Samalla on jouduttu luomaan uusia työtapoja palvelujen ylläpitämiseksi. Kaupungin ylläpitämien latujen kunnossapitokin on päättynyt jo kuukausi sitten, mutta Sattelahan onkin ”Paimion Lappi”. Ukrainan sota on kuitenkin säikäyttänyt sen verran, että nyt niinkin spesiaali seikka mietityttää. – Juu poikkeuksellista on, en muista minäkään koska olisi tällaista ollut. Myös maakunnassa sijaitsevat yksiköt ovat olleet pitkälti etäyhteyksien varassa. Tämä Paimion Jokelan koulun liikuntahallin viihtyisä peseytymistila on monen käyttäjän tietämättä myös väestönsuoja. – Ja tuossa yksi nuori nainen juuri sanoi, että ovat upeassa kunnossa, naurahtaa Markku. Korotuksen jälkeen vuoden 2022 ePassi-etu on 150 euroa. On myös esitetty kysymys, kenelle suojat on tarkoitettu. PERTTU HEMMINKI KTO palkitsee pandemiakuormituksesta hyvin selviytyneen henkilöstönsä PAIMIO Perttu Hemminki Paimiossa tukikohtaansa pitävä KTO eli Kehitysvammaalan tukija osaamiskeskus on päättänyt palkita henkilöstönsä, joka on poikkeuksellisista pandemia-olosuhteista huolimatta kyennyt pitämään kehitysvammaisten palvelut hyvällä tasolla. Varsin tavatontahan se on, että Paimiossa päästään hiihtelemään ulkoladuilla vielä tässä kohden huhtikuuta. Osa työntekijäistä on siirtynyt etätyöhön, jolloin työyhteisön tuki on ollut aiempaa vähäisempää, johtuen lähikontaktien puuttumisesta. Jos ennustetut sateet tulevat edelleen lumena, saattavat Sattelan ladut pysyä hiihtokunnossa yli viikonlopun ja ehkä ensi viikollekin. Lisäksi hallitus on päättänyt, että henkilöstön ePassietua korotetaan 50 eurolla. Valtakunnallinen Covid 19-pandemia on pitkittyessään edellyttänyt KTO:n henkilöstöä toimimaan poikkeuksellisissa olosuhteissa ja joustamaan useilla tavoilla. Asian tiimoilta on tullut yhteydenottoja muun muassa muutamille kaupungin viranhaltijoille ja keskeisille luottamushenkilöille. Sen muistan, että kerran oli jotkut kisat Varasvuorella aprillipäivänä, tuumii Markku, joka on kymmenet vuodet ollut Sattelan latumestarina. PERJANTAINA 8.4.2022 105. Paimiossa on kaivattu tietoa suojien sijainnista ja tilavuuksista. Kertakorvaukseen ovat oikeutettuja kaikki työ/virkasuhteessa olevat henkilöt, jotka ovat olleet työssä KTO:lla 1.5.2021-30.4.2022 välisenä aikana yhtäjaksoisesti vähintään kolme kuukautta ja joiden työ/virkasuhde on voimassa 30. Kaiken kaikkiaan palkitsemisten kustannusvaikutus on KTO:lle noin 225 000 euroa. Paimion väestönsuojatilanteesta kerrotaan tämän Kunnallislehden sivuilla 4–5. vuosikerta 2,30 € Irtonumero www.kuntsari.fi la 21.5.2022 klo 10-15 la 21.5.2022 klo 10-15 Piikkiön keskustan alueella Piikkiön keskustan alueella Varaa oma myyntipaikkasi Varaa oma myyntipaikkasi www.piikkiopaivat.f i www.piikkiopaivat.f i ONKO TÄSSÄ SINUN ILMOITUSPAIKKASI. Korotus maksetaan kaikille, joiden työ-/virkasuhde on voimassa 30.4.2022 ja joilla on oikeus ePassi-etuun. Yksiköissä on työskennelty Covid-19 altistuneiden ja sairastuneiden kanssa, joten myös työntekijöitä on altistunut ja sairastunut. Eli alkuviikon lumisateista on iloa hiihtäjille. Ani harva kuntalainen on pohtinut viime vuosikymmeninä väestönsuoja-asioita. Olipas myräkkä!. Sivut 4–5 NRO 27. Samalla KTO:n talouskin on pysynyt tasapainossa. huhtikuuta 2022. “Kattellaan, josko ainakin viikonlopun” Markku Kuusisto Paimion väestönsuojat – missä ja kenelle. Osaamiskeskusta hallinnoivan Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin hallitus pitää tärkeänä palkita työntekijöitä poikkeuksellisen ajan toiminnasta sekä lisäämällä hyvinvoinnin tukemista että maksamalla henkilöstölle kertapalkkio. Hallitus on ensinnäkin päättänyt, että henkilöstölle maksetaan kertakorvaus, jonka maksimimäärä on 250 euroa per työntekijä. OTA YHTEYTTÄ Maija Aro (02) 588 8652 maija.aro@kunnallislehti.fi Sattelan latu on auki! PAIMIO Taina Tukia – Huomenta vaan, pirauttaa puhelimella Kuusiston Markku torstaina aamusta, ja arvaan heti mistä kyse: Sattelassa on edellisenä iltana ajettu hiihtoladut kuntoon
PAIMIO-SAUVO-KAARINA Raija Kirveskari (02) 588 8653 ?raija.kirveskari@kunnallislehti.fi MYYNTINEUVOTTELIJA Maija Aro (02) 588 8652 ?maija.aro@kunnallislehti.fi MYYNTINEUVOTTELIJA AVOIMIA TYÖPAIKKOJA . 7 1 n ä ä t si e m ii v n ii k ki i p n P O i n u u d ä s e K # a ll o a a u l a h i m o u S si a n u o L P O . Kiukaat Sähköjohdot Kattilat, paistinpannut Kattopellit ja muut metallit Metallitölkit ja -pakkaukset AAutojen ja veneiden akut (Pb) Polkupyörät ja ruohonleikkurit Urheilukentän parkkipaikalla La 9.4. ONNEA ONNEA Eikö lEhti tullut. Meillä myös Sauvon Käsien pikkukauppa täynnä paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten ihanuuksia. Hakijalta edellytetään hygieniapassia. Paimio, Sauvo ja Piikkiö 26.4. 02 473 1101 Avoinna ark. Työ sisältää pääasiallisesti keittiötyötä (ruuan valmistus, esillelaitto ja tiskaus) sekä kiinteistöjen siivousta. Tiedustelut: Henna Ahtinen, puh. 6-vuotta täyttävälle Ada neidille . (02) 269 3434 Ma – Pe 06 – 16.30 La – Su 07 – 11.00 Eikö lEhti tullut. ä t si m y t si ll ö y t n e t r o u n a s s a m a t si ll o d h a m e m m e e u l a i m i o t a s s u u k i m l e h e m m is t E a ti e n u t s o n n ii k t a v is il o a k t o j , ä is k y t si d h y e ll ir o u n e ll i a it o u v 7 1 5 1 n a a m a o jr a t i k k n a p s u u s O n e m o u S si a n u o L . 4 . T .Y . klo 9-17, la klo 9-15 Katso tunnelmia facebookissa Tervetuloa kukkakaupoille! Jippii! Pääsiäisenä palvellaan: perjantaina klo 10–14, lauantai klo 9–15, sunnuntai-maanantai klo 10–14. Kevätlehti. N ä ti ö t ä s e k e a H . Toivoo paimion mamma & äijä KEVÄÄN LISÄJAKELUT: 12.4. (02) 269 3434 Ma – Pe 06 – 16.30 La – Su 07 – 11.00 ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kunnallislehti puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi. n a k l a p n e r o u n e ll is k y t si d h y a a tt i o j h a l a t s e e t ti o s o t o d e it ä s il o s t a K e a h a j i m o u s s i a n u o l/ . ä t ö y t ä s e k . 044 7373 511 PAIMION SEURAKUNTA¤ Keräyksen järjestää Paimion Hakan P11-joukkue Kuusakoski Oy kierrättää materiaalit uudelleen käyttöön LISÄTIETOJA / KULJETUSAPUA 050 966 7608 / Riikka EI KERÄTÄ Ongelmajätteet (maalit, liuottimet, öljyt) Rakennusjäte Kaasupullot Huonekalut KERÄTÄÄN ESIM. p o . KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 8.4.2022 SAUVON KUNTA Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU Kokousaika 11.4.2022 klo 18.30 Kokouspaikka Seurala Käsiteltävät asiat 111 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 § Pöytäkirjantarkastajien vaali 13 § Ukrainan kriisin vaikutukset Sauvossa 14 § Mahdollisesti esille tulevat kiireelliset asiat 15 § Ilmoitusasiat 16 §Valitusosoitus Sauvossa 5.4.2022 Erkki Paaskunta Puheenjohtaja Kesätyöntekijä Rantalan leirikeskukseen Paimion seurakunta hakee kesätyöntekijää leirikeskukseen ajalle 1.6.-31.7.2022. Paimio, Sauvo, Kemiö, Piikkiö, Kaarina, Tarvasjoki ja Marttila sekä kesäasukkaat. klo 9-15 METALLIROMUN KERÄYS Parhainta syntymäpäivää 10.4. klo 9-17 ja su 10.4. . ä t s i s k y t s i d h y n a a r o u s a j o k k i a p ö y t ä s e k KANKAANRANNAN PUUTARHA Kevät on täällä ja niin myös mekin Sauvontie 1, Sauvo puh. Haku lomakkeella osoitteessa www.paimionseurakunta.fi/info-ja-asiointi/kesatyontekijoita-leirikeskukseen
KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 8.4.2022 26 95 KG 22 95 KG 5 99 KASSI 1 29 1 99 2 99 1 39 MANDARIINI ORTANIQUE Espanja/Marokko TARJOUKSET VOIMASSA PE–SU 8.–10.4.2022 ellei toisin mainita. Tuotteita runsaat mutta rajoitetut erät. • PALVELEMME: MA–LA 7–23 SU 9–23 • JOKIPELLONTIE 2 21530 PAIMIO KPL KG PKT RS AVOCADO 500 g, Chile/Espanja/Kolumbia/ Marokko (5,98/kg) KIIVI 500 g, Italia (2,78/kg) CASTELLO MUSTAPIPPURI TUOREJUUSTO 125 g (10,32/kg) RUUKKUNARSISSI 3 kpl, Suomi HK HERKKUMAKSAMAKKARA 500 g, Suomi (3,98/kg) SAVUHOVI PRIIMA KEVYESTI SAVUSTETTU KINKKU 150 g, Suomi (16,33/kg) Supertarjouserä! Tuotteita on reilusti mutta rajallisesti Supertarjouserä! Tuotteita on reilusti mutta rajallisesti Läheltä Perinteinen Pakaste Omasta myllystä, meillä jauhettu Paistovalmiit, meillä tehty Meillä tehty! Meillä tehty! CARTE D'OR PANNA KERMAJÄÄTELÖ 654 ml/400 g (2,28/l) rajoitus 4 pkt/talous SARPI/PORIN LEIPÄ PERINTEISET PULLAPUUSTIT 7 kpl/420 g, Suomi (7,12/kg) SUKLAAYLLÄTYSMUNA 20 g 1 49 PKT 2 99 PS 99 KPL Muista valmistuneita Kesän satoa Perinteistä ja tosi hyvää 5 99 KASSI 1 00 Meiltä tehty Uutuus Helppoa ja hyvää HELMILILJA 2 kpl, Suomi KINDER MAXI, DUPLO JA COUNTRY SUKLAAPATUKKA 18-23,5 g (13,89-18,52/kg) yksittäin 0,44 kpl Kevät ja grilli BANAANI Costa Rica KURJESSUON TILA PAIMIO KANANMUNA 10 kpl n. 580 g (1,71/kg) KYMPPI MÄMMI 700 g, Suomi (2,84/kg) 99 1 99 1 99 7 99 10 95 10 95 PS KPL PKT KG KG KG 6 99 RS 99 KG 99 PKT 1 99 RS PORIN LEIPÄ PORIN POIKA RUISPALAT 6 kpl/300 g Suomi (3,30/kg) AIDOT POSSUN RIMPSULUUT Suomi, myös maustettuna LIHAMESTARIN NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Suomi OMAN KEITTIÖN KATKARAPUKIMARA OMAN KEITTIÖN GRAAVILOHI Norja LIHAMESTARIN WIENERLEIKKEET POSSUN ULKOFILEESTÄ Suomi PLUSSAKORTILLA ATRIA KANANPOJAN MINUUTTIFILEET 600-700 g (9,20-11,65/kg) 3 KPL K-Supermarket Paimio Maukasta ja hyvää viikonloppua! Palvelemme JOKA PÄIVÄ klo 23.00 asti! Tervetuloa! VERKKOKAUPASSA joko itse noutaen tai kotiin kuljettaen 24/7 Virvon varvon Virvon varvon
2010-luvun alun takatalvet Vaikka tämänhetkinen takatalvi tuntuukin poikkeukselliselta, sen poikkeuksellisuus liittyy ainoastaan siihen, että maa ehti välissä jo monin paikoin sulamaan lumesta aivan paljaaksi. Keväällä 1966 poikkeuksellisen runsaslumista talvea seurasi erikoisen pitkään keväälle jatkunut kylmän sään jakso, Kyllä siinä useammasta koneesta sai vaihtaa harjakaluston takaisin aurauskalustoon. 2010-luvun alkuvuosina koettiinkin kaksi poikkeuksellisen pitkää talvea, kun esimerkiksi 8.4. Kun korona iski, kaupat ja ravintolat kehittivät nopeasti kotiintoimituksiaan. Oli jauhoja, kuivahiivaa, makaroneja, riisiä, mysliä. Tarkka lukema Piikkiön Yltöisissä sijaitsevalla säähavaintoasemalla oli 9 senttimetriä, eikä vastaavaa lumisadetta huhtikuussa ole seudulle saatu tilastohistorian mukaan 49 vuoteen. Tulitikkuaski löytyi, ja hiilipussi. Yllättävänkin paljon kaikenlaista. Sen sijaan pitkälle huhtikuuhun kestävä yhtäjaksoinen lumipeite on asia, joka on Peimarissakin toistunut vielä 2000-luvullakin muutamia kertoja. Tämän hetkisen ennusteen mukaan näin on käymässä muun muassa Aurajoella ja Paimionjoella.” Suomen ympäristökeskus/tulvakeskus 7.4. (Valitettavasti karkit eivät meillä säästy.) Kieltämättä joku paketti oli ehtinyt ohittaa parasta ennen -päivänsä. Oletko sinä varautunut. . – Siinä mielessä tilanne oli vähän erikoinen, että nyt lunta tuli lisää aurauskauden ulkopuolella, joka päättyi maaliskuun loppuun. Huhtikuun lumimyräkkä hoitui siinä missä helmikuunkin . Kyllä siinä useammasta koneesta sai vaihtaa harjakaluston takaisin aurauskalustoon, naurahtaa Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen. Tuolloin, 12.–13. Niin se taitaa olla, että pulloveden yhdistämme vain joko mökkioloihin tai ulkomaanmatkoihin. Taco-tarvikkeita, glögiä joulun jäljiltä. Onko vappuna ollut lunta. Paitsi tosiaan jos aikoo pitää yllä kunnon kotivaraa. Lounaisrannikolla tulva saattaa olla huipussaan jo viikonloppuna. Poikkeustilanteista on oikeastaan käsitys jo vähän jokaisella, mutta silti aika monella menee suu soikeaksi, jos vesi on poikki jonkunkin tunnin. Talo lämpiää sähköllä, joten taitaisi tulla lähtö mökille polttopuiden äärelle. Mutta miten sitten suu pannaan, jos kotiinkuljetus ei toimi. Talossa on takka ja grilli. Sähkökatkoksen aikaan normaalisti 24/7 avoinna ollut kauppakin voi joutua pitämään ovet kiinni. Viimeksi huhtikuussa on satanut yhtä paljon uutta lunta vuonna 1973 PAIMIO, SAUVO Jan Sundman Maanantain ja tiistain aikana Peimariin satoi vuodenaikaan nähden poikkeuksellisesti kymmenisen senttiä uutta lunta. Teknisesti tilanne oli kuitenkin ihan samanlainen kuin aiemminkin talven lumisateiden aikana – tiet pitää aurata siihen kuntoon, että niillä pääsee autoilla liikkumaan. Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen Näkymä tiistai-aamuna Vistalla oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellinen: lunta urakoitiin pois teiltä ja kulkuväyliltä sekä aurauskaluston voimin että käsin.. – Olihan se siinä mielessä erikoinen sääilmiö, että Paimiossakin oli monessa paikassa ehditty harjaamaan jo talven hiekoitussoria pois. Pakastimessa on aika tavalla vielä marjoja, hiukan peuranja poronlihaa ja kalaakin. Vesi nousee monin paikoin alavimmille pelloille ja pienemmät purot ja vesistöjen latvaosat tulvivat paikoin tielle. Kysymykseen siitä, onko Peimarissa koskaan ollut pysyvää lumipeitettä vielä vappuna, löytyy tilastohistoriasta nopeasti vastaus: on. Toki tilanne nyt oli erilainen 49 vuoden takaiseen verrattuna, sillä ennen huhtikuun kylmää jaksoa ja lumisateita Paimiossakin oli ehditty perinteisissä kevättöissä ja pitkälle. Joskus vastaavia yllätyksiä on tullut myös lokakuussa ennen aurauskauden alkua, joka kestää marraskuusta maaliskuuhun, Saarinen sanoo. huhtikuuta keväällä 1973 Yltöisiin satoi yhdessä yössä 11 senttimetrin lisälumikerros. KUNNALLISLEHTI perjantaina 8.4.2022 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 PERJANTAI PÄÄKIRJOITUS TAINA TUKIA Taina.tukia@kunnallislehti.fi MUUALTA LAINATTUA ” ”Perjantaina lämpenevä sää ja paikoin runsaat vesisateet nostavat eteläja lounaisrannikon joet tulvalukemiin viikonloppuna. Ensin oli kaksi koronavuotta eristäytyvää ja eristävää aikaa, nyt meitä huolestuttaa ja hämmentää sota, jota käydään Euroopassa ja jota pakenevia tapaamme täällä kotikulmillakin. Olemme niin tottuneita vesijohdoissa virtaavaan juomakelpoiseen veteen, että pulloveden ostaminen on vierasta. Pullovettä ei ole yhtään. Tai ne sähköt. Mehua tölkeissä. 2011 lunta oli tuona päivänä 26 senttimetriä ja kahta vuotta myöhemmin peräti 33 senttimetriä. Aiemmin poikkeuksellisena pidetyt sääilmiöt tuhoineen ja pitkine sähkökatkoineen ovat yhä tutumpia. Kotivarajuttua tehdessä kävin katsomassa mitä omista kaapeista löytyy. Millainen kotivara sinulta löytyy. Mutta löytyi erilaisia säilykepurkkeja, kalaja paputölkki ja jopa se klassinen purkkihernekeitto. Polttopuut ovat kyllä vähissä tähän aikaa vuotta. Oli sokeria, suolaa, mausteita, öljyjä, pähkinöitä, siemeniä, rusinoita, jopa sipsukkaa ja erilaisia keksejä. mitattu lumensyvyys ylitti sekä keväällä 2011 että 2013 20 sentin rajapyykin. Energiantuotannossa on haasteita ilman ilmastonmuutosta ja sotaakin
Tällöin suojatoimista huolehditaan itse. Paimiossakin huoli herkemmässä kuin normaaliaikoina PAIMIO Perttu Hemminki Väkivaltainen sodankäynti Ukrainan maaperällä vaikuttaa Suomessakin ajatuksiin ja mielialoihin. Vielä toukokuun ensimmäisenä päivänä lunta oli 10 senttiä, mutta se suli toukokuun alun lämmössä nopeasti pois. Ei yleisiä suojatiloja – Yleisiä väestönsuojatiloja Paimiossa ei ole. Yleensä maaseudulla ja omakotitaloalueilla ei ole yleisiä suojatiloja. Toisaalta Turussa on maanalaisia parkkitaloja. Suojaluokkia ovat: S1 teräsbetonisuoja (enintään 135 neliömetriä), S2 teräsbetonisuoja (enintään. PERTTU HEMMINKI Väestönsuojan oltava käyttökunnossa 72 tunnissa PAIMIO-SAUVOKAARINA Perttu Hemminki Väestönsuojelun suunnittelu ja väestönsuojeluun varautuminen ovat viranomaistehtäviä, jolloin yksi osa-alue on suojatilat. Vaikka Suomessa ei ole tällä hetkellä sodan uhkaa, ovat monet paimiolaisetkin hakeneet viime aikoina tietoa paikkakuntansa väestönsuojien sijainneista ja kapasiteeteista. Neliöt ratkaisevat Nykyisin rakennuksen omistajan on tehtävä uudisrakennukseen tai sen läheisyyteen väestönsuoja, jos kerrosala on 1 200 neliömetriä tai enemmän ja jos rakennuksessa asutaan, työskennellään tai oleskellaan muutoin pysyvästi. Tämän hetken sääennuste lupailee, että tällä viikolla satanut lumipeite sulaisi jopa jo tulevan viikonlopun aikana suurimmaksi osaksi pois. Teknisessä tilassa on sisään tulevan ilman suodatinlaitteisto. Lain mukaan suojan on oltava käyttökunnassa 72 tunnin kuluessa. Yleinen väestönsuoja on tarkoitettu alueella asuvien ja oleskelevien sekä ulkona liikkuvien suojaamiseen. Lisäksi Varissuolla sijaitsee iso maanalainen kallioluola, joka on normaalisti jäähallikäytössä. – Tyypillinen kerrostaloväestönsuoja on kellarikerroksen verkkohäkkivarasto. Oikealla etualalla oleva gyproc-möhkäle kätkee sisäänsä väestönsuojan massiivisen teräsoven, joka kaivetaan tarvittaessa esiin. Pelastuslaissa on erikseen säädetty poikkeuksesta väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta ja helpotusten myöntämisestä liittyen esimerkiksi väestönsuojan kokoon, sijaintiin ja teknisiin vaatimuksiin. Ei välttämättä minkäänlaisia. Harkitse myös ladattuja akkuja ja paristoja puhelinta ja radiota varten.. Taloyhtiöillä omansa Taloyhtiöllä voi olla oma väestönsuoja tai yhteissuoja muiden taloyhtiöiden kanssa. Tilojen kunnossaja ylläpitovastuu on kiinteistön omistajalla. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu kaikelle kansalle, vaan ensi sijassa kyseisen rakennuksen työntekijöille. Tai itse asiassa se ehti jo sulaa ennen lumisateita aika hyvin, joten mitään kovin paksua jääpeitettä tuskin nytkään on päässyt syntymään, Saarinen uskoo. Kyselyjä on esitetty paitsi Kunnallislehden toimitukselle myös Paimion kaupunginjohtajalle Jari Jussinmäelle, kaupungin kiinteistöpäällikölle Tero Aaltoselle sekä muutamille kaupunginhallituksen jäsenille. Huolestuneimpia tuntuvat olevan ikäihmiset. KUNNALLISLEHTI perjantaina 8.4.2022 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. S1-luokan teräsbetonisen väestönsuojan ympärysseinien ja katon tulee olla vähintään 300 millimetriä paksua teräsbetonia. 02 5888650/toimittajat JAN SUNDMAN joka piti lumipeitteen yli 20 sentissä aina 28.4 huhtikuuta asti. Vain ani harvassa pientalossa on rakenteiltaan järeä tai ylipäätään minkäänlainen väestönsuoja. Isommat urakat on kuitenkin ajoitettu alkamaan vasta toukokuun alussa, jolloin maa on näillä näkymin hyvinkin jo sulaa. Jos vaara uhkaa, voidaan häkkirakenteet tarvittaessa purkaa nopeasti pois ja saattaa samalla väestönsuoja käyttökuntoon, Jussinmäki toteaa. Väestönsuojan minimikoko on 20 neliömetriä. Ukrainan sota lisännyt kiinnostusta väestönsuojia kohtaan . Näitä yleisiä väestönsuojia – jotka ovat kuntien omistuksessa – on kuitenkin vain isoimmissa kaupungeissa. Omatoimisessa varautumisessa tärkeintä on vesi ja elintarvikkeet. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kerrostalojen kohdalla puhuttiin pommisuojasta eli ”pommareista”. Teollisuus-, tuotanto-, varastoja kokoontumisrakennusta varten väestönsuoja on rakennettava, jos kerrosala on 1 500 neliömetriä tai enemmän. Kotivaraelintarvikkeiksi kannattaa hankkia sellaisia pitkään säilyviä elintarvikkeita, joita ei tarvitse erikseen valmistaa. Turku on yksi suurista kaupungeista, joilla ei ole yleistä väestönsuojaa. Kiinteistöpäällikkö Aaltonen kertoo saaneensa muutaman sävyltään hieman pelokkaankin yhteydenoton. Vettä, kuivamuonaa Suomessa ei ole erillisiä väestönsuojeluorganisaatioita. Kaupunginjohtaja korostaa, ettei uhkaa ole näköpiirissä. Omatoiminen varautuminen vahvistaa turvallisuuden tunnetta silloinkin kun konfliktin uhkaa ei ole. 900 neliömetriä ja kalliosuoja (enintään 4500 neliömetriä). Ne toimittivat usein ”verkkokellareiden” virkaa. Luukun takaa löytyy varauloskäynti, ja sieltä saadaan myös raitista ilmaa. Väestönsuojan varsinaisen suojatilan pinta-alan tulee olla asuinrakennuksessa vähintään kaksi prosenttia rakennuksen yhteenlasketusta kerrosalasta. Ne on luokiteltu kolmeen pääkategoriaan. – Olen saanut joitakin sähköposteja, mutta en luonnehtisi niitä huolestuneiksi, toteaa Jussinmäki, joka kaupunginjohtajan ominaisuudessa on väestönsuojelusta vastaava viranhaltija Paimion kaupungissa. Väestönsuojia on rakennettu Suomessa vuodesta 1939 saakka. Myymälä-, teollisuus-, tuotantoja kokoontumisrakennusten kohdalla vaatimus on puolta pienempi. Myöskään Paimion kouluissa ja hoivalaitoksissa ei ole kaikille avoimia väestönsuojia. – Totta kai se hiukan kevättöitä viivästyttää, mutta ei mikään tällaisen takatalven takia kuitenkaan tekemättä jää. Enemmälti kuitenkin vasta 50-luvulta lähtien. Väestönsuojelusta vastaavat mahdollisen konfliktin aikana kunnat, pelastuslaitokset sekä sosiaali-, terveysja ympäristöviranomaiset. Kaupunginjohtaja korostaa, että tällaista uhkaa ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Kallioväestönsuojan kalliotunnelissa olevien ympärysseinien tulee olla vähintään 800 millimetriä paksua teräsbetonia. Lisäksi työpaikoilla on omat suojansa. Esimerkiksi sähköntai vedenjakelun häiriötilanteita varten voi 72 tunnin kotivara olla tarpeen. . Kolme kategoriaa Suomessa on erilaisia ja eri tasoisia väestönsuojia. Omakotitalojen ja hajaasutusalueiden asukkaat suojautuvat tarvittaessa omissa sisätiloissaan. – Muutama kerrostaloasukas on puolestaan ihmetellyt, että missä mahtaa olla talon väestönsuoja. Huoli on nyt herkemmässä kuin normaaliaikoina. Normaalioloissa suojatiloja käytetään usein varastoina. Ovi Paimion Jokelan koulun liikuntahallin väestönsuojaan on auki, koska normaaliaikoina jotka toivottavasti jatkuvat sukupolvien ajan kyseinen tila toimii suihkuhuoneena. Pommarissa saattoi olla myös ”treenikämppä” tai pingispöytä talon nuorisolle. Mutta ei niitä ole monessa suuressakaan suomalaisessa kaupungissa, Jussinmäki kertoo. Tietoa tuntuu olevan aika niukasti, Aaltonen sanoo. Väestönsuojan lattian, kantavien teräsbetonisten väliseinien ja pilarien sekä kaksikerroksisen teräsbetonisen välipohjan tulee olla vähintään 150 millimetriä paksua teräsbetonia. Myös isoimmissa liikeja teollisuuskiinteistöissä on pääsääntöisesti väestönsuojat. S2-luokan teräsbetonisen väestönsuojan kohdalla näiden paksuuksien tulee olla 400 ja 200 millimetriä. Paimion kaupungintalon väestösuoja – jonka yhteydessä on myös väestönsuojelun johtokeskus – on vain kaupungintalon henkilökuntaa ja talossa tilapäisesti asioivia henkilöitä varten. Kerrostaloissa suojia Kerrostalojen asukkaita varten Paimiossa on lukuisiakin väestönsuojia, sillä väestönsuoja on pakollinen kaikissa kerrostaloissa, joiden pintaala on vähintään 1 200 neliömetriä
. Pitäisikö ”päällikön” tehdä exceltaulukko, missä olisi kaikkien taloyhtiöiden saunankellot. Purmonen kertoo. Perjantaina olin menossa saunaan, ja kas kummaa, sauna kylmä. . Aika huonolta näyttää Lähetä whatsapp! Nyt voit lähettää nasevat maksuttomasti whatsappviestillä numeroon 050 4780 686 tai sitten nettisivujen kaavakkeen (www. Pakelle: Hah! Kissan, koiran, mopon tai sähköauton omaavat luulevat olevansa parempia ihmisiä. Ei kukaan toinen turvata voi rauhaa maailmamme. Kaarinan Kuvaajat: Saaristo Saaristoaiheisia valokuvia 29.4. . Kellon kaiku kantaa Jumalalle paimiolaista rauhanrukousta. alkaen mm. Kilpailun voittajat valitaan myös seuraavaan valokuvanäyttelyyn. . Yhdelle se on hirveää kolinaa ja aamun tai illan rauhaa häiritsevää melua, toiselle sointuvaa musiikkia ja muistutus edes jonkun pysyvyydestä muuttuvassa maailmassa. Saunan kello oli unohdettu siirtää kesäaikaan. Vähän samalla tavalla kuin suhtautumisessa kirkonkellojen soittoon. Sen teet vain Sinä, Herra. Järjestämme näyttelyjä mahdollisuuksien mukaan myös muualla, esimerkiksi kahtena edellisenä vuonna meillä on ollut valokuvanäyttelyt Tuorlan Majatalossa. Kilpailun aiheet julkistetaan vuosittain ja yhdistyksen jäsenet voivat osallistua mukaan aiheeseen sopivilla itse ottamillaan valokuvilla. . Näitä kaikkia löytyy huhtikuun ajan Piikkiön kirjastosta, jossa esillä on Kaarinan Kuvaajien valokuvanäyttely. Soitto muistuttaa myös jatkuvasta rukouksesta – ja jos minulta itseltä puuttuvat sanat, voin hiljentyä ja ajatuksissa liittyä Rauhankellon sanomaan. Milloin paikkakunnan suurin pankki palaa edes vähän koronaa edeltäviin aukioloaikoihin. – Noin kerran vuodessa pyrimme myös pitämään näyttelyn Kaarina-talossa. maskit, namikääreet, tupakka-askit, tölkit, pullot, mukit, paperikääreet, ym. Häneltä on esillä kaksi valokuvaa. Soitto muistuttaa pysyvyydestä – siitä, että tänäänkin voin jättää kaikki hätääntymiseni ja huomisen huolet Jumalan käsiin ja elää levollisella ja tyynellä mielellä. Kaarinan Kuvaajien näyttely huhtikuun ajan Piikkiön kirjastossa . – Minkä lisäksi jokainen jäsen saa vielä itse ehdottaa omia valokuviaan näyttelyyn, Purmonen sanoo. Purmonen kertoo, että Utö onkin ollut suosittu kuvauspaikka ja sieltä on otettu useampikin näyttelyssä oleva valokuva. Itselleni oratorion osista suurimman vaikutuksen on aina tehnyt bassosolistin ihmettelevä kysely: ”Why do the nations so furiously rage together?” – ”Miksi kansat kapinoivat?” Tuo Psalmeissa jo vuosituhansia sitten lausuttu ihmettely on tänäänkin kovinkin ajankohtainen. pumppuhintoja 20 senttiä. Eikö niitä mitenkään voi laittaa taskuun tai roskapönttöön, joita on on runsaasti katujen varsilla. Varjele valtakuntamme sodasta verisestä, rakkaasta isänmaastamme vahingot, vaarat estä. . Late . Näytteillä on yhteensä kaksikymmentä valokuvaa kahdeltatoista kuvaajalta. asiakaspalvelu kunniaan . Piikkiön kirjaston näyttelyssä on esillä kuvia saaristosta. Jo 1700-luvulla keksittiin aineen häviämättömyyden laki (= ainetta ei synny eikä häviä, vaikkakin se voi muuttaa muotoaan), mutta vieläkään se ei liene yleisessä tiedossa. Tipi . Suomen valtionarainministeriö sanoo, ettei voi alentaa, koska hyvä verotulo kuin myös käyttövoimavero. kuntsari.fi –nasevat) kautta. Armosi anna kestää. Händeliä, heviä tai humppaa, jokaisella on oma musiikkimakunsa ja suhtautumisensa musiikin moninaisuuteen. Jokin aika sitten kävin kirkonkelloista kovin kiinnostuneen nuoren kanssa tutustumassa Paimion kirkon kellotapulin kelloihin. ”Kiitos” Onnenlantin kiinteistönhuollolle. Valitettavasti. Kaarinan Kuvaajien valokuvanäyttelyitä on ahkerasti esillä Kaarinassa. . Purmonen kertoo, että Kaarinan Kuvaajilla on kuukausittainen leikkimielinen valokuvauskilpailu nimeltään Salakampa. Tällä hetkellä työn alla on Händelin Messias-oratorio, se Hallelujasta tuttu. KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 8.4.2022 KOLUMNI NASEVAT KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina Harrastan kuorolaulua säännöllisen epäsäännöllisesti yleensä projektikuoroissa tenorina kiljuen. Mihin työssä käyvät ihmiset unohtuvat. Yksi heistä on kaarinalainen Tuula Purmonen, joka myös vastaa yhdistyksen näyttelyistä. Kirkkoherra Miika Rosendahl Paimion seurakunta Jumala, meille armossa suo rauha aikoinamme. – Toisessa on tyttärenpoikani saaristossa ja toisessa kuvassa on haahkoja Utössä, hän näyttää. 1.4. . . Valokuvia saaristosta PIIKKIÖ Jaana Pakarinen Aaltoja, merilintuja, laivoja ja saaristomaisemia. Tällä hetkellä yhdistyksen jäsenten teoksia on Piikkiön kirjaston lisäksi esillä Kaarinan Kansalaistoiminnan keskus Puntarin ikkunassa. Keskustan kadunvarsilta löytyy päivittäin ämpärikaupalla roskia, jotka eivät häviä itsestään mihinkään, kuten esim. Maski on maski, vaikka sen kuinka pieneksi palleroksi käärii. saakka Piikkiön kirjasto Monet näyttelyn valokuvista on otettu Utössä, kuten tämä ottamani haahkakuva, Tuula Purmonen näyttää. (Rukous on Paimion kirkon Rauhankellosta kertovassa taulussa) Paljon melua, mutta ei tyhjästä – paimiolainen rauhanrukous Paimion kirkon Rauhankello. Maaliskuun aiheena oli saaristo, huhtikuun aiheena on puolestaan puut. Vanhemmat, muistutattehan lapsianne, että liukurilla tai pulkalla ei kannata laskea suoraan autotielle… Läheltä piti -tilanne Käkitiellä . Siisti ympäristö on yhteinen ilo! oletteko samaa mieltä. Etenkin vanhukset ja satunnaiset asiakkaat odottavat pitkään vuoroaan vain kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja perjantaisin kello 9.30-12 ilman ajanvarausta, miksi. Toukokuussa Piikkiön kirjastoon tulee puolestaan yhdistyksen toinen näyttely, jonka aiheena on tällä kertaa puut. Ennen alennusta oli 1.79e, nyt 1.59e. Espanja alensi polttoaineiden ns. Aamen. Edelleen palvelee myös tavallinen tekstiviesti numeroon 050 439 0009.. Ne ovat jo vuosisatoja soittaneet niin ilot kuin surut, niin sodat kuin rauhat. Yhden kelloista kyljestä luimme raamatunlauseet ”Herra siunaa kansaansa rauhalla.” ja ”Joka päivä minä kiitän Sinua Jumalani ja ylistän Sinun nimeäsi aina.” Tuon Rauhankellon soinnin ja sen kantaman rauhanrukouksen kuulee päivittäin puolenpäivän aikaan. Tänä vuonna näyttelymme Kaarina-talossa on heinäkuussa ja aiheena on tunnelmia puutarhoilta. Olen naapuria kyttäävä eläkeläinen tiedän olevani parempi ihminen. Nimim
Polttimissa säätimeen integroitu sytytysjärjestelmä. Tuloksena tasainen, kaunis nurmi. 044-987 6402 Lasi-inssi oy www.lasi-inssi.fi VUOKRATAAN NÄPPÄRÄT LEGUAN-HENKILÖNOSTIMET EDULLISESTI. Lauttarannankuja 35, Paimio 110-tien varressa hoitaa lasiasiat Puh. (3,8 kWjärjestelmä) 5900 € Yllättävän helppoa PAIMIO Vistantie 8, Paimio puh. Tervetuloa!. Hiljainen ja päästötön ROB työskentelee säällä kuin säällä, yöllä ja päivällä. MESSUTARJOUKSET 799 € (995 €) 199 € (279 €) www.kuntsari.fi ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kuntsari puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi www.kuntsari.fi perjantaina 8.4.2022 Euronics Paimio, Vistavisio Oy Vistantie 24, 21530 Paimio, puh. 0400 670 397 PAIMIO 9.4.2022, klo 11-15 Vistantie 31, Paimio RAKENTAA, SISUSTAA & REMONTOI Rakennusmessut 2022 www.energiatalo.fi KAARINA: Kärrykatu 8, 20780 Kaarina • puh. 8-18 la 8.30-14 su suljettu www.k-rauta.fi Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät. 044 766 1300 Ma–pe 9–17, la 10–14 Soita vaikka iltaisin paimio@euronics.fi | facebook.com/euronicspaimio Parasta paikallista palvelua euronics.fi Olemme mukana messuilla. SOITTELE! NE Järviset Oy Puh. 010 5052 500 vistankauppa@k-rauta.fi ark. Mona Ilola Kiinteistönvälittäjä LKV p. Kaasugrilli cello classic Reilunkokoinen 3:n polttimen kaasugrilli jossa koko grillausala on valurautaritilää. 02 727 5700 Scanofficen aurinkosähköjärjestelmät alueellasi toimittaa: Säästä luontoa ja rahaa! Aurinkopaneelit asennettuna alk. Grilli pulverimaalattua terästä ja polttimet ruostumatonta terästä. 0400 375 833 Markku Koistinen puh. 044 512 3456 Avoinna ma–pe 10–17 SALO: Liikekeskus Valuri, Kaakelitehtaankatu 2, 24260 Salo Avoinna ma–pe 9–17 • puh. 044-5223779 nikokjarvinen@hotmail.com ParkettityötRinne Oy Parkettialan työt, hionnat ja lakkaukset Sävytykset, öljyvahakäsittelyt ja asennukset p. 044-987 6402 Lasi-inssi oy www.lasi-inssi.fi Lauttarannankuja 35, Paimio 110-tien varressa hoitaa lasiasiat Puh. 050 599 5595 mona@hauslkv.fi Miltä näyttää Paimion asuntomarkkinoilla. KUNNALLISLEHTI 7 Olen mukana lauantain messuilla! Tule juttelemaan asuntomarkkinoista, nappaamaan vinkit kodin ostoon ja myyntiin tai moikkaamaan muuten vain. Messutarjouksia ja tuote-esittelyjä. NÄHDÄÄN PAIMION RAKSAMESSUILLA LA 09.04.22 Robottileikkuri ROB S600 -robottileikkuri leikkaa puolestasi jopa 600 m²:n alueen. Helppo asentaa. 044 306 2525 info@parkettirinne.fi www.parkettirinne.fi MUISTATHAN KOTITALOUSVÄHENNYKSEN! Kaikki puusepäntyöt mittatilauksena Keittiöt • Kylpyhuoneet Huonekalut • Portaat • Muut Raimo Tähkäpää GSM 050 412 1116 raimo@kibori.fi Karen Westerholm GSM 040 511 3156 karen@kibori.fi Kibori Oy Pajatie 1, 21530 Paimio www.kibori.fi PYYDÄ ESITTELY JA VOITA 10.000€ REMONTTI! IKKUNAT & KATTO (02) 4358 006 • WWW.KYMPPI-KATTO.FI KY MP PI KA TO N JOU STAVA T MAKSUEHDOT KATT ORE MO NTT IISI • KYM PPI KATO N JOUS TAVA T MAK SUE HDO T KAT TOR EM ON TT IIS I • Jopa Jopa 99 euroa/kk euroa/kk 99 IKKUNAT & KATTO Aki Härkönen 0400 317 790 Markku Koistinen 0400 670 397 Pyydä esittely ja voita 10.000€ remontti! • Jalo-teräskatto ”Kattojen Kingi” • Energiaikkunat & -ovet • Joustava rahoitus • Asennus avaimet käteen Peetu Karlsson puh
Olitpa aktiivinen seurakuntalainen, passiivinen sivustaseuraaja, kirkossakävijä tai tavallinen kaduntallaaja tarvitsemme apuasi ja näkemystäsi kotiseurakunnasta. Ja draaman kaarta ei pääsiäiseen liittyen todellakaan puutu. Vaaleissa äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 20.11.2022 16 vuotta täyttävät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Kristuksen kärsimyksen tuskan ja ylösnousemuksen ilon kertomusta aina uudelleen seuraten tulee väkisinkin peilatuksi ja syväluodatuksi oman itsen syvimpiä ja vahvimpia tunteita ja ajatuksia. valitsijayhdistyksen jäseniä, tulee heidän lisäkseen valitsijayhdistyksessä olla siis vähintään 8 muuta perustajajäsentä. Jeesus pääsiäisaterialla. Kirkkoherra on luvannut lämmittää saunan. Pääsiäinen koittaa jotenkin rauhallisemmin mielin. Lue lisää: www.paimionseurakunta.fi/ sauvon-kirkko-550-vuotta Sauvon kirkon alttariseinällä olevan tekstin mukaan kirkko rakennettiin, koristeltiin, seinäja kattomaalauksilla, ja omistettiin pyhälle Klemensille totisena Herran vuonna 1472. Valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan 10 äänioikeutettua seurakunnan jäsentä. Miika Rosendahl kirkkoherra Mistä vaaleissa valitut luottamushenkilöt päättävät. Sauvon kirkkoa on vuosisatojen varrella korjattu ja kehitetty. Suunnistaessa ei pidä juosta pää kolmantena jalkana vaan aina välillä jopa pysähtyä katsomaan maastoa ja tutkimaan karttaa. Tulisitko mukaan. Koska asiamiehen ja hänen varamiehensä tulee olla ao. Ennakkoäänestys on 8.-12.11.2022. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 8.4.2022 Nyt se suuri päivä koitti – pääsiäisen ilosta Ja eihän pääsiäisen tuloon ja juhlaan valmistautumiseen liity juuri lainkaan sellaista säätämistä ja sähellystä kuin kirkkovuoden toisen suuren juhlan, joulun, alla on havaittavissa. Juhlavuoden luennot kertovat korjauksista ja uudistuksista (Pauli Peltola, Ossi Tammisto), kirkkoon lahjoittaneista henkilöistä (Fredrik Rosenlew), seinämaalausten apostoleista ja profeetoista (TD Kalle Elonheimo) sekä Sauvon kirkonkylän synnystä ja kehityksestä (Johanna Lehto-Vahtera). Tuohon ajoitukseen perustuvan juhlavuoden vietto alkoi maaliskuussa ja jatkuu aina tapaninpäivään. Ehdokkaana voi olla vain oman kotiseurakuntansa vaaleissa. Kuinka asetun ehdolle. ja 10.7. klo 10 Mikael Agricolan jumalanpalveluskaavalla, ja seuraavat luennot ovat on 29.5. Tässä tehtävässä Sinä voit olla suureksi avuksi. joka päivä, ja siellä on esillä myös kirkossa aiemmin ollutta esineistöä, osanan Sauvon museon tämänkesäistä näyttelyä. Keskeisin ja intensiivisin jakso on kolmen päivän juhla – kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäinen. ”Kristus on ylösnoussut! Kuolema on voitettu!” Kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäinen joku saattaa pitää outona kirkossa ramppaamista monena päivänä peräkkäin, mutta toista näin tiivistä godfullnessin harjoittamisen, Jumalan ja itsen suhteen mietiskelemisen, ihmisen olemuksen pohdinnan paikkaa vuoden kierrossa ei juuri ole. messun musiikista vastaa sauvolaissyntyinen Petri Laaksonen. Pääjuhlan messun sunnuntaina 28.8.2022 toimittaa Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen seurakunnan papiston avustamana. Yksityiskohta Paimion kirkon alttaritaulusta.. Seurakuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Palmusunnuntain ja pääsiäisaamun väliin mahtuu tunteitten koko kirjo, yli äyräitten lainehtivasta ilosta äärimmäiseen surun pimeyteen. Mihin suuntaan Paimiossa, Sauvossa ja Karunassa pitäisi mielestäsi kulkea. Vastaa kyselyyn! www.paimionseurakunta.fi -sivustolla on käynnissä strategiakysely, jonka täyttämällä olet vaikuttamassa tulevaisuuteen. Aiemmin elokuussa, 14.8. Elokuvien ja teatterin maailmassa puhutaan draaman kaaresta, näytelmän tai elokuvan läpi kulkevan juonen kehittelystä koko esityksen läpi jännitys säilyttäen. Lisätietoja valitsijayhdistyksen perustamiseesta saa seurakunnan verkkosivuilta www.paimionseurakunta.fi/ paatoksenteko/seurakuntavaalit-2022. Kaikkien kyselyyn yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme kolme rantasaunailtaa iltapaloineen seurakuntamme leirikeskus Rantalassa. Seurakuntavaaleissa ehdolle voi asettua ehdokaslistan kautta. Siksi Sauvon kirkkoa juhlitaan jumalanpalveluksilla. Millainen yhteinen Paimion seurakunta olisi parhaimmillaan. Vaaleja varten perustetut valitsijayhdistykset perustavat ehdokaslistan. klo 16. Seuraava historiallinen messu vietetään 15.5. Seuraavat seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2022. Valitsijayhdistyksellä on yksi asiamies ja tällä yksi varamies. Seurakunnan strategiakyselystä Millaisia haaveita sinulla on. Mihin suuntaan Paimiossa, Sauvossa ja Karunassa pitäisi mielestäsi kulkea. Pääsiäisen draaman kaari ei hahmotu, ellei katso sen kaikkia osia tai ainakin keskeisintä osaa niistä. Koska vaalit ovat. Luentosarjan aloitti rakennusmestari Pauli Peltola, joka seurakunnan puolelta johti viimeistä suurta sisätilojen kunnostusta 1970-71. Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt nelivuotiskaudeksi Paimion seurakunnan kirkkovaltuustoon. Luottamushenkilöt päättävät monista merkittävistä seurakunnan toimintaan ja talouteen liittyvistä asioista: veroprosentista, talousarvioista, työn ja toiminnan painopisteistä, seurakunnan strategiasta, ym. Mitä toivoisit kaikkein eniten. Suunnistaminen on taitolaji. Mitä toivoisit kaikkein eniten. Seurakunnassamme on suunnistamisen aika. Katsomme tänä vuonna kohti tulevaa ja taomme yhteistä strategiaa. Kuka voi äänestää. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä, jäsenyys riittää. Kirkkoon liittymisen tulee olla rekisteröity 15.8.2022 mennessä. PAIMION SEURAKUNTA¤ www.paimionseurakunta.fi kevät 2022 KIRKONMÄELTÄ Millaisia haaveita sinulla on. Eihän filmitrilogiakaan oikein toimi, jos tyytyy vain yhteen osaan kolmen sijasta. Aion kulkea tämän dramaattisen matkan Kristuksen kanssa tänäkin vuonna. Kevään koittaminen, valon lisääntyminen, luonnon herääminen vähitellen eloon talviunestaan pääsiäispäivän tienoille tullessa lienevät tähän syynä. Kuka voi olla ehdokkaana. Pääsiäiseen viehättymiseeni on myös vakavampikin syy. Vain sillä tavalla löytää oikean suunnan ja matka etenee. Valitsijayhdistyksen muut perustajajäsenet voivat olla oman valitsijayhdistyksensä ehdokkaana seurakuntavaaleissa. Seurakuntavaaleissa ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu ev.lut. Millainen yhteinen Paimion seurakunta olisi parhaimmillaan. Juhlavuoden mittaan on myös kirkon jokaisen vuosisadan jumalanpalveluskaavalla toimitetut messut aina keskiaikaisesta lähtien. kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022 ja on jäsen viimeistään 15.9.2022. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Jotta osaisimme kulkea oikeaan suuntaan, käyttämäämme karttaa pitäisi täydentää. Joitakin luentoja julkaistaan seurakunnan verkkosivuilla, joilla on oma alasivustonsa juhlavuodelle. Kesällä kirkko on avoinna 6.6.-14.8. Seurakuntavaalit syksyllä 2022 Pääsiäisestä olen alkanut vuosi vuodelta pitää enemmän. Ensin ollaan yhdessä aterialla, sitten ollaan naulitsemassa Kristusta ristille ja katselemassa kärsivän kuolemaa, ja lopuksi kolmantena päivänä kuljetaan haudalle syvän surun vaihtuessa suureksi iloksi. Asiamiehen ja hänen varamiehensä on oltava vähintään 18-vuotiaita seurakunnan jäseniä ja oikeustoimikelpoisia henkilöitä. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022. 550-vuotias Sauvon kirkko Kirkko on rakennettu, jotta seurakunta voisi kokoontua jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Valitsijayhdistyksen asiamies ja tämän varamies eivät saa olla valitsijayhdistyksensä ehdokkaita eivätkä vaalilautakunnan jäseniä. Palmusunnuntaista eteenpäin löytyy kirkollisista kirjoista niin hiljaisen viikon, pääsiäisen kuin pääsiäisviikon joka päivälle oma käsikirjoituksensa
Matalan kynnyksen kirkkoilta klo 16 Paimion kirkossa. Su 17.4. Lisätied. aloitus kirkkohetkellä Paimion kirkossa. yhteistyössä MLL Paimion kanssa. Tunnistautumista varten tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. suomalais-ruotsalainen duokonsertti klo 18 Paimion kirkossa. Ke 4.5. pääsiäisaamun messu klo 10. perheilta klo 17.30 Rantalassa (Hirvonpäänt. Keskiviikkoisin Kirkkomuskari ja leikkihetki klo 9.30 Sauvon seurakuntatalossa. * Pikkukirkko eli lasten jumalanpalvelus klo 10-10.20. Tilkkupiiri klo 15 Sauvon seurakuntatalossa. (02) 4746 100 Diakoniatoimisto Marika Hietanen puh. Torstaisin Ruskakuoro klo 10-11.30 Wanhalla (Pyölint. Ahtola, Kopponen. Sununtaisin jumalanpalvelus klo 10 kuukauden toisena ja viimeisenä sekä, jos kuukaudessa on viisi sunnuntaita, myös kuukauden neljäntenä sunnuntaina. * = tilaisuus striimataan suorana seurakunnan YouTube-kanavalla. Ma 16.5. To 28.4. Ke 11.5. Ke 13.4. 044 7373 510, miika.rosendahl@evl.fi Paimion kirkkoherranvirasto Pyölintie 3, avoinna ma-to klo 9-13 puh. Rosendahl, Moilanen. Ma 9.5. Perinteinen vanhemmuuden viikon pihatapahtuma klo 10-11.30 Paltan kerhotalon pihassa (Pyölint. II pääsiäispäivän perhemessu klo 18. esteettömyystilaisuus klo 15 Mikaelintalolla. Lisätied. ja ilm. Ma 11.4. Sunnuntaisin jumalanpalvelus Sauvon kirkossa on jumalanpalvelus kello 10 kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina. Pe 22.4. 3). Esteettömyysasiat ja niiden vaikutukset arjessa. hiljaisen viikon Villasukkakirkko klo 18. Kevään konsertit Pe 29.4. pääsiäisyön messu klo 23. Ke 27.4. Polkupyörien kevätkatsastus, grillausta. Ma 11.4. Ahtola, Moilanen, Nyman. ja su 22.5. Yhteisvastuukävely klo 17 Sauvon seurakuntatalolta Liivalan lenkki. Keittolounas ja kahvit. ja 30.5. Ma 11.4. Sauvon kirkossa Su 10.4. Rosendahl, Kopponen. 044 7735 892 Jaana Lehti puh. perheiden ympäristöpäivä klo 10-14 Rantalassa (Hirvonpäänt. Ti 12.4. * Jeesuksen kuolinhetken hartaus klo 15. s-postitse mari.jalava@evl.fi. Ma 18.4. Räty, Kopponen, Smolander, Palokankare. 044 7373 500 Sauvon seurakuntatoimisto Pappilant. 4). Sukututkimustilauslomake on osoitteessa www.kirkkoporissa.fi/info-ja-asiointi/ porin-aluekeskusrekisteri/virkatodistus-ja-sukuselvitys Yhteystietoja kirkkoherra Miika Rosendahl puh. Saat noutoajan, nouto Mikaelintalolta (Pyölint. Rosendahl, Nurmi, Laakso, Kopponen, Sini Kunnaala sopraano, Ruskakuoro. Sauvon hautausmaan siivoustalkoot klo 9. Perjantaisin perhekerho klo 9.30-11.30 Sauvon seurakuntatalossa. Pikkukirkko klo 10-10.20 Paimion kirkossa. palmusunnuntain perhemessu klo 10. hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. 560). Karunan hautausmaan siivoustalkoot klo 9. Elonheimo, Räty, Moilanen, Pyhän Klemensin naiskuoro. Laivaston soittokunta ja Åboa Gospel. Ke 27.4. Keskiviikkoisin pihakerho 2 v. Lisätied. To 26.5. Keittolounas ja kahvit asehuoneessa. Porinapiiri klo 9.30 Cafe Astassa (Asemat. Kuoromusiikin helmiä & maailman musiikkia. To 14.4. aloitus kirkkohetkellä klo 9.30 Sauvon kirkossa. Pyhän Jaakobin kirkossa Ti 12.4. Porin aluekeskusrekisterin yhteystiedot Palveluaika: työpäivisin klo 9–15 Puhelin: 044 730 9605 Sähköposti: porinaluekeskusrekisteri@evl.fi Tilauksia ei suositella tehtävän sähköpostitse tietoturvasyistä. 27). 26.4. Talkookahvit ja lounas. 2). KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 8.4.2022 PAIMION SEURAKUNTA¤ www.paimionseurakunta.fi kevät 2022 KIRKONMÄELTÄ Pääsiäisen kirkkotilaisuudet Paimion kirkossa Su 10.4. www.paimionseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille/perhekerhot. Ti 12.4. Silvia Hurttia viulu ja Daniel Beskow piano. miesten sauna klo 18 Suojalassa (Järvenkylänt. Ilm. Rosendahl, Laakso. Lisätied. Kuinka tulla pyhäksi. Maanantaisin Toivoa naisille-rukouspiiri parittomina viikkoina klo 18 Mikaelintalolla. Keskiviikkoisin Pyhän Klemensin naiskuoron harjoitukset klo 18 Sauvon seurakuntatalossa. 3). kiirastorstain messu klo 18. kiirastorstain messu klo 18. Kevään kajoa konsertti klo 18 Paimion kirkossa. Ma 2.5. 050 3428 091 Sauvo: Hannele Airola puh. helatorstain ulkoilmamessu klo 10 Pyhän Jaakobin kirkolla. Maanantaisin perhekerhopäivä lapsiperheille: aloitus klo 10 ulkoilulla, ruokailu klo 11.15. Ma 25.4. miesten ilta klo 18 Mikaelintalolla. 2, avoinna ti klo 9.15-12 ja klo 15-17 puh. Muina sunnuntaina on iltakirkko klo 18. Kahvia tarjolla klo 12.30-14.30. Johdatus kristilliseen hyve-etiikkaan katolinen teologi, TT, FM Emil Anton. Maanantaisin raamattupiiri Ilonetsijät parillisina viikkoina klo 17 Mikaelintalolla. Keskiviikkoisin Mikaelinkuoro klo 17.45-19.15 Mikaelintalolla. 560). Ahtola, Räty, Laakso, Moilanen, PopUpPääsiäiskuoro. Karunan seurakuntakodissa. Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Kovasella (Myllyt.2). Kirkkokahvit Mikaelintalolla. www.paimionseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille/ pihakerho/ilmoittautuminen-pihakerhoon. 3). Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. 2). alkaen www.paimionseurakunta.fi To 26.5. srk:n verkkosivuilla, i lm. Perjantaisin Kaffetassi aikuisten kohtaamispaikka klo 10-12 Wanhalla. Messun jälkeen keittolounas ja pääsiäisaskartelua Wanhalla (Pyölint. alkaen omatoiminen pääsiäispolku Paltan kerhotalon leikkipihassa (Pyölint. Peimarin seutu rukoilee yhteiskristillinen rukousilta klo 18 Paimion asemaseurakunnassa (Vistant. Ti 26.4. 3). ja ilm. palmusunnuntain iltamessu klo 18. Ilon ja valon koti-ilta klo 18.30 Jaakkolassa (Mesiangervo 8 B). alkaen omatoiminen pääsiäispolku Sauvon seurakuntatalon leikkipihalla. Tilaisuus striimataan seurakunnan YouTube-kanavalla, linkki seurakunnan verkkosivuilla. la 21. perhepäivät klo 10-16 Rantalassa. Mahdollisuus kastautumiseen. hartaus klo 15 Ankkalammen saunarannassa. Ke 13.4. 044 7735 885. ruokailuun sirkku.nyman@evl.fi. Järjestäjänä Paimion vammaisneuvosto. 29.4. Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua. Pe 15.4. ja 3.5. Karunan kirkossa Pe 15.4. Nurmi, Laakso, Nyman. Lisätied ja Ilm. kaikille avoin nuorten hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. Muina sunnuntaina on iltakirkko kello 18. La 14.5. To 14.4. Yhdessäoloa, ohjelmaa, lounas ja päiväkahvi. pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10. 166). 044 7735 892. Nurmi, Moilanen, Nyman. www.paimionseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille/perheillat Ke 27.4. Su 24.4. ja vanhemmille lapsille Paltan kerhotalon pihalla klo 9-10.30 (Paltant. 3). Vistan hautausmaiden siivoustalkoot klo 8 alkaen. Torstaisin Popparit nuorten bändin harjoitukset klo 15-16.30 Wanhalla. Salon toimipiste: Vaskiontie 31, Halikko Virkatodistuksen ja sukuselvityksen voi tilata myös sähköisesti kirkon tilauspalvelussa osoitteessa https://tilaavirkatodistus.fi. Ma 11.4. Päivi, Armi, Sirkku. Linkit striimeihin osoitteessa www.paimionseurakunta.fi Paimiossa Maanantaisin ruokakassijako: Ruokakassi varataan ma klo 9-10.30 välisenä aikana Marikalta, puh. Tulevia tilaisuuksia www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna Sauvossa Tiistaisin Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon seurakuntatalossa (Pappilant. To 28.4. Ti 12.4. La 16.4. Todistukset Porin aluekeskusrekisteristä Virkatodistusten, sukuselvitysten sekä sukututkimustem tilauspyynnöt Porin aluekeskusrekisteriin. Järj. Paimion seurakunta ei tee enää edellä mainittuja todistuksia. Elonheimo, Kopponen
Keskustan intoa ovat toppuutelleet voimakkaimmin perussuomalaiset, SDP ja kokoomus. Kuntayhtymän hallitus linjasi maaliskuussa ne periaatteet, joilla kuntayhtymän johtajan viran tehtävät hoidetaan kuntayhtymän jäljellä olevan toimiajan eli vuoden 2022 loppuun asti. Kaupunginhallituksen viime keskiviikkona päättämät asiat viedään kaupunginvaltuustolle joka tapauksessa tiedoksi. tammikuuta yksimielisesti sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto sitoutuu kyseisen teoksen toteuttamiseen. Keskustalla olisi intoa Paimion puoluekartalla keskusta on ajanut voimakkaasti historiateoksen toteuttamista alkuperäisellä aikataululla eli siten, että teos olisi valmistunut Paimion 700-vuotisjuhliin, joita vietetään vuonna 2025. Tällä hetkellä näyttää ilmeiseltä, ettei mahdollinen Paimion historia ehdi valmistua vuonna 2025, jolloin Paimio pitäjänä juhlii 700-vuotista taivaltaan. Hankintapäätös Paimion historiateoksen laadinnasta Oy Sigillum Ab:lta perutaan. Sen aika on nyt, kannanotossa todetaan. Samalla päätettiin, että hankintapäätös Paimion historiateoksen laadinnasta Oy Sigillum Ab:lta perutaan. Syksyllä vielä johtajanvaihdos Kuntayhtymän johtaja Seija Aaltonen on jää eläkkeelle Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin johtajan virasta siten, että 18. Sen jälkeen tehdään päätös kuntayhtymän johtajan viransijaisuuden määräaikaisesta täyttämisestä. Kehitysvamma-alan tukija osaamiskeskus KTO:n tyylikäs lieriön muotoinen päärakennus sijaitsee Paimion Naskarlanraitilla. päivänä koolla ollut kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. KTO:n toiminnan järjestämisvastuu – ja VarsinaisSuomen erityishuoltopiirin toiminta kokonaisuudessaan – siirtyy 1.1.2023 uudelle hyvinvointialueelle. PERTTU HEMMINKI. – Paimion Keskusta kannattaa kirjan toteuttamista mahdollisimman pian. Historiateos oikeellisuustarkastuksineen toimisi myös kouluissa oppimateriaalina ja avaisi paimiolaisnuorille uuden näkökulman oman asuinpaikkansa historiaan. Investointipuolella tilivuoden 2021 merkittäviin tapahtumiin lukeutui KTO:n Sauvon asumisyksikön valmistuminen viime vuoden tammikuussa. – Kyse ei ole rahasta, vaan arvoista ja arvostuksesta. Palautukset on tarkoitus kohdentaa jäsenkuntien peruspääoman mukaisessa suhteessa. Tarvittava raha löytyy, mikäli ymmärtää kyseisen teoksen arvon nyt ja etenkin tuleville sukupolville, jatkaa yhdistys kannanotossaan. V-S erityishuoltopiiri aikoo palauttaa jäsenkunnille miljoonan euron rahapotin PAIMIO Perttu Hemminki Paimion Naskarlaan kiinnittynyttä Kehitysvammaalan tukija osaamiskeskus KTO:ta hallinnoivan Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin hallitus käsitteli viime kokouksessaan muun muassa tilinpäätöstä vuodelta 2021. Paimion kaupunginhallitus valitsi Sigillumin Paimion historia -teoksen laatijaksi 19. Keskustan Paimion kuntayhdistys piti vuosikokouksensa viime maanantaina julkaisten sen yhteydessä kannanoton Paimion historiateoksen tekemiseksi otsikolla ”Paimio ansaitsee uuden historiateoksen”. Yhdistys muistuttaa, että edellisen historiateoksen julkaisemisesta on jo yli 60 vuotta. maaliskuuta iltakouluun, jossa käsiteltiin Paimion historiateoksen valmistamista. Iltakoulun aikana käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että tavoiteaikataulu (juhlavuosi 2025) on ilmeisen kireä. Helmikuun 9. Iltakoulun aikana esitettiin myös toiveita, että hankkeen kokonaiskustannukset ja laadittavan teoksen sisältörakenne suunniteltaisiin tarkemmin. Paimion kaupunginvaltuusto kokoontui 7. Virallisen kelpoisuusehdon lisäksi hallitus päätti painottaa muun muassa seuraavia ominaisuuksia: johtamistaitoa, asiaosaamista, organisointikykyä, loogista päätöksentekokykyä, lainsäädännön tuntemusta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Paimion kaupunginhallitus päätti viime keskiviikon kokouksessaan, että Paimion historia -teoksen valmistamisesta päättäminen siirretään vuoden 2023 talousarviokäsittelyn yhteyteen. Reposen ehdotus raukesi kuitenkin kannattamattomana. Kaupungin edustajien lisäksi hankkeen suunnittelua ja historiateoksen valmisteluprosessia olivat valtuutetuille esittelemässä Oy Sigillum Ab:n edustajat. syyskuuta 2022 on hänen virkasuhteensa viimeinen päivä. Entuudestaan kuntayhtymällä on taseessaan ylijäämää noin 2.33 miljoonaa euroa. Se on ollut melkoinen menestystarina, joka ansaitsee oman kunnolla laaditun kirjan. Hallituksen puheenjohtaja Harry Nordqvist valtuutettiin kysymään KTO:n toimialuejohtajilta halukkuutta kyseiseen sijaisuuteen. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 10 perjantaina 8.4.2022 UUTISET Paimion historiateoshanke ainakin hetkeksi jäihin PAIMIO Perttu Hemminki Hintavaksi moitittu Paimion historiateos -hanke on päätetty laittaa ainakin joksikin aikaa jäihin. Paimion kaupunginhallituksen viime keskiviikon kokouksessa Terhi Reponen (kesk.) ehdotti, että historiateos asia viedään jo kevätpuolella valtuuston päätettäväksi. Seuraavaksi tilinpäätös menee tarkastuslautakunnan valmisteltavaksi ja sieltä edelleen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuuston käsiteltäväksi. Sivistykseen kuuluu, että tietää ja tiedostaa menneisyyden, jotta voi myös katsoa reilusti eteenpäin. Palautukset on tarkoitus kohdentaa jäsenkuntien peruspääoman mukaisessa suhteessa. – Viimeinen sata vuotta Paimion historiasta käytännössä uupuu. Kuntayhtymän hallitus esittää erityishuoltopiirin valtuustolle, että tilikauden 2021 ylijäämä – suuruudeltaan noin 1,12 miljoonaa euroa – siirretään taseeseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Hakijat haastatellaan hallituksen huhtikuun kokouksessa. Kaikkia ylijäämäeuroja ei kuitenkaan ole tarkoitus lepuuttaa ylijäämätilillä: erityishuoltopiirin hallitus esittää, että jäsenkunnille palautetaan ylijäämää yhteensä miljoonan euron verran. Kirjan tekemistä ei Keskustan Paimion kuntayhdistyksen mielestä pitäisi viivytellä senkään vuoksi, että ”sota-ajan kokeneet ihmiset poistuvat keskuudestamme lähivuosina, ja tiedon keräämisellä ja muistojen tarkastamisella on jo kiire”. Näin ei kuitenkaan käynyt. Samalla hallitus allekirjoitti sähköisin allekirjoituksin vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen ja jätti kokonaisuuden tilintarkastajan tarkastettavaksi. – Paimio on profiloitunut sivistyneenä ja sivistystä ymmärtävänä kuntana
com/s/sisaliikuntahallikysely Haluatko jakaa ajatuksia Sauvon tulevaisuudesta. Onko mietitty siltä kannalta kauanko pitää kunnallisveroja maksaa, että olisi kannattavaa myydä tontti vaikka halvallakin. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 8.4.2022 UUTISET Jätä meille uutisvinkki: toimitus@kunnallislehti.fi p. Maksaa se tyhjän tontinkin pitäminen, pohti Ismo Suomi sitä taustaa vasten, että esimerkiksi Somero myy tontteja jopa eurolla. Erkki Paaskunta ja Juha Vähä-Kurki kommentoivat, että tonttien halpamyynti loukkaa aiemmin ostaneiden etua ja sama ongelma voi nousta esiin myös tontin vuokraamisessa. Keskusteluun osallistui kunnan luottamusjohdon lisäksi pieni miesvaltainen joukko, jonka keski-ikäkin oli korkea. Ratkottavien asioiden työlistalle nousivat keskustelussa myös teknisen toimen henkilöstöpula, jätevesiratkaisut ja maan alla olevan infran ongelmat yleensäkin. Parannuslistalle nousi koululaisten hyvinvointi. Lisäksi kyselyssä kartoitetaan muun muassa sitä, miten tärkeänä vastaajat kokevat sisäliikuntahallin sijainnin jalankulun, pyöräilyn tai joukkoliikenteen näkökulmasta. Kallenmäessä, josta aukeaa näkymä kirkolle. Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki informoi kaupunginhallitusta kyseisen asian tiimoilta hallituksen viime keskiviikkoillan kokouksessa. Tämä joukko mietti mikä on Sauvossa parasta, säilyttämisen ja korostamisen ja ehkä myös markkinoimisen arvoista, ja minkä pitäisi muuttua ja parantua tulevaisuudessa. – Väkiluku pitäisi saada kasvuun, muutama yritys lisää työllistämään. Sauvon visiona on olla vetovoimainen moderni maalaiskunta, jossa palvelut ovat sujuvia. Samalla kaupunginjohtaja kertoi Ukrainasta tulleiden pakolaisten auttamiseksi tehdyistä toimenpiteistä ja yhteistyön sujumisesta muiden yhteisöjen ja viranomaisten – muun muassa maahanmuuttoviraston – kanssa. SAUVO Taina Tukia Sauvon strategiatyössä on kuntalaiskuulemisen aika. Kyselyn toteuttavat kaupungin tekniset palvelut ja liikuntapalvelut. Siihen voi vastata Paimion kaupungin verkkosivuilla sunnuntaihin 17.4.2022 asti. Vielä on aikaa vastata strategiakyselyyn. Vastausaikaa on vielä kiirastorstaihin asti. ANNI HIMBERG. Myös rakentamiskustannusten nousun vaikutukset voivat haastaa kasvua lähivuosina. 02 5888 650 / toimittajat, whatsapp 0504780 686 Paimioon kaavaillaan määräaikaista maahanmuuttokoordinaattoria PAIMIO Paimion kaupungin suunnitelmissa on palkata loppuvuodeksi määräaikainen maahanmuuttokoordinaattori. Kirjastossa pidetty keskusteluilta nosti esiin kipukohtia ja toiveita, sekä pohdittavaa. Satu Simelius totesi kokemuksenaan, että omarantaisista tonteista olisi kysyntää, mutta niitä ei ole tarjota. Mari Lehtikankare-Toivonen arveli, että osin tässä saattaa näkyä epävakaisuus, jota koulussa on aiheutunut viime vuosina henkilöstön suuren vaihtuvuuden takia. Arkistokuva viime syksyltä Viivi Räsäsen ja Jonas Peipon talon työmaalta. Paimio kartoittaa kyselyllä paikkaa sisäliikuntahallille Paimion kaupunki kysyy verkkosivuillaan parhaillaan, mihin Paimioon kaavailtu sisäliikuntahalli tulisi sijoittaa. Tulevaisuuden osalta ajatukset keskittyivät kahteen pääkohtaan. . Simelius myönsi, että kouluterveyskyselyssä Sauvon tilanne suhteessa muihin oli karua luettavaa. Keskustelussa pilkahti esillä se, että asumisen viihtyisyys ja mahdollisesti asuntojen seudullisesti alempi hintataso ehkä kuitenkin kompensoi sitä, että asuinkunnan veroprosentti on korkeampi. Paimion kaupungin sisäliikuntahallikysely osoitteessa https://link.webropol. Keskustelu kääntyi asuntotuotannon kehittämiseen, tonttitarjontaan ja -hinnoitteluun. 300 uutta asukasta parantaisi tilannetta, se ei vielä vaatisi isoja panostuksia palveluihin, totesi Jouko Högmander. Kyselyssä hallille annetaan neljä valmista sijaintivaihtoehtoa, jotka ovat urheilupuisto, Kaaritien tontti Tokmannin myymälärakennuksen vieressä, Vistan koulukeskus ja Kauppatien tontti Lidlin vieressä. Sauvon tonttikauppa on ollut alavireessä jo pidempään, ja tonttivarannon pitäminenkin maksaa. Hän epäili, ettei hinta ole tonttikaupassa ollenkaan niin ratkaiseva kuin itse tontti eli sijainti ja viihtyisyys. Vahvuuksina esille nostettiin muun muassa virkeä yrittäjyys, työllisyys, vihreän siirtymän mahdollisuudet, sijainti meren rannassa, korkea palvelutaso, tilava uusi koulu ja päiväkoti. Otetaanko Sauvossa riittävästi huomioon erilaiset tontinostajat – Kuinka loppuun saakka on mietitty tonttien hinnoittelu. Myös sijainnin merkitystä suhteessa muihin liikuntapaikkoihin ja palveluihin halutaan selvittää. . – Kysymys on Sauvon tavasta toimia, ja näitä määrittämään on nostettu sanat rohkeus, yhteisöllisyys, ihmisyys ja ratkaisukeskeisyys. Simelius vakuutti keskustelun lopulla, että strategiaan on tarkoitus tehdä mittareita, joiden avulla seurataan miten tavoitteet toteutuvat ja miten visio toteutuu. Kunnanjohtaja Satu Simelius totesi maanantaiiltana kirjastossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, että visio on ollut ennenkin tämä, mutta strategiassa päivitetään nyt miten tätä kohti on tarkoitus kulkea. Kysely on avoinna kunnan nettisivuilla ja sitä saa halutessaan myös paperisena vastattavaksi esimerkiksi kirjastosta. Sauvolla on tontteja myynnissä edelleen mm. Yläasteikäisten pahoinvointi on lisääntynyt. Markkinointiin liittyen pariinkin kertaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Esko Kiviranta nosti esiin kohdennetun ammattimaisen somemarkkinoinnin hyödyntämisen
Mukana keskustelemassa olivat Tarja Suomi, Linnea Saarits ja Hanna Väätäinen. Käsityöaktivismista järjestettiin paneelikeskustelu Turussa maaliskuussa. He ovat olleet tekemässä hiljattain julkaistua Käsityöaktivismi-teosta. Kaarina +11, yhteensä 5339 . Käsityöaktivismi voi olla esimerkiksi epätavallisia kirjontatöitä. He varaavat ajan itse joko netin kautta (terveytesi.fi) tai arkisin puhelimitse 02 474 6400. – Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta, muistuttaa vs. tuli tieto, että suojelutyönä koronanäytteitä voidaan testata myös voimassaolevien lääketieteellisten testauskriteerien mukaan sairaalassa ja laitoksissa hoidettavista potilaista, sotehenkilökunnasta ja vakavan koronainfektion riskiryhmiin kuuluvista. asti. Niinpä Paimion kaupungin Kuntarekryja lehtiilmoituksessa ei rajattu koulutusta millekään alalle, vaan edellytyksenä oli ”tehtävään sopiva koulutus” Elinkeinojohtajan pääasiallisena tehtävänä on kehittää Paimion kaupungin elinvoimaa ja yritystoimintaa sekä osallistua kaupungin markkinointiin. Paimio +7, yhteensä virallisesti todettuja tartuntoja pandemian aikana 1355 . . . Sopivinta henkilöä seuloessaan Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäen vetämä valintatyöryhmä arvostaa seuraavia seikkoja: Joustava, rohkea ja luova asenne. Lakko haittaa testausta Viime viikkoina koronatestausten tekeminen on ollut hämmentävän epäselvässä tilanteessa, kun testeihin ei julkiselle puolelle ole päässeet kuin tietyt henkilöt ja esimerkiksi odottavat äidit. Paneelin juontaa Vili von Nissinen (vas.). Kaksoistutkintokin löytyy monelta hakijalta. Määräaikaan mennessä hakemuksen tehtävään jätti 27 henkilöä. – Niitä voisi käydä kiinnittämässä esimerkiksi Venäjän konsulaatin ympäristöön, turkulainen käsityöaktivisti Tarja Suomi vinkkaa. Jos henkilön työterveyshuoltosopimukseen kuuluu koronatestaus, voidaan testi tietenkin tehdä työterveyshuollossa. Hän myöntää, että rokotuksista tiedottamisessa ollaan hieman jälkijunassa, sillä terveydenhoitoalan työtaisteluihin valmistautuminen vei huomiota. johtava lääkäri Juho Järvelin. He ovat muiden käsityöaktivistien kanssa julkaisseet hiljattain myös Käsityöaktivismiteoksen, joka on ilmaiseksi ladattavissa netissä, sivulta ksl.fi/tag/kasityoaktivismi/ Teoksessa kerrotaan käsityöaktivismin muodoista ja annetaan ohjeita omiin käsityöaktivismitöihin. Toisaalta on myös niin, että tehtävässä tarvitaan tutkinnon ohella ”maanläheisyyttä” ja luontaisia vuorovaikutustaitoja. . Kokemus ja näkemys elinkeinoelämän kehittämistyöstä. Koronatartuntojen vuoksi esim. Nyt tähän saatiin linjaus, eli kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää koronatestaus henkilölle, joka tarvitsee positiivista testitulosta tartuntatautipäivärahan saamiseksi. Elinkeinojohtajan tehtäväkenttään kuuluu myös Paimion Kehitys Oy:n toimitusjohtajuus. . THL:n koronatartuntatilanne 6.4. . – Näytteitä toki voisimme ottaa laajemminkin, mutta turhaan, sillä niitä ei Tykslab analysoi tai säilytä. Käsityöaktivismilla otetaan kantaa hiljaisin keinoin Jaana Pakarinen Virkattuja Ukrainan kansalliskukkia, auringonkukkia ja kirjontatöitä, joihin on kirjailtu sodanvastaisia lauseita. – Kannanottonsa voi sitten kiinnittää vaikkapa ulkona olevaan penkkiin tai muualle julkiseen kaupunkitilaan – sitä ei ole laissa kielletty, aktivistit muistuttavat. Neljännet koronarokotukset käynnissä, testaus lakon vuoksi kiinni KORONA Yli 80-vuotiaiden neljäs koronarokotuskierros on alkanut myös Paimion-Sauvon terveyskeskuksessa. Hyvät sidosryhmäyhteydet. Käsityöaktivismilla tarkoitetaan kantaa ottaavaa käsityötä, joka viedään julkiseen tilaan kaikkien nähtäville. Tehtävään sopiva koulutus. Paneelikeskustelussa mukana olleet käsityöaktivistit kertovat, että käsityöaktivismi on pehmeä aktivismin muoto, joka sopii kaikille. Rokotuspaikkana on Paimion terveysaseman Kivijalka-rokotustila, jossa on annettu myös aikaisemmat koronarokotukset. Turun pääkirjastolla järjestettiin maaliskuussa paneelikeskustelu käsityöaktivismista. Sauvon palvelukeskuksessa on vierailukielto ainakin 12.4. Alkuun ilmoitettiin, että Tyksissä testataan koronanäytteitä vain hengenvaarallisissa koronainfektioissa, mutta 4.4. . Ilahduttavaa ei ole pelkästään määrä, vaan myös hakijoiden korkea keskimääräinen koulutustaso. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 12 perjantaina 8.4.2022 TÄST NY Pehmeää aktivismia . Toisaalta nykyisin julkiseen tilaankaan viemistä ei välttämättä vaadita, sillä oman aktivistisen ilmauksensa voi tuoda helpoiten muiden nähtäville sosiaalisen median kautta. FAKTA . Kuva Käsityöaktivismi-kirjasta. Aikaisemman ohjeen mukaan neljättä koronarokotusta suositellaan myös 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta. . Ongelmana vain on lakkotilanne. Hyvät esiintymisja vuorovaikutustaidot. Sellaisillekin, jotka kokevat, ettei heidän äänensä pääse muuten kuuluville. Yritystoiminnan osaaminen ja liiketalouden tuntemus. Lisäksi hän antaa yritysneuvontaa ja toimii yhteyshenkilönä kaupungin ja yrittäjien välillä. – Käsityö on introverttiä aktivismia, Hanna Väätäinen kuvaa. Käsitöillä aktivismia tehdessä kun ei tarvitse huutaa suureen ääneen kannanottojaan, vaan ne voi kirjailla kankaalle. Ekonomeja, insinöörejä, tradenomeja, maistereita Paimion elinkeinojohtajan tehtävään ovat hakeneet seuraavat henkilöt: Aaltonen Antti Arvid, Forssa (Insinööri YAMK, tietotekniikka), Aaltonen Kimmo, Espoo (Tradenomi), Axelin Salla, Paimio (Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto), Eklöf Mikael, Rauma (KTM, DI), Elomaa Ville, Salo (Tradenomi YAMK), Glad Ismo, Savonlinna (Filosofian maisteri), Heiskala Ari-Pekka, Turku (Yo-merkonomi), Honkavuori Meiju, Hämeenlinna (Yrittäjän yMBA), Ihamäki Pirita, Pori (Filosofian tohtori, KTM), Jokinen Antti, Lieto (KTM), Koljonen Sari, Uusikaupunki (IT-tradenomi), Laikko Outi, Tarvasjoki (FM, tradenomi YAMK), Lounento Heikki, Vanhalinna (Maatalousja metsätieteiden maisteri), Mars Hannu, Keuruu (KTM), Neuvonen Mikael, Helsinki (VTM), Niemelä Juha, Teuva (Tradenomi), Penttilä Jani, Turku (KTM/ekonomi), Pirhonen Jari, Tampere (DI), Ruohonen Sini, Turku (VTM), Rönkkö Kari Olavi, Paimio (Ekonomi), Seppälä Reijo, Turku (Insinööri AMK), Tiirinen Marko, Salo (FM), Toivonen Jarkko Kalevi, Helsinki (KTM, DI), Turunen Johannes Antero, Tampere (HTM), Vahala Liina Maija Katriina, Paimio (DI), Westerberg Juho, Hajala (MBA Business Management Marketing Related Support Services).. Tällä hetkellä PaimionSauvon terveyskeskuksen koronatestaus ei toimi, koska lakko on sulkenut myös Tyksin laboratoriot. THL suosittelee neljättä koronarokoteannosta siis kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. . Muun muassa tällaiset Ukrainan sotaa vastustavat käsityöt ovat ajankohtaisimpia esimerkkejä käsityöaktivismista. . Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan sosiaalitoimista ollaan yhteydessä kotona asuviin 80 vuotta täyttäneisiin ja varataan rokotusaika. Mukana keskustelemassa olivat käsityöaktivistit Hanna Väätäinen, Tarja Suomi ja Linnea Saarits. Sauvo +1, yhteensä 330 . UUTISET Paimion elinkeinojohtajan vakanssia havittelee 27 hyvin koulutettua eri alojen osaajaa PAIMIO Perttu Hemminki Avoinna oleva Paimion elinkeinojohtajan vakanssi on saanut osakseen runsaasti kiinnostusta
Lounais-Suomen Martat järjestää Paimiossa tulevana maanantaina 11.4. . Pieniä herkkupalojakin voi hyvin olla, että jaksetaan. Varautuminen tarkoittaa vettä ja ruokaa koko perheelle kolmeksi vuorokaudeksi. – Säilykkeistä suositan, että osta sitä mitä normaalisti tulee käytettyä. Jos asuu sivummalla, ei ehkä kannata myöskään ajaa auton tankkia ihan tyhjilleen, että pääsee liikkumaan. Kotivarasta ovat nyt kiinnostuneita Niemosen mukaan kaikenikäiset, mutta iäkkäämmät ovat toki paremmin perillä varautumisen merkityksestä. Jos on poikkeustilanne, mielialat laskevat helposti ja hymy hyytyy, voi tulla turhaa kiukkua ja ärhentelyä. . . . Tapahtuma on suunnattu 7-12-vuotiaille lapsille ja näiden vanhemmille. – Muistutamme, että kauppa ei välttämättä ole lainkaan auki ja käteistä rahaakin on hyvä aina olla hiukan. On totuttu, että kaupat ovat auki 24/7 ja seinästä saa rahaa. Radasta suoriutuminen vaatii siis hiukan hoksottimia ja jonkin verran arkielämän taitoja. Lääkkeet ja tapaturmien hoitoon tarvittavat tarvikkeet ovat nekin tärkeitä. Kotivara ei ole sellaista ruokatavaraa, jota hankitaan varastoon odottamaan kuukausiksi tai vuosiksi eteenpäin. – Kotivaratuotteita pitää käyttää ja kierrättää. Varalla pitää myös olla tulitikkuja, kynttilöitä, hiiliä tai kaasua, tietenkin sen mukaan miten on ajatellut toimia. Patterit ja puhelinten varavirtalähteet ovat tietenkin myös osa varautumista. Ja tietenkin myös pullovettä voi hankkia varastoon. Samalla on hyvä muistaa, että jos sähköntai vedenjakeluun tulee kriisitilanteessa katkoksia, kannattaa ruuanvalmistusta pohtia myös esimerkiksi kaasukeitintä tai -grilliä käyttäen. Radalla on tehtäviä, jotka liikkuvat arjen arvoituksista aarteiden löytämisen kautta luontoaiheiden tunnistamiseen. Sitä mukaan kun niitä käytetään, hankitaan uutta tilalle. Hänellä itsellään kotona on jatkuvasti sellainen peruselintarvikkeiden varasto, että sillä pärjää useamman päivän. Virta kertoo, ettei ole koskaan ajatellut pitävänsä tietynlaista kotivaraa, vaan hän yleensäkin pyrkii käymään kaupassa vain kerran viikossa ja pitämään varastossa ruokatarvikkeita aina useammaksi päiväksi. Rata on osa Arjen kätköt -hanketta. – On jauhoja, makaroneja, linssejä, säilykkeitä, pakastimessa tuoretavaraa, vaikka tietenkin sen säilyvyys mahdollisen pitkän sähkökatkoksen aikana on rajallista. Paputölkki on oivallinen proteiininlähde, mutta jos sitä ei muuten ole tullut käytettyä, tuskin kotivaraksikaan kannattaa hankkia, hän neuvoo. öljyä, rasvoja . Kotivarasta puhuttaessa jotkut ihmettelevät, miksi suosituksissa on myös herkkuja. kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, makeisia, suklaata, sokeria, hunajaa (www.martat.fi). vettä, juomia 6 l/ aikuinen/ päivä . Radio, joka toimii pattereilla on tiettävästi ollut monen kodinkoneliikkeen alkuvuoden hittituote ja se on olennainen osa kotivaraa. Alkusammutusvälineistö on hyvä turvavaruste kaikissa kodeissa. – Taloyhtiöissä huomataan usein, että muutaman tunnin vesikatkokin, ennakkoilmoituksesta huolimatta, on sellainen, että osa ei ole kuitenkaan varaudu ottamalla vettä talteen. KUNNALLISLEHTI 13 perjantaina 8.4.2022 TÄST NY Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari Kotivararuokaa on monella, mutta vesi unohtuu . maitoa, piimää, jogurttia, viiliä tai vastaavia kasvivalmisteita, juustoa . Lounais-Suomen Martat ry:n kotitalouden asiantuntija Pia Niemonen ohjeistaa, että kotivara on sellaisia elintarvikkeita, joita kotona käytetään koko ajan. . Irma Virta kokosi kotipöydälleen kattavan kokoelman erilaisia elintarviketuotteita, jotka kuuluvat hyvään kotivaraan. Siksi Vistan Martoillakin on ollut vireillä jonkinmoinen koulutustapahtuma aiheesta jo tovin, mutta valitettavasti korona on siirtänyt sen toteutumista. – Todellakin suklaata ja karkkiakin on hyvä olla, varsinkin perheissä. FAKTA Kotivaraksi vaikkapa näitä . klo 17-19.30 Mysteeriradan lapsille ja lapsiperheille. Varautumisessa on tärkeä huomata myös se, että jos sähköt ovat pidempään poissa, ruuan valmistaminen ja lämmittäminen vaatii jonkinlaista tulisijaa, grilliä tai vaikka retkikeitintä. Maksuttoman tapahtuman järjestävät Paimion Marttayhdistys ja LounaisSuomen Martat. – Ajatuksissa on kyllä ollut, että pitäisi sellainen vesipullosetti vielä hankkia. . Leseiden, hiutaleiden ja säilyketuotteiden lisäksi muun muassa mehut ja pastat ovat tärkeitä joka kodin tuotteita. Kolmen vuorokauden varasto on viranomaisten suositus tilanteessa, jossa ruokaa tai juomaa ei saa, eikä sitä pääse hankkimaan vaikkapa karanteenin, sairastumisen, vesikatkon, veden yllättävän pilaantumisen tai vaikka myrskyn aiheuttamien sähkökatkosten vuoksi. Hän muistuttaakin, että vesi unohtuu herkästi. Jos joutuu turvautumaan avotuleen, tai vaikka retkikeittimeen, pitää olla varautunut myös sammuttamaan tuli turvallisesti. vihanneksia, juureksia, perunoita, pastaa, viljalisäkettä, leipää, näkkileipää, hiutaleita, jauhoja . Lämpömittari auttaa seuraamaan lämpötiloja. Paimion Vistan Marttojen hallituksen jäsen Irma Virta on huomannut, että yleisesti varautumista miettii yhä useampi. JAN SUNDMAN Kiinnostaako Marttojen mysteerirata. . Ei ole tarkoitus, että hankitaan varasto ja pidetään sitä muuttumattomana kymmeniä vuosia. PAIMIO Taina Tukia Kotivara tarkoittaa sellaista kotona olevaa ruuan ja juoman varastoa, joka riittää 72 tunnin ajaksi kaikille perheenjäsenille, myös lemmikeille. Pidemmän sähkökatkon aikana kodin kylmälaitteiden lämpötila nousee, ja mitä useammin niiden ovia tai kansia avataan, sitä nopeammin ne lämpenevät. kalaa, munia, lihaa, kasviproteiinia . Esimerkiksi erilaiset pitkään säilyvät kuivapastatuotteet kuuluvat hyvään kotivaraan. Siksi kannellinen ämpäri on tärkeä osa kotivaraa, jos vedentulo syystä tai toisesta katkeaa. Pia Niemonen kertoo, että heidän järjestämissään infoissa ja tietoiskuissa kysytään paljon juuri suosituksia varastoon kerättävistä ruuista ja sitten myös vedestä. . Sen sijaan veden hänkin kertoo unohtaneensa. Varsinkin, jos joku kotona kaipaa säännöllistä lääkitystä. . Ruokakaappeja kannattaa täydentää aina sillä ajatuksella, että tuon kolme vuorokautta pärjäisi ilman kaupassa käyntiä. Rata pystytetään Paimion koulukeskuksen 3-saliin, ja sitä pääsee kiertämään 2-5 henkilöä kerrallaan vartin välein. Poikkeuksellisissa tilanteissa nuoremmilla on heikompi käsitys siitä miten varautua
8 -sarjassa pelaa seuran kolmas naisten joukkue, PaiHa Ladies. Pääluottamusmiehiltä on tiedusteltu muun muassa, voiko työvuorosiirtoja tehdä eri yksiköiden välillä ja noudatetaanko jo julkaistuja työvuoroluetteloita. Naisten edustusjoukkueen kausi alkaa vasta kuun lopulla, kun lauantaina 23. – Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin. Työtaistelutoimet ovat myös mietityttäneet laajasti eri liittojen jäsenistöä. 02 5888 650 / toimittajat, whatsapp 0504780 686 URHEILU Kymmenen metriä ekstraa pituusennätykseen ja tukku muitakin SM-kultamitalisteja Tiistain Kunnallislehden (KL 5.4.) jutussa mäkihyppääjä Niko Kytösahosta oli virheitä. Meneillään olevat kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ja niistä aiheutuneet työtaistelut eivät ole vielä toistaiseksi ainakaan johtaneet Paimiossa merkittäviin ongelmiin. klo 16.30 PaiHa akatemia – Jomala IK ja la 23.4. Tästäkin huoltajia informoitiin etukäteen Wilman kautta, kertoo Marjaana Oksanen, joka on JHL:n pääluottamusmies Paimiossa. – Kaksi sarjaa vaatii pelaajiltamme sitoutumista, sillä etenkin monet U20-pelaajat pelaavat molempien sarjojen otteluita. Sijaisten saanti on tällä hetkellä vaikeaa sekä vanhuspalveluiden että varhaiskasvatuksen osalta. Ylityöja vuoronvaihtokielto mutkistanut työvuorojen suunnittelua PAIMIO Jan Sundman Vaikka kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat ajaneet tällä viikolla kunnallista opetusalan henkilöstöä lakkoihin esimerkiksi Turussa ja hoitajat ovat olleet lakossa viime perjantaista lähtien, ovat vaikutukset olleet Paimiossa toistaiseksi melko maltillisia. Harjoitusotteluita olisi voinut olla enemmänkin, mutta onneksi pelaajamäärämme on mahdollistanut pelaamisen myös oman joukkueen kesken, Löytönen toteaa. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä tiivistä yhteistyötä B-tyttöjen ja naisten akatemia-joukkueen kesken. Akatemian kausi alkaa tulevana lauantaina kotiottelulla ahvenanmaalaista Jomala IK:ta vastaan KHT Soikalla. Pelattavia otteluita kertyy kahdessa sarjassa yhteensä siis huimat neljäkymmentä. Ainoat suuremmat haasteet ovat toistaiseksi liittyneet ylityöja vuoronvaihtokieltoon, joka on esimerkiksi vaikuttanut yhden paikallisen päiväkodin aukioloon. Uskoisin, että esimiehet ovat tilanteessa entistäkin kovemmalla. Mäkihypyn osalta väite pitääkin paikkansa, mutta yleisurheilun puolella SM-kultaa ovat PU:n väreissä hallikisoissa juhlineet Raimo Karsikas, Heikki Hämäläinen, Heli Saarinen ja Tiina Tuononen 1960-, 70ja 80-luvuilla. Käytännössä kahdesta erillisestä joukkueesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan noin 30 pelaajan ryhmä harjoittelee ja pelaa yhdessä Kari Löytösen, Sami Haltian ja Niko Hörkön komennuksessa. Kysymykset koskevat yleensä omaan työhön liittyviä asioita sekä kysytään koskevatko lakot meitä, Oksanen selventää. Lisäksi 8 vs. Työtaistelu pysynyt Paimiossa maltillisena . – Mitään sellaista kiistaa työvuoroista ei ole tullut, jota olisin luottamusmiesroolissa sevittänyt. Kauden aikana luvassa on yhteensä neljäkymmentä ottelua Kolmosessa ja Nelosessa PAIMIO Pinja Akkanen JALKAPALLO Ensimmäistä kertaa Paimion Hakan historiassa seuralla on kaksi naisten joukkuetta: edustus ja akatemia. Lakko ei uhkaa – ainakaan nyt Jukon jäsenistölle ei oltu torstai-aamupäivään mennessä ilmoitettu uusista työtaistelutoimenpiteistä, eikä lakko uhkaa ainakaan toistaiseksi myöskään JHL:n, Jytyn tai Tehyn jäsenistöä Paimiossa. Hän korostaa, että ylityöja vuoronvaihtokielto hankaloittaa erityisesti niissä tapauksissa, kun äärivuorojen työntekijät joutuvat olemaan poissa töistä. JANE ILTANEN UUTISET Jätä meille uutisvinkki: toimitus@kunnallislehti.fi p. Päävalmentaja Kari Löytönen PaiHan naiset lähtevät lauantaina alkavaan jalkapallokauteen usean aikuisjoukkueen voimin. Naisten Kolmonen pelataan myös kaksinkertaisena sarjana. OIKAISU. Lakkotoimet eivät ainakaan toistaiseksi ole koskeneet terveyskeskuksen omaa henkilökuntaa. Arkistokuvassa pallossa Annika Rantala ja ja tilannetta etualalta seuraa Siiri Hörkkö. Lisäksi jutussa väitettiin, että Kytösaho olis Paimion Urheilijoiden ensimmäinen aikuisten tasolla SM-kultaa voittanut urheilija. – Työehtosopimusneuvottelujen jatkuessa ylityöt ja vuoronvaihdot ovat hyvinkin mahdollisia, mutta niistä ei ole tiedotettu vielä. huhtikuuta Paimioon reissaa niin ikään Ahvenanmaalta IFK Mariehamn. Jutussa kerrottiin, että Kytösahon pituusennätys on 223 metriä, vaikka oikea lukema on 233 metriä. Tavoitteena on tarjota jokaiselle sopiva taso, kertoo Löytönen. Alkavalla kaudella Hakan edustus pelaa naisten Kolmosessa ja akatemia aloittaa toimintansa naisten Nelosessa. Neuvotteluiden jatkuessa kuitenkin esimerkiksi päiväkodeissa henkilöresurssien riittäminen voi nousta haasteeksi. Paimion-Sauvon terveysasemilla hoitajien lakko on toistaiseksi vaikuttanut merkittävästi vain laboratoriotoimipisteisiin, jotka ovat olleet suljettuna huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Lännen lohkossa joukkueita on mukana kymmenen. . – Sellaisissa tapauksissa kysytään myös, voiko työvuorolistaan tehdä muutoksia kun kuullaan, että ylityö-ja vuoronvaihtokielto on tulossa seuraavalla viikolla. – Tiedän, että eräs päiväkoti on jouduttu kerran sulkemaan puolta tuntia aikaisemmin, kun vuoroja ei voi vaihtaa eikä ylitöitä tehdä. Lisäksi 06ja 07-syntyneitä junioreita voidaan nähdä kauden aikana myös edustuksen riveissä. . Tehyn Paimion pääluottamusmies Outi Kaarela uskoo kuitenkin, että mikäli neuvottelut jatkuvat pitkään, kasaantuu työmäärä esimiestasolla nykyisestä. Ainakaan vielä en ole kuullut painostuksesta vuoronvaihtoon tai ylityöhön vaikka tiukoilla toimipisteissä ollan oltu. – Ylityöja vuoronvaihtokielto ei koske opettajia, jotka ovat virkasuhteessa, mutta esimerkiksi työsuhteisten varhaiskasvatuksen opettajien osalta vaikutusta saattaa olla, muotoilee Jukon Paimion pääluottamusmies Tomi Lehtola. ”Tiukoilla ollaan oltu” Toistaiseksi työtaistelutoimenpiteet ovat olleet sellaisia, etteivät ne ole johtaneet esimerkiksi painostustilanteisiin työpaikoilla. Yhteensä naisten Nelosen lännen lohkossa on mukana 12 joukkuetta ja sarja pelataan kaksinkertaisena. klo 14.30 PaiHa edustus – IFK Mariehamn Kaksi sarjaa vaatii pelaajiltamme sitoutumista, sillä etenkin monet U20-pelaajat pelaavat molempien sarjojen otteluita. Paimion Hakan Naisten seuraavat kotiottelut KHT Soikalla: la 9.4. KUNNALLISLEHTI 14 perjantaina 8.4.2022 PaiHan naiset osallistuvat kahteen sarjaan
Bocciaa Tillintuvalla to 14.4. Tanssiryhmä Taapparukset klo 9, Pontela. ruokakassijako: kassi varataan ma klo 9-10.30 Marikalta, puh. Ke 13.4. Ma, ke, pe ovet avoinna klo 9-14 & minikuntosali käytössä. Maksathan jäsenmaksun tilille FI09 4714 1020 0612 29 tai kerhoissa. Paimion vammaisneuvosto. Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua. Ti 12.4. Lähiajan toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme www.paimio.elakkeensaajat.fi. 2). bocciaa sekä laulajat klo 12 sekä senioritanssijat klo 13.30 Pontela. Aamiaiskahvila klo 9 ja ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. 040 526 4281 SEKALAISTA Paimion VPK:n KEVÄTKOKOUS järjestetään keskiviikkona 27.4.2022 klo 18:00 paloasemalla. Tilaisuus striimataan seurakunnan YouTubekanavalla, linkki seurakunnan verkkosivuilla. Kahvia tarjolla klo 12.30-14.30. Ohjelmassa mm. Ke 13.4. Lisätied. Ma 11.4. 040 523 2871 amkoy.fi Kantojyrsintää. Paimion Vammaisneuvosto järjestää esteettömyystilaisuuden Esteettömyysasiat ja niiden vaikutukset arjessa ma 11.4. paimionseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille/pihakerho/ilmoittautuminen-pihakerhoon. Ke 20.4. Suosittelemme maskin käyttöä. klo 14 Pirtumiehet esitykseen. Boccia klo 9, Pontela. Su 10.4. KAARINA Tupasvillan Hyvinvointitori/ Avoin päivätoiminta: Hepojoentie 7, Piikkiö. Järj. klo 18. klo 17. Peruutuspaikkoja voi kysellä 9.5. Ilm. Piikkiön Eläkeläiset: 11.4. kerho klo 12 Pontela, kahvia, bingoa, arvontaa ym. Tutustumismatka Tuorlan planetaarioon ja observatorioon ti 10.5. Konsertti Paraisten Cafe Axo: Luttinen, Konttinen ja Haapasalo 11.5. Turun Seudun Nivelyhdistys/Kaarinan nivelkerho Ti 12.4. Paimion AA-ryhmän kokoukset: keskiviikkoisin 19 ja lauantaisin 21 Pussitie 6, alakerta tien puoli. La 9.4. Ke 13.4. Yhdistyksen toimisto: p. Sauvo-Karunan kirkkoalue: Pe 8.4. SEURAKUNTA Kastettu: Leo-Pekka Väinö Tapio Ansio, Hugo Henrik Heljälä. klo 19.00 Rastituvalla. Tervetuloa osallistumaan, kahville ja seurustelemaan. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. To 21.4. Tanssiryhmä Taapparukset klo 15.30, Pontela. www. Paimio: Pe 8.4. ja ilm. Boccia klo 9, Pontela. ja 20.4. 14.4. Lisätied. 3). * Tilkkupiiri klo 15 Sauvon srk-talossa. Lisätietoja tämän lehden Kirkonmäeltä-liitteestä. klo 10. Jutta ja Eeva. Puh. ja vanhemmille lapsille Paltan kerhotalon pihalla klo 9-10.30 (Paltant. * esteettömyystilaisuus klo 15 Mikaelintalolla. * Toivoa naisille-rukouspiiri klo 18 Mikaelintalolla. Keilailua Salossa Hanhivaaran keilahallilla ke 20.4. Paimion Eläkkeensaajat ry Tiistaikerho Tilintuvalla 12.4. Airola. Kesäteatteri matka Pyynikille to 28.7. Varaathan lomasi. Raikulit klo 10.30, Pontelan yläkerta. Tulossa: ”Lokki” Kaarinateatteri ti 3.5. toimija. asti. www.paimionseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille/perhekerhot. Su 10.4. 050 441 1115, netti: vsaa.fi Paltanpuisto tiedottaa. klo 10.30. Ti 12.4. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti 26.04.2022 klo 19.00 Ajurintie 1 Nesteen kabinetti. 040 351 3833, toimisto@nivelposti.fi (ma klo 14-18, ke-to klo 9-12). Eläkeläisten yhteinen ”Iloinen Iltapäivä” klo 12, Pontela. 02-473 2602 Katamme herkullisen lounaan klo 11-13. Kerho klo 12, SPR:n sydäniskuri info, Bingo, vetovastuu Korttipelikerho. Tervetuloa! Johtokunta Paimion Rasti ry:n sääntömääräinen KOKOUKSIA OSTETAAN AURAN AUTO ostaa käteisellä asuntovaunut sekä asuntoautot kaikki kiinnostaa P. Lisätietoja Jouko 0400-883 354. PAIMION URHEILIJAT ry Paimio 06.04.2022 Hallitus KEVÄTKOKOUS ti 26.4. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 12. Boccia pelit Tillintuvalla torstaisin YHDISTYKSET URHEILUSEURAT PAIMIO PAIMION RASTI Ti 12.4. Ohjelmassa kahvihetki, tuolijumppaa, tietovisailu ja yhteislaulua. klo 11-13 Kaupungintalolla, kirjaston viereinen huone. Bussiin voi nousta kaupungintalon pysäkiltä sekä Paimiontien pysäkiltä. hiljaisen viikon iltakirkko klo 18 Pyhän Jaakobin kirkossa. Äitimme, mummimme ja isomummimme Anita Jokela 30.5.1931 8.3.2022 * Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk´ on niin hellää ja hyvää. 12.4. Messun jälkeen keittolounas ja pääsiäisaskartelua Wanhalla (Pyölint. Leena Järvi p.040 7345 040. perhekerho klo 9.30 Sauvon srk-talossa (Pappilant. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:33 20:30 05:48 21:15 Lauantai +2°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:30 20:32 05:45 21:18 Sunnuntai +3°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:27 20:35 05:42 21:20 Maanantai +5°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:24 20:37 05:38 21:23 Tiistai +7°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 06:21 20:40 05:35 21:26 ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kuntsari puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi 3 € KUNTSARIN DIGISISÄLLÖT NYT MYÖS VUOROKAUSITILAUKSENA TILAA TÄÄLTÄ: www.tilaajapalvelija.fi/ digikuntsari Hyvänmielen kahvio ja oman leipomon myymälä Paimiossa! www.cafeasta.fi Leipomo-Konditoria Ark. Lähtö Paimiosta Urheilupuiston parkkipaikalta klo 10. . Ilm. 044 7735 892. Pontela. PAIMION EV.LUT. Kuulokojeenhuoltoa vapaaehtoistyönä ma 11.4. Saat noutoajan, nouto Mikaelintalolta (Pyölint. 3). KUNNALLISLEHTI 15 perjantaina 8.4.2022 klo 12-14, lauluryhmä kokoontuu parittomien viikkojen maanantaisin klo 12-13, Jokipuistosta lähdemme joka ke sauvakävelylle klo 10. johtokunta klo 10 Pontela kokoustila. 10.4. P. 3). palmusunnuntain perhemessu klo 10 Paimion kirkossa. Piikkiön Eläkkeensaajat Ry Ti 12.4. kirkkomuskari ja leikkihetki klo 9.30-11 Sauvon srktalossa. Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +2 +2 +2 6 Sää 8.4. Eino Leino Kauniit muistot säilyvät aina lapset perheineen lastenlapset perheineen sisar perheineen sukulaiset ja ystävät PAIMIO Alkoholi ongelmana. klo 10 Mölkkyä klo 12.45 Bingo. Tiistaikerho myös 19.4. Kokoontuminen Syybyntien P-paikalla. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin, ja tuoksuvat rauhaa syvää. Hyvinvointilomat 25.7.30.7. Ke 13.4. Tilaisuus striimataan Paimion seurakunnan YouTube-kanavalla. Pe 22.4. Ma 11.4. pihakerho 2 v. Aiheena nivelkivut ja liikunta, vierailijana FT Ina Vihiniemi Tule-tietokeskuksesta. Lounas klo 12. Ke 13.4. kahvihetki, keppijumppaa ja bingoa. Mirkulle p. * perhekerhopäivä lapsiperheille: Aloitus klo 10 kirkkohetkellä Paimion kirkossa. Kotisivu osoitteemme on www.elakeliitto.fi/ paimio. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. ja 21.4. Pe 15.4. klo 17:15 suunnistuskoulu 6-12-vuotiaille, paikkana Hiekkahelmi. Esakööri harjoittelee Tillintuvalla ti 19.4. klo 10. www.paimionseurakunta.fi www.facebook.com/paimionseurakunta www.facebook.com/Sauvo.Karuna RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Esteettömyysasiat ja niiden vaikutukset arjessa. klo 10 Pääsiäisvisailua klo 12.45 Boccia. 3). ruokailuun sirkku.nyman@evl.fi. Kuollut: Anja Eliina Laakso, 79 v. klo 15-17 Paimion seurakunnan Mikaelintalon salissa (Pyölintie 3) Alustajina VAPI ry:n puheenjohtaja Paula Kukkonen ja hanketyöntekijä Heidi Kervinen Alueohjaaja Susanne Pohjola kertoo Lounais-Suomen Avustajakeskuksen vapaaehtoistoiminnasta. Suomal. Tulethan terveenä ja huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä. Matkoille sitovat ilmoit. Autoista romutustodistus. 13.5. Lisätietoja Riitta-Liisa 040-865 1245. OikeinNurin-kerho Tilllintuvalla ti 19.4. Nuorison tiistaiharjoitus klo 18, paikkana Hiekkahelmi. Tammilehdossa. Muistikerho Tillintuvalla ti 12.4. Korttipelikerho klo 12, Pontelan yläkerta. Hallitus Siunaus toimitettu. 6). Kaffetassi klo 10-12 Wanhalla (Pyölint. 4). Paimion Marttayhdistys menee ti 12.4. Eläkeliitto Paimion yhdistys ry. To 14.4. 050 550 1110 viim. EKL V-S piirin teatteriretki Rauman teatteriin ke 20.4. klo 10 Kevyt Tuolijumppa klo 10.30 Miesten omatoiminen kuntosali klo 12.45 Mikael Agricola & Suomen kielenpäivä. suljettu. klo 14 ja kuntosali uimahallilla klo 12.05. Kaarinan Nivelkerho klo 17 Kansalaistoiminnan keskus Puntarissa, Pyhän Katariinan tie 7, Kaarina. klo 11. iltamessu klo 18 Sauvon kirkossa Ti 12.4. Hentopalloa koulukeskuksen liikuntasali II:ssa ke 13.4. klo 17 tutustumaan Voimakas Saliin, Meijeritie 5. Alustusten jälkeen mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella aiheesta Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua. Lämmin kiitos osanotosta. ja Ma 18.4. klo 19. nuorten Night Cafe klo 18-22 kunnan nuorisotilassa (Vintterint. Rasti juoksee klo 18:30 Rivonmäellä. p. menomatkalla sämpyläkahvit Urjalassa, samoin matkan hintaa sisältyy noutopöytäruokailu Humppilan lasitornissa, teatterilippu ja kuljetus, Matka maksetaan EL Paimion yhdistyksen tilille nro FI59 5319 0420 0987 79, käyttäen viitettä 32120327. Pe 8.4. Ulkoilua, ruokailu klo 11.15 Wanhalla (Pyölint. Tilaisuus järjestetään terveysturvallisesti
kokoproteesit . 02-473 2600 tai www.paimionhammaslaakariasema.fi Luotettavaa kiinteistönvälitystä yksiöistä maaja metsätiloihin. 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. krs 20100 Turku, p. ILMALÄMPÖPUMPUT . KORJAUKSET SUUNNITTELU . 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi PAIMION-SAUVON FYSIOTERAPIA Paimion toimipiste p. 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Paimion Hautaustoimisto Kotamäki Oy Vistantie 37 A, 21530 Paimio Puh. Alander Oy p. puh. Onko viemäri rikki. HUOLLOT . 010 567 7080 ma-pe 9-19, la 9-15 www.paimionapteekki.fi Sauvon kunnanvirasto Tekninen toimisto Sähkömiehentie 4 A Hallintopalvelut Vintterinraitti 3 as. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Asematie 1, 21530 Paimio Puh. PAIMIO-SAUVO-KAARINA TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia 02 588 8651 050 62476 tuottaja Perttu Hemminki (02) 588 8655 ASIAKASPALVELU toimittaja Heinimaija Hirvonen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myynti, asiakaspalvelu Maija Aro (02) 588 8652 toimittaja Jan Sundman 050 592 9914 ISÄNNÖINTIPALVELUJA Nykyaikaista ja asiakasystävällistä isännöintiä paikkakunnallasi Aboa Isännöintipalvelut Oy Puh 050 357 0585 toimisto@aboaip.fi http://www.aboaip.fi. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. Poikkeukset aukioloajoissa esimerkiksi sairastapauksissa ovat mahdollisia. Matti Bastman, LKV, ekonomi 050 654 22. korjaukset Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. (02) 733 7737 Vistantie 24, 21530 Paimio . 010 257 6117 AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 10-19) Järvenkyläntie 40 21570 Sauvo www.kauneuspistesuvituuli.fi MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. 02-4731 052 040 7051 071 Viljontie 1, Sauvo FYSIOTERAPEUTIT: Mari Ruoholahti, Saija Östlund, Anne Vuotinen, Marja-Leena Jaakkola (taloushallinto) www.paimionsauvonfysioterapia.fi (myös nettiajanvaraus sekä iltavastaanotto) SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET . 0400 527971 24h AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . (02) 470 2055, 040-720 9077 Kalevantie 2, Preitilä VASKION AUTOHUOLTO Puh. -Vain käteismaksuAjanvaraus 044 256 1670 (ark. Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. 02-477 5600 www.vistamatkat.fi VISTA VISTA MATKAT MATKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO *Ei toimistomaksua *Myös Panoramaröntgenkuvaus Ajanv. 02-4734 626 Asematie 4 B 12, Paimio Sauvon toimipiste p. matti.bastman@listing.fi Puh. KUNNALLISLEHTI 16 perjantaina 8.4.2022 APTEEKKEJA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ LOUHINTAA HAUTAUSPALVELUJA HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KOSMETOLOGEJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA BUSSITILAUKSET KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 02 5888 652. Puh. 470 2100 p. Vuotaako vesijohto. 02-4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi KAUNEUSPISTE SUVI-TUULI RIPSIEN PIDENNYKSET, KASVOJA JALKAHOIDOT, YM. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. 11,92 € / kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. (02) 7702 626 klo 8.15–15.45 www.tilaajapalvelija.fi Aineiston jättöajat: tiistain lehteen perjantaina klo 12 mennessä ja perjantain lehteen keskiviikkona klo 12 mennessä. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. Jäikö Kunnallislehti tulematta. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. puh. Paino: Lehtitehdas, Salo 2022 Toimisto on avoinna arkisin klo 9-12, tai sopimuksen mukaan. Tarvittaessa kannattaa varmistaa aukioloajat asiakaspalvelusta p. 050 57 00 964 prismapak1@luukku.com Lenkkitie 7, Paimio KYLTIT JA KAIVERRUKSET KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA Ark. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Lounais-Suomen Tietojakelu (02) 269 3434 arkisin klo 6.00–16.30, viikonloppuisin klo 7.00–11.00 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ilmoitukset@kunnallislehti.fi seurapalstat@kunnallislehti.fi Tilaajapalvelu: (SSS konsernin paikallislehdet) tilaukset@kunnallislehti.fi p. 3 ja 4 Sosiaalitoimisto Sauvontie 46 Kunnan postiosoite Vahtistentie 5 Virastot avoinna: ma 13-17, ti-pe 9-12 Puhelimitse tavoittaa puh: 02 474 4100 PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi myyntineuvottelija Raija Kirveskari (02) 588 8653 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 myyntijohtaja paikallislehdet Sari Kuusinen p. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. 050-352 4444 Ruuhikoskentie 25, Vaskio www.aktialkv.fi Alueesi asiantuntija: Johanna Pulkkinen 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk: Etusivu väri 2,50 / pmm Tekstissä mv 1,51 väri 1,72 / pmm Takasivu mv 1,57 väri 1,78 / pmm Muualla mv 1,37 väri 1,58 / pmm Ilmoitusvalmistus 0,10€/pmm Lisäjakelulehti + 15 % Määräpaikkalisä + 15 % Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 % Tilaushinta 1.12.2021 alk: Paperija digilehti + kuntsari.fi kestotilaus alk. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT SAUVON TAKSIT Kaskinen Timo 0500 743 606 Laine Reima 0400 120 810 Saarinen Marika 050 910 1630 JALKAHOITOJA KYLTIT, KILVET -JA KAIVERRUKSET P. 474 511 Avoinna: ma 9.00-17.00 ti 9.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 9.00-15.30 SAUVON APTEEKKI Avoinna: ma-pe 9–18 lauantaisin 10–13 Timperintie 1, puh. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. pohjaukset . 041 546 8784 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto HALIKON HINAUS P. (02) 4704599 040-590 8616 040-865 8011 P I I K K I Ö Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. 4730 400 www.sauvonapteekki. (02) 473 2565 www.paimionhautaus.fi Tuleeko vesi kellariin. Digilehti + kuntsari.fi kestotilaus 6,80 € / kk Kysy opiskelijatilausta! Irtonumerohinta 2,30 € S-market Sauvo; S-market Piikkiö; Ravintola Femme, Paimio; Ixia tuliaiskioski, Paimio Liitä digilehti tilaukseesi: + 2 € / kk etutilaukseen + 3 € / kk määräaikaiseen tilaukseen. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS ISÄNNÖINTI OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV Puh. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm