Sitten myöhemmin on aika miettiä mahdollisesti jotain uutta. Jukka Lindfors aikoo yrittäjänä jatkaa pitkälle Ossi Oksasen luomia latuja. Nyt mennään eteenpäin terveyden ehdoilla. päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Vaikuttaako uusi alkoholilaki kulutukseen. 0400 277 575 Kyösti Piippo SYSMÄ Yrittäjä Ossi Oksanen ja ennen kaikkea hänen uskolliset asiakkaansa olivat kantaneet jo pitkään huolta liikkeen tulevaisuudesta. Lue lisää sivulta 4 Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV opkk.fi Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Jukka ja Ossi kahvittavat asiakkaitaan perjantaina 19.1. Uskoakseni olen tullut hyvin toimeen asiakkaiden kanssa eikä mitään jää hampaankoloon. –Asia välittäjän kanssa kuitenkin tökki ja uskokin ajatukseen alkoi hiipua kesän Ossi Oksasen yritys löysi jatkajan mittaan, toteaa Jukka. Pienten kuntien työkkäri -hankkeen yritysasiantuntija Juha Liukkonen sai kuitenkin prosessin jatkumaan, Lindfors tapasi Oksasen, esikauppakirja tehtiin ja kättä paiskattiin päälle. –Katsellaan nyt tässä ainakin yksi vuosi ja tutustutaan toimintaan ja asiakkaisiin. Ossi Oksanen puolestaan toteaa lähtevänsä eläkkeelle hyvällä mielellä. Vuonna 1969 aloittaneen Sysmälle niin tärkeän yrityksen toiminnalle kun ei näyttänyt millään löytyvän jatkajaa. –Mieli on hyvä. Jukka on työskennellyt 25 vuotta Kemppi Oy.ssä Kalkkisissa hitsauskoneiden tarvikkeita valmistaen ja siihen väliin mahtuu vielä työrupeamat Simolassa ja Union -huoltoasemalla. Ossin työtä Oksasen Pyörä ja Koneen peräsimessä jatkaa Jukka Lindfors. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 2 (1303) Keskiviikkona tammikuun 10. Jukka Lindfors (oik.) jatkaa Oksasen Pyörä ja Koneen toimintaa.. Uusi yrittäjä aloittaa toimintansa 15.1. Uusi yrittäjä Jukka Lindfors uskoo, että tiedossa on haasteita, mutta niihin hän aikoo suhtautua positiivisella otteella. Idean yrittäjäksi ryhtymisestä sanoi enimmäisenä julki Jukan vaimo jo viime keväänä, kun he huomasivat välittäjän ilmoituksesta Oksasen liikkeen olevan kaupan. Muun muassa yritykselle tärkeä Stihl-edustus on jo allekirjoitettu. Mieleen tulee näin nopeasti ajatus vaikkapa pienkoneiden vuokraustoiminnasta. –Sain elämäni parhaan joululahjan, sillä ennen joulua löimme kättä päälle tulevan yrittäjän kanssa, iloitsee Ossi. Kättä päälle vielä kerran
Siellä ollaan erittäin innostuneita ja on tullut uusia avauksiakin, kiittää Liukkonen. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Ymmärrämmekö sen vaikutukset ja uskallammeko luoda rohkeasti uutta silloinkin kun sisältäpäin katsottuna koemme omat valttimme turhan tutuiksi, jopa perinteisiksi. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Kari, Karri PE 12.1. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Solja TI 16.1. ELY-keskuksissa on eroa! Lait ja säännökset ovat samat, mutta toiminnan joustavuudessa on eroa. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. LÄHILEHTI tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Helena Mäkinen SYSMÄ, HARTOLA, JOUTSA, PERTUNMAA Neljän kunnan yhteisen hankkeen taistelupari kertoo innostuneena työkkärihankkeen alkutaipaleesta . Hallman harmittelee, että ei ole olemassa harjoitussivua, jossa asiakas voisi opetella sähköistä asiointia. Mitä jäi erityisesti mieleen vuodesta 2017. Mitä mahdollisuuksia näiden matkailuvalttien omistaminen ja kokemuskuluttamisen kasvu tuo Sysmälle. Se, minkä keskellä elämme, on pian jo ainutlaatuisempaa kuin se, minkä perään pimeimpinä kuukausina haikailemme. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma ja ke 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2018 (sis. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 PÄÄKIRJOITUS Arvostelusta arvostamiseksi Nimipäivät: KE 10.1. OTA TÄSTÄ SUOSITTU KULMAMAINOS YRITYKSELLESI! Mitä kaikkea viime vuonna tapahtui. Katsotaanhan vuonna 2018 Sysmää uusin silmin, vaihdetaan arvostelu arvostamiseksi!. Nyyrikki TO 11.1. alv. Lapin matkailu takoo huippulukemia, Suomen kiinnostavuus matkailumaana on kasvussa. Force majeure -varaus. Joutsassa on pitänyt käydä enemmän kertomassa, mistä tässä on kysymys, kertoo Juha Liukkonen. Nuutti SU 14.1. viime Pienten kuntien työk käri hyvässä vedossa osa I vuonna alkoi asiakkaan oma sähköinen asiointi, johon Etelä-Savon ELY antoi opastusta. Lue lisää sivuilta 6-7. Ymmärrämmekö miten arkemme jatkaessa raiteillaan maailma ympärillämme onkin muuttunut, ja se joka on meille arkea, on toiselle juhlaa. Hyvin on lähtenyt käyntiin, kun otetaan huomioon, että toimitaan neljän kunnan ja kolmen eri TE-toimiston alueella, toteaa Sirpa Hallman. Rahaa käytetään aineettomaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän vuoden alusta tuli aktivointimalli, joka myös pitää ottaa huomioon, vaikka vasta keväällä nähdään tulokset ja tiedetään, mitä laki mahYritysyhteistyön lukuja Pienten kuntien työkkärin hankealueella: * 170 kontaktia * 63 eri yritystä * 27 piilotyöpaikkaa (ei avoimessa haussa) * 7 työtöntä yrittäjäksi aikovaa * 3 yritystä myyntiin * 3 yrityksessä laajennussuunnitelmia 80-luvulla luokkakaverini, tuttavaperheemme poika naljaili välitunnilla suureen ääneen että: “teillä ei ole omaa puhelinosaketta, se on vuokralla, meilläpäs onkin oma puhelinosake, meillä on oma puhelinkin...”. Puhdas luonto ja turvallisuus ovat valtteja, joita ei tässä ajassa monikaan uskalla enää luvata. Ilmari, Ilmo LÄHILEHTI tiedottaa LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Saku, Sakari, Sasu MA 15.1. Alusta lähtien on huomattu, että Hartolan ja Sysmän alueella on aiempaa hankekokemusta ja toiminta on päässyt vauhtiin, mutta Pertunmaa on myös hyvin mukana. Puhelinnumero on 040 3515 480. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € NÄKYVYYTTÄ YRITYKSELLESI. 1.7. Kumpikin toteaa, että työllisyyssektorin jatkuva muutosrumba aiheuttaa melkoisesti päänvaivaa. Hartolan ja Sysmän alueen ELY-keskus (Häme) on lähtenyt hyvin mukaan ja Etelä-Savon ELY on tosi hyvin hankkeen tukena. Lehtitilausten asiakaspalvelu palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9-16. Eikä vähiten teknologian muutoksen vuoksi myös ihmisten suhde omistamiseen on muuttunut. Tuo yli 30 vuoden takainen keskustelu olisi tänä päivänä monestakin syystä absurdi. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Pyydämme ottamaan yhteyttä lehtitilauspalveluumme kaikissa lehtitilauksiin liittyvissä asioissa. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Toini LA 13.1. Erään tutkimuksen mukaan 62 % alle 35-vuotiaista ihmisistä etsii kokemuksia joita ei voi kopioida
Tämän jälkeen valtuusto päättää Kotisalon myynnin valmistelusta vaihtoehdon 1) mukaisesti. sosiaalija terveydenhuolto on merkittävä työllistäjä Hartolassa, työpaikkoja on yhteensä noin 140. Yrityksillä on useiden työntekijöiden tarve ja uskon, että koulutus toteutuu. https://sysma.arantio.com/. Ratkaisua sovelletaan paikallisvaluutan pilottihankkeessa vuoden 2018 aikana, minkä jälkeen Sysmä päättää jatkosta. sanomalehdessä. Yrityspuolellekin laki on tuonut muutoksia. Myynnin valmistelussa on huomioitava että: kiinteistön myynnin yhteydessä myydään ostajalle myös kiinteistöön kuuluva keskuskeittiö sekä erillinen pientalo, jossa on eläinlääkärin vastaanotto ja vuokra-asunto. 020 7345 671 Sysmäntie 47, Sysmä asiakaspalvelu.sysma@arte-laakarit.fi www.arte-laakarit.fi Hartolan kunnanhallitus Pienten kuntien työk käri hyvässä vedossa osa I Yritysasiantuntija Juha Liukkonen ja työvalmentaja Sirpa Hallman hyvin ansaitulla kahvitauolla. eduskunnassa on talven 2018 aikana käsiteltävänä lakiehdotus, joka toteutuessaan mahdollistaa ARA:n korkotuetun kiinteistön kaupan markkinaehtoiseen hintaan. Tästä aiheutuu kunnalle rahoitusja kiinteistöriskiä sekä työntekijöille riski menettää työmahdollisuus paikkakunnalla. Helena Mäkinen 8.1.2017 Vanhuspalveluiden kokonaisulkoistuksen selvittäminen Kunnanhallitus on selvittänyt ikääntyneiden palvelujen kokonaisulkoistusta ja Kotisalon myyntiä syksyn 2017 aikana. Sopimuksen keskeinen sisältö on, että Arantio Oy toimittaa Sysmän kunnan käyttöön teknisen alustan ja mobiilimaksamisratkaisun, joilla Sysmän kunta kykenee hallitsemaan oman paikallisvaluutan käyttöönottoa ja operoimista itsenäisesti. Helena Mäkinen 8.1.2018 Sysmän kunnan ja Arantio Oy:n välinen sopimus Päijät-Hämeen liiton ja Sysmän kunnan rahoittaman ns. Aktivointilaki otettiin raakileena käyttöön. Arantio ei veSysmän kunnanhallitus loita ratkaisunsa käytöstä erillistä maksua kokeiluvuoden 2018 aikana. Pertunmaalla avoimien työpaikkojen osuus on n. Kaikki käytännön vaikutukset pitäisi olla heti alussa tiedossa, kritisoi Liukkonen. Niiden vuokrasopimukset siirtyvät kaupan yhteydessä. maakuntauudistus leikkaa kunnan verotuloja 12 % -yksikköä, jonka jälkeen verotuloja kertyy vuodessa noin 5,760 milj euroa. Kunta tiedottaa paikallisvaluuttaan liittyvistä asioista. Myynti on järjestettävä jompaa kumpaa menetelmää käyttäen: 1) Järjestetään avoin tarjouskilpailu kiinteistöistä ilman ehtoja, jossa on 2 kk yleinen hakuaika, ja ilmoitus julkaistaan esim. Kiinteistöjen talotekniset ratkaisut ovat keskenään yhteydessä. Myyntiä käsiteltiin valtuustoseminaarissa syksyllä. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Sysmän kunnan ja Arantio Oy:n yhteistyösopimuksen paikallisvaluutan kokeiluhankkeessa. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 2 • 2018 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 LÄÄKÄRISI LAHDESSA JA SYSMÄSSÄ AJANVARAUS p. Siellä on erittäin vahvaa metalliteollisuutta ja puuala kasvussa. Sopimuksen yksityiskohdat ovat luottamuksellisia. hyvinvointikuntayhtymä pitää kunnan vanhustenhuollon tehostetun palveluasumisen asukaspaikkalukua ylimitoitettuna ja pyrkii vähentämään Hartolassa olevia paikkoja, mikä merkitsisi uudehkon kiinteistön vajaakäyttöä. Kohderyhmänä ovat työttömät, jotka pääsevät heti koulutuksen suoritettuaan töihin. Kuponkieuro – hankkeen yhteistyösopimusta kunnan ja Arantio Oy:n kesken käsiteltiin. Kotisalo on valmistunut vuonna 2016 ja investoinnin takaisinmaksuaika on 41 vuotta. Tällä autetaan yritysten kasvua, kertoo Liukkonen. Sote -kiinteistöjen myymistä ja vanhustenhuollon ulkoistusta puoltavat seuraavat seikat: maakuntauudistuksen seurauksena maakunta sitoutuu vuokraamaan 1.1.2020 lähtien kuntien sote-kiinteistöjä 3 vuoden ajan. dollistaa ja mitä ei. Sen kesto on 3 kuukautta, yritys maksaa kustannuksista 30% ja loppu tulee valtiolta ELY-keskuksen kautta. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että asiasta järjestetään valtuustoseminaari. 40% kaikista alueen avoimista työpaikoista. Voi käydä niin, että työtön aktivoituu, mutta silti työttömyysturvaa leikataan. Viime vuoden lopulla hankkeessa alettiin suunnitella Keski-Suomen Gradia-oppilaitoksen (entinen JAO) ja yrittäjien yhteistyönä rekrytointikoulutusta, jonka avulla saataisiin yritysten tarpeisiin täsmäkoulutettua henkilökuntaa. jos kiinteistö myydään, ARA:n myöntämä 41 vuoden korkotukilainan pääoma (3.752.001 euroa) siirtyy ostajalle samoilla velkakirjan ehdoilla kuin se nyt on kunnalla. 2) Puolueeton, auditoitu ja EU-kriteerit täyttävä kiinteistöarviointi ennen myyntiprosessia (jota ei voida hankkia myyntiprosessin aikana). kiinteistön myynti keventäisi kunnan velkataakkaa ja vähentäisi kiinteistöön ja palvelutasoon kohdistuvia pitkän aikavälin riskejä. ikääntyneen riski päätyä hoidettavaksi jonnekin muualle kuin omaan kotikuntaan kasvaa. Yhteistyösopimuksen tarkoittamana kokeiluhankkeen ohjausryhmänä toimii kunnan elinvoimatyöryhmä lisättynä Arantio Oy:n edustajilla. Se ei riitä kunnan noin 12 miljoonan euron velkataakan hallintaan vuonna 2020. Hankkeen kautta tulee esimerkiksi korttikoulutuksia, mutta kukaan ei osaa vielä sanoa, hyväksytäänkö nämä koulutukset osana aktivointia, toteaa Hallman
Jos on jotain suuria juhlia vaikka perhepiirissä, niin sitten siitä livetään. 2. Sirkku Lindeberg ja Merlin 1. Tarkemmat oppaan ilmoitushinnat löytyvät www.hartola.fi -sivuilta. Silleen menee monta kuukautta. Varmaan hyvä niille, jotka kokee tarvitsevansa taukoa. Elimistö tuottaa itse vähäisen määrän alkoholia ja maksan tehtävänä on hajottaa tämä alkoholi. Mikäli asiakas ei ole maksanut velkasaldoaan ennen helmikuuta, lainauskielto astuu voimaan. Paikka: Sysmän kunnanviraston Päijätsali (käynti pääovesta, kierreportaita ylös). Kavereiden kanssa on välillä skabaa, että kuka jaksaa juoda, mutta kun on itsellä kolmas kuukausi menossa, ettei ole jaksanut ostaa eikä juoda mitään! Ei sitä aina jaksa juoda! kertoi Patrik. Ei mitään muutosta kummallakaan. Oletko ottanut tipattoman tammikuun ohjelmaasi. 2. Kaikkien enintään 5,5 –prosenttisten alkoholijuomien myynnin sai aloittaa kaupoissa. TIEDONTOIMITUSPYYNTÖ / PALVELUOPAS 2018-2019 Hartolan kunnan palveluopas ilmestyy maaliskuussa 2018. Välillä mietin, että täytyy pitää pientä paussia ja vähentää ihan terveyssyistä. Siitä on tullut tapa ja se on joka vuosi ollut ohjelmassa. Alkoholin energia syrjäyttää muut energialähteet ja liika energia varastoituu maksasoluihin. Käsite on tuttu. Tavoitteena on periä asiakkailta maksamattomat maksut tammikuun aikana. Kalja menettelee korkeintaan silloin, jos on erämaassa ja kaikki muu juotava on loppunut! Sen maku ei houkuta. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA Helena Mäkinen HARTOLA Alkoholilakiin tuli muutoksia tämän vuoden alusta. Aika: torstai 11.1.2018 klo 15.00 Sysmän kunta Stora Enso Mhy Päijät-Häme SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Kumpikin totesi, ettei vaikuta omaan elämään mitenkään, koska alkoholi on niin pienessä osassa omassa elämässä. Minun elämääni ei ole vaikutusta, mutta monen muun elämään vaikuttavat. Rasvamaksan syntymistä voidaan siis ehkäistä pitämällä paino normaalina ja alkoholin käyttö kohtuullisena. Ei tarvita tipatonta tammikuuta, kun ei muutenkaan juoda. Kaksi nuorta mieshenkilöä 1. Lainausoikeus palautuu maksut hoitamalla. Miten nämä muutokset vaikuttavat kuluttajiin. Kun elimistöön tulee ylimääräistä alkoholia, maksan normaali toiminta häiriintyy ja se alkaa käydä ylikierroksilla. Sitten tulee jotkut juhlat ja otan viiniä sitten on taas putki poikki! YLEISÖTILAISUUS Sysmän kunnan omistamien, Päijätsalossa sijaitsevien, metsien suunnitelluista hakkuista. Aina silloin tällöin päätän, että nyt en ota enää yhtään. Elimistö puhdistuu ja aineenvaihdunta normalisoituu, myös unihäiriöistä saattaa päästä eroon. Hoida kirjastovelkasi tammikuussa Marttiina Lallukka HARTOLA, SYSMÄ Päijät-Hämeen yleisissä kirjastoissa on meneillään maksukampanja. Tauno Virolainen 1. Eivät vaikuta, ainoastaan se, että pikkasen on hinnat Alkossa nousseet. Toinen kertoi, että ei käytä ollenkaan. Itse en ole kokenut tarvitsevani, kun ei ole ollut mitään juomaputkia, totesi Markus. Etenkin näin tammikuussa kun tipattomasta kuusta puhutaan, on tullut karsituksi juomista. Hartolan kunta Marjut Virlander 044 743 2223 marjut.virlander@hartola.fi Vain ilmoittamalla tietosi varmistat näkyvyytesi oppaassa! Pyydämme yrityksiltä ja yhdistyksiltä tarkistettuja tietoja sekä loppuvuoden tapahtumatiedot 30.1.2018 mennessä alla olevaan osoitteeseen. Silleen on-offina. Vähittäiskaupan puolelta ei ole vaikuttanut millään lailla, ostan entisiä 4,7%:n tuotteita silloin tällöin. Tilaisuudessa esitellään hanketta ja sen aikataulua. 2. Anniskelulupia tarvitaan 1.3. Vaikuttavatko alkoholilain muutokset elämääsi. Ei pätkääkään ole vaikutusta! 2. Hartolassa muutama henkilö vastasi seuraaviin kysymyksiin: 1. Olen harrastanut useinkin tipattomia kuukausia, mutta en erityisesti tammikuussa. Kaksi naishenkilöä 1. Perustelen sillä, että olut on kaikkein alkoholisoivin juoma. Nyt kun aineet kovenee, niin vaikutukset näkyvät entistä pahempina. Se pyörii mielessä ja pikkasen on tammikuu ollut tipattomampi, mutta ei täysin. Unohtuuko tipattoman tammikuun vietto. Jos jotain väkevämpää haluaa, se on konjakkia ja sitä ei ruokakaupasta saa. lähtien vain yksi. 2. Naishenkilö 1. Jos hyvin käy, mielikin virkistyy ja kaamosmasennus väistyy. Tipattomien kausien viettäminen on hyödyllistä. 2. On ollut ohjelmassa, tänäkin vuonna on tarkoitus sitä pitää. Muutoksia tuli myös mainontaan ja ravintoloiden aukioloajat vapautuivat. Runsaan alkoholin käytön lisäksi vyötärölihavuus aiheuttaa rasvan kertymistä maksaan. Maksa puhdistaa elimistön ongelmajätteitä ja toimii myös alkoholin hajottajana. Siinä vaiheessa, kun keskiolut tuli kauppoihin, niin seuraukset nähtiin. Toinen totesi, että kun ei saa eilen tehtyä sahtia, niin ei tarvitse mitään muutakaan. Tämän seurauksena syntyy rasvamaksa, joka aiheuttaa usein tulehdusta ja soluvaurioita. Saavatko ne Matti Meikäläisen unohtamaan juomien ylenmääräisen käytön aiheuttamat kielteiset terveysvaikutukset. Lisäksi ravintolat voivat hankkia alkoholijuomien vähittäismyyntiluvan, joka oikeuttaa ravintolan myymään kaupoista saatavia alkoholijuomia väEi tippa tapa eikä ämpäriin huku. Pankkikorttimaksumahdollisuus on mahdollista kaikissa muissa kirjastoissa lukuun ottamatta Sysmän ja Hartolan kirjastoja.. Kilot karisevat, kun runsaasti energiaa sisältävä alkoholi jää nauttimatta. hittäin joka päivä klo 9-21. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk
Mikäli työllisyyden hoito siirtyy kokonaan maakunnalle, on edessä ongelmia. teollinen vallankumous on jo keskuudessamme. Ilolan ja Loma-Ilolan ratkaisut sekä Päijätsalon alueen jatkokehittäminen maakuntakaavan mukaisesti ovat myös tarkastelussa toteutus tosin osin vielä vuosien päässä nopeimmallakin aikataululla. Vaikka maakuntahallinnon toteutumisen ajankohdasta ei ole vielä täyttä varmuutta, on se edessä. Siihen tarvitaan yhteistä näkemystä ja tahtotilaa sekä työtä, johon kannustan kaikkia ennakkoluulottomasti. Yrityshankinnassa voidaan houkuttimena tarjota edullista toimitilaa mm. Uusi aktivointilaki sekä lisää maaseudulla syrjäytymisvaaraa että toisaalta kannustaa niitä työttömiä, joilla on työllistymismahdollisuus, muuttamaan kasvukeskuksiin. Asukashankinnassa on painopiste asetettu paluumuuttajiin ja eläkeikäisiin. Vuoden 2020 alusta se ei ole ehkä enää mahdollista. Kun asukkaiden, vapaa-ajan asukkaiden ja matkailijoiden ostovoimaa jää entistä enemmän Sysmään, on sillä myönteistä kerrannaisvaikutusta yritysten talouteen, työllisyyteen ja kunnan verotuloihin ja sen myötä kunnan mahdollisuuksiin hoitaa tehtävänsä. Siinä kun vielä onnistumme, voidaan tulevaisuutta suunnitella taas valoisin mielin. Tulevaisuuden tekemisen resursseja on Sysmässä yllin kyllin. Olemme voineet nauttia Isänmaasta, menneiden ja nykyisten sukupolUuden vuoden tervehdys Hartolan kunnantalolta vien työstä ja uhrauksista sekä määrätietoisuudesta ja taidosta, jolla maatamme on hallittu ja johdettu. Veneily ja vapaa-ajan vietto vetävät kesäisin väkeä houkuttelematta Sysmään Päijänteen kautta. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Menneen vuoden mieleen painuvin seikka oli Suomi 100 -juhlavuosi, josta päällimmäiseksi tunteeksi jäi syvä kiitollisuus. Ja sote-palvelujen keskus tulee vielä siirtymään lähinaapuriin. Matkailuelinkeino on pehSysmän kunnanjohtajan Uuden Vuoden 2018 tervehdys meänä toimialana kaikkialla kasvava. Vaikka maailma ympärillämme ei näyttäytynyt yhtä turvallisena paikkana kuin ennen, silti me suomalaiset saimme katsoa ajassa taaksepäin hyvillä mielin. Menestys tulee harvoin, jos koskaan, sattumalta. Median laaja ja jatkuva myönteinen huomio Sysmän paikallisrahaan kertoo elinvoimatyön osumisesta erityisen ajankohtaiseen ja kiinnostavaan aikaan. Olemme nyt paljon vartijoina, kun katsomme tulevaisuuteen. Mahdollisimman monen paikallisen yrittäjän mukaan lähtö kokeiluun tuo lisää vaikuttavuutta hankkeen tuloksia ja jatkoa loppuvuodesta arvioitaessa. Siihen kyytiin on vain hypättävä. Hartolassa on paljon käyttämätöntä potentiaalia mm. Erityisesti kuntalaisten panokselle on annettava Hartolassa kiitosta. Rakennuksessa on hulppeat keittiöja ruokasalija oleskelutilat, lukuisia huoneistoja majoitustiloiksi omilla saniteettitiloilla, vieressä kunnan uimahallija kuntosaliosasto kylpylä ilmeineen sekä kaunis vanha pihapiiri tulevine elämyspuistoineen. Kiinnostusta on olemassa. tyhjäksi jääneessä mutta kunnossa olevassa vanhainkotikiinteistössä. Maakunnallisten toimijoiden kanssa hoidetaan yhteistyössä kansainvälinen matkailumarkkinointi. Sote-keskukseen siirtyvät kesällä nykyiset terveysaseman ja vuodeosaston palvelut ja myös sosiaalityön palvelut. Vapaaehtoistyön tekeminen kunnassamme on arvokasta ja se näkyy myös ihmisten arjessa. Näiden toimeentulon tullessaan tuovien väestöryhmien ohella ja myötä tulee myös tärkeät aktiivi-ikäiset ja lapsiperheet. Meidän tulisi nyt rohkeasti suunnitella, kuinka Hartolassakin menemme uuteen digitaaliseen informaatioyhteiskuntaan kuntalaiset huomioiden ja otamme uudet toimintatavat käyttöömme. Heidät huomataan liian harvoin. Ydinviestimme "Sysmä on täyden elämän paketti" haastaa jokaisen sysmäläisen: viestimme yhtäläisyys ja uskottavuus on taattava. Myös sosiaalija terveydenhuollon vastaanottopalvelujen jatkuvuus omalla paikkakunnalla on turvattava. Kuntien taloudesta ennakoidaan poikkeuksellisen tiukkaa vuonna 2018. Sysmä vanha maailma on keulilla tässäkin asiassa. Hartolan kunnalta vaaditaan nyt erityistä kykyä toimia ja tehdä kunnan jatkuvuutta turvaavia ratkaisuja, jotta työllisyysja sote-palvelut toimivat myös jatkossa. Edessä saattaa siksi olla palvelujen uudelleen järjestelyjä. Luottaen tahtoon tehdä itse Sysmän tulevaisuus ja unohtamatta toimeentulon tuovia eri elinkeinotoimialojamme toivotan kaikille sysmäläisille, tuleville sysmäläisille ja vapaa-ajan asukkaillemme sekä samalla kaikille Lähilehden lukijoille Onnellista ja Toimeliasta Alkanutta Vuotta 2018! Sysmässä 9.1.2018 Marketta Kitkiöjoki, kunnanjohtaja. On hyvä tunnistaa tutkijoiden havainto, että huomio on globaalistuneessa maailmassa laajemminkin kiinnittymässä paikallistalouksiin ja niiden merkitykseen. Lukuisat tahot pääsisivät kohtuukustannuksin nauttimaan pidemmästä oleskelusta ja toiminnasta Sysmässä. Siinä voimme olla kaikki kuluttajina mukana ja samalla tukea koko kuntayhteisön elinvoiman säilymistä ja vahvistumista. Meillä on runsaasti järjestöjä ja toimijoita, jotka tekevät konkreettisia tekoja ja tuottavat sitä kautta hyvinvointia, yhteisöllisyyttä sekä terveyshyötyjä kuntalaisille. Maakunnalla on jatkossa laajat tehtävät sekä täysi vastuu sote -palveluista. Yksityisiä toimijoita ei ole syytä pelätä, sillä ne voivat turvata palvelujen tarjontaa myös meillä. Samoin kunnan erilaisten maksujen vastaanottaminen sysminä on tarkastelussa. matkailutoimialalla, puhumattakaan hyvästä sijainnistamme 4tien varrella. Kunnan osallisuutta sysmä-rahan levittämiseen omassa toiminnassaan, muun muassa avustusten maksamista sysminä ja hankintojen kilpailutusta ainakin osin sysminä selvitetään. Työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuus vaivaa koko maata. Väestön vanheneminen, väheneminen ja verotuksen muutokset supistavat Hartolan kaltaisten pienten kuntien verokertymää. Lisäksi markkinavoimat ovat tulossa entistä enemmän mukaan hoivaja terveyspalveluihin, mikä on samalla sekä uhka että mahdollisuus. Kävijät on vain saatava viipymään. Tällaista on toivottu. Loma-Ilolan kiinteistön alueen ratkaisu voisi olla mallia siirtolapuutarha/veneilijän tukikohta. Viestintäja markkinointisuunnitelman laadinnalla olemme valmistautuneet markkinointiponnistuksiin. Erityisesti kunnan tulee onnistua ikäihmisten palvelujen sekä hoivatyöpaikkojen turvaamisessa Hartolassa. Kiitän lämpimästi kaikkia kuntalaisia, vapaa-ajan asukkaita ja yrityksiä hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuotena sekä toivon teille kaikille onnea ja menestystä vuodelle 2018! Merja Olenius, kunnanjohtaja Vuoden 2018 tärkeitä asioita on Sysmässä uuden sote-keskuksen valmistuminen. Kunnan elinvoimaa vahvistavassa työssä on viime vuoden ja nyt alkaneen vuoden aikana painopisteenä paikallistalouden edistäminen. Kunta on ottanut pitkään vastuuta työttömyyden lievittämisestä hanketoiminnalla. Kunnallinen itsehallinto on suurimman muutoksen edessä sitten vuoden 1865, jolloin se perustettiin. Sysmän oman rahan kokeiluhanke on Päijät-Hämeen liiton ja kunnan panostus paikallistalouden puolesta. On luotava visio siitä, mikä on tulevaisuuden Hartola. Vuosi 2018 alkaa myönteisissä talouden kasvun merkeissä, joka toivottavasti heijastuu niin yrityselämään kuin kuntaankin. Tulevaisuuden kunta perustuu yhteisöllisyyden lisäksi uusien sähköisten järjestelmien ja palvelujen verkostoon, koska 4. Ilolan kaava-alueen ratkaisu voisi olla alueen rakentuminen useammassa osassa useammalle eri matkailutoimijalle. Suopellossa, kirkonkylän taajaman alueella ja muuallakin kunnan alueella on yksityisillä toimijoilla kiinnostavia suunnitelmia matkailun edistämiseksi Sysmässä. Tämä haaste koskee luonnollisesti kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Toiminnan menojen ja tulojen sovittaminen samansuuruisiksi onkin välttämätöntä jatkoa ajatellen. Soteyhteistyökumppanimme Attendon toiminta käynnistyi Sysmässä viime vuoden alusta sopimuksemme mukaisesti. Elinvoimatyössä ovat tärkeinä teemoina myös asukas-, työvoimaja yrityshankinta. Ympärivuotiseen matkailun kehittymiseen tarvitaan yrittäjien ja kunnan yhteistyötä. Tyhjien kiinteistöjen ja rakenn u s t e n o n g e l maa voidaan läh e s t y ä myönteisesti tarjoamalla edullisia lähtökohtia tulla yrittäjäksi eri toimialoille Sysmään. Olemme tyytyväisiä, kun asukkaiden tarvitsemat sote-lähipalvelut sekä akuuttivuodeosastopalvelut tarjotaan kunnan sote-ulkoistamispäätöksen mukaisesti omassa kunnassa. Elinvoimatyöhön kuuluvalla Suur-Sysmän historian tuotteistamishankkeella tavoitellaan tukea matkailuun ja laajemminkin elämystalouteen. Muitakin tiloja on tarjolla
LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Muistellaanpa hetki vuotta 2017 SEURAKUNTIEN LIITOSSELVITYS: ”Hartolan ja Sysmän seurakunnat ovat hyvin samanlaisia, voi sanoa että ne ovat veljekset keskenään.” Konsultti Juha Kauppinen BANDY BOYS PUTOSI SARJASTA: ”Ei salibandy tähän Sysmässä lopu, kyseessä on vain yhden aikakauden päätös.” Ilkka Hörkkö & Jari Häkkinen PINXINMÄEN KESÄNÄYTTELY: ”Tällä mäellä ei ole ollut miesmuistiin näin tasokasta näyttelyä.” Isäntä Yrjänä Ahto SALIBANDYN ITÄ-HÄME AKATEMIA: ”Uskon kaikkien osapuolten hyötyvän yhteistyöstä.” Valmentajakonkari Petri Kaurinki UOTINPÄIVÄJUHLAPUHE: ”Kolme Sysmän vahvuutta Sysmän leipä, mysli ja sahti.” VTM Juuso Salokoski HARTOLAN MARKKINAT: ”Mielelläni majatalon isäntänä otan tämän viitan Linnanrouvalta. Hartolan markkinat on tapahtuma numero yksi!” Markkinamestari Tuomo Piipari SYSMÄN UUSI KIRJAKAUPPIAS: ”Haluan että kirjakauppa säilyy hengeltään samanlaisena kuin tähänkin asti, mutta luonnollisesti toiminta vaatii kehittämistä.” Elina Jantunen HARTOLAN VOIMA 90 VUOTTA: ”Hartolalaiset ovat kulkeneet aina yhtä jalkaa Voiman kanssa.” Puheenjohtaja Pertti Mäkinen VUORENKYLÄN LINTUTORNI: ”Tarkoituksena on, että kyläseuran nettisivuille laitetaan linkki, josta pääsee katsomaan lintutornin tapahtumia.” Timo Olkkonen SYSMÄN KIRKON KUUSIEN KAATAMINEN: ”Suuri osa kirkon kuusista on tullut tiensä päähän.” Metsäasiantuntija Risto Koiravuori
LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Muistellaanpa hetki vuotta 2017 TAINIONVIRRAN TAIMENET -PARTIOLIPPUKUNTA: ”Kaikkiaan uuteen lippukuntaan on liittynyt 55 jäsentä.” Siiri Mäentalo OHRASAAREN UUDET JUOKSUPORTAAT: ”Meillä on Suomessa useita juoksuportaita, missä huippu-urheilijatkin harjoittelevat säännöllisesti.” Sisun toiminnanjohtaja Visa Uutela HULLUIN LAUANTAI: ”Tänä vuonna lanseerattiin ja vietettiin kokonaista Hulluinta Viikkoa joka päättyi lauantaina järjestettävään perinteiseen markkinapäivään.” Yrittäjien rahastonhoitaja Heli Tanhula KIRJAKYLÄPÄIVÄT JA KIRJAKYLÄPALKINTO: ”Veirto on innostava kirjailija, joka osaa siirtää vauhdin ja tekemisen teksteihinsä.” Pauli Leimio KUNINGASKUNTA 30 VUOTTA: ”Kaikkien pitää nyt juhlia Hartolan Kuningaskuntaa ja olla siitä ylpeitä. Toivottavasti ihmiset huomioivat tämän ja pitävät teiden varret siistinä.” Rakennusmestari Markku Tuukkanen MAILA TALVIO -SALONGIN NÄYTTELY: ”Taiteilijat kertovat, miten he kokevat työskentelyssään ja taiteessaan vapautta.” Kuraattori Marja-Leena Koivisto SUVISOITTO JA BELLOSIO-VIULU: ”Uskoisin, että monipuolisen muusikon Elisar Riddelin’in leipälaji on jatkossa viulunsoitto.” Taiteellinen johtaja Esa Heikkilä. Olemme päättäneet, että raha käytetään välipala-automaatin hankintaan koululle.” Prinsessa Sara Nieminen TIKKALAN NUORISOSEURA 100 VUOTTA: ”Mikään ei ole niin innostavaa kuin tulla seurantalolle juhlapuhujaksi.” Ministeri Jari Leppä KEVÄTSIIVOUSTALKOOT HARTOLASSA: ”Nyt saadaan kirkonkylän ydinalue kuntoon
Brela on vihreä, rauhallinen ja kaunis paikka. Paikalle oli saapunut vanhempia 5 henkeä ja koulun henkilökuntaa noin 15 henkeä, joilla myös osalla on lapsia koulussamme. Matkan hinta on 698 euroa (hintaan sisältyy aamiainen). Sanoin luokanvalvojalle hänen palaavan kouluun joululoman jälkeen, nähtäväksi jää mitä siitä seuraa. Tuo kuntoja vapaaehtoiskorttisi kahvipakettien arvontaan. Peittoja on virkattu ympäri Suomenmaan ja jopa ulkomaillakin se on herättänyt kiinnostusta. Nopeaa toimintaa ei ole syytä olla huolissaan ainakaan toiminnan hitaudesta. Syitä olen pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että joko heidän luokassaan on jotain pahasti pielessä (sisäilmamittauksia ei pyynnöistäni huolimatta suostuttu tekemään siitä luokasta) tai sitten altistusaika vaikuttaa: ruokalasiiven luokissa opiskelevat 1-4 luokat, 4-luokkalaisilla on jo kaksi pidempää päivää viikossa ja he ovat altistuneet jo neljän vuoden ajan. Ja sitten siihen tiedotteen täydennysosioon: Kysyessäni voidaanko puhtaat mittaustulokset yhdestä luokasta yleistää koskemaan koko loppusiipeä, oli vastaus tutkimuksen suorittaneelta rakennusterveysasiantuntijalta Hartolan Yhteiskoulun sisäilmatutkimuksesta Lukijan Kynä ehdoton ei! Näin ollen mitään takuuta tutkimustuloksiin vedoten ei voida antaa käytävän keskiosalla sijaitsevan, tyttäreni ja 22 muun lapsen luokan turvallisuudesta. uima-altaat). Hartolan Yhtenäiskoululla pidettiin avoin tiedotustilaisuus perjantaina 22.12.2017 koskien koululla suoritetun sisäilmatutkimuksen tuloksia. Lapsista vain puolet harjaa hampaansa kaksi kertaa päivässä. Hinta alk. Eila Peltola 0400 843 010 tai (03) 7661 510 Pohjolan Matka Kutsumme meille metsästysoikeuden vuokranneet maanomistajat perheineen HIRVIKEITOLLE la 20.1.2018 klo 12.00 Vehkapohjaan (Rajamäentie 18) Tervetuloa! Skinnarilan hirvimiehet 4 klo 9.30. Paluuajat: Split klo 13.45 ja kotiSuomi klo 17.40. Lähilehti uutisoi Hartolan Kalevalapeittoryhmän kokoontumisista 27.9.2017 numerossa. Hallitus klo 10, viime vuoden keittiöryhmä Kyösti Piippo SYSMÄ, HARTOLA Ja taas menoksi tällä kertaa matkakohteena on uusi tuttavuus, Kroatia. Ne vanhemmat, joihin itse olin yhteydessä, olivat kiitollisia tiedosta oireista, jotka sisäilmaan liittyivät: vatsakivut, pahoinvointi, oksentelu, päänsärky, silmien kirvely ja vuoto, nuhaisuus, iho-oireet, väsymys, voimattomuus, ärtyisyys jne. Virallisia yhteydenottoja oli tullut 4. klo 11. 050 9117 245. Tiedotteen mukaan kaikki on kunnossa. Alueella on idyllisiä pieniä ravintoloita ja ruoka on hyvää ja halpaa. lahilehti.com/uutiset/kalevala-cal/). Huom! Matka on loppuunmyyty! Peruutuspaikkoja voi kysellä. Nettisivuilla on lisäksi raportti tuloksista. TANSSIMUSIIKKIA LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) Tallinnan risteily Europalla 12.-13.2.18. mennessä puh.050 9117 245. Tuo kolmen minuutin tiedote on luettavissa Wilmasta (kaikilla vanhemmilla se ei edes ole käytössä), kunnan nettisivuilta ja se on laitettu myös lehdistölle tiedoksi Lähilehteen ja Itä-Hämeeseen. Kalevala CAL (CAL = Crochet Along, virkataan yhdessä) on peittoprojekti, jossa kukin voi virkata oman Kalevala-aiheisen peiton Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Jäsenmaksuja 12 euroa vastaanotetaan ja sovitaan tämän vuoden keittiövuoroista. tekninen johtaja sekä sisäilmatutkimuksen suorittaneen yrityksen edustaja. Pitkällä aikavälillä voidaan myös saada kustannussäästöjä. Splitistä on matkaa 66 km varsinaiseen lomakohteeLähilehden lukijamatka Täältä tullaan Kroatia! seemme Brelaan ja siellä hotellimme on BlueSun Marina – aivan meren rannalla! Brelan paikalliseen keskustaan on hotellilta matkaa 600 m ja Split'iin tuo 66 km. 24.1. Ilm. Lasten oudoille oireiluille löytyi nyt mahdollinen syy. Meidän hotellin väki saa käyttää myös viereisiä BlueSun Maestralin palveluja (mm. Heti aluksi matkan tekniset tiedot: Lähtö 30.5.2018, paluu 6.6.2018. Näytelmäkerhosta, kysy Sirkalta puh. Lentokone nousee ilmaan Helsinki-Vantaalta klo 10.40 ja laskeutuu Splitin lentokentälle Kroatiaan klo 12 45. klo 8 ja jo klo 12 oli varattu firma tekemään tiivistystyö. 050 3053 804. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 13.1. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Ravintolat Tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Tämä on ainoa asia, josta kunta saa kiitokseni. Kroatian rahayksikkö on nimeltään kuna ja yhdellä eurolla saa 7,5 kunaa. Kyseisen jutun voi käydä lukemassa Lähilehden www-sivuilta (http://www. Kalevalapeittoja Pullapajassa Marttiina Lallukka HARTOLA Hartolan Pullapajassa on tammikuun ajan näytteillä hartolalaisten naisten virkkaamia Kalevala-peittoja. Sibeliustalolla operetti Mustalaisruhtinatar la 7.4. Minun keräämäni tiedot 16 oppilaasta olivat karumpaa kertomaa kuin nuo 4 ilmoitettua ja minun annettiin ymmärtää, että ne eivät olisi relevantteja millään lailla. Kerhot jatkuvat: Boccia ma klo 13 Jokirannassa, kävelyryhmä ti klo 9 Apteekin edestä, kuntosali ti ja pe klo 14.30 Liikuntamajalla, käsityökerho ma klo 14 Nuokulla. Peitto koostuu 24 palasta, joiden aiheet on poimittu löyhästi Kalevalan aiheista. Passi. Joululoman aikana vaihdetaan luokkien pattereihin uudet termostaatit ja heti vuoden alusta alkaa tiivistyskorjaustyö koulun kaikissa vielä korjaamattomissa tai tiivistämättömissä luokissa ja tiloissa. su 4.3. Hartolassa peittoja virkkasivat ainakin Soili Angervo, Jaana Jyrkinen, Annie Henno ja Kaarina Eloranta. Lähtö Hartola Mh klo 13.40, Sysmä Mh klo 14.10. Itse tiedotus kesti alle 3 minuuttia, yleisökysymykset noin puoli tuntia. Tyttäreni on ollut täysin oireeton kotonaolojakson ajan. Lentoaika on 3 tuntia. Toivon avoimempaa ja luotettavampaa toimintatapaa uudelle vuodelle. ti 13.2. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna joka päivä klo 11-20 (21) LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 12.1. Ilm. mennessä puh. Kokeilua laajennetaan, sillä siitä on saatu hyvin myönteisiä tuloksia. Tiedotuksesta vastasi kunnanjohtaja ja paikalla oli yleisön kysymyksiin vastaamassa rehtori, kouluterveydenhoitaja, vt. Vain yhdessä me olemme vahvoja. Lippu, matkat ja väliaikakahvi 35 €. Miksi vain nelosluokkalaiset oireilevat. Olut maksaa 15 kunaa elikkä pari euroa ja hyvä päivällinen 70 kunaa, siis hieman alle kympin. Bussi mukana Tallinnassa. 39e/hlö/B4. Suun terveyden äitiyspakkauksen jakamisella halutaan vaikuttaa siihen, että saadaan tervesuisia lapsia sekä aikuisia. Sisäilmatyöryhmän palaveri oli perjantaina 22.12. Tervetuloa uudet ja entiset yhteisiin tilaisuuksiimme! Jyväskylän teatterissa to 8.3. Suun terveyden Hyviä kokemuksia suun terveyden äitiyspakkauksesta äitiyspakkaus jaetaan kaikissa Kuntaturva-kunnissa (Sysmä, Sulkava, Rääkkylä, Tohmajärvi, Pyhtää, Kärsämäki ja Puolanka) vuoden 2018 alusta. musikaali Kun isoisä Suomeen hiihti. Lähtö klo 10.15 Wanhasta Matkiksesta. Peittoprojekti valittiin viralliseksi Suomi Finland 100 -hankkeeksi. Eläkeliiton Hartolan yhdistys ry Tapaaminen Seurakuntatalolla pe 19.1. Suun terveyden äitiyspakkaus sisältää vanhemmille sähköharjan, vauvalle lastenharjan, hammastahnaa, xylitolpastilleja ja purukumia sekä tietoa suun terveyden hoidosta. menn. Lähtö klo 16.15 Wanhasta Matkiksesta. Lippu, matkat ja väliaikakahvi 50 €. Käykää tutkailemassa netistä Kroatiaa, Brelaa ja hotelli BlueSun Marinaa. Ja sitten kipinkapin ilmoittautumaan matkalle: Kyösti Piippo, kyosti.piippo@ gmail.com tai 0440 789333. Ilm. Tiedotustilaisuudessa kysyttiin oireilevien lasten lukumäärää, johon sai vastata koulun terveydenhoitaja. Tiina Edelman yksinhuoltajaäiti kunnanvaltuutettu, valtuuston 2.vpj, (Vihreät) Marttiina Lallukka SYSMÄ Viime vuoden alussa Sysmässä ja Sulkavalla aloitettiin kokeilu, jossa neuvolakäynnin yhteydessä odottaville äideille jaettiin myös suun terveyden äitiyspakkaus. Summa summarum – jokin mättää
–Tässäkin tähdennän yhteistyötä kokeneiden johtokunnan jäsenten kesken. Parsinsieni Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Meille käy vain käteinen. Lahdessa asuin yli 40 vuotta. Sukutaulussa on ensimmäiset merkinnät vuodelta 1681 ja aittoihin on koottu talteen talon töissä tarvittavaa esineistöä. Veikko on onnistunut saamaan lisää esineistöä myös muulta suvulta ja luettelon mukaan esillä on 615 esinettä 14 sukupolven ajalta. Eipä aikaakaan ja huomasit olevasi seuran puheenjohtaja. Meidän perheellä on oma paikka Sihvolaa vastapäätä heti maantien toisella puolella ja 87 -vuotias äitini vietti siellä vielä koko viime kesän. klo. klo. Voin nyt keskittyä siihen, mitä haluankin tehdä. Asian tekee hänelle läheiseksi myös kotona Sihvolassa sijaitsevat museoesineistöä täynnä olevat aitat. –Synnyin Nuoramoisissa, mistä muutimme kirkolle kun olin 6-vuotias. Millaisia linjauksia uudella puheenjohtajalla on seuran toiminnan suhteen. Perinneasiat ovat aina kiinnostaneet Laajarinnettä ja varsin pian muuttonsa jälkeen hän liittyi jäseneksi Sysmä Seuraan. Se oli minulle hyvin mieluista työtä. 18.00 ensi-ilta SU 14.1. klo. Tila aitoissa alkaa nyt jo olla melkoisen rajallinen. –Sukupolvenvaihdos on tehty, mutta teemme yhtymän töitä yhteistyössä – Veikon kanssa hoidamme metsäasioita ja Annin kanssa talousasioita. Liityit varsin pian muuttosi jälkeen Sysmä Seuraan. –Tutut metsät alkavat miltei kotiportilta, joten siellä liikun paljon sienien ja marjojen perässä tai muuten vain kävellen. Järeä vempele, mutta mihin sitä käytetään. Ja nykyään asut Sihvolassa vakituisesti. Juuresi ovat vankasti Nuoramoisissa. Vko 1 oikea vastaus: Parsinsieni Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vuoden ensimmäinen on vieläkin pätevä apuväline, kun villasukkien kantapäät vaativat korjausta. vempele oli merkki siitä, että siirrytään juhlakaudesta hissukseen selkäviikkoihin ja reikäleipiin. Jos tiedät kapineen nimen ja käyttötarkoituksen, lähetä osoitteella: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Minulla on itselläni kaksi poikaa ja hekin ovat jo osallistuneet talon töihin puukeskuslämmitys vaatii nuoria käsiä! Olet siis tehnyt muuton suhteen hyvän ratkaisun. 15.00 Tulossa ensi-iltaan THE GREATEST SNOWMAN. Kokouksiin olisi hyvä saada lisää väkeä ja varsinkin nuorista jäsenistä on kova pula. –Kaikki kesät vietin Sysmässä, olin kesätöissä Sihvolassa. Saan enoilta ja tädiltä hyviä ohjeita ja neuvoja ja opin koko ajan lisää tilan hoidosta. Meillä on seurassa hyvä ja asiantunteva johtokunta ja saan sieltä ohjausta ja neuvoja. 18.00 SU 14.1. Muovinen versio oli vastaajan mielestä liian uusi vehje vempeleeksi! Seuraava työkalu ei ole muovia nähnytkään. –Halusin omaksua kaiken mahdollisen tiedon Sysmästä ja menin seuran jäseneksi tässä mielessä. –No näin siinä kävi. Tietokonehommat ovat jääneet minun kontolle. Seuran jäsenenä jokainen saa paljon tietoa ja sisältöä, joten osallistuminen toimintaan on kaiken kaikkiaan hyvä harrastus. Vuonna 2005 enoni ja tätini pyysivät minut maatilayhtymän osakkaaksi ja siitä lähtien olen ollut tilan toiminnassa mukana aktiivisesti. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 ”SEISKA” Viikon henkilö Sysmä Seuran puheenjohtaja Marja-Leena Laajarinne: Nuoria saatava mukaan toimintaan Mikä ihmeen vempele. Museon ylläpitäminen on tärkeä asia ja sinnekin tarvittaisiin lisävoimia kesäisen päivystyksen hoitamiseksi. 13.00 KAIKKI OIKEIN kesto 1h 26 min S PE 12.1. Ratkaisu oli onnistunut. Sen työn jälkeen kouluttauduin lähihoitajaksi ja tein 25 vuoden ajan töitä perhepäivähoitajana ja lastenkodissa. klo. Liian pitkälle ei parsimista kannata siirtää: apuvälinekään ei enää hyödytä, jos reikä on päässyt kovin isoksi… Lukijan kommentti oli, että kyseessä on sukanparsimisvehje, mutta yleensä se sorvattiin puusta. Kesäisin täällä oli aina paljon sukua koolla. Täällä Nuoramoisissa meillä on hyvät naapurit ja Sysmässä on toimivat palvelut ja minua kiinnostavat kulttuuritapahtumat kuten Suvisoitto, Kirjakyläpäivät, kirjasto ja monet konsertit. Tämän vuoden alusta Laajarinne valittiin Sysmä Seuran seuran puheenjohtajaksi Bror Ahlgrenin jälkeen. Oppikoulua kävin Sysmässä 4 vuotta ja sitten perheemme muutti Lahteen. Teillä on Sihvolassa erinomainen kotimuseo aitoissa. –Ehdottomasti. –Kotimuseo antaa hyvän käsityksen siitä, miten ennen elettiin. –Elämäntilanteen muutos mahdollisti pysyvän muuton tänne Nuoramoisiin, ratkaisu oli helppo ja olen tähän tilanteeseen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen. Tärkeää on myös pitää hyvät yhteydet Sysmän kuntaan. –Valmistuin aikoinaan puutarhuriksi ja työskentelin sillä alalla vuosikausia. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ FERDINAND kesto 1h 48 min K7 KE 10.1. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Nuoramoisissa syntynyt Marja-Leena Laajarinne teki paluun kotimaisemiin vuoden 2015 elokuussa. Millaisia asioita harrastat Nuoramoisissa. Yhteys Nuoramoisten Sihvolaan säilyi kuitenkin vahvana kaikki vuodet
Sysmän Kudelma -liikkeen toiminnot keskittyvät enimmäkseen matonkuteiden myyntiin, mutta luonnollisesti myös neulontaja ompelutöihin ja alan tarvikkeisiin. Oman väen lisäksi meillä on tarvittaessa töissä kaksi ulkopuolista henkilöä. Erkki Streng tähdentää sitä tosiasiaa, että esimerkiksi mittatilausovet eivät maksaa yhtään enempää, kuin kaupan olevat vakio-ovet. Anneli Kuikka on edelleen moniala -yrittäjä, sillä siivousja rakennusalan yritys toimii myös Sysmässä työtilanteiden mukaan. Streng toteaa Sysmä-projektinkin olevan tietyssä mielessä kokeilun. Rajana on asiakkaan mielikuvitus ja ehkä jossakin vaiheessa raha, hymähtää Streng. –Uskallan sanoa, että tuotteemme ovat enemmän kuin Ikealla – ja lähempänä. Liikkeen tuotevalikoima lisääntyisi ja työaikaakin pystyisi järjestelemään helpommin. Mattojen kutomiseen KuikKäsityöihmisille unelmaliike Sysmään ka innostui parisen vuotta sitten hakeutuessaan kansalaisopiston mattojen kutomisryhmään. Kyösti Piippo SYSMÄ Yrittäjä Erkki Streng asentelee hyllyjä ja tasoja Sysmään avattavan Oma keittiö -liikkeen tiloihin. Sysmän liikkeessä ei luonnollisestikaan ole jatkuvaa päivystystä, mutta yhteydenottojen perusteella järjestyy tapaaminen myös iltaisin ja viikonloppuisin. Erkki Strengin Oma keittiö valmistaa kalusteita mittatilaustyönä.. Miehellä on kova kiire, sillä liike on tarkoitus saada toimintakuntoon tammikuun viimeisen viikonlopun tienoilla. Työpaikalle Anneli on pystyttänyt kevyet kangaspuut, joissa valmistuu muun muassa tuolimattoja, laudeliinoja ja pöytäliinoja. Oma keittiö -yrityksen valikoimat ovat monipuoliset: kiintokalusteet, valot, kaappien mekanismit, lattiamatot kotiin ja yleisiin tiloihin. Oma keittiö siis suunnittelee keittötilan asiakkaan toivomusten pohjalta ja myy tilaan tarvittavan kaluston – asennustyöt pyritään ulkoistamaan paikkakunnan alan yrittäjille. –Emme ole mikään ketjumyymälä, meiltä saa kaikkea mahdollista. Uuden askeleen hän otti joulukuussa ja avasi Sysmän keskustaan Kudelma -liikkeen. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Kyösti Piippo SYSMÄ Anneli Kuikka muutti Hollolasta Sysmän Ravioskorpeen viime vuoden toukokuussa ja jatkoi kotona työtään kudonnan ja neulomisen parissa. Aikansa muille yrityksille Mittatilauskalusteet omaan keittiöön asennustöitä tehneenä ajatus oman firman perustamisesta syntyi pari vuotta sitten. Sysmän Kauppakeskuksessa, R-kioskin talossa sijaitseva liikehuoneisto on tilava ja mahdollistaa nykyistä monipuolisemman käytön. Anneli Kuikan yritys Kudelma on hyvä kohtaamispaikka käsityöihmisille. –Näihin tiloihin mahtuu itseni lisäksi muutama muukin käsityöihminen töihin. –R akennustoimintaa, mökkiremontteja ja muita kirvesmiehen töitä, sekä erilaisia siivoustöitä. Järeämmät kangaspuut ovat kotona Ravioskorvessa räsymattojen kutomista varten. –Katsellaan vuosi ja päätetään sitten jatkosta. Kaunis luonto, rauhallinen ympäristö, valkoiset hanget ja hyvät palvelut takaavat mielyttävän työja asuinympäristön. Anneli Kuikka on viihtynyt Sysmässä hyvin. Silti emme lähde liikkeelle henkseleitä paukutellen, vaan hyvän asiakaspalvelun periaatteella. Streng on syntynyt Hartolan Hotilassa, mutta asunut Espoossa viimeiset 30 vuotta. Lisäksi pyöritin Hollolassa siivousalan yritystä, mutta nivelvaivat ovat vaikeuttaneet näitä töitä, kertoo Anneli Kuikka. Yhtenä erikoisuutena mainittakoon aamiaiskaappi; kaapin ovet avaamalla esille tulevat mikrouuni, kahvinkeitin ja kaikki muutkin välineet ja ovet sulkemalla ne peittyvät mukavasti kaapin sisälle. Siitä ajasta hän työskennellyt kalusteasentajana 25 vuotta Suomen tunnetuimpien kalustefirmojen palkkalistoilla. Toivottavasti joku ottaa tästä vinkistä kopin, toivoo Anneli Kuikka. –Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 1984 lähtien ja työt olivat vuosikausia alihankintatöitä ompelijana. –Eräs joutsalainen tuttu pyysi perustamaan koemielessä myymälän talonsa alakertaan ja kun kokeilu osoittautui onnistuneeksi, uskalsimme laajentaa toimintaa tänne Sysmään
ARKIRUOKAA EDULLISESTI Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 10.-13.1. Vilen&Kuurneen kiertopalkinnon sai Tuomas Salonen. Osa Sisun palkituista yhteiskuvassa: vasemmalta Katri Saavalainen, Hanna Toivonen, Emma Toivonen, Matti Palvaila (50-vuotisviiri), Ebba Blomqvist, Tuomas Salonen, Tuuli Salonen ja Tiina Salonen. Lisälajeina ovat pyöräily, ampumahiihto, aikuisurheilu ja paini. tukea. Koskelon rahaston varoista voi jatkossa hakemuksesta Sisun hallitus myöntää harjoitusleireihin, kisamaksuiSisu palkitsi vuosikokouksessaan hin yms. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Heikki Helin SYSMÄ Sisun vuosikokouksessa valittiin vuoden 2018 hallitus. Seuran sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Visa Uutela. Pullava Täytepitkot 300-420 g (5,93-8,30/kg) Kotimaista Pinaattikeitto tai kasvissosekeitto 400 g (3,23/kg) Valio Profeel Proteiinirahkat laktoositon 175 g (4,51/kg) Valio Mifu suikaleet 250 g (15,92/kg) Atria Pitsat 200 g (3,95/kg) Pampers Vaipat 2 x 32-54 kpl (0,14-0,23/kpl) X-tra Avokadopussi 800 g (3,74/kg) Espanja Tamminen Wienerleike 2 x 300 g (8,33/kg) Mummon Perunamuusijauhe 180-210 g (5,67-6,61/kg) Kotimaista Keittojuures 300 g (4,97/kg) 1 19 2 49 3 98 5 00 2 pkt 2 PKT 2 99 1 49 Suomalainen 2 PKT 15 00 2 pkt 79 1 29 79 Atria Perhetilan Kanan ohut leike 480-600 g (9,92-12,40/kg) Suomalainen 5 95. Palkituiksi tulivat seuraavat urheilijat: paras miesurheilija Jesse Jokinen, paras naisurheilija Miia Makkonen, paras tyttöurheilija Katri Saavalainen. Sen puheenjohtajana toimii Hannu Sireni (jalkapallojaosto) ja jäseninä Hannu Jokinen (lentopallojaosto), Matti Palvaila (hiihtojaosto), Tiina Tamminen (pesäpallojaosto), Markku Kotilainen (jääkiekkojaosto), Ari Meinander (ampumajaosto), Harri Hynynen (soutujaosto), Kosti Jokinen, Pirjo Aartolahti, Mikko Rantahakala. Seuran parhaat urheilijat 2017 Vuosikokouksessa palkittiin seuran parhaat urheilijat. Urheilu-Valosen lahjakortin saivat Emma Toivonen (ammunta), urheilukoulun ohjaajat Topi Rajavuori, Tuomas Tarvaala ja Antti Tarvaala sekä Tiina Salonen (pesäpallojaosto). Aarne ja Märtta Koskelon rahaston stipendit saivat Jesse Jokinen, Miia Makkonen, Katri Saavalainen sekä Tuomas Salonen, Matias Salonen, Mikko Virtanen, Hanna Toivonen, Ebba Blomqvist ja Tuuli Salonen. Seuran omina lajijaostoinaan toimivat ammunta, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, pesäpallo, soutu ja yleisurheilu
Sysmän asukasluvun väheneminen heijastuu Sysmän Leivän tuotantoon. Sysmän ruisleipä – Sysmän tunnetuin tuote Petri Tupelin vääntämässä leipätaikinaa joulun alla. osa. Ruisleivän lisäksi tuotteina ovat mm. Ruisleipä on ollut alusta alkaen eli 1980-luvun alkupuolelta päätuote. Sysmän Leipä on kuuluisa ruisleivästään. Tässä kuva ruisleivästä.. Sysmän ruisleivästä keskusteltaessa voidaan puhua lähiruoasta. hapanruissämpylä, sämpylä, maalaisleipä, sekahiivavuoka, munkkirinkilä, munkkipossu ja berliininmunkki. Leipää viedäänkin Sysmän lisäksi Lahteen, Heinolaan, Hartolaan, Kalkkisiin ja Joutsaan. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 507. Valintaraadin mielestä Sysmän ruisleipä on brändi, joka sopii täysin Yksi Sysmä -brändiin. Reilut puolet ruisleivästä jää Sysmään. Valintaperusteissa todettiin: -Tuote on tärkeä yhdistävä tekijä sysmäläisille, vapaa-ajan asukkaille ja matkailijoille. Yritykseen hän aikanaan tuli oppisopimuskoulutuksen kautta. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Helinin Heikin palsta Sysmä Leipä valittiin Sysmän vuoden yrittäjäksi vuonna 2010. Koulutukseltaan hän on leipuri. Heinäkuussa leivän myyntimäärä kolminkertaistuu. Raadin mukaan Petri Tupelin toimii matalalla profiililla yrittäjänä, vaikka tuote on korkean profiilin tuote. Vuodesta 1997 Petri on toiminut yrittäjänä. Sysmän ruisleivän paperipussi. Sysmän Leivän verkkosivuille tulee kuvia leipomon tuotteista. Petri Tupelin aloitti Sysmän Leivässä työntekijänä vuonna 1990. Viime vuoden kesän ilmoista seurasi se, että ihmiset viettivät mökeillään aikaa vähemmän ja tarvitsivat siis vähemmän leipää. Myös kesillä on vaikutusta. Nyt myynnistä noin 80 prosenttia on ruisleipää
Ja kuitenkin sadattuhannet suomalaiset hakeutuvat joka kesä mökeille, tuville ja eräkämpille puun ja veden kantoon ja tarpeilleen ulkohuuseihin. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joka jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia tammikuu on siis keskellä. Paavoa on käyty kosimassa valtakunnan hallitusta, Venäjän lähetystöä, eduskuntaa ja presidentinlinnaa myöten, että hän asettuisi ehdolle, mutta Paavo empi aivan loppusuoralle saakka. Hieman sarkastinen ystäväni asettui kuitenkin torjuvalle kannalle. Pienet asiat antavat olemiselle tarkoituksen ja muodostavat maailman, joka on tuttu ja turvallinen. Vedet tulevat ja menevät, valot syttyvät nappulasta ja suihkuhuoneessa on lämmin lattia. Lana. Johtuuko tämä suomalaisuuden perusluonteesta. VIIKON KEVENNYS Ville ja Pekka tappelivat rajusti pihalla, Ville näytti olevan niskan päällä. Kokenut parisuhdeneuvoja ja huippukokki. Sinulle tulee hiki, vilustut ja saat flunssan. Tuula Haatainen, Kokoomus, vähän samaa vikaa kuin edellisessä, riehakkuutta ja remakkuutta pois, niin olisi hyvä presidentti. Ehdottomasti toiselle kierrokselle. Vähän tuota riehakkuutta ja impulsiivisuutta pois, niin hyvä tulee. Kaikkien suosikki, kokenut ulkopoliitikko, tunnettu harkitsevasta ja vakaasta olemuksestaan, edustava ja taitava hahmo. Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Mökkiläisyys Väitin vielä 10 15 vuotta sitten, siis nuorempana ja terveempänä, että rakovalkealla on hyvä olla yötä. Mutta missä vaalivauva. Pekka on miehekäs ja pelottava hahmo vaikeaankin neuvottelupöytään. Väitäpä tuohon vastaan. Onkohan meillä sama tunne. Kokenut sotaratsu, tuhansia ministeripäiviä, ja pitkä kokemus ulkopolitiikasta. Hänen mukaansa omakotitalossa on nätti yöpyä. Kuitenkin toiselle kierrokselle! Laura Huhtasaari, Kokoomus, ehdoton ennakkosuosikki. Tulos on sen tienhoidon tarjouskilpailun voittajan jälki. Kymmeniä tuhansia ministeripäiviä, ulkoasiainhallinto täysin hallussa, ollut omien puheidensa mukaan mm. Villen äiti ilmestyi ikkunaan ja hän huusi pojalleen: –Ville, älä lyö Pekkaa niin lujaa. Koskaan, eivät koskaan, ole tiet olleet niin huonossa kunnossa kuin nyt! Kun lumisateen jälkeen ei teitä aurata, tulee niistä sään lauhtumisen jälkeen kynnöspeltoja. Merja Kyllönen, Kokoomus. Kannattaako kasvattaa perunansa itse ja pulata aamutuimaan verkoilla, kun kaupasta saa pikkurahalla ja paljon vähemmällä vaivalla samaa tavaraa. Nykymaailman vauhti on huima. Kaikkien tuntema, monet vaalit voittanut vaikuttava ja värikäs hahmo. Matti Vanhanen, Kokoomus, yksi vankimmista ennakkosuosikeista. Selostaja Matti Kyllönen, eiku.. Eräs intiaani asettui kerran makaamaan Lontoon terminaalin sohvalle pitkäksi aikaa. 040 351 5480 (ma ja ke klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ Wanhan kansan Wiisautta Tammi = napa, akseli, keskipuu. Tieto, uudet asiat nettien, bittien ja direktiivien maailmassa vyöryvät ylitsemme. Ehkäpä Sysmän ja Hartolan tuhannet mökkiläiset odottelevat arkisissa pikku asioissa, ruumiin rasituksessa, väsymyksessä ja levossa eksynyttä sieluaan. Koska uskoo luomiskertomukseen, pystyy toimittamaan vaalivauvankin neitsyenä! Ehdottomasti toiselle kierrokselle! Paavo Väyrynen, Kaikki Suomen ja Venäjän puolueet. Keskiäkäinen mies osallistuu myös presidenttipaneeliin, ja arvioi kandidaatit. Ehdottomasti toiselle kierrokselle! Pekka Haavisto, Kokoomus, puoliso Antonio peittoaa kyllä Jenni Haukion missä tahansa lajissa, mutta Presidenttipeliä miten hän taipuu siihen vaalivauvaan. Ei lähtenyt puolueiden ehdokkaaksi, vaan halusi vaatimattomasti kerätä kannatuskortit, joita tulikin hänen ilmoituksensa mukaan noin kuusi miljoonaa. Kysyttäessä hän kertoi voivansa muutoin hyvin, mutta odotti, että hänen sielunsa saisi hänet jälleen kiinni. Mutta miten hoitaa vaalivauvan, kun ikääkin alkaa olla. Sitten pikkupakkanen synnyttää kynnöspelloille hengenvaaralliset urat. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. LÄHILEHTI – Tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Tammikuussa 2018, jos luoja suo, vietetään Suomessamme presidentinvaaleja. Mutta ehtiikö vielä hoitaa vaalivauvan. Hän on niin vaatimaton, että ei halua osoittaa liikaa pyrkyryyttä, mutta on valmis uhraamaan itsensä, jos kansa vaatii. * * * Olen liikkunut täkäläisillä teillä kohtuullisen paljon, ensin kesäasukkaana 80-luvun alussa ja sitten vakituisena asukkaana saman vuosikymmenen lopulta saakka. Paavo on elävä näyte Kepulaisesta 70-luvun mahorkantuoksuisesta kotiryssä-isännästä. Miettii kyllä samaan aikaan myös koko Eu:n presidenttiyttä. On valmis myös vaalivauvaan, mikäli Paavo&Vuokko mukit eivät riitä. Toiselle kierrokselle. KESKIÄKÄINEN MIES Keskiäkäinen mies . Ehdottomasti toiselle kierrokselle! Nils Torvalds, Kokoomus, pakko olla viisas mies, koska poika on keksinyt Linuxin. Mutta missä se vaalivauva. . Ehdoton ennakkosuosikki! Saukki Niinistö, oma valitsijayhdistys, väsynyt yritys vaikuttaa vaalivauvalla vaalien tulokseen, taitaa olla jo liian vanhakin tähän hommaan, ei toiselle kierrokselle. Eduskunnan puhemiehenä, Suomen Pankin pääjohtajana ja kymmeniä vuosia ulkoministerinä
sunnuntai loppiaisesta. Kerhossa on mahdollisuus syödä lounas; 0,50 €/lapsi ja 1 €/aikuinen. Kaipaamaan jäivät Liisa, Kaarina, Matti, Pekka ja Maija perhekuntineen sekä sukulaiset ja ystävät ympäri Suomen. Partanen kuoli Hartolassa 25.12.2017. Kiinan raamattutyöhön Suomen ev.lut. Välipalatarjoilua; ilmoitathan, jos lapsella on ruoka-aineallergia. Se väylä on tietenkin Jeesus. Ke 17.1. sunnuntai loppiaisesta) Sankari, Luts. klo 10. Mutta eihän se merkitse mitään, sanoi eräs ystävä. Puh 03 876 300. klo 18 Miehet rukoilevat srk-talossa. Radiosta kuuntelen ansiokkaita fiksujen psykologien ja filosofien keskusteluja siitä, miten ihmisen olisi terveellistä elää. Jumala pyörittää ja kierrättää maapalloa. Kuollut: Mikko Pahalahti 92 v., Helga Kaarina Kuisma 80 v. klo 10-12 (ke-to) tai 22.1. 050-592 0062 tai pekka.kuuppo@ evl.fi 17.-18.1. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. Mieti itse eteenpäin ja salli Jumalan antaa sinulle todella hyvä vuosi 2018! Ulla Virkkunen Ke 17.1. klo 13-15 Lähetyssoppi Nuotassa. fi facebookissa Sysmän seurakunta. Virtaan voimalaitosta käsittelevään juttuun oli tullut pari virhettä. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Tule toisten aikuisten seuraan ja tuo lapsesi leikkimään toisten lasten kanssa. Ihan samanlainen päivä tämä on kuin eilinenkin. Lapsityö: Instagram hartolan_srk_lapsityo. klo 18.30 Rukousilta, Hyppönen. klo 19 Nuotassa; Lauluryhmä ”Iloiset mummot” harjoitukset to 18.1. sunnuntai loppiaisesta) Virkkunen, Luts. Näin sen piti olla Kansakoulunopettaja Aune Kyllikki Pyykkö os. Su 21.1. klo 15 oman seurakunnan diakoniatyölle vähävaraisten perheiden auttamiseen 792,78 €, jouluyön messussa Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastolle 153,85 €, jouluaamuna nimikkolähetti Kaija Grundellin työn tukemiseen Taiwanilla Suomen Lähetysseuran kautta 336,36 €, tapaninpäivänä 26.12. TERVETULOA!. Liikuntaja touhuhetki 0-5 vuotiaille pörrääjille. Ilmoitathan myös ruokavaliosi. 2. klo 13-15 Lähetyssoppi Nuotassa. kirkkoherranvirasto on suljettu! Messu kirkossa su 14.1. www.hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta”. No uusi vuosi tietenkin. Instagram hartolan_diakoniatyo. Kirkon kohdalta on löytynyt avain. Jeesuksen uhrin tähden Jumala voi rakastaa meitä ja me Jumalaa. klo 10 Nuotassa ja to 18.1. Ke 10.1. To 11.1. Kuollut: Veikko Nestor Mäkelä 94 v, Terttu Anneli Åhman 79 v Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. Ihmisen käsityskyky on rajoitettu. Siksi hänelle pitää sanella rajoitetusti ja siksi hän suodattaa kuulemansa omien rajoitustensa mukaan. Tavallaan hän on siinä oikeassa. Ruoka ja kahvi 8 euroa. Lapsen mukana täytyy olla huoltaja. Löytötavaroita: Jouluaaton klo 15 perhekirkon kolehdin joukosta on löytynyt sormus. Perhekerho tiistaisin klo 10 13. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. Messu kirkossa su 21.1. Musiikkityö: Kirkkokuoron harjoitukset to 11.1. klo 10-13 Palvelupäivä Nuotassa, Martti Komu, Pekka Kuuppo, Jaak Luts ja lauluryhmä. Rukouspyyntöjen puolesta rukoillaan luottamuksellisesti seurakunnan rukouspiirissä. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Sysmän srk srk:n sähköposti sysma . Jotenkin heidän viisaat ajatuksensa kuulostavat tutuilta. Palstatila loppui. klo 11 Ilona ja Toivo -kerho vanhemmalle väelle srk-talossa Ma 15.1. Kysy lisää Kirsiltä. Kyllä Jumala on myös ankara ja etäinenkin. Häntä olisi mahdotonta edes lähestyä, rakastamisesta puhumattakaan, ellei Hän itse olisi valmistanut väylän sitä varten. klo 11 Ilona ja Toivo -kerho vanhemmalle väelle srk-talossa Pe 19.1. Su 14.1. Vuoden vaihde on vain ihmisten keksintöä. alkaen keskiviikkoisin klo 17 Kunkkuareenalla. Ylönen, Miettinen. klo 16 Lapsikuoron harjoitukset Nuotassa. Pe 19.1. klo 10-12 (ma). Tervetuloa! Su 14.1. Eikä sekään ole ihmisen keksintöä, että maapallo kiertää tätä aurinkoa, ja että se kierto kestää juuri sen ajan, mitä me nimitämme vuodeksi. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Seurakuntatiedot Sana viikon keskellä Taas se alkoi Kanttori Ulla Miettisen sukunimi oli väärin edellisen lehden Kuorojen joulukonsertti -jutussa. Ke 17.1. seurakunta@ev l . Siis mikä alkoi. Mutta se ei ole ihmisten keksintöä, että maapallo pyörii itsensä ympäri kääntäen aina toisen puolen kohti kylmää pimeää avaruutta ja toisen kohti valaisevaa ja lämmittävää aurinkoa. klo 10 messu kirkossa (2. Kolehti Tansaniassa sijaitsevien kuurojen koulujen Mwanga ja Njombe sekä Eritreasssa sijaitseviin Ke-ren ja Asmaran kuurojen koulujen tukemiseen Kuurojen Lähetys ry:n kautta. Kolehti: Seurakuntiemme musiikkitoiminnan tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliiton kautta. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Huom! To 11.1. Tulossa: To 25.1. Tervetuloa iskolaiset! Ma 15.1. Elämä jatkuu ihan samanlaisena iloineen ja suruineen, mukavuuksineen ja hankaluuksineen. --Ke 10.1. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. No, on siinä ainakin ihmisen näkökulma. KIVA-kerho toimii iltapäiväkerho periaatteella. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. Puh 03 882 670. Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Hartaus klo 14. Ohje on aika hyvä ihan tällaisenaankin, mutta kyllä se ontuu, jos siitä unohtaa pois sen alkuosan: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi! Luuk.10:27 Ohhoh, onpa siinä ponteva vaatimus! Mutta ollakseen täyteläistä elämän on oltava pontevaa. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. Kroatian pääkaupunki on Zagreb. Rippikoulutyö: Su 21.1. krs Esirukouspyyntöjä voit lähettää osoitteeseen pekka.kuuppo@evl.fi. klo 9 Ylistäkäämme Jumalaa -aamurukous kirkossa – klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta srk-talossa Ke 17.1. Kahvittelua, keskustelua, laulamista. klo 10. Hinta 1€/ lapsi. klo 10 messu kirkossa ( 3. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. To 18.1. klo 18.00 Gideonien vierailu. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Ke 10.1. klo 14.15-16.15 Isoskoulutus ISKO I Poukamassa. päihdeja kriminaalityöhön eri järjestöille 120,30 €, loppiaisena 6.1. Tuntomerkkejä vastaan nämä saa virastosta. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. Kyllä tämä meidän keksimämme vuoden vaihde on ihan terveellinen mahdollisuus arvioida elämäämme ja tekemisiämme. Hän oli syntynyt Sortavalassa 30.9.1920. (03)7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Ma 15.1. Kolehdit: Jouluaattona 24.12. klo 11 Eläkeliiton kuukausitapaaminen srk-talossa Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Päijänteeltä nouseva kala on järvitaimen, ei meritaimen ja voimalaitoksen tuotanto on 2500 Mwh (eli 1000 x 2500 kWh). Sähköposti hartola@ evl.fi. klo 11-14.30 rippikoulutunnit: ensin kirkossa urkuihin tutustuminen, ruokailu ja oppitunnit Nuotassa . evankelioimistyöhön Aasiassa Suomen Lähetysseuran kautta 105,85 €, su 7.1. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. klo 19 Kirkkokuoron harjoitukset. Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Ilmoittautuminen Pekka Kuupolle p. taloudelliseksi avuksi Inkerin kirkon seurakunnille 57,75 €, la 31.12. Virasto suljettu torstaina 11.1. Diakoniatyö: Vastaanotto ke ja to klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2. Seurispörriäiset 17.1. Nuorisotyö: To 11.1. Itse Hän luomiskertomuksessaan (jonka Hän ystävällisenä ja ymmärtäväisenä Isänä kirjoitti siten, että hänen pikkulapsensakin pystyi sen jotenkuten käsittämään) nimitti maapallon pyörimistuloksen yöksi ja päiväksi, ja sitten joskus ihminen oppi varsin tarkasti laskemaan, miten monta tällaista kiertoa mahtui aikaan, jonka hän itse tosiaan taisi nimittää vuodeksi, arvioiden jopa sen poikkeamatkin. Jumala laati raamatun, mutta Hän salli ihmisen puristaa Hänen omat ikuiset ja valtavat ajatuksensa ihmiselle ymmärrettävään muotoon. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Ulla ja David Dahlen. Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen kerhossa 0505920064. Kun luen raamattua, tuntuu joskus, että sekin on ihmisen keksintöä. kirkon ja Kiinan kristillisen neuvoston välisen vuonna 2000 solmitun yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi Suomen Pipliaseura ry:n kautta 118,75 €. Kyllä Jumala on kaiken terveen rakkauden lähtökohta, ja se on hyvä ottaa huomioon. Se on kyseisen maakunnan pääkaupunki. Lukijanmatka -jutussa: Kroatian pääkaupunki ei ole Split. Klo 12-15 välisenä aikana alakouluikäiset lapset voivat olla kerhossa. klo 12 Kiva-kerho Verkossa. Suomen Sairaanhoitajain Kristillinen Seura ry:n kautta terveydenhuoltoalan työntekijöille ja opiskelijoille suunnattujen tiedotus-, koulutusja seminaaritilaisuuksien järjestämiskustannuksiin eri puolilla Suomea 115,50 €, su 1.1. ”Rakasta… lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Kyllähän sen tajuaa, että rakastaminen on positiivista ja terveellistä, varsinkin jos osaa kohdistaa sen sekä itseensä että toisiin
(03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. 044 330 5510 03-714 1455 www.arjenapuvalineet.net rjen puvälineet Apuvälineiden erikoisliike A 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. 050 3380 396 Sysmä 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi APUVÄLINEITÄ Kauppakatu 5, HEINOLA p. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. 9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-717 1008 Se kotimainen... 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 ÄLÄ VAIVU HILJAISELOON, hanki itsesi näkyville palveluhakemistoon!. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh
Vuonna 1974 hän perusti Fibo-tutkimusohjelman (Finlandís International Business Operations), joka laajan aineiston ja käytännön yritysesimerkkien pohjalta loi ymmärrystä yritysten kansainvälistymisen vaiheista, strategioista, organisointija toimintamalleista sekä kehitysprosesseista. Uuden oppimisen nälkä vei Risto Luostarisen Asla-Fulbright-stipendiaatiksi Michiganin yliopistoon Yhdysvalloissa. Luostarinen pääsi ylioppilaaksi Kajaanin lyseosta vuonna 1959 ja valmistui ekonomiksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta vuonna 1964. Luostarinen syntyi vaatimattomiin oloihin ja jäi kaksivuotiaana sotaorvoksi. Luostarinen toi yliopisto-opetukseen ja tutkimukseen poikkitieteellisyyttä, yrittäjähenkisyyttä ja kansainvälisten yritysten käytännön osaamista. Seuraavaksi vastaan asettui BB-88 :n kanssa sarjan kärkisijoista taisteleva KoRe. Molemmat joukkueet taistelevat sarjojensa voitosta. Myös Itä-Häme Akatemian D1-yhteisjoukkue (Flanels) voitti Joutsassa kotiturnauksessa Hatsinan 10-3 ja Pisaban 8 -1. p. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Erä AURINGONKUKANSIEMENTÄ (2 sk/asiakas) 9,90€ /15 kg Tarjoukset voimassa 10.-13.1.2018 1 kpl LUMILINKO ST2368 EP 7,6HV Jonsered 1290€ Etsitään vaatimatonta/ purkukuntoista MÖKKIÄ tai OK-TALOA vapaa-ajan käyttöön. 010 7684 250* Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13. 050 4580 532 MAANANTAI TIISTAI LÄHILEHTI TORSTAI PERJANTAI. Taistelu voitosta oli hurja ja peli eteni koko ajan vain maalin erolla johdon vaihdellessa. METALLIROMUN KERÄYSTÄ Autot, raudat, maatalousromu ym. 040 849 8408 Jari Yli-Talonen HARTOLA, SYSMÄ, PERTUNMAA, JOUTSA, LUHANKA Itä-Häme Akatemian E1-junioreiden yhteisjoukkue BB-88 matkasi lauantaina 6.1. P. Hän käynnisti kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuksen ja opetuksen Suomessa. Hänen perustamastaan oppituolista on valmistunut noin 50 tohtoria. Hän loi ilmapiirin, jossa vallitsi tasavertaisuus, avoimuus, luottamus, tinkimätön älyllinen rehellisyys ja yhdessä tekemisen ilo. Voitosta vastuu jakautui laajalle pelaajajoukolle, kun jokaisen BB-88:n maalin teki eri pelaaja. Luostarinen oli ohjaajana uuteen ajatteluun haastava. Reijon perheeseen kuuluivat vaimo Kirsti sekä pojat Jukka-Pekka ja Antti Aleksi. Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. Sairauskohtaus tuli läheisten läsnä ollessa. E1-juniorit Taipalsaaren turnauksessa. marraskuuta 2017. Itä-Häme Akatemian joukkueet voittoputkessa Tasatilanteessa vasta kolmannen erän lopussa selvisi voittaja, kun hienon syöttöketjun päätteeksi BB-88 napautti upean voittomaalin. Hän oli myös YK:n ja ministeriöiden käyttämä kansainvälistymisen asiantuntija. Ohjelmasta syntyi paitsi Luostarisen oma väitöskirja, myös lähes 200 tutkielmaa. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 10.1.2018 Keskustie 56, Hartola, p. Kesäpaikkakunnan kehittäminen oli lähellä hänen sydäntään – monisatasivuinen Sysmän torpparihistoriikki jäi viimeistelyvaiheeseen. JA LAUANTAINA 13.1. Pekka Ala-Pietilä Sari Baldauf Mikko Kosonen Seija Kulkki Kirjoittajat ovat Reijo Luostarisen oppilaita ja Post-Fibo-ryhmän jäseniä. Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 KÄVIN HANKKIJALLA! Sysmä Takojantie 5, puh. joulukuuta 1939. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAISIN klo 19 BINGO HAPPY HOUR!! pe ja la klo 18-21 Julkaistu Helsingin Sanomissa 22.12.2017 Emeritusprofessori Reijo Luostarinen kuoli yllättäen Helsingissä 24. Luostarisen väitöskirja valittiin kansainvälisessä kilpailussa (Insead) parhaaksi vuosina 1978 – 1982 valmistuneeksi yritysten kansainvälistä toimintaa käsitteleväksi väitöskirjaksi. Luostarinen oli vahva kansainvälinen verkostoituja: hän oli muun muassa Eiban (European International Business Association) perustajajäsen sekä ahkera vierailija ja puhuja ulkomaisissa yliopistoissa. Hän tiesi olla syvästi kiitollinen Suomen tarjoamista mahdollisuuksista opiskella ja menestyä ja halusikin antaa kotimaalleen monella tavalla takaisin. Pitkä bussimatka teki tepposet ja ensimmäisen ottelun alku oli erittäin nahkea. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–22 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, lohipyörykät, paistetut ryynimakkarat, puolukkaa, porsaanleike PE purjoperunasosekeitto, pähkinäpestokala, jauhelihapihvit, kastike, broilerinrintafile, sienikastike LA borssikeitto, rapusilakat, jauhelihaperunalaatikko, täytetty possunfile SU savujuustopaprikakeitto, paistettu kampela, remouladekastike, pekoninen lihamureke, kastike, ylikypsä possunpaisti MA jauhelihakeitto, kasviscurry, kanapasta, stroganoff TI pinaattikeitto, silakkarullat, pasta carbonara, currybroiler KE seikeitto, salamikiusaus, broilerpyörykät, possunfile, pippurikastike LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PERJANTAINA 12.1. Kauppatieteiden lisensiaatiksi hän valmistui vuonna 1971 ja väitteli Reijo Luostarinen 1939 2017 In Memoriam kauppatieteiden tohtoriksi 1979. Pelin edetessä päästiin kuitenkin pelirytmiin kiinni ja tuloksena oli selkeä 6-1 voitto PoNoVo mustasta. Reijolle luonteenomaiseen tapaan hän kaatui saappaat jalassa ja pää täynnä tulevaisuuden suunnitelmia. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Kajaanissa 26. Reijon elämän taival lähti vaikeista olosuhteista. Hän myös konsultoi useita yrityksiä sekä osallistui yritysten hallitustyöskentelyyn, jota hän myös jatkoi yliopistomaailmasta eläkkeelle jäätyään 2003. Rakas paikka Reijolle oli Sysmän maatila, jossa hän viihtyi puutarhatöissä ja harjoitusgolfradalla. KoRen aikalisäkään ei enää auttanut ja niin ottelu päättyi BB-88:n 5-4 voittoon. Peräänantamattoman toimintatarmonsa ja tiedollisen uteliaisuutensa Luostarinen suuntasi yritysten kansainvälistymisen ja kansainvälisen liiketoiminnan osaamisen kehittämiseen, sillä hän piti niitä Suomelle välttämättöminä. Joukkueiden peli on selkeästi parantunut kauden edetessä kuten tuloksetkin tämän vahvistavat. Taipalsaareen turnaukseen