Vaatteiden on kestettävä nopeatkin sääolosuhteiden muutokset. Tekniseltä toimelta pyydetään arviota tilatyöryhmän ehdottamien ratkaisuvaihtoehtojen aikatauluista ja kustannusvaikutuksista. Kauko MA 4.3. Sysmä • Hartola • Joutsa • Heinola Sysmän hyvinvointivaliokunta Monenlaista hiihtäjää Jussi Mäkikuu i totesi, e ä vanha sompa on hyvä, se ei upota umpihangessakaan. Tätä kautta haetaan myös ratkaisua tilakysymykseen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaateraha Varhaiskasvatuksen henkilöstö on tehnyt hyvinvointivaliokunnalle aloitteen 200 euron vuotuisen vaaterahan maksamisesta henkilöstölle. hikineuvoksen lenkin perinneasussa! Helena Mäkinen 20.2.2024 Sysmän yhteiskoulun lisätilojen rakentamisen selvittäminen ja niiden rakentaminen uuteen koulurakennukseen Sysmän hyvinvointivaliokunnan perustama tilatyöryhmä selvitti vuoden 2024 alun aikana ratkaisuvaihtoehtoja Sysmän Yhteiskoulun niukkojen tilojen lisäämiseksi. Hyvinvointivaliokunta päätti esittää kunnanhallitukselle edellä esitettyjen vaihtoehtojen selvittämistä koulun tilakysymyksen ratkaisuna. Hyvinvointivaliokunta päätti, että Sysmän kunnassa ei tehdä kuntakohtaista päätöstä varhaiskasvatuksen vaaterahan maksamisesta. Varhaiskasvatuksen henkilökunta voi vähentää verotuksessa työvaatekuluja verottajan hyväksymän kohtuulliseksi katsotun määrän verran. Tämä vaatii työntekijöiltä tarkoituksenmukaista säänkestävää vaatetusta. Raili lupasi hiihtää neljän vuoden kulu ua sen 30. Raili kertoi hiihtävänsä seuraavana päivänä Finlandia-hiihdon (62 km), johon hän on ehtinyt osallistua jo 26 kertaa. Raili Tonteri (vas.) ja Tiina Kotila-Paaso. Työryhmä kokoontui kolme kertaa. Henkilökunta perustelee hakemustaan myös sillä, että Suomessa monilla aloilla, joilla työtä tehdään myös ulkona, työntekijöille maksetaan korvaus työhön kuuluvista vaatteista tai työnantaja tarjoaa työvaatteet. Leila, Laila KE 6.3. Vaihtoehtoisena ratkaisuna tilatyöryhmä esittää, että puretaan Kastellin vanha päiväkoti ja rakennetaan sen paikalle luokkatiloja ja kansalaisopiston ja järjestötoimijoiden tarvitsemia tiloja. Tarmo NIMIPÄIVÄT Jannina Heinonen LKV, KED® 040 4858 120 Sysmäntie 32, Sysmä www.asuntovalkama.. Karkauspäivä PE 1.3. Jos lukio siirtyisi muihin tiloihin, Sysmän Yhteiskoululla olevia varhaiskasvatuksen tiloja lisättäisiin yhdellä isolla luokkatilalla ja varhaiskasvatuksen ruokailu tapahtuisi jatkossa päiväkodin tiloissa. 0400 277 575 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 9 • TORSTAINA 29.2.2024 PÄÄKIRJOITUS: Marttiina Lallukka TO 29.2. Tilatyöryhmä ohjeisti koulutoimea, että Sysmän Yhteiskoulussa kehitetään yleisesti toiminnallista joustavuutta ja tehdään tarvittaessa muutoksia nykyisten tilojen käyttötarkoituksiin. Tilatyöryhmä on selvityössään kuullut koulun käyttäjiä oppilaita, opiskelijoita ja henkilökuntaa ja käyttäjillä on ollut myös edustajansa työryhmässä. Työryhmässä on edustus kaikista poliittisista ryhmistä. Hyvinvointivaliokunnalta saamansa tehtävänannon mukaisesti työryhmä on valmistellut ehdotuksia tilaongelman ratkaisemiseksi. Perinneasujen eleganssia. Sysmän kunnan tekninen toimi, koulutoimi ja vapaa-aikatoimi ovat vastanneet työryhmän työskentelyssä asiaan liittyvästä viranomaisvalmistelusta. Virve, Fanni, Virva SU 3.3. Alpo, Alvi, Alpi LA 2.3. Työvaatekorvauksen maksamisesta varhaiskasvatuksessa ei ole olemassa yleissitovaa sopimusmääräystä. Ari, Arsi, Atro TI 5.3. Vaaterahan maksamista perustellaan sillä, että varhaiskasvatuksen työntekijöiden työnkuvaan kuuluu ulkona toimimista. Jouko Lehtisellä on rii änyt hommia latujen kunnossapidossa tänä talvena. Varhaiskasvatuksen henkilökunnan esittämät perusteet ovat perusteltuja ja todellisia. Yhtenä mahdollisena ratkaisuvaihtoehtona hyvinvointivaliokunnalle esitettiin, että Sysmän lukio siirtyy pääosiltaan Olavin toimintakeskuksen tiloihin. Varhaiskasvatuksen erityiset työvaatetarpeet on mahdollista huomioida varaamalla talousarvioon määräraha tätä varten.. Kysymyksessä olisi käytännössä palkanlisä, jota ei ole tällä hetkellä erikseen mainittu käytössä olevissa voimassa olevissa työja virkaehtosopimuksissa. Rakentamisen aikana olisi koululla käytössä väliaikaisia tiloja, jos niitä välttämättä tarvitaan. 3 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI OP Koti Järvi-Häme Oy LKV OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, kaupanvahvistaja p. Haettu työvaatetuki olisi kuitenkin rahamääräisenä maksettuna työntekijöille veronalaista työtuloa
Jos kuulokojeessa on tippi (korvaan tuleva sovite), niin siihen laitetaan vahasuoja ja se on myös pieni. Vielä ehdit seuraaviin neuvontatilaisuuksiin, jos ensimmäiset menivät ohi: SYSMÄ, kirjaston Ilola –kokoustila pe 15.3. Raija näy ää, miten puhelinta on pide ävä kuulolai een mikrofonin päällä. Vesikatko on tiistaina 5.3.2024 klo 21.00 – 03.00 (6.3.) Vedet katkeavat Leppäkorventie 19 eteenpäin: Toivolantie, Kaislatie, Kaislakuja, Ruokokuja, Saratie, Vesalantie, Ulpukkatie, Kortetie, Jyrtintie, Rouvalantie, Jyrtinpolku, Rankoontie, Tuomirannantie, Kalliomäentie 2. klo 10-12 Kuulokeskuksessa on neuvontaa, mu a täältä pitkistä matkoista sinne on vaikeaa päästä. Lahden Kuulo ry:n Raija Lihr-Viikinniemi ja Jouko Viikinniemi tekevät nyt opastustyötä kuudessa kunnassa vapaaehtoisina, matkoihin he ovat saaneet avustusta Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta. Hakuohjeet ja lomakkeet ovat saatavana kunnantalon neuvonnasta ja kunnan nettisivuilta. Vapaa pääsy. klo 17.00 Tangokuningatar Heidi Pakarinen ja harmonikkataiteilija Hannu Kella esittävät VIIHDEMUSIIKKIA. Raijalla kertoo itse kuuroutuneensa, mu a saaneensa avun implanteista. klo 10-12 pe 17.5. Neuvontaa ei hai aa, vaikka kuulolai een joutuu o amaan pois, sillä neuvojien tabletilla on puheen kirjoitusohjelma, josta asiakas voi lukea, mitä hänelle sanotaan. Vesikatkojen tarkat ajat ja mitä alueita vesikatko koskee, ilmoitetaan kunnan nettisivuilla, seuraa ilmoittelua. LÄHILEHTI SE PAIKALLINEN ja TÄRKEÄ TIEDOTUSKANAVA!. klo 10-12 HARTOLA, terveysaseman kerhohuone ma 25.3. Hartolassa kävi heti ensimmäisen asiakkaan ongelmia kuunnellessa selväksi, e ä neuvonta on todella tarpeellista. Tuet samalla Tuet samalla PAIKALLISLEHDEN PAIKALLISLEHDEN säilymistä paikkakunnalla säilymistä paikkakunnalla !! lehtitilauk set@lahile hti.com lehtitilauk set@lahile hti.com tai p. PL 16, 19601 HARTOLA. Vesikatko on torstaina 7.3.2024 klo 21.00 – 03.00 (8.3.) Vedet katkeavat Kirkko-Museonmäki-Hovila-Nora-Rajojenniemi-Päijätsalo sekä Suopellon vesiosuuskunnan vedenjakelualueita VESIKATKOJA Sysmän kunnan alueella SYSMÄN KIRJASTOSSA KESKIVIIKKONA 6.3. – Nykyisin on mahdollista, e ä puhelu tulee suoraan implan iin, jolloin puhelinta ei tarvitse pitää korvalla. 040 351 5480 tai p. Asiakkaan kuulokojeen äänikanavat puhdiste iin, paristo testa iin. Letku pitää vaihtaa kerran kuussa ja pienikokoinen paristo pitää saada oikein päin kojeeseen. Tervetuloa! LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TILAA / OTA KÄYTTÖÖN TILAA / OTA KÄYTTÖÖN DIGI-DIGI-DIGI DIGI-DIGI-DIGI Alk. Vesikatkot ajoitetaan sellaiseen aikaan, kun linjastossa on vähän kulutusta eli myöhäiseen iltaja yöaikaan. klo 10-12 pe 19.4. Myös blue tooth –yhteydellä toimivia kuulokojeita on. Jouko ja Raija opastavat Helena Jokista (vas.) ja Maija Hallbergia. 040 351 5480 (ma, to klo 9-16) (ma, to klo 9-16) www.lahilehti.com TUE PAIKALLISTA! TUE PAIKALLISTA! TUE PAIKALLISTA! TUE PAIKALLISTA! TUE PAIKALLISTA! Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Lahden Kuulo ry järjesti jo sekä Sysmässä e ä Hartolassa palveluneuvontatilaisuuden. klo 10-12 ma 29.4. Paristo pitää ensin ilmata, eli antaa sen olla vähän aikaa ennen kojeeseen lai oa. Tilaus viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä 0400 494 696, www.samulihaarasilta.fi sysma.fi/joukkoliikenne sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijoiden YLEISJA KOHDEAVUSTUKSET julistetaan haettavaksi to 28.3.2024 klo 15.00 mennessä. 4 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma-to klo 8-15 pe klo 8-14 TERVEYSKESKUKSEN OLLESSA SULJETTU PÄIVYSTYS 116 117 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti 24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) Kunta tiedottaa LIITÄNTÄKULJETUS VT 4:llä liikennöiviin vuoroihin (Sysmä-Hartola, Hartola-Sysmä) Viikonpäivä ja kellonaika tilauksen mukaan. Kuuluuko hyvin. Kuoreen merkintä avustukset 2024. – Kun kuulokojeen saa ensimmäisen kerran, siihen saa opastusta, mu a asioita on niin paljon, e ä niitä on mahdotonta omaksua. Täällä suurimmalla osalla on korvakappale, jonka puhdistus on vähän helpompaa. – Kojeen puhdistuksessa on monella vaikeuksia ja korvakappaleessa on ohut ilmastointikanava, johon myös menee helposti vahaa. Kuljetuksesta peritään linja-autoliikenteen taksaan perustuva maksu. 1. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Printtilehden kestotilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus. Tehtävät työt aiheuttavat vesikatkoja maaliskuussa. Asiakkaalla oli ollut sama koje jo 5 vuo a, joten häntä neuvo iin varaamaan aika Kuulokeskuksesta. klo 10-12 ma 27.5. Hartolassa 26.2.2024 SIVISTYSJA HYVINVOINTILAUTAKUNTA Liikunta-, nuorisoja kulttuuripalveluiden Sysmän kunnan vesihuoltolaitos uusii mittarikaivoja (Rankoo ja Suopellontie). 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Alk. Iäkkäälle ihmiselle näiden huoltaminen on vaikeaa. Hakemukset osoitetaan sivistysja hyvinvointilautakunnalle os. Printtilehden kestotilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus
Lisäksi pyydetään lupaa käyttää uuden sataman sähköä kuulutuksiin ja kahvinkeittoon sekä Ilolan saunaa soutajien peseytystilana. Haku on avoinna 30.1.-1.3.2024. Koko perheen tietokoneet, puhelimet ja tabletit toimivat yhtä aikaa. Suopellon Nuorisoseura Kulo ry esittää, että kunta varaisi soutukilpailua varten Suopellon satama-alueet: Uusi satama ja vanha laivalaituri tapahtuman rakentamista ja itse kilpailua varten pe 28.6. klo 16 – la 29.6. Kunnanhallitus päätti tilata Sysmän liikuntapuiston rakentamisen Unisport Infra Oy:ltä kokonaishintaan 1 234 000 euroa (alv %). Tapahtuman yhteydessä Suopellon uudessa satamassa pidetään peräkonttikirppis sekä myydään kahvia, makkaroita ja lettuja edellisvuosien tapaan. Tätä tarkoitusta varten on suunnitelmissa hakea hankerahoitusta. EAKR-hankkeen rahoitusmallissa on 30 %:n omavastuuosuus. • Vastuullinen ja kotimainen MPY. klo 17 (Väihkyläntie 1) Hartolan kunnantalo 6.3. Suvisoudusta on muodostunut paikallisten ja kesäasukkaiden yhteinen tapahtuma. Aiempina vuosina väkeä on ollut tapahtumassa n. Kunnanhallitus päätti myöntää Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:lle luvan käyttää pe 28.6. Liikuntapuiston tarjouspyyntö julkaistiin HILMA:ssa 19.1.2024. Hankkeen kokonaiskustannukseksi hyväksytään maksimissaan 220 000 euroa, josta omavastuuosuus 66 000 euroa.. Mikäli kunnanhallituksen päätös on myönteinen, hankehakemusta on mahdollista edistää. Arvioitu hankkeen kokonaiskustannus olisi maksimissaan 220 000 euroa, josta omavastuu 30 % olisi 66 000 euroa. Hankkeeseen saadaan avustusta 230 000 euroa. Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman EAKR-toimintalinjoja ja niiden erityistavoitteita (ET) ovat mm. • Monipuolinen kaapeli-TVja viihdetarjonta sekä mahdollisuus lisäpalveluihin, kuten MPY Wi?in. Tarjoajan tilaajavastuut ja pätevyysvaatimukset, vakuudet ja vakuutukset ovat kunnossa. Lisäksi täydentävien koulukuljetuspalvelujen sopimukset päättyvät kevätlukukauden 2024 lopussa. Sivistysja hyvinvointilautakunta käsitteli 23.11.2023 uuden koulukuljetushankinnan valmistelua. Nykyisten tenniskenttien / jääkiekkokaukalon aitaus ja valaistus uusitaan. klo 17 (Kuninkaantie 16) Tervetuloa juttelemaan valokuidusta! Helena Mäkinen 26.2.2024 Liikuntapuiston urakoitsijan valinta Sysmän liikuntapuistoon tulee yleisurheilun suorituspaikkoja: juoksusuora, kenttää kiertävät juoksuradat, kuulantyöntö-, korkeusja pituushyppypaikka. 5 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Hartolan sivistysja hyvinvointilautakunta Sysmän kunnanhallitus Helena Mäkinen 21.2.2024 Tarjouspyyntö koskien Hartolan kunnan koulukuljetuksia Koulukuljetusten hankinta on ajankohtaista keväällä 2024, sillä nykyisen hankintasopimuksen viimeinen optiokausi Pohjan Matkat Oy:n kanssa päättyy 1.6.2024. Nuorisoseura huolehtii sataman loppusiivouksesta. Tekninen toimi kävi vertailuhinnaltaan halvimman tarjouksen jättäneen Unisport Infra Oy:n kanssa 22.2.2024 selonottoneuvottelun. Määräaikaan mennessä saatiin neljä tarjousta, jotka kaikki olivat tarjouspyynnön mukaisia. Nuorisoseuran tulee olla yhteydessä myös alueen yrittäjiin, Ilola Inn Oy:hyn ja Jorma Sainioon/KulkeeVettenHalki. klo 16 – la 29.6. Sivistysja hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä Sarastia Oy hankintapalveluiden laatiman tarjouspyynnön koskien Hartolan kunnan koulukuljetuksia 1.8.2024 alkaen. PUUTTUVAN KAIVAJAT KUIDUN TULOSSA HARTOLAAN JA SYSMÄÄN SUUNNITTELEMME VALOKUITUVERKKOA ALUEELLA NOSTA KIINTEISTÖN ARVOA VARMISTA TULEVAISUUDEN PALVELUT MONIPUOLISET PALVELUT TALOYHTIÖILLE JA YRITYKSILLE T U L E VA I S U U S O N Y H D E N VA LO K U I D U N PÄ ÄSSÄ NOPEUS TOIMINTAVARMUUS PALVELUN LAATU • Huippunopea ja luotettava laajakaista, jonka vauhti ei hyydy. Toimintalinja 1: Innovatiivinen Suomi, jonka ET 1.2 on Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi. Hankkeesta tehdään lisätalousarvio myöhemmin. Uusi koulukuljetusten hankintakausi alkaa syyslukukauden alussa 2024. Panostus valokuituun ensimmäisten joukossa kannattaa. Markkinavuoropuhelu kunnan ja alueen liikennöitsijöiden kanssa pidettiin 15.1.2024. Hankintakilpailutusta on tehty yhteistyössä Sarastia Oy hankintapalveluiden kanssa. Sysmän IX Suvisoudun järjestelyt vuonna 2024 Suopellon Nuorisoseura Kulo ry järjestää lauantaina 29.6.2024 Sysmän Suvisoutu -kilpailun yhdeksättä kertaa. Nopeus jopa 10 G. • Arvonnousua kiinteistöille. Lisäämme alueen elinvoimaa vuosikymmenten kokemuksella. Kunnanhallitus päätti, että Etelä-Suomen Lomituspalvelut paikallisyksikön on mahdollista kattaa hankkeen omavastuuosuutta lomituspalveluista mahdollisesti jäävällä rahalla ja mikäli soveltuva hankehaku löytyy, hankehakemus on mahdollista jättää käsittelyyn. Sysmän kunnan hallinnoima Etelä-Suomen Lomituspalvelut -paikallisyksikkö on toiminut nyt kaksi vuotta. Hankeaika olisi todennäköisesti 1.7.2024-31.12.2025. Muut asiat Merkittiin tiedoksi, että vuoden 2024 liikunta-, nuorisoja kulttuuripalveluiden sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijoiden yleisja kohdeavustukset julistetaan haettavaksi 28.3.2024 klo 15.00 mennessä. • Häiriötön nettiyhteys kaikille laitteille. klo 16 välisenä aikana Suopellon uuden sataman ja vanhan laivalaiturin aluetta Sysmän IX Suvisoudun tapahtumapaikkana. klo 16. Sen saaminen on epävarmaa, mutta hakemista varten tarvitaan kunnanhallituksen kanta, onko lomituspalveluista mahdollisesti jäävää rahaa mahdollista käyttää hankkeen omavastuuosuuteen. Lue lisää: mpy.?/valokuitu/hartola mpy.?/valokuitu/sysma MIKSI VALITA MPY:N VALOKUITU. Soudun turvallisuudesta vastaa Sysmän VPK. Digilomitus-hanke Uudenmaan liitto on avannut maakuntien yhteisen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidelle koordinaatioonsa kuuluvalle maakuntaliitolle (Päijät-Häme, Häme, Kymenlaakso, Uusimaa ja Varsinais-Suomi). Tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa maaliskuun aikana. Sysmän Teatteritalo 5.3. Talousarviossa liikuntapuistoon on varattu 1 000 000 euroa. 200 henkeä kirpputorimyyjien ja soutajien lisäksi. Neljän paikallisyksikön yhdistämistyö on edennyt rivakasti. Kilpailukeskuksena ja maalina on Suopellon Nuorisoseurantalon tuntumaan rakennettu uusi satama ja lähtöpaikkana vanha laivalaituri Ilola Innin edessä. Kentät valaistaan ja aidataan. Myös ESR-hankemahdollisuuksia on tulossa. Kokouksessa esiteltiin koulukuljetusten tarjouspyyntöasiakirjat, jotka ovat vielä ei-julkisia. Työn edetessä on havaittu kehittämisja uudistamistarpeita toiminnan sujuvoittamiseksi ja parhaiden lomituspalvelujen tuottamiseksi koko alueen asiakasyrityksille ja maatalousyrittäjille. Nuorisoseura on yhteydessä New Port Sysmään, Tehin Pursiseuraan sekä Voipalan osakaskuntaan alueen käytöstä. Pelaa, striimaa tai työskentele sujuvasti verkon yli. Lisäksi rakennetaan pelialueet 90x45 m jalkapallokentälle sekä miesten, naisten ja junioripesäpallokentille sekä koripallokenttä. Urakkaan käytettävissä olevat resurssit ovat urakoitsijan mukaan riittävät ja urakka pystytään toteuttamaan sille määritellyssä ajassa. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen myöntämä lomituspalvelujen rahoitus kohdistuu lomituspalvelujen tuottamiseen ja hallinnointiin eikä mahdollista kehittämistoimia ja uudistamista, joihin tulee hakea ulkopuolista rahoitusta
Tapahtuman ajankohdaksi valikoitui hiihtoloman alku. Sisun aktiivit antoivat opastusta hiihdon perusasioihin ja Spor i Valonen oli mukana hiihtovälineineen. Taipaleen osakaskunnan VUOSIKOKOUS ma 18.3.2024 klo 10 Liikolan seurantalolla. Kokouksen pöytäkirja nähtävillä kokouksen jälkeen 30 vuorokautta Antti Sippolalla, os. LC HARTOLA julistaa haettavaksi 500 euron stipendin Stipendiä voi hakea 16-25-vuotias nuori. 6 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Tapahtumat Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Vintturintie 45. Kutsumme meille hirvenmetsästysoikeuden vuokranneet maanomistajat perheineen HIRVIPEIJAISIIN Liikolan seurojentalolle la 9.3.2024 klo 13 Tervetuloa! Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. LC Sysmä ja Sisun hiihtojaosto o ivat ideasta kopin. Keli oli vetinen ja Askonrannan parkkipaikkakin muu unut järveksi. Henna Virkkunen MEPiksi jälleen!!! Maksaja Raimo Junnila. Olosuhteisiin nähden osallistujia oli mukavasti. LIIKOLAN HIRVISEURUE 70 V. Lasten Leijona-hiihto Askonrannassa Ma i Palvaila opastaa hiihtäjistä nuorinta. Hiihdon jälkeen Noora sai mitalin. Tarjolla hernerokkaa. To 14.3.2024 Jäsenten oma PILKKIKISA Sohvan majalla, ilmoittautuminen klo 9.00. PE 1.3. Kokouksesta laadittu pöytäkirja on nähtävänä Pertti Lehtosalolla, Liikolantie 1067, 14 vrk:n ajan kokouksen jälkeen. Kokouksessa käsitellään säännöissä varsinaiselle kokoukselle määrätyt asiat sekä vesijättömaan vuokraaminen laidunalueeksi v. Käsitellään sääntöjen määräämät kokousasiat. Tervetuloa! Hallitus Sysmän Eläkkeensaajat ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS on to 21.3.2024 klo 12.00 Työväentalolla Pusukuja 3. Tarjolla oli myös mehua ja makkaraa. -Ehkäpä perinne ä jatketaan ja mietitään mukaan oheisohjelmaakin, totesi Sireni. Toimitsija Somella tavoitat, mutta mikäli haluat kaiken muista Lähilehden lukijat! NIITÄ RIITTÄÄ!. 2028 loppuun saakka. – 17.4.2024. Ilkka Hörkkö SYSMÄ Sunnuntaina Askonrannassa ote iin ensimmäisiä askelia suksien päällä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Vaikka talvi on jatkunut Otamon ja Skinnarilan osakaskuntien VARSINAINEN KOKOUS pidetään ke 27.3.2024 klo 9.00 os Kymärintie 416. Hakemukset perusteluineen pyydetään toimittamaan to 28.3.2024 mennessä osoitteeseen: hartola@lions.fi AVOINNA VIELÄ KERRAN Tervetuloa! SYSMÄNTIE 53, SYSMÄ Katsotaan yhdessä TV1:ltä tasavallan presidentin Alexander Stubbin virkaanastujaiset! Tarjoamme kahvit, olit sitten puolesta tai vastaan. Tervetuloa! Pohjois-Sysmän osakaskunnan VARSINAINEN KOKOUS ma 18.3.2024 klo 12.00 Liikolan seurantalolla. Monilla ei ole mahdollisuu a lähteä Lapin lumille, mie ivät tilaisuuden järjestäjät. Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä samassa osoitteessa 3.4. klo 11-17 Ps. Hoitokunta pitkään, ei säänhaltija ollut sunnuntaina suosiollinen. Aivan aloi elijoiden ohella mukana oli isompiakin lapsia. -Mitali anne iin 17 hiihtäjälle. Tunnelma oli leppoisa ja lapset ilahtuivat mitaleista ja tarjotuista makkaroista ja mehusta, kertoi Hannu Sireni LC Sysmästä. Jokainen osallistuva lapsi sai muistoksi Leijona-mitalin. Hartolan Eläkkeensaajat ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS to 7.3.2024 klo 11.00 terveyskeskuksen ruokala, hallitus/emännät klo 10.00. Lions-lii o ja Hiihtolii o ovat yhdessä ideoineet lasten ilmaisen hiihtotapahtuman. Kyse ei ollut kilpailusta
Esineen omistaja kehui sahaa käteväksi. Kirja on tositarina siitä, miten Suomessa selviteltiin yksi Euroopan laajimmista taiderikoskokonaisuuksista, joka sisälsi satoja väärennöksiä, rikollista taidekauppaa, petoksia ja rahanpesua. Pääsitkö unelma-amma iisi. Pidätkö vielä yhtey ä Hartolaan. Ajoin Ladalla läpi kaupungissa tapahtuneita murtopaikkoja mukana rikostektiikkaa sisältävä laukku sekä Helsingin puhelinlaitoksen kar akirja. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Vko 6: Luusaha. 044 713 4576 Sysmän Kino Poor Things Ikäraja: K16 Kesto: 2h 22 min SU 3.3. Sinut vali iin vuonna 2004 vuoden poliisiksi. Millaisia tehtäviä tuli vastaan rikospoliisina. – Pidän. Toinen, jo kauan harkinnassa ollut vaihtoehto oli poliisin amma i. Seuraavan vanhan esineen käy ötarkoitus on ollut vähän rauhanomaisempi. Sinulta on tulossa aiheeseen lii yvä kirja. Jo hakiessani olin pää änyt pyrkiä rikospoliisiksi, ilmoitin sen haastatelijoille jo hakuvaiheessa. Vuonna 2009 meillä oli käynnissä tutkinta koskien järjestäytyny ä rikollisryhmää, joka oli tehnyt rahoitusyhtiöihin kohdistuneen petosvyyhdin, jonka vahingot olivat yli miljoona euroa. Perusteluissa painotett i in mm. Aitona tuon maalauksen hinta olisi ollut miljoonia euroja. Sysmän Teatteritalo, Väihkyläntie 1 LIPPUHINNAT: Lasten elokuvat 8€, muut 10€ Lisätietoja: Heta Heino, puh. – Vuonna 2004 valinnan tekijät (Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen lii o sekä sisäministeriön poliisiosasto) halusivat nimetä henkilön, joka oli ansioitunut erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden tutkintatehtävissä. klo 18. Kun tätä väärennöstä ale iin tutkia, paljastui toinen rikos ja siitä johti lanka kolmanteen jne. Muistan tuon 1970-luvun teini-iän ja nuoruuden päivät hyvin aktiivisena aikana. Veljeni Juha-Pekka asuu Hartolassa. – Kesällä 2022 WSOY:n konserniin kuuluva Docrendo Oy tarjosi minulle mahdollisuu a kirjoi aa taiderikoksia koskevan tietokirjan ”Operaatio Fake – taiderikoksia Suomesta”. – Elin koko lapsuuteni ja osan nuoruu ani Hartolan kirkonkylässä. Hän tunsi viime viikon työkalun. Aja elin armeijassa, e ä haen Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa. Käynnistyi eräänlainen lumipalloefekti. Työt laajenivat taiderikollisuuden tutkijaksi. Millaisia muistoja Hartolasta. Löytyykö sille nimeä. Kaukalolla meni talvet ja Jokivarren urheilukentällä kesät. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja menestyin siinä hyvin lukiossa. Mitähän sillä voisi tehdä. Jaoksen tehtävänä oli torjua amma imaista rikollisuutta – kassakaappimiesten katso iin lukeutuvan tuolloin rikollismaailman ehdo omaan eliitiin. Jarmo Makkonen oli käynyt metsästysretkellä ja paloitellut riistaa. Kirjoitin kuitenkin ylioppilaaksi 1982. – Minulla oli alkuunsa kaksi vaihtoehtoa ammatinvalinnaksi. Työtä riitti yli kymmeneksi vuodeksi. Se oli viimeinen kesä Hartolassa, armeijan harmaat kutsuivat. Erityisesti jääkiekon eteen tehtiin töitä – kaukalo sijaitsi keskustassa kerrostalojen keskellä ja pidimme sen itse kunnossa. Tulimme kohteiden perässä taiderikollisuuden maailmaan, jota ei oltu juurikaan tutkittu tässä maassa. Toimin pääasiassa valtakunnallisten rikostorjuntakohteiden tutkijana. – Siirryin 1990 -luvun alussa Keskusrikospoliisin palvelukseen ja vuonna 1999 Helsingistä Jyväskylään. 7 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Kimmo Nokkonen VV iikon iikon H H enkilö enkilö ”SEISKA” Kyösti Piippo HARTOLA Kuva Kimmo Nokkosen arkisto Hartolassa syntyneestä, nykyään Jyväskylässä eläkepäiviään vie ävästä rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkosesta tuli aikoinaan Suomen johtava taiderikollisuuden tutkija. Hänet vali iin vuonna 2004 valtakunnan vuoden poliisiksi. Kerro vastauksesi Lähilehden Facebook-sivulle tai sähköpostilla osoi eeseen toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Kirkonkylässä asui tuolloin nuorten porukka, joka ryhtyi itse järjestämään edellytyksiä harrastuksilleen. Tässä yhteydessä takavarikoimme Vaasassa rikosylikonstaapeli An i Sorsan kanssa erään epäillyn vanhan Volvon takakontista hylsysarjojen ja öljypurkkien keskeltä Claude Monet´n nimiin signeeratun öljyvärimaalauksen. Valmistuit poliisiksi. klo 15 Pelle Hermanni ja hypnotisoija Ikäraja: S Kesto: 1h 18 min Ohjus Ikäraja: K12 Kesto: 1h 54 min SU 3.3. ase, rahanväärennös-, talousja huumausainerikollisuuden osuuksia tutkimustyössä. – Lukion kävin Joutsassa, mu a koulunkäynti ei oikein maistanut alkuun, kertasin ensimmäisen luokan. Onneksi KRP:n tuolloinen päällikkö Rauno Ranta luotti meihin ja antoi meille tärkeimmän eli työrauhan. Valmistuin kokelaskurssilta kesällä 1984 vain muutaman kuukauden koulutuksella. – Riistasaha esimerkiksi rintalastan auki sahaamiseen. Koko kaupunki tuli tutuksi. Taiderikollisuuden tutkija Mikä ihmeen vempele. Rikospoliisissa siirryin melko pian ATARI -jaokseen (amma ija taparikokset). – Aloitin urani rikostutkijana Helsingin rikospoliisissa 1980-luvun lopussa ja toimin varkaustoimiston yhden yleisjaoksen tutkijana. klo 13 KE 6.3
Telkkävuori, H. Ensimmäinen metsälaki sääde iin vuonna 1886 metsien hävityksen estämiseksi. Heinolan Sanomat (20.03.1930, nro 32) kertoi sen toiminnasta vuonna 1929 seuraavasti: ”Kuten tunne ua astui viime vuoden alusta voimaan ns. Kokouksen osano ajat olivatkin sitä mieltä, e ä yhdistys on paikkakunnalle väl ämätön, ja pääte iin sellainen perustaa. Alla ilmoituksia, joissa etsitään hevosmiehiä tukinajoon. Kokoukseen oli saapunut Itä-Hämeen Maanviljelysseuran metsäkonsulen i, myöhemmin metsäneuvos V. Laissa sääde iin, e ä ”metsää älköön autioksi hävite äkö”. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 821. Peltola, V. Vuosi toimi u Itä-Hämeessä kerro iin metsänhoitoyhdistyksestä sen toimi ua vuoden ( I-H 10.07.1929) ”On kulunut yksi vuosi siitä, kun Sysmän Metsänhoitoyhdistys alkoi toimintansa. Raivaaja 30.1.1908 Ville Peltola. Vuoden 1928 lopussa oli jäsenmäärä kohonnut 28:ksi ja heillä oli metsää 6 810 hehtaaria. yksityismetsälaki, jonka mukaan metsätalouden edistäminen ja metsälain valvonta siirtyi uudelle järjestölle, metsänhoitolautakunnille. Aleksander Streng. Sen vaikutus jäi vähäiseksi, koska hävi ämisen seuraamuksia ei kirja u. Kirveskoski Metsät tarjosivat töitä. Ensimmäiseen johtokuntaan vali iin Ville Peltola, Aleksi Linna. Varalle Onni Schildt ja Onni Harju.” Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi johtokunta valitsi Ville Peltolan ja sihteeriksi kunnankirjuri Oskari Niemisen. Vuonna 1917 anne iin asetus toimenpiteistä metsän hävi ämisen ehkäisemiseksi. L. 17 p:nä. Rekola, varalle, N. 8 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Helinin Heikin palsta Valtiovalta oli huolestunut 1900-luvun vaihteessa Suomen metsien tilasta. Yksityismetsälaki ja metsänparannuslaki ja asetukset 1928 merkitsivät huoma avaa valtion rahoituksen lisäystä. Samana vuonna sääde iin myös Sysmän Metsänhoitoyhdistys perustettiin 1928 ensimmäinen metsänparannuslaki ja ryhdy iin rakentamaan metsänparannustoiminnan organisaatiota. Se oli seurausta vuosisatoja jatkuneesta kaskeamisesta ja sen aiheu amista runsaista kuloista, tervanpoltosta, metsien voimakkaasta laiduntamisesta ja väestön nopean kasvun lisäämästä puun kotitarvekäytöstä. määräykset seuraamuksista ja korvauksista metsänhävitystapauksissa. Itä-Hämeen Metsänhoitolautakunta Vuonna 1928 hyväksytyn yksityismetsälain mukaan maa jae iin 18 metsälautakunnalle. Yhdistyksen varsinainen toiminta alkoi 1.7.1928, jolloin ensimmäinen neuvoja Vilho Kuumola aloi i työnsä. Telkkävuori ja O. 6 000 ha. Toiminnan keskuselimiksi muodoste iin keskusmetsäseurat Tapio ja Skogskultur. Lautakunnan toimihenkilönä oli mm. Kotolahti). Suruksemmehan täytyy meidän sysmäläisten tunnustaa saama omuutemme ja myöntää, e ä olemme metsäalalla olleet ”ma i myöhäisiä”. Yhdistyksen päämääränä on mm. U. Pääsymaksuksi yhdistykseen lii ymiseksi määrä iin 50,ja metsäpinta-alan mukaan 1,-/ metsämaan hehtaari. Se sisälsi siten mm. saada autiot maat ja arvo omat lepiköt arvopuuta kasvamaan. Aleksi Linna. Stjernvall ja Aleksi Gröndahl (myöh. Kokouksen puheenjohtajana toimi Nestori Peltola ja sihteerinä Onni Mannila. Aleksander Streng, V. k. Samoin kuuluu sen toimiin huolehtia, e ä kaikki myytäväksi aijotut metsät leimaute aisiin amma imiehellä metsänhoidollisesti.” Kunnan metsälautakunta Sysmän kunnan metsälautakuntaan vali iin seuraavat (Heinolan Sanomat, 05.02.1931): Kunnan metsälautakunnan puheenjohtajaksi V. Jo tästä näkee, mitkä arvot tässä on kysymyksessä ja mikä arvo metsällä on. Heinolan Sanomat 28.2.1925 Itä-Häme 21.2.1934. Aleksi Gröndahl. Perustavassa kokouksessa oli 39 metsänomistajaa. Jalovaara Sysmän piirissä asuinpaikkanaan Sysmä. Itä-Hämeen Maanviljelysseura perusti erillisen metsätoimiston vuonna 1923. Lisäksi tällä asetuksella peruste iin ja ohjeiste iin lääninmetsälautakunnat ja kunnanmetsälautakunnat yksityismetsien valvontaa ja ohjausta varten. Yleensä ei liene tapana tämän ikäisistä vielä puhua, eikä tässäkään ole tarkoituksena tämän yhdistyksen ”urotöitä” ja saavutuksia ylistää, paremminkin päinvastoin. Itä-Hämeen metsänhoitolautakunnan varsinainen alue käsi ää Lahden ja Heinolan kaupungit sekä seuraavat maalaiskunnat: Anjala, Artjärvi, Asikkala, Elimäki, Heinola, Hartola, Hollola, li i, Jaala, Koski H.L., Kuhmoinen, Kuusankoski, Kärkölä, Myrskylä, Nastola, Orima ila, Pukkila, Padasjoki ja Sysmä. Valtakunnan metsien inventoinnissa (1921-24) tode iin, e ä harsitut, pilatut ja hävitetyt metsät muodostivat kokonaisuutena 80 % maan metsäalasta. Vuoden 1928 yksityismetsälaki keskitti yksityismetsätalouden edistämistyön ja lainvalvonnan metsänhoitolautakunnille. Heinänen selostamaan metsänhoitoyhdistyksen tarkoitusta ja merkitystä. osa. Kun maatalousseurojen toiminnan painopisteitä olivat maaja karjatalouden kehi äminen, jäivät metsäneuvonta ja yksityismetsätalouden kehittäminen kokonaisuutena vähemmälle huomiolle. Peltola, jäseniksi O. Perustamistilaisuudessa lii yi yhdistykseen jo niin paljon jäseniä, e ä yhdistykseen kuuluvien metsämaitten pinta-ala oli n. Sen tähden koska nyt viimeinkin olemme suurella vaivalla saaneet syntymään Metsänhoitoyhdistyksemme, huolehtikaamme myöskin jokainen metsänomistaja omasta kohdastamme siitä, e ä yhdistyksemme voisi olemassa olonsa myös säily ää. Woldemar Stjernvall. Sysmän kunnan metsälautakunnalle tehtyjen hakkausilmoitusten ja paikkakunnan keskihintojen mukaan teki kahtena viime vuotena myytyjen metsien raha-arvo yli 14.000,000 mk ainoastaan Sysmässä. H. Valtion rahoitusta näiden elinten toimintaan lisättiin huoma avasti. Yksityismetsätalouden valtakunnallinen ohjausja valvontatehtävä anne iin Metsähallitukselle, joka sijoite iin maaja metsätalousministeriön hallinnonalalle. Metsänhoitolautakunnan toimisto sijaitsee Lahdessa Torikatu 2:ssa.” Sysmän yhdistyksen perustaminen Itä-Häme uutisoi metsänhoitoyhdistyksen perustamisesta (I-H 19.04.1928): -Metsänhoitoyhdistyksen perustava kokous pidettiin Sysmässä Säästöpankin talolla tiistaina t. Perustavassa kokouksessa lii yi väli ömästi uuden yhdistyksen jäseniksi 16 metsänomistajaa ja heillä oli metsää 5 213 hehtaaria. Päijät-Hämeeseen peruste iin Lahdessa toiminut Itä-Hämeen Metsänhoitolautakunta
Ruotsalainen ampui, mutta ei osunut. Siellä pide iin tietysti hyvänä ja kaikki oli hienoa. Siellä oli Navalnyin äidin Putelle osoi ama pyyntö, e ä tämä määräisi vankilaviranomaiset luovu amaan hänen poikansa ruumiin hautausta varten. Mikä noiden diktaa orien salaisuus mm on. Mutta olen nopeampi kuin sinä, kuittasi suomalainen. teatteritalosta ja ”kahvimyllystä”. Campingalue oli hyvä kilpailukeskus. Lännen apu on entistä tärkeämpää Putinin kaatamiseksi. Tuomas Nieminen ajoi yleiskilpailun kahdeksanneksi ja oman luokkansa kolmanneksi. Tulokseen olen tyytyväinen ja ajokin oli parempaa kuin aikaisemmin. Radat kestivät suojaisessa säässä ja kilpailijat olivat tyytyväisiä. Muutamat muutkin kiinteistöongelmat saa avat ratketa katselmuksen tuloksena. Koronasulku on nyt loppunut myös Venäjän tositosiystävän Kim Jong Unin valtakunnassa. Kunnalla ei ole osaa eikä arpaa ko. (HH). Sysmän Moottorikerhon isännöimä kisa muodostui alun perin viidestä maastokokeesta ja 45 kilometristä. Arvokas kiinteistö on lahoamassa käsiin. Helena Mäkinen, lukija HM: Huihai! Vilkasin pikasesti CNN:n uutisia. Kisan nimi oli ”Camping Sysmä SM Enduro” kilpailukeskuksen mukaan. Viimeisinä elinvuosinaan talo toimi Löytötorin nimellä mainion Usko -kauppiaan kaiken tavaran myyntipaikkana. Kunta saa erinomaista, pätevää ja puolueetonta pohjaa kyseisten rakennusten tulevaisuuden ja päätösten suhteen. Vs. Enduroa on katso avissa Sysmässä taas kolmen viikon kulu ua. Toisaalta rakennuskanta vanhenee ja ns. Nieminen oli A2-luokan kolmonen ja Salonen A3-luokan kuudes. Olen varma, e ä kuntalaiset odo avat vesi kielellä arvioita mm. Välillä törmää julistuksiin, e ei joku kestä uutisia tai ainakin hyvin huonosti. Turinatuokio Turinatuokiossa tapaavat toimi aja ja lukija, jotka ju elevat etänä toisilleen. Tietojen mukaan myös vuokratalot joutuvat syyniin. Sysmän ainoat SM-tason kisat Kilpailun johtaja Miikka Mannila oli tyytyväinen kisoihin. Karhu ryntäsi miesten perään. Kunta on tosin viimeisten vuosien aikana hoitanut molemmat ongelmat samalla kertaa purkamalla muutamia vanhoja kerrostaloja maan tasalle. teknisen johtajan Timo Laurin mukaan selvityksen tekee ulkopuolinen toimija, Suomen valtion kiinteistöasiantuntija Senaa ikiinteistöt. Toinenkin uutinen liippasi idän ihmemaata. Kiinteistöistä tehdään hinta-arviot, suositukset remon eista tai purkamisista. Pietarilainen turisti luonnehti reissua mielenkiintoisena aikamatkana historiaan. Sysmäläisiä oli kisassa peräti kahdeksan kuskia. Toinen taas ihme eli, miksi kaikki tuntui tea erilta – verhon taakse ei vaan pääste y kurkistamaan. päivänä. Enduron SM-osakilpailu Sysmässä Yleiskilpailun tulokset ja aikaero Pohjolan aikaan: 1) Eemil Pohjola 1:43:46,19, 2) Antti Hänninen 01:15,92, 3) Peetu Juupaluoma 03:10.08, 4) Albert Juhola 03:10,08, 5) Eetu Puhakainen 04:21,28. Jani Salonen oli yleiskilpailun kuudestoista 10,35 Pohjolasta jääneenä. Lapset musisoivat vieraille kuin ennen vanhaan Neukkulassa. Se, joka nielee kaiken koukkua, siimaa, painoa, vapaa ja vene ä myöten ase ama a mitään kyseenalaiseksi. Sosiaalisessa mediassa on keskustelulistoille noussut ”tohtorilan” tilanne. Sitä sanotaan eskapismiksi (pakenemiseksi), kun käy ää aikaansa yhä enemmän viihteeseen, peleihin tai muuhun aivohuminaan terästeillä tai ilman. Ihme kyllä, ruumis anne iin, mu a saako vielä haudata. Romahtaisiko mikään, jos Ylen systeemi muu uisi. Kunta on nyt puu umassa tomerasti omien kiinteistöjensä tilaan ja tee ää rakennuskannasta selvityksen, toimitilaohjelman. Ruotsalainen kahlasi paksussa lumessa, mutta suomalaisella oli sukset. Kadut olivat autioita ja maassa vallitsi rauha. Pääsispä Pjongjangiin... Yleiskilpailussa Eemil Pohjola aloi i odotetun vahvasti ja johti kisaa lähdöstä maaliin. Timo Lauri arvelee, e ä arviointityö valmistuu kesään mennessä tai viimeistään kesällä 2024. Majutveden jäälle suunniteltu viides maastokoe joudu iin perumaan veden noustua jäälle. Kirjoi ivat, e ä Saksassa jo 65 prossaa sakista väl elee uutisten seuraamista ja 10 prossaa on jä änyt niiden vastaanoton kokonaan. Kaikkea on, vaikka rahat ei riitä. Pohjolan ero kahden kierroksen jälkeen oli minuutin luokkaa. Kanna ajakunta. Kisan järjestelyihin osallistui Mannilan mukaan noin 70 henkilöä. kiinteistön kuntoon tai jatkotoimiin, sillä sen omistaa yksityinen henkilö. Lana Heikki Helin SYSMÄ Lauantaina aje iin Sysmässä Enduron tämän kauden toinen SM-osakilpailu. Aika hurjaa, kun sotaakin voi netin kau a tirkistellä viihteenä, jota esim tuubista voi seurata. Sen kunniaksi Venäjältä oli päässyt sata turistia matkalle Pjongjangiin. 9 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Kyöstin Kuluma Kiinteistöt päivitykseen VIIKON KEVENNYS: Suomalainen ja ruotsalainen olivat karhumetsällä. Ei se silti ole sellaista kuin pitäisi ja kaatumisia meinaa tulla jatkuvasti, Pohjola totesi. Lähilehden facebookissa julkaistaan lisää kuvia sysmäläisistä motoristeista. Aikaisempiin vuosiin nähden katsojan kannalta parannusta on se, e ä Sysmässä ajetaan tänä vuonna keskellä päivää. Kolmen kierroksen kisassa aje iin yhteensä 12 maastokoe a. Maalissa eroa toiseksi sijoi uneeseen An i Hänniseen kertyi minuutti ja 15 sekuntia. Rii ää kun painaa vastaavaa nappia. Ukraina sinnittelee. Vanhan Osuuspankin takapihalla sijaitseva rakennus on toiminut aikoinaan lääkärin asuntona ja koki siinä roolissa monia herrasväen juhlia ja illanvie oja. Sysmän Moo orikerhon Tuomas Nieminen oli komeasti yleiskilpailun kahdeksas jääden Pohjolalle kuusi ja puoli minuu ia. Mu a saa aa olla, e ä itänaapurin tulevaisuudenkuva alkaa pikkuhiljaa muistu aa yhä enemmän nykyistä Pohjois-Koreaa. Päijänteen ympäriajot ajetaan maaliskuun 16. Kyösti Piippo Sysmän kunnan asukasmäärän väheneminen on johtanut tilanteeseen, e ä asuntoja alkaa olla yli oman tarpeen. Kauheat kuvat, ihmisten hätä ja huuto katkeaa luistavasti silmää räpäy ämä ä sotapelejä ja herkkuruokia lällä äviin mainoksiin. x x x Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut jo kaksi vuo a. Sellaisten järjestäminen on melkoinen saavutus pieneltä seuralta. huoltovelkaa on kertynyt vuositolkulla. Kilpailukeskus oli ensimmäisen kerran leirintäalueen ja vanhan meijerin maastossa, joka osoi autui erinomaiseksi paikaksi. Siinä on ihme elemistä. Paluu menneisyyteen ja tulevaisuuteen on aina ollut seikkailijoiden suuri unelma kunhan vain terveydenhoito, koulutus, infrastruktuuri, digihärpäkkeet, demokratia ja hyvinvointivaltion muut bonukset eivät katoa samalla ilmaan – PUFFF! Lukija: Hoi. Vaikka mitäs, tiedonjakokaaoksen toinen puoli on se, e ä jokaisen on mahdollista löytää itselleen mieluiset uutiset ja sulkea silmät ja korvat häiritseviltä tuu auksilta. Et pääse karhua pakoon suksillakaan, huusi ruotsalainen. Moo orikerhon muutaman vuoden välein organisoimat endurokisat ovat olleet ainoat SM-tason kisat Sysmässä. Ei enää vain sitä kaikille yhteistä puoli yhdeksän pääutislitaniaa ja lukijan vakavaa usko avuu a – vai. Maan ja koko Euroopan tulevaisuus on vaakalaudalla tässä hirvi ävässä sodassa
Musiikki To 7.3. Suru on aiheu anut sen, e ä nyt teen vain väl ämä ömän. Ajan kuluessa ajatukset vähenevät ja pienenevät, mu a edelleen itke ää joka päivä. klo 15 Maanantain rukoushetki Nuotassa. tästä viim. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@evl. Ma 4.3. klo 11.00 Ehtoollisjuhla Joutsassa. Jokainen kerhokerta sisältää pienen hartauden. Muista minua Isä Jumala Muista minua pelastajani Jeesus Muista minua Pyhä rakkauden ja toivon Henki Jeremias Sankari Tainionvirran seurakunnan kirkkoherra Kirkkoherranvirasto ma ja ke klo 9–12 Hartolassa ja ti ja to klo 9–12 Sysmässä, puh 03 876 300 ja sähköposti tainionvirta@evl.fi. Ti 5.3. klo 11 Diakonian ruokailu Nuotassa. Monipuolinen lounas, josta vapaaehtoinen maksu. TERVETULOA!. Erityisesti iltaisin mietin asiaa ja tulee itsesyytöksiä. Ohjaajat Marja-Liisa p. Muista minua silloin kun sinä olet suuri ja pelottava. klo 12.30 Muistikerho Nuotassa. Kerhossa on kristillinen sanoma, askartelua, leikkimistä ja erilaista toimintaa. Ruoanhakijat tervetuloa klo 11.30–12. Muista minua silloin kun minä olen sairas. Sysmässä: To 29.2. Facebook ”Sysmä/Tainionvirran seurakunta” ja ”Hartola/Tainionvirran seurakunta”. Meillä on yksi tytär, Kati. Muista minua vaikka minä en jaksa tai halua lukea Raamattua Muista minua kun kuljen kirkon ohi. Ti 5.3. Lopuksi kahvit. Su 3.3. klo 9 Aamurukous srk-talolla. Kerhossa askartelemme, teemme retkiä ja leikimme yhdessä. . To 7.3. Su 10.3. Muista minua ehtoollispöydässä. Lapsen mukana on oltava huoltaja. On helpo avaa kertoa surusta, toisinaan jopa pako ava tunne. Ke 6.3. Muista minua silloin kun minua ahdistaa. Varhaisnuorten kerho: Seuris-kaverit Hartolan srk-talolla klo 13–15. Kyllikille on aina ollut luontevaa lähestyä ihmisiä, joiden läheinen on kuollut. Tällä kertaa ohjelmavastuussa Ritva ja Tauno Sulkumäki ja ohjelmassa lapsuusajan tarinoita, hartaus ja tuolijumppa. Naistenpäivä "Matkalla Marian kanssa" Sysmän srk-sali Nuotassa, messun jälkeen klo 11.45. To 7.3. 050 592 0064 Perhekerhot Hartolan srk-talolla tiistaisin ja Sysmän srk-sali Nuotassa keskiviikkoisin klo 9–12. Ihmiset voivat ajatella reaktion olevan itsekäs, kun toinen on kuollut. Tyhjyyden tunne on hirveää, ja olo e ä mut on jäte y yksin. Muista minua kun kaikki on hyvin. Vapaaeht. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. Uskalsin o aa Kyllikkiin yhtey ä, kun tunnemme toisemme pitkältä ajalta ja tiedän hänen avoimen ja mutka oman suhtautumisensa elämään. Vapaa pääsy, ohjelma 10 € Muut yhteiset Su 10.3. Lopuksi Seijan herkullinen tarjoilu. Diakonia Hartolassa: Diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö puh. Pahoi elemme työstä aiheutuvaa hai aa! Heli Oksanen SYSMÄ Kyllikki Hyökyn puoliso kuoli noin pari kuukautta si en. Muista minua silloin kun en pysty uskomaan Muista minua silloin kun minä soperran rukoukseni. paastonajan sunnuntai) messut klo 10 Hartolan ja Sysmän kirkoissa. Arpajaiset 2e/arpa Parikanniemen Lastensäätiön hyväksi. Aluksi kei olounas. Tervetuloa mukaan vanhemmat, isovanhemmat sekä hoitajat yhdessä lapsen/lapsien kanssa. Olimme yhdessä 45 vuo a. klo 15 Ma i Kohopään Luuttukonsertti Sysmän kirkossa. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Nuotassa. Tapsa oli rauhallinen ja itse olen aina ollut kova touhuamaan ja tekemään. Olen valtavan pe ynyt, e ä Tapsa kehtasi jä ää minut. 0500 977 237 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 3.3. klo 18 Keidasilta Hartolan srk-talolla. Kyllikki kokee lääketieteellistä huonoa Tuore suru tuuria ja hoitama omuutta miehensä sairauden kohdalla. Jos et pääse hakemaan ruokaa, kysy kotiinkuljetusta viim. klo 10–17 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Myös surustaan Kyllikki on avoin. edellisenä päivänä Satulta. Ke 6.3. Välipala ja kerho on maksuton. klo 14 HUOM! kellonaika Hartolan Karjalaseuran tarinatuokio srk-talolla. (Vaikka keskustellessa käy ilmi, e ei Kyllikki olisi enempää voinut tehdä). Muista minua silloin kun elämä on pimeää. Kyllikki Hyökyn suosikki maalaus miehensä Tapio Klingstenin töistä. Voit tuoda arpajaisvoi oja virastolle 14.3 mennessä. Puolisolla ei aikaisemmin ollut mitään sairauksia, ja Kyllikki oli ajatellut kuolevansa häntä aikaisemmin. klo 10–17 Hartolan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Ohjaajana Anneli Ukkonen – klo 14.30 Omaishoitajien tapaaminen Nuotassa – ja klo 18 Rukousilta Helluntaiseurakunnassa, Pusukuja 8. Aina ei ollut helppoa. Ma 4.3. 10 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Seurakuntatiedot Tainionvirran seurakunta Sana viikon keskellä Lämmin KIITOS teille kaikille äitini Mai-Lis Tsatsaraksen muistoa kunnioittaneille! Marttiina Lallukka Muista minua! Muista minua silloin kun minä muistan syntini. DiaTori kiinni to 29.2. Keskustelemme Kyllikki Hyökyn kanssa hänen vielä kovin tuoreesta surustaan. Tiedoksi Maaliskuun aikana Sysmän kirkkomaalta ja Otamon hautausmaalta poistetaan puita. Muista minua silloin kun minä olen unohtanut sinut. kahvimaksu Robert Ddemben lastenkodille Ugandaan. klo 13 Sysmän Nnky:n vuosikokous Nuotassa. Ohjelmassa leikkiä ja yhdessäoloa, ohja ua toimintaa sekä ruokailu (josta vapaaehtoinen maksu). klo 14 Lähetyssoppi Uusi mahdollisuus -yhdistyksessä, Uotintie 8. klo 18.00 Miehet rukoilevat Helluntaiseurakunnassa. Jaossa myös hävikkiruokaa. Muista minua kun tahdon olla lähelläsi. Kuollut: Meeri Tellervo Sulkumäki 82 v, Esa Kalevi Luhtaluoto 76 v Lapset/lapsiperheet Päiväkerho Hartolan srk-talolla 3–5-vuotiaille lapsille klo 9–12. Sysmän messussa Gideonit esi elevät toimintaansa. Su 10.3. Keskiviikkoisin klo 17 Seurispörriäiset. Alussa pieni hartaus. Huom! Kirkkoherranvirasto on suljettu to 29.2. (3. klo 19.00 Sanaa ja rukousta. Anneli Ukkonen johtaa kuvi eelliselle matkalle, lauluryhmä Elokaunokit laulavat Jaak Lutsin säestyksellä ja juontajana Virva Hokkanen. www.tainionvirranseurakunta. Tilanteeseen lii yy monta vaikeasti hyväksy ävää asiaa ja sa umusta. Siitä kun puolison tilan vakavuus selvisi ja hän jäi sairaalaan, on kolme kuukau a. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com Facebook Sysmän helluntaiseurakunta Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Olen myös valtavan pe ynyt itseeni, e ä annoin tämän tapahtua. Poiste avat puut on merki y. 050 468 6542 ja Maarit p. klo 19.00 Sanaa ja rukousta. Pe 1.3. Vaikka Kyllikki on eläkkeellä perushoitajan työstä, ja to unut jo työssään näkemään sairau a ja kuolemaa, läheisen kuolema on vaikea hyväksyä. Hartolassa kolehti kerätään Sambiassa toimivan LTCS (Leca Tedite Community School) koulun hyväksi Evankelinen lähetysyhdistys ELY ry:n kau a ja Sysmässä Gideonien raamatunlevitystyöhön. DiaTorilla on diakonialle lahjoitettuja vaa eita, kenkiä, kodin tekstiilejä, leluja ja kirjoja diakoniseen tarpeeseen ote avaksi itsepalveluperiaa eella, ei muualle myyntiin. Paljon halauksia olen kyllä saanut. Käymme aluksi puolison oireiden alkamista ja sairastumisen vaiheita läpi. Helpo avaa on myös se, kun ihmiset tietävät, e ä surusta voi tulla ju elemaan. Tule mukaan leppoisaan iltaan koko perheen voimin! Su 17.3. Mies oli lisäksi vitsaillut usein elävänsä vanhaksi. Tuska ja kipu konkretisoitui itsenikin yllä äneeseen odo ama omaan huutoon. Mu a tunne pe ymyksestä on hyvin konkree inen ja todellinen. Diakonia Sysmässä: Diakonissa Satu Saari puh 050 478 4958 / satu.k.saari@evl. Muista minua silloin kun minä unohdan syntini. Ke 13.3. Mukana Katri Simola. To 7.3. Ma 4.3. HUOM! Kirsi lomalla 26.2.–3.3. Muista minua kun uskoni on vahva. Saa ohoito kesti neljä viikkoa, olin rasi anut itseni ihan loppuun. Puhujana Nina Sternvall-Kiviniemi Kirkkonummen suomal. klo 11.00 Ehtoollisjuhla Joutsassa, Lauri Saarni. klo 14 Eläkeliiton tiistaistilaisuus Nuotassa Ke 6.3. Diakonian kierrätyspiste DiaTori srk-talolla avoinna torstaisin klo 9.30–17, sisäänkäynti ovesta E (kirkon puoleinen pääty). Jumalanpalvelukset: Su 3.3. klo 10.30 Vapaaehtoisten vetämä Ilona ja Toivo-kerho vanhemmalle väelle srk-talossa. Aterian voi hakea myös kotiin tai tu avalle, ilm. Suru on kesken. klo 14 Lähetyssoppi Nuotassa. Tava avissa ilman ajanvarausta ti klo 9–11 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2.krs. Todella lyhyt aika siis. Muista minua hautausmaan hiljaisuudessa. Hartolassa: To 29.2. klo 14 Omaishoitajien tapaaminen srk-talolla –klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Helluntaisrk, Metsolantie 9 Ti 5.3. (4. Juontaa Pirkko Rantahakala, puhe Jori Brander Vuoksenlaakson Metodisti srk, musiikki Pirkko Rantahakala ja Tanja Koivisto. klo 12 Diakonian tiistairuokailu srk-talossa. Tapsan sairastuminen oli kauhea shokki. Tämän vuoksi Kyllikki tahtoo kertoa myös omasta surustaan. edellisenä pv klo 12 mennessä Kirsille. . paastonajan sunnuntai) messu klo 10 Hartolan kirkossa ja klo 12 Sysmän srk-sali Nuotassa, Jeremias, Jaak. Helvi, Jaak. Tarvi aessa kotiinkuljetus. Ke 6.3. Olimme kaksi erilaista ihmistä, välillä kuin kissa ja koira. Muista minua silloin kun minä unohdan iltarukouksen. Tava avissa ilman ajanvarausta to klo 9.30–11.30 srk-talolla. srk. Maksuton alle 5-vuotiaiden oma liikuntaja touhuhetki eri välineillä Hartolan KunkkuAreenalla. Su 10.3. Aikaisempi into tekemisestä puu uu. . Muista minua kun luen Raamattua
Hartolan nykyinen asutus periytyy yli tuhannen vuoden takaa rautakauden lopulta. Koko Suomen asukasluvuksi on laske u 663 900 vuonna 1780, eli yli 7,3 promillea suomalaisista oli silloin hartolalaisia. 040 585 8704 petrisalonen2@outlook.com Sysmä, Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen Nuoramoinen, Kalkkinen SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-PALVELUJA Koskinen Ky Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 Dorotea Kyytsönen p. alaan liittyvät ISMO TUOMAALA p. Laskentaperusteissa voi olla pieniä eroja, ja pitäjien aluemuutokset hankaloi avat tilastointia entisestään. kokemuksella Keskustie 7, Hartola Myymälä avoinna ark. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Yrittäjäntie 1 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. Hartolan asukasluku on pienentynyt selvästi viimeisinä vuosikymmeninä. MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Pihatyöt, salaojitukset, kaapeloinnit ym. rakennuspeltityöt HAMMASLÄÄKÄREITÄ Hammaslääkäri TIMO NIEMINEN Virtakatu 4, Heinola (03) 7144 588 ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, (03) 7170 318 JOUTSA Yhdystie 7, (014) 883 262 AVOINNA pe 11–17 AVOINNA ke 11–17 Uotintie 2 045 125 0325 www.pelta.fi (03) 876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Särkilahdentie 4 www.sysmanapteekki.. Hartolan väkiluku jatkoi kasvuaan 1800-luvulla. Vuosisadan vaihteessa asukkaita oli 7 762 ja 1920 vielä 7 865. Kasvu oli siis tuolloin nopeaa. Vanhimmista maakirjoista saadaan ensimmäisiä luote avia tietoja Hartolan kylistä ja niiden talomääristä. ISSN=1797-5379. Joka 136:s suomalainen asui Hartolassa vuonna 1780. Esimerkiksi suurina kuolonHartolalaisia oli paljon arkisin 8.30-17, la 8.30-14 Keskustie 52, Hartola (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi • LUMENPUDOTUKSET • LUMENPUDOTUKSET KATOILTA KATOILTA • MUUTTOPALVELUT • MUUTTOPALVELUT Pesu-Span Oy Pesu-Span Oy 040 632 5484 pesuspanoy.com. Vuonna 1980 kunnassa oli 4 588 asukasta, ja vuosituhannen vaihteessa 3 837. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY 0500 921 656 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA SYSMÄN KOLARITYÖ • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinaukset/ käynnistykset 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. Hartolan väkiluvun kehitystä pystytään seuraamaan 1700-luvun puolivälistä lähtien pappien pitämistä väestötauluista. Erkki Markkasen toimi amassa Hartolan kirjassa todetaan, e ä kiinteää asutusta on ollut tällä seudulla varmuudella ainakin 1300-luvun alvuosina 1600-luvun lopulla Hartolan ja Sysmän yhteisen väestön vähenemän arvioidaan olleen noin kuusi prosen ia. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 23.1.2024]. • VALTRA ja AVANT -sopimushuollot • Fixus -varaosaliike ja -autokorjaamo LVI-asennukset 40 v. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 viimeisenä päivänä hartolalaisia oli 2 574. Saantitapa: https:// • Väestönkehitys Hartolan Wikipedia-sivulla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hartola (Viitattu 23.1.2024) SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY • pikapesu • tarvikkeet • huolto • kahvio Sysmäntie 28 puh. Vuodelta 1539 löytyvät tiedot seuraavista kylistä (suluissa kylän taloluku): Ylemmäinen (3), Kalho (11), Pohjola (7), Hartola (14), Ruskeala (6), Kirkkola (8) ja Putkijärvi (10). Nykytietämyksen mukaan alueelle ale iin silloin raivata uudistiloja. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. 0400 494 864 PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 tomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. Väkiluku saavu i huippunsa 1890-luvulla, jolloin kunnassa asui lähes 8 000 henkilöä. 7171 222, 0500 468 790 ma-la 7-21, su 9-21 Olisiko yrityksesi mainospaikka tässä. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. 9.00-16.00 (03) 7162 452, 044 373 2337 KAIVOHUOLTOA www.kaivo.fi info@kaivo.fi (03) 717 2982 KAIKKI, MITÄ HYVÄÄN KAIVOON TARVITSET! Sami Tapanaisen Historiatuokio Historiatuokio Hartolalaisia oli 1700-luvun lopulla lähes kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Vuonna 1940 luku oli 5 804 ja 20 vuo a myöhemmin 6 486. Tämän jälkeen tilastoissa alkoi hiljalleen näkyä muu oliike maaseudulta asutuskeskuksiin. Absoluu isen tarkkojen lukujen esi äminen on tietysti vaikeaa vuosisatojen takaa, ja väkimäärät poikkeavat hieman eri lähteissä toisistaan. 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. Seurakunnassa oli tuolloin yhteensä 7 050 henkilöä. 044 532 7014 • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu • KL-ServicePartners (Volvo, BMW, Mercedes-Benz) Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. kupuolella. Satokausien runsaus tai niukkuus, kulkutaudit ja sodat ovat vaiku aneet Hartolan väkiluvun kehitykseen. Lähteet: • Itä-Häme-lehti 17.4.2023: Keskiaikainen kirkkomaa pyritään paikallistamaan Hartolassa https://www.itahame.fi/paikalliset/5865396 (Viitattu 23.1.2024) • Markkanen, Erkki (toim.) 1968: Hartolan kirja • Muroma, Seppo 1991: Suurten kuolovuosien (1696-1697) väestönmenetys Suomessa • Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. Niiden perusteella Hartolan kappelin asukasmäärä oli 3 150 henkilöä vuonna 1750 ja 4 874 henkilöä vuonna 1780. Kanna aa siis suhtautua vanhimpiin lukuihin suuntaa antavina. Vuosina 1867-1868 Hartolassa kuoli noin 850 henkilöä. Hartolan kylissä oli siis ainakin 59 taloa noin puoli vuosituha a si en. 050 3380 396 Sysmä KONE-HEINO OY Koskueentie 9, Sysmä (03) 7171 560 ja (03) 7172 745 • Avoinna ma-pe 8-17 • Huollamme autot, traktorit ja maatalouskoneet • Ajoneuvoilmastointihuollot • Renkaat ja rengastyöt • Myymme varaosat, hydrauliikkaletkut ja -liittimet, hihnat, laakerit ja pultit, ym. Vuoden 1800 väestömääräksi kerrotaan 4 613 ja 1850 pitäjässä oli jo 6 683 asukasta. Tämä osuus vastaisi nykyään sitä, e ä Hartolassa olisi yli 41 000 asukasta. 11 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. Vuodelta 1790 tiedetään Hartolan seurakunnan kokonaisväestömäärä, jossa on mukana Joutsan ja Leivonmäen kappelit. 1860-luvulla kasvua ei tapahtunut suurten nälkävuosien takia
Jos olin Sana-apajaan mennessäni väsynyt, pois lähtiessäni en sitä enää ollut. Mitä kosketat elämässä juuri nyt. 159€ Halti Falun miesten hiihtotakki sh. 1,95 (15,00/kg) 3 KPL kg kg 2 kpl Voim. ja vetäjä Riikka Jun ila. Sana-apajan vetäjänä toimii kirjastonjohtaja ja sanataideohjaaja Riikka Jun ila. 19,90€ Esim. 79,90€ Lapsille Halti Saga zip sh. Mukaan tarvitsee vain mieluisat kirjoitusvälineet. 179€ Esim. Harjoituksessa kirjoitetaan 15 minuu ia 10 lause a aiheena Majutvesi/Päijänne. 4.79-5.09 (1.96-2.12) 2 KPL 2 KPL ALLE EURON HEVIT Elämä ON ruokaa ERÄ ERÄ Atria Kanan ohutleike pintamaustettu tai pehmeän pippurinen 550-600 g (9.15-9.98/kg) Suomi 5 49 Snellman Possun Uunifilee maustettu n. 19,90-49,90€ Esim. 99,90€ Halti Olas hiihtohousut sh. 159€ Halti Olas hiihtohousut sh. Lopuksi on viiden minuutin jäähdy ely. 109€ Esim. Jokaisella on mahdollisuus lukea halutessaan toisille, mitä on kirjoi anut. Ihmiset kirjoittavat todella monipuolisesti ja hienoja kielikuvia. Pöydän ympärillä on innokkaita kirjoi ajia. Aika kerhossa kului kuin siivillä. 109€ Halti Kevo sh. Kerhossa ei tarvitse aikaisempaa kokemusta kirjoi amisesta ja se sopii kaikenlaisille ja kaikentasoisille kirjoi ajille. 109€ Halti Kevo sh. On mahdollisuus pohtia, mitä kirjoituksistaan voisi jatkaa. Mitä kosketat juuri nyt. Halti Dundee sh. asti Keräkaali Suomi Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 6 x 0,33 tlk 1,98 l (1,31/l) Sis.pantit Yks. Kerhon esi elyssä kerrotaan, e ä pyydystämme sanavonkaleita, tavusin ejä ja riimilohia hauskoilla ja kutku avilla harjoituksilla. 5,49-6,19) 2 kpl/kuponki Mikäli luet diginä, jatka sivujen kääntelyä ––>. 19,90€ Esim. Omalla kohdallani aja elen, e ä voisin mie iä tehtäviä luovemmin ja taiteellisemmin. 179€ Halti Falun miesten hiihtotakki sh. Halti Dundee sh. Icepeak Haysville sh. 2 Barebells Proteiinipatukat 55 g (40,91/kg) (Norm. Sana-apaja on luovaa kirjoi amista ja sanataide a nuorille ja aikuisille. 99,90€ sh. Ja jos omia kirjoitusvälineitä ei ole, kerhosta voi lainata. 79,90€ 40% 40% 50% 50% Ei nastakengät Ei nastakengät Katso resepti yhteishyvä.fi 1 39 Arla Jogurtit 1 kg (1,39/kg) Snellman Kunnon lihapullat 300 g (8,30/kg) 2 49 3 00 7 00 2 kpl 3 kpl kpl 99 99 Ananas Costa Rica Jymy Kermajäätelöt 900 ml (3,70/l) Yks. Halti Vire naisten hiihtopuku sh. 4,59 (5,10/l) 10 00 Saarioinen TexMex läpät 130 g (11.54/kg) Yks. 1.3 kg Suomi 5 95 kg kpl Ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 28.2.-3.3. Icepeak Haysville sh. Jokainen lause tulee aloittaa aakkosella E N. Olin oikeastaan virkeä ja rentoutunut. 109€ Lapsille Halti Saga zip sh. 34 95 kg Salpausselän Kala Savukirjolohitasku pekoni tai järvikala Suomi S-MOBIILIKUPONGILLA voim. Sportti Valonen sporttivalonen KAIKKI LOPUT KAIKKI LOPUT TALVIKENGÄT TALVIKENGÄT 30% 30% LOPUT HIIHTOASUT LOPUT HIIHTOASUT ALEALEALE ALEALEALE 30% 30% KAIKKI LOPUT PIPOT KAIKKI LOPUT PIPOT ICEPEAK LASTEN ICEPEAK LASTEN RUKKASET JA HANSKAT RUKKASET JA HANSKAT Esim. Kahden lämmi elyharjoituksen jälkeen tulee kolmas harjoitus: Säännöt. Mukaan voi tulla vaan. Aluksi on kaksi lämmi elyharjoitusta. 19,90-49,90€ sh. 20.2. LAHDEN ROMU 044 972 3092 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA SYSMÄ 9-9.40 HARTOLA 10.15-11.30 TERVETULOA! Katso tuote: 0400 872 461 arkisin 7-16 Heli Oksanen SYSMÄ Kävin testaamassa luovaa kirjoi amista sanataidekerho Sana-apajassa 20.2.24 Sysmän kirjastolla Ilola-salissa. Toisessa lämmi elyharjoituksessa tulee kirjoi aa 10 minuu ia kosketuksesta. Neljännessä harjoituksessa kirjoitetaan ensin 7 minuu ia aiheesta: Muistan ja si en 7 minuu ia aiheesta: En muista. 28.2.-5.3. vierailevana ohjaajana on Inka LähSana-apaja teenaro Villa Sarkiasta. Sana-apajan tapaamiskerrat keväällä: tiistai 5.3.2024 tiistai 19.3.2024 tiistai 2.4.2024 tiistai 16.4.2024 klo 17.30 18.45 Menen hieman väsyneenä kerhoon. Autoista romutustodistus. Kivaa silti on. Ensimmäisessä tehtävässä tulee kirjoi aa 5 minuu ia kaikkea mitä tulee mieleen ajasta. 12 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI NOUDETAAN METALLIROMUA! Noudamme autot, maatalousromut, pellit, akut, kaapeliromut. Inka opiskelee Krii isessä korkeakoulussa kahden vuoden kirjoitusohjelmassa, ja hänellä on viimeinen kevät menossa koulutuksessa. 3,15) 4 kpl/kuponki 3 Pauluns Myslit ja granolat 375-500 g (7,90-10,53/kg) kpl kpl (Norm. Kun pääsen sisälle Ilola-saliin, ensimmäinen tehtävä alkaa. Sana-apajassa kirjoi aminen on luovaa leikkiä eikä tekstejä arvostella. Halti Vire naisten hiihtopuku sh. Sana-apajan vieraileva ohjaaja Inka Lähteenaro vas. 5.3. Jälleen luemme kirjoituksiamme toisillemme
13 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI TÄSTÄ ALKAA VAIN DIGISSÄ! Jutu P ubi Jutu P ubi L ÄHÄRIN Helena Mäkinen HARTOLA Harmaan maanantain yleisilme piristyi kertaheitolla, kun Liikuntamajan pulkkamäkeen alkoi kerääntyä isoja ja pieniä laske elijoita. Ohjelmassa oli luvassa mm. Mahtaako Hymy voi aa tuuna u pulkka – kisassa. Talvilomaviikko alkoi reippaasti ulkoillen. Ensin pitää mal aa käy äytyä isännän velvollisuuksissa.. Hartolan 4H ja nuorisopalvelut olivat järjestäneet kaiken ikäisille ohjelmaa. Makkaranpaiston lisäksi oli mahdollista käydä 4H:n kioskilla herkkuostoksilla. Kustaa Karhun Talvikarnevaalit Pikkukuva: Miannan krokotiilipulkan nimi oli Hymy. tiukka kisa parhaan asun ja parhaan tuunatun pulkan palkinnosta. Miannan karnevaaliasu pääsee varmaan myös palkintosijoille. Iso kuva: Kustaa Karhu mie ii, milloin pääsisi mukaan laske elemaan. Tapahtuman suojelijana ja isäntänä toimi juuri talviuniltaan herännyt Kustaa Karhu, joka jakeli lämmittäviä halauksia niin isoille kuin pienillekin karnevaalivieraille
Lihavuusleikkaus ei ollut kuitenkaan mikään helppo ratkaisu, siihen oli sitoudu ava. Lihavuus ja vyötärölihavuus ovat yleistyneet työikäisillä. Kysyy Keskiäkäinen mies PS. Minua pelo i, väänsin itkua ja kirjoitin testamentin. Määrät ovat nykyään pienempiä. Terhi pyöri ää myös Kahvila Avillaa ja on joka päivä herkkujen äärellä. En kiellä itseltäni herkkuja, voin hyvin syödä pullaakin. us ei ollut myöskään riskitön. Terhi Rekola-Lehtonen on Kahvila Avillan yri äjä.. Kysyn myös unesta ja liikunnasta Terhiltä, kun nykyään korostetaan elintapojen kokonaisuu a, kunnon lepoa ja itsensä näköistä liikuntaa. Leikkauksessa kun aiheutetaan tarkoituksellisesti imeytymishäiriö, jo a ei lihoisi. Ja käytetään tosiaan voita ja kermaa, ei kevy uo eita ollenkaan. Pisan vinous Lapsien au aminen läksyissä jäi vanhemmalta myös kesken, kun piti alkaa kirjoi aa ope ajalle kännykällä tulikivenkatkuista Wilma-viestiä, jossa opete iin kansakoulupohjalta opettajaa ope amaan niin kuin ennen vanhaan. Matematiikkaa eivät lapset ole osanneet enää aikoihin, sen todistaa mm. Terhi kertoo olevansa hieman toisinaja elija ruoan suhteen. Ennen leikkausta piti laihdu aa. Vanhemmat eivät osaa enää lukea tai kirjoi aa, tämä selviää someja facebook-kirjoi elusta, mu a silti he edelly ävät omilta lapsiltaan lukuja kirjoitustaitoa. Käytän vähän sokeria ja kasviksia menee enemmän kuin aikaisemmin. En käytä kevy uo eita. LeikkaKuinka hoikistua pysyvästi. Heli Oksanen SYSMÄ Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudessa Terve Suomi tutkimuksessa on tode u, e ä 1,2 miljoonan suomalaisen aikuisen painoindeksi yli ää lihavuuden rajan. Heillä on niin kiire o aa itsestään huolestuneen näköisiä sel eitä ja postata ne someen. Pitkässä ja huonosti kirjoitetussa Wilma-viestissä vaadi iin myös ope ajilta luopumista lasten opetusta häiritsevästä Wilma-viesti elystä. Terhi tunnustaa heti kättelyssä, e ä hänen onnistumisensa taustalla on lihavuusleikkaus vähän yli 10 vuo a si en. Tämäkin vaatimus toki pitää tehdä kirosanojen kera kännykän kau a, koska vanhemmilla ei ole enää oraalista keskusteluyhteyttä lapsiinsa. Syön tavallista ja kunnollista ruokaa kohtuudella, hyvistä aineksista tehtynä. Terhi on pudo anut lihavuusleikkauksen jälkeen yli 60 kiloa. keskustelufoorumille, käyttäen laadukkaita ilmauksia kuten ”v…u, s…na ja p…le tuota koulu maailmaa ketä hoitaa heikosti opetus toimen ja lapset ovat ilman läksy ä!”. Liikuntaa en harrasta, mu a päivän mi aan askelia kyllä tulee ja hoidatan itseäni hieronnoilla ja akupunktiolla. Vanhemmat eivät ole ehtineet katsoa, ovatko lapset tehneet läksynsä, koska heillä on ollut niin kova kiire kirjoi aa tulikivenkatkuisia kirjoituksia Vauva. Jokainen alle 65-vuotias henkilö on lukenut koulussa vähintään ruotsia ja/ tai englantia. Aikuiset siis syy elevät nyt toisiaan, ja kysyvät toisilta yhtä tyhmiltä aikuisilta mitä pitäisi nyt tehdä. Väl elen myös hiilareita. Yritän tuoda asiaa myös Kahvila Avillaan. 14 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Keskiäkäinen mies Koululaisten Pisa-tutkimustulokset tulivat taas viime vuoden lopulla, ja ne ovat aiheu aneet kovaa keskustelua ja tutkijoiden analyysejä. Ope ajia kehote iin vanhempien toimesta laadukkailla englanninkielisillä termeillä kuten ”f..ck you bitch” ja kerro iin e ä lasten kiusaaminen on mennyt nextille levelille, mu a samalla somekirjoituksessa arvioitiin, e ä lasten lukutaido omuus johtuu englannin kielen liiallisesta valta-asemasta kouluissa. Pitäisikö kysyä lapsilta. Tällä hetkellä meidän suolainen piirakka on tehty mantelijauhoihin (sopii myös gluteeni omille) ja on ollut mutakakkua, jossa ei ole jauhoja ollenkaan. Mikä avuksi. Nukkuminen on vaihtelevaa, kertoo Terhi. -sivustolle ja Suomi24. Päätin kysyä neuvoja Terhi Rekola-Lehtoselta, kun hän on hoikistunut onnistuneesti. Loppuelämän ajan on myös huolehdi ava rii ävästä vitamiinien ja proteiinin saannista, ja vuosi ain tulee käydä laboratoriokokeissa. Kevy uo eet ovat prosessoituja, ja mielestäni ihmisten rahastusta. Facebookin ”Feissarimokia” -niminen sivusto, jossa teini-ikäiset lapset ja myös aikuiset ihme elevät, miten viikossa voi tulla 3600 työtuntia, kun päivässä on vain 8 tuntia. Yleinen kanta on se, e ä kännykät pitäisi saada pois koulusta, koska lapsilla on niiden kanssa muuten keskittymisongelmia, todistavat useat vanhemmat kännykällä kirjoitetuissa haista eluissa monilla keskusteluforumeilla. Lääkäri totesi minulle, e ä kun laitan ruokaa suuhuni, se alkaa väli ömästi imeytymään ja elimistöni o aa kaiken ja varastoi. Ei yhtään mitään. Olin testannut aikaisemmin aivan kaikki laihdutuskeinot. Tu u sairaanhoitaja totesi lopulta vastaanotolla, e ä olin tehnyt kaikki virallisterveelliset asiat, jäljellä ei ole muuta mahdollisuu a kuin lihavuusleikkaus. Mistä kuitenkin johtuu, e ä jos joku ulkomaalainen kysyy vähän vanhemmalta suomalaiselta jotain toisella kielellä, niin ei tule mitään ulos
Mauri on 77-vuotias ja hänellä on politiikka verissä. Usein pela iin Viittäsataa, joka on vaikeampi peli, enkä muista enää miten sitä pela iin. Minä muistan aina sen luvun 0,25%. -Rii a näy i minulle netistä erilaisia kor ikauppoja ja menin niistä ihan sekaisin. Paikkakunta pysyy elinvoimaisena ja asu una. Täältä löytyy uusiutuvien raaka-aineiden lisäksi kaunista luontoa, todellinen arvo vielä piilossa. -Näy ely syntyi Riitta Kuisman ideasta. Kurjen elossa pysyminen on edellytys e eivät yhteisöt rapistu. Heille on kertynyt pakkoja melkoinen määrä. Myös palapelejä Kilmu kerää ja niitäkin hän hankkii museokaupoista. -Sysmäläisten vahvuus on sama kuin koko Suomen vahvuus. -Pakkoja itselläni on ehkä kolmisenkymmentä. Niistä löytyy taidekor eja, jotka kiinnostavat minua eniten. Kertun kammarissa oleva pelikorttikokoelma on Rii a Kuisman ja Kirsi-Marja Kuisman. Meillä on 3-4 naisen rinki, jossa pelataan kylläkin lähinnä Skip-Boa. Hämähäkinseitin raaka-aineen ja mikroselluloosan yhtäläisyyden löydy yä Spinnovassa kehite iin menetelmä, jolla voidaan valmistaa puukuidusta lankaa tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Välillä on sijoite u enemmänkin, mu a tällä hetkellä luku on taas alhainen. Sysmäläisille Mauri kertoi terveiset tilaisuuden ulkopuolelta. Vain 0,58% liikevaihdosta. Viimeisimmät ostamani kortit ovat Outi Heiskasen. Rii a on matkustanut paljon ympäri maailmaa ja hän ostaa sieltä ihania kor eja käymistään paikoista. On tärkeä huolehtia, ettei kurki kuole ennen kuin suo sulaa, sanoo Pekkarinen. Lähilehti jutu i Kirsi-Marja ”Kilmu” Kuismaa keräilyharrastuksesta ja näy elyidean syntymisestä. EnKeräilykohteena pelikortit simmäiset olen ostanut noin 40 vuo a si en. Rii a näki, e ä minullakin on paljon erilaisia kor eja ja hän keksi viime syksynä, e ä laitetaan niistä kirjastoon näy ely. Pekkarinen on seurannut yritysten, eri toimialojen, tieteen ja tutkimuksen yhteistyön kehi ymistä. 15 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI Samuli Simula SYSMÄ Sysmässä on vetovoimaa. Sysmän kirjastosta löytyy hieno pelikor ikokoelma.. -Muistan jo kotoa, kuinka isäni pelasi aina pasianssia. Toimiessaan kauppaja teollisuusministerinä 2003 Mauri havainnoi, e ä meille tärkeä metsäteollisuus sijoi i edellä maini uihin osa-alueisiin ylivoimaisesti vähiten. Ilkka Hörkkö SYSMÄ Sysmän kirjastossa on 3.3. Muistetaan huolehtia, e ä uusiutuvien raaka-aineiden käy ö on kestävällä tasolla ja luontoarvoja kunnioi ava. Seitsemän vuo a si en hän voi i taistelun syöpäsairau a vastaan. Onhan metsä myös Sysmässä tärkeä tulonlähde. Mauri Pekkarisen edellisestä vierailusta Sysmässä ehti kulua yli kymmenen vuo a. Olemme puhuneet paljon pelikorteista, koska pelaamme myös yhdessä kor ia. Arvokkaimpana pakkana pidän Ateneumista hankkimaani Hannu Väisäsen kor ipakkaa. Kor eja hankin joko kirpparilta tai museokaupoista. euron markkina-arvoiseksi yritykseksi. Pekkarinen avaa sen hetken tiMauri Pekkarinen tarjosi pullakahvit lanne a. Hyvä ystävä, jonka kanssa pelasin aikoinaan tosi paljon kor ia, oli Kangaskaupan Rauha. Pelasimme yhdessä hirveän usein ja paljon. Seitsemänkymmentäluvulla Mauri oli Edistyksellisen tiedelii o ry:n ensimmäinen osa-aikainen toiminnanjohtaja. Toiminnan on oltava avointa ja näkyvää. Tänään aihe on vapaa. -Nokia sijoi i silloin 8%, keskimääräisesti alat 3%, mu a metsäteollisuus sijoitti sillä hetkellä vain 0,25% liikevaihdosta. Kuinka paljon eri toimialoilla sijoitetaan rahaa tutkimukseen, tieteeseen ja innovaatioihin. Näiden vaaliminen on tärkeää. Pelikorttikeräily on alkanut pelaamisen ohessa, eikä hän juuri tunne muita harrastajia, eikä tiedä, mikä kor ipakka olisi keräilykohteena arvokas ja mikä ei. Maailman muutos merkitsee suon sulamista näille asioille. Mu a toisaalta harrastus voisi mennä liiallisuuksiin, ja haluan ehkä sittenkin ostaa kor eja niistä museokaupoista. Ja pitää sitäkin yksinäisenä ihmisenä mie iä, mihin kaikki keräilykohteeni, raamini, kirjani ja arkistoni joutuvat minun jälkeeni, Kirsi-Marja Kuisma huokaa. saakka nähtävissä hieno pelikor inäy ely. Rauha soi i minulle välillä koululle, e ä tulepas pelaamaan. Samalla ju elemme kaiken maailman asiat. Metsäteollisuus on vahvasti esillä keskustelussa. Pasianssia pelaan nykyisinkin usein itsekseni iltaisin. Hän ei ole ehdolla tulevissa EU-vaaleissa. Se on helppo ja hyvin viihdy ävä peli. Nesteellä oli vieraana keskustelemassa europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen. Meillä oli kotona vanhat, hienot Turun linna -pelikortit. Pitkässä juoksussa arvo vain nousee Suomen ja maailman yhteisön kannalta. Korteilla pelaaminen on ollut aina mieluisaa. Kahden viikon päästä Helsingissä Metsäteollisuus ry:n vuosikokouksessa Pekkarinen aikoo o aa asian vahvasti esille. Esimerkkinä Spinnovan innovatiivinen nopea nousu yli 100 milj
5 €/kk (kestotilaus diginä 2024) Alk. 040 351 5480 (ma, to klo 9-16) (ma, to klo 9-16) www.lahilehti.com www.lahilehti.com TILAA LÄHILEHTI, TILAA LÄHILEHTI, paperisena tai diginä, paperisena tai diginä, kestona tai määräaikaisena. 16 TORSTAINA 29.2.2024 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI E N S I A P U A E N S I A P U A paikalliseen tiedonnälkään! TILAUKSET: TILAUKSET: lehtitilaukset@lahilehti.com tai lehtitilaukset@lahilehti.com tai p. Alk. 040 351 5480 p. 5 €/kk (kestotilaus diginä 2024). kestona tai määräaikaisena