Työntekijöiden kanta on, että työnantaja on toteuttamassa palkanalennus siirtymässä uuteen aikapalkkaukseen, joka laskee palkkaa työntekijää kohden useita euroja tunnissa. Hän kipaisi kolmen lajin kierroksen vajaassa tunnissa. Sitä riitti paikoin myös matkan varrella. Uinnin jälkeen vuorossa oli 18 kilometrin pyörälenkki ja sitten viiden kilometrin juoksu. Samasta syystä työntekijät lakkoilivat myös pari viikkoa sitten. Erimielisyyttä on pyritty ratkaisemaan edelleen neuvottelemalla. Av.: ark. Paimio | Sauvo | Kaarina URHEILU 8 s.6 Nasevat TÄNÄÄN 14°C 5 m/s NRO 67. TIISTAINA 5.9.2017 101. T Ä L L Ä V I I K O L L A talousporssi.fi PAIMIO: Jokipellontie 2, puh. Tuotteet tarjolla myös muissa myymälöissä valikoiman mukaan. Ankkalammen rannalta startannut kisa kokosi mukavasti yleisöä. vuosikerta 2,10 € Irtonumero Sauvon vanha koulurakennus käyttökiellossa, torstaina infotilaisuudessa ilmeni, että tekninen johtaja, kunnanjohtaja ja aiempi rehtori ovat tienneet asiasta 9 vuotta. 3 50 4 99 9 95 99 10,3 95 10,Airam 40 W HEHKULAMPUT 10 kpl/pkt Saana kertakäyttö PAKASTUSRASIAT SADEVESISUPPILO 75/110 mm NUOLUKIVI 10 kg LED MYRSKYLYHTY ”Aidolla” liekillä tai valolangalla Väri: matta musta Kitekat 6-pack KISSAN SÄILYKE 6 x 400 g /pkt Eri kokoja! /pkt (1,46/kg) 10 kpl Yksit. Palkanalennus tulisi voimaan työnantajan ilmoituksen mukaan 16. Kenen on vastuu. 5,95 2 kpl 24 cm 26 cm 6 95 7 95 Lisää valikoimaa myymälässä! Sopii induktioliedelle Chez Apetit keraamiset PAISTINPANNUT /pkt Grite Blossom WC-PAPERI Laadukas valkoinen 3-kerros selluloosapaperi, hennolla kuviolla 56 rll JÄTTISÄKKI Kolmen lajin kova koitos . JERKER JOKINIEMI Hyttitehtaalla jälleen lakko Piikkio Worksin työntekijät olivat perjantaina jälleen lakossa vastalauseena työehtosopimuksen rikkomiselle. Vauhdikkain Paimiossa oli piikkiöläinen Juha Viljanen. 0440 340 316. Ankkalammessa käy kuhina ja loiske kun lähes viisikymmentä uimaria starttasi lauantaina Paimion Minitriathlonin ensimmäiselle osuudelle. Opettajia käsketty olemaan hiljaa asiasta. lokakuuta.. . 9-19, la 9-16 Tarjoukset voimassa 11.9.2017 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittää
. luokkalaisille maksuttomia nuokkariiltapäiviä nuorisotalo Tillintuvalla joka keskiviikko kello 13.30-16.00. klo 18.30 4x100 € ja 4x50 € KirJan hinta 7/6/3/3 € Vitosbingo 8.9. Tillintuvalla voi pelata biljardia, sählyä, pingistä, pleikkaria, ilmakiekkoa, pöytäfutista, katsoa telkkaria tai olla koneella. NÄHDÄÄN TilliNTuValla! Paimion kaupungin Nuorisopalvelut Lisätiedot: Miika Koski 050-313 0835 tai miika.koski@paimio.fi Syksyn luentoja Paimiosalissa, Vistantie 18 Luennot klo 18 alkaen ISÄNMAAN PUOLUSTAJANA JA TALOUDEN RAKENTAJANA. kaipaatko jotain kivaa tekemistä kavereiden kanssa. luokkalaisille oletko koulun jälkeen yksin kotona. IP-nuokkarin syyskausi starttaa ke 6.9! Tarjolla Paimion alakoulujen 3.-6. Paimion Hakan Seurailta IltapäIvänuokkarI keskIvIIkkoIsIn 3.-6. Dammertin puoliso oli Paimion kappalaisen tytär Johanna Sevonius. ja vaimonsa Margareta Hosslenius.Tämän Borenius -suvun katsotaan polveutuvan Turussa 1600-luvulla asuneesta porvari Henrik Matinpoika Lähteenkorvasta, joka olisi ollut kotoisin Kiskosta. LUENTOMAKSU 6€/ HLÖ TAI LUENTOPASSI MITÄ RAUTAKAUDEN LÖYDÖT KERTOVAT MUINAISESTA KÄSITYÖTAIDOSTA. Juha Vuorela SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA. Tultuaan Turkuun kauppiaaksi asui Henrik viimeksi Tuomiokirkon läheisyydessä sijainneessa IsoLähteenkorvan talossa. Lähteenkorvana sekä nykyaikaisen kansanrunoustutkimuksen alkuunpanijana. Juhana Fredrik ja Sofia Albertiina asuivat Halikon Päittenpäässä, joka sijaitsee asemanseudulta Paimioon päin mentäessä 1990-luvulla käyttöön otetun uuden rautatietunnelin läheisyydessä. Tässä virassa hän oli aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1891. KUNNALLISLEHTI 2 tiistaina 5.9.2017 KIRJAN HINTA 6/6/3/2 € Vitosbingo Jahtiliuska 3 € 3000 To 7.9. Lähde on hepreankielellä bor ja tähän Erik lisäsi latinankielisen päätteen. Ilmoitusasioissa Sinua palvelee: Maija 02 5888 652 maija.aro@kunnallislehti.fi Raija 02 5888 653 raija.kirveskari@kunnallislehti.fi 0400 888 362, Vistantie 8, Paimio www.silmalasikerttu.fi Avoinna 10-17, to 10-18, la suljettu Minna Lausti ...toinen linssi kaupan päälle! Silmälääkäri Timo Haapala Optikko Minna Hakala-Silvast 0400 888 362 Etusi arvo jopa yli 400€ Normaalihintaisten silmälasien ostajille... jälleen avoinna lauantaisin 10-14 www.silmälasikerttu.fi Hyvää syntymäpäivää kultsipuppelini 6.9. TEEMANA RAKENTAMINEN JA SISUSTAMINEN Lisäjakelu: Paimio, Sauvo, Kemiö, Piikkiö, Kaarina, Tarvasjoki ja Marttila. Robert Borenius ei ollut koskaan naimisissa eikä häneltä jäänyt jälkeläisiä. Avoinna ma-pe 10-17, lauantait suljettu. Alkaen la 12.8. Sofian isoisä Erik Nilsson oli Lohjan Humppilan yksinäistalon isäntä, jonka lapsista Erik otti käyttöön sukunimen Dammert. Juhana Fredrik Borenius avioitui vuonna 1810 Paimiosta kotoisin olleen Sofia Albertiina Dammertin kanssa. Tästä alkaen hän toimi lankonsa tavoin papillisissa viroissa kotipitäjässään, mutta oli välillä Skarpansin linnoituksessa ja Janakkalassa pappina. Juhana Fredrikillä ja Sofialla oli yhteensä yhdeksän lasta. Fredrikin kuoltua melko nuorena avioitui Sofia Emerentia uudelleen. Vuonna 1857 hänet valittiin Halikon kappalaiseksi ja 1872 Vihdin kirkkoherraksi. Sukunimi Boreniuksen muodosti hänen poikansa, Maskun kirkkoherra Erik. : Murumussukkasi PERJANTAINA 8.9 KLO 19.00 KHT SOIKKA KANNATUSPÄÄSYLIPPU 4E SISÄLTÄÄ KAHVIN/TEEN JA PULLAN OTTELUN TARJOAA VS. Iltapäivisin on tarjolla myös välipalaa. Pojista Johan Ferdinandista tuli lopulta Taivassalon nimismies,kun taas Robertista Vihdin kirkkoherra. Uusi puoliso oli Viurilan kartanon ”inspektori” Abraham Fagerström. A. Henrikin jälkeläinen, vuonna 1840-luvulla syntynyt kansanrunouden kerääjä Axel August otti uudelleen käyttöön suvun 150 vuotta aiemmin hylkäämän nimen ja tuli tunnetukseni A. Tytär Sofia Emerentia meni naimisiin Halikossa alempia kirkollisia tehtäviä hoitaneen Fredrik Corellin kanssa. Robert Borenius teki pitkän työuran ennen Vihtiin siirtymistään. Päästyään ylioppilaaksi Turussa 1841 hän jatkoi opintojaan saaden pappisvihkimyksen 1843. LUENNOLLE VAPAA PÄÄSY! LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET WWW.OPISTOPALVELUT.FI/PAIMIO TAI P. 02 474 5316 Järj. Paimion opisto, Kärest pitäen hanke ja Paimion Karjalaseura Toivoo Susanna & Jari Petteri & Juulia Patrik Sydämelliset onnittelut Kirsille 7.9.2017 johdosta! Boreniuksen suvusta Oripäässä vuonna 1784 syntyneen Juhana Fredrik Boreniuksen vanhemmat olivat Turun suomalaisen seurakunnan kappalainen Karl Peter B. Tästä aviosta syntyi Sofia Albertiina
Tulokset Vaalien kulku p a i m i o Jokipellontie 2, Paimio, puh. Äänestys 4.12. Lue lisää edustajistosta ja vaalien äänestysvaiheesta 6.–19.11.2017 osoitteesta op.?/edustajistonvaalit tai piipahda konttorissamme. Ehdokkaaksi voi asettua oman OPn palveluita käyttävä omistajaasiakas, joka • on liittynyt omistaja-asiakkaaksi viimeistään 30.6.2017, • on täysivaltainen ja täyttänyt 18 vuotta 8.9.2017 mennessä, ja joka • ei ole OPn palveluksessa, eikä sen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen. 1,1 kg 4 99 kpl 7 99 kg kg Tuore kokonainen lohi 1-3 kg, Norja Rajoitus: 2 kalaa/ talous Partanen Porsaan kasslerpaisti Suolattu 4 79. Ehdokkuutesi vahvistamiseksi tarvitset kolme kannattajaa, jotka ovat oman osuuspankkisi omistaja-asiakkaita. Omistaja-asiakkaiden edustajia on mukana OP Ryhmän jokaisella päätöksentekotasolla. Mukaan toivotaan naisia, miehiä, nuoria, perheellisiä, senioreita, eri ammattiryhmien edustajia ja yrittäjiä. Ehdolle edustajistoon voivat ilmoittautua vain omistaja-asiakkaat. 7-21, la 8-20 ja su 10-18 kpl kpl Kokkikartano Keitot 300 g (6,63 kg) 1 99 1 € Erä jäätelöitä Classic jäätelöpuikot 68-78 g, Pingviini isot tuutit 102-106 g, Puffet 62 g, myös laktoositon, Fazer puikot ja tuutit 53-90 g, ei Pantteri, Del Monte smoothiepuikot 90 ml (9,43-18,87 kg, 11,11 l), rajoitus: 10 kpl/talous 5 € Valio Oivariini 350-400 g (4,17-4,76 kg) ja Oivariini juokseva 400 ml (4,17 l) Rajoitus: 1 erä/talous Alkuviikkoon K-supermarketista -50% Ilman korttia 2,35-3,39 kpl (5,88-8,00 kg) kpl 3 Suuri erä hedelmiä kg/ps/rs rs rs rs 1 € K-Ruokamestarin Grillattu Jyväbroiler raakapaino n. KUNNALLISLEHTI 3 tiistaina 5.9.2017 Jotta kaikkien omistaja-asiakkaiden ääni saataisiin kuuluville, järjestetään Lounais-Suomen Osuuspankissa edustajiston vaalit. Ehdokashankinta 30.10. Voit ilmoittautua ehdokkaaksi osoitteessa op.?/edustajistonvaalit tai täyttämällä paperisen ehdokasilmoituslomakkeen ja palauttamalla sen konttoriimme. Lomakkeita ja lisäohjeita saat konttoreistamme sekä verkkosivuilta. Edustajiston jäsenenä saat koulutusta ja kokemusta, josta on hyötyä muillakin elämän aloilla. Vaalikone aukeaa 6.–19.11. Kannatuksen voi antaa verkossa tai paperisella lomakkeella. Jos olet esimerkiksi opiskelunsa päättänyt nuori, on CV-merkintä edustajistosta varmasti sinulle eduksi. Ilmoittaudu ehdokkaaksi OPn edustajiston vaaleihin! 14.8.–8.9. 010 2921150 terhi.wiren@k-supermarket.fi, Palvelemme ark. Tule ehdokkaaksi 14.8.–8.9.2017 Edustajistossa tarvitaan aivan tavallisia aktiivisia omistaja-asiakkaita, jotka haluavat jakaa asiantuntemustaan, ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja haluavat oppia uutta. Edustajisto voi toimia ponnahduslautana pankin ja koko OP Ryhmän muihin hallintoelimiin
”Täytyy löytää pysyvä ratkaisu” Jo nyt näyttää siltä, että kosteusja sisätilaongelmien korjaaminen sekä toimivien, pitempiaikaisten väistötilojen hankinta tulevat maksamaan Sauvon kunnalle miljoonia euroja. Satu Simelius . Makarlan länsiosa on ehdotusvaiheessa. Huoli näkyi torstai-iltana myös Sauvon kunnanhallituksen tuoreen puheenjohtajan Satu Simeliuksen (kesk.) kasvoilla hänen astuessaan lasten vanhempien ja alakoulun opettajien eteen selvittämään tämänhetkistä tilannetta. Makarlan itäja eteläosat ovat luonnosvaiheessa. Joukkomme on nyt entistä vahvempi ja motivoituneempi niin paikallistasolla kuin valtakunnallisesti tekemään sitä laajaalaista perussuomalaista politiikkaa, jota äänestäjämme meiltä odottavat. Sitten kun joku tutkimus vihdoinkin tehtiin, olivat tutkimustulokset yllättäen kateissa. ”Ohjeistus oli, että suu kiinni!” Sauvon koulukeskuksen sisäilmaongelmista on puhuttu miltei vuosikymmenen ajan, mutta pääsääntöisesti opettajien ja vanhempien huolenpurkaukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Sauvon koulun todellinen tila valkeni viimeinkin Iso kysymys koulun ja koko kunnan tulevaisuuden kannalta. Raportti kertoo karulla ja vääjäämättömällä tavalla, ettei Sauvon alakoulun tiloissa kannata tätä nykyä juurikaan oleskella, jos mielii pysyä terveenä. Koski on Sauvon kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja ja toimii monissa luottamustehtävissä. Piikkiössä uusitaan useita asemakaavoja KAARINA Piikkiössä uusitaan parhaillaan usean alueen asemakaavaa. – Meille määrättiin silloisen rehtorin taholta hyvin selkeä kielto. – Todennäköisesti oppilaiden pitää olla väistössä pitkään ennen kuin tilojen osalta päästään takaisin normaaliin koulutyöhön. Mitään tilapäisratkaisuja ei voida hakea. Jatkotoimien suhteen avainasemassa ovat kunnanhallitus ja -valtuusto. Lista oli pitkä ja murheellinen. Hän ilmoittaa myös eroavansa Sauvon kunnan omistamien yhtiöiden kaikista työtehtävistä. Myös Katarin asemakaavan uusiminen on hyväksymisvaiheessa. Meidät vaiennettiin hyvin tehokkaasti. – Tämä on todella iso kysymys koulun ja kunnan tulevaisuuden kannalta. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi kuntsari | tiistaina 5.9.2017 UUTIS 4 TIISTAI SAUVO Perttu Hemminki – Tilanne on kohtalaisen hankala. – Toivottavasti salailukulttuuri loppuu ja päästään vihdoinkin eteenpäin tässä asiassa, totesi Sauvon peruskoulun opettajistoon kuuluva Leena Lundstedt. Uusimpien tutkimustulosten osalta asia on niin tuore, ettei Sauvon kuntakoneisto ole virkamiehiä lukuun ottamatta ehtinyt ottaa vielä asiaan kantaa. Se kuului, että suu kiinni! Koulun väki marssi ulos Sauvon kuntakoneisto on herännyt sisäilma-horroksestaan vasta aivan viime viikkoina, kun ulvilalaisen Insinööritoimisto Levola Oy:n kosteusja kuntotutkimusraportti ja -seloste valmistui. Koski on koulutukseltaan musiikin maisteri ja musiikkipedagogi. Runko-Rojolan asemakaavan uusiminen maantien 110 pohjoispuolella Rahinmäen alueella on käynnissä. – Muutama meistä opettajista on yrittänyt viedä tätä asiaa eteenpäin. Näin on seudullinen terveysviranomainen todennut. Urhon irtisanomisaika on kuukausi ja hän jätti tehtävänsä välittömästi pitääkseen pitämättömät vuosilomat. Näin totesi Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén torstai-iltana Sauvon koulukeskuksen ruokalassa selostaessaan alakoulun oppilaiden vanhemmille Sauvon alakoulussa kesän aikana dokumentoitua vakavaa sisäilmaongelmaa. Tilanne todettiin kosteus-, homesienija pölyongelmiin liittyen niin vakavaksi, ettei edes koulukirjojaja -vihkoja katsottu järkeväksi tuoda pois rakennuksesta. Muun muassa edellisen rehtorin, kunnanjohtaja Allénin ja teknisen johtajan Pentti Urhon kanssa, Lundstedt jatkoi. Pahimmillaan puhutaan vuosista ennen kuin asia on kokonaan kunnossa. Piikkiön taajama on kaupunkiseudun rakennemallin mukainen kehitettävä lähialueen keskus.. Sauvon koulukeskuksen rehtorin virkaan vuosi sitten astunut Emmi Virtanen kertoi torstai-illan yleisötilaisuudessa, että ellei koulun väki olisi lähtenyt oma-aloitteisesti – virkamiespäätöksen tuella – evakkoon, olisi Sauvon alakoulun rakennus asetettu käyttökieltoon. Koen, että minua on yritetty tässä asiassa vaientaa. Viesti oli, että mitään tällaisia asioita ei ole, eikä niistä saa puhua, kertoi Jaakkola torstai-illan yleisötilaisuudessa. Tällä hetkellä ongelmarakennus on kokonaan tyhjennetty, 134 oppilasta on tilapäisissä ensi vaiheen väistötiloissa ja kosteusja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen perusteella edessä on iso ja kallis kouluremontti. – Lyhyt väistö ei tule riittämään, arvioi Simelius kunnanjohtaja Allénin tavoin. 1950-luvulla rakennetussa kolmikerroksisessa koulurakennuksessa on todettu useita merkittäviä sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä: monenlaisille oireille altistavia kosteusja mikrobivaurioita, VOC-yhdisteitä, oireilua aiheuttavia teollisia mineraalikuituja sekä öljyja pakokaasuperäisiä hajuja. – Olen ollut opettajana 25 vuotta tässä koulussa ja ajanut tätä asiaa tosiaankin jo kymmenen vuotta, mutta tutkimuksia ei ole millään meinattu saada aikaiseksi. Perusteeksi hän ilmoittaa saamansa hylätyn osa-aikaisen eläkehakemuksensa. PERTTU HEMMINKI Pentti Urho irtisanoutui SAUVO Sauvon kunnan suunnitteluinsinööriksi nimitetty ja sitä ennen kunnaninsinöörinä työskennellyt Pentti Urho on 30.8.2017 irtisanoutunut Sauvon kunnan palveluksesta. Silvia Koski johtaa seudun Perussuomalaisia Kaarinan Seudun Perussuomalaiset ry valitsi syyskokouksessa puheenjohtajakseen sauvolaisen kunnanvaltuutettu Silvia Kosken. Kunnanjohtajan vakava ilme kertoi, että tilanne saattaa olla talousvaikeuksissa rämpivälle Sauvon kunnalle enemmänkin kuin ”hankala”. Satu Simeliuksen mukaan asian tiimoilta on lähiaikoina luvassa kunnanvaltuuston ylimääräinen iltakoulu. . Opettajia on vuosikaudet käsketty vaikenemaan ala-arvoisesta sisäilmasta Opettajat Hannamari Jaakkola (vas.) ja Leena Lundstedt (paperit kädessään toinen oik.) kertoivat yleisötilaisuudessa alakoulun sisäilmaongelmaan vuosien ajan liittyneestä salailusta ja vaientamisesta. Koski näkee yhdistyksen ja puolueen tilan hyvänä: – Meillä on yhdistyksessä todella hyvä ilmapiiri ja tekemisen meininki. PERTTU HEMMINKI Tutkimuksen tekijä rakennusinsinööri Tomi Levola veti tilaisuudessa yhteen koulurakennuksen sisäilmaan liittyvät ongelmakohdat. Kunnallisesta näkökulmasta tämä on hankala ja kova asia, Allen jatkoi. Myös Hannamari Jaakkola – joka Lundstedtin tavoin työskentelee opettajana Sauvon koulukeskuksessa – on kokenut alakoulun sisäilman laadun parantamiseen vaikuttamisen miltei mahdottomaksi tehtäväksi. – Jo noin kymmenen vuotta sitten juttelin tästä aiheesta usean ihmisen kanssa. Ennen kuluvaa vuotta Sauvon kunta ei ole juurikaan panostanut ongelman laadun ja laajuuden selvittämiseen – saatikka korjaamiseen. Pukkilan yritysalueen asemakaavaa täydennetään. Hän työskentelee Turun Mikaelinseurakunnassa kanttorin virassa. Puheenjohtajan toimikausi alkoi välittömästi valinnan jälkeen. Entisen urheilukentän paikalle suunniteltava Pontelan alue on ehdotusja hyväksymisvaiheessa. Edessä miljoonien lasku ja ainakin parin vuoden evakkotaival. Täytyy löytää ratkaisu, joka kestää ja takaa turvalliset ja terveelliset työskentelyolosuhteet vuosikymmeniksi eteenpäin, Simelius sanoi. Yhdistyksen toimialueeseen kuuluvat Kaarina, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari ja Parainen
Lämpökeskukseen johtavat ovet eivät ole ilma-/kaasutiiviitä. – Vieläkö ne henkilöt ovat Sauvon kunnan palveluksessa, jotka tätä ovat painaneet villaisella. – Pelkkä perustaminen maksaisi 150 000–200 000 euroa, ja lisäksi lukuvuotta kohden kustannuksia saattaisi tulla jopa 400 000–500 000 euroa, Virtanen kertoi. Niiden kohdalla ongelmana on kuitenkin korkea hinta. – Ihan kaikki tarjotut kiinteistöt eivät useastakaan syystä kelpaa väistötiloiksi, joten kovin monia vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole olemassa. Ulkoseinien tiiliverhouksena hyvin vettä läpäisevä kalkkihiekkatiili. Esiintyy yhdisteitä, jotka viittaavat lämmitysjärjestelmästä tapahtuviin päästöihin (öljy, pakokaasut). Irtonaiset tiilet aiheuttavat turvallisuusriskin. Mineraalivillaeriste myös ilmanvaihtokoneen sisäpinnoilla. – Mutta jos halutaan kaikki 3–6-luokkalaiset samoihin tiloihin, niin parakit on ainoa vaihtoehto. Kunnanjohtaja Seppo Allén totesi kommenttina – sulkematta parakkeja pois laskuista – että Sauvon kunta toki mieluummin käyttäisi suuria rahasummia pysyviin kuin väliaikaisiin koulunkäyntiratkaisuihin. KOMMENTTI Sauvon vanhempainilloissa on aikaisemminkin puitu alakoulun sisätilaongelmia. Ilmavuotojen mukana sisäilmaan tulee rakenteissa olevia epäpuhtauksia ja lämmöneristeen mineraalikuituja. PERTTU HEMMINKI ”Ei voida mennä lasten kanssa ympäri kylää” SAUVO Perttu Hemminki Sauvossa on järjestetty väistötilat alakoulun 134 oppilaalle, ja tarve pysyy samansuuruisena jatkossakin. Ensimmäisen kerroksen käytävän muovimatossa vaurioita ja runsaasti sädesientä eli Streptomycesaktinomykeetteja, jotka ovat allergisoivia ja voivat tuottaa terveydelle erittäin haitallisia toksiineja. pystynousukotelojen läpiviennit eivät ole tiiviitä. Kukaan ei ollut halukas vastaamaan. Myöskään ns. Materiaaleissa 2-etyyli-1-heksanolia Työterveyslaitoksen viitearvot ylittävät määrät. Havaittiin myös, etteivät välipohjaja ulkoseinärakenne ole tiiviitä. – Vain yhden kuukauden verran voidaan mennä näin, totesi rehtori Emmi Virtanen torstain vanhempainillassa. Mikä tahansa tila ei käy Rehtori Virtanen totesi, että viime kädessä terveystarkastaja määrittelee, mitkä tilat soveltuvat alakoululaisten väistötiloiksi. Toivottavasti melko pian. Hallinnollisten tilojen aulassa voimakasta mikrobiperäistä hajua. Kysymyksiä, osin kiperiäkin, rohjettiin esittää. PERTTU HEMMINKI. Pakokaasun hajua Ilmavuotoja todettiin muun muassa maaperästä, alapohjan eristetilasta ja putkikanaaleista, kuivuneista lattiakaivoista, lämpökeskuksesta, ikkunoiden liittymistä sekä lattian ja seinien liittymistä ja läpivienneistä. Myös aulassa/ TV-huoneessa isoja etyyliheksanolipitoisuuksia. Sen seikan asiantuntijat ratkaisevat aikanaan. Takavuosina viesti oli pääsääntöisesti se, että älkää suotta huolehtiko, kaikki on kunnossa. Lisäksi tutkittiin ilmavirtauksia ja ilmanvaihdon toimivuutta. Kun maallikkona lukee kuntotutkimuksen karua tekstiä, tulee väkisinkin ajatelleeksi, että kannattaako kosteaa, sienten runtelemaa talovanhusta ryhtyä enää lainkaan korjaamaan. Samaa sientä runsaasti myös puukoolatun alapohjan lämmöneristeessä. KUNNALLISLEHTI tiistaina 5.9.2017 5 Aurinko nousee Aurinko laskee 6.31 20.23 Vaurioita lähes kaikkialla Runsaasti sädesientä eli Streptomycesaktinomykeetteja, jotka ovat allergisoivia ja voivat tuottaa terveydelle erittäin haitallisia toksiineja. Lattiakaivojen kuivien hajulukkojen kautta pääsee viemäreistä kulkeutumaan korvausilmaa sisätiloihin. Yleisö seurasi tilaisuuden kulkua vakavin miettein. Selvää on kuitenkin, ettei nykyiseen huonokuntoiseen koulurakennukseen missään tapauksessa palata – ei mihinkään tilaan siellä. Painesuhteet huonosti hallittavissa. Kuitulähteinä muun muassa mineraalivillaiset akustolevyt ja ilmanvaihtokoneen ääneneristelevyt. SAUVO Perttu Hemminki Sauvon koulukeskuksen sisäilmaa ja kosteusvaurioita tutkittaessa käytettiin tutkimusmenetelminä paitsi aistinvaraisia havaintoja myös kosteusmittauksia, rakenneavauksia, materiaalija ilmanäytteiden laboratorioanalyysejä ja paine-eromittauksia. Mineraalipölyä Lähes kaikkien tilojen ylätasopinnoilla esiintyy pölyä. Niin sanottujen yläpölyjen siivous ei sisälly normaalin perussiivouksen mitoitukseen. kysyttiin yleisön joukosta viime torstain vanhempainillassa. Alkuperäistä painovoimaista ilmanvaihtoa ei ole poistettu käytöstä koneellisen ilmanvaihdon rakentamisen yhteydessä. Epäpuhtauksia sisäilmaan sitäkin kautta. Luokkatilojen tasopinnoilla esiintyy teollisia mineraalikuituja määrinä, joiden tiedetään aiheuttavan oireilua. Auenneista tiilisaumoista pääsee tunkeutumaan viistosateita rakenteisiin. Vaikka luokan välipohjarakenne on yhdeksän vuotta sitten uusittu, löytyi materiaalista vahva viite vauriosta ja kohtalaisesti sädesientä. Yläluokkalaisten kiertäminen ei reilun kuukauden kuluttua ole enää mahdollista lukujärjestykseen ja opetusjaksoihin liittyvistä syistä. Rakennusta tukittaessa tehtiin muun muassa seuraavia havaintoja: Märkä maanvarainen betonilaatta. Tällä hetkellä ensi vaiheen väistötiloina ovat muun muassa Seurala, työväentalo, kirjastorakennuksen nuorisotila ja yläkoulurakennuksen liikuntasali, joka on väistön vuoksi kokonaan pois liikuntakäytöstä. Siitä syystä tarvitaan lisää ja parempia väistötiloja. Lisää väistötilaa tarvitaan jo lokakuun alkuun mennessä. Ulkoseinärakenne ei ole tiivis. Terveydenhoitajan vastaanoton edessä olevalla käytävällä hyvin voimakas pakokaasun haju. Tarvitaan lisää väistötilaa Luokka-asteiden 3-6 tämänhetkiset väistötilajärjestelyt eivät ole pysyviä. Siistijöiden sosiaalitilojen muovimaton alla korkea suhteellinen kosteus sekä maton pehmentimien ja liimojen hajoamisprosessille tyypillistä hajua. Musiikkiluokan seinäpinnoitteessa runsaasti haitallista Streptomyces-sädesientä. Mahtaisiko olla edullisempaa – ja ainakin vähemmän riskialtista – rakentaa kokonaan uutta. – Korjausasteen on oltava korkea, vastasi Levola ykskantaan. Aulan kotelorakenteissa epätiiviitä läpivientejä. Samoja havaintoja myös muun muassa musiikkiluokasta. Varsinkaan, jos rakentamisessa ”mennään pedagogiikka edellä, katsomatta niitä euroja”, kuten yleisön joukosta torstaina toivottiin. Lisää sädesientä Toisen kerroksen opetustilojen tummentuneessa purueristeessä vahva viite vauriosta ja runsaasti sädesientä. Opetushenkilöstön taholta annettiin myös selkeästi ymmärtää, ettei kaukoratkaisuihin ole edellytyksiä: ”Ei me voida pienten lasten kanssa mennä ympäri kylää.” PERTTU HEMMINKI Rehtori Emmi Virtanen kertoi, että jo kuukauden kuluessa tarvitaan uusia ja parempia väistötiloja. Luokassa 07 vesisateiden aiheuttama kosteusvaurio. Ikkunoiden kohdalla irtonaisia tiiliä. Sauvon koulukeskuksen nykyinen rehtori kysyi torstaina Sauvon alakoulun kosteusja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen laatijalta, Insinööritoimisto Levola Oy:n Tomi Levolalta, että kuinka suuri osa 50-luvulla valmistuneesta alakoulurakennuksesta on vaurioitunut. Ei tarvitse olla ennustaja sanoakseen, että toteutusvaihtoehdosta riippumatta yksi tai kaksi miljoonaa euroa tuskin riittää alkua pitemmälle. Allénin mukaan väistötiloja pohdittaessa on pikaisesti heitelty ilmoille muun muassa sellaisia vaihtoehtoja kuin vanha K-kauppa, OP:n kiinteistö ja pappila. Ykkösja kakkosluokkien oppilaat voivat onneksi jatkaa koulunkäyntiä normaalisti uudessa lastentalossa. Niin sanonut parakit olisivat parhaita väistötiloja, koska ne on suunniteltu koulukäyttöön, ja ne kyettäisiin sijoittamaan tarvittavan kokoisina moduleina aivan koulun pihapiiriin
Haluamani juusto on korkealla. Kerran menin ruokaostoksille. Niistä keskeisin on, miksi vähättelyn ja kiistämisen sijasta kukaan ei käärinyt kunnolla hihojaan ja ryhtynyt toimiin. vesijuoksija . Paha oloni vain vahvistui; ensiksi, kun en oikaissut neitokaista, toiseksi, koska olen todella vanha, vanha naissurkimus äläkä yritäkään esittää muuta. Myyntitapahtumassa oli koko ajan reilusti väkeä, ja käytännössä kaikki tavarat myytiin. Tai ketkä. NASEVAT . Eikä vähiten sen takia, että kukaan Sauvon teknisen ja ympäristölautakunnan vastuualueen virkamiehistä ja keskeisistä luottamushenkilöistä ei ollut tilaisuudessa läsnä. Mitä nyt pieniä tai vähäisiä fyysisiä kankeuden tuntemuksia ja toki ryppyjä havaitsee. Sauvon vanha koulurakennus käyttökiellossa, torstaina infotilaisuudessa ilmeni, että tekninen johtaja, kunnanjohtaja ja aiempi rehtori ovat tienneet asiasta 9 vuotta. No, mikä sen saa aikaan. Sitten sanoin, anteeksi ja jälleen kurottauduin kohti juustopakettia. Huutokauppaväki täytti kello 11 koko 3-salin. Siihen liittyy monia kysymyksiä. Syyllisten esiin kaivaminen on aina vastenmielistä. Ainakin yhteiskoulun piha kaipaisi virikettä lisää, kommentoi rehtori OlliPekka Lehtonen.. Kerronpa yhden muistuman, pikkuvälikohtauksen, joka sattui Helsingissä, vuosia sitten opiskeluaikoina. Muutamasta tuotteesta tuli kilpahuutoakin. Pohdin pitkin päivää kuulemaani. Viime vuonna vielä turvallisuusriski . Kysymys ”miksi?” jäi yhä leijumaan ilmaan. Kunnanjohtajan tehtävänä ei ole syytellä julkisesti alaisiaan tai keskeisiä luottamushenkilöitä, mutta ehkä pieni pahoittelu olisi kuitenkin ollut paikallaan. Kokeneena virkamiehenä hän osasi kiertää kysymysten pahimmat karikot. Kaikki virkaja luottamushenkilöt eivät tietenkään voi olla rakennusalan ja sisäilman laadun asiantuntijoita, mutta kun ongelmasta on puhuttu lähes kymmenen vuotta, niin jotakin muutakin olisi täytynyt saada aikaiseksi kuin pientä kosmeettista korjailua. . KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 tiistaina 5.9.2017 Postita: Kunnallislehti, Vistantie 19, 21530 Paimio Lyhyesti puhelimitse: (02) 588 8650/toimitus KOLUMNI MIELIPITEET Sano se nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi – nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. Hetimiten siellä ihmisten keskellä alkaa tuntea itsensä ikälopuksi, eukkorähjäksi, tyhmäksi ja aivan ylimääräiseksi modernin maailman menossa. Tällä kertaa se oli entistä vaikeampaa, sillä juuri sillä kohdalla edessä reunalla istui nuori nainen puhuen puhelimeensa. . Mielestäni on epäreilua, että Vistan koulun seiskaluokkalaiset saavat olla tänä vuonna myös sisällä ruokavälitunnin, koska viime vuonna vain 8-9-luokkalaiset saivat olla sisällä. Selittelijän rooliin joutui Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén. Kuka mahtaa kantaa vastuun tästä. Siinä kurottautuessani kuulin: ”Ens kerralla mä lyön, kun joku tulee.” En heti ymmärtänyt, ketä hän tarkoitti. Tuotteet menivät hyvin kaupaksi moni aarre löysi uuden kodin. Melkein onnistuin, mutta jouduin vähän tökkäisemään. . Yritän sopeutua ovien sulkeutumiseen nenäni edessä ja siihen, ettei minua nähdä, paitsi silloin kun olen tiellä. Jälkiviisauttako. . Mitä niistä, kun askel nousee kevyesti! Mutta auta armias kun menet baanalle, areenalle tai miksi noita julkisuuden tiloja nykyään kutsutaankin, niin nopeasti karisee hyvä olo melkein onnellisuudentunne hyvinvoinnistasi. Mutta kun on kyse pitkäaikaisesta altistumisesta – ja mitä suuremmassa määrin myös lapsista – niin vanhemmilla ja työntekijöillä on oikeus kysyä, että miksi ja kenen ohjeistuksesta. Osaamattomuudesta on kyse silloin, kun ei ymmärretä kunnostaa ilmiselvästi umpisurkeassa kunnossa olevaa taloa. Eikö säännöt koske teitä ollenkaan kun menette 2-3 rinnakkain ja keskustelette äänekkäästi turhanpäiväisiä juoruja. Paikallislehteäkin on tämän asian tiimoilta yritetty rähjäämällä ja väärillä tiedoilla vaientaa. Kun tapahtuma alkoi, ulko-oven takana oli jo usean kymmenen hengen jono. Hyvillä mielin keskustan kaupassa astelen ja valitsen sitä sun tätä pientä. Jälleen kerran tarjoustuote totaalisesti loppu paikallisessa marketissa paljon ennen tarjouksen voimassaolon päättymistä! Lidliä odotellessa Monet nykyiset kuusi-seitsemänkymppiset tuntevat itsensä keski-ikäiseksi. Tuosta tapauksesta on kulunut aikaa, olen toipunut. Kuka ja ketkä Sauvon aiemmasta poliittisesta johdosta ja virkamiesjohdosta kantavat vastuun siitä, että tiedetyille ja tunnistetuille ongelmille ei ole vuosikymmeneen tehty mitään. Olisi reilua tunnustaa, ettei kunnan luottamusja virkamiesten ykkösketju ole ollut tilanteen tasalla. Häiritsette muiden juoksuharrastusta ja teille on huomautettu asiasta uimahallin puolesta moneen kertaan. Olin niin yllättynyt, kuin äkillisestä paarman puremasta, että mykistyin sanattomaksi. Vasta sitten kun tyytyväisenä juustopaketti kädessäni olin poistumassa, kuulin hitaasti myrkyllisellä äänellä lausutut sanat: ”Tommonen vanha nainen.” Siinä samassa valkeni, että juuri minua hän tarkoitti. Tökkäisy vanhaksi! ”Huutoon” vastattiin PAIMIO Vistan koulun wanhojen tavaroiden myyntitapahtuma ja huutokauppa onnistui lauantaina erittäin hyvin. – Tapahtuman tuotto on tuhansia euroja ja koulun oppilaskunnan hallitus aikanaan päättää, mihin se käytetään. Minun olisi kuulunut oikaista häntä ja sanoa: ”Kun sanoin anteeksi, sinun olisi pitänyt väistyä puhumaan muualle, missä et olisi tiellä.” Tai olisin voinut huutaa, että apua, apua tuo nainen lyö minua! Sen sijaan minä surkimus poistuin jähmeästi tuppisuuna, korkeintaan yritin hymyillä näyttäen, ettei hänen sanoillaan ollut vaikutusta. Voit myös tekstata numeroon 050 439 0009. Huolestunut! . Tämä kysymys lausuttiin torstai-iltana moneen kertaan ääneen, kun Sauvon koulukeskuksen ruokasalissa järjestettiin kaikille avoin tiedotustilaisuus Sauvon alakoulun kosteusja sisäilmateknisestä kuntotutkimuksesta. Ennen tätä pikkutapahtumaa en ollut paljon kiinnittänyt huomiota ikäerooni vaikka päiväni kuluivat opiskelijanuorison keskuudessa. Kuinka kehtaatte. Pahantahtoisuudesta tässä vyyhdessä tuskin on kyse, mutta kun selkeät oireet kiistetään kokonaan tai luokitellaan luulosairaudeksi ja hysteriaksi, niin kyse ei myöskään ole pelkästä hyväntahtoisesta hyssyttelystä. Tai jos olikin, niin ei ainakaan esittäytynyt eikä vastannut kysymyksiin. Mutta miltei anteeksiantamatonta on, että sisäilman johdosta oireilevia henkilöitä on syyllistetty ja käsketty vaikenemaan. PERTTU HEMMINKI Lieneekö säästämisen vimma sulkenut silmät ja korvat. Tämänkö sitkeästi hoettu itsenäisyys on meille kuntalaisille maksanut. Yritin varovasti naisen sivuitse ylettyä juustoon, mutta ei onnistunut. Mutta minäpä nautin nuorekkaasta mielestäni. Ei, kyllä tässä on kyse enemmästä. Te iäkkäät rouvat, jotka käytte Paimion uimahallilla vesijuoksua harrastamassa. Miksi en sanonut mitään. PÄÄKIRJOITUS Vähättelyä ja rähjäämistä Sauvon kuumin puheenaihe juuri nyt on alakoulun surkea sisäilma. Opettajia käsketty olemaan hiljaa asiasta. Vuosikausien ajan. Jopa kovaan ääneen komentamalla. Kenen on vastuu. Suita on tukittu. Ei kun seikkailemaan! Silja Velmala Kirjoittaja on paimiolainen MLL ja metsänhoitaja, joka harrastaa vaellusta. Mutta annas, kun tulen juustohyllyn kohdalle. Mieli on kirkas, luovuutta ja tavoitteita riittää. . . Joudun kurottautumaan, jotta ylettyisin. Juuri minä olen tuo vanha nainen. Ei, vaikka sauvolaiset opettajat ja oppilaiden vanhemmat vaativat koululle kelvollista sisäilmaa vuosikausien ajan
Leena Laine, Anita Hermansson ja Lea Mäkelä olivat perjantaina ripustamassa näyttelyä paikalleen kaupungintalolla. On muotokuvia, maisemia, asetelmia, veneitä ja jopa levyn kansia. 7.00–18.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 9.9. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Viikonloppumaalareilta näyttely Paimioon . Kaikkien viikonloppumaalarien, paitsi Mirva Lindholmin työt ovat myös myynnissä kiinnostuneille. Mummomafiaksikin itseään kutsuva porukka on keski-iältään reippaasti yli 60-vuotias. Joskus hän maalaa itsekin, Anita Hermansson kertoo. Porukan mentorina ja opettajana on toiminut jo pitkään kuuluisa taidemaalari Kati Mikola. – Maalauksia valmistuu nykyään pari kappaletta kuukautta kohden, Anita Hermansson kertoo työtahdistaan. Hän opettaa ja sanoo aina, jos työssä on hänen mielestään jotain vikaa. Kati on tiukka opettaja hyvässä mielessä. 040 5390969 sari.kuusinen@ sss.fi kesätoimittaja Jaana Pakarinen (02) 588 8656 myynti toimitus PAimio-sAuVo-KAARinA Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Konttori avoinna ma-pe 9-12 (02) 5888 650 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy Paino: Lehtitehdas, Salo 2017 Jäikö Kunnallislehti tulematta. (02) 7702 626 klo 8.00-16.00 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. KUNNALLISLEHTI 7 Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +14 +14 +14 5 Sää 5.9. Suurin osa on tosin tältä ja viime vuodelta, Lea Mäkelä kertoo. Määräpaikkalisä on 15%. – Yksi näyttelyssä olevista töistäni on jo vuodelta 1986. Näyttely on samaan aikaan taiteilijoille myös hyvä mahdollisuus tyhjentää kodin nurkkia. Neljäs viikonloppumaalari Mirva Lindholm ei ollut kuvaushetkellä paikalla. Huom. INA VIRTANEN Ark. 2017) päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 050 62476 toimittaja Ina Virtanen (02) 588 8654 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 2694644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. Tällä kokoonpanolla naiset ovat maalanneet yhdessä vuodesta 2013 alkaen. Muotokuvia ja maisemia Näyttelyssä esillä olevat öljymaalaukset ovat syntyneet eri aihepiireistä. . – Joka paikka alkaa olla jo täynnä tauluja. Tiistai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:31 20:23 05:46 21:08 Keskiviikko +13°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:33 20:20 05:49 21:04 Torstai +11°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:36 20:17 05:51 21:01 Perjantai +12°C 3 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:38 20:14 05:54 20:58 Lauantai +14°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:41 20:10 05:56 20:54 toimitus@kunnallislehti.fi Nasevat: www.kuntsari.fi – nasevat tai tekstiviesti numeroon 050 439 0009 Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk: Etusivu 2,26 /pmm Tekstissä 1,33 /pmm Takasivu 1,37 /pmm Muualla 1,20 /pmm 4-väri 0,20 /pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Myös Kati Mikolan maalaamat muotokuvat jokaisesta viikonloppumaalarista ovat esillä näyttelyssä. Näin pysymme siis edelleen hänen ohjauksessaan, Leena Laine kertoo, ja samalla paljastaa, mistä viikonloppumaalarit -nimi on saanut alkunsa. Kai se on jokaisen taiteilijan ongelma, Leena Laine nauraa. myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimittaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 toimitussihteeri Kylli Salo (vuorotteluvapaalla 22.5.-29.9. Kyseessä on Paimion kansalaisopiston maalauskursseilla käyneen neljän paimiolaisnaisen muodostama ryhmä, joista pisimpään opistossa maalausta harrastanut on aloittanut jo vuonna 1988. Kati Mikolan oppi on vienyt pitkälle PAIMIO Ina Virtanen Paimion kaupungintalon näyttelyparvella aukesi maanantaina viikonloppumaalarit -nimeä käyttävän ryhmän taidenäyttely. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00-16.30, viikonloppuisin klo 7.00-12.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria TI: Broilerkiusaus L, G Jauhelihakeitto L, G KE: Palapaisti L Kermainen kalakeitto L, G TO: Kievinkana L Kaalijauhelihakeitto L, G PE: Jauhelihapihvit L Bataattisosekeitto L,G. Maalausporukalla näyttää olevan hyvä keskinäinen henki. . Tilaushinta 1.1.2017 alk: Kestotilaus / 12 kk 94,00 € Kestotilaus / 6 kk 48,20 € Kestotilaus / 4 kk erissä 33,30 € Kestotilaus / 3 kk erissä 25,90 € Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,10 € S-market Sauvo; K-extra Mansikka, Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Näyttely on katsottavissa syyskuun loppuun saakka. – Kati on tiukka opettaja hyvässä mielessä. – Hänen kutsustaan menemme maalaamaan hänen kotiinsa Art Alsilaan lähes joka toinen viikonloppu
Naisten sarjan nopein on Krista Merikukka. Joonas Lindholm KohVelo / Salo 1:19:21, 17. Triathlonista Team Castialla ei ollut aikaisempaa kokemusta, tukevia lajeja on kuitenkin harrastettu. T13 Pituus: 1) Maisa Ikäheimonen 4,18, 2) Essi Tainio 3,68, 3) Lumi-Nella Lindberg 3,44, 4) Moona Kaituri 3,17, 5) Minetta Lindstedt 3,14, 6) Helmiina Löytönen 2,83. M 1500 m: 1) Henri Ansio FinnMR 4.24,37, 2) Sami Mäkinen NaantLöy 5.08,46. Kilpailu on sopivan totinen. Ninni Lehtniemi Helsinki 1:21:04, 9. JERKER JOKINIEMI Tuomas Hilakari, Niko Raikunen ja Markus Rantanen olivat joukkuekisan voittajat. Salla Sergelius Kaarina 1:19:33, 7. Joukkueet: 1. Kiia Tuominen Salo 1:49:13, 19. – Oltiin joukkuekilpailun kärjessä koko kisa, taso oli kova, Tuomas Hilakari, Niko Raikunen ja Markus Rantanen summaavat. – Juoksu oli vaikein, Viljanen kertoo. Juha Käkönen Paimio 1:24:45, 21. Sari Hörkkö Porvoo 1:17:26, 6. Janne Vikki ui, Teemu Leinonen pyöräilee ja Sami Takatupa juoksee, mukana ollaan leikkisällä tosimielellä. Sauli Karonen Lieto 1:09:48, 13. P11 600 m: 1) Vilhelmi Löytönen 2.29,14. Team Ke s t o ma k k a ra Pa i m i o (J.Vikki/T.Leinonen/S.Takatupa) 1:06:20, 5. Kisan jälkeen kilpailijat jatkavat saunaan, Ankkalammella tai Paimion uimahalli Solinassa. Juha Viljanen on minitriathlonin nopein. Paimion minitriathlonissa kilpaillaan kolmatta kertaa, järjestäjinä toimivat Peimarin Latu ja Polku sekä Paimion kaupunki. Maarit Vainio VeloSalo 1:16:14, 3. Mikko Tainio Paimio 1:30:03, 25. Arto Toivonen Turku 1:08:07, 8. T13 600 m: 1) Maisa Ikäheimonen 2.08,54, 2) Essi Tainio 2.13,80, 3) Helmiina Löytönen 2.25,68. Venla Tainio voitti 9-vuotiaiden lajit kovilla tuloksilla 40 m ajalla 6.66 ja pituuden tuloksella 379. Naisten keihäässä 16-vuotiaat Annika Jalo ja Pilke Kössi heittivät keihästä mallikkaasti, Annika 38.31 ja Pilke 34.11. Juha Viljanen ja voittajan hymy. P9 40 m: (-1,1): 1) Juho Leinonen 9,20. Kimmo Hollmén Kaarina 1:12:58, 14. Teemu Virtanen Naantali 1:23:32, 20. Viljami Rankio Turku 1:35:22. Tero Päärni VeloSalo, 1:04:26, 4. Reima Yli-Saari TuULtri 1:09:31, 12. P11 60 m: (-0,3): 1) Vilhelmi Löytönen 10,83. Uinti tuntuu menneen hyvin. Veijola/T.Mattila) 1:07:33, 6. Aikaisempaa kilpataustaa miehillä ei triathlonissa ole. Minitriathlonissa voi kilpailla myös joukkueena. Krista Merikukka TuUL Triathlon 1:09:52, 2. Team Takapakki Turku (S.Asp/P.Hiltunen/A.Koskinen) 1:03:13, 4. Marjaana Rekikoski Turku 1:16:34, 4. JERKER JOKINIEMI Juha Toivanen lähdössä pyöräilyosuudelle. Käkönen lupaa palkintojen jaossa, että Paimion minitriathlon saa jatkoa ensivuonna. Psykan Syke Tyks/ psykiatria (S.Vikki/M. – Alkuperäiselle joukkueelle tuli esteitä ja jouduin eilen soittamaan uuden joukkueen kasaan, Vikki nauraa. Uintimatka on 350 metriä, sen jälkeen pyöräillään 18 kilometriä ja lopuksi juostaan viisi kilometriä. Vesa Salonen Lieto 1:26:02, 23. Rivonmäen triathlon Rivonmäen Ruoska (S.Malmilehto/M. Ismo Salminen Kaarina 1:09:24, 11. Tom Perttala VeloSalo 1:02:11, 3. Hulda Niinistö Turku 1:43:11, 16. Auranmaan Seiväsmatkaaja Paimio (R.Vesalainen/M. Kai Suomi VeloSalo 1:08:25, 10. Team Castia astiavuokraus (T.Hilakari/N. Juha Seppä Tarvasjoki 1:27:06, 24. Se alkoi kuitenkin kulkea, kun takana oli 1.5 kilometriä. TULOKSET: M 100 m: (-0,7): 1) Konsta Gröndahl PaimU 12,58, 2) Miska Kanervo 14,37. Cimpsonit Turku (T.Hynynen/M.Ryytty/P.Jalkanen) 1:23:36. – Kylämäinen tapahtuma mutta tosissaan, Käkönen kuvailee Ankkalammen tunnelmaa. Leino/S.Koro)1:08:43, 7.Kemppaisen kilpasiskot Turku (E.Koskinen/J. Veikkola/P.Sinkkonen) 1:17:44, 11. Maaliin tullaan ajassa 58.17. Petri Hyrkäs oli tuplamestari kelvollisilla tuloksilla keihäässä 48.99 ja kuulassa 11.13. Takatupa juoksee yleensä hyviä aikoja, joten huolta ei ole. Anne Virtala Salo 1:49:15. Lähes viisikymmentä uimaria ui Paimion minitriathlonin uintiosuutta. Petra Timosaari Turku 1:19:59, 8. Viitanen) 1:16:19, 9. Vesi on kylmää. Mika Toivanen Kaarina 1:20:17, 18. Mika Irenius Kaarina 1:17:21, 15. Kaikkiaan osallistujia on 81. Joonas Harju Vehmaan Kiisto 1:08:16, 9. Stormälö Ifk, Parainen (M.Hägg/T.Taipale/A. T11 Kuula: 1) Alexandra Alari LiedPa 5,41, 2) Fanny Alari LiedPa 4,09. Rytkölä/N.Kemppainen) 1:15:51, 8. Kisa kerää lähialueilta kovia triathlonin harrastajia. Paimion minitriathlon 2.9.2.2017 tulokset: Naiset: 1. Jaska Ikäheimonen Paimio 1:34:11, 26. Sami Halonen Salo 1:18:51, 16. KukkaMaaria Mustasaari Turku 1:44:19, 17. Henri Ansio voitti 1.500 metriä ajalla 4.24,37. – Mitalikahveille mennään, miehet nauravat. Uinnissa ei tullut suuria eroja ja pyöräily oli Viljasen oma laji. Toni Järvinen Sauvon Urheilijat 1:07:04, 6. Minna Laine Kaarina 1:30:07, 15. Jari Hörkkö Paimio 1:05:35, 5. Vaihdot tehdään Ankkalammella, joten yleisö pysyy hyvin mukana kilpailussa. Jouni Valtatie Paimio 1:22:12, 19. Teemu Kangas Vierunkosken Poikakerho / Piikkiö 1:07:47, 7. Minna Ikäheimonen Paimio 1:21:20, 10. Nina Virtanen Paimio 1:17:22, 5. JERKER JOKINIEMI Sade kiusasi mestaruuskisoja YLEISURHEILU Paimion kaupungin yleisurheilumestaruuskilpailut kilpailtiin 31.8. P13 Pituus: 1) Eemil Rinne 2,97. T13 60 m: (-1,1): 1) Maisa Ikäheimonen 9,23, 2) Essi Tainio 9,56, 3) Helmiina Löytönen 9,65, 4) Lumi-Nella Lindberg 9,91, 5) Minetta Lindstedt 10,17, 6) Moona Kaituri 10,50. N Keihäs: 1) Annika Jalo PaimU 38,31, 2) Pilke Kössi PaimU 34,11, 3) Lisa Hyrkäs 16,58. SuVeTe Paimio (S.Pilpola/VM.Tranberg/T.Lehtonen) 1:17:05, 10. Miehet: 1. Raikunen/M.Rantanen) 59:13, 2. Suominen) 1:03:08, 3. Erja Vuorela Kotikorpi 1:27:06, 11. – Ensivuonna ollaan mitaleilla, sen verran jäi kaivelemaan, Vikki lupaa. Juha Viljanen Piikkiö 58:17, 2. N 100 m: (-1,3): 1) Pilke Kössi PaimU 13,86, 2) Pihla Kössi PaimU 14,44, 3) Lisa Hyrkäs 17,27. P9 Pituus: 1) Juho Leinonen 2,49. Sanna Kallio Paimio 1:44:56, 18. Annukka Jäske Paimio 1:29:58, 14. – Ajanotto täyttää kaikki vaatimukset, tapahtuman puuhanainen Johanna Käkönen kertoo. – Omat vahvuudet edellä mentiin, Hilakari kertoo lajien valinnasta. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 tiistaina 5.9.2017 Juha Viljanen oli minitriathlonin nopein Paimiossa PAIMIO Jerker Jokiniemi Ankkalammessa käy kuhina. T15 Korkeus: : 1) Emma Kytösaho PaimU 134,. Se on hyvä, Vikki, Leinonen ja Takatupa jäivät lopulta neljänneksi joukkuekisassa. Usko reitillä omaa osuuttaan suorittavaan Leinoseen on vahva. Olivia Kaarlela Tampere 1:29:04, 13. Miehet kasasivat joukkueen juuri ennen kisaa. Joukkueena kolmesta lajista selvisivät nopeimmin turkulainen joukkue, Team Castia. N 400 m: 1) Meira Armanto 1.10,45. M Kuula: 1) Petri Hyrkäs 11,13, 2) Kalle Savonen 10,99, 3) Teijo Saarinen 9,82, 4) Jari Peippo 9,51, 5) Timo Sipilä 8,61, 6) Miska Kanervo 8,49, 7) Juho Wallin 8,34. Totemi Rnk/RTV (M.Impilä/K.Toivanen/T. Milli Primmer Littoinen 1:28:41, 12. – Onhan tämä piikkiöläiselle unelmien täyttymys, Viljanen piikittelee maalissa. Osallistujia oli harmillisen vähän ja tähän varmaan syynä oli sateinen ilta. M Keihäs: 1) Petri Hyrkäs 48,99, 2) Teijo Saarinen 37,34, 3) Kalle Savonen 35,58, 4) Jari Peippo 32,65, 5) Timo Sipilä 32,25. T9 40 m: 1) Venla Tainio PaimU 6,66, 2) Siina Gröndahl PaimU 7,06, 3) Rinne Tuuli 7,26, T9 Pituus: 1) Venla Tainio PaimU 3,79, 2) Siina Gröndahl PaimU 3,45, 3) Rinne Tuuli 3,33, T11 60 m: (-1,1): 1) Alexandra Alari LiedPa 10,92. Martti Paavilainen Paimio 1:24:54, 22
Klaus Haanpää oli niin ikään 16-vuotiaiden sarjassa 16:s. Lopussa pelaajat väsyivät ja etäisyydet kentällä kasvoivat liian isoiksi, harmitteli pelin jälkeen valmentaja Juuso Jaakkola. HEIKKI SILVENNOINEN Paimion Rastin Fredric Portin kukisti maalisuorakirissä Vaajakosken Toni Saaren. Pelin ensimmäinen puolikas alkoi Pallo-Iirojen hallinnassa, mutta vaarallisilta paikoilta vältyttiin kurinalaisen puolustuksen ansiosta. Kun sitten noustiin kunnolla Simpsiönvuoren rinteille, alkoi sujua paremmin. Puolustavalla taktiikalla pelannut PaiHa ei onnistunut pitämään kotijoukkueen kokeneita hyökkääjiä pois maalipaikoilta ja 3-0 tappion jälkeen kotimatkalle Paimioon piti lähteä ilman sarjapisteitä. PaiHan vaarallisimmasta paikasta ottelussa vastasi Fredrik Kuokkanen, joka pääsi kokeilemaan pallon iskemistä verkon perukoille aivan maaliviivan tuntumasta. Myös Emma Silvennoinen suunnisti koko matkan aivan kymmenen parhaan tuntumassa päätyen lopulta hienosti sijalle 13. Toisen puoliajan alussa kotijoukkue pääsi iskemään kaksi maalia kun Hakan puolustusmuodostelma hajosi ajottain. Antti Veijalainen Poikien 16-sarja oli Paimion Topias Arolan heiniä. – KaaPo on yksi sarjan nousijakandidaateista ja lähtee varmasti peliin voitto mielessään. Naisten pääsarjassa paimiolaisplaketti jäi parinkymmenen sekunnin päähän Inga Damben oltua 11:s. 55 minuutin kohdalla vastustaja pääsi taas hyökkäämään paimiolaisten oman virheen seurauksena ja kotijoukkueen pelaajaa jouduttiin rikkomaan maalivahdin alueen rajalla. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen raumalaiset saivat hyökkäyksen aikaiseksi kun Haka menetti pallon puolenkentän harhasyötöstä. Vieraiden harmiksi oma pelaaja seisoi varman maalin edessä. Miesten kovatasoisessa pääsarjassa Fredric Portin teki hienoa jälkeä etenkin kisan alussa johtaen kisaa varsin pitkään. Taaempana kuvassa tuleva Paimion Olav Lundanes kellotti kisan selvästi nopeimman ajan, mutta ulkomaalaissäännön mukaan hän ei SM-mitalia saanut. Jarkko Rantoja suunnisti samassa sarjassa hyvän kisan ollen kuudes. Paimiolaiset pelaavat seuraavaksi kotikentällään Kaarinan Poikia vastaaman Paimion Hakan Seuraillassa perjantaina 8.9 klo 19.00. – Koko perhoslenkkien alue tuotti ongelmaa ja tein yhden isomman virheen. Mestaruus ei silti helpolla tullut. Vastustaja pelasi pallon oikean laidan kautta keskelle, josta kotijoukkueen Stanley Ukwuoma iski pallon ohi maalilla pelanneen Tuomas Leinon. Tämän jälkeen kotijoukkueen hyökkääjä Jussi Aalto iski pallon tarkasti maaliin. Hän johti kisaa alusta loppuun, voittomarginaalin ollessa peräti yli neljä minuuttia. Lapuan naapuripitäjä Kauhavalta kotoisin oleva Sami Valkama osasi hanskata Simpsiön metkut ja suunnisti hienosti A-finaalin sijalle 20. Matsin viimeinen 3-0 osuma syntyi raumalaisten taidokkaan hyökkäyskuvion päätteeksi tunnin pelin jälkeen. Tauolle siirryttiin Pallo-Iirojen 1-0 johdossa. Suunnistusliiton tiukkojen edustussääntöjen vuoksi norjalainen joutuu kuitenkin juoksemaan tämän kauden SM-kilpailujen ulkopuolella. Tästä huolimatta Lundanes antoi hyvän vertailukohdan maailman absoluuttiselta huipulta. Mikko Huhtinen oli 28:s, kun taas karsinnassa taitoaan väläyttänyt Henri Kalve hävitti toisen piilolinssinsä eikä pystynyt yksisilmäisenä jatkamaan kisaansa maaliin asti. Pummien vuoksi hävisin tänään kullan, joskin mitali on aina hyvä, sanoi Portin. Kisasta toiseen kovimpana kilpakumppanina haastanut Tampereen Pyrinnön Leo Matinheikki oli nytkin kakkonen, mutta eroa Arolaan kertyi Lapuan Simpsiönvuorella 7,2 kilometrin radalla yli neljä minuuttia. Keväällä pistimme Kaarinassa heille kuitenkin hyvin kampoihin, joten on ihan kiva saada kova joukkue vastaan Seuraillassa.. HEIKKI SILVENNOINEN Pallo-Iirot liian kova vastus Hakalle JALKAPALLO Paimion Haka reissasi perjantaina Raumalle Länsi-Suomen piirin Kolmosen kärkijoukkueisiin lukeutuvien Pallo-Iirojen vieraaksi. Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka vei lopulta SM-kullan vajaan kahden minuutin turvin. Juoksuvire oli hyvä, vaikkei parasta vauhtia saanut kivikoissa irti. – Kyllä vaikeaa oli maaston ja radankin puolesta, piti vain tehdä tasapainoinen suoritus. Yhtenä ennakkosuosikeista tyttöjen 16-sarjaan startannut Milja Väätäjä koki ”Simpsiön erikoisen” eli maaperän paikoin aiheuttaman magneettisen häiriön kompassissaan. Lopussa PaiHa pystyi nostamaan omaa linjaansa ja pitämään enemmän palloa. KUNNALLISLEHTI 9 tiistaina 5.9.2017 Arolalle pitkän matkan SM-kultaa, Portinille hopeaa SUUNNISTUS Paimion Rastin Topias Arola otti suunnistuksen SM-pitkällä matkalla viime vuoden tapaan omansa: 16-vuotiaiden kultaa irtosi suorastaan ylivoimaisella suorituksella. Ennen ottelua Urheilupuistossa on pientä ohjelmaa nuoremmille kannattajille lo 18.00 alkaen. Kolmas A-finalisti Eveliina Hirvonen oli 22:s. Sain myös virheitä tehneen Portinin kiinni kisan viimeisellä kolmanneksella, kertoi Lundanes. Näin reilulla erolla pitää kuitenkin olla taas tyytyväinen, sanaili Arola kisastaan. Ottelussa päätettiin lähteä puolustamaan tarkasti omaa päätä sekä testaamaan raumalaisten puolustusta vastahyökkäyksillä. – Alku ei mennyt kovin hyvin, pari virhettä tuli. Ei ollut puhdas suoritus, muutamia koukkuja tuli. Perhoslenkkien hajonnoilla tuli kuitenkin virheitä liikaa. Kotijoukkueen vaarallisuus oli paimiolaisten tiedossa ennakkoon. Kisan viimeinen tunti sujui erinomaisesti. Samalla Portin nappasi SM-hopeaa. Pallo-Iirot kuitenkin hyödynsi tarkasti meidän virheistämme syntyneet paikat. Täysin vikasuunnan harhailun päälle penikkatauti äityi juoksusta niin pahaksi, että hän joutui lopulta jättämään kilpailun kesken. – Peli alkoi todella hyvin ja pystyimme noudattamaan ennakkoon sovittua puolustavaa taktiikkaa. Päivän nopein mies oli PR:n moninkertainen maailmanmestari Olav Lundanes, joka jätti lähimmät uhkaajat vähintään neljän minuutin päähän
Hiljalleen ote lipui kuitenkin Viikingeille, joiden isokokoinen hyökkääjä Joel Paatelainen vei vierailijat kulmapotkusta johtoon juuri ennen taukovihellystä. – Vaikka saimme pari maalia loppuun tehdyksi ja kolmaskin oli lähellä, niin kyllä se harmittaa hävitä. SUSANNA AILANTO. Tuli vain liikaa henkilökohtaisia virheitä, joista vastustaja rokotti armotta, hän ruoti. Meidän täytyy olla terävämpiä harjoituksista lähtien, jotta tulokset peleissä paranevat. Pojat 2010 synt. Viimeisessä neljässä ottelussaan joukkue on päästänyt yhteensä kymmenen maalia, eikä joukkueen maali ole pysynyt puhtaana kertaakaan edellisen seitsemän ottelun aikana. SOMERO-LEHTI SOMERO-LEHTI Poppi-kisoissa ennätysmäärä osallistujia YLEISURHEILU Sadekaan ei kilpailijoita pelottanut, kun Piikkiön Kehitys järjesti Piikkiön Osuuspankin tukemana lasten Poppi-yleisurheilukilpailut Kehityksen kerhotalon kentällä. Kun punapaidat takoivat heti toisen puoliajan alkajaisiksi kaksi lisämaalia, näytti siltä, että ottelu oli ohi jo 50 minuutissa. Peimari Utd FC Viikingit 2-4 (0-1) Puolustuspelaaminen on koitumassa Peimarin kohtaloksi Kakkosen b-lohkossa kaudella 2017. Vaikka Peimari saikin ottelun viimeisen vartin aikana hyvän kirin aikaiseksi, ei kaksi kavennusmaalia juuri lohduttanut joukkueen kapteenia ja toisen maalin iskenyttä Nico Salmiosaloa. 1) Daniel Kizilyamac (10,7 – 2,20 – 7,50) ja Pyry Peltola (10,3 – 1,35 – 11,35) 3) Toivo Kuurtamo (11,4 – 1,45 – 5,75) 4) Noel Marttila (11,8 – 1,26 – 5,23) 5) Jesse Hörkkö (17,5 – 1,10 – 4,48) Tytöt 2012 1) Siiri Lehtinen (10,1 – 1,65 – 8,08) 2) Verna Hietanen (10,8 – 1,70 – 7,03) 3) Nea Säteri (11,0 – 1,60 – 4,99) 4) Ella Isojärvi (1,25 – 4,23) Pojat 2013 1) Leevi Boman (11,2 – 1,37 – 8,51) 2) Atte Lehti (10,7 – 1,77 – 7,75) 3) Leevi Honkola (1,67 – 5,86) ja Eelis Peltomaa (14,0 – 1,26 – 5,30) 5) Leo West (13,0 – 0,98 – 4,17) 6) Iikka Talve (14,1 4,60) Tytöt 2013 1) Säde Saviranta (11,7 – 1,70 – 5,35) 2) Siiri Niemi (12,2 – 1,61 – 6,09) 3) Maira Sinkko (13,7 – 1,20 – 5,04) 4) Minttu Sinkkonen (13,5 – 0,86 – 2,31) 5) Eerika Kukkonen (13,8 – 0,83 – 3,76) Pojat 2014 1) Aaro Sammal (14,1 – 1,11 – 2,00) ja Verneri Hakulinen (16,5 – 0,77 – 3,59) 3) Viljami Hakkarainen (20,1 – 0,57 – 3,80) 4) Matias Pelanti (18,5 – 0,53 – 1,71) ja Oliver Rimpeläinen (19,9 – 0,20 – 3,48) 6) Aarre Kuurtamo (4,03) ja Alvari Veijola (28,6 – 0,76 – 2,25) 8) Toivo Kopu (17,4 1,71) 9) Oiva Isojärvi (0,77 – 1,62) Tytöt 2014 1)Helmi Lahtinen (12,9 – 0,83 – 3,11) 2) Hilla Saarikko (12,8 – 1,41 – 2,05) 3) Neelia Huhtala (15,6 – 0,61 – 2,26) 4) Aino Karjalainen (17,0 – 0,43 – 2,77) 5) Ilona Nyman (20,3 – 0,47 – 4,55) ja Anna Sinkkonen (18,4 – 0,51 – 2,29) 7) Meri Laakso (18,9 – 0,32 – 2,30) 8) Erin Seppälä (18,6 – 0,22 – 1,63) Innokkaat mitalistit palkintojenjaossa POPPI-papukaijan kanssa. Ali Al-Taken kulman sisään tuikannut Soares alusti pari minuuttia myöhemmin myös Salmiosalon osuman. Salmiosalo uskoo, että ainut tie parempiin tuloksiin syyskuun ratkaisuotteluissa on harjoitteleminen. En oikein tiedä, mitä pelissämme tapahtui ensimmäisen puoliajan lopussa ja toisen alussa. On aivan selvää, ettemme voita yhtään peliä jos päästämme neljä maalia. Mitaleja saalisti kaikkiaan 63 osanottajaa. KUNNALLISLEHTI 10 tiistaina 5.9.2017 Viikingit rokotti armotta virheistä PAIMIO Jan Sundman 3.9. Tuolloin puolustuspelaamisen on oltava reilusti paremmassa kunnossa kuin Viikinkejä vastaan. Tällä hetkellä kyse ei ole siitä, riittääkö tasomme, vaan haluavatko pelaajat tarpeeksi voittaa. FC Viikinkien Joel Paatelainen tuikkasi vierailijoiden avausmaalin hölmistyneen Peimari-puolustuksen keskeltä. – On aivan selvää, ettemme voita yhtään peliä jos päästämme neljä maalia. 1) Elmo Lineri (40m 7,9, pituus 2,47, pallo 13,98) 2) Aatos Reinvall (8,1 2,32 15,95) 3) Elmo Hautalahti (8,3 – 2,72 – 10,86) 4) Veeti Virtanen (8,5 – 1,51 – 16,38) 5) Aksel Lintula (8,7 – 2,67 – 19,04) 6) Eemeli Sipilä (8,9 – 1,90 – 7,09) 7) Eetu Lehti (9,0 – 2,25 – 8,54) 8) Elias Peltomaa (9,1 – 2,16 – 11,80) ja Mikael Jolma (9,1 – 2,29 – 13,62) ja Miro Mäkinen (9,1 – 2,09 – 13,33) 11) Samuel Lahdenperä (9,7 – 1,63 – 13,11) Pojat 2011 synt. Al-Take pääsi hetkeä myöhemmin vielä vapaapotkusta kolisuttamaan vierailijoiden maalin tolppaa, mutta sen pidemmälle kotijoukkueen viimeisten minuuttien kiri ei enää kantanut. Itseluottamus hukkui puoliajalla Peimari starttasi otteluun pirteästi ja pystyi ensimmäisen 20 minuutin aikana luomaan muutamia kohtalaisia maalipaikkoja. – Pelasimme hyvin ottelun alussa, mutta koska palkinto jäi saamatta ja vastustaja pääsi iskemään johtomaalin ennen puoliaikaa, katosi pelaajien itseluottamus täysin. Tänään se halu näkyi vasta viimeisen 15 minuutin aikana, eikä se riitä, Peimarin valmentaja Diogo Nobre harmitteli. Sunnuntaina paimiolaissauvolaisen joukkueen ahdinkoa syvensi yhä sarjanoususta Ykköseen kamppaileva helsinkiläinen FC Viikingit, joka takoi pallon 75 minuutin aikana neljästi ohi Peimarivahti Gerson Liman. . Teemme typeriä virheitä pelistä toiseen tällä hetkellä. 1) Kasper Lilja (8,6 – 2,30 – 18,90) 2) Edvard Lagerlöf (8,9 – 2,12 – 15,35) 3) Onni Rimpeläinen (9,2 – 2,22 – 10,50) ja Antte Lehti (8,8 – 1,83 – 13,02) 5) Elmeri Veijola (11,2 – 1,63 – 10,09) 6) Eliel Huhtala (8,9 – 2,25 – 7,47) 7) Väinö Lilja (9,2 – 2,00 – 10,50) 8) Elias Nyman (10,4 – 2,15 – 9,07) 9) Luka Muuttonen (10,5 – 1,40 – 7,76) 10) Otto Lundström (12,5 – 1,25 – 5,80) Tytöt 2011 1) Hertta Hopiavuori (10,8 – 2,39 – 9,00) 2) Irma Kopu (9,9 – 2,32 – 10,43) 3) Minttu Knuutila (10,6 – 2,02 – 5,63) ja Janni Linnansuu (10,5 – 1,32 – 5,76) 5) Jenni Alho (10,8 – 1,40 – 6,42) Pojat 2012. Peimari Unitedin tuskainen syystaival sai jatkoa kotitappiolla. Herpaannumme liian helposti ja liian usein pelisuunnitelmastamme, Nobre pohti. Vaikea vierasreissu Tampereelle Peimarin ottelut Kakkosessa jatkuvat tulevana sunnuntaina vierasottelulla vahvaa syksyä pelaavaa Tampere Unitedia vastaan. . Hyökkääjä Leo Soares starttasi Peimarin kirin 88 peliminuutilla. – Treenit viikolla kertovat paljon siitä, miten pelaamme viikonloppuna
Kotipalvelu Mehiläinen Oy teki juhannusviikolla 7,25 prosentin hinnankorotusesityksen vuonna 2015 sovittuun kuukausilaskutukseen. ilm. Johdattelijana toimii kuvien avulla Muolaalaisten Seuran sihteeri ja talkooaktiivi Lauri Rämö. Kotipalvelu Mehiläinen Oy on tuottanut Kaarinan kaupungin omaishoidon tukikeskus Visiitin yöhoitopalvelun vuoden 2015 alusta alkaen. Käsityökerho aloittaa ke 06.09 klo 13 palvelukeskuksessa. klo 10.00. Aikuisten olohuone kokoontuu torstaina 7.9. Toimitus pidättää itsellään oikeuden tiivistää ja otsikoida tekstejä. Tekstit voi toimittaa sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi tai postitse. Lauantaina sitten taas rosvopaistia syömään. 14:10 P8 Ykkönen 5v5 PaiHa Pantterit Lieto P09. 18:00 T12 Ykkönen 8v8 PaiHaT12 ÅIFK/T05-06. 13:35 P8 Ykkönen 5v5 PaiHa Pantterit SalPa Sinivalkoinen. Asiaa syksyn toiminnasta. Sateella sisällä. Alussa on kahvitarjoilu. Kahvituksesta vastaa Sallan kahvila, joka nyt on siirtynyt sisätiloihin. Tervetuloa mukaan. 18:00 P12 Liiga 8v8 PaiHa ÅIFK/keltainen. Runsain joukoin kannustamaan! Seuraa kotisivuja. 11.9. To 14.9. PAIMION RASTI To 7.9. klo 18 Ruokolinnantien parkkipaikalla. 11.9. MIELIPITEESI ON ARVOKAS Kirjoita paikallisesti koskettavasta asiasta ja mielellään omalla nimellä. 21:00 M35 PaiHa TuWe. klo 17.30 alkaen keskusteluillan: johdatus Karjalan kirkkokummuille. Pe 8.9. Keskiviikkoisin touhutupa klo 10-12.00 ja tuvan syyskuun touhut ovat: 6.9 paikalla Me&Ivaate-esittelijä, 13.9 suosittu maksullinen aamupala, 20.9 askartelua (maksullinen) ja 27.9 leivotaan porukalla omppupiirakkaa. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan toimintaamme, perhetalo on osoitteessa Myllyhaantie 5, tiilitalo Vistan koulun takana. YHDISTYKSET URHEILUSEURAT LUKIJAN KUVA Emma Suominen, 13v. Lautakunta hylkäsi Kotipalvelu Mehiläisen hinnankorotuksen KAARINA Kaarinan sosiaalija terveyslautakunta katsoi viime tiistain kokouksessaan, ettei Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n Kaarinan kaupungille tekemä hinnankorotusesitys perustu ostopalvelusopimuksen mukaisiin hinnankorotuksen perusteisiin. mennessä puh. 6.9. 13:00 P8 Ykkönen 5v5 RaiFu Vihreä PaiHa Pantterit. 14.9 Korttipelikerho klo 12.00 (Hadvalantie 9). Katsooko henkilö kuvassa horisonttiin vai kameraan. 5.9. teatterimatkan Turun Kaupunginteatteriin klo 14 näytökseen, katsomaan seitsämän veljestä. Ke 13.9. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan! Sauvon Karjalaisseura. 19:00 nurmi T15 AL PaiHa YJ LeKi-futis 5.9. klo 18 Iskun talolla, Seuratie 3. klo 10.00. Tervetuloa uudet ja aikaisemmin mukana olleet. Paimion Karjalaseura järjestää 12.9. Syksyn Boccia-turnaus Piikkiön eläkeläisyhdistyksille pe 8.9. TI 12.9 klo 10.00 avoin käsityökerho, kirjallisuuspiiri 13.00 kuntojumppa. Korpelan Martat teemme la 18.11. Torstaikävelyt Kirismäen kentältä alkavat 14.9.klo 14. 14.9. Asema Seurakunnan kokoontumistilassa, Vistantie 10, Paimio. Lentopalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 20.00-22.00 Piikkiön Martat ry: Marttailta to 14.9 klo 18 POP pankin kerhohuoneella. Sopimukseen sisältyvä viimeinen optiovuosi on vuosi 2018. 19:00 Kutonen PaiHa2 AU. Bocciaja Skipbopelit ovat alkaneet Seuralassa maanantaisin klo 14. 050 32 98 248. Eläkeliiton Piikkiön yhdistys toimii yhteistyössä Kaarinan kaupungin Wertaisliikuttajien kanssa. 12.9. klo 11. Kotipalvelu Mehiläinen Oy ei ole tehnyt vuonna 2015 sovittuun kokonaishintaan korotuksia aiempina vuosina.. Niinpä lautakunta päätti hylätä Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n esityksen hintojen korottamisesta. kerho), Pontela. Kysy sihteeriltä neuvoa, jos avautuvat hankalasti. MA 11.9 klo 10.00 peliporukat 13.00 arvuuttelua sekä miesten ja naisten kerhot aloittavat. Nimimerkin taakse voi jättäytyä, mutta silloinkin kirjoittajan henkilöllisyyden on oltava toimituksen tiedossa. Menemme kimppakyydillä Alttarvahalle sieniä pongaamaan. 13.9. 10.9. Paimion Marttayhdistyksen Marttailta ti 12.9. 10.9. Torstai aamuisin Hattarassa on Paimion srk:n kanssa yhteistyössä perhekahvila klo 9.3012.00. Lisätiedot Antonilta 0400203245, www sivulta ja whatsapp ryhmässä. 19:45 Naiset 8v8 PaiHa Ladies KaaPS Ladies. Tule jo klo 18.00 jälkeen. KUNNALLISLEHTI 11 tiistaina 5.9.2017 PAIMIO MLL Paimion paikallisyhdistyksen perhetalo Hattarassa perhekahviloita kolmesti viikossa. Vauvanpeitot mukaan, kerätään ne piiriin vietäväksi. klo 10.00 ulkoilu 13.00 bingo. klo 9.45 tuolijumppa 12.00 lähetyspiiri 13.00 vanhojen kuvien muistelua. Aiheesta meille kertoo Viri Teppo-Pärnä sekä Anton Simolin. bocciaa ja askartelua klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Tervetuloa! PAIMIO PAIMION URHEILIJAT Hiihtotreenit keskiviikkoisin klo 18. 6.9. 11:50 T8 5v5 PaiHa vihreät KaaNa/tytöt 09 musta. 17:45 T15 Liiga PaiHa YJ 2 Lieto. klo 17-18.30 Peimarin Rastit Wiksbergissa. Paimion seudun Reuma ja Tules yhd. osui ottamaan arvoituksellisen kuvan. klo 18 jumppa Paltanpuisossa, ohjaajana Satu Koukkula. PE 8.9. kello 14.00 Iskun talolla. Ti 05.09 ennen kerhon alkua kerätään risteilymaksuja. 19:00 P15 Liiga PaiHa FC HaPo. 11:00 T8 5v5 Lieto T09-10 valkoinen PaiHa vihreät. Kaarinan-Piikkiön Sotaveteraanit Aamukahvit Kaarinan kirkolla ke 13.9. 7.9. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa ym. 15.9 Taapparukset klo 9.00 (Pontela) Piikkiön Eläkeläiset: Ke 6.9. Päätoimittaja Hannu Rastas kertoo “Paloja Piikkiöstä”. alk. opastus vt 110 PAIMION HAKA 1955 Haka 1955 Haka Tänään 5.9 tiistaina Nappulaliiga-kierros 17.30 -19.30. Kevolan ja Pitkäportaan kyläläiset. 19:00 T15 AL PaiHa YJ Ilves Keltavihreä. Sit. 18:00 P11 Ykkönen 8v8 PaiHa P06/07 Blanco KSF. Värttinä päivätoiminta; KE 6.9. Tarjolla tuttuun tapaan monenlaisia salaatteja, perunaa ja tietysti lammasta ja possua, unohtamatta tietenkään lettuja hillon kera. Ohjelamssa syyskauden avaus ja lisäksi pohdimme miksi Iskun talo piti pelastaa. Lähtö aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. bocciaa ja laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Syyskuun tarinailta ke 13.9 klo 18 Kalle’s Backan kodalla, Sauvontie 55 Suunnitellaan syksyn tarinailtojen aiheita ja joulujuhlien järjestelyistä. 19:00 Kolmonen PaiHa KaaPo. 10.9. Perjantai aamuissa kokoontuu vauvaklubi klo 1012.00. 10.9. 14.9. Bussi lähtee Sauvon torilta ja tarvittaessa ajamme Paimion K-kaupan kautta. 12.9 Raikulit klo 10.00 (Pontela). ma 18.9. Ostopalvelusopimuksen mukaan kiinteä kokonaishinta kalenterivuotta kohti laskettuna on vuoden 135 415 euroa. piikkiöläisten eläkeläisjärjestöjen välinen bocciaturnaus klo 10 Pontela. klo 10.00 Talon väen kädentaidot 13.00 yhteislaulua. 13.9. Eläkeliitto, Piikkiö. Vauhti säädetään sopivaksi! Muistathan että syksyn ensimmäinen kerho on to 7.9. Tervetuloa mukaan vaikkapa kertomaan taloon liittyviä muistojanne. Koko kylä taas liikkeelle ja seurustelemaan hyvän ruuan ja arpajaisten kera. TO 7.9. Eläkeliiton Sauvo-Karunan yhdistys ry. 13.9 Boccia klo 9.00 (Pontela). poikkeuksellisesti klo 14 ja poikkeuksellisesti Wanhassa Primadonnassa. Pontelan tuntumassa. Otteluisäntänä Kriivari. Vieraana Koriston Martat. Tervetuloa katsomoon ja kannustamaan. 21:00 M35 PaiHa FC RP. 12.9. 18:00 T11 8v8 PaiHa Lieto T05/06. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry. Kaikkiin perhekahviloihin on vapaa pääsy ja ne ovat maksuttomia. Kävelyn vetäjinä ovat Salme Väliaho (0504138414) ja Iiris Saarikko (0415024214). Helmelle 15.10. Alk. hallituksen kokous ke 6.9. 18:30 nurmi P15 Liiga PaiHa TPK 03. SAUVO Sauvo-Karunan Sotaveteraanit ry:n hallituksen kokous ravintola Niskun Nurkassa keskiviikkona 6.9. 12.9 Kerho klo 12.00, Muistihoitaja esittäytyy, arpajaiset (korttip. 10.9. Koripalloa miehille ja naisille Valkeavuoren yläkoulun liikuntasalissa maanantaisin klo 20.00-22.00. klo 17 Paltanpuistossa. KAARINA Kaarinan Työpaikkaliikunta ry. Rohkeasti mukaan! Sauvakävelijät kokoontuvat ke 6.9. 8.9
Sitä esitetään kyseisenä päivänä kahden ilmaisesityksen verran. syyskuuta. Myös jännitystä on luvassa. Lavastus on puolestaan Rosvo Roopen jäännöstöä, joiden lisäksi lavalle tuodaan joitakin uusia liikuteltavia osia. Jos lapset eivät seuraa kohtaloaan, muiden elämä saattaa muuttua heidän takiaan. Nauristeatteri esittää kaksi ilmaisnäytöstä kesäteatterilla PAIMIO Ina Virtanen Serkukset Martta Entonen ja Esteri Seppälä istuvat Paimion kesäteatterin kulisseissa hyväntuulisina. Tänä vuonna odotukset ovat vielä korkeammalla, joten esityksiä järjestetäänkin kaksi, kello 12 ja 15 alkaen. Lopulta aloimme ohjaamaan nuorempia, Martta Entonen jatkaa ja paljastaa esityksen olevan jo porukan kuudes näytelmä. Ole sellainen kuin olet Kohtalon oma -näytelmä kertoo koulusta, jonne tunnettujen satuhahmojen lapset menevät. Ole juuri sellainen kuin olet ja mitä tahansa haluat, Martta Entonen tiivistää. Esityksiä pidettiin aluksi Paimion Nauristiellä sijainneessa ladossa. 0400 293 392 Puh. Äänestys päättyy 5.9.2017. Kuluneena kesänä esitetyn Rosvo Roopen näytökset ovat jo teatterilla päättyneet, mutta tämä teatteria pitkään harrastanut kaksikko on luonut uutta ohjelmaa hiljentyneelle esiintymislavalle. Sieltä teatteriporukan nimikin on perujaan. Teatteri lainaa tilat Serkusten mielestä on mahtavaa päästä ohjaamaan näytelmä isolle lavalle. Voittaja julkaistaan syyskuun alkupuolella. He ovat toimineet myös apukäsinä ja neuvonantajina esityksen valmistelussa. INA VIRTANEN Kommentoi nasevasti! Kunnallislehden nettisivujen kautta (www.kunnallislehti.fi – nasevat) voit lähettää tekstiviestinomaisen mielipiteen ajankohtaisiin aiheisiin. – Kaikki alkoi mamman navetasta. Nyt on Sinun vuorosi valita suosikkisi ja äänestää! Katso kuvat ja äänestä www.kuntsari.fi Kisassa mukana Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-Lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat Eniten ääniä saanut kuva ja sen ottaja palkitaan GoPro-actionkameralla , kakkonen ja kolmonen selfie-kepillä. 02-435 8006 PaRhaaT aSENNuSaJaT vaRaTaaN JuuRi NyT! ÄÄNESTÄ paras kesäpusu Kesäpusu-kuvakilpailun finaaliin on valittu kymmenen kuvaa. – Meitä oli perhetutuista muodostunut kaveriporukka, jonka kanssa näyttelimme. Esityksessä on mukana kaksi aikuista, Entosen ja Seppälän tädit. – Ja minun isäni vastaa äänentoistosta ja Esterin äiti säestyksestä pianolla, Martta Entonen kertoo. Ohjaajien mukaan esityksessä nähdään satuhahmojen lapsista muun muassa Pinokkio, Prinsessa Ruusunen, Peppi Pitkätossu, Herra Tossavainen ja seitsemän apinaa, Lumikuningatar, Paha kuningatar, sekä Vaahteramäen Eemeli. PAIKALLISLEHTI ON ALUEENSA PUOLESTAPUHUJA.. . – Paha kuningatar saattaa olla pienimmille lapsille pelottava hahmo, esityksen käsikirjoittanut Martta Entonen kertoo. KUNNALLISLEHTI 12 tiistaina 5.9.2017 Nyt on aika tilata ikkuNaREMONTTi! Joustavat maksuehdot alk. – Olemme aina näytelleet ja ohjaamiseen siirryimme myöhemmin, Esteri Seppälä kertoo. Satuhahmojen lapset tarjoavat yleisölle myös musiikkia sekä tanssia huumorin ja draaman ohessa. Tämä on nyt neljäs ohjauksemme, Entonen kertoo. Viime vuonna tyttöjen esitystä oli seuraamassa 160 henkeä. Viime kesänä pidimme ensimmäisen esityksen täällä Paimion kesäteatterilla sen näyttämökauden päätyttyä. Prinsessa Ruususen tytärtä odottaa puolestaan sadan vuoden uni ja Pinokkion lapsi on tuomittu valehtelemaan. Uudet ohjaajat valmiina näytöksiin! Martta Entonen ja Esteri Seppälä ovat näyttelemistä pitkään harrastaneet serkukset. – Esityksen opetus on, että lasten ei tarvitse olla kuten heidän vanhempansa. Kaikki hyvä on lähellä ark 7-21 la 7-21 su 10-21 Palvelu pelaa SAUVO K-Market Sauvo Timperintie 1, 21570 Sauvo leo.silfver@k-market.com sauvo Tarjoukset voimassa ti-ke 5.9.-6.9.2017 ellei toisin mainita. Puvustusta on lainattu hieman kesäteatterin puvustamosta, mutta suurin osa on tekijäporukan omia vaatteita. Päähenkilö Veronica on pahan kuningattaren lapsi, mikä tarkoittaa, että myös hänestä täytyy tulla paha. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen, jotta kuka tahansa pääsisi paikalle nauttimaan paimiolaisesta kulttuurista. 99 € /kk Soita ja tilaa esittely kotiisi! Peetu karlsson p. UUTUUS! SavUhovi pitkään kypsyneet leikkeleet 200 g LaMbi WC-paperi 8 rl vaaSan Ruispalat ohut herkku 195 g 4 99 7 00 1 39 rs (15,59 kg) 2 pkt ps (7,13 kg) PaistoPisteestämme saat joka aamu kauPassa Paistettua tuoretta leiPää, myös gluteenitonta 5 95 kg 1 99 89 2 99 ps (9,95 kg) ps pkt (14,95 kg) KarinieMen KananPojan Lehtipihvi 320 g Ilman K-Plussa-korttia 3,35 PKT (16,75 kg) Yksittäin tai ilman K-Plussa-korttia 4,49 pkt suomalainen porkkana, lanttu tai punajuuri 1 kg Etu K-Plussa-kortilla -10% Etu K-Plussa-kortilla -22% suomalainen lehtikaali 200 g 2 pKt Porsaan kassler palana, pihvinä, uunikuutiona Satuhahmojen lapset kapinoivat kohtaloaan . Lasten kohtalo määräytyy vahvasti heidän vanhempiensa mukaan. Tyttöjen luotsaama Nauristeatteri tuo lavalle Kohtalon oma -nimisen esityksen sunnuntaina 10. Ekaluokkalaisista yläasteikäisiin saakka olevia lapsinäyttelijöitä lavalla nähdään 17 kappaletta. Arvomme äänestäjien kesken tuotepalkintoja. Tunti ja 15 minuuttia väliaikoineen kestävän esityksen buffetista vastaavat esiintyjien vanhemmat. 0400 375 833 Jari kutvonen p. Kyseessä ei kuitenkaan ole Paimion Kesäteatterin tuotantoa, vaan teatteri antaa tilat nuorten ohjaajien käyttöön