kautta sain toivoa, että mustakin voi tulla vielä koko Suomen Jere Vantaalta... Hyttipaikkoja vielä vapaana. To 11.1. KAARINA Ahdistaako läheisesi juominen. Paimion kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Kassit valmiina, 1 kassi/talous, kasseja rajoitetusti. klo 17 Kaarinan Nivelkerho, Kansalaistoiminnan keskus Puntari, Puntarikatu 1. klo 11-12. Ennakkoon äänestävän on todistettava henkilöllisyytensä. mennessä. Aamiaiskahvila klo 9 sekä ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. Ennakkoäänestyspaikka on avoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona klo 10-19, torstaina ja perjantaina klo 10-17, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-16. To 11.1. Muistan, kuinka Rusan Shellillä luin inspaavia tarinoita omasta paikallislehdestä siitä, miten omalta kylältä oli päästy maailman isoille lavoille, NHL-kaukaloihin ja aina sinne Suomen torille asti. To 11.1. klo 15. Avoinna ke ja pe klo 9–12. Pe 12.1. Vuoronumerojen jako klo 11.15. Toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme www.paimio.elakkeensaajat.fi. ruokakassijako ja hartaus klo 11.30 Mikaelintalolla. messu klo 10 Sauvon kirkossa. Ennakkoäänestysaika on 17.-23.1. Seniori kahvila avoinna klo 9-11 ja klo 10-11 Tarinoita, menneiltä ajoilta. Senioritreffit ti 16.1. Taapparukset klo 9, Pontela. Keilailua Hanhivaarassa ke 10.1. 040 516 7432 tai s-postitse toini.maattanen@hotmail.fi. mennessä sekä maksut viitteellä 15024 samaan päivään mennessä. Lisäksi käymme läpi kevätkauden ja kesän tapahtumia ja keskustelemme matkasuunnitelmista. Jäsenmaksu vuodelle 2024 tulisi maksaa viim. 040 565 2853 tai Tillillä ti 9.1. klo 13.30 Kupittaan keilahalli. klo 16 mennessä. Seniori kahvila aukeaa klo 9-11 ja yhteislaulut klo 10.15-11 ti 9.1. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Hentopalloa ke 17.1. mennessä osoitteessa tilaajapalvelija.fi/slop Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Millaisista palasista sinä rakennat oman polkusi elämässä. Tillintuvalla to 11.1. Boccia alkaa ma 8.1. – 21.1.2024 (la, su) klo 10.00–14.00 22.1.2024 (ma) klo 9.00–15.00 23.1.2024 (ti) klo 9.00–19.00 Henkilöllisyyden toteamista varten äänestäjällä tulee olla mukana henkilöllisyystodistus. 17.1.-19.1.2024 (ke, to, pe) klo 9.00–15.00 20.1. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Kauneimmat Joululaulut vielä kerran ja srk:n uusien nimikkoja nimikkolähettikohteiden esittely Mikaelintalolla (Pyölint. Liturgi Mika Ahtola, saarna Teppo Suontakanen Suomen Lähetysseurasta, kanttori Armi Laakso. (pariton vko) Pelikerhot klo 12-14, Muistikerho klo 10:30-11:30 ja Boccia klo 14-16 silloin Tillillä. ilmoit. klo 13 Seuralassa. Tervetuloa osallistumaan ja seurustelemaan. ennen klo 16.00. Ohjelma: Ke 10.1. klo 9-20 ja mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2. – Jere LÖYDÄ OMA JUTTUSI PAIMIO Alkoholi ongelmana. Kaikki tervetulleita. – 23.1.2024. Aikuisten Olohuone ry:n jäsenet ja ystävät kokoontuvat jälleen Iskulla to 11.1. klo 14 Piikkiön kirjastossa. Puhelinnumero 050-431 1493, sähköpostiosoite antti.fjallstrom@sauvo.fi Sauvossa 18.12.2023 SAUVON KESKUSVAALILAUTAKUNTA SAUVON KUNTA PRESIDENTINVAALIT 28.1.2024 Paimiossa: La 6.1. klo 12-14 (parillinen vko) Tillintuvalla. klo 14-15 Voimakas Salissa os. klo 9-17 välisenä aikana ja mahdollisen toisen kierroksen kotiäänestys 31.1.-6.2. Pirjolle p.040 588 6377 ti 9.1. Ma 8.1. Ma 8.1. Sauvakävelyä ke 10.1. klo 20.55. Kerho klo 12, näytelmäkerhon esitys, arpajaiset, vetovastuu Korttipelikerho. Ti 9.1. Boccia klo 9, Pontela. ja maksutiedot Pirjo Kevätlahti puhelin 040 704 8127 tai postiin pirjo.kevatlahti@gmail.com. toinen vaali, ensimmäisen vaalin kotiäänestykseen ilmoittautuneen ei tarvitse erikseen ilmoittautua toisen vaalin kotiäänestykseen. klo 19 ”Idän pikajunan arvoitus” -esitykseen saatavana vielä lippuja. klo 9 Pontela. Ma 8.1. Kaarinan AL-anon kokoontuu joka ke klo 18.30 Mäkitupalaisenkuja 2 Toimintakeskus touko. Mahdollinen vain toista vaalia koskeva ilmoittautuminen on tehtävä keskusvaalilautakunnalle viimeistään 30.1. Sauvossa ja Karunassa: Su 7.1. Karunan Nuorisotalo, Nuorisotalontie 3 (Karunan äänestysalue) Vaalihuoneistot ovat auki vaalipäivänä klo 9.00–20.00. myös Pirjolle ti 9.1. Pe 12.1. Paimiossa 5.1.2024 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Presidentinvaalit toimitetaan Sauvon kunnassa 28.1.2024 äänestysalueittain seuraavissa paikoissa: 1. Apua AL-anon vertaistukiryhmästä. Kespelit to 11.1. yhdistyksen tilille, viitenro 301. 050 441 1115, netti: vsaa.fi. klo 12:30-13:30. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 16.1. Näin pystymme kohdentamaan maksun oikealle jäsenelle. Kassien jakojärjestys arvotaan. To 11.1. Paimion Eläkkeensaajat ry. mennessä Pirkko p. mennessä. Ti kuulokojeen huoltoa kaupungintalolla kirjaston viereinen huone klo 11-13. Korttipelikerho klo 12, Pontelan yläkerta. klo 15.30 Pontela. Ti 9.1. Harrastustiistaina 16.1. Hyvinvointitori Tupasvilla: Hepojoentie 7, Piikkiö. klo 1416. iltalähtö. Turun Seudun Nivelyhdistys ry: Ti 9.1. alkaen Ruskakuoron harjoitukset torstaisin klo 10-11.30 Wanhalla. klo 16-17 Vistan koulun II-salissa. Mikäli maksat jäsenmaksun toisen puolesta, ilmoita siitä kerhossa tai p. Ilmoit. 3). 040 565 2853 tai 9.1. tapaamme uudistetussa kuntosali Solinassa klo 13.45-14.45 Lauluryhmä kokoontuu joka toinen ma klo 12-13, alkaen 15.1. Ke 10.1. Pikku poikana olin kiinnostunut muusikoista, taiteilijoista ja urheilijoista. Su 7.1. Ilmainen minikuntosali käytössä aukioloaikoina. Tulossa 24.1. 5, Karuna). EKL Kolmen piirin Ystävänpäiväristeily m/s Viking Grace 13.-14.2. Risteily 12.-13.2. 8.1. klo 19.55. Keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 50, 21531 Paimio, käyntiosoite on Vistantie 18, 21530 Paimio sekä puhelin 050-592 1675. Vieraaksemme tulee Satu Lehtisalo. Ti 9.1. Tillillä. 31.3. Ilmoit. Kylpyläpäivä Kasnäsissa ti 16.1. Kuntosali Solinassa to 18.1. 27). Meijeritie 5 Paimio. klo 1416. ja mahdollisen toisen kierroksen ennakkoäänestysaika on 31.1.-6.2. Kotiäänestys Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan Paimiossa, mikäli hänet on merkitty Paimion äänioikeusrekisteriin. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Jäsenmaksun voi maksaa myös kerhossa. Oikein Nurin -kerho klo 10-12 ja Esaköörin harjoitukset klo 10 myös silloin Tillillä. klo 16-17 Vistan koulun II-salissa. klo 10 Risto Ruohonen Haitarinsoittoa ja yhteislaulua. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, mikäli hän on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa. Sydänryhmän liikuntaryhmä alkaa kuntosalilla ti 9.1. klo 13-14.30 Omaishoitajien vertaistukiryhmän tapaaminen Seniori Kahvilassa. Aloitamme kerhotoiminnan joulutauon jälkeen Tillintuvalla ma 8.1. Lähtö Turusta 13.2. Aiheena kodin paloturvallisuus. Kuntosali avoinna ma-ti-ke ja to. Keilakerho ma 8.1. Hentopalloa ke 10.1. Kuntokortit mukaan. PAIMIO-SAUVO Paimion-Sauvon Sydänyhdistys ry. klo 9-17 välisenä aikana. naisten sauna klo 18 Karunan Urheilijoiden rantasaunalla (Nuorisotalont. * laulupiiri klo 18 Mikaelintalolla. Kahvitarjoilu klo 11.30-12.30. klo 11 Visiitin kuntosali. Digi -kerho ke 10.1. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta PAIMION SEURAKUNTA¤ Paimio Sauvo Karuna Opettaja, tilaa sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön! Tee tilaus pe 19.1. mennessä Pirkko p. Ti 9.1. Vuoden ensimmäinen Tiistaikerho 9.1. Paimion teatteriin ke 7.2. Kotiäänestys toimitetaan arkipäivinä 17.-23.1. klo 13. Ilmoituskorttia äänioikeudesta ei tarvita. Boccia Tillillä to 18.1. * raamattupiiri Ilonetsijät klo 17 Mikaelintalolla. Rosendahl, Laakso. 3). Tunnettuja suomalaisia kansanlauluja yhteislauluina Eeva-kanttorin ohjauksessa
Tutustu osoitteessa medialukudiplomi.fi Anna maailmasi avartua Kehitä medialukutaitoasi Löydä lukemisen riemu LUOTETTAVAN LEHDEN TUNNISTAT TÄSTÄ NIMESTÄ:. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 5.1.2024 Opettaja, ota käyttöösi medialukudiplomi