Tiinan Hius. LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI N:o 10 (1311) Keskiviikkona maaliskuun 7. 0400 277 575 Kyösti Piippo SYSMÄ Viime viikolla kaksi sysmäläistä yrittäjää vaihtoi yrityksensä sijaintia uuteen paikkaan kirkonkylän taajamassa. Salmisen edessä on Tiinan asiakkaille hyvät parkkipaikat ja tärkeää on myös se, että yksi keskustan näkyvä tila täyttyy toiminnasta. Maaliskuussa avattavan Kässä ja Koriste -myymälän tuotevalikoimista löytyy kaikenlaista käsityötavaraa, kaikkea langasta ja kankaasta, keramiikkaa, koruja (kierrätysmateriaaleistakin), laukkuja, kynttilöitä, tauluja jne. Paikassa sijaitsi jossakin Sysmäläisyrittäjillä paikanvaihtoviikko vaiheessa Heikki Oksasen kirjakauppa. Kässä ja Koriste Ikimuistoisen Siwan tiloissa Neste -huoltoasemaa vastapäätä pensselit heiluvat, kun myymälän seinät saavat uuden pinnan. Täällä tähän kaikeen on tilaa, toteaa Tuija Palm. Ennestään tuttu kädentaitajien ryhmä valmistelee myös uutta myymälää avattavaksi myöhemmin maaliskuussa. päivänä 2018 • IRTONUMERO 1,60 € Jos jokin homma ei pelitä, tee toisin! Lue lisää sivulta 4 Järvi-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV opkk.fi Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV p. –Pekka ei tarvitse paljoa tilaa, mutta minun on saatava mahtumaan huoneeseen kankaat, koneet, leikkauspöytä ja valmiit tuotteet. Tähän tilaan muuttavat maaliskuun aikana joulun aikaan keskustaajaman joulupuoteja ylläpitäneet kädentaitajat, kaikkiaan 13 myyjää. Avajaisia Tiinan Hius vietti vieraiden kera viime lauantaina. –Yritämme tehdä tiloja entistä toimivammiksi, sanoo Elina Jantunen. Tiinan Hius Tiina Salonen muutti yrityksensä Säästöpankin kiinteistöstä Salmisen liiketaloon. –Muuton myötä sain keinovalon tilalle isot ikkunat ja luonnonvalon, iloitsee parturi-kampaaja Tiina Salonen yhdestä tärkeästä parannuksesta entiseen paikkaan verrattuna. Tilaa uudessa käsityömyymälässä on yli 100 neliötä. Tiina Salosella on ensi kesänä takanaan ammatissa 25 vuotta ja hän tekee sekä kampaamoettä parturitöitä niin naisille kuin miehillekin. Tuijan päätuotteita ovat aikuisten ja lasten vaatteet ja pieniä korjaustöitäkin hän aikoo ottaa vastaan. Myös kirjakaupan puolella on tehty uusia järjestelyjä; yhteen nurkkaan on rakennettu lasten nurkkaus ja toiselle puolelle liiketilaa askartelukulmaus. Liikenneympyrän Kulmassa tilat kävivät heille liian ahtaiksi ja muutamien vaihtoehtojen jälkeen uudeksi tilaksi valikoitui kirjakaupan peräkamari. Kimppaan on saatu 3 uutta jäsentä, joista kaksi tulee Hartolasta. Kässä ja Koriste.. Palmiina onkin ainut paikka Sysmässä, mistä saa vauvanvaatteita. Palmiina ja Heleppi. Kirjakauppias Elina Jantunen uskoo yhteistyön sujuvan hyvin ja synnyttävän positiivista synergiaa. Nyt tiloja kunnostetaan talkoovoimin. Palmiina ja Heleppi Sysmän Kirjakaupassa on laitettu sisätiloja uuteen uskoon ja viehättävään peräkamariin sijoittuivat Pekka Palmin Heleppija Tuija Palmin Palmiina-yritykset
Ovatko myös aukioloaikasi kysynnän tasolla; elämme aikoja jolloin pääkaupunkiseudulla ovat muutamat kaupat auki 24/7, pankkiasioita voi hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin, ja netin kautta hoidetaan asioita vuorokauden ympäri. Vilppu PE 9.3. Hartola on Hollolan varajäsen väliaikaisessa valmistelutoimielimessä. Verkostoyhteistyön ja yhdistysten näkyvyyden lisääminen on välttämätöntä, että pienet yhdistykset eivät jää maakuntauudistuksessa isojen jalkoihin ja kaikkien toimintaedellytykset säilyvät. Pikkuilmoitukset maanantaina klo 16 mennessä. ILMOITUSMATERIAALIEN JÄTTÖAJAT Enemmän työstämistä/vedosta vaativat edellisen viikon perjantaina (myös ilmoitusvaraukset), muut ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. Useita uusia yrityksiä on löytänyt paikkansa alueelta sekä nykyisiä yrityksiä on muuttanut uusin tiloihin jatkamaan palveluitaan. KAAPPAA PAIKKA!! Varaa tähän juuri sinun viikottaiselle ilmoituksellesi vakiopaikka. Mistä saadaan riittävä määrä työntekijöitä tarkastustoimintaan ja hoitamaan valitusja henkilöstöasioita sekä taloushallintoa. Kun ilmat lämpenevät ja lumet sulavat, se tarkoittaa myös sitä, että vapaa-ajanasukkaat ilmestyvät taas mökeilleen ja vapaa-ajan asunnoilleen. 3150 kpl JAKELU: Posti Oy, as.palv: 0200 71000, (ma-pe klo 8-16 ). Iso, monialainen konserni ei pärjää ilman massiivista keskushallintoa, joten kustannukset tulevat kohoamaan. Kerro selvästi, mistä Sinut löytää ja milloin. Force majeure -varaus. Oletko myös Sinä, arvoisa palveluntarjoaja valmis ottamaan tämän vastaan. Puhelinnumero on 040 3515 480. Jos uudistus etenee suunnitellusti, ovat 1.7. Markkinoi tuotteitasi ja palveluitasi laajasti, ja tee itsesi tunnetuksi. Pyydämme ottamaan yhteyttä lehtitilauspalveluumme kaikissa lehtitilauksiin liittyvissä asioissa. Verkostoidu kaikkiin olennaisiin markkinapaikkoihin ja vaikkapa yhdistyksiin. Jokiselta yhdistysten kannattaa kysyä materiaalia, jos treffit Yhdistystreffeillä kirjastossa menivät sivu suun. Lakipaketti on kuitenkin vielä keskeneräinen ja sen arvioidaan työllistävän eduskuntaa vielä juhannusviikollakin. Nyt viimeistään kannattaa miettiä omia aukioloaikojaan, ovatko ne samat kuin 30 vuotta sitten, vai otatko nyt uuden asennon 30 vuotta eteenpäin. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ainoastaan ilmoitushintaan. Kevät tulee, oletko valmis. Maakuntavaltuustoon on vaikea saada edustajia, mutta heitä tarvittaisiin valtuustossa, koska siellä päätetään kuntien kannalta elintärkeistä asioista, muun muassa siitä, miten tienpitoon varatut rahat jaetaan. 28.10. Nyt on aika taas suunnitella, paljonko tilataan mitäkin tuotetta omaan myymälään, ja samalla varmistaa, että tarjonta tyydyttää kiihtyvän kysynnän. LEHTITILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET 040 3515 480 (ma ja ke 9-16) /Dorotea Kyytsönen lehtitilaukset@lahilehti.com TILAUSHINNAT 2018 (sis. Ilmoitushinta on sama mustavalkoiselle ja värilliselle ilmoitukselle. Treffeillä innostuttiin myös ideoimaan uusia tapahtumia ja parantamaan entisiä. Yksi hankkeen tavoitteista on toimia linkkinä ja voimavarana yhdistysten, kunnan ja maakunnan sekä sote-toimijoiden välillä. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin tulleista virheistä. Kun mökille mennään ensimmäisiä kertoja, suunnitellaan samalla kesän remontteja ja hankintoja, ja todetaan kenties talven aikana rikkoutuneet tai huonokuntoiset rakenteet tai esineet, jotka vaativat uusimista. Toivottavasti ideat jalostuvat käytännöksi! Helena Mäkinen HARTOLA Päijät-Hämeen liitto järjesti Hartolassa maanantaina keskustelutilaisuuden, jossa oli ensin valtuutetuille ajankohtaista asiaa maakuntaja sote-uudistuksesta ja sen jälkeen kaikille tarkoitettu osallistava tilaisuus. Hankkeen kautta on mahdollista saada apua vaikkapa koko Hartolan yhteiseen tapahtumien järjestämistä koskevaan koulutukseen. Lisäksi kannattaa varmistaa, että nettisivujesi kontaktiosiota luetaan ja tiedusteluihin vastataan vähintään päivittäin, mahdollisesti jopa tunneittain, kontaktitietosi ovat kunnossa sekä kunnan julkaisemassa palveluhakemistossa että netissä, ja vastaat tiedusteluihin ja tarjouspyyntöihin nopeasti. (03) 8777 60 Parhaillaan odotamme kaikki kevään lämpeneviä tuulia. alv. Tämä näkyy kirkonkylillä lisääntyvänä ihmismääränä ja eri tuotteiden ja palveluiden kiihtyvänä kysyntänä. Maakunnalla tulee olemaan 8000 työntekijää ja 1 miljardin budjetti, jonka pitää riittää. Oletko valmis vastaamaan kohta alkavaan kiihtyvään kysyntään palveluistasi. Tarja, Taru, Taika TO 8.3. Jokisella oli mukanaan materiaalia, jota hän jakoi kaikille. Sen jälkeen aletaan miettiä, mistä saataisiin uusi tilalle, ja ruvetaan tekemään tarjouspyyntöjä ja -kyselyitä. Nyt olisi aika ottaa oma osansa kesäasukkaiden aiheuttamasta kasvavasta kysynnästä, joten ole valpas ja ahkera. TOIMITUS JA KONTTORI SYSMÄ Sysmäntie 30, 19700 Sysmä Puhelin: (03) 8777 60 toimitus@lahilehti.com Avoinna: ma klo 9-17.00 ti klo 8-15.30 ke-pe klo 9-15.30 IRTOMYYNTI HARTOLA: Neste Jari-Pekka, R-Kioski, S-Market, La Kar de Mumma, SYSMÄ: K-Supermarket Suvituuli, S-Market, R-Kioski, Neste Sysmä, Urheilu Valonen SIVUNVALMISTUS: Sysmän Sanomat Oy, Sysmä PAINO: Lehtisepät Oy, Pieksämäki LEVIKKI: n. Hartola oli Päijät-Hämeen ensimmäinen treffipaikka, siksi Jokisella ei ollut vielä kokemusta siitä, mitä muiden kuntien tapaamisissa kysellään. Hankkeen vastuuhenkilöt ovat miettineet hyvän paketin, jonka läpikäynti auttaa päivittämään oman yhdistyksen perustehtävää, esittelemään sitä tapahtumissa, messuilla ja kauppareissulla. Mediatiedotteen tekeminen, some-näkyvyys ja tapahtumista tiedottaminen on myös mietitty tekemistä vaille valmiiksi. 10%) määräaikainen 12 kk/ 65 € kestotilaus 12 kk/ 60 € kuukausittain 6 kk/ 43 € 3 kk/ 27 € Alkuvuosi sekä pikkuhiljaa lähenevä kevät on tuonut paljon iloista fiilistä Sysmään sekä Hartolaan. Uuden maakunnan tehtäviä ovat kaikki sosiaalija terveysasiat, pelastustoimi, maaseutuhallinto, liikenne, ympäristöterveydenhuolto, työllistämisasiat ja alueiden käyttö ja suunnittelu. Varhaisjakelu, Esa Jakelut Oy, jakelupäivystys: 03 7575 700 (ma-pe 8.30-16.30), jakelupaivystys@mediataloesa.fi Toimitusjohtaja /päätoimittaja Marttiina Lallukka 0400 604 504 marttiina.lallukka@lahilehti.com Ilmoituksenvalmistus/taitto: Anni Mäki (03) 8777 60 ilmoitukset@lahilehti.com Freelance -toimittajat: Helena Mäkinen 044 272 2928 helenamakinen389@gmail.com Kyösti Piippo 0440 789 333 kyosti.piippo@gmail.com ILMOITUSHINNAT (pmm) 1,36 € (sisäs), 1,44 € (takas), 1,52 € (etus) Hintoihin lisätään alv 24 % Alle 30 € laskuista laskutuslisä 5 €. Auvo LA 10.3. Erno, Tarvo LÄHILEHTI tiedottaa LÄHILEHTI www.lahilehti.com ISSN 1457-1749 Sysmän Sanomat Oy julkaisee keskiviikkoisin Lähilehti -nimistä Sysmän ja Hartolan pitäjälehteä. HUOM: aineistoaikataulun jälkeen saapuvista ilmoituksista lisähinta 10 €. Lehtitilausten asiakaspalvelu palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9-16. Keskusteluissa pohdittiin myös koulutusasioita. Aurora, Aura SU 11.3. Kysymyksessä on suurin paikallishallinnon uudistus Euroopassa sodan jälkeen. Kyllä tästäkin kesästä vielä hyvä tulee! Helena Mäkinen HARTOLA Yhteinen Päijät-Häme – hankkeen aluekoordinaattori Outi Jokinen oli maanantaina Hartolan kirjastossa kyselemässä, kuuntelemassa ja kertomassa kaikenlaisista yhdistystoimintaa koskevista asioista. lähtien Päijät-Hämeen maakunta ja nykyinen MaaMaakuntaja sote-uudistus kiertueella kuntaliitto väliaikaisesti rinnakkain toiminnassa, jolloin Päijät-Hämeen maakunnalla on oma päätöksentekokoneistonsa, henkilökuntansa ja määrärahansa. LÄHILEHTI 2 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 PÄÄKIRJOITUS Nimipäivät: KE 7.3. Näiden rahoitusvastuu poistuu kunnilta, joten kuntien veroprosentit laskevat kuten myös valtionosuudet. Reijo, Reko TI 13.3. Se merkitsee suuria muutoksia sekä kuntien että valtion tehtävissä. Kalervo MA 12.3. Edelleen paljon kysyntää vuotaa mökkipaikkakunnilta lähikuntiin ja -kaupunkeihin vain siksi, että kuluttaja ei saa tarpeeksi nopeasti tai riittävän laadukasta vastausta tarjouspyyntöönsä tai tiedusteluunsa, tai ei tiedä mistä mitäkin palvelua saa. Tämä koskee tuotteita ja rakenteita, mutta myös työvoimaa ja asennuspalvelua niiden toteuttamiseen. Huldén oli huolissaan siitä, miten maakunnan keskushallinto pystytään organisoimaan. pidettäviksi suunnitellut maakuntavaalit tulevat olemaan pienille kunnille kova paikka. 208.000 asukkaan maakunnassa ovat Hartola, Sysmä, Padasjoki, Asikkala, Heinola, Hollola, Lahti, Kärkölä, Orimattila ja Iitti. Esimerkiksi hyvinvointikuntayhtymä on voinut pyytää kunnilta lisää rahaa, jos budjetti on ylittynyt nyt se ei saa ylittyä ja pitkäaikai. Muutosjohtaja Seppo Huldén aloitti kertomalla aikataulusta: uudistusten pitäisi astua voimaan 1.7. Myös tämän viikon pääkirjoitus koskettaa varsinkin sinua, arvoisa palvelun tarjoaja. ilmoitukset@lahilehti.com tai soita p. Treffeille oli varattu neljä tuntia ja paikalla kävi ainakin kymmenisen yhdistysaktiivia
Kuntayhtymät menevät kaikkineen maakunnille, joten kaikki vanhat pääomat olisi nyt käytettävä. Huldén kertoi, että hyvinvointikuntayhtymä aikoo myydä keskussairaalan – lieneekö ottanut oppia joistakin kunnista. Demon jälkeen paikallisvaluutta on internetissä kenen tahansa kuluttajan vapaasti käyttöön otettavissa www.sysmaraha.fi linkin kautta. Lisätietoja ja ennakkokysymykset: Projektipäällikkö Juri Nieminen, 044 978 4124, juri.nieminen@kuntavelho.fi Sysmän kuponkieuro ja pienyrittäjien verkosto hanketta rahoittaa Päijät-Hämeen liitto ja Sysmän kunta. Tilaisuus päättyy avoimiin kysymyksiin. Klo 10.05 paikallisvaluutan tekniikka, järjestelmätoimittajan puheenvuoro, toimitusjohtaja Masood Arai Arantio Oy. Huldén totesi, että mitään uusia tietojärjestelmiä ei ole tulossa vuoteen 2020 mennessä, mutta entisiä pyritään pitämään toiminnassa. Seppo Huldén (vas.) keskustelee Heikki Hakalan, Vesa Järvisen ja Matti Tanskasen kanssa.. Yhdistystreffeillä kirjastossa Yhdessä pohdittiin muun muassa, missä yhdistykset voisivat parhaiten ilmoittaa tapahtumistaan ja retkistään. Noin klo 10.45 paikallisvaluutan ensimmäinen transaktio: näytämme livenä, kuinka paikallisvaluuttaa vaihdetaan euroista sysmiksi ja kuinka paikallisvaluutalla voi maksaa QR-koodilla kännykällä ja paperitulosteena sekä tililtä tilille siirtona. Klo 10.00 avauspuheenvuoro ja Sysmän kunnan ajatukset, Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki. Pirjo Sankari, Raili Lehto, Marianne Julin ja Outi Jokinen. Uudenmaan maakunnassa ICT-asioita suunnittelee yli 100 henkilöä, Päijät-Hämeessä vain murto-osa tästä. Ohjelmassa Klo 9.30 Kahvitarjoilu. klo 10.00 alkaen Sysmän Teatteritalolla, Väihkyläntie 1, SYSMÄ. Ensin vastataan ennakkoon lähetettyihin kysymyksiin. 020 7345 671 Sysmäntie 47, Sysmä asiakaspalvelu.sysma@arte-laakarit.fi www.arte-laakarit.fi Sysmä-rahan julkaisutilaisuus Sysmän paikallisvaluutan julkaisutilaisuus pidetään tänään keskiviikkona 7.3. Huolenaihe on myös se, mistä saadaan riittävä joukko suunnittelemaan sote-organisaatiota. LÄHILEHTI 3 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 TÄLLÄ VIIKOLLA VIIKKO 10 • 2018 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 LÄÄKÄRISI LAHDESSA JA SYSMÄSSÄ AJANVARAUS p. Kunnanjohtaja Merja Olenius kysyi tietohallinnon järjestämisestä. Uusi kiertue on luvassa 21.5., sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen tulee kertomaan sote-järjestelyistä. Tilaisuus päättyy viimeistään klo 12.30. Maakuntaja sote-uudistus kiertueella sen lainan ottaminen on kiellettyä. Klo 10.15 esitelmä: paikallisvaluutan toiminta ja tavoitteet, projektipäällikkö Juri Nieminen. Vas. Outi Jokinen kertoi olevansa vähintään kolmannen polven yhdistysaktiivi
Ryhmäkoko hankealueella 20 henkilölle, omavastuu 30€. On vertaisryhmiä, joiden kautta saa apua. Mutta vapautumista on tapahtunut. Kieltäytyminen ei ole epäkohteliasta. Meitä aikuisia suojelevat rajat ihan niin kuin lapsiakin. 1982 hakeuduin Hartolaan töihin, koska menin samana vuonna naimisiin. Jos mietitään vaikkapa, odotetaanko tyttöä vai poikaa. Itselleen pitää antaa lupa levätä. Ihminen itse hoksaa asioita, askel kerrallaan mennään eteenpäin. Tätä psykiatrisen sairaanhoitajan paikkaa minulle tarjottiin v. Lapsen tehtävä ei ole kantaa aikuisten ongelmia ja odotuksia. Toisaalta ajattelen, että terapia-ala vaatii luovuutta. Jos on jokin jumi, kannattaa toimia toisin! Teen aina käsilläni jotain ja värit merkitsevät minulle paljon. Siinä sivussa opiskelin työn lomassa seksuaalija parisuhdeterapeutiksi 3 vuotta. Psykiatria tuli ajankohtaiseksi, koska minulta loppuivat neuvolassa työkalut. Seksuaaliterveys on läsnä jo pienillä lapsilla. Palvelut ovat asiakkaille ilmaisia. Kyllä se on helpottunut, mutta vieläkin puhutaan mieluummin rytmihäiriöistä ja fyysisestä kivusta. Verensokerimittarien vaihdot Hartola Toimittajan vaihtumisesta johtuen kaikki asiakkaiden käytössä olevat verensokerimittarit vaihdetaan uusiin. Olisin halunnut taideterapeutiksi, mutta sitä en enää lähtenyt opiskelemaan. Raija Carlsonilla on selkeä suunnitelma vapaalle päästyä: Maalaan, teen kiireettömästi sellaista, josta nautin. Alkaen ke 28.3.2018 klo 12.30 – 16.30 Hartolan kunnantalolla. LÄHILEHTI 4 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Kunta tiedottaa Terveyspalvelut TERVEYSKESKUKSEN AJANVARAUS 044 494 2585 Ajanvaraus arkisin klo 8 15 HAMMASHOIDON AJANVARAUS 044 494 2569 Ma to klo 8 -15 pe klo 8 14 VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS 03 819 2385 Ilta-, viikonloppuja arkipyhäpäivystys Akuutti24 (Keskussairaalankatu 7, Lahti) terveys.sysma.fi fysioterapia, hieronta, tukisukat, Tempurtyynyt ja -patjat fysioterapeutti Heli Flink 0400 510 346 www.sysmanfysioterapia.fi TERVETULOA! Sysmäntie 42, Sysmä SYSMÄN FYSIOTERAPIA SYSMÄN KUNNANKIRJASTO puh. Terapeutti ei elä toisen elämää eikä ratkaise kenenkään ongelmia, mutta auttaa keskustelemalla. Seuraavaksi opiskelin 3 vuotta psykoterapeutiksi ja valmistuin 2009. Onko nykyisin matalampi kynnys lähteä puhumaan Jos jokin homma ei pelitä, tee toisin mielenterveysongelmista. 044 7134 530 Valittulantie 5 lastukirjastot.fi/sysma kirjasto@sysma.fi Avoinna: ma-ke 10-18 to-pe 10-16 la 10-14 LEHTISALI ma-pe klo 9 alk. Lasta tulee kunnioittaa pienenä poikana tai tyttönä, omana itsenään. Mistä virisi kiinnostus terapeuttisiin opintoihin. Sitten erikoistuin terveydenhoitajaksi. Haku 16.3.2018 mennessä: juha.liukkonen@hartola.fi Helena Mäkinen HARTOLA Raija Carlsonin työhuone on kaunis. www.hartola.fi f /hartola.fi Pienten kuntien työkkärihanke järjestää YRITTÄJYYSVALMENNUSKOULUTUS yrittäjiksi aikoville, työttömille tai työttömyysuhan alla oleville. Tuli tarve tietää enemmän ihmisen kasvusta ja elämästä. Maalaamiseen ei ole töiden vuoksi riittänyt aikaa, mutta sitten eläkkeellä… Teen aina käsilläni jotain ja värit merkitsevät minulle paljon. On tärkeää, että ihmiset saavat nopeasti apua. Aloitin äitiysja ehkäisyneuvolassa ja olin vähän aikaa kotihoidossa, mutta sitten palasin neuvolaan 25 vuodeksi. Seksuaaliterapiasta kiinnostuin, koska pohdin työssäni parisuhdedynamiikkaa. Valmistuin sairaanhoitajaksi 1978 ja hoidin aluksi leikattuja potilaita Reumasäätiön sairaalassa. Työhöni on liittynyt myös alustuksia, luentoja ja pienimuotoista yksityisvastaanottoa. Hoitoalalle päätyminen on ihmetyttänyt Carlsonia. Nettiaikakauden nuorilla on jo asenne erilainen. Vaihtopäivät Terveysasemalla hoitotarvikejakelupäivinä, Visantie 24, keskiviikkoisin klo 11-12 www.phhyky.fi MAANANTAI TIISTAI LÄHILEHTI TORSTAI PERJANTAI. Vierellä kulkija tuo eri näkökulmia. 2007. Entisöin huonekaluja, hoidan puutarhaa… Mitä hyvinvointineuvoja annat lukijoille. Kaikki tällä hetkellä käytössä olevat liuskat tulee käyttää loppuun ennen uuden mittarin käyttöönottoa. Työter veyshuollossa on psykologeja. Vaihdot tapahtuvat kunnittain terveysasemilla erillisinä mittarinvaihtopäivinä tai asioidessa hoitotarvikejakelussa niiden ilmoittamina jakeluaikoina. Lupauduin kokeilemaan ja puolen vuoden päästä siirryin pysyvästi tähän tehtävään. Hyvinvoiva ihminen kunnioittaa omaa elämäänsä, kuuntelee omaa itseänsä: mitä tarvitsen, mitä haluan. Meillä on täällä matalan kynnyksen paikka, johon ei tarvitse lähetettä. Hän osaa sanoa ei, kun eteen tulee asia, joka ei hänelle sovi – mihinkään ei ole pakkoa. Se, miten pieneen vauvaan suhtaudutaan, on tärkeää hänen koko elämänkaarelleen. Työkumppanini on psykiatriaan erikoistunut lääkäri, joka käy meillä kahden viikon välein. Työhuoneessa Carlsonilla on omien taulujen vaihtuva näyttely. Seinällä on upeita taideteoksia – Carlsonin itse maalaamia. Jos rajoja ei ole, me väsymme. Taide olisi voinut olla myös minun alani. Koulutuksen kesto: 6 viikkoa/1pv/vko
Hän valitsi tarkasti kaksi kirjaa kirjahyllystä. Toinen oli kuvakirja, jossa oli kuvia koiranpennuista. Ja tietää jo tarkalleen, mihin ollaan menossa ja mitä tarkoittaa töihin lähteminen. Laurila kertoi, että lukijoita on käynyt ja heistä on mukava lukea Almalle. Alma aloitti jo puolivuotiaana lukuharrastuksen. Ajattelin, että Sysmään pitää myös saada kirjastokoira. Hiihtoloman vuoksi lukijoita ei tällä kertaa Alman työvuoron alussa ollut. Pinxinmäen taidenäyttely Sysmän Suopellossa on kolmen kesän aikana vakiinnuttanut paikkansa Suomen kesänäyttelyiden eturivissä ja ensi kesän näyttely nostaa tason entistä korkeammalle. Nykyisin kun kerron, että on työpäivä, hän lähtee mielellään kirjastoon päin kävelemään. Lähinnä lukukoira on tarkoitettu lapsille, jotka eivät osaa vielä kovin hyvin lukea. Marjatta Tapiola tuli tunnetuksi yhtenä 1980-luvun suomalaisen uusekspressionismin kärkinimistä. Carnegie Art Awardilla, Ars Fennicapalkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla ja hänelle myönnettin Suomen Leijonan komentajamerkki vuonna 2013. 050 570 4025. Valmistuttuaan hän teki mittavan työn Vapaan taidekoulun opettajana (1962–88) ja rehtorina (1966–88). Hän saa innoituksensa luonnosta ja hänen maalauksensa sijoittuvat esittävän ja abstraktin ilmaisun välimaastoon. Sieltä saisi hienon huivin. Sen sijaan se napittaa hyväksyvästi lukijaa. Kurssit ovat kaksipäiväisiä ja niitä pidetään yleensä viikonloppuisin. Kiitos, Alma ja Alman emäntä! Hyviä työpäiviä lukuharjoitusten parissa! Alma on leikkisä, älykäs, sopeutuva, rakastava, sosiaalinen, eloisa – erinomainen lukukoira siis. Kesän 2018 näyttelyn taiteilijoiksi on kutsuttu taidemaalarit Tor Arne, Silja Rantanen ja Marjatta Tapiola sekä kuvanveistäjä Pekka Pitkänen. Pinxinmäen gallerian kesänäyttely 2018 Hän opiskeli Vapaassa taidekoulussa 1950-luvulla opettajinaan Sam Vanni ja Unto Pusa. Kuvanveistäjä Pekka Pitkänen on tunnettu abstrakteista pronssiveistoksistaan, mutta myös rauta ja ruoste innoittavat häntä. Alma ei ole vielä saanut tehtävään koulutusta. LÄHILEHTI 5 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Helena Mäkinen SYSMÄ Alma tassutteli viime keskiviikkona emäntänsä Minna Laurilan kanssa Sysmän kirjastoon kuin kotiinsa. Tämä vanhaenglanninlammaskoira on toiminut SysSysmän kirjaston lukukoira Alma mässä lukukoirana vuoden verran, yleensä kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Almakaan ei ollut ajatusta vastaan. Kursseja varmaan tulee vielä lähemmäksi, sitten mennään mukaan. Pinxinmäen kesänäyttely on avoinna päivittäin 17.6. Toinen äärimmäisyys on, että kaikki on mukana. Kennelliitto pitää kursseja lukukoirille, mutta toistaiseksi ne ovat olleet meille liian kaukana. Eräs poika jaksoi lukea Almalle seitsemän minuuttia se oli mielestäni hieno juttu. Pitkänen asuu ja työskentelee Sipoossa. Hänet on palkittu mm. Hänen teoksiaan kuuluu merkittävimpien suomalaisten museoiden, kuten Nykytaiteen museo Kiasman, Sara Hildénin taidemuseon sekä Saastamoisen säätiön kokoelmiin. Se olisi mukava saada, Alma näyttäisi se kaulassaan ammattilaiselta! Kestää oman aikansa, että lukukoiran palveluksia opitaan käyttämään. Hän kuvaa työtapaansa näin: Karsin niin kauan, että jäljelle jää vain oleellinen. Mutta kyllä se voisi auttaa myös aikuista, jolla on vaikkapa lukihäiriö. Päänäyttelyn lisäksi Pinxinmäen aitoissa on esillä muun muassa keramiikkaa ja tekstiilitaidetta. Lapsia lukukoira voi innostaa lukemaan ja keskittymään. Tor Arne on sukupolvensa merkittävimpiä maalareita, asiantuntijoiden arvostama ”taiteilijoiden taiteilija”. Laurilan lemmikki täyttää pian 10 vuotta, miten sen viehtymys kirjoihin ja lukemiseen paljastui. 050 041 6368 ja Inkeri Uusitalo inkeriuu@gmail.com puh. Kuvataiteen tohtoriksi hän valmistui vuonna 2014. Niitä on luonnehdittu sanoilla kirkas, ehdoton ja syvällinen. Nämä kaksi kirjaa Alma luki ja sisäisti hyvin tarkkaan oikeastaan niistä ei jäänyt kovin paljon jäljelle! Nyt Alma ei enää lue omatoimisesti, hän keskittyy kuuntelemaan. Toisen kirjan nimi oli ”Koirana olemisen vaikeus”. Taiteilija asuu ja työskentelee sukutilallaan Sysmässä. Alma taas saa aina palkan tarkkaavaisesta kuuntelustaan. Koira ei hauku eikä arvostele, että nyt luit väärin. Silja Rantanen käsittelee tuotannossaan mielellään arkkitehtonisia muotoja ja tiloja ja hän kuuluu suomalaisen nykytaiteen keskeisiin vaikuttajiin. 13.8.2018 klo 11-18 osoitteessa Suopellontie 644 Sysmä Lisätietoja antavat: Yrjänä Ahto yrjana.ahto@gmail.com puh. Lapset eivät malta kauan olla paikallaan. Juttu on Amerikasta kotoisin, mutta Suomessa niitä on jo useissa kirjastoissa. Se ei ole kuitenkaan minun tapani työskennellä. Lauantaina on teoriapäivä ja sunnuntaina soveltuvuustesti, mutta jos on vuoden aikana tehnyt 5-6 lukukoirakeikkaa, ei tarvitse käydä soveltuvuustestissä. Pitkänen haluaa luoda uuden todellisuuden, jossa katsojallekin jätetään jotain, sillä kokemus syntyy katsojassa ja vasta hän, katsoja, viimeistelee teoksen mielessään. Hänet on palkittu muun muassa Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2004 sekä Kuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2006. Luin jutun siitä, että joissain kirjastoissa on ollut jo pitkään lukukoira. Hän on toiminut taiteilijaprofessorin virassa 20002005 ja maalaustaiteen professorina Kuvataideakatemiassa 2009-2015
Liiketoiminta on mittakaavaltaan liian pientä. Eläkeläisen vapaa-aika kuluu vanhan kotitilan rakennusten Vienti on visainen haaste remontoinnissa, visa-yrittämisessä ja metsänhoidossa. Pääkohde visalle ovat puukonperät ja Saksassa myös viilutetaan. Yrittäminen oli pitkäaikainen haave, kävin jo 1978 koneinsinööriksi valmistuttuani ensimmäisen yrittäjäkurssin. Laadun arvioinnissa poikkileikkausten valokuvat ja sähköposti ovat tehokkaita apuvälineitä. Eskola on toiminut monipuolisissa tehtävissä paperikoneteollisuudessa ennen muuttoaan Hartolan Murakkaan. Hänellä on siis keväällä harkinnan paikka jatko-opintojen suhteen. Meidän yrityksemme pyrkii keskittymään päijäthämäläiseen kasvatusvisakoivuun, joten yksittäisiä luonnonpuita tai pihapuita emme osta naapurikuntia kauempaa. Juliuksella on aiemmilta kesiltä kokemusta mansikanmyynnistä ja tiskaamisesta La Kardemummassa ja samoja jälkiä hän pyrkii kulkemaan tulevanakin kesänä. Visaan liittyvän yrittämisen alkujuuret ovat 1990-luvulla, jolloin Eskolan vanhemmat istuttivat kotitilalle taimia ja opettelivat hoitamaan niitä. Visakoivusta puhutaan Murakassa aina kun sukulaisten kanssa tavataan useimmiten kortinpeluun lomassa, mistä onkin muodostunut lähes yhtä tärkeä harrastus! Vesa Järvinen HARTOLA Hartolan kunta ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestivät viime viikolla ohjelmaa maanantaista perjantaihin talvilomalaisille. Kakkosradalla keiloja kaatoivat Nuutti Kinnunen ja Julius Virtanen. Tavoite on viedä paikallista visakoivua suoraan maailman markkinoille, suunnittelee Eskola. Hiihdon ja tanssin lisäksi harrastuksiin kuuluvat golf ja metsästys. Selän nivelet vapautuvat ja lihakset Bodybow kaarijumppaajat tositoimissa KunkkuAreenalla. Julius Virtanen (vas.) ja Nuutti Kinnunen kävivät keilaamassa talvilomalla.. Visakoivun hoito on intensiivisempää kuin minkään muun puulajin, mutta onnistuminen kyllä korvaa vaivan . Nyt on kuutisen vuotta tullut laitetuksi kuntoon paikkoja tällä tilalla ja tänä vuonna ehdin taas tehdä enemmän visa-yrityshommia. Viikko alkoi vauvasirkukTalvilomaviikolla tapahtui Hartolassa sella ja päättyi laskettelureissuun Purnuun. Tärkeää on istuttaa taimet sopivaan maaperään, karsia säännöllisesti, torjua jänisja hirvituhot ja hoitaa ensiharvennus oikeaan aikaan. LÄHILEHTI 6 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Helena Mäkinen HARTOLA Timo Eskola on nelisen vuotta etsiskellyt markkinoita visakoivulle. Viime viikolla hartolalaiset nuoret lähtivät joukolla keilaamaan ja pienen liikunnan lisäksi kaikilla näytti olevan melkoisen hauskaa. Nuutti on yhtenäiskoulun seiskaluokalla, Julius ysillä. Molemmat sanoivat keilaamisen olevan hauskaa ja koulun liikuntatunneilla on laji tullut aikaisemmin tutuksi. Kesätyöpaikatkin näyttävät olevan järjestyksessä. Torstaina KunkkuAreenalla oli Bodybow -kaarijumppaa. Eskolan Visa Oy:n toisena osakkaana on velimies Olli, joka tulee monesti avuksi ja sparraa. Hissukseen visan kysyntä on taas alkanut vilkastua vaikka metsäteollisuus, puusepänteollisuus, vientiyritykset tai tutkimuslaitokset eivät olekaan kiinnostuneita visakoivusta. Lukioon aikoo sitten aikanaan Nuuttikin, mutta Joutsaan tai Heinolaan. Lukion valintakin oli selvä. Nuutilla on haaveena päästä kesätöihin Vanttuun. Ohjaajana toimi selkälähettiläs Tuire Rinta. Paluumuuttajan aikuiset lapset ja lapsenlapset asuvat pääkaupunkiseudulla, vaimo on työssä Lahdessa. Saunaan liittyviä lahjaesineitä on myynnissä KardeMummassa, muun muassa Kuningaskunnan saunamittari ja saunakauha (kts. Kyösti Piippo HARTOLA Jos pakkaset paukkuvat liiaksi, voi hiihtolomaa viettää liikkuen myös sisätiloissa. Kielitaitoa on, ja tietotekniikan avulla markkinointi ja kaupanteko onnistuvat. Hartolan nuoret kaatoivat keiloja Juttelimme myös kouluasioista. Onneksi nykyisin saa neuvoja Visaseurasta ja fb-ryhmässäkin vaihdetaan tietoja. Asiakkaita on kotimaan lisäksi Saksassa ja muissa Pohjoismaissa. Tuotteet ovat lauta ja puukonperän aihiot. –Ehdottomasti Hartolan omaan lukioon. Isompia kunnon loimukoivuja ostamme myös. Tällä hetkellä lukio on ykkösvaihtoehto ja jos se ei tärppää, sitten amikseen. Nuutti sanoi harrastavansa lisäksi salibandyä ja jalkapalloa, Julius sanoi harrastavansa vähän kaikkea liikuntaa, mutta kaikkein kiinnostavinta hänen mielestään ovat e-pelit. Pienyritykset hoitavat puun jalostusta, markkinointia ja vientiä. Ulkomaistakin kysyntää on alkanut olla, joten olisi hyvä, jos hakkuita tai harvennuksia miettivät visakasvattajat aktivoituisivat tarjoamaan. Pienen juttelutuokion jälkeen pojilla oli jo kiire päästä taas keilaradan päähän ja pian kolisivat keilat Hartolan hallissa kaatojen merkeissä. Paikallisten kasvattajien ja muiden yrittäjien kanssa tehdään avointa yhteistyötä. Aika tasaväkistä oli poikien keilaaminen, joskin viimeisen sarjan voitti Julius. Kaarijumppa tuo apua selän jäykkyydelle. Keilaamisen lisäksi pojat aikovat käydä ainakin luistelemassa. www.royalkoivu.fi)
Kesäisin kävin joka viikko pelaamassa ja Kilpisen Ossi ja Kempin Martti alkoivat houkutella mukaan Eläkeliittoon, koska kisoihin tarvittiin uusia voimia. Tähtinen on opetellut sihteerin töitä ja pöytäkirjan pitoa työ on tekijäänsä neuvonut – ja Koskisen Anja, jota Tähtinen pitää suuressa arvossa. 2000 ja yksi ehto jäseneksi pääsyssä oli. Eläkeliiton Hartolan yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi viime vuonna 108:lla, mutta uusia jäseniä otetaan edelleen. Meillä on paljon toimintaa, jokaiselle löytyy jotain. Tähtinen kertoo aktiivisesta yhdistystoiminnasta. Helena Mäkinen HARTOLA Urjalasta kotoisin oleva Aila Tähtinen on asunut Hartolassa yli 50 vuotta. Silloisia klubin perustajajäseniä olivat ainakin Peltola Jussi, Linnan Pekka, Mäen Pentti ja Alasen Esa. Anja ehti olla puheenjohtajana 7 vuotta. Kuukausitapaamisissa seurakuntatalolla olen tutustunut uusiin ihmisiin, kaikki tuntuvat jo kuin omalta perheeltä. Oikea paino oli siellä arviohaitarin yläpäässä ja Heikki kehuskelee verkoissa olleen kalaa kaikenkaikkiaan 22 kilon verran. Liikuntaa ei ole myöskään unohdettu: Kerttu Tarkkanen vie meitä kävelemään, kuntosalia ohjaa kaksi kertaa viikossa Terttu Tammela, Tähtisen vastuulla on boccia. Yrittäjä ei ehdi harrastaa, mutta eläkkeellä alkoi mieluinen peli, petankki, vetää puoleensa. Keittiöporukka on jaettu kuuteen ryhmään, jotka vuorottelevat kahvituksessa, tiskaamisessa ja salin siivouksessa. Valehtelijoiden aamukahvitilaisuudella on jäsenilleen vahva sosiaalinen merkitys. Poissa vakiokokoonpanosta tänä aamuna olivat ainakin Kyösti Vuorinen, Heikki Kotilainen ja Tapio Lahtinen. Puoliso Matti löytyi sisaren häissä, ja viime kesänä vietettiin kultahääpäivää. Lisäksi satunnaisia vieraita pistäytyy silloin tällöin. Klubin aamukeskusteluissa käsitellään kaikkia mahdollisia asioita elämän eri alueilta, löytyyhän porukasta asiantuntemusta laidasta laitaan. Meille tuli fb-sivut viime vuonna, ne on Koskisen Heikki hienosti kuvittanut rahastonhoitajan tehtävänsä ohessa. Työssä Tähtinen ehti olla Arvi Aaltosella 4 vuotta. Teijo Rantanen kuvaa ryhmää vertaistukiryhmäksi, missä osallistujat puhuvat pois aamuharminsa. LÄHILEHTI 7 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Kyösti Piippo SYSMÄ Lintan Kammarin takakamarissa käy melkoinen puheensorina aamulla kahdeksan maissa. Vuonna 2002 huoltoasema siirtyi Jari-Pekalle, jonka palveluksessa Tähtinen jatkoi vielä 5 vuotta ennen vapaalle siirtymistä. Petankki veti mukaan yhdistystoimintaan En tiennyt Eläkeliitosta mitään siinä vaiheessa. Klubin kokoontumispaikaksi vakiintui liki parikymmentä vuotta sitten Lasikon baari. Yhdistykseen voivat liittyä 15 vuotta täyttäneet. Poisnukkuneen jäsenen vakiopaikalle sytytetään seuraavassa tapamisessa kynttilä havukoristeen kera viimeksi joukosta poistui Erkki Ruponen. Syksyllä 2014 liityin yhdistykseen ja vuodesta 2016 olen ollut sihteerinä ja hoitanut jäsenrekisteriä. Klubi syntyi yli 20 vuotta sitten, aamukahvit nautittiin silloin Shellin huoltoasemalla. Niitä kannattaa käydä katsomassa, sinne pääsee kotisivujen kautta. Mikäs porukka se täällä kokoontuu tähän aikaan aamusta. Hakokiven Aili keittelee hyvät kahvit, leipoo piirakat ja tarvittaessa herkulliset täytekakut. Arviot liikkuvat 4 – 6 kilon välillä. Nimi taisi syntyä siinä vaiheessa, Yhteinen aamuhetki antaa potkua päivään kun Sysmän aamukahviporukat alkoivat kisailla jokakeväisissä pilkkikisoissa ja tarvitsivat tunnistettavat nimet. auttavat tukemaan selkärankaa. Olen viihtynyt tosi hyvin. –Aloitin siellä kahvittelun v. Mäkisen Seija auttelee toisena emäntänä aina tarvittaessa. Heikki Palvaila on puolestaan uusin porukan jäsen.. Klubin jäsenistö on vaihtunut useaan otteeseen vuosikymmenien aikana. Tyttären perhe asuu myös Hartolassa. Viimeksi paikalle tullut Heikki Palvaila lyö pöydälle kuhan pyrstön ja pyytää muita läsnäolijoita arvioimaan verkkoon uineen kalan painon. Meillä on loistavat emännät. Keskusteluissa ei saanut mainita ”työ” -sanaa, muistelee Mikko Pietiäinen. Sitten alkoi huoltoasemaja baariyrityksen pyörittäminen, jota kesti 32 vuotta. Liisa Huhtimäen käsityökerho ja Sirkka Kiven ohjaama näytelmäkerho pitävät huolen mielen virkistyksestä. –Kunnallisvaalien jälkeen jaamme lautakuntapaikat, eikä niistä päätöksistä kukaan ole valittanut, kuittaa Jaakko Kantola. –Täällä saa vapaasti valehdella, mutta siitä ei saa kukaan loukkaantua, tähdentää Teijo Rantanen. Anja Koskinen jätti meille hyvin hoidetun yhdistyksen, tästä on hyvä jatkaa. Pöydän ympärillä istuvat Paavo Linna, Teijo Rantanen, Jaakko Kantola, Heikki Palvaila, Mikko Pietiäinen ja Jaakko Stålhammar. Eläkeläisiä kaikki, minkä nyt Palvaila ja Stålhammar vielä ovat kiinni työn syrjässä. Viime viikkoina on puhuttu paljon olympialaisista, välillä vaihdetaan ruokareseptejä, käsitellään maatalouden työt vuodenaikojen mukaan, ihmetellään omien ja muiden terveysasioita ”miehisellä” tasolla, muistellaan armeija-aikoja ja kaikki aiheet kiedotaan positiiviseen pakettiin. Viikon tapahtumista vastasivat liikuntaneuvoja Netta Hahl Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilusta ja vapaa-aikaohjaaja Anna-Maija Muurinen Hartolan kunnasta. Ryhmä on nimetty syystä tai toisesta Valehtelijoiden klubiksi. Tänä vuonna vietämme 45-vuotisjuhlia toukokuun lopulla
Hoitokunta Tallinnan risteily Europalla 26.-27.3.18. Hinta alk. klo 18 Sisun mest. Tervetuloa! Hallitus. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Muista matka Lahteen Operetti Mustalaisruhtinatar la 7.4.2018. Toni Lappalainen 185 g, 16. Joutsan NS Kalhon osakaskunnan VUOSIKOKOUS Sahtikrouvin kokoustilassa ke 28.3.2018 klo 10. Risto Reima 1270 g, 7. Sami Tumppila 180 g, 17. TANSSIMUSIIKKIA Tulossa: la 5.5. Jouni Kekkonen 1000 g, 10. Kokouksesta laadittu pöytäkirja on nähtävänä Pertti Lehtosalolla, Liikolantie 1173, 14 vrk:n ajan kokouksen jälkeen. KARAOKE & TOIVEMUSIIKKIA LA 10.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Pöytäkirja nähtävillä Antti Sippolalla, Vintturintie 45. klo 18 sarjahiihdot (V) Ohrasaari Muutokset mahdollisia, seuraa ilmoittelua www.sysmansisu.sporttisaitti.com Anja Kallio SYSMÄ Kirpeä pakkanen ei estänyt pilkkijöitä osallistumasta Vintturin kyläseuran järjestämään perinteiseen pilkkikilpailuun lauantaina 3.3. menn. Bussi mukana Tallinnassa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. NAISTENHAKU LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) EN JUHLI 12.3.2018 (olen matkoilla) Ei lahjoja, ei kukkia. 37e/hlö/B4. Ilm. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pentti Huhtanen 800 g, 11. Hoitokunnat pidetään ma 19.3.2018 klo 15.00 Kunnanviraston Ilola-salissa. Nuoret: 1. Kahvitarjoilu ennen kokousta. Hartola-Joutsa-Sysmä PILKKIKILPAILU tiistaina 13.3.2018 klo 10.00-13.00 Askon ranta. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen HIIHTOJA MA 12.3. Juha Tamminen 35 g. Eläkeliiton Hartolan yhdistys ry Yhdistyksen KEVÄTKOKOUS pe 16.3.2018 klo 11.00 Seurakuntatalolla, Kirkkotie 2. Hoitokunta Taipaleen osakaskunnan VUOSIKOKOUS ma 26.3.2018 klo 10.00 Liikolan seurojentalolla. Marko Linikko 140 g, 18. Tervetuloa! Hoitokunta asiat. Johtokunta Sysmä Seura ry:n KEVÄTKOKOUS KEVÄTKOKOUS Kahvila Kulmassa, Sysmäntie 42, ke 14.3.2018 klo 17.00. Kahvitarjoilu. Johtokunta kokoontuu klo 14.30. Tervetuloa! Hallitus Hallitus ja keittiöryhmä 6 klo 9.30. Kilpailumaksu 5€. Uudet ja vanhat jäsenet tervetuloa mukaan toimintaan. Naiset: 1. Hämeen piirin PILKKIKILPAILU Nastolassa torstaina 22.3.2018. LÄHILEHTI 8 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Ravintolat ja tapahtumat Keskustie 1, 19700 Sysmä Puh. Itä-Hämeen Taitajat Keskustie 59, Hartola Suomennurmi-Karilanmaan osakaskunnan VUOSIKOKOUS to 22.3.2018 klo 10.00 Etelä-Sysmän Erän kodalla. Sami Kallio 270 g, 14. Sysmän Eläkkeensaajat ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS torstaina 15.3.2018 klo 12.00 Yhteiskoulun ruokalassa, Koulutie 4. Eila Peltola 0400 843 010 tai (03) 7661 510 Pohjolan Matka Kiertotien yksityistien tiekunnan VUOSIKOKOUS to 22.3.2018 klo 18.00, Puistolantie 50/Ikonen Hoitokunta Pohjois-Sysmän osakaskunnan varsinainen KOKOUS Liikolan seurojentalolla ma 26.3.2018 klo 12.00. hiihdot (V) Ohrasaari MA 19.3 klo 18 sarjahiihdot (sprintti P) Ohrasaari MA 26.3. Ville Pekka Laaksonen 240 g, 15. Juuso Käkönen 1340 g, Suurin kala oli Jouko Halosen onkima ahven 250 g. Hallitus Sysmän Kehitysvammaisten tuki ry OSTOKORTTI BINGO maanantaisin klo 18 Joutsan nuorisoseurantalolla. Kari Järvinen 350 g, 13. Lähtö Wanhasta Matkiksesta klo 16.15. Hernekeittopurkin pienimmästä kalasta sai Matti Murtola. Tarkemmat tiedot kilpailusta Väinöltä. Jouko Halonen 3625 g, 2. 11.3. Eino Hakala 1020 g, 9. Kalevi Hakala 2800 g, 3. Passi. Matti Murtola 440 g, 12. Tuomas Tonteri 1705 g, 5. Toni Kojola 2475g, 4. Lähtö Hartola Mh klo 13.40, Sysmä Mh klo 14.10. Hieno pilkkipäivä Vintturissa Kala ei ihan jokaisen syöttiin tarttunut, mutta kaikki onnekkaat saivat palkinnon, kiitos lahjoittajille. Hoitokunta Tervetuloa NAISTENPÄIVÄKAHVILLE to 8.3.2018 klo 9-15! Kävijöiden kesken arvontaa. Tervetuloa kaikki toiminnasta kiinnostuneet. Käsitellään sääntömääräiset sääntöjen 11§ määräämät asiat. Olavi Olin 1425 g, 6. Käsitellään sääntömääräiset asiat. SPR:n Sysmän osaston sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS su 25.3.2017 klo 16.00 Järjestötalo Toivolassa. Marjatta Hakala 1725 g Miehet: 1. Juhani Koskinen Otamon ja Skinnarilan osakaskuntien varsinainen KOKOUS pidetään Kalevi Perttulalla ma 19.3.2018 klo 9.00. Päätetään entisen meijerin rannassa olevan vesijätön myynnistä. (03) 876 250 hotelli@uoti.net www.uoti.net Avoinna: su-ma 9-21 ti-to 9-22 pe-la 9-03 TERVETULOA! • monipuolinen lounas seisovasta pöydästä arkisin 10,50 €/hlö, viikonloppuna 12 €/hlö • keittiö avoinna ma-la klo 11-20, su klo 11-19 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Keskustie 1, 19700 SYSMÄ Puhelin (03) 876 250, hotell@uoti.net, www.uoti.net su–ti 9–22 (24) • ke–to 9–22 (02) • pe–la 9–03 (04) PE 9.3. Juha Rosberg 1100 g, 8. Lisäksi tutkija Anna-Riikka Vaden maakuntamuseosta kertoo maakuntamuseon kuulumisia. Jukka Käkönen 100 g, 19. Tervetuloa! Hallitus Yhdistyksen PILKKIKILPAILU torstaina 8.3.2018 klo 10.00-13.00 Askon ranta
Alan töitä tein vielä Loviisassa ja Helsingissä ja sitten Joutsassa vuodesta 1958. Leipomoa laajennettiin vuosien mittaan pariinkin otteeseen ja työntekijöitä oli siinä vaiheessa viisi. Lions -toiminta on ollut sinulle tärkeää. LÄHILEHTI 9 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 ”SEISKA” Viikon henkilö Lions-ritari Helge Uitos: Leijonatyö antaa suurta tyydytystä Mikä ihmeen vempele. Lisäksi olemme matkustelleet paljon. Helena Mäkinen HARTOLA, SYSMÄ Viime viikon työkalu olikin visainen! Vastauksia tuli tasan yksi ja se oli Vilho Ruposen, joka kaipaili työkalun takasivuakin nähtäväksi. Se oli erinomainen palkinto ja tunnustus leijonatyöstä ja kosketti vahvasti minua sekä vaimoani Seijaa. –Kuulin, että Hartolassa on kaupan pieni leipomo Vatasen alakerrassa. Ja luonnollisesti käymme edelleen pelaamassa golfia!. –Minut kutsuttiin klubin jäseneksi vuonna 1970, joten ollut jäsenä klubissa kaikkiaan 48 vuotta. –Ostettiin tontti kunnalta ja oma leipomo rakennettiin siihen 60 -luvun puolivälissä. –Leipomon toiminta päättyi vuonna 1990. Ruposen arvaus oli, että laite on tehty sidosvanteen katkaisuleikkaukseen. Sitten sait viestejä Hartolan suunnalta. Minulle noita leipurinvuosia tuli kaikkiaan 31 vuotta. Vko 9 oikea vastaus: Mahdollisesti sidosvanteen katkaisuleikkuri. klo 15.00 Kyösti Piippo HARTOLA Hartolan Lions Club vietti runsas viikko sitten 50-vuotisjuhliaan ja juhlassa pitkäaikainen leijonaveli Helge Uitos lyötiin Lions -ritariksi. –Nykyään Hartolan Markkinat ja autoarpojen myynti ovat ne tuottavimmat projektit ja nuorten työllistäminen kunnan kanssa yksi tärkeimmistä aktiviteeteista. –Se oli sellainen yhden miehen yritys. –Pelaamme vaimon kanssa golfia, hiihdän ja olen myös vuosien mittaan harrastanut kalastusta. Miten eläkepäivät ovat sujuneet. Lions -työtäsi muistettiin ritarin arvolla klubin 50-vuotisjuhlassa. –50-luvulla menin leipurin oppiin Orimattilassa, missä työskentelin 3 vuoden ajan oppisopimuksella Partasen Leipomossa. –Leijonatyö jatkuu voinnin mukaan tästä eteenkinpäin suurella sydämellä. Millainen leipomo täällä Hartolassa sinua odotti. Pidimmehän leipomon lisäksi kahvilaa Hartolan Osuuspankin kiinteistössä. Piikkilangankiristäjä-sanalla etsiessä kone antoi lähinnä kuvia vanhoista pikkuvalmeteista! Yhdessä kuvassa oli työkalu, mutta se näytti ihan erilaiselta kuin Taisto Lehmusvuoren lähettämä. –Tuo muistaminen yllätti. Löytyisikö lukijoilta valaistusta asiaan. Ja tietysti siitä eteenkinpäin iso kartano on vaatinut paljon huolenpitoa. Asiat pantiin oikeaan järjestykseen: ensit kihlat Seijan kanssa ja sitten leipomon perustaminen. Kysellään aluksi niitä lapsuuden juuria. Kaikentietävästä nettimaailmastakaan ei löytynyt apua. Jos tiedät työkalulle nimen tai olet nähnyt sellaisen joskus käytössä, kerro muillekin! Lähetä tietosi osoitteella: toimitus@lahilehti.com, lisää sähköpostiin ”Vempele”. Teimme paljon talkootyötä, erilaisia keräyksiä viljankeräyksestä lähtien, niittoja lyhteentekotalkoita ja saimme aina kasaan jouluun mennessä melkoisen summan lahjoitettavaksi vähävaraisille. Uitos kutsuttiin klubin jäseneksi vuonna 1970 ja työ paikkakunnan hyväksi jatkuu klubin riveissä edelleen. He jatkoivat myöhemmin samalla systeemillä Uuraisilla ja Karstulassa. LIPPUHINNAT: lasten elokuvat 2D/3D 7€ muut 2D elokuvat 9€ muut 3D elokuvat 10€ SUPERMARSU kesto 1h 26 min S KE 7.3. –Synnyin Vilppulassa vuonna 1934, missä vanhempani pitivät vuokralla maatilaa. Muistelen lämmöllä niitä vuosia, jolloin tuettiin varattomia perheitä jouluisin. klo 18.00 VARASTO 2 kesto 1h 40 min K7 SU 11.3. Molemmat tyttäremme olivat aikoinaan leipurin opissa, mutta kumpaakaan ei kiinnostanut yrittäjyys sillä alalla. Ostimme kartanon vuonna 1993 ja sen remontti kesti kaikkiaan 2,5 vuotta. Käsipelillä tein taikinat ja käytössä oli yksi sähköuuni. Sysmän Teatteritalo www.sysma.fi/kino Meille käy vain käteinen. Sitten onnistuin muuttamaan Lahden Osuuskaupan entisen ravintolan tiloihin ja tila suureni ratkaisevasti. –Teemme konserttija teatterimatkoja senioriyhdistyksen riveissä, toimimme isovanhempien rooleissa kun lapset vierailevat täällä – myös ystävien kanssa meillä on vireää vierailutoimintaa. Miten sujuu vapaa-aika nykyään. Sitten oli oman leipomon rakentamisen vuoro. Parhaimmillaan työntekijöitä oli parikymmentä ja kesällä miltei tuplaten tuo määrä. Ruponen totesi, että piikkilangankiristäjänä työkalu on huono, koska lankaan tulee tiukka vekki, joka on ilkeä oikoa. Yksi harrastuksen kohde on tietysti ollut tämän ostamamme Vanhan Pappilan kunnostustyöt. Seuraava työkalu on myös omistajalleen arvoitus, hän ei tiedä vempeleen nimeä eikä käyttötarkoitusta
Sysmän Sisun Jesse Jokinen otteli miesten seitsenottelussa 4637 pistettä ja sijoittui kuudenneksi. Koska panokset olivat jo hävinneet ja BB:n sarjaja Klubin nousukarsintapaikat selvät, peli meni huolimattomaksi päästä päähän juoksuksi. Kuuluttajan palkinto Niklas Aartolahdelle Kauden päätteeksi Jari Nora jakoi perinteisen ”kuuluttajan kiertopalkinnon”. Tappio tuli lukemin 7-9. Suomen mestaruuden vei Lappajärven Veikkojen Elmo Savola 5639 pisteellä. Porvari otteli tasaisen varman sarjan ja oli tulokseensa tyytyväinen. Suora nousija (Löysätempo) ja suora putoaja (SB Coyotes) olivat jo ennen sunnuntaita selvillä. Salibandyssa viiden minuutin jäähy on paha paikka kenelle tahansa. Se pelasi täysin tasaväkisesti sarjan voittajaa vastaan, näyttäen marssivan voittoon. Sitten kävi huono tuuri. (HH) Tehomiehinä häärivät kuten niin usein aiemminkin Mikko Salonen ja Teemu Vettenranta. Sysmäläiset johtivat jo 6-3. Vaikka yritystä oli ja laukauksia saatiin, oli viimeistely heikompaa. Sysmäläispelaajan maila osui laukaisutilanteessa peitolla ollutta löysätempolaista päähän. Erinomaista peliä sarjavoittajaa vastaan Tämä toteutuikin. Klubi korjasi lopulta voiton lukemin 7-3. Tämän tappiolle joutuneet mikkeliläiset käyttivät erittäin hyvin. Ilkka Hörkkö SYSMÄ Bandy Boys -88:n miehet päättivät salibandykauden pelinsä 3. Säännöt kuitenkin määräsiBB-88:n miehet kotiturnauksessa vät teosta yksiselitteisen viiden minuutin jäähyn. divisioonassa kotiturnaukseen sunnuntaina 4.3. Putoamista seurannut kausi kolmosessa on ollut vaihteleva, vaikeaa on ollut pelata kahta ehjää peliä samana päivänä. Todennäköisimmältä näytti suora sarjapaikka ja sijoittuminen keskivälille sarjaa. Löysätempo pyöritti mainiosti tasoituksen ja kun lopussa BB:lle tuli vielä minuutiksi kahden miehen alivoima, johto kääntyi 6-7 tappiotilanteeksi. Tästä ei pystytty nousemaan, olihan vastustaja kuitenkin lohkon ykkönen. Punapaitaisia edessä vasemmalla Teppo Vettenranta (88), Vesa Kuitunen ja Kuisma Seppälä (9). Molemmat olivat koko lohkon pistepörssin kärkinelikossa ja Mikko Salonen voitti lohkon maalipörssin.. Toisessa pelissä vastassa sarjakakkonen Toisessa ottelussa vastassa oli sarjan kakkonen korialainen Klubi. Peli oli BB:lle yksi kauden parhaita. Mikko Salonen oli maalipörssin ykkönen. LÄHILEHTI 10 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Tulospalsta Eemil Porvari otteli SM-kultaa Jyväskylässä Timo Olkkonen HARTOLA Hartolan Voiman Eemil Porvari voitti sunnuntaina ylivoimaisesti kilpakumppaninsa Jyväskylän Hipposhallissa käydyissä moniotteluiden Suomen hallimestaruuskilpailuissa. Taustalla Teemu Vettenranta (83) ja Mikko Salonen (91) sekä kentän reunalla istumassa Timo Vettenranta, Joni Kantonen ja Tero Kalliosaari. Porvari kokosi 15-vuotiaiden poikien viisiottelussa 3373 pistettä. Toiseksi sijoittui Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Aukusti Jaskari tuloksella 3008 ja pronssin vei Joensuun Katajan Matias Ahtinen 3004 pisteellä. Loukkaantumista ei onneksi pientä haavaa lukuun ottamatta seurannut. Tiukkaa vääntöä Perttu Mäkelän vartioiman maalissa. Pituudessa tulos oli 615 ja päätöslaji 1000 m kulki aikaan 2.58,23. Niinpä tilanne ennen viimeistä turnausta keskiryhmässä olleilla sysmäläisillä oli, että heillä oli pienet teoreettiset mahdollisuudet selviytyä sekä kakkosen nousukarsintaan että joutua nelosen putoamiskarsintaan. Pisteitä ei tullut mutta vastustajat olivatkin kaksi sarjan parasta joukkuetta. Ensimmäisessä pelissä kohdattiin jo kakkosdivisioonan sarjapaikan lunastanut Löysätempo Mikkelistä. Se meni oikeutetusti hyvän kauden pelanneelle maalivahti Niklas Aartolahdelle. Se pääsee karsimaan kauden päätteeksi kakkosen häntäpään joukkueen kanssa. Avausottelun tapahtumat olivat vieneet BB:ltä parhaan pelifiiliksen. Omat ennätykset paranivat 60 metrin aidoissa ajalla 8,87, kuulassa tuloksella 12,39 ja seipäässä 300 cm:n ylityksellä. (HH) BB:n tehokaksikko Teemu Vettenranta ja Mikko Salonen olivat lohkon pistepörssin kärkinelikössä. Luvattoman helposti päästettiin myös vastustaja iskemään vastahyökkäyksillä
Kirjoittajat ovat tällä hetkellä esimerkiksi Sysmän 4H-yhdistyksen hankkeista ja jutut koostuvat nuorten maailmasta. Kesäloma ei siis käynyt tylsäksi! Työpäiviin mahtui aika paljon erilaista tekemistä. Hankkeen ansiosta meidän nuorten on helpompi päästä kesätöihin! Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Hinnat voimassa ke–la 7.-10.3. En olisi heti uskonut, että Sysmässä kävisi niinkin paljon ulkomaalaisia lomalaisia. Kesätyöt toivat hyvää rytmiä kesääni. Uusi palsta! Kesätyö hankkeen kautta Siiri Papinniemi SYSMÄ Viime keväänä ajattelin, että kesällä olisi mukava saada työkokemusta ja tienata hieman rahaa. Jäätelömyynnin ohessa pääsin siivoamaan, purkamaan kuormia ja auttamaan asiakkaita esimerkiksi suunnistamaan Sysmässä. Palstan sisältö voi koostua jutuista tai haastatteluista mutta sisältö on kokonaan nuorten käsialaa. Olin innoissani tulevasta kesästäni kesätöissä. Jäätelön myyminen oli todella mukavaa, sillä pidän asiakaspalvelusta ja tietysti myös jäätelöstä. Nuori työ -toiminta tarkoitettu 14-19 – vuotiaille nuorille työsopimus tehdään Sysmän kunnan kanssa ja palkka maksetaan kunnan kautta, nuorelle maksettava palkka on 7,50 euroa/tunti nuori työskentelee sysmäläisessä yrityksessä tai yksityishenkilön palveluksessa toimintaa tukee Sysmä Itte –säätiö, Sysmän Lions Club ja Sysmän kunta Lisätietoja: http:// www.sysma.fi/nuori-tyo-toiminta tai tuija.pessa@sysma.fi, puh. 800-1400 g Norja Kotimaista Jääsalaattipussi 100 g (8,90/kg) 79 kg 2 95 12 90 kg 3 49 1 49 2 PKT 5 00 2 pkt 2 89 2 29 3 95 Suomalainen 89 Atria Naudan lehtipihvi ja maustevoi 270 g (36,85/kg) Suomalainen 9 95. HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ 8.3.! Oululainen Jälkiuunilastu 130 g (11,46/kg) Ingman Suklaatuutti tai mansikka & suklaa duo ei laktoositon 508-520 g (6,71-6,87/kg) LounasHetki Salaatit 210-315 g (9,37-14,05/kg) Valio Koskenlaskija juustot 250 g (9,16/kg) Fitness Täysjyvähiutale 375 g (7,71/kg) Kotimaista Tulppaanikimppu 10 kpl Navel appelsiini Egypti Rainbow Konetiskitabletti All in 1 2 x 30 kpl (0,08/kpl) Rainbow Lohifilee b-leikkuu, pakattu n. Minun ei tarvinnut keksiä jokaiselle päivälle tekemistä, sillä lähdin aamulla töihin. Päätin siis hakea kesätöihin jäätelökioskille Nuori työ hankkeen kautta. Yllätyksekseni pystyin käyttämään myös englannin ja ruotsin kielen taitojani. Kysyin työpaikkaa jo hyvissä ajoin helmikuussa ja sainkin sen. 044 7134533 Nuori työ hanke on mielestäni todella suuri apu nuorille, jotka haluavat kesällä töihin, mutta myös yrityksille, jotka tarjoavat työtä. Ensimmäinen haaste oli opetella pyörittämään kelvollinen jäätelöpallo. LÄHILEHTI 11 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Nyt puhuu nuoriso! Lähilehti julkaisee nuorten palstaa
Tohtori E. Eversti H. Koulun johto lähti vastaanottamaan miehiä. LÄHILEHTI 12 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Helinin Heikin palsta Suomen itsenäistymistä joulukuun kuudentena 1917 seurasivat katkerat sotatapahtumat. Näistä sysmäläisiä oli 374 (182 + 192) ja hartolalaisia 381 (142+239) Sysmässä olleet joukot olivat helmikuun aikana ottanet hallintaansa kirkon ympäristön keskeisimmät talot kuten Väihkylän kansankoulun sekä Suurenkylän ja Käenmäen talot Päivärinnan lisäksi. Varsinaiseen asekoulutukseen kivääri oli välttämätön. Lindeman vietti ensimmäisen yön matkustajakodissa ja asettui sen jälkeen asumaan Adele Toivosen emännöimään Rankooseen, jossa oli koko Sysmässä oloaikansa. Kokous oli lähtölaukaus Sysmän harjoituskoulun toiminnan Sysmän sotakoulu 1918 – lähes 1700 miestä käynnistämiselle. Sysmään palattiin 40 hevosen kuormastolla, Vuorenkylän, Leppäkosken, Ylemmäisen ja Valittulan kautta, koska pelättiin Päijänteen takaisia punaisia. Toinen puoli sai levottomuuksien loppuvaiheessa tukea saksalaisilta joukoilta. Lähes 1700 miestä Helmikuun 6. tammikuuta Suomen kansanvaltuuskunta. Punaisen puolen hallitukseksi perustettiin Helsingissä 28. alkoi Lahdessa punaisten liikehdintä. Rykmentin kokonaisvahvuus oli suurimmillaan 5120 miestä Lauantaina 26.1. Aseita vastaanottamaan menneet odottivat niitä Luhangan Tammijärven Ruohtulassa. Viimeisenä toimenpiteenä ennen vallankaappausta senaatti oli nimittänyt kenraali Mannerheimin ylipäälliköksi ja ilmoittanut, että suojeluskunnat olivat laillisen hallituksen joukkoja. Koskela. Koulun organisointi Ensitöikseen Lindeman ja Uimonen kutsuivat harjoituskoulun talouspäälliköksi taloustirehtööri Emil Väleen. Aseiden puute huolestutti päällystöä sekä ärsytti ja turhautti koulutettavia. Se sisälsi sotilaalliseen toimintaan totuttavaa sulkeisharjoitusta. Sitä voitiin suorittaa aseiden puuttuessa puisten seipäiden kanssa. päivänä saapuivat Vaasasta Jyväskylän kautta hankitut aseet. Koululla oli ainoastaan Lahden Itsenäisyysklubin nuorukaisten mukanaan tuomat 18 kivääriä, jotka olivat käytössä aseiden käyttöön pikakoulutuksen saaneilla vartiomiehillä. Myös nuoremmat ja vanhemmat saattoivat ilmoittautua vapaaehtoisesti palveluun. päivä ilmoittautuneet vapaaehtoiset. Seuraavana päivänä kokoontuivat seudun punakaartien johtajat kokoukseen. Helmikuun puolessa välissä miehiä oli jo 400. Jääkäri Jalmari Kara.. Maa oli jakautunut kahteen leiriin, joista toista tukivat etenkin aseita antamalla maahan jääneet venäläiset joukot. Kivääreillä aseistetut miehet aikoivat takavarikoida Lahden Höyrymyllylle saapuneita viljavaunuja, mutta aikomus ei onnistunut, koska viljavaunut ohjattiin toisaalla. Helmikuun 19. pidettyyn sk-piirin kokoukseen lähtivät kuntien edustajat Lahdessa pidettyjen ravikilpailujen merkeissä. Everstiluutnantti A.Lindeman. Niemi ryhtyi järjestämään koulun tarvitsemaa terveysja lääkehuoltoa Miehistön majoituspaikaksi oli saatu opettaja Helmisen huvila, Päivärinta. Sysmän sotakoulussa oli vapaehtoisia 940 ja kutsunnan kautta tulleita 757 eli yhteensä 1697. Pääasiallinen lähde on Hosiaisluoman, Karppisen ja Hynysen teos ”Sysmäja sysmäläiset Isänmaan asialla”. A. Harjoituksissa aseina aidan seipäät Tavoitteena oli antaa jokaiselle ilmoittautuneelle kahden viikon peruskoulutus. Väle oli Kankilan isäntä ja Sysmän Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja – melkoinen paikallinen vaikuttaja. päivä oli Lindemanin raportin mukaan koossa 108 miestä ja lisää harjoitettiin. osa. Majuri Aarne Uimonen. Osanottajien mukana levisi alueen miehille kehotus välittömästi siirtyä Sysmään. Heikki Helin Tämä on kirjoitussarjan 515. Siellä Sysmään saapunut jääkäri Kara vastaanotti ensimmäiset, tammikuun 28. Komppanianpäälliköiksi nimitettiin kornetti Arne Bergström, jääkäri Jalmari Kara ja poliisikoulun käynyt etsivä G. Seuraavissa Lähiehden numeroissa kuvataan vapaussodan vaiheita Sysmän sotakoulun kannalta. Hjalmarson 25.2.1918 tarkastamassa joukkoja esikunnan edessä ennen Heinolan ensimmäistä taistelua. Lauantaina 26.1. Sysmän joukoissa olleista kaatui taistelussa, etappitehtävissä tai joukkoihin liittymismatkalla 95 miestä. kokoontuivat Lahden Seurahuoneelle everstiluutnantti Lindeman, kapteeni Uimonen ja piirihallituksen jäsenet Niemi ja Kemp keskustelemaan tilanteen vaatimista toimenpiteistä. Sotakoulu vauraaseen Sysmään Sysmä valikoitui koulun paikaksi, koska pitäjä oli vauras ja riittävän kaukana punaisten keskukseksi muodostuneesta Lahdesta. Kutsunnan alaisia olivat kaikki 21-40 vuotiaat miehet. E. Eversti Harald Hjalmarson. Sunnuntaina 27.1. Sovittiin, että Lindeman toimii Sysmään perustettavan harjoituskoulun johtajana ja Uimonen koulutuspäällikkönä. Everstiluutnantti August Lindeman ja kapteeni Uimonen saapuivat Sysmään 28.1. Vallankumousta toimeenpanemaan perustettiin Suomen Punaisen Kaartin Lahden Rykmentti ja sen johtajaksi valittiin Lahdessa punakaartia alusta lähtien johtanut muurari Nestor Linnanen. päivänä Senaatti antoi julistuksen, jonka mukaan jokaisen aseisiin kykenevän miehen ehdoton velvollisuus on liittyä suojeluskuntien riveihin. Aseet viime hetkillä Vasta helmikuun 20
Sitä tapahtuu myös Euroopassa. Rukajärvi oli yllätys, samoin kiekkonaiset. –Ville, tule sisälle heti! –Äiti, onko minulla kylmä. Heinola kimppaan kolmanneksi. Kaikesta kiinnostuneena Swantz perehtyi laajasti monen afrikkalaisen maan yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin toimintatapoihin. Tämä menetelmän tulokset olivat pysyvämpiä, koska yhteisö otti prosessin kautta kehitystoimet omakseen. Byrokratiaa byrokratian päälle. Onko se toinen vai kolmas kerta kun mies uhkaa tiukan paikan tullen kaataa mieluummin hallituksen kuin taistella miehekkäästi asiansa puolesta. Seuraan kansainvälisiä tapahtumia ja esimerkiksi CNN-kanavaa katsoessani olen nähnyt, että näköala on Amerikassa kaventunut. Vanhat ihmiset eivät enää päätä, mitä tapahtuu. Puhelin (03) 8777 60 tai vaihtoehtoisesti voit tilata nettilomakkeella: www.lahilehti.com ja täytä “TILAA LÄHILEHTI” -kohdasta avautuva lomake tai laita tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen: lehtitilaukset@lahilehti.com tai soita Dorotea Kyytsönen p. Kehitysprojektien vikana oli usein se, että ne eivät vastanneet ihmisille tärkeisiin kysymyksiin ja ongelmiin, minkä vuoksi myös pysyvät tulokset jäivät vähäisikElämäntyöstä palkittu Marja-Liisa Swantz si. Toivotaan että Sysmässä ja Hartolassa riittää lääkäreitä. Heittäydytään nyt jälkikäteen optimistiseksi; jos naisten viesijoukkueen valinta olisi ollut viisaampi, sieltäkin olisi tullut vielä pronssi lisää. Tilaan: Kestotilaus (hinta 60€/12 kk) + Digilehti kaupan päälle (arvo 39€) Määräaikainen 12 kk 6 kk 3 kk (hinta 65€) (hinta 43€) (hinta 27€) Palauta lomake LÄHILEHDEN toimistolle, Sysmäntie 30, Sysmä. Hän perehtyi kehitysasioihin käytäntöön sidotun elämän jakamisen ja tutkimuksen kautta. En ehkä ole aina paneutunut siihen, mitä pitäisi tutkia. VIIKON KEVENNYS 5-vuotias Ville oli leikkimässä pihalla naapurin Liisan kanssa, kun Villen äidin huuto kajahti ikkunasta. Lapsellista kiristämistä. Tämäkään asia ei ole meikäläiselle täydellisesti avautunut. Mikä muuttuisi paremmaksi, kuka vaihtaisi uuden soten ansiosta parempaan lääkäriin tai fysioterapeuttiin. * * * Olen siis pessimisti soten suhteen Olin sitä myös Korean olympialaisten mitaliveikkauksessa, kolmen veikkaamani mitalin sijaan niitä tuli peräti kuusi. Syntyi osallistava toimintatapa, jossa yhteisön jäsenet pääsivät pohtimaan itselleen tärkeää ongelmaa ja sitä, miten he haluavat sen ratkaista. Uskon ennemmin asiantuntijoita kuin politiikan broilereita. Jos ongelmia lähestytään teoreettisista lähtökohdista, voidaan saada aikaan hieno tutkimus, mutta siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Vaikka en itsekään hyväksy terveyden kustannuksella rikastumista, on meillä tällä hetkellä Sysmässä ihan hyvät terveydenhoitopalvelut Attendon toimesta. 28.2. Avioliiton ja kolmen tyttären Afrikan elämään totuttamisen ohella hän loi läheisen yhteyden paikalliseen lukutaidottomaan yhteisöön luoden siitä osallistavaa tutkimusta väitöskirjan verran. Siitä huolimatta en saa mitään tolkkua poliitikkojen sote -puheista. Lana Marja-Liisa Swantz.. Nyt on Sipilän hallituksen kaatuminen todella lähellä. Mutta toisaalta osaan jo nauttia siitä, että jonain päivänä kalenterissa ei ole mitään, voin vain levätä. Mutta jos teoria upottaa käytännön, se ei auta ihmisiä eikä heidän maataan. Missä he ovat. Sanasto muuttuu. Mutta on myös hyvä, että löydetään uudestaan sitä, mikä on jo löydetty, mutta joutunut hukkaan. LÄHILEHTI 13 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Kyöstin Kuluma Kyösti Piippo Sotkuinen sote Koetan vakuutella itselleni, että olen varustettu vähintään keskinkertaitaisilla hoksottimilla. Kehitysyhteistyön kokemuksiaan Swantz käytti muun muassa toimiessaan 11 vuotta Suomen Kehitysmaainstituutin ensimmäisenä johtajana. –Ei, sinulla on nälkä, alappas tulla! LÄHILEHTI – Tutkitusti eniten vastinetta rahoillesi! Helena Mäkinen HARTOLA Professori emerita Marja-Liisa Swantz, 92, palkittiin tammikuussa yhteisölliseen toiminnalliseen tutkimukseen perustuvasta elämäntyöstään. Onko maailmalla toivoa. Ja olisihan Poutalalle sen pronssin suonut, onhan mies sitä niin pitkään jahdannut ja mietomaisen lähelle päässyt. Mutta se ei ole kypsytettyä tietoa. Tutkimustyössä ajatellaan, että teoria on tärkein. Samalla tietty kaatuisi tämä maakuntauudistus. Olen yrittänyt tulkita ja tilkitä tuotuja suunnitelmia toimiviksi Sysmän kokoiseen ja näköiseen kuntaan. Ensimmäisenä tehtävänä oli naisten koulutuksen nostaminen miesten opetuksen tasolle. Kaikkeen liittyy muistoja. Se vei hänet Afrikkaan, Tansanian itsenäistyvän valtion opetustyön haasteiden keskelle. 040 351 5480 (ma ja ke klo 9-16) LÄHILEHDEN TILAUSLOMAKE Tilauspäivämäärä ____________________ Tilaajan nimi ____________________ Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ (ilmoita digilehteä varten) Saajan nimi ____________________ (jos lahjaksi) Osoite ____________________ Postinumero ja toimipaikka _______________ Puhelinnumero ____________________ Sähköpostiosoite ____________________ Wanhan kansan Wiisautta Mateenkudun siirtyminen pitkälle maaliskuulle ennustaa pitkää kevättä. Se olisi hyvä paketti. Siellä näin, että osallistavan toimintatutkimuksen merkitys alkaa lopulta ”löytyä” Suomessakin. Antaa mennä menojaan koko paketti, siltä tässä nyt tuntuu kuin seurasin televisioitua keskustelua eduskunnasta. Elämässäni on ollut se vaikeus, että olen ollut niin monenlaisessa työssä ja tavannut niin valtavasti eri maiden ihmisiä. Mieluummin olen laajentanut kuin kaventanut perspektiiviä. Jos vanhempi ja nuorempi sukupolvi eivät puhu yhteistä kieltä, emme tiedä, mihin menemme. YK:n nimeämä kanadalainen professori Budd Hall luovutti hänelle historian ensimmäisen Orlando Fals Borda – palkinnon, joka on nimetty johtavan kolumbialaisen yhteisöä osallistaneen tutkijan mukaan. Muutoksia tulee sen vuoksi, että nuoret ottavat määräysvallan ja heillä on tietoa, jota vanhemmalla sukupolvella ei ole. Tajuan, että kuulun vanhaan sukupolveen, jolla ei ole enää sanottavaa. Osaako elämänikäinen tutkija levätä. Olen joutunut niitä käyttämään ja ihan toimivia ovat olleet. olin mukana oikeushammaslääketieteen professori Helena Rannan juhlaseminaarissa. Onko muuten vieläkään liian myöhäistä Hartolalle irtaantua tuosta hyvinvointikuntayhtymästä ja lähteä kulkemaan samaa tietä Sysmän kanssa. Vasta pieni osa nuoria on niin koulutettu, että he ymmärtävät päättävänsä maailman asioista. Swantzin ensimmäinen kutsumus oli lähetystyö
minun mielestäni mielipiteenä, yleisen uskollisuuden perusteella ja Jeesuksen omilla sanoilla. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa. Yhteisvastuu 2018: #ruokatrendit2018 Osallistu yhteisvastuukeräykseen! Avullasi torjutaan nälkää ja köyhyyttä! Tule kerääjäksi tai lahjoita! Keräyslistoja ja -lippaita sekä esitteitä saatavilla virastosta. KIVA-kerho toimii iltapäiväkerho periaatteella. Tule toisten aikuisten seuraan ja tuo lapsesi leikkimään toisten lasten kanssa. Tervetuloa! www.ita-paijanne.svk.fi Hartolan Helluntaisrk Metsolantie 9 • p. Lk. Mukana Martat. klo 19 Sana ja rukous. yhteisvastuu.fi! Lapsityö: Instagram hartolan_srk_lapsityo. Apostoli Paavali avaa kilvoitus -sanan merkityksen näin: 1.Tim.6:12. Uskokaa minuun, jonka Jumala on lähettänyt. Ti 13.3. On hyvä katsoa tässä yhteydessä myös uskontunnustuksien alkusanoja, jonka mukaan me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Apostolisen uskontunnustuksen mukaan: Minä uskon Jumalaan… Jeesukseen Kristukseen… ja Pyhän Henkeen. klo 14.15 – 16.15 Isoskoulutusta ISKO 1 Poukamassa. Kirkkoherranvirasto suljettu. aika!) ja 15.3 klo 19.00 Nuotassa; lauluryhmän harjoitukset to 15.3 klo 10; lapsikuoron harjoitukset pe 9.3 ja 23.3. Tervetuloa entiset ja uudet! (Voi tulla vaikkapa pelkästään tällä erityiskerralla). Ke 14.3. klo 15 Gloria-kuoron konsertti kirkossa: Muistoa kunnioittaen – valoa kohti. Nuorisotyö: Ke 7.3. Mikä tämä ovi on. Martti Lutherin opetus Raamatun selkeydestä: ” Olkaa ainoastaan varmat siitä ja älkää epäilkö, ettei ole aurinkoakin kirkkaampaa: on kyllä, Raamattu. Su 11.3. klo 16 Nuotassa. Kysy lisää Kirsiltä. Ennakkoilmoittautuminen diakoni Pekka Kuupolle p. klo 11 Ilona ja Toivo kerho vanhemmalle väelle srk-talossa, tuolijumppa La 10.3. www.hartolanseurakunta.fi, Facebook ”Hartolan seurakunta”. klo 12 Kiva-kerho Verkossa. Välipalatarjoilua; ilmoitathan, jos lapsella on ruoka-aineallergia. Kerhossa on mahdollisuus syödä lounas; 0,50 €/lapsi ja 1 €/aikuinen. Kevään ruokailut tiistaisin 3.4., 17.4., 15.5. Evankeliumin sanassa on syntien anteeksiantamisen peruste ja myös uskoa synnyttävä voima, jolla armo omistetaan ja saa käydä portista sisälle. Kirkkoraamattu 1992: Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Luukas kertoo tämän tapahtuneen siinä yhteydessä, kun Jeesus meni viimeisen kerran Jerusalemiin. klo 11.00 Koulutyöntekijä Marjo Heglin sekä Hyppönen. ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?” KR 1938. ja 29.5. Erityisvieraina Markku Niemelä, Pauli Kosola SLEY:n edustajina ja Petroskoin eläkkeellä oleva kirkkoherra Victor Grinevich, joka puhuu suomea. Kirje Titukselle 2. Ja joka ei voi ymmärtää hämäriä kohtia, pitäytyköön selviin.” Markku Niemelä rovasti emeritus Sysmän srk srk:n sähköposti sysma. EU-ruokaa vähävaraisille saatavana. Jaak Luts, lauluryhmä Eevat. – klo 18 Yhteiskristillinen rukousilta Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Messu kirkossa su 18.3. klo 19 Miesten raamattupiiri srk-talossa. Klo 13 Päivän avaus (insinööri Eero Ropponen, kirkkoherra Simo-Pekka Rantala) klo 13.30 Raamattuopetusta (”Neitsyt Maria luterilaisessa kirkossa”, pastori Risto Auvinen). Herran armo suunnaton, minullekin se auki on.” Siionin kannel 326. asti. Erityisesti nyt, kun monet ovat avartuneet opettamaan kaikkien uskontojen samanarvoisuutta. Pyydettäessä on saatavilla myös gluteenitonta ehtoollisleipää. Mukana Heinolan musiikkiopiston orkesteri, solistit. TERVETULOA! Ke 7.3. Ke 14.3. Nikean tunnustuksen mukaan: Me uskomme yhteen Jumalaan... Mukana Jeremias Sankari, Petri Virkkunen, Maarit Manninen, Mirkku Tammisto-Kiiski ja Pekka Kuuppo. Mutta eivät voi.” 13:24. Häneltä varmistettiin vielä ihmisen pelastuksen ydinasioita. paastonajan sunnuntai. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa katsomaan Kansan Raamattuseuran Nukketeatteri Sananjalan esitystä ”Pieni on paljon”, joka kertoo vieraanvaraisuudesta. Musiikki: 17.3. Kolehti käytetään seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen diakoniaja yhteiskunnallisen työn sekä seurakuntien lähetystyön alueilla Mikkelin hiippakunnassa. Elämän leipä. Hän sanoo: Menkää sisälle. 13:22. Jeesus ei sano, että jääkää portille kamppailemaan kuormienne kanssa. lapsi-, nuorisoja opiskelijatyöhön Herättäjä-yhdistyksen kautta 170,35 € Vapaaseurakunta Yhdystie 1, Joutsa Su 11.3. Diakonia: Diakonissa Kirsi Männistö puh. Su 11.3. Gloria-kuoro, Heinolan musiikkiopiston orkesteri ja solistit konsertoivat Hartolan kirkossa. Kahvittelua, keskustelua, laulamista, hartaus klo 14. klo 14 Mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmä kunnantalolla. Pe 16.3. To 15.3. Tervetuloa uudet ja entiset! La 17.3. Su 11.3. ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään.” Kristityn ihmisen kilvoitus vie taisteluun maailman henkeä vastaan, joka johtaa uneliaisuuteen ja Raamatusta luopumiseen uskonopin ja eettisten asioiden kohdalla. Ti 13.3. Esityksen jälkeen on lounas (6€). klo 10.00 messu kirkossa (Marian ilmestyspäivä). klo 10. klo 12 Työttömien ruokailu srk-talossa. klo 9 -12 Seurakunnan perhekerho Nuotassa. klo 17 Siioninvirsiseurat srk-talossa Ma 12.3. klo 11 Eläkeliiton kevätkokous srk-talossa Su 18.3. Ma 12.2. Musiikkityö: Kirkkokuoron harjoitukset to 8.3 klo 19.30 (huom. Hartolan srk Kirkkoherranvirasto avoinna ma, to pe klo 9 – 12. Hänen kauttansa ja hänessä olemme oikeassa uskossa ja Kirkkonsa jäseniä. Ke 14.3. Esirukouspyyntöjä voit laittaa tekstiviestillä tai sähköpostitse Kirsille. klo 11 Raamatun opetusta, Hyppönen. – klo 13 Lähetyssoppi Nuotassa. Mukaan mahtuu myös muitakin aikuisia, ILMOTTAUDUTHAN Kirsille 13.3. Arpajaiset Parikanniemisäätiölle ja kahvitus sekä päivätilaisuus klo 12.00 Nuotassa. 10:9 Minä olen ovi! Matt.7:13, Joh.14.5 Oven kautta meneminen on sama, kuin uskoa Herraan Jeesukseen. Puh 03 882670. Liikuntaja touhuhetki 0-5 vuotiaille pörrääjille. Kahvittelua, keskustelua, laulamista, hartaus klo 14. Sisällissodan muistojumalanpalvelus 4. klo 18 ”Muistoa kunnioittaen Valoa kohti”. Kuulolaitteiden huoltoa, opastusta ja vertaistukea. Päivystys ke to klo 9.30 11 srk-talossa, muulloin ajanvarauksella. mennessä. klo 18 Miehet rukoilevat Koivistolla, Rajatie 13. 050 562 3225/ kirsi.mannisto@ evl.fi. Ke 7.3. klo 14.30 ruokailu, vapaaehtoinen maksu. Esitys alkaa klo 11 ja kestää n. (03)7161 904 www.hartolanhelluntaiseurakunta.fi Su 11.3. Jos siis epäilet Raamatussa jotakin hämärää kohtaa, älä kuitenkaan epäile, sillä se on kuitenkin samaa totuutta, joka on toisessa kohdin selkeänä. klo 10. Lapsen mukana täytyy olla huoltaja. Su 18.3. 050-592 0062 tai pekka.kuuppo@evl.fi. --Ke 7.3. paastonajan sunnuntai), saarna: hiippakuntadekaani Marko Marttila, lit. Kilvoitelkaa -sana on myös urheiluun liittyvä. Tilaisuuden järjestää Sysmän srk ja ICEJ ry. Hän ojentaa kätensä meille ja sanoo: Tulkaa minun tyköni. Ma 12.3. – klo 1719 Nuotta, tule tapaamaan työntekijöitä ja keskustelemaan seurakunnan asioista kahvikupin äärellä. Tervetuloa lounaalle työttömät ja muut vähävaraiset! Lounaan hinta 1 €, ruokaa voi ostaa myös mukaan. klo 13 Lähetyssoppi Nuotassa. Jeremias Sankari, kantt. Messun jälkeen Nuotassa miestenpiirin 20 v juhla. Sähköposti hartola@evl.fi. Jeesuksen opetuksessa korotus on ihmisen pelastumisessa yksilöinä. Seurispörriäiset keskiviikkoisin klo 17 Kunkkuareenalla. klo 9 Ylistäkäämme Jumalaa -aamurukous kirkossa – klo 13 Kirkonkylän diakoniapiiri Arja ja Raimo Mäkikorteella, Veljestie 9. Vieraana Päijät-Hämeen Ev. virasto suljettu. Arpajaisvoittoja voi tuoda kirkkoherranvirastoon to 15.3. Se tekee niistä kristillisen tunnustuksen ja antaa niille jumalallisen arvovallan. Kolehti seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen diakoniaja yhteiskunnallisen työn sekä seurakuntien lähetystyön alueilla Mikkelin hiippakunnassa. Siksi voidaan ajatella, että pelastukseen tarvitaan ihmisen omia suorituksia, päätöksiä ja näyttöjä. – klo 18 Konevitsa-kvartetin konsertti kirkossa Ohjelma 12€, vapaa pääsy. Hän sanoo: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle. Mitä me vastaamme. saarna Virva Hokkanen, kantt. Tervetuloa iskolaiset! Ma 12.3. Tahdotko, että puolestasi rukoillaan. ”Nään portin, oi se auki on. Vastauksia voidaan antaa mm. klo 18.30 Sana ja rukous. Uskontunnustukset viittaavat Raamattuun. Näin kysyivät ihmiset Jeesukselta. Avoin ryhmä kaikille mielenterveyskuntoutujille joka kuukauden toinen maanantai klo 14-15.30. 045 634 1543. lut. ja ma 19.3. Kolehti: Su 4.3. Vapaa pääsy! – klo 16 Nuotassa Israel-tilaisuus, Israel – Jumalan todistaja; Tuija Valtanen ja Terttu Toivonen, myyjäiset ja kahvit. – klo 18 Hartolan seurakuntien miesten yhteinen rukousilta Jaakko Koivistolla, Rajatie 13. krs To 14.3. Instagram hartolan_ diakoniatyo. Kuollut: Aune Kyllikki Leivo 90 v. Ja jos sen eteen tulee pilvi, ei ole sittenkään pilven takana muuta kuin sama aurinko. Torstaina 8.3. Klo 12-15 välisenä aikana alakouluikäiset lapset voivat olla kerhossa. Tätä meiltäkin kysytään. Nuorisotyönohjaaja Maarit Manninen kerhossa 0505920064. LÄHILEHTI 14 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Seurakuntatiedot Sana viikon keskellä Kuulutko pelastettujen joukkoon. 40 min. Puh 03 876 300. Sanaa, laulua, iltapala, rukousryhmät halukkaille. Hartolan seurakunnan jumalanpalvelukset on kuunneltavissa seurakunnan nettisivujen kautta. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. Huom! To 8.3. Diakoniatyö: Vastaanotto ke ja to klo 1012 diakoniatoimistossa Uotintie 7, 2. Messu kirkossa su 11.3. Kansanlähetyksen piirijohtaja Peeti Kallonen. Virret: 921, 451, 205:1-, 224, 417. Joh. klo 9 -12 Seurakunnan perhekerho Nuotassa. Ti 20.3. Hinta 1€/lapsi. Kirkkokahvit Messujen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon. LC Hartolan kirkkopyhä. Perhekerho tiistaisin klo 10 13. Luts, Kirkkokuoro. Ylönen, Miettinen. Tervetuloa! Sysmän Helluntaisrk Pusukuja 8 www.sysmanhelluntaisrk.com KAUSITYÖNTEKIJÖITÄ Sysmän hautausmaille Hakemukset sähköpostilla Jukka Lehtiselle juke.lehtinen@gmail.com • p. klo 9.00 Aamurukous. klo 9-11 Heinolan Kuulo ry:n vastaanotto seurakunnan diakoniatoimistossa. Kaikki ovat tervetulleita lohikeitolle ja juhlaan! Ke 14.3. klo 18 KEIDAS-ilta srk-talossa. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Pekka Saarinen. Jeesuksen julkinen toiminta ja opetukset olivat päättymässä. seurakunta@evl.fi facebookissa Sysmän seurakunta Virasto avoinna ma, ke ja to klo 9-12. KIITOS AVUSTASI! Lue lisää keräyksestä www. Seurakunnan naistenpäivä. klo 10 Messu kirkossa (4. klo 13 Miestenpäivä Heinolan kirkonkylän seurakuntatalossa, Kirkkotie 2, Heinola. Klo 15.30 seurat, klo 17 ehtoollinen Heinolan pitäjänkirkossa
03-7162 452, 044 589 7477 LVI-PALVELUJA KULJETUS & MAANRAKENNUS TUOMAALA • Maansiirtoja kaivinkonetyöt • Kuljetukset nosturiautolla • Myös soratoimitukset ISMO TUOMAALA p. 0400 844 492 johannes.hahl@gmail.com JoSa-Huolto p. 050 3380 396 Sysmä 7171 560, 0400 711 049 KONE-HEINO OY Koskinen Ky • lokakaivojen tyhjennys • maanrakennus/-siirto • sorat, murskeet ja mullat • lavettikuljetukset 0400 121 008 www.kuljetuskoskinen.fi Merjan Pitopalvelu perinteistä pitopalveluaMerja Suonpää-Koli puh. rakennuspeltityöt www.peltikari.fi APUVÄLINEITÄ Kauppakatu 5, HEINOLA p. LÄHILEHTI 15 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 AUTOASI AUTOKORJAAMO T & P Lahti Visankuja 2, HARTOLA Puh. (03) 875 530 Fax (03) 716 9771 www.ansioniemensahko.fi MAANRAKENNUS KOTOLAHTI Nyt myös energiakoura pellon/teiden laitojen raivaukseen 0400 901 423 HEINOLAN KESKUSLUKKO OY p. 0400 903 149 TIETO@KONEITA Myynti • Opastus • Huolto • Asennus SOITA 045 125 0325 Petri Liukkonen KALLIOMURSKEITA Hartolan ja Sysmän louhoksilta MYÖS SORALAJIKKEET JA RUOKAMULTA RANTASEN SORA JA TURVE P. 044 532 7014 www.autoasi.fi • Määräaikais-/katsastushuollot • Autosähkötyöt • Autojen ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaukset 3D laitteella • Webasto/Ebersbächer Huolto ja asennus • Huollon sijaisauto-/vuokra-autopalvelu SALMELA OY Merkillisen reilu. Lakiasiat Johannes Hahl, OTK, MH p. Avoinna: ma, ke, pe 8-17 ti, to 8-18 la 9-14 www.omakatsastus.fi Vuohkalliontie 10 p. Alkuselvitys maksuton. 0400 886 775, www.evaclean.fi eeva.eld@elisanet.fi Kaikki siivouspalvelut ammattitaidolla Eeva Eld LVI-AROALHO OY Talasniemenkuja 5, SYSMÄ 03-7171 357, 0400 626 357 • Asennus • Huolto • Myynti • Arkisin 7–16 • la suljettu SYSMÄN POLTTOAINEPALVELU OY puh. Myös remonttien suunnittelu. SIRKKELISAHAUSTA sahaja höylätavaraa T:mi Timo HORPPILA puh. Sinä päätät haluatko jatkaa. 044 023 4924 s.posti: merja@pitomerja.fi Dorotea Kyytsönen p. 040 581 6664 www.sysmansahkopalvelu.net toimisto@sysmansahkopalvelu.net Vääksyntie 331 Ansioniemen-Sähkö Oy Risulantie 4, 19600 Hartola * sähköurakointi * ilmalämpöpumput * turvajärjestelmät Puh. 044 330 5510 (03)714 1455 www.arjenapuvalineet.net rjen puvälineet Apuvälineiden erikoisliike A 03-876 370, 0400 460 890 arkisin 8.30-17, lauantaisin 9-14 Sysmäntie 38 www.sysmanapteekki.fi Palveluhakemistosta löydät ALUEEN PARHAAT TEKIJÄT! Hartolan Apteekki puh. 040 154 5505 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 SYSMÄN KOLARIKORJAAMO AUVINEN OY • Rengasmyynti ja rengashotelli • Kolarikorjaukset • Hinauspalvelu Rankoontie 17, Sysmä 0500 921 656 0500 840 585 PALVELUHAKEMISTO APTEEKKEJA LAKIASIAINPALVELUJA ATK-PALVELUA AUTOKATSASTUSTA AUTOKORJAAMOJA AUTON VARAOSIA HUOLTOASEMIA HUONEKALUJA PITOPALVELUA PUUTAVARAA RAKENNUSPELTITÖITÄ SIIVOUSPALVELUJA SORAA JA MAANSIIRTOA SÄHKÖLIIKKEITÄ TURVAPALVELUITA Sysmän Kolarityö • kolarikorjaukset ja maalaukset • hinauspalvelu 24h 0400 493 770 SORAA, MURSKETTA JA MULTAA AUTOILIJA PETRI SALONEN Puh. 03-7155 865 • ABLOY-valtuutettu lukkoliike • SAMMUTTIMIEN tarkastus ja myynti • NOSTO-OVET Rakennuksia HÖYLÄHIRRESTÄ omista tai tilaajan tarvikkeista mittatilaustyönä. • Varaosaja tarvikemyymälä • • Autokorjaamo • Huolto • Rengasmyynti • • Tectyl ruoste-estokäsittelyt • Yhdystie 10, 19600 Hartola 03-7161 161, 03-7161 638 ma-pe 8-17, la 10-13 Sähkötyöt, -suunnittelu ja -tarvikkeet, myös ilmalämpöpumput. 044 240 8579 Leppäkorventie 157, Sysmä josa-huolto@autonomi.fi. Tmi Jouko Vänttinen 0500 578 398 Myydään kuivaa POLTTOPUUTA! myös PIHAPUUN KAADOT! p. 044 3344 365 www.forestpower.fi Lakipulma. 040 585 8704 petrisalonen2@luukku.com Sysmä, Nuoramoinen, Kalkkinen SORAA, MURSKEITA, MULTAA Monipuoliset maanrakennusalan palvelut SOMPIN MAANSIIRTO 0400 353 978 SISUSTUSSUUNNITTELUA LVI-ALA OY p. 0400-355 946 LAADUKASTA PITOPALVELUA 040 7648 304 tarja.lehtonen@phnet.fi www.tarjalehtonen.com Tarja Lehtonen Lumenpudottaja Tarmo Levono Oy Pihlajamäentie 5, 19700 Sysmä puh. Mika Hynninen, Hartola 040 130 6270 KYLMÄKONEHUOLTOA KYLMÄKONEHUOLTO VEIJO RANTANEN Hartola Kodinkonehuolto, kylmäkoneet, lämpöpumput p. 7171 222, 0500 468 790, 0500 468 773 Sysmäntie 28 • pikapesu • huolto • tarvikkeet • kahvio ma-la 7-21, su 9-21 AUTOASI • kahvio • huoltoasema • • pikapesu • autoasi-korjaamo • • peräkärryja trailerivuokraus • huoltaa autoja ja ihmisiä Teboil Sysmä Sysmän Autoservis Oy puh. 0400 494 864 LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI PELTITYÖ KARI LIUKKONEN KY Hartola, 0400 710 298 saumaja profiilipeltikatteet, saumattomat räystäskourut (myös pyöreät), tikkaat, ym. (03) 716 1205 www.hartolanapteekki.fi AVOINNA ma-pe klo 8.30–17, la klo 8.30–14 Keskustie 57,19600 Hartola hartolan.apteekki@apteekit.net 52 ÄLÄ VAIVU HILJAISELOON, hanki itsesi näkyville palveluhakemistoon! REMONTTEJA Kaikki kodin ja mökin REMONTIT ammattitaidolla ja tyylillä. 03-717 1008 Se kotimainen... 040 410 3361 stailimainos@gmail.com SISUSTUSSUUNNITTELUA a s i a k a s l ä h tö i s e s t i ONNI-KALUSTE ONNI-KALUSTE SYSMÄ Särkilahdentie 6, 03-7170 318 HARTOLA Kuninkaantie 29, 03-7161 520 JOUTSA Yhdystie 7, 014-883 262 Avoinna: ma, ke, pe 10-17, la 10-13, ti ja to suljettu POLTTOPUUTA POLTTOPUUTA • polttopuun pilkontaa • auraukset, hiekotukset yms. Ota yhteyttä – tutkitaan asia
klo 11-14 Rantaterassin rannassa. Vauhtimäki oli liian jyrkkä ja hyppyri liian korkea. 010 7684 250* Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13. PAINAVIN SAALIS VOITTAA!! TERVETULOA KAIKKI YRITTÄJÄT JA YRITTÄJÄHENKISET TOIMIJAT PERHEINEEN! • Sysmän Yrittäjien jäsenille + 50g etumatka! Lisätietoja Mia 0400 858 596. Kilpailuohjelma sisälsi lauantaina hiihtokilpailut ja sunnuntaina mäenlaskun. Alustakin oli liian jyrkkä. Mäenlaskun voitti Erkki Kalliokoski ja sysmäläinen Tuomo Jokinen sijoittui toiseksi. ajalla 4:32:31.0) ja Nuutti Hakala 675. 044 712 3050 • Sysmän keskustan satamassa fac eb oo k/ Ra nta ter ass i Y-PILKKI su 11.3. AURINGONKUKANSIEMEN LINNUILLE 16,90€ /25 kg VARJOSTUSVERKKO 10 m 2 10€ /3 kpl Matti Simolan yhtye. Lauantain urakkaan (P32) lähti Hartolasta Olli Lehtinen, mutta hän keskeytti kisan. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Tarjoukset voimassa 7.-10.3. SAVUKALAA Perjantaina Sysmän tori 9.30-12.30 Hartola K-Market 13.30-17 Perjantaina Sysmän tori 9.30-13 Hartolan tori 14-17 KÄVIN HANKKIJALLA! Sysmä Takojantie 5, puh. Pirhonen hyppäsi itsekin mäestä paljon, kotipaikka kun oli aivan vieressä naapuritontilla. Seppo tietää senkin, että Nuijavuoren mäki rakennettiin vuonna 1947 paikallisten kirvesmiesten voimin. Hänen lisäkseen hiihtämässä olivat (50 km, vapaa) Pihla Hakala 103. Sysmän osallistujalistasta oli jäänyt pois Pertti Lehtosalo, joka osallistui Sysmän yhteiskyytiporukan mukana Finlandiaan numerolla 1218. Humppakuningatar Merja Kuisma la 24.3. Sivuilla 155 – 158 on tarkka kuvaus mäen rakentamisesta. Rantaterassi Tervetuloa PE 9.3. –Tein kisatansseissa 15.3. Mäki oli profiililtaan hankala mäki. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. • Osallistumismaksu 10€/hlö (lapset alle 15v maksutta) Sysmän yrittäjäyhdistys tarjoaa KALASOPPAA KAIKILLE OSALLISTUJILLE. Kerromme tästä lisää ensi viikolla. Soittajien nimet löytyvät tekstistä. –Rohkeimmat vetivät liki 40 metrin siivuja ihan montun pohjalle yleensä kaatuen. Teatteritalolla ensimmäisen tanssikeikkani Matti SimoNuijavuoren viimeinen kisa lan yhtyeen kanssa. tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Kisa oli merkittävä asia myös laulajan uraa aloittavalle Seppo Pirhoselle. LÄHILEHTI 16 KESKIVIIKKONA 7.3.2018 Keskustie 56, Hartola, p. Siinä soittivat Kalle Suomi (trumpetti), Matti Simola (rummut), Markku Nieminen (basso), Erkki Niilahti (vetopasuuna) ja Martti Saarinen (hanuri). Kultakurkku -karaokekilpailu OSTETAAN VISAKOIVUA Eskolan Visa Oy 0400 601 906, Timo Finlandia-hiihtoon oli osallistujia myös Hartolasta. Raili Tonteri hiihti 100 km vapaan hiihtotyylin kisassa sijoittuen seitsemänneksi ajalla 7:59:41.7. JA LAUANTAINA 10.3. jälkeen) joka päivä klo 10-17 p. He suorittivat hiihtourakkansa sunnuntaina. Tulospalsta Lisää Finlandia-hiihtäjiä Kyösti Piippo SYSMÄ Sysmän Nuijavuoren viimeiset kisat pidettiin 60 vuotta sitten vuonna 1958. Siitä alkoi laulutaipaleeni, muistaa Seppo Pirhonen. Tämä oli Pertin kolmaskymmenes (30.) Finlandia-suoritus. Solisti Seppo Pirhonen oli tuohon aikaan 16-vuotias. Palataan vielä Matti Simolan yhtyeeseen. KLO 10.00 TERASSIKAUSI ALKAA AVOINNA (9.3. Nuorten mäen voittajaksi hyppäsi Risto Seppä Sysmästä. Tarkka tulosluettelo on luettavissa Heikki Helinin Sisu -historiikin sivuilla 250 – 252. ajalla 4:15:43.7. Voittaja saa pokaalin ja 50 € lahjakortin haluamaansa sysmäläiseen yritykseen, toinen ja kolmas palkinto 25 € lahjakortti. Kilpailuihin ei tuleva laulaja uskaltautunut, hyppäsi vain huvin vuoksi ja kavereiden lainavarusteilla. 040 2430 290 AVOINNA: su–to 9–22 (02), pe–la 9–03 TO hernekeitto, juustoleivitetty kala, ryynimakkarat, puolukkaa, aurajuustopossu PE saksalainen makkarakeitto, lohipunajuurijuureskiusaus, riistapyörykät, sveitsinleike LA sipulikeitto, silakkaleikkeet, jauhelihapihvit, ylikypsä naudanposki SU kanakeitto, rapusilakat, lindströminmureke, broilerinvartaat MA kasvissosekeitto, makaronilaatikko, broilerleike, possuwokki TI mustajuurikeitto, paistettu kala, remouladekastike, spaghettibolognaise, punaviinihärkä KE gulashikeitto, viljaiset kasvispihvit, jauhelihapihvit, ruskeakastike, possunposket LOUNAS PÄIVITTÄIN klo 10.30-15.00 PERJANTAINA 9.3. Hänen hiihtoaikansa oli 4:48:32.2. Miesten 15 kilometrin hiihdon voitti Joutsan Vesa Liias, naisten kympin Saara Saarinen ja yhdistetyn kisan Atso Peltola. TOIVEMUSIIKKIA ja KARAOKE SUNNUNTAISIN klo 19 BINGO HAPPY HOUR!! pe ja la klo 18-21 Tulossa la 17.3