vuosikerta
KATTAUS RANUAN JA POSION KESÄÄN 2013
Alussa oli
suo,
kukka
ja kärpänen
KESÄ-KURIIRIN JAKOAIKA 5.6.-4.8.2013
Tässä lehdessä
Veistospihasta löytyy
taiteellinen asunto myös
linnulle, sivut 22-23
Hellekö lie uuvuttanut tämän elämänpyörän kiertäjän.
Sarjakuvalla saunaan jos
ei muuten onnistu,
sivut 16-17
Posion vanhin kesäasunnon huussi. päivä kesäkuuta Ranuan etelälaidalla sijaitsevalla suolla.
Hillasadosta ei kuitenkaan veikkailla mitään, vaan katsotaan heinäkuussa miltä soilla silloin näyttää.
(Kuva: Pasi Haarahiltunen)
Löytyykö Veikon
valinnasta kesään
muutakin kuin
sotakirjoja. Sivut 30-31. Tämä kuva
hillan hedekukasta on otettu 2. Sivu 32
Kesä otti tällä kertaa suorastaan varaslähdön ja pohjoisen kultamarjan, hillan kiireisimmät yksilöt ehtivät
kukkimaan jo toukokuun puolella. Lämpöaalto herätti myös pölyttäjät tärkeään tehtäväänsä. Kesä-Kuriiri
Ranuan ja Posion pitäjälehti
Torstai 6.6.2013
N:o 19 29
Eikä kirvestä
tietenkään ehdi koko aikaa pitää kiinni, periaatteessa siinä
riittää kun vasaralla vääntää niin että soi.
Sitten kun vasaralla ottaa pikkuisen uutta asentoa, jää
kirveenkalson ja vasaran väliin noin millimetrin ilmarako.
Sen enempää minun ei tarvitse kertoakaan tajutaksenne
vastauksen jutun alussa esitettyyn kysymykseen.
Ne siis pitää saada pois seinästä. 2
KESÄ KURIIRI 2013
Lämpöaallosta
liikkeelle
M
eitä pohjoisen asukkaita on
tämän kesän aluksi hellinyt
todellinen lämpöaalto. sitä on jopa hiukan laajennettu viime
kesän numeroon verrattuna.
Lehdessä peilataan erinäisiä Ranuan ja Posion kesään kuuluvia asioita, ja mikäpä ainakaan kesälehden tekemiselle olisi parempi lähtökohta kuin kunnon helleaalto. Kun inspiraatio tulee
jonkun työn tekemiseen, ei sitä voi siirtää sekuntiakaan
eteen päin, esimerkiksi niin kauaksi että hakisi sorkkaraudan. Pohjana kirveen putoamiselle on ensiksikin seinässä kiinni olevat vanhat, ruostuneet ja puolittain hirsipinnasta ulkona olevat naulat. Niinpä vasaralle tarvitaan avuksi
jonkinlainen kappale, jonka avulla vasaran lyömäosa saadaan tuettua riittävän etäälle pinnasta, jossa naula on kiinni.
Oletteko muuten kuulleet, että kesälläkin voi nähdä
tähtiä.
Iloisia kesä(t)öitä kaikille!
PASI HAARAHILTUNEN. Samaisiin kesäpuuhiin kuuluu myös tämä KesäKuriiri . Luonto on kaikin puolin päässyt
vahvaan kasvuvauhtiin ja
ihmiset siinä sivussa päässeet nauttimaan
suorastaan Etelä-Euroopan ilmastosta.
Niinpä talojen ja mökkien asukkaat hyörivät
vilkkaasti kukin omissa kesäpuuhissaan. Rakennusmiehen haalarin renksussa roikkuva vasara
saa pienuudestaan huolimatta kelvata.
Naulat ovat nimittäin aika isoja, ja ne ovat lujasti kiinni,
minkä vuoksi ne parhaiten irtoaisivat isolla sorkkaraudalla. Toivomme
helteiden jatkuvan kunhan luonto muistaisi
meitä välillä myös kastella.
Tällä aukeamalla esiintyvät kunnanjohtajat
ovat molemmat asemassaan uusia; sekä Posiolle että Ranualle valittiin uudet kunnanjohtajat kevättalvella. Ja tässä tapauksessa se on iso halkomakirves noin kahden käden ulottuvilla. Tehän hyvin tiedätte, että vasaralla ei isoa naulaa pysty
A
Riittää kun vasaralla vääntää niin että
soi.
riittävästi vääntämään. Niitä on siellä täällä, mutta
mistä syystä ne siellä ovat, ei enää ole kenenkään muistissa. Kesän töissä voi näköjään sattua ihan mitä
tahansa näennäisesti hyvinkin mieletöntä.
Kun inspiraatio kerran on edelleenkin voimissaan, otetaan avuksi lähin mahdollinen kappale. Heillä olisi paljon enemmänkin sanottavaa, mutta lisuketta ajankohtaisista asioista varmasti löytyy esimerkiksi kuntien
omilta nettisivuilta.
Antoisaa kesää kaikille Kesä-Kuriirin lukijoille!
M
Kuusivuotias Sanni Kanniala hyppää uimaan Multilahdessa Ranuanjärvellä veljiensä Aarnin (10) ja Aatun (13) seuratessa sekä
isä-Akin varmistaessa.
Kesän töitä
iksi kirveenkalso varsineen päivineen putoaa päähän sataviisikymmentävuotiaan hirsirakennuksen
seinältä, varsinkaan kun sitä hirsiseinää ei enää tarvitse rakentaa
eikä veistää?
Tämmöistä kysymystä kannattaa pohtia näin kesäkauden ollessa meneillään, ja siis myös
kesän töiden. Sellaisia nyt ei kukaan lähde
etsimään ja kanniskelemaan muutaman naulan takia.
Hirsiseinätapauksessa asiaan liittyy pari-kolme elementtiä. Se pitää asettaa naulan suoristetun osan viereen niin
että vasaraa pystyy vääntämään sitä vasten.
Tässä tulee kuvaan mukaan jälleen uusi elementti operaation suorittamisessa, ja se on se, että naulat ovat aika
korkealla ja niiden irrottaminen olisi helpompaa rappusilta
tai joltain puutarhapöydältä. Siellä ne vain valuttavat sadekelillä ruosteenruskeaa
vettä hirsille.
Eli kirves seinälle niin ylös kuin vasaralla ulettuu
vääntämään. Kun metalli painautuu metallia vasten, ei siinä ole paljon joustoa eikä liukkauden estoa
Parhaillaan ovat käynnissä
myös yritysvaikutusarvioinnin kehittäminen ja palvelusetelin käyttöönoton selvittäminen. klo 12 alkaen. ja Urheiluseura Ranuan Peura ry:n juhlii 100-vuotista
toimintaansa 6.7. Muikkumarkkinoiden yhteydessä järjestämme kunnanvirastolla perinteisen mökkiläistapaamisen 13.7. Hillamarkkinat pidetään 40. Kunta seuraa tarkasti keskeneräisiä kunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistushankkeita.
Kunnan näkemyksen mukaan lähtökohtana uudistuksissa tulee olla elinvoiman säilyttäminen, lähipalveluiden turvaaminen, paikallisten olosuhteiden
huomioon ottaminen, paikallisen asiantuntemuksen hyödyntäminen, kansalaisten yhdenvertaisuus ja lähidemokratia. Jääkarhunpentu Ranzo
tuonee vielä runsaasti matkailijoita eläinpuistoon.
Kunnassa on myös muita mielenkiintoisia tapahtumia ja tutustumiskohteita,
viihtyisiä majoitusvaihtoehtoja, maittavia ruokailupaikkoja sekä monipuolisia
kauppaliikkeitä ja palveluntarjoajia. Pääosin
omarantaisille tonteille saa rakentaa perinnetyyliin puurakenteisia huopakattoisia omakotitaloja, joissa ikkunat ovat ruudullisia ja leveyttä korkeampia.
A
Joka vuosi rakennetaan
50-70 vapaa-ajan
asuntoa lisää.
Päälämmitystapana käytetään maalämpöä ja taloon on lisäksi tehtävä
leivinuuni tai varaava tulisija. Kaivoksen saaminen paikkakunnalle toisi uusia mahdollisuuksia kunnan kehittämiseen.
Ranualla vietetään tänä kesänä useita merkkipäiviä. Valtuusto teki kuluvan vuoden maaliskuussa kauaskantoisen periaatepäätöksen huippunopeiden laajakaistayhteyksien rakentamisesta koko kunnan alueelle.
Hanke on mittava, sillä alustavan arvion mukaan kokonaiskustannukset tulevat olemaan yli 6 miljoonaa euroa. KESÄ KURIIRI 2013
Tervehdys Kesä-Kuriirin lukijoille!
Nopeiden kuituliittymien
ennakkomyynti alkaa
Kyläkuva taas
vilkastumassa
PAULA PIRTTIJÄRVI
Ranuan kunnanjohtaja Sirpa Hakala.
Kunnan elinvoiman säilyttäminen sekä kuntapalvelujen, yrittäjyyden, asumi-
sen ja kylien kehittäminen edellyttävät ?ajan hermolla. kerran 3.-4.8. Toivomme edellisvuosien tapaan vilkasta keskustelua ja arvokasta palautetta kunnan vapaaajan asukkailta.
Lisäksi Posiolla on kesän aikana tarjolla monia muitakin kiinnostavia tapahtumia sekä tietenkin mahdollisuus osallistua Lapin Taikamaan ainutlaatuiseen luontoon ja kulttuuriympäristöön liittyviin päivittäisiin aktiviteetteihin ja palveluihin.
Toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja iloista kesää! Tervetuloa Posiolle!
Sirpa Hakala
Tomi Timonen
kunnanjohtaja
Posion kunnanjohtaja
3. Ranuan Kuituverkot Oy on vahvistanut
runkoverkon rakentamisen ajan voimassa olevat liittymien tarjoushinnat. Kuituyhteyksien rakentaminen riippuu suurelta osin kuntalaisten, yritysten ja mökkiläisten kiinnostuksesta ja liittymishalukkuudesta.
Uusi valtuusto on käynnistänyt kunta-, elinkeino- ja palvelustrategioiden
valmistelutyön yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Kuituyhteyksien myötä myös yritystoiminnan toimintaedellytykset, opiskelumahdollisuudet, etävalvonta- ja hälytyspalvelut, television
laajempi näkyvyys sekä kuntien välinen yhteistyö ja tätä kautta erilaiset palvelukokonaisuudet paranevat.
Ranuan Kuituverkot Oy jättää Viestintävirastolle tukihakemuksen kesäkuun aikana. Monipuolistuvat sähköiset palvelut ovat yrityksen sijainnista sekä asuin- ja mökkipaikasta riippumatta kaikkien ulottuvilla.
Jatkuvasti kiristyvä kuntatalous on suunnannut myös kuntien mielenkiinnon sähköisten palvelujen kehittämiseen, joten lähitulevaisuudessa kunnan tarjoamiin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin tulee uusia tehokkaampia tuottamismahdollisuuksia. Mökkiläisetkin saapuvat vilkastuttamaan
kesää, joten kesä on toimintaa ja tapahtumia täynnä.
Hyvää kesää kaikille ja tervetuloa Ranualle!
Posion kunnanjohtaja Tomi Timonen
Alkukesä on ollut säiden puolesta mainio. pysymistä. Joka vuosi
rakennetaan 50-70 vapaa-ajan asuntoa lisää.
Mökkitontteja on myynnissä yksityisillä ympäri kuntaa ja kunnalla Kirintövaarassa. Näiden lisäksi isoja tapahtumia ovat Opistoseurat ja Karpalomarkkinat. Moderni tietoliikenne tulee vaatimaan entistä suurempia tiedonsiirtonopeuksia. Viihtyisä, korkeatasoinen ja energiatehokas
asuinalue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden saada asuinpaikka metsäiseen erämaiseen järvimaisemaan, kuitenkin kivenheiton päähän keskustaajaman palveluista.
Tapahtumakesään kuuluvat perinteisesti Sirniön Seppäpäivät, jotka järjestetään jo kuudettatoista kertaa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Liittymien kuukausimaksut tulevat vastaamaan muiden operaattoreiden hinnoittelua. Tukipäätös saataneen vasta alkusyksystä, mutta jo aivan lähiaikoina on tarkoitus käynnistää laaja tiedotus- ja liittymien ennakkomyyntikampanja. Tilaisuudessa käymme läpi ajankohtaiskatsauksen kunnan toimintaan ja kaavoitusasioihin, muun
muassa tuulivoimapuiston ja kaivoshankkeiden osalta. Pääpaikkana
Seppäpäiville on Sirniön perinteikäs kylä, mutta lisäksi tapahtumia on viikon
aikana muun muassa Pentik-mäellä ja Akanlahden tukinsiirtolaitoksella Lohirannan kylässä.
Heinäkuun puolessa välissä on vuorossa Muikkumarkkinat, jonka ohjelmatarjonnasta ovat kuntakeskuksen torille tervetulleita nauttimaan kaiken
ikäiset. Toivotaan, että pääsemme naut-
timaan yhtä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä jatkossakin.
Kyläkuva on kesän edetessä taas vilkastumassa ihmisten suunnatessa vapaa-ajan asunnoilleen. Kuntakeskukseen ja kylille tullaan palkkaamaan myyntihenkilöitä, jotka jakavat kuntalaisille, yrityksille ja vapaa-ajan asukkaille yksityiskohtaista tietoa ja
tekevät liittymissopimuksia.
Käytännössä varsinainen kaapelin kaivutyö ja liittymien rakentaminen voitaneen aloittaa ensi vuoden keväällä. Kuituverkkoa tullaan rakentamaan vain sinne, missä on kysyntää.
Liiketoimintasuunnitelmassa kannattavuusrajana on 700-800 liittymän saaminen. Toki Posion hienoihin ranta- ja luontomaisemiin on mahdollista
tutustua myös käyttämällä hyväksi alueen monipuolista majoitustarjontaa.
Omakotitalotonttien osalta myyntiin on tulossa uusi kiinnostava alue. Posion keskustaajaman eteläpuolelle tulevan Jakkarasaaren omakotitaloalueen
kaava on saanut lainvoiman ja tontit saadaan myyntiin kesän alussa. Eläinpuiston 30-vuotisjuhlat pidetään 15.6. Posiolla on hieman alle 1500 vakituisessa asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta ja vapaa-ajan asuntoja jo yli 2500. Kaupalliset operaattorit eivät ole olleet kiinnostuneita verkkoyhteyksien rakentamisesta.
Laajakaistayhteyttä voidaan pitää nykyisin yhtä tärkeänä perustoimintona
kuin sähköä ja vesijohtoa
469 tkm
6 900
?
BMW 328 M-SPORT
4D SEDAN T4, vm. 224 tkm
7 900 . 98,
aj. 00,
aj. 00, aj. 120 tkm 4 900
Myynti: Jari Mällinen
puh. 528 tkm
1 200 ?
Reilua kauppaa!
MB C 220 DIESEL
FARMARI, vm. kokemuksella
*AUTOJEN HUOLLOT JA
KORJAUKSET
-ajoneuvojen haku/palautus
*MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT
-kaikki merkit
*KATSASTUSHUOLLOT
*HINAUSPALVELU 24h
*RENGASMYYNTI
/ASENNUS
Laaja valikoima renkaita
*LASITYÖT
*Uutuutena
ILMASTOINTIHUOLLOT
ja KORJAUKSET
*DIAGNOSTIIKKATESTERIT
*
AITO BONNEL
RUNKOPATJA+
PETAUSPATJA
+ JALAT 80x200cm
ÖLJYTUOTTEET
*RENKAIDEN
KAUSISÄILYTYS
*PYÖRIENSUUNTAUS
*AUTOJEN PESUT
SISÄLTÄ/ULKOA
KOTILAMMEN
AUTO
Harjutie 2, 97900 POSIO
Puh. 273
tkm
9 900 ?
6 900 ?
MB 200 JUURI KATSASTETTU, vm. 100 h
4 250
Myynti ja Osto: Ville Hanhisuanto
puh. 044-3700739
Palvelemme sinua ammattitaidolla
kaikissa
auton ostoon, vaihtoon,
myymiseen ja rahoitukseen liittyvissä asioissa.
Teemme myös toimeksiantoja asiakkaille,
etsimme mieleisen auton
ja toimitamme sen kotiovellesi!
?
Avoinna: arkisin 9?17
lauantaina 10?14
katso myös muut vaihdokit
www.pohjoisenauto.?
28v. 016-3721571, 040-8273579,
0400-381796. 03,
aj. 263 tkm
3
3 900 ?
500 ?
M-B E 6D
BMW 530
?
VOLVO S40
DA SEDAN
automaatti, vm. 98,
aj. 0400-199079
YAMAHA GP
?
1200
WAVERUNNER, vm. 93, aj. 97,
aj. 86, aj. 96, aj. 4
KESÄ KURIIRI 2013
Pohjoisen Auto oy
NYT RAHOITUSTARJOUS!
0. 3 tkm
14 900 . 98, aj. 370 tkm 7 650
KOMPRESSOR SEDAN
vm. vm. 91, aj. 242 tkm
3 260 ?
LIMOUSINE
LANG 260E, vm. 00,
aj. 188 km
5D STW 1.6, vm. vm. AUTOIHIN.
Keskustie 37, 97700 RANUA
M-B C200 (AC)
BMW 330 XI Farmari neli- BMW 530 4D SEDAN
530DA- M-SPORT HYVÄ,
veto (AC)bensa, vm. 197 tkm
7 900 ?
TOYOTA AVENSIS
SUZUKI VITARA
3D
-E-4X4, vm. 298 tkm
AVO, vm. KÄSIRAHA
KAIKKIIN ALLE 5000. 01, aj. 500 tkm
1 500 ?
ZETOR 7745 SPECIAL SMART FORTWO COUPE
FORTWO COUPE COUPÉ (AD),
-H-4X4 vila kuormaaja, vm.
89, aj
Jos kaivostoiminta
alueella alkaa vuonna 2018 kuten on suunniteltu, loppuu myös
Suhankojärven virkistyskäyttö.
Juhannusviikolla ilmalämpöpumppu
Hitachi Summit 35FH6.
Lämmitys-/jäähdytysteho kW (0.9-5 / 0.9-4).
Asennettuna 1450. (sis ALV24%) + matkakulut
0,50?/km Posion keskustasta.
Kotitalousvähennykseen oikeuttavan
asennuksen osuus hinnasta 600?.
Martti Määttä Osakeyhtiö
puh. Ei
muita tontteja alueella.Tie perille 2
km.
*Nikkilän leirikeskus 2 ha tontilla,
järven rannalla.
*Ranuanjärven rannalla Salmenranta
rantatontti 2 ha.
*Paasonjokivarren palsta (kahden
puolen jokea) 7 ha.
Nikkilän
leirikeskus
Isolehmijärvi
Tiedustelut puh. ALKAEN!
Puh.
0400-692308
Nyt kesän paras jäähdytystarjous!
Ranuan pohjoisosissa Suhankojärven rannalla mökit uinuvat
kesäistä rauhaa ainakin toistaiseksi. 0400-290651
Taisto Illikainen. Tilanne on siellä muuttumassa, sillä kaivossuunnirtelmat alueelle ovat edenneet jo niin
pitkälle, että kiinteistöjen hinta-arviointeja on alettu tehdä kaivosyhtiö Gold Fields Arctic Platinumin lukuun. TEROITUKSET
Suhangossa
vielä rauhallista
metsänhoitoyhdistykset
POSIO ja RANUA
Metsänomistajien oma yhdistys
palveluksessasi kaikissa
metsäasioissa.
Puukaupoista saat parhaat
tulot avullamme.
Hyödynnä vielä tarjolla olevat
valtion avustukset.
POSION neuvojat
*Jukka Höyhtyä 0400 183 231
*Tarmo Tiihonen 040 7363 188
*Puukaupat *Metsäsuunnittelu *Hoitotyöt *Arviot
RANUAN neuvojat
*Arviot ja spv:asiat
Jouko Höyhtyä 0400 188 743
*Pohjoisosa Jorma Pulju 0400 188 745
*Eteläosa Markus Laivamaa
(vanhempain lomalla)
*Ojitus ja korjuu
Kari Keränen 040 5113 373
TULE ja NÄE
RANUAN RAITTI
10.6. Kaivospäätöstä
ei kuitenkaan ole vielä tehty vaan seuraava vaihe on kaivoksen
varsinaisen kannattavuusselvityksen teko. 0400-398 208
* AVAIMET
* LUKKOSARJOITUKSET
* MUUT LUKKOSEPÄN TYÖT
* JÄÄKAIROJEN
YM. 0400-159 888
martti.maatta@gmail.com
Myytävänä!
UUSIA RANTATONTTEJA
RANUALLA!
*Simojärven eteläpäässä 3 ha tontti,
tie ja sähkö lähellä.
*Rytijärven rannalla 0,40 ha tontti, tie
ja sähkö lähellä.
*Isolehmijärven
rannalla 4 tonttia
(Erämaajärvi). KESÄ KURIIRI 2013
5
leikkaa talteen???????
*SORAA, SEPELIÄ ja MURSKEITA!
*JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN MYYNTI ja ASENNUS
*KAIVINKONE- ja PYÖRÄKUORMAAJATYÖT!
*VUOKRATAAN TASOLASEREITA, TÄRYLÄTKIÄ
ym.
ILKKA SÄKKINEN ky
puh. 0400-292181
LUKKOPALVELU
Kari Sarajärvi puh
Hanke olisi sopinut kyllä
vielä laajemmallekin joukolle, Soudunsaari huomauttaa.
. Väki on
vaihtunut muutaman kerran,
mutta hakijoita on kuitenkin
löytynyt parikymmentä jokaiseen avautuneeseen paik-
Mökki kuin makeinen. Pentikäiset ostivat ja
siirsivät sen Vaskojärven rannalle vuonna 1974. Kartan
kanssa hän lähti Kirintövaaralle, etsi tontin, kiipesi sillä
kasvavaan raitaan, totesi näköalat hyviksi ja palasi torille
maksamaan rahat.
Tällä tontilla alkoi kaavaalueella ensimmäisenä mökin rakentamistyö. Se nököttää Posionjärven rannan tuntumassa herttaisen kutsuvana. Matkailuyhdistys tekee
tiivistä yhteistyötä kunnan
kanssa. Rakennus on Anu Pentikin ja hänen perheensä ensimmäinen oma Posion koti,
alkujaan Timisjärvelle rakennettu. Alkuvuosina Muikkumarkkinoilla heinäkuussa pidettiin tonttihuutokauppa,
johon oli asetettu sovittu
määrä tontteja. Edellisen omistajan luvalla tietenkin, kertoo nykyinen omistaja Oiva Soudunsaari.
Rantasauna Soudunsaaren tontilla oli jo valmiina,
mutta nyt sekin on kunnostettu ja sisustettu talon tarinaan sopivaksi.
Tarinointi on Soudunsaarta
lähellä ihan ?viran puolesta?,
sillä hän on Posion Matkailuyhdistyksen puheenjohtaja.
Yhdistyksen vetämässä Taikamaan Tarinat -hankkeessa
on kerätty tarinoita ja kehi-
tetty niiden ympärille uusia
matkailutuotteita parin vuoden ajan. Tärkeää on pitää samalla kiinni laadusta,
Soudunsaari sanoo.
Tänä kesänä Matkailuyhdistys välittää Lapin Taikaloma -pakettia, johon kuuluu
majoitus ja ohjelmapalveluja.
Yksi lähiajan haaste on kerätä varaustoiminta ja muu
palvelutarjonta yhteiseen
Anulan tuvassa riittää valoa. Mutta itse mökillä
on oma roolinsa maailman
pohjoisimman keramiikkatehtaan tarinassa.
. Pöydällä on 1960- ja 1970-lukujen kirjallisuutta.
verkkokauppaan. Meklareina
kymmenelle tontille olivat
kansanedustaja Hannu Takkula ja kunnan nuoriso-kult-
tuurisihteeri Tuomo Niemilehto. Seuraava askel on muuttaa tarinat tuotteiksi ja elämyksiksi. Jokunen vuosi sitten
perhe päätti purkaa talon,
mutta hirret haluttiin säilyttää jotakin uutta käyttöä varten. Isot ikkunat katselevat
nuorta havumetsää ja pienen
jänkäpainanteen takana näkyvää rantasaunaa. Tarinoita Posiolla riittää
ja uusia syntyy. Mukana on parikymmentä matkailun ja palvelujen parissa toimivaa yritystä.
. Iso tupa
henkii 1970-luvun tunnelmaa.
Se, että Anulan sisustuksessa ja myös astiakaapeissa
on paljon Pentikin tuotteita
ei Posiolla ole mitenkään harvinaista. Hankkeen aikana olemme saaneet myös
koulutusta niiden kertomiseen. Kunta
lähti vauhdittamaan mökkien rakentamista alueelle
myymällä tontteja edullisesti. Ensimmäisen tontin
hinta nousi 3000 markkaan
ja toisen tontin 2000 markkaan.
Posiolainen Oiva Soudunsaari seurasi kaupantekoa ja
tarjosi kolmannesta tontista
pohjahinnan 1000 markkaa.
Torille sattui juuri kova sadekuuro, jonka takia meklari löi
kaupan nopeasti lukkoon siihen hintaan.
Soudunsaarella ei ollut tietoa, missä tontti tarkalleen sijaitsi. Hän meni nostamaan
pankkiautomaatilta 1000
markkaa käteistä. Nykyisin mökissä työskentelee korealainen keramiikkataiteilija Min Kyoung Kim.
Tarina on kirjattu Taikamaan
tarinat -portaaliin, josta voi
käydä lukemassa lisää Posioon liittyviä mielenkiintoisia
juttuja.. Lopulta asia kypsyi siihen vaiheeseen, että me ostimme hirret, pystytimme talon uudelleen Posionjärven
rantaan ja ristimme sen Anulaksi. Mukavia sivujuonteita
ovat vaikkapa lentävä kissa ja
Posi-Jou -räppi. Saman
huutokaupan loppupuolella
tontista maksettiin enimmillään 28 000 markkaa.
Tontilta avautuva näkymä Kitkajärvelle ratkaisi, kun Oiva Soudunsaari osti ensimmäisen tonttinsa Kirintövaarasta. Talo oli
kylmä eikä mukavuuksia ollut. Olemme lähteneet
siitä, että yhdistys tarvitsee
ammattitaitoiset työntekijät.
Sivutoimena brändiä ei rakenneta. Pitäjä on kuulu vesistöistään ja luontokohteistaan, kesäasukkaita on kohta
enemmän kuin kantaväestöä
ja talvellakin löytyy tekemistä.
. Ei ole sama, millaisella osastolla tai markkinointiviestillä lähdemme esimerkiksi messutapahtumiin.
Olemme onnistuneet myös
hanketoiminnassa ja saaneet
niistä hyvää palautetta ja
myös rahoitusta. 6
KESÄ KURIIRI 2013
Yötä Anulassa
Tarinoista syntyy elämyksiä
Mökki on pieni ja harmaa ja
nimeltään Anula. Myöhemmin perhe hankki isomman talon ja rakennus
jäi samaan pihapiiriin ilman
käyttöä, vaikka se oli nykyaikaistettu ja varustettu sähkölämmityksellä.
. Ne tontit, jotka kiintiöstä jäivät markkinoilla myymättä, kunnanhallitus myi huutokaupassa saadulla tonttien keskihinnalla.
Ensimmäinen tonttihuutokauppa oli markkinoilla 19.
heinäkuuta 1997. Anula nököttää Posionjärven rannalla nuoren havumetsän ympäröimänä.
Ensimmäinen Kirintövaaran tonttikauppa
PAULA PIRTTIJÄRVI
Posion kunnan omistamalle
Kirintövaaran vaara-alueelle
valmistui ranta-asemakaava
1990-luvun lopussa. Kasvattaa lihaksia Taikamaa-rungon ympärille. Hankemaailma vaatii oman ammattitaitonsa, jossa kunnan kehitys-
Oiva Soudunsaari uskoo tarinoiden taikaan.
yhtiö ja sen yhteydet rahoittajiin ovat hyvänä tukena,
puheenjohtaja summaa.
Yhdistyksellä on jo muutaman vuoden ollut kaksi pää-
toimista työntekijää. Varaamon
perustamista varten on haettu hankerahoitusta.
Peruselementit matkailun
kehittymiseen ovat Soudunsaaren mielestä Posiolla kunnossa
Yhte
TEENSÄ
VUODESSA YH
hmän
Lähde: S-ryistaja- ja
asiakasom steri sekä
asiakasreki pa Arinan
Osuuskaup12
tilastot 20
= 431?
Omistajalle
parhaat hyödyt
Ranua Keskustie 1
Puh. elme Tapio io
r
H 00 uok n Ka
i
e
.
t
n
*12 iihde Vuod en ri Jim
v 00 min ikka
laja
h
i
.
a
P
n
*13 lkist Biisi
mä
h
ju 00
y
3
n
ir
1
ste
0
14. P
0
t
o
.
in
N
0
E
o
.
*17 arkk Tapi halla s
RA ksi t AJAISkortti klo 16itaan lta
*M opaa i van irppi
ä ARP ahja ori a la elta
s
i
hu isäks nttik
L UR- :n l iltat ast n t set
*L räko
i
id
te
?
U
*S 00 aina Ä la nais ako .
pe
m
t
JI
nt
jä
ra
10
a
Y
la
a
ä
a
au IMY yritt ker lapa aha
L
*
l
n
R
o
i
e
n
v
u
O
*T nua kah ja s ari K
a
t
t
*R ydä ivä UT J
t.?
lö vile TEL 117
ina
73
ah US
Vuokrattavana Ranualla
Rametal ky:n halli 1. Olen itse luot-
tanut nuoriin ja heidän osaamiseensa. ovila anss
i
*
a
2
j
a
Tu 00 T
.6.
. Pitkillä
aukioloajoilla haluamme tarjota
paikkakuntasi parasta palvelua!
ish
(mm. KESÄ KURIIRI 2013
PAULA PIRTTIJÄRVI
7
j
alo a 16.6 alom
hla
p
i
r
p
P
ä
Ka jelm Kar
yhm
oh .00
r
i
n
*10 vaus Tanss
ela
k
a 0
o
J
lon
0
t
a
p
*11. 044 788 5644
044 788 5658
S-market palvelee ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. Henkilöstön vaihtuminen on sekä uhka että mahdollisuus, jokaisella on omat
vahvuutensa. (pp)
Lisätiedot: Pekka Kaarlejärvi
puh. 0400-907817
*rakennusala 560m2
*hallin sisäkorkeus 5,4m
*toimisto+sos.tilat
hyvät
*isot ovet
*hyvä sähköistys ja
valaistus
*paineilmaverkosto+
kompressori
Osuuskaupassa omistetaan ja jaetaan hyödyt yhdessä.
Edullisesti
omasta
kaupasta
ödyt
y
h
t
a
a
h
r
Pa
alle:
j
a
t
s
i
m
o
Arinan
otitalous)
ärin/k
(keskimä
-- 125 ?
a
k
ruo
Edullinen
?
----- 39
Ostoedut illa -----S-Etukort
Etsitkö helppoa ja nopeaa ostos--- 190 ?
onus ja etu ----B
a
paikkaa, jossa on aina edulliset
maksutap
64 ?
hinnat ja juuri sinulle sopivimmat
uttomat -------s
k
a
M
valikoimat?
lvelut
pankkipa
?
------ 13
S-marketista löydät helposti etsimäsi
t
y
d
ö
y
h
Muut
yvä-lehti)
tuotteet niin arkeen kuin juhlaan.
Laajat tuoretuotevalikoimat palvelevat
joka päivä houkutellen monipuoliseen
ja herkulliseen ruuanlaittoon. Tiedän, että tehtävä on erittäin haastava, mutta tekijöillä on myös mahdollisuus toteuttaa omia näke-
myksiään yhdistyksen viitoittamissa puitteissa, Soudunsaari sanoo. .201 alkaen
kaan.
. et urarp an n
6
5
1
* elm Su ta taa ja
1
H .30 arvo ulje aa
A
o
t
.
t
L
i
n
o
L
e
v
*16 oitot Tori s juont kela lla
: ää
a
A
k
a
l
l
v 00 at Jo ori
a
U ril T
21 000 . Eläkeliiton Lapin Piirin kesäjuhla,
Ranuan kr.kansanopisto
5.6. klo 8 . Heinisuon syyshölkkä
ä
4.9. Juhlatanssit Laplanders Peura klo 21
11.7. Tervetuloa . Lomatonteilla
venevalkamaoikeus kiinteistörekisterissä osoitettuihin
soitettuihin paikkoihin.
paikkoih
o in.
Alueella sijaitsee Ranua - Posio moottorikelkkareitti,
elkkareitti, sekä läheisellä
Impiön kylällä hiihtolatu.
LISÄTIETOA: Veli Saarijärvi, puh. Sisukävelyt/ottelu RaPe
14.7. Eläkeliiton Ranuan yhdistys Ry
Matti Pauna
040 717 1982
16.8. Ranuan 4H-yhdistys
Viola Tarujärvi
0400 176 323
12.7. Ohjelmaa tapauskohtaisesti haitarin soitosta yhteislauluun.
KESÄTORIPÄIVÄT
Järjestäjä ja yhteyshenkilö+puh.nro
20.6. Reijo Sääskilahti
0400 582 697
26.7. 12
- Jonne Jääkarhun synttärikutsut klo 12 . Kotikisat RanRaKa
28.6. järjestetään iltatori klo 16-19.
O Torilla on myytävänä ajankohdasta ja järjestäjästä
riippuen mm. Kuhan hauenuistelu ?kilpailu, Kuha
8.6. Seurakisat urheilukenttä klo 17
11.7. . Kajakkeja vuokrattavana.
Tervetuloa!
PAPPILA- ja PITÄJÄMUSEO
Avoinna 25.6.?1.8. Ilman omaa rantaa olevilla veneenpitomahdollisuus
dollisuus yhteisessä venevalkamassa. Hillakuume ?seminaari, Ranuan Kr.
r. ja 7.8. Kansalliset 125 tikkaa Peura klo 16
26. 12.8. 28.7. Yleisurheilun aluekisat, avoimet RaPe klo 18
5.7. . to klo 8 . Ranuan kunta, Elinkeinotoimi
A-M Karjalainen
040 735 5029
5.7. . Karhun Keväthölkkä
12.6. 20
ke, to, la klo 10 . Ranua ZOO 30 ?vuotta
- Koirien match show ja lelukoiranäyttely klo 9 . 22. ti?pe ja
31.7.?4.8. 16
puh 040 094 9319, Kirkkotie 7. Simojärven eteläkärjessä sijaitsee myös
pienvenesatama. Ranuan Peuran 100 ?vuotisjuhla klo 14
6.7. Aikataulut
internetissä.
NÄYTTELYT KIRJASTOSSA:
Kesäkuussa: Kevyesti virran vietävänä
. 17, muulloin
sopimuksen mukaan. - 6 500 ?
välillä. Avoinna:
11.6. Seurakisat uheilukenttä klo 18
14.9. Sisuhuipentuma RaPe klo 11
1
14.8. Puh 040 543 6011, www.ranua.fi.
Avoinna 1.6. 19/ti, ke, pe klo 12 . 31.7.
välisenä aikana ma . Tervetuloa kirjastoon!
___ ZIV]I Å ___ ZIV]IbWW KWU
MALLA VARTIAINEN
TAPAHTUMIA RANUALLA:. 040 672
72 2303 tai Marja-Liisa
i.sukunimi@ranua.fi,
Nurmela, puh. Taiteiden Yö
Ot a t
MYYNNISSÄ LOMATONTTEJA
SIMOJÄRVEN LÄHEISYYDESSÄ
Simojärven eteläosassa, Simontaipaleen rantaosayleiskaava-alueella
va-aluee
ue lla
erä- ja kalastus henkiselle paljon toimintamahdollisuuksia
a
tarjoava lomatonttialue.
Omiksi tiloiksi lohkotut tontit ovat kooltaan 4 140- 9620
20 m2.
Isot omarantaiset tontit Hietajärven ja Koirajärven rannalta
nnalta ovat
att
alueen arvokkaimpia, 19 500 . Karpalomarkkinat Hillatori
21. kansanopisto
2.8. klo 13?17.30.
KIRJASTO AVOINNA KESÄLLÄ
ma, to klo 12 . 040 727 5671, etunimi.sukunimi@ranua.fi,
Ranuan kunta, Aapiskuja 6B, 97700 RANUA, www.ranua.fi /
Asuminen ja rakentaminen / Myytävät lomatontit
atontit
PALVELUT:
HILLATORIN KESÄTORITOIMINTA
KUNNANVIRASTO
Avoinna ma . kahvia, muurinpohjalättyjä, vohveleita,
käsitöitä, leivonnaisia, vihanneksia, puutarhatuotteita
ja marjoja. Mökkimajoitusta/2 saunaa/peruskorjatut uudet WC
?suihkurakennukset/B-oikeudet/Minigolf/
Trampoliini ym. 17
- Ranualaisten luokkakokous klo 17.30
- Eläinpuiston iltavillit ?konsertti klo 19 - 24
16.6. Hillatorin kioski
Ranuanjärven leirintäalue 040 543 6011
9.8. Kunnanmestaruus SISULISÄ/YU
LISÄ/YU
18.8. klo 10 . 9
KESÄ KURIIRI 2013
ä
s
e
K 2013
RANUAN
5.6. II Peura ?hölkkä klo 12
!
a l te e n
21.9. Seurakisat uheilukenttä klo
o 18
17.8. Simojärven juhannus, Kantoniemen tuvat
24.6. 040 557 0008, 040 570 9829. 31.8. Seurakisat urheilukenttä klo 18
8.6. . 16,
puh 040 867 0201.
Päivystysvastaanotto iltaisin ja viikonloppuisin, puh 040 867 0268
HILLATORIN KIOSKI
avoinna 10.6. Peuran teltta, musiikkia
3. 28.7.,
aikana näytöksiä päivittäin.
RANUANJÄRVEN LEIRINTÄALUE
Ranuanjärven rannalla, rauhallinen Camping. pe klo 9 -15
kesälomien keskittämisen vuoksi.
Puh 040 867 0200/kunnanviraston
vaihde
O Kesätoritoiminta käynnistyy Hillatorilla juhannusviikolla. . Sarjajuoksut Ruonanpirtti
6.6. Päivitetty ja täydennetty näyttely noin 3 km polulla.
KIRKKO Avoinna 24.6.?30.7. suut makiaksi!
URHEILUKENTTÄ
Ohjaaja urheilukentällä 3.6. Lisätietoja:
www.ranua.fi/Hillatori
YLIMAAN TAISTELUJEN POLKU/MUISTOMERKKI n. Ranuan Martat Ry
Taina Sarajärvi
040 538 6145
28.6. Eläkeliiton Ranuan yhdistys Ry
Matti Pauna
040 717 1982
19.7. 31.8.2013 klo 11 . 32 km Rovaniemelle, Palovaaran
tienhaarassa. . Reijo Sääskilahti
0400 582 697
31.7. Sarjajuoksut Ruonanpirtti
15.6. 16. Ranuan 4H-yhdistys
Viola Tarujärvi
0400 176 323
24.7. Ma suljettu, pääsymaksu 6 ?. . . Sarjajuoksut Ruonanpirtti
15.8. 11.8. Kotikisat RanRaKa
28.8. Saukkojärven hautausmaajuhla klo 13
25.7. 15.30,
pe klo 8 ?15, paitsi 1.6. Hillarieha Teuvo Oinas yhtyeineen
een Peura klo 21
4.8. Kunnanmestaruus MAASTOT
AASTOT
1.9. 22.6. Opistoseurat, Ranuan Kr.kansanopisto
sto
2.8. Karhuhölkkä klo 12
3.8. PSM tikkajuoksut Urheilukenttä klo 18
13.7. 17
su - ma sivuportti avoinna
KÄYNTIKOHTEITA
JAPANITALO Olangontie 20, Simojärvi.
Puh. moniaistinen taidenäyttely.
Heinäkuussa: Gunvor Kuhan (Tukholma)
taidenäyttely.
Elokuussa: Logoart . . Kesä/iltatoripäivänä
myyntipaikka on maksuton. (torstai).
TERVEYSKESKUS
Ajanvaraus ma-pe klo 8 . Likkojen lenkki/Miesten vartti, RaPe klo 12
26.8. Simojärven hautausmaajuhla klo 12
21.7. kehitysvammaisten
taidetta. japanitalo@ranua.fi, www.japanitalo.fi. ti?to klo 13?18 ja
2.?4.8. Saaren soittajat Muistojen bulevardi,
Hillatori klo 12
6.7. Eläkeliiton Ranuan yhdistys Ry
Matti Pauna
040 717 1982
O Mikäli haluat myydä tuotteitasi kesä/
iltatoripäivänä, ota yhteyttä yllä mainittuihin henkilöihin. Toripäivä on perjantai klo 10 . Kunta on rakentanut alueelle tiet
et ja vesijohdot.
Tonteille saa sähköliittymän normaalilla liittymähinnalla.
ähinnalla.
ärven jakokunnan
Tonteilla on pinta-alan mukainen osuus Saarijärven
vesiin, joita on Simojärven eteläosan lisäksi Koirajärvi, Hietajärvi,
eilla on uimaranta ja
Saunajärvi, Saarijärvi ja Ojajärvi. 4.8. Hilla Disco Peura klo 20
2. 17.
Makeat jäätelöannokset ja kahvia päivittäin. klo 11?15.
SAUKKOJÄRVEN KOULU- JA KOTISEUTUMUSEO Avoinna heinäkuussa ja tilauksesta
puh 040 732 4341.
O Keskiviikkoiltaisin 17., 24., 31.7. Hillamarkkinat
3.8. 31.8.
ti ja pe klo 13 . Sarjajuoksut Ruonanpirtti
12.9. Ranuan Tapahtumapalvelut Oy
Sauli Saarijärvi
040 529 5972
ILTATORIPÄIVÄT
17.7. . Poikkeuksena 20.6. Kirjastossa
on asiakkaiden käytössä langaton WLAN.
Kirjastoauto palvelee kesälläkin. Kansalliset Hillamaastot Oravi
vi klo 12
10. ja vastaavasti
sti ilman
omaa rantaa olevien tonttien hinnat vaihtelevat 2 000
00 . Eläkeliiton Ranuan yhdistys Ry
Matti Pauna
040 717 1982
7.8. Yleisurheilun aluekisat, avoimet RaPe klo 18
26.7. Ranuan Tapahtumapalvelut Oy
Sauli Saarijärvi
040 529 5972
2.8. 4.8. Teeviikon aikana 23.
Kaupankäynti rattaiden
päältä ehti kuitenkin avata
hänelle näkymää muualle
maahan ja toisella tavalla toimiviin yrittäjiin. ja olivat silloisessa
tilanteessa melkeinpä uusinta uutta kauppatoimintaa koko valtakunnassa.
. Ja rahan määräysvaltaan joutumista hän varoo ainakin päätellen toimiston seinälle teipatuista kiinalaisviisauksista, joissa rahan mahdollisuudet asetetaan oikeisiin mittasuhteisiin tyyliin ?rahalla voit
ostaa talon muttet kotia?.
Minkäänlaista koulutusta
kauppa-alalle ei Ranualla ole,
mutta käytännön koulu onkin ollut sitä kovempi. Lapsia on neljätoista.
Jos on Juha saanut liiketoiminnassaan pahimmat
kiireet asettumaan, pukkaa
kiirettä varsinkin alkukesästä
juuri yrityksen perinteisessä
kukkamyynnissä . Pitivät minua aivan pöljänä kun en lähtenyt, Juha
nauraa remahtaa.
Houkutteluaikoihin runsaat kymmenen vuotta sitten
mies oli ehtinyt jo oppirahansa maksaa yrittämisestä ja
kauppiastoiminnasta. Siitä opin, että
mihinkään sellaiseen ei pidä
lähteä, mitä ei itse ymmärrä.
Perhe kasvoi, yritys kasvoi
ja velka kasvoi. Mutta silloin oli mainoksella voimaa! Se oli kuin käärmeen häntä kun ihmiset jonossa odottivat että linja-auto kaartaa torille.
Alkuun Ranua ajoi autoa
itsekin, mutta jätti pian kierrokset kuljettajien vastuulle
ja jättäytyi pelkästään tukkuriksi. Kaikki
lähti alkuun maatalousoppilaitoksen jälkeen kourumyyjän työstä, puutarhakukkien
kasvatuksesta ja vanhan leipomorakennuksen ostamisesta myyntitilaksi.
Uran alkuvaiheessa 80-luvun puolivälin jälkeen Ranua
nosti kauppatoiminnan
vauhtiin linja-automyymälöillä. Siitä oppi, että liikevaihdon määrällä ei ole mitään
merkitystä jos kulurakenne ei
ole hallinnassa. Hommaa oli hirviästi.
Usko yrittämiseen oli niin
vahva, ettei osannut tunnistaa uhkia mitä oli jo näkyvissä. Ei jäänyt jäljelle kuin puutarha ja
myymälä ja puutuotantohomma.
Kun yritys alkoi keskittyä
olennaiseen, alkoivat myös
siivet kantaa kuten Ranua
asian ilmaisee.
. Ja niitä on
monta, ne muodostavat puoliympyrän toimistotuolin ääreen.
Toimistotuolissa istuu
mies, joka oli yrittäjä jo 80-luvulla, ja on edelleen. Hän on keskeisesti mukana Pudasjärven
Suviseurojen järjestelyissä
vastaamassa myymälätoiminnasta, ja niinpä ei joutoaikaa ole kohdalle nytkään
liiemmin sattunut. Viisitoista vuotta sitten
ostettiin tämä nykyinen liikerakennus. Kuusi autoa oli pahimmillaan. Pankinjohtaja sitä oli
suositellut. Liian nopeasti laajentuneessa yrityksessä
hommat olivat levällään, ja
ojennukseenhan ne oli saatava.
. 10
KESÄ KURIIRI 2013
PASI HAARAHILTUNEN
Ei mikään
Hullu-Jussi
Juha Ranua
ei lähtenyt
pyramidipeliin
Tietokoneen näytöt kiertävät Juha Ranuan toimistopöytiä.
Toimisto on muuttanut ulkonäköään sitten 1990-luvun, ja
varsinkin 80-luvun. Valuuttalainaa oli meilläkin. Minä en ole koskaan lähtenyt pyramidijuttuihin,
vaikka kovasti minua houkuteltiin, hän toimittajan kysymykseen selventää sijoitustoimintaansa.
. Ne kiersivät parhaimmillaan jo melkein ympäri
Suomen . (pph). Se tunne oli kuin vene
olisi päässyt karikosta irti aavalle merelle.
Pohjana periksiantamattomalle vääntämiselle Ranua
sanoo olevan myös vanhoillislestadiolaisen uskon ja kotoa saadut opit . Ostin ne kaikki postiautovarikolta Rovaniemeltä, yhdessä ei ollut moottoriakaan kun rupesin sitä ostamisen jälkeen käynnistämään, juuri viisikymmentä
täyttänyt kauppias kertaa.
. Sitä vain luotti, että siitä
se nousee vaikka jauhatti
Asiat seinällä.
vain syvemmälle niin kuin
rattori joka on kiinni.
Sitten kun 90-luvun alun
lama paukahti päälle, veti se
kommandiittiyhtiössä ilmeet
todella vakaviksi.
. Eikait tämä sitä pyramidihommaa...?
. vaikka jälkimmäisiä ei niin suoraan
olisi sanottukaan vaan että
ne ovat vain ilmenneet van-
hempien toiminnassa.
. Myin autot ja
kouruhomman pois. Samalla
muotoutui kuin itsekseen
alan toimijoiden keskeinen
verkosto.
Näistä kaikki lähti, kukkien kasvatuksesta ja
myynnistä.
Samanaikaisesti myyntitoiminnan levitessä valmistettiin Ranuan Puutarha
ky:ssä myös saumatonta kourua ja puisia pihalaattoja.
. Hän niitä näyttöruutuja tarkkana tiiraa; osakkeiden kurssikehitystä sieltä ainakin näkyy, samoin raaka-aineiden hintoja
ja valuuttakurssimuutoksia.
Juha Ranualla eli tuttavallisemmin kutsuttuna HalapaJussilla on kiinnitettynä erinäisiin virtuaalisalkkuihin
pikkusumma rahaa, minkä
vuoksi hän kurssien kehitystä seuraa säännöllisesti . Papereita siellä on kuten ennenkin
mutta tietokoneen näytöt
siellä ovat uutta. ja myös
ulkoa päin. ja
monelta näytöltä kerralla.
. Posiolla pidettiin
joulumyymälää aluksi kahtena talvena minkä jälkeen sinne perustettiin pysyvä liike.
Ranuan Puutarha Ky on
varsinainen perheyritys, sillä
Juhan vaimo Pirkko on siinä
alusta lähtien ollut mukana,
ja lapset yksi toisensa jälkeen
ovat kaikki siinä opetelleet
työntekoon
KESÄ KURIIRI 2013
KEULA KOHTI
KESÄKAUPPAA!
K -MARKET MUIKKU
POSIO
TERVETULOA POSIOLLE
JA PALVELEVAAN
K-MARKET MUIKKUUN!
Paistopisteestämme päivittäin uunituoretta,
kiviarinauunissa paistettua ohrarieskaa
sekä maistuvat karjalanpiirakat ja munkit.
TERVETULOA OSTOKSILLE!
K-MARKET-KAUPPIAASI SUOSITTELEE KESÄPÖYTÄÄN
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
MARINOITU
KASLERIPIHVI
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
SILLIT
550-560/250g (9,96/kg)
700g/4 kpl (6,93/kg)
85
4
rs
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
SALAATTIJUUSTO
KUUTIOINA SUOLAVEDESSÄ
366/200g myös kevyet
95
1
prk
A-LUOKAN GRILLIMAKKARA
TAI JUUSTOGRILLIMAKKARA
400g (4,98/kg)
49
2
pkt
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
VICHY JA
KIVENNÄISVESI
1,5l (0,53/l)
19
1
pl
(sis.pantti 0,40)
99
1
pkt
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
JÄÄTELÖTUUTIT
6x62-70g
(5,45-6,09/kg)
29
2
pkt
Palvelemme kesä-syyskuu:
MUIKKU
Posiontie 26, 97900 Posio
Puh. +358 (0) 16 333 4300
tero.micklin@k-market.com
Hinta voimassa 3.6.?31.7.2013
www.k-market.fi
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
ma-pe 7?21, la 7?18
su 12?21
11
0400-394 124
Veikkauspelit
meiltä!
AKIN
HUOLTOPALVELU
puh. 016-3551551
Avoinna: ma-pe klo 6-21
la 7-21, su 8-20
(1+6 henkilöä)
HIRSI SAUKOT ky
Aimo Saukko 016-354726, 0400-180061
Juha Saukko 016-354818, 0400-298689
MEILTÄ NIITÄ SAA......
Kahvila ja grillituotteet
B-anniskeluoikeudet!
Elintarvikemyynti
Tuomo Kaukua
puh. 12
KESÄ KURIIRI 2013
Posion
Koru ja Kuva
Posiontie 47, 97900 POSIO,
puh. 040-3580860
Öljyn vaihdot
aikaa varaamatta
PUDASJÄRVEN LVIja RAUTATARVIKE OY
Kauttamme LVI-, PELTI-,
SÄHKÖ- ja KYLMÄTYÖT sekä
TARVIKKEET ammattitaidolla!
KAUTTAMME MUUN MUASSA
KÄYTTÖVESI- JA
PATTERIVERKOSTOJEN
SANEERAUKSET
KOMPOSIITTIJÄRJESTELMÄLLÄ
huoltaa autoja ja ihmisiä
KORKEALAATUISET SUOMALAISIIN OLOSUHTEISIIN SUUNNITELLUT
PUUKATTILAT JA
VARAAJAT
Varastotie 2, 93100 Pudasjärvi,
08-823510, myynti@lvijarauta.?
LUOTETTAVAT
JA HILJAISET
MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄT
Tule/soita ja pyydä tarjous,
sovitaan tarvittaessa
ilmainen arviokäynti. 040-1839907.
www.posionkorujakuva.?
Avoinna ma?pe 9.30?17.00
1.5.-31.8. lauantaisin klo 10-13
Tervetuloa!
AURINKOPANEELIJÄRJESTELMÄT ja
TARVIKKEET
SEULOTTUA
RUOKAMULTAA
3
toimitettuna 20m erissä!
Käy kukkaruukusta nurmikkoon.
MYYTÄVÄNÄ AUTOJA!
TIETYSTI MYÖS
SISÄASENNUKSET
KIINTEISTÖIHIN
*ANTENNIASENNUKSET
Puh.0400-926405
Vuokrattavana Posiolta
LEGUAN 125
tela-alustainen
HENKILÖNOSTIN
Tekniset tiedot:
www.pyhtaanpuutuote.?
Tiedustelut ja tilaukset
puh. REMONTTITYÖT
0440 352602.
Kesärenkaat
Autotarvikemyynti
Nestekaasut
Huoltamo Mustonen
Kiertotie 13 Ranua.
Puh. 0500-304 124 tai
pyhtaanpuutuote@sulo.?
HIRSIRAKENTAMINEN
ANETJÄRVEN
TAKSI
-TALOT
-KESÄMÖKIT
-SAUNAT
-AITAT
-ym
Traktori käänsi
ja karhi paksumultaisen kesantopellon toukokuun lopulla.
jotta varoaika varmasti riittää, Poropudas lupaa.
Omistaja haluaa viljelijöiltä myös ideoita palstan kehittämiseen. Matkapuhelinten yleistymisen myötä tapahtuu yhä useammin niin,
että hätäpuhelun soittaja ei osaa kertoa tarkasti missä on.
Hätäpuhelua ei enää soiteta lähimmästä talosta, vaan tien
päältä, metsän keskeltä tai lomamökiltä. Kasteluvettä on
kannettava järvestä, Suonnansalo naurahtaa.
4H-yhdistys voi järjestää
kasteluapua ja muutakin tukea, joten myös ikääntyneet
viljelijät voivat huoleti hommata oman palstan.
Avoinna 11.6.-31.8.2013
(ti-su) klo 11.00-17.00
. sivulta mökin ja
laatia hälytysohjeet, jolloin
myös mahdolliset vieraat
osaavat tarvittaessa tehdä
hätäilmoituksen ja näin varmistaa avun perille tulon.
Metsäpalovaroituksen aikana on avotulen teko kielletty.
Metsäpalovaroituksen aikana on myös juhannuskokkojen polttaminen kielletty.
TURVALLISTA KESÄÄ!
HÄTÄNUMERO
112
Alla yksiköiden puhelinnumerot, voitte ottaa tarvittaessa yhteyttä paloehkäisy yms asioissa.
POSIO-RANUA PÄÄLLYSTÖPÄIVYSTÄJÄ 0201 311 307 (040 755 6459)
POSION TOIMIPISTE:
Harjutie 2, 97900 POSIO
RANUAN TOIMIPISTE:
Aapiskuja 6 A, 97700 RANUA
YKSIKÖNJOHTAJAPÄIVYSTÄJÄ
0201 311 337, (040 704 0918)
*Määttä Veli, palopäällikkö
0201 311 336, 0400 254 112
*Mattila Ali, palomies
0201 311 338, 0400 227 476
*Telefax
0201 311 339
*Jari Laine nuohooja
0400-213910
YKSIKÖNJOHTAJA PÄIVYSTÄJÄ
040-5379113
*Erkkilä Jouko, palopäällikkö
0201 311 305. Koska kauppa
tehtiin talvella, maata ei voitu
muokata eikä myrkyttää rikkakasvien torjumiseksi. Alue on vasta kunnostettu ja kesä vähän yllätti ensikertalaiset, mutta vielä ehtii, toiminnanjohtaja Tuija
Suonnansalo vakuuttaa.
Viljelypalstoiksi muuntuneen vajaan noin 40 aarin kokoisen pellon omistaa Marko
Poropudas, joka hankki alueen omistukseensa viime talvena.
. 040 561 9867
*Pulju Olavi, palomies
0201 311 306, 040 741 5305
*Telefax
0201 311 309
*Markku Saukko, nuohooja
040 719 2753
Kohti parempaa vapaa-ajan turvallisuutta
LOMAPAIKAN SIJAINTITIEDOT NÄKYVÄLLE
PAIKALLE
Hätäkeskuslaitos on kehittänyt vapaa-ajan kohteita varten
lomakkeen hätänumeroon 112 soittamisen avuksi. Viljely Kotitiellä on myös
kuntoilua, jos kesä näin kuivana jatkuu. Kasteluasia täytyy jatkoa
ajatellen jotenkin ratkaista.
Samoin työkalujen säilytys.
Tänä kesänä tärkeintä on
saada siemenet maahan ja
sato kasvamaan, Poropudas
sanoo. Epätietoisuus tarkasta sijainnista saattaa pahimmassa tapauksessa hidastaa
avun saamista paikalle.
Linkistä www.112.?, saat tulostettavissa olevan koordinaattilomakkeen, jossa neuvotaan hätäpuhelun soittamisessa.
Lomakkeesta löytyy myös tila kyseisen paikan tarkalle osoitteelle tai karttakoordinaateille.
Jos sinulla ei ole tiedossasi vapaa-ajan asuntoon tarkkaa
osoitetta ja haluat tietää paikkaan koordinaatit, hyödynnä
hätäkeskuslaitoksen karttakoordinaattipalvelua.
Täytä ja tulosta ohje!. 040-5570008.
TEEVIIKKO:
23.7-28.7.2013
Teeopettaja Markku Peltola
johdattaa vierailijat japanilaisen
teetaiteen pariin.
Lisätietoja www.japanitalo.?
Posion viherpeukalot voivat pistää siementä maahan, vaikka omaa kasvimaata ei sattuisi olemaankaan. Pelto on ollut pitkään viljelemättä ja se oli vaarassa
pusikoitua. pelastuslaitoksen päivystäjälle. Puolen aarin palstalle mahtuu vaikkapa juurespenkki, pottuja, yrttimaa tai
kesäkukkia.
Varaukset hoitaa Posion
4H-yhdistys. (Haja-asutusalue.)
Taajamassa avotulenteko
on kielletty (jätehuoltomääräys Posio-Ranua).
Jos kesämökiltäsi puuttuu
lähiosoite, voit paikantaa
www.112.. Olisi hauskaa, jos
jo tänä syksynä voisimme
viettää jonkinlaista sadonkorjuutapahtumaa, hän haaveilee.
Palstaviljelystä voi saada
sekä huvia että hyötyä. Tämän kesän viljelijöiden pitää
nyt yrittää tulla niiden kanssa
toimeen. Viljelypalstat sijaitsevat aivan keskustaajaman tuntumassa Kotitiellä. (pp)
LAPIN PELASTUSLAITOS
EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND
Lapin Pelastuslaitoksen Posion ja Ranuan yksiköt
ovat turvallisuutesi takeena, myös kesällä!
Jätteiden poltto on kielletty pelastuslaitoksen toimialueella.
Risujen ja oksien poltosta
on hyvä ilmoittaa etukäteen
ko. KESÄ KURIIRI 2013
Viherpeukuille puuhamaa
PAULA PIRTTIJÄRVI
Posio
Multasormet pääsevät tänä
kesänä möyrimään Kotitien
varteen perustettuja viljelypalstoja. Kesäkuun alkuun mennessä pellolta oli varattu
kymmenkunta palstaa ja lisää viljelijöitä mahtuu mukaan. Kasvimaalla on kiva puuhastella
ja palkaksi saa parhaimmassa tapauksessa paljon piristystä ruokapöytään.
. Lomake löytyy
yhdistyksen verkkosivuilta.
. Alue on mukavan
lähellä taajaman keskustaa,
joten halusin keksiä sille uutta käyttöä. Tarvittaessa levitämme torjunta-aineen syksyllä sadonkorjuun jälkeen,
13
JAPANITALON
TAPAHTUMAT
2013
ALUSTAVAT TEEMAILLAT:
*12.6.2013 Japanilaisaiheinen
askartelu: Marjaana Niemelä
*26.6.2013 Kendon,
?Miekan tie?, alkeet: Aki Koivisto
*10.7.2013 Yhteislauluilta: Anita Hosio
*17.7.2013 Origamilyhty:
Sirkka Huttunen
*24.7.2013 Japanilainen peli-ilta:
Aki Koivisto
*31.7.2013 Tutustuminen Kanjiin
ja Kalligra?aan: Aki Koivisto.
Ilmoittautuminen Japanitaloon
p.
Uimarannalla tai vesillä aurinko
polttaa ihoa erityisen tehokkaasti, johtava hoitaja Riitta
Matinlompolo Rovaniemen
Ihopisteestä toteaa.
Auringossa voi viipyä hieman pitempään, jos ihon
suojaa aurinkovoiteella. (pp)
KURIIRI ARKISTO
Missäs ne hatut?. Suojavoiteen pesemisen jälkeen riit-
Kotona ja mökillä on hyvä
olla ensiaputarvikkeita pikkuhaavereita ja muita pieniä
kesävaivoja varten. Jos iho pääsee kärähtämään, se kyllä tarkoittaa sitä,
että moneen päivään ei kannata ottaa aurinkoa, koska
iho on herkkä palamaan uudestaan. Vuorokauden aikana
kertyvästä ultraviolettisäteilystä noin puolet tulee kello
11 . 15 välisenä aikana. Lasten ja aikuisten silmät pitäisi suojata aurinkolaseilla.
Myös vanhusten nesteytyksestä pitää huolehtia hyvin, sillä helle voi olla heille
iso terveysriski.
Auringossa vaarana on
myös auringonpistos eli pään
AURINKOA
tää kevyt kosteusvoide, jos
merkkejä palamisesta ei näy.
Kaikesta suojautumisesta
huolimatta iho saattaa punoittaa ja olla hellä. Vähintään aurinkorasvalla, mutta mieluiten vaatteilla ja pysyttelemällä varjossa. Jos jokin
alue on pahasti palanut, sitä
voi hoitaa miedolla kortisonivoiteella ja ottaa särkylääkettä, Matinlompolo neuvoo.
KURIIRI ARKISTO
Pienten lasten kanssa pitää erityisesti varoa liikaa aurinkoa. Erityisen varovainen pitää olla veden äärellä,
hiekalla ja lumessa. Palanutta ihoa voi
hoitaa kylmillä kääreillä ja
viileällä suihkulla. Makuuasennossa iho saa säteilyä
moninkertaisesti.
Päivän kuumimpaan aikaan myös Lapissa kannattaa
pitää siesta ja siirtyä varjoon.
. 14
KESÄ KURIIRI 2013
Älä ahnehdi
Lämmin kesäpäivä innostaa
kaikenikäiset uimarannoille.
Auringossa ei kuitenkaan
kannata viipyä liian pitkään,
ja suojakertoimet on hyvä
muistaa. Numero purkin kyljessä kertoo
karkeasti, kuinka moninkertaisen ajan iho kestää auringossa palamatta verrattuna
rasvaamattomaan ihoon.
Pienet lapset kannattaa
suojata auringolta erityisen
hyvin.
. Mökin
lääkekaappiin pitäisi varata
ainakin sidostarpeita ja laastareita sekä särky- ja allergialääkkeitä.
Lääkehoitoa tarvitsevien
pitäisi muistaa uusia reseptit
jo kotikunnassa ja tarkistaa
ennen lähtöä, että tarvittavat
lääkkeet tulevat mökille mukaan.
Välitöntä hoitoa tarvitsevat potilaat saavat apua terveyskeskuksen päivystysvastaanotolta niin Posiolla kuin
Ranualla.
Ensiapuohjeita kesävaivoihin löytyy muun muassa Punaisen Ristin verkkosivuilta. Tämänkin pojan kannattaisi suojata päänsä.
Järki ja hattu päässä pärjää parhaiten
liiallinen kuumentuminen.
Auringonpistokselta suojaudutaan pitämällä hattu päässä ja juomalla riittävästi vettä
ja syömällä myös suolaista.
Jos aurinkoa on ahnehdittu
liikaa, iho ilmoittelee siitä
punoituksella ja arkuudella.
Pahimmissa tapauksissa
Suomessakin aurinko on aiheuttanut toisen asteen palo-
vammoja.
Auringonoton jälkeen iho
kaipaa kosteutusta. Jos iho
pääsee kärähtämään, miten
kannattaa toimia?
KESÄ KURIIRI 2013
Kokko
periytyy
kaukaa
Kun tarvitset
tekeviä käsiä!
* MÖKKISIIVOUSTA JA
-HUOLINTAA
* viikko- JA PERUSsiivouksia
* pihansiivouksia
* hierontapalvelua
* AVUSTAJApalvelua
* metsänhoitotöitä
Ota yhteyttä!
Kun huolehdit metsästäsi ja myyt puuta metsäsuunniKun
huolehdit
metsästäsi
ja puustosi
myyt puuta
metsäsuunnitelman
mukaisesti,
turvaat
kasvun
sekä tasaisen
telman
mukaisesti,
turvaat
puustosi
kasvun
sekä
tulovirran itsellesi tulevaisuudessakin.
tasaisen tulovirran itsellesi tulevaisuudessakin.
Metsäliitto Suomen johtavana puunostajana tarjoaa
Metsäliitto Suomen johtavana puunostajana tarjoaa
tueksesi puukaupan tekoon tarvitsemasi palvelut.
tueksesi puukaupan tekoon tarvitsemasi palvelut.
Olemme kiinnostuneita ostamaan kaikkia puutavaralajeja.
Olemme kiinnostuneita ostamaan kaikkia puutavaralajeja.
Puukaupoissa Sinua palvelevat:
MONIPALVELU
HEIKKALA AY
Kalliotie 1, 97900 POSIO
Inkeri 0400?751262 Seppo 0400?154622
Puukaupoissa Sinua palvelevat:
*
*
Posio, Jukka Hiltunen
Ranua, Jarmo Salmela
0500 295 083
0500 295 093
METSÄLIITTO-KONSERNI
NYT METSÄ
METSÄ GROUP.
GROUP.
METSÄLIITTO-KONSERNION
ON NYT
TUTUSTU
TUTUSTU MEIHIN
MEIHIN OSOITTEESSA
OSOITTEESSA WWW.METSAGROUP.FI
WWW.METSAGROUP.FI
Juhannuskokon polttaminen kesäpäivän seisauksen aikaan on muinaisista
ajoista saakka periytyvä rituaali, joka on yhä edelleen voimissaan myös Kuriirin paikkakunnilla.
*Kalastus *metsästys
*retkeily mahdollisuudet
www.hakoniementuvat.?
www.hakoniementuvat.
?
15
Haasteena on saada mökkikylä maailman- Kansainvälisissä yhteyksissä käytämme eläinkartalle, sanoo Salo.
puistosta nimitystä wildlife park sen sijaan että
Maailmankartalla hän tarkoittaa ulkomai- siitä aikaisemmin käytettiin nimitystä zoo. Näistä yksi tuli kesken
illan vastaanottoon kysymään neuvoa johonkin ongelmaan josta Rauni ei mandariinikiinaa
taitamattomana saanut mitään selkoa. Pyöräilijä on suomalainen, ja
matkalla Helsinkiin.
Urhoolliselle matkantekijälle ja tämän
vuoden ensimmäiselle
kenttämajoittujalle löy- Veneen navigaattorin käyttöohje on sopivaa luettavaa varpaat Kitkajärvessä
tyy telttapaikka helposti. Yleisissä majoituspaikoissa on
viisasta antaa saunankäytöstä ja saunomisesta
yksinkertaiset ja selkeät ohjeet.
Ranuan eläinpuiston Gulo Gulo -mökkikylän majoitusvastaavalla Rauni Salolla on jaettavanaan jopa sarjakuva saunomisesta. Siellä kylmässä saunassa istui kolme
miestä musta puku päällä . ja tietysti se ykkönen mitä muilla mat- yrittäjänä toimineen Rauni Salon oma ?eläkakohteilla ei pohjoisessa ympärivuotisesti ole myskolmio. 120
vuodepaikan Gulo Gulo -mökkikylä on ollut
avoinna nyt runsaan puoli vuotta, ja majoittujista useimmat ovat tulleet ulkomailta. Viimeksi brittiläisen matkanjärjestäjän edustajat kävivät
täällä huhtikuun alussa tutustumassa tarjontaan. Vuodenvaihteen ja alkuvuoden päävierailijoille,
venäläisille, sauna on tuttu kun taas joulun alla
liikkuneet britit ja keskieurooppalaiset eivät
ole siihen tottuneet.
Heti ensimmäiset mökkikylässä yöpyneet
omatoimimatkailijat joulukuun alussa tulivat
peräti Singaporesta saakka, ja he kertoivat kylpeneensä saunan seinällä olevien ohjeiden
mukaan. Vaikka tuonkin pariskunnan äidin-
Saunassa
istui kolme miestä
musta puku päällä
A
kieli on mandariininkiina, pystyivät he seuraamaan englanninkielisiä ohjeita ja saamaan
saunassa löylyt kuten asiaan kuuluu.
. Mutta millä rahalla ja ajalla se sitten teh- häkkieläintarhaksi.
dään, onkin jo eri kysymys. Me ollaan erilaisia eläinpuiston ansiosta.
. ja tämä on tosi ?
ylösnostettujen lauteiden reunoilla kuin kanat
orrella. Kesäkauden menekkiin mökkikylässä usviämään niin että ihmiset ylipäätään löytävät kotaan lujasti, ja perheitä houkutellaan jääpaikan.
mään yökuntiin silläkin perusteella että majoituksen hintaan sisältyy niin monta eläinpuisPerustyöhön kuuluu olennaisena osana pal- tossa käyntiä kuin majoittujat siellä vain ehtivelutasosta huolehtiminen . se mitä luvataan vät ja haluavat käydä.
on pidettävä. Teimmeköhän oikein, he vielä tarkistivat.
Nykyään kun yksittäiset matkailijat varaavat
majoituksensa useimmiten netin kautta, voisi
luulla että mökkikyläkin myy sitä kautta lähes
automaattisesti. Yksittäisten omatoimimatkailijoiden varaan
PAULA PIRTTIJÄRVI
Kitkan mökillä ladataan akkuja.
mökkikylän toimintaa
ei voi rakentaa.
Kesken haastattelun
Gulo Gulon vastaanottoon marssii pohjoisesta päin saapunut polkupyöräilijä joka ei kylläkään ole kiinnostunut korkean tason majoituksesta vaan kysyy
telttapaikkaa. Siihen kuuluvat majoituksen
ohella muut palvelut kuten ruokailut ja safari- Lukuisissa hotelleissa ja pitkään matkailuretket . Yhteistyö on voiSalo kertoo, että juhlapyhät ja tapahtumat
maa markkinoinnissakin, Salo huomauttaa, ja ovat Gulo Gulossakin helpoimpia myytäviä
korostaa, että tässä vaiheessa vaaditaan kärsi- minkä ohella paikan kokouskäyttö on lisääntyvällisyyttä tehdä perustyötä ja saada tietoa le- nyt. Yhdellä miehistä oli ranteeseensa kiinnitettynä musta salkku, siinä oli varmaan jotain arvokasta.
Kova oli Raunilla selittäminen miten saunassa kuuluu olla, mutta lopullista varmuutta
hänkään ei saanut kiinalaisvieraiden saunomisen onnistumisesta kun ei voinut jäädä sitä
vahtimaan.
Ranuallakin liikkuu hyvin monien maiden
kansalaisia, joilla ei ole tuntumaa saunaan. Sellaistakin Salon mukaan tapahtuu, mutta vain vähän ja satunnaisesti. Briden ohella myös kotimaata.
tit varsinkin ymmärtävät zoon perinteiseksi
. Niinpä
tiettävästi yksikään matkailukylän asukkaista
ei ole istunut puku päällä lauteilla ihmettelemässä miten saunotaan.
Salo on sellaisen tapauksen nähnyt, kun
90-luvun lopulla Rovaniemellä majoittui Ounaspirteille neljä kiinalaista informaatioteknologia-alan herrasmiestä. Annoimme kivien lämmetä niin kuin ohjeissa neuvottiin ja heitimme vettä niiden päälle höyryn muodostumiseksi, kertoi pariskunta
lähettämässään facebook-viestissä.
. 16
KESÄ KURIIRI 2013
PASI HAARAHILTUNEN
Saunomiseen
-Näin sitä voi joku vahingossa ruveta saunomaan, näyttää Rauni Salo majoitusmökin saunassa.
Uskokaa tai älkää mutta on olemassa
ihmisiä jotka eivät tiedä saunomisesta
yhtään mitään
Saunominen on vinkerää puuhaa monille ulkomaalaisille. Matkanjärjestäjien kautta olemme matkakohteena päässeet jo useisiin eurooppalaisiin ja yhteen australialaiseen kataloogiin.
Mainontaa tehdään tietysti Jos tätä laitetta osaa säätää, ei saunanlämmityksessä pitäisi
myös kotimaassa, mutta siinä tulla suuria yllätyksiä.. Niinpä
hän lähti mökkiin paikanpäälle katsomaan mikä on hätänä.
. Salo vielä muistuttaa
hänelle että asuntovaunualueen sauna on lämpimänä iltakuudesta mahdollisia asiakkaita lähestytään esimerkiksi
puolilleöin.
lehtien välityksellä tai sähköisesti.
Sauna ei kuitenkaan ole mikään myyntivaltMarkkinoinnissa panostetaan yksinkertaiti tai elämyskohde sille suurelle yleisölle, jolle seen perusasiaan.
mökkejä erityisesti tarjotaan.
. koostuu tällä hetkellä paikkakuntarjolla eli eläinpuisto itse.
Kiinnostus mökkikylässä asumiseen jakaantuu vuodenkierrossa ainakin toistaiseksi siten,
että talvimajoituksessa pääpaino
on ulkomaalaissa joille paikkaa
tarjotaan erityisesti matkanjärjestäjien kautta.
10?16 (juhannusaatto 10?14) 23.6.?4.8. Petäjäjärvi) koti on jälleen Rovaniemellä kun se välillä oli pitkään Oikaraisessa.
Työpaikka on toistaiseksi Ranualla ja vapaa-ajanpaikka Posiolla Kitkajärven rannalla.
Ranua ja Posio ovat kolmion tuoreet osat; Ranualle Gulo Guloon Salo tuli viime syksynä, ja Kitkajärven paikan Salot löysivät ja ostivat viime
vuoden heinäkuussa.
. pantin 0,40
(0,93/l)
2
51
kpl
(6,06/kg)
1
55
kpl
(2,07/kg)
Pirkka GRILLIMAKKARA 400 g
1
59
kpl
(3,98/kg)
LIIKEKESKUKSESSA
PALVELEE VAATELIIKE!
HILLAMARKET Keskustie
esk stie 34
34, 97700 Ran
Ranua
a
MARKET
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Salon varsinainen tehtäväkenttä on Ranuan eläinpuiston matkailukylä, Gulo Gulo.
Puh. asti.
19 80
-11%
Pirkka KETSUPPI
750g
Pirkka SINAPPI
275 g mieto
18-pack sis.pantit
2,70 (2,88/l)
Etu K-plussa
-kortilla. Talon lämmitys toimii sähköllä, ja tilaan kuuluu
peltoakin mutta en minä osaa mitään viljellä.
Järven rannassa seisovaa paikkaa Salo kiittelee ihanteelliseksi vapaa-ajanviettopaikaksi.
. Puh. avoinna 1.6.?23.6. KESÄ KURIIRI 2013
pitää opastaa
Kesätori avattu 3.6.2013
POSIO Tehtaanmyymälä Pentik-mäki . Ilman
K-Plussa-korttia
21,96/18-pack
sis pantit
2,70(3,24/l)
Voimassa
3.6.2013 alkaen
1
49
kpl
(5,42/kg)
Pirkka JÄÄTELÖTUUTTI 6x70g
Pirkka JAFFA
1,5l kmp
1
79
pullo
sis. (pph)
Voimassa 2.6. 10?17
PENTIK verkkokauppa www.pentik.com
PAULA PIRTTIJÄRVI
K-MARKETISTA KESÄÄN
.
TARJOUKSET VOIMASSA KESÄ-HEINÄKUUN
Karhu OLUT
4,6% 0,33 l tlk
nista Rovaniemi-Ranua-Posio. avoinna joka päivä
Anu Pentik Galleria . Mies rakastaa vetouistelua ja siellä uistelu onnistuu helposti. Pohjasperästä aikanaan perheen mukana Rovaniemelle muuttaneen Salon (o.s. Miksikään työleiriksi sitä ei laitettu. 016?3551830
jani.juotasniemi@k-market.com
ma?pe 8?21, la 8?18, su 12?21
TEKSTIILI PALVELEE:
ma-pe 9?18, la 9?15. Minulle riittää laituri,
tyyny ja romaani. 016?3551831, elint. 016?3551 832
17
0400-962 8877
HALKOMAKONEIDEN
VUOKRAUS:
Meiltä myös
kotiin ja mökille:
Jari Kelahaara
puh. 0400-373 117
jari.kelahaara@mantylevy.inet.?
* Viihtyisä ja savuton perhekahvila Ranuan keskustassa
* Edullinen kotilounas joka arkipäivänä noutopöydästä
* Leipomostamme saat herkulliset leivonnaiset ja suolaiset
* Pitopalvelumme tarjoaa kaikkien juhlien järjestelyt
* Samoissa tiloissa toimii myös Hautauspalvelu
* Siivouspalvelu
* Hilla-aiheisia matkamuistoja
Leipomo-Kahvila Kiireen Raja Keskustie 32, 97700 Ranua
Avoinna: ma-pe 9-17 ja la 9-14. 016-3552481, www.kiireenraja.IL
KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ
POSIOLLA
LKV-Posio, Susanna Kylmäluoma
puh. 18
KESÄ KURIIRI 2013
MONIPUOLISTA PALVELUA RANUALLA!
KIRSIN SIIVOUS JA KOTIPALVELU
& PARTURI-KAMPAAMO
* Parturi-kampaamo palvelut
PUH: 040 750 47 32
WWW.PIHAPUUN-KAATO.FI
TARJOAMME PALVELUT:
KANNOT
POIS HELPOSTI
PYYDÄ TARJOUS!
KOTISIVUILLA
MYÖS LOMAKE.
KANTOJYRSIMELLÄÄ
JYRSIMELL
*METSÄNUUDISTAMISTYÖT
*ISTUTUS
*TAIMIKONRAIVAUS
*NUORENMETSÄNKUNNOSTUS
*PIHAPUIDEN
KAADOT
- KORVIEN REIJITYKSET (KORVAKORUT)
* Kampaamosta myös:
- FOREVER ALOE VERA TUOTTEET
- INTIAANISOKERI JA RUUSUSUOLA
* Siivous- ja Kotipalvelu
- VIIKKOSIIVOUKSET
- ?KUURAUKSET?
- IKKUNOIDEN PESU
- HARAVOINTI
- ASIOILLA KÄYNNIT
- MUUT KOTITYÖT
BILKE GILJOTIINI +
JAPA KETJUTERÄLLÄ +
SÄHKÖ PIENHALKAISIJA
HENKILÖKORINOSTIN
TYÖT &
VUOKRAUSTA
* Keittiöt ja kaapistot
* Pienet korjaukset
ja remontit
* Piharakennukset
ja puusepäntyöt
* Rännien puhdistukset,
lumenpudotukset
* Nurmikonleikkaukset
* Energiatodistukset
* PASSIKUVAT
Kysy lisää palveluista!
Kinttupolku 4, Kirsi Kelahaara puh. Puh. ym.
RANUAN KENKÄTALO
Keskustie 1 , RANUA, puh. 040 1780 140
www.jokakoti.?
KENKIÄ JA ASUSTEITA
JUHLAAN, ARKEEN JA
VAPAA-AIKAAN,
MYÖS KUMISAAPPAAT
Lapsille, naisille ja miehille
KENKIÄ:
HILLA
BALOOZA
hillabalooza.fi
*T-PAITOJA
*SHORTSEJA
*FARKKUJA
*JUHLAASUSTEITA
*LAUKKUJA
*VÖITÄ ym. 016-3551002
PALVELEMME: MA-PE 9.30-17.00, LA 9-13
JUHOTEC OY
SÄHKÖPALVELUT
-ASENNUKSET -URAKOINTI
-SUUNNITTELU -TARVIKKEET
-AURINKOPANEELIT
044-590 9867
Juho Petäjäjärvi, Kotilehto 4, 97700 Ranua
juhotec@hotmail.com
Kaikki
ovat posiolaisia.
. Teeritie 2?4, Ranua . Avoinna ma?pe 8?17, la 9?13
Konemyynti ja varaosat: 0400 576 415 . Torilta löytyy muun muassa Pentik Studion kokeiluina syntyneitä esineitä.
meen kuukauteen. Torille kootaan kakkoslaadun
keramiikkaa ja tuotannosta
poistuvia tuotteita, joten asiakkaat voivat tehdä täällä hyvinkin edullisia löytöjä. 0400 576 413 . 1990?)
KESÄRENKAAT
122C Hiljainen, kevyt ja helposti
236
käynnistyvä trimmeri
MÖKKISAHA AMMATTISAHA
NESTEKAASUT
meiltä allelaitettuna!
SÄHKÖPERÄMOOTTOREITA
alkaen
199?
F2,5 amhs
F4,0 bmhs
Tarjous!
M46 Kevyt ja helppokäyttöinen bioleikkaava ruohonleikkuri
Sivullepuhaltava puutarhatraktori hyvällä
muotoilulla ja ergonomialla.
1080?
(ovh. Heinäkuu on meidän
?joulu. 1390?)
(ovh. Erityisen kiinnostavia
näyttävät olevan Pentik Studion ja tehtaan kokeilutuotteet, joita ei välttämättä ole
edes otettu tuotantoon, myymäläpäällikkö Leila Hautajärvi esittelee.
Pentikmäellä on alkuvuodesta käynyt asiakkaita lähes
viime vuoden tapaan, mutta
kävijämäärät ovat huippuvuosista vähän laskeneet.
Hautajärvi epäilee, että puheet lamasta ja sen jatkumisesta vaikuttavat. Asiakkaat
käyttävät myös entistä vähemmän rahaa ostoksiinsa.
Hautajärvi katsoo tulevaan kesään kuitenkin luottavaisena. 940?)
alkaen
970?
SOUTUVENEET
. ainakin asiakasmäärällä mitattuna. Kesätorista on tullut oikein suosittu, moni pistäytyy
täällä heti ensimmäisenä. Parhaina
vuosina heinäkuun kävijämäärä on ollut liki 30 000 tuhatta, Hautajärvi sanoo.
matkailijoita kiehtovat Pentikmäen museot ja näyttelyt,
joihin ei myöskään peritä sisäänpääsymaksua.
. 1300?)
KALASTUSTARVIKKEET
VAAPUT; Jesset, Bomber, Karikko
SIIMAT, VAVAT, KELAT ja
VALMIIT SETIT
sekä muut OHEISTUOTTEET!
145?
hengittävät turvavaatteet
täyttävat kaikki turvallisuusvaatimukset
HOUSUT
79?
115?
499?
199?
CLASSIC Edulliset, hyvin
PUSERO
353
PIENKONEBENSA
2 tahti ja
4 tahti
Tarjous!
820?
(ovh. 0400 576 416 . Alkukesästä pieni osa
Muistoja maalta -museon tiloista on suljettu kosteusremontin takia. 0400 576 418
Töiden vastaanotto: 0400 658 542. 0400 201 023
TARVIKEKESKUKSESTA!
GENERAATTORI
Tarjous!
Tarjous!
LT 131
EU10i
EU20i
1590?
299?
1499?
1190?
(ovh. 0400-352 665
Myymäläpäällikkö Leila Hautajärvi järjesteli viimeiset tuotteet Kesätorin pöydille ja hyllyihin toukokuun viimeisinä päivinä. Asiakkaita palvelemaan on palkattu 12 kesätyöntekijää, joiden pesti kestää kahdesta viikosta kol-
PAULA PIRTTIJÄRVI
HUOM! KODINKONEET MYÖS KOTIIN TOIMITETTUNA JA ASENNETTUNA
KAIKKI SAMASTA
PAIKASTA POSIOLLA!
ILMALÄMPÖPUMPUT
MEILTÄ!
* SÄHKÖASENNUKSET
* KODINKONEET
* SÄHKÖSUUNNITELMAT
* TELEVISIOT
* SÄHKÖTARVIKKEET
* ÖLJYPOLTINASENNUKSET
ja -HUOLTO
SÄHKÖPALVELU
MUSTONEN OY
Suopolku 2, 97900 POSIO
puh. Galleriasta löytyvät myös Posion matkailuneuvonnan palvelut.(pp)
Monipuolinen palvelu
metsä ja maatöihin.
Metsänhakkuusta
maanmuokkaukseen!
Heikki Kuusela puh. Työ on kuitenkin loppusuoralla, joten palaamme sielläkin pian nor-
Tehtaanmyymälän lisäksi
maaliin järjestykseen, Hautajärvi kertoo.
Anu Pentik Galleriassa on
tänä kesänä esillä Anu Pentikin ja Suku Parkin näyttely
Vuoropuhelu. Tänä
vuonna torilla on myös aikaisempaa enemmän huonekaluja. KESÄ KURIIRI 2013
Pentik-mäki valmiina kesään
19
KODINKONEET
POSIOLLA
Studiokokeiluja voi löytää kesätorilta
Seitsemättä kesää avoinna
oleva kesätori avattiin Pentik-mäellä kesäkuun ensimmäisenä maanantaina.
vuosikorko 4,43 %. Kortin vuosimaksu 30 euroa toisesta vuodestaalkaen.
Tusustu verkkokauppaan!
www.vekenkaluste.?
www
ww
ww vekenkalust
vekkenk
keenkka
kalusste
te ?. Luottohinta 2 040,-, tod. Ainoa kulusi on 4 euron tilinhoitopalkkio/kk. 20 KESÄ KURIIRI 2013
Kesän parhaat t
- sirokokoinen
- huippu mukava ä
499,-
649,-
599,-
(850,-)
(995,-)
(895,-)
Ramos-divaanivuodesohva
Koivula 2- tai 3-istuttavat laveripaketit
Lord-recliner
- vuodevaatelaatikolla
- massiivikoivua, värit pähkinä ja pyökki
- taittopatja sisältyy hintaan, useita eri värejä
- viisi kangas- ja värivaihtoehtoa heti varastosta
- säädettävä niskatuki, pörii, keinuu, jalkarahi vivusta
- nahkaverhoilulla 895,- (1095,-)
- vuodekoko 150 x 200 cm
- divaaniosassa säilytystilaa
995,(1694,-)
Huipputarjous! ä
Alk.
Riina Jonna-avokulmasohva
- käännettävät istuintyynyt; toinen puoli kovempi
- oikean- tai vasenkätisenä
- leveys 265 cm, syvyys 92/200 cm
299,-
ua,
(449,-)
iv
iko
iv
ssi ä!
a
M äri
5v
Sami-laveripaketti
- taittopatja ja vuodevaatelaatikko sisältyvät hintaan
- antiikkkipetsattu tai kuultovalkoinen
- taittopatjoissa useita värejä ja kuoseja
Akseli-ruokailuryhmä
- pöytä 170 x 90 cm + kuusi tuolia
- massiivikoivua, viisi väriä!
599,(965,-)
Vanamo-kalustesarja
- värit valkoinen ja valkoinen / ruskea
- toimitetaan noutopakkauksissa
- laatikoissa metallikiskot
349,TV-tasoo
(499,-)
139,Lipasto, 4-laatikkoa
oa
(199,-)
299,Senkki
(399,-)
7-vyöhykkeinen
pussijousitus!
Maximus-runkopatjapaketti 160 x 200 cm
- kaksi runkopatjaa, pro?loitu sijauspaja ja mustat jalat
- 7-vyöhykkeinen pussijousitus
- myös muita kokoja
- kotimainen
Raikaanväriset räsymatot
puuvillaa
- 80 x 150 cm
- 80 x 200 cm
- 80 x 250 cm
- 80 x 300 cm
- 140 x 200 cm
alk.
23,-
23,- (29,-)
29,- (39,-)
39,- (49,-)
45,- (59,-)
55,- (69-)
1090,-
aVenl ytä
ö
p
u
arkk
,
5
19
Puoleen hintaan!
,-)
(269
- harjattu harmaa,
valkoinen tai pähkinä
- 80 x 80 cm
- osina
Mimo-runkopatjapaketti 80 x 200 cm
- Bonnel-jousituksella
- koko 120 x 200 cm 199,- (398,-)
(1406,-)
149,(298,-)
Kesäextra!
Muhkea Pluspeitto + tyyny
- laadukkaat materiaalit
- kätevässä kantokassissa
19,-
Nyt 10 kk maksuaikaa - korko 0%
Rahoitusesimerkkilaskelma: Ostos 2 000,- ja 10 kk maksuajalla 204,-/kk. Perusehtoisen
Aktiiviraha MasterCard Kortti -luoton todellinen vuosikorko on 17,45% (11/12), kun luoton määrä on 1 500 euroa
KESÄ KURIIRI 2013
tarjoukset!
Pöytä+4 tuolia
549,(856,-)
Maria-pihakeinu+katos
- tummanruskeaa mäntyä
- pehmusteet myydään
erikseen alk. hintaan
- runkovärit harmaa, ruskea
ja musta
- pehmusteissa eri värejä
Marja-sohvaryhmä
- polyrottinkia
- sohva, 2 tuolia ja sohvapöytä
- värit ruskea, valkoinen ja musta
- toimitetaan osina
noutopakkauksessa
Siesta-aurinkotuoli
- kokoontaitettava
599,-
Grön-vastaikkainistuttava keinu
- katos myydään erikseen 395,-
(995,-)
299,(590,-)
Kiertotie 10, Ranua
puh. 020 7780 402
Palvelemme: ke-pe 11-17
590,-
21. 020 7780 401
Palvelemme: ma-pe 10-17, la 10-13
den a
n Ba
ll
Bade mustee
h
e
p
tuoli
,
9
3
)
(49,-
Toritie 2, Posio
puh. hintaan
- valkoinen tai musta
Pino-puutarhapöytä
penkeillä
- painekyllästetty
199,(270,-)
25,(38,-)
Memo-divaanisohva
+sohvapöytä
- polyrottinkia
- pehmusteet sis. 59,-
199,(284,-)
Darwing-ryhmä
Helppohoitoista
ja säänkestävää!
- UV.suojattua polyrottinkia
- laadukas alumiinirunko
- pöytä 90 x 150 cm ja 4 tuolia 549,- (856,-)
- pöytä 100 x 200 cm ja 6 tuolia 799,- (1384,-)
Matilda-pöytä 80 x 140 cm
+ neljä tuolia
- pöytä ja tuolit kokoontaitettavia
- värit harmaa ja ruskea
459,(665,-)
295,(479,-)
Paksut pehmusteet!
ä
Sunset-sohvaryhmä
- sohva, kaksi tuolia ja sohvapöytä
- plyrottinkia
- värit musta, harmaa tai ruskea
- myös valkoisena 699,-
Leyte-riippukeinu
+ teline
599,(990,-)
- polyrottinkia
- pehmusteet sis
Täällä on valoa ja metsä muuttaa muotoaan sään ja vuorokauden ajan mukaan. Pihassa kannattaakin kulkea silmät avoinna, sillä varvikossa saattaa lymytä muotokuva ja aitannurkalla ympäristötaideteos. Kuitenkin pohjoisen taiteilijan tie on pitempi kuin etelän kasvukeskuksissa uraansa aloittelevilla. Munateemasta on kehittynyt
meille yhteinen projekti, tarkoitus on tehdä
munaveistos jokaiselle lähistöllä asustavalle
lintulajille. Syksyllä koivuun ripustettu muna
odottaa ensimmäisiä asukkaitaan.
Yölaulu-veistoksessa on mukana myös ääni.
Anetjärven kylän laitamilla sijaitsevan Tuomipirtin asukkaat, kuvanveistäjä Teuvo Tuomivaara ja taidemaalari Paula Suominen ottavat
vieraan vastaan varjoisalla terassilla. Nautin
tekemisestä, kun saan pitää ikkunan auki ja
maalata, Suominen hehkuttaa.
Valoisa kesä on molemmille taiteilijoille luomisen aikaa. Olin ajatellut sitä tuohon päärakennuksen
taakse, joten siihen täytyy tehdä jotain uutta,
Tuomivaara muka harmittelee.
Kumppanukset ovat pitäneet myös yhteisiä
näyttelyjä kaksin tai joidenkin muiden, muun
muassa Anu Pentikin, kanssa. Hän on kuitenkin myös yksi harvoja pohjoissuomalaisia taiteilijoita, jotka ovat
elättäneet itsensä suurimmaksi osaksi varsinaisella päätyöllään.
. Teukka muotoilee, minä hoidan värit, Suominen kuvaa.
Tuomivaara on jo muutaman vuoden nauttinut taiteilijaeläkkeen tuomasta taloudellisesta
vakaudesta. Mutta kun pää aukeaa,
on ihan sama, missä työtä tekee. Tuomivaara on muotoillut tontille kaivetun lammen poistomaista lepäävän figuurin,
jota kesäisin peittävät luonnonkukat.
. Tuomipirtin pihamökissä on Suomisen oma työhuone, jonka isosta ikkunasta avautuu näkymä
metsään.
. Hän odottaa malttamattomana, että
hiukan sivummalla olevan ympäristöteoksen
ketokasvit pääsevät kunnolla kasvuun ja kukkaan. Olen tehnyt joihinkin Teukan töihin keramiikkamosaiikkipinnan. Tutustumiskäynti täytyy kuitenkin sopia
etukäteen, sillä kesään kuuluvat myös taideleirit ja näyttelytoiminta, jotka kuljettavat isäntäparia ympäri maata ja ulkomaillekin.
Tuomivaaralla on kesä-heinäkuussa näyttely Hailuodossa, hän osallistuu myös kansainväliseen ympäristötaide- ja veistotapahtumaan
Petroskoin alueella Venäjällä ja symposiumiin
Sodankylän Kakslauttasessa. Pidin joskus kesänäyttelyjä pirtissä, mutta
ei sinne enää mahdu. Vein Mänttään kookkaan kuusiosaisen
teoksen Metsä linnuille, jonka Kauko Sorjosen
säätiö kesän päätteeksi päätti lunastaa itselleen. Hän myös
opettaa Kuusamon taideleirillä heinäkuussa
sekä itse ideoimissaan lasten taidepajoissa Posiolla syys-lokakuussa. Eivätkä taiteilijakodin linnunpöntötkään ole niitä tavallisimpia.
Viime kesänä Tuomivaara oli mukana Mäntän kuvataideviikoilla, jonka osallistujat kutsutaan mukaan tiukan valinnan perusteella.
. Internetin aikakautena voi töitään pitää esillä aikaisempaa
helpommin, vaikka toki näyttelyt ovat yhä tärkeitä, Tuomivaara pohtii.
Myös Suominen on tehnyt yhteistyötä Pentikin kanssa ja hän on myös suunnitellut Posion kiertoliittymän keramiikkasomisteet. Minulla on ollut hyviä yhteistyökumppaneita kuten Pentik ja Hotelli Kakslauttanen ja
niiden omistajat. (pp). Viime vuosina on syntynyt myös yhteisiä töitä, joita on esillä myös pihapiirissä.
. Veistoksia riittää, sillä savottakämppänä alkujaan palvelleen päärakennuksen toinen pirtti on ahtauteen asti täynnä.
. Myös kasvimaan takana oleva niitty leinikkeineen rajaa ihanasti metsää ja pihapiiriä,
Suominen kuvailee.
Tuomipirtin taiteilijat rakentavat veistospihaansa yhdessä. Vajakin on täynnä puuveistoksia, mutta pienellä järjestelyllä kävijät
voi päästää sinne, Tuomivaara sanoo.
Näyttely siirtyy siis ulos.
. Olemme miettineet
myös uutta vesiaihetta, johon voisi yhdistää keramiikkapintaa. Oikaisemalla ja pikku huoltotöillä teokset
ovat pian hyvässä kunnossa, Tuomivaara arvioi
tyytyväisenä.
Sillä välin kun Tuomivaara tutkii veistosten
kuntoa, Suominen ihastelee alkukesän kirkkaita värejä. Muutama pienempi teos on
kellahtanut talven sylissä nurin, mutta isoilta
vaurioilta on vältytty.
. Töistä keskustellaan, mutta kumpikaan ei pyri vaikuttamaan
toistensa tekemisiin. Töitä on paljon, mutta haluamme asettaa
niitä esille harkiten, Suominen korostaa.
Veistoksia puusta, betonista, kivestä ja metallista on sijoiteltu rakennusten ympärille näkyville ja vähän katveeseen. 22
KESÄ KURIIRI 2013
Veistospihassa
linnunpönttökin
on taideteos
Tuomipirtin kartanolla on
syytä kulkea silmät avoinna
Veistospihassa linnunpöntötkin on muotoiltu monella tavalla. Siitä huolimatta he ovat valmiita
avaamaan pihapiirinsä kiinnostuneille kävijöille. Kierrämme ensin metsäisen tontin, jonne parivaljakko
hiljalleen rakentaa veistospuistoa myös yleisön
nähtäväksi.
Kesä tuli Lappiin ryminällä ja toukokuun viimeisellä viikolla pihatyöt ovat vasta alussa.
Kumpikin taiteilija kun valmistelee myös kesän
näyttelyjään.
Valkobetonin ja lasin muodostama Lampiveistos näyttää olevan vähän vinossa talven jäljiltä ja Yölaulusta on pudonnut yksi ääntä tuottava puukalikka. Yhdessä pariskunta lähtee kesäkuussa Pellon ympäristötaidetapahtumaan.
Suomisen kalenteria täyttävät kesänäyttely
Posion kirjastolla sekä yksityisnäyttely Kuopion Galleria Carreessa heinäkuussa
KESÄ KURIIRI 2013
23
PAULA PIRTTIJÄRVI
Paula Suominen hakee maalauksiinsa aiheita luonnosta. Metsälampi-teos toistaa alkukesän heleitä värejä.
Taiteilijapariskunta rakentaa Tuomipirtin veistospihaa vähitellen. Pihan teokset voivat myös
vaihtua ajoittain.
Tuomipirtin veistospihalla on teoksia Teuvo Tuomivaaran pitkän uran varrelta. Betoniin ja lasiin
ikuistettu Lampi on tontille kaivetun lammen rannalla.
Tuulisella rannalla on Teuvo Tuomivaaran varhaisimpia veistoksia. Teos kuvastaa tekijänsä
tunnelmia Jäämeren rannalla Pohjois-Norjassa.
Lähellä ei ollut savottatöitä joten kävyn poiminnassa piti turvautua pystypuihin. Repun laitoin naulaan pirtin oven lähelle ja otin
maitopullon repuntaskusta.
Vanhaisä pauloitti verkkoa.
Verkon toinen paula oli kiinnitetty T- kirjaimen muotoiseen telineeseen ja pauloitettava osa lepäsi polvilla. Halvin
hinnaston keloista, hinta on
vähän alle 3000 markkaa.
Jäin tuijottamaan kuvaa ja
tuntui kuin poskia kuumottaisi, näkyiköhän se päällepäinkin. Kirjoittaja Timo
Impiö on lähtöisin Impiöstä ja
asuu nykyisin Porvoossa. Vanhantalon Pauli souteli myös
ongelle samaan paikkaan.
Mukana näkyi olevan tuntematon nahkapuseroinen
mies. Kirjoituskoneessa
oli nauharulla, se muistutti
Rööterin kuvastossa näkemääni lohen kalastajien kelaa.
Vaihdoin vanhan nauhan tilalle varanauhan ja näin sain
tyhjän nauharullan. Karhulankarulla tyhjeni, kun punoin siitä kaksin-
kertaisen siiman. Siellä
olevissa puissa näkyi paljon
käpyjä mutta alaoksille ei
ylettynyt maasta, vaikka lunta
olikin metrin verran. Monet säkit olin jo
kauppaan kuljettanut puisella
kelkalla, hevonen oli savotassa ja isä asui viikot kämpällä.
Rahat tallensin siskon tekemään kankaiseen lompakkoon. kirjassa pojat tekivät
apulaitteen puuhun kiipeämiseen. Paulat, liinat ja
värit vanhaisä tilasi ?Rööteriltä?, josta tulikin hinnasto joka
talvi. 24
KESÄ KURIIRI 2013
Posion Pesula Ruokamo
on viistoistakesäinen ja sen kunniaksi
TARJOUKSEMME KESÄ-ELOKUU
2 KPL TÄKIN PESUA YHT. Tuo viimeisenä oleva Abu Recort 1500.
Eloksoidut päädyt, alumiininen puola ja kitkajarru. Ne ovat pääasia, jonkinlaisen vavan teen kotikonstein, siitä oli jo kokemusta.
Kalastusta avokelalla. Näin aivan vierestä, että rullan päässä luki ?Regort 1800D?. Olin jo vienyt pienen
erän ja tiesin hinnan ja käpyjen poimimisesta oli kokemusta. Ihmeellinen vekotin, kela alaspäin ja edessä on
kummallinen sanka. Uistin ei lentänyt
muutamaa metriä enempää,
puola ei ollut tarpeeksi herkkä. Joskus
saattoi hakomurrolle kokoontua useita veneitä yhtä aikaa.
Monet kesän kauniit tuokiot
kuluivat näin naapureiden
kanssa seurustellessa. 0400-393923
KURSSIEN ALKAMINEN:
ranuanautokoulu.fi
RANUAN
AUTOKOULU
Tuomaantie 1, puh. Heittorullan siimanohjain liikkui ihmeellisesti edestakaisin ja jakoi siiman tasaisesti. Varmaan on rikas mies, kun
tuommoisen on pystynyt
hankkimaan, ajattelin. Pidin
haaveeni omana tietona, virveli tuntui olevan jo käden
ulottuvilla niin kuin kävyt.
Käpyjen oston viimeisenä päivänä laskin rahat ja hinnastosta tarkistin vielä kelan, siiman ja vavan hinnat, vaikka
olin jo moneen kertaan ne
katsellut ja verrannut kertyvään rahaan. ja käpysavotta saattoi alkaa. Hinnasto oli ohut vihkonen mutta
sisälsi kuitenkin paljon kalastamiseen liittyvää: verkkoja,
liinoja, pauloja, rysiä, koukkuja, vapoja ja keloja. Tuo ei ole mahdottoman
kallis, saisiko sen käpyrahoilla. Maaliskuun muuttovarikset pakenivat raakkuen niiden paikalle
latvukseen tullutta olentoa.
Rantamäntyjen tyhjennettyä
siirryin Suonsaareen. ?Matinpäivän suvi. Hän oli
ostanut käytetyn kirjoituskoneen, jotta me lastenlapset
oppisimme jo varhain konekirjoitusta. teki
?metän puhistuksen. Pauli kiinnitti veneensä
samaan, pohjaan upotettuun
seipääseen kuin mekin, tuli
aivan viereen.
Katsoin ihmeissäni heittouistinta. Simojärven mökillä hänellä oman
kertomansa mukaan kuluu nykyisin aina neljännes vuodesta.
Kirjoittaja antoi tekstinsä julkaistavaksi Kesä-Kuriirissa.
Se oli kesä viisikymmentäseitsemän. Ei se ollut lähellekään oikean veroinen ja niinpä sitä ei tullut käytettyä kokeiluja enempää.
Haave virvelistä häipyi näkymättömiin.
Helmikuisena päivänä tulin
koulusta. Lattialla verkon alla oleva sanomalehti heijasti lisävaloa tarkkaan työhön. Tyhjästä
rullasta, se oli tavallista lankarullaa isompi, tuli puola, johon paksusta rautalangasta
syntyi akseli pohjan ja kannen
läpi tehtyihin reikiin. Aloin suunnitella omatekoista, kun tiesi
luontojani etten mitenkään
voisi semmoista rikkaiden
vehjettä saada. Mitenkähän tuota käytetään. Muistan vuoden
hyvin; sinä vuonna tuli kylään
sähköt ja olin kymmenen
vuotta.
Nahkapuseroinen mies otti
veneestä kiiltävän metallisen
vavan, jossa oli rulla siimalle.
Olin nähnyt semmoisen kuvassa ja tiesin, että siinä se on:
heittouistin.
Olin siskon kanssa ongella
kotijärveni Saunajärven hakomurrolla, sehän on veteen
upotetuista kuusenkarahkoista tehty kalapaikka. Siskot ihmettelivät, kun
en ostanut käpyrahoilla karkkia enkä keksipaketteja, kuten edellisenä talvena. Se on
varmaan merikalastajien vehkeitä. Olin setä Matin neuvojen mukaan tehnyt puisen kela ja sain jokusen uistimen.
Kun siiman laittoi soutaessa
suupieleen, tunsi heti, jos kala
tarttui. Heittouisteluvälineet: haspeleita
Mitchell. Tekele
muistutti oikeaa kelaa. Siihen aikaan ongittiin paljon. Yläpaulaan vanhaisä teki käpryt tuohesta kuumentamalla. Ovatpa ne kalliita,
pitää olla melkoinen herra, joka tuommoisen ostaa. Rullan
keskellä oli sopiva reikä, josta
sen sai ruuvilla kiinni vapaan,
reunalla olevaan reikään saattoi kiinnittää pienen ruuvin
kammeksi.
Tämä malli toimikin sen
verran, että sillä sai jotenkuten heiteltyä uistinta. Kannen
kuvan verkkoa nostavan kalastajan taustalla aaltoili meri.
Kalastajalla näytti olevan
päällä öljykangastakki, samanlaisen vanhaisä tilasi viimetalvena itselleen.
Selasin luettelon uistelutarvikkeiden kohdalle. Saatavilla oleva
valikoima näytti niukalta.
Vanhaisä toimi kyläkunnan
asiamiehenä ja kirjoitteli käsin kauppakirjat, perunkirjat
ja muut tarpeelliset. Virvelihaave heräsi uudelleen, se muuttui haluksi ja tavoitteeksi..
Osuuskauppa osti männyn
käpyjä. Vapa
syntyi helpommin: sopivan
kokoiseen onkivapaan tein
hakaneulasta taivutetut vaparenkaat ja kiinnitin mustalla
eristysnauhalla.
Koeheitot tuottivat pettymyksen. Pienensin manillasäkin pussiksi,
jota saatto pitää kaulassa, rautalanka vanne piti säkinsuuta
auki, kävyt oli helppo pudottaa pussiin oksilla kurkotellessa.
Lähellä kotia olevissa pellonreunan oksaisissa rantamännyissä oli paljon käpyjä.
Aloitin keräämisen niistä ja
monet kevättalven illat kiikuin näissä puissa. Virveli pyöri mielessä eikä
jättänyt rauhaan. Virvelin näkemisen
jälkeen onkiminen ja uistelukin tuntuivat vanhanaikaiselta. Käänsin sivua: ohoh, Recorteissa
on halvempiakin. Rulla, eli kela,
niin kuin jo tiesin, oli vaikein.
Katselin ja mietiskelin miten
sen voisi tehdä. Mistä löytyisi herkemmin
pyörivä rulla. 3551516, 0400?393923
www.ranuanautokoulu.fi
LAATU-opetusta, hyväksytty laatujärjestelmään! EkoPower -opetus.
Virvelikuume
Oheinen kirjoitus palkittiin toisella palkinnolla Maaseudun
Sivistysliiton ja Maahenki-kustantamon järjestämässä kalastusaiheisessa Iso-Siika -kirjoituskilpailussa. Vanhaisä
lienee selannut sitä verkonpauloittamisen välissä. Pieni tyhjä
rautamaalipurkki oli suunnilleen kelan kokoinen. Pauli
sanoi heittouistinta virveliksi.
Oma onkiminen melkein
unohtui virvelimiestä seuratessa.
Soutu-uistelu oli minulle jo
tuttua. Avokeloja: Record Ambassadeur. Vasta
ikään lukemassani . Ei se läheskään
vastannut pylväskenkiä jolla
sähkömiehet kiipesivät pylvääseen mutta jotenkuten kevyt poikanen rimpuili käpyjen
luokse.
Viikko viikolta päivät pitenivät ja männyn latvassa tuntui kevät. Lyijypaulaa vanhaisä tuskaili verkolla, koska se sotkeentui helposti verkonsilmiin.
Eilen illalla posti oli tuonut
tämän vuoden hinnaston kalastustarvike liike Schröderiltä, se oli pöydällä. Poikien mallin mukaan
tein metrin pituiseen jäykkään rautalankaan päihin
kengän mentävät silmukat,
toinen rautalanka puun ympäri kiertäen silmukoilla jaloissa olevaan rautalankaan.
Ylöspäin ponnistaessa lanka
kiristyi puun ympäri, käsillä
puuta puristaen saattoi jaloilla vetää löystyvää lankaa ylöspäin ja niin pätkä pätkältä latvus lähestyi. Alapaulaan hän laittoi
vanhasta verkosta kivekset,
jossa tuohipussiin laitettu pieni kivi toimi painona. 15?
* MATTOJEN PESU
* PAINEHUUHTELULAITTEEN VUOKRAUS
* ME PESEMME, KUIVAA KOTONA TAI MÖKILLÄ
Olemme laajentaneet SIIVOUSPALVELUIHIN!
Tervetuloa!
Harjuntie 5 (teollisuusalue)
Riitta 040-8367506, Auvo 040-7519214
riitta.ruokamo@pp.inet.?
Telkkäpari nousee lentoon Luiminkajoella.
RANUAN KIINTEISTÖ- ja
ISÄNNÖINTIPALVELU
*isännöinnit
ammattitaidolla
*myös pienet
remonttikohteet!
Tiedustelut Lauri Väärälä
puh. Raha riitti kelaan ja siimaan mutta ei vapaan. Leikkasin sen puukolla kyljestä auki
molemmin puolin ja toisen
puolen kylkipellin taivutin jalaksi. Metallinen vapa kiilteli ja vesi tippui vaparenkaasta kelatessa, kädensijat näyttivät olevan korkkia niin kuin
suksisauvassa ja kädensijan
alapuolella oleva sormituki
näytti liipaisimelta. Kuva ei suoranaisesti liity tarinaan eikä sen k. Pertsa ja
Kilu
Pohjoiseen
muuttavat merilinnut laskeutuivat Salamenniskan vielä pieneen sulaan. Jätä siimaa n. Se
näytti lupaavalta kesäloman
alun ja ensimmäisen kesäpäivän tunnelmassa. Päättäjäisistä palatessa
pysähdyin Salamensillalle.
Tulva oli laskenut mutta vesi
virtasi vielä keväisellä voimalla sillan tummaan varjoon. KESÄ KURIIRI 2013
Ja sitten kirjoituskoneen äärelle ja tilauskirje Schröderille:
?Tilaan 1 kpl Abu Record 1500
kelan ja Abulon siima 0,35 mm
1 rulla. Vapa oli jo valmiina, viimekesäisen mallin mukaan tehty. Heittouistin on hyvä kalastamaan, kun veteen putoava uistin herättää kalan huomioin, Heikki sanoi ja läksi jatkamaan matkaa kaupalle päin.
Kuin vastaukseksi tunsin
kelatessa rajun nykäyksen. Kokonaan ilman siimasotkuja ei harjoittelu kuitenkaan mennyt.
Koulun päättäjäispäivänä
suvivirsi kaikui avoimista ikkunoista ensimmäiseen lämpimään kesäpäivään. Sulaan tuli monen talon verkkoja, joskus
niitä tuli vieriviereen. Hiihdin
heti vajaan kilometrin postiin
jättämään kirjettä. Heti jokisuusta
lähtee Salamijoki Impiönjärveen. Vanhaisä laittoi
rannassa pyykkipadan tulelle.
Verkkojen värjäys edelsi kalastuskauden alkamista. Käyttöohje neuvoi
heittojarrun säädön: . Sula rantapore ja uveavannot järvellä näyttivät, että
jäälle ei enää ollut menemistä.
Tervan ja savun tuoksu sekoittui keväisen metsän ja sulavan
rannan tuoksuun. Syvällä suussa olevan uistimen
nirhasin irti linkkarilla.
En malttanut jatkaa kalastamista, vaan ripustin parikiloisen hauen pyörän ohjaustankoon ja läksin kotia kohti.
Tienvieren rämeellä hilla
kukki lupaavasti. Päätin, että
tähän palaan virvelin kanssa
heti, kun olen vienyt todistuksen kotiin.
Laskeuduin sillan viereen
heittelemään. Oli kevät.
Saunajärveen, kotijärveeni,
laskee Rytijoki. Vuosikymmenien kokemuksella vakioväriksi oli tullut tumma harmaan sininen,
vaikka silloin tällöin oli vielä
muitakin värikokeiluja.Tervailimme venettä väripadan hautuessa. Aloitin heittoharjoitukset. 0400-177130
Jussan Pirtti
puh. 0,5 m ulos ja heilauta
vapaa, uistimen tulee tällöin
itsestään laskeutua 0,5-1 m.
Viimekesäinen kirjoituskonerullan kanssa harjoittelussa
olin jo oppinut peukalon käyttämisen puolan jarruttamiseen. Kelassa ei ollut vapaaksi kytkettävää puolaa, vaan kampi pyöri
aina puolan mukana. Pyöritin
kampea ja ihmettelin miten
siimanohjain osaa palata aina
puolelta toiselle.
Kiinnitin kelan vapaan pyöränkumista leikkaamillani kumilenkeillä. Olin täyttänyt
jo yksitoista. Uusi pauloitettu verkko tuli samaan pataan vanhojen haalistuneiden
kanssa. Uistimena jo
soutu-uistelussa käyttämäni
professori
Hetken päästä pyöräilevä
mies pysähtyi sille katselemaan.
. Paketista löytyi siimarulla ja kelalaatikko. Olet ostanut heittouistimen, Pitkänpalon Heikki sanoi.
. Vanhin sisko
kommentoi, että arvasi käpypohatalla olevan joku erikoisempi
tavara mielessä tuossa rahan
keräämisessä.
Kevät eteni, rantatörmät jo
sulivat lumesta. Sain vedettyä kalan tien
sivuojaan ja siitä nykäistyksi
kuiville. Sain käteeni katkenneen aurausviitan kappaleen
ja löin haukea niskaan. Avasin kelalaatikon: ohjevihkonen ja kuminen harjoituspaino olivat
päällimmäisenä, varovasti
nostin itse kelan silmien
eteen. Nimi ja osoite.. Kalaa riitti silti kaikille.
Tällaisen verkonlaskupäivän
iltana tuli postin mukana ilmoitus postiennakkopaketista.
Otin rahat mukaan ja koulusta
tullessa lunastin paketin. Aurinko
paistoi, illaksi voi tehdä jo uuden vastan, vaikka lehti ei vielä ollutkaan täysi.
Koulutieni kulki Salamijoen yli. Postista palattuani kerroin kotiväelle käpyrahojen käytöstä. Syöksyin kiinni kiduksiin, hauki sätki voimakkaasti. 0400-177 120
KAHVILA
PIZZAT
NOUTOPÖYTÄ
VEIKKAUS
B-ANNISKELU
OIKEUS, OLUEN
ULOSMYYNTI. Pelkäsin
siiman katkeamista ja löysäsin
kammen irti ja kiristin kitkajarrua, vapaa täytyi varoa, se
taipui kestämisensä rajoilla.
Kohta saatoin vetää kalaa vavalla lähemmäksi ja kelata sitten löysät pois.
Se oli iso hauki eikä minulla
ollut haavia eikä nostokouk-
kirjoittajaan sen enempää kuin ylhäällä oikealla oleva kuva kalastajan paidastakaan.
PASI HAARAHILTUNEN
kua. Tähän Salamenniskan sulaan laitettiin verkot heti, kun
se avautui riittävästi. Hillarahoilla ostan oikean vavan.
25
Ranuan
Taksiasema
puh: 016?3551105
email: ranuantaksi@suomi24.fi
TIMO IMPIÖ
KESÄN 2013
TAPAAMISPAIKAKSI
KESÄTERASSI AVATTU!
Monenmoista ohjelmaa pitkin kesää:
Lauantai-illoin
ELÄVÄÄ MUSIIKKIA (ORKESTERI)
Perjantai-illoin
KARAOKE (ei pääsymaksua)
BILJARDIPÖYTÄ vapaasti asiakkaiden käytössä
*LOUNAS päivittäin klo 11.00-16.00.
*UUSITTU A?LA CARTE LISTA
*PITOPALVELU JUHLAAN
KUIN JUHLAAN
www.hotelliilveslinna.?
ELÄINPUISTON
p. 044-721 0011
* Tasokasta noutopyötäruokailua
* Useita eri ruokavaihtoehtoja
* Nyt myös a?la carte ruokalista
VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ!
LOUNAS-PIZZERIA VAAKA
*
*
*
*
*
puh. Joo, käpyrahoilla.
. Vaalean vihreät päädyt
hiukan kuvioituina, kaksipuolisessa kammessa oli vaaleanruskeat luuta muistuttavat nupit ja vasemmassa päädyssä
kitkajarrun nuppi
Vain 16 venekuntaa toi rannalle
punnittavaa. Suuresta osallistujamäärästä
huolimatta saalis jäi heikoksi, kokonaissaalis
ainoastaan 27 kg.
Uistelukisa siirrettiin kyseisenä vuonna
toukokuun viimeiselle lauantaille, joka varmaan selitti suurta osallistujamäärää. Näin kilpailukeskus voitiin siirtää koulun
rantaan. Kilpailu järjestettiin kaksi
viikkoa ennen juhannusta 10.6.1989. Vaikka pohjoistuuli on monesti
vienyt kalat kalamiehiltä, niin vuoden 1993
kisassa, joka käytiin kovassa pohjoistuulessa
ja räntäsateessa, nousi kalaa 70 venekunnan
voimin reilut sata kiloa.
Kilpailun osallistujaennätys on vuodelta
1994, jolloin pienellä Kuhajärvellä oli hauen
pyynnissä peräti 138 venekuntaa. TERO KUHA. Liekö edellisten päivien pohjoistuuli karkottanut kalat, sillä niin voittajan saalis, kisan suurin hauki kuin kokonaissaaliskin( 19 kg) jäivät kilpailun tähänastisen historian pienimmiksi.
Ensimmäiset ei-ranualaiset voittajat saatiin kolmannessa kisassa vuonna 1991. Tero Kuha käy
kirjoituksessaan läpi kilpailun vaiheita.
toon nousivat simolaiset Allan Kilpeläinen ja
Jouko Pulju reilun kahdeksan ja puolen kilon
saaliillaan. Kilpailulla ei ollut ollut pitkään aikaan seuralle
taloudellista merkitystä, joskus on jopa menty miinukselle. Kuhajärven uistelu oli kuitenkin pitkään yksi osakilpailu Ranuan kunnanmestaruuskilpailusarjassa.
Kokonaissaaliiltaan paras tulos saatiin
vuonna 2001, jolloin haukea nousi 600,58 kg
71 osallistuneen venekunnan saalistamana.
Viimeisimmän ranualaisen voittajavenekunnan Vesa Salmelan ja Olavi Heinosen saalis oli
tuolloin liki 30 kg. Muutamia kertoja on voittajavenekunnan toisena osakkaana ollut nainen.
Ensimmäinen nainen kisan voittajaparissa oli
2002 Thonjan Salmela Erkki Salmelan soutuparina. Monelle Kuhajärven hauenuistelu oli tuolloin uistelukauden avauskilpailu.
Kilpailun siirto toukokuulle aiheutti kuitenkin heti seuraavana vuonna järjestäjille
harmaita hiuksia, kun Kuhajärvi vapautui
jäistä vasta muutamaa päivää ennen kilpailua. Idean kilpailusta esittivät Martti Lohi ja Pentti Taivaloja. Kilpailukeskuksena toimi Oulunniemi ja pääpalkintona oli soutuvene. Kevään aikana rakennettiin tie tontille ja rantaan.
Samoin rantaa kunnostettiin melkoisesti
raivaamalla, ruoppaamalla ja hiekkaa ajamalla. Kuhan erässä mietittiin silloin toden teolla, onko kilpailun jatkaminen järkevää. Vuodesta 2007 lähtien on kisassa järjestetty myös nuorten sarja alle 18-vuotiaille.
2009 kilpailuun osallistui vain 34 venekuntaa. Kaikkiaan kisassa saatiin ylös 76 kiloa jänkäkoiraa.
Seuraavana vuonna voittosaalis jäikin sitten 2140 grammaan, vaikka järvellä oli 78 venekuntaa. 1990-luvun loppupuolella osallistujamäärät alkoivat tippua niin Kuhassa kuin yleisestikin uistelukilpailuissa.
Vuonna 1997 kilpailussa oli myös joukkuekilpailu, jonka voitti Ranuan kilpakalastajien
joukkue. Myöhemmin keväällä johtokunta valitsi kokouksessaan uistelukilpailuorganisaatioon jäsenet.
Ensimmäisen hauenuistelun johtajaksi valittiin Martti Lohi. Taas uisteltiin pohjoistuulessa ja lunta vihmoi uistelijoiden niskaan. Kauniissa säässä kilpailun
voitti kotijärvellään uistellut Eero Ikineva yhdessä soutukaverinsa Pertti Hosion kanssa
yhteissaaliilla 16 830 grammaa. Alkuaikoina rantaohjelmassa oli
myös tikanheittoa. 2004 lähtien voittajat ovat saaneet valita hirvenkaatoluvan tai urheilutarvikeliikkeen arvokkaiden lahjakorttien välillä.
Tämän kesän kilpailuajankohta on kesäkuun toinen lauantai. Liekö kylmät vedet olleet syynä heikkoon
kalantuloon, kokonaissaalis jäi 37 kg:aan.
1996 uisteltiin vielä toukokuun puolella,
Kuhan hauenuistelukilpailuiden päätyttyä on rannalla kuhinaa.
mutta sen jälkeen on kilpailtu taas kesäkuussa. KESÄ KURIIRI 2013
27
TERO KUHA
Tauno Karjalainen on osallistunut kaikkiin Kuhan hauenuistelukilpailuihin.
Ensimmäisen kerran ajatus uistelukilpailusta
Kuhajärvellä nousi esiin Kuhan Erän vuosikokouksessa 29.1.1989. Uutuutena viime vuonna
aloitettiin lasten onkikisa keskipäivällä.
Aloitusvuoden kesäkokouksessa nousi ajatus koulun rannan kunnostamisesta ja edelleen vuoden 1990 alussa tehtiin päätös tontin
ostamiseksi metsästysseuralle koulun rannan
välittömästä läheisyydestä. Aikojen saatossa pääpalkintona on ollut soutuveneitä, kaikuluotaimet, perämoottoreita, matkalahjakortit, matkapuhelimet, polkupyöriä, asekaapit ja gpspaikantimet.
Vuonna 1994 kisassa oli ensi kertaa pääpalkintona vaihtoehtoisena valintana esinepalkintojen lisäksi hirvenkaato-oikeus Kuhan
Erän maille. Voit-
Haukikilpailussa
on jo muistelemista
Kuhan Erän väki järjestänyt
hauenuistelukilpailuja
neljännesvuosisadan. Uuden Haukitien myötä rantaan
muodostui rengastie, joka teki kulun rantaan
ja pois helpoksi.
Syyskokouksessa aloitettiin metsästysseuran majan rakentamisen suunnittelu ja vuoden 1991 alussa käynnistyivät rakennustyöt.
Jo rakennusaikana ja etenkin valmistumisensa jälkeen vuodesta 1993 maja on toiminut
mainiona tukikohtana hauenuistelukilpailun
järjestämisessä.
Ensimmäisessä hauenuistelussa oli mukana 67 venekuntaa. Kuhajärvellä on aina kilpailtu ruisleivän voimalla eli moottorit ovat olleet
kiellettyjä.
Oheistoimintana heti ensimmäisestä kilpailusta lähtien kilpailun yhteydessä on järjestetty kahviotoimintaa sekä arvauskilpailu
kisan voittajavenekunnan kokonaissaaliista.
Samaten rannalla on järjestetty ilmakivääriammuntaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Vuosi toisensa jälkeen on kuitenkin päätetty jatkaa kisa kerrallaan, koska
kisalla on oma merkittävä paikkansa kylätapahtumana.
Kilpailijat ovat poistuneet Kuhasta aina hyvien palkintojen kera. Samassa kisassa nousi Kuhajärvestä oululaisten Janne Määtän ja Ilkka
Pernun veneeseen hauki, joka painoi suolistettuna 7160 grammaa.
Kilpailun kärjessä ovat olleet pääsääntöisesti miehet. 2000-luvulla saalismäärät
ovat nousseet niin, että vain kaksi kertaa on
voittajan tulos jäänyt niukasti alle 20 kilon.
2007 hirvenkaatoluvan saivat haltuunsa
torniolaiset Mika Jaako ja Mira Piirainen 35
640 gramman saaliillaan, joka on kilpailun
historian toistaiseksi suurin voittajavenekunnan saalismäärä. Joukkuekisasta luovuttiin jo seuraavana vuonna. Naisille on kisassa aina ollut myös
oma sarjansa
alkaen
Konttori avoinna
maanantai - perjantai klo 9-16
Kassapalvelut avoinna
maanantai - keskiviikko
ja perjantai klo 9-13
torstaisin kiinni
Ranuan konttorissa sinua palvelevat:
Leena Pernu, rahoitusneuvoja
Mervi Säkkinen, sijoitusneuvoja
Päivi Sarajärvi, palveluneuvoja
Annamari Salmela, palveluneuvoja, perhevapaalla
Jukka Vaara, konttorinjohtaja
Piipahda konttorissamme tai varaa aika
numerosta 010 2539 301*.
*)Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettaessa lankapuhelimesta 8,35
snt/puhelu + 7,2 snt/min., matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Ranualaiset
arvostavat pankissa asiakaslähtöistä ja palveluhenkistä
otettamme.
Asioita on mukava hoitaa omalla kylällä, eikä tarvitse lähteä
muualle asioidakseen pankissa. alv 24 %). Uusilla aukioloajoilla ja
vahvistuneella henkilökunnalla pystymme jatkossa
vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme
palvelutarpeeseen.
Hyvää kesää ja tavataan pankki- ja vakuutusasioiden
merkeissä!
Konttorinjohtaja
Jukka Vaara
Yhdessä hyvä tulee.
Ranuan konttorin aukioloaika
3.6. Digitaalinen näköislehti on ladattavissa kaikkialla
missä on verkkoyhteys.
ALE-tuotteet koko kesäkuun ajan
OTA 3 MAKSA 2,
edullisin kaupanpäälle!
Avoinna ma-pe klo 10-17
ja lauantaisin klo 10-14
Teeritie 2, Ranua www.tenavakulma.com
Tervetuloa Pohjolan Osuuspankkiin
Pohjolan Osuuspankki on vahvistunut merkittävästi Ranuan
talousalueella viimeisen vuoden aikana.
Olemme saaneet uusia ja tyytyväisiä asiakkaita. 28 KESÄ KURIIRI 2013
PASI HAARAHILTUNEN
Digilehti luonasi
jo aamu viideltä!
Kesätarjous
2 kk
28?!
Kampanjatunnus 13digi28D
Tilaa helposti tekstiviestillä:
Lähetä viesti: OMALK kampanjatunus,
nimesi ja osoitteesi numeroon 13234.
Malliviesti: OMALK 13digi28D Tiina
Tilaaja Mallikatu 2 96100 Rovaniemi
(viestin hinta 0,70 ?)
Orkideoita trooppisilta mailta. palapelejä
Minne kesä kuljettaa, sinne kantaa
Lapin Kansa. (sis. Arvaa minkä kasvin kukintoja nämä kellot ovat, ja katso oikea
vastaus sivulta 38.
Kirsikka,
joka hakee juuri
Lapin Kansaa.
T E N AVA K U L M A S T A
laadukkaat kankaat ja lastenvaatteet.
Myös Myyrä tuotteita, mm
KESÄ KURIIRI 2013 29
Metsänomistaja!
Ota yhteyttä ja tee hyvä puukauppa
Markus Viitala
0400 178 677
Petri Tolonen
0400 277 307
Rovaniemi
Salla
Kemijärvi
Jussi Timonen-Nissi
040 510 4847
KITKAWOOD
Kuusamo
Aki Huttu
040 678 7064
PÖLKKY
Vilho Koivisto
040 167 8961
Seppo Miettunen
040 822 5321
Teemu Pohjola
0400 367 677
ULEA
Taivalkoski
Pudasjärvi
Esa Polojärvi
040 670 9003
Suomussalmi
Oulu
Jari Juntunen
040 515 9779
Jukka Heikkinen
040 653 1599
Kajaani
KAJAANIWOOD
Hankintatoimisto
Saha
Pölkky Metsä Oy - Kemijärventie 73, 93600 KUUSAMO
Puh. 040 833 9831 - Fax 08 851 4016
office@polkky.fi tai etunimi.sukunimi@polkky.fi
www.polkky.fi
040-3586322
www.peikonpesa.fi
- Kahvila, tuoretta pullaa myös mukaan
- Valio jäätelöt, tötteröt, tuutit, puikot
- DAMMENBERGTM suklaat
maidoton, sokeriton, pähkinätön,
gluteeniton vaihtoehto
- Paikallisia käsitöitä
- Matkamuistoja
- Saunatarvikkeita
- Lahjatavaroita
- Matkahuollon Pakettipalvelut
Kahvila ja Matkahuolto Avoinna
Ma . 31.8 Kahvila Avoinna
Ma . Älä tee minusta ihan militaristia siinä jutussa, hän sivumennen tokaisee alkaessaan
käydä läpi haastattelua varten
keittiön pöydälle kokoamaansa kirjapinkkaa.
Siinä on parikymmentä teosta, lähes kaikki sotahistoriaa. ja
laululinnuistahan suurin osa
viettää näissä maisemissa vain
kesän.
Linnunlaukirjaa Voutilainen
pitää erinomaisena teoksena
lintuja huonosti tunteville ja
varsinkin niiden lauluista ulalle joutuville.
Linnunlaulut jäävät sitten
taka-alalle kun Voutilainen alkaa esitellä muuta kirjapatteristoaan; lauluun tai ylipäätään
musiikkiin pinkan sisällössä
viitannevat ainoastaan Stalinin urut. Kiinnostustaan sotahistoriaan hän selittää historian opettajan ammatillaan ja sillä, että
joutui kahteen kertaan perheen mukana pakenemaan
Sortavalasta.
. Niitä on mukava verrata
keskenään. Ensimmäiseksi lintuteoksen jälkeen hän kuitenkin esittelee kaunokirjallisen teoksen
Vänrikki Stoolin tarinat . )
Parturi-kampaamo TuiTukka
Keskustie 30 97700 Ranua Puh.040321 9890
Avoinna Ma-Pe klo 10-17 La 10-14. Pe klo 08:00 . 18:00
La klo 09:00 . 45. 11,5 0. kolme eri nidettä, eri aikoina
käännettyjä.
. Kai siitä jotain jäi hampaankoloon.
Silti hän eläytyy voimakkaasti myös Neuvostoliittoon
liittyvän sotahistorian epäoi-
keudenmukaisuuksien paljastuksista ja saattaa pompata
tuolilta ylös kesken lukemisen
että tuommostakin saamara!
Melkein niin kävi esittelyhetkessä kun hän kertasi eri lähteistä lukemiaan tietoja marsalkka Grigori Zhukovin kohta-
90
A la carte RUOKALISTA
Maistuvat
PIZZAT
myös
gluteeniton
KARAOKE
PERJANTAI ja LAUANTAI
A-OIKEUDET
Erityisesti kesään viittaavia
teoksia emeritusrehtori Veikko
Voutilaisen (79) lukemistovalikoimasta löytyy vain yksi. 30 KESÄ KURIIRI 2013
RIITAN
JUHLAPALVELU
SYNTYMÄPÄIVÄT,
MUISTOTILAISUUDET,
KAKUT ym.
Vähemmän kevyttä
PASI HAARAHILTUNEN
?Veikon
valinnassa?
Harjuntie 5, 97900 Posio
sotahistorian
Riitta 040-8367506, riitta.ruokamo@pp.inet.?
joukossa
MEIJERIN MYYMÄLÄ sentään yksi
ELÄINPUISTON
lintukirja
KUPEESSA TARJOAA...
* JÄÄTELÖT
* Paistovalmiit ja kypsät
PAKASTELEIVONNAISET
* Maatalousaiheiset
BRUDER LEIKKIKALUT
* Sievin SAAPPAAT ja KÄSINEET
* TYÖVÄLINEET myös puutarhatöihin
* MAATALOUSTARVIKKEET ja REHUT
* Lahjatavarat ja tuliaiset
MUKEJA yms.
* KOIRAN- JA KISSANRUOAT
* PYYKINPESU- JA
KODINPUHDISTUSAINEET
TERVETULOA!
MEIJERIN MYYMÄLÄ
Tervetuloa!
Fazerintie 2 RANUA, p. /plo tai 3ploa// 20?
(no rm. /p lo )
LOMAVARPAAT
RANTAKUNTOON!
35?
VARPAANKYNSIEN
GEELAUS
(no rm . 14:00, Su suljettu
Lomalle mukaan koko perheen
CONSTIAN 40
0 0ML
shampoot&hoitoaineet
shma
8?. Uusin käännös on
kyllä aika outo, hän kuittaa Juhani Lindholmin käännöksen
J.L. Su suljettu
Kesäkaudella 15.6 . Pe klo 08:00 . Mies on intohimoisen kiinnostunut sotahistoriasta ja se näkyy kaikkialla hänen kotonaan Ranualla entisen keskikoulun oppilasasuntolan päätyhuoneistossa.
. Pituus 30cm.
va
Hopeak
kihlat alk.
Metalliset
korttikotelott
kaiverruksellaa
6
Kaiverrettu
?/kpl
postilaatikon nimikyltti
49?/pari
19?
tarjoukset voimassa
elokuun loppuun
Keskustie 30 Ranua puh.044 362 3822
AVOINNA MA-PE 10-17 LA 10-14
MAUSTA SEN
MUISTAT!
LOUNAS
8
ARKISIN KLO 10?14
Veikko Voutilaisen käsissä kuluu kesällä tämä kirja.
oksesta.
Voutilaisen lukemisharrastuksessa ei vuodenajoilla ole
mitään merkitystä, jotain on
aina luettavana oli kesä tai talvi. 040-7225569
Avoinna ma-pe 8-17
Todella upea
19?
kotimainen lasiruusu
Värit: sininen, valkoinen sekä
vaal.punainen. Runebergin alkuperäiste-
AVOINNA: MA-TO 10-22,
PE 10-02, LA 11-02, SU 11-22
KAUPPAKUJA 2
97900 POSIO
puh. Se
on Linnut äänessä -teos josta
nimen mukaisesti saa kuullakseen ääninäytteen kultakin
esitellyltä pikkulinnulta . 17:00
La
ja itse pienois-
malleja satoja kappaleita,
mukana myös laivojen ja lentokoneiden pienoismalleja.
(pph)
Käynti
Kontiolla
kannattaa
a
tiolt 0
Kont yli 60
ä
tolöydallivaiha
m ehto
Sotahistoriateokset ovat luettavina ja selattavina ympäri vuoden.
MEILTÄ MONIPUOLISET
PALVELUT!
*AUTONHUOLLOT
JA -KORJAUKSET
SEKÄ
RENGASMYYNTI
*AUTOILIJAN
TARVIKKEET
*PERÄKÄRRYNVUOKRAUS
*NESTEKAASUMYYNTI
*KAHVILA- JA
GRILLITUOTTEET.
Maukkaat hampurilaiset
ja isot ateriat, myös mukaan.
Juomat moneen janoon!!
*KEITTOPÄIVÄ
ma?pe.
5ja leivän
?/annos sis. Duncker ja Savon Prikaati. Ilmavoimista minulla on
kirjoja vaikka kuinka perhanasti. Siitä kerrotaan myös Antti Niemisen
kirjassa Tie Tali-Ihantalaan.
. 10,47?)
209,40?/l
-15%
8,90?
Tarjous voimassa 31.8.2013 saakka
Avoinna: ma?pe 9?18,
la 9?14
puh. tahtojen taistelu.
. 016-3721018
www.posionapteekki.?
PASI HAARAHILTUNEN
Monen pojan unelma. Itse hän on lukemisessaan
pikkutarkka, ja sanoo etsivänsä painovirheitä tai kuvateksteissä olevia virheitä.
. Marsalkka Mannerheimin kuva hänellä on joka huoneen seinällä, ja Mannerheimin päiväkäsky talvisodan
alusta vuodelta 1939 eteisen
seinällä.
. 6.00?18.00, la 8.00?18.00, su 9.00?16.00
s4UTUSTUMARKKINOIDENLAAJIMPIINTALO. Tästä saa hyvän käsityksen kun kaksi diktaattoria taistelee rauniokaupungin herruudesta.
Seuraavaksi Voutilainen alkaa selata suurikokoista neliväriteosta toisen maailmansodan suurista taisteluista.
. Ne saattavat olla esimerkiksi kunniamerkkeihin liittyviä virheellisyyksiä.
Mainitsemistaan muista
kirjoista Voutilainen ottaa
esiin ranualaisen Mäntykustannuksen kustantaman ja Vili
Pesun kirjoittaman Raviurheilun maailman.
. Faktapohjaista kirjallisuutta minä enimmäkseen luen, mutta on minulla muutakin, Voutilainen huomauttaa
väliin.
Silti kun vauhtiin päästiin,
mennään niin että hylsyt vain
lattialle kilahtelevat. 0400449464 /
0405825923
Avoinna; ark. Romotkesta ostin sen kahdella eurolla.
Lentää ajatus Voutilaisella
korkeammallekin kuin vain
luodinkantaman päähän; teos-
KESÄTARJOUS!
TRIPLE DRY
Roll-on 50 ml
(norm. Kun perheissä yleensä
luetaan jouluaattona jouluevankeliumi, luetutan minä
lapsenlapsilla Mannerheimin
päiväkäskyn.
Tuoreempaa suomalaista
tekoa on viime vuonna julkaistu Jaakko Aatolaisen kirja Hitler, Stalin ja Stalingrad . KESÄ KURIIRI 2013
kenttälukemista
losta Stalinin valtakauden loppuajoilta.
. Se on Suomen ilmavoimien historia, ja siinä on
mainittu kaikki lentäjät jotka
ovat saaneet yhdenkin venäläiskoneen alas.
Voutilainen käyttää kirjojaan enimmälti hakuteoksina,
joista voi tarkistaa tietoja milloin mistäkin yksityiskohdasta. aseitakin kotonaan, mutta
kaikki ne on deaktivoitu eli
muutettu ammuntakyvyttömiksi. Tali-Ihantalan taistelusta
on puhuttu paljon, kun se oli
ensimmäinen hyökkäys joka
venäläiseltä epäonnistui suurhyökkäyksen aikana. Painettu Kiinassa, ohoh!
Brittiläisen Chris Mannin
toimittaman teoksen mukana
on autenttista filmimateriaalia
sisältävä dvd.
. On ?Ukolla. Tämän kirjoittajahan näkyy olevan ruotsalainen, hämmästyy Voutilainen
kun huomaa kirjan alkukieleksi ruotsin.
Teoksen on kirjoittanut
ruotsalainen eläkkeellä oleva
everstiluutnantti Bertil Nelsson vuonna 1808-09 käydystä
Suomen sodasta.
. Tässä on helevatan hyvä
kirja Suomen sodasta: Suomen
sodan sankari . Zhukov oli kova ja taitava
sotapäällikkö, jonka kansansuosiota Stalin pelkäsi. Voutilaisella on kokoelmissaan satamäärin pienoisautoja.
joukossa on tähtitieteen professorin Esko Valtaojan Kaiken
käsikirja.
Pienoismallien keräily- ja
valmistusharrastukseen liittyen hänellä on vielä hyllyssään
Suuri autokirja ja Suuri moottoripyöräkirja . Monet kehuivat kuinka paljon ovat pudottaneet viholliskoneita, mutta turhat kehut loppuivat kun tuli tämä teossarja. Tämä
siirsi Zhukovin syrjäisen sotilaspiirin komentajaksi ja jopa
poistatutti Zhukovin kuvat toisen maailmansodan taisteluista kertovista teoksista.
Seuraavaksi siirrytään kirjapinkassa Suomen maaperälle,
ja vähän Ruotsinkin.
. maidon
POSIO
31
Posiontie 22,
Puh
ja ?12 / 6
-55 MHP.. Kattoruoteet
alkavat pettää. Joissakin
nauloissa on vielä paikallaan
puinen lankarullavahvike.
dessä 1800-luvun lopussa
metsänhoitajan kesäiseksi
virka-asunnoksi. 016-355 1199. kulovalkea@luukku.com
Kuoliontie 1, 97960 Kuloharju
Palvelemme ark. 010 7633203
NESTEKAASUT!
(8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min.)
Arkisin 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?21
Huussi kesti
Huvilaa kauemmin
Hyvä ehdokas Posion vanhimmaksi kesäasunnon
huussiksi on Akanlahden tukinsiirtolaitoksen entisen
Huvilan käymälä- ja liiterirakennus.
Punainen 5,4 metriä pitkä
ja 2,4 metriä leveä lautahökkeli kököttää Huvilaharjulla
Lohirannantien eteläpuolella, noin 300 metriä siirtolaitoksen päärakennuksesta
eteläkaakkoon päin.
Kaksireikäisen huussin sisältä löytyy kaksi seinäkirjoitusta, joista voi päätellä ikää:
?Alpo P 14-4-1962. kesäkuuta
siirtolaitosten
Huussin etuseinä on vielä rapsakassa kun- 120-vuotisjuhla.
nossa. Takaseinästä on irronnut lomalauto- (rh)
ja ja katossa on vain ruoteet.
KAUTTAMME KAIKKI
HAUTAUKSEEN LIITTYVÄT PALVELUT
POSION KUNTA MYY
VAPAA-AJANASUNTOTONTTEJA
KIRINTÖVAARAN ASEMAKAAVAALUEELTA.
OMAKOTITALOTONTTEJA
JAKKARASAAREN ASEMAKAAVAALUEELTA.
Tutustu tonttivalikoimaan: http://tontit.posio.?
tai soita 040-8012261
leikkaa talteen
Kaksikerroksinen Huvila
lienee rakennettu jo ensimmäisen siirtolaitoksen yhtey-
Kesällä:
* Ruukkukukat
* Amppelit
Syksyllä
* Syyskukat
* Kanervat
* Callunat
yms.
KUKKA -JA HAUTAUSPALVELU
Keijo Saarijärvi
Kiireen Raja, Keskustie 32, Ranua
puh. 040-7510351
Iltaisin ja
viikonloppuisin
KUKKIA
Vaakasta!
* Ruukkukukat
* Viherkasvit
*Leikkokukat
*Sidontatyöt
ammattitaidolla
Ranuan kukkapalvelu
www.posio.?
Keskustie 1, Ranua (Kelan vieressä)
puh. Sittemmin
se oli uiton johtoportaan ja työväen käytössä.
Huvila myytiin 1960-luvulla,
ja ostaja käytti
sen hirret navetan tekoon.
Huvilaharjulla
on huussin lisäksi kellarikuoppa,
jossa on pieni
laudoista tehty
koppi.
Edustuskuntoisin osa uusinta
tukinsiirtolaitosta on 1930-luvulla Kitkan rantaan
tehty laitoksen
päärakennus,
jonka kunnostusta suunnitellaan.
Paikalla pidetään
26. Liiterin ovi
rötköttää maassa.
Liiteriosassa on maalattia.
Liiterin runkoparruissa, ovelta katsottuna oikealla, on
säännöllisin välein tavaranripustusnauloja. autoilu,
retkeily, pyöräily,
grillaus, kalastus,
kesäkukat
* Postipalvelut
* Veikkaus
* S-pankki palvelut
* AGA nestekaasut
S-market Ahola
Posiontie 49, 97900 POSIO
Puh. Rakennus on siis
ollut paikallaan ainakin vuodesta 1955.
Huussissa ollut huopakate
on irtoillut ja levinnyt lähiympäristöön. klo 10?17, la 10?14, su 12?15
kesä-elokuu perjantaisin klo 10-19
Monipuolinen kauppa
aivan Posion
keskustassa:
Huussi-liiterin takaseinässä on käytetty losolautoja, etupuolella laudoitus on siistiä. Huussiosa
on kuvassa oikealla, liiterin ovi vasemmalla on kaatunut etupihalle.
* Ylivoimaisesti runsain
päivittäis tavaravalikoima
Posiolla
* Käyttötavaroita laaja
valikoima, mm. 040 5639 185
. 32
KESÄ KURIIRI 2013
REINO HÄMEENNIEMI
Mökkiläisten toiveesta palvelemme kesä-, heinä- ja elokuussa
PERJANTAISIN KLO 19 SAAKKA.
Ei muuta kuin keula kohti mökkiä ja kauppaan vasta perillä!
Meillä tarjotaan aina ilmaiset kahvit!
Palvelemme monipuolisesti: - Apteekin palvelupiste, myös reseptilääkkeiden toimitus
?
?
?
?
Neste-pienmoottoribensiinimyynti
AGA-nestekaasumyynti
Teboil-voiteluainemyynti
Koivuhalkosäkkimyynti
puh
ma klo 13-16, to klo 13-18
ja la klo 11-14 sekä talvikaudella 1.10.-14.5. Ohjeet ja aikataulut mm.
ne?stä tai jäteneuvonnasta.
Ranuan jäteasema palvelee
Kesäkaudella 15.5.-30.9. ma klo
13-16 ja la klo 11-14.
Jätehuoltoa Pello- Ranua- Rovaniemi alueilla
www.residuum.?, neuvonta@residuum.?,
jäteneuvonta p. 040-5875641
Tuomas Määttä asiakasneuvoja puh. 0400-258997. KESÄ KURIIRI 2013 33
SPORTIASTA KESÄÄN!
KALASTUSLUVAT
Meps
UISTIMET
KATISKAT
KALAVERKOT
POLKUPYÖRÄT
RINKAT
RUNSAASTI
KESÄTEKSTIILEJÄ
AVAINPALVELU
Ranua
Puh. 0800 120 230 (ark. 0400-391054
Marita Määttä OTM, lakimies puh. 0440-662500
Anne Savilaakso Kalevalainen jäsenkorjaaja
puh. 3552101, Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13
KUHAN KOULUA
1940 - 80 -luvulla käyneiden
KOKOONTUMINEN Kuhan
koululla la 6.7.2013 klo 16.
Ilmoittaudu 30.6. menneessä
Auli Kuhalle 040-700 3063 tai
aulikuha@hotmail.com.
Osallistumismaksu 10?.
Ilmoitathan erityisruokavaliostasi.
NAPAPIIRIN RESIDUUM OY
JÄTEHUOLTO
KUNTOON
HELPOSTI!
Jä?eiden keräyskierrokset tulevat taas!
Ranuan kunnassa jäteöljyjenkeräys 5.6.2013 sekä
kiertävä jä?eenkeräys 7.6.-30.8.2013, joihin ko?taloudet ja mökkiläiset voivat toimi?aa jä?eitä erillisten ohjeistusten mukaan. klo 9-15)
www.laprim.?, laprim@laprim.?
*Kiinteistöjen- ja asunto-osakkeiden välitys
*Kaupanvahvistukset ja kauppakirjat
*Oikeudelliset- ja notariaattipalvelut
*Perunkirjoitukset ja ositukset sekä perinnönjaot
*Arviokirjat
*Lainhuutojen ja kiinnitysten hakeminen
*Testamentit ja edunvalvontavaltuutukset
* Sekä muut toimistotyöt
*Pohjantähden vakuutukset
*Aktian henkivakuutukset
*Metsänhoito
*Kalevalainen jäsenkorjaus
Mikko Sarajärvi LKV, kaupanvahvistaja puh
Hän on pitänyt kyläkauppaa ja taksia, Posion
keskustassa T-markettia ja
Rabattia 1985?1991. kunnallisvaaleihin lähdöstä,
mutta kotijoukot ja kuntalaiset kannustivat jatkamaan.
Myös kauppiaana Olavi
Lehtiniemi aloitti vuonna
1973. Sen jälkeen hän oli kalatukkurina 15
vuotta.
Koulutusta on kauppateknikon tutkinto ja tukolainen
kauppiastutkinto. Jos esitetty
isäntäkuntamalli menee läpi,
Posion tapaiset kunnat eivät
itse enää saisi päättää palveluista, joihin kuluu valtaosa
kuntien rahoista.
. Minusta tuntuu, että esitys lautakuntapaikasta tuli
Jouko Elevaaran kautta. 34 KESÄ KURIIRI 2013
Puheenjohtaja
nikkaroi ja kalastaa
POSIO
ST1 Posio
KATSASTUKSET
48?
48
?
Sote-uudistuksen isäntäkuntamalli
menee läpi, sanoo tuore
RANUA tuskin
Shell Ranua kunnallisneuvos Olavi Lehtiniemi
+mahdolliset päästömittaukset
Tiedustelut p. Ainakin mansikkakauppaa ajattelin tänä kesänäkin
jonkin verran tehdä, hän kertoo.
Syksyllä pitäisi olla kunnossa Levin puolimaratonia
varten.
Olavi on ollut keväästä
2012 eläkkeellä täytettyään
63 vuotta. Perustuslakivaliokunta
tutkii, onko tällainen perustuslain mukaista. 044 560 5743
Nuottatie 3, 93600 KUUSAMO, puh. Lehtiniemi
sanoo hankkeen olevan täydessä kaaoksessa.
. 0400-397710 www.sahkotyovaarala.?
Täyssynteettinen
moottoriöljy 5W-40
5 litran kanisteri.
ISKUNVAIMENTIMET
TARVIKELAATIKAINEN oy
puh. 016-3721571. (rh)
Luottamustehtävissään
Olavi Lehtiniemi muun muassa kuuluu kunnanvaltuustoon ja Lapin liiton valtuustoon. 08-8521100
Avoinna ma?pe 9?17
PISTÄ PIHA KUKKIMAAN!
25,- Vähän pienemmät 15,18,50/4 kpl
?RUUSUBEGONIAT 25,-/5 kpl
?DAHLIAT/RIIPPUPETUNIAT 6,50/kpl
MONIVUOTISET
?LOBELIAT 12,-/10 kpl
KUKAT
JA KORISTE?PETUNIAT 12,-/10 kpl
PENSAAT,
?OMENAPUUT 30,OSTA 5,
MAKSA 4
55,-/2 kpl
?JÄTTIAMPPELIT
?PELARGONIAT
?
OMENAPUUT, HYÖTYKASVIT,
MARJAPENSAAT, KORISTEPUUT!
?
PUDASJÄRVEN
Tuotantotie, Pudasjärvi p.08-824335
PUUTARHA
AVOINNA JOKA PÄIVÄ
KUKKAHUONE OY ma?pe 8-20, la-su 9-18
23,14,-
Puheenjohtajan kädessä pysyy hyvin timpurivasarakin.
Posion uusin kunnallisneuvos, kunnanhallitusta johtava Olavi Lehtiniemi (kesk) on
saanut omakotitalonsa terassiurakan valmiiksi.
Talon sisälle hän on tehnyt
pintaremontin lattiasta kattoon. Pirjolla on perushoitajan töitä vielä vuosi.
Luottamustehtävien hoitaminen Olavi Lehtiniemellä
alkoi 40 vuotta sitten kunnan
urheilulautakunnasta.
. 08-220066, fax. Itse en usko, että esitys toteutuu.
Posion kunta haluaa suuntautua sote-yhteistyössään
Lappiin eikä Pohjois-Pohjanmaahan.
Syksyllä alkaa myös kuntajakoselvitys käytännössä.
Kuntien tulee marraskuun
loppuun mennessä antaa
lausuntonsa kuntaliitosvaihtoehdoista.
REINO HÄMEENNIEMI
K.VAARALA ky
* Sähköasennukset
* Kodinkonehuolto
* Antenniasetukset
* Sähkötarvikemyynti
ILMALÄMPÖPUMPPU ASENNUS JA MYYNTI
KODINKONEMYYNTI
KODINKONEET VARASTOSSA!
Posion kunnanhallitusta johtava Olavi Lehtiniemi on saanut valmiiksi terassin rakentamisen kotonaan Lehtiniemessä.
Kotikokki
LATTIALIESI 50 cm
ja
TURVALIESI 50 cm
MUISTA MYÖS
KALASTUSTARVIKKEET!
Vestfrost ja Siemens
JÄÄKAAPIT ja
PAKASTIMET
Toshiba
ILMALÄMPÖIndesit ja Siemens
PUMPUT
PYYKINPESUKONEET
asennettuna!
RANUA
puh. Lapsillekin hän on käynyt timpuroimassa.
Kesäpuuhiin kuuluu kalastus verkoilla Papinlammesta. Vaimo Pirjo on vielä kovempi kalaruoan ystävä kuin
Olavi.
Marjat huusholliin poimitaan ja on aina poimittu metsistä ja soilta, vaikka Olavi on
pitkäaikainen marjakauppias.
. Pieniä kuntia ollaan lyömässä kovaa. 016-3721842, 050-3807146
fax. Olin
jonkin verran harrastanut urheilua.
Kotikylän Lehtiniemen
nuorisoseura oli hyvä koulu:
tanhuaminen ja näytteleminen antoi rohkeutta esiintyä.
Nuorisoseura on nyt lepäävässä tilassa.
Viime vuonna Olavi olisi
?jo ehkä itse luopunut. 016-3721841, Posiontie 44, POSIO
Painepesuri 100 bar, 1300 W
-Alumiinipumppu
-Automaattinen start/stop
-Letkun pikakiinnitys kahvaan
-Vesimäärä:
310-440 l/h
Vakiovarusteet:
paineletku 5m,
suuttimet,
pesuainepullo
työkalut, varusteet,
kemikaalit, sähköosat,
kiinnitystarvikkeet
Autokorjaamo
KOTILAMMEN
AUTO oy
Harjutie 2, POSIO
Puh. Kunnanhallitusta hän
on johtanut vuodesta 1997.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä on jo tovin
runnottu valtakunnallisesti
uuteen muotiin. Rantaan on 150 metriä
Ostamme
pystykaupalla leimikot nuoren
metsän harvennuksista päätehakkuisiin. Nyt he
pääsivät kokeilemaan soiton
sujumista aidossa ympäristössä, sillä heidän tarkoituksenaan on viihdyttää väkeä
simojärveläisten ja vähän
muidenkin kesätapaamisessa Kantoniemen Tuvilla heinäkuun puolimaissa. Mökkiläisiähän tänne
tulee lisää, mutta kun kukaan
ei oikein tunne toisiaan, voisi
tämmöinen tapahtuma auttaa ihmisiä yhteen, tuumailee Paavo.
Itse hän lähti Simojärveltä
Kelloniemestä jo vuonna
1967, aluksi Nastolaan ja sieltä Ruotsiin. (pph)
Maa-aineksia Piittisjärveltä
CE-hyväksytyt
* Imetyskenttään tarkoitettu SEPELI
* KALLIOMURSKETTA eri kokoja
* SORAA ja HIEKKAA
* KASVUTURVETTA
PYÖRÄKONE ja KULJETUSPALVELU
Risto Taivalkoski puh. Sieltä hän lähti vuonna
1980, ja vuodesta 1984 lähtien hän on ollut koko ajan
töissä Oulussa Nokian verkkopalveluissa. 0400-260877
risto.taivalkoski@pp.inet.?
Laitamma
mettät
kunthon.
!KESÄKOHTEET!
OSTAMME
TUKKI-,
KUITUENERGIAPUUTA
TUKKIJA JA
KUITUPUUTA
Alueilla:
Rovaniemi,
Ranua jaja
Kittilän
eteläosa
Alueilla:
Rovaniemi
Ranua
SIISTIÄ JÄLKEÄ
JA TUOTTOA
PYYDÄ REILU TARJOUS!
Laita metsäsi kasvukuntoon
ammattilaisvoimin. KESÄ KURIIRI 2013 35
PASI HAARAHILTUNEN
Monipuolista
TALKKARI
PALVELUA
Ranualla!
JÄRVENPERÄ TALKKARI
puh. Tupien
rannan laituri kestäisi isommankin orkesterin, mutta
maalla aikovat miehet soittaa
varsinaisessa tapahtumassa.
Kolmantena soittajana kokoonpanossa on tarvittaessa
Paavon poika Sauli.
Paavo on entisenä simojärveläisenä ja pitkään Nastolassa asuneena suunnitellut
kesätapaamista Simojärven
seudun ihmisille.
. Jos kesämökkitontin verotusarvo on esimerkiksi 15 000 euroa ja vapaa-ajan rakennuksen 9 000
euroa, voi kiinteistövero kalliissa kunnassa olla 324 euroa
ja halvassa 144 euroa.
Kuntien kiinteistöveroprosentit löytyvät esimerkiksi
Veronmaksajien verkkosivuilta www.veronmaksajat.fi
(Georg Rosbäck, Veronmaksajat www.veronmaksajat.fi)
NAUTI KESÄSTÄ
JA MATKAILUSTA
www.asuntoautovuokraus.
nettisivu.org
Sulo Ranua ky,
puh. Paavo teki töitä
myyntimiehenä hydrauli- ja
pneumatiikka-alalla. Rakennuksen verotusarvoon ei sijainti vaikuta, joten samanlaisen raken-
nuksen verotusarvo on periaatteessa eri puolella Suomea
yhtä suuri. Tontin verotusarvoon vaikuttaa sijainti, joten
samankokoisen tontin verotusarvo voi vaihdella huomattavasti eri kunnissa ja jopa saman kunnan alueella.
Kesämökkitontin kiinteistöveroprosentti vaihtelee tällä hetkellä 0,60 ja 1,35 prosentin välillä. 0400-396476. Nuupasjärvellä. vuodesta 1992
Lapin Metsämarkkinat OY
puh: 050 430 2280
jari.kuukasjarvi@lapinmm.fi
Ukkoherrantie 15 A 2
96100 Rovaniemi
Verovinkki: Kesämökkien
kiinteistöveroissa on eroja
Kesämökin ostajan kannattaa selvittää ennen mökin ostoa, kuinka paljon mökistä
joutuu maksamaan kiinteistöveroa. Kaverit nauroivat, että sinä
olet aina lappalainen, ei sinusta hämäläistä tule!
Ranualla on juuret Tatu
Hietalallakin . Hän on Kiimingin harmonikkakerhon musiikillinen johtaja nyt kolmatta
vuotta.
Hietala ja Kortesalmi tapasivat sattumalta Saulin välityksellä.
. Vapaa-ajan rakennuksen veroprosentti voi
olla suurempi kuin tontin.
Kunta voi määrätä vapaaajan rakennukselle veroprosentin, joka voi olla enintään
0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vakituiselle asun-
nolle vahvistettu, eli 0,92?
1,35 prosenttia. Teemme siistiä jälkeä
. Kun tuli kaksikymmentä
vuotta täyteen siellä oloa, kysyin kavereilta että joko minut hyväksytään hämäläiseksi. Eroihin vaikuttaa
eniten tontin arvo ja kiinteistöveroprosentin suuruus.
Kunnat määräävät itse kiinteistöveroprosentin suuruuden lain sallimissa rajoissa.
Kiinteistövero lasketaan
tontin ja rakennuksen verotusarvosta. 040-5351682
Veijo Kaitapuro
Järvenperäntie 3 B
97700 RANUA
veijo.talkkari@luukku.com
www.jarvenperatalkkari.?
Paavo Kortesalmi antaa tahtia ja laulaa, Tatu Hietala loihtii sointuja harmonikasta Simojärven laineiden päällä.
Haitari kaihoaa
tapaamiseen veden äärelle
Paavosta ei tullut hämäläistä, Hietalasta niinkin oululainen
Harmonikan kaihoisa ääni
kantautuu loivasti viettävälle
rantatörmälle pitkän laiturin
kärjestä Simojärven aalloilta.
Siellä Tatu Hietala näpelöi
haitaria Paavo Kortesalmen
tukiessa soitantaa rumpupoljennolla.
Miehet ovat kumpikin jo
pitkän linjan soittajia, mutta
koskaan ennen he eivät ole
soittaneet yhdessä. Ellei prosenttia ole erikseen vahvistettu
vapaa-ajan rakennukselle,
käytetään yleistä 0,60?1,35
prosenttia. metsäsi parantaa kasvuaan ja
voi hyvin.
Jari Kuukasjärvi
Metsänomistajan asialla . Nykyisin hän
työskentelee siellä hankintajohtajana.
Soitto on kulkenut mukana koko ajan, ja se on myös
vienyt miestä paitsi ympäri
Pohjois-Suomea myös maailmalle Saksaa ja Japania myöten. Kiinteistövero on
vuosittain kiinteistön sijaintikunnalle maksettava vero,
jonka suuruus vaihtelee kunnittain. Saulille
jäi lapsuudesta niin kova hinku pohjoiseen, että hän on
tänne pysyvästi asettunut
asumaan.
Vaikka Paavo on kymmeniä vuosia asunut Hämeessä,
ei hänestä hämäläistä siitä
huolimatta ole tullut.
. Lapset Salla ja
Sauli syntyivät perheeseen
Ruotsissa, mistä sitten tie
johti takaisin Nastolaan
vuonna 1980. Ostin huoltoasemalta
Saulin cd:n ja katsoin, että
onpa siinä tuttu sukunimi.
Oltiin sitten yhteyksissä, ja
tuli tämä tapahtumissa soittaminen puheeksi.
Duo tai trio aikoo Simojärvellä soitella kesän mittaan
myös kolmessa muussa tapahtumassa. Kylät vaikuttavat ihan
kuolleilta jos ei mitään järjestetä
Merkittyjä polkuja tai metsäkoneiden jälkiä. Muistele missä
ja milloin olit viimeksi sellaisella paikalla, josta varmasti
löytäisit takaisin lähtöpaikkaasi. Jos olet joen varrella, seuraa sitä alavirtaan. Pelkällä kompassillakin
pärjää pitkälle jos sitä osaa
käyttää. Virtsasi väriä tarkkailemalla voit arvioida nestevajauksen määrää: Mitä
tummempaa se on, sitä suurempi nestevajauksesikin on.
Runsaasti hikoillessa menetät myös suuren määrän
elintärkeitä suoloja ja kivennäisiä. 36 KESÄ KURIIRI 2013
Varustaudu hyvin: Jos metsään satut eksymään...
Kesä ja lähestyvä marjastuskausi houkuttelee suuret
määrät retkeilijöitä soille ja
metsiin samoamaan. Riittävän useasti pidetyt lepotauot ovat tärkeitä. Riittävän usein nautitut
välipalat auttavat jaksamaan
päivän mittaan.
Lyhyillekin retkille kannattaa varata mukaansa vaikkapa suklaata taikka pähkinöitä. Lisäämällä juomaasi
hiukan sokeria ja ripauksen
suolaa pystyt pitämään elimistösi tasapinossa helpommin. Niistä saa nopeasti
energiaa, mutta vain hetkeksi. Kuuntele ympäristöäsi. Riittävä valmistautuminen ennen retkelle lähtöä onkin tärkeää.
Jos lähdet yksin, kerro
muillekin minne olet menossa ja milloin aiot palata. Istu alas ja mieti tilannettasi. Paina
mieleesi mistäpäin aurinko
paistaa kun lähdet liikkeelle.
Sen avulla pysyt suunnassa ja
tiedät suurin piirtein missä
päin lähtöpaikkasi on. Sairaskohtauksen tai loukkaantumisen
yllättäessä, suorita välitön
ensiapu ja soita tarvittaessa
yleiseen hätänumeroon 112.
Matkapuhelimella saat yhteyden hätänumeroon vaikka
olisitkin katvealueella.
Pidä huolta itsestäsi. Sen avulla on helppo
pitää kulkusuunta suorana ja
näin välttää ympyrän kiertäminen.
Tieltä lähdettäessä kannattaa tarkistaa ilmansuunnat jonka mukaan tie suurin
piirtein kulkee. Pidemmille retkille onkin
syytä varata mukaan tukevampaa evästä.
Kokemus tuo retkeilyyn
varmuutta ja kun selusta on
turvattu, on metsässä mieluisampi kulkea! (kph). Pelkkä vesi ei siis riitä
korvaamaan syntynyttä vajausta. Voit etsiä
itsellesi avonaisen maastonkohdan mistä sinut on helppo havaita.
Älä lähde summanmutikassa hortoilemaan ympäri
metsiä, se pahentaa tilannettasi entisestään ja vaikeuttaa
auttajien työtä. Janoinen ihminen kärsii jo nestehukasta. Tässäpä vielä lisäksi muutama
vinkki metsään lähtijöille:
Kun lähdet, vaikka vain lyhyelle retkelle kotimaisemiisi
olisi hyvä olla mukana riittävästi juomista, jotain sellaista
syötävää josta saat helposti ja
nopeasti energiaa, tulentekovälineet vesitiiviisti pakattuna, kännykkä jonka akku on
täynnä, hyttysmyrkkyä,
puukko, tarvitsemasi lääkkeet, varavaatetta ja ensiapupakkaus. Radio tai puhelinmastoja. Pakkauksessa pitäisi olla vähintään sideharso/
paineside, laastaria, haavojenpuhdistus aine, särkylääkettä, ideaaliside ja kolmioliina.
Opettele käyttämään karttaa ja kompassia riittävän hyvin. Hakkuuaukeita
tahi sähkölinjoja. Pidä huoli
siitä että juot tarpeeksi. Näkyykö
merkkejä asutuksesta. Jos tie kulkee
esimerkiksi etelästä pohjoi-
KARI-PEKKA HILTUNEN
Retkellä on mukavaa kun on hyvin varustautunut..
seen ja aiot retkeillä tien itäpuolella, löydät takaisin tielle
kävelemällä länteen. Mukavaksi suunniteltu reissu voi
kuitenkin päättyä ikävästi,
mikäli sattuu eksymään tai
loukkaa itsensä. Jos kuulet autojen ääntä,
koiran haukkua, erilaiset kolinoita, jyrinöitä, paukkeita ja
huudahduksia, et ole kovin
kaukana ihmisasutuksesta.
Jos ei mitään kuulu, tarkkaile ympäristöäsi. Todennäköisesti tulet
jossain vaiheessa asutulle
alueelle.
Mikäli tilanne on sellainen
ettet selviä omin avuin pois
metsästä, jää silloin paikoillesi ja hälytä apua. Ota
kuitenkin huomioon että aurinko liikkuu päivän aikana.
Jos kuitenkin eksyt, pysy
rauhallisena
KESÄ KURIIRI 2013
Kesälehtiristikko
Kesän aivovoimisteluksi
ohessa kesälehtiristikko. Ratkaisu on toisaalla lehdessä,
mutta sitä ei tietenkään kannata katsoa ennen kuin ristikon täyttö pysähtyy kertakaikkiaan.
Ristikon on laatinut Sulo Karjalainen.
37
Terve saunominen helpottaa stressiä ja
vahvistaa hyvinvointia.
Sauna on osa suomalaista
identiteettiä. Traktorin kuva on jo kauan koristanut Posiontielle näkyvän varastorakennuksen seinää Ranuan Kuhassa. 38 KESÄ KURIIRI 2013
REINO HÄMEENNIEMI
Saunaseura
haluaa pelastaa
yleiset saunat
Yleiset saunat olivat aikoinaan oleellinen osa sekä suomalaista saunakulttuuria.
Nyt yleisiä saunoja on enää
muutamia.
Yleiset saunat ovat väistyneet kerrostaloihin rakennettujen asunto- ja asukassaunojen sekä muun muassa uimahallien ja kylpylöiden tieltä. (rh)
Oikea vastaus orkideakysymykseen
Yleisiä saunoja ei sanan perinteisessä merkityksessä
Ranualla ja Posiolla ole.
Vastaus sivulla 28 olleeseen
kasvikysymykseen: Ei ole kuvassa trooppinen orkidea
vaan ihan kotoinen ja erittäin
yleinen suokukka, tieteelliseltä nimeltään Andromeda
polifolia.
Kasvi on itsepölytteinen
vaikka hyönteisetkin tehtä-
vässä avustavat. Kukkien
nuokkuvuuden tähden heteiden ponsista vapautuva siitepöly varisee helposti kukan
omalle luottipinnalle tuulen
heilutellessa kasvia, selostetaan kasvikirjassa nimeltä
Maarianheinä, mesimarja ja
timotei. Yleisten saunojen rakentamista tulee edistää ja
niiden toimintaa tukea monipuolisesti.
Suomalaisilla ja maassamme vierailevilla turisteilla pitää olla mahdollisuus aitoon
saunakokemukseen. Koriste vai ympäristötaideteos, se on katsojan silmässä. Saunominen
on niin sosiaalinen, fyysinen
kuin henkinenkin kokemus.
Yksinäisyys ja stressi ovat nykyisin eri-ikäisten suomalaisten todellisia ja vakavia ongelmia sekä kaupungeissa että maaseudulla. Se pitää osata
hyödyntää niin kaupallisesti,
kulttuurisesti kuin imagolli-
sesti.
Suomalaisen saunan pitää
olla osa Suomi-brändiä ja
vahvistaa kansainvälisesti
menestyksellistä Suomi-kuvaa, yltyy Saunaseura maalailemaan saunan merkityksen uusia uria.
Saunaseura toivoo, että
yleisten saunojen kehitykseen ja säilymiseen suhtaudutaan vakavasti kaikilla tahoilla. (pph)
TILAA;
kuriiri.ilmoitukset
@kuriirilehti.?
puh. Suomen Saunaseurassa
kuitenkin uskotaan, että yleisiä saunoja tarvitaan suuresti
edelleen.
Suomalaista, perinteistä
saunakulttuuria tulee sen
mielestä tukea ja edistää kaikin mahdollisin keinoin.
Kaupunkien, kortteleiden ja
kylien saunakulttuuri olisi
herätettävä uudelleen henkiin.
Yhdessä saunominen on
paljon muutakin kuin löyly ja
peseytyminen. Se on
vähintä, mitä itseään saunamaana pitävä Suomi voi Saunaseuran mielestä tarjota.
Tässä menopelissä ei helle haittaa. 010 665 3333
www.kuriirilehti.?
Kestotilaus
VERK
KKOLEHTI
Kestottilaus
PAPERILEHTI