päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Ikääntyvien hyvinvointi askarruttaa Lue lisää sivulta 2-3 Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV opkk.fi Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Ehdotuksia. 480 sivua, 500 kuvaa, nelivärinen, kovakantinen, sidottu. Tulepas käymään! A r v o t e o s ! Kirjakaupoista Tapio Tiihonen Sysmäläisten kouluelämää Filosofian tohtori Tapio Tiihonen on paneutunut 150 vuoden aikana kertyneisiin Sysmän kunnan arkistoihin ja lukenut yli 20.000 sivua. 0400 277 575 Kahvia ja pullaa! Kysymyksiä. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 4 (1305) Keskiviikkona tammikuun 24. ISBN 978-952-5720-18-1 SYSMÄN KIRJAKYLÄ OY info@kirjakyla.fi 0400 649200 Kotikulmilta Päijätsalon tammikuista jäätaidetta, kuvaaja Katja Kantonen. Juttuvinkkejä. Tämän ainoalaatuisen aineiston pohjalta hän kuvaa koululaitoksen synnyn, muutoksen ja kehityksen, joka kertoo miten maailmalla kiitetty suomalainen koulujärjestelmä myös Sysmässä syntyi, kasvoi ja jatkaa menestystarinaansa. LÄHILEHDESSÄ AVOIMET OVET keskiviikkona 31.1.2018 klo 10-14
En osannut, kun jokaisella aamulla on puolensa. Kunnanjohtaja Merja Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan vanhusja vammaisneuvostossa käsiteltiin 16.1. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 PÄÄKIRJOITUS Nimipäivät: KE 24.1. Valtteri TI 30.1. ikääntyvien hyvinvointia. Harto. Ikääntyneiden tulotasossa on tapahtunut pientä kohenemista. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Entä sitten se ensimmäinen aamu, kun ulos astuessa tuoksuu syksy. Lisäksi päihdeterapeutti oli kokonaan poissa työstä 4 kuukautta – tämäkin vaikutti tilastoihin. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Aamussa itsessään on jotain lohdullista, se tulee aina ja karkoittaa yölliset möröt pois. Niissä äänissä on jotain rauhoittavaa. Helena Mäkinen HARTOLA Hartolan valtuusto hyväksyi viime vuoden viimeisessä kokouksessaan kunnan talousarvion ja toimintasuunnitelman, jossa oli myös määräraha kunnan keskustan turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseen. Siitä tulee aina jotenkin hassun haikea olo. Luku on laskenut hieman vuodesta 2015 vuoteen 2016 – se voi johtua siitä, että päihdeterapeutin palvelujen saanti heikentyi Hartolassa. Kehitettävää aluetta ei ole tarkasti rajattu, mutta keskusristeyksen liikennöintiä koskeva palaveri on jo suunnitteilla ELY-keskuksen kanssa. Viljo SU 28.1. Se hetki, kun muut kotona vielä nukkuvat ja ainoat äänet ovat kahvinkeittimen hiljainen pulputus ja koiran kuorsaus, joka ei tosin aina ole niin hiljainen. Sosiaalisessa mediassa ja sähköposteissa kirjoitettu teksti muuttuu helposti vireeltään vääränlaiseksi. Luonnoksessa todetaan huolestuttavana seikkana se, että päihdesairauksien vuodeosastohoitojaksoja on yli 65-vuotiailla HartoIkääntyvien hyvin vointi askarruttaa lassa suhteessa huomattavasti enemmän kuin muualla maassa tai vertailukunnissa. Hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen on laatinut hyvinvointisuunnitelman useiden kunnan ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän työntekijöiden ja vanhusja vammaisneuvoston edustajien kanssa. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Siellä mietitään konkreettisia toimenpiteitä, esimerkiksi 26.1. Kunnassa on ehkäisevän päihdetyön toimielin, jossa tehdään mielenterveyden ja päihdetyön toimintasuunnitelma. Kalle, Kaarlo, Kaarle MA 29.1. Senja TO 25.1. Lahdessa on päivystys, johon pääsee ilman ajanvarausta. Aiemmin oli vastaanotto kahtena, mutta viime vuonna vain yhtenä päivänä viikossa. koulujen kanssa yhteistyössä istuttaa puita. Jos Hartolassa on ollut naapurikuntia enemmän tilastoituja vuodeosastohoitojaksoja, se voi tarkoittaa myös sitä, että kunta on myöntänyt maksusitoumuksia enemmän kuin naapurikunnat. Muistakaahan, että sillä aamupalalla on väliä ja muistutelkaa siitä erityisesti jälkikasvua, mutta ei unohdeta meitä isojakaan! Oletteko muuten huomanneet, että päivä on jo pidempi. Valtuusto myönsi tälle vuodelle 65000 euroa ja ensi vuodelle 30000 euroa tähän tarkoitukseen. Hyvinvointikuntayhtymä on tiedostanut ongelman Päijät-Hämeessä ja palkannut 5 uutta psykiatrista päihdesairaanhoitajaa. Tilastojen tulkinta on haastavaa. Itse olen miettinyt, että esimerkiksi purettujen kerrostalojen tilalle olisi mahdollista vaikkapa Myntti pyytää lähettämään kehittämisideat osoitteella: kunta@hartola.fi, paperisia voi lähettää tai tuoda kunnantalolle. Force majeure -varaus. Keskustietä ympäröivän alueen kehittämisestä tässä on kysymys. Saan juoda kahvini hiljaisuudessa ja syödä aamupalani rauhassa. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Se on se yksi tietty aamu, kun se tapahtuu. Lehtitilausten asiakaspalvelu palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9-16. Olen siis myös aamupalaihminen, joka ei liiku minnekkään ilman aamupalaa – ja hyvä niin, varsinkin kanssaihmisten kannalta. Joonatan LA 27.1. Saman päivän lehdessä on teemana ”Kirjoittamisen kultaiset säännöt.” Asian voi ilmaista niin monella tavalla. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. Vuonna 2016 yli 65-vuotiaiden päihdesairauksien vuodeosastohoitojaksot laskivat huomattavasti (8,0 / 1000 vastaavan ikäistä), mutta niitä oli silti melkein puolet enemmän kuin Päijät-Hämeessä keskimäärin (4,6 / 1000 vastaavan ikäistä).” Huttunen totesi, että päihdeongelmaisten määrästä ei ole olemassa tilastoa, koska kaikki tilastot ovat hoitopohjaisia. Tervetuloa paikan päälle meitä tapaamaan ja kertomaan mahdollisia ajatuksianne uusista jutuista tai muuta mukavaa. Yritin päättää, mihin vuodenaikaan aamut ovat parhaimmillaan. alv. Aina se ei onnistu, mutta siihen pyrin. Ylistys aamuille Olen aamuihminen. Entä sitten ne valoisat kesäaamut, missä aamun rauhan täyttää aivan järjetön lintujen sirkutus ja auringon ensi säteet saavat kääntämään kasvot kohti taivasta lämmön toivossa. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Pyydämme ottamaan yhteyttä lehtitilauspalveluumme kaikissa lehtitilauksiin liittyvissä asioissa. Pauli, Paavo, Paulus PE 26.1. Myntti kuitenkin toivoo, että kuntalaiset ja yritykset ryhtyisivät jo nyt aktiivisesti esittämään omia parannusehdotuksiaan. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma ja ke 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2018 (sis. Olen siis itse tottunut arkisin heräämään muita aikaisemmin juuri siksi, että saisin sen hetken itselleni. Usein päivän paras hetki on juuri aamu. ”Määrä oli nousussa vuoteen 2015 saakka, jolloin iäkkäillä oli jo 20,3 hoitojaksoa / 1000 vastaavan ikäistä kohden, kun koko maassa vastaava luku oli 4,1. Taas selvittiin ja pian ovat vuorossa keväiset aamut. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Pienelläkin panostuksella voi saada paljon aikaan, jos suunnitelmat ovat hyviä, toteaa Myntti. Puhelinnumero on 040 3515 480. Näen silmissäni talvisen pakkasaamun, kun aurinko alkaa pilkottamaan taivaan rannassa ja saa pakkaskiteet loistamaan kilpaa, vielä pimeällä taivaanpuoliskolla olevien tähtien kanssa. Suunnitelmaluonnoksessa on tilastotietoa muun muassa kunnan ikärakenteesta: väestöennusteen mukaan asukkaista jo 42% on yli 65-vuotiaita vuonna 2030. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Irja LÄHILEHTI tiedottaa LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. Tarjoamme ainakin kahvia ja pullaa. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Lähilehdessä on avoimet ovet keskiviikkona 31.1. klo 1014. Hartolan tekninen johtaja Janne Myntti ei ole vielä ehtinyt paneutua keskustaajaman kehittämissuunnitelIdeoita keskustan kehittämiseen miin, koska vedenpuhdistamoa koskevat päätökset ovat vaatineet ajan
Liikuntaneuvoja voi myös osaltaan opastaa lapsiperheitä ja nuoria liikunnallisten harrastusten ja perheliikunnan pariin. Näiden hallinnointiin ja toimintaan etsitään taloudellista ja tehokasta tuottamistapaa. Toimenpiteiden suunnittelussa hyödynnetään kunnan matkailun ja markkinoinnin, maankäytön suunnittelun sekä teknisen toimialan osaamista. Mutta nyt olisi saatava jo ideointi käyntiin ja mahdollisimman moni kuntalainen ja yritys osallistumaan aktiivisesti kehittämistyöhön. Aloite eteni sivistyslautakuntaan, joka päätti, että harrastusvalikko kootaan ja selvitys tehdään. Liikuntapaikkojen ja yhteiskoulun liikuntasalin tilojen sekä uimahallin ja kuntosalin vuokrausten ja varausten hallinnointi, lippujen myynti ja kuntosalipalvelut halutaan keskittää yhdelle toimijalle, jolle vuokrataan uimahallin kahvilatilaa. Kunnanhallitus päätti käynnistää palvelujen tuottajaa koskevan kilpailutuksen. Kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan sopimaan tarvittavan asiantuntijan palvelun ostosta.. Selvityksen johtopäätös oli, että suurin osa hartolalaisista lapsista ja nuorista harrastaa säännöllisesti. Järjestöjä ja seuroja tuetaan jakamalla kohdeavustuksia kaksi kertaa vuodessa 1.1.2018 alkaen. Lisäksi kunnan edellytettiin käynnistävän selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan taata mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. 020 7345 671 Sysmäntie 47, Sysmä asiakaspalvelu.sysma@arte-laakarit.fi www.arte-laakarit.fi Hartolan sivistysja hyvinvointilautakunta Ideoita keskustan kehittämiseen Olenius toteaa, että kehittämistyössä on tärkeää turvallisuus ja viihtyisyys. Pyrimme saamaan suunnittelupalaverin helmikuulIkääntyvien hyvin vointi askarruttaa lassa liikkuu Linkku, jossa on teemana ”Tipaton tammikuu”. Lisäksi järjestetään avoimia kuntalaistilaisuuksia Hartolan keskustassa ja kylillä. Harrastamisen esteitä ovat lähinnä kiinnostavien harrastusten puuttuminen, osittain myös harrastusten hinta tai välimatkat. Kunnan omistuksessa on kiinnostavia kiinteistöjä Päijänteen äärellä ja Ilola-Suopelto-Päijätsalo -alueella. Kilpailutus ei koske Olavin toimintakeskusta, jonka isännöinti jotka kilpailutetaan erikseen. Odotamme postia! Helena Mäkinen 22.1.2018 Kunta kilpailuttaa keskeisten liikuntatilojen toimijan Sysmän kunta omistaa uimahallin kahvilatiloineen sekä kuntosalija fysioterapiatilojen osakkeet ja kuntosali-irtaimisto. Asfaltti hallitsee kunnan keskustaa, meidän pitää kehittää tänne silmää miellyttäviä elementtejä. Myös valtuusto käsittelee suunnitelman. Liikuntavälineitä harrastamiseen voi lainata kirjastosta ja liikuntaneuvojalta. Kunnanhallitus on kuullut kiinteistövälitysalalla toiminutta ja asumisen ja matkailun kehittämisessä maakuntatasolla mukana ollutta Timo Seppästä Ilolan ja Loma-Ilolan alueen mahdollisuuksista elinvoiman lisäämisessä. Keväällä on Neljän tuulen putki-tapahtumia (päihteet, mielenterveys, rahapelaaminen ja kiusaaminen). Sysmän kunnanhallitus ly, jossa sitä on mahdollista kommentoida. Kiinteistöjä kehittämällä ja maankäytön suunnittelulla luodaan valmiuksia elinvoimatyön toteuttamiseen. Kunnanhallitus päätti irtisanoa Kuntokeskus Pulssi ky:n uimahallin kahvilatilan vuokrasopimuksen sekä palvelujen ostosopimukset allasosaston ja kuntosalin lipunmyynnistä sekä palvelujen ostosopimuksen allasosaston uinninvalvonnasta siten, että kaikki em. Harrastusmahdollisuuksista tiedotetaan aiempaa kattavammin muun muassa Hyvinvointia harrastuksista Hartolassa -esitteen avulla, ja tavoitteena on, että kunnan liikuntaja harrastusmahdollisuudet ovat jokaisen kuntalaisen tiedossa. Samassa yhteydessä määritellään Ilolan kaava-alueen hyödyntäminen. Ensimmäisessä vaiheessa kehittämisen kohteena on kunnan omistama Loma-Ilolan kiinteistö ja laajemmin Ilolan kaava-alue, joka kiinnostaa matkailutoimialaa. le. Tarjousta pyydetään toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta irtisanomisehdoin. sopimukset päättyvät 30.4.2018. Ikääntyvien hyvinvointisuunnitelmasta laaditaan kuntalaisille internet-kyseHelena Mäkinen 18.1.2018 Harrastustakuu Valtuutettu Jarkko Fågel teki 7.11.2016 harrastustakuuta koskevan valtuustoaloitteen, jonka tavoitteena oli taata jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus. Hyvinvointiohjaaja Johanna Huttunen sai tehtäväkseen kartoittaa kunnan liikuntaja harrastusmahdollisuudet sekä laatia selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 4 • 2018 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 LÄÄKÄRISI LAHDESSA JA SYSMÄSSÄ AJANVARAUS p. Harrastusmahdollisuuksien tarjonnassa pyritään huomioimaan harrastustakuun eri-ikäiset kohderyhmät, haasteena on kuitenkin ammattitaitoisten ohjaajien saaminen paikkakunnalle. Valtuustoaloite sisälsi esityksen, että kunnassa kootaan harrastusvalikko ja kartoitetaan kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuudet, tilat, tarjoajat, tapahtumat ja tuet. Järjestettävät harrastuskokeilut, kehitteillä oleva sporttipassi, valtakunnallisen harrastuspassin tarjoamat mahdollisuudet sekä uusi liikunnallinen kerho auttavat lapsia ja nuoria löytämään itselleen mielekkäitä harrastuksia. Kunnan kiinteistöjen kehittäminen vapaa-ajan ja matkailutarkoituksiin Kunnan elinvoimatyössä on matkailun ja vapaa-ajan toimintojen edistäminen keskeisessä osassa. Kunnanhallitus päätti käynnistää Loma-Ilolan alueen kehittämisen osana vapaa-ajankunnan toimintoja ja elinvoimatyötä. Liikuntatilojen hinnoittelussa on huomioitu alaikäiset harrastajat tarjoamalla liikuntatilat alennettuun -50 % hintaan 1.1.2018 alkaen. Myntti toteaa, että kehitystyö on teknisen toimen vastuulla. Tämä tapahtuma näkyy muun muassa koululla, kertoo Huttunen
Kohde-, koulutusja tapahtuma-avustusta haetaan vuoden 2017 toteutuneisiin kuluihin tositteita vastaan. K-Supermarket: Kauppias Satu Niemi-Hukkalan mukaan asiakkaiden ostoskäyttäytymisessä ei ole tapahtunut suuriakaan muutoksia. Ohjelmassa yleisesittely, kysymyksiä ja niiden vastauksia sekä vapaata keskustelua. Nuorisoja liikuntatoimen kaikkia avustuksia haetaan samalla kertaa seuraavasti: Nuorisoja liikuntatoimen yleisavustusta haetaan vuodelle 2018. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja pientä purtavaa. Hakulomakkeita ja -ohjeita saa Sysmän kunnan kotisivulta (nuoriso, liikunta) tai kunnanviraston yhteispalvelupisteestä. Avustukset julistetaan haettavaksi 28.2.2018 klo 15 mennessä. Kyselimme Sysmän marketeista, miten alkoholiprosentin kasvu on vaikuttanut myyntiin. S-marketin apulaismarketpäällikkö Virpi Hakala toteaa, että uusien juomavalikoimien merkkisuositukset tulevat Osuukauppa Hämeenmaalta. Kaupat ovat saaneet lastata juomahyllyihinsä vahvuudeltaan 5,5 % juomia. Satu Niemi-Hukkalan mukaan K-Supermarket joutuu karsimaan hyllyistä pois joi. kulttuuritoimen stipendejä yksityishenkilöille ja yhteisöille, vapaamuotoiset hakemukset sähköpostilla tuula.makinen@sysma.fi ke 28.2.2018 mennessä. Lisätietoja ja ennakkokysymykset: Projektipäällikkö Juri Nieminen 044 978 4124 juri.nieminen@kuntavelho.fi Sysmän kuponkieuroja pienyrittäjien verkosto -hanketta rahoittaa Päijät-Hämeen liitto ja Sysmän kunta. Kaikkia avustuksia haetaan samalla lomakkeella. Jos jotain pitäisi mainita, niin lonkeron kysyntä on kasvanut. 044 7134 533 tai tuija.pessa@sysma.fi Hakemukset lähetetään allekirjoitettuna osoitteeseen Sysmän kunta, hyvinvointivaliokunta Valittulantie 5 19700 SYSMÄ tai sähköpostilla allekirjoitettuna ja skannattuna kirjaamo@sysma.fi Hyvinvointivaliokunta jakaa harkinnanvaraisia liikuntaja nuorisotoimen kannustusstipendejä nuorille urheilijoille ja seura-aktiiveille, seuroilta pyydetään ehdotuksia palkittavista perusteluineen sähköpostilla tuija.pessa@sysma.fi ke 28.2.2018 mennessä. klo 17.30 Teatteritalo, Väihkyläntie 1, Sysmä Kaikille avoin sysmä-rahan infotilaisuus, jossa kuka vaan voi esittää kysymyksiä sysmä-rahaan liittyen. Tilaisuus on tarkoitettu yrittäjille, kunnan päättäjille ja henkilökunnalle, kuntalaisille ja vapaa-ajan asukkaille sekä kaikille kiinnostuneille. Sysmässä 24.1.2018 Hyvinvointivaliokunta SYSMÄN KUNTA HYVINVOINTIVALIOKUNNAN AVUSTUKSET Kyösti Piippo SYSMÄ Uusi alkoholilaki astuu voimaan kokonaisuudessaan maaliskuun alussa, mutta yksi keskeinen uudistus on ollut voimassa jo vuoden Heikko menekki vahvemmilla alusta lähtien. Lisätietoja: Nuorisoja liikuntapäällikkö Tuija Pessa, p. –Lähinnä katsellaan, mitä uusia juomia hyllyihin on tuotu ja joku ehkä ostaa pullon tai kaksi ihan kokeilutarkoituksessa. Hakemukseen liitetään yhdistyksen viimeisin tarkastettu ja hyväksytty tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja seuraavan toimintakauden toimintakertomus, talousarvio ja toimintasuunnitelma. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO K-kauppias Satu Niemi-Hukkalan mukaan K-Supermarketin juomaosastolle tulee ahdasta, koska lisähyllyjä ei tilaan mahdu. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. SYSMÄ-RAHA INFO to 1.2
Lämpimästi suosittelen!” Tällainen vapaaehtoinen auttamistyö on jotakin todella hienoa. Se ei onnistunut, vaan kettu piti kuvaajaa pilkkanaan. –Lonkeroa ja muutamia erikoisoluita, arvelee kauppias. Helpotuksen tunne oli ihmeellinen, minua ymmärrettiin täysin. –Ryhmän tarkoituksena on kuulla ihmisiä, heidän kokemuksiaan ja jakaa yhteisiä tunteita. Kesä sitten näyttää, missä mennään. Vuoden alun starttia hidasti myös hieman se, että kaikkia laatuja ei saatu myyntiin riittävän ajoissa. Läheisriippuvainen ei aikuistu tunteiltaan, eikä tunne tai tunnista kaikkia tunnetiloja. Kirjailija-terapeutti Tommy Hellsten määrittelee läheisriippuvuuden lapsuudessa opituksi vääräntyyppiseksi käyttäytymismalliksi. –Karhu on saatava ehdottomasti linssin eteen ja muista petoeläimistä ahma ja Mikko Taskinen HARTOLA Keskiviikkona 24.1. Kivellä makaavaa ilvestä Matti lähestyi sik-sak -menetelmällä ja kääntyi poispäin, kun kohde osoitti hermostumisen merkkejä. takin vanhoja merkkejä uusien tieltä, sillä hyllytilaa ei yksinkertaisesti voida nykyisestä lisätä. Ryhmään pääsee ilmoittautumalla Annielle, annie. Kun tieto Sysmän keskustan maisemien muuttumisesta tuli, kuvasi hän paljon kylän raittia. Jalohaikaraa Matti odotti paikallaan nelisen tuntia. Luontokuvaajaa tarvitsee kärsivällisyyttä Myös perhejuhlat kuuluivat Matin repertuaariin ja niistä saaduilla palkkioilla hän hankki parempaa kuvauskalustoa. Annie on ollut myös perustamassa Läheisriippuvaiset ry:tä. S-Market: Apulaismarketpäällikkö Virpi Hakalan mukaan vahvojen juomien myynti on S-marketissakin ollut vähäistä. Uusia merkkejä lisätään hyllystöön pikkuhiljaa ja merkkien suhteen kuunnellaan tietty ketjun toiveita. Paikalle tuleminen ei sido mihinkään. Psykologin kanssa juttelemisesta en kokenut saavani apua, ja ystävän painostuksesta menin ryhmään. Hartolassa aloittaa Narsistien uhrien ja läheisriippuvaisten vertaistukiryhmä. Uusien juomien valikoima käsittää lonkeroa, oluita ja miksereitä. Lonkero on kuitenkin selkeä ykkönen ja naapurikaupan tapaan muutamia oluita ostellaan lähinnä maisteluun. Tarkentavia kysymyksiä saa esittää, mutta neuvominen on kielMatti O Hietasen tavoitteena on saada karhu linssin eteen. Suosikkipaikkoja kotimaisemissa ovat Virtaa ja koko Tainionvirran alue.. Eräs tukiryhmässä kaksi vuotta käynyt kiteytti kokemuksensa näin: ”Minun pelastukseni oli Narsistien uhrien tukiryhmä. Ryhmä tapaa kolmen viikon välein. Merkkien suhteen Osuusliike Hämeenmaan linjaukset ovat luonnollisesti etusijalla. Opin ymmärtämään omia tunteitani ja löysin työkaluja käsitellä niitä, sekä voimaa kohdata väärin tehnyt läheiseni niin, ettei hän pääse enää satuttamaan. henno@phnet.fi. Aluksi Matti kuvasi muutakin kuin luontoa. Emme saaneet DNA:lta SIM – korttilähetystä, emmekä kyseistä liittymää käyttöömme. Pahoittelumme tästä sekaannuksesta, pyydämme ystävällisesti ottamaan uudestaan yhteyttä! Tarja Hallavainio/Hartolan perheryhmäkoti, puh. Kevät on tulossa ja Matti Hietasen kamerasormea kutittaa. Niistä kuvista on ollut kaikille paljon iloa FB:n Vanha Sysmä -sivustolla. Ryhmän vetämisen taustalla Anniella on oma kokemus narsismista parisuhteessa ja läheisriippuvuudesta. Silta-hanketta varten hankkimamme puhelinliittymä ei toiminut. Itse ryhmässä oleminen on hyvin ihmisläheistä istuskelua pöydän ääressä. 040 2522 154, tarja.hallavainio@hartolanryhmakoti . Jouduimme hankkimaan liittymän toiselta operaattorilta, jonka numero on 040 2522 154. Nyt Hartolassa alkava ryhmä on tämän kevään kestävä kokeilu. Ryhmää vetää Annie Henno. –Olen kokemuksineni yksi ryhmästä, Annie toteaa. Todennäköisesti tuo vaatii matkustamista Lapin suuntaan. –Eipä niitä juurikaan mene, mietoja oluita myydään edelleen. Kaluston ohella luontokuvaajalta vaaditaan muutamia perusominaisuuksia ja tärkein niistä on kärsivällisyys. Lisäksi kirja sisältää uhrien omakohtaisia kertomuksia muun muassa narsistista parisuhteessa, narsistista äitinä, isänä tai muuna lähisukulaisena sekä narsistista työpaikalla. Tammikuu on muutoinkin hiljaista ja ”tipatonta” aikaa. Tavoitteita miehellä vielä riittää. 70-luvun lopulla Matti löysi mökkitien varrelta ketunpesän ja yritti ottaa ketunpoikasesta valokuvia pienellä kameralla. Heikko menekki vahvemmilla Kyösti Piippo SYSMÄ Matti O Hietanen on pystyttänyt Sysmän kirjastoon mainion valokuvanäyttelyn, missä pääosissa ovat villit luontoeläimet. S-marketissa tehdään hyllytilaa uusia juomia varten, entisiä laatuja ei siis tarvitse karsia pois. näätä. Jokainen saa kertoa, mitä haluaa – nimettömänä. Usein ihmiset kokevat valtavan helpotuksen tunteen, kun tajuavat, etteivät olekaan yksin kokemustensa kanssa. –En tosin onnistunut silläkään ottamaan kuvaa siitä ketusta, mutta harrastus luontokuvaukseen heräsi. Annie on aiemmin toimittanut aiheesta kirjan Sata tapaa tappaa sielu (GumApua vertaistukiryhmästä merus, 2007), joka kertoo narsismista ja narsistisesta luonnehäiriöstä. Omien rajojen asettaminen täytyy opetella aikuisena. –Kuvattavan eläimen luottamus on voitettava ja se tietää tuntien kyttäystä liikkumatta maastopuvussa. Ryhmän ytimessä on täysi vaitiolovelvollisuus. Hänellä on myös vaikeuksia käsitellä tunteita, eikä hän osaa esimerkiksi olla vihainen. Olin henkisesti rikki ja vakavan masennuksen partaalla, kun aloin ymmärtää, mitä läheiseni oli minulle ja lapsilleni tehnyt. Läheisriippuvainen pitää epänormaalia normaalina eikä tunnista omaa pahaa oloaan eikä ymmärrä, ettei oikeastaan ole oma itsensä. Nyt häät ja hautajaiset ovat jääneet ja luonto on ehdoton ykköskohde ja sieltä linnut ja kissaeläimet. lettyä. Näytteillä on kuutisenkymmentä luontokuvaa ja se on avoinna vielä helmikuun ajan. Matin vaimo oli töissä valokuvaliikkeessä ja mies hankki sieltä itselleen paremman kameran. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Silta-hankkeen puhelinnumeroa koskeva tiedotus Hartolan perheryhmäkoti tiedottaa. Pian kirjan julkaisemisen jälkeen Annie alkoi vetää vertaisryhmiä Lahdessa ja Heinolassa, jossa ryhmä toimi viime joulukuuhun asti. Erityisesti mieleen jääneet työvoitot ovat Tikkalasta otetut ilves -kuvat ja onnistuneet otokset Jääsjärven jalohaikaroista
Asiakaskäyttäytymisen muutoksesta johtuen konttorien aukioloaikoja suunnitellaan supistettavan, mutta yhtään konttoria ei olla sulkemassa. Hirviä on kaatunut vuosittain, parhaimpina vuosina jopa viisi. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Heikki Helin SYSMÄ Hämeenkoskella vuonna 1930 syntyneen Sakari Oinaskallion ensimmäinen virallinen hirven kaato oli vuonna 1947. Eniten havaintoja tulee Valittulan ja Tikkalan suunnilta, mutta kaatoja on tehty myös Karilanmaalla ja Lahdenpohjassa. Uudelleenjärjestely kohdistuisi toteutuessaan koko pankin henkilöstöön lukuunottamatta esimiehiä ja kohdennettuja asiantuntijatoimia. Myös aseet ovat kehittyneet. Parhaimmillaan niitä oli parikymmentä. –Villisikojen metsästykseen on syntynyt omat porukkansa, joihin kuuluu paljon nuoria metsästäjiä. Metsästyksen Oinaskallio aloitti pienoiskiväärillä ja vanhalla sotilaskiväärillä. Seuraavana vuonna porukkaan liittyi Eino Alastalo, jolla oli yhden hirven kaatolupa Taipaleen puolella. Sakari Oinaskallio selvitti ampumakokeen viime vuonna, joten metsästys jatkuu. Taustalla vasemmalla sotilaskivääri, järeä Tikka M65 ja nykyään käytössä oleva Sakon kivääri. Lauri Hakala oli saanut Sakari Oinaskallio – hirvenmetsästystä 70 vuotta asemasodan aikaan rintamalla tuntuman hirvenmetsästykseen. Kylän miehillä ei ollut minkäänlaista kokemus hirvenmetsästyksestä, mutta vuosikausien kokemus pienriistan metsästyksestä oli avuksi. 0400551180 Toimitusjohtaja Teemu Sarhemaa.. Neuvottelut eivät koske pankin tytäryhtiön Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy:n työsuhteita. Joku vuosi sitten hän vaihtoi järeän Tikka-kiväärin keveämpään Sakon kivääriin. Erityisesti kassapalveluiden kysyntä on vähentynyt olennaisesti, tältä osin toiminnan tehokkuutta on pystyttävä parantamaan. Villisikakanta kasvussa Lehdistötiedote 24.1.2018 Järvi-Hämeen Osuuspankki aloittaa konttorien toimintaa ja työsuhteita koskevat YTneuvottelut, joiden tavoitteena on parantaa pankin asiakasliiketoiminnan kannattavuutta ja kilpailukykyä sekä pitkällä aikavälillä saavuttaa kustannussäästöjä tehostamalla toimintaa. Vaikka Sakari ei ole tarkkaa kirjanpitoa kaatamistaan hirvistä pitänyt, on niitä kertynyt satakunta. Nämä olivat Katajiston Erkki ja Aimo, Kivelän Jussi ja Pylkkäsen Santtu. Viime vuosi oli siten 70. Näin hirviseurueen metsästysalue oli saanut kutakuinkin nykyisen noin 5000 hehtaarin laajuuden. Virossa on havaittu viime aikoina runsaasti sikaruttoa, mutta Valosen mukaan täkäläiset siat ovat ollet ”puhtaita”. Paras ryhmä on kaatanut ainakin 7 sikaa viimeisten kuukausien aikana. Henkilöstövaikutukset täsmentyvät neuvottelujen aikana. Suurimmat villisikakannat löytyvät maamme Kaakkois-Suomesta. Sakari Oinaskallio kädessään Winchester 1950-luvun alusta. Silloisissa sodan jälkeisissä oloissa ei lupia kyselty. Ensimmäisen hirvensä Sakari ampui vuonna 1944 sukulaisen lainaamalla kiväärillä. -Uudet, esimerkiksi kokonaan ilman konttoriverkostoa toimivat kilpailijat asettaJärvi-Hämeen Osuuspankki tehostaa toimintaansa vat perinteisten toimijoiden kilpailukyvyn koetukselle. Sakari harrasti aikanaan ammuntaa ja menestyi kilpailuissakin hyvin. Nykyään metsästys on muuttunut entistä teknisemmäksi. Sakari Oinaskallio muutti 1970-luvun alussa isännöimään vaimonsa Ainon kanssa Vanhatalon tilaa Säynätjärven rannalle Liikolantien varteen. Ensimmäisen Liikolan luvallisen hirven ampui Jussi Kivelä Patakivelle Sydänmaalla. Ampumakoe selvitetty, metsästys jatkuu Niihin aikoihin, kun Sakari muutti Sysmään, kasvoi Liikolan seurueenkin hirvilupien määrä. Heistä on tullut tosi taitavia tässä lajissa, tietää Seppo Valonen. Kuvassa on neljä erilaista kivääriä, joita Sakari Oinaskallio on käyttänyt hirvenmetsästyksessä. metsästysvuosi. Järvi-Hämeen Osuuspankki on muodostunut Etelä-Päijänteen, Hartolan, Kuhmoisten ja Sysmän Osuuspankkien fuusiosta. Liikolan hirvenmetsästyksen alku Liikolan hirviporukka oli polkaistu käyntiin vuonna 1954, kun Lauri Hakala hyppäsi polkupyöränsä selkään ja kiersi yhden hirven kaatolupa taskussaan metsästäjiksi tietämiensä kavereiden luona. Metsämiehenä Sakari liittyi luonnollisesti Liikolan hirviporukkaan. Finanssitoimialan ansaintalogiikka on muuttumassa yhä nopeampaa vauhtia, asiakaskäyttäytyminen muuttuu ja digitalisaatio on vähentämässä pankissa tehtävää työtä, toteaa toimitusjohtaja Teemu Sarhemaa Järvi-Hämeen Osuuspankista. Sysmän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Valosen mukaan pari vuotta sitten kaadettiin 20 villisikaa, mutta sama määrä on kaadettu jo viime syksyn jahtikauden kestäessä. Lisätietoja: Toimitusjohtaja Teemu Sarhemaa, puh. Kyösti Piippo SYSMÄ Hirvimiehet ovat tehneet metsästyskaudella paljon villisika-havaintoja. Uudet toimijat ja kiristyvä kilpailu tulevat muuttamaan asiakaskäyttäytymistä. Uudelleenjärjestelysuunnitelma pitää sisällään suunnitelmia tehtävien ja toimenkuvien uudelleenjärjestelyistä ja olennaisista muutoksista, suunnitelmia toimintojen tehostamisesta, suunnitelmia uusien toimenkuvien luomisesta ja suunnitelmia osan työtehtävien lakkauttamisesta
Työtilaukset voi tehdä numeroon 044 5717 707. Myös varaosamyynti tilauspohjalta kuuluu tuotepalettiin. Lisäksi koulun työharjoittelujaksot Teboililla pitivät ammattitaitoa yllä. Ajatus oman korjaamoyrityksen perustamisesta on kytenyt Joonaksen mielessä jo vuosia, sillä kaikenlaiset remonttityöt ovat hänen mielestään ratin pyörittämistä mielenkiintoisempaa. Jäsen tekee tilatun työn ja kaikki paperibyrokratiaan liittyvät asiat hoitaa osuuskunta. Markun palvelutarjonta on laaja. Lähitaitajien Riitta Aartolahti, Markku Lindroos ja Sami Lehtonen toivovat, että asiakkaat huomaisivat teettää remontteja talviseen aikaan, sillä kesällä töitä riittää tungokseen asti.. Halliremontin lisäksi Joonas on tehnyt isot investoinnit kalliiden korjaamolaitteiden hankkimiseksi. Sysmäläisten osuuskunnan jäsenten mukaan toimiminen osuuskunnan työntekijänä on riskitön vaihtoehto yrittämiselle. Riitta Aartolahden aiempia työnantajia ovat olleet Aartolahti Ky, Cafe Paahtimo ja Siivouskikka Siltanen. –Omaa ajoharrastusta en ole lopettamassa, vaan aion osallistua SM-sarjaan myös tänä vuonna. Hartolalainen Rauno Virtanen tekee sepäntöitä ja hirsitöitä. –Tosin pääsin remppaamaan moottoripyöriä koko ajan enduro-harrastukseni kautta. Valittulan apumies Sami Lehtonen toimii mökkitalkkarina, tekee remonttihommia ja maalaustöitä sekä suorittaa metsänraivausta ja polttopuiden tekoa. Joonaksella on kotitalonsa tontilla valmiina iso halli, joka tosin on vaatinut ison lämpöeristysremontin. Tämä on osuuskunnan jäsenelle helppo ja turvallinen tapa työllistyä ja se auttaa häntä hankkimaan oman asiakaskunnan vaikkapa ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Joonas Salosen korjaamon toiminta avautuu lähipäivinä. Sellainen on itse asiassa jo kiikarissa. Tämä on hyvä tapa jatOsuuskunta Lähitaitajilla laaja palvelutarjonta kaa samaa työtä ja onneksi asiakkaitakin on löytynyt. –Siivouskikan lopettaessa toimintansa en kuitenkaan uskaltanut ryhtyä heti yrittäjäksi. Aartolahti on aloittanut työt Lähitaitajilla tämän vuoden alusta lähtien. Markku Lindroosilla on 20 vuoden kokemus kiinteistönhoidosta; teknisiä huoltoja, pikkuremontteja, kalusteasennuksia polttopuiden tekoa, muuttoapua, lumitöitä, nurmikonhoitoa ja kotiapupalveluja. Josa-Huolto aloittaa toimintansa lähiaikoina ja Joonaksen mukaan aikoja voi varata tästä päivästä lähtien. Josa-Huolto kuuluu Autonomi -ketjuun. Kyösti Piippo SYSMÄ Tietyn pätkän LeppäkorJosa-Huolto aloittaa Sysmässä ventien tuntumassa Sysmässä voi kohta vallan hyvin nimetä korjaamo -keskittymäksi, sillä varsin lähekkäin siellä sijaitsevat jo pitkään toiminut Kolarikorjaamo Auvinen, viime viikolla lehdessämme esitelty Benjami Pohjankosken korjaamo ja varsin pian toimintansa aloittava Joonas Salosen Josa-Huolto. Ja mieheltä pystyy vuokraamaan kylpypaljunkin ulkokäyttöön. Osuuskunnan tarkoituksena on tarjota toimialueellaan jäsenten suorittamia töitä ja palveluja alueen asukkaille. Joonas tekee korjaamossaan kaikkia alan töitä; autot, mopot, moottoripyörät ja kaikki pienkoneet saavat Josa-Huollossa huollot ja korjaukset. –Autonosturi, nykyaikainen pyöränsuuntauslaite ja tulossa ovat vielä tietokoneja pakokaasutesterit. Sysmäläisiä Lähitaitajien jäseniä ovat Sysmän kotitalkkari Markku Lindroos, Valittulan apumies Sami Lehtonen ja siivoustöitä tekevä Riitta Aartolahti. Mikäli töitä alkaa ilmaantua, voin palkata yhden vieraan työntekijän, joka voisi keskittyä autopuolelle. Osuuskunnan palveluksessa on ainakin kolme työntekijää Sysmästä ja yksi Hartolasta. Joonas Salonen valmistui aikoinaan ammattikoulusta autonasentajaksi, mutta isän kuljetusyritys työllisti hänet rekkakuskiksi yli kuuden vuoden ajaksi. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Kyösti Piippo SYSMÄ Osuuskunta Lähitaitajien toimisto sijaitsee Heinolassa ja sen muodostavat ammattitaitoiset jäsenet
Tule tutustumaan uuteen myymäläämme. Näin alkuvaiheessa jo 10 min tuntuu opiskelijoista haastavalta suoritukselta: asiasisällön lisäksi pitäisi hallita mikrofoni, keinuva oppaan penkki turvavöineen, lisäksi Heinolan keskustassa on tiuhaan katuja ja reitillä pysyminen kuljettajaa ohjeistaen on myös muistettava. Vuoden 2018 jäsenmaksuja voi vielä maksaa tämän kokouksen yhteydessä. Kurssi on saanut avustusta Päijänne Leaderiltä ja kurssilla on osanottajia Heinolasta, Asikkalasta ja Padasjoelta, Hartolasta on mukana Sirpa Rautiainen, Sysmästä Heini Katajisto ja Susanna Värilä. KAKKUKAHVIT JA ARVONTAA. "Sysmän pataljoonan vaiheista 1918 talvella" Metsätalousyrittäjä Jouko Juurikkalan esitelmä Sysmän Teatteritalolla sunnuntaina 28.1.2018 klo 12 K a n s a l a i s s o d a n a l k a m i s e s t a o n k u l u n u t 1 v u o t t a Järjestää Sysmä Seura ja kirjasto vapaa pääsy kahvitarjoilu tervetuloa Emännät ja hallitus klo 10.00. Monimuoto-opiskeluna toteutettava opaskurssi päättyy toukokuussa käytännön kokeeseen. Ilm. Kurssin aikana istutaan luennoilla, tehdään kohdevierailuja, harjoitellaan käytännössä ja opiskellaan itsenäisesti mm. TANSSIMUSIIKKIA LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) OMA KEITTIÖ AVAJAISET pe 26.1.2018 klo 10-17 Sysmän myymälässä. 050 576 2710 Joutsa, Jousitie 23 puh. la 3.2.18. minuutin jakson, näin kierrettiin Heinolaa kolmisen tuntia. 045 6245 683 www.oma-keittio.fi Heini Katajisto SYSMÄ, HARTOLA Itä-Hämeen matkailuyhdistys ry järjestää yhdessä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa Heinolassa kurssin, jolla opiskellaan paikalliseksi matkailuoppaaksi. Meiltä löydät keittiöt, komerot, liukuovet ja kylpyhuonekalusteet. Tiistaina 17 opiskelijaa kukin vuorollaan opasti 10 Bussin ovella lähdössä kiertoajeluharjoitukseen Susanna Värilä (vas.) Sysmästä ja Sirpa Rautiainen Hartolasta, taustalla bussia kuljettanut Eero Järvinen. mennessä sysmanmk@gmail.com Jäsenet €, ei-jäsenet 10€ SYMK:n kyyti MPMESSUILLE sysmaraha.fi -sivut auki Marttiina Lallukka SYSMÄ On edetty askel askeleelta eteenpäin Sysmän paikallisvaluutta-hankkeessa. Se antaa eväät opastaa laajemmalti Päijät-Hämeen seudulla. Tervetuloa tutustumaan! Sysmä, Keskustie 1 puh. ke 31.1. Lähtö klo 7.00 Sysmän Matkahuollosta. mennessä puh. klo 17 mukana lavarunotyöpajan oppilaat TERVETULOA!. Ota lasku mukaan. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Ravintolat ja tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Tässä vaiheessa on hyvä käydä tutustumassa uusiin nettisivuihin, sillä sieltä löytyy muun muassa kysymyksiä ja vastauksia -osio ja tarkempia tietoja paikallisvaluutasta. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 27.1. yleistietoutta Suomesta ja Päijät-Hämeestä. Syksyllä toteutettiin kävelykierroksia Heinolassa ja kahtena pimeänä talvi-iltana on harjoiteltu opastamista kiertoajelulla Heinolassa. Harjoittelun myötä tunnin kiertoajelu onnistuu jatkossa. 044 5240 327 tai kokouksen yhteydessä. Nyt on nimittäin avattu sysmä-rahan nettisivut osoitteessa www.sysmaraha.fi. Opettajina kurssilla ovat Koulutuskeskus Salpauksesta Maaria Alén ja Susanna Soininen. Teatteriretki su 25.2.2018 lähtö Sysmästä klo 12 ja Hartolan Matkiksesta klo 12.20 Heinolan Eläkkeensaajat ry kutsuu viettämään iloista iltapäivää ke 21.2.2018 klo 11.00-15.30 hinta 12 €, hintaan sisältyy tarjoilut sekä ohjelmat, ilmoittautumiset Tarjalle viimeistään ma 12.2. Syyskuun alussa alkanut peruskurssi jatkuu helmikuussa pätevöitymisellä alueoppaaksi. 040 5527 693 Espoo, Komeetankatu 1 puh. Ensiapukurssi I ja oman opastustuotteen suunnitteLisää paikallisia matkailuoppaita keväällä lu ovat myös osa opinto-ohjelmaa. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna joka päivä klo 11-20 (21) LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 26.1. Bussina on ollut Järvisen liikenteen auto Sysmästä kuljettajanaan Eero Järvinen. Aivan vielä sysmä-raha ei ole käytettävissä, sillä verottajan kirjallinen ohjeistus puuttuu. Lavarunouden kaksinkertainen Suomenmestari Juho Kuusi LAVARUNOA KIRJASTOLLA KESKIVIIKKONA 24.1. Paikallisvaluutan nimi on sysmä. Opastusnäytön ja kirjalliset kokeet läpäistyään voi saada Suomen Opasliitto ry:n auktorisoinnin paikalliseksi matkailuoppaaksi. (Matkan hinta selviää myöhemmin osallistujamäärästä riippuen.) Hartolan Eläkkeensaajat ry KUUKAUSIKOKOUS To 1.2.2018 klo 11.30 OP:n kokoustila
Koska liityit EL:n jäseneksi ja mikä antoi siihen alkusysäyksen. Ennen nyt alkanutta puheenjohtajuutta toimin yhdistyksen varapuheenjohtajana. Toiminta saa ihmisen lähtemään liikkeelle, tapaamaan muita ja päivittämään tietonsa. Niiden mukaan hakattiin kirveellä lovi ”rivettä” eli sen aikaista lämpöeristettä varten. Mikä on yhdistyksen jäsenmäärä. Harrastekerhoja on useitakin; uusimpia ovat Hilja Niemisen johdolla kokoontuva sauvakävelijöiden ryhmä, Veikko Lahtisen vetämä aivojumppa -kerho ja karaoke -kerho, mitä vetää Erkki Ruuth. Mäkinen, joka kertoi työkalun käytöstä seuraavasti: Kun seinähirren päälle laitettiin seuraava hirsi, niin raudalla vedettiin samanaikaisesti molempiin hirsiin sauman kohdalle naarmut. Tämä kaikki on erinomaisen tärkeää sosiaalista toimintaa. Sysmän yhdistyksellä on monipuolista kerhotoimintaa. Käsityötapaaminen on siirtynyt Ester -kodilta Yhteiskoulun ruokalaan. Vko 3 oikea vastaus: Varauseli varaeli varorauta Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Viime viikolla oltiin edelleen hirsihommissa kiinni. –Minusta tuli Sysmän EL:n jäsen vuonna 2012 syksyllä, koska tiedossani oli piirin järjestämä jäsenmatka Kroatiaan. Kunnan ja yhdistyksen tiivis yhteistyö on tärkeää ja tässä yhteydessä on taas syytä kiittää kunnan osoittamasta uudesta tilasta yhteiskoulun ruokalassa. Reino Kantele vastasi viime viikon kuva-arvoitukseen, että kysymyksessä oli hirsityössä käytetty varausrauta. Sirpa-Liisa Schildt, pääemäntä Eija Järvinen ja jäsenet: Antero Liimatainen, Leena Haajanen, Raimo Jantunen, Vieno Nieminen, Heli Vettenranta, Seija Virolainen ja Erkki Ruuth.. Yhdistyksen toiminta jatkuu uuden puheenjohtajan mukaan pitkälti entisiä latuja, mutta uusiakin toimintoja etsitään vilkuilemalla maan muiden yhdistysten aktiviteetteja. Tulimme kesäasukkaiksi Nikkaroisiin jo vuonna 1977 ja lopullinen muutto tapahtui tänne Päijätsaloon vuonna 2008. Musiikkiharrastusta pitävät karaoken ohella yllä kaksi lauluryhmää, miesten KKK (komeat, kokeneet ja kyvykkäät) sekä naisten Elokaunokit -kuoro. –Sellainen on minun tausta. Toimintojen lisääminen ei sinällään ole mikään itsetarkoitus, liika kiire vain väsyttää! Millaisena näet eläkeläisjärjestön merkityksen ikäihmiselle. Mediaan ja muihin eläkeläisjärjestöihin pyritään myös pitämään tiiviit suhteet. Seuraava kätevä ja hienosti muotoiltu tarvekalu on taas nimeä vailla. Kaikella tällä on tärkeä sosiaalinen merkitys. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 ”SEISKA” Viikon henkilö Sysmän Eläkeliiton puheenjohtaja Sirkka Ruponen: Yhdistystoiminta saa ikäihmisen liikkeelle Mikä ihmeen vempele. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ THE GREATEST SHOWMAN kesto 1h 45 min K7 KE 24.1. Toki tunsin entuudestaan muutamia yhdistyksen jäseniä, jotka vaikuttivat myös päätöksen syntyyn. Meillä on joukko jäseniä, jotka vierailevat ikäihmisten luona keskustelemassa ja auttelemassa joissakin pienissä tehtävissä. Edellä ovat niukasti Hartola (359 jäsentä) ja Lahti (360 jäsentä). –Vähän näkymätön, mutta tärkeä toiminto on liiton masinoima apunen -toiminta. Jos tiedät, miksi sitä kutsutaan ja mihin sitä käytetään, lähetä tieto osoitteella: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Kesäsysmäläisestä vakinaiseksi asukkaaksi. Yhteyksiä ja juttutuokioita hoidetaan myös puhelimitse. Reijo Hellqvist, siht. Mieleen tulee esimerkiksi Pinxinmäen jonkinasteinen hyödyntäminen. Samaa mieltä oli Eino Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Meille käy vain käteinen. Kahvitellaan, vaihdetaan kuulumiset, lauletaan yhteislauluja ja kuullaan mielenkiintoinen esitelmä, usein jonkun ulkopuolisen vieraan toimesta. Millaiset olivat ensikokemukset yhdistyksen jäsenenä. Mitä niistä nostaisit esille. Sirkka Ruponen, varapj. –Huomasin heti, että yhdistys toimi varsin aktiivisesti ja totesin myös varsin pian olevani mukana toiminnassa hallituksen jäsenenä. –Olemme piirin kolmanneksi suurin yhdistys ja jäseniä on 350. Uuden puheenjohtajan toiminnan painopistealueet. –Iso merkitys, olipa kyseessä mikä tahansa järjestö. Paikalla on aina satakunta jäsentä. rahastonhoit. –Suurin yhteinen tapahtuma on säännölliset tilaisuudet Nuotassa jokaisen kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Täytyy miettiä, pystymmekö vielä enenevässä määrin hyödyntämään paikallisia tahoja, yrityksiäkin. –Ohjelmassa on entisiä toimintoja, joita tietty pyritään edelleen kehittämään. Sirkka-Liisa Sokka, ulkop. Lisätään tähän vielä piirin liikuntapäivä Sysmässä 15.5. –Veikko Lahtinen ja Marja-Liisa Moisio järjestävät meille matkoja ja retkiä, joista suosituin lienee ns. sokkomatka. klo 18.00 Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Eläkeliitto sai tämän vuoden alussa uuden puheenjohtajan, Sirkka Ruponen jatkaa tehtävässä Ahti Marjamäen jälkeen. Sysmän Eläkeliiton uusi hallitus: pj. klo 18.00 KE 31.1. Karaoke -kerho on avoin tilaisuus kaikille jäsenille ja tapaamisen aikana voit laulaa, tanssia tai vaikkapa vain kuunnella musiikkia
Se innostuu keltaisesta väristä ja hyökkää kohti. –Myös minulle klubitoiminta avasi ovet paikkakunnalle uudelleen pitkän poissaolon jälkeen, sanoo Uurasmaa. PHF-tunnustuksen saaneet Pertti Uurasmaa (vas.) ja Esa Oikarainen ovat ylpeitä Sysmän Rotaryklubin nuorisovaihtotoiminnasta.. Lämpimien vaatteiden sisältä saatiin esille Valdemar eli Valtsu. Kotona se on vapaana, mutta sillä on myös terraario. Leena Koskinen toi mukanaan pyyhkeillä vuoratun laatikon. Jos se näkee peilikuvansa, alkaa hurja taistelu! Lisko oli kerran tyttärelläni, joka vei sen ammeeseen kylpemään. Se sai yskänpuuskan ja meni elottomaksi. Lisko käärittiin pyyhkeisiin ja asetettiin kenkälaatikkoon ja sitä lähdettiin hautaamaan. Nämä liskot elävät 4-14 –vuotiaiksi. Lisko on kotoisin Australiasta. Koskinen kertoi lemmikistään: Valtsu syö monenlaisia kasviksia, hyönteisiä, jauhomatoja, kuivattuja ja eläviä heinäsirkkoja ja hedelmiä. Parta-agama on helppohoitoinen lemmikki. Valtsu luo nahkansa kerran vuodessa. Rotary on avannut ovia Uurasmaalle myös muualle Suomeen, sillä paljon matkusteleva mies on suorittanut paljon vierailuja muihin klubeihin. Hän toimii telttojen vuokrauksen vastaavana sekä yhtenä sahtisaluunan Sysmäläisrotareille arvokas tunnustus toimintojen vetäjänä. Lisäksi meillä on ollut yhteisiä tempauksia Sysmän naapuriklubien kanssa. Valtsu nukkuu pienet talviunet: se horrosti syksyllä ja myös joulun aikaan muutaman viikon. Matkalla laatikosta alkoi kuitenkin kuulua rapinaa – Valtsua ei tarvinnutkaan haudata! Valdemar eli Valtsu sai paijailuja 4H:n eläinja luontokerhon tapaamisessa. Vieraaksi oli tulossa eksoottinen lisko. Viikkokokoukset esitelmineen ja muut yhteiset aktiviteetit ovat klubin toiminnan suola ja ne ovat antaneet mielekästä tekemistä vapaa-ajalle, toteaa Oikarainen. Esa Oikarainen hoitaa klubissa kahta merkittävää tehtävää. Valtsua kiinnostaa kaikki liikkuva. Parta-agama vieraili 4H-kerhossa Kesällä Valtsu on mielellään ulkona, mutta sitä täytyy vahtia, koska se voi yhtäkkiä sännätä vaikkapa aitan alle – sieltä sitä ei saa mitenkään pois. –Taivalkosken, Karstulan ja Alajärven klubit ovat tulleet kokolailla tutuiksi. Sen vatsa pitää tyhjentää aina ennen talviunille menoa, se tapahtuu kylvettämällä. Valtsu on 8-vuotias ja täysikokoinen. Seuraavana vuonna hänet pyydettiin jäseneksi Sysmän Rotaryklubiin. 1995 ja heti seuraavana vuonna häntä pyydettiin jäseneksi Sysmän Rotaryklubiin. Järvessä se ui mielellään eikä pelkää kylmää vettä. Hän on toimittanut klubimestarin virkaa jo vuosikausia. Esa Oikarainen muutti Sysmään v. Molemmat PHF-tunnustuksen saaneet rotarit sanovat arvostavansa suuresti saamaansa huomionosoitusta ja jatkavat toimintaansa Sysmän Rotaryklubissa entiseen tyyliin. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Helena Mäkinen HARTOLA Jokirannassa oli 4H-eläinja luontokerhon kokoontuminen 17.1. Tunnustus annetaan pyyteettömästä rotary-työstä ja sen saajasta päättää klubin hallitus. Valtsun voi huoletta jättää pariksi päiväksi kotiin, kun sillä on ruokaa ja vettä. Kristiina Liukosen kerhoon kerääntyi koululaisia: Riina, Eetu, Essi, Otto ja Aki-Petteri. –Rotaryklubin jäsenenä tutustuin nopeasti paikkakuntaan ja sen ihmisiin, jäsenyys on hyvä näyteikkuna sysmäläisiin. Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Rotaryklubin 50-vuotisjuhlassa luovutettiin klubin jäsenille Esa Oikaraiselle ja Pertti Uurasmaalle järjestön arvokas PHF (Paul Harris Fellow) -tunnustus. Riina oli ainoa, jolla oli aiempaa kokemusta sisiliskoa kookkaammista liskoista. Sahtisaluunan tuotolla rahoitetaan klubin aktiivista nuorisovaihtoa. Yli 30 vuoden poissaolon jälkeen hän palasi synnyinseudulle jäädäkseen vuonna 2002. Ulkona sille voivat olla uhkana isot petolinnut, se säpsähtää niitä. Pertti Uurasmaa on syntyjään sysmäläinen, mutta muutti pois paikkakunnalta 24-vuotiaana. Klubimestarina Uurasmaa ottaa vastaan Uotissa kaikki vieraat ja viikkokokouksiin saapuvat omat jäsenet
Omassa yritykMis sie tarvit hyvää remonttimiestä, täs siul o sellane sessä kun tekee töitä, siinä on se hyvä puoli, että voi itse järjestellä aikataulut tarpeen mukaan. Tunnelmallista tupaa ei tarvinnut remontoida. Ja tietysti, kun ihmiset näkevät ystävillään hyvin tehtyä työtä, niin sitäkin kautta tulee uusia asiakkaita. Mies on tehnyt reilut 12 vuotta kaikenlaisia remonttitöitä lähinnä Mikkelin alueella. Puskaradio on ollut tähän asti paras mainoskanava. Aina on löytynyt työtä, ja kun yhden kohteen on saanut valmiiksi, niin seuraava paikka on ollut jo odottamassa. Vänttinen on tehnyt monenlaisia remonttitöitä: sisustusremontteja, kalusteita, kylpyhuoneita, saunoja, laitureita, terasseja, ulkoverhouksia, kattoja. Oikeastaan vuodesta 2005 lähtien on remonttitöitä riittänyt! Lähilehti on nyt ensimmäinen, mihin olen mainoksen laittanut. Ennen oman toiminimen perustamista olin Mikkelissä lattianpäällystysliikkeen palveluksessa. Esimerkiksi Helsingissä on yksi perhe, jossa olen käynyt tekemässä 4-5 eri keikkaa. ARKIRUOKAA EDULLISESTI Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 24.-27.1. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Helena Mäkinen HARTOLA Jouko Vänttinen asuu avopuolisonsa kanssa sekä Jyväskylässä että Koitin Tennissä, jossa toiveina olisi viettää aikaa vielä nykyistä enemmän. Tabletistaan remonttimies näyttää kuvia tekemistään kohteista, työn jälki kelpaa vaativallekin asiakkaalle! Remonttimies löysi keittiöstäkin Halltexien alta komeat hirsiseinät. Nykyisessä kodissakin on tullut remontoitua keittiö, eteinen ja makuukamari, niistä purettiin seinälevyjä, että saatiin hirret näkyviin. Töitä on kyllä riittänyt toistaiseksi hyvin. Koittiin Vänttinen eksyi alun perin remonttitöiden vuoksi. Voi päättää, millaiseen hommaan haluaa ja voi lähteä. Töitä on tehtävä, kun niitä on. Sinne pyydetään aina uudestaan, kun kunnostustöitä tarvitaan. Toiveissa on, että saisin töitä täältä lähempää maaseutukotia, niin ei tarvitsisi niin paljon reissata. Mutta muutenhan yrittäjän arki on aikamoista pyöritystä. 1 kg Vaasan Kaurasydän 380 g (5,13/kg) Fitness Yoghurtflakes 350 g (9,00/kg) Pakkasmarja Kotimainen kuningasmarjasekoitus 250 g (11,00/kg) Saarioinen Kermaja valkosipulikermaperunat 2 x 320 g (4,69/kg) Omena Santana Rainbow Wokvihannekset 500 g (2,38/kg) Valio Oivariinit 500-600 g (4,92-5,90/kg) Kotimaista Jääsalaattipussi 100 g (8,90/kg) 2 95 1 89 kg 14 95 kg 2 75 Suomalainen Suomalainen Suomalainen 89 2 PKT 3 00 2 pkt Suomalainen 1 79 1 19 1 95 3 15. HK Viljaporsaan Lihasuikale marinoitu ja naturell 400 g (4,88/kg) 1 95 Suomalainen Kotimaista Mustikkaja puolukkamehu 1 l Atria Naudan takuumurea sisäpaisti n
§ 39 Maatiaisten myllystä ilmotettiin, että puolet rakennuksista kuuluvat Nordenlund’in kartanoon, vaan että vesioikeus kuuluu nyt myytävään Maatiaisten palstatilaan. § 21 Hakalan palstatilasta tarjosi Työmies Juho Wallenius 140 markkaa, joka hyväksyttiin. A. A. Tiloittaisia kauppoja § 17 Koskuen talosta vuokraoikeuksineen maaliskuun 14 päivään 1905 tarjosi Seppä Erik Helin 1,715 markkaa, joka tarjous hyväksyttiin. Leppäsen tarjous 3,140 markkaa. m. Toimitusmiehinä olivat Herrat Onni Schildt myyjien asiamiehenä ja K. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 509. Leppäsen tarjous 3,245 markkaa. Muistokirjoituksessa hänen todettiin olleen tarmokas ja ahkera mies, joka kohosi taloudellisessa asemassa siinä määrin, että häntä pidettiin Sysmän raharikkaimpana miehenä ja suurimpana kauppiaana. A. § 18 Lahtelan palstatilasta hyväksyttiin Seppä Joonas Lahtisen tarjous 405 markkaa. Rantalan Torpat myytiin huutokaupalla 1903. Rantalan päätila tarjottiin myytäväksi seuraavilla ehdoilla: 1) Ne torpparit, jotka eivät itse tahdo rahalla lunastaa päivätyöveronsa tai siitä muulla tavoin sovi torpan omistajan kanssa, ovat velvolliset kontrahti-ajan loppuun asti täyttämään tämän tehtävänsä Rantalan kartanossa ja tulee Rantalan ostajan maksaa näiden torppien omistajille kaksi markkaa viisikymmentä penniä hevosella suoritettavasta päivätyöstä, yksi markka viisikymmentä penniä jalkapäivältä ja yksi markka talon ruuassa suoritettavalta päivältä. § 27 Mäkelän talosta ja samannimisestä palstatilasta hyväksyttiin Kauppias J. Leppänen piti kauppaa Harmaalassa vuosina 190730. A. Tässäkin huutokaupassa suurin osa torpista päätyi niissä ennen kauppaa asuneille torppareille. § 43 Hietamäen talosta tarjosi Torppari Juho Mäkinen 5,510 markkaa, joka hyväksyttiin. § 41 Siltasen talosta hyväksyttiin Torppari Kustaa Stenroos’in tarjous 10,300 markkaa. § 14 Tuulelan palstatilasta Rantalan torppien huutokauppa 1903 teki Vanginvartia Matti Helenius 1,875 markan tarjouksen, joka tuli hyväksytyksi. 5) Rantalan kartanosta hyväksyttiin Kauppias J. § 35 Mäntylän talosta hyväksyttiin Torppari Antti Selin’in tarjous 8,000 markkaa. Leppäsen tarjous 5,305 markkaa. Nordenlundin reformi 1914 Nordenlundin kartanon vuoden 1914 vapaaehtoisen torppareformin Lahdenpohjan rustitilasta lohkotut tilat (suluissa tilan pinta-ala hehtaaria): Antamaniemi (43,52), Ikola (55,44), Tenho (31,53), Mikkola (32,40), Levinmäki (36,40), Reivilä (36,91) Levonranta (21,90), Vehkajoki (10,79), Isosuo (109,71), Koivikko (20,09), Loukas (26,13), Keijula (56,69), Harjula (42,63), Lahdenpohja (37,66), Hörhä (31,67), Korkeinen (32,24), Ikola (53,44), Rusila (88,39), Ylpeälä (83,45), Haarala (29,41), Lähde (35,11), Heittosuo (27.94), Pulkkilankangas (81,10). A. Korkeimman tarjouksen siitä teki Rouva Alvina Wallén 10,700 markalla ja hyväksyttiin se. § 48 Hirvensalmen talosta korkeimman tarjouksen tästä talosta metsineen teki Kauppias J. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Helinin Heikin palsta Ohessa keskeinen sisältö pöytäkirjasta, joka on laadittu syyskuun 8. A. A. § 44 Koivulan talosta hyväksyttiin Torppari Kalle Leinosen tarjous 3,510 markkaa. § 22 Hietaharju nimisestä palstatilasta hyväksyttiin Nikkari Kustaa Virtasen tarjous 50 markkaa. § 13 Keskinen nimisestä palstatilasta hyväksyttiin Raittiusseuran tekemä tarjous 765 markkaa. 3) Markkalan palstatilan haltialla on myöskin oikeus aina vuoteen 1912 käyttää yhden lehmän talon hakalaitumella samalla ehdolla, kun Tuulelan suhteen on mainittu. G. Salonen 200 markkaa, joka hyväksyttiin. § 36 Vehkapohjan talosta hyväksyttiin Torppari Adam Vehkapohjan tarjous 4,225 markkaa. § 26 Sulkusalmen ja Lepokiven talot myytiin myöskin Kauppias J. § 32 Kankaanpään talosta hyväksyttiin Kauppias J. Leppänen 3,415 markkaa, joka hyväksyttiin. Näin tapahtui myös Schildtin Tikkalan tilojen huutokaupassa. § 4 Markkinarannan palstatiloista hyväksyttiin o.-y. A. § 25 Lampilan talosta hyväksyttiin Kauppias J. Jutila vasaramiehenä sekä Sahlberg kirjurina. Leppäsen tarjous 6,500 markkaa. § 37 Parijoen talosta hyväksyttiin Maanviljeliä Wolde Stjernvall’in tarjous 5,655 markkaa. Leppäselle, edellinen 2,000 markasta, jälkimmäinen 735 markasta. Päätilan myynti § 16. § 20 Haarakallion palstatilasta hyväksyttiin Työmies Aku Rantasen tarjous 800 markkaa. A. Jokela 96,16), Lautsilta (49,74), Tyynelä (24,49), Hankaa (71,59), Virtaala (88,30), Ojala (69,45), Hakaportti (31,74), Haasianpohja (65,46), Leskelä (50,73), Värilä (55,07), Sarva (42,62) ja Matinsilta (21,79). Lindén’in tekemä 600 markan tarjous. Leppänen 12,405 markalla, joka tarjous hyväksyttiin. § 42 Puralan talosta hyväksyttiin Henrik Hjalmar Seppälän tekemä tarjous 9,025 markkaa. W. A. Heleniuks’en kanssa joulukuun 20 päivänä 1900 viideksikymmeneksi vuodeksi tehty kontrahti nauttii kiinnitysoikeutta, käyttämään joko kaksi lehmää tai lehmän ja hevosen Rantalan talon hakalaitumella, josta on suoritettava viisi markkaa eläimeltä niiltä vuosilta, kun tätä oikeutta käytetään. § 33 Niemelän talosta hyväksyttiin Kauppias J. Yhteensä 1690 hehtaaria Kauppias J. Kuvassa Rantalan päärakennus kesällä 2017. § 34 Kapeainen nimisestä talosta hyväksyttiin Torppari Kalle Leppäsen tarjous 4,950 markkaa. § 9 Rajalan palstatilasta tarjosi Maanviljeliä Onni Schildt 350 markkaa, joka tarjous hyväksyttiin. A. von Heideman’in omistamista Sysmän pitäjässä sijaitsevista Rantalan ja Koskuen tiloista eroitettuja taloja ja palstatiloja. Rantalan huutokaupassa hän osti kymmenkunta kiinteistöä, jotka hän sitten myi eteen päin. Leppäsen tarjous 28,500 markkaa. § 3 Airolan palstatilasta hyväksyttiin Tohtori Herman Buss’in tarjous 800 markkaa. § 10 Mattilan ja Vapaaniemen palstatiloista tarjosi Kansakoulunopettaja Matti Hyöky 735 markkaa, jotka tarjoukset hyväksyttiin. Rantalan tilaakin Leppänen omisti vain muutaman vuoden myyden sen sitten eteenpäin. § 12 Aurinkolan palstatilasta rakennuksineen tarjosi Neiti Elna Tevalin 1,850 markkaa, joka tarjous hyväksyttiin. päivänä 1903 vapaaehtoisella huutokaupalla myytäessä Herra Hugo von Heideman’in ja Neiti A. (HH). Leppäsen tarjous 4,050 markkaa. § 19 Rekolan talosta ja samannimisestä palstatilasta hyväksyttiin Kauppias J. § 45 Mikkolan talosta hyväksyttiin Torppari Adam Tupelin’in tarjous 5,575 markkaa. § 29 Ojalan talosta sitoutui Kauppias J. Leppänen J. § 46 Hattulan talosta hyväksyttiin Torppari Kalle Viktor Törnroos’in tarjous 5,145 markkaa. F. § 28 Jutikan talosta tarjosi Kauppias J. Leppäsen tarjous 3,615 markkaa. A. 2) Tuulelan palstatilan omistaja on oikeutettu niin kauan kuin vanginvartija M. osa. § 5 Mäenpään palstatilasta tarjosi Työmies J. Tämän talon suhteen huomautettiin mitä edellisessä §:ssä sanottu on. § 40 Hyväksyttiin Albert Stång’in tarjous 3,385 markkaa Laurilan talosta. § 24 Rauhamäen palstatilasta korkeimman tarjouksen teki Poliisikonstaapeli Kristoffer Lundström 525 markalla, joka hyväksyttiin. § 7 Tiilimäen palstatilasta hyväksyttiin Johtaja Antero Staven’in tarjous 240 markkaa. Leppänen maksamaan 3,630 markkaa, johon suostuttiin. A. töihin ja saa marraskuun 1 päivästä käytettäväkseen: piharakennuksen, väentuvan, hevostallin, navetan ja eri sopimuksen mukaan ne huoneet, joita myyjät eivät itse tarvitse. Kirkonkylän liiketiloja § 11 Hyväksyttiin Maanviljeliä Onni Schildtin tarjoukset Kulmalan, Notkolan, Niittulan, Keinolan, Äyrilän, Pennilän, Markkalan ja Kauppilan Koskuen talosta erotetuista palstatiloista tekemät tarjoukset yhteensä 4,800 markkaa. Lainettaren puolesta tehdyt tarjoukset yhteensä 2,405 markkaa. § 31 Kankainen nimisestä talosta tarjosi Kanttori Fredrik Kajan 5,910 markkaa, joka hyväksyttiin. 4) Talo jääpi kylvöineen omistajalle maaliskuun 14 päivänä 1904, vaan ostaja saa heti kun neljäsosa kauppasummasta on maksettu ryhtyä talousy. § 23 Aholan palstatilasta hyväksyttiin Muurari Juho Häggqvistin tarjous 1,030 markkaa. § 8 Sululan palstatilasta hyväksyttiin Rakennusmestari E. § 30 Työrannan talosta hyväksyttiin Kauppias J. § 47 Haarajoen talosta tarjosi Torppari Kalle Wirtanen 10,305 markkaa, joka tarjous hyväksyttiin. Esimerkiksi Lampilan tilan Leppänen myi kauppias Sipi Laattalalle, joka myi sen 1909 tilalla 1890-lopulta asti asuneelle Matti Rydille. § 6 Kivistön palstatilasta tarjosi Maalari Konsta Leppänen 165 markkaa, joka hyväksyttiin. § 38 Kuvanen nimisestä talosta hyväksyttiin Torppari Alfred Ahosen tarjous 5,000 markkaa. § 2 Korkeimman tarjouksen Jokelan palstatilasta teki Nahkuri Arvid Rutanen 400 markalla, joka hyväksyttiin
Opettajantyön ohella teen edelleen esiintymisiä niin kouluissa, päiväkodeissa kuin muissakin tilaisuuksissa, kertoo Karppinen. Joopa joo. Hirmumyrskyt, kaaosmaiset lumisateet, polttavat helteet, ennennäkemättömät raesateet ja hurjat paukkupakkaset ovat olleet suurinpiirtein normaaliin kesään ja talveen liittyviä ilmiöitä. Tarjoamiset kruunasi suussasulava tyrni-pannacotta jäkiruoka. 1987. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Tunnetuimpana hahmona Potkulauta-prinssi esiintyi monissa kouluissa ja etenkin päiväkodeissa useina vuosina ympäri Suomea. Illan teemana olivat blinit ja trubaduurimusiikki. Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Erottamisen yksityiskohtaisia syitä ei palstanpitäjällä ole tiedossa. Kaikki alkoi Vanhan Kertun kirjapäivistä (Kerttu Tapiola) v. Täytteistä löytyivät perinteiset mätismetanakastike, sipulisilppu, maustekurkkukuutiot ja graavilohisiivut sekä metsäsienisalaatti. Mutta jos irroitan käteni, vaimo syöksyy heti shoppailemaan kauppoihin! LÄHILEHTI – Tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Vesa Järvinen HARTOLA Lauantai-iltana Hartolan Linna-hotellin ravintolasalin täyttivät maukkaiden ruokien tuoksut ja tunnelmaan sopivat soinnut. Sama asia usein myös Paavalin päivän (25.1.) kohdalla. Virheellisesti asiasta otsikoinut lehti ei ole kuitenkaan suostunut tekemään oikaisua. Yhdeksänkymmentä luvun lopulla Tuomas KarppiLinna-hotellissa blininmakuinen trubaduuri-ilta nen voitti karaoken Suomen mestaruuden. Tämän kaupallisen osakeyhtiön on kirjakauppaosuuskunta erottanut jäsenyydestään. Periaatteena lienee ”minkä kirjoitin, sen kirjoitin”. Sysmän Kirjakyläyhdistyksellä ja itse kirjakylällä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ja nyt tarinan alkuun. Sysmän Kirjakylä Oy perustettiin vuonna 1999 tarkoituksena toimia Sysmän elinkeinoelämän piristämiseksi kaupallisessa mielessä muun muassa julkaisutoiminnan keinoin. Repertuaariin kuului niin tuttuja iskelmiä, maailmankuuluja hittejä kuin harvemmin kuultuja trubaduuriesityksiä. Ennenkuin jatkan juttua eteenpäin, teen vielä kerran selvityksen kirjoihin liittyvästä historiasta Sysmässä. Vastaan tullut tuttava ihmettelikin, että kuinka yli 20 vuotta naimisissa olleet ovat edelleen niin rakastuneita. Pentti vastasi kyselijälle. * * * Iltapäivälehtien kohuotsikot heijastuvat hyvin säätietojen uutisoinneissa. Ravintolapäällikkö Peter Buijs oli loihtinut henkilökuntansa kanssa maukkaan blinipöydän täytteineen ja lisukkeineen. Vuonna 1997 Sysmä julistautui kirjakyläksi ja liittyi kansainväliseen kirjakyläverkostoon. Tarjolla oli myös vihersalaattia, mozzarella-punajuurisalaattia ja riistamoussea. Linna-hotellin blini-illassa riitti maukasta tarjottavaa. Seuraavana vuonna 1999 voitto tuli Tapsan tahdeista. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Kirjakylän nimisotku Maakunnan valtalehti toitotti kissankorkuisilla kirjaimilla, että kirjakauppaosuuskunta on erottanut Sysmän Kirjakylän jäsenyydestään. Illassa esiintyi trubaduuri Tuomo Karppinen Lahdesta. Viime päivien -10 asteen pakkaset eivät todellakaan täytä superilmaisujen määreitä. 15-vuotiaana alkanut esiintyminen musiikin parissa on seurannut Tuomo Karppista jo kolmisenkymmentä vuotta niin orkestereissa, solistina kuin trubaduurina lastenmusiikkia unohtamatta. Kerttu ja Tarja järjestivät kodikkaita kirjapäiviä aina vuoteen 1998 saakka, jolloin ne otti järjestettäväkseen vuonna 1995 perustettu Sysmän Kirjakyläyhdistys ry. Samalla tavalla uutisoidaan lehtien muutkin jutut. Lööpit lupaavat hurjia juttuja, mutta lehden sisällä oleva teksti on tavanomaista höpinää. Esiintyjän monipuolisuudesta ja ammattitaidosta yleisö sai nauttia illan mittaan useamman tunnin ajan. Blininmakuisen trubaduuri-illan esiintyjä Tuomo Karppinen. Kainuusta lähtenyt trubaduuri on kulkenut Oulun kautta opettamaan Hollolaan peruskoululaisia. Kirjakylä Oy omisti myös Sysmän Kirjakaupan Heikki Oksasen jälkeen, mutta muutaman kuukauden ajan kirjakaupalla on ollut uusi yrittäjä. Lana. VIIKON KEVENNYS Pentti ja Hilma kävelivät kauppakadulla tavanomaisesti käsi kädessä. Mutta hurja lööppi takaa lehden ostamisen. 040 351 5480 (ma ja ke klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ Wanhan kansan Wiisautta Heikin päivänä (19.1.) karhu kääntää kylkeään ja sanoo: ”Yö puolessa, nälkä suolessa”. Kuumia blinejä täydensivät kasvisgratiini ja yrttimaustetut lohkoperunat
Kevään ruokailut tiistaisin 20.2., 6.3., 20.3., 3.4., 17.4, 15.5 ja 29.5 Lapsityö: Instagram hartolan_srk_lapsityo. Kuollut: Esko Eelis Nurminen 93 v, Kauno Kalervo Hopeasaari 90 v Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. Toiseksi apostoli Paavali kirjoittaa kirjeessään roomalaisille näin: ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen tulee Kristuksen sanan kautta.” (Room. klo 10-13 Palvelupäivä Nuotassa. Kolehti seurakuntien musiikkitoiminnan tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliiton kautta. sunnuntai ennen paastonaikaa), Virkkunen, Päivi Viholainen. klo 10. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Erityisesti haluamme toiveita ja ajatuksia liittyen kirkon alttarialueeseen. klo 11.00 Nettikirkko. Se on keskittynyt Jeesuksen toimintaan. Hinta 1€/lapsi. klo 11.00 Gideonit. fi. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Seurakuntatiedot Sana viikon keskellä Ajatuksia Markuksen evankeliumia lukiessa Isämme, pappamme, isopappamme Esko Eelis Nurminen s. Tervetuloa seurakunnan tilaisuuksiin Pekka Kuuppo Diakoni Sysmän srk srk:n sähköposti sysma.seurakunta@evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. Perhekerho tiistaisin klo 10 13. Messu kirkossa su 4.2. Lapsen mukana täytyy olla huoltaja. – klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. klo 18 Medialähetys Sanansaattajien ”Toivoa naisille” – piiri (entinen Hanna-piiri) kokoontuu Ulla Virkkusella Riihitie 4 as 8. –klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Janne Lehtisellä, Toritie 15 a 4. sunnuntai ennen paastonaikaa. Sähköposti hartola@evl. klo 10 messu kirkossa (3. ”Mikä mies tämä oikein on”. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Erkki Moisio, Pyhäkoulu. Kysy lisää Kirsiltä. Pe 26.1. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 28.1. Messun jälkeen kirkossa keskustelutilaisuus kirkon korjauksesta. KIVA-kerho toimii iltapäiväkerho periaatteella. Matteuksella ja Luukkaalla on ollut mm. Messu kirkossa su 28.1. Keskeisenä kysymyksenä on Jeesuksen persoonan salaisuus. 31.12.2017 Sysmä Kaivaten Riitta ja Jussi Eelis ja Terttu Pirkko ja Jorma Jukka lastenlapset ja lastenlastenlapset muut sukulaiset, naapurit ja ystävät Soi tuulessa sävel hiljainen. klo 9 Ylistäkäämme Jumalaaaamurukous kirkossa –klo 13 kirkonkylän diakoniapiiri srk-talossa. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. On aika jäähyväisten. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa. klo 10 Nuotassa, Lapsikuoron harjoitukset pe 26.1. Tykkilunta on nyt tehty 2000 m 3 . klo 16 Nuotassa. Markuksen evankeliumi on kirjoitettu 60-luvulla Roomassa. Messun jälkeen yhteisvastuukeräyksen avaustilaisuus, mukana Pekka Kuuppo, Jeremias Sankari, Jaak Luts ja Mirkku Tammisto-Kiiski. Moni suosittelee Raamatun lukemisen aloittamista Johanneksen evankeliumista. klo 18 Kristittyjen yhteyden ilta srk-talossa. To 1.2. ja pe 2.2. ja ke 31.1. Apostoli Pietarin matkoilla hän toimi myös tulkkina. Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen kerhossa 050-5920064. Musiikkityö: Kirkkokuoron harjoitukset to 25.1. Ainahan sitä voi ystävän ottaa mukaansa, kun lähtee sanan kuuloon. Ti 6.2.2018 klo 12 Työttömien ruokailu srk-talossa. Tulossa: Hiljaisuuden retriitti Linna-hotellissa 23.-25.2.2018. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. Nuorisotyö: Ke 24.1. Hyvä on olla myös yhteydessä seurakuntaan ja toisiin kristittyihin, missä Jumalan sanaa pidetään esillä. klo 10. Ma 29.1. 12.6.1924 Sysmä k. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. klo 15 Nuorten ilta Verkossa. klo 13-15 Lähetyssoppi Nuotassa. On matka päättynyt. Kerhossa on mahdollisuus syödä lounas; 0,50 €/lapsi ja 1 €/aikuinen. Se kertoo selkeällä tavalla Jeesuksen elämästä, toiminnasta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ke 7.2. sama lähde evankeliumeja kirjottaessa. Tuolijumppa. Viime pyhän tekstin aiheena kirkossamme oli ”Jeesus herättää uskon”. Tervetuloa! Su 4.2. www.hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta”. To 25.1. Kolehti Open Doorsjärjestön kautta auttamaan uskonvakaumuksensa vuoksi vainotuksi joutuneita kristittyjä yli 60 kohdemaassa. krs Esirukouspyyntöjä voit lähettää osoitteeseen pekka.kuuppo@evl.fi. Kahvittelua, keskustelua, laulamista, hartaus klo 14. ja to 1.2. Todennäköisesti hän oli myös Barnabaan serkku. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. – klo 18 Miestenilta Nuotassa, mukana Pekka Kuuppo. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, vieraana uusi nimikkolähettimme Botswanaan lähtevä Tiina Harju Su 28.1. Ke 31.1. Ansaitsematon armo. (03)7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 28.1. Diakoniatyö: Vastaanotto ke ja to klo 10-12 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2. Nuorten ilta, josta rippikoululaiset ja isoset saavat passiin merkin, klo 15-16 opetusosuus. TERVETULOA! Su 28.1. Markuksen evankeliumi on erityisesti kirjoitettu pakanoille. --Ke 24.1. Klo 12-15 välisenä aikana alakouluikäiset lapset voivat olla kerhossa. Kuva Reino Kantele.. Markuksen evankeliumi on lyhin, tehtäväkeskeisin ja helposti luettavin. ja ma 5.2. To 25.1. Välipalatarjoilua; ilmoitathan, jos lapsella on ruoka-aineallergia. Sankari, Mirkku Tammisto-Kiiski. Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Liikuntaja touhuhetki 0-5 vuotiaille pörrääjille. Ke 31.1. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. klo 18.30 Sana ja rukous. klo 9-12 seurakunnan perhekerho Nuotassa. Kirkollinen perimätieto pitää evankeliumin tekijänä Johannes Markusta, jonka koti oli seurakunnan kokoontumispaikkana Jerusalemissa. Tule toisten aikuisten seuraan ja tuo lapsesi leikkimään toisten lasten kanssa. Markuksen evankeliumi on yksi neljästä evankeliumikirjasta Uudessa testamentissa. Rukouspyyntöjen puolesta rukoillaan luottamuksellisesti seurakunnan rukouspiirissä. Teksti löytyy Markuksen evankeliumin ensimmäisestä luvusta ( 1: 29-39). Miksi siis lukisin Markuksen evankeliumin. Ke 31.1. Muut ovat Matteus, Luukas ja Johannes. klo 19, Lauluryhmä ”Iloiset mummot” harjoitukset to 1.2. Tervetuloa lounaalle työttömät ja muut vähävaraiset! Lounaan hinta 1€, ruokaa voi ostaa myös mukaan. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl.fi. klo 12 Kiva-kerho Verkossa. Eli vanhan luterilaisen sananparren mukaan: ”Tee työtä ja rukoile.” Tutki myös ahkerasti Jumalan sanaa ja pidä huolta kristittyjen yhteydestä. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. Onhan se Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen, rakkauden apostolin kirjoittama: teologinen sekä opetuksellinen. Siunattu läheisten läsnäollessa. Puh 03 876 300. klo 17 Siioninvirsiseurat srk-talossa Ma 29.1. Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. Seurispörriäiset keskiviikkoisin klo 17 Kunkkuareenalla. Ke 31.1. Kiitos kaikille isää hoitaneille. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Tykkilumella varmistetaan latutilanne pitkälle kevääseen. 10:17) Tärkeää on lukea Raamattua. Raamattu mukaan! Tervetuloa! Su 28.1. Markuksen lukeminen uskon syntymiseksi ja ylläpitämiseksi voi olla myös yksi hyvä vaihtoehto. Su 4.2. Tervetuloa iskolaiset! Ma 29.1. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. 3. klo 10 messu Nuotassa (Kynttilänpäivä) Sankari, Luts, kirkkokuoro. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Eija Nurmio, puh 044 326 0746 eija.nurmio@hotmail.com Kuollut: Aune Kyllikki Pyykkö 97 v. Puh 03 882670 Ke 24.1. Instagram hartolan_diakoniatyo. klo 14.15 – 16.15 ISKO 1, Isoskoulutusta Poukamassa. klo 18.00 Miehet rukoilevat Lehtisellä, Toritie 15 A. Virret: 265, 279:1,3,5, 279:7, 135, 547, 411, 396 ja 498. Kolehdit: Kristittyjen ykseyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta 73,00 € Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p
9-16) Siltakatu 1, Heinola KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 03-717 1008 Se kotimainen... (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 ÄLÄ VAIVU HILJAISELOON, hanki itsesi näkyville palveluhakemistoon! REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset ym. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi APUVÄLINEITÄ Kauppakatu 5, HEINOLA p. Ajanvaraus: 040 630 4005 (ark. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. Myös remonttien suunnittelu. 050 3380 396 Sysmä 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KUULONHUOLTOA Kuulontutkimus ja kuulokojehankinnat ja säätö ym. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ASIANAJOTOIMISTOJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. traktorityöt Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 044 330 5510 03-714 1455 www.arjenapuvalineet.net rjen puvälineet Apuvälineiden erikoisliike A 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym
Päijät-Hämeen urheilujuhlaa Lahden Isku-Areenalla Asikkalalaiset ovat hyödyntäneet saamaansa huomiota hyvin julkisuudessa. Mahdollisuuksilla tarkoitan esimerkiksi nuorten toimintaa 4H-kerhoissa, tubettajia ja hyviä perinteitä elokuvallisessa ilmaisussa. Liikunnalla, urheilulla ja kuntoliikunnalla on nykyään muiden hyvien ja kannatettavien asioiden lisäksi yleistä mainosarvoa. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 24.1.2018 Keskustie 56, Hartola, p. phlu.fi/?x254120=34865 Aki Lehtinen avovaimonsa Satu Korkalaisen kanssa. Meillä sysmäläisillä ja hartolalaisilla olisi tälläkin osa-alueella hyvät mahdollisuudet pärjätä. Urheilugaalasta lisää löydät sivulta: https://www. Palkintojen perusteina olivat seurojen yhteistyö, jalkapallojoukkueen kehittyminen, salibandyjuniorien menestyminen ja kesäliikuntakerho. Ensi kesänä on suunniteltu jatkaa Sysmän vahvin -kisaa. LÄHILEHTI LAHJAKSI. Sysmän vahvin -kisaa on järjestetty jo viiden vuoden ajan ja kisa kisalta on tapahtunut edistymistä. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAISIN klo 19 BINGO HAPPY HOUR!! pe ja la klo 18-21 Tulossa la 10.2. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Illassa oli hyvää ohjelmaa, maukasta ruokaa, musiikkia, tanssia ja pääasiana paljon palkintoja. Olisiko hyvä idea palkata nuoria tubettajia tekemään videotarinaa liikunnasta. Kuntapalkintojen saajia olivat Asikkala, Heinola, Kärkölä, Orimattila ja Sysmä. Esityksinä oli muun muassa naisvoimistelua ja tanssia. 010 7684 250* Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13. JA LAUANTAINA 27.1. 040 849 8408 KÄVIN HANKKIJALLA! Sysmä Takojantie 5, puh. Tilaisuus järjestettiin nyt kahdeksannen kerran ja järjestelyt sujuivat hyvin, tunnelma oli lämmin ja loppua kohden jopa riehakkaan innokas. Asikkala sai palkinnon eniten liikuttavana kuntana. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun viulutrio soitti Sibeliuksen Finlandiaa ja sisään pomppasi kaksimetrinen jänis tanssahdellen keveästi Suomenlippu karvaisessa kourassaan tai kun juontaja sai itkukohtauksen haastatellessaan palkittua jääkiekkovalmentajaa. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Biolan TAIMIMULTA 1,70€ /10 l PIENSIEMENET saapuneet myymälään, hinnat alkaen 0,39€ /pss Veijo Kare LAHTI Viime lauantaina juhlittiin Lahdessa päijäthämäläistä urheilua gaalan muodossa. 040 3515 480.. Aki valmentaa omalla salillaan Sysmässä nykyisiä ja tulevia voimalajien kilpailijoita. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–22 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, juustoleivitetty kala, smetanalenkki, aurajuustohärkä PE kaalijauhelihakeitto, katkarapuperunagratiini, riistapyörykät, gruusialainen possu LA sipulikeitto, silakkaleikkeet, jauhelihapihvit, hunajapippuribroiler SU kanakeitto, tillismetanasilakat, lindströminmureke, porsaanleike, sitruunaa MA kasvissosekeitto, makaronilaatikko, pariloitu broilerin sisäfile, possuwokki TI mustajuurikeitto, paistettu kala, remouladekastike, spaghettibolognaise, punaviinihärkä KE gulashikeitto, viljaiset kasvispihvit, jauhelihapihvit, ruskeakastike, possunposket LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PERJANTAINA 26.1. Tee tilauksesi Lähilehden nettisivujen kautta tilauslomakkeella tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita (ma ja ke 9-16) p. Parhaana päijäthämäläisen vuoden 2017 urheilijana palkittiin F1-kuski, Valtteri Bottas. Humppakuningatar Merja Kuisma METALLIROMUN KERÄYSTÄ Autot, raudat, maatalousromu ym. Padasjoki palkittiin Vuoden viestintäteko –palkinnolla. Joissain kohdin vanhemman ihmisen tyylitaju oli koetuksella. p. Sysmän kuntapalkinto meni Aki Lehtisen järjestämälle Sysmän vahvin -kisalle