Matkailijoiden määrä vain kasvaa koko ajan. Kaivosyhtiö on sanonut lapinkansan haastattelussa, että Maaninkavaaran esiintymä on iso että vois olla mahdollista että Posiolle tehtäis myös akkuteollisuuden vaatiman koboltin jalostuslaitos, tulis toiset 200 työpaikkaa lisää. MIELIPIDE LUKIJOILTA LUKIJOILTA NEULOJA HEINÄSUOVASTA Yleisönosasto käytettävissäsi: Voit lähettää yleisönosastolle tarkoitetut kuvat ja tekstit Kuriiriin sähköpostissa tai perinteisessä postissa. Niinpä rehvakkain aikein aloitettu kevätlookin uudistaminen jäi pelkäksi hypistelyksi, vaikka palvelua toki arvostinkin. Taisivat minunkin aamukonsertin pitäjät olla näitä korona-ajan airuita. Näitä city-tinttejä on ollut meidänkin lintulaudalla. Sannakaija I hmettelen Posion päättäjiä kun eivät halua työpaikkoja kuntaan. Mutta päivä on jo pitkä ja pian viiletämme hyvässä myötäisessä kesää kohti! Koko ajan siirrymme olevasta olleeseen ja tämäkin hetki on kohta vain muisto. Arvaanpa, että huolia ja murheita, kipuja ja köyhyyttä. Koska paperin raaka-aine tulee metsästä, on helppo päätellä että kehitys näkyy metsäteollisuudessakin. Pihi ihminen kokee tarpeelliseksi ainakin silmäillä edullisimmat houkutukset läpi. Kun digitalisaatio yhä enemmän vie paperilta markkinoita voi kysyä mikä on metsäteollisuuden yleinen johtopäätös uudesta tilanteesta. Eikä vesistöistä tarvi olla huolissaan. Verkkokauppa ei pysty tällaisen lyhyeksi jääneen maatiaisnaisen tarpeita täyttämään. Niin ettei siitä ole haittaa paikallisille vesistöille. Jälkimmäinen tarkoittaa esimerkiksi vessapaperia, ja sitä tuotetaan sinne missä tarve kasvaa eli lähinnä kiinalaiselle keskiluokalle. Olen kuullut että Posion kunnanvaltuusto on tehnyt kielteisen päätöksen kaivoksen avaamisesta. Värssy kiinnitti huomiota, sillä jostakin kevään tiedeuutisesta oli mieleeni jäänyt, että talitiaiset ovat lyhentäneet laulunsa varsinkin kaupungeissa tityy-muotoon, joka erottuu paremmin taustametelistä. Eivät ole kepeät pastellisävyt tai pirteä ja raikas keltainen meikämuijan trendivärejä tänäkään keväänä. Jossain määrin on tuotekehitystä tehty, mutta uusia tuotteita ei ole ruvennut näkymään tavallisen kuluttajan arkielämässä. Kaivosyhtiö on luvannut 200 työpaikkaa heti kun kunta antais luvan Maaninkavaaran apatiitti kaivoksen avaamiseen. Entäpä sitten muu mitoitus. Hinnatkin tietenkin ovat näissä putiikeissa toista kuin siellä itsepalvelupuolella. Muutos on monella tavalla helpotus talonrakentajille, niin kertarakentajille kuin taloja ammatikseen tekeville. Aurinko lämmittää. Laatua kehui, mutta eipä kyennyt muuttamaan mitoiltaan sopivan paidan väriä asiakkaan toivomaan suuntaan. KAUKO MUSTONEN Mitäpä tänään tiedätte te elämänahkionne vetäjät, mitäpä kuormassanne kiskotte. Parempaa aikaa kuntaan toivottaa Entinen posiolainen Häikäisee Päivä 22.4.2021 2 Ensimmäinen västäräkkikuva tälle keväälle ehti toimitukseen Rovastinahosta. Ei voi pitää paikkaansa. Tai myönnettäköön, oli valomöllykkä jo hiukan metsänreunan yläpuolella, kun avasin keittiön ikkunan. Massateollisuuden käyttämän sellupuun suosiminen metsissä näyttää nykyisellään saavuttaneen niin merkittävän painoarvon, että sen varaan tohditaan rakentaa ennennäkemättömän suuria laitoksia. Meneillään on outo murros; kun toinen investoi valtavasti ja toinen sulkee kokonaisen tehtaan – ja näistä kumpikin esimerkki Kemistä eli lähialueelta jonka puunhankinta kattaa myös Ranuan ja Posion. Ne ovat pieniä esimerkkejä mutta kun niitä on paljon yhdessä, niistä kasvaa merkittävä tekijä. Eihän sieltä mitään löytynyt. Tavalliset naruolkavarret kuten muillakin sohvaperunoilla. Joku siellä pelkää kunnan imakon menettämisellä. Siihen vois vielä tulla 100 työpaikkaa kuntaan palvelualalle, kun kunnassa olis maksukykyisiä palvelujen tarvitsijoita. HEI POSIOLAISET kunnallisvaalit tulossa äänestäkää valtuustoon työpaikkamyönteiset ihmiset. Jopa jokaisella omakotitalon rakentajalla tämä kehitys tulee vastaan kun rakennuspiirustuksiakaan ei enää tarvita paperisina kopioina, sellaisina metrin-parin mittaisina suikaleina. Eikö kaivosta saa rakentaa. Jos et muuta keksi, niin lue vaikkapa jokin kirja ja kysy neuvoa edesmenneeltä. Oli loppuunmyyntiä ja muuta poistotavaraa. Yksi yli satavuotiaaksi elänyt viisas lastenlääkäri oli Arvo Ylppö, jonka kirjasta tämä neuvo on jäänyt mieleeni: ”Glücklich ist, der vergisst, was nicht zu ändern ist.” Vapaasti suomennettuna: ”On turha murehtia asioita, joille ei vain mahda mitään.” Jostain murrekirjasta voit löytää jotain hauskaakin kuten tämän: ”Et sie sentien pal murra, vaik sielt Helsinkist oletkii. Paidoissa ja mekoissa hihat ovat niin kapeat, että käsiä ei saa liikkumaan. Kauko Mustonen kuvasi pihan valotolpan päällä keikuttelevan paluumuuttajan viime sunnuntaina. Tekstien toivotaan olevan lyhyitä, enintään 1500 merkkiä pitkiä, mikä vanhalla mitalla tarkoittaa puolikasta A4-arkkia. Keksitkö ajallesi mitään mielekästä tekemistä, jotain muistamisen arvoista. Sellusta tehdään kartonkia, paperia ja erityisesti pehmopaperia. Siispä alennusrekkejä tutkimaan. Erikoisliikkeessä nätisti laittautunut nuori myyjä löysi p…ejalkaista asiakasta kerran vilkaistuaan montakin mallia niin housua kuin paitaakin soviteltavaksi. Eikä myyjää lähimaillakaan. Kevään ja ehkäpä linnunlaulun innoittamana rohkaistuin pienelle ostosreissulle naapurikaupunkiin. Outo murros Paperin kulutus vähenee samalla kun maailma digitalisoituu. Nurmikko vihertää. Kuuden uutiset jäivät kuuntelematta, kun jäin seuraamaan pihlajaan kokoontuneen talitiaisporukan aamukonserttia. Lahkeet ovat kaikissa puoli metriä liian pitkät. Enkä todellakaan ole niitä kuntosaleilla vahvistanut. Kehitys on viime aikoina ollut suorastaan takaperoista. toimitus@kuriirilehti.fi Kuriiri, Kiertotie 8, 97700 Ranua Kuriiri, Posiontie 47, 97900 Posio PÄÄKIRJOITUS Lyhytjalkainen hypistelijä H eräsin aamulla yhtä aikaa auringon kanssa. Kesäinen fiilis. Nykyisin kaivosyhtiöt on jo oppinut että vesihuolto pitää olla kunnossa. Rakennuspiirustukset ja rakennuslupahakemukset eivät ole ainoita esimerkkejä digitalisoitumisesta, sama muutos näkyy joka puolella. Jalostusasteen noston ja uusien tuotteiden luomisen perään on kuitenkin huudeltu jo pitkään. PAULA PIRTTIJÄRVI Rehvakkain aikein aloitettu kevätlookin uudistaminen jäi pelkäksi hypistelyksi. Samainen uutinen kertoi, että korona-aikana tintit ovat palanneet vanhaan vaimeampaan titityyhyn amerikkalaiskaupungeissa, kun liikenne ja muu meteli on vähentynyt. Toisaalta vaatekaapin konmarituskin on vielä tälle keväälle tekemättä. Jostakin housumallista pieninkin koko tipahtaa kinttuihin, toisessa vyötärönappi ei mene kiinni henkeä pidättelemälläkään, vaikka lantion kohdalla lepattaa melkoisesti liikaa kangasta. Ovat niin omituisia nuo nykyiset mitoitukset, että pitää päästä sovittamaan. Sen kun käyvät siel, niin murtaavat jo niin kovast.” Hymyä huuleen ja henkeä pidätellessä päivä kerrallaan! Heikki Kaakinen Kyllä tämä tästä Västäräkki valotolpalla. Valo heijastaa, häikäisee tulevaisuutta, valo lämmittää ajatuksia. Vetivät sillä oikealla vanhan ajan titityy-tyylillä, vaikka sanovat, että osa tinteistä on siirtynyt lyhyempiin lauseisiin. Suurimmat kemiallisen metsäteollisuuden investoinnit, itse asiassa kaikkien aikojen suurimmat, keskittyvät sellun tuotantoon. Ehkä sieltä löytyy joku vuoden 2000 alennusmyynnissä saatu mielijohde, jolla luoda piristystä kevääseen. Kittilän kunnassa on ollut kultakaivos kymmeniä vuosia, ja Levin matkailu yrittäjät sanoo ettei yksikään matkailija ole sanonut että mitenkään haittaa laskettelua
Sorapintaisista teistä painorajoitus oli voimassa Kuloharjusta lähtevällä Kuoliontiellä. Työmatkalaisille ja muille kulkijoille suosittelen vaihtoehtoisten reittien käyttöä, jos tie menee oikein huonoon kuntoon, Kenttälä huomauttaa. UUTISET NOPEAT Aurinko nousee ja laskee 22.4.2021 (15.4.2021) Ranua 5.06 – 21.18 (5.33 – 20.54) Posio 5.00 – 21.17 (5.27 – 20.52) Kelirikko kourii sorateitä POSIO/RANUA Lämpimät sää ovat sulattaneet sorateiden pinnat savivelliksi niin Posiolla kuin Ranualla. Suobiomassahankkeessa valittu työntekijä toimisi myös projektikoordinaattorina ja projektin asiantuntijana luonnontalouden osalta. Ranuan puolella 12 tonnin painorajoitus tuli voimaan maanantaina Saariharjuntiellä sekä Ranualta Asmuntinsuon kautta kulkevalle tielle. -Kelirikon jälkeen teiden lanaukseen lähdetään mahdollisimman pian. Tienpitäjä toivoo sulamisaikaan aurinkoisia ja tuulisia päiviä ja yöpakkasia, jotka haihduttavat vettä ja helpottavat tienpinnan kuivumista. Muuta ensiapua kelirikon kouriin joutuneelle soratielle ei juuri voida antaa. Viime päivien harvinaisen lämpimät säät pehmensivät kinoksia päivisin pienten yöpakkasten jälkeen. PASI HAARAHILTUNEN. Sillan valmistuttua nykyisen uoman pohja ja luiskat viimeistellään kiviheitokkeella, joen virtaama johdetaan varsinaiseen uomaan ja väliaikainen uoma täytetään alkuperäisillä kaivumassoilla. Lupaa haetaan myös joen uoman väliaikaiseen siirtämiseen noin sadan metrin matkalta. Ihan yksimielinen lautakunta ei valinnassa ollut, kun Ryhmä 2008:n jäsen Sinikka Soudunsaari esitti virkaan oululaista Simo Silanderia. Pari viime viikkoa toivesäitä on riittänytkin, mutta sään on ennustettu muuttuvan sateiseksi ainakin muutamaksi lähipäiväksi. -Vesisade nopeuttaa sulamisen etenemistä pintakerroksesta tien runkoon. Se on toistakymmentä senttiä vähemmän kuin viikko sitten. Kehitys oli samanlainen Raistakassa Posiolla. Päällystettyjen teiden painorajoituksilla on tarkoitus säästää kulunutta tienpintaa entistä suuremmilta vaurioilta. Tänä vuonna se voi olla erityisen hankala, Kenttälä pelkää. -Meneillään on pahin kelirikkokausi miesmuistiin koko Lapissa. Vielä riittää lumipeittoa RANUA Alkamassa olevaan suobiomassan käytön selvityshankkeeseen valittiin projektityöntekijäksi agrologi Virpi Kemppainen Rovaniemeltä. Kuntavetoinen hanke on tarkoitus toteuttaa toukokuun alusta vuoden mittaisena. Ainoana tehtävää hakenut Kemppainen on myös laboratorionhoitaja. PAULA PIRTTIJÄRVI Ranuan eteläreunalla Asmuntissa tuli painorajoitus Asmuntintielle. -Kelirikko alkaa pintakelirikkona, joka voi sulamisen edistyessä muuttua runkokelirikoksi. ALKUVIIKOSTA 12 tonnin painorajoitukset asetettiin Posiolla päällystetyille Lohirannantielle, Vääräjärventielle ja Patoniementielle. Pahinta olisi kuitenkin räntäsade, joka jää hautomaan tien pintaa ja pitää sen märkänä pitkään, Kenttälä sanoo. (pph) Suobiomassan hankkeeseen Kemppainen POSIO Hyvinvointilautakunta valitsi Salla-Maarit Toivasen peruskoulun ja lukion rehtorin virkaan elokuun alusta lukien. Sen jälkeen sillan perustustyöt tehdään kuivatyönä. Reiteille mielivät joutuvat jättämään autonsa Patoniementien varrella olevalle pysäköintipaikalle, mistä puiston rajalle on kolmisen kilometriä kävelymatkaa. Sorateitä on Lapissa kuitenkin yli 3 000 kilometriä, joten korjattavaa riittää. Liejuisilla teillä autoilijoiden hermot ovat koetuksella. Ylijoen uudelle sillalle haussa vesilupa Luksuantien kunto ei tiistaina houkutellut läpiajoon ainakaan Morottajantien puoleisesta päästä. Rakentamisen on arvioitu kestävän puolisen vuotta sulan maan aikana. Varalle valittiin Pirjo Rantala Torniosta. Ylijoen uoma siirretään siltapaikan ohitse väliaikaiseen, nykyisen sijainnin itäpuolelle kaivettavaan uomaan. Todennäköisesti tiet jäätyivät läpimärkinä. Syksy oli sateinen ja ojat olivat täynnä vettä. Koska sadetta ei kuitenkaan saatu, pysyi lumensyvyyden lukema Ranualla lentokentällä vielä 46 senttimetrissä. Metsähallituksen luontopalvelut ilmoitti keskiviikkona, että Riisitunturintie on toistaiseksi kokonaan suljettu liikenteeltä kelirikon vuoksi. Meneillään olevan hakkuun tuotoksia ei sieltä rajoituksen aikana pystytä rekalla ajamaan. Keskiviikon tilanteen mukaan painorajoituksia oli Posiolla ja Ranualla vielä toistaiseksi edellisvuosia vähemmän, mutta tilanne voi muuttua. Sitä ei kannata tehdä tienpinnan ollessa vielä märkä. Toivanen on johtanut kouluja sijaisena viimeiset 2,5 vuotta ja toiminut myös apulaisrehtorina. KEVÄÄN sää vaikuttaa kelirikon kehittymiseen ja painorajoitustarpeeseen. Suljetuin lipuin suoritetussa äänestyksessä Silander sai yhden äänen ja Toivanen kuusi ääntä. (pp) RANUA/POSIO Vielä pitää lumipeite pintansa Ranuan ja Posion seutuvilla. Painorajoituksia tiellä ei alkuviikolla ollut, mutta kelirikosta kertova merkki risteyksessä antoi osviittaa tien kunnosta. Hanke on alustavasti suunniteltu aloitettavaksi vuosien 2022–2023 aikana. Vesiluvan haku ja uuden sillan rakentaminen liittyvät Suhangon kaivoshankkeeseen. Ylijoen silta arkistokuvassa nähtynä Palovaaran puolelta. Se koettelee sekä sorapintaisten että päällystettyjen teiden kestävyyttä, aluevastaava Eero Kenttälä Lapin ely-keskuksesta toteaa. (pp) Salla-Maarit Toivanen rehtoriksi KURIIRI 22.4.2021 3 RANUA Ylijoen uuden sillan rakentamiseksi ja vanhan sillan purkamiseksi Palovaarantiellä hakee Lapin ely-keskus vesilain mukaista lupaa. Uusi silta rakennetaan nykyisestä sillasta jonkin matkaa ylävirtaan, ja vanha silta puretaan uuden valmistuttua. Kelirikkomursketta on jo ajettu pahimmille tieosuuksille, kuten vaikkapa Kuoliontielle Etelä-Posiolla
Kehittämispäällikön toimen täyttämistä pidetään tärkeänä, koska kunta tuottaa elinkeinopalvelut omana toimintana ja kehittämispäällikkö on tällä hetkellä Business Ranuan ainoa vakinainen työntekijä. -Asia tulisi joka tapauksessa ajankohtaiseksi lähivuosina, kun ikää karttuu ja vaivatkin saattavat lisääntyä. Sen aikana järjestetään useita työpajoja, nykytapaan etänä. Kettu oli varmaan kokematon yksilö kun kuvitteli joutsenista helppoa ateriaa keskellä aukeaa peltoa. Kunnanhallituksen varapuheenjohtajan päätöksellä täyttölupa käsiteltiin ylimääräisessä kokouksessa, ja täyttölupa myönnettiin siinä yksimielisesti. Matkahuoltopalvelut siirtyivät jokunen vuosi sitten toiselle yritykselle. Pari vuotta myöhemmin yrittäjäpariskunta osti kiinteistön sen omistaneelta ranualaisilta Jaana ja Veijo Ranualta. Vuosien mittaan toiminta on laajentunut passija henkilökorttikuvaukseen ja kylttija palkintokaiverrukseen. (pp) Monen palvelun yritys kaupan Ingan Tuvan yrittäjäpari toivoo kiinteistön säilyvän palvelukäytössä Ingan Tuvan yrittäjät Inga ja Raimo Poropudas toivoisivat liikekiinteistön saavan suojiinsa uusia yrityksiä. päivästä alkaen. Liiketalo sijaitsee omalla 3 150 neliöntontilla, jonka rakennusoikeutta on käytetty vasta murto-osa. Pian tiloihin avattiin kahvila ja käsityötuotteiden myyntipiste. PASI HAARAHILTUNEN Kevätjahtia suopellolla RANUA Uuden kehittämispäällikön valitsemiseksi kuntaan hyväksyttiin toimen täyttölupa maanantaina pidetyssä kunnanhallituksen ylimääräisessä kokouksessa. KURIIRI 22.4.2021 4 UUTISET POSIO Kahdeksan vuotta Ingan Tuvan kahvilassa asiakkaita palvelleet Inga ja Raimo Poropudas aikovat vähitellen luopua yritystoiminnasta. PAULA PIRTTIJÄRVI Muina miehinä lähestyi kettu suopellolla ruokailemassa olevaa joutsenpariskuntaa tiistaina alkuillasta Asmuntissa. Kahdeksan vuotta asiakkaita palvellut pariskunta aikoo vähitellen siirtyä syrjään yritystoiminnasta. Sähköliittymät kahdelle erilliselle toimijalle ovat jo olemassa, Raimo Poropudas kertoo. Jo jonkin aikaa kypsytelty päätös kiteytyi pääsiäisen jälkeen myyntiilmoitukseen, jossa he tarjoavat ostettavaksi sekä liiketoiminnat että kiinteistön, joko yhdessä tai erikseen. POROPUTAAT aloittivat liiketoiminnan vuokratiloissa keväällä 2013 jatkamalla silloisen luontaistuotekaupan yhteydessä toimineita matkahuoltopalveluita. (pph) Innox käyntiin. Tehtävä vapautui kun sen haltija Riikka Tuomivaara valittiin Pudasjärven kaupungin kehitysyhtiön, Pudasjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtajaksi toukokuun 17. Tiedusteluja on tullut ilahduttavan paljon, mutta sopimusten tekoon vaaditaan varmasti järjestelyjä myös ostajan puolella. Yrittäjien mukaan tilat voi helposti jakaa kahteen erilliseen liiketilaan. Tässä on mahdollisuudet vaikka useammalle yritykselle. Juuri rahoituksen saaneessa hankkeessa edistetään matkailuyrittäjien yhteistoimintaa ja sähköisten alustojen haltuunottoa. Loma-asukkaista monet haluavat selvästi tukea paikallista yritystoimintaa, aika monta huonekalutoimitusta esimerkiksi olen mökeille kuljettanut. -Näinhän on eri vaiheissa ollutkin, ja oli silloinkin, kun me aloitimme kahvilanpidon. (pph) Kehittämispäällikköä ruvetaan hakemaan RANUA Matkailuyritystoiminnan kehittämistä varten perustetussa puolivuotisessa Matkailuinnox 2021 -hankkeessa aloitti projektipäällikkönä tämän kuun alusta Nina Oja. Kuvaajalla tosin jäi näytelmä katsotuksi loppuun kun kettu vetäytyi lopulta aika kauas joutsenista. Paras aika uudelle yrittäjälle olisi aloittaa toiminta kesän kynnyksellä, kun Posio elää vuoden vilkkainta aikaa, Poroputaat arvioivat. Joutsenet tuskin olivat eilisen teeren poikia jäädäkseen noin vain repolaisen saaliiksi. Ehkäpä kesään mennessä jotain tapahtuu, pariskunta toivoo. Isokokoinen, selvästi siis aikuinen kettu ei edennyt suoraan kohti joutsenia vaan teki pientä ketunlenkkiä eli kääntyi välillä sivuun ja palasi jopa takaisin päin kunnes taas hivuttautui lähemmäs. -Paikallisten lisäksi mökkiläiset ja matkailijat ovat kiitettävästi löytäneet meidän tarjonnan. -Parasta olisi, jos tiloihin löytyisi uusi toimija tai toimijoita. Yleishyödyllinen hanke saa Euroopan aluekehitysrahaston tukea. Myös Veken Kalusteen huonekaluliiketoiminta Posiolla siirtyi Poroputaille Ingan Tuvan liiketoiminnaksi. Toimen laittamista hakuun välittömästi oli tiedusteltu kunnanhallituksen jäseniltä erikseen viikko sitten mutta jäsenistö ei ollut kyselyn perusteella ollut yksimielinen asiasta. Satunnaisemmat matkailijat puolestaan korostavat valinnoissaan tuotteiden paikallisuutta, Poroputaat kertovat. Mitään tarkkaa aikataulua yrityksestä luopumiseen yrittäjät eivät ole asettaneet. KESKELLÄ Posion taajamaa, torin laidalla sijaitsevassa liiketalossa on myymälätilaa 350 neliömetriä ja lisäksi 60 neliön lämmin varasto
Monta kertaa tulee vastaan ajatus siitä, että Ranua on syrjässä, kaukana ja muuta vastaavaa. Vain positiivisella yhteistyöllä, kaikkia kuunnellen, saadaan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ranualla on kaikki mahdollisuudet rakentaa itsestään paikka, joka on asioiden, toiminnan ja tekemisen keskellä. Meillähän on, meillä on jo nyt paljon sellaista mitä monelta muulta paikkakunnalta puuttuu. Ostajaehdokkaista kahta lukuunottamatta kuitenkin kaikki vetäytyivät ostoaikeista. Ranualla rokoteajanvaraus vastaa puheluihin arkisin kello 8-9. Lisäksi jonoon voivat ilmoittautua ulkopaikkakuntalaiset, jotka oleskelevat Posiolla yli viisi kuukautta. (pph) Myllypirtti myytiin kyläläiselle Riskiryhmät pian rokotettu POSIO/RANUA Yli 70-vuotiaiden rokotukset alkavat olla loppusuoralla ja nyt jatketaan heitä nuorempien riskiryhmien rokotuksilla. Ranuan väkimäärä on ollut jo vuosikymmenet tasaisesti laskeva ja saman aikaisesti keski-ikä on tasaisesti nouseva. Ranualla kuusikymppisten ei tarvitse itse ilmoittautua rokotejonoon, vaan terveyskeskuksesta soitetaan tähän ikäryhmään kuuluvalle ja tarjotaan rokotusaikaa. Tavoitteenamme on elävä, monipaikkainen, elämänmakuinen ja -haluinen kotikunta, jossa lämminhenkinen, turvallinen, avoin, asiakasystävällinen ja -lähtöinen toimintatapa ja päätöksentekokulttuuri palvelevat kuntalaisia kutsuen ja toivottaen myös vieraat tervetulleeksi, kannustaen yrittämiseen ja luonnon monimuotoiseen hyödyntämiseen sekä luoden ilmapiirin, jossa asukkaat kokevat mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua. THL:n seurannan mukaan rokotteen oli keskiviikkoon mennessä saanut Posiolla 1 121 ja Ranualla 855 henkilöä. -Varmasti tulee käyttöön, lupasi matemaattisten aineiden lehtori Mikko Takkinen. Sirkka Illikainen Keskusta Meidän Ranuamme se kotikuntamme M aailma muuttuu ympärillämme jatkuvasti. On joitakin tosiasioita, jotka on otettava tosissaan ja niihin on reagoitava. Yksin tätä ei voi kukaan tehdä, vaan tässä tarvitaan kaikkia ranualaisia ja voimakasta yhteen hiileen puhaltamista. Paketin avulla voidaan opiskella sähkötekniikkaa, matematiikkaa ja fysiikkaa tekemällä erilaisia kokeita. (pp) Veera Martin ja Vertti Laatikainen vastaanottivat opettajansa Mikko Takkisen kanssa opetusvälineeksi tarkoitetun Voimala-paketin, jota tietysti heti myös kokeiltiin. Ikäperusteisesti rokotukset laajenevat lähiviikkoina myös 60-69 -vuotiaisiin. Ranualle on hyvät tieyhteydet kaikkina vuoden aikoina. Kiinteistöstä olivat alkuaan kiinnostuneita lukuisat ihmiset myös kyläalueen ulkopuolelta. Samalla he luovuttivat Posion peruskoululle ja lukiolle opetuskäyttöön tarkoitetun Voimalaoppimispaketin. Rokotteen saaneiden osuus kaikista kuntalaisista oli Posiolla 35,8 ja Ranualla 22,9 prosenttia. Tällä kampanjalla myydään Ranuaa uusille asukkaille ja yrityksille. Metsästysseura päätyi lopulta kaupassa kyläläisen kannalle. Elämme aikaa, jolloin tieto paikasta toiseen liikkuu sekunneissa. Hankkeita on toteutettu myös eteläisemmässä Suomessa. UUTISET KURIIRI 22.4.2021 5 Y hteistyö ja avoin keskustelu sekä toinen toistemme kunnioittaminen ja arvostaminen avain demokratian toteutumiseen ja kompromissien tekemiseen Rohkea, eteenpäin pyrkivä, tulevaisuuteen uskova, yrittäjyyteen kannustava, palvelujaan kehittävä ja ylläpitävä, asukkaistaan huolehtiva ja uusia kuntalaisia kutsuva kotikuntamme ansaitsee ja tarvitsee aktiivisen, toimintakykyisen, asiantuntevan, yhteen hiileen puhaltavan, toinen toistaan kunnioittavan ja arvostavan päätöksentekijäjoukon, joka kuulee, kuuntelee ja käy avointa ja läpinäkyvää keskustelua sekä arvostaa ja kunnioittaa eri tavalla ajattelevia tehden kompromisseja ja toimien yhdessä demokratian pelisääntöjen noudattaen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tonttia hyvältä paikalta, asuntoa, yrityksen toimitilaa, rahoituspalveluita ja työntekijöiden löytämistä. Tulevaisuuden Ranua ryhmässä on neljätoista hyvää ehdokasta Ranuan kunnan valtuustoon. Ranualla ja Posiolla kaapelointi tulee ajankohtaiseksi lähivuosina. On hyvä suhteuttaa asioita ja miettiä mitä syrjäisyys itse asiassa tarkoittaa. Näiden palvelupakettien tulee helpottaa muuttoa konkreettisella tasolla. Tämä rakentaminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista, uskoa tulevaisuuteen ja tekemisen meininkiä. Posiolla aikoja voi varata arkisin kello 9-14.(pp) Aikoja jaetaan myös kuusikymppisille. Yhdessä töitä tehden, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uusia ajatuksia, ideoita ja innovaatioita esittäen ja avoimesti niitä yhdessä pohtien ja jakaen meillä on mahdollisuus päästä tavoitteeseemme ja saavuttaa kasvuedellytykset ja innostavan ilmapiirin omaava, elävä ja kehittyvä itsenäinen kotikunta, jossa elämä jatkuu, sukupolvet vaihtuvat ja tyytyväiset asukkaat kokevat kuuluvansa yhteisöön Ranua. Tämä ei silti riitä, meidän on ennen markkinointia ryhdyttävä rakentamaan palvelupaketteja tulijoille. Pysyvästi Lapissa tai Posion naapurikunnissa asuvien toivotaan kuitenkin hankkivan rokotteensa kotikunnistaan. Muutoin Ranuan rakentaminen asioiden keskipisteeksi ei onnistu. On meistä itsestämme kiinni, kuinka keskellä me olemme. Me uskomme, että yhdessä tehden me saamme negatiivisen väestökehityksen uuteen nousuun. Jotta tällainen kampanja olisi mahdollista toteuttaa, on Ranualla oltava mitä myydä. Leimallista tälle ajalle on, että sillä ei ole niin suurta merkitystä missä sinä olet, vaan sillä, miten sinä näyt, mitä sinä osaat, mitä sinä teet ja oletko tavoitettavissa. Tämä yksin ei silti riitä. Lentokentät ja rautatieasemat ovat tunnin matkan päässä. Posiolla voimme sovittaa verkon uusimisen kunnan katuvalohankkeiden ja mahdollisen kuituverkon kanssa samaan aikatauluun, kertoo avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen Carunasta. Ostajan tarkoituksena on korjata taloa ja pitää se suurin piirtein entisenkaltaisessa käytössä. Tämä on Ranualle elämän ja kuoleman kysymys, siis kuvaannollisessa mielessä. Verkkoyhtiö pyrkii yhteistyöhön kuntien, puhelinoperaattoreiden, valokuituverkkojen rakentajien ja muiden toimijoiden kanssa. Tähän asiaan on puututtava tosissaan. Tämä edellä kuvattu tilanne koskettaa Ranuaa mitä suurimmassa määrin. Valokuitu kattaa koko kunnan. Me tarvitsemme muun muassa perheellisen muuttajan palvelupaketin ja yrittäjän palvelupaketin. Tulevaisuuden Ranua -ryhmä Ranuan Kokoomus ry Tulevaisuuden Ranua tarvitsee meitä kaikkia Ehdokkaat äänessä POSIO/RANUA Sähkönjakeluyhtiö Caruna aikoo vaihtaa taajamissa myös pienjänniteverkon ilmajohdot maakaapeleiksi. Turvallinen, osallisuuteen kannustava ilmapiiri luo ympäristön, jossa haluamme asua ja elää, yrittää ja suorittaa elämäntehtävämme sekä antaa lapsillemme vahvat juuret elämään, mahdollisuuden ja uskon ponnistaa eteenpäin ja kasvattaa heidät yhteiskunnan täysivaltaisiksi, osallistuviksi jäseniksi. Lahjan luovuttajat avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen ja palvelujohtaja Kari Laurila lähtivät tietysti mukaan. Posiolla rokotejonoon pitää itse ilmoittautua soittamalla rokoteajanvaraukseen. Vuonna 2019 Kuusamossa sähköja valokuituverkon rakentaminen yhdistettiin tienrakennukseen, kun Oulangan tutkimusasemalle tehtiin uusi tieyhteys Sallantien risteyksestä. PAULA PIRTTIJÄRVI Sähköyhtiö havittelee yhteisrakentamista RANUA Telkkälänkylällä myynnissä ollut seurojentalo Myllypirtti siirtyi Telkkälänseudun Metsästäjiltä yksityisen kyläläisen omistukseen maanantaina tehdyllä kaupalla. Puhutaan globaalista yhteiskunnasta. Sisäisellä väkimäärän kasvulla elinvoimaisuuden nostaminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Tämä syrjässä olemisen kokemus on mielentila. -Ajatuksena on rakentaa mahdollisimman paljon sähkö-, katuvaloja kuituverkkoja yhtä aikaa, jolloin töistä koituu vähiten haittaa asukkaille ja kustannuksetkin jäävät pienemmiksi. Olemme kaikki valmiina yhdessä sinun kanssasi tekemään Ranuasta elinvoimaisen, viihtyisän ja asukkaita kuuntelevan kunnan. Parviainen ja yhtiön aluepäällikkö Olli Kujanperä tapasivat alkuviikolla sekä Ranuan että Posion kunnan johtoa ja muita toimijoita Pohjois-Suomen kierroksellaan. Kunnassa on käynnistettävä voimakas, pitkäaikainen ja tavoitteellinen markkinointikampanja Ruuhka-Suomen alueelle
Muutama vuosi takaperin kunnallisvaalien ajankohta siirrettiin lokakuulta huhtikuulle. Kaikki oheiset neljä lintukuvaa ovat Tuomo Kimingin ottamia. Nyt vaalien ajankohtaa on siirretty eteenpäin parilla kuukaudella koronapandemian takia. Keskiajalta on olemassa 1100-luvulta lähtien tietoja useista laajalle levinneistä epidemioista, joilla on ollut influenssan piirteitä. Tämän kuvan laulujoutsen nautiskeli auringonlämmöstä maanantaiaamuna Ahvensalmella, jonka sulassa sen lajitovereita oli sunnuntaina hyvinkin toistakymmentä. Varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssa on vuodelta 1580. Esimerkiksi Posionjärvellä tulijoista tunnistettiin muun muassa heinäsorsia, telkkiä ja lokkeja. (Kuva Pasi Haarahiltunen). Lintukuvien lähettäjä Tuomo Kiminki kirjoitti, että lintumuutto on vielä erittäin hiljaista. – Oottaakohan ne sitä viikonlopun lumisajetta että kun se menee ohi niin sitten tullaan oikein ryminällä. LUKIJAN KUVA Joukkomuuton alku toi vipinää Jo vuoden ajan on koronavirus täyttänyt median. Suomalainen pappi ja tähtitieteilijä Sigfridus AroLähetettyjä: Siirtoja sekä pahoja “yskä wuosia” Kurjet ovat odotelleet soiden sulamista. Vuoden 1953 vaalit jouduttiin järjestämään täällä Ranualla uudestaan ehdokasasettelussa tapahtuneen virheen takia. Tai vuonna 1936 valitut valtuustot istuivat vuoteen 1945 asti, koska vaaleja ei voitu järjestää sota-ajasta johtuen. Ensimmäinen pieni aura halkoi taivasta Ranuan kirkonkylässä Hyyhelössä toissapäivänä. Varhaisimman influenssaa muistuttavan kulkutaudin lienee kuvannut roomalainen Titus Livius jo noin 2000 vuotta sitten, keisari Augustuksen aikaan. Ensimmäiset itsenäisen Suomen aikaiset kunnallisvaalit oli määrä pitää maaliskuussa 1918, mutta käynnissä ollut sisällissota esti niitten järjestämisen tuolloin monessa kunnassa, ja vaalit järjestettiin vasta seuraavana vuonna. KURIIRI 22.4.2021 6 UUTISET Viikonlopun lämpimän sään vesistöihin avaamat sulapaikat täyttyivät heti monenlaisista muuttajista. Ranuanjärvelle hakeutui myös ihmisiä viime perjantaina omiin puuhiinsa. Voisikohan menneisyys antaa meille keinoja suhteuttaa asioita ja auttaa ymmärtämään, etteivät nuokaan asiat ole ainutkertaisia. Metsähanhet ilmaantuivat Mätäskairaan viime lauantaina. Lisäksi kunnallisvaalien siirto on aiheuttanut kiivastakin otatusta kautta koko mediakentän. Isokoskeloiden pariskunta ja naurulokki viihtyivät samalla sulalla tiistaina Ranuansalmessa. täällä Ranualla ne pystyttiin järjestämään ajallaan sisällissodasta huolimatta. Tosin mm
Illikainen) asui lapsuudessaan Kelankylässä, ja oli vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen kun hänen äitinsä kuoli. Tautiin arvellaan kuolleen yli 20 miljoonaa ihmistä. – Salonen sanoi että sopisiko teille – hänhän oli aina hyvin kohtelias – että puhistaisitte tuota röppeikköä vähän siistimmäksi. Robert Kilpeläisen nimeä ei siinä ole. Maila kertoo puhelimessa, että Kustu puhui hänelle useaan otteeseen Roopesta. – Kustu oli nostanut ruumiin kärryyn ja toi… Minulla on se tunne että on haudattu Ranualle, oon melko varma että Ranualle on Roope haudattu. Lisäksi Kuriiriin soitti Portimossa asuva Maila Nurmela (84), jonka kertomaa tarinaa seuraavassa – ja jäljempänä vielä Urho Heikkilän muistamaa. Metsähanhet ilmaantuivat Mätäskairaan viime lauantaina.. Mailan kertomus poikkeaa huomattavasti viime lehdessä esitetyistä tiedoista. URHO HEIKKILÄ muistaa keskusteluja joita hänen isänsä Heikki ja Juho Kilpeläinen (Robertin veli) kävivät vuonna 1947 Robertin tapauksesta. Maila (o.s. Pelastajaksi tuli saksalainen kullankaivaja, joka ryhtyi huolehtimaan sairaalasta. Mailan kertoman mukaan Kustu myös oli myöhemmin sanonut saaneensa rauhan ”kun oli tehnyt sen homman”. Niitten kanssa on vain elettävä. – Kun olin rippikoulussa vuonna -52, kirkkoherra Salonen esitti meille että lähdettäisiinkö siistimään hautausmaata, ja mehän riemulla lähdettiin. Kirkonkylässä oli terveenä ainoastaan lääkäri, kaksi miestä ja apteekkarin vaimo. Hän kuitenkin odotti ensin että lumet olivat sulaneet. – Olin silloin niin nuori, etten oikein jaksanut kuunnella niitä tarinoita mutta paljon niistä jäi mieleenkin. Hevosella ja kolakärryllä tehdyllä etsintämatkalla hän oli tavannut miehen joka oli kauempaa nähnyt junaan tehdyn hyökkäyksen ja tiesi kertoa mistä Roopen ruumis voisi löytyä. – Keskenään sitten puhuttiin että tuossakin on pikkunen kumpu ja meitä vähän pelotti. Suomessa tautiin kuoli arviolta noin 20 000 ihmistä. -En osannut Roopea ottaa ollenkaan puheeksi kun häntä ei sinne minun mielestäni ole haudattu. (pph) Selvittely Robertin hautapaikan sijainnin varmistamiseksi jatkuu. Lähteitä: Hiltunen: Ranuan historia Arno Forsius: Influenssan historiaa Yliopisto-lehti 3/2006 Helsinki Erkki Riekkinen Lähetettyjä: Siirtoja sekä pahoja “yskä wuosia” Urpiaiset otattelevat kumman vuoro on päästä ruokapöytään. Minulla on tunne että sinne voisi Roopekin olla haudattu, mutta se aluehan on jo moneen kertaan myllätty. Hautausmaa ei ollut kappelilta vielä paljoa Rovaniemelle päin hautauskäytössä, ja siinä oli Mailan mukaan ”semmonen pöheikkö ja mettä”. – Mies oli käynyt näyttämässä paikan sellaisella mäntykankaalla, ja justiin oli se uni toteutunut. Tämän minulle Kustu kertoi monesti, ja aina tuli hänellä kyyneleet. – Kustu kertoi nähneensä unen jossa Roopen ruumis oli osittain peitettynä maahan niin että jalat ja niissä olleet paulakengät olivat näkyvissä. Hän sanoi vielä että sinne on haudattu venäläisiä. Näitä huoltajiaan Maila aina kutsui isäksi ja äidiksi. Maila Nurmela sanoo, että nimilaatan puuhaajat kysyivät häneltäkin tietoa sinne haudatuista. Kustu oli viime lehdessä puheena olleen Robert ”Roope” Kilpeläisen veli. Kun Roope oli kotoa lähtenyt, oli Kustu ollut kovasti huolissaan hänestä. Myös saunalla ja tervalla yritettiin kukistaa ”basilleja”. – Tervolassa tai Laurilassa, sitä minä en oikein muista, kun juna pysähtyi, olivat valkoiset hyökänneet junaan ja ajaneet miehet ulos ja ampuneet myös Roopen. Ensiksikään ei Roope Mailan tietojen mukaan olisi ollut aseen kanssa liikkeellä vaan menossa savottaan Kemin suuntaan. Taudit ja pandemiatkin ovat aina olleet meidän keskellämme. Hän oli useiden muiden miesten kanssa noussut junaan Rovaniemellä ja repussa olivat olleet työvehkeet kuten pokasaha ja kirves. Lääkäri kulki talosta taloon ja lääkitsi potilaita keitettyyn maitoon sekoitetulla konjakilla ja aspiriinilla. Sauli Kilpeläinen sai useita yhteydenottoja jutun lukeneilta jotka halusivat kertoa hänelle omia tietojaan Roopen vaiheista. Olin 16-vuotias kun Kustu niitä minulle viimeisen kerran kertoi. Mutta mihin Kustu ruumiin vei. UUTISET KURIIRI 22.4.2021 7 Nimilaatta Rovaniemellä Viirinkankaan III hautausmaalla vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkillä. RANUA Robert Kilpeläisen hautapaikan etsimisestä kertova juttu viime Kuriirissa herätti paljon kiinnostusta. (kannattaisikohan noita keinoja kokeilla nykyiseenkin vitsaukseen tietysti maidon voisi jättää pois ja antaa sen lapsille) Siispä on niitä vaaleja ennenkin soviteltu tilanteen mukaan. Minulla on käsitys että Roopen olisivat Rovaniemelle haudanneet, mutta kenpä tietää. Sairaalan henkilökuntakin oli sairaana. Eikä parin kuukauden siirto varmaankaan uskoa demokratiaan vie vai viekö. Kustu ei saanut rauhaa kun mitään tietoa ei Roopesta kuulunut vaan hänen piti lähteä tätä etsimään. Yksi taudin pahimmin koettelemista paikoista oli Inari, jossa influenssan kolmas aalto teki tuhoa tammikuussa 1920. – Kilpi-Jussi sanoi että olisivat Rovaniemessä valkoiset ampuneet, ja erreyksessä väärän miehen. SINI KILPELÄINEN Hautapaikka kiinnostaa Joukkomuuton alku toi vipinää nus Forsius kertoi eräässä kirjoituksessaan äkillisestä rintataudista, joka syyspuolella vuonna 1580 kulki melkein yli koko Euroopan. Isän ja viiden lapsen katras hajosi ja Maila otettiin Kilpeläisen Hilman ja Kustun perheeseen. Kaikkein ankarin kulkutauti 1900-luvulla oli maailmanlaajuinen influenssaepidemia, espanjantauti vuosina 1918-1920. Kuva viime viikon maanantailta Kimingin pihan ruokintapaikalta. Vaikka Maila ei asiaa varmaksi muista, on hänellä oma epäilyksensä siitäkin, minne Roope olisi voitu Multikankaalla haudata. Siitä on myöskin muistona vanhan virsikirjan ajantiedon merkintä: ”W.1580 oli Suomes suuri yskä wuosi.” 1740-luvun alussa raivosi koko Euroopassa ankara epidemia, joka aiheutti korkean kuumeen ja kovan yskän. – Vanhat eivät Tervolasta tai Kemistä puhuneet mitään. Ja jos meidän vapauksia rajoitetaan, rajoituksia on syytä noudattaa, koska viranomaisilla on varmaankin parempi tieto pandemiatilanteesta kuin meillä tavallisilla pullukoilla vai mitenkä se on
010-yritysnumeroon soittaminen lankapuhelimesta maksaa 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. 10%): Kestotilaus 72€ /vuosi. Myös kotija laitoskäynnit. alv. 0400 352 665, 040 755 2353 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO Paikallista palvelua! Kaikki LVI-työt luotettavasti Einari Heikkilä LVI Lapland OY Puh. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 040-8722 904 ILMOITTELU NOSTAA MYYNTIÄ Kuriirin ilmoitusasiakkaiden mielestä ilmoittelu lehdessä nostaa myyntiä. Määräaikainen 80 € /vuosi. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy Kajaani 2015 ISSN 1237-167 X Kuriiri kuuluu Uutismedian liittoon. 040-3564100 Avoinna: arkisin 9–17 lauantai 9–13 LAUANTAISIN SULJETTU. 010 665 6431, jari.ranua@kuriirilehti.fi Toimitus: toimitus@kuriirilehti.fi. 044 285 6207 HIUSPALVELU TAURIAINEN PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT Ranua / lähialueet, myös kotikäynnit. 040 7533 264 http://posio.eu Posion ATK-Palvelut Pasi Kiireen Rajan SIIVOUSPALVELU Merja:040-7095828 040 7533 264 Lue lisää posio.eu/eta ATK-tuki 1,24 €/min (erillinen lasku) Parturi-kampaamo PAMPULA Auki: ti–pe 9–17, la 9-15 Ranua, Apteekin talo Puh. Päätoimittaja Pasi Haarahiltunen puh. Ilmoitushinnat (€/pmm): Etusivu 1,87€, Tekstisivulla 1,60€, Tekstin jälkeen 1,65€, Takasivu 1,76€, Palvelut 0,80€, Kuolinilmoitukset 1,60€. 040-719 2753 Hammasteknikkomestari, erikoishammasteknikko JYRKI ISOJÄRVI ottaa vastaan hammasproteesipotilaita Ranualla Hotelli Ilveslinnassa sekä Posiolla. 044-5402863 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 0200-71000 Kustantaja: Kuriirilainen Oy. Määräaikainen 6 kk. 86 % vastaajista: ”Ilmoittelulla on joko erittäin tai melko paljon tai vähintään jonkin verran vaikutusta myyntiin.” Mediamyynnin asiakastyytyväisyystutkimus 2020 / Tietoykkönen NUOHOUSTYÖ Markku Saukko p. teroituspalvelu RANUA Puh. 0400-393 402 POSION KODINKONEMYYNTI Puh. 040 738 8916 tai 020 743 3940 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Tilaushinnat Suomeen (sis. 45€. 010 665 6434, paula.pirttijarvi@kuriirilehti.fi Tilaukset puh. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Avoinna: Ranua, ma–pe klo 9.00–16.00, torstaina suljettu Ilmoitukset: ilmoitukset@kuriirilehti.fi., myyntipäällikkö Jari Ranua puh. JARI PAULA MERVI PASI Ilmoitusaineistot: Ilmestymisviikon KESKIVIIKKONA klo 12 mennessä, valmis/varattu materiaali KESKIVIIKKONA klo 14 mennessä. PAINOSMÄÄRÄ 5400 kpl Osoitteet: Kiertotie 8, 97700 RANUA, Posiontie 47, 97900 POSIO. AJANVARAUKSET p. KURIIRI 22.4.2021 8 UUTISET POSION SÄHKÖPALVELU Puh. 0400-387 908, Ranua JAKELU: Postin jakelupäivystys puh. 010 665 6432 tai ilmoitukset@kuriirilehti.fi RANUAN JA POSION PALVELUJA puh. POSIO: Puh. 016-3721001 / Timo Posiontie 36, POSIO KUKKAJA HAUTAUSPALVELU KEIJO SAARIJÄRVI KUKKAJA HAUTAUSPALVELU KEIJO SAARIJÄRVI Keskustie 32, RANUA, Kiireen Raja Keijo Saarijärvi 040-7510351 Kukkakauppa, S-marketin talo 016-3551199 verkkokauppa; ranuankukkapalvelu.ekukka.fi ATK-HUOLTO TONI NIEMELÄ Puh. 010 665 6333. Ilmoitushintoihin lisätään alv. 010 665 6430, pasi.haarahiltunen@kuriirilehti.fi Posion toimittaja Paula Pirttijärvi puh. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko yms.) varauksin. Ajanvaraus arkisin 9-17 puh. Kestotilaus 6 kk 36€. 24%) TORSTAINA ilmaisjakeluna Posiolla ja Ranualla. 24%). Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 0400–263060 HIERONNAT/NIKSAUTUKSET ja FYSIOTERAPIA EDULLISESTI Jaska p. 24% Vastuu virheistä ja huomautukset; Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 0400-398 208 LUKKOPALVELU LUKKOPALVELU Sarakari Sarakari *Avaimet *Lukkosarjoitukset *Muut lukkosepän työt *Jääkairojen, luistimien ym. Lyhemmät 15€/kk
Lainamäärien väheneminen ei kohdistu erityisesti mihinkään aineistoihin vaan kaikkiin tasaisesti. Kuntalaisille kirjaston aineistopoistot näyttäytyvät poistokirjojen lahjoituksina. Eniten poikkeusaika näkyy kirjaston toiminnassa lähes täydellisenä tapahtumatarjonnan romahtamisena. Seuraavana päivänä huomasin, että se olikin minulla eräällä toisella tietokoneella yhä lähettämättä. Ari Luusua vei Pentik-hiihdon Alamäessä mestaroi kotiväki Ari Luusua (205) sivakoi Posiolla yleisen sarjan voittoon. Luusua otti voiton 25 sekunnin erolla ja Ahokas päihitti Similän 15 sekunnilla. Koronan aiheuttamien kirjastosulkujen vuoksi kokonaisaukioloajat, omatoimiaika, kävijämäärät ja lainamäärät vähenivät koko maassa. Kirjasto on reilun vuoden kuluttua muuttamassa uusiin tiloihin, jotka tulevat olemaan alle puolet nykyisistä tiloista. Digiloikkaus näkyi erityisesti 49 % lisääntyneenä e-kirjojen lainaamisena ja hulppeat 228 % lisääntyneenä e-musiikin lainauskertoina. Ihmettelin esimerkiksi tuossa vastakin mihin oli kadonnut kirjoittamani pitempi viesti oppilaitoksen viestintäalustalta. M 10 2 km V 1) Hannes Leinonen UtajUrh 6.07,3, 13) Peetu Posio PosionPyrint 10.37,3. -40%), mutta verkkokäynneissä oli hienoista kasvua. Tulevan kesän aikana tulee enemmän lastenkirjallisuutta. Nyt poistossa on paljon aikuisten kaunoja tietokirjallisuutta. Pääosin lainojen vähenemiseen vaikutti kevään 2020 kirjastojen kiinniolo. Tai kun epätoivoisesti koetin saada erillistä äänilaitetta pelaamaan vain lopulta huomatakseni, että se oli kyllä kytkettynä, mutta tyystin eri koneessa. M 18 10 km V 1) Antti Harjuhaahto TeamSkiers 27.28,8. Erityisen ilahduttavana järjestäjät ja moni muukin pitivät ikäkausiurheilijoiden aktiivista osallistumista, myös Posion Pyrinnöllä oli mukana monta nuorta hiihtäjää. Koronarajoitukset on otettu hyvin huomioon, mutta tunnelmaa se ei häiritse, kiittelivät 70-vuotiaiden sarjaan osallistuneet Markku Jauhojärvi Kaukosen Revontulista, Eero Okkonen Kainuun Hiihtoseurasta ja Kalle Saapunki Kuusamon Erä-Veikoista. Kirjastot järjestivät yhteistyössä jonkin verran etätapahtumia, mutta Ranuan kirjastolla ei yksinään sellaiseen ollut resursseja ja laitteita. Lainamäärät vähenivät pääkirjastolla 22,6 % ja kirjastoautossa yli 38 %. Vesa Sarajärvi kirjastotoimenjohtaja Kirjastokuulumisia: Digiloikka kirjastoissa POSIO Maratonmatkoilla kansainvälistä kärkeä kutitteleva Ari Luusua sivakoi Pentik-hiihtojen yleisen sarjan mestariksi sunnuntaina. Kansallinen 16. N 5 km V 1) Heli Heiskanen TeamSkiers 13.32,0, 2) Tiina Idström InarYrit 13.36,4, 3) Iina Ahokas VantHS 13.38,4, 4) Mari Patanen SaloistSalam 14.40,7, 5) Pinja Buller TaivMets-Veik85 16.39,4. Eikä pelkästään korona vaan myös vähentyneet aineistohankintamäärärahat näkyivät kirjaston toiminnassa. Joensuun Aatu Mäkelä (200) antoi voittajalle kymmenellä kilometrillä periksi reilut seitsemän minuuttia. Pieniin tiloihin varaudutaan tehostamalla aineistojen poistamista. M 10 km V 1) Ari Luusua TaivMetsVeik85 23.10,0, 2) Niila Ahokas InarYrit 23.35,9, 3) Tero Similä PosionPyrint 23.50,5, 4) Reima Idström InarYrit 24.29,3, 5) Jeremias Lipsanen JuvanUrh 24.34,5, 6) Viljam Knif IFÅsarn 24.46,0, 7) Anssi Koirikivi HaapKiil 24.48,7, 8) Petteri Kymäläinen KuusErä-Veik 25.11,1, 9) Antti Häkämies PosionPyrint 25.36,9, 10) Kristian Väänänen RovanMarat 27.39,4, 11) Aatu Mäkelä JoensKataj 30.22,8. N 10 2 km V 1) Oona Pesämaa IinHS 5.30,0, 4) Elsa Toivanen PosionPyrint 7.18,8. Naisten nopein oli viikonvaihteen tuplavoittajaksi leipoutunut Heli Heiskanen, joka edustaa Team Skiersiä. Pasi Revonmäki Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä Tietokonemaailmassa sattunutta K irjastojen tilastot vuodelta 2020 on julkaistu ja hyvin poikkeuksellisen vuoden positiivisena asiana oli digiloikka kirjastojen tarjoamien e-aineistojen käyttöön ja etätapahtumien maailmaan. Jos palaute ja kokemukset ovat hyviä, niin jatkossa kirjastoon voi päästä omatoimisesti sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Ei siis ihme, jos logiikka välillä pettää. Epäilin jo jonkun sen sensuroineen jostain minulle aukeamattomasta syystä, mutta annas olla. Viikonlopun tuloksia. M 12 2 km V 1) Matias Latomaa VetelUrh 5.00,1, 8) Konsta Toivanen PosionPyrint 6.46,2, 9) Samuel Hyry PosionPyrint 7.03,9. M 20 10 km V 1) Eino Koivula TaivMets-Veik85 29.20,0. Koululaisten kirjastovierailuja ja käyttäjäkoulutuksia oli noin puolet normaalista. TO 29.4. Todennäköisin syy oli, että korona-aikana varottiin lähikontakteja myös kirjastossa ja joku perheestä kävi lainaamassa useammalle. Ranualla kirjaston aineistojen hankintaan varattuja määrärahoja vähennettiin yli 46 % ja se näkyy reilusti vähentyneinä uutuushankintoina ja lehtivuosikertojen tilausten karsimisena. Alamäkihiihdoissa mukana oli osallistui satakunta hiihtäjää ja sunnuntain Pentik-hiihtoihin lähtöluettelo venyi vielä puolta pidemmäksi. Vain tiedonhaun opetusta koululaisille pystyttiin järjestämään lähes normaalisti. Alamäkihiihto: N 8 0.7 km V 1) Sylvi Häkämies PosionPyrint 1.41,4, 2) Siiri Häkämies PosionPyrint 1.45,0, 3) Enni Okkonen KeminsKisa 1.49,2, 4) Ella Ollila PosionPyrint 1.51,2. Poikkeusvuosi näkyi myös kirjastokäyntien vähenemisenä (n. Aiemmat poistokirjojen myyjäiset on lopetettu ja poistoaineistoja tarjotaan kuntalaisille ilmaiseksi kirjaston eteistilassa. Kirjasto vähensi sanomalehtien tilauksia 20 % ja aikakauslehtien nimekemäärät vähenivät huimat 61 %. Ihan muutamia omia tapahtumia kirjasto ehti järjestää alkuvuonna 2020, mutta muiden toimijoiden tapahtumia ei ollut ollenkaan. Molemmat kilpailut keräsivät Posiolle viikonlopuksi mukavan määrän osallistujia. Fyysisten käyntien lisäksi myös asiakkaat vähenivät hieman. TO 6.5. M 12 3 km V 1) Matias Latomaa VetelUrh 8.54,5, 10) Samuel Hyry PosionPyrint 13.12,1, 11) Konsta Toivanen PosionPyrint 14.08,4. Sekä lisäksi tietokoneilla käyttämäni sosiaalisen median sovellukset. N 18 5 km V 1) Iina Koskela TeamSkiers 16.09,1, 2) Viktoriia Borisova PosionPyrint 16.48,0. M 16 5 km V 1) Vertti Laatikainen PosionPyrint 13.29,4, 2) Eetu Pulju OunasvHS 13.35,4, 3) Asla Määttä PosionPyrint 16.08,7. Kakkoseksi tuli Inarin Tiina Idström ja kolmanneksi, vain kahden sekunnin viiveellä, Vantaan Hiihtoseuraa edustava Iina Ahokas. M 2 km V 1) Antti Häkämies PosionPyrint 3.37,3, 2) Tero Similä PosionPyrint 3.47,5, 3) Jani Tuovila SievSisu 3.53,2, 9) Sakari Ollila PosionPyrint 4.22,8, 10) Henrik Enke PosionPyrint 4.28,1. Sanomalehtiä voi e-lehtinä lukea kirjastossa ja aikakauslehtiä kotonakin omilla kirjastotunnuksilla eMagz-palvelun kautta. N 10 2 km V 1) Oona Pesämaa IinHS 6.17,8, 10) Elsa Toivanen PosionPyrint 9.15,6. M 55 5 km V 1) Kari Ollila RovanMarat 13.22,8, 2) Markku Ollila RovanMarat 13.36,5, 3) Keijo Pulkkinen KempMarat 14.42,3, 4) Veli Jumisko PosionPyrint 17.04,1. Ranualla kirjaston tilakulut ovat huomattavan korkeat, lähes viidennes kokonaiskustannuksista. KURIIRI 22.4.2021 9 VAPAA-AIKA Tiedustelut 0400-879102 POSIO KATSASTUKSET KATSASTUKSET maanantaista perjantaihin maanantaista perjantaihin KATSASTUKSET 52 52 €€ + mahdolliset päästömittaukset Tiedustelut p. Olin olettanut sen lähteneen näppäimen painalluksella, mutta tässä alustassa se lähetettiinkin erillisellä hiiren napautuksella. Naisten vitosella nähtiin tasaisempi taisto, joka ratkesi posiolaisen Heli Heiskasen eduksi vain 4,4 sekunnin aikaerolla. M 50 10 km V 1) Juha Alm RovanMarat 25.25,9, 2) Marko Törmänen OulunKilp-Velj 25.55,1, 3) Juha Julkunen KeminsKisa 27.28,1, 4) Esa Mursu PosionPyrint 28.20,5 . Edellisestä vuodesta poistot lisääntyivät yli 60 % ja tämän vuoden tavoite on huomattavasti suurempi. Taivalkosken Metsä-Veikot 85:ttä edustavan Luusuan jälkeen kakkossijan otti Inarin Yrityksen Niila Ahokas ja kotiseuran Tero Similän oli tällä kertaa tyytyminen kolmanteen sijaan. Kirjasto on palailemassa toiminnassaan vähitellen normaaliin ja viikonlopun omatoimiaukioloaika otetaan käyttöön kesäkuun alusta ensin koeluonteisesti. Kansalliset Pentik-hiihdot: N 8 1 km V 1) Fanni Takkula KuusErä-Veik 3.51,8, 7) Sylvi Häkämies PosionPyrint 4.22,0, 8) Ella Ollila PosionPyrint 4.23,4, 9) Siiri Häkämies PosionPyrint 4.26,5. Sama suuntaus näkyi myös Ranuan kirjaston toiminnassa ja tilastoissa viime vuonna. S itä kun on tuota tekniikkaa, ohjelmia ja toimintatapoja nykyään niin monenlaisiansa, niin sitä voi joskus mennä aivan sekaisin niiden kanssa. N 18 2 km V 1) Iina Koskela TeamSkiers 4.42,8, 2) Viktoriia Borisova PosionPyrint 5.00,6. Kävijöiden vähenemisestä huolimatta kirjaston taloudellisuus parani huomattavasti, kun kirjastoaineiston hankinnasta ja henkilöstökuluista tuli säästöjä. M 10 2 km V 1) Hannes Leinonen UtajUrh 5.22,6, 9) Peetu Posio PosionPyrint 8.58,0. N 2 km V 1) He li Heiskanen TeamSkiers 4.15,0, 2) Tuuli Suutari OunasvHS 4.19,2, 3) Mirka Suutari AnjalLiitt 4.37,6, 4) Pinja Buller TaivMets-Veik85 4.39,4, 5) Tanja Kellokumpu TupoksTuisk 4.39,9, 6) Iuliia Nifakina TaivMets-Veik85 4.58,9. M 16 2 km V 1) Eetu Pulju OunasvHS 4.12,0, 2) Vertti Laatikainen PosionPyrint 4.27,7. -Mukava on päästä kisaamaan, ja Posiolla on aina hyvät järjestelyt. Lauantain Alamäkihiihtoja isännöi jo tuttuun tapaan Antti Häkämies, joka viiletti kahden kilometrin radan kymmenen sekuntia nopeammin kuin seurakaveri Tero Similä. Kaikille meille niitä sattuu ja rikkovatpahan ne siinä samalla hieman ehkä tylsää rutiinia. 044 560 5743 RANUA Shell Ranua TO 22.4. Laskeskelin tuossa, että viime aikoina on tullut käyteltyä puolta kymmentä eri videoyhteysohjelmaa, saman verran eri sähköpostiohjelmia ja matkapuhelimessakin on useampikin viestintäsovellus. Ottakaamme verkkomokat siis puhtaasti huumorin kannalta. Jatkossa paperilehtien tilaukset tulevat entisestään vähenemään ja ne korvautuvat laajalla e-lehtien kokoelmalla
Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. s. klo 10, Nätti, Rautakoski. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. Veteraanit voivat tiedustella kuljetusta seppeleenlaskutilaisuuteen p. Neulekahvila vanhustentalon kerhohuoneella 29.4. klo 10–13. 14:6 Kirkolliset Yönä kauniin keväisen, hiljeni sydän kultainen. Lämmin kiitos Valmankodin henkilökunnalle Jalon hyvinvoinnista ja hoidoista. Piispa Jukka Keskitalo toimittaa piispantarkastuksen 17.-19syyskuuta. s. mennessä Mirkalta p. klo 10 Pyrintö. Musiikkiliikunta ja venyttely to 29.4. klo 18. Karaoke pe 23.4. Kirkkoherranvirasto avoinna ke 28.4. Tilaa ennakkoon ma 26.4. POSIO Kokoontumisrajoitukset 20 henkilöä ajalla 12.4.–11.5. Lisäksi huomioimme kahden metrin turvavälit ja hyvän hygienian. s. Raamattupiiri srk-talossa ke 28.4. klo 21 mennessä. Aukioloajat ja muut yhteystiedot seurakunnan kotisivuilla. klo 11 Pyrintö. 14.5.1938 k.?18.3.2021 Veljemme, setämme, enomme Jalo MAJAVA Kuka syntynyt on, hänen kuoltava on, moni uupuu kesken taistelon; elon määrää kukaan ei tietää voi, ei tiedä koska kutsu jo soi. Kaivaten Irja siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Tilaisuus seurattavissa myös osoitteessa www.facebook. Piispantarkastus siirtyi syksyyn. Rauhanyhdistys: Toiminta katkolla 11.5. Etäkioski ma 26.4 klo: 12–13. Sait kauneimman ihanan uuden maan. Munkki 2 euroa, 6 kappaletta kympillä. 10.5.1955 Ranua k. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti piispa vierailee tarkastuksen ohessa koululla ja Pentikillä. Riskiryhmäläisillä haku sovitulla ajalla (Laura p. klo 17 seurakuntasalissa. Maksutonta, mukavaa ja rentoa yhdessä olemista 15–40-vuotiaille työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville posiolaisille. Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku ja kenttähartaus ti 27.4. Lämmin kiitos osanotoista suuressa surussamme. Rauhanyhdistys: Nettiseurat kirkosta 25.4. Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. (tarkemmin kotisivuilla). seurakuntatalolla: klo 16–17 Gospellaulajat klo 17–19 Kirkkokuoro Tervetuloa laulamaan! Perjantai Pirtti pe 23.4. 040 840 3976). 11.5.1962 Posio k.?20.3.2021 Kempele Rakkaamme Asta Annikki POSIO Rakkaudella kaivaten Sulo Sari ja lapset Sami ja lapset Äiti sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Pekka, Eine ja lapset perh. 10.3.1951 Ranua k.?2.3.2021 Espoo Rakkaamme Kauko Ensio HOSIO POSIO Seurakuntaan suunniteltu piispantarkastus siirtyy koronatilanteen takia syksyyn. Raamis ke 28.4. klo 11.30 Pyrintö. asti koronapandemian vuoksi. seuraavin ohjein: Suoritusaika klo 6–20 omatoimisesti, ei ajanottoa, ei yhteislähtöä. Ilmoitukset 2.5. 040-849 5648, toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi Eläkeliiton Posion yhdistyksen kerhot viikoilla 16–17: Hymyhuulet to 22.4. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tervetuloa mukaan toimintaan! Meiltä maskit, käsidesit ja turvavälit. Suorituksesta ilmoitus paperilapulla Peuran postilaatikkoon, ranpeu8@ gmail.com sähköpostiin tai Whatsapp 0400820988. Lämmin kiitos osanotosta. Lisätietoja Mirkalta 040 844 9416 tai Sanna Lampelalta 044 7341 648. Asahi pe 23.4. ja Virvi Airi Anneli Karjalainen 90 v. Kokoa oma linnunpönttö pe 23.4. Osallistuaksesi tarvitset vain toimivan internetyhteyden sekä tietokoneen tai tabletin. klo 13. klo 10 (Ellonen, Mourujärvi). Seurakunnan toimintaan voi lisäksi osallistua Facebook-liven kautta. Mutta on myös loppumaton rakkaus ja kiitollisuus. Lappuun nimi, matka ja halutessasi aika. Heinisuon keväthölkkä suoritetaan su 2.5. Rakkaamme on siunattu 17.4. Näkövammaisten kerho to 29.4. s. klo 12 Pyrintö. Eu-ruokaa jaetaan tänään torstaina srk-talolla klo 14 alkaen. Tervetuloa! N a p a p i i r i n Omaishoitajat ry:n Etäkioski on kaikille avoin virtuaalinen kohtaamispaikka, jossa osallistujat saavat tietoa omaishoidosta ja yhdistyksen toiminnasta. Matkanpään hautausmaahan Jalo Majava, siunasi srk-pastori Timo Ellonen ja Ristilän hautausmaahan Virvi Airi Anneli Karjalainen, siunasi khra Leena Pudas. sunnuntai pääsiäisestä Jumalan kansan koti-ikävä ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Joh. Ei erillistä ilmoittautumista. Kirkossa järjestettävät tilaisuudet ovat kuunneltavissa seurakunnan kotisivuilta nettiradion välityksellä. Matkalla ei ole mehupisteitä, eikä matkaan lähettäjiä. RANUA Päivän Sana: su 25.4. Muistoissa – vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Sydämissämme kuljet aina. klo 15.30. klo 11–13 yhteistyössä Valpas II– hankkeen ja Posion kunnan kanssa. Sanajumalanpalvelus kirkossa su 25.4. 040 844 9416. Ranuan kansalaisopiston pianistien yhteisvastuukonsertti pe 23.4. klo 11–13. 040 8012 461 Järj. Kuntosali ma 26.4. 1.4.2021 Ranua Rakkaamme Saara Valpuri KAARLEJÄRVI Lämmöllä muistaen Altti ja Irmelin perheineen Mauri-veljen lapset perheineen Hilja ja pojat sukulaiset ja tuttavat Siunaus toimitettu 17.4. KURIIRI 22.4.2021 10 VIIKOSTA TOISEEN Posion Maaja kotitalousnaiset ry. Etäkioskiin pääset osallistumaan seuraavan linkin kautta: www.napapiirinomaishoitajat.fi/etakioski Lisätiedot: p. Facebook-live ke 28.4. TAPAHTUMAT Käytämme kaikissa Posion seurakunnan tilaisuuksissa kasvomaskeja. Kokoontuminen Posion Pirtillä (Posiontie 44). PASI HAARAHILTUNEN Kuusen katveesta KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ Posiolla ti 27.4.2021 Ihmisten välillä hyvä tahto Seppeleenlasku ja kenttähartaus sankarihaudoilla klo 10, mukana Hopeakvartetti, myös etälähetyksenä Posion kunnan kulttuuritoimen Facebook-sivulla osoitteessa www.facebook.com/PosionKulttuuritoimi Posion koululaisten veteraanipäivän videotervehdys julkaistaan sen jälkeen samalla sivustolla. Lämmin kiitos meitä eronikävässä muistaneille. On hiljaisuus ja rajaton suru. klo 10 sankarihaudoilla (Hopeakvartetti). com/PosionKulttuuritoimi Posion koululaisten veteraanipäivän videotervehdys julkaistaan sen jälkeen samalla sivustolla. Kuollut: Saara Valpuri Kaarlejärvi 65 v. s. Osallistumme tilaisuuksiin vain terveenä. Sima 3 euroa litra, omiin astioihin. Ohjelmassa ulkoilua ja makkaran paistoa. Kirpputori avataan pe 7.5. sukulaiset ja ystävät Me muistamme silmäsi kirkkahat ja muistamme hymysi hyvän. Katsottavissa seurakunnan ja kansalaisopiston facebook-sivuilla. Kuoroharjoitukset torstaina 22.4. 010 396 0000 (tai 050 4939234), s-posti: ranuan.seurakunta(at) evl.fi. klo 17 kuunneltavissa Ranuan seurakunnan kotisivujen kautta (kirkossa enintään 20 osallistujaa). Boccia to 29.4. Jätit meille muiston niin valoisan, niin herkän, kauniin ja syvän. Posion kunta, seurakunta, Lions Club ja 4H-yhdistys Ei kipua, ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle Rauhan maan. Hän tapaa myös kunnan johtoa sekä seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Sydämellinen kiitos kaikille Saaran eri elämänvaiheissa mukana olleille sukulaisille ja ystäville sekä työntekijöille. klo 14 Pyrintö. 3. Haudattu: 17.4. poikkeuksellisesti klo 12–14 (työntekijät koulutuksessa aamupäivän) Kirkkoherranvirasto: Suosittelemme asioimista puhelimitse tai sähköpostitse, puh. Kuollut: Jalo Majava 82 v. Matkat 10 ja 21 km, joko juosten, kävellen tai pyöräillen. Vappumunkit ja sima yhteisvastuun hyväksi seurakuntatalolta to 29.4. Jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin ja muihin tilaisuuksiin voi osallistua 20 seurakuntalaista koronarajoituksia noudattaen. klo 18. – Maria Karvonen-Ervasti – Mustapukuinen mustarastas luritti kuusipuun suojissa viime sunnuntaina alkuillasta Ranuan eteläosassa. Kiitokset osanotosta. Myös seurakuntalaisilla on mahdollisuus keskustella piispan kanssa. 8.2.1968 Ranua k.?13.3.2021 Sotkamo Rakkaamme Reijo Arto Juhani KORTESALMI Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Marjo ja Juho perheineen Jani ja Jasper Janette ja Jaska perheineen Henna, Valtteri ja vauva äiti sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. klo 12 Valkama. Vaikka olet nyt poissa, olet yhä lähellämme. Kirkon tilaisuudet kuunneltavissa suoratoistona kotisivujen kautta ja (osa) Facebookin kautta Messu kirkossa su 25.4. klo 11 Pyrintö. klo 11–13 seurakuntatalon salissa, mukana hammashygienisti
Asiakirjoja ottaa vastaan kunnanvirastolla keskusvaalilautakunnan sihteeri, puh. Ehdokashakemukset, jotka on jo jätetty, ovat edelleen sellaisenaan voimassa, mutta vaaliasiamiehet voivat halutessaan muuttaa niitä ti 4.5. Hakemusten palautus osoitteella: Posion kunta, toimintaympäristöpalvelut, Kirkkotie 1, 97900 POSIO tai sähköpostilla: toimintaymparistoltk@posio.fi. * Posion pikkutori klo 8.45–9.30 * Ranuan Hillatori klo 10.45–11.30 P. Sääntömääräiset asiat. mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi tai soittamalla/tekstiviestitse p. Lisäksi ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa mahdolliset valtakirjalla edustettavat osakastilat, joiden valtakirjat voi toimittaa yhteismetsän edustajille kokouksen yhteydessä. ent. klo 11-17 Tuo ompelukoneesi ennakkoon huoltoon! p. 15 m 3 hinta 600e. Ranuan keskustassa Timontiellä KOLMIO vapaana vuokralaisille. Hakemuslomakkeita saa Posion kunnan internetsivuilta, www.posio.fi >> Posion kunta >> Avustukset >> Yksityistieavustus tai soittamalla numeroon 040 801 2263 tai 040 801 2266. P. 040 825 4404 KUULUTUS Posion kunta julistaa haettavaksi talvikauden 2020–2021 YKSITYISTEIDEN AURAUSAVUSTUKSET 100–500 METRIÄ PITKILLE TEILLE 12.5.2021 mennessä. Asemakaava on saanut lainvoiman ja tulee voimaan tämän kuulutuksen julkaisupäivämäärällä (MRL § 200). posio.fi). Hoitokunta OMPELUKONEIDEN myyntija huoltopäivä Kukkaja käsityöputiikissa Virastotie 8, RANUA pe 23.4. Lisätietoja p. Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävillä 15.4.–24.5.2021 osoitteessa https://ylupa. Mourujärven koululla. Kuntavaalit toimitetaan su 13.6.2021 klo 9–20. 20, Kuopio www.kone-minna.fi KUNTAVAALI-ILMOITTAJA, NYT ON AIKA TOIMIA VARAA paikka ilmoituksellesi sähköpostitse ilmoitukset@kuriirilehti.fi. T. Mikäli 29.4.mennessä ilmoittautuneiden osallistujien määrä ylittää mahdollisen kokoontumisrajoituksen henkilömäärän tai kokouksen järjestäminen on viranomaismääräysten vuoksi muutoin esteellistä, yhteismetsä ilmoittaa kokouksen peruuntumisesta ennen kokousta osallistujille henkilökohtaisesti. ohjesäännön 7 §:n mukaiset asiat. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osallistujan nimi ja puhelinnumero sekä kokouksessa edustettavien osakastilojen nimet ja rekisterinumerot. Kokouksessa käsitellään mm. Koronavirustilanteeseen liittyen mahdollisesti määrättävien kokoontumisrajoitusten takia yhteismetsä pyytää ilmoittautumaan kokoukseen ennakkoon. klo 17. Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi, jos ehdokkaita on tähän riittävä määrä. klo 16 Pyrinnöllä. Ranuan Keskustan kunnallisjärjestön VUOSIKOKOUS to 29.4. Tervetuloa! TUKKEJA 25 kpl hinta 250e ja KUITUPUUTA n. Hallitus ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Lapin ELY-keskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on hakenut aluehallintovirastolta lupaa Ylijoen ylittävän sillan rakentamiseen ja vanhan sillan purkamiseen Ranuan kunnassa (Dnro PSAVI/1417/2021). klo 18. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa keskiviikkona 28.4.2021 klo 9–11 ja 12–15 ja julkaistaan kunnan kotisivuilla. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Kunnanvaltuuston päätöksestä ei ole valitettu. avi.fi. KURIIRI 22.4.2021 11 ILMOITUKSET Ei juhlia Sirkka 80-v. Asiat: palkitsemiset ja sääntömääräiset asiat. klo 16 mennessä. 044-353 4561 PYÖRÖPAALEJA 10-15 kpl kuivanmaan heinää. Vallitsevan koronaepidemiatilanteen vuoksi kunnanviraston ovet on suljettu. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! POSION KUNTA KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään perjantaina 23.4.2021 klo 14 alkaen kunnanvirastotalon valtuustosalissa. Puh. klo 16 mennessä. Kuntavaalien ehdokashakemukset ja muut ehdokkaiden asettamista koskevat asiakirjat on toimitettava Posion kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään ti 4.5. klo 12. Lisäksi yhteismetsä toivoo, ettei kokouspaikalle saavuta lainkaan, mikäli osallistuja tuntee itsensä sairaaksi tai epäilee altistuneensa korona-virukselle. 040 1792110. Posio 22.4.2021 Posion kunnanhallitus Kuukkaanseudun Erä ry:n VUOSIKOKOUS pe 30.4.2021 klo 18 kyläkolmion talolla Kuukasjärvellä. Ilmoittautuminen to 29.4. Tervetuloa! Johtokunta KUULUTUS Posion Auttijärven ranta-asemakaava voimaan Posion kunnanvaltuusto hyväksyi Posion Auttijärven rantaasemakaavan 5.3.2021 § 6. 040-575 6664 MYYDÄÄN SEKALAISTA VUOKRATTAVANA KOKOUKSET HENKILÖKOHTAISTA Eeva Sarajärvi Sylillinen ruusuja ja rakkautta. Puut ovat Peurajärvellä päätien varressa. Kokouksen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja kotisivuilla (www. Hakemuksen voi myös palauttaa kunnanviraston ulko-oven vieressä olevaan postilaatikkoon. Kuntavaaleissa 2021 valitaan Posion kunnanvaltuustoon 17 valtuutettua vaalikaudelle 2021–2025. Kunnan valtuustosali, Keskustie 34. Johtokunta Posion Diabetesyhdistys ry sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Pyrinnöllä ma 3.5. Tervetuloa . Tervetuloa! Posion kennelkerho ry:n VUOSIKOKOUS su 2.5. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta reaaliaikaisesti Posion kunnan fb-sivuilla https://www.facebook.com/ posionkunta/live/. 040 8012 208, osoite Kirkkotie 1. 0500 463 190, Kuninkaank. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Asiana: vuosikokousasiat päätöksen tekeminen kodan rakentamisesta hirvenmetsästyksen johtajan ja varajohtajan valinta Johtokunta kokoontuu klo 11. 22.3.2021, Hoitokunta KUULUTUKSET KUULUTUS Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä (256/2021) tuli voimaan 29.3.2021. Posiolla 15.4.2021 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Ruonakosken osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään Teuvo Selkälän talossa to 29.4.2021 klo 19. Kokouksen jälkeen pizzatarjoilu. tytöt perheineen 90 vuotta Mourujärven Metsästäjät ry:n VUOSIKOKOUS su 2.5. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa (KuntaL 410/2015 § 140). Posiolla 22.4.2021 Toimintaympäristölautakunta Perä-Posion osakaskunnan VARSINAINEN KOKOUS Perä-Posiolla Metson talolla pe 7.5.2021 klo 19. 040 7208184 TORIKAUPAT KUUSAMON MUIKKUA 6€/kg pe 23.4. Posiolla 16.4.2021 Marjo Hautala, kunnanvaltuuston puheenjohtaja KOKOUSKUTSU Posion yhteismetsän osakaskunnan VARSINAINEN KOKOUS pidetään pe 30.4.2021 klo 10 alkaen Posion kunnanviraston valtuustosalissa, Kirkkotie 1, 97900 Posio
aikana rengassarjan ostaneiden kesken ARVOTAAN KYLPYTYNNYRI VIIKONLOPUKSI KÄYTTÖÖN. Hintoihin ei sis. 040 770 7473 2288..44 kklloo88::0000 KKiirrjjaannppiittoo ttaalloouuddeenn jjoohhttaammiisseenn ppeerruussttee!! 55..55 kklloo88::0000 YYrriittyykksseenn mmeenneessttyymmiinneenn,, ttaarrkkkkaa mmaarrkkkkaa jjaa ooiikkeeaa hhiinnttaa!! Yrittäjän aamu-webinaarit Teams-tapaamisina, linkki pyyntö anna-kaisa.luoma-aho@italappi.fi ja Itä-Lapin Kuntayhtymän facebook-sivuilta! RANUA Simojoessa virtaama on jo hieman noussut. 66 €€ 6 KPL 6 KPL 6 € 6 KPL Renkaiden hinnat 4 kpl / sarja sisältää vannetyöt, uudet venttiilit, tasapainotuksen, kierrätysmaksun ja alle asennuksen. – Nyt toiminta-ajatuksena on oppisopimuskoulutuksen toteuttaminen. HINTAAN SISÄLTYY ALLEVAIHD0T JA RENGASTYÖT Yrittäjän Koronapuhelin P. Simojoen huipputulva entiseen aikaan VAPPUHERKUT KIIREEN RAJASTA Puh. Koulutus olisi vuoden mittainen, ja lähipäiviä siinä olisi yksi kuukaudessa. Rekilän mukaan koulutus on mahdollista aloittaa nopeasti ja pitää ensimmäinen lähipäivä jo kesäkuussa. 28.4.) www.helmisimpukka.fi/munkkimellakka tai puh. Paikalla Gulo Gulon grillinuotiolla oli toistakymmentä edustajaa yrityksistä, kunnasta, hankkeista ja MTK:sta. Monilla alueilla virta on jo syövyttänyt pitkiä sula-alueita. – Asiaa on pyöritelty nyt noin vuosi yhdessä Business Ranuan kanssa, kertoi Kari Rekilä koulutuskuntayhtymä Redusta. Siihen tarvitaan mukaan kymmenisen yritystä alueelta, myös kuntarajojen yli on mahdollista tulla mukaan. Varastossa myös muita merkkejä! Pakettiautonrenkaita laaja valikoima, kysy lisää myynnistä! PILKKITARVIKKEET -15% Sh:sta SEPON AUTOSÄHKÖ Riekkopolku 7, RANUA Puh. 040-352 9965 185/65-15 205/55-16 205/60-16 215/55-16 215/60-16 215/55-17 225/45-17 225/50-17 225/55-17 225/40-18 225/45-18 245/40-18 245/45-18 235/35-19 245/40-19 245/35-20 269€ 279€ 299€ 320€ 320€ 369€ 329€ 369€ 399€ 349€ 369€ 429€ 429€ 429€ 469€ 489€ asennettuna 215/55-16 asennettuna 195/65-15 269 00 4 kpl ei sis. Markkinoinnin pitäisi sitä kautta olla jatkuvaa ja systemaattista jotta myynti alkaa toimia. mahdolliset paineentunnistusanturit eikä niiden koodaus. Mikäli sää toteutuu ennusteen mukaisena, virtaama saavuttaa huippunsa toukokuun alkupuolella, arvioidaan ennusteen antaneesta Lapin ely-keskuksesta. 016 355 2481 tai sähköpostilla info@kiireenraja.fi Tilaukset viimeistään keskiviikkona 28.4. 0400-176809 KESÄ TULEE KESÄ TULEE ESIMERKKITARJOUKSIA: HAKKA GREEN 3 195/65-15 419 € NORDMAN SX2 205/55-16 399 € RADAR 205/55-16 299 € 1.4-31.5. Digiaamiainen Gulo Gulossa. Nouto perjantaina 30.4. Maksuaikaa laskulla -tarjous on voimassa 29.5.2021 saakka Luoton myöntäjä Svea Ekonomi. pesu 39 € Vältä ruuhka ja varaa aika: Valtteri p. vanteita 185/65-15 195/65-15 205/55-16 205/60-16 215/60-16 215/55-17 225/45-17 225/50-17 225/55-17 225/40-18 225/45-18 245/40-18 245/45-18 235/35-19 245/40-19 245/35-20 339€ 339€ 369€ 459€ 549€ 569€ 459€ 569€ 609€ 529€ 689€ 649€ 710€ 699€ 749€ 820€ Meiltä kesärenkaat EDULLISESTI! Teeritie 2-4, Ranua | Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13 Ranua | Rovaniemi | Oulu | 0207 437 000 | tarvikekeskusoy.. 22.4.2021 KURIIRI 12 ILMOITUKSET Shell HelmiSimpukka Express Ranua Keskustie 37, 97700 Ranua Puh. 040 126 2378 ma–pe 6–21 la 7–21 su 9–21 MUNKKI PERJANTAI 30.4. Simojoen jäiden arvioidaan purkautuvan ennen vappua. Verkkokaupan todettiin vaativan onnistuakseen kunnon paneutumista. pesun 29 € Pakettiautot 39€ RENGASHOTELLI kausisäilytys sarjalle sis. vanteita 509 00 4 kpl ei sis. Henkilöauton renkaiden ALTA ALLE -VAIHTO sis. 040 126 2378 Voit tilata munkit myös ennakkoon (viim. HERKKUKASSI 1 1 L simaa ja 5 munkkia 7,00 € BURGERKASSI 4 kpl Haikku burgerpihvi raakapakaste 4 kpl Kiireen Rajan burgersämpylä 1 rs Kiireen Rajan valkosipulipikkelsiä 1 rs Kiireen Rajan sweetchili majoneesia 1 rs Kiireen Rajan punasipulihilloketta 1 pss jääsalaattia 30,00 € GLUTEENITON HERKKUKASSI Poro– tai lohipiirakka + 1/2 persikkakääretorttu 18,00 € HERKKUKASSI 3 Kinkkusarvia 5 kpl, lohi– ja pororieskarullapalat 10 kpl, valkosipulipikkelssiä ja makaronisalaattia 20,00 € HERKKUKASSI 2 3 L simaa ja 20 munkkia 24,00 € RANUA Usean osapuolen palaverissa viime perjantaiaamuna pohjustettiin verkkokaupan ja digimarkkinoinnin koulutusta paikallisille yrittäjille. Tulvasta arvioidaan tulevan keskimääräinen tai sitä hieman pienempi